Inferno 4/2011 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

MEDEIA SEPTICFLESH PENTAGRAM POISONBLACK GHOST BRIGADE STUDIOSSA RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 4/2011 I HINTA 5,90 euroa PrIM rdIAL o MUISTA KUoLEVAISUUTESI
I n t r o d u c I n g P u re tone. P ure re s o n a n ce. P u re Pe r fe ction. reference Pure rummut nyt tilattavissa! tutustu osoitteessa www.referencepure.com tuoteinfo ja markkinointi: SMI - Scandinavian Musical Instruments oy / Puh. (09) 5870456 e-mail: smi@smi-music.com / www.smi-music.com / Facebookissa: Pearl Finland
014Axis:Londinium& MurhapapajaMama 016 eavyCookingClub: H CIRCLE-Lehtisalon venäläiseteväät 018MEDEIA 024NECROSCHRISTOS 26 026PENTAGRAM 030WHILEHEAVENWEPT 032POISONBLACK 034GHOSTBRIGADE studiossa 038PRIMORDIAL 044NORTHER 046SEPTICFLESH 050Pölkyllä: Nilensuperkannuttaja GEORGEKOLLIAS 46 054Salamyhkä: SIRRAHinAcme 057Arviot,pääosassa ULVER 076Demot,pääosassa DAYSOFDISGRACE 079Vanhaliitto: BATHORY 090Omanahka: Turhapuro-nimmaritatuoitu SAMPSAASTALA. Gareth Averill PRIM L DIA 38 RO Keith Hyde 18 009Päänavaus 010Sytykkeitä: mm.ROTTENSOUND, AMEBIX,VIIKATE,TAROT..
METAL MUSIC FESTIVAL OULU-FINLAND 12.-13.8.2011 ..JA MONIA MUITA .. 2 PÄIVÄ N LIPPU 67 MYYNN ISSÄ NY T! JALOMETALLI.NET
Siinä on tiettyä alkuvoimaa, mutta näkee, että jätkät on tehneet paljon muitakin projekteja aiemmin. Levylle haettiin varsin onnistuneesti vähän aiempaa sludgempaa ja doomimpaa soundia. Ottoja kertyi aika paljon, kun ei tarvinnut koko ajan selittää jollekin muulle, että mene siihen ja siihen kohtaan, otetaan uusiksi. Turussa, 23.4. Ensiferum ja Finntroll tuntuvat vetävän varsinkin Kanadassa aika hyvin väkeä, laulaja sanoo. inferno IHmISLuONNON nurjia puolia on eritelty Rotten Soundin levyillä aiemminkin. Olisi silti mahtavaa nähdä Zeitgeist-kaupungin prototyyppi. Rutiini hajoaa muuten ihan käsiin, ja ne vapaapäivät on yleensä sellaisia, että ollaan jossain huoltoaseman pihalla. Niinimaa äänitti levyn laulut yksin. Just puhuttiin niiden kanssa, kun nähtiin Jenkeissä, että me tehdään hienosti riffivaihtoa. Euroopan kiertueen co-headliner, amerikkalainen Trap Them kehui edellisessä Infernossa Rotten Soundia sanoin "kaikki mitä he tekevät on murskaavan hyvää". www.rottensound.com 10. Me törmättiin niihin vuonna 2008 Cycles-tourilla. Laulaja myöntää, ettei itsekään elä tekstiensä arvojen mukaisesti, mutta maailmanmenon tutkailu vaikuttaa kyllä mielialaan. Diggailin niiden meiningistä eniten silloisesta kiertuekokoonpanosta. Se oli ihan hauska pläjäys. Niinimaa kertoo katselleensa Zeitgeist: Moving Forward -elokuvan vastikään. Tässä kuussa yhtye suuntasi Eurooppaan Trap Themin ja Gazan kanssa. Millainen bändi Trap Them on Rotten Soundin mielestä. Niinimaan mukaan kiertue sujui erinomaisesti, lukuun ottamatta sitä, että pari keikkaa piti perua lumimyrskyn takia. Keikkapaikat olivat kiertuekaverien (Finntroll, Ensiferum, Barren Earth) ansiosta vähän isompia kuin Rotten Soundilla olisi ollut yksinään. Siinä on ylevä ja loistava idea, mutta mä en jaksa uskoa, että ihmisluonto pystyy sellaiseen. Biisit toteavat tylyyn sävyyn, että heikosti menee eikä paremmaksi muutu. Vaihdos oli odotettua helpompi nakki. Bändi oli Rotten Soundille ykkösvaihtoehto tämän kiertueen lämmittelijäksi. Ville Angervuori VILHO RAjA Sytyttäjä LA Grindcoremylly Rotten SoundjulkaisimaaliskuussaCursed-nimisenlevyn.Seonmahdollisimman julmaajatylyämusiikkia,kutenodottaasopii.Jauhamisenseastaerottuumyösliejuisempaaulosantia. KUUDENKIROUKSENKIERRE HAASTATTELuHETKELLä Rotten Sound oli vastikään palannut Pohjois-Amerikasta Finnish Metal Tourilta. Keijo Niinimaan teksteissä ei juuri toivonkipinä hehku. Erittäin uraauurtavaa kamaa. CuRSEd miksattiin varmuuden vuoksi kahteen kertaan, ensin kertaalleen Nico Elgstrandin kanssa netin välityksellä ja toiseen kertaan Panu Postin kanssa, joka myös masteroi levyn. Siellähän oli vapaapäiviä kolme tai jopa neljä, mikä tuntui paljolta. Suomen-pysähdykset ovat 22.4. Finnish Metal Tourin ohjelma näytti ulkopuolisen silmään tiiviiltä, mutta Niinimaa on eri mieltä. Helsingissä. Tekotapa oli varsin erilainen verrattuna tässä lehdessä toisaalla esiteltyyn Medeiaan. Kiroukset ovat itsekkyys, turhamaisuus, pakottaminen, kostonhimo, hyväksikäyttö ja pelko. Siellä on harvoin mitään virikkeitä. Aina kun levy on tehty, menee pari, kolme kuukautta kieltämättä vähän syvemmissä vesissä. Soittopuolella Krisse ehkä toi lisää sitä, mitä Cursedilla haettiinkin, eli rokimpaa ja sludgempaa meininkiä, hän kertoo. Me ollaan totuttu siihen, että vedetään joka päivä. Mä käytin äänittämiseen yhteensä 12 tuntia, eli kolme neljän tunnin sessiota. Vaikka itsekkyyttä ihannoiva aikamme tuntuu kulkevan kohti vääjäämätöntä tuhoa, maailma on täynnä kaikenlaisia vastarintaliikkeitä ties mistä Zeitgeististä lähtien. Basisti vaihtui Cycles-levyn (2008) jälkeen Toni Pihlajasta Kristian Toivaiseen. Jyväskylässä ja 24.4. Bändin kuudes täyspitkä Cursed lyö pöytään kuusi kirousta, joiden ansiosta ihmiskunta on tuomittu epäonnistumaan. Ainoa käytännön hankaluus on ollut se, että mun on pitänyt opetella vähän laulusovituksia uudelleen, kun Krisse ei ainakaan vielä huuda. Sen kuulee molempien uusilta levyiltä, että kumpikin pöllii ideoita toisiltaan
Kokoelmaa kootessa vastaan tuli myös unohtuneita suuruuksia. lisää ajanko taisju hwww.i ttuja nf erno.f i PunklegendaAmebixonpalannut. Miekka on valtavan voimakas symboli. Kokoelma ilmestyy 4.5., ja tulossa on myös kirjaversio 18.5. Siitä tuli Amebixin historia ja hieno tarina. Olen aina ollut taiteellinen ja luova. www.amebix.net AJ Savolainen Viikateonheilunutsuomalaisessa musiikkimaisemassajoviisitoistavuotta. www.viikate.com inferno 11. Meidän ei ole tarvinnut ponnistella tai edes käyttää tahdonvoimaa. Äänitykset ovat kestäneet pari vuotta. Isle of Skyella Miller opetteli takomaan miekkoja. Niinpä viidentoista vuoden uraa haluttiin juhlistaa sitäkin näyttävämmin. Kappaleiden tyyliä voisi luonnehtia niin, että Chris Isaak kohtaa Dismemberin, V-toiminnalla kehystettynä tietenkin. Jouduin moottoripyöräonnettomuuteen ja mursin käteni. Minusta tuntui 20 vuotta sitten, että olen ihmisenä rikki, ja kun vihdoin onnistuin valmistamaan miekan omin käsin, se oli parantava kokemus. Spiderilla, joka on bändin edellinen rumpali, on paha tinnitus, eikä hän pysty soittamaan. Kun sitten internet tuli, aloin ymmärtää, että Amebixia ei ollut unohdettu. Päätimme nauhoittaa uudelleen pari vanhaa biisiä, joihin emme olleet alun perin tyytyväisiä. Rob Millerillä ja velipoika Stigillä (kitara) oli sitä varten paljon arkistomateriaalia ja vastauksia kysymyksiin. Kokoelman ykköslevy Kuutamo on "häikäilemätön hittilevy". Kirjassa on runsaasti harvinaista kuvamateriaalia, tarinoita kappaleiden takaa, laulujen sanoitukset ja soittajaesittelyt. Kaiho-levyllä on aikoinaan Leimu-sinkun b-puolena julkaistu Luomet lyijyä painaa. Rob"TheBaron"Millerehtiviettää parikymmentävuottaeristyksissämusiikista. Halusin kadota, kun bändi oli hajonnut ja monet muutkin ihmissuhteet olivat menneet päin seiniä. Sitten meidän piti miettiä, miten haluamme sen loppuvan. Hän muutti sinne jo vuonna 1990, menetettyään kaiken. Bändin alkutaipaleella se ei tehnyt keikkoja ollenkaan. Tylsyyden kansallislaulujen soittaminen livenä alkoi tuntua nopeasti työltä, jota ei halua tehdä. Nyt tuli vastaan sopiva paussi, jonka tämä paketti sopivasti täyttää. Bändin rumpalina on nykyään varsinaiseksi jokapaikanhöyläksi heittäytynyt Roy Mayorga. Amebixin paluu käynnistyi muutama vuosi sitten tehdystä Amebix-dokumentista. Miksi. Jos tänä päivänä pitäisi valita kappaleita Surut pois ja kukka rintaan -levylle (2003), se olisi ehdottomasti mukana. Tänään viimeksi aamukahvin tiimellyksessä pykäsin kolme runkoa kasaan. Kun keikat sitten alkoivat, bändi alkoi nopeasti hakeutua kappaleissaan rivakammille urille. Se oli vähän kuin olisi kaivanut ojaa juurakossa. Muutin saarelle, katkaisin kaikki yhteyteni, en kuunnellut musiikkia enkä seurannut maailmaa. UusiAmebix-levyilmestyysyyskuussa. PUNKBASISTIJA MIEKKASEPPä BASISTILAuLAjA Rob Miller kertoo, että Sonic Mass -levylle tulee yhdeksän biisiä ja kaikkiaan yksitoista raitaa. Jokaisella Viikatteen levyllä on kuulemma jotakin, mistä Kaarle Viikate on edelleen ylpeä. Kakkoslevy Kaiho sisältää harvinaisuuksia, kuten b-puolia ja bonusbiisejä, ja kolmosena tuleva Katkeruus koostuu kaikista Viikatteen esittämistä lainabiiseistä. Miller oli kuullut Mayorgasta ja tiesi hänet Amebixin faniksi. En edes muistanut, että meillä on noin hyvin aikaa kestänyt singlen b-puoli. Heti ensimmäisissä treeneissä yhteistyö sujui kuin rasvattu. Miller asuu Isle of Skyella, Skotlannin länsipuolen saaristossa. Viikate tekee juhannukseen asti keikkoja ja sulkeutuu sen jälkeen työstämään ensi vuonna ilmestyvää uutta levyä. Meitä ei oikein ymmärretty eikä arvostettu 1980-luvulla, koska aika oli erilainen emmekä osanneet tehdä asioita tarpeeksi hyvin, Miller sanoo. Tätävirstanpylvästäjuhlistaakomea triplakokoelmanimeltäänKuutamo,Kaiho& Katkeruus.Seuraavalevyonjomielessä. KOLMENLEVYN ELONKORjUU KAARLE VIIKATE kertoo, että Viikatteen kymmenvuotiskarkelot menivät vähän ohi aikoinaan. Ovet ovat avautuneet kuin itsestään. Amebixin kansitaiteestakin voi päätellä, että keskiaikaiset esineet kiinnostavat minua
Yksi pitkä yhtenäinen sessio olisi ollut ihan täyttä utopiaa, kitaristilaulaja Miitri Aaltonen kertoo. Se oli hupaisa haaste, ja bändin mielipide on se, että uudet versiot saatiin toimimaan. Ehkä tässä on vähän sellainen elämänvaihe, että olo on vähän seesteisempi. Spell of Ironin biisit ovat keikoilla normaalia enemmän edustettuina. Muuten me suhtauduttiin asiaan niin, että nämä ovat meidän biisejä ja me voidaan tehdä niiden kanssa ihan mitä huvittaa. Nauratti katsella sitä yleistä nettikitinää, että miksei me soiteta Wings of Darknessia, kun tiedettiin, että tänä vuonna näin pääsee käymään. Basistilaulaja kertoo, että kun kerran vanhat versiot ovat olemassa ja niissä on sen ajan soundi ja meininki, uusioversiosta lähdettiin tekemään tietoisesti mahdollisimman modernia. Parhaita mittareita bänditoiminnan mielekkyydelle ovat ne keikat, joita saapuu katsomaan vain kourallinen väkeä. Mutta me myös haluttiin tehdä monipuolisempia biisejä ja ujuttaa sinne positiivisempia sävyjä mukaan. Kun levynteko venyy, uskonpuute alkaa yleensä jossain vaiheessa nostaa päätään. Kun ollaan tällaisia ukkoja, joilla on kaikennäköistä muutakin hommaa, niin tämä oli ainut tapa tehdä se. Toisaalta, aina kun otettiin pari kolme biisiä treenikämpillä haltuun, ne mentiin äänittämään melkein saman tien. Meneekö miehillä paremmin vai mistä nyt tuulee. Monsteriserilla on kokemusta sekä täysistä että tyhjistä tuvista. Se valitettavasti kaatui johonkin lakijuttuun. Marco Hietalan mukaan alkuperäisessä levyssä ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta bändiä kiinnosti nähdä, millaiseen muotoon 25 vuotta vanhat biisit tässä ajassa taipuvat. Se on minusta jo aika paljon, jos bändistä on kiva soittaa yhdessä, hän huomauttaa. Monsteriserillakin oli levynteossa epätoivon hetkiä. Se on niin suoraviivainen paahto jo muutenkin, että sitä on vaikea lähteä mitenkään muuttamaan. Monsteriserin debyytistä on jo viisi vuotta. Jokaisen bändin pitäisi kokea niitä keikkoja, joille ei tule käytännössä ketään. Oli ihan lystikästä lähteä funtsimaan, millä tavalla niitä voisi sovittaa uusiksi niin, että olennaiset melodiat ja riffikulut pysyvät mukana. Levy valmistui pikkuhiljaa pitkällä aikajänteellä. Tarotilla on keväällä klubikiertue ja sen päälle kesän festarit. Sillä tavalla homma pysyi tuoreena. www.monsteriser.com Denis Goria Vuonna1986ilmestyisuomalaisenheavy metalinmerkkipaalujamestariteos,Tarotin SpellofIron.Nytsiitätarjoillaanuusioversiota, jonkaotsikkoonTheSpellofIronMMXI. TERÄKSENTAIKA TäNääN TAROT sai ajatuksen debyyttinsä uudelleenäänittämisestä viime vuonna. Kun tässä on 25 vuotta vedetty näin tajuttomalla sukseella, niin miljoonan luottokortti olisi ollut ihan sopiva! www.wingsofdarkness.net inferno 13. Kortissa on kalanpää ja siinä lukee "Savonian XXX-Press". Siinä mitataan aika hyvin, minkä takia tätä hommaa tehdään. Tämä oli Tarotilla mielessä jo viime vuonna. Meidän piti laittaa siihen musta Amex, jonka saa silloin, kun tilin liikevaihto ylittää miljoona dollaria. Blessed to Breathella on ainakin hetkittäin hieman valoisampi meininki kuin edeltäjillään Shortcuts to a Dead Endillä (2008) ja The Long Snap to Zerolla (2006). Festarikeikoilla yksi levy kantaa setin mitan hyvin, joten voi olla, että vedetään läpi ihan täysimittainen Spell of Iron -show, Hietala sanoo. Aaltosen mukaan perusasiat kantavat bändiä, eli soittaminen on hauskaa ja porukka viihtyy yhdessä. lisää ajanko taisju hwww.i ttuja nf erno.f i JoskarjalainenMonsteriseronaiemmin lähinnävedellytranteitaauki,kolmannella BlessedtoBreathe-levylläänyhtyeottaa rennomminrantein.Sointituoedelleen mieleenSeattlen,muttabändion puristanutitsestäänmyösuusiailmeitä. EPäTOIVONVAI TOIVONHETKIÄ? mONSTERISERIN työskentelytapa oli Blessed to Breathella sellainen, että pohjat äänitettiin aina parin kappaleen sessioissa. Sen pitäisi olla ton levyn nimi, Epätoivon hetkiä, Aaltonen puuskahtaa. Levyn kannessa vanha Tarot-kortti on vaihtunut luottokortiksi. Biiseistä Wings of Darkness on kenties uskollisin alkuperäiselle
Naispappeus on siis kai tabu tässäkin uskonnossa. Ketä tai mitä se palvoo. Jaa. Juuri siitä samasta yhteiskunnasta, josta olen viime aikoina tietoisesti pyrkinyt riehtaisemaan itseni irti. Kahden minuutin pyllistelyn jälkeen neiti kipitti tissit pomppien yleisön läpi baaritiskille ja vetäytyi sieltä syrjään. USKONPUUTE TAAS ON SE AIKA, kun pitää leikkiä asioista perillä olevaa, ajattelevaa, vastuullista kansalaista ja esittää mielipiteensä yhteiskunnan tilasta. Tämä urkinnaksi kehkeytynyt väestönlaskentapelleily on pakollista puuhaa, mutta ihmiset ovat ruvenneet vastaamaan valtion uteluihin nostamalla keskisormen pystyyn ja laittamaan rasteja ruutuun vähän sinne sun tänne sillä seurauksella, että jediuskonnon oikeuksista on tullut vakava osa yhteiskuntapoliittista, öh, diskurssia. Äänestysaika. Taas on se aika. Emperor death metalia. Mitä tulee Heavy Metaliin, kai minä olen sitten agnostikko, hiljainen epäilijä keskellä kirkonmenoja. Kyllä, kyseessä on sama lappunen, josta taisi tulla maristua myös vuosi sitten. Taistellaan tulta vastaan puhaltamalla vähän lisää happea kipinöihin. Lontoon-kirj RIITTA ITäKyLä eenvaihtaja KAHDEN MINUUTIN PyLLISTELyN jäLKEEN NEITI KIPITTI TISSIT POMPPIEN yLEISöN LäPI BAARITISKILLE. Purnaamatta nyt sen enempää siitä, kuinka turhauttavaa on kuulla moista uskonintoilua porukalta, joka käyttää huomattavan suuren osan ajastaan uskontojen rienaamiseen, hyväksykäämme väliaikaisesti tämä näiden Darkthronea kaksivuotiaasta saakka kuunnelleiden uskonsotureiden teesi ja otetaan Heavy Metal uskontona. Tämähän on nyt uskontokeskusteluissa muotia. On nimittäin taas se aika vuodesta, kun pitää, täytyy, on pakko, sehän on suoranainen VELVOLLISUUS, täyttää Census-lomake. Täkäläisetkin ovat päättäneet ottaa asiakseen pommittaa allekirjoittanutta paikallisella älämölöllä. Tässä sitä taas ollaan. Yleisö kääntyili vielä hetken vilkuilemaan terhakasta peppua, mutta palasi pian todellisuuteen varsinaisen vokalistin ottaessa ohjat käsiinsä rupeamalla mörisemään siihen mikkiin. Entä se kuuluisa naisten asema. Tuo on jo jumalanpilkkaa. Menin jopa niin pitkälle, että tein vapaaehtoisesti 11 tunnin yövuoroja viikon putkeen vain, jotta voisin edes hetken vältellä päivänvalon, aikuisuuden ja sen ainaisen yhteiskunnan asettamia järjettömiä ja suhteettomia paineita. Sisäinen feministini (Rivo-Riitta) oli haltioissaan: on siinä siskolla pokkaa! Ja kohta se rupeaa mörisemään tohon mikkiin! Jee, fuck patriarchy! Naiiviuteni yllätti itsenikin. Painu, jätkä, helvettiin. 14 www.arock.fi inferno. Puheista päätellen jumaluudet ovat vahvasti läsnä, ja ikonien, kuvien ja muun krääsän määrä pärjää vertailussa Etelä-Amerikan katolilaisten heimoveljien rinnalla, tosin yhtä ainoaa Herraa ei palvonnankohteista pysty erottamaan. Todistin hiljattain rituaalia (sunnuntaina, kuinkas muuten), joka alkoi varsin lupaavasti nuoren, alastoman naisen kiemurrellessa mikrofonin takana eroottiseen tyyliin tekoverta pitkin suupieliään sylkien. "Äänestä, flikka, tai kadut." Ei riitä, että oma kotiväki kiusaa poliittisella painostuksella. Nimittäin kaikki metallinsa m/-vakavasti ottavat, ilmeisen poliittisen vainun omaavat ja Manowarin ilosanomaa teltoissaan hoilaavat hihhulit ovat taas saaneet päähänsä vaatia koko kansaa ottamaan Lemmyn sydämeensä ja ilmoittamaan Ison-Britannian hallitukselle, että tässä monoteististen höpöhöpöuskontojen maailmassa on vain yksi ja ainoa varteenotettava Evankeliumi ja se on Heavy fucking Metal. Mutta jopa minunkaltaiseni paatunut kyynikko koki kieltämättä kiirastuleen verrattavaa tuskaa, kun (buddhistiksi itsensä luokitteleva) kämppäkaveri moitti kirjallisen makuni sisältävän liikaa "paholaista." Kuullessaan Emperoria stereoistani tämä Buddhan irvikuva kehtasi vielä tokaista, että kuuntelen liikaa death metalia. Vai onko kyseessä kenties ateistinen, taolaisuutta muistuttava tyylisuunta. Tämähän on antropologisesti varsin kiinnostava pohdinnanaihe: minkälainen uskonto tämä maailmanlaajuinen ilmiö onkaan. Mutta ei. Siinä eivät nokturnaalinen arkirytmi tai "vaihtoehtoinen elämäntyyli" paljon auta, kun isä lähettää postissa äänestyslomakkeen ja osoittaa tyttärelleen vähän porilaista itsepäisyyttä. Ja vielä samasta syystä
CHECK OUT! WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE WWW.NUCLEARBLAST.DE BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE:
www.inferno. lisää reseptejä fi MIIKA "MEGA" KUUSINEN tutkiva kuLinariSti TrastuittavaritsLehtisalo!Lukemattomien moniulotteistenbändienkutenCircle,SteelMammoth jaPharaohOverlordtakaalöytyväbasistijaEktron levymogulipitääyksinkertaisestavenäläisestäruuasta. TARPEET: 400 g pakastettuja pelmenejä smetanaa valkosipulikurkkuja (tai tavallisia suolakurkkuja) mustapippuria myllystä pohjoisafrikkalaista Harissa-chilitahnaa SIPERIAN PELMENIT TEENäIN: 1. Tarjoa pelmenit viipaloitujen kurkkujen kera. 4. 3. Tähän sopii erittäin hyvin harissa, jonka polttavinta terää on leikattu smetanalla suun mukaisesti, puhumattakaan happamasta suolakurkusta, jota Venäjällä taidetaan nauttia lähes jokaisella aterialla aina aamupuurosta lähtien. Venäläisessä ravintolassa lautasella oli voimakkaanmakuista tomaattikastiketta, jonka vastineena olen käyttänyt harissaa. Lisää halutessasi kiehuvaan veteen lihaliemikuutio tai suolaa maun mukaan. Maistoin Siperiasta peräisin olevia pelmenejä ensimmäistä kertaa ystäväni luona muutamia vuosia sitten, ja ruuasta tuli heti suosikkini. Ainakin Helsingistä pelmenejä saa myös muun muassa porotäytteellä." Megantuomio: "Asiaan perehtymättömälle venäläinen ruokakulttuuri lienee yhtä tuntematonta kuin maan raskasmusiikkiskene, eikä ennakkoluuloiltakaan voi välttyä. Annostele lautasen reunalle smetanaa sekä harissaa, joita voit sekoittaa keskenään tai dipata erikseen. 2. Hyvänä johdantona itänaapurimme ruokakulttuuriin toimivat pelmenit löytyvät kuitenkin pakastealtaista yhtä helposti kuin smetana maitohyllystä. Arian syvältä kouraiseva slaavilainen heavy metal yhdistettynä simppeliin kulinaristiseen nautintoon antaa viehättävän tuulahduksen naapurimaastamme. Keitä pelmenejä pussin ohjeen mukaan kahdessa litrassa vettä noin kahdeksan minuuttia. Itse pelmenien maku on varsin mieto, ja siksi ne tarvitsevatkin tueksi muutaman simppelin mutta toisiinsa verrattuna riittävän erilaisen maun. Nosta kypsät pelmenit lautaselle ja rouhi niiden päälle mustapippuria. jussinomaluonnehdinta: "Pelmenit ovat raviolin tyyppinen ruoka, jossa on kiedottu maustettua jauhelihaa vehnäjauhotaikinakuoren sisään. Näennäisen askeettista ateriaa ei sovi missään nimessä väheksyä kokeilematta, sillä yksinkertainenhan on ruuanlaitossakin tunnetusti kaunista. Aperatiivia ei sovi missään nimessä unohtaa, ja ainoa oikea vaihtoehto on pakastekylmä, erittäin kuiva venäläinen valkoviini, joka tunnetaan paremmin nimellä vodka." jUSSINKOKATESSASOI: Aria Chimera (2001) "Lähes kuukautiseksi rituaaliksi muodostunut upea kombinaatio. Ruokailun jälkeen vielä muutama luku Gogolin Kuolleet sielut -kirjaa, niin mieltä ylentävä hetki on täydellinen. Itse leipomalla ja maustamalla jauhelihan oman maun mukaisesti pelmeneihin saisi enemmän makua, mutta pakastetavarakin on oikein kelpo vaihtoehto. " 16 inferno. Pelmenien kanssa voi tarjota melkein mitä vaan, mutta itse pidän eniten perinteisistä venäläisistä lisukkeista
kolmen albumin trilogia huipentuu levyyn nimeltä abandon all, jolla bändi on hirmuisessa vireessä. 18 inferno. TEKSTI Vilho Rajala I www.Medeiaband.coM Medeialla on ollut koko uransa poikkeuksellista näkemystä ja nälkää
Teos on selvä tasonnosto edeltäjästään Cultista (2008). Olen ollut etuoikeutettu päästessäni seuraamaan tämän yhtyeen taivalta alkuhämäristä saakka. Se on meille kaikille itsestään selvää, Peltola sanoo. Hän on vastuussa muun muassa kaikista levyn kitararaidoista. Biisien täytyy olla kovaa tavaraa ja toteutuksen aidon tuntuista ja laadusta tinkimätöntä. Studiovideoilla on huvittavaa materiaalia siitä, kuinka Keijo Niinimaan englanninääntämystä viilataan yksittäisiä äänteitä myöten. Miksausvastuun sentään kantoi Mikko Herranen, luonnollisesti bändin valvovan korvan alla. Viisi vuotta debyytin jälkeen tapaan jälleen kitaristi Samuli Peltolan ja kosketinsoittaja Laura Dziadulewiczin. Käsillä on Medeian kolmas levy, toukokuun loppupuolella julkaistava Abandon All. Hän äänittää Niinimaan laulusuoritukset myös siksi, että Niinimaa laulaa hänen tekstejään ja sovituksiaan. inferno 19. Niistä välittyvät Medeian molemmat puolet, rento asenne ja erittäin korkea vaatimustaso. Abandon Allin arvoa nostaa se, että bändi hoiti äänitykset suurimmaksi osaksi itse. Masteroinninkin suoritti Janne Putkisaari. Levyllä on kymmenen biisiä ja kaikissa neljä kitararaitaa, joten soittosavottaa oli yhdelle miehelle riittävästi. Yhtyeen nettisivuilla on voinut tämän vuoden mittaan katsella videopätkiä studiosta. Medeialla on taito olla yhtä aikaa sekä äärimmäisen kunnianhimoinen että leppoisa ja huumorintajuinen bändi. Näin perinpohjainen tee-se-itse-työskentelytapa vaatii bändiltä todella paljon. Mä olen aika perfektionisti ja se vaikuttaa meidän kaikkeen tekemiseen. Laulu on kaikista kriittisin instrumentti, ja vaikka siinä kuinka huudetaan, niin ääntämisvirheistä jää kyllä kiinni mun työvuorolla, Peltola sanoo. un Medeian debyytti Quantum Holocaust (World Domination) ilmestyi vuonna 2006, olin kaiketi yksi ensimmäisistä bändiä haastatelleista toimittajista. Kun ensin soittaa omat instrumentit sisään, äänittää sitten muitten juttuja ja tekee vielä reippaasti editointia, siinä tulee kieltämättä nopeasti ikävä ylimääräistä ammattitaitoista käsiparia, Samuli Peltola huokaa. Heidän lisäkseen bändiin kuuluvat rumpali Janne Putkisaari, basisti Samuli Kuusinen, laulaja Keijo Niinimaa ja viimeisimpänä lisäyksenä kitaristi Pekko Mörö
Me puhuttiin, että lähdetään tekemään nyt vähän raskaampaa ja painostavampaa tavaraa, eli vedetään enemmän matalammalla vireellä ja otetaan mukaan entistä enemmän paatoksellista melodiaa. Vasta sitten ne naitetaan toisiinsa, jotta saadaan kronologisesti etenevä kokonaisuus. Biiseissä on kerroksia, joissa on kaikenlaisia koukeroita ja yksityiskohtia. Cultilla mä en ollut tarpeeksi kärsivällinen. Biisit ovat Medeialle kaikki kaikessa. Cult oli tyyliltään aikamoista kaahausta. Kun nopeaa paahtamista tehtiin jo yksi levy, niin ideaa ei ollut tarvetta toistaa. Abandon All alkaa synkästä lähtökohdasta. Cult paljasti, että jotain jäi henkiin. Se on aika pitkään, varsinkin kun kukaan ei ollut hengittämässä Medeian niskaan. Vaikka meidän meininki saattaa vaikuttaa ulospäin aika tekniseltä, se on oikeasti aikamoista räiskintää. Bändillä on huomattava määrä sekä soitto- että soitinteknistä osaamista, mutta sillä ei tee mitään, jos kappaleet ovat huonoja. Näin on aina ollut. Hieman rauhallisempi tempo ja raskaampi ote päästävät tunnelman suurempaan rooliin. Sen tarina kertoi naisesta, joka keräsi eloonjääneistä ihmisistä houreisen ja tuhoisan kultin. Abandon All on kolmas ja viimeinen installaatio saagaan, joka alkoi ensimmäisestä levystä. Peltola aloitti tekstien kirjoittamisen kesällä 2009. Biisinkirjoitusprosessi kesti kaikkineen puolisentoista vuotta. Paineeton työskentely sopii yhtyeelle. Todennäköisesti meillä olisi mennyt hermo paljon pahemmin moneen otteeseen, jos olisi ollut joku tiukka deadline, Dziadulewicz sanoo. Peltolan mukaan Cultin päätösbiisi The Unseen saneli Abandon Allin tyylilliset lähtökohdat. Tärkeintä on, että ne muodostavat yhdessä toimivan kokonaisuuden, Dziadulewicz jatkaa. Kuolinkorinaa ja kuvitelmia Samuli Peltola on siis vastuussa Medeian teksteistä. Kaksikko on yhtä mieltä siitä, että bändi tulee erinomaisesti toimeen, vaikka luomisprosessi voi pahimmillaan kiristää hermoja. Ajatuksena oli, että tekstit ja biisit tehdään ensin kumpikin tahoillaan mahdollisimman valmiiksi. Mä olen bändistä ainoa, joka saattaa vetää studiossa itkuraivarivaihteen päälle. Mä aloin kiinnittää sanoja liian aikaisin biiseihin, hän sanoo. Onneksi Keijolla on niin kova työmoraali ja kunnianhimo, ettei tekemisen mielekkyyttä tarvi kyseenalaistaa. Cultin tarinan kronologia heittää tästä syystä hieman. Joo, me ollaan annettu Sampelle lempinimeksi "rautahermo", Dziadulewicz hymyilee. Vasaralla päähän Abandon All on ollut valmis viime syksystä lähtien. Samoihin aikoihin syntyi ensimmäinen versio avausraita We All Failista. QHWD:n tarina päättyi maailmanloppuun, tarkemmin ottaen ydintalveen. Jos verrataan joihinkin moderneihin ja oikeasti teknisiin metallibändeihin, me ollaan ihan vasaralla päähän -osastoa, Peltola sanoo. Viimeisten eloonjääneiden joukkoon kuuluva kultin jäsen on lukinnut itsensä kirkon pimeään ja ahtaaseen kellariin, josta on hiljalleen loppumassa happi. 20 inferno. Kieroutunut kertomus oli Peltolan ensimmäinen täysin oma taidonnäyte. Tällä kertaa Peltola halusi varmistaa, että sekä biisien että tekstien järjestys on oikea. Mä pääsin aika helpolla, kun sain äänittää suurimman osan synista kotona, eikä tarvinnut istua studiolla, Laura Dziadulewicz kertoo. Onneksi kaikki muut on niin cooleja, että siinä itsekin rauhoittuu aika nopeasti
Laura Dziadulewicz liittyi mukaan vähän debyytin julkaisun jälkeen. Oli mahtavaa rakennella täysin fiktiivistä kertomusta, jossa ei ollut oikeastaan mitään rajoituksia oman mielikuvituksen lisäksi. Mä olen löytänyt itseni kitaristina Medeian kautta, ja debyytille tuli about ensimmäiset mun signature-kitarajutut. Miehellä on seuranaan vielä hetki sitten palvotun ja ylistetyn naisen ruumis, jonka palasista hän on vastuussa. Teemu toi paljon erikoisuutta ja maalailua mun ja Jannen rytyytyksen päälle. Cultin aikaan olin vielä tosi ujo tarjoamaan omia ideoitani. Kun sitten muutin Tampereelle ja liityin bändiin, oli tietenkin mukavaa päästä soittamaan niitä biisejä. Tarina päättyy miehen kuolemaan. Peltolan mukaan bändissä oli silloin paljon luovaa Kuninkaankadun huumoriarvo Cult oli monessa mielessä onnistunut levy. Eikä todennäköisesti tällaisella screamy-shouty-musiikilla tapahdukaan, hän hymähtää. inferno 21. Se oli ihan kuin olisin kirjoittanut jotain pientä kirjallista teosta. Se oli se kivijalka, jonka päälle lähdettiin rakentamaan. Mutta se, että olin toisen levyn teossa itse mukana, se vasta oli todella siistiä! Teemu Karjalainen vaihtui Keijo Niinimaahan vuonna 2007. Kolmas perustajajäsen oli Pofonyn silloinen laulaja Teemu Karjalainen. Levyn kappaleet 210 kertovat tämän hallusinaation. Ilman niitä on turha odottaa paljon keskivertoa kummoisempaa ulosantia, mutta kaikkia konflikteja ei ole mahdollista välttää. Siitä saa hyvän energialatauksen, kun tietää, että on kuulijakuntaa, jolle näitä biisejä kirjoittaa, Peltola sanoo. Kaikilla oli musiikillista kunnianhimoa, näyttämisen tarvetta ja nälkää tulevaisuutta ajatellen. JoSSAIn SEn on PAKKo näKyä!" voimaa, mikä teki siitä paitsi energisen myös räjähdysalttiin. Se ei ollut myyntimielessä mikään massiivinen läpimurto, mutta ehdottomasti hyvä suoritus Medeian kaltaiselta bändiltä. Bändi kaipasi vielä basistia, ja mukaan saatiin muutaman mutkan kautta Samuli Kuusinen. Mulle tulee monesti ihan selkärangasta sanoja mieleen riffien päälle. Sekä Peltolan tarinankerronta että sanatason ilmaisu ovat hämmästyttävän korkeatasoista jälkeä. Varhaisissa demoäänityksissä oli paljon intoa ja paljon hyvää, mutta vasta debyyttilevyn avauskappale Shards kristallisoi kitaristille sen, mitä Medeia oli tekemässä. On kiinnostavaa nähdä, mitä seuraavalla levyllä tapahtuu, kun ei ole mitään valmiiksi sovittuja aiheita, Dziadulewicz sanoo. Oli paljon luovuutta ja energiaa, hyvässä ja pahassa. Avoin tilanne on bändille uusi ja luultavasti erittäin hedelmällinen. Siitä oli aika mielissään, että jotain tapahtui, Dziadulewicz kuvailee. Peltola soitti Killprettyssä ja Putkisaari Pofonyssa. Bänditreeneissä sattui helposti yhteentörmäyksiä. Energia, kunnianhimo ja näkemys eivät ole hävinneet bändistä mihinkään. Hänelle QHWD oli ollut kova juttu jo sitä ennen. Tekstin tuottaminen on hänelle mielekästä puuhaa ja sitä syntyy paljon. Parhaat fraasit valikoituvat lopullisiin sanoituksiin ja turha läski karsiutuu pois. Jotkut niistä on vähän naiiveja nyttemmin kuunneltuna, jos nyt riffeistä niin voi sanoa, mutta se on mun kehityskaaren alkupää. Konsepti syntyi meidän kolmen aivoriihenä, Peltola sanoo. Kun hän lähti bändistä, Dziadulewicz otti tämän tontin lennosta haltuun. Kuolema ei oikeastaan ole enää relevantti asia siinä vaiheessa, koska tarina ottaa niin vahvan otteen kerronnasta, Peltola sanoo. Karjalaisen roolina oli olla paitsi laulaja myös orkestroija ja synteettisen äänimaailman luoja. Teemu antoi mulle levyn silloin. Peltolan silmissä on palava kiilto, kun hän puhuu bändistään. Hän asui Oulussa ja järjesti siellä keikkoja, ja kerran Rites of the Youth toi mukanaan Medeia-nimisen bändin. Eihän tässä mitään suurta läpimurtoa ole tapahtunut, vaikka tasaisesti ja määrätietoisesti edetäänkin. Nyt niihin voi vapaasti tarttua ja fiilistellä yhtä biisiä kerrallaan, Peltola jatkaa. "ME TEhdään VAKAVAA MUSIIKKIA, Mutta ollaan kuitenkin ihan täysiä idiootteja. Medeia oli jo QHWD:n aikaan huomattavan itsevarma yhtye. Peltola muistuttaa, että bändi painii kaikesta huolimatta yhä varsin kevyessä sarjassa. Nyt Medeia on trilogiansa tehnyt. Toivottavasti se vaikuttaa biisintekoon positiivisesti. Syyllisyydentunne ja hapenpuute saavat hänet näkemään vahvan hallusinaation viimeisen elintuntinsa aikana. Me tiedettiin, että nyt on pakko ylittää aiempi taso ja tietenkin vähän uudistaa koko pakettia. Mä pyörittelin sitä kotona tosi paljon ja olin siitä ihan innoissani. Kiittävä vastaanotto nosti seuraajan rimaa entistä korkeammalle. Cult kävi virallisen listan sijalla 28. Bändi teki sillä häikäisevän tasonnoston QHWD:sta ja sai paljon huomiota. Kun siitä saatiin paljon hyvää palautetta, se rohkaisi ottamaan osaa biisintekoon enemmän, hän kertoo. Pieni porukka ja palava into Medeian alkusanat lausuttiin Tampereella vuonna 2001. Seuraava levy ottaa jonkun aivan muun lähtökuopan. Mä aloin hyvissä ajoin kirjoittaa ja fiilistellä tätä tarinaa. Lausujina olivat Samuli Peltola ja Janne Putkisaari erään Killprettyn ja Pofonyn yhteiskeikan jälkeen. Nyt oli sikäli hyvä tilanne, että olin kokeillut Cultilla tällaista kirjoitusprosessia kerran. Ajatuksena oli tehdä jotain raskaampaa ja extremempää kuin silloiset bändit, mikä nyt ei ainakaan Killprettyä ajatellen paljoa vaatinut, Peltola muistelee. On hienoa tavata artisteja, jotka tietävät mitä haluavat ja vaativat itseltään aina vain kovempia suorituksia sen saavuttaakseen. Medeia oli perustajiensa mielestä alusta saakka jollakin tavalla poikkeuksellinen yhtye. Medeia on meidän kaikkien, paitsi Keijon, ensimmäinen bändi, joka on lähtenyt nousemaan johonkin suuntaan ja pysynyt vielä kasassa. Ja löytyy sieltä vieläkin sellaista kamaa joka vetää suupielet ylöspäin. Peltolan mukaan otti aikansa, ennen kuin visio alkoi kirkastua. Bändi operoi samalla porukalla vuoteen 2006 saakka
Me tehdään vakavaa musiikkia, mutta ollaan kuitenkin ihan täysiä idiootteja. Musiikkivideot kasvattivat Medeian tunnettuutta Cultin jälkeen. Siinä ei oikein ollut bändin ja yleisön välillä sellaista intensiteettiä, josta itse tykkään, Peltola jatkaa. Nyt mukana on myös toinen kitaristi Pekko Mörö. Peltolan mukaan Medeian videot ovat niin rehellisesti bändin näköisiä kuin mahdollista. Tämä johtuu vain siitä, että Pekko ei ollut vielä levynteossa mukana. Mutta kyllä sitä pystyy edelleen kuuntelemaan ja se tuntuu tuoreelta ja elävältä, Peltola sanoo. "Eihän tässä mitään suurta läpimurtoa olE tapahtunut, vaikka tasaisesti ja määrätietoisesti edetäänkin. On hyvä merkki, että Abandon All kuulostaa tekijöidensä mielestä edelleen vahvalta. Mietittiin, että mennäänkö johonkin teollisuushalliin tekemään tylsä soittovideo vai lähdetäänkö kaupungille ryyppäämään ja otetaan kamera mukaan, Peltola kertoo. Mörön toinen keikka Medeian riveissä oli viime vuonna Ozzy Osbournen lämmittelijänä Hartwall Areenalla. Tampereen Kuninkaankadulla alkaa hymyilyttää joka kerta, kun mieleen palaa Cold Embracen tai tuoreen The Ultimate Disconnect from Humanityn video. Jossain sen on pakko näkyä! Ei se toimisi yhtään, jos me tehtäisiin jotain helvetinmoisia murjotusvideoita. Viinateknikosta kitaristiksi Medeia on tolkuttoman energinen livebändi. Sitten meidän piti tehdä video ja budjettia oli muutama satku. Neljättä levyä on jo ajateltu. Se on joskus aika raskasta, kun suunnitelmat ei toteudukaan, hän kuvailee. Aina tehdään suunnitelmia, että ensi vuonna voitaisiin tehdä tämä, tämä ja tämä juttu. Abandon All on huikea levy, mutta tällä bändillä on rahkeita vielä paljon pitemmälle. 22 inferno. Jos se joskus kuulostaisi paskalta, se olisi varmaan nyt. Halvalla tehty hassutteluvideo osoittautui aivan kullanarvoiseksi promovälineeksi. Oli siistiä nähdä se sytkäri- ja kännykkävalomeri, Dziadulewicz hymyilee. Eikä todEnnäköisEsti tällaisElla scrEamy-shoutymusiikilla tapahdukaan." Peltolan työkaverit ovat kuulemma kategorisoineet Medeian screamy-shouty-genreen. Kokemus oli muullekin bändille melkoisen poikkeuksellinen. Hän on ollut Medeian kitara- ja viinateknikkona jo pitkään, ja hänellä on yhteistä bändihistoriaa Peltolan ja Putkisaaren kanssa. Samuli Peltola on tehnyt loikkimisestaan jonkinlaisen tavaramerkin, Samuli Kuusinen heiluu ympäri lavanedustaa kuin heinämies eikä muutakaan bändiä ole syytä moittia tylsäksi. Omaperäisten videoiden takana ei ollut mitään supernerokasta bisnesajattelua. Me oltiin helvetin kyllästyneitä olemassa oleviin hevivideoihin. Joku aina toteutuu ja joku ei, ja bändin kurssi muuttaa suuntaansa sen mukaan, mitä tapahtuu. Peltolan mukaan bändin elämä vaikuttaa suoraan hänen henkilökohtaiseen tunne-elämäänsä. Se oli totta kai ikimuistoinen juttu, muttei se keikkana mitenkään erityisen mieleenpainuva ollut. Pekko tuo lisää luovaa voimaa bändiin ja on ollut jo nyt hyvä piristysruiske biisintekoa ajatellen, Peltola sanoo. En ole nähnyt ikinä missään niin isoa ihmismassaa. Cold Embracen videolinkki levisi netissä nopeasti. Hän on bändin täysi jäsen, mutta toistaiseksi livekitaristin statuksella. Sen verran lupaavalla nousu-uralla Medeia nyt on, että sille toivoo tapahtuvaksi hyviä asioita. Kun hyviä asioita tapahtuu, niistä osaa nauttia ja arvostaa niitä, mutta kun takaiskuja tulee, ne ottaa aina raskaasti. Mörö oppi kuulemma biisit lähes epäinhimillisen nopeasti
Tähän tekstiin tuli vähän omiakin kokemuksia mukaan. SP: Biisijärjestyksessä on ajateltu vinyyliä. Tässä oli meille hieman sovituksellista haastetta. Voidaan puhua välikuolemasta, heh. In Motionless Decay SP: Tämä ja The Undistinguished Name ovat kokonaisuus, joka jaettiin levylle kahteen osaan. Meiltä tosi suoraviivainen biisi. Abandon All julkaistaan Suomessa 25.5. inferno Centurions 23. Nämä teot kuitenkin jatkavat hänen matkaansa, sillä seitsemännen piirin toinen ryhmä on tarkoitettu itsemurhan tehneille ja kolmas Jumalaa pilkanneille. Sen huomaa, jos kuuntelee levyä randomilla. Kappale on hyvin uskollinen itselleen, koska sen mikään osa ei voisi olla missään muussa biisissä. The Burning lopettaa A-puolen komeasti. SP: Tarinassa ollaan maan päällä ja kuvaillaan uuden maailmanjärjestyksen mukanaan tuomia muutoksia eli helvetin populaation siirtymistä maan päälle. Ld: Mutta kyllä se toimii ihan omana biisinäänkin. Sitä seuraa syvä pudotus suoraan kahdeksanteen piiriin ja aina eteenpäin helvetin pohjalle, jonne Saatana on jäätynyt vyötäröstään kiinni. Yhdeksi biisin kantavista tekijöistä nousivat kuorot, jotka härskiyttävät sitä tuntuvasti. Ld: Tässä biisissä on mun korvaani levyn parhaita murinoita Keijolta. SP: Tarinassa alkaa nousu takaisin maanpinnalle. Tämä jouduttiin kirjoittamaan studiossa melkein uudestaan. Päähenkilö löytää kadotetun minuutensa ja lähtee rakentamaan persoonaansa ja fyysistä olemustaan uusiksi. Hän kiroaa Jumalan , hukuttautuu kiehuvaan vereen ja toivoo kuolevansa. Koetin hakea tarinaan sopivaa synkkää ja matalaa pianomeininkiä, ja sitten kun ruvettiin katsomaan sitä treeniksellä, Sampella oli siihen valmiiksi sopivia osia. Ld: Muistan hyvin sen kuunteluhetken, kun kaikki oltiin, että ei perkele miten hienoa. Livenä kiva soittaa, kun ei tarvi koko ajan juosta ympäri lavaa, vaan se soittaminen riittää. Tähän sattui siunaantumaan yksi levyn herkullisimmista ja junteimmista riffeistä. SP: Mä en äänitysvaiheessakaan tiennyt ihan tarkkaan, mitä mä tähän soitan. Ld: "Stinkmata". Rakenteellisesti eheä ja onnistunut sovitus. Biisi kertoo petturuudesta, joka on Danten mukaan kaikkein vakavin synti. Ld: Lopputulos on melodinen, ehkä levyn radioystävällisin biisi, heh. AbAndon ALL on TAITEn rAKEnnETTU JA MonI-ILMEInEn LEVy. Biisissä kuvataan hallusinaation alkumetrejä ja nopeaa etenemistä ylemmässä helvetissä. Suffocation Diuturnal SP: Tämä biisi kuvailee päähenkilön fyysisen muutoksen. Hänen kuusi siipeään muodostavat kylmän tuulen, joka kutsuu tarinan päähenkilöä luokseen. The Burning SP: Kaksiosaisen biisin jälkimmäinen osa. Sellonrääkkäystä, yhdellä otolla purkkiin. Tämä on tavallaan intro-osa. Ehkä siksi tämä on pysynyt omaan korvaan tuoreena. Stigmata SP: Biisin työnimi oli "deathcore to the max", eli rytyytysbiisi. Päähenkilö alkaa hapenpuutteen takia menettää tajuntaansa. B-puoli alkaa hiukan samanhenkisellä biisillä kuin A-puoli, mutta lähtee ihan eri sfääreihin. Abandon All SP: Muutaman riffin ja vireen puolesta ehkä lähinnä vanhaa Medeiaa. Luulen, että tähän ei pääse ihan ekalla kuuntelulla sisään. Kokonaisuus kestää yhdessä jotain seitsemän minuuttia. Päähenkilö tapaa jääkentällä Saatanan. Päähenkilöstä tulee Saatanan armeijan kenraali, joka palvelee Antikristuksen ja väärän profeetan rinnalla. The Undistinguished Name SP: Todella eeppinen kappale. "Kuunnelkaa tää yksi biisi, sitten taas moshataan." Ld: Tämä lähti jostain ideasta, jota soittelin kotona. SP: Työnimi oli "Dear Satan", heh heh. Ld: Hämärä biisi, josta me oltiin pitkään vähän epävarmoja. Tarina loppuu kuin seinään päähenkilön ollessa vallantunteen huipussa. SP: Tässä biisissä päähenkilölle tulee hallitsematon ja primitiivinen halu dominoida, mutta ilman minkäänlaista inhimillistä analyysia tai kritiikkiä. The Will to Dominate SP: Tässä hyödynnetään meidän arsenaalin parhaat palat, on dynamiikkaa ja kerroksittain kasvavaa meininkiä. Tarinassa päähenkilö erkanee ruumiistaan ja ihmisyyden menetys alkaa. The Ultimate Disconnect from Humanity SP: Koko biisi on periaatteessa alun käärmeenlumousriffistä varioimalla lypsetty. Ilari Autio, Keijon tuttu Vaasasta, veti selloa pariin biisiin. Ld: Tässä biisissä löytyy lopussa todella hienosti se toivottomuuden fiilis. LAuRA dzIAduLEWICz: "All faith is self-deceit as every religion is a sickness." SP: Levy alkaa noilla sanoilla. SP: Tässä päähenkilö on Danten Infernon seitsemännen piirin ensimmäisessä ryhmässä, jonne murhaajat kuuluvat. Se oli hyvä, koska yleensä se on niin harkittua ja mietittyä. Muutenkin tämä on meikän lempparibiisi. SAMULI PELToLA oTTI PäähEnKILönSä KUVITELMAAn PUITTEITA dAnTEn InfErnoSTA. HELVETILLINEN HALLUSINAATIO We All Fail SAmuLI PELTOLA: Levyn introraita, joka ei ole vielä levyn tarinaa. Siihen loppuun tuli ihan erilainen, vinksahtanut tunnelma. Tämän loppuun hän veti levyn ja Medeian tuotannon ainoan soolon. Musiikillisesti tämä profiloitui jo varhain avausbiisiksi. SP: Levyn tarina alkaa tästä. Me lähdettiin Jannen kanssa kokeilemaan, kuinka pitkää biisiä me pystytään rakentamaan niin, että se pysyy mielekkäänä. SP: Tarinassa ollaan Danten Infernon seitsemännen piirin kolmannessa ryhmässä, jonne päähenkilö lopulta päätyy palavan hiekan ympäröimäksi. Se on tiivistettynä uskonpuutteentunnustus, jossa on vahva antikristillinen näkemys. Kuolema korjaa omansa ja sairas fiktio saa päätöksensä
Useimmista death metal -bändeistä Necros Christosin erottaa todellakin sen vahvasti uskonnollinen (tai pikemminkin hengellinen) ilmapiiri, mikä ilmenee käytännössä aivan kaikessa bändiin liittyvässä. KUOLEMANPALVONTAA Markkinointikikasta tai tarkkaan suunnitellusta tavaramerkistä yhtyeen hengellisyydessä ei ole kyse, vaan kaikki kumpuaa aidoista lähtökohdista. Pystyn kyllä elämään asian kanssa, tokaisee lähinnä lauluista ja kitaroista vastaava Mors Dalos Ra. TEKSTI joni juutilainen www.daRknessdaMnationdeath.coM ALAnSA ArVoSTETUIMPIEn TEKIJöIdEn JoUKKoon noUSSEEn necRos chRistosin oKKULTISTInEn dEATh METAL on TEKIJöILLEEn SyVä JA VAKAVAhEnKInEn rITUAALI. Mutta jos ihmiset ostavat mieluummin sen tavanomaisen death metal -levyn, ei se minua haittaa. Mikä aidosti hengelliset bändit sitten erottaa epäaidoista on, että he soittavat täydellä antaumuksella. Ainoastaan kahdesta täyspitkästä levystään huolimatta Necros Christos on ollut erittäin aktiivinen pien- 24 inferno. Ja sen myös kuulee musiikista. Portit ja temppelit Yhtyeen tuorein levy Doom of the Occult on massiivinen julkaisu, joka on selkeää jatkoa debyyttitäysipitkä Triune Impurity Ritesille (2007) ja tätä edeltäneille demoille ja split-julkaisuille. Muut tekevät hommaa ihan vain huvikseen. Meidän tiemme on uskonnollinen ja okkultistinen death/doom metal, ja otamme sen erittäin vakavissamme. Hiljalleen mukaan ajautuneet kolme muuta jäsentä ovat muokanneet yhtyeestä keikkailevan ja yhtenäisen bändin, jonka maine on noussut syvimmästä undergroundista kohti aavistuksen kirkkaampia parrasvaloja. Minua ei kiinnosta paskaakaan, mikä on suosittua ja mikä ei, eikä meitä pitäisi missään nimessä yhdistää perinteisiin black- ja death metal -bändeihin. TäMän MyöS KUULEE yhTyEEn MUSIIKISTA, JonKA yTIMESTä TIhKUVA TUnnELMA on TäySIn oMISSA ULoTTUVUUKSISSAAn. SAKSALAISITTAIN T asan vuosikymmenen ajan vahvasti okkultistista death metaliaan soittanut Necros Christos käynnistyi Mors Dalos Ra -nimellä tunnetun miehen sooloprojektina. Necros Christos mainitaan usein niin sanotusti aitojen death metal -bändien joukossa, sillä yhtyeen tyyli on kaukana tämän päivän hiotusta, liioitellun nopeasta ja teknisestä deathista, joka muistuttaa musiikin sijasta lähinnä urheilusuoritusta. Arvostan kovasti esimerkiksi Deathspell Omegan, Funeral Mistin ja Watainin kaltaisia hengellisiä black metal -yhtyeitä, mutta meitä on aivan turha linkittää myöskään tähän joukkoon, sillä kuljemme täysin eri teitä, sekä musiikillisesti että ideologisesti. Olen ollut aina erittäin uskonnollinen ja hengellinen ihminen, mutta en ole ollut koskaan kristitty. Ei ole minun velvollisuuteni tuomita muita
Erilaisten musiikillisten vaikutteiden kirjo ei tule yllätyksenä, kun käy ilmi, että Mors Dalos Ra opettaa klassista kitaransoittoa kotikaupungissaan Berliinissä. Omat vanhempani eivät ole kovinkaan uskonnollisia ja suurin osa suvustanikin on ihan tavallisia evankelis-kristittyjä, eivätkä he todellakaan käy kirkossa joka sunnuntai. Mahtaako mies kuitenkin nähdä yhtäläisyyksiä klassisen musiikin ja death metal -bändinsä välillä. No, voin kertoa, että olen aika outo kaveri, mies naurahtaa. Tapakristittyjä Syvä hengellisyys ei ole ollut koskaan merkittävä osa death metal -maailmaa. Kymmenen vuotta on mennyt todella nopeasti, ja tulemme tarvitsemaan vielä paljon aikaa kokopitkien levyjen julkaisemiselle, sillä saimme vuosikymmenessä aikaiseksi vain kaksi levyä. Koska saksalaisessa nykykulttuurissa uskonto ei näyttele kaiketi kovinkaan merkittävää roolia, on syytä kysyä, mistä Mors Dalos Ra on innostuksensa löytänyt. Beherit ja Blasphemy), lyijynraskas doom metal ja mystiset itämaiset vaikutteet, jotka tulevat esiin lähinnä välisoittojen muodossa. Lähinnä fyysiseen pahoinpitelyyn ja suolienviskelyyn sanoituksissaan keskittyneet bändit ovat toki pitäneet seassaan Necros Christosin yhteydessä usein mainittujen Acheronin, Grave Miasman ja Teitanbloodin kaltaisia "toisinajattelijoita", mutta tästäkin huolimatta Necros Christosin linja vaikuttaa erittäin omaperäiseltä. Meillä oli nuo templet mukana jo ensimmäisellä demollamme (Necromantic Doom, 2002), eli mikään ei ole muuttunut merkittävästi sitten uramme alun. Teknistä taituruuttaan mies ei kuitenkaan tuo Necros Christosissa esiin, sillä turhan kikkailun ja soittotaitomässäilyn määrä on karsittu minimiinsä. Ne ovat myös lyhyitä teoksia, jotka johdattavat levyn eri osat tavallaan kiinni toisiinsa. "MEITä EI PITäISI MISSään nIMESSä yhdISTää peRinteisiin black- ja death Metal -bändeihin." julkaisujen parissa, ja yhtyeen diskografia käsittääkin jo varsin mukavat 13 julkaisua. Necros Christos ei ole läheskään niin kaukana klassisesta musiikista kuin monet saattaisivat äkkiä luulla. Olen ollut erittäin syvästi sisällä Kabbala-mystiikassa jo useiden vuosien ajan, ja yritän myös opiskella hepreaa ja arabiaa. Onko bändillä jotain spesiaalia suunnitteilla kymmenvuotisjuhlan kunniaksi. portilta: 125/ 3 päivää, 70 / päivä (mikäli jäljEllä). Ennakkolipunhintoihin lisätään lippukauppojEn toimituskulut.. Templet ja gatet tulevat olemaan mukana kaikilla tulevilla levyillämme, se on aivan varmaa. Emme juuri puhu asiasta perheeni kanssa ja meillä on molemminpuolinen kunnioitus tämän asian suhteen. Uskonnollisuuteni ei siis ole perhepiiristäni lähtöisin, vaan olen kiinnostunut asiasta aivan itse. Yhdistävänä tekijänä yhtyeen äänitteille on niiden erikoinen rakenne, sillä perusbiisien oheen on lisäilty lyhyitä temple-nimellä siunailtuja instrumentaaleja, jotka luovat levyille oikeanlaista tunnelmaa ja antavat hyvää hengähdystaukoa tukahduttavan metallijyräyksen seassa. Monet muut bändit olisivat julkaisseet samassa ajassa varmaan kuusi, Mors Dalos Ra hymähtää. killinG jokE·ElECtriC WiZarD·BullDoZEr·turisas EnslavED·WintErsun·moonsorroW·tarot·WitChErY BlaCk BrEath·aGnostiC Front·kvElErtak spiritual BEGGars·GravE·hEll·omnium GathErum Ghost·ChurCh oF misErY·mYGrain misErY inDEX·jEX thoth rottEn sounD·hooDED mEnaCE·Cavus·mEDEia aXEGrEssor·tinnEr·BlaCk CruCiFiXion·liGhthousE projECt oranssi paZuZu·FEastEm·GaF·GorEsoErD CausE For EFFECt·mononEn amon amarth·DEvin toWnsEnD projECt at thE GatEs·arCh EnEmY·BlinD GuarDian katatonia·EpiCa·amorphis·mEshuGGah 22.-24.7.2011 SUVILAHTI, HELSINKI www.tuska-festival.fi Ennakkolipunhinnat: 110 / 3 päivää, 60/ päivä. Eipä oikeastaan. Musiikillisesti Necros Christos on mielenkiintoinen sekoitus, jossa yhdistyvät niin vanhan koulukunnan black/death-röyhtäily (mm. Kuulostaako oudolta. Olen aina pitänyt metallimusiikista ja minulla on ollut sairaalloinen kiinnostus okkultismia kohtaan, ja siinä samassa olen tutkinut itämaista folkloriikkaa sekä saksalaista ja italialaista barokkityyliä. Triune Impurity Ritesilla esittelimme aivan uuden jutun, eli gatet
Bändi näkyy ja kuuluu vielä tänne asti, vuoteen 2011. keith hyde itäkylä KUVA pentagRaM TEKSTI Riitta bbydaRling ce.coM/bo www.Myspa AUDELLA RAKK BOBBy 1970 , -luku oli mielenkiintoista aikaa, paljon mielenkiintoisempaa kuin edeltävä vuosikymmen, jolloin eleltiin vielä viattomuuden hellässä syleilyssä. Sitä nuorempaa Bobbya ei enää ole, se toinen Bobby ei tehnyt mitään inferno "JUon MAITo A, oLEn KILTT I PoIKA JA KIITän JUM ALAA." dooM LEgEndA pe ntagRaMin noKKAMIES KAPUAA yLöS KELLAr ISTA. 26. 70-luvulla herättiin karmivaan krapulaan ja tartuttiin pariin tasaavaan. Osa ravisteli itsensä hereille, osa syöksyi syvemmälle painajaiseen. Ja hyvä näin: takana on paitsi neljä vuosikymmentä bändiä ja sen 24 ex-jäsentä, myös 40 vuotta heroiinia, 30 vuotta metadonia ja 27 vuotta crack-kokaiinia. Keulahahmo, viihdyttäjä, solisti ja niin sanottu elävä legenda, Bobby Liebling, on tiukasti kiinni tässä päivässä. Laulan nykyisen Bobbyn perspektiivistä. Black Sabbath on tietenkin synonyymi koko aikakaudelle, mutta valtatieltä vielä hieman vasemmalle käännyttäessä näkee Pentagramin
Mutta yleisesti ottaen haluan kirjoittaa sanoituksia. Nyt tulkitaan kuitenkin elämänkokemuksen ja vanhenevan miehen filosofian ja selväpäisyyden suodattimen läpi. Mielestäni iän mukana seuraa tietynlainen viisaus. Se on se, johon ihmiset samastuvat. ylösnousu Kuten odottaa saattaa, Last Rites ei riko minkäänlaisia rajaaitoja tai kirjoita uusiksi niin sanotun doom metalin sääntökirjaa. oikein ja munasi kaiken, enkä minä voi palata siihen. Se päättyi yhtä epävarmoissa merkeissä kuin oli alkanutkin, kunnes Bobby ja Pentagram sulautuivat 80-luvulle päädyttyäänVictor Griffinin Death Row -projektiin. Objektiivinen, kolmannen persoonan filosofointi jää sikseen kesken lauseen. Olen ymmärtänyt olevani hankala yhteistyökumppani, mutta mielestäni aika suuri syy siihen on, että olin niin pihalla monen vuoden ajan. Silloin tällöin jokin iskee minuun vieläkin ja haluan säveltää. Haluan vain, että Pentagram-nimi pysyy. Pystyäkseen tekemään selkoa Pentagramin urasta media on yleensä jaotellut sen neljään eri vaiheeseen. Ei Pentagram vieläkään ilosta hihku, mutta Last Ritesilla mennään melkeinpä isällisellä otteella. Siinä missä kymmenisen vuoden takainen Sub-Basement edusti jo pelkän nimensä perusteella aitoa ahdinkoa, Valinta ja vapaus Pentagram on tietyssä mielessä ristiriitainen bändi. Tällä kertaa "suuri osa" on jopa suurempi kuin saattoi odottaa: levyllä on vain kolme täysin uutta sävellystä. Bobby haluaa pesäeron entisen huumesumun ja nykyisen selväjärkisyyden välille. Minä ja Victor toimimme hyvin yhdessä, meillä on samat ajatusprosessit ja ideat, me todella sovimme hyvin yhteen musiikin kanssa, kuin siamilaiset kaksoset. Muutoksen tuulet puhalsivat myös läpi koko 90-luvun, jolloin Griffinkin jäi matkasta vain palatakseen takaisin uudelle albumille. Se on vanha kunnon heavy rock -levy, tehty vanhalla kunnon muusikon asenteella, jossa keskitytään suunsoiton sijasta soittamiseen. Ihmiset lukevat hieman liikaa rivien välistä. Halusin todella palata yhteen Victorin kanssa. Mitä tulee tämän päivän Pentagramiin, toimittajalle ei suoda raflaavia markkinointiotsikoita. Kaikki alkoi alkuperäismiehistöstä, jota seurasi vuonna 1978 lyhyeksi jäänyt "High Voltage" -vaihe. Näkökenttä laajenee, sitä näkee laajemmin. Ei enää kiemurrella alakellarissa, vaan pikemminkin varoitellaan siellä piilevästä homevaarasta. Että astukaa vain alas, mutta omalla vastuulla. Näkee elämässään enemmän ja pystyy ilmaisemaan tuon kaiken lyriikoissa... Bändi levytti ensimmäisen albuminsa vasta saavutettuaan teini-iän, oltuaan kasassa uhmakkaat 14 vuotta. Yritän löytää jotakin, joka miellyttää yhä korvaani, mutta en halua astua liian kauas Pentagram-muotista. Bobby Liebling on siinä mielessä harvinainen "legenda", että miehellä ei ole minkäänlaisia ongelmia myöntää musiikillisen runosuonen olevan näinä päivinä kuihtunut. Olen työskennellyt hänen kanssaan kaikki nämä vuodet, onoff-meiningillä 30 vuoden ajan, ja vetovoimamme tuntuu olevan siinä. Olen, katsos, kirjoittanut myös paljon muunlaista musiikkia, folkimpaa ja jatsahtavampaa tavaraa, mutta Pentagramissa haluan pitää asiat raskaina. Pentagramin kaltaiselle, mainettaan ja suosiotaan sukupolvesta toiseen kasvattavalle kokonaisuudelle tällä ei kuitenkaan ole merkitystä. Minulla on nyt vaimo ja ihana poika. Kaiketi vuodatin itseni kuiviin 450 sävellyksen jälkeen, musiikki pääsi ehtymään. On kappaleita, jotka olen halunnut äänittää jo 40:n, tai ainakin 35 vuoden ajan, mutta siihen ei ole ollut mahdollisuutta. Uuden levyn nimi on Last Rites ("viimeinen voitelu"), mutta pahaenteisestä sanavalinnasta huolimatta Bobby puhuu tämän päivän Pentagramista samalla lämmöllä, jonka hän varaa ehdoitta myös vaimolleen ja pienelle lapselleen. Yläkerrassa on sittenkin parempi valaistus. Perhearvot Pentagram on käynyt vuodesta 1971 asti läpi lukuisia jäsenvaihdoksia ja erinäisiä "vaiheita", jotka ensivilkaisulta vaikuttavat suorastaan sotkuisilta ja hämmentäviltä. ...paljon paremmin kuin niissä biiseissä, jotka kirjoitin ollessani niin vitun sekaisin, etten edes tiennyt, mistä kirjoitin. Victor Griffin tosin vastaa parin kipaleen uudelleensovittamisesta, ja esimerkiksi levyn päättävä Nothing Left on muokattu uuteen muotoon jopa siinä määrin, että Bobbyn mukaan voidaan puhua milteipä uudesta sävellyksestä. Olemme todella kuin yhtä suurta perhettä. En ole enää, joten minulla on nyt paljon selkeämpi näkökulma asioihin. Tämä Death Row/Pentagram-ajanjakso tuotti vihdoin bändin ensimmäisen täyspitkän, bändin mukaan nimetyn albumin vuonna 1985, mutta Bobby Liebling oli yhä ainoa pysyvä tekijä Pentagramin alati uusia muotoja saavassa yhtälössä. Varastossa on mistä valita. Uusien laulujen kohdalla tyydyn vain kirjoittamaan sanoitukset. Se ruokkii itseään ja yleisöään 70-luvulta ammennetusta doom metalin kaivosta keulahahmonsa painottaessa samalla musiikin inferno 27. Tajuan, että minun on tehtävä asiat Nyt. "liityin satanistikiRkkoon ja luulin sen oleVan MahtaVaa, KUnnES TAJUSIn, ETTä SIInä ITSErIITToISUUdESSA KUKAAn EI VoI AUTTAA SInUA." Last Rites ei kuulosta tuomiopäivän musiikilta. Sen sijaan Bobby puhuu vilpittömän avoimesti siitä, kuinka hän ei vielä vuosi sitten tiennyt "missä mennään". Pentagramin levyt perustuvat yleensä suurimmalta osalta 70-luvulla kirjoitettuihin kappaleisiin. Alkuvuosien epätasaisuuteen nivoutuu selvästi huumeiden aiheuttama sumuisuus, eikä Bobby tunnu katsovan tarpeelliseksi eritellä tarkasti jokaista käännettä, ylä- tai alamäkeä, vaikka myöntää auliisti, ettei näistä ole ollut bändin elonkaaren aikana varsinaista puutetta
Sen luomisen aikana bändissä ehti kääntyä vaikka miten monta ihmistä, ja uusia suhteita rakentaes- 30 inferno. Olin tuolloin antautunut täysin ensirakkaudelleni, ja menetettyäni hänet odottamatta olin menettää kipinän elämään. Olin silti valmis jättämään tämän elämän, kunhan vain saisin sanottua haluamani musiikin kautta. Pimeä keskiaika Vielä tämän valaistumisen jälkeen kesti vuosikausia, ennen kuin While Heaven Wept julkaisi debyyttinsä Sorrow of the Angelsin (1998). Vaikka tämä saattaa kuulostaa melodramaattiselta, elämääni vaikuttavat edelleen vuoden 1990 tapahtumat. Kuten myöhempi historia osoittaa, Tom löysi uuden alun hieman odottamattomalta suunnalta. Kun elämältä katoaa pohja ja se on rakennettava uudelleen, kaikki ei tapahdu yhdessä yössä. Albumilla tiivistyykin koko se sanoinkuvaamaton vuoristorata, jota Tomin elämä oli tuohon mennessä kulkenut. Uskonnot, filosofia, psykologia, alkoholi ja huumeet eivät olleet sitä itsetuhoiselle mielelleni. Debyyttimme on todella kaunis ja aito albumi, mutta se syntyi elämäni kaoottisimpina aikoina, mikä heijastui levylle palapelimäisyytenä. Jo noPEA TUTUSTUMInEn MELAnKoLISESTI dooMAhTAVAAn JA SILTI hEAVyMETALLISEEn MUSIIKKIIn TEKEE KUITEnKIn SELVäKSI, ETTä yhTyETTä oVAT JohdATTAnEET ETEEnPäIn EnEMMän TUnTEET KUIn JärKI. hile Heaven Weptin historia on vähintään yhtä värikäs kuin sitä luotsaavan kitaristin ja ex-vokalistin Tom Phillipsin elämä. 20 vuoteen mahtuu niin paljon kuolemaa, itsetuhoisuutta ja aallonpohjia, että bändin ja sen nokkamiehen hengissä säilyminen on pienimuotoinen ihme. Kaiken tämän jälkeen päädyin etsimään vastausta elämäni tyhjyyteen. TEKSTI aki nuopponen I KUVA bob pendleton I www.whileheaVenwept.coM KUn TAIVAS PUToAA W nISKAAn yhdySVALTALAInEn while heaVen wept SAATTAA VAIKUTTAA TAVALLISELTA METALLIbändILTä. Vanhempani ovat minua 40 vuotta vanhempia, joten olen elänyt aina kuoleman keskellä, mutta tämä on tehnyt minusta vain haavoittuvaisemman. Lopulta ymmärsin vastauksen olleen edessäni kaiken aikaa: musiikki oli ainoa asia, joka ei ollut koskaan hylännyt minua
Joskus tunnen jopa syyllisyyttä siitä, että kaiken kokemani ja tekemäni jälkeen minua on edelleen siunattu tällaisilla ihmisillä, joiden kautta olen voinut kokea uskomattomia asioita. Siinä missä aiemmat albumimme ovat olleet vain yleisellä tasolla saman teeman jakavia, Fear of Infinitystä syntyi kuin alitajuisesti eräänlainen konseptialbumi. Albumi esitteli vahvemman ja jopa entistä määrätietoisemman bändin. Vaikka kiertueella oli joitakin taianomaisia hetkiä, heikoimmat keikat osoittivat, miten hataralla pohjalla kokoonpanon olematon yhteishenki oli. Nämä ovat suurimpia kunnianosoituksia, joita minulle on suotu. inferno Renessanssi Vaikka bändin sisällä kuohui vuosien 2003 ja 2009 välillä, moni mieltää kolmannen albumin Vast Oceans Lachrymosen eräänlaiseksi paluuksi. While Heaven Weptin levyjen säveltäminen tai äänittäminen ei ole koskaan sujunut kivuttomasti. Bändin rintaman murruttua jälleen kerran se katosi pitkäksi aikaa musiikkimaailmasta. Mikään ei ole ikuista, ja oikeastaan While Heaven Weptin tulevaisuus riippuu nykyään useammista asioista kuin koskaan aiemmin. Tämä ei olisi voinut tapahtua koskaan aiemmin, koska en olisi itsekään ollut kypsä mihinkään viime vuosina tapahtuneeseen tätä aiemmin. Viimein. Asiat näyttivät hieman valoisammilta, ja toinen albumi Of Empires Forlorn (2003) syntyi vakaammissa olosuhteissa. Se uppoutuu erittäin tarkasti ja jopa kronologisesti kokemaani menetykseen, vihaan, masennukseen ja lopulta näiden hyväksymiseen. Askel askeleelta Jos unohdetaan pitkäaikaisen synistin Michelle LooseSchrotzin taannoinen etäisyydenotto While Heaven Weptiin, bändin nykyinen kokoonpano on pysynyt kasassa ennätyksellisen pitkään. Jos jokin asia tulee selväksi While Heaven Weptin albumeilta, se on Tom Phillipsin tapa avata itsensä täydellisesti musiikissaan. Lyhensin elämääni vähintään parilla vuodella pelkällä stressaamisella. Ainoa asia, josta olen varma on, että Tom Phillipsillä on vielä paljon annettavaa musiikkinsa kautta. Vuonna 2008 sain kuitenkin huomata karulla tavalla, kuinka elämäni kiertää ympyrää. Kiittäen vastaanotettu albumi esitteli myös uuden vokalistin, Rain Irvingin. Ylistäen vastaanotettu levy antoi jo ymmärtää, että pahin olisi takana. Tämänkin kaiken taustalla oli jälleen hajonneita ihmissuhteita ja ongelmia yksityiselämässäni. Yksi While Heaven Weptin historian musertavimmista käänteistä ajoittuu vuoteen 2004. Minun on saatava purkaa siihen koko sydämeni ja sieluni. Vaikka kaiken tämän takana oli henkilökohtaisia ongelmia, meitä ei olisi nyt olemassa, jos tuo kiertue ei olisi päättänyt erästä aikakautta. On totta, että kaikki melodiat, harmoniat ja tunnelmat ovat nyt jalostuneet niin voimakkaille tasoille kuin halusin niiden yltävän jo 20 vuotta sitten. Samat luonteenpiirteet ovat tehneet hänestä myös täydellisen keulahahmon. Ehkä juuri tämän takia minulle on kerrottu usein, kuinka musiikkiini on helppoa samastua, kuinka se voi toimia jopa lohduttajana vaikeina aikoina ja kuinka aidolta kaikki kuvaamani tunteet tuntuvat. Vaikka oma ääneni on raaempi ja suorempi, pidän Rainin bändiin tuomista ainoana oikeana ratkaisuna. sani tuhosin niitä sitäkin nopeampaa tahtia. Tuuraajien kanssa tehty kiertue heijastuu bändin nykytilaan asti. Meillä kaikilla on yksityiselämämme, lapsia, työt ja velkoja, joten mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Uusi albumi ja sitä seuranneet keikat käänsivät epäilijöiden päät. Koin lähes samanlaisen menetyksen kuin vuosia aiemmin, ja tunsin eläväni kauan sitten nähtyä painajaista uudelleen. Tarkempi syventyminen osoittaa, kuinka albumi on tunnelmaltaan jopa edeltäjiään yhtenäisempi ja samalla musiikillisesti monipuolisinta While Heaven Weptiä tähän mennessä. Harkitsin aikoinaan jopa While Heaven Weptin kuoppaamista, koska tunsin sen tehtävän tulleen täytetyksi. Viimeisen 20 vuoden aikana olen yltänyt elämässäni pisteisiin, joissa olen kokenut olevani jopa onnellinen. Tästä huolimatta edes Fear of Infinityn kaltaista albumia ei voi pitää merkkinä varmasta tulevaisuudesta. Silti minun on sanottava, että tämä albumi on jotain sellaista, jonka tekeminen minun oli koettava juuri tässä vaiheessa elämääni. 31. Elämme todellakin While Heaven Weptin kultaista aikaa. Niin lopulliselta kuin tuon kiertueen seuraukset tuntuivatkin, se oli myös jotain mitä bändi tarvitsi. Samalla albumi on kuitenkin ehdottomasti laulupainotteisin levymme, ja tämä tapahtui ihan tarkoituksella Rainin haluttua kulkea lauluissaan mukavuusalueidensa ulkopuolelle. Mitä Fear of Infinityn äänityksiin tulee, se oli yksi brutaaleimmista ja julmimmista jaksoista elämässäni. Juotuani itseni melkein hengiltä tajusin vain While Heaven Weptin kykenevän nostamaan minut jaloilleni. "oLEn ELänyT JoKAISEn SAnAn LyrIIKoISTAnI ja jokaisen nuotin säVellyksistäni." Päällisin puolin Fear of Infinity vaikuttaa luonnolliselta jatkeelta edeltäjälleen. Musiikkini on kaikkea sitä, mitä olen aina halunnut sanoa tai osoittaa, mutten ole kyennyt siihen millään muulla tavalla. On ihme, että tämä tuotannoltaan kelvoton levy valmistui. While Heaven Wept on minun elämäntarinani, ja olen elänyt jokaisen sanan lyriikoistani ja jokaisen nuotin sävellyksistäni. Tom ehtii korjata tämän harhaluulon välittömästi. Rain ei ole ainoastaan maailmanluokan heavyvokalisti, vaan onnistui myös tunkeutumaan defenssieni läpi ja liittyi bändiin ihmisenä ihmisten joukkoon, puutteistamme välittämättä. En kykenisi koskaan tekemään musiikkia millään muulla tavalla. Tuona aikana While Heaven Wept kävi monta kertaa lähellä loppuaan, minkä Tom myöntää johtuneen siitä, kuinka hän tunsi bändin tarpeellisuuden hälvenneen. Elämällä on kuitenkin tapana olla oikullinen. Tuolloin juuri uuden albuminsa julkaissut bändi oli lähdössä Euroopan-kiertueelle, kunnes pari sen jäsenistä ilmoitti jättävänsä rundin väliin. Tämä musiikki on osa minua, ja minä olen osa tätä musiikkia. Vain kahden vuoden julkaisuväli edeltäjäänsä nähden viestii, että uusi albumi Fear of Infinity olisi poikkeus tässä säännössä. Hän ei siis ole ihminen, joka "vain kirjoittaa musiikkia", vaan kyse on paljon syvemmältä riipaisevasta kanavoimisesta. Tämä oli sokki monelle, joka oli tottunut Tom Phillipsin ääneen yhtenä bändin peruspilareista
Nyt yhtyeellä on levytys- ja managerisopimus tamperelaisen Hype Productions -tuotantoyhtiön kanssa. Juttu päättyi lauseeseen "viime ajat yhtye on viettänyt hiljaiseloa keulakuva Laihialan selvitellessä henkilökohtaisia asioitaan". Mutta sen mitä hän on luvannut, hän on lunastanutkin. Huhtikuussa 2010 Kaleva-lehti uutisoi bändin esiintymismatkasta Tokion Finland Fest -tapahtuman Metal Attack -klubille. Mutta nyt on seesteisempi pää, pystyy käsittelemään asioita eri lailla. Direct Management järjesti esimerkiksi 2006 Poisonblackin yhteiskiertueen Lacuna Coilin kanssa. Dortmundilaisyrityksen muita asiakkaita olivat muiden muassa Dimmu Borgir, Moonspell ja Tiamat. Miten nyt täytät aikaa keikkamatkoilla. Helmikuussa yhtyeen johtohahmo Ville Laihiala tuomittiin Oulun käräjäoikeudessa ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä rattijuopumuksesta. A-klinikkasäätiön mukaan alkoholin liikakäyttö aiheuttaa muun muassa vakavia ajattelu- ja havaintotoimintojen häiriöitä, henkistä taantumista, psykooseja ja ravitsemushäiriöitä. Luen enemmän. Laihiala myöntääkin alkoholinkäytön lopettamisella olevan vaikutuksensa. Tuota kiertuetta Laihiala on kuvaillut "seitsemän viikon helvetiksi". 32 inferno. Jutun alussa mainitulla Finland Fest -reissulla japanilaisfanit saattoivat odottaa hotellin edessä vuorokauden ympäri saadakseen Poisonblackin nimikirjoitukset. Laihiala toteaa, että Century Median panostus Poisonblackiin on ollut kahden viimeisen levyn (Of Rust and Bones, 2010 ja A Dead Heavy Day, 2008 ) aikana vakio. Yhtyeen uraa se ei ole juuri edistänyt. Ei ihme. Laihiala on ollut yli vuoden juomatta. Se on maan suurimpia itsenäisiä levy-yhtiöitä. Kieltämättä Poisonblack on ollut erikoisuus katalogissa, jonka muita tuotteita ovat esimerkiksi Borknagar, Celtic Frost, In Flames, Deicide ja Strapping Young Lad. Selvin päin soittaa tarkemmin ja henkilökohtaisella tasolla siitä nauttii enemmän. Neljä levyä tehneen yhtyeen urakehitys junnasi paikallaan. Riskinotto heiltä puuttui kokonaan. Mielialat vaihtelevat ylimmästä ilosta äärimmäiseen epätoivoon, se ei ole muuttunut mihinkään. Oltiin vedenjakajalla, ja Poisonblack halusi aloittaa puhtaalta pöydältä. Jossain vaiheessa kitaristi Janne Markus päätti keskittyä The Man-Eating Tree -yhtyeeseensä. Me ei haluttu jatkaa sitä samaa kaavaa, että tehdään levy, yksi pidempi rundi ja sitten ei enää mitään. Tommi tuntui olevan sopivasti hullu, sillä on semmoinen luonnonlapsimentaliteetti. Pää ei kestänyt. VILLE LAIhIALA EI JUo Enää VIInAA. Seuraavana listalla ovat diabetes, kihti, sydän- ja verenkiertosairaudet, rasvamaksa, alkoholihepatiitti ja maksakirroosi, aivosairaudet ja -häiriöt sekä epilepsia. Tämä kuitenkin tulee olemaan meille kaikille varmaan se viimeinen orkesteri, joten otetaan mieluummin vähän riskejä ja katsotaan, mitä se tuo tullessaan. Laulaja-kitaristi toteaa olon olevan "seesteisempi ja luovempi". Tähän käyttöön luetteloa on referoitu, eikä vielä päästä edes herkulliseen valikoimaan erilaisia syöpäsairauksia. Ei siinä ole mitään järkeä. Ja ihan vain puhun jätkien kanssa. Keikoilla energia riittää paremmin ja laulu on jopa vaarallisen lähellä nuottia. Vittuilemalla jätkille. Tuli reppu täyteen paskaa, ei mahtunut enempää, Laihiala toteaa. TEKSTI lauRi ylitalo KUVA petRi Vilén www.poisonblack.coM REPPU TyHjENEE P oisonblackin viime vuosi oli turbulenttinen. Totta kai se imartelee, ja se joka väittää ettei imartele, valehtelee. Laihiala toteaa yhteistyön lähteneen nollasta, luottamuksen rakentamisesta alkaen. Liimataisen ensimmäinen voimannäyttö on, että Driven julkaisee Japanissa King Records. IhMEIdEn AIKA EI oLE ohI. kun vetää menemään, niin hyvä jos edes muistaa olleensa keikalla. Vaivautunut olo siitä tulee. Mutta hyvä näin, sehän kertoo vain, että joku tykkää meidän musiikista. Vaihdelaatikko Ennen Liimataista Poisonblackin edustaminen oli Yvette Uhlmanin Direct Managementin harteilla. Hype Productionsin Tommi Liimatainen, pintajulkisuudessa tunnettu Jonne Aaronin veljenä ja Katri Helenan romanttisten ajatusten oletettuna kohteena, hoitaa myös Poisonblackin manageroinnin. Juttujen taso on sen verran pohjamudissa, että se auttaa kestämään koti-ikävää. Hypeä? Huhtikuun lopussa päivänvalon näkevä Drive on ensimmäinen Poisonblack-levytys, jota ei julkaise saksalainen Century Media. Aika erikoisen oloinen persoona, jos asian hienosti sanoisi, Laihiala nauraa. Levytyssopimus Century Median kanssa oli katkolla. Päätin, että nyt riitti. Kännissä PASKA- poisonblack on VAIhTAnUT MAnAgErIA, LEVy-yhTIöTä JA TUoTTAJAA. Laihiala on juuri antanut haastattelun sikäläiseen Burrn!-rocklehteen, jonka kritiikki Drivestä oli suitsuttava
Ei jatkuvaa märinää jaksa erkkikään. Mikä on rockbändissä soittamisen paras puoli. Itsekin olen kyllä hyvien kertosäkeiden ystävä, Laihiala nauraa. Me lähdettiin basistin kanssa meidän paitamyyjän kämpille ja ryypättiin siellä kolme päivää putkeen. Levy potkaistaan käyntiin kappaleella Piston Head. Rundi mentiin semmoisella vihoviimeisellä pakettiautolla. Laihiala kehuu Hiilesmaata, mutta puhtaalta pöydältä aloittaminen koski myös levyttämistä. Jos Poisonblackin lähtökohta oli aikoinaan 2000-luvun alun goottimetalli, reidet ja polttomoottorit ovat mahdollisimman kaukana tyylilajin estetiikasta, samoin bluesahtavat kitarasoolot. Ne on vaikuttaneet meidän uraan helvetin paljon, auttaneet alkuun ja hommanneet hyviä keikkoja. Olen päällepäsmäri ja itsepäinen mulukku. Vanhoilla päivillä ei ole helppo tehdä enää ystäviä. Se musiikki Millaista musiikkia Drive sitten on. Poisonblack on olemassa niin kauan kuin soittaminen antaa tyydytystä. Tällä mennään nyt tappiin asti. Niinpä yhtye kääntyi tanskalaisen Tue Madsenin puoleen. Tässä vanhemmiten on oppinut käsittelemään arkielämän ongelmia. Oululaisbändin ja Madsenin tiet ohtasivat ensimmäistä kertaa jo 2006, kun Madsen pelasti Lust Stained Despair -albumin epäonnistuneen miksauksen. Ei jaksa alusta rakentaa mitään. Ei sen ole tarkoituskaan olla syvällinen. Tulee mukava olo. Driveä edeltäneen Of Rust and Bonesin tuotti Hiili Hiilesmaa. Ville Laihiala on hyvä biisintekijä siinä mielessä kuin rockbiisejä joskus ennen tehtiin: osat ovat jyräävä riffi, melodinen säkeistö, bridge ja jännitteen purkava kliimaksi, tarttuva kertosäe. Se on suoraviivainen teos, jossa Poisonblackille ominaiset mollimelodiat sekoittuvat moderniin kitararockiin. No, vähän rumempikin jätkä saa persettä niin paljon kuin haluaa. "EI JATKUVAA MärInää jaksa eRkkikään." inferno 33. En minä nyt sanoisi sitä tuottamiseksi. On siis muitakin väyliä itsensä purkamiseen kuin rockbändissä mesoaminen. Mutta en usko, että näihin hevihommiin jaksaa enää ruveta. Olen huomannut, että puhuminen yleensä auttaa. Se oli hermojen kulminaatiopiste sillä rundilla. Viime vuosina Madsen on tuottanut esimerkiksi The Hauntedia, Moonspelliä ja Dark Tranquillitya. Jos semmoisen onnistuu tekemään, mikäpä siinä. Vaikka Poisonblack on hankkinut uudet taustavoimat, Laihiala toteaa kunnianhimonsa olevan enimmäkseen musiikillista. Ja tietenkin Tue Madsenin, joka taltioi ne soundit ja sen energian, mitä me yritettiin levylle saada. Sitten voidaan tehdä musiikin kanssa jotain muuta. Management ei ottanut meihin mitään yhteyttä. Kaikkea ei enää tarvitse suoltaa musiikkiin. Mutta tästä voisi äkkiä päätellä, että ehkä me ei oltu heidän rosterissaan älyttömän tärkeä orkesteri. Saavat kaikki laulaa mukana. Se, miltä Drive soundaa ja miten ne biisit lentää, on niiden kolmen ihmisen ansiota, jotka ovat ne sinne soittaneet. Oltiin Lontoossa yhtenä pakkasaamuna ja yritettiin työntää autoa käyntiin, ja siitähän levesi vaihdelaatikko. Piston Head on semmoinen Popeda meets AC/DC -biisi. Tuolloin Laihiala tuotti Poisonblackin levyjä vielä itse. Oltiin perse auki Lontoossa ja loppujen lopuksi jouduttiin vielä maksamaan se vaihdelaatikko. Tämä ei tarkoita, että haukkuisin Direct Maganagementin alimpaan helvettiin, koska heidän avullaan Sentenced ja myös Poisonblack.... Sellaisen tekeminen on nykypäivän rockissa unohdettu taito. Se ei ole kohtalokas tarina goottiromanttisesta rakkaudesta tai sen kaipuusta, vaan sisältää sellaisia lauseita kuin "sparks fly, dynamite/bullet on wheels, explosive" siis tarkkaa kuvailua yksityisautoilun arjesta. Se oli sellainen homma, ettei hirveästi kiinnostanut jatkaa sen firman kanssa
SE on KoVA JUTTU, KyLLä SEn hALUAA TodISTAA." 34 inferno. "Me ollaan täällä käytännössä koko bändi koko ajan JA PääSEE näKEMään, MITEn SE LEVy rAKEnTUU IhAn EnSIMMäISESTä rUMMUnLyönnISTä VIhoVIIMEISEEn
Onhan tämä livesoittamisen jälkeen ihan siisteimpiä juttuja, kyllä siitä osaa nauttia. Istun penkillä mutten malttaisi. Sekään ei ollut silti helppo levy tehdä, lähdin esimerkiksi laulunauhoituksista kesken pois, kun ei pää enää kestänyt. inferno 35. Suuri osa siitä, mitä täällä meinataan saada taltioitua, on jo purkissa. Hirveä into päällä, ja sitten se tössäs tänne, kun huomattiin, ettei taidot riitä. Pikkusen helpotti hommia, mikä vaikutti siihen, että ne biisit gruuvaakin enemmän. STUdIoSSA KUULTUJEn MAISTIPALoJEn PErUSTEELLA bändILLE SAAdAAn TUoLLoIn LAULAA KUnnIAA EnTISTä KoVEMPAA. yHTEENHIOUTUNEET, L SUMMAANSA SUUREMPINA umista Suomenlinnaa lähestyvällä lautalla on töistä kotiin palaavien saaren asukkaiden lisäksi muutamia turistiryhmiä. Varsinkin kun me ollaan täällä käytännössä koko bändi koko ajan ja pääsee näkemään, miten se levy rakentuu ihan ensimmäisestä rummunlyönnistä vihoviimeiseen. päiväänsä nauhoitushommissa. Tiedän koko joukon ihmisiä tuntevan samoin. Aina ei kuitenkaan ole ollut yhtä mukavaa kuin nyt. Se eka levy oli niin vaikea tehdä, että oli ihme että bändi oli vielä kasassa, kun se oli valmis. Ekaa kertaa fiilistelykohdissakin on sellainen oikea fiilis, ennen ne oli vaan olleet sellaisia melankolisia juttuja. On siistiä, että siitä selvittiin. Ei saa narulle jotain juttua, mikä on ollut omassa päässä muka yksinkertainen. Satamassa vartoo yhtyeen riffimestari, kitaristi Wille Naukkarinen, joka kertoo ryhmän viettävän tänään 11. Tällä hetkellä nimittäin jännittää melko lailla. Prosessiin kuuluu myös miehistön yöpyminen Seawolfilla, eli kyseessä on varsinainen bändileiri, joka on aiempinakin kertoina järjestetty samassa paikassa. TEKSTI anna sauRaMa I KUVAT jussi Ratilainen I www.ghostbRigade.net VIIME LEVyLLään yLISTySTä nIITTänyT ghost bRigade JULKAISEE EnSI SyKSynä KoLMAnnEn ALbUMInSA. Fiilistelymusaa, mutta se fiilis oli sitten loppujen lopuksi jossain muualla kuin siellä levyllä. Nyt siinä oltiin päätä myöten siinä jutussa. Ei mitään verrattuna kesän melskeeseen. Muttei ole kyllä tarvinnutkaan, Wille kertaa. Vesi on asettunut Pitäydytäänpä kivuliaista muistoista huolimatta sen verran menneisyydessä, että saadaan muodostettua kehityskaari bändin syntyajoista tähän päivään ja siihen, millaista musiikkia nyt ollaan nauhoittamassa. Se on kova juttu, kyllä sen haluaa todistaa, Tommi kuvailee tunnelmia. Ekalla levyllä tiedettiin, mitä haluttiin tehdä. Päivä on kirkas, ja kylmästä säästä huolimatta moni viihtyy kannella. Odotukset ovat korkealla matkan taittuessa meren yli Seawolf-studioille, missä Ghost Brigade parhaillaan äänittää kolmatta täyspitkäänsä. Vaikka se on hyvä levy, niin se on aloittavan bändin eka hyvässä ja pahassa. Pidän kovasti Ghost Brigaden vuoden 2007 debyytistä Guided by Firesta ja vielä enemmän parin vuoden takaisesta Isolation Songsista. Saapuessamme perille äänitysvuorossa on vokalisti Manne Ikonen, joten liitymme toisen kitaristin Tommi Kiviniemen ja rumpali Veli-Matti "Topi" Suihkosen seuraan. Seuraavalla rupes sitten miettimään, että onko järkeä tehdä niin vaikeita. Täällä on käyty silloin sellaisia keskusteluja, ettei niitä haluaisi enää ikinä käydä uudestaan. Wille jatkaa
Tältä levyltä löytyy kyllä enemmän toivoa kuin aikaisemmilta, mutta se. Semminkin, kun esimerkiksi hän ja Topi olivat ennen Ghost Brigadea soittaneet kymmenen vuotta yhdessä Sunridessa. 36 inferno Kyllä mä luulin, että perustetaan bändi, tehdään täntyyppistä musaa, käydään nauhottamassa levy ja lähdetään kiertueelle, mutta ei se vaan niin mennyt. Nyt vasta se yhteinen menneisyys tulee ilmi tietyissä riffeissä ja tiettyjen biisien fiiliksessä. Räiskii vähän roisimmin ja kaikki lähtee rennommin, Tommi komppaa. Tilalle on tullut rullaavutta, groovea, ne biisit niin kuin vyöryy paremmin päälle, Wille summaa. Röyhkeästi rokaten Miehet ovat yhtä mieltä siitä, että meininki on kauttaaltaan tasaisempaa ja vahvempaa. Kaikesta päätellen edellisen levyn menestys ei ole asettanut paineita studioon lähtevälle yhtyeelle. Nyt musiikissa korostuvat kunkin luonnolliset taidot. Koko homma on lähtenyt tietokoneprojektista. Tällä levyllä tämä on mun mielestä vasta oikea bändi. "MITä JoS ELäMäSSä PyyhKIIKIn PArEMMIn, pystyykö sitä säVeltäMään tällaista Musaa?" Tällä kertaa studiossa ei ole tullut yhtäkään kriisitilannetta. Sieltä on löytynyt se rokki taas. Kun on uusi musatyyli, niin kaikki piti aloittaa alusta. Se on pitkä tie, kun ottaa kolme levyä, että kaikki loksahtelee paikalleen. Wille myöntää tämän yllättäneen. Sellainen punk-lähestymistapa, missä ollaan samanhenkisiä. Kokemuksen myötä kaikki tietää paremmin mitä ovat tekemässä, pääsee keskittymään itse asiaan eikä ole mitään ylimääräistä kitkaa. Haastateltavat kertovat myös asenteensa kristalloitumisesta, mikä kuuluu tulevalla levyllä. Se on kuin joki, joka alussa räiskyy vähän sinne tänne, mutta on nyt löytänyt uomansa. Sen tekee mahdolliseksi jäsenten välinen luottamus, joka on kasvanut yhteisen kokemuksen myötä. Musiikillisesti siellä korostuu ne bändin vahvat puolet, ja tietyntyyppiset biisitkin on kuolleet luonnostaan sukupuuttoon, esimerkkinä tällaiset selkeät metalliset biisit, kuten ekan levyn Horns tai tokan levyn bonusbiisi Liar. Nyt on enemmän keskisormi pystyssä. On myös oppinut vuosien varrella tuntemaan omat bändikaverinsa ja niiden heikkoudet ja osaa antaa lenkkiä vaikeissa tilanteissa, Topi selittää. Antti näkee sen samalla tavalla kuin me, että se härski asia voikin olla rikkaus. Nimenomaan soitossa. Sama lähestymistapa löytyy Isolation Songsilla mukaan tulleelta äänittäjältä Antti Maliselta, joka on tutumpi hommistaan kotimaisessa hardcore-skenessä. Raskaat biisit ovat vielä raskaampia kuin ennen ja enempi heviä, mutta itse metallisuus, sellainen täsmäriffijuttu on jäänyt pois. Mitä jos elämässä pyyhkiikin paremmin, pystyykö sitä säveltämään tällaista musaa. Wille kertoo kuitenkin muutamana hetkenä pohtineensa, onko edellisten levyjen synkkyys vielä tavoitettavissa. Mutta on se jossain niin syvällä itsessä, millaisesta musasta pitää, ettei pelkoa. Me voidaan heittää aika härskejäkin ideoita, että pitäiskö tähän laittaa tällainen kitarasoundi, mistä moni olis varmaan, että ethän sä nyt tuommoista voi laittaa. Kun tekee sydämellä, ei pysty nuolemaan kenenkään takapuolia musiikillaan
Vähän totta kai, mutta en mä anna periksi, kun mulla on ehkä välillä tollasta globaalimpaa pohdiskelua. Tyydyn kuitenkin lompsimaan lautalle. Että onko mulla toivoa. Tarkkaamon tyhjennyttyä siirrymme sinne. Siis ei mitään politiikkaa, mutta piilovittuilua ihmisille kaikesta... mitä meillä nyt näitä ongelmia on, kun eletään huonosti. Vetäessäni takkia niskaan kysytään mitä pidin. Saan kuulla kaiken sen, mistä äsken on puhuttu; kehittymisestä entistä vahvemmaksi, tinkimättömästä asenteesta sekä toivosta. Biisit ovat eheitä, loppuun asti mietittyjä, kauniita kokonaisuuksia. On onni, että haastattelu tehtiin ensin, sillä kuuntelunäytteiden jälkeen on vaikea saada sanaa suustaan. Soitetaan neljä uunituoretta, miltei valmista kappaletta, joista yksi on täysin akustinen. Odotukset olivat korkealla, mutta ne ylittyvät silti. kysyy äskeistä keskustelua kuunnellut laulaja saaden aikaan naurunremakan. Vokalisti on kirjoittanut suurimman osan sanoituksista, Wille muutamat. Se heijastuu ehkä enemmän mun lyriikoissa se toivo. Esteettinen sokki Manne on astellut huoneeseen, sillä äänityksestä pidetään taukoa. "Cleanse yourself for tomorrow", kuuluu Manne laulavan. Millainen oli hänen luomistyönsä tällä kertaa. Paluumatkalla mielen täyttää vain yksi ajatus: olisipa jo syksy, että saisi kuulla nuo kappaleet uudestaan.. "Tuntuu siltä, että voisi vaikka kävellä vetten päällä kotiin", saan vastattua. Kontrastit ovat suuria: ensin mäiskitään kuulijaa sellaiseen kurimukseen että kurkkua kuristaa, sitten lävähtää kertosäe käyntiin ja on kuin taivas repeäisi päästäen valon tulvimaan joka paikkaan. Ihminen on tyhmä, eikä se itelleen oikein mitään voi. on silti kauniilla tavalla hirveän surullista musiikkia
PArIKyMPPISEnähän SITä LUULEE ELäVänSä IKUISESTI." 38 inferno. "oLEMME SIIrTyMäSSä KESKI-IKään, ja se Vaikuttaa VäistäMättä siihen, Miten näeMMe MaailMan ja eläMän
Mikä on HOA:n valttiko rtti tänä kesänä verrattuna muihin festareihin. On toki. Me ei osattu arvioida ihan kaik kia kuluja niin hyvin kuin olisi pitänyt. Miltä Hammer Open Airi n tämän vuoden bändik attaus järjestäjän näkökulmasta tuntuu . Juuri se tekee Primordialista erityisen, että se on jäsenilleen niin valtavan tärkeä asia. Pelaan jalkapalloa ja minulla on paljon ystäviä, joilla ei ole mitään tekemistä musiikin tai Primordialin kanssa. Muusikkopiireissä tällainen suhde liikuntaan on aika harvinainen ilmiö. Averill kertoo, että hän menetti äänensä melkein täysin Turussa vuonna 2007. Idyllinen paikka ja mielenkiintoine n line-up, joka on suunna ttu tietylle kohderyhmälle. Ensimmäisellä kerralla kaikki tuntui vain loksahtavan paikalleen ilman suurem paa yrittämistä, ja silloin saatiin melkein kaikki yhtyeet mitä halutti inkin. Kuinka haa steellista tai helppoa festaria on ollu t rakentaa verrattuna ede llisvuoteen. Mitkä ovat festarin bändei stä sinulle henkilökohtais esti kiinnostavimpia. erinomaisesti koottu kattaus sellais ta metallia, jota ei juuri muilla festareilla koe. Viime vuonna saatiin sell aisia kommentteja, että Hammer on yksi parhaista festareista Suomessa fiiliksen puolest a. Muutenkin festariviikonlo ppuna tuli ahaaelämyksiä, kun tajuttiin , että joitakin asioita voi si hoitaa toisella tavalla ja jopa säästää mu utamista jutuista parem min. Olin 70 000 Tons of Metal -risteilyllä, ja sielläkin piti käydä salilla pari kertaa. Mukana ovat Primordialin lisäksi muun muassa Absu, Autopsy, In Solitude, Inq uisition ja Morbid Insulter sekä kiinnostavimmat kotimaiset nim et. Mutta olen kyllä huomannut, että jalkapallokentälläkin yhä useampi huomaa, että tuohan on se Primordialin tyyppi. Averill on dokumentoinut bändin uran Primordialin kotisivuille erinomaisesti ja poikkeuksellisen yksityiskohtaisesti. Autopsy on ehdoton ykk önen. Osalle yhtyeis tä ei taas ajankohta sopinut ja niin edelleen. kesällä haMMeRiin laulaja, mutta sanon mitä tarkoitan ja tarkoitan mitä sanon, ja se kantaa jo pitkälle. Ihan hyvä ohj elmasta kuitenkin lopulta tuli.. Onko olemassa miestä nimeltä Alan Averill kokonaan bändin ulkopuolella. En ole tehnyt niitä vähään aikaan, koska olen ollut kiireinen Primordialin kanssa. Rasitettahan tuosta tuli , mutta menee ekan vuo den kokemattomuuden piikkiin. Se on yksi niistä bän deistä, joista porukan kesken haa veiltiin, ja onnistuihan se lopulta. Nuorena hän piirsi ja maalasi paljon, ja vuonna 2005 hän keksi kiinnostavan lisätulonlähteen. Pari kovaa yhtyettä, joit a pidettiin jo varmoina, peruuttikin lop ulta tulonsa. Roudatessa tulee hiki, ja kun menee hikisenä takaisin kylmään ja taas takaisin, se ei ole terveellistä. Hänellä on tarve tehdä päivittäin jotakin fyysistä. Intensiivinen tunne, jonka bändi kykenee loihtimaan biiseihinsä, voi syntyä vain aitoudesta. Mutta silloin Turussa syy oli kyllä siinä, että ulkona oli 26 astetta pakkasta. Millainen yleisötavoite täll e vuodelle on. Hammer järjestetään nyt toista kertaa. Liikunta on Averillille erittäin tärkeää, jopa pakollista. Aiemmin mainitut kiertue-elämän houkutukset eivät ole äänelle hyväksi. Averillilla on laulamisen lisäksi muitakin taiteilijanlahjoja. Jos nyt 900 per päivä tulisi, niin voisi olla suhtee llisen tyytyväinen. Nyt kaikki oli paljon vaik eampaa ohjelman rakent amisen kannalta. Primordial on 20 vuoden ja lukuisten koettelemusten kasvattama bändi. Ääni menee helposti, jos valvoo yöt läpeensä, juo vahvoja viinoja ja huutaa täysillä jonkun AC/DC:n biisin mukana. Laivalla oli helvetin hieno kuntosali, jossa sain olla yksin. www.hammeropenair.n et ILmARISTEN Metsäpirtil lä Liedossa nähdään 15. 16.7. Teen joka tapauksessa aina jotakin. 42 inferno Primordialnähdääne nsikesänä HammerOpenAir-fe stareilla Liedossa.Festarinmui tatäkyjä ovatesimerkiksiAbsu jaAutopsy. Miten viime vuosi meni, tuliko pelimerkkejä tälle vuodelle vai jäikö rasitetta. Hän on tehnyt taustalakanoita monelle bändille, kuten Death Angelille, Melecheshille ja Rytmihäiriölle. Kun tein Primordialille taustalakanan, minulta alettiin kysellä, voisinko tehdä muillekin. Länsinaapurista Morbu s Chron ja Morbid Insulter ovat myös ehdottomia helmiä, jotka kannattaa katsoa. Hammer Open Airia järj estää Kold Reso Kvlt Oy, jota haastattelussa edustaa tapahtum an tuottaja Johnny Nur mi. Hyvältähän tuo näyttää , vaikka line-upin kasaam isessa olikin pieniä ongelmia. Tämän vuoden ohjelm an vääntäminen oli ulkom aalaisten osalta melko hankalaa. Ei tuosta täysin sellaista tullut kuin alun perin suunniteltiin, mutta ei täss ä silti voi muuta olla kui n tyytyväinen
Ei kulunut kuin kuukausi, kun bändi oli valintansa tehnyt ja kutsui uuden laulajansa kaljalle. Sihvonen kertoo miettineensä paljon, mitä hän haluaa missäkin biisissä tehdä. Alusta asti, ihan ekoista keskusteluista lähtien tuntui siltä, että tämä on hyväntahtoinen ja huumorintajuinen porukka, jossa olisi siistiä tehdä duunia ja musiikkia. TEKSTI Vilho Rajala I KUVA jani kääRiäinen I www.noR theR.net LAULAJA-KITArISTI PETrI LIndrooS LähTI MELodEATh-bändI noRtheRista KAKSI VUoTTA SITTEn. Päivä sattui olemaan vieläpä Sihvosen syntymäpäivä. cIrcLE rEgEnErATEd ESITTELEE UUdISTUnEEn norThErIn. UUTTA PAKKIIN O 44 inferno VERTA n bändille kova paikka, kun kiistaton keulakuva ja ryhmän tunnetuin hahmo lähtee lätkimään. Circle Regeneratedille ei ollut olemassa juurikaan materiaalia ennen kuin Sihvonen liittyi bändiin. Lopputuloksena on levy, josta kyllä tunnistaa Northerin, mutta mukana on myös selvästi uudenlaisia biisejä.. Kokoonpanoon kuuluvat mainittujen lisäksi kitaristi Kristian Ranta, basisti Jukka Koskinen, rumpali Heikki Saari ja kosketinsoittaja Tuomas Planman. hänEn TILALLEEn TULI LAULAJAKSI ALEKSI SIhVonEn JA KITArISTIKSI dAnIEL frEybErg. Petri Lindroos totesi, että hänen toinen bändinsä Ensiferum ei anna mahdollisuutta keskittyä Northeriin sen vaatimalla tavalla ja teki tästä tarvittavat johtopäätökset. Norther ei tästä lannistunut, vaan käynnisti uuden laulajan haun välittömästi. Se meni oikeastaan niin, että jätkät otti muhun yhteyttä ja kysyi, olisinko mä kiinnostunut kokeilemaan. Death Unlimitediä olen aina pitänyt hyvänä biisinä. Sihvonen tunsi Northerista vanhastaan vain etäisesti Jukka Koskisen. Sihvosen meriitteihin kuuluvat pestit Imperanonissa ja Medicatedissa, jossa hän vaikuttaa vieläkin. Koska myös kitaristia tarvittiin, tontille kiinnitettiin Naildownista tuttu Daniel Freyberg. Northeriin liittyminen oli helppo päätös, koska porukassa oli hyvä fiilis. Se on hänelle tärkeää. Bändiin valikoitui hakuprosessin jälkeen mies nimeltä Aleksi Sihvonen. Biisejä hän oli kyllä kuunnellut. Toisaalta jätkät oli alusta asti sitä mieltä, että levystä tulee nyt väistämättä erilainen kuin aiemmista, eikä sitä haluttu puristaa väkisin mihinkään muottiin. Mielipainia Northerin uusi ryhmädynamiikka teki biisienteosta mielenkiintoista. Hän painottaa, että on päässyt toteuttamaan itseään uudella levyllä. Lähdin sitten hakuprosessiin mukaan niin kuin kaikki muutkin, Sihvonen kertoo. Nyt on siistiä päästä vetämään sitä livenä. Näin bändin jäsenmäärä kasvoi kuuteen mieheen. Kyllä mä hittibiisit ainakin tiesin. On aika vaikeata löytää oikea aaltopituus itsensä toteuttamiseen ja säilyttää se halki koko session
Nyt bändin keikkasuunnitelmat ovat hieman auki, vaikka kalenterissa on muutamia päivämääriä. Mä vastasin, että niin kauan kuin tässä bändissä on mukana vanhoja jäseniä, näin ei varmasti käy. Yleinen ilmiö on ollut se, että keikan jälkeen on tultu sanomaan, että keikka osoitti, että kyseessä on edelleen sama bändi, Sihvonen kertoo. Rantakin on tehnyt muutaman. Mä liikun teksteissä usein uskontojen ongelmakohdissa ja mielenterveyden rajapinnoilla, eri persoonissa ja tällaisessa. Ehkä se on parempi tehdä jotain tällaista kuin vääntää jotain Master of Puppets -coveria miljoonannen kerran.. Mun tekstit on useimmiten mielen kanssa painimista. Sihvonen alleviivaa, että on vissi ero laulaa omia ja muiden sanoituksia. Kilpailuun osallistui toistasataa työtä. Hän muistelee muun muassa kesän 2009 Tuskan jatkoklubikeikan jälkeisiä keskusteluja. En tiedä, kauanko jätkillä on ollut se idea. Prosessia hankaloitti se, että melkein kaikki bändin jäsenet olivat vuorollaan sairaana. Kesän jälkeen on tarkoitus keikkailla hieman ahkerammin. Voittaja löytyi Italiasta, mies nimeltä Fabio Bonetti. "skeptisyyttä on VAIKEA VoITTAA." Kymmenbiisinen Circle Regenerated äänitettiin Northerille tuttuun tapaan Astia Studiolla. On se välillä jännittänyt aika pahastikin, että mitähän tästä tulee. Mistä tällainen idea. Ainakaan ei jäänyt tekemättä mitään asioita, jotka olisi haluttu tehdä, Sihvonen sanoo. Keikoilla uudistunut Norther on saanut jo hyvän vastaanoton, joten levynjulkaisu ei kihelmöi Sihvosta erityisesti tässä mielessä. Ei niitä ihan hetkessä katsottu. Levyn tekstit ovat pääosin Sihvosen vastuulla. Hyvin se lopulta sujui. Eräs hämmentävä seikka vaatii vielä selvitystä. Siellä on monesti omia kokemuksia ja vähän muidenkin kokemuksia runolliseen muotoon verhoiltuna. Circle Regeneratedin kansitaidetta etsittiin kansainvälisellä kilpailulla yhteistyössä Saksan Metal Hammer -lehden kanssa. Ei niin, ettei muiden teksteistä pääsisi fiiliksiin, mutta siinä on aivan selvä lisämauste, kun ne on itse kirjoitettuja. Jossain on ollut helpompaa ja jossain kevyesti vaikeampaa vetää keikkoja. En väitä että olisin mikään lyyrikoiden kuningas, mutta kyllä sen huomaa varsinkin livenä, että omaa tekstiä on helpompi laulaa. Bändi esiintyy kevään mittaan pariin otteeseen Suomessa, kesällä Nummirockissa sekä muutamalla ulkomaisella festarilla. Sessiot lähti vähän nihkeästi liikkeelle, mutta sitten vaan tehtiin vuoroviikoin ja kurottiin aikatauluvenähdystä kiinni. Siellä oli joku vajaat parikymmentä todella hienoa työtä, Sihvonen kertoo. Skeptikoita voittamassa Circle Regenerated ilmestyi tämän kuun puolivälissä. Skeptisyyttä on vaikea voittaa, mutta aika moni on ollut positiivisesti yllättynyt. Mulle tultiin silloin sanomaan, että "toivon, että Norther ei koskaan poistu Northerista". Mutta kärki erottui kyllä aika nopeasti. Circle Regeneratedin bonusversiolla on mukana Lambretta-cover eli Northerin versio kymmenisen vuotta vanhasta Bimbo-renkutuksesta. Läpikäymisessä oli melkoinen urakka. Se oli jotenkin itsestään selvää, että jos tehdään bonus, se on tämä
LEVyn TEKIJä EI oLE KUITEnKAAn yLLäTyS, SILLä septicflesh on PyörInyT TäySoSUMALEVyn TUnTUMASSA LähES KoKo PITKän UrAnSA. äärIMMäInEn 46 inferno. teksti joni juutilainen www.septicflesh.coM yKSI VUodEn 2011 MErKITTäVIMMISTä äärIMETALLILEVyISTä TULEE hIEMAn yLLäTTäEn KrEIKASTA
Näen tulevaisuutemme erittäin valoisana, mutta olen myös erittäin realistinen sen suhteen, mitä bändiltämme voi odottaa. Tämä johtuu ehkä siitä, että kuuntelemme kaikenlaisen metallimusiikin ohella paljon goottirockia, soundtrackeja ja klassista musiikkia. Meille on erittäin tärkeää, että sinfonisten osien säveltäjä on osa bändiämme. Käytämme todella raskaita riffejä, jotka rikkovat metallimusiikin genrerajoja, ja yhdistelemme niihin melko outoja ja melankolisia melodioita. Olemme onnellisia siitä, että meille aukesi comebackimme myötä niin monia uusia mahdollisuuksia, Chris sanelee. Sumerian Daemonsilla bändi löysi taas raaemman ja mahtipontisemman linjan, joka on jalostunut Communionin kautta moniulotteiseksi täysosumaksi, The Great Massiksi. "Uutena miehenä" mukana hengailee yhtyeen tiukasta rumpaloinnista vuodesta 2003 vastannut Fotis Giannakopoulos. Ei meillä ole enää mitään syytä palata lähtöpisteeseen. Erikoinen ja monipuolinen Septicflesh edustaa nykypäivänä sitä pientä metallibändien joukkoa, jolla on täysin omanlaisensa soundi. Onkin erityisen hienoa huomata, kuinka bändin jokaisella levyllä on oma vaikutuksensa yhtyeen nykyiseen tilaan. 47. "KAIKKI on Jo TEhTy JA SAnoTTU, joten täytyy kehitellä jotain todella poikkeuksellista LöyTääKSEEn oMAn PAIKKAnSA." reikkalaisen Septicfleshin pitkä ikä tulee aina yllätyksenä. Erikoinen soundimme ja värikäs melodiamaailmamme yhdistettynä todella nopeaan rytmiikkaan, ja tietysti epätavallinen tapamme käyttää orkestraatioita, tekee bändistämme omalaatuisen. Sotiris on samaa mieltä levyjensä merkityksestä yhtyeen kehitysprosessiin ja muistelee Septicfleshin uran käynnistäneitä levyjä hyvillä mielin. Yhtyeen ominaissoundi pohjaa siitä, että Septicfleshin ydinkolmikko (Chrisin ja Sotirisin lisäksi murinalauluista ja bassosta vastaava Spiros "Seth" Antoniou) on säilynyt samana aina vuodesta 1990. Sinfoniset osiot saavat kuulijan matkaamaan taivaasta helvettiin, ja onhan myös Sethin korinalauluissa oma raaka death metal -meininkinsä. Emme tule koskaan julkaisemaan paskaa musiikkia, emmekä anna yhtyettä koskaan kaupallisuuden kynsiin. No, kaikella on merkityksensä, sillä suoraviivaisten rocksävyjen kanssa yllättänyt Revolution DNA (1999) tuli oikeaan paikkaan tasapainottamaan A Fallen Templen pompöösiä olemusta. En kykene keksimään yhtään bändiä, jolla olisi yhtä monipuolinen ja erikoinen soundi kuin Septicfleshillä. Bändin tunnistaa helposti aina alkuaikojensa death metal -mörähdyksistä tuoreimpaan, Peter Tägtgrenin tuottamaan The Great Massiin. Mielestäni olemme kuitenkin oikealla tiellä. Septicfleshin kohdalla orkestraatiot eivät ole ainoastaan korvaamassa kosketinsoittimia, tai myötäilemässä musiikkia, vaan niillä on erittäin suuri merkitys siinä, kuinka rakennaminferno Katse eteenpäin Jotta The Great Massin kykenee sisäistämään täysin, on hyvä tuntea Septicfleshin historiaa. Ei taida olla olemassa montakaan death- tai black metal -bändiä, jotka olisivat käyttäneet orkestraatioita musiikissaan samassa mittakaavassa. Tällaisen musiikin tekeminen ei ole todellakaan mitään helppoa hommaa, ja onhan se myös erittäin kallista, aloittaa niin ikään kitaroinnista ja puhtaista lauluista vastaava Sotiris Vayenas puheenvuoronsa. Paikoin erittäinkin rujoa, death metal -vaikuttein päällystettyä dark metalia paukutteleva yhtye on saanut Communion-levyn tapaan taustatuekseen yli 150-päisen Prahan FILMharmonisen orkesterin. Tavoitteenamme on edelleen luoda taidetta. On toki muistettava, että vuosien varrelta löytyy myös pitkähkö tyhjä aukko, sillä yhtye ilmoitti hajoamisestaan vuonna 2003 julkaistun Sumerian Daemons -levyn jälkeen, mutta palasi näyttämölle vajaat viisi vuotta myöhemmin. The Great Mass on yhtyeen kahdeksas täyspitkä levy, ja albumin irrottaminen itsenäiseksi kokonaisuudekseen bändin diskografiasta ei tee sille täyttä oikeutta. Levyn mahtipontisuus kulkee sulavana osana itse kappaleita, joissa yhdistyy bändin huikea näkemys monipuolisesta äärimetallista. Kappaleissamme on paljon ulottuvuuksia ja raakaa tunnetta, ja pyrimme maalailemaan tunnelmia muillakin väreillä kuin mustalla, Sotiris sanoo. Se oli sitä alkuaikaa, jota muistelemme aina lämmöllä. Olemme kuitenkin kehittyneet vuosien varrella paljon ja erittäin tyytyväisiä kehityksemme suunnasta. Yhtyeen kitaristi ja pääasiallinen säveltäjä Christos Antoniou koki Septicfleshin hiljaiset vuodet taiteellisesti vapauttavana aikana, mutta miehen sisällä palava luovuuden liekki pakotti luomaan jatkuvasti uutta materiaalia. Aina on olemassa jotain, mitä haluamme etsiä ja kokea. Mies on täysin oikeassa, sillä Septicfleshin tuorein levy The Great Mass on kaikessa massiivisuudessaan teos, jollaista äärimetallin saralla ei ole aiemmin kuultu. Hieman yli kaksi vuosikymmentä raskaan metallimusiikin parissa on kova suoritus kenelle tahansa, mutta tämän tapahtumarikkaan uran eläneen bändin kohdalla asia suorastaan alleviivautuu. Oikeastaan tätä orkestraatiota voi pitää bändimme suurimpana tavaramerkkinä, ja se on muodostunut kuin eräänlaiseksi viidenneksi jäseneksi tässä bändissä, Chris jatkaa. Vuonna 2008 yleisölle esitelty Communion oli siinä määrin vakuuttava paluulevy, että Septicflesh tuntui saaneen uralleen täysin uuden suunnan ja merkityksen. Tämä antaa meille mahdollisuuden täysipainoisiin kokeiluihin aivan prosessin alusta saakka, ja meillä on myös täydellinen ote itse musiikin lopputulokseen. Melko perinteisenä death metal -bändinä uraansa aloitellut Septicflesh alkoi etsiä musiikilleen kokeilullisempia reittejä jo vuoden 1995 Esoptron-kakkostäyspitkällään ja viimeistään ylitsepursuavan teatraalisella A Fallen Temple -levyllä (1998), joka oli hieman kömpelössä mahtipontisuudenhakuisuudessaan melko sympaattinen levy
Käytännössä tämä tarkoittaa maan 1990-luvun alkupuolen death- ja black metal -levyjen erikoisia soundipoliittisia ja musiikillisia ratkaisuja, jotka kulkivat kaukana totutuista linjoista. Tuohon aikaan kaikki oli niin todellista ja rehellistä. Me maksamme nyt pois velkaa, joka on syntynyt Kreikan hallituksen pitkäaikaisesta korruptiosta ja rahantuhlauksesta, emmekä ole kovin iloisia asiasta, kuten saatat hyvin arvata... Homma on jo melkein varma ja toivottavasti pääsemme toteuttamaan sen, sillä luvassa tulee olemaan uskomaton kokemus, Chris innostuu. Kreikka veressä Useimmat äärimetalliskeneä pidempään seuranneista ovat törmänneet jossain vaiheessa käsitteeseen kreikkalaisesta metallimusiikkisoundista. Tämä tulee ehkä tapahtumaan Ateenassa, koska on helpompaa hommata orkesteri sieltä ja harjoitella heidän kanssaan. Aikalaisbändeistä suurin osa on edelleen hyvässä vedossa, sillä Septicfleshin ohella muiden muassa Necromantia, Rotting Christ, Thou Art Lord ja Varathron julkaisevat edelleen hyvinkin relevantteja levyjä. Esimerkiksi Coppolan ohjaama Dracula (1992) loppuu Annie Lennoxin kappaleeseen, joka on erilainen kuin Kilarin säveltämä varsinainen elokuvamusiikki. Palataksemme vielä hetkeksi Septicfleshin musiikkiin, millaisena mahdatte nähdä bändinne tulevaisuuden. The Great Massin viimeinen kappale Therianthropy on selkeästi levyn kevein veto, ja levyn viimeisenä biisinä tämän saattaisi kuvitella toimivan tietynlaisena porttina seuraavaan albumiin. Vaikuttaako maanne poliittinen tilanne sitten millään tavalla Septicfleshin toimintaan. Se on todellinen mestariteos ja kuulostaa lähes sadan vuoden jälkeenkin tuoreelta. Oletteko koskaan suunnitelleet soittavanne keikkaa sinfoniaorkesterin kanssa. Olemme aika arvaamattomia musiikin suhteen, enkä osaa vielä aivan täysin sanoa, mihin suuntaan seuraava levymme tulee etenemään. Kaikki on jo tehty ja sanottu, joten täytyy kehitellä jotain todella poikkeuksellista löytääkseen oman paikkansa. Levyiltä kuultavien sulavien sovitusten ammattitaitoisuus ei yllätä Chrisin tarinointia kuunnellessa. Meinaatteko jatkaa tulevaisuudessa kenties hieman keveämmillä kengillä. Täytettyäni 18 vuotta muutin Lontooseen opiskelemaan säveltämistä, ja 25-vuotiaana minulla oli säveltämisen ja orkestroinnin maisterin tutkinto taskussani. Asiat, joita pidettiin itsestäänselvyytenä, ovat nyt muuttumassa nopeasti. Kaikki bändistämme pitävät soundtrackeista ja klassisesta musiikista, joten nämä vaikutteet ovat kulkeutuneet musiikkimme aivan luonnostaan. soittaa kitaraa Ozzy Osbournen bändissä. Kun tämä kaikki yhdistyy metallimusiikin kanssa, kasassa alkaa olla melkoisen mielenkiintoinen kattaus. Kun olin viidentoista, otin joitain kitaratunteja ja kuulin siinä samalla Mozartin sinfonioita ja Requiem-messun. Kreikassa on yleisesti ottaen aika huono ilmapiiri. Chris muistelee Kreikan metalliskenen olleen pari vuosikymmentä sitten erilainen kuin nykyisin. 48 inferno. Therianthropyn linjoille se ei kuitenkaan tule menemään, se on aivan varma! Kyse ei ole siitä, että kappale olisi tunnelmaltaan liian "pehmeä", vaan siitä, että aiomme saada aikaiseksi pimeämpää ja äärimmäisempää musiikkia, Chris toteaa. Jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin aloitin klassisen musiikin tutkimisen melko myöhään. Ihmiset menettävät työpaikkansa tai huomaavat palkkojensa laskevan samalla kun heidän täytyy maksaa entistä enemmän veroja. Muistan, kuinka innoissamme olimme siitä, kun saimme treenata tai nauhoittaa ensimmäisen demomme. Tulemme myös saamaan pian varmistuksen erittäin ainutlaatuisesta Septicflesh-keikasta eräässä Euroopan maineikkaimmista klassisen musiikin näyttämöistä. Myös rytmiset ja harmoniset osat musiikissamme ovat melko monimutkaisia ja häiriintyneitä, muistuttaen lähinnä kauhuelokuvien musiikkia. Hieman samanlaista efektiä mekin haimme. Klassista Lontoossa Septicfleshin kohdalla ei yksinkertaisesti voi olla huomaamatta sen tekemisten yhtäläisyyksiä klassiseen musiikkiin. Täällä on aika paha taloudellinen kriisi päällä, Sotiris sanoo. Ilmassa on paljon pettymystä ja pelkoa tulevaisuudesta, ja koska me olemme Kreikan kansalaisia, on mahdotonta ettei tämä vaikuttaisi meihin. Uskon, että Septicfleshillä ja vaikkapa Rotting Christilla on uniikki soundinsa, ja tästä syystä bändit ovat edelleen elossa. Kreikan epävarma poliittinen tilanne on ollut pinnalla parin viime vuoden aikana, ja televisiosta nähdyt mellakat ja yleinen levottomuus kaduilla ovat muodostuneet kreikkalaisille jo osaksi arkea. Therianthropy on kuin elokuvan lopputekstien päällä soiva kappale. "AIoMME SAAdA AIKAISEKSI entistä piMeäMpää ja ääRiMMäiseMpää MUSIIKKIA." me kappaleita. Onhan kaikki nykyään niin erilaista, sillä levyillä ei ole enää juurikaan merkitystä ja musiikkia tuntuu olevan liikaa joka puolella. Asiat voisivat kuitenkin olla huonomminkin, sillä olemme ottaneet pitkän askeleen emmekä enää turvaudu 1990-luvun bändien maineeseen tai esimerkiksi siihen, että Gus G. Olemme saaneet jo tarjouksen tästä, mutta se vaatii vielä paljon valmisteluja ennen kuin pääsemme lavalle saakka. Nykyisin kaikki tahtovat valitettavasti juosta ennen kuin oppivat kävelemään. Meillä on kyllä ollut suunnitelmissa soittaa eksklusiivinen keikka. Kreikasta tulee edelleen muutamia kovia bändejä, mutta koko skene tarvitsisi ison potkun eteenpäin. Tämän voi huomata vaikka debyyttilevymme Mystic Places at Dawnin (1994) Mythoskappaleesta, joka on eräänlainen orkestraalinen instrumentaalikappale, joka päättää levyn. Teos, joka viimeistään sai minut haluamaan säveltää klassista musiikkia, oli kuitenkin Stravinskin Kevätuhri. Olin niin vaikuttunut tästä musiikista, että aloin soitella saman tien Mozartin teoksia kitarallani
JULY 2011 MORE BANDS TO BE ANNOUNCED + possible delivery fees Tickets 85 e FOR TICKETS, SPECIAL OFFERS PLUS INFORMATION AND EVERYTHING ELSE - SONISPHEREFESTIVALS.COM. KALASATAMA, HELSINKI SATURDAY 2
"JoS SoITTAA Metallia joka päiVä, EI SITä TArVITSE ErIKSEEn TrEEnATA." inferno 51
Tämä ajatus innoitti Kolliasia perustamaan "extreme drumming departmentin", äärimmäisen rumpaloinnin osaston Ateenan modernin musiikin kouluun. Vai voiko tulkita niin, että intohimokin on eräänlaista lahjakkuutta. Hiljattain soitin kreikkalaisen Deus Infestusin levylle, ja sitten oli yksi erittäin tekninen bändi nimeltään Cerebrum. Tästä voi tulla ongelma silloin, kun Slipknotista innostunut teini haluaa rumpuoppia. Yksi asia on kuitenkin fyysinen fakta. Kyse on vähän samanlaisesta ajatuskuviosta, jonka Hellhammer esitti Infernon numerossa #72. Heti tämän sanottuaan Kollias toteaa, että nopeaksi soittajaksi ei opi, jollei soita ja kuuntele nopeaa musiikkia. Silti kaikki opettajat ovat jazz-soittajia! Ajattelin, että metallifaneja voisi rohkaista treenaamaan sillä, että opettaja sanoisikin, että Slipknot on vitun kova bändi, minäpä näytän miten pääset alkuun. Yhden jalan blastit kuulostavat hänen mukaansa tiukemmilta kuin kahden. Jotkut eivät osaa kuunnella musiikkia. Se on aikamoinen temppu, kun tempot heiluvat välillä reilustikin yli 250 iskussa per minuutti. Koska jos haluaa soittaa metallia, on soitettava metallia. En edes tajunnut, että blastbeatia voi soittaa kahdella jalalla ennen kuin vuonna 2001, ja silloin soitin jo yhdellä jalalla tempoon 250bpm. Musiikkia on kuunneltava Korkean profiilin muusikot alleviivaavat usein monipuolisuuden merkitystä. Sitten kun se menee, ottaa työn alle taas vähän nopeamman. Nuoret rumpalinalut sen sijaan haluavat yleensä soittaa vain sitä, mitä kuuntelevatkin. Olen sopinut yhteistyöstä myös yhden Porcupine Tree -tyyppisen bändin kanssa. Paras tapa oppia soittamaan nopeasti on liittyä bändiin, joka soittaa nopeaa musiikkia. Minua ei kiinnosta soittaa sellaisten bändien kanssa, jotka matkivat Nileä. Se on osaksi geneettinen ominaisuus. Hän ei halunnut muuttaa Yhdysvaltoihin vaan asuu yhä Ateenassa. Nile palkkasi miehen ilman koesoittoja, koska Kolliasin nimi oli jo hyvin tunnettu äärimetallipiireissä. Kun aloin soittaa rumpuja, pystyin puolen vuoden jälkeen soittamaan Slayerin Angel of Deathin. Kävin tarkastuksessa, ja hän totesi, että lihaksissani on paljon luontaista kimmoisuutta ja nopeutta. Sessioita mies tekee mielellään, mutta vain, jos niissä on hänelle jotakin haastetta. Kolliasin tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu muun muassa ensimmäinen soololevy, jolla hän soittaa kaikki instrumentit ja jopa laulaa itse. Oikeaoppisen soiton nimeen vannova, tyystin eri musiikkisukupolvesta tuleva pedagogi lyttää helposti nuorukaisen innostuksen liian tiukkapipoisella asenteella. Muutenkaan Kolliasilla ei käy aika pitkäksi. Se on ihan paskapuhetta. Aloimme heti tehdä biisejä Annihilation of the Wickedille (2005). He missaavat fiiliksen kokonaan, ja se on tärkeintä kaikessa! Fiilistä ei voi opettaa, sen voi ymmärtää ainoastaan kuuntelemalla musiikkia, hän julistaa. Minä uskon, että lahjakkuutta ei ole, on vain intohimoa ja työntekoa. Sitä paitsi kaikki rumpalit, jotka soittavat blastit yhdellä jalalla, ovat myös todella kovia tuplabasarisoittajia, kuten Pete Sandoval. Ehkä siinä on syy siihen, että kaikki eivät välttämättä pääse koskaan yli 200bpm:n. Kollias on kyllästynyt tähän jauhamiseen, koska kukaan ei synny rumpukapulat suussa. Minulta kysytään aina, miten voi oppia nopeaksi soittajaksi. Se on tunnetta, intohimoa, mies paasaa ja jatkaa: Nopeuden treenaaminen on sinänsä aika helppoa. Valitsee vain treenattavaksi pikkuisen nopeamman biisin kuin pystyy soittamaan. Kysyn yleensä takaisin, että kuunteletko Slayeriä, hän virnistää. 52 inferno. Meille on jo syntymässä annettu erilaiset eväät nopeuteen. "KUn ALoIn SoITTAA rUMPUJA, pystyin puolen Vuoden jälkeen soittaMaan SLAyErIn AngEL of dEAThIn." Kollias liittyi Nileen vuonna 2004. Vedin biisit purkkiin ennen joulua, ja seuraavana vuonna aloimme kiertää. Jos vastaus on että en, vaan jazzia, Kollias kehottaa unohtamaan koko jutun. Siinä ei ole minun kannaltani mitään järkeä, elleivät he sitten maksa siitä helvetisti. Työtä, intohimoa ja dna:ta Lahjakkuus on ikuinen kiistakapula. Sovimme asiasta elokuussa 2004 ja menin Yhdysvaltoihin tapaamaan heitä lokakuussa. Kolliasin mukaan on olemassa yksi yleinen virhe, jonka aloittelevat soittajat tekevät. Kaikki alkoivat hokea, että voi kun sinä olet lahjakas, ja sitä on hoettu minulle siitä lähtien. Kollias soittaa blastbeatinsa yhdellä jalalla. Nopeus ei ole pelkkää tekniikkaa! Se ei ole mitään sellaista jonka voi mekaanisesti oppia noin vain. Erik Rutan (Hate Eternal) miksaa ja masteroi sen. Minulla on paljon oppilaita, jotka haluavat oppia tekniikasta kaiken, mutta he eivät kuuntele musiikkia. Metalliskenehän on kaikkialla vahvempi kuin jazzskene, se on suositumpaa ja sen soittajia on enemmän. Tämän Kollias kuuli hiljattain lääkäriltäänkin. Aloitan äänitykset toukokuussa. Onko sitä olemassa vai onko soittotaidossa kyse ainoastaan kovasta työstä ja intohimosta. Sooloprojektin lisäksi minulla on oma funkbändi, ja tietenkin teen myös paljon sessioita
TOINEN Sirrah-pitkäsoitto Will Tomorrow Come. Musiikki siis jutelkoon puolestaan. Sirrah ei ollut sellainen. Näin voi ollakin, mutta muut ansiot tekevät Acmesta pienen klassikon. Tunnelmametallisen kokonaisuuden rikkoo huumoripläjäykseksi tulkittava irrottelu Panacea. Tyylimuutoksen tuulet olivat puhaltaneet goottimetallitunnelmat minimiin, ja tilalle oli astutettu aggressiivisempi ja kokeilevampi ilmaisu. Puolalaiset ovat kuitenkin onnistuneet loihtimaan aineksista hyviä ja monipuolisia biisejä. Kokopitkän kaima, Acme-demo, näki päivänpaisteen 1995. Jo albumin avausraita, myös nimeltään Acme, lyö tiskiin moni-ilmeisen, mutta yhtenäisen kuolotuomiogoottitunnelman. Vuonna 1992 perustettu Sirrah erottui edukseen tuosta synkistelijöiden massasta. Seuraavana vuonna demon biisit nauhoitettiin uudelleen ja mukaan lykättiin yksi uusi veto, simppelisti rullaava In the Final Moment. Tämä ei kuitenkaan tarkoita mitään töksäyttelevää kikkailua, vaan monipuolista ja idearikasta musisointia, omassa "goottikontekstissaan" toki. 54 inferno. Edes studion nimeä ei mainita. Yksi Acme-albumin plussapuolia on juuri se, ettei sillä ole pelattu varman päälle, vaan biiseihin on upotettu rohkeasti useitakin osia ja tempovaihdoksia. Melko pian kakkoslevyn jälkeen yhtye katosi kartalta, eikä se sen koommin ole noussut haudastaan. On helppoa todeta Acmen olevan kova kiekko vielä näin 15 vuotta julkaisunsa jälkeenkin. Siihen bändi ei enää saanut samanlaista hehkua kuin debyyttiinsä. Ilmeisesti Acmesta ja sen seuraajasta ei edes ole otettu uusintapainoksia, eli niiden löytäminen saattaa osoittautua melko haasteelliseksi. Eri laulutyylit tuovat myös omat tärkeät lisänsä: örinä on todella mureaa, goottilaulu sopivan kohtalokasta alarekisteriä, naisääni oopperan sijaan herkän ilmavaa ja huutolaulu piristävää. Kannattaa myös pitää mielessä, että buumit tuppaavat usein synnyttämään toisiaan kopioivia klooneja. Studiosessiosta ei juuri ole tietoja: "Recorded in May/ June 1996" ja "Produced by Tommy D" tietää Acmealbumin kansivihkonen kertoa. Siirtyipä jokunen vanhempi äärimetallipumppukin hitaampaan ja tunnelmallisempaan tyyliin vaihtelevalla menestyksellä. Lähes jokainen melodianpätkäkin on mieleenpainuva, muttei silti kulu puhki useammallakaan kuuntelulla. Osa Sirrah-miehistöstä jatkoi avantgarde- ja industrialvivahteisen musisoinnin suuntaan The Man Called TEA -nimisessä yhtyeessä, jonka nykytilasta ei ole varmaa tietoa. PUoLALAInEn siRRah yMMärSI SEKä METALLIn ETTä MELAnKoLIAn PääLLE. KAHdEKSANHENKISEN kokoonpanon goottimetalli sisältää kaikki genren kliseiset elementit: on niin naislaulua, örinää, matalaa "goottivokalisointia", syntikkaa kuin viuluakin. Innovatiivisuus alkoi syödä itseään, ja muutamaa hyvää hetkeä lukuun ottamatta kakkoskiekko on valitettavan ankeaa runttausta etenkin kun vertailukohtana on ideoiltaan rikas debyytti. jäi yhtyeen viimeiseksi. Death- ja doom-elementit sulautuvat herkkään tunteikkuuteen ja synkkään dramaattisuuteen juuri oikealla tavalla. Joku saattaa olla sitä mieltä, etteivät esimerkiksi levyn soundit täytä tämän päivän vaatimuksia. Tuo "rikkomus" on kuitenkin enemmän virkistävä kuin häiritsevä välipala. Sen innovatiivisuudesta voisi ottaa oppia moni kaavoihin kangistunut tekijä tänäkin päivänä. Melodiantaju on kohdillaan, ja se kuuluu niin kitaroissa, viulussa, koskettimissa kuin lauluissakin. TEKSTI taMi hintikka SIRRAH Acme Music foR nations 1996 GOOTTIMETALLIN UNOHTUNUTHELMI gOOTTILAISVAIKuTTEISEN metallin buumi toi muassaan jos jonkinlaista yrittäjää 1990-luvun puolivälin tienoilla. (1997) albumin nimi on joissain painoksissa Did Tomorrow Come
Juutalaisten hanukassaan käyttämältä kyntteliköltä yhdeksän metallibiisin ja neljäntoista välisoiton rakenteensa omaksunut Doom of the Occult on jylhää, koskettavaa ja periksiantamattoman tummaa rusennusta. Ministryn ystäville tämä on pakkotsekkauksen paikka. kari koSkinen Mitä Northerille oikein tapahtui. Debyytiltä löysi kyllä parin biisin verran teollisempiakin sävyjä, mutta nämä toimivat lähinnä säännön vahvistavana mausteena. Driven tuotannosta vastaa jälleen Tanskanmaan velho Tue Madsen, joka tuotti aikoinaan myös Lust Stained Despairin (2006). Itämystiikan sävyjä henkivät välisoitot ovat soitannollisesti rikkaampia kuin debyytin huilulla, akustisella kitaralla, patarummuilla, uruilla, kuiskauksilla ja kirkonkellolla varustetut hymnit. Nyt tämäkin sääntö on vetäisty sitten uusiksi. Onhan albumi tanakasti tuotettua ja hyvin soitettua metallia, mutta Norther tuntuu tähdänneen johonkin, mihin sillä ei ole rahkeita. aki nuopponen necros christos Doom of the Occult ván PsychoPathic terror Revolt oMaKustanne Jericho FUzz Last Mission on Earth KaupallIset levyt Vuonna 2003 hajonneen Jimsonweedin Hippies from Hell -ep (1999) on suomalaisen rockmusiikin pieniä klassikoita, ja on ilo huomata, että jatkokappaleensa Jericho Fuzz mesoaa melko lailla samantyyppisissä höyryissä. Pari täysosumaa, paljon parempaa keskiluokkaa edustavia kappaleita ja aimo annos yritystä ja kunnianhimoa. Instant-iskusävelmiä on vähemmän, mutta mestarillinen laulujen rytmitys, lisääntyneet kitaraliidit ja tyylikkään yksinkertaisesti rymisevät riffivaunut takaavat viihtyvyyden. Yhtyeen meiningistä tulee edelleen kovasti mieleen edesmennyt Misery Inc., sillä erityisesti bändien melodiamaailmoissa on paljon samantyyppisiä ratkaisuja. Revolt ei sisällä kuolometallia enää käytännössä lainkaan. Miehellä saattaa olla mutkikas maine, mutta hänen lahjojaan ei käy kiistäminen; tässä on yksin- No jopas. For Rome and the Thronella nuo vaikutteet korostuvat entisestään. Bändi on vahvimmillaan suorissa rypistyksissä, ensimmäisellä sinkulla Mercury Fallingilla sekä Sycophantilla. 58 Inferno WHW ei ole tehnyt ainuttakaan heikkoa levytystä. Miekkonen on jättänyt kädenjälkensä tämän vuoden julkaisuista esimerkiksi The Hauntedin Unseeniin, eivätkä aiemmat työt muun muassa Sick of It Allin ja Dark Tranquillityn kanssa ole olleet huonoja nekään. Esimerkiksi Bloodbell-kappaleessa KtR näyttää itsestään hieman tanakampaa ja melankolisempaa puolta, joka esittelee yhtyeen melodiamaailman erittäin suotuisassa valossa. Lähelle tuleva avoimuus on aina altista ivahuudoille, mutta se joka ei aisti tämän musiikin tuntoja, on jollain henkisyyden tasolla jo kuollut. SaMi Hynninen Ilvespakka on hoitanut masterointia lukuun ottamatta kaiken itse, aina säveltämistä, soittamista ja äänittämistä myöten. Viimeisen energiapiikin yhtye musiikilleen vielä tarvitsee, mutta suunta on ehdottomasti oikea. Joni Juutilainen Sinkkulohkareesta kuulijalle hiipii mieleen ajoittain jopa Sparzanza. Mukaan on eksynyt turhan monta täytebiisiä, jotka olisivat varmasti hyötyneet pidemmästä muhimisesta. Valitettavasti levy ei kanna kokonaisuutena sitä kruunua, jota Poisonblack parhaimmillaan saattaisi. Nyt suunta on kääntynyt ylöspäin, mutta vain todella loivasti. For Rome and the Thronella bändi kurottaa korkealle, missä myös onnistuu suurimmilta osin. Mies jättää edeltäjänsä jalkoihinsa äkäisellä äänellään ja tuo myös puhtaisiin lauluihin kaivattua syvyyttä. Onpa mukana NC:lle harvinaisesti jopa blastbeat-rykäyksen tynkää (Doom of Kali Ma). Bändi kulki kohtuullisen mallikkaasti Children of Bodomin jalanjäljissä Dreams of Endless Warilla (2002) ja vei tämän hyvälle tasolle vuotta myöhemmin Mirror of Madnessilla. Pelkästään death metalista Necros Christosissa ei ole koskaan ollut kysymys. Nyt mukana on myös naiskuoroja, monipuolisempia orkestraatioita, jopa folkahtavia piirteitä (Gate II ja IV). Yli kahdenkymmenen vuoden aikana tyyli ja tekniikka ovat hioutuneet äärimmilleen, mutta tämä emotionaalinen erityispiirre on säilynyt läpi koko tuotannon. Idän esoteriaa. Kyllähän se kuolomättö toimi allekirjoittaneelle paremmin, vaikka Revolt rutkasti persoonallisempaa tavaraa kieltämättä onkin. Yhtyeen vahvuus onkin hyvissä melodioissa, ja niitä levyllä riittää paljon. Tämä ei kuitenkaan riitä, kun hieman edellistä levyä teknisempään antiin kaartunut Norther on jossain välissä unohtanut bändin parhaan puolen: tarttuvan melodisuuden. Vaikka musiikin AOR-sävyt saattavat hämmentää kokematonta kuulijaa, maalailevat kaaret ja stemmalaulut sekä sinfoninen metalli yhtyvät saumattomasti hyvinkin rankkoihin ja mustiin osuuksiin. Jos mahdollista, bändin sointi on aiempaakin isompi ja selkeämpi menettämättä silti tippaakaan häikäisevästä synkeydestään. Kill the romance For Rome and the Throne Inverse Melko lupaavalla Take Another Life -levyllä (2007) uransa avannut Kill the Romance on emocoreen viittaavasta nimestään huolimatta aivan ehta skandinaavinen melodeathbändi. Tämä välittyy myös kuulijalle, mikäli tällä vain on kykyä avata sydämensä. Jo varhaisimpien tallenteiden vielä muotoaan hakeva ilmaisu sisälsi ainutlaatuista raakuuden ja kauneuden tasapainoa ja miltei häkellyttävän suorasukaista ja vilpitöntä tunnelatausta. Efektoidut laulut, konemaisesti naputtavat rummut, samplet ja hypnoottiset riffittelyt vertautuvat lähinnä 90-luvun alun Ministryyn, johon PT on lisäillyt sekä suoraviivaisempaa tykitystä että ahdistavampaa maalailua. Hyvin ovat kalmametallinsa balsamoineet ja kirouksella varustaneet! Kymmenessä vuodessa eurooppalaisen kuolonpalvonnan keihäänkärkeen kohonnut saksalaisseurakunta ei tärise hartaasti ylös hilattujen odotusten edessä. Soundi on avoin ja orgaaninen, laulusoundien kohdalla jopa raaka. Kylmimmillään Circle Regeneratedin biisit vaikuttavat lähes puolivillaisilta, demomaisilta viritelmiltä, ja parhaimmillaankin sävellykset ovat korkeintaan kohtalaisia. Soundi ei ole aivan niin murskaava kuin toivoisi, mutta toisaalta, ei Revolt vaatehuoneprojektiltakaan kuulosta. Neljä vuotta loistavan Triune Impurity Rites -esikoisen perästä ilmestyvä kakkospitkäsoitto on nimensä osoittamalla tavalla hidasteleva mutta yhtä kaikki suurta kunnioitusta herättävä teos isolla T:llä. Tämän yhtyeen universumin kovin vuosikymmen on ilman vastaväitteitä 70-luku, kitarat pörisevät stonermalliin ja toiminnan yllä leijuu psykedeeleillä nostatetun rockhien vieno haiskahdus. Uusi vokalisti Aleksi Sihvonen on Circle Regeneratedin paras puoli. Siinä missä edeltäjällä uppouduttiin ruosteeseen ja melankoliaan kymmenminuuttisilla biiseillä, Drivellä noustaan suosta, pyyhitään paskat farkuista ja palataan perinteiseen rypistykseen. Omaa leimaa riittää, ja ukko saa kapoisemmankin biisin kuulostamaan hyvältä. Pidempi julkaisuväli olisi todennäköisesti tuonut tiukemman lopputuloksen. Sanna MuStonen kertaisesti vitun kova rocklaulaja. Drive on pitkästä aikaa keveämpi paketti Poisonblackilta. Mitä kappalemateriaaliin tulee, Aaro Seppovaaran tuottama platta on maukas, parhaimmillaan herkullinenkin, mutta piru vie kun jää olo, että kovempaankin olisi rahkeita. Kuuluvin osa Fuzzia on toki solistinsa Suho Superstar. Kuten arvata saattaa, KtR on soitannollisesti erittäin taidokas ja tiukka orkesteri. Siinä missä moni silkkipaitoihin pukeutuva sankarihevibändi rakentaa dramaattisuutensa ja mahtipontisuutensa poseerauksen ja väkinäisen teeskentelyn varaan, WHW:n sielun Tom Phillipsin musiikki kumpuaa eletystä elämästä, sen karuistakin sävyistä ja erittäin henkilökohtaisista syvyyksistä, ilman ironiaa tai muita turvaverkkoja. Vaikka Necros Christosin taustalla häämöttää enemmän Goatlordin, Mystifierin ja Morbid Angelin perintö, ei ole perusteetonta ajatella, että yhtye vetoaisi hienosti esimerkiksi Nilensä hitaampana, tummempana ja yksinkertaisempana haluaville. Erityisesti tällä kappaleella bändi kuulostaa juuri oikealla tavalla suomalaiselta, eikä esimerkiksi Enter My Silencen ja Omnium Gatherumin muodostamia varjokuvia voi olla huomaamatta. Lähdettyään omille sivuraiteilleen Death Unlimitedillä (2004) jokainen albumi on vaikuttanut heikommalta kuin edeltäjänsä. Biisit rullaavat tiukasti, ja yksinkertaisiin riffeihin on saatu imua. Jos tämä on selkeä parannus Liquid Ambuish -ep:stä (2006), jatkotoimenpiteistä odotamme tappavia. Matti riekki While heaven WePt Fear of Infinity nuclear Blast norther Circle Regenerated century MedIa PoisonblacK Drive Hype Aiemmin parin vuoden julkaisuväliä pidellyt Poisonblack pukkaa viidennen rieskansa ilmoille jo vuoden päästä edellisestä Of Rust and Bonesista. Reign of Terrorin kaltaisissa yöllisissä uhkakuvissa on myös maistuvaa pimeää tunnelmaa, mutta tästä huolimatta olen hieman pettynyt. Petri Ilvespakan pyörittämä Psychopathic Terror profiloitui kahden ensimmäisen levyn perusteella suoraviivaiseksi ja vanhakantaiseksi death metaliksi
Kahdentoista kappaleen joukkoon mahtuu silti liikaa särmättömyyksiä, joista ei muista tarttuvuuden alleviiInferno 59. Toiseksi se osaa yhdistellä musiikissaan erilaiset elementit ihailtavan sulavasti. Levyn neljä ensimmäistä ovat aikamoista oksat pois -osastoa, ja vaikkei ihan sama taso säilykään loppuun saakka, Salam on kuitenkin vakuuttava näyttö nuorelta yhtyeeltä. Hienoja biisejäkin Arkanilta löytyy. Omnivium onkin niitä harvoja kiekkoja, jota on ilo kuunnella vain johonkin tiettyyn soittajaan keskittyen. Vastaavaa amerikangroovea ja purkan lailla tarttuvaa riffittelyä kaipailisinkin sitten tulevaisuudessa. Teknistä ja progressiivista death metalia soittava saksalainen Obscura pitää sisällään sellaisen määrän taitoa, että hirvittää. Lähes minimalistinen ja yksinkertainen riffittely vaikuttaa alkuun liki kuolettavan tylsältä, kunnes jossain kohtaa hommat vain loksahtavat paikalleen. Tällaista musiikkia soittavia bändejä onkin alkanut ilmaantua, israelilaisen Orphaned Landin johdolla. Arkanilla on tarkalleen ottaen kaksi vahvuutta. Jos unohdetaan albumin tarinaa tukemaan ympätyt sarjakuvat ja minielo- kuvat, The Unforgiving osoittautuu nimenomaan hyväksi popalbumiksi. Obscura soittaa siinä mielessä hyvin kypsää ja aikuismaista teknistä deathia, että kikkailu, brutaalius ja fiilistely ovat erinomaisessa tasapainossa. Biisit on valettu entistä värikkäämpään muottiin, ja skaalaa löytyy tunnelmallisesta ajelehtimisesta nopeaan mättöön. Ensinnäkin se hallitsee niin metallimusiikin kuin arabietnonkin harvinaisen uskottavasti. Osakiitos levyn onnistumisesta kuuluu eittämättä tuottaja Fredrik Nordströmille, jonka ennestään tasokkaaseen krediittilistaan Salam on poikkeuksellisen ansiokas lisä. Pitäisiköhän tässä nyt olla RE-merkintä edessä, kun levy koostuu kahdesta aikaisemmin julkaistusta ep:stä, Swollenista ja Torture Metalista. Cosmogenesis (2009) oli jo erittäin vahva näyttö, mutta Deathin vaikutus kuului vielä liiaksi eikä biisimateriaali ollut tyylillisesti kovin laajaa. Kuusikielisellä nauhattomalla operoivan virtuoosin kuviot kuuluvat selvästi nopeampienkin osuuksien läpi. Erityismaininta on annettava vokalisti Kurimuksen vakuuttavalle viemäriörinälle. Viisikon pörinä tuo tietyllä tavalla mieleeni Six Feet Underin tai Obituaryn ganjadödöilyn, mutta pohjoisen mies ei ole ihan yhtä rennon kuuloinen. Omnivium korjaa puutteet kertaheitolla. Uutta albumia siivittävätkin perusasioihin pureutuvat kappaleet ja monitasoinen teema. Miksaus ylipäätään on jokseenkin täydellisesti balanssissa, sillä jokainen instrumentti on helposti seurattavissa kautta levyn. Kuten se tavallaan onkin: kummassakin on niin synkkyyttä, mystiikkaa kuin vahvaa tunteenpaloakin. Within Temptation ei ole hylännyt sinfonisempia puoliaan täysin, mutta suurimmassa osassa kappaleista pääosassa ovat nimenomaan iskevät melodiat ja Sharon den Adelin vokaalit, mikä ei ole lainkaan hassumpi ratkaisu kokonaisuutta ajatellen. Törkeästi tarttuvat kappaleet Shot in the Darkin, Fasterin ja Ironin tapaan ovat osoituksia The Unforgivingin suorasukaisuudesta, Fire and Ice ja Lost taas edustavat bändille tyypillisten, ihanan liisteristen balladien tarjontaa. Eräs metalliskenen kiinnostavimpia uusia yhtyeitä, eittämättä. tapio aHola obscUra Omnivium relapse Turhan kuivakat kitarasoundit olisivat tarvinneet enemmän härskiä pörinää ympärilleen, bassonrouhinta on sentään jo kohdillaan. Jeroen Paul Thesselingin bassottelua on myös vaikea hehkuttaa tarpeeksi. Arkan kuulostaa siltä kuin melodisen death metalin ja autenttisilla soittimilla toteutetun, erittäin aidon kuuloisen kebab-osaston sekoittaminen olisi maailman luonnollisin juttu. Vanhojen mestarien vaikutus on edelleen läsnä, mutta nyt bändin voi sanoa tekevän aivan omaa juttuaan. Toisen albuminsa julkaiseva Arkan, joka tulee Ranskasta mutta jonka muusikoiden taustoista löytyy muun muassa Algeriaa ja Marokkoa, on yksi falafelmetallin kiinnostavimmista nimistä. Puhtaita lauluja, kokeellisuutta ja melodioita käytetään yllättävän paljon, ja jokaiselle kappaleelle on saatu omaa identiteettiä. Oli kyse sitten soitto- tai sävellyspuolesta, nämä jäppiset toimittavat. Aika ei käy taatusti pitkäksi. Nautinnollista musiikkia! kari koSkinen Neljän vuoden hiljaiselo albumirintamalla herätti jo epäilyksiä, mutta Within Temptationin uusi konseptialbumi tekee sen selväksi: vuonna 2007 julkaistu The Heart of Everything kasvatti bändin soundia niin isoksi, ettei samalla tiellä jatkaminen ollut enää mahdollista. Niin tai näin, "oikeaa" kokopitkää jää näillä pohjilla odottelemaan ihan mielenkiinnolla. teeMu VäHäkangaS naPoleon sKUllFUKK Swollen & Torture Metal dynaMIc arts Within temPtation The Unforgiving sony Pohjoisen poikain verkkainen death metal ei meinaa aueta sitten millään. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa Cristian Wiess ei ole koskaan yhdistetty yhtä hienosti tummaan death metaliin sanan ja musiikin merkeissä. Mikko kuronen arKan Salam season of MIst Jos minulta kysytään, potentiaalisesti mielenkiintoisinta folkmetallia olisi musiikki, jossa raskasrockiin yhdistetään elementtejä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kansanmusiikista
Hupaisa ja värikäs välityö. Dramatiikan taivasta maalataan pitkillä siveltimenvedoilla, ja Sleep Paralysesin biisit on maustettu monenmoisilla mukavilla pikkukoukuilla, jotka antavat kuvan hommansa osaavasta bändistä. Alkumetreillä levy kuulostaa liki täydelliseltä, mutta ajan ja uusien kuuntelukertojen myötä lumous vähän haihtuu. Se riittää. Matti riekki maan yhdentekevyyden hetteikköön kuin niin monen kollegansa. Heille tämä musiikki on kaiketi tehtykin. Joni Juutilainen Dotma Sleep Paralyses scarlet Suotta oli Dotma-kosketinsoittaja Harri Koskela edellisen Infernon haastattelussa harmissaan siitä, miten bändiään verrataan poikkeuksetta Nightwishiin. Miehen äänessä on Vedder-värinää, mutta onneksi vain sen verran, ettei ala ärsyttää. Mutta kun astut sisään ja suljet oven perässäsi, et kaipaa hetkeen takaisin. Bändi kuulostaa varsin omanlaiseltaan, mutta jos jotain vertauskohtaa pitäisi hakea, niin YOB tulee jollain tasolla mieleen. Dotman tulevaisuus riippuu markkinavoimista. Neljännesvuosikymmen sitten Jenkeissä perustettu, saksalaissyntyisen Lenny Wolfin keulaama bändi pinnistää nyt ulos hämmentävän julkaisun. Silti, kyllä muhkea ja lähes tukkoon särötetty soundi ja rouhea riffittely tekevät välillä vaan eetvarttia. teeMu VäHäkangaS Pari vuotta sitten hajonneen brittituomiobändin Warningin raunioista versonut 40 Watt Sun esittää hienoa musiikkia ihmisille, joilla on aikaa kuunnella. Kuulemma kolmessa päivässä äänitetyn levyn biisit ovat pitkiä ja niissä ei tapahdu näennäisesti paljon mitään. Coverit ja pelleilyt jäävät kertakäyttöisiksi, joten eipä tämä ollut alkuperäisessä mitassaan järin ehjä kokonaisuus. Levylle päätyneistä vanhoista tuotoksista puuttuvat suurimmat hitit kuten Do You Like It, Get It On ja What Love Can Be. Lesosen kohdalla paremmuuden tuntee, kouriintuntuvasti. Juuri vikkelää mustuut-. Melko sekalainen soppahan tämä on, mutta jo ensidemolta löytyvä nimiraita on näin muhkeampana uusiona yksi bändin parhaita vetoja. Sen sijaan huone täyttyy alakuloisella ja verkkaisesti etenevällä, raskain värein suditulla maalailulla, joka ei kaipaa tarkempia määrittelyjä. Kahdella huutajalla varustettu kuusikko tarjoaa tällä lätyllä 52 minuuttia tuskaisaa äänivyörytystä, jota voisi luokitella jonkinlaiseksi väkivaltaisen sludgen ja kokeellisen doomin sekoitukseksi. Doomiksi tätä ei voi kutsua yksiselitteisesti millään. Levyn kappaleet ovat rakenteeltaan genrelle ominaisia, mutta pikkuasiat monella osa-alueella tekevät kiekosta koukukkaan. Emmuren tylyssä groovessa on oma viehätyksensä, mutta hieman liian tasapaksuksi jäävä levy huutaa koukkuja sekaansa. Verrokkibändeiksi heitetyt The Acacia Strain ja Hatebreed (etenkin keskitempoisemmat biisinsä) kuvaavat hyvin levyn yleishenkeä. Uudet versiot kuulostavat toki soundien puolesta paremmilta, mutta kuulija kiusaantuu paikoin, muun muassa siksi, että Wolf ei pääse laulajana läheskään sellaisille yläviivoille kuin ennen. Vanha tuttu anti käsittää pari coveria, ryppyotsaista metallia irvailevan huumoribiisin ja kaksi vanhan demoraidan uusintaäänitystä. Musiikillisia eväitä bändillä on debyytin perusteella miten pitkälle tahansa. Uudet biisit kuultuaan kuulija pyörittäisi niitä kyllä enemmänkin. Heti kärkeen: Dotma on kotoisista 62 Inferno Nightwish-perillisistä riihimäkeläisen Skywardin ohella tähän saakka laadukkaimpia ja mielenkiintoisimpia. rWaKe Hell Is a Door to the Sun relapse 40 Watt sUn The Inside Room cyclone eMpIre Rwaken kakkoslevy oli vajaa kymmenen vuotta sitten varmasti aikamoinen pommi asiaan vihkiytyneille. Yksipuoliseksi antia ei voi väittää millään, sillä musiikilliset tunnelmat vaihtelevat totaalisesta ahdistuksesta rentoon uneen, ja sumuisesta leijumisesta syöksytään äkkiseltään mutaan möyrimään. Uutena kuultava japsibonus sen sijaan rullaa väkevästi, ja melodisen rockin kanssa pelleilevä uusi raita viihdyttää myös. Bändi oli aikansa parhaita rockbändejä, jota verrattiin luvattoman usein Led Zeppeliniin. Dotma-debyytti on tuotannoltaan ja musiikiltaan tasavahvan laadukas paketti monitasoista fantasiaoopperaheviä. Kaiken yllä, silti tasapainossa muun bändin kanssa operoivan sopraanon Johanna Lesosen etevyys genren muihin naisvokalisteihin nähden on päällepäin hiuksenhieno. Lopulta on hankala karistaa koko levyä vaivaavaa kysymystä: miksi? Sanna MuStonen Alun perin vuonna 2000 julkaistu viiden biisin pikkuinen saa uusintakierroksella vahvistusta yhdestä kämäisestä livevedosta, Destroy the Oppositionin (2000) japsibonarista sekä yhdestä viime vuonna äänitetystä uudesta biisistä. Myös fuck-sanan jatkuvalla viljelyllä on tunnelmaa laskeva merkityksensä, sillä moinen isottelu tuntuu kovalta ainoastaan teini-ikäisten jenkkien mielestä. Uutukaisella on kahdeksan uudelleen äänitettyä Kingdom Come -biisiä sekä kolme uutta veisua. Jaakko SilVaSt DyinG FetUs Grotesque Impalement relapse KinGDom come Rendered Waters spv sen määrätietoista. Albumin tunnelmat ovat hyvin vahvoja, ja kaiken kruunaa solisti Patrick Walkerin surumielinen ja eletyn elämän makuinen tulkinta. kari koSkinen altar oF PlaGUes Mammal candlelIgHt Corkilaisyhtye tekee terävän tempun aloittamalla kakkospitkäsoittonsa pienen ikuisuuden tikkaavalla black metal -poljennolla. On vaikea sanoa tarkalleen, mitkä asiat tekevät Lesosen tulkinnasta lopulta niin karismaattisen, että hänen äänensä ei uppoa siihen sa- Jos 80-luvun hard rock on koskaan pyörinyt levylautasellasi, olet varmasti tietoinen myös Kingdom Comesta. The Inside Room on aidosti omankuuloista musiikkia. Ja pelkästään omilla ansioillaan. Minkä vuoksi bändi ei ole tehnyt suosiolla kokoelmalevyä tai kokonaan uutta levyä. Näin puolituntiseksi lihotettuna tämä brutaalin jenkkikuolon ja rokkihuumorin ristisiitos alkaakin olla jo ihan kannatettava hankinta
Syntikat soivat miellyttävän ilmavasti ja luovat mystistä pohjaa. Vaikka peruskokoonpanokin tuuttaa kahden kitaran, koskettimien ja basson voimin, äänimaisema ei muutu sumuiseksi. Altar of Plaguesin kaltaisille yhtyeille kappalepituudet ovat ikuinen ongelma. Maailmoja syleilevää meditatiivisuutta kyttääville bändeille yhdistelmä ei vain tahdo riittää, kun mukaan on pakko ympätä maailmansyntyefektejä huokuvaa synamattoa, kahdentoista iskun minuuttivauhtia läsähteleviä peltejä ja epämääräistä kitarankaiutusta. Viime vuosina kovaksi keikkakoneeksi etenkin Keski-Euroopassa kasvanut orkesteri on puolitoistatuntisella taltioinnilla vahvassa iskussa. Mammal ei ole pahimmasta päästä jollottavia kuolanvaluttelijoita. Kappaleiden jylhänlaiset ambientsävyt istuvat livenäkin hyvin sapluunaan. R.O.C.K. Biiseissä tapahtuu uusia asioita lähes joka minuutti. ei ole mikään tekijämiesten räkäistä rockia soittava autotalliprojekti, vaan ennemmin melkoisen potentiaalin menestykseen omaava, todella popahtavaa rockia soittava bändi. Transilvanialaiseksi black metal -taiteeksikin luokiteltu vivahteikas, kansanmusiikista sävyjä omaksunut tumma musisointi tulee orkesterin ensimmäisellä audiovisuaalisella julkaisulla läpi pääasiassa jo pienimuotoiseksi klassikoksi nousseen Om-pitkäsoiton (2006) kappalein. Jos Emperor ei olisi tukehtunut sinfonisuuteensa, se olisi saattanut pystyä yhtä komeisiin karkeistuksiin. Kannattaa sulatella ennen nykykokoonpanon lokakuisia Suomenesiintymisiä. Mikko kuronen r.o.c.K. Mirror Ball & Red Lights ass Jos bändi on valinnut nimekseen näinkin pökkelön viritelmän, sen on oltava melko varma kyvyistään täyttää tittelinsä mitat. Didgeridoon ja intialaisten pyhän tavun varresta mukavan spirituaalis-taiteellisesti käynnistyvän liven äänipuoli tuo nautinnollisessa formussa esiin Neguran majesteetillisia ja raakoja vib- raatioita taitavasti niveltävän soinnin. Kymmenen kappaleen jälkeen Mirror Ball & Red Lights jättää silti jälkeensä mielikuvan melko väljähtäneestä levystä. ei olekaan mikä tahansa uusi bändi, vaan koostuu esimerkiksi Heikki Pöyhiän (ex-Twilightning) ja Sami Leppikankaan (Lullacry) kaltaisista muusikoista, unohtamatta tietenkään Astiastudion Anssi Kippoa. Tuplabassari pärisee kiimaisesti, ja särmikkäitä riffejä ei tarvitse hakea kelausnapin kanssa. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa ta Altar of Plaguesilta alkoikin viimevuotisen Tides-minin jälkeen kaivata. Kun välissä on vielä kohtuullisen häiritsevästi huminaa, vanhan eukon värisevää laulua ja goottirockia yhdistelevä When the Sun Drowns in the Ocean, neljän biisin arkkitehtoninen kokonaisratkaisu alkaa olla esittelykunnossa. Muidenkin mogwaintuoksuista metallia yrittävien soisi kehittyvän kontras- tisempaan suuntaan sen ikuisen venyttelynsä ja vanuttelunsa sijaan. Mikko kuronen neGUra bUnGet Focul Viu lupus lounge Kaksi vuotta sitten ärhäkän välirikon läpikäyneeltä romanialaisyhtyeeltä pumpataan Mãiastru sfetni -levyn uudelleenäänityksen perästä klassisen HupogrammosNegruSol Faur -troikan viimeisiä tekosia Bukarestissa 2008 äänitetyn livetallenteen nimissä. Biisit ovat kyllä kohtalaisen viihdyttävää ja letkeää kuultavaa, bändin kepeä asenne kohdallaan ja vaikka levyltä löytyy pahvista Here Comes the Music. Ylimääräiset soittimet patarummuista ksylofoniin, akustiseen kitaraan ja huiluihin mahtuvat lavalle ilman, että orkesterin soitossa olisi toribändin tuntua. Simppeleihin riffeihin ja melodioihin luottavan rouhinnan menevyyttä korostetaan lähes teknomaisilla koskettimilla ja välittömästi mieleenpainuvilla kertosäkeillä, jolloin biiseistä ei pääse eroon edes halutessaan. R.O.C.K. Dvd-produktio suosii vaappuvaa ja viipyilevän eteeristä kuvaustekniikkaa, mikä sopii yhtyeen paikoin meditatiivisuutta tavoittelevaan musiikkiin ja jäsenten pääasiassa tyylikkään eleettömään olemukseen. Lipeäminen syvemmälle Neurosis-coren tyynnyttäviin mutta itseään toistaviin liplatteluihin olisi ollut katkera erhe. Ekstroina tarjoillaan ainoastaan keikan päättävän kuningasbiisi Tesarul de Luminin musiikkivideo, mutta tilpehöörin puute on suora hyve, koska itse pihvi jättää tukevan olon. Näistäkin 818-minuuttisista sovittaisi taatusti napakoita kuusiminuuttisia, joihin mahtuisi niin hypnoottisuus kuin riffipolitiikka
Lux Mundilla soi synkkä Samael. Jos pitäisi hakea verrokkeja, Carcassvertailut tuskin olisivat tuulesta temmattuja. Turhan monessa kappaleessa pyrkimys eeppisyyteen latistuu nyt tylsyyteen. Perinteisiä sovitusratkaisuja karttavat biisit eivät ole mitään juostenkustuja radiomittaisia standardeja, vaan todella hienosti rakennettuja ja keskimitaltaan aika reilunpuoleisia teoksia. Tällä kertaa soudetaan tummissa vesissä. Pathfinderin osaavat soittoniekat lienevät ammentaneet myös vaikutteistaan. Biisejä, tai raitoja, mahtuu lätylle kaikkiaan 14, ja ne on muurattu perustuksiltaan nopean ja äärimmäisen nopean sinfoniametallin puitteisiin. Soundi on tätä päi- vää, mutta raakaa särmää ei ole viilattu tyystin pois. Riffit, melodiat, leadit ja erityisesti tunnelma tuovat kovasti mieleen varhaisen Mercyful Faten. Portraitin toinen pitkäsoitto on nimittäin jotain sellaista, mistä itse King Diamondkin olisi luultavasti ylpeä. Modernin, selkeän ja raskaan tuotannon myötä osa alkuaikojen oletettavas64 Inferno Portrait Crimen Laesae Majestatis Divinae Metal Blade Elokuvafantasiametalli on siitä mielenkiintoinen hevin tyylisuunta, että siinä törmää harvemmin täydellisiin epäonnistujiin tai ainakin sellaiset osaavat pitää tekemisensä omana tietonaan ennen julkista esiinmarssia. Riffit ovat teknisiä ja omaavat runsaasti ideaa, joten biisit kestävät kuuntelua hyvinkin pitkään. Jos kriteereiksi asetellaan tunnelma, sävellykset ja toteutus, niin poppoo nousee evil heavy metalin ehdottomaan nykykärkeen. Osuvan kliseisesti ja demonisesti 66 minuuttia 6 sekuntia kellottava kokonaisuus on turhankin tuhti paketti, mutta ilman varsinaisia huteja ja hittejä levyä jaksaa pyöritellä useamminkin. Kaikki edellä kerrottu antaa Pathfinderin tekemisille kuitenkin selkeästi omat kasvonsa. Tällä kertaa orkesteri ei tosin ole saanut aikaan Rain- tai Moonskin-biisien kaltaisia onnistumisia. Kaikkien Rhapsody of Firen ja/tai DragonForcen nimiin vannovien on syytä tsekata Pathfinder huolella. Jaakko SilVaSt Voi hyvät hykkyrät, miksiköhän törmäsin tähänkin bändiin vasta nyt. Mitään kovinkaan unohtumatonta tai legendaarista Hell ei esitä, mutta jokin siinä kuitenkin omalla tavalla kiehtoo ja ilahduttaa. Enforcerin debyytti keikkuu edelleenkin kärjessä, mutta hivenen maltillisempia tempoja ja Mercyful Fatea kaipaaville Portrait on aika varma nakki. kari koSkinen samael Lux Mundi nuclear Blast Sveitsiläinen äärimetallin veteraaniyhtye otti edellisellä Above-levyllään (2009) askeleen vauhtiin ja aggressioon jättäen "new age -metallin" taak- seen. Vokaalipuolella mennään hieman perinteisempiä latuja örinäosastoa kunnioittaen. Avausraita Beast of Fire tulittaa tuplabasaria, hurjaa riffittelyä ja saatanallista energiaa sen kahdeksan minuuttia urku auki, eikä mitassa ole sekuntiakaan ylimääräistä. Eroista kuten The Truth Is Marching On -biisin blastbeatit huolimatta Lux Mundi voisi olla nimeltään Passage II. Länsinaapurimme profiloituu hyvän heavy metalin tuottajana entistä vankemmin. Puolalainen Pathfinder on avannut virallisen levytysuransa tasan oikeassa kohtaa. Ei mitenkään huono päänavaus. Gunsen -singleä parempaa materiaalia, kertakäyttöisyys nousee liian monen kappaleen ongelmaksi. aki nuopponen corPset Ruins vIolent Journey Tamperelainen debytantti askartelee death metalin parissa saaden sen kuulostamaan melko tuoreelta ja omaperäiseltäkin. Olin lukenut Portraitista paljon hyvää, mutta en olisi uskonut bändin olevan aivan näin kova. Samaan hengenvetoon tulisi mainita nimiä myös muista genreistä, mikä tukee albumin moni-ilmeisyyttä. Edellisen levyn kitaravoittoinen rivakkuus on saanut väistyä kummittelevien kosketinten tieltä. Hell tuntuu ammentavansa aiheensa pikemminkin King Diamondin mestarillisesti käsittelemistä perinteisimmistä kauhuaiheista kuin varsinaisista salatieteistä, ja yhteneviä suuntaviivoja voi vetää karkeasti myös musiikin puolella, etenkin mitä tulee usean kappaleen sisältämiin alkusoittoihin. Kaiken kaikkiaan suositeltava uusi tuttavuus monipuolisesta dödiksestä pitäville. Janne tolonen PathFinDer Beyond the Space, Beyond the Time sonIc attacK hell Human Remains nuclear Blast ta mystisestä ilmapiiristä on tosin jäänyt kauas historian hämäriin. Tylyys on hanskassa, mutta onneksi monipuolisesti. Kappaleiden alkuperäiset versiot sisältävä tuplajulkaisu on epäilemättä varsin kiinnostava tapaus antamalla vertailupohjaa siitä, mitä heavy metal oli ennen ja mitä se on nyt. On kiinni kuulijasta, miten nopeasti albumista saa pitävän niskalenkin, mutta kun saa, tunne on yhtä palkitseva kuin kovemmankin taistelun jälkeen. Nuclear Blast uskoo okkultistisen musiikkibuumin myötävaikutuksella Sabbat-mies/tuottaja Andy Sneapilla vahvistettuun koplaan julkaisemalla vanhoja kappaleita modernisoituina versioina sisältävän täyspitkän. Melodioitakaan ei ole vierastettu, ja tämä on ehdottomasti hyvä ratkaisu. Vertailua Passage-levyyn (1996) on vaikea olla tekemättä. Hauskaa, miten välillä on kuulevinaan Steve Vain työskentelyltä kalskahtavaa kitarointia tai David DeFeis -asteikkoista korkeaa falsettinuottia. Kliseisesti voisi todeta, että Lux Mundista olisi saanut puristettua tasokkaan ep:n. Jos ei nyt kokonaan, niin ainakin osittain. Mega Tokkopa kovinkaan moni on odottanut lähes 30 vuotta sitten perustetun Hellin ensialbumia, jonka julkaisun piti tapahtua jo 80-luvun puolivälin tienoilla saati on edes tietoinen tämän brittibändin olemassaolosta ennen tai jälkeen comebackin. Bändi ei ole palannut 2000-luvun tavaramerkkisoundiinsa tanssittavine konebiitteineen ja orienttimausteineen, vaan aikakone on säädetty 1990-luvulle. Levyltä löytyy onneksi lihaa luiden ympäriltä eikä pelkkää tyhjänpäiväistä kulttihypeä. Muutenkin musiikki on tunnistettavissa varsin helposti vahvasti 80-lukulaiseksi, ja ainoastaan positiivisessa mielessä. Kaiken tämän päälle biiseissä on kahmalokaupalla soitannollisia ja soundillisia jippoja cembalohöystöineen, itämaisine kuulokuvineen ja slaavilaisine viboineen. Satunnaiset puhtaat osuudet tuovat vokaaliosuuksiin kaivattua vaihtelua, ja tätä voisi tulevaisuudessa hieman paisutellakin. Tosin, Beyond the Space, Beyond the Time on äänitteenä genrenkin huomioon ottaen sellainen järkäle, että sitä ei ensi kuulemalta selätä kovinkaan soturi. taMi Hintikka. Läpitunkeva laulu ja energinen soitto tavoittavat jotain olennaista perinteisen heavyn olemuksesta
Tyylillisesti Supo operoi porilaisten hallinnoimalla NWoFHM-linjalla. Sävellysten, musisoinnin ja tuotannon luurankomainen aneemisuus, paikoitellen jopa tylsämielisyys, yhdistettynä kehon valtaansa ottavaan rytmiikkaan ja kokonaisteoksen hienoon dynamiikkaan hakee vertaistaan. Yhtyeen sointi on oikeastaan rytmiä ja bassoa, kokoonpanoonhan ei varsinaisesti kuulu basson lisäksi muita kielisoittimia. Levyn esittelyteksti vilisee hienoja sanoja, ja bändin meiningistä on ollut aina aistittavissa pyrkimys keskivertoa haastavampaan ilmaisuun, joka on hiljalleen kääntymässä yhtyettä itseään vastaan. Primusin Brown Albumin ystävätkään eivät varmaan pety ihan kauheasti. kiMMo k. Hc/deathcore, breakdownit ja muut modernit inhokit hallitsevat soundia edelleen, mutta taustalla pauhaavat sinfoniset elementit yllättävät ihan tosissaan. Liikutaan sillä harmaalla alueella, joka saa kysymään "miksi?". kipukynnystä, mutta juuri kun kuulija on saamassa tarpeekseen, tapahtuu taas jotain kiehtovaa, jotain mikä pakottaa herkistämään aisteja ja palaamaan levyn maisemiin. Toivottavasti linja terävöityy jatkossa. Joni Juutilainen kitarakin höystää sangen tömpsäkkää yleissoundia, mutta basso on se joka liidaa. Norjalaistuneen islantilaismuusikon Eldur Thorbergin bändit Potentiam, Fortíð, Thule ja Curse ovat toisinaan herättäneet kysymyksiä siitä, mikä onkaan musiikillisesti melko yhtenevästä pohjasta kasvavien orkestereiden todellinen ero. Vaikka touhu on silkkaa hazardipeliä, Supo ei kompastele; osuupa pariin otteeseen häränsilmäänkin. Kunnia kaljamahoille ja vetäytyneille hiusrajoille! teeMu VäHäkangaS cUrse Void Above, Abyss Below scHwarzdorn the Gates oF slUmber The Wretch rIse aBove Eipä tällä tavaralla valtavirtaa edelleenkään kosiskella. Mökellys ja alaston kakofonisuus lähestyvät kerta toisensa jälkeen ns. Rehellistä triomeininkiä lisää, että soolojen taustalle ei ole äänitetty komppikitaroita, vaan siellä jauhaa omia kuvioitaan yksinäinen, alavireinen basso vain kolkosti kolisevat rummut seuranaan. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa blUt aUs norD 777 - Sect(s) deBeMur MortI Melko omaleimaisen soundin black metalilleen vuosien mittaan hionut Blut Aus Nord aloittaa uudella albumillaan yhtenäisen levytrilogian, jota levy-yhtiönsä kuvaa termillä "groundbreaking". Yhtyeeltä jää kuitenkin kaipaamaan selkeämpää ja lihaisempaa ilmaisua, sillä kappaleista ei tahdo saada mitään selkoa. Indianapolisista kotoisin oleva komea kolmikko junttaa sen Jos vielä 1980-luvulla oli harvinaista, että osaava hevimusikantti elätti pääbändinsä rinnalla sivuprojekteja, nykyisin tuntuu enemmän säännöltä, että vähänkin ansioituneemmilla soittajilla on pääbändinsä rinnalla viritelmiä, joihin paneudutaan kun satutaan keksimään aavistuksen pääbändistä sivuun lokeroituva riffinpoikanen. Jotain tässä välissä on kuitenkin opittu, sillä Against the World on aika omaleimainen tapaus. Tempo on tippunut aikaisempiin albumeihin verrattuna, ja nyt mennään ajoittain jo Saint Vitustakin reilusti hitaammissa merkeissä. Pahimmillaan laulajattaren degeneroitunut rallattelu viistää mielellisen epätasapainon puhtaan ulospurkautumisen sijaan ylitsepääsemättömän läheltä henkisesti laiskaa roolisuoritusta, sinkoutuakseen sitten varoittamatta aidosti häiriintyneeseen ja vaikuttavaan raakuuden tilaan. Tylsimmillään yhtye on veivatessaan etukenoisesti möyhivää garageräminää. Kitaristi-laulaja Karl Simonin ajoittain hento ja jopa epävireinen laulu kuulostaa muuten parissa biisissä hämmästyttävän paljon Anthony Kiedisiltä. Kuudella biisillä kahdeksasta Decimate the Weak (2008) jätti mielikuvan vastenmielisestä modernista jenkkimätöstä, ja levy taisi olla yksi vuotensa surkeimpia julkaisuja. Parhaat otokset ovat rutkasti Jon Spencer Blues Explosionin funkkaavaa soulrockia muistuttava Se tulee olemaan helppoo ja levyn tuimasti päättävä heavyeepos Taivas mustaa purppuraa. Touhu maittaa heikompinakin hetkinä, sillä meno on hyvä ja soitossa imua. Supo on omituinen ilmiö, joka on tsekkaamisen väärti avomielisille oudomman kaman ystäville genrestä riippumatta. Äijämäinen uho, raskaat riffit ja tuomiopäivän sinfoniat kuulostavat äkki- Tässä on hyvä esimerkki omaehtoisen luovan toiminnan hedelmästä, jota ei uskalla suositella varauksetta kaikille. Tämä hätkähdyttää erityisesti Castle of Evilin slovarityyppisessä alussa. Riffit ovat jämäköitä ja tarpeeksi tarttuvia. Vielä oudompaa on, että yhdistelmä pelaa ihan mukavasti yhteen. Harppaus on valtava, vaikkei tässä vieläkään kärkeen päästä. Parhaimmillaan Blut Aus Nord on uuden levyn tunnelmallisemmissa kohtauksissa, mutta esimerkiksi yhtyeen edellisen levyn Memoria Vetusta II: The Dialogue with the Starsin (2009) monipuolisille ja mielenkiintoisille linjoille ei ole nykyisillään mitään asiaa. Traditionaalisen doomin hengessä heiluville hepuille tämä kolahtaa varmasti. Valitettavasti 777 - Sect(s) ei kuitenkaan osoita bändin nykykuntoa kovinkaan mullistavana, vaan kyseessä on hyvinkin keskinkertainen, jopa vaisuksikin luonnehdittava massa painostavaa ja kieroutunutta musiikkia. Black metaliin eniten kallellaan olevan Cursen Void Above, Abyss Below on yhdenlainen vastaus hypä- Jäikö Joku infernon numero lukemAttA?. Keskitempoisena paiskoviin biiseihin on saatu myös edes ajoittaista tarttumapintaa, joten katastrofin karikot tulee tällä kertaa vältettyä. koSkinen seltään ajateltuna hardcoren ja Dimmu Borgirin paisuttelujen sekoitukselta. Taustalla kuuluvat siis 80-luvun alun brittiheavyn elementit, joskin muhevan autotallisuodattimen läpi ajettuina. Jotain lapsekkaan naiivia ja pohjattoman ärsyttävää tässä yhä piilee, mutta jenkkityyppisen hardcoren ja/tai sinfonisen metallin ystävien kannattaa tämä kyllä tsekata. kari koSkinen ovo Cor Cordium supernatural cat WinDs oF PlaGUe Against the World century MedIa sUPo Piiskaa ilmaan kuvion Bad vuguM Mikä voi mennä vikaan, kun kuvio on seuraava: Rubikin ja Astro Can Caravanin ex-basisti Arttu Hasu, Cosmo Jones Beat Machinen oivasti groovaava rumpali J-P Hautalampi ja "rockin myös kurkustaan löytänyt" sarjakuvataitelija Petteri Tikkanen yhdistyvät ja julkaisijana on viiston musiikin äänitorvi Bad Vugum. Onneksi mies ei sentään näytä samalta. On epätoivoa ja komeita melodioita. The Gates of Slumberin viides levy on rosoista mutta sujuvaa doomailua. Juuri tämä tuo meidät ytimeen: raja täydellisen ajanhukan ja häikäilemättömän taiteellisen rohkeuden välillä on usein hiuksenhieno. SaMi Hynninen verran jääräpäistä, lähinnä junttidoomiksi luokiteltavaa heavy metalia, että eivät taida renksuhousut heilua näillä keikoilla. Myös kumipohjaisilla blueskalosseilla askeltava Murskaajan nieluun äityy alun koikkelehtimisen jälkeen railakkaaseen hölkkään
After Hours debytoi jo vuonna 1988, mutta matka tuli varsin pian tiensä päähän. Onnistunut tyylivalinta miellyttää kuitenkin korvaa, ja levyn päättävä Toxic Constipation on kaikessa ahdistavassa matelussaan aika mainio tapaus. kari koSkinen Saksan AOR-taivaasta lankeaa jälleen yksi yhtye, jonka alkupiste paikantuu vuosikymmenten taakse. Aivan liian monta biisiä sisältävä Beauty and the East muistuttaa alkupuoliskollaan erehdyttävästi Linkin Parkin Chester Benningtonin sivuprojektia Dead by Sunrisea, arabialaisilla harmonioilla sävytettynä. Laulaja Moe Hamzeh omaa hyvän, Benningtonista muistuttavan äänen ja on ehdottomasti The Kordzin vahvin lenkki. Debyyttiään oksentava Repuked on kuin punkimpi ja holtittomampi versio Necrophagiasta aina yökkääviä puklilauluja myöten. Samuraifilosofiaan pohjaava Death Meditations on vihainen ja intensiivinen levy, jolla mättö on enimmäkseen täyttä tappokamaa. Ainakin Journey on näille miehille varmasti läpeensä tuttu. Arabialaisia sävelkuvioita olisi voinut hyödyntää vielä paljon paremmin. Nyanssit ja dynamiikka ovat näissä hommissa elinehto, ja tällä saralla Torchbearin kannattaisi suunnata katseensa jälleen Warnamentsin suuntaan. Joni Juutilainen rePUKeD Pervertopia soulseller Naapurissa digataan saastasta. Albumin moottorina toimivan suomalaisrumpalin Rolf Pilven näytökseksi heilahtava albumi onkin kovaa rumpupornoa hamuaville hyvä hankinta. Muuten niin tavanomaisesti kulkevat biisit olisi voitu värittää mielikuvituksellisemmin ja perustaa koko paska oman kulttuurin päälle. Kaatopaikka on sen verran iso, että jätepinot sekoittuvat tehokkaasti toisiinsa. Turha sieltä aavikolta on lähteä kilpasille Amerikan pellejen kanssa, huonosti siinä käy.. Ok. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa raja on nyt ylitetty ja saatu kertakäyttöisen, kaupallisen metallin sijaan aikaiseksi melkoista hittimateriaalia. aki nuopponen aFter hoUrs Against the Grain aor Heaven Tarvitaan ryhtiliike sävellyspuolelle, jotta asioita alkaisi tapahtua. Janne tolonen torchbearer Death Meditations vIc Viisi vuotta takaperin julkaistu Warnaments oli kova levy, jolla ruotsalaisbändin melodinen death metal osoitti kovia onnistumisen merkkejä. Vaikka AOR-yhtye onkin, AH:n valtteina voidaan pitää sopivasti hiekkapaperilla hieraisevaa karheutta, aitoa lämminhenkisyyttä ja mutkatonta miehuullisuutta, jotka punotaan tiiviisti ilmeisen kuolemattomaan 1980-luvun estetiikkaan. panu koSki DøDheimsGarD 666 International peacevIlle 1990-luvun loppupuolen kokeellisille metallibändeille oli Norjassa ominaista, että samalla kun huikentelevaisuus kiihtyi, yltyi myös halu irtaantua metallista. Vaikutteita on imetty USA:n kamaralta. Levyn soundimaailmassa ei huomaa juuri ikääntymistä. Jos teosta jostain moittii, niin siitä, että särökitarasoundi voisi sittenkin olla vähän rivompi. Uusimmalleen bändi on päättänyt lisätä tempoa entisestään, mikä valitettavasti karsii yhtyeen ilmaisusta pois tietyn herkkyyden. Kitara määrää, kosketinsoitin luimistelee korviaan. Alkuvuosinaan jokaisella levyllään erilaiselta kuulostanut yhtye työsti kolmannelle täyspitkälleen äänimaiseman, joka kuhisee efektoitua teollista kylmyyttä, painostavaa tummaa metallia ja karnevalistista iloittelua. Myös muut musikantit selviävät tehtävästään hienosti ja levy on teknisiltä ansioiltaan huippuluokkaa, mutta liiallinen kohkaus vie kieltämättä tehoa itse musiikillisilta koukuilta. Siniset, punaiset ja valkoiset maalinaamat siitä ja tästä bändistä eivät sävellyksissään ja soitossaan jaksaneet pysyä saman sähköjäniksen perässä kovinkaan pitkään, mikä tekee 666 Internationalista työlään, mutta parhaimmillaan erittäin palkitsevan kuuntelukokemuksen. AH:n soundi ei ole niin tomusokerinen kuin vaikkapa viime vuosina kartalle asettuneilla pohjoismaisilla kollegoilla. Eräänlaisesta kestävän kehityksen takeesta se kuitenkin käy, koska kuulostaa tuoreelta vielä huh hei tusinan vuotta ilmestymisensä jälkeenkin. Mikko kuronen Darcasis This World Is Falling oMaKustanne Levy-yhtiöiden alettua vaativammiksi signattavien bändien suhteen Darcasisin kaltaisten bändien kohtalona on the KorDz Beauty and the East saol Libanonilainen alternativerockia soittava bändi, jota hehkutetaan parhaaksi koko Lähi-idässä. Ajattomalta orkesteri kuitenkin kuulostaa, eikä juuri mikään anna viitteitä siitä, että Against the Grain on todella julkaistu vasta vuonna 2011. Helvetin oma Kansainvälinen ei luultavasti koskaan yhdistä kaikkia maailman anarkisteja. Dødheimsgard oli ulverien, inthewoodsien ja arcturusien joukossa rankka poikkeus. Tähän voi tutustua kuuntelemalla vaikkapa kakkosraita Turn on Your Radion ja kiinnittämällä samalla huomiota laulusolisti John Francisin ääneen. Genren levytyksille epätyypillisesti lyriikoissa esiintyy myös hippunen yhteiskunnallista analyysiä. Maaliviivan jo poltellessa I Need Your Love paisuttelee ja pakahtuilee siihen malliin, että on vain sopivaa että henkeä vedetään vielä tyylikkään Eleventh Hour -kappaleen akustisella versiolla. Nyt brittiporukka yrittää uudelleen, ja sen verran onnistunut on tulos, että ulos-huuto on aiheeton. Pääosin meno on kuitenkin hakkaavan primitiivistä väkivaltaa, joka ei tunnusta blastia tai muita nykypäivän hapatuksia. Kitarasoundissa on kaikuja perinteisestä Sunlight-pörinästä, mutta muutoin kohkataan selvästi törkyisemmin ja mädäntynyt keskisormi pystyssä Satunnaiset kitaramelodiat ja synkeät lead-ulinat maustavat iljettävää death/punk-osaston sikailua, ja välillä möyritään Abscessia muistuttavassa paskahelvetissä. Hiemanhan se poukkoilukin raivostuttaa, kun jumalaisen kuulaasta melodisesta osasta loikataan holtittomaan demppikitaroiden nuijintaan ja junnaavaan luolamiesrytmiikkaan. Orgaaniset ja konerummut limittyvät taitavasti, koneefektit kuulostavat teräviltä ja kliinistä lähestyvä yleissoundi toimii vivahteikkaammin kuin esimerkiksi tunkkaisella Supervillain Outcast -seuraajalla (2007). Ulkoisesti Pervertopia on todella rakastettava tapaus, mutta biisit jäävät näin 45 minuutin mitassa aikamoiseksi massaksi. Laserleikkaavat hypyt tunnelmasta toiseen tulevat päivänselviksi jo kymmenminuuttisessa avausraidassa Shiva Interferessä, jonka skitsofreenisesti helisevää ja jyskyttävää tunneröykkiötä isompaa onnistumista ei 666 Internationalilla olekaan
Ei pahasti, mutta tarpeeksi, jotta se häiritsee vanhaa jäärää. Musiikillisesti levy vaihtelee blackin, deathin ja thrashin välillä, mikä luo levylle kieltämättä hieman sekavan ilmeen. Riffeistä löytää onneksi viitteitä myös tulevaan, sillä esimerkiksi yhtyeen uran aliarvostetuimman levyn, Ravishing Grimnessin (1999) ja Total Deathin välillä on selviä yhtäläisyyksiä. Vyörytys maistuu nopeasti nautittuna hyvältä, vaan eipä näistäkään biiseistä lopulta mitään jää mieleen. bonus track and bonus dvd! mystic, fascinatinG, epic! also available as a limited edition diGibook + bonus track and bonus dvd! out noW! out noW! ORDeR ONLINe TODay aND ReceIVe a FRee 16-TRack cOMPILaTION cD FeaTURINg a PReVIew OF The LaTeST FROM NaPaLM RecORDS: www.NaPaLMRecORDS.cOM VISIT US ON FacebOOk! FacebOOk.cOM/NaPaLMRecORDS. Jos tapaus ei ole entuudestaan tuttu, niin esimerkiksi Trivium-fanit voivat huoletta katsastaa tämän ex-Poko-bänJanne tolonen din. DarKthrone Total Death peacevIlle Gehenna WW peacevIlle Peacevillen uusintajulkaisutulvan syövereistä pulpahtava Total Death (1996) edustaa Darkthrone-mittakaavalla edelleen bändin keskinkertaisinta antia. emPeror Thorns vs. Samaa on myös sanottava paketin bonus-cd:stä, jonka aikana Fenriz ja Nocturno Culto höpöttelevät muistojaan ja mielipiteitään levyn biisien päälle. Bonukseksi ympätty äärimmäisen lo-fi God of Disturbance and Friction on julkaistu jo aiemmin Moonfog 2000 -kokoelmalla, joten biisillä ei ole juurikaan arvoa. Pitkät laululinjat ja puolitettu komppi saavat sukset töksähtämään hiekkaan. Ehkä sitten ensi kerralla, jookosta? kari koSkinen thorns vs. Itse riffeissä on näkemystä mainiosti, mutta homma lässähtää hieman kertseihin, joihin on selvästi haettu massaa, mutta jostain syystä tämä ei ole täysin onnistunut. Death metalista potkunsa hakeva albumi tykittelee kieroa, painostavaa ja intensiivistä äänimaailmaansa hidastempoisemman Marduk-materiaalin hengessä, mutta astetta tuhoisammin. Ja pitikö se alkuperäinen kansikuvakin mennä vaihtamaan. Deathmetallisen debyyttilevyn ja neljän kylmäverisen black metal -klas- sikon jälkeen puristettu kahdeksanbiisinen on tietyllä tapaa hieman linjaton kokonaisuus, jonka sanoituksista vastaavat Nocturno Culton ohella Garm, Ihsahn, Carl-Michael Eide ja Satyr. Saman yhtyeen tirehtöörin tappokeikallakin hilluttiin, mutta oma yhtye Thorns jäi paitsioon. Tunnelma on mukavan vihainen ja hetkittäin jopa sotaisa. Karkeasti luonnehtien musiikista löytyy neljäsosa Bolt Throweria ja loput hieman vanhempaa Kataklysmiä. WW on nimensä mukaisesti sotaisa ja äärimmäisen ahdistava levy. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa Laulut hoidetaan täysin puhtain keinoin, ja hyvin hoidetaankin. Näin kävi, koska Thorns ei alan kuumimpina vuosina saanut aikaan kuin muutaman rajoitetusti Ruchin tuttavapiirissä levinneen treeninauhan. Sanrabbin ja sessiorumpali Frostin (Satyricon, 1349) kasaama WW on kaikessa tylyydessään levy, joka onnistuu kanavoimaan raskaan aihepiirinsä musiikilliseen muotoon. Pieni raspi ei olisi tehnyt pahaa, mutta nämä nyt ovat näitä mielipidehommeleita. Nämäkin sakut sekoittelevat esikoispitkällään pikkumelodista death metalia, blastia, kelpo sooloja ja raskasta junttaamista monipuolisen maistuvaksi tiiliskiveksi, mutta kun ei vaan lähde. Harmillinen homma, sillä ainekset ovat kyllä kasassa. Huikeita irtobiisejäkin löytyy, kuten riffeillään murskaava Death to Them All ja Werewolf, mutta kokonaisuus on poikkeuksellisen tasainen ja kulutusta kestävä. Joni Juutilainen ja, mutta noin muuten tyyli liippaa pirun likeltä. Ruch alias Blackthorn oli niin musiikillisesti kuin ulkomusiikillisesti kaiken keskipisteessä. Emperor peacevIlle DaWn oF Disease Legends of Brutality noIseart Harmillista. Tusinan vuotta sitten ilmestyneellä split-julkai- Get the deluxe box set exclusively via napalmrecords.com! only 1000 copies available! maGical and captivatinG like the northern liGhts! nordic Gothic metal! also available as a limited edition 6-panel diGipack incl. Gehennan WW edustaa sen sijaan norjalaisen black metalin modernimpaa (2005) siipeä, ja levy pysytteleekin melko etäällä tyypillisen norsecoren peruspiirteistä. Raskasotteisesti murjovat biisit ovat Kataklysmiin verrattuna selvästi orgaanisempia ja vähemmän sliipattu- Snørre Ruch on yksi norjalaisen black metalin ainoita huomiopimentoon ilman todellista syytä joutuneita artisteja. Mayhemin kakkoskitaristina mies sai omaleimaisia melodioitaan esille De Mysteriis dom Sathanas -klassikolle (1994)
Merkillisintä on tietysti, että mies jaksaa edelleen olla katkera vuonna 1983 Metallicasta saamistaan potkuista. Kun ensimmäisen kiekon köyhän miehen Baby Deeltä kuulostavaa kabareehetteikköä ja muuta rikkaruohoa hiukan raivataan, päästään käsiksi anteliaampaan osastoon. Tämän jälkeen perustamallaan Megadethillä ei ole mennyt varsinaisesti huonosti, ja vaikka on ikävää, ettei Mustaine ole saanut ansaitsemaansa krediittiä isomman Ämmän alkutaipaleesta, kaipa asian voisi jo antaa olla. Slayerin Dead Skin Maskia varovaisesti kunnioittava Hate in a Time of War jää näistä parhaiten mieleen, mutta yleisilme on edelleenkin aika perhanan tyly. Kitinä ja oman merkityksen kiillottelu on sangen ärsyttävää, mutta plussaksi on todettava, että Mustaine itsekin myöntää olevansa asian suhteen parantumaton. Mahtava levy. kari koSkinen eri esittäJiä The Devil in Love: A Soundtrack to the 1772 Occult Novel Malört förlag Ruotsissa osataan! Ensin julkaistaan käännös ranskalaisesta okkulttisesta romaanista komeana laitoksena. Big Lifen määrätietoiset mutta aivan liian huomiota herättämättömät AORaskeleet eivät toistaiseksi onnistu kääntämään ainakaan genreä laajemmin seuraavan päätä. Vauhtia riittää, mutta päinvastoin kuin monet kollegansa, Vomitory osaa kasata toisistaan hyvin erottuvia ja ennen kaikkea tarttuvia dm-rykäyksiä. Paul Rolandin säikähtänyt, mutta outoa viehätysvoimaa omaava nykiminen, Stone Breathin huojuva folk, Sharron Krausin ja Lundgreen&Lanin taiteilut, Brace/Choirin pop ja taustojen osalta Jarboen yritys olla kohtalokas miellyttävät. Metukka siis kurkkii siellä täällä. SaMi Hynninen biG liFe Big Life aor Heaven vomitory Opus Mortis VIII Metal Blade Jo vuonna 1989 perustettu Vomitory on vähitellen sementöinyt itselleen aseman Ruotsin kautta aikojen parhaana death metal -bändinä. Näinhän se usein menee. Kuulijasta saattaakin tuntua, että pöytälaatikkojen pohjia on kaiveltu ja saatu sanoituksia tai otsikoita säätämällä lievästi tyhjäkäyntinen kama annettuun aiheeseen sopivaksi. Oli kyse sitten Bloodstainedin vastustamattomasti groovaavasta Slayer-vaikutteisesta mätöstä tai Regorge in the Morguen herkeämättä päälle vyöryvästä rumputulesta, niin veteraanit toimittavat. Tempoa on laskettu hienoisesti, ja mukana on useampia raskaasti murjottavia raitoja. Haluan reuhata, öristä mukana ja moshata! Kyllä, fanipoikahan tässä nyt puhuu, mutta väitän Vomitoryn edustavan objektiivisestikin katsottuna aivan genrensä huippua. Sitten kylkeen lyödään kovilla nimillä kruunattu soundtrack. Lehtemme konservatiivisimmille lukijoille tämä kaikki tuskin antaa, ehkä Coffinshakersin yllättävän kaunista kappaletta lukuun ottamatta, paljoa- Kuukauden toinen AOR Heaven -julkaisu toisen ollessa miellyttävä tuttavuus nimeltä After Hours on sekin brittiperäinen. Tämä kirja tuskin muuttaa tuota kuvaa, vaikka pönkittääkin riviensä väleissä näkemystä, ettei näennäisesti isoegoisen kitaristin itsetunnossa ole kehumista. Levy sisältää tuttua mutta myös aavistuksen uudistunutta mättöä sieltä jenkkija ruotsideathin välimaastosta. Opus Mortis VIII on iskeviä soundejaan myöten levy, joka tekee mieli kuunnella lujaa. Etenkin Keiji Haino, Art Zoyd ja Kalki Lodge luovat upeita äänellisiä tiloja. Ensi kuu- lemalta valtaosa tämänkin tupla-cd:n tarjonnasta menee pöytälaatikkokategoriaan, mutta toistuvilla kuuntelukerroilla sinnikkyys palkitaan ja helmiä alkaa nousta pintaan. Levyn avaava ex-Virgin Prune Gavin Friday on saattanut mennä sieltä missä aita on matalin, mutta tietyt taiteilijat eivät petä koskaan; hartaan taustan päälle kuiskaillut resitaatiot virittävät juuri oikeaan tunnelmaan. Porukan ulosanti muistuttaa aika ajoin Pulse-yhtyeen aliarvostettua Worlds Apart -levyä häviten maanmiehilleen kappalemateriaalissa mutta voittaen selvästi tuotannossa. Dödens Lammungar tarjoilee ympäristöä vääristävän tripin, Molly Nilsson taas raikkaan välipalan, eikä maineikkaan John Zornin juutalaisjatsikaan ole heikoimmasta päästä. Teemakokoelmien melko harvinaisen lajityypin perusongelmia on, ettei laajalta esiintyjäporukalta niin vain löydy aikataulujen puitteissa sitä timanttisinta materiaalia ja osa artisteista toki pihtaa kirkkainta tuotantoaan muihin kohteisiin. Big Life -miehistön ydin muodostuu melodisen rockin maailmassa jonkinasteista mainetta Newmanyhtyeensä kanssa saavuttaneesta Steve Newmanista ja pari vuosikymmentä sitten Praying Mantis -yhtyeessä käyneestä Mark Thompson-Smithistä. Tälläkin levyllä pintaan nousevat Erikin brutaalit ja alansa parhaimmistoa edustavat örinät sekä Tobbe Gustafssonin nopeutta ja groovea mahtavasti yhdistävä rumputaide. Yhtyeen nimettömäksi ristitty debyytti jättää jokseenkin virkamiesmäisen ja kuivakan vaikutelman. Tasaisen laadukkaana ja ennen kaikkea tyylinsä puolesta hyvin uskollisena vaan ei tylsänä säilynyt ura vain komistuu Opus Mortis VIII:n myötä. Se, että kyseinen kirja on lukematta, kaventaa näköaloja, mutta onneksi salatieteet ja 1700- ja 1800-lukujen kirjallinen gotiikka ja dekadenssi ovat sentään sen verran hanskassa, että 74 Inferno musiikin onnistumista osaa punnita jonkinlaisessa kontekstissa. Alkupään Close to You ja Better Man antavat lupauksia, mutta niitä ei lopulta lunasteta. Muilta osin yhdessä toimittaja Joe Laydenin kanssa laadittu opus kertaa. Kokonaisuus taitaa olla bändin tähän asti raskainta ja monipuolisinta materiaalia, enkä kerta kaikkiaan keksi valittamista juuri mistään. Erä After Hoursille, siis. panu koSki Dave mUstaine & Joe layDen Mustaine Heavy metal muistelmat paasIlInna Tänä vuonna viisikymppisiä viettävä Dave Mustaine tunnetaan maailmalla lähinnä itseriittoisena mulkvistina. kaan, eikä ainuttakaan raitaa voi kuvailla määreillä heavy tai rock, mutta marginaalisemman musiikin ystäville tätä pitää suositella. Kakkoslevyllä rimaa vielä nostetaan, eikä täysin avuttomia biisejä enää eksy mukaan. Tähän lisäksi vielä parit vähintäänkin välttävät huminat ja biitit
Bändi painaa satanen lasissa niin vokaalien kuin riffiensäkin suhteen, eikä se haittaa tässä tapauksessa pätkääkään. 70-luvun alussa syntyneet vanhan liiton herrat ovat jo monissa eri liemissä keitettyjä, ja piti kasata bändi, joka ei pelleile tai haistele trendien perään eikä pyytele anteeksi. ansaitsemme levytyssopimuksen, koska... ...artisti maksaa! No, uskomme itse bändin materiaaliin kuin kallioon ja olemme valmiita panostamaan kaiken mahdollisen nousujohteisen uran mahdollistamiseksi. Jo startissa kappaleita oli valmiina helvetisti, joten homma käynnistyi mukavasti. Emme myöskään tule ikinä valittamaan liiallisesta keikkailusta. työmme jakautuu... ...siten, että Talasmäki ja Aaltonen riffittelevät himassa koneelle biisit, jotka KaUsalGia: Demo 2010 Kaksi muusikkoa käsittävä Kausalgia tarjoaa ensidemollaan hienoa ja sofistikoitunutta black metalia. Heti perään Aaltonen otettiin toiseen kitaraan. Bändin ydinryhmä toimii triona ilman rumpalia, ja teoksella on muutenkin jos jonkinlaista vierailijaa, jopa saksofonistiin asti. Lyriikat suoltaa Niemelä. Days oF DisGrace: Darkness Prevails Nyt on tapahtunut jotain kummallista, Days of Disgrace on nimittäin päästänyt pirun irti. Biisit tulevat kuin apteekin hyllyltä, ja pystymme välittämään tarjottavamme pieteetillä, joka tyydyttää kuuntelijan vaikkei materiaalimme olisikaan tuttua. Ten for None on pitkän linjan raskasrockyhtye, joten jälki on melko professionaalia. Monesta kokista huolimatta kokonaisuus pysyy ehjänä ja vakuuttavana. Trion konepohjaisuuskin on saatu hämmästyttävästi unohtumaan musiikillisten kuriositeettien ansiosta. www.MySpace.coM/abySMalia bändin nimi... ...on ensimmäisen rumpalimme Hiltusen keksimä. Kotimaisista vaikkapa Medeia. cryal: The Dark of Days Cryal jäi ensikohtaamisella mieleen eräänlaisena kummajaisena ja on sitä edelleen. Kiekko soundaa äärimmäisen hyvältä, alavirekitarat ovat selkeät ja samalla alapäältään potkivaiset. Pätevää kauraa. Musiikillisista taidoista laajemman menestyksen ei ainakaan uskoisi olevan kiinni. www.MySpace.coM/tenfornone Kalmisto: Re-Possessed Kalmisto tykittää death metaliaan osaavasti. Bändi sekoittelee coremaista raivoiluaan yllättävän pehmeisiin ja kauniisiinkin osioihin. Monipuolista, äärimmilleen tuotettua metallipaahtoa kuuntelee mielellään, varsinkin kun sävellyksissä on jujua jos jonkinlaista. Bändin uuden aallon death metal on potkinut munille ennenkin, mutta nyt on mukana uutta pirullisuutta, kiihkeyttä ja silkkaa munaa. Syvemmästä merkityksestä ei tiedä erkkikään. Soitossa on tehokasta groovea, ja Jari Hokan rujot korinavokaalit pitävät huolen, ettei bändi ajaudu melodisuu- emme ikipäivänä tule... ...tekemään kompromisseja musiikkiimme liittyvissä asioissa. Myös Henri Harbergin ääni soveltuu lajiin täydellisesti, ja murinasta korinan kautta kärinään tuntuisi onnistuvan kaikki mahdollinen. Vaikkei demo ole- 76 Inferno. kaan soundillisesti kärkitasoa, epäselväksi ei jää, että duolla on erittäin kypsää näkemystä biisienrakentelussa. Vaikea sanoa, kuulostaako bändi itseltään, mutta Meshuggahilta, Devin Townsendilta tai tunnelmallisimmillaan vaikkapa Dream Theaterilta se kyllä kuulostaa. Keikkojen metsästystä voisimme myös lisätä. Keikalla olemme... ...parhaimmillamme. Jo alusta asti olemme tiedostaneet valttikorttimme olevan live-esiintymisessä. Hienoa työtä, kerta kaikkiaan. www.MySpace.coM/kauSalgia ten For none: Out from the Dark KuuKauden bändi: milloin ja miten? Keväällä 2007 Talasmäki/Kostiainen/ Hiltunen-kollaatio kilautti Niemelälle ja pyysi vokalistiksi. Soitannollisesti bändi on ollut kiitettävä aiemminkin ja vetää edelleen kimurantit kuviot ja kovat soolot uskottavasti sisään. Esimerkiksi puhtaita kitaroita osataan käyttää juuri sopivan dramaattisesti, mikä luo tilanteesta riippumatta mukavan säväyksen. Myös vokaalipuolella kohdataan lähestulkoon kaikki tyylit, mitä kuviteltavissa on. Mistään tarttuvimmasta päästä bändin sävellykset eivät ole, mutta soittotaidon ja aggression suhteen ollaan vahvoissa kantimissa. Juonesta on kuitenkin vaikea saada kiinni, jos sitä on ensinkään. Mitäpä sen väliä, upealtahan tämä kuitenkin kuulostaa, eikä bändin projektiluontoisuuskaan häiritse. Grungesta häpeilemättä lainailevat biisit ovat tasokkaita ja varioivia esityksiä, joille on helppo kumarrella, vaikkei tämän musiikkisuuntauksen ylin ystävä olisikaan. Vielä on hiomista täysosuman saavuttamiseksi, mutta esimerkiksi suomenkielinen kakkosbiisi Vihamiehet esittelee jo lähes täydellistä lajityyppinsä melodiakulkua. Bisneksen kiemurat ymmärrämme, mutta yhtyeen materiaali on kantava voimamme ja olemassaolomme tarkoitus. Myös soundimaailman puolella aletaan hipoa täydellisyyttä, moderni ja erotteleva äänimaisema on nautinto kuunneltavaksi. Kitaraherkkua piisaa muutenkin, ja makoisia sooloja ja tiukkaa stemmakepittelyä jaksaa kuunnella aina mielihalulla. Onneksi melodiset lauluviritelmät on jätetty minimiin. Kolmas demo tammikuussa 2011, ja tässä ollaan. Days of Disgrace niputetaan porukalla kämpällä. Harvinaista herkkuahan tällainen Suomen olosuhteissa on, joten bändille on hankala antaa luotettavaa ennustetta. The Dark of Days on saatu kuulostamaan juuri siltä, mitä tämä musiikki vaatiikin. Eikös nämä nykyajat ole olleet häpeän päiviä ihmiselle jo pidemmän aikaa? viiden vuoden päästä meidät löytää... ...vanhainkodista kuola poskella, tai sitten toisen pitkäsoittomme julkistamiskeikalta Lontoosta. Jos pidät heistä, pidät myös meistä: Vanhemmista esimerkiksi Entombed, Slayer, At the Gates, Cannibal Corpse, uudemmista Black Dahlia Murder ja Whitechapel. Ymmärrämme oman aktiivisuuden ja tekemisen moraalin kovan työnteon kautta. KUKot tUnKiolla abysmalia: Replenish Entirety Korkeatasoiseksi venkoiluksi aiemminkin todettu Abysmalia venkoilee vieläkin enemmän. Jatkoahan on suorastaan pakko odottaa. www.MySpace.coM/kalMiStoMetal miksi? Kotiasiat ovat kunnossa ja musiikki on kiva elementti. Tunnelmat ovat niin tyylillä valmistettuja, että välillä voisi jo luulla kuuntelevansa vanhaa Emperoria tai vaikkapa Bathorya. Eka demo ja jokunen keikka 2008, minkä jälkeen Hiltunen astui syrjään patteriston takaa ja tilalle tuli Uusitalo. 2009 toinen demo, mukana parilla kokoelmalla (Terrorizer Magazine ja Unleash the Power) ja jokunen keikka, minkä jälkeen kannuihin tuli Noponen. Kosketinsoittimet ovat edelleen kuuluvassa osassa, mutta tällä kertaa ehkä aiempaa perustellummin. Hienoa evoluutiota! www.MySpace.coM/tHedaySofdiSgrace suurin ongelmamme on... ...ettemme ehdi yhdessä treenikämpälle tarvittavan usein
www.episodi.fi Lehtipisteistä!
Levyillä soittaneet muusikot ovat jääneet kautta aikain enemmän tai vähemmän arvoituksiksi; rumpali on aina esitelty nimellä Vvornth, samoin basistia on levyillä kutsuttu alati Kothaariksi, riippumatta siitä kuka instrumenttia on milloinkin hoitanut. teksti aadolf Virtanen i www.myspace.com/Bathoryofficial B Verta, tulta, kuolemaa athoryn perustivat Tukholmassa vuonna 1983 taiteilijanimillä Hanoi, Vans ja Quorthon esiintyneet nuorukaiset. Ensimmäiset Bathory-julkaisut, kaksi biisiä Scandinavian Metal Attack -kokoelmalevylle, ajoittuvat vuoteen 1984. Kokoonpano toimi aluksi nimillä Nosferatu, Mephisto, Elizabeth Bathory sekä Countess Bathory ja lopulta simppelisti otsikolla Bathory. Mielenkiintoinen yksityiskohta Bathoryn historiaan liittyen on, että bändistä miltei alussa hatkat ottanut perustajajäsen Jonas Åkerlund (Vans) on luonut myöhemmin menestyksekkään uran video-ohjaajana ja häärinyt muiden muassa Metallican, Madonnan, U2:n ja Prodigyn musiikkivideoiden takana. Pian nokkamiehenä toiminut Quorthon, tunnettu myös taiteilijanimillä Ace tai Black Spade, jäi yksin Bathoryn ainoaksi alkuperäisjäseneksi. yhtyeeN uralle mahtui kiistatoNta suuNNaNNäyttöä black-, thrash- ja death metaliN saralla. varsiNaiseN pioNeerityöNsä bäNdi teki viikiNkiteemojeN sekoittamisessa metallimusiikkiiN. 79. Keikkailu ei kuulunut Bathoryn ohjelmistoon lainkaan (lukuun ottamatta muutamaa pikkukeikkaa 80-luvun alussa), levyn kansissa jäseniä ei esiintynyt kuin yhden ainoan kerran ja ainoa Bathory-musiikkivideo Inferno Naapurimaamme viralliNeN kulttiylpeys Bathory vastasi useaN metallialalajiN alkukehityksestä. Quorthonin oikeaksi nimeksi on kerrottu Tomas Forsberg, ja hänen tiedetään olevan kaikki Bathory-albumit julkaisseen Black Mark -levyyhtiön omistajan, Börje Forsbergin poika. Bathory on tunnettu enemmänkin myyttinä kuin perinteisenä yhtyeenä. Biisit Sacrifice ja The Return of the Darkness And Evil ovat myös ainoat julkaistut tallenteet alkuperäiskokoonpanolla. Elisabeth Bathory, josta legendaarinen Venom myös aikoinaan lauleskeli, oli vuosina 15601614 vaikuttanut sadistinen unkarilaiskreivitär, jonka kerrotaan harrastaneen muun muassa neitsyiden silpomista ja heidän veressään kylpemistä
R.I.P, Bathory!!! Teksti on julkaistu aiemmin Hamara-lehden numerossa 4/2004.. Tuotos on tyyliltään cocktail kaikesta jo siihen mennessä tehdystä lähinnä uusia, omituisia metallisia kokeiluja vanhojen hyväksi havaittujen tehokeinojen lomassa. Teos oli melko onnistunut, musiikillisesti tasapainoinen ja noudatti Bathorylle tuttuja arvoja sisältäen ripauksen uusia tuulia. STUDIOALBUMIT Bathory (1984) The Return (1985) Under the Sign of the Black Mark (1987) Blood Fire Death (1988) Hammerheart (1990) Twilight of the Gods (1991) Reqiuem (1994) Octagon (1995) Blood on Ice (1996) Destroyer of Worlds (2001) Nordland I (2002) Nordland II (2003) on julkaistu vuoden 1990 Hammerheart-levyn One Rode to Asa Bay -biisistä. Quorthon oli kasannut jälleen myös Bathoryn rivit, ja samana vuonna ilmestyi uusi pitkäsoitto Destroyer of Worlds. Vastaavien legendojen muodostuminen näin digitaaliaikana voi olla hyvinkin epätodennäköistä, mutta Quorthonin nimi ja aikaansaannokset tullaan muistamaan aina. taukseen menehtyneenä vain 39-vuotiaana. Selkeimmät muutokset voi ehkä havaita vuoden 1988 Blood, Fire, Deathilla, jolla raskaus ja eeppisyys alkavat saada enemmän jalansijaa nopeuden kustannuksella. Bathoryn uralle tuli valitettavan todellinen loppu vuoden 2004 kesäkuussa. Varmaa on kuitenkin, että kaikki bändin aktiviteetti on aina ollut multi-instrumentalisti Quorthonin aikaansaannosta. Quorthon julkaisi seuraavana vuonna toisen soololevynsä Purity of Essencen (tällä kertaa tuplana), ja vuonna 1998 näki päivänvalon kolmas Bathory-kokoelma Jubileum III. Kokeiluja ja kapsetta Bathory ehti julkaista uransa aikana 16 levyä (joukossa muutama kokoelma), jotka muodostavat kirjavan kokonaisuuden niin musiikillisesti kuin tuotannollisestikin. Tomas Forsberg löytyi kotoaan sydänkohTomas Forsberg 19662004. Levy sisälsi enemmänkin rokkaavaa ja popahtavaa musiikkia, jollaista Bathorylta ei olisi odottanutkaan kuulevansa. 1990-luvun lopulla sävellyksiä alkoivat koristella myös isot mieskuorot, jotka ovat myös rakentaneet suuren osan Bathoryn identiteetistä. Lyyrisellä puolella Bathory lähti jo alkuaikoinaan perinteisistä bm-julistuksista erilaisten viikinkitarujen suuntaan. Bathoryn vauhti puolestaan alkoi hiukan hidastua muutaman albumin jälkeen. Lähipiirille hänen kuolemansa ei tullut yllätyksenä, sillä hänen tiedettiin kärsineen sydänvaivoista jo pidempään. Bathoryn musiikki on ollut aina melko rosoisesti soitettua ja lopputulos usein silottelematonta. Löylytysmetallikokeilut saivat kuitenkin lopulta kyytiä, ja seuraava levy rakentui vuosia sitten "viikinkikaudella" sävelletyistä ja julkaisemattomista raidoista. R.I.P, Quorthon. Pari alkupään levyä on tuotettu kirjaimellisesti autotallissa, ja leikillisesti voisikin miettiä, toimiiko tämä toimintamalli kenties bm-puritanistien "näkymättömänä ohjenuorana" vielä tänäkin päivänä. Vuoden 1996 pitkäsoitolla Blood on Ice miekat kalisivat, kaviot kopisivat ja airot narisivat kovemmin kuin koskaan aiemmin. 80 Inferno Joutsenlaulut Hiljaiseloa kesti aina vuoteen 2001, jolloin julkaistiin tarkoitusperiltään hiukan kyseenalainen kokoomalevy Katalog. Osista ensimmäinen ilmestyi 2002 ja toinen seuraavana vuonna. Samoilla linjoilla jatkoi myös seuraavana vuonna ilmestynyt Octagon, jolla voi jo havaita jopa asennemetallisia sekä industriaalisia piirteitä. Tämä julkaisu sisälsi yhden biisin jokaiselta siihen mennessä julkaistulta levyltä. Bathoryn joutsenlauluksi jäi kaksiosainen viikinkieepos Nordland. Tämän jälkeen, pidemmän levytystauon aikana Quorthon koosti Bathorylle Jubileum- ja Jubileum II -kokoelmat. Vuonna 1994 Quorthon julkaisi ensimmäisen soololevynsä nimeltään Album. 1991 ilmestyi massiivinen, vahvasti akustissävytteinen Twilight of the Gods, joka vei Bathoryn puhtaamman ilmaisun äärimmilleen. Samana vuonna Bathoryn historiassa koettiin melkoinen yllätysmomentti, kun uusi levy Requiem esitteli yleisölle yllättäen levyllisen synkkää kitaravetoista thrashia
Maailmassa ei ole yhtään niin rokkia cityä kuin Helsinki, se on nähty tuolla kiertäessä. Jo silloin uskoimme, että tästä tulee se juttu, Sampsa hymyilee ja kertoo ympyrän sulkeutuneen sikäli, että mies asuu nykyisin ex-tatuointimestan viereisessä talossa. Jartsa on muuten luvannut tehdä Veskulle Uunon ankkuritatuoinnin ilmaiseksi koska vain, Sampsa virnistää. Ep hEti alBumin pErään STala & So. julkaistiin vasta tänä keväänä, mutta nyt kun pää on saatu auki, jatkoa tulee viivyttelemättä. Ei ne edes muualla usko, että täällä on useampia yli 500-paikkaisia, kaksikerroksisia rokkiklubeja! Sampsan "all time hero" Paul Stanley on saanut seurakseen oikeaan käteen vähintään yhtä vahvan hemmon, Uuno Turhapuron. Meidän basistilla Hurmeen Niksulla on samanlainen. Bändi kumartaa siinä rinta rottingilla omille 80-luvun esikuvilleen. Kuvan tehnyttä tatuointipajaa Helsingin Hämeentiellä ei enää ole, mutta onneksi Sampsa on löytänyt uuden hovitekijän. Äänitämme tänä keväänä uuden ep:n, johon tulee viisi biisiä joita on vuosien mittaan soitettu livenä. Viimeksi kun Loiri oli tekemässä Sonic Pumpilla levyä, Laurenteen Nino oli näyttänyt sille tän tatuoinnin Facebookista ja kysynyt nimmaria siihen. Yhtyeen debyyttialbumi It Is So. Tästä on valokuviakin todisteena, ja ilmeisesti tää oli Loirillekin suht kova juttu. SampSan oikea käsi on pyhitetty rokkimeininkeihin. Vasemman olkapään liekkitatskaa (tekijänä House of Painin Kari Vapola) ja Japanissa otettua kuvaa lukuun ottamatta kaikki tatuoinnit ovat Duck´s Tattoon Jartsan käsialaa. tatuoinnit kuuluVat rokkimeininkiin stala & so. Niistä löytyy huonolaatuisia versioita YouTubesta, joten on kivaa saada ne ulos ihan oikeasti. Oikean käden Mötley Crüe on niistä viimeisin, otin sen noin vuosi sitten. tuli suurelle kansalle tutuksi tämän kevään Euroviisujen myötä, mutta vain harva on tiennyt yhtyeen juurten juontuvan 15 vuoden taa. Bändi sai myös Bye Bye -musiikkivideonsa juuri valmiiksi. Rinnassa oleva Kitan kuva on myös Jartsan tekemä, Tomi Putaansuun mulle piirtämän kuvan pohjalta. "Helsinki Rock City" -leima on kunnianosoitus kotikaupungille. Soitto mulle ja sinne heti! Ensin ehdotin vain Uunoa, johon Loiri totesi, että "on sillä sukunimikin". Eka kuva oli So.-logo oikeaan olkapäähän 90-luvun lopulla, jolloin tämä bändi oli jo olemassa. Kun bändi on niin vanha, vuosien saatossa on syntynyt paljon biisejä, eikä kaikkea voitu laittaa albumillekaan. Tuo kuva löytyi Lottovoittaja-vhs:n takakannesta, siinä on hyvä fiilis. -yhtyeeN keulamiehellä sampsa astalalla oN NahassaaN aito uuNo turhapuroN Nimmari. Markus Paajala hEta hytti nEn TaTuoinniT ovat Sampsalle yksi selkeä rockin ulkoinen elementti. Olen miettinyt, että toiselle puolelle voisi laittaa jonkun hahmon tuijottamaan Kitaa, Sampsa puhuu entisestä Lordi-hahmostaan. Seuraavaksi ajattelin, että 70-luvun David Bowie voisi olla kova, mutta Jartsalle on kovin pitkä jono, Sampsa sadattelee. Ehkä se on sellainen Home Sweet Homen ja Paradise Cityn risteymä, Sampsa analysoi. 82 Inferno. Siitä huolimatta hän malttoi odottaa ensimmäisen tatuoinnin ottamista yli parikymppiseksi. Siinä ei häpeillä yhtään vaikutteita