MICHAEL SCHENKER’S 50TH ANNIVERSARY UNIVERSAL WORLD TOUR NEM AGENCY & TADC IN ASSOCIASSION WITH DRAGON PRODUCTIONS PRESENT KE 27.4.2022 VANHA YLIOPPILASTALO, HELSINKI LIPUT ALK. 42,50€ WWW.LIPPU.FI
*** * TIKETTI.FI / ** LIPPU.FI *** ONLY HELSINKI & TAMPERE MICHAEL SCHENKER’S 50TH ANNIVERSARY UNIVERSAL WORLD TOUR NEM AGENCY & TADC IN ASSOCIASSION WITH DRAGON PRODUCTIONS PRESENT KE 27.4.2022 VANHA YLIOPPILASTALO, HELSINKI LIPUT ALK. 42,50€ WWW.LIPPU.FI
DYSTOPIA 22.04.2022 ONE 06.05.2022 COMPLETE CONTROL 13.05.2022 online available here online available here online available here www.CENTURYMEDIA.com www.INSIDEOUTMUSIC.com
SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : Th y Kin gd om Wi ll Bu rn, Gla de nfo ld, Mis era tio n, Int rot yl, Sep ulc hra l Cu rse 014 Ko lum ni 016 He avy Co ok ing Clu b 018 Ud o Dir ksc hn eid er 02 3 Läh iöb oto x 02 6 Sto ne d Sta tue s 03 Dr eam tal e 03 2 Wa tai n 04 3 Gh ost 04 9 Sa lam yh kä : Lo k – Na ken , blä str ad oc h ski tsu r (19 99 ) 05 Pö lky llä : mu un mu ass a Faff -Be yn ja Ter vei de n Kä sie n vo im am ies Ma ike Va lan ne 05 7 Arv iot , pä äo sas sa Sto ne d Sta tue s 074 Ku ud es pii ri: Sco tt Ian sek osi ko vaa n rok kiin 032 026 018 050 04 3 EV EL IN A SZ C ZE SI K ED D I BA C H M AN N M IK AE L ER IK SS O N M AR KU S PA AJ AL A M IL JA LI N N A DYSTOPIA 22.04.2022 ONE 06.05.2022 COMPLETE CONTROL 13.05.2022 online available here online available here online available here www.CENTURYMEDIA.com www.INSIDEOUTMUSIC.com
21. 23.7.2022 Peurunka, laukaa get your Tickets @ www.johnsmith.fi 17/26 BANDS RELEASED. MORE TO COME!
Tuomittava jos niin ajattelee. Esimerkiksi käy paikallinen metallibändi Jinjer, joka kertoi 20. Moisen kökköilyn voi toki pistää vahingon piikkiin, ovathan haastateltavat monesti jutturumban otteessa väsyneitä eikä kaikkea yksinkertaisesti tule ajatelleeksi, mutta jutunpätkä heittää joka tapauksessa mieleen artistin(kin) vastuun näin painavien, pahassa lykyssä koko ihmiskuntaa koskevien asioiden äärellä. 27.5.) REPUGNANT Epitome of Darkness ”HALUAISIMME tavallaan esiintyä Venäjällä, mutta… Kaikki peruvat kiertueitaan, ja jos olisimme ainoa bändi, joka esiintyy siellä, se ei näyttäisi kovin hyvältä.” Näin toteaa lehdessämme vanha sumutorvi Udo Dirkschneider, mies jota on kiittäminen alkuvuoden piristävimmästä videopläjäyksestä. 7. Jos viitattu We Will Rock You -pätkä saa hyvälle tuulelle ja karmean maailmantilanteen armottoman painolastin keventymään harteilla edes hieman, haastattelukommentti torpedoi tunnelman hetkessä – varsinkin, kun on faktaa, ettei Udo paheksunut Putinin järkyttäviä touhuja kommenttinsa yhteydessä mitenkään, vaan oli huolissaan ”venäläisistä ystävistään”. Ja mitä tulee horinaan, ettei musiikkia ja politiikkaa muka saisi yhdistää, tutkikaapa hieman, mitä rockin välityksellä on tehty Ukrainan sodan uhrien hyväksi. Jos parhaillaan käynnissä olevaa mielipuolisuutta sivuaa, siitä on yksinkertaisesti lauottava mielipiteensä. MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi InfernoMagazine infernomagazine inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki riekinmatti matti_riekki ULKOASU Markus Paajala KANNEN KUVA Evelina Szczesik KIRJOITTAJAT Ahola Tapio, Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Ikonen Niko, Isoaho Timo, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Kittilä Jukka, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Turunen Joona, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 1796-7600 28. Udon kunniaksi on sanottava, että erään avustajamme muualle tekemässä haastattelussa mies kuulemma tuomitsi Venäjän toimet vaadittavin sanankääntein. Sano se ääneen EXISTENCE DEPRAVED Dissonant Image (ilm. Meidän kaikkien on tehtävä niin. 29.4.) TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT ERI ESITTÄJIÄ Music for Ukraine (We Jazz Records) CAVE IN Heavy Pendulum (ilm. Mutta Infernon lukijahan ei sitä tietäisi, ellen aiheesta tässä naputtelisi. Riittänee vastakkaisen mielipiteen perusteluksi. Udoseni, nythän on niin, ettei myöskään tuo lausunto näytä kovin hyvältä. Nyt ei ole rajatilojen aika. maaliskuuta julkaisemassaan somepäivityksessä keränneensä support-T-paidoillaan siihen mennessä reilut 130 000 euroa – tätä luettaessa summa lienee reilusti suurempi. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. vuosikerta Numero 201 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Otettava itsekin iskua, jos niikseen. Tuonnempaa löytyvässä jutussa on kaikki, mitä hän haastattelussa aiheesta sanoi. 29.4.) SEPTICFLESH Modern Primitive (ilm. 20.5.) WATAIN The Agony & Ecstasy of Watain (ilm
Jotkin niistä kertovat täydestä rakkaudesta, raivosta ja turhautuneisuudesta, joten käsittelemme tunteita, joita jokaisella on elämänsä aikana. Luulen kuitenkin, että se on hiljalleen muuttumassa. Kerromme myös, miltä tuntuu, kun löytää sisäisen rauhan, tyytyväisyyden ja ilon. – Ensimmäinen ep:mme käsitteli sisäistä väkivaltaa, debyyttilevymme misantropiaa, ja viimeisin ep:mme oli polku pimeydestä Adfectusiin. – Meillä oli ainoastaan pari kuukautta aikaa treenata ja valmistautua yhdessä ennen studiota. Käytännössä joka paikassa – kuten tämänkin jutun ingressissä – muistetaan mainita, että olette naisista koostuva kuolometallibändi. SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN ADFECTUS on vuonna 2009 syntyneen Introtylin toinen kokopitkä. – Meillä on paljon todella lahjakkaita bändejä, mutta on surullista, että touhu ei pääse täällä kunnolla näkyville. Meksikolainen death metal ei paistattele otsikoissa liian usein, mutta neljän naisen muodostamalla Introtylilla on mahdollisuus tehdä asiaan muutos. Se oli hankalaa ja haastavaa, mutta ennen kaikkea erilaista. Minkälaista on olla genren muusikko teillä päin tänä päivänä. Tunteikasta kuolemaa C H A V A M O N T O YA 8. Pandemia vaikutti perusrutiineihimme ja meidän tuli kyetä työskentelemään etänä. – On huvittavaa, että koska Meksiko on uskonnollisten perinteiden maa, tällainen musiikki saa ihmiset ajattelemaan, että touhu on satanistista tai okkulttista. Toimimme ääniviestien ja Guitar Pron avulla, lähettelimme toisillemme videoita riffeistä ja muista ideoista, juttelimme Zoomilla ja muilla vastaavilla alustoilla. Halusimme kertoa siitä, mitä tunnemme henkilökohtaisissa elämissämme, ja tekstit istuvat soittamaamme musiikkiin hyvin. Eihän kukaan puhu miesten muodostamista death metal -yhtyeistäkään. – Sukupuolen ei tulisi olla merkittävä juttu musiikissa tai missään muussakaan taiteessa. Hiertääkö se teitä. – Albumilta löytyy siis iloa – kyllä, death metalissa –, vihaa, rakkautta, itsensä rakentamista ja vapahdusta. – Me olemme death metal -yhtye, Rivera painottaa. – Se on tunteellisin levymme, siinä on paljon sydäntä, basisti ja alkuperäisjäsen Sariux Rivera aloittaa. Meksikolaisesta kuolometallista puhuttaessa esiin nousevat usein veteraaniosaston tekijät kuten The Chasm ja Cenotaph. Kuinka paljon panostitte albumin valmisteluun. Tapauksessamme tämä kaikki tarkoittaa olevaisuuden kokonaiskuvan ymmärtämistä syklinä, jonka loputtomuus muodostuu jatkuvista uudelleensyntymistä. Adfectus on tanakkaa menoa. Tälläisen musiikin soittaminen vaatii säästämään rahaa kunnon soittolaitteistoon sekä opiskeluun ja kysyy itsekuria – kuten joka puolella maailmaa, hah hah. Mieluummin haluamme tulla tunnetuksi Introtylina, meksikolaisena death metal -ryhmänä. – Kun meillä oli viimein mahdollisuus olla enemmän yhdessä, kokoonnuimme ja aloitimme äänitykset. Minkälaisesta albumista on kyse
Lisänä on pohjoinen mytologia eli Fenrir, Yggdrasil ja niin edelleen. Koetan saada sen nauhalle. – Sanoisin, että säveltämiseni on aika spontaania ja improvisaatiopohjaista, eli annan fiiliksen viedä ja homma ikään kuin ohjaa itse itseään. – Musiikin massiivisuus ei ole mitenkään tarkoituksellista, vaan se on tulkintani siitä, mitä päässäni on ollut. Sitä fiilistelee ja on ihan superinnoissaan, kuin pikkupoika, Stefanovi. – Vastakohtana joku kohta tökkii, ei vaan irtoa, ja koko biisi ottaa päähän. – No, suora ja rehellinen vastaus on, että Tragedy Has Spoken -levyn jälkeen ei koskaan sanottu ääneen, että tämä oli tässä, tai että silloin ja silloin tehdään seuraava levy, sujuvaa suomea puhuva säveltäjä ja multi-instrumentalisti Jani Stefanovi. Kun suurin osa kappaleista oli syntynyt, alkoi tuntua, että se on jatkoa Miserationille. Antaa niin kaikkensa, että joka levyn kohdalla on takki ihan tyhjä. Punaisena lankana on, että kaikkea yhdistää vallanhimo ja sotaisat tarinat. Syntyi ajatus levystä, joka käsittelee erinäisiä jumalolentoja, ja eka kohde oli Babylonian tarinat, Marduk, Ishtar ja sen tyyppiset. Kun masteri on tehty, en halua kuulla koko albumia kuukausiin. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ Suurellista äärimetallia soittavan ruotsalaisen Miserationin uuden albumin ilmestymistä saatiin odottaa kymmenen vuotta. Tiivis duo P A T R IC U LL A E U S MIKSI Black Miracles and Dark Wondersin julkaisussa kesti näin kauan. Hän on ihan oleellinen osa soundia bändissä kuin bändissä. Ovatko albumit sinulle eräänlaisia haasteita. Sinulta löytyy muutama aktiivinen yhtye. Työstettiin pitkään Solution .45:n levykaksikkoa ja esikoislapsemme syntyivät noin puolen vuoden välein, joten yhtäkkiä sitä vain huomasi, että aikaa on vierähtänyt. – Me ollaan oltu tiivis duo vuodesta 2006. Raamatusta on haettu inspistä Luciferin kapinasta ja hänen tavoitteestaan nousta Jumalan yläpuolelle. – Vuonna 2018 alkoi syttyä taas palo tehdä jotain rankempaa. Lopputulos on sen arvoinen. Sitä on niin uppoutunut koko prosessiin, kun jauhaa samoja kappaleita ja niiden yksityiskohtia mikromillejä sinne tänne. Kohde ei edes ollut varsinaisesti Miseration, vaan tein vain biisejä. Levynne ovat aika massiivisia ja moniulotteisia. innostuu. Christian on skenen kovimpia örisijöitä ja laulajia, ja sehän on hänen tavaramerkkinsä. – Koko konseptointi oli tällä kertaa minun käsialaani. lataa. – Se on äärimmäisen tärkeä ja rakas. Kun runko on kasassa, palaan takaisin ja hinkkaan kohtia, jotka eivät vielä toimi, kunnes olen tyytyväinen. Annoin vaan tulla mitä ikinä syntyi. 9. Vanhimpia bändejäni, jossa olin se alkuvisioija ja kapellimestari. Sanoitustenne aihepiirit ovat olleet synkkiä ja niissä on paljon erilaisia mytologisia vivahteita. – Monien asioiden summa johti siihen, että siinä kesti näin kauan. Kuinka suuri merkitys Älvestamilla on musiikissanne. Minä luon enimmäkseen rungot biiseille, minkä seurauksena hän demottaa laulut ja tekee pientä sovitusta, jotta rakenteet saadaan hiottua hyvään kuosiin. – Jokainen teos on aina sellainen erämaakoetus, niin hyvässä kuin pahassa. Vasta siinä vaiheessa kerroin Christianille [Älvestam, laulu], että mulla olisi uusia biisejä, jotka voisi sopia Miserationille, mitäs tuumit. Minkälaisia asioita niistä löytyy tällä kertaa. Mikä Miserationin merkitys on
Meillä on useita sanoituksellisia vaikutteita, jotka näkyvät ja tulevat näkymään materiaalissamme. Mainion uutuus-ep:n materiaali poikkeaa mielenkiintoisella tavalla bändin perustarjonnasta, mutta musiikin taso säilyy korkeana. Miksi aihe kiinnostaa teitä. Yksi erottava tekijä voisi myös olla, että meillä kitarat täydentävät eivätkä vain matki toisiaan. Mikä on mielestäsi se merkittävin valttikortti, joka erottaa Sepulchral Cursen muista saman tyylin bändeistä. SYTYKKEITÄ JA M I K A LL IO V Ä LI Kokeilua juuria unohtamatta Turkulainen Sepulchral Curse on herättänyt ansaittua kiinnostusta death metal -undergroundissa. – Meillä on toinen albumi jo sävellettynä, mutta koronan tuomien murheiden takia halusimme lähteä rakentamaan pienempää pakettia. Minkälaisina näet uudet kappaleenne. Dystheist on levyn progressiivisin ja vihaisin kappale. Soundimme perusta on death metal, mutta lisäämme siihen ennakkoluulottomasti paljon muitakin vaikutteita. Turulla on perinteet kovana death metal -kaupunkina, mistä esimerkkeinä vaikkapa Disgrace, Torture Killer ja osin myös Xysma. Deathbed Sessionsin kappaleista löytyy tarttuvaa ja vaihtelevaa kamaa, ja erityisesti Dystheist-sinkussa on klassikkopotentiaalia. Uskallamme kokeilla – juuriamme kuitenkaan unohtamatta. Minkälainen meininki teillä päin on tänä päivänä. Meillä oli myös materiaalia, joka ei istunut aivan täysin tulevalle täyspitkälle. 10. – Turku on pysynyt aina vahvana death metal -kaupunkina, ja meiltä on löytynyt kuolometallia kaikissa sen muodoissa brutaalimmasta kamasta perinteisempään menoon. – Emme kuitenkaan keskity pelkästään kuolemaan ja sen vääjäämättömyyteen. – Halusimme tehdä pienemmän julkaisun täyspitkien väliin, laulaja Kari Kankaanpää asettelee. – Ne kuvastavat hieman erilaista, jopa vähän kokeilevaa Sepulchral Cursea. KEHUTUN Only Ashes Remain -debyyttinsä vuonna 2020 julkaissut yhtye jatkaa katalogiaan Deathbed Sessions -ep:llä. Tällä hetkellä esimerkiksi Cumbeast pitää meidän lisäksi lippua korkealla. – Kuolema on mystinen ja salaperäinen, elämän kylmä fakta, ja sen tutkiminen erilaisista näkökulmista on kiehtonut meitä, Kankaanpää määrittelee. – Me emme tee samaa levyä ja biisiä kahta kertaa. Tulemme takuulla soittamaan sitä tulevilla keikoilla! Musiikkinne on ollut alusta alkaen death metalia, ja kuvastonnekin viittaa kuolemaan
Yhtymäkohtia näihin voi löytyä, mutta tässä on kehittynyt vuosien varrella ihan oma tapa tehdä kappaleita. – Biisinteko on minulle harrastus siinä missä jalkapallo tai vanhojen autojen kunnostus jollekin toiselle. Ruokkisi itseään niin rahallisesti kuin innovatiivisestikin. Tai sitten vain oman pääni sisällä kehittyneitä tarinoita. Ne ovat lähinnä omia näkemyksiäni maailmanmenosta tai vihanpurkauksia jotain näkemääni kohtaan. Minkälaisia haaveita teillä on jatkon suhteen. Musiikistanne voi poimia monenlaisia vaikuttajia. Minkälaisessa seurassa koette olevanne. Löytyykö sanoituksistanne jokin syvempi pointti. Millaisten bändien faneille lähtisit suosittelemaan uusinta kiekkoanne. – Vaikka levyjen välillä on alle vuosi, niin ekalla vanhimmat biisit on vuodelta 2017. Ehkä se näyttäytyy meidän eduksi, että ollaan hieman erilaisia kuin Scarletin muut bändit. – Meitä on vaikea verrata suoraan johonkin toiseen yhtyeeseen, basisti pähkäilee. Musiikissanne on potentiaalia pitkälle. – Ollaan oltu lafkan rosterissa vasta vuoden, mutta toistaiseksi olemme olleet tyytyväisiä. Lafkanne Scarlet on profiloitunut ehkä enemmän power metalin parissa. En tiedä aina itsekään, mistä kirjoitan, kunnes huomaan jälkeenpäin, että ahaa, tämähän kertoo ystäväni kuoleman jälkeisestä ahdistuksesta. Mehän tehtiin debyyttiä melkein kaksi vuotta – tai ainakin se tuntui siltä. – Kun korona sulki keikkapaikat, alettiin työstää toista kiekkoa heti perään jo ihan vaan homman mielekkyyden kannalta. – Jos jotain täytyy nimetä, niin kotimaisista Diablo, Insomnium ja Wolfheart, ulkomaisista Dark Tranquility, Paradise Lost ja Amon Amarth. Tokan ensimmäiset biisit taisivat syntyä jo kun nauhoitettiin ensimmäisen levyn rumpuja, hah hah. Vähän kuin terapiaistuntoja itsensä kanssa. – Eipä oikeastaan. 11. Mistä luovuus kumpuaa. – Sanoitusten tekeminen on aika ahdistavaa hommaa, siinä kun joutuu kaivelemaan oman mielen peräkammareista kaikki synkimmät ajatukset. – Tämän vuoden keikkakalenteri näyttää aika hiljaiselta Tanskan syyskuista Raise Your Horns -festivaalia lukuun ottamatta, mutta ensi vuonna on luvassa keikkoja Saksassa, Belgiassa, Ranskassa ja Briteissä. Mitäpä niitä jo nauhoitettuja biisejä pyörittelemään, jos ei keikkojakaan ole tiedossa. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ Toisen albuminsa The Void and the Vengeancen julkaiseva Thy Kingdom Will Burn soittaa melodista death metalia suomalaisille tutuissa tunnelmissa. En yritä saarnata omia uskomuksiani ihmisille. Otan kitaran kouraan lähes päivittäin ja yritän kehitellä uusia riffejä ja biisiaihioita, basisti Janne Ruuskanen veistelee. – Jokainen raskaan musiikin ystävä, joka osaa arvostaa tunnelmaa ja tarttuvia melodioita, löytää meistä jotain, mikä saa niskan nykimään. – Olisihan se mahtavaa, että päästäisiin keikkailemaan enemmänkin mahdollisimman suurille joukoille ja saataisiin tasainen ja turvattu julkaisuvirta niin, että homma etenisi vähän kuin omalla painollaan. Mutta on se tavallaan ihan puhdistavaakin, kun saa kaiken ahdistavan pois päästä ja paperille. Musta lammas OLETTE tehneet kaksi albumia vajaaseen vuoteen. – Ehkä me tosiaan ollaan jonkinlainen musta lammas, mutta onneksemme meille on rakentunut tiivis yhteistyö lafkan kanssa ja Italian päässä ollaan valmiita panostamaan meihin myös pitkässä juoksussa. 1990-luvun puolenvälin metallin tahdissa bänditoiminnan aloittaneena ja 2000-luvun alun melodisen metallin kulta-aikoina biisinkirjoitustaitoa hioneena sanoisin, että suurimmat vaikuttajamme tulevat niiltä ajoilta
– Sovituksia syynättiin tällä kertaa todella tarkasti, ja monet kappaleet kokivat vielä äänitysvaiheessa isojakin muutoksia. Teatteriperformanssit jätetään muille yhtyeille, me vedetään keikat hymyssä suin perinteisiä rockmaneereita noudattaen. – Kun edellinen levy When Gods Descend ilmestyi keväällä 2019, meillä oli jo tukku uusia biisejä sävellettynä lähes valmiiksi. Gladenfold ei ole mitenkään turhan tunnettu nimi. Materiaali oli aiempaa aggressiivisempaa ja synkissä vesissä vellovaa, joten oli luonnollista lähteä siihen suuntaan. Tämä on huomattu myös yhtyeen saamasta palautteesta. Mutta meno olisi varmasti vielä synkempää ilman bänditoimintaa. – Mutta kun lähdetään soittomatkoille ja noustaan lavalle, sehän on ihmisen parasta aikaa eikä silloin jaksa enää synkistellä. Onko näin. Musiikin tekeminen on terapeuttista ja vapauttavaa, ja kaikenlaiset mielen solmut ja elämän vastoinkäymiset toimivat polttoaineena tällaisen kaman luomiselle. – Tekstimme ovat pitkälti elämäkokemusten värittämää fantasiaa. – Lisäksi meiltä on yleensä löytynyt yksi tai useampi miekkojenkalisteluun pohjautuva veisu, ja yksi taisteluralli on eksynyt tällekin levylle. Alustavan palautteen perusteella on tullut sellainen tunne, että tämä levy resonoi kuulijoissa jotenkin eri lailla. – Vaikka tätä tehdään musiikin takia, motivaation kannalta on tärkeää, että homma menee jokaisen albumin kohdalla eteenpäin. Pohjalla on varmasti omasta elämästä kumpuavia ajatuksia. – Jep, synkkiä poikia tässä ollaan, mustiin pukeudutaan ja heviä kuunnellaan... Musiikissanne on todellakin pohjimmiltaan aika vakavailmeinen ote. – Ei me oikeastaan panosteta, Knuuttila sanoo. Oletteko synkkiä henkilöitä. Sanoitustenne kuvittelisi pohjaavan fantasiaan ja fiktioon. Musiikistanne löytyy mukavasti omaperäisyyttä. – Mitään kovin konkreettisia tavoitteita ei ole, mutta keikkailu ulkomailla kyllä kiinnostaa. Toivotaan, että merkit pitävät paikkansa ja Nemesis vie toiminnan seuraavalla tasolle. Kuinka korkealla tavoitteenne ovat. Tämän albumin sävellykset ja sanoitukset ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta laulajamme Eskon [Itälä] kirjoittamia, ja etenkin nyt sanoitukset ovat varsin vertauskuvallisia. – Tätä bändiä on tehty aina aina musiikki edellä ja ulkomusiikilliset puolet on jääneet usein turhan vähäiselle huomiolle. Terapeuttista bänditoimintaa 12. Gladenfoldilla on jo ikää, joten selkeimmät vaikutteet on rapisseet matkalla pois ja niistä on muovautunut yhtyeen oma soundi, jossa on toivottavasti ripaus omaperäisyyttä. Tämäkin oli osa suurta suunnitelmaa, sillä viime levyn kohdalla sovitustyön laiskuus kostautui miksausvaiheessa. Sinfonista metallia tummin sävyin maalaileva Gladenfold nostaa kolmannella levyllään tasoaan. – Hyvin pitkälti, kitaristi Matias Knuuttila nyökkää. Musiikki syntyy käytännössä aina ensin, joten sanoitukset muovautuvat sen mukaan, millaisia tunnelmia sävellys herättää. Kuinka paljon panostatte meiningin uniikkiuteen. SYTYKKEITÄ MUODOSTUIKO Nemesisistä sellainen levy kuin alkujaan suunnittelitte
The first album “RESAN” is a musical odyssey in both a literal and figurative sense. CD | VINYL | DIGITAL PROUDLY PRESENTS BLACKLODGERECORDS.BANDCAMP.COM | FACEBOOK.COM/BLACKLODGERECORDS ORDER FROM: SOUNDPOLLUTION.SE. VINTERLAND – Welcome My Last Chapter Official re-release of this classic melodic black metal masterpiece from the mid 90’s! Recorded at Unisound Studios in 1995, now re-mastered by Dan Swanö. CD | CASSETTE | BLACK VINYL | PURPLE VINYL | DIGITAL URFERD – Resan URFERD signifies the beginning of a new and additional musical chapter for its founder and sole member, Daniel Beckman (TWILIGHT FORCE, AGES), and brings a refreshing new perspective to the genre, challenging the boundaries of dark atmospheric folk music. For fans of: Wardruna, Heilung, Forndom, Myrkur, Garmarna, Loreena McKennitt. From the album opening’s depiction of a serene morning’s dawn to the closing track’s respite of a hearth at nightfall, RESAN traverses a multitude of captivating musical landscapes and themes throughout its eight songs. The album takes the listener on a journey through dark and olden Nordic forests; where strife and hardships follows in our steps, yet where the beauty and vastness of the solemn Nordic landscape persists and permeates
Paitsi etten ollut ajatellut Mestarien areenalla olevan bändi ennen huhtikuun alkua 2022. Alkuperäiset mestarit olivat kaikki konserttien aikaan viisikymppisiä, uusien mestarien ikähaarukka on kolmikymppisestä kuuteenkymppiin, eli periaatteessa kohdeyleisökin on useampaa sukupolvea. Kirjoittaja on Rumban päätoimittaja ja yksi Rockin kuolema -podcastin tekijöistä. Siihen he tajusivat lopettaa lypsämisen, sillä seuraavaksi olisi ollut vuorossa Mestarit pizzerian nurkassa. Nyt ehtii puntaroimaan, onko Pepen ja Hectorin jengissä protestointi kivempaa kuin niihin bakkanaaleihin osallistuminen. ROCKIN KUOLEMA P O D C A S T Rockin kuolema -podcastissa päätoimittajat Jukka Hätinen (Rumba), Mikko Meriläinen (Soundi) ja Matti Riekki (Inferno) keskustelevat musiikkimaailman ajankohtaisista aiheista, iänikuisista totuuksista ja alaa tuulettavista ilmiöistä.. Hämmästykseni oli aito: Missä kaikki nämä medioiden kommenttikentät tukottavat piinkovat Mestarit areenalla -fanaatikot ovat lymynneet. No mutta miten tämä liittyy raskaaseen rockiin tai metallimusiikkiin. Kuinka väärässä olinkaan. Ei vielä mitenkään. Tarinan ainoa opetus on, että jos koet brändisi nimen arvokkaaksi etkä toivo kenenkään muun tarttuvan siihen, ota yhteys Patenttija rekisterihallitukseen. Sitä se kuitenkin Pepe Willbergin ja Hectorin mukaan oli. INFERNO-KOLUMNI JUKKA HÄTINEN Mestarit hevaamassa VENOM, Entombed, Saxon, Queensrÿche, Ratt, Batushka, Hevisaurus, Mestarit areenalla. Nimikiistaa selviteltiin iltapäivälehtien ja Hesarin sivuilla ainakin parin viikon ajan, aina tämän lehden painoonmenoon asti. Nykykonsepti on leivottu vielä monikerroksisemmaksi nostalgiseksi millefeuilleksi. Moraalin ja etiikan perään pillittäminen on runosielujen hommaa, kun pukumiehet painavat mustaa valkoiselle. Siinä pieni otanta bändeistä, joiden nimestä on väännetty tai ainakin säädetty entisten ja nykyisten jäsenten kesken ja päädytty kiistojen vuoksi erinäisiin kompromissiratkaisuihin: inc, ad ja niin edelleen. Kukaan mestareista ei ollut varsinaisesti uransa huipulla, mutta yhteiskonsertit nostivat heidät jalustalle, jonka korkeutta ei osattu ennustaa. Se oli sekä heidän yhteinen hetkensä että jokaisen henkilökohtainen huippu. Nyt on sohaistu sellainen muurahaispesä hereille, että ihme, jos vinyylipuristamot eivät parhaillaan puske ensimmäistä painosta Mestarit areenalla -levystä. Tulkintani mukaan ainoa varsinainen moka on käynyt, kun Mestarit areenalla -nimen käyttöoikeuden ostanut Warner ei kontaktoinut elossa olevia Mestareita areenalla vaan luotti bisnesmaailman lainalaisuuksiin: nimi paperiin ja eteenpäin. Tässä keskustelussa on kuitenkin toistaiseksi sivuutettu se tosiasia, että Mestarit areenalla ei ollut oikeasti bändin nimi. Metalliteemainen Mestarit areenalla on vain ajan kysymys. ”Tämä on hävytön loukkaus myös silloista yleisöä kohtaan”, Hector totesi Hesarissa. Kun Pepe, Pave, Hector ja Kirka saivat miehen kyyneliin Olympiastadionilla, konsertin nimi oli Mestarit stadionilla. Jollain tapaa myös heidän kokemuksensa oli nyt mitätöity. Mestarien kiertue keräsi ennätysyleisöt ja oli kliseistä ilmaisua käyttäen osiaan suurempi summa. Mutta sanokaa minun sanoneen, että nyt kun tämä konsepti on elvytetty, tulemme näkemään uusia mestareita jos ei nyt joka vuonna niin ainakin joka toisena. Kun sama kvartetti elämältä kaiken sai vuosituhannen taitteessa, tapahtuman nimi oli Mestareiden millennium. Loukkaantuminen kuului Mestarien konseptiin jo ysärillä, mutta täytyy sanoa, että en hyvälläkään tahdolla keksinyt, miten yli 20 vuotta sitten yleisössä Rööperiä huutanut mikahäkkistukka yhtäkkiä onnistuisi suivaantumaan vuoden 2022 Mestarit areenalla -kiertueesta. Nämä alkuperäiset mestarit loukkaantuivat ja järkyttyivät – Hectorista tuntui kuin turpaan olisi vedetty ja Pepe menetti puhekykynsä –, kun maamme eturivin naisartistit lanseerasivat yhteiskiertueen otsikolla Mestarit areenalla. Mestarit areenalla oli kuin tilaustyö 1990-luvun lopun nousukauden optimistiseen huumaan. Ja ihan oikeassahan Pepe ja Hector olivat: Mestarit areenalla aktivoitiin, koska sillä uskottiin olevan brändiarvoa. Hevibuumi oli sukupolvikokemus ja kotimainen metalliskene niin nostalgian marinoima, että markkinarako tuoksahtaa suuren levymerkin neukkariinkin asti. Ymmärrän kuitenkin Pepeä ja Hectoria. Nyt sillä ratsastivat jotkut aivan muut tahot. Ja siitähän tässä lopulta taas kerran oli kyse: teollisuuden ja taiteen yhteentörmäyksestä. Lamasta selvinnyt Suomi uskalsi juhlia ja janosi nostalgiaan verhoiltua viihdettä. Miksi he eivät ole käyttäneet vastaavaa tahdonvoimaa esimerkiksi saadakseen Mestarit areenalla -albumin Spotifyhin tai konserttitallenteen Yle Areenaan
www.hammerheart.com www.napalmrecords.com hammerheartrecords hammerheartrecords666 hammerheartrecords worldwide distribution through our friends from napalm records out 29 april on cd/lp/digital slave driver “Slave Driver” pushes the boundaries of Thrash Metal once again, intense and aggressive in its purest form available! Also AvAilAble from DeAD HeAD The Feast at Dawn 2CD/LP Dream Deceiver 2CD/LP Kill Division 2CD/LP Haatland 2CD/LP deluxe remastered re-issues FaithFully restored artwork one oF sweden’s most innovative bands cut on dmm For the best vinyl sound possibly, released on 180 gram symphony masses: ho drakon ho megas CD/LP lepaca kliFFoth CD/LP time shall tell mLP beyond sanctorum CD/LP out 29 april
NIKON KOKATESSA SOI: Carcass – Torn Arteries (2021) ”Vegepioneerit Walker ja Steer ovat palanneet pelikentälle ensimmäisen joutsenlaulunsa jälkeen yllättävän tasokkaalla ja itsensä kuuloisella materiaalilla." Mosauttajan linssirokka Mutkametallia Humavoidissa kitaroiva Niko Kalliojärvi tykkää puuhastella kyökissä yksinkertaisten ja rokkaavampien asioiden parissa. 16. 5. Tämä resepti on kuitenkin varsinainen keitosten Gilgamesh, jonka valmistaminen on mitä suotavinta, jos täytyy jaksaa tykitellä pitkään ja antaumuksella.” Megan tuomio: ”Seitsemän vuotta sitten tutuksi tullut linssikeitto Abnormis on pysytellyt mainion tomaattisena ja ravinteikkaana eväänä arkimenussa suht säännöllisesti. Pilko punasipuli ja murskaa valkosipulinkynnet. Omien mieltymysten vuoksi se tulee valmistettua aina enemmänkin haarukoitavaksi muhennokseksi kuin lusikoitavaksi sopaksi. Sipulin ja chilin määrän voi huoletta tuplata, ja sama pätee mausteisiin, suolaa lukuun ottamatta. Kaada öljy kattilan pohjalle ja kuullota sipuleita curryn ja kurkuman kera 1–2 minuuttia kohtalaisella lämmöllä. Nimensä mukaisesti annoksen maku muistuttaa etäisesti hernekeittoa ja sitä on syytä maustaa reilusti, jos kaipaa elämäänsä vähänkään potkua. Pelkistetyimpään versioon riittää suurin piirtein sipuli, linssit ja kookosmaito. Kun sipulit ovat kullankeltaisia, kaada vesi ja suola kattilaan ja laita levy täydelle lämmölle. 4. 3. Mosauttajan linssirokka maistuu näennäisen samankaltaisista aineksistaan huolimatta hyvinkin erilaiselta, mikä johtuu kookosmaidosta ja soijarouheesta. 2. Nikon luonnehdinta: ”Helppo ja anteeksiantava pöperö. Veden kiehumista odotellessa voit huuhdella linssit siivilässä raikkaalla vedellä, hienontaa chilin ja availla tomaattimurskapurkkia. Roteiinia piisaa ja nälkä lähtee takuulla.” TARPEET • 1 punasipuli • 2 valkosipulinkynttä • 1 rkl oliivitai rypsiöljyä • 1 rkl currya • 1 rkl kurkumaa • 1 l vettä • 1,5 rkl suolaa • 500 g tomaattimurskaa • 4 dl kuivattuja punaisia linssejä • 3 dl tummaa soijarouhetta • 2,5 dl kookosmaitoa • 1 kokonainen chili • puolikas lime • mintunlehtiä HEAVY COOKING CLUB MIIKA “MEGA” KUUSINEN Tee näin 1. Ripottele annoksen päälle pari mintunlehteä ja nauti suosikkileivän sekä inkiväärioluen, esimerkiksi Olvin Muteman, kera. Pakita lämpöä taas hieman ja anna tekeleen pulputtaa kannen alla puolisen tuntia välillä hämmentäen. Sekoita lopuksi joukkoon kookosmaito ja limestä puristettu mehu. Oiva pohja tuunailulle fiiliksen mukaan. Kun vesi kiehuu, lisää joukkoon tomaattimurska, linssit, soijarouhe ja chili. Anna hautua miedolla lämmöllä 5–10 minuuttia
FATLIZARD.BEER
18
Henkilökohtaisia kappaleita Udo kertoo, että tällaisen albumin tekemisessä on aina omat haasteensa. Puhelua ehtii kulua kokonaisen minuutin verran ennen kuin mestari pudottaa tavaramerkiksi muodostuneen toteamuksensa. – Monet toimittajat ovat sanoneet, että jos nämä kappaleet eivät olisi olemassa valmiiksi, ne voisivat aivan hyvin olla U.D.O.-biisejä! No, olen tästä tietysti kovin otettu, Udo nauraa. Projektissa oli mukana kumman tuttuja nimiä kuten Peter Baltes ja Stefan Kaufmann, mutta palataan siihen myöhemmin. Ensimmäisenä pandemiavuonna Udo pääsi vetämään vain kaksi keikkaa, mutta niistä jälkimmäinen taltioitiin Live in Bulgaria 2020 – Pandemic Survival Show -nimisen tuplalevyn muotoon. What can I say. Se ilmestyi alkuvuodesta 2021, ja pari kuukautta myöhemmin Dirkschneider & The Old Gang -projekti alkoi tiputella singlejä. En halunnut tehdä täsmälleen alkuperäisiä biisejä vastaavia versioita, vaan jotain hieman erilaista. Homman sysäsi liikkeelle Alex Harveyn kappale Faith Healer, joka on myös levyn avausbiisi. – Emme todellakaan suunnitelleet tämän albumin tekemistä! Kaikki lähti siitä, kun soitimme studiossa huviksemme joitakin covereita. Näissä ei ollut ilmeisesti vielä tarpeeksi, sillä nyt vanhalla sumutorvella on taas uusi projekti. Tämän lehden julkaisupäivänä ilmestyvän My Way -albumin esittäjäksi on merkitty ensimmäistä kertaa ihan vain Udo Dirkschneider. En yrittänyt laulaa kuten Robert Plant, Bon Scott, Klaus Meine tai kuka ikinä, tiedäthän. – Otimme yhteyttä levy-yhtiöön ja kysyimme, kiinnostaisiko ajatus heitä. Tämä on tavallaan erikoista, sillä mies ei ole koskaan vaikuttanut artistilta, joka esittäisi muiden tekemiä biisejä. Tuottajani sanoi, että vetomme kuulostaa todella hyvältä ja ehdotti, että tekisin listan kappaleista, joista pidän. – Coverlevyn tai -biisin voi tehdä monella tavalla väärin. Joskus osuvasti ”Saksan tankiksi” nimetty Udo Dirkschneider jyrää eteenpäin väsymättömällä otteella. – Tein luettelon 60-, 70ja 80-lukujen suosikkibiiseistäni, ja lopulta päädyimme versioimaan ne. Oma luonteeni on hyvin vahvasti esillä, mikä tekee projektista kiinnostavan. – Mutta juuri tätä tarkoitan. Uudella levyllä Udo vääntää tuttuja rokkiklassikoita ja hieman yllättävämpiäkin valintoja uuteen uskoon. Olen siitä hyvin iloinen, mies nauraa röhöttää. – Päätimme kokeilla toisen biisin soittamista, ja kun meillä oli kasassa kuusi tai seitsemän kappaletta, mietimme, miksi emme tekisi kokonaista coveralbumia. Vanha tekijä tulkitsee muun muassa AC/DC:tä, Scorpionsia, Motörheadiä ja Uriah Heepiä. – Muutimme myös joidenkin kappaleiden sovituksia, ja, no, ainakin tässä vaiheessa kaikki ovat pitäneet levystä. Lokakuussa olikin jo seuraavan U.D.O.-albumin Game Overin aika. Vuonna 2020 ilmestyi Saksan asevoimien virallisen sotilassoittokunnan eli Das Musikkorps der Bundeswehrin kanssa tehty yhteislevytys We Are One. Onnistuin mielestäni lyömään näihin vetoihin oman leimani, erityisesti ääneni osalta. KAIKEN TAKANA ON UDO TEKSTI ELLI MUURIKAINEN KUVAT EDDI BACHMANN 19. K errataanpa alkuun Udo Dirkschneiderin viimeisimmät tekemiset. Laulajan tunnistettava sirkkelinterävä ääni puolestaan on kuin luotu The Crazy World of Arthur Brownin Fire-biisin alkuhuutoon, T.N.T:stä nyt puhumattakaan. Emme kuitenkaan työskennelleet levyn parissa täysipäiväisesti, vaan se muotoutui hiljalleen. He olivat todella innoissaan, joten päätimme ryhtyä tuumasta toimeen. Yli kolme vuosikymmentä toiminnassa ollut U.D.O.-bändi julkaisi elokuussa 2018 Steelfactory-albumin, jota seurasi lähes sadan keikan ja koko seuraavan vuoden pituinen kiertuerupeama. Juuri seitsenkymppisiään juhlinut laulaja on jälleen uuden äärellä vain puoli vuotta viimeisimmän U.D.O.-albumin julkaisun jälkeen. Klassikkobiisit on tosiaan käsitelty sellaiseen muotoon, että ne soundaavat lähes täysin samalta kuin miehen soolobändin levyt. Tiedustelen Udolta, mistä idea levyn tekemiseen syntyi
Ehkä oli liian aikaista sanoa kolmen vuoden Dirkschneider-kiertueen jälkeen, etten vetäisi enää ikinä Acceptin biisejä.” 20. Biisi päätyi jopa sen alkuperäisen tekijän Brian Mayn korviin, sillä hän on coverlevyllä kitaroineen ja sovituksia tehneen Peter Koobsin tuttu. Udo itse arvelee, että albumin tuorein biisi on Judas Priestin vuonna 1978 ilmestynyt Hell Bent for Leather, vaikka mukana on peräti 25 vuotta myöhemmin julkaistu Kein Zurück. Päätimme siis kokeilla jotain erilaista ja hauskaa. My Way on myös hyvä nimi albumille, teinhän nämä biisit omalla tavallani. – Tiedämme, ettemme voi miellyttää kaikkia. Udolta löytyy pelkästään soolotuotantoa 17 studioalbumin ja reilusti yli kahdensadan kappaleen verran. Levyn vanhin kappale on The Rolling Stonesin ikoninen Paint It Black vuodelta 1966. Tämän coverin myötä Udo levyttää ensimmäistä kertaa äidinkielellään. Udon lainabiisit ovat kaikkea muuta kuin sitä perinteisen tylsää osastoa. – Siltä ajalta on paljon hyviä juttuja, mutta näillä valitsemillani biiseillä on minulle merkitystä. – Se oli… Brian May ei ole kuka tahansa, tiedäthän. Hellyttävän huvittava pätkä täytyy todellakin nähdä itse, mutta kerrottakoon sen verran, että Udo esittää siinä lattioita moppaavaa, itsekseen jammailevaa ja rokkitähteydestä haaveilevaa siivoojaa. Mies naureskelee kertoessaan, että settilistojen tekeminen on yhtä painajaista. Ensimmäinen single Where Angels Fly oli ylijäämäbiisi, joka ei mahtunut We Are One -albumille. Mies hoiti levytyssopimuksen ja päätti vieläpä ohjata kaikki projektista tulevat tuotot U.D.O.-bändille ja crew’lle, jotka ovat jääneet ilman töitä maailmantilanteen ja keikattomuuden vuoksi. Laulaja kertoo projektin muotoutuneen jutun alussa mainitun orkesterilevyn pohjalta. Biisivalinnat painottuvat selkeästi 70-luvulle ja sen ympärille, mutta mukaan on eksynyt yksi jokerikin. Ihmiset tulevat aina kyselemään, miksi emme soittaneet sitä ja tätä biisiä ja blaablaablaa… Come on, se ei ole mahdollista! Vanha jengi Dirkschneider & The Old Gangin viime vuonna ilmestynyt ep oli yllättävä mutta sitäkin onnistuneempi veto. Terveisiä legendalta Albumin nimeksikin pistetty My Way on Frank Sinatran esittämä käännöskappale 1960-luvulta. En usko, että ihmiset osasivat odottaa tällaista minulta! Udo röhöttää. Hän on joku, Udo naureskelee hämmentyneen oloisena. Laulaja kertoo kuullensa kappaleen radiossa ja huomanneensa heti, että sen sanoitukset tuntuivat hyvin omilta. Ajattelin kuitenkin, että olisi tylsää tehdä tavallinen video, jossa on vain bändi soittamassa. Etenkin Queenin We Will Rock You -hitin alku on muovattu lähes tunnistamattomaksi. Ei ole epäilystäkään, etteikö paras tähän projektiin liittyvä asia olisi silti We Will Rock Youn musiikkivideo. Kun teimme livetaltioinnin, halusimme pistää kappaleen dvdja cd-julkaisujen loppuun, mutta emme saaneet lupaa käyttää Frank Sinatran versiota. – Se oli Stefanilta todella hieno ele! ”Well, what can I say. – Se oli biisi, jonka aikana hyvästelimme yleisön. – Olin kovin yllättynyt, että hän tiesi minut ja piti versiostamme. Orkesteriprojektissa oli muun muassa biisintekijän roolissa Stefan Kaufmann, joka soitti aikoinaan Acceptissa rumpuja ja myöhemmin Udon bändissä kitaraa. – Videon tuottaja ehdotti ideaa minulle, enkä ollut siitä aivan varma. Udon puheista päätellen nimenomaan Kaufmann on Old Gangin kantava voima, vaikka kokoonpanon nimi antaa ymmärtää muuta. Biisi on tuttu myös Udon joidenkin vuosien takaisten Dirkschneider-keikkojen outronauhana. Katsotaan. Minun täytyi sitten tehdä oma versioni, mies nauraa. Hän ei pysty enää soittamaan terveysongelmien vuoksi täysipäiväisesti, mutta on pitänyt yhtä Udon kanssa kaikki vuodet tämän ja monien muiden levyjä äänitellen. Se ei ole kuitenkaan toistaiseksi suunnitelmissa. Kitaristilegenda kehui versiota ja lähetti terveisensä Udolle, mikä oli kunnia, josta kaiken nähnyt ja kokenut laulajakin tuntuu menevän sanattomaksi. – Stefan ehdotti, että tekisimme Where Angels Flysta vähän rokimman. En halunnut vetää mitään 90-luvun juttuja tai vaikka jotain Nirvanaa, mies toteaa huvittuneena. – Kun mietin biisivalintoja, halusin poimia kappaleita, joita oikeasti kuuntelin itse aikoinaan ja jotka ovat minulle tärkeitä. Toki sen levyttänyt saksalainen syntikkapop-duo Wolfsheim on ollut olemassa jo kasarilla. – Mietimme, miksi emme laittaisi sitä mukaan. Ehkä sitten, jos siltä tuntuu, mutta emme suunnittele pistävämme näitä kappaleita varsinaisesti settilistaan. Olen kasvanut niiden parissa, tunnen ne ja ne ovat kulkeneet mukanani koko urani ajan. Olen aika ylpeä siitä, että joku hänen kaltaisensa tyyppi kehuu biisiä! Teimme siis selvästi jotain oikein. Laulajan lukuisat projektit ja erikoiskiertueet tuntien ei yllättäisi, jos Udo lähtisi seuraavaksi maailmanympärysmatkalle veivaamaan lainabiisejä. Meillä oli pari muutakin ideaa, joten päädyimme äänittämään ne. Se paketoi tämän levyn hienosti. Sama veto päätyi pienen hienosäädön jälkeen myös uuden levyn päätösbiisiksi. Udon levyttämä My Way -cover löytyy siis jo vuonna 2017 ilmestyneen livelevyn lopusta. – Olen täysin avoin ajatukselle, että vedämme yhden tai pari coveria keikan päätteeksi encorena, mutta ei joka ilta
– Oli todella jännää tehdä musiikkia Peterin kanssa pitkästä aikaa. – Suomessa on hyvä olla. ja uusimpana vielä Udo Dirkschneider. 21. U.D.O. Ehkä oli liian aikaista sanoa kolmen vuoden Dirkschneider-kiertueen jälkeen, etten vetäisi enää ikinä Acceptin biisejä, Udo nauraa. Luulen, ettei siellä soittaminen ei onnistu vähään aikaan, sillä kaikki on tuhoutunut ja näin edespäin. – Ihan sama! Tiedäthän, kaiken takana on aina Udo. – Well, what can I say. – Haluaisimme tavallaan esiintyä Venäjällä, mutta… Kaikki peruvat kiertueitaan, ja jos olisimme ainoa bändi, joka esiintyy siellä, se ei näyttäisi kovin hyvältä. on heittänyt Venäjällä vuosien varrella yli sata keikkaa, ja yksi reissuista on ikuistettu Trainride in Russia -kappaleen muotoon. Ensinnäkin on käytännössä täysi mahdottomuus lähteä kiertämään tällä kokoonpanolla, Udo toteaa viitaten Kaufmannin terveyteen. Kuka olisi uskonut, että vuonna 2022 on olemassa peräti kaksi projektia, joissa on mukana kolme jäsentä Acceptin hienoimpien levyjen aikaisesta klassikkokokoonpanosta. Baltes puolestaan toimi Acceptin basistina läpi yhtyeen historian aina vuoteen 2018 asti. Muistelen, että esiinnymme siellä joskus syyskuussa, marraskuussa tai jotain. Udo on harmissaan ”venäläisten ystäviensä” puolesta, sillä hänellä on aina ollut maahan lämpimät välit. Aika alkaa olla lopussa. Mukana on myös kaksi muuta kovin tuttua nimeä: Peter Baltes ja Mathias Dieth. Meillä oli todella hauskaa! Udo kertoo minialbumin syntyneen ilman suurempia paineita tai aikatauluja. Näitä klassikoita oli tosiasiassa tarkoitus soittaa jo kesällä 2020. Esimerkiksi soolodebyytiltä löytyvä They Want War tuntuu nyt hyytävämmältä kuin koskaan. Udo nauraa. Niitä ei niin vain muuteta, vaikka Udo esittäisi mieluummin omia biisejään. Ja nyt kun asiaa lähti selvittämään, mieshän vetää Midnight Moveria ja muita myös aiemmin mainitulla U.D.O.-livelevyllä. – Ehkä kaksi tai kolme biisiä encoreina. U.D.O. Vuonna 2016 mies päätti paketoida historiansa kertaheitolla ja lähti bändeineen mittavalle Dirkschneider-kiertueelle Accept-biisien lopullisen hyvästelyn merkeissä. Dirkschneider oli kiinnitetty muutamalle festivaalille, tällä kertaa kuolemattomaan Metal Heart -levyyn keskittyvällä setillä. Paluu lähtöpisteeseen Udon soolokeikkojen settilistaan on kuulunut kautta aikojen ukon vanhan bändin kappaleita. Dirkschneider-nimi palasi kummittelemaan kolmen Euroopan-festarikeikan ajaksi viime kesänä. Mutta Udo, eikö Acceptin biisien veivaamisen pitänyt jäädä menneisyyteen. Etelä-Amerikassa kiertämisen jälkeen edessä on festareita ja kattava Euroopan-kiertue. esiintyy Suomessa lokakuun alussa, mutta menihän tuo tarpeeksi lähelle. Lyhyenä kertauksena todettakoon, että Dieth soitti kitaraa neljällä ensimmäisellä U.D.O.-levyllä, kunnes yhtye jäi tauolle Udon palatessa hetkellisesti Acceptin laulajaksi. – Tulemme olemaan kovin kiireisiä! Toivon vain, ettei pandemia asetu enää tiellemme. soittaa seuraavat keikkansa Brasiliassa kesäkuussa. – En halua sanoa ei, sillä tämä on hieno projekti. Ainakin hetkellisesti. Minulla on vahva usko siihen, että voimme soittaa kaikki keikat suunnitellusti. Ja tiedätkö, olemme hyviä kavereita Lordin kanssa, Udo nauraa. Meillä on yhä kaksi tai kolme keikkaa vanhalla sopimuksella, mutta sen jälkeen kaikki live on U.D.O.-materiaalia. – Soitimme lähes kolmesataa keikkaa ja se oli aivan mieletöntä! Ihmiset halusivat todella kuulla niitä biisejä, ja haluavat yhä. Viimeisimmän tiedon mukaan U.D.O. Porukka sai työstää juuri sellaisia biisejä kuin halusi, ja lopputulemana syntyi kolme kovasti Faceless World -albumin (1990) aikaista U.D.O.-materiaalia muistuttavaa biisiä. Kaufmannin lisäksi porukkaan kuuluvat Udon soolobändissä rumpaloiva poika Sven Dirkschneider ja orkesterilevylläkin laulanut, mahdottoman komeaääninen Manuela Bibert. Aikamoista! – Tiedätkö, tavallaan… Stefanin ja Peterin kanssa työskenteleminen tuntui hieman samalta kuin ennen vanhaan. Minulla on jo jotain mielessäni. Laulaja on huvittunut, että hänen lukuisista bändeistään ja projekteistaan laskuissa pysyminen aiheuttaa vaikeuksia. Antaa mennä, ei se ole minulle ongelma. – Normaalisti olisimme suunnitelleet pienen kiertueen myös Ukrainaan, mutta tässä tapauksessa se ei ole mahdollista. Yhtye ilmoitti maaliskuun alussa, ettei Venäjällä ja Ukrainassa keikkailu tule toistaiseksi kysymykseen, mutta millaisia ajatuksia miehellä itsellään on sodasta. Kunnes se koittaa, pysykää terveinä ja jatkakaa rokkaamista! Toivottavasti myös huhtikuun alussa kunnioitettavat 70 vuotta täyttänyt Udo jatkaa rokkaamista mahdollisimman pitkään. – No, festareilla on aina porukkaa, joka haluaa kuulla klassikoita ja on innoissaan laulamassa mukana. Vierivä kivi ei sammaloidu Udo on laulanut sodista, kriiseistä ja konflikteista koko pitkän uransa ajan. Vaikka se alkaa olla jo luonnonlakien vastaista, miehen eläkepäivien soisi häämöttävän vasta kaukana tulevaisuudessa. – Well, what can I say. – Ihmiset ovat menneet ihan sekaisin siitä, että nyt on olemassa Dirkschneider, Dirkschneider & The Old Gang, U.D.O. – Tietysti tiesin, mitä siitä seuraa. Hän muuten soittaa bassoa myös coverlevyllä! Hän oli siitä innoissaan ja halusi mukaan, joten miksi ei, Udo nauraa. Musiikkiuraa on takana yli puoli vuosisataa, mutta Udo vetää yhä jokaisen projektinsa ohjaksissa uskomattomalla energialla, vankalla ammattitaidolla ja vieläpä komeammin kuin monet puolta nuoremmat. – Sanotaanko näin, että seuraavalla levyllä tulee ehdottomasti olemaan joitakin sanoituksia tähän liittyen. – Odotan näkeväni kaikki fanit, kun tulemme sinne keikalle. Ehkä julkaisemme albumin jonain päivänä, jos meillä on tarpeeksi biisejä ja ideoita. Jos se tapahtuu, se saa tapahtua, mutta katsotaan nyt. Laulaja muistelee lyhyestä erikoiskiertueesta melkoisiin mittasuhteisiin levinnyttä Dirkschneider-rundia yhä kovin innoissaan. Tänä vuonna sama asetelma on kiinnitetty ainakin ruotsalaisen Skogsröjet-festivaalin pääesiintyjäksi. Myös bändin pitkäaikainen kitaristi Andrey Smirnov on venäläinen. Niin, entä sitten. Vuonna 2018 viimeisetkin ballstothewallit oli vedetty ja Udo keskittyi omaan tuotantoonsa. Ensi vuonna yhtye suuntaa Kanadaan, Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Udo voi lähteä Acceptista, mutta Accept ei lähde Udosta. Kysyn, onko Udolla vielä jotain sanottavaa. Kaikki alkoivat kysellä, onko tämä uusi bändi, lähdemmekö kiertueelle, aiommeko tehdä albumin ja niin edelleen. Nyt mies ei enää edes yritä lopettaa biisien esittämistä, vaan lupailee jopa, että jatkossa U.D.O.-keikoilla tullaan varmasti kuulemaan ikivihreitä. Nämä keikat peruuntuivat tai siirtyivät tälle tai viime vuodelle, mutta vanhat sopimukset ovat yhä voimassa. Odotan kovasti keikkoja Suomessa. Soitamme yleensä parin tunnin keikkoja, joten siinä on hyvin tilaa sellaiselle
17.–18.6.2022 OULU
Kyllähän Rikkinäinen Suomi oli meille äärimmäisen tärkeä virstanpylväs, ja levy soundaa edelleen todella hyvältä. Olen tässä vuosien mittaan saanut huomata, ettei se ole kovin rakentavaa. Rock-Suomi oli vieläkin enemmän palasina, sillä viranomaisten epäselvät määräykset estivät kaikenlaisten tapahtumien järjestämisen. Jaakko: – Albumin tekeminen nytkähti liikkeelle, kun Nightwishin managerinakin tunnettu Ewo Pohjola näki meidät keikalla. Tilanne tuntui erityisen harmilliselta sen vuoksi, että Lähiöbotox on aika raivokas livebändi, vaikka itse tämän sanonkin. SYNKEMPIIN VESIIN TEKSTI TIMO ISOAHO T IM O IS O A H O 23. Voisi kuvitella, että esimerkiksi Helsingin itäisten lähiöiden ja maahanmuuttajien haasteisiin pureutuvat sanoitukset ovat puhutelleet monia kuulijoita. Jaakko Luomanen (kitara): – Oikeastaan kaikki, mikä liittyi Rikkinäisen Suomen promoamiseen, meni penkin alle. E lokuussa 2020 Suomi oli monin tavoin palasina. Alettiin tehdä hommia määrätietoisesti ja ihan erilaisella mentaliteetilla. Jos joku pahainen musiikki-iltama tai kyläjuhla kuitenkin saatiin pystyyn, suuri osa ihmisistä pelkäsi tulla pääkallonpaikalle. Että jaahas, keikkoja ei ole, Itäisen Helsingin betoniviidakoiden syvissä varjoissa viihtyvän Lähiöbotoxin debyyttialbumi esitteli rikkinäisen Suomen, jossa pilkahti välillä aurinko. Ne ovat niin musiikin kuin sanoitustenkin osalta huomattavasti aikaisempaa kylmempiä ja synkempiä. Mies diggasi näkemästään kovasti ja buukkasi meille samalta istumalta studioaikaa Hollolan Petraxilta. Helsingin Tavastia oli loppuunmyyty, mutta kapasiteetti oli toki rajoitettu. Bändin kakkoslevyllä horisontissa ei enää näy outoja valoilmiöitä. Hanad Hassan (laulu): – Onneksi Rikkinäinen Suomi sai kolme Emma-ehdokkuutta, ja se toi bändiä hetkellisesti esille talvella 2021. Me oltiin toki julkaistu musiikkia aikaisemminkin, mutta Ewon ansiosta koko juttu nousi uudelle tasolle. Jos joku muukin diggaa, se on tietenkin oikein kivaa! Raskasta ja tylyä Keväällä 2022 Lähiöbotoxin maailmassa puhaltavat uudet tuulet. Bändille oli alun perin buukattu pitkä rivi esiintymisiä syksylle 2020, mutta lopulta me pystyttiin soittamaan livenä yhden kerran. Helsinkiläinen Lähiöbotox olisi siis voinut julkaista Rikkinäinen Suomi -debyyttialbuminsa paremmallakin hetkellä. Tämä on meille puhdasta itseilmaisua ja Lähiöbotox tekee hommat täsmälleen oman pään mukaan. Millaista palautetta debyytti on saanut. Reissuilla tuleva palaute on kokonaan eri juttu, ja keikkojen yhteydessä on todella kiva jutella ihmisten kanssa. Keikkailu on meille oivallisin tapa hankkia uusia kuulijoita, ja kun esiintymiset peruttiin, meidän paras promokanava lähti alta. Muuten oli aika pirun hiljaista! Millaisia ajatuksia Rikkinäinen Suomi herättää tänä päivänä. Ja nämä puhurit... Hämmentävän epävarmuuden tilassa varmaa tuntui olevan vain se, että seuraavan päivän lööpit kaatavat päälle taas yhden masentavan koronauutisten nivaskan. Mutta kuten sanottua, näitä kohtaamisia on ollut valitettavan vähän. Jaakko: – Kun Rikkinäinen Suomi oli julkaistu, me painuttiin tuttuun tapaan treenikämpälle. Jaakko: – Toivottavasti en onnistu kuulostamaan ylimieliseltä kusipäältä, mutta muiden mielipiteet eivät jaksa kauheasti kiinnostaa. Ja jos joku kaikesta huolimatta hyppäsi juhlahumun tunnelmiin, hän saattoi saada niskoilleen syytöksiä välinpitämättömyydestä, taudin levittämisestä ja vaikka mistä. Hanad: – Pyrin olemaan seuraamatta netissä vellovia keskusteluja
Entä mikä on viimeisen biisin otsikko. Ensin tykitetään kymmenen biisiä ja sitten aletaan tunnustella pulssia. Tämän lisäksi rumpali Lauri Ojalalta tulee älyttömän napakoita sovitusideoita. Kun kaikki tekstit olivat kasassa, tajuntaan iski fiilis, että synkkää toki lähdettiin tekemään, mutta... Viinaa juodaan ja aineita käytetään – tietenkin aivan liikaa. Yhtyeen entisestään laajentuneesta riffikatraasta löytyy nimittäin myös speed-, thrash-, deathja jopa black metal -sävyjä. Köyhyyttä ja syrjäytymistä pelätään eikä mihinkään voi luottaa – paitsi tietenkin omaan fiktiin (grammavaakaan). Jaakko: – Jokainen kuulija tulkitsee kuulemansa omalla tavallaan, mutta kyllähän biiseistä löytyy selvästi uusia vivahteita. Huh huh!” T IM O IS O A H O 24. Toinen selvä linjanveto oli se, että tällä kerralla emme lähesty ongelmia maahanmuuttajien näkökulmasta. Musiikin tekeminen on pirun kivaa, kun kovia riffejä ja muita hienoja juttuja tulee parhaimmillaan kuin liukuhihnalta. Kun materiaalin työstö sitten eteni askel askeleelta, ajatus vahvistui entisestään. Että miettikää, saisiko näistä aiheista tehtyä tekstejä. Jaakko: – Täytyy sanoa, että näin lohduton meininki tuli meillekin jonkinasteisena yllätyksenä. Itä-Metal taas on eheä paketti, jonka kaikki tarinat on kirjoitettu kokonaisuuden ehdoilla. Katsotaan sitten uudelleen, kun osataan tehdä yhtä hienoja pitkiä biisejä kuin Tool! Mutta kyllähän levyn alkupuoli on varsin hengästyttävää paahtoa. Tiedettiin tasan tarkkaan, että Willin käsissä homma tulee soundaamaan tykiltä joka tapauksessa! Lähöiden ongelmia Jos Itä-Metalin sävellykset ovat aikaisempaa ankarampia, sama koskee myös albumin sanoituksia. Jaakko: – Eräässä Soundin jutussa taisimme mainita, että yksi levyn varhaisista työnimistä oli St. Uskallettiin tehdä ennakkoluulottomia juttuja senkin takia, että levyn miksaajaksi varmistui jo varhaisessa vaiheessa amerikkalainen Will Putney [Body Count, Everytime I Die]. Elatusmaksut jäävät maksamatta vaikka hommia painetaan kellon ympäri. Monet Lähiöbotox-biisit ovat tälläkin kerralla varsin lyhyitä. vedetäänkö vanhoja biisejä. Jaakko: – Me rakennetaan biisit puhtaan fiiliksen mukaan. Hanad: – Nyt on sellainen kattaus, ettei aurinko paljon paista. Suunnilleen samalta istumalta syntyi biisi Lähiöni tuote, ja kyllähän se antoi helvetin kipakan ensipotkun persuuksille. Se on kuin joku sveitsiläinen kelloseppä, joka purkaa levyn koneiston osiin ja laittaa palaset oikeaan järjestykseen. Huh huh! Tartutaan vielä lopuksi albumin otsikkoon. Banger. No, eihän sitä enää tunnu. Vähän myöhemmin Jarkko palasi asiaan erilaisten ehdotusten ja aihioiden kanssa. Jos määritelmä ei osunut ensialbumin kohdalla ihan napakymppiin, nyt ollaan jo lähempänä. Hanad: – Tällä kerralla saatiin apua Jarkko Martikaiselta. Pian käsissä oli muitakin painavia aihioita, ja alettiin tajuta jo silloin, että nyt muuten tulee raskas ja tyly levy. Se ei tuntunut kovin kiihottavalta ajatukselta, joten alettiinkin katsoa uusia juttuja. Jaakko: – Samuli on ihan nero näissä jutuissa. Banger oli todellakin vain työnimi, sillä me ei haluttu lähteä naureskelemaan otsikossakaan. Painotettakoon myös, että biisijärjestys on tehty erityisesti vinyyliversiota ajatellen. Tietenkin Kuollut. Minä ja Viki [Luyeye Konssi, bändin toinen laulaja] juteltiin muutama tunti Jarkon kanssa ja hän teki keskustelusta painavia huomioita. Lähiöbotoxia on kutsuttu lempinimellä Itiksen Slayer. Saihan niistä! Sanoitukset ovat karua kertomaa. Albumin biisijärjestys vaikuttaa hyvin tarkkaan mietityltä, sillä alun turpasaunan jälkeen tempot alkavat hieman laskea ja kappaleet saavat väriä muun muassa kitarasooloista. No, St. Ero tulee silmiinpistävästi esiin esimerkiksi siinä, että debyyttialbumin Aamuun asti -biisin kaltaiset hassuttelut on siivottu kokonaan pois. Kun kaikki tekstit olivat kasassa, tajuntaan iski fiilis, että synkkää toki lähdettiin tekemään, mutta... Hanad: – Sanoitusratkaisut ovat täysin tietoisia, haluttiin hypätä huomattavasti synkempiin vesiin ilman huumoriaspektia. Itä-Metal on loistava nimi, sillä se kuvaa täydellisesti niin meitä kuin tätä levyä! ”Näin lohduton meininki tuli meillekin jonkinasteisena yllätyksenä. Että nyt muuten tulee todella raskas ja tyly levy! Luomanen ei puhu lämpimikseen, sillä juuri ilmestyneen kakkosalbumin Itä-Metalin rajut riffipurkaukset käyvät päälle kyselemättä ja armotta. Vinyylitehtaiden mielettömien jonojen vuoksi lp saapuu markkinoille kuitenkin vasta myöhemmin. Jos juttu tuntuu kantavan puolitoista minuuttia, miksi sitä pitäisi venyttää. Jaakko: – Muutamat ekan levyn sanoitukset syntyivät vasta studiossa, eikä albumin draaman kaarta suunniteltu kovin huolellisesti. Oliko Itä-Metalin valitseminen helppoa. Jaakko: – Meidän suuri musiikillinen voimavara on siinä, että bändissä on kolme säveltäjää: minä, kitaristiveljeni Harto ja basisti Samuli Peurala. Esimerkiksi nopeasti runttaava avauskaksikko Mä herätän sun traumat ja Ei pyhiä kestää yhteensä hieman yli kolme minuuttia. Teksteissä liikutaan lähiöiden varjoisassa maailmassa, mutta tarinat on kirjoitettu kenen tahansa ongelmia kohtaavan vinkkelistä
Diggaajat saa digata! Vihaajat saa vihata! Me tehdään Stoned Statuesia!” 26. ”Jos me saadaan tältä kuulostamalla ja näyttämällä siinä sivussa vähän ärsytettyä jotakuta, kun tehdään mitä lystätään, niin aina parempi
Ensin varmasti tyyliin Slipknotia, mutta aika pian ihan kaikkea muutakin. – Taisin laulaa siellä jotain Blues Pillsiä, ja pian Allu tuli kyselemään, pitäiskö soitella joku kerta yhdessä, kun sillä on tällainen lapsuudenkaveri kuin Markus, joka on aika kova pistämään Telecasterinsa solmuun. – Hassuahan on se, etten ole kuunnellut metallia kovin paljon ennen Stoned Statuesia, mutta oon aina tykännyt laulaa ihan kaikenlaista musaa, joka vain on sattunut laulattamaan. – Kesti kuitenkin siihen asti, kun oltiin 17tai 18-vuotiaita, että alettiin soittaa yhdessä. Samaa voi sanoa Kosusen tunnistettavasta laulusta, josta löytyy rockin raspia, metallin voimaa, klassista vibratoa ja hyppysellisen verran Björkiä. Reilut parikymppinen kolmikko hehkuttelee nauraen, miten paljon isommalta klubin alakerta tuntuu tyhjillään. L ost in Music -kaupunkifestari Tampereella lokakuussa 2021. Sitä on muuten tosi jännittävää laulaa. Heti kulttuurikeskus Maanalaiseen astuessa huomaa, että paikka on yläkertaa myöten täyteen ammuttu. Sitten hän heittäytyy selälleen lattialle soiton katkeamatta. Hullulla motivaatiolla! Keitä olette. Hetken aikaa siinä bassoa paukutellessa sai totutella laulamiseen samaan aikaan, mutta kyllä keikoilla huomasi hyvin, että soittamisen fyysisyys toi myös laulamiseen vielä vähän lisää rytmiä. Pian hän bongasi samassa koulussa musiikin tuottamista opiskelleen Jenna Kosusen laulamasta talon konsertissa. Otin sitten selvää, millainen artisti Björk on, ja ymmärsin kyllä vertaukset. Myös tiukka puolituntinen Maanalaisessa ottaa saman tien luulot pois isolla energialla soittavan bändin yhdistellessä varauksetta monen sortin modernia metallia, rockia ja jopa poppia. Ensilevyttäjä Stoned Statues on kuin monta persoonallista bändiä yhdessä triossa. Markus: – Me ollaan Allun kanssa diggailtu aina samoja asioita musassa, mutta jotain uupui. Suoraviivaisista kysymyksistä seuraa leveitä hymyjä ja sattumankauppojen summailemista. Nyt meillä oli älyttömän hyvä laulaja, joka halusi tehdä meidän tapaan yhdessä duunia isomman päämäärän eteen. Neljä kuukautta myöhemmin löydän saman trion samasta paikasta, tällä kertaa perjantai-illan sijasta iltapäivällä. – Laulamiseeni vaikutti myös se, että olin tottunut pystylaulamiseen. Bändin kulmikkaasti tarttuva musiikki ei kavahda mitään tyylikeinoja. Saavun baariin hyvissä ajoin, mutta laulaja Jenna Kosunen, rumpali Allu Tanskanen ja kitaristi Markus Hakala ovat jo paikalla. Juuri tällainen pienistäkin asioista täysillä innostuminen on silkkaa Stoned Statuesia. Tekemisen meiningin ilo välittyy heidän nimikkodebyytiltään, keikoiltaan ja kaikesta, mitä he juttutuokiomme aikana kertovat. EI MITÄÄN TYLSÄÄ PATSASTELUA! TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT MILJA LINNA 27. – Enkä muuten tiennyt Björkiäkään vielä vuosi sitten! Luokkakaverit Ahlmanilla olivat tehneet Björkistä esitelmän ja pitivät ihan itsestäänselvyytenä, että hän on mulle varmasti suuri esikuva. Stoned Statuesin nimi alkoi kaikua puskaradiossa, kun bändi oli tehnyt moneen kuulijaan vaikutuksen kesän 2021 SmugglerRok-festareilla Turussa. Aloin soittaa bassoa vasta Stoned Statuesissa. Miten juuri tämä kolmikko päätyi soittamaan yhdessä. Kun Jenna tuli mukaan, melkein heti syntyi Demento-biisi ja saatiin ihan hullu motivaatio alkaa tehdä musaa tosissaan. Vuonna 2019 Allu haki Ahlmanin kansanopistolle Tampereelle opiskelemaan musiikkia ja soittamista. Lähdettiin heti tekemään biisejä, ja niitä alkoi syntyä tosi kovalla vauhdilla. Viriteltiin muutamia alkeellisia projekteja, se oli sellaista death metalin ja progehommien soittelemista. – Totta kai lähdin kokeilemaan! Eikä siinä kestänyt ensimmäisiä treenejä pidemmälle, kun meillä klikkasi jotenkin tosi hyvin. Vielä täydempään alakertaan laskeutuessa huomio kiinnittyy yleisön tasalla olevalla ”lavalla” soittavan kitaristin venkoileviin riffeihin, pienessä syvennyksessä takovan rumpalin outoon grooveen ja antaumuksella tulkitsevan laulaja-basistin raivoisaan punaisen tukan heilutukseen. Markus: – Me ollaan tunnettu Allun kanssa jo ala-asteen ekalta luokalta, Toijalasta asti, ja alettiin jo tuolloin fiilistellä yhdessä kaikenlaisia bändejä
Markus: – Levyn ja koko bändin nimibiisissä on ehkä kuitenkin mun suosikkikohta, kun biisin puolivälissä Jenna pääsee vetämään ihan täysillä. Diggaajat saa digata! Vihaajat saa vihata! Me tehdään Stoned Statuesia! Yksityiskohtien kipinöitä! Kolmen palasen loksahdettua yhteen Stoned Statues -debyytti syntyi Markuksen, Allun ja Jennan mukaan niin nopeasti, etteivät he lähteneet toppuuttelemaan tekemistään lainkaan. Tuosta pisteestä biisejä voisi sovitella loputtomiin, mutta ei olla haluttu lähteä sellaiseen nypläämiseen. Ne on samalla sellaisia biisejä, joiden syntyessä sitä vaan jotenkin tiesi, että ehkä tästä meidän jutusta tulee vielä jotakin. Markus: – Viime aikoina oon pyöritellyt jälleen ihan hulluna Kendrick Lamaria, joka on mulle sellainen rap-artisti, johon palaan aina uudelleen ja uudelleen. Se, kun biisi menee jammailemalla ja intuitiolla kohdilleen ja soittaessa huomaa kaverin naamalta, että nyt muuten lähtee. Markus: – Just eilen puhuttiin Jennan kanssa musan tekemisestä ja tultiin siihen lopputulokseen, että monesti se eka idea vaan on se paras. Stoned Statues onnistui ripottelemaan debyytilleen teräviä biisejä, joiden koukut ovat isoissa melodioissa ja monipuolisuudessa, mutta makeita hetkiä löytyy myös yksityiskohdista. – Kun Jenna oli löytynyt, meistä tuntui, että voidaan tehdä oikeastaan ihan mitä vain. ”Monesti se eka idea vaan on se paras. Siitä vaan kuuluu levylläkin asti, että Jenna on ihan oikeasti pistänyt pää punaisena kaikkensa peliin. Jenna: – Paitsi että oon mäkin jazzia kuunnellut, koska oon alun perin pianisti. Se ei ehkä ole sellaista, mitä ekana tai tokana kuuntelisin, mutta hauskaa soitettavaa se on. Kolmikko katselee toisiaan hilpein ilmein, kun arvuuttelen, missä heidän musiikkimakunsa eroavat eniten toisistaan. Markus: – Meille oli tosi tärkeää saada soundi pysymään levylle asti luomuna. Oon soittanut vanhaa swingiä, mutten niin paljon kuluta sitä. Se, kun biisi menee jammailemalla ja intuitiolla kohdilleen ja soittaessa huomaa kaverin naamalta, että nyt muuten lähtee. Keikoilla olen aina siinä kohtaa, että ”Nyt se tulee! Nyt se tulee! Jes!” Vähän samaan tapaan kuin Bad Brainsin lopussa, jossa on poikkeuksellisen iso määrä lauluraitoja ja pääsen revittelemään kaiken päälle tosi kovaäänisesti sitä lead-laulua. Me ei edes ajateltu, että lähdetään tekemään metallia, rockia tai mitään muutakaan ihan tiettyä. Kolmikko nauraa yhteen ääneen kun huikkaan, että näin välittömästi syntynyt persoonallinen tekeminen on johtanut jo nyt hämmennykseen kuulijoiden keskuudessa. Markus: – Osa biiseistä muuttui ennen valmistumistaan jonkin verran, mutta suurin osa niistä on tosi spontaaneja jamittelujen tuloksia, ja ollaan myös haluttu pitää ne sellaisina. – Me ei haluttu lähteä yhtään sille modernin metallin tielle, että on ohjelmoidun kuuloiset, täyteen samplatut rummut tai että viimeistään miksauksessa kaikki pistetään jotenkin lyttyyn tai tasapaksuksi. Vähän metalliahan sieltä sitten tuli, mutta jotenkin meidän yhteensoitosta muodostui tosi luonnollisesti tällaista tarttuvaa progerockia. – Me oltiin fiilistelty aika paljon Karnivoolia, Tesseractia ja sellaisia. Siistejä juttuja kaikkialla! Stoned Statuesin debyytillä kuuluvat lukemattomat vaikutteet, jotka sulautuvat niin kompaktiksi paketiksi, että ne ovat ennemminkin aavistuksia kuin varsinaisesti bändin soundista alleviivatusti erottuvia palasia. Siihen yhdistyivät sitten oman nuoruuden proget ja metallit. – Glory Pictures lähti riffistä, jonka olin tehnyt jo vuoden 2018 loppupuolella. Kyllä mä saatan miettiä, miltä vaikka mainitun Kendrick Lamarin rytmit ja flow kuulostaisi kitaralla, ja pian mulla onkin uusi riffi käsissä. Jotenkin siitä tuli ajatus tehdä aika hevejä kappaleita, jotka ei kuitenkaan olisi mitään pörinää, vaan ihan oikeasti laulettua musaa. Kun sitten soitin sitä Jennan kuullen, yhtäkkiä se vyöryi kolmistaan soitettuna valmiiksi biisiksi. – Ahlmanilla opiskelu on taannut, että meidän uteliaisuus musaa kohtaan on vain kasvanut. Markus: – Mun ja Allun isät on soittanu The Beatlesin tyylisissä bändeissä, mitä kautta se rakkaus tällaista mutkan kautta tarttuvaa musaa kohtaan on ollut aina olemassa. Tähän päivään asti on noussut karvat pystyyn jokaisissa treeneissä ja joka keikalla. Se lojui mulla aika pitkään käyttämättömänä, kunnes Allu vinkkasi Stoned Statuesin treeneissä, että mikähän se yksi riffi oli, jota soittelit joskus aikoinaan. Sitä fiilistä on ihan turhaa lähteä sotkemaan millään yliajattelulla. Luomusti trio! Jennan aiemmin mainitsema progerockin legenda Rush on hyvä nosto kuvastamaan sitä, miltä Stoned Statueskin kuulostaa: bändin yhteensoitossa on myös levyllä ihka aitoa triomeininkiä. Se oli ihan tietoinen päätös, että tämän kolmikon soiton lisäksi sinne lisätään asioita vain silloin, kun se on ihan oikeasti biisin kannalta oleellista. Toinen ihan ehdottoman tärkeä bändi mulle on Rush, ja ylipäänsä progressiivinen rock. Seuraavissa treeneissä kaikki onkin ollut valmiina. Sitä fiilistä on ihan turhaa lähteä sotkemaan millään yliajattelulla.” 28. Markus: – Musassa voi yhdistellä kaikkea, eikä sen tarvitse tapahtua mitenkään ilmiselvästi. Allu: – Ihan alussa, ennen kuin Stoned Statuesia edes oli, haluttiin Markuksen kanssa soittaa teknistä metallia. – Jos me saadaan tältä kuulostamalla ja näyttämällä siinä sivussa vähän ärsytettyä jotakuta, kun tehdään mitä lystätään, niin aina parempi. Jenna: – Kuuntelen tosi paljon Studio Killersiä ja kaikenlaista indieja unipoppia, tosi kevyttä musaa, mikä ei ole muille ihan niin tuttua kenttää. Allu: – Monesti on käynyt niin, että ollaan vedetty yksissä ainoissa treeneissä jonkin biisin rakenne nippuun ja Jenna on tehnyt omalla ajallaan melodian, laulut ja tekstit. Markus: – Kyllä mun on mainittava Glory Picturesin pääriffi. Kun siihen yhdistettiin Jennan superainutlaatuinen ääni, meillä kävi ehkä vähän tuurikin, että Stoned Statuesista muodostui tällainen mättöjuttujen sekä popja rockkertosäkeiden liitto. – Kaiken vapaa yhdistäminen kiinnosti meitä kaikkia. Se on sellainen mun henkilökohtainen ”shining moment”. Allu: – The End, Glory Pictures ja Stoned Statues on just näiden syiden takia omiakin suosikkeja. Tässä on saanut kahlata läpi musaa 1900-luvun alusta asti, ja kaikkialta voi löytää siistinkuuloisia juttuja. Ja kun palaan, siihen jää ihan koukkuun viikkokausiksi! Allu: – Itse tykkään kuunnella kaikenlaista fuusiojazzia, mikä on ehkä sellaista, mitä Jenna ja Markus ei niin luukuta. Otettiin palanen sieltä, toinen täältä, ja just niin kuin satuttiin haluamaan. Siitä tohdin sanoa ääneen itsekin, että perkele kun tulikin tehtyä oikeasti hyvä riffi! Jenna: – Mulla nousee aina hymy huulille The End -biisin lopun blastbeatistä. Jenna: – Ehdottomasti on parempi, että tulee ihan hirveä vyöry ”kuulematta paskaa”ja ”parasta paskaa ikinä” -huuteluita kuin se, että kaikki olisivat vaikkapa että ”nojaah, onhan se sellaista”
Täysillä eteenpäin! Koko triosta huokuu hienolla tavalla uhmakkuus, usko omaan tekemiseen, terve nöyryys ja valmius tehdä töitä bändin eteen. Tämä piste, missä me ollaan nyt, on ollut meille kymmenen vuoden juttu. Jotenkin se sopi ihan kivasti siihen biisin ja tunnelmaan. Hetken mietittyään Tuomo oli meidän kanssa samaa mieltä, että uusia sessioita vetämällä levystä saattaisi kadota jotain. – Ei pidä väheksyä yhtään sitä, että soitetaan viidelle tai kymmenelle hengelle. – Tykättiin tosi paljon siitä, miltä levy Jeren kanssa työstettynä kuulosti. Sitten se tuo kaverin mukanaan seuraavalle keikalle, jonka aikana taas pari tyyppiä saattaa löytää bändin. Somella ja soittolistoilla voi tehdä kaikenlaista, mutta Stoned Statues luottaa rockbändien nyrkkisääntöjen voimaan. 29. Jenna: – Ei kukaan muukaan voi tähän uskoa, jos me itse ei uskota tekemisiimme. Stoned Statues on kiinnitetty Sakara Recordsille, minkä myötä debyytti päätettiin viimeistellä Miitri Aaltosen kanssa. Nöyryys tulee ennemmin siitä, että me kohdellaan toisiamme ja muita hyvin, välitetään siitä, että tullaan juttuun ympärillä olevien ihmisten kanssa, eikä sen tartte olla sellaista, että pyydeltäisiin anteeksi olemassaoloamme. Sellaisesta ajatellaan usein niin, että näidenhän on pakko olla jotain ihan ylimielisiä paskoja, mutta eihän tässä ole kyse alkuunkaan sellaisesta. – Vireasiat on just sellaisia, jotka tuo mukaan aitoutta. Siitä kuulee, että sen takana on oikeasti ihmisiä. Jenna: – On siellä jonkin verran lauluraitoja ja stemmoja, mutta nekin on sellaisia, joista valtaosan voi toteuttaa livenä vokaaliprosessorilla. Musta tuntuu, että Suomessa ei saisi aina näyttää, että on tosi hypeissä omasta jutustaan. Kova tahto tehdä asioita täysillä on bändin kivijalka. Pitkälti valmis albumi oli äänitetty kolmikon hyvän ystävän Jere Isbergin kanssa. Jenna: – Me ei olla ikinä menty sillä tyylillä, että kovia keikkoja aletaan soittaa sitten, kun päästään isompiin mestoihin. Meillä oli hirveä halu lähteä soittamaan yhdessä livenä eikä me välitetty siitä, että se oli vain sellainen pyrähdys. Senkään puolesta ei tarvitse lähteä miettimään mihinkään klikkiin soittamista tai taustanauhojen käyttämistä, mikä söisi osaltaan sitä soundia, joka syntyy just meistä kolmesta. Jotain sellaista, mistä ollaan itse ihan liekeissä. Soittaa ihan tosi paljon niitä keikkoja! – Kaikki lähtee keikoista. Kyllä se musaan kanavoitu into tarttuu kuulijaankin. Trendi on tehdä tosi kliinistä jälkeä, mutta mä toivon, että metalliinkin tulisi takaisin sitä ihmisyyttä, jota voi kuulla nykyään paljon indiepopissa. Meidän kitaroissa ja mun lauluissa saattaa tapahtua paljon juttuja, jotka on varmasti nykymittarilla jotenkin vinossa ja väärin. – Me nyt vaan ollaan tehty meille itsellemme ihan maailman parasta musaa. – Tälle on vain pitänyt malttaa antaa aikaa. Soittoharrastusta, ekoja bändejä, onnistumisia, epäonnistumisia ja paljon duunia, kunnes sitten päästin SmugglerRokiin soittamaan ja Sakaran tyypit sai kuulla meistä ensimmäistä kertaa. Sehän vasta makeeta onkin! Se keikka voi merkata sille eturivissä moshaavalle tyypille kaikkea. Kyllä mä tykkään kuunnella tosi prosessoitua nykypoppiakin, mutta Stoned Statues ei ole oikea paikka sellaiselle. Soitat yhden keikan, pistät kaikkesi peliin ja vakuutat vaikka yhden ainoan ihmisen musallasi. Allu: – Jotenkin me lähdettiin tähän kaikkeen ihan perusasioista, ne oli niitä juttuja, mitä haluttiin musassa tehdä: kirjoittaa biisejä ja päästä soittamaan niitä jengille. Meillä oli vähän sellainen fiilis, että tämä albumi on jo osa meitä, sitä mitä meidän debyytin tuleekin edustaa, ja me halutaan pikkuhiljaa keskittyä myös uuden musan tekemiseen. – Musiikissa pitää olla tietynlaista epätäydellisyyttä. – Ne biisit tuntuivat niin hyviltä, että haluttiin nähdä, miten jengi niihin reagoi. Allu: – Kun päästiin sopimukseen levyn julkaisemisesta, Tuomo [Saikkonen] pohti hetken aikaa, pitäisikö joitakin juttuja äänitellä vähän uusiksi. Amors Attack, albumin kevein ja helein kappale, korostaa Jennan mukaan Stoned Statuesin ajatusta, että musiikissa epätäydellisyys voi olla joskus täydellistä. Markus: – Mä uskon, ettei tähän lopulta tartte muuta kuin paljon uskoa itseensä, paljon keikkoja, paljon hyvää meininkiä, paljon pieniä tekoja ja paljon verkostoitumista. Kyllähän siitä tuli vahvistusta meidän aavistukselle, kun jengi diggasi biisejä jo ekoilla keikoilla. – Me äänitettiin siihen flyygeliä tuomaan vähän dramaattisuutta, ja musta oli ihanaa, kun siitä oli yksi sävel vähän epävireessä. Se tosissaan tekeminen pitää aloittaa ihan alusta alkaen. Me oltiin aika nihkeänä sen suhteen. Kun Miitri vähän miksaili ja masteroi muutamia juttuja, se teki siitä vielä potkivamman, mutta alkuperäisestä fiiliksestä ei kadonnut mitään. Allu: – Kun me soitettiin ihan eka keikka, meillä oli valmiina ehkä neljä biisiä. Jenna: – Levyhän äänitettin jo 2020 syksyllä
– Aika pian sen jälkeen, kun näin surullisen ilmoituksen, että Erkki ja muutama muukin jäsen oli lähdössä Dreamtalestä, laitoin viestiä Ramille ja kerroin, että mehän voitaisin kokeilla, aiemmin Battle Beastissä ja Burning Pointissa laulanut Nitte Valo muistelee. – Ei me tulla koskaan vetämään keikkoja siihen malliin, että on mietitty etukäteen, missä kohdassa huudatetaan yleisöä, nostetaan nyrkkiä ilmaan tai heilautetaan takapuolta. Bändiä alusta alkaen kipparoinut kitaristi Rami Keränen ei valinnut joukkoihinsa vain yhtä vaan peräti kaksi kovan luokan laulajaa. – Se toi hyvää lisähaastetta, koska kaikki Talen biisit on hauskoja laulaa, ja oli laulajan kulmasta vaan hyvä, ettei niitä voinut vetää ulkoa kuin aakkoslaulua, totutussa järjestyksessä, Nitte lisää. – Vanhojen biisien sovittaminen kahdelle laulajalle oli paljon haastavampaa kuin uusien, Jarno myöntää. Dreamtalen power metalin ikiaikainen soihtu jatkaa loistamistaan kirkkaampana kuin koskaan. Nitte Valo ja Jarno Vitri näyttävät bändin kahdeksannella albumilla, miten lujaa melometalli kulkee kahden laulajan voimalla. – Rumpalin ohella me jaetaan bändien kesken myös treenikämppä, joten siinä ei tarvinnut kauaa harkita, ennen kuin minäkin laitoin viestiä Ramille. Kahden laulajan bändi oli videopuhelun ruudulla Dreamtale-uransa alkua muisteleville solisteille uusi kokemus, mutta haaste otettiin vastaan ilolla. K olme vuotta sitten Dreamtalessä tapahtui kertaheitolla iso nippu muutoksia: 12 vuoden ajan bändissä laulaneen Erkki Seppäsen ohella maisemaa vaihtoi myös basisti sekä toinen kitaristeista. – Ei me mitään askelmerkkejä etukäteen sovittu, minkä varmaan huomasi, Nitte nauraa muistellessaan ensimmäisiä yhteisiä keikkoja, jotka olivat hyvässä mielessä kuin uuden bändin syntymä. – Rami pyysi nauhoittamaan jonkin biisin itsekseni ja kutsui siitä innostuneena käymään kotistudiollaan kokeilemassa muutamaa muutakin. Kaksikymppisiä viettänyt suomipowerin pioneeri ei lannistunut, vaan otti vahingon tuplana takaisin. Niissä ei ollut tarpeen matkia aiempia laulajia vaan vetää ihan meidän omalla tyylillä. TUPLASTI IKUISIA LIEKKEJÄ TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVA PEERO LAKANEN 30. Samalla päästiin vähän tunnustelemaan, miten ajatukset ja huumorintaju osuu yksiin, koska sehän on kaikkein tärkeintä! – Artsi [Pitkänen, rummut] soittaa toisessa bändissäni Mad Hatter’s Denissä ja kuulin häneltä, että tällainen tilanne on päällä, toinen uusi Dreamtale-ääni Jarno Vitri kertoo. Hän jatkaa vaikeuksien johtuneen myös siitä, että oli itsekin tottunut kuuntelemaan monia kappaleita esimerkiksi Seppäsen esittäminä. Jotain vanhaa, jotain uutta Uuden kokoonpanon muodot loksahtelivat paikoilleen pala kerrallaan. – Jo muutaman keikan jälkeen alkoi huomata, että bändin parhaimmisto kuten World’s Child alkoivat muovautua meidän näköisiksi versioiksi
– Se on hämmentävää, miten hyvin äänet voivat sointua yhteen ja miten samanlainen taajuus niissä on. – Levystä tuli sen verran kirjava, ettei minkään tietyn biisin nimi oikein istu sen nimeksi, Jarno jatkaa. Aivan muitta mutkitta kaikki sovitukset eivät asettuneet paikoilleen, varsinkaan laulullisesti. Duettoina tai muussa muodossa. Hauskinta tässä on se, että Talessä on aina käytetty paljon naislaulua. Kannatan! Nitte komppaa helpottuneena. Onkin hauska päästä kuulemaan, miten ihmiset ovat näitä erilaisia biisien ja sanojen yhdistelmiä tulkinneet, Nitte sanoo. – Siellä on tosi rankkojakin aiheita, mutta kuolemastakin voi kertoa myös muuten kuin synkeimmillä soundeilla. Dreamtalessä on kuultu aiemmin Tommi Viitolan, Jarkko Aholan, Nisse Nordingin, Erkki Seppäsen ja ihan alkutaipaleellaan perustajajäsen Rami Keräsen laulua. – Porukka on suhtautunut pääosin aika vastaanottavaisesti, mutta toki on ollut niitäkin, joille ei kelpaa oikein mikään, Nitte naurahtaa ja sanoo toivovansa, että vanhatkin kuulijat antaisivat uudelle Dreamtalelle mahdollisuuden. Tätä vaihtoehtoa ei kuulemma edes harkittu. Videopuhelun ruudulla näkyy naurua ja pään pudistelua, kun arvailen ääneen, että erilaisia versioita levyn kappaleista lienee paljon. Siinä on aikamoinen aisapari, Jarno kehuu. – Tietyt jutut menivät selkeästi jommallekummalle, toiset taas oli tosi haastavia valita, Nitte sanoo. – Itsehän ehdin meinaan miettiä vain tyyliin Dannyä ja Armia, ennen kuin tilttasi kokonaan. – Ramilla on niitä eri ottoja ja erilaisia sovituksia varmasti kovalevyllinen, Jarno hekottelee. Siitä syntyi nimi Everlasting Flame. – Se voi todellakin olla mitä tahansa humpasta heviin, mutta yksi tapaus, joka tuli tässä yhteydessä ensimmäisenä mieleen, on Diablo. – Joka ikisessä studiosessiossa keskusteltiin, että on kyllä jännä kuulla, miltä levy tulee ihan oikeasti kuulostamaan, koska lopulta ei oltu ihan varmoja itsekään, mitä versioita Rami tulisi käyttämään. – Meillä on Jarnon kanssa sen verran samantyyppiset äänet, että jossakin vaiheessa nauhoituksia ei enää tiedetty itsekään, kumpi jossain osuudessa on äänessä, Nitte naurahtaa. Vitri ja Valo ovat kiistatta lujaa jatkumoa kovalaatuiselle laulajakatraalle, mutta uuden kokoonpanon tullessa julki kahden laulajan keulaan taidettiin suhtautua myös epäillen. Taustoja ja duettoja on ollut niin paljon, että ei tämä nyt ihan niin suuri sokki olisi luullut olevan. – Yksi hyvä juttu oli, että kaikkein korkeimpiin kohtiin ei valittu automaattisesti naislauluja. – Levyn äänittäminen oli hauska prosessi, koska jokainen biisi laulatettiin kummallakin meistä ja aika monta kertaa saatiin väännellä sovituksia, ennen kuin päätettiin, kumpi laulaa minkäkin kohdan, Jarno sanoo. Uusista kappaleista silminnähden innostuneet Nitte ja Jarno nimeävät laulujen kannalta suosikeiksiin The Gloryn, Ghostriden, Silent Screamin, Last Goodbyesin ja Summer Rosen, joissa kuullaan sekä yhteisettä soololaulua. – Voimaannuttava musahan voi olla melkein mitä vaan ja riippuu täysin mielentilasta, Nitte miettii ja sanoo kuuntelevansa fiilisten nostatteluun joskus black metalia ja toisinaan taas Beast in Blackiä tai Follow the Cipheria. Se nyt vain on sellainen juttu, että kaikkien mielestä naiset ja power metal ei sovi yhteen ja laulajan kuuluu olla mies. Entä mitkä ovat ne kaikkein parhaat yhdistelmät miesja naislaulua. – No nyt tuli kyllä ensimmäisenä mieleen Nick Cave ja Kylie Minoque. Kun aiheeseen kerran päästiin, pyydän Dreamtalen laulajakaksikkoa nimeämään omat suosikkinsa voimaannuttavan musiikin laajasta valikoimasta. Kun kovia laulajia on kaksi ja ottoja äänitetty paljon, bändi olisi voinut päätyä myös vaihtoehtoisten versioiden julkaisemiseen esimerkiksi albumin bonuksina. Yksi juomalaulukin löytyy. Levyn fiilis on kuitenkin power metalin perintöä kunnioittaen ennen kaikkea voimaannuttava. Erojakin totta kai löytyy, ja hyvä niin, mutta se on tosi iso rikkaus, että saadaan vedettyä yhdessä tosi lujaa ja harmonisesti. – Tässä kohdassa mukaan astuivat albumin voimaannuttava yleisfiilis ja se, että haluttiin nimen kuvastavan jatkuvuutta, joka Talessä on ollut kaikkien näiden vuosien ajan. – Olihan tässä vähän sellaista kohinaa, että nyt menee hyvä bändi naislaulajan myötä pilalle. Se on ollut alusta alkaen bändi, josta löydän voimaa tilanteeseen kuin tilanteeseen, Jarno kehuu. – Where the Wild Roses Grow on kyllä huikea. – Tylyimpiä kommentteja tuli oikeastaan silloin, kun biisiäkään ei ollut julkaistu tai keikkaakaan vedetty, mutta viimeistään The Glory -sinkun myötä kelkka on alkanut kovasti kääntyä, Jarno lisää virnistäen. Jarnollakin on siellä huikeita korkeita ääniä, enkä vain minä vedä todella kovaa ja todella korkealta koko ajan. Voimaa musiikista Everlasting Flamellä lauletaan elämästä, kuolemasta, rakkaudesta, vihasta, luonnosta, teknologiasta ja jopa merirosvoista. – Levyn takana on pystyttävä seisomaan niin, että me ollaan tehty ne valinnat ihan syystä ja vaihtoehtoisia versioita mokakokoelmineen kuunnellaan korkeintaan bändin saunailloissa, Nitte toteaa hymyillen. Onneksi Jarno pelasti! ”Meillä on sen verran samantyyppiset äänet, että jossakin vaiheessa nauhoituksia ei enää tiedetty itsekään, kumpi jossain osuudessa on äänessä.” 31. Vaihtoehtoisia todellisuuksia Laulajat kertovat, että Everlasting Flame -albumia työstettiin tasaiseen tahtiin parin vuoden ajan
Oli lava miten pieni tai suuri tahansa, sille nousee joukko verisiä hahmoja ympärillään eläimenraatoja ja alttareita suoraan helvetistä. ärimmäisyyttä, ehdottomuutta, vertauskuvallista suurieleisyyttä ja hyökkäävää primitiivisyyttä. Siinä missä monet black metal -bändit keskittyvät maailmanlopun kuvastoja maalaillessaan kärjistettyyn ja mahtailevaan nihilismiin, joka erottelee suurella uholla ihmiskunnan pohjasakkaa omista korkeamman ymmärryksen joukoista, Watainin synkässä seremoniassa syleillään saatanan läsnäoloa ihmisessä toteavammin. Tämä oli laulaja-basisti Erik Danielssonin, rumpali Håkan Jonssonin ja kitaristi Pelle Forsbergin missio jo vuonna 1998, kun he perustivat Watainin Ruotsin neljänneksi suurimmassa kaupungissa Uppsalassa. Niissä piilee teistisen satanismin syvyyksiä, joiden voimalla Watain on rakentanut yleisesti tunnustetun rinnalle oman maailmansa. Kuka tahansa voi nähdä, että Watainin maailmassa musta on upottavanmustaa ja valkoinen pistävänvalkoista. Kolmikko oli saanut tarpeekseen siitä, ettei moni bändi enää tuntunut tohtivan pitää kiinni sanomastaan. 32. Niin moni äärimetallibändi on kutsunut esiintymisiään messuiksi tai rituaaleiksi, että nuo sanat ovat alkaneet menettää tässä kontekstissa merkitystään. Watainin kohdalla ne eivät kuitenkaan tunnu lainkaan liioitelluilta. Watainille viettelevän esoteerinen musta ja kirkkaasti viiltävä valkoinen ovat ihmisen alkukantaisuuden vertauskuvia
33
34
Danielsson viittaakin toistuvasti Watainiin yksikkönä eikä useamman yksilön kokoontumisajoina. En usko, että musiikkia voi tehdä millään toisella tavalla. Hänen todellisuutensa. En voi sanoa, että olisin juurikaan kuunnellut Ghostin viimeisimpiä levyjä, mutta arvostan varsinkin Tobiaksen kirjoittamia lyriikoita. Mutta en ikinä halua pitkittää sitä puoliliekillä. Nykyisin Watain on yksi tunnetuimmista black metal -yhtyeistä. Olen istunut hänen vieressään, kun hän on ollut aivan helvetin turhautunut. Olen oppinut hyväksymään sen, että millekään muulle ei ole hetkeen sijaa. Painavia sanoja Ensimmäinen silmäys uuden The Agony & Ecstasy of Watain -albumin kanteen vahvistaa, ettei Watain ei ole saapunut päätepisteeseensä ainakaan vielä: jo ennen levyn kuuntelemista huomaa miettivänsä sen nimen saloja. Tietenkin asiassa auttaa, että meillä on yhä hyvin samanlainen musiikkimaku, mitä tulee rockiin, heavy-, deathja black metaliin sekä kaikkeen muuhun, mistä Watainin perustukset muinoin valettiin. Danielssonin mukaan luovuus vaatii haasteita. Luominen on vaihtokauppaa, jota tehtyään on muuttanut jotain vähintään itsessään. – Prosessin aikana elämme albumiamme. – Levyn valmistuttua en toisinaan muista paljoakaan sen tekemisestä tai varsinkaan sen ohella työstämistäni asioista, koska keskittymiseni on ollut niin täysin Watainissa, mies sanoo. Jossain vaiheessa kohtaan tilanteen, etten enää kykene tähän kaikkeen henkisesti tai fyysisesti. Niin monesta bändistä voi aistia, etteivät he tee sitä, mitä oikeasti haluavat. Nautin tästä luovasta hulluudesta nykyään paljon enemmän kuin ennen. Sitten kun minusta alkaa tuntua siltä, ettei levyjemme jokaisella hetkellä ja sanalla ole merkitystä, Watain loppuu. Se aistitaan kyllä. Watainin jäsenet elävät Watainia. 35. Oma ehdoton visio Watainin väistämättömän kuoleman ennusmerkeistä puhumisen jälkeen hymähtelemme eräälle suurimmista rockkliseistä – sille, kun bändit eivät ymmärrä lopettaa ajoissa. Olemme sen velkaa elämälle, joka voi loppua milloin vain. Danielsson peräänkuuluttaa tiukasti sitä, että metalliartistit olisivat rehellisiä itselleen läpi koko uransa. Sen on tarkoituskin olla irrallaan maailmasta, jossa elämme. Menestys on jollain tapaa undergroundin vastakohta myös taiteellisesti. Tulevaisuutemme kestää vain hetken, kunnes olemme pelkkää tomua. Annamme jotain Watainille, ja Watain antaa meille jotain takaisin. Se paikka on muuttunut vuosikymmenien aikana paljon, kuten olemme mekin, mutta Watainin irrallisuus on ja pysyy. Kun suljen oven maailmalta, toinen näkymä aukeaa täysin. Meitä yhdisti suuri intohimomme blackja death metalia kohtaan. Vaarallisessa mielentilassa Watain ei ole yksi niistä bändeistä, joiden jäsenet elävät tavallista arkielämää, käyvät päivätöissä ja ovat perheenisiä, kunnes siirtyvät sovitulla hetkellä rooleihinsa. – Luovuus ei voi olla sitä, että istuu vain vanhan, hiipuvan hiilloksen äärellä ja pitää sitä väkisin yllä tökkimällä välillä hiilihangolla. Meidän omaan joukkoomme. – Kun ottaa huomioon, mistä Tobias aikoinaan lähti, on ollut tolkuttoman hienoa nähdä, mihin hän on Ghostin kanssa yltänyt. Erik Danielsson alkaa puhua aiheesta rauhallisen tarkasti ja polveilevalla ajatusvirralla. En voi millään kunnioittaa artisteja, jotka eivät arvosta taidettaan edes itse, koska pelkäävät sen johtavan hiipuvaan suosioon. Sielun on janottava metallin tekemistä. – Kaikkein eniten samastun kuitenkin Watainiin. Siihen on syynsä: Watain on niitä harvoja tämän kokoluokan äärimetallijoukkoja, jotka eivät ole tasoittaneet rienaavaa ilmaisuaan tai syvintä filosofiaansa rahtuakaan. Koko ajan. Mieli ei pysy ehjänä ilman sitä. Pidämme molemmat albumeista, jotka ovat audiovisuaalisia kokonaisuuksia, ja meihin vetoaa metallissa aika samanlainen kuvasto, kansitaiteet ja ilme [aiheesta enemmän kainalojutussa]. – Väitän, että ilman aitoa, vilpitöntä ja rehellistä intohimoa ei pysty tekemään mitään oikeasti merkittävää tai muistettavaa. On mahdotonta tuntea, että se imisi sinusta energiaa sen antamisen sijaan. Watain-albumeilla kaikesta polttaa läpi täysi omaehtoisuus ja yhtenäisyys bändin jäsenten välillä. Siellä ja kansitaiteissa on paljon ulottuvuuksia, joita kunnioitan valtavasti. – Niin kauan kuin Watain on ollut olemassa, olemme jakaneet saman ideologian ja palon. Äärimetallin yhteydessä puhutaan usein itsensä myymisestä ja kaupallisuudesta. – En voi sanoin kuvailla, miten suuri sääli se on, että juuri metallimusiikista on tullut väkinäistä bisnestä. – Olen tuntenut Tobiaksen siitä asti, kun hän oli vielä Repugnantissa ja olimme vasta perustaneet Watainin. – Jokaisen albumin on tunnuttava kulminaatiopisteeltä. Metallin on oltava osa sinua ja sinun osa sitä. – Elämä on lyhyt. Ollessani itse tuossa lähestulkoon mielelle vaarallisessa luovassa tilassa olen mielenliikkeiltäni paljon tavallista intensiivisempi. Metallikappaleita tulisi kirjoittaa palosta, joka syntyy syvällä alkukantaisimmassa sisimmässäsi. – Se on hänen visionsa. Ja niin asian kuuluukin olla. Danielssonille ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia hajottaa otsikko osiin. – Dissection, Katharsis, Nifelheim, In Solitude, The Devil’s Blood, Malign ja muutamat muut ovat esimerkkejä artisteista, jotka todella tekevät metallia sillä ideologialla, jota kunnioitan. Danielsson jatkaa löytäneensä metallista vuosikymmenten varrella hyvin erilaisia hengenheimolaisia, joita kaikkia yhdistää sama asia: halu luoda oma visionsa ja toteuttaa sitä täysin ehdoitta. Jotain sellaista, jonka kautta hän toteuttaa itseään ehdottomasti ja tinkimättömästi. – Väitän, että jos tekee ihan oikeasti sitä mitä haluaa, siihen on aika mahdotonta kyllästyä. Ylimääräistä aikaa ei ole. Haluan altistaa itseni ihan tietoisesti sille, että luovuuden liekki polttaa meidät jokin kerta loppuun. Danielsson tyrmää tämän mustavalkoisuuden ja avaa aihetta hyvän esimerkin kautta: hän kertoo palanneensa juuri Tukholmasta, missä vietti aikaa Tobias Forgen kanssa. Seitsemän albuminmuotoista keihäänkärkeä on vienyt joukon koko ajan suuremmille areenoille. – Watain luotiin erilliseksi tilaksi. Asia, johon trio ei välttämättä vuosikymmeniä sitten varautunut, on se, miten pitkälle Watain on lopulta yltänyt. Metallin piti olla musiikkia, jota tekee, koska ei voi olla tekemättä sitä. Se ideologia ei menetä arvoaan yhtään, vaikka sitä kuuntelee viisi miljoonaa ihmistä viiden sijaan. – Metallibändin pitäisi syntyä nälästä tehdä taidetta, ei jonkun muun miellyttämisen tarpeesta. Kun toteutat itseäsi aidosti, pikkuhiljaa enemmän ihmisiä kerääntyy kokemaan taidettasi. 2000-luvun alussa hän ei vielä saanut aseteltua visiotaan täysin pitelemättömään järjestykseen. Olemme menneet jopa niin pitkälle, ettemme ole tehneet edes yksityiselämissämme päätöksiä, jotka vaarantaisivat Watainin. Niin kauan kuin Watain on olemassa ja pysymme vilpittömän uskollisina asiallemme, millään muulla ei ole mitään merkitystä. Eräänlainen ideaalinen paikka, jollaisessa haluamme elää ja toteuttaa itseämme. Jopa niin ahnaasti, että Watain-musiikin syntyessä joukko vetäytyy syvälle omiin maailmoihinsa, niin totaaliseen kuplaan, ettei muuta maailmaa silloin ole
– Ekstasis puolestaan edustaa sitä, kun kaikki tässä elämän ahdistavassa taistelussa unohtuu edes yhdeksi pieneksi sekunniksi. Koko sitä pimeyttä, jonka läpi kuljemme henkisesti ja fyysisesti, jotta pystymme tulemaan edes jotenkin toimeen maailman ja olevaisuutemme kanssa. Uskon, että kun on hyväksynyt tämän todellisuuden ja tekee rauhan kuolevaisuutensa kanssa, se on piste, jonka jälkeen elämästä tulee elämisen arvoista. Täydellinen metallilyriikoihin. Kirjoitan paljon sanoja metaforien kautta, mikä sopii tietynlaisiin aiheisiin, mutta joskus mysteerien verho on hyvä pudottaa täysin. – Mitkä asiat olisivat juhlistamisen arvoisia, jos eivät ihmisen kuolevaisuus ja tuho. Todellisuudessa aika moni muu taidemuoto yrittää kierrellä ja kaarrella ihmisyyden todellisen olemuksen ympärillä, muttei tohdi kohdata sen suurimpia kysymyksiä. – Watainissa on kyse niin raakalaismaisuudesta ja väkivaltaisuudesta kuin henkisyydestä ja tuonpuoleisuudesta, eli kaikesta siitä, mistä ihmisyys rakentuu, Danielsson summaa määrätietoisuus äänessään. – The Agony & Ecstasy of Watain kuvastaa näiden äärimmäisyyksien taitekohtaa. Septentrion, albumin viimeinen kappale, pukee 34 sanaan täydellisesti sen, mistä Watainissa on kyse: ”As long as this fire burns wild in my heart / I shall fight for our freedom, my friend / And strive to arrive with my fist held high / At the starlight gates of the end”. – Molemmat sanat juontavat juurensa muinaisesta Kreikasta, sanoista agonia ja ekstasis, hän aloittaa. – Englanti on upea kieli. 36. – Tämä elämän loppumattoman tuskan ja siitä vapautuneisuuden välinen tila on se, missä Watain operoi. Nämä tekstit ovat kunnianosoitukseni kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat jo ylittäneet elämän ja kuoleman välisen rajan ja jotka tietävät vastauksen siihen suurimpaan kysymykseen, jota yritämme vältellä. – Jos olisi olemassa Morbid Angel -albumi nimeltä The Agony & Ecstasy of Morbid Angel, se olisi mahtavaa. Siellä, missä lyhyen maanpäällisen elämän pimeys pääsee hetkeksi kosketuksiin siitä tietoisen vapautumisen kanssa. Sellaisiin, jotka yksinkertaisesti kuulostavat helvetin hienoilta, kun ne lausuu itse ääneen. Tämä on juuri se välitila, jossa kukin meistä haluaa olla, ja johon moni meistä pyrkii uskonnon, henkisyyden, magian tai vaikka sitten päihteiden kautta. – Watainin olemus on tietoisuus siitä, että me kaikki olemme täällä vain hetken ja kohtaamme elämiemme lopussa saman pimeän kohtalon. Sopii siis Watainille. Paikkaa, jossa taika tapahtuu. Danielsson kysyy. Kun sekunneilla on todella väliä. Kun saa hetkellisen vapautuksen kuolevaisuudestaan. – Agonia merkitsee kamppailua tai taistelua, mutta ei fyysisessä, vaan ennemmin eksistentiaalisessa mielessä. Sitä, jossa valo ja pimeys, elämä ja kuolema kohtaavat. Levyn A-puolella Watain painottaa elämän riivattua tuskaa. – On mielipuolista, että black metalia ja näin ollen myös Watainia pidetään jonkinlaisena hyökkäyksenä ihmisyyttä kohtaan, jotenkin epäinhimillisenä taiteena. Watain-muodossakin titteli tuntuu todella hykerryttävältä. – Pidän siitä, että tämä asia sanotaan levyllä todella suoraan. Nimellä on myös kepeämpi merkitys: Danielsson paljastaa olleensa aina heikkona eeppisen kuuloisiin albumien nimiin. Sanapari konkretisoituu albumilla monella tapaa äärimmäisenä metallina. B-puoli taas korostaa elämän merkityksettömyyden hyväksymisen autuutta. Ihmisen kamppailua elämän ja elämisen kanssa. Siinä on sekä tietynlaista mahtailevaa voimaa että shakespearemäistä hienostuneisuutta. Kyse on äärimmäisistä tuntemuksista, joita kokiessaan ihminen voi toden teolla tuntea elävänsä. Se on jälleen kerran äärimmäisyyksien kohtaamispaikka
Danielsson hymähtää, että heillä on moniin muihin bändeihin verrattuna melko käänteinen tapa etsiä oikeaa soundia. Jos luet kappaleen sanoitukset ja sisäistät sen muutamat avainrivit, ymmärrät taatusti, miksi valitsimme vierailevan laulajan juuri We Remainiin ja miksi sen laulajan piti olla juuri Farida. Sekä temaattisesti että lyyrisesti. Kyse ei ole kuolemasta ahdistumisesta tai sen pelkäämisestä, vaan sille antautumisesta täydellisen seremonian kautta. Hän löi kapulat tiskiin mutta jatkoi säveltämistä, Danielsson sanoo. Yksi tällainen teos on Candlemassin Dark Are the Veils of Death. Se hirvittävä ruumiista irtaantumisen tunne saa ensin pyristelemään vastaan, koska se on jotain, mitä ihmismieli ei tahdo kohdata. Se oli uskomatonta. Edelliset albuminsa Watain äänitti lähinnä Danielssonin ja kahden muun alkuperäisjäsenensä, rumpali Håkan Jonssonin ja kitaristi Pelle Forsbergin voimin. Vastausta ei ole löytynyt, eikä tule ikinä löytymäänkään. Kohtalomme ovat kietoutuneet yhteen kiertueista lähtien, ja jollain tavalla tiesin aina, että tulisimme vielä työskentelemään yhdessä. Emme halunneet pakottaa sitä tapahtuvaksi. Kun Watain ei tapahdu. Danielssonin mukaan bändin ideologia kuuluu myös siinä, ettei se halua levyjensä kuulostavan vain joltain sinnepäin tehdyltä. Puhuin aiemmin siitä, että jos luovuuden liekkiään haluaa pitää yllä, on haastettava itseään, ja tämä oli nyt yksi tavoista, joilla sytytimme itseämme. Mihin kaikki sen rajan ylittäneet ovat päätyneet. Rienaava messu kirkossa Kohtalon ja sattumien risteämisen välittömyys saa keskustelun liikkumaan yhä lähemmäksi sitä, miten Watainin alkuaineet asettuvat tunnistettavalla tavalla paikoilleen. – Pidän kappaleista, jotka käsittelevät kuolemaa mahdollisimman suoraan, mutta silti eräänlaisella juhlistavalla, jopa seikkailullisella tavalla. Nämä ovat aiheita, joita ihmiskunta on kolunnut koko olemassaolonsa ajan. – Mihin se kuljettaa meidät. Jälkimmäinen voitti. Kappaleessa on henkilökohtainen ulottuvuus, joka teki valinnasta itsestään selvän. mitään ei tapahdu. Vaihtoehtoina oli, että treenaisimme levyä triolla minä, Pelle ja Emil tai sitten täydellä kokoonpanolla. En usko, että voin ikinä kokea täyttymystä, jossa koen löytäneeni juuri oikeat sanat Watain-lyriikoihin. – En tarkoita kappaleen yksityiskohtia, vaan ennemmin sitä yleistä eeppisyyttä ja tapaa, jolla bändi käsittelee aihetta, raskainta mahdollista tematiikkaa, josta ihminen voi ikinä kirjoittaa. Tiedostan, ettei täydellisyyttä ole olemassa. Esimerkkejä, joiden tyyppistä soundia he itse haluaisivat. Ne tapahtuvat. Elämän ainoa kysymys The Agony & Ecstasy of Watainin b-puolen ensimmäinen raita Before the Cataclysm on Danielssonin mukaan yksi kokonaisuuden keskuskappaleista. Tämä tarkoittaa sitä, että Watainin seitsemäs on sen ensimmäinen albumi, jolla ei kuulla Jonssonin rumpalointia. Watain on työstänyt levynsä aina Tore Stjernan kanssa Necromorbus-studion eri versioissa [aiheesta lisää jutun toisessa kainalossa]. Me teemme päinvastoin, meillä on käänteisiä referenssejä. Kasassa voi olla 20 albumia, joiden virveliäsoundia emme missään nimessä halua. Äänitteiden laatu ei ollut lopulta tarpeeksi hyvä, mutta oikea henki oli läsnä, Danielsson kertoo. Ja siksi sitä ei voi ikinä puntaroida liikaa. Jonsson jättäytyi pois kiertueilta jo vuonna 2014 ja hänen tilallaan on soittanut Emil Svensson. Tore on mahtava tarttumaan tällaisiin yksityiskohtiin, ja hän on myös todella allerginen moderneille soundeille. – Se tekee levyistämme melko mieltä auki repiviä kokemuksia. Se kappale avasi mielessäni muutamia solmuja, kun olin kirjoittamassa Before the Cataclysmia. Toisessa livekitarassa on kuultu Hampus Erikssonia. – Käytimme kaksi päivää rakentaaksemme omat alttarimme, toteemimme ja kaiken tarpeellisen äänityksiin. Kun niin käy, sille tilalle on antauduttava täysin, ja edessä on hetken aikaa jopa täyttä sumua, kunnes kappale on valmis. Nyt kaksi Watainin muotoa ovat yhdistyneet, ja The Agony & Ecstasy of Watain äänitettiin yhtyeen livekokoonpanolla. Yksi 50-minuuttisen Watain-uutuuden hyytävimmistä hetkistä koetaan, kun Before the Cataclysm siirtyy karunkauniiseen We Remainiin ja edesmenneen The Devil’s Blood -yhtyeen laulaja Farida Lemouchi laulaa sen ensimmäiset sanat. Bändi äänitti albumin livenä täysien varusteiden kera. Uusi rumpali ja äänitysmetodi kuuluvat: The Agony & Ecstasy of Watainin hyökkäävän suurieleiset rummut ovat jotain, mitä Watainissa ei ole aiemmin kuultu. – Pari vuotta sitten Håkan kertoi tulleensa siihen tulokseen, ettei siinä ole näin pitkän ajan jälkeen mitään mieltä, että hän soittaa rummut studiossa ja Emil kiertueella. – Kun heittäydyn täysin ajatukseen, mitä kuolemasta seuraa, koen joka kerta jotain voimakasta. – Kaikki uudelta levyltä löytyvä materiaali tuntui ensi hetkistä alkaen jotenkin vahvalta. Oikeaa kappaletta, joka vaatisi hänen ääntään. Yhtäkkiä seisoimme keskellä tätä ikiaikaista tilaa, kytkimme kitaramme vahvistimiin ja aloitimme rituaalimme. – Yritän pitää ideat mahdollisimman alkukantaisina ja raakoina, kun vien ne treenikselle, ja sitten katsomme mitä tapahtuu. Siitä kirjoittaminen on yhtä voimakas kokemus, jos antaa itsensä kirjoittaa pitelemättömästi. Tai oikeastaan ainoa kysymys. – Kun tämä päätös oli tehty, oli aika luontevaa mennä ajatuksen kanssa vielä pidemmälle ja tuoda koko livekokoonpano, jonka kanssa olemme soittaneet vuosikausia, mukaan studioon. Sille ajatukselle antautuminen on puhdistavaa, meditatiivista. Pidän siitä haasteesta. Kun kirjoittaa lyriikoita näin painavista asioista, on lähes mahdotonta säilyttää alkuperäisen tunnelatauksen voima. Kaikkea tekemistä leimaa tietynlainen ehdottomuus kanavoida juuri tiettyä, aitoa alkukantaisuutta. Millaista on olla, kun ei ole. Mutta voin ehkä päästä lähelle sitä. Nelikielistä kurittaa huutoon keskittyneen Danielssonin sijasta Alvaro Lillo. Studio-Watain oli vuosikausia hieman eri ilmentymä kuin live-Watain. Hän kuvailee sen peilaavan asioita, jotka vainoavat hänen mieltään aina hänen ollessaan yksin. Tällä kertaa Necromorbus sai kokonaan uuden olomuodon, kun äänityspaikaksi valikoitui vanha kirkko kaukana Ruotsin maaseudulla. Danielsson toteaa rauhallisesti, että kuolema on yhä koko elämän suurin kysymys. – We Remain on se kappale. Kun soitimme näitä kappaleita yhdessä, Watain alkoi tapahtua ilman minkäänlaista pakottamista. – Demottaessamme albumia livenä treeniksellä tulos kuulosti niin hyvältä, että puntaroimme, tekisimmekö levyn niiden pohjalta. Odotimme oikeaa hetkeä. – Before the Cataclysm on yksi niistä hetkistä, kun onnistuin olemaan estoitta se taiteilija, joka jossain syvällä alitajunnassani olen. Meillä on ollut tonneittain ideoita, joiden äärellä... Saatan tuoda studioon levyjä, joilta en todellakaan halua uuden Watain-levyn tai vaikkapa juuri rumpusoundien kuulostavan. – Farida on ollut läheinen muusikko Watainille siitä asti, kun hän kuului The Devil’s Bloodiin. – Moni käyttää soundeja hakiessaan referenssilevyjä. Valtava tila avasi tavallaan mahdollisuuden tuoda Watainin rituaalinomaiset keikat studioon ja rienata samalla kirkkoa itseään. Jokainen meistä käsittelee tämän kysymyksen mahdollisia vastauksia eri tavalla. 37. Arvuutellessaan, onko Watain-teoksille jotain tiettyä syntytapaa, Danielsson miettii sanavalintojaan hetken aikaa, vetää sitten henkeä ja sanoo, ettei bändin kappaleita aina oikeastaan sävelletä. Siksi sitä käsitellään metallimusiikissa toistuvasti. Voisimme tehdä niistä iisisti helpommin nieltäviä
En, ennen kuin ne heijastuvat niin, ettemme saa tehdä taidettamme vapaasti. – Puhelimessa oli paljon kuvia, joista viranomaiset olivat hyvin kiinnostuneita. – En todellakaan ole niin naiivi, etten tietäisi täsmälleen, millaisia mielleyhtymiä Black Cunt -nimi herättää. Ihminen ei meinaa uskaltaa astua elämän porteista sisään ja katsoa, mitä toisella puolella on. Tällaiset reaktiot tuskin yllättävät bändiä itseäänkään. Dialogeja ihmisen pään sisällä tai ihmisten välillä. Olemme olleet törmäyskurssilla päättäjien ja viranomaisten kanssa ennenkin, ja useimmiten emme ole saaneet edes tilaisuutta keskustelulle. Toivon, että tekemisemme avaisi muutamia silmiä. Jos pelkkä nimi saa jonkun lukemaan sanat, se on vain hyvä. – Viisumiongelmat ovat yksi asia. Mutta me olemme mitä olemme ja kannamme mieluusti tekemistemme kärkevät seuraukset. Nämä ovat pienoiskoossa niitä valintoja, joita punnitsemme kuoleman porteilla.. Tai kaikesta muustakin mitä edustamme. Watainhan ei ole se hienovaraisin black metal -yhtye, vaan sen voimakkaat kuvastot syöpyvät taatusti kaikkien verkkokalvoille, groteskeista esiintymisistä nyt puhumattakaan. Odotin sitä. – Joka kerta, kun olemme anoneet määräaikaista työskentelyviisumia Yhdysvaltoihin, sama virasto on hyväksynyt hakemuksemme. Pelleä ei syytetä mistään, mutta ei myöskään jätetä virallisesti syyttämättä. Helvetti, otan ihan kaiken Watainissa todella vakavasti! Niinpä käytän paljon aikaa myös siihen, miten sanon asiani. – Jos Watainin kaltainen bändi tuomitaan ottamatta selvää, mistä siinä on kyse, se on juuri sitä sokeutta, jota vastaan olemme käyneet omaa pientä sotaamme vuosikymmeniä. – Mietipä. Mutta kuvittele, miltä Watainin jäsenen puhelimen sisältö voi ehkä näyttää. Nyt se hylättiin välittömästi, emmekä ole edes saaneet passejamme takaisin. Älä ymmärrä väärin, kyse ei ollut mistään millään mittarilla rikollisesta. Tapaus on täydellinen esimerkki siitä, millaisena black metal yhä maailman silmissä näyttäytyy: vaarallisena hyökkäyksenä koko ihmisyyttä vastaan, mistä on vedetty suoria yhteyksiä jopa poliittiseen ääriajatteluun. On vain hyvä, jos ne herättelevät ihmisiä. – Jos Googletat Watainin, saat varmasti eteesi asioita, jotka saavat kulmakarvasi kohoamaan. Niin sanotusti ”normaalin ihmisen” silmin sieltä löytyy todella hämmentävää ja pelottavaa kamaa, Danielsson sanoo koruttomasti. Groteskia pintaa syvemmällä Watainin näkyvimpien puolten sokeeraavuus on ajanut usein sen muiden tekemisten yli, varsinkin black metaliin tottumattoman kansan silmissä. Vuonna 2014 Watain esiintyi New Yorkin Brooklyn Night Bazaarissa, ja bändin liverituaalin liekkejä ja eläimenraatoja kuorrutti sianveri, jota roiskui yleisöön saakka. Näitä umpikujia tulee vastaan yhä, mutta se vain sytyttää meitä. Jos joku suivaantuu lukematta sanoja, sekin käy. Ne saa kyseenalaistaa. Watain ei ole kasvanut tähän kokoluokkaan siksi, että se olisi tehnyt kompromisseja. Näistä sanoituksista saa todellakin olla eri mieltä. – Se kaikki sopii agendaamme. Legenda esiintymisestä kasvoi ja kasvoi, kun yleisönedustajien kerrottiin oksennelleen toistensa päälle ja isotkin jenkkimediat panivat Watainin merkille. He vangitsivat hänet vuorokaudeksi, takavarikoivat hänen puhelimensa ja kävivät läpi kaiken siitä löytyvän. Hänet otettiin ilmoittamatta ja täysin sattumanvaraisesti tarkastukseen. En jaksa välittää niistä. Satoja kuvia videoiden kuvauksista, keikoilta tai vaikka kansitaiteidemme tekemisen eri vaiheista. Mikä tahansa voi näyttää ihan miltä tahansa, jos se irrotetaan kontekstista. Uudelta albumiltakin löytyy kappale nimeltä Black Cunt, joka saa taatusti mielikuvituksen laukkaamaan jo ennen kuin riviäkään lyriikoita on luettu tai nuottiakaan musiikkia kuunneltu. Vain muutama päivä ennen keskusteluamme Danielsson oli kirjoittanut raskain sydämin tiedotteen, jossa hän kertoi Watainin joutuvan perumaan suunnitellun Yhdysvaltain-kiertueen Mayhemin kanssa. – Minua nämä asenteet eivät yllätä lainkaan. Haluaisitko, että juuri nyt, täysin yllättäen, joku viranomainen tai ventovieras katsoisi läpi kaikki kuvat, joita puhelimestasi löytyy. Meillä on ollut niitä ennenkin. – Sanotaan näin, että viimeinen asia, jonka voisin näissä tilanteissa tehdä, on uhriutuminen, mutta kieltämättä jaksan yhä yllättyä ihmiskunnan pinnallisuudesta ja haluttomuudesta mennä kuorta syvemmälle, Danielsson naurahtaa. Ja halusin nähdä, kuinka moni on valmis menemään ikään kuin kirjan kantta pidemmälle ottaakseen selvää, mistä siinä on kyse. Mikään Watainissa ei ole tahattomasti tehtyä. Nyt tilanne on absurdimpi. – Saatana ihmisyydessä piilee juuri tällaisissa asioissa. Watainin sanoitukset koskevat aiheita, joiden tuleekin aiheuttaa keskusteluja. – Otan kirjoittamiseni todella vakavasti. Tämä nyt vain on bändi, joka joutuu toisinaan hieman silmätikuksi. – Tällä on jotain tekemistä sen kanssa, että kitaristimme Pellen pääsy maahan kiellettiin viime kiertueellamme joulukuussa 2019
Danielsson kuvailee Ketolan olleen ainutlaatuisen Watain-henkisellä ilmaisullaan yksi bändin voimavaroista. – Teini-ikäisenä heavy metal -kuvasto imaisi minut syvyyksiinsä. – Ensimmäiset levynkannet, joita muistan tuijottaneeni tuntikausia, olivat isäni levyhyllystä löytämäni The Beatlesin The Magical Mystery Tour, Sgt. Lukemattomien muiden muassa Asphyxille, Deathspell Omegalle, Dissectionille, Mardukille ja Opethille taiteilleen Ketolan lisäksi Watain-kansissa on nähty myös Zbigniew Bielakin ja Oik Wasfukin kädenjälkeä. – Vaikka olisimme työskennelleet jonkun toisen taiteilijan kanssa, käännyimme aina Timon puoleen neuvojen ja raa’an kritiikin toivossa. NIIN kauan kuin Erik Danielsson jaksaa muistaa, hän on ollut kiinnostunut musiikin visuaalisuudesta. – Tehdessämme töitä Bielakin ja Wasfukin kanssa annoimme heille todella tarkat ohjeet siitä mitä halusimme. Erityisesti minuun vetosi undergroundin tietynlainen DIY-estetiikka. Se ehdoton mentaliteetti tarttui vuosikymmenten aikana myös minuun. 80-luvun flipperit, 60-luvun blacklight-julisteet, prätkätaide ja 1900-luvun alun ja puolivälin propagandajulisteet ilmentävät samaa henkeä. Kaikki metallinkuuntelijat eivät tiedä vieläkään, mitä kaikkia kansia Timo on tehnyt ja millainen vaikutus hänellä on ollut. Bielak on tullut sittemmin tunnetuksi Ghost-yhtyeen hovitaiteilijana. Itse prosessista kuitenkin puuttui se tietynlainen luovan hulluuden pyörre, jossa elimme Timon kanssa. – Tämä ei jää levynkansiin. Watain työskenteli vuosikaudet joulukuussa 2020 kuolleen Timo Ketolan kanssa. Hänellä oli ankara lähestymistapa työhönsä. – Tietenkin pidän myös eeppisistä metallilevynkansista. Ideologia tämän taustalla piilee siinä, miten itse olen kokenut elämäni tärkeimmät albumit. Niistä muodostuu suuri kokemus, josta haluan kuulijoiden löytävän uusia juttuja vuosikymmentenkin päästä. Tobias kysyi, saisiko lainata Bielakia toviksi Ghostiin. Erittäin tarkkaan määritellyt kuvastot, joita halusimme heidän toteuttavan omalla tekniikallaan. Jo vuosikymmeniä sitten kiinnitin [japanilaisen] Sabbatin, Misfitsin, Hellhammerin, Sadistik Exekutionin, Beheritin ja vastaavien kuvastoissa huomiota jopa siihen, jos printtaus ei ollut sujunut täydellisesti ja kuvissa oli paljon tyhjää tilaa. Pepper’s Lonely Hearts Club Band ja erityisesti The Revolver, hän kertoo. Timo oli kuin vanha munkki, joka tekee elämäntyönsä luostarissa lujalla itsekurilla. Laulaja-basisti onkin ollut alusta alkaen suuressa roolissa siinä, miltä Watainin kuvasto näyttää. En ole itse asiassa edes varma, olisiko Timo hyväksynyt kaikki ratkaisut, joita teimme. Niitä voisi nimetä kymmenittäin, mutta sanotaan näin, että ilman Dissectionin Storm of the Lights Baneä, Iron Maidenin Live After Deathiä, Samaelin Blood Ritualia, Beheritin Oath of Black Bloodia, Sarcofagusin Envoy of Deathiä ja Entombedin Left Hand Pathiä en olisi tällä polulla. – Suhde oli hyvin erilainen kuin Timon kanssa, koska nyt kyse oli ennemmin tilaustyöstä. – Olen aina arvostanut käsityön tietokonekuvaston yläpuolelle. Hänellä oli aivan oma tuiman kompromissiton tapansa sommitelmien ja värimaailmojen suhteen. – Hänen kädenjälkensä teki suuren vaikutuksen Tobias Forgeen, jonka kanssa vaihdan aina ajatuksia visuaalisuuksien suhteen. Sanoisin, että Timo on yksi mahtavimmista taiteilijoista, joita black/ death metal -skenessä on elänyt. Sen jälkeen miestä ei ole paljon näkynyt, hah hah! Casus Luciferi ja Sworn to the Dark.. Sitä, että tekemistä ajaa eteenpäin puhdas palo aatetta ja kuvastoa kohtaan. – Uusi albumimme on ensimmäinen, jonka teimme ilman Timon osallisuutta, mutta kuulin hänen äänensä päässäni koko prosessin ajan. – Käytän valtavasti aikaa merkkarimme suunnittelemiseen, julisteisiin ja kuviin, jotka saattavat päätyä yhdelle sivulle levyjemme sisäkansissa. Jokin niissä mustavalkoisissa flyereissa, demoissa ja fanzineissa murha-, magia-, kuolemaja satanismikuvastoineen tuntui siltä kuin olisi astunut suureen salaseuraan. Kliinisen laskelmoinnin sijaan niistä välittyy raaka halu tehdä. Heidän omalaatuinen lahjakkuutensa pääsi kyllä hyvin esille, ja varsinkin Lawless Darkness -albumilla [2010] Bielakin jälki pääsi täysiin oikeuksiinsa. – Timo oli mukana jokaisen Watain-layoutin suunnittelussa ja teki muun muassa uskomattomat, täydellisesti albumien henkeä peilailevat kansitaiteet levyille Casus Luciferi [2003] ja Sworn to the Dark [2007]
VIP 149,90 € PE 99,90 € ... Stjerna sanoo löytäneensä Watainin kanssa vuosien mittaan hyvän yhdistelmän kunnioitusta ja haastamista. – Siirryin in the box -äänittämiseen, siis käsittelemään ääniraidat täysin äänitysohjelman sisällä digitaalisesti, verrattain aikaisin, vuonna 2007. PRIORITY 249,90 € VIP 349,90 € OVET 17:00 OVET 17:00 SHOWTIME 19:00 SHOWTIME 19:00 EI IKÄRAJAA EI IKÄRAJAA AVAILABLE NOW EVANESCENCE.COM TAMPERE 7.-9.7.2022 HAKAMETSÄN PARKKIALUE OSTA LIPUT NYT: SAUNAOPENAIR.FI Liput Liput alk. Ruotsalainen studiovelho on merkittävä osa bändin tunnistettavaa soundia ja samalla kuin yksi sen jäsenistä. Kaiken on myös oltava kovaäänisempää. 59,90 eur 40. – Sittemmin olen palannut juurilleni, koska arvostan yhä sitä, miten aikoinaan Carcassin, Bolt Throwerin tai Morbid Angelin levyn soidessa tunnisti sekunneissa, mistä bändistä on kyse. – Olin aikoinaan matkalla samaan suuntaan. KLO 12-01 PERJANTAI 8.7. Nykyään tilanne on päinvastainen. Yli 20 vuotta jatkunut yhteistyö on tuonut Stjernan mukaan touhuun ammattimaisuutta, muttei urautumista. 59,90 eur alk. Stjerna peräänkuuluttaa bändin oman soundin kuulumista levyillä. – Emme koskaan varsinaisesti väittele mistään, vaan kutsumme sitä kiivaaksi mielipiteiden vaihtamiseksi, hah hah! – Olen aina alleviivannut, että mikä tahansa ehdotukseni tai ideani onkin, levyn kannessa tulee lukemaan Watain ja he tekevät viimeisen päätöksen. – Niistä välineistä, joilla Watainin ensimmäiset levyt äänitettiin, ei ole jäljellä enää mitään – paitsi ehkä Digitech GSP-2101 -esivahvistin, jota käytin aikoinaan joidenkin kitaroiden ja bassojen kanssa, Stjerna ynnäilee. – 90-luvun lopulla silloinen tyttöystäväni tunsi Erikin, ja tapasimme ensimmäisen kerran sattumalta vain muutamaa kuukautta ennen kuin Watain saapui studiolleni äänittämään The Essence of Black Purity -ep:tä, Stjerna muistelee. Meillä oli viikko aikaa. Kun äänitykset alkavat, kaikki muuttuu todella intensiiviseksi. VIP 159,90 € 3 PV 169,90 € . PRIORITY 129,90 € . Luokseni tullaan jatkuvasti ison levykasan kanssa, ja bändit haluavat kuulostaa joltain muulta sen sijaan, että keskittyisivät kuulostamaan itseltään. Watainissa on paljon luovaa kaaosta, ja sen keskellä on ollut yksi vakio, joka on sattunut olemaan minä. Toisinaan ideat jäävät roikkumaan ilmoille pitkäksi aikaa, kunnes he tekevätkin sen, mitä alun perin ehdotin. Pian sain kuitenkin tarpeekseni ylikovasta soundista, joka on kuin mautonta pikaruokaa. PRIORITY 109,90 € . Välillä TORSTAI 7.7. Ainoa asia, mitä vaadin, on antaa erilaisille näkemyksille mahdollisuus ja kokeilla niitä. Sen jälkeen aika on tuplaantunut joka albumille. – Syy siihen, miksi he ovat jatkaneet työskentelyä kanssani, on varmasti yhdistelmä luottamusta ja mukavuudenhalua. Studioteknologiassa pari vuosikymmentä tarkoittaa montaa ikuisuutta – niin myös Necromorbus Studion laitteistossa. Aloin hengailla yhä enemmän Watainin tyyppien kanssa, koska he asuivat toisessa kaupungissa, ja voisi kai sanoa, että tuosta kivuliaasta ajasta välillemme muodostui side. VIP 169,90 € LA 89,90 € ... – Aika pian sen jälkeen oli heidän debyyttinsä vuoro. Pallottelemme paljon ideoita jo kauan ennen studiosession alkua. – Joskus he taipuvat outoihinkin ideoihin, joskus ne tyrmätään täysin. KLO 12-01 LAUANTAI 9.7 KLO 12-01 TO 79,90 € ... Ehkäpä ajan tuplaaminen kahdeksaan kuukauteen olisi ollut hieman yliampuvaa. Ja tämä voi mennä toisinkin päin. Luulenpa, että se kuuluu sillä levyllä. Pidin siitä, mihin suuntaan metallituotanto oli hetken aikaa kulkemassa. – Nykyään yhä useampi bändi tuntuu haluavan kuulostaa jonkinlaiselta tunnistamattomalta möykyltä. Se ei ole hänen mukaansa aina mahdollista, sillä monet bändit pyrkivät peittelemään virheitä, jotka eivät oikeasti edes ole niitä. – Watain on aina ollut yhdistelmä halua vangita hetki ja ottaa aikaa eri vaihtoehtojen kokeilemiselle. Kun äänitimme Sworn to the Darkia [2007], olin vähällä luisua ”loudness wariin” itsekin. Se teki aika monesta studiolaitteesta tarpeettomia. TORE Stjerna on työskennellyt Watainin kanssa bändin ensimmäisestä seiskatuumaisesta lähtien. – Rabid Death’s Curse -debyytin [2000] äänitykset olivat selviytymistaistelua. PRIORITY 139,90 € . Samoihin aikoihin kävin läpi paskamaista jaksoa elämässäni ja kaipasin todella ympäristönvaihdosta. Tai ainakin niin oli The Wild Huntiin [2013] asti, jota äänitimme neljän kuukauden ajan. Kokeilepa kuunnella suoratoistoista uuden metallin listaa. Aika monesti esittäjä selviää vasta nimen tarkistamalla
Sen ikuistaminen levylle on helpommin sanottu kuin tehty. – Heti kun aloitimme äänitykset, minusta tuntui, että näin Watainin olisi pitänyt äänittää aina, Stjerna toteaa. Yksi niistä, We Remain -kappaleen keskiosan kosketinnostattelu, on hänelle tärkeä myös henkilökohtaisesti. – Rakensin kirkon pääsalin takaosaan tarkkaamon, ja tilaa oli silti valtavasti. We Remainin teema ja isäni menehtyminen kietoutuivat yhteen. Mutta se ei ole yhtikäs mitään tämän kirkon tiloihin verrattuna. Kun myin edellisen studioni ja rakensin uuden, kaikki olivat äimistyneitä, miten valtava uusi paikka on. Mitkä asiat saavat The Agony & Ecstasy of Watainin tuntumaan erityisen voimakkaalta. Stjerna toteaa levyltä löytyvän mielestään Watain-historian vetoavimpia hetkiä. PRIORITY 249,90 € VIP 349,90 € OVET 17:00 OVET 17:00 SHOWTIME 19:00 SHOWTIME 19:00 EI IKÄRAJAA EI IKÄRAJAA AVAILABLE NOW EVANESCENCE.COM TAMPERE 7.-9.7.2022 HAKAMETSÄN PARKKIALUE OSTA LIPUT NYT: SAUNAOPENAIR.FI Liput Liput alk. Varhaisimmat levyt ovat hieman karkeita, mutta se on osa niiden viehätystä. – Ne tunnit, joita käytin kohdan sovittamiseen, olivat tietämättäni isäni elämän lopun lähtölaskentaa. Jokin siinä tuntuu rikkonaiselta ja pirstaleiselta. – Watainin luonnollisin soundi on suurieleinen ja ylväs, mutta silti primitiivisella tavalla riivattu. En unohda sitä sessiota ikinä. – Kaksi päivää myöhemmin Farida [Lemouchi] saapui studiolle äänittämään laulunsa. Watainin tapauksessa olen aina kuvitellut heidät soittamassa suuressa tilassa, hallissa, ja halunnut vangita sen jättimäisen voiman, joka bändistä välittyy heidän soittaessaan livenä. Asettelin mikrofoneja ympäriinsä, ja soundi oli massiivinen heti ensimmäisillä testauksilla. – Jos minun pitäisi nimetä albumi, joka tuntuu vähiten valmiilta, nimeäisin Wolf Trident Eclipsen [2018]. Seitsemän Watain-albumia sekä nippu pienjulkaisuja ja livealbumeita – Stjerna ei kykene rankkaamaan töitään yksitotisesti onnistumisiin tai epäonnistumisiin. Kaikki on tietenkin suhteellista. Jatkoin työskentelyä levyn parissa samalla, kun toivoimme hänen paranevan. VIP 169,90 € LA 89,90 € ... Samana iltana hän nukkui pois. Ja ison ei pidä tarkoittaa täyteen ahdettua ja kliinistä. – Itsekriittisenä tekijänä ihmettelen itsekin, ettei yksikään Watain-albumi kuulosta minusta oikeastaan huonolta. KLO 12-01 PERJANTAI 8.7. KLO 12-01 LAUANTAI 9.7 KLO 12-01 TO 79,90 € ... Moni bändi on sementoinut siinä kohtaa kaiken ja pitää näkemystään virheettömänä. VIP 149,90 € PE 99,90 € ... PRIORITY 139,90 € . Sanoisin silti, että The Agony & Ecstasy of Watain avasi myös minun silmissäni uusia horisontteja. He tietävät, mitkä ovat sokeita pisteitä siinä vaiheessa, kun aloitamme työskentelyn studiossa. – Olen aina halunnut saada Watainin kuulostamaan ISOLTA. – Sanoin bändille jo äänitysten päätteeksi, että kaikki levyllä tuntuu pitelemättömän ”rockilta” ja Emilin rumpalointi istuu kokonaisuuteen täydellisesti, Stjerna sanoo. Myöhemmin samana päivänä sain puhelun ja kiirehdin sairaalaan, jotta voisin tavata hänet vielä kerran. – Avainsanana on tila. PRIORITY 129,90 € . – Yksi tärkeä asia Watainissa on, että he ymmärtävät, miten pitkään heidän kannattaa työstää materiaalia itsekseen. Olen aina halunnut rakentaa suuremman studion, koska se avaa paljon mahdollisuuksia soundien avaruuden suhteen. Joskus vaaditaan vain muutamien asioiden osuminen kohdilleen. Myöhemmin Stjerna työskenteli studiolla yksin lisäillen koskettimia ja ääniefektejä We Remainin väliosaan. Jokin siinä tuntuu todella voimakkaalta. Watain on aina avoin teränsä teroittamiselle. – Kun äänitimme sitä osaa, isäni terveys, joka oli heilahdellut paljon kuluneiden kuukausien aikana, romahti täysin, ja hän joutui äkillisesti sairaalahoitoon. pusken omaa ideaani eteenpäin pitkään, kunnes huomaan, että bändin tyyppien ajatus oli oikeastaan koko ajan parempi. Kun tähän yhdistettiin se, että bändi soitti livenä suuressa ringissä toistensa eleisiin reagoiden, tunnelataus vain voimistui. VIP 159,90 € 3 PV 169,90 € . 59,90 eur alk. Se oli hyvin lohdullinen hetki, jota vaalin vielä pitkään. Uuden albumin tapauksessa tarvittiin valtava tila, kirkko. Mukana on hienoja kappaleita, mutta levyssä on outoa jännittyneisyyttä. TORSTAI 7.7. PRIORITY 109,90 € . 59,90 eur
Tiesin jo vuonna 2014 haluavani tehdä albumin K un Tobias Forge oli viimeksi äänessä Infernossa (10/2019), hän kertoi olevansa Prequelle-albumisyklin päätepisteessä ja tietävänsä tasan tarkkaan, mitä tulee tekemään seuraavan Ghost-albumin suhteen. Erona on toki se, että minä myönnän alkuperäisen visioni muuttuvan jatkuvasti, enkä väitä, että tämä oli koko ajan suunnitelmani, Forge sanoo. MUUTTUVA IMPERIUMI – Tapani tehdä Ghostia on hieman samanlainen kuin George Lucasin tapa tehdä Star Warsia. Seikka, että kukin yhtyeen viidestä albumista ilmentää raskasta rockia eri tavalla, osoittaa, että Forge pysyy uteliaana ja etsii yhä uusia urakoitsijoita suunnitelmilleen. Tuosta hetkestä Imperan julkaisuun kului kaksi ja puoli vuotta, minä aikana Forgen näkemys ehti sumentua ja kirkastua. – Ajatus Imperasta on vielä vanhempi kuin annoin tuolloin ymmärtää. Ghostin valtakuntaa ei ole rakennettu päivässä, eikä Tobias Forge rakenna sitä yksin. TEKSTI AKI NUOPPONEN 43
Se sopi Ghostin ensimmäisten albumien musiikkiin, mutta kuka jaksaa katsoa vastaavaa kahden tunnin keikan. Tarina oli aluksi paljon synkempi, kunnes se muuntui eräänlaiseksi ihmiskunnan historian kierteiden juhlistamiseksi. Hän ei ole myöskään pelännyt avittaa päämääräänsä yhteistöillä. Tiedän, mitä haluan musiikilta, ja tiedän myös, etten kykene toteuttamaan sitä kaikkea itse. En edes kaksinen kitaristi. – En ole kyvykkäin säveltäjä. Menimme hetkeksi paljon pidemmälle. Kyse ei ollut vain siitä, että settilistan keskellä olisi lukenut ”yleisönhuudatus”. Hän ei kuitenkaan halua tehdä kahta samanlaista albumia peräkkäin, koska ehtii kyllästyä jokaiseen levyyn hetkeksi jo tekovaiheessa. Tämä ei tarkoita, että Forgen sulava esiintyminen ottaisi takapakkia. – Ghostin konsertti ei tule koskaan olemaan sitä, että yleisöstä huudetaan tietyn biisin nimeä, nyökkään bändille ja sitten soitamme sen kappaleen. – En erityisemmin kaipaa aikoja, jolloin pönötimme paikoillamme kaavuissamme ja naamioissamme. Se suunnitelma oli vasta raami. – Paneudun siihen maailmaan niin täysin, hän sanoo. Kelvolliseksi laulajaksikin olen oppinut vain sen takia, että olen tehnyt tätä kaksitoista vuotta yhteen soittoon. Imperan sanoma valtakuntien väistämättömästä romahduksesta on juuri nyt hyvin ajankohtainen. Vallasta sokeutuminen on vielä kiehtovampi. Sittemmin hän ei ole jäänyt yhden ilmaisun vangiksi. Ihan niin toiseen laitaan emme menneet. – Impera on silti toiveikas. – Olen aina halunnut kirjoittaa mahdollisimman mieleenpainuvaa ja koukuttavaa musiikkia. Lähes kaikki oli käsikirjoitettua ja ennakkoon sovittua. Ihminen haluaa aina enemmän ja enemmän ja enemmän. Arkisessa elämässä se näkyy pieninä asioina, joiden suhteen haluamme pysyä kontrollissa. – Työskentelin muutamien osaavimpien säveltäjien kanssa tuodakseni levylle niin paljon rakastamani 80-luvun rockin ja metallin häikäilemättömintä tarttuvuutta kuin oli suinkin mahdollista. – Samat tapahtumasarjat ovat toistuneet läpi historian. Forgen mukaan Åkesson kykenee mihin vain. Hän on yhä sama kaveri, Forge sanoo. Levyn kitaroista vastaa Forgen sijasta Fredrik Åkesson, joka tunnetaan Opethin, Arch Enemyn ja Talismanin riveistä. Sama ideologia pätee myös Imperalla kuultavaan soittoon. Sen sävy muuttui yhä voimakkaammaksi. – Impera muuttui vielä viime hetkillä. Tein hänen kanssaan version Metallican Enter Sandmanista. Silloinkin halusin tehdä deathiä, joka jää välittömästi mieleen. Forge toteaa, ettei häntä voi kuitenkaan sanoa ihmiskunnan suhteen toivottomaksi muusikoksi. Jos olet nähnyt yhtyeen yhdellä kiertueella, et voi mitenkään tietää, miltä seuraavan albumin esiintymiset näyttävät. Myönsin itselleni, että voin kyllä soittaa kaiken itse, mutta se ei ikinä palvelisi coveria. Joko en enää keksi uutta keinoa ilmaista itseäni enkä halua palata vanhaan, tai sitten ihmiset eivät enää välitä kuunnella meitä. Viimeisinä päivinä. Tämä näkyy ja kuuluu Ghost-konserteissa. Ghost on, ja tulee olemaan, omanlaisensa näytös, joka elää hieman illasta toiseen. Ylöspäin arvoasteikossa Viiden albumin aikana Ghost on muuttunut Forgen sanojen mukaan ”omassa pienessä tyhjiössä työstetystä päämäärättömästä sooloprojektista” kokonaiseksi elämykseksi. – Papa Emeritus IV on suurten eleiden hahmo, joka haluaa olla kaiken huomion keskiössä ja tekee mitä vain sen saavuttamiseksi. – Hetken ajan Ghost-konsertit olivat täydellisesti suunniteltua teatteria. On vain hyvä, että sen soittaa oikea kitaristi. – Tarinat, joita kuulet Ghostin levyillä, ovat peräisin yhtä paljon historiasta kuin omasta mielestäni. Niin tapahtuu Imperalla, ja niin tapahtuu nyt maailmassa. – Vielä ensimmäisillä levyillämme soittotapani osui yksiin musiikin kanssa. Se ei ollut enää rockia. Impera vaati paljon näppärämpiä sormia. Ghostin twistillä, totta kai. Rajoitukset eivät saa olla tielläni, kun tiedän haluavani yhdistää Ghostissa ne rockin ja metallin vuosikymmenet, joista pidän kaikkein eniten. Imperalla kuullaan Joakim Bergin, Salem Al Fakirin, Vincent Pontaren, Max Grahnin, Peter Svenssonin ja Klas Åhlundin kanssa sävellettyjä kappaleita. – Fredrik on minuakin vanhempi, mutta treenaa yhä vimmatusti. – Hän on ehkä saavuttanut järjestössään uuden tason, mutta se ei muuta ihmistä. – Valta on kiehtova konsepti. Vahvistusta visioille Jo Ghostin ensimmäinen albumi Opus Eponymous (2010) osoitti, että Forgella on vahva näkemys luomuksestaan. Niin tai näin, joku tulee saamaan tarpeekseen Ghostista, ja sitä väistämättömyyttä voin vältellä vain luomalla uutta. imperiumien nousuista ja tuhoista. – Sittemmin löysimme tasapainon. Tulette näkemään, että hän voittaa yleisön puolelleen ilta toisensa perään. Imperiumit kasvavat, imperiumit romahtavat, ja joka kerta ihminen oppii ainakin hieman. Aika pian sen jälkeen luonnostelin, millaisia kappaleita levyllä olisi hyvä olla. ”Tapani tehdä Ghostia on hieman samanlainen kuin George Lucasin tapa tehdä Star Warsia. Erona on toki se, että minä myönnän alkuperäisen visioni muuttuvan jatkuvasti, enkä väitä, että tämä oli koko ajan suunnitelmani.” 44. Ja niin olen minäkin. En tiedä, välittyikö se täysin yleisölle, mutta se tuntui lavalla. Kutsukaa naiiviksi jos haluatte, mutta uskon, että historian sykleille on syynsä. Jos minulla on visio ja tiedän sen toteuttamisen vaativan apua, miksi rakentaisin väliin jonkinlaisen egomuurin. Ghost-show’ssa on yhä omat ennalta sovitut juonensa, mutta nyt se antaa paljon enemmän tilaa improvisoinnille. Ensin on vallan saavuttaminen, sitten tulevat sen ylläpitäminen, sokeutuminen oikeudelle vallan varjolla ja ahneus, kunnes valta on mennyt lopulta niin totaalisesti yli äyräiden, ettei sitä pysty enää kontrolloimaan. Prequelle-kiertueilla yhtyeen keulilla nähty Forgen roolihahmo Cardinal Copia on noussut arvoasteikossa: Tampereen Nokia Arenallakin patsastelee muutama päivä tämän lehden julkaisusta nokkamies nimeltä Papa Emeritus IV. Jo aikoinaan, kun tein death metalia Repugnantin kanssa. Ja vallan romahtaminen on ehkäpä se kaikkein kiehtovin. Uudelleen kokemisen arvo on Ghostin kohdalla huipussaan. Ghost-johtaja myöntää, että hän voisi päästää itsensä helpommallakin, valita jonkin tyylin ja pysytellä siinä edes muutaman albumin ajan. Mietin, miten haluan kertoa tällaisen tarinan ja millaisia kappaleita siihen vaaditaan. Ne ovat silti omalla tavallaan täyttä totta, koska juuri näitä asioita tapahtuu maailmassa koko ajan. Panostimme vuorovaikutukseen ja aloimme seurata ihmisten reaktioita. Sama ajatus seurasi mukanani Imperalle. Forge kertoo nauttivansa siitä, että jokainen hänen albumeistaan ja singleistään herättää ihmisissä ensin uteliaisuutta, sitten hämmennystä ja lopulta niihin kasvetaan sisään. Kaikki on suhteellista. Olen joskus sanonut, että heitin käsikirjoituksen roskiin. – Olen ihan varma, että jossain kohtaa Ghostin matka tulee päättymään, jopa yllättäen. Globaalissa mitassa asiat ovat suurempia. – Kun aloimme kiertää yhä enemmän, ajattelin olevani täydellisessä paikassa, unelmani keskellä, ja halusin tarjota yleisölle joka ikinen ilta täydellisen show’n, Forge muistelee
2–4 JUNE 2022 2–4 JUNE 2022 Hyvinkää Airport HEAVEN SHALL BURN CANDLEMASS FEVER 333 KVELERTAK BRITISH LION BLIND CHANNEL MOKOMA BOKASSA ME AND THAT MAN CLEOPATRICK LOST SOCIETY TROUBLE STATIC DRESS URSUS FACTORY THE RAVEN AGE SARPARANTa HUORA LÄHIÖBOTOX CYPHER16 NYRKKITAPPELU SILVER BULLET BATTLEDRAGON FORESEEN STONED STATUES 3 d a y s , 3 s t a g e s , 3 4 b a n d s G e t t h e t i c k e t s n o w ! RF2022_Soundi_KANSI_225x297mm_3mmBleeds_cmyk.pdf 1 1.4.2022 14.04
klo 16.35-17.35 / Radio Rock Main Stage ”Sampsa on poikkitaiteellinen huippuyksilö. Hänen musiikinsa on hypnoottista, mutta kuitenkin helposti lähestyttävää.” Harri Moisio Harri Moisio Ursus Factory Pe 3.6. klo 21.15-22.25 / Red Stage by Soundi ”Rockfestin massiivisesta kattauksesta odotan eniten Bring Me The Horizonin keikkaa. klo 23.10-00.30 / Red Stage by Soundi Suomen suurin rockfestivaali Rockfest rokataan kolmena päivänä 2.-4. Rakastan hänen kallonhalKAIsevaa äänenvoimakkuutta ja uskomatonta tekniikkaa.” Jussi 69 Bring Me The Horizon Black Label Society To 2.6. Vaikka olen Killing Joken suhteen myöhäisherännäinen, niin vokalisti Jaz Colemanin karisma (ja hulluus) vei minutkin mukanaan.” Laura Vähähyyppä “Toivottavasti mahdollisimman moni löytää itsensä Killing Joken keikalta. klo 21.00-23.00 / Radio Rock Main Stage Scorpions Pe 3.6. Kouludiskossa 1980-luvulla nojailin Still Loving Youn tahtiin. klo 17.30-18.30 / Radio Rock Main Stage ”Edellisestä keikasta, jonka olen nähnyt, on kulunut jo aivan liikaa aikaa. Silloin meni kaikkien biisien sanat ulkoa, luonnistuukohan vieläkin?” Tytti Junna Sarparanta Pe 3.6. klo 20.00-21.10 / Radio Rock Main Stage ai16490566758_RF2022_Soundi_AUKEAMA_450x297mm_3mmBleeds_cmyk.pdf 1 4.4.2022 10.18. Tinkimätön taiteilija. klo 18.45-19.45 / Radio Rock Main Stage To 2.6. klo 22.00-24.00 / Radio Rock Main Stage ”Luotettava.” Klaus Flaming ”Eka kerta on aina jännittävä juttu. Tule paikalle ja nauti, et tule katumaan.” Marce Rendic Fever 333 To 2.6. Bändi on noussut jättisuosioon ja odotan spektaakkelinomaista show’ta.” Jussi 69 ”Ihan mahtavaa päästä näkemään The Hives livenä! Yläasteella en osannut ladata mp3:lle mitään muuta, kuin kyseisen bändin albumin ja sitä onnellisena kuuntelin päivästä toiseen. Radio Rockin juontajat antoivat omat suosituksensa Rockfestin massiivisesta ohjelmistosta. 2–4 JUNE 2022 Hyvinkää Airport rockfest.. Julkaisivat juuri uutta – erittäin kelvollista – musiikkiakin. Olen digannut bändistä alusta asti ja BMTH on osannut uudistua jokaisella levyllään. Zakk Wylde on viimeisiä todellisia kitarasankareita, jonka olen niin monesti nähnyt, enkä ole ikinä saanut tarpeeksi. klo 20.55-21.55 / Black Stage The Hives La 4.6. @therockfest K-18 2–4 JUNE 2022 Hyvinkää Airport rockfest.. On aika taas herätä elämään!!!!” Kim Sainio ”73-vuotiaat Klaus Meine ja Rudolf Schenker yhtyeineen jaksavat aina vain. kesäkuuta Hyvinkään lentoà kentällä. En malta odottaa levyn biisien kuulemista livenä Hyvinkäällä.” Marce Rendic Killing Joke Pe 3.6. klo 17.50-18.50 / Radio Rock Main Stage ”Panssarilasi päällä pa###ks -kokemus. Kerran olen heidät livenä nähnyt ja moshpitiksihän se meni!” Tytti Junna La 4.6. @therockfest k-18 2–4 JUNE 2022 2–4 JUNE 2022 Hyvinkää Airport Mainos Mainos Amorphis La 4.6. Legenda. Rockfestille 100% takuun antaa Radio Rock! R a d i o R o c k i n j u o n t a j i e n R o c k f e s t v a l i n n a t ”Yhtye on aina julkaissut hyviä levyjä ja on keikalla aina toimiva, mutta menivät julkaisemaan parhaan levynsä Halo nyt. Maiden on tullut nähtyä aina hallissa, nyt tyylikkäästi taivasalla!” Kim Sainio ”Paidattomat skotit! Leppoisaa kesäpäivän musiikkia kaiken rymistelyn keskelle.” Laura Vähähyyppä Biffy Clyro ”Niin sanotuista old school -nimistä odotan Black Label Societyä. Nojailisinko yhä?” Harri Moisio ”Viihdyttävä.” Klaus Flaming Iron Maiden La 4.6. Albumi on yksikertaisesti upea kokonaisuus. klo 14.40-15.25 / Red Stage by Soundi ”Jos joku osaa riehaannuttaa yleisöä, niin se on Ursus Factory
klo 23.10-00.30 / Red Stage by Soundi Suomen suurin rockfestivaali Rockfest rokataan kolmena päivänä 2.-4. Zakk Wylde on viimeisiä todellisia kitarasankareita, jonka olen niin monesti nähnyt, enkä ole ikinä saanut tarpeeksi. klo 21.15-22.25 / Red Stage by Soundi ”Rockfestin massiivisesta kattauksesta odotan eniten Bring Me The Horizonin keikkaa. Silloin meni kaikkien biisien sanat ulkoa, luonnistuukohan vieläkin?” Tytti Junna Sarparanta Pe 3.6. klo 14.40-15.25 / Red Stage by Soundi ”Jos joku osaa riehaannuttaa yleisöä, niin se on Ursus Factory. klo 21.00-23.00 / Radio Rock Main Stage Scorpions Pe 3.6. Julkaisivat juuri uutta – erittäin kelvollista – musiikkiakin. Nojailisinko yhä?” Harri Moisio ”Viihdyttävä.” Klaus Flaming Iron Maiden La 4.6. klo 16.35-17.35 / Radio Rock Main Stage ”Sampsa on poikkitaiteellinen huippuyksilö. On aika taas herätä elämään!!!!” Kim Sainio ”73-vuotiaat Klaus Meine ja Rudolf Schenker yhtyeineen jaksavat aina vain. Olen digannut bändistä alusta asti ja BMTH on osannut uudistua jokaisella levyllään. klo 17.30-18.30 / Radio Rock Main Stage ”Edellisestä keikasta, jonka olen nähnyt, on kulunut jo aivan liikaa aikaa. Radio Rockin juontajat antoivat omat suosituksensa Rockfestin massiivisesta ohjelmistosta. @therockfest k-18 2–4 JUNE 2022 2–4 JUNE 2022 Hyvinkää Airport Mainos Mainos Amorphis La 4.6. @therockfest K-18 2–4 JUNE 2022 Hyvinkää Airport rockfest.. En malta odottaa levyn biisien kuulemista livenä Hyvinkäällä.” Marce Rendic Killing Joke Pe 3.6. Bändi on noussut jättisuosioon ja odotan spektaakkelinomaista show’ta.” Jussi 69 ”Ihan mahtavaa päästä näkemään The Hives livenä! Yläasteella en osannut ladata mp3:lle mitään muuta, kuin kyseisen bändin albumin ja sitä onnellisena kuuntelin päivästä toiseen. Vaikka olen Killing Joken suhteen myöhäisherännäinen, niin vokalisti Jaz Colemanin karisma (ja hulluus) vei minutkin mukanaan.” Laura Vähähyyppä “Toivottavasti mahdollisimman moni löytää itsensä Killing Joken keikalta. kesäkuuta Hyvinkään lentoà kentällä. Legenda. Rockfestille 100% takuun antaa Radio Rock! R a d i o R o c k i n j u o n t a j i e n R o c k f e s t v a l i n n a t ”Yhtye on aina julkaissut hyviä levyjä ja on keikalla aina toimiva, mutta menivät julkaisemaan parhaan levynsä Halo nyt. Albumi on yksikertaisesti upea kokonaisuus. Tinkimätön taiteilija. 2–4 JUNE 2022 Hyvinkää Airport rockfest.. klo 22.00-24.00 / Radio Rock Main Stage ”Luotettava.” Klaus Flaming ”Eka kerta on aina jännittävä juttu. Kouludiskossa 1980-luvulla nojailin Still Loving Youn tahtiin. klo 20.55-21.55 / Black Stage The Hives La 4.6. Maiden on tullut nähtyä aina hallissa, nyt tyylikkäästi taivasalla!” Kim Sainio ”Paidattomat skotit! Leppoisaa kesäpäivän musiikkia kaiken rymistelyn keskelle.” Laura Vähähyyppä Biffy Clyro ”Niin sanotuista old school -nimistä odotan Black Label Societyä. klo 17.50-18.50 / Radio Rock Main Stage ”Panssarilasi päällä pa###ks -kokemus. Rakastan hänen kallonhalKAIsevaa äänenvoimakkuutta ja uskomatonta tekniikkaa.” Jussi 69 Bring Me The Horizon Black Label Society To 2.6. Hänen musiikinsa on hypnoottista, mutta kuitenkin helposti lähestyttävää.” Harri Moisio Harri Moisio Ursus Factory Pe 3.6. klo 18.45-19.45 / Radio Rock Main Stage To 2.6. Kerran olen heidät livenä nähnyt ja moshpitiksihän se meni!” Tytti Junna La 4.6. Tule paikalle ja nauti, et tule katumaan.” Marce Rendic Fever 333 To 2.6. klo 20.00-21.10 / Radio Rock Main Stage ai16490566758_RF2022_Soundi_AUKEAMA_450x297mm_3mmBleeds_cmyk.pdf 1 4.4.2022 10.18
Vuodelle 2020 tai 2021 ostetut liput käyvät vuoden 2022 Rockfestiin sellaisenaan! Jos siis haluat osallistua jo ostamallasi Rockfest-lipulla tämän vuoden tapahtumaan, tämä ei vaadi sinulta mitään toimenpiteitä. Muutokset mahdollisia. Varmista liput ajoissa osa lipputyypeistä on jo loppuunmyyty. K e s ä n e k a p i t t i ! THURSDAY 02.06. DOORS 13.30 SATURDAY 04.06. DOORS 12.30 Schedule Artist Schedule Artist Schedule Artist Radio Rock Main Stage 16.00-16.45 17.50-18.50 20.00-21.10 22.30-24.00 Lost Society Fever 333 Bring Me The Horizon NIGHTWISH 15.30-16.30 17.30-18.30 19.40-20.50 22.00-24.00 Steve Harris' British Lion Killing Joke Megadeth SCORPIONS 14.30-15.25 16.35-17.35 18.45-19.45 21.00-23.00 Kvelertak The Hives Biffy Clyro IRON MAIDEN Red Stage by Soundi 16.50-17.45 18.55-19.55 21.15-22.25 00.10-01.15 Static Dress Trouble Black Label Society Blind Channel 14.40-15.25 16.35-17.25 18.35-19.35 20.55-21.55 00.05-01.15 Ursus Factory Bokassa Moon Shot Heaven Shall Burn Mokoma 15.30-16.30 17.40-18.40 19.50-20.55 23.10-00.30 Cleopatrick Me And That Man Candlemass Amorphis Black Stage 16.50-17.45 18.55-19.55 21.15-22.15 Battledragon Cypher16 The Raven Age 14.40-15.25 16.35-17.25 18.35-19.35 20.55-21.55 Foreseen Silver Bullet Lähiöbotox Sarparanta 15.30-16.30 17.40-18.40 19.50-20.55 Stoned Statues Nyrkkitappelu Huora Mainos RF2022_Soundi_TAKAKANSI_225x297mm_3mmBleeds_cmyk.pdf 1 1.4.2022 14.03. Suomen suurimmalla rock-festivaalilla esiintyy kolmen päivän aikana 34 esiintyjän massiivinen kattaus kansainvälisiä ja kotimaisia genren ykkösnimiä sekä harvoin Suomessa nähtäviä bändejä. Rockfest palaa 2.-4.6.2022 tutuille pelipaikoille Hyvinkään Lentokentälle komeampana kuin koskaan Iron Maidenin johdolla. Tarkista ajantasainen aikataulu osoitteesta rockfest.. Pääset voimassaolevalla lipulla sisään 2022 Rockfestiin. DOORS 14.00 FRIDAY 03.06. Liput myy rockfest.. Festarialuetta on uudistettu entistäkin kovemmaksi rock-areenaksi kaikilla Rockfestin osa-alueilla
Riemukasta pakkoruotsia LOK Naken, blästrad och skitsur SONET 1999 TEKSTI KIMMO K. Vaikka riehakkaan ilakoivasti mättävä perusote pysyy linjassa, levyllä on rutkasti variaatiota. Lok esitteli monipuolisuuttaan auliisti alusta lähtien, ja sama homma jatkui läpi tuotannon. Lopettamisensa vuonna 2002 bändi perusteli sillä, että se tuli jo todistaneeksi, että hardcorea voi paahtaa uskottavasti ruotsin kielellä. Aika moni saanee Lokin ruotsiksi syljetystä punkinsekaisesta nu-metal-groovailusta näppyjä. Lokille on leimallista rento ja superjämäkkä svengi ja ilomielisyys. Lok står när den andra faller! Moon TV:ltä bongatut Lok-videot olivat kekseliäitä ja erinomaisen viihdyttäviä. Tiukasti ja kekseliäästi soitetut biisit rullaavat kuitenkin hirven lailla ja laajalla tarttumapinnalla. Kaikki tämä lisättynä kekseliääseen ja rennonjämäkkään soittoon tekee bändistä tunnistettavan ja oikeastaan aika ilmiömäisen. Tätäkin vakavamielisempi Natten till i morgen (den här är till dig) on melankolisuudessaan jopa syvällisen tuntuinen. Höysteinä on tamburiinia, lehmänkelloa, luuppeja, rapsuttimia ja urkuja. 2019 bändi palasi livekuvioihin. Kaikkiaan suuri osa yhtyeen viehätyksestä on sen loistavan kokonaissoundin ja hämmästyttävän eläväisen soittotavan ansiota. SINGLEINÄ julkaistut Lokpest ja Skrubbsår, hauskoilla sovitusjipoilla höystetty Ensam gud ja tiukan punkisti raprockaava Lok står när den andra faller ovat loistavia biisejä. Ukkelin äkäilyssä on asennetta ja aggressiota, mutta mesominen ei kuulosta totiselta tai uhkaavalla tavalla vihaiselta. Rivissä ei ole muutenkaan huonoja esityksiä, vaan energiaa ja hyvää fiilistä liikenee kautta kiekon. Esimerkkeinä toimikoon Ensam Gudin bassonlotkottelu-rytmikeskustelu ja clutchmaisesti jyräävän Tommys Ponnyn tirehtöörispiikkeineen sirkusmainen rumpuvälike. Siinäkin on läsnä leikkisyys, vaikka se ei ehkä asiaan vihkiytymättömälle selkeästi näyttäydykään. Laulaja Martin Westerstrand huutaa ja ärjyy konstailemattoman vakuuttavasti. Biisi päihittää verrokkinsa musikaalisuudessa ja groovessa monin verroin. Lok kuulostaa taitavalta, yksioikoisuuteen leipääntyneeltä ja hiphopista innostuneelta punkbändiltä vetämässä ylivauhtista stoneria virne suupielessä. Rumpali paukuttaa pikavauhdilla kilpa-autoradan varikkotiimin huomassa – ennen kuin rummut räjähtävät. Nelikon ”nu-metal” ei ole angstista äkistelyä kuten ahdistuneilla amerikkalaisilla tai ruotsalaiskollegoilla. Naken, blästrad och skitsur ei välttämättä ole yhtyeen kolmesta laadukkaasta albumista paras, mutta tehokkaimmin iskeneiden kärkibiisiensä ansiosta se on niistä ikimuistoisin. Niiden ohella jäi mieleen myös musiikin riemu, energia ja aggressiivinen leikkisyys. Erittäin jyräävästi murisevalla kitaralla varustettu, säkeessään rumpujen ja basson voimin vaanivasti etenevä Barnbok lienee eniten Kornista muistuttava kappale. Soiton riehakkuus ja jämäkkyys juontuu bändin taustasta, se kun alkoi kahden punkkikoplan tyyppien hassutteluprojektina vuonna 1995. Kiivain esitys, puolitoistaminuuttinen Passa dig on jo selkeää hardcorea – ja alkaa pikkutytön iloisella ilmoituksella, että ”nu blir det hård rock”. KOSKINEN SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Monipuolisia elkeitä esitellyt Lok todisti, että hardcorea voi paahtaa uskottavasti myös ruotsin kielellä 49. Laulukieleksi päätyi ruotsi, koska miksi ei. Monipuolisessa kitarasoundissa on paljon erittäin mureaa pörinää – Låt3ton-biisin introriffi kuulostaa tulitikkuaskiin jumittuneelta ampiaiselta, mörisee sitten todella voimalla ja leijuu kohta eteerisesti. Trio kuulostaa koko ajan siltä kuin se soittelisi vähän hassutellen ja pikkuisen läpällä musiikillisia kepposia, mutta bändin tolkuttoman kovien taitojen vuoksi jipot ovat tosi siistejä ja maustavat mäiskettä hauskasti. Railakkaasti ghost-lyöntejä ja takapotkuja hyödyntävä virvelirumpu kimpoilee villisti siellä täällä, ja basso jylisee muhevasti pohjalla. HAALARIASUINEN laulaja ärjyy ja törmäilee ostarilla jousitettu selfietikku rinnasta sojottaen, basisti siemailee samppanjaa misujen kanssa, kitaristi tykittelee omassa huoneessaan KISSjulisteen ja kultakalamaljan äärellä. LOKIN ilmavanraskas soundi on omintakeinen ja viittaa ehkä eniten Clutchin alkupään tuotantoon. Biisin kiivas rytmitys on enemmänkin breakbeatiä, ja bändi käyttääkin paljon hiphopin rytmistä muotokieltä
T he Beatlesin ”Valkoinen tupla”. Alkumetrit Maiken soittoharrastus alkoi ensimmäisen syntymäpäivälahjaksi saadun kitaran myötä. Kaikki menee, kunhan siinä on asennetta – ainoastaan iskelmähumppa ja disko eivät kiinnosta pätkääkään. Lehdessä kerrottiin, että nämä juovat pappien oksennusta ja rakastelevat kuolevia huoria. Levyn kansi, ja musa tietysti myös. Sinne oli helppo lähteä kotikyliltä Oulusta pienellä porukalla ajokortillisen kaverin tai jonkun isoveljen kyydissä. Ensimmäiseen sähkökitaraan, halpaan Les Paul -kopioon, piti säästää rahaa parin vuoden ajan. – Sen jälkeen tuli Hurriganes, ja esimurrosikäisenä alkoi löytyä kaikki tavallaan yhtä aikaa. Kerrangista löytyi kaikkea sellaista, mistä Suomessa ei ollut kuultukaan. Kaikki bändin levyt oli saatava ja niihin säästettiin viikkorahoista. Kavereiden kanssa syntyi useita bändiviritelmiä, joissa kurkkupurkit toimivat rumpuina ja keikat soitettiin naapuruston pikkulapsille. Australialaisen ja detroitilaisen rock’n’rollin ja garage rockin kautta syntyi luonnollinen jatkumo punkiin. Kun levyt oli kerätty, seuraava innostus löytyi 1970-luvun rockista. Venomia seurasivat muut sen ajan rankat bändit kuten sittemmin thrash metalin Big Fourina tunnettu joukko, Metallica, Megadeth, Slayer ja Anthrax. Ruotsin rajalla Haaparannassa oli levykauppa, jossa oli parempi valikoima ja halvemmat hinnat kuin Suomessa. Mies muistaa yhä selkeästi tilanteen, kun noin 50 sekunnin mittainen Mulla on liian lyhyt sänky soi radiossa. Maike oli noin 13-vuotias kuullessaan ensimmäistä kertaa torniolaista Terveet Kädet -yhtyettä. AC/DC, Black Sabbath, Motörhead ja Van Halen. Nämä oli tällaisia nuorten miesten reissuja, Maike nauraa. Se oli käytetty Landola, jota Maike kutsui leipälapioksi, sillä se oli hyvin kookas kymmenvuotiaan pojan käsiin. Maike oli onnistunut keplottelemaan vanhempansa tilaamaan julkaisun sillä varjolla, että poika opiskelisi siitä englantia. – Kimmo Miettinen soitti sen ohjelmassaan kaksi kertaa peräkkäin. Kitaratunneille lähteminen ei kiinnostanut, ja omien biisien tekeminen alkoi heikoista soittotaidoista huolimatta saman tien. TEKSTI ELLI MUURIKAINEN KUVAT MARKUS PAAJALA, PEKKA LIUKKONEN PÖLKYLLÄ Trendejä VASTAAN 50. Se oli albumi, jota parivuotias Maike osoitteli kauppareissulla isän luvattua että poika saa valita yhden levyn. – Kävimme ostamassa vinyylejä, hardcorepornolehtiä ja kakkoskaljaa, sillä sitä sai alaikäisetkin. Toisaalta samaan aikaan vallitsi suuri innostus southern rockia kohtaan. – Muistan kun näin ensimmäiset kuvat Venomista. Hyvien kavereiden kanssa vietetyistä ajoista on jäänyt vain mukavia muistoja, ja intoa uuteen riittää yhä. – Muistan yhä Alice Cooperin Killer-levyn, sen miten pelkäsin sitä! Se bändi oli niin julmetun tylyn näköinen. Se oli aivan käsittämätöntä tekstiä, ja minkä näköisiä äijiä ne olivat! Tiesin, että bändin oli pakko olla hyvä, ennen kuin olin kuullut biisiäkään. – Mulla on se sama vinyyli edelleen hyllyssä ja olen kuunnellut sitä yli viidenkymmenen vuoden ajan! Kiinnostus The Beatlesiä kohtaan kasvoi entisestään vielä alle kouluikäisenä. Soittimen saatuaan tuleva kitaristi opetteli nuotit ja soinnut alkeisoppaiden avulla. Nauhoitin sen ja ajattelin, että tämä on niin pelottavan sairasta ja rankkaa musaa, että huh huh! Yksi käänteentekevä yhtye löytyi brittiläisestä Kerrang!-musiikkilehdestä. – Olisin halunnut alun perin rumpaliksi, mutta mulla ei ollut mikään varakas koti, eikä kerrostaloon ollut mitään saumaa saada rumpuja. Faff-Beyn perustajana ja Terveet Kädet -yhtyeen entisenä kitaristina tunnettu Mika ”Maike” Valanne on saanut tehdä mittavan musiikkiuransa aikana juuri sitä mitä haluaa. – Ei mulla ollut varmaan mitään hajua, mikä se levy oli, mutta sen jälkeen olin kuulemma istunut levysoittimen ääressä ja kuunnellut sitä koko ajan, nykyisin 55-vuotias Maike kertoo. – Kaikki erityyppiset bändit ovat kulkeneet koko ajan rinnakkain
51
– Innostuimme sitten vetämään niitä pankkilainoja kurkusta alas ikään kuin edustuskuluina. Faff-Bey ei saavuttanut samanlaista menestystä kuin esimerkiksi aikalaisensa Stone, mutta Maikea se ei harmita. Ei siinä lähdetty miltään muusikkoPÖ LK YL LÄ. Kiersimme kaupittelemassa ep:tä ympäri Suomea ja firman rahat meni suurin piirtein näihin reissuihin. – On ollut kivaa kuunnella omia levyjä nyt jälkeenpäin ja huomata, että ne ovat kestäneet aikaa. Alussa mukana oli myös Graveyard-niminen laulaja. Yhtye yritti etsiä uutta solistia, mutta tuloksetta. – Sitten mulla iski fiilis, että vittu, mä haluan perustaa bändin, joka on yhtä kova kuin Venom! Black metalin pioneeriyhtye toimi suurimpana innoittajana vuonna 1985 perustetulle Faff-Beylle. Apuun saatiin oululaisen Bad Vugum -levymerkin Kari Heikonen, jonka kustannuksella yhtyeen kolme seuraavaa julkaisua ilmestyi. – Olimme aika friikkiä kamaa hc-punkin, thrashin ja speed metalin välimaastosta. Maike, Jarodias ja basisti Sandman olivat tuolloin alle parikymppisiä. – Ei se ollut käynyt mulla mielessäkään, mutta kokeilin ja se tuntui yllättävän hyvältä. Samoissa sessioissa nauhoitettiin myös ensimmäinen kokopitkä Back from the Grave. Kaikki meni mun käsien läpi, ja siitä tehtiin niin hyvä kuin mahdollista. Siellä oli eräs vanha eukko, joka sanoi, ettei saa koskea jos ei osta! Kyttäsin aina hetken, että sen naisen katse vältti ja pääsin hiplaamaan sitä kitaraa edes vähän! Ensimmäisen oikean bändinsä Poison Whiskeyn Maike perusti 15-vuotiaana Jarodias-nimisen rumpalin kanssa. Muut ehdottivat, että Maike kokeilisi laulamista. Toisella kitaristilla vahvistettu yhtye päätti perustaa oman levy-yhtiön. Soittotaidot olivat yhä rajalliset ja homma loppui lyhyeen. Ei siinä mitään, koko bändi piti kyllä hauskaa. Maike uskoo sukseen johtuneen siitä, ettei FaffBeyn kaltaisia rankempaa metallia soittavia bändejä juuri ollut. Toiminta ei ole ollut pistokeikkailua kummempaa, sillä bändin kokoonpano on hajautunut eri puolille Suomea. Faff-Bey lopetti vuonna 1997, mutta on aktivoitunut hetkellisesti vuosina 2005 ja 2012. – Vedimme paljon keikkoja nelistään, mutta kun lähdimme tekemään ekaa demoa, huomasimme, että eihän tämä jätkä osaa laulaa! Meillä oli niin paskat kamat eikä keikkakaaoksessa saanut laulusta mitään selvää, että studioon mennessä ihan hymy hyytyi. Roadrunner ja Music for Nations jopa vastasivat, että ihan kovankuuloista matskua, mutta ei sovi heidän katalogiinsa juuri nyt. – Bailattiin koko ajan aivan hullun lailla, mutta saatiin ihmeen kaupalla keikat hoidettua tyylikkäästi, ilman että soitto kärsi. Suomen Venom Kun tuli aika äänittää Faff-Beyn ensimmäinen demo, Maike oli ehtinyt totutella uuteen laulaja-kitaristin rooliinsa vain parin kuukauden ajan. pohjalta tai laulutunneilta hakemaan ketään bändiin, Maike nauraa. Sen takia otinkin tuon julkaisun hoitaakseni, olin sen tekemisessä mukana tuottajana. Ehkä liian rankka ja sairas bändi nousemaan heavy metal -yleisön suosioon, mutta myös liian hevijätkiä hardcore punk -porukalle. – Kävin katsomassa sitä joka päivä koulusta tullessa yhdessä vanhassa, oikein perinteisessä musaliikkeessä. Nelikko otti ison pankkilainan ja lähti studioon äänittämään S/M Party -ep:tä. Oli pakko antaa kenkää, vaikka hän oli kiva kaveri ja perustajajäsen. Kitaristi muistelee, että ajan meininki oli yhtä rankkaa kuin yhtyeen musiikki. Pojat olivat ihan innoissaan, joten hyväksyin tilanteen. S/M Party julkaistiin bändin omalla lafkalla Grave Recordsilla, mutta varsinaisen pitkäsoiton kohdalla loppuivat rahat. Eihän oululaiset bändit tavallisesti päässeet! Eka levynjulkkarikeikkakin oli Tavastialla. Bändi otettiin alusta asti vastaan hyvin ja keikkoja riitti ympäri maata. – Lähetimme sitä aikoinaan sinne tänne, myös ulkomaille. Nykyisin ainakin kulttisuosio on vahva, sillä aiemmin mainittu Holy Bible -kokoelma on miehen arvion mukaan jo lähes loppuunmyyty. – Uudet sukupolvet ovat kiinnostuneet Faff-Beystä ja vanhat, mun ikäiset ovat kyselleet sen perään ihan hemmetisti. Vuonna 1986 nauhoitettua demoa ei ikinä julkaistu, mutta se on mukana hiljattain ilmestyneessä Holy Bible -paketissa, joka kattaa bändin viiden ensimmäisen vuoden julkaisut. Silloin oli ihan mahtavat piirit ja totuimme ehkä liian hyvään, sillä pääsimme heti keikkailemaan. – Oulussa ei ollut ketään sopivaa tyyppiä, ja meille oli tärkeää, että on oikeasti rankka ja hyvä tyyppi, hyvä kaveri. Tässä vaiheessa niitä voi kuunnella tavallaan ulkopuolisen korvin ja ylpeänä, että kylläpä on kovaa kamaa! Tuosta on leikki kaukana, Maike nauraa
Hiljattain pestistään Sentencedin basisti-laulajana ja Impaled Nazarenen basistina irtautunut Jarva ja Maike pystyttivät The Black Leaguen perustukset vuonna 1998. – Tässä on palaset kohdillaan ja mahtavat tyypit mukana. Rima on korkealla, ja sen pitäisi olla sitä alkuaikojen brutaalimpaa osastoa. Heitin puolileikilläni, että ”muuta Ouluun”. Tein biisejä vielä parille lähtöni jälkeiselle levylle ja diggailen ja arvostan bändiä yhä aivan mielettömästi. Kaksikko tiesi aina, että tulisi tekemään vielä jotain yhdessä, ja vuonna 2016 miehet perustivatkin Poison Whiskyn. Vuonna 2006 Maike erosi Terveistä Käsistä hyvässä hengessä. Vanha projekti Death Trip julkaisi ensimmäisen kokopitkänsä viimein vuonna 2017, ja bändin toiminta jatkuu, kun kaikilla on siihen aikaa. Meni pari vuotta, ettei Maike juuri koskenut kitaraan. Täysipäiväinen muusikko Maikea kahdeksan vuotta vanhempi Terveet Kädet -laulaja Läjä Äijälä tuntui aikoinaan suurelta ja pelottavalta hahmolta. Heti ekojen treenien jälkeen huomattiin, että kyllä tämä on ihan oikea bändi. Kaksikko teki kuitenkin musiikkia niin tiiviisti yhdessä, että välimatka osoittautui ongelmaksi. Se oli vähän kuin Iggy Pop olisi pyytänyt soittamaan The Stoogesiin tai Lemmy Motörheadiin. Nimi on yhtä kirjainta vaille sama kuin Maiken 15-vuotiaana perustamalla ensimmäisellä bändillä. Läjäkin oli sitä mieltä, että anna tulla vaan sellaista kuin tulee. Bändi haudattiin lopullisesti vuonna 2014. – Mulla loppui duunit ja parisuhde eikä TK tehnyt paljoakaan, joten vuonna 2004 pakkasin kamat ja muutin Helsinkiin. Silloin vielä jaksoi! – Faff-Bey vei tosi paljon aikaa, mikä harmittaa vähän näin jälkeenpäin. – Mietin jossain vaiheessa, että nythän Faff-Beyn pitäisi tulla takaisin, kun kaikki muutkin tulevat, mutta ei se riitä. – Alun perin oli tarkoitus mennä treenikämpälle vain pitämään hauskaa, juomaan kaljaa ja soittamaan rokkia. Se oli tosi makeeta aikaa mutta rankkaa elämää. – Hän heitti: ”Vittu, te ootte Suomen paras bändi. Levy levyltä siirryttiin vähän raskaampaan suuntaan, mutta kyllä siinä oli aina se sama bändi pohjalla. Jatkosta ei ole mitään suunnitelmia, eikä bändi ole tällä hetkellä olemassa, mutta ei se mahdoton ajatus ole. Bändien yhteisillä keikoillakin kitaristi kiersi hänet kaukaa eikä tohtinut häiritä. Yhtään ei lähdetä nynnyilemään, kitaristi nauraa. Kitaristi on nykyisestä yhtyeestään hyvin innoissaan ja odottaa jo eläkepäiviä, että pääsisi panostamaan musiikkiin entistä enemmän. Yleisesti Maike ei ole erityisen innoissaan vanhoista yhtyeistä, jotka tekevät comebackin jopa vuosikymmenten levytystauon jälkeen. 90-luvulla musiikkihommilla tuli toimeen, kun oli kolme aktiivista bändiä, mutta nyt vanhana ukkona on pakko käydä päivätöissä, että on varaa tehdä näitä 53. Läjä asui tuolloin vielä Helsingissä ja Maike Oulussa. Alkuja ja loppuja Musiikillinen yhteistyö Maiken toisen pitkäaikaisen ystävän Taneli Jarvan kanssa alkoi, kun tämä pyysi kitaristia mukaan perustamaan uutta bändiä. Miehet viettivät jatkuvasti aikaa yhdessä, ja vuonna 1989 Läjä pyysi Maikea liittymään Terveiden Käsien kitaristiksi. Yhtyeen viimeinen julkaisu, vuonna 2009 ilmestynyt Ghost Brothel, on yhä Maiken mielestä yksi parhaita levyjä, joita hän on ollut tekemässä. Hardcore punkin ja Motörheadin meiningillä soittava trio on julkaissut tähän mennessä kaksi levyä. Faff-Beyn Tavastian-keikalla Läjä ilmestyi bäkkärille. – Olin niihin aikoihin aika pitkälti ammattimuusikko, vaikka termi kuulostaa hirveältä tällaisen musan tekijänä. Myös kovasti työstetyn The Black Leaguen toiminta hiipui vähitellen. – En jaksanut käydä enää Oulussa treeneissä, kun mitään ei tapahtunut. – Siviilityö vie liikaa aikaa. Teimme omasta mielestämme hyviä levyjä, mutta ihmisiä ei kiinnostanut tarpeeksi. – Se oli mulle kova juttu, sillä TK on kovin suomalainen bändi suurin piirtein kautta aikain. – Tutustuimme aikoinaan Oulussa, siellä kun oli pienet piirit. Poison Whisky on tällä hetkellä Maiken ainoa toiminnassa oleva yhtye, joten mies on valmis satsaamaan siihen täysillä. Ystävyys on pitänyt etenkin Läjän kanssa, ja miehet ovat yhä jatkuvasti tekemisissä. Sitä myöten kun se tavallaan hiipui, keskityin koko ajan enemmän Terveisiin Käsiin. Svart julkaisee kesäkuun alussa Demon Seeds -boksin, joka kattaa TK:n levytykset vuosilta 1989–2002 eli Maiken ajalta bändissä. Kaikki tavallaan kusi, oli huono säkä ja niin poispäin. Suostuin tietysti saman tien. TK-pesti ei jäänyt pelkästään soittohommiksi, sillä myös pääasiallinen biisinkirjoitusvastuu siirtyi Maikelle. TK-soittajista koostuva projekti levytti aikoinaan vain kolme singleä, mutta keikkaili ahkerasti. – Se bändi oli tehnyt niin saatanan hienoja hardcore-biisejä, että oli tosi vaikeaa tehdä vastaavia tai olla toistamatta itseään. Joku AC/DC, Motörhead ja Slayer ovat onnistuneet siinä, mutta kaikki ei onnistu. Maikella oli 1990-luvun taitteessa siis kolme aktiivista bändiä. Sentenced soitti alkuaikoinaan Faff-Beyn lämppärinäkin, mutta se kääntyi pian toisin päin! Jarva oli jo muuttanut Helsinkiin, mutta kävi usein Oulussa, jotta miehet pystyivät treenaamaan yhdessä. Pitäisi olla oikeasti sanottavaa, jos lähtee tekemään uutta levyä. Äijällä on mahtava asenne, ja on aina hienoa tehdä musaa yhdessä. Tulehan Maike tuonne meidän pöytään!” No, minähän menin. Faff-Beyn bussi lähti takaisin Ouluun, mutta Maike jäi Läjän kämpille Helsinkiin peräti pariksi viikoksi. Suurten saappaiden sovittelu hirvitti aluksi. ”Liigalla” riitti tekemistä ja pari albumiakin julkaistiin. Tässä vaiheessa ei kannata poissulkea enää mitään. – Olimme tehneet hommia täysillä tosi pitkään, mutta bändi ei lähtenyt kunnolla lentoon. Paketin mukana on massiivinen booklet, jossa koko silloinen kokoonpano muistelee aikakautta. – Itselläni on aina ollut hirveä kokeilunhalu ja into tehdä kaikennäköistä. Elinikäisiä kavereita Ystävyys jatkui myös Jarvan kanssa, vaikkei yhteistä bänditoimintaa ollutkaan. – Yhtenä päivänä Läjä soitti ja kertoi, että hänelle on tullut avioero ja koko Helsinki vituttaa. ”Olen miettinyt, että jumalauta, on tullut tehtyä yli 30 levyä, eikä yhtäkään niistä tarvitse hävetä.” – Pari kertaa lähdettiin pitämään hauskaa tien päälle, ja siitä jäi lämpimät muistot. Ei mennyt kuin pari viikkoa, kun Läjä soitti Oulun rautatieasemalta, että ”täällä mä nyt oon, tulepa hakemaan”, Maike nauraa. – Ensimmäistä kertaa elämässä olin väsynyt siihen, että olin antanut jatkuvasti kaikkeni ja tehnyt helvetisti hommia. Tanelin kanssa me ollaan kuin vanha aviopari ja tavallaan täydennetään toistemme puutteita. Miehistä tuli läheisiä kavereita, kuin veljeksiä, ja he perustivat yhdessä Death Tripin vuonna 1988
– Olen miettinyt, että jumalauta, on tullut tehtyä yli 30 levyä, eikä yhtäkään niistä tarvitse hävetä. – Se touhu on mennyt ihan sairaaksi! Muusikon pitäisi tuottaa kaikki musa suurin piirtein ilmaiseksi ja kaikkien saataville. Siellä oli kaksi ehkä viisikymppistä linnakundin näköistä jätkää, joilta menin kysymään, ostaisiko herrat levyn. Tänä päivänä ei ehkä menisi enää läpi, jos mulla olisi korsetti päällä! ”Tulee aina hyvä fiilis, kun näen kadulla jonkun pikkujätkän tai -mimmin, jolla on jotain Venomin ja Slayerin pätsejä. Ei ole tarvinnut edes miettiä! Olen tehnyt tasan tarkkaan vain sellaisia juttuja, mitä itse rakastan. Juuri nyt on kova palo päästä tuuttaamaan pelkästään Poison Whiskyä. Pienen mietinnän jälkeen Maike alkaa kertoa Faff-Beyn S/M Party -ep:n kannesta. Kaikilla bändeillä oli tuloillaan vaikka mitä maailmankiertueita, esimerkiksi Faff-Beyllä oli buukattuna Kreatorin lämppärirundi Euroopassa, mutta kaikki kusi. – Type O Negative ja Monster Magnet ovat varmaan uusimmat bändit, jotka ovat kolisseet aivan satasella – ja niissäkin on ukot jo haudassa, Maike nauraa. Uutta ep:tä lähdettiin kaupittelemaan oululaisiin juottoloihin. – Se nimikkobiisihän kertoo sadomasokismista. Tekisi mieli mennä oikein kättelemään ja onnittelemaan hyvistä valinnoista! Aloitteleville ja nuoremmille muusikoille konkarilla on oikeastaan vain yksi neuvo. Terveillä Käsillä peruuntui iso jenkkikiertue, kun ei saatu viisumeita. Muutamista diggailen edelleen ja pidän niitä tosi korkeassa arvossa. Itse en kehtaisi katsoa peiliin, jos olisin lähtenyt tekemään jotain paskaa. Kyselimme kaikki tuntemamme kauniit naiset läpi, jos joku lähtisi poseeraamaan levyn kanteen korsetti päällä. – Kuuntele omaa sydäntäsi ja luota itseesi, se on kaiken lähtökohta. Tulee aina hyvä fiilis, kun näen kadulla jonkun pikkujätkän tai -mimmin, jolla on jotain Venomin ja Slayerin pätsejä. Toinen juttu on trendien perässä juokseminen ja musiikin kertakäyttöisyys. Musiikkiin ja hyviin kavereihin. – Menin yhteen pahamaineiseen kapakkaan, jossa kävi rokkijengiä ja alamaailman porukkaa. Lähes 40 vuodesta bändien ja musiikin parissa ei ole jäänyt hampaankoloon juuri mitään. Maike miettii, että asiat voisivat olla huomattavasti huonommin, jos hän ei olisi lähtenyt tekemään nuorena sitä mitä haluaa. – Mikähän musta olisi tullut. – En ole ikinä lähtenyt huoraamaan musalla, vaikka jonkin sortin tarjouksia on tullut. Ei herranjumala, kyllä täytyy osata ajatella omilla aivoilla! – Itse ajattelen musiikin taiteena, jossa pitää näkyä oma persoona. Mulla oli sitten korsetit, sukkanauhat ja kaikki systeemit ihan viimeisen päälle ja lähdimme kuvaamaan. Jos ei ole yhtään mitään sanottavaa, täytyy tehdä jotain muuta. Elämässä on tapahtunut kaikenlaista, mutta se on pysynyt aina ja siihen voi luottaa. Uusia bändejä ei tule juuri seurattua. Kysyn lopuksi, onko uralta jäänyt mieleen mitään erityisen hauskaa tapausta. musatuotantoja ja harrastaa, Maike nauraa. Mies kuuntelee musiikkinsa yhä cd-levyiltä ja vinyyleiltä, joita hän on kerännyt pikkupojasta asti. Siellä ei ole ollut yhtäkään kusipäätä ja kaikki ovat hyviä ystäviä vieläkin. Harmituksia ei ole jäänyt myöskään musiikillisessa mielessä. Isot levy-yhtiöt määrittävät, millaista musaa pitää tehdä. No, en ole kumpaakaan. Kyllä se ajaa saman asian! – Olin silloin vielä hoikka ja nätti pikkupoika. Olen ollut siis suvaitsevaisuuden edelläkävijä, kun pukeuduin korsettiin jo vuonna 1988! Sain kyllä kuulla kuittailua, että olenko joku transu tai homo. Tekisi mieli mennä oikein kättelemään ja onnittelemaan hyvistä valinnoista!” K U V A : P E K K A LI U K K O N E N 54. Vaikka epäröisit, niin vitut, anna mennä vaan. Vanhassa vara parempi Nykytilanteessa Maikea harmittaa ainoastaan musabisnes, joka on muuttunut ajan kuluessa radikaalisti. – Mulle musiikki on rakkaus, joka ei kuole ikinä, millään. Vaikka Maiken bändit ovat keskittyneet vahvasti rankempaan osastoon, mies ei näe mahdottomana, että tekisi jonain päivänä vaikka bluesia tai progea. Järkeviä mielipiteitä voi kuunnella, mutta aina kannattaa luottaa omaan visioon. Siitä olen itsekin lähtenyt ja Faff-Bey on tästä hyvä esimerkki. – Näistä hommista ei jäädä eläkkeelle. Nämä jutut vitutti kauheasti aikansa, mutta ei ne enää ole mielessä. Toinen katsoi sitä kantta ja totesi: ”Jumalauta, että on naitavan näköinen huora! Mitä tämä maksaa?” – Mulla oli pokassa pitelemistä, mutta kaupat tehtiin ja häivyin äkkiä paikalta. No, ei kukaan lähtenyt, joten totesin, että perkele, meikataan sitten minut. – Oikea rock’n’roll ja heavy metal ei onneksi kuole mihinkään. Tai no, jos haluaa saada helppoa rahaa jollain perseenkeikutuksella ja diipadaapalla, niin mikäpä siinä. Olisi kyllä varmaan hieno perhe, kesämökki ja auto, kitaristi nauraa. – Voin katsella taaksepäin tyytyväisin mielin. Joku hermoraunio tai akateeminen kuiva käppyrä. Toivon, että lähden saappaat jalassa ja teen musaa niin pitkään kuin pystyn. – Mulla on oikeastaan pelkästään hyviä muistoja senkin takia, että kaikki bändikaverit ovat olleet oikeita kavereita
9.10.2022 VANHA YLIOPPILASTALO HELSINKI 17.10.2022....................................HELSINKI (FI), ÄÄNIWALLI * ** HELSINKI, Vanha Ylioppilastalo * JYVÄSKYLÄ, Lutakko * OULU, Kantakrouvi ** 22.5.2022 23.5.2022 24.5.2022 DOUBLE HEADLINING TOUR 2022 SPECIAL GUESTS 1.12.2022 HELSINGIN JÄÄHALLI BLACK BOX LIPUT NYT MYYNNISSÄ!
Yhdeksän biisin veivaaminen 36 minuuttiin on sekin oikeansuuntaista toimintaa, joten eipä tässä paljon inistävää jää – jos kohta on todettava, ettei hallelujaatakaan pääse huutamaan suolet pitkällä. Onkin saakelin jännä kuulla, mitä tästä superlupaavasta yksiköstä tupsahtaa seuraavaksi. Livesuoritus painoi muistiin hyvällä kierteellä kummallisen hybridin, joka sekoitti surutta esimerkiksi alkuysärin raskaampaa vaihtoehtometakointia ja southern rockia – yhteen ja samaan ajatukseen tunkivat Rage Against the Machine ja Lynyrd Skynyrd. Kyse on kuitenkin astraalitason ongelmasta, en nimittäin kykene osoittamaan, mihin suuntaan toimintaa pitäisi viedä, että alkaisi daivailuttaa sohvalta. Kitaristi Markus Hakala ja rumpali Allu Tanskanen ovat nuoresta iästään huolimatta grooven salat tuntevia tekijämiekkosia, mutta silti on pakollista todeta, että reipas osuus Stoned Statuesin valloittavuudesta on keulahahmo Jenna Kosusen ansiota. Jos kerran nämä, niin mikseivät muutkin. Huoli oli sinänsä turha, ettei bändin esikoinen ole millään muotoa muovinen tuotos. Vaikkei pääni nyt suorastaan posahtanut Tampereen Maanalaisen seinille, vaikutus juuri siinä hetkessä oli erittäin mieluisa. Tämä debyytti on äänitetty jo 2020, ja voisin kuvitella, ettei tulevaa materiaalia ole leivottu ainakaan vähäisemmällä innolla ja itseluottamuksella. Olkaa hyvät, pääni saa posauttaa. Jos setämäinen kommentti sallitaan, rohkenen jopa sanoa, että tuo yksi keikka palautti rutkalti uskoa metelöivään suomalaisnuorisoon. Taisikin olla ensimmäinen kerta. Stoned Statues on jo lähtökiidossaan harvinaisen omaversoinen, ihastuttavan orgaanisin elkein toimiva olento. Vähän eri väreissä se Stoned Statuesin kuitenkin esittää. Samalla Kosusen merkitystä ei kannata kuitenkaan ylikorostaa: Stoned Statues on ehdottomasti kolmen tekijän summa ja korea triosointi yhtyeen peruskivi. Samalla sisuksiin hiipi kummastus, miten ihmeessä trion lataus saataisiin toimimaan sen tulevalla debyyttilevyllä. Monipuolisesti ja aina vetoavasti laulava basisti tekee minuun siinä mielessä merkillisen vaikutuksen, että vaikka hän on toimissaan tavallansa ylipirteä, moinen ei normitilanteen vastaisesti ärsytä. Stoned Statues soitti yhden ensimmäisistä keikoista, jotka näin pitkän koronatauon jälkeen. Niin moni valloittavan rosoinen liveakti kun on puristettu studiossa bulkkipötkäleeksi. Matti Riekki Hallelujaa – melkein Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa STONED STATUES Stoned Statues SAKARA M IL JA LI N N A ARVIOT 57. Bändin nuori energia, reteä soitto ja kekseliäs taipumus sotkea erilaisista, paperilla jopa toisiaan mukiloivista tyylilajeista omaperäinen rokka vakuuttivat kerrasta. Henkilöitä tärkeämpääkin toki on, että Stoned Statuesin biisit ovat hyviä; pääosin energisiä ja pirteitä mutta tarpeen tullen myös pehmoisen tunteikkaita. Eivät missään kohtaa mitenkään infernaalisia, vaikka kolmikko parissa paikkaa vähän ärhenteleekin. Kukkeasoundisen muttei liian siistin levyn soidessa en kuitenkaan tunne tarvetta tarkalle kategorisoinnille saati nimienpudottelulle. Tämän musiikin tulkiksi olisi hyvin vaikea kuvitella ketään muuta
Vaikka vuosia on kertynyt, nyt vähän isomman tallin alaisuudessa ilmestyvä levy on vasta bändin neljäs. ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 58. Nyt käsillä olevalla jatko-osalla äänihuuliaan venyttelee Fabio Leone. Soitannollisesti komea levy on silti monimuotoisuudessaan mielenkiintoinen. Embrace the Unknown on tasaisen varma teos asiansa osaavilta ammattimiehiltä. Jopa siinä määrin, että bändiä alusta asti pystyssä pitänyt laulaja-kitaristi Zach Slaughterkin häippäsi yhdessä vaiheessa muutamaksi kuukaudeksi täysin. Trivium-heppu Matt Heafyn (jonka japanilaisperimä perustelee albumin nimipolitiikan) kunnianhimoinen projekti on vaativaa kuultavaa. Tunnetun kaverin persoona on varmasti pontimena bläkkishahmojen Ihsahnin ja Nergalin sekä – hämmästykää – My Chemical SPIRITS OF FIRE Embrace the Unknown FRONTIERS Chris Cafferyn, Steve DiGiorgion ja Mark Zonderin muodostama Spirits of Fire julkaisi debyyttinsä kolme vuotta sitten, jolloin laulajantonttia hoiteli vielä Tim ”Ripper” Owens. Yhtyeen soundi on muuttunut hieman, mutta ei välttämättä huonompaan suuntaan. Vierailijoiden kautta hahmottuu myös levyn musiikillinen linja ja painotus: mukana on niin Emperorin progressiivista tekniikkaa, Behemothin paisuttelevaa death metallisuutta kuin emorockin kosiskelevaa tunteikkuuttakin. Slaughterin ääneenkin on kehkeytynyt kummaa klausmeinemaisuutta, mikä on ihan toimivaa vaihtelua. Mitään erityisiä huippukohtia levyltä ei löydy, jos kohta ei pohjanoteerauksiakaan. Blackmetallinen ilmaisu ei ole raainta mahdollista, edes laulun osalta, joten genreen vähän varoen suhtautuvatkin kykenevät varmasti kuuntelemaan Ibarakia. Vauhti on kohdillaan, ja myös Madmanin kaltaiset hitaammin tamppaavat biisit rullaavat odottamattoman mukavasti. Kimmo K. Helppoa ei kai ole ollut muutenkaan, ja välillä vaikeudet ovat kuuluneet myös levyjen tasossa. Se ei myöskään ole tarpeeksi viiltävää ollakseen bläkkisvihmontana täysin vakuuttavaa, joten projekti ei välttämättä maistu mustan metallin faneille. SKULL FIST Paid in Full ATOMIC FIRE New wave of traditional heavy metal -suuntauksen lipunkantajiin kuuluva kanadalaisyhtye pieksi speediä ja heviä piristävän tuoreella ja terävällä otteella debyyttialbumillaan Head öf the Pack (2011). Koskinen NATIONAL NAPALM SYNDICATE The New Hell IRON SHIELD Ajatukset kehäraakkien väsyneestä lämmittelystä haihtuvat lopullisesti viimeistään toisen kuuntelun loppupuolella. Superbändin tyyliä voisi kuvailla progressiivisilla mausteilla varustetuksi melodiseksi metalliksi. Mikko Malm IBARAKI Rashomon NUCLEAR BLAST Kun Rashomon lähtee soimaan, läsnä on hämmennys: ensimmäinen kappale on puhdasveristä mustalaismusiikkia. Melodinen puoli menee vähän pliisuksi mutta tuo tarttumapintaa. Etniset sävyt säilyvät mukana, kun bändisoittimet otetaan käyttöön, vaan ei etnopuoli kovin vahva osa bändin prog/black/death/pop/gothic metalia lopulta ole. Jo vuonna 1986 perusSpirits of Firen musiikki tasapainottelee varsin etevästi teknisen kikkailun, aggressiivisen riffittelyn ja melodisemman fiilistelyn välimaastossa kallistuen vuorollaan kullekin laidalle. Lähin vertailukohde voisi olla vaikka Nevermore. Embrace the Unknow’lla mies käyttää keskimääräistä ronskimpaa rosoa, mikä on bonusta ja käy yksiin musiikin kanssa, josta löytyy tietynlaista synkkää auraa. Leonen yliampuvat maneerit käyvät joskus hermojen päälle, mutta eivät onneksi niin pahasti kuin Rhapsodyn levyillä. Elli Muurikainen Romancen Gerard Wayn fiittauksille. Ryhmän riveissä on kuitenkin ollut kautta aikain valitettavan tuulista. Siitä huolimatta levy on helposti vahvinta Fistiä sitten debyytin. Ekalta ep:ltä kaivettu Heavier than Metal on toki porukan historian paras biisi, mutta tuntuu tässä kokonaisuudessa hieman irtonaiselta
Levy on bändin kuuloinen paketti hyväntuulista, kursailematonta ja koskettavaakin rockin riemua, jota toimittavat juttuunsa yhä täysillä uskovat soittajat. Melodiat ja kuviokkaat soolot pamahtavat paikoissaan, eikä pinnaa yritetä pitää kireällä jatkuvasti. Samaa lajia edustaa myös Diabolical. En tiennyt, että jengi on yhä olemassa. Levyn napakka soundi potkii munia virtsarakkoon, ja sen sävelmät ovat paitsi monipuolisia myös erittäin toimivia. On, ilahduttavaa kyllä. Mitä sillä siis oikeasti tekee. Bändin 12. Levyllä on myös muutama todellinen aarre, kuten puhuttelevasti julistava Rock Believer, hämyisästi marssiva Seventh Sun ja syvää viisautta huokuva tunnelmapala When You Know (Where You Come From). Lopulta albumin vaikuttavimmaksi raidaksi nousee sen puolivälin melodisempi Tormented Soul, mikä herättää kysymyksen, pitäisikö vanhan sotaratsun vähän hellittää laukkaansa. Kari Koskinen TYSONDOG Midnight FROM THE VAULTS Aikoinaan NWoBHM-liikettä edustanut Tysondog julkaisi 1980-luvun puolivälissä kaksi hienoa levyä, joilta on jäänyt mieleen etenkin debyytin avausraita Hammerhead. Suoraan sanoen en tiedä. Siinä missä Judas Priestin Hell Bent for Leather, Led Zeppelin Rock and Roll ja AC/DC:n T.N.T. Alkuperäisestä porukasta on jäljellä enää kitaristi Zhema Rodero, mutta hänen ansiostaan Vulcanon epäortodoksinen metallisoundi pysyy tunnistettavana. Mikko Malm VULCANO Stone Orange EMANZIPATION Brasilialaisen äärimetallin kulmakiviin Mystifierin, Sarcófagon ja vanhan Sepulturan ohella laskettava Vulcano muistetaan erityisesti vuoden 1986 Bloody Vengeance -ensirykäisystään. Kuten odottaa saattaa, My Way sisältää kosolti hard rockia ja heavyä, mutta muutama yllätyskin löytyy. Olisi kuitenkin väärin sanoa, että Vulcano ei ole kehittynyt, sillä Stone Orange soi paikoin verevänä ja ajan hermolle ominaisena. Biisimateriaali ei ole ehkä ikimuistoisinta sorttia, mutta bändi käyttää tempoja monipuolisesti hyväkseen ja kappaleet voi jopa erottaa toisistaan. studiolevy Stone Orange tekee kunniaa bändin vanhoille tuotoksille pysytellen tiukasti sillä polulla, jolla kulkemisen santoslaiset aloittivat yli neljä vuosikymmentä sitten. Minkäänlaista keskentekoisuutta tästä ei löydä, vaan kaikki toimii aina Martin van Drunenia oktaavia matalammalta mallintavia lauluja myöten. Eikä se ole aina olARVIOT 59. Levylle on rakennettu draamallinen kokonaisuus, jonka puitteissa pistellään turpaanvedon ohella myös hitusen hitaammalla ja heavymetallisemmalla groovella. Todistin bändin tositoimissa viimeksi kolme vuotta sitten 70 000 Tons of Metal -risteilyllä, ja kyllähän siinä lokit putoilivat taivaalta, kun bändi pisti hyrskynmyrskyn jämerällä lavaolemuksella tykittävän Marcel ”Schmier” Schirmerin johdolla. My Way on äärimmäisen viihdyttävä, hyvällä maulla ja ehdalla sydämellä tehty levy. Kuluvan vuosituhannen julkaisut ovat jättäneet bändistä osin kädenlämpöisen kuvan, mutta The New Hell vetää pisteet kotiin monessakin mielessä. Bändin kolmas pitkäsoitto jatkaa pitkälti edellisten poluilla, mutta ruuvia on taas hieman kiristetty. Mukana on myös yleistasoa hieman laskevaa peruskamaraa, joka ei kuitenkaan häiritse bändin elämänmakuisen ja -kokemuksellisen asenteen keskellä liikaa. Useammalla raidalla on mukana hivenen rauhallisempia osuuksia, joissa maalaillaan sodan epätoivoa melodioiden ja puhtaiden kitaroiden keinoin. Bändi pöläyttelee Schmier ainoana alkuperäisjäsenenään pintaviatonta, lajityypin kaikki tehokeinot taatusti hyödyntävää thrashiä, ja pääjehu kirkaisee muutaman kerran kuin vakuuttaakseen, että kyllä vielä lähtee. Klassikot on jo tehty, mutta vanhasta nimestä löytyy vielä mukavasti virtaa. Onko Scorpionsilla vuosimallia 2022 yhä annettavaa. Pelkkää rässinroimettä ukot eivät mätä. Kari Koskinen SCORPIONS Rock Believer VERTIGO Hirmuisen pitkän uran tehnyt veteraanien veteraani ja Saksan ikonisin rockyhtye porskuttaa – uskomatonta kyllä – jo seitsemännellä vuosikymmenellään. levy. Jopa levyn päättävä nimikappale vedetään läpi niin, ettei Sinatran tarvitsee kääntyä haudassaan. Matti Riekki SCALPTURE Feldwärts FDA Näitä Hail of Bulletsin jalanjäljissä sotivia kuolobändejä putkahtelee tämän tästä, mutta saksalaisen Scalpturen tapauksessa asiasta ei jaksa motkottaa. Kaikki taidot on hankittu, vain hienosäätö puuttuu. Äijämäinen huutolaulu toimii siinä missä mikä tahansa instrumentti, ja alusta asti mukana ollut kitaristi Jukka Kyrö osoittaa olevansa relevantti veturi. Feldwärts on yllättävän mainio korvike aidolle asialle. Albumin nimi ei voisi olla sopivampi kuvaus sen sisällöstä ja koko bändin imagosta. Ja mikä tärkeintä, jälki on pääosin varsin hyvää. Vaikka albumista tuskin on kestoklassikoksi, se rokkaa silti oikein vetoavasti. Oikeastaan ainoa selkeä huti on suomeksi laulettu Naulapää. Kun sen sijaan silmäilee yhtyeen nyt 15 studioalbumin laajuista katalogia, aika vähissä ovat ne levyt, jotka itse kelpuuttaisi hyllyynsä. Toisin sanoen kyseessä on jälleen yksi coverlevy, joka ei kuitenkaan ole millään muotoa väkisin väännetyn tai hutaisten tehdyn kuuloinen. Ja kuten niin monella muulla aikalaisellaan, ikä ei juuri näy eikä kuulu. Toisaalta levyn päättävä GBH-laina City Baby Attacked by Rats vihjaa, että bändin musassa voisi toimia selkeä punklisäyskin. tetun National Napalm Syndicaten viides pitkäsoitto on huomattavasti odotuksiani kovempi kiekko. Vuonna 1965 perustetun, lukuisista ajattomista veisuistaan tunnetun poppoon uutuus on sen 19. Tarttuvilla ja vapautuneilla riffeillä sekä Klaus Meinen kaikkivoipaisen kirkkaalla tulkinnalla täytetyt kappaleet ovat monilta osin menevää kuultavaa. Ihan ookoota käyttömusiikkia kyllä löytyy. Tämä antaa kokonaisuudelle mukavaa ilmavuutta ja vaihtelua. Soittokavereina on tuttuja U.D.O.ja Accept-miehiä ja konseptina kappaleet, jotka ovat inspiroineet Udoa jollain tapaa uransa varrella. Eetu Järvisalo UDO DIRKSCHNEIDER My Way ATOMIC FIRE Legendaarinen teutonitankki Udo Dirkschneider pukkaa ensimmäisen varsinaisen soololevynsä. ovat varmaa peruskauraa, Frankie Millerin kasarihitti Jealousy ja saksalaisen synapop-yhtyeen Wolfsheimin Kein Zurück edustavat hieman obskuurimpaa laitaa. Siinäpä ne levyn poraamat muistijäljet sitten ovatkin. Kappale olisi voinut jäädä irralliseksi digisingleksi, sillä se ei oikein istu muutoin mainioon kokonaisuuteen. Jos tässä on viimeinkin yhtyeen viimeinen levy, bändi voi olla finaaliin erittäin tyytyväinen. Vielä kun bändi osaisi rakentaa kappaleistaan hivenen tarttuvampia, oltaisiin jo erinomaisuuden äärellä. Varmistaapahan tuo nyt ainakin osaltaan, että bändi saa tykitellä valtamerilaivan kannella jatkossakin. Yllätyksenä tulee myös Tina Turnerin Nutbush City Limits, josta pieni suuri laulaja on vääntänyt varsin ärhäkän version. Bändi ei ole suora kopio ja mukana on hieman omaakin otetta. Soundi on raskas, erotteleva ja jytisee todella. Joni Juutilainen DESTRUCTION Diabolical NAPALM Saksa-thrashin johtonimiin kera Kreatorin ja Sodomin luettava Destruction täyttää tänä vuonna neljäkymmentä. Udo on tehnyt kappaleista näköisiään, eikä mistään esityksestä ole varsinaisesti naputtamista. Vulcanon ura on pitkälti samankaltainen kuin Venomilla, ja mikäli pitäisi vertailla näiden kahden bändin nykykuntoa, viisari kääntyy brasilialaisten puoleen. Sen alkukantaisesti kohkaava black/death/thrash metal kuulostaa rajulta vielä tänäkin päivänä. Viisikon soitto on tarvittavan tiukkaa ja soundimaailma selkeä, mutta yhtye on lähtenyt haukkaamaan selvästi liian isoa palaa tunkemalla levylle massiiviset 16 kappaletta
Elli Muurikainen AUDREY HORNE Devil’s Ball NAPALM Norjan äärimetalliskenen tyyppien twinpeaksikkäällä nimellä silattu klassisen heavy metalin kopla julkaisee jo seitsemännen levynsä. Mukana on toki myös hitaampaa murjontaa ja laahausta, mutta kivirekimäisen pitkät matelut on jätetty pois. Audrey Hornen otteissa on jämäkkyyttä, ja vaikka osa retroilijoista tekee hommansa ironisesti virnuillen, norskien touhusta moista ei kuule – ei edes ironmaideniaanisesti laukkailevassa All Is Lostissa. Kuolemaa ei survota kurkusta alas liian yksioikoisin keinoin, vaikka toiminta vanhan liiton raameissa pysyykin. Devil’s Ball on mainio levy, ja esimerkiksi kaupallisuudesta ahdistuneet Ghost-fanit voisivat saada Audrey Hornen tuuttailusta kelpo tyydytyksen. Poikkeuksen tekevät vain hyvällä tyylitajulla ajoittain käytetyt, synkkääkin synkemmät kitaramelodiat. Bändin murjonta edustaa tietoisesti valittua mielentilaa, ei niinkään yksittäisiä mieleen jääviä hittikohtia. Muutama aiempi on havaittu hyväksi, mutta bändi on kadonnut vaivihkaa tutkasta. Miten tämä jäisi mieleen tai erottuisi mistään. Tämä on erinomainen ratkaisu, sillä tylsyyteen voi kuolla muuallakin. En minä sitä enää death metalin parissa kaipaa. Levyä ei olisi millään huvittanut pyöräyttää toista saati useampaa kertaa. Yhtye edusti genrensä marginaalia jo aikoinaan, joten mikä mahARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. R O N I SA H A R I taa olla nykyasetelman kohderyhmä. 15 vuotta toimineen yhtyeen ilmaisussa on enää tuskin minkäänlaista väärää säröä. Verevyyttä ja väkivaltaa siis löytyy, ja tempoja käytetään muutenkin monipuolisesti. Esimerkiksi päätöskappale From Darkness on tunnelmallisuudessaan komean eeppinen. Kitarointi ja yleinen jykevyys nostavat keskinkertaisemmatkin kappaleet aika mainioiksi, ja hyvät ne korottavat miltei loistaviksi. Toki norskien meno on astetta puskevampaa, mutta laatu on kova – ilmiasu ei ole puleerattu, vaan hönkii sopivasti vanhan viinan mietoja huuruja. Koskinen CORPSESSED Succumb to Rot DARK DESCENT Klassisen kotimaisen death metalin jäljillä näkemystään harjoittava Corpsessed hallitsee asiansa vastaansanomattomalla raskaudella. Ei Corpsessed vieläkään kovin selkeään riffittelyyn ja varsinaiseen tarttuvuuteen silti panosta. Mitään suurta vahinkoa tuskin on tapahtunut, vaikka kyllähän yhtyeen melodista ja jykevää hevirokkia kuuntelee oikein mielellään. Kari Koskinen lutkaan, bändin historiassa kun ammottaa 21 vuoden aukko. Midnightia ei tarvitse kuunnella montaa sekuntia todetakseen, ettei kyseessä ole millään mittapuulla edes etäisesti sama bändi kuin muinoin. Aiempaan verrattuna Succumb to Rot tiivistää ilmaisua hitusen, mikä on oikea suunta. Mukana on sopivasti myös ihan rehellistä Slayer-komppia, jonka sivuuttaminen on pilannut monta muutoin lupaavaa kuolokiekkoa. Sittemmin peräti kahden alkuperäisjäsenen voimin kasattu yhtye on ehtinyt tehdä jo yhden uuden levyn vuonna 2015. Lupaavasti alkavat biisit kaatuvat yleensä laulajaan, jonka kiekuminen kuulostaa siltä kuin hänen vyönsä olisi pari reikää liian kireällä. Kimmo K. Olisi oikeasti kiva tykätä bändin uudesta tuotannosta, mutta kun ei vain pysty. Hetkellisiä poikkeuksia lukuun ottamatta kappaleet kuulostavat todella väsyneiltä, eikä niissä ole käytännössä mitään tarttumapintaa. Tuskin ainakaan vanhat fanit. Nimikappale on huikea kitarointinäytös Thin Lizzyn hengessä, ja samaa herkkua on levyllä rutkasti
Eetu Järvisalo FER DE LANCE The Hyperborean CRUZ DEL SUR Kaksi vuotta sitten ilmestynyt esikois-ep Colossus oli vakuuttava näyte pohjoisamerikkalaisten kyvystä sukeltaa Bathoryn Hammerheartja Twilight of the Gods -albumien eeppisiin viikinkitunnelmiin. Swartadauþuzin sävellyksille on vaikea löytää suoranaista verrokkia. Minkäänlaiset erikoistehosteet tai krumeluurit eivät kuulu tälläkään kertaa asialistalle. Omaa visiota on jalostettu entisestään ja kunnianhimoakin kasvatettu, vaikka pintapuolisesti tarkasteltuna monikaan asia ei ole muuttunut. Niko Ikonen DEAD HEAD Slave Driver HAMMERHEART Äkäistä death/thrashiä vuodesta 1989 vääntänyt Dead Head ei tiputa tahtia vieläkään. Riffimateriaali on välillä jopa vähän erikoista eikä mitenkään erityisen mieleenjäävää, mutta toimivan yhteispelin luoma hyökkäävä kokonaisuus pistää miehen mattoon. Hollantilaisherrojen seitsemäs albumi on ehtaa vanhan koulun runttausta. Tempoja käytetään monipuolisesti, ja groovaava runttaaminen on parhaimmillaan todella raskasta. Keskeisen silauksen levyn ilkeästi rouhiville soundeille on antanut alan monitaiturin Dan Swanön masterointityö. Kari Koskinen BEKËTH NEXËHMÜ De dunklas gravrit PURITY THROUGH FIRE Velmusti nimetty antikosmista black metalia soittava yhden miehen yhtye Bekëth Nexëhmü on neljännellä täyspitkällään raikas poikkeus kaikesta muusta mustan metallin tarjonnasta. Hiljan uudestaan remmiin astunut laulaja-basisti Ralph de Boer ampuu asiaankuuluvan kovilla. Maukkaan painavasti runttaavat ja lumivyöryn lailla päälle tulevat biisit edustavat Molinin L-G Petrovista muistuttavaa örinätulkintaa myöten vanhakantaista death metalia – niin hyvässä kuin pahassa. Ei tarvetta lisäpyörityksille tai ylisanoille. Sinne tänne heitellään pientä melodisuutta, eikä levyn tarvitse hävetä verrokkiensa rinnalla. Samalla se on ritualistista ja hyvinkin sielukasta. Atonaalisista riffeistä löytyy yhtäläisyyksiä Kreatorin Pleasure to Killin brutaaliuuteen, joskin soitto on onneksi aivan eri tarkkuusasteilla. Purity Through Fire julkaisee yhtyeen täyspitkät uudelleen tänä vuonna, ja kaikkiin niihin kannattaa tutustua. Eipä näitä kauneusvirheitä onneksi moneen kohtaan ole kylvetty, mutta pari oikeasti toimivaa, Ad Bestiasin kaltaista taisteluhenkeä nostattavaa metalliveisua olisi tehnyt levylle hyvää. Mega HUMATOR Curse of the Pharaoh TIME TO KILL Saksalais-italialaisen Humatorin toisen pitkäsoiton nimi tuo välittömästi mieleen Mercyful Faten ikonisen kappaleen. Kitaristi-laulaja Matt Molinin johtama joukkio osoitti jo edellislevyillään olevansa halvan jäljittelijän sijaan vakavasti otettava toimija. Palasia on napsittu niin pimeistä luolastoista kuin vaikkapa Katatonian alkupään funeral doomista, The Curen goottilaisesta post-punkista ja Burzumin transsitahdeista. Ruotsalaisbändi on ehdottomasti yksi tämän hetken laadukkaimmista tuntemattomista helmistä. Omaperäisyys on lähes aina hyvä asia, eikä nimikään miestä pahenna – Bekëth Nexëhmü on aivan törkeän kovaa kamaa. Lihavaksi tuotettu soundi ja kaikin puolin pätevä toteutus ryydittävät pääasiassa keskitempoista ja hieman slam-henkistä paiskontaa juuri kuten odottaa sopii. De dunklas gravritin hidastempoinen ja melodinen musiikki on häiritsevällä tavalla vääristynyttä ja melankolista. De dunklas gravritin piti ilmestyä jo debyyttilevy De dunkla herrernan (2011) jälkeen, mutta jostain syystä Swartadauþuz nauhoitti kymmenisen vuotta sitten pelkät kielisoittimet ja hyllytti levyn sen jälkeen. Monikko on tosin vaihdettu yksikköön eikä musiikistakaan löydy yhtymäkohtia, joten menköön. Kolmentoista vuoden levytystauon katkaiseva kiekko manaa brutaalin death metalin jumalia tutuin kuvioin, eikä jälki ole lainkaan hassumpaa. Jälki on edelleen mallikasta, kun kappaleet kuljeskelevat keskitempoisina ja rauhallisina, mutta kun Fer de Lance yrittää tehdä kokonaiskuvaa laajentavia irtiottoja, mukaan tulee kirjaimellisesti säröjä. Kovin usein ei kuule näin raakaa ja ARVIOT. Ei tämä huonoa ole, joskin liian oppikirjamaista ja syvyys puuttuu. Tämän kerran. Sama meno jatkuu uutukaisella, jonka kappaleet tarjoavat näkemyksellistä, ryhdikästä ja tehokkaasti syöttävää kuolometallia. Loppua kohti mentäessä paatuneinkin kuolofani saattaa alkaa kaivata variaatiota ja yllätyksellisempiä koukkuja. Vuodesta 2016 toimineen yhdysvaltalaisryhmän kolmoslevy ryöppyää äänimaailmaa myöten Entombedin, Dismemberin ja Vomitoryn kaltaisten länsinaapurin genrepioneerien hengessä. Vanha liitto puskee läpi Cannibal Corpsea kanavoivasta riffittelystä, johon sekoitetaan kasvottomampaa modernin brutaalia death metalia. Ammattitaitoisesti sovitettu ja tuotettu jälki ei kuulosta missään vaiheessa huonolta, mutta liika samailmeisyys kangistaa pidemmän päälle. Laulajan ääni nousee pitkähköissä biiseissä uljaana korkeuksiin, ja akustisten kitaroiden näppäily yhdistettynä säröttömiin sähköisiin syventää haikean kerronnallista ilmaisua mainiosti. Toisaalta se ei kyllä ole yhtään sen enempääkään, joten en minä tämän levyn pariin aio arvostelun jälkeen enää palata. SENTIENT HORROR Rites of Gore TESTIMONY New Jerseyn Stockholmista isketään oppikirjamaisia säveliä lajityypistä ruotsalainen death metal. Kitarasooloissa ei briljeerata, vaan kampea annetaan armotta Slayerin tamppaamalla tiellä. Räväkämmässä menossa surisevat kitarat hukkuvat kauas äänimaailman horisonttiin. Levyn intensiivisyys ja hurja, silottelematon vauhti sivuavat jopa Reign in Bloodin armottomuutta. Tuotannollisesti ratkaisu on outo, sillä se vain korostaa näiden osuuksien tavanomaisuutta ja turhuutta. Rummut ja laulut rykäistiin narulle vuonna 2020, ja nyt levy julkaistaan vihdoin ja viimein
Tällaisenaan taso pysyy kohtalaisessa korkeudessa ja vähän sen yläpuolella, mutta riittävää uhkaavuutta ei saada aikaiseksi. Moisessa pitää kuitenkin kuulua selkeästi, miksi asiat ovat kuten ovat. Kari Koskinen DELVOID Swarmlife BANDITT Haastavalle ja hyvin soitetulle musiikille, jossa on progressiivisuutta, yllättävyyttä ja soitannollista kikkailua, heruu kyllä arvostusta. Millään osa-alueella ei mennä liiallisuuksiin ja kokonaisuus pysyy kauttaaltaan ilmavana. Melankolian määräkin on saatu maksimoitua tyylikkäästi käyttämällä pianon lisäksi viulua, selloa, harppuja sekä kuoroja. Vaan onhan tämä jo kuultu. ET MORIEMUR Tamashii No Yama TRANSCENDING OBSCURITY Death metalin murjovan raskauden ja doom-raahustuksen yhdistelmä on alkanut nousta taas pintaan, kolme vuosikymmentä syntymänsä jälkeen. Ammattimiehet latovat palasia pakettiin kuin liukuhihnalta. Credic on selkeästi oikeiden asioiden äärellä, mutta sen visio ei ole lihallistunut täysin. Pikkunätisti kikkaileva myllytys ja murean täyteläinen vasarointi herättävät mielleyhtymiä esimerkiksi Nilen ja Malevolent Creationin tyyppisten yhtyeiden audioterrorista. Erityisesti kolmen laulajan ryöpyttämä örinä-, ärinäja kärinäartikulaatio korostaa levyn julmaa yleissointia onnistuneesti. Jotain maagista, kenties henkimaailman hommiksikin laskettavaa ryhmän ilmaisusta vielä puuttuu. Mikko Malm ENRAGEMENT Atrocities RISING NEMESIS Uudenmaan alueella operoiva Enragement naulaa tauluun häijysti kaahaavaa ja kulmikkaan raskasta death metalia. Teemu Vähäkangas CREDIC Vermillion Oceans BLACK LION Saksalainen Credic kaivelee melodisen death metalin tyhjiä hautoja yllättävän menestyksekkäästi. Näin siitäkin huolimatta, että kappaleet ovat Rogga Johannssonin käsialaa. Vuonna 2005 perustettu orkesteri muistuttaa tyyliltään ja soundimaailmaltaan hyvin pitkälti nykymallin Dark Tranquillityä. Norjalaisen Delvoidin kohdalla ratkaisut eivät tunnu oikein luontevilta. Pohjaa ei tarvitse muuttaa, joten jatkon suhteen pyydettäköön vain viheliäisempiä juonenkäänteitä. Jos Tamashii No Yama on hyvin 90-lukulaiselta kuulostava yhdistelmä verkkaisesti etenevän syvää haikeutta, kauniinherkkiä melodioita, rääkynää ja örinää sekä rujompien, paikoin mustan metallin suuntaan keimailevien riffien pudottelua, se onnistuu samalla kuulostamaan ihmeen raikkaalta ja yksinkertaiselta. kiukkuista läksytystä, ja myös sanoitusten rytmitykset ovat onnistuneita. Orkesterilla on taitoa kirjoittaa tiukkoja ja iskeviä riffejä, ja sovituksissakin on sopivaa ilmavuutta. Samat löytyvät jo vanhoilta Masterin kiekoilta, ja vielä hitusen tarttuvammassa muodossa. Vaikka yhtyeellä on tyyli hyvin hyppysissä, kuuntelua haittaa materiaalin liika yksipuolisuus ja kylmäävien ässävetojen poissaolo. Eetu Järvisalo SPECKMANN PROJECT Fiends of Emptiness EMANZIPATION Kymmenien bändien Rogga Johansson ja death metal -legendaksi laskettava Paul Speckmann ovat taas pahanteossa. Jopa laulaja Stefanin maneereissa on havaittavissa vahvoja Mikael Stanne -viboja. Hyviä alan levyjä on julkaistu viime aikoina montakin, mutta näiden tšekkien neljäs singahtaa suoraan kärkeen. Ensi kuulemalta Slave Driveria voisi kutsua tasapaksuksi mättämiseksi, mutta omintakeinen ja aggressiivinen ote nostaa sen helposti keskitason yläpuolelle. Vermillion Oceans tarjoaa oivaltaviakin hetkiä, etenkin levyn loppupuolella. Ensinnäkään rumpalin erikoiskompeille ei löydy perustetta. Vaan mitäpä väliä nimellä, kun materiaali on pitkälti samaa kamaa, jota Speckmannin nimekkäin bändi Master on julkaissut vuosikymmeniä. Esimerkiksi tunnelmallinen Autumns Spring osoittaa, että yhtyeeltä löytyy omaakin visiota. Vaikka Dead Head ei varsinaisesti räjäytä päätä, tälläkään kertaa, siinä on sitä mystistä jotain, jonka innoittamana albumin pistää pyörimään uudelleen ja uudelleen. Klassisten instrumenttien ansiosta musiikki huokuu syvää goottilaista melankoliaa, aivan kuten genreä uudistaneet pioneerit aikoinaan Paradise Lost ja Celestial Season etunenässä. Kun levyn teemaksi on vielä valittu muinainen japani, erinäköistä sisältöä voisi luulla olevan jo pikkuisen liikaa, mutta ei. Yhdysvaltalaisen death metalin – etenkin sen teknisemmän laidan – vaikutus on ilmeinen. Aika näyttää, tuleeko yhtye löytämään oman polkunsa. Mega ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62. Juuri mitään uutta tai omaa yhtye ei ole onnistunut tekemään, ellei vienoja metalcore-elementtejä lasketa sellaisiksi, mutta varsin kohtuullisia sävellyksiä yhtyeen kolmas levy silti esittelee. Maltillisissa kolmen ja neljän minuutin mitoissa pysyttelevät rypistykset ravistavat vastaanottimia melko hyvin. Makealla soundilla vedetty vaihtoehtoprogehevi on pintapuolisesti ihan asiallisen kuuloista. Hiki meinaa tulla jo pelkästä kuuntelusta. Atrocities on vuonna 2006 perustetun yhtyeen kolmas levy, jonka teema on nimensä mukaisesti julma ja väkivaltainen. Siinä kuitenkin rasittaa seikka jos toinenkin. On vaikea perustella itselleen, miksi kuunnella juuri näitä ja tähän järjestykseen pistettyjä riffejä. Parivaljakko on tehtaillut viime vuosina useita pitkäsoittoja, ja sama meininki jatkuu. Huono ei ole myöskään kipakasti liikkuva The Mountains Between Us. Fiends of Emptiness on hitusen Masteria rokkaavampaa materiaalia ja soolotkin ovat villimpiä, mutta mitään uutta Motörheadin hengessä juokseva kuolo ei tarjoa. Jälki on sekä tuotannollisesti että soitannollisesti varsin pätevää. Tämänkertainen nimi on kaiveltu naftaliinista, sillä Speckmann Project ei ole ollut aktiivinen sitten 1990-luvun alun
Pikemminkin tarkempi perehtyminen turhauttaa. Julmemmalla tuotannolla siihen tulisi kaivattu annos musertavuutta. Keskimäärin kymmenminuuttisista biiseistä olisi ollut syytä rakennella pienempiä ja selväpiirteisempiä annoksia. Niko Ikonen FREJA Tides BABYLON DOOM CULT Vuonna 2019 hynttyyt yhteen niin musiikillisesti kuin romanttisesti lyönyt alankomaalaisduo Freja julkaisee debyyttilevynsä. Useita kokoonpanomuutoksia ja pitkiä julkaisuvälejä kokeneen yhtyeen viides kokopitkä kuulostaa murealta ja tyylinsä hallitsevalta. kirjain. Musiikki on modernia, paikoitellen koukeroista ja groovaavaa, osittain melko teknistäkin. Nyt on nimittäin niin, että tämä meksikolaisryhmä mättää kuulijan niskaan sen verran napakkaa ja armotonta kuoloa, ettei heikoilla ole asiaa näihin kinkereihin. Bändin ominaissoundi on kutakuinkin ennallaan, mutta kaahaamista ja ryöppyävää aggressiota on vähennetty varhaisiin levyihin nähden huomattavasti. Musiikillinen tyyli ei ole tänä aikana juuri muuttunut, mutta toisaalta levytysten laatukin on pysynyt kiitettävän tasaisena. Kappaleet ja niiden muodostama tunnin kokonaisuus pysyvät kasassa, vaikka pureksittavaa riittää lähes enemmän kuin tarpeeksi. No, eipä niitä tässä kontekstissa osaa vaatiakaan. Selkeistä vaikutteistaan huolimatta bändillä on oma, nykyajassa tiukasti kiinni oleva tyylinsä, joka on viety menneisyyden mestareita joka suhteessa pidemmälle. Omistautumisen genrelle kuulee, mutta se ei roihahtele edukseen varsin hahmottomasti jylisevää äänimassaa kuunnellessa. Kaverin ääni ja tulkinta tuovat mieleen Cedric Bixler-Zavalan, eikä bändi ole muutenkaan kovin kaukana Mars Voltasta. Tuloksena on paketti kirkkaan eteerisyyden ja rosoisen rujouden välillä vaihtelevaa atmosfääristä black metalia. Nyt tankki ampuu keskitempoisia ja tuimailmeisiä raskaan sarjan panoksia. Aggressiivisiin biiseihin on luotu vaihtelevuutta hitaammilla, akustisella skitalla säestetyillä c-osilla, joissa McLave huokailee maailmantuskaansa. Hardlinestakin tuttu mies on mielestäni yksi genren kovimmista tekijöistä niin tyylin kuin tekniikankin puolesta. ja W. Kertoo paljon, että parasta ARVIOT 63. Inannan konsepti on tehdä teknistä, toismaailmallista tunnelmaa huokuvaa death metalia, jossa on etiäisiä tavanomaisia kappalerakenteita vältteleviltä genrepioneereilta Cynicistä Pestilenceen, Morbid Angelin jyräävää mystisyyttä unohtamatta. Mikko Malm INTROTYL Adfectus EMANZIPATION Mikäli lepsuilu ja leikkiminen kiinnostaa, pyydän ystävällisesti jättämään tämän levyn väliin. Pitkähköissä ja vielä pidemmissä biiseissä tapahtuu paljon, ja niiden tunnelmissa liikutaan myllytyksen ja rauhallisempien, kosmista pahaenteisyyttä tihkuvien osioiden välillä. Toisekseen pitkiksi venyvistä kappalerakenteista ei ilmene psykedeelis-progressiivisestikaan ajateltuna selkeää juonikudelmaa. Vaikka meno ei ole muuttunut, jotain pientä piristymistä ja ekstravirtaa sävellyksiin ja yleiseen atmosfäärin on eksynyt, sillä albumi kuulostaa vireämmältä kuin pari edellistä. Uuden levyn titteli voidaan Pellin mukaan lukea myös Lost Worldina, sillä w on aakkosten 23. Adfectus ei todellakaan tarjoa mitään uutta, mutta meno maistuu varmasti kaikille, jotka tykkäävät nauttia death metalinsa terävänä ja vauhdikkaana ilman selkeää tarttumapintaa tai ikimuistettavia koukkuja. Hyvää musiikkia kun löytyy senkin edestä. Sävellykset tuntuvat aivan liian tarkoin harkituilta ja muovisilta. Eteerisen hyräilyn ja melodiamaalailun taustoittama karkeaääninen riffimyrsky ei vain kuulosta riittävän kiinnostavalta. Joistakin säväyttävistä tunnelmahetkistä huolimatta ämyreistä raikaa pääasiassa oudon epäjohdonmukaisesti ja pitkäpiimäisesti luovivaa shoegazen sekä postja black metalin sekoitusta. Lisäksi laulajan ylitulkinnallinen hoilottelu jää irralliseksi. Eetu Järvisalo INANNA Void of Unending Depths MEMENTO MORI Kunnianhimoisia ideoita löytyy monelta säveltäjältä, mutta tekijät, jotka osaavat toteuttaa mahtipontisia musiikillisia visioitaan iskevästi, ovatkin jo huomattavasti harvemmassa. Tunnelmallisiahan nuo pätkät ovat, mutta se varsinainen metalli on yksioikoista ja itseään toistavaa. Suurin valtti miehen musiikissa on kitaristin itsensä lisäksi laulaja Johnny Gioeli, joka on ollut bändin keulakuva vuodesta 1998. Tami Hintikka SENZAR Pyre of Throes OMAKUSTANNE Irlantilainen äärimetallibändi Senzar syntyi death metal -yhtye Coldwarin hajottua vuonna 2016. Senzar tarjoaa vähän rankemman porukan Five Finger Death Punchia hieman esoteerisemmalla ja valtatarjontaa tarkoituksellisesti vastakarvaan silittävällä otteella. Näin merkityksettömästä musiikista on vaikea pitää. Äänimaisema on selkeänkirkas ja erotteleva, jopa enemmän thrash kuin death. Nollakokemuksella tässä ei harrastella, vaan kaksikolta C. Kahdeksan biisiä on juuri passelin mittainen annos tätä osastoa. Danmark tekee nimensä mukaisesti kunniaa tanskalaiselle death metalille, mutta ei vavisuta sitä uudella klassikkoluvulla. Yhtenä esikuvana sille on takuulla toiminut tanskalaispioneeri Thorium, jonka historia ulottuu 1990-luvun loppuun. Koskinen THORIUM Danmark EMANZIPATION Tanskan death metal -skene on putkauttanut aina ajoittain kartalle lupaavia nimiä. Nimi sopii tähän maailmanaikaan, mutta mitään turhan painavia poliittisia julistuksia ei kuulla. Introtyl vertautuu myös toiseen Etelä-Amerikan naiskuolobändiin Cryptaan, jonka musiikki rullaa hyvin samankaltaisissa, joskin aavistuksen sävykkäämmissä tunnelmissa. Kappaleet jäävät kaipaamaan ärhäkämpiä irtiottoja ja sähäkämpiä suorasuuntaustykityksiä, jollaisia bändiltä totuttiin kuulemaan varhaisempina aikoinaan. Chileläisen kitaristin Diego Ilabacan ja yhtyeensä kolmoslevyllä tämä melkein onnistuu. Maan kenties kiinnostavinta tulokasviittaa kantaa tällä hetkellä Baest-yhtye. Tavallaan Swarmlife on tosi hienoa kuultavaa, mutta se ei vain tunnu avautuvan. Bändi toimittaa kuolovyörynsä asianmukaisella tanakkuudella, mutta säästää kuulijan suuremmilta selkäpiin värinöiltä. Coldwarin kitaristi Paul Nash, rumpali Marty McElhinney ja laulaja Trevor McLave pestasivat bassoon Stephen Andersonin ja ryhtyivät vääntämään omanlaistaan darkened extreme metalia, jossa on elementtejä vähän jokaisesta metallin alagenrestä. Etenkin levyn päättävä nimikappale tarjoaa eeppisen herkullisen hetkiä. Ylimittaisissa kappaleissa kyllä tapahtuu ja tunnelmat vaihtuvat, mutta kokonaisuus jää hahmottomaksi. Armoton demppisahaus ja lähes tauoton örinä ovat sekä Adfectusin viehätys että kirous. Neljän naisen Introtyl tylyttää skarppia, riffivetoista ja rivakkaa death metalia esimerkiksi Krisiunin ja Hate Eternalin malliin. löytyy aiempaa kokemusta kotimaansa black metal -skenen bändeistä. Ja vaikka laulu on ihan hyvää, bändin meno tuntuu luontevimmalta instrumentaalisena. Meno on ihailtavan hengästyttävää, mutta toisaalta siihen kaipaisi pieniä väriä antavia lepotaukoja. Kelpo kuololevy silti. Ehkä olen lopulta hieman jäävi arvostelemaan tällaista modernia core-henkistä kamaa, koska en juuri sellaisesta välitä, vaikka levyn sinkkubiisi Unforgiven Twilight herättikin mielenkiintoni. Ainut moite on albumin turhan pehmeä ote. Se kuuluu yhdessä Panzerchristin kanssa maan pitkäikäisimpiin death metal -bändeihin. Kimmo K. Mega AXEL RUDI PELL Lost XXIII STEAMHAMMER Veteraanikitarasankari Axel Rudi Pell on kulkenut melodisen hard rockin ja heavy metalin sävyttämää polkuaan jo yli 30 vuoden ajan. Myös itse musiikissa on rässin aggressiivista ravistelua, toki kuolomankelin läpi ajettuna
Sääli, että bändi ei päässyt jalostamaan ideoitaan paremmin tuotetulle pitkäsoitolle. Eetu Järvisalo COPROPHILIA The Demo Collection HELTER SKELTER Itämaista kitaramelodiaa sisäänvetotuotteena käyttävä Steam of Stertorouse Cadaver pakottaa höristämään korvia, joten startti on onnistunut. Kappaleista yksikään ei nouse erinomaiseksi, mutta suomikuolon faneille tarjolla on nautittavaa tykittelyä, joka taipuu nopeasta ja sutjakkaasta blastaamisesta hitaampaan möyrintään. Mikko Malm X O X O P H O T O G R A P H Y levyllä on sen ainoa metallisuudesta riisuttu kappale, nätin ilmavasti leijaileva Of Those Stricken by Fate. Onneksi Fredrik Nordström on ruuvannut levylle sen verran miellyttävät soundit, että se soljuu läpi koko kestonsa vaivattomasti. The Demo Collection on kahdeksan kappaleen ja 37 minuutin kokoelma reilusti riffittelevää death metalia. Kelpo pelinavaus, mutta toivottavasti jatko-osa on hieman iskevämpi. Huomauttamista on myös Hämäläisen lauluissa, jotka saavat korvan puutumaan varsin nopeasti. Caliban erottuu perinteisemmistä metalcoreen painottuneista bändeista monipuolisella sävellystaidollaan. Melodioita ja rytmejä sävytetään eksoottisemmilla kuvioilla, eikä eri osioita kierrätetä liikaa. Upeimpina esimerkkeinä tästä poimittakoon sävellykset Dystopia, Phantom Pain ja Hibernate. Pysyvämpi hymy leviää naamalle, kun tajuaa raidan arvon levittäytyvän tasaisesti koko kiekolle. Se viihtyy kaaoksen keskellä, mutta nousee sieltä vähän väliä kirkkailla puhtailla lauluilla ja isoilla kertseillä säestetyillä hetkillä, jotka nostavat ihokarvat pystyyn. Eetu Järvisalo ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. Sitä lienee syytä pohtia jatkossa yhdenmukaisemman ja fokusoituneemman tuloksen aikaansaamiseksi. Henkilökohtaista maailmantuskaa tihkuvat kappaleet painavat kuulijaa jälleen maahan raskailla kitaravyöryillä ja Andreas Dörnerin järisyttävän äkäisesti keuhkotulla huutotulkinnalla. Yhtyeen musiikki on melko modernia melodista death metalia, josta kuuluvat läpi niin eurooppalaiset kuin amerikkalaisetkin vivahteet. Tylsimmillään vajotaan puolestaan harmaaseen kasvottomuuden suohon. Our Last Eclipse on perusmallinen levy, joka osaa parhaimmillaan yhdistää ärhäkkäät riffit, kaihoisat melodiat ja elektroniset äänimaisemat optimaalisella tavalla. Möykkymäinen levy jättää kuvan, että bändi ei vielä tiedä kunnolla, mitä haluaa tehdä. 1 CRUSADER Monikansallinen Ancient Settlers on venezuelaislähtöinen mutta pitää nykyisin majapaikkaansa Portugalissa, Ranskassa ja Espanjassa. CALIBAN Dystopia CENTURY MEDIA Saksalainen metalcore-tykki yllätti viime vuonna julkaisemalla levyllisen uudelleen sovitettuja ja englannista saksan kielelle käännettyjä versioita vanhoista kappaleistaan. Pakko myöntää, että odotin jotain huomattavasti heikompaa. Kari Koskinen ANCIENT SETTLERS Our Last Eclipse: The Settlers Saga, Pt. Yksitoikkoiset ärinät eivät millään kannattele koko levyn mittaa. Hienoa työtä. Niin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan yhtye palaa uutuudellaan englantiin ja tuttuun murskajaistyyliinsä. Nämä eivät jää ainoiksi aseiksi, vaan yhtye hyödyntää hienosti myös vuosien aikana oppimaansa raskaan ja kevyen kontrasteilla leikittelyä. Ei tätä kovin tarttuvaksi arvaa haukkua, mutta raskas ja tummasävyinen soundi on ilkeää tekoa. Bändi tuli Suomesta ja elämäntyö rajoittui 1990-luvun alkuun. Välillä kanavoidaan vanhaa Carcassia, välillä Demilichiä ja toisinaan rynkytetään nykivämmin, mutta varastelun puolelle ei mennä. Lukuisten keikkojen ja levyjen karaisema bändi tahkoaa juuri tällä hetkellä uransa parasta jälkeä. Kyllähän jälki demomateriaalilta kuulostaa, mutta tässä tapauksessa efekti on toimiva. Aivan uudella vihaisuudella hengittänyt kokonaisuus oli mainio ja herätti kysymyksen, vaihtaako 25-vuotias bändi kokonaan äidinkieleensä. Kaupan päälle yhtyeen suomalainen laulaja Antony Hämäläinen asuu Yhdysvalloissa
Kuten albumin nimi kertoo, Ahdistus MMXXI on päivitetty versio vuonna 2014 ilmestyneestä levystä. JAZZ SABBATH Vol. Sellaisesta tämä bändi muistettaisiin, jos jostain. Sen sijaan, että levyjä pusketaan ulos kuin ruisleipää, Aki ”Grim666” Klemmin kannattaisi suunnata energiansa ja visionsa yhden kovan albumin tekoon. Fiktiobändin debyytti ilmestyi vuonna 2020. Self-Deification ei liene keskivertokuluttajalle mikään helppo pala purtavaksi, mutta jos avant-kärpänen on purrut vähänkään, suosittelen tarkistamaan. Samettinen soundi kietoo sisäänsä simppeleitä säkeistö–kertosäkeistö-viritelmiä, joista parhaiten kolahtavat Born in the Storm, Fire Never Fades ja Only the Good Die Young. Näille miehille en lähtisi vittuilemaan. Aitoa musiikillista kiinnostavuutta synnyttää oikeastaan vain Sabbra Cadabra, jonka alkuperäisversiokin omaa etäisiä jazz-kaikuja. Kuvatussa ympäristössä syntynyt ja naurua aiheuttanut improvisaatio ei välttämättä kanna laajempana toteutuksena. Mikko Malm KALMANKANTAJA Ahdistus MMXXI MISANTROPIA Järjettömällä tahdilla levyjä puskeva hyvinkääläinen Kalmankantaja on tyyppiesimerkki suomalaisesta bedroom black metalista – eikä niinkään hyvässä mielessä. Jaakko Silvast ARVIOT. Musiikillisen ilmaisun ydin muodostuu Selnikin villeistä huilukuvioista, Reviriegon ryhdikkäästä bassottelusta ja vierailevan pianistin Marco Mezquidan tyylikkäästä säestyksestä. Vuodesta 2008 toiminut Al-Namrood osoittaa kuitenkin, että metallimusiikin suhteen hedelmättömästä maaperästä voi nousta vakavasti otettavaa mekkalaa. Itse etsin musiikista edes jollain tavalla mielenkiintoisia ulottuvuuksia, ja niitä Ahdistus MMXXI ei kykene tarjoamaan. Pöllyävän hiekan keskeltä ampiaisparven lailla iskevissä riffeissä on parhaimmillaan hikoiluttavaa tenhoa, joka pistää valkoisen suomipojan hiljaiseksi. Idea yhtyeestä syntyi kuulemma Sabbath-kiertueella, kun Wakeman ja turvamiehet istuskelivat aamuyön tunteina berliiniläisen hotellin aulabaarissa ja kosketinsoittajalta pyydettiin pianoversioita Sabbathkappaleista. Road to Edenin riffit eivät kylve uutuudenviehätyksessä, mutta perinteitä ne huokuvat mitä suurimmassa määrin, kaikella rakkaudella. Periaatteessa Kalmankantaja taitaa tunnelmallisen keskitempoblackin teon, mutta liika on liikaa. Worship the Degenerate on odotettua vahvempi kuusibiisinen, joka sylkee eksoottista ilmapiiriään vastuttamattomasti loskan ja harmauden peittämään Suomeen. Ja kuten useimmat kollegansa, bändi on pysynyt poissa suuremmilta estradeilta, siitäkin huolimatta, että on saanut aikaiseksi jo seitsemän vahvaa studioalbumia. Toni Keränen AL-NAMROOD Worship the Degenerate SHAYTAN Saudi-Arabian black metal -skene ei ole tarjonnut kummoisiakaan herkkuja. Debyyttilevy Self-Extinction (2018) pyrki dekonstruoimaan ja transfiguroimaan metallimusiikkia näiden kahden genren läpi suodatettuna, ja Self-Deification vie avantgardistista evoluutiota yhä pidemmälle. Pätevästi soitetun Worship the Degeneraten ytimessä ovat lähi-itämaiset melodiat, jotka tuovat mieleen israelilaislähtöisen Melecheshin – ja vain hyvässä mielessä. Hän kehitti hassunhauskan kertomuksen kuvitteellisesta Jazz Sabbathista, joka aloitti 1960-luvun lopulla ja jolta se kuuluisampi Sabbath varasti biisit. Al-Namrood on parhaimmillaan perhanan kiukkuinen kokoonpano, jonka otteissa on aitoa vihaa ja hulluutta. Vaikka Inhumankindin lähtökohdat saattavat löytyä metallimusiikista, itsessään se ei sitä ole. Pablo Selnikin (huilu, taustalaulu) ja Àlex Reviriegon (kontrabasso) muodostaman yhtyeen musiikki on varsin kiehtova sekoitus free jazzia ja nykymusiikkia. 2 BLACKLAKE Hevin kantaisä Black Sabbath on varmasti yksi alansa eniten versioiduista yhtyeistä. Thin Lizzyn kosketinsoittajana aikoinaan kannuksia hankkinut Dare-pomo, laulaja-säveltäjä Darren Wharton on tehnyt tuoreesta Road to Edenistäkin aikaa ja kulutusta kestävän pitkäsoiton. Ainoat viitteet äärimetalliin löytyvät muutamasta black metal -henkisestä laulunäytteestä. Vitsi jatkuu, mutta ei tämä vieläkään oikein innosta. Mainitun amerikkalaisen genrelegendan peesaaminen ei edelleenkään ole Daren suhteen huono asia. Lauluosastolla on pääosassa Eric Baulenas (Moonloop), ja päätöskappale Infaustilla vierailee Marcos Martins (Hex Arcana, Tod Huetet Uebel). Levy ei ole likimainkaan parasta Dareä, mutta sen tekijän tunnistaa ikääntymisestä huolimatta. Joni Juutilainen DARE Road to Eden LEGEND Oldhamilainen Dare on yksi brittiläisen AOR-genren klassisimmista tekijöistä. Miksipä sen kappaleista ei siis vääntäisi myös jazz-versioita. Tällaiseen älynväläykseen päätyi tekijämies Alan ”Rickin poika” Wakeman, joka omaa pitkän kokemuksen Black Sabbathin ja Ozzy Osbournen kiertuemiehistöissä. Uudelleensoitettu Ahdistus kuulostaa valitettavan keskinkertaiselta lönkyttelyltä, mikä saattaa olla synkähkön black metalin suhteen joidenkin mielestä hyväkin juttu. Bändi julkaisi kyseisenä vuonna maltilliset neljä albumia, joten on pieni arvoitus, miksi juuri Ahdistus joutui uuden käsittelyn kohteeksi. Joni Juutilainen INHUMANKIND Self-Deification I, VOIDHANGER I, Voidhanger on tullut tunnetuksi kokeellisen äärimusiikin julkaisijana, eikä Inhumankind tee tässä suhteessa poikkeusta. Erityisesti tänä vuonna mukaan astunut solisti Artiya’il on mies paikallaan, sillä solistin helvetillisessä kihinässä on mukana ”sitä jotain”, joka jää puuttumaan monelta alan laulajalta. Jälkimmäinen tarjoaa yhdessä slovari Lovers and Friendsin kera levyn parhaat Journey-vibat. Kyse on sinällään äärimmäisen ammattitaitoisesti tehdystä viihdejatsista, mutta ”tunnistattekos tämän biisin jatsahtavasti vedettynä” -hekottelun tasolle meinaa jäädä
Urferdin musiikki ei ole niinkään autenttista pohjoista folkia, vaan modernimpaa ja populistisempaa (jos termi sallitaan) tavaraa. Vanhaa vinyylimittaa kunnioittava paketti on analogisen hämyisä ja osoittaa split-formaatin toimivuuden. Beckmanin sävelissä on paljon esimerkiksi Heilungia ja Wardrunaa, mutta kokonaisuudessa on kuultavissa huomattavasti enemmän elokuvallisia ja videopeleistä tuttuja elementtejä. Kokonaisuus on purkitettu livenä ja taltioitu analoginauhalle, minkä myös kuulee pirullisella tavalla mukaansatempaavista kappaleista. Niiden keskinäinen heavyja doom metalia painottava dynamiikka sen sijaan toimii esimerkillisen hyvin. DEVIL MASTER Ecstasies of Never Ending Night RELAPSE Kolmen vuoden takaisella Satan Spits on Children of Light -debyytillään ilahduttanut philadelphialaisbändi jatkaa siitä, mihin esikoisella jäi. Esimerkiksi levyn päättävä Dvala on hämmentävän lähellä Nuku nuku nurmilintua. Soittajaporukalta löytyy kokemusta muun muassa Integrityn livemiehistöstä ja Power Tripistä, joten asialla on tekijämiehiä, eräänlaisia punkin heavy metal -alkemisteja, joiden käsissä pikimusta lyijy on vaarallisen lähellä muuttua puhtaaksi kullaksi. Kari Koskinen WATAIN The Agony & Ecstasy of Watain NUCLEAR BLAST Muistan elävästi Watainin uran alkuajat parinkymmenen vuoden C E C IL SH A N G W H A LE Y URFERD Resan BLACK LODGE Sinfonisen power metal -larppibändin Twilight Forcen ja Agesnimisen black metal -yhtyeen multi-instrumentalistin, ruotsalaisen Daniel Beckmanin sooloprojekti Urferd tarjoaa keskiaikaiselta kalskahtavaa pakanallista musiikkia. Tässähän on ikään kuin kaksi mainiota ep:tä samoissa kansissa! Nykyään en jaksa arvostaa vinyyliä, mutta tälle julkaisulle se olisi juuri oikea alusta. Niko Ikonen CARDINALS FOLLY / PURIFICATION Possessed in the Ritual Grove RAFCHILD Jenkkibändi Purificationin kanssa tehdyn splitin kolme raitaa ei eroa merkittävästi kotimaisen Cardinals Follyn edellisistä julkaisuista. Ei lainkaan hassumpi aloitus, ja kyllä levylle jatkajan mieluusti soisi. Hurjaa julkaisutahtia pitävä ryhmä on sisäistänyt alan ummehtuneen kuvaston autenttisella otteella, mutta sävelmien hienoinen keskentekoisuus ei pärjää Cardinals Follyn astetta tarttuvammalle julistukselle. Muutamassa kappaleessa on tutuhkon kuuloisia melodioita, jotka voi tunnistaa myös kotimaisen kansanmusiikin kautta. Devil Master painii samassa sarjassa Midnightin ja Vampiren kanssa, ja vaikka meininkinsä on hyvin retroa, yhtye kykenee käärimään vaikutteistaan omanlaistaan musiikkia, joka kuulostaa tutulta, mutta omaa samalla täysin oman ilmeen. Vuonna 2018 perustettu Purification on kaksikon romuluisempi osapuoli. Joni Juutilainen jousisoittimille sävellettyä biisiä. Ei tämä missään nimessä huonoa musaa ole, mutta puristeille tällainen ”popimpi” folkki saattaa resonoida nihkeämmin. Vetreästi kulkeva Law and Enlightenment nousee bändin parhaiden raitojen joukkoon, ja instrumentaali The Second Seal on sille kuin sinetin iskevä tunnelmallinen jälkisoitto. Debyyttilevy Resanilla on kahdeksan perkussiovetoista, joutuisasti jolkottelevaa ja pääosin ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 66. Devil Masterin uutta määrittelee sen aitous ja orgaanisuus. Prince Prospero tuntuu näiden jälkeen perinteisemmältä ja hitusen ylipitkältä, mutta kolmikon yhteispeli ja juuri sopiva erilaisuus jättää jälkeensä nälän. Luvassa on siis black metalia, punkkia ja nuhjuiselta vhs-kasetilta pyörivää b-luokan kauhua – sekä kuvaannollisesti että käytännössä. Laadukasta folkia ei ole tässä maailmassa liikaa
Vaikka mukana ei ole vuoden 2018 Dreamin’ in a Casket -levyn nimibiisin kaltaista täyden kympin sävellystä, materiaali on tasaisen vakuuttavaa. Kokonaisuuden kruunaa hieman herkistelevämpi päätöskappale Fighter. Forever and a Dayn alku aiheuttaa mielleyhtymiä Whitesnaken Love Ain’t No Strangeriin, mutta sellainenhan ei näissä hommissa haittaa. Greenway hoitaa homman jopa edeltäjäänsä paremmin. Kuusi pitkähköä kappaletta on ihan sopiva satsi näin ankarasti kurittavaa mäiskettä. Jos albumin alkupuolen pommitus olisi tiivistetty ep:n mittaan, yhtye olisi tehnyt kenties uransa kovinta jälkeä. Pääosin meno on tomeraa pätkettä ilman suoranaisia heviriffejä, mutta hyvin metallisella yleistatsilla. ”I’ve always been a fighter / now I’m back for more.” Näillä näytöillä voi vain toivoa lisää. Kolmas kappale Fade into Fantasy himmaa hieman siirtyen progressiivisempaan ja psykedeelisempään moodiin. takaa. Levy starttaa suoraviivaisesti nimikappaleella ja sitä seuraavalla Over the Hillsillä. Biisien sovituksiin kaipaisi soljuvuutta ja selkeyttä, ja siellä täällä on tuotannollisesti pientä hiomista. Toni Keränen ALUNAH Strange Machine HEAVY PSYCH SOUNDS Hevin alkumekasta Birminhamista tuleva Alunah on takonut 14 vuoden ajan perinteisemmän doomin ja stonerin välimaastoon sijoittuvaa äänitaidetta, jossa psykedeelisen rockin hyveet yhdistyvät painaviin riffeihin ja makeisiin melodioihin. Sitä levystä onkin suurin osa. Bändin musiikki on kiinnostavaa ja erittäin lupaavaa, mutta täysin valmis paketti se ei vielä ole. Rivakat Prisoner, I’ve Had Enough ja The Throne hurmaavat villillä draivillaan, nimikappale, Heartbreaker ja Moving On taas väkevällä tunnelmallaan. Hieman etäiseltä ja vaaralliselta vaikuttanut ruotsalaisbändi vyörytti pikimustaa metallia otteella, joka tuntui lupaavalta, mutta kukaan tuskin uskoi, että yhtye olisi vuonna 2022 yksi maailman suurimmista black metal -nimistä. Kautta levyn karskisti rähjäävä laulu painaa hommaa jopa mustan metallin suuntaan, minne myös sävelet kohdakkoin selkeästi viittailevat. Strange Machine on pätevä perusteos yhtyeeltä, jolla on tyyli ja taito hallussa. Joni Juutilainen HARDCORE SUPERSTAR Abrakadabra GAIN Ruotsalainen Hardcore Superstar alkaa olla jo veteraaniluokassa. Rust n’ Rage istuukin oikein hyvin levyhyllyyn kotoisten kollegojensa ja kevään kiertuekavereidensa Brother Firetriben ja One Desiren rinnalle. The Agony & Ecstasy of Watain on porukan ensimmäinen levy suurelle Nuclear Blastille, mutta se ei tuoksahda lainkaan suuremmalta tunnettuudelta. Watainin uusin on kovahko näytös, mutta tuntuu lopulta hieman liian hajanaiselta. Yleistunnelma on raskas ja aggressiivinen. Tuottaja Jimmy Westerlundin ohjauksessa sorvattu 11 kappaleen nippu soljuu, tanssahtelee ja soundaa hyvältä yhtenäisenä kokonaisuutena. Nämä kappaleet eivät kaipaa erillistä kikkailua tai puunausta. Kahteen osaan jaettu albumi tuo näennäisesti esiin yhtyeen kaikki puolet, jotka vaihtelevat raaimmasta takomisesta ylväimpään fiilistelyyn. Levyn sävellyksissä kuuluu kauttaaltaan tukkarockin amerikanlaidan vahva vaikutus. Jaakko Silvast LIGHT BENEATH Light Beneath INVERSE Kotimaisen post-metal-koplan tuuttaus on väkevää, jopa siinä määrin, että touhu menee paikoitellen selväksi metallitykittelyksi. Nyt jäädään leijumaan tilaan, jossa tarjotaan monenlaista viihdettä vähän kaikille. Rust n’ Rage -miehistön pohjat ovat kunnossa ja kotiläksyt tehty hyvin. levy. Yhteen hitsautunut jämäkkyys kuuluu myös Abrakadabralla. Abrakadabra on vuonna 1997 perustetun retkueen 12. Pitkä ja varsin tuottelias taival ei silti kuulu väsymyksenä, vieläkään. Parhaiten yhtye tuntuu operoivan ilmaisunsa dynaamisen spektrin keskivaiheilla: seesteisempi fiilistelymeno tai bläkkistahkoaminen ei vaikuta aivan niin luontevalta kuin keskitempoinen moukarointi. Debyytiksi tämä on silti varsin vakuuttava esitys, jossa on esimerkillisesti vereslihaista tunnetta. Muutenkin vaikutteita yhdistellään osaavasti sieltä täältä, AC/DC:stä Skid Row’hun, mutta aina oma tunnistettavuus säilyttäen. Koskinen. Kimmo K. Broken Stonen ja Silverin riffikimarat elähdyttävät ja ilahduttavat siinä missä Psychedelic Expresswayn hippifiilistelytkin. Yksi Hardcore Superstarin ehdottomista valteista on se, että kyseessä on todistetusti erittäin lujaa paaluttava livebändi. Mikko Malm RUST N’ RAGE One for the Road FRONTIERS Pori omaa vahvat perinteet suomenkielisen melodisen rockin saralla, mutta Dingon ja Yön ilmestymisen jälkeen rannikkokaupungissa ei ole liiemmin päästy Jussi Lehtisalon tekemisiä lukuun ottamatta juhlimaan. Entisen The Devil’s Blood -laulajan Farida Lemouchin vierailu We Remain -kappaleessa nostaa niskavilloja pystyyn, ja kokonaiskuva olisi kaivannut enemmänkin vastaavia irtiottoja. Bändi on yhä oma itsensä ja takoo mustaa metalliaan hurjalla vimmalla. Yhtyeen kuudes levy on sen toinen solisti Siân Greenwayn kanssa. Post-metalille leimallisia vähä-äänisiä suvantoja Light Beneathillä ei ole, vaikka dynamiikassa onkin mukavasti vaihteita. Tuore pitkäsoittodebytantti Rust n’ Rage päivittää kotikaupunkinsa tilannetta 2020-luvulle varsin mallikkaasti, sillä porilaiskvartetin albumi sisältää kiireestä kantapäähän vertailun kestävää melodista hard rockia. Levyn yleinen tunnelma on varsin nostattava ja menevä, vaikka painavampaakin jyräystä löytyy, ja tasoltaan se on tasaisen laadukas. Soitto on timmiä ja meininki kohdallaan. Neljällä ensimmäisellä äänijänteitään venyttänyt Sophie Day poistui orkesterin rivistöstä vuonna 2017. Tästä ei ensilevy paljon parane. Sitä voi kuulla etenkin levyn alkupuolen aggressiivisessa otteessa, joka suorastaan huutaa livesoittoa. Uutukainen kilpailee tasavahvasti esimerkiksi uudempien ruotsalaisten glam metal -bändien aikaansaannosten rinnalla
Uutta saati ihmeellistä miedosti keskivartalolihavien karARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68. Se on Lovecraftin kauhistuttava, ihmismielelle vieras olento. Serpent LUCER The New World MIGHTY En liene lähellekään ainoa Infernoyhteisön jäsen, jolle tanskalainen Lucer ei ole aiemmin tuttu, vaikka yhtyeen kerrotaan olevan yksi kotimaansa suosituimmista rockyhtyeistä. Tommi Grönqvist ei päästä kuuntelijaa helpolla – taaskaan. Lucerin tyyli on suoraa jatkumoa post-grungesta, ja tämän vuosituhannen bändeistä verrokeiksi voisi nostaa vaikkapa sellaisia amerikkalaisnimiä kuin Skillet ja Shinedown, tai ruotsalaisen Corrodedin. Se on synkeänä suhisevaa ja matalalta murisevaa death metalia, joka kiertää trendit valovuosien etäisyydeltä. Eräänlainen puolikarjunta jättää toivomiseen varaa, vaikkei äänen puolesta huonoa olekaan. Hyvän kakun ainekset ovat kasassa, mutta väärin leivottuina ja huonosti sovitettuina hyvätkin ainekset tuottavat korkeintaan keskinkertaisen lopputuleman. Etenkin kun on kyse postblack metalista. Se on paikoin suorastaan epämiellyttävää, mutta koko ajan kiehtovaa. Tami Hintikka MY OWN FEAR Violence Made History MUSIC Vuonna 2011 perustettu My Own Fear ei ole pidellyt kiirettä. In One of These, I Am Your Enemy on nimittäin vuonna 2010 perustetun yhtyeen toinen studiolevy. Ihastuttava ensivaikutelma kestää vain hetken, ja sitten homma alkaa kuivua kasaan. Unveil in the Abyss takaa, että Desecresy pysyy tästä edeskin genrensä ulkopuolisena. Aikakausien ja maailmojen rajat lävistävä muodoton hahmo, painajainen tähtien takaa. Mikko Malm MANO DE MONO Chameleon Tongue ELECTRIC VALLEY Sardinian setien stoner-pumppu jytkyy messevästi esikuviensa hengessä. Samoin hohkaa myös yhtyeen musiikki, joka synnyttää mielikuvia nimenomaan kaiken nielevistä liekeistä ja tuhkaan peittyvästä maasta. Siihen nähden onkin hieman outoa, että seitsemän vuoden odotuksen tuloksena on kolme biisiä ja nippanappa puoli tuntia musiikkia. Tilanne on hyvä korjata viimeistään nyt, kun veljesten Lasse ja Anders Bøgemarkin johtama yhtye julkaisee kolmannen levynsä. Vaikka vaikutteita löytyy, sen vyöryttämä kuolo vertautuu lopulta vain yhtyeen omaan tuotantoon. Desecresystä voi sanoa hyvällä syyllä, ettei se ole kaikille. Varjoissa ja pohjattomissa syvyyksissä uinuen odottava voima, joka näyttäytyy kuolevaisille aika ajoin. Eli iskevällä ja erittäin melodisella linjalla mennään. Mutta jos tavoitat, saatat löytää aarteen, joka on jäänyt muilta huomaamatta. Vaikka bändin death/thrash osoittaa aina välillä tiukan soiton merkkejä, kokonaisuus jää turhan latteaksi ja tasapaksuksi. Yhtyeen vahvuutena tuntuu olevan rässilegendojen jalanjälkien seurailu. Unveil in the Abyss on ektoplasmaa, joka tursuaa arvaamattomasti ja odottamattomasti. Ghost Town -seuraajalla (2019) kuroteltiin opportunistisesti popahtaviin tunnelmiin. Mystisesti nimetty teos on hypnoottinen ja raivokas timantti, joka on louhittu syvältä mielen kerrostumista. Desecresy on virvatuli. Bändin plakkarissa on vain yksi piensoitto, sekin vuodelta 2014. Kokoonpano ei nimittäin tee yhtään hullumpaa hard rockia. Vuosi 2022 on yhtyeelle vihdoin näytönpaikka esikoisalbumin muodossa. Avauskappale Cheiron korkkaa levyn varsin räväkästi, kun taas sitä seuraavat levyn nimibiisi ja Precipice venyvät eeppisempiin mittoihin. Saatekirjeessä yhtye kertoo genrensä olevan alternative rock. Nyt soundia on tukevoitettu ja kappaleita virtaviivaistettu. Debyyttialbumi Selfillä (2015) varsin vakuuttavaa jälkeä tehnyt orkesteri on kypsytellyt seuraajaansa huolella. Toni Keränen TERZIJ DE HORDE In One of These, I Am Your Enemy CONSOULING SOUNDS Liar Liar Cross on Fire -nimellä aloittanut Terzij de Horde ei ole pitänyt turhaa kiirettä. Violence Made History alkaa vakuuttavasti, sillä bändin sointi on raskas, soundi jämerä ja kaivattua kiukkuakin löytyy. Se on sääli, sillä levyltä löytyy useampi pätevä riffi. Deathmetalmainen puoli taas on kautta linjan melkoista tusinaa, laulut mukaan luettuna. The New Worldin erittäin sliipattu tuotantojälki huomioon ottaen määritelmä saattaa tuntua hassulta, mutta on siinä oma totuutensakin. Levyn kannessa yksinäinen hahmo seisoo kalliolla taustallaan kuumana hohkaava metsäpalo. Historiakatsaus osoittaa, että Bring Me Good News -debyytillä (2015) yhtyeen yleissoundi oli nykyistä juurevampi ja hitusen punkahtava. Se on pimeydessä kutsuvasti lepattava loiste, jota et meinaa millään tavoittaa. Tiukasti metallissa pitäytyville meno on liian siirappista, mutta kaupallisen pophevin ystävät saavat fiksinsä. Levyn suurin ongelma on siinä, ettei hyvistä ideoista ole saatu kasattua hyviä biisejä. Läheskään kaikille. Albumin herkulliset hetket ovat harvassa, ja suurin osa bändin potentiaalista menee hukkaan. DESECRESY Unveil in the Abyss XTREEM Desecresy on yhden miehen entiteetti. Desecresyn seitsemäs levy pitää yhtyeen visusti undergroundin pimeimmissä kätköissä, joista se hohkaa kelmeää loistettaan kutsuen luokseen vain harvat ja valitut
Osaat paremmin hahmottaa omat vahvuutesi sekä kiinnostuksesi ja pystyt rakentamaan uraasi heti alusta asti selkeillä suuntaviivoilla. PLUG-IN COLLECTIVE Parin kuukauden välein aina uusi plugari. Scarlett 10 vuotta -bundle Paikallinen musakauppiaasi laittaa ainoana maailmassa sinulle ilmaiseksi ”avaimet käteen” musiikkiurallesi. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. YLIVOIMAINEN ÄÄNENLAATU Focusriten legendaarinen etuaste ja vuosikymmenien asiantuntemus studiolaitteista 3 VUODEN TAKUU Tiukat laatustandardit ja viimeistä piirtoa myöten hiottu valmistustekniikka. Musiikin Urapolku on Suomessa tehty verkkokurssi, joka antaa kaiken sen tiedon, mitä et muualta löydä: Olenko artisti vai biisinkirjoittaja, miten musiikkibisnekseen pääsee, tekijänoikeudet & lakiasiat, markkinointi & tuotteistaminen, mitä muita ammatteja voin valita musiikin alalta...... 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi SUPERHELPPO ASENNUS Kortti kiinni tietokoneeseen ja softa ohjaa sinut suoraan asennussivulle. Maailman eniten myyty äänikortti auttaa urallasi eteenpäin.. HITMAKER EXPANSION Ammattiluokan plugarit softasynasta ja rummuista masterointiin. Kysy paikalliselta kauppiaaltasi Kysy kauppiaaltasi Scarlett 10 vuotta -bundlea 4i4, 8i6, 18i8 ja 18i20 -mallien mukana! Vain 300 kpl yhteensä jaossa
Koskinen TASER Filthcrawl MINOROBSCUR / NECROLYTIC EFFLUENCE TASER/WARD Split RÄMEKUUKKELI / BLACK FLOYD’S / KOHINA / NECROLYTIC EFFLUENCE Aiemmin pelkästään pienjulkaisuihin päin ollut Taser tuottaa alun perin viime vuonna julkaistulla esikoisellaan ristiriitaisia mielikuvia. Tamperelaisen Wardin painostavan skitsoidinen True Fear sopii Arsefacen kimppakaveriksi hyvin, saman karsinan eri laidalla kun ollaan. Pienemmän annoskokonsa ja monipuolisemman sisältönsä vuoksi seiska peittoaa älpykän. Etenkään kotimaamme kamaralla. Samalla tuotannollisesti ilmava ja letkeä ote tekee bändin kappaleista yllättävänkin helppoa kuunneltavaa liiallisen nihilismin jäädessä taka-alalle. Taidokas instrumentaatio antaa mahdollisuuden kuunnella yksittäisiä soittosuorituksia, ja kuuntelu todella palkitsee, aina omia kuvioitaan vetelevää bassoa myöten. Mega EXISTENCE DEPRAVED Dissonant Image ART GATES Chuck Schuldinerin myöhempiä vaiheita omalla tavallaan kunnioittanut Crystalic teki aikoinaan pari lujaa ja persoonallista pitkäsoittoa. Dissonant Image on kypsää ja taidokasta tekoa, eikä sitä osaa vertailla mihinkään muuhun. Lahtelaisbändi päästää itsensä sävellyksellisesti helpolla tyytyen hyvin yksinkertaisiin ratkaisuihin, vaikka eipä se ole aiemminkaan yrittänyt uudistaa sludgeilua. Fu Manchusta Kyussiin ja Black Sabbathiin osoittavat viivat ovat hetkittäin hyvin ilmeisiä, mikä on toki debyyttilevylle aika luonteenomaista. Pääosa lauluista vedetään hieman totuttelemista vaativilla puhtailla ja karkeampaa ilmaisua kuullaan harvakseltaan. Musiikissa on yhä kaikuja Schuldinerin visioista, mutta death metalin kanssa tällä ei ole enää paljoakaan tekemistä. Kari Koskinen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 70. Sävelet jäävät kaaliin kuin vaivihkaa, ja eritoten laululinjojen tarttuvuudesta annettakoon pisteitä. Letkeää tiukkuutta ja yleistä omaa ilmettä olisi kuitenkin syytä siunaantua lisää, mikäli bändi meinaa lotkautella korvia laajemmin. Sama pätee melankolisia tunnelmia koskettimien avulla luovaan teknissävytteiseen musiikkiin, joka on napakkaa ja usein nopeatempoista, mutta ei koskaan varsinaisesti äärimmäistä. Ihme ja kumma siihenkin korvat kyllä tottuvat, vaikka aivoja ratkaisu ei tyydytäkään. Kimmo K. JY R K I N IE M IN E N vanaamojen hyppysistä ei kirpoa, mutta hyvän fiilingin perusgroovailullakin on ansionsa. Vaikka Mano de Monolla ei ole tarjota mitään erityisen spesiaalia, se onnistuu pitämään jytistelynsä ihan viihdyttävänä. Samoihin aikoihin debyytin uusintapainoksen kanssa julkaistun splitin Preacher-sarjakuvaan viittaava, tanakasti soiva Arseface on hälyäänineen tällä kertaa parasta Taseriä. Pohjalla on alati lämminhenkinen tunnelma, ja sopivasti aurinkoinen meininki välittyy kuulijallekin. Verrattaisesta jyhkeydestään huolimatta pöristely pysyy kohtuullisen svengaavana, vaikkei ainakaan rumpalin taimaus ole kaikkein säntillisintä. Tämä ei ole moite, sillä bändin debyytti on kaikessa ilmavassa runsaudessaan varmasti vuoden parhaiden levytysten joukossa. Enemmän totuttelua vaatii oudon siriseväksi pihinäksi efektoitu ja pintaan miksattu rääkynä, joka toimisi huomattavasti paremmin säästeliäästi käytettynä mausteena. Kuuluupa soitossa ainakin kauttaaltaan aito ihminen. Sounditkin ovat kohdillaan, ja ainoa harmituksen aihe on, että kolme levyn raidoista kuultiin jo taannoisella ep:llä. Kitaristi Toni Tieahon luotsaama Existence Depraved jatkaa Crystalicin melodisesti rikasta polkua
Ilmaisun skaala on laaja, ja otteissa on niin metallista kipakkuutta kuin runsasta herkkyyttä. Tähän nähden olikin yllätys, kuinka ankea fiilis löysänkuuloisen debyytin March of the Saintin (1984) ja tuotannollisesti hiukan petranneen Delirious Nomadin (1985) kuuntelemisesta tuli. Oliko tarjonta tosiaan näin letkeällä tempolla hiihdeltyä perusriffiä. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Kakkoslevy Beyond Sanctorum (1992) on kunnon vimmaista rähinää, jossa kaikuu 1980-luvun Morbid Angelin kiero hyökkäily. Kippari Johnsson siivilöi sitten epämääräisemmät osatekijät, jotta jatkossa jäljelle jäisi yhä enemmän kultahippuja. Sittemmin yhtyeen hovisanoittajaksi päätyneen Thomas Karlssonin lyriikoita kuullaan ensi kertaa. Kustantaja Pop Media Oy, Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki Tilaajapalvelu puh. Myös instrumentaalifiilistelystä kuolopaahtoon venyvä 11-minuuttinen The Way kertoo bändin primus motorin Christofer Johnssonin kunnianhimosta ja visioista. Suurin osa lehden lukijoista tuntenee bändin ensi sijassa laulaja John Bushin pestistä Anthraxissa tai basisti Joey Veran urasta Fates Warningissa. Pienimuotoisen kuvainraaston uhallakin kaksi ensilevyä määrittyvät nykykorvin keskinkertaisiksi, vaikka kumpikin lähentelee All Music Guidessa täysiä pisteitä. Symphony Masses (1993) on sekasikiö ja selkeä siirtymälevy, eräänlainen liminaalitilan työ. Jo pelkästään laulupuolella on sitä sun tätä: örinää, kärinää, efektein särjettyä huutoa ja puhtaampaa tulkintaa. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Sen rivibiisitkin päihittävät aiempien levyjen ykkösrallit, ja jopa Lynyrd Skynyrd -cover Saturday Night Special lähtee erinomaisesti. AMG:ssä Raising Fear saa kolmikon heikoimmat pisteet. Lähemmäs ikimuistoista yltää nelimiehisenä tehty Raising Fear (1987). Ja mitä puutaheinää nämä sanat ovat. Karnevaalien ajan albumi, jolla on lupa irrotella, kokeilla ja yhdistellä villisti. Mukana on kuitenkin esimerkiksi Symphony of the Dead, jossa kylvetään nyky-Therionin siemeniä. Lepaca Kliffoth (1995) tekee jo selkeää pesäeroa kuoloon ja on muutenkin ensimmäinen määrätietoinen askel kohti sitä tyyliä, josta Therion tänä päivänä tunnetaan. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Niitä, joista myöhempien Theriontäysosumien maisemat on luotu. THERION Beyond Sanctorum Symphony Masses: Ho Drakon Ho Megas Lepaca Kliffoth HAMMERHEART Tämä kolmen levyn uusintakierros palauttaa mieliin Ruotsin oopperametallisuuruuden varhaisvaiheita ja esittelee matkaa kohti tuttua Therion-soundia. Vuonna 1982 perustettu yhtye toi perinteisempään heavyyn särmää ja on osaltaan vaikuttanut speed-thrashin, power metalin ja American metalin syntyyn. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 104,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 119,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % • Huom! Paperilaskulisä 2,90 euroa. Tami Hintikka ARMORED SAINT March of the Saint Delirious Nomad Raising Fear METAL BLADE Armored Saint on syystäkin aika legendaarinen bändi. Eikö Bush oikeasti osu nuottiin, ja onko laulussa ylipäänsä päätä tai häntää. Mutta se on väärin! Kimmo K. Koskinen Tilaa Inferno! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Vaikka Lepacallakin on paikoin hieman kyseenalaisia ja hermostuneita sovitusratkaisuja, sinfoninen mahtipontisuus, perinteiset heavy metal -mausteet ja itämaishenkiset kuljetukset on adoptoitu pysyväksi osaksi Therion-maailmaa. Johnsson tuntuu rauhoittuneen. Lepaca on reilusti edeltäjiään kypsempää ja harkitumpaa ajoa. Vaikka Armored Saint ei ole onnistunut aikaansaamaan totaalista tajunnanräjäytystä, omissa kirjoissani se on aina ollut hyvä, jopa mainio yhtye. Myös klassista laulua on alettu ujuttaa yhä suuremmaksi osaksi bändin soundia. Historialliset ansionsa näillä vanhaan liittoon kallellaan olevilla levyillä on, ja kummankin avainbiisit ovat yhä ihan päteviä. Örinät on jätetty, ja tilalla on mielipiteet jakavaa huutolaulua. Samalla sillä haetaan linjaa. Bändi soitti alkuun deathiä, mutta ei koskaan sitä tyypillistä dödsmetallia, josta kotimaansa maailmalla tunnetaan. Riffit ovat teräviä, soundi tukee tiukkaa soittoa ja Bushin laulu on omaperäisen ensiluokkaista, iskevää mutta selkeää. Eivät bändin uraa eteenpäin sykäissyt Can U Deliver tai kakkoslevyn ”nimikappale” Nervous Man mitään huippubiisejä ole, mutta niissä on edelleen edes jonkinlaista korvamatopotentiaalia
Käppä is the law, true heavy metal law! Niko Ikonen FEACES CHRIST Gimme Morgue! F.D.A. Chris Reifertin ja GG Allinin perintö vaatii parempaa! Kari Koskinen KOUTA Aarnihauta OMAKUSTANNE Kotimainen black metal -tulokas Kouta esittelee debyytti-ep:llään varsin melodista, mutta silti sopivan juroa pakanamyyteistä ammentavaa musiikkia. Heavy Metal Ninja ja Heavy Metal Bang Your Heads toiminevat tulevan kesän kaljalauluina. Bändin ote on laulajaa myöten kerrassaan ihastuttavan rouhea ja tanakka, joten vertaileminen Skid Row’n kahteen ensimmäiseen levytykseen ei ole yhtään liioiteltua. Aarnihauta on kelpo pelinav aus tuoreelta yhtyeeltä, jonka tyyli tuo mieleen samankaltaisissa vesissä uiskentelevan Havukruunun. Mukana on kolme omaa vääntöä ja cover. Edellinen täyspitkä on vuodelta 2009, ja jos totta puhutaan, tällaista kamaa ei edes jaksaisi koko levyllistä, niin laiskanpullea Metalucifer alkaa näillä vuosikymmenillä olla. Tuotanto on hyvin pätevää olematta silti kliinistä. Pikkuvikoja muuten mainiolla levyllä. Ei näiden saksalaisten tyylittömyys aivan karseaa ole, mutta death metalia, punkkia ja groovaavaa rokkaamista sekoittava Feaces Christ ei vain ole tarpeeksi hyvä. Pelin nimenä on tomuinen ja synkeäsävyinen vanhan liiton kuolo, jossa pikapaahto ja doom-laahaus täydentävät toisiaan. Klassista ruotsisoundia laiskasti tavoittelevat kitarat ovat demomaisia, kuten oikeastaan kaikki muukin levyllä. Kimmo K. Jos ryhmä löytää menoonsa vielä yhden lisävaihteen, mustan metallin kansainvälinen kärki on saavutettu. Chaos Invocationin melodista ja moniulotteista black metalia voi kuvailla yhä suurieleiseksi, mutta nyt sävellyksissä on uudenlaista tulisuutta ja ytimekkyyttä, Odonata Fieldsin kaltaisia hitaampia maalailuja unohtamatta. Mega TROGLODYTE The Hierarchical Ecological Succession: Welcome to the Food Chain BLOOD BLAST Örkkimaskit päällä heiluva Troglodyte brutaloi death metalia Dying Fetusin, Cannibal Corpsen ja vanhan liiton hengessä. Energiatasot pysyvät korkealla alusta loppuun ja tarttuvuuttakin löytyy riittämiin. Nimibiisin kertosäkeen kaltaisia, laakista mieleen jääviä kertsejä voisi toki olla useampiakin, ja pari kappaletta niistämällä kokonaisuus olisi nasevampi. Pahaenteinen vellonta vaihtuu vaivatta kiihkeään blast-naputukseen. Avausraita Mårran on äkäinen ja suoraviivainen veto, kun taas nimikappale on keskitempoisessa melodisuudessaan hieman leppoisampi numero, vaikka lopussa nousuun lähteekin. M A R T IN SI V A K O V NAPAKAT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 72. Rouheankumea soundimaailma, sopivasti kaiutettu murina sekä notkeasti taipuilevat riffit ja kompit antavat kuolodiggarille paljon. Viimeisenä kuultava Maanviha sisältää doom-henkisiä sävyjä ja painavampaa riffittelyä, kunnes muuntautuu hieman eeppisempään formiin. Kouta. Erittäin vahvasti orkestroitu ja suurimmaksi osaksi Anna Rosen heleästi laulama doom-laahustelu on debyyttiin verrattuna jo niin vahvasti viuluvetoista, että hyväksi havaitulle ruhjonnalle ja ryminälle kaipaisi isompaa roolia. Koskinen CHAOS INVOCATION Devil, Stone & Man WORLD TERROR COMMITTEE Hieman liian massiivisilla levyillä aiemmin lähestynyt ”Saksan Watain” on malttanut tiivistää pakettinsa alle kolmeen varttiin, mikä osoittautuu loistoratkaisuksi. Mikko Malm INFIRMUM The Great Unknown OMAKUSTANNE Infirmum teki tovi sitten julkaistulla debyyttialbumillaan vakuuttavaa jälkeä, vaikka homma oli miltei yksin Timo Solosen touhua. Nyt bändi on paisunut, ja sen ytimessä kytevän rujon death doomin ympärille on tullut hurja määrä sävyjä, nyansseja ja paisuttelua. Jatkoa on jo luvassa. Nekrofilth oksentaa nämä hommat paremmin. DEAD CHASM Dead Chasm FDA Italialaiskolmikon esikoisjulkaisu kumauttaa ilmoille neljä biisiä hautakammionraikasta death metalia. Ep:llä on neljä biisiä, jotka on vedetty sekä japaniksi että englanniksi. Joni Juutilainen GIRISH & THE CHRONICLES Hail to the Heroes FRONTIERS On pelkästään hyvä, ettei Girish & the Chronicles ole lähtenyt ymppäämään musiikkiinsa kotimaansa Intian eksotiikkaa, vaan esittää ehtaa hard rockia kultaisen 1980-luvun tyyliin. Dead Chasmin nimi kannattaa painaa aivoihin tulevia julkaisuja silmällä pitäen. Muuten biiseissä mennään totutulla kaavalla: kopioidaan mahdollisimman huonosti paremmin tunnettuja virkaveljiä. Julmetun raskas ja tyly mättö on örinöitä myöten kuin luolamiesten runttaamaa, mutta teknisesti ei horjuta. Gimme Morgue! rullaa ja mätkii parhaimmillaan ihan kivasti, mutta aika köykäisistä aineista törkymöykyt ovat esikoisensa kasanneet. Devil, Stone & Man murskaa paikoin niin tehokkaasti, että bändi on selvästi tehnyt uransa parhaan albumin. Laulajat örisevät, ilkkuvat ja riekkuvat räkä poskella pissasta, pillusta ja puklaamisesta ilman turhanpäiväistä viilausta. Jesus Wept. Maistuvan pikkukiekon kruunaa onnistuneesti rullaava Nirvana 2002 -laina Slumber. Ep:llä on soundeja, sävellyksiä ja toteutusta myöten maailmanluokan meininki. Ehkä tasapaino löytyy jatkossa. Tami Hintikka METALUCIFER Heavy Metal Ninja IRON OXIDE Japanilainen Metalucifer on Sabbatin nokkamiehen Gezolin hassutteleva sivuprojekti, joka on takonut luupäistä heviään vuodesta 1995
Toimii. Tässä ei ole muuta vikaa kuin sävelmien unohdettavuus. Tyypit takovat modernia ja vauhdikasta black metaliaan kevyesti eeppisellä otteella. Saa nähdä, mitä albumi vielä paljastaa itRivistön nimekkäin ukko on Originissakin soittava basisti Mike Flores, mikä kertoo jotain ryhmän kyvyistä. Löysät pois ja isompaa kertsiä, niin jatkossa on luvassa todella kovaa kamaa. Kumpikin hoitaa tonttinsa hienosti, aivan kuten muukin orkesteri. Vuonna 2017 perustetun yhtyeen uutena laulajana toimii Julie Brandenburg, kun taas tuoreen basistin virkaa hoitaa Chris Ortiz. Tarjolla on aika geneeristä fuzz-menoa, jossa on yritystä Clutchin grooveen ja lyyriseen korkealentoisuuteen, mutta ponnistus jää vajaaksi. Yhtyeen toinen levy on 77 minuutin kestollaan tuhti paketti, mutta yllättävän helposti sulava sellainen. Urheilun puolelle lipsahtava basaripapatus naurattaa paikoitellen, mutta on levyllä hyviäkin hetkiä, kun suorittaminen laantuu ja ote keskittyy iskevyyteen. Meiningissään ei ole todellakaan kaikki kunnossa, mikä haastaa myös kuulijan mielenlujuutta juuri oikealla tavalla. Koskinen LOST TRIBES OF THE MOON Chapter II: Tales of Strife, Destiny and Despair OMAKUSTANNE Jenkkibändi Lost Tribes of the Moon yhdistelee musiikissaan progressiivisen rockin, doomin ja kiaan tekniseksi death metaliksi. Juju on siinä, että näitä kahta legendaa on harvemmin yhdistetty näin toimivin tuloksin. Kaksikko kuulostaa kuin aidon demonisen riivauksen kynsiin joutuneelta Darkthronelta. Hieman yllättäen Agonistin musiikki osoittautuu vaikeasti määriteltäväksi mutta laadukkaaksi death metaliksi, jossa lyövät kättä pienet konehommat, maltilliset kikkailut ja maalailevat tunnelmoinnit. Napakalta ja terävältä soundaava Psychedelic Degenerance tarjoilee neljä kappaletta pääosin keskitempoisesti groovaavaa vääntöä, josta löytyy niin Carcassille ominaista melodisempaa riffivääntöä ja nopeampaa laukkaa kuin Necrophagiasta muistuttavaa sairaampaa rykimistä. Kari Koskinen MORTUUS INFRADAEMONI Inmortuos Sum IRON BONEHEAD Lunar Aurorassa vaikuttaneiden miesten Mortuus Infradaemoni palaa 13 vuoden levytystauolta, ja tekee sen mielenkiintoisissa merkeissä. Periaatteessa Purple Dawnin touhu menee korvasta sisään ihan sulavasti, mutta vähänkään lähempi tarkastelu paljastaa sävellysten olevan kepoisissa kantimissa. Meininki on karski ja riffittely julmaa, joten tyylistä pisteet. Tami Hintikka PURPLE DAWN Peace & Doom Session Vol II ELECTRIC VALLEY Pörisevää stoner/doom-veivailua on luvassa jo sessioiden nimenkin perusteella. Muutoin meno on samaa kulmikkaan rujoa ja hienostelematonta väkivaltaa, jossa raavitaan jumalkuvia asfalttiin alkukantaisella otteella. Mikko Malm JESUS WEPT Psychedelic Degeneracy REDEFINING DARKNESS Hitusen tuoreempi Carcass ja Necrophagia sekoittuvat yhteen näemmä aivan nätisti, kun näkemystä löytyy. Tami Hintikka WACHT La rumur dal destin BERGSTOLZ Sveitsiläinen Wacht on aktiivinen julkaisija. Muutamissa riffeissä ja leadeissä on asiallista otetta, ja hetkittäin touhu tuntuu jopa mojovalta. Knight & Gallow käyttää rohkeasti heviperinteen eri osasia kutoen niistä omannäköistään kudelmaa. Haastavan ep:n perusteella Sargassus on kiinnostava ja osaava bändi, jonka meno ei vielä täysin kolahda. Koskinen sestään tulevien kuuntelukertojen myötä. Pääosaa näyttelee vanhan liiton eeppisvivahteinen raskasmetalli. Koukuissa olisi kuitenkin vielä kehittämistä. Tasapaksu materiaali ei kuitenkaan jaksa puhutella edes hieman päälle puolituntisen ajan, ja levyn kohokohdiksi jäävät alkupään iskevämmät kappaleet. Omaperäisyydestä ei pääse kehumaan, mutta tällä kertaa se ei haittaa. Oksurähinät ovat kuin isompiensa kurkusta ja vaikutteet muutenkin törkeästi pinnalla. As the World Dies -esikoinen on voimakassoundinen ja päällekäyvä kymmenen biisin paketti, joka edustaa eittämättä modernia kuoloa, mutta henkii sekä industrialin kylmää marssia että death metalin eri suuntausten tavaramerkkejä – joskin aivan umpihomeinen osasto loistaa poissaolollaan. Päälle tunnin kestävä Inmortuous Sum ei ole helppo levy, ja ehkä juuri siksi sen kynsien puristuksesta tuntuu löytyvän jotain black metalille olennaista ja liian usein unohdettua. Chapter II sisältää progehaahuilua, tarttuvia melodioita ja iskeviä riffejä juuri sopivassa suhteessa. Monisyiset kappaleet ovat keskenään aika erilaisia ja itsessäänkin vallan säikeisiä. Tästä olisi saanut menevän julkaisun raakaamalla puolet biiseistä. Jos jaksaa kuunnella jammailupohjaista yksinkertaisten riffien junnausta simppelisti hoilatuilla lauluilla, niin tässä sitä olisi. Kimmo K. Niko Ikonen GODLESS TRUTH Godless Truth TRANSCENDING OBSCURITY Ysärin puolivälistä kuoloa tahkonnut tšekkibändi mainostaa musiikNAPAKAT 73. Kari Koskinen AS THE WORLD DIES Agonist TRANSCENDING OBSCURITY Memoriam-kitaristi Scott Fairfax tekee kunnolla pesäeroa pääbändinsä Bolt Thrower -perinnön vaalimiseen. Tällaisenaan La rumur dal destin putoaa perustympeään keskikastiin. Black Swordsmanissä hätyytellään jo blastbeat-vauhtia. Laulujen puolesta musiikki voisi olla skeittipunkkia, mutta kyllähän nuori nasaali taipuu myös metallin muotoon. Yhtyeen musiikki ei ole juuri muuttunut vuosien varrella. Koskinen THOU SHALT NOT Sanctuary of the Vile CFN Angelcorpsea edeltänyt Order from Chaos on bändi, jota ilman tätäkään pumppua tuskin olisi kasattu. Modernisointi kuuluu lähinnä terävässä ja kirkkaassa soundissa. Kimmo K. Blood of Wolves -biisissä väläytellään 80-lukulaisen power metalin rivakkaa laukkaa, ja toisaalla isketään silmään NWoBHM-vaihde. Kari Koskinen SARGASSUS The Albatross OMAKUSTANNE Jo kymmenen vuotta toiminut kotimainen Sargassus mättää teknisesti asiallista rytinää. Mieleen tulevat Cynic ja Atheist, joiden kekseliäisyyden kanssa Godless Truthilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä. Myös loppuaikojen Death juolahtaa vähän mieleen. Vauhti on paikoin tolkuton. Vuonna 2006 perustetulta bändiltä löytyy pitkäsoittoja, ep:itä, demoja, splittejä ja muuta vaikka muille jakaa. Post-metal kuuluu, mutta progressiivista ja äärimetallista sävyä on ohessa sen verran paljon, että bändi ei loksahda selkeään lokeroon. Joni Juutilainen KNIGHT & GALLOW For Honor and Bloodshed NO REMORSE Nuoret sacramentolaisjätkät sukeltavat debyytillään miekat tanassa suoraan heavy metalin syvimpään olemukseen, ja sieltähän löytyy vaikka mitä. Demoja pienjulkaisuja jo pari vuosikymmentä tehnyt Thou Shalt Not on kuin modernimpi versio Pete Helmkampin vanhemmista visioista, aina kuivasti käriseviä lauluja myöten. Musa on sinänsä aika jees, vaikka ei tässä mitään uutta tai ihmeellistä todellakaan kuulla. perinteisen heavyn elementtejä harhautuen välille usvaisemmillekin sivupoluille. Oikein nautittava ja juuri sopivasti sävytetty pienjulkaisu. Laulajan runsas kärinä liittää ilmaisun vahvasti mustan metallin maisemiin, vaikka onneksi palkeista mörähtää myös asiallista dödö-ördäystä ja melodistakin sointua. Kimmo K. Jämäkän ja moni-ilmeisen kuolon ystäville väkevä suositus. La rumur dal destin on bändin uusin ep
Aloitin rockin kuuntelemisen 70-luvulla, kun KISS tuli elämääni. Jim ja kumppanit tekivät kunnon bensankatkuista rockia ja vieläpä helvetin hyvillä riffeillä. Voisi kai sanoa, että olen itsekin tarpeeksi vintagea soittaakseni tällaista rockia, hah hah! OLETKO koskaan fanittanut jotain bändiä niin paljon, että perustat sen kunniaksi coverbändin. Tapasin Jim Wilsonin ensimmäisen kerran, kun Rollins Band teki hienoja kiertueita Get Some Go Again -albumin [2000] jälkeen. – Kaikki tuntuu tapahtuneen kuin itsestään siitä asti, kun soitimme coverbändinä ja teimme Mother Superior -coveralbumin [Ride, 2015] yhdessä. – Onneksi olen tarpeeksi vanha omistaakseni näitä laitteita, koska nyt tällainen vintagekama maksaa omaisuuden. Nyt julkaistava Get Off -albumi sisältääkin vain bändin omia sävellyksiä. Tällaista rockia syntyy meiltä melkein kuin itsestään. – Todellinen kolahtaminen tapahtui hieman myöhemmin, kun kuvaajallamme Neil Zlozowerilla oli tapana soittaa Mother Kunnianpalautus haisevalle rockille Anthrax-kitaristi Scott Ianin ja muita nimihahmoja sisältävä Motor Sister muuntui coverbändistä omia biisejä tekeväksi, 1970-lukulaisen rockin hyveitä kanavoivaksi ryhmäksi. PIIRI AKI NUOPPONEN T R A V IS SH IN N 74. – En soittanut samoilla laitteilla kuin Anthraxissa, vaan kytkin käyttöön muutamia Marshall-putkivahvistimia, jotka minulla on ollut tallessa vuodesta 1982. Ian sanoo yhteisten sävelten löytyneen jo paljon ennen kuin hän alkoi tehdä musiikkia Wilsonin kanssa. – 2000-luvun alussa vaimoni Pearl [Motor Sisterin toinen laulaja] vietti syntymäpäiviään ja kutsuin Mother Superiorin tyyppejä juhliin. Kuulostamme 70-luvun rockilta, mutta emme miltään tietyltä sen ajan bändiltä. Ianin mukaan sama periaate kuuluu Motor Sisterissä. – Tietenkin Jimin soundi on hänen biisinkirjoituksessaan vahvasti läsnä, mutta on ollut huimaa huomata, miten omanlainen soundi juuri tästä kokoonpanosta syntyy. – Periaatteessa tällaisen musan tekeminen oli myös minulle paluu juurille. Soitin myös muutamilla erilaisilla Les Paul -kitaroilla, koska halusin saavuttaa autenttisen soundin enkä jotain, mitä emuloitaisiin digitaalisilla laitteilla. – Kuulin Mother Superioria ensimmäisen kerran jo 90-luvulla, juuri ennen kuin Jim Wilson [Mother Superiorin laulaja-kitaristi] ja kumppanit olivat mukana Rollins Bandissä, hyväntuulinen Ian muistelee kotoaan käsin. Niiden rockissa ei haissut hiki vaan ennemmin geeli. Get Off äänitettiin vanhan liiton tyyliin livenä studiossa, mikä oli Ianin mukaan ainoa oikea vaihtoehto. Anthrax-kitaristi Scott Ian on vienyt ajatuksen vuosina 1993– 2011 toimineen Mother Superior -bändin fanittamisesta vielä pidemmälle. Superioria koko ajan studiollaan. Jossain kohtaa illanviettoa Pearl kysyi Wilsonilta, haluaisiko hän tehdä biisejä mimmilaulajalle. Näillä soittimilla ja näistä näpeistä. Mother Superior ei ollut vanhan liiton rockin kopioimista, vaan täydellisten biisien tekemistä samassa hengessä. – Mother Superior oli yksinkertaisesti helvetin lujasti perseelle potkivaa rock’n’rollia. Pearl kasasi Motor Sisterin ja mukaan tulivat hänen, minun ja Jimin ohella Joey Vera [Armored Saint] ja John Tempesta [White Zombie, The Cult]. – Kuuntele vaikkapa Moanin’-levyä [2005]. 20 vuotta myöhemmin he kirjoittavat yhä musiikkia niin Pearlin sooloalbumeille kuin nyt Motor Sisterille. Mikä teki juuri Mother Superiorista niin kovan bändin, että menit sen fanittamisessa näin pitkälle. – Aloin käydä bändin keikoilla aina kun se soitti jossain päin Hollywoodia. 6. En tiedä, tekikö mikään muu bändi tuohon aikaan samanlaista rockia, mutta vaikka olisikin tehnyt, Mother Superior vastasi ainakin minun huutooni hyvän iskevän rockin puolesta. Pian otin Deep-albumin [1998] tehokuunteluun, ja se oli menoa se. Bändi ei kopioi Mother Superioria tai edes sen esikuvia, vaan tekee niille kunniaa uusilla kappaleilla. Coverbändiä seurasi coveralbumi, ja nyt hän tekee Motor Sister -nimen alla vastaavaa rockia. Kyse oli alusta alkaen hauskanpidosta. – Kaikki 2000-luvun niin sanotut action rock -bänditkin olivat vähän liian siistejä. – Mietin, mitä ohjelmaa haluaisin järjestää 50-vuotissynttäreilleni, ja koska Jimistä oli tullut yksi parhaista kavereistani, keksin ajatuksen yhteisen coverbändin perustamisesta. Mother Superior hajosi vuonna 2011, mutta Ianille bändin musiikki oli kaikkea muuta kuin kuollutta. Usko tai älä, sellaista ei tullut ihan liikaa 90-luvun lopulla tai 2000-luvun alussa, Ian sanoo. Se oli vanhempieni mielestä hirveintä musaa ikinä, mikä oli tietenkin teinin mielestä hyvä juttu
ELDER | HIGH ON FIRE | ORANSSI PAZUZU | THE BIRTHDAY MASSACRE | VLTIMAS THE NIGHT FLIGHT ORCHESTRA | WHEEL | OMNIUM GATHERUM | BLOODRED HOURGLASS LÄHIÖBOTOX | SHAPE OF DESPAIR | 1914 MARIANAS REST | HUMAVOID | DETSET | POLYMOON | ONE MORNING LEFT | VERIKALPA | ENPHIN ABSTRAKT | THE RIVET | SHEREIGN | AMOTH | ASTRALION | DENOMINATE | KING SATAN CRYPTIC HATRED | THE MIST FROM THE MOUNTAINS | REBELLIX | EDGE OF HAZE | ATLAS DEEP PURPLE SET DEVIN TOWNSEND | HEILUNG | STAM1NA | BEAST IN BLACK STRATOVARIUS | NORTHERN KINGS | SYMPHONY X | MOKOMA BARONESS | ELUVEITIE | INSOMNIUM | JINJER | SOILWORK LOST SOCIETY | BLIND CHANNEL | THE DARK ELEMENT | PERTURBATOR RED FANG | GLORYHAMMER | JOE LYNN TURNER RAINBOW & TUSKA.FI | @TUSKAFESTIVAL 109,00 € lippupalvelu