2 lippua keikalle Liput kahdelle Iron Maidenin keikalle Hartwall Arenalla 29.5. What does this button do. Käytä tilauksessasi seuraava alennuskoodi, niin saat tuotteista 11% alennuksen! ALENNUSKOODI: IRONMAIDEN11 TULEE! Valmistaudu vuoden kovimpiin keikkoihin tilaamalla 100% viralliset Iron Maiden -tuotteet osoitteesta www.emp.fi! JÄTTIPOKKARI SISÄLTÄÄ UUTTA MATERIAALIA! Bruce Dickinsonin esipuhe Tuomas Kyrön avoin kirje Bruce Dickinsonille Bruce Dickinson: omaelämäkerta. on rohkea, rehellinen, älykäs ja äärimmäisen viihdyttävä kurkistus seikkailijan ja luovan neron elämään, sydämeen ja mieleen. on rohkea, rehellinen, älykäs ja äärimmäisen viihdyttävä kurkistus seikkailijan ja luovan neron elämään, sydämeen ja mieleen. Alennus ei koske mediatuotteita, kirjoja, lahjakortteja ja Rammstein-tuotteita. Koodia ei voi yhdistää muihin kampanjaetuihin. JÄTTIPOKKARI ILMESTYY TOUKOKUUSSA -kilpailu Live Nation, Harper Collins & EMP yhdessä esittävät: Kilpailu löytyy osoitteesta www.soundi.fi Osallistu mahtavaan Iron Maiden -kilpailuun ja voita upeita palkintoja. EMP-tuotepaketti Bruce Dickinson – Omaelämäkerta 5 kpl kirjoja nimikirjoituksilla. What does this button do. JÄTTIPOKKARI ILMESTYY TOUKOKUUSSA -kilpailu Live Nation, Harper Collins & EMP yhdessä esittävät: Kilpailu löytyy osoitteesta www.soundi.fi Osallistu mahtavaan Iron Maiden -kilpailuun ja voita upeita palkintoja. EMP-tuotepaketti Bruce Dickinson – Omaelämäkerta 5 kpl kirjoja nimikirjoituksilla. Sisältää: • Eddie -kangasmerkin • Fear Of The Dark -kangasmerkin • Iron Maiden -mukin • Ed Force One -lentokoneen pienoismallin rakennussarjan • The Trooper -kylpypyyhkeen • Iron Maiden -juomapullon • Iron Maiden -lippiksen Palkinnot Irrotettava pinssi Brodeeraus Tuotenro: 344515 Tuotenro: 344515 Yksinoikeudella EMP:ltä! Yksinoikeudella EMP:ltä! Pluskokoja XXL Pluskokoja XXL www.emp.fi *Koodi on voimassa 25.5.2018 asti. 2 lippua keikalle Liput kahdelle Iron Maidenin keikalle Hartwall Arenalla 29.5. Alennus ei koske mediatuotteita, kirjoja, lahjakortteja ja Rammstein-tuotteita. Koodia ei voi yhdistää muihin kampanjaetuihin. Sisältää: • Eddie -kangasmerkin • Fear Of The Dark -kangasmerkin • Iron Maiden -mukin • Ed Force One -lentokoneen pienoismallin rakennussarjan • The Trooper -kylpypyyhkeen • Iron Maiden -juomapullon • Iron Maiden -lippiksen Palkinnot. Irrotettava pinssi Brodeeraus Tuotenro: 344515 Tuotenro: 344515 Yksinoikeudella EMP:ltä! Yksinoikeudella EMP:ltä! Pluskokoja XXL Pluskokoja XXL www.emp.fi *Koodi on voimassa 25.5.2018 asti. Käytä tilauksessasi seuraava alennuskoodi, niin saat tuotteista 11% alennuksen! ALENNUSKOODI: IRONMAIDEN11 TULEE! Valmistaudu vuoden kovimpiin keikkoihin tilaamalla 100% viralliset Iron Maiden -tuotteet osoitteesta www.emp.fi! JÄTTIPOKKARI SISÄLTÄÄ UUTTA MATERIAALIA! Bruce Dickinsonin esipuhe Tuomas Kyrön avoin kirje Bruce Dickinsonille Bruce Dickinson: omaelämäkerta
2 lippua keikalle Liput kahdelle Iron Maidenin keikalle Hartwall Arenalla 29.5. Koodia ei voi yhdistää muihin kampanjaetuihin. Alennus ei koske mediatuotteita, kirjoja, lahjakortteja ja Rammstein-tuotteita. JÄTTIPOKKARI ILMESTYY TOUKOKUUSSA -kilpailu Live Nation, Harper Collins & EMP yhdessä esittävät: Kilpailu löytyy osoitteesta www.soundi.fi Osallistu mahtavaan Iron Maiden -kilpailuun ja voita upeita palkintoja. Alennus ei koske mediatuotteita, kirjoja, lahjakortteja ja Rammstein-tuotteita. 2 lippua keikalle Liput kahdelle Iron Maidenin keikalle Hartwall Arenalla 29.5. on rohkea, rehellinen, älykäs ja äärimmäisen viihdyttävä kurkistus seikkailijan ja luovan neron elämään, sydämeen ja mieleen. What does this button do. EMP-tuotepaketti Bruce Dickinson – Omaelämäkerta 5 kpl kirjoja nimikirjoituksilla. Käytä tilauksessasi seuraava alennuskoodi, niin saat tuotteista 11% alennuksen! ALENNUSKOODI: IRONMAIDEN11 TULEE! Valmistaudu vuoden kovimpiin keikkoihin tilaamalla 100% viralliset Iron Maiden -tuotteet osoitteesta www.emp.fi! JÄTTIPOKKARI SISÄLTÄÄ UUTTA MATERIAALIA! Bruce Dickinsonin esipuhe Tuomas Kyrön avoin kirje Bruce Dickinsonille Bruce Dickinson: omaelämäkerta. Sisältää: • Eddie -kangasmerkin • Fear Of The Dark -kangasmerkin • Iron Maiden -mukin • Ed Force One -lentokoneen pienoismallin rakennussarjan • The Trooper -kylpypyyhkeen • Iron Maiden -juomapullon • Iron Maiden -lippiksen Palkinnot. Käytä tilauksessasi seuraava alennuskoodi, niin saat tuotteista 11% alennuksen! ALENNUSKOODI: IRONMAIDEN11 TULEE! Valmistaudu vuoden kovimpiin keikkoihin tilaamalla 100% viralliset Iron Maiden -tuotteet osoitteesta www.emp.fi! JÄTTIPOKKARI SISÄLTÄÄ UUTTA MATERIAALIA! Bruce Dickinsonin esipuhe Tuomas Kyrön avoin kirje Bruce Dickinsonille Bruce Dickinson: omaelämäkerta. on rohkea, rehellinen, älykäs ja äärimmäisen viihdyttävä kurkistus seikkailijan ja luovan neron elämään, sydämeen ja mieleen. Irrotettava pinssi Brodeeraus Tuotenro: 344515 Tuotenro: 344515 Yksinoikeudella EMP:ltä! Yksinoikeudella EMP:ltä! Pluskokoja XXL Pluskokoja XXL www.emp.fi *Koodi on voimassa 25.5.2018 asti. JÄTTIPOKKARI ILMESTYY TOUKOKUUSSA -kilpailu Live Nation, Harper Collins & EMP yhdessä esittävät: Kilpailu löytyy osoitteesta www.soundi.fi Osallistu mahtavaan Iron Maiden -kilpailuun ja voita upeita palkintoja. What does this button do. Sisältää: • Eddie -kangasmerkin • Fear Of The Dark -kangasmerkin • Iron Maiden -mukin • Ed Force One -lentokoneen pienoismallin rakennussarjan • The Trooper -kylpypyyhkeen • Iron Maiden -juomapullon • Iron Maiden -lippiksen Palkinnot Irrotettava pinssi Brodeeraus Tuotenro: 344515 Tuotenro: 344515 Yksinoikeudella EMP:ltä! Yksinoikeudella EMP:ltä! Pluskokoja XXL Pluskokoja XXL www.emp.fi *Koodi on voimassa 25.5.2018 asti. EMP-tuotepaketti Bruce Dickinson – Omaelämäkerta 5 kpl kirjoja nimikirjoituksilla. Koodia ei voi yhdistää muihin kampanjaetuihin
Produced by Russ Russell (Napalm Death, Dimmu Borgir, The Haunted). The previous album “Hidden Evolution” entered the sales charts in Spain at # 2 (!) upon release in 2015. Mixed and mastered by Daniel Cardoso (Anathema, Anneke van Giersbergen). LTD. OUT APRIL 27 TH POWERFUL RIFFS, BEAUTIFUL DEEP MELODIES AND INTRICATE ATMOSPHERES. Artwork by Costin Chioreanu (Arch Enemy, Grave, Primordial). OUT APRIL 27 TH NEW ALBUM FROM THE SPANISH HARD ROCKERS! Produced by the well-known Spanish producer Raül Refree. DELUXE LP-BOXSET (with bonus 12”, LP-booklet, art-prints, large patch, metal pin, CD + bonus CD in plastic bag, poster, 4 art prints, 3 stickers, handsigned card) MEDIABOOK 2CD (with 5 bonus tracks on CD2, extended booklet & 3 sticker-set) JEWELCASE CD GATEFOLD BLACK LP + LP-booklet & art-print DIGITAL DOWNLOAD ON WORLDWIDE TOUR starting March 2018 and going well into 2019, appearing at all major festivals of 2018/2019. The pioneers of the “Gothenburg style” melodic death metal return with their follow-up album to 2014’s comeback release “At War With Reality”. Recorded live and on tape, a feast for all analogue and gear freaks. Artwork by Gyula Havancsák (Destruction, Annihilator). Cabaret de la Guillotine” showcases the wide Heavy Metal range of Angelus Apatrida, from neck-breaking Thrash, to truly melodic and yet powerful metal. Championed as one of the best records of the year, crossing countries and border, ‘IV’ was eventually chosen as ‚Album Of the year´ in Spain‘s influential Mondosonoro magazine. CENTURYMEDIA .com www. On headlining tour across Europe with Skeletal Remains in May and plenty of more dates to follow. Their last album, ‚IV‘ (2015), made it to an impressive #2 in the Spanish album charts and saw them tour Europe intensively with more than 150 shows in 18 countries. T O D R I N K F R O M T H E N I G H T I T S E L F OUT MAY 18 TH . www. DON’T FORGET TO CHECK OUT THESE NEW RELEASES! ANGELUS APATRIDA CABARET DE LA GUILLOTINE TOUNDRA VORTEX ‘77 BRIGHT GLOOM OUT MAY 4 TH The 6 th studio album by Spain’s leading metal band, Angelus Apatrida. INSIDEOUTMUSIC .com
1 (20 06 ) 05 9 Arv iot , pä äo sas sa Am orp his 07 8 Va nh a liit to: Au ra No ir, ha ast att elu ssa Ap olly on 08 2 Ku ud es pii ri 044 018 028 036 03 2 05 2 PE R H EI M LY AN N A TH U T JA AK KO SI LV AS T. SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : Ca liba n, Wa llac hia , Mo rs Su bit a, Ca use for Eff ec t, Fire pro ven 014 Ko lum ni ja ska ba 016 He avy Co ok ing Clu b 018 Ma ail ma t ruu tuj en tak an a – tee ma na vid eo pe lit 02 8 Ne cro s Ch ris tos 03 2 Fea r of Do mi na tio n 03 6 Go d Is an As tro na ut 04 1 To tal sel fha tre d 04 4 Dim mu Bo rgi r 05 2 Pö lky llä : rum pa li Att e Pa lok an ga s 05 6 Sa lam yh kä : Hu rt Vo l
ADEPT ARION AVATAR BEAST IN BLACK BLIND CHANNEL BROTHER FIRETRIBE CKY CMX HAPPORADIO HUORA KILPI KLAMYDIA KOTITEOLLISUUS LOST SOCIETY MAJ KARMA MOKOMA NORMANDIE PHIL CAMPBELL & THE BASTARD SONS PÄÄ KII RECKLESS LOVE S-TOOL SHIRAZ LANE SKINDRED STAM1NA THE HOLY TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS TURMION KÄTILÖT TWILIGHT FORCE VON HERTZEN BROTHERS 6.-9.6.2018 • HYVINKÄÄN LENTOKENTTÄ SUOMEN SUURIN ROCKTAPAHTUMA osta nyt maksa kesäkuussa jousto maksulla 90-päivää kulutonta maksuaikaa
8.6.) UTÖ Utö Heikko pelimies USEIMMAT lapsuusmuistoistani ovat kuin hädin tuskin yön jäljiltä hahmottuvia unia, harsontakaisia mielikuvia, joista en voisi edes kuvitella kirjoittavani knausgårdmaisen tarkkaa muistelmaromaania. Tai ehkä näen sitä liikaa: jos tarttuisin aiheeseen sen vaatimalla tavalla, se olisi liian kanssa muualta pois (samasta syystä en ole koskaan rohjennut kajota kunnolla esimerkiksi Frank Zappan tuotantoon). 18) valikoitunut artistikaarti on videopeliensä äärellä. Sitä en osaa sanoa, sainko koskaan kokeilla kyseistä kummallisuutta. Tätä nykyä ymmärrän peleistä takuulla vähemmän kuin nelivuotias poikani. vuosikerta Numero 157 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. En yksinkertaisesti nähnyt – enkä näe – video pelaamisessa sellaista tarttumapintaa, että olisin upottanut siihen aikaa ennemmin kuin levyihin, kirjoihin ja elokuviin. Silti on hiivatin kohottavaa lukea, kuinka innoissaan teemajuttuumme (s. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Heidän tarinoistaan suorastaan löyhkää lapsenomainen into, jota maailmassa ei ole koskaan liikaa. Vaikkei aihe sinänsä hivelisi, oppiminen kiinnostaa aina, ja opin artikkelista paljon – etupäässä sen, että alussa mainittu Oulun-videopeli on nimeltään Pong ja sen on valmistanut Atari. Myöhemmin en pelannut enää mitään. MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi facebook.com/InfernoMagazine twitter.com/infernomagazine instagram.com/inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki facebook.com/riekinmatti ULKOASU Markus Paajala KANSIKUVA Stefan Heilemann KIRJOITTAJAT Ahola Tapio, Brusila Annika, Harjula Salla, Heinonen Ninni, Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Isoaho Timo, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kujanpää Lauri, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Lehto Katariina, Luukkanen Antti, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Turunen Joona, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari, Ylitalo Lauri TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere 045 110 5522 etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Erik Kangas, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 1796-7600 18. Muistan silti merkillisen selvästi, kuinka naapureillamme oli 1970-luvun lopun Oulussa ihmeellinen, television ruudulla pelattava peli, jonka pallottelu muistutti hämärästi pingiksenpeluuta. Mutta kun perheeseemme hankittiin 80-luvun puolivälin jälkeen Nintendokonsoli, sen käyttö jäi alkuinnostuksen jälkeen vähille. Liekö soittoniekoilta pyydettyjä valokuviakaan tippunut koskaan meililootaan samaa kyytiä kuin nyt. Ala-asteella minäkin pelasin elektroniikkapelejä sekä Ramboa ja kymmenottelulegenda Daley Thompsonin mukaan nimettyä yleisurheilupeliä kaverin Commodore 64:lla. 27.4.) BLACK CRUCIFIXION Lightless Violent Chaos (ilm. GOD IS AN ASTRONAUT Epitaph (ilm. 1.6.) CONVOCATION Scars Across TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT A PERFECT CIRCLE Eat the Elephant YOB Our Raw Heart (ilm. Sellaisen voisin kelpuuttaa huusholliini minäkin! 7
– Levy on omistettu Valfarin [Windirin vuonna 2004 kuollut nokkamies Terje Bakken] muistolle ja siltä löytyy ehdottomasti Windir-vaikutteita. Näetkö levyn jonkinlaisena tribuuttina bändille. Biiseillämme on henkilökohtainen merkitys ja pysyttelemme uudella levyllä samoissa aihepiireissä kuin aikoinaan ensimmäisillä julkaisuillamme. Mukana on myös omia kokemuksiani uskonnollisista ihmisistä ja yhteisöistä, joita olen kohdannut elämäni aikana. Minusta tuntuu, että meillä oli paljon tiukemmat uskonnolliset säännöt silloin kun olin lapsi ja nuori. Mitä pakanismi merkitsee sinulle. Kiitos internetin, maailma on muuttunut pienemmäksi, joten meillä on mahdollisuus katsoa palloamme täysin erilaisin silmin ja ajatella itse. – Musiikilliset juuremme ovat 90-luvun puolivälin eeppisessä black metalissa, ja mielestäni albumi edustaa tuon aikakauden fiilistä todella hyvin. Valakia) on aika erikoinen valinta norjalaiselle bändille. – Kappaleeni tarkastelevat uskontoja globaalista näkökulmasta ja sisältävät viitteitä modernista maailmanmenosta. – Viimeisten neljän vuoden aikana olen käynyt kahdesti Valakiassa ja Transilvaniassa, mikä on ollut mahtava kokemus. Kristinusko on ollut monopoli, ja se on haihtumassa hiljalleen pois. Uusimmallanne on paljon musiikillisia viitteitä edesmenneen Windirin suuntaan. Nimi Wallachia (suom. Kuinka kuvailisit uutta Monumental Heresy -albumia lukijoillemme. Pakanismin ytimessä on ota ja anna -suhde Äiti maan kanssa. Joskus tulevaisuudessa kristinusko, juutalaisuus ja islam ovat vain tomuisia mytologioita siinä missä niitä edeltäneetkin uskonnot. Valfar oli ystäväni niistä ajoista lähtien, kun rupesimme treidailemaan musiikkia kaseteilla. Hän piti Wallachiasta ja oli loistava, rehellinen ja omistautunut muusikko ja ihminen. SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN WALLACHIA on aika tuntematon nimi suomalaisille. Vampyyrimyyttien sekoittaminen Vlad Seivästäjän [tunnetaan myös nimellä Valakian seivästäjä] tarinaan tuntui kiehtovalta konseptilta sekä myyttisessä että historiallisessa mielessä. Totuus on ikuinen, uskonto ei. Kuinka uskonnot vaikuttavat tämän päivän Norjassa. – Se on paljolti jatkoa edeltävälle Shunyalle [2012], mutta nyt mukana on oikeat orkestraatiot ja melankolisempi yleisilme. Samalla se on sekä raaempi että eeppisempi ja huokuu keskiaikaista ilmapiiriä vanhempien levyjemme malliin, laulaja-kielisoittaja Lars Stavdal määrittelee. Wallachia keräsi inspiraatiota molemmilta puolilta ja sekoitti sitä omaan musiikkiinsa. – Kun perustin Wallachian vuonna 1992, olin koukussa kaikkeen vampyyritouhuun. On sanottu, että Monumental Heresy on ”henkilökohtainen vapautuminen teokratian ja uskonnollisten dogmien kuristuksesta”. Kuinka se sopii yhteen musiikkisi kanssa. Siitä se nimi lopulta tuli. Hänen majesteettinen musiikkinsa aiheuttaa yhä kylmiä väreitä, ja Windirin albumit tulevat säilymään ajattomina mestariteoksina. – Esikristillisten aikojen filosofiaa ja hengellisyyttä. Musiikkisi luokitellaan usein pakanalliseksi black metaliksi. Vampyyritarinoita ja pakanamyyttejä 8. Samastun näihin uskomuksiin kuvainnollisessa mielessä, koska se on paljon ymmärrettävämpää kuin Raamatun, Tooran tai Koraanin sadut. Juureni ovat pohjoisessa, ja esi-isäni elivät lähellä luontoa elinympäristöään kunnioittaen, kun taas tämän päivän monoteistiset uskonnot keskittyvät kuolemanjälkeiseen elämään ja ”taivaalliseen valtakuntaan”. Samana vuonna Francis Ford Coppola julkaisi Bram Stokerin Dracula -elokuvansa, joka on minusta aivan mahtava – kiitos Gary Oldmanin roolisuorituksen. – Norja on ottanut askeleen positiivisempaan ja liberaalimpaan suuntaan. Eeppistä black metalia jo yli neljännesvuosisadan tehneen Wallachian tuotannossa musiikki ja sanoitusten teemat elävät sulassa sovussa. – Kun kävelen kotikaupungissani ja näen pronssiaikaiset hautakummut, ne hehkuvat ajatonta pakanallisuutta, jonka kristinusko yritti tuhota, mutta ei onnistunut
Onko kyse nostalgiahommista vai mikä ajoi ujuttamaan mukaan konekokeiluja. Energiatasot ovat kohdallaan, kun koko bändi saa biiseistä kiksejä. Haukiputaan hurjin melodeathbändi Mors Subita on petrannut menoaan levy levyltä. Into the Pitch Black... Pääsääntö on, että kappaleen pitää toimia ensisijaisesti bändille, minkä jälkeen tulee kaikki muu. Tein Hevi reissuun lopulta viisi kappaletta, coverit mukaan lukien. Järjestävä taho on ennestään tuttu ja hommat toimii heidän kanssaan saumattomasti. Nämä elementit ovat siis tehneet tuloaan jo pidemmän aikaa. Kiertueesta tulee varmasti mahtava kokemus. Mors Subita on pyrkinyt kuulostamaan yhtäaikaisesti sekä mahdollisimman väkivaltaiselta että melodiselta. Työnkuva oli mielenkiintoinen: piti löytää soundi heidän suunnittelemalleen ”sinfoniselle postapokalyptiselle reindeer-grinding-christ abusing-extreme-sota-pakana-fennoskandimetallille”. – Joku vuosi takaperin ohjaajat Juuso Laitio ja Jukka Vidgren esittelivät elokuvan pilotin käsikirjoituksen ja tiedustelivat kiinnostustani yhteistyöhön. – Sävellysten yhteydessä tuotin opetusmateriaalia, tabulatuureja ja videota, jonka pohjalta soittotuutorit opettivat näyttelijöille kappaleiden soittamista. Mistä uudenlainen kiukku on löytynyt. Kyseessä on luonnollinen kehitys, ja syyttävä sormi osoittaa suurimpiin musiikillisiin vaikutteisiin nimenomaan 1990-luvulta ja 2000-luvun alusta. Jokaisella on varmasti kokemuksensa tällaisesta hetkestä tai ajanjaksosta. Mitä tarkoitatte tällä pikimustuudella. – Homma jäi pilottivaiheeseen, kunnes elokuvan rahoitus oli saatu kasaan. – Sanoituksissa tarkastellaan enimmäkseen elämän ja ihmiskunnan synkempää puolta, ja jokapäiväisestä elämästä löytyy ammennettavaa. SA M I K E T T U N E N JOS verrataan edeltävään Degenerationiin (2015), mielestäni Into the Pitch Black ei ole melodisesti aivan niin tarttuva, vaan kiekko iskee väkivaltaisuudellaan. Näin jälkiviisaana olisin voinut miettiä biisien sisältöä tarkemmin, sillä esimerkiksi 300 bpm -tykitykset voivat olla ensikertalaiselle rumpalille hieman haastavia. Toivoakin tietenkin on, mutta monesti vetää niin sanotusti täysin mustiin. Muutamien demojen joukosta löytyi mieleisensä biisi ja se päätyi elokuvan pilottiin. Kirjoitit musiikkia elokuvateattereissa pyörineeseen Hevi reissuun. Lähinnä opettelimme vielä soittamaan, kun esimerkiksi Fear Factoryn Obsolete-levyn äänimaailmoja luotiin erinäisten sekvensserien ja niiden patchaushelvettien avulla. Albumi on mielestämme edeltäjiään monipuolisempi, joten ”kiukulle” on vastapainoa, kitaristi Mika Lammassaari pohtii. Millainen projekti se oli. – On vaikea analysoida, mistä minkäkin tyylinen ilmaisu johtuu, koska kaikki tapahtuu alitajunnan johdattelemana. Kyseessä voi olla ahdinko, stressi, trauma, pelko, viha, epätoivo, menetys tai mikä tahansa henkistä hyvinvointia järkyttävä tekijä. Pari niistä on varmasti raskainta musiikkia, mitä olen koskaan säveltänyt, ja projekti oli mielekäs ja osittain jopa terapeuttinen. Sukellus pikimustaan todellisuuteen METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ 9. Millaisin mielin lähdette reissuun. Uusimmallaan bändi soi entistä tuimempana ja synkempänä. – Lienee sävellystaitojen ja itseilmaisun teroittumisesta. Mukana kappaleella on myös laulajamme Eemeli Bodde. – Innostunein ja positiivisin tietenkin! Olemme odottaneet keikkalavoille paluuta kuin kuuta nousevaa, joten tämmöinen on kuin kirsikka kakun päälle. – Niitä olisi lisätty jo aikoja sitten, mutta työkaluja ja osaamista niiden luomiseen ei ollut. Pohjalta voi nousta uuteen alkuun tai syöksyä lopulliseen pimeyteen. Olette lähdössä pian Japaniin edustamaan Suomea yhdessä Turisasin, Beast in Blackin ja FrostTiden kanssa. Levyllä on pieniä industrialvaikutteita, jotka olivat metallissa yleisiä vuosituhannen taitteessa
Mikä erottaa brutal prog ep:n muista tuotoksistanne. – Sanoitukset tein kuten aina, eli noin kuukausi ennen äänityksiä. Bassolla, rummuilla ja örinällä saamme aikaan sen äänimaailman, jonka haluamme. – Siinä on hieman vähemmän nuotteja kuin ennen. Teillä on kasassa melkoinen määrä kappaleita. – Tässä taidettiin syyllistyä vähän siihen, mikä ärsytti nuorena vanhemmissa bändeissä, eli päätettiin viidestätoista uudesta kappaleesta, mutta ei lyöty aikataulua lukkoon ja tehtiin biisejä rauhalliseen tahtiin, basisti-örisijä Tuomo Hohtari heittää. – Ei tämän yhtyeen kohdalla. Olemme siihen tyytyväisiä. Onko perfektionisminne lähtenyt täysin hanskasta. Uskallan väittää, että jos Pertti Perushevari ei ole kuullut meitä vuoden 2007 jälkeen, hän huomaa kyllä eron tämän päivän menoon. Isompi kokoonpano tarkoittaisi toisen bändin perustamista. Laskin, että olemme äänittäneet ja julkaisseet kappaleissamme semmoiset 800 riffiä, joten joskus on kieltämättä olo, että mitähän sitä seuraavaksi. – Lisäksi uuden ep:n kappaleessa Epigenetic Feast on väliosana U2:n mieleen tuova postpunkahtava riffi, jonka kaltaisia ei aiemmin olisi hyväksytty mukaan. Tällä kertaa kynäilin lyriikat valmiiksi kahdessa tiiviissä sessiossa. Jos Pertti Perushevarilta kysytään, jokainen julkaisunne kuulostaa hänen korviinsa takuulla aivan samalta. Joskus vain piti odotella oikeaa inspiraationhetkeä. Yhtäkkiä oltiinkin sitten alkusyksyssä 2017 ja tajuttiin, että nyt oikeasti, nämä on äänitettävä ensi talvena! Hommaan tuli sen myötä loppuryhtiä, mikä kuuluu lopputuloksessa. Olette luottaneet tiukasti basso–rummut–murina-komboon. – Aikataulun venymiseen vaikutti osaksi myös tarve pitää omasta tasosta kiinni, jopa ylittää se, ja hakea vähän pieniä mausteita muualta. 800 riffiä brutaalia progea SYTYKKEITÄ JA R M O H O H TA R I 10. Mistä biiseihin ja sanoituksiin riittää ideoita. Venytän ja venytän niiden kirjoittamista jostain syystä, kunnes saan ahkeruudenpuuskan. Ep:llä on legendaarisen Possessedin rumpalista Mike Sus’sta kertova kappale. TEITTE uusinta julkaisuanne, 12 minuutin mittaista brutal prog ep:tä (kyllä, kirjoitusasu on juurikin tämä), hämmästyttävät viisi vuotta. Tämä on jatkumoa edelliselle Designed and Manufactured -ep:lle [2013], jolla lähestyttiin jo asiaa aavistuksen rauhallisemmalta kantilta. – Suoraan ei mikään, mutta epäsuorasti iso! Olin 13-vuotias pojankossi, kun näin Soundissa Seven Churchesin mainoksen otsikolla ”Hirviömetallia!”. Onko koskaan käynyt mielessä laajentaa soitinrepertuaaria. Mutta jotenkin sieltä aina löytyy uusia nurkkia koluttavaksi. Vaikutus oli pysyvä, ja tässähän sitä vastaillaan hevilehteen 33 vuotta myöhemmin! Kotimaamme metallierikoisuus Cause for Effect osoittaa jälleen, että edistyksellistä musiikkia voi tehdä muutenkin kuin ummehtuneita progemetallimuotteja toistellen. Mikä on yhtyeen ja heidän rumpalinsa merkitys Cause for Effectin olemassaololle. Hyperaktiivisen kaahaamisen ohella mukana on hidastakin ilmaisua, jossa kiinnitettiin huomiota outoihin rytmityksiin. Mainoksen kruunasivat bändin logon liekit ja pahaenteinen risti väärinpäin. – Ei aina tunnu riittävänkään, ja se oli yksi syy viiden vuoden julkaisuväliin
Synkkyyteen ei kuitenkaan vajota, vaan tunnelin päässä kajastaa aina hieman valoa. – Ainakaan tietoisesti emme sitä miettineet. – Ei, mutta kappaleiden väliltä löytyy sanoituksellisia yhtymäkohtia. ENSIMMÄINEN kokopitkänne Future Diary on julkaistu. Matkan varrella oli burnouteja, hajonneita käsiä ja muuta mukavaa, mutta hengissä ollaan vieläkin! Jonkinlainen kollektiivinen kriisi tässä siis käytiin läpi. Viimeisin omakustanne-ep:nne Omnipresence (2013) sai todella hyvän vastaanoton ja nappasi lehdessämmekin täydet pisteet. Uusi materiaali on hieman erilaista kuin Omnipresence, ja hyvä niin. Kaikkein tärkeintä on luoda omaperäinen tunnelma. Jonkinlaista sielunhoitoa metallipäille, siis. – Totta kai on mukavaa, jos ihmiset pitävät kuulemastaan. Olemme ainakin tehneet parhaamme saadaksemme albumista niin hyvän kuin mahdollista. – Ollaan panostettu tähän hommaan ihan puhtaasti sen takia, että saataisiin toteuttaa omaa visiotamme. Joidenkin kuulijoiden korvaan se voi olla haastavaa ja ehkä turhan kikkailevaa, mutta sitä ei ole kuitenkaan tehty tarkoitusperäisesti. Näin biisin tunnelma ei jää yhdelle tasolle vaan voi tuottaa kuuntelijalle helpotuksen raskaan tunteen vapautumisena. Musiikintekemisen kuuluukin olla jatkuvassa liikkeessä. Musiikkinne on luonnehdittavissa moderniksi progemetalliksi. Mielestäni kaikkein tärkeintä on, että oma rima ylittyy. Onko Future Diary teema-albumi. Kirjoitatteko tarkoituksella kappaleista haastavampia kuin niin sanottu keskivertometallibändi. Silläkin saa roudattua rummut mukavasti keikkapaikalle. – Työmäärä osoittautui luultua suuremmaksi, eikä kaikki tosiaan mennyt suunnitelmien mukaan, rumpali Nuutti Hannula paljastaa. Rollsia ei pihasta vielä löydy, mutta ei sen väliä – Toyota kelpaa toistaiseksi. – Olen sitä mieltä, että jos biisejä rupeaa kirjoittamaan vaikeat polyrytmit mielessä, yleensä ei synny kuin kuivakkaa teknistä scheissea, jonka voi laittaa soimaan halpahallin taustamusiikiksi. – Prosessista opittiin kuitenkin paljon uusia asioita, joita voidaan sitten hyödyntää ensi levyä tehdessä. Musiikin on annettava syntyä omalla painollaan, ja jos siinä rupeaa ottamaan liikaa huomioon muiden mahdollisia mielipiteitä, ei voi tehdä mitään omaperäistä. Onko levyn julkaiseminen omakustanteena ollut teille taloudellisesti kannattavaa. Kyllähän tässä nähtiin monenlaista vaikeutta niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Mutta jos homma rupeaa kaiken tämän työmäärän jälkeen tuottamaan jotain, se ei varmasti haittaa ketään. Yhtenä kotimaamme lupaavimmista progemetallibändeistä pidetty Fireproven on saanut ulos ensimmäisen levynsä, jonka tekoprosessi koetteli yhtyettä sekä henkisesti että fyysisesti. Aiheet kuten kuolema, elämän kriisit ja ihmisten itsekkyys toistuvat. Millainen levyn syntyprosessi oli. – Ei toistaiseksi, mutta tulevaisuus näyttää, tuleeko siihen muutos. Kyllähän musiikin teoriaa ja teknistä osaamista on käytettävä tämäntyyppisessä musiikissa väistämättä jollakin tasolla, mutta sen paikka on enemmänkin tuotantovaiheessa. Loiko tämä paineita esikoisen onnistumiselle. Sielunhoitoa metallipäille METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ 11. – Rankkoja teemoja on mielestäni paras käsitellä jonkinlaisen puhdistautumisprosessin kautta. Kaikki tämä on kuitenkin hionut porukkaa yhteen, ja meininki tuntuu nyt hyvältä ja raikkaalta. – Musiikki tulee meiltä luontaisesti
Oliko tämä sävellysten ”yksinkertaisuus”, kertosäkeiden tarttuvuus ja soiton suoraviivaisuus jotain, mihin pyrittekin. Saksaksi kirjoitetut tekstit tuntuvat takuulla tavallista henkilökohtaisemmilta. Emme periaatteessa tähtää mihinkään muuhun kuin täydellisyyteen, laulaja Andreas ”Andy” Dörner vastaa vaatimattomasti. Rupesimme keräämään kasaan erilaisia biisinosia, ja lopulta jouduimme päättämään, mitkä kappaleet ovat niitä parhaita ja mitkä joutavat puolestaan roskikseen. – Viimeisten vuosien aikana olemme kirjoittaneet aina yhden saksankielisen kappaleen per levy, koska opimme pitämään kielen soundista musiikissamme, ja myös kuulijoiden palaute näistä biiseistä on ollut loistavaa! Ich blute für Dich kertoo tarinan kiusaamisesta. – Emme ole suunnitelleet juhlivamme asiaa millään tavoin. Se esittää perustavanlaatuisen kysymyksen miksi. – Eipä oikeastaan... Mistä te mahdatte tällä kertaa laulaa. Moni genren silloisista eturivin bändeistä on ehtinyt painua unholaan, mutta saksalainen Caliban jatkaa kovatasoisten levyjen tehtailua vuosi toisensa jälkeen. Joudutteko tekemään jotain toisin kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Kuinka tämä musiikkiteollisuuden muutos on vaikuttanut teihin bändinä. Levyistä pitää yksinkertaisesti tehdä kiinnostavampia, jotta ihmiset ostaisivat niitä. CALIBANIN uusi Elements-kiekko on selkeästi bändin näköinen ja kuuloinen kokonaisuus. Metalcore eli kukoistuksen päiviään noin viisitoista vuotta sitten. Fyysiset levyt eivät myy läheskään entiseen malliin, mikä mahtaa aiheuttaa erityisiä paineita etenkin Calibanin kaltaisille keskisuurille artisteille. Albumin nimi voi tarkoittaa montaa asiaa, vaikkapa alkuaineita, mutta sanoituksissa tuskin käydään läpi kouluvuosien kemiantunneilta tuttuja teemoja. Useimpien mielestä se on varmasti selkeää jatkoa vuoden 2016 Gravitylle, mutta Elements vetää mutkat suoriksi tarjoamalla nipun äärimmäisen tarttuvia ja perusasioissa pysytteleviä kappaleita. – Sanoitukset kertovat enimmäkseen elämästä ihan yleisellä tasolla: rakkaudesta ja vihasta, pelosta ja toiveikkuudesta, tämän päivän yhteiskuntamme monista ongelmista sekä siitä raskaasta taakasta pitää itsensä kasassa modernin maailman paineiden alla. Tässä touhussa ei ole enää kyse pelkästä musiikista. Oletteko suunnitelleet juhlakiertuetta tai muuta vastaavaa tämän tiimoilta. SYTYKKEITÄ Alkukantaisella energialla rullaavaa mustaa thrashiä rouhiva brittiläinen Craven Idol soittaa musiikkiaan riivauksen sanelemasta pakosta. Mistä esimerkiksi uuden albumin Ich blute für Dich mahtaa kertoa. Vuodesta 1997 hommia paiskinut yhtye on nähnyt musiikkiteollisuuden muutoksen läheltä. – Musiikkia täytyy markkinoida eri tavalla, käyttää enemmän erilaisia markkinointikanavia, tehdä erikoispainoksia... Suurin osa Calibanin sanoituksista on kirjoitettu englanniksi, mutta mukaan on tipauteltu tasaisin väliajoin myös saksaksi tekstitettyjä kappaleita, jotka tuovat musiikkiin eittämättä oman mukavan ja persoonallisen säväyksensä. Calibanin ensimmäinen (ja monen mielestä tietysti se kaikkein paras) albumi A Small Boy and a Grey Heaven täyttää ensi vuonna kunnioitettavat kaksikymmentä vuotta. Tähtäin täydellisyydessä C H R IS T IA N R IP K E N S 12
FIILISTELYVIDEO: /NUMMIROCKFESTIVAL /NUMMIROCK
Hän oli päättänyt nuorempana jättää tulevaisuutensa yhden kortin varaan: musiikin. Vapaus on suuri vankila VOITA NUMMIROCK-LIPUT! Mene Infernon nettiin, osallistu skabaan ja omaat mahdollisuuden voittaa liput juhannuksen perinteisille raskasrockjuhlille! Osoitehan on www.inferno.fi SKA BA. Kirjoittaja on Infernon avustaja ja Kuolemanlaakson Laakso. En tiedä, mihin hän kappaleessaan viittasi, mutta tekstin voisi helposti tulkita kuvaavan vapaan taiteilijan pyristelyä modernissa markkinataloudessa. Taiteilijan on pystyttävä pysähtymään tarkastelemaan ympäröivää tai päänsisäistä maailmaansa rauhassa. Ja joskus toisin päin. Tunsin kuitenkin kroonisesti, joka helvetin päivä, huonoa omatuntoa tekemättömistä töistä, mikä teki vapaudesta vankilan. Entä se, että levy-yhtiö myöntää artistille ”taiteellisen vapauden” mutta niin pienen äänitysbudjetin, ettei musiikintekijä pysty toteuttamaan visiotaan kunnolla. Edustaako lopputulos artistisen vision puhtainta mahdollisinta manifestaatiota vai uppoaako pää liikaa omaan suoleen. Siinä missä kuukausipalkkalaiselle kilahtaa säännöllisesti tilille tietynsuuruinen summa, vaikka hän kuinka lorvisi, vapaa taiteilija saa korvauksen vasta tehdystä työstä – usein kohtuuttoman pitkällä viiveellä, jos silloinkaan. Joillekin molempia. Ensimmäiselle luominen on kuin pakkomielle, jälkimmäiselle elinkeino, jonka hedelmistä hän on taloudellisesti riippuvainen. Musiikintekijän tulovirrat ovat pirstaleiset, haaraiset ja yhä kapeammat, vaikka tutkimustulokset väittävät digitaalisen musiikin tulojen olevan kasvussa. Hän voi poimia työlistalleen vain ne projektit, jotka häntä itseään kiinnostavat, ja kieltäytyä mistä tahansa toimeksiannosta mistä tahansa syystä – tai ilman syytä. Se oli yleensä taloudellisesti äärimmäisen epäkannattavaa mutta henkisesti antoisaa. Vastuu ja vapaus ovat saman kamelin kyttyrät. Onko se vapautta, että voi valita aamulla kauluspaitaa napittaessa, kummalla hybridillä köröttelee laskentapaikalle, mustalla vai punaisella. Vapaalla taiteilijalla, jollaisiksi rinnastan kaikki luovuuttaan freelancermaisesti myyvät ”kevytyrittäjät”, on mahdollisuus valita itse työaikansa ja -paikkansa. Nautin suunnattomasti siitä, että pystyin päättämään kunakin aamuna, mitä tulisin tekemään. Onko se vapautta, jos saa ”elää unelmaansa”, mutta joutuu kituuttamaan köyhyysrajan alapuolella. Jollekin tällaisen rauhan suo täyspäiväinen taiteilijuus, toiselle rutiininomainen päivätyö, josta saa toimeentulon mutta jossa on aikaa kelata vaikkapa työstössä olevan kappaleen sovitusvariaatioita. Päivätyön ja muun luovan työskentelyn yhdistäminen on osoittautunut minulle hyvin hankalaksi. Hän rehkii kuulemma mieluummin duunarina ja turvaa sillä toimeentulonsa kuin tekee muille biisejä rahasta, vaikka kysyntää olisi. Kakku on vain kutistunut reissumiehen kokoiseksi. Koulut jäivät käymättä ja ”oikeat työt” kokematta. Vapautta kai sekin. Onko se vapautta, että voi valita, onko köyhä henkisesti vai materiaalisesti. Yhä useampi musiikintekijä omistaa kelvolliset äänityslaitteet ja tarpeeksi ammattitaitoa saadakseen purkitettua levyjään itse, mutta luoko rajaton määrä äänitysja hinkkaustunteja lopulta enemmän vapautta vai paineita. Koen säännölliset työajat, tulot ja lomat helpotukseksi, mutta joudun puhkumaan luovuuden hiillokseen tämän tästä, jottei se hiipuisi kokonaan. Yhä harvempi tulee musiikillaan toimeen tai saa edes ravisteltua sillä jonkinmoisen reaktion hälysaasteyhteiskunnassa, jossa rokkari on reliikki ja tubettaja tähti. Musiikintekijöitä on kärjistäen vain kahta sorttia: niitä, joita ajaa sisäinen palo ruokkia sieluaan luomalla uutta, ja niitä, joiden on ruokittava myös itsensä. Kirjoitin, kuvasin ja tein musiikkia kymmenen vuotta ”vapaana taiteilijana”. Niin tai näin, luovuus vaatii joutilaisuutta. INFERNO-KOLUMNI MARKUS LAAKSO FIILISTELYVIDEO: /NUMMIROCKFESTI VAL /NUMMIROCK ”AH, AHTAITA AIKOJA”, lauloi Viikatteen Kalle. Miksi edes vaivautua tekemään sitä. Ja mitä on se vapaus, joka usein liitetään taiteilija-, toimittajaja valokuvaaja-sanojen eteen. Taistelen itse vapauden konseptin kanssa päivittäin. Alitajunnalle – tai korkeammalle voimalle, mitä se kullekin onkaan – on annettava rauha välittää informaatio tietoiselle minälle ja tietoisen minän eteenpäin muille mahdollisille kumppaneille. Sama ei onnistuisi herran renkinä konttorissa, työmaalla tai tehtaalla, ei ainakaan ilman sanktioita tai yliluonnollisia neuvottelutaitoja. Törmäsin hiljattain kitaristi-biisintekijäkaveriini, jonka bändi on menestynyt kansainvälisesti poikkeuksellisen hyvin. Nyt hän ajaa fanihysterian lomassa logistiikkafirman pakettiautoa ja on onnellinen
Tällä toiminnalla varmistetaan, että pihveihin saadaan kunnon paistopinta ja nesteet eli rasvat pysyvät sisällä. Swing of the Axe!” HEAVY COOKING CLUB MIIKA “MEGA” KUUSINEN Smashed Mould Burgers Steelfest Open Air -festivaalin järjestelyistä sekä Sawhill Sacrifice -yhtyeestä tuttu Jani Laine on Hyvinkään konstailematon burgerimies, joka kaihtaa muoteja ja valtavirtaa. Perään loraus Sweet Baby Ray’s -soosia, majoneesia ja sopivasti punasipulihilloketta. Käännä pihvi ja jatka päättäväistä painelua 30 sekuntia. Täydellistä suolan ja rasvan pornoa!” Megan tuomio: ”Kuten olen moneen kertaan todennut, kun ainekset ovat hyvät ja tietää mitä tekee, kaikenlainen kikkailu on turhaa niin ruuanlaitossa kuin musiikissakin. JANIN KOKATESSA SOI: Armour – The Sonichouse Tapes (2008) ”Hampurilaisia tehdään viikonloppuisin hyvässä nosteessa oluiden kera. 2. 2. Lightversiossa oikaistaan paahtamalla sämpylän puolikkaat rapeiksi leivänpaahtimessa pannun sijasta. Helppoja, nopeita ja hakkaa mediumit täydellisesti. Pyöritä jauhelihasta kaksi vähän golfpalloa suurempaa palleroa. Käännä liesi tai grilli pois päältä ja anna pihvien olla kannen alla ainakin pari kolme minuuttia, jotta juusto sulaa ja pieni kypsyminen pihveissä jatkuu. Jos kaapista löytyy hunajaa tai vielä sopivampaa vaahterasiirappia, sutaise sitä pekonien päälle. 3. Lado pihvien päälle pekonit, pitkittäin leikatut suolakurkkuviipaleet sekä aurajuustopala ja lorauta päälle majoneesia. Aseta pallerot pannulle tai tasolle ja paina lastalla päättäväisellä otteella littanaksi 45 sekunnista minuuttiin. Aseta kansi rasian päälle ja anna tekeytyä ainakin kaksi tuntia. 2. Reseptissä ei tavoitella muodikasta mediumia vaan herkullisen rasvaisia ja pinnoiltaan rapsakoita pihvejä. Aseta cheddarsiivu päällimmäiseksi. Reseptissä ei kannata oikoa bbq-soosien tahi majoneesien kohdalla vaihtamalla niitä halpuutusmerkkeihin. Minkäänlaiselle viherpiiperrykselle tässä ei ole sijaa, mutta tarvitseeko aina ollakaan?” • naudanlihaa vähintään 20 prosentin rasvoilla (jos mahdollista, palasta karkeasti kerran jauhettuna) • punasipulia • punaviinietikkaa • sokeria • suolaa • mustapippuria • Dijon-sinappia • Sweet Baby Ray’s -chipotlesoosia • suolakurkkua • Hellman’s-majoneesia (ei light) • aurajuustoa • pekonia • cheddarjuustoa • soijaa • hyviä burgerisämpylöitä tai briosseja (esimerkiksi Vaasan BRGR) – ehdoton ei perinteisille mössöseesamsämpylöille! 16. Lisää joukkoon hyppysellinen suolaa ja rouhittua mustapippuria. Kun sämpylät ja pihvit ovat priimaa, loppu on pelkkää iloista ainesten oman maun mukaan latomista, eikä lopputulosta voi sössiä oikein mitenkään. 4. Kiehauta. Ei onnistu, ei toimi. Burgerinsa ja musiikkinsa voi toki nauttia pikaruokaravintoloissa tai eineksinä, mutta miltäänhän ne eivät maistu ja kerran kun pieraisee, niin johan on taas nälkä, kuten isäni tuppaa kaikenlaisesta höttöruuasta sanomaan. 3. Ripottele pihvin päälle suolaa ja pippuria. Halpoja vehnähöttösämpylöitä tahi fitness-jauhelihoja tulee myös välttää. Tuloksena ei ole mikään muotimediumpihvi vaan paljon parempaa. Paista sämpylöiden sisäpinnat nopeasti rapeiksi. Janin resepti on kuin Burgers for Dummies -oppikirjasta. Vaikka aineksia on suhteellisen paljon, less is more -tyyppinen lähestyminen toimii. Asettele päälle molemmat burgeripihvit. Punasipulilisäke: 1. Smashed-pihvit yhteen purilaiseen: 1. Laita 2 dl punaviinietikkaa ja reilu ruokalusikallinen sokeria kattilaan. Rakenna burgerit pohjasta ylöspäin näin: 1. Kaada öljyä pannulle tai grillin paistotasolle, joka on kuumennettu niin kuumaksi kuin mahdollista. Kaada seos kahden rasiaan pilkotun (muoto vapaa) punasipulin päälle. Ravistele välillä, jotta soosi pysyy sipuleissa tasaisesti. 220 asteessa ja 10 minuutin kohdilla aletaan olla sopivassa rapsakkuudessa. Sämpylät: Sipaise sopiva kimpale voita pannulle ja sulata. Pekonit: Valmista uunissa. Hampurilainen tulee aina olla syötävissä käsin. Kastele pallerot kauttaaltaan soijakastikkeessa. TARPEET Janin luonnehdinta: ”Smashed Mould on vuosien tutkimusten lopputulos, täydellinen hampurilainen. Sipaise sämpylälle Dijonia. Muuta maustamista ei tässä vaiheessa tarvita
VIP-paketit alk. alv.) HUOM! + s u p p o r t t b a. 49,50 €. L a 21.7. Liput kuluineen alk. TAMMISAARI, STALL RSPARKEN Portit auki klo 15.00. To 15.11.2018 HELSINKI, Kulttuuritalo Klo 20.00. 49,50 €. Liput kuluineen alkaen: kenttä 69,50 €, numeroimaton istumakatsomo 79,50 €. Liput kuluineen alk. TARPEET Pe 20.7. Pe 2.11.2018 HELSINKI, Savoy-teatteri Klo 19.00. S P E C I A L G U E S T to 29.11.2018 helsinki, Kulttuuritalo pe 30.11.2018 sein joki Areena La 1.12.2018 Areena oulu Su 2.12.2018 promenadisali, pori Hki ja Pori klo 19.00, SJK ja Oulu klo 20.00. Liput kuluineen alkaen 49,50 €. 59,50 €. Liput kuluineen alk. pe 10.8.2018 Hanko, casino Ovet auki klo 18.00. 120 € ( sis. Liput kuluineen alkaen: kenttä 69,50 €, priority ( K-18 v.) 89,50€. HAMINA, Bastioni Portit auki klo 17.30
V ideopelit leimattiin vielä 1980ja 1990-luvuilla lähinnä lasten harrastukseksi. Inferno houkutteli kansainvälisen joukon metallimuusikoita kertomaan, mikä heidät sai koukuttumaan pelaamiseen, mitkä pelit ovat tehneet heihin suurimman vaikutuksen, millaisia ovat heidän ikimuistoisimmat pelikokemuksensa ja miten pelit ovat vaikuttaneet heidän musiikkiinsa. Mutta millaisia pelaajia metallimuusikot ovat ja ammentavatko he pelisessioistaan myös musiikkiinsa. Ei ole ihme, että muusikot käyttävät kiertueillaan paljon aikaa juuri pelaamiseen. kohti seuraavaa esiintymispaikkaa, on enemmän sääntö kuin poikkeus, että kiertuebussista löytyy laitteita, joiden avulla kiertämisen tylsyyttä on helppo paeta pelimaailmoihin. Valmistajat kuten Nintendo, Sony ja Microsoft ovat kuitenkin pitäneet sittemmin huolen, että pelaajat ikään katsomatta ovat päässeet kokemaan elämää suurempia ulottuvuuksia niin tietokoneiden kuin konsolien ääressä. TEKSTI AKI NUOPPONEN 18. Kun keikat on soitettu ja matka käy MAAILMAT RUUTUJEN TAKANA Metallimusiikki ja videopelit, siinäpä vasta ilmeinen yhdis telmä
Kolmantena on pakko mainita Grand Theft Auto V. Pelasimme niitä kavereiden kanssa päivät ja yöt läpeensä. Jos pelin juoni vie mukanaan ja haastaa minut tarpeeksi kovakouraisesti, jaksan käyttää niihin satoja tunteja. Varsinaisen peliharrastukseni sanoisin alkaneen 90-luvun puolivälin jälkeen, kun pääsin laajemmin sisään tähän ihmeelliseen maailmaan. Sitten valvoimme uusien tasojen kanssa aamuun asti. Siirryin siis takaisin konsolien pariin ja hankin ensin Xbox 360:n ja sittemmin Xbox Onen. Olen ollut Star Wars -fani niin kauan kuin muistan, joten rakastan avaruuspelejä! Jo Wing Commander -sarja antoi tähän himoon tyydytystä, mutta myöhemmät Star Warsja Star Trek -pelit on tullut hakattua läpi. Tässä mielessä pelit ovat koko ajan matkalla minua kiinnostavampaan suuntaan. HENRI ”TROLLHORN” SORVALI (MOONSORROW, FINNTROLL) ”KOSKA tietokoneella pelaamista pidettiin kotonamme lähinnä turhakkeena, vietimme 80-luvulla aikaa naapureidemme luona heidän Commodore 64 -koneillaan pelaten. Sen ehdottomasti tärkeimpänä pelinä mainittakoon World of Warcraft, jonka parissa olen viihtynyt jo kaksitoista vuotta, myös pelin ulkopuolella. Pääsimme vihdoin aloittamaan sen tekemisen muutamia vuosia takaperin! Suurin osa Finntrollin levyistä ammentaa musiikillisesti pelimaailmasta, ja onhan joskus käynyt niinkin, että sylttytehtaalla on käyty vahingossa, tai ehkä vähän tahallaankin, lainailemassa. Konsolien sijasta pelasin seuraavaksi paljon tietokoneilla. Myös seikkailupelit on olleet lähellä sydäntäni. Saatoin olla jo nukkumassa ennen kouluaamua, kun veljeni tuli herättämään minut päästyään jonkin vaikean kentän viimein läpi. Varsinkaan järkihintaiset läppärit eivät koskaan pyörittäneet pelejä, joita halusin oikeasti pelata. Kerran pelasimme Doomin moninpeliä kaverini kanssa ja pääsin yllättämään hänet selän takaa. Warcraft-sarjan suuri fani olen ollut yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Loppupeleissä kaipaan peleiltä hyvää tarinaa. Ette voi uskoakaan, miten paljon saimme aikaa kulumaan jonkin Pong-tenniksen parissa. Enkä ole tainnut vieläkään päästä sieltä pois! Erityisiä suosikkejani ovat aina olleet fantasiapohjaiset roolija strategiapelit. Välillä tuntuu, että kaikki nykypelit on joko laskelmoitua EAhuttua [viittaa amerikkalaiseen Electronic Arts -yhtiöön] tai pennin retropikselinvenytystä. Pelimusiikki on yksi suosikkigenreistäni, joten sen päätyminen vaikuttimeksi omiin sävellyksiini on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.” FELIX BOHKE (EDGUY, AVANTASIA) ”PÄÄSIN tekemisiin pelien kanssa ihan varhaisella Atarilla, jossa oli muutama ohjain ja joystick. Tämän lisäksi työskentelen ammatikseni pelisäveltäjänä, mikä luonnollisesti hämärtää rajaa entisestään. Toinen suuri rakkauteni on ollut roolipelit kuten The Elder Scrolls: Skyrim ja Fallout-sarja. Jossain vaiheessa sain tarpeekseni tietokoneitten kanssa säätämisestä. Itselleni iskee sekä vanhat että uudet pelit, mutta on myönnettävä, että liian moni uusi peli sortuu joko turvalliseen riskittömyyteen tai muuten vain kaikkia – eli ei ketään – miellyttävään lähestymistapaan. Roolipeleillä on nykyään tapana paisua hieman liian massiivisiksi, enkä jaksa aina keskittyä tuntikausia kestäviin tehtäviin, mutta avoimet maailmat ja niiden mahdollisuudet jaksavat hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Tarkoitukselliset retropelit on suurimmaksi osaksi köyhää ja helppoa tribuuttia, kun resurssit ja osaaminen ei riitä kunnollisiin peleihin. Myöhemmin saimme veljeni kanssa joululahjaksi kasibittisen Nintendon, ja pelkkä Super Mario riitti haastamaan meitä kuukausi toisensa perään. 286:n Wing Commander vei minut mennessään, enkä edes tajunnut koneen olevan ihan liian hidas sen pyörittämiseen. Se, että vanhat pelit toimivat erinomaisesti myös remasteroituina, kertoo tämän päivän pelitarjonnasta liikaakin. Myös Baldur’s Gate -saagan pariin on pakko palata uudestaan vuosi toisensa jälkeen. Sen sairaan väkivallan hauskuus saa joskus epäilemään omaa mielenterveyttään! GTA-peleissä on sekoilun vastapainoksi oikeasti vaikuttavia juonenkäänteitä, mutta toisinaan on mahtavaa vain pistää kaikki paikat kappaleiksi ja teurastaa koko kaupunki. 486 räjäytti tämän suhteen tajuntani! Ensimmäiset Wolfensteinja Doom-pelit saivat meidät sekoamaan täysin. Esimerkiksi virtuaalikokemuksille vain taivas on rajana.” 19. Myöhemmin meillekin päätyi käytetty Atari ST, josta siirryimme 90-luvun alussa PC-puolelle. Jotain harrastuksestani kertoo se, että suunnittelimme ystäväni ja hovitatuoijani, Damnation Inkin Ronin kanssa koko toisen jalkani polvesta alaspäin kattavaa tatuointikollaasia eri suosikkipeleistäni. Kaverini suuttui ”kuolemastaan” niin paljon, että paiskoi huoneensa tuolit ja pöydät tuhannen palasiksi
Yksi pelasi ja muut katsoivat. Vaikka pelaankin nykyään pääsääntöisesti uudempia pelejä, niihin ei tule luotua ”kertakäyttöisyytensä” vuoksi välttämättä semmoista sidettä kuin aikoinaan. Niiden ohella keräilen myös pelitaidekirjoja.” 20. Tuota voi pitää pisteenä, jolloin harraste alkoi laajemmin. Vaikka Skyrimin ja Civilcationin kaltaiset eepokset on asennettuna, ne on perheelliselle ihmiselle turhankin massiivisia kokonaisuuksia ja jäävät helposti kesken, jolloin kynnys palata pelin pariin on aina suurempi. Käytimme O.B.C.-kokoelman [O:n, True Black Dawnin ja Enochian Crescentin vuonna 2005 ilmestynyt split-albumi] kappaleissa sampleja sekä kauhuelokuvista että Silent Hill -peleistä. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, että niissä ei voida vieläkään käsitellä asioita yhtä vapaasti kuin elokuvissa ja kirjallisuudessa. Kuten elokuvien ja kirjallisuudenkin puolella, pelien parissa harrastettani hallitsee kauhu. lainata.” CINDERGRIN (TRUE BLACK DAWN) ”Kun mietin pelaamista, ensimmäisenä tulee mieleen naapurin luona Pohjanmaalla pelattu Pong. Myöhemmässä vaiheessa samalla porukalla siirryttiin pelaamaan Slicks ’n’ Slidea 486:lla. Esimerkiksi Henun [Henri Sorvali] pakkosoittama World of Warcraftin soundtrack on puhdasta neroutta ja hyvin lähellä elokuvamusiikkia. Luonnollisesti. Genren elokuvien ja pelien soundtrackit pyörivätkin soittimessani enemmän kuin mikään muu. Esimerkiksi Silent Hill 2 on kutkuttavan häiritsevä peli, jonka pelaamisesta ei tule hyvä mieli. Ensimmäisenä omana pelikoneena toimi C64, jonka isäni osti käytettynä työkaveriltaan. Joskus kymmenen vanhana vanhemmat hommasivat viimein Amiga 500:n, ja siitä se pelaaminen alkoi ihan tosissaan. Eli kappaleet teemoineen ja rakenteineen eivät ole perinteisesti ajateltuna ”kuuntelukelpoisia”, vaan ne ovat enemmänkin dynaamisia kokonaisuuksia. Palasin pelaamisen pariin vuonna 1998 hankkiessani hetken päähänpistosta Playstationin. Omaan musaan tulee otettua vaikutteita tiedostamatta tai tarkoituksella vähän joka suunnasta. Myös julkaisun outroon on otettu vaikutteita kyseisestä pelisarjasta. Lovecrafthenkinen tarina, haastavuudesta seuraava tyydytys ja se, kuinka peli aktiivisesti rankaisee hektisiä pelaajia, pisti sydämen sykkimään suuresti. Poikkeuksiakin tietysti löytyy. Nykypäivänä indiet tarjoavat kiinnostavampia kokemuksia kuin useimmat isojen pelitalojen julkaisut. Lopetin harrasteen vuonna 1993 myytyäni Amigan pois, kun silloiset pelit ja niiden yksioikoisuus alkoivat kyllästyttää. Bloodborne on toinen tulkinnanvaraa jättävä pelikokemus, jonka kaikki yksityiskohdat palvelevat suurempaa kokonaisuutta hienovaraisesti taustalla muhivista mysteereistä vihjaillen. Pelikulttuuri on kehittynyt kahden vuosikymmenen aikana roimasti, mutta valitettavasti pelit nähdään edelleen lapsille suunnattuina, siitäkin huolimatta, että pelaajien keski-ikä on nykyisin 30 vuoden paremmalla puolella. Jos yksi suosikki on pakko nimetä, niin sanoisin, että NHL 95 oli ilmestyessään aivan mieletön tapaus. Silloin pelejä oli tarjolla vähemmän ja niitä hakattiin paljon riippumatta siitä, mitä sontaa ne oli. Kauhu kaikissa muodoissaan antaa minulle niin visuaalisen kuin sanoituksellisen puolen vaikutteita. Siihen vaikutti pitkälti pelien aikuistuminen ja tarinoiden kehittyminen. The Last of Us taas on yksi niistä harvoista peleistä, joiden hahmoista alkaa välittää. Ehkä vanhakantaisesta ajattelutavasta päästään jonain kauniina päivänä eroon ja heitetään ne vääristävät Nintendo-lasit romukoppaan. Pelissä on harmaasävyisen dystopinen maailma, jossa mikään ei ole mustavalkoisesti hyvää tai pahaa. Sarjan jokaisen julkaisun tuntuma ja fiilis on säilynyt pitkälti samana, joten uuden räiskinnän omaksuminen on aina tutun turvallista. On siis hyvinkin mahdollista, että peleistä on tullut jotain matkaan. Osittain tästä syystä uudemmissa peleissä ei välttämättä ole niin tunnistettavaa tematiikkaa kuin vuosia sitten. Tukholmalaisen Dicen äänituotanto taas on aivan eri levelillä kuin muilla. Pelit voivat tarjota yhtä syvällisiä kokemuksia kuin kirjat ja elokuvat, vaikka nuoremmat viihteenalat tavataan nähdä jotenkin vähemmän merkityksellisinä. Graffat ja fyssat oli täysin aitoja, ja peliin pystyi luomaan jopa oman joukkueen vaikka kavereista. Mitä mieleenpainuvampi ja ankeampi kokemus, sitä parempi. Mieleenpainuvimpia esimerkkejä tuolta ajalta ovat Silent Hill ja Legacy of Kain: Soul Reaver. Olen kiinnostunut enemmän tunnelmasta ja syvällisemmistä teemoista kuin kevyestä viihteestä ja aivottomasta toiminnasta. Nykyisistä pelisarjoista Battlefield on lähimpänä sydäntäni. Yhdellä näppiksellä tietty! Vanhoihin peleihin liittyy muutenkin paljon muistoja. Sieltä olen ehkä saattanut jotain joskus varas... Parhaimmat muistot sijoittuvat ehdottomasti lapsuuteen, jolloin kokoonnuttiin kaveriporukalla pienen putkinäytön ääreen ja jauhettiin jotain Buggy Boyta Amigalla. Myös seksuaaliset viittaukset olivat aikoinaan ennenkuulumattomia. JAKKE VIITALA (CRIMFALL) ”Varhaisimmat pelikokemukseni liittyvät vahvasti elektroniikkapeleihin. Viime ajoilta voisin suositella seuraavia: What Remains of Edith Finch, Little Nightmares, Hellblade: Senua’s Sacrifice ja SOMA. Välillä, kun jaksan kaivaa ratin komerosta, Colin McRae: Dirt -sarjan rallihuristelut tarjoavat parasta shittiä mitä rahalla saa. Toisaalta osa nykyisestä pelimusasta on rakennettu palasista ja layereistä, jotka muodostavat kappaleen vasta adaptoituessaan pelitapahtumiin. Monet matkapahoinvoinnit tuli nautittua auton takapenkillä Donkey Kongin ja kumppanien seurassa. Realistisuuden sai lyötyä tappiin tekemällä omaa nimeä kantavan sentterin, jonka lämäri on parempi kuin itsellään Gretzkyllä... Symboliikkaan nojaava tarinankerronta ei alleviivaa vaan jättää tulkinnanvaraa
Varsinainen ympärivuorokautinen tahkoaminen alkoi vasta kun Commodore 64 ilmestyi. Tahkottiin siellä lopulta koko yö vanhoja pelejä ja juotiin samalla kaikki mutsin tekemät kotiviinit. Myös Pitfall, Exploading Fist ja toki kaikki urheilupelisarjat oli kovaa valuuttaa. Ikimuistoinen kokemus oli myös edesmenneen Suosikkilehden NHL-turnaus, jossa luotiin pareittain Pleikkari-NHLturnaus. Viime vuonna kului eniten aikaa Dark Souls 3:n parissa. Säikähdimme ihan helvetisti, kun ulko-oveen koputettiin juuri kesken jännittävän pelisession. Amorphisin kiertueilla olen tappanut viimeiset vuodet aikaa pelaamalla iPhonella EA:n Tetristä. Peleissä on pääsääntöisesti niin upeaa musiikkia, että sekin on varmasti vaikuttanut omaan musaani, kuten mikä tahansa kuulokokemusta hivelevä. Sen jälkeen olen ostanut uuden PS-konsolin heti ilmestymispäivänä. Myöhemmin pelasin ystävien kanssa ja he nauroivat minut pihalle huomatessaan, etten ollut päivittänyt aseitani ja rullailin menemään kankeasti. Sittemmin himasta löytyi Simon muisti-koordinaatiopeli, jota voi kai jo pitää jonkin sortin pelikonsolina. Resident Evilin save roomien rauhallinen musa, joka paljastaa pelaajalle heti oven avaamisen jälkeen hänen olevan turvassa, on vaikuttanut psyykeeni.” SANTERI KALLIO (AMORPHIS) ”Varhaisimmat peleihin liittyvät muistikuvat ovat jostain 80-luvun alun Viking 4:n ja Finnjetin pelikonehuoneista. Uudemmista peleistä olen ollut vaikuttunut Unchartedeista, The Last Of Usista ja Horizon: Zero Dawnista. Ja nyt ei puhuta viikoista... Huvittavin yksittäinen pelikokemus juontaa juurensa Dark Souls 3:een. Koska olin uusi DS-pelisarjalle, en tiennyt kaikkia pelin hienouksia, ja koska tapanani ei ole katsoa gameplaytä Youtubesta, kukistin pelin ensimmäiset bossit tikarilla ja fat rolling päällä. Lähdettiin kesken illan baarista taksilla mun vanhempien vintille kaivamaan ja kasaamaan mun sinne unohtunutta vanhaa C64-konetta. Tietokonepuolen ensimmäiset muistikuvat ovat kannettavan Kaypro 4 -koneen tekstipohjainen Ladder, joka oli näppäimistöllä pelattava, todella koukuttava hyppelypeli. Onneksi mun varastosta löytyy vieläkin pari toimivaa kasaripelikonetta, millä voi sitten halutessaan pelata. Ala-asteen alussa pelattiin Nintendo Game & Watch -palomiespeliä ja vähän myöhemmin tietysti Donkey Kongia. Parikymppisenä tapasin vanhan koulukaverini ravintola Alibissa vuosien jälkeen. Varhaiset Resident Evilit ja Silent Hillit ovat jättäneet sieluuni pysyvän jäljen. MARKO ANNALA (MOKOMA) ”Elektroniikkapeleistähän se pelaaminen aikoinaan alkoi. Vanhempani ostivat niitä minulle ja sisaruksilleni joululahjoiksi ja ne ovat edelleen tallessa. Abyss Watchersien tappamiseen kului aikaa kahdeksan tuntia. En kaipaa retroa. Jostain reissusta mulle jäi mukaan myös Romtecin Alien Invaders, joka oli käsikantoinen Space Invaders -klooni. Retropelien ongelma on usein se, ettei alkuperäistä ohjainta ole. Kokeilin joskus C64-emulaattoria PC:llä, mutta ei niitä pelejä iskenyt pelata modernilla gamepadillä. Mutta tähän on varmasti syynä sekin, etten nuorempana pelannut Nintendoa tai muita vastaavia pelejä. Erään tällaisen pelisession katkaisi ystäväni sukulaismiehen yllätysvierailu. Pojallani on Nintendo Wii U, ja hauskahan se on ollut katsoa sivusta hänen nautiskelevan retrommastakin pelaamisesta. Silent Hill -sarjan pelejä kävin pelaamassa erään ystäväni kanssa sessioina hänen sukunsa mökillä. Myöhemmin meille tuli eräänä jouluna Philipsin Videopac Gamecomputer 2000, jolla tuli pelattua Stone Slingiä ja vaikka mitä keilailua sun muuta. Konsolipelaamisen aloitin ekasta Playstationistä. Myöhemmin Pentium-aikana, ysärin puolivälissä, jäin monen muun tavoin auttamattomasti koukkuun EA Sportsin NHL-peleihin ja legendaariseen Castle of Wolfensteiniin. Järkyttävintä pelissä on se, että siitä näkee halutessaan kokonaisajan, mitä sen pelaamiseen on kaiken kaikkiaan tuhraantunut. Hankin sen aika lailla heti, kun se tuli Suomen-markkinoille. Olimme mökillä niin kauan, että peli oli tahkottu loppuun. Oli skriinit, palkinnot ja kukkuroittain kaljaa. Donkey Kong löytyy ainakin. David’s Midnight Magiciä, Boulder Dashiä, Pitstop 2:sta ja Commandoa tuli pelattua silmämunat verestäen, enkä uskalla edes ajatella, kuinka paljon niihin tuhraantui orastavaa nuorta elämää. vaan kuukausista. Keskeytimme pelaamisen vain nuudelien ahmimisen ja vähäisen nukkumisen ajaksi. PS3konsoleita jouduin hankkimaan jopa kaksi, sillä kävelemistä opetellut poikani kusi ensimmäisen sisään! Eniten olen pitänyt kauhuja selviytymispeleistä sekä juonellisista toimintapeleistä. Paikalla oli jos jonkinlaista harrastajaa, näyttelijää ja muusikkoa. Pidän siitä, että pelimaailma haastaa minua. Ja totta kai joidenkin Kuusnelosen pelien musat oli niin överikoukuttavia, että olisihan siinä vähän itsekieltämisen meininkiä, jos edes väittäisin, että ne melodiat eivät olisi pääkopassa kummittelemassa ja musiikkiin vaikuttamassa!” 21
12 tuntia myöhemmin olin edelleen jumissa samassa saatanan puzzlessa! Minut saa sekoamaan niin koukuttavuus, grafiikka, tarina kuin pelattavuuskin. Battle Beastin Unholy Savior -levyn biisi Speed and Danger tuli muuten kirjoitettua kyseisestä pelistä! Omiin sävellyksiin olen ottanut vaikutteita myös esimerkiksi Duke Nukem 3d:stä, ja mainittakoon nyt vielä, että kyllä mä olen ottanut niitä vanhojen piirrettyjen soundtrackeistäkin.” 23. Aloitin pelaamaan oikein urakalla yläasteella, sen jälkeen kun Commodore 64 julkaistiin joskus 80-luvun alussa. Näin on ihan vaan sen takia, että jääkiekko on ehdoton ykköspenkkiurheilulajini. Uudet pelit iskee muutenkin paremmin grafiikan ja pelattavuuden ansiosta.” ANTON KABANEN (BEAST IN BLACK) ”Pelailin ensimmäistä kertaa varmaan seitsentai kahdeksanvuotiaana. Toisaalta Tony Hawk -skeittipelit näyttivät alusta alkaen aika alkeellisilta, mutta silti niiden temppujen oppimiseen käytti tuntikausia. Kaltaiselleni pelien suurkuluttajalle oli tietenkin mahtava hetki, kun Venomin Black Metal -kappale pääsi mukaan Tony Hawk -peliin. TONY ”DEMOLITION MAN” DOLAN (VENOM INC.) ”Kaiken pahan alku ja juuri oli tietenkin Pong! Meillä oli jo 70-luvun lopussa hyvin alkeellisia konsoleita, joita tämä tenniksen irvikuva yhdisti. -peli!” GAS LIPSTICK (HALLATAR) ”Ensimmäiset pelimuistot ovat Pong-tennis, Space Invaders ja Pac-Man. -albumin kappale saattaa hyvinkin päätyä saman pelisarjan pian ilmestyvään osaan. Tuon jälkeen olen tainnut omistaa suuren osan konsoleista, olivatpa ne sitten Nintendon, Segan, Sonyn tai Microsoftin tekemiä. Hengitän, syön ja nukun lätkää, heh! Muita mainittavia sarjoja ovat Call of Duty, Doom, GTA ja Shenmue Segalla. Ehdoton ykköspelisarjani on juuri EA:n NHL. Mieleeni on jäänyt se, kun pelasin Mega Man X:ää Super Nintendolla ja stressasin sitä niin paljon, että mulle nousi kuume enkä päässyt seuraavana päivänä kouluun. En muista, oliko kyseessä PC vai Nintendo-konsoli. Ikimuistoisimmat pelihetket on niitä, kun me kokoonnuttiin kaverien kanssa aikoinaan jonkun luo ottamaan pohjia ja pelaamaan infernaalisia NHL-turnauksia ennen baariin menoa. Riippuu pelistä. Super Mario Bros 1–3 on edelleen lemppareita. Pääsin pelin kuitenkin läpi! Tasohyppelyt ja ajopelit ovat nastaa ajanvietettä. Niissä on makeat värit, hahmot ja musiikki, ja pelattavuus on simppeliä. Lätkä on veressäni. Olen pelannut sitä vuodesta 1993 lähtien, muistaakseni ensin Segalla, sitten Xboxilla ja Xbox 360:lla. Jaksan aina hämmästellä Assassin’s Creed -pelien maailmoja, minne tahansa ne suuntaavatkin. Varhaisessa vaiheessa Sonic the Hedgehog -sarja oli maailman parasta pelaamista, mutta sittemmin voiton ovat vieneet Call of Dutyja Medal of Honor -pelisarjat. Seuraavaksi minun pitäisi varmaan pistää tuotantoon ehta Venom Inc. Pikselimössössä on luonnetta, ja yleensä niiden pelien soundtrackitkin on täyttä rautaa. Tämä on saamassa pian jatkoa, sillä eräs uuden Venom Inc. Ehkä pari vuotta myöhemmin sain ensimmäisen oman pelikonsolin. Myös PC:n ysäripeli Death Rally oli ja on edelleen yksi suosikeista, mutta se ei koskaan jatkunut pelisarjaksi. Mun mielestä pikselimössö näyttää miljoona kertaa paremmalta kuin nykyajan huippuunsa hiottu grafiikka, joka on ihan pirun muovista. Siihen verrattuna varhaiset Tank Commandja Star Trek -pelit tuntuivat taideteoksilta, vaikka nekin koostuivat muutamista erivärisistä palikoista yksivärisen sotkun päällä. Pelit ovat sekä parasta viihdettä että raivostuttavinta aivojen raastamista mitä viihdemaailmasta löytyy! Muistan harvinaisen selvästi, kun heräsin 90-luvun lopulla kello kuusi aamulla, keitin kahvit, nappasin tupakkani, aloin pelata Tomb Raideriä ja..
Kauhupelien puolelta ikimuistoinen on Silent Hill. Ne soivat minulla päässä tauotta! R: Pelit ovat usein suuria audiovisuaalisia kokemuksia, joiden musiikki luo valtavia tunteita ja tunnelmia. A: Kun pääsin Castlevania: Lord of Shadowsin läpi, tuntui kuin olisin valloittanut koko maailman. Joskus 80-luvun puolivälissä meille ostettiin Commodore 64 ja sitä tuli tahkottua tuntikausia aina koulupäivien jälkeen. ARIËN VAN WEESENBEEK JA ROB VAN DER LOO (EPICA) A: Pelasin ihan lapsena paljon Vetrex-konsolilla, erityisesti Scrable ja Minefield olivat kovia juttuja. Se oli myös varmaan ensimmäinen väkivaltainen Nintendo-peli. R: Toisaalta ostin juuri Super Nintendo Minin ja oikeastaan yllätyin siitä, miten hyvin vanhat pelit ovat pitäneet pintansa. Haluaisin päästä näyttämään nuorelle itselleni nykyisiä pelejä! En uskalla edes kuvitella, miten reagoisin. Sitten kolmen. C64-puolelta suosikkisarja on Boulder Dash. Tai lataamaan uudestaan, koska ”Syntax Error”. Kun olin yhdeksän, naapurini esittelivät minulle kasibittisen Nintendon. Ja miten vaikeita ne ovat! Ne pelit olivat ihan erilaisia kokemuksia nykyaikaan verrattuna, mutta ”kokemus” on juuri se, mitä haen peleiltä. En muista, että pelien musiikit olisivat päätyneet omiin juttuihini, mutta tokihan tuo on mahdollista. Joskus Bloodbornen kaltainen peli saattaa innostaa minut säveltämään aivan tiettyihin tunnelmiin tähtäävää musiikkia. Kun aloitin sen pelin, en ymmärtänyt siitä mitään. Kunnon Nykäs-meininkiä. Turok the Dinosaur Hunter oli ilmestyessään graafisesti hienointa, mitä siihen aikaan oli, ja mikäpäs sen hienompaa kuin räjäytellä dinosauruksia kranaatinheittime llä. 1990-luvun puolivälissä pelailtiin kavereiden kanssa useasti kiljupäissämme Sega Megadriven Winter Olympics -peliä, ja varsinkin sen mäkihyppyosuus oli hauska. Olin välittömästi ihan koukussa Marioihin, Castlevanioihin ja Double Dragoniin. Ne olivat minimalistisen yksinkertaisia mutta raivostuttavan vaikeita pelejä. Lisäksi sen musiikit on hienoja. Viime vuosina olen koukuttunut myös Batman Arkham -sarjaan. Meinasin jo turhautua, mutta jokin siinä pelissä vain sai jatkamaan ja jatkamaan, kunnes lopputekstien rullatessa olisi halunnut kärsiä vain lisää! A: Vaikka aloitin yksinkertaisilla peleillä, koen pelaamisen menneen vain eteenpäin vuosien kuluessa. Zeldan seikkailut on juonellisesti koukuttavia ja tuntuu, ettei sarjassa ole yhtään huonoa peliä. Sitten selvisin ehkä kahden silmänräpäyksen verran. Samoihin aikoihin pelailtiin myös Nintendo 64:sen Super Mariota. Pelien tyyleillä ei ole väliä, kunhan kokemus on iso! A: En ihmettelisi yhtään, jos voitte kuulla Epicassa viitteitä Castlevanian hyytävistä musiikeista ja jännittävistä melodioista. Monissa vanhoissa peleissä on hienoja ja mahtipontisia melodioita, jotka ovat jääneet päähän. Omistan ne kaikki! Sieltä löytyy myös suosikkipelisarjat, kuten Zelda, Mario ja Lolo. Ensimmäiset ’sävellykset’ tein muuten Commodore 64:lla joskus 80-luvun lopussa, ennen kuin olin edes koskenut kitaraan!” 24. R: Aloitin jo 80-luvun Pongeista ja kannettavista minipeleistä kuten Pac-Man ja Donkey Kong. En ollut saanut aiemmin edes leffoista moisia säpsyjä, ja pelin hyytävän synkkä tunnelma jäi alitajuntaan ikuisesti. Sen jälkeen pääsin nopeasti Commodore 64 -pelien maailmaan, kunnes teini-iässä musiikki vei minut mukanaan ja jätin pelaamisen toviksi kokonaan. En päässyt kuitenkaan pelejä karkuun, sillä jo Playstation 2 koukutti minut takaisin! A: Kovimpia pelisarjoja ovat olleet Grand Theft Auto ja Castlevania, aluksi konso leilla ja sittemmin Steamin kautta. TERO KALLIOMÄKI (EMBASSY OF SILENCE) ”Ihan ensimmäinen muisto konsoleista on jostain 80-luvun alusta, kun sukulaisella oli Atarin Pong ja sitä pallon läiskimistä pääsin itsekin testailemaan. Kuolin silmänräpäyksessä. Sitten kerkesi syömään ennen kuin pääsi pelaamaan. Suosikkikonsolini on silti Nintendo. Ne ovat käsittämättömän siistejä pelejä! R: Hyvät actionpelit ovat aina hyviä actionpelejä. Juuri tällaisista suurista tunteista pelaamisen tulisi ammentaa! R: Itse koin vastaavat hetket Bloodbornen parissa. Commando-pelin lataaminen kesti noin puoli tuntia ja se piti laittaa heti latautumaan. Tällä hetkellä hankintalistalla on okariinahuilu, koska se on jäänyt Ocarina of Time -pelistä mieleen hienosoundisena soittimena. Commandon musiikki soi edelleen silloin tällöin päässä, ja sitä tulee joskus Kuusnepalla pelailtuakin. Siinäkin riittää lolomaista pähkäiltävää. Star Wars -pelit ovat kaltaiselleni elokuvien faneille täydellistä herkkua, mutta myös Bioshock-, Dark Soulsja Batman Arkham -sarjat ovat voittaneet minut puolelleen. Tv-sarjoista olen kyllä lainaillut: Pikku Kakkosesta otin Saattueelle ja Ritari Ässästä Embassy of Silencelle. Mario nyt on Mario, ja Lolon puzzlet ovat todella haastavia ja niitä jaksaa pähkäillä moneen kertaan – niin kauan, että ohjain lentää seinään
Ne kaikki edustavat oman lajityyppinsä huippuja. Olen ollut täysin koukussa sen interaktiiviseen ja käytännössä loputtomaan maailmaan siitä asti kun se vuonna 2004 julkaistiin. Enkä usko olleeni ainoa, joka jonotti viidettä tuntia Burning Crusade -lisäosaa saadakseen pelata sitä yöllä. Jostain syystä räiskintäja autopelit eivät ole koskaan tuntuneet niin koukuttavilta. Day of the Tentacle ja The Secret of the Monkey Island. ANDRE OLBRICH (BLIND GUARDIAN) ”What can I say. Olin pitkään ihan varma, että juuri nämä tietokonemaiset viritelmät tulevat olemaan pelimaailman huipentumia, mutta pian konsolit muuttivat taas kaiken. Tuolloin minut koukuttivat pelit kuten Space Invaders, Centipede, Pac-Man ja Donkey Kong. Juoni on erittäin hyvä, ja eri factioilla pelaaminen tuo kokonaisuuteen syvyyttä. Nykyään aikani kuluu World of Warcraftin, Diablo III:n, The Elder Scrolls Onlinen, Fallout 4:n ja GTA 5:n parissa. Warcraft-saaga on ikisuosikkini. Pelit inspiroivat minua mittaamattoman paljon, ja voin sanoa, että yksi jos toinenkin Blind Guardian -kappale on lainannut tunnelmansa ja juurensa roolipeleistä.” SAMI HINKKA (ENSIFERUM) ”Kyllä se oli Commodore 64, josta pelaaminen lähti. Olen siinä mielessä outo tyyppi, etten kuuntele juurikaan pelien musiikkia niitä pelatessani. Hiiri ja näppäimistö ovat ehdoton juttu niitä varten. Ne sopivat erityisen hyvin tasohyppelyihin, seikkailuihin ja varhaisiin räiskintöihin, mutta todellinen rakkauteni videopeleihin löytyi lopulta roolipelien puolelta. Sen sijaan kuvittelen pelatessani musiikkia, jota haluaisin niissä kuulla. Konsoleista 8-bittinen Nintendo oli kova juttu, kuten myös Mega Drive, Playstation, Playstation 2 ja Playstation 3. PC on ollut 486:sta alkaen minulle se tärkein alusta, koska kaikki parhaat MMO:t ja MMORPG:t [verkon massiivimoninpelit] on julkaistu juuri koneelle. Pelaamisen lisäksi tuli tehtyä Game Maker -ohjelmalla jotain köpöjä juttuja niin graafisesti kuin musiikillisestikin. Ihmiset muistavat varmasti ne 40 hengen raidit ”1% wipeineen” kaikkineen. En voi kuitenkaan rummuttaa World of Warcraftin puolesta tarpeeksi. Näiden tyyliset seikkailupelit viattomalla huumorilla höystettynä ovat erittäin mieluisia kaikkien turhan vakavien pelien rinnalla. Kai minua voi kutsua jonkinlaiseksi pelihulluksi. Ostin juuri C64:llä pelaamani Mulen, ja mahtavahan se on retroilla väliin, mutta kuten kaikki elämässä, pelaaminenkin menee eteenpäin ja mielestäni olisi pöljää yrittää olla ottamatta uusista mahdollisuuksista iloa irti. Paluuta pelittömään elämään ei enää ollut! Pian Commodore 64 muutti kaikkea vielä vapaammaksi. Niitä onkin ollut sitten aika monta tässä vuosien varrella. En ole varsinaisesti tottunut rattiohjaimiin, vaan Xboxtai Playstation-ohjain istuu ehdottomasti parhaiten Forzan kaltaisiin pelisarjoihin. Lätkäpelejä tuli pelattua junnuna paljon, mutta seikkailupelit kuten Maniac Mansion, It Came from the Desert, Phantasie 3, Final Fantasy 7, Monkey Island -saaga, Warcraftit ja myöhemmin World of Warcraft kiteyttävät oman pelimakuni varsin hyvin. Toki kruununa on WoW. Pelien musiikit ovat varsinkin nykyään käsittämättömän kauniita teoksia. Kasibittisenä aikana tarttuvat melodiat olivat varmaan oleellisempia, kun maalailevaa sinfoniaorkesterioptiota ei ollut käytössä. Ehkäpä saan jollekin levylle läpi idean jonkin pelin tributoimisesta!” 25. Oli meillä jokin alkeellisempikin pelikone sitä ennen, mutta en muista minkä merkkinen. Sitä seurasi vuonna 1981 Atari VCS 2600, ja tätä voisi pitää todellisen peliaddiktioni aloituspisteenä. Roolipelien maailmaan minut veivät aluksi Lands of Lore, Diablo, Baldur’s Gate ja ihan ensimmäiset The Elder Scrolls -pelit. Itse en suoranaisesti muista, että mikään peli olisi vaikuttanut omaan säveltämiseeni, mutta varmasti olen lainannut jotain alitajuisesti. Tosin minä olin mukana lähinnä säälistä ja aiheuttamassa muille harmaita hiuksia, kun en tietenkään osannut mitään taktiikoita ja gearini oli mitä oli. Kellaristani löytyy tällä hetkellä yli 70 tietokonetta ja konsolia, joiden parissa olen menettänyt viimeisen 40 vuoden aikana varmaan 20 vuotta elämästäni! Ensimmäisenä sain käsiini ikivanhan Interton Consolen, muistaakseni vuonna 1979. On käsittämätöntä, millaisia maailmoja peleihin voidaan luoda. WoW:n parissa on koettu niin paljon – aina siitä lähtien, kun kukaan ei tiennyt vuonna 2005, mitä tehdä Molten Corella, ja mokailimme siellä joukolla pahemman kerran. Junnuna minkä tahansa pelin läpipelaaminen oli mahtava juttu, mutta tuoreimmat wohoo-kokemukset liittyvät siihen, kun saatiin WoW-killan kanssa joku iso pomo alas. Tietokoneen puolesta puhuvat myös FPS-pelit [joissa pelimaailma esitetään pelihahmon näkökulmasta]. Sen sijaan toinen rakkauteni, autopelit, ovat parhaimmillaan nykykonsoleilla. Sain levykeaseman ja pystyin kopioimaan kaikki mahdolliset pelit joka paikasta. Frendillä oli Amiga 500, jolla sitten tahkottiin astetta komeampia pelejä, ennen kuin sain ensimmäisen PC:ni. 8-bittistä Nintendoa seurasi Super Nintendo, jonka aikakaudella en valinnut mitään leiriä vaan pelasin yhtä lailla Sega Mega Drivella. Olen muuten perustamassa muutaman frendin kanssa uutta power metal -bändiä, jonka jokaisella levyllä tulee olemaan teema
Muistan Sabatonin alkuajoilta, kun kirjoitimme kappaleita Primo Victorialle ja Attero Dominatusille. Olen yksinäinen susi, ainakin pelaamisen suhteen. C64-aikana Ultima IV – Quest of the Avatar oli huima kokemus, jonka parissa tuli vietettyä paljon aikaa. Macin tuuletin huusi punasena ja masiina oli tulikuuma. ”Oliko tää oikeesti näin paska?!” Noihin eniten kolisseisiin tapauksiin liittyy aina niin paljon muutakin kuin vain itse peli. Modernit superpelit tarjoavat hienoja seikkailuja, kokemuksia sekä silmänja korvanruokaa. Kaikki sen hetken tapahtumat ja elämäntilanne lisäävät soppaan omat mausteensa. Ne elävät alitajunnassani päivittäin ja vaikuttavat ihan varmasti myös tekemäämme musiikkiin. Johnny Mercer on esimerkiksi hemmetin kova just nyt!” PÄR SUNDSTRÖM (SABATON) ”Kuten monien muidenkin asioiden kanssa, pelaamiseni meni heti niin sanotusti päätyyn asti. Eniten kopsahtaneita pelisarjoja on ehkä GTA sekä WW2 first person shooterit ja muut saman genren pelit. PC-aikana on tullut pelattua hemmetisti vaikka ja mitä. Ei kestänyt kauhean kauan, kun hänen vanhempiensa piti rajoittaa pelaamisemme tuntiin per päivä, koska muuten olisimme pelanneet ympäri vuorokauden. Kun esimerkiksi jenkkirundeilla oli bussissa netti käytettävissä, meni joka hemmetin vapaahetki pelatessa. Vanhoissa peleissä tekniikka rajoitti niiden musiikkia niin paljon, että hyvät melodiat olivat kaikki kaikessa. Muistan edelleen sen hetken, kun näin Skyrimin trailerin ensimmäistä kertaa. Enää en juuri jaksa tapella PC-pelien kanssa. Kaikki varmasti tietävät, mitä tarkoitan, kun kerron Civilization-pelien vievän PALJON aikaa. Nykyisin diggailen pelata eniten ehkä näitä avoimen maailman seikkailuja. Sarja on aina keikkunut pelikehityksen kärjessä ja sitä on ollut hieno kokea. Pelaan myös Call of Dutyja Battlefieldpeleistä yksinpelikampanjat, mutten kirjaudu koskaan sisään moninpeleihin. En ole niinkään upeiden grafiikoiden perään, ellei pelin maailma sitä ehdottomasti vaadi. Se saattoi olla Magnavox Odyssei 2000. Nykyään miettii, että kyllä sitä on ollut hemmetin hyvä mielikuvitus, kun näissä Oceanin lisenssipeleissä, kuten Rambossa, oli niillä silmillä kutakuinkin fotorealistinen grafiikka. Ja FIFA18. Olen elämäni aikana vihellellyt The Legend of Zelda -pelien pääteemaa useammin kuin Scorpionsin Wind of Changen melodiaa. Pelit oli siis tätä ”kaksi tikkua ja ruudulla liikkuvaa palloa esittävä neliö” -osastoa. Biiseihin on tullut upotettua pieniä päiväkirjamerkintöjäkin, kuten Deathaura-kappaleen lyriikoista löytyvä ”World of Witchcraft”, joka kyllä viittaa World of Warcraftiin. Alustana on PS4 Pro. Uusi ei ole aina parempaa, mutta toisaalta minulla on nyt talossani oma vr-huone, joten joissakin tapauksissa näin todellakin on. Kaverilla oli Amiga 500, ja sillä tuli pelailtua yhdessä välissä etenkin seikkailupelejä kuten Monkey Islandia. Nukkumaan pääsi sitten, kun suomalaiset pelitoverit meni Suomessa nukkumaan. Tuntui ettei vapaa-aikaan mahtunut mitään muuta. Ihan lastenkin kannalta. Kivaahan se oli, mutta saisipa osan niistä tunneista takaisin. Juuri tällä hetkellä Fallout 4 on kova sana. Hyvä peli koostuu kuitenkin edelleen samoista asioista: se on yhdistelmä hyvää tarinaa ja pelattavuutta. Myös Fallout 4:n Diamond City Radion tarjonta luikerteli vahvasti musiikkimakuuni. Joitain vuosia sitten en taas digannut pelata konsoleilla vähääkään. Jossain vaiheessa World of Warcraft oli monta vuotta todella isollaan. Keikan jälkeen bussiin ja omaan punkkaan jatkamaan. Tuolla hetkellä ymmärsin, että pelit ovat matkalla haaveilemaani suuntaan. Tahtoo sanoa Ameriikan aikaan aamulla kello 6–8 maissa. Minä ja laulajamme Joakim käytännössä asuimme treeniksellämme, ja kun emme tehneet musiikkia, pelasimme yhdessä loppumattomia Halo-turnauksia. TONY KAKKO (SONATA ARCTICA) ”Sen täytyi olla joskus 70–80-lukujen taitteessa, kun saimme vanhemmalta serkkupojalta lainaan jonkin tv-pelin. Ihan mahtavaa! Ihan kuin oikeaa tennistä! Vuoden 1986 tienoilla sain Commodore 64:n, ja siitä oikeastaan lähti pelaamishommat liikkeelle isommin. Joskus olen tehnyt sen virheen, että olen mennyt pelaamaan jotain vanhaa peliä, josta on ollut hyvät muistot, ja onnistunut pilaamaan kaiken. Koen muutenkin hyvänä, että pysyy iän karttuessa vähän kehityksessä mukana. PC tuli kuvioihin 1997 ja konsolit oikeastaan vasta Playstation 3:n myötä. Pelit vaikuttavat myös omaan musiikkiin. En ole oikeastaan koskaan päässyt täysin sisään moninpelaamiseen. Pelimaailma tuntuu vastaavan haaveisiini koko ajan paremmin. Olen joskus, itse asiassa parikin kertaa, ostanut kalliin PC:n ihan vain GTA:n pelaamista silmälläpitäen. Sairasta touhua! GTA ei ehkä ole uponnut niin syvälle, mikä on pelin luonne huomioiden ihan hyvä! Se sekoilu nyt vaan on ollut aina hemmetin hauskaa. Toinen äärilaita ajankäytöllisesti löytyy strategiapeleistä. The Last of Us, Witcher 3, Skyrim ja Falloutit ovat siksi itselleni ykköskamaa. Kaverini sai aikoinaan 8-bittisen Nintendon ja sen mukana Ice Climber -pelin. Väitän, että ne turnaukset kuuluvat myös noilla levyillä!” 26
129 € ALAIKÄISTEN LIPUT 1 pv alk. HELSINKI SUVILAHTI 29.6.—1.7.2018 www.tuska.fi Oi ke ud et mu uto ks iin pid äte tää n NORMAALIHINTAISET LIPUT 1 pv alk. 159 € (KAIKKI LIPUNHINNAT SISÄLTÄVÄT KO. 109 € 3 pv alk. 119 € TURBOVIP-LIPUT (K-18) VIP 3pv alk. 79 € , 2 pv alk. 69 € 3 pv alk. 259 € VIP 1pv alk. LIPPUKAUPAN PIENIMMÄN PALVELUMAKSUN) TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS CROWBAR MOKOMA TURMION KÄTILÖT IHSAHN HALLATAR MOONSORROW LEPROUS CARPENTER BRUT SANTA CRUZ BEAST IN BLACK BOMBUS GRAVE PLEASURES LAURI PORRA FLYOVER ENSEMBLE TRIBULATION SHIRAZ LANE STICK TO YOUR GUNS THE CHARM THE FURY MANTAR ARION FORESEEN RED DEATH FEASTEM HARD ACTION ONI GALACTIC EMPIRE GLOOMY GRIM CRIMFALL BLIND CHANNEL BAEST TEMPLE BALLS BLACK ROYAL SIX INCH TYRANTTI
Kiitelty Triune Impurity Rites nousi katakombeista vuonna 2007. Kaikki on mennyt juuri kuten yhtyeen johtohahmo, laulaja-kitaristi Mors Al Ra suunnitteli. – Kiitos ystävällisistä sanoistasi, erittäin mukava kuulla tuollaista, Necros-johtaja Mors Al Ra, joka tunnettiin aiemmin nimellä Mors Dalos Ra, aloittaa. Nyt voin kuitenkin sanoa, että saavutimme sen mihin pyrimme ja teimme täydellisen Necros Christos -levyn. Tästä seitsemän vuotta eteenpäin, ja ollaan trilogian viimeisen osan äärellä. Mitäpä itse pidät levystä, kun se on vihdoin valmis. Sillä on jokaiselle Necros-levylle ominaisesti pieniä välisoittoja, jotka kulkevat usein pelkän akustisen kitaran sävelin. Yhdessä vaiheessa nauhoituksia olin jo heittämässä pyyhettä kehään, kun tuntui, ettei loppua ole näkyvissä. Kolme kokopitkää levyä, joista kullakin on yhdeksän metallibiisiä: näin muodostuu mystinen 999. Albumi on jättimäisestä koostaan huolimatta helposti kuunneltava, monikerroksinen, hypnoottinen ja silti koukuttava. Kiekossa on ainutlaatuisuutta ja iskevyyttä. Saksalainen Necros Christos on julkaissut kolmannen ja viimeisen pitkäsoittonsa. Sitä seurasi käsikirjoituksen mukaisesti kakkosalbumi Doom of the Occult vuonna 2011. Massiivinen triplalevy Domedon Doxomedon päättää yhtyeen levytysuran komeasti. N ecros Christosin tarina ei ole se tavanomaisin. – Siitä tuli juuri sellainen kuin halusimme, ja se jopa ylitti odotukseni. Ennen kolminaisuuden ensimmäistä osaa bändi julkaisi useamman demon, splitin ja ep:n. Vuonna 2001 Berliinissä perustettu bändi on kulkenut alusta alkaen niitä polkuja, jotka Mors Al Ra on visioinut. Omaan korvaani uusi levy kuulostaa kenties parhaalta Necros Christosilta ikinä. Vaikka Necros Christos soittaa päällisin puolin rennonkuuloisesti kulkevaa kuoloa, kokonaisuus on jotain paljon enemmän. Niiden täydellinen ymmärtäminen vaatii vihkiytymistä ja omistautumista. KUOLLEEN KRISTUKSEN TESTAMENTTI TEKSTI TAMI HINTIKKA KUVA ANNA THUT 28. Numerologia ja erilaiset salatut merkityksen ovat NC:n tapauksessa enemmän sääntö kuin poikkeus
Näkemykseni on totta kai terävöitynyt, erityisesti nyt uuden levyn sisällön ja musiikin suhteen. Mistä musiikillinen inspiraatiosi kumpuaa. Alkuperäisiin ideoihini tulee usein muutoksia, ja pidän todella paljon siitä panoksesta, jonka ”veljeni” antavat musiikilleni. Ei ole merkitystä, mistä kulttuurista olemme, meidän kaikkien täytyy käydä läpi sama. Toivon, että minusta on tullut parempi muusikko. – Osaan nykyään olla ajattelevaisempi ja pystyn pohtimaan tekemisiäni syvällisemmin. Se on aika upea ja vapauttava ajatus.” 29. Salatieteiden tietämyksestä on toki lisähyötyä. Käytimme joitain tekniikoita, joita emme olleet hyödyntäneet koskaan aiemmin, ja tulokset ovat uskomattomia, Mors Al Ra hehkuttaa. – Hyvin monenlaisista eri tyyleistä. Nikolai Wurkin äänittämä, miksaama ja masteroima Domedon Doxomedon ei juuri poikkea soundeiltaan aiemmista NC-äänitteistä, vaan silläkin soi selkeä ja kirkas, silti maanläheinen ja jopa pehmeä death metal. Olet tehnyt musiikkia Necros Christosille lähes 20 vuotta. – Yleensä se menee niin, että minulla on koko biisin riffit valmiina ennen kuin näytän ne bändikavereilleni. Yleisesti 1980-luvun metallista, mutta lisäksi myös klassisesta persialaisesta ja intialaisesta musiikista. Itse asiassa edes jonkinasteiseen sanoitusten ymmärtämiseen vaaditaan vähintäänkin perustiedot kristinuskosta ja juutalaisuudesta. – Ne olivat mahtavat sessiot! Meillä oli studiossa erittäin hyvää ja luovaa aikaa, ja puskimme itsemme äärirajoille. Jokaisen piti sitten opetella ne, minkä jälkeen sovitimme kappaleita yhdessä samalla kun treenasimme. Siinä törmää sellaisiin nimiin kuin Magdalan Maria ja Jeesus Kristus. Kuinka olet kehittynyt muusikkona ja biisintekijänä. Genesis Necros Christosin edellisestä kokopitkästä on siis seitsemän vuotta, Nine Graves -ep:stäkin neljä. Uuden levyn valmistuminen on kestänyt hyvän tovin. – Sitä on oikeastaan aika vaikea sanoa. Mors Al Ra myhäilee tyytyväisyyttään, eli äänityshommat menivät niin sanotusti putkistoon. Mors Al Ra, kuinka NC-kappaleet saavat muotonsa. Joku ulkopuolinen osaisi varmaan kertoa paremmin. Mitä tahdot viestittää tällä kaikella. Tämän ansiosta biiseistä tuli niin eeppisiä matkoja helvetin tuolle puolen. Tämä ei tarkoita, ettei musiikissa olisi synkkyyttä tai brutaaliutta. ”Kuolema on lihallisten, maallisten ruumiidemme vääjäämätön loppu. Samalla se on sielujemme paluu alkuperäiseen lähteeseensä. Mors Al Ra kirjoittaa esoteriaa, mystiikkaa ja okkultismia tihkuvia sanoja, jotka ovat selkeästi kotikutoista keittiömystikkoa syvällisemmällä tietämyksellä varustetun ihmisen tekosia. Necros Necros Christos on yhtye, jonka sanoma ja sanoitukset nousevat vähintään samalle tasolle sen musiikin kanssa. – Niin, eikä passaa unohtaa myöskään Bachia, bluesia ja paholaista. Kuuntelen myös paljon progenimiä kuten Rush, Yes, Eloy tai King Crimson. Nyt nauhoitin kitaroiden rytmiosuudet ensin. Nelikymppinen Necros-pomo näkee myös iän tuomat edut. Domedon Doxomedonin kappalelistassa vilahtelevat esimerkiksi Raamatun kohdat Kuninkaiden, Danielin tai vaikkapa Samuelin kirjasta
Sanoitukset heijastavat omaa monikerroksista uskoani. – Sanoisin että paljonkin. Näistä vanhimpana pidetään muun muassa keskiajan alkemistien tutkimaa Sefer Yetsirah -tekstikokoelmaa. Toisaalta vähän, jos ajatellaan jumalallisten kirjoitusten tutkimuksen valtaisaa kenttää. Mors Al Ra pyörittää sanoitustensa teemoja usein juutalaisuuden mystisen suuntauksen, kabbalan, tulkinnoilla. Mitä kuolema merkitsee sinulle. Kuten kuolemalla, myös Kristuksella näyttää olevan oma asemansa Necros Christosin – yhtyeen nimi on muuten kreikaksi ”Kuollut Kristus” – lyriikoissa. Enimmäkseen kabbala esittäytyi ja paljastui minulle Gershom Scholemin suurista teoksista. Mors käyttää Jeesuksesta heprealaista muotoa Yeshua, eli Joosua, ja avaa tulkintojaan. Christos Koska Mors Al Ran sanoitukset ovat yleisestä kuolometallikontekstista poikkeavia, niitä on lähes pakko kaivella vielä hieman. – En tahdo opettaa tai käännyttää, en halua myöskään näyttää mitään tiettyä polkua kellekään. Scholem oli juutalaisen mystiikan professori ja 1900-luvun merkittävimpiä kabbalan tutkijoita. Domedon Doxomedonilta löytyvät esimerkiksi kappaleet nimeltä I am Christ ja In Meditation on the Death of Christ. Ei ole merkitystä, mistä kulttuurista olemme, meidän kaikkien täytyy käydä läpi sama. Koetko, että uskonnollinen tai hengellinen ajattelusi olisi muuttunut sitten yhtyeen alkuaikojen. Mors Al Ra on siis syvällä juutalaisessa mystiikassa, eikä Jeesus ole juutalaisille messias kuten kristityille. – Olen aina ollut viehättynyt Tooran [Raamatun Mooseksen kirjat] sanoista ja sen erilaisista ymmärryksen porteista. Miten alun alkaen kiinnostuit kabbalasta. – Kuolema on lihallisten, maallisten ruumiidemme vääjäämätön loppu. Ei ole suuri yllätys, että death metal -yhtyeen sanoituksissa viitataan kuolemaan kaikilla mahdollisilla tavoilla paitsi kintaalla. I am a man of faith, indeed, Mors alleviivaa. Ja vaikkei olisikaan, kaivellaan silti. – Omassa monimutkaisessa uskonverkossani Yeshua kuuluu tärkeimpiin profeettoihin, joita on koskaan kävellyt maan päällä. Se on aika upea ja vapauttava ajatus, jos minulta kysytään. Mors Al Ra näyttää siis siirtyneen aiheen esittelystä itse aiheeseen. Kyse ei ole mistään ”Christ is a crucified whore” -asetelmasta, vaan jostain muusta. On sanomattakin selvää, että historiallinen käsitys Kristuksesta kapinallisena juutalaisena vallankumouksellisena on hyvin ”Domedon Doxomedon on omistettu kaikille niille, jotka seuraavat omaa kutsumustaan ilman piiloutumista huonojen tapojen kuten rasismin, kapeakatseisuuden tai kiihkoilun taakse.” 30. – Toisaalta, jos sanani inspiroivat joitain ihmisiä lukemaan ja tutkimaan, se merkitsee minulle tietysti paljon. Sitten aloin tutkia itsekseni sellaisia tekstejä kuin Sefer ha-Zohar, Sefer Bahir tai Sefer Yetsirah. Voisi tulkita, että tutkittavaa ja intoa tutkimukseen riittää yhä, mutta matkan varrella mukaan on tarttunut myös paljon tietoa. Samalla se on sielujemme paluu alkuperäiseen lähteeseensä. Seferit, eli kirjat, ovat puolestaan itsessään kabbalistisia kirjoituksia. Mors AL Ran tapauksessa puhuttaneen kuitenkin hieman toisenlaisesta ja kenties omistautuneemmasta kabbalismista. Tämä vanha ja vaikea salaisen tiedon muoto on saanut julkisuutta esimerkiksi Madonnan kautta. Kuolemalla näyttää itse asiassa olevan Necros Christos -sanoituksissa aivan erityinen ja erityisen suuri rooli
Sammuuko koko yhtye levyn myötä vai onko jatkoa luvassa jossain olomuodossa. – Kaikki NC-veljet ja -siskot merkitsevät minulle todella paljon. – En minkäänlaisia. Emme missään nimessä olisi tässä pisteessä ilman sitä mahtavaa tukea, mitä olemme vuosien aikana saaneet. Olet ilmeisen syvällä omissa uskonnollisissa kokemuksissasi ja tulkinnoissasi. Onko ollut haastavaa pysyä kolmen kiekon suunnitelmassa. Useat ihmiset ovat maininneet Necros Christosin yhtenä nykypäivän parhaista tai merkittävimmistä death metal -yhtyeistä. En ole vielä lyönyt mitään lukkoon jatkon suhteen. Exodus Kuten todettua, Necros Christosilla on ollut selkeä suunnitelma julkaista vain kolme pitkäsoittoa. – Ei ole ollut millään muotoa vaikeaa seurata näkymätöntä suurta suunnitelmaa, enkä ole kyseenalaistanut sitä missään vaiheessa, Mors Al Ra vakuuttaa. Eli ortodoksiristit eivät tosiaankaan ole siellä rienauksen vuoksi. Muistelisin esimerkiksi Incantationin John McEnteen ja Hooded Menacen Lasse Pyykön nostaneen bändin nimen esiin. Paljon kiitoksia haastattelusta, Mors Al Ra. Olen aina ollut enemmän viehättynyt ensin mainitusta. – Aiomme soittaa livenä niin kauan kuin tunnemme siihen tarvetta. – Kyllä, olet todellakin oikeassa, ystäväni. – Mikäli nuo herrasmiehet ovat todella maininneet yhtyeemme, se on suuri kunnianosoitus. Millaisia neuvoja antaisit henkilölle, joka on vasta aloittelemassa omaa henkistä polkuaan. erilainen verrattuna kristillisen kirkon näkemykseen. Domedon Doxomedon on omistettu kaikille niille, jotka seuraavat omaa kutsumustaan ilman piiloutumista huonojen tapojen kuten rasismin, kapeakatseisuuden tai kiihkoilun taakse. – Alkuaikoina rienaus oli oma henkilökohtainen avaimeni jumalallisuuden löytämiseen. Olenko oikeassa jos sanon, että tulkitset Vanhaa testamenttia kabbalistin silmin ja Uutta testamenttia gnostikon silmin. Risti on yksi kaikkien aikojen vahvimmista symboleista, ja sillä on minulle todellakin paljon syvällisempi merkitys kuin useimmat voivat edes kuvitella. Jatkan olettamuksiani ja tulkintojani, kun nyt vauhtiin päästiin. Aion nauttia siitä, että saamme soittaa faneillemme uusia biisejä. Olisiko vielä jotain, mitä haluaisit sanoa suomalaisille Necros-faneille. Vilpitön tunnustukseni huomiollesi, Mors heittäytyy kohteliaaksi. – Vilpittömät kiitokseni kaikille hulluille suomalaisille! Olemme aina tunteneet itsemme tervetulleiksi Suomessa, se on kuin kotiin tulisi. Domedon Doxomedon on siis viimeinen Necros Christos -pitkäsoitto. Tämän sanottuani voin todeta, että olen aina pitänyt ristiä kaulassani ja olen erittäin omistautunut tälle symbolille hengellisessä mutta en kristillisessä mielessä. Jokaisen on löydettävä kaikki itse. – Jälleen kyllä, se on juuri näin. Yksi silmiinpistävä seikka Domedon Doxomedonin ja yhtyeen visuaalisen ilmeen yhteydessä on ortodoksisten ristien käyttö. Tällä hetkellä ajattelen vain uutta levyä ja tulevia keikkoja. – Kun olimme tekemässä ensimmäistä levyämme, sinetöimme valan, että teemme vain kolme levyä, joista jokaisella on yhdeksän metallikappaletta ja välisoitot päälle. Mitä tällainen merkitsee sinulle. Olenko jäljillä jos väitän, että yrität ennemmin etsiä ja ymmärtää kuin tuomita ja pilkata. Herra McEntee on legenda jo itsessään, ja ihailen herra Pyykön yhtyettä suuresti. Vuosia on kuitenkin vierinyt melkoinen määrä ja matkan varrella on varmasti tapahtunut kaikenlaista. 31. Necros Christosilla vaikuttaisi olevan myös erittäin vahva fanipohja. Onko kyse silkasta jumalanpilkasta vai kätkeytyykö tähänkin jotain syvällisempää, kenties salattua sanomaa. – Ei albumi ole loppu laisinkaan, Mors lataa
Saku: – Tämä oli kieltämättä uudenlainen tilanne. Heidän taitonsa ja näkemyksensä palvelevat bändiä. Määritelmä = määrittämätön Hyppy kahden hengen rytmiryhmän ja kahden suuren kontrastin omaavan laulajan kokoonpanoksi johti siihen, että sävellyksistä vastaavien synisti Lasse Raelahden ja kitaristi Jonne Niemen rajoina olivat vain taivas ja helvetti. Tähän asti en ole löytänyt tästä muuta kuin mahdollisuuksia. Enpä silloin tiennyt, että saisimme miettiä vokaaliosuudet pitkälti uusiksi, kun pojat päättivät liittää minut bändiin. Sara: – Tarinan väritys studiossa onnistuu myös erittäin hyvin. 32. Sara ja Miikki tuntuivat heti osalta porukkaa. Sara: – Meillä on Sakun kanssa vahvoja visioita laulujen sovituksista ja pääsemme usein todella vahvaan flow-tilaan, minkä avulla pystymme elämään eri kappaleiden tarinaa ja tunnetiloja. Viime vuonna joukkoon liittynyt laulaja Sara Strömmer kertoo olleensa vaikuttunut bändin historiasta. Voi kikkailla erilaisten stemmojen, harmonioiden ja ääniefektien kanssa. Siinä vaiheessa Johannes ja Lasse olivat jo säveltäneet hyvän kasan biisejä, ja loput tulivat sitten mukavan paineen alla, kun levylle lyötiin deadline. Saran liittyessä remmiin sain kuitenkin joltain demoniselta taholta buustia, ja pian teinkin viikossa useita biisejä! Lasse: – Nämä biisit lähtivät usein liikkeelle yhdestä pienestä ideasta tai jonkin soundin inspiroimana ja alkoivat sitten rönsyillä omille teilleen. Se olisi ollut minusta silkkaa tyhmyyttä ja meidän kahden taitojen hyödyntämättä jättämistä. – Ensikosketus uuteen Fear of Domination -materiaaliin tapahtui pari vuotta sitten, kun Saku pyysi minut Klaukkalan D-studiolle äänittämään ja tuottamaan hänen osuuksiaan uutta levyä varten, Sara kertoo. Saku: – Halusimme kumpikin revitellä äänillämme, ja päätimme alusta asti, ettei levylle tule tätä perinteistä asetelmaa. – Nostan hattua bändille, joka on tehnyt yli kymmenen vuoden jäätävän uurastuksen kaiken sen eteen, mikä mahdollistaa nämä keikat ja näiden levyjen tekemisen tänäkin päivänä. Tämänkaltaisessa metodissa kaikki on yleensä tietynlaista tajunnanvirtaa, jonka seurauksena syntyy jokin osa tai kokonaisuus. – Alun autotallivuosista on kuljettu pitkä matka tähän pisteeseen, jossa Fear of Domination on tehokkaasti koordinoitu ja ammattimaisesti toimiva kokoonpano. Muutokset eivät pistäneet Fear of Dominationin pakkaa täysin uusiksi, mutta ne saivat jo suunnitteilla olleet kappaleet muuttamaan muotoaan. Nyt tämä kummajaisjoukkio on julkaisemassa viidettä albumiaan, toukokuun alussa ilmestyvää Metanoiaa. Jonne: – Edellisen levyn jäljiltä oli jäänyt muutama riffi ja raakile, joita mietin alun perin tälle levylle. KAUHUKAKAROIDEN FRIIKKISIRKUS Näissä koneellisen metallin bileissä kaikki on mahdollista eikä yhtäkään keinoa kaihdeta – tervetuloa Fear of Dominationin maailmaan. Sara on näkemyksiltään voimakas, enkä minä ole varmasti sen helpompi. Fear of Domination elää, mutatoituu ja kehittyy. Ilman sitä homma ei toimisi. Ennen kaikkea meillä on hemmetin hauskaa keskenämme, Saku sanoo. Tärkein tekijä kokonaisuudessa on ollut suuri intohimo tätä kaikkea kohtaan. Onneksi meillä oli aikaa kokeilla demoilla erilaisia juttuja ja testata, mikä toimii ja mikä ei. Enemmän = enemmän Suurin muutos Fear of Dominationin tähänastisessa historiassa koettiin edellisen Atlas-albumin (2016) jälkeen: Sara Strömmer saapui vahvistamaan bändiä monipuolisella äänellään, ja Mikael Kunttu alkoi tukevoittaa perkussioillaan rumpali Vesa Ahlrothin takomaa rytmirintamaa. Jokaisella meillä on valtavan suuri kunnianhimo viedä bändiä eteenpäin. – Mitä tahansa haasteita bändin nykyinen koko aiheuttaakin, olen enemmän kuin mieluusti ratkomassa niitä, kunhan saan pitää näin hyvän porukan kasassa. TEKSTI AKI NUOPPONEN F ear of Domination on tehnyt genrerajoja rikki repivällä musiikillaan ja näyttävällä liveshow’llaan määrätietoista nousua kohti suomalaisen metallin kärkeä. – Meillä ei ole sääntöjä. Erityisesti Sakun tarmokkuus löytää ratkaisuja bändiin liittyviin haasteisiin on hämmästyttänyt toden teolla. Koko bändi näkee paljon vaivaa sen eteen päivittäin. Sen myötä tehtiin laulusovitukset uusiksi Sakun kanssa studiolla demoja äänitellen. En yhtään uhkia. Niitä ujutetaan sinne tänne häikäilemättä. Saku ja Sara kuvailevat kahden laulajan välistä yhteistyötä ”syvästi musiikkiin eläytyväksi matkaksi”, jonka aikana tilanne saattaa elää paljonkin. Myös yhteistyökumppanit, keikkamyyjät, fanit ja levy-yhtiö ovat auttaneet pitämään karavaanin tien päällä. Me olemme tiivis perhe. Lopputulos on kaukana metallin totutusta kaunotar ja hirviö -asetelmasta. – Siellä oli käsittelyssä muun muassa kappale Face of Pain. Bändissä alusta alkaen laulanut Saku Solin korostaa, ettei matka ole ollut helppo joukolle, joka on aina pitänyt langat tiukasti omissa käsissään
33
En puhuisi varsinaisesti mistään tietystä reseptistä. 34. Yhdet juhlivat jonkin saavuttamista, toiset jostain vapautumista ja kolmannet unohtaakseen kaiken.” – Biisejä on palloteltu ja pohdittu demoista lähtien yhdessä. Yksi unelma olisi suunnitella ja toteuttaa kunnon Fear of Domination -sirkus ilman että tarvitsisi miettiä, onko siihen varaa. Syytä onkin, Fear of Dominationin teemat kun eivät ole niitä kaikkein suoraviivaisimpia. – Sehän tässä onkin jännittävää, etten osaa enää kuvailla musiikkiamme muille, koska mikään tapa selittää ei vain tunnu oikealta, Lasse toteaa. Sitä on vuosien myötä yksinkertaisesti oppinut kuuntelemaan itseään paremmin. Sen ajan kuuntelutottumukset olivat varsin suppeaa massavirtaa Children of Bodomin ja Nightwishin tavoin, mikä ohjasi sen ajan soundipolitiikkaa, Jonne sanoo. Ne tuovat samankaltaista rytmikkyyttä kuin synaja konesäksätykset, mutta fiiliksellinen lopputulos on orgaanisempi. Kyllähän siinä on aina haasteensa, kun tyylilajiin kuuluu samanaikaisesti vahva biitti, koneet, isot kitarat, voimakkaat synasoundit, alapääjytke ja aggressiiviset, paikoittain todella isot vokaalit. Sisäistin nopeasti, että monet biisit toimivat paremmin, kun ei oikeastaan edes tiedä sitä alkuperää vaan muodostaa sisällöstä oman vision, Jonne sanoo. Yhdet juhlivat jonkin saavuttamista, toiset jostain vapautumista ja kolmannet unohtaakseen kaiken. – Uuden albumin myötä haluamme korostaa bändimme yhtenäisyyttä, Sara sanoo. Tämä on myös laajentanut musiikkimakua ja monipuolistanut sitä kautta sävellystyötä. – Vuosien varrella visuaalinen puolemme on kasvanut yhä isommaksi osaksi show’ta ja siitä halutaan pitää kiinni. Karttunut kokemus, rikotut rajat ja yhä laajempi kokoonpano takaavat sen, että Fear of Dominationin musiikin ainoa sääntö on aidosti se, ettei sääntöjä ole. Meillä on kyllä takataskussa paljon ideoita, millä tavalla saada ihmiset hämilleen! Jonne: – Jossain vaiheessa työstöprosessia mietin kyllä, kumman laulajan äänialaan biisi istuu paremmin, tai onko se helpompi jommallekummalle. Jokainen show on erilainen, eikä koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Fear of Dominationissa on hämmentävää tarttumapintaa moneen suuntaan. – Siksi jokainen saa koostaa oman tulkintansa teksteistä ja teemoista. – Rakastamme hullutella ideoilla, mutta joskus pitää muistaa painaa vähän jarruakin, Saku toteaa. Viimeisen silauksen kokonaisuudelle antaa Fear of Dominationin ilme, joka on taannut jo pitkään, että bändi erottuu lavalla. Haluamme pitää kiinni spontaaneista elämyksistä ja tarjota niitä myös yleisölle. Fear of Domination on valmis lähtemään tien päälle tarjoamaan kaikelle kansalle tajunnanräjäyttävää live-energiaa. – Vuosien varrella bändin sisäinen ja sen muusikoiden oma identiteetti on muodostunut selkeämmäksi. Näin monipuolisen keitoksen kohdalla tuotanto ja erityisesti tasapainoisten soundien luominen on helpommin sanottu kuin tehty. – Se on vahva lähde ja osa sitä energiaa, joka sitoo koko bändiä yhteen ja ajaa eteenpäin musiikinteossa. Toki maskit ja poikkeavat keikkavaatteet tuovat jokaiselle myös tietynlaisen mahdollisuuden omaksua oma rooli lavalla, poiketa siitä mitä olemme arjessa, Saku sanoo. – Esimerkiksi ensimmäistä levyä Call of Schizophreniaa [2009] tehdessä bändi oli parhaassa teini-iässä, allekirjoittanut mukaan lukien. – Totta kai haluamme kiertämään ulkomaille, ja entistä isompana, Saku heittää. – Päätimme luottaa ulkopuolisten korvien ja tekijöiden visioon ja käytimme Fascination Street -studion miksauspalveluja ja Tuomas Kokon tuottajan näkemyksiä, Lasse kertoo. – Se fiilis vetää vahvasti puoleensa, ettei oikein koskaan voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, Sara komppaa. – Sen olen huomannut, että lyriikoissa romantisoidaan kipeitä ja synkkiä asioita. – Se myös vaikeutuu koko ajan, koska musiikin tyyli kehittyy jatkuvasti, eikä vaikutteellisuutta kuule enää samalla tavalla. Isosti. Teema = arvoitus Albumin kansi, otsikko ja kappaleiden nimet saavat mielikuvituksen laukkaamaan sen sanoitusten suhteen. – Visuaalinen puoli sai alun perin alkunsa siitä, että halusimme tarjota musiikkia täydentäväksi elementiksi mieleenpainuvaa silmänruokaa. ”Bileet voivat syntyä mistä vaan. – Jos tehdään diskoa, niin sitten sitä jytinää ja jumputusta pitää olla enemmän, jolloin kitarat saavat usein tehdä vähän tilaa. Se on kuin synkkä muusa, jolta on vain pakko ammentaa ideoita, Sara toteaa. Lasse: – Oikeastaan ainoa jollain tavalla tietoinen uusi kokeilu, joka tuli uudistuneen kokoonpanon kautta, oli erilaiset perkussiosoundeilla tehdyt jutut. Bileet voivat siis syntyä mistä vaan. Miksausvaiheessa hiottiin soundeja kohdilleen ja kokeiltiin erilaisia toteutustapoja. Sitten on se bilepuoli, kun on pakko saada ne primitiiviset vaistot hereille ja laittaa tuulemaan olan takaa. Lasse jatkaa, että bändi etenee biisin ja joskus jopa sen tietyn osan ehdoilla. Sekä Fear of Dominationin sävellysettä laulurintama myöntää, että toisinaan liikutaan veitsenterällä. Tässä kohtaa valtaosan touhuistaan itse tuottava Fear of Domination kääntyi ulkopuolisen avun puoleen. Tähtäin on korkealla, mutta näin kovilla panoksilla sen on syytäkin olla. Jos taas biisissä korostuu enempi sellainen riffimetallimentaliteetti, sitten tehdään siitä lähtökohdasta. Lopulta tätä ei tarvinnut miettiä liikaa, kun tajusi, miten vahva kokoonpano meillä onkaan. – Tahdomme tehdä tätä show’ta. – Muistan tivanneeni Sakulta bändiin liittymiseni jälkeen selityksiä monenkin biisin ja tekstin tausta-ajatuksista, mutta harvemmin niitä herui. – Meitä on kahdeksan ihanaa kauhukakaraa, jotka elävät musiikista ja esiintymisestä. Tämän vuoksi meillä on nykyään tapana tehdä hyvälaatuisia demoja kaikkine elementteineen, jotta räikeimmät ja selkeimmät hirvitykset saadaan blokattua pois välittömästi, Lasse kertoo. Vaikutteita ja ideoita on toki otettu alan muilta tekijöiltä, mutta haluamme tehdä asiat omalla tavallamme. – Sen tässä vuosien aikana on oppinut, millä tavoin varsinkin synamaailmaa kannattaa lähteä sovittamaan. Monipuolisuus = hallinnassa Rajattomista lähtökohdista voisi syntyä helposti sekasotkua, kun musiikin luonne liikkuu kaikkialla koneellisen kieroilun ja suoran metallin välillä. – Sekamelska on täysin mahdollista ja sitä myös syntyy usein. Säveltäjien mukaan matka varhaisimmista vuosista ja ensimmäisistä levytyksistä tähän päivään on ollut pitkä, mutta nyt on palkitsevaa huomata, miten paljon Fear of Domination on kulkenut eteenpäin. Metallissa rummut, basso ja kitarat ovat komppisektioiden osalta tietynkaltaisia, jolloin samoille taajuuksille on turha lähteä änkeämään, ellei tyylillisesti halua ”paksuntaa” tai korostaa esimerkiksi kitarariffiä. – Nyt pääsen toteuttamaan itseäni laulajana kaikilla mahdollisilla tavoilla, ja se on äärimmäisen vapauttavaa
HELLOWEEN (GER) ACCEPT (GER) MUSTASCH (SWE) MOKOMA BEAST IN BLACK AMORPHIS LOST SOCIETY S-TOOL NIGHT NURSE GHOST (SWE) SONATA ARCTICA ONE DESIRE BROTHER FIRETRIBE MICHAEL MONROE STAM1NA THOR (CAN) DIABLO BLVD (BEL) LIPUT: 1 PV 75 € | 2 PV 119 € | VIP 1 PV 125 € | VIP 2 PV 179 € | LIPPU.FI | TIKETTI.FI 8.–9.6.2018 TAMPERE, ETELÄPUISTO LA 09.06. S O U T H P A R K T A M P E R E . PE 08.06. F I southpark_soundi_3_18.indd 1 28/03/2018 10.15
TEKSTI AKI NUOPPONEN 36. Tulemme todella musikaalisesta perheestä, jossa kaikki ovat soittaneet jossain vaiheessa elämäänsä instrumenttia, säveltäneet, laulaneet tai olleet jollain tavalla tekemisissä musiikin kanssa. – Se on ollut valtava etu God Is an Astronautille, varsinkin kun olemme yhteisessä intohimossammekin aika erilaisia ihmisiä. Niels taas on sosiaalisempi ja pitää bisnesjutuista, ja hän hoitaa jopa somen, jota en voi itse sietää. Onhan musiikki kirjaimellisesti verissämme. Itse olen bänditoiminnassa aika vetäytyvä ja keskityn säveltämiseen, treenien järjestämiseen ja kiertueisiin. He eivät ole ainoastaan veljeksiä, vaan vieläpä identtisiä sellaisia. Torsten käyttää vertauksena jin ja jang -symbolia kertoessaan kaksosparin täydentävän toisiaan mutta olevan persoonina kuin saman kolikon kaksi eri puolta. Kitaristi-synisti Torstenin mukaan tämä on luonut heidän välilleen ainutlaatuisen luovuuden kemian, jota ei voi saavuttaa muiden kanssa. – Jaamme täsmälleen samalla tavalla loputtoman intohimon musiikkia kohtaan, eikä se ole mikään ihme. TODELLISTEN TUNTEIDEN MYRSKYNSILMÄSSÄ G od Is an Astronautin selkärangan ovat muodostaneet bändin alkuajoista lähtien veljekset Torsten ja Niels Kinsella. Irlantilainen God Is an Astronaut on matkannut instrumentaalisella post-rockillaan halki loputtomien ulottuvuuksien. Uusi Epitaph-albumi palautti kuitenkin bändin julmasti maanpinnalle, todellisen elämän väistämättömyyksien äärelle
37. – Otettuaan etäisyyttä säveltämiseen Nielsistä tuli nopeasti eräänlainen God Is an Astronautin sisäinen tuottaja. – Kun perustimme bändin 2000-luvun alussa, elimme kahdestaan kuin eristyksissä. – Hän toistelee minun olevan liian naiivi, ja minä taas sanon hänen olevan liian kyyninen. Emme antaneet kenenkään tai minkään ulkopuolisen vaikuttaa luomuksiimme. Jos olisin tehnyt levyn yksin, siitä olisi tullut varmasti tupla-albumi. no, en sanoisi, että hän on varsinaisesti negatiivinen, mutta hän osaa olla toisinaan aika pessimistinen ja kyyninen, mikä saa hänet olemaan hieman varuillaan ihan kaiken kanssa. Jostain näiden ääripäiden väliltä löytyy se mielentila, jonka tunnet God Is an Astronautina. Minun sanomanani tuo ei olisi niin iso juttu, mutta jos hän on tätä mieltä, olemme varmasti tehneet jotain ainutlaatuista. Niels taas... Perustettuaan perheen Niels on saanut kaksi uskomattoman kaunista lasta, nähnyt siinä samalla ihan erilaisia maailmoja ja ottanut toisinaan isompaakin etäisyyttä musiikkiin. – En tiedä, onko hieman surullista, kun sanon, että oma suurin intohimoni on edelleen musiikki. Toisinaan minusta tuntuu, että elän ihan samanlaista elämää kuin 16 vuotta sitten. Soitimme paljon yhdessä, ja usein yhden aloittama idea sai toisen keksimään sille heti jatkoa. Musiikkimme oli meidän oma pieni bunkkerimme emmekä tehneet mitään muuta. Saatan itse säveltää uskomattomia määriä musiikkia, mutta jos jokin kappale ei saa Nielsin siunausta, se ei ensinnäkään ole useimmiten hyvä ja toisekseen se ei ole God Is an Astronautia. – Tuolloin minä ja Niels sävelsimme kaikki kappaleet aika lailla 50–50-periaatteella. Sen vuoksi olenkin erityisen iloinen siitä, että Niels sävelsi paljon juttuja uudelle Epitaph-albumillemme. Kaksoisveljesten välisen kemian merkitys kiteytyy Torstenin mukaan vuonna 2013 julkaistulla Origins-albumilla. Se on kyllä ihan hyvä ja erilainen albumi, mutta se ei ole God Is an Astronautia. Ikä on tuonut rauhallisuutta ja vähän malttiakin, mutta muuten taidan yhä edelleen elää, hengittää ja syödä musiikkia. Hän löysi kappaleista absoluuttiset huiput, mistä syntyi seitsemän kappaleen Epitaph-kokonaisuus. Kun sitten kerron asiasta Nielsille innosta pinkeänä, hän kohauttaa olkapäitään, hymähtää ja toteaa ilmettä väräyttämättä, että ”kai se on ihan ok”, Torsten naurahtaa. Toistensa täydentäjät God Is an Astronautin perustusten valamista muistellessaan Torsten toteaa bändin olevan tätä nykyä paljon avoimempi ympäristö kuin alkuaikoina. Hetken aikaa tuntui siltä kuin musiikki olisi koko elämämme. – Aina yhtä varautunut Niels on sanonut, että uusi albumimme on parasta, mitä olemme ikinä tehneet. – Niels on perheenisä, ja hänen roolinsa varsinaisessa säveltämisessä väheni aika moneksi vuodeksi todella radikaalisti. Kuudentoista vuoden ja kahdeksan albumin aikana Torstenin ja Nielsin tapa säveltää on käynyt läpi erilaisia vaiheita, kuten elämä muutenkin. Tuo levy opetti minulle lopullisesti sen, että tämä bändi tarvitsee sekä minua että Nielsiä. – Vaikka olen hieman introvertti, olen silti todella elämänmyönteinen ja optimistinen ihminen. Tässä vaiheessa Niels astui kuvaan. Hänen panoksensa on nykyään täysin korvaamaton. Itse saatan innostua valtavan paljon pienimmästäkin onnenpotkusta. – Origins-albumilla työskentelin Pat O’Donnellin kanssa ja... – Kirjoitin levylle noin 30 biisiaihiota ja olin todella itsevarma niiden kaikkien suhteen. Olimme musiikin suhteen sataprosenttisesti samalla aaltopituudella, ja vaikka elämämme ovat vieneet meitä eri suuntiin, tuo ei ole muuttunut lainkaan
Niels ymmärsi tilannetta vielä paremmin, koska hänellä on lapsia, mutta olimme molemmat murtua palasiksi sen menetyksen tuskan kanssa. Epitaph on matka lähimmäisen menettämisen aiheuttaman tuskan ytimeen. – Jos tulette kuuntelemaan meitä tulevalla kiertueellamme, keikat eivät ole äänimassaltaan ihan yhtä raskaita ja musertavia kuin yleensä. Torsten kokee näiden kertomusten osoittavan, ettei tunne ole ihan vielä kuollut. – Tulevia kiertueita suunnitellessani huomasin, etteivät monet kosmisimmista kappaleistamme sovi esitettäväksi Epitaph-albumin kappaleiden kanssa. Muistan yhä sekunnilleen sen hetken Madridissa muutama vuosi sitten, kun minulle tultiin kertomaan silmästä silmään, että musiikkimme oli pelastanut kirjaimellisesti kertojan hengen. Se on sekä hyvä että huono asia. Joskus taas tulkinta on täysin erilainen omaan inspiraationlähteeseeni nähden, mutta se saa minut näkemään musiikkini uudella tavalla. Ihmiset tuntuvat vieraantuvan ihmisyydestä. – Toisinaan, kun vaivaudun internetiin, alan epäillä, etteivät todelliset tunteet ole enää sallittuja. Samalla Echoesin kaltaiset kappaleet saavat väistyä. Halusin pukea lapsuuden viattomuuden musiikiksi. Se on myös minun ja Nielsin tapa selvitä tästä kokemuksesta. Koinpa sitten suurimpia riemuja tai synkimpiä suruja, se kaikki kuuluu suoraan God Is an Astronautissa, ja olen ihan varma, että Niels toimii samalla kaavalla. – Jos on olemassa jokin tapa säveltää, niin tämä on minun tapani. Vaikka ne ovat kummunneet todellisista tunteista, niitä on käsitelty kaukaa avaruudesta. – Se sai meidät molemmat romahtamaan täysin. Sellaisenaan. Samalla hoksasin kuitenkin, että tietyt vanhat kappaleet pitävät sisällään hyvin samanlaisia tunnetiloja. Se antaa kaikelle todella syvän merkityksen. – Aiemmat albumimme ovat kuljettaneet kuulijan kauas pois tuntemastamme maailmasta. Se oli ainoa tapa, jolla kykenin käsittelemään sitä kaikkea. Musiikki osoittaa edelleen, että tunteille on ainakin vähän tilaa. God Is an Astronaut on onnistunut vangitsemaan instrumentaalisille albumeilleen poikkeuksellisen raakoja tunnetiloja hämmentävän suodattamattomasti, mutta Epitaph vei Torstenin sävellystavan äärimmilleen. – Tästä musiikista on syntynyt eräänlainen loputtoman vuorovaikutuksen sykli siitä lähtien, kun aloimme tehdä kunnolla kiertueita ja tavata enemmän ihmisiä keikkojen yhteydessä, Torsten kertoo. Torsten jatkaa kertomalla, että Epitaph on täysiverinen kunnianosoitus veljesten serkunpojalle, eikä koko albumia olisi olemassa ilman tätä traagista menetystä. Tunnetilat vääristyisivät sellaisiksi, etten kykenisi eläytymään siihen. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän alkaa avata albumin taustoja ja samalla syitä siihen, mikä sai Nielsin palaamaan säveltämisen pariin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Epitaph on matka lähimmäisen menettämisen aiheuttaman tuskan ytimeen. – Albumilla on seitsemän kappaletta, koska serkunpoikamme oli seitsemänvuotias. Peittelemättä. Kun musiikkimme oli pääosin valmista, äänitimme albumin hänen kanssaan, ja hänen panoksensa toi pieniin nyansseihin ja soundiratkaisuihin juuri sellaista haurautta, jota tämä kunnianosoitus vaati loppuun asti hioutuakseen. Peittelemättä. Se ei kaunistele mitään vaan tarttuu aiheeseen suoraan. Sitten aloin tehdä samaa kuin teen aina suurimmissa tunteenpuuskissani. – Hetken aikaa minusta tuntui siltä, että koko elämä päättyy tähän. Se ei kaunistele mitään vaan tarttuu aiheeseen suoraan.” 38. Ne tulevat olemaan melodisempia ja hauraampia kokemuksia, joissa minimalistisimmatkin elävyydet kappaleissa aiheuttavat toivottavasti niitä suurimpia tunteita. Albumin kannet ovat täynnä haurasta viattomuutta, koska hänen elämänsä päättyi viattomuuteen. ”Epitaphin avaintunteita ovat tuska ja menetys. Välillä kappaleet kuitenkin syntyvät uudelleen. Kirjaimellisesti kaikki tällä albumilla on kunnianosoitusta hänen elämäänsä kohtaan. Musiikkini syntyy tunteista, se herättää tunteita ihmisissä, ja heidän kokemuksensa herättävät taas minussa valtavia tunteenpuuskia, mikä saa pohtimaan elämää ja kirjoittamaan yhä enemmän musiikkia. Siksi työskentelimme Xenon Fieldin kanssa. – Serkkumme pojan hautajaisten jälkeen minun oli pakko tarttua pianoon ja kitaraan ja säveltää. Joskus on hämmentävää huomata, miten lähelle alkuperäisiä tuntemuksia ne osuvat. Emme ole kokeneet elämiemme aikana juurikaan isoja menetyksiä, ja nyt kun jouduimme katsomaan kuolemaa silmiin, se oli kammottava kokemus. Aloitin yhdestä melodiasta ja kirjoitin Oisín-kappaletta yhdeksän tunnin ajan, kunnes se oli päätynyt ihan eri paikkaan kuin mistä se lähti, mutta oloni oli kevyempi. Se saa minut kuulemaan musiikin uusin korvin etäännyttyäni sävellyksistäni sopivan paljon. Vaikken tiennyt asiaa tuolloin, Niels kävi läpi samaa prosessia omalla tahollaan. Epitaphin avaintunteita ovat sen sijaan tuska ja menetys. Samalla albumi eroaa syvimmältä tunnelmaltaan siitä, mitä God Is an Astronautilta on totuttu kuulemaan. Elämän musertamat Kertoessani, että koen Epitaphin huokuvan bändin tekemisten joukossa poikkeuksellista surumielisyyttä ja menetyksen tunnetta, Torsten vetää syvään henkeä. – En saa kovin usein yhteydenottoja bändin sivujen tai vaikkapa somen kautta, mutta kiertueilla ihmiset tuovat minulle paljon kirjoittamiaan kirjeitä ja muistiinpanoja, joissa he avaavat tulkintojaan kappaleistamme. Ne ovat olleet matkoja muihin ulottuvuuksiin. Sellaisenaan. Tunteiden inspiroimat Jo sanoituksilla ja lauluilla kyllästetty musiikki jättää usein paljon tilaa tulkinnalle, mutta God Is an Astronautin instrumentaalimusiikki on auennut ihmisille hyvin värikkäillä tavoilla. – Riipaisevimpia hetkiä en unohda ikinä. Ihan kuin millään ei olisi mitään merkitystä. – Kuulijoiden kirjoitukset kappaleista saavat minut usein kokemaan ne uudelleen, mikä on erityisen hienoa. – Tällaiset tarinat ja tilanteet toimivat jo itsessään inspiraationlähteinä. Sen takia olemme päättäneet soittaa tulevilla keikoillamme Frozenin ensimmäistä kertaa ikinä, ja lisäämme mukaan myös Fragilen ja The End of the Beginningin. Aloin säveltää. Se päivä ja sitä seuranneet ajat ovat olleet hirvittävimpiä kuukausia, joita olemme Nielsin kanssa kokeneet. Vaaditaan suuria tunteita, jotta kykenen säveltämään. – Erityinen side musiikkiin vaati tavoistamme poiketen ulkopuolista korvaa. Torsten myöntää suurien tunteiden synnyttämien kappaleiden tuntuvan toisinaan vuosia myöhemmin soitettuina yhtä etäisiltä kuin vanhat, hieman kiusalliset valokuvat. – Olin jo kirjoittanut jonkin verran uutta musiikkia, kun hyvin läheisen serkkumme seitsenvuotias poika menehtyi. Kukaan ei saisi enää olla onnellinen mistään tai itkeä minkään takia tulematta tuomituksi liian heikoksi
13.-15.7.2018 JOENSUU Liput: 1 pv 79 € \ 2 pv 109 € \ 3 pv 139 € Ennakko: Lippu.fi \ Tiketti \ ilosaarirock.fi/liput Gogol Bordello US \ Night Lovell CA \ Zeal & Ardor US Lewis Capaldi UK \ Milky Chance DE \ Satyricon NO \ Hurula SE Amorphis \ Apulanta \ SANNI \ Reino Nordin \ Evelina Disco Ensemble \ Paperi T \ Lasten Hautausmaa Ismo Alanko \ Flat Earth \ Mokoma \ Atomirotta \ Stam1na Saimaa \ Gasellit \ CMX & Joensuun kaupunginorkesteri Juha Tapio \ Pyhimys \ Von Hertzen Brothers \ Beast In Black Kube & Eevil Stöö \ Ruudolf \ Olavi Uusivirta \ Vilma Alina Jenni Vartiainen \ Litku Klemetti \ Vesta \ K-X-P \ Ruusut PastoriPike \ Värttinä & Paleface \ Töölön Ketterä Ida Paul & Kalle Lindroth + more US ZARA LARSSON SE \ CHEEK NIGHTWISH \ BEHEMOTH PL ACTION BRONSON US \ ZEDD DE
K ahdella edeltävällä levyllään mainiota jälkeä tehnyt Totalselfhatred ei ole ollut kaikkein tuotteliain bändi. VOIMAA KÄRSIMYKSESTÄ TEKSTI JONI JUUTILAINEN 41. Edeltävän Apocalypse in Your Heartin ja Solituden väliin mahtuu seitsemän vuotta, ja koska elämä kulkee filosofi Rudolf Steinerin mukaan seitsemän vuoden jaksoissa, Solitudea voitaneen pitää kaikkinensa jonkinlaisena uuden ajan alkuna. Kuinka raskas synnytys oli kyseessä. Äärimmäisen synkkää mutta samalla koskettavaa metallia esittävä Totalselfhatred kääntää ihmiselon pohjamudissa rypemisen positiiviseksi voimavaraksi. Uuden levyn vanhin biisi on noin kuuden vuoden takaa ja olemme soittaneet sitä liveseteissämmekin jo vuosikausien ajan. – Emme varsinaisesti hoputtaneet prosessia, vaikka biisit olivat olleet valmiina jo pitkään. – Perse edellä maailmaan. – Meillä ei ole ollut tapana tehdä asioita hätiköiden, mikä taas saattaa aiheuttaa toisenlaisia ongelmia, samoista instrumenteista vastaava J jatkaa. Vielä ensimmäisellä albumilla [Totalselfhatred, 2008] sävellystyö oli pääasiassa omalla vastuullani, toisen aikana muutkin pääsivät tuomaan omia vaikutteitaan mukaan ja kolmannen levyn pyrimmekin sitten tekemään koko bändin voimin treenikämpillä, kitaristi-laulaja-kosketinsoittaja A aloittaa. Totuuden nimessä on myönnettävä, että luulin yhtyeen jossain vaiheessa jo hajonneen, kunnes uutiset uudesta Solitude-albumista putkahtelivat esiin kansainvälisessä tietoverkossa. – Näin moniulotteisen musiikin tekoprosessi on osoittautunut varsin vaikeaksi, ja tämän lisäksi viiden henkilön toisistaan eriävien näkemysten yhdistäminen on hyvin haastavaa, etenkin näin vahvojen persoonallisuuksien kyseessä ollen. Aika ajoin on isketty hanskoja tiskiin, puolin ja toisin
Vain ääripäissä käytyään voi suhtautua totuudenmukaisesti välissä vallitsevaan harmauteen. Uudelleenjulkaisun kautta saatiin kaivettua esiin kappaleiden pienet nyanssit myös muiden kuunneltaviksi. – Nyanssit, sävyerot, ajatusten vivahteet ja tunnelataukset ovat niin olennainen osa kirjoittamista pelkästä rytmityksestä ja sanavalinnoista lähtien, ettei seulan läpi todellakaan voi päästää aivan mitä tahansa tuubaa. Rivien väleistä on luettavissa, että C:n ja muun bändin välit eivät tainneet olla eron aikaan aivan parhaat mahdolliset. Visionamme on ollut alusta lähtien tietynlainen melankolinen tunnelmanluonti erilaisin keinoin ja elementein, A vastaa. Hänen lähdöllään ei siis ollut minkäänlaista konkreettista vaikutusta itse levyyn. Omalla äidinkielellä ilmaistussa materiaalissa itsekritiikin määrä ja julkaisukynnys on huomattavasti korkeammalla kuin kolmannella kotimaisella kirjoitetuissa sanoituksissa, joskin ruoskin itseäni paljon myös niiden kanssa, J jatkaa. – Apocalypse ei ole missään tapauksessa huono albumi, mutta ainakin omaan korvaani kiire kuuluu sillä pahasti niin kappalerakenteissa kuin miksauksessakin, J myöntää. Syvälle pohjamutiin Synkkää dark/black metalia esittävä Totalselfhatred yhdistetään usein ”depressive suicidal black metal” -bändien ankeaan joukkoon, mihin saattaa olla suurena syynä yhtyeen huomiota herättävä nimi. – Siinä vaiheessa, kun C ilmoitti lähdöstään, uusi albumi oli ollut äänitettynä jo useamman vuoden ajan. Mistä näin erikoinen järjestely on lähtöisin. – Paljon Totalselfhatredille ominaisia tärkeitä elementtejä hukkui keskelle äänimuhjua, ja uudelleen miksaamalla niitä saatiin kaivettua takaisin esiin, puhumattakaan siitä, että uusintapainos kuulostaa kaikin puolin olennaisesti paremmalta. Albumi edustaa varsin hyvin sitä sekasortoa, joka bändissä oli valloillaan tuohon aikaan. Kirjoitatte sanoituksia useammalla eri kielellä, ja usein kieli vaihtelee jopa yhden kappaleen sisällä. – Olemme sekä musiikillisesti että temaattisesti liikenteessä varsin eri lähtökohdista kuin vaikkapa Abyssic Hate tai Xasthur, eikä meitä toisaalta kiinnosta tippaakaan mikään tyhjänpäiväinen skeneily. – Debyytti täyttää tänä vuonna kymmenen ja on toiminut suunnannäyttäjänä seuraaville julkaisuille, vaikka ne erilaisia ovatkin. Musiikkinne on ladattu jopa poikkeuksellisen vahvalla tunnelmalla. Onko teille ollut alusta alkaen selvää, mitä bändiltä haluatte ja mihin suuntaan olette menossa. Millaisia teemoja käsittelette Solituden sanoituksissa. – Tunnelmaan latautuminen ei vaadi sen kummempaa itsesuggestiota kuin että päästää irti ja hyppää virran vietäväksi. – Kielen valinta riippuu pitkälti siitä, millä kielellä sanoitusten tunnelataus saadaan välittymään parhaiten, A lisää. Nyanssit esiin Alusta eli vuodesta 2005 asti mukana ollut kitaristi-laulaja C (tunnetaan myös entisenä Hornan laulajana sekä Korgonthurusin kitaristi-laulajana Corvusina) jätti Totalselfhatredin viime vuonna. Miltä kantilta käsittelette itsemurhaa ja kuolemaa yleensäkin. – Paskan äänimaailmansa vuoksi. Jos ja kun olosuhteet ovat oikeat, kylmien väreiden aallot vyöryvät musiikin mukana läpi koko kropan. ”Ihmisen tulee välillä möyriä syvällä pohja mudissa löytääk seen uutta merkitystä itselleen ja olemassaololleen.” 42. – Kappaleissa on vahva henkilökohtainen tunnelataus, joka on samalla tiukasti sidoksissa siihen aikaan ja paikkaan, missä ne on alun perin tehty. Miksi juuri tämä levy ansaitsi uusintakäsittelyn. Tämän seurauksena lyriikoista myös tulee olennaisesti henkilökohtaisempia ja moniulotteisempia. – Haluan haastaa itseäni aika ajoin myös sanoitusten kanssa. Kuulemme usein keikkojen jälkeen, että olemme lavalla täysin omissa maailmoissamme, kuin transsissa. Sen tekoprosessi ja asiat, jotka hänet päätökseensä ajoivat, ovat asia erikseen, J tokaisee. – Elämää ja sen mukanaan tuomia lieveilmiöitä, tuhoutumista ja nousua tuhkista, urbaania ahdistusta, masennusta ja eristäytyneisyyttä, J sanoo. Ne aiheuttavat fyysisen, todella intensiivisen ja suorastaan holistisen tunteiden vuoristoradan, joka johtaa katarttiseen kokemukseen tuskan, ahdistuksen, masennuksen ja tukahdutetun raivon purkautuessa ulos. Koska olemme kukin kanavoineet itsestämme vahvoja tunteita näihin biiseihin, ne nousevat usein pintaan myös yleisön edessä, J sanoo. – Näin jälkiviisaana voi varmaan sanoa, että muutama kypsymisvuosi olisi tehnyt tällekin levylle hyvää. Itse olen kotoisin Saksasta, joten sanoituksiin on päätynyt myös kolmas kieli. Koetteko, että C:n lähdöllä tai potkuilla oli jotain vaikutusta uuden albumin syntyprosessiin. – Koen jossain määrin huvittavana, että meidät genretetään lähestulkoon aina dsbm-viitekehyksen alle, vaikka emme ole koskaan väittäneet edustavamme kyseistä genreä, J sanoo. Henkilökohtaisesti toivon, että yleisö aistisi edes osan tästä ulos kanavoidusta tunnelatauksesta ja kokisi musiikin pelkän kuuntelun sijaan. Halusimme soundeihin lisää luonnollisuutta ja analogista tuntumaa, mutta saimmekin demosoundit 90-luvulta! A vaikeroi. Ymmärtävätkö kuulijat, mitä ajatte sanoituksillanne takaa. Apocalypse in Your Heartista julkaistaan uusintapainos samana päivänä (27.4.) Solituden kanssa. Oma tapamme käsitellä teemaa on pikemminkin sen kautta voimaantuminen, ”strength through pain”, eli variaatio klassisesta ”creation through destruction” -asetelmasta. Kuinka helppoa tai vaikeaa oikeaan tunnelmaan latautuminen on keikkatilanteessa. Ihmisen tulee välillä möyriä syvällä pohjamudissa löytääkseen uutta merkitystä itselleen ja olemassaololleen. Tunteet pinnassa Totalselfhatredin ura käynnistyi huikealla debyytillä, joka edustaa monen kuulijan korvissa likimain parasta, mitä melankolisella dark/black metalilla on ollut koskaan tarjota, eikä kahden seuraavankaan albumin kappalemateriaalista voi valittaa. – Jotkin asiat kuulostavat voimakkaammilta ja intensiivisemmiltä englanniksi, toiset taas omalla äidinkielellä
Lastenlippu 3-10 v. huoltajan kanssa tapahtumaan tuleville. www.nightwishlahti.com nw_soundi_3_18.indd 1 05/03/2018 16.41. VIP-Lippu on K-18. LIPUT: Normaali 79 € | VIP-Lippu 139 € | Lastenlippu 25 € Lipun hinta sisältää palvelumaksut
Tuntuu siis vähintäänkin sopivalta, että toukokuun alkupuolella viimein julkaistava riffipitoinen, sinfoninen ja elokuvallinen Eonian-järkäle pureutuu ulottuvuuksien ja ajan mysteereihin. TEKSTI TIMO ISOAHO KUVAT PER HEIMLY 44. Omissa maailmoissaan viime vuodet viihtyneen Dimmu Borgirin edellisestä studioalbumista on vierähtänyt pieni ikuisuus
Soundi-lehden Antti Mattila huomioi neljän tähden arviossaan, että ”ICS Vortexin ja Mustiksen erottaminen yhtyeestä vaikuttaa lopulta kummallisen vähän”. Mies jatkaa: ”Abrahadabra korostaa sinfonisuutta ja orkesteriosuuksia entisestään. D immu Borgir. Lukemattomissa raskaissa liemissä keitetyn rumpalilegendan voi vielä korvata, mutta ICS Vortexin lauluosuuksien katoaminen ja Mustisin sävellystaitojen – hän on kirjoittanut muun muassa klassisen Progenies of the Great Apocalypsen – häviäminen olivat Dimmu Borgirille valtavia iskuja. Nuo kaksi sanaa ovat tänään kaikkien huulilla levy-yhtiö Nuclear Blastin päämajassa eteläisessä Saksassa. Viimeksi mainittu on monen, myös yhtyeen itsensä, mielestä ”se toinen virstanpylväs”. Bändi muun muassa kiinnitettiin kiertävän Ozzfest-tapahtuman päälavalle Black Sabbathin, Judas Priestin ja Slayerin seuraksi. Dimmu Borgirilla ei tietenkään tule ikinä olemaan mitään asiaa (ainakaan amerikkalaiseen) valtavirtaan, mutta Death Cult Armageddonilla yhtye pääsi kolkuttelemaan yllättävän isoja portteja. Vaikka Donzdorfin Oeschstrassella sijaitsevan Nuke HQ:n seiniä koristaa ennen muuta rekkalastillinen Nightwishin kultaja platinalevyjä, myös Dimmu Borgirin logo loistaa hyvin monenlaisissa kunniaplakaateissa. Death Cult Armageddon on myös bändin ”silloin kun fyysisiä levyjä vielä myytiin” -aikakauden menestynein julkaisu, ja sitä on kaupattu pelkästään Yhdysvalloissa 150 000 kopiota. Mystikko Aleister Crowleyn The Book of the Law -teoksen sivuilta nimensä ottanut Abrahadabra (2010) ei kuitenkaan epäonnistunut – ainakaan kaikkien mielestä. Bändin vääjäämätön marssi kohti äärimetallin terävintä kärkeä alkoi loppukeväästä 1997 ilmestyneen Enthrone Darkness Triumphant -pitkäsoiton myötä. Kuten niin usein suosion kiivetessä odottamattomiin korkeuksiin, myös Dimmu Borgir ajautui monenlaisiin ongelmiin. Isolle screenille heijastetun oslolaisyhtyeen logon alla komeilee todella pitkään valmistellun ja vielä pidempään odotetun Eonian-albumin loputtoman yksityiskohtainen kansi. Musiikkitietokanta AllMusic kuvailee tätä Peter Tägtgrenin kanssa valmisteltua albumia varsin juhlavin sanankääntein: ”One of the most important Scandinavian metal discs ever, Dimmu Borgir’s Enthrone Darkness Triumphant is the group’s unquestioned masterpiece.” Läpimurtojulkaisua seurasivat Spiritual Black Dimensions (1999), Puritanical Euphoric Misanthropia (2001) ja Death Cult Armageddon (2003). Norjan virallisella listalla ykköspaikalle noussut ja samalla sikäläistä äärimetallin historiaa tehnyt konseptiteos In Sorte Diaboli ei syöksynyt sävellyksineen rotkoon, mutta toisaalta kovin harva on valmis nostamaan albumin Dimmu Borgirin lyömättömämpien mestariteosten joukkoon. Jo Xibir-intro luo levylle 45. Yhtyeen kunnian päivistä on kuitenkin vierähtänyt jo hyvän aikaa. Kai se on viimeistään nyt uskottava: Dimmu Borgirin kymmenes studioalbumi on vihdoin valmis julkaistavaksi. Vuonna 2005 yhtye nauhoitti uudelleen Stormblåst-levynsä (1996), kunnes tuli Death Cult Armageddonin seuraajan tekemisen aika. Näihin aikoihin yhtyeelle tuottivat ongelmia myös päihteet ja kokoonpanomuutokset – niin rumpali Hellhammer, basisti-laulaja ICS Vortex kuin kosketinsoittaja Mustiskin sai potkut yhtyeestä In Sorte Diabolin jälkeen
Ja joo, Firepower on hyvä levy, paljon odotuksia verevämpi paketti. – Levy on itse asiassa ollut sataprosenttisen valmiina noin vuoden. oopperamaisen, kauhunsekaisen tunnelman. ilmestyi moikkaamaan meitä lähes jokaisen esiintymisen alla. Niin, siis Shagrath. Downing tulee katsomaan meidän esiintymistä, Kopperud puistelee päätään. Kuka nyt vääntäisi hiki hatussa ja sydänjuuria myöten pitkäsoiton ja tuumisi sen jälkeen journalisteille, että ”joo, tämä saattaa hyvinkin olla meidän neljänneksi kovin albumi”. Aivan näin ei tapahtunut, sillä Forces of the Northern Night -otsikon saanut livepaketti ilmestyi viimein vasta huhtikuussa 2017. – Olen tavannut tien päällä ja maailman turuilla myös kusipäitä – pahoittelut, olen oppinut, ettei nimiä kannata mainita –, mutta onneksi suurin osa omista idoleistani on paljastunut mahtaviksi tyypeiksi. Voi hyvinkin olla, etteivät tulevat sukupolvet muistele Eoniania Dimmu Borgirin kaikkien aikojen parhaana/kovimpana/ rankimpana/oivaltavimpana albumina, mutta levyn monia ansioita ei voi silti kiistää. Mutta mahdollisuus on aina annettava, ja katsohan vain. Kopperud ja Thoresen eivät asetu poikkiteloin hyväksi havaitun toimintamallin kanssa. – Kun jengi on odottanut uutta kiekkoa seitsemän vuotta, sitä ei hirveän paljon lohduta, jos vakuutamme tulevan levyn olevan helvetin hyvä. Kaikki maittavaan Dimmu-keitokseen tarvittavat raaka-aineet ja mausteet – komeasti rullaavat, tarttuvat keskitemporiffit, antaumuksella paahdetut blastjyystöt, eeppiset kuoroja orkesteritunnelmat ja massiivisen elokuvalliset sovitukset – ovat näyttävästi esillä. Hän on mahtava kitaristi ja ehkäpä vieläkin mahtavampi persoona... Ja kun vaikkapa K.K. Emme tietenkään halunneet julkaista isoa livepakettia ja uutta studioalbumia samaan aikaan, joten meidän täytyi laittaa levy hyllylle joksikin ajaksi. Kun se viimein ilmestyi, Eonian oli jo masterointia myöten valmis. Jossain vaiheessa teki oikeasti mieli laittaa koko homma läskiksi ja alkaa paiskoa jotain ”meillä on kilpailu Toolin kanssa – kumpi vetkuttelee levynsä kanssa enemmän” -kommentteja. Ihan kiva, kolme tähteä Muusikoiden harrastamaan aivan liian tuttuun rockjargoniin kuuluu jokaisen uuden albumin äärellä (tapauksesta riippuen enemmän tai vähemmän) pölhö ”tämä on ehdottomasti meidän paras/kovin/rankin/oivaltavin levymme” -hehkutus. Abrahadabra onkin Dimmu Borgir -oopperaa: tätä kohti bändin musiikki on hiljalleen kehittynyt. Myös Wackenin-konsertin sisältänyt, Dimmu-hiljaisuuden murtanut tallenne ei onnistunut vakuuttamaan Infernon Joni Juutilaista: ”On uskomatonta ajatella, että Forces of the Northern Nightia on kasattu vuositolkulla. Kerron tutustuneeni pitkäsoiton ennakkokopioon ja haastatelleeni Rob Halfordia. näyttää tuollaista esimerkkiä, tarttuuhan se luupäisempäänkin kaveriin. Norjan radion orkesterin muusikoiden, Schola Cantorum -kuoron ja Dimmu Borgirin muusikoiden muodostama ryhmittymä – yhteensä yli sata muusikkoa – viihdytti loppuunmyydyn areenan monikansallista yleisöä toukokuun lopulla 2011. – Oletko jo kuullut Priestin uuden albumin. Abrahadabra ja sen satahenkinen soittajaja laulajaporukka todistavat, että Dimmu Borgir on edelleen vahvasti sinfonisen ja synkän metallin kuningas.” ICS Vortexin ja Mustisin ulosmittaukset sinfonisella pauhulla ja massiivisella kuorolla paikannut Dimmu Borgir lähti taas kerran laajalle maailmankiertueelle nousten sen aikana myös Oslon kymmenentuhatta ihmistä sisuksiinsa imaisevan Spektrumin jättimäiselle lavalle. Olenkin yrittänyt kehua nuorempia kollegoita, jos siihen on ollut aihetta. Ristiriita on siinä, että monien mielestä Dimmu on eksynyt pahan kerran juuristaan mörkösinfonioineen, kun toiset hurahtavat jylhänsynkkiin norjalaismaalailuihin. Mainioksi tarinaniskijäksi jo vuosia sitten paljastunut kitaristi juttelee leppoisasti paikalle saapuneiden eurooppalaistoimittajien kanssa. Birminghamin kupeesta West Bromwichista, sieltä metallin epäpyhästä kehdosta, kotoisin oleva legendaporukka on eräs Kopperudin kaikkien aikojen suosikeista. Kitaristi naurahtaa, ja sitten hän pudottaa yllätyksen. Eikä siinä mitään, yhtyeen kuin yhtyeen jäsenet ovat monesti aivan oikeasti sitä mieltä, että heidän uusi levynsä on paras. Ennen Eonianin läpisoittoa miehet kehuvat pitkäsoittoa monenlaisin värikkäin sanankääntein, ja kieltämättä mieleen nousee taas kerran ”ei se nyt mitenkään voi olla noin hyvä” -epäilys. – Harmi vain, ettei K.K. Osa faneista alkoi käydä todella kuumana, että julkaiskaa nyt se perkeleen levy, mutta meidän piti vielä siinäkin vaiheessa siirtää julkaisua kokonaisen kalenterivuoden verran, kitaristi huokaa. Uutuus menestyy ydinkolmikolla ja kavereilla, joita onkin melkoinen liuta. Kun hän tulee sanomaan käsipäivää Suomen edustajalle, keskustelumme hyppää saman tien Judas Priestin maailmaan. Levyltä löytyy myös viitteitä vanhemmista 46. – No, se on kaikkiaan pitkä tarina, mutta lyhyesti: Forces of the Northern Nightin saaminen julkaisukuntoon kesti iät ja ajat. Downing ole enää mukana. Jos Kopperudia jännittää – ja ihan varmasti jännittää, onhan alkamassa Eonian-albumin kaikkien aikojen ensimmäinen kuuntelutilaisuus –, se ei näy millään tavalla. Se ei tainnut olla ihan helppoa. Vanhimman Dimmu-liiton ystävien mittarit eivät tietenkään enää värähdä, mutta yhtä helppo on ennustaa, että sinfonisen äärimetallin fanien suupielet kääntyvät hymyyn ja niskanikamat alkavat vaistomaisesti nytkähdellä Eonianin äärellä. Kun olimme pitkällä Ozzfest-kiertueella kesällä 2004, K.K. Julkaisu vain vahvistaa kuvaa, että bändin nykymeiningistä puuttuu kaikenlainen intohimo, ja mikäli pakettia miettii fanien kannalta, on hankala kuvitella, miksi joku sijoittaisi rahansa tähän muuten kuin tavan vuoksi.” Kilpailu Toolin kanssa Yhtyeen ydinkolmikosta Stuttgartin lähistölle tammikuun viimeisinä päivinä ovat lennähtäneet kitaristi Sven Atle Kopperud – jotkut tuntevat hänet Silenozina – ja kosketinsoittimista studiossa huolehtiva laulaja Stian Tomt Thoresen. Siis mitä, K.K. Mukana on myös jokunen pirun kova biisi – mainittakoon vaikkapa Ætheric, Lightbringer ja Alpha Aeon Omega. Paikalle oli luonnollisesti raahattu myös tapahtuman ikuistava kamera-armeija, ja alun perin bändi suunnitteli julkaisevansa Oslon-konsertin taltioinnin ”melko pian esiintymisen jälkeen”. Ja jos julkaisuja on takana vaikkapa kymmenen, näitä ilmeisen vakavissaan lausuttuja kommentteja tekee melkoisen tiukkaa kuunnella vakavalla naamalla. ”Jätkät, vetäkää hyvin, tulen katsomaan teitä tänäänkin.” Kun hän heitti tuon lausahduksen ensimmäisen kerran, olin oikeasti laskea housuihini. Päinvastoin, sehän vain ärsyttää entistä enemmän... – Jumalauta, arvaa vaan! Valmiin pitkäsoiton päällä istuskeleminen oli ihan hirveää. Mitä helvettiä. Tämä dvd ei ole odotuksen väärti, ei oikeastaan edes lähellä sitä. Galder-taiteilijanimen suojista irvistelevä Tom Rune Andersen on jäänyt kotikonnuille Norjaan. Se on kuulemma mainio, joten odotukseni liitävät pilvissä, mies tohisee. Dimmu Borgirin kymmenennen studiolevyn ensimmäinen promopäivä on juossut alusta asti hieman myöhässä, enkä malta olla vitsailematta Kopperudille, josko albumi on masteroitavana vielä kerran uudelleen
47
48
– Jos emme kopioineet muita, emme kopioineet myöskään itseämme, Thoresen nauraa. – Abrahadabran ilmestyttyä lähdimme luonnollisesti tien päälle ja soitimme maailmankiertueen viimeiset keikat vuonna 2014. Totuin sellaiseen elämään... Sehän on nykyään helvetin arvokas, mutta hän teki tarjouksen, josta en yksinkertaisesti voinut kieltäytyä. Millainen on Dimmun nykyinen työnjako biisintekovaiheessa. Työskentelitte nyt ensimmäistä kertaa ruotsalaisen Jens Bogrenin kanssa. Dimmun biiseissä tapahtuu muutenkin reippaasti, eikä minun tarvitse tunkea rähinä-ääntä joka paikkaan. Minä olen perfektionisti, Jens on samanlainen. – Bogren teki ennen kaikkea albumin miksauksen, kun taas me toimimme tuottajina. Tämä on karrikoidusti sanottu, mutta ymmärrät varmaan pointtini. Dimmu-maailma oli paisunut liian isoksi ja monenlaiset ihmiset tuntuivat tekevän bändin kannalta oleellisia päätöksiä, jopa meidän tietämättämme. – Inspiroiduin taas vaihteeksi vähän enemmän vanhan liiton black metalista. Jos olen Shagrath, en ole lasteni isä, ja jos olen perheeni kanssa, en ole Dimmu Borgirin laulaja. Ja jumalauta, miten hyvältä se kuulosti taas vaihteeksi. Pidän voimakkaista reaktioista, puoleen tai toiseen, ja toivonkin ennen kaikkea sitä, että albumin vastaanotto ei ole sellainen ”ihan kiva, kolme tähteä”. – On aivan selvää, että joidenkin mielestä käytämme kuoroa liikaa, mutta minusta se on mahdotonta. Kuten Kopperud myöhemmin illalla Infernon haastattelussa sanoo: – Kun fanit ovat vartoneet uutta levyä melkein vuosikymmenen, eihän heidän odotuksiaan pysty täyttämään mitenkään, teemmepä mitä hyvänsä. Tai Burzumin… – Eräs ystäväni vieraili luonani ehkä kolme vuotta sitten. Tavoittelimme niin sanotusti analogisen lämmintä soundia uudenaikaisilla laitteilla, ja esimerkiksi 49. Eonian jatkaa orkestraatioiden ja kuorojen suhteen Abrahadabran linjalla, eli nämä ”ulkopuolelta tuodut elementit” hallitsevat toisinaan albumin äänikuvaa hyvinkin vahvasti. Tuumasin hänelle: ”Okei, myyn tämän albumin sinulle, mutta vasta sen jälkeen, kun olen kuunnellut sen yhden kerran alusta loppuun.” Levy oli luonnollisesti hyvin tuttu tapaus vuosien takaa, mutta en ollut kuunnellut sitä pitkään aikaan... Kun otimme etäisyyttä yhtyetoimintaan, oli helppo huomata, että olimme kadottaneet jonnekin matkan varrelle osan identiteetistämme. Päätimme puntaroida asioita ja järjestellä niitä uusiksi – niin, puhdistaa pöydän. Olimme lyöneet hyvissä ajoin lukkoon, että pidämme rundin päätyttyä kunnon tauon... Ja Dimmu Borgirin biisinkirjoitus nykyään... Biisien miksaaminen, levyn kansitaiteen lukkoon lyöminen, bändin visuaalisen puolen miettiminen ja kaikki muut asiat veivät runsaasti aikaa, Thoresen sanoo. Tai sitten joitakin muita rakennuspalasia. – Eikä unohdeta sellaista pientä juttua, että Dimmu Borgirin kaikilla jäsenillä on nykyään perhe ja jälkikasvua. Kyseessä on hirvittävistä paineista huolimatta vähintäänkin kelvollinen kiekko. Sitten minusta tuli isä, ja elämänarvot menivät aika lailla uusiksi. häilyviä. Hänen maineensa studioguruna on kiirinyt viime vuosina laajalle. Kun nostan aiheen esiin, Thoresen pudottaa varsin yllättävän kommentin. Inspiraatiota vanhasta liitosta Mallasjuomalasin takana istuskeleva Stian Tomt Thoresen on hyvällä tuulella. Ihokarvat olivat pystyssä koko levyn keston, ja fiilis oli todella kova. Tämä on helvetinmoinen klisee, mutta teimme Eonianin ennen kaikkea itsellemme ja olemme siihen erittäin tyytyväisiä – ja jos joku muu tykkää, se on pelkkää plussaa. – Toisinaan kävi silti niin, että innostuin kokeilemaan erilaisia soundeja vanhalla syntikallani ja saatoin saada yhtäkkiä jonkin idean. – Kuten sanoin, laitoimme keikkakamat pussiin vasta loppukesällä 2014 ja työskentelimme sen jälkeen varsin pitkään Forces of the Northern Nightin kimpussa. Death Cult Armageddonin soundi on lievästi sanoen täynnä. Niin, totuin siihen, että Dimmu on koko elämäni ja annan yhtyeelle kaikkeni. – Olemme löytäneet viime vuosina hyvän balanssin. – Yleisesti ottaen haimme Eonianille mahdollisimman orgaanista äänimaailmaa, vaikka musiikkimme onkin modernia metallia emmekä halunneet vähentää orkesterin ja kuoron panoksia. Kahdeksan vuotta levyjen välillä on silti pitkä aika. Jonkun mielestä musiikissa on liikaa uusia tuulia, mutta seuraava ajattelee kaman olevan ”sitä samaa paskaa”. En tietenkään halunnut kopioida mitään vanhoja juttuja, sillä 90-luvun alkupuolen magiikkaa ei yksinkertaisesti voi tuoda tähän päivään, mutta saatoin hyvinkin huomata jossakin riffiaihiossa vaikkapa Thornsin henkeä. Meillä ei ole mitään orjallisia rajoja, mutta kitaristit kirjoittavat luonnollisesti paljon musiikkia ja Sven tekee myös sanoitukset. – On älyttömän kivaa, että bändi on taas aktiivinen. Miksi ihmeessä... Jos jokin kappaleen elementti, vaikkapa riffi tai kuoro, tarvitsee tilaa, annan sitä oikein mielelläni. Dimmu-maailman ja perhe-elämän yhdistäminen ei ole ollut ihan helppoa, sillä haluan aina olla tekemisissäni sataprosenttisesti läsnä. Olin aistivinani siellä täällä myös Enthrone Darkness Triumphantin henkeä. No, se on aika hidasta, eikä pari vuotta ole aika eikä mikään, kun alamme säveltää ja sovittaa uutta materiaalia. Hymy ei kuitenkaan johdu isojen kolpakkojen sisällöstä – hän vaikuttaa olevan varsin selväpäinen, vaikka haastatteluja on takana jo iso liuta – vaan Dimmu Borgirin uudesta tulemisesta. Ei se ollut yksi tai kaksi kertaa, kun huomasin kummastelevani, että mitähän helvettiä täällä nyt tapahtuu. Itse sävellän paljon riffejä ja mietin kosketinmelodioita, Thoresen kertoo. Emme siis säästyneet muutamalta railakkaalta yhteenotolta, mutta uskoakseni hänkin on varsin tyytyväinen lopputulokseen, Thoresen miettii. ”Okei, tämä soundaa vanhalta Dimmulta, mutta emme ole koskaan käyttäneet tällaista ideaa, joten miksipä ei.” En tietenkään halunnut hylätä jotakin kiinnostavaa ideaa sen vuoksi, että se toi Enthronen tai jonkin muun vanhan julkaisumme mieleeni. Esimerkiksi Death Cult Armageddon on pirun hieno levy, mutta ehkä sieltä olisi voinut karsia joitakin lauluosuuksia... Siis käyttää liikaa näin mahtavia laulajia! En ole isolla egolla varustettu laulaja, ainakaan nykyään. – Joo, vastaan sinulle ennen kuin ehdit kysyä, laulaja naurahtaa. Kun tunninmittainen pitkäsoitto vaikenee kiehtovan tunnelmallisen Rite of Passage -hautajaismarssin myötä, Dimmu Borgirille on helppo näyttää ylöspäin suunnattua peukaloa. Tuntuu mahtavalta palata siihen tuttuun ”levy ilmestyy ja kiertue alkaa” -sykliin kaikkien näiden vähemmän aktiivisten aikojen jälkeen. Olemme tehneet näitä hommia koko aikuisikämme, mutta viime vuodet ovat olleet enemmän tai vähemmän... Kun olimme reilut parikymppisiä, elämässä ei ollut mitään muuta kuin bändi ja painoimme menemään tukka putkella vuosien ajan. Hän selaili vinyylikokoelmaani ja nosti sieltä pöydälle Burzumin debyytin – siis sen Deathlike Silencen julkaiseman originaalipainoksen. Jens on luonnollisesti kivenkova ammattilainen, joka tietää mitä haluaa, mutta niin tiedämme mekin. ajoista, ja esimerkiksi Enthrone Darkness Triumphantin ystävät löytävät Eonianilta tutunkuuloisia kosketinosuuksia. Vähän liiankin täynnä
Kohtuus on pysynyt mukana viime ajat, kitaristi naurahtaa ja jatkaa samaan hengenvetoon: – Niin, keskustelit varmaan Stianin kanssa menneistä vuosista. – Ensinnäkin sanoitusten kirjoittaminen oli tällä kerralla todella innostavaa ja oikeastaan kaikki tarinat olivat olemassa jo ennen yhtäkään valmista sävellystä, Kopperud aloittaa hitaasti. Todellakin, kaikkien näiden vuosien jälkeen olemme löytäneet omat paikkamme bändissä emmekä tuo egojamme treenikämpälle tai studioon, kitaristi nauraa. Hylkäämme paljon ideoita, mutta tässä brutally kill your darlings -työtavassa on se erittäin hyvä puoli, että levyistä tulee kokonaisuuksia, joista me kaikki diggaamme kovasti. Jos Tom olisi töksäyttänyt minulle kymmenen vuotta sitten, että jokin riffi ei toimi, sen voisi skipata, niin minähän olin käynyt todella lämpöisenä. – Huh huh! Se, että ylipäänsä kykenimme siihen... Kun nyt katson Dimmu Borgirin kristallipalloon, näen raivoisan pedon, jota ei voi kahlita millään tavalla! Olet aina muistanut painottaa, ettet halua avata tekstien taustoja kovin paljon, jotta kuulijat saisivat tehdä omat päätelmänsä. Miten norjalainen demokratia toimi sillä saralla. Kun teemme nykyään uutta kappaletta, se on usein hyvin hidasta. Nykyään kuuntelen hänen tai Stianin mielipiteen ja sitten pohdimme yhdessä, miten riffistä voisi tehdä paremman. – Yksi tavoitteistamme oli kirjoittaa iso kasa killeririffejä ja ripotella niitä sitten sinne tänne. Kitaroista puheen ollen: mahtipontiset orkestraatiot toki hallitsevat monin paikoin albumin äänikuvaa, mutta myös riffit tuntuvat saavan taas enemmän tilaa. Silmäni ja korvani ovat avautuneet uudella tavalla työskenneltyämme Norjan radion orkesterin kanssa. Ennen tätä yhteistyökuviota ajattelimme olevamme pirun taitavia ja kokeilunhaluisia muusikoita, mutta todellisten ammattilaisten kanssa työskenteleminen on muuttanut mielipiteeni aivan toiseksi. Olen oppinut esimerkiksi sen, että aistimamme fyysisen maailman lisäksi on olemassa toinen maailma ja vaikkapa aikakäsitys on siellä erilainen. Ehkä voit kuitenkin raottaa Eonianin sanoitusten verhoja hieman. Syystäkin. Menimme täysin biisien ehdoilla ja valitsimme kappaleisiin parhaat ideat riippumatta siitä, kuka ne oli tehnyt. Jotkin uuden albumin jutuista taas ovat syntyneet tahattomalla art by accident -metodilla. Kävi esimerkiksi niin, että irtauduin ruumiistani muutamia kertoja tekstien tekemisen aikoihin. Kopperud huokaa ja nyökkäilee. rumpusoundeista löytyy oikeaa vanhan liiton jyskytystä. Olemme kuitenkin edelleen riffejä rakastavia metallityyppejä, Kopperud nauraa. Puhutaan ihmeessä musiikista. Olinkin sitten pitkään täysin kuivilla, mutta nykyään maistan oluen silloin tällöin, tai kaadan joskus lasillisen viiniä. – Kun joku meistä saa mielestään varteenotettavan idean, tämän aihion pitää läpäistä aika monta porttia ennen kuin se päättyy albumille asti. – Prosessi oli nyt hieman epätavallinen... Milloinkahan tämän uuden levyn ensimmäiset biisit on kirjoitettu… Ehkä viisi vuotta sitten, Kopperud miettii. Se menee niin, että joku esittelee idean, jota yritämme sitten soittaa, mutta emme onnistu sisäistämään hommaa saman tien – ja samalla pääni yläpuolella syttyy lamppu. Olen haastanut itseäni eri tavalla kuin aikaisemmin, erityisesti henkisellä puolella. Olen aivan hemmetin ylpeä sen vuoksi. – Omien suosikkikohtien esiin nostaminen on hyvin hankalaa, mutta esimerkiksi Alpha Aeon Omegasta löytyy mahtavaa tavaraa. Tällainen demokraattinen työskentelymalli ei olisi ollut takavuosina edes mahdollinen. Kuten sanoin, takavuosina olisimme olleet toistemme kurkuissa kiinni, mutta nyt kykenimme keskustelemaan järkevästi ja suhtautumaan koko juttuun analyyttisesti. Kyseessä on hänen osaltaan illan toiseksi viimeinen juttutuokio, ja jotakin on tapahtunut sitten 2000-luvun alkupuolen. – En haluaisi hypätä sen syvemmälle näihin kulissien takaisiin ongelmiin. Esimerkiksi Death Cult Armageddonin valmistumisen äärellä kitaristi jakeli Göteborgin Fredman-studiolla haastatteluja niin tuhannen tuiskeessa, että hänen puheestaan oli todella hankala ottaa selvää. – Joo. Kun alataajuudet olivat kunnossa ja rumpupohjat rokkasivat, päälle oli helppo alkaa rakentaa jykevää Dimmu-linnaketta! Odota odottamatonta Sven Atle Kopperud istuskelee haastatteluvalmiudessa Nuclear Blastin kaksikerroksisen päämajan toisella puolella. – Ne hommat olivat riistäytymässä totaalisesti käsistä... Hän kertoi teidän hieman etsineen itseänne, monellakin tavalla. Että näinhän tämä toimii vieläkin paremmin! Tuotitte Eonianin itse. Viittaan nyt kysymättä tähän pitkään aikakauteen levyjen välillä, ja eräs syistä löytyy biisinkirjoitusprosessista. Ei kai ketään fania kiinnosta yhtyeen ja sen lähellä olevien tahojen näkemyserot. Kyllä. Nehän ovat armottoman tylsiä juttuja. Kun painamme menemään 260 iskua minuutissa, sormet saavat liikkua otelaudalla aika rivakasti! Diggaan kovasti myös Lightbringerin alkupuolen Slayer kohtaa Rushin -tunnelmaa, sillä se edustaa juuri sellaista ”odota odottamatonta” -meininkiä, jota haluaisin tuoda Dimmu Borgiriin jatkossa yhä enemmän. Albumin nimi liittyy juuri tähän, sehän tarkoittaa 50. Tai sitten todellakin skippaamme koko idean
Tiedostan toki senkin, etteivät tekstit kiinnosta monia kuulijoita pätkän vertaa, ja se on täysin okei. Eonian ei ole mikään tiukka konseptilevy, mutta sen tekstit kietoutuvat löyhällä tavalla toisiinsa. Neljän vuoden odotus Pari tuntia myöhemmin Dimmu Borgirin haastattelupäivä on takana ja suurin osa toimittajista jo poistunut Nuclear Blastin toimistolta. Emme kuitenkaan vielä tiedä, kuinka pitkän maailmankiertueen teemme, ja bändin jatkosuunnitelmat riippuvat täysin rundin pituudesta. En uskalla pistää päätäni pantiksi, mutta sanon sen verran, että haluaisin julkaista seuraavan Dimmu-levyn viimeistään neljän vuoden kuluttua. Poliisi otti minutkin kerran kiinni suoraan kadulta, pidätyksen syyksi riittivät panosvyöni ja mustat vaatteeni. Unohdetaan ne ikävät asiat ja nautitaan 1990-luvun alkupuolella julkaistusta hienosta musiikista. Palataan vielä sanoituksiin. Uuden levyn sanoitukset kertovat näistä kokemuksista omalla, epäilemättä hieman vaikeaselkoisella tavallaan. Tällaisten juttujen vuoksi en voi ajatellakaan Dimmun hyppäävän tähän nykyiseen ”julkaistaan yksi biisi kerrallaan” -trendiin. Välillä palataan ylistämään Judas Priestiä, mutta Dimmu Borgir nousee tuon tuosta keskiöön haastattelusavotan jälkeenkin. – Olen ehtinyt kirjoittamaan kaikenlaista Eonianin sävellysprosessin päätyttyä, eikä meillä ole minkäänlaista pulaa uudesta materiaalista. Mutta älä käsitä väärin: toki tiedostan senkin, että tuolla on paljon kivikovia faneja, jotka eivät unohda Dimmu Borgiria sadassa vuodessakaan. – En ole lukenut Lords of Chaosia, mutta moni on kertonut kirjan olevan totaalista roskaa. – En ajattele asiaa aivan niin, mutta rakastan joka tapauksessa sitä, että pääsen purkamaan tuntojani niin riffien kuin sanoitustenkin muodossa. Olemme vanhan liiton miehiä, ja kokonainen albumi on meille edelleen hyvin tärkeä juttu – ja tulee aina olemaan. Sanotaanko niin, että olen vähintäänkin skeptinen, Thoresen naurahtaa. Sitähän riittää niin Darkthronen, Satyriconin, Emperorin kuin monen muunkin ansiosta. Kysymyksiin, joihin minulla ei ole vastauksia. Saapa muuten nähdä, alkavatko kirkot nyt roihuta vaikkapa USA:ssa, kun jotkut nuoret hurjapäät päättävät matkia Norjan tapahtumia tämän elokuvan ansiosta... Jos minulla olisi ollut pieni nauhoitin taskussani ja olisin saanut kaiken sen puheen ja ne kuulusteluhuoneen äänet taltioitua... – Norjan alkuperäinen black metal -skene oli hyvin pieni ja todellisia fanaatikkoja oli ehkä kymmenen. NORJALAISEN black metalin vähintäänkin värikkäästä historiasta on tuotettu dokumentaarinen elokuva jos toinenkin, mutta ruotsalaisohjaaja Jonas Åkerlundin Lords of Chaos -kirjaan perustuva, tositapahtumiin pohjaava mutta fiktiivinen leffa on toistaiseksi suurimman budjetin tuella valmisteltu syväsukellus aiheen pariin. Mikäli olemme tien päällä vielä kolmen vuoden kuluttua, niin kyllähän odotuksesta tulee taas pitkä. Sosiaalisen median kanavat tuntuvat ottaneen niskalenkin vähän kaikesta, musiikki striimataan Spotifysta ja niin edelleen. Eikä se todellakaan ollut pelkkää tavallista kuulustelemista, sillä poliisit myös sylkivät minua kasvoihin ja yrittivät provosoida muillakin tavoilla. No, leikki leikkinä, mutta kyllähän tällainen ajatus käväisee ainakin minun päässäni, Kopperod sanoo. – Olen tehnyt viime vuosina kurkotuksia eri ulottuvuuksiin ja pohtinut ajan mysteeriä. – Totta helvetissä! Emme me voi kiusata fanejamme toista kertaa näin brutaalilla tavalla, laulaja nauraa. Musta metalli saattaa olla tänä päivänä eräs maan tunnetuimmista ja tavallaan jopa arvostetuimmista kulttuurillisista vientituotteista, mutta aikoinaan black metal -muusikot ja -fanit kohtasivat paljon vihaa ja meitä suorastaan pelättiin. Lopulta he kuulustelivat minua kahdeksan tunnin ajan: ”Mitä tiedät siitä ja tästä tapauksesta?” ”Tunnetko sen ja sen tyypin?” Ja niin edelleen. – Fanit tuntuvat olevan kovin huolissaan siitä, kuinka kauan he joutuvat odottamaan seuraavaa albumia. Miksi emme anna menneiden tapahtumien jo olla. Tällaista se teettää, kun yhtyeellä on ikää neljännesvuosisadan verran! 51. – Ehkä pitkä taukomme näkyy pelkästään niin, että varttuneemmat Dimmu-fanit ottavat jälkikasvunsa mukaan tulevan kiertueen keikoille. Ulkomaalaiset eivät ehkä ymmärrä, millaista Norjassa oli silloin... Näissä pohdinnoissa ja tällaisten tekstien kirjoittamisessa on vain yksi huono puoli: mitä pidemmälle mystiset polut minut vievät, sitä moninaisempiin kysymyksiin törmään. Kopperud näkee asian hieman toisessa valossa. Siis ennen kuin Eonian on edes ilmestynyt, Thoresen hymähtää. Lupaatko silti sen, ettei diggarien tarvitse odottaa kahdeksaa vuotta. Kun leffan pohjana on tuollainen hämmentävä opus ja tekijöiden lähestymistapa on ainakin jossain määrin ”Hollywood”, niin voiko elokuva olla hyvä. Nyt heidät nostetaan taas eräänlaiselle jalustalle ja heidän arveluttavilla teoillaan yritetään rahastaa vielä ainakin yhden kerran. Toisaalta taas, olisikohan parempi suhtautua tähän elokuvaan totaalisena fiktiona, vaikka seassa saattaa olla jotakin totuudenmukaista. Kopperod on täsmälleen samoilla linjoilla. Näillä metafyysisillä matkoilla olen seisonut kielekkeellä pimeyden äärellä ja hypännyt suin päin tuntemattomaan ilman mitään pelkoja, puhtaasti itseeni ja mahdollisuuksiini luottaen... Onko tekstien kirjoittaminen sinulle jonkinlaista terapiaa. Dimmu Borgirin Thoresen ja Kopperod eivät ole haastatteluhetkellä vielä nähneet elokuvaa, mutta muusikot aikovat katsoa sen ”jossakin vaiheessa”. – Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että eiköhän näitä black metal -kirjoja ja -dokumentteja ole julkaistu jo aivan tarpeeksi. Ainakaan vielä. Tai kaksikymmentä. Thoresenilla ja Kopperudilla ei kuitenkaan ole kiire minnekään, ja jutustelu jatkuu leppoisissa merkeissä vielä hyvän tovin. – Täytyy myöntää, että olen jossain määrin huolissani siitä, muistavatko ihmiset vielä Dimmu Borgirin. Dimmu Borgir on minulle kanava, jonka avulla voin etsiä lopullisia totuuksia ja pohtia elämän suurimpia kysymyksiä. Olemme olleet pirun pitkään poissa kuvioista ja maailma on muuttunut hyvinkin reippaasti. No, sen jälkeen nämä etsivät olisivat saaneet katsella aivan muita hommia! ikuista tai ikuisuutta. – Kun tällaisista tapahtumista väännetään silkkaa viihdettä, 1990-luvun alun todellinen henki ei varmasti välity katsojalle. Ilmoittaahan jo leffan mainosjulistekin, että ”based on truth and lies”. Mutta mikäli vähän syvempi matka mielen ja ulottuvuuksien syövereihin innostaa, Eonianin sanoituksista voi löytyä paljonkin mielenkiintoista tutkittavaa
Sinnekin piti treenata puolentoista tunnin setti. Eli paljon on tullut asioita opittua opintovapaalla, Palokangas lohkaisee valottaen myös muiden bändiensä kuulumisia. Siellä syntynyt ja varttunut Atte Palokangas alkoi haaveilla kolmantena kouluvuotenaan ensin sähköbassosta ja sitten -kitarasta. Kun W.A.S.P.-rundi sitten päättyi alavireisessä meiningissä ja olin lähdössä Madridista kotiin, sanoin lentokentällä Antonille, että jos tarvitte rumpalia, olen käytettävissä. Välissä Among the Prey teki pari keikkaa, ja sitten oli vielä yksi Agonizerin tulevan levyn studiosessio. Mietin sekunnin ja vastasin ”joo, lähen!” (naurua). Muistan, kun olin lähdössä kotoa treenikselle ja huomasin, että puhelimeen pärähti viesti Antonilta. Mies on parasta aikaa opintovapaalla mikrotukihenkilön työstään. Haastattelupäivästä tekee erityisen Palokankaan juuri julkistettu pesti suomalaisen melodisen metallin kuumimpiin uusiin vientinimiin kuuluvan Beast in Blackin takalinjoilla. – Kabanen [Anton, Beast in Blackin perustaja] oli etsinyt Helsingin päässä sopivaa rumpalia, ja Nylundin Jaakko [Force Majeure -yhtyeen rumpali] oli kertonut Antonille, että minä olisin sopiva tyyppi. Edessä ovat yhtyeen ensimmäiset Suomen headliner-keikat Lutakossa ja Nosturissa. Sanoin puolisollekin, että nyt taitaa olla jotain rundihommia tulossa. Hyviä tyyppejä ja hauskoja persoonia. Ennen Suomen headliner-keikkoja treenattiin Helsingissä viikko reilun kahdeksan tunnin pituisia päiviä. Viimeiset puolitoista kuukautta hän on viettänyt käytännössä treenikämpällään Vaajakoskella. Anton kyseli, että lähdenkö W.A.S.P.-rundille kuukaudeksi. Olen soitellut settiä läpi myös itsekseni. S uomen kovimpiin nousua tekeviin rumpalinimiin lukeutuva Atte Palokangas istuu kahvipöytään pitkän päivän päätteeksi. – En ollut tavannut ketään BiB:n tyypeistä aikaisemmin, mutta pääsin hyvin remmiin mukaan. Suoritettujen opintokurssien määrä on toistaiseksi perin vaatimaton, mutta Palokangas ei ole levännyt laakereillaan. PÖLKYLLÄ Suomen iloisin metallirumpali Atte Palokangas on kompannut kolttasaamerockia ja death metalia, mutta kaikkein mieluiten hän paukuttaa kikkeliheviä ja pyörittää kapulaa. Ja kun musa on tuommoista power metal -vaikutteista perinneheviä, se kelepaa oikein hyvin. Alun perin Palokankaan ja BiB:n yhteinen tarina alkoi viime syksynä, kun yhtye tarvitsi tuuraajan alkuperäisrumpali Sami Hynniselle. Kiertue tosin loppui Beast in Blackin osalta ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan suksien mentyä ristiin pahemman kerran. – Myöhemmin kun poristiin Antonin kanssa, se sanoi aika äkkiä, että näyttää siltä, että Sami ei ehdi enää soittamaan tässä bändissä. Sillä levisi kasvoille semmonen hymy, kun se sanoi, että ”joo, kyllä me varmaan tarvitaan”. TEKSTI JA KUVAT JAAKKO SILVAST Nivalan NAURAVA KULKURI 52. – Itsellä asia on ollut tiedossa jo niin pitkään, että olo on lähinnä helpottunut, kun ei tarvitse enää kierrellä ja kaarrella tästä hommasta, mies sanoo. Power metalia ja pinkkejä kapuloita Hypätäänpä ajassa 1980–90-lukujen taitteeseen ja pohjoispohjalaiseen Nivalan pikkukaupunkiin. Tulossa oli 25 keikkaa. – Thunderstonellakin käytiin Sveitsissä keikalla ihan alkuvuodesta. Luvassa oli lämppäyspesti yhdysvaltalaislegenda W.A.S.P:n rundilla
Bändin meininki oli hiukan ristiriitainen, kun melodista death metalia komppasi iso mies hymy kasvoillaan ja kepit alati ilmassa. Musaopistossa opettaja näytti sen feikkipyörityksen, mutta jostain Jörgin videosta katsoin, miten keppiä pystyy pyörittämään soiton lomassa. Soitettiin mitä osattiin, nauhoitettiin sitä matopurkkimankalla ja kuunneltiin innoissaan. Rummut melkein myyntiin Atte Palokangas muistaa ensimmäisen vakavasti otettavan bändinsä olleen raahelainen DreamRealm. Kielisoittimia en ikinä saanut, mutta sitten äitini luki lehdestä, että paikallisessa Jokilaakson musiikkiopistossa alkaa lyömäsoitinlinja. – Mullahan oli muuten pitkään se Jörgin läpikuultava Premierin setti, jolla se soitti Stratovariuksen Hunting High and Low -musavideolla. – Soitettiin BtD:llä aikoinaan Saksan Summerbreezessä ja mulla oli erä valmistajalta haettuja pinkkejä rumpukapuloita ulkomaankeikkoja varten. Pian rumpuopintojen alettua Palokangas löysi kaveripiiristään muita muusikonvesoja. Sitten on tullut sitä heittelykikkaa ja muuta. Se demo oli death-/black-painotteista osastoa, mutta bändin musa meni jatkossa melodisempaan suuntaan. Kaverini oli ostanut sen Turusta, minne Jörg oli sen ilmeisesti vaihtanut, ja se tuli minulle sitä kautta. Tuon festarin jälkeen Saksan-levy-yhtiöltä oli tullut Saukkoselle [Tuomas, Before the Dawn -keulamies] palautetta, että ”on kova kyllä tuo uus rumpali, mutta onko sen pakko vetää pinkeillä rumpukapuloilla”. Ehkä siinä oli sekin, että Jokilaakson musiikkiopistossa oli vain klassinen lyömäsoitinlinja, jolla vedettiin marimbaa ja patarumpuja. Sillä oli hyvä soittaa. Kun Atte soittaa, kapulat pyörivät ja lentelevät, ja ukon naamalla loistaa jo tavaramerkiksi noussut hangon keksi -hymy. Ehkä se on jäänyt siitä päälle. Ja sitten Uli Kusch, joka on edelleenkin mun idoli. – Kyllä sitä kapulanpyöritystä tuli aikanaan treenattua, ja aika nopeasti tuollaiset yksinkertaiset jutut saa opeteltua soiton sekaan. Seuraavat oli semmoset ”melkein yhtä hyvät” Powersonicit, mutta kun ne oli uudet, ne oli mahtavat. En tiedä, enkä ole asiaa ajatellut. – Sitten katosi se viimeinenkin järjenhiven ja halusin rummut. – Ne olivat juuri julkaisseet ekan demon ja rumpalia vailla. – Ekat rummut olivat Ariatai Arai-merkkiset, jostakin 1970-luvulta. Jörg Michael on vaikuttanut osaltaan myös Atte Palokankaan lievästi sanottuna eläväiseen lavapresenssiin. Ensimmäisen keikan elävän yleisön edessä taisin soittaa seiskaluokalla, olisko ollut Reisjärvellä jossakin nuorisotapahtumassa. Sitten tulivat Helloweenin Master of the Rings sekä Stratovariuksen Episode ja Visions, ja mä olin, että onpa siistiä! Mutta ekana ei tullut mieleen, että pitääpä ostaa tuplapedaali vaan että pitääpä ostaa tuplasetti! En tykkää edelleenkään soittaa tuplapedaalilla. Sinnehän sitä heilahdettiin sisään. Ainoa setti, josta luopuminen on jälkeenpäin harmittanut. Siihen hän liittyi muutettuaan Raaheen vuosituhannen vaihteessa, juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä. – Oltiin yläkoulun kynnyksellä. Välillä ne onnistuu ja välillä ei (naurua). – Se hymy on kai jonkinlainen aivovaurio (lisää naurua). – Sen Powersonic-setin aikaan tuli kuunneltua enemmän bluesja funkpainotteista juttua. Lyötiin pystyyn ensimmäiset bändiprojektit. Ei me saatu ikinä aikaiseksi mitään varsinaisia julkaisuja, mutta demoja PÖ LK YL LÄ. – Jörg Michael oli kova juttu, kun se heitteli ja pyöritteli kapulaa, mikä oli tosi siistiä. Niinpä kehiin tuli Pearlin punainen World Series -tuplasetti, ja sillä myllytettiin vuosia. Muistan erään Palokankaan keikan Before the Dawnin kanssa Jyväskylän Lutakossa. Sitten kun tajusin, että ne olivatkin ihan paskat, niin kyllähän harmitti. Nuoren Palokankaan ensimmäiset varsinaiset soittajaidolit löytyivät edellä mainituista power metal -pioneereista. Huippuvehkeet. Pääsykokeet olivat jo menneet, mutta soitettiin opistoon, ja kun sinne oli kaksi paikkaa ja yksi hakija, ne sanoivat, että tule käymään, järjestetään toiset kokeet erikseen. Itsellä on sellainen kuva, että olen alkanut naureskella omille mokailuille, ja jossain vaiheessa sitä on mokaillut niin paljon, että on naureskellut koko keikan ajan. Harmittaa, ettei ehtinyt nähdä miestä ikinä livenä. En tiedä, pystyykö hän nykyään enää soittamaan. Olin vitosluokalla. Bändillä ei tainnut olla nimeäkään. Jos olisi ollut joku pop/jazz-tyyppinen linja, mielenkiintoa olisi varmasti riittänyt pitempään. – Kolme vuotta jaksoin tahkota, mutta homma tökkäsi teoriaopintoihin sekä sävelja melodiajuttuihin, mitä ei rummuilla soitella ja mitä ei jaksanut erikseen omatoimisesti opetella
Sitten se sanoi, että keikka olis lauantaina. – Olen aina tykännyt Rantasen Mirkan [Thunderstonen ex-rumpali] kompista. Myös Before the Dawnin, Thunderstonen ja death metal -yhtye Among the Preyn kanssa riittää pistokeikkaa kevään ja kesän aikana. Yhtye valtasi alaa marginaalimarkkinoilla laulamalla rockiaan kolttasaameksi ja keikkailemalla saamelaisalueilla Pohjois-Suomessa ja -Norjassa. Jännä nähdä, mitä tässä tapahtuu. – Siinä oli kaikenlaista säätöä. Sitten syntyi jollain sekaporukalla Sinity-niminen yhtye, joka pyöri vielä minun jälkeenkin. Mutta jos kaikki olisi mahdollista, niin kyllä se olisi Master of the Ringsja The Time of the Oath -aikainen Helloween, missä haluaisin soittaa. Tuomas kuitenkin hoiti niin, että kävin [Before the Dawn -kitaristi] Juho Räihän Gloria Morti -bändin treeniksellä Lutakossa rykimässä biisit haltuun. No, Beast in Blackissä on heitelty tälle vuodelle sadan keikan lukuja, eli ei tarvitse hirveesti olla kotona (naurua). Porukkaa oli täyteen ammuttuna. Beast in Black on päättänyt juuri liki kahden kuukauden mittaisen Euroopan-rundin Rhapsodyn lämppärinä, ja jatkoa seuraa. Vuonna 2005 Palokangas kiinnitettiin pyhäsalmelaiseen Agonizeriin. – En ole oikein seurannut nykybändien meininkiä, mutta kenenkään perseitä nuolematta Beast in Black on itselle tosi siisti juttu. Lähdettiin Larsin [Eikind, laulaja-basisti] kanssa yhtä aikaa. Menin ihan kipsiin ja rykäisin sen päin persettä, tai silleen sopivan huonosti. Itsellä on sellainen kuva, että olen alkanut naureskella omille mokailuille, ja jossain vaiheessa sitä on mokaillut niin paljon, että on naureskellut koko keikan ajan. Jätkät sanoi koesoiton alussa, että ei mitään paineita, ihan sama miten soitat, mutta tee kaikkia niitä kivoja kapulaheittoja ja muita kikkoja, Palokangas nauraa. Koesoitto Stratovariuksessa, paikka Thunderstonessa Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä powerherätyksen kokenut Palokangas sai tuolloin käsiinsä Metalliliitto 6 -kokoelma-cd:n, jolta löytyi helsinkiläisen power metal -yhtyeen Thunderstonen ensihitteihin lukeutuva Virus. En ollut kuullut yhtään niiden matskua, mutta Tuomas lupasi toimittaa sitä. Sitten sekä Tiina Sanila Bandin että Agonizerin toiminta hiljeni. – Menin täysin puihin ja jännitin sen koesoiton ihan pihalle. Alkuun se harmitti, koska ne keikkailee ihan helvetisti ja keikkailu on mulle bänditouhuissa aina se juttu. Siinähän se sitten oli. Sen jälkeen Palokangas kuunteli kaiken, mitä bändi julkaisi, mielipiteitä vahvasti jakanutta Dirt Metal -levyä (2009) lukuun ottamatta. On se paljon mukavampi vetääkin, kun soitto kulkee. Paikan sai tamperelainen Rolf Pilve, mutta Atte Palokangas oli yksi neljästä koesoittoon päässeestä hakijasta. Nyt on kertynyt soittotatsia ja peruskuntoa, kun on soittanut pari kolme kuukautta oikeastaan joka päivä. Muutamaa vuotta myöhemmin Spinefarm julkaisi yhtyeen Birth/The End -debyyttialbumin, jonka ansiosta bändi pääsi aina Guinnessin ennätysten kirjaan saakka soittamalla levyn julkaisukeikan Pyhäsalmen kaivoksessa, puolisentoista kilometriä maanpinnan alapuolella. Se kolahtaa musiikillisesti ja oma soittotyyli passaa siihen. Samoihin aikoihin Palokangas liittyi hämeenlinnalaisen Tiina Sanila Bandin rumpaliksi. Silloin tuli ekan kerran tunne, että on saatu jotain aikaiseksi. Samana päivänä menin treenikselle videokameran kanssa ja täräytin hakuvideon purkkiin. – Se oli sellaista kulttuurihommaa. Nino sanoi videon nähtyään, että tämä oli nyt sitten tässä. – Sitten joku kaunis päivä vuonna 2009 Saukkosen Tuomas soitti, että ”Before the Dawn tarviis nyt rumpalia – olisitko jouten?”. Siksi ei ole ihme, mitä Palokangas bändistä toiseen kulkeneena soittajana vastaa, kun kysytään, missä porukassa hän vetäisi mieluiten, jos saisi itse päättää. – Eihän mulla ollut Jyväskylässä silloin rumpujakaan. Ensin mainittua ei ole kuopattu virallisesti vieläkään, ja jälkimmäinen julkaisi vuonna 2016 toisen levynsä Visions of the Blindin. Sen jälkeen voivottelin pidemmän aikaa, kun ei ollut minkäänlaista bänditoimintaa, paitsi täällä Jyväskylässä semmosia hassuttelujuttuja, Lyijysikaa ja Frustardsia, jotka olivat lähinnä terapiapuuhastelua. Sivujuonteena mainittakoon, että hiukan aiemmin Stratovarius etsi korvaajaa Jörg Michaelille. Nino [Laurenne, Thunderstone-pomo] vastasi, että pistä hakemus tulemaan. Hyvää pöhinää Beast in Black -pesti on Palokankaalle jälleen yksi upgreidaus uralla. Siksi päätin, että Thunderstonen koesoittoon en jännitä yhtään. Siinä olisin päässyt tekemään keikkoja aika paljon. Strato-hommassa oli se, että bändi oli itselle aikoinaan ihan numero uno, ja olin koesoitossa jostain syystä sekaisin kuin pieni fani. Tuomas halusi lähteä viemään bändiä raskaampaan suuntaan, kun oma kiinnostus oli enemmän kikkelihevihommissa. pukattiin ja homma kasvoi. Ehkä se on jäänyt siitä päälle.” 55. Parina iltana soitettiin kahdestaan Juhon kanssa, ja sitten Helsinkiin Dante’s Highlightiin keikalle. ”Se mun hymy on kai jonkinlainen aivovaurio. Soitettiin lähinnä Raahen nuokkaritapahtumissa, ja muistan ne ihan vikat nuorisotilakeikat. – Olihan se kiva homma päästä soittamaan selvästi korkeamman profiilin bändiin, varsinkin kun tiesi, ettei tarvitse enää lähteä kiertämään pitseriannurkkia. Sittemmin Palokangas on palannut Before the Dawnin livekokoonpanoon. Mietin jo, pitäiskö myydä rummut pois, kun siinä vaiheessa ei kiinnostanut enää soitella omaksi huvikseenkaan. Joku sitten jakoi Facebookiin Thunderstonen julkiseen rumpalihakuun tekemänsä Youtube-videon. Sai paljon keikkakokemusta, ja sen bändin kanssa kiertäessä oli paikoin varsin hauskoja hetkiä. – Bändin alkuperäinenkin porukka on ollut suosiosta huuli pyöreänä. Hommat ovat lähteneet uudeksi bändiksi tosi nopeasti eteenpäin. Decade of Darkness -ep:llä ja Deathstar Rising -albumilla ehdin soittaa. Ja se soitti mulle maanantaina (naurua). Se bändi loppui, kun laulaja lähti kävelemään. Miten metallirumpali pitää soittokunnon kuosissa ja yrittää samalla rentoutua kaiken tekemisen välissä. Hakuaika oli mennyt jo umpeen, joten pistin suoraan bändille viestiä, että vieläkö ehtii mukaan. Sitäkin hauskaa riitti jonkun vuoden. Omin tyyli on power metal, enkä tiedä tänäkään päivänä, miten blastbeatiä soitetaan. Tekeillä on uusi Agonizer-julkaisukin. Olin tosi innoissani. – Kävin siellä heittelemässä kapuloita mikrofoneihin. Me käytiin pitämässä pohjoisessa bändileirejäkin nuorille, ja niillä alueilla kiertää edelleen bändejä niiden projektien jäljiltä. Jotain kummallista buustia tässä nyt on, ja hyvä pöhinä. – Pelaan jääkiekkoa sekä frisbeegolfia ja pyöräilen. Bändi vei kuitenkin hakuprosessin loppuun järjestämällä koesoitot neljälle parhaalle hakijalle
VOL. Toisen posken kääntämisen sijaan ne haastetaan pelottomasti kaksinkamppailuun, tai sitten niissä päätetään piehtaroida oikein kunnolla, jos niiden kohtaamista ei kerta kaikkiaan voi paeta. Charmikas lurittelu vaihtuu kertakaikkisen vavahduttavaan huutoon vaivattomasti, ja mies antaa kappaleille suuren ja haavoittuneen sielun eläytyessään niihin käsittämättömän kokonaisena välittyvällä olemuksellaan. Onneksi Vol. Loren Wince oli lahjakas klassista soittava viulisti, kunnes rock merkitsi nuoren miehen. VOL. Miehistö pääarkkitehti Wincen ympärillä on vaihtunut tiuhaan, ja musiikinteon vaatimien resurssien puutteen lisäksi hän on taistellut jo pitkään terveysongelmien kanssa. Suhteellisen yksinkertaisista sointukuluista on taiottu harvinaisen vaihtelevia kappaleita: Hurt on tajunnut, että ollakseen räjähtävä sen on oltava rauhallinen, ja toisin päin, muttei liian kaavamaisesti. 2 (2007) julkaistiin erikseen. 1 sisältää niin kypsää ja aitoa dramatiikkaa, että siihen on ladattu voimavaroja vuosiksi. Täydellä sydämellä eletty elämähän ei ajan myötä helpotu, muttei myöskään haalistu. Kansainvälisesti katsottuna kriitikot ja omistautunut fanikunta ovat löytäneet bändin tästäkin huolimatta. Silti tavut palvelevat nimenomaan tunne-elämän taakkaa – ja sen intohimoista ilmaisua. Se ei ainoastaan asetu rakkauden esteeksi (House Carpenter) vaan johtaa myös kohtalokkaaseen, yhteisen lapsen elämän riistävään ratkaisuun (Rapture). 1 oli tarkoitus julkaista tuplalevynä, mutta Capitolin vastarinta johti siihen, että vastakappale Vol. Jokainen isku ja sävel on harkittu, ja niiden yhdessä luomat tunteiden ja tunnelmien nyanssoidut skaalat pääsevät oikeuksiinsa ammattimaisten mutta orgaanisten soundien kautta. Kohokohta on kolmosraita Overdose, joka on äkkinäisine mielialanvaihteluineen, elokuvallisine äänimaisemineen ja ristiin menevine melodioineen puhdasta neroutta. Teini-iässä Wince alkoi säveltää kutsuvaa kitaramusiikkia Hurtmonikerilla. Yhtyettä ovat vaivanneet myös sisäiset ongelmat. Hän loi yhdessä lyhyeksi ajaksi kerrallaan haalimiensa apurien kanssa vaatimattomasti tuotetut levyt Hurt (2000) ja The Consumation (2003). Sovituksissa on akustisten kitaroiden ja Wincen soittamien viuluosuuksien myötä haurautta. 1 sisältää vaihtoehtovivahteista raskasta rockia, joka erottuu eleganssillaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Hurt-leiristä onkin putkahtanut pihalle vain kaksi kokonaan uutta materiaalia sisältänyttä levyä; vaikka Goodbye to the Machine (2009) ja The Crux (2012) sisälsivät yksittäisiä leimahduksia yhtyeen taannoisesta tuskankiedonnasta, ne jäivät vaisuhkoiksi. Vetoavinta levyssä on kuitenkin Wincen äänenkäyttö. Näiden kolmen toteutuminen yhdessä on jotain todella poikkeuksellista, ja yleensä sitäkin rakkaampaa. 1 pääsi aikoinaan levylistan sijalle 36. 56. Suomessa Vol. Albumilla reagoidaan vastoinkäymisiin hyvin inhimillisesti. Viime vuosikymmenen puolivälissä Hurt kolkutteli jo suurlevy-yhtiöiden ovia magnum opuksellaan, johon Capitol uskalsikin tarttua. 1 CAPITOL 2006 TEKSTI JOONA TURUNEN SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Lahjakkaan J. Loren Wincen johtaman Hurtin kolmas levy on kruunaamaton klassikko, joka esittää kivun sydänverenvärisin mutta huolellisesti sommitelluin sävelin. Tunnelma on hyvin vilpittömällä tavalla romanttinen, välillä myös kalmankolkko. Kyseinen levy on eletyn elämän karvas kiteytymä, joka toteuttaa aiemmin lausuttua pyhää kolminaisuutta. Vankasti ja eheästi soiva kerroksittainen kokonaisuus tuo esiin myös rumpali-pianisti Evan Johnsin, basisti Josh Ansleyn ja kakkoskitaristi Paul Spatolan taidot. RASKAASTA musiikista tekee usein hienoa sen tunteikkuus, sivistyneisyys tai rehellisyys. Sanoitukset vastaavat sävellyksiä siinä, että ne vaikuttavat tavanomaisilta mutta sisältävät ovelia yksityiskohtia sanaleikkien ja viittausten muodossa. Levy-yhtiö teki muutenkin yhtyeelle hallaa muun muassa markkinoimalla tätä suoraviivaisesti metalliyhtyeenä, ja lopulta yhteinen taival katkesikin lyhyeen. Yhdysvaltojen Virginiassa varttunut J. Toistuva teema on pahoinvoiva parisuhde, jossa perinteiset yhdessäolon tilaan kohdistuvat kaipuut ja huolet saavat rinnalleen rakastetun vakaumuksen. Elämän kirpaisujen kokonaisvaltaista tulkintaa HURT Vol
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T HUOM! SELAA SUOMEN LISÄKSI MYÖS VIRON JA RUOTSIN KEIKKOJA.
Kappalekaksikko Daughter of Hate ja The Golden Elk kertoo paljon nykyAmorphisista. Biisi käynnistyy modernil la kosketinkuviolla, ja taustalla luuppaa ujeltava naisää ni. Kun kuulin ensi kerran avausraita The Been, myön nän hieman säikähtäneeni. Amosta se teki yhä vahvemman. Neljännesvuosisata myöhemmin pahimmat kampittajat kuuluttavat: ”Joo, mä tunsin sen. Liekö tuo onnistuneen Hallatarpestin tuomisia. Ne ovat tulevia keikkahittejä. Levy on musiikillisesti monipuolisinta Amorphisia, mikä on jo itsessään melkoinen temppu. Jenkkaavat aikamiehet ja kultainen hirvi Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa LA R S JO H N SO N ARVIOT 59. Ne ovat kaikin puo lin muotopuhtaita, toisiinsa sulautuvia teoksia. Mitä vielä. Vaan koska ryh mää on siunattu Esa Holopaisen tasoisella, ihmeellisen oivaltavalla säveltäjällä, kyydissä ei ole päässyt tylsis tymään. Sen jälkeen yhtyeen jokaiselta levyltä on osannut odottaa jotain jännittävää. Amo pelasi omil la säännöillään, ja monia se ärsytti. Ja tämä on siis vasta aloitus. On mulla sen musaakin.” Aika hioi särmät. Ammattiukot luo vivat kappaleen luontevasti omiin nimiinsä, ja sitten tuleekin niskalihat broilerinnahaksi muuttava laulu melodia. Message in the Amber rakennetaan pitkälti Jäniksen vuosi elokuvan tunnusmelodian varaan, ja lopputulos on silkkaa uusAmorphista. Sitten näihin yhdistyvät nykivät kitarat ja Joutsenen ensimurahdus. Miltei neljännesvuosisata sitten kesä sai uudet sävyt, kun Amorphis julkaisi toisen albuminsa Tales from the Thousand Lakesin. Muutama vuosi sitten Amorphis lyöttäytyi yhteen ruotsalaistuottaja Jens Bogrenin kanssa. Siltikin Queen of Time yllättää puskista. Hän oli se luokan trumpettilahkei nen, syrjään vetäytyvän ujo liimatukka. Levyn puolivälissä soi kai hoisa rautalankasävelmä, joka on kuin tanssilavan reu nalle yksin jätetyn kitaristin latvoihintuijotteluhetki – sit ten Heart of the Giant polkaistaan liikkeelle kera gran dioosin orkkasovituksen, ja kuinka ollakaan, siivu muut tuu rehvakkaaksi, kuoron tukemaksi jenkaksi! Ovat ne velhoja. Hänen luonnosta, kansanperinteestä ja kosmoksen käänteistä inspiroituva runoutensa on se humalaköyn nös, joka kietoutuu yhteen bändin suomalaisuutta uh kuvan oman äänen kanssa. Kun tuloillaan on vaikea 13. toukokuuta. Mutta tämä ei ole koskaan ollut Amorphisin toimin tatapa. AMORPHIS Queen of Time NUCLEAR BLAST Kaikki tunsivat Amon. albumi, moni vis kaisi mielellään bootsit kojelaudalle ja antaisi tien vie dä. Mitä ihmettä, hyppäsikö Amorphis Amaranthen kelkkaan. Joutsenen laulusuorituskin tuntuu vahvistuvan levy levyltä, ja nyt miehestä irtoaa tulkintaa koko skaalan mitalta. Niinpä kun kuusikko ilmoitti jatkavansa yhteis työtä ”Puukreenin” kanssa, iholla alkoi sopivanlainen ki helmöinti. Tuloksena oli yksi yhtyeen vahvimmista äänitteistä, Under the Red Cloud. Pauhua ei pu halleta mahdollisimman suuren melun aikaansaamisek si, vaan varsinkin kuoroja on käytetty nyanssirikkaasti ja äänimaisemaan on jätetty myös dynamiikkaa vahvistavia suvantoja. Tomi Pohto Queen of Time julkaistaan 18. Mutta kun hän avasi kitaralaukkunsa ja alkoi soittaa, aika pysähtyi ja kaikki kuuntelivat. ”The Queen of Time/gives you di rection/predicts your path.” Daughterilla, ja ensi ker taa Amolevyllä, äänen saava hovisanoittaja, Sammatin sarvipää Pekka Kainulainen on yhtyeen kultainen hir vi. Kuten Portugalin veljes bändi Moonspell teki saman tuottajan hoivis sa, Amorphiskin lisää valmiiksi komean soundinsa pääl le kirkkokuoroja ja kokonaisen orkesterin. Bändin kolman nella, Tomi Joutsenen laulamalla aikakaudella on ollut havaittavissa tasaantumisen merkkejä
Joey Belladonnan ääni on ehkä menet tänyt sävyn pari ylärekisteristään, mutta muutoin ukko on parhaim millaan. Silti vaikka pa sähköisen hienovarainen Juno ja aidosti vihainen King menevät kyllä suosikkibiiseihini. Tuntuu hieman hölmöltä rangaista levystä tehtyä liveluentaa alkupe räisen vuoksi, mutta vertailua ei voi kerta kaikkiaan välttää. Soundimaailmanörteille tiedok si, että levyn tuplacdluksuspai nos sisältää 3däänitetyn eli binau raalisen version koko paketista. Sinfoniset kuorot ja jou set – mukana. Bändi on huippuvedossa. Asian mutta tulee siinä, että il man mielessä vilkkuvan studiolevy tyksen täydellisyyttä Return to Live olisi ainakin kirvestä kivempi koke mus. Kaikki oopperaan tarvittavat koukerot löy tyvät, ilman oopperan tunteenpaloa. Nauttiakseen levyn neljästä biisistä täysin rinnoin on osattava näh dä kauneutta rumuudessa ja tunnettava halua syleillä epätoivoa – vähin täänkin 50 minuutin ajan. Kuuntele jou kosta jokin, mikä vain, niin tiedät, miltä koko loppulevy kuulostaa. Kiltin alta nykäistään mainittu klassikkoalbumi kokonai suudessaan kera valikoitujen hit tien. Alkuun epäilemäni dvdfor maattikaan ei haittaa, sillä kuva on tarpeeksi terävä ja ääni toistuu viisi kanavaisena jymäkästi. CONVOCATION EVERLASTING SPEW Kun Desolate Shrinen LL yhdistää luovuutensa Dark Buddha Risingin uskomattoman murea ja moniäänisen NM:n kanssa, jälki on jopa jyl hempää kuin kombinaatiolta voisi odottaa. Hän kannustaa yleisöä, liik kuu alituiseen, moshaa ja laulaa nuotilleen joka ikisen kurkustaan päästämänsä rivin. Mega ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 60. Tuolloin julkaistu Oidivnikufesinlivevideo esittelikin maailmalle hurjassa vedossa olleen newyorkilaisyhtyeen. Jokainen biisi kuulostaa toisensa kopiolta, joten yhden tai useamman niistä poimiminen valokeilaan tun tuu vähän turhalta. Tällaisella musiikilla on kyky parantaa arpia. Duon pääbändien musiikista tuttu uhkaavan tum manpuhuva mutta harras tunnelma vyöryy päälle vastustamattomalla voimalla valtameriaaltojen lailla hukuttaen. Kaikki tarvit tavat elementit ovat siististi jonossa kuin alakoululaiset luokkaretkellä, mutta joukossa ei ole ylienergisiä pikkulapsia. Kaksikon musiikki on death doomia, jonka ilmeisimpiä esikuvia on nel jännesvuosisata sitten ainoan albuminsa julkaissut australialaisedelläkä vijä Disembowelment. Scars Across on kaikin puolin massiivinen teos, joka tuntuu kumpua van toismaailmallisesta lähteestä. Teknisesti täydellistä, soundi teknisesti vielä täydellisempää soi tinten kanssa onanointia, jossa ei ole kerta kaikkiaan mitään vikaa – eikä minkäänlaista sielua. ANTHRAX Kings among Scotland NUCLEAR BLAST Vuoden 1987 Among the Living napakymppi ja tätä seurannut kiertue olivat Anthraxin uralle val tavia astinlautoja. Tämä brittiläisen djentliikkeen ylijohtaja on niitä bändejä, joita en yleensä jaksa ymmärtää kovin syväl lisesti. Kokonaisuudessa ei ole mitään ennalta arvaamatonta tai impulsiivista, tai intoa. On hirveän vaikea kuvailla Dimmu Borgirin uusinta kuulostamatta joko tylsältä tai sarkastiselta kliseegene raattorilta. Italialainen Labyrinth onnistui tässä toisella pitkäsoitollaan vuonna 1998: Return to Heaven Denied on edelleen aivan ylittämätön teos melodispro gressiivisen power metalin saralla. Varmasti tällekin löytyy silti fani poikineen, kunhan tyytyy niin rutii ninomaiseen Dimmuun kuin voi iki nä kuvitella. Vuonna 2016 koruttomassa klu biympäristössä taltioitu Return to Live esittelee bändin tuoreem paa livekuntoa. Mutta kun totaali sen rakastettava Scott Ian alkaa sa hata harmaantunut pukinparta tä risten Medusan riffiä, katsomossa surfataan inkkaripäähineet sekai sin. Jos useam pi djentbändi kuulostaisi tältä, tai jos useammalla niistä olisi edes vä hän sydäntä musiikkinsa ytimessä, pitäisin koko genreä paljon terve tulleempana lisänä raskaan musii kin kirjoon. Salla Harjula DIMMU BORGIR Eonian NUCLEAR BLAST Tämä levy on kirjaimellisesti se, mitä tapahtuu, kun bändi jää omien maneeriensa vangiksi. Mukabläkkislaulut – mukana. Suvantoja ja päämäärätöntä tai turointia löytyy edelleen vähän tur han paljon lukeakseni levyn edes al kuvuoden suosikkeihini. Anthraxpomo vetäisee hihastaan vieläkin sellaisia pataässiä, että kylmää värettä puk kaa. Se saa sy dämen läpättämään. Kuuttakymppiä käyvät timmit thrashgubbet tuntuvat rakastavan soittotouhua edelleen. Se on parhaita thrash metal livejä, kuvatallenne täynnä näyttämisen halua ja silkkaa soittamisen riemua. Entäpä rumpa li Charlie Benante. Studioversion kirkas ja ilmava soundi on livenä asteen tummasä vyisempi ja tuhdimpi, mikä syö mu siikin tarttuvaa raikkautta. Vaikka levyn ilmapiiri on pääasiallises ti lohduttoman painostava ja lyijynraskas, taustalla leijuu melankoliaa tih kuvia toivonpilkahduksia, jotka on luotu vähäeleisen taitavasti kosketti min, puhtain lauluosuuksin ja kitaramelodioin. Settilista on raken nettu kokonaan kuultavan RtHD:n ohella kolmen uudemman rai dan ympärille, ja hyvinhän tuo kul kee. Käy selväksi, että vaikka yhtye koettaa painaa parin viime levyn sä kappaleita kuin olisi vuosi 1987, yleisön puolella homma menee seisoskeluksi. Salla Harjula LABYRINTH Return to Live FRONTIERS Merkkipaalujen teko ei ole aivan joka bändin hommia. Mahtipontiset melo diat ja kitarajuoksutukset – mukana. Teknisestä suorittamises ta tai konseptuaalisesti monimut kaisesta otteesta säveltämiseen ei silti menetetä mitään. Tomi Pohto TESSERACT Sonder KSCOPE Tässäpä lause, jota en odottanut käyttäväni: Tesseractin uusin on kiistämättä kova. Jos joku bändi pystyy perustelemaan moisen äänielämyksen tarpeen, niin Tesseract. Nyt, 30 vuotta myöhem min, Pernarutto on saapunut Skotlantiin. Mutta! Sonder on eri jut tu! Näissä biiseissä on enemmän draivia, enemmän fiilistä, enem män ihan puhdasta aggressiivi suutta, enemmän todellista tun nelmaa
Tasaista ja varmaa tavaraa. Soundit ovat erottelevat, sovituk set napakat ja vauhti on sopivassa tasapainossa groovaavamman materiaalin kanssa. Get Out of My Head karsii he ti oksat pois, ja Leech Breeder iskee iholle tiukalla hardcore/thrashrif fittelyllään. Helpommin uskottavaa on, et tä uusi kannuttaja on tuonut ryhtiä sekä biisiformaattiin että sulavam paan jammailutatsiin. Rautaista osaamista alusta loppuun. Keskittyneellä kuuntelulla le vystä ei kuitenkaan jää ihmetel täväksi mitään huikean kekseliäs tä. Progressiivinen metalli tuo edelleen mieleen Unelmateatterin tekemiset, joskin nykyään mukana on myös melodisen heavyn ilma vampaa ja suorempaa tarttuvuutta. Roberto Tirantin kurkku sen sijaan yltää yhä niin epäinhimillisen korkealle, et tä muutoin vahva laulusuoritus tah too lipsua pariin otteeseen koomi sen puolelle. Äänimaailma on hieman karkeaa kitarasoundia lukuun ottamatta hy vin onnistunut. Tuolloin Klasu soitti Metalliliitossa raidan yhtyeen Nothing Lasts Forever demolta. Sittemmin yhtye on ehtinyt julkaista useampia pit käsoittoja, joiden suhteen tämä Kokkolassa vuonna 2015 äänitetty live toimii kelpo kokoelmana. Pasi Lehtonen AMMUNITION Ammunition FRONTIERS Pohjoismaista hard rock osaamista edustavan pitkäsoittodebytantin riveistä löytyy taustaa Sabatonista Eclipseen ja WigWamista W.E.T. yhtyeeseen, mutta nimekkyys ei aina takaa hyvää lopputulosta. Riipivät melodiat ja haa veileva melankolisuus viittaavat pi kemminkin skandi death metaliin, ja silloinkin siihen pieneen hetkeen, kun Göteborginvaasio ei ollut eh tinyt määrittää ja myöhemmin ve sittää koko tyylisuuntaa. Yksitoistaraitainen tarjoaa sinäl lään helposti lähestyttävää ja kaikki genren peruskriteerit täyttävää räi mettä, mutta levy ei ole mikään hit tikavalkadi. Ne, joille yhtye ei ole tuttu, kerrot takoon kärjistäen, että se on pro gressiivista metallia, jossa yhdis tyvät Opethin koukeroinen riffit tely ja viipyilevä tunnelma sekä Amorphisin tarttuva melodisuus. Crisix siivittää headbangmielentilaan. No Turning Back sopisi hyvin myös David Coverdalen laulettavaksi. Monessa muka na olevat ammattimiehet hoitelevat tonttinsa maailmanluokan elkein, ja erityisesti laulaja Teemu Koskela oli si vahvistus missä ympyröissä ta hansa. Perseverance on kuin melodisem pi painos Hatebreedin pullistelusta. Pisimmälle eväät riittävät videobiisi Wrecking Crew’ssa ja al bumin avaavassa Timessa. Laulaja Juli Bazooka ei loista moni puolisuudella, mutta miehen kimeä laulu on riittävän munakasta ja sopii kokonaiskuvaan. Avausraidat osoitta vat, että bändi ei tarraudu mennei siin aikoihin, vaan kitarat pörisevät ajan henkeen sopivasti matalassa vireessä. Antti Luukkanen CRISIX Against All Odds LISTENABLE Barcelonan crossoverkvintetti on neljännellä kokopitkällään iskussa. Sellaista hyvällä taval la käppäistä hyvinvointivaltion sa manismia. Pöljästi nimetyssä bändissä on kaikesta taitavuudestaan huolimatta jotain perin juurin amatöörimäistä ja vilpitöntä, ja haluan uskoa kurssin parantumisen johtuvan siitä, että oikea kohderyhmä on löytynyt ja keikkailu kantanut hedelmää. Hänen äänensä on kovin erilainen alkuperäiseen laulajaan Mikko Kotamäkeen verrattuna, mutta toi mii silti hyvin orkesterin esittämässä musiikissa. Kari Koskinen HARAKIRI FOR THE SKY Arson AOP Itävaltalaisduo on tuntunut koke van neljännen albuminsa kohdalla jonkinasteisen arvonnousun, aina kin mitä tulee medianäkyvyyteen. Kari Koskinen BARREN EARTH Complex of Cages CENTURY MEDIA Kotimainen ”superbändi” Barren Earth julkaisee kolmen vuoden tau on jälkeen uuden pitkäsoiton, joka jatkaa kolmen edellisen opuksen tuttua ja turvallista latua. ja J.J. Ainoan mielikuvan hulmahtaessa pää hän siitä ei pääse eroon: tämähän on kuin stoner rockiin hurahtanut Sielun Veljet vuonna 1983! Soundi on karu, ja huurupäinen vaikutelma luodaan toistolla ja mölisevillä lau luosuuksilla. Arsonhan on timmisti soitettua, tunteenpalolla esitettyä ja dyna miikkaa korostavilla soundeilla silat tua black metalia alan helpommin nieltävältä laidalta. Yleistäen ja omaa nykymakuani pei laten vaikuttaisikin siltä, että bändin perinteisimmiltä vesiltä ammentava materiaali toimii progressiivisempaa ilottelua paremmin. Albumin komeinta kuultavaa lienee kymmenminuut tinen Solitude Pith, joka on saanut käärittyä sisäänsä monia eri tun nelmia. Dream Theaterin ystävään kappale putosi niin hy vin, että demo päätyi lopulta myös omaan hyllyyn. Ulkoisesta puolesta puuttuu ko konaan genreen liittyvä, mones ti huomion varastava kilpavarustelu. Ja jos palataan genrerajoi hin, levyllä on hyvin vähän leimal lista black metalia, teksteissä ei juuri lainkaan. The North Remembers nitoo on neksi yhdeksän kappaleen albumin ansiokkaasti yhteen. Asiaa ei auta myöskään jalkojaan keikan alkupuolella hieman köm pelösti käyttävä rumpali. Ai miten niin amatöörimäis tä. Normaaleimmillaan bändi vei saa kiusallisen vetelää goottirockia Danzigin Glenan maneereilla ja sak salaisella tyylitajulla. Jopa niin helpol ta, että corpsepaintsiipi ei varmas ti pidä Harakiri for the Skyta true na lainkaan. Itseäni viehättää yhtyeen täydel linen keskittyminen olennaiseen. Jaakko Silvast SILENT VOICES Darkest Night in Europe 57 Edellinen kohtaamiseni kotimaisen Silent Voicesin kanssa tapahtui aika tarkkaan kaksi vuosikymmentä sitten. Meno ei ole mitenkään toivo tonta, ja oppiipahan arvostamaan Oranssi Pazuzun kaltaisten bändi en aidosti heittäytyvää otetta ja hul lunmaanisia visioita entistäkin kor keammalle. Ainoa heikompi repäisy osuu le vyn loppupäähän: Cut the Shitissä Limp Bizkit kohtaa thrash metalin, ja se on vaivaannuttavaa kuultavaa. Paketointi sisältää taltioinnin sekä audio et tä kuvamuodossa, joskin audiopuoli on tilarajoituksen vuoksi encorebii siä köyhempi. Return to Live on luokkaan ”ihan kiva” sijoitettava livetaltiointi alan sa kenties kirkkaimmasta helmes tä. Muu osa levystä hyppää sujuvasti ihan jees karsinaan. Albumi on yli tunnin kestollaan siinä rajoilla, että keskittyminen her paantuu, ja silloin tällöin intensi teetti on vaarassa laskea standar dilätkyttelyksi. Harakiri for the Skyn ARVIOT 61. Yhtyeen ai empi kopistelu kun ei ollut erityisen mukaansatempaavaa. Kapellimestarin tikkua heilutta van Eclipsemies Erik Mårtenssonin olisi ehkä parasta keskittää ajatuk set kokonaan pääbändiinsä sekä W.E.T.tekosiin, vaikka tokihan am mattimies ottaa rahan pois siel tä mistä sen helposti saa; genreus kovaisten kukkaronnyörit aukeavat Ammunitionillekin varmuudella. Orkesteria ei silti parane sekoit taa mustan metallin juuri löytä neisiin hipsterihassuttelijoihin tai post black metaliin, sillä Arsonin äänimaailma kantaa 1990luvul le – aikaan ennen ”oikeiden” ja käp päsoundien välistä vastakkainaset telua. Siltä puuttuvat kuitenkin selkeät huippukohdat ja sellainen tarttu vuus, joka saisi pään ja sydämen ny kimään. Kasiraiturilla treenikämpällä taltioitu albumi on kieltämättä persoonallisella tavalla rosoinen eikä jää toistamaan ilmei sintä riffirockin nylkytystä tai psyke deelisen osaston huhuilua. Onnistuneesti heitetty Black Sabbathin Cross of Thorns kertoo omaa kieltään bändin vaikutteista. Levyä on mukava kuun nella eikä siinä ole suurempia viko ja. Silti levyltä puuttuu päälleliimattu puolentoista markan sinfonisuus. Silent Voices ei esitä mitään jä rin omaperäistä, mutta tarttuvat ja huolella sävelletyt kappaleet nou sevat selvästi keskivertoapinoitsijaa korkeammalle. Millaista se musiikki sitten on. Jäsenet kulkevat nimillä M.S. Techophiliacia bändi ryy dittää koukuttavilla staccatoriffeillä. Toisaalta tämä ei ole kirkas otsavoimailun puolella auto maattisesti väärin. Tyylillisesti Silent Voices ei ole ir tautunut alkuajoistaan kovinkaan kauas. Mikko Malm BLACK SALVATION Uncertainty Is Bliss RELAPSE Sakemannien promootiota hoi detaan vanhalla kunnon perse edellä puuhun metodilla, kun Uncertainty Is Blissiä mainostetaan ex Grave Pleasures rumpali Uno Bruniussonin läsnäololla. Complex of Cages on bändin toinen levy, jol la laulaa färsaarelainen Jón Aldará. The Eye that Breathes albumin jakavana ”herkkä nä instruna” on sekin ihan liian vä kinäinen ratkaisu mennäkseen huo maamatta läpi. Tätä osastoa edustavat Living Fortress ja Ruby, jota ei suotta valittu levyn ensi maistiaiseksi. Parhaimmillaan yhtye todella osaa niputtaa koukeroisuuden ja äärim mäisen tarttuvuuden. Harvoissa promokuvissa huonoryh tiset hennerit välttävät kameran kat setta käsineensä juuri tiputtaneina. Kaveri on trion ainoa eialkuperäisjäsen, eikä vanhoja meriittejä voi rinnastaa tyylillisestikään Black Salvationin musiikkiin. Kokonaisuutena Complex of Cages jää lopulta ”vain” ihan hyväksi teokseksi. Alkuperäisen tasolle se ei nou se millään tavalla, mikä tekee yh dessä esillepanon koruttomuuden ja ekstrojen puutteen kanssa julkai susta aika tarpeettoman
Tyrskyt iskisivät turpeammin, jos tuplabassarit taukoaisivat tai soolokitarat ottaisivat selkeän ko mennon useammin. Jos bändi kuulosti alkutaipaleellaan Toolilta muutenkin kuin solistin sa Maynard James Keenanin ansiosta, nyt moiset assosiaatiot ovat vä hissä. Rähinän sijaan kaiuttimista valuu herkkäpiirteisen eteeristä, tunnelmalla pelaavaa musiikkia. Välistä meno on niin samantyyp pistä, että jos mikinvarresta löytyisi Cavanaghniminen brittiherrasmies, täydestä menisi. Eräänlaisen superbändin leimaa kantavan nelikon voimahahmoina toimivat Van Canto mies Stefan Schmidt ja exStratovariuskannut taja Jörg Michael. Etenkin en simmäisen puolikkaan None Shall Sleep, Into Doom ja Purpose of a Virgin Mind ovat oikein päteviä me lodisia perusheviralleja. Toistaiseksi mukana on kuitenkin rutkasti yliyrittämistä ei kä tarpeeksi koukkuja. Säröpedaalia polkaistaan vain kun on oikeasti tarve. Tällaisilla levyillä on aina pieni ris ki jäädä jammailun oloiseksi ilotte ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62. Rakennelma tarjoaa sinfoniamaus teineen ja klasarihöystöineen keski pitkän heavymusiikillisen tutkimus retken, jonka koukut riittävät viivan paremmalle puolelle. Sen sijaan Eat the Elephant tuo toistuvasti mieleen, yllättävää kyl lä, uuden vuosituhannen Anatheman. Hexedin meno tempaa mukaansa siinä määrin, että siitä on vaikea ol la pitämättä. Tämän jälkeen lipsahdetaan kuitenkin keskinkertaisuuteen. Vuoropuhelu vaihtuvien mieslaulu jen kanssa on sopivan siroteltua säi lyttääkseen hohtonsa. Lauri Kujanpää HEXED Netherworld VICISOLUM Ruotsin Uppsalassa kolme vuotta sitten perustettu Hexed luottaa de byyttialbumillaan melodisen mahti pontiseen moderniin metalliin. kin jonkin verran turhaa repimistä. Musiikista saa viboja nimistä kuten Santana, Rush ja Cream. The Annihilationillä on hetken sä myös musiikillisesti. Sitäpä mukavampaa onkin, että APC vuosimallia 2018 on oikein hieno yhtye. Albumin soundimaailma on ihas tuttavan nostalginen. Parhaimmassa vedossaankin yh tye kärsii siitä, että se pauhaa liikaa täydellä painollaan. Antti Luukkanen THE MUTANTS Mutantiki JYMP The Mutants on yksi kauniin ko timaamme legendaarisimmista instrumentaalibändeistä. Koskettimilla on kokonaisuudessa kitaran veroinen rooli. Vaikka koko naisvaltainen tarmokkuus on yhty een suurin vahvuus, se jättää tun nun, että tässä päästään vasta kos kettamaan suurten tunneaaltojen pintaa. Levy ei kuu losta ylituotetulta amerikantuubal ta, vaan sillä on omaperäisesti pö risevä äänimaailma, joka rentouttaa digitaalisen ja sieluttoman aikamme pyörteissä. Mielenkiintoisella kansitaiteella varustettu pläjäys tarjoaa taidokasta ja persoonallista instrumentaalita varaa. Oli ky se sitten raskaasti tamppaavasta ta kapotkusta tai eteenpäin jyrääväs tä powerlaukasta, Jörgin lyönti on edelleen kova ja tarkkuus kuin laa tuSeikolla. Edellisestä, enimmäkseen latteaksi poljettua covermateriaalia sisältäneestä studioalbumista on vierinyt peräti 14 vuotta. Yhtyeen voimakastahtoi suus kiteytyy pitkälti laulaja Tina Gunnarssoniin, jonka kohtalok kaasti soivat äänihuulet miellyttä vät, vaikka niiden käytössä esiintyy soundissa on kuitenkin niin viehät tävää puhtautta, että sen pariin on tullut palattua toistuvasti. Kitara ja lauluvirtuoo si Schmidt pistää hänkin parastaan, samoin kokoonpanon täydentävät basisti Daniel Wicke ja soolokepittä jä Sebastian Scharf. Aivan ensimmäiseksi on todetta va ilolla herra Michaelin relevant ti soittokunto, vaikkei ukko enää kovin aktiivinen soittoniekka ole kaan, ainakaan ulospäin. Eat the Elephantilla ei siis räyhätä. Tähdet voivat olla yllättävänkin suotuisia, jos ne likko saa kehiteltyä jatkossa muuta man mieleenpainuvamman melo dian ja harkitsee ilmaisukeinojensa käyttöä syvemmin. Tällainen määrä radiohiljaisuutta takaa, että bändin neljänteen levyyn saattaa tarttua suuremmitta odotuksitta. Kesäkuisilla Sidewaysfestareillamme nähtävä orkesteri on saanut ai kaiseksi kauniin, ehyen ja rauhoittumaan kutsuvan albumin, joka kuulos taa tässä paljain nilkoin päälle tömistelevässä ajassa jotenkin hirmuisen osuvalta. Liki 20 vuotta soitinilotulitusta takonut poppoo on kiertänyt ulkomai ta myöten ja tarjoilee faneilleen jo seitsemännen albuminsa. A PERFECT CIRCLE Eat the Elephant BMG Superbändiksi haukuttu A Perfect Circle pamautti vaihtoehtorockpiirien tajuntaan vuosituhannen startiksi ilmestyneellä Mer de Noms deby ytillään, joka kuulostaa edelleen mainiolta. Matti Riekki V E R N B R E IT E N B U C H E R luksi, mutta Mutantikiltä löytyy jat kuvasti jokin punainen lanka, jo ka herättää intoa ja tunteita – vaik ka tässäkin tapauksessa on kuulem ma käytetty ”yhden oton magiaa” ja jammailupohjaa. Mutantiki on tarkka, terävä ja groovaava kokonaisuus, jota suo sitellaan kaikille musiikkinörteille, nostalgiafaneille ja laadukkaan soiti nilotulituksen ystäville. Levyn ensimmäinen puolisko on kauttaaltaan vankkaa tekemistä, ja etenkin vitosraita Exhaling Lifen ote suorastaan riuhtoo kuulijaa rinnuk sista. Joona Turunen HEAVATAR Opus II – The Annihilation EAR Kalapuikkoviiksi vipattaa ja pussi housunpuntti väpättää, kun saksa lainen Heavatar pistää tampaten. Levy säilyt tää tasalaatuisuutensa aina loppu suoralle, missä kuulijaa väijyy neli osainen The Look Inside massiivi. Kitarat turisevat, rummut paukkaavat ja torvet törähtelevät kuin kultaisella 70luvulla
ARCH ENEMY sE • ASKING ALEXANDRIA uK • ATOMIROTTA • BASEMENT uK DISCO ENSEMBLE • EVELINA • JENNI VARTIAINEN • JVG • LAuRI TÄHKÄ MESHuGGAH sE • MOKOMA • NOAH CARTER DK • OLAVI uuSIVIRTA PARIISIN KEVÄT • PIKKu G • PVRIS us • PYHIMYS • REINO NORDIN • STAM1NA SuPERORGANISM uK • THE HuNNA uK • VESTA • VON HERTZEN BROTHERS aleksanteri hakaniemi • BLIND CHANNEL • CIrCLE • EEVIL STÖÖ X KUBE • ENSIFErUM ErJA LYYTINEN • GETTOMASA • HAVE YOU EVEr SEEN THE JANE FONDA AErOBIC VHS. HIGH SCHOOL DrOPOUTS • JESS & THE ANCIENT ONES • JOOSE KESKITALO • JUULIA KArINA • K-X-P • KYNNET • LITKU KLEMETTI • M • MAIJA VILKKUMAA • MArA BALLS • MMSP NELLI MATULA • PASTOrIPIKE • PIMEYS • PIrULAINEN • rUUSUT • SAMULI EDELMANN & OrKESTrA SUOrA LÄHETYS • SCANDINAVIAN MUSIC GrOUP • SONATA ArCTICA • STIG DOGG THE COMEDIANS • TUOMArI NUrMIO & LUUPÄÄT • TÖÖLÖN KETTErÄ • VILMA ALINA • YArI + paljon lisäyksiä luvassa! kaikki lipputyypit myynnissä nyt! provinssi.fi/liput #PROVINSSI VOLBEAT DK • PROPHETS Of RAGE us • tHE OffSPRING us RuN THE JEwELS us • BIffY CLYRO uK • tHE SOuNDS sE CHEEK • fRENCH MONTANA us • ANTTI TuISKu #PROVINSSI • PROVINSSI.fI
Purskahdin nauramaan ääneen vii meistään Idlewildbiisin kohdalla. Bändi am mentaa Bullet for My Valentinen ja Triviumin melodisuudesta ja yhdistää sen All that Remaisin ja Unearthin tekniseen kitarailotuli tukseen. Hope ja progehtava A Leaving Life, a New Beginning ovat oivia esimerkkejä siitä, että ranska laiset ovat jyvällä genren vahvuuk sista – ja kliseistä. Reseptinä on yleensä huuto ja rääkyminen, jo ka vaihtuu kertosäkeissä puhtai siin lauluihin. Musiikkivideot ovat mukava bonus, mutta kokonaisuus olisi toimi nut ilman Tshekinkeikkaakin. Vaikutteita kuvittelisi imetyn muun muassa Hornan ja Moonsorrow’n suunnilta, ja kun satunnaiset melo diakulut viittaavat jopa suomalaisen perinneiskelmän puolelle, kasas sa alkaa olla melko tanakka paketti koskenkorvankatkuista mustaa me tallia – ja siis ainoastaan sanan po sitiivisessa merkityksessä. Ei siis ihme, että InsideOutilta irtosi levytyssopimus. Livesoundi on hyvin jy kevä, kuten Behemothin kaltaisella korkea profiilin metalliyhtyeellä kuu luukin. Otetaanpa syyniin sanoitukset. Myös keikan lopun kierros bändin vanhempaa laatumateriaalia maittaa kuulijoille. BEHEMOTH Messe Noire NUCLEAR BLAST Puolalainen äärimetallijätti on nähnyt ajan otolliseksi livedvd:lle. Eetu Järvisalo B A R T E K R O G A LE W IC Z Levyn lopussa patsasteleva Manowarlaina Metal Daze on pie noinen turhake, vaikkakin asiallises ti tehty sellainen. Harmi vain, että kyseessä on täysin turha tekele. KINO Radio Voltaire INSIDEOUT Tämä melkeinsuperryhmä koos tuu Lonely Robot nokkamiehes tä, Marillionbasistista ja Steven Wilsonin nykyisestä rumpalista. Keikat olivat osa teemakiertuetta, jolla bändi soitti The Satanistin alus ta loppuun. Salla Harjula GOATS OF DOOM Alla kirkkaimman tähden PRIMITIVE REACTION Nivalan black metal joukkio on kasvattanut profiiliaan hiljakseen, ja yhtyeen kolmas levy tuntuu vuoden 2012 Lost in Time and Void esikoi sesta asti odotetulta onnistumiselta. Goats of Doom kuulostaa myös musiikillisesti kotimaiselta. Goats of Doom tuntuu löytäneen musiikilleen linjan, joka saattaa kan taa vielä pitkälle. Aihe ei ole sinällään mi tenkään uusi tai vallankumoukselli nen, mutta suomeksi kirjoitetut sa noitukset antavat teemalle pientä li säpontta. Laulupuoli on jaettu basisti Pierre Challouet’n ja kitaristi Valentin Gonduinin kesken. Biisin jokainen rivi on edellistä kulu neempi klisee, ja ne on lämäisty pe räkkäin niin, että varmasti rimmaa. Varsovankeikassa on panostettu enemmän yksityiskohtiin, joita ovat esimerkiksi oikeisiin kohtiin osuvat raamatulliset väläytyskuvat, jotka ovat traagisuudessaan näyttäviä. Tämä näkyy myös yleisössä, joka on sekä Puolassa että Tshekissä oikein vastaanottavaa. Jaakko Silvast ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. En mi nä ainakaan. Molemmat vedot tarjoavat erittäin vaikuttavaa ja vahvaa audiovisuaa lisuutta. Bändi käyttää kui tenkin blastbeatejä ja breakdowne ja harkiten. Tuon albumin myötä yhtye siirtyi kiukkuisimmasta raivos ta harkitumpaan tunnelmarunnontaan, joka muutti myös bändin esiinty mistyyliä. Taltiointi tuo muutoksen esiin täydellisesti, ja yhtye on ritualis tisuudessaan ja julistavuudessaan mielettömän uskottava. Enpä näkisi lain kaan toivottomana sitäkään vaih toehtoa, että bändi hellittäisi otet taan perinteisestä black metal il maisusta ja panostaisi jatkossa lisää musiikkinsa eeppisyyteen ja melo disuuteen. Myös vaihtelu värillisen ja mustavalkoi sen välillä toimii, kuten myös hidastuskuvat. Kuka helvetti haluaa kuunnella germaani heviä ilman lauluosuuksia. Alla kirkkaimman tähden tuo bändin ilmaisuun rutkasti eeppisyyt tä, massiivisuutta ja suomeksi mes suttuja sanoituksia, jotka vaikutta vat kertovan kotimaamme pelasta misesta abrahamilaisten uskontojen kynsistä. Joni Juutilainen INSOLVENCY Antagonism of the Soul SEND THE WOOD Ranskalaisten debyytti sisältää rehellistä metalcorea. Suurempi turha ke taas on levyn päättävä The Look Inside instrumentaaliversio. Bongaa tähti jokaisen vähintään viisisataa kertaa rockin historiassa käytetyn fraasin jälkeen… Idlewild.* No time to come undone.* The bitter truth is blinding you,* for staring at the sun.* Seas of faces,* strapped in ca ges.* Chasing happiness,* run and run.* Scanning skylines,* burning ti melines.* Leaving everything far behind.* There’s nothing to regret.* This race is won.* Kuvittele 1980luvun AOR vaikutteista progea, jonka musiikilli nen ilmaisu on vastaava kliseekimp pu kuin ylläolevat lyriikat. Siinä on Radio Voltaire pähkinänkuoressa. Näiden lisäksi mukana on kaikki The Satanist levyltä (2014) julkaistut musiikkivideot. Paketti käsittää vuoden 2016 keikat Puolan Varsovasta ja Tshekin Brutal Assault festivaalilta. The Satanistia liveversiona kuunnellessa korostuu, kuinka väkivahvoja sen sävellykset ovat. Tunnelmallista festariyön vetoa on hienoa seurata, mutta pöydän tyhjentävän Varsovanesiintymisen jälkeen se tuntuu lähinnä toistolta
Mega GRIMTONE Memento Mori EXTREME METAL MUSIC Ruotsin Halmstadista tulee näemmä muutakin kuin itsemurhametallin suurlähettiläs Shining. Meiningistä on aistittavissa erityi sesti Enslavedin ja Immortalin alku vuosien tuotokset parilla Emperor ja Mayhemkunnianosoituksella maustettuna. Kuuntelijan on kui tenkin helvetin mukava kellua sekai sessa aallokossa. Hellanbach on soundillisesti hy vin tyypillinen aikansa NWoBHM genren edustaja, joskin jälki on lä hempänä heavy rockia kuin metal lia. Vaikkakin sanoitusmaailma käsit telee kristillisyyttä ja on melkoisen puuduttavaa, musiikin monimuo toisuus on ihailtavaa. Kunniaa he toki an saitsevatkin, mutta jokin tässä tökkii. Vaikka sanoituspuoli ei puhuttele allekir joittanutta, albumin musiikki on kai kessa sekopäisyydessään silkkaa ti manttia. Näiden kahden olotilan naittaminen onnistuu jotenkuten ai noastaan suoraviivaisessa Murder Your Dreamsissä. Itse asiassa tätä aspektia ei välttämät tä aluksi edes huomaa, koska tietyt elementit on osattu piilottaa mu siikkiin niin taitavasti. Death Alleyn noukkimat ainekset ovat suureksi osaksi jo valmiiksi ku luneita, ja Superbialla yhtye vie niis tä viimeisenkin terän paketoimal la ne puolihuolimattomasti. Vanhaa tunkiota pöyhitään sen verran innokkaasti, että ihmettelen suuresti, ellei Crucifyre soita tänä vuonna Muskelrockissa. Kaupungin ilmapiirissä lienee kuitenkin jotain epäilyttävää, sillä myös albumideby tantti Grimtone vaikuttaa ammen tavan inspiraationsa elämän nurjalta puolelta. Tämän vastakohta on levyn päättävä The Sewage, jo ka on kenties ajateltu polveilevaksi ja eeppiseksi huipentumaksi, mutta yhdentoista ja puolen minuutin se kamelska on yksi yhtyeen sietämät tömimmistä synneistä. Omaperäisyydestä on turha pu hua ja juttuna tuntuukin olevan röyhkeä apinointi. Näin etenkin, kun se on jo kertaalleen julkaistu, eri lafkan toimesta tosin. Joni Juutilainen DEATH ALLEY Superbia CENTURY MEDIA Hollantilainen Death Alley hyökkää nurkan takaa toista kertaa koko pitkän levytyksen voimin. Jos ennen uskottiin Elton Johnin Saturday Night’s Alright for Fighting viisuun siinä määrin, et tä Hellanbachkin päätyi sen co veroimaan, ”Born to be wild, pait si himassa” kuvaa nykyisyyttä ja sen musiikkia paremmin. In the Name of the Son on kuin seikkailua Liisa Ihmemaassa elo kuvassa. Nelikymppinen italialainen säveltää musiikkia ilman genrerajoja ja kasaa albumeilleen melkoisen joukon tunnettuja muusikkoja. Yhtyeen toivoisi suoraviivaistavan ilmaisu ARVIOT 65. Laulajan esitys kuulostaa mahdottoman kli seisesti semikukkoilevalta mikinvar ressa notkumiselta ollen harvinaisen yksiulotteista ja vailla sekä tyylitajua että omaa persoonaa. Yhtyeen hard rock soppaan on heitetty punkin, progen ja psykedelian sä vyjä, ja omien sanojensa mukaan nelikko soittaa klassisen tarkasti tahdistetulla alkukantaisella sielulla. Yhtyeellä on käytännössä kak si vaihdetta. Ja eihän se kai väärin ole. Kappaleissa on groovaavaa, eteenpäin ajavaa draivia, joka saa asteen verran koukeroisemmatkin kohdat kuulostamaan varsin ilma vilta. Löytyy niin Hinsidesin perinteisem pää folkprogea kuin Bydyran kevy empää, jopa funkhenkistä keikistelyä. Yhdentoista kappaleen debyy tillä piisaa kuitenkin ideoita, ener giaa ja ennen kaikkea potentiaalia. Memento Mori on pätevä start ti uralle, mutta onpahan tässä vie lä tehtävää, jotta homma saa daan kunnolla kantavalle pohjal le. Uskaliaisuutta ja omaperäisyyttä kaivattaisiin tässäkin tapauksessa. Viime vuonna yhtye julkaisi peräti kaksi albumia, tummasävyisen Hinsidesin ja ”las tenlevy” Bydyran. Nykyään valitetaan, että mikään ei yllätä, mutta voi pojat, tämä kyl lä yllättää. Fjernsyn i farver on orkesterin kuudes levy ja melko lailla kahden edellä mainitun yhdistelmä. Toisaalta jois sain esityksissä on kuultavissa vai kutteita varhaisen Uriah Heepin progehevistä. Arkistoista on kaivettu esiin aikoja sitten vaikutta neita yhtyeitä ja näiden julkaisuja, joista osa on vielä niputettu järeäm miksi, useamman levyn sisältäviksi diskografiaseteiksi. Levyn edetessä kunniaa tehdään vielä ai nakin muutamalle speed metal ja NWoBHMsankarille sekä isosti Merfyful Fatelle. Tässä piilee yh tyeen suurin vahvuus: se osaa ol la ottamatta vakavuutta niin vaka vasti. Fjernsyn i farver on hauska ja leikkisä levy, mutta samalla sitä ym päröi tumman melankolinen aura, joka tasapainottaa tunnelmaa op timaalisella tavalla. Osan julkaisuista merkittävyys on hyvin pitkälti koki jasta kiinni, ja 1970luvun lopusta seuraavan vuosikymmenen puoli väliin vaikuttaneen brittihevibändi Hellanbachin antologia kuuluu tähän kategoriaan. Grimtonen monotoninen ty kitys iskee erityisen hyvin albu min ensimmäisen puoliskon aika na. Näitä läpikäydes sä selviää pian myös se, miksi yh tye on jäänyt koko lailla unholaan: kappaleet ovat muutamaa selkeää hutia lukuun ottamatta tasalaatui sen mukiinmeneviä, mutta siihen pä se pitkälti jääkin. Albumilla ei ole pää tä eikä häntää, vaan se on sie voinen sekamelska, joka kuljet taa kuuntelijaa pyörremyrskyn lail la. Mikko Malm ENZO AND THE GLORY ENSEMBLE In the Name of the Son ROCKSHOTS Kristillistä musiikkia säveltävä Enzo Donnarumma on mielenkiintoinen hahmo. Pasi Lehtonen CRUCIFYRE Post Vulcanic Black PULVERISED Ruotsinmaalla tuntuu olevan kova hinku palata vanhan hevin ja okkul tismin naittamisen alkuaikoihin. Albumi on kuin räiskyvä ooppe ra, joka herättää mielen sopukois sa tunteiden lisäksi paljon mieliku via ja elokuvallisia kohtauksia. Kappaleissa sohitaan menemään kiusallisesti kulmia hiomatta, ei kä groovea synny yrityksestä huoli matta oikeastaan lainkaan. Tuplalevyä kuunnellessa bän din musiikillinen agenda tulee hy vin selväksi, löytyyhän siltä koko yhtyeen tuotanto ensimmäisestä ep:stä splitbiisin kautta kahteen vuosina 1983 ja 1984 julkaistuun täyspitkään. Uusimmalla levytyksellä soitti miaan hakkaavat muun muassa Marty Friedman (exMegadeth), Ralf Scheepers (Primal Fear) ja Kobi Farhi (Orphaned Land). ”Ysäriblackin” ominai nen kylmänkalsea vihaisuus on saa tu taltioitua hyvin, mistä on suuresti kiittäminen varsin onnistuneita lau luja, jotka välittävät raakaa tunnetta mallikkaasti. Lauri Kujanpää HELLANBACH The Big H: The Hellanbach Anthology DISSONANCE Brittilafka Dissonance jatkaa uusin tajulkaisun sarjaansa. Memento Mori kuulostaa au tenttiselta 1990luvun alkuvuo sien norjalaiselta black metalilta. Insolvency ei kalpene esikuvilleen. Levyn soundimaailma on hyvin outo, muusikkokirjo luo laa jaalaisuutta ja kappaleiden pomp piva meininki on hyvin koukuttavaa. Biiseistä ei löydy tarpeeksi iskevyyttä eikä musiikista nyansseja, jotta kuulijan mielenkiinto pysyisi yl lä loppuun saakka. Albumilta löytyy elementtejä normiheavystä, progesta, klassi sesta musiikista, diskosta, intialai sesta kansanmusiikista ja popista. Se ihastuttaa ja vi hastuttaa varmasti, mutta niin kun non taiteen kuuluukin tehdä. Sen musiikki voisi sopia jonkin bluokan elokuvan taustamölyksi luomaan hulluja tunnelmia. Albumin musiikkia ei voi verra ta oikein mihinkään muuhun yh tyeeseen. Toinen vahvuus on musiikilli nen eklektisyys, joka tuntuu hirveän luontevalta eikä yhtään sekaval ta, mitä voisi äkkiseltään pelätä. This War Is Not for You bii sissä on paljon tyhjäkäyntiä. Puutuminen iskee kuitenkin jo hieman päälle puolituntisen kiekon puolivälissä, mitä ei voi pitää mairit televana. Levyn aloittava biisikaksikko on kuin suo raan Show No Mercyltä, kun taas kolmosbiisi tipahtaa vähän yllättäen jonnekin Killing Joken ja vanhan käppähevin välimaastoon. Teemu Vähäkangas TUSMØRKE Fjernsyn i farver SVART Norjalainen progeihme Tusmørke on ollut perin aktiivinen. Melkoisen samankaltaisissa bii seissä on ihan kelpo draivi, josta on nasta digata ennen oli parem min tyyppisesti – aivan kuten tuon ajan ihastuttavan välittömästä, varo vaista kapinaa henkivästä raskaam man musiikin ilmaisusta yleisem minkin. Your Lost Souliin on yksinkertaisesti ym pätty liikaa riffejä. Levyllä on orgaanisesti hengit tävät soundit, ja hauskaa kokoon panolla ainakin tuntuisi olevan. Yhtyeelle luontaisen Gong huurun lisäksi biiseihin hiipii toisi naan myös Parliament/Funkadelic henkistä kosmisuutta. Tukholmalaisviisikko Crucifyre viljelee vanhan hevikansan viljaa to della antaumuksella värittäen sitä mustanpuhuvalla siveltimellä. Vainoharhainen häröily ei luo vaarantuntua mutta on ajoit tain sentään mielenkiintoista, kun taas rullaava riehuminen on pelkkää räpiköintiä. In the Name of the Son ei ole ta vallinen rocklevy. Kaikesta melodiasta ja tykittelystä huolimatta levyllä on melodramaat tista emomelankoliaa, josta ei saa kiinni. Ehkä siinä on ripa us Avantasiaa ja Dream Theateria, mutta muuten se seilailee aivan omilla vesillään. Osa biiseistä jää aika mitäänsanomattomiksi, mutta levylle on onnistuttu taltioimaan ai ka pahaenteinen yleistunnelma, jo ka pitää otteessaan yllättävän hyvin
Pakko myöntää, että albumin laadukkuus yllätti, vaikka varsinkin Paynen kyvyt ovat tiedossa. Joona Turunen DUKES OF THE ORIENT Dukes of the Orient FRONTIERS Asiayhtyeen solistina maailman maineeseen noussut John Payne ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 66. Monipuolisen soundimaailman kirjo on ihailta va ja luo kappaleisiin leijailevaa tun nelmaa. Lauri Kujanpää NAPALM DEATH Coded Smears and More Uncommon Slurs CENTURY MEDIA Tuhti kokoelma niputtaa yhteen grindcoren kantaisän harvinaisempaa materiaalia vuosien 2004 ja 2016 väliltä. Paynen vahva AORtausta loistaa, sillä monet rallit kuulostavat poljennaltaan ja kertosäkeiltään esi merkiksi Totolta tai Asialta. Albumi on täynnä korvia helli viä nyansseja, joita luovat erilaiset soittimet ja efektit. Heti ensimmäisistä äkäisistä tah deista käy selväksi, että armoa ei totisesti jaella. Bändin asenne on saastaisuu dessaan ja kompromissittomuu dessaan oikein asiallinen. Soundit ovat kautta linjan väkevät, Barney karjuu verisuonet katkea mispisteessä ja kielisoittimet veivaavat vuosikymmenten kokemuksel la moniilmeistä ja tappavan iskevää sahausta. Biisien pituuksilla ei tyylilajille epäominaisesti kikkailla, vaan kappaleiden ydin on nopeasti havaittavissa eikä soitinpornoa löy dy läheskään niin runsaasti kuin voi si odottaa. Strategiset mitat: 31 biisiä, yli 90 minuuttia. Herreran nimi ei tule juuri esiin kovista metallikannuttajista puhuttaessa, vaikka kaveri on varsinai nen rumpukone. Levyn kappaleet ovat keskipi tuudeltaan vähän yli kaksiminuutti sia rypistyksiä ilman krumeluureja. Caste as Waste on puolestaan puhdasta julistuslaulua ja jumittavaa kitarointia sisältävä hämäryys. Kappalemassasta ei nouse yksittäisiä timantteja, vaan kaikki on taa tun tasaista NDlaatua. Se on täysin erilaista kuin miehen jälki toisessa bändissään. Tami Hintikka aan kaikin puolin, mutta toisaalta sen tyyli tasapainottuisi ja rikastuisi myös kieroa, välillä jopa kovin mur heellisen kuuloista tunnelmointia jalostamalla. Erityismaininnan saa Losers, monipuolinen päälle neliminuuttinen. Kaksikon yhteistyöstä on rakentunut kahdeksan kappaletta käsittävä progekokonaisuus. Coded Smears and More Uncommon Slurs on pakkohankinta kaikille tämän vuosituhannen Napalmista pitäville. Jossain Dream Theaterin, Toolin ja Uriah Heepin maailmoissa seikkaileva jul kaisu on raikas, tuotannollisesti laa dukas ja kappalemateriaaliltaan hy vinkin vahva. On myös hyvä, että yhtye malttaa kohkaa misensa seassa myös hidastella. Vähän alle puolituntinen paketti on kahlattu läpi varsin nopeasti ja olisi kaivannut hieman lisää lihaa luiden K E V IN E ST R A D A on lyönyt hynttyyt yhteen koske tinsoittajanero Erik Norlanderin kanssa. Nykypäivän muovisuudesta ei ole tietokaan. Siinä missä 1980 ja 1990lukujen Napalm Death uudistui, kehittyi, loi nahkaansa ja kokeili, 2000luvun Napukka on hämmästyttävän linjakas yhtye. BLOOD CHALICE Sepulchral Chants of Self-Destruction HELTER SKELTER Nyt on irvokasta menoa! Kolmivuotiaan porilaisbändin de byytillä ryskää varsin eläimellinen, rienaava ja kalmainen black metal. Oxygen of Duplicity ja Atheist Runt edustavat samaa sarjaa. Jälkimmäisestä muistut taa etenkin Torture Killeristäkin tu tun Pessi Haltsosen väkevä ja kiuk kuinen rääkytulkinta. Coded Smears and More Uncommon Slurs sisältää levyjen bo nuksia, bpuolia, splittibiisejä, covereita ja muuta vastaavaa. Cardiacscover To Go Off and Things on kaikessa karnevalistisuudessaan mainio ja rikkoo piristävästi armottoma na blastaavaa kokonaisuutta. Levy todistaa, että kun kappaleet rakennetaan perinteisen 70luvun rockin kautta, lopputulos ei voi mennä kovin pahasti vikaan. Kirjavasta valikoimasta huolimatta kahden cd:n kokis on todella yhtenäinen. Danny Herrera rumpui neen takaa, että menossa ollaan koko ajan. Pääasiassa tasamurjonnalla ja terä vämmällä piiskauksella etenevä soi tanta tuo mieleen esimerkiksi koti maisen Archgoatin ja länsinaapurin Mardukin
Tämän ohjenuoran mukaan ! 27.04. Toinen saman tien nyppivä yksityiskoh ta on biisien kulkeminen orjallises ti etukäteen arvattua kaavaa pitkin. Somersaultin johtoriffi esimer kiksi muistuttaa makeasti Queens of the Stone Agen debyytistä. Pääasiassa ne kuitenkin etenevät tasaisen jylhinä ja tukevasoundisina, mikä tekee niistä vähän turhan tasapaksuja ja toisis taan erottumattomia. Pinnalliseksi jäävä kuun telukokemus ei kuitenkaan ole vält tämättä tyydyttämätön. The Shadowed Road on projektin toinen täyspitkä. Diggaillakseen levystä enemmän tarvitsisi pitää reilummin fiilistele västä ja suurpiirteisestä soittotat sista. Kun ilmaisua täydennetään ja rii sutaan joistain kliseistä, materiaa li todennäköisesti jalostuu. Sojournerin säveltaide on oman laistaan ja voimallista, mutta siitä on loppujen lopuksi kovin vaikea saa da otetta. Mahtipontinen materiaali koostuu juhlallisesti harmonisoivista kitarois ta, joita koskettimet, tinapilli sekä siron neitosen ja örisevän körilään vuorottelevat kertojaäänet kuorrut tavat. Viisimiehisellä kokoonpanolla on ikää kohtsillään seitsemän vuotta ja Levitationkin on jo viettänyt en simmäiset syntymäpäivänsä, sil lä alkuperäinen tarkoitus oli julkais ta albumi vain digitaalisessa muo dossa. On kuitenkin huomattava, että Malum ei kuulos ta suoranaisesti yhdeltäkään näistä bändeistä. Samankaltaisia kappalei ta on myös paikoitellen vaikea erot taa toisistaan. Se herpaannuttaa keskitty miskykyä vääjäämättä. Joona Turunen MALUM Night of the Luciferian Light HELTER SKELTER Viisivuotisella urallaan jo kaksi ko kopitkää ja viisi pienjulkaisua ka sannut Malum edustaa kotimaisen black metalin uutta verta, vaikka onpa turkulaisbändin jäsenistö ehtinyt hankkia kannuksia esimer kiksi Vordvenin ja Kalmankantajan porukoissa. Tuo tunnelma muodostuu myös hieman väärällä tavalla pas siiviseksi, sillä albumiin syventymi nen osoittautuu kovin hankalaksi. Bändin debyyttiä voi pitää joka tapauksessa onnistuneena ensiiskuna. Kappaleiden parasta antia tuntuvat olevan erilaiset fiilistelyosiot, joissa Malum saa näytettyä itsestään toi votun puolen. O U T SKINDRED Big Tings Available as LTD Digipak, LTD Vinyl and Download / Stream! Ragga rock legends SKINDRED are back with a bang with their latest slice of explosive Rock, Ragga and Metal fueled anthems! With big songs & big riffs, it‘s time for BIG TINGS ! ! ! 27.04. O U T O U T PREVAIL II IS THE PROVERBIAL YANG TO THE YIN AND CONTINUES WHERE KOBRA AND THE LOTUS LEFT OFF IN 2017 WITH PREVAIL I: PURE ROCK ADRENALINE! KOBRA AND THE LOTUS Prevail II Available as LTD Digipak, LTD Vinyl and Download / Stream! E P I T A P H Intense rock instrumentation, ethereal and emotional soundscapes by ambiente instrumental pioneers GOD IS AN ASTRONAUT. Yhtyeen tyylicocktail on sulava. Toisaalta ryt minvaihdokset ovat toistuvasti aa vistuksen tökerösti tehtyjä. Hengestä vain löytyy sa moja vivahteita. Sinänsä kappaleissa riittää eri osioiden myötä eloa. Lopputulos on silti kaiken kaik kiaan ehdottomasti plusmerkkinen. Night of the Luciferian Light on soundiensa osalta melko orgaani nen kiekko, joka välittää oivasti mu siikkityylille ominaista kylmää tun nelmaa. Lopputulos on kuin iltasadun käänteet omaavaa unta kelttiläissu kuisesta kuningaskunnasta. Näin ila koivan menon kyseessä ollen ei voi da välttyä pieneltä korniudeltakaan, mutta ainakaan yksikään elementti ei tunnu itsetarkoitukselliselta. Sattumankauppaa levynteossa oli sekin, että ep venähti matkan var rella täyspitkäksi. ympärille. 27.04. Joni Juutilainen DEADNECK Levitation KOZMIK ARTIFACTZ En ole perehtynyt EteläKarjalan maaperän suopitoisuuteen, mut ta Deadneckin esikoiskokopitkän perusteella sieltä tuntuisi löytyvän hedelmällistä rämettä, josta am mentaa kuohkeaa pörinää. Malum on periaatteessa hy vä bändi, mutta jotenkin homma ei vain lähde täysillä käyntiin. Bändi on määritellyt suuntavii vakseen stonerin ja doomin lisäksi bluesin, mikä kuuluu lauluosuuksien väkinäisenä fraseerauksena. Eetu Järvisalo SOJOURNER The Shadowed Road AVANTGARDE UudestaSeelannista, Ruotsista ja Italiasta jäsenistönsä koonnut Sojourner kietoo toisiinsa tun nelmallisia ja melodisia black, death ja folk metalin sävyjä. Saksalaisfirman ansiosta kä pälässä on kuitenkin nyt myös cd. Ehkä musiikki saa jatkossa kaipaamaansa terävyyttä ja hyökkäävyyttä. Ikävä sanoa, että se myös kuuluu, sillä kiekossa tun tuu olevan välillä tyhjiä kierroksia, kun pelkkä jamittelu ei kanna pitkiä biisejä aivan maaliin saakka. Osa me nosta vivahtaa Dissectionin suun taan, toisaalla mieleen tulee koti mainen Baptism, ja siellä täällä pil kahtavat myös Dark Funeralilta tutut musiikilliset piirteet. Melko suoraviivaista myllytys tä tarjoava Malum lainailee vaikut teita monelta suunnalta. Mitä enemmän Deadneck pelai lee riffeillä ja tymäkämmillä alataa juuksilla, sitä tehokkaammin kuuli ja jää huojumaan hyväksyvään tah tiin. Jo monessa intron näppäilykohdas sa tietää, miten biisiä tullaan kuljet tamaan. An album that will move you deeply! GOD IS AN ASTRONAUT Epitaph Available as LTD Digipak, LTD Vinyl and Download / Stream! NEW ONLINE STORE! WWW.NAPALMRECORDS.COM! DOWNLOAD THE FREE NAPALM APP FOR BOTH IPHONE AND ANDROID!. Levy ilah duttaa kummasti, jos siltä lakkaa et simästä suuria yksittäisiä sävellyksiä ja antaa sen seikkailunhalun tunnun keinuttaa
Syyskuussa 2017 Tilburgissa kuvattu yli kaksituntinen konsertti sisältää kuusitoista laulajaa ja 28 kappaletta, joten kyse ei ole mistään perusklubikeikasta. Best of Ayreon Live on äärimmäisen viihdyttävä, elämykselli nen ja nautittava tallenne, joka kestää useammankin katselukerran. Kappaleet on sovitettu liveolosuhteisiin hienosti, ja karismaattiset laulajat pelaavat komeasti yhteen inspi raatiota toisistaan imien. Koska kaikki alkuperäislaulajat eivät luonnollisesti ole päässeet mukaan, heidän roo linsa on mukautettu paikalla olevan jäsenistön laulet taviksi. Lucassen itse käy ujona miehenä lavalla ainoastaan ensimmäisen encorekappaleen aikana. Peruslähtökohtana oli, että projektin jokainen levy kertoo tarinan ja niistä kullakin vaikuttaa useampi laulaja, joilla on tarinassa omat roolinsa. Ryhmään lukeutuvat esimerkiksi Floor Jansen, Marco Hietala, Jonas Renkse, Tommy Karevik, Hansi Kürsch, Anneke van Giersbergen ja Damian Wilson. Ilmaisusta voi löytää myös hienoi sen apokalyptistä hardcorea, mikä ei ole koskaan väärin. Listalta löytyvät muiden muassa Bruce Dickinson, James LaBrie, Jonas Renkse, Floor Jansen, Anneke von Giensbergen, Andi Deris, Mikael Åkerfeldt, Devin Townsend ja John Wetton – vain murtoosan mainitakseni. Lucassenin levyillä vuosien varrella vierailleet laula jat eivät ole olleet mitään keltanokkia. Käytännössä myös kaikki soittajat ovat olleet vierailijoita, sillä varsi naiseen yhtyeeseen kuuluvat ainoastaan Lucassen ja rumpali Ed Warby. AYREON Ayreon Universe – Best of Ayreon Live MASCOT Hollantilainen Arjen Anthony Lucassen aloitti uransa 1980luvulla Bodinenimisessä heavy metalor kesterissa, jonka jälkeen hän siirtyi kitaroimaan Vengeanceen, josta erosi vuonna 1992 ryhtyessään soolouralle. Jos aloitetaan miinuksista, niin yhtyeen kiivasta ja äärimmäisen synkeää death metalia blackmetal lisen kylmään tunnelmaan naittava mättö ei sisällä juuri lainkaan kouk kuja. Ja mikä parasta, se sai minutkin palaa maan yhtyeen tuotannon pariin pitkän tauon jälkeen. Liveesiintymisiä kammoksuva Lucassen päätti vuo sien viivyttelyn jälkeen tuoda Ayreonkosmoksensa lavalle, ja viime syksynä vedetyt kolme keikkaa myivät loppuun tunnin sisällä. Show on kuvattu 30 kameralla 9000päisen yleisön edessä. Eräänlaista populaarioopperaa siis. Antti Luukkanen SOUL GUTTER Veins OMAKUSTANNE Jyväskylästä rähjäävä Soul Gutter on varsin tuore nimi, jonka mätke on puutteistaan huolimatta oikein lupaavaa. Kaksi ensimmäistä Ayreonlevyä, The Final Experiment (1995) ja Actual Fantasy (1996), hakivat vielä hieman suuntaansa, mutta vuonna 1998 ilmestynyt Into the Electric Castle oli eräänlainen läpimurto, joka se mentoi formaatin, jota on käytetty näihin päiviin asti. Mikko Malm Deadneck löytäneekin ne uskolli simmat ystävänsä. Lasereita, savua ja pyroja riittää yllin kyllin. Massiivinen hdscreen tuo esiin teemaan sopivia maisemia, esiintyjien nimiä ja laulujen sanoituksia. Kymmenen kappaleen pake tista jää mieleen lähinnä hyisenä puhaltava reipastempoinen kiihko. Melodiat sylkevät pakkasta ja kur kulle hakeutuvia teräviä esineitä. Debyyttilevy Pools of Sorrow, Waves of Joyn (1993) jälkeen idea Ayreonista alkoi muotoutua. Bändille voi antaa pisteitä sel keästä tyylistä, sillä tässä ei vään nellä aivan perusmallin potikoi LO R I LI N ST R U T H ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68. Johtohahmon puute ei kuitenkaan ole suuri katastrofi, kun laula jat ja taustayhtye ovat niin pätevää porukkaa
ta. Goottimetallia, koneita ja melo disia kertosäkeitä yhdistelevä yhtye on tavallaan yhden tempun bändi, sillä Crematory on varioinut samaa tyyliä vaihtelevalla menestyksel lä. Hartioita painavassa ahdistuksessa Veins kiel tämättä onnistuu, ja esimerkiksi Desolate Shrinen meininkiä arvos tavien kannattaa tarkistaa se ehdot tomasti. Kuulijan on todella hankala py syä tyynenä, kun demonisella ää nellä kirottu Arioch mylvii kaootti sen tykityksen keskellä hiilenmustia psalmejaan. Kuin kunnianosoitukseksi ruot sikuolon mestareille nimetyllä kak koslevyllä ei oteta sanottavia kurs sinmuutoksia. Triumphatorin musiikki kuulostaa vähemmän yllättäen sekoituksel ta 1990luvun Mardukia ja ensim mäisen albuminsa aikaista Funeral Mistiä. Tavallaan tämä on hieman nurinkurista, sillä uskoi sin bändin hakeneen juuri kuullun kaltaista, kokonaisuutena nautitta vaa pilkkopimeää massaa. Carnagea on helppo suositella perinnekuolon ystävän le vykokoelmaan. Oblivion on hyvin tehtyä jylhis telyheviä, ja levyn tunnistaa edel leen Crematoryn tekemäksi – sekä hyvässä että pahassa. Tukholman Lik yllätti Mass Funeral Evocation debyytillään (2015), jota tuli pyöriteltyä tasaises ti. 1980luvun lopun ja seuraavan vuosikymmenen alun ruotsalaista kuologenreä määrittänyt kitara soundi on päätynyt tänä päivänä esteetikkojen käsiin. Tässä onkin le vyn akilleenkantapää. ”Ennen oli paremmin” lausahdus istuu ti lanteeseen kuin orjantappurakruu nu ohimoille. Levy soi ko measti, ja kukin instrumentti toistuu kaiuttimesta sopivasti erottuen. Crematoryn eduksi on kuitenkin laskettava, että bändi ei ole aivan niin mauton kuin lausuntonsa tai tyylitajunsa antavat ymmärtää. Tarttuvuuden ja selkeästi mie leen jäävien kappaleiden puuttees ta pitää silti rokottaa. Touhun suoraviivainen tuho voima iskee korville tavalla, joka on kateissa monilta nykypäivän esote riaa tihkuvilta black metal levyil tä. Tomi Pohto CREMATORY Oblivion SPV Uransa kertaalleen vuosituhannen alussa lopettanut Crematory herätti hiljattain huomiota lausunnollaan, jonka mukaan bändi laittaa pillit pussiin, mikäli fanit eivät osta sen uutta Oblivionalbumia tarpeeksi. Lievästi sanottuna kyseenalaisel la kiristystaktiikalla fanejaan kun nioittava yhtye on julkaissut vuo sien varrella jo 14 studioalbumia. Yhtyeellä on. Skandinaavinen lohduttomuus ja orgaanisesti soiva soundi tuovat tunnelmat varsin lähelle, eikä kiek koa kuunnellessa tee juuri mieli hy myillä. Ruotsalaista käsialaa olevan levyn takaa löytyy kova ja asialleen omis tautunut kolmikko: Mardukista ja Funeral Mististä tuttu Arioch (lau lu ja kitara), Malignin Marcus Tena (basso) sekä niin ikään Mardukissa soittanut Fredrik Andersson (rum mut). Aikoinaan keskinkertaiselta kaa haukselta vaikuttanut Wings of Antichrist kuulostaa vuonna 2018 yllättävän viriililtä julkaisulta. Vahvat Dismember vaikutteet lätkäistään sumeilematta pöytään jo klassisella kuolokompilla tykitetyllä avausraidalla. Joni Juutilainen LIK Carnage METAL BLADE Kun Boss HM2 moottorisaha soundi rysäytetään käyntiin, tuntuu kuin avaisi kotioven. Yhtye nauttii tasaista suosiota eri tyisesti kotimaassaan Saksassa, missä tyylillinen mauttomuus ja hyvä musiikki ovat kulkeneet kä si kädessä ennenkin. Kappaleiden pelaavinta osastoa edustaa kuitenkin suoravii vaisesti junttaava Revenge Is Mine, joka osoittaa bändin todellisen po tentiaalin tarttuvien kappaleiden kir joittamisessa. Osaavissa kintaissa syntyy edelleen murhaavaa jälkeä. Muutoin va kuuttava ja taiten toteutettu vanhan koulun death metal on jatkuvalla törmäyskurssilla höperöiden mur hafantasioiden kanssa. Ei mikään helppo tapaus. Tuo lämmin murina on vietellyt matkaansa tu hannet, ja reissu jatkuu edelleen. Jos maini tun ei anna häiritä, musiikista löytää vaivatta klassisen death metalin sy vimmät arvot. Kitaristilaulaja Tomas Åkvik är jyy vahvalla sveduaksentilla hölmö jä goresanoituksia. Kari Koskinen TRIUMPHATOR Wings of Antichrist SHADOW Alkujaan vuonna 1999 julkaistua Wings of Antichristia on pidetty pienimuotoisena black metal klas sikkona – eikä täysin syyttä, onhan levyn julmuudessa ja pidättelemät tömässä väkivaltaisuudessa piirteitä, jotka puhuttelevat lähes 20 vuotta myöhemminkin. Oblivionilla pääosassa on mah tipontisuus, ja erityisesti nightwish mäinen ”sinfonisuus”, joka kuulos taa aika päälleliimatulta mutta hyvin toimivalta
Parhaimmillaan riffit ovat sairaan tarttuvia ja ilmassa leijuu aito hienhaju. Muuten on ikäväkseni todettava, et tä maestro on edustanut viime vuo sina huomattavasti verevämmin Death Dealerin riveissä. Lämmin ja orgaaninen soundi on jatkuvasti läsnä ja hellii varsin kin nostalgiapärinöissä elävien kor via. Lusca on saanut yh distettyä onnistuneesti kylmän ko nerytmiikan ja orgaanisena valu van särötulvan, johon on liitetty vie noja ambientmaisemia. Yhtye osaa rakentaa hienoja het kiä, jotka nousevat paikoitellen esiin tykityksen seasta. Kari Koskinen NOKKONEN Ne, jotka lepää kannon alla OMAKUSTANNE Nokkonen on täräyttänyt ensisäve lensä jo peräti parikymmentä vuotta sitten. Koskinen LUSCA Broken Colossus MUSICAL TRAGEDIES Voimaduo Lusca yhdistelee in dustrialia, sludgea ja postrockia, minkä lopputulemana syntyy äärim mäisen raskasta ja abstraktia sävel taidetta. Sitä leimaa kuitenkin jokseenkin murskaava perusote, vähän liiaksikin. Empiresfall on kuitenkin turhan uskollinen esikuvil leen, joten mitään hirveän omape räistä ei ole tarjolla. Bändin modernissa death metalissa on posthardcoren sävyjä, djentmyllerrystä, jatsah tavasti ambientimpia suvantoja ja progeilua. Kaikista vastoinkäymisis tä ja epätoivosta huolimatta hän jatkaa matkaansa väsymättä – eh kä löytääkseen uuden alun. Tuskin edes yrittää. Silti käsillä on vasta yhtyeen toinen pitkäsoitto. Musiikin peruspoh ja lepää jossain Carach Angrenin ja Gravewormin välillä, eli luvassa on eeppistä ja omalla tapaa myös elo kuvallista vyörytystä, jossa ei kaih deta esimerkiksi jatsimpiakaan vai kutteita. Viiden kappaleen ep kuulostaa paljolti Celtic Frostin, Asphyxin ja Acheronin sekoitukselta. Raita rippaa Manowarin Blood of My Enemies klassikkoa hartaalla antaumuksel la, vaan kaipa sitä itseään saa kopi oida. Kitarat painavat tonnin, ja rummut kuulostavat tasajalkaa hyppivältä panssarivaunulta. Se ei kuitenkaan tun nu hyödyntävän työkalupakkinsa il maisuvälineitä ollenkaan tasapai noisesti: vaikka tarjolla olisi kuviosa haa, viilaa ja hienoa hiomapaperia, bändi päätyy operoimaan turhan usein moukari ja poravasara kädes sä. Nimeään kantavan retkueen anti jää ihan kiva tasoiseksi heavy metaliksi, ja sitä hän tässä maailmassa riittää. A Piece to the Blind on puutteis taan huolimatta ihan mukava väli pala thrashin puutteesta kärsiville. Kurkkunsa ylärajoilla päästelevä lau laja vetää kiihkolla, mutta syvyys ja karisma puuttuvat. Nokkonen erottuu edukseen omin takeisella soundimaailmalla ja mu kavasti pomppivalla kappalemate riaalilla. Broken Colossus johdattelee kuulijan seuraamaan nimettömän protagonistin matkaa karujen mai semien ja tuhoutuneiden raunioi den läpi. Soittopuoli on hallussa, mutta meiningistä jää ku va, että haukattu kakku on isom pi kuin vatsalaukun vetävyys. Tempot ovat hurjia, ja ilmaisu on kovin energistä. Lisäksi yhtye tuntuu olevan parhaimmil laan kaiken muun kuin kiukkuisen metalli rypistyksen parissa, joten ko konaisuus on kaikkinensa hieman vink sallaan. No, ehkä päätöskappale Apeironissa on jo pientä vapautu misen tunnetta. Myös Crowleyn kärinä toimii mukavasti. Joni Juutilainen ROSS THE BOSS By Blood Sworn AFM Manowarin klassisimpien vuosien kitaristinpesti on ainutlaatuinen meriitti. Vaskisoittimet tuovat ulosantiin paikoin komeaa tunnelmallisuutta, ja myös va paamuotoisemmin kellutelles sa ilmaisuun siunaantuu tunnetta. Yhteissoitto on hulppean tiuk kaa. Sujuvasti nautittavat, vanhaa kier rättävät sävelmät saavat lisäapu ja murskaavan tuhdista soundista. Ei sik si, että levy olisi varsinaisesti huo no, vaan koska materiaali on kaikes sa perushenkisyydessään niin kovin tavanomaista ja korkeintaan keskin kertaista. Kimmo K. En ole siis suuresti yllättynyt, että Acedia jäi Bleakwailin ensimmäisek si ja viimeiseksi levyksi. Bleakwailin ilmaisu kurkottaa rohkeasti kokeilullisen äärimetal lin suuntaan. Blood from the Sky ankeine kertosäkeineen ja Enemy of Mine puuduttavine elkeineen ovat puolestaan sitä tylsempää osastoa. Joku saattaisi väittää ko konaisuutta sekavaksi, mutta hom masta löytyy jonkinlainen punai nen lanka. Mikko Malm BLEAKWAIL Acedia OMAKUSTANNE Kristillisistä metallipiireistä nous sut suomalaisbändi Bleakwail ei ole entuudestaan tuttu nimi, eikä ihme: Acedia on vuodesta 2000 kasassa olleen porukan ensim mäinen ja samalla viimeinen stu diolevy. Kompaktit, perusasioista kasatut kappaleet ovat hyvin riffivetoisia, ja Bagchusin to tutun kankea komppi lyödään ras kaalla kädellä. Levy on positiivinen yllätys ras kaamman suomenkielisen rockmu siikin saralla, yhtyettä kun ei pys ty vertaamaan moneenkaan samal la alueella mäiskivään poppooseen. ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 70. Broken Colossus on armoton ja väkevä kokonaisuus, joka vyöryttää synkän kuvastonsa kuulijan korviin ensihetkistään. Eiköhän jääriltä pukkaa vielä pit käsoittoakin, mutta siihen mit taan iskevyyttä pitäisi saada piipulli nen lisää. Tämän lyhärin äänittämi sen jälkeen bändin riveihin liittynyt Tony Brookhuis on toivottavasti te kijä X, sillä äijän menneisyys varhai sen Asphyxin riveissä herättää mel ko lailla mielenkiintoa. Acedian suurin ongelma on kes kinkertainen tuotanto ja kappalei den kasvottomuus. Nimiraita on toimivan riffittelynsä voimin suorastaan erinomainen vetäisy. Kokonaisuus on taiten laadittu, kunnianhimoinen ja tarkasti käsikirjoitettu. Rivers of Nihil vaikuttaa mielen kiintoiselta juuri moniulotteisuuten sa ansiosta. Yhtyeen esikoisjulkaisu tarjoaakin pitkälti odotusten mukaista ryt kettä. Balanssi on ihanteellinen ja elämys lähes täy dellinen. Levyn avaava nimikappale saa silti hymyilemään. Välillä käydään Anvilin maise missa, muttei Ross the Boss pääse kovin kauas juuristaan. By Blood Sworn on miehen ni meä kantavan bändin kolmas pitkä soitto – ja välitön pettymys. Edessä siintävä mahdollinen toivo on le vyn kontekstissa silti vain teo reettista, sillä sitä ei havaitse mu siikista. Kari Koskinen RIVERS OF NIHIL Where Owls Know My Name METAL BLADE Rivers of Nihil tahkoaa kolman nellaan mielenkiintoista moni muotometallia mutta jättää tai turuudestaan huolimatta ihmeen kylmäksi. Hienoja hetkiä löytyy silti. Harmi ettei muista kappaleista tahdo löytyä samaa on nistumisen tasoa. Musiikin tasolla tämä ilmenee päällekäyvänä rumputulena, joka jy rää kohdakkoin kaiken kenties kiin nostavan alleen. Onkin harmi, että yliinnokas rumpalointi ja liki koko naan yksipuoliseksi rähinäksi jäävä laulu pelkistävät levyn suurimmaksi osaksi varsin tavanomaiseksi nyky metallituotteeksi. Bob Bagchus ja Vincent Crowley edustavat uppiniskais ta kuolosetää puhtaimmillaan. Hypnoottiset konebiitit ja ylelliset särövallit tuovat äkkiseltään mieleen Neurosisin ja Godfleshin, mikä on aina hyvä asia. Vaikkei kyse ehkä ole vuo den säväyttävimmistä levytyksestä, Nokkosen parissa viihtyy tovin jos toisenkin. In Decayn ja Bloodshed and Chaosin kaltaiset hypernopeat älyttömyydet ovat äärimmäisen viihdyttävää ma teriaalia, mutta kyllä Wastelandin harvanuottisempi junttauskin toimii vallan mainiosti. Mikko Malm ITERU Ars Moriendi HELTER SKELTER Kun kalmankatkuisesta musiikista 1980 ja 1990lukujen taitteessa innostuneet juniorit alkoivat kokea edelleen paikkansa goottihevimark kinoiden kärkikastissa, mutta mikä li sen ura päättyisi tähän albumiin, maailma tuskin heilahtaisi pahasti pois raiteiltaan. Ross the Boss omaa paitsi aikamme hienoimman taiteilijani men myös taakaksi muodostuvan menneisyyden. Biisit sisältävät yllätyksellisiä ra kenteita ja mieleenpainuvia kitara melodioita, jotka saavat kuuntelijan hamuamaan lisää. Joni Juutilainen INFIDEL REICH Infidel Reich REGAIN Infidel Reich on mieltä kiihottava ryhmä keskitempoisen, vanhakan taisen ja raskaan death metalin ystäville. Nimikappale, jonka bändi saa ra kenneltua dynamiikaltaan oikeas ti vaikuttavaksi, on hyvä esimerkki sen osaamisesta. Megalomaanista kliimaksia levyltä ei löydy, mutta ta savahva kokonaisuus toimii kuin ju nanvessa Albumia ei vaivaa ylituotan to. Lauri Kujanpää EMPIRESFALL A Piece to the Blind IRON SHIELD Saksalainen Empiresfall takoo toi sella täyspitkällään hektisesti kul kevaa vanhan koulukunnan thrash metalia, jossa kuuluu niin Exodusin, Slayerin kuin Testamentinkin vaiku tus. Perusasetuksilla jyräävä perin teinen heavy metal omaa voi maa, mutta Manowarin kultaaiko jen sävykkyydestä ei ole tietoakaan. Parhaiten levystä jää mieleen reippaasti rytyyttävä Fistful of Hate ja tunteikkaampi Faith of the Fallen
Eetu Järvisalo GOD IS AN ASTRONAUT Epitaph NAPALM Irlantilaisinstrumentalisteilta il mestyy jo kahdeksas kokopitkä. Joona Turunen. Uhkaavia ja veret seisauttavia hetkiä ei tahdo tulla vastaan kirveelläkään. Näissä kä sissä kuolema ja kauneus ovatkin kuin luodut toisilleen. Vaikka levylle mahtuu jonkin ver ran kuluneenkuuloista näpertelyä, ilmaisua on venytetty ilahduttavas ti uusiin suuntiin. Väkevimmin miehen näkemys monisyisestä ok kultismystillisestä black metalista kiteytyi viime albumilla, Thaumielillä (2012). Ofermod kulminoituu sen pe rustajaan ja pääsäveltäjään Mika Hakolaan, joka on kipparoinut bän diä aatteenpalolla. Mega OFERMOD Sol Nox SHADOW Länsinaapurin Ofermod on ollut maansa alakulttuurissa itsenäinen mutta ailahteleva toimija. Mustasävyinen paahtaminen tuntuu valuvan nopeasti reseptoreista si sään ja ulos sen kummempaa muis toa jättämättä. Kinsellan veljesten kipparoima post rockin suunnannäyttäjä ammentaa yhä monipuolisemmasta arsenaalis ta siveltimiä omaa kauneuden kup laansa silti puhkomatta. Paitsi että kitarat ovat edellislevyäkin särmikkäämpiä, tuoreita kokeiluja kuullaan myös keveämpien äänileikkien osalta. Käytetyt sovitusratkaisut ovat kuitenkin yk sinkertaisia, osin jopa kömpelöitä, eikä niistä saa kasattua kaikkein tär keintä eli megatonninpainoisia, mu sertavia teoksia, joiden alle haluaisi heittäytyä pahaa maailmaa pakoon. Ne raot tavat ajoittaisen ambienthälyn ai kaansaamaa verhoa, joka repeää pi timistään, kun ukkosmaisten särö sävelten hidas jyrähtely osuu koh dalle. Albumilta toi voisi kuitenkin paljon enemmän ty lyyttä, kieroutta ja groovea, jollaista Sun of Dead Seasons biisi hieman väläyttää. Toisin kuin musiikkinsa, bän din ura on edennyt vauhdilla, sillä vasta viime vuonna perustettu pop poo on saanut kasetilleen julkaisi jan horroksesta heränneen Regainin alalafkasta Helter Skelteristä. Muutenkin tuokiokuvista on siir rytty yhä pidempikestoisempiin ja kokonaisvaltaisempiin sävellyksiin. Vaikka yh tyeen ensiaskelet otettiin jo vuonna 1996, ulkomusiikilliset seikat ovat vieneet sitä usein tauolle, selvimmin 2000luvun alussa, ja Sol Nox on vasta bändin kolmas täyspitkä. Toisaalta juuri alkupis teessä, ajan ollessa pysähtyneim millään, tunnelma on usein ahdis tavin. Levyn parasta antia on Mortuusistakin tutun Johannes Kvarnbrinkin sopivan tuskainen ja karhea kärinätulkinta. Lisäksi signaus Napalmille ja kuoleman julistaminen uuden le vyn teemaksi ennakoivat raskaam maksi jalostuneen linjan jatkumista. elämässään aikuistumisen tuomia vastoinkäymisiä, tempot alkoivat tippua kiinnostuksen metallin murjomiseen säilyessä entisellään. Kuivahko äänimaail makin voisi olla pykälän jämäkämpi. Tällä kertaa otetaan valitet tavasti takapakkia. Belgialaisen Iterun debyytti voisi hyvin olla peräisin reilun 20 vuoden takaa, niin tiukasti sen juuret ovat genren mustassa ja kylmässä mul lassa. Syntyi death doom genre, jota perinteisempään hidasteluun ja synkistelyyn aiemmin mieltyneet puristit eivät pidä tänä päivä näkään juuri minään. Yhtyeitä, demoja ja albumeita putkahteli lyhyessä ajassa tiuhaan tahtiin, mutta vain harva bändeistä selvisi edes 2000luvulle muuttamatta ilmaisuaan radikaalisti. Sillä on käytössään juuri oikeanlaiset elementit jylhästä murinasta tummaa melankoliaa va luvaan tunnelmaan ja painaviin rif feihin, pientä flirttailua death me talin kanssa unohtamatta. Niels Kinsellan basso toimii melodisena taustapulssina, ja sääs teliäästi vastuuta saava luottorum pali Lloyd Hanney antaa herkälle äänimaisemalle tarvittaessa tyylita juista tukea. Odotukset ovat taivaankatossa, sillä suoritusvarman esittäjän parasta levyä vuosiin (Helios/Erebus, 2015) seurasi kiihkeydellään valloittavia keikkoja. Yhtyeen kapellimestarin Torsten Kinsellan piano ja kitarakujertelut ovat yhä kaiken keskiössä. Originslevyn (2013) itsetarkoituk selliseen kokeellisuuteen ei sentään vajota, vaan Medean kaltainen kap pale on kaikkine yksityiskohtineen luonnollinen ja ehyt läpileikkaus yh tyeen urasta. Vaikka kyse on suhteellisen pienipainoksi sesta ugtuotoksesta (joka on muu ten jo ehditty myydä loppuun), Ars Moriendi kuulostaa hippusen turhan hätäisesti kasatulta raakileelta. Epitaph on kaikin puolin God Is an Astronautin synkin levytys. Omistautuneisuutta löytyy var masti nytkin, mutta sävellyksissä painellaan jotenkin liian helpon ja varman oloisesti omassa kuplassa. Ne ovat maltillisuudestaan huoli matta vapautuneempia ja kehkey tyvät yllättävästi hiipivin mutta loo gisin tavoin. Bändin ilmaisussa ei ole sinällään mitään vikaa
Toivotaan, että yhtyeen ri vakka sointi päätyy pitkille kiertueille asti ja mahdollisimman usean kuun telijan korvakäytäviin. Surm tappis ärasta löytyy yh teneväisyyksiä J.M.K.E:hen muu tenkin kuin kielellisesti, sillä kum mankaan ilmaisua ei ole rajoitet tu turhan ahtaalla genrekarsinalla. Tähän kun lisätään Bomanin röyh keä, ylimielinen ja rasvainen murlaus, poikkitaiteellisen hämmentävä pa ketti alkaa olla valmis. Kantaaottavat teemat puskevat kie limuurinkin läpi, ja asenne on aistit tavissa myös pelkästä musiikista. The Angle of Eternity on viih dyttävä kokonaisuus, jota on ihan mukava kuunnella, mutta loppu jen lopuksi se ei imaise sisuksiin sa sellaisella voimalla kuin toivoisi. Wishing Wellissä tuoksuvat sulas sa sovussa Iron Maiden, Avantasia ja Motörhead, mikä on näin osaavis sa käsissä hyvinkin mielenkiintoinen soppa. Siis tämä sama kurlukurkku, jonka epäinhimillistä korlotusta voi kuulla myös Demilichin keulilla. Miehellä on persoonallinen soundi, joka sopii tällaiseen poukkoile vaan ja mystiseen menoon hyvin. Väkevä tunnelma ja energisyys säilyvät vangitsevina läpi albumin, joka soi sopivasti hieman yli puo li tuntia. Virolaisten punkissa on samaa ilki kurisuutta kuin turkulaistenkin, ja sa moin kuin vuosi sitten ilmestynyttä Hyvästi kauniit poutapäivät albumia, myös sitä vaivaa osin turha kireys ja taantuneisuus. Samassa genressä musisoi myös Kurjam, joka sekin on aloittanut toimintansa yli 20 vuotta sitten. Toinen debytantti, jenkkiläinen Cruthu, soittaa puolestaan klassis ta doomia vahvan 70lukulaisella painotuksella. Yhtye ammentaa erityisen paljon uuden aallon brit tihevistä ja yhtyeiltä kuten Manilla Road ja Cirith Ungol. Riehakkaimmillaan Kurjam on sekä omalaatuista et tä riemastuttavaa menoa, kuten WISHING WELL Rat Race INVERSE Kotimaisen Wishing Wellin edel lisellä levyllä vieraili legendaari nen raspikurkku Graham Bonnet. sen ilmaisussa on selkeää omalaa tuisuutta. Yhtye kuulostaa omaperäiseltä aloituksesta lähtien. Esimerkiksi Children of Paradisen lapsikuoro on loistava veto ja antaa huikean lisämausteen jo muutenkin miellyttävälle rallille. Suomessa läheisin vertailukohde on ennakkoluulottomasti punkkia mät kivä Yleislakko, johon Kurjamia voi nee vertailla myös sanoituksellisesti. Turhaa tyhjäkäyntiä ei ilme ne. Death metalia, tai kovin vahvasti edes metallia, tässä ei silti soiteta, mi kä tekee lopputuloksesta lievästi sanoen hämmentävän. Yhtye lupailee toisella albumillaan monipuolista musiikkia, jossa yhdistellään hard rockia, power metalia ja jopa doomryskettä. Vitusinkin henki. Zero vetäisee jälleen uuteen päätyyn, sillä lauluun on pes tattu itse Antti Boman. Ei täydellinen teos, mutta erittäin lupaava alku. Kitaristilaulaja Bernd Wener, rumpali Ruben Andre ja basisti Ronald Senft muodostavat väkevän trion, joka tekee bändin debyyttialbumilla vakuuttavaa jäl keä. Lisämaininta myös loistavista kitara soundeista, jotka kietovat kappalei den rakenteet yhteen upeasti. Miehistössä vaikuttavat lukuisat Circlejäsenet ja krautrockin pioneeri na tunnettu HansJoachim Irmler kirjoittavat synopsiksen seikkailevaan eepokseen, jonka kuudesta episodista löytyy ilahduttavasti sekä moni puolisuutta että värikkään kovaa ajoa. Mikko Malm KURJAM Surm tappis ära OMAKUSTANNE Tietämykseni veljeskansamme Viron musiikkiskenestä on melkoisen ole matonta, vaikka esimerkiksi vuonna 1989 julkaistu J.M.K.E.debyytti Külmale maale on edelleen yksi kaikkien aikojen kovimmista punkle vytyksistä. Sävellyksistä jää uupumaan se vii meinen silaus, joka kasvattaisi kor vamadoista suurempia. Voi tietysti olla, että elän Lehtisalon ja kumppanien luomassa kuplassa, mutta se kupla on kaunis ja ihmiselle hyvä. Hikinen alkuvoima on läsnä, mikä on positiivista. No, monenlaista on kyllä tarjol la. Yhtye on saanut vangittua genren olennaisimmat piirteet antamatta niiden muodos tua riippakiveksi. Menosta paistaa lä pi niin Troublen, Pagan Altarin kuin St. Lauri Kujanpää OLD MOTHER HELL Old Mother Hell CRUL DEL SUR CRUTHU The Angle of Eternity CHURCH WITHIN Saksalainen Old Mother Hell soittaa eeppistä doom metalia klassisen heavyn linjauksilla. Albumilla kuullaan eri element tejä useista musiikkityyleistä, ja niil lä saadaan luotua hieman kieroa kin äänimaailmaa. Porilainen Pharaoh Overlord on ehtinyt saada kahdessa vuosikymme nessä aikaiseksi jos jonkinlaista säädöksiä ja ennakkoodotuksia kiertävää äänitaiteilua. Soittoa ei ole turhaan siistitty, eikä ylituotannon makuakaan löydy. On pakko kehua laulaja Rafael Castillon tapaa tuottaa ääntä. Hienosti kosmosta kiertä vä soundimaailma ajautuu kiertoradalle tuon tuostakin, ja jalat irtoavat maankamaralta jo parin ekan minuutin aikana. Niin, ja tämähän on vielä tarttuvaakin! Kari Koskinen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 72. Yhtye myös lämmitteli kyseistä herrasmiestä pienellä kiertueella Pohjoismaissa, joten poppoo on saanut jalkansa hyvin musiikkiym pyröiden oven väliin. Sävellyksellisesti bändi ei ehkä yllä omaperäisyy den korkeimmalle huipulle, mutta PHARAOH OVERLORD Zero EKTRO/HYDRA HEAD Entistä kotikaupunkiani leimaa tietty vaikeasti määriteltävä musiikillinen hulluus ja ennakkoluulottomuus. Tokihan kita roista löytyy säröä, mutta levyn henki seilaa tukevasti rytkyttävän kraut grooven ja psykedeelisen rockin puolella
Joona Turunen WEATHERED STATUES Borderlands SVART Denveristä tuleva postpunkryhmä tekee debyyttialbumillaan vakuut tavaa jälkeä. Kyseisen genren klassikot ovat ansainneet meriittinsä eläimellisellä julmuudellaan ja hyvillä kappaleilla, mutta Black Blood Invocationiltä ei tunnu löytyvän oikein kumpaakaan. Toinen merkit tävä seikka on, että yhtye onnistuu kuulostamaan samaan aikaan se kä heleältä että raskaalta. Toivo on vähissä muttei menetettyä. Kari Koskinen VESTA Vesta ARGONAUTA Argonauta julkaisee Vestan viime vuonna itsenäisesti ulos saatta man levyn uudelleen. Eihän tämä taatusti aivan jokai selle sopivaa seikkailua ole. Genren kliseiden käytössä pysytään kohtuudessa, mutta silti levy kaatuu monien kal taistensa helmasyntiin: soittajat tai tavat dynamiikan ja sitä usein pal velevan pedaalihipan, mutta lopulta tapahtumia, tai ainakin mieleenpai nuvia käänteitä, on hyvin vähän. Clind Eastwoodin luotikujal le juokseminen ja Ihanan syylliset pallokalat pistävät toki myös hymyi lyttämään. Kun kokoonpano osuu lähelle näi tä kultasuonia, sen kärsivällisyys ei kuitenkaan riitä hyödyntämään ti laisuutta, vaan kyseinen kohta saat taa katketa ennen aikojaan tai jäädä muuten vain idean asteelle. Yhtyeessä on jo nyt potentiaalia radioon, ehkä joskus jopa stadioneille saakka. Näiden päälle Jennie Mathers tul kitsee hieman debbieharrymäisellä fraaserauksella kauniinrouheita säkeitään. Kahden kap paleen perusteella on tietysti turha vetää liikoja johtopäätöksiä, mut ta yhtyeen viimeisin täysipitkä 1557 – Rites of Nullification (2015) lähtee välittömään tarkistukseen. Tämä on selkeästi kannattanut, sillä bän din soitto on neitsyentiukkaa. Ruotsalaisen Mephorashin black metal noudattaa puolestaan hie man ”sofistikoituneempaa” linjaa, mikäli mittatikkuna käytetään mu siikin nyansseja ja monipuolisuut ta. Varaa laajentaa palettia entisestään löytyy: kun kuu tosveisu Pity This Kind alkaa basson ja rumpupatteriston yhteisellä rou himisella, voi vain ihmetellä, miksei vastaavanlaista sovittamista, tai ba sistin työskentelyä ylipäätään, kuulu albumilla muutoin. Borderlandsin suurin vahvuus on monipuolinen ja monitasoi nen soundimaailma, joka ehos taa kappaleita juuri oikealla taval la. Tyylillisesti massiivinen vyörytys muistuttaa kovasti Ofermodin vas taavaa, ja kun sanoitukset ovat use ammallekin svenskiporukalle tuttua ortodoksista paholaisenpalvontaa, ainakin lähtökohdat ovat kunnossa. Luvassa on siis kahden biisin verran alavireisiä kitaroita, kaikuisaa örinä laulua ja luupäistä rumpalointia. Kappaleista ehkä ilma vimmin rokkaa päätösraita Out of Here. Siksi se on suhteellisen vakuuttava debyyttilp, mutta sa malla teos, johon tekee mieli tarttua lähinnä jo valmiiksi raskain mielin. Toivon todella, että FB 36 löytää tiensä jollekin monikan salliselle julkaisijalle. Vaikutuksen tekevät myös osaavasti riimitel lyt lyriikat, joista parhaimmat kuul laan albumin nimibiisissä ja nimes tään huolimatta kiihkeässä Slow Motionissa. Lopputulos kuulostaa dynaami selta ja hienovaraiselta houkutellen kuulijan sukeltamaan musiikin sy vimpään ytimeen. Sävelainekset ovat myös liian usein naiiveja. Kappaleet pysyvätkin paatoksellisuuteensa nähden kasassa hyvin. Raskaus ei kuitenkaan ilmene siten kuin me tallimusiikin kontekstissa tavallises ti, vaan kyse on pikemminkin jän nitteestä, joka vapautuu lopulta uh makkaana energisyytenä. Levyn soitanta on sekä energis tä että maalailevaa. Kaikkein metal lisimmat melodiat ovat eeppisessä tummanpuhuvuudessaan hienoja. Mikko Malm ARVIOT 73. Annos on massiivinen, mutta se vie mukanaan jopa pitkäsoittoja pa remmin. Kaikkein eniten toivomisen varaa jättää poppoon solisti, jonka kituva kiduksisesti karjuttu ulosanti antaa potkua yhteiskuntakriittiselle sano malle, muttei aina osu parhaalla ta valla yksiin monikerroksisen instru mentaation kanssa. Faken biisit rynnivät eteenpäin pääsääntöisesti todella hyvällä drai villa. Italialaistrion ensimmäinen albumi on napakka nippu instrumentaaleja, joiden tyyli on raskaanpuoleista postrockia pienellä Tooltributoinnilla höys tettynä. Rättö & Lehtosalo tarjoaa kaut taaltaan vallatonta ja oivaltavaa tai detta. Lasitehtailijan pataljoo nan ylipommieverstiä tai Spiritismiä kuunnellessa saattaa tuntea aivan aitoa herkistymistä. Totuus on kuitenkin se, että tällaisenaan levy on muuta maa harvaa poikkeusta lukuun ot tamatta vähän kuin yhtä välisoit toa. Levy pursuaa melodista mureh dintaa, jossa vuoropuhelevat väräjä vänkirkkaat soinnut ja piiskaten mu riseva alavire sekä seesteinen suru ja voimallinen vastarinta. Mega ORPHANAGE NAMED EARTH Re-evolve ARGONAUTA Tellusta orpokodiksi kutsuvan puo lalaisryhmän musiikkia on kuvailtu romanttiseksi crustiksi. Fake on yhtyeen toinen varsinai nen täyspitkä, ja netin ihmeellisestä maailmasta löytyneiden videopät kien perusteella kyse on levystä, jo ta on hauduteltu pidempään. Sitä, että ilmeisimpiä crescendo ja vältetään, voi tietysti pitää ter vetulleena. tiás SHADOW Kreikkalaiskaksikko Black Blood Invocation soittaa tyylipuhdasta black/death metalia, joka lai naa olennaisimmat piirteensä Archgoatin, Beheritin, Blasphemyn ja Vonin tunnetuimmilta julkaisuilta. Pääosin keskitempoisesti rouhiva Mephorash yllättää valmiudellaan ja hyvällä otteellaan. Sanoitusten yh distelmä banaalia arkipäiväisyyttä ja tarkasti kohteeseen osuvaa vapaa ta assosiaatiota on jotain täydellisen ainutlaatuista. Jos koskaan innostuit Danko Jonesin alkuaikojen tekemisistä, tykkäät King’s X:stä ja sallit musiikis sasi hienoiset U2mausteet, tsek kaapa Fake. Reevolve on läpeensä antau muksellinen ja raadollisuutta huo kuva tekele. Kokonaiskuva jää vielä hieman haaleaksi. Joona Turunen BLACK BLOOD INVOCATION Atavistic Offerings to the Sabbatical Goat HELTER SKELTER MEPHORASH Sfaíra Ti ?s Fo . Tuhti jyskytyksensä on kyllä tyylita juisesti toteutettua, mutta musiikin sisällöttömyys oikeuttaa Atavistic Offeringsin painumisen unholaan. Jaakko Silvast RÄTTÖ & LEHTISALO Kovaa kamaa (parhaat 2003– 2018) EKTRO En erityisemmin pidä kokoelmista, etenkään jos niitä ei ole koostettu kronologisesti vanhimmasta materi aalista alkaen. Hyvällä tavalla hullut porilaiset hallitsevat näemmä poik keuksen tässäkin, sillä kahden levyn mittainen, sekalaisessa järjestykses sä etenevä Kovaa kamaa on aivan loistokas paketti. Joni Juutilainen KB36 Fake OMAKUSTANNE Vanheneva ja kyynistynyt kriiti konplanttu törmää enää harvemmin oikein piristäviin yllätyksiin, mutta venäläisen KB36:n Fakelevy on toden totta sellainen. Onko tämä nyt sitten pro gressiivista lastenmusiikkia aikuisil le, vapaamuotoista rocknaivismia vai mitä ikinä, mutta näin entisel le porilaiselle Rättö & Lehtisalo he rättää nyt tunteita enemmän kuin koskaan. Silti lähes tunninmittaisen koko naisuuden loppupäässä on omat laimeat hetkensä. Faken hyvyys kul minoituu kahteen perustavanlaatui seen asiaan: kappalemateriaalissa ei ole heikkoja hetkiä ja levy soundaa perkeleen hyvältä. Itseäni viehättää erityisesti kak sikon tapa kertoa tarinoita rakkau desta. Yksinkertaisista mutta purevis ta riffeistä on otettu irti kaikki mah dollinen kovaa runttaamalla, oikei ta asioita painottamalla ja helve tin kirkkaalla soundilla. Ympäristöt ja tapahtu mat ovat absurdeja ja arvaamatto mia, mikä pätee myös musiikillisen ilmaisuun. Yhtyeen vaikeroinnissa viipyilevä harmoniantaju on ensiluokkaista, ja tunnelma orgaanisen soinnin sisim mässä on kuin onkin hyvin kaihoi sa. Keskerakonna uus hümn, 1227, Surm tappis ära ja Kübermunk biiseissä, joista saisi ihan nasevan seiskan. Weathered Statues omaa klassista 80luvun estetiik kaa, oli kyseessä sitten reverbissä uitetut kitarat, flangerbasson hyp noottinen pulssi tai konemaisella sykkeellä etenevät rumpukompit. Tällaisia kappaleita löytyy hie man eri tavalla naamioituina kaut ta linjan. Tiettyä naivistisen sydämellistä ja ennak koluulotonta asennetta arvostavat sen sijaan viihtyvät kaksikon paris sa varmasti. Kun ottaa huomioon viisikon ko timaan ja julkaisukanavan, odotuk sille voi asettaa tietyn rajan, mutta KB36:n laadukas voimarock ylittää sen heittämällä. Minialbumimittainen kappa lekymmenikkö tuntuu kuitenkin tyl sällä tavalla pidemmältä kuin se oi keasti onkaan. Yhtyeen tyylissä yhdistyvätkin sludgetun nelmointiin kallellaan oleva metalli sekä punkin tinkimätön asenne. Vaikka nopeatempoiset paahta misosuudet ovat muita heikompia, ne elävöittävät yhtyeen ilmaisua, jonka eri puolet on täten saatettu toimivaan tasapainoon. Suloinen yhdistelmä varhaista New Orderia, The Curea, Killing Jokea ja Siouxie and the Bansheesiä on tumman viettelevä ja kohtalokas. Kaiken kaikkiaan hyvin kaunis ja epätoivoinen levy
Juuri jäsenvaihdoksista koituneet ongelmat johtivat siihen, että Solstice pistettiin jäihin vuonna 2002. Vuonna 2013 ilmestynyt Death’s Crown Is Victory ep palautti orkes terin levytyskantaan sisältäen varsin oivallista materiaalia, joka kasvatti nälkää pitkäsoittoa kohtaan. Tasaisen hyvän kokonaisuuden ehdottomia kohokohtia ovat jykevästi kunniaa ja korkeuksia tavoitteleva nimikappale sekä hitaasti hypnotisoi va mutta mahtipontinen Under Waves Lie Our Dead. Walkerin ainoaksi alkuperäisjäseneksi. Demon kolmella varsinaisella kappaleella on mittaa keskimääräistä enemmän. Yhtye herätettiin henkiin viisi vuotta myöhemmin. Maltillisesti esiin tulevan julis tuksellisuuden voi taas kokea etäisesti ranskalaiseksi ilmaisutavaksi. Nykyinen solisti Paul Kearns on kenties yhtyeen tähän asti paras, ja hänen äänensä nostaa kappaleet aivan uudelle tasolle. Musiikilliset vaikutteet ovat samat kuin aiemmin, eli homman nimenä on klassinen doom ja heavy metal. Vaikka biiseihin on sovitettu tyylil lä ilmeikkyyttä kasvattavia hitaampia osuuksia, jo minuutin karsiminen per vaarallisiin tilanteisiin, mutta enem män tässä kaivellaan melodisem man perushevin kierrätyskontteja. Sanoitukset puo lestaan ovat saaneet inspiraationsa pääosin englantilaisesta folkloresta. Lopussa patsaste levan The Lost Destructor/Priest of the Undoer vuoren menevyydestä voi olla montaa mieltä, mutta ajaa han tuo asiansa tällaisella albumilla. Paljon on lainassa, mutta omia sävellyksellisiä vahvuuksiakin löytyy. Onko paluualbumi sitten odotuksen väärti. Riffi jyllää ja laulumelodia jämäh tää korvien väliin suhteellisen hyvin ainakin albumin avaavalla nimibii sillä ja sitä seuraavilla Watcherilla ja Power Thrustilla. SACRED LEATHER Ultimate Force CRUZ DEL SUR Yhdysvaltalainen Sacred Leather on heavy metal yhtye isolla H:lla. Jaakko Silvast SHRINE OF THE SERPENT Entropic Disillusion MEMENTO MORI Oregonin Portlandista kotoisin oleva Shrine of Serpent tarjoaa ensilevytyksellään syvältä kum puavaa doomin, sludgen ja death metalin sekoitusta. Todd Janeczekin matalat murinat liittävät musiikin vahvasti nimenomaan death metaliin, vaikka löytyypä estetiikkaa muualtakin. Näin herran sanaa saadaan levitetyksi sadan kappaleen kasettipainoksella. Iloa kesti kolme vuotta, kunnes turbulenssi otti taas paikkansa. Mikko Malm Entropic Disillusion on sävyil tään ja tunnelmaltaan potentiaali sen tuntuinen levy, mutta tajuntaan iskevät sävellykset jäävät tällä kertaa uupumaan. Kahdeksanminuuttinen instrumentaali Epoch of Annihilation on selvästi reippaam man poljentonsa vuoksi levyn pa rasta antia. White Horse on kuitenkin kypsä ja väkevä kokonaisuus, josta kuu luvat syvä intohimo ja iän tuoma kokemus. Yhtye on kokenut vuosien varrella monia kokoon panomuutoksia jättäen johtohahmonsa, kitaristi Richard M. Ei sillä, että tolkuton laahaus haittaisi, mutta itse kaipai sin jonkinlaista teemojen kehittelyä ja tunnelman kohottamista. Shrine of the Serpent ei vielä hallitse näitä osaalueita täysin. Mikko Malm ORATORIVM Credo HELTER SKELTER Mystisyyden viittaan verhoutunut ranskalaisbändi on saanut enside molleen virallisen julkaisun Helter Skelterin kautta. Varaan mahdolli suuden korottaa pisteitä, sillä ankea digipromo tuskin tekee levylle täyt tä oikeutta. Ultimate Forcelta kuuluvat tyylilli sesti ja yllättäen myös soundillisesti läpi Judas Priestin 1980luvun puo livälin aikaansaannokset sekä KISSin maskittoman kauden kahden en simmäisen levyn tekoset. Asiallinen on myös viisikon esikoinen. SOLSTICE White Horse Hill INVICTUS Brittiläinen eeppisen doomin kulttinimi julkaisee uuden studioalbumin. Ulkoisesta habituksesta voisi pää tellä Sacred Leatherin luottavan ulosannissaan vauhtiin, murskaan ja ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 74. Nyt myrskyt ovat laantu neet, ja voitaneen sanoa, että viimeiset kuusi vuotta ovat olleet bändille enemmän tai vähemmän tasaista aikaa. Viime kerrasta on todellakin aikaa, sillä loistelias New Dark Age ilmestyi 20 vuotta sitten. No, harva levy pystyy vas taamaan epärealistisiksi kohonneisiin odotuksiin näin pitkän ajan jäl keen. Tämän jälkeen tarjoiltiin maistiaisia tuleval ta levyltä White Horse Hill digisinkun (2014) ja To Sol a Thane demon (2016) muodossa. Yhtyeen kiivastempoinen ja tun nustuksellinen black metal viittaa musiikillisesti lähinnä Ruotsin suun taan. Kappaleet ovat hypnoottisen raskaita ja huonoim millaan erittäin puuduttavia. Löytyy nahkaa ja niittiä, häijyt ilmeet ja asialliset taiteilijanimet
Koskinen DAUTHA Brethren of the Black Soil VÁN Norrköpingiläinen Dautha esittelee debyyttilevyllään varsin komeasti pauhaavaa eeppistä doom metalia. Nimikappaleen ja Children’s Crusaden kaltaista tunteenpaloa ei tule kovin usein levyillä vastaan. lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu LIPUT ALK. + pvm. Laulaja on epätasainen, pää asiassa rahkeiltaan riittämätön tulkitsija. Kimmo K. Vaikka hurmoshenki ei vielä val taa kehoa ja mieltä, Credo on luo jiensa evankeliumin avausluku na hyvä. 0600 10 800 1,98€ / min. 0600 10 800 1,98€ / min. Brethren of Black Soil on laadu kas kokonaisuus, joka tarjoaa mah tipontista ja melankolista musiikkia, joka ei voi olla tekemättä vaikutusta. Yhtyeen musiikin voisi sanoa kulke van jossain Candlemassin, Solitude Aeturnusin ja While Heaven Weptin välimaastossa. Levy soundaa ontol ta, kuin keskeneräisesti kasatulta. Sanoitukselliset tee mat käsittelevät antiikin ja keskiajan Euroopan historiaa ja tarustoja, mi kä on tietysti sopivaa, kun kyseessä on painavan ja gregoriaanisen heavy metalin soittaminen. Isoa kuvaa ajatellen yh tyeen pitäisi kuitenkin nähdä vielä huomattavasti enemmän vaivaa se kä oman äänensä löytämisessä että materiaalinsa kehittelyssä. Levy toimii hyvin esimerkiksi ad renaliinitasojen nostamisessa tai ko vien työpaineiden purkamisessa, sil lä se tekee kuuntelijankin vihaiseksi ja HARTWALL ARENA 8.12.2018 KIERTUEPAIKKAKUNNAT JULKAISTAAN HUHTIKUUSSA! RISTEILY 20.-21.12.2018 HELSINKI-TALLINNA-HELSINKI SILJA EUROPA 8.12.2018 0600 10 800 1,98€ / min. Hymy karehtii huulilla tämän tästä, kun salama na tikkaava blastaus ropsahtaa il moille kesken monimuotoisesti ryt mikäsitettä venyttelevän ilmaisun. Materiaali on siis melko kuullun oloista ja vielä yksitoikkoista. Riffejä, saati iskevänkuuloi sia sellaisia, ei ole lähes lainkaan. Mikko Malm CHASING GHOSTS These Hollow Gods MIGHTY Chasing Ghosts tarjoaa gootti menoaan nyt ensimmäistä kertaa kokonaisen pitkäsoiton verran. Äkkiväärää me noa tämä toki on, muttei mitenkään päätöntä mesomista. Yhtyeen 15 kappaleen jazz grind progetiivistettä voi suositella Naked Cityn, Deep Turtlen ja muun ki murantisti intensiivisen erikoisvei vauksen diggareille. Mega CAUSE FOR EFFECT Brutal Prog OMAKUSTANNE Dynaaminen tamperelaisduo on edelleen, useamman vuoden tau on jälkeenkin melkoinen ilmestys. Musiikki tuntuu kaista päisestä ideoiden purskeesta huoli matta joltisenkin hillityltä. + pvm. Levy on myös juuri sopivan mittainen vaikkapa Cooperin testin kipittelyn soundt rackiksi. Ei hullumpi aloitus levytysuralle. + pvm. Pian kuitenkin ilmenee, et tä kyseeessä on vähän liiankin suora kopiointi siitä 1990luvun puolivä lin Paradise Lost tyylistä, jonka yh tye on häpeilemättä myöntänyt vai kuttajakseen. Alihyödynnetyistä koskettimista tai keskinkertaisista sanoituksista ei ole liioin pelastajaksi. + pvm. PALVELUMAKSUN) LIPUT ALK. Sävellyksistä löy tyy melankolista kauneutta ja ka tolisen katumuksellista raskautta, kaipasi sitten raippaa tai piikkivyö tä. Hassutteluaspekti on tietysti ai ka vahvasti läsnä. Tuomon viemäriörinä ja puhtaana soiva basso saavat tukea Arin kui vasti napsuvista rummuista mitä jännittävimmin tuloksin. Dautha on onnistunut vangitse maan levylle tumman ja paatoksel lisen tunnelman, joka vie välittö mästi mukanaan. 0600 10 800 1,98€ / min. Yhtyeen tuorein tuotos on alusta loppuun rivakkaa ja räväkkää toimitusta. 39 € (C4 HYTISSÄ) WWW.MATKAVEKKA.FI/RASKASTAJOULUA P. kappale olisi tehnyt kokonaisuudesta entistä tehokkaamman. Pikemminkin kaksikko esittää tarkkaan harkit tua ja luonnonmukaisesti julkituo tua, riemastuttavan erikoislaatuista elämöintiä. Tavallaan tämäkin julkaisu on kuun telukokemuksena suhteellisen ker takäyttöinen, mutta silloin tällöin rii paistuna myös ilahduttava piristys ruiske. 0600 10 800 1,98€ / min. Cause for Effect on toiminut samalla kuviolla jo yli neljännesvuosisadan. 0600 10 800 1,98€ / min. Levy päästää irti liudan surumie lisiä liidejä, jotka miellyttävät korvaa alkuun. Yksi selkeä valopilkku kuitenkin löytyy, kokoonpano nimittäin al kaa kuulostaa levyn parilla viimei sellä vedolla huomattavasti ryhdik käämmältä. Joona Turunen THE HAYLEYS Raato GORBA The Hayleys on Jyväskylästä tuleva nelihenkinen metallipunkpoppoo, joka imee sanojensa mukaan vai kutteita mustasta magiasta, päih teistä ja pornografiasta. 020 120 4000 KIERTUETEKNIIKAN TOTEUTTAA: TAPAHTUMAN JÄRJESTÄÄ: WWW.RASKASTAJOULUA.COM. + pvm. Sitä odotellessa brittiniekkojen suuntaan on tainnut kohdistua kotimaassaan jonkinlaista hypeä. + pvm. 39,90 € (SIS. Täysin anteeksiantamatonta yhtyeen lais kuudesta tekee se, että sävellykset rakentuvat aivan liikaa päämelodian toistamisen varaan hyvin pienin va riaatioin. Äärimmäisen tiiviit kappaleet kes tävät maksimissaan minuutin, mut ta sisältävät käänteitä pidempien kin biisien tarpeiksi
Tuloksena on varsin toimivaa gorentäyteistä visvaa. Kaikilla julkaisuilla repii sama Pungenttrio: kitaristiörisijä Martin Schirenc, rumpali Alexander Wank ja basisti Jacek Perkowski. Schirencin tulkintaan on tullut Chris Reifert tyylistä eläimel lisyyttä. Vähäisen studiokokemuksen ja arvatenkin pienet resurssit kuu lee edelleen, mutta into ja tekemisen palo on kova. Napakka, selkeä ja originaaliin verrattuna jyräävämpi äänimaailma tuo esiin yhtyeen kovan teknisen tason ja soiton esimerkillisen rullaa vuuden. Musta huumo ri ei ole enää mauste, vaan se on hii pinyt sanoista myös itse musiikkiin. For God Your Soul… jatkaa pienjulkaisujen viitoit tamalla polulla, mutta soundipuo leen on tullut siisteyttä ja täyteläi syyttä, mikä on tulkinnasta riippuen joko hyvä tai huono asia. Soittimia paiskotaan kuin perke lettä, ja kosketinsoitinlisä tuo tä mänkaltaiseen ilmaisuun kieroa sy vyyttä. Vaikka tällaisen musiikin kuunteleminen voi olla levyllisen mi tassa haastavaa, Raato on jollain has sulla twistillä koukuttava teos. Erityisesti yhtyeen toinen levy No Place for Disgrace (1988) on mureudessaan alansa ehdotonta huippuluokkaa. Sama paketti on julkaistu aiemmin useampaan kertaan, vieläpä hiukan jykevämmin bonuksin. Mukaan on il mestynyt riffipohjaisen grooven yri tystä, techno house mix versioita ja muuta erikoistavaraa. Schirencin mylvintä seilaa jos sain Karl Willettsin ja Martin van Drunenin välimaastossa, eli hom ma on kuosissa. Debyyttipitkä For God Your Soul… for Me Your Flesh (1990) saadaan peräti kahtena eri versiona, kun kahden cd:n julkaisusta löytyy al kuperäisen lisäksi vuonna 1993 uu delleen masteroitu, miksattu ja osin jopa äänitetty levy. Tällaista menoa Suomen muo vinen musiikkikenttä kaipaakin! The Hayleys on todiste siitä, että suo malainen ryminäpunk elää ja hen gittää edelleen. Junttakitarat eivät jaksa kiinnostaa, ja kappaleet ovat menettäneet rullaa vuutensa ja pienet koukkunsa. Turha pehmeys ja kaiutus on siivottu pois, ja bän din ote paljastuu juuri niin iskeväksi kuin se oli myöhemmilläkin levytyk sillä. Yhtye kurkottelee And Only Hunger Remains biisillä myös doo min suuntaan, ja jälki on väkevää. Taidon lisäksi löytyy myös tyyliä ja mielenkiintoisia ideoita, vaikka me no kallistuu ajoittain peruspaahtoonkin. Rivakka mutta vähäisesti blaste jä hyödyntävä runttaus vilauttaa jo esikoisella bändin kokeilunhalua ja mustaa huumoria, mutta täyteen kukkaansa nämä puhkeavat vasta seuraavalla levyllä. Uusiksi miksattuna ja masteroituna levy on kuin paksusta ajan patinasta kiillotettu hopeakoru. Uusintajulkaisun myötä levystä kuoriutuu liki loista va, piinkova vauhtimetallikiekko. Tempovaihteluita on lisätty, riffeihin on löytynyt sävyjä ja biisit ovat monipuolistuneet kaut taaltaan. Doomsday for the Deceiveriä on tullut pidettyä niukin naukin kol men kirveen levynä. Materiaaliltaan ja soundeiltaan vielä aavistuksen hapuileva Doomsday for the Deceiver debyytti (1986) on jäänyt turhankin vähälle kuuntelulle. Juuri oi kealla tavalla naurettavasta suohirviökannestakaan ei ole lähdetty puu naamaan modernia versiota. Jokaisen uusinnan ohessa on melkoinen kasa liveä. Kimmo K. Wankin kompitus tyyli ei ole universumin monipuoli sinta tai virtuoosimaisinta, mutta se sopii täydellisesti PSbiisien rennon ja brutaalin yhdistävään kuoloon. Jo ensidemo Mucous Secretion (1988) on riehakkaan rosoista ja konteks ti huomioon ottaen yllättävän hyvä soundista kamaa. Lisukkeineen (vuoden 1985 mainio ne libiisinen Metal Shock demo) julkaisu on vaivatta erinomainen. First Recordings esittelee nuoren ryhmän, jolla on in nostusta ja jopa hieman omaa näke mystä. Reippaalla sykkeellä etenevä le vy on hengästyttävä mutta pysyy mainiosti hallinnassa. Se on murskaava, armoa antamaton jyrä, jonka alle jää ihan mielellään. Erinomainen soundipäivitys tekee kuitenkin täs tä versiosta hankkimisen väärtin niin bändin faneille kuin tuoreemmille speedtutkimusmatkailijoille. Dirty Rhymes and Psychotronic Beats (1993) ja ”Club Mondo Bizarre” for Members Only (1994) ovatkin sit ten vaikeampia paloja. Lauri Kujanpää M IC H A E LE IM E R ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 76. Koskinen PUNGENT STENCH For God Your Soul… for Me Your Flesh Been Caught Buttering Dirty Rhymes and Psychotronic Beats ”Club Mondo Bizarre” for Members Only First Recordings DISSONANCE Tässäpä on melkoinen läjä saas taa. Alusta alkaen mukana kulkee vahva punkote. Biisimateriaalissa ei ehkä ole vielä järin paljon syvyyttä, mutta vaikkapa massiivinen nimi kappale on paitsi oiva ennusmerkki tulevasta myös hieno näyte yhtyeen kunnianhimosta. ”Itävallan Autopsylta” uusin tajulkaistaan neljä levyä, ja päälle mätkäistään vielä tuore, bändin alkulimat niputtava kiekko. Pungent Stench oli 1980luvun lopun ensimmäisen aallon Carcass vaikutteisia bändejä. Tami Hintikka raivokkaaksi. Lyriikoissakaan ei säästel lä. Myös vauhdikkaampi kaahaus pätkii tehokkaasti, raila kas avausralli Hammerhead etunenässä. FLOTSAM AND JETSAM Doomsday for the Deceiver METAL BLADE Metallicabasisti Jason Newstedin kasvattajaseurana tunnettu Flotsam and Jetsam onnistui tekemään uransa alkutaipaleella loistavaa speed metalia. Been Caught Buttering (1991) esittelee aimo harppauksen otta neen yhtyeen
Minä sekä tuotin että miksasin levyn itse. Nyt joudumme odottelemaan yhteisiä treenejä vuodenkin verran, joten kaikki ottaa luonnollisesti kauemmin! Pienet detaljit biiseissä ovat meille erittäin tärkeitä, joten asiat täytyy tehdä näin. Treenasimme vuokraamassamme talossa, esittelimme keksimiämme riffejä toisillemme ja loimme samalla uusia riffejä. – Kitaristillamme Blasphemerilla [Rune Eriksen], joka siis asuu Portugalissa, on ystäviä, jotka lainasivat meille sopivat soittovehkeet. Joka tapauksessa homman ydin oli pienten yksityiskohtien hiomisessa ja demojen äänittelyssä. TEKSTI JONI JUUTILAINEN PIKKUTARKKAA KAAOSTA 78. Taloutemme ei kestä kovin tiheitä yhteisiä tapaamisia, joten tällä kertaa vuokrasimme talon Portugalista sen jälkeen, kun olimme soittaneet siellä muutaman keikan, rumpali-laulaja-kielisoittaja Ole Jørgen ”Apollyon” Moe muistelee. Minulla ei ole koskaan edes ollut rumpuja, joten homma ei todellakaan ollut helppoa! Teen fyysistä päivätyötä ja olen joka ilta ihan vitun väsynyt, joten ei ollut mitenkään mukavaa lähteä iltaisin ajamaan johonkin käppäiseen loukkoon paukuttamaan. Musiikkimme on todella tarkkaan mietittyä, vaikka moni ei sitä ehkä arvaa. – Kun olimme parikymppisiä, jokainen meistä asui maksimissaan 15 minuutin matkan päässä treenikseltä, joten hommat olivat luonnollisesti paljon helpompia. – Albumeita ei voi kuitenkaan laittaa samalle viivalle, koska ne ovat aina vähän erilaisia. – Pyrimme pitämään musiikkimme rakenteen tiukkana, ja mukana on sopivasti myös suoraviivaista kamaa. Aura Noire on lähellä Aura Noiria, joten onko tässä tapauksessa samoin. Tuolloin pystyimme menemään koteihimme kuuntelemaan treeninauhoja ja lisäilemään yksityiskohtia biiseihin lyhyellä varoitusajalla. – Kaikkein oudoimmat riffit tulevat enimmäkseen Aggressorilta, joskin jotkin niistä ovat myös Blasphemeriltä, Apollyon paljastaa. Nauhoittelimme myös treenejämme kokonaisen viikon ajan. Uskoisin, että teimme pari kolme uuttakin biisiä käyttämällä vanhoja riffejä muista sessioista. – Yksi juttu oli, että rumpalimme Tankin [Rolf Kristian Valbo] piti soittaa tällä albumilla, mutta hän joutui jättäytymään kyydistä pari vuotta sitten, joten minun täytyi palata taas rumpuihin ja treenata itseni vähän parempaan soittokuntoon. – Ei varsinaisesti, tavallaan Aura Noire on vain yksi albumi muiden joukossa ja arvostan jokaista levyämme tavalla tai toisella. VANHA LIITTO V uonna 1993 perustettu Aura Noir on paketoinut uransa aikana kuusi tasalaatuista studioalbumia. – Uusi levy kirjoitettiin valmiiksi muutamassa eri osassa. Tee-se-itse Yhdeksän raitaa pitkä, optimaalisesti hieman päälle puoli tuntia kellottava Aura Noire kuulostaa yksinkertaiselta, tarttuvalta ja suoraviivaiselta kokonaisuudelta, jonka sekaan on ujutettu muutamia hieman oudompiakin riffejä, kuten jo sinkkuna julkaistu avauskappale Dark Lung of the Storm hyvin osoittaa. – Lopuksi minä ja Aggressor [Carl-Michael Eide, kielisoittimet ja laulu] vuokrasimme Oslosta treenipaikan muutamaksi kuukaudeksi ja tapasimme siellä kerran viikossa kappaleita viimeistellen. Syyt mittavalle julkaisubreikille ovat helposti ymmärrettäviä. Bändien itsensä mukaan nimetyillä levyillä tahtoo yleensä olla jokin erityinen merkitys. Kuten ehkä tiedät, asumme aika pitkien välimatkojen päässä toisistamme, jopa eri maissa. Alkuvuosien tiheän julkaisutahdin jälkeen levyjen väliset kuilut ovat venyneet hiljalleen kahdesta vuodesta neljään, ja uusimman Aura Noiren ja tätä edeltävän Out to Dien väliin mahtuu jo metallipiireissäkin pitkältä tuntuvat kuusi vuotta. Meininki on siis kauttaaltaan puhdasverisen tuttua Aura Noiria, mutta yleisilme vaikuttaa jopa odotettua pelkistetymmältä. – Myöhemmin toistimme saman projektin ystävämme studiokamoilla Romanian Bukarestissa: vuokrasimme kämpän Airbnb:n kautta ja vietimme viikon treenaten, biisejä kirjoittaen ja demoja äänitellen. Jokaiselta kiekoltamme löytyy kappaleita, joista olen äärimmäisen ylpeä, ja minusta meillä on suurempi määrä loistavia riffejä kuin monella muulla samanikäisellä bändillä. Tällä kertaa lopputulos on bändin yhteistyön summa ilman ulkopuolisia väliintuloja. Lisäilemme kyytiin paljon pieniä juttuja, joita ei huomaa ensimmäisillä kuunteluilla, mutta olemme ajatelleet, että näin levyt kestävät paremmin kuuntelua. Menneisyydessä toimintapa oli tyystin erilainen. Jopa albumin kansikuva ja Hiilenmustan thrash metalin kesto-onnistuja Aura Noir ikääntyy, mutta bändin tuotannon laatu ei osoita heikkenemisen merkkejä. Mielestämme tämä on paras tapa toimia, koska näin voimme keskittyä täysillä Aura Noiriin ilman mitään häiriötekijöitä tai arkielämän asettamia rajoitteita. Kovasta tasosta pitää huolen tarkkaan suunniteltu musiikki, joka tulvii hyvällä maulla hiottuja yksityiskohtia
Pois taivaasta Aura Noirin musta äärimetallirynkytys ei ole tavoitellut koskaan kovin hengellisiä ulottuvuuksia, vaan kyseessä on lähinnä fyysinen kokemus – sekä hyvässä että huonossa. ”Minusta tämä ei ole mikään keski-ikäisten miesten juttu, kaikki ovet ovat täysin avoinna myös nuorille bändeille. – Olet ehkä oikeassa tuon fyysisyyden suhteen, koska sanoitukset ovat olemassa vain kappaleita palvellakseen. 1990-luvun alussa skene oli monelle ulkopuoliselle etäinen, salaperäinen ja rikollisen sivuraiteensa vuoksi myös pelottava – melkeinpä kaikkea sitä, mitä jokaisen kotikoneen ulottuvilla oleva musta metalli ei tänä päivänä edusta. Yritämme todellakin tehdä kaiken perusteellisesti, vaikka lopputulos saattaa kuulostaa aika rähjäiseltä. Millaiseksi kuvailisit sanoitustenne hengellistä puolta. Nämä jutut helvetistä ja muusta vastaavasta riippuvat niin paljon kappaleen luonteesta. Sen kuin potkivat vanhat jäärät pois valtaistuimiltaan!” 79. – Teimme Aura Noiren kanssa toisin sen, että pyrimme ”huijaamaan” mahdollisimman vähän. Se tuntui jopa haastavalta – ei niinkään rumpalin näkökulmasta, mutta tuottajana. Kaikki kuulostaa nyt siltä kuin me kuulostamme livenä. – Mitä tulee uskonasioihin, en koe mitään pointtia uskoa johonkin, mistä kenelläkään ei ole konkreettisia todisteita. Yritämme pitää biisit ajattomina ja meillä on sanoitusten sisällöstä omat kirjoittamattomat sääntömme, joita moni voi pitää primitiivisinä. Bändin sanoituksissa käsitellään kuitenkin toismaailmallisia ja hengellisiksikin luonnehdittavia asioita. kansilehti ovat liverumpalinamme kahden viime levyn välillä soittaneen Tankin tekemiä, joten paketti on todella omavarainen. Teksteissä vilisee viittauksia helvettiin, demoneihin ja kuolemaan, mutta vastapainoiksi kuullaan Hades Rise -albumilta (2008) löytyvän South American Deathin kaltaisia ”huumorirepäisyjä”. Nämä eivät ole missään nimessä isoja juttuja, mutta tämä oli meille hyvin inspiroivaa. ja jokaisella on mahdollisuus uskoa mihin haluaa, mutta jos taivas olisi olemassa, en todellakaan haluaisi joutua sinne! Vuosien varrella Dødheimsgardin, Immortalin, Mayhemin, Ulverin ja Ved Buens Enden kaltaisissa norjalaisen mustan metallin kulmakivissä ja äärimetalli-innovaattoreissa soittanut Aura Noir -kolmikko eli nuoruutensa paikallisen black metal -kentän keskipisteessä. Aina kun kuulet laulutuplauksia, niissä ovat äänessä minä ja Aggressor yhtä aikaa, ei yksi jätkä tuplaamassa omia laulujaan. – Sama pätee lauluihin. Ihmiset pelkäävät kuolemaa ja ikuisuutta... Ne voivat olla henkeviä tai sitten puhtaan yksinkertaisia, pelkästään kappaleiden suoraviivaisuutta korostavia. Nyt päätimme taltioida vain yhden kitararaidan, joten soolojen aikana taustalla kuulee todellakin vain basson ja rummut. Vaikka äänitämme aina triona, nauhoitamme normaalisti päällekkäin kaksi, mutta joskus jopa kahdeksan kitararaitaa pelkästään tuhdimman äänimaailman vuoksi
Myös Aggressorin, Apollyonin ja Blasphemerin (joka tuli mukaan ”vasta” vuonna 1996) muodostama kokoonpano on pysynyt pitkään samana. Ei ole millään tavalla vakuuttavaa, että kaikki ilkeys ja vaarallisuus, jota muusikko yrittää välittää, romahtaa täysin jonkun kännisen perseilyn tai natsisympatioiden myötä. Saavutetut linjat Monet Aura Noirin aikalaisbändeistä ovat muuttaneet vuosien kuluessa soundiaan. Esimerkiksi niin ikään vuonna 1993 aloittaneet Dimmu Borgir ja Ulver eivät kuulosta enää lainkaan siltä kuin neljännesvuosisadan takaisilla julkaisuillaan. Päälle puskee jokin riivattu tunne täydellisestä voittamattomuudesta ja siitä, että on välittämässä jotain todella pahantahtoista ja ilkeää. Miehet ovat takuulla tehneet musiikilliset kokeilunsa jo aiemmin mainittujen Mayhemin, Ulverin ja Ved Buens Enden matkassa… – Joo, onhan touhumme pysynyt kieltämättä aika samana. – Olen myös sitä mieltä, että monet black metal -artistit hyötyisivät siitä, jos he olisivat hieman älykkäämpiä ja yrittäisivät palvella suurempaa tarkoitusta. Apollyon, onko black metal enää vaarallista. Saan sen tunteen päälle aika helposti, ja luulen, että tämä tapahtuu myös kun soitan livenä tai treeneissä. Ainoa muutos on mainitun Tankin vierailu rumpujen takana. Mehän soitamme thrash metalia, joten selviämme tästä kuin koirat veräjästä, heh heh. Tätä vaihetta ei kestänyt kauan, mutta olimme todella vakavissamme asian suhteen. Tässä bändissä homman juoni on kehitellä ilkeää ja pelottavaa, mutta samaan aikaan lumoavaa tunnelmaa, jonka parissa me muusikkoina kasvoimme. Minulla on silti edelleen se sama ”black metal -fiilis” kun kuuntelen tiettyjä levyjä tai käyn tietyissä paikoissa. Oikeastaan touhua voisi verrata tämän päivän jihadisteihin – siis todella armotonta porukkaa! Palvoimme kaikkea pahaa, ja moni meistä uskoi oikeasti Saatanaan. – Se on ehkä liian pitkälle kaupallistettua. Siinä tapauksessa on parempi kokeilla onneaan vaikka jalkapallohuligaanina! Tässä touhussa tarvitsee omanlaistaan älykkyyttä ja viekkautta. – Myöhemmin mukaan tuli lisää porukkaa ja koko touhu vesittyi nopeasti, koska skene oli täynnä typeriä faneja, bisnesporukkaa ja bändejä, jotka halusivat soittaa black metalia vain huvin vuoksi. Mielestäni puhtain black metal -kokemus syntyy, kun musiikista nauttii yksin, ei missään pubeissa tai muissa pippaloissa. Uskoisin, että yhtyeemme on kehittynyt jonkin verran, mutta mitään dramaattista muutosta ei ole tapahtunut. Tarkoitan sitä, että kun homma lähti käyntiin täällä Norjassa, mukana oli vain pieni joukko fanaatikkoja. – Vakavasti omistautuneita tyyppejä ja bändejä on tänäkin päivänä vähän siellä sun täällä, ja monet yhtyeet saavat jopa välitettyä sen julman tunteen, jota on oikeutettua kutsua black metaliksi. Metal Archives -verkkosivusto kertoo myös entisen Gehennaja Enslaved-kannuttajan Dirge VA NH A LI IT TO 80. Kun sitten näen nämä bändit lavalla tai tapaan heitä, kokemus ei olekaan enää kovin vaikuttava – ja puhun nyt siis pääasiallisesti undergroundkamasta. Oslon tuhokolmikon tyyli taas on pysynyt käytännössä täysin samanlaisena blackillä höystettynä thrash metalina, eikä liioille kokeiluille ole ollut sijaa
03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 89,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 107,80 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % 11 numeroa/12kk 89,90 ”Monet black metal -artistit hyötyisivät siitä, jos he olisivat hieman älykkäämpiä ja yrittäisivät palvella suurempaa tarkoitusta. – Minusta tämä ei ole mikään keski-ikäisten miesten juttu, kaikki ovet ovat täysin avoinna myös nuorille bändeille. Erityisesti black metal tuntuu muuttuneen nuoruuden raivoa ja tulenhehkuista elinvoimaa hohkaavasta kulttuurimuodosta keski-ikäisten miesten temmellyskentäksi, jolla nuorten ja edistyksellisten artistien määrä on hälyttävän vähäinen. Onko bändi ollut koskaan aidosti lähellä hajota. Olemme tottuneet siihen, että sovimme useimpiin tapahtumiin huonosti. Apollyon näkee asian omalla tavallaan. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Tilaa Inferno! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Asia on puhuttanut metallin tulevaisuudesta huolestuneita jo vuosien ajan, mutta suurempaa muutosrintamaa ei ole edelleenkään näkyvissä. En ollut ihan varma tulevaisuudesta, kun Aggressor loukkaantui vakavasti ja joutui pitkäksi ajaksi sairaalahoitoon The Mercilessin [2004] jälkeen, mutta onneksi hän rupesi kirjoittamaan uusia kappaleita heti tervehdyttyään. Mistä toivoisit ihmisten muistavan yhtyeenne, kun pistätte jonain päivänä pillit pussiin. Kaupalliset voimat ovat ehkä hieman liian suuret muutoksen toteutumiseksi. Totuus on, että yli neljännesvuosisadan tahkoaminen äärimetallin parissa puristaa mehuja ulos kovemmastakin tekijästä. Kolmikkonne on liimautunut varmasti tiukasti yhteen. Tämä on yllättävää ottaen huomioon, että käytännössä kaikki genren tunnustetut kulmakivet ovat lähtöisin teini-ikäisten, monissa tapauksissa jopa alaikäisten muusikoiden kynistä. Pallo nuorisolle Aura Noirin musikantit ovat hyvän matkaa yli nelikymppisiä miehiä, ja mikäli tarkastelee kansainvälisen äärimetalliskenen kärkipään bändejä, musiikkityyli ei ole todellakaan enää pikkulasten puuhastelua. Sen kuin potkivat vanhat jäärät pois valtaistuimiltaan! – Ihmiset ostavat kuitenkin suosikkiyhtyeidensä levyjä ja lähtevät katsomaan väsyneitä keikkoja pelkästä tottumuksesta, joten homma jatkaa tällä radalla varmasti vielä jonkin aikaa. Rivien välistä on luettavissa, että vaikka bändistä löytyy vielä paljon potkua, Aura Noirin ura on ehtoopuolella. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Jos soitamme joillain festareilla vain paskojen bändien kanssa, se ei ole meidän syytämme. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. ihan vain idealistisista syistä. – En jaksa enää välittää, kenen kanssa soitamme tai teemme töitä. Olemme hylänneet lukuisia tarjouksia vuosien varrella... – Eipä oikeastaan. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.inferno.fi Tilaajapalvelu puh. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. – Siitä, että pysyimme rehellisenä musiikillemme, sillä se on ainoa asia urallamme, johon meillä on täydellinen kontrolli. Ei ole millään tavalla vakuuttavaa, että kaikki ilkeys ja vaarallisuus romahtaa täysin jonkun kännisen perseilyn tai natsisympatioiden myötä.”. Repin (Per Husebø) soittaneen Aura Noirissa, mutta pestin tarkempi ajankohta ei ole tiedossa
Koska olen tatuoitu pitkätukka, olemus määritti roolejani etenkin alkuvaiheessa. Niin sen pitää lähtökohtaisesti mennäkin, vaikka elokuvaskeneä seuraavaa samat naamat saattaa alkaa puuduttaa. On ollut kiva huomata, että pystyn mukautumaan roolin mukaan myös ulkoisesti. Elokuva on nyt jälkituotannossa. Mainoksissa käytetään myös usein amatöörinäyttelijöitä, ja niitä rooleja olen tehnyt paljon. – Irlantilainen elokuva The Priest oli jo pelkkänä matkana elämys, ja olihan se ensimmäinen roolini Suomen ulkopuolella. Siitä tuli ajatus, josko pärjäisin ohjauksen lisäksi myös kameran toisella puolella. 82. – Milloin oli moottorisaha lavalla tai muovipussi jonkun päässä. Ja kukapa ei haluaisi joskus olla joku aivan muu. – Palkitsevinta on huomata oma kehitys. Nykyään teen rooleja perheenisästä rikolliseen. Tämä on TEAK-paperittomille näyttelijöille selkeä este, mutta uskon, että tarpeeksi duunia tekemällä näkee lopulta, miten pitkälle voi päästä. Päärooli lyhytelokuvassa Armon tie on varmasti yksi parhaiten onnistuneista rooleistani, ja on ollut kiva nähdä, että leffa on otettu festareille ympäri maailmaa. Itse esiintyminen ei oikeastaan jännitä kuin terveellä tavalla. Moni laulaja on kertonut olevansa yleisön edessä mylviessään ihan eri hahmo kuin siviilielämässään. – Suomalaisiin elokuviin roolitetaan ensisijaisesti ammattinäyttelijöitä tai ihmisiä, joilla on markkina-arvoa jonkin muun esiintymiskokemuksen johdosta. Dauntlessissa mentiin melkein grungemeiningillä, oltiin ihan omia itsejämme. Musiikki edellä mentiin aina, mutta muuten aivan kieli poskessa. Ari Nieminen elokuvissa Backwood Madness (parhaillaan jälkituotannossa) ja Armon tie (2017). Teatteriakin kokeilin. Totta kai tuo Salkkari-rooli sai paljon huomiota, mutten kokenut sen olleen negatiivista. Lopulta sitä laittaa omaa itseään rooleihin, varsinkin näin amatöörinä. BÄNDIN keulilla laulaminen on lähestulkoon roolin vetämistä. PIIRI AKI NUOPPONEN Useammassa suomimetallibändissä esiintymiskokemusta hankkinut Ari Nieminen on nykyään tv:stä ja elokuvista tuttu näyttelijä. Hanging Gardenissa vedettiin hyvinkin teatraalisesti, Whorionissa taas loin hahmoni kehittämällä sen kaasunaamarista, maalista ja sotilaan varusteliivistä. – Kaikki lähti siitä, kun innostuin Whorioniin liittymisen aikoihin videoiden editoinnista ja animoinnista. Sai saunoa, olla vihainen kunkku ja juoda olutta! Seuraava roolini on ”korpikauhuelokuvassa” nimeltä Backwood Madness. Tässä on tapahtunut kuitenkin muutos. Toistaiseksi metallipiirit eivät ole tyrmänneet vaikkapa Salatuissa elämissä esiintymistä, eikä metallilaulajan urasta ole puolestaan ollut haittaa näyttelijäntontilla. Teen kotistudiossa erilaisia biittejä ja biisejä. Kyllä se vaikuttaa, kun on esiintynyt 15 vuotta lavoilla ja videoilla. – Aloin hakea systemaattisesti avustajan rooleja ja rupesin saamaan monia pieniä osia tv-sarjoista ja elokuvista. – Koska metalli on edelleen lähellä sydäntäni, mainittakoon, että hauskin rooli tähän mennessä on ollut pääosa Ensiferumin Way of the Warrior -videolla. Pääasia, että uutta luodaan, oli taiteen muoto mikä vaan. – Uskon bändiuran auttaneen näyttelijänuralla. – Näytteleminen ja ohjaaminen on minulle sivutoimista työtä. Perustin oman firmankin, Visual Cortex Filmsin. Tarjottiin motoristin tai transun osia. Toivon tietenkin, että saisin tehdä kiinnostavia rooleja ja kehittyisin niiden myötä jatkossakin. Jopa Suomen kokoisessa maassa voi olla vaikeaa lyödä läpi näyttelijänä. Hän toteaa silti täysiverisen bänditoiminnan olevan taakse jäänyttä elämää. Aloin itseopiskella näyttelemistä kirjallisuuden, havainnoinnin ja kurssien kautta. Tulevaisuuden suhteen Nieminen on avoin sekä näyttelijänettä muusikonhommien suhteen. Tuskassa vedin kesken keikan exäni mutsin yöpuvun päälle ja näytin ihmismansikalta. Lopputulos on varmaan jotain metallin, räpin ja konemusan väliltä. Olen onnellinen jo tähän tilanteeseen. Ei tässä olla niin vakavissaan vedetty. – En koe, että toinen olisi haitannut toista. Joskus laulaja alkaa näytellä kirjaimellisesti, mistä Suomen metallipiireistäkin löytyy esimerkki: aiemmin Dauntlessissa ja Hanging Gardenissa laulanut, myöhemmin Whorionissa äänijänteitään kurittanut Ari Nieminen. Pidän heittäytymisestä. Näyttelijäntyö ja metallilaulajan roolin vetäminen eivät ole lopulta niin kaukana toisistaan kuin voisi kuvitella. Se oli avartava kokemus, koska reploja on älytön määrä eikä mokia voi editoida pois. Nieminen kertoo näyttelemisen olleen jo tähän asti palkitsevaa ja sisältäneen ikimuistoisia kokemuksia. Voin toteutua elämässä niin eri tavoilla. Keikkalavoilta kameran eteen 6
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY