Inferno 49/2007 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

spinefarm. fi. REVEREND BIZARRE NILE OBITUARY RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI VUODESTA 2001 / www.inferno.fi HINTA 5,60 euroa INFERNO #49 TUULIA TUONELASTA Tupladigipak-versiossa bonuksena koko levy instrumentaalina! www.nightwish.com www. #49 AMORPHIS KING DIAMOND W.A.S.P. fi · spinefarm@ spinefarm
all the hits: "Neon Knights", "The Mob Rules", "The Sign Of The Southern Cross", "Heaven and Hell" and many more..... FX-400SM NS 702 käteisnetto KH-602 BLK 1139 käteisnetto MH-400 STB 806 käteisnetto ALEXI-600SE PINK LIMITED EDITION 1299 ALEXI-600 WHITE 1234 käteisnetto THE LONG AWAITED NEW STUDIO ALBUM! OUT SEPTEMBER 10 ! TH WWW.ICEDEARTH.COM EC-1000QM STBC 1043 käteisnetto GEEZER BUTLER · VINNY APPICE · RONNIE JAMES DIO · TONY IOMMI Heaven & Hell EC-400VF TSB 740 käteisnetto PB-500 ASB 702 käteisnetto "A Feat. DVD, 2CD, Poster, Photocards and a tourpass). MH-1000QM DBSB Monumental Piece 948 käteisnetto Of Music History" M-1000FM STBLK 1138 käteisnetto OUT AUGUST 27TH! VIPER-500S BLKS 711 käteisnetto Live From Radio City Music Hall Maailman halutuimmat modernit ESP/LTD-kitarat saat laatua arvostavista musakaupoista ympäri Suomen tai MUSAMAAILMA-RETAIL, HKI Kamppi, 09 - 5627 1240, sales@musamaailma.fi KAUPPA ON AUKI 24 H P www.musamaailma.fi. Available as DVD, Double Live CD and Limited Edition Digipak (incl
DVD, 2CD, Poster, Photocards and a tourpass). OUT AUGUST 27TH! io City Music Hall. Available as DVD, Double Live CD and Limited Edition Digipak (incl. THE LONG AWAITED NEW STUDIO ALBUM! OUT SEPTEMBER 10 ! TH WWW.ICEDEARTH.COM · RONNIE JAMES DIO · TONY IOMMI & Hell Mainos "A Monumental Piece Of Music History" Feat. all the hits: "Neon Knights", "The Mob Rules", "The Sign Of The Southern Cross", "Heaven and Hell" and many more....
052 Amorphis 060 Päänavaus Tulossa: Soilwork 009 Utelu: bassosankarit 010 Kuukauden elävä: Agonizer 012 Sytykkeitä 014 Axis: Londinium & Murhapapa ja mama 016 Heavy Cooking Club: Paholaisen pihvi 024 W.A.S.P. 028 Amoral 030 Emigrate 033 Nile 038 Gorefest 040 King Diamond 045 Fall Of The Leafe 048 Obituary 007 008 Opeth 064 Depressed Mode 066 Pölkyllä: Anneke van Giersbergen 070 Vanha liitto: Trouble 072 Raskas festarikesä 2007 085 Levyarviot: pääosassa Nightwish 109 Demot: pääosassa Enthrope 112 Soittimeni: Dave Mustaine
Ensimmäinen artikla täyttyi varsin hyvin. Tulos on nyt tässä, kaiken kansan hypisteltävissä. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamatta jätettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Raskas elämä MUISTELLAAN HETKI KESÄÄ, vuodenaikaa, joka taas hiljalleen alkaa antaa tilaa kuolemalle. Ja vielä kun pistätte reilusti nimen alle, niin arvostamme. Kommentoikaa. TOISEN ARTIKLAN TÄYTTÄMINEN oli jo hankalampaa. ALLEKIRJOITTANEEN HORTOILLESSA AUTOINEEN ja vänkäreineen ympäri Suomenmaata punottiin Helsingin-päämajassamme katalia juonia juuri Sinun mielenkiintosi kiikarissa. Macin ruudulle sommiteltiin uusia graafisia suuntaviivoja. Cherin "klassikoista" ja tahroista paperilla puhumattakaan. Mikä kelpaa Myrkylle, kelpaa myös meille. Ei ainuttakaan helvetinkoneen aukaisua, ei manalan kellojen kalinaa stereoista. Pääsettepähän jupisemaan, että mitä sarjakuva tekee hevilehdessä. Niinhän tässä joutuu itse kukin tekemään. Matti Riekki päätoimittaja SYYSKUU 2007 INFERNO 7. Pistekokoja tutkailtiin. Sori, Aku ja Köyhät Pojat, mutta saisi palaa se paperi.) TUTKIMUSTULOS: ELÄMÄ ILMAN raskasta rockia näyttäisi olevan mahdotonta. KEHITYSTYÖ EI OLE tietenkään tässä. Toisin sanoen, Markushan se siellä oli hommissa, kun muut makasivat rannalla naamat punaisina. Ehdottakaa. Etenkin kun iskelmäkanavallakin raikaa hevileidi Katri-Helenan tyly katalogi tuon tuosta. Antti Kallion Murhapapa ja mama taas on uusi sarjiksemme, jonka stripit ovat suoraan Infernolle räätälöityjä. Uudistuksen pääpaino oli ulkoasullisella puolella, mutta jotain uutta meillä on myös sisältölaarissa. fi on tarkoitukseen paras mahdollinen foorumi. 10-16) (09) 737 009 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Malminkatu 24, 00100 Helsinki Puhelin: (09) 4369 2407 Telefax: (09) 4369 2409 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa Julkaisujohtaja Mika Nikula Ilmoitusmyynti Mikko Mali, Petri Kallio, Peter Lindroos, Oskari Anttonen, Erik Kangas Puhelin: (09) 4369 2408 Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva Markus Paajala Painopaikka ArtPrint Paperi: 80 g/m2 Mbrite Silk Kansi: 200 g/m2 Galerie Art Silk ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 7. Suunnitelma oli tämä: kolme viikkoa Totaalista Lomaa. (Toisaalta itse osaan ulkoa Novan hirmuiset mainokset sekä Lauri Tähkän ja Suurlähettiläiden uudet, joka kolmas hetki kanavalla tahkottavat rallit. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. inferno@popmedia. Ainakin nyt koivunlehtien, jos ei muiden. Päänavaus Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala #49 kirjoittajat Aalto Kalle, Hakkarainen Mikko, Itäkylä Riitta, Jalonen Miika, Juutilainen Joni, Kaartinen Niko, Kask Evelin, Keränen Toni, Koski Panu, Koskinen Kari, Kuronen Mikko, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lampinen Teemu, Lassila Tero, Lehtonen Marko-Oskari, Malm Mikko, Orell Lassi, Peltola Toni, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Saari Mikko, Saurama Anna, Silvast Jaakko, Sundström Pia, Virtanen Aadolf, Ward Jason Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO Aurinkokuja 9 33420 Tampere TILAAJAPALVELU (ARK. Lehden uusia ulkoasullisia perustuksia sorvattiin. Sytykkeitä-niminen, Vilho "Metsäketo" Rajalan ohjastama aukeama esimerkiksi poraa reikiä raskaan rockin ei-niinilmiselvään puoleen. Tuotanto on nyt tuttu muullekin taloudellemme. Tietokone aukesi vain yhtenä päivänä, kun taloutemme poikkesi maakuntamatkoiltaan kotiin varikkokäynnille. Kuopiolaisesta tavaratalosta taas tarttui mukaan Dion nokittama Rainbow-tuotanto saattamaan tämäkin sarka cd-aikaan. Vaikea sanoa täsmälleen, kun ei ole tätä kirjoittaessa lopputulosta lehtenä nähnyt, mutta uskoisin, että toimii. Ajattelun Nobel tänne, kiitos. Kun Oulussa esimerkiksi aukesi saunakalja tai Raahessa toinen, koneeseen oli pakko pujottaa de Koeijer tai Joutsen mölyämään. Suljinkin lauloi. 3000 (kolme tuhatta) roskapostia ilahdutti matkaajan mieltä
Siitä ei vain tule mitään. KUN LOPUT TOIMITTAJISTA ovat saapuneet paikalle on aika laittaa Soilworkin seitsemäs kokopitkä, lokakuussa ilmestyvä Sworn To A Great Divide pauhaamaan. Kiidämme lentoasemalta moottoritietä jopa sataakuuttakymmentä hipovaa tuntinopeutta, ja mieleeni muistui tuon päättömän matkan aikana, miten taannoin eräs suomalainen pariskunta oli saanut sakkoja Saksassa huristeltuaan liian hiljaa, meille täysin normaalia 100 km:n tuntinopeutta. Tätä ennen ja tämän jälkeen saamme rauhassa tutustua virvokkeisiin saksalaista juomakulttuuria mukaillen. Vetäkäämme vertauskuvaksi vaikkapa debyyttinsä Steelbath Suicide, mutta kehittyneempänä versiona. Meinaan potkaista pöytää hämmästyksestä, kun koko komeus nytkähtää käyntiin mitä tahdikkaammalla tuuttauksella koskaan Soilworkilta siis. Jos totta puhutaan, en juurikaan 8 INFERNO SYYSKUU 2007 TUKANPYÖRITYS SIKSEEN elätellyt suuria toiveita albumia kohtaan Stabbing The Draman jäätyä aikoinaan kovin laimeaksi omiin korviin. Viime numerossa lehtemme päätoimittaja jo kernaasti koko komeutta kuvailikin, mutta pitää tämä omin silmin päästä näkemään, hitto vie. Perille päästyämme kiitämme kuorossa Matthiasta turvallisesta matkasta ja poukkoilemme sisälle toimistorakennukseen. Nuclear Blastin omistajan, Markus Staigerin kokoelmiin kuuluvat flippereiden lisäksi elokuvista tutut figuurit aina katossa kiipeilevästä Hämähäkkimiehestä Tomb Raiderin ylevään naamatauluun. Myös Björnin vokaaliosuuksissa on huomattava ero edeltäneeseen kokopitkään, kun taustahuudatuksille ja vivahteikkaalle äänenkäytölle on annettu enemmän arvoa. Lisää Soilworkia seuraavassa Infernossa.. Kitarasoundista on kyhätty tiukka kuin solmu, eikä kappaleiden tasapainoista järjestystä voi moittia. Kun sävelsin kappaleita, yritin olla ajattelematta miten monta kertaa aikaisemmin juuri tekemäni riffi on kuultu. Nuclear Blastin organisoima lennätys päättyi onnellisesti. Olin onnekas, sillä portti ei ollut aivan lentokentän toisella puolen loppupäässä vain... Halonpilkkojien rinnalle kun on soviteltu muutama hitaampikin rallatus: esimerkkinä hännyksille pukattu Silent Bullet, joka rauhoittaa koko paketin onnistuneesti. Olen haltioitunut. Tulossa TEKSTI JA KUVAT Evelin Kask I www.soilwork.org Kun kohdalleni avautuu mahdollisuus vierailla nahkahousumaassa, olen kärppänä rintamalla. Pyrin kehittelemään enemmän kahden kitaran juttuja, joita esimerkiksi Stabbing The Dramalla ei paljoakaan kuultu, raottaa metodeistaan yhtyeen kitaristeista toinen, tätä nykyä pääsääntöinen biisinikkari Ola Frenning. En juurikaan kuunnellut muita bändejä säveltäessäni uusia kappaleita, mutta Soilworkin vanhoja albumeja kuuntelin paljonkin. Tapaan muut, ympäri Eurooppaa paikalle kiidätetyt toimittajakollegani Stuttgartin lentoasemalla valmiina matkaamaan levy-yhtiön toimistolle Donsdorfiin. Se oli merkillistä aikaa, sillä vaikeuksista huolimatta ainakin itse koen, että olen viihtynyt sen parissa, mitä olen tehnyt, päättää Frenning. Tänä päivänä kaikki on enemmän tai vähemmän tehty ja kuultu. Jos olen itse tyytyväinen aikaansaannokseeni vielä kymmenennen kuuntelukerran jälkeen, olen vakuuttunut. Illan mittaan Ola Frenning ja Björn "Speed" Strid kiipeilevät ahnaasti tuon neitosen vierelle kuvia varten. Selitän kiireessä lähimmälle ohikulkijalle, että nyt ollaan hukassa ja pahasti. Soilworkin uuden albumin kuuntelutilaisuus tuntuu jännittävältä mutta pirun kummalliselta; lennättävät nyt toimittajia pitkien matkojen päästä kuuntelemaan yhden, alle tunnin mittaisen levyn alusta loppuun. Kyse on erittäin onnistuneesta paluusta juurille, tuonne kokeilevuuden, rytmikkyyden ja aggressiivisuuden sulokkaaseen kolminaisuuteen. Tämän albumin työstäminen oli hankala prosessi. Lentokoneeseen hop ja Soilworkin perässä Saksaan. ON MIELENKIINTOISTA OLLA eksyksissä Amsterdamin takapihaa suuremmalla lentokentällä vain parikymmentä minuuttia ennen Stuttgartin jatkolennon lähtöä. Devin Townsendia on kaivattukin takaisin tuottajanpenkkiin jo pidemmän aikaa, ainakin täällä päässä
Minusta instrumentaalibändeihin ja tähtikitaristien sun muiden sooloprojekteihin suhtaudutaan usein hyvin ennakkoluuloisesti. Levyhyllystäni löytyy useamman artistin levyjä, jotka varmaan ovat tottumattoman mielestä määriteltävissä nimenomaan tällaisiksi. Lisäksi vielä jokin klassinen instrumentti tai kaksi ja joku noise/ambientartistituttava läppärinsä kanssa mukaan kokoonpanoon. Lähtökohtanahan on, että basso on lyömäsoitin, joka stimuloi elimistön henkistä tasapainoa luomalla siihen kokonaisvaltaista voiman ja voittamattomuuden tunnetta. Kaikki musiikki ei yksinkertaisesti mene tasatahtilajeihin, kaikessa musiikissa ei ole selkeitä kertosäkeitä ja kenties vielä euroviisukorotusta. Tästä syystä en ole siis koskaan lämmennyt tämäntyyppisille kokoelmille. Inferno Utelee KOONNUT Matti Riekki Suomessa julkaistaan marraskuussa Guitar Heroes -albumi, jolla kotimaan kärkikastin kitaristit toteuttavat itseään väsäämiensä instrumentaalikipaleiden parissa tappelevatpa nuo ruojat kai toisiaan vastaankin sävelin. Toki ihan luokatontakin sooloilua on, Sturgeonin lain mukaanhan 90 % kaikesta on paskaa, mutta niitä loppuja helmiä kannattaa etsiä. Entäpä jos seuraavaksi vuorossa olisikin Bass Heroes ja mukana vähän tylymmän linjan pomputtajia... Bassosankarit 1. Tuollaista tulee joka tapauksessa tehtyä muiden bändiprojektien esimerkiksi Cantata Sanguin ja Kaaos In Eccentrisin puitteissa, joten mitään pakottavaa tarvetta ei ole bassoa valokeilaan nostaa. "Kappaletta" tulisi totta kai huudattaa asiaan kuuluvalla äänenvoimakkuudella, eli TÄYSILLÄ! Biisin sanoma selviää kuulijalle siinä vaiheessa, kun hän löytää itsensä tärisemässä polvillaan lattialla suuren hurmostilan vallassa... Ei tarvitse katsoa barokin kenraalibassoon asti tätä todistaakseen, sillä vaikka bassokitarat nykyisin poikkeuksetta miksataan jonnekin hevikitaroiden taakse, perustuu moni aiempien vuosikymmenien klassikko pohjalla jyräävälle bassolle. Ilmeisesti emme ole kuitenkaan käyttäneet keikoilla tarvittavaa volumetasoa, koska jostain syystä homma ei ole toiminut halutulla tavalla... Ja toisaalta, jos hyvää instrumentaalimusiikkia ei erota "runkkauslevyistä" tai ei vain saa otetta siitä sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta, niin sitten se varmaan käy käsityön taustamusiikiksi, heh heh. SYYSKUU 2007 INFERNO 9. Poikkeuksena sääntöön tulisi kuitenkin olemaan tämä Bass Heroesille tuleva kappale... Biisi mahdolliselle Bass Heroes -kokoelmalle tulisi siis olemaan valtaisaa alarekisteriäänimassaa Ö-vireestä. Tällä tahtoisin tuoda esille totunnaisen rock-instrumentaationarbitraarisuutta ja sitä, että basso voi olla sävellyksen melodiasoitin siinä missä muutkin kitarat. Puhutaan "taidepaskasta" ja "musiikista muusikoille". Naispuolisissa henkilöissä matalat taajuudet saavat aikaan kutkuttavaa tunnetta ja kihelmöintiä koko ruumiin alueella. Voisin ihan hyvin nähdä, eli kuulla, itseni vastaavassa projektissa soittamassa instrumentaalitykitystä ja bassoanarkiaa. Toinen idea olisi tehdä taideprogea bassolla ja rakentaa tausta useamman basson varaan kuten Cantata Sanguissa, mutta pyytää ainakin neljää aselajitoveria vierailijoiksi. Niin ja kenties rumpali, ehkä. 2. Silloin hevibasistit eivät säännönmukaisesti soittaneet komppikitaristin kanssa unisonossa. 2. Millaisen biisin vetäisit ja mitä haluaisit kappaleellasi sanoa. Runkkausmateriaalina kyseisen kaltaiset tiluliluhilipatihippaa- meiningit ovat ala-arvoisia. von Prosforus, Enochian Crescent 1. Jo senkin takia, että ei kaiken musiikin tarkoitus ole olla vain viihdettä tai jotain, minkä on tarkoitus peittää taustameteli. Kappaleen ohjelmallinen teema puolestaan olisi ilmaista tuonpuoleisen ja tuntemattoman läsnäoloa keskuudessamme, vieraannuttaa totunnaisesta ja riisua suojamekanismeistamme. Ehkä siksi, että erilaista musiikkia pitäisi kuunnella eri korvilla. Dr. runkkauslevyistä? Kuolio, Deathchain / Ajattara 1. Luultavasti jotain klassiseen kallellaan olevaa, jossa kuulijaa hämmennettäisiin ja vieraannutettaisiin säännöllisen epäsäännöllisesti jollakin atonaalisella, modernilla ulvovan styrkkarin kierrolla ja vastaavalla. Mitä mieltä yleensä ottaen olet tällaisista ns. 2. Mutta jos, niin hirveillä säröillä ja volyymilla mentäisiin, tietenkin, neli- ja kaksitoistakielisillä bassoilla. Mutta eivät ennakkoluulot niistä tee automaattisesti huonoa musiikkia tai egotrippailua
Juhlatunnelmiin äitynyt bändi soittaa reilun tunnin taidolla ja pienessä hurmoksessa. Sittemmin ensimmäisellä julkaisuviikollaan Suomen viralliselle listalle yltänyt Birth/The End on Agonizerilta tanakka taidonnäyte ja vahva lyömäase tulevaisuudessa. Mennään järjestyksessä Everyone Of Us, Sleepless, Harmless Hero, Black Sun, Prisoner ja Prophecy. Matka kaivoksen uumeniin, Guinnessin ennätystehtailun näyttämölle, keikkapaikalle ravintola Retkaan alkaa lyhyellä opastuksella turvatoimista. Bändin basisti Jussi Tikka kiittelee vuolaasti entisen kesätyöpaikkansa johdon myötämielistä suhtautumista hankkeeseen ja valittelee kuumuutta. Debyytti on positiivisen palautteensa ansainnut. Pyhäjärven Hiisi lienee poikiinsa tyytyväinen. PYHÄJÄRVELÄISEN AGONIZERIN MATKA hevimaailman lopulliseen tietoisuuteen alkaa niin sanotusti pohjalta, 1400 metrin syvyydessä maan alla. Kosteusprosenttikin huitelee lähellä maksimia. Monia neuvotteluja on käyty viimeisen reilun puolen vuoden aikana, että Agonizer on saanut järjestettyä debyyttilevynsä Birth/The Endin julkaisuvedon kyseiseen paikkaan. Kuukauden Elävä TEKSTI JA KUVAT Jaakko Silvast HIISI VIEKÖÖN! Agonizer, Pyhäsalmen kaivos & Hotelli Pyhäsalmi, 4.8.2007 Kyllä ääni sen kuusi biisiä kesti. Varsinaisen levymateriaalin ohella kuullaan vanhoja keikkasuosikkeja tyyliin World Of Fools ja Lord Of Lies, jotka saavat aikaan välittömän ja riehakkaan reaktion. Ilta sinetöityy Richard Marxin kasarihitti Hazardista muotoiltuun lainaversioon sekä omaan Prophecy-veisuun. Monesti on niin, että keikkapaikalla on 300 hengen yleisö, joka otetaan huomioon, mutta sitten on ne viisi bändiä, joita ei välttämättä ajatella, Kärkkäinen huomauttaa. Sitten kuitataan nimet vieraskirjaan ja astutaan tilavaan malminkuljetushissiin. Agonizerin keikkakunto on juuri nyt rautainen. Birth/The End kuvaa hyvin pitkälti nyky-Agonizeria, vaikka levy nauhoitettiinkin jo aikoja sitten. Helkutin kuuma keikka. Kaksitoista sekuntia metrissä putoava teräskehikko lipuu alas vinhaa vauhtia. Muutaman minuutin kuluttua pimeys lakkaa ja porukka astelee suureen kaivostunneliin. Kun itse järjestää keikan, niin tietää, mitä siellä pitää olla. Jokainen soittajista tekee selvää jälkeä omalla tontillaan aina kitarakaksikon Laine & Perälä harmonialinjoista Nivalan Portnoyn, rumpali Palokankaan yliampuviin ride-filleihin. Se ei menoa haitannut, vaikka yleisö istuikin pöydissä, kitaristi Jasso Perälä tuumaa. 10 INFERNO SYYSKUU 2007. Illan pimetessä paikalliset hiipivät koloistaan, ja täysimittaista julkkarisettiä seuraa alkuillan nihkeilystä huolimatta lopulta useampi sata katsojaa. Osaamisesta se tuskin jää kiinni. Bändin backlinesta mukana on riisutumpi versio, ja rumpali Atte Palokangaskin on joutunut tyytymään sähkökannuihin volyymitason inhimillistämiseksi. Lähes puolentoista kilometrin syvyydessä on lämpöasteita kuin ulkoilmassa kesähelteellä. Kyllä sitä osasi odottaa, että jotain tästä tulee, Jasso toteaa. Tehdään mitä halutaan. Vajaan seitsemänkymmenen hengen yleisö istuu pöytiinsä, ja bändi marssii areenalle vetäisten kevyehkön, tuhnuisen soundimaailman omaavan, mutta intensiiviseksi veistetyn setin tuoreen albumin materiaalista. Ainakin oman kotikaupungin yleisön edessä bändi on vähintäänkin loistava, mutta nähtäväksi jää, miten Agonizer taltuttaa lopun Suomen ja kenties ulkomaiden heviareenat. Illan keikkaa varten jos sais vähän alkoholipitoista ainetta, vokalisti Pasi Kärkkäinen juttelee. Moneen paikkaan verrattuna täällä oli helppo soittaa. Pyhäsalmen kaivoksen suurten metalliporttien eteen kerääntyy aurinkoisena lauantai-iltapäivänä kaivoksen työntekijöitä, bändin kutsuvieraita ja mediaa. Ravintolan keikkalava ei varsinaisesti eroa normaalin kaljaravintolan vastaavasta. RAVINTOLA RETKAN NIMEÄ bändin keikkakalenterissa voisi kutsua keikkamyyjän tulikokeeksi. Valmistauduin keikkaan Sisuilla ja kokiksella. SEURAAVANA VUOROSSA ON siirtyminen hotelli Pyhäsalmen takapihan suuren ulkolavan ääreen. Jos on yleisö kuumissaan, on sitä myös Ago-kuusikko istuessaan alas lehdistön tentattavaksi
FIN Turku ............................ FIN Jyväskylä ................. FIN Kuopio ............ Klubi 22.09. FIN Hämeenlinna .............. Street Bar 41 29.09. Finlandia Klubi W W W. FIN Mikkeli ......... Kino 21.09. D E PRE-LISTENING, MERCHANDISE AND MORE:. FIN Eura .................... Lutakko 14.09. Tavastia 01.09. N U C L E A R B L A S T. Osmantupa 15.09. FIN Tampere ........... FIN Lahti ............. Sirkus 08.09. Tavastia 07.09. FIN Pori ................................ FIN Helsinki ................... Night Vaakuna 28.09. FIN Helsinki ................... Rytmikorjaamo 27.09. Pakkahuone 20.09. Amorphis - LIVE 31.08. FIN Seinäjoki ....
CHARLES ON VALOKUVANNUT paljon muutakin kuin Slayeria. Pitäisi löytää laulaja. Charlesin valokuvaus metallimusiikin parissa ei suinkaan tyssää tähän. Charlesin suunnitelmat eivät liity pelkästään valokuvaamiseen, vaan hän haluaisi toteuttaa poikkitaiteellisemmankin projektin. Sytykkeitä Sanna Charles Slayerin fanit ovat tunnetusti fanaattista sakkia, mutta nyt myös todistetusti valokuvauksellista. Slayer tuli nähtyä 12 kertaa, ja keikat kuulemma kävivät aina vain paremmiksi. Olen keskittynyt nyt enemmän luontoon ja sen vaikutukseen folk ja black metalissa. Tarinoiden kertomisen taito on katoamassa, ainakin Lontoossa, missä luontoa ei juuri edes ole betonin keskellä. Olisin seurannut heitä kauemminkin, mutta rahat loppuivat. Päivätyö Southern Recordsilla ei juuri jätä mahdollisuuksia tehdä muuta. Olen alkanut ottaa kuvia ja kehitellä tarinaa galleriaesitystä varten, mutta pitäisi löytää death/black-henkinen örisijä, vähän samaa tyyliä kuin Beheritin Nuclear Holocausto Vengeance. Ehkäpä Suomesta löytyy helpommin hengenheimolaisiakin. Hän kuvasi työkseen NME-lehdelle vuosina 2001 2006. www.myspace.com/sannacharles Vilho Rajala sytyttäjä 12 INFERNO SYYSKUU 2007. Kaikki alkoi Slayerin Doningtonin-keikasta vuonna 2004, kertoo Sanna Charles. Nykyisin hän on freelancer, jota vaivaa ajanpuute. Sääli toisaalta, koska kaikki bändit tulevat kiertueillaan tänne keikalle. Charles yrittää saada näyttelyä esille Lontoossakin, mutta päätavoitteena on julkaista valokuvakirja Slayer rules -projektista. Minusta tuntui, että siinä oli jotain ainutlaatuista, jota ei muiden bändien keikoilla ole. Ei täällä Lontoossa ole hyviä metallibaareja, ja ihmiset välittävät rahasta, maineesta ja menestyksestä enemmän kuin toisistaan. Kun Slayer soitti, yleisössä oli todella sekalaista porukkaa, eri ikäisiä ja eri maista, mutta jokaisella oli yhtä kova intensiteetti päällä. Ikiaikaiset tarinat ovat edelleen arvokkaita, ja haluan ilmentää niitä valokuvissani. Mutta keikoista saattoi löytää aina jotain uutta, vähän niin kuin David Lynchin elokuvista tai oikein verisistä kauhuleffoista. Charles seurasi bändiä Doningtonin jälkeen Unholy Alliance -kiertueelle halki saarivaltakunnan, aina Osloon ja Helsinkiin asti. Monet bändit käyttävät luontoa voimavaranaan ja ammentavat inspiraatiota omasta kulttuurihistoriastaan. Suomalaissyntyinen, nykyään Lontoossa asustava freelance-valokuvaaja Sanna Charles kuvasi Slayeria ja sen faneja kolme vuotta, ja kuvia kertyi pitkälti toistasataa. Slayer-faneja linssin läpi KUN HÄN NÄYTTI kuviaan The Vice -lehden Andy Capperille, hän puhui asiasta edelleen pohjoismaisen Vicen päätoimittaja Elin Unnesille, joka auttoi alulle Slayer rules -valokuvanäyttelyn. Niinhän sitä luulisi, että kun näkee saman setin joka ilta, sitä kyllästyisi. Sen jälkeen näin bändin vähintään kerran kesässä festareilla ja jatkoin projektiani. Charles suunnittelee muuttoa Suomeen, koska Lontoo on kuulemma menossa niin huonoon suuntaan. Suomalainen kansantarusto on aina kiehtonut minua, ja metsän tunnelma. Näyttely oli esillä Helsingissä Myymälä 2 -galleriassa elokuun kaksi ensimmäistä viikkoa. Muitakin suunnitelmia piisaa. Hän käy festivaaleilla kuvaamassa joka vuosi, koska se antaa hyvän syyn lähteä joka vuosi festareille. Kiinnitin huomiota siihen, kuinka faneilla oli ajattoman näköisiä Slayer- ja Metallica-paitoja, ja ajattelin että vuosi olisi voinut olla yhtä hyvin 1984
Pamppua järeämpien aseiden kanssa vartiota pitävä virkavalta ei välttämättä lue niin sanotusti rivien välistä; sarkasmilla ja taiteellisella ilmaisulla on ikävä tapa jäädä toissijaisiksi, kun kyseessä on kansallinen turvallisuus. Moraalisesti kyseenalaisia runoja pöytälaatikkoonsa väsäillyt hihhulikin saadaan vielä vastuuseen sanoistaan. Pukkaa olemaan sitä kameraa ja valvontaa jo siihen malliin, että scifi-kirjallisuutta pitää pian ruveta kutsumaan yhteiskunnalliseksi realismiksi. Surkean sään päivittelyn ohella täällä ovat nyt tapetilla terroristit, pedofiilit ja jokaiselta verollepantavalta kerättävät pakolliset sylkinäytteet. Tosin basisti oli saada potkut loukkaavan materiaalin mainostamisesta työpaikallaan, mutta mitäpä pienistä. Runsas kymmenen vuotta sitten eräs Cradle Of Filth -paitaan sonnustautunut tuli pidätetyksi "muita ihmisiä uhkaavan ja pelottavan" vaatepartensa ansiosta. Samalla periaatteella voitaisiin ruveta pidättämään muusikoita, kirjailijoita ja muita harhapoluille eksyneitä. Tämä on tietenkin täysin vainoharhaista ja lapsellista huuhaata. Näinä päivinä väkeä viedään kuitenkin käräjille kirjaimellisesti kotisohvalta. Itsensä ilmaiseminen tänään voi merkitä syytettä huomenna, kun luotetaan siihen kätevään tietokantaan, josta taatusti löytyy sopiva sylkinäyte vaikka minkälaiseen rikokseen. AXIS: . Liipaisinherkkyydellähän on jo ainakin yksi tiedossa oleva uhri, joka sai aamuruuhkassa matkustaessaan kokonaista yhdeksän laukausta päähänsä. Ilmaisunvapaus ei kai koskaan koskenut ihan jokaista meistä, mutta asian valoisa puoli on kuitenkin se, ettei tyyppiä sentään kotoa tultu hakemaan. Jälkimmäinen siis keinoksi edellisten kurissapitämiseksi. Musiikkivideokin saatiin purkkiin ilman sen kummempia törmäyksiä lain ja järjestyksen kanssa. Säästyivätpähän ainakin putkalta ja luotisateilta. Olisi väki sitten ikään kuin sievässä rivissä siellä tietokannassa ja näin ollen helpommin pidätettävissä. Varsinkaan Lontoossa, heinäkuussa, korkeimman hälytystilan aikana. Ajatuksen ja itse teon välinen raja haalistuu suorastaan silmissä. Turistit jopa taputtivat ja nauroivat burkaan verhoutuneelle rock-terroristille. LONDINIUM AXIS.LONDINIUM Isoveli valvoo ON SUORASTAAN INFERNAALISIA ja tummanpuhuvia ilmoja pidellyt Britanniassa viime aikoina, eikä ainoastaan tulvien ja rankkasateiden ansiosta. Heräsin asioidenlaitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun erään paikallisen bändin musiikkivideota ryhdyttiin kuvaamaan yhtenä heinäkuun lauantaina, ja huomasin pelkääväni videontekijöiden hengen, tai ainakin turvallisuuden puolesta. Täytyy lopetella tältä erää tähän. Ovikello soi. Lontoon-kirjeenvaihtaja Riitta Itäkylä www.arock.fi 14 INFERNO SYYSKUU 2007. Nuo yhteiskunnan vastuuttomat kylähullut kun eivät läheskään aina pysähdy harkitsemaan aihepiiriensä poliittisen korrektiuden ja soveliaisuuden laatua. Sakkoa rapisi, ei sen vanhempaan kuin vuonna 1839 voimaan tulleeseen häväistys-lakiin vedoten. Väärä hakusana googleen, ja ovikello soi ennen kuin ehtii enteriä painamaan. Mies oli kuulemma erehtynyt pukeutumaan "epäilyttävän suureen takkiin." Tässä saa jo varoa mitä aamulla päällensä pistää, riskaabeleiden musiikkivideoiden kuvaamisista puhumattakaan. Ehkä musliminaisen kaapuun pukeutuminen ja leikkiräjähteiden kanssa mesoaminen pitkin turistien suosimia puistoja ja museoita ei sittenkään ole niitä kaikkein varmimpia merkkejä terveestä itsesuojeluvaistosta. Kun ne kumminkin ennen pitkää töppäävät ja menevät tavalla tai toisella lakia rikkomaan. Kunhan tässä aikani kuluksi piruja maalailen
behind the scenes -materiaalia ja musavideoita. ALL THE RIGHT REASONS NICKELBACK DEVILDRIVER Bändi vetää tuttuun tapaan Dez Fafaran johdolla, ei voi mennä metsään. Uusi levy jyrää! ATREYU KILLSWITCH ENGAGE (SPECIAL EDITION, CD+DVD): Bonarina mm. Holy Diver -cover by Killswitch Engage. Tämä ei tule soimaan hittiasemilla, se on saletti. BLEED THE FIFTH STILL REMAINS Imekää metallia! Still Remains on todella addiktoivaa Amerikan menoa. THE SERPENT (SPECIAL EDITION, CD+DVD): Menestysalbumin spesuversiolla mm. Eikä mene. LAST KIND WORDS KAIKKI NÄMÄ LÖYTYVÄT KAUPAN HYLLYLTÄ. VÄLTÄ RAMPPAAMISTA JA TILAA LEVYT SUORAAN ROADRUNNER-STORESTA: http://www.levykauppax.fi/roadrunner/ www.roadrunnerrecords.fi www.roadtones.com www.bonniermusic.fi. Niinpä : ). AS DAYLIGHT DIES DIVINE HERESY Dino Cazaresin (ex Fear Factory, Brujeria) uusi bändi ei anna armoa. LEAD SAILS PAPER ANCHOR: Julmetun kova Roadrunnersignaus Amerikan maalta
Puh. Päivitetyt editointimahdollisuudet, soundien muokkaus onnistuu helposti reaaliajassa. Arkisin 1018, la 915. Arkisin 1018, la 1015. Retail Park, Antaksentie 4, Vantaa. (09) 7599 110, www.musafasu.fi. E Eerikinkatu 4, Turku. Arkisin 1019, la 1016. Arkisin 1019, la 1016. www.propellihattu.fi nti Snellmaninkatu e Fabianinkatu Unioninkatu Vuorikatu atu Vis k byn Mikonmkatu uja kka Asia a a ank. A Asiakkaankatu 3, Itäkeskus, Helsinki. (02) 4811 211, fax (02) 4811 200, f-turku@f-music.com. Mukana CUBASE AI4 -äänityssofta. Puh. Puh. (09) 730 070, f-musiikki@itakeskus.com. Uusi YAMAHA Motif XS-synamallisto keikalle & studioon! Massiivinen määrä laadukkaita soundeja. Puh. (09) 618 511, www.f-musiikki.fi, info@f-music.com. MOTIF XS6 61 kosketinta MOTIF XS7 76 kosketinta 2.599 2.995 3.499 MOTIF XS8 81 kosketinta, painotettu koskettimisto MME UVASTO I TUOTEKESTYNYT! UUS ON ILM TAI TILAA NOUDA TEESTA OSOIT sic.com u info@f-m Kaisaniemi Yrjö-Koskisen Katu a Sto tie nan nlin Turu Han Itäke Itäkeskus Me rip ello men Vilhonkatu katu Rautatientori nie isa Ka Rauhankatu Kirkkokatu Itäv uja u sak äylä Vis k byn tu Itäka Ateneumink. Yliopistonkatu Kluuvikatu Aleksanterinkatu Ilmainen asiakaspaikoitus Postin vieressä. atu ank kka Asia uja ink antti pek Gig kki Lyy er Maa m ket mar City KAISANIEMI Itäkeskus skus tu nka ano kart ppa Kau tu TURKU VANTAANPORTTI Ka Kaisaniemenkatu 7, Helsinki
Englannissa, Saksassa, Belgiassa, Hollannissa ja Itävallassa vieraillut kiertue 18. TEKSTI Toni Keränen I KUVAT Markus Paajala I www.myspace.com/reverendbizarre Reverend Bizarre oli yhtye, jolla oli suunnitelma. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. T uomion mestareiden toinen albumi Crush The Insects (2005) keräsi varsin paljon huomiota doom-piirien ulkopuolellakin, ja esimerkiksi Classic Rockin, Metal Hammerin ja Kerrangin kaltaiset brittijulkaisut kehuivat kilpaa sekä levyä että sitä seuranneita keikkoja. Yhtye tekikin jäähyväiskiertueen vuoden 2006 lopussa. Esimerkiksi Crush The Insectsin yhteydessä INFERNO SYYSKUU 2007 tehdyssä Inferno-jutussa (2005, #28) mies kertoi avoimesti maanis-depressiivisyydestään ja yhtyeen jäsenten erilaisuudesta sekä jopa väkivaltaisia piirteitä saavuttaneista riidoista. Varsinkin yhtyeen laulaja-basisti Albert Witchfinder, ristimänimeltään Sami Hynninen, oli kuitenkin jo pidemmän aikaa puhunut julkisesti sekä yhtyeen jäsenten välisistä että eritoten oman mielensä sisäisistä ongelmista. Albert tarjosi muille jäsenille, kitaristi Peter Vicarille (Kimi Kärki) ja rumpali Earl Of Voidille ( Jari Pohjonen) tilaisuutta jatkaa toisen laulajan kanssa, mutta lopulta nämä kieltäytyivät kunniasta. Lohjalla vuonna 1995 perustetun doom metal -ryhmän piti tehdä yhteensä viisi pitkäsoittoa ja lisäksi joukko ep-levyjä sekä split-julkaisuja. Toisaalta mies kehui tilanteen menneen parempaan suuntaan kummallakin osa-alueella, ja tulevaisuus vaikutti lupaavalta. Luvassa olisi enää kolmas levy ja ennen sitä jäähyväiskeikkoja. Lopettamisajankohdaksi oli kaavailtu vuotta 2009. Tämän rupeaman jälkeen Reverend Bizarren taru olisi ohitse. Myös suunnitellun kolmannen levyn sovitustyö tuntui olevan liian kova urakka ja tilalle suunniteltiin helpommin toteutettavaa ep:tä. Keskustelu eteni palstalla jonkin aikaa, ja 3. Jo saman vuoden lopussa bändin keskustelupalstalle kuitenkin ilmestyi Albertin viesti, jossa hän kertoi henkisen terveydentilansa menneen alaspäin. maaliskuuta Albert ilmoitti, että alkuperäisestä suunnitelmasta on luovuttu
Viimeinen levy So Long Suckers puolestaan ilmestyi kauppoihin muutama viikko sitten, elokuun 8. Allekirjoitan ne kaikki. Olin hyvin väsynyt kaikkeen ja harkitsin äärimmäisiä keinoja tilanteen selvittämiseksi. Pitää tosiaan muistaa, että koko bändi alkoi sivuprojektina. Peter puolestaan ilmoitti jatkavansa doom metalin soittoa uuden yhtyeensä Lord Vicarin riveissä. Ajattelin, että nyt on tehtävä ratkaisu. Tietynlainen painolasti lähti pois, mies muistelee. En joudu ikinä niitä häpeämään. Vihoviimeinen keikka soitettiin valikoidulle yleisölle Turun TVO: lla 30. Mitä kaikkea siis tapahtui, Albert. Vuodenvaihteessa 20052006 sekä henkilökohtaiset että bändin sisäiset asiat alkoivat mennä niin sekaviksi ja vaikeiksi, että jatkaminen tuntui mahdottomalta. Kyse ei ollut missään vaiheessa niin sanotusti oikeasta bändistä. Totta kai Reverendin kaikki levyt ovat juuri sitä, mitä niiden pitääkin olla. Tämä saattaa sivustaseuraajasta tuntua absurdilta. joulukuuta. Eräässä vaiheessa Albert suunnitteli katoavansa kokonaan. Albertin mukaan Reverend Bizarre oli ainoa asia hänen elämässään, jonka hän pystyi jättämään suhteellisen vaivattomasti pois. Eräs seikka on myös äärimmäisen tärkeä, jotta ymmärtää Reverendin jäsenten ja varsinkin Albertin suhtautumisen yhtyeeseen. Yhtenä yönä sitten punnitsin asioita. Ymmärrän kyllä, se onkin varmasti omituisen tuntuista. huipentui Suomeen. Ei ole mitään asiaa, joka saisi pyörtämään tämän päätöksen. SYYSKUU 2007 INFERNO 19. Hän kertoi suunnitelmastaan muutamille lähimmilleen, mutta ei lopulta halunnut ryhtyä toteuttamaan tätä vaihtoehtoa. Jo ylpeys estää palaamisen. Varsinkin omassa elämässä oli niin helvetillistä, että ajattelin että minun on saatava jotain stressiä pois, Albert aloittaa. Päätös kuolla Ensisijainen syy oli se, että en enää jaksanut sitä elämäntilannetta, jossa olin, ja minulla ei ollut aikaa käsitellä omia asioitani sillä keskittymisellä ja kapasiteetilla, mitä ne olisivat vaatineet. Teinkin sen, ja kirjoitin päätöksen syineen ylös ja lähetin jakeluun. Alkoi vain tuntua, ettei siinä ollut mitään mieltä. Minulle suuruus ei tarkoita sitä, kuinka monta levyä on myynyt. Vähitellen kaikki muut projektit kuitenkin jäivät pois. Minulle Reverend ei kuitenkaan ollut elämäni suurin juttu. Heti sen jälkeen tuli sellainen olo, että nyt helpotti. Elämään oli tultava järjestys muilla tavoin. Reverend Bizarren viimeiset vaiheet voidaan siis tiivistää tällaiseen muotoon, mutta seuraavien palstamillimetrien aikana päätöksen taustoihin yritetään saada lisäselvitystä. Paras selitysmies asiaan on varmastikin Albert, joka vastasi aina suurimmasta osasta Reverendin musiikkia. päivä. Se tuntui jatkuvan loputtomiin. Ja samalla olisi pitänyt kestää niitä meidän keskinäisiä erimielisyyksiä. Edellä mainitun foorumikeskustelulinjan yhteydessä Albert kertoi, että hänellä on jo uusi kokoonpano kotikaupungissaan Lohjalla, jonka kanssa hän aikoi edetä vielä Reverendiäkin synkemmille, mutta toisaalta genreistä piittaamattomille poluille. Niitä biisejä oli kuitenkin jo niin paljon valmiina, ja tajusin, että joudun työstämään sitä projektia seuraavan vuoden ja sitä seu- raavankin. Sen takia halusinkin tehdä asian tällä tavalla. Halusin julistaa selkeästi ja pitkäsanaisesti kaikille, että se on nyt tässä. Asiasta ilmoittaminen mainitulla tavalla toimi vähintäänkin puolittain tietoisesti myös sen eduksi, että päätöksestä ei voinut myöhemmin lipsua. Olisin silti halunnut saada niitäkin eteenpäin, ja kun siihen ei ollut oikein mahdollisuutta, niin sekin ahdisti. Yhtye kun oli kuitenkin ainoa asia, josta niin sanottu laajempi yleisö tai ainakin tietyt rockia seuraavat piirit miehen tunsivat
Menin niin mielettömään raivoon, että vain syljin vihaa ja inhoa. Me kuitenkin määrittelimme mielestämme oikeat prosentit sille, kuinka eri nopeudessa jälkimmäinen osa on ensimmäiseen nähden. Tappelimme Voidin kanssa puolitoista tuntia eräästä rytmijutusta. Seuraavassa tarinassa yhtye on harjoittelemassa Beherit-coveria The Gate Of Nanna, joka ilmestyy mahdollisesti tänä vuonna splitillä Electric Wizardin kanssa. Tällaisia juttuja oli paljon. Syy siihen ja toisaalta myös kiertueen suuriin katsojamääriin oli varmaan siinä, että kaikki tiesivät, että tämä on nyt viimeinen kerta. Keikoilla ja kiertueilla siihen ei ole kuitenkaan ollenkaan mahdollisuutta, ja se saattoi purkautua ihmisille vittuiluna. Jossain vaiheessa en ottanut lääkkeitäni ja saatoin olla välillä täysin ultra-aggressiivisessa tilassa. Niitä tarvitaan tässäkin tapauksessa. En tiedä mitään pelottavampaa kuin se hetki juuri ennen tajunnan tilan muutosta yleisön edessä. "Painu vittuun siitä. Erityisesti Albertille yleisön edessä soittaminen on ollut koettelemuksia täynnä. En siis usko, että Peter on ainakaan enää katkera lopettamisesta. Joinain tosi pahoina kertoina olen vahingoittanut fyysisesti yleisöä, esimerkiksi eräs Helsingin Semifinalin-keikalla potkin yleisöä, heitin yhden tyypin lavalta ja lopulta muutaman tutun naisen piti hakea minut pois takahuoneesta keikan jälkeen. Toisaalta, ilman sitä raivoa esimerkiksi Harbingeriä ei olisi varmasti syntynyt. Keikkakurimus Yhtyeen toisena ongelmakohtana ovat olleet keikkatilanteet. Tietty musiikki saattaa ajaa minut tilaan, joka on jo lähellä vaarallista yleisölle ja itselleni. Eli puhuimme samasta asiasta, mutta silti siitä sai aikaan puolentoista tunnin huutoriidan. Lisäksi varsinkin ensimmäisen levyn In the Rectory Of The Bizarre Reverendin (2002) ja Harbinger Of Metal -ep:n (2003) tekovaiheessa yhtyeen piti käyttää hyödykseen jokainen minuutti studiossa. Olin jonkinlaisessa paniikin tilassa. Välillä tuntui siltä, että nämä kaksi ovat puineet jutut keskenään ja minä olen se paha. Mutta minä en edes halua nähdä sitä, siinä se ero." me annamme muille. Päätöksen kuultuaan Void kertoi, että hänkin oli päättänyt erota yhtyeestä kolmannen levyn jälkeen. Se on sama kuin yrittäisi selittää jollekin, joka ei ole koskaan nähnyt Rintamäkeläisten jaksoa, että minkälainen se tunnelma siellä pirtissä on. Kappaleet olivat hyviä, yleisö tykkäsi ja niin edelleen. Ne olivat aivan mielisairaita tilanteita. On myöhäistä paeta, mutta tajuat vielä mitä on tapahtumassa. Muiden jäsenten reaktiot olivat ymmärtäväisiä. Sitä on vaikea eritellä. Hän oli itse ihan hiljaa. Eksä nyt saatana ymmärrä, että minä ajattelen tässä tärkeitä asioita!". Voit kertoa nämä asiat, mutta kuulija ei siltikään ymmärrä asiaa oikein. Tarvitsen kaiken ajan, minkä vain voin olla yksin. Toki osansa on sillä, että en erityisesti nauti esiintymisestä, mutta samaan aikaan nautin energiasta, jota esiintyjien ja yleisön välisen jännitteen kautta purkaantuu. Reverendin keikalla saatoin välispiikeissä käskeä kaikkia painumaan vittuun. "Vittu saatana, ole sinä hiljaa, vittu kun sinä et ymmärrä." Lopulta lähdin kotiin ja tajusin siellä välittömästi, mitä Void oli tarkoittanut, ja hän taas ilmoitti, että ymmärsi minun pointtini. Ja tuskin hänkään sitä ensisijaisena piti. Räjähdin mistä tahansa, mitä minulle tultiin sanomaan. Meillä oli niin vähän aikaa ja rahaa, ja kappaleet olivat niin laajoja kokonaisuuksia, että meidän piti olla lähes kokoa ajan paikalla. Albert myöntää, että tällä kaikella varmasti ollut tekemistä hänen psyykkisen epätasapainonsa kanssa, mutta myös sen kanssa, että hän elää täydellisesti taiteensa kautta ja vuoksi. Ja että vaimo sitten kaataa kahvia, vaikka odottaa hänkin, että Niemi lähtisi pois. Kuten huomaat, tähän kaikkeen on vaikea löytää sanoja ja puhua toisten puolesta. Voisin kuvitella... Minulla ei ole loppujen lopuksi mitään muuta merkitystä tässä maailmassa kuin välittää sitä kaikkea, mitä mieleni ja kehoni välityksellä voin tuottaa. Keskittymiseni tilanteeseen ja itse musiikkiin saa sen aikaan. Voit sanoa, että se Niemen isäntä tulee sinne puhumaan Jeesukses20 INFERNO SYYSKUU 2007 ta ja Antti on vähän mörkkinä, mutta kunnioittaa kuitenkin vierastaan. Viimeinen kiertue meni kuitenkin loistavasti. Peter oli ehkä ainoa, joka olisi halunnut jatkaa. Albertin mukaan esitettävän musiikin tyyli määrää sen, mihin suuntaan miehen käyttäytyminen muuttuu. En halua kokea sitä enää koskaan. Olimme kumpikin ymmärtäneet asian, mutta emme osanneet kertoa siitä. Meillä kaikilla kolmella on ollut riitaa keskenämme. Peter ehkä kaikista eniten ajatteli sitä, mitä "Nyt voi joku Ville Valo ajatella, että nuo eivät ole nähneet yhtään mitään. Jos esitän rauhallista materiaalia, olen erilaisessa tilassa kuin esittäessäni väkivaltaisempaa tai vihamielisempää materiaalia. Albert ryhtyy kuitenkin pyydettäessä kertomaan esimerkkejä vaikeista tapauksista. Tiedän riidan keston, koska Peter oli sattumalta katsonut kelloa. Nykyisin vältän esiintymisiä, koska terveyteni ei kestä kovin totaalisia purkauksia tai ainakaan useita keikkoja putkeen. Tässä kohden tavallisesti sanavalmis muusikko hakee sanojaan pitkään. Myös lavan ulkopuolella kommunikointi fanien kanssa ei ole ollut ongelmatonta. Ne sessiot olivat niin hirveitä, että en halua enää miettiä niitä fiiliksiä. Välit olivat hankalat ja työskentely helvetillistä, mutta mitä se käytännössä tarkoitti. Riita koski sellaista tempovaihdosta, joka alkuperäisessä nauhoituksessa on luultavasti jopa tallentunut virheellisesti. En voi tietenkään hänen tunteitaan täysin varmasti tietää. Eläydyin niiden maailmaan täydellisesti, ja biisithän kertovat siitä, että kaikki tuhoutuu. Aloimme tuntea ryhmähenkeä ja parhaimmillaan tulimme toimeen erittäin hyvin. Mutta se meni kyllä useaan eri suuntaan, ei riidoissa varsinaisia puolia ollut. Studiohelvetti IIhminen haluaa ymmärtää, ja monesti yksityiskohdat ja havainnollistukset edistävät ymmärrystä. Lähinnä se oli sitä, että heti kun saavuin paikalle, olin vihainen, kun asiat eivät menneet haluamallani tavalla. Ongelmat olivat kaikille päivänselviä, eikä Albert edes ollut yksin ajatuksineen. Aina kun esiinnyn yleisön edessä, oli bändi mikä tahansa, minussa tapahtuu muutos. En kuitenkaan halunnut välttämättä loukata ihmisiä, mutta toisaalta niiden kappaleiden puolesta halusinkin loukata. Kyllä minäkin sitä puolta ajattelen, mutta en koskaan ensisijaisesti. Homma toimi tietyltä osin todella hyvin
Vaikka olen aina kuunnellut 70-luvun progressiivista rockia, niin se ei ollut siitä kiinni. Eihän joku Witchfinder Generalin tai Troublen levy kuulosta paljoaSYYSKUU 2007 INFERNO 21. Tämän kaiken jälkeen en enää halunnut joutua tilanteisiin, jossa joutuu olemaan vihamielinen sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät sitä ansaitse. kaan Reverendiltä loppujen lopuksi. Hän kertoo olevansa kyllästynyt musiikin lokeroimiseen tehtyään sitä itse vuosikaudet. Meillä on käsissämme pelkkiä jämä- Metallikadotus On vielä eräs syy, miksi Albert ei halua jatkaa musiikin tekoa juuri Reverend Bizarren kanssa. Meidän piti sopia, että edes sitä sanaa proge ei saanut käyttää. Olin silloin niin kireänä, että sain raivarit jo tuollaisesta. Albertin mukaan kyse ei ollut bändistä, vaan ideasta. Mukana on viimeinkin niitä progemaisia, kokeellisia ja jopa jatsahtavia elementtejä, joita on aiemmin siivottu pois. Olin juuri alkanut diggailla ja keräillä doom metal -levyjä ja ajattelin, että haluan kokea edes muutaman biisin ajan sen tunteen itse. Muistan, kun tehtiin Harbingeria ja minulla oli jotain biisiaihioita. Reverend Bizarre kehitteli tavallaan uuden määritelmän doom metalista. Onko Reverendin kohdalla kaikkein ahdistavin seikka ollut juuri se, että olet joutunut kohtaamaan taiteesi seuraukset. Vähitellen vaikutteita vietiin vieläkin synkemmille linjoille. Yhtye lähti liikkeelle sivuprojektina ja ideana oli tehdä vähän niin kuin pastissinomaisesti doomia. Ei saanut tehdä mitään, mitä muut eivät olisi jo tehneet. Aluksi tuli tunne, että ei tästä tule mitään, tämä on tosi hirveä lopetus. Toivon totta kai, että he ovat vilpittömiä sanoissaan, sehän on ihan hienoa. Siinä kävi niin, että kun päätettiin lopettamisesta, niin ryhdyin etsimään sellaisia kappaleita, jotka olivat tämän alkuperäisen kokonaisuussuunnitelman ulkopuolella. Uudella levyllä yhtye alkoi kuitenkin viimeistään luopua tyylirajoituksista. Ensin sain maailmalta turpaan sillä tavalla, että lähipiiriin tuotiin sairauksia ja muuta hirvittävää surua. Jätkät vittuilivat ihan huumorilla, että tässä on taas tätä progea. Vihasin maailmaa kosmisessa mielessä, jumalaa tai jotain. Sellainen lähestymistapa ei sopinut Reverendiin. Mutta minulla on vaikea kohdata sitä. Bändillä oli aluksi selkeä käsitys siitä, että musiikki noudattelee tiukasti Black Sabbathin, Pentagramin ja Saint Vitusin kaltaisten bändien linjaan. Reverendillä oli varsinkin alussa voimakas genre-tietoisuus. Lopettamispäätöksen tuoman vapautuneisuuden lisäksi muutoksen aiheutti toinenkin syy. So Long Suckers ei ole se levy, jonka suunnittelin kolmanneksi levyksi, vaikka muutamia osia onkin mukana. Toisaalta heavy metal sellaisena kuin Albert sen tuntee on tavallaan kuollut. Sitten muutaman vuoden päästä ihmiset tulevat kertomaan, kuinka hieno minä olen. Olen kaksikymmentä ensimmäistä ikävuottani saanut turpaani. Sen jälkeen sain huomata, että saan myös fyysisesti turpaan. Jätimme jotain juttuja pois ja veimme sen jäljelle jätetyn loppuun asti. Albert kertoo, että itse tehdyistä säännöistä ei enää välitetty, annettiin vain mennä. Kolmoslevy olisi ollut niin synkkä, että sitä ei yksinkertaisesti olisi voinut toteuttaa nyt
Helpotuksen lisäksi myös muut tunteet ovat saaneet vallan. Jo nuorena poikana kuuntelin Uriah Heepiä, joka oli oikeastaan jo silloin niin sanotusti vanha bändi. Nuorempi polvi saattaisi sanoa, että ne kuulostavat paskalta, koska on totuttu uuteen soundimaailmaan. Mutta samalla silti tajusin, että tunteet tulivat vain sen vuoksi, että kaikki oli onnellisesti takana. Meillä ei ole enää mitään sellaista, ettei voitaisi olla tekemisissä. Reverendkin oli totta, mutta sitä oli leikattu aika paljon. Haluan takaisin oman tilani, jonka koin menettäneeni. Nyt voi joku Ville Valo ajatella, että nuo eivät ole nähneet yhtään mitään. Ja tämän sanoo ihminen, jonka isä kuoli letkuihin sairaalassa. Kyse ei ole kuitenkaan siitäkään. Toisaalta ei ole mitään pakkoa olla tekemisissä. Sen puitteissa mies toivoo voivansa toteuttaa ideoitaan ilman minkäänlaisia rajoituksia. Et voi elää vain sen takia, että joku jäisi suremaan. Jos elät vain sen takia, etteivät muut pahoittaisi mieltään, niin sittenhän minäkin voisin samalla logiikalla soittaa Saija Palinille ja valittaa, että miksi sinä olet sen miehesi kanssa naimisissa. Minä taas en ole koskaan tottunut siihen uuteen soundiin. Kun tapasin Lee Dorrianin ensimmäistä kertaa, kehuin Cathedralia, mutta sanoin, että inhoan heidän kahta viimeisintä levyään. Ne sessiot eivät enää ahdista, oikein odotan, että pääsee nauhoittamaan. Ennen lyriikoita musiikki tuntui melkeinpä hard rockilta. Näiden suunnitelmien yksityiskohtia, kuten myös vähäisiä tiedonmurusia koskien The Puritania, kannattaa etsiä osoitteesta www.hellridemusic.com/reverendbizarre. Doom on periaatteessa heavy metalin alkusoinnut soitettuna aina vain uudestaan ja uudestaan. Omien sanojensa mukaan Albertin ongelmana on se, että hän sanoo asiat lähes aina rehellisesti. Reverendin kanssa me menimme studioon aina tehdäksemme tietyllä tavalla aikamatkan johonkin menneeseen. Heräsin ja hetken tuntui siltä, että ei helvetti, en enää ikinä tule kokemaan tuollaista Reverendin kanssa. Aiemmin mainittu Albertin uusi bändi on nimeltään Puritan. Meiltä on esimerkiksi tulossa cd Spikefarmin kautta, ja sitä tuskin tekisimme, jos haluaisimme pysyä vain kultti-ilmiönä. Mutta olen samaa mieltä jonkun Veikko Huovisen kanssa, joka puhuu poikansa itsemurhasta tietyllä tavalla sankarillisena tai rohkeana tekona. Nyt voin sanoa, että päivääkään en vaihtaisi pois. Tietyllä tavalla olen viehättynyt ajatuksesta, että teet itsemurhan silloin, kun kaikki on hyvin tai olet nähnyt kaiken. Vähitellen keskustelu etenee käsittelemään totuutta ja rehellisyyttä laajemmallakin tasolla. Se, että en yrittänyt liikoja, alkoi tuottaa tulosta. Esimerkiksi uuden levyn Anywhere Out Of This World kertoo itsemurhasta, joka johtaa hyvään tilaan. Maailma oli silloin niin kylmä, että siihen pystyi vastaamaan vain samalla mitalla. Se oli sellaista köyhää meininkiä ja minua jotenkin ärsytti, että jollain on varaa panostaa. Jollain tavalla siitä puuttuu se kahdenkymmenen vuoden takainen henki. So Long Suckers on enemmänkin surullinen levy. Tyylimäärittelyistä luovuttiin myös sanoitusten kohdalla. Totta kai on vieläkin hyviä juttuja, mutta niitä on harvassa. Voidaan jopa vastaan tullessa jutella normaalisti. Minulle heavy metal on enemmänkin muisto jostain, ehkä jostain paremmasta. Sellainen, missä ihminen tajuaa, että vielä on jäljellä pyrkimystä parempaan elämään, mutta että se on helvetin kaukana. Aiemmilla levyillä oli puhtaita heavy metal -sanoituksia. En siis tarkoita, että rajan takana kohdataan, koska en usko siihen. Jotkut läheiset ihmiset voivat löytää niistä tosi paljon todellisia asioita. Loput spliteille tarkoitetut biisit nauhoitetaan muutaman kuukauden sisällä ja ne ilmestyvät tämän vuoden aikana. Nettisivuja ei ole eikä tule. Meitä myöskään voi lähestyä, koska se tietäisi jälleen sitä, että koko ajan olisi jotain työprojekteja menossa tai monta päällekkäin. Tavallaan Albert haluaa muusikkona jättää puhtaan heavy metalin taakseen, mutta toisaalta hän ei myöskään tunnista nykymetallista sitä samaa kipinää, minkä itse aikoinaan genrestä löysi. Jotenkin... Puritanin kanssa keskityn ainoastaan musiikkiin, me emme ota enää mihinkään kontakteja. Myös suhteet kohta entisiin yhtyetovereihin ovat kunnossa. Reverend oli esimerkiksi minulle 22 INFERNO SYYSKUU 2007 aina tietyllä tavalla työväenluokan musiikkia ja sen takia me hyväksyimme joukkoomme kaikki reggae-porukat ja punkkarit ja muut. Itsemurhasta pitäisi voida puhua muutenkin kuin vain sillä tyylillä, että älä tee sitä. Minusta täydellinen elämänhallinta on sitä, että saat lopettaa sen silloin kun haluat. Reverend Bizarre tulee vielä aktualisoitumaan harvinaisuuksista kootun tupla-cd:n muodossa, ja tulevaisuudessa siintää myös muutama split-ep. Mutta minä en edes halua nähdä sitä, siinä se ero. Lee toisteli epäuskoisena: "You loath our albums?" ja vieressä ollut Orange Goblinin laulaja naureskeli, että tässähän hullu suomalainen on. Niissä ei tarvinnut paljastaa itsestään oikeastaan mitään, tai vain viitteiden kautta. Näin me yhtyeenä nyt teemme. Olen sen vuoksi hyvin surullinen, ja minulla on täällä kaverini Erkki, joka on myös hyvin surullinen.. Albert ryhtyi tekemään henkilökohtaisempia tekstejä. Viimeisen keikan jälkeen näin esimerkiksi unen, jossa olimme vielä menossa soittamaan jonnekin. biisejä. Enää se ei häiritse, tärkeintä on se, että jos diggaa niin diggaa. Juuri koska tämä lopetus meni näin hyvin, niin ei jää mikään kaihertamaan. Ja koska ne olivat totta, niin biisitkin alkoivat kuulostaa niin synkiltä, että se on melkein perverssiä. Kun on kehittynyt tiettyyn pisteeseen, voi poistua arvokkaasti. Nyt teen musiikkia, joka on ainoastaan totta. No, se päätyi lopulta siihen, että olemme Leen kanssa nykyisin ihan ystävällisissä väleissä. Viimeinen ja todellinen tuomio Vaikka viimeinen levy on ilmestynyt, kaikki ei ole vielä täysin ohi. Mies sanoo kokevansa lähes puhdasta rakkautta kaikkia kohtaan, jotka kuuntelivat yhtyeen musiikkia, kävivät keikoilla tai hankkivat levyjä. Sitten kuitenkin vain päätin, että me menemme sinne studioon ja teemme asiat niin hyvin kuin voimme. Kovanaaman rooli on poissa, mikä joskus oli vielä päällä. Pohjia soitettaessa jo tajusin, että tästä tulee itse asiassa meidän paras levymme. Vai oletko sinä itse kasvanut toisenlaiseksi ihmiseksi. Ensinnäkin ne vanhat levyt tehtiin eri tavalla. Ja minulle heavy metal on kuitenkin aina sama kuin vuosi 1984 tai -85, kun näen isoja poikia, joilla on selkälippuja ja tajuan, että tuossa on jotain hienoa ja alan kuunnella Deep Purplea ja Venomia. Käytin siis sanaa "loath", joka on voimakas ilmaisu heidän kielessään ja kulttuurissaan. Jotkut voivat alkaa ruikuttamaan, että tässä yritetään luoda jotain kulttijuttua. Kyllä minä väittäisin, että se henki puuttuu. Heti jos jollain oli jotain PVC:tä päällä, niin ei vittu, et kuulu meihin. Muutenkin Albert on löytänyt rauhan suhteessa kaikkeen siihen, mikä koskettaa Reverend Bizarrea
Mainos
Sillä ei ole mitään merkitystä, koska ne muut eivät ehkä olleetkaan kovin hyviä. Niin kauan kuin on jotain sanottavaa, levyjä Musiikki ei valehtele voi tehdä. Olen keskivertoäijä. Minä pidän samasta musasta, samoista leffoista ja samasta ruuasta kuin muutkin. No.... Blackie Lawlessia on koko muusikon uran ajan ohjaillut urheilijan mentaliteetti, joka saa miehen ottamaan jokaisen keikan vastaan suurena haasteena. Minä teen kaiken itselleni. Ja se onnistuu vain niin, että yleisö tuntee artistin perinpohjaisesti. Jotkut bändit tulevat lavalta ja hehkuttavat, miten pesimme muut. Haluan saada ihmiset pohtimaan sitä, missä he itse ovat sosiaalisesti, poliittisesti tai henkisesti. Musiikki on yksi tapa ilmaista asioita. Jos olen, niin sitten sitä täytyy olla uudestaan. En tiedä olenko oikeassa vai väärässä, mutta levyt ovat rehellisiä. Yksi syy tähän on vahva usko omiin tekemisiin. Tarkoitus on aina ylittää itsensä, muista välittämättä. Jotkut muusikot kirjoittavat asioista, jotka ovat enemmän pinnallisia, koska he eivät oikeasti uskalla avata päänsä sisältöä toisille ihmisille. Voi kuulostaa itsekkäältä, mutta en ajattele yleisöä, kun nousen lavalle. En yritä olla mitenkään avantgarde. Mitä sitten. Samoin nälkä, joka ajaa muusikon ilmaisemaan mielipiteitään yhtä vahvasti kuin herra Lawless. Joka kerta. Ronald Reagan oli tuolloin pressana, ja vihasin häntä yhtä paljon kuin George W. Mutta mitä tulee alkuperäiseen kysymykseesi, niin tuli palaa edelleen. Minun on lyötävä kalloni halki, tehtävä matka pääni sisään ja esiteltävä sieltä löytyviä asioita kuulijoille. Bushia nykyään. Elokuussa 2007 tuli kuluneeksi 23 vuotta siitä, kun WASP julkaisi debyyttinsä. Olen ollut erilainen kymmenen vuotta sitten, ja varmasti olen erilainen kymmenen vuoden kuluttua. Siis aivan täydellinen, mikä on tavoite joka ilta. Ja minä yritän tehdä abstraktia taidetta, joka saa ihmiset ajattelemaan sitä, mitä maailmassa on meneillään. Yritän kuitenkin vain saada aikaan keskustelua niin paljon kuin se on mahdollista. Bändin kaksi ensimmäistä levyä olivat melkoisia menestyksiä, mutta sittemmin bändin uraa seuranneet ovat jakautuneet uskollisiin tai pelkkiin sivustakatsojiin. Haluan olla numero 1. Nimi juontaa Blackien intiaanialkuperään, joka kertoo vahvasti myös kaverin luonteesta ja sitä kautta WASPin musiikista. Jokaisella kiekolla minä koetan määritellä itseni ja sanoa, kuka minä olen juuri nyt. Joten SYYSKUU 2007 INFERNO Musiikkiko pelasti urheilulta? 25. linen Kaikki se lavashow sirkkelinterineen oli meidän tapamme antaa lausunto omaa hallitustamme vastaan Yhdysvaltain tilanteesta. Sitä, mitä minun pääni sisällä liikkuu. Makuni on aika yksipuolinen ja yleinen tiettyjen asioiden suhteen. Tai mitä on menossa heidän omassa elämässään. Sitä minä vielä etsin. Halusimme antaa amerikkalaisena bändinä poliittisen kannanoton hallituksellemme, mutta loppumaailma ei nähnyt sitä ollenkaan siten. Ja on yksi kysymys, mitä kysyn itseltäni kaikista eniten: kuka minä olen. Steven Durenista tuli Blackie Lawless miehen oltua 13-vuotias. Lukuun ottamatta eurooppalaispromoottorien säikähdyksiä ja konservatiivien vastustusta Blackie Lawless sanoo yhtyeensä kohdanneen esteitä urallaan melko vähän. Mutta tätähän voi toistaa koko ajan, kuten jokaisen WASP-levyn kohdalla. En halua kilpailla muita bändejä vastaan, vaan kilpailla itseäni vastaan. Se on sitä urheilijan mentaliteettia, kun pystyy kysymään itseltään, että voinko olla jälleen paras. 1980luvulta henkiin jääneitä, edelleen levyttäviä heviyhtyeitä ei oikeasti ole olemassa enää kovin monta. Rehellisyys on yksi asia, jonka Blackie uskoo vieneen WASPin näinkin pitkälle. Ja se on avain siihen, miten olen saanut luotua itselleni pitkän uran, todellisen fanipohjan ja vietyä ihmiset elinikäiselle matkalle tekemäni musiikin kanssa. Ainoastaan kahdesti on tuntunut siltä, että olen ollut lavalla täydellinen
VOITA BACKSTAGE-PASSIT JA HOTELLIMAJOITUS NIGHTWISH-KEIKALLE!!! sa kpl backtge-passeja 2 x 2 01 3-31 2307. www.emp-online.fi euroopan suurin rock-postimyynti
Haastattelun aikana liehuvalettinen kitaristi puhuu lukuisia kertoja 1980luvun tukkahevibändeistä. Kummallakin on päällään täsmälleen sama Poisonin paita! Look What The Cat Dragged In, totta tosiaan. Kyseisen kuvaussession otokset ovat parhaita, mitä meistä on koskaan otettu. Kun mies aukaisee kotinsa oven, katsomme hetken epäuskoisina toisiamme ja repeämme nauramaan. Tähän joukkoon ei ihan hätiköiden pääse. Itse-editointia kantta. Melodisuudenkin korostaminen voi helposti viedä ajatukset aikuishevin puolelle. Kuten levynsä hankkineet ovat voineet huomata, sisäkansista löytyy tupeerattua tukkaa, meikkiä, valkoista puuhkaa ynnä muuta kasari-estetiikkaa pursuava kuva. Amoral on yhä metallibändi, se on yhä "rankka" ja. Monet ovat esimerkiksi verranneet maalauksen pommikoneteemaa Motörheadin Bomberin kanteen. Ulkoisten tekijöiden lisäksi yhtye on liikkunut myös musiikillisesti viihdyttävämpään suuntaan. Nimistä ei tätä artikkelia tehtäessä kuitenkaan vielä puhuta, ja muutenkaan Erkin virallisen seuraajan kanssa ei pidetä kiirettä. No, googletin sen ja tajusin, että olenhan minä sen nähnyt, mutta en ole koskaan tajunnut, mitä siinä tapahtuu. Voin vannoa, että se ei ole otettu siitä. Ei aivan tyypillinen valinta death metal -bändille. "Monen mielestä nämä meidän spedeilyt menevät liian pitkälle." Tällä kertaa päätimme vetää joka osa-alueen härskisti mahdollisimman pitkälle. Vaikka kuva levyltä löytyykin, niin Spine ei suostunut laittamaan yhtäkään sen sarjan kuvaa netin bändiesittelyyn. 28 INFERNO SYYSKUU 2007 Uusi kuva sisältää kuitenkin asennetta vähintäänkin yhtä paljon, Ben viittaa Spinefarm-sivuilta löytyvään katujengiposeeraukseen. Vaikka tapaukseen ei liitykään vihaa tai katkeruutta, niin Ben myöntää, että Amoralin jäsenet enemmän tai vähemmän pakottivat Erkin tekemään valinnan. Toki siinä on huumoria, mutta ei väärällä tavalla. Itse en edes muistanut nähneeni Bomberin Kikat tiessään Metallibändien muutoksen pohtiminen on ylipäänsä hyvin vaikeaa. Olen vain luullut, että siinä on jotain avaruusaluksia. Kansi on ollut kaiken kansan nähtävillä jo hyvän aikaa, eikä se ole saanut pelkästään positiivista palautetta. Liian ennalta arvattavaksi ei saa muuttua. Reptile Riden bändikuvan lisäksi myös varsinainen kansikuva on aiheuttanut keskustelua. Idols-tähden suosion noustua hurjiin mittasuhteisiin Erkin aika ei yksinkertaisesti riittänyt Amoralille. Taidokkaasta death/thrashista tutuksi tullut yhtye on tarkistanut linjaansa uudella Reptile Ride -levyllään ja keskittyy tekemisiinsä sillä raivokkuudella, että basistikin tippui kyydistä. Lakeja H aastatteluhetkeni Amoralin kitaristin Ben Varonin kanssa alkaa vähintäänkin lupaavasti. Kyseisessä kuvassa bändin riveissä esiintyy aiemmasta poiketen vain neljä jäsentä. Tästä innostuksesta kerrottiin tosin jo edellisen levyn, Decrowningin (2005), aikaisessa Inferno-jutussa (#30), mutta elokuun puolivälissä julkaistulla kolmosalbumilla Reptile Ridellä on jo jossain määrin siirrytty sanoista tekoihin. Tiukka death metalissa pysytteleminen ei ole enää sääntönä ja yksinkertaisillekin ideoille uskotaan näyttää vihreää valoa, kunhan ne vain kuulostavat hyvältä. Nyt yrittää koko ajan tiivistää sitä pakettia, mutta ei huonolla tavalla. Sain selittää pitkään, että tätä on tehty neljä kuukautta ja me seisomme täysin idean takana. Ensimmäisellä levyllä (Wound Creations, 2004) oli vielä sellaista haparointia, ei osattu editoida itseämme. Kaveritkin luulivat, että se on puhdas tribuutti Mötorheadille. Benin, rumpali Juhana "Juffi" Karlssonin, laulaja Niko Kalliojärven ja kitaristi Silver Otsin rinnalla ei nähdä enää basisti Erkki Silvennoista. Virallisesta erotiedotteesta löytyvät perusfaktat Erkin poistumiselle rivistöstä. Yhtye on katsonut tulevia keikkoja ja kiertueita varten muutaman sijaisen basson varteen. Episodi on muutenkin enteellinen. Mies soittaa Cheat Code -yhtyeessä, joka on tullut paremmin tunnetuksi Ari Koivusen taustabändinä. Uusi mies valitaan huolella. Levy-yhtiöstä tosin sanottiin, että nämähän ovat ihan paskoja, ei tällaisia voi käyttää, Ben naureskelee. Kun sanot sanan "suoraviivainen", joku ajattelee AC/DC:tä, joku toinen taas Slayeriä. TEKSTI Toni Keränen I KUVA Uzi Varon I www.amoralweb.com Helsinkiläinen Amoral ei kaihda riskejä. Ideoiden esittelemiseen saattoi mennä se kahdeksan minuuttia. Lähipiiristä tuli esimerkiksi kommenttia, että ottakaa ainakin itsenne pois tuolta koneesta, tuohan on ihan pelleilyä. Benin viimeisessä lauseessa kiteytyy paljon Amoralin nykyisestä asenteesta
Benin mukaan Amoral ei halua tehdä enää asioita jonkin vakavasti otettavien metallibändien ohjekirjan mukaan. Siinäpähän olette päänvaivoinenne, jos haluatte. Nimenomaan death metaliin ne juuri sopivatkin. Jos kyllästyy nopeammin, se on vain merkkinä siitä, että kyseessä on huono kappale. Silti se ei ole kaikkea tätä enää itsetarkoituksellisesti tai tuskastuttavan päällekäyvästi. Ensimmäisellä levyllä siitä ei ollut puhettakaan, toisella jo vähän. Ryhdyimme eräänä päivänä oikein kuuntelemaan Nikon kanssa, että onko tuossa levyllä instrumentaalikappaleen (Apocalyptic Sci-fi Fun) lisäksi yhtään kikkailukohtaa tai -riffiä. Niko käy jo nyt laulutunneilla ja treenaa sitä helvetisti. Uudella levyllä on sellaisia riffejä, mitä edellisellä levyllä ei uskallettu käyttää, mies paljastaa. Jotkut isojen bändien tyypitkin ovat tulleet selittämään, että hyvä keikka, mutta ne tuulikoneet olivat vähän liikaa, ja varsinkin death metal -bändille. ep:n muodossa voitaisiin tehdä vaikka nuotiolevy, Ben mietiskelee. Sitä me teimme hiukan ensimmäisellä levyllä. Sitten vain kelasin, että helvetti, miksei pitäisi sitä nimeä. Jos ajattelee vaikka Dimebagia, niin suurin osa hänen riffeistään oli aika yksinkertaisia. Juffi on tekninen rumpali, ja kaikki sen kollegat kuuntelee meidän musaa monesti vain rumpujen soiton takia. Silloin heillä oli ensimmäisen kerran biisien nimissä oli jotain siistiä, eikä pelkkää synkistelyä. Aiemmin tuli esiin kappaleen nimi Apocalyptic Sci-fi Fun. Niin no, Hansonilla Vakava vs. Kun olet kavereiden kanssa viettämässä iltaa, niin haluatko laittaa Enter Sandmanin vai jonkun Necrophagistin levyn soimaan. Ben ei esimerkiksi allekirjoita väitettä, että suoremmin soitettu ja sitä myötä helpommin omaksuttava musiikki tarkoittaisi samaa kuin kertakäyttöinen. leikkimielinen oli MMMBop... Nimet ovat vähän niin kuin tuo Reptile Riden kansi. Ben myös painottaa, että yksinkertaisuus on pelottavaa, koska sen toteuttaminen onnistuneesti on vaikeaa. Muutoksen tuulet tulevat puhaltamaan jatkossakin. Me kuitenkin ajattelemme asian niin päin, että biisit ovat sen verran hyviä, että me voidaan tehdä muut jutut vähän kieli poskessa. Esimerkiksi voisi nostaa Bodomin Hatecrew Deathrollin. Sitten hän on siellä keikalla lavalla ennen muita, seisoo rumpujen päällä ilman paitaa, lateksihousut jalassa ja poseeraa bisse kädessä yleisölle. Reptile Ridelta löytyy myös sellaisia otsikoita kuin DDrop Bop tai Snake Skin Saddle. Sama ideologia ulottuu kaikille tekemisen alueille. Mutta jos sattuu olemaan kova jätkä tekemään simppeleitä juttuja, niin voi syntyä jotain todella mahtavaa. Tosin esimerkiksi Juffille teknisyys on osa musiikin hienoutta. Monen mielestä nämä meidän spedeilyt menevät liian pitkälle. Jos vaikka lähdettäisiin konelinjoille. Nikon kanssa on puhuttu, että jos me pidetään pari vuotta taukoa ennen seuraavaa levyä, niin hän haluaisi tehdä ison harppauksen laulullisesti. tekninen. Saa olla vähän hassua. On heitetty puolitosissaan, että joskus olisi mukava tehdä jotain tosi härskejä kokeiluja. Minulla se vaihe on mennyt jo ihan ohi. Mutta sillä on vara siihen, koska se on niin hyvä soittamaan. Suoraan kuin jostain Mötley Crüen keikalta. Lavan sivuissa on tuulettimet, jotka nekin vituttavat joitain ihmisiä aivan uskomattoman paljon. En kuullut enää edelliselläkään levyllä ja nyt vielä vähemmän. Havainnollistaakseen asiaa hän kertoo muistelon Amoralin Vironkeikasta tämän vuoden kesäkuussa. Meillä siihen on vielä matkaa, eikä samanlaiseen ehkä koskaan päästä, mutta aina kannattaa yrittää. Amoralin nimissä saattaa olla luvassa hätkähdyttäviäkin ratkaisuja. Kikkailulla voit pelastaa ainakin jotain. Porukka sanoo, että Amoralin teknisyys ei olisi hävinnyt minnekään, mutta itse en kuule sitä enää ollenkaan. Mitä kauemmas pääsee teini-iän death metal -todistelukaudesta, sitä paremmin sitä myöntää itselleen, että maailman parhaimmat biisit ovat melodisia ja suoria. Sitä ei välttämättä halua kokopitkälle vetää, mutta pienempinä annoksina sekin voisi toimia. Jos teet yksinkertaisen jutun huonosti ja vielä soitat sen huonosti, niin se on täyttä paskaa. En kuitenkaan veikkaisi, että ensi levy kuulostaa joltain Helloweenilta, mutta jotain Diablotyyppistä karjuntalaulua voi kokeilla. En näe myöskään mitään syytä, miksi me rajoittaisimme itseämme pelkkään örinään. Jälkimmäisestä löytyy aivan uskomattomia juttuja, mutta silti Metallica taitaa toimia paremmin. Teimme esimerkiksi Nikolle sellaisen egoboxin, jonka päällä voi bostailla ja vetää itsekin sooloja. Beniä viehättää asetelma, jossa laitetaan vastakkain vakava ja leikkimielinen. Ime munaa, death metal! Ostetaan kaksi tuuletinta lisää! SYYSKUU 2007 INFERNO 29. D-Drop Bop oli aluksi vain kappaleen työnimi, joka tuli siitä, se on tehty D-vireellä ja Bop nyt vain rimmasi Dropin kanssa. Poisonin Unskinny Bopista on liian monta vuotta, tarvitaan uusi Bop tähän skeneen ja se on tässä
Rumpalina toimii Marko Tommila, tuttu kaveri toisesta porilaisesta pumpusta, Left To Bleedistä. Ulkona on pilvisestä säästä huolimatta varsin kirkas ilma, mutta kuppilassa hämärää. Jälkimmäinen on kaksivuotisen levyntekoprosessin aikana toimittanut myös epävirallisen tuottajan tehtävää: Salonen kiittelee hymyillen emäntäänsä läpi sävellystyön saamastaan suorasta ja rakentavasta palautteesta. Olisin saanut, muttei tarvinnut. Valaistus lienee kuitenkin ainut seikka, joka puoltaa linja-autoaseman naapurissa olevan kapakin valintaa syksyn lupaavimman doom-debytantin haastattelupaikaksi. TEKSTI Anna Saurama I KUVA Firebox I www.mikseri.net/depmode Satakunnasta kajahtaa. Oikeastaan koko Depressed Mode ei ole vielä kertaakaan soittanut yhdessä, ainoastaan Ossy ja Tomppa aiemman projektinsa yhteydessä. Asia selvä. Depressed Mode sai alkunsa yhden miehen tunteenpurkauksena. Kiinnostuneiden kuulijoiden joukossa oli myös Natalie Koskinen, joka tarjoutui naisvokalistiksi vakuuttuneena Depressed Moden potentiaalista. Taustalla soi suomipop ja iskelmä, mutta puutteelliset puitteet eivät hillitse keskustelua, vaan juttu polveilee sujuvasti niin suomalaiselle korpistudiolle kuin sieltä vajaan neljänkymmenen vuoden taa Birminghamiinkin. Ossy osaa. Depressed Moden esikoisteos on ehtaa doomia taatusti omaperäisessä paketissa. alakulon P orin Tullipubissa ei tarvitse silmiä siristellä. Tiesin vaan, että Jorilla on helvetin kova studio ja siellä hiton hyvät saundit. Ajateltiin että mennään sinne, maksoi mitä maksoi, kertoo Ossy. Nauhoitukset komerossa Haastateltavat maalaavat eteeni varsinaisen piilopirtin kuvatessaan Haukion studiota. Luulee vielä tulleensa muilutetuksi. Ossy Salonen laittoi kokeeksi pari koskettimista, rummuista, laulusta ja örinästä koostuvaa melodista doom-biisiään Mikseriin, ja hyvä palaute kannusti jatkamaan. Lähimmät naapurit jäävät useiden kilometrien päähän. Entä kokeeko Tomppa saaneensa vaikuttaa biiseihin. Ajatus helsinkiläisen Natalien raahaamisesta tulevaisuudessa Jorin matalaan majaan herättää seurueessa huvittuneisuutta. Primus motor oli vähintäänkin otettu. Natalie on luvannut ilman muuta hoitaa lastenvahdin, jotta keikoille päästään koko porukan voimin. 30. Ajattelin, että Shape Of Despairin laulaja, mikäs siinä tervetuloa vaan! Ossy Salosen innostus ei ihmetytä. Yksinäinen tupa erämaassa. Tyytyväisiltä vaikuttavat myös kitaristi Turpeinen, joka vastaa levyllä myös bassosta, sekä taustoja laulava Marissa Marjamäki. Entinen Mors Principium Est -kitaristi, nykyinen vapaa muusikko ja tuottaja Jori Haukio äänitti ja tuotti Depressed Moden esikoisen. Yhdessä tehdyt uudet versiot kirvoittivat lisää kiitosta. Keikkoja varten on tarkoitus aloittaa treenit pian. Paikka on niin keskellä metsää, ettei sinne löydä vahingossa kukaan tarkoituksellakin perille pääseminen tuottaa kuulemma ongelmia. Yleisö kaipasi kitaroita, ja Salonen pyysi hommiin aiemmasta death metal -bändistä tutun Tomppa Turpeisen. Ghosts Of Devotionin raidat Koskinen lauloi purkkiin yhden Porissa vietetyn viikon aikana Salosen ja Marjamäen vaatehuoneessa. Verrokkeja on vaikea löytää, sillä suurimmat vaikutteet tulevat klassisen musiikin puolelta. Depressed Moden sinfoninen funeral doom on puhutellut etenkin ulkomaisia arvioitsijoita. Soittaapa hän selloakin levyllä. Basisti on juuri pestattu, nimi julkistetaan MySpace:ssa lähiaikoina. Ensimmäinen täyspitkä, Ghosts Of Devotion, on INFERNO SYYSKUU 2007 syövereistä levykaupoissa ja kriitikot ovat olleet erittäin suotuisia. Väistämättä tulee tunne, että ympäristö oli mitä sopivin suomalaisen doomin tallentamiselle. Perheenäidillä on aika kortilla. On eräs konkari, jonka avusta ja näkemyksestä Salonen on enemmän kuin kiitollinen
Pioneereille riittää siis kunnioitusta. Vahva debyytti povaa tämän toiveen toteutuvan varmasti. Keskustelu hakeutuu tämän tästä, kuin varkain, jo työn alla oleviin uusiin biiseihin. Tällä hetkellä levysoittimissa pyörii tuoreempaa tavaraa, kuten Abortedia, Opethia ja Swallow The Sunia. Ensimmäisessä oli alun perin puhtaat laulut, mutta kappale oli sen verran brutaali, että Jorin studiolla Ossy päätti sittenkin vetää siihen örinät. Fireboxia kiitellään annetusta vapaudesta. Usein doomin perinteisistä aiheista, tuskasta, yksinäisyydestä ja kuolemasta kertovat sanoitukset Salonen kirjoittaa yöllä yksin, eikä hän tahdo julkaista niitä. On ollut hyvä, ettei ole puututtu mitenkään. "Black Sabbath ailman on maensimmäinen doom-bändi. JA PARAS." kaihoisalla tunnelmallaan ja vaikuttavalla melodiallaan. Depressed Mode ei toivo tulevaisuudelta kuin saavansa jatkaa musiikin tekemistä. Melodiat syntyvät lyriikoita vaivattomammin. Säveltäjä-sanoittajaa on vaikea pidätellä. Se on meidän tekemä levy, toteaa Tomppa. Toinen arvostuksen äänenpainoja herättävä legenda on Death. Tomppa kertoo kuunnelleensa jossain vaiheessa vain sellaisia bändejä, joita ei enää ollut olemassa. Entä bändin odotukset pidemmällä tähtäimellä. Se on tosiaan yksi parhaimmista biiseistä levyllä, siinä tulee hienoja muutoksia ja käänteitä, ainakin omasta mielestäni. Natalien laulu kuitenkin kompensoi sitä hyvin, ja siitä tuli loppujen lopuksi aika kova, hän selittää ja jatkaa: Suffer In Darkness taas oli ehkä kaikkein haasteellisin tehdä kaikkine lisämausteineen ja syntikoineen. Tomppa ilmoittaa lopulta suosikeikseen keikkoja silmällä pitäen kitaransoitollisesti hieman menevämmät biisit, Alonen ja Words Of Silencen. Kautta metallin historian doom on tarjonnut vastineen kaupallisemmalle valtavirralle. Tärkeää on, että musiikki tulee itsestä, ja että kaikki bändin jäsenet ovat täysillä ja tasa-arvoisesti mukana. Tomppa ja Ossy kallistavat korvansa ennemmin deathin suuntaan, jos aikaa omalta soitolta kuuntelemiselle jää. Perusasiat ovat kuitenkin kunnossa. Sanoista saa kuitenkin aika hyvin selvää. Marissa mainitsee ilman enempiä epäröintejä biisin Cold, joka allekirjoittaneenkin mielestä viehättää voimakkaan EMBRACE THE FALL CHICAGO-BASED EXTREME THRASH METAL GARNISHED WITH BLAST BEATS, BRUTAL DEATH BLOWS, AND A LARGE HELPING OF AGGRESSION. OUT NOW! Napalm Records Handels GmbH Hammerplatz 2 A - 8790 Eisenerz visit our online store with more than 8000 metal cds, videos, dvds, lps, shirts, and other collectibles: ww.napalmrecords.com. Ja paras. Eikä mene päivää niin, ettei Salonen tee jotain Depressed Moden eteen. Vaikkei haastateltavia tunnu niinkään genrerajat pidättelevän, aistittavissa on selkeä autenttisuuden vaatimus sekä omaa että muiden tuotantoa kohtaan. Ossy päätyy raitoihin So Long ja Suffer In Darkness. Syntikoitahan on aina monta raitaa, jotka erottaa vain jos oikein keskittyy. Luvassa on entistä rankempaa ja sinfonisempaa meininkiä. Syksyllä tiedossa on keikkaa ja nauhoituksia. Käy ilmi, etteivät Depressed Moden jäsenet oman tuotantonsa ohella juuri kuuntele doomia. Ossyn sanoin: Black Sabbath on maailman ensimmäinen doom-bändi. Levy on atmosfäärinen, kuulija saa osittain itse valita tekstin sen mukaan, miltä se hänen korvaansa kuulostaa. Aitoudesta tinkimättä Depressed Moden originaali saundi johtuu epäilemättä Ossyn klassisista innoituksen lähteistä: Sibeliuksesta, Bachista ja Beethovenista. Poikien on vaikeaa nimetä mielikappaleita omalta levyltä
Laitan napit korville ja painan sisälle. Täytyy myöntää, että kun seisoo aidon Ishtarin portin vieressä ja uuden Nilealbumin avausraita What Can Be Safely Written jysähtää käyntiin, on tunnetila melkoisen nostattava. I TEKSTI Tomi Pohto Fallinen voima I Ithyphallic on Nilen viides albumi ja ensimmäinen levytyksensä saksalaiselle metallijätti Nuclear Blastille. Levy-yhtiön mukava edustaja ojentaa meille mp3-soittimet, niihin on siirretty Nilen uusi Ithyphallic-albumi. Lieneekö sitten kyseessä entistä SYYSKUU 2007 INFERNO 33. Katsopas, tuolta saapuvat herrat jyrinän takana, Karl Sanders (kitara, murina) vaimoineen ja Dallas Toller-Wade (kitara, mörinä). Kymmenen kappaletta käsittävä kokonaisuus on tuttua Nileä ääribrutaaleine murinoineen ja veitsisadetta imitoivine rumpalointeineen. Dallasin pyöreät, siniset aurinkolasit saavat miehen muistuttamaan erehdyttävästi Scorpionsin Klaus Meinea. Jotain on kuitenkin tapahtunut, sillä jo ensi kuulemalta levy kolahtaa takaraivoon. www.nile-catacombs.net Nile esitteli uuden albuminsa Ithyphallicin johtoportaansa Karl Sandersin ja Dallas TollerWaden voimin helteisessä Berliinissä. Inferno pyysi kapteenia ottamaan kurssin kohti Saksaa. KUVA Nuclear Blast synkästi muinaisista synkästi muinaisista P ysähdyn jumalauta-aivan-käsittämättömän-kokoisen Pergamon-museon pääovien edessä
62 vuotta sitten tässäkin kaupungissa olisi saatettu älähtää moisesta... 34 INFERNO SYYSKUU 2007 ON AINA Sanoisin, että emme Karl sanoo, jää katsomaan pöytään pitkäksi aikaa ja hymyilee. Tällä tahdilla uudet kappaleet alkoivat muotoutua äänittämistä vaille valmiiksi. Jos kappaleen idea sopii hyvin yhteen muiden sillä hetkellä tekeillä olevien kappaleitten kanssa, on kyse vain solmujen sitomisesta. Se on pikemminkin kokoelma lauluja, joissa yhteisenä nimittäjänä on hyvin voimakas, vihainen tunnelma. suoraviivaisemmiksi oiotut kappaleensa, erottelevampi tuotantonsa, vai sitten ympäristö, jossa levyn ensi kertaa kuulin, mene ja tiedä. Levyä alettiin laittaa narulle Soundlabissa, Columbiassa, EteläCarolinassa, lähellä kotejamme. Tämä ei ole teemalevy. Hän äänitti kanssamme edellisen levymme Annihilation Of The Wickedin (2005). Hei, tuosta minä tykkään! Kiitos, minä haluan käyttää tuota vielä, tuumii Karl kouransa suun peittona pohdiskelevasti ja jatkaa: Me olemme lopulta kuitenkin kuin mikä tahansa muu bändi. Onko musiikin säveltäminen teille nyt koko poppoon yhteinen sydämen asia. Neil Kernon tuotti levyn. Niinpä keksimme, että kutsutaan musiikkiamme termein "brutal ithyphallic metal". Sitä ei korista enää tarkka kuva muumion naamasta, nyt tilalla on esittävää taidetta 1980-luvun hevilevykansien tyyliin. Nuo symbolit ovat puhtaasti viihteellinen elementti. Itse asiassa Dallasin mielestä jo edellisen levy nimi piti olla Ithyphallic, mutta silloinen levy-yhtiö Relapse hiljensi hänet! Sandersin mukaan uudet yhteistyökumppanit ovat olleet "pelkästään kannustavia" yhtyeen esittelemiä ideoita kohtaan. Kuinka nuo ideat sulautuvat yhden albumin lyyriseksi materiaaliksi. En kuitenkaan halua paljastaa liikaa, puhahtaa Karl. Kansi poikkeaa aiemmista kansikuvistanne. Olemmeko silti parempia ihmisinä kuin he tuhansia vuosia sitten. Yhtä kaikki, kyseessä on laatudeathia, sitä harvinaista mantelia jota yhä heikommin löytää death metalin äärettömäksi venyneeltä mannavellilautaselta. Hah! Karl hytkyy majapaikkamme terassilla. Hän siis asui luonamme ja treenasi päivät. Kyllä se siellä on, se pitää vain etsiä! nauraa Karl. Karl jatkaa: Treenasimme ensimmäisissä sessioissa kahdeksan viikkoa putkeen, pidimme kuukauden tauon, sitten George lensi takaisin ja soitimme kuusi viikkoa lisää. Eivät ne ole mihinkään tiettyyn aikaan tai aikakauteen sidottuja. Kuka sen päättää. Iskikö sensuuri jo tässä vaiheessa. Lisäsin mukaan omaa mielikuvitustani, mutta halusin silti säilyttää lyyrikoissani tutun nilemäisyyden. Mukana on enemmän Lovecraftia. Okei. Siellä on Bob Mooren Studio, hän sai siis hoitaakseen miksauksen. Monet ideat ja teemat käsittelevät ihmistä koskevia tunteita ja heidän tapahtumiaan. Kirjoitamme lyriikat ensin ja annamme niitten sitten olla inspiraation lähteenä musiikille, Karl täsmentää. Ääh, lennätimme hänet Jenkkeihin treenaamaan puoleksi tunniksi ja tungimme hänet sitten takaisin Ateenan koneeseen! No joo, totta puhuen George on suorastaan yliomistautunut Nilelle. Monet pakanametalli- ja black metal -bändit käyttävät tarinoitaan meta- forina nykyhetken tapahtumiin. Esimerkiksi kappale Masturbating The War God, siinä sotavangit seivästetään valtaviin kivifalloksiin, ja tämä idea tuli käytettäväkseni jo Black Seeds Of Vengeance -albumillemme (2000). George teki niihin sitten rummut. Toimme Karlin kanssa nipun riffejä treenikselle, myös demoja joita olimme äänitelleet klikkiraidalle. Ei siis mitään uutta auringon alla: ihmiset ovat samoja nyt kuin 6000 vuotta sitten. Nilen ukot päättivät palata luottoäänittäjiensä Bob Mooren ja Neil Kernonin pakeille. Jos kerran näin, kuinka sitten päätät, mitkä ideat päätyvät levylle, kun teet taustatutkimusta lyriikoittesi pohjaksi. Niinpä hän oli mukana jo esituotantovaiheessa ottamassa tuntumaa uusiin kappaleisiin. Kolmen joukolla. Kun tein sanoituksia, en halunnut ottaa mukaan asioita suoraan muinaisista egyptiläisistä teksteistä. Lähetittekö hänelle tiedostoja Kreikkaan, vai kuinka homma pelasi. Onko levynne muodinmukainen "paluu juurille" -tyyppinen juttu. Karlin puheet penisseivästyksistä saavat mielenkiintoisen lisävivahteen, kun aurinko helottaa Euroopan gaymekkoihin kuuluvan Berliinin pilvettömältä taivaalta ja viereinen syreeni tuo suven sieraimiini. Niissä piti olla jotain, joka erottaisi meidät muista yhtyeistä. Onko kyse jonkinlaisesta vinkistä, asemastanne metalligenressä: seisomme omilla jaloillamme. Mitä tämä obsessionne falloksiin oikein on. Tällä kertaa jokaisella oli vapaat kädet muokata uutta materiaalia. Kun olimme demobändi, jouduimme tekemään jatkuvasti flyereitä herättääksemme ihmisten huomion. Nile tunnetaan kahden voimahahmon johtamana yhtyeenä. Hän treenasi lähes vuoden päivät demosiivujemme parissa saadakseen ne kuulostamaan mahdollisimman hyviltä. Linkittyvätkö tarinat toisiinsa. Neil hengasi harjoituksissamme jo aiemmin. Tuo kuvaus on seurannut bändiä vuosien mittaan. Meillä on vain enemmän teknologiaa, enemmän leluja joilla leikkiä. Käsittelettekö kannen orjuusteemaa levyllänne laajemmin, raamatullisen orjuuskäsityksen mukaisesti jopa. Niinpä temaattista kokonaisuutta onkin aina ollut hankala hahmottaa etukäteen. Olemme työskennelleet Georgen (Kollias, rummut) nyt pari vuotta. Onko Nilen tarinoissa käynnissä jonkinlainen metaforinen pohjavire. Tämä onkin mielenkiintoinen juttu, sillä kootessani ideoita yhteen sieltä usein pomppaa esiin Nilelle sopivia juttuja. Olette aina kutsuneet musiikkianne termillä "brutal ithyphallic death metal". Tuota, tällä kertaa teimme asioita hieman eri tavalla, aloittaa Dallas ja pelmauttelee sinistä tupakansavua puhuessaan. Kyseessä on pikemminkin symbolinen otos brutaalista voimasta. Jos levyn nimessä on sana "phallic", ei itse patsaasta miehisiä pelejä erota. Kansista on turha lähteä vetämään linkkejä juutalaisten alistamiseen taikka mihinkään sellaiseen viittaavaankaan. Kysymykseen, kohteliko pitkäaikainen yhteistyökumppani Relapse heitä sitten kehnommin, Dallas ja Karl suhtautuvat huumorilla ja päätyvät kuittaamaan utelut tokaisemalla, että vanha sopimuksensa oli umpeutumassa ja "Nuclearilta vaan soitettiin meille ja kerrottiin meitä kiinnostavia asioita". "Tätä bändiä nimittävänä tekijänä ollut uhma." Mutta mennäänpä vielä kansikuvaan. Tällä levyllä sanoitukset poikkeavat hieman enemmän aiemmista levyistämme
Uskonpa näin. Dallas jatkaa: Niin, etenkin vokaaleissa. Vielä Annihilationilla joutui höristämään korviaan, että mitä ihmettä tuossa sanottiin. Että kitarat ja rummut todellakin pelaisivat yhteen. Pääasia, että kokonaisuus pysyy halittuna, homma mielenkiintoisena. Työskenteleminen Neilin kanssa toiseen otteeseen auttoi myös, sillä hän ymmärsi jo etukäteen seuraavan pisteen johon olimme tähtäämässä. Se on selkeämpisoundinen kuin mikään mitä olemme tehneet, yhtyy Karl. Rummut olivat äänityksissä muutenkin tarkastelun alla, sillä edellisellä kerralla rumpuja oli hankala erottaa kitaravallin alta. Pessimistinen asenne kulminoitui hänen sitatoiduimmassa teoksessaan Necronomiconissa, jonka hän väitti alun perin syntyneen "hullun arabin" Abdul Alhazredin saagasta. Elekielestään ei jää epäselväksi, kuka on Ramses Nile-partiossa. Karl, ryhdyittekö nopeuskilpasille itsenne kanssa. Edellinen kitaramme oli raskas, kitaristin näkökulmasta katsoen. Silti suosionsa on kasvanut hänen kuolemansa jälkeen ja nykyään sanaseppoa arvostetaan yhtenä tärkeimmistä 1900luvun kauhukirjailijoista. Tämän tietysti täytyi vaikuttaa uuden levy soundiin. Neilin omistautuneisuus kuuluu kaikkialla. Tämä oli kuitenkin kirjailijan yksinäisyyden, kuoleman ja sairauksien ympäröimän lapsuuden synnyttämä pseudonyymi. Eihän se mikään uusi juttu metallin saralla ole, että haluaa mennä koko ajan kovempaa ja nopeammin! Mutta se ei pelkästään riitä: haluamme tehdä riffeistämme uniikkeja ja tunnistettavia. Tällä kertaa voi jopa jo ymmärtää, mistä kappaleissa kerrotaan. Hän kuvasi ihmiskunnan äärettömän universumin ympäröimänä, tahdottomana elementtinä. Ja me tiesimme jo hyvissä ajoin, että seuraavan albumin on oltava vielä parempi. Se on huomattavasti perkussiivisempi. Lovecraftista muotoutui myyttinen hahmo, jonka novellimuotoisia kirjoituksia arvostetaan alan harrastajien keskuudessa jopa suurta viisautta sisältävinä teoksina. Päätimme tuoda niitä sitten levyllekin. H.P. Vaikka levynne onkin suoraviivaisempaa tavaraa, välillä tuntuu että joku pyörittää kiekkoa tuplanopeudella. Levy on tietyllä tavoin kuivempi, selkeäsoundisempikin verraten aiempiin tekosiinne. Tällä kertaa, vaikka kääntäisit nupit kaakkoon stereoissasi, rummut paukuttavat kuin moukari! Pam! Sandersilla on ominainen tapa pläjäyttää nyrkki vasten kämmentään sanomaa tehostaakseen. M ETALLIBÄNDEJÄ KENTIES ENITEN innoittanut kirjailija on yhdysvaltalainen Howard Phillips Lovecraft (s. Mitä halusitte tehdä eri tavoin tällä kertaa. Jos kuuntelet Annihilationia, siellä on koko ajan menossa massiivinen kitaravalli. Lapsinerona pidetty Lovecraft kirjoitti ensimmäiset runonsa jo kuuden vanhana. Kiinnitimme huomiomme sanojen lausuntaan, silläkin uhalla että se söi runsaasti arvokasta aikaa. Tämänkö vuoksi uusi levy kuulostaa thrashimmältä Nileltä. Häntä pidetään nykyään kauhunovellikirjallisuuden isähahmona. Toki Lovecraft sai myös kritiikkiä osakseen: häntä syytettiin usein raskassoutuisuudesta, ja niinpä hänen lukijakuntansa pysyi kapeana koko uransa ajan. Kuka Lovecraft. Vokaalit ovat aina olleet huonoiten erottuva puolemme, ja halusimme kiinnittää tähän huomiota. Kun sanoit, että lyriikat tulevat ensin, onkin mielenkiintoista, että levyn nimibiisi erottuu joukosta eräänlaisena johtoajatuksen sisältävänä kappa- Vihaa ja väristyksiä. Halusimme kappaleiden olevan mahdollisimman ilmeikkäitä. Hänellä oli omalaatuinen kyky sekoittaa muinaisia mytologioita kauhu- ja science fiction -kuvaston kanssa. Sympaattinen mies lojuu rennosti tuolissaan aurinkolasit otsallaan, mutta kädet viuhtovat ilmaa joka lausetta värittämässä. Kun teimme sooloistakin selkeämpiä, on lopputuloksena kokonaisuus, joka tekee albumista jopa tunnelmallisen Nile-levyn. 20.4.1890, k.15.3.1937). Kun kokeilin kerran backstagella jotain soolojuttuja ja Karl lisäsi siihen harmonioitaan, huomasin että "wow, tämähän toimii", jatkaa Dallas. Emme halua vain lisäillä mausteita sattumanvaraisesti pelkästä kokeilunhalusta, lisää Karl
Siitä se rikkaus on koitunutkin, lisää Dallas. Esimerkiksi Hollywoodin Egypti-leffojen musiikki on vain jonkun hullu, subjektiivinen idea siitä miltä tuon ajan musiikki "voisi" kuulostaa. Jos lyyrinen puoli jätetään kokonaan laskuista, kuinka pitkälle olet miettinyt sen miltä alkuperäinen egyptiläinen musiikki on muinoin voinut kuulostaa. Niinpä monista ideoista kasvoi jotain sellaista, mitä en millään olisi omin voimin kyennyt rakentamaan. Musiikkinne on aina luodannut muinaisen Egyptin elementeistä. Emme olisi vakuuttavia, jos kertoisimme tarinoita sellaisesta asioista, joita emme tunne. Haluamme tuoda kuvaavamme tarinat eloon, maalata niistä taulun musiikillisesti. Siitä ei ole tarkkaa nuotinnettua tietoa. Me taas olemme metallibändi, joten lähtökohta on valmiiksi tumma, ja se heijastuu kaikkeen siitä seuraavaan. Mikä oli sitten alkuperäinen ideasi Nile-bändistä. Kun ympärillä on Dallasin ja Georgen tapaisia loistavia muusikoita, ei inspiraatiota tarvitse lähteä enää sen kummemmin hakemaan. Tuomme ne sitten yhteen, eli haluamme viihdyttää ensin meitä itseämme. Lähdettiinkö muita ralleja kenties kasaamaan tämän ympärille. Haluamme pitää itsemme tyytyväisinä. leena. Kun musiikki liikuttaa sinua jollain tavalla, se on selittämätön asia. Juuri niin, huudahtaa Karl! Pam!. pyörittää Karl. Tätä bändiä nimittävänä tekijänä on aina ollut uhma. Umm, wow, me tavallaan jo tiesimme millä nimellä levyä tultaisiin kutsumaan... Hmm, tämä on aika hyvä kysymys. Voisitteko kutsua itseänne Nileksi, jos tekisitte lauluja vaikkapa Skandinavian mytologioista. Seisotte juttunne takana... Meillä on aina ollut muitakin kiinnostuksen kohteita, viittaa Karl yhteiseen egyptologiaharrastukseen. Tämän bändin myötä olemme saaneet kylmiä väreitä, se on tehnyt meidät onnellisiksi, vihaisiksi, koko tunnekirjo on ollut läsnä
Rise To Ruin on kirjoitettu raketinheitintä kantavan pasifistin näkökulmasta. Rise To Ruin on täynnä painavaa asiaa kieroon kasvaneesta maailmasta. Rise To Ruin kurkottaa vieläkin kauemmas menneisyyteen. R t it oskaan. Kyllä! Olisi jo aika tehdä jotain, sillä nämä presidentit ja pääministerit, jotka olemme asemaansa valinneet ja osin myös suurella rahalla tukeneet, eivät näytä tekevän mitään sen kansan hyväksi, joka heidät virkaansa nosti. Toivottavasti, sillä muuten ihmiskunta tulee tuhoutumaan parin sukupolven kuluessa. Maapalloa ja ihmisyyttä raiskataan joka tapauksessa, ja ainoa keino jolla nämä roistot voi saada kuuntelemaan, on vastata heille samalla mitalla. Tämä on ihan todellinen juttu, mutta pointti on siis se, että miksi helvetissä italialaisten, ranskalaisten, suomalaisten tai hollantilaisten pitäisi olla samanlaisia. Ei maailma hyminällä muutu. Kyse on ihmisestä, joka periaatteessa arvostaa ihmisyyttä ja suvaitsevuutta, mutta joka on myös lopen kyllästynyt riistoon ja raiskaamiseen, jota muutamat ihmiset jatkuvasti harjoittavat. lle. On tietysti hienoa matkustaa ympäri Eurooppaa ilman, että tarvitsee heiluttaa passia joka välissä, ja yhteinen valuuttakin on hyvä juttu, mutta tuo tasapäistäminen alkaa mennä jo liian pitkälle. Voitko kuvitella, että esimerkiksi Brysselissä on toiminut virka, joka on käyttänyt kuukausitolkulla aikaa ja pirusti rahaa selvittäessään, kuinka lasten hiekkalaatikkoihin ympäri Eurooppaa saataisiin täysin samanlaista hiekkaa. Pieni tauko palautti puhevälit, ja seitsemän vuoden levytystauon jälkeen julkaistu La Muerte (2005) esitteli juurilleen palanneen ryhmän, joka halusi taas mättää. Noh, lopulta he keksivät täydellisen ja hygieenisen hiekan, mutta siinä on vain yksi ongelma. Yhtyeen tyyli lipui raskaasta deathista vähitellen kohti rokkaavampaa materiaalia, ja aggression ohella kaivoon heitettiin myös bändin sisäinen kemia. Levy kuulostaa kuin päivitetyltä versiolta klassisesta Falsesta (1992). Gorefestin raivo ei ole kuitenkaan tyhjää. Bändin perustajajäseniin kuuluva basistilaulaja Jan-Chris De Koeijer on ystävällinen mutta kiihkeästi puhuva mies, jolla on totisesti asiaa. Leik tuskin k eämmä t kir lostanu i on kuu bänd oskinen I Kari K KUVA Blast Nuclear I www.go refest.n l 1 980-luvun lopussa perustettu Gorefest julkaisi viisi studiopitkää ja livealbumin ennen hajoamistaan vuosikymmentä myöhemmin. Viimeksi Gorefestia jututtaessani esille nousi hollantilainen elokuvaohjaaja Theo van Gogh, joka sai surmansa närkästyneen muslimin toimesta. En oikeasti usko, että yksikään kansan valitsema johtaja toimii avoimin kortein ja pyrkii päämääriinsä ilman jotain piilossa olevaa salaista suunnitelmaa. Ei siis hiekkalinnoja lapsille. Jännitteet islamilaisen ja kristityn maailman välillä ovat jatkuvasti kiristymässä, vaan miltä tilanne näyttää Jan-Chrisin silmin. Hallitus käytti tuota tapausta hyväkseen säätämällä lakeja, joiden avulla ihmisiä voidaan vangita ja heidän puhelimiaan voi- Harmagedonin sävelet 38. Entäpä The War On Stupidity, millaisesta typeryydestä tämä kappale kertoo. Mitä vikaa on yksilöllisyydessä, miksi vitussa kaikki pitää tunkea samaan muottiin. Soul Survivorilla (1996) kuullut rokkivibat ovat saaneet väistyä blastbeatien, tuhtien riffien ja voimakkaan örinän tieltä. Siitä ei voi rakentaa mitään, sillä se ei pysy kasassa. aluukiek p in vetäi äin viha u n ise To R eikitty: on nyt l apaus. Murskaavalla soundilla varustetut biisit ryskivät menemään keskitempoisen jyrän ja nopean kaahauksen yhteispelinä. Sopii myös miettiä, mistä maailmaa kohahduttaneissa terroriteoista on pohjimmiltaan kysymys. No tietenkin siksi, että tällöin meitä olisi helpompi kontrolloida. Pitää kuitenkin muistaa, että presidentit ovat kuitenkin vain ulospäin näkyvä naama ja kansa heidän takanaan omaa kaiken vallan. Levymme sanoma ja tunnelma on kaikkiaan aika ahdistunutta. ainen den tak I in vuo TEKST istunut TEKSTI: Kari Koskinen i/ par efest n Gor ä ja onn erev ilaisen www.gorefest.nlMuerte oli v / KUVA: ieläkin Hollant La ieterin v ko iselta see v . Nämä jumalan asemaan itsensä nostaneet kuvittelevat voivansa tehdä mitä tahansa, he hallitsevat oikeistolaista tai manipuloivaa ja valheelINFERNO SYYSKUU 2007 lista mediaa, joka uskottelee asiat kansalaisille vain heidän omasta näkökulmastaan. Aloitusraita Revolt sisältää mielenkiintoisen samplen, jossa todetaan, että maailman poliittisten ja uskonnollisten johtajien raahaaminen kadulle ammuttaviksi on parasta, mitä tällä vuosituhannella on tapahtunut. Periaatteessa tämä tarkoittaa väkivaltaa, sillä johtajat sotivat joka tapauksessa eivät he välitä vittuakaan ihmisistä. En oikein tiedä voiko maailman kurssia enää muuttaa. Oletko siis sitä mieltä, että vallankumouksen tai muutoksen saamiseksi väkivalta voi olla joskus oikeutettua. Täällä Hollannissa tilanne on vähitellen rauhoittumassa
Toisaalta asioista on myös keskusteltu aiempaa enemmän ja eri uskonnot yrittävät ymmärtää toisiaan hieman paremmin. Chapter 13 (1998) on yksi suosikkilevyistäni, mutta nuo musiikilliset kokeilut ovat meiltä ohitse. Mitä ajattelet bändeistä, jotka eivät lataa sanoihinsa minkäänlaista syvempää ajatusta. Gorefestin alkuaikoina sanoitukseni olivat erilaisia ja kypsyin niihin totaalisesti jo ensimmäisten keikkojen jälkeen. "Rise To Ruin on kirjoitettu RAKETINHEITINTÄ kantavan pasifistin näkökulmasta." daan kuunnella pelkästä epäilystä. Dokumenttien katsominen ja ajatteleminen pitää aivoni työssä. Nämä ihmiset vaikuttivat toisaalta hyvin fiksuilta, mutta toisaalta he olivat typeriä, sokeita ja itsepäisiä, eikä heillä ollut lainkaan omia mielipiteitä. Rakastan esimerkiksi aloitusraidan väliosaa. Olemme pelleilleet tarpeeksi ja haluamme olla rankempia kuin koskaan ennen. Lopuksi Jan-Chris vihjaisee vielä kahdesta tuloillaan olevasta dvd-julkaisusta. On loppusanojen aika. Aloin siis kirjoittaa asioista, jotka olivat itselleni tärkeitä. Odotamme mielenkiinnolla, mutta nukkumatti kutsuu. Meidän piti oikein varmistella, että mukaan tulisi myös groovea ja keskitempoisempaa matskua. Valitsimme kaikki suurimman osan Falselta ja ylipäätään levyjen nopeimpia biisejä, joten se 6-7 vuoden tauko taisi tehdä meille hyvää. Yksilönsuojaa on heikennetty. Pitää myös kehaista soundit rakentanutta Tue Madsenia, joka oli mukana alusta saakka. Jos et, niin unohda koko juttu, hah hah! SYYSKUU 2007 INFERNO 39. Uskon siis, että Hamas jatkaa Israelin provosoimista, ja he saattavat jopa pommittaa omaa kansaansa väittäen sitä Israelin tekosiksi, ihan vain jotta rauhaa ei saattaisi aikaiseksi. Jan-Chris jatkaa kertomalla, että vaikka Rise To Ruin käsitteleekin ihmisyyden tilaa hänen omasta näkökulmastaan, niin kyseessä ei ole konseptilevy. Useimpien palestiinalaisten kannattama Hamas menettäisi kuitenkin valtansa, jos alueella olisi rauha. Oli turhauttavaa laulaa sanoja, joilla ei ollut minulle mitään merkitystä. Ei ole minun asiani kritisoida muita bändejä, laulakoot mistä haluavat. Lataa uusi levymme netistä, ja jos pidät siitä, niin osta se. Tilanne on kuitenkin kaukana ideaalista, vaikka olenkin sitä mieltä, että värikäs pohjamme huomioiden pärjäämme aika hyvin. Katsoin eilen telkusta erästä dokumenttia. Tämän asenteen on muututtava, tai muuten käy huonosti. Raitoja ei ole siivottu liiaksi ja vaikka levy onkin täysin digitaalinen, niin se kuulostaa analogiselta. Jos katsotaan Lähi-itää ja Israelia, niin se koko alue voisi olla erittäin tuottoisa ja hyvinvoiva. Eniten minua pelottaakin se, että valtaosa amerikkalaisista ei suostu kuuntele- maan kritiikkiä tai keskustelemaan asioista. Ensimmäinen käsittäisi vanhempaa arkistokamaa ja keikan Dynamosta 1993, tuoreempi taas materiaalia Rise To Ruinin kiertueilta. Voin vain sanoa, että vihaan rasisteja. Paluu juurille Aloittaessamme treenit paluumme jälkeen koostimme kukin 20 biisin listan siitä mitä haluamme livenä vetää. On mykistävää huomata, kuinka typeriä ihmiset ovat ja kuinka he kieltäytyvät ajattelemasta asioita omilla aivoillaan. Mukana pitää olla tunnetta, ja voin kuulostaa vihaiselta vain, jos olen oikeasti vihainen. Liekö kyseessä keski- iän kriisi vai mikä, mutta vuosikymmen sitten emme olisi osanneet kirjoittaa nopeaa riffiä edes henkemme uhalla, heh. Mitä tulee isompaan konfliktiin, niin tässähän ei puhuta kahdesta isosta vastakkaisesta armeijasta, vaan pikemminkin lähes koko Eurooppaa koskettavasta sisällissodasta. Olen myös tyytyväinen siitä, että levyn on tehnyt ihan oikea bändi, sillä näinhän asianlaita ei ole kohdallamme aina ollut. Tulevatko islamilainen ja kristitty maailma vielä kohtaamaan suurella rytinällä, vai mitä pidät tulevaisuutemme suurimpana uhkana. Puolivälissä Rise To Ruinin sävellystyötä aloimme ymmärtää, että tästä saattaa tulla uramme nopein levy. Olemme nopeampia kuin koskaan, mutta toisaalta myös hiljaisempia. Rakastan modernia historiaa ja jaksan aina ihmetellä, kuinka historia toistaa itseään. Esimerkiksi rumpuraidat ovat täysin luonnolliset, niitä ei ole trigattu tai muokattu millään tavalla. Ajattelepa vaikka Ranskaa tai Hollantia, missä asuu jo puolitoista miljoonaa muslimia. Eniten pidän uudella levyllämme sen dynamiikasta. Siinä esiintyi amerikkalaisia valkoisen keskiluokan edustajia, jotka paasasivat kuinka heidän pitää rukoilla kovasti presidenttinsä puolesta ja seurata häntä kaikissa tilanteissa
Joskus harvoin saa haastateltavakseen haastattelun teosta aidosti kiinnostuneen muusikon. Kotoaan Dallasista tavoitettu King Diamond kertoo saaneensa idean Give Me Your Soul... Levyn varsinainen työstäminen alkoi siten, että ensin keräilin ideoita eri paikoista, ja kun tarina oli pääpiirteiltään valmis, kerroin Andylle (LaRocque, bändin kitaristi ja toinen biisintekijä), millainen tarina olisi luvassa. Vaikka matkalle mahtuu laihempia vuosia ja viiksetkin saivat jossain vaiheessa kyytiä, on King Diamondilla edelleen intohimoinen fanilauma, joka on ottanut innolla vastaan miehen kahdennentoista albumin, nimeltään Give Me Your Soul... Jos tämä kaikki ei jonkun mielestä ole maailman kovin juttu, mikään selitys ei muuta asiaa. Minä olen. Tarina sai innoitusta monesta eri lähteestä. Hänen jokainen albuminsa on temaattinen kokonaisuus, hevimusikaali, jossa King Diamond esittää jokaista osaa. Vielä tuonkin jälkeen kokonaisuudessa tapahtui muutoksia kuten ylimääräisiä taustalauluosuuksia tai harmonioita. King Diamond on artistina suhteellisen ainutlaatuinen tapaus. Please. Katsotaanpa: naamansa teatterimeikillä töhrinyt viiksekäs tanskalaismies, joka laulaa vähän korneja kauhutarinoita kimeällä falsetilla melodisen hevirokin pauhatessa taustalla. Siinä vaiheessa kaikki pohjat taisivat olla jo äänitettyinä. Koska King Diamondin levyt ovat nimenomaan kokonaisuuksia, eivät vain läjä biisejä, erilaisten palasten yhteensovittaminen voi olla haastavaa. letteko koskaan yrittäneet selittää King Diamondin vetovoimaa ihmiselle, joka ei sitä ymmärrä. Sangen epäkiitollinen tehtävä. Periaatteessa mieheltä ei tarvitsisi kysyä mitään, asiaa riittäisi joka tapauksessa. Ainutlaatuinen tapaus hän on myös haastateltavana. tummien O www.covenworldwide.com King Diamondilla on takanaan pitkä ja kunniakas ura heavy metalin parissa. Puhelinhaastatteluthan ovat yleensäkin niitä vähiten mieluisia haastattelumuotoja. Vuodet eivät kuitenkaan paina: uusi levy Give Me Your Soul... Please osoittaa Kuninkaan olevan edelleen timanttia. tunnelmien hallitsija pariin small talkiksi tarkoitettuun johdattelukysymykseen aikaa varttitunnin verran. Haastattelijan pasmat menevätkin helposti sekaisin, kun Kinkku käyttää Suoraan sydämestä 40 INFERNO SYYSKUU 2007 TEKSTI Tapio Ahola I KUVA Massacre Records I. Pleasen tarinaan jo kauan aikaa sitten. Tavallisesti taiteilijasta saa joko nyhtää asiaa pihdeillä, tai sitten toimittaja saa kuulla suoraan paperista luetun oloista promoläppää, joka on kohta luettavissa kaikista muistakin lehdistä. Halusin panostaa kokonaisuuteen, koska teimme levyn suoraan sydämestämme, kuten tietenkin aina teemme. Tarinoissa muun muassa juodaan teetä aaveiden kanssa, löydetään mystisiä kaulakoruja noitaroviolta, valmistetaan teatterinukkeja oikeista ihmisruumiista ja niin edelleen. King Diamond, jonka passissa lukee Kim Bendix Petersen, on tehnyt teatraalista kauhumetalliaan jo miltei neljännesvuosisadan ajan ensin legendaarisen Mercyful Faten riveissä, sittemmin omassa bändissään. King Diamondin kaltaiset haastateltavat ovatkin sitten todella harvassa. Jotkut osat ovat puhdasta mielikuvituksen tuotetta, jotkut saaneet inspiraationsa siitä mitä näen ympärilläni, jotkut taas jostain ihan muualta en edes tiedä mistä
Tämä tarina eroaa kaikista aiemmista levyistäni siten, että se tapahtuu kokonaan nykypäivässä ja nykyhetkessä. Se aiheuttaa usein päänvaivaa joskus esimerkiksi luku numero kaksi vaatii musiikin puolesta tiettyä tunnelmaa, joka taas löytyisi kappaleesta, jota oltiin ajateltu alun perin kuudenneksi. Vaikka tarina muotoutuikin lähes itsestään, King Diamond koki myös levyn sanoitusten kirjoittamisen haastavaksi. Aina on jotain uutta, mitä haluaa koettaa jotain sellaista, jota olisi voinut kokeilla jo edellisellä kerralla, "Ei levyjen teosta tule koskaan rutiinia. mutta ei uskaltanut." Minulla oli paljon vahvoja ideoita, ja jotkut kappaleet löysivät paikkansa todella helposti, kun taas joidenkin muiden kanssa pitää tehdä enemmän töitä.Ajattelen kokonaisuutta siten, että kun levyllä on kolmetoista kappaletta, se on ikään kuin kirja jossa on kolmetoista lukua. Mukana ei ole takautumia tai mitään vastaaSYYSKUU 2007 INFERNO 41
Lennätimme sitten hänen laitteistoaan tänne ja pystytimme studion minun olohuoneeseeni. Volyymin suhteen tuntuu musiikkimaailmassa vallitsevan jonkinlainen standardi, mutta se standardi ei oikein sovi meille, sillä meidän musiikissamme on niin paljon kaikenlaista. King Diamondin bändin tämänhetkinen kokoonpano (Andy LaRocque ja Mike Wead kitarat, Hal Patino basso ja Matt Thompson rummut) vaikuttaa varsin vahvalta. Hän ei välttämättä kulje kitaroiden tai rumpujen mukana, hän saattaa pikemminkin kulkea niitä vastaan, mutta tavalla joka on hyvin cool ja musikaalinen. Kyllä, paljon enemmän kuin koskaan uskaltaisin myöntää. Jos ne eivät tuo mitään itse kappaleeseen, ei niillä ole mitään käyttöä. Juuri noin me toimimme, autamme toisiamme. Hiukan kaikua ja delayta, siinä kaikki. Se oli todella outo paikka: saattoi mennä monta viikkoa, ettei mitään tapahtunut, ja sitten saattoi sattua jotain todella outoa yhden ainoan päivän aikana. Tiedän että tuo kuulostaa lähinnä huonolta vitsiltä, mutta se on totta. Tämän tyhjentävän studioteknisen esitelmän päätteeksi King paljastaa mielenkiintoisen yksityiskohdan laulusoundistaan. King Diamondin kappaleiden rumpuosuuksista löytyy paljon nimenomaan ensin mainittua kuka voisi esimerkiksi unohtaa Mikkey Deen klassisen fillin Welcome Home -kappaleen alussa. Emme käyttäneet laulussa lainkaan taajuuskorjainta, kaikki on aitoa, todellista laulua. Minun ja Mattin yhteistyö myös toimii erittäin hyvin. Joudun sitten selittämään, että se ei ole mikään yksi ainoa sointu, se on kaksi kitaraa yhdes- Todellista ystävyyttä Ei kikkailua. Juuri tuo teki hommasta hiukan hajanaista. 42 INFERNO SYYSKUU 2007 Kotityön iloa Vaikka King ja hänen yhtyeensä ovat tehneet jo läjäpäin levyjä, studiotyöstä ei ole vielä tullut miehille rutiinia. Pyysin häntä yrittämään uudelleen. Meidän musiikissamme ei ole mitään käyttöä esimerkiksi upeille, ultrateknisille rumpufilleille, joita kukaan muu kuin toiset rumpalit eivät ymmärrä. Tämä on paras kokoonpano, joka meillä on koskaan ollut. Hän soittaa todella mielenkiintoisia kuvioita läpi levyn. Juuri noilla asetuksilla delayssa on vahva, hiukan outo soundi, joka linkittää kappaleet yhteen. Niinpä hän sitten soitti kappaleeseen uuden soolon, ja ihoni meni kananlihalle, kun kuulin sen ensimmäistä kertaa. Joten täällä ei ole mitään entisten asukkaiden henkiä, vaikka kuka tietää mitä tällä paikalla on aiemmin ollut. King kuitenkin korostaa, että rumpujenkin ensisijainen on tarkoitus lisätä kappaleen tehoa. Muinoin asuin Kööpenhaminassa talossa, jossa kummitteli paljon. Ei tässä talossa, vaikkakin Magic, kissa joka on levyllä, pyörii nytkin jaloissani. Onko sinulle itsellesi koskaan tapahtunut jotain vastaavaa. King Diamond on kuitenkin useaan otteeseen todennut, että vaikka hänen sanoituksensa saattavat pinnalta tarkasteltuna vaikuttaa puhtaasti fiktiivisiltä kauhutarinoilta, löytyy levyiltä paljon myös häntä itseään. Andyllahan on Ruotsissa oma studio, jossa hänellä on huippuluokan laitteet. He kompressoivat ja limitoivat soundia järjettömän paljon. Nyt levyllä voi kuulla kaiken hyvin selkeästi, jokainen muusikko saa paljon tilaa. Yleensähän bändit ainakin ne bändit jotka minä tiedän masteroivat levynsä samalla tavalla. Mutta tämä nykyinen asuintaloni, rakennutin sen alun perin itseäni varten, eikä täällä siis ole asunut ketään ennen minua. Meillä on todella hauskaa keskenämme, toisaalta pystymme myös vakavoitumaan jos tarve niin vaatii. Mutta kaikilla levyilläni on silti jotain minusta itsestäni. Itse äänitysten King kertoo olleen melko hajanainen prosessi. En siis edes kysy mitään, mutta herra Diamond puhkeaa silti vuolaaseen jutusteluun. Nyt taas tilanne oli ihanteellinen: jos vaikka halusimme jonkun tietyn kaikulaitteen, joka piti hankkia jostain kauempaa, se ei ollut mikään ongelma. Hankimme samanlaiset kaiuttimet kuin Andylla on, ja koitimme muutenkin saada samanlaiset kuunteluolosuhteet kuin hänellä on omassa studiossaan. Kaikilla muusikoilla on takuulla tilaa esitellä biiseissämme taitojaan ilman kikkailuakin. Totean tämän miehelle itselleenkin. Hänellä on usein todella ainutlaatuisia ideoita, joita itse ohjailen sen mukaan, millaista tunnelmaa levylle oli tarkoitus saada. Tavallisten bändisoittimien ja laulun lisäksi mukana saattaa olla kahdeksan raitaa taustalaulua, cembalo, kirkkourut, ihan mitä tahansa. Tiedän, miten kitaralla otetaan A tai E, mutta siihen se jääkin. Saatoin vaikka sanoa, että kokeile tähän kohtaan jotain juttua virvelillä, ja tuossa voisit soittaa jotain nopeampaa tuplabassareilla. Andy valittaa usein, että hän ei pysty kuulemaan tekemistäni nauhoista, mikä sointu on kulloinkin kyseessä. Kehotin häntä kiinnittämään erityisesti huomiota koskettimiin. Pystymme myös antamaan toisillemme rakentavaa kritiikkiä ilman että pitäisi pelätä, että toinen loukkaantuu, King toteaa ja kertoo esimerkin. Ei musiikki tarvitse kikkailua. No, kyllähän The Eye esimerkiksi sijoittuu vuosisatojen takaiseen Eurooppaan, eikä siinä sikäli ole juurikaan mitään omasta elämästäni. King Diamond vaikuttaa mieheltä, joka suhtautuu musiikkiin puhtaasti fiilispohjalta. Se ei ollut missään nimessä huono soolo, mutta minusta se vei biisin tunnelmaa väärään suuntaan. Aina on jotain uutta, mitä haluaa koettaa jotain sellaista, jota olisi voinut kokeilla jo edellisellä kerralla, mutta ei uskaltanut. vaa. Oli mukavaa tehdä töitä kotona, ei ollut sellaista stressiä mitä oikeassa studiossa äänittäessä usein on, kun kello raksuttaa ja kaikki käytetty aika maksaa, vaikka ei saisikaan mitään aikaan. Ei siitä tule koskaan rutiinia. En minä ainakaan, mikä tosin johtuu varmasti siitäkin, että kyseinen kappale on kännykkäni soittoäänenä. Tällä kertaa halusimme tehdä kaiken, ihan masterointia myöten, rohkeasti kaikkea uutta kokeillen. Meillä on paljon kunnioitusta toisiamme kohtaan muusikoina, ja vielä enemmän ihmisinä. Tarina pyörii vahvasti kummitusten ympärillä. Minä olen tietysti erilaisessa asemassa kuin muut, koska tiedän mistä sanoitukset tulevat kertomaan ja siksi ymmärrän, millainen tunnelma biiseissä pitäisi olla. Uskon, että tällä tavoin tarinan sai lähemmäs kuulijaa. Se tavallaan pesee soundia liikaa eikä yksityiskohdista saa niin hyvin selvää, joten ajattelimme, että tällä levyllä käyttäisimme limitteriä harkitusti. Jokainen meistä ylitti itsensä tällä levyllä, etenkin basistimme Hal. Taitavalla soitolla ja kikkailulla on siis vissi ero. Musiikin teoriasta hän ei ymmärrä mitään. Käytän studiossa aina delayta, jossa viive on asetettu 666 millisekuntiin (nauraa). Muistan, kun Mike yritti ensimmäistä kertaa soittaa sooloa Shapes Of Black -biisiin. Toki jotkut jutut, kuten rummut, piti äänittää oikeassa studiossa, ja Andy äänitti esimerkiksi omien kappaleiden kosketinsoitinosuudet omassa studiossaan Ruotsissa. Yhdessä reverb ja delay antavat laululleni erittäin coolin, goottilaisen soundin, ja sanoista voi silti saada selvää
Jeesussaatana, koko studion käytävä kuulosti keuhkotautisten kesäleirin ulkohuussilta, kun parhaat päivänsä nähnyt Saarioisten hamppari teki selvää satakakskytkiloisesta äijästä. Miten helvetissä on mahdollista, että vaikka on paita, housut ja takki, niin silti joka käänteessä näkyy perse. Vastaus, jos välttämättä haluatte tietää, on ei. "Tul auttama mun ylös, mää ole kaatunu vattallen!" Yleisenä nimittäjänä oli tällä kertaa, jopa voimakkaammin kuin aiemmin, yleinen ja hallitsematon kaaos, joka oli taas viedä Hännisen ( Jussi, toinen kitaristi) hermot. Nähdäkseni sitä ei ollut tarpeen poistaa sieltä myöskään Vantagen jälkeisissä painoksissa, varmistaa yhtyeen vokalisti Tuomas Tuominen. Kiekko joka niitti odotetusti arvostelumenestystä ja vastoin odotuksia ostavan yleisönkin hurmiota. TEKSTI Mikko Kuronen I KUVA Markus Lehto I www.falloftheleafe.com Aerolithe on Fall Of The Leafen solistille Tuomas Tuomiselle raikas, naamalle tyköistyvä levy, joka opettaa, että on taidokasta löytää sielukkuutta karuudesta. Voi herrajumala, pysykää nuoret kaukana kebabista ja kaljasta. Tähtenä oli aivan ehdottomasti kitaristimme Kustun (Kaj Gustafsson) ja koko orkesterimme haastava persvako. Huonot elämäntavat voivat olla valaiseva kokemus. Fall Of The Leafen kuva löytyy yhä sanakirjasta alemmuuskompleksin kohdalta. Katso meitä voiko meiltä odottaa mitään. FOTL ei edelleenkään osaa toimia asemasta, jossa se ei esittäydy diminutiivissa, altavastaavana taavettina, jota harva huomaa isompien jaloissa. On syytä kysyä, oppiko yhtye mikrotason murroksestaan mitään. Eri mieltäkin saa olla. Musiikillista esperantoa V uonna 2005 Suomessa ilmestyi luultavasti vain yksi levy, joka tehtiin myrkyn kuvat mielessä. Fall Of The Leafe löysi Aerolitheä tehdessään johtotähtensä turpeuttavasta roskaruokavaliosta ja sen jälkivaikutuksista. Tai kenties Kaitsun kuningasajatus ostaa punaisella hintalapulla varustettu hampurilainen studion alakerran Alepasta. Se levy oli Vantage, katajaista kaupunkimetallia ( Juniperus urbanus metallicus) soittavan Fall Of The Leafen tunnelmallinen läpilyönti omalla maalla. Jos kysymys juontuu siitä, että osa bändin kokoonpanosta muodostuu nykyisin helvetin paksuista jätkistä, voin valaista syyn olleen pikemmin huonoissa elämäntavoissa kuin raivoisissa levymyyntiluvuissa. PaSYYSKUU 2007 INFERNO 45. Osasyynä tähän oli kollektiivinen tuurilla vetäminen, joka tosin muutenkin yleisesti luonnehtii tämän yhteenliittymän toimintaa
Mainos
Mainos PRE-LISTENING, MERCHANDISE AND MORE: CHECK OUT! WWW.NUCLEARBLAST.DE
Nuotiorinki syksyisessä metsässä. Ihan hyvä, mutta väärin. Näistä väinämöisistä saadaan enemmän irti punaisten lyhtyjen kajossa. Siinä verestyvät muistotkin. 52 INFERNO SYYSKUU 2007. TEKSTI Matti Riekki I KUVAT Heidi & Markus Paajala, Matti Riekki I www.amorphis.net Mikä olisi ideaalisin paikka haastatella ruisleiväntummaa verta suonissaan pumppaavaa kalevalaheviyhtyettä
sstiätä vvie s sy in si i ja il h SYYSKUU 2007 INFERNO 53
Vaikka tilanne näyttää hetken uhkaavalta, palomiehet ovat tilanteen tasalla, ja piakkoin viimeinenkin kytevä olki on taltutettu. Hyvä tätä ei kuitenkaan ole hengittää. Olemme päättäneet muistella menneitä. Istumme Hampurin legendaarisella Reeperbahnilla pitkiä olusia nauttien. Tai oikeammin, Amorphisin kitarapari Tomi Koivusaari ja Esa Holopainen saa hoitaa sen puolen. Ei sentään. Monikymmentuhatpäinen yleisö saa palata paikoilleen. Amorphis on saanut ikimuistoisen paluun Wackeniin kymmenkunnan vuoden tauon päätteeksi. dellinen ilta. Napalm Deathin karvapääbasisti Shane Embury pyörii lavan tuntumassa ja ihmettelee, josko soittohommat ovat heidänkin osaltaan siinä. Sellaisenhan tuli jättää maahan. Yhtye komennetaan takaisin backstagelle. On tämä niin hyvin tehty maailma, että tämä kannattaa polttaa." ienevätkö pyörineet nuo Haavikon Kullervon tarinan sanat mielessä, kun piti jonkun pistää festivaali palamaan. Kun Amorphis pääsee aikataulumuutoksen jälkeen soittamaan, ennakko-odotusten vastaisesti ensimmäisenä ei soikaan The Smoke. Leaves Scar halkoo ilmaa, eturivistö pui nyrkkiä. Allekirjoittanut taas saa kuunteluseuraa Amo-leirissä vielä noviisin paikkaa pitävästä Tomi Joutsenesta. Sitä on paljon ja sakeasti. "Savu 54 INFERNO SYYSKUU 2007 on maailman oikea haju ja sitä on hyvä hengittää. Koko. Sattuma, mutta hieno sellainen. Ahaa, arpi
hetkinen, mitä mieltä herrat itse ovat koko aiheesta. Nykyään hevi on kansanmusiikkia, eikä kukaan kiinnitä huomiota koko asiaan. "Mä ajattelen koko suomalaisuusjutun niin, että millainen musa toimii kesämökillä, terassilla, kun ottaa pari bisseä ja aurinko laskee." Tomi Koivusaari En mä kyllä koskaan ole ajatellut edes, että siellä voisi olla jotain piiloviestejä, sanoo laulaja Tomi Joutsen, ennen liittymistään bändiin sen kova fani. Uusnatsit pitivät levyjä top-listoillaan, ja levynkansista löydettiin viittauksia ääriaatteisiin. Kalevala-teeman käyttäminen esikoista seuranneella levyllä, joka oli piirtävä uudet raamit koko suomimetallille, puolestaan keksittiin rumputulta! ruotsinlaivalla, joka toi bändiä takaisin länsinaapurista. No, myöntävät, että ehkäpä imagonsa on vuosien varrella muotoutunut siihen suuntaan, että kansallisuuden tunnistaminen on helppoa. Hellyttävää. Siitäkin, Karelian Isthmusista, on kulunut vuosia jo 14. Samoja veijareita tässä ollaan, miehet pudottavat kuin yhdestä suusta. Tai... Videosta tuli koko lailla kauhea, mutta kaikkiaan eurooppalaisen rockmenestyksen ponnahduslautana toimivalla maalla on ollut Amorphisille suuri merkitys onhan bändin levy-yhtiökin taas sakemanniperua. Kyllä kai sen lyhdyn värin joutuu käymään itsekin tarkistamassa. Kyllä me on tiedostettu vuosien varrella, mikä täällä menee läpi. Holopainen puolestaan joutuu laskemaan ohrajuomansa kiikkerälle pöydälle ja vastaamaan kysymykseen, kuinka paljon Amorphis on tehnyt tietoisesti suomalaisuuden maailmalle viemisen eteen. Mä ajattelen koko suomalaisuusjutun niin, että millainen musa toimii kesämökillä, terassilla, kun ottaa pari bisseä ja aurinko laskee. Koivusaari laskee puheenaiheen järven rannalle. muu matkaseurue on lähtenyt ihmettelemään ympäristöä. Edesmenneen Pete Wallin johtama bändi kolahti miehiin Karelian Isthmusin äänitysten aikaan Ruotsissa. Joo, ei tiedäkään, mutta ehkäpä me toitotettiin sitä kansalliskirjaa joskus niin paljon, että se tieto on jäänyt, Koivusaari arvelee. On kansanmusiikkia ja Kalevalaa... Holopainen jatkaa: Ennen ei tarvinnut olla kuin hevibändissä, niin joku uskonnollinen ryhmä otti hampaisiinsa, tai sitten vedettiin johtopäätökset nationalismiin. Tähänastisen uran kohokohdiksikin miekkoset löytävät samat tapaukset; eka jenkkirundi Entombedin lämppärinä Wolverine Blues -aikoina ja tätä aiempi ensilevyn julkaiseminen. No ei varmaan 99,5 prosenttia ihmisistä ole ajatellutkaan, mutta meille riitti jo pari esimerkkiä, Holopainen vastaa. Siveän matkan päästä, kainona toki. Me ollaan kuitenkin lähinnä karsittu niitä elementtejä musiikista, Koivusaari muotoilee. Silloin oli pakko ottaa takapakkia, myöntää Koivusaari. Ehkäpä tämä karsiminen, vesurin näyttäminen nuoteille, on ollut avain siihen, että Amorphis tunnistetaan maailmalla niin hyvin juuri suomalaiseksi yhtyeeksi. Tai miten sen nyt ottaa... Kaikki lähtee kaveruudesta, ja kavereina on pysytty. Holopainen ja Koivusaari myöntävät, että Kalevalasta tuli kallion kokoinen riippakivi siinä vaiheessa, kun piti selittää parikymmentä ulkomaanhaastattelua putkeen, mikä Kalevala on. Koivusaari ja Holopainen ovat ainoat Amorphis-jäsenet (mainitsematta Santeri Kallio koskettimet, Niclas Etelävuori basso ja Jan Rechberger rummut), jotka ovat pysyneet ruodussa koko yhtyeen olemassaolon ajan, 17 vuotta. oskus asioita jouduttiin pohtimaan vakavammin: Tales From The Thousand Lakesin (1994) ja Elegyn (1996) nostattama kansallisromanttinen vimma ei mennyt kaikilla aivan oikeaan osoitteeseen. Toisaalta, kuka maailmalla oikeasti tietää Kalevalastakaan yhtään mitään. Ei se ole koskaan ollut meille mikään itsetarkoitus, mies kuittaa ja antaa Koivusaaren muistuttaa, että kansanmusiikkivaikutteetkin ovat alun perin tulleet lähinnä Kingston Wallilta, joka oli jotain muuta kuin suomalaisuudesta toitottanut ryhmä. Sanojensa mukaan kaksikko ei ole tapellut "juuri koskaan mistään". Tai vastailla kotimaassa kysymyksiin aina SYYSKUU 2007 INFERNO 55. Onneksi ei olla juotu enempää kaljaa, alkaisi itkettää, lisää Holopainen. Vierekkäin asutaan, ja lapset leikkivät toistensa kanssa. Samana vuonna Amorphis kävi ensi kertaa Saksassa, kuvaamassa ensimmäistä videotaan. Musiikkinsa laatuun epämääräisen maun valtakunnalla ei ole kuitenkaan ollut suoranaista vaikutusta. Se on pitkä aika, mutta duon välillä ei ole kuulemma muuttunut mikään. Holopaisen mukaan tuo reissu sai ymmärtämään, kuinka merkillinen maku saksalaisilla voi olla
HYVAA SE ON SPINEMALLI, ..... .. Huuto! Möykkä! Huutomöykkä! Kovasti kolhivan punkkimetallin uunituore epäkeskonen kaikilla roiskeilla kaupoissa ny! Murena: Metonin jakso Mainos 31.1. 9. The Machete: Untrue Rässipässit puskee nyt hiukka ilkiämmällä meiningillä. Viitat hulmuten druidit rynnii puotiin! Tai sitte ihan celteisillään. 12. Ei visva maailmasta soittamalla lopu! Ajattara: Kalmanto 5. Ranskan plikkahan vääntää ihan mahottoman kivaa kelttihenkistä fiilistelyä. 9. Eilera: Fusion Ja tähän loppuun jotain hiukan erilaista. 2008 tallink galaxy KUN LAITTAA VOITA PAALLE! .. 9. children of bodom · viikate · ensiferum ja seitans monta muuta! infot ja varaukset: www.spinefarm.fi/sfeast SPINEFARM · SPIKEFARM · RANKA www.spinefarm.fi · spinefarm@spinefarm.fi spinefeast at sea .. Ruoja kaivoi tuoreet korpset kavereikseen ja siitäpä se homma sitten runttaantuikin. Edelleen siitä läpi, mistä aita on paksuin. 5. - 1.2
Mulle se musiikki merkkaa paljon enemmän. Jos suoli pursuaa, niin miksei, Holopainen vastaa kysymykseen, tullaanko Joutsenen palveluksia käyttämään sävellysportaassa jatkossakin. Hän on Joutsenen tuttu, jonka teoksissa Kalevala on näyttäytynyt vahvana vaikuttimena. Joutsen aloittaa varovasti. Silent Watersilla teksteistä vastaa tämän jutun kainalosta löytyvä monitaiteilija Pekka Kainulainen. Tällä levyllä Tomi Joutsen ottaa lopullisesti paikkansa Amorphisin riveissä, ja kannen voi ajatella jopa vertauskuvallistavan tätä, jos oikein haluaa. Kyllähän sanat on tosi tärkeitä. Se Kalevalasta hetkeksi. Monen biisin kanssa on käynyt niin. Mies näyttääkin Väinämöiseltä. alataan taas ajassa taaksepäin, aina sinne alkuvuosiin, jolloin Tomi Koivusaari oli myös Amorphisin solisti ja sitä myöten bändin nokilla. Siinä on varmaan juuri ne elementit, joista itse diggaa... Muuta Amorphis-jäsenistöä Joutsen kiittelee kaikinpuolisesta luotosta. Holopainen kertoo aiheeseen liittyen lukeneensa, että saksalainen Blind Guardian -yhtye olisi tekemässä Kalevalasta "jotain". Toivottavasti tuo ei ole totta, se olis taas osoitus siitä hyvästä mausta. "Tätä tekee soittamisen takia. Yleensä ottaen ideat Amo-biiseihin voivat tulla keneltä vain bändin sisältä, kertoo Holopainen, ja uudella levyllä tämä toimintapa on ollut kenties leveimmillään. Jos me nyt sydäntä raastavasti raastetaan sitä musiikkia ja kukaan meistä ei ole lyyrisesti kovin vahva, niin ei viitsi pilata hommaa niin, Koivusaari sanoo. Hankalinta asiassa kuitenkin oli, ettei tietoa ollut lopulta juurikaan sen enempää kuin "normaalilla suomalaisella". Mulle on kuitenkin paskanhailee, kuka ne on tehnyt, kunhan niiden takana pystyy seisomaan, kursii linjan kokoon Holopainen. Joutsen: Kullervo. Ja kyllähän joku haluaa. Koivusaari: Sanotaan nyt uuteen levyyn sopivasti Lemminkäinen. Mä en voi itse sitä käsittää, eikä voi kukaan muukaan meistä." Esa Holopainen Kalevalanpäivänä. Olin joskus 90-luvulla jossain radiojutussa, jossa tentattiin Kalevalatietoutta meiningillä, että nyt pistetään tyypit koville. Myös tarinan suhteen voidaan puhua samankaltaisuuksista. Mehän voitaisiin tehdä jotain sitten toisesta maailmansodasta, ehdottaa Koivusaari. Jälkimmäisellä levyllä Hietalan Marcolla on vielä isompi merkitys, Joutsen siirtää vastuuta laulutuottajalleen. Holopainen: Kyllä Sampokin on aika kova jätkä! Okei, eli Lemminkäinen, Kullervo ja Samp... Jäniksen vuosi, ehdotan. Puhutaan Eclipsen ja Silent Watersin tekemisen eroista hänen näkökulmastaan. Me oltiin että miten niin, ei tunnistettu sitä juttua, Koivusaari naureskelee. Hetken ilmeet pysyvät vakavina, joku heittää pöytään Sinuhe Egyptiläisen, mutta sitten huuli alkaa lentää. Tämä uusi levyhän on ekaa kertaa ihan selkeästi kokonainen tarina. Sen uuden levyn nimi on Silent Waters ja se syntyi monella tapaa samoin kuin edeltäjänsä, Joutsenen mikin varressa esitellyt, viime vuoden alussa ilmestynyt Eclipse. Eclipsen lyriikka pohjautui mutkan kautta Kalevalaan, toisin sanoen Paavo Haavikon Kullervon tarinaan, joka on repinyt inspiraationsa kansalliskirjasta. Mies ei ole viime vuosina juuri haastatteluissa majaillut, joten nyt joutuu iskemään... Alamme pohtia, mikä toinen suomalainen kirja voisi antaa aihetta Amorphis-levylle. Silent Waters tosin esittelee joutsenia enemmänkin, sen sisuksiin kun on kätketty kappale nimeltä The White Swan, ja onpa kanteenkin saatu ujutettua tuo uljas siivekäs vaikkakin kyhmyllä varustettu maahanmuuttaja eikä alkuperäisasukas, laulujoutsen. Jätkä pohtii jotain Jari Tervon kirjaa, Holopainen murjaisee kaverilleen Koivusaarelle. Siihen vedoten, sehän voisi olla ihan mikä vain kirja, kunhan siinä olisi hyvä tarina. Kirjallisuuskeskustelu päätyy lopputulokseen, että kotimaisesta opuksesta tulisi kuitenkin olla kysymys. Mageeta on varsinkin se, kun kuuntelee omaa levyään ja ymmärtää vasta jälkikäteen jonkun kappaleen merkityksen. Jos taas ajatellaan Silent Watersia musiikillisena kokonaisuutena, sillä seikkaillaan koko lailla samoilla pitkospuilla kuin Eclipsellä. Jotenkin se, että pieni mies sotii tuulimyllyjä vastaan, mä diggaan siitä. Itse en varmaan henkilökohtaisesti tule tarjoamaan sanoja, koska mä en ole mikään lyyrikko. Kaksi ensimmäistä albumia mentiin "Koipparin" murisevassa komennossa, mutta sitten tapahtui jotain. Joutsen sen sijaan ei oikein lämpene sulkakynäpestille. Älä nyt yleistä, kyllä mä Gravea kuuntelin, heh, Holopainen pistää väliin. SYYSKUU 2007 INFERNO 57. Kyllä mä olen viisas! Pyydän jokaista pöydässä istujaa ilmiantamaan suosikkihahmonsa kansalliseepoksesta. Aivan varmasti, seuraava levy tulee Hitleristä! lemme päässeet jo hyvän matkaa juttua eteenpäin ilman, että Amorphisin uutta levyä on mainittu edes nimeltä, vaikka herrat artistit ovat tehneet kaikkensa saattaakseen puheenaiheen pöytään. Kun Signin kuulee ekan kerran, mieleen hiipii, että nyt on fanipoika päässyt tekemään pastissin vanhemmasta Amorphistuotannosta. Periaatteellisesti, hyvinkin voisi, Koivusaari nyökkää. Jos aletaan itkeen siinä vaiheessa, kun tulee vähän laskusuhdannetta, niin se on tosi säälittävää periksiantamista. Maltaillakin on voideltu. Koivusaari antaa aiheesta hienon esimerkin. Hetkinen! Eiku Ilmarinen, sori! Holopainen heittää, ja pöytä notkuu naurusta. Hupaisinta kuviossa on, että kyseessä on ehkä koko uuden biisipaletin "amorphisein" kappale. Kyllä mä nyt näiden kahden levyn perusteella jo tykkään siitä, että levyllä on tarina. Me ei kuunneltu itse siinä vaiheessa enää hirveästi death metalia ja kelattiin, että ollaan käyty tämä tie jo loppuun... Tomihan esitteli sen biisin silleen, että tää on varmaan liiankin Amorphista. Pitkälle ja vinoon, kuin Pitkämäen keihäs. No, annetaan periksi. Edeltävä solisti Pasi Koskinen kirjoitti myös sanoituksia. Eiku mä mietin Paasilinnaa... Yhtyeeseen kiinnitettiin Pasi Koskinen, ja Koivusaaren murina-arkku tyhjeni, pian kokonaan. Tällä kertaa levyltä, joskin sen bonusosastolta, löytyy jopa solistin säveltämä veisu. Mä olin onneksi just katsonut Rauta-ajan, ja ne vastaukset löyty jotenkin sitä kautta, heh
Siinä vaiheessa ei muuten kannata vertailla toisten sanomia ja tekemiä, eikä epäillä oman näkemyksensä arvoa. Mies on tehnyt omiakin kappaleita performanssitaiteensa tueksi, ja toisaalta kalevalaisen tekstin muoto on jo itsessään soivaa. Olen sitä paitsi pitänyt itseäni aina enemmän kitaristina, ja se koko ördäyshomma lähti tavallaan puolivahingossa. Seuraavassa tarinaa "hakkaavan ja jyskyttävän" sanoitusprosessin vaiheista. Luita soitellen L ANGAN AMORPHISIN ja Pekka Kainulaisen välille solmi Tomi Joutsen, joka tunsi taiteilijan opiskelukuvioistaan. En tiedä, ehkä Her Alone on mielikappaleeni tällä levyllä... Ihmisen mielenliikkeet erilaisissa tilanteissa taitavat olla aika samanlaisia kautta aikojen ja eri puolilla maailmaa. heh heh. morphisin vuodet ovat olleet melkoista vuoristopolkua, myynnit ovat vaihdelleet ja suosio milloin hiipunut, milloin kasvanut. Kuinka ihminen selviytyy tässä tunnettujen ja salattujen ilmiöiden maailmassa. Kalevalan synnyttämät mielikuvat soivat jotenkin sellaisella tummalla jyskeellä, ja toisaalta aurinkoisina, että kyllä niistä tunnistan oman ihmisyyteni: toiveita ja pelkoja, olemukseni poljennon, kohtaloiden kietoutumisen ja maailman kierron. Siinä sitten aika vierähti ennen kuin vihdoin sain Tomille jotain materiaalia toimitettua. Ja kun kaksikko tohottaa, ettei Amorphisin lopettaminen ole käynyt koskaan edes mielessä, heitä uskoo. Ainakin tekemisen maun ja kulkemisen tunteen. Kun sitten vihdoin koitti rauhallinen päivä ja pääsin hetkeksi erkaantumaan muusta maailmasta, irrottautumaan arjesta, sukelsin vain suomalaiseen mieleeni ja aloin kirjoittaa. Mä olen mieluummin siellä takavasemmalla. Kun aloin sitten saada sanojeni käännöksiä tarkasteltavaksi, oli hämmästys melkomoinen. No entäs sitten kun Erkki Virran englanninnokset lopulta tavoittivat taiteilijan. Hyvältä tuntuu myös tämän kotoisan laulun ja linnojen väliä matkaavien laulajien eurooppalaisen soinnin yhtyminen. Tuttua artistiturinaa siis, mutta nämä ukot jaksaa ottaa jotenkin tosissaan. On sinänsä huvittavaa, että moisista lähtökohdista syntyi yksi kovimmista kuoloörinöistä, joita Suomenmaassa on tavattu. Ajattelin, että kuinkahan näitä saadaan yhytettyä sävellyksiin, kun näissähän on jo ryminä valmiina. Ainoastaan siinä autettiin, että levyn tarinan haluttiin sijoittuvan Tuonelan joen varrelle. Lopuksi Kainulainen saa vastata samaan kysymykseen kuin Amorphis-miehet toisaalla: Kalevalan mieluisin henkilöhahmo, kiitos. Paitsi että juttu eteni käännettynäkin tarkoittamallani tavalla, oli sanoissa myös sellaista runollisuutta ja sointia, jonka hengen tunnistin. Se sopi tekstittäjälle oikein hyvin. Sen tunnistaa samalla lailla kuin normaalisti jonkun laulajan puhtaan äänen. Tunnistettava, persoonallinen ääni. Olen usein miettinyt, että mitä helvettiä siinä lopulta tapahtui, mutta olen tyytyväinen siihen päätökseen. Ja diggaan kyllä Joutsenen örinöistä, niinku diggasin Pasinkin. Mä en nauttinut itseni kuuntelemisesta. Koivusaari ja Holopainen selittävät, jälleen miltei yhteen ääneen, että bändissä on kyse henkireiästä. Onko mahdotonta, että joskus vielä luikauttaisit. Siinä mielessä tilanne oli normaali, monta rautaa tulessa, hyppäämistä siellä ja täällä. Sanat alkoivat hakata ja jyskyttää välillä siinä määrin, että täytyi vähän väljentää ilmaisua. Mitä tosiseikkaa en muuten prosessin siinä vaiheessa uskaltanut edes ajatella. Ennemmin olisi vaikka tehty instrumentaalilevy. Kysymyshän on henkilökohtaisesta suhteesta aiheeseen. Mutta tietty 58 INFERNO SYYSKUU 2007 väljästi kirjoittaminen sopi myös sen takia, että sanat joka tapauksessa käännettäisiin englanniksi. Nyt menee taas komeasti, mistä alussa juttua kuvailtu Wackeninkeikkakin valtavine yleisömassoineen kävi pistämättömäksi todisteeksi. Luonto, maisemat, eläimet ja ihmiset kuvataan Kalevalassa myyttisinä olentoina ja tapahtumina sillä tavalla, että ne kaikki voi kokea ihmisen psyyken kuvaukseksi. Se on ihan yhtä mahdoton ajatus kuin että kysyttäisiin Esalta, että voisko se koittaa ördätä jollain keikalla. KAINULAINEN KERTOO, että yleensä ottaen Kalevala on vaikuttanut häneen "oudolla tavalla kiihottavasti". Liikutaan minulle tutuissa vesissä, alueilla, jotka koen olevan koko elämäni ja työskentelyni ydintä. Mutta ymmärrän kyllä Koipparin tunteen. Ilman ristiriitoja ei suhde ole kuitenkaan edennyt. Amorphis-solisti tiesi Kainulaisen kuvataiteilleen, performanssiesiintyneen sekä runoilleen aiemminkin Kalevala-hengessä, joten ajatus oli sitä myöten selvä. Kyllähän tämä elämisen perkeleellinen hötäkkä Kullervon kiroukset monasti huulille nostattaa, ja on siellä muitakin joihin samastua, mutta jos lempihahmoa siitä kirjasta hakisin, niin olkoon se se suuri Hauki. Täytyy arvostaa tosi kovasti sellaisia bändejä kuin Waltari, jotka jaksaa edelleen tehdä juttua niinku se heillä itsellä toimii, Holopainen sanoo.. Sammattilainen taiteilija Pekka Kainulainen sijoitti Amorphisin musiikin Tuonelan joen rannalle. Mieluusti sen koen myös vertauskuvana ihmisen moninaisista tunneskaaloista. Hyvin kävi. Pistetään luut soimaan! www.pekkakainulainen.fi No joka tapauksessa, mä en myöskään ollut sinut sen hahmoni paikan kanssa. The White Swan kuulostaa hyvältä, mutta niin myös Shaman. Edellisen levyn yhteydessä oli käytetty Paavo Haavikon runoja, ja se oli minulle jonkinlainen tae siitä, että yhtye suhtautuu tähän Kalevala-teemaan tietyllä vakavuudella ja arvokkuudella. No ei se nyt kyllä ihan sama ole... Kun esimerkiksi suurelle EMI:lle levytetyn ja hukatun Far From The Sunin (2003) aikoina uitiin hiljaisten sijaan syvissä vesissä, ennen muuta laulajakysymyksen suhteen, optiona ei ollut pillien pussiin sulkeminen. Vai voinko mä kokeilla. Tiesin kyllä heidän tilanteestaan, harjoituksista ja studiovarauksista ja sen, että oli alkanut jo säveliäkin löytyä, mutta itselläni ei ollut aikaa syventyä tähän työhön, joten sen aloitus siirtyi ja siirtyi. Kyllähän se aika absurdilta vaikuttaa. Tässä nimittäin oli sellainen asia, jonka koen itselleni tärkeäksi. Se tuli vastenmieliseksi sellaisissa yhteyksissä, joissa oletettiin, että mä olen koko bändin keulakuva. Tomin pyytäessä joitain tekstejä näytettäväksi eteenpäin, oli ensimmäinen ajatus, että kyllä mä ne jossain välissä teen. Jos Amorphisin kaltaisen yhtyeen levylle halutaan minun tekemät sanat, niin tottahan toki ainakin yrittää täytyy! Taiteilijan homma on sellaista freelancer-elämää, jossa kaikenlaisen arkitouhun seassa yrittää saada syvennyttyä asioihin, jotka tärkeiksi kokee. Kun aloin aiheista omia versioitani tekemään, niin kyllä niihin heti alkoi tulla soitto sieltä sisältäpäin. Vaan mitä tunnisti Kainulainen valmiista tuotteesta, siis Silent Waters -albumista. Tekstien sorvaaminen nimenomaan laulunsanoiksi ei ollut Kainulaiselle ylittämätön ongelma. Joutsenkin vahvistaa, että joo-o, kovaa oli murina. No tuota..
Ei oo enää niin vilpitön ja viaton." Tomi Koivusaari Jos bändi menisi Skogsbergin hoiviin tänä päivänä nauhoittamaan, niin millaista olisi jälki. Jengi tekee muka jotain death metalia, ja mitä siinä tapahtuu... Ei oo enää niin vilpitön ja viaton. Niin, Amorphisin kolme ensimmäistä albumia äänitettiin kotimaisen tietotaidon puutteessa Sunlight-studiolla Tukholmassa äänittämössä, joka tuli tunnetuksi ensin Entombedin kautta, ja sen jälkeen sinne ryntäsivät kaikki. Skogsberghan (Tomas, levyn äänittäjä, "kummallinen jätkä, mukava mutta kummallinen") kysyi, että olettekohan te nyt ihan varmoja mitä olette tekemässä, että levy-yhtiö ei nyt välttämättä tästä ihan tykkää, hah. Holopainen nauraa. Holopainen nyökyttää. Meillä oli vähän sellainen paskanhailee-meininki, ei kuitenkaan niin, että oltaisiin tehty kieli poskessa. Joku Taleshan on ihan sillisalaatti. Herrat kitaristit tutkailevat niitä kiinnostuneina ja hymyilevät toisilleen. Holopainen kysyy ja nauraa. Mieti, samat tyypit, jotka nykyään lyö bändistä vitsiä, hehkutti 90-luvulla, että tässä on seuraava kovin juttu. Ei me vieläkään tiedetä, mikä on tuottajan rooli. polkkaa, tii-ti-tidii, tii-ti-ti-dii, dyy-dyy... Musiikin tekeminen on elämäntapa, ei se ole mistään suosiosta kiinni. Kysymys saa kierteisen mutta selvän vastauksen. Nykypäivänä ajat ovat toiset. "Jos kysytään, että miksi te ette nykyään tee sellaista levyä kuin Tales, niin vastaus on, ettei pysty. Mieti nyt vaikka jotain Castawayta. Mä inhoan tuollaista kelkan kääntämistä. Taas miestä uskoo. Jotain... Kyllä Kärtsylle ja hemmoille täytyy nostaa hattua. Silloin oli kova juttu kaikki pinkfloydit ja camelit, ja me ajateltiin, että nyt tehdään tämä tällä tavalla. Jos mietitään, millaisella mentaliteetilla Amo-leirissä on suhtauduttu esimerkiksi levyjen tekoon, Holopainen piirtää suurimmaksi eroksi entisten ja nykyisten aikojen välille sen, että nykyään "kelataan". Mutta jos mennään perimmäisiin kysymyksiin, niin tätä tekee soittamisen takia. Samoja veijareita siinä ollaan. SYYSKUU 2007 INFERNO 59. Mehän tehdään vaikka demoja kuuskymppisinä, jos meitä huvittaa. Voisi vaikka vannoa, että naamoissa paistaa poikamainen into. Nyt me ollaan päästy siihen pisteeseen, että me tiedetään, mikä on laulutuottaja. Me ollaan haluttu pitää hommat omassa hanskassa. viistuhatta, Koivusaari muistelee. Silloinhan me ostettiin ne kakkuhatut, muistatko. euraavana päivänä Wackenissa levy-yhtiön edustaja raahaa paikalle laatikollisen Amorphisin uutta levyä mainostavia tarroja. Ei meitä bändinä kukaan koskaan ole tuottanut, Koivusaari sanoo. Luin just tuossa koneessa jonkun mielipiteen Rollareista, että niiden olisi pitänyt lopettaa nelkyt vuotta sitten. Mä en voi itse sitä käsittää, eikä voi kukaan muukaan meistä, sanoo Holopainen. Onhan siinä mageeta, että sen kuulee, kuinka nuoria me silloin oltiin, Koivusaari sanoo. Niillä on ollut hyvä meininki koko ajan. Eka levy ei ollut myynyt mitään, ja muistan kun sanoin Ruotsista palatessa silloiselle tyttöystävälle, että tää on joko täys floppi, tai sitten se voi myydä jonku... Jotain sentään muistuu mieleen. Mutta kun siitä on jälkikäteen kasvanut sellainen kulmakivi, niin sitä on alkanut itsekin miettiä, että ehkä tällainen "ajattelematon sovitusmuoto" olikin vissiin sitten hyvä... "Ei tuu kuunneltua", on vastaus kummastakin naamasta, kun kysyn, miltä tuo suomihevin merkkiteos omaan korvaan tätä nykyä kuulostaa. Mikä kukaan fani tai muu on sanomaan, milloin kenenkin pitää tehdä mitäkin. Koivusaari jatkaa: Jos kysytään, että miksi te ette nykyään tee sellaista levyä kuin Tales, niin vastaus on, ettei pysty. Jos aletaan itkeen siinä vaiheessa, kun tulee vähän laskusuhdannetta, niin se on tosi säälittävää periksiantamista. Jos se suosio taantuu, niin sehän on ikävää, se on sama kuin lapselta viedään karkki pois
Tulemme kuitenkin edelleen antamaan kaikkemme 100-prosenttisesti. Mutta sellaista se on... Kommunikoimme telepaattisella tasolla ja tiesimme tarkalleen toistemme tekemiset musiikillisesti. Puolen vuoden sisällä yhtyeelle on ehtinyt tapahtua paljon. Tämän jälkeen hänen roolinsa kappaleentekijänä hiipui hiljalleen. Toivottavasti eivät. Mies tulisi parin tunnin kuluttua soittamaan ensimmäisen Opeth-keikkansa fanaattiselle fanijoukolle. Pitkäaikainen kitaristi Peter Lindgren poistui Opethin riveistä, ja hänen tonttinsa otti täytettäväkseen entinen Talisman-kepittäjä ja Arch Enemy -kiertuekitaristi Fredrik Åkesson. Mikael vaipuu mietteliääksi. tumma, tekninen pala. Jos uusi levy soundaa erilaiselta, se on kokonaan minun syyni. Kirjoitanhan jälleen koko materiaalin. Ensimmäinen on hyvin... VA TEKSTI JA KU Tomi Pohto I www.opeth. com Ilosaarirockin kaatosateesta yhytetty Mikael Åkerfeldt istahti hetkeksi jakkaralle ja kertoili viimeaikojen kuulumisiaan. I Luomistalkoissa losaaren-keikkaa lukuun ottamatta Opeth pitää nyt keikkataukoa. Peter oli biisintekovastuussa kahdella ensimmäisellä levyllämme. Meillä on tällä hetkellä valmiina kaksi uutta biisiä. Myös rumpali Martin Axenrot on nyt virallisesti vastuussa Opethin tahdituksesta. Kirjoitin Ghost Reveriesille kaiken musiikin, paria riffiä lukuun ottamatta. Meillä oli ihana, ammattimainen suhde Peterin kanssa. Ollakseni rehellinen, ne eivät tule vaikuttamaan siihen. Toivottavasti olen parempi biisintekijä kuin vaikkapa neljä vuotta sitten. Miltä meno on maistunut ja ennen kaikkea, tulevatko nämä muutokset vaikuttamaan uuden Opethin soundiin. Se on 60 INFERNO SYYSKUU 2007. Tämä ei ollut kuitenkaan syynä hänen eroamiseensa
WELLDONE & EMA PROUDLY PRESENT JÄÄHALLI, TAMPERE OVET AUKI KLO 17.30 TORSTAI 13.12. JÄÄHALLI, HELSINKI OVET AUKI KLO 17.30 PERJANTAI 14.12. LIPUT 42
Kyseenalaistin itseäni paljon, koska en tuntenut olevani tarpeeksi hyvä. Ei ole vapautta ottaa suuria harppauksia tai herätä yöllä tulva uusia ideoita päässään luotsatakseen yhtyettä jälleen uuteen suuntaan. Tämä johti Emigraten perustamiseen ja elämän balansoitumiseen. Koska Rammstein on kasvanut valtaviin mittoihinsa, ovat nuorat tiukat. Halusin tehdä jotakin muuta, missä saisin itse olla täydessä vastuussa. Ymmärrettävistä syistä. Se on tavallaan kiinnostavaa, koska jokainen muodostaa oman käsityksensä ja oman tarinansa. Olen tehnyt musiikkia pitkän aikaa, joten tiedän, miten se tapahtuu, mutta laulajana voisin verrata itseäni helposti lapseen, joka opettelee vasta kävelemään. Muun muassa basistimme Arnaud Giraux on muuttanut Ranskasta New Yorkiin lähes samoista syistä kuin minä Berliinistä. New York on kuitenkin niin paljon suurempi ja niin erilainen. Olin väsynyt myös siihen, että pääsin olemaan Rammsteinissa vain yhdessä roolissa. Minulla ei kuitenkaan ollut koskaan tarpeeksi tahtoa toteuttaa mielessäni häilyvää kuvaa. Tarvitsen kärsimystä ja draamaa elämääni ja haluan olla oma itseni musiikkia säveltäessä. Minulle elokuvat merkitsevät valtavasti. nut hämmästymään. Löydän Richardin valitettavasti istumassa hotellihuoneensa pehmeässä nojatuolissa, tuhkakuppi pullollaan ja avonainen ikkuna selkänsä takana. Voit uskoa, että olin hyvin, hyvin hermostunut. Toinen näistä, My World, on ensiesityksensä MTV:llä jo saanut. Ajattelin, että vau, tämähän on merkillistä. Mietin monesti, että pitäisikö vain antaa olla ja ottaa toinen laulaja; joku, joka osaa hommansa. Rammstein on mainstreamia sanan täydessä merkityksessä. Saksassa en kokenut juuri koskaan olevani hauska. Oli helpottavaa päästä menneestä ja järjestellä ajatuksensa uudestaan, kokea uusi kulttuuri ja saada vaikutteita kaikesta ympäröivästä. Richard on pyytänyt, että haastattelut voitaisiin hoitaa jossain muualla kuin hänen hotellihuoneessaan. Päivän päätteeksi haluat vain olla hiljaa, koska tunnet itsesi uupuneeksi, päättää Richard juuri sytyttämäänsä savuketta tuijottaen. SYYSKUU 2007 INFERNO Suuntana itselle Yleinen mieli kiinnostaa 65. Aina jos teet jotain, kaikki pitää keskustella ja puida läpikotaisin. Samainen kappale tullaan kuulemaan myös Resident Evilin viimeisen osan, Extinctionin, taustalla. Mietin aina, miten helvetissä he pystyvät siihen. Vaikka yhtyettä holhoava taho mietti Lappi-aiheista baaria ja muutamaa muutakin oivaa vaihtoehtoa tämän lisäksi, kariutui homma lopulta, yrityksistä huolimatta. Teen työtä joka ikinen päivä. Asiat ovat venyneet äärimmäisyyksiin. Luulin, että tästä tulisi paljon synkempää kuin miksi se lopulta muodostui. Se oli aluksi hyvin turhauttavaa. Sisälläni on aina ollut jotain sellaista, joka haluaa olla keskipisteenä. Paljon puhumista, aivan liian paljon. Koen hienoista ristiriitaa herran puheissa, sillä Emigraten oli määrä olla täydellinen irrottautuminen Rammsteinista. Tuntui siltä kuin olisin uppoutunut liikaa tähän alati pyörivään pyörään, kertoo Richard vakavana. Se olisi ollut liian helppo ratkaisu. Totta on, että Emigrate on projekti, jossa Richard saa päättää itse roolistaan. Vaikkei musiikki olisikaan kulkeutunut uusille urille, herran vaikutusvalta ja vapaus päättää ovat laajentuneet. Jokaisella jäsenellä on omansa. Jokin ääni, tai miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua. New Yorkissa on enemmän draamaa, kaikessa mitä teet ja näet. Ensimmäistä kertaa tunsin todellakin olevani kotona sen jälkeen, kun jätin aikoinani pienen kotikyläni Itä-Saksassa, ja se on todella kummallista, kertoo Richard häivähdyksen hämmentyneenä. Paljoakaan ei Richard suostu haastattelun yhteydessä paljastamaan, vaikkakin hän myöntää hekotellen, että tulossa on jotain erityistä. Olen hullu elokuvafani ja katson parhaimmillaan kaksi elokuvaa päivässä. Tiesin tarkalleen, mitä halusin, mutta en pystynyt toteuttamaan haluamaani lopputulosta. Eiväthän he edes tunne toisiaan, kaksi ventovierasta näyttelijää ja kameran edessä! Mikä tässä kaikessa oli hauskinta, jouduin olemaan samantyyppisessä kohtauksessa Emigraten musiikkivideossa. Minä vain sävelsin. Kaksi massiivista musiikkivideotuotantoa kuvattiin kesäkuun alkupuoliskolla. Seuraavaksi juttelen journalisteille. Ei ole mitään välimaastoa, on vain kaksi ääripäätä, tiedäthän. Mutta tein sen ja se oli erittäin... Lähes viidentoista vuoden työskentely Saksan vientiyhtyeen parissa on kuitenkin turruttanut kyvyn luoda jotain tyystin erilaista. New York ei ole Richardin mukaan ollut yhtään hassumpi paikka asua, vaikka kaupunki eroaakin Berliinistä suurissa määrin. Toisaalta taas istut täällä hotellihuoneessa koko päivän, vastailemassa kysymyksiin ja puhumassa vain itsestäsi. On myös vaikea yhtyä ajatukseen irrottautumisesta, kun Rammsteinin taustajoukoista tutut Jacob Hellner (tuottaja) ja Stefan Glaumann (miksaaja) ovat vastuullisia Emigraten lopputuloksesta. Emigraten debyyttiä kuunnellessa on mahdotonta erehtyä, ettei Rammsteinilla olisi edelleen suuri vaikutus Richardin säveltämiseen. Rakkauskohtaukset ovat aina olleet minulle pieni mysteeri. Aina ensimmäiseksi juttelen tuttavilleni ja ystävilleni, koska koko dialogi alkaa heidän kanssaan. Emigraten parissa Richard pääsi tutustumaan myös laulamisen vaikeuteen, sillä tälle yhtyeelle hän oli päättänyt toimia vokalistina itse. Sain kasattua mahtavan bändin tukemaan näkemyksiäni. Olen kiinnostunut siitä, mitä muut ajattelevat, enkä kiellä sitä, vaikka en teekään musiikkia lähtökohtaisesti heille, myöntää Kruspe totuudenmukaisesti. Lopulta siis vain puristin itseäni eteenpäin, käytin kaiken tarvitsemani ajan ja ymmärsin, että minun ei tarvitse osata laulaa täydellisesti. Jos todella haluan tehdä jotain, se tarkoittaa myös sitä, että pystyn siihen, sanoo Richard ja näyttää olevan selvästi mielissään. Tehdä, mitä todella halusin. Kaikki, mitä tarvitsen, on asenne. Työskenteleminen Rammsteinin parissa on aina valjastettua. En juurikaan ajatellut alussa, mitä haluan tehdä tai mihin suuntaan haluan lähteä kulkemaan. Promotoimisella yritetään herättää ihmisten huomio, ja mikä on tämän tarkoitus, ellei ole kiinnostunut saamastaan vastaanotosta. Olen työnarkomaani. Elämä on hyvin nopeatempoista ja rajua. Ihan totta, se on valtava. Kun kahden ihmisen täytyy rakastella keskenään. Tiesin kuitenkin, ettei se tekisi minua tyytyväiseksi. mielenkiintoinen kokemus, haha! "Rammstein on MAINSTREAMIA sanan täydessä merkityksessä." Toisin kuin monet, Kruspe ei kiellä, etteikö olisi kiinnostunut yleisestä mielipiteestä koskien musiikkiaan
Vaikka kuuntelin heidän levyjään, emme koskaan menneet keikoille asti. Tunnen itseni hyvin etuoikeutetuksi, kun sain kasvaa tällaisessa elinympäristössä. Loppu onkin osa tunnelmallisen metallin ja rockin historiaa. Omat varhaiset sävellykset yhdistyivät koulun tiloissa esitettyihin playback-vetoihin, joissa Madonna ja muut kasarihelmet saivat kyytiä ekstroverttien kaverusten laulaessa ja tanssiessa päälle. Näin bändin tyyppejä pippaloissa ja kissanristiäisissä. Tarvitseeko sanoa enempää. Mandylion, Nighttime Birds, How To Measure A Planet. Sattumaa tai kohtaloa, 1990-luvun alussa laulajan silloinen poikaystävä kuului Gatheringin jäsenten ystäväpiiriin. Ja sillä tiellä olen edelleen, van Giersbergen toteaa vaatimattomaan tapaansa. Ei ole todellista. Nainen ja ääni. Tunteen loppu Minulla oli kaikki aika maailmassa kehittyä ja tehdä juuri sitä, mitä haluan. Iso käsi kuuluu tuolloin 13-vuotiaan van Giersbergenin musiikinopettajalle, joka huomasi tytön erityislaatuisuuden. Van Giersbergenin ensikosketukset musiikkiin ajoittuvat kotona soitettuihin älppäreihin. Van Giersbergenin muusikon ura sai alkusysäyksensä koulumaailman kautta. Vielä kerran, olkaa hyvät: Anneke van Giersbergen. Nuoresta iästään huolimatta van Giersbergen oli jo alkanut ansaita laulamalla lukuisissa kokoonpanoissa ja jopa katumuusikkonakin. Vaikka perheen pää osasikin soittaa erinäisiä soittimia ja isoäitiä oli siunattu palavalla halulla laulamiseen, ei varsinaisesta muusikkosuvusta voida kuitenkaan puhua. Lahjakkaalla nuorella naisella oli sillä hetkellä monta rautaa tulessa, mutta hän päätti kuitenkin mennä katsomaan Gatheringin järjestämiä koelaulantoja. Hänen mielestään minulla oli kiva ääni, Kivan äänen synty Hollanti on rennonletkeän maan maineessa kahviloineen ja polkupyörineen. Myöhemmin poikaystäväni kuitenkin kertoi heidän etsivän laulajaa. Vastoin kaikkia ennustuksia Hollannista saapuu suorastaan perkeleellinen myrsky, jonka myötä ilmoille kantautuu äkkiseltään absurdilta kuulostava väittämä: The Gathering tulee menettämään keulakuvansa, kirkkaasti maailman parhaisiin naisääniin kuuluvan Anneke van Giersbergenin. Suomi sai sattumanvaraisen kunnian toimia isäntänä Anneken viimeisellä Gathering-keikalla, ja tämänvuotisen Ankkarockin lauantai-illasta muodostui ainutlaatuinen. Pölkyllä TEKSTI Marko-Oskari Lehtonen I KUVA Mark Uyl I www.aguadeannique.com Anneke van Giersbergenin 13 vuotta kestänyt taival puukenkämaan tunnelmointikvintetin keulilla sai päätöksensä elokuisessa Suomen Korsossa. K esäkuun alku 2007. Itkua väännetään yli genrerajojen epäuskoisin ilmein ja foorumeilla kiristellään hampaita. Vuonna 1995 julkaistu, van Giersbergenin suuremmalle yleisölle esitellyt Mandylion nousee jatkuvasti esille, eikä ihme, onhan kyseessä yksi ajattomimmista metallialbu-. Olen kuunnellut Beatlesin ja Rolling Stonesin kaltaisia kuolemattomia bändejä siitä lähtien, kun opin käyttämään levysoitinta. Sint Michielsgestelissä varttuneen van Giersbergenin lapsuus oli maan tapojen mukaisesti rauhallinen. 66 INFERNO SYYSKUU 2007 ja hän suositteli menemään laulutunneille
Van Giersbergenin arvostuksesta musiikkipiireissä kertoo naisen vierailut erinäisissä projekteissa. Olin 21-vuotias, kun liityin Gatheringiin ja halusin vaihtaa kuvioita. Tai oikeastaan pidän lapsen saamista ja hänen kasvattamistaan enemmänkin lahjana kuin saavutuksena, mutta se merkitsee minulle luonnollisesti todella paljon, van Giersbergen painottaa. SYYSKUU 2007 INFERNO Uudenlaista ystävyyttä etsimässä 67. Tunne iski minuun jo aikoja sitten, ja se vain vahvistui vahvistumistaan. Musiikkikouluja ja harjoitustiloja löytyy joka lähtöön. Tietenkin suuret nimet kuten Thom Yorke tai Prince. Ero on valtava. Siinä olisi varmasti paljon romanttista otetta, ja tietysti paljon melankolisia melodioita. Vaikka Gatheringin 1990-luvun albumit toivat esille naisen kyvyt vahvaäänisenä rock-laulajana, on hän aina kokenut pehmeämmän materiaalin yhtälailla omakseen. Ja laulaa van Giersbergen osaa. joten päätös on tietysti iso muutos elämässäni." ja teimme kaiken yhdessä, "Bändistä muodostui ikään kuin perhe, meista koskaan. Kun laulaja vertaa Mandylionin aikaista työkaluaan nykyhetkeen, on kehitys helposti kuultavissa. Jos Thom Yorke ja Anneke van Giersbergen tekisivät albumin yhdessä, millaisesta musiikista olisi kyse. Maailmassa on virhe. Kuriositeettina mainittakoon visiitti rankaisupataljoona Napalm Deathin viimeisimmällä albumilla. Kysymys, kenen kanssa hän haluaisi tulevaisuudessa työskennellä, ei aiheuta sen suurempaa päänvaivaa. Prince on jotain ihan muuta. Tämä kaikki voi kuulostaa vähän kylmältä, mutta tunsin sydämessäni olevani valmis uusiin asioihin ja uusiin tavoitteisiin elämässäni. Todella hyvä kysymys. Ihmiset tekevät Hollannissa musiikkia silloin kuin heitä huvittaa tai kun heillä on siihen aikaa. Tunnen, että juuri tämä on antanut minulle mahdollisuuden kehittyä laulajana. Hävettää oikein. Pidän U2:n musiikista ja kunnioitan Bonoa niin ihmisenä, laulajana, muusikkona kuin hyväntekijänäkin. Vaikka bändi rustasi levyn puolihuolimattomasti treenikämpillä, albumia tai sen tekoprosesseja ei kehtaa väheksyä tippaakaan, sillä niin selvästi se vielä tänäkin päivänä pesee kaiken maailman uniklupit ja withintemptationit. Ilmennät joko onnea, vihaa tai turhautuneisuutta, van Giersbergen erittelee. Tosin tuntuu kuin Princeä ei olisi Kolme viisasta miestä edes olemassa, laulaja naurahtaa omalle kunnioitukselleen erakoitunutta virtuoosia kohtaan. Hän laulaa ja soittaa kitaraa uskomattoman hyvin, tuottaa ja kirjoittaa kauniita lauluja. Pidän todella paljon siitä, miten hän yhdistää nämä asiat toisiinsa. Van Giersbergen korostaa Hollannin ainutlaatuisuutta nousevien kykyjen kasvupaikkana. Kun laitan Mandylionin kotona soimaan, kuulen sen selvästi. Elokuvafriikiksi ja koti-ihmiseksi tunnustautuvan van Giersbergenin ääneen tulee entistä enemmän lämpöä, kun puhe kääntyy perheeseen. Lahjakkaatkin kehittyvät. Pidän todella intiimeistä ja pehmeistä jutuista, joissa voit todella näyttää koko tunneskaalasi, ja jotka vaativat tarkkaa keskittymistä. Laulajan Madonna-fiilistely on rajoittunut vahvasti artistin persoonan ympärille, mutta Prince... Van Giersbergen kertoo äänensä rikastuneen ja saaneen paljon uusia vivahteita ja värikkyyttä, eikä vähiten intensiivisen kiertämisen ja studiotyöskentelyn seurauksena. Sama koskee mitä tulee ihmisiin: kaksikymppisenä mustan ja valkoisen välissä ei ole juurikaan tilaa muille sävyille. Ääneni on kuitenkin kasvanut lämpimämmäksi soundiltaan, van Giersbergen puntaroi. Nämä olisivat varmaan isoja juttuja siinä, laulaja visioi pienimuotoisen pohdinnan päätteeksi. Huolimatta upeista vuosista Gatheringin kanssa alkoi laulaja tuntea sisällään jotain, mikä ei enää lopulta antanut periksi. Mandyli- onilla asiat olivat mustavalkoisia, olit joko iloinen tai vihainen. Mutta rakastan myös rock-musiikkia, koska siinä on täysin erilainen energia mukana. Laulaja pitää 2,5-vuotiaan Finnpoikansa syntymää ehkä jopa suurimpana saavutuksenaan. Jotain oli yksinkertaisesti tehtävä. En enää ole niin innostunut hänen musiikistaan, mutta pysyn kuitenkin uskollisena hänelle, van Giersbergen kihertää kuin umpirakastanut teinityttö. Ympäröivän maailman ja ihmisten suhteen valveutunut van Giersbergen allekirjoittaa väitteen ja nostaa välittömästi esiin Bonon. Musiikin puolelta löytyy vielä muitakin suuria innoittajia
Van Giersbergen saisi muut vaikuttamaan tekopyhiltä jalat maassa olemisen MM-kisoissa, sillä niin tahdikkaasti hän puhuu siirtymävaiheesta, eikä laulaja halua vielä tehdä kovin suurta numeroa uudesta kokoonpanostaan, Agua de Anniquesta. Tuntui kuin olisimme olleet perhe, joka työskentelee yhteisen projektin eteen. Kelkasta on hypätty, muttei kuitenkaan täysin tyhjän päälle. Vaihdoimme ensimmäistä kertaa tuottajaa, ja Attie Bauw oli Hollannin ensimmäisiä, jotka käyttivät digitaalista studiota. Muun muassa sellaisia projekteja, joihin minua tarvitaan päiväksi tai kahdeksi. Epätodennäköistä, sillä Anneke van Giersbergen on kaikesta pituudestaan huolimatta nimi, joka tulee pysymään esillä vielä pitkään. Olen todella tyytyväinen albumiin, ja kymmenennenkin kuuntelukerran jälkeen siitä voi löytää jotakin uutta. 68 INFERNO SYYSKUU 2007 Gatheringin jäsenet ovat suhtautuneet van Giersbergenin päätökseen kunnioittavasti, vaikka ero ei luonnollisesti ole kummallekaan osapuolelle täysin kivuton prosessi. Levy-yhtiö tahtoi meidän tekevän toisen Mandylionin, mutta emme halunneet sitä, sillä meillä oli jo niin paljon muita ideoita. Se näkyi ja kuului studiossa. Julkaisemme syksyllä albumin, jonka myötä ihmiset saavat paremman kokonaiskuvan. Tässäkö tämä sitten oli. Pidän muiden ihmisten kanssa työskentelystä, mutta Agua de Annique on minun lapseni. The Gathering julkaisi Anneke van Giersbergenin kanssa vuosina 19952007 kuusi studioalbumia, jotka iskeytyivät myös metallisempaan maaperään. Albumista tuli todella lämminhenkinen, minkä kuulee selvästi. Emme lähteneet tietoisesti miellyttämään ihmisiä, vaan halusimme vain tehdä hyvää musiikkia. Loppujen lopuksi olen kuitenkin hyvin ylpeä tunnerikkaasta ja kerroksittaisesta albumista. Bändistä muodostui ikään kuin perhe, ja teimme kaiken yhdessä, joten päätös on tietysti iso muutos elämässäni. Mietimme jopa yhtyeen lopettamista ja uutta alkua jollakin uudella nimellä, vain välttääksemme kaiken paskan, mikä liikkuu bisneksen ja rahan ympärillä. Mitä voisimme tehdä seuraavaksi. Minun täytyy nyt ansaita elantoni Gatheringin ulkopuolella, mutta monet ihmiset tekevät niin, van Giersbergen naurahtaa elämän kiperille tosiasioille. Oli se sitten rockia tai ei.. Tunsimme paineita, sillä mahdollisuus kiertueisiin ja ihmisten arvostus Mandylionia kohtaan velvoittivat. Koti. Sen syntyhistoriakin kun sattuu olemaan varsin luonnollista laatua: hollantilaisen ylipursuava pöytälaatikko äänittämättömiä kappaleita. Agua de Annique on eräänlainen välimuoto oikeasta bändistä ja laulajan sooloprojektista. Tulevaisuuden suunnitelmien kartoittaminen saa laulajan silmiinpistävän hyvälle tuulelle. Mitä mieltä laulaja itse on kyseisistä ajanjaksoista? Kuusi kokoontumista Mandylion (1995) Mandylion on hyvin erityinen albumi minulle, koska se oli ensimmäiseni bändissä. Pyörät alkoivat pyöriä isosti albumin tiimoilta. Ihmiset tuntuvat pitävän albumista, sillä se ei ole liian monimutkainen. Kappaleet olivat jo suurelta osin valmiiksi kirjoitettu, joten ainoaksi hommakseni jäivät sanoitus ja laulumelodioiden teko. if_then_else (2000) Olimme How To Measuren jälkeen ihmeissämme. Viimeisen puolen vuoden aikana olen rennosti äänittänyt muutamia kappaleita muutaman muun ihmisen kanssa. Yhteistyö Attien kanssa loi luovan ilmapiirin, ja työskentelimme välillä myös pienryhmissä. Kävelin katettuun pöytään, mikä sopi minulle, sillä olin hyvin inspiroitunut bändin luomasta musiikista. Teen nykyään paljon pieniä juttuja. Olimme hyvin rentoutuneita ja onnellisia. Kiteytettynä tämä on oikeastaan tietynlaisen tunteen ja aikakauden loppu. Se on aikalailla välimuotoinen, enkä kutsu sitä omalla nimelläni, koska se olisi niin yksinäistä, van Giersbergen tähdentää. Haastattelun edetessä van Giersbergen antaa yhä selvemmin ymmärtää, että lähtö Gatheringista oli varsin harkittu liike. Tekivät siitä albuminkin. Mutta sen haluan sanoa, että minulla on ollut ideana tehdä henkilökohtaisempaa musiikkia todella kauan. Olen erityisen ylpeä tästä albumista. Työskentelimme uusien tuottajien kanssa, eikä kukaan oikein tiennyt, mitä oli tekemässä ja miten. Haastattelu päättyy jättäen takin jokseenkin tyhjänoloiseksi. Ja vaikka uudenlaisen ystävyyssuhteen löytäminen on pitkä prosessi, se onneksi sujuu todella hyvin, van Giersbergen huokaa huojentuneen oloisesti. Albumille päätyi muutama todella kaunis kappale, vaikka studioaikaa ei ollut hirveästi. Se oli uskomatonta, tuntui kuin vain taivas olisi rajana. Levytysprosessi teki meistä kuitenkin paljon vahvempia, joten tämä ajanjakso oli hyvän ja pahan kombinaatio. Laulutuntien lisäksi minulla on kaikenlaisia tarkkaan mietittyjä ideoita klinikalle tulevia laulajia varten, esimerkiksi mitä tulee lavaesiintymiseen, itseilmaisuun, katsekontaktiin ja laulutekniikkaan, van Giersbergen selostaa tohkeissaan. Tämä ajanjakso oli meille uuden linjan etsimistä, emmekä oikein osanneet valita mitään tiettyä. Laulaja jää kaipaamaan eniten bändin sisäistä kemiaa ja kotoisaa tunnetta. Tämä projekti on työn alla. Saatan myös tehdä joitain nainen ja kitara -tyyppisiä esiintymisiä lähitulevaisuudessa. Aika vain sattuu olemaan oikea nyt. Souvenirs (2003) Tämä oli samaan aikaan, kun jätimme entisen levy-yhtiömme, eikä ero ollut mitenkään erityisen mukava. Home (2006) Olimme kuukauden pienessä kirkossa, jossa äänittämisen lisäksi myös asuimme. Kahden muusikon liitto konkretisoituu van Giersbergenin puolison hoitaessa kokoonpanossa rytmiryhmän virkaa. Ajallista takarajaa ei ollut, joten tekoprosessi venyi venymistään. Käytimme kolme vuotta edestakaisin kirjoittamiseen ja äänittämiseen. Vaikka kaikki kappaleet ovat myös musiikin osalta kirjoittamiani, olen kuitenkin perustanut yhtyeen. Sain osuuteni valmiiksi nopeasti, kuin luonnostaan, eikä aikaakaan kun saimme myös levytyssopimuksen. (1998) Olimme täynnä ideoita, joten albumista tuli tuplapituinen ja hyvin omalaatuinen. Kappalevalintoihin tämä vaikutti jonkin verran. Nighttime Birds (1997) NB on epätasaisin albumimme. Kunnianhimoisin hahmotelma tulevaisuutta ajatellen lienee kuitenkin van Giersbergenin suunnittelema klinikka laulajille. Olimme täysin haltioissamme, ja vietimme studiossa kaksi kuukautta, mikä oli siihen aikaan melkoisesti. Nykyään, kun kuuntelen albumia, niin kappaleet ovat paljon selkeämpiä ja kauniimpia kuin tunsin albumia tehdessä. How To Measure A Planet. Asiat löytyvät rivien välistä
Vuonna 1983 julkaistulta Metal Massacre IV -kokoelmalta löytyi Troublen The Last Judgement -kappale, joka erottui massasta edukseen synkällä tunnelmallaan sekä solisti Ericin omalaatuisella, narinaa muistuttavalla laulutyylillä. Olipa mukana jo alusta asti viitteitä myös The Beatlesin kaltaisesta 1960-luvun psykedeliasta, joka kuuluu erityisen selvästi orkesterin myöhemmästä 1990-luvun tuotannosta ja erityisesti Plastic Green Head (1995) levyltä. Yhä tänäkin päivänä Troublen tun- netuimmat kappaleet, The Tempter ja Bastards Will Pay, löytyvät juurikin tältä debyytiltä, ja vaikka sen merkitys genrelle onkin suuri, mistään suuren yleisön tuntemasta hittilevystä ei voida kuitenkaan puhua. Muista aikalaisistaan poiketen herrojen ulkonäkö muistutti revittyine farkkuineen, tiukkoine t-paitoineen, hapsuineen ja pyöreine aurinkolaseineen enemmän ajastaan jäljessä olevia hippejä kuin nahkaan ja niitteihin pukeutuvia heavy metal -maanikoita. Orkesterin sisäiset ongelmat ja erityisesti vokalisti Wagnerin kamppailu päihteiden kanssa johtivat basisti Seanin ja rumpalin Jeffin eroamiseen heti nauhoitusten jälkeen. Pimeydestä valoon Vuonna 1987 ilmestynyt Run To The Light oli aiempiin julkaisuihin ver- 70 INFERNO SYYSKUU 2007. Vanha liitto TEKSTI Miika Kuusinen I KUVAT Escapi Music I www.newtrouble.com On orkestereita, joista puhutaan enemmän kuin olisi syytä, ja orkestereita, joiden musiikillinen merkitys ja perintö on huomattavasti suurempi kuin yleinen tunnettavuus. Orkesterin yllä on alusta lähtien leijunut white metal -leima, jonka avulla levy-yhtiö sitä mainosti. Vokalisti Eric Wagnerin, kitaristien Bruce Franklinin ja Rick Wartellin sekä basisti Sean McAllisterin ja rumpali Jeff Olsonin kiinnostus 1960- ja 70-lukujen musiikkiin sai herrat niin monien nuorten tavoin kokoontumaan yhteen ja perustamaan bändin. Omien sävellysten syntymisen myötä bändi alkoi keikkailla kotikaupunkinsa Chicagon pienissä klubeissa, ja ajan myötä orkesterista kasvoikin tunnettu nimi paikallisissa underground-piireissä. Varsinainen debyytti näki päivänvalon vielä saman vuonna ja kantoi alun perin yksinkertaisesti bändin nimeä, mutta nimettiin vuosia myöhemmin uusissa painoksissa erään levyn kappaleen mukaan Psalm 9:ksi. Trouble on ollut yhdessä Saint Vitusin kanssa ehdottomasti tärkeimpiä ns. Kappale löysi heti omat kannattajansa, ja niinpä yhtyeen ensimmäinen virallinen julkaisu, 12-tuumainen vinyylisingle Assassin julkaistiin vajaa vuotta myöhemmin kääntöpuolellaan Cream-laina Tales Of Brave Ulysses. Siinä missä heavy metalista alkoi 1980-luvulla kehittyä nopeampia ja rankempia muotoja speed ja thrash metalin muodossa, luotti Trouble vahvasti Black Sabbathin ja muiden 70-lukulaisten synkkään ja raskaaseen soundiin. Chicagossa 1979 perustettu Trouble niputetaan usein doom metal -genreen, vaikka sen tummasävytteinen musiikki on aina ollut myös paljon muuta. Tuomitsevaa hengellisyyttä Y htyeen syntytarina on varsin perinteinen. Albumista on vuosien saatossa tullut eräs doom metalin merkkipaaluista, vaikka musiikki sillä pohjautuukin erityisen vahvasti 1970-luvun heavy metaliin. toisen aallon doom metal -orkestereita ja suuri vaikuttaja monille yhä tänäkin päivänä perinteisen doomin nimeen vannoville faneille. Hipit levylle Niin monen muun tulokkaan tavoin Troublen löysi ensimmäisenä Brian Slagel, jonka perustaman Metal Blade -levy-yhtiön Metal Massacre -kokoelmat nostivat suuremman yleisön tietoisuuteen monia lupaavia uusia yhtyeitä. Onpahan teksteissä nähty suoria raamatullisia lainauksiakin, kuten Psalm 9 -kappaleen psalmiin perustuva kertosäe "The lord will be a refuge for the oppressed, a refuge in times of trouble." Troublen kakkosalbumi The Skull ilmestyi vain vuotta myöhemmin, ja vaikka sen sanotaankin olevan niin kriitikoiden kuin yhtyeen itsensäkin mukaan synkintä, masentavinta ja raskainta Troublea ikinä, jäi se kuitenkin debyytin varjoon. Tämä johtuu hyvin pitkälti Raamatusta inspiraatiota hakeneen Eric Wagnerin avoimesti kristinuskoa käsittelevistä sanoituksista, vaikka herran itsensä mukaan teksteissä ei suoranaista uskonnollista vakaumusta olekaan
Kiitos Troublen paluusta vuosien tauon jälkeen kuuluu osittain Nirvanasta maineeseen nousseelle Dave Grohlille, joka 2000-luvun alussa otti yhteyttä Eric Wagneriin ja pyysi tätä laulamaan Probot-projektinsa My Tortured Soul -biisille. Escapi Musicin kanssa solmittu levytyssopimus poiki myös vihdoin ja viimein alkuvuodesta 2007 julkaistun uuden studioalbumin Simple Mind Condition, joka osoittaa, että yhtyeen taidot ja näkemys eivät ole kadonneet minnekään. Olipa jopa huhua uuden Seven-nimisen albumin äänittämisestä, mutta vuonna 1999 orkesteri kuitenkin päätti lopettaa toimintansa. Yhtyeen soundi oli vain alkanut muuttua ja mukaan oli tullut entistä enemmän bluesia ja retrovaikutteita niin rockista kuin metallistakin. Vuoden mittainen kiertue sekä esiintyminen Dynamo Open Air -festivaaleilla Hollannissa kasvattivat yhtyeen tunnettavuutta entisestään. Rubinin tuottamana kappalemateriaalista tulikin soundillisesti aiempaa raskaampaa, mutta samalla kokeellisempaa ja enemmän 1970-luvun psykedeliasta ammentanutta, ajoittain jopa enemmän stoner rockia kuin synkkää doom metalia. Tammikuun 26. Jo levyn nimi, sen kuvituksesta puhumattakaan, puhuu varsin selvää kieltään sanoitusten innoituksen lähteistä ja aihepiireistä. Yhtyeen tyyli oli kuitenkin löytänyt uuden suunnan, ja niinpä Bullet Proof -levymerkiltä löytynyt uusi koti tuotti tuloksena Plastic Green Head -levyn vuonna 1995. Hyvin sujuneesta yhteistyöstä huolimatta Trouble päätti jättää (tai joidenkin lähteiden mukaan potkittiin pois) Def Americanin, sillä taloudellisten vaikeuksien myötä orkesteri ei kuuleman mukaan ole koskaan saanut ropostakaan rojalteja näistä kahdesta levystä. Niin vanha porukka oli koossa taas. Aiemmin loppuunmyytyihin klassikoihin Psalm 9 ja The Skull on nyt kaikilla mahdollisuus viime vuoden lopussa julkaistujen uusintapainosten myötä. 2002 bändi teki ensimmäisen keikkansa hajoamisensa jälkeen kotikaupungissaan Chicagossa ja jatkoi keikkailua erinäisillä festivaaleilla ja yksittäisillä klubikeikoilla säveltäen samalla materiaalia tulevalle levylleen. Trouble on eittämättä arvostuksensa ja statuksensa ansainnut. Tämän seurauksena Ericin into musiikkiin palasi, ja herra ottikin yhteyttä vanhoihin bänditovereihinsa. Tilaisuus, joka kannattaa ehdottomasta hyödyntää, mikäli pala tärkeää metallin historiaan ja hyvä musiikki kiinnostavat. Lorun loppu ja paluu kuolleista SYYSKUU 2007 INFERNO 71. Tyyli oli muuttunut entistäkin kevyemmäksi, psykedeelisemmäksi ja lähelle stoner metalia, mikä ei hyvistä arvioista huolimatta tahtonut kelvata laajahkoksi kehittyneelle ihailijakunnalle. rattuna vaisumpi, ja tämä myös näkyi myyntiluvuissa, vaikka albumin nimikappaleesta tehtiin jopa MTV:llä pyörinyt video. Saksan ja Hollanin poikki tehdyn klubikiertueen aikana bändin sisäiset ongelmat olivat kasvaneet liian suuriksi, ja pillit laitettiin pussiin kesken kaiken. Yhtye yritti jatkaa toimintaansa korvaamalla Ericin Exhorderista ja Floodgatesta tutulla Kyle Thomasilla ja tekemällä muutamia pistokeikkoja vuosien varrella. Vaikka levy ei ilmestyessään ollutkaan myyntimenestys, johtuen pääosin grunge-buumista, on siitä vuosien saatossa tullut yhtyeen selvästi myydyin albumi. Vaikka albumin tekstit käsittelevät harhautuneiden masentuneiden ihmisten suruja ja murheita, erosivat ne kuitenkin muiden teksteistä tarjoamalla aina jonkinlaisen kristinuskon ideologian mukaisen toivonpilkahduksen. Sama musiikillinen kehitys jatkui ja vietiin jopa vielä pidemmälle pari vuotta myöhemmin julkaistulla Manic Frustration -levyllä, jonka sanoitukset kertoivat aiempaa huomattavasti enemmän huumeista ja niiden käyttämisestä. Kului kolme vuotta, ja orkesterin tulevaisuus näytti synkältä, mutta pelastavana enkelinä paikalle ilmaantui tuottaja Rick Rubin ja tämän perustama Def American-levy-yhtiö, jonka kanssa orkesteri päätyi tekemään yhteistyössä nimikkoalbuminsa vuonna 1990. Levy ei missään nimessä ole huono, vaikka se herättikin jo aikalaistensa keskuudessa runsaasti eriäviä mielipiteitä ja johti jopa eroon Metal Blade levy-yhtiöltä. Yhtye on palannut takaisin elävien kirjoihin ja tien päälle niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin, ja tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu esimerkiksi akustinen ep-julkaisu vanhoista Trouble-klassikoista. Uran yhtenä merkkipaaluna voidaan pitää Tukholmassa 2005 Candlemassin kanssa soitettua keikkaa, josta kuvattiin myös vuotta myöhemmin dvd:nä julkaistu Live In Stockholm
Chimairan jälkeen ehti vielä tsekkailla Tori Amosia, joka kuului festivaalin vangitsevimpiin esiintyjiin. Nyt perjantain vastaisena yönä ropisi niin maan perkeleesti, mutta veden valtaamista teltoista heränneet ihmiset jaksoivat hymyillä, sillä Törnävällä ei sovi murjottaa. Hahha-hahaa. Yleisössä ei mustel- 72 INFERNO SYYSKUU 2007. Oikea ratkaisu. Helvetillisen jämäkästi vyörynyt äänivalli peitti laulaja Kotamäen syvän murinan, eikä bändin raskassoutuinen doom tuntunut, paljolti tästä johtuen, missään vaiheessa ottavan todellista niskalenkkiä. Bändi hoiti ensimmäisen Suomen-visiittinsä kunnialla, kliseitä välttämättä, mutta kunnialla. Saarilava piti otteessaan, sillä hieman myöhemmin starttasi festivaalien neljästä jenkkimetallibändistä kiinnostavin eli Chimaira. Mark Hunter on kovan luokan keulamies, joka luottaa ennemmin karismaansa kuin suunnattomaan riehumiseen. Ensimmäinen esiintyjä, joka houkutteli tätä silmäparia, oli japanilainen MUCC Saarilavalla. Kitaristi Matt DeVries hoitelee muuten bändin tukkapuolen melkein yksin, kova jätkä. Puolimetallinen ja kummallinen kohkaus ei kaikessa eksoottisuudessaan jaksanut sittenkään oikein innostaa, mutta lavan eteen pakkautunut nuoriso yltyi hetkittäin miltei hysteriaan. Cornflake Girlin alkaessa kylmien väreiden invaasio oli valtaisa. (Vilho Rajala) Lauantai: Hyvin alkaneiden festivaalien lauantain mielenkiintoisimpiin esiintyjiin kuului Swallow The Sun. Velvet Revolve Juha Kaunisto r N Provinssirock, Seinäjoki 15.-17.6. iin vain kävi tänäkin vuonna, että pahin vesisade koettiin jo ennen koko Provinssirockin alkua. Ei oikein istunut muuhun porukkaan, eikä fiilikseen muutenkaan, kun pääosassa oli laulaja Agneten infernaalinen kirkuna. Yöllä Rytmiteltassa reuhasi norjalainen Animal Alpha, jonka basisti oli päättänyt sonnustautua Suomen jääkiekkomaajoukkueen maalivahdiksi. Yhdysvaltain hardcoreihme Hatebreed sen sijaan pyöräytti järisyttävän keikan. Adrenaliinista ja voimasta hänelle pisteet. Säät ovat viime vuosina suosineet ihmisten juhlaa toden teolla, viimeksi vuonna 2004 oli myräkäisempi meininki. Bändin jatkuva noususuhdanne lienee osaltaan myös kovan keikkakunnon ansiota, mutta tällä kertaa bändi ei ollut aivan terävimmillään. Keikan kohokohtiin kuului uuden Resurrection-levyn Cradle Of Filth -pastissi Empire, jossa varsinkin rumpali Andols Herrick esitteli huimaa osaamistaan. Liekö syy sitten alkuillan valoisuudessa, bändin soitossa vai toimittajan puukorvaisuudessa, mutta olen mielestäni bändiltä parempiakin keikkoja nähnyt. Nyt niitä japanialaisia tuodaan melkein joka festareille, eikä ihme, sillä yleisöä piisaa. Ensimmäistä kertaa Suomessa esiintynyt ryhmä runttasi, riehui ja pieksi hurmioitunutta yleisöä ennennäkemättömällä tavalla
+ muuta asiaankuuluvaa ohjelmaa
Rentolavan kautta koukaten, hetken Fat Beat Sound Systemin letkeää rytmimusiikki nautiskellen, suuntaan kulkuni Rekkalavalle Scorngrainin viimeisiä pällistelemään. Onhan se taito sekin. Maahan kaatuneet alkoholijuomat haisevat kosteassa ilmassa imeliltä. (Evelin Kask) Mainosta Pop Median palveluhakemistossa! Ota yhteyttä myyntiimme. Nautin. Yksi suurista puheenaiheista oli toki Peter Lindgrenin seuraaja Fredrik Åkesson. Yhteystiedot löydät osoitteesta www.popmedia.fi. Elvis FanClub Näe ilmoituksesi tässä! Ota yhteyttä myyntiimme. www. Soilwork aloittaa takuuvarmalla Stabbing The Drama -kappaleella ja saa tutulla lurituksella yleisön puolelleen välittömästi. Tuulta puskee siihen tahtiin, että peruukit matkaavat ohitse. Jo vain, tämähän toimii. Ilosaaren-keikka oli uuden kitaristin ensimmäinen heitto Opethin riveissä koskaan, enkä hitto vie löydä yhtä ainutta moitteen sanaa herran suorituksesta. Vokalisti Björn Stridillä on loistava kyky kiihottaa yleisöä hurraamaan jokaisen kappaleen aikana ja jokaisen kappaleen loputtua. Black Water Park ja rymäkkä hillitön. Yleisön ihmetykseksi ja iloksi Mikael Åkerfeldt tunnusti seuraavan kappaleen olevan täysin ennenkuulumaton festivaalien settilistassa. Poistun YleX-lavan suojiin Pontikkapoikaa mielessäni lauleskellen. Hytisten kiirehdin Opethia päälavan edustalle ihmettelemään. Amorphis on puolivälissä settiään ja hiki höyryää lavalla kuin saunassa konsanaan. Åkesson haali tehtävän omakseen luontevasti, taitavasti ja selvästikin mielissään. Hämärässä ilakoiva valoshow ja herra Joutsenen elämöinti saavat minut pällistelemään ihmeissäni. Tämähän oli mieletöntä, festarifiilis, hoi! Sunnuntaiaamu alkoi Lännen-Jukalla. J. Karjalainen, banjo ja karhea laulu, säestäjinään viulu ja akustinen kitara. Pääportin edusta kuhisee motkottavia juhlijoita. Eipä aikaakaan kun tummat pilvet heittävät vettä päälle sellaisen määrän, että kylvettyä tulee viikon edestä. Taaempana laitetaan markkinat pystyyn valssaten Finntrollin klassikoiden ja uutukaisten tahdissa. ostasoitin .fi. Jos totta puhutaan, sen parempaa aloitusta en aamulle voinut kuvitella. Välispiikit naurattavat yleisöä ja kappaleet ilahduttavat mieltä. Yhteistuumin räpsimme kuva-albumiin edustuskuvia ja lähdemme aterioimaan tyhjää vatsaa paijaten. Saavun Metelli-jatkoklubille myöhässä. Amorphisin seuraajina lavalle tömistelevät peikkolaakson tarinoijat. Keikan loputtua jalkaa särkee ja päätä jomottaa, minkä johdosta päätän painua saman tien Raviradan mutatantereelle nukkumaan, läpeensä kosteaan makuupussiin. Basistin koikkelehtiessa hulluna ympäri lavaa, tukka pyörien ja tunnelma katossa, olen melko vakuuttunut, että ruotsin melodinen death-kokoonpano toimii edelleen varmalla otteella. Olimme Tomin kanssa yhtä mieltä siitä, että keikka oli varsin mykistävä. Palveluhakemisto Sunnuntai Tuskastelen hetken, mihin suuntaan jäähalli jäikään. Ensimmäiset kolme riviä ottaa ilon irti musiikista, ja samaa tuntuu tekevän myös yhtye lauteilla. Sadeviitta on kiedottava tiukemmin ympärille. Lavan pienissä puitteissa ei industrial-akti pääse täysiin mittoihinsa, mutta onneksi suotuisa sää pitää tunnelman asiallisena
Liekö yleisö jo väsähtänyt, mutta väki tuntui harvenevan päälavan edustalla samaa tahtia kuin keikka eteni. Eikä kuultu. Vaikka etukäteen pelottikin, että skottipunkeilla olisivat keesit lässähtäneet ajan saatossa, näin ei onneksi ollut käynyt. (Pia Sundström & Tanja Bastamow) The Gathering S Ankkarock, Vantaa / The Gathering 4.8.2007 väksi, että tästä on normisetti kaukana: bändi on päättänyt kunnioittaa tilaisuutta antamalla kaikkensa. Keikan kliimaksiksi muodostuu varsin odotetusti massiivinen Travel, joka tarjoilee hiostuneelle festivaalikansalle jotain, mitä ei takuuvarmasti ole näillä mannuilla aikaisemmin nähty. Lataus ei ehdi purkautua, kun pidennetty versio Monstersista alkaa. Hiljaiseksi vetää. Ja yleisöllä tarkoitan kaikkia niitä, jotka ymmärsivät jättää väliin Apulannan tuhannennen Ankkarockin keikan ja tulla katsomaan jotakin oikeasti ainutlaatuista. Ennen keikkaa aina niin vaatimaton Anneke van Giersbergen totesi bändin menevän vain lavalle sen enempää miettimättä ja vetävän normisetin. Pilke silmäkulmassa mutta asenteella soitetut klassikot saivat hyvälle tuulelle. Kaksi seuraavaa kappaletta toimivat ikään kuin aasinsiltana minimalistisesta suorastaan raivoavaksi kasvavaan Saturnineen. Mitä tapahtui Dani Filthille. Odotus kannatti, raivoisat belgialaiset nauttivat lämpimistä keleistä ja heittivät yhden festarin parhaista keikoista. Kappaletta ei meinaa aluksi tunnistaa, mutta sieltähän se mörkö kömpii kuin kömpiikin esiin. Timo Isoaho helteen uuvuttamat koloistaan, ja kenttä oli tiiviisti täynnä kun "Sama vanha laulu" kajahti soimaan ja Peter Tägtgrenin luotsaama Pain aloitti energisen keikan, jonka settilistaan mahtui mukaan biisejä niin vanhoilta kuin uusimmaltakin levyltä ja yleisö hoilasi täysin rinnoin mukana. Abbath ja kumppanit irvistelivät ja poseerasivat kuitenkin antaumuksella ja runsaslukuiset pyrot valaisivat Slovenian yötä. Rennonvarmalla otteella soitettu keikka sisälsi klassikoita klassikoiden perään eikä takuulla jättänyt ketään kylmäksi. "I wish you knew... Ihan jokaisen. Ja päätös oli todellakin sen arvoinen. Keikka ei oikein luonnistunut ja loppui yli puoli tuntia liian aikaisin kiukuttelevan rokkitähden potkaistua mm. Biisien välissä riitti juttua, ja horjuen mies vannoi moneen kertaan "rakastavansa teitä kaikkia". Vaikka bändin ulkoinen olemus on nykyvalossa hieman koominen, ei musiikissa ollut valittamista. Perjantain suuri mysteeri. The Exploited oli hieman hämmästystä herättänyt valinta metallifestareille, mutta lunasti paikkansa muiden bändien joukossa. René Rutten ei ehkä ole maailman teknisimpiä kitaristeja, mutta miehen rosoinen ja samaan aikaan kallonhalkaiseva kitarasoundi kiertää varmaan vieläkin Korson koivuissa ja männyissä. Jos kappaleen mahtavan tunnelatauksen livetilanteessa saisi ahdettua purkkiin, niin siinä vasta purkki olisikin. Lopullisesti. Eikä meininki hiivu tippakaan Alonen seuratessa, vaan kappaleen korkeat kohdat suorastaan lumoavat kuulijansa. Festareiden pääbändi Motörhead todisti taas kerran olevansa paikkansa arvoinen. Taisi tätäkin miestä janottaa, koska huhumyllyn mukaan ennen keikkaa miehellä oli jopa alkoholivahti hillitsemässä tuoppikäden käyttöä. Lauantaina oli vihdoin Abortedin aika nousta lavalle. ja levyn nimibiisi. Saatoimme siis keikan päätyttyä poistua tyytyväisenä rantabaarin puolelle, jossa juhlat jatkuivat aamuun asti festarivieraiden ottaessa kaiken irti viimeisistä tunneista. Samaa mieltä oli ainakin pari rivillistä erinomaista deathia arvostavaa fania. Kappaleen kertosäe on kuin tehty festivaaleille. Viimeistään klassisen Eléanorin kajahtaessa ilmoille tuplabassarivyörytyksineen käy sel- 83. "Hyväntuulinen" on adjektiivi, ei jota yleensä Satyriconin nimeen liitetä.Tällä kertaa Satyr lienee tempautunut mukaan festarihumuun ja nauttinut miestä väkevämpää useammankin kupillisen ennen lavalle nousua, sen verran liikuttuneessa tilassa tuntui mies olevan. Nähtiinpä lavalla Abbathkin kirmailemassa viimeisen biisin aikana. Stonehengen kivipatsasmies, kosketinsoittaja Frank Boeijen intoutuu jopa soittamaan seisten! Siinä, missä livetallenne A Sound Relief esitteli aistikkaan ja rauhallisen yhtyeen, nimihirviö In Motion #1 esittelee pesunkestävän rockbändin, joka osaa ottaa yleisönsä. Musiikilliseen antiin herran juhlakunto ei vaikuttanut, Satyricon veti tiukan setin jonka aikana kuultiin vanhemman materiaalin lisäksi mm. Uskomattoman hienon kappaleen loppuosaan kiteytyykin koko päivä kaikessa haikeudessaan: van Giersbergenin murtumispisteessä oleva ääni täyttää koko alueen ja screeniltä voi seurata, miten kyyneleet valuvat valtoimenaan laulajan poskipäillä. (Marko-Oskari Lehtonen) SYYSKUU 2007 INFERNO ääherrat olivat päättäneet olla silkasta kunnioituksesta kettuilematta sen enempää, ja koko päivän auringossa kylpeneellä Puistolavalla nähtiin epäilemättä yksi kaikkien aikojen Ankkarock-vedoista. The Shortest Day avaa pelin, ja The Soundsin keikan jälkeen keski-iältään ripauksen vanhentunut yleisö selvästi yllättyy bändin raskaasta soinnista. tuulettimen yleisöön joukkoon. Motörhead on aina Motörhead, vaikka Slovenian helteessä käristäisi. Bändin työskentelyssä ei edelleenkään ole mitään ylimääräistä, mutta soitto on tiukkaa ja oikeassa suhteessa raskasta. your music was to stay forever." Kello 22.18 se on siinä. Vaikka lyhyen monologin, bändin jäsenille ja faneille osoitetun jäähyväispuheen jälkeen kuullaankin vielä Liberty Bell encorena, päättyi van Giersbergenin ura The Gatheringissa jo edeltäneeseen kappaleeseen. The Exploited are punk rock! Kaikki hyvä päättyy aikanaan, ja Sodomin ja Blind Guardianin jälkeen lavalle astui Immortal. Niinpä. Now, Diabolical -levyltä lohkaistut K.I.N.G
KRUSPE [RAMMSTEIN] RELEASED 3 RD SEPTEMBER 2007 AVAILABLE ON CD, DOWNLOAD AND AS LIMITED EDITION DIGIPACK INCL. THE STUNNING DEBUT ALBUM FROM RICHARD Z. 2 BONUS TRACKS! WWW.EMIGRATE.EU SUPERSOUNDS MUSIC
Monumentaalisella Oncella (2004) louhivat samat sällit kuin Lord Of The Ringsin soundtrackilla. Voivatko soundit ja sävellykset enää kasvaa tuosta. Kappale on sanoituksiltaan miltei pelottavan henkilökohtainen ja pessimistinen. Dark Passion Playn ja Oncen kokoero on samaa kaliiberia kuin Oncen ja Century Childin. Mikä sitten tekee Dark Passion Playsta erikoisen. Arviot Nuclear Blast Nightwish SPINEFARM Dark Passion Play MATIIKANTARI(T) DRA MES Kun kuuntelin Oncea ensimmäisen kerran, muistan aprikoineeni, mihin yhtye suuntaisi seuraavalla levyllä. Väkevä tunne sekin. Varmasti nuo kaikki ja monet muutkin mansikkaisuudet, mutta vaaka kallistuu humahtaen käsittämättömän taitavasti rakennettuihin kappaleisiin. Nightwishin luomat sävelet ovat olleet alusta saakka poikkeuksellisen emotionaalisia. Kappaleiden pituudet, soitinarsenaali, vierailevien muusikoiden määrä, kertosäkeet... You name it kaikki ovat paisuneet. Levyn ensimmäinen puolisko on tutumpaa Nightwishia, joskin lähes 14-minuuttinen, viiteen osaan jakautuva avausraita Poet And The Pendelum rönsyilee tuoreille vesille. Suurin osa tarjonnasta on kuitenkin yhdentekevää kertakäyttöviihdettä, joka aiheuttaa etupäässä vihaisuutta. Toki Theatre Of Tragedy, The 3rd And The Mortal ja muut yhdistivät voimakasta naistulkintaa sentimentaaliseen ilmaisuun jo aiemmin, mutta tämä nuotion äärellä syntynyt kiteeläisporukka kuulosti omalta itseltään jo vuosikymmen sitten. Herkistely on herkempää, rankistelu rankempaa. Viimeistään tuolla levyllä klassiset instrumentit ja monikymmenpäiset kuorot nousivat yhdenvertaisiksi bändisoitinten ja Tarja Turusen laulun kanssa, niin sävellyksissä kuin sovituksissa. Kolminumeroinen vierailijakaarti. No, voivathan ne. Itseinhoa, haavoittuvaisuutta ja riittämättömyydentunnetta tihkuva vuodatus alkaa säveltäjän kuolemasta ja päättyy niin ikään vuoden 2005 lopun tapahtumien jälkeiseen genesikseen. Se voi saada hyppimään, huutamaan, itkemään tai nauramaan jopa tappamaan, jos yhdysvaltalaisiin lainoppineisiin on uskominen. Legendaarinen Abbey Road Studio, puoli vuotta äänittämistä ja 75 päivää miksausta. Myyvät kannet ja uusi laulaja. Noiden tapahtumien valossa ei liene haasteellista hoksata, kenestä hieman Wish I Had An Angelia muistuttava junttaus Bye Bye Beautiful kertoo: "Did you ever hear what I told you / Did you ever read what I wrote you / Did you ever listen to what we played." Myöskään Slaying The Dreamerin hengenheimolainen, aggressiivinen vihanpurkaus Master Passion Greed ei jätä mitään arvailujen varaan: "Seek her / Seduce her / Tame her / Blame her / Have her / Kill her / Feast on it all." pohjamutaa SYYSKUU 2007 INFERNO Musiikin keskeisin ominaispiirre on erilaisten tunnetilojen herättäminen. Nightwishin klassinen renessanssi alkoi Century Childilla (2002), yhtyeen neljännellä täyspitkällä, jota maustoi Joensuun kaupunginorkesteri. Levy soi klassisen orkesterin ansiosta massiivisemmin kuin aiemmat, ja tämä lieneekin käännekohta säveltäjä-kiipparisti Tuomas Holopaisen musiikillisessa megalomaniassa. Tekstit ovat intiimimpiä kuin koskaan, ja niitä korostavat paksun kansivihkon näyttävät illustraatiot. Elokuvamusiikista pitävä Tuomas mainostaa usein ihailevansa Hans Zimmeria, mutta alun kuiskailu, aavemainen naislaulu ja pahaenteiset kosketinmelodiat muistuttavat enemmän Danny Elfmanin tummia tunnelmia kuin Zimmerin Hollywood-paisuttelua, jollaista on luvassa myöhemmin. Vaikka Angels Fall First -debyytti (1997) tuntuu tänä päivänä etenkin sanoitustensa osalta tahattoman koomiselta, levyltä uhkui dramatiikkaa, tyylitajua ja omaperäisyyttä. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto 85. Radioballadi Eva ja hävyttömän tarttuva kasaripopkumarrus Amaranth
Yhtyeen kolmas albumi, vuonna 2005 julkaistu Pain Necessary To Know, esitteli tähän mennessä vaikeaselkoisinta ja haastavinta Ephel Duathia, ja viimeisimpänä korville lyövä edellä mainitun remix-uusiovisiointi Pain Remixes The Known menee jo taideilmaisun puolelle. Tämä on kuitenkin hyvä alku. MIKKO MALM Guardians Of Mankind/ Merging Flare Beyond The Blackhole/Under The Fire IMPERIUMI Kaksi bändiä, neljä biisiä. Pain Remixes The Known on kaoottisuudessaan lähes väkivaltaista, hiipien päällekäyvää ja nyrjähdellen juoksevaa industrial-piiskausta, joka on rauhallisimmillaankin painostava kokemus. Paketin miinukset ovat olemattomat, mutta omalla tavallaan harmilliset. Jäämme innolla odottamaan. JAAKKO SILVAST Ephel Duath Pain Remixes The Known EARACHE Ephel Duath ei ole kaikkien musiikkia. Vokalisti Matias Palm on kuin suora kopio Kai Hansenista ja niin edelleen. Melkoista täsmäpommitusta kautta linjan sisältävä levy tarjoaa erittäin viihdyttävän kuuntelukokemuksen, ja muutama kipale jopa ansaitsisi osakseen kohtuullista radiosoittoa. Ylitarttuvan kertosäkeen omaava Everyone Of Us, Testament-käryinen Prophecy ja raskaasti pauhaava nimibiisi takaavat tälle albumille takuuvarmaa tehosoittoa ainakin omassa soittimessani. Surf Nicaragua -ep (1988) puolestaan sisältää bändin suurimman hitin, mutta kokonaisuus ei ole aivan yhtä hyökkäävä. Miehekäs huutovokalisointi ja selkeälinjaiset biisit hakivat vaikutteita myös hardcoren puolelta ja bändi onnistuikin kuulostamaan varsin persoonalliselta. Guardians Of Mankind tribuuttiyh- tye germaanisuuruus Gamma Raylle on viisi vuotta kestäneellä urallaan saanut osakseen paljonkin huomiota. Bändi itse käyttäytyy varsin fiksusti, ja Machine Headin ystäviä saattaa kiinnostaa, että tässä vaiheessa rumpujakkaralla istui eräskin Dave McClain. Vallalla on myös perinteisen saksalaisen melohevin peruspilareiden piteleminen, mikä ei koskaan ole pahasta. Sanoituksia selventävä haastattelu ja kiertuepelleilyt ovat hädin tuskin vhs-tasoa, mutta Dynamon keikka toimii mukavasti. Splitin toinen bändi on sekin melodinen ja nopea, mutta tekosissaan kokeilevampi ja persoonallisempi. Parikymppisten jenkkipoikien bändiksi Sacred Reich onnistui pakkaamaan rässiinsä aika paljon ajatusta. Dvd ei sisällä minkäänlaista indeksointia, joten biisien tai kohtauksien selailu on vaikeaa. Vaikka guardianit hommansa osaavatkin, kuuntelen silti mieluummin alkuperäisiä GR-levyjä kuin näitä räjäytyksiä. Miinuspisteitä rapsahtaa kuitenkin hienoisesta linjattomuudesta ja muutamasta täytebiisistä. Splitin biisit Under The Fire ja Steel Redeemer kulkevat nasakasti mutta hivenen liian tasapaksusti saadakseen hittistatusta. Merging Flaren potentiaalin aistien yhtyeeltä voisi kunnon levydiilin jälkeen työstyä hyvinkin tanakka vanhan liiton hevipaketti. Siinäpä se lyhykäisyydessään. Kuvapuolelta löytyy täysimittainen keikka Dynamosta vuodelta 1989, lyhyehkö haastattelu ja karu soittovideo kappaleesta Ignorance. suutta orkesterille uskaltaa tämän perusteella povata. Bändi on kääntänyt kunnioittamansa yhtyeen musaa suomen kielelle, ja yhtyeen kiipparisti Eero Kaukomies sekä kitaristi Kasperi Heikkinen ovat jopa olleet osa Gamma Rayn livekokoonpanoa. Sehän tietenkin osoittaa, että Guardians Of Mankind on hoitanut leiviskänsä vähintäänkin kunnialla. Kokonaisuutena Birth/The End onkin kompakti ja dynaaminen levy, johon on helppoa tarttua, mutta josta myös löytää jotain uutta jokaisella kuuntelukerralla. Sacred Reichin pari ensimmäistä kiekkoa kuuluvat thrash/speedin parhaimmistoon, mutta saatavuuden kanssa on tehnyt heikkoa. Yhtye on löytänyt optimaalisen linjan raskauden ja melodisuuden välille, ja etenkin koskettimia on osattua käyttää tyylikkäästi siten, että ne luovat mukavaa kontrastia kitaravalleille. Tämä nätisti remasteroitu, laulajabasisti Phil Rindin saatesanoin ja runsain bonuksin varustettu uusintajulkaisu korjaa erheen, ja aijai, kun tekeekin hyvää. Mukana on myös vajaan tunnin mittainen kotikutoinen kiertuehässäkkä The American Wayn (1990) jälkeisiltä keikoilta, joka koostuu tavanomaisesta sekoilusta ja vaivaannuttavan ääliömäisistä faneista. Metallin, jazzin, progerockin ja kaikenkirjavan häröilyn taiturimainen sekametelisoppa on kerännyt kohtalaisen kuuntelija- ja kannattajakunnan, mutta monille Ephel Duath on yksinkertaisesti liikaa. Debyyttipitkä Ignorance (1987) puraisee erityisen lujaa, sillä levyn kompaktit biisit ja hyvä tuotanto ovat kestäneet aikaa huomattavan hyvin. Imperiumin kunniaksi pitää silti laskea, että on virallisesti dokumentoinut tällaisen melometallisen kulttuuriteon. Ephel Duathia voi soitannollisesti pitää rasvattuna koneena, mutta yhtyeen musiikkiin Metal Blade Sacred Reich Ignorance & Surf Nicaragua -reissue METAL BLADE Jo oli aikakin. Bändin juuret ulottuvat jo 1990-luvun alkupuolelle, ja siksipä työn jälki on hyvin hioutunut. Kantaaottavat mätöt soitettiin terävästi ja hyvän soundin tukemana. Bonusbiiseinä tarjoillaan neljän biisin demo vuodelta 1986, pari Metal Massacre VIII sessioissa nauhoitettua rykäisyä ja muutama poikkeuksellisen hyvin tehty coveri, joista itse Rob Halfordin laulamaa Rapid Fireä ei ole aiemmin julkaistu. Ääni on käytännössä monoa, ja suoraan nauhalta vedettynä sekä kuva että ääni sisältävät hetkittäisiä häiriöitä, mutta pitti pyörii ja ainahan tuo laadultaan bootlegit pieksee. Beyond The Blackholen kaksi rallia, nimibiisi ja Guardians Of Mankind, taittuvat yhtyeeltä alkuperäistä kunnioittaen. Itse asiassa yhtyeen ulosanti on toden totta harvojen herkkua. Alive At The Dynamo -ep:n (1989) poisjättäminen harmittaa myös, sillä se olisi sisältänyt keikan livebiisejä videotaltiointia paremmilla soundeilla. KARI KOSKINEN SYYSKUU 2007 INFERNO 87
mainos
mainos
Tummasävyistä, me- lodista ja paikoin yllättävänkin raskasta metallia sisältävä levy on kauttaaltaan varsin laadukasta työtä, eikä kymmenen biisin valikoimasta juuri tyhjäkäyntiä löydy. Mutta ihmekös tuo, kun ottaa huomioon minkä tason kaveri siellä puikoissa heiluu. No Signs Of Wisdom on nautinnollinen kokonaisuus, joka aiheuttaa mukavia väristyksiä erityisesti kaikille melodisen hevin ystäville. Kyseessä on kelpo keino tutustua kolmeen samoilla surumielisillä aluevesillä ajelehtivaan suomalaisyhtyeeseen. PANU KOSKI Manitou Evergreen Terrace Wolfbiker METAL BLADE Manitou No Signs Of Wisdom METAL HEAVEN Manitou varmisti paikkansa Suomen metallikartalla viimevuotisella Deadlock-albumillaan. Poikkeuksen sääntöön tuo yksitoistaminuuttinen päätösbiisi The August Sky, joka sisältää hieman kiharaisempia juonenkäänteitä. Toisaalta ratkaisu viistää epämukavan läheltä kokoelmalevyjä. To Live Forever -raidalla yhtyeen maalailevan rauhallinen mutta hillittyä uhkaa esittelevä soundi miellyttää, ja myös Call Of The Shadows tavoittaa mainiosti kauneuden ja synkkyyden rajamaan. Allekirjoittaneen alkuperäisestä skeptisyydestä huolimatta S/G/V-ep osoittautuu päteväksi pakkaukseksi. Pieteetillä tehtyä musiikkia, jonka kuunteluun ei helposti kyllästy. MIKKO MALM Musiikilliset trendit ovat merkillinen asia kuka ne luo ja ennen kaikkea, löytyykö kaikille niitä seuraaville orkestereilla oikeasti kysyntää. Aikaisemmin progebändin maineenkin saanut Manitou on viimeistään No Signs Of Wisdomilla karsinut turhia rönsyilyjä musiikistaan, vaikka mitään palikkaheviä se ei vieläkään ole. Kiitos trendejä aina seuraavan ylitarjonnan, emo-käsitteestäkin on muodostunut kirosana kaikelle vesitetylle ja näennäisen rankalle musiikille, joka vetoaa korkeintaan angstisiin muotitietoisiin teineihin. Uusin bändiviritys kantaa nimeä Eyes Of Eden, ja täytyypä sanoa, että enpä ole vähään aikaan kuullut yhtä laadukasta debyyttiä. Ennen julkaisemattomat kappaleet Stereotype ja vetoavan kertosäkeen osakseen saanut In Denial kertovat, että yhtye on pintapuolisesti tarkasteltuna kolmikon vähiten synkkä ja raskas, mutta samalla katraan hienostunein. ja Despair. Miehen yhteistyö muun muassa Lacuna Coilin, Tiamatin, Moonspellin, Gatheringin ja Samaelin kanssa on poikinut monta klassikoksi muodostunutta albumia. Ep:n viimeisen luvun kertova Velvetcut saa jälleen kaksi mahdollisuutta. Kaiken kaikkiaan bändi on ottanut edistysaskeleita vähän joka suuntaan. Evergreen Terracen kohdalla orkesteri itse puhuu melodisista vaikutteista, mikä kieltämättä paremmin määritteleekin heidän musiikkinsa. Sorychtan omiin bändiprojekteihin puolestaan lukeutuvat Lombardon kanssa perustettu Grip Inc. Sovituksellisiin nyansseihin on paneuduttu entistä tarkemmin, ja samaan aikaan tarttuvuutta on tullut jonkin verran lisää. Bändin musiikin perustana on uuden aallon amerikkalainen hardcore ja vähäisissä määrin myös punk. I Gave You All -kappaleen lähestymistapa on pianoineen ja lyriikoidensakin puolesta SaraLeetä romanttisempi, ja pala löytyy myös vallan mainiolta Monochromatictäyspitkältä. En olisi vielä vuosi sitten uskonut joskus löytäväni Manitoun levyltä Polluted Worldin kaltaista AOR-palaa, joka tuo mieleen jopa Toton tai Van Halenin. 92 INFERNO SYYSKUU 2007 Toisaalta esimerkiksi The Loonin alkuriffittely on tavallista raskaampaa Manitouta. Vaikka rehellisyyden määritteleminen musiikissa on mahdotonta, rehelliseltä orkesteri kuitenkin kuulostaa, vaikka ei varsinaisesti pystykään nousemaan musiikillaan riittävästi. Lopputulos onkin helppoa ja miellyttävää kuunneltavaa, vaikka todellisille hc-ihmisille bändi voi liian siloitellulta kuulostaakin. Mutta sen tiesi jo Iron Maiden aikoinaan, että ainoa oikea tapa päättää levy on tehdä se eeppisellä kappaleella. Kappaleissa on riittävästi genreen olennaisesti kuuluvaa aggroa, aina laulua myöten, ja satunnaisen melodiset osuudet ja kertosäkeet ovat huolella tehtyjä ja sovitettuja ilman minkäänlaista teennäisyyttä tai hittihakuisuutta. Plussan puolelle jäädään jo mukana olevien aktien samansuuntaisuuden ja tasokkuuden vuoksi. Franziska Huthin pehmeälle äänelle ja melodiselle yleisilmeelle kontrastia luovat napakat kitarariffit ja rumpali Gas Lipstickin jämerä komppityöskentely. SaraLee avaa ep:n kahdella uudella esityksellä. 27-minuuttista ja hautuumaahenkiseen kansitaiteeseen kääräistyä kiekkoa on helppo pyörittää lukuisia kertoja peräjälkeen ja tämän myös tekee mielellään. Arviot Eyes Of Eden Faith CENTURY MEDIA Tuottaja-kitaristi Waldemar Sorychta on lähes yksinään vastuussa siitä, miltä goottimetalli tänä päivänä kuulostaa. Tehokkaaseen jousisekvenssillä maustettuun kitariffiin luottava Winter Night, raskas ja mystinen Dancing Fire sekä operettimainen, therionmaisesti pullisteleva Sleeping Minds ovat viisuja, joista moni lahjattomampi orkesteri olisi valmis myymään vaikka äitinsä. Tosin eipä biisimateriaaliakaan voi mitenkään huonoksi haukkua. Singlelevyjen myynnin ollessa enemmän tai vähemmän henkitoreissaan tällainen kolmeen pekkaan -paketti saattaa hyvinkin puolustaa paikkaansa, kunhan hinta painetaan tarpeeksi alas. Ensiksi huomio kiinnittyy levyn massiivisenjykevään soundimaailmaan, joka jo yksistään tekee Faithista katsastamisen arvoisen. Gotham O.D saa puolestaan tyytyä vain yhteen sävellykseen. Yhtyeen melodinen heavy metal on aina ollut selvästi perinteitä kunnioittavaa, mutta ei niihin jumittuvaa. Hieno levy, joka miellyttää varmasti ainakin niitä, jotka ovat Sorychtan aikaisemmin tuottamiin bändeihin mieltyneet. MIKKO MALM S/G/V 3-Way Split EP FIREBOX/OFF S/G/V on formaatiltaan sangen erikoinen. Kolmas albumi No Signs Of Wisdom ei ole peruslähtökohdiltaan kovinkaan erilainen kuin edeltäjänsä, mutta selvästi monipuolisempi se on
Ikosen vahvuus löytyy silti riipivän toimivista kurkkukorinoista, joissa kuvastuu vahva persoonallisuus ja taidokas ote. Soitto on helvetillisen tiukkaa, ja parhaimmillaan riffit kuulostavat suorastaan murhaavilta. Yhtye tarjoilee rokkaavan kitaravetoista raskasmetallia painostavalla otteella. Vokalisti Manne Ikosen puhtaat tuovat eloisasti mieleen Pasi Koskisen aikaisen Amorphisin. Yhtyeelle on nostettava hattua jo siksi, että se ei aikanaan sotkeutunut lukemattomien kokoelmakiekkojen sun muiden rahastusratkaisuiden ilkikuriseen lankakerään, vaan tekee comebackinsa tyylillä. No joo, mutta silti coverkattaus ei nouse kovinkaan korkealle vaan alleviivaa sen, minkä ykköskiekko perustelee: nämä miehet ovat soittoniekkoja parhaimmasta päästä. JAAKKO SILVAST Suhrim Happy Hour Havana Black Family Collection 1987-2007 EMI Shiver StoneLake World Entry METAL HEAVEN Ruotsista on tavannut tulla kasapäin melodisen hard rockin kovatasoisia osaajia, mutta aina ei voi onnistua. Ei kirves tälläkään kertaa missään tapauksessa aivan kiveen kalahda, mutta kantoon kuitenkin. Tätä lisää! TERO LASSILA Neaera Armamentarium METAL BLADE Loputtomaan melodeathsuohon seipäänsä upottava Neaera on onneksi malttanut säästää kuuntelijoita pahimmilta metalcore-painotuksilta ja keskittynyt tulkitsemaan genreä niin kuin alkuperäiset pioneerit sen tekivät. Family Collectionin ensimmäinen räiskäle kokoaa yhteen Havana Blackin omat täsmäaseet aina ikivaikuttavasta Lone Wolfista lähtien. Ei siis ihme, että bändin musiikki groovaa Family Collectionin toinen puolisko on täytetty HB:n parhaaksi katsomilla lainavedoilla. Bändin lokerointi ja kuvailu on erittäin vaikea tehtävä. Ja tottahan se on, vaikka vaikea sitä mitään uutta on keksiäkään. World Entry on vasta StoneLaken toinen täyspitkä levytys, vaikka ydinkaksikko Jan Åkesson ja Peter Grundström ovat jo yli nelikymppisiä. Bändin maalaileva, hiukan progressiivinenkin, mutta selkeästi bluespitoinen rock on juurevaa kuin Led Zeppelinillä konsanaan. Masa Maijasen bassottelu Salonki-, vai pitäisikö sanoa kalmistokelpoista deathia soittaa ranskanperunoiden todellisesta kotimaasta tuleva Suhrim. The Escape From Escapism (vittu mikä nimi...) on ehkä levyn parasta antia ja paras esimerkki melodioiden, blastbeatin ja tehokkaan riffittelyn saumattomasta liitosta. Alussa mainitun voimakaksikon lisäksi yhtye on komppipuolellaan esitellyt melkoisia tekijöitä. Eli ihan heti ei lisää, mutta ehkä jo seuraavana päivänä. MIKKO HAKKARAINEN SYYSKUU 2007 INFERNO 95. Kunnioitettavaa. Syvimmälle vajotaan suorastaan hirmuisen imelällä Words Are Not Enough -balladilla. Ei töki vatsassa, vaan aiheuttaa jopa makoisan aterian jälkeistä kylläisyyden tunnetta. Nyt hempeilylle on annettu ehkä hieman liikaa valtaa, ja se vaikuttaa hivenen negatiivisesti. Neaeran paras puoli on, että melodisuudesta huolimatta se ei ole tinkinyt brutaaliudesta. Mikko Rautio Ghost Brigade Guided By Fire SEASON OF MIST Jyväskylästä tupsauttaa debyyttinsä ulos yksi varteenotettava vaihtoehto vuoden tulokkaaksi. Toivomisen varaa jää, sillä mieluummin kuuntelisi enemmänkin bändin rankempaa antia. Rumpujahan Havana Blackissa ovat alkuperäiskannuttaja Paku Pakkasen lisäksi takoneet sellaisetkin ukot kuin Anssi Nykänen ja Atte Sarkima. Pitkän linjan antwerpenilaisryhmän neljäs täysmittainen sisältää 14 rivakahkoa ja korville oikealla tavalla läiskivää studio(turpaan)vetoa sekä yhden männävuonna Portugalissa yleisön edessä runtatun bonarin. Nykypäivänä kuuntelee ilomielin sitä, miten ennen on osattu tehdä tunnelmallista kamaa pelkästään siksi, että bändissä on joka tontilla instrumenttinsa virtuoosimaisesti hallitsevia hemmoja. Tämähän maistuu. Yleisilmeensä puolesta 1980-luvun puolelle tavoittava albumi kylpee kosketinsoittimissa, mutta yksi komponentti ajaa toimivan perusasetelman karille. Soundimaailmasta syntyy mielleyhtymää kotoisan Killer-Tortun suuntaan, tempo tosin on pääsääntöisesti kovempi. Kun lisäksi kappaleiden väliin on miksattu kauhuelokuvatyyppisiä ääniklippejä, on annettava periksi. Mahtavaa, tunnelmoivaa, metallista runttausta. Sunriden ja Revoltin jäsenistä koottu Ghost Brigade nappasi levytyssopimuksen mainiolla viimevuotisella demollaan, joka herätti mielenkiinnon myös tässä päässä. Kappaleiden nimistä osaa tarkkaavaisempi jo päätellä, missä maailmoissa liikutaan: Maggot Infested Rotten Human, Vomiting Blood, Bonesaw, Meatfeast ja niin edelleen. Tunnelma on synkkä ja maalaileva, jopa ripauksen doomahtava, kunnes painetta keventävät tuudittavat melodiat. Kaikin puolin mainio ja massasta erottuva levy, joka kaipaa osakseen runsaasti kuuntelua. Pari vauh- dikkaampaa raitaa palauttaa maan pinnalle depressiivisyyden ikeestä. Muitakin tärppejä löytyy, mutta kokonaisuutena Armamentarium on melkoisen puuduttava. MIKKO MALM on nimittäin taipumus käyttää ääntään tavalla, joka erottaa hypoteettisen kuulijajoukon salamannopeasti kahteen leiriin: hullu puurosta -vähemmistöön ja eijei-pataljoonaan. Mutta siltikin tuntuu että tämä kaikki on kuultu jo ennenkin. Vauhtia osataan aina välillä hetkeksi hidastaa ja riffiä vaihtaa. Laulusolisti Grundströmillä Vanhoista sotaratsuista palaa kentälle vuorollaan Hannu Leidénin ja Crazy Heiskasen masinoima Havana Black. Levyn valopilkku on päätöskappale One Love One Heart, aavistuksen alakuloinen esitys, jolla laulusolisti malttaa pysytellä tukevasti maanpinnalla, ja näin kokemuskin on kertaluokkaa kutsuvampi. PANU KOSKI on Suomenmaassa jo sinällään legendaarista. Runsasta totuttelua miehen ääni ainakin kysyy, sillä korkealle tavoittaessaan lopputulos viiltää kuuloaistia kuin taululla ilkeästi vingahtava liidunpala
Niinpä: mihinkä sitä Nightingalen kannattaisikaan palata kuin oman tekemisensä kulta-aikoihin. Reilun tunnin aikana ehtii päätä vatkaamaan ja laulamaan mukana useammassakin kappaleessa, kunhan vain muistaa MEGA pitää nestehukan loitolla milläs muulla kuin kaljalla. tuostakin. Tälle matkalle on sattunut muutama hieno saavutus, kuten kakkoslevynsä Closing Chronicles (1996) osoitti. Vaikka hienosta pahvikuoresta löytyvä uutuuskiekkonsa onkin aikuisrokkia sieltä regressiivisimmästä päästä, edelleen, ei selkeitä Whitesnake- ynnä muita tekoretroiluita raahata mukana suotta alustaa raskauttamassa. Pysäyttävän kauniita akustisia kitaroita ja heleitä piano-osuuksia maistatetaan tuon Mallastuotteiden nauttiminen hyvän metallin kera on lyömätön vapaaajan harrastus, ja tämän on huomannut jo Tankard aikoinaan. Mahdotonta bändiä on olla arvostamatta, sen verran tanakka paketti parhautta on tarjolla. Kappaleet rokkaavat vaivatta, nyt samankaltaisin röyhkein elkein kuin 11 vuotta sitten. White Darkness on jo selvä harppaus eteenpäin. AFM Rio Grande Dub Ya ei jokaisella hetkellään osu totaaliseen napakymppiin, mutta silti on mukava silloin tällöin huomata, että ennakkoluulot olivatkin turhia. TONI PELTOLA Tankard Best Case Scenario: 25 Years In Beers AFM Nightingale White Darkness BLACK MARK Swanön veljesten luotsaama Nightingale on kulkenut pitkän tovin samat eväät repussaan. Jotain kertonee sekin, että edellinen tuotoksensa koostui alkupään tuotannon uusintaäänityksistä. Koska Nightingale on valinnut tyylikseen hard rock -pohjaisen aikuisrockin, kaventuu. Tässä juuri piileekin Tankardin vahvuus, sillä vaikka biiseistä ei löydy kovinkaan kummoisia oivalluksia tai genren historiaan jääviä tapporalleja, tuovat nämä jämäkät uudelleenversioinnit esille orkesterin, jonka viihdyttävät kappaleet toimivat takuuvarmasti tilanteessa kuin tilanteessa, aivan kuten keskiolutkin. Orkesteria on aina pidetty kolmen suuren teutoonin pikkuveljenä ja Bluokan aktina, jonka niin sanottu pulirässi on aina ollut monelle aivan liian geneeristä. Tämä on seikka, jonka toivoisi monen muunkin nykyartistin ymmärtävän sii- nä vaiheessa, kun studioon ollaan tilaamassa sambaryhmää ja huippu-dj-leegioita. Nyt julkaistu best of -kokoelma on jo lähtökohdiltaan mielenkiintoinen, sillä sen uudelleenäänitetyt 15 kappaletta käsittävät ajanjakson vuonna 1986 julkaistusta Zombie Attack -debyytistä vuoden 1995 The Tankard levyyn. Suurimman osan inspiraatiostaan oluesta ammentaneet saksalaiset ovat tehneet 13 studioalbumia 25 vuoden aikana, mikä on paljon, ajattelee sitten innoituksen lähdettä tai kuluneita vuosia. Tämän jälkeen yhtye ei ole saanut aikaiseksi kuin väkinäisiä yritelmiä tavoittaa vastaavanlainen tunteenpalo
Vokaalit hujahtavat perinteikkään kärinän merkeissä ja yleisilme on mukavan pirteä. Goresoerdin musiikillinen anti ei riitä tekemään bändistä poikkeuksellista. Huumorin purevuudesta taas on hankala sanoa mitään, koska sanoista saa huonosti selvää ja lyriikoita ei ainakaan promolevyn mukana ole. Murena on selkeästi päättänyt heittää haasteen, tietoisesti tai tahtomattaan, erään lemiläisen, S-kirjaimella alkavan porukan suuntaan. Keskitempoinen anti uhkaa jäädä värittömäksi myös kuivakan tuotannon takia. Levyn kaksitoista raitaa rimpuilevat monipuolisen ja terävän, monimutkaisenkin, soiton kourissa. Siksipä Hyhmä-Valinnan monipuolisuus yllättikin. Aivan rujointa ryskettä kavereiden thrash ei kuitenkaan ole. Kaasujalka on toki raskas, mutta risteysalueilla maltetaan kurvailla hitaammillakin vauhdeilla. Burstin, Cult Of Lunan ja Ninen kanssa. Arviot SPV Raging Speedhorn Before The Sea Was Built STEAMHAMMER Kuka muistaa vielä Raging Speedhornin. Levy on lankeamaisillaan hyvää taustamusiikkia -kategoriaan, johon nimenomaan tämän lajityypin artistien katsotaan usein laajemminkin sortuvan. Vallalla on genren piirissä yllättävän voimakas folk-asenne, suoranainen hurlem98 INFERNO SYYSKUU 2007 Bay Arealta tuleva Dekapitator rässää menneiden vuosikymmenien hengessä. Toivotan hemmot kuitenkin tervetulleiksi keikalle Suomenlahden tälle puolen. Tuotos nimittäin kompastuu tasapaksuuden kiveen. LA:n kerrotaan olevan Luppin kunnianosoitus AOR-musiikille, ja platalla käydäänkin läpi lainamateriaalia. Kalja siis kouraan ja jalka tamppaamaan. KARI KOSKINEN riittää saamaan veden allekirjoittaneen kielelle. Oivaltavan lyrikoinnin taito on oikeasti hallittava, jotta sanoma ei pyllähdä pelkäksi pahaiseksi suunpieksännäksi. Kokonaisuus on kuitenkin tasainen liiankin kanssa. Vuoden kovin yllätys on ehdottomasti tässä. JONI JUUTILAINEN hei-meininki. Bändin musiikki riehuu nykyisillään todella massiivisissa tunnelmissa, vahvasti samoilla linjoilla mm. Detaljina kerrottakoon, että tälläkin (!) levyllä takapiruna, kitaristin ominaisuudessa, häärii studiossa nähtävästi asuva Tommy Denander. Jousien rytmikäs tärinä käy mukavasti niskan päälle, ja suoran alkaessa isketään taas jälkipoltinta silmään. No, myönnetään sentään, että esimerkiksi Caroline kimaltelee kauniisti. Oma juttunsa on se, että levyllä liikutaan ns. Se, onko Metonin jakso varsinaisesti mielenkiintoisen omaperäinen, on asia erikseen. Mukana on sävelletyn oloisia sooloja ja jonkin verran melodiaakin. Metonin jakson helmasynti ovat levyn sanoitukset. Metonin jakso kiehtoo karskin maanläheisillä soundeilla, jotka saavat pitkäsoiton suorastaan pöllyämään, kuin kesähelteen kuivattama soratie. pärjäsi kovilla jätkillä ja kelpo riffeillä, Mr Bungle riittävällä pimeydellä ja Mucky Pupkin muutamalla hupaisalla kappaleella. Tällä kohtaa Murena tuntuukin haukkaavan multaa, sillä esikoisen lauseista ei jää päähän kuin helinää ja haikuja. Olisiko bändin vihdoin aika nousta ansaitsemalleen jalustalle. Löytyy kuolomurinaa, thrash-riffiä ja perinteisempääkin metal-meininkiä sekä corea. Aiemmin punaniskaisen, alavireisesti jyrisseen huligaanimetallin voimin riehunut ryhmä on saavuttanut uusimmalleen melkoisen muodonmuutoksen. Ryhmällä on tällä hetkellä niin väkevä ote musiikkiinsa, että luulisi levyn herättävän huomiota hieman muuallakin kuin Northamptonshiren kuumimmilla metalliklubeilla. Selkeä ja sopivasti ohuehko soundipuoli koristaa Deathstrike Commandin, The Call To Combatin ja Screams From The Holocaustin kaltaisia hyökkäyksiä, joiden nimet kertovat jo kaiken oleellisen. kieli poskessa. Kakkoskiekkonsa ei sisällä juuri minkäänlaista modernia hapatusta, vaan otsassa loistaa autenttisuuden leima. Huumoribändin roolissa on omat riskinsä, ja yleensä hommassa epäonnistutaan. Silti Murena osaa olla myös rankka. Vaikka Luppi antaa pintaan syystäkin miksattuine äänineen kaikkensa, 50 minuutin virran seasta on työlästä poimia sen kummempia kultahippuja. Bändiä hehkutettiin brittimedian toimesta melkoisella antaumuksella kuuden vuoden takaisen debyyttinsä aikoihin, mutta kovat kansainväliset näytöt jäivät antamatta. Dynamiikkaa ropisee myös hitaampien tempojen käytöstä. Levyn puoliväliin sijoitettu instrumentaali on Metallicaa muistuttavine puhtaine kitaroineen jopa kaunis. Ruotsalaisista verrokeistaan Raging Speedhornin erottaa siitä, että bändin musiikissa elää todella vittumainen ja ilkeä pohjavire: musiikki on jatkuvassa hyökkäysvalmiudessa ja etenkin häpeilemätön punk-pohjaisuus tuo mörssäykseen oman tylyn lisänsä. Miehekkäällä tavalla kaunis rock riittäköön. TOMI POHTO Murena Metonin jakso RANKA Suomeksi lauletun metallin karsina on edelleen uusiutumiskykyinen. Pakkohan se on kerran elämässä päästä huutamaan kuorossa "Give me some shit, give me some shit now!" MIKKO HAKKARAINEN. Nyt astutaan progemetallin sijasta AORovesta, joten metallituristit siirtynevät Los Angelesista suosiolla seuraavaan kohteeseen. Matalimmillaan tavoitellaan stoner-sävyjä oikein urakalla, ja sekös piristää muutoin niin pelkistettyjä puitteita. The Storm Before The Calm lämmittelee thrashinsa reippaasti ja hyvien biisien tukemana. Before The Sea Was Built on lähes shokeeraavan kova levytys, etenkin bändin keskinkertaisen menneisyyden huomioon ottaen. S.O.D. Samalla proge-sana on hyvä pyyhkiä näitten epeleitten musiikkia sorttaamasta. Ei tämä olekaan pelkkää ylinopeaa grindailua, vaan jokseenkin monissa tyylilajeissa liikkuvaa rymistettä. Los Angeles on varteenotettava lisäys Luppikatalogiaan ahnaasti täydentäville, mutta noviisien on parasta lähteä liikkeelle Vision Divinen tuoretuotannosta, siis taianomaisesta The 25th Hour -tartunnanaiheuttajasta. PANU KOSKI Goresoerd Goremarket Mid-Prices NAILBOARD Los Angeles Los Angeles FRONTIERS Se, että Los Angelesin kokoonpanoluettelosta on poimittavissa Michele Luppin nimi, Kun saa käteensä levyn, jossa rykäistään 17 kappaletta 24 minuuttiin, tiettyjä ennakko-odotuksia ei voi välttää. Italialaisääni loistavan progemetalliryhmä Vision Divinen riveistä takaa nytkin, että laulusuoritukset ovat laatuluokkaa A. orkesterin tasolle ei ylletä. Sen osoittaa Murena-yhtyeen debyyttirykäisy, joka raidoilla paistattelee yllättävän monista suunnista tuttuja nyansseja. Klassikkokamaa levyltä ei löydä, mutta vaivatta alas sujahtavaa mättöä kylläkin. Siksi Metonin jakso ei kokonaisuutena kasvata tarpeeksi kuulijan innokkuutta itseään kohtaan, sillä tämän tapainen progressiivinen metallikohkaaminen on jo tässä maassa kertaalleen keksitty. Omintakeiset sivujuonteet ovat onneksi Metonin jaksoa keskitason paremmalle puolelle maustava suola. JAAKKO SILVAST Dekapitator The Storm Before The Calm RELAPSE sen tarve lähteä kokeilemaan liikaa. Ikävä kyllä muuten em
Kappaleiden suurin vika on kuitenkin selkeiden tarttumapintojen harvat ja astetta turhankin vaikeat löytöpaikat. Melodioiden syvyys yltää riittäviin lukemiin eivätkä rakenteetkaan haukotuta. Yhtye on viisaasti päättänyt jättää teemalevyt toistaiseksi sikseen ja tarjoaa tukun itsenäisiä tarinoita. Khanin laulu on tutun intohimoista ja tunnekylläistä, orkestraatiot tukevat rakennelmaa ja melodiat ovat miellyttävän melankolisia. Kappaleet eivät vain ole tällä kertaa kovinkaan kummoisia. KARI KOSKINEN The Seventh Cursed Earth Wasteland SHIVER Koolla sanotaan olevan väliä, mutta bändeistä ja niiden kotimaista puhuttaessa tämä toteamus ei ainakaan pidä paikkaansa. Siis ensikuulemalta; kokonaiskuva tästä 11-osaisesta melodisen metallin palapelistä hahmottuu kunnolla vasta useamman alusta loppuun -käsittelyn tuloksena. Yksi tällainen on tämä Nergalin luotsaama puolalainen death metal -täsmäase, jonka uutuusalbumi täyttää kaikki täydellisen brutaaliuden tunnusmerkit. Kenties koko kummitusoopperan ehein piirto on saanut nimen Mourning Star, joka omaa siinä määrin riipaisevan surumielisen kertosäkeen, että herkemmän sielun suolavesivarannot ovat vaarassa ehtyä. Vuodesta löytyy kuitenkin aina muutama sellainen levytys, joka muistuttaa juuri siitä, miksi musiikki on usein parempaa kuin mikään muu henkinen tai ruumiillinen tyydytys. Kappaleessa kiteytyy Kamelot-uutuuden perusvahvuus koko albumia voi parhaiten kuvailla sanalla kaunis. Norjalaisyhtye Conceptionin riveissä aikaisemmin työskennelleellä laulajalla Roy Khanilla terästetty amerikkalaisryhmä on The Black Halo -eepoksen jälkeen vaikeassa tilanteessa: miten panna paremmaksi monumentaalisen teemallisen kokonaisuuden jälkeen. Huomautettakoon, että Kamelotilla on myös visuaalinen puoli hallinnassa: komeasta nimikappaleesta on Ivan Colicin toimesta ohjattu tehokas video, josta metallivideoiden varasto- ja tehdashallimiehet voisivat budjetin niin salliessa ottaa opikseen. Tämä on yksinkertaisesti parhautta! TONI PELTOLA. Instrumenttia kuin instrumenttia pitää osata käyttää oikein, jotta niillä voisi purkaa oman luovuutensa uudeksi teokseksi. Biiseissä on mukavia temponvaihtoja ja pelimannit polkevat innolla, mutta kun ei vaan lähde. Yhteneväisyyksiä Hypocrisyyn on helppo bongata vokalistin samankaltaisen äänen lisäksi myös musiikista, vaikka edellä mainitulle tyypillisiä yksinkertaisia ja haikeita melodiakulkuja ei Cursed Earth Wastelandilla kuullakaan. Sitten huomataan, että vaikka halko ei päähän kopautakaan, Ghost Opera on erittäin hallittu paketti, josta varsinaisia heikkoja lenkkejä on työlästä erottaa. The Seventhin debyyttitäyspitkä nojaa keskitempoiseen ja melodioita viljelevään death metaliin, jossa kiemuroita ja nyppylöitä piisaa siinä missä perinteisessä suomalaisessa hiekkatiessä. Alla vikisevä kuuntelija ei voi kuin nauttia ansaitsemastaan rangaistuksesta. Omaa orkesterilta löytyy kuitenkin enemmän kuin selkeästi lainattua, joten uran alkutaival käynnistyy terveeltä ja hyvältä pohjalta. Behemothin tuttu kaaosmainen kuolontulkinta yhdistettynä Lähi-idän tuoksuisiin melodioihin ja jykeviin kuoroihin on se konsepti, jolla yhtye astuu askeleen pidemmälle verrattuna mestarilliseen edeltäjäänsä Demigodiin. Silti tuomio on selvä. JAAKKO SILVAST Terra Necrosis KONQUEROR Kamelot Ghost Opera SPV Kamelot palaa ilahduttamaan massiiviseen melodiseen metalliin mieltyneiden korvapareja kahdeksannella studioalbumillaan. Uusi pitkäsoitto Terra Necrosis omaa jumalattoman muhkeat soundit ja hurrikuolon opit ovat muutenkin hallussa, mutta kokoelmaa sävyttäneestä hävyttömästä energiasta on jäljellä vain muisto. Kuvittele muinaisten demonien kuuma hengitys ja palavan rikin katku, niin saatat olla lähellä niitä infernaalisia tunnelmia, joita The Apostasy hohtaa ympärilleen. Nyt levy on tasaisen vahva, mutta runsaista muodoistaan huolimatta turhan kasvoton. MEGA Behemoth The Apostasy REGAIN Nominon 102 INFERNO SYYSKUU 2007 Tharaphita Mykistyminen sävelten edessä on harvinaista näinä harmaan massatuotannon päivinä. Pinnan alla kytee monen monta kovaa tekijää, joilla on kuitenkin vielä pitkä matka Behemothin nimenomaiseen suuruuteen ja mustana purkautuvaan aggressioon. The Divine Conspiracy rouhii nasevalla kielisoitinten ja bassareiden painokkaalla yhteistyöllä. Ghost Opera ei ehkä jyrsi K-katalogiin kaikkein terävintä piirtoa, mutta älppäri pesee yhtä kaikki suuren osan alan artisteista kädet alhaalla. PANU KOSKI Nunslaughterin kanssa taannoin Suomeakin kiertänyt Nominon vakuutti viimevuotisella silppukokoelmallaan. Hektiset, mutta samalla äärimmäisen tekniset kappaleet syöksevät kuulijan niskaan painostavuuden ryöpyn, jonka paino ei hellitä edes satunnaisten akustisten hengähdyksien ajaksi. Solitaire-intron jälkeen laukaistaan Rule The World, joka soljuu tuttuun Kamelottapaan, muttei toisaalta lyö ällikälläkään. Siksi sopiikin ihmetellä, mitä bändille ja sen sävellyksille on tässä välissä tapahtunut. Parhaimmillaan pamputus sattuukin ja lujaa. Nominonin aseet ovat vieläkin hyvässä terässä, ja bändin trendeille haistattelevaa asennetta pitää kunnioittaa. Musiikissa voisi olla enemmän tuunattua virtaviivaisuutta, kun osaamista selkeästi löytyy niin luomis- kuin soittopuolellakin. Belgia ei suuruudellaan pääse kehumaan, mutta jo pidemmän aikaa maassa on vallinnut suhteellisen elinvoimainen, joskin varsin tuntemattomaksi jäänyt bändikatras. Ruotsinpoikien räkäisen vittumainen death metal kävi päälle vanhan koulukunnan vimmalla, ja tunnelma oli kuin Left Hand Pathin ja Like An Everflowing Streamin saatanallisemmilla serkuilla. Arviot Behemoth metallissa puiteratkaisu on klisee. Epican The Divine Conspiracyn mahtipontisten sävelten lomassa tulkitsevat mörrimöykky ja keijukainen onnistuvat lataamaan tilanteeseen jotain uutta, mutta muutoin tämä lautta soutelee turvallisilla vesillä. Lienee turha enää kiistellä siitä mikä bändi on Nilen ohella kovin tekijä mainstream-puolen kuolemanpalvonnassa
Grimen vaikuttaa todella turhalta ja laiskalta levytykseltä, jota ilmankin maailma jatkaisi kulkuaan. The Red Chord ei ole valitettavasti oikein kumpaakaan, ja näin ollen bändin kiemurteleva jenkkideath on vaarassa jäädä aggressiivisten hardcore-kilpaveljiensä tallottavaksi. Näistä vaikeasti määriteltävistä seikoista johtuen Synoré onkin yksi vahvasti tasapainoisimmasta, mutta samalla myös tasapäisimmistä keskinkertaisuuksista, joita vastaan on tullut. Kovasti kuulostaa joltakulta, vaan keltä, oi keltä. Arviot puhkumiseksi, eikä levyä voi missään mielessä yhdistää miehen töihin Emperorissa tai Peccatumissa. Prey For Eyesilla on hetkensä, mutta levy jää harmittavan etäiseksi ja tylsäksi. Eikä tämä ole mikään ihme, sillä yhteistyössä Tim Skoldin kanssa väännetty uutukainen on varsin väsynyttä kuunneltavaa. Yhtyeeseen aiemmin tutustumattomalle Airut on ensikosketuksella lähinnä ärsyttävä ilmestys. Airujen hyvällä otteella etenevässä lyijypuntintakomisessa ei apatialla herkutella, vaikkei yhtye pelkääkään nostaa musiikissaan esiin pehmeämpiä sävyjä. Teknisen mörssäysmetallin saralla pärjätäkseen on oltava todella hyvä tai ainakin erittäin vakuuttava kopio. Mutta kun ei niin ei. Simolinin lauluääneen ja -tapaan iskevät dejavuuta tajuntaan niin että soi. Vielä ärsyttävämpää on se, kuinka vaikea ainakin allekirjoittaneen oli naulata huomioidut yhtymäkohdat lainan kohteeksi joutuneisiin innoittaja-artisteihin. Nämä valopilkut ovat kuitenkin harvassa ja tuntuvat muutenkin keskittyvän vain levyn aloitusraitaan, If I Was Your Vampireen. Kaikki riffeistä kappalerakenteisiin ja soolonpätkistä A. Debyytiksi levy on kuitenkin lähes ok, mutta paljon on Ihsahnin vaimoineen (niin, mukanahan on myös hänen vaimonsa) tehtävä työtä seuraavalle levylle, jos aikoo Hardingrockista toimivan konseptin muovata. JONI JUUTILAINEN Magnacult Synoré RUSTY CAGE Monesti musiikissa kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Bändin musiikin yksitoikkoisuus muuttuu kuitenkin hetkessä puuduttavuudeksi, eikä kokonaisuutta onnistuta pelastamaan edes loistavalla It Came From Over There -progeinstrumentaalillakaan. Pienistä asioista hyttysenkin lisääntyminen on kiinni, millin kun menee vinoon, niin silmäänhän se osuu. MEGA Marilyn Mansonin konsepti ei ole muuttunut varsinaisesti sitten vuonna 2000 ilmestyneen Holy Wood -albumin. Konetuliasetahdilla korville lyövistä lainahuomioista huolimatta Airut onnistuu kuulostamaan jotakuinkin omalta itseltään. Nämä kaikki asiat huomioon ottaen ei voi kuin todeta, että uusi vuosituhat on ollut melkoista alamäkeä tälle friikkisirkukselle. TONI PELTOLA Tiukasti ja löysäilemättä etenevät kappaleet risteilevät jossain ankaran suomimetallin, rautalangankäryisen post-grungen ja CMX:n tyylisen pilviharsopunomisen välimaastossa. Nykyään tämä valitettavan laimentunut artisti tuntuu kiinnostavan vain keltaista lehdistöä. Vielä lopullinen ärsytys: Airut vakuuttaa, että yhtyeellä on Jotain. En vain perkele vieköön keksi mitä se on, mutta ainakin mielenkiintoni on tätä myöten lassottu liekaan. JASON WARD The Red Chord Prey For Eyes METAL BLADE Airut Langennut OMAKUSTANNE Marilyn Manson Eat Me, Drink Me INTERSCOPE Kauaksi on tultu siitä shokkirokkarista, joka 1990-luvun puolenvälin tienoilla järkytti tavallista kansaa antikristillisellä imagollaan, teoillaan ja sanoillaan. Magnacultin debyytti on tästä malliesimerkki, sillä jo levyn tyylikkäät digipack-kannet viestivät huolellisuudesta, tyylitajusta ja satsauksista. Soitto on intensiivistä ja väkivaltaista, tylsät breakdownit puuttuvat täysin ja musiikista löytyy selkeä punainen lanka, kulmikkaasta ulkoasustaan huolimatta. Paikoitellen Marilyn Manson tuo esille niitä puolia itsestään, jotka tekivät kappaleista kuten Beautiful People, Rock Is Dead tai Disposable Teens maailmanlaajuisia hittejä. Muutamat 104 INFERNO SYYSKUU 2007. Metalcoren ja mukavia melodioitakin sisältävän death metalin keskitempoinen ja jyräävä ristisiitos on aggressiivista ja rankkaa aina mallikkaasti keuhkonsa pihalle huutavaa laulajaa myöten, eivätkä biisitkään ole positiivisessa mielessä heti tukkaan tarttuvia. Eat Me, Drink Me on päällisin puolin tarttuvan melankoliseksi tarkoitettua industrial-goottipoppia, mutta sisältä se on pitkäveteistä angstia aikuiselta mieheltä, joka on menettänyt ympäriltään kaikki tärkeät musikaaliset elementit. Biisissä kuin biisissä orkesteri tuntuu polkevan koko ajan hieman paikoillaan, vaikka kappaleet eivät todellakaan ole sitä helpointa ja suorinta perusvarmaa mättöä massoille. Täysin tumpeloksi miestä ei voi kuitenkaan väittää, sillä muutamat äärimmäisen tarttuvat melodiat pelastavat miehen sanalliselta lynkkaukselta. Ei välttämättä Sitä Jotain, mutta Jotain kuitenkin. Veretön tuotanto hioo komeasti tylyttävien riffien terävimmän kärjen tylpäksi, mutta PerussoundiTMäänimaailmasta huolimatta kokonaiskuva muotoutuu osuvan raskaaksi. Silti tuntuu, että nämäkin kaksi levytystä ovat valovuosien päässä toisistaan. Yhtye ei ole kuitenkaan lainkaan turha tapaus, sillä ulkoiset puitteensa ovat hyvin kunnossa. Vaan saahan sitä mummon Volvon sosialisoida, jos vaihtaa rallirenkaat alle
mainos
ts Presents: ish Metal Even Finn ROCK ELLISH H
aadolf ja Demot Apocalypse Cabaret: Lesson No. Tai sitten alkoholisoituneina kehäraakkeina kierretään katkerana paikallisten pitserioiden nurkkia... Metallia varmasti väännetään. Sopivan melodinen kuviointi jyhkeiden pohjien päälle toimii aina ja pitää puuhan raikkaana. 1: The Foot Work Tämä melopopin ja sekorockin metamorfoosi täräytti sen sortin avausbiisin kehiin, että hämmennys ja ihastus mahtuvat kartalle heikommin kuin Atlantin valtameri. Lyyrisestä puolesta vastaa bändin rumpali, ja vierailevana tähtenä on muutamaan ralliin sanoitukset vääntänyt Shamrainin/Hanging Gardenin Matti Reinola. Keikalla olemme... Groovea ei voi teeskennellä kovinkaan helposti, joten voisi todeta tämän bändin erityisen toimivaksi. Pelkkää möyryämistä se ei kuitenkaan ole, sekaan on mahdutettu myös mukavia suvantoja ja kevyempiäkin soittimia. Kaikkea hienoa tehdään biiseissä juuri sen verran kuin tarve vaatii, eikä tyhjäkäyntiä tai toistoa aisti lainkaan. www.myspace.com/butchersblockmetal Enthrope: Universe Mute Harvinaisen tarjoilukelpoinen tuotos. Laulupuoli on todella kalmaista korinaa ja sopii täydellisesti bändin soundiin. The Foot Work voisi olla vaikka kuukauden demo, mutta pidetäänpä nyt hevilinja vaikka ihan periaatteesta. Bändissä vaikuttaa tuttuja naamoja erikokoisista kokoonpanoista. Myöskään nopeudellisesti bändi ei ole jumahtanut paikoilleen ja uskaltaa kokeilla ja heittäytyä, mikä on hienoa. ...toivon mukaan jo lähiaikoina riehumassa. Homma on isolla ja kierretään ulkomailla täysiä saleja. Ja vaikka vähän hiomistakin. www.mybloodpath.com Carcosa: Cry For Your Loss Muutaman pyöräytyksen jälkeen hoksaankin, että bändin korinapuolesta vastaa naispuolinen esittäjä, mikä kääntää asetelmaa huomattavasti mielenkiintoisempaan suuntaan. Vuoden 2006 lopussa mentiin Nurmijärvelle D- Studiolle äänittämään esikois-ep: tä, joka ulostettiin onnistuneesti keväällä 2007. Carcosan musiikki on huomattavan raskasta ja melodista tamppaamista sopivan hillityissä raameissa. Soitto pojilla groovaa hienosti, ja biisimateriaali ja sovituksellinen näkemys ovat tasapainossa. ...bändiä ei ole saatu vielä ihmisten tietoon siinä määrin missä se olisi suotavaa. www.carcosaband.com SYYSKUU 2007 INFERNO 109. ...siten, että alustavat ideat työstetään kitaristien toimesta kotitietokoneilla sopivaan pisteeseen asti, minkä jälkeen niitä muokataan treenikämpällä yhdessä bändisoittoon sopivaksi. Universe Muten biisit ja tunnelma ovat niin kertakaikkisen hapuilematonta ja itsevarmaa murjomista, että tässähän on ihan tikahtua. www.apocalypsecabaret.com Kuukauden demobändi: Enthrope Milloin ja miten. Juha Sorsa päätyi lopulta vanhojen bändikuvioiden kautta basson varteen. Matalakitaraosasto hallitsee niin jynkkyosaston kuin sopivan stemmailun, ja myös puhtaita kitaroita on käytetty onnistuneesti tarvittaessa. Suurin ongelmamme on, että... Oman leimansa Panssarinyrkin musiikkiin antavat kuitenkin varsin sairaat sanoitukset ja äänimaailmaan sirotellut erilaiset psykoottiset elementit. Tosin pieni ilmavuushan on aina paikallaan thrashtilanteissa. Yksitotinen korina saa onneksi myös ajoittain seuraa korkeammistakin soraäänistä, joten sekään puoli ei ala puuduttaa. Jo pitempään oli ollut ideana yhdistää perinteikkäämpi death metal -soitinmusiikki erilaisiin syntikoilla luotaviin synkkiin ja eteerisiin ambienttisoundeihin. Hittejä, kersantti Karoliina. Eihän sitä muutakaan osaa... Bändin groove on ihailtavaa, vaikka tahallaan väärinkin soittaisivat, ja melodiataju on kohdallaan kautta linjan. Ep on saanut jo nyt paljon positiivista vastakaikua, joten musalle luulisi löytyvän laajemmin potentiaalisia kuulijoita, jos jakelupuolen ja promootion saa kunnolla järjestettyä. Vähäsointuista runttausta kuuntelee oikein mielellään, kun se tuntuu luontevalta (kuten mitä tahansa muutakin). Yleisesti myös vanhemmat 80- ja 90-luvun alun thrash- ja death-klassikkobändit ja muut harvinaisemmat kulttibändit samalta suunnalta. Jyhkeän monumentaalista menoa voisi vertailla paikoin esim. www.panssarinyrkki.com Butcher´s Block: Gutless No nythän se kolmas maailmansota alkoi. Funeral Percussionin jälkeen löydetään kaikenlaisia sävyjä pehmorockista rankempaankin jyräämiseen, ja soppaan lisätään jos jonkinlaisia pikkujippoja ja soittimia. Upea nappisuoritus! www.enthrope.com Ferrarit: Bloodpath: Demo 2007 Tästähän tulee hiukan mieleen muinoin vääryyttä kärsinyt Dauntless, joskaan ei nyt ihan yhtä tiukalla asenteella olla vielä liikkeellä. Viiden vuoden päästä meidät löytää... Kirkkainta kärkeä kokonaispakettina, joskin soittoon voisi ripauttaa tiukkuutta. Tarkoitus on aktivoitua keikkojen suhteen ja päästä esittämään tyyliämme isommallekin porukalle. Työmme jakautuu... On taitoa tehdä musiikkia vähillä nuoteilla ja yksinkertaistamalla, sen sijaan että sortuisi soitinmasturbointiin. ...musiikki on laadukasta ja omaperäistä. ...pistämään hommaa lekkeriksi millään lailla, eli taiteelliselta kantilta äärimmäisellä vakavuudella hamaan loppuun asti. Panssarinyrkki: Ääniä haudasta Tässähän ovat bändi ja demo aikalailla nimensä veroisia, on nimittäin poikkeuksellisen tymäkkää vääntöä näin demotasolla. Bloodpathin paketti on kuitenkin kutakuinkin kasassa eikä vaadi enää kuin tilannetajuisen levy-yhtiön ottamaan asian haltuun. Laulajaksi saatiin vähän ajan päästä vanha tuttu Partosen Miika ja tämän jälkeen rumpali Mikko netti-ilmoituksen kautta. Ansaitsemme levytyssopimuksen, koska... Insomniumin tapaiseen jyräykseen, jossa melodioilla osataan luoda tunnelmaa niiden kuitenkaan vaikuttamatta mitenkään pääosan esittäjältä. Eiköhän tilannetta saada tässä pala palalta parannettua tulevaisuudessa. Muutenhan tässä olisi jo ihan leuka nyrjähtänyt. Emme ikipäivänä tule... Päällimmäiseksi jää hienoinen "eihän Suomessa tällaista tehdä" -ihmetys päälle: valmista kauraahan tämä on vaikka Wembleyn stadionille. Hienoinen ongelma on kuitenkin, että iso osa persoonaa on nimenomaan suomen kieli, ja johan pohjanmaalainen Nicole on kyntänyt koko lailla vastaavaa sarkaa jo vuosikymmenen. Tämä laittaa kaiken maailman ektomorfit vinkumaan. Enthropen kattauksessa ovat kunnon keitoksen tavoin kaikki eri makuelämykset tasapainossa, ja mainio jälkimaku tuntuu pitkään. Nimittäin kärinä pesee 90 % tämänkertaisen demopalstan annista, eikä tähän ole edes laskettu sukupuolialennusta mukaan. Jos pidät heistä, pidät myös meistä: Ykkösenä Death, tämän lisäksi lähimpiä vertailukohtia voisivat olla Opeth, Edge Of Sanity ja Nile/Karl Sanders -osaston rauhalliset palaset. Bändin perustivat pääkaupunkiseudulla jo nuorempana samoissa merkeissä Pieksämäen suunnalla kohdanneet kitaristit/koulukaverit Jani ja Ville vuoden 2006 alussa. Mitäkö vielä tarvitaan. Tarkassa alaviretaiteilussa nyt ei tänä päivänä ole mitään sinänsä kummallista, lajin pohjat kuitenkin on valettu jossain mantereen takana jo aikapäivää sitten. Setti on kasassa, joten kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä. Musiikissaan on hurjasti vaikutteita brasilialaisten hevimiesten tekosista, ja tällä kertaa se vaikuttaa oikein hyvältä asialta. Tavoitteena on ollut luoda musiikkia, joka seisoo rohkeasti omilla jaloillaan, eikä niinkään seuraile trendikkäitä nykyvirtauksia. Miksi
Laulupuoli vaikuttaa mukavan matalalla pitäen sisällään toki muitakin sävyjä ja on yleisesti ilmeeseen sopiva. Ilman laulua tätä voisi hetken ärsyyntymättä tarkastellakin, mutta orkesterin sanoma ulosanteineen saa täällä päässä lähinnä ohimosuonet poksahtelemaan raivosta. http://personal.inet.fi/musiikki/drhammer Toyotat: Kansalainen: Kompurointia Kummallista musiikkia kerta kaikkiaan. Bändillä on kyllä varmasti vaadittava kosketus asiaan, ja välillä tunnelmat saadaan vähilläkin aineksilla melko ahdistaviksi. Englannin kirja käteen ja miksei myös soittimetkin. Mene ja tiedä. Tämä jättää demosedän valitettavan neuvottomaan tilaan. www.panzerium.com Dark Score: The Declaration Of Darkness Dark Scorea on hiukan vaikea ottaa tosissaan ensivaikutelman perusteella, mutta ei koko totuus ihan siinäkään ole. Cubeheadin rokkigrunge ei pääse näyttämään näillä kahdella sävellyksellä tarvittavasti osaamistaan. www.cainianforce.cjb.net Panzerium: Some Deathmetal Comes Behind The Corner Hauskasti nimetty demo sisältää paljonkin aineksia, joita en mieltäisi death metaliksi tänä päivänä. Biisit ja soitto on hyvin hallussa, eikä minkäänlaista yliyrittämistä esiinny. Molemmissa biiseissä on kaikki hollillaan niin sävellyksellisesti, sovituksellisesti kuin esityksellisestikin. Paketin visuaalinen ideointi muuten erittäin asiallinen ja hieno. Yhtyeen esitys jättää omalla tavallaan kylmäksi, mutta herättää kyllä jonkinasteista hämmennystä. www.cubehead.org Skirmish: Four Devouring Peaces Vähän vanhan liiton thrashia, vähän uuttakin ja yleisesti kova kankeaminen on Skirmishin resepti. Painoa musiikista kyllä löytyy vaikka muille jakaa, mutta enemmän tämä esitys kaipaisi Wau!-elämyksiä sävellyksienkin puolelle. www.listen.to/darkscore Lampaanvapahtaja: Vainovalakia Luulin jo päässeeni Lampaanvapahtajasta, mutta niinpä se putkahti taas Pohjanmaalta vietereitäni kiristelemään. Ideana ja sävellysten puolesta Quiet Absence pysyttelee sitkeästi "ihan OK" -tasolla, mutta toteutuspuoli rämpii vaihtelevasti. Örinäosastoon ei ole ainakaan vielä kunnon kannuksia, eikä musiikin puolesta niin tarvettakaan. www.kameleontti.com heavyä raskaasti. Timo Vehkaojan pehmeä mutta jämäkkä tulkinta on mukavaa kuunneltavaa, mutta keskittyisin miehenä ainoastaan puhtaan äänen tuottamiseen. Ehkä örinän lisäksi muillakin tavoin viestittäminen toisi väriä puuhaan. Outoa kyllä, en tähän palettiin muutakaan osaa kuvitella, mutta kutsuisin tätä esitystä lähinnä nuottiin puhumiseksi, ja se ei vakuuta todennäköisesti moniakaan. www.lampaanvapahtaja.tk Dark The Suns: In Darkness Comes Beauty Alun perin yhden miehen projektista kvartetiksi paisunut Dark The Suns esittää tunnelmallisen gootahtavaa kitara110 INFERNO SYYSKUU 2007. Itse musiikki ei lyriikoiden ja niiden aiheiden lisäksi tarjoile tarttumapintaa kuitenkaan aivan kautta materiaalin. Itse oveluus kulminoituu kolkkoihin sanoituksiin, jotka huudetaan mukavan monotonisella raivolla musiikin päälle ja juuri sellaisella jaotuksilla, ettei heti hoksaisikaan kuuntelevansa äidinkieltään. www.mishere.com Cainian: Demo 2007 Joensuusta julistaa mustaa sanomaansa tämä kahden miehen musiikillinen hautajaissaattue. rokkaa kovimmillaan kuin Motörhead ja pehmeimmillään kuin Hanoi Rocks. Melodiataju ei todellakaan ole heikoimmasta päästä tässä tapauksessa, piano ynnä muut kosketinjutut ovat omiaan antamaan naamataulua musiikille kitaroiden hoitaessa vain kivijalkaa. Ensimmäisenä olisi varmaankin syytä tanakoittaa yhteissoittoa, minkä jälkeen voisi hiukan miettiä, mitä soittaa. Hammer Inc. Laulajan ääni on hauskalla tavalla eläimellinen ja sopii juttuun sinällään, kuten mojova alavirekin. seikoilla ei enää merkitystä kaiketi olekaan. Tämän kohdalla ainakin kävi nyt näin, eikä ole tarkempaa tietoa, onko se hyvä vai huono asia. Death metal ei ole kaavoihin ja määriteltyihin rakenteisiin kangistunut laji, silti tähän kaipaisi jotain selkeää, joka laittaisi äijän oikeasti pelkäämään. Tällaista musiikkia tekevät luultavasti artistit yleensä vain itselleen, Cainianin motiivit ovat hämärän peitossa. Itse soitto ja kitaraosasto toimivat mainiosti sooloja myöten, eivätkä ideatkaan itsessään mitään köyhiä ole, mutta jokin hakee vielä paikkaansa. Vieläpä studiotallenteen ohella livekeikkabonusta demollaan tarjoillen! Reaktio ei ole juurikaan muuttunut edelliskohtaamisesta, bändin haparoiva soitto on vähän kallistunut metallisempaan suuntaan, joskin se peruspunkvivahde on läsnä koko ajan. Kuitenkaan en pidä tätä mitenkään erikoisena taidonnäyttönä, miltään osin. En osaa sanoa onko tämä ns. Myös kielisoittimien kirjava käyttö tekee hyvän vaikutelman. Kyseessä on kuitenkin ilmeisesti jotain, jonka voisi jokin ulkomaalainenkin tarvittaessa ottaa vakavasti, eikä Juha Kankkusen Monte Carlo -raportti. Soittotaitoa vaikuttaisi bändillä näennäisesti piisaavan, mutta välillä korviin kantautuu siltikin kaikenlaista käsittämätöntä. Hammer Inc.: 1942 Nyt on bändillä hiukan hankala ongelma käsissään. true-lokeroon, jossa em. www.skirmishband.net Dr. Ainoa varsinainen vaikutin kyllästymisefektin hahmottumiseen on pääpukari Mikko Ojalan ääntely, joka ei jaksa vakuuttaa oikeastaan millään tavoin. Biisit ovat verrattain hyviä lajissaan, joskin vaikuttavat jo muutaman kuuntelun perusteella turhankin paljon lokerossaan viihtyviltä sävellyksiltä. Yhden puutteen löydän ainakin, ja puutunkin siihen välittömästi, nimittäin laulanta tässä orkesterissa jää sen verran hengettömäksi, että sille olisi toden totta syytä tehdä jotain. Vaikken asiantuntija olekaan, olettaisin tämän menevän mustametallin ns. Vokalisti Kirklandin tumman samettinen ääni tuo mieleen alinomaa Charonin J-P Leppäluodon vastaavan, ja siten siitä onkin helppo pitää, varsinkin kun melodiatkin sattuvat napsumaan kohdalleen. Demon taso on tähän päivään nähden luvattoman heikko, mikä ei sinänsä haittaa, kunnon studion takia ei bändin ole vielä syytä säästöpossuaan hajottaa. Tämä goottipläjäys on kaunistelematta soitettu miten sattuu ja aika kökköisillä soundeilla, mutta idea sinänsä pystytään tuomaan esille, ja sehän onkin minimivaatimus. Cainian esittää black metalia varsin minimalistisesti, eli instrumentit ja nuotit eivät tässä viritelmässä pääse runsaudellaan juhlimaan. Kaveriporukan kesken Datsunissa tämä on ehkä oivaa paikallisviihdettä, mutta suuren maailman soisin tällaisesta olevan autuaan tietämätön. Mies- ja naislaulun vuorottelu teatraalisuuksineen istuu yhtyeen ideaan ja tunnelmaan hyvin, mutta herranjumala siihen englannin lausuntaan pitäisi saada nyt jotain tolkkua. Hommatkaa jostain. Äkkivääriä mutta sinänsä järjellisiä sovituksia (ja sanoituksiakin) kylvävä musiikki sisältää myös sen sortin melodianvirtaa, etten paikoin pääse ihan taajuuksille, en hyvässä enkä pahassa. Mitä siihen itse ongelmaan tulee, se on kattava ja piisaa latistamaan koko hoidon laakista. www.quiet-absence.cjb.net Cubehead: Control Mitenhän yhtyeestä voi kuulla heti, että se tulee kehä III:sen sisältä. Hapuiluun hakisin tällä kertaa syypäätä rumpupatteriston takaa. Joka tapauksessa bändi vetää hienon raskaasti, vaikkakin välillä saa kuuntelijakin varoa yhtyeen yrittäessä "pysyä trapetsilla". Laulusektio nimittäin kuulostaa vapaasti kuvailtuna pahimmillaan siltä kuin muutama lapsuuden luokkatoveri (ei musiikkiluokka) tapaa sattumalta toisensa 15 vuoden tauon jälkeen vuoden ainoiden känniensä lomassa karaokebaarissa ja haluaa riemuissaan laulaa yhtä aikaa ja erikseen koko illan Baarikärpästä ja miksei toki Rappiolla-biisiäkin. Materiaali huomattavasti vahvempaa kuin itse osaaminen, vaikkei siinäkään murskaavasti omaa tatsia ilmene. Dr. www.darkthesuns.com Quiet Absence: Hell Of Mine Näitä Bodomin lapsien jälkeläisiä ei nykyään niin putkahtelekaan esiin, mutta tässä on kuitenkin jonkinmoinen keskonen tarjolla. Vaikka bändi mainitseekin vaikutteitaan, ei kyllä voi sanoa, että ne sieltä silmille hyppisivät. Tietty intensiivisyys ja suoranainen himo eivät kuitenkaan kaikesta huolimatta välity äänitteelle, tai ainakaan korviin asti. Myöskään materiaalin puuduttavuus ei pääse uhkaamaan, seassa on mukavasti pieniä täkyjä, enimmäkseen lähinnä synteettisten äänten puolella. Pientä aivoriihtä tämä vielä vaatisi, lähinnä tuon tarttumapinnan suhteen. Biisitkin ovat sovituksiltaan ja nuotituksiltaan kutakuinkin täydellisiä, mukavan monipuolista rokkiosastoa parhaimmillaan. Demot DEMOJEN TOIMITUSOSOITE (ei toimituksen osoitteeseen) Demot / Aadolf Virtanen, Rengastie 46, 37630 Valkeakoski Bemarit: Kameleontti: Vähitellen vaikenee Kameleontin vahvuudet ovat onnistunut kielivalinta ja raskaantarkka kitaratykitys. kökköys juuri se, mistä tämä outo sympatia yhtyeeseen muodostuu, mutta tällaisenaan en siltikään uskaltaisi antaa bändille kovin hyvää ennustetta. www.kansalainen.cjb.net Mishere: Exit To Remember Oululainen Mishere luo ihan käypää tunnelmaa sähkökitaravetoisella tunnelmaheavyllään. Tässä ei ainakaan koluta sitä tarttuvinta päätä vanhan liiton laareista, nimittäin biisit eivät meinaa jäädä mieleen yrittämälläkään
Pahaksi onnekseen Billyllä oli kaksi 12packia kaljaa mukana. Vaikka toive jäähdytetystä limonadista lykkääntyy, Mustaine on hyvällä tuulella. Me etsimme siihen aikaan laulajaa tähän bändiin, ja joka kerta kun joku tuli yrittämään, neuvoin miten pitää laulaa. Oikeastaan vihasin sitäkin, ja isosiskoni löi minua kerran kitaralla. Soittimeni S auna Open Airin päälavan takana on turkasen kuuma. Soittaa keikkoja, nähdä bändejä, jutella teikäläisten ja muiden kanssa. Hän kuuntelee tarkasti ja vastailee laveasti, hymyilee paljon ja nauraa omille jutuilleen. Mustainen laulajanura ei startannut kivuttomasti, päänsärky oli kuulemma pahinta. Okei, voitko pyytää niitä hoitamaan asian, Mustaine tiuskaisee siihen sävyyn, että jäitä on parempi järjestyä ja vikkelästi. Vihasin sitä, koska se oli vaikeaa ja tyttömäistä, ja piano on aika vaikea ottaa mukaan rannalle. Tyypillistä perhe-elämää, Mustaine hymähtää. Otin kaksi laulutuntia. Kun dramaattinen kolmastoista ikävuosi alkoi, kitaransoitto tuntuikin taas hyvältä ajatukselta. Hän tuli treenikämpille eyelinerit naamassa, mikä kuulemma ratkaisi heti sen, ettei hänestä tullut Megadethin laulajaa. Toivoisin kyllä, että olisin niitä soittajia, jotka tietävät mitä tekevät ja ovat perillä musiikin teoriasta ja siitä kaikesta. En ollut varma, halusinko ryhtyä siihen, koska ei ole helppoa soittaa kitaraa ja laulaa samaan aikaan. No hyvä, ehkä pääsemme hiljalleen haastattelun aiheeseen. Tarvitsimme yhteistä tappeluaikaa, joten päätimme lähteä kotoa Kaliforniasta sinne. Tänäänkin on ollut helvetin siistiä katsella ihmisiä kaduilla ja tajuta, että he ovat tulossa katsomaan meitä illalla, Mustaine sanoo. Minun elämässäni tämä on lomaa. Molemmat halusivat, että avaisin housuni, jotta voisivat muka katsella palleani liikkeitä... Meillä ei ollut rahaa, joten joimme hänen kaljansa ensin ja sanoimme sitten, että kiitos mutta ei kiitos, hah hah. En koskenut mihinkään soittimeen vuosikausiin sen jälkeen. Eräänä iltana sitten Dave Ellefson sanoi, että miksen minä laula. Muistan kuinka ajattelin, että ei helvetti, mitä tuo eyeliner-heppu tekee meidän bändikämpillämme, Mustaine muistelee. Dave Mustainelle on järjestetty virvokkeeksi limonadia, mutta se ei ole kylmää. Laulajaksi mies ei koskaan aikonut, mutta niin vain kävi. Sitten kokeilin kitaraa, enkä pitänyt siitä. Sittemmin mies pitäytyi kirjaviisaudessa ja on siis näitä kahta tuntia lukuun ottamatta itseoppinut. Kertauksen vuoksi Dave Mustaine kertoo, että hänellä ei ole mitään tiettyä treenirutiinia, vaan kaikki soittaminen liittyy joko biisien tekoon tai bändin kanssa treenaamiseen. Ensimmäisen piti todella vanha nainen, ja toisen joku tyyppi Hollywoodista. Miehen ilmeestä on mahdotonta laskea ironian kerroksia. No, se nainen oli perverssi ja se mies homo, ja minä mietin, että voihan helvetti, Mustaine nauraa. Tämä on minun unelmani. Lopullisen niitin päätökseen löi laulajakokelas nimeltä Billy. Kotona oleminenko on sitten työtä. No, olimme juuri vaimoni kanssa Havaijilla tappelemassa. Jos useimmat, varsinkin amerikkalaiset rokkimuusikot puhuvat toimitINFERNO SYYSKUU 2007 tajille (syystäkin) kuin idiooteille, Mustaine jättää sentään jotain arvailujen varaan. Minä soitan 112. Nuorimies Dave Mustaine aloitti soittoharrastuksen aikoinaan pianolla. Oikean hengitystekniikan mies oppi vasta laulutunneilla, joista hänellä ei tosin ole mitään muuta hyvää sanottavaa. Tyytymätön metallilegenda pyytää levy-yhtiön edustajaa tuomaan jäitä, ja tämä palaa hetken päästä tarjoamaan eioota
Dean pyrkii olemaan jonkinlainen kitaramaailman Harley-Davidson, ja firman asenne sai Mustainen nopeasti puolelleen. Oikea käteni toimii hyvin, mutta kun laulan, en voi tuijottaa kitaraani koko ajan. Saatan siis olla vähän tylsä haastateltava, jos on tarkoitus puhua soittamisesta. Aina silloin tällöin tulee kunnon rysäys, mutta luulenpa, että ihmiset tietävät minun ainakin yrittävän parhaani. Dave Mustainen persoona on sen verran räiskyvä, että häneen on vaikea suhtautua neutraalisti. Tuskin sentään. Kun heräsin, vasen käsi oli täysin tunnoton. Ravistelin aikani, kunnes tajusin, että vittu, ei se nyt palaakaan. Jos haluat pikata nopeasti, niin vittu sentään, pikkaa nopeasti. Sana "tylsä" ei jotenkin sovi Dave Mustainen kanssa samaan lauseeseen. Onnettomuusepisodin ansiosta Mustainen soittovire on nykyään parempi kuin vuosiin, sillä hänen piti käytännössä opetella uudestaan käyttämään vasenta kättä. Sopimus tehtiin viime talvena. Vaikka tällä palstalla on yleensä tapana puhua yksinkertaisesti soittamisesta ja laulamisesta, tällä kertaa tulee vähän muutakin. LOMALLA BÄNDIN KANSSA Ei pink floydia aina vain samaa blues-skaalaa. Mustainen omien sanojen mukaan toipuminen vaati paljon rukouksia ja fysioterapiaa. Se oli pelottavaa, hän sanoo, ja tällä kertaa ironiakerrokset loistavat poissaolollaan. TEKSTI Vilho Rajala I KUVAT Markus Laakso I www.megadeth.com Parjattu, ylistetty, vihattu ja arvostettu. Näet minut usein istuvan tällä tavalla (vasen käsi sohvan selkänojan päälle ojennettuna). Istuin silloinkin näin ja nukahdin siihen. Jackson on ilmeisesti halunnut haalia talliinsa uuden polven soittajia, sillä toinenkin valmistajan pitkäaikainen mannekiini Scott Ian lähti pari vuotta sitten lätkimään. Lääkärit sanoivat minulle, etten soita enää ikinä. Treenivinkkejä kitaristinaluille Mustaine ei osaa antaa, ellei sellaiseksi lasketa seuraavaa kuolematonta ohjeistusta: Jos haluat soittaa nopeammin, tee nopeampia biisejä. Deanin väki otti minuun yhteyttä ja teki tarjouksen. Kun kysyn, onko miehellä soitossaan jotain heikkoja kohtia joihin hän vielä kaipaisi parannusta, vastaus on, yllätys yllätys, vasen käsi. Minä haluan, että minulla ja faneilla on yhteys keikan aikana. Onnettomuus oli kuuluisa siksi, että kukaan ei tahtonut uskoa Mustainen tarinaa siitä, että hän yksinkertaisesti nukahti käsi huonossa asennossa. Jos itse soittimet eivät olisi Deanilla kunnossa, tuskin SYYSKUU 2007 INFERNO 113. Toivoisin, että vasen käteni olisi tarkempi. Kitaroitani ei ole edes rakennettu vielä, soitan prototyypeillä, mutta silti minua on kohdeltu Deanilla jo paljon paremmin kuin Jacksonilla ikinä. Uskokaa mitä haluatte, mutta joko Mustaine on todella hyvä valehtelija tai sitten seuraava, moneen kertaan toisteltu tarina on totta.. Tosin, ei se helppoa ole ollut Mustainellakaan aina. Dave Mustaine, kuten myös Megadethin toiseksi tunnetuin kitaristi Marty Friedman, tunnettiin vuosikausia Jackson-soittajana. Jos Mustaine mokaa keikalla, syy siihen on todennäköisesti juuri tässä. Helppoa se kai on, kun sen osaa. Heidän soitintensa laatu ja ihmisten rehellisyys teki minuun vaikutuksen. Miehen historia kun on täynnä kaikennäköistä toilailua, aineiden kanssa ja ilman. Soittimillakin on osansa asiaan, sillä Mustaine teki hiljattain sopimuksen Dean-kitaroiden kanssa ja kehuu merkkiä tietenkin vuolaasti. Suurin osa lukijoista muistanee sen kuuluisan onnettomuuden, jonka seurauksena miehen vasen käsi oli turtana kuukausitolkulla. Toisaalta mies korostaa, että tärkeintä on tietenkin se, miten kitarat toimivat. Eikä se palannut neljään kuukauteen. Jos tuijotan, en voi katsoa yleisöön, ja jos en katso yleisöön, niin olen vähän kuin Joey Ramone, enkö. Kuten jo mainittiin, Mustaine soittaa nykyään Deanilla. Annetaan hänen nyt vielä kerran kertoa, mitä oikein tapahtui. Mies ei kuitenkaan ota asiasta minkäänlaista ressiä, koska osaa kuulemma peittää munailunsa hyvin
Harvoinpa tämän tason äijät ovatkaan mitään kamarunkkareita. Mies päätti lähteä kyytiin. En tarkoita, että soittouraa olisi enää paljon jäljellä, mutta olen itsevarmempi kuin vuosiin, nyt kun olen palannut juurilleni. Soittimeni "Jos tarvitaan 600 efektiä ja 45 splitteriä, se EI OLE metallia, vaan PINK FLOYDIA." niin moni kovan luokan nimi olisi merkkiin ihastunut. Omanarvontuntoa miehellä riittää, mutta ei hän kiistä tehneensä virheitäkään. Se on metallia. Line6 ryhtyi urakkaan, ja loppu on historiaa. Toisaalta, yhtä vähän miestä kiinnostaa puhua vaikkapa lahjakkuuden merkityksestä. Siksi heille hurrataan. Ei saa kysyä Metallicasta, ei uskonnosta, eikä Megadethin entisistä jäsenistä. Glen ja minä tappelimme kerran, koska hän luuli, että minä olin pannut vittuillakseni Hook In Mouthin settiin. Näinköhän tästä tulee haastaja Megadethin klassiselle kokoonpanolle. Täytyy sanoa, että bändissä on käynyt melkoinen liuta muusikoita. Listasta vieläpä puuttuu muun muassa James MacDonough, joka oli bassossa The System Has Failedin jälkeisellä kiertueella kaksi vuotta sitten. Eivät vain soitoltaan, vaan muutenkin. Nykyinen porukka Droverin veljesten Shawnin ja Glenin sekä basisti James Lomenzon kanssa tuntuu toimivan ilman ongelmia, sen todisti Sauna Open Airin erinomainen keikkakin. Meillä oli alkuaikoina tyyppejä, jotka kävivät vain tuuraamassa kuten Kerry King ja Mike Albert. Pääte, etuaste ja pari perusefektiä. Basisti James Lomenzon kanssa Mustaine kertoo käyneensä syvällisen keskustelun siitä, haluaako tämä oikeasti Megadethin basistiksi vai ei. Nyt ei hyvä heilu, veikkaan minä.. Mustaine ei kuitenkaan pidä Line6:sta samanlaista ylistysluentoa kuin Deanista. Vahvistinpuolella Mustainella on käytössään Line6. Ehkä, mutta Mustaine ei halua vertailla. Olisi helppoa alkaa inttää, mitä mies milläkin levyllä tekisi toisin, mutta jokin takakireys hänessä viestittää, ettei hän ole kovin innostunut puhumaan asiasta. Monesti aiemmin olen toivonut, että olisin tehnyt asioita eri tavalla. Sanoin, ettei minulla ole aikaa odotella, vaan haluan oman soundini tässä ja nyt. Mustaine ottaa vastaan kehuni uudesta levystä, kurtistaa otsaansa ja vilkaisee pöydälle. Ja fanit eivät hyväksyisi ketä tahansa. Lyhytsanaisuus on kuitenkin tilapäistä. Varsinaisesti levyttäneistä tyypeistä Al Pitrelli oli varmaan vähiten tärkeä, sitten Jimmy DeGrasso, sitten Chuck Behler ja Jeff Young. No, ei sitten kysytä. Heillä ei ollut merkitystä bändin kannalta, kuten ei myöskään esimerkiksi Lee Rauschilla. Sen sijaan Megadethin ex-jäsenet Mustaine innostuu syystä tai toisesta luettelemaan "tärkeysjärjestyksessä", vaikka kysymys koskee nykyistä kokoonpanoa. Nämä pojat soittavat paitsi hyvin, myös intohimolla, ja se näkyy. Se on custom-vahvistin, ja minulle on aivan sama kuka sen on tehnyt. Ei näy jäitä edelleenkään. On jotenkin hyvin kuvaavaa, että kun Mustaine puhuu nykyisistä bändikavereistaan, hän ei suinkaan lähde liikkeelle siitä, että he osaavat soittaa. Siitä on vähän aikaa, kun olen viimeksi tehnyt levyn, johon olen ollut yhtä 114 INFERNO SYYSKUU 2007 tyytyväinen kuin tähän uusimpaan. Ei mikään kovin ilmeinen valinta 25 vuotta metallia soittaneelle. Tappelu ei siis ollut edes oikeasta aiheesta. En vain tiennyt, ettei hän ollut opetellut sitä. Jos tarvitaan 600 efektiä ja 45 splitteriä, se ei ole metallia, vaan Pink Floydia. Vaikka Mustaine on antanut elämänsä aikana järjettömän määrän haastatteluja, hän vaikuttaa välillä siltä, kuin miettisi vastauksia ensimmäistä kertaa. Aina yhtä rajallinen haastatteluaika loppuu. Mies arvostaa paljon enemmän sitä, että jannut tulevat hänen kanssaan toimeen. Hänelle on yksinkertaisesti tärkeintä, että homma toimii. Minusta tuntuu, että olen vasta aloittamassa parasta vaihettani. Mies juttelee rennosti ja jotenkin harvinaisen rehellisen oloisesti. Lahjakkaidenkin pitää harjoitella kuvionsa kuntoon ja palasten pitää pelata yhteen, hän kuittaa koko syvällisen kysymyksen. Sen sijaan Droverin veljekset osoittivat Sauna Open Airissa olevansa jo olennainen osa Megadethin sointia. Mustaine kertoo, että hänen laitteistonsa on periaatteessa pysynyt hyvin samanlaisena aina. Minulla on ollut yksi tappelu Shawnin kanssa kahden vuoden aikana. Kun esittelen nämä jätkät lavalla, fanit taputtavat heille. Kun Megadethin historiaa katsoo, voi ymmärtää, että se ei ole välttämättä itsestään selvää. Sen jälkeen Gar Samuelson ja Nick Menza ovat aika tasoissa, mutta sitten tulevat ehdottomasti Chris Poland, Marty Friedman ja David Ellefson. Lomenzo on kuitenkin vielä uusi mies. Halusin kyllä Marshallin tekevän minulle custom-vehkeen kuten Slashille ja Zakk Wyldelle, ja he lupasivatkin, mutta siihen olisi mennyt liian kauan. Haastattelun aikana uskonto tulee vain muutamissa "god bless" -kommenteissa esiin, eikä Metallicaa mainita sanallakaan. Sillä lailla. Eivät he huutele, että missä se tai se on. Vaikka hän on näennäisen leppeä juttukaveri, silmistä näkee, että häneltä ei kannata kysyä vääriä kysymyksiä. Jää palaa Kaikkihan tietävät, kuinka Mustainea haastattelevia nykyään ohjeistetaan. Miehen tiedetään olevan vaativa, mitä muihin soittajiin tulee, mutta ilmeisesti nykyinen porukka on ansainnut hänen hyväksyntänsä. Yleisesti ottaen Mustaine ei ole järin innostunut puhumaan soittovehkeistä
all the hits: "Neon Knights", "The Mob Rules", "The Sign Of The Southern Cross", "Heaven and Hell" and many more..... DVD, 2CD, Poster, Photocards and a tourpass). MH-1000QM DBSB Monumental Piece 948 käteisnetto Of Music History" M-1000FM STBLK 1138 käteisnetto OUT AUGUST 27TH! VIPER-500S BLKS 711 käteisnetto Live From Radio City Music Hall Maailman halutuimmat modernit ESP/LTD-kitarat saat laatua arvostavista musakaupoista ympäri Suomen tai MUSAMAAILMA-RETAIL, HKI Kamppi, 09 - 5627 1240, sales@musamaailma.fi KAUPPA ON AUKI 24 H P www.musamaailma.fi. FX-400SM NS 702 käteisnetto KH-602 BLK 1139 käteisnetto MH-400 STB 806 käteisnetto ALEXI-600SE PINK LIMITED EDITION 1299 ALEXI-600 WHITE 1234 käteisnetto THE LONG AWAITED NEW STUDIO ALBUM! OUT SEPTEMBER 10 ! TH WWW.ICEDEARTH.COM EC-1000QM STBC 1043 käteisnetto GEEZER BUTLER · VINNY APPICE · RONNIE JAMES DIO · TONY IOMMI Heaven & Hell EC-400VF TSB 740 käteisnetto PB-500 ASB 702 käteisnetto "A Feat. Available as DVD, Double Live CD and Limited Edition Digipak (incl
#49 AMORPHIS KING DIAMOND W.A.S.P. spinefarm. fi. fi · spinefarm@ spinefarm. REVEREND BIZARRE NILE OBITUARY RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI VUODESTA 2001 / www.inferno.fi HINTA 5,60 euroa INFERNO #49 TUULIA TUONELASTA Tupladigipak-versiossa bonuksena koko levy instrumentaalina! www.nightwish.com www