www.CENTURYMEDIA.com. BUY IT ONLINE! BUY IT ONLINE! BUY IT ONLINE! TRIPTYKON WITH THE METROPOLE ORKEST REQUIEM (Live At Roadburn 2019) Out 15.05.2020 HAVOK V Out 01.05.2020 HORISONT SUDDEN DEATH Out 15.05.2020 Triptykon with the Metropole Orkest – “Requiem (Live At Roadburn 2019)” marks the conclusion of a project over 30 years in the making… The legendary Celtic Frost/Triptykon “Requiem” performed for the first time in its entirety and with full classical orchestration. A special collectors’ deluxe set also available. HAVOK are starting the new album’s campaign for Europe with touring in July/August, also appearing at various summer festival events! If you like monumental, anthemic stadium-sized rock choruses, twin-guitar harmonies and symphonic piano-laden rock, check out this new album from Sweden’s Horisont! The upcoming tour dates can be found soon here: www.horisontmusic.com. The 5 th studio album by Colorado-based thrashers HAVOK, one of the world’s leading new-generation Thrash Metal acts
SISÄLTÖ 00 5 Pä än ava us 00 6 Syt yk ke itä : En dle ss Fo rm s Mo st Gr ue som e, De mo nic De ath Ju dg e, Do ol, Ka ma ra, …a nd Oc ean s 012 Ko lum ni ja ska ba 013 He avy Co ok ing Clu b 014 Or an ssi Pa zu zu 02 S-T oo l 02 2 Tu rm ion Kä tilö t 02 8 Ka tat on ia 03 2 Mo on sor row – luk un äyt e Ma rku s Laa kso n kirj ast a Fo lk Me tal Big 5 03 8 Nig htw ish 04 8 Pö lky llä : kita rist ileg en da Ro ss the Bo ss 05 2 Sa lam yh kä : Ble ak Bu rns Ins ide (20 06 ) 05 3 Arv iot , pä äo sas sa Pa rad ise Lo st 07 6 Va nh a liit to: Eu rop e, ha ast att elu ssa Jo ey Tem pe st 08 2 Ku ud es pii ri 038 014 022 032 076 02 8 M AR KU S PA AJ AL A TI N A KO R H O N EN SU SA N N A R AI TA M AA ES TE R SE G AR R A M AR KU S LA AK SO TE KL A VA LY
OUT 24.04. JEWEL CASE | LTD GATEFOLD VINYL | DIGITAL DELUXE BOX SET AVAILABLE EXCLUSIVELY VIA WWW.NAPALMRECORDS.COM Huge riffs and deadly grooves, the unmistakable sound of WARBRINGER! Weapons of Tomorrow is thrash metal in a class of its own! „Weapons of tomorrow“ is the album Slayer would have made if Gary Holt joined them back in 85! Sweden Rock OUT 01.05. OUT 24.04. OUT 08.05. DIGIPAK | LTD GATEFOLD VINYL | DIGITAL DIGIPAK | LTD GATEFOLD VINYL | DIGITAL DIGIPAK | LTD GATEFOLD VINYL | DIGITAL AETHER REALM has reached melodic death metal maestro status with Redneck Vikings From Hell! The best-kept secret of the Danish underground! A hallucinating Progressive Black Metal offering Premonitions Tides of epic melancholy and atmospheric black metal /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDSOFFICIAL /NAPALMRECORDS visit our online store with music and merch WWW.NAPALMRECORDS.COM
Eritoten bändin vuonna 2009 julkaistu kakkosalbumi nauttii monien raskaamman rockin ystävien keskuudessa suurta arvostusta – niin myös minun. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Sen homman ääniraidaksi Isolation Songs on enemmän kuin omiaan. Ja kappas, kiekon nimihän ei voisi juuri paremmin nykyhetkeen sopia: Isolation Songs. Minä kiistän moisen hapatuksen jyrkästi. Aluksi bändi aktivoituu vain parille keikalle, mutta kumminkin, ja kukapa tietää, mitä jatkossa seuraa (aiheesta enemmän lehden lopun Kuudes piiri -palstalla). OUT 24.04. OUT 24.04. vuosikerta Numero 179 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Sitten ei muuta kuin märehtimään kappaleen keskeistä, näihin luonnonvoimien jyräämiin aikoihinkin helposti sovitettavaa kysymystä: Keitä me luulemme olevamme. Haamujengi NERVE SAW Peril ENDLESS FORMS MOST GRUESOME Endless Forms Most Gruesome FEASTEM Graveyard Earth TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT VV Gothica Fennica Vol. 1 THE WEEKND After Hours BLACK ROYAL Firebride KOSKA ”posi” on nyt valttia, todettakoon, että kuluvan vuoden mukavimpia musiikkiuutisia on ollut Ghost Brigaden vetreytyminen telakalta. DIGIPAK | LTD GATEFOLD VINYL | DIGITAL DIGIPAK | LTD GATEFOLD VINYL | DIGITAL DIGIPAK | LTD GATEFOLD VINYL | DIGITAL AETHER REALM has reached melodic death metal maestro status with Redneck Vikings From Hell! The best-kept secret of the Danish underground! A hallucinating Progressive Black Metal offering Premonitions Tides of epic melancholy and atmospheric black metal /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDSOFFICIAL /NAPALMRECORDS visit our online store with music and merch WWW.NAPALMRECORDS.COM 5. OUT 08.05. JEWEL CASE | LTD GATEFOLD VINYL | DIGITAL DELUXE BOX SET AVAILABLE EXCLUSIVELY VIA WWW.NAPALMRECORDS.COM Huge riffs and deadly grooves, the unmistakable sound of WARBRINGER! Weapons of Tomorrow is thrash metal in a class of its own! „Weapons of tomorrow“ is the album Slayer would have made if Gary Holt joined them back in 85! Sweden Rock OUT 01.05. Juronpuoleinen jyväskyläläisyhtye sai vuosina 2007–14 aikaiseksi neljä albumillista tiheätunnelmaisen tyylikästä kitaramuserrusta. Erikoisvinkkini isolaatiosta selviämiseen onkin lyödä iltatai yöaikaan lasi täyteen punaviiniä ja albumin neljäs biisi Lost in a Loop repeatille. MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi facebook.com/InfernoMagazine twitter.com/infernomagazine instagram.com/inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki facebook.com/riekinmatti ULKOASU Markus Paajala KANSIKUVA Tina Korhonen KIRJOITTAJAT Ahola Tapio, Brusila Annika, Harjula Salla, Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Isoaho Timo, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kujanpää Lauri, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Luukkanen Antti, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Turunen Joona, Vainio Vilja, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari, Ylitalo Lauri TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 1796-7600 20. Maassamme vallitsevan poikkeustilan kurimuksessa on julistettu, että positiivinen viihde ja sen myötä musiikki se on joka helpottaa. Tulta vastaan on taisteltava tulella, ja päätä kiristävää niittipantaa ei löysää tehokkaammin mikään muu kuin vanha kunnon ahdistuksessa möyriminen
Sitten tapahtui pari henkilökohtaista vastoinkäymistä, lähti viesti Mannelle [Ikonen, laulu] ja lähdimme nauhoittamaan levyä. Levy on ymmärtääkseni pieni kunnianosoitus paitsi omille suosikkibändeillesi myös kotikonnuillesi. Ei vaan jaksa enää miettiä mitään katu-uskottavaa ja coolia. Swallow the Sunin toiminta vaikuttaa myös siihen, miten näitä omia projekteja kerkeää toteuttamaan. Jotenkin siellä ollaan keskellä mutta syrjässä, ja maailma on siellä pieni. Siellä on sellainen ummehtunut viba. – No sepä hyvä, että hämmästyttää, sillä se oli yksi nimen tarkoituksista. Mä luulen, että siellä pitkään asuminen muokkasi mun psyykeä aika rajusti. Onko kyseessä jonkinlainen näpäytys Nightwishin Endless Forms Most Beautiful -albumin suuntaan, vai mistä oikein on kyse. – Siitä, kun sain päähäni, että haluan soittaa kitaraa fuzzin läpi mahdollisimman väkivaltaisesti, eli niin sanotusti päästellä, bändin instrumentit hoitava, Swallow the Sunin rumpalina tunnettu Juuso Raatikainen avaa. Kunhan nyt on nimi. Eli tässä on käsillä negatiivisten ajatusten looppi, joka liittyy masennukseen ja ahdistukseen. Mun filosofia on nykyään se, että jos joku idea tai konsepti kutkuttaa, teen sen. Tällä hetkellä teen vähän nopeampaa kamaa Hedonihil-projektini merkeissä, koska se inspiroi just nyt. – Inspiraatiota riffeihin ei tarvitse hakemalla hakea keskellä Suomen talvea. Mikä tekee Keski-Suomesta niin erityisen. – Mä ja Manne olemme molemmat sieltä kotoisin. SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN MINKÄLAISISTA lähtökohdista Endless Forms Most Gruesome sai alkunsa. Ollaan siis visusti pääkopassa, todella synkässä sellaisessa. – Noin niin kuin mainontamielessä halusin jotain, mihin ihmiset tarttuvat – joko hyvässä tai pahassa. Tietty bändien kuten Triptykon ja Weedeater suurkulutus tietyssä vaiheessa ruokki halua tehdä jotain siihen suuntaan. Keskisuomalaista melankoliaa vyöryttävä Endless Forms Most Gruesome on ilmeisen paineettomasti toimiva projekti, jonka taustalta löytyvät Ghost Brigadestä ja Swallow the Sunista tutut miehet. Hommassa on myös selvä viesti, eli Darwinin maailmankaikkeuden monimuotoisuuden kauneus kääntyy meidän tapauksessa henkilökohtaisen mielenkaikkeuden painajaismaisuudeksi. Yhtään biisiä ei kyllä jäänyt niin sanotusti yli. Ihan megaiso kiitos Mannelle, kun lähti mukaan hommaan! Bändin nimi hämmästyttää. Albumi syntyi kaiketi hyvin nopealla aikataululla. Onko EFMG vain kertaluontoinen projekti, vai onko sinulla aikomuksia työstää musiikkia myös tulevaisuudessa. Voin paremmin, kun ulostan tätä meteliä. Niin, ja kaiken maailman hellsataneita ja deathabyssejä onkin jo mun mielestä ihan riittämiin. – En tiedä, toivottavasti jatkoa seuraa. – En mä oikein tiedä, mihin verrata. Negatiivisten ajatusten looppi 6. Se on toisarvoista, tuleeko siitä joku mestariteos edes mun omasta mielestä, joten yritän jättää perfektionismin pois, koska se tuottaa vain stressiä. Keski-Suomessa ja mun pitkäaikaisessa kotikaupungissani Jyväskylässä on sellaista tietynlaista melankoliaa. Kuinka tuottelias biisinkirjoittaja olet
– Mutta toki esimerkiksi albumin nimikkoraita on perinteisempi, lähes kymmenminuuttinen sludge/doom-järkäle, jonka aikana lyhyen keskittymiskyvyn omaavat voivat vaihtaa takaisin Radio Rockille. – Levyltä löytyy muutama kappale, joita kutsuisin ”esteettömäksi stoner rockiksi”. Negatiivisten ajatusten looppi METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ T O N Y D E B A Y LUPAILITTE edellisen Seaweed-levynne (2017) tiimoilta tekemämme haastattelun yhteydessä, että tuleva albumi tulee viemään teidät pidemmälle matkalle kuin koskaan aiemmin. En ole vielä nähnyt kiekon sanoituksia, mutta kappaleiden otsikot kuten Cougar Charmer ja Fountain of Acid ovat aika mielenkiintoisia. Mureita riffejä ja utuista psykedeliaa yhdistelevä Demonic Death Judge kulkee uudella albumillaan kohti päätepistettä. Toteutuiko se. The Trail on mielestäni uranne helpoiten lähestyttävä albumi. Ainakin kirjoitusprosessi tuntui pitkältä kuin Paris–Dakar-ralli jalan suoritettuna. Mistä The Trailin teksteissä kerrotaan. Levyn aloittava Filthy as Charged -kappale ja sen video antavat hyvän käsityksen siitä, mistä lähdetään ja minne tällainen matka päättyy. – Olemme sanamme mittaisia miehiä, laulaja Jaakko Heinonen toteaa. Soittamanne stoner/sludge/doom tuntuu olevan Suomessa aika marginaalisessa asemassa. Ideoiden ja ajatusten syntyminen ei katso aikaa eikä paikkaa, mutta henkilökohtaisesti en ole koskaan kirjoittanut sanoituksia työpäivän päätteeksi tiistai-iltapäivänä. Levyn sisällöstä muodostui matkan varrella aiempaa monipuolisempi ja hieman kokeellisempi. – Biisien tekeminen vaatii ehdottomasti oikeanlaisen mielentilan. – Levy ei ole ehkä ilmiselvästi mikään teema-albumi, mutta sen sanoitukset seuraavat tiettyä linjaa. Sopivasti marginaalinen 7. Vaatiiko biisienne valmistuminen jonkin tietyn mielentilan vai syntyykö materiaalia paikasta, ajasta ja tilanteesta riippumatta. Onko tällaiselle musiikille tarpeeksi kysyntää. Koetteko itse musiikinne nyt jotenkin ”helpommaksi” kuin aiemmin. – Trail kertoo tarinan henkisesti ja fyysisesti loppuun ajetusta henkilöstä, joka kokee tietynlaisen valaistumisen matkalla kohti lopullista päätepistettä. – Mielestäni tämä levy vei ainakin meidät – ja varmasti myös kuulijan – pidemmälle matkalle kuin aiemmin. – Olen hieman eri mieltä siitä, että kyseinen tyylisuunta olisi enää niin marginaalista, kun katsotaan, miten paljon ihmisiä esimerkiksi Blowupfestivaalit keräävät yhteen. Ehkä niiden puolesta tuotanto on helpommin lähestyttävää kuin osa aiemmasta materiaalista. Yleensä pakkaan reppuuni ajatustyötä helpottavat voiteluaineet, suuntaan muutamaksi päiväksi erämaamaisemiin ja kokoan ajatukseni paperille siellä. En tosin myöskään oleta saavani kutsua Emmagaalaan ihan lähivuosina – ja hyvä niin. Kokemus oli haastava mutta palkitseva. Muutaman kappaleen kohdalla lyödään perinteisempi stonerlanausvaihe sisään ja annetaan partojen väpättää hieman kovemmalla tempolla. – Mielestäni genre on sopivan marginaalisessa asemassa, hieman pääväylältä sivussa oleva kusenhajuinen sivukuja, jota pitkin rohkeimmat uskaltavat marssia
Missä toivotte olevanne vuonna 2040. Tämä on tietty hyvin levykohtaista, ja on mahdollista, että seuraava albumi on taas erilainen. – Toki huutoa tulee varmasti olemaan tulevillakin levytyksillä. – Tuntui jotenkin sopivalta levyttää kappale uusiksi ja kruunata koko homma Rautiaisen laululla. Kun noin puolitoista vuotta sitten havahduimme kunnolla siihen tosiasiaan, että bändillä on kohta 20 vuotta plakkarissa, ep:n julkaiseminen tuntui hyvältä tavalta juhlistaa asiaa. Nyt ympyrä on sulkeutunut. Julkaisitteko uuden ep:n ainoastaan kaksikymmenvuotisjuhlan kunniaksi. Miksi uusiksi soitettiin juuri tämä biisi, ja miksi laulajana kuullaan Rautiaista. Näkisin niin, että valmistelemme vuonna 2040 uuden juhla-albumin julkaisua ja suunnittelemme kiertuetta. – Tällä hetkellä on hyvä boogie, ja toivon, että se kestää pitkään, miksei vaikka toiset 20 vuotta. Vedätte uudet kappaleet oikeastaan täysin puhtailla lauluilla, vaikka eipä bändin tuotanto ole ollut aiemminkaan varsinaista viemäriörinää. – Uskoisin, että puhtailla lauluilla tulee olemaan jatkossa suurempi rooli, koska saan nykyään paljon enemmän irti hyvien laulumelodioiden kirjoittamisesta kuin ärjymisestä. Neljän biisin ep:n päätösraidaksi on valikoitunut Tämäkin vielä -kappaleen uudelleentulkinta, ja tällä kertaa biisin laulaa Timo Rautiainen. – Kyseinen kappale on kuulunut bändin keikkasettiin sen julkaisusta lähtien, ja siitä on muodostunut vuosien saatossa meille hyvin tärkeä biisi. Julkaisijana toimi Firebox, ja vuosi oli 2004. Ympyrä sulkeutuu SYTYKKEITÄ JA A K K O M A N N IN E N 8. Ja jos kehdataan, kysytään Timoa taas fiittaamaan! Tämä kaikki tietty sillä oletuksella, että täällä vielä silloin ihmisiä tallustaa… Kamaralla on aihetta juhlaan. Onko kyseessä pieni kokeilu vai pysyvä ratkaisu. Biisin luonne määrittää hyvin pitkälle laulutavan. – Eipä juurikaan. Sen tyylisen materiaalin kirjoittaminen vain kiinnosti sillä hetkellä kovasti, laulaja-kitaristi Juha Minkkinen toteaa. Meneillään on yhtyeen kahdeskymmenes toimintavuosi ja käsissä julkaisu tähänastisen uran tarttuvinta musiikkia. – Kipinä tarttuvien lauluja kitaramelodioiden tekemiseen jäi kytemään jo viime levyn [Kamara, 2018] tiimoilta. Teittekö biisinkirjoituksen suhteen jotain toisin kuin aiemmin. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tämän meidän homman aikanaan alulle innostikin, joten kukapa olisikaan ollut parempi vierailija kuin Timo. Katsotaan sitten sen mukaan, tarvitseeko kappale möykkäämistä vai ei. Kaksikymmentä vuotta on kunnioitettavan mittainen matka bändille kuin bändille. UUSI Vallan huoneissa -ep on melodisesti tarttuvinta kamaanne tähän asti. Veisu oli mukana samaa nimeä kantavalla ep:llä, joka oli meidän ensimmäinen virallinen julkaisu. – Kyllä juhlavuosi oli suurin syy julkaisulle, vaikka uutta materiaalia oli syntynyt jo ennen kuin päätimme julkaista mitään
Mielestämme musiikkiamme ei voi oikein määritellä. Doolin musiikki kuulostaa monipuoliselta ja ennakkoluulottomalta. Toivottavasti ihmiskunta ottaa siitä opikseen, mutta en olisi yllättynyt, vaikka kaikki palaisi ennalleen – tai vielä sitäkin huonompaan. Olenko täysin hukassa. Se on kunkin omien toiveiden mukainen kuolemanjälkeinen tila, ei minkään jumalan, valtion tai kirkon kaltaisen instituution suunnittelema sellainen. – Koronavirus on hyvä muistutus siitä, että me ihmiset emme ole aivan niin tärkeitä ja kuolemattomia kuin luulemme. Ympyrä sulkeutuu METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ N O N A LI M M E N UUSI albuminne Summerland kuulostaa hieman Here Now, There Then -debyyttiänne (2017) raikkaammalta ja energisemmältä. – Summerland on eräänlainen kuolemanjälkeinen tila, joka on räätälöity henkilön omista himoista ja kauneusideaaleista. Haluamme haastaa myös kuulijan miettimään, millainen hänen oma kesämaansa olisi. Kuinka sinä, Ryanne, näet tilanteen. – Sen kuulee Summerlandiltä, ja voimme vain toivoa, että jatkamme kehittymistä. Hollantilaisen Doolin ajaton ja syvälle sieluun iskevä metallirock on monen vaikuttajan summa. Käytin sanoituksissa paljon metaforia, jotta omat ajatukseni eivät tulisi liian selvästi esiin, mutta kappaleet tuntuvat silti hyvin henkilökohtaisilta. Mitä tämä ”oma identiteettinne” pohjimmiltaan tarkoittaa. – Sanoituksissa on selkeä punainen lanka, koska laulan asioista, jotka saavat minut tuntemaan kuin koskettaisin pientä palaa taivasta maan päällä. Mistä kerrot levyn kappaleissa. Olemme erittäin iloisia lopputuloksesta. – Olemme keikkailleet viimeiset kolme vuotta intensiivisesti, minkä kautta on löytynyt paljon itseluottamusta ja tavallaan myös oma identiteettimme, jota meillä ei ollut vielä siihen aikaan, kun nauhoitimme Here Now, There Thenin. Identiteetin löytäminen ja sen tiedostaminen antoi lisää tilaa ja vapautta kokeilla uusia juttuja. – Aluksi se saattaa kuulostaa siltä, myönnän, mutta samalla albumilta löytyy sen pinnan alla lymyävää jännitettä, laulaja-kitaristi Ryanne van Dorst määrittelee. – Tällä kertaa tarkoituksemme oli leikkiä hieman enemmän valon ja pimeyden tasapainottelulla, ja minusta tuntuu, että tämä kontrasti ruokkii musiikin jännitettä. Mitkä artistit ovat toimineet suurimpina innoittajinanne. Haluan herätä joka päivä uutena ihmisenä, ja sen myötä myös Dool voi olla jokaisella keikalla kuin uusi yhtye. Olette vasta viisi vuotta vanha bändi. Levyllä on paljon eri kerroksia ja siten myös paljon löydettävää. Tämän hetken kuumin puheenaihe on ympäri maailman tuhoa tekevä Covid-19, joka herättää paljon mielipiteitä sekä vastaan että puolesta. Pyrin kertomaan sanoituksissa, millainen oma ”kesämaani” olisi ja miksi minun pitäisi odottaa kuolemaani asti suodakseni itselleni sellaista kauneutta. Ja se on täydellistä! – Muutamia yhteisiä suosikkejamme ovat esimerkiksi Black Sabbath, Type O Negative, The Cure, Pink Floyd ja David Bowie. Valon ja pimeyden leikki 9. – Meistä jokaisella on hyvin persoonallinen musiikkimaku, ja erilaiset musiikilliset taustamme voi kuulla helposti Doolin soundissa. Itse en halua tehdä samaa levyä uudestaan ja uudestaan, kyllästyisin siihen todella nopeasti. Lista on pitkä
– En oikeastaan. Mutta jos Cypherin jälkeistä aikaa ajattelen, niin ehkä silloin tekisin asioita toisin enkä olisi antanut tämän yhtyeen kuivua kasaan. – Itselläni oli ajatuksena, että materiaalia tehdään paljon, ja jos se kuulostaa edes pikkasen siedettävältä, nauhoitan sen talteen. Timo, jos sinulla olisi mahdollisuus palata vuoteen 1995 perustamaan ...and Oceans uudelleen, tekisitkö jotain toisin. Kyllähän me itsekin tiedetään, miten iso osa bändiä Kena oli, eli tätä päätöstä ei tehty kevyin perustein. Lillmåns on teille tuttu kaveri, mutta kuinka helppoa tai vaikeaa uuden laulajan istuttaminen kokoonpanoon oli. Alusta asti mukana ollut Kena Strömsholm siirrettiin sivuun, ja tilalle astui Finntrollista ja Kontion toisesta bändistä Magenta Harvestista tuttu Mathias Lillmåns. – Tällä kertaa biisejä kasailtiin pitkälti toisen kitaristin [Teemu Saari] ja syntikansoittajan [Antti Simonen] kanssa. Oli oikeastaan tosi hienoa tehdä tämän tyylistä musiikkia pitkästä aikaa! Cosmic World Mother on tähän asti nopein ja aggressiivisin levynne. Nyt pietarsaarelaisryhmä on palannut suurelta osin uudistuneena. Sitten kuuntelen sen jonkun ajan päästä, ja jos se kuulostaa vieläkin siedettävältä, tyrkytän sitä muille. – Enemmän mietitytti uuden materiaalin tekeminen, mikä viivästytti osaltaan bändin uutta tulemista. – Julkaisu ei varsinaisesti enää jännitä, koska tekele on valmis ja ollaan enemmän kuin tyytyväisiä tulokseen, kitaristi ja perustajajäsen Timo Kontio myöntää. Monta kertaa kävi mielessä, lähteekö tämän tyylistä musaa enää vai tuleeko väkisin väännettyä materiaalia, mutta uuden tekeminen oli kuitenkin odotettua helpompaa. – Oli se meillekin sokki, millä tarkoitan, ettei tämä ollut ratkaisu, jota oltaisiin haluttu. Kaikki, mikä on olemassa tällä hetkellä, on ollut aina, mutta eri muodossa. Aluksi käytimme rumpukonetta, mikä voi kuulua osaltaan lopputuloksessa. Myös sanoitukset menivät uuden laulajan myötä remonttiin. Sanotaanko näin, että tämä oli ainut ratkaisu, jotta me voitiin jatkaa tällä bändillä. Jännittääkö uuden materiaalin julkaisu, vai mitkä ovat päällimmäiset fiilikset tällä hetkellä. Kun kuuntelee levyä, niin onhan Mathiasin suoritus aika loistava kaikin puolin. Mitä albumin nimi tarkoittaa ja minkälaisista aiheista kappaleiden tekstit on kirjoitettu, Mathias Lillmåns. Mistään nopeudesta, aggressiivisuudesta tai muustakaan ei ollut suunnitelmia. Laulajan vaihtuminen oli monelle vanhalla fanille melkoinen sokki. – Olihan se uudelle laulajalle paha tilanne, kun studio oli varattu ja täytyi tehdä sanoitukset ja sovitukset nopealla aikataululla. Kokeilullisen black metalin eturintamaan 1990-luvun lopussa kiilannut ...and Oceans katosi kuvioista pitkäksi aikaa. Lähdittekö rakentamaan tällaista kokonaisuutta ihan tarkoituksella. Sen jälkeen rumpali [Kauko Kuusisalo] otti ne omaan käsittelyynsä ja muutti tarvittaessa komppeja ja rakenteita. Sitähän ei tiedä, miltä seuraava levy tulee kuulostamaan. SYTYKKEITÄ M IK A E L K A R LB O M VIIMEISIMMÄSTÄ ...and Oceans -levystä Cypheristä on aikaa 18 vuotta. – Ajatuksena oli ehkä tehdä albumi kahden ensimmäisen levyn hengessä. – En halua paljastaa liikaa, koska uskon vahvasti, että ihmisten pitäisi lukea ja muodostaa sanoille omat merkityksensä. Energia on ikuista, se ei häviä mihinkään, vaan muuttaa muotoaan. Tällä levyllä tutkitaan, mitä se merkitsee ihmiselle ja ihmisyydelle. – Voin toki kertoa, että kyseessä on konseptilevy, joka pyörii energian ympärillä. Ikuista energiaa 10. Siitä ei tosin ollut epäilystäkään
21.8.2020 HELSINKI TAVASTIA LIPUT ALKAEN 16,50 € | OVELTA 18,50 € OVET 20:00 | K-18 GREY BEARD AND TUSKALIVE PROUDLY PRESENT TYR (FAROE ISLANDS) ARKONA (RUSSIA) DALRIADA (HUNGARY) VARANG NORD (LATVIA) |TUSKALIVE & GREY BEARD PROUDLY PRESENT| TOM GABRIEL WARRIOR’S PERFORMS T U S K A L I V E & G R E Y B E A R D P R O U D L Y P R E S E N T WWW.SCOTTSTAPP.COM T U S K A L I V E & G R E Y B E A R D P R O U D L Y P R E S E N T TUSKALIVE & GREY BEARD BY ARRANGEMENT WITH K2 AGENCY PROUDLY PRESENTS INSTAGRAM: @TuskaLive FACEBOOK: @TuskaLive www.tuska.fi/tuskalive
Artisti esiintymässä tyhjällä klubilla on yhtä aikaa sekä sydäntäsärkevä että absurdi näky. Syke kohoaa, plektra liukuu kuuden kielen ylitse, sähkökitara päästää signaalin kohti vahvistinta ja matkalla pedaali särkee sen. Ben Ward sitoi yleisöstä lingotut pitkät kalsarit mikkiständiinsä. Helvetti, ei edes nauttimaan! Olisin jo tässä vaiheessa kiitollinen keskinkertaisen bändin rutiinivedosta. Kun tämä on viety meiltä, reagoimme kukin tavallamme. En myöskään aio lässyttää mistään yhteenkuuluvuuden tunteesta. Normaalisti olisin loputtoman utelias ympärillä tapahtuvista asioista, syistä ja seurauksista. Tällä hetkellä tuo kaikki tuntuu niin kaukaiselta. Mutta siitä kännisestä korvaan huutajasta tuoppeja plokkaavaan henkilökuntaan jokainen on palanen siinä sosiaalisessa mosaiikissa, joka muodostaa uniikin kokemuksen. Olen nähnyt, miten tuopilla Andy Cairnsiä heittänyt tipautettiin kanveesiin. Eyehategod sai aikaan kaaoksen ja yleisö kirjaimellisesti tuhosi klubin. Siihen ei Youtuben chatlaatikolla päästä. Joillekin poikkeusolosuhteet antavat luovuuden puuskia, toisille pohjatonta epätoivoa. Makkaraperunoiden käryn dominanssin haastaa tuulahdus kannabista, jossain savuaa tupakka, onko tämä pistävä hien haju minun kainaloistani. Monster Magnetin festarikeikalla edessäni seissyt paskansi housuunsa. Kalenterin sivujen kääntyessä mosaiikin kokonaiskuva haalistuu ja mieleen jää juuri niitä yksittäisiä palasia. Sitä ensimmäisen keikan ensimmäistä riffiä, joka johdattaa koronanjälkeiseen maailmaan. En tiedä, voiko sen sisältö tarjota minulle enempää kuin kanteen valittu valokuva. Twitterin avaamisen sijaan katson Jaakko Mannisen ottamaa kuvaa Mara Ballsista. Yleisön ja esiintyjän vuorovaikutuksen puuttuessa yksinäisyys, se musertava yksinäisyys, nousee päällimmäiseksi tunteeksi ruudun tällä puolen. Todistin lähietäisyydeltä, kuinka Jus Obornin Hiwattin nuppi syttyi tuleen. Älkää käsittäkö väärin, ei minulle ole mikään kynnys mennä keikalle yksin. Karhunosan elannostaan menettäneet artistit ovat keksineet tyhjiön täytteeksi muun muassa striimikeikkojen soittamisen. Anekdoottien listaamista voisi jatkaa, mutta fakta on se, etten olisi jaksanut juosta keikoilla saati matkustaa kaukaisiin kaupunkeihin ja muihin maihin ilman päänräjäyttäviä riffejä, rintakehää tärisyttävää bassoa ja huumaavaa äänenpainetta. Mureasti mouruava ääni viestittää stadionille tänä iltana saapuneille: olette todistamassa ja tekemässä ainutlaatuista elämystä. Osoitehan on www.inferno.fi SKA BA OLEN tuijottanut Mara Ballsin hiljattain ilmestyneen Ratina Live ’18 -albumin kantta puhelimeni näytöltä uudestaan ja uudestaan. Kaivan puhelimeni. Minä itse olen ollut esimerkiksi se, joka sukelsi lavalta naamalleen Pissed Jeansin esiintyessä, ja se, joka joutui yllättäen soittamaan bassoa kesken Pharaoh Overlordin keikan, sekä se, joka on joskus käyttänyt keikalle lähtöä tekosyynä kupolin jengoittamiseen. En ole kuunnellut kyseiseltä livelevyltä sekuntiakaan, enkä ole varma onko tarvettakaan. Nyt hiljennyn ja opiskelen itseäni niiden maailmojen avulla, joihin taideteokset upottavat. Patti Smithin sylkeä lensi päälleni. Nämä ovat tietenkin valemuistoja, koska en ollut tuolla keikalla. Olen antanut mahdollisuuden, toisen ja kolmannenkin. Joku grillasi makkaraa pitkällä tikulla Rammsteinin pyroissa Provinssirockissa. Hän näyttää olevan transsiin vaipumisen ja orgasmin veitsenterällä, ja heittäytyisi hän kumpaan suuntaan tahansa, kaulassa roikkuvasta Eko Cobrasta räjähtäisi riffi tamperelaiseen kesäiltaan. Puheensorinaa, Mansen murretta, kikatusta ja riemunkiljahduksia. Mutta olen kokenut elävän musiikin parissa niin monia suomalaisia, ruotsalaisia, virolaisia, hollantilaisia ja espanjalaisia iltoja, että uskoisin sen menneen kutakuinkin noin. Mara Balls eli Maria Mattila on kuvassa pää taakse kallistettuna, silmät suljettuina, sotamaalaus kasvojen poikki maalattuna ja suu raollaan. Olin konsertissa edellisen kerran helmikuun lopussa, eikä tällä hetkellä ole minkäänlaista varmuutta, milloin livemusiikista pääsee nauttimaan seuraavan kerran. Pää täyttyy äänistä, hajuista ja kuvista. Ilma väreilee sähköstä, levotonta kellon vilkuilua, mennään nyt vielä muutama askel eteenpäin, kun tässä on hyvin tilaa. INFERNO-KOLUMNI JUKKA HÄTINEN Sivu koronapäiväkirjasta VOITA LUKEMISTA! Mene Infernon nettiin, osallistu skabaan ja omaat mahdollisuuden voittaa Markus Laakson uutuuskirjan Folk Metal Big 5. Kirjoittaja lukee Nick Caven teosta Stranger than Kindness (Like) niin hitaasti kuin mahdollista, ettei se loppuisi ikinä.. Herkistyn miettiessäni sitä hetkeä, kun se on jälleen mahdollista. Omat tuntosarveni ovat alkaneet käpertyä seinien rajaamassa tilassa sisäänpäin. Yksityiskohtaisia muistoja. Ne saavat ihmiset onnen ja ekstaasin kukkuloille, toismaailmallisiin tiloihin ja elämään vapautuneemmin kuin sen hetken ulkopuolella on syystä tai toisesta mahdollista. Mitä pienemmäksi oma elämä kutistuu, sitä suurempina ja kokonaisvaltaisempina tunteet lyövät päälle
Oman maun mukaan lisukkeeksi sopivat esimerkiksi keitetty jasmiiniriisi tai ranskalaiset. Voit tarvittaessa hauduttaa pidempään, sillä kanan täytyy olla murenevaa. Murenna Aura kanan sekaan ja lisää kuohukerma. Ruoka näyttääkin hieman jo kertaalleen vatsalaukussa käyneeltä, mutta paskankos väliä, kun maku on niin loistava. Tee näin: 1. Liekö ajatellut, että nyt karkotetaan renttu nurkista pyörimästä. Ruuan nimi juontaa sen tuottamasta tuoksusta, joka on verrattavissa viikkoja rundilla ilman suihkua olleen rokkarin varpaisiin. Varpaanvälikana on erittäin yksinkertainen valmistaa, ja sitä kannattaa tehdä kerralla isompi satsi, koska se toimii hyvin myös lämmitettynä.” Megan tuomio: ”Retroilu on nykyään perin suosittua, ja tämä ruoka jos mikä haisee varpaanvälin lisäksi riskisti 80-luvulta. Nykyaikaisessa keittiössä sitä pidetään kenties liian raskaana ja ummehtuneen makuisena, mutta harvakseltaan tehtynä makuun tuskin ehtii tympiintyä eikä annos kerry liiaksi vartaloon. TARPEET • 1 kg miedosti suolattuja kananpojan fileepihvejä • 6 dl kuohukermaa • paketti Aurajuustoa • suolaa, jos kyseessä on maustamaton kana Lord Mimoriumin luonnehdinta: ”Reseptistä täytyy antaa kunnia anoppikokelaalleni, joka tarjoili aikoinaan kyseistä ruokaa tapaillessani silloista tyttöystävääni eli nykyistä vaimoani. Tarkkaile kuitenkin, ettei pinta pääse palamaan. Where the Slime Live!” Varpaan välikana Edellisen numeron yksinkertainen mutta maukas linja jatkuu, kun Mimoriumin kitaristi ja bm-aatelinen Lord Mimorium muistelee menneitä kera nykyisen anoppinsa reseptin. Ota sen jälkeen kansi tai folio pois ja kypsennä vielä 30 minuuttia, jotta pinta saa väriä. Peitä vuoka kannella tai foliolla ja kypsennä uunin keskitasolla 200 asteessa noin 1,5 tuntia. Kelpo ripaus currymaustetta riisin päälle ja jälkiruuaksi vielä appelsiiniriisi tai -rahka, niin johan jää jälkimauksi aikakauden mukainen raikkaus.” 13. Sekoita kerma ja aurajuusto tasaiseksi ennen tarjoilua. 3. MIIKA “MEGA” KUUSINEN HEAVY COOKING CLUB LORD MIMORIUMIN KOKATESSA SOI: Morbid Angel – Domination (1995) ”Kokkailun taustamusiikiksi tarvitaan ehdottomasti löyhkäävää ja likaista menoa. Tietyt reseptit ovat ajattomia, ja myös Aura–kerma-kombo on klassikko asiayhteydestä riippumatta. Laita kanafileet uunin kestävään vuokaan ja hiero tarvittaessa suola pintaan 2
14
K asvit pitävät musiikista. – Määrittele normaali, yhtyeen laulaja-kitaristi Jun-His eli Juho Vanhanen haastaa. Sillä on Scott Walkerin, Dark Thronen, Canin, Portisheadin, Kraftwerkin, Burzumin, John Coltranen, Chemical Brothersin ja King Crimsonin musiikkia. On lukemistakin, kuten Perttu Häkkisen ja Vesa Iitin Valonkantajat, Lovecrafrin tuotantoa ja fyysikko Carlo Rovellin Ajan luonne. Asiat ovat normaaleja vain suhteessa ympäristöönsä. Ei ole tutkittu, pitävätkö ne Oranssin Pazuzun musiikista, mutta arvaan, että eivät. Oranssi Pazuzu on viime aikoina pannut koko pakkansa uuteen järjestykseen. On Harvesterja The Beast Within -pelit (jälkimmäinen myös kirjana) sekä Conan Barbaarin soundtrack. – Nyt kiinnostaa selvittää, voisiko tämä musa resonoida vielä useammassa ihmisessä. Sen vuoksi meillä on uusia yhteistyökuvioita. Ne nimittäin suosivat klassista eikä niille kelpaa edes tavallinen rockmusiikki, ja Pazuzu on kaukana tavallisesta… mistään. Basisti Ontto eli Toni Hietamäki luonnehtii tapahtunutta pitkän prosessin lopputulokseksi. On elokuvia, esimerkiksi Alfonso Cuarón scifitrilleri Ihmisen pojat. Nyt asiat ovat kulminoituneet pisteeseen, jossa tarvitaan lisää apuvoimia. – Kun me perustettiin tämä bändi, me ajateltiin, että jos saataisiin julkaistua levy, se olisi aivan mahtava juttu. Kohoaminen koskee sekä musiikkia että muuta toimintaa. Sen värähtely on niin äärimmäistä, että minun käy sääliksi studion huonekasveja, joita on yllättävänkin runsaasti. TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVAT TEKLA VÀLY 15. Olemme kokoontuneet Helsingin kantakaupungin pohjoislaidalla sijaitsevaan Art Labiin kuuntelemaan Mestarin kynttä. Ne eivät kuule sitä, mutta ne aistivat ääniaaltojen värähtelyn, joka saa ravinteet virtaamaan nopeammin, vähän niin kuin verenkierto vilkastuisi. Ja siinä, että siitä puuttuu kaikki valtavirtamainen tai normaali. Hänellä on pointti. Oranssi Pazuzu on koonnut kuunteluhuoneeseen ”vaikutealttarin”. Pöydälle on aseteltu kulttuuurituotteita, jotka ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet yhtyeeseen. Bändillä on uusi keikkamyyjä (Doomstar Bookings), manageritoimisto (Flying Fox) ja levy-yhtiö (Nuclear Blast). Vaikutealttari muistuttaa Oranssin Pazuzun musiikkia siinä, että aina kun sitä vilkaisee, siitä huomaa jotakin uutta. – Meillä on aina ollut ajatuksena, että katsotaan tilanne kerrallaan, Jun-His jatkaa. Se nyt ainakin on normaalia, että musiikkialalla pyritään etenemään. Se on Oranssin Pazuzun uusi albumi, joka ilmestyy seuraavalle tasolle nousemisen tunnelmissa
Tarkoitus on vähentää muun säätämisen määrää niin, että meille jää mahdollisimman paljon aikaa tehdä musiikkia. – Nuclear Blastilla oli realistisimmat ajatukset siitä, mistä tässä bändissä on kyse ja mihin Oranssi Pazuzun voi viedä, ei voi viedä ja mihin sitä ei kannata viedä, Jun-His perustelee. Eli että yhä useampi saisi tietää, että Oranssi Pazuzu on olemassa. – Sellainen skenaario ei liity ollenkaan siihen, mitä me tehdään. ”Uudessa levyssä on kyse siitä, miten helposti joukkoja voi ajaa psykoosiin. – Olennaista on, mikä ”menestyksen” – lainausmerkeissä – aiheuttaa. Eli taide edellään mennään. Jun-His jatkaa, että menestyksellä ei sinänsä ole itseisarvoa. Siitä, miten liekkeihin kaadetaan lisää bensaa.” 16. – Silloin bändiä tietenkin haluaa viedä eteenpäin, jotta se ei jäisi junnaamaan paikalleen. – Sitä menestys on, Jun-His ilahtuu. – Se tuo mieleen Justin Bieberin, jolla on kolme miljardia fania ja joka itkee yksin makuuhuoneessa, Ontto visioi. – Marginaalistahan se on, Ontto myöntää. Me saatiin siellä taiteellinen vapaus, ja Svart suhtautui meihin tosi ymmärtäväisesti, Ontto tähdentää. Näillä kuvioilla tähdätään siihen, että mahdollisimman monella ihmisellä olisi mahdollisuus päättää, haluaako kuunnella tällaista bändiä. Tässäpä oiva tilaisuus selvittää, millainen painoarvo supersuositun muusikon suosituksilla lopulta on. Millaisia mielikuvia, toiveita ja pelkoja liittyy sanaan ”menestys”. Alettiin käydä hartaita neuvotteluja, joiden mittaan Oranssi Pazuzu saatiin vakuutettua siitä, ettei sen taiteilijankäsiä tultaisi jatkossakaan sitomaan. Sellainen menestyminen on hienoa, että ihmiset pystyvät samastumaan johonkin taiteelliseen asiaan ja saavat siitä irti hyödyllisiä ja merkityksellisiä kokemuksia. Värähtelijä-levyn Lahja oli Hetfieldin Spotify-soittolistalla, ja hän näyttäytyi Oranssi Pazuzu -paidassa. – Kyse ei olekaan siitä, että tämän musiikin pitäisi olla massojen saatavilla ja pureskeltavissa. – Bändin pääintressi on se, että taiteellinen ulosanti ja musiikin tekeminen pysyisivät omissa käsissä. Siksi suuremmalle levy-yhtiölle siirtyminen alkoi kiinnostaa, ja niiden suunnalta osoitettiin kiinnostusta meitä kohtaan. Ikon sanoo menestyksen tarkoittavan hänelle lähinnä sitä, että bändi pystyy tekemään lisää musiikkia. Kitaristi Ikon eli Niko Lehdontie jatkaa, että viime kädessä kaikkia Pazuzun päätöksiä motivoi musiikki. Mutta muuten koko menestymisen ajatus tuntuu absurdilta ja turhalta. – Sitä, ettei tarvitse musiikkia tehdessä miettiä, onko sen tekeminen jatkossa mahdollista. Onko levy-yhtiön koolla silloin paljonkaan väliä. Kaikkeen. Kosmonumentin (2011) bändi teki Spinefarmille, kunnes asettui kahden albumin – Valonielu (2013) ja Värähtelijä (2016) – ajaksi Svart Recordsin talliin. – Heräsi kuitenkin ajatus, että isommilla muskeleilla me voitaisiin viedä musiikkimme suuremman joukon kuuluville. Oranssi Pazuzu soittaa musiikkia, joka pitää luonnostaan kuulijakuntansa rajallisena – niitä, jotka sopeutuvat sen ääriolosuhteisiin on paljon vähemmän kuin niitä, jotka eivät sopeudu. Oranssin Pazuzun ensialbumi Muukalainen puhuu (2009) oli Violent Journeyn julkaisu. – Musiikki on kehittynyt ja me ollaan löydetty uusia puolia itsestämme, Ontto kertoo. Amerikan meininki Menestyksestä puhuttiin Oranssin Pazuzun kohdalla kovimpaan ääneen silloin, kun Metallican James Hetfield antoi ymmärtää pitävänsä obskuurin suomalaisyhtyeen musiikista. – Me oltiin tosi tyytyväisiä Svartiin
Jun-His muistaa lukeneensa netistä ”jonkin suomalaisen pörssitai bisneslehden” aihetta koskeneen jutun, jonka kulmana oli hekumoida sillä, voisiko Oranssi Pazuzu olla suomalaisen rockin seuraava menestysbändi. McNerney olisi tietysti surkea tiedottaja, ellei hän sanoisi levystä juuri niin. – Me tullaan samoista piireistä, joten on tuntunut luonnolliselta olla tässä mukana, kitaristi sanoo. – Me soitettiin yhtä äärimmäisyyksiin menevää kappaletta, ja olin polvillani ja häsäsin pedaaleilla jotakin, kun joku kiipesi lavalle ja sukelsi suoraan päälleni. Seuraavaksi näin, miten se heitettiin ulos. Kun Mestarin kynsi päättyy, huoneessa on hyvin hiljaista. Ja tokihan alitajuisetkin asiat ovat ihan normaaleja. Bungle -ratkaisuja, mutta sellaisia, jotka pitävät otteessaan. – Kyllä siinä omakin kyynisyys droppasi miljonäärien musiikkimaun suhteen. – Amerikkalaisten musadiggailu on heittäytyvää. Kaikki ovet ovat avoinna yhtä aikaa. Mestarin kynsi määrittelee normaalin käänteisesti: tätä se ei ainakaan ole, tämä on pimeää kamaa. Jäbä meni psykoosiin ja kaikkosi eturivistä. – Musiikillisesti ajatus on se, että levyllä on portaaleja, joiden kautta astutaan erilaisiin tiloihin, ja että siirtymien jälkeen vallitseva voima on välittömästi läsnä siinä uudessa tilanteessa. – Kyllähän se kivalta tuntui, koska Metallica oli mulle aikoinaan johdanto metallimusiikkiin, Ontto sanoo. Nykyajan kokeellisessa hip hopissa on paljon vastaavia äkillisiä siirtymiä, jotka vievät kuulijan mukanaan välittömästi. Portaaleista tiloihin Pahoittelut, huonekasvit – nyt kuunnellaan Oranssin Pazuzun uusi albumi. Hän toimi yhtyeen kiertuekitaristina jo Valonielun aikoihin, mutta liittyi osaksi bändiä vasta Värähtelijän jälkeen. Ontto kertoo, että Mestarin kynnelle tavoiteltiin hyökkäävää ja tiheää tunnelmaa. – Joissakin paikoissa meno oli villiä. – Ei se kuitenkaan vaikuttanut mihinkään muuhun kuin siihen, että meiltä kysytään asiasta usein. Ja Mestarin kynsi on aivan erityinen albumi. Tai ehkä sille voisi taputtaa samassa hengessä kuin lentokapteenille (tai oikeastaan kohtalon voimille) taputettiin 1980-luvulla, kun Finnairin kone laskeutui yhtenä kappaleena Teneriffan lentokentälle – kiitollisena extreme-elämyksestä ja helpottuneena mahdollisuudesta päästä elävänä takaisin maankamaralle. Mutta niin; ”Tavanomaisuuttako tässä pitäisi tavoitella?” kysyi eräs Mieskuoro Huutajien jäsen henkilöltä, joka torui kuoroa erikoisuudentavoittelusta. 17. Sehän on hienoa, jos Hetfieldin kaltainen tyyppi kuuntelee edelleen ihan mitä tahansa ja vieläpä diggailee, Jun-His miettii. – En oikein usko, että meihin voi törmätä muuten kuin tsekkailemalla uutta matskua. – Sen onnistumiseen oli panostettu. Kun välillä tuntee kuuntelevansa yhtä aikaa freejazzia ja grooverockia, Mestarin kynnen kutsuminen black metaliksi tuntuu aikamoiselta vähättelyltä. Onhan se toki voinut saada jotkut tutustumaan meidän musaan. Yhtyeen tiedottaja, Grave Pleasuresissä ja Hexvesselissä vaikuttava Mat McNerney uskoo, että Mestarin kynsi ilmestyy suosiollisten tähtien alla. Oranssia Pazuzua kuunnellessa ne vain ovat tavallista enemmän pinnassa. Me pyrittiin luomaan erilaisia tunnelmia ja tekemään äkkivääriä päätöksiä. Amerikkalaisten reaktiot olivat siistejä, välillä primitiivisiäkin. Juuri siksi Oranssi Pazuzu ei tarvitse hetfieldejä Amerikan-ovia avaamaan. Se oli kaikkiaan aika outo kokemus. Kävi ilmi, etteivät olleet, mutta Pazuzusta tuli minulle tärkeä yhtye. Toisiinsa kietoutuvat elektroniset ja orgaaniset soundit hahmottuvat hypnoottisesti jankkaaviksi kuvioiksi, joiden imuun tekee mieli antautua. – Moni kuuntelee James Hetfieldin soittolistaa, mutta ei Oranssi Pazuzu taida olla sellainen bändi, joka jotenkin tarttuisi tosi lujaa Metallican faneihin. Musiikki saa sulkemaan silmät ja nytkimään penkillä (ainakin, jos kuulija on eläytyjä eikä analyytikko, ja onneksi on). Mutta kun Mestarin kynsi alkaa raapia tärykalvoja, britin voi uskoa olevan tosissaan. En ole raamikas ihminen, mutta yritin pökkiä tyyppiä pois lavalta, ja mietin, että nyt se varmaan suuttuu mulle ja lyö daijuun keikan jälkeen. – Kommenttiketju oli ihan täydellinen. Hän on jopa vähän liikuttunut siitä, millaisia merkkejä Pazuzun taivaalla tuikkii. Jos tämä olisi popparin kuuntelusessio, nyt taputettaisiin joviaalisti, mutta Oranssin Pazuzun musiikin yhteyteen kannustusaplodit eivät sovi. – Kun vuosia sitten muutin Suomeen, Oranssi Pazuzu oli ensimmäinen bändi, jonka näin keikalla, McNerney muistelee. Ikon naurahtaa, ettei asialla voi olla paljonkaan käytännön vaikutusta. Jousisovitukset huitovat Pohjois-Afrikan tai Lähi-idän suuntaan mutta kieltäytyvät asettumasta tarkkaan paikkaan. Internetin hieno puoli on se, että kuka tahansa voi kuunnella mitä tahansa missä tahansa. – Ihmettelin, ovatko kaikki suomalaiset bändit yhtä hyviä. – Nikon touhut ovat tosi intensiivisiä, Jun-His lisää ja ottaa huikan pienestä viskipullosta. Tässä on paljon uutta. Mutta se tulikin hehkuttelemaan, että oi, miten hyvä meininki. – Kun aloin laulaa, se tarrasi kiinni mikkiständistä ja rupesi ravistelemaan. Bändi teki siellä alkuvuodesta ensimmäisen oikean kiertueensa, ja Jun-Hisin mukaan rundi oli hyvä kokemus ”aika monellakin tasolla”. Se huusi jotain, ja mä ihmettelin, että mitä helvettiä tapahtuu. Ei nyt mitään Mr. Vaikka Oranssin Pazuzun ideat vaikuttavat selkeiltä, levyn tekemisessä oli paljon uutta myös bändille. – Detroitissa joku jäbä tuli lavan eteen häröilemään jokin seremoniavaate tai voodooasu päällä, siinä oli höyheniä ja nukkeosastoa mukana, Jun-His kertoo. Olihan se trippi. Mestarin kynsi on ensimmäinen Pazuzu-levy, jolla Ikon on mukana täysivaltaisena jäsenenä. Siinähän menee laulajalta hampaat, joten lopetin vokalisoinnin ja tuijotin tyyppiä niin syvälle silmiin kuin pystyin. Jengi daivaili ja moshasi. Ikonin mieleen painui parhaiten Seattlen-keikka. Kaikenlaisia kauhustooreja kiertueista on kuultu, mutta meille oli buukattu sopivankokoisia paikkoja ja yleisönä oli sopivaa porukkaa, joka piti tällaisesta musasta. – Niko toi bändiin kitara-syntikka-sämplerimeiningin, joka lähti viemään meitä uusiin suuntiin, Ontto sanoo. Soitto virtaa vuoroin hallitsemattomana, vuoroin tiukasti ohjattuna. Soundimaailmassa yhdistellään orgaanista ja elektronista enemmän kuin ennen. – Huoneet ovat keskenään hyvin erilaisia. – Sen myötä bändillä on entistä selkeämpi fokus, jonka ympärillä kaikki muu tapahtuu. Eli se on imartelevaa, mutta ei näy missään. Vastaanotto tuntui aika yllättävältä, meidät jopa tiedettiin siellä. – Mielenkiintoisia ne suunnat ovatkin. Ne eivät siinä tilanteessa hirveästi kelaa asioita, Ontto jatkaa. Se oli aika erilaista kuin Euroopassa. Veri tuntuu kiertävän nopeammin, eivätkä kukatkaan kuolleet ainakaan välittömästi. Oranssi Pazuzun musiikki puhutteli Amerikassa niitäkin, joille sisäavaruusmatkailu todellisuudentajun rajoille oli selvästi ennalta tuttua puuhaa. Ikon vertaa sitä huoneesta toiseen siirtymiseen. Jengi kävi kuuntelemassa, mitä se Hetfield oikein diggaa, ja palasi tuohtuneena kommentoimaan: ”Voi vittu mitä paskaa!” ”Tää on ihan hirveetä!” ”Kuinka joku voi kuunnella tätä?” Ja se on ihan fine! Hieno reaktio kaikin puolin! Tapaus taisi vaikuttaa eniten siihen, mitä Hetfieldistä ajatellaan
18
– Onhan se terapeuttista, Ontto myöntää. Mestarin kynteen tuo ajatus vaikutti heti biisien tekemisen alkumetreillä. Oranssi Pazuzu on siis enemmän kuin bändi. – Levyssä on kyse juuri siitä, miten helposti joukkoja voi ajaa psykoosiin, Ikon kiteyttää. Jun-His jatkaa, että terapiavaikutukset ovat moninaiset. – Me ollaan kaveriporukka, jota kiinnostavat samankaltaiset asiat, kuten äärimmäiset äänenpaineet ja äärimmäiset mielentilat. Yleisdystooppisena näkynäkin se tuntuu kuitenkin olevan ainakin paikoin kiinni tässä todellisuudessa. – Jos riffi tai sointukulku on polku, ideana on pysyä sillä, mutta myös huomioida kaikki, mitä matkan varrella näkyy ja tapahtuu. Myös taiteen tekemisessä on kyse paitsi halusta ilmaista itseään myös vaikuttaa ihmisiin tai asioihin tavalla tai toisella. Toisaalta rummut ja basso saattavat polkaista käyntiin ehyen, päällekäyvän grooven. – Sillä tavalla syntyy maaginen ilmapiiri, jonka tunnistaa erityiseksi, mutta kuitenkaan ei oikein tiedä, mikä siinä koukuttaa. Ja kun maailmalla kohtaa ihmisiä, jotka samastuvat niihin tunteisiin, musiikki nousee puhuttujen sanojen yläpuolelle. Sellainen skenaario ei liity ollenkaan siihen, mitä me tehdään.” 19. Vaikka tie veisi minne, se on aina kuljettavissa. Pazuzu-miehet kuitenkin kiistävät, että bändi olisi suoraan sidoksissa mihinkään olemassa olevaan asiaan tai henkilöön. – Siitä, miten liekkeihin kaadetaan lisää bensaa. Ihmisiä luokitellaan sen mukaan, minkä puolella he ovat. – Heittäytymiskohdat menevät omalla painollaan minne menevät, mutta eksaktimmat osiot pysyvät aika samanlaisina, Ikon kertoo. Ikon summaa, että biisien tekeminen on Pazuzulle osaksi tarkkaa säveltämistä ja sovittamista, osaksi improvisoimista. – Ei tällaisen itseilmaisun jatkamiselle ole muuta järkevää syytä kuin se, että se tarkoittaa jotakin itselle ja muille. – Me improvisoidaan ja äänitellään treeniksellä. – Tarina on sellainen, että suosta nousee Mestari, joka alkaa kontrolloida uskonnollisilla ja okkultistisilla mielenhallintakeinoilla yhä suurempaa ihmisjoukkoa, Ontto kertoo. Elämme outoja aikoja, ja Mestarin kynnen teema voisikin olla kauhuun verhottu tositarina päivänpolitiikasta – itse asiassa vähän niin kuin Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen uuden albumin kappale Vaarallista ryhmää. Aika usein bändin jäsenet tuovat kuultavaksi kotona nauhoittamiaan aihioita, joita sitten ideoidaan eteenpäin. Toisteisuus ja hypnoottisuus vievät transsitilaan, jossa ajantaju katoaa. Keikoilla Oranssi Pazuzu keinuu kiinteiden rakenteiden ja vapaan irtautumisen välissä kuin korkki laineilla. Samankaltaisia ajatuksia suggestiosta sisältävät myös sanoitukset. Jun-His sanoo levyn olevan realistinen siinä, miten se käsittelee aivopesun teemoja. Ontto lisää, että kun uusi kappale on teknisesti kunnossa, se työnnetään vielä uudelleen fiilistelymankelin lävitse. Nykyisin asiat ovat helposti polarisoitavissa. Eli se on hippeilyä soittaessa ja rationaalista kelailua jälkeenpäin kuunnellessa. – Kun huudan täysillä mikkiin, tunne on positiivinen, ei negatiivinen. Matkalla psykoosiin Oranssi Pazuzu – johon kuuluvat haastateltujen lisäksi Jarkko ”Korjak” Salo ja kosketinsoittaja Ville ”Evill” Leppilahti – on osa löyhää bändikollektiivia nimeltä Wastement. Wastementin bändit ovat muuttuneet eri yhdistelminä esimerkiksi Atomikyläksi ja Waste of Space Orchestraksi. Kun biisi kehittyy räjähdykseen, fiilis on katarttinen. Oranssin Pazuzun kappaleissa on vapaamuotoisilta ja vaistonvaraisilta kuulostavia osia, joiden toistaminen kuulostaa vaikealta. Tarvitaan vain yksi tyyppi, joka lähtee ajamaan asioita tiettyyn suuntaan, ja massat seuraavat. – Rohkenen väittää, että me ollaan aika analyyttisia, se vain ei liity mitenkään soittotilanteeseen tai tekniikkaan. Äärimmäisyyksiä etsiessä on syntynyt paitsi uutta musiikkia myös uusia yhtyeitä. – Eli rationaalisen kelan jälkeen hippeillään ihan vitusti lisää. Sitten mietiskellään niitä äänityksiä ja nauhoitetaan lisää. Jun-His sanoo, että Mestarin kynttä tehtäessä puhuttiin paljon polusta ja sen seuraamisesta. Jos idea ei toimi, se palautuu dissektoitavaksi työpöydälle. – Treeniksellä äänenpaineen tuntee kehossaan, ja samalla energiaa pääsee ulos. – Ideana on, että voi mennä mihin tahansa mistä tahansa kulmasta, kokea itse ja saada muut kokemaan niin paljon kuin mahdollista. – Siitä tulee parhaimmillaan tosi euforinen ja ekstaattinen fiilis. Se on Pazuzun, Dark Buddha Risingin, Abyssionin ja PH:n muodostama yhteisö, jonka päämajana on yhteinen treenitila. Ikon sanoo, että biisien tekeminen on monipuolinen prosessi. Mestarin kynnen narratiivi etenee kohti lopullista tuhoa, sivilisaation loppua. Se, että on olemassa jokin kiintopiste, tekee improvisoinnista ja haahuilusta paljon vaikuttavampaa. Siinä pääsee käsiksi sellaiseen tunnemaailman osa-alueeseen, joka on kytköksissä alitajuntaan. – Dark Buddha Rising rakensi Tampereen Nekalan vanhaan teurastamoon kolon, jossa on hyvä soitella, äänitellä ja testailla erilaisia juttuja, Ontto kertoo. – Vaikka Mestari on lovecraftmäinen hahmo, siitä löytyy yhtäläisyysmerkkejä tähän maailmaan. – Musiikki on parhaimmillaan fyysistä, Ikon sanoo. Sen vuoksi porukka on näinä päivinä vietävissä enemmän kuin koskaan. Eli että musiikin kokija on vahvasti sen alttiuspiirissä, mitä hänelle levyltä syötetään, Jun-His kertoo. Ontto huomauttaa, että nykyisin on olemassa työkaluja, joilla ihmisiä voi hallita paljon helpommin kuin vaikkapa 1930-luvulla, jolloin suuriakin joukkoja pyöriteltiin suorastaan mielivaltaisen helposti. Eli äänet voivat olla samoja, mutta niiden sävy voi olla hyvinkin erilainen. – Soundien suhteen jokaisella soittajalla on aika paljon improvisointivaraa ja versiot vaihtelevat keikasta toiseen. Jun-His täydentää, että myös valmiita ideoita kehitellään eteenpäin improvisaation kautta. Yhdistän musan ja muun taiteen tekemisen eksistentiaalisiin asioihin, jotka on hyvä ulostaa itsestään. ”Menestys tuo mieleen Justin Bieberin, jolla on kolme miljardia fania ja joka itkee yksin makuuhuoneessa. – Yksi ensimmäisistä ajatuksista oli, että nämä biisit ovat loitsuja tai kirouksia, joita langetetaan. Meitä yhdistää seikkailunhalu, Jun-His sanoo. Ultimaattinen testi on, tuoko biisi meille kiksejä vai ei. Se on yhtä aikaa visuaalinen ja sooninen asia. Prosessia romantisoimatta voin kertoa, että kyse on paljolti siitä, mikä toimii ja mikä ei. – Lopunaikojen fiilis on siis vahvasti läsnä. Jos levyttäminen edustaa jotakin muuta, kannattaa kysyä itseltään, miksi tekee sitä. Miten Oranssin Pazuzun musiikin soittaminen vaikuttaa sen jäseniin. – Tutkimusmatkailu on iso osa tätä juttua. Se on kokemus, ja sellaisena se on yhtä aikaa yhteisöllinen ja yksilöllinen
VIMMAA, KIIMAA JA RAIVOA TEKSTI TIMO ISOAHO KUVA JANI MAHKONEN 20. Aloitetaan valitettavan ajankohtaisilla asioilla: Exitusin julkaisu siirtyi huhtikuun alusta toukokuun puoleenväliin, ja S-Toolin kevääksi suunniteltu mittava klubikiertue tapahtuu – jos tapahtuu – syksyllä. Päinvastoin. Exitus hyökkää kyselemättä päälle, lyö hampaat kurkkuun, jättää makaamaan verissä päin ja nauraa vielä räkäisesti päälle. Mutta toisaalta, eihän tässä oo kyse mistään elämästä ja kuolemasta, sairaaloiden tehohoitopaikoista tai muusta vakavammasta ja akuutimmasta. Aksu: – Tää on kaikille bändeille haastavaa aikaa, mutta eihän tilanteelle yksinkertaisesti voi mitään. Ainakin tässä ymmärtää konkreettisesti sen vitutuksen määrän, kun töitä on tehty aivan saatanasti uuden albumin eteen, julkaisurundit on buukattu ja sit yhtenä päivänä kaikki peruuntuu. Ylipäänsä tää tilanne vaikuttaa niin suuresti Laulaja-kitaristi Ville Laihialan, rumpali Aksu Hantun, basisti Kimmo Hiltusen ja kitaristi Sami Leppikankaan muodostaman S-Toolin kakkosalbumi ei leiki, pelleile tai vitsaile
Niinpä niin. Pakkohan tässä on jengin alkaa tajuta, että ei tää voi mennä niinku se on menny. niin monen ihmisen elämään, ettei tätä koko hommaa vielä edes hahmota. Jotenki koominen koko homma. Sen jälkeen soitettiin jokaiseen biisiin uudet demokitarat ja lähetettiin aihiot Samille ja Kimmolle kuultavaks. Nää uudet biisit on teknisesti, rytmillisesti ja tempoiltaan yllättävänkin haastavia, ja mehän ei olla mitään soittajakoulun priimusoppilaita vaan pikemminkin punkkareita. Oon jo pitkään halunnu tehä äijän kans jotaki yhteistyötä, ja nyt sain ukon messiin. Sen kohalla olin jo aivan myyty tälle bändille. Aksu: – Itelle kovin Type-levy taitaa olla October Rust. Ville: – Maiden. Kun on ihimisiä keikoilla, se on mulle se juttu. – Uuden materiaalin tyyli anto selkeän ohjenuoran myös miksausurakalle, ja ensisijaisena tavoitteena oli säilyttää soiton ja laulun helvetillinen energia. Tämän metallisuuden pohjalta lähettiin rakentamaan kaikkea muuta biisien ympärille, sillä kokonaisuuden eri osa-alueiden täytyy toki jutella mahollisimman hyvin keskenään. 21. Toiseksi Iron Maidenin ensimmäinen albumi ja Judas Priestin British Steel julkaistiin 14. Hah hah! Niin, aikataulullisista syistä meidän jokaisen henkilökohtainen valmistautuminen jäi ihan minimiin, ja ekat yhteiset treenit pidettiin vasta Hollolan Petrax-studiolla just ennen nauhotusten alottamista. Ehkä noin puoli vuotta sitte kyssyin, että josko se jeesais teksteissä, kun enhän minä ittiä minnään runoilijana tai sanaseppona oo ikinä pitäny. Ville: – Type O Negativen koko tuotanto on parhautta. – The Inhumanist -kappaleen tekstin teki vanha ystäväni Sami Lopakka. Miksauksessa ei todellakaan hiottu särmiä ja räväkkyyttä pois, vaan pikemminkin tuotiin näitä raakoja ajolinjoja vielä enemmän esille. Aksu: – Niin sanottu raaka ajo on meijän vahvuus. Aksu: – Kai tämä jäljen jättää, ja jotain havahtumista tosiasioiden suhteen tulee toivottavasti tapahtumaan. Jos tällasia fiiliksiä syntyy, niin kyllä me sillon ollaan ainakin jossain onnistuttu. Albumista sen verran, että sehän koostui mun ite väsäämistä demoista, eikä se oo kokonaisuutena ihan niin bändilevy, vaikka saatanasti reenattiinkin. Ville: – En lue arvosteluja tai seuraa somea. Millainen Exitusin sävellysja sanoitusprosessi oli verrattuna Tolerance 0:n valmisteluvaiheisiin. Ihan onnistunu pläjäys kuitenkin. – Nyt edettiin niin, että Ville tuli alustavien aihioiden kanssa mun luo ja käytiin kaikki raakabiisit kahestaan läpi. huhtikuuta 1980, joten nämä levyt viettivät juuri merkkipäiviä. – Treenaamattomuus tuli sessioissa vastaan joka vaiheessa. Sitten kun kaikki palaset oli lopulta olemassa, piti saada meininki taltioitua nauhalle. Varsin omilla kiertoradoillaan liikkuva Exitus käy päälle kuin vesikauhuinen rakki, joka on juuri pureskellut vanhan Metallican, Slayerin, Panteran ja Entombedin levyt aamupalaksi. Ja loistavaa paatostaha sieltä tuli. Ja ne äänitykset oli vaan alotettava, koska deadline oli todella tiukka sen suhteen, että levy saadaan julkastua ennen tämän kevään kiertuetta. Tosin täytyy samalla sanoa, ettei bändi enää mua ihan hirveenä lämmitä. Jäikö levyn niittämästä palautteesta mieleen mitään erityistä. Perheen, lähimmäisten ja ystävien puolesta huolettaa enemmän. Se oli vaan ajan kysymys, että millon joku tällanen pysäytys tulee eteen. Ajatuksia aiheen ääreltä. Tämä jos mikä välittyy. Valittiin kappaleet, joita lähetään tekemään levylle, ja sitten käytiin jokainen juttu tarkemmin läpi. Kumpi vie voiton klassikoiden taistelussa. Ville: – Rupesin rämpyttelleen jo ekan levyn keikkojen aikana uusia riffejä. En oo ikinä tykänny Priestistä. Aksu: – Aika moni kommentoi levyn jälkeisistä keikoista, että meijän lavaenergia tulee kovaa läpi ja tunkee yleisön ihon alle, vaikka sitten seisoskelis salin takarivissä. – Käytännössä homma meni niin, että uudet biisit piti ihan ensiks saada koko bändin kanssa jotenki haltuun, ja samaan aikaan kappaleisiin täytyi kehittää kaikki yksityiskohat. Haettiin raivoa, kiimaa ja livemäistä soundia – ja vältettiin kaikkea hilipanpippaa. Olin joskus pienenä kovakin Maiden-fani, mutta nykyään ei vaan oikeen lähe. Päinvastoin. Toisaalta semmosta oman olon helepottamistahan se virsien teko on aina ollu. Toki pienen lisähaasteen anto tällä kertaa se, että biisit oli vaikeempia ja niitä ei ollu treenattu... No, päivät sitten veny melkoisiin mittoihin, ja itelle tämä oli kyllä todella rankka sessio, kun olin omien rumpuosuuksien tekemisen jälkeen jokaisessa muussakin työvaiheessa koko ajan läsnä. Steele oli one of a kind -äijä, ja bändi myös. Aksu: – Iron Maiden. Ei se sinänsä mitään muuta vaadi ku sen, että kaikki ukot hoitaa oman tonttinsa mahollisimman hyvin ja sillä omalla painavalla tatsilla, joka tässä on ajan mittaan muotoutunu. Motherfucker ja Hole oli ensimmäisiä ralleja, ja ne aika lailla määritteli myös sen hien ja kiiman, mitä halusin uusiin virsiin pumpata. Toivottavasti ei oo heille liian myöhästä. Aksu: – Sinänsä uuden levyn tekemisen lähtökohta oli sama, sillä Ville väsäsi tälläkin kerralla itekseen demoja ja laittoi niitä sitten kuunteluun. Ainakin siltä tuntuis, että tää loputon ja melko raivosalla vauhdilla tapahtuva kaikkien asioiden kasvu ja kehitys tulee nyt hidastumaan, ainakin hetkellisesti. Ville: – Ei tuu meno muuttumaan, ellei nuorempi sukupolovi sitten lyö oikeasti nyrkkiä pöytään ja päätä, että nyt saatana riittää. Voisikohan ihmiskunta oppia tästä jotakin. Ville: – Niin, tämä nyt on vaan bänditouhua. Katottiin kaikki isommat rakenteelliset ja sovitukselliset asiat, kokeiltiin vaihtoehtoja ja muutettiin mitä muutettiin. Sanottakoon myös, että eipähän siihen viinaa yllykkeeksi tarvihe ku kirjottaa ahistuksesta. Jottain niihin pittää silti huutaa, ja Sami ottikin sitten yhen virren kokonaan haltuun. Mennään sitten S-Toolin pariin ja käydään ensin debyyttialbumi Tolerance 0:n (2017) maailmassa. Kämpillä, soundtsekeissä, paskalla ja niin edelleen. Ensinnäkin Peter Steelen kuolemasta tuli juuri vierähtäneeksi kymmenen vuotta. Jälkikäteen pystyn onneks sanomaan, että oon kyllä hemmetin ylpeä, ettei alettu tinkimään, ujosteleen ja pelaan levyn kanssa varman päälle vaan hypättiin täysillä tulta päin. Tai hautaanmeno – siis Exitus. Ehkäpä ihmisten hommiin alkais nyt löytymään jotain malttia ja samalla kulutus laskisi vähän maltillisemmaksi. Pallaan levyjen pariin aina jos otan olutta. Musa ja sanat lähtee siis syntymään melekeenpä vaan vitutuksesta. Ville: – Ylipäänsä tavoiteltiin sitä vimmaa, miltä meijän neljän soitto kuulostaa... Se taas oli uutta, että Villeltä tuli nyt paljon metallisempaa kamaa ku viimeks. Käydäänpä sitten vielä muidenkin yhtyeiden maailmoissa, sillä edessä siintää taas kerran historian havinalla kuorrutettuja merkkipaaluja. – Mieliala on pysynyt samana jo pitemmän aikaa, eli tämä maailmanmeno vituttaa
Hallitus on juuri ottanut käyttöön poikkeuslain hidastaakseen koronaviruksen vääjäämätöntä voittokulkua. Kiinasta alkanut virusepidemia oli juuri paisumassa pandemiaksi, kun Turmion Kätilöt julkisti uuden albuminsa nimen: Global Warning. Turmion Kätilöille elämä ja maailma ovat siis vain sokkielementtien ammennuspaikkoja. Mutta jätän ne asiat mieluummin ihmisten löydettäviksi ja koettaviksi, jos muut nyt sieltä mitään löytävät. Global Warningilla ei siis olla huolissaan mistään tai arvostella asioita, eli Turmion Kätilöt suhtautuu maailmanmenoon neutraalisti. Ette kai te sentään näin pitkälle menisi. – Jostain syystä musiikki tuntuu nostavan asioiden sokkiarvoa, Raaka-P miettii. Global Warningin musiikillisena lähtökohtana on ajatus bändistä, joka säestää maailmanlopun tuloa. Uusi levymme kertoo ihmisyydestä. – Tekijänä voin kertoa, etten ole hakenut tälle levylle sokeeraavuutta lainkaan, Raaka-P väittää. – Me ei määritellä oikeaa ja väärää, vaan pelkästään todetaan tilanne. M e emme kättele. – Ajatus musiikin takana on syvempi. – Me voidaan antaa viihteen kautta ihmisille ajatuksia, mutta aatteita me ei tarjoilla, hän linjaa. – Olen enemmän muusikko kuin sanoittaja tai laulaja, ja siksi oman mielipiteen tyrkyttäminen muille on aina tuntunut vieraalta. Päivänä, jona tapaan Turmion Kätilöiden laulajat MC Raaka-P:n ja Shag-U:n, Helsingissä on hiljaista. MC Raaka-P:n mukaan tämä johtuu siitä, että ”ei kiinnosta vittuakaan”. Me tervehdimme kyynärpäillä. Maailmanlopun soundtrack TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVAT JP PALMUNEN, TUOMAS RYTKÖNEN, SUSANNA RAITAMAA 22. – Rankoiksi leimatuissa sanoituksissa tai raflaavissa musiikkivideoissa ei yleensä ole mitään, mitä televisiosta ei tulisi päivittäin parhaaseen katseluaikaan. Osa harvoista ulkona liikkuvista vaikuttaa huvittuneen epäuskoiselta, osa on paniikin partaalla. – Me oltaisiin haluttu antaa se! Eihän tämä koko virushomma vain ole osa uuden levynne promokampanjaa. – Siihen tuli vahingossa enemmän merkityksiä kuin oli tarkoitus, Shag-U eli Saku Salin naurahtaa. – Perhana, kun kerkesivät antaa globaalin varoituksen ennen meitä, MC Raaka-P, viranomaisille Petja Turunen, manaa. Toisinaan asiat tuntuvat tapahtuvan salaperäisesti synkassa. Ilmassa häilyy levottomuus. – Mutta se on näille asioille yhteistä, että koronavirus ja Turmion Kätilöt panevat miettimään ihmisenä olemista. Tämä on globaali varoitus: Turmion Kätilöt on kiinnittynyt kansainvälisesti toimivaan levy-yhtiöön ja pyrkii leviämään maailmalle pandemian lailla. – Eihän meidän tarvitse kuin sanoa asiat niin kuin ne ovat, niin se jo sokeeraa. Ilmaston lämpenemisellä (global warming) leikkivä nimi sai aivan uuden kontekstin, kun koronatilanteen kehittymisestä annettiin globaali varoitus. – Sokkiarvosta puhuminen on yliampuvaa ja tyhmää, Shag-U huokaa. Mutta kyllähän Turmion Kätilöiden imago ja esiintyminen perustuvat nimenomaan tiettyjen asioiden sokkiarvoon. – Ajatuksena ei kuitenkaan ole tuomita ketään tai mitään, Shag-U täsmentää. Siitä, että niin makaa kuin petaa. – Eeeei se oikeastaan ole, MC Raaka-P epäröi. Mehän vain kerrotaan normaaleista tunteista ja hetkistä niin suoraan kuin mahdollista. Raadollista ajankuvaa maalaavat MC Raaka-P, Shag-U ja kumppanit uskovat tuotteistetun taiteensa puskevan kielimuurit nurin. Kaikki elävät päivän kerrallaan
”On hurjaa kuultavaa, kun joku kertoo, että elämä olisi voinut jo päättyä, ellei meidän musiikista olisi löytynyt voimaa jatkaa. Sellainen vetää hiljaiseksi.” JP P A LM U N E N 23
Sen edelliset albumit ovat syöksyneet suoraan listakärkeen tai sen tuntumaan, ja tähän mennessä yhdeksästä levystä viisi on myynyt kultaa. – Kun sellaisiin aiheisiin yhdistää tietynlaisen musiikin, se muuttaa ihmisten tuntemukset ihan toisenlaisiksi. Levydiilin hankkiminen oli meille paras keino päästä tavoitteisiimme. Bändi ei välttämättä ole se paras mahdollinen taho myymään itseään. Me maalataan raadollista ajankuvaa. Näkisin niin, että Turmion Kätilöt oli tuotteistanut itsensä valmiiksi, ja tuli aika miettiä, voisiko joku muu myydä sitä tuotetta. ”Ei muuten tule mieleen kauheasti muita bändejä, jotka voisivat vetää Suomessa keikkaa joka viikonloppu vaikka vuoden ympäri. Hän tietää, millaista Turmion Kätilöiden kansitaide on, MC Raaka-P sanoo. Nuclear Blast on merkittävänä metallimerkkinä looginen valinta Turmion Kätilöille. Oli hassua tasapainoilla teoksen tekevän taiteilijan ja tuotteistavan tahon rooleissa. Lisäksi Turmion Kätilöt on toiminut pitkään hyvin omavaraisesti. Se oli ”kylmää bisnestä”, kuten Turunen toteaa. Se on meille paljon helpompaa näin. Turmion Kätilöt pyrkii musiikillaan nimenomaan ravistelemaan. Alkuaikoina se levytti Ranka Recordingsille ja Spinefarmille, mutta vuoden 2011 Perstechniquesta lähtien levy-yhtiönä on ollut MC Raaka-P:n perustama Osasto-A Records. Onko tosiaan niin. Ei albumi ihan taudin tehokkuudella leviä, mutta tiedotteen mukaan se julkaistaan yhtä aikaa 36 eri maassa. – Diilimme on sellainen, että me annetaan heille valmis tuote grafiikoineen päivineen. Kun MC Raaka-P perustelee bändinsä yllättävää siirtoa, levy-yhtiötä johtava Petja Turunen pyrkii pintaan. Mutta eipä bändikään juuri puutu esimerkiksi kansien tekemiseen. Tietenkin me kysyttiin häneltä, millainen levy-yhtiö Nuclear Blast on. MC Raaka-P hänessä haluaa korostaa, että kaikki tapahtui bändin ehdoilla. Vuonna 2003 perustetulla yhtyeellä on koko maassa vankasti fanikuntaa. Mutta ei ole enää. Taiteilijat ja tuotteistajat Global Warningin nimi ei ole tuulesta temmattu. – Nightwishin manageri Ewo Pohjola sainasi Kätilöt aikoinaan Spinefarmille. Vaihtoehdoiksi jäi uusien työntekijöiden rekrytoiminen tai ulkopuolisen avun hakeminen. – Me tehtiin tätä pitkään levy-yhtiöitä vältellen, koska oli mukavaa revitellä omillaan. MC Raaka-P ja Shag-U vakuuttavat, että levy-yhtiö osti tuotteen sellaisenaan. – Me oltiin yhteydessä moneen paikkaan ja käytiin neuvotteluja. Se on Turmion Kätilöiden ensimmäinen levy, joka julkaistaan maailmanlaajuisesti. Olisi ollut tyhmää jättää kysymättä. Tasolla, jolla Turmion Kätilöt nyt toimii, levy-yhtiöasioiden hoitaminen vie paljon aikaa. – Nyt ollaan tilanteessa, jossa joku muu tuotteistaa meidän musiikin. Rohkeasti vaiston varassa Turmion Kätilöt on kulkenut viimeisen parin vuoden aikana pitkän matkan. – Nuclear Blast sanoi, että tehkää niin kuin parhaaksi näette. – Musiikin suhteen me ei koettu tarvitsevamme tuotannollista apua, eikä meille sitä tarjottukaan, Shag-U sanoo. Tämä tekee vaikutuksen, koska tässä vaiheessa tarinaa Turmion Kätilöiden jotenkin oletti jäävän kiertämään Suomea maakunnista metropoliin. Meillä sekin optio on edelleen olemassa, vaikka me ei edes soiteta mitään mainstream-musaa.” SU SA N N A R A IT A M A A 24. Mitä oikein tapahtui ja mikä muuttui. Valmiin levyn kuultuaan tyypit taputtivat selkään, että ei muuta kuin pitäkää tämä suunta. No, kieltämättä on vaikeaa löytää esimerkiksi jännityssarjaa, jossa ei murhattaisi ketään. Nyt se tähyilee ulkomaille määrätietoisemmin kuin koskaan. Herra Spellgoth eli entinen laulajamme Tuomas Rytkönen toteuttaa ne omalla taiteellisella näkemyksellään. Siitä vastaa bändin uusi levy-yhtiö, saksalainen Nuclear Blast. Kätilöiden onneksi Nuclear Blastille levyttää koko joukko muitakin suomalaisia bändejä, tunnetuimpana Nightwish. Mutta kun bändi jättää oman levy-yhtiönsä pitkän ja menestyksekkään aikakauden jälkeen, sen on syytä tehdä taustatyöt kunnolla. Ravisteleminen, sokeeraaminen… rakkaalla lapsella voi olla monta nimeä, mutta Kätilöä tarvitaan aina. Uhrauksia bändin ei laulajien mukaan tarvinnut tehdä. Universal Satan -levynsä (2018) tiedotteessa bändi kertoi hajonneensa ennen albumin tekemistä. Me kerrottiin levy-yhtiöille, mitä aiomme tehdä, ja kysyttiin, haluavatko ne olla siinä mukana. Turmion Kätilöitä ei tultu hakemaan kotoa maailmalle, vaan bändi teki aloitteen itse. Jos ilmenee vaikka jotain sellaista, että joitain symboleja ei sovi käyttää joissain maissa, niin niitä asioita voidaan sitten fiksailla. Tämä kehityskulku on tavallaan hyvin hämmentävä
– Jotkut fanit ovat kertoneet päässeensä elämänsä tragedioista yli musiikkimme avulla. – Me ei kuitenkaan merkitä levyjen kansiin, kuka on mitäkin säveltänyt ja sanoittanut. – Ehkä ihmiset kokevat, että me lauletaan juuri heille, että jokin yhteys on olemassa, Shag-U miettii. Me ei tehdä perinteisiä demoja, vaan kehitellään musiikkia jatkuvasti eteenpäin vapaalla kädellä. Ja totta kai kuvitustakin pitäisi olla. Me on aina menty eteenpäin pelkällä tunteella ja vaiston varassa. – Olisi silti hienoa, jos joku hyvä kääntäjä osaisi tulkita meidän suomenkielistä lyriikkaa englannin kielelle. Jostain kumman syystä porukka uskaltaa kertoa meille, ventovieraille, rankkojakin juttuja. Onko tämä sinusta siistiä?” Lopulta kaikki vastasivat, että totta vitussa on ja kyllä haluan. – Kyllä ulkomaalaisiltakin on tullut sellaista palautetta, että biisit koskettavat, vaikuttavat ja tuntuvat. Shag-U lisää, että ajatusten selkeytyminen kuuluu parilla uusimmalla levyllä määrätietoisuutena. Uutta materiaalia riittää. – Tässä bändissä voi toteuttaa itseään ilman älyttömiä ennakkovalmisteluja. Sen korostaminen ei ole tärkeää. Sanoisi vain Spellgothille, että alapas piirtämään. – Eipä sitä silloinkaan hirveästi valmistauduttu, kun minä liityin bändiin, Shag-U havainnollistaa. Se on mahdollistanut sen, että tuotanto on käynnissä periaatteessa koko ajan. Musiikkia tehdessä me mietitään röyhkeästi omakohtaisuutta eli sitä, mitä kulloinenkin bändi haluaa. Bändi on tehnyt sitä ennenkin, mutta uransa mittaan nähden melko vähän. Olettaisin, että se on enemmän musiikin kuin sanojen vaikutusta, Shag-U sanoo. Jokaisen piti tietää, haluaako keikkailla vain Suomessa. Ja mitä enemmän muut saavat tehdä, sitä omakohtaisempaa musiikki on ja sen parempaa jälkeä tulee. Linjasto on kunnossa Vaikka Turmion Kätilöt on halunnut uudistaa kuvioitaan, se on myös tahtonut pitää monet asiat ennallaan. Mitäpä jos bändi luopuisi suomen kielestä kokonaan. Ulkomaalaiset fanitkin tuntuvat olevan sitä mieltä, että meidän suomenkieliset biisit kuulostavat parhailta, MC Raaka-P sanoo. Kun kuuntelee paljon jotakin artistia tai bändiä, se alkaa tuntua läheiseltä. Tämä voi olla vammainen ja nihilistinen ajatus, mutta tätä bändiä ei pysty satuttamaan mikään. Sanoituksissa on paljon tulkinnanvaraa, ja kukin saa ymmärtää ne miten haluaa, MC Raaka-P lupaa. Mieluummin lähettelen juttuja tyypeille ja pyydän palautetta. En ole koskaan halunnut tehdä asioita itsekseni. 25. Aloita, älä lopeta Turmion Kätilöt tavoittelee kansainvälisellä levytyssopimuksella asiaa, jonka koronapandemia teki mahdottomaksi passelisti Global Warningin ilmestymisen alla: se haluaa keikkailla ulkomailla. Kuinka hyvin nykyinen Turmion Kätilöt edustaa sitä ideaa, joka MC Raaka-P:llä oli bändiä perustaessa. Niin ei tule tapahtumaan, laulajat sanovat. – Me voidaan äänittää ihan levymatskua vaikka treeneissä. Ne ovat muotoutuneet riippumattoman toiminnan myötä täysin omanlaisikseen. – Kun teen biisin, mulla on siihen ihan varmasti syy ja tarina olemassa, mutta turha sitä on kuulijoille valmiiksi pureskella, Shag-U sanoo. Shag-U lisää, että myös levy-yhtiö pitää suomenkielisyyttä bändin voimavarana. Me ollaan mieluummin nöyrästi musiikin palveluksessa. On hienoa mennä studiolle fiilistelemään, maistelemaan ja katsomaan, mikä tuntuu hyvältä. Uusin tulokas on Shag-U, joka liittyi remmiin Dance Panique -levyn ilmestyttyä. MC Raaka-P on samaa mieltä. Turmion Kätilöillä on myös englanninkielisiä kappaleita. Ne voisi julkaista kirjana, ikään kuin sävellyksistä irrotettuina runoina. Perimmäinen kysymys oli: ”Haluatko sinä tätä. – Joka tapauksessa on hurjaa kuultavaa, kun joku kertoo, että elämä olisi voinut jo päättyä, ellei meistä olisi löytynyt voimaa jatkaa. Kun ihmisillä on perhettä ja työpaikkoja, totta kai syntyy tuollaisia kysymyksiä. Uudelta levyltäkin varmaan kuulee, että sille ei ole haettu esimerkiksi muodikkaita soundeja. – Englanniksi kirjoittaessa sitä miettii, mitä sellainen meille oikein antaa, ja että saisiko joku ulkomaalainen siitä kipinän tutustua meidän suomenkieliseen tuotantoon. – En tiedä, paljonko muita bändejä lähestytään, mutta meitä lähestytään paljon ja vieläpä tosi vaikeissa asioissa, MC Raaka-P sanoo. Turmion Kätilöiden kokoonpanon ei voi sanoa muuttuneen vuosien varrella paljon, mutta joskus muusikkoja on jouduttu korvaamaan uusilla. Kun levy-yhtiöitä lähestyttiin, paketin piti olla kasassa. Suhde ulkomaalaisiin faneihin tuskin muodostuu yhtä läheiseksi, kun välissä on kielimuuri. Se on ollut toimiva lähestymistapa sikäli, että kuulijat ovat selvästikin ottaneet kappaleita omikseen. Siinä missä MC Raaka-P kirjoitti alkuaikoina suurimman osan Kätilöiden kappaleista, nykyisin bändissä on useita biisintekijöitä. Ei pauku deadline päälle, eikä ahdista studiolasku. Ei me suunnitella oikeastaan koskaan mitään, vaan kaikki tapahtuu lennosta. – Tyyppien piti miettiä, mitä he haluavat tehdä. Jos me oltaisiin jatkettu epävarmoina siitä, mitä oikeasti halutaan tehdä, niin eihän sellainen eteneminen olisi onnistunut. – Mulle homman suola on tämä ryhmä. Sen voimalla me ollaan päästy tähän pisteeseen. Shag-U sanoo, että jos Turmion Kätilöt olisi tehdas, sen linjastoa voisi kehua todella toimivaksi. Tärkeimpiä pysyviä asioita ovat musiikin tekemisen puitteet ja tahti. Jossain vaiheessa me sitten päätetään alkaa nivoa biisejä yhteen albumiksi. Suomi kuulostaa laulettuna parhaalta, kun ärrä on ärrä eikä mikään muu. – Meillä on mahdollisuus käyttää kolmea omaa studiota, eli ei tarvitse maksaa studioajasta ulkopuolisille, MC Raaka-P kertoo. Pyrin laittamaan jokaiseen biisiin jotakin henkilökohtaista, joka selittää, mitä biisi mulle tarkoittaa, mutta niitä juttuja ei koskaan avata kenellekään. Mutta hyvä niin, koska parhaiten tuntuvat uppoavan biisit, joita on pureskeltu valmiiksi kaikkein vähiten. – Mieluummin pidän sen kuin maalaustaiteena, eli jokainen saa kokea biisin omalla tavallaan. – Eihän me esimerkiksi olisi voitu mennä puhumaan Nuclear Blastille, että ehkä me voitais koittaa sitä ja tätä. – Turmion Kätilöt muuttuu sen verran kerrallaan kuin levyltä kuulee. Sama koskee biisien sisältöä. – Otettiin hetkestä ja tunteesta kiinni, ja sitten mentiin. Seitsemääntoista vuoteen mahtuu monenlaisia muutoksia. MC Raaka-P sanoo, että kun hajoamista suunniteltiin, bändi oli urallaan jonkinlaisessa välitilassa. Sellainen vetää hiljaiseksi. Bändin pitää olla itsevarma. – Kun ei tässä ole ollut ikinä mitään sääntöjä. Entäpä jatkossa, jos Kätilöt operoivat enenevässä määrin ulkomailla. – Huomaa selvästi, että bändi on jatkanut matkaa entistä isommin ja rohkeammin askelin. Tämä bändi on aina ollut jäsentensä näköinen, ja yleisön mielihalujen miettiminen on unohtunut oikeastaan kokonaan. Mullehan Kätilöt on henki ja elämä, mutta muiden piti selvittää itselleen, mitä tällä tavoitellaan. MC Raaka-P sanoo, ettei muutos ole koskaan näyttäytynyt hänelle tai bändille katastrofina vaan luonnollisen kehityksen osana
Se on mennyt hyvin näin. Mehän vain kerrotaan normaaleista tunteista ja hetkistä niin suoraan kuin mahdollista.” JP P A LM U N E N , T U O M A S R Y T K Ö N E N 26. – Eiköhän se ole lopulta kiinni rehellisyydestä, Shag-U jatkaa. Me mentiin aikoinamme ensimmäiselle keikalle, ja siellä olleet kymmenen ihmistä kertoivat meistä kymmenelle kaverilleen, ja niin se lähti etenemään. – Täytyy aloittaa eikä koskaan lopettaa. Mitä bändille tapahtuu, ellei vienti ala vetää. Ja kuka edes haluaa nähdä kahta samanlaista bändiä yhtenä iltana. ”Sokkiarvosta puhuminen on yliampuvaa ja tyhmää. Jos pandemia suo, Turmion Kätilöiden Global Warning Tour alkaa kesäkuun puolivälissä festivaalikeikoilla Suomessa ja etenee syksyllä Nightwishin kanssa tehtävälle Euroopan-kiertueelle. – Oli hienoa nähdä, että vaikka Kätilöt ei ollut käynyt aikoihin ulkomailla, keikoilla oli jengiä meidän paidat päällä. Ei ole tarvinnut feikata eikä tehdä mitään ihmetemppuja. Ja vaikka jotkut olivatkin sitä mieltä, että me ja Beast in Black oltiin outo yhdistelmä, niin kyllä meillä molemmilla oli päällä ihan raju biitti. – Kun tai jos aamulla herättiin, pantiin Pandora soimaan täysillä ja paineltiin boomboxin kanssa Painin bussiin: ”Ylös!” Sen jälkeen me ei ulkomailla käytykään ennen kuin Beast in Blackin kanssa 2019, paitsi mitä vähän soitettiin Liettuassa ja Venäjällä. – Ekan kerran käytiin Black Light Disciplen kanssa pistokeikoilla Berliinin musiikkiviikoilla joskus kauan sitten. – Meillä sekin optio on edelleen olemassa, vaikka me ei edes soiteta mitään mainstream-musaa. – Meillä ei ole kunnollista Kätilöt-dataa siitä asiasta, koska tähän mennessä me on soitettu ulkomailla aina muiden siivellä, MC Raaka P lisää. – Musiikkihan on universaali asia, joka yhdistää jengiä riippumatta siitä, missä päin ihmiset asuvat. Mitä sellaista ulkomaat voivat bändille antaa, mitä Suomi ei voi. – Aiemmin kysyntä Suomessa jyräsi ulkomaansuunnitelmat. Moni löytää siitä jotakin, mihin samastua. Se oli tulevaisuutta ajatellen hyödyllinen koeajo, jollaista Turmion Kätilöt ei olisi pystynyt toteuttamaan Suomessa. Vakavasti puhuen jatkuvaa juhlimista ei enää oikein jaksa. Jos meinaa toimia tällä tasolla, bileet täytyy pitää erikseen, MC Raaka-P sanoo. Vuosia myöhemmin kierrettiin Painin lämppärinä, ja voe että meillä oli Peter Tägtgrenin kanssa mukavata. Miten sellaiseen asemaan päästään. MC Raaka-P:n mukaan samalla tavalla kuin alkoholistiksi. Mutta minkä vuoksi Turmion Kätilöt satsaa ulkomaihin vasta nyt. Mutta viikon voi! Että opettavaista se oli kyllä. Osa oli nähnyt bändin Painin rundilla – siellä oli siis meidänkin yleisöä. En minä ainakaan. – Se, mitä ja miten me lauletaan, on kaikkien elämää koskettavaa asiaa. Kun tätä tekee kauan, ympärille kertyy porukkaa, joka saa meistä uskoa ja voimaa. – Olisi siistiä päästä näkemään, miten meininki muuttuu, kun ylitetään valtioiden rajoja, vai muuttuuko se, Shag-U sanoo. – Tämähän on unelmien täyttymys. Myös sen huomasi, että kahta viikkoa ei pysty vetämään ainakaan viinan voimalla, ellei sitten halua, että hospital tulee ja hoitaa hommat. Ei tuntunut järkevältä jättää jotain lohkaretta kalenterista myymättä ihan vain siltä varalta, että silloin sattuisi pääsemään ulkomaille. Eihän meidän tarvitse kuin sanoa asiat niin kuin ne ovat, niin se jo sokeeraa. – Kunnon kiertueella näki, missä kunnossa bändi on. Shag-U huomauttaa, että vähäisetkin ulkomaanreissut näyttävät kantaneen satoa. Beast in Blackin kanssa tehdyllä kiertueella ei juuri välipäiviä pidetty. – Kyllä tämä meitä motivoi, vaikka ei ulkomaille mentäisikään, MC Raaka-P vakuuttaa. Voi olla, ettei Turmion Kätilöillä ole Suomessa enää saavutettavaa. Vieläkin tulee kylmät väreet, kun sitä ajattelee, MC Raaka-P hekumoi. – Nyt toivotaan, että päästään headliner-kiertueelle tapaamaan meidän omaa yleisöä, kun jalatkin vielä kantavat. – Ei muuten tule mieleen kauheasti muita bändejä, jotka voisivat vetää Suomessa keikkaa joka viikonloppu vaikka vuoden ympäri, Shag-U pohtii
TULE MUKAAN IHMISTEN JUHLAAN! PROVINSSI.FI/LIPUT #PROVINSSI × PROVINSSI.FI 25.–27.6.2020 TÖRNÄVÄNSAARI, SEINÄJOKI SYSTEM OF A DOWN THE CHEMICAL BROTHERS KORN \ DEFTONES \ THE SOUNDS HASSISEN KONE \ DISTURBED \ GOJIRA \ OPETH ANTI-FLAG / APULANTA / BEAST IN BLACK / BELZEBUBS BLUES PILLS / HATARI / INSOMNIUM / MOKOMA / MOON SHOT BLIND CHANNEL / CYAN KICKS / GHOST WORLD HERRA YLPPÖ & EX / IKINÄ / LASTEN HAUTAUSMAA / LITKU KLEMETTI LUUKAS OJA / LÄHIÖBOTOX / MAANALAINEN ARMEIJA MAUSTETYTÖT / PLUTONIUM 74 / THE HOLY / TIISU URSUS FACTORY / XYSMA + kymmeniä muita!
Ajankuvia muutettuna ääneksi. – Nyt minusta tuntui kuin olisin irtautunut ruumiistani ja kuulleeni musiikkiani ihan ulkopuolisen korvin. Nyt huomasin havahtuvani siihen ajatukseen, että olen elänyt tässä samassa syklissä jo 25 vuotta. Voisiko jokin muu ilmaisumuoto olla kaltaiselleni ihmiselle ajankohtaisempi. – Kysyin itseltäni paljon rehellisiä kysymyksiä: Onko Katatonia todella sitä, mitä haluan elämälläni tehdä. Hän on karismaattinen, analyyttinen ja intohimoinen, monilta kanteilta musiikkiaan tarkasteleva pohdiskelija, joka ei peittele innostustaan. Musiikkini on itsellenikin mysteeri tiettyyn pisteeseen asti, ja ymmärrän sitä usein vasta etäisyyden ottamisen jälkeen. Arvaa mitä tapahtui. Uusi albumimme avautui minulle! – Minulla on siinä mielessä erikoinen suhde musiikkiimme, etten ymmärrä levyn valmistuttua yhtään, mitä tekemäni musiikki tai sanoitukset merkitsevät. – Tasavuodet aiheuttavat samaa vielä voimakkaammin. Kotoaan Skype-puheluun vastaava Renkse alkaa kertoa tuoreimmasta päivän havainnostaan jo ennen kuin ehdin nostaa ensimmäistä aihetta esille. – Kuuntelin tänään uutta albumiamme ensi kertaa sitten sen valmistumisen, ja kävimme ensimmäisissä isommissa treeneissä soittamassa uusia kappaleita. Orastava kriisi ja elämän kyseenalaistaminen saivat Katatonian Jonas Renksen löytämään itsevarmuuden, joka kanavoitui City Burials -albumille vaihtoehtoisina irtiottoina bändin totutusta metallisoundista. Minusta oli ikään kuin puuttunut yksi palanen. En ikään kuin nähnyt enää selvästi, mistä tässä kaikessa on kyse. – Sitten teimme Night Is the New Day -kiertueen, ja tunsin pienen taukomme jäljiltä jälleen sen alkukantaisen yhteenkuuluvuuden tunteen, joka syntyy vain bändissä olemisesta. Haastateltavana Renkse sen sijaan on kuin peilikuva lavaelehdinnästään. Jos jatkan Katatonian kanssa, voinko toteuttaa itseäni haluamallani tavalla. Kun Katatonian kaltainen bändi elää vuosikymmeniä kodin, studion ja kiertueiden kierteessä ja ikää alkaa karttua, on vain luonnollista, että jossain vaiheessa elämä ja arvot muuttuvat merkittävillä tavoilla. Bändi palasi lavoille viime vuonna Night Is the New Day -albumin kymmenvuotisia juhlistaneella kiertueella, mutta matka siihen hetkeen oli Renksen mukaan kaikkea muuta kuin helppo. Albumi, kiertue, albumi, kiertue, ja niin edelleen, ja niin edelleen. Avaus johtaa polveilevaan keskusteluun. Ainakin tällaisen musiikin säveltäminen. – Katatonian tilanne on ollut jo pitkään aika samanlainen: kun palaamme kiertueelta, olen ihan loppu, Renkse toteaa. – Kappaleeni ovat silkkaa alitajuntaa. U jo, eleetön, vetäytyvä, vaivaantunut ja sisäänpäinkääntynyt. Elämäni sirpaleita. Tai vaikka ihan kipuiluja aiheista, joista en säveltäessäni edes ymmärrä kipuilevani. – Olin hetken melko hukassa itseni ja Katatonian kanssa. Sen takia haluan aina odottaa tovin ennen haastatteluja. The Fall of Hearts -levyn (2016) kiertueen jälkeen Katatonia ilmoitti jäävänsä määrittelemättömän pituiselle tauolle. Tämä kuulostaa varmasti jonkinlaiselta musiikkiterapian esipuheelta, mutta sitähän säveltäminen pohjimmiltaan on, terapiaa. Paluu ei ollut itsestäänselvyys. Huomasin ikävöineeni sitä tunnetta todella paljon. Onko Katatonia liian helppo ratkaisu, jossa pysyn vain mukavuuden takia. – Se sykli, joka koostuu säveltämisestä, äänittämisestä, albumin julkaisemisesta, sen promoamisesta ja lukuisista kiertueista, imee kaikki mehut minusta, koska pistän itseni peliin vähän liiankin lujasti. – Tämä voi johtua myös iästä, olenhan jo 44-vuotias, mutta tuollaiset monen vuoden adrenaliinipurkausta seuraavat henkiset krapulat ovat hetkiä, jotka saavat toden teolla arvioimaan elämäänsä ja arvojaan. Albumi, kiertue, albumi, kiertue... Katatonia-solisti Jonas Renksen lavahahmoa kuvaillaan usein pidättäytyväksi ja etäiseksi, joskus jopa välinpitämättömäksi ilmestykseksi. Olin muuttanut Katatonian mielessäni velvollisuudeksi, vaikka siinä on kyse vapaudesta. Tajusin, että olin tainnut käydä viime vuosina läpi jonkinlaisen keski-iän kriisin. ELÄMÄN SIRPALEITA KERÄILEMÄSSÄ TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT ESTER SEGARRA 28
– Luulenpa että tilanne on sama, olipa päivätyö melkein mikä tahansa. Se on elämäni. Renksen puhe taukoaa hetkeksi, kunnes hän hymähtää ja naurahtaa heti perään kertoessaan, että lopulta hän koki jopa eräänlaista morkkista siitä, että huomasi olevansa epäkiitollinen muusikon elämäntavastaan. En tiedä, mitä muuta muka voisin kaivata elämältäni. Jossain vaiheessa se mielekkäinkin tekeminen tuntuu toistavan itseään, sitä alkaa turtua siihen kaikkeen ja ajautuu jonkinlaiseen eksistentialistiseen kriisiin. Se ei ole elämäntyöni. Se on elämäni.” – Erikoiseksi asian tekee se, ettei bänditoiminta edes uupunut elämästäni tällä välillä. Mehän teimme uuden Bloodbath-albumin ja myös keikkailimme. Sen ymmärtäminen voi vaatia herättelyä. – Tämän elämäntavan huonoin puoli tässä iässä on se, että joudun olemaan paljon pois kotoa ja jään paitsi monista jälkikasvuni varhaislapsuuden kohokohdista. Lopulta huomasin tuntevani todella huonoa omatuntoa siitä, etten osannut hetkeen arvostaa sitä, miten etuoikeutettu olen. Se ei ole elämäntyöni. 29. – Kun kiertueväsymys alkoi väistyä, luettelin itselleni elämäntapani hyviä ja huonoja puolia. – Ihminen ei aina osaa arvostaa sitä, mitä hänen elämässään on. ”Katatonia on osa minua, enkä usko että pääsisin siitä irti, vaikka haluaisinkin. Katatonia on osa minua, enkä usko että pääsisin siitä irti, vaikka haluaisinkin. Katatonia vain on jotain hyvin erilaista. – Kolikon kääntöpuolella on se tosiasia, että teen rakastamaani musiikkia työkseni, kierrän sen ansiosta ympäri maailmaa, tapaan aivan uskomattomia ihmisiä ja... Jossain Etelä-Amerikassa ollessa ikävä kotiin voi olla musertava
– City Burials peilailee muistoja, katumusta ja nostalgiaa, jotka ovat abstrakteja aiheita. Kun puhuin levyn teemoista Andersin [Nyström, kitara] kanssa, hän koki välittömästi, että meidän on ruumiillistettava nämä tunteet, Renkse kertoo. Menneen ja tulevan limbossa Elämänsä ja arvojensa uudelleenarviointi sai Renksen palaamaan juurilleen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun sanakolmikko esiintyy Katatonian albumilla – Dead End Kings -niminen albumi ilmestyi vuonna 2012. – En kokenut olevani nostalginen tyyppi, luulin olevani aina läsnä hetkessä, mutta nyt huomasin hakeutuvani menneisyyden turvalliseen syliin ja etsiväni vastauksia sieltä, Renkse sanoo. Se ei ole konseptialbumi, mutta käsittelen levyllä paljon juuri noita tunteita, kun velloin jonkinlaisessa menneisyyden ja tulevaisuuden välisessä limbossa. – Palasin kotiseudulleni. – Kaikki varmasti tunnistavat tämän hahmon. Renkse huomasi pohtivansa, miksi mennyt ja tuleva kiehtoo ja stressaa meitä ihmisiä nykyhetkeä enemmän. Renkse naurahtaa kertoessaan, että muutos on tapahtunut myös bändin huomaamatta. Katatoniaan suhtautuu yhä helposti metallibändinä. – Asia nousi esille vasta siinä vaiheessa, kun olimme miksaamassa ja masteroimassa levyä Tanskassa Jacob Hansenin 30. – Se sai minut pohtimaan suhdettamme menneisyyteen, muistoihin, tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Henkilökohtaisesti se kuvastaa sitä, kun jouduin pirstomaan menneen elämäni sirpaleiksi ja keräilemään palaset, jotta ymmärsin nykyhetken merkityksen. – Kun teimme Dead End Kings -albumia, sananparsi viittasi meihin bändinä. – Nyt Dead End King on sirpaleisilla elämän peilin palasilla kruunattu hahmo, joka vainoaa ihmisiä, sekoittaa heidän ajatuksensa elettävässä hetkessä ja muuttaa ne hetket muistoiksi. – Se jos mikä on inhimillistä, ja siitä muodostui City Burialsin runko. Meillä on aina kiire johonkin muualle, ja ajan kultaamat muistot saavat meidät kaipaamaan menetettyjä hetkiä. Laulajan kotiseudulta Tukholman pohjoispuolelta löytyi myös siemen uuden albumin teemalle ja musiikille. – Saatamme tatutoida ihoomme ”Carpe diem” ja postailla sosiaaliseen mediaan päivämme kohokohtia, muttemme aina muista oikeasti pysähtyä hengittämään syvään ja huokaisemaan, ihan vain nauttimaan siitä hetkestä. Kun kuljin niitä hämärästi tuttuja teitä ja katselin muistojeni ränsistyneitä taloja, huomasin eläneeni menneessä. City Burials paljastaakin todelliset kasvonsa, kun myöntää, ettei se ole metallialbumi ensinkään, vaikka ulosantia on yhä värittämässä vahvasti tietty Katatonia-soundi. Renksen halusta vapautua menneisyydestä ja tulevaisuudesta muodostui levylle alitajuisesti myös sen musiikillinen teema. Metallialbumi ilman metallia Ensimmäisillä kuunteluilla City Burials kuulostaa tutulta Katatonialta, mutta pinnan alta alkaa paljastua jotain ihan muuta. Se on se ajatukset harhailemaan saava aavistus, jonka takia et koskaan tunne rakastavasi tarpeeksi, kun pitäisi rakastaa, jonka vuoksi et koskaan tue lähimmäistäsi tarpeeksi, kun tukeasi eniten kaivattaisiin, ja joka saa sinut irtoamaan ruumiistasi niinä hetkinä, joina haluaisit kaikkein eniten olla läsnä. Se oli hetki, jona katsoimme pitkälle taaksemme ja koimme syviä ylpeyden, katumuksen ja kaihon kaoottisia tunteita. City Burialsin kannessa esiintyy synkkä hahmo, Dead End King. Ja nyt ei puhuta Katatonian juurista, vaan hänen lapsuutensa maisemista. En vieraile siellä kovin usein, mutta tienhaarat elämässäni johdattavat minut aina sinne. Minusta tuntui, että maailman muutokset ovat saaneet meidät haikailemaan yhä enemmän menneisyyteen ja huolehtimaan tulevaisuudesta, ja teemme sitä usein tämän hetken kustannuksella. Koimme tulleemme yhden tien päähän ja saavuttaneemme eräänlaisen lakipisteen, johon olimme olleet koko ajan matkalla
Oma ja tunnistettava soundi on bändille kuin bändille etu, mutta voiko se olla pahimmassa tapauksessa myös taakka, jos tiettyjä maneereita ei saa ravisteltua musiikistaan edes halutessaan. Hänellä oli päässään jokin tunnelma tai ajatus, jonka halusi välittää, ja hän etsi sille oikean ilmaisun. se oli Kentissä aina läsnä. – Olen astunut joskus muusikkona alitajuisesti sivuun parrasvaloista ja jopa naamioinut musiikkiani hieman ujostellen. Katatonian albumeilla on kuultu naislaulua ennenkin, mutta nyt bändi esittelee erittäin elektroniseksi riisutun version itsestään ja kappaleen pääosassa ovat Jonas Renkse ja Full of Keys -yhtyeestä tuttu Anni Bernhard. City Burialsin kappaleista Vanishers tuo äärilaitaa esille kaikkein eniten. Rakastan metallia. Yksi nimi nousee ylitse muiden: vuosina 1990–2016 toiminut Kent, jota Renkse kertoo fanittaneensa 1990-luvun puolivälistä asti, jolloin Katatonia oli julkaissut vasta muutaman albumin. Luulenpa, että he olisivat voineet tehdä vaikka metallia jos olisivat halunneet, Renkse pyörittelee. ”Olen aina ihaillut bändejä, jotka saavuttavat tunnistettavan musiikillisen kielen, ja kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen tunnen, että olemme löytäneet oman kielemme.” 31. Hän odotti kuitenkin työstävänsä metallibändin albumia. Juuri nyt se ei tunnu kahleelta. Siitä tuli Annin kappale. Emme ole työskennelleet hänen kanssaan aiemmin ja haimme tietoisesti uudenlaista kulmaa. – Esimerkiksi Krister Linder, joka vieraili Night Is the New Day -albumimme kappaleella Departer, hivelee sekä sooloillaan että 90-lukulaisen Dive-bändinsä kanssa juuri tätä hermoa. Hän ei alleviivannut sitä, miten tarttuvan, kokeilevan tai bändin taitoja esittelevän kappaleen hän osasi tehdä. Älä ymmärrä väärin. Kaiken sen pienessä sisäisessä kriisissä piehtaroimisen jälkeen tämä albumi ja sen tyyli saivat minut ymmärtämään, että haluan tehdä juuri tällaista musiikkia. Tuumailemme Renksen kanssa tovin bändejä, joiden soundi on niin universaali, että samalla kappalemateriaalilla voisi tehdä muutamia tuotantoratkaisuja ja sovituksia muuttamalla millaista musiikkia tahansa. – Se tietty melankolia... Se kuulostaa ihan Katatonialta. – Vakavasti puhuen hämmennyin itsekin City Burialsin valmistuessa siitä, miten itsevarma olen Katatoniasta juuri nyt. – Olemme tehneet nyt 11 albumia ja lukuisia muita julkaisuja, enkä ole vielä tähän mennessä tuntenut niin, mutta nyt kun mainitsit asiasta, alan ihan varmasti murehtia sitä heti haastattelun jälkeen, Renkse hymähtää. Kun hän lopulta kuuli koko City Burialsin, hän tokaisi saman tien, ettemme taida olla tekemässä metallialbumia, koska tämä ei ole metallia. Hän ei selvästikään miettinyt, miltä Kentin pitäisi kuulostaa. Se tuntuu vapauttavalta. Ei ole ihme, että monet metallia kuuntelevat tuntevat syvää vetoa Kentiin. – Annin musiikki ja laulu osuivat jo vuosia sitten sekä minun että Andersin makuhermoon, mutta emme ajatelleet yhteistyötä sen enempää, koska emme halua pakottaa näitä asioita, Renkse sanoo. Niin monia, että Kent nousi täällä Ruotsissa, ja ilmeisesti siellä Suomessakin, valtavaan suosioon. – Se sai minut tutkimaan enemmän viehtymystäni tummasävyiseen elektroniseen musiikkiin. se huumaava melankolia... – Kent oli fantastinen yhtye, joka pystyi tekemään urallaan ihan mitä tahansa: poppia, rockia, elektronista musiikkia... Hänen soolona laulamansa kertosäe valoi minuun itseluottamusta. Kuuntelen kaikkein eniten metallia. Kentin kaltaiset bändit ovat valaneet minuun uskoa, ettei sydäntään kannata verhota. – Nyt meillä oli käsissämme kappale, joka perustui hyvin vahvasti ihmisääneen. – Jotkin uuden levymme kappaleet, kuten vaikkapa singlenä julkaistu Lacquer, vaativat juuri tällaista erilaista lähestymistä, ja jos olisin alkanut sovittaa kaiken väkipakolla metalliksi, en olisi saavuttanut haluamaani tunnetta. – Se oli jotenkin erityisen palkitsevaa kuultavaa, sillä huomasin meidän irtaantuneen metallista ja ylipäänsä genreistä omille aalloillemme. Itsevarmempi kuin ehkäpä vuosikymmeneen. – Olen aina ihaillut bändejä, jotka saavuttavat tunnistettavan musiikillisen kielen, ja kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen tunnen, että olemme löytäneet oman kielemme. – Bergin kappaleissa ei ollut kyse jonkinlaisesta taitojen esittelystä tai väkinäisyydestä. Se kiehtoi meitä. – Joakim Bergin tapa säveltää oli hyvin biisikeskeinen. Sanoin, että se suorastaan kutsuu luokseen toista laulajaa. Elektronisuuteen ja ihmisääneen. Se oli jotain, mikä tuntui puhuttelevan hyvin monenlaisia ihmisiä. – Katatonia ei ollut Jacobille entuudestaan mitenkään erityisen tuttu bändi. En siis välitä teknosta tai robottilaulusta, mutta hienovarainen, tumma ja hidastempoinen elektroninen musiikki on jotain, josta löydän toisinaan synkempiä syövereitä kuin mustimmasta metallista. City Burialsin kappaleet ovat yllättävän tiiviitä, neljä-viisiminuuttisia, mutta niiden tummat sävelet kulkevat luontevasti rockista popin kautta metalliin ja synavetoisiin elektronisuuksiin. Kaikilla näillä levyillä yhteistä on vain Jonas Renkse ja Anders Nyström. Metalli voi kuitenkin olla myös vankila, jos musiikkiaan alkaa määritellä liikaa soundien tai pakollisten raskaiden riffien kautta. – Haluan, että musiikissamme tapahtuu paljon erilaisia tunteita herättäviä asioita, enkä halua säveltää Katatonialle raskasta ja rajua musiikkia vain siitä ilosta, että tekisin mahdollisimman rajua ja raskasta musiikkia. Eräänä päivänä treeniksellä huokaisin, että kappale kaipaa jotain. – Tällä albumilla on mukana vaihtoehtorockia, elektronista tummaa poppia, minimalistista elektronisuutta, suoraviivaista heavy metalia ja hieman polveilevampaa metallia, ja se kaikki kuulostaa Katatonialta. kanssa. Niin on ollut aina, Brave Murder Dayn (1996) lakonisesta doomista Last Fair Deal Gone Downin (2001) vaihtoehtorockiin ja The Great Cold Distancen (2006) progemetallista täysin akustiseen Sanctitude-livetallenteeseen (2015). Se johtui juuri universaalista melankolian kielestä ja tinkimättömästä musiikista. Jacob luonnehti musiikkia tummaksi tunnelmarockiksi. Voin säveltää millaisen kappaleen tahansa, ja se kuulostaa meiltä. – Se musiikki tihkuu aitoa tummaa sydänverta, mikä on monesti se, mikä metallissa viehättää, Renkse summaa. Totesinkin äänitysten keskellä Andersille, että ehkä meidän pitäisi palkata Anni laulajaksemme tilalleni, hah hah! Universaalia sydänverta Uusista tuulista huolimatta Katatonia todellakin kuulostaa edelleen Katatonialta. En ole oikein sinut täysin instrumentaalisen musiikin kanssa, mutta minua kiehtoo konemusiikin ja ihmisäänen liitto. Anders ponkaisi ylös tuolistaan ja tokaisi välittömästi: ”Anni!” – Vanishersistä ei tullut vain yksinkertainen duetto tai vierailijalla maustettu kappale
TEKSTI MARKUS LAAKSO KUVAT PASI MOILANEN, MIKKO PYLKKO, MARKUS LAAKSO P A SI M O IL A N E N 32. ”Verisäkeet oli statement ennen kaikkea meille itsellemme” Like Kustannus julkaisi juuri kansanmusiikkipitoisen metallin viidestä suurimmasta suomalaisnimestä – Moonsorrow'sta, Ensiferumista, Finntrollista, Turisaksesta ja Korpiklaanista – kertovan opuksen nimeltä Folk Metal Big 5." Inferno tarjoaa Markus Laakson kirjasta lukunäytteen, joka käsittelee Moonsorrow’n tänä keväänä juhlakeikoilla esittelemän Verisäkeet-albumin (2005) syntyä
Ja uudestaan. Henri inspiroitui siitä niin suunnattomasti, että riffistä kummunneet uudet ideat kehittyivät nopeasti levylliseksi materiaalia, joka tarjosi tuoreen näkökulman bändin konseptiin. Oli selvää, että soundien oli harpattava samaan suuntaan kuin itse musiikinkin. Parisentuhatta innokasta tukanpiiskaajaa meni aivan pähkinöiksi Moonsorrow’n mahtipontisesta musiikista ja energisestä show’sta. Maasta sinä olet tullut, ja tältä kuulostaa multa, paska ja veri. Yhtye olisi halunnut jättää takakannen täysin tyhjäksi, mutta levy-yhtiö lisäsi sinne infoja viivakooditarran, jossa luki bändin, levyn ja biisien nimet. Uusi lähestymistapa säveltaiteeseen tarjosi myös sanoittajalle vapauden ravistautua irti vakiintuneiden metodiensa kahleista. Mikä on hirveämpi tapa tappaa bändi kuin antaa sen hiipua pikkuhiljaa huonommaksi ja huonommaksi, kunnes se mätänee vanhainkodin liinavaatevarastossa oman kusensa peittämänä eikä ketään enää kiinnosta?” Henri kysyy. Silloin voi tehdä mitä vaan: ’Ui vittu, kitara tänne ja rec päälle!’ Siinä on ihan eri meininki. Moonsorrow hylkäsi lähes kaiken sen, mistä se oli tullut tunnetuksi, ja alkoi tehdä musiikkia ilman historiansa asettamia paineita. Levyn eurooppalaisen cd-painoksen jewelcase oli täysmusta. Eksplosiivinen startti ja tuore tyyli nostivat koko ryhmän motivaation pohjamudasta astraalisiin sfääreihin. VERISÄKEIDEN tyyli oli aiempaa huomattavasti raaempi, raskaampi, synkempi, maanläheisempi ja black metal -vaikutteisempi. Primitiivisempi ote edusti bändiä ja sen jäseniä rehellisimmillään ja koruttomimmillaan. ”’Karhunkynnestä’ se lähti. Tekstit heijastivat musiikin juurevuutta, introverttiyttä, intensiivisyyttä ja misantrooppisuutta terävällä kerronnalla, poeettisella kirjoitusasulla, luontoa kunnioittavalla asenteella ja pienen ihmisen suurten ongelmien pohdinnalla, joka iski kuulijoihin salakavalasti mutta samastuttavasti. Verisäkeet oli hyvin maanläheinen. Lava oli piskuinen ja valoton. Keskeisimpänä niistä säilyi Bathory, joka vaihtoi radikaalisti suuntaansa useita kertoja uransa aikana. Verisäkeiden synkeä primitiivisyys heijastui myös ulkomusiikillisissa elementeissä. Toinen ulkomaankeikka, jonka bändi soitti pari päivää ensimmäisen jälkeen unkarilaisella festivaalilla, oli kuin toisesta maailmasta. ”Mullalla ja nakuilulla oli selkeä pointti. Läpinäkymättömään muoviin oli painettu ainoastaan kullanvärinen Moonsorrow-logo. Se oli yhtyeen siihenastisen uran suurin yleisö – ja enne tulevasta kansainvälisestä suosiosta. Liian monet bändit, joilla on ollut lennokas lähtö, jämähtävät tekemään b-luokan kopiota itsestään. Verisäkeet oli uhmakas ja väkivahva. Kun maalaa itsensä nurkkaan, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin räjäyttää itsensä sieltä irti. Vittu kun kuulostaa hyvältä! Tätä lisää! Aaaaarh!” Henri sanoo. Sorvalin serkukset kokivat ajaneensa itsensä umpikujaan, joten he päättivät päästää Moonsorrow’n päiviltä. Halusimme tuoda sen esiin kuvissakin. ”Mieti bändiä, joka tekee ekaa demoaan. Sen tarkoitus oli todistaa, ettei Moonsorrow ole yhden tempun poni vaan monipuolinen yhtye, joka kykenee loistamaan siinä, minne sydän sen kulloinkin vie. Teepä Kivenkantaja uudestaan. Uusi syntymä tarjosi hypyn tuntemattomaan. Verisäkeiden lyriikat eivät sijoittuneet viikinkiaikaan tai muuhunkaan tiettyyn historialliseen kauteen vaan olivat ajan kahleista vapaat, joskin tunnelmaltaan muinaisuuteen viittaavat. Jäsenet möyrivät irvistäen mullassa, kasvot ja kehot mustan maan värjääminä. K ivenkantajaa [Moonsorrow’n vuonna 2003 julkaistu kolmas albumi] oli turha yrittää päihittää omassa pelissään. Olisi ollut vähän kurjaa tehdä ensin orgaanisen kuuloinen levy ja esiintyä sitten kuvissa kybersotisovassa tietsikkalinnoja taustalla”, Henri sanoo. Sillä on hirveä draivi päällä: ’Ui, äkkiä, äkkiä, äkkiä, nyt kitara tänne!’ Entä jos myöhemmin ei tekisikään levyä siltä pohjalta, että uudet riffit kuulostavat samanlaisilta kuin vanhat, vaan ikään kuin perustaisi uuden bändin. VAIKKA musiikkityyli koki melkoisen muodonmuutoksen, esikuvat pysyivät samoina. Keikan aloitus viivästyi tuntitolkulla, soundit olivat suttuiset ja yleisömäärä vaatimaton. Bändi hajosi – hetkeksi. He päättivät kuitenkin antaa Moonsorrow’lle toisen mahdollisuuden ja kokeilla uudenlaista suuntaa musiikilleen. Bändit pitäisi hajottaa aina parin levyn jälkeen ja perustaa uudelleen”, Henri sanoo. Siinä missä suunta oli edellisillä levyillä ollut kohti jylhien vuorten huippuja, nyt kaivauduttiin syvälle mullan alle – juurille, jotka olivat aina kannatelleet Moonsorrow’n Yggdrasilia mutta pyrkivät nyt esiin. Teimme heti putkeen jotain neljä riffiä, joihin lisäsimme Wavesin kompuraa, jotta saimme soundista vielä kiukkuisemman. Bändi riisui itsensä kirjaimellisesti, kun Tanja Ahtila otti levyn promokuvat Villen isän kellarissa. Lopputulos ei puhutellut kumpaakaan, joten luomus lensi romukoppaan. Muiden versioidenkin kannet noudattivat pelkistettyä tyyliä, joihin riittivät musta tausta, verenpunaroiskein sävytetty risti, bändin logo ja levyn nimi. Hohhoijaa. Ville nappasi kitaran käteensä ja esitteli serkulleen Borknagar-vaikutteisen riffinsä, jonka perään Henri sävelsi pari lisäosaa. Kaikki vain pumppasi ja säihkyi. Parin päivän päästä päätöksestä Ville kyläili Henrin luona Pukinmäessä. ”Verisäkeet oli statement ennen kaikkea meille itsellemme. Ville kokeili kepillä jäätä ja soitti seuraavaksi vanhan punkahtavan black metal -riffinsä, jota hän ei ollut koskaan ajatellut Moonsorrow’lle. Kun Moonsorrow valmisteli materiaalia Verisäkeille (2005), se soitti ensimmäiset keikkansa ulkomailla. ”Verisäkeet oli statement ennen kaikkea meille itsellemme” MIKKO PYLKKÖ 33. Ville ei enää pohjannut tekstejään pseudohistoriallisiin tapahtumiin, mytologiaan tai muihin valmiisiin raameihin, vaan ammensi aiheet suoraan mielikuvituksestaan. Ensimmäinen niistä oli vappuaattona 2004 vaatimattomissa olosuhteissa Kroatian Osijekissä
Huusin sen laulukopissa hirmu adrenaliineissani. Bändi halusi jatkaa Ahti Kortelaisen kanssa työskentelemistä Tico Ticolla, koska Kortelainen suhtautui kuhunkin projektiinsa yksilönä eikä hänen osaamisensa rajoittunut monen kollegansa tavoin vain tiettyyn soundiin. ”Bändissämme on viisi tyyppiä. Synkempi tyyli loi pohjan Moonsorrow’n ilmaisulle, jota se on kehittänyt eteenpäin siitä lähtien. Kyse on myös asenteesta. ”Ahti on mun vinksahtaneesta näkökulmastani täydellinen henkilö ammattiinsa, kunnon epäasiakaspalvelija. Henri Sorvali otti yhä enemmän vastuuta tuotannosta, vaikka levyn kansivihkossa luki kollektiivisesti ”Overproduced by Moonsorrow”. ”Kun tavoitteena on tehdä orgaaninen kokonaisuus, pienet asiat ovat tärkeitä. Olen naureskellut välillä, ettei meidän tarvitse kuin julkaista liian pitkän väliajan päästä levy, jossa on liian pitkiä ja koukeroisia biisejä, niin ettei kukaan oikein tiedä, mitä siitä sanoisi: ’Oi vittu, 10/10, mestariteos!’ Moonsorrow on ollut pitkään mun M A R K U S LA A K SO M A R K U S LA A K SO 34. Kansanmusiikkisoittimet, kuten tinapilli, jouhikko, munniharppu, viulu, kantele ja nokkahuilu, istuivat synkeän metallin sekaan hämmästyttävän sulavasti. Verisäkeet kuunneltiin tilaisuudessa kaksi kertaa. Apua täytyy pyytää nöyrästi, koska sitä tarvitsee aika usein kuitenkin. Kortelainen säätää ensin rumpusoundit kuntoon, minkä jälkeen ohjakset siirtyvät Henri Sorvalille. Ne sisälsivät luontoääniä tuulen huminasta lehtien värinään ja tulenrätinästä erilaisiin lintulajeihin. Verisäkeillä ne vaikutteet nousivat ensimmäistä kertaa esiin, ja ne ovat olleet siellä siitä lähtien”, Ville sanoo. RISKI kannatti, sillä levyn vastaanotto oli miltei hurmoksellinen. Meillä kaikilla on ollut 1990-luvun puolivälistä saakka vahva black metal -diggailutausta. Ei pidä edes yrittää leikkiä, että menepäs ukko vittuun, mä miksaan tämän levyn. Levylle sopi myös se, että folksoittimet olivat vähän epävireessä”, Harvilahti sanoo. Kun nousin ylös, kuulokkeisiin tuli Ahdin kommentti: ’Ei kyllä pelottanut yhtään’”, Ville nauraa. Esimerkiksi ’Karhunkynsi’ loppuu räppiin, jossa huudan niin paljon kuin keuhkoista lähtee, ja loppuun tulee pitkä karjahdus. Se tarkoitti elävämmän kuuloista yleisilmettä, jyrkempiä kielisoitinsoundeja, hyökkäävämpiä lyömäsoittimia, hillitympiä kosketinsoitinosuuksia, vähempiraitaisia kuoroja, enemmän kansanmusiikkisoittimia ja raaempia rääkynöitä. Autenttisuus häviää äkkiä, jos ruvetaan oikomaan mutkia sieltä sun täältä”, Henri Sorvali sanoo. Ahti selkeästi nauttii meidän kanssamme työskentelystä, koska emme ole tyypillinen bändi vaan teemme aina jotain pöljää”, Henri sanoo. Se on ainut asia, joka yhdistää meitä musiikillisesti. Ylistävä palaute sai muusikot hämilleen, sillä viiden pitkän ja polveilevan kappaleen, joista neljä kestää yli 14 minuuttia, kokonaisuus on haastavaa sisäistää kertaistumalta. Taiteellinen irtiotto oli kaupallisessa mielessä kuin makasiinin pyöräyttämistä venäläisessä ruletissa, mutta bändi ei piitannut, mitä muut tulisivat tuotoksesta ajattelemaan tai montako kopiota se tulisi myymään. ”Ehkä siinä oli vähän keisarin uudet vaatteet -efektiä. Kansanmusiikkisoittimet olisi voinut toteuttaa samplein, mutta ne olisivat syöneet osan albumin sielusta. Autenttisuutta korostivat myös äänimaisemat, jotka Henri äänitti itse metsässä sen sijaan, että olisi napannut ne äänipankeista, toisten levyiltä tai elokuvista. ”Verisäkeillä ei ollut trigattuja rumpujakaan, vaan kaikki soittimet olivat samassa moodissa. Ne eivät pompanneet liikaa esiin eivätkä kuulostaneet päälleliimatuilta vaan tuntuivat kuuluvan sinne – tällä albumilla selkeämmin kuin yhdellekään aiemmalla. Moonsorrow-tuotannot alkavat siitä, kun soittajat kertovat Kortelaiselle, millaista äänimaailmaa he kaipaavat. Spinefarm järjesti Helsingissä albumin ennakkokuuntelutilaisuuden, jonne se lennätti lauman ulkomaisia toimittajia. Hän toimi samalla Sorvalin mentorina, jonka puoleen tämä pystyi kääntymään tilanteessa kuin tilanteessa. Hän joutui vetämään koko levyn lauluosuudet kahdesti, koska ensimmäiset versiot eivät olleet Henrin mielestä riittävän hyvät. Ja jos ei tiedä, kokeilee. Mulla on siis jatkuvasti vieressä korvapari, jolla on vastaus kaikkeen. Hän on niin älyttömän kokenut, että hän tietää tasan tarkkaan, mitä tekee. ”Ahti on aina ollut avulias, vastannut kaikkiin kysymyksiini ja ollut messissä ikään kuin mestari-oppipoikameiningillä. Olin käyttänyt viimeisen karjaisun jälkeen kaikki happivarantoni, joten tipuin hetkeksi lattialle. Ville Sorvali kertoo, että Kortelaisen luottamuksen voittaminen vei vuosia, mutta hän uskoo Moonsorrow’n olevan tämän kirjoissa jossain määrin erityisasemassa. Fanit ja kriitikot ylistivät levyä myöhemmin kuorossa. Kortelainen kommentoi yksittäisiä elementtejä, kuten esimerkiksi ”skittoihin lisää puukkoa” tai ”basariin enemmän kaikua”, muttei puutu juuri sen enempää toteutukseen, ellei apua erikseen pyydetä. Olemme kaikesta muusta eri mieltä. Turhautuminen ajoi Villen tulkitsemaan kappaleet entistä kiukkuisemmin, mikä palveli erinomaisesti albumin primitiivistä ja petomaista luonnetta
Hän kampesi kitaransa luota Villen tontille ja alkoi virittää tulistuneena tämän soitinta. Kärkikymmenikkö koostui yhtä poikkeusta lukuun ottamatta suomalaisesta popista, rockista ja iskelmästä, kuten Aki Sirkesalosta, Yöstä ja Peer Güntistä. ”Joskus pitää olla vähän häirikkö. M IK K O P Y LK K Ö M IK K O P Y LK K Ö 35. ”Nyt sä kuolet!” Henri räjähti ja ryntäsi nyrkit ojossa keulakuvan kimppuun. Siellä oli ihan älytön vastaanotto. ”Do you guys want a beer?” hän kysyi. Ville taas suuttui reviirilleen tunkeutumisesta ja sättimisestä. kirjoissa kuin tämän sukupolven CMX: kriitikon on pakko kehua, koska muuten se pelkää paljastavansa, ettei se tajua siitä yhtään mitään, vaikkei siinä oikeastaan ole edes mitään tajuttavaa”, Ville Sorvali sanoo. ”Oookay...” promoottori sanoi ja sulki oven perässään. Toisin kuin edeltäjiensä, Verisäkeiden mattapintaiseen kansivihkoon ei edes painettu sanoitusten englanninkielisiä käännöksiä. Tuo oli se hetki”, Ville Sorvali muistelee nolona. Kalsarit paloivat. ”Vittu, mä vedän sua turpaan!” Henri karjahti serkulleen lavalta päästyään. Tällä kertaa bändiläiset nujakoivat keskenään pelkissä kalsareissa. Sorvali suuttui Harvilahdelle ja potkaisi häntä. Ja mitä enemmän he päihtyivät, sitä kovaäänisemmiksi ja -puheisimmiksi he kävivät, kunnes joku heistä puhalsi pelin poikki. Harvilahti hyökkäsi Sorvalin kimppuun, mistä seurasi kunnon nujakka. Moonsorrow istui luontevasti samaan jatkumoon. Taidekerma laski katseensa vaivaantuneena ruoka-annoksiinsa. Henri suivaantui nakit silmillä miten sattuu vetäneelle Villelle, jonka basso oli kaiken lisäksi epävireessä. Minneapolisin tapahtuma oli nimetty Heathen Crusade Metalfestiksi. He sammuttivat takahuoneen valot ja istuivat tuppisuina kynttilän lepattavaa liekkiä tuijottaen. Muusikot olivat kinastelleet keskenään koko matkan Suomesta keikkapaikalle. ”Keikka buukattiin viime tingassa. Harvilahti tulistui töykeydestä. Bändin sisäiset tunnelmat pomppivat keikkareissuilla ylös ja alas kuin sydänkäyrä. Useat pohjoismaiset black ja folk metal -vaikutteiset bändit, kuten Enslaved, Ulver, Kampfar, Isengard ja Thyrfing, olivat integroineet onnistuneesti äidinkielensä omaan ilmaisuunsa. Miksaaja löytyi aamulla sohvan alta. Kun he pääsivät aamukymmeneltä perille, he alkoivat marinoida itseään oluella ja viinalla. ”You look old”, tokaisi humalainen solisti-basisti Myhrelle. Ville Sorvali lähti mukaan. ”Is everything alright?” Ärtyneitä mulkaisuja. Nyrkkitappelun jälkeen tilanne rauhoittui hetkeksi, kunnes se eskaloitui uudestaan. Käytävältä hohkaavaan valoon ilmestyi keikan järjestäjän siluetti. Yhtye soitti vuoden 2005 aikana seitsemän keikkaa Suomessa ja kahdeksan ympäri Eurooppaa. Koko ryhmä oli kaikkea muuta kuin esiintymiskunnossa. Erimielisyydet roihahtivat välillä riidoiksi, joiden mittasuhteita alkoholi kasvatti. Oli selvää, että se vetäisi porukkaa – paikalle saapui kuutisensataa tuopinkilistäjää – mutta Montrealin suksee löi ällikällä. Norjassa tilanne riistäytyi täysin käsistä. Syvä hiljaisuus. Ainoat äänet olivat peräisin sihahtavista tölkeistä ja suista, jotka ottivat nesteen vastaan. Harvilahti meni myöhemmin tapaamaan Nemi-sarjakuvan piirtäjää Lise Myhreä hienoon ravintolaan, johon norjalainen taidekerma oli kokoontunut. Tarvonen tirvaisi kyynärpäällään Henrin leukaluun sijoiltaan. Yhtye lämmitteli ensin Thyrfingiä ja Primordialia Minneapolisissa ja soitti sitten pääesiintyjänä Kanadan Montrealissa. Die Apokalyptischen Reiterin soittajat räpsivät valokuvia. Yhtäkkiä ovi avautui. Verisäkeiden myötä toimittajat lakkasivat kysymästä, miksei Moonsorrow vaihda esityskieltään englanniksi. Ville pieraisi. Kun tilanne rauhoittui, suomalaiset istuivat kalliita annoksia nauttineiden taiteilijoiden pöytään. Bändin oli määrä nousta lavalle yhdeltä yöllä. Hän alkoi läksyttää Sorvalia, ettei noin voi mennä sanomaan kenellekään. Tammikuussa 2006 se lensi parille pistokeikalle Pohjois-Amerikkaan. Luu murtui ja etuhampaat upposivat puoli senttiä ylähuulen sisään. Verisäkeet debytoi albumilistan sijalla 18., pykälää ylempänä kuin Soilworkin samalla viikolla julkaistu Stabbing the Drama. Nahistelu jatkui lavalla, jonne bändi nousi viisitoistatuntisen ryyppäysmaratonin jälkeen. Ville vastasi heittämällä häntä pyyhkeellä lähietäisyydeltä suoraan avonaiseen silmään. Koska riita vain paheni puhumalla, soittajat päättivät pitää puoli tuntia turpansa tukossa, vaikka mitä tapahtuisi. LEVY vei yhtyeen ulkomaille. Ääni kaikui katosta, ja haju hiipi hiljaa sieraimiin. Kuudenneksi kiilanneen Judas Priestin Angel of Retribution (2005) edusti kymmenikön ainutta ulkolaisja metalliäänitettä. Soittajat alkoivat päihtyä. Hotellihuone hajosi. En ole törmännyt varmaan missään muualla sellaiseen, että menet soittamaan uuteen mestaan, josta et osaa odottaa mitään, ja vastaanotto on aivan järjetön”, Ville sanoo
MUSIC IS OUR PASSION Inferno.indd 1 30.03.2020 14:13:15
MUSIC IS OUR PASSION Inferno.indd 1 30.03.2020 14:13:15
HARMONIA IHMISYYDEN JA LUONNON VÄLILLÄ 38
Aina voi löytää uusia polkuja. Seuraavilla sivuilla yhtyeen jäsenet Tuomas Holopainen, Marko Hietala, Floor Jansen, Troy Donockley, Emppu Vuorinen ja Kai Hahto sekä bändiä alusta asti äänittänyt Tero Kinnunen kertovat matkasta, joka johti ainutlaatuiseen albumikokonaisuuteen nimeltä Human :II: Nature. Sama pätee musiikkiin. E nd of Innocence. Kyllä sitä vähän pärskähti, että mikä juttu tämä nyt on. Oncella tehtiin pesäero siihen, mutta Imaginaerum-levyllä [2012] palattiin mielikuvitusmaailmaan. Livetallenne julkaistiin neljän ensimmäisen Nightwish-albumin jälkeen vuonna 2003, ja se tosiaan tuntuu 17 vuotta jälkikäteenkin bändin viattoman aikakauden lopulta. Se olikin eräänlainen lopullinen tribuutti koko mielikuvituksen voimalle. Maailmankuvani on muuttunut viimeisen viidentoista vuoden aikana tiedekeskeisemmäksi, mutta se ei ole vaikuttanut inspiraatioon tehdä musiikkia. Endless Forms Most Beautiful (2015) ja viikko sitten julkaistu Human :II: Nature ovat levyjä, joita ei olisi voitu kirjoittaa ilman iän tuomaa viisautta. – Koen niin, että mieli on pidettävä rakosellaan ja on oltava valmis kyseenalaistamaan omia arvomaailmoja ja maailmankatsomusta sen mukaan, mitä uusia todisteita ja perusteluja löytää. – Kyllähän nuo ”viattomuuden lopun” ajat tuntuvat nyt todella kaukaisilta. Samalla alkoi kasvutarina, joka on kuljettanut Nightwishiä ja sen jäseniä yhä kauemmaksi viattomuuden päivistä kohti yleismaailmallisempia ja pohdiskelevampia konseptialbumeita. Nightwish alkoi saada nykymuotoaan pikkuhiljaa vuonna 2004 julkaistun Once-albumin myötä, kun mukaan tulivat Pip Williamsin kanssa sovitetut täysimittaiset orkesterit ja loikan suurellisemmiksi harpanneet sävellykset. Se, että ihminen valitsee jossain vaiheessa puolensa, puhuttiinpa sitten kultista, tribalismista tai mistä tahansa, ja pitää siitä kynsin hampain kiinni ihan periaatteesta. Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun Nightwish perustettiin Kiteellä vuonna 1996. Nyt kun Nightwishin teemat koskettavat aikamoisen universaaleja ja laajoja aiheita, muutoksen voisi sanoa toden teolla tapahtuneen. Tietyt ajatusmaailmat ja intressien kohteet ovat tietenkin muuttuneet paljonkin. Oncen julkaisun aikoihin tuli usein esiin halusi päästä eroon tietynlaisesta neljän ensimmäisen Nightwish-levyn teemojen ja kansien naivismista. TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT TINA KORHONEN 39. Murroksesta on kulunut nyt 16 vuotta, mikä on ihmisen elämässä yhtäältä pitkä ja toisaalta lyhyt aika. Viattomista metallialbumeista alkanut matka on johtanut pisteeseen, jossa Nightwish on synkassa maailman ääriin yltävän luovuutensa kanssa. – Muistan esimerkiksi sen, kun meidän ex-rumpali Jukka [Nevalainen] kertoi vuonna 2000 olevansa tästä eteenpäin vegetaristi ja ettei hän aio syödä lihaa enää ollenkaan. Toisinaan on ihan hyvä myöntää olleensa väärässä tai tehneensä jotain väärin. – Neljä ensimmäistä levyä oli täynnä fantasiaa, omia sydänsuruja ja sivuja omasta päiväkirjasta. Se oli Nightwishin toisen dvd-julkaisun nimi. – Nämä kaksi tuoreinta levyä ovat teemoiltaan perinteisessä mielessä vähiten henkilökohtaiset Nightwish-levytykseni, Holopainen myöntää. – Olen halunnut pitää mieleni avoinna, ja olen muutamaan otteeseen sanonut, että ”vakaumus” on tietyllä tavalla suomen kielen vaarallisimpia sanoja. Nightwishin sielun ja johtajan Tuomas Holopaisen mukaan hänen on hankala väittää, että hän olisi tätä nykyä täysin eri ihminen kuin Oncen julkaisun aikaan, mutta ilman muutoksia vuodet eivät ole vierineet. 12 vuotta myöhemmin olin itsekin kasvissyöjä, ja olen ollut tähän päivään saakka
Ehkä se odotti oikeaa hetkeä, joka on juuri tällä levyllä. Aiheiltaan kirjava kappalekatras kuitenkin viestii, ettei inspiraationasi ole toiminut vain yksi tai kaksi asiaa. Sitä ulostuloa ihmiskunta kutsuu sanalla inspiraatio. – Siinä oli sympaattista ja käsinkosketeltavaa tekemisen meininkiä. Valikoima avaa ovia, mutta laulutyylejä ja soittimia on helppoa ylikäyttää. Se oli niin mehukas aihe, ja kuvat jotenkin vilisivät silmissä. Hyräilimme kappaleita, ja Troy saattoi natiivina englannin puhujana todeta, että tämän voisi sanoa ennemmin näin, koska se kuulostaa järkevämmältä. – Erityisen kiehtovaa näiden tuoreimpien levyjen kanssa on ollut se, että ensimmäistä kertaa koko Nightwishin historiassa jokainen bändin jäsen on ollut kiinnostunut jokaisen kappaleen teemoista. Emmehän me halunneet kritisoida teknologiaa tai sosiaalista mediaa, mehän tykätään niistä siinä missä muutkin. Noise-kappale ja sen musiikkivideo herättivät kuulijoissa paljon ajatuksia. Tiettyyn rajaan asti yritän aina haastaa heitä ainakin yrittämään. Kaikki se menee alitajuntaan, ihon alle. Vuonna 1999 se oli vaikkapa pieleen mennyt romanssi tai fantasiaromaani, ja se pauhu piti saada kanavoitua pois mielestä. Endless Forms ja Human Nature ovat tutkimusmatkoja erilaisten filosofioiden maailmoihin, ja tämä musiikki on auttanut minuakin ymmärtämään niitä. – Ne olivat todella kauniita hetkiä. – Ihan alussa minulla ei ollut minkäänlaista selvää visiota, että kirjoitan albumia ihmiskunnasta ja luonnosta. Meillä oli mukanamme vain akustinen kitara ja patterisyntikka, eikä vaatinut minkäänlaista tekemällä tekemistä, että niitä lauluharmonioita alkoi vain syntyä siinä hetkessä elämällä. – Floor taas kykenee kaikkeen kuulaasta poplaulusta oopperan kautta örinään ja Marko puolestaan yhtä lailla minimalistisista tulkinnoista jyrkän heavylaulun kautta aggressiivisimpiin huutoihin. Siitä syntyy sellainen ylimääräinen hyppysellinen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se viaton ja kaukaisen tuntuinen kasarimaailma teki vaikutuksen ja sai miettimään elämän muutoksia niistä ajoista. Lähdin liikkeelle muutamasta yksittäisestä tarinasta ja annoin kokonaisuuden muotoutua säveltämisen keskellä. – Tärkeintä on huomata ihan koko levyllä, että me muistutamme siellä myös itseämme elämän realiteeteista ja ongelmista, eikä se ole todellakaan vain muiden osoittelemista. – Tällaisen taiteen tekeminen on jatkuvaa nuorallatanssia ja balanssin etsimistä. Kaikkea on mahdollista käyttää liikaa. – Noise-biisin kohdalla taas oli alusta alkaen selvää, että tulemme tekemään siitä videon. – Shoemaker-kappaleen loppu, josta löytyy Floorin sopraanolaulua, on ainakin minulle niin huikea hetki tuolla levyllä, etten haluasi minkään vastaavan elementin ylikäytön syövän pois sen taianomaista tehoa. – Endlessness oli kuin tehty Markolle, koska kappale oli keskitempoinen ja raskas, ihan kuten Marko itsekin! Harvestissa taas oli juuri sellaista folkahtavaa juurevuutta, joka suorastaan kutsui Troyn lempeää tulkintaa. On vain osattava luottaa vaistoonsa ja ujutettava sävellyksiin juuri sen verran kutakin elementtiä kuin tuntuu aidosti oikealta. – Lietsoin itseäni Noisea varten yli viikon ajan käymällä lukemassa internetin keskustelupalstoja ja Nightwish-foorumia, mitä en tee tavallisesti ikinä. Olemme näillä leirinuotioillakin keskustelleet paljon niistä aiheista. – Ensimmäiset reaktiot tulivat aika suurella tunteella, ja koko kappaleen pointti meni siinä kuohunnassa hieman ohi. Kappale kertoo addiktiosta. Tajusin 40. Kaikki lähtee yhä siitä, että on jokin pauhu, joka täyttää pääni, ja sen on muututtava musiikiksi. Joskus ne ulostulot yllättävät itsenikin, ja huomaan nämä asiat vasta sitten, kun kappale on valmis. Sitten jossain vaiheessa, kun luo jotain omaa, ne tulevat ulos. – Minulle oli alusta alkaen selkeää, että yksi kappale tulee olemaan kokonaan Markoa ja yksi kokonaan Troyta ja kaikki loput menevät Floorille siten, että kaikilla on silti roolinsa myös näiden kappaleiden sisällä. Käytössäsi on tätä nykyä maailmanluokan arsenaali laulajia ja Troyn mukana myös soittimia, mikä on yhtä aikaa sekä uhka että mahdollisuus. Yksi tällaisista instrumenteista on Troyn irlantilainen säkkipilli, joka on soundillisesti aivan upeankuuloinen mutta samalla hyvin dominoiva soitin. Lauluja leirinuotiolla Floor, Marko ja Troy ovat kertoneet, että kirjoitit albumille nyt erityisen mutkikkaita ja monipuolisia laulusovituksia, joiden parissa vierähti tovi jos toinenkin, ennen kuin kaikki osui juuri oikealla tavalla yksiin albumin tunnelman kanssa. – Kävimme mielenkiintoisia keskusteluja viime kesänä Röskässä, jossa teimme levyn esituotannon. Siitä sai tehtyä ajankohtaisen, visuaalisen, hauskan ja kenties herättävänkin videon. – Ensimmäisenä tein kappaleen Procession, jota säveltäessäni katselin Stranger Things -sarjan ensimmäistä kautta. – Nyt se pauhu saattoi olla addiktoituminen teknologiaan ja sosiaalisen median vaarat, ja näistä tuli ihan yhtä lailla tarve kertoa tarina musiikin kautta. – Jälkiviisaana on helppoa sanoa, että on hämmentävää, ettemme ole valjastaneet koko meidän upean laulajakolmikon potentiaalia koskaan aiemmin. Moni otti sen suoranaisena hyökkäyksenä älylaitteita ja sosiaalista mediaa vastaan, ja bändiä tylytettiin tekopyhäksi. Luotan siihen, että jos jokin aihe kalvaa mieltä ja sitä kohtaan tuntee tiettyä paloa, se on kappaleen arvoinen. Muistan, kun laulajat toivat esille, että Nightwishin soundiin tuo ihan omanlaisensa mausteen se, että biisien laulumelodiat ja lyriikat tekee ihminen, joka ei todellakaan osaa laulaa. – Markolla on ihan ilmiömäinen kyky löytää oikeanlaiset harmoniat useammankin laulajan välille, ja valtaosa näiden kappaleiden upeista harmonioista onkin Markon suunnittelemia. Jos sitä käyttää liikaa, se menettää nopeasti tehonsa. – Kaikki asiat, joita elämässä kokee, jotka ovat herättäneet tunteita ja jotka kiinnostavat... – Muistan sen ylpeyden tunteen, joka syntyi, kun ymmärsin, miten hyvin näillä laulajilla on homma hallussa. Sitten kun esittelen niitä laulajille, he kertovat, ettei sillä tavalla voi laulaa! Mukana on liikaa tavuja, liikaa s-kirjaimia ja niin pois päin. – Nyt olen halunnut keskittyä aiheisiin, jotka kiinnostavat minua. Inspiraationa ihmiskunta Ihmisen ja luonnon suhde on sattuneesta syystä juuri nyt läsnä monen päivittäisissä ajatuksissa, mutta mikä sai sinut kirjoittamaan aiheesta Nightwishin yhdeksännelle albumille. – Kuulen usein pääni sisällä täsmälleen, miten nämä melodiat menevät, millä äänellä ne lauletaan ja miten ne lyriikat soljuvat. Vaikka Floor on yhä laulujen pääosassa, Troylla on oma soolo-osuutensa Harvestissa ja Markolla levyn päättävässä Endlessnessissä. Sovitukset soljuivat kuin itsestään eteenpäin. Mutta se, että tällainen arsenaali on käytössä, ei tarkoita sitä, että kaikkea tulisi viljellä joka kappaleessa yli äyräiden. Luotatko puhtaaseen vaistoon valitessasi laulajia näihin rooleihin. Kyllähän kommenttien lukemisesta sai aikamoiset kiksit, sekä hyvässä että pahassa, ja se purkautui hyvin nopeasti teemaan. Bändimeininkiä isolla B:llä. Millaista oli kuunnella Kiteen Röskässä leirinuotion äärellä laulusessioita, joissa savolainen Marko, hollantilainen Floor ja brittiläinen Troy löysivät täysin erilaisista taustoistaan huolimatta yhteisen kielen musiikkisi kautta
Jos sen tekee tämän albumin kohdalla, matka on juuri sellainen, millaisena olemme sen tarkoittaneet koettavaksi. Human :II: Naturen ensimmäiselle levylle, jonka pääosassa on bändisoitto, Holopainen puolestaan riisui Nightwishin soundia ja palasi tavallaan menneeseen. Orkestraalinen oodi luonnolle Kuten todettua, Once-albumin kohdalla Nightwishin soundissa tapahtui muutos, kun orkesteri tuli mukaan ja valtasi suuren osan äänimaisemasta, joka oli ennen toteutettu koskettimilla. Halusin alleviivata Human-puolen teemaa sillä, että annamme paljon tilaa ihmisyydelle ja ihmisäänille. Oikealla tavalla käytettynä niillä voi luoda orkesteriteoksen kaltaiseen kappaleeseen kunnon syvyyttä. – Kontrabassot ja sellot ovat ehdottomasti soittimia, joiden ääni nostattaa ihokarvani pystyyn. Puolituntisen orkesteriteoksen säveltäminen oli varmasti todella erilaista kuin perinteisempien neli-viisiminuuttisten kappaleiden. – Tein orkesteriteoksen varhaisen version kirjoittamalla ylös kaiken, mitä päästäni kumpusi, ja sitten lähdin haastamaan sen osia yksi kerrallaan. Miksi sen aika oli juuri nyt. Miten päädyitte kohdistamaan tukenne juuri Meksikon uhanalaisten metsien suojeluun. Heillä oli vaihtoehtoina ainakin Borneo, Meksiko ja joitakin maita Afrikassa. Albumista muodostuu matka ihmiskunnan hektisyydestä takaisin juurille, luonnon rauhaan. Levylle muodostui siis myös tässä mielessä bändija orkesterilevyn välinen teema. Oletko erityisen heikkona joihinkin tiettyihin soittimiin. Jotkut muuttuivat todella paljon alkuperäisistä, osa taas ei juurikaan. Se tuntui oikealta. – Hetki täyttää tämä kolo Nightwishin historiassa tuntui oikealta. – Tiesin jo varhaisesta vaiheessa, millainen siitä tulee. – Kun jousisoittimia soitetaan oikein matalalta, niin ai että se kuulostaa komealta! – Sehän on eräänlainen Hans Zimmerin perintö nykymusiikille ja on vaikuttanut myös itseeni. Kuulin tavallaan kokonaisuuden päässäni ja näin sen kuvastoa silmissäni, mikä sitten kiteytyi luontoteemaan. Kaikkien piti voida lähteä mukaan koko sydämestään, ja kohteen piti edustaa niitä arvoja, joita Nightwish haluaa edustaa. nopeasti, ettei minun kannata puuttua asiaan liikaa, ja annoin Floorin, Markon ja Troyn toteuttaa itseään. – Mietimme todella pitkään, lähdemmekö tällaiseen mukaan, ja mikä on se tapa, jolla haluamme olla mukana. Luotimme intuitioomme ja valitsimme Meksikon. Pystymme seuraamaan reaaliajassa, minne raha oikeasti kulkee ja mitä sillä tehdään, ja tiedot toimitetaan halutessamme vaikka joka päivä. Sen piti olla projekti, jonka bändin kaikki kuusi jäsentä ja myös mukana oleva Jukka [Nevalainen] allekirjoittavat. Meillä oli kasassa yhdeksän ihmisen laulamaa kappaletta ihmisyydestä, mikä vaati kontrastiksi sitä toista laitaa: oodiamme luonnon rikkaudelle ja ainutlaatuisuudelle, mitä jokainen kappaleen osio tuo esille eri tavalla. Yritimme saada hänet puhujaksi orkesterikappaleeseen, mutta hän lähetti meille kohteliaan kirjeen, että kiitos kysymästä, mutta hän ei lähde tällä kertaa mukaan. Se tapa, jolla hän on tehnyt jousisoittimista rytmisoittimia. – Kohde löytyi David Attenborough’n ansiosta. Paras tapa oli jättää orkesterit pois. Suurimmat orkesteripaukut pistettiin kuitenkin toiselle levylle, Nature-puolelle, joka onkin sitten silkkaa orkesteria. Instrumentaalinen orkesterikappale on tavallaan väijynyt tajunnassa lähes yhtä kauan kuin bändikin on ollut olemassa. – Olen aina ollut sitä mieltä, että levyt tulisi kuunnella alusta loppuun, keskeyttämättä. – Pian kuitenkin huomasin, että oikeiden jousien soundiin on niin tottunut, että niistä ei millään raaskinut luopua kokonaan. 41. Oma korsi kekoon Ihmisen ja luonnon välinen yhteys ei jää Nightwishillä aiheesta rakennetun albumin tasolle: bändi julkisti hiljattain yhteistyön hyväntekeväisyyssäätiö Word Land Trustin kanssa. – On mukava olla mukana tällaisessa toiminnassa ihan konkreettisesti, ja World Land Trust herätti meissä valtavasti luottamusta, koska heillä on kaikessa toiminnassaan aika läpinäkyvä politiikka. – Oli jännittävää kuulla, että saisimme itse päättää, mihin keräämämme summa menee. Sitä kautta löysimme World Land Trustin, jonka rahoittaja hän on. Täysin orkestraalisen ja bändisoittimista riisutun All the Works of Nature Which Adorn the World -teoksen sisältävä kakkoslevy on jotain sellaista, mitä Nightwishin kuulijat ovat odottaneet jo vuosia. – Luonto on meille kaikille niin tärkeä asia, että tämä tuntui oikealta tavalta auttaa maailmaa. Täysimittaisesta sinfoniaorkesterista löytyy melkoinen arsenaali instrumentteja, joiden välillä tasapainoilu voi muuttaa tunnelmaa jyrkästi äärilaidasta toiseen. – Myös levyn draaman kaari vaati tällaista ratkaisua. Zimmer teki jousisoittimista hevikitaran. – Kaikki lähti suurista kontrasteista
Me ei saatu siihen aluksi kaivattua intensiteettiä, joten päätin vetää sen omassa rauhassa uusiksi. – Kesällä oli kieltämättä aika täysiä päiviä, kun teimme samaan aikaan soolobändillä viikonloput keikkoja ja treenasimme Nightwishillä uutta albumia varten, mutta olen tehnyt tätä ennenkin, kun Tarot oli vielä voimissaan. Sen myötä minunkin on oltava basson kanssa enemmän keulilla kuin Jukan kanssa. – Kyllähän jokaisella soittajalla on oma tyylinsä, ja tärkeintä on löytää jokaisen kanssa henkilökohtainen taimi. Rockbändissä soittaminen on hienoa ja siitä on mukava saada leipänsä, mutta on vain hyvä, että elämä on kaikille nykyään paljon muutakin. Miksi uudelta Nightwish-albumilta ei löydy puhtaasti yksin säveltämääsi kappaletta. Olet soittanut nyt vuosia Nightwishin rytmiryhmänä Jukka Nevalaisen saappaat täyttäneen Kai Hahdon kanssa. Samalla äänitin uudestaan myös toisen säkeistön. Harmonioiden ohella lauluissa kiinnittää huomiota erilaisiin sovituksiin ja rytmityksiin, jotka ovat sanalla sanoen erikoisia. – Totta kai tähän vaikuttaa kaikissa lisääntyneet vuosirenkaat ja seestyminen. Se oli ihan helvetin hienoa! 42. Ja kun kokeiluja lähdettiin tekemään, ne menivät usein heittämällä läpi, koska ne kuulostivat hemmetin komeilta. – Meikäläiselle tuollainen harmonioiden rakentelu ja niiden sovittaminen on juuri sellaista puuhaa mistä diggaan. – Oli meillä jossain vaiheessa puhetta, että laitanko Tuomakselle biisija riffi-ideoita, mutta Tuomas kertoi viettäneensä juuri poikkeuksellisen tuotteliasta aikaa ja hänellä oli yli levyn verran biisejä kasassa. – Kun treenailtiin uutta levyä, saattoi käydä niin, että Floor lauleskeli sisällä omia osuuksiaan ja itse pyörin pihalla pyöritelMARKO HIETALA: ”MINKÄÄNLAISIA KOKEILUJA EI SULJETTU POIS” len kolmiäänisiä harmonioita nupissani, jolloin laulusovitukset elivät sen kemian keskellä koko ajan. – Se oli hyvä juttu, oli mukavaa tehdä soolokeikkoja ja juuri nyt tuntuu siltä, että sille voisi olla tulossa jatkoa. Löysin kokeilemalla hyvän kontrastin säkeistön ja suuren kertosäkeen välille. Enpä ole tullut vielä kysyneeksi! Miltä viime vuonna suomeksi ja alkuvuodesta englanniksi julkaistu sooloalbumisi (Mustan sydämen rovio / Pyre of the Black Heart) tuntuu nyt, kun olet saanut otettua siihen hieman etäisyyttä. Onneksi minulla ei ollut kuin yksi varsinainen lead-kappale! Siinäkin mentiin suoraan vähintään oktaavilla koko säkeistö. – Endlessnessin raskaassa poljennossa on hieman erään vanhemman yhtyeeni hajua, enkä tiedä, tekikö Tuomas sen tahallaan, mutta luulen, ettei tällainen yksityiskohta karkaisi mieheltä vahingossa. – Tuomaksella oli näiden suhteen joitakin visioita, mutta minkäänlaisia kokeiluja ei suljettu pois. Millaista on kuulua Nightwishiin juuri nyt. – Havaitsimme niiden harmonioiden toimivuuden, kun treenasimme vanhoja kappaleita Decades-rundia varten. M arko, olit jo Nightwishiin liittyessäsi bändin kokenein jantteri, ja sittemmin olet nähnyt sen historian yläja alamäkiä jo 18 vuoden ajan. – Jukalla oli selvästi raskaampi ja taaksepäin painava tyyli, kun taas Kaitsulla on soitossaan myös perinteisempää rockrumpaloinnin lennokkuutta. Kun näissä hommissa osuu maaliin, voi luoda pelkillä ihmisäänillä huimia kokemuksia. – Tuomas oli tällä kertaa vaativampi laulujen suhteen, ja muutenkin. Esimerkiksi käy suureksi osaksi laulamasi Endlessness. – Kokoonpanon pysyvyys, jäntevyys ja kemiat ovat nyt vakaampia kuin koskaan. – Olisimmehan me voineet vetää keikoille kaiken rehellisyyden nimissä enemmänkin porukkaa, mutta paikalle saapunut popula vastasi musiikkiin sitäkin suuremmalla intensiteetillä. Kaikille jäi hyvä fiilis yhteisistä keikoista, eivätkä biisitkään lopu kesken ihan heti. Miten erilaista Kain kanssa soittaminen on. Levyllä kuultavat kolmen äänen harmoniat kuulostavat joltain, mihin Nightwish on aina ollut matkalla
Yksi levyn laulullisesti kirjavimmista kappaleista on Shoemaker, joka huipentuu upeasti. Suurin muutos on ollut se, että keskityn nyt pistämään lauluuni enemmän sydäntä ja tunnetta. – Uskon että albumista on olemassa yhtä monta tulkintaa kuin on kuulijoitakin. – Sitten äänimaisemaan lisättiin kuorot, minkä jälkeen osuuteni ei tuntunut enää oikealta. – Kappaleen jo muutenkin erikoinen sovitus vaati tietynlaisen finaalin: oopperalauluani. Nyt teimme jokaisen kappaleen, ja jopa niiden osat, niiden omilla ehdoilla. Nightwishin kappaleet eivät ole koskaan olleet helppoja laulaa, mutta Human :II: Nature nousee tässä vielä seuraavalle tasolle. Miten paljon tämä kaikki on muuttanut elämääsi, Floor. – Outoa kyllä olen tavallaan kiitollinen loppuunpalamisestani, niin kammottava kokemus kuin se olikin. – Tuomaksen sävellyksissä oli nyt laulusovituksia, jotka tuntuivat ihan mahdottomilta laulaa! – Kyse ei ollut vain oikeiden sanojen ja nuottien laulamisesta oikealla hetkellä, vaan siitä, että kykenee kertomaan tarinan vetoavalla tavalla. Millaista kappaletta oli tehdä. – Nyt kyse ei ole vain ääneni tuplaamisesta tai samojen melodioiden laulamisesta hieman eri nuotista. Marko ja Troy taas ovat mestareita harmonioiden kanssa. Olen itsekin tätä nykyä ihan kelvollinen taustalaulujen sovittaja, mutta se ei ole koskaan ollut vahvinta aluettani. – Shoemakerin säkeistöt tuntuivat aluksi ihan mahdottomilta ja niiden haltuun ottaminen vei minulta paljon aikaa, kun taas kertosäe on aika paljon leppoisampi. Se oli suurten mullistusten aikaa, muutin nopeasti Suomeen ja myöhemmin Ruotsiin, joten elämässäni on muuttunut lähes kaikki muu paitsi perheeni ja lähimmät ystäväni. – Keskityin urani alkupuolella liikaakin tekniikkaan. M enneen kymmenen vuoden aikana olet toipunut burnoutista, liittynyt Nightwishiin ja tullut äidiksi. – Aiemmin meillä oli tapana äänittää kiertueita varten taustalaulujani, mutta Decades-kiertue muutti kaiken, ja löysimme Markon ja Troyn kanssa yhteisen äänen. Haluan todella tuntea sen mistä laulan. Siellä on myös Troyn liidejä. FLOOR JANSEN: ”UUSI ALBUMI VAATI ENEMMÄN HARJOITTELUA KUIN MIKÄÄN AIEMMIN” 43. Jos alkuaikojasi Nightwishissä vertaa uuteen albumiin, olet kehittynyt laulajana valtavasti. Siten, että laulussa on oikeasti sydäntä, ja että laulu tuntuu soljuvan eteenpäin luonnollisesti ja helposti, eikä laulaja tunnu vetävän koko ajan äärirajalla. – Samoin kävi minulle. – Myös koko sopraano-osan sävyn oli oltava oikeanlainen. – En voi todellakaan sanoa olevani sama ihminen 39-vuotiaana kuin olin 29-vuotiaana, ja hyvä niin! – Olin juuri toipumaisillani burnoutista, kun sain kutsun tulla laulamaan Nightwishissä, joten tämä pesti oli tavallaan paluuni töihin sairauslomalta. Oliko se sinulle suuri haaste. Nyt oli sen aika. Nyt Shoemakerin loppu on parasta oopperalaulua, mitä olen ikinä äänittänyt! Herättikö Tuomaksen kirjoittama teema ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta sinussa voimakkaita ajatuksia. Äänessäsi on nyt aivan erilaista syvyyttä. – Jos olisimme valinneet vain yhden tavan, jolla äänittää taustalaulut, levy olisi hyvin erilainen. Kun olin ymmärtänyt, mitä minun tulee laulaa musikaalisesti, aloin tutkia, mitä haluan sanoituksilla kertoa. Sitä on helppo käyttää liikaa, ja sille on oltava oikea aika ja paikka, jotta sen teho saavuttaisi koko potentiaalinsa. Se ei saanut olla liian pehmeä tai liian kovaääninen. Äänitimme laulut reippaalla tahdilla, mutta vain Shoemakerin loppuosa tuntui jotenkin väärältä. – Pidän siitä, ettei Tuomas saarnaa tai paasaa vaan kirjoittaa tavalla, joka saa kuulijan ajattelemaan itse ja muodostamaan oman näkemyksensä. Äänitimme sen uudelleen, ja hetken ajan luulimme jo olevamme tyytyväisiä siihen. Se auttoi minua saavuttamaan tasapainon, eikä minusta olisi ollut Nightwish-kokoisen albumin laulajaksi sitä ennen. Edellisen levyn tyylien monipuolisuus oli mukana, mutta vielä pidemmälle vietynä. – Minun oli hallittava kappaleet täysin, ja se vaati enemmän harjoittelua kuin mikään aiemmin. Olet albumilla suuressa roolissa, mutta sait nyt Markon ja Troyn rinnallesi ihan uudenlaisella tavalla. Keskustelimme Tuomaksen kanssa paljon teemoista, mutta hän ei koskaan avannut niitä liikaa, vaan antoi minun tulkita ne itse. Äänitin sen vielä kerran, kaikessa rauhassa kotonani, ja saavutin välittömästi sen kaivatun rentouden
Nykyään on mahdollista tehdä tietokoneilla todella aidonnäköisiä tehosteita, mutta niistä uupuu sielu. – Olen aina verrannut tätä elokuvien erikoistehosteisiin. Kappale on nytkin aika epätyypillistä Nightwishiä, mutta demona se oli vielä erilaisempi. – En ollut kuullut mitään vastaavaa! Viimeistään levyn puolivälissä tiesin, että tällainen eri maailmoja sekoittava musiikki on aivan minun juttuni. Nykyään olemme yhteydessä jatkuvasti, olimmepa sitten kiertueella tai emme. – Markon klassinen rockääni, Floorin laulun rajattomuus ja oman ääneni pehmeys sekoittuivat kuin vahingossa täydellisesti yhteen, ja ne hetket Röskässä, kun kaikki osui yksiin... Kun kysyin, millaisesta musiikista on kyse, hän kertoi sen olevan eräänlaista metallia. T roy, soitit Nightwishissä jo vuoden 2006 kiertueella. Millaista oli matkustaa Suomen Röskään työstämään levyä ja löytää suomalaisen Markon ja hollantilaisen Floorin kanssa yhteinen musiikillinen kieli leirinuotion äärellä. Nightwish taisi olla Dark Passion Playn aikoihin kemioiltaan hyvin erilainen bändi nykyhetkeen verrattuna. – Nyt haastoimme itseämme enemmän kuin koskaan ennen. Me haluamme työstää musiikkia oikeilla soittimilla, koska se tuo kappaleisiin ehtaa orgaanisuutta ja sielua, jota ei voi saavuttaa konein. Soittimilla on oma tietty roolinsa sen sijaan, että niillä olisi korvattu vaikkapa kitaraja kosketinmelodioita. – Nämä samat soittimet voisi aivan varmasti toteuttaa koskettimilla, mutta se ei kuulostaisi yhtä aidolta. – Se toi ihan uudenlaisen, raikkaan ja mahdollisuuksiltaan lähes rajattoman tuulahduksen bändiin, pakko myöntää. Mitä Nightwish-levyillä soittamiisi puhaltimiin ja huiluihin tulee, niiden sovittamisen suhteen ei ole kuljettu siitä, missä aita on matalin. Täysin ummikkona kuvittelin sen olevan kuin Venomia. Se ei ole aitoa. Saattoi olla, että teimme vain keikat, emmekä olleet tekemisissä sen enempää. Aidon instrumentin pystyy aistimaan, jopa tuntemaan kehossaan. – Alkuperäinen demo oli hyvin erilainen kuin lopullinen versio. Millaisen ensivaikutelman tämä outo suomalainen joukko teki. Hänen musiikillinen mielensä on täysin avoin ja valmis kaikelle, mitä se kohtaa. Tutustuimme Tuomaksen kanssa ennen Dark Passion Play -albumia [2007], ja lähdin suurella innolla kokeilemaan, millaista yhteistyötä voisimme tehdä. Tavalla tai toisella. Rakastamme toistemme seuraa. Millainen Harvest-kappale oli työstää. Kieliopin ohella käymme läpi sitä, mitä Tuomas haluaa oikeasti sanoa, sillä englantikin on kieli, jossa pelkkä sanajärjestys voi muuttaa merkityksen täysin päälaelleen. Pääset Human :II: Naturella myös soololaulun ääreen. Tuomas nauttii valtavasti siitä, että hänellä on käytössään tällainen soitinpaletti, ja luotamme vaistoomme sen suhteen, minkä verran niitä kannattaa käyttää ja missä kohdissa. – Fanien reaktiot singleihin olivat hauskoja! Noise oli liian tuttua Nightwishiä ja Harvest taas liian erilaista. – Vaikka bändin jäsenet olivat silloinkin tekemisissä keskenään, kaikkien välillä ei ollut sellaista syvää yhteyttä kuin nyt. – Pakko myöntää, että minulla oli ennakkoluuloni koko metalliskeneä kohtaan! Nightwish käänsi ne nopeasti ympäri. Tuomas on aina kirjoittanut sanoituksensa englanniksi, vaikkei se ole hänen äidinkielensä, mikä on varmasti tuonut oman sävynsä hänen teksteihinsä. Se teki kaikki varovaisiksi. TROY DONOCKLEY: ”TUOMAS ON TAVALLAAN TÄYDELLINEN MUUSIKKO” 44. Hän ei ole ehdoton sen suhteen, mitä hän on suunnitellut. Samat kuulijat tunnustavat kuitenkin jääneensä kappaleisiin koukkuun ja löytäneensä niiden sydämen ajan kanssa. – Olen oikolukenut Tuomaksen sanoitukset jo vuosia, ja kyllä siellä aina pieniä koukeroita on mukana. täydellinen muusikko, tiedäthän. Sisältätai ulkoapäin. – Ystäväni Pip Williams antoi minulle Once-albumin. Tiesin haluavani tehdä jotain bändin kanssa. Se oli jotain täysin ainutlaatuista, taianomaista. Jos se tarkoitti täsmälleen oikean sanoman välittämistä juuri oikealla tunnelmalla, ja se sattui olemaan supervaikeaa vaikkapa laulajalle, teimme sen silti. – Tiedän, että on kornia sanoa näin, mutta nykyään Nightwish on perhe, mitä ei voinut sanoa tuolloin. – Tuomaksen kanssa on helppo työskennellä, koska hän on tavallaan... Oli aika, jolloin Nightwish tuntui olevan aina uhattuna
– Nykyinen Nightwish on niin Tuomaksen juttu ja häneltä syntyy niin hienoa musiikkia, että minunkin puolestani Tuomas voi hoitaa sen puolen ja minä keskityn sitäkin paremmin omaan tonttiini. Siellä voi nauhoittaa silloin, kun on hyvä fiilis, ja mennä vaikka grillailemaan, jos ei meinaa juuri sillä hetkellä irrota. Siitä puuttuu täysin sellainen perinteisen studiotyön kiire. Se oppi ei ole tullut ihan itsestään, vaan on vaatinut ihan tietoista kypsyttelyä tässä vuosien kuluessa. – Kun olemme jossain Etelä-Amerikassa kaikkien niiden fanaattisten teinifanien keskellä, jotka kiljuvat ja huutavat nimeäsi, niin kyllähän se menee suomalaiseen mielenlaatuun välillä hieman yli äyräiden. Ei siinä sen kummempaa! Nightwishiä fanitetaan maailmalla äärimmäisen intohimoisesti, samoin sen jokaista jäsentä. Millaisia ajatuksia tämä herättää. Millaiselta jopa palvomiseen asti yltävä huomio tuntuu. Puolessavälissä ollaan! – Ehkä mekin joudumme joskus hidastamaan vauhtia, mutta vielä siitä ei ole pelkoa. – Se on vain mennyt ajan kanssa niin, koska tällaiset hommat eivät ole itselleni niitä kaikkein luontevimpia. hassulta. – Kyllä se ihan alkuun tuntui jotenkin... M oni Nightwishin kuulija on ihmetellyt, missä Emppu oikein luuraa, kun häntä ei pahemmin haastatteluissa tai julkisuudessa bändin keikkojen ulkopuolella näy... Se ilmapiiri treenata, kokeilla erilaisia juttuja ja nauhoittaa on tuonut tekemiseen rentoutta. – Pojat kertoivat ihan suoraselkäisesti, että heillä olisi hirvittävä halu tehdä kaikenlaiset kissanristiäiset läpi keikkoja, eikä minun aikani riitä siihen mitenkään. Juuri nyt kaikki rullaa siihen malliin, että voimme tehdä bändin kanssa kaiken mitä haluamme. Olet ollut mukana Nightwishissä 24 vuoden ajan, ja olet Tuomaksen ohella bändin ainoa yhä mukana oleva alkuperäisjäsen. Minkä vuoksi mukana ei ole ollut Emppu-biisejä. EMPPU VUORINEN: ”JUURI NYT VOIMME TEHDÄ BÄNDIN KANSSA KAIKEN MITÄ HALUAMME” 45. – Me ollaan yhä täysissä väleissä bändin jätkien kanssa, ja sinne on ovi auki, jos joskus riittää taas aikaa harrasteeseen. Nightwishin levyillä on kuultu viime vuosina myös Markon kappaleita. Jättäydyit aiemmin tänä vuonna pois Brother Firetribesta, miksi. – Kyllä! Kitaroiden sovittelu yhä paremmiksi on hioutunut näiden Röskän-rokkileirien myötä. Miten paljon koet muuttuneesi kitaristina näiden vuosien mittaan. Human :II: Nature sisältää joitain Nightwishin tähän asti raskaimmista kitarasovituksista, ja levyn bändiosuus antaa muutenkin kitaroille aivan eri tavalla tilaa kuin muutama edellinen albumi. – Kyllähän se pitkältä ajalta tuntuu, mutta heti perään alkaa miettiä näitä popedoita, eppunormaaleja ja rollingstoneseja, minkä jälkeen tajuaa, että kyllähän meillä on vielä matkaa jäljellä. Tultiin siihen tulokseen, että on parempi jatkaa tuuraajan kanssa ja tehdä ne keikat, ja kyllähän tyypit ymmärsivät tilanteen hyvin. Muut sen sijaan ovat sitäkin innokkaampia niitä tekemään. – Nuorempana oli kova tarve esitellä taitojaan ja tiluttaa menemään niin paljon kuin mahdollista, mutta nyt sellainen on vähän jäänyt pois ja osaa mennä enemmän biisien ehdoilla. – Sitten on onneksi niitä rauhallisempiakin faneja, joiden kanssa on hienoa keskustella kitaransoitosta ihan sivistyneesti, eikä siinä ole sellaista ylitsevuotavaa palvomista, mikä sopii ainakin minulle paljon paremmin
– Emppu kutsui Pania vanhojen miesten kidutusbiisiksi, koska se osoittautui treeneissä kappaleeksi, jossa kaikissa soittimissa tapahtuu paljon koko ajan. Etenimme vaiston varassa siihen pisteeseen, että rumpujututkin oikeasti iskivät palleaan ja jätimme ne siihen. Human Nature osoittautui albumiksi, jolla tarvitsin oikeasti kaikkia oppejani! KAI HAHTO: ”KONTRASTI ON MINULLE TEKEMISESSÄ ISOIN SANA” 46. Emme halunneet lähteä ylituottamaan rumpujakaan. – Kyllä se nopeasti minullekin selvisi, että biisejä voi yrittää soittaa nuotti nuotilta samalla tavalla ja koettaa matkia Jukan tyyliä, mutta koska en voi olla Jukka Nevalainen, asiat on parempi tehdä omalla tavalla. Suurimpien kontrastien kappaleita uutuudella ovat hellimmästä rumpuhiplailusta jyrkimpään blastbeatpurkaukseen yltävä Pan sekä melkoisiin heimorytmeihin kurottava Tribal. – Välillä Tuomaksen ideoihin olisi vaadittu vähintään kolme kättä, mutta oli hauska haastaa itseään ja huomata, että minähän pystyn soittamaan tämän, jos vaihdan haitsuliidin vasemmalle kädelle ja soitan tomit sekaan oikealla kädellä. Ero viisi vuotta sitten ilmestyneen Endless Forms Most Beautifulin äänityksiin oli varmasti suuri. Sen muutaman päivän aikana, mitä oltiin yhdessä ennen äänittämistä, piti yrittää opetella kappaleet nopeasti ja soittaa ne levylle jukkamaisesti. – Kontrasti on minulle tekemisessä isoin sana. I stuit kuusi vuotta sitten ensin tuuraajaksi ja sitten pysyvästi Jukka Nevalaisen tilalle Nightwishin rumpaliksi. – Sain matskun kuultavaksi hyvissä ajoin ennen Röskän-leiriä, ja huomasin, että Tuomaksen demoilla oli paljon helvetin hyviä ideoita, jollaisia vain ei-rumpali voi kehitellä. – Röskässä kävi monesti niin, että aloitettiin treenit kymmeneltä aamulla ja lopetettiin ne neljältä iltapäivällä, ja kun muut lähtivät sytyttelemään saunaa, minä jäin vielä pariksi tunniksi pähkäilemään rumpusovituksia. Millaista oli ottaa soittotyyliltään todella erilaisen rumpalin soittamia kappaleita haltuun. Se ei kuulosta siltä, mutta paljastaa pinnan alta aika värikkään paletin. – Nyt pystyin lähteä rakentamaan levyä ihan tuoreelta pohjalta ja tuoda omaa näkemystä ja kulmaa kappaleisiin. Uudella levyllä saattaa olla välillä niin, ettei rummuissa tapahdu oikein mitään, mutta sitten kun tapahtuu, tapahtuukin oikein isosti! – Kappaleita ei ole soitettu täyteen. Sille levylle ei tullut sillä tavalla omaa ääntäni mukaan, koska oletus oli, että Jukka palaa bändiin ja hänen pitää pystyä soittamaan ne samat jutut. Taitosi yltävät rujoimmasta grindista hellimpään jazzhiplailuun. – Siellä on kaikenlaista eksoottisempaa rytmikuviota ja lyömäsoitinta mukana, mutta periaate on ollut, että olemme kuuden ihmisen bändi ja pystymme soittamaan kaiken myös keikoilla. – Tuomas kertoi jo etukäteen, että levyllä on kappale nimeltä Tribal, jossa voi päästää ihan apinana kaikki höyryt ulos. Toisaalta kappaleista löytyy aina mahdollisuuksia väläytellä erilaisia tyylejä. – Ei se kenellekään helppo paikka ollut, koska ketään soittajaa ei voi varsinaisesti korvata, vaan ainoastaan yrittää tuoda omalla panoksellaan oma näkemyksensä musiikkiin. – Aina on vaara, että näin monipuolinen levy menee sellaiseksi ”minä osaan tällaista ja tuollaista” -esittelyksi, mutta vuosien varrella erilaisissa bändeissä soittaessa on oppinut sen, että aina ei tarvitse kääntää spotlightia itseensä. Monesti ne jäivät pohjaksi koko sovitukselle. – Olen treenaillut kaikenlaista jazzista kuubalaiseen musaan, ja joskus olen miettinyt, mihin ihmeeseen minä tätä kaikkea ikinä tarvitsen. Nightwishin kaltaisessa musiikissa on varmaan oltava tarkkana, ettei kappaleita soita yli tai ali. – En todellakaan halunnut lähteä tekemään tekotaiteellista paskaa soittamalla kaikkea mahdollisimman monimutkaista, vaan halusin käyttää omaa näkemystä ja tukea biisejä tasapainoisesti. – Endless Forms oli aika stressaava sessio. Storytime-kappaleen väliosaa varten piti etsiä aika monta livetaltiointia, jotta ymmärsin miten se menee! Human :II: Nature on ensimmäinen Nightwish-albumi, jota olet ollut työstämässä alusta alkaen. Miten paljon rummut elivät Tuomaksen alkuperäisistä demoista sovitustesi kautta levyillä kuultaviin versioihin. – Monet rumpujutut kuulostivat helpoilta, mutta kun niitä piti lähteä oikeasti toteuttamaan, ne eivät olleetkaan enää helppoja. Se on kappale, jonka rummuissa tapahtuu paljon, mutta ne kaikki on pistetty luomuna purkkiin
Pyrimme hieman aggressiivisempaan bändisoundiin, mikä tuli aika luonnostaan jo Tuomaksen uusista biiseistä. Emme ole joutuneet taipumaan kompromisseihin teknisistä syistä. Musiikkia kuunnellaan nykyään monenlaisilla laitteilla mobiilivehkeistä täysimittaiseen hifiarsenaaliin, ja myös vinyyli on noussut suureen suosioon. – Esimerkiksi Emppu ei ole koskaan soittanut niin hyvin kuin tällä albumilla. – Ei me voitu lähestyä levyä siten, että tsekkailisimme jatkuvasti, miltä levy kuulostaa vaikkapa puhelimella kuunneltuna. – Luulenpa, että se on ollut Tuomaksen ja bändin mielestä hieno homma, että teemme levyt tietyllä porukalla. – Tämä on itseään kohtaan niin vaativa bändi, ettei heistä aina ota ihan selvää, mutta kieltämättä tällä kertaa on ollut havaittavissa jopa pientä bändin sisäistä hypetystä! Nightwishin albumien äänittäminen, miksaaminen ja masteroiminen on jättimäisten raitamäärien ja orkesterin takia varmasti haastavaa, varsinkin jos haluaa vältellä kompromisseja. – Suurin osa lauluraidoista äänitettiin yhdessä Röskässä sen jälkeen, kun kaikki soittopohjat oli hoidettu. – Floor hoiti ensin valtaosan omista osuuksistaan, ja sitten äänitimme Markon ja Troyn siihen päälle. Nightwishin albumit on viimeistelty alusta alkaen kolmikolla Tero Kinnunen (äänitys), Mikko Karmila (miksaus) ja Mika Jussila (masterointi). Nykyään jokainen laulaja voisi äänittää osuutensa vaikka kotonaan, mutta te taisitte tavoitella yhteistyötä. Tilaa jäi paljon enemmän muille jutuille, kuten kitaroille ja bassolle. Kyllä minusta tuntuisi pahalta, jos bändi lähtisi yks kaks Ruotsiin tekemään levyä! Koko albumi huokuu sitä, että koko bändi on voinut keskittyä epävakaiden aikojen jälkeen oleelliseen. Masteroinnissa eri formaatit otettiin toki huomioon, ja Jussilan Mika piti huolen, että kaikki toteutuu tasapainoisesti. Teimme sen siten, että se kuulostaa mahdollisimman laadukkaalta hyvillä laitteilla. – Ihme kyllä olemme saaneet toteutettua Once-levystä asti lähes kaiken, mitä olemme halunneetkin. – Erona oli myös se, että bändibiiseissä ei ollut mukana koko orkesteria, vaan ainoastaan bändi, jouset ja kuorot. Sieltä joutuu toisinaan vähän karsimaan. – Ehdottomasti! Kolmiäänisten lauluraitojen sovitteleminen olikin mielenkiintoista hommaa. Mitä arvelet, miksei bändi ole lähtenyt kokeilemaan muita tiimejä. – Joskus aiemmin olemme äänitelleet paljon ja karsineet kaikenlaista pois vasta levyä viimeistellessä. – Minäkin olen kuitenkin ollut mukana ensimmäisestä demosta asti, ja Karmila ja Jussila Oceanbornista [1998] saakka. N ightwish vaikuttaa olevan Human :II: Nature -albumin suhteen todella itsevarma. Olimme varanneet kitaraäänityksiin kaksi viikkoa. Nyt lähdettiin jo demoja esituotantovaiheessa sille linjalle, että äänittelemme mahdollisimman vähän. – Marko otti sen tietyn tason alta haltuun, ja Troy hoiti oman tonttinsa, jolloin kertosäkeisiin tuli ihan erilaista kulmaa. Myös kolmen laulajan yhteistyö valtaa äänimaisemaa niin paljon, ettei orkesteria osaa edes kaivata. Meillä on omat tavaramerkkimme, jotka kuuluvat tavallaan tämän bändin soundiin. Oletko itse aistinut tämän, Tero. Kuinka tämä on otettu huomioon. Emppu naulitsi kaiken viikossa. Aiemmin olemme tehneet niin, että laulaja on vetänyt itse harmonioita tavallaan oman äänensä alle, mutta nyt pääsimme vääntelemään nuppeja ihan eri tavalla, kun eri laulajien äänenvärit kohtasivat niin hyvin. Kaikki tämä syntyi hyvin riisutusti jo ihan esituotannossa, vain akustisen kitaran säestämänä. Jopa Karmila, joka ei koskaan kehu ketään tai mitään, huomautti, että nyt on Vuorisen poika soittanut hyvät kitarat! – Tällaisista jutuista huomaa, että vaikka tyypeillä on kilometrejä takana, intoa itsensä ylittämiseen löytyy yhä! TERO KINNUNEN: ”TUNTUISI PAHALTA, JOS BÄNDI LÄHTISI YKS KAKS RUOTSIIN TEKEMÄÄN LEVYÄ!” T IM O IS O A H O 47. Nyt voin sanoa melkoisen varmasti, ettei tämä ole porukan viimeinen albumi. Nyt meillä ei ollut sataa kiippariraitaa tai vastaavaa, vaan raitamäärät pysyivät aisoissa. – Jossain vaiheessa jatkuvuus ei ollut yhtään näin varmaa, mutta selvisimme siitä kaikesta yhdessä. Ihan yhtä aikaa tyypit eivät studiossa olleet, ja olihan heillä siinä omia kiireitäkin – Floorilla oli se oma ”Vain elämää” Hollannissa ja Markolla soolohommia. – Haastavinta työssä on, että sitä tavaraa on niin paljon
Levystä tuli aivan mahtava! Osuimme suoraan maaliin, kitaristi nauraa. Mies ei säästele sanojaan tai peittele innostustaan albumista vaahdotessaan. – Lopulta meillä oli valmiina kasa biisejä. Kuten valitettavan hyvin tiedämme, viime aikojen tapahtumat ovat aiheuttaneet melkoisia mullistuksia bändien keikkasuunnitelmiin. T ämän herran kanssa riittäisi juteltavaa vaikka koko päiväksi, mutta aloittakaamme nykyhetkestä. PÖLKYLLÄ Punkyhtye The Dictatorsia ja metallitotuuden nimeen vannovaa Manowaria perustamassa ollut Ross ”The Boss” Friedman muistelee historiaansa mielellään, mutta ei tahdo elää menneessä. Maineestaan ja menneisyydestään huolimatta Ross the Bossilla ei ole järjettömän massiivista faniarmeijaa, joskin kannattajat lienevät sitäkin uskollisempia. – Keikkamme ovat äärimmäisen tiukkoja, ja meillä on todella hyvä maine livebändinä. Kitaristilla on pitänyt kiirettä, sillä edellinen miehen nimeä kantavan bändin albumi By Blood Sworn ilmestyi alle kaksi vuotta sitten. Helmikuun loppupuolella Bossia jututtaessani tuskin kukaan olisi osannut aavistaa, mitä tuleman pitää. Todella kova työ palkitsee tekijänsä! Jopa minunlaiseni tyyppi, jolla on pitkä ura punkin ja metallin parissa, joutuu tekemään kovasti töitä. – Denied by the Crossin musavideota katsottiin ensimmäisen viikon aikana lähes satatuhatta kertaa! Toisaalta en välitä tuollaisista luvuista, eikä minun tarvitse kuulla ihmisiltä, olenko onnistunut, sillä tunnen musiikkini. – Uskon vahvuuden johtuvan ainoastaan siitä, että olemme toimineet tiiminä ja paiskineet hurjasti töitä. Painoimme kovaa duunia sovitusten kanssa, ja Marc työskenteli todella tiiviisti sanoitusten ja laulujen parissa. Myös Ross the Bossin kevääksi buukattu kiertue on siirretty myöhempään ajankohtaan. Olemme soittaneet tässä kokoonpanossa kaksi ja puoli vuotta ja vetäneet hitosti keikkoja. – Kaksi vuotta on todella lyhyt aika, eikä minulla ollut tarpeeksi materiaalia uutta levyä varten! Kysyin bändiltäni, Mike LePondilta, Marc Lopesilta ja muilta kavereiltani, olisiko heillä mitään materiaalia. Sellainen on hevonpaskaa! Menemme lavalle yhdessä, hoidamme homman kotiin tiiminä, ja juuri siksi olemme niin vahvoja. Oman tiensä kulkija Haastattelua ehtii kulua peräti kahdeksan minuuttia, ennen kuin kumpikaan osapuoli mainitsee välttämättömän pahan: Manowarin. – Kirjoitimme ja äänitimme sen yhdessä bändinä, minkä kuulee mielestäni lopputuloksesta. Teemme kaiken yhdessä ja olemme mahtava porukka. Uusi albumi sinkkubiiseineen on otettu vastaan avosylin, ja kippari itse uskoo sen olevan uusi alku. Jos emme tee hitosti duunia, löytyy aina joku muu, joka tekee! …mitä iloa ei valitettavasti kestä pitkään. – Kierrämme huhtikuussa Eurooppaa, ja kiertueen toteutumisen ehtona oli, että meillä olisi uusi albumi pihalla silloin. Sovitukset ja koukut ovat aivan upeita! On monta biisiä, jotka voisi aivan hyvin julkaista singlenä. Sweden Rockia järjestävä tyyppi sanoi, että olemme festivaalitappajia! Omakehusta huolimatta Friedmanin asenteesta löytyy myös aavistuksen verran tervehenkistä nöyryyttä... Uusin Ross the Boss -nimeä kantava teos Born of Fire ilmestyi maaliskuun alussa, ja Friedman haluaa tehdä yhden asian selväksi heti alkuunsa: kyseessä on oikea bändilevy eikä mikään sooloalbumi. – Kappaleet ovat todella vahvoja. – Kukaan ei paiski duunia kovempaa kuin minä ja bändini, eikä kukaan soita paremmin kuin minun bändini! – En ole egoistinen kitaristi, joka seisoo valokeilassa yhdellä puolella lavaa pitäen etäisyyttä muihin. Toisen bändini Death Dealerin kitaristi Stu Marshall lahjoitti meille vielä yhden kappaleen, Maiden of Shadowsin. – Asiat liikkuvat nyt oikeaan suuntaan. TEKSTI ELLI MUURIKAINEN KUVAT STEFAN BOLLMANN Mies kuin VUORI 48
Juuri nyt meidän täytyy löytää levy-yhtiö, joka todella haluaa meidät. Katsomme, mitä tapahtuu. Olimme ihan hyvä bändi! Friedmanin kaveri Andy Shernoff kuului yhtyeen faneihin ja ehdotti kitaristille eräänä päivänä, että miehet perustaisivat oman bändin. Viimeiset kahdeksan keikkaa meillä oli setissä kolme uutta biisiä. – Aiomme kiertää Ross the Boss -bändin kanssa aivan hitosti. Se musiikki on ollut olemassa 80-luvulta lähtien, eikä sen merkitystä voi kiistää. The Dictators jäi tauolle kolmen albumin jälkeen, mutta Friedmanilla suuret kuviot olivat vasta edessä. Friedman kertoo soittavansa vanhoja biisejä mielellään. – En ole missään nimessä unohtanut juuriani, mutta olen kulkenut eteenpäin. Friedmanista ja DeMaiosta tuli ystäviä, ja pian myös he päättivät pistää hynttyyt yhteen uuden bändin muodossa. – Ei oikeastaan! Uudet biisit on hyväksytty todella hyvin. – No, nimestä huolimatta emme olleet täyttä moskaa. Boss bändeineen näyttää vetäneen Amerikan-kiertueellaan varsin Manowar-painotteista settilistaa. Löysimme rumpalin ja toisen kitaristin, teimme demon, pääsimme CBS:n listoille ja ammattimainen musiikkiurani sai alkaa. – Elettiin vuotta 1973 New Yorkissa, ja se oli todella villiä aikaa! Soitin bändissä, jonka nimi oli Total Crud! Friedman naurahtaa pilkallisesti. – Viimeistelimme juuri Death Dealerin kolmannen albumin, joten olen ollut tänä vuonna aika hemmetin kiireinen! Albumi on valmis kansitaidetta myöten, mutta emme vielä tiedä, milloin pistämme sen ulos. Onko yleisön reaktiossa suurta eroa, kun vertaillaan metallikuninkaiden ajattomia klassikoita ja Ross the Boss -bändin omia veisuja. Yhtye julkaisi debyyttilevynsä Go Girl Crazy! vuonna 1975. Tietysti fanit haluavat aina kuulla myös Manowar-klassikoita, mikä on mahtavaa. – En halua jäädä hautomaan menneitä, sillä en ole sellainen. Lensin seuraavana päivänä Pariisiin, ja bändin tyypit rakastuivat minuun! Liityin bändiin, teimme levyn ja pian olimme jo Black Sabbathin lämppärinä Englannissa! Tuohon aikaan metallijätin nokkamiehenä toiminut Ronnie James Dio halusi esitellä Friedmanille yhtyeensä bassoja pyroteknikkona toimineen miehen. – Bändini vetää biisit todella hyvin, ja minulla on nyt hauskempaa kuin todella pitkään aikaan! Kysyn, onko kitaristi halunnut vetää selkeän rajan menneisyyden ja nykyhetken välille sen sijaan, että veivaisi vain Manowar-henkisiä biisejä toisella nimellä. Keikkojakin on jo buukattu, joten kaikki on aika lailla valmista! Eikä siinä vielä kaikki. Uuden albumin Maiden of Shadows voisi aivan hyvin olla Manowarin biisi! Mies kertoo, ettei halua silti ratsastaa vanhan bändinsä kustannuksella ja soittaa ainoastaan samoja battlehymnejä vuodesta toiseen. Se on hänelle kunnia-asia. – En ole koskaan halunnut kieltää menneisyyttäni. – Manageri Sandy Pearlman ehdotti minua ranskalaisen Shakin’ Street -yhtyeen kitaristiksi. PÖ LK YL LÄ. Friedmanin aika tuskin käy pitkäksi, sillä savottaa riittää muuallakin kuin miehen nimikkobändin parissa. Uskon, että pääsemme pitkälle tämän uuden levyn siivillä, kunhan yhä useampi ihminen kuulee sen. – The Dictators oli syntynyt. Kyseinen julkaisu komeilee nykyisin Rock ’n’ Roll Hall of Famen seinällä. Emme olleet tehneet vastaavaa koskaan aiemmin! – Meillä on nyt itsevarmuutta soittaa noita biisejä, sillä ihmiset tahtovat kuulla niitä. – Ajattelin, että ihan sama, mitä Ronnie käskee minun tehdä, teen sen! Friedman nauraa. Tyypin nimi oli Joey DeMaio. Punkkarista metallisoturiksi Vanhojen kaivelu saa alkaa, ja historiaa tällä miehellä totisesti riittää. Muussa tapauksessa The Dictatorsia tai Manowaria ei olisi ikinä perustettu! Olen aina halunnut kehittyä musiikillisessa mielessä ja pysyä tuoreena. Tätä nykyä 66-vuotias Friedman oli uransa alussa hädin tuskin täysi-ikäinen. – Myös alkuperäinen The Dictators on jälleen kasassa! Soitamme ja äänitämme taas
Kukaan ei tee enää samanlaisia rahoja pelkällä levymyynnillä. Ei työ vaan elämäntapa Friedmanin kaltaiselta metallimusiikin hyviä ja huonoja aikoja nähneeltä konkarilta täytyy tietysti kysyä, mitä mieltä mies on genren nykytilanteesta. Friedmanin osalta touhu loppui kuitenkin ennen aikojaan. Entä uudempi sukupolvi, löytyykö sieltä minkäänlaista potentiaalia. En halua vaikuttaa siltä, ettei minua kiinnosta, mutta en vain oikeasti tiedä! Lopuksi kysyn, mikä on pitänyt Friedmanin kitaran varressa lähes puoli vuosisataa. Manowar oli valmis ratsastamaan kohti mainetta ja kunniaa. Meidän täytyy myydä paitoja ja toimia vaatekauppiaina! Internetiä lukuun ottamatta Boss on hyvin tyytyväinen siihen, miten metallimusiikki voi vuonna 2020. DeMaio totesi Friedmanille, että kitaristin on tullut aika lähteä. Lienee parempi siirtyä valoisampiin puheenaiheisiin. – Kuten hyvin tiedät, se bändi oli Manowar. Kättelen ja halaan heitä, jakelen plektroja ja nimmaroin kaiken, mitä eteeni tuodaan. Olen liian kiireinen oman musiikkini parissa! – Meillä on usein lämppäreinä mahtavia nuorempia bändejä, mutta en muista niiden nimiä. Haluan olla iloinen ja tehdä omaa juttuani. – En ole katsonut taakseni sen jälkeen, kun sain ensimmäisen levytyssopimukseni vuonna 1975! Voin muistella ylpeänä tuota nykyään jo ikonista levyä, jonka Uncut-musiikkilehti arvioi kaikkien aikojen parhaaksi amerikkalaiseksi punk rock -albumiksi! Friedmanissa saattaa olla hieman pullistelijan vikaa, mutta ainakin hän on omistautunut työlleen aidosti. – En pidä faneja itsestäänselvyytenä. – Vanhat bändit kuten Judas Priest, Saxon ja Iron Maiden ovat todella vahvoilla... Juuri ennen bändin suurinta levyä! Mikä mahtava päätös, mies toteaa sarkastisesti. – Olin mukana kuudella levyllä aikavälillä 1982–1988. Genren suunta on vain ylöspäin! Se on koko ajan suositumpaa, ja ihmiset käyvät keikoilla koko ajan, mikä on mahtavaa. – Ehkä oli jo korkea aika... Friedmankaan ei halunnut jäädä osaksi bändiä, joka ei hänen mielestään toiminut kuten pitää. – Soitan jokaisen keikkani kuin se olisi viimeiseni, mikä ei ole sinänsä kovin kaukaa haettua. Kitaristi ei halua olla artisti, joka tarjoaa maksullisia meet & greet -paketteja ja nyhtää kannattajiltaan pätäkkää kaikesta. Jos hän haluaa bändin itselleen, pitäkööt hyvänään. Luovuttaminen ei tule kysymykseenkään! – Jatkan kunnes se ei ole enää fyysisesti mahdollista, ja siihen on toivoakseni vielä hyvin pitkä aika! Olen ikäisekseni melko terve ja hyväkuntoinen, ja niin kauan kuin voin jatkaa soittamista ja hyvän musiikin tekemistä, aion tehdä niin. En aloittanut musiikin soittamista ollakseni tyytymätön. Ehei. Tietysti olisi kivaa, jos olisi enemmän rahaa, mutta sitä voi aina tienata lisää. Kitaristin kaveri Bob Curry johti EMI:n A&R-osastoa New Yorkissa ja hoiteli Manowarin yhtiön listoille. ”En pidä faneja itsestäänselvyytenä. Minä olin fiksu New Yorkin katujen kasvatti, joka tiesi liikaa. Musiikin merkitys on minulle rahaa suurempi. Kättelen ja halaan heitä, jakelen plektroja ja nimmaroin kaiken, mitä eteeni tuodaan. Miehen vastaus on kuin suoraan Manowarin sanoituksista. Kitaristin puheista ja äänensävystä voi tulkita aavistuksen verran katkeruutta vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Millaiset välit sinulla on Manowariin nykyisin. Millaiset asiat johtivat erottamiseesi. Kärkipaikkaa pitää työskenteleminen Orson Wellesin kanssa – ohjaajaja näyttelijälegendan puhetta kuullaan Manowarin debyyttialbumin Battle Hymnsin (1982) kappaleessa Dark Avenger. – Kukaan muu ei halunnut Manowaria – en todellakaan tiedä miksi! Curry otti Manowarin siipiensä suojaan ojentaen bändille budjetin ja tarvittavat välineet. Näin ollen Friedman päätyi jättämään Manowarin, tai pikemminkin häntä pyydettiin jättämään se. Kerron Friedmanille, että mielestäni maailman paras livebändi on juuri Iron Maiden. Viimeinen albumini oli Kings of Metal, jonka jälkeen sain potkut. Hän tiesi vallan hyvin, etten ota paskaa niskaan keltään! – Totesin, että ihan sama. Mutta Manowar ei, totta puhuakseni! Minulla ei ole hajuakaan, mitä heillä on meneillään! Onneksi en ole enää vastuussa siitä! Friedman nauraa. – Ei minkäänlaiset. Minun täytyy olla mukava ja vetää täydestä sydämestä joka ilta. Ei mitään. – Toinen aivan upea juttu oli The Hall of Heavy Metal Historyyn nimittäminen ja Heavy Metal Ambassador -palkinnon saaminen kymmenientuhansien ihmisten edessä Wackenissa pari vuotta sitten. – Päässäni on ajatus, etten voi hävitä. – Olin ulkona bändistä ennen kuin Kings of Metal julkaistiin, mikä on todennäköisesti toiseksi typerin päätös koko rockmusiikin historiassa! Ensimmäinen on Mick Taylorin eroaminen The Rolling Stonesista, ja toinen on se, kun Joey DeMaio erotti partnerinsa juuri ennen Manowarin suurimman albumin julkaisua. Minun täytyy varmaan paneutua asiaan ja kirjoittaa niitä ylös, sillä minulta kysytään asiasta kaiken aikaa. Molemminpuolista arvostusta Manowarin asemaa genrensä uranuurtajana on turha vähätellä, mutta Bossin saavutukset eivät suinkaan jää siihen. Mutta me aiomme haastaa heidät! Totta kai he aikovat. Jokainen keikka, jonka soitan, ja jokainen fani, jonka tapaan, ovat minulle kaikki kaikessa. – Vanhalla metallilla menee hyvin ja metalliskene on vahvoilla, sillä koko ajan yhä useampi löytää tämän musiikin. Kysyn Friedmanilta, mitä hetkiä uransa varrelta hän ei unohda koskaan. – He ovat aivan mahtavia, tiedän. Hän kertoo ihmisille mitä sanoa ja miltä näyttää, ja minä taas en kuuntele sellaisia käskyjä. En halua hävitä, ja jos lopetan, häviän. Vastausta seuraa pitkä ja vaivaantunut hiljaisuus. – En pysty mainitsemaan bändejä nimeltä vaikka haluaisin, sillä en kuuntele musiikkia. – Eriävät mielipiteet. Sen vuoksi kesti kuusi vuotta, että bändi sai seuraavan albuminsa tehtyä! Todettakoon, että Manowarin seitsemäs albumi The Triumph of Steel ilmestyi ”vain” neljä vuotta myöhemmin, syksyllä 1992. En ole niitä tyyppejä, jotka pyytävät kaikesta sellaisesta rahaa. – Internet on tuhonnut koko bisneksen täysin! Musiikin saa nettiin kaikkien saataville, mutta mikään bändi ei myy enää kuutta miljoonaa levyä. Joey halusi päättää aivan kaikesta, hän kun on varsinainen kontrollifriikki. En ole niitä tyyppejä, jotka pyytävät kaikesta sellaisesta rahaa.” 51
Ei olekaan ihme, että Caleb on kirjoittanut kappaleita muun muassa Antti Tuiskulle ja tehnyt yhteistyötä ruotsalaistuottaja Max Martinin kanssa. Ehkä jotain jännää taas tapahtuu. Crab eli Janne Lehikoinen, jonka CV:ssä ovat muun muassa esiintymiset Dimebag Beyond Forever -tribuuttikeikoilla ja suomalaisia kitarasankareita niputtaneella Guitar Heroes -levyllä (2007). Kappaleissa kohtaavat hieman HIMistä muistuttava epätoivoinen melankolisuus, Atreyun ja 36 Crazyfistsin kaltaisilta vuosituhannen alun metalcoreyhtyeiltä napatut vaikutteet sekä silkka ajaton melodinen ylivertaisuus. JO levyä ennakoineet singlet Play ja What You Are saavuttivat listasuosiota ja radiosoittoa. Vuonna 2011 Fireal julkaisi kelpo levyn The Dark Siden, mutta Bleakin synnyttämä noste oli kadonnut. 52. Bändi hajosi vuosituhannen vaihteessa, mutta uusi tuleminen tapahtui Helsingissä vuonna 2002. Pitkäsoitolla heti kärkeen kuultavat kappaleet ovat kelpo sävellyksiä, mutta Burns Insiden todelliset voimanyrkit ovat seuraavana vuorossa olevat Crossword ja Modual. Yhtye alkoi tehdä demoja ja kerätä huomiota. Mukaan tuli muun muassa kitaristivelho Herra Rapu / Mr. Huipuiksi nousevat intensiivinen, levyn raskaimpia kohtia sisältävä mutta samalla tarttuvan kertosäkeen omaava Don’t Touch, ilman rumpuja etenevä herkkä M ja levyn päättävä, ikään kuin kaiken yhteen summaava nimibiisi. Debyyttilevy jäi silti yhtyeen tähdenlennoksi. Yhtye hajosi vuonna 2009, mutta Caleb jatkoi uusien soittajien kanssa Firealnimellä. Jälkimmäisellä oli mukana ruotsalaislaulaja Ana Johnsson ja siitä tuli hitti. Kaikki on nyt varsin salamyhkäistä, eikä yhtyeellä/projektilla vaikuta olevan edes varsinaista kokoonpanoa. KAIKKI menestystarinan rakennusmateriaalit olivat koossa, mutta sitten kuvio meni jollain tavalla kiharaiseksi. Kappale on kuitenkin jatkon suhteen erittäin lupaava, ja levyä puolestaan luvataan tälle vuodelle. Lopulta Asko Kallosen levy-yhtiö Helsinki Music Company nappasi yhtyeen talliinsa, ja debyyttilevy Burns Inside ilmestyi toukokuussa 2006. BLEAK-YHTYEEN esiaste perustettiin vuonna 1997 Rovaniemellä. Kotimaisen melodisen metallin juhlaa BLEAK Burns Inside HELSINKI MUSIC COMPANY 2006 TEKSTI TONI KERÄNEN SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Rovaniemellä perustettu ja Helsingissä uuden elämän saanut Bleak kiinnitti levymogulien ja radiokansan huomion. Bleakin yhteydessä on esiintynyt vuosien varrella sellaisia tyylimääritelmiä kuin grunge ja alternative, mutta vuoden 2020 perspektiivistä katsottuna ne tuntuvat lähes harhaanjohtavilta. Ristimänimeltään herra on Jani-Petteri Oinas. Viime vuoden lopulla ilmestyi bändin ensimmäinen single seitsemään vuoteen, The Smoke. Levyn loppuosa ei pääse aivan yhtä korkealle tasolle, mutta on silti popvaikutteisen raskaan rockin juhlaa. Bändin kantavana voimana oli alusta lähtien laulaja Caleb, joka on operoinut myös pidemmällä taitelijanimellä Caleb Daniel Lit. Burns Inside on ytimeltään yksinkertaisesti särökitaralla ja muilla metallielementeillä kuorrutettua äärimelodista popmusiikkia. Albumilta julkaistiin vielä single Silvertigo, joka piti sisällään myös Jadesoturi-elokuvaan päätyneen Fate-kappaleen. Kappaleet ovat yhtä suurta nostatusta ja kuulijan sisäisen teinitytön voimaannuttamista, toki sopivan sydänsuruisilla lyriikoilla maustettuna. Sittemmin tarkkaavaisimmat ovat nähneet Firealin elonmerkkejä siellä täällä, mutta valtavirtamediassa yhtye on näkynyt lähinnä vuoden 2016 turhanpäiväisen miniskandaalin osalta, kun Caleb väitti tamperelaisen Ember Fallsin varastaneen Firealin imagon. Bleakin kappaleet ja imago seurasivat laulajan mukana, ja uudessa bändissä soitti muun muassa kitaristi Tuomas Wäinölä (Nylon Beat, Anssi Kela, Marko Hietala)
Aina jostain tulee napakka filli. Tämänkaltaiset totuudet käyvät silti rintapieleen aivan eri kulmasta, kun omaakin eksistenssiään miettii nykyisin ihan tosimielellä. Niinpä nyökkäykset menneisyyteen hoidetaan arvokkaasti. Lisäksi käsillä on semanttinen paradoksi: doomilla menee juuri nyt lujaa. Jos huumori on säilynyt näin tummana ja skalpellikin pysyy ikiterässä, minun puolestani näillä asetuksilla voidaan mennä vaikka toiset 30 vuotta. Mikäli siis paratiisi ei ole pian menetetty. Uuden mestariteoksen julkaisi juuri My Dying Bride, vähän sitä ennen MDBjohdannainen Godthrymm ja nyt naamaa peruslukemille pakottaa vanha kunnon Paradise Lost. Pelkästään keskisestä Englannista viskotaan vanhojen tekijämiesten suunnasta laatua tiskiin niin että läiske vain käy. Tyyppi suorastaan herkuttelee rumpuraidalla. Edellinen levynsä Medusa (2017) oli oiva, mutta Obsidian puhuu eri kieltä uiden luontevasti osaksi verenkiertoa. Osaksi verenkiertoa Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa PARADISE LOST Obsidian NUCLEAR BLAST A N N E C . toukokuuta. Hän saa rumpusettinsä laulamaan, aksentoimaan musiikkia kuin Wigwamin Ronnie Österberg -vainaa ikään. Viime levyllä remmiin juurtunut kannumaisteri Waltteri Väyrynen soittaa kuin hurmiossa. Paradise Lost toimittaa jälleen täsmälaadukkaan tyylinsä mukaisesti. Livenä harmittavan usein alisuorittava mutta studiossa karismaattinen ja vahvaääninen laulaja vaikuttaa pakottomalta. Todistan ammattimiehen työskentelyä niskavillat ojossa. Levyllä on esillä oikeastaan koko yhtyeen historia, jopa One Secondilla (1997) kuullut popkoukut. Nythän on niin, että käärme on luikerrellut paratiisiin: ”This one way street is gonna get you killed.” Halifaxissa on toki osattu olla synkeitä jo 30 vuotta. Nick Holmeskin uskaltaa hieman haastaa itseään. Säveltäjä-soolokitaristi Gregor Mackintosh on kiveksi kovettunut luu. ”Hauska” yhteensattuma. Obsidiaania, mustaa kivettynyttä laavaa, käytetään esimerkiksi arkeologisessa ajanmäärityksessä, mutta myös kirurginveitsien materiaalina. SW A LL O W ARVIOT 53. Obsidianilla asiat tapahtuvat luontevasti, ne soitetaan vähän pirun jämäkästi ja koko hoito toistuu ämyreistä todella tanakoin äänenpainoin. Välillä kuullaan lennokasta tomityöskentelyä, sitten painetaan takapotkuisen tiukkaa peruskomppausta. Tomi Pohto Obsidian julkaistaan 15. Ei ehkä sittenkään, sillä historia kertoo, että hienojen albumien julkaisuaikataulut ovat linjautuneet keskenään ennenkin. Murina lähtee voimalla, ja puhtaat laulut puhkuvat sanoja juuri minulle
Joona Turunen THE BLACK DAHLIA MURDER Verminous METAL BLADE Tasaisen tiiviisti levyjä koko vuosituhannen puskenut jenkkiläiskopla ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 54. From Dark Waters on luultavasti tämän vuoden parasta tai ainakin ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvaa melodista heavy rockia. Klassisen heavyn ja rockin historiaa arvostavat, musiikkiaan ennakkoluulottomin korvin kuuntelevat löytävät tästä taatusti kasapäin hyvää. Vaikka tapaus on ainakin edeltäjäänsä The Fall of Heartsiin (2016) verrattuna suoraviivaisempi, sen avautuminen vie tovin. Ruohonjuuritasolla toimivuus tuli todistettua perjantaina töistä kohti vapautta polkiessa. Levyn nyansoidut sovitukset ovat onnistuneita. Siinä missä yhtyeen studiojulkaisujen taso oli jo ennen taukoa ehtinyt progemman otteen myötä loivaan laskuun, City Burials ottaa pari askelta takaisinpäin, ja kas kummaa, työnjälki on taas sykähdyttävämpää. Albumi osoittautuu kaikin puolin tasapainoiseksi ja herättää mielleyhtymiä moniin bändin aikaisempiin aikakausiin aina Viva Emptinessistä (2003) lähtien. Ihailtavan vaivattomasti soljuvat sovitukset ja sopiva annos häpeämätöntä popymmärrystä toimivat kummallakin levyllä poikkeuksellisen hienosti. Samalla solistin suoritus on sekä pettämättömän herkkä että tyylikkään itsevarma. En keksi, kuka tekisi vastaavaa tällä hetkellä paremmin edes ulkomaan mittakaavassa. Nyt kotimaisista tekijämiehistä koostuva yhtye pamauttaa ilmoille niin taidolla tehdyn debyytin, että toivon totisesti tilanteen muuttuvan. Aloitusraita Love of the Damned käynnistyy Circle-henkisellä hypnoottisella riffittelyllä, jonka jälkeen uusi solisti Timo Salmenkivi pääsee näyttämään puhtaan aseensa. Haukkuisin tunnetta kesäiseksi, ellei elettäisi vielä kevättä! Usko pois, From Dark Waters ansaitsee sinunkin huomiosi. Kari Koskinen KATATONIA City Burials PEACEVILLE Umpikujien kuninkaat palaavat sapatiltaan. Vaihtelevuudesta huolimatta kokonaisuus ei lopulta ole hajanainen, ja niin biisien sisällä kuin niiden välilläkin on havaittavissa sopivaa epävarmuutta tulevasta. Kun levyn pisti luureihin pauhaamaan, mieli nousi korkealle ja virne korviin. Bändi on vältellyt tarkkoja genrerajoja, ja tälläkin kertaa musiikki on ilahduttavan monipuolista. Lisäksi aaltoilevaan muotoon määrätty monipuolisuus hämmentää aluksi: särmikkäästä myrskynsilmästä saatetaan edetä vapautuneeseen vanhan koulukunnan vaikutteiden kanavointiin ja tästä edelleen urbaanisoundiseen balladiin. RÄMLORD From Dark Waters INVERSE Pienjulkaisuillaan vakuuttanut Rämlord ei ole onnistunut herättämään vielä suurempaa yleisöä. Musiikillisiakin yhtäläisyyksiä voi löytää, mutta molemmat levyt ovat hyvällä tavalla täydellisiksi viilattuja ja ensisijaisesti laadukkaaseen, hyvin kulkevaan musiikkiin painottuvia. Sen sijaan laulaja Anni Bernhardin (Full of Keys) vierailu Vanishers-kappaleessa jää kuriositeetiksi, samalla tapaa kuin Silje Wergelandin vastaava aikoinaan. Hell Is Here and Now! lainaa koukkuja AC/DC:n varastosta ilman minkäänlaista myötähäpeää. Vaikutteet ovat kirjavat, mutta niitä ei ole leikattu ja liimattu mukaan sellaisenaan, vaan kokeneet muusikot ovat taiteilleet kaikesta omillaan toimivan, monipuolisen ja erittäin tarttuvan klassisen hevirokkikiekon. Rähinää Rämlordin arsenaalissa ei enää kuulla, ja hyvä niin. Tässä eivät tuplabassarit laula, eikä yhteen tyyliin hirttäydytä. Loistava debyytti. Paluun tehneen yhteistyökumppanin Frank Defaultin avustuksella elektronisen musiikin DNA:ta on ripoteltu sävyttämään sävellyksiä lähes yhtä nätisti kuin Night Is the New Dayllä (2009). Välillä pintaan nousee Iron Maiden, toisinaan Uriah Heep, Guns N’ Roses tai Deep Purple. Tunnelma sinänsä on totutun melankolinen, mutta melodiat eivät valloita sydäntä välittömästi. Tavallaan tästä tulee mieleen Beastmilkin ainokaiseksi jäänyt pitkäsoitto Climax. Lopputulos ei silti kuulosta liikaa vanhan kierrättämiseltä, vaan hyviä ideoita riittää kappalelistan päästä päähän, joskin hieman etupainotteisesti. City Burials ei ehkä tarjoile Katatonia-kaanoniin tuosta vain tunkeutuvia tummuuden timantteja, mutta onneksi rakas ystävä tuntuu löytäneen jälleen oikean tien. Jonas Renksen lauluille on uskallettu antaa paljon tilaa, mikä heijastaa hänen vastuunkantoaan biisinkirjoiA N N I SU IK K A N E N tuspuolella
Matti Riekki DEMONZTRATOR Forgotten Acts of Aggression ALONE Vuosien varrella muutamassakin thrashbändissä meritoituneet helsinkiläismuusikot ideoivat coverlevyn, jonka tarkoitus on kerrankin perusteltu: Demonztrator on ottanut asiakseen kaivaa suomalaisen ensimmäisen polven thrashbändeiltä nipun biisejä ja koota ne yhdeksi albumiksi. Albumin ansioksi voikin laskea rehellisen väkivaltaisena ja tulisena pysyttelevän yleislinjan. Levyn alkuun sijoitetut sinkkulohkaisut Ghosts, Midnight Phantom ja Leather Demon houkuttelevat kuulijan salakavalasti sisään albumin uumeniin. Erinomainen Stardust & Diamond Eyes taas todistaa, että hittisinkkujen sijasta Bjorkin ydinosaamista on groove. La Grande Mascaraden kolme biisiä ja vajaat 12 minuuttia jättävät vähän hätäisen ja nälkäisen olon. Musiikillisesti Cosmic World Mother on vähemmän kokeellinen kuin Havoc Unit tai …and Oceansin kaksi edellistä pitkäsoittoa Cypher (2002) ja A.M.G.O.D. Nyt jokin on muuttunut. Kokoonpano on elänyt jälleen, mutta merkittävin muutos on bändin alkuperäisen solistin Kennyn poistuminen kuvioista. Sama ongelma on näytellyt osansa useimmilla bändin tiiviisiin mittoihin puserretuista levyistä. Sinfoniseen black metaliin ja sittemmin industrialja avantgarde-viitekehyksiin turvautunut yhtye hajosi vuonna 2005, minkä jälkeen se vaihtoi nimensä Havoc Unitiksi. ARVIOT 55. Kun vaikkapa kymmenminuuttisen Uusi teknokratia -biisin pauhu yltyy huumaavimpiin sfääreihinsä, kuulija ei voi kuin hengittää musiikkia ja luovuttaa sydämensä. Musiikillisesti palikat ovat samoilla paikoilla kuin ennenkin. Koskinen THE LEGENDARY FLOWER PUNK Wabi Wu TONZONEN Venäläisbändi esittelee uudella levyllään varsin eklektisen sekoituksen eri musiikinlajeja. Yhtyeen viides albumi on soinut kaikissa laitteissani kaikenlaisiin aikoihin ja kaikenlaisissa tilanteissa, ja aina sen musiikki on löytänyt perille. Syy ei ole musiikin laadussa, vaan siinä, että tämä yhtye on aina vaatinut toimiakseen omanlaisensa puitteet. Napakasti svengaavat rummut, leppoisasti pörisevät skebat ja tuhdinlempeästi pumppaava basso ovat miehen soundin ytimessä myös uudella vuosikymmenellä. Toisena mainitun johtoriffi on yksi koukuttavimmista, mitä yhtye on kuunaan säveltänyt. Aavikkorockin legendan albumeita ei ole mielekästä asettaa paremmuusjärjestykseen, mutta uutuus puhuttelee varmasti, jos edelliset albumit ovat kolahtaneet. Myös sen biiseissä on tavannut olla hypervauhdin lisäksi mukavasti isoa moshia ja tartuntakoukkua. Verminous on vuonna 2001 perustetun yhtyeen yhdeksäs kokopitkä, jolla kuuluu bändin tavaramerkkisoundi eli metalcoreviitteinen melodinen death metal. Isoin miinus sen sijaan löytyy monin paikoin liiankin varmaotteisesta ja riskittömästä pelaamisesta. Sen jälkeiset tulokset ovat olleet vaihtelevia ja valitettavan unohdettavia. Duke of Dynamite jumittelee, mutta fuzzin kyllästämä soolo tuo siihen vähän potkua. Se voi olla myös vaarallinen, minkä tajusin kerrasta tykitellessäni kyseistä kappaletta eräänä pimeänä iltana auton ratissa. Pasi Lehtonen ABORTED La Grande Mascarade CENTURY MEDIA Belgian ääridödötykittäjä hoitelee kuulijan teuraaksi kolmenkin biisin voimin. Tilalle on hommattu Finntrollin Mathias Lilmåns, joka hoitaa hommansa hyvin, mutta tunteelle, että jotain tärkeää puuttuu, ei voi mitään. Moukari losahtaa ohimoon tälläkin kertaa varsin tanakasti, vaikka rumputulitus menee miltei naurettavuuksiin. Eetu Järvisalo LUCIFER Lucifer III CENTURY MEDIA Vanhan koulukunnan heavy rockin nimeen vannova Lucifer on palannut keskuuteemme uuden pitkäsoiton merkeissä. Yksinäisyyden. Nykyään kitaroiden varressa hääräävät herrat Martin Nordin ja Linus Björklund, kun taas basistin tonttia hoitaa Harald Göthblad. Sointukuvio on miljoonaan kertaan kierrätetty, mutta Bjork saa sen toimimaan. Lähinnä se on moderni vastine yhtyeen toiselle levylle Symmetry of I, Circle of O:lle (1999). Aivan kuin Mestari kutsuisi nyt luokseen tositarkoituksella. Sen ainakin voi todeta silmää räpäyttämättä, että tämä musiikki ansaitsisi kaiken mahdollisen huomion. Eri musiikkityylit ja niiden vaihtelut on integroitu sävellyksiin taitavasti, ja siksi jokainen soitettu nuotti ja ilmoille tuotu sävy tuntuu perustellulta. On vaikea sanoa, kuinka moni lopulta kokee Mestarin kynnen yhtä omakseen, mutta uskon, että suuren Nuclear Blastin suojissa Oranssilla Pazuzulla on mahdollisuudet mihin tahansa. Kolmikon jälkeenkään ei tarjoilla mitään jämämateriaalia, vaan pirullinen groove ja tunnelma onnistutaan säilyttämään levyn loppuun asti. Akustinen Been So Long paketoi levyn. Mikko Malm ...AND OCEANS Cosmic World Mother SEASON OF MIST Kotimainen black metal -kummajainen tervehtii kuulijoita uudella levyllä 18 vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen instrumentaaliprogeilussa on vaikutteita niin funkista, krautrockista, jazzista, hard rockista, ambientista kuin teknostakin. Hyvä näinkin, sillä parhaimmillaan albumi esittelee varsin huikeita suorituksia. Yhtye soi uutuudellaan ilkeänä, tiukkana ja varmaotteisena. Tasaisen varmasti puksuttavan kokonaisuuden helmiksi nousevat unenomaisen kaunis Aki Kaurismäki, joka samplaa dialogia elokuvasta Hamlet liikemaailmassa, sekä tarttuvan johtoriffin omaava, raivoisaa pianosooloilua hyödyntävä jazzrockpala Trance Fusion på Ryska. Eikun uusiksi alusta! Kimmo K. Tällainen tunne, korkeampi yhteys musiikin kanssa, on nykymaailmassa tuiki harvinainen. Umpion. Bjorkin askeettinen tyyli osuu usein maaliinsa, mutta jotkin kappaleet tuntuvat täytemateriaalilta. Yhtye toimii triona, mutta levyllä kuullaan myös lukuisia vierailevia soittajia saksofonistista huilistiin. Verminousillakaan koukut ja sivallukset eivät vain ota purrakseen levyn lupaavasti aloittavan nimikkokappaleen jälkeen. Vaikka yhtyeen viides levy ei ole aivan täysosuma, se on kuitenkin osoitus siitä, että orkesteri on edelleen relevantti ja sillä on jotain sanottavaa. Jesus Was a Bluesman keinuu haikean molliriffin varassa vain ihan kivasti, eikä Cleaning Out the Ashtray jää mieleen. Influenssien moninaisuudesta huolimatta Wabi Wu ei kuulosta sekavalta sillisalaatilta vaan hyvinkin koherentilta kokonaisuudelta. Sama meno jatkuu periaatteessa nytkin, eikä yhtye irtaudu huippuunsa hiotusta sapluunastaan mainittavammin. Normaalisti tämän intensiteettitason mätkettä ei jaksa kuunnella kokopitkän vertaa, mutta Aborted on ollut tässä vahva poikkeus. Bjorkin kitarasoundin tunnistaa välittömästi avausraita Jungle in the Soundin powersoinnuista. Uuden tittelin alla levytettiin transgressiivinen industrialteos h.IV+ (2008), kunnes yhtye palasi takaisin kuvioihin alkuperäisellä nimellään vuonna 2017. Kokonaisuutena se harmi kyllä sisältää silti turhankin tasaista lanausta. Eläköön punk rock, funk ja 70-luvun soundit! Kolmastoista kokopitkä on tuttua ja turvallista Bjorkia. (2001). Itselleni paras näyttö yhtyeen iskukyvystä kuultiin läpimurtoalbumi Nocturnalilla (2007). Haluaisin uskoa tämän poppoon uuteen lentoon, mutta tällä hetkellä bändi tuntuu jämähtäneen käymistilaan. Mikko Malm ORANSSI PAZUZU Mestarin kynsi NUCLEAR BLAST Hyllystäni löytyvät kaikki Oranssin Pazuzun tähänastiset lp:t, mutta niitä tulee kuunneltua ani harvoin. Mainio konsepti, ja yhden aikakauden dokumentointi on jo itsessään arvokasta. Ep:llä bändi tuntuu painottavan hiukan tavallista vahvemmin vauhtia ja tekniikkaa, mutta biisit eivät jää silti lapsipuolen osaan. Vuonna 2014 perustetun yhtyeen riveissä on ollut sen kuusivuotisen historian aikana yllättävän paljon turbulenssia. Anderssonit ovat erinomainen sävellystiimi, ja jälki on tälläkin kertaa laadukasta, ellei jopa laadukkainta tähän mennessä. on sorvautunut yhdeksi modernin metallin kestonimeksi. Edellisen levyn (Lucifer II, 2018) kokoonpanosta on jäljellä enää yhtyeen perustaja ja laulaja Johanna Platow Andersson (ennen Sadonis) sekä nykyinen miehensä, rumpali Nicke Andersson. Mikko Malm BRANT BJORK Brant Bjork HEAVY PSYCH SOUNDS Edellinen albumi Jacoozzi (2019) on hädin tuskin ehtinyt jäähtyä levylautasella, kun Palm Desertistä kajahtaa taas. Kun tehtaillaan näin napakanmittaisia ralleja, sisällössä pitäisi olla rutkasti enemmän potkua. Pitkäsoitoillaan syvän vaikutuksen tehnyt kopla on etenkin rumputeknisesti ällistyttävä. Näennäiseltä ilmiasultaan Mestarin kynsi on pitkälti ”sitä samaa” – King Crimsonin uljasta uhkaavuutta, krautrockin jumittavaa tenhoa, mustan metallin riipivyyttä ja ratkirikasta dynamiikkaa, muun muassa –, mutta tunnepuolella jokin on toisin. Mikäs siinä on tykitellessä, kun otetta on terävöitetty viime vuosituhannelta saakka
Yhtyeen toinen albumi on tupla, jonka levyistä ensimmäinen sisältää tunnelmallisempaa kansanmusisointia ja jälkimmäinen suoraviivaisempaa metallia. Coverlevyksi Jazz Sabbath on oiva. Aiheesta löytyy Youtubesta riemastuttava dokumentti. Se ei ole yksinomaan huono asia, sillä nyt kaikki biisit saavat arvoisensa tuotantojäljen. Tutun ryhmän lisäksi levyllä vierailee kantelemestari Aslak Tolonen (Nest), joka manaa sulosäveliään Veri jonka nielet -kappaleessa. Forgotten Acts of Aggression tuo keskiöön nimenomaan biisit. Hexvessel ei pelkää esitellä vaikutteitaan ja muovata niistä jotain täysin uutta, oli kyseessä sitten Lee Hazlewood, Jefferson Airplane tai Nick Cave and the Bad Seeds. Waves on yleiseltä tunnelmaltaan varsin miellyttävä ja sitä on oikein mukava kuunnella. Miellyttävältähän tämä taas kuulostaa. Ja soundit ovat kerrassaan nautinnolliset. Vaikka levyn oli tarkoitus olla naisen sooloalbumi, siitä muodostui viime hetkillä täysiverinen bändilevytys. As Blind as a Fool Can Be toimittaa puoliballadin virkaa, mutta eeppisempää ja pidemmän kaavan mukaan menevää teosta ei ole tällä kertaa mukana lainkaan. Runttaava paiskonta vyöryy päälle erinomaisella forssilla, ja kun mäiskeessä on niin tempon kuin tunnelmien osalta iskevää variaatiota, lopputulos on kerrassaan vakuuttava. Yhtye on löytänyt perussoundinsa ja tapansa ilmaista itseään, ja tästä formaatista ei lopulta juurikaan poiketa. Ultra Vres on energiaa huokuva musiikillinen turpasauna, jonka ottaa vastaan mielellään. Sovitukset pysyvät kuitenkin tyylikkäästi aisoissa, eikä meno äidy sekoiluksi tai hissimusiikiksi. Puoliväliin saakka pelkällä pianolla soiva Iron Man on suorastaan eteerinen ja helkkyy ällistyttävän unenomaisena. Koskinen AXEL RUDI PELL Sign of the Times SPV Muutamilla tämän vuosituhannen levyillä kuullut miedot kuikuiluyritykset uusien sävyjen suuntaan on suosiolla unohdettu. Rat Salad esimerkiksi käy ihan täydestä jazzjamista siisteine rumpu breikkeineen. The Hirvi, Mengele, edellä mainittu NNS ja ainoan albuminsa soundeilla kontannut Dirty Damage kuuluvat henkilökohtaisen suosikkilistani kärkipäähän. Bonuksena kuullaan vielä Demonztratorin omaa materiaalia sisältävä Myriad Ways of Dying -ep. Koko levy on hatunnoston arvoinen teko, samoin aiemmin pelkän digitaalisen julkaisun saattaminen nyt myös cd-tallenteeksi. Mikko Malm VICTORIA K Essence ROCKSHOTS Kahdella ensisinkullaan runsasta medianäkyvyyttä rockja metallipiireissä saavuttanut melbournelaislaulajatar julkaisee debyyttialbuminsa. Sylttytehtaalle johtavat jäljet paljastavat bändiliiderin, pianisti ”Milton Keyesin”, olevan Sabbathin ja Ozzyn taustalla soittanut Adam Wakeman. Loppuunpalamisen tuloksena sävelletty levy ei sisällä lainkaan rockia, vaan jälkeä voisi kuvailla maailmanmusiikkija kelttivaikutteilla kuorrutetuksi folkpopiksi. Sign of the Times on jopa Pellin mittapuulla turvallinen keskitien julkaisu, mikä tarkoittaa jo aika perhanan turvallista. Kimmo K. Jutun juju on siinä, että painopiste on demobändeiksi jääneiden porukoiden tuotannossa. Historian uudelleenkirjoittaminen on vaikeaa, ja vaikka alkuperäisesittäjien ominaispiirteiden muistelu on sattumanvaraista puuhaa, yhden esittäjän taktiikka tasapäistää luonnollisesti lopputulosta. Lyhyt intro, perinteisen ripeästi etenevä avausraita ja kasapäin keskitempoisesti jytäävää koskettimilla sävytettyä hard rockia. Hyvä niin, sillä meno on todella rouheata ja räyhäkkää punk– sludge–death-mättöä. Vaikutelma synteettisestä ja tavan vuoksi pyöräytetystä kiekosta vailla minkäänlaista kunnianhimoa on kuitenkin vahvempi kuin koskaan. Jazz Sabbath on puhdasta pianojatsia, täysin akustista menoa paria kitarafiittausta lukuun ottamatta. Levy kurkottaa valtavirran sinfoniseen metalliin ja rockiin esimerkiksi Evanescencen ja Within Temptationin askelmerkeissä. Jazz Sabbath onnistuu myös korostamaan Black Sabbathin biisien nerokkuutta ja tuo sen sävellyksistä esiin aivan uusia puolia. 1990-luvulla melodeathyhtye Chrysalisin kitaristina uransa aloittanut nainen siirtyi melodisen hard rockin ja metallin pariin 2000-luvun alussa ja julkaisi ensimmäisen levynsä Facettesin vuonna 2003. Raskautta ja kaoottista räimettä löytyy kosolti, mutta konsepti pysyy hallinnassa niin teknisesti kuin musiikillisestikin. Biiseistä kirkkaimmin loistavat uhkaava avauskappale Billion Year Old Being, kieronkaunis Kindred Moon ja kirotun maagisen kuuloinen Magical and Damned. Vaikka kumpikin levy on toteutettu ansiokkaasti, yhtyeen rauhallisempi meno viehättää itseäni rahtusen enemmän. Kari Koskinen KALLOMÄKI Uuden kuun aika I & II SYMBOLIC Tero Kalliomäen (Embassy of Silence, ex-Saattue, ex-Yearning) vuonna 2018 perustama Kallomäki esittää perinnetietoista pakanametallia, joka on sikäli poikkeuksellista, että sen esittämässä musiikissa ei kuulla lainkaan sähkökitaraa. Sen sijaan Kalliomäki soittaa itserakennettua sähköjouhikkoa, joka täyttää kitaran jättämän tilan varsin kiitettävästi. Koskinen JAZZ SABBATH Jazz Sabbath BLACKLAKE Tätä etäämmälle metallista ei Infernon sivuilla juurikaan viitata. Protected Illusionin Method of Manipulationin alkuperäisesitys peittoaa coverin intensiivisyydessä sata nolla, mutta Airdashin Without It taas on alkuperäistä huomattavasti ronskimpi. Onneksi orkesterin käyttämä paletti on lähtökohtaisesti sen verran laaja, että lisävärejä ei osaa kaivata. Siltikin kyseessä on suositeltava tutustumiskohde tunnelmallisen ja sävykkään popmusiikin ystäville. Laulu on silkkaa rähinää, mutta eipä tähän ryskeeseen hempeily sopisikaan. Trio tulkitsee Black Sabbathin biisejä mielenkiintoisin instrumentaalisovituksin, ja monin kohdin alkuperäinen kappale tuntuu lähinnä häilyvän taustalla, juuri ja juuri tunnistettavana melodiakulkuna. Kappaleiden jazzmuotoon taivuttamisessa on selkeästi nähty vaivaa, sillä biisit tuntuvat näissäkin olomuodoissaan oikein luonnikkailta. Mainittakoon, että Jazz Sabbath väittää startanneensa jo 1968 ja Black Sabbathin varastaneen sen biisit. Kimmo K. Alkuperäiset rakenteet ovat koko lailla ennallaan, joten tuttuihin mutta tyystin eri väriskaalalla hahmoteltuihin kappaleisiin pystyy kytkeytymään vaivattomasti. Mikko Malm HEXVESSEL Kindred SVART Suomalais-englantilainen psykedeelistä folkrockia soittava Hexvessel on viidennellä albumillaan edelleen iskussa. Käsitellyt nimet ovat 1980-luvun lopun ja seuraavan vuosikymmenen alun metallin aluskasvillisuuden parissa viihtyneille tuttuja, mutta levyttäneet aktit – Airdash, National Napalm Syndicate ja Faff-Bey etunenässä – bändeistä lienevät ne tunnetuimmat. Jatsahtavan retrovaikutteiseen kanteenkin on saatu ujutettua risti väärinpäin, joten meininki on ehdottoman riemastuttava, vaikka musiikillisesti kyse ei ole minkään sortin pelleilystä tai hassuttelusta. Suomalainen demoskene oli erittäin korkeatasoinen, mistä moni kokoelman bändi käy esimerkiksi. Millään uudella tai mullistavalla bändi ei pääse yllättämään, vaikka kaikki kuulostaa tuotantoa myöten ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 56. Bändin soundi ja Axelin sävellykset ovat välittömästi tunnistettavissa, mikä on sinänsä tietysti hieno asia. Antti Luukkanen EILERA Waves INVERSE Eilera on Aurélie Potin Suau -nimisen laulajattaren sooloprojekti, joka julkaisee nyt viidennen levynsä. Kitaroinnin ja Johnny Gioellin mahtavan äänen ansiosta levyä tulee kuitenkin pyöritettyä aikansa, kunnes unohdus ajan syövereihin on tosiasia. Kindred on tunnelmaltaan tumma mutta tuntuu hieman kepeämmältä ja kerronnallisemmalta kuin edeltäjänsä. Laulaja Mat McNerneyn luotsaama ryhmä ei ole tehnyt mitään tajunnanräjäyttäviä mestariteoksia, mutta sen kaikki levyt ovat johdonmukaisen laadukkaita. Osa kappaleista jää kuitenkin harmillisesti hieman taustatapetin asemaan. Piano helkkää, pystybasso möyhii ja rummut paukkuvat kuin Trio Töykeillä ikään, siis varsin tyylikkäästi. Bändin myllytys on todella napakkaa, ja mieleen tulee jonkinlainen varhaisen Mastodonin ja myöhemmän Entombedin sekasikiö. Tai no, uutta ja uutta, mutta ymmärtänette pointin. Uuden kuun aika on kokonaisuudessaan laadukas teos, joka ei kärsi olomuodostaan huolimatta liiallisesta pituudesta, sen osat kuin ovat vain puolituntisia. Parin vuoden päästä samasta myllystä tulee taas uutta tuotetta ja sykli alkaa alusta. Nyt käsillä oleva albumi esittelee Eileraa hieman kevyemmässä muodossa. Mikko Malm REMISSIONS Ultra Vres OMAKUSTANNE Tamperelainen Remissions on tahkonnut ronskia mekkalaansa jo kotvan ja julkaisee ensialbuminsa kymmenen vuotta debyytisinkkunsa jälkeen
Orkestraatioiden ja vierailevien muusikoiden tukevoittamat biisit löytävät helposti kuuloelimiin, mutta myös valitettavan nopeasti niistä pois. Erot ja yhtäläisyydet ovat hieman samanlaisia kuin Celtic Frostin ja Triptykonin välillä. Seuraavat biisit Come Clean ja Victory jatkavat vahvaa linjaa, mutta mitä sitten käy. Vas Kallasin hahmo Nxyta (Goddess of Night) symboloi puolestaan pimeyttä ja Pinnisin esittämä The Prophet of Goden valoa. Bändi palasi yhteen vuonna 2010 ja suunnitteli Euroopan-kiertuetta 2015, mutta keikat menivät mönkään kitaristi Stephen Flamin kuulo-ongelmien vuoksi. Kumpikin levittää äärimmäistä synkkyyttä, mutta hieman eri nyanssein. Jos nämä kolme biisiä edustavat vauhtia ja vaarallisia ohituksia, loput levystä junnataan suurin piirtein liikennevaloissa ruuhkajonossa. Eetu Järvisalo THE MYSTERY OF THE BULGARIAN VOICES Shandai Ya / Stanka PROPHECY Les Mystères Des Voix Bulgares -nimellä alun perin tunnettu akti on bulgarialaista kuoromusiikkia esittävä kokoonpano, joka tuli tunnetuksi ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 58. Synkkä on myös Goden, eikä sille löydy edellä mainittuja yhtyeitä lukuun ottamatta oikein vertailukohteita. Tästä on hyvä jatkaa, ja toivottavasti pitkäsoittoa on luvassa piakkoin. Jos vahvin aines olisi julkaistu ep:nä, kyseessä olisi helposti neljän, jopa viiden kirveen arvoinen suoritus. II GAIN Ruotsalaisen toisen sukupolven hard rockin skenessä on nähty viime aikoina varsin piristäviä uutuusalbumeita. Synkkyydestä huolimatta levyltä on löydettävissä myös kauniita ja avarammin hengittäviä hetkiä. Mikko Malm varsin valmiilta. Elli Muurikainen GODEN Beyond Darkness SVART Goden on jenkkiläisen kulttidoomaktin Winterin henkinen manttelinperijä, mikä on pääteltävissä jo yhtyeen ja albumin nimistä. Flamin hahmo tottelee nimeä Spacewinds symboloiden aikaa ja avaruutta, jossa hahmot seikkailevat. Nyt mennään valitettavasti näillä. Perinteinen kansanmusiikki, tumma ambient ja moderni etnopop yhdistyvät tavalla, jonka tuottama mikstuura on omiaan saattamaan kovapäisemmänkin kuulijan hypnoosiin. Yksi tyylisuunnan kärkinimistä lyö kuitenkin nyt sellaisen hutiosuman, että palloa etsitään takaisin kotikentälle vielä pitkän aikaa. Yksittäisistä esityksistä on paha sanoa mitään, sillä albumi on parhaimmillaan kokonaisuutena, ja sellaisena sen suosittelen nauttimaankin. Lähimmäksi sellaista pääsee levyn runsaskoukkuisin menopala, Lacuna. Aloitusbiisi Rock Your Body on albumin heikoimpia lenkkejä. H.E.A.T. Mikko Malm H.E.A.T. Pinnisin sävykkäät kosketinmaalailut ovat tärkeä tekijä yhtälössä ja luovat oivaa eteerisempää vastapainoa ankarille ja painaville riffijärkäleille. Beyond Darkness on teemalevy, joka kietoutuu kolmen eri henkilöhahmon ympärille kaikkien jäsenten näytellessä tarinassa eri roolia. Nyt Flam on palannut kehiin uuden projektin kanssa, jossa vaikuttavat hänen lisäkseen muinoin Winterissä soittanut Tony Pinnisi sekä Vas Kallas (Hanzel und Gretyl). Uskoisin, että asia petraantuu jo pelkästään luontaisen kehityksen tuloksena. Tämän genren sanoituksissa ei ole ikinä puitu mitään elämän syvimpiä merkityksiä – riippuu tietysti keneltä kysytään –, mutta Nothing to Say ja Heaven Must Have Won an Angel saavat ällötysmittarin lähentelemään oksennuslukemia. projektin johtohahmon Marcel Cellierin (1925–2013) tuottamien albumien myötä. Winterin taru jäi lyhyeksi, sillä yhtye ehti julkaista vain yhden albumin, vuonna 1990 ilmestyneen Into Darknessin (jota ruodittiin viime numeron Salamyhkäpalstalla), kunnes hajosi pari vuotta myöhemmin. Uusi raita Zaidi Sluntse on tehty yhteistyössä beatbox-maailmanmestari SkilleRin kanssa, ja se rakentaa hienosti siltaa modernin ja muinaisen välille. Samalla peruuntuivat muutkin Winteriä koskevat suunnitelmat. Kuoro julkaisi levyn nimeltä BooCheeMish yhteistyössä Dead Can Dancen Lisa Gerrardin kanssa liki 20 vuoden tauon jälkeen vuonna 2018. Kyseinen agenda tosin näyttäytyy orkesterin toiminnassa muutenkin. Koska bändin perusta ja taitotaso on näin hyvällä mallilla, sen tulisi keskittyä yksinomaan korvamatojen kasvattamiseen. Riivattua tarrautumista aikaansaavat hiturit uupuvat. Toinen biisi Dangerous Ground pistää siihen malliin vipinää kinttuun, että saman meiningin toivoisi jatkuvan pidempään. Tasokkainta jälkeä tarjoaa levyn päätähti ja -säveltäjä, joka laulaa läpi levyn kauniin puhtoisesti ja voimakkaasti. Beyond Darkness on äärimmäisen raskas ja intensiivinen kokemus, eikä se ole 76 minuutin mitassaan heikkohermoisia varten. Tarjolla on jälleen kerran apokalyptista death doomia, jossa on selkeästi kuultavissa Winterin perintö, mutta samalla bändi tarjoaa jotain täysin uutta. Perusasioiden toimivuus ei kuitenkaan häivytä tosiasiaa, että genren mammuttien kampeamiseen vaadittaisiin vielä paljon erottuvampaa kappalemateriaalia. Parhaat biisit ovat aivan mahtavia, mutta huonoimmat kahlaavat pohjamutia. Nyt käsillä oleva ep tarjoilee uudelleentulkitut versiot albumin neljästä kappaleesta, live-esityksen Gerrardin soolosävellyksestä sekä yhden ennen julkaisemattoman kappaleen. Pistää todella miettimään, onko köyhän miehen Def Leppard -pastissi oikeasti fiksu veto kärkipaikalle, joka on useimpien kuulijoiden ensikosketus uuteen lättyyn
Olosuhteet ovat koruttomat. Muutama lamppu vilkkuu katossa, mutta siinä se. Al l rig ht s of th e m an u fa c tu re r a n d o f th e o w n e r o f th e re c o rd e d w o rk s re s e rv e d . OUT NOW on 3CD + Blu-ray in a 100 page hardback book Anathema We’re Here Because We’re Here Special 10-year anniversary double vinyl edition of Anathema’s acclaimed full-length Kscope debut OUT NOW on CD / 2 LP clear vinyl In Absentia Bonus Material K s c o p e 5 4 8 S e e p a c k a g i n g f o r d et a ils . c 20 02 Sn ap pe r Mu sic Ltd . k s c o p e m u s i c . c o m 4 colour: Plus White Base 4 colour: Plus White Base 4 colour: Plus White Base 4 colour: Plus White Base 1 In Absentia Demos Kscope 548 See pack agin g for det ails . Vuonna 2014 taltioitu keikka sen sijaan kiinnostaa kovasti, sillä ukot ovat olleet vanhemmilla päivilläänkin soitannollisesti hyvässä vireessä. Toisena kuultava The Red and the Black kulkee sen verran reippaasti, että sen jälkeen toimitusta ei tarvitse enää epäillä. T h e c o p y ri g h t in th is s o u n d re c o rd in g is o w n e d b y S n a p p er M us ic Ltd . p 20 02 Sn ap pe r Mu sic Lt d. c 20 02 Sn ap pe r Mu sic Lt d. Pienistä puutteistaan huolimatta albumi on onnistunut kokonaisuus, joka maistunee etenkin vähän tunnelmallisemman bläkkiksen kuuntelijoille. M a d e i n t h e E U w w w . Häiritseviä mielleyhtymät eivät kuitenkaan ole, sillä bändin luomistyö on kypsää ja harkittua. Livetaltioinnin perusteella veikoissa on vielä virtaa, tai oli ainakin kuusi vuotta sitten. Cult Classic on alun perin vuonna 1994 julkaistu kokoelma uudelleenäänitettyjä versioita yhtyeen suurimmista hiteistä. Tilanne tulee onneksi korjautumaan, sillä uutta materiaalia kirjoittava yhtye aikoo julkaista levyn uuden yhteistyökumppaninsa kanssa vielä tämän vuoden puolella. Kari Koskinen kscopemusic.com www. A ll rig ht s of th e m an uf ac tu re r an d o f th e ow ne r of th e re co rd ed w or ks re se rv ed . Presented on vinyl for the first time. Isohkolla mutta krumeluureista vapaalla lavalla taltioitu show sisältää visuaalisesti lähinnä pakollisen. Bändin tunnistaa kotimaiseksi peräänantamattoman tylystä asenteesta ja rosoisen metsäisestä soundista. Curse of the Hidden Mirror (2001) oli hieno pitkäsoitto, mutta sen surkean kaupallisen menestyksen jälkeen bändi on operoinut ilman levytyssopimusta ja tuoretta musiikkia. M ad e in th e E U w w w .k sc op em us ic .c om 4 colour: Plus White Base 4 colour: Plus White Base 4 colour: Plus White Base 4 colour: Plus White Base 4 I n A b s e n t i a K s c o p e 5 4 8 S e e p a c k a g i n g f o r d e t a i l s . un d er lic en se to Sn ap pe r M us ic Ltd . .com THE KINGS RETURN The new studio album, an opus of absorbing, soaring progressive rock & meticulously crafted doses of melancholy 24TH APRIL 2020 Available to pre-order on CD / Mediabook / double gatefold black LP / double gatefold coloured LP / DL MORK Rota Til Ondskap The earliest raw recordings of the new rising titans of norwegian black metal, including three additional tracks. Uutta papparokkia odotellessa on tyytyminen vanhan kierrättämiseen ja livetaltiointeihin. T h e co p yr ig h t in th is so un d re co rd in g is ow ne d by Sn ap pe r Mu sic Ltd . Frontiersia sopivampaa yhtiötä bändin kodiksi on vaikea kuvitella, joten peukut pystyyn, josko sieltä tulisi vielä jotain kovaa. Ikiviileä Buck Dharma sen sijaan hallitsee niin äänensä kuin kitaransa edelleen moitteetta, ja tämäkin esitys toimii pitkälti hänen käskyvaltansa kannattelemana. Keinoina käytetään esimerkiksi hienoisesti väreileviä syntikkakaikuja ja -maalailuja. 22ND MAY 2020 Also available on CD / LP / DL Also available: Dance of December Souls Peaceville Store Exclusive violet LP peaceville.com/store Jonathan Hultén Chants From Another Place Debut solo album from the darkly enigmatic Grammy-winning songwriter and guitarist Jonathan Hultén OUT NOW on CD / gatefold LP / DL Porcupine Tree In Absentia The much anticipated deluxe edition of the iconic album by the British legends of experimental rock. Laulustemmat ja viimeisen päälle sovitetut kappaleet valuvat hunajana pitkin korvia, kun bändi soittaa tyylillä kikkansa kotiin. Hyvää musiikkia, mutta turha julkaisu. All rig hts of the ma nu fac tu re r an d of th e ow ne r of th e re co rd ed w o rk s re se rv e d . Vaikka levy pysyy yleisilmeeltään tuimana, sillä annetaan keskeisesti tilaa ilmavalle ja melodiavärikkäälle atmosfäärille. Orgaanisen kuuloisessa ulosannissa on kelpo kombinaatio perinnetietoisuutta ja tuoreita nyansseja. und er lic ens e to Sna pp er Mu sic Ltd . c 202 Por cup ine Tre e Ltd . T h e c o p y ri g h t in th is s o u n d re c o rd in g is o w n e d b y S n a p p e r M u si c Lt d. Samalla meno kuitenkin taantuu ajoittain liiankin kuivaksi ja yksipuoliseksi. c 20 02 Sn ap pe r Mu si c Lt d. p 202 Porc upin e Tre e Ltd . Eetu Järvisalo BLUE ÖYSTER CULT Cult Classic Hard Rock (Live Cleveland 2014) FRONTIERS Yli viisi vuosikymmentä toiminnassa ollut Blue Öyster Cult edustaa sitä setäbändien kirjoa, joka kiertää nykyään vain menneiden avujensa voimin. p 20 02 Sn ap pe r Mu sic Lt d. Tyylillisesti bändi jatkaa Praxisdebyyttinsä luomukkaan, karhean ja tunnelmallisen mustan metallin maailmassa. Jos Burning For Youn melodiat tai Shooting Sharkin jumalaiset tunnelmat eivät kosketa, ihmisessä täytyy olla jonkinlainen virhe. On nimittäin niin, että parhaimmillaan Blue Öyster Cult esittää aivan uskomattoman hyvää musiikkia. Hienoisesti päivitetty soundimaailma, ja se siitä. Mitään muuta ei kuitenkaan kaivata, sillä karismaattisilla keulakuvilla siunattu yhtye ja erityisesti ensiluokkaisen hienot sävellykset vievät huomion näinkin. M ad e in the EU ww w.k sco pem usic .com 4 colour: Plus White Base 4 colour: Plus White Base 4 colour: Plus White Base 4 colour: Plus White Base 3. AETHYRICK Gnosis THE SINISTER FLAME Kahden anonyymin henkilön vuodesta 2016 pyörittämä black metal -luomus sysää ulos toisen albuminsa. un de r lic en se to Sn ap pe r M us ic Lt d. k s c o p e m u s i c . Astronomyn, Flaming Telepathsin ja Harvest Moonin kaltaisten raitojen puutteesta voisi napista, mutta toisaalta kahteen tuntiin mahtuu vain kaksi tuntia musiikkia ja valinnanvaraahan löytyy. Settilista käsittää otteita yhtyeen jokaiselta pitkäsoitolta paria uusinta lukuun ottamatta. Setähommia toki, mutta sedissä on vielä eloa. M a d e i n t h e E U w w w . Eikä settilistan tuulettaminen ole muutenkaan koskaan huono idea – etenkään, jos esiin nostetaan Black Bladen ja The Vigilin kaltaisia vetoja. Yhtyeen lähestyminen lajityyppiin tuo jossain määrin mieleen maanbändit Alghazanthin ja Vargravin. Purevimmin yhtyeen mystinen eteerisyys ja raakuus kohtaavat sävellyksessä Oneiric Portals, jonka kaltaista voimakasta syvällisyyttä olisi toivonut levylle enemmänkin. Th e co py rig ht in th is so un d re co rd in g is ow ne d b y P o rc up in e Tr ee Lt d . Enkelinäänet ovat ottaneet vuosien varrella hieman osumaa, ja erityisesti Eric Bloomin laulussa alkaa ikä kuulua. c o m 4 colour: Plus White Base 4 colour: Plus White Base 4 colour: Plus White Base 4 colour: Plus White Base 2 In Ab se nt ia do cu me nta ry / In Abse ntia remastered / Bonus Materia l / 5.1 surr oun d so un d m ix Ks co pe 54 8 S ee p ac ka g in g fo r d et ail s. Istuvaa yleisöä katsoessa sen sijaan käy mielessä, millainen tulevaisuus bändiä odottaa. p 200 2 Sna ppe r Mus ic Ltd . Ammattimiehet kun ovat asialla, versiot kuulostavat toki hyviltä, mutta niissä ei ole mitään, mikä antaisi vanhoille luennoille lisäarvoa. Leukaheltat, pälvikaljut ja villapaidat ovat toki maksavaa yleisöä siinä missä kuka tahansa, mutta hienoisesti näky kyllä masentaa. Al l rig ht s of th e m an u fa c tu re r a n d o f th e o w n e r o f th e re c o rd e d w o rk s re s e rv e d
Puhelinseksin maailmassa rakkaus on aina vähän rikki tai rempallaan, eikä Kasevaakaan pysty kuuntelemaan tunnemyrskyn pelossa. Modernihkoa konesävytteistä metallia junttaava bändi onnistuu toimittamaan yhdessä hetkessä melkeinpä kovaa tavaraa, toisessa taas orastava myötähäpeä on tosiasia. Laulaja Noora tulkitsee traagisia kohtaloita koruttoman kauniisti, mihin antaa mukavaa lisäpontta laulaja-kitaristi Otto. Uskonnollisuuden kaapuun puettu mielenvikaisuuden ja huijauksen epäpyhä liitto kysyy vertaistaan äänimaisemaa, ja sellaisen Kaukolammen ja Purasen levy todellakin tarjoaa. Sydänkohtaus tanssilattialla on rumankaunis levy, jonka hellyttävä välittömyys voittaa puolelleen. Bändillä oli jo ennestään läjäpäin tarttuvia biisejä, mutta kolmannen levyn nimija aloituskappale lienee porukan ensimmäinen isompi hitti. K-X-P-kaksikon levy lähestyy Zaida Bergrothin elokuvan aihetta ja aikaa odottamattomasta kulmasta, mutta elektroninen musiikki värittää Åkerblomin kultin tarinan lopulta juuri sopivilla sävyillä, kylmän sateen tuhrimilla harmaan vedoilla. Se on pelottava, painostava, vaaniva, synkeä, maailmanlopullinen ja toismaailmallinen. Tami Hintikka KAOS KREW From the Ostrobothnian Plain INVERSE Pietarsaarelaisyhtye on viidennellä levyllään tavallaan tosi osaava, mutta myös yllättävän linjaton. Ambient/drone-maisemaa maalaava soundtrack toimii täysillä, vaikka elokuva olisi näkemättä. WISHING WELL Do or Die INVERSE Hieman varttuneempien suomalaisukkojen ryhmä yhdistelee metallia ja 1970-luvun rockia mukavalla twistillä. Tyylilaji uponnee pääosin vanhemmalle yleisölle, mutta kannustan nuorempaakin väkeä tsekkaamaan, mitä nämä tyypit ovat miehiään. Rikkonaisen lapsuuden kokeneesta Åkerblomista kasvoi äärimmäisen manipulatiivinen, voimakkaasti suggestoiva ja seuraajiaan kaltoin kohteleva persoona. Yhtye on julkaissut aiemmin kaksi albumia, mutta jostain syystä kuulen heistä ensimmäistä kertaa vasta nyt. Yhtyeen kolmas julkaisu ja ensimmäinen pitkäsoitto osoittaa rovaniemeläiskvartetin hallitsevan tarttuvien ja melankolisten laulujen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 60. Huomenna on aina uusi päivä, vaikka sattuisi heräämään krapulassa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuten sanotaan. Yhtyeen punk on aggressiivista, mutta ei niinkään vihaisen kuuloista, mitä selittävät osaltaan kokonaiskuvaa pehmentävät iskelmävaikutteet. Elli Muurikainen sorvaamisen. Mikäli Ritchie Blackmoren teokset miellyttävät yhtään, tämänkin albumin pitäisi pyöriä levylautasella vaivatta. Mikko Malm TIMO KAUKOLAMPI & TUOMO PURANEN Maria’s Paradise – The Original Soundtrack SVART Tervetuloa syvään päätyyn ja sakeisiin vesiin. Myös loput vajaasta 50-minuuttisesta on erittäin miellyttävää ja monipuolista kuunneltavaa. Tässä levyssä ei ole metallia nimeksikään, mutta lyijynraskautta löytyy sitäkin enemmän. PUHELINSEKSI Sydänkohtaus tanssilattialla SVART Vuonna 2015 perustettu Puhelinseksi yhdistää melodisen punkin ja rosoisenromanttisen power popin varsin onnistuneella tavalla. Viime vuonna ilmestynyt Marian paratiisi -elokuva kertoo lahkojohtaja ja unisaarnaaja Maria Åkerblomin (1898–1981) kylmäävän tarinan. Hammonditkin pistetään solmuun kuin Rainbow’n ja Deep Purplen klassikkolevyillä konsanaan! Tällaista musiikkia ei tehdä nykypäivänä liikaa, joten jätkille uskoisi löytyvän hyvää markkinarakoa. Sen vilpittömyydessä on surua, mutta toisaalta laulut eivät koskaan kuulosta toivottomilta. Lost in the Night taitaa olla tarttuvimpia biisejä, mitä olen kuullut hetkeen! Porukka vääntää rokkenrollia perinteitä ja vanhoja aikoja kunnioittaen, mutta omalla, hieman raskaammalla otteella. Piinaavien instrumentaalikollaasien väliin on istutettu muutama näyttelijöiden laulama åkerblomilainen veisu, mutta niistäkin huokuu enemmän vakava ja vaarallinen joukkopsykoosi kuin toiveikas ja lämmin hengellisyys
Se ei veny aina vaadittuihin mittoihin, vaan touhu menee ikäväksi raakkumiseksi. Kitaroihin kaipaisi lisää potkua. Vanha Oz-laulaja Ape De Martini oli niin tunnistettava ja vahvaääninen, että asia korostuu entisestään. Jos jengistä täytyy nimetä heikoin lenkki, se on laulaja Vince Kojvula. Vastaavia lukemia ei löydy monelta. Derangedin musiikissa ei ole ollut ikinä minkäänlaisia keventäviä elementtejä tai ylimääräisiä sävyjä. Atmospheric Drag on kuin latinokitaralla höystettyä tuomiopäivän folkia. Tälläkin kertaa levy tarjoaa reilun puolituntisen täysin perusteissa nakuttavaa ja tasaisesti öristyä ankaraa kuolometallia. Persoonallisuudesta plussaa, sillä näin puhtaassa ja perusteissa pysyvässä musiikissa moinen on harvinaista. Mukana ovat muiden muassa edellisiltäkin levyiltä tutut Marty Friedman, Ralf Scheepers (Primal Fear), Kobi Fahr (Orphaned Land), Gary Wehrkamp (Shadow Gallery), Brian Ashland (Shadow Gallery) ja Mark Zonder (Fates Warning). Bändi on vahvimmillaan viimaisen ja pakkasenpureman yleistunnelman luonnissa, mutta yksittäin pitkähköistä sävellyksistä on hankalampi löytää selkeää otepintaa. Valitettavasti nupeista väännetty soundi kuulostaa tällä kertaa tavattoman tylsältä, turhankin karulta ja paljaalta, eikä siinä ole sellaista voimaa ja vääntöä, jota musiikki väkivaltansa hyödyntämiseksi kaipaisi. Miekkosen ulosannista tulee mieleen Crowbar-ukkeli Kirk Windstein. Trail of Dead onnistuu kaivamaan tunteita tihkuvalla melullaan sisimmän vereslihaisia kohtia esiin harvinaisen tehokkaasti. Iskuja ei ole viilattu tarkasti kohdilleen, vaan kaikessa on tervettä eloa. Esimerkiksi Carnal Provision for the Rotten Masses yllättää hienoisella melodisuudellaan ja sävelletyillä kitarasooloillaan. Kari Koskinen …AND YOU WILL KNOW US BY THE TRAIL OF DEAD …And You Will Know Us by the Trail of Dead SUPERBALL Olen fanittanut tätä antaumuksella repivää bändiä enemmän tai vähemmän intensiivisesti vuosikaudet, mutta matkani yhtyeen kanssa alkoi vasta tämän debyytin (1998) jälkeen, vuotta myöhemmin ilmestyneestä Madonna-levystä. Nelikon soitto huojuu ja keinuu sen verran paljon, että meininki on ilmiselvästi tarkoitushakuista. Pienistä epäkohdista huolimatta meno on varmaa ja osaaminen vahvaa. Tällä hetkellä alkuperäisporukasta on jäljellä enää rumpali Mark Ruffneck, ja loput ryhmästä on tasaisella jaolla vanhempaa ja huomattavasti nuorempaa väkeä. Tomifillien sijasta miekkonen suosii virvelifillejä, mikä antaa yhdessä kuivasti nakuttavan blastin kanssa etenkin nopeammille kappaleille erikoisesti tärisevän ja ikään kuin keskittymishäiriöisen fiiliksen. Ote on silti vakuuttava. Ohiolaisbändin soundi on parilla sanalla sanoen rujo ja muhjuinen. Koskinen NYRST Orsök DARK ESSENCE Islannin varsin kuumaksi käynyt black metal -skene pukkaa jälleen ulos uutta levytulokasta. Kimmo K. Umpiluomu toteutus ei sisällä minkäänlaista kliinistä tai puunattua makua, mikä ei ole sinänsä mikään miinus. Kahdeksan perushyvää heavyrallia ja kolme bonusbiisiä (!) sisältävän levyn kohokohtiin lukeutuvat ehkä eniten bändin vanhan meiningin hengessä kulkeva Revival ja pakollinen slovari Long and Lonely Road. Koskinen DERANGED Deeds of Ruthless Violence AGONIA Deranged on ruotsalaiseksi yhtyeeksi sikäli harvinainen tapaus, että bändi on takonut brutaalia ja lähinnä jenkeiltä opiskeltua death metalia jo kolmen vuosikymmenen ja kymmenen pitkäsoiton verran. Varsinkin rumpali Chris Windlen virvelisoundi kuulostaa todella piukalta. Basisti-laulaja Jordan Holland murisee ja laulaa varsin rouheasti. Yhtye ei ehkä tavoittele (tai tavoita) vielä debyytillään sellaisia taivaanlaen zeniittejä kuin myöhemmillä uroteoillaan, mutta sen luotaimet on lähetetty jo tässä vaiheessa syvälle psyyken syövereihin. On harmi dumata levyä, kun bändissä ja biiseissä on selkeästi ainesta. Tiedostan tämän olevan hyvin pitkälle tunnepohjainen asia, ja jos Derangedin ilmaisu kutkuttaa yleisesti, eiköhän tässäkin toimitella taas tyydyttävästi. Meno on toki hengästyttävän intensiivistä, hektistä ja kaoottista. Sellaisia voi hyvinkin olla luvassa jatkossa, sillä bändin debyytti on pienestä tylppäpäisyydestään huolimatta lajissaan melko valmiin kuuloinen tapaus. Yhtyeen nimen mukaisesti kyseessä on todellakin ensemble, sillä vierailijoita on jälleen listalla melkoinen liuta. Jätkällä on sinänsä ihan kiva soundi, mutta joissain biiseissä ääni ei tahdo kantaa tarpeeksi. Onkin jotenkin mahtavaa saada yhtyeen orastavien kulta-aikojen materiaalia kuulolle ”vahingossa”, etenkin kun levy kuulostaa remiksattuna näinkin hyvältä. Pääjehu Ulf Skogin tuottama albumi olisi varmasti hyötynyt näkemyksellisestä ja jämäkästä ulkopuolisesta päällekatsojasta. Serpent Merchant jatkaa painostavalla tunnelmalla. Yksi syy omaleimaisuuteen löytyy Werménin kannuttelusta, sillä äijän tapa käyttää kioskiaan on varsin erikoinen. Forced Commandments on vähintään tutustumisen arvoinen, ellei jopa jatkopaikan ansainnut teos. Viisihenkisen Nyrstin debyyttipitkällä kirpeät ja jäädyttävät pohjoisen tuulet puhaltavat tavalla, jolla ne vain eristäytyneellä saarella voivat. Seuraava Birthquake onkin sitten ehtaa doomia sludgemausteineen. Vaikka Enzo and the Glory Ensemblen musiikki on ydinsanomaltaan kristillistä, uskallan väittää, että yhtyeen tarjoilema gospelmetalli maistuu pakanoilleARVIOT 61. Ilmaisu on riisuttua, mutta ainoa alkuperäisjäsen, rumpali Rikard Wermén on onnistunut pitämään bändin omaleimaisen ja välittömästi tunnistettavan tyylin ennallaan. Mutta mitäpä siitä, kun lopputulos on näinkin vaikuttava. Kimmo K. Ei lainkaan. Levyä ei himota kuunnella heti uudestaan. The Elder Tree Pyre nostaa levyn keskitempoa, mutta levyn päättävä Sporelord on tykimpi niin riffeiltään kuin meiningiltään. Crater Makerin biiseissä on hetkensä, mutta kokonaisuus jää uuvuttavaksi. Deeds of Ruthless Violence on turvallinen osa jatkumoon, jolla ei todellakaan leikitä. Pauhu on kova, eikä ilmaisusta puutu säkenöintiä. Niissä huomaa myös kitaristien tarpeen soittaa jotain tavanomaisesta luupääriffittelystä poikkeavaa, mikä virkistää yleisilmettä kieltämättä mukavasti. Liki kuolometallisena ryskyessään tai instrumentaalivaihteella toimiessaan bändi on parhaimmillaan, mutta melodisempi ja vahvemmin elektronishöystetty tarjonta ei kanna ollenkaan samaan tapaan. Pasi Lehtonen OZ Forced Commandments MASSACRE 1970-luvun lopulla perustettu suomalaisyhtye on kokenut uransa varrella kokoonpanomuutoksen jos toisenkin. Junttaava meininki on hyvin hallussa, mutta se ei palvele kaikkia biisejä optimaalisella tavalla. Islanti kuuluu monesti kauaskantoisen maailmantuskaisessa ja koruttoman raa’assa ilmaisussa, ja Orsökin karusti jylisevä ja viiltävästi kalvava tunnelma tarjoaa asiasta hyvän esimerkin. Vaikka musiikin hyiseen pyöritykseen antautuu tällaisenaankin vaivatta, veretseisauttavia laskuja nousukierteitä jää kaipaamaan. Voisi kuvitella, etteivät vanhat sedät jaksa enää heilua, mutta tällä kertaa kritiikki kohdistuu junioriosastoon. Kyseessä on rikas ja läkähdyttävän monipuolinen kokonaisuus, jonka eeppinen tunnelma tekee vaikutuksen. Kuorosovitukset ovat massiivisia ja jouset pauhaavat kauniina crescendoina, joten paatoksen määrä on hirmuinen. Bassareita ja kitaroita ei ole jiirattu Pro Toolsilla. Madonnan lo-fi-aspekti antoi olettaa varhaisemman tuotannon olevan karua ja soitannollisesti villiä mutta hapuilevaa, mutta asiapa ei ole ollenkaan niin. Tällä kertaa en kuitenkaan jaksa innostua. In the Name of the World Spirit on miehen kolmas levy ja samalla trilogian päätösosa. Eetu Järvisalo WEED DEMON Crater Maker ELECTRIC VALLEY Möyhydemonien toinen kokopitkä alkaa maukkaalla instrumentaalilla. Bändin uniikki ja todella iskevä tapa kulkea emon sekä alternative-, noiseja post-rockin rajalinjoilla vahvat punkja jälkipunkvaikutteet hehkuen on erittäin hienosti läsnä. Nyt sieltä täältä kuultaa vaivaannuttava harrastustoiminta. Musta metalli – ja metallimusiikki ylipäänsä – on tavallisesti jakautunut ainakin jonkinlaisiin maakohtaisiin ominaissoundeihin. Kappaleet ovat dynamiikaltaan totutun kaltaista Trail of Deadiä: valtaisat särömyrskyt odottavat sähköisinä vaanivien suvantojen reunamilla, että pääsevät valloilleen. Pitkien, uhkaavien ja aavemaisten osioiden jälkeen bändi kiihdyttelee jopa blastbeateihin. Ehkäpä ainoa hienoinen ero entiseen löytyy muutaman hitaammin möyrivän kappaleen läsnäolosta. Muutoin biisi on keskitien murjontaa. Elli Muurikainen ENZO AND THE GLORY ENSEMBLE In the Name of the World Spirit ROCKSHOTS Enzo and the Glory Ensemble on italialaisen laulaja-kitaristin Enzo Donnarumman sooloprojekti, jonka tuottama etninen progemetalli muistuttaa jossain määrin Myrathista ja Orphaned Landistä. Levyn ässä on nimikkobiisi, joka louhii kaiken tieltään
Forever Black parantaa yhtyeen edellisestä Paradise Lost -levystä (1991) huomattavasti. Kokoelman varsinaisesti aloittavan Skullin ja sen päättävän, Hail Conjurerin alkuhämäristä kumpuavan Last Visionin väliin mahtuu valovuosilta tuntuva matka. Yhdentoista raidan mittainen sukellus ulottuu vain noin kolmen vuoden taakse, mutta projekti on saanut tässä ajassa aikaiseksi paljon. Hyvinkin erilaisista lähtökohdista huolimatta eroavaisuudet eivät kuulosta kovin suurilta, ainakaan mitä tulee tunnelmaan. Vaihtelevuutta on sen verran vähän, että levystä pitää lopulta enemmän sen sisältämän äänimaailman ja tunnelman kuin itse kappaleiden takia. Eeppisen ja hieman kieron doomin muotoon puetut sävellykset saavat arvoisensa kuorrutuksen Tim Bakerin mielipuolisesta laulusta, jota vuodet eivät ole tuntuneet verottaneen lainkaan. Atavisman riffit ovat selkeästi death metalia, hidastempoista sellaista, siinä missä Void Rotin kielisoittimista lähtevät sävelet edustavat hahmottomampaa sahausta. Donnarumma ei esittele jyrkän dog maattista sanomaa, vaan saarnaa asioista pikemminkin universaalilla tasolla. Vaikka Crude Magick ei anna aivan parasta näytettä Kuokkasen ilmaisusta, tälläkin julkaisulla on paikkansa yhtyeen diskografiassa – jos ei muuten, niin aikin. Forever Black on enemmän kuin tervetullut albumi heille, jotka haluavat musiikiltaan alkukantaista ja raakaa energiaa. Tämän lisäksi yhtyeessä vaikuttavat Night Demonista tuttu basisti Jarvis Leatherby sekä bändissä jo aikaisemmin vieraillut kitaristi Jim Barrazza. Vihdoin kuullaan myös uutta musiikkia, ja bändin viides levy on sen ensimmäinen 29 vuoteen. Mikko Malm HAIL CONJURER Crude Magick BESTIAL BURST Jatkuvasti otteitaan parantava Hail Conjurer herätti pari vuotta takaperin black metal -undergroundin huomion romuluisilla ja häkellyttävän omaperäisillä demoillaan, joiden paketointi Crude Magickille on eittämättä paikallaan. Tällä kertaa musiikillinen fokus säilyy läpi levyn, ja jälleen kerran on todettava, että Cirith Ungolin omintakeiselle heavy metalille ei löydy verrokkeja. Ja helposti ne sanoitukset voi sivuuttaakin ja tyytyä ihastelemaan melodioiden ja harmonioiden kauneutta. Oikeastaan päinvastoin, sillä 63-vuotias Baker kuulostaa hurjemmalta kuin aikoihin. Tyylin ja biisien yhteneväisyys on sekä etu että haitta. Hail Conjurer on ennen kaikkea lähes samanistisella tunteenpalolla kulkeva musiikillinen visio, joka tekee aivan mitä tahtoo, mistä kertoo esimerkiksi nokkahuilun käyttö melko vinksahtaneessa Petroglyfimagia-kappaleessa. Mega TELEPATHY Burn Embrace SVART Miltei tyystin instrumentaalista sludgea esittävän brittibändin kolmas C LI FF M O N T G O M E R Y pitkän tasoa, mutta se on mielenkiintoista kuunneltavaa. CIRITH UNGOL Forever Black METAL BLADE Jenkkiläinen kulttiyhtye Cirith Ungol on täällä taas! Orkesteri hajosi vuonna 1992, kunnes kasasi rivinsä uudelleen keikkoja varten vuonna 2015. Harri Kuokkasen ohjaksissa kulkevan Hail Conjurerin musiikin kutsuminen pelkäksi black metaliksi ei tee bändille oikeutta, sillä kyse on paljon muustakin. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluu sama klassinen ydinporukka, joka levytti aikoinaan debyyttilevy Frost and Firen (1981), eli mukana ovat laulaja Tim Baker, kitaristi Greg Lindstrom ja rumpali Robert Garven. Hail Conjurer on erikoisella tavalla koukuttavaa musiikkia, jonka sisään ajautuu ikään kuin huomaamattaan. Joni Juutilainen ATAVISMA / VOID ROT Split EVERLASTING SPEW Atavisma ja Void Rot ovat hyviä kimppakumppaneita, koska ne lähestyvät painostavasti vyörytettyä hidasta lanausta eri suunnista, aina maantieteellisestä sijainnista lähtien. Puolituntisen yhteisjulkaisun avaavat fransmannit ovat enemmän kallellaan amerikkalaiseen death metaliin, kun taas sen päättävät jenkit ovat kalmaisuudessaan tuomitsevampia vanhan mantereen malliin. Mikko Malm nakin suuremman kokonaiskuvan hahmottamisessa. Mikäli aivot saisi napsautettua ambientmoodiin, splitin kuuntelu julmanjylhänä äänimaailmana olisi hivenen palkitsevampaa. Jos kappaleet seuraisivat toisiaan vuorovedoin, kokonaisuus olisi tasapainossa, mutta esittäjien raja hämärtyisi entisestään. Musiikki ei ole bändin kahden kokoARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62
Kolmikon ensimmäinen levy jatkaa siitä, mihin edeltävällä julkaisulla jäätiin, mutta musiikkia on ruuvattu pykälän verran eeppisempään ja monipuolisempaan suuntaan, mikä oli oikeastaan täysin odotettavissa. Kun piippaukset muuttuvat tasaiseksi ulinaksi, on aika siirtyä tuonpuoleiseen. ARVIOT albumi on jännittävä ja osin hämmentäväkin tapaus. Rumpali Albert Turek – kitaristi Piotrin velipoika – tahkoaa settiään aika intomielisesti lasauttaen välistä sekaan ronskit tuplabassarit ja blastaukset. Stonus luo mielleyhtymiä niin Kuyssiin kuin Black Sabbathiin. Tätä kutsutaan joissain piireissä ”luonnolliseksi kehitykseksi”, eikä suunta kuulosta Marrasmielenkään kohdalla lainkaan pakotetulta. Ilmaisussa on silti aika radikaaleja väistöliikkeitä, jotka painottuvat voimallisimmin rumputyöskentelyyn. Varsinkin nimibiisillä laulaja Kyriacos Frangoulis nyökkäilee vahvasti Ozzyn suuntaan. Bändi on kuunnellut tarkasti myös kreikkalaisia uudemman polven pörinäkomppaniota kuten Naxatrasia ja 1000Modsia. Hienoja melodioita ja tomeraa aaltoilua löytyy kuitenkin vähintäänkin kiitettävästi. Mainio debyytti kaiken kaikkiaan. Esimerkiksi kahdeksanminuuttinen aloituskappale Eternal Silence sisältää varsin monenlaista tavaraa ja useita osia, joiden keskinäinen koheesio tuntuu aika vaillinaiselta. Progeileva Dead End ja pahaenteinen Ghost Town niputtavat vajaan kolmen vartin levyn hienosti. Kun kitaroissakin lymyää mustaa metallia, perussludgeilu taipuu kohdakkoin tavanomaista erikoisemmalle kaarelle. Joni Juutilainen VIROCRACY Irradiation BLACK SUNSET Saksalainen Virocracy takoo debyytillään teknistä ja thrashvivahALBUM OUT NOW! 6 HELMIKUU 2021 T E L A K K A HELSINKI, FINLAND LIPUNMYYNTI JATKUU Showdown!. Yhtye operoi suurelta osin genren oletusotteella ja -soundilla tuoden mieleen monet post-metal-koplat. Nadirin kaikuihin upotetut kitarat ja utuinen riffittely ovat mannaa korville. Kaikkia biisejä moinen ei vaivaa, mutta tietty yksinkertaistaminen, ilmaisun jännittävistä osa-alueista tinkimättä, tekisi albumin selväpiirteisemmäksi ja sitä myöten vielä iskevämmäksi. Alun tomijytistelyn jälkeen bändi tarjoaa tanakkaa riffittelyä, kunnes jarruttelee jumittelempaan tunnelmointiin. Kappale antaa hyvän yleiskatsauksen bändin repertoaarista. Viisikko operoi doomin, stonerin ja hard rockin maisemissa. Mielekkäiden kappalerakenteiden hahmottaminen on välillä vähän hankalaa. Pasi Lehtonen MARRASMIELI Between Land and Sky NATURMACHT Hyvällä nimikko-ep:llä uransa vuonna 2018 avannut Marrasmieli sijoittuu luonnonläheisen äärimetallinsa kanssa sille tontille, jota ovat suomalaisbändeistä asuttaneet muiden muassa Ensiferum, Eternal Tears of Sorrow, October Falls ja miksei myös Vordven. Vaikutelman kanssa on helposti huuli pyöreänä, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen homman kanssa alkaa olla sinut. Loppu on yleensä uuden alku, ja Aphasia kuvailee toipumista mielenterveyden ongelmista. Biisin asteittainen rakentelu kevyestä liplatuksesta massiiviseen tykitykseen on erittäin onnistunutta. Koskinen STONUS Aphasia DAREDEVIL Kyproslaisen, sittemmin Lontooseen muuttaneen Stonusin debyyttialbumi käynnistyy aavemaisella sydänkäyräpiippauksella. Kimmo K. Marrasmieli tekee debyytillään odotetusti hyvää ja tasaista jälkeä, mutta hommassa on vielä parannettavaa, sillä joissain kohdin pieni tiivistäminen olisi paikallaan. Maniassa on miellyttävällä tavalla jälkimmäisen raskasta mutta ilmavaa boogieta. Bändillä on siis hyvät eväät reippaasti tätäkin vakuuttavampiin suorituksiin. Albumi kulkee läpi monien tunnelmien, mutta pääosin pysytellään nopean ja melodisen black metal -tykityksen parissa, jonka Marrasmieli myös taitaa parhaiten. Se tarkoittaa vasta koneiden käynnistämistä. Todellinen kliimaksi koetaan lähes 11-minuuttisen, vahvasti Moonsorrow-henkisen Aallotpäätöskappaleen aikana. Stay Awake on menevää hard rock -tömistelyä. Toki haastavuutta saa olla, eikä se äidy tässäkään muodossa ylitsepääsemättömäksi
Vielä ei olla mestariliigassa, mutta Irradiation on yksi tasokkaimmista ensilevyistä, mitä vähään aikaan on tullut vastaan. Tokihan soundi on jostain toispuoleisesta kaikuvan rupinen, kuten asiaan kuuluu, mutta samalla se on juuri oikeanlaisen raivokas, aivan kuten kappaleetkin. Tässä on pitkästä aikaa julkaisu, joka kietoo pauloihinsa kyynistyneemmänkin kuulijan, jos vain kiinnostusta löytyy vähääkään. Tuotannolliset seikat tukevat musiikkia mainiosti, sillä soundi on samaan aikaan sekä ajaton, ilmava että jämäkkä, kiitos jykevän, pintaan sopivasti nostetun basson. Halfway Joe on ehdottomasti tarkistamisen arvoinen tapaus perusrehellisen rockpoljennon ystäville. Lyhyet välisoitot pitkähköihin biiseihin yhdistettynä syventävät monipuolisuudellaan kokonaisuutta, ja samaa dynamiikkakikkaa on hyödynnetty niin kappaleiden välillä kuin sisälläkin. Hooligan Life on ehkä tuotannoltaan aavistuksen liian kulmikas, mutta sen biisien laadukkuutta ei käy mitenkään kiistäminen. Levyä on vaivatonta kuunnella, ja sen äärelle tekee mieli palata yhä uudestaan. Hienovaraisimmillaan yhtye muistuttaa jossain määrin myös Gojirasta, vaikka yleisilme hitusen aggressiivisempi onkin. Irradiationiltä huokuu vapautunut ja kahlitsematon energia, mutta samaan aikaan kaaoksessa vallitsee järjestys. Referensseiksi viitasaarelaislähtöiselle mullilaumalle käyvät esimerkiksi Danko Jones, Foo Fighters ja miksei tietyiltä osin Disco Ensemblekin, mutta Halfway Joe on silti pitkälti omankuuloisensa tapaus. Danse De Noir on konseptilevy, jonka suurin vahvuus piilee tunnelmassa eikä niinkään sävellyksissä tai teknisessä suorittamisessa. Rässääminen, rokkaaminen ja jopa postpunkkaaminen elävät saumattomassa sovussa osina kokonaisuutta. Mikko Malm ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. LORD VIGO Danse De Noir HIGH ROLLER Kun sakemanni kyllästyy tekemään sanoituksia miekkapitoisista fantasia-aiheista, hän siirtyy luontaisesti retroscifiin. Syvyyksistä ja korkeuksista löytynee vieläkin enemmän ammennettavaa. Hieman reilu kolmevarttinen teos on optimaalisesti mitoitettu, juuri sopiva annos näin kiemuraista mättöä. Halfway Joella on myös vahva energinen puolensa, mistä muistuttavat levyn väkevimmin tamppaavat kappaleet You Got No One, Cause ja Three Beer Betty. Hämmästelyn aiheeksi käy korkeintaan trion kyky naittaa suomalaiseen 82-hardcoreen ahdistavaa synkkyyttä, mutta kuitenkin niin, että lopputulos on lähempänä tätä päivää kuin menneisyyttä. Orkesteri on onnistunut yhdistämään musiikissaan progressiivisuuden ja brutaalin death metalin suhteellisen hyvin niin, että elementit eivät syö toistensa tehoa. Vaikka kitaroiden paahto on vahvaa, ryhmä ei mene musiikissaan pelkät instrumentit edellä, vaan Hooligan Lifen sielua koristellaan kauttaaltaan koukukkain (laulu)melodioin. Lord Vigon kolmannella levyllä onkin erikoinen, mielentilaan ja sitä myötä suhtautumiseen vaikuttava lähtökohta, etenkin kun musiikkinsa on sekoitus kaihoisan eeppistä vanhan koulukunnan heavy metalia ripauksella Candlemassin Epicus Doomicus Metallicusta. Reilun parin minuutin vauhtirepäisyihin on saatu piilotettua veikeitä jippoja, jotka paljastuvat kunnolla vasta ajan kanssa. Mega teista death metalia, josta tulee mieleen yhtyeitä kuten Death ja Sadus. Jaakko Silvast KAUHU Anomalia CALIGARI Ensimmäisen julkaisunsa puskista pukanneen Kauhun takaa löytyy useista eri alakulttuurimusiikin yhteyk sistä tuttua tekijämiestä, joten sen kummemmin kasettiformaatissa, tyylilajissa kuin laadussakaan ei ole varsinaisesti mitään kummasteltavaa. Mainioita esimerkkejä tästä ovat kuulijan salakavalan ovelasti mukaansa nappaavat Leave It All Behind ja Drugsubmarine. HALFWAY JOE Hooligan Life OMAKUSTANNE Mukavan överisti äijämäisen riffirockyhtyeen debyyttipitkäsoitto on hyvällä tavalla kotikutoinen ja pirteäsoundinen 11-raitainen. Seuraava vaihe on sukeltaa pää edellä tarinaan fyysinen tuote käsissä ja kuulokkeet korvilla
Doung Aldrich todisti aikoinaan Whitesnakessä olevansa genren pystyvimpiä kirvesmiehiä. Se ei ole sinällään ihme, kun voimatriosta löytyy herroja, joiden meriittilistat pullottavat yhtyeitä Journeystä Whitesnakeen ja Night Rangeristä Ozzy Osbourneen. Biisit tulevat enemmän tai vähemmän samasta, vahvasti Journeyn mallisesta muotista, mutta laatutaso pitää toistosta huolimatta. Se on hyvä ja huono asia. Delaykitarat, elektroniset mausteet ja dynamiikan aaltoilu hissuttelusta säröiseen myräkkään ovat kuitenkin aika pitkälti Hubrisinkin työkaluarsenaalina. Vuonna 1999 ilmestynyt Witchburner-ep sisältää neljä covervetoa ja kolme uutta bändin omaa kappaletta. Saman vuoden syksyllä julkaistu kakkoslevy Dead, Hot and Ready onnistuu säilyttämään saavutetut asemat, muttei pistä ärhäkkää debyyttiä paremmaksi. Debyyttilevy Restless and Dead (1998) on suhteellisen virkeä pakkaus kipakoita riffejä ja häijyä biletunnelmaa. Aurochin tuoreimman viisibiisisen sisältö on pohjimmiltaan hyvin tavanomaista amerikkalaistyylistä kuolometallia, jonka sanoituksia tukemaan on sämpläilty hieman eksoottisia vaikutteita. Koskinen WITCHERY Restless and Dead Dead, Hot and Ready Witchburner Symphony for the Devil CENTURY MEDIA Ruotsalainen black thrash -poppoo on tahkonnut saastaista kauhumetalliaan jo 23 vuotta, eikä sen musiikillisessa kaavassa ole juuri näkynyt muutoksia. Nimikappale, The Hangman ja House of Raining Blood ovat levyn kärkitäkyjä. Bändi hakee liiallisen hyökkäävyyden sijaan selkeästi mystistä tunnelmaa, mikä on hyvä ratkaisu. Esimerkiksi Vibromatic ja Baumgartner ovat väsyttävää kuultavaa, eikä Ufo juuri pistä paremmaksi. Vaikka albumin nimi on jälleen suomea, Nadine kärisee kirjoittamansa sanoitukset englanniksi, mikä on tietysti looginen ratkaisu. Vuonna 2001 ilmestynyt Symphony for the Devil taas onnistuu yksittäisten kappaleiden tasolla aiempia levyjä paremmin. Pasi Lehtonen AUROCH Stolen Angelic Tongues 20 BUCK SPIN Etelä-Amerikan ja Karibian myytit ja historia eivät ole death metal -sanoitusten tavallisimpia aiheita, mutta vuonna 2008 uransa käynnistänyt kanadalaisbändi on rakentanut koko diskografiansa näiden teemojen varaan. Sen musiikki on ylivoimaisen melodista, rullaavaa ja tarttuvaa, mikä on elinehto numero yksi. Siitä Risekin pitkälti elää. Musiikiltaan Rise on luonnollinen jatke Revolution Saintsille ja Light in the Darkille (2017). Revolution Saints todisti jo nimikkodebyytillään (2015), että bändi on jopa enemmän kuin osiensa summa. Raul on instrumentaali, joka kuulostaa paikoin superhäröllä syntikalla höystetyltä Kyussilta. Journeyssä kuultiin toisinaan myös miehen laulua, ja mikäs oli kuunnellessa, kun kyse on mitä todennäköisimmin AOR:n hienoimmasta äänestä. Tarjolla on Acceptin Fast as a Shark, W.A.S.P:n I Wanna Be Somebody, Judas Priestin Riding on the Wind ja Black Sabbathin Neon Knights. Jo avausbiisistä paistaa tietty sekavuus, joka jatkuu läpi levyn. Bändi yhdistelee mielensä mukaan stoneria, rockia ja psykedeliaa. Hyvät soundit ja kolmikon soljuva soitto eivät pelasta ailahtelevaa kokonaisuutta kokonaan. Biisit ovat pitkiä (lukuun ottamatta tarinallista Icarus-välisoittoa, joka on vain viisiminuuttinen), mutta kappaleiden kaaria ei haluaisi typistää, sillä ne kasvavat luonnollisesti ja versovat omalakisesti sulavan yllätyksellisinä edeten. Uusintajulkaisun bonuksena on kaksi kappaletta, jotka on kuultu alun perin levyn Japanin-painoksella. Yllättävyyttä Erassa piisaa, mutta kaikki ideat eivät osu maaliin. Kappaleet ovat kiireettömästi kulkevia teoksia, jotka liukuvat perinteisen äärimetallin kautta hiljaisuutta huokuviin väliosiin ja niistä takaisin. Siihen Kauhu on aivan liian aito, energinen, likainen ja kulutusta kestävä. Yhtyeen asenne on äärimetallikonnotaatioista huolimatta erittäin rock’n’roll-henkinen ja pogoamiseen yllyttävä. Löytyisiköhän menestyksen avain tälläkin albumilla kuulluista sludgehtavista riffeistä. Siinähän nuo menevät, ja ihan mukavilta kuulostavat omatkin kappaleet. Joni Juutilainen REVOLUTION SAINTS Rise FRONTIERS Aikuisorientoitunut rockmusiikki on italialaislafka Frontiersin ansiosta pullollaan hyvää, aurinkoista ja positiivista melodista rockia, mutta firma synnyttää myös erilaisia projektiyhtyeitä ja supergroupeja, joista kaikki eivät onnistu edes sen yhden levyn osalta. Ehkä bändi on hakenut yliampuvaa tunnelmaa turhan tarkoitushakuisesti. Mega ASHTAR Kaikuja EISENWALD Suomalaisen Marko Lehtisen ja hänen sveitsiläisen vaimonsa Nadinen Ashtar on bändiprojekti, jonka ilmaisussa kylmä black metal kohtaa tunnelmametallivaikutteet. Ainakin The Black Keys, Orange Goblin ja varhainen Queens of the Stone Age kaikuvat jamitteluissa. Eipä ep:stä ole silti pidempiaikaiseksi viihdykkeeksi. Kakkosbiisi In the Shadow alkaa maukkaasti jumittavalla bluespoljennolla, mutta San Saguaron riffittelyt eivät juuri puhuttele. Stolen Angelic Tongues on mukiinmenevä julkaisu, joka saattaa upota jenkkideathistä ja hieman erikoisemmista etnisistä vaikutteista metallissaan nauttiville. Anomalia on nimensä mukainen julkaisu: poikkeava ja epätavallinen ilmiö, jossa ei ole aineksia katteettomaan hypeen. Ashtar tekee hommansa pitkän kaavan kautta, mutta homma kaipaa selkeästi lisää ytimekkyyttä ja roskaisuutta. Ashtar pyrkii luomaan musiikillaan vahvoja mielikuvia. Ashtarilla ei ole kuitenkaan saumoja genrensä kovimpien sarjaan, sillä ilmaisunsa on vielä hitusen liian amatöörimäistä laukaistakseen kunnon tunnemyrskyjä ja äärimetallipsykooseja. Jack Blades on basson varressa komppaaja vailla vertaa ja hoitaa myös lauluvelvoitteensa vahvalla ammattitaidolla. Hillittömän räväkkä avausraita The Storm, ärhäkän riffikimaran tarjoileva instrumentaali Bone Mill, teutonithrashin ja Mötörheadin väliin menevä Wicked sekä hitaampaa bluespoljentoa tarjoileva Called for by Death osoittavat, ettei yhtye ole turha tapaus, vaikka tätäkin albumia riivaavat täyteraidat ja hieman puuduttavat yleisilme. Vaan kun albumin pistää soimaan, sen äärellä pääsee kyllä fiiliksiin, kuunteli sitä sitten tarkkakorvaisesti tai muun hääräämisen taustalla. Niin hienoa kuunneltavaa kuin Hubris onkin, sitä vaivaa sama valuvika kuin useimpia samalla sektorilla operoivia yhtyeitä: upeatkaan levyt eivät vaadi tulla kuunnelluiksi, ja ilman laulua niiden mieleenjäävyys on heikonlaista. Kimmo K. Sitten on Deen Castronovo, joka on jo rumpalina monien tekijämiestenkin ylistämää legendaosastoa. Fischer nimesi duon Ilmasaari-debyytin vuoden 2015 suosikkilevyjensä kärkikymmenikköön. Kaikuja on pitkälti fiilismusiikkia, jonka sijoittaminen post-black-karsinaan ei ole lainkaan liioiteltua. Laulaja-basisti Alessandron laulusta, joka pusketaan särön läpi, tulee mieleen punk. Dead Cityn savuisenhiipivä svengi ja mureat bassosoundit toimivat valjuhkoon säkeistön saakka. Kuten niin monen muunkin yhtyeen kohdalla, myös Aurochin musiikin kohtaloksi koituu sijoittua siihen kuuluisaan parempaan keskiluokkaan, eli hommat hoidellaan moitteetta, mutta musiikki ei jaksa innostaa syvempään tutustumiseen asti. Nyt Century Media on päättänyt julkaista Witcheryn kolme ensimmäistä levyä sekä yhden ep:n uudelleen. Joni Juutilainen HUBRIS Metempsychosis ART AS CATHARSIS Hubrisin ulosanti on osastoa, joka on hyvin tehtynä meikäläiselle melkeinpä liiankin varma nakki. Vuonna 2014 perustettu amerikkalaisbändi Revolution Saints onnistuu, ja on onnistunut jo kolmeen otteeseen. Kappaleista ep:n varsinainen avaus Hideous New Gods esittelee bändin parasta osaamista, ja vastaavaa linjaa olisi kuullut mielellään lisää. Paljon parempaakin on kuitenkin tarjolla. Jaakko Silvast ARVIOT 65. Veikkaan, että Witchery on yksi niistä yhtyeistä, jotka toimivat paremmin livenä kuin levyllä. Sveitsiläisnelikko on toiminut jo muutamia vuosia ja tehnyt pari levyä, ja sen ulosanti on hioutunut tyylillisesti ja ilmaisullisesti kelpo jamaan. Frontiersin hovisäveltäjän ja -tuottajan Alessando Del Vecchion suotuisalla myötäavustuksella Risesta on saatu yhtyeen ja julkaisijan pirtaan täydellisesti sopiva rocklevy. Bändejä ei silti sekoita toisiinsa, siksi erilaisia niiden otteet ovat. Bändin instrumentaalinen, kevyesti progressiivinen post-rockja vaihtoehtometalliliihottelu vertautuu vahvasti erinomaisen Long Distance Callingin meininkiin. Bändin musiikki on huomattu vaikutusvaltaisillakin tahoilla, sillä Celtic Frostin ja Triptykonin Tom G. Levyllä pelataan jo vähän turhankin varman päälle. Mikko Malm MAYA MOUNTAINS Era GO DOWN Venetsialaistrion kakkosalbumi käynnistyy lupaavasti Enrique Dominguezin akustisella introlla, josta bändi kiihdyttää tomijytinän siivittämänä rouheampaan rokkiin
Mystisestä tunnelmasta huolimatta orkesteri on muistanut säveltää levylle koukuttavia riffejä. Jos black metal on huonoimmillaan mitä puuduttavinta kuunneltavaa, parhaimmillaan se toimii alkukantaisten tuntemusten voimallisimpana välittäjänä. Soiton ja biisien suhteen homma on kuitenkin kelvossa kuosissa. Eka biisi Tena Timetraveller suo jo nimellään outoja mielleyhtymiä. Jo levyn nimi voisi olla jonkin yliopistotasoisen filosofian opinnäytetyön otsikko. Levyllä harjoitetaan taidokasta tunnelmanvaihtelua kummittelevan kerronnallisuuden, räjähtävän paatoksellisuuden ja kylmäävän tarttuvuuden välillä. Erityisesti sävellysten terävinä viiltävät tremolot ja kekseliäästi luovivat riffit tuntuvat tehokkaimmillaan luissa ja ytimissä asti. Jo tästä saa minulta rajusti pisteitä, mutta kuinka kotimainen Curse upon a Prayer pilkkaansa toimittaa. Vuodesta 2007 kasassa olleen yhtyeen ilmaisusta välittyy ennen kaikkea vahva näkemys, perehtyneisyys ja palo. Vihaisesti ja jyrkästi. Näistä lähtökohdista levyyn suhtautuminen on kieltämättä harmillisen vaikeata. Eetu Järvisalo kuuloista, siinä on yllättävän paljon tarttuvuutta, ainakin black metalin kontekstissa. Kunnioitettavan korkealaatuisen kokonaisuuden tähtihetkiksi kohoavat puhuttelevasti pohtiva nimikappale ja hätkähdyttävästi kasvava Coiled Splendor. Koskinen CURSE UPON A PRAYER Infidel SATURNAL Black metal on vielä joiltain osin vaarallista. Drakon Darshan Satan tarjoaa suurimmaksi osaksi varsin kiihkeätempoista turpaanvetoa, vaikka seesteisempiäkin hetkiä kuullaan. Komeuden kruunaa bändin laulajan ja ainoan alkuperäisjäsenen Nikolaous Panagopoulosin draaman kaaria hyvin mukaileva tulkinta. Al-Masih ad-Dajjal ja Fitna esittelevät bändin kykyjä maalailevamNOX FORMULAE Drakon Darshan Satan DARK DESCENT Kreikkalaisen Nox Formulaen toinen albumi sisältää raivokasta ja hyvin esoteerista black metalia. Kimmo K. Mikä parasta, albumin kypsä ja monivivahteinen sisältö on vakuuttavasti linjassa sen otsikon kanssa. Tähän bändiin linkkaamalla sai Facebookissa bannia, sillä yhtye kohdistaa rähjäämisensä vesittyneen kristinuskon sijaan sinne, minne sitä ei saisi kermaperseiden mielestä kohdistaa. Monkshood333:n ääntely on paikoin jopa epäinhimillistä, mutta myös hyvin intohimoista. Lopputulemana on ilmavan raskasta ja ihmeen tarttuvaa jälkeä, jota jää hyräilemään yllättävän helposti. ACHERONTAS Psychic Death – The Shattering of Perceptions AGONIA Syvällä okkultismin syövereissä piehtaroiva kreikkalaisbändi Acherontas julkaisee kahdeksannen levynsä. Onpa kansissa vielä mystisiä kuvioitakin. Yhtyeen qliphotista ja kaaosmagiasta ammentavat sanoitukset lämpiävät reilusti sisäänpäin, mutta tuovat levylle tarvittavan utuisen auran. Olen hämmästynyt, jos tämä ei ole lajityyppinsä tämän vuoden parasta tarjontaa. Pelätty folkhäröily ei ole turhan alleviivattua, ja bändi paljastuu enemmänkin stonerpohjaiseksi ilmiöksi. Levyn poikkeuksellisin esitys lienee synkkä teknoraita The Arrival of Noctifer, joka on omiaan korostamaan teoksen ritualistista luonnetta. Mikko Malm AD ASTRA The Nest INVERSE Ad Astra painelee visupuolella ilmeisen syvällä fantasiametsässä, kaukana tarujen laaksossa. Nimiraita Infidel on kitaravetoinen ja hyvin rullaava julkilausuma yhtyeen arvoista, ja sen raaka myrskyäminen toimii erinomaisesti. Kokonaisuutena levy ei nouse aivan samalle tasolle, mutta pitää silti mielenkiinnon yllä koko mittansa. Bändikuvassa on miekkaa ja samanistista kampetta, levyn kansikuva on kansallisromanttinen ja tekstityypit viittaavat druidien aikaan. Vaikka yhtyeen musiikki ei ole erityisen melodista saati kaupallisen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 66. Tempot pysyvät valuvaisina, ja jenkkilaulajatar Sally tulkitsee pitkälinjaisia melodioita dramaattisen kuulaasti. Mustassa metallissaan tiheään mystisyyteen ja spirituaalisuuteen verhoutunut yhtye jatkaa uudella luomuksellaan kiehtovan ja erittäin väkevätunnelmaisen tutkiskelun äärellä
Erittäin hyvä näinkin! Kimmo K. Vaikka hittihakuisuus tai venkoilu ei ole samaa kaliiberia, Joviacin touhusta tulee paikkapaikoin mieleen jenkkibändi Incubus. Suomalaista ilkeää peruslaatua. Markkinoiden tulvassa lajilla ei ole ehkä kauheasti kysyntää, mutta harva tyyli vetoaa sydämeen yhtä luolamiesmäisellä ja alkukantaisella voimalla. Aivan ensimmäiseksi huomio kiinnittyy siihen, miten jykevästi Stefan Kreyn vastuualueeseen kuuluvat kitarat poraavat ja potkivat. Laulutkin vedetään tavallisen örinän sijaan räkäisesti rääkymällä, mikä vaatii aluksi jonkin verran totuttelua. Kari Koskinen ja ollut vakituinen vierailija Tobias Sammettin Avantasia-projektissa. Pääosa minuuteista raavitaan kuitenkin melko paljasjalkaisen ja perusteissa pysyvän mustan metallin parissa. NERVE SAW Peril TESTIMONY Oppikirjakuolon tekeminen puhtaasti rakkaudesta lajiin on erittäin ymmärrettävää. Luupäistä death metalia soittava Nerve Saw on saanut alkunsa jo vuonna 2010, mutta pitkäsoitolle asti yhtye pääsee vasta nyt. Sama pätee toki suurimpaan osaan coverlevyistä. Vastapainoksi kappaleet sisältävät myös väliosia, jotka tihkuvat pahoja enteitä ja vainoharhaisuutta. Koskinen DUIVEL Tirades uit de Hel VÁN Hollantilaisen Duivelin lehdistötiedotteessa keulitaan oikein kunnolla! Levy-yhtiö väittää nimittäin bändin soittavan esikoislevyllään vihaista ja alkukantaista black metalia, joka toimii ”tuoreena naulana Jumalan hauta-arkussa”. Vaikka Heavy Rock Radio II on sinällään taidokkaasti sorvattu paketti, siitä on vaikea innostua sen ihmeemmin. Kappaleet ovat suhteellisen tiiviitä, röyhkeitä ja täynnä keskivertoa parempaa riffittelyä. Rytinässäkin säilyy silti hyvä fiilis. Sadistik Forestin keulamiehenä tunnettu Markus Makkonen omaa rinnassaan juuri tämän poltteen. Oli miten oli, kokoonpanon toinen studiokiekko sisältää yönmustaa musiikkia, jonka tarkoituksena on saatteesta päätellen perata sielun syövereitä ja löytää reitti vapauteen. Biiseissä on kosolti ideaa ja hyvää meininkiä, ja lopputuloksesta huokuu tekemisen ilo. man ja hivenen melodisemman materiaalin parissa. Mikko Malm ALKYMIST Sanctuary INDISCIPLINARIAN Vuonna 2016 perustetun poppoon tyyliä on haastavaa karakterisoida, mutta Tanskasta käsin operoiva nelikko viihtyy ainakin doomin ja sludge metalin karulla suomaalla. Ei tästä kovin syvällisiä kykene kirjoittamaan, mutta pakettiin on saatu tyylilajin rajoitteet huomioiden mukavan vaihtelevia raitoja. Progressiivisesta ja taitavasti esitetystä musiikista voi tehdä myös sulavaa ja mieltäylentävää. Kenties tapaus on sen verran tuimakasvoinen, että siitä on vaikea löytää puhuttelevuutta. Nyt käsissä on Landen toinen coverlevy, joka on jatkoa vuonna 2016 ilmestyneelle Heavy Rock Radiolle. Joviacin kakkosalbumi on vahva näyttö osaamisesta paitsi tulkinnan ja säveltämisen saralla myös tuotannollisesti. Jornnimellä kulkevan sooloprojektin lisäksi mies on vaikuttanut sellaisissa yhtyeissä kuin Ark, Vagabond, The Snakes ja Masterplan. Yhtyeen ulosanti on muodollisesti musertavanmakeaa, mutta tosiasiassa se ei herätä vastaanottajassa juuri päännyökyttelyä kummempaa reaktiota. Peter Bjørnegin ärjyntä voimistaa riffikoneen jyrähtelyä entisestään. Sanctuaryllä on paljon hyvää, mutta jokin suitsii sen viehätysvoimaa. Osa valinnoista on melko laimeita, ja niin ovat versioinnitkin – esimerkeiksi käyköön Don Henleyn sietämättömäksi sovitettu New York Minute ja yksinkertaisesti hölmö Manfred Mann -laina Quinn the Eskimo (The Mighty Quinn). Lisäksi levyä vaivaa tietty hajanaisuus ja liiallinen laahaavuus. Eikä tämä ole moite. Jos Baptismin ja Behexenin henki viehättää, tämän kanssa ei voi mennä pahasti metsään. Laadukkaasta monipuolisuudestaan huolimatta sille kaipaisi lähinnä hiukan lisää särmää, sillä hiukan sisäsiistiksi kallistuva ilmaisu voisi hyötyä pienestä räyhäämisestä. Intro, outro ja levyn puoliväliä halkova The Portrait of Iblis puolestaan hakevat levylle hienoisen itämaista ja eksoottisempaa tunnelmaa. Soundi on aika lähellä klassista ruotsikuoloa, mutta itse musiikkiin on pistetty annos punkin härskiä suoraviivaisuutta. Kaikeksi onneksi mies on tajunnut vääntää ruuveja hieman normaalista poikkeavaan asentoon. Joona Turunen JOVIAC Here and Now INVERSE Elämänmyönteisen kirkasotsaista melodista progeheavyä veivaava tamperelaistrio ei keksi mitään radikaalisti uutta, mutta hoitaa hommansa esimerkillisen vaivattomaan ja sulavaan tapaan. Parhaiten toimivat Peter Gabrielin mainio Rhythm of the Heat ja The Searchersin Needles and Pins. Kari Koskinen JORN Heavy Rock Radio II – Executing the Classics FRONTIERS Norjalainen hevilaulaja Jørn Lande on tehnyt menestyksestä soolouraa jo 20 vuoden ajan. Lähempänä Landen omaa mukavuusaluetta olevat Deep Purplen Bad Attitude ja Dion Mystery vedetään nekin läpi asiaankuuluvalla pieteetillä. The Eye of the Golem esimerkiksi nostaa etualalle rehellisen punkin, mikä kuulostaa tummasävyisemmän runttauksen joukossa todella piristävältä. Ei blastia vaan pari hitaampaa riffivetoisen raskasta kappaletta, keskitempoista niskaankäyvää hölkkää ja kiivaammin hyökkäävää rytmikästä tappoa. Kappalevalikoima on tälläkin kertaa melko eklektinen ja sisältää niin kevyempää kuin raskaampaa rockia. Kaikeksi onneksi levyn matalaotsainen kuolopunkki toimii. Vaikka yhtye pysyy etäällä sirkustelusta, tanakasti ja taiten hoidettujen otteiden seassa lymyää myös vahva leikkisyys. Aurinkoa on mukavasti, mutta bändi rysäyttää myös mättövaihdetta silmään aika hanakasti. Niinpä tietysti. Lande on myös levyttänyt neljä pitkäsoittoa Symphony X -solisti Russell Allenin kanssa nimellä Allen/Lande ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68
co m is ta . Lukemaan sisältyy intro sekä kaksi välisoittoa, joista toinen, Fire Etude, on 2020-luvun Eruption. Inspiraatiota on puserrettu paitsi Kornista Electric Wizardiin myös kauhuelokuvakuvastosta. Reinier Vandenboschin baritorimörinä on vakuuttavaa ja monipuolista. Nimensä mukaisesti albumissa on alkukantaista, maskuliinista voimaa. Altar ei ole lähtökohdistaan huolimatta epätoivoinen levy, vaan se Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n. Levyllä ei ole oikeastaan mitään, mikä innostaisi kuuntelemaan sitä muutenkin kuin arvostelutarkoituksessa. Jaakko Silvast ITUS Primordial OMAKUSTANNE Cloud Reader käynnistää torontolaisduon debyytin väkevästi. Paikoin on siinä ja siinä, ärsyttääkö asia enemmän negatiivisella kuin positiivisella tavalla. Tällä vuosituhannellakin Bonfiren julkaisutahti on pysynyt tiiviinä, ja hiljan päivänvalon näki jo kuudestoista bändin omaa materiaalia sisältävä albumi. Joni Juutilainen BONFIRE Fistful of Fire AFM Harvassa ovat ne raskasrockyhtyeet, joiden ura jatkuu liki puoli vuosisataa perustamisensa jälkeen. Saatekirjeen mukaan bändin kolmas levy on mixtape yksinäisille sekä kokoelma tarinoita täyttymättömistä unelmista ja lupauksista. K at so m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai ne n. Parhaaksi raidaksi nousee hieman yllättäen albumin tunnelmallisin veto Het Zwarte Hart van Walging, jonka kaltaista menoa kokonaisuus olisi kaivannut enemmänkin. Tirades uit de Helin huonoin puoli ei ole varsinaisesti musiikin heikkous, vaan se, että albumi kuulostaa hieman keskeneräiseltä ja turhan hajanaiselta. Tiedän, sekin on paljon sanottu, mutta kuunnelkaapa vain. Matalavireinen ja painostava mutta isonkuuloinen äänimaailma tekee bändin synkät visiot todeksi. Levyn laulupuolella luotetaan vierailevien solistien panokseen. 29 95 Saatavilla myös kotiinkuljetus ja sähkökirja! suomalainen.com Inferno1704_FolkMetalBig5_108x297.indd 1 30/03/2020 13.35.49. Kitaristi Hans Zillerin luotsaama Bonfire on yksi harvoista. The Chaplain on levyn raskain kappale, joka alkaa petollisesti Brandon Luckingin helmeilevillä kitaramelodioilla. Iloinen yllätys on neloskappale This Can’t Be. Pelkkiä hittikertsejä, sinkkukamaa joka ikinen. Musiikkikaan ei ole aivan niin alkukantaista kuin voisi kuvitella, vaan meininki on paikoin hyvinkin sävykästä, minimalistisin kosketinsoittimin tuettua mustaa metallia. Yhtyeen musiikista paistaa ihastuttavalla tavalla läpi niin beatleasiaaninen psykedelia, Kraftwerkin motorik-estetiikka kuin syvän etelän soulkin. Jykevä teos kertoo näiden viiden yhtyeen railakkaat tarinat ja pureutuu kiistellyn genren historiaan. Näin tuntuu verraten rohkealta kirjoittaa, mutta on hyvin mahdollista, että Fistful of Fire on bändin tähän asti paras albumi. Samalla levy on kolmas nuoren teräskurkun Alexx Stahlin laulama. Bonfire onnistuu kierrättämään kaikkea oppimaansa taiten, eikä albumilla ole varsinaisia täytebiisejä, vaikka sen perusversio on 13 raidan mittainen. Vandenbosch laulaa puhtaasti ja kuulostaa Amorphisin Tomi Joutsenelta. Kaksikko julistaa doomia isoilla kirjaimilla. Tuoreen energian sijaan Duivelin takaa löytyy kokeneita kettuja muun muassa Black Anvilistä ja Urfaustista. Muutoinkin biisi vaikuttaa puolitempoon soitetulta Amolta ja on bändille ehdoton käyntikortti. Vuonna 1972 Cacumen-nimellä toimintansa aloittanut bändi siirtyi nykyisen otsikkonsa alle 1980-luvun puolivälissä ja ehti iskeä jonkinmoisen leiman kasarihevin jälkilämpöihin vuosikymmenen lopun läpilyönneillään Fireworksillä ja Point Blankillä. Pääpiirteittäin tykitellään kuitenkin suoraviivaisissa ja takuuvarmasti asian ytimessä pysyvissä merkeissä. Suomen folk metal -sankarien tarina Folk Metal Big 5 Suomalaiset folk metal -jättiläiset MARKUS LAAKSO Korpiklaani, Ensiferum, Turisas, Finntroll ja Moonsorrow ovat jo vuosien ajan vieneet suomalaisen folk metalin ilosanomaa maailmalle. Ja kuunnelkaa myös Devil Made Me Do It, Gotta Get Away, Rock ’n’ Roll Survivors, Ride the Blade, Warrior ja loputkin Fistful of Firen kappaleista. Kun kevätaurinko paistaa, lohduton ep ei ehkä täysin puhuttele. Vaikka metalli tippui valtavirrasta seuraavaksi vuosikymmeneksi, Bonfire porskutti marginaalissa pitkäsoitto toisensa perään miehistön vaihtuessa ja erilaisten liitännäisprojektien kulkiessa varsinaisen pääbändin vierustoilla. Nimikkokappale on kuin sähkökitaroilla höystetty manaus, joka laahustaa melankolisen hitaasti kohti loppuaan. Kieltämättä levyn nukkavierussa mutta sympaatttisessa tunnelmassa onkin jotain sellaista, että siitä tekee mieli nauttia yksin. Albumin ainoa pieni kauneusvirhe lienee se, että monella sen kappaleella kuuluvat tuttujen klassisten rockbiisien vahvat koukut – hiukan eri tavoin esilletuotuina, mutta kuitenkin. Viiden kappaleen kokonaisuudessa on kuitenkin riittävästi variaatiota ja koukkuja, jottei bändin murjominen käy liian painostavaksi. Duivelin oma laulaja S kärisee purkkiin kolme biisiä, ja loput kolme kappaletta jakautuu Lugubrumista, Urfaustista ja Vaalista ”tuttujen” miesten kesken. Pasi Lehtonen GHOST WORLD Altar SVART Kotimaisen Ghost Worldin kotikutoinen indiepop kuulostaa edelleen tekijöiltään. Mies osaa myös kuiskutella hyytävästi
Tämä levy tullee pyörimään hämyisissä kevätja kesäilloissa kerran jos toisenkin. Omens on mainio tunnin pakomatka äänimaisemiin. One Light Retreatingillä bändi näyttää dynamiikantaitoaan ja tasapainoilee hienosti hillityn ja mahtipontisen välillä. Massiivisia sovituksia, unenomaista maalailua, koukuttavia melodioita ja suvereenia soitantaa. Levyn avaava nimikkokappale maalailee hienoilla syntikkasovituksilla. Hänen laulunsa tekee bändistä ainutlaatuisen kuuloisen. Mustaa sapattia vietetään hartaasti olennaisten asioiden merkeissä, joista homman käyntiin polkaisevan Black Cathedralsin riffi kertoo kaiken. kuulostaa paikoitellen jopa melko pirteältä. Kappale pohjustaa Spliceria, joka on levyn pirskahtelevimpia kappaleita. Jenkkibändin edellinen ep Gold & Silver Sessions (2019) vakuutti hienoilla instrumentaaleillaan, ja Elder on pakannut vahvuutensa myös Omensille. Erinomainen Thymidine tuudittelee lähes uneen, mutta Norfairÿn jykevät rummuttelut ja bassot palauttavat kuulijansa ruotuun. Witchskullin homman nimi selviää ensimmäisten sekuntien aikana. Mutta eipä siinä, kyllä kuusihenkisellä yhtyeellä riittää tarjottavaa omastakin takaa. Ruksia voinee laittaa ainakin space rockin ja raskaamman postrockin kohdalle. In Processionin melodiset instrumentaalikohdat nostattavat mielialaa, ja DiSalvon laulu saa hymyn huulille. Päätöskappale Cytosine maalailee ambient-tunnelmia, ja tärykalvoille jää miellyttävä toivonkipinä. Muutamat kappaleet jäävät omaan makuuni hieman turhan aneemisiksi. Adenine alkaa rauhoittavalla akustisella kitaroinnilla kuulostaen jopa folkahtavalta. Psykedeelinen rock progeja metallielementeillä on homman nimenä, ja bändi tekee selkeää pesäeroa vanhaan stoner/doom-soundiinsa. Ghost World on tehnyt monta asiaa oikein, mutta lopulta on myönnettävä, että Altar ei onnistu valloittamaan puolelleen aivan täysin. Levy kuulostaa positiiviselta sitä kuitenkaan alleviivaamatta. Mikko Malm PYRIOR Fusion TONZONEN Kovat ajat vaativat positiivista musiikkia. Halcyonin matalalta surisevat syntikat peilautuvat heliseviin kitarakuvioihin maukkaasti. Pasi Lehtonen G A E L M A T H IE U ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 70. Fusion on berliiniläisen kolmikon neljäs albumi, ja se on nimetty osuvasti. Rummut, kitara ja basso ovat hienosti tasapainossa, ja bändi on voinut sovittaa kappalerakenteitaan muutenkin kuin laulun ehdolla. Viisi kappaletta rönsyilee ja kellottaa kymmentä minuuttia kuuntelua kestäen. Leppoisasta tunnelmasta huolimatta Fusionin äänimaailma on iso ja muhkea, eikä trio sorru vain tuijottelemaan kenkiään. Kokonaisuuden kruunaa Nicholas DiSalvo. X käynnistyy svengaavan huuruisesti 70-luvun tapaan, kunnes bändi loikkaa Toolista muistuttavaan, nykivämpään progeiluun. Fusionÿ on trippailevaa jammailua, ja bändin sovituksissa on mielikuvitusta. Kolme naavapartaista ja uurteikasta ukkoa Australiasta jytää riittävän simppeliä ja selvästikin siELDER Omens STICKMAN Allekirjoittanut törmäsi Elderiin ensimmäistä kertaa Youtube-algoritmin suosittelemana. Rönsyilevät äänimaisemat toimivat oivana pakomatkana muihin ulottuvuuksiin. Sekalaisten vaikutteiden yhdistely on aina haastavaa, mutta nyt ovat ammattimiehet asialla. Etenkin vierailevan saksofonistin Matti Leponiemen maukkaat puhaltelut ovat karkkia korville, ja niitä olisi mielellään kuunnellut enemmänkin. Pasi Lehtonen WITCHSKULL A Driftwood Cross RISE ABOVE Dänkä-dänkä-dänkä... Vaikka tätä latua on kierretty enemmän kuin Salpausselän hiihtostadionia, lähtökohdat ovat lupaavat. Parhaiten tässä taloudessa puolestaan kolahtivat unenomainen Blood, intensiivisellä kitarariffillä varustettu Toast World ja ihastuttava r’n’b-pala T.I.M.E
Kappaleiden yhdistävä tekijä löytyy nopeasti hyvistä riffeistä, jotka iskeytyvät takaraivoon jo ensikuulemalta, vaikka eivät mitään klassikko-osastoa olekaan. Koskinen KHÔRA Timaeus SOULSELLER Monikansallisen Khôran taiteellinen johtaja Oleg I. Kimmo K. Avauskappale Spiteful Scourge on kaksikosta ronskiotteisempi ja helpommin lähestyttävä, kun taas suomeksi laulettu Lohduton etenee nimensä mukaisesti piirun verran synkemmissä tunnelmissa. Albumilla vaikuttaa pitkälti toistakymmentä omaa ja vierailevaa muusikkoa, joista tunnetuimpina mainittakoon ...and Oceansin Antti Simonen, Dødheimsgardin Vicotnik sekä Finntrollin ja Moonsorrow’n Henri Sorvali. Seiskariurkuhöysteet ja etenkin Spiritual Beggarsista tutun Apollo Papathanasion komea ääni nostavat kokonaisarvosanaa puolikkaan pykälän verran. Avainsanoja ovat progressiivisuus ja perinteisten sävellyksellisten ratkaisujen väisteleminen, mikä tuottaa oletettua laimeamman lopputuloksen. HIMistä tutun Gas Lipstickin pesti bändissä jäi näköjään debyytin rumpuosuuksien mittaiseksi. Soitto lähtee mäiskimään jonkinlaisin intialaissävyin, ja pian kehiin pölähtää melodista metallia ja kuoloräimettä. Aika rankasti ylimittaisen albumin puutteet tulevat vain turhan selkeästi esiin, kun sitä tylsintä juttua on tarjolla eniten. Vain kahden kappaleen mittainen julkaisu (vinyyliversiolta löytyy neljä biisiä) sisältää kitaravetoista ja melankolista black metalia, jossa elää selkeästi kuultava 1990-lukulainen henki. Monimuotohommissa siis tunnuttaisiin olevan, eikä meininki ole ollenkaan pöllömmällä tolalla. on kasannut yhtyeen esikoislevystä massiivisen teoksen, jonka paukuissa ei ole säästelty. Trio ei ole lähtenyt kuorruttamaan lämminsoundisia instrumenttejaan kovinkaan kummallisilla kommervenkeilla, mutta onnistuu silti loihtimaan toismaailmallisen tunnelman kuin varkain. Rengeteg on sävellyksellisestä haastavuudestaan huolimatta miellyttävä ja helposti lähestyttävä levy. Välillä sävelkimarat menevät turhankin kiiretahtisiksi, ja joskus soittajat tuntuvat keskittyvän liikaa omaan teknisyyteensä yhteisen kemian kustannuksella. Kyseessä on yhtyeen kolmas albumi, ja laadun takeena pitäisi toimia jo pelkkä julkaisijan nimi. Timaeusin puitteet ovat kunnossa, mutta sisältö rutisee kuivuutta. Välillä kolmikko intoutuu reippaaseenkin hevilaukkaan. Kun askeleet ovat rauhallisempia, kulku on yhtenäisempää ja sävelistäkin kuoriutuu esiin enemmän herkkyyttä. Tuottaja-laulaja-moniinstrumentalisti Remo Häberlin yhtye pitää post-metalin ilmaisunsa keskiössä aika tiukasti, vaikka bändin otteet viittaavat selkeään potentiaaliin laaja-alaisemmankin ulosannin äärellä. Grieven esiintulo on varmaotteinen ja onnistunut, joten pohjoinen viima saattaa puhaltaa mahdollisilla tulevilla julkaisuilla tätäkin kylmemmin. Levy-yhtiönsä ei kuitenkaan halua mainostaa jäsenten taustoja ja meriittejä, joten mennäänpä arvosteluunkin musiikki edellä. Joni Juutilainen POSTHUMANBIGBANG Jungle Eyes CZAR OF CRICKETS Meno on jännä jo kansissa: ei tiedä, onko luvassa afrikkalaista rituaalimusiikkia vai Santanaa. Chants from Another Placen vahvuus on ehdottomasti rikkaissa ja täyteläisissä laulustemmoissa ja -harmonioissa. Antti Luukkanen GRIEVE Grieve WEREWOLF Ensimmäisen julkaisunsa puskevan Grieven promokuvasta paljastuu sen luokan kotimaista black metal -osaajaa, että melkein pelottaa. Tämänkaltaiset levyt näyttäytynevät luojansa mielessä värikkäinä ja uljaina monumentteina, mutta tavallisen kuluttajan on hankala ymmärtää, miksi tällainen kokonaisuus piti rakentaa ilman tarttuvia kappaleita. Bändin kolmas levy jatkaa Vuohen siunauksen (2016) linjoilla, mutta lisää pakettiin aiempaa enemmän roskaisuutta ja ajoittain jopa crustahtavia riffejä, jotka istuvat yhtyeen ilmaisuun täydellisesti. Vannoutuneille asianharrastajille Witchskullia uskaltaa kyllä suositella huoletta. Basisti Piller Györgyn työskentelyä on joka tapauksessa erityisen nautinnollista kuunnella. säistettyä riffiparaatia. Trio humisee mukavan elastisesta soundista huolimatta enimmäkseen rokkaavan doomin puolella, eli mistään lonkalta vedettävästä stonerista ei ole kyse, vaikka bändin viehätys perustuu jurnuttaviin kitaroihin eikä niinkään laahustamiseen ja horisontinmaalailuun. Antti Luukkanen AJNA Rengeteg INVERSE Poikkeuksellisen taiteellisista unkarilaisprojekteista näyttää olevan kehkeytymässä eräänlainen ilmiö. Mahtuupa ekaan biisiin vielä vähän haitariakin. Kansitarra julistaa, että Black Sleep maistuisi 1990-luvun Black Sabbathiin tykästyneille, mikä on hieman mutkia suoristava markkinointipuhe. Ne erottavat Hulténin muista laulaja-lauluntekijöistä ja hänen kappaleensa modernista tusinafolkista. Vieläkään ei ole täysin selvillä, kuinka projektiluonteinen muun muassa In Flamesja Engeljäsenistöstä koostuva yhtye on, mutta asiansa se kyllä osaa. Jungle Eyes on aivan kelpo levy, jolta löytyy hyviä juttuja useammalta kantilta tarkasteltuna. Sinällään onkin harmi, että yli tunnin mittaisen levyn edetessä ote luisuu syvästi innovatiivisen ilmaisun sijaan lähemmäs tavanomaista jälkimetallia. Ajna antaa oman lisänsä soppaan instrumentaalista ja jokseenkin kokeellista rockia sisältävällä debyytillään, joka kantaa sattumoisin samaa nimeä kuin Thy Catafalquen levy vuodelta 2011. Jo se on kunnioitettava saavutus, vaikkei kappalemateriaali kanna korkeuksiin asti. Erikoisemmat sävyt ja viistompi ote saisivatkin ottaa perin kätevältä vaikuttavan yhtyeen soinnissa kokonaisvaltaisemman roolin. Periaatteessa näin. Valitettavasti biisinikkarin pääkopasta kaivetut kappaleet ovat yksinkertaisesti tylsiä, eikä levy leimahda liekkeihin missään vaiheessa. Albumilla yhdistyvät soljuvasti traditio ja tulevaisuus, melankolia ja toiveikkuus, kauneus ja karheus. ei ole lähtenyt rakentamaan albumista mitään monen tunnin spektaakkelia, vaan kaikki sanottava käydään läpi vain hieman päälle 40 minuutissa. Ei jatkoon. Esimakua saatiin jo vuonna 2017, kun mies julkasi Dark Night of the Soul -nimisen ep:n. Bändi ei siis ole keksimässä mitään uutta, mutta eivätpä miehet ole toisaalta ketään suoraan kopioimassakaan – kokonaisuuden voi siis sanoa kuulostavan Grieveltä. Joni Juutilainen JONATHAN HULTÉN Chants from Another Place KSCOPE Tribulationin kitaristina tutuksi tullut Jonathan Hultén on julkaissut ensimmäisen soololevynsä, joka eroaa emoyhtyeensä tunnelmista melkoisesti. Myös Chants from Another Place liikkuu jossain määrin melankolisissa tunnelmissa, mutta nyt alustana käytetään täyteläisillä a cappella -osuuksilla koristeltua folk poppia. Teatraalisella Timaeusilla vilahtelee vaikutteita Devin Townsendista Dimmu Borgiriin ja sitä kautta takavuosilta tuttuun norjalaiseen RamZetiin. Kun hommasta paistaa tietoinen pastissin hakeminen, levy ei viettele mukaansa mitenkään suoralta kädeltä. Parhaimmilla biiseillään (eritoten nimiraita) ja edes vähän kaavaa rikkoessaan (kansanmusasävyt siellä täällä ja jynkkyballadi Shallow Grave) innostus nousee jo seuraavalle tasolle. Sveitsiläisbändi ei edes kikkaile kuin nimellään. Levyä on helppo ja miellyttävä kuunnella, mutta varsinaiseksi tunteenpaloksi vastaanottajapään innostus ei syty. Khôran onneksi Oleg I. Näillä adjektiiveilla voisi kuvata ruotsalaisen We Sell the Deadin kakkosalbumia. Tietynlainen oppikirjamaisuus saa levyn kuulostamaan alkuun puuduttavalta. Vaikka tekijät osaisivat asiansa kuinka, tällä saralla on äärimmäisen vaikea tehdä hyvää perussuoritusta enempää. Kaikkein ronskeimmat revitykset on sijoitettu taktisesti albumin alkupäähän, ja kuusibiisisen kaksi viimeistä ARVIOT 71. Tuotanto on kyllä massiivisuudessaan ehtaa ysäriä, mutta bändin soundissa kuuluu klassisen heavy rockin historia vähän laveamminkin. Joona Turunen KORGONTHURUS Kuolleestasyntynyt Marras WOODCUT Tasaista ja hyvää jälkeä läpi kaksikymmenvuotisen uransa tehnyt Korgonthurus on saanut viime vuosien aikana black metalinsa entistäkin parempaan balanssiin, jossa musiikin raakuus ja hyytävä tunnelmallisuus istuvat sujuvasti yhteen. Ajoittain olen kuulevinani sävyjä myös Steve Earlen elämänmakuisesta kantrirockista. Mikko Malm WE SELL THE DEAD Black Sleep EAR Majesteetillinen, eeppinen ja perinteikäs. Musiikissa on kauniilla tavalla läsnä niin kaiho, valo kuin veikeyskin. Hulténin musiikissa yhdistyvät Nick Draken tunnelmallisuus, Simon & Garfunkelin harmonisuus ja Sufjan Stevensin eklektinen melodisuus
Supertrippi alkaa maltillisesti. Jos yhtye olisi onnistunut saamaan fuzzin kyllästämään soppaan ainutlaatuisen oman mausteen, yhden lisäkirveen soisi kosmisille seikkailijoille ilomielin. Musiikilliset viitteet yltävät jopa parin vuosikymmenen taakse, mutta hyvä ja tasapainoinen Purist kuulostaa silti tämän päivän tuotokselta. Mega R O K A S M IL IU S ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 72. Pääosin melankolisissa ja hidastempoisissa merkeissä etenevä musiikki yltyy välillä nopeampiin purskahduksiin, mutta levyn määrittävin tekijä on sen kylmä ja synkkä tunnelma. Aiemminkin hyvin toiminutta konseptia on kiristetty ja muokattu juuri niiltä osin, joita joskus aiemmin kritisoin. Hypnotized by the Solennoid värähtelee psykedeelisesti. Myös soundimaailma on ihan rehvakas, joskin pienenpieni lisämuhju olisi antanut sille kunnon soundiekstaasiin tarvittavaa botnea. Bändi soittaa ysäriltä haiskahtavaa stoneria Monster Magnetin ja Fu Manchun innoittamana. Teemu Vähäkangas FEASTEM Graveyard Earth LIXIVIAT Kun bändi pikatulittaa 15 biisiä reiluun 20 minuuttiin näinkin imakasti, ei voi kuin todeta, että kiitos ja morjens, saanko lisää. Omaperäisyydestä ei voi juuri antaa pisteitä, mutta kun homma tuntuu rullaavan, niin keep it rollin’ baby. Vanhan koulukunnan rosoa ja visvaa ei jää kaipaamaan, kun kirurgintarkka toiminta tekee laakista vainaan. Huutokielikin vaihtuu englannista suomeen ja takaisin saumattomasti, vaikka moinen päättämättömyys on lähtökohtaisesti hieman ärsyttävää. Myös Graveyhard pitää siitä huolen. Master Rocket Power Blast käynnistyy miellyttävän poukkoilevalla riffittelyllä. Paikoin lähes kymmenminuuttisia kappaleita vyöryttävä Purist on tehty pitkää kaavaa hyödyntäen, mutta musiikki säilyttää mielenkiintoisuutensa, mikä ilmenee parhaiten mainiolla melodisuudella siunatussa The Rite of Purification -kappaleessa. At Midnight You Cry ja Universal Phase pohjustavat hyvin Isolationia, jonka riffit saavat pään nyökyttelemään. Muutamassa kohdassa aavistuksen epävireiset kitarat pistävät korvaan, mutta muuten soittopuolessa ei ole mitään moittimista. Downmaiset riffit ovat rouheita, tarttuvia ja sopivan röyhkeitä. Uusiksi miksattu ja masteroitu Marras on alkuperäisversiota parempi kokonaisuus, jonka kuunteleminen vaatii selkeästi tietynlaisen mielentilan. Mainiosta Avaritia Humanae -täyspitkästä on ehtinyt vierähtää jo seitsemän ja Teethingin kanssa tehdystä splittiseiskastakin neljä vuotta. Hyvät, usein kaukana perinteisestä black metal -ilmaisusta kulkevat melodiat osoittautuvatkin nopeasti Vexdin sävellysten kovimmiksi valttikorteiksi. Jämerää vivahdetta keitokseen saadaan Seattle-soundin lisäämisellä – grungehtavat pätkät viittaavat ajoittain vaikkapa Alice in Chainsiin. Pasi Lehtonen TO CONCEAL THE HORNS Purist PURITY THROUGH FIRE Muiden muassa Alghazanthissa ja Ghost Brigadessä soittaneen Vexdin sooloprojekti on ehtinyt vasta kahden vuoden ikään, mutta tarjolla on hyvin kypsältä ja huolitellulta kuulostavaa black metalia, jonka ytimessä elää monelle suomalaiselle bändille ominainen melankolinen tunnelma. Mukavasti suriseva äänimaailma herää kunnolla henkiin, kun potikoita kääntää kohti kaakkoa. Nyt otsasuonet pullottavat riskirajoilla ja lärvikin punoittaa kuin Sauna-Timolla konsanaan tuoden ilmeeseen kaipaamaani ekstravimmaa. Jos kyyti on huimaa, julkaisutahti ei ole. Eipä sinällään mitään, mutta näin rämeisessä yhtälössä se tarkoittaa ihan näpsäkkää ja jopa yllättävää vaihtelua. Filippo Ragazzonin tomijytistelyt ja Fiorin pitkä ja räiskyvä wah-wahilla höystetty soolo sinkauttavat meiningin mukaviin sfääreihin. Pariminuuttinen The Great Design on truckfightersmäinen vedenjakaja. Vaan ehkäpä juuri hitaasti kiiruhtamisesta johtuen hyviä ideoita ja asioiden paskasta tilasta kumpuavaa raivoa ehtii kasaantua näinkin suuret määrät. Silti kappaleisiin on saatu ujutettua vaihtelevuutta ja jopa melodioita suorastaan hämmentävissä määrin ilman, että lopputulos olisi musiikkia nyhveröille. Vexdin eeppinen ilmaisu kurkottaa niin sanotun mahtipontisen mustan metallin suuntaan, mutta tekee sen ilman genren kuluneimpia piirteitä. Kitaristilaulaja Gabriele Fiorin tulkinta ei ole mieleenpainuvinta, mutta hieman nasaalista tyylistä tulevat mieleen Billy Corgan ja Danko Jones. No mitäs omaperäistä siinä nyt on. kappaletta, Yön lapsi ja Nox, toimivat oivina jäähdyttelypaloina. Onnistunut levy, joka saattaa toimia hyvin myös mustaa metallia karsastaville. Samaan aikaan Kuolleestasyntyneen kanssa ilmestynyt Marrasdebyytin uusintajulkaisu on mielenkiintoinen katsaus yhtyeen urakaareen. Levy on hyvä avaus, mutta Korgonthurusin nykytilan huomioiden ”ainoastaan” kolmen kirveen arvoinen julkaisu. Joni Juutilainen GRAVEYHARD Pathbuilder ARGONAUTA Italiasta on tullut viime vuosina yllättävän paljon mainiosti jumittavaa riffiä, eli toisin sanoen doom, sludge ja stoner elävät siellä vahvasti. Joni Juutilainen BLACK RAINBOWS Cosmic Ritual Supertrip HEAVY PSYCH SOUNDS Italialaistrion kahdeksas kokopitkä alkaa avautua vasta useammalla kuuntelukerralla. Nelikon vääntämä stonerhenkinen sludge on jossain määrin velkaa Lousianan seudun pioneereille jäämättä silti pahemmin niiden jalkoihin. On siis varmaa, että projektin tekemisiä kannattaa kuunnella tarkalla korvalla jatkossakin. Homman nimi on erittäin tiukasti vedetty, vahvasti hardcoretettu grind core, josta on karsittu kaikki ylimääräinen. Kuolleestasyntynyt on yksinkertaisesti Korgonthurusin paras levy, joka kestää vertailua minkä tahansa korkealle arvostetun black metal -julkaisun kanssa. Tasavahva levy kantaa loppuun asti, mutta bändi operoi kentällä, jolla on tiukka taso. Laulut ovat uskottavia niin puhtaina kuin Kirk Windsteinin tyylillä valittaessaan. Alkujaan kymmenen vuotta sitten ilmestynyt kiekko kuulostaa tutulta Korgonthurusilta, mutta sen musiikki on nykyilmaisua eeppisempää ja pitkäjännitteisempää, mistä johtuen Marras on kursittu kasaan ainoastaan kahdesta mittavasta kappaleesta
Soitto on säälimätöntä ja viiltäväntarkkaa. Lightning Strikes Twice on genressäänkin suhteellisen härski ja puleerattu tapaus, mutta toisaalta levy soundaa helkkarin hyvältä. Eikä siinä mitään, kun toimii. Kyllä tämän tahdissa kelpaa setämiehen kaihoaan huokailla ja auringonlaskuja ihastella. Jenkkiviisikon death metalissa mässäillään sivistymättömästi yökötyksillä, mutta itse musiikki ei ole mielisairaimmasta laarista, vaan meno on väkevää, tarkkuudella vedettyä gorekuoloa, jossa blastit ovat vain mauste. Jaakko Silvast LORD GORE Scalpels for Blind Surgeons EVERLASTING SPEW Tervehdys sammakkolammelta! Brutaalin laidan suolistajat palaavat kurnuttamaan 15 vuotta edellisen levyn jälkeen. Mega FILTHY CROOK From Filth to Filth OMAKUSTANNE Oululaisretkue runnoo ronskia deathiä groove metal -lisällä. Tasaisuus ei ole aina hyve. NAPAKAT 73. Floridalaiskolmikon mustanpuhuva death metal on kotiseudulleen varsin uskollista old school -henkistä takomista. Kiitos HM2-pedaalin, kitarasoundi pörisee mukavan lämpimästi, ja musiikkikin on selkeästi velkaa 1990-luvun ruotsalaiselle death metalille. Solisti Jirkan ulosanti on rouheaa ja bändin ote osaavaa. Se kolmas dissectointi kun ei tässä taloudessa soi. PERDITION TEMPLE Sacraments of Descension HELLS HEADBANGERS Angelcorpsen jäännöksistä noussut, skenemiehiä sisältävä Perdition Temple olisi Saerghin, Blaerahin ja Sepon mieleen. Soundit ovat selkeät mutta sopivan ärhäkät. Tami Hintikka INSISTENT Suspect L’INPHANTILE COLLECTIVE On vähän siinä ja siinä, voiko tätä pitää albumina, mutta toisaalta 15-minuuttinen levy on grindcoren maailmassa pitkähkö tuotos. Alkuaikojen Morbid Angel käy mielessä usein, eikä vähiten hyvin samanhenkisten soolojen ansiosta. Omillaankin pärjätään. Livemusiikkiahan tämä selkeästi olisi. Prahalainen nelikko tuuttaa tähän mittaan reilut kymmenen kappaletta sinällään onnistunutta ja melkoisen brutaalia jauhamista pienillä deathmetallisilla viboilla. Teemu Vähäkangas BYTHOS The Womb of Zero TERRATUR POSSESSIONS Horna/Behexen-lähtökohdista ei ihan heti osannut odottaa keskitempolla rullaavaa melodista kuoloa. Tomi Pohto ANGEROT The Divine Apostate REDEFINING DARKNESS The Divine Apostate on lähtökohtaisesti kiinnostava ja sisällöllisestikin pitkälti hyvä levy. Parhaimmillaan yhtye on selkeästi hitaammissa osuuksissa, mutta liian sisäsiistit soundit niistävät niistäkin tehoja. Teemu Vähäkangas COLLISION The Final Kill HAMMERHEART Collision tikkaa joutsenlauluksi jäävällä ep:llään seitsemän biisiä varttiin. Bändin kolmannella albumilla on luupäisestä mättämisestä huolimatta sopivasti tarttuvuutta ja mukavia koukkuja, jotka vieläpä repivät lihaa. Perdition Temple. Decarlo on taikonut 12 biisin verran hunajaisia ja ilmavankepeitä rockpaloja, joita maustavat pääbändilleen ominaisesti maestron samettinen ääni ja lempeänkesäiset kosketinmelodiat. Siltikin takaraivossa pyörii albumin koko 37 minuutin keston ajatus, että näinkin näkemyksellisillä kavereilla olisi ollut varaa tiristää musiikista irti vieläkin enemmän. Yleisilme on oikealla tavoin talvinen. Angerotin kunnianhimoinen ja osin lähes kokeellinen tapa tiputella jyräyksen sekaan maltillisesti orkestraatioita sekä melodiaja soolokudelmia kuulostaa tyylikkäältä. Myös Morbid Angelin voi aika huoletta mainita, sen verran jylhiä kohtia maanmiestensä kakkoskiekolta löytyy. Rässätessä riffeistä katoaa liiallisen vauhdin myötä raastavaa energisyyttä, ja grindatessa meininki ei ylly tarpeeksi holtittomaksi heilumiseksi. Kyyti on kylmää ja tuplia taotaan ihan kyrpänä. Miehet tietävät tismalleen, mitä tekevät. Perusgrindailusta ei keksi pahemmin moitittavaa, mutta se ei erotu myöskään pahemmin edukseen. Biiseissä on usein imua, mutta on jotenkin nurinkurista, että sielu huutaa vauhtia biisistä toiseen. Dissectionhan tässä on mielessä. Angerot. Mega DECARLO Lightning Strikes Twice FRONTIERS Jenkkirockin legendoihin kuuluvan Bostonin nykyisen laulajan Tommy Decarlon oma bändi jauhaa debyytillään pesunkestävää, genren lyhyestä oppimäärästä käyvää aikuisrockia. Perdition Temple ei todellakaan leiki. Raato haisee ja sitä sniffataan sieraimet suurina, eli Exhumedin ja varhais-Carcassin sukulaisuus kuuluu. Lisää koukkua riffeihin ja melodioihin, ja nolla vaihtuu vielä ykköseksi. Vauhdinpidosta voi useimmiten antaa plussaa, mutta tällä kertaa se on hollantilaisen thrash-grindcorehybridin kompastuskivi
Mega BOMBS OF HADES Phantom Bell BLACK LODGE Crustpunkin räimimisestä death metaliin ja siitä vielä doomahtavamman rockin suuntaan ajautunut Bombs of Hades on alkanut haista nyt hipiltä, tai sitten kyseessä on vain uudelle lafkalle tehty pelinavaus ja välityö ep-formaatissa. Yhtyeen toinen levy on melkoinen pala purtavaksi, sillä se koostuu vain yhdestä 46-minuuttisesta kappaleesta. Ep:n äänimaailma on vahvasti 90-lukulainen ja vailla modernien tuotantoarvojen kliinisyyttä. Retrokkaan keveillä soundeilla puskettu hidastelu ei tavoita tuomiometallin syvältä kouraisevaa majesteetillisuutta. Hennoilla kosketinmatoilla väritetyt pitkät hautajaishymnit sisältävät kaikki peruskikat rauhallisesta tunnelmoinnista vyörytykseen ja puheosuuksista ärjyntään. Ja kun tyylilajiksi on valikoitunut avantgardistinen black metal, kuuntelukokemus on monessakin mielessä äärimmäinen. Mega BRAIN STEM Symptoms of Annihilation – Stage 2 OMAKUSTANNE Brain Stemin toinen ep liikkuu teknologian, transhumanismin ja maailmanlopun teemoissa. Mikko Malm D O LP H C A N T R IJ N Treurwilg. Sama pätee laulaja Victor Gustaffsonin ulosantiin, mies kun suoltaa ideatonta lyyristä mattoa samalla nuotilla niin englanniksi kuin ruotsiksi. Biisit ovat jälleen pidentyneet kymmenen minuutin tienoille, kun taas tempo on hidastunut ja sävellykset ovat minimalisoituneet. Orchidsin letkeä, vauhdikkaaksi yltyvä groovailu on silkkaa Supernautia, mutta komeuden kruunuksi nousee yli kahdeksanminuuttinen päätös In Echoes, jonka hitaanraskas huuruilu on kerrassaan mallikasta. Ei riitä, että bändin nimi, logo ja musiikin perustukset ovat old school metalia. Mega DEATH THE LEVELLER II CRUZ DEL SUR Nyt ei oikein lähde, tai sitten en vain ymmärrä. Ongelma kiteytyy levyn pisimpiin esityksiin kuuluvassa Dimension 5 -päätöskappaleessa, joka on myös tunnin mittaisen cd-version bonusraita. NAPAKAT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 74. A-puoliskoa kuunnellessa kuitenkin tuntuu, että vieläkin runsaampi maltti olisi ollut valttia. Mega TITAAN Itima ATMF Mysteeriprojekti Titaan lepää yhden miehen, Lalartun, visioiden varassa. Äkkiseltään tätä voisi suositella Atheistin, Pestilencen ja varhaisen Malevolent Creationin ystäville. Itima on eittämättä kunnianhimoinen ja haastava, mutta myös kaikessa ehdottomuudessaan äärimmäisen vaikeasti lähestyttävä teos. Vain aikaa näyttää, mihin muotoon albumi lopulta aukeaa. Irkkubändi fiilistelee perinnedoomin maisemissa, mutta kappaleet tuntuvat vain lipuvan ohitse ilman muistijälkiä tai tarttumapintaa. Tarvitaan myös hyviä biisejä ja aitoja ideoita. Rummut takovat pinnassa, eikä varmasti jää epäselväksi, missä kohdin tuplabassari jytyyttää menemään. Vahvaa näyttöä silti. Nimikappale sisältää niin armotonta kaahausta, synkkää narraatiota kuin ritualistista pauhua. Tietty liimaisuus saa aikaan vaikutelman todellisesta lihasvoimin työskentelystä. Muotokieli muistuttaa hyvin paljon Deathspell Omegan vastaavaa, etenkin tunnelman osalta. Kimmo K. Lopputulos on edelleen tinkimätöntä ja vähän huuruistakin, mutta lyijymeren aallonhuiput jäävät mataliksi. Koskinen LETHAL STEEL Running from the Dawn HIGH ROLLER Klassisen juurihevin nimiin vannova ruotsalaisbändi Lethal Steel ei pääse puusta pitkään. Tinkimätön omakustanteisuus tuntuu tässä tapauksessa olevan pelkkä etu. Filthy Crookin death metal on selkeästi voimalaji, joka varmasti hyötyisi pienestä lennokkuuden häivähdyksestä. Neljän biisin kattaus laukkaa läpeensä samalla vimmaisella tempolla, ja perusrekisteristä soivat riffit seuraavat monotonisina toisiaan. Otteissa on voimaa ja painoa. Samaan loppu tulokseen päätyvät tulkinnat 60–70-lukujen taitteen Flower Travellin’ Bandja Townes Van Zandt -biiseistä, joista jälkimmäinen on covermuodoltaan silkkaa Orgasmatronia. Myrsky ei nouse edes vesilasissa, isommasta ämpäristä puhumattakaan, ja katse alkaa hamuilla ranteen kuvitteellista Leijona-kelloa. Kaksi omaa biisiä on lähinnä letkeäpoljentoista ja leijuvaa Motörheadiä, ja kappaleet kuulostavat paremmalta ideatasolla kuin käytännössä. Kanadalaiskvartetti ei osu vielä napakymppiin, mutta potentiaalia on vaikka mihin. Sen sijaan kaikki tuntuu jäävän puolitiehen, rasittavan ja mitäänsanomattoman rajalla kiikkuvaa laulusuoritusta myöten. Tami Hintikka ORBITER The Deluge OMAKUSTANNE Orbiter malttoi hieroa linjaansa viiden vuoden ja kolmen sinkun verran ennen kuin tunsi olevansa valmis julkaisemaan ensimmäisen pidemmän levynsä, ja vieläpä reteästi vinyylinä. Yhtyeen tekninen mutta brutaali death metal iskee turpaan varsin mukavalla voimalla, eikä bändi ole unohtanut koukeroistaan huolimatta genren olennaisinta estetiikkaa. Mikko Malm OCEAN CHIEF Den tredje dagen ARGONAUTA Siinä missä tämän tuoreimman albumin edeltäjä Universums härd (2014) petrasi Stenistä (2013), hidasta julkaisutahtia pitänyt Ocean Chief on nyt taantunut kirveen verran tylsemmäksi. Nykyään melankolialla ja melodioilla kuorrutettu laahustus on alkanut vedota suurempiinkin massoihin, mutta Treurwilgin pelkistetty ja hyvin 90-lukulainen doom death lienee monille vähän liian karua. Juuri paluu tyylilajin alkujuurille hollantilaisyhtyeen kakkoslevyllä viehättää. Se ei soita tarpeeksi rouheaa ja röyhkeää death’n’rollia, muttei myöskään sukella riittävän syvälle psykedeelisiin sfääreihin. Jaakko Silvast TREURWILG An End to Rumination OMAKUSTANNE Death metalin rujoutta ja doomin raskautta on yhdistelty oman genren merkeissä jo 30 vuoden ajan. Phantom Bellin ongelmana on puolivillaisuus. Mielenkiintoiseksi ilmaisun tekee melodeathiin viittaava kitaraleadien käyttö, modernimman aggrometallin keskitempoinen perusote ja -soundi sekä örinän ja karjunnan välimaastosta rähähtävä komennus. Avausraita Bone to Earth raahustaa vaisun oloisesti, ja psykedeelisemmän instrumentaaliseuraajan Astral Racerin fuzzpörinäjamittelu ei oikein tahdo istua tyyliin. Kääntöpuolella helsinkiläisviisikko on selkeästi enemmän kotonaan – väkevästä Black Sabbathin katkusta huolimatta, tai siitä johtuen
Niistä tulee tietää Dokken ja Lynch Mob, mutta Dirty Shirleyn debyytti tuskin jää raskaan rockin aikakirjoihin. Bändi saa aikaan kelvollisiakin hetkiä, mutta ne ovat instrumentaaliosioita, joissa meteliä on tomerammin. Matti Riekki OCKRA Infinite Patterns ARGONAUTA Ruotsalaistrio tahkoaa periaatteessa kannatettavaa leijutellen pörisevää ja doomahtavaa post-rockia, mutta periaate ei kanna kunniakkaaseen loppuun. Raskaasti pauhaava nimikappale ja komea päätösraita The Path ovat lähes täydellisisiä esimerkkejä siitä, miltä todellisen heavy metalin pitää kuulostaa. Kappaleet on sävelletty terävällä kynällä, ja yhtyeen ilmaisussa on raikasta intensiteettiä, joka nostaa materiaalin seuraavalle tasolle. Koskinen AMBUSH Infidel HIGH ROLLER Ruotsalainen Ambush soittaa perinteistä heavy metalia, joka liikkuu samoilla linjoilla Judas Priestin ja Acceptin kanssa. Ja niitähän yhtye osaa säveltää. Tarjolla on keskitempokuoloa, teknistä vääntöä ja merkillisiä bassokuvioita. Turha puristaminen pois, ja Pestiferistä saadaan uusi tasokas syöpäläinen Pesti-isoveljensä rinnalle. Jaakko Silvast DESOLATE REALM Unleash the Storm OMAKUSTANNE Helsinkiläinen Desolate Realm soittaa perinteistä ammentavaa heavy metalin ja doomin sekoitusta, jossa riffit määrävät kaapin paikan. Debyytiksi harvinaisen yhtenäinen levy on pyörinyt soittimessani kerrasta toiseen nautintoa tuottaen, mutta silti se jättää tunteen, että tässä on vasta iltahämärä. ENDLESS FORMS MOST GRUESOME Endless Forms Most Gruesome INVERSE Swallow the Sun -rumpali Juuso Raatikaisen biiseihin ja Ghost Brigaden äänitorven Manne Ikosen vakuuttavaan tulkintaan perustuva uutuusryhmä on perin oikealla asialla. Ryhmä kanavoi parhaimmillaan taitavasti niin Candlemassin, Count Ravenin, Cirith Ungolin kuin Witchfinder Generalinkin tunnetuksi tekemiä aihioita ja luo niistä oman alkuvoimaisen mikstuuransa. Mikko Malm DIRTY SHIRLEY Dirty Shirley FRONTIERS Tämä palsta ei riittäisi, jos ryhtyisin luettelemaan, kuinka monessa bändissä kitarahirmu George Lynch on ollut mukana. Harmi vain, että tällaisia kappaleita ja levyjä mahtuu 13 tusinaan. Yhtyeenä Pestifer on silti itiövaiheessa. Sen matalataajuuksilla jyräävä, kuvia post-metal-osastosta High on Fireen mieleen poraava kitaramurjonta pelaa kautta linjan imakasti, ja Ikosen valloittavaa ääntelyä on näemmä ollut vähän pirun ikävä. Soundi on nihkeästi koliseva, eivätkä basisti Alex Spielhaupterin laulutaidot pidä hommaa pinnalla. Homma hoidetaan vanhan Atheistin ja Pestilencen malliin. Lynchin tasapaksut sävellykset tamppaavat rytmiryhmä Will Huntin (rummut) ja Trevor Roxxin (basso) käsittelyssä todella mallikkaasti. Vaikka levyllä on puutteensa, se on kokonaisuutena varsin kelpo ensijulkaisu kaksi vuotta vanhalta yhtyeeltä. Kimmo K. Infidel juhlistaa perinteisiä arvoja muttei kuulosta ummehtuneelta. Yhtye kuulostaa neljän biisin ep:llään keskeneräiseltä, ja pahimmillaan ilmaisu on ihan kellaritason meininkiä. Tomi Pohto. Kappaleet ovat valitettavan hahmottomia; juuri kun biisin luulee lähtevän, jumitellaan kikkailemaan. Yhtyeen kolmannelta levyltä löytyy niin energistä pikatulitusta kuin hieman keskitempoisempaa hard rock -jytkettä. Laulaja Dino Jelusick tuo puolestaan mieleen nuoret Ronnie Dion ja David Coverdalen. Yö voi tuoda tullessaan vaikka mitä. Kuolohommat ovat hoituneet 30 vuoden kokemuksella, ja uusia sieniä puskee katakombin peränurkista niin, ettei suntio ehdi kitkeä. Homman nimi on vahvasti bluesvetoinen raskas riffirock. Vaan kun soittokaan ei oikein groovaa eikä kappaleissa ole kiinnostavia sointukulkuja, järin kummoisia ilon tuntemuksia ei heru. Kummallakin osa-alueella suoriudutaan varsin hyvin, mistä suurin kiitos kuuluu laulaja Oscar Jakobssonille, jonka ilmaisussa on voimaa ja ilmavaa kuulautta. Mikko Malm PESTIFER Expanding Oblivion XENOKORP Benelux-maissa osataan muukin kuin lakien ja juuston vääntäminen
Hän tietää, mitä haluaa ja kuinka kehittää itseään, että saa haluamansa. Historiankirjoihin on jäänyt sellaisia ryhmiä kuin Jet, Blazer, Made in Hong Kong ja Roxanne. Jatkoin hänen fanittamistaan myös Zeppelinin jälkeen ja kävin katsomassa hänen soololevyjensä keikkoja. Esimerkiksi Thin Lizzyn paljon käyttämät harmoniakitarat olivat iso juttu. Sitten minusta tuli yhä parempi myös laulajana, ja jotenkin luonnollinen kehitys vain vei siihen suuntaan, että aloin laulaa eri bändeissä. Haastattelua tehtäessä ei ollut tiedossa, että koronavirus peruuttaisi nämäkin soittelut. Hän tietää sen ja olemme nauraneet asialle usein. – Kaikkein suurimmaksi muodostui silti Zeppelinin Robert Plant. David kysyi jo muutama vuosi sitten, olisiko Europe halukas kiertämään Eurooppaa yhdessä Whitesnaken kanssa. TEKSTI TONI KERÄNEN KUVAT BRIAN CANNON, MARKUS PAAJALA Veljeys ja vapaus Megasuosion 1980-luvun puolivälissä kokenut Europe hiipui seuraavan vuosikymmenen alussa, mutta on tehnyt uudella vuosituhannella vahvan paluun. VANHA LIITTO J oey Tempest, Europen laulaja ja yksi pääasiallisista kappaleenkirjoittajista, vaikuttaa mieheltä, joka todella rakastaa musiikkia. Muita 1970-luvun tärkeitä inspiraationlähteitä Tempestille olivat muun muassa Journeyn Steve Perry sekä Freen ja Bad Companyn Paul Rodgers. Se jäi sitten monesti kaulaani myös lavalla. Nykyisistä jäsenistä basisti John Levén tuli mukaan paria vuotta myöhemmin. Erityisesti David Coverdalen ja Glenn Hughesin Purple-kausi ja heidän laulutyylinsä vetosivat minuun. Tempest on tuonut moneen otteeseen uransa aikana esille rakkautensa Whitesnakeä kohtaan. Tempestistä ja Coverdalestä on tullut vuosien varrella ystäviä ja Tempest on esimerkiksi vieraillut Whitesnaken keikoilla laulamassa Still of the Night -klassikkoa. Kehitys vailla vaihtoehtoa Europen esiaste Force perustettiin vuonna 1979, jolloin mukana oli Tempestin lisäksi hänen nuoruudenystävänsä, kitaristi John Norum. – Itse asiassa monet liikkeeni lavalla ja vaikkapa mikkiständin pyörittelyni on varastettu suoraan David Coverdaleltä. Myös muun muassa Thin Lizzy ja Ufo ovat olleet monesti esillä, kun on puhuttu miehen omista ja Europen yhteisistä innoittajista. – Noissa kyseisissä yhtyeissä viehätti ensinnäkin se, että ne panostivat kokonaisten albumien onnistumiseen, eivät pelkästään yksittäisiin kappaleisiin. Ennen Europea mies soitti useissa yhtyeissä kotinsa, Tukholman Upplands Väsby -lähiön, ympäristössä toimineissa yhtyeissä. – Laulaminen tuli mukaan sen myötä, että halusin hittien tapailun lisäksi tehdä omia kappaleita. Kuulen todellakin varhaisen Whitenaken vaikutuksen monessa Europen 1980-luvun biisissä, joista voi ottaa esimerkiksi vaikkapa Superstitionin [Out of This World, 1988]. Laulaja Joey Tempest iloitsee siitä, että hän on taas osa perheen kaltaista bändiä. Halusin lähteä kehittämään omaa tyyliäni siihen suuntaan. Coverdale innoitti Tempest kertoo, että laulajaksi haluamisen suhteen oli käänteentekevää, että hän löysi yhtyeitä kuten Deep Purple. – Viime vuosina olemme törmänneet toisiimme paljonkin. Laulaminen palveli säveltämistä. Se oli meille niin sanotusti coolia rockia. Tempestin ylistämän Coverdalen johtaman Whitesnaken piti kiertää tänä keväänä Eurooppaa yhdessä Europen kanssa ja soittaa Helsingissä 6. – Ne olivat jo laulullisestikin rajumpaa tavaraa kuin David Bowie ja Elton John. 76. Olin jo lapsena hyvä nappaamaan sävelkuvioita ja toisintamaan niitä, vuonna 1963 syntynyt ja alun perin nimen Rolf Magnus Joakim Larsson saanut Tempest aloittaa. toukokuuta. – Muistan hyvin, kun kävimme Europen jätkien kanssa katsomassa sen aikakauden Whitesnake-keikkoja Tukholmassa. Tapasinkin miehen muutaman kerran backstagellä. Muistan, kuinka kuulin heidän kappaleitaan ja yritin toistaa niiden melodioita kotimme pianolla. – Olen ihan alkuajoista lähtien tehnyt omia demoja kotistudiossa. Tempest muistelee erityisellä lämmöllä Whitesnaken alkuaikoja, jolloin kitaristeina olivat Bernie Marsden ja Micky Moody. – Aivan alussa se saattoi johtua pelkästään siitä, ettei muita basisteja yksinkertaisesti löytynyt! Tempest nauraa. En koskaan tavoitellut mitään erityistä roolia kitaristina, varsinkaan soolosoittajan asemaa. – Aivan ensimmäisiä innoittajiani olivat David Bowie ja Elton John. Kitaransoittoonkin oli käytännöllinen syy. Niitä toteuttaakseni minun piti opetella soittamaan myös rumpuja, ja minulla oli studiossa mikitetty rumpusetti. Lisäksi niillä kaikilla oli rajuja mutta hyvin melodisia kitarajuttuja. Yhtyeen meininki oli tuolloin aika paljon bluespohjaisempaa kuin myöhemmin. Laulamisen lisäksi Tempest soitti useimmissa niistä joko rytmikitaraa tai bassoa. Viime vuonna muistaakseni Etelä-Amerikassa me lopulta päätimme virallisesti, että pannaan asia toteutumaan. Tässä rakkaudessaan hän on samalla selvästikin käytännönläheinen ja määrätietoinen. – Halusin näyttää treeneissä ideoitani muille jäsenille, ja oli yksinkertaisesti kätevintä, että kitara oli koko ajan käytössäni
Ne menestyivät yhä varsin hyvin, mutta siinä missä The Final Countdown myi USA:ssa kolminkertaista platinaa, Out of This Worldin oli tyytyminen kertaan. Yhtäkkiä emme vain ajatelleet enää asioista samalla tavalla ja John lähti. Tässä oli se oppimiskokemus, jonka saimme niistä vuosista. Kommunikointi tyrehtyi John Norum erosi Europesta marraskuussa 1986 eli vain noin puoli vuotta sen jälkeen, kun The Final Countdown alkoi B R IA N C A N N O N nousta nimikappaleensa johdolla valtavaksi kansainväliseksi ilmiöksi. Kaikki on tapahtunut aidosti orgaanisen kehityksen vuoksi, eikä muuta vaihtoehtoa olisi oikeastaan ollutkaan. Olimme kuin veljiä. Johnilla oli kai ongelmia sekä managementportaamme että siviilielämän suhteidensa kanssa, Tempest pyörittelee varovaisesti. – En usko, että kukaan uskoi tauon kestävän lopulta niin pitkään. Emme oikein hallinneet normaalielämän juttuja, kun lähestyimme 30 vuoden ikää. Yleisesti on myös arvioitu, että tuon ajan Europe-tuotannossa oli mukana tiettyä progressiivisuutta eivätkä bändin kappaleet noudattaneet aina niitä kaikkein ilmeisimpiä ratkaisuja. Norumin tilalle tuli Kee Marcello ja yhtye teki vielä kaksi levyä, Out of This Worldin ja Prisoners in Paradisen (1991). Mutta tarvitsimme siinä vaiheessa ehdottomasti kunnon paussia. Niin sanottu virallinen tarina menee niin, että Norum sai tarpeeksensa uudesta, puhtoisemmasta Europesta. – Ylipäänsäkin minun on vaikeaa määritellä eri vaiheitamme tai kertoa tarkkoja syitä siihen, miksi jokin tietty levy on kuulostanut tietynlaiselta. Asioiden ja tyylien kehitystä oli melkeinpä mahdotonta pysäyttää. – Kyllä siinä varmasti oli tiettyjä henkilökohtaisia tekijöitäkin. Niin yksinkertaista se joskus on. Edellä kirjoitettu pitää paikkansa ainakin siinä tapauksessa, että kahta ensimmäistä levyä vertaa vuoden 1985 The Final Countdown -menestysalbumiin. Olimme lähteneet bänditoimintaan suoraan lapsuudenkodeistamme, ja muutaman vuoden jälkeen kiersimme jo maailmaa. Palkinnoksi tuli levytyssopimus, ja yhtyeen omaa nimeä kantanut debyyttilevy ilmestyi seuraavana vuonna. Muutoksen tuulet olivat alkaneet puhaltaa. John on ollut bändissä tällä toisella kierroksella kauemmin kuin ensimmäisellä, ja teemme selvästikin asiat nyt paremmin. Europe oli osa sitä samaa liikehdintää. Oli oikeasti hienoa kuulla raskaita rockbändejä radiossa. Ne innoittivat meitä. Veljeys ja vapaus Vuonna 1982 bändi muutti nimensä Europeksi ja osallistui voitokkaasti Ruotsin rockmestaruuskisoihin. – Olimme aluksi erittäin hyviä ystäviä ja perustimme yhteisen bändin. Sillä biisit olivat huomattavan selväpiirteisiä, soundit selkeät ja kasarimaiset kosketinosuudet suuressa roolissa. Meidän olisi täytynyt pitää keskustelukanavat joillain keinoilla auki, mutta kaiken huuman keskellä se vain jäi. Kommunikointi on nykyään avointa, se on kaiken avain. – Täytyy huomata, että olimme osa sitä aikakautta. Vuonna 1992, Prisoners in Paradisea markkinoineen kiertueen päätteeksi, Europe päätti pitää taukoa. Pienen tökkimisen jälkeen laulaja kertoo, että syytä oli myös yhtyeen sisällä. Pääsimme mukaan vaiheeseen, jossa raskaasta rockista alkoi tulla jälleen todella suosittua, ja se oli iso osa sen ajan radiota ja Music Television -kulttuuria, Tempest pohjustaa lähes anteeksipyytelevän oloisesti. Jossain vaiheessa lakkasimme kuitenkin keskustelemasta. – Emme jutelleet asioita auki, liikuimme paikasta toiseen eri limusiineilla ja niin edelleen. Leppardin tyyli alkoi muuttua pop-orientoituneemmaksi, mikä inspiroi meitäkin. Totuus ei ole ihan näin yksinkertainen. Uurastimme yli kymmenen vuotta vain ”Olin vain 16-vuotias, kun bändi perustettiin. – Iron Maiden oli yksi ensimmäisistä 1980-luvun isoista hevinimistä, samoin esimerkiksi Def Leppard. Hieman liioitellen sanottuna emme osanneet edes käynnistää pesukonetta, kun Europe laitettiin telakalle vuonna 1992.” 77. Avauslevyltä ja sitä seuranneelta Wings of Tomorrow’lta kuulee selviä kaikuja paitsi raskaamman pään Rainbow’sta myös Iron Maidenistä ja muista NWoBHM-ajan bändeistä
Lavalla nähtiin ensimmäisen ja viimeisen kerran kokoonpano, jossa olivat mukana sekä Norum että Marcello. Tempest kertoi noina aikoina haastatteluissa, kuinka oli oppinut pitämään artisteista kuten Bob Dylan ja Van Morrison. Joskus elämässä vain tulee tilanteita, jolloin pitää täyttää sovitut velvollisuudet tai ne ovat taakkanasi ikuisuuden. Tempest on kertonut, että esimerkiksi Joey Tempest -levyn lyriikat käsittelivät muukalaisuuden ja uusiin piireihin sopeutumisen teemoja – laulaja oli muuttanut ensin Dubliniin ja myöhemmin Lontooseen. Tempest toteaa, että halusi vapautua tietynlaisesta muotista, jonka sisällä hän oli työskennellyt Europen kanssa. – Löysimme uudenlaisia vaikutteita, ja minäkin ryhdyin kirjoittamaan kappaleita vähän uudesta näkökulmasta. Siitä kokemuksesta oli rutkasti hyötyä, kun lopulta palasimme yhteen. Varsinkin Ruotsi pysyi koko ajan poikansa takana, ja hänen levynsä myivät kultaa tai platinaa ja saivat Grammis-palkinnon kaltaisia huomionosoituksia. 78. Se oli tietynlainen sokkiherätys meille kaikille. Kun on sooloartisti, tekee levyjä ja kiertueita alati vaihtuvien tyyppien kanssa. John Norumin piti saada tehtyä oma levynsä [lopulta vuonna 2005 ilmestynyt Optimus] valmiiksi, ja minulla oli sopimuksessani vielä yksi levy. Kitaroiden säröaste oli laskenut, ja meno oli muutenkin seesteisempää. Osoitukseksi tästä käy muun muassa se, että kitaristi soitti A Place to Call Home -levyn Right to Respect kappaleella. Huomasimme kuitenkin, että yhdessä soittamiVA NH A LI IT TO Europe vuonna 1987. Esimakua paluusta saatiin, kun Europe soitti vuosituhannen vaihtumista juhlistaneessa tapahtumassa Tukholmassa. – Sitä soolohommaa kesti oman aikansa. Aktiivinen yhtyetoiminta katkesi yli kymmenen vuoden ajaksi. Yhtyeen sisällä oli käyty jo ennen kyseistä uudenvuodenkeikkaa keskusteluja mahdollisesta comebackistä. – Millennium-tapahtuman aikaan emme olleet vielä valmiita paluuseen. Tempest sanoo, että jälkeenpäin ajateltuna tauko oli paitsi pakollinen myös tärkeää ja opettavaista aikaa. On hienoa toimia bändin kaltaisessa yksikössä, joka on kuin perhe. Sitten aloin ikävöidä bändiäni ja sitä tiettyä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Aloin löytää lyriikoihin uudenlaista kulmaa. – Niiden levyjen alkuun paneva voima oli suoraan sanottuna se, että halusin oppia ennen kaikkea paremmaksi sanoittajaksi. Neil Young ja jopa Randy Newman alkoivat tulla minulle tärkeiksi ja inspiroivat minua kehittämään laulujen kirjoittamista uusiin suuntiin. – Tahdoin tehdä kappaleita, jotka edustivat monenlaisia genrejä. – Olimme pyörineet ainoastaan rockmaailmassa teini-iän lopusta asti – minäkin olin vain 16-vuotias, kun bändi perustettiin. Hieman liioitellen sanottuna emme osanneet edes käynnistää pesukonetta, kun Europe laitettiin telakalle vuonna 1992. Ikävä bändiperhettä Tempest teki Europe-tauon aikana kolme sooloalbumia (A Place to Call Home, 1995, Azalea Place, 1997, ja Joey Tempest, 2002), jotka toden totta poikkesivat Europen levyistä. – Tauko venyi venymistään ennen kaikkea erilaisten sopimusten ja muiden velvoitteiden vuoksi. Tempest kertoo nauttineensa sooloajoistaan. Myös välit Norumiin olivat alkaneet palautua. sen asian eteen ilman kunnollista hengähtämistä tai lomaa, Tempest kertoo. Ja vaikka suosio ei nytkään yltänyt The Final Countdown -aikojen mittasuhteisiin, menestys oli vähintäänkin kohtuullista. Emme oikein hallinneet normaalielämän juttuja, kun lähestyimme 30 vuoden ikää. Niitä ihmisiä ei oikeastaan tunne kunnolla. Kunnon paluu ei kuitenkaan tapahtunut vielä senkään jälkeen. Se oli enemmän sellaista vapaasti etenevää americanameininkiä ja singer–songwriter-pohjaista juttua
facebook.com/soundilehti instagram.com/soundilehti twitter.com/soundilehti. INTOHIMONA MUSIIKKI soundi.
– Kokoonnuimme lopulta vuonna 2003 Mic Michaelin [koskettimet] asunnolla Tukholmassa ja päätimme, että palaamme yhteen. – Emme tienneet, mihin kaikkeen tie johtaa, kun saimme Start from the Darkin valmiiksi. 2000-luvun Europe-kappaleiden lyriikat ovat tietyllä tapaa henkilökohtaisempia, jos niitä vertaa taukoa edeltäneeseen aikaan. Sitten minä aloin kirjoittaa kappaleita kuten Flames ja Hero. Alkuperäinen veljeys oli alkanut palata. Enkä tarkoita mitään pahaa Keetä kohtaan. – Tein sanoitukset, melodiat ja muut juttuni ja lähetin kappaleet takaisin Johnille. – Sanoitusten osalta käytin oppejani soololevyjen ajoilta. Perhe oli jälleen koossa. VA NH A LI IT TO raakaversio kappaleesta, josta kehittyi myöhemmin Got to Have Faith. Kaikki vain loksahti kohdalleen. Vuonna 2004 ilmestynyt paluulevy Start from the Dark saattoi olla yllätys monelle The Final Countdown -aikakauden kasvatille. Hän alkoi lähetellä minulle demoja, ja ihan ensimmäisenä tuli Tuska 2018. Hän piti todella paljon kuulemastaan. – Musiikillisesti taas John Norum oli suuri liikkeelle paneva voima ja tietynlainen tyylimme uudelleenmäärittäjä. Näin meillä oli olemassa alku ja pohja. – Se yksinkertaisesti tuntui välittömästi oikealta ajatukselta. Kahdella viimeisimmällä levyllä olemme saaneet mukaan tuottaja Dave Cobbin, joka on vaikuttanut myös sävellystyöhön. Last Look at Edenillä ovet aukenivat entisestään. Kaikessa oli tietty juurille paluun fiilis. Vaikka tyyli on pysynyt poissa pop metal -maaperältä, albumeja ei voi missään tapauksessa pitää tyylillisesti toistensa kopioina. Mukana oli muitakin biisejä, mutta pidin näistä kolmesta eniten ja kerroin kehitteleväni niitä eteenpäin. – Erilaiset sopimukset haluttiin pitää yhtyeen omissa käsissä. Pallo saatiin pyörimään, ja se oli rehellisesti sanottuna hyvin jännittävää aikaa. Sitä seurannut Secret Society oli tietyllä tapaa enemmän moderni rockalbumi. Jyrkkä ei analysoinnille Paluunsa jälkeen Europe on tehnyt yhteensä kuusi levyä. – Vaikka tämä on klisee, niin yksi salaisuuksistamme on nykyään se, että emme analysoi tekemisiämme, ainakaan nen oli todella mahtavaa, ja lupasimme toisillemme, että jatkoa seuraa mahdollisimman pian. – Muita ensimmäisiä Johnin lähettämiä kappaleita olivat Settle for Loven ja Start from the Darkin hahmotelmat. – Tämä on ollut suorastaan ihmeellinen kehityskulku, Tempest kummastelee. Kyseinen kappale avaa Start from the Darkin ja sillä tuntuu olleen voimakas symbolinen merkitys uuden ajan Europelle. Kappaleet olivat vähän rivakampia ja mukana oli enemmän senaikaisia vaikutteita. Secret Society myös aukaisi enemmän ovia Ison-Britannian markkinoille, ja täkäläinen lehdistö alkoi kiinnostua meistä uudelleen. M A R K U S P A A JA LA 80. Meille syntyi yhteisymmärrys, että haluamme kehittää sekä musiikillisia kykyjämme että kontrolliamme asioista, mutta nauttia samalla asioista enemmän. Näin on käynytkin! Oliko selvää, että kun yhtye lopulta palaa tositoimiin, bändissä kitaroisi vain Norum. Suunnitelmallista ja ahkeraa Parin vuoden välivaiheen ja pöydän puhdistamisen jälkeen Europe-asioita lähdettiin edistämään toden teolla. Sovimme siinä yhteydessä, että asioita ryhdytään suunnittelemaan pitkälle tulevaisuuteen ja teemme kovasti töitä joka osa-alueella, Tempest painottaa. – Kaikki on tuntunut hyvin pakottomalta. Hän on hieno kaveri ja meillä oli aina hauskaa, mutta hänellä oli muutenkin uusia projekteja tuossa vaiheessa. Secret Societya seuranneet levyt Bag of Bones (2012), War of Kings (2015) ja Walk the Earth (2017) ovat Tempestin mukaan syntyneet todella nopeasti. Levyn kappaleet olivat selkeästi kitaravetoisia, ja sen yleistunnelma oli, jos ei synkkä, niin ainakin dramaattinen ja musiikillisesti raskas
Tempest nostaa ennakkoluulottomasta biisinkirjoitustavasta esille Walk the Earthin kappaleen Pictures, joka sulkee mielenkiintoisella tavalla tietyn ympyrän: biisi tuo mieleen Tempestin lapsuuden suosikin David Bowien. Moinen ei ole välttämättä itsestään selvää yhtyeiden kohdalla, jotka ovat tehneet suurimmat hittinsä vuosikymmeniä sitten. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.inferno.fi Tilaajapalvelu puh. Emme salli kenenkään muun vaikuttaa biisinkirjoitukseemme tai tyyliimme – sananvaltaa ei ole managereilla, perheillämme tai faneillamme. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. – Totta kai kaikki tekemisemme pohjautuu classic rock -tyyppiseen juttuun. On todella innostavaa ja kivaa tehdä todellisia bändilevyjä, joilla kaikki osallistuvat kappaleiden kehittelyyn. Tajuamme siis Europessakin, että fanien pitää saada kuulla keikalla menneisyyden suuria kappaleita, tai ainakin muutama niistä. Tilaa Inferno! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Sananvalta itsellä Nyky-Europen toiminnassa on leimallista, että bändi haluaa soittaa keikoillaan paljon niin sanottua uutta materiaaliaan. – Tämän myötä myös John Levénin ja Mic Michaelin vaikutus kappaleiden kirjoittamiseen on tasaisesti lisääntynyt. – Tai ajatellaanpa vaikka War of Kingsin riffiä. Vaikka kokeilullisuus on keskeisessä roolissa, Tempest myöntää ilmeisen tosiseikan. Kokeilemme kaikkea. Nykyään tahdomme kuitenkin käyttää kaikkia vaikutteitamme, emme vain osaa niistä. Lopulta on vain me viisi ihmistä, jotka määrittelemme linjamme. ”Voimakkaimmat innoittajat ilmaantuvat 15–25 vuoden iässä, emmekä mekään pääse niistä eroon vaikka haluaisimme. Voimakkaimmat innoittajat ilmaantuvat 15–25 vuoden iässä, emmekä mekään pääse niistä eroon vaikka haluaisimme. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 98,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 108,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % ennakkoon. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Se kuulosti aluksi meistä itsestämmekin vähän oudolta Europen tekemäksi, mutta halusimme viedä ideaa eteenpäin. Siellä emme anna minkäänlaisten rajoitusten määritellä materiaalin syntymistä. Nykyään tahdomme kuitenkin käyttää kaikkia vaikutteitamme, emme vain osaa niistä.”. Joskus aiemmin biisi ei olisi välttämättä päässyt jatkoon, mutta nyt se innosti meitä kovasti. Kappaleiden ei tarvinnut noudattaa mitään tiettyä kaavaa, ja tämä ajattelumalli on palannut. – Studiossa meillä on hieman erilainen filosofia. Annamme vain kaiken tulla sisältämme luontevasti. Yhtye ei selvästi halua velloa nostalgiassa liikaa. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Lähettelemme toisillemme jatkuvasti ideoita emmekä tyrmää tai sensuroi mitään. Jos sopisimme, että nyt tehdään tietynlainen levy, se luultavasti menisi metsään. Olimme Europeja Wings of Tomorrow -levyillä aika seikkailullisia. – Tietyssä mielessä olemme samanlaisia kuin kahdella ensimmäisellä levyllämme. Juuri tällaisia hetkiä vaalimme nykyisin. – Se on juuri näin! Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin todeta, että minäkin arvostan sitä, että jos käyn jonkin vanhan suosikkini kuten AC/DC:n, Deep Purplen tai Metallican keikalla, siellä saa kuultavakseen ne keskeiset hitit. Kun Tempest pohtii ääneen yhtyeensä laajaa kaarta, hän toteaa, että bändiin on tällä vuosituhannella palannut sen alkuaikojen tapa hahmottaa kappaleiden kirjoittamista
IV – One with the Storm -albumia ja vuonna 2015 soitettuja toistaiseksi viimeisiä esiintymisiä seurannut hiljaiselo päättyi yllättäen tänä keväänä, kun bändi ilmoitti soittavansa kaksi keikkaa kotikaupungissaan Jyväskylässä. Minun on helppo ymmärtää se kiima, kun olen fanipoikana itsekin kaivannut bändiä kovasti. Hetkinen. PIIRI AKI NUOPPONEN 82. Vartiainen painottaa, että bändi aikoo edetä askel kerrallaan. Samalla keikoista jälkimmäinen siirrettiin Musta Kynnys -ravintolasta suurempaan Lutakkoon. Eli vaikka liityin uuteen bändiin, niin jonkinlainen siisti kotiinpaluufiilis tässä hommassa oli! Ghost Brigade on viime vuosien kaivatuimpia kotimaisia metallibändejä, ja myös Vartiainen kertoo huomanneensa kysynnän, varsinkin sosiaalisessa mediassa. – Oli siistiä päästä julkistamaan keikat yllätyksenä, ja onhan palaute ollut hienoa. Moni on innostunut Ghost Brigaden paluukeikoista niin, että bändin Facebook-sivu pursuaa uteluita uudesta musiikista. 6. Palataan siis asiaan loppuvuodesta. – Tässä vaiheessa tulevaisuudesta ei tiedä kukaan. Tullaanko tulevilla keikoilla kuulemaan jotain aivan ainutlaatuista. Siihen kysymykseen oli helppo vastata! Ghost Brigade kun on ollut suosikkibändejäni. Basisti Tapio Vartiainen. Aaveprikaati jyrää jälleen Rakastettu Ghost Brigade palaa lauteille viiden vuoden tauon jälkeen ja tekee samalla hyvää kotikaupunkinsa Jyväskylän kulttuurielämän eteen. – Tanssisali Lutakko täyttää tänä vuonna 30, ja promoottori Raine Pulkkinen pyysi bändiä yllärikeikalle sen kunniaksi, Ghost Brigaden basisti Tapio Vartiainen raottaa paluun taustoja. Sehän tuntui siltä, että oli aika alkaa katselemaan päivämääriä. Lutakko on Ghost Brigadelle niin merkityksellinen paikka, että tapahtuman erityislaatuisuus jätti idean kummittelemaan, ja lopulta bändi päätti käydä salaa kokeilemassa, miltä soittaminen tuntuisi. Alun perin huhtikuulle suunnitellut keikat siirtyivät koronatilanteesta johtuen elokuulle. Kaikessa hiljaisuudessa Ghost Brigaden riveissä on tapahtunut muutoksia, ja bändissä 2013–15 bassotellut Joni Saalamo on saanut seuraajan. – Kutsuja keikoille oli tullut viiden vuoden aikana paljon, mutta mikään niistä ei ollut nytkäyttänyt junaa liikkeelle. – Kyllä siellä tuttu bändi nähdään, ei olla mitään uutta sirkusta rakentamassa. Tiedottaessaan muutoksista Ghost Brigade ilmoitti, että bändi lahjoittaa 300 lisälipun tuomat tulot suoraan Jyväskylän elävän musiikin yhdistykselle eli Jelmulle. – Joni päätti jättäytyä pois, ja Wille [Naukkarinen, kitara] soitti viime syksynä, 40-vuotissynttärieni iltana, liitynkö bändiin. Tässä päätöksessä ollaan myös pysytty. GHOST Brigade julkaisi vuosien 2007–14 välillä neljä albumia, jotka sementoivat sen paikan melodisen doomja post-metalin liittoon viehtyneiden sydämissä. – Sovittiin heti aluksi, että nyt keskitytään pelkästään näihin kahteen keikkaan ja istutaan vasta niiden jälkeen alas miettimään yhdessä, mitä seuraavaksi tapahtuu vai tapahtuuko mitään. – Olen itse asiassa soittanut Ghost Brigaden kanssa kitaralla yhden biisin aikoinaan Lutakko Liekeissä -festarilla, ja tajusinpa juuri, että siitä tulee kuluneeksi päivälleen kymmenen vuotta sinä päivänä, kun me soitetaan Lutakossa elokuussa. – Ennen keikkojen julkistamista oli hauska seurata bändin Facebook-sivuilta, kun jengi kävi heittämässä ”Tulukee takaisin!” -tyyppisiä kommentteja samaan aikaan, kun treenattiin jo salaa settiä. – Veikkaan, ettei Raine tai kukaan bändistä siinä vaiheessa tosissaan uskonut, että Ghost Brigade oikeasti aktivoituisi, sillä bändin jäsenet ovat keskittyneet useita vuosia muihin juttuihin, eikä tietääkseni kukaan ollut väläytellyt paluuta. – Paikan eloonjäämistaistelu kaupungin pahoja voimia vastaan 2000-luvun alussa oli kaikkine vaiheineen niin eeppinen saaga, että olisi se nyt perkele, jos Jelmu olisi selvinnyt siitä voittajana, mutta toiminta tyssäisi johonkin virukseen. – Olen myös ollut aikoinaan bändin mukana muun muassa Saksan festareilla, ja meillä oli Willen ja Tommin [Kiviniemi, kitara] kanssa Sons of Aeon -niminen death metal -bändikin joitakin vuosia sitten. Juhlan kunniaksi settilista tulee kyllä olemaan pidempi kuin ennen, Vartiainen summaa. – Lutakko on paitsi kaikille bändin jäsenille myös ylipäätään Jyväskylän kulttuurielämälle niin tärkeä paikka, että oli selvää, että me autetaan kun kerran voidaan, Vartiainen kertoo päätöksen taustoista
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE Inferno FIN LOG-PL 04-20_BACKCOVER.indd 1 30.03.20 15:23