Inferno 5/2009 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

t vai n inkaa. STRATOVARIUS DREAM THEATER THE GATHERING DEVIN TOWNSEND insomnium RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 5/2009 I HINTA 5,90 euroa o Hn IT FA re o om n kun arrit
Calle Fahllund VISION VX RUMPUSETIT ALKAEN 744 744 VISION VBX RUMPUSETIT ALKAEN 990 990 Pearl Vision VX 20" rumpusetti 900-sarjan telinepaketilla Rungot lehmusta ja koivua Väri: #31 Jet Black · · · · · VX2018 bassorumpu VX1008 tom tom VX1209 tom tom VX1414 lattiatomi SH1455 SensiTone-sarjan teräsvirveli · · · · · · BC-900 puomi/suora symbaaliteline C-900 suora teline H-900 hi-hat teline S-900 virveliteline P-900 pedaali TH-88I tomipidikkeet x 2 · · · · · Pearl Vision VBX 20" rumpusetti 900-sarjan telinepaketilla Rungot 100% koivua Väri: #235 Concord Fade VBX2018 bassorumpu VBX1008 tom tom VBX1209 tom tom VBX1414 lattiatomi SS1455S SensiTone-sarjan teräsvirveli · · · · · · BC-900 puomi/suora symbaaliteline C-900 suora symbaaliteline H-900 hi-hat heline S-900 virveliteline P-900 pedaali TH-900I tomipidikkeet x 2 MAAHANTUONTI:
RU ISSALO, TURKU www.ruisrock.fi 3.-5.7.2009 Oikeudet muutoksiin pidätetään. perjantai 3.7.2009 SLIPKNOT (USa) DISTURBED (USa) CHILDREN OF BODOM NEUROSIS (USa) STONE THE WILDHEARTS (UK) CALLISTO MAGENTA SKYCODE MAJ KARMA MOKOMA PILGRIMZ (DEN) VIIKATE lauantai 4.7.2009 MEW (DEN) IN FLAMES (SWE) THE SOUNDS (SWE) GLASVEGAS (UK) LADYTRON (UK) THE LIVING END (AUS) EPPU NORMAALI TEHOSEKOITIN PMMP ASA JA JÄTKÄ JÄTKÄT CMX DON JOHNSON BIG BAND EGOTRIPPI KOTITEOLLISUUS LE CORPS MINCE DE FRANCOISE MAIJA VILKKUMAA PINTANDWEFALL REGINA SCANDINAVIAN MUSIC GROUP STELLA sunnuntai 5.7.2009 FAITH NO MORE (USa) VOLBEAT (DEN) CALEXICO (USa) GOGOL BORDELLO (USa) !!! (USa) THE GASLIGHT ANTHEM (USa) THE CRASH AMORPHIS APULANTA THE CAPITAL BEAT FIRST AID KIT (SWE) HUSKY RESCUE ISMO ALANKO TEHOLLA JOENSUU 1685 RISTO RÖYHKÄ JA RÄTTÖ JA LEHTISALO SOUL CAPTAIN BAND Katso ajankohtaiset esiintyjätiedot, lippujen hinnat ja muut lisätiedot www.ruisrock.fi Liput myynnissä Ruisrockin nettisivuilla sekä kaikissa Tiketin ja Lippupalvelun toimipisteissä. Turku Energia
Olisiko jatkaminen mahdollista tai järkevää. Anneken lähdön myötä jouduimme ikään kuin puun ja kuoren väliin. Päänavaus Sytykkeitä: INSOMNIUMin nelonen valmis, CAUSE FOR EFFECT omillaan, MANOWAR valtaa Pohjanmaan 012 Kiirastuli: Kaikilla samat soundit miksi. 014 Kuukauden elävä: Hollannin ROADBURN-festivaali 016 Axis: Londinium ja Murhapapa & Mama 018 Heavy Cooking Club: KREIVI STAKULAn tulinen thai-currykana 020 DREAM THEATER 026 ETERNAL TEARS OF SORROW 029 SACRED CRUCIFIX 031 MADDER MORTEM 034 ADAMANTRA 009 010 Pohdimme vakavissamme, pystymmekö jatkamaan The Gatheringia ollenkaan. Miten selviydymme yhtyeenä? 036 FAITH NO MORE STRATOVARIUS 050 DEVIN TOWNSEND 056 DESTRÖYER 666 058 THE GATHERING 063 AXEGRESSOR 066 NECROPHOBIC 068 Soittimeni: CHRIS IMPELLITTERI 071 arviot, pääosassa AMORPHIS 092 demot, pääosassa BLOODRED HOURGLASS 095 Vanha liitto: BRUTAL TRUTH, haastattelussa Danny Lilker 098 Oma nahka: MYNNI LUUKKAISEN pentagrammit ja muut kuvat 042
N U C L E A R B L A S T. D E PRE-LISTENING, MERCHANDISE AND MORE:. CHECK OUT! + + + D O W N L O A D E X C L U S I V E P R E - R E L E A S E D T R A C K S A T W W W . D E + + + W W W. N U C L E A R B L A S T - M U S I C S H O P
Julkaisu ajoittuu syyskuun alkuun, sikäli kun levyyhtiö Candlelight Records ei ala aikataulun kanssa kummemmin puljata. Kolme vuotta sitten bändi operoi suurimmaksi osaksi opiskelijastatuksella, nyt tilanne on toinen. Vaan tokkopa kuitenkaan, suuret linjat kun ovat suurin piirtein samat kuin ennenkin. Demovaiheessa puhtaita hoilasi taannoin tohtoriksi väitellyt kitaristi Ville Friman, mutta studioon saatiin myös mystinen "herra X" vierailevaksi tähdeksi. Kun Seväseltä kysyy luonnehdintoja tulevan levyn suunnasta, hän lohkaisee ensin, että täysin kaupallista paskaahan se on. Munterin Aleksi teki jälleen todella hienoa työtä, Sevänen kehuu. Seväsen mukaan syynä olivat osaltaan bändin parit ulkomaanrundit, mutta myös ne tyypilliset arkielämän velvoitteet. Mainio levy saa seuraajan syyskuun alussa. Vilho Rajala sytyttäjä sytykkeita.inferno@popmedia.fi Profane Omenin Jules Näveri kävi studiolla vetämässä puhtaita, ja se ratkaistaan sitten miksauksessa, missä suhteessa siellä on Julesin ja Villen lauluja. Niistä ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa sen enempää. 10 Inferno. Se on vielä työnimi, mutta jos ei muuta keksitä, se tulee olemaan myös lopullinen. Insomniumin edellisestä teoksesta ehti vierähtää kolme vuotta. Levyjulkaisun jälkeen Insomniumia nähdään jälleen tiiviisti keikoilla. Studio on tosin vaihtanut fyysistä sijaintiaan tässä välissä. Äänityspaikka oli tamperelainen Fantom Studio, jossa edeltäjäkin purkitettiin. Levyn nimi on tällä hetkellä Across the Dark. Basistilaulaja Niilo Seväsen mukaan äänitykset sujuivat sen verran liukkaasti, ettei alkanut ahdistaa. Laulupuolella on luvassa vähän uuttakin, nimittäin puhtaita lauluja. Studioaikaa oli varattu aika paljon, ja loppujen lopuksi taisi jäädä muutama päivä käyttämättäkin. X:n henkilöllisyys lienee jo joillekin tiedossa. Jo toistakymmentä vuotta tunnelmallista metallia veivannut Insomnium säväytti Above The Weeping Worldilla (2006) väkevämmin kuin koskaan aiemmin. Synaosastolla on nyt todella massiivista tavaraa, se kuulostaa ihan joltain elokuvasoundtrackilta välillä. Suomea bändi kiertänee loka-marraskuussa, ja sen jälkeen suunnitteilla on ulkomaanreissuja. Ville Friman Sytykkeitä metallisen maailman polttopiste INSOMNIUMIN NELJÄS LEVY PURKISSA LevyNTekohommissa on melko yleistä se, ettei kaikki mene ihan niin sutjakasti kuin suunniteltiin. Kumpaakin joka tapauksessa levyllä kuullaan, Sevänen sanoo. Olimme yhtä mieltä siitä, että tämä oli kaikkein helpoin sessio tähän asti. Insomniumin neloslevyn tapauksessa tilanne oli päinvastainen. Ja kun mitään paskaa ei haluta tehdä, vaan pyritään tekemään timanttia, niin siihen menee aikaa. Meillä on nykyään porvarilliset ammatit, ja kaikki ovat olleet muutenkin kiireisiä
Hail and Kill! Inferno 11. Miksi näin. Vaikka materiaali on melko hankalasti hahmotettavaa, sävellystyö sujuu nopeasti. Yhtye esiintyy Provinssissa itsestään selvästi päälavalla, muita vaihtoehtoja ei ole. Pari kuukautta sitten bändi tuli uudelleen vastaan kun huomattiin, että se on kesällä keikoilla Euroopassa. Siihenkin auttaa se, että vastuullisia tahoja on vain kaksi. Provinssi-ohjelmassa oli sopivasti lauantain kohdalla tilaa isolle nimelle. Kyllä tämä selvästi omaa porukkaansa saa liikkeelle. Asiaa tutkittiin jo pari vuotta takaperin, eli ei se nyt ihan tuore juttu ollut. Monien levyyhtiökuvioiden jälkeen bändi on liikkeellä omin voimin. CFE TEKEE SEN ITSE Cause for effeCTiN historia ulottuu aina vuoteen 1992 saakka. Meillä on ennestään paljon kokemusta erilaisista yhden miehen tee-se-itse-lafkoista, ja nyt saatiin kokeilla vähän isompaa yhtiötä. Nähtäväksi jää, millaista tilpehööriä bändiä varten lavalle raahataan. Valinta herätti yleisössä heti voimakkaita tunteita. MANOWAR SEINÄJOELLE ProviNssiN ohjelma on tänä vuonna lievästi sanottuna monipuolinen. Koteloratkaisu on vielä auki, mutta yksi asia on varma. Promoottori Juha Koivisto kertoo, että Manowar ei osunut Provinssin järjestäjien silmiin mitenkään sattumalta. Maamme omaleimaisimpiin kuuluva duo Cause for effect puuhaa uutta ep-julkaisua loppuvuodelle. Tuntuu jollakin tavalla varsin sopivalta, että tällainen uhoamiseen erikoistunut metalliryhmä esiintyy nimenomaan Pohjanmaalla. Skaala kulkee Vesa-Matti Loirista Manowariin. Yhtye tekee asioita lähtökohtaisesti aika isolla kädellä, ja teknisessä raiderissa on kieltämättä hieman ihmettelemistä. Minulla saattaa olla jotain aihioita valmiina, ja Arilla rumpujuttuja, mutta yhdessä ne biisit tehdään. Musiikillisesti bändi jatkaa tutuilla urilla, koska se nyt vain on tämän bändin juttu. Yhtye on tehnyt yhteistyötä lukuisten underground-lafkojen kanssa, mutta viimeisin levy-yhtiö oli kotimainen Stay Heavy Records. Äskettäin uutisoitiin, että bändi päätti jatkaa toimintaansa omakustannepohjalta. Pahimmillaanhan meillä on venynyt levyn julkaisu kaksi vuotta. Koivisto kertoo, että jopa paikalliset ovat marssineet Provinssin toimistoon sanomaan, että nyt tuli 30 vuoden aikana ensimmäisen kerran sellainen nimi ohjelmistoon, että on pakko ostaa lippu. Tuleva ep julkaistaan syksyllä, ja sen jälkeen yhtyettä voi nähdä taas keikoilla. Kaiken sen alkuepäröinnin jälkeen kyllä. Bändin tekniset vaatimukset ovat tunnetusti vähän toisenlaiset kuin muilla yhtyeillä, onhan Manowar edelleen Guinnessin ennätysten kirjassa maailman kovaäänisin bändi. Kyllä sen totuuden huomasi, että mitä isompi lafka on, sitä ammattimaisemmin hommat hoidetaan, aikataulut pitävät ja niin poispäin. Provinssin sivujen keskustelufoorumilla ehdittiin jo julistaa festivaali kuolleeksi, mutta bändin fanit kautta maan ovat hihkuneet riemusta. Neuvottelut olivat Koiviston luonnehdinnan mukaan "pitkät mutta monipolviset". Meistä tuntui, että seuraava luonteva askel on kokeilla asioiden tekemistä itse. Onhan se tietysti edelleenkin varsin erikoinen ratkaisu, mutta toisaalta asioiden hoitaminen kahdestaan on helppoa. Näihin tee-se-itse-lafkoihin pitää asennoitua jo valmiiksi niin, että jos joku aikataulu annetaan, se on vain suuntaa antava. Kun neuvottelut sitten saatiin loppuun ja kiinnitys julkistettiin, kiihkomielistä palautetta alkoi ropista saman tien. Sitä ei ole vielä kokeiltu, Tuomo muotoilee. Vaikka tiet nyt erkanivat, Stay Heavyn kohtelu oli Tuomon mukaan parasta, johon yhtye on urallaan törmännyt. Manowar on käynyt Suomessa viimeksi seitsemän vuotta sitten. Määritelmä "fusion grindcore" ei ehkä näinä aikoina kuulosta yhtä eksoottiselta kuin ennen, mutta CFE on kenties ainoa bändi maailmassa, joka hoitaa homman duona. Se tuntuu olevan joillekin yhtä tärkeä bändi kuin vaikka Iron Maiden on toisille. Ryhmä ei selvästikään toimi ihan samalla kaavalla kuin jotkut muut artistit, hän myhäilee. Se oli Tuomon mukaan viisas veto. Vuosikausia se on mennyt niin, että yhdessä sovitaan kaikki rakenteet ja muut. Silloin bändi nähtiin Helsingin jäähallissa. Bändin seuraava ep tulee olemaan parinkymmenen minuutin mittainen teos, jolle mahtuu kappaleita vähän yli kaksikymmentä. CFE:n biisit kun ovat äärimmäisen lyhyitä ja monipolvisia. Me ajattelemme materiaalin määrän aina minuuteissa, Tuomo kertoo. Tuntuu siltä, että vähintäänkin mustalaisleiri on tulossa paikan päälle, Koivisto naurahtaa. Olimme varmoja, että bändi herättää aikamoista kalabaliikkia, koska se nyt ei taatusti ole mikään perinteinen provinssinimi. Bändin kokoonpanoon kuului pitkään myös kitara, kunnes vuonna 1999 rumpali Ari Tenhula ja basistiörisijä Tuomo Hohtari, jotka esiintyvät mieluiten pelkillä etunimillään, päättivät jatkaa duopohjalta. Ryhmä ei ole sellainen, joka tulee soittimet kainalossa paikalle, soittaa keikan ja lähtee pois. Se ilmaisu onkin herättänyt kiinnostusta ympäri maailmaan. Muovia ei käytetä. Provinssirock heilahti kertalaakista kesän kovimmaksi tosimetallifestivaaliksi, kun se kiinnitti ohjelmistoonsa legendaarisen Manowarin. Palautteeseen osattiin kyllä varautua. Sikäli ratkaisu on looginen, että bändi on koko ajan hoitanut kaiken muun toiminnan omin päin, keikkamyynnistä oheistuotteisiin. Jos se ei ole rikki, sitä ei kannata korjata, Tuomo toteaa. Ep julkaistaan cd-muodossa. Basso ja rummut tuntuvat riittävän siihen musiikilliseen ilmaisuun, jota me haluamme tehdä. Lipunmyynnissä Manowar tuntui niin ikään heti
Tämäkin yhtenäistää soundia ja tappaa dynamiikan. Tai In Flames ja The Haunted. Niinpä. Äänitimme Kolmas Nainen -yhtyeen kanssa juuri yhden uuden biisin, ja minusta sen masteroitu versio kuulostaa huonommalta kuin pelkkä miksattu versio. Nykyään soitetaan myös paljon samoilla kamoilla. Lisäksi moniraitanauhan editoiminen on ihan hirveää hommaa, sitä ei kukaan tee vapaaehtoisesti. Voisin mieluummin julkaista omat miksaukseni sellaisinaan, tai pelkällä masterekvalisoinnilla ryyditettynä mutta ilman muuta prosessointia. Suuria persoonallisuuksia saa hakea taskulampun kanssa. Voi vain miettiä, olisiko tunnistaminen yhtä helppoa, jos vaikkapa Sonata Arctica ja Stratovarius kokeilisivat samaa. Jo Elviksen 1950-luvun hittejä saatettiin yhdistellä jopa kymmenistä palasista. Miksi näin. Itse en aina oikein jaksa edes mennä mukaan masterointiin, koska se touhu vituttaa niin saatanasti. karmiLa syyTTää tilanteesta myös masteroijia, jotka ovat hänen mielestään osaltaan vastuussa "loudness warista", jossa levyt yritetään kilpaa saada soimaan mahdollisimman lujaa. Tai kun Queen teki aikanaan Bohemian Rhapsodya, huomasi äänittäjä kuulemma yhdessä vaiheessa, että editoitavana olleesta moniraitanauhasta alkoi näkyä läpi, kun se oli pyörinyt jo niin monta kertaa, Karmila toppuuttelee. On kuitenkin totta, että nykyään törmää useasti tilanteeseen, jossa bändi ei osaa studiossa soittaa biisiään, vaan se kootaan jo lähtökohtaisesti osista. Jos Black Sabbath ja Led Zeppelin olisivat suuruuden päivinään soittaneet instrumentaalina samaa biisiä, olisi sokkonakin osannut nopeasti sanoa, kumpi versio on kumman. Analogikamoilla äänitettäessä oli aika harvoin sellainen tilanne, ettei nauhuri itse olisi muuttanut soundimaailmaa. Masteroija Mika Jussila kuitenkin torjui nämä syytökset tällä samalla palstalla jo hyvän aikaa sitten. Tämä hävittää levyn soundista ilmaa. yksi syy yhtyeiden tasapäistymiseen saattaa piillä rajattomissa editointimahdollisuuksissa. Mastodon on yksi niistä harvoista nykybändeistä, jotka ovat kehittäneet oman tunnistettavan soundinsa. Kenen syy tämä loudness war nyt oikein on. Tein esimerkiksi yhdestä Bodomin biisistä version johonkin Rock Bandiin tai vastaavaan, ja siihen piti työstää jokaista instrumenttia yksitellen. Huomasin, että esimerkiksi Roope Latvalan soittoa on ilo kuunnella, mutta Bodomillakin on yleismeininki niin massiivinen, ettei yksittäistä kitaraa juuri kuule. Panteraja Machine Head -tyyliset asennebändit noudattavat yhtä normia, power metal -orkesterit toista, metalcoreilijat omaansa. Heavyn saralla luotetaan esimerkiksi ihan muutamiin kitaravahvistimiin, jotka kuulostavat keskenään aika samanlaisilta. Kaikissa nykyajan albumeissa on sama digitaalinen kompressointi, joka on pakko olla, jotta se saataisiin soimaan kovaa. Jos syy ei piile editoimisessa, niin mistä sitten johtuu tunnistettavien soittajapersoonallisuuksien väheneminen. Sabbath ja Zeppelin eivät kuitenkaan käyttäneet samoja laitteita, ja molempien kitaristien soundi oli varustettu paljon vähemmällä säröllä. Nyt koko homma on tietokoneella ja koko ajan näkee, mitä biiseissä tapahtuu, ja tämä tekee asioista paljon yksinkertaisempaa, Karmila summaa ja heittää pallon muusikoille: Kaikki voivat siis tehdä ihan mitä soundia haluavat, kukaan ei pakota tekemään jotain tyhjäpäistä power metalia. M Y CM MY CY CMY K 12 Inferno. Toisaalta ennen vanhaan levyjen lopullinen soundi oli enemmän sattumankauppaa, joten jotkut kokeilut syntyivät puolivahingossa. Lopputuloksesta kuitenkin katoaa soittajan oma, persoonallinen ote, kun rummut ja kitarat jymisevät kellontarkasti eteenpäin. Pienelläkin budjetilla levyttävät yhtyeet voivat nyt tehdä studiossa millaisia kokeiluja ja irtiottoja tahansa, mutta silti heavyn alagenreissä on ennenkuulumattoman tiukat standardit, joita muusikot ja tuottajat kuuliaisesti noudattavat. Vasta kun Roopen raitaa kuunteli soolona, alkoi miettiä, että helvetti kun tällä jätkällä on hyvä tatsi. Monesti bändi antaa jonkun toisen yhtyeen levyn käteen ja sanoo, että tällaista pitäisi saada. Nykytilanne, jossa studiossa ei ole teknisiä rajoituksia, on äänittäjän ja tuottajan kannalta ihanteellinen. Toinen toisiltaan kuulostavia levyjä. Tony Iommi, m ies jonka soitt o erottuu. C 2000-LuvuN heavy metalin soundi-ihanteissa on outoja piirteitä. No en tiedä, Karmila murahtaa. Kaikki mokat voidaan korjata, ja soitinraidat säädetäänkin viimeistä piirua myöten kohdilleen. Kun 80-luvulla alettiin äänittää levyä, ei lopputulosta osannut tarkkaan ennustaa. Kiirastuli John McMurtri e TEKSTI Saku Schildt vapauden vaikeus Mitä tekevät metallimuusikot aikakaudella, jolloin on ensi kertaa mahdollista tehdä juuri sellaista soundia kuin haluaa. Vastausta mysteeriin ei tiedä edes Suomen rocktuottaja numero yksi, Mikko Karmila. Jussila väitti, että masteroijat toteuttavat tässä vain muusikkojen ja tuottajien tahtoa. Karmila ei kenties ole aivan tyytyväinen nykyajan metallilevyjen soundimaailmaan, mutta ei hän haikaile menneisyyttäkään. Sekin vaikuttaa huomattavasti, kun bändeillä on nykyään kitaroissa sellainen määrä säröä, ettei sieltä soittajan käden tatsi enää paljoa kuulu, Karmila kertoo. Tuohan nyt ei ole mikään uusi juttu. Nykyään voidaan mennä järjestelmällisesti tietynlaista soundia kohti ja tiedetään etukäteen, miltä levy tulee kuulostamaan, tuottaja jatkaa. Se ainakin on varmaa, ettei kenenkään ole pakko tehdä mitään tietynlaista soundia, Karmila sanoo
krs., 00550 Helsinki Puhelin: 02 4808 3803, E-mail: hki-myynti@jimmspc.fi www.jimmspc.fi. TALLENNUSRAUTAA! Buffalo Ministation II KOT II N TAI STU D I O O N Taskukokoinen Iskunkestävä kotelointi USB2.0 250 GB 62,90 320 GB 69,90 500 GB 99, Käynnistyy ja sammuu automaattisesti USB2.0 500 GB 59, 1 TB 89, Buffalo Juststore Desktop Buffalo Linkstation Live II Verkkotallennus DLNA-mediaserveri Etäyhteys nettiselaimella Integroitu BitTorrent -ohjelmisto Tulostuspalvelin Apple Time Machine -yhteensopiva 500 GB 125, 1 TB 169, Buffalo Linkstation Pro Duo Verkkotallennus RAID 0 ja 1 Active Directory Etäyhteys nettiselaimella 1 TB 265, 2 TB 369, Buffalo Terastation III Verkkotallennus RAID 0, 1, 5 ja 10 Kiintolevyjen Hot Swap Active Directory DLNA-mediaserveri Etäyhteys nettiselaimella Tulostuspalvelin Integroitu BitTorrent -ohjelmisto Protokollat SMB/CIFS, AFP, FTP/FTPS, SFTP, HTTP/HTTPS, NFS Apple Time Machine -yhteensopiva 2 TB 799, 6 TB 1.399, 4 TB 999, 8 TB 1.799, Verkkotallennus RAID 0, 1, 5 ja 10 DLNA-mediaserveri Etäyhteys nettiiselaimella Tulostuspalvelin Integroitu BitTorrent -ohjelmisto Kiintolevyjen Quick Swap ominaisuus Apple Time Machine -yhteensopiva 2 TB 609, 4 TB 839, Buffalo Linkstation Quattro Myymälä Turku Vähäheikkiläntie 37, 20810 Turku Puhelin: 02 4808 3802, E-Mail: tku-myynti@jimmspc.fi Myymälä Helsinki Hämeentie 111, Arabia 2
Tönkkö ja hakeva esiintyminen Winon lukiessa lyriikoita rumpuständillä olevista papereista jätti eltaantuneen maun monen suuhun, vaikka kovimmat fanit olivatkin hurmoksessa. Pimeän salin nurkkiin uupuneet festarikävijät heräsivät horroksestaan kappaleiden väleissä taputtaakseen ja uinahtaakseen uudelleen. Taustalla pyörivät sarjamurhaajavideot ja lavalla hyppelevät John Lennonin ja Ozzy Osbournen japanilaiset sielunveljet varustettuna Bruce Leen energialla potkivat kaikkia suoraan munille tosin muutamat yleisössä saivat osakseen fyysistäkin osumaa laulajan riehuessa myös lavan ulkopuolella. Jos Black Sabbath hoitaa musiikin lahjakkaammin, Pentagram on charmikkaampi ja nuoremmat vetävät keikat paremmalla fiiliksellä, niin mitä jää jäljelle? Odotukset korkealla pakkauduimme 013:n keskikokoiseen saliin muiden roadburnilaisten kanssa, jotka olivat nähneet tarpeeksi haudasta kaivettuja partasuita: nyt oli aika idän auringon nousta. Yleisö vaikutti olevan transsissa ja koko rakennus vapisi. Six Organs of Admittance aiheutti outoa myötähäpeää, sillä Ben Chasny ei tuntenut oloaan kotoisaksi lavalla, vaan hikoili, änkytti ja kiroili hermostuneesti. Cathedralin soittaessa Tombs of the Blind Deadin valinta taustavideoksi oli osuva hitaasti ja varmasti doomin kohtalokas käsi nousi vedestä vetämään yleisön raskaiden riffien mereen. Kaljanhajuinen, raakaa rokkia renkuttava Church of Misery oli täydellinen vastapaino päivän psykedelialle ja aiemmalle nirvanamaiselle, uneliaalle nautinnolle. Kun Monon tunnelmointi oli sisäänpäin kääntynyttä ja pohdiskelevaa, operoi Grails lähes pimeydessä loihtien instrumenteistaan suuria äänimaisemia silmiemme eteen, eikä visuaaliseen hallusinointiin edes vaadittu päihteidenkäyttöä. Illan päätös oli kuin Charles Mansonin kultti, joka näytti 1960-luvun kaupallistuneelle hippiglamourille ja populaarikulttuurille kuoleman irvistävät kasvot. Beyond the Pale Lauantai alkoi elokuvamaisella Grailsilla, jonka orientaalinen tunnelmointi muistutti välillä Bobby Beausoleilin äänimaisemia. Mumisten ja biisit vauhdilla läpi vetäen tunnin settilista suoritettiin puolessa tunnissa, ja bändi poistui lavalta vain palatakseen takaisin pyytäen anteeksi sekoiluaan ja esittämään improvisoidun lisäsetin. Tuntui kuin bändin viimeinen myyntipäivä olisi umpeutunut jo aikoja sitten. Saint Vitus oli yllättävä paluu todellisuuteen. Omin jumittavan bassoilun jälkeen oli festarin pääesiintyjän vuoro: Neurosis soitti lujaa ja lunasti kaikki odotukset kruunaten pitkän ja miellyttävän Roadburnin volyymin ja visuaalisuuden riemujuhlalla. Inferno 15. Monon hypnoottinen surina, GYBE!n ja Sigur Rosin maailmoissa liikkuva tunnelma tuntui koko kehossa. Huutaen "I, motherfucker!" mies katosi yleisön joukkoon, pyöri lattialla, repi paitansa ja hikoili kuin sata porsasta. Pienimuotoinen soundcheck muuttui yllättäen keikaksi, eikä valomieskään heti tajunnut, ettei lavalla ollutkaan soittimia viritteleviä roudareita vaan itse Church of Misery varustettuna uskomattoman humalan voimalla raivoavalla vokalistilla. Oopiumluolatunnelmaa jatkoi Earth, joka soitti myös yhden uuden kappaleen perinteisen setin lisäksi. puun lehtien kiillottamista tai täysin katatoniseen tilaan vaipunutta buddhistimunkkia. Osa yleisöstä sulki silmänsä, osa antoi kauneuden katarttisten kyyneleiden valua vapaasti. Saint Vitus tuntui suorittavan keikan rutiininomaisesti ilman esiintymisen iloa tai janoa. Eteerinen soundtrack saatteli meidät ulos uinuvasta, vellovasta yleisöstä nauttimaan illan viimeisistä auringonsäteistä
09 5627 1240 Avoinna ark. Kysymy otaan vastanneiden kesken arv ot! megalomaaniset palkinn PÄÄPALKINTO ! etallica Meet & Greet M lsinki June 2009 He ckster + ESP/LTD Tru James Hetfield . 10-18, la 10-15. MUSAMAAILMA ITIS MUSAMAAILMA RETAIL Malminkatu 16, Hki, Kamppi Puh. MUSAMAAILMA JA INFERNO YLPEÄNÄ ESITTÄÄ! INFERNAALINEN & -SKABA! N SUOMEN METALLISKENE KOVIMMAT PALKINNOT OVAT JAOSSA! Inferno Musamaailma, ESP Guitars, dessä ja Metallica järjestävät yh räjäyttävät kilpailun, jonka palkinnot n tajunnan! Vastaa kilpailu tisivuilla kysymyksiin Infernon ko ksiin oikein WWW.INFERNO.FI. 10-18, la 10-15. 09 343 6030 Avoinna ark. Voittaja a (arvo 1217e) sa Signature kitar n Jampan kans ailma ! lähtee Musama llican hemmoja ta tervehtimään Me TOINEN PALKINTO! ESP/LTD KH-202 BLK Kirk Hammett Signature kitara (arvo 551e) KOLMAS PALKINTO! n INFERNO lehde vuosikerta! Turunlinnantie 2, Hki, Itäkeskus Puh
Silti kaiken perustana on pyrkimys suuriin tunteisiin ja hienoihin biiseihin inhimillistä tekijää unohtamatta. D 20 ream Theaterin perustajajäseniin lukeutuva John Petrucci on tiiviin haastattelurumbansa tiimellyksessä kohteliaan vuolassanainen eikä häkelly etukäteen kiusallisilta vaikuttaneidenkaan kysymysten parissa. Kaikkea mahdollista on selvästikin jo kysytty. Edeltäviä levyjä astetta tummasävyisemmältä ja ras-. On onni, että saamme tehdä tätä yhä ja vielä menestymmekin ja että tämä on vieläkin hauskaa. Mies ei äidy suurisanaisesti revittelemään huomiolla, että nyt kymmenennen albuminsa julkaisevan bändin ura on kestänyt jo liki neljännesvuosisadan. Siitä tuli mielestäni todella hyvä. Paul Nortfield teki hienoa työtä äänitys- ja miksauspöydän takana. Joo, onhan se aika uskomatonta. 1990-luvun kuivalla kaudella Dream Theater liehutti progeheavyn lippua urheasti ja porskuttaa sen ansiosta edelleen. Toivon todella, että fanimmekin diggaavat sitä. Olen levystä todella innoissani. Vaikka Petruccin fraasit ovat vielä tässäkin vaiheessa pikemminkin huulten autonomista liikehdintää, niihin on helppo yhtyä. Mielestäni se on yksi parhaista levyistämme. Bändi on rehdisti progea ja ylpeä omasta kiemuraisuudestaan. Huomio ei ole ehkä olekaan Inferno niin pysäyttävä kuin voisi, mutta äänessä kuuluu sentään rahtunen rehellistä ihmetystä. Monet bändit eivät pääse tähän ikään, ja olemme siitä toki kiitollisia. Bändin kymmenes albumi Black Clouds & Silver Linings tuntuu olevan sitä parempaa Dream Theateria; jos nyt ei Awaken (1994) tasoinen, niin ainakin kosolti asiallisempi kuin parin vuoden takainen edeltäjänsä, nuottien ruuhkauttama Systematic Chaos
Bändissämme on periaate, että kaikkien ideoita koetetaan, olivat ne millaisia tahansa. Biisistä tuli jotenkin timburtonmainen, Painajainen ennen joulua -leffan tyylinen juttu, joten painelimme surutta siihen suuntaan. Kyllä, se on kollektiivinen prosessi. Virtuoosit tuskin suostuisivat yhden despoottisen luovan ideoijan hahmotteleman muotin toteuttajiksi. Bändin biisejä onkaan harvemmin kreditoitu yhdelle tyypille; kappaleet on merkattu joko koko bändille tai vähintään soittoniekkojen nimiin, siis laulaja James LaBrietä lukuun ottamatta. Silti melodisuus ja herkkyys ovat aina olleet orkesterin soinnissa olennaisia ja vahvasti läsnä. Kun homma mätsäsi myös teksteiltään, kokonaisuudesta muotoutui kiehtova. Oikea käsi inspiroi vasenta Musiikillisesti Black Clouds & Silver Linings tuntuu tuovan taas hiukan tuoretta reseptiä pöytään, joka toki notkuu jo tuhdeista vadillisista tuttua progesärvintä. Inspiroidumme toisistamme. Ihan kaikki eivät aina ota siihen osaa, esimerkiksi tällä kertaa James ei ollut prosessissa mukana. Pitkäikäiseksi progekoplaksi Dream Theater on sikäli kumma tapaus, että se ei ole ainakaan vähentänyt mutkittelua musiikissaan, eikä myöskään keventänyt soittotatsiaan edellislevynsä oli kenties bändin kiemuraisinta instrumetaaliakrobatiaa, ja uutukaisella kopla jyskii hämmästyttävän raskaskätisesti. Emme ehkä ole saaneet suoria vaikutteita keneltäkään, mutta olemme sen tyyppisiä kavereita, että kaikki ympärillämme leffat, radiossa soiva musa, kiertuekavereiden kama iskostuu alitajuntaan. Pahinta mitä voi tapahtua on ettei kukaan pidä ideasta, mutta onpahan ainakin koetettu. Ainakin kuullessaan jotakin todella hyvää niin käy väkisinkin. Kun työskentelee tuolla tavoin yhdessä, ideat selvästikin kehittyvät täydelleen ja ulosannista tulee ekstrovertimpaa. Sieltä sitten ajoittain pulpahtelee pintaan mageita juttuja, joita koetetaan. Vähän tyyliin "tuohan on siistiä, voitaisiinkohan me koettaa jotakin samantyyppistä"... Tämä kaikki on yhteystyön ja lahjakkuuden lisäksi myös musiikillisten taipumusten ja persoonallisuuksien ansiota. Yllättävää demokraattisuutta siis tosin kun joukossa on niin voimallisesti luovia hahmoja, bändin pitkäikäisyys eittämättä vaatiikin tällaista mentaliteettia. Uutta levyä kuunnellessa tulee väistämättä mieleen, että kiertuekumppaneiden otteista on jotakin tainnut jäädä Tötterönkin haaviin. Joskus joku tekee jotakin täysin outoa, joka kumpuaa joltakin itselle tuntemattomalta alueelta. No, oikeastaan ei oikein voi olla omaksumatta juttuja kaikesta mitä kuulee. Mukana on paljon yrityksiä ja erehdyksiä. Petrucci ei suoranaisesti sano bändin saaneen tuoreita vaikutteita sieltä tai täältä. Kun ryhdymme kirjoittamaan biisejä, aloitamme täysin tyhjältä pöydältä ja vain luotaamme toistemme kykyjä. Tämä lienee bändin pohjimmiltaan varsin monipuolisen soundin salaisuus. Viime vuonna Dream Theater kiersi paria astetta rankemmin progeensa suhtautuneiden Opethin ja Between the Buried and Men kanssa. Mutta aina on pidettävä huolta, että oma identiteetti pysyy hallussa ja touhu originellina. Inferno 21. Kaikkihan olemme varsin lahjakkaita ja tietysti pyrimme luotaamaan jokaisen täyttä potentiaalia, kitaravelho sanoo kuulostamatta leuhkalta. Juttu saattaa olla itselle vieras tyylillisesti, eikä ideasta välttämättä diggaa ollenkaan, mutta sille on oltava avoin. Musiikkimmehan on tavallaan varsin teatraalista. Yleensä minä, Mike (Portnoy, rummut) ja Jordan (Rudess, koskettimet) läimimme ideoita kasaan. Kun kirjoitamme kappaleita, haluamme aina mennä tiettyyn suuntaan sataprosenttisesti. kaammalta tuntuva uutukainen potkii ilahduttavan energisesti. Näin homma pysyy kiinnostavana eikä ideoista ole koskaan pulaa. A Nightmare to Rememberin ensimmäiset riffit kuulostivat jotenkin halloweenmaisilta, joten jatkoimme tätä teemaa läpi levyn. Levyn sävyskaalan muotoili topakka avausraita A Nightmare to Remember
Ne voivat olla temaattisesti erilaisia, mutta kaikki vaikuttaa yhtenäiseltä, kun biisit on tuotettu kuosiin ja James laulaa ne. Eli periaatteessa meilläkin on tuo sama ongelma, että kun livesettiä aletaan treenata, kaikki biisiin soitettu pitää opetella uudelleen. Tismalleen. Teemoiltaan, ja toki musiikillisestikin, kyhätessämme biisejä ja kirjoittaessamme albumia, pyrimme tasapainoon, jotta koko paketti ei olisi yhtä ja samaa. Kun kirjoitamme biisiä treenistudiossa, soitamme sitä kimpassa pari kertaa ja sitten äänitämme sen. Meillä on paljon kokemusta livesoitosta, ja se jos mikä on tunnepitoinen tilanne. Maailmassahan on aivan tajuttomasti bändejä. Jos äänitetyn soiton tekee eri tekniikoita hyväksi käyttäen aivan täydelliseksi, fiksailee jokaisen pienen breikin ja paikkailee kaikki aukot, niin joo, kyllähän se soundaa vaikuttavalta ja myös konemaiselta. Ja yleisemmin, jos kyseessä ei ole konseptialbumi, sanoitusten ei oikeastaan tarvitse edes nivoutua toisiinsa. Bändin voisi olettaa tehneen nyt tietoisen sävelkynienteroitusoperaation. Kyseessä on aina suurempi kokonaiskuva. Mike kuuntelee sellaista metallia, Lamb of Godia ja vastaavia, ja sanoo vain, että hei minäkin haluan koettaa tuota, Petrucci nauraa. Se juttu, joka tekee yhdestä porukasta omanlaisensa ja joka vetää ihmisiä puoleensa, voi olla tietysti soitto itsessään, mutta laajemmin katsottuna se on biisit. Sitten koko bändinkin vielä pitäisi saada se kulkemaan, joten ymmärrän kyllä mistä esimerkissäsi oli kyse. Kyllä Dream Theaterin uudeltakin levyltä vaivatta tunnistaa, siitä ei ole huolta. Dream Theaterin miehet eivät siis ole kuin Kummelin progeilijat, jotka eivät tee virheitä elämässä tai musiikissa. Edellislevy, vaikkakin varsin menestynyt olikin, äityi pahimmillaan aika yliampuvaksi instrumenttien kanssa masturboinniksi. Se on hyvä esimerkki. Emme jauha kappaleita kuukausitolkulla ja soita niitä livenä ennen äänittämistä. Kyllä me pyrimme kehittymään aina vain vahvemmiksi biisien kirjoittamisen osa-alueella. Mielestäni proge on samankaltaista draamaa.. Silloin kuitenkin katoaa soiton inhimillinen tekijä. Kaikki levyn tarinat ovat pohjimmiltaan totta, vaikka jotkin niistä kyllä kuulostavat fiktiolta, jopa silkalta fantasialta. Se on se melodioiden taso ja viestin laatu. Hommassa on oltava aaltoilua. Black Clouds & Silver Linings ei kuitenkaan ole varsinainen konseptialbumi, vaikka siinä onkin selkeä teema. Siitä levyn nimikin tulee, jokaisella pilvellä on hopeinen reunus. Siinäpä se teema taitaa olla. Se on juuri se, mikä saa musiikin vähän venymään ja vanumaan. Tuon inhimillisen tekijän ansiosta musiikista tulee tunteikasta. Vaikka se ei olisikaan sanoituksellinen jatkumo, sen kuunteleminen on vähän kuin leffan katselemista. Onhan tuo haasteellista, mutta se on osa koko juttua. Sanoituksissa on kieltämättä mainitsemasi pimeys läsnä, mutta silti tunnelin päässä näkyy aina valoa. Ilmeisestikään emme ole pop-orkesteri, eivätkä albumimme ole sinkkujen kannattimia. Vaikka joku juttu olisi todella tekninen, siinä on silti oltava kaikki inhimilliset elementit, jotta se olisi uskottavaa ja liikuttavaa. 22 Inferno Ihmiset asialla Bändi ei siis tietoteknisesti hinkkaa ja paikkaile levyjensä raitoja ylenpalttisella vimmalla. Kaikki kuitenkin pohjautuu todellisuuteen. Jos äänittämämme juttu ei iske tyyliin "vau, tuopa oli hienoa", siitä tietää että se ei ole järin hyvä. Eihän se ole täydellistä, emme me soita totaalisen skarpisti. Aivan suoraa mielipidettä Petrucci ei tähän anna. Tuota yritämme saada paremmaksi joka albumilla. Elokuvissahan tunnelmat vaihtelevat voimakkaasti. Yllätys on silti kuulla bändin levyllä vaikkapa blastbeatia. Petrucci myöntää bändin pysyttelevän ihan tarkoituksellisesti erossa liian kliinisestä ja puleeratusta soitosta. Musiikkia tehdessämme on aina tärkeätä, että se on tyyliltään epätavallista ja progressiivista, mukana on pitkiä instrumentaaliosioita ja improvisointia ja sellaista... Black Clouds & Silver Linings tuntuu jälleen keskittyvän sävellyksiin enemmän kuin soittamiseen. Silloin ne kuulostavat siltä, että ne ovat saman bändin tekeleitä. Mielestäni tuo kaikki on osa sitä, että olemme progressiivinen bändi. Parhaimmillaan tunteen avulla biisille muodostuu tarkoitus ja oikeutus, ja samalla se liikuttaa ihmisiä, jopa itseäni. Silti orkesterin tuotantometodi on joltisenkin samantyyppinen kuin King Crimsonilla. Tunne on osa musiikin uskottavuutta ja sitä, että se kurottaa ihmisiä kohden ja koskettaa heitä. Kaikesta taituruudesta huolimatta Dream Theaterin soitanta on levytettynäkin tietysti laadukasta, mutta yhtye ei silti kuulosta robottien armeijalta. Teemojen ja konseptien pitäminen johdonmukaisina luulisi olevan vaikeaa, vaan näin ei ole. Yleensä ensimmäinen taltioitu versio on sellainen, että tarvomme sen jotenkuten laiskasti läpi. Dream Theaterin sanoitusvastuu jakaantuu laajalti Portnoyn ja Petruccin ollessa tuotteliaimpia kynäniekkoja. Eli kun iho menee kananlihalle, ollaan progemaailmassakin oikeilla jäljillä. Hommassa on tietty taiteellisuutensa. Sitä yritämme saada myös äänitysprosessiin. Tuntuukin siltä, että Dream Theater on jo tullut siihen pisteeseen, että albumien on käsiteltävä suuria yhtenäisiä teemoja tai oltava varsinaisia konseptilevyjä ollakseen kiinnostavia. Nuo progerockin jumalathan ainakin jossakin vaiheessa myöhempää uraansa kasasivat levyn biisit tietokoneella ja sitten vasta alkoivat huolehtia siitä, onnistuuko biisien opetteleminen livesoitantaa varten lainkaan. Petrucci näkee tämän luonnollisena. Se on olennaista. Rumpali Mike Portnoykin on kirjoittanut alkoholiongelmastaan jo ties kuinka monta kappaletta. Tunteista teemoihin Uutukainen kuulostaa paitsi musiikillisesti topakalta, myös tunnetasolla syvemmältä ja tummasävyisemmältä kuin aikoihin. Taidat tietää mitä tarkoitan. Levyn tunteikkuuden tuo musiikkia voimallisemmin kuitenkin esiin sanallinen anti, joka tuntuu käsittelevän arkisia, mutta henkilötasolla traagisia tapahtumia. Tietty tilanne saattaa vaikuttaa traagiselta ulospäin, mutta siitä seuraa kuitenkin aina jotakin hyvää. Sen jälkeen alamme tehdä päällekkäisäänityksiä ja rakennamme oikeita raitoja. Tietysti teemme parhaamme ja tähtäämme täydellisyyteen, vaikka emme sitä saavutakaan. Siinäkin pyrimme kehittymään. Päinvastoin, tuskin edes soitamme niitä ennen taltioimista. Tämän levyn sanat ovat oikeastaan vain minun ja Miken käsialaa
NEUROSIS PAUL GILBERT AMORPHIS MY DYING BRIDE PESTILENCE ENSIFERUM STAM1NA GOJIRA BLACK DAHLIA MURDER PARKWAY DRIVE LEGION OF THE DAMNED ALL THAT REMAINS MUCC GIRUGÄMESH DEATHCHAIN JON OLIVA´S PAIN ELUVEITIE ROTTEN SOUND SABATON FIREWIND GAMA BOMB PROFANE OMEN CALLISTO EVILE MEDEIA DAUNTLESS TUKKANUOTTA KORPIKLAANI LISÄÄ TULOSSA... OSTA LIPUT: IMMORTAL VOLBEAT SUICIDAL TENDENCIES 26.-28.6.2009 HELSINKI KAISANIEMI WWW.TUSKA-FESTIVAL.FI LIPUT ALKAEN: 3 PVÄÄ 85,50 / 1 PVÄ 42,50 ENNAKKOMYYNTI: WWW.TIKETTI.FI / WWW.LIPPUPALVELU.FI
Tuohon on vaikea ottaa kantaa, Veteläinen sanoo torjuvasti. Goottimetalli on kuitenkin aika suppea käsite, ja minusta musiikkimme kokonaisuutena on paljon sitä värikkäämpää ja monipuolisempaa. me tietenkin soittaa kaiken puhtaasti sisälle, ettei mitään suuria korjauksia tarvitsisi tehdä, Veteläinen kertoo. Kitaristimme Jarmo Puolakanaho on kyllä tutustunut kaikenlaisiin vanhoihin taruihin ja myytteihin ja hyödyntää niitä myös biisejä tehdessä. Children of the Dark Watersilla vierailee edellisen albumin tapaan myös norjalainen naislaulaja Miriam Renvåg, josta Veteläisellä on ainoastaan hyvä sanottavaa. Onko norjalaisvahvistus tuonut yhtyeelle suosiota laulajattaren kotimaassa. Tästä puolestaan muistuu mieleen, kuinka gootti-sanaa on yhdistetty EToS:n aiemminkin, mutta tämä muotti ei ole muusikkoja itseään juuri lämmittänyt. Emme kuitenkaan ikinä tilanneet nimenomaisesti mitään goottikansia, vaan Niklas tarjosi sanoitusten ja biisien nimien perusteella omia ideoitaan, Veteläinen kertoo. Etenkin Chaotic Beauty- (2000) ja A Virgin and a Whore (2001) -levyjen kannet ovat kuin suoraan Sandman-sarjakuvien kansia tehtailleen Dave McKeanin kynästä. Renvåg tuli Veteläiselle tutuksi, kun suomalainen työsti EToS:n sapattivuosina For My Painin levyä, ja kaksikko on pitänyt tiiviisti yhteyttä tästä lähtien. Miriamin varsinainen bändihän on tämä Ram-Zet, ja hän kehittelee myös sooloprojektia. Ei me oikein tykätä käyttää mitään genremääritelmää, vaikka meihin on yhdistetty aikojen saatossa varmaan kaikki mahdolliset määritelmät. Mitenkä on nyt, kelpaako termi uuden levyn yhteyteen. Ram-Zet ei tietenkään ole siellä mikään megaluokan bändi, Japsikauhun ihanuus Inferno 27. Hänen kanssaan on helppo tehdä töitä, sen kun lähettää vaan biisin rungon ja kertoo, mitä siihen on bändin toimesta mietitty. Sillä tavalla hyödynsimme nyt vanhan liiton meininkiä enemmän kuin parilla viime levyllä. G-sanan kirous Singlebiisiksi valitun Tears of Autumn Rainin soidessa kappaletta alkaa nopeasti vertailla Before the Dawnin goottisävytteisiin tunnelmiin. Meille on ollut joka levyllä hirveän tärkeää, miltä se näyttää päällepäin, sillä levyjen kuvitus on kuin bändin käyntikortti. Laulaja tunnustautuu etenkin japanilaisten kauhuleffojen ystäväksi. Yleensäkin kannet ovat iso osa sitä, miltä koko bändi näyttää kuulijoiden silmissä. Goottileiman syntymistä on edesauttanut myös EToS:n mieltymys pitkiin biisinnimiin. Veteläinen itse kokee kauhuelokuvat paljon kirjallisuutta suuremmaksi innoittajaksi yhtyeen musiikille. Onhan esimerkiksi sinkkubiisissä kaikki alan hyveet kohdallaan: runollisen alakuloinen nimi, ahdistusta uhkuva teksti, melodiset kitara- ja kosketinstemmat sekä kynttilänvalon valaisemiin syysiltoihin istuva tunnelma. Ringut, kaunat ja miksei myös Silent Hill -pelisarja ovat toimineet paljon inspiraationa, ja niiden estetiikka puskee levyiltämme esiin tasaisin väliajoin. Itse en näe uutta levyä millään tavalla goottimusiikkina, mutta onhan siellä otettu vaikutteita monesta paikkaa. Kahden uusimman levymme kannet teki puolestaan Travis Smith, joka on tehnyt töitä aikaisemmin esimerkiksi Katatonialle, Opethille ja Deathille. Hän sitten rakentaa näiden pohjalta omat osuutensa. Joskus nukkuessa sataa tulla ihan riffinpätkiäkin mieleen, jotka täytyy ottaa herätessä äkkiä muistiin. Tässähän olisi oiva aasinsilta, jonka avulla ottaa tuhansien vuonojen maa haltuun. Esimerkiksi uuden levyn nimibiisi sai alkunsa unesta, jossa oli tällainen iso musta järvi, mistä nousi lapsihahmoja kantaen rikkinäisiä vanhoja leluja. Tears of Autumn Rainin lisäksi uudelta levyltä löytyy sellaisia kappaleita kuin When the Darkest Night Falls ja Baptized by the Blood of Angels, joiden nimet ovat kuin suoraan 1800-luvun kauhukirjallisuudesta napattuja. Niissä oli tosiaan enkelipatsaita ja katedraalimaalauksia, kaikenlaisia goottityylisiä kuvia. Myös unet ovat olleet minulle tärkeä inspiraatio biisejä tehdessä, Veteläinen jatkaa. On se saattanut vähän lisätä nimeämme siellä, Veteläinen tuumii. Ai joo, ne kolmos- ja neloslevyn kannet olivat siis Niklas Sundinin tekemiä. Sikäli yhtye saa kyllä syyttää itseään tästä leimasta, että bändi on luottanut urallaan huomattavasti goottihenkiseen visuaalisuuteen. On kutsuttu black metaliksi, goottimetalliksi, power metaliksi, ihan kaikeksi, solisti jatkaa. Soitin heti aamulla jätkille, että nyt oli tuollainen uni, siitä tehdään biisi. Siitä kuitenkin pidimme kiinni, että vältimme viimeiseen asti mallintavien vahvistimien käyttöä ja menimme ihan putkivahvistimilla
"Nykyään käytetään levyjen tekemiseen vähän eri tavalla aikaa kuin ennen. Vaikka tekisi kaikki bändiin liittyvät hommat viimeisen päälle, ei sekään riitä, kun kymmenet muutkin hoitavat hommansa yhtä hyvin, Veteläinen puistelee päätään. Bändi vaihtoi uudella albumilla levy-yhtiötä Suomen Musiikkiin, ja solisti myhäilee 2.6 Jäähalli, helsinki 25.7 Qstock, oulu www.heavenandhelllive.com. Parin kuukauden studiokulut, miksaaminen Finnvoxilla ja Travis Smithin kansitaiteen kaltaiset lisäerät eivät tule hoidetuksi pelkästään Suomen-myynnillä. Children of the Dark Watersin tulevan ulos "yhtä aikaa puolessa maailmassa". Tälle levylle onkin ollut parhaat mahdolliset resurssit, mitä voi saada. Lisäksi hänellä on ulkomaanjulkaisut ja jakeludiilit hanskassa ihan yhtä hyvin kuin Spinelläkin. Hynnisen Karilla on se etu, että hänellä on Spinefarmia vähemmän bändejä ja enemmän aikaa. Toinen levymme syntyi yhdessätoista päivässä, ja silloin vielä mietittiin, että mihin sen kaiken ajan saa oikein käytettyä." mutta kyllä hänen osallistumisensa varmaan sen verran vaikuttaa, että norjalaiset seuraavat, minkälaisia projekteja heikäläiset puuhaavat ulkomaalaisten kanssa. Meillä ei kuitenkaan ole buukattuna mitään keikkoja sinne, vaikka mukavaahan Norjassa vieraileminen olisi. Pitää kai vaan olla kuu ja tähdet oikeassa asennossa, että sillä hetkellä olisi sen bändin aika. Veteläinen myöntää, että ulkomaiden markkinat tuleekin olla hanskassa, jos bändi ja levy-yhtiö aikovat saada levyn äänityskulut peitettyä. Kotimaan piskuiset markkinat ja mitätön levynmyynti nostavat saavat Veteläisen päivittelemään uusien bändien taipaleen vaikeutta. Solistilla ei käy alan uusia yrittäjiä kateeksi, kun Suomen bändikatras on moninkertaistunut EToS:n alkuajoista, ja kilpailu on käynyt jatkuvasti vaativammaksi. Vaihdoimme yhtiötä ihan omasta aloitteestamme. Siinä mielessä olemme suotuisassa asemassa, kun olemme tehneet näitä hommia pidemmän aikaa, ja saatiin aloittaa silloin, kun kuviot olivat vähän väljemmät. Uusi firma, uudet kujeet Vaikka EToS:lla ei ole sovittuna kiertuetta ulkomailla sen paremmin kuin kotimaahankaan, mikä johtuu pitkälti siitä, että haastattelun tekemisen jälkeen kitaristi Risto Ruuth lähti yhtyeestä ja bändi joutui perumaan Suomen-keikkansa on Veteläinen tyytyväinen suuren maailman suomiin mahdollisuuksiin
Levyjä tilattiin Saksasta. Näihin aikoihin SC jakoi bändikämpän kuusamolaisen thrash-yhtyeen A.R.G:n kanssa. Yksi päähenkilön katkeransuloinen tilitys kääntyi vapaasti suomesta englanniksi kuten myös henkilön nimi. Miku tähdentää, että jokaisessa hänen kappaleessaan on jokin asia, jonka hän haluaa sanoa itselleen tai kuuntelijalle. uusi sC-levy eroaa edeltäjästään, vuoden 2004 Aeons of Chaos -levystä siinä, että kaikki materiaali levyllä on uutta. Matkaan lähdettiin Kuusamosta yhdessä A.R.G:n kanssa. Laulun lopputulema on sanoituksilleen tyypillinen ylilyönti: väsynyt ihminen tarttuu aseeseen. Ensimmäinen demo puskettiin pihalle vuonna 1989. Levylle on löydetty hyvä tasapaino suoranaisen tykityksen ja melodioiden välille. Hänen mukaansa osaksi ilmiössä on kyse nostalgiasta. Kasetteja meni aina Brasiliaan asti, Miku summaa. Kysyin, miltä yhtyeen uusi levy kuulostaa, ja Mikun vastaus kuului selkeästi: Omalta. Biisi saa yllättävän merkityksen kuuntelijan ratkaistua Johnny Hordensin arvoituksen. Matkalla joku SC:n jätkistä nukkui rattiin, ja Tommin äitin Lada pölähti metsään. Myös sanoitusten kirjoittamisessa on Mikun mukaan kyse fiiliksestä, jonka tummuusasteen voi päätellä levyn sisälehden sisällöstä. Kysyn Mertaselta, miksi niin monet vanhat DM-bändit ovat tehneet paluun 2000-luvulla. Yhtyeen kitaristi ja pääsäveltäjä Tommi on Mikun sanoin nykyään huippuiskussa, ja biisien rungot syntyivät vaivoitta. Itse tulkitsin levyn päättävän You Follow the Zombien olevan allegoria suoritusyhteiskunnasta. Joskus ostopäätökseen riitti vain kiinnostava nimi katalogissa. Jos tappamisesta etsitään hyviä puolia, niin mielestäni Miku on löytänyt sellaisen lyriikoissaan. SC kävi kirjeenvaihtoa muun muassa ruotsalaisbändien Graven ja Nihilistin kanssa. Aurinkoisenkirkkaan Oulun ja Mikun mustan toimiston välillä on valtava kontrastiero. Kaikki yhtyeen jäsenet osallistuivat biisirunkojen eteenpäintyöstämiseen. Kateeksi käy, kun kuulen, että toimistolla päivä saatetaan aloittaa Slayerillä. Koko Sacred Crucifixin uran ajan Mikulla on ollut yksi selkeä tavoite: tehdä näköistään musiikkia. Tätä symboloi Mertasen mukaan myös bändin päätös käyttää uutta logoa. Tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Konttorirotat rinnastuvat kuolleisiin. SC teki jonkinlaisen comebackin vuosituhannen alussa. YLE:llä esitetty Yksinteoin-dokumentti tarjosi idean Single Handedly -biisiin. Miku toteaa minun olleen tulkinnassani oikeilla jäljillä. Nyt tiedän tarkalleen, mitä Miku tarkoittaa You Follow the Zombiella. Inferno 29. I Will Kill biisin henkilön uhri on pedofiili. Tappamiseksihan se taas meni, Miku naureskelee. Monet veteraanisoittajista ovat asettuneet aloilleen ja perustaneet perheen. Kun Katsoo Mertasen osaksi omistaman Northern Tribe -metallivaatekaupan toimiston mustiksi maalattuja seiniä, ei voi kuin tulla siihen tulokseen, että oikealla tunnelmalla on merkittävä vaikutus Mikun työntekoon. Hän muistelee sattumusta Rovaniemen vuoden 1991 Poro-rockista. Death metalin lipunkantajia ei maassa tuohon aikaan ollut monta. Miku muistelee, että alkuaikoina nauhoja vaihdettiin "niin perkeleesti". Innoitusta teksteihinsä Miku on hakenut muun muassa Stephen Kingin Pitkä marssi -novellista. Vanha Sacred Crucifix -mötikkää ei kuitenkaan lasketa haudan lepoon, vaan se jatkaa eloaan bändin paidossa. Perillä huomattiin kuitenkin, että A.R.G:n rumpali oli kadonnut mystisesti. Mitään referenssilevyä ei uuden Shallow Grave -albumin sessioissa käytetty. Miku odottaa malttamattomasti yhtyeen tulevia esiintymisiä. He haluavat vielä kerran kokea nuoruuden innostuksen ja raivon. SC:n Janne pestattiin tuuraajaksi. Hän kuivaharjoitteli biisit bäkkärillä jätkien hyräilystä, Miku nauraa. Mikun mukaan yhtye ei halua panostaa kitarasooloihin vaan synkkiin melo- dioihin, jotka luovat kappaleelle tarvittavan tunnelman. Lopulta, Miku painottaa, levyn biisien toimivuus mitataan livetilanteessa. Siirrymme ulos rakennuksesta. TEKSTI Jukka-Pekka Pöyliö I www.sacredcrucifix.com Päivät Sacred Crucifixin keulahahmo Miku Mertanen markkinoi hevivaatetusta, illat hän rustaa suoraviivaista kuolometallia. S Kuka seuraa zombeja? acred Crucifix aloittti toimintansa Kuusamossa Criminal Assault -nimellä vuonna 1987, mutta bändin mielestä nimi ei kuvannut sen musiikkia, joten se vaihdettiin nykyiseen. Bändi halusi myös jättää musiikkiin tietyn elävyyden, ja tämän takia mitään ei soitettu klikkiin
Kirkevaag tykästyy polarisointiin terminä, mutta tekee tarpeellisen reunahuomautuksen: sana ei sovi luonnehtimaan uutta, skaalaltaan monipuolisempaa Eight Waysia täydellisesti. Aivan kuten bändin nimi on sekoitus kahta syvänpunaista ja kuolemanvalkoista samaan kontrastisuuteen nojaavat vuoroin ekstaattisina kitaravalleina kasvavat, vuoroin viekkaasti kaunistelevat sävellykset. Yhtä ei saa ilman toista. Alueen asukkaita luonnehditaan kaksijakoisesti itsepäisiksi mutta ahkeriksi. Hevit jutut totta kai kuulostavat hemmetisti rankemmilta todella keveiden juttujen kyljessä, vanha kikka joka toimii aina! Kirkevaag kikattaa tapansa mukaan pitkään. Inferno 31. Suupielestään pääsee tosin omanarvontuntoinen lisäys: "Me kyllä saamme yleensä aikaan enemmän kuin lupaamme." Ihmisiä minun seuduiltani ei saa ärsytettyä helposti. Ei elämää ilman kuolemaa, ei upeaa intohimoa ilman ajoittaista raivoa. Maanläheisen nöyryyden alla asuu juntturassa vankka tahto. Väestöstereotypiat ovat raflaavia yleistyksiä, mutta tässä tapauksessa myös totta, jos asiaa kysyy Kirkevaagilta. Norjalainen Madder Mortem on mieltynyt kaaostähden symboliikkaan, muttei okkulttisista vaan taiteellisista syistä. Teemme muiden elämän hankalaksi! On välillä vaikea tulkita, missä Kirkevaag puhuu persoonista ja missä musiikista, mutta nyt raja on turvallisesti ylitetty. Olemme aika pelottavia vastustajia. Koska Madder Mortem soitinten kanssa ei ole aivan huoleton ilmiö. Käännökset ovat arvaamattomia, musiikin polarisoiva psyyke tasapainossa vain ääreltä äärelle kulkiessaan. Madder Mortem on lähtöisin Hedmarkin läänistä Kaakkois-Norjasta. Madder Mortemin musiikki nimittäin tekee elämästä hankalaa, se repii ja rikkoo. Se haluaa kaikkiin suuntiin yhtä aikaa. su Hän toteaa mutkitta, että Madder Mortemilta puuttuu tarve ylpeillä ja kehuskella. Miksikö haastaa. Musiikki ei ole tälle yhtyeelle ainoastaan leikkiä ja lystiä, vaan myös yrityksen ja erehdyksen kamppailua, persoonallisuuksien ja elinpiirien myllerrystä. Jotta tunteen aitous säilyisi, musiikissa on tärkeää pitää kiinni laajasta spektristä ja kantamasta. Rakennamme ennen kaikkea rakkaudesta musiikkiin. TEKSTI Mikko Kuronen I KUVA Mona NordØy I www.maddermortem.com n sarralla dneaka ke ah u t K A gnete Kirkevaag luonnehtii Madder Mortemia ilman soittimia iloluonteisten ihmisten sikermäksi. Jotta musiikki oikeasti viestisi jotain, kaikki nämä kerrokset tarvitaan. Menee hieman narsistiseksi, mutta musiikin rakastaminen on eräänlaista elämän rakastamista, ja elämään sisältyy kaikki. Sitä on totisesti Agnetekin: kikatteleva ja hillittömän välitön juttelija, jonka kupliva luonne on kunnia haastaa puolentoista tunnin ajan. Jos siinä onnistuu, osaamme kantaa kaunaa loputtomiin! laulaja nauraa
KOLMEN PÄIVÄN LIPPUUN SISÄLTYY TELTTA- JA AUTOPAIKKA. FESTIVAALIALUEELLE EI OLE IKÄRAJAA. OIKEUDET OHJELMAMUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN.. LIPUT LIPPUPALVELUSTA JA TIKETISTÄ. 3 PÄIVÄN LIPPU 85 YHDEN PÄIVÄN LIPUT VAIN PORTILTA 50 PE/LA
Epe ei kuitenkaan tyytynyt moiseen, vaan perusti uuden Sound of Finland -firman ja tälle kolme levymerkkiä. Sound of Finland käsittääkseni perustettiin, kun EMIn kaltaisen Major labelin intressit eivät oikein kohdanneet entisen indielabelin kanssa. Kvartaalitalous on kova sana, ja ajattelumalli tuppaa olemaan "tulos tai ulos". Uskon, että biisiin liittyvä tunnelataus välittyy myös levyltä, Nieminen jatkaa. Minkälaisen olon yhtye sitten haluaisi kuulijalle jäävän, kun levyn viimeinen sointu on vaiennut. Näin kuulija jää toivottavasti suu vaahdossa odottamaan lisää.. Tämä on vähän teoriascheissea, mutta levyn viimeinen pidätyssointu ei purkaudukaan mihinkään, vaan jää ärsyttävästi kellumaan. Ja sehän kuulostikin yllättävän hyvälle! Hoffren naurahtaa ja jatkaa: Sitten aloinkin etsiä soittajia, jotta kappaleet voitaisiin äänittää kunnolla. Siitä on tehty pyhä lupaus veriveljien kesken, joskaan kukaan ei vielä tiedä, että mitä ja milloin, Nieminen lisää. BA:n debyytti tuli ulos 2004, mutta silloin bändissä ei ollut enää hehkua. Näistä metalliin keskittyneen Poison Pillin ensimmäinen kiinnitys on Dream Theaterin ja Blind Guardianin jalanjäljissä kulkeva Adamantra. Lopulta vuonna 2005 oli Adamantran nykyinen kokoonpano kasassa aluksi vain projektipohjalta, mutta jo ensimmäisten treenien myötä kävi selväksi, että bändihän tästä tulee. Bride Adorned tulee kuitenkin joskus vielä tekemään jotain isoa. Mistä Revivalin kappaleet oikeastaan kertovat. Hoffren kuitenkin suhtautuu tähänkin asiaan progemiehen pedanttisuudella. Ajan merkitys, historian läsnäolo nykyisyydessä sekä valintojen vaikutus huomiseen. Yksi levyn pääteemoista on aika, Nieminen kertoo. Oletan, että kuuntelija jää pidättämään henkeään ja odottamaan, että "millon se tulee, millon se tulee", mutta sitä ei missään vaiheessa tulekaan. Bride Adornedin jätkien kysyminen ei tuntunut silloin hyvältä idealta, koska yhtyeen jatko oli vielä auki. Pallo potkaistaan liikkeelle eeppisen progemetallin avulla. "Uuden Pokon" lippulaiva e pe Heleniuksesta on sanottu vuosien varrella kaikenlaista, mutta luovuttajaksi häntä ei voi haukkua. TEKSTI Saku Schildt I www.adamantra.com Sound of finland -yhtiö lyö ensi töikseen tiskiin Adamantran debyyttialbumin. Sanoituksissa käsitellään sitä tuhansien vuosien viisauksien kirjoa, mikä ihmiskunnan muistissa on. Olemme sopineet yhtiön kanssa pitkäaikaisesta yhteistyöstä, joten uskon menestyksen tulevan kovan ja pitkäjänteisen työn tuloksena onnenkantamoisen sijaan. Nieminen kertoo toivovansa, että kuulija tuntisi itsensä jälleen yhtä kokemusta rikkaammaksi. Kokemukseni mukaan menestys on seurausta määrätietoisesta 34 Inferno pitkän aikavälin toiminnasta, joten eipä siitä kannata paineita ottaa, saatika sitten ruveta yhteistyökumppanille niitä tarjoilemaan, Nieminen muotoilee. Yritän tuoda kappaleisiin myös omakohtaisia kokemuksia elämästä. Nieminen ei kuitenkaan myönnä, että firmalta olisi tullut minkäänlaisia menestyspaineita. Hän myös vakuuttaa uskovansa, että herkät ihmiset saattavat löytää kappaleiden tarinoista syvempiäkin tasoja. Päätöksiä tehdään tavalla, joka ei välttämättä ole tehokas tai päivänvaloa kestävä muuten kuin taloudelliselta näkökannalta. levy-yHtiö varmasti odottaa Adamantralta menestystä, jotta "Pokon kirous" uusien kiinnitysten suhteen saataisiin karistettua harteilta. Poko Rekordsin perustanut konkari ei ole onnistunut löytämään 2000-luvulla yhtiöönsä menestyviä artisteja 1980-luvun malliin, ja hiljattain ilmoitettiinkin, ettei vuonna 2001 EMI:lle myyty yhtiö enää kiinnitä uusia bändejä, vaan keskittyy hyödyntämään kunniakasta julkaisuhistoriaansa. No, miltäs tuntuu olla "uuden Pokon" pelinavaaja. Yksi levyn henkilökohtaisimmista kappaleista on Blessed, jonka kirjoittelin pojalleni hänen syntymänsä jälkeen kaksi ja puoli vuotta sitten. Uhkaako fiilispuoli jäädä pimentoon tällaisen soitinsuorittamisen keskellä. Hoffren vaikutti tuolloin Niemisen ja kitaristi Panu Kiskolan kanssa melodista metallia esittäneessä Bride Adornedissa, joka ehti tehdä yhden levyn. Tuotantoon oli mahdollista panostaa, koska Hoffren on puuhaillut vuosien saatossa runsaasti Diver- cia-aseveljensä Jarno Hännisen omistamalla D-Studiolla ja sai nytkin mahdollisuuden viilata kappaleita rauhassa tutussa ympäristössä. Noihin aikoihin olin mukana myös Mind-A-Strayssa, jonka laulajan, hyvän ystäväni Tommi Tiihosen luona sain ensi kertaa mahdollisuuden nauhoitella omaa matskuani tietokoneelle. Seuraavaksi hän liittyi Divercian riveihin, tehtaili jälleen yhden albumin ja puuhaili muutaman muunkin orkesterin kanssa. Revivalin biiseistä osa on Hoffrenin, osa Niemisen ja osa Kiskolan tekemiä, mutta niitä yhdistää eeppisyyteen asti venyvä suureellisuus. Omat biisini eivät jostain syystä kelvanneet Bride Adornedille ja muissa bändeissä oli tarpeeksi biisejä muutenkin, joten ideani jäivät pöytälaatikkoon muhimaan. Adamantra on muutenkin tekninen bändi, jonka kappaleiden sovituksissa riittää koukeroa ja mutkaa. yHtyeen debyyttilevy Revival on mahtipontinen ja huolella tehty levy. Adamantran perusti basisti Jukka Hoffren, joka alkoi kehitellä yhtyeen konseptia 1990-luvun lopulla. Onhan se hieno tunne olla mukana, kun uutta latua vedetään umpihankeen hartiavoimin! Adamantran laulaja Tuomas Nieminen kertoo. Luulimme kyllä aluksi asioivamme Pokon kanssa, ja niin oletettavasti luuli myös Pokon henkilökunta. Adamantra kulki kuitenkin jatkuvasti mukana
sä bumia ko vuon in per yanssej soturhaa al , sai alkunsa puolia ja n Angel D ust i Mike ytää niistä Man etun at rumpal si äityvä lö t kiirettä uin No sekseen lask e a vaikuttiv on pitäny analyyttisek n hyville k koonpanoss , kosketinsoittaja Wad utta näsenistöllä trackin nii Jä sound lkeen, m in Gould ja oamisen jä uffy" Bord en pivan rn "P illy lle. No musi iljattain K Faith totesi h aan myy ti ould re ei kosk yleisön n varmas nt- ly G yt suuren Osansa o räikeää ko na täysin seuraavaa: ta tai jään lukien, taisella ja irii ore oli ai a on ti pois Moren rist aith No M Yhtyeen musiiknnilla, joss , Epic-hit "F nen losa västi een reunio tietoisuute luovalla u peto. K ässä. Kun h e lisena ta-arvaam ik ll iamme pys sum ennal kysymys: m a 1998 lapun luuku mentävä, i, mutta kem levyjä tai inomaisest appaleita, sejä häm kuuss k er Huhti va, koska tehnyt bänk mahdoana." No More ei llä kiehto aisuhistoriikkia on na tulenark lyönyt Faith suosionsa huipulla, si ien si- ai julk am oko ssa - tai tyylira i aivan k itsensä kan pistää genre tää vieläkin uusia ä julkaisi par Faith y lestä yhtye k- ton ty Peto herä änimeltään eista lö saavutu monien mie ovähemmän Faith No More, ristim än. li kaataa aksi ja o n niin iso a kuum ore tosia aith No M oliko F I ar p Median KUVAT Po kisto I .com www.fnm ä ja , min Sinä. ma. Y i, se to im Faith bändin lalle ympär omma toim yksikkönä aton ja yi si. Faith re -tasoinen ikillinen an errangissa n se kum nyt maltai- kuin ruttoa. Mutta h ebackista n om interneti bändin c nimi. Uutine aluun te Suomess Yllätysp llä, myös luukut oille kesä itti lippu alav lämm etkinen keikk . ta kuin nnut riittä utinen yhty asmat rul- rastia anlaisensa aina piisa skitsofrenis utta silti u p ikil- om m hes yhtä ihmisiltä kuitenkin lle. son Ward TEKSTI Ja no ITH FA e re o m no O ikeasti kantojen va No isten näkö th eell lö, jolle Fai - ja kok pysyvä yhtä ivä th No Mo balanssissa iseen hypp eulilla, Fai in k iestä easta to supergroup vältellyt m n villistä id aus. FNM:n haj zzy Osbou yhtyeen , basisti B noille päivi o on ollut O orthington or- huo ketjussa on kyvin hahm yt Mike B en lenksu htojen W tyn Toin hvojen ta vuosia viih ike nistö sekä va rumpalina htotähti M kirjava jäse solisti ja jo a isen din. Kappal vimmaksi a, mutta na 1981. Musi uksien isö li lä kiersi en ersoonallisu imi a massayle on k i o kiertueesta ksinkertain jäsenten p tarttuvuutt No More aailmaa. Bilvert More No Mosuosio on ti on osuva ma. Vaikk den jos to eilunut yh atton on h P 36 INFerNO hyökkää No More n h hnyt Fait a
Patton kommentoi tilannetta aikanaan: "Jollakulla on kaunoja! Lensimme useiden festarien soittojärjestyksestä tarkalleen sen takia, että Anthony Kiedis ei halunnut meitä soittamaan. Yhtye pakkopoistettiin useiden festivaalien rosterista sillä uhalla, että mikäli Mr. Välienselvittely hyytyi 1990-luvun alkupuolella, kun Kiedis ja Patton tapasivat ja sopivat kiistansa. Bungle esiintyy, Red Hot Chili Peppers jättää tulematta. Yhtyeelle ominaista ilkikurisuutta kanavoiden sanon vain, että helvettiäkös minulta kysyt, kuuntele ja päättele itse. Bungle pysyi aktiivisena vielä jonkin aikaa Faith No Moren kuoppaamisen jälkeen, ja vuonna 1999 yhtye julkaisi viimeiseksi jääneen levytyksensä, eteeristä surffirockia pursuavan Californian. Mercury- ja Alternative Tentacles -levymerkkien takaa tunnettu Greg Werckman perusti Pattonin kanssa Ipecac Records -levymerkin vuonna 1999, ja nopeasti alternativelafkojen kuninkuusluokkaan nousseen Ipecacin rosterista löytyvät muun muassa Isis, Melvins, Kid606 ja Dälek. Mr. Bassonnäpyttelyn ohessa Gould on pyörinyt aktiivisesti tarkkaamon puolella. Mikä mättää?" Mr. Bungle vastasi tutulla tyylillään, ja yhtyeen Michiganin-keikalla halloweenina 1999 Patton esitteli bänditoverinsa Peppersin jäseninä. Terävämmät kielet kertovat Kiedisin leipiintyneen todellisuudessa siitä, että Faith No More breikkasi USA:n ulkopuolella ennen pippuriryhmää. Riita yltyi uudestaan vuonna 1999, kun Mr. Kaikki tämä historiikki ja luotaus on kuitenkin jättänyt vastaamatta siihen alkuperäiseen kysymykseen: Mikä tekee Faith No Moresta, parisen keskisuurta hittiä ja muutoin armottoman ailahtelevaa suosiota niittäneestä yhtyeestä niin vetovoimaisen, että Kaisaniemen keikkakin myytiin loppuun kolmessa tunnissa. Kiedis vastasi pakottamalla Australian suurimman kesäfestarin Big Day Outin järjestät poistamaan Bunglen soittolistalta vuonna 2000. 40. Faith No More esiintyy Kaisaniemen puistossa 24.6. Yhtye apinoi RHCP:n lavaesiintymistä ja soitti liudan covereita Pattonin laulaessa sanoitukset tahallaan väärin. Viimeksi Patton nähtiin Suomessa vuoden 2008 Ilosaarirockissa esittämässä Välimeren sävyjä pursuavaa crooner-tunnelmointia sinfoniaorkesterin säestyksellä. Bungle oli julkaisemassa viimeiseksi jäänyttä California-levyään. Pitkän linjan CMX-fanina tunnettu mies kävi Suomessa tuottamassa CMX:n Vainajala-levyn vuonna 1998. ja Ruisrockissa 5.7. INFerNO Mike Patton vs. Anthony Kiedis Joskus 1980-luvun lopulla muuan Anthony Kiedisillä, Red Hot Chili Peppersin laulajalla, kihahti pahasti. roisien äänikokeilujen puolelle lipsunut Fantômas, rautalanka-hämyily Tomahawk sekä USA:n listoillakin käväissyt power pop -kollaboraatio Peeping Tom. Ylläsjärvellä hirsimökissä nauhoitettu levy on karu ja terävä läpileikkaus väkivahvinta CMX-tuotantoa, ja armottoman orjapiiskurin maineen saanut Gould sai väännettyä yhtyeen ulosantiin kertaluokkaa aiempaa enemmän kierroksia. Syystä tai toisesta Kiedis näki tämän otollisena tilaisuutena lämmitellä vanha kiista ja kiusata festariturneelle valmistautuvaa Bunglea oikein olan takaa. Kyllä se Patton ehtii. Warner joutui siirtämään levyn julkaisupäivää myöhemmäksi, sillä samana päivänä levykauppoihin oli ilmestymässä RHCP:n kovin samanoloisella nimellä ristitty Californication. Patton ja tämän toisen bändin Mr. Meriittilistalle mahtuu myös ääninäyttelyhommia scifi- ja toimintaelokuvissa jos jonkinlaisia hirviöitä tulkiten. Videossa värikkäisiin tamineisiin sonnustautunut Mike Patton laulaa ja räppää tyylillä, jonka Kiedis tulkitsi omansa apinoinniksi. Mike Patton on pysynyt joukon kiireisimpänä. Bunglen jäsenet vastasivat kurittomaan tyyliinsä sarkasmilla, uhkaillen ja haukkuen Kiedistä mediassa kieli tiukasti poskessa. Kiedis oli nähnyt Faith No Moren kipakan Epic-videon, joka esitteli yhtyeen uuden laulajan maailmalle. Sittemmin Pattonia ovat työllistäneet mm. Nörttimiehet muistavat Pattonin ääninäyttelyn muun muassa Portal- ja The Darkness -peleistä, ja kuullaanpa miestä legendaarisen Bionic Commando -pelin uusioversion pääosassakin. Kiedis ei saanut pidettyä kieltään kurissa mediassa, vaan kertoi Pattonin esityksen näkemisen olleen kuin olisi peiliin katsonut. Ikään kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, Patton on myös ehtinyt näytellä pääosan indie-leffa Firecrackerissa ja säveltää soundtrackit elokuviin A Perfect Place, Crank: High Voltage ja Pinion. Lähteet: Tomi Pohto: Vanha liitto: Faith No More (Inferno #32), Paul Brannigan: From Out of Nowhere (Kerrang! 3/09), FNM.com, CacaVolante.com panoissa, joista mainittakoon muun muassa Satyriconin Satyrin ja Turbonegron Kurt "Euroboy" Screinerin kanssa tehtailtu KISS-tribuuttibändi Black Diamond Brigade, joka ehti levyttää yhden sinkun (arvatkaapa mikä biisi). Vittu miten säälittävää! Jätkä myy miljoonia levyjä, emmehän me ole edes hiekanjyvä tyypin persvaossa
WWW.FFCRUISES.FI Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.. Festariliput risteilymatkustajille 70 e / hlö. Merimatkalla livenä Mokoma, Diablo ja Kai Hahdon johtama Metallica Tribute Band! Myynti: Matka-Vekka Oy, puh. Metallica, Linkin Park ja Anthrax Ks. Hinnat alk. koko ohjelma http://f i .sonispherefestivals.com Perillä Kirjurinluodossa raskaan rockin parhaimmisto: Varaa paikkasi elämäsi metallisimmalle festarimatkalle nyt! Laivalla mm. tax-free -myynti, seisova pöytä, ravintolapalvelut, aurinkokansi jne. kuljetukset Porissa. Sonisphere-f PoriHelsinki K21) HelsinkiTallinna mm. 020 120 4000 www.matkavekka.fi Risteilyn järjestää FF Cruises Oy. estariristeily (24. 26.7. 179 e / hlö myynti hyteittäin, sis
TEKSTI Saku Schildt ensin oli varhaisvuosien Stratovarius, sitten maailman maineeseen noussut Stratovarius. Nyt yhtyeen historiassa koittaa jälleen uusi aikakausi: Timo Tolkin jälkeinen Stratovarius. Tuore Polarisalbumi osoittaa, että orkesterilla on yhä paukkuja jäljellä. I www.stratovarius.com YhtYe joka ei suostunut 42 INFerNO KUOLEMAAN
Maaliskuun Infernossa Tolkki kertoi pitkät pätkät, millaisia tunteita yhtyeen jatkamispäätös ja teiden erkaantuminen hänessä herättivät. Enpä ole suoraan sanottuna kauheasti hänen haastattelujaan lukenut viime aikoina, enkä siis tuota Inferno-juttuakaan. Pohjalaista jämäkkyyttä uhkuva solisti ei kiertele asioita, vaan Yksi tarina päättyy... yrittää pikemminkin saada epäkiinnostavan aiheen pois tieltä mahdollisimman nopeasti, jotta päästäisiin ajankohtaisempiin juttuihin. Stratovariushan oli tehnyt SanINFerNO 43. Kaksikko ahmii ravintolan pöytään tuotuja aterioitaan ja Kotipelto vastailee hieman vastahakoisesti Tolkki-aikakauden viimeisiin vuosiin liittyviin kysymyksiin. Stratovariuksen laulaja Timo Kotipelto ei kuitenkaan ole innokas samanlaiseen avautumiseen. Viimeinen niitti sille taipaleelle oli, kun hän muutama viikko Madridissa vuonna 2007 soitetun, viimeiseksi jääneen keikkamme jälkeen lähetti sähköpostia jossa kertoi, ettei häntä huvita enää tällaisen musiikin tekeminen. Kaiken kaikkiaan on todella harmi, että tilanne on mennyt pisteeseen, jossa bändin yhteydessä puhutaan kaikesta muusta paitsi musiikista. Kuulin kyllä, että siellä oli ihan tarpeeksi tilitystä. Tolkilla on pahoja mielenterveysongelmia, joiden takia hän teki kaikennäköistä, laulaja toteaa, kun häneltä kysyy näkemystä Stratovariuksen aiemman kokoonpanon hajoamisen syistä. Edel M oni taisi vetäistä kahvit väärään kurkkuun, kun kuuli Timo Kotipellon, Jens Johanssonin, Jörg Michaelin ja Lauri Porran jatkavan Stratovariusta Timo Tolkin lopettamispäätöksestä huolimatta. Kotipellon mukaan kyseinen RR-albumi saattoi bändin hankaluuksiin myös Sanctuaryyhtiön kanssa. Tästä demosta tuli sitten Revolution Renaissancen eka levy. Voin mä kommentoida jotain, mutta pysytään mieluummin musiikissa, laulaja toteaa. Kyseinen 25-vuotias musiikkityöläinen on saapunut paikalle studiostaan, missä hän on viettänyt edelliset päivät "äänittämässä vuorotellen iskelmää ja death metalia". Hän vain ei maininnut, että oli diilannut itselleen levysopimuksen demolla, jonka olimme tehneet Straton kanssa ja josta olimme tietenkin maksaneet studiokulut. Onhan kuviossa jotain samaa kuin Children of Bodom jatkaisi ilman Alexi Laihoa tai Nightwish ilman Tuomas Holopaista bändin musiikillinen johtaja ja biisintekijä on poissa. Itse asiassa, kun solistilta kysyy, haluaisiko hän kertoa omia näkemyksiään samoista asioista, on vastaus penseä. Minua tämä ylimääräinen paska ei kiinnosta, ainoastaan musiikki. Studiomestarin arki on näemmä arvaamatonta. Kotipelto on saapunut jututettavaksi yhdessä Stratovariuksen uuden kitaravelhon Matias Kupiaisen kanssa
"KaiKen KaiKKiaan on todella harmi, että tilanne on mennyt pisteeseen, jossa bändin yhteydessä puhutaan kaikesta muusta paitsi musiikista. Siinä lähinnä kerrottiin, että he kävivät syömässä curryruokaa, Tolkki antoi Jensille Revolution Renaissancen uuden levyn ja nyt on vähän parempi meininki, Kupiainen kertoo väliin. Matias Kupiainen oli kuitenkin ainoa, jota yhtye tosissaan kaavaili Tolkin tilalle. Yhtenä päivänä tultiin baarista ulos ja tilattiin taksi, jotta pääsisimme hotellille, ja taksi tekikin vain uukkarin toiselle puolelle katua. Yksi pointti, miksi halusimme pitää nimen, liittyykin siihen, ettei yleisö halunnut bändin lopettavan. Seuraavana päivänä oli yhdeksältä aamulla fanitapaaminen, jossa piti vetää Father Time -biisi akustisesti oikeassa sävellajissa. Kerrankin oltiin kymmenen päivää promoreissulla Japanissa, ja niistä yhdeksän meni aika kovassa kännissä, tai siis illat menivät. Senhän takia olimme jumissa kaksi vuotta, koska tämä tekemämme demo, jonka Timo myöhemmin julkaisi omana levynään, oli Sanctuaryn omaisuutta. Tolkki ilmaisi maaliskuisessa haastattelussa toivovansa, että bändi voisi istua pian saman pöydän ääreen sopimaan asioista näistä vanhoista riidoista. Tällaista istuntoa ei ilmeisesti ole pidetty. Tämän jälkeen testasimme Matiasta ja demotimme hänen kanssaan pari biisiä. Jensinkin ehto tuli täytettyä: hän kysyi suoralta kädeltä, että "juoko se viinaa?", ja kun tulkkasin takaisin, että juo se, oli homma all right.. Kotipellon mukaan tämä tarkoittaa, ettei yhtyeen back-katalogi liiku mihinkään, sillä 44 INFerNO ...ja toinen alkaa Päätös Stratovariuksen jatkamisesta oli Kotipellon mukaan melko helppo tehdä. Kotipelto kuitenkin painottaa moneen otteeseen, kuinka arvostaa Tolkkia muusikkona ja tuottajana huomattavasti, ja haluaisi muistella yhteisestä taipaleesta mieluummin mukavia kuin loppuvuosien ikäviä hetkiä. Myös Jens innostui asiasta ja hän puhui puolestaan Jörgin ympäri. Ne arpoivat aikansa, että mitä sille pitäisi tehdä, vaikka periaatteessa niiden olisi pitänyt päättää julkaista se ja maksaa meille ennakkoa, jotta olisimme kyenneet tekemään demon pohjalta varsinaisen levyn valmiiksi. Kotipelto suhtautui hehkutukseen aluksi varauksellisesti. Tolkki ei ole ollut minuun missään yhteydessä, tosin enpä minäkään häneen. Jens kirjoitti siitä Strato-foorumille aika pitkän viestin. Melkein kaikki rumpuraidatkin oli siinä vaiheessa jo äänitetty. Olihan 95 prosenttia Tolkin kanssa viettämistäni vuosista kuitenkin helvetin nastaa aikaa. Katsoin sitten Matiaksen tekemisiä YouTubesta ja olin heti vakuuttunut, että tässä on tyyppi, joka kykenee täyttämään Timon saappaat, Kotipelto selostaa tapahtumia. Sanctuaryhan osti Noisen, jolle teimme monet parhaista levyistämme, kuten Fourth Dimensionin, Episoden, Visionsin ja Destinyn. Toinen vaihtoehtohan olisi ollut ottaa mukaan joku kansainvälisesti tunnettu nimimies, mutta halusimme saada bändiin nimenomaan aidosti sitoutuneen jäsenen. Tälläkin asetelmalla valehtelematta 95 prosenttia palautteesta on ollut positiivista, laulaja kertoo. Tolkin seuraajan löytäminen oli Kotipellon mukaan suoraviivainen prosessi. Sitten tämä yksi kaveri ilmoittikin netissä, ettei bändiä enää ole. Meille tuli maksettavaksi kaikki lakikulut, ja mikä paskinta, saamme oikeudet vanhoihin biiseihimme näillä näkymin vasta vuonna 2015. Jensin hän on vissiin tavannut, Kotipelto sanoo. Se oli sillä selvä. Meidän keskustelupalstammehan on sellainen, että sinne voi tulla kuka vaan sanomaan mitä vaan toisin kuin erään nimeltä mainitsemattoman bändin foorumi, mistä voi lentää pihalle, jos puhuu vääriä. Tai ainakin oli itsestään selvää, että jäljelle jäänyt nelikko jatkaisi yhdessä soittamista, se oli eri asia, millä nimellä he sen tekisivät. Vasta ihan elokuun lopussa, kun levy oli vankasti työn alla, teimme päätöksen vanhan nimen pitämisestä. Asia riippui paljon uusista biiseistä, mikäli ne olisivat olleet huomattavasti Straton linjasta poikkeavia, emme olisi jatkaneet Stratovariuksena. minua tämä ylimääräinen paska ei kiinnosta, ainoastaan musiiKKi." timo Kotipelto Sanctuary ei paina sitä enää. Niinpä Sanctuaryn tai Universalin, miten vain lakimies sanoi, ettei tässä ole enää mitään casea. Vasta myöhemmin tuttavat tiesivät vinkata, että Matiaksessa olisi melkoisen kova kepittäjä tarjolla. Meidän piti saada oikeudet näihin viime vuoden loppuun mennessä, mutta se jäi haaveeksi. Siinä vaiheessa halusimme kuitenkin jo päästä eroon koko jutusta, Kotipelto kertoo. Sellainen ei kiinnostanut, että olisimme maksaneet jollekulle nimekkäälle tyypille, että tämä olisi tullut vähän soittelemaan ja saaneet hänen nimensä levyn kanteen, Kotipelto kuvailee. Olimme niin tumussa, ettemme tajunneet hotellin olevan ihan suoraan edessä. Mitään koesoittoja tai tunnusteluja ei tarvinnut järjestää, joskin MySpacen kautta tuli muutamia hakemuksia kysymättäkin. Sitten basistimme Lauri Porra oli mukana Tavastialla pidetyn Guitar Heroes -keikan housebandissa, ja hän soitti mulle jälkeenpäin, että nyt on löytynyt sellainen kaveri, ettei Lauri ollut nähnyt kenenkään vetävän yhtä hyvin ja samanlaisella tekniikalla. Yhäkin talousvaikeuksien kanssa kamppaileva yhtiö printtaa tällä hetkellä vain Helloweenin kaltaisia varmoja nakkeja. Oli aika juhlaa, mutta ainakin reissuilla sattui ja tapahtui, laulaja muistelee. ctuaryn kanssa muhkean diilin, joka muuttui ongelmaksi, kun firma ajautui rahavaikeuksiin ja päätyi lopulta Universalin syömäksi. Enpä ole muuten sitä levyäkään kuullut yhtään, Kotipelto jatkaa. Kupiaisen ja Kotipellon tiet ristesivät laulajan mukaan ensimmäistä kertaa jo pari vuotta sitten toisen levyn tiimoilta, mutta silloin kitaristin kyvyt jäivät laulajalta todistamatta
Niinpä Tolkki on tavallaan Suomen Yngwie Malmsteen. Kyllähän sitä mietti alussa, kun otimme Jensin kanssa kuppia kolme päivää, että onko tämä kaveri nyt oikeasti se Ynkän levyillä soittanut tyyppi. Tolkkihan on ihminen, joka toi koko tämän musiikkityylin Suomeen. Kyllähän ne statementit pitää katsoa tietyllä huumorilla, ja ihan tietystä lähteestähän ne ovat tulleet ainakin tässä parin vuoden säteellä. Kupiainen ei myönnä, että olisi stressannut Tolkin saappaisiin astumisesta. Tuolloin maailmalla jylläsivät ynkät ja vanhalenit, mutta Suomessa ei samanlaisia kitarajumalia näkynyt. Hän kehuu vuolaasti entisen Strato-kitaristin taitoja, mutta lisää Matiaksen soiton olevan musikaalisempaa ja paremmin biisien ehdoilla kulkevaa. Bändissä tulikin erimielisyyttä esimerkiksi siitä, pitäisikö yhtyeen palkata levylle joku ulkopuolinen tuottaja vai hoitaa homma itse. Tuntuiko Kupiaisesta mitenkään erikoiselta liittyä bändiin, jonka jäsenistä osa on hänen isänsä ikäluokkaa. Myös Kupiainen on varustettu sen verran kyynisellä huumorintajulla, ettei olisi aivan totuudenmukaista kertoa, kuinka äkillinen nousu maineikkaan power metal -instituution kitaristiksi olisi ollut hänelle kuin Disney-elokuvasta napattu unelmien täyttymys. Toki livesettiin on tulossa aika kinkkisiä paikkoja, ja yritän soittaa herra Tolkin jutut aika autenttisesti. Ainakaan mulla ei ole ollut ikinä sellaista komplikaatiota, että olisi pakko soittaa nopeasti vain nopeasti soittamisen vuoksi. Eihän siellä ollut ennen Stratoa ketään, sonatat ja bodomit tulivat vasta näiden jätkien jälkeen. INFerNO Tekemisen tuskaa Sikäli Tolkin ja Stratovariuksen teiden erkaantuminen osoittautui molemmille hyväksi ratkaisuksi, että kumpikin osapuoli on nyt kovemmassa iskussa kuin kertaakaan uudella vuosituhannella. Entäs sitten nämä kaiken maailman ei-musiikilliset sotkut, joista Stratovarius on tullut 2000-luvulla tunnetuksi. Ei sekään mikään kauhea juttu ole ollut. Minä siihen virkoin, että kai mä voin lähteä, ei mulla tässä muutakaan tekemistä ole, Kupiainen kertoo. Kova väite, onhan Tolkki sentään yksi kansainvälisesti tunnetuimpia kepittäjiämme, jonka esimerkiksi Joel McIver sisällytti viime vuonna ilmestyneeseen 100 Greatest Metal Guitarists -kirjaansa. Millään entisellä paskalla ei ole mulle mitään väliä. Kun jengi kuulee uutta levyä, ne hoksaa varmasti, että nyt on oikea kaveri kehissä, Kotipelto rohkaisee bänditoveriaan. Eihän Stratovariuksen alkuaikoina ollut muita metallibändejä juuri lainkaan. Tolkki lausahti taannoisessa Inferno-haastattelussa, kuinka hän ällistelee nuoremman kitaristisukupolven teknistä taituruutta, jonka ansiosta monen kaverin soitto on kuin peliautomaatin kilkutusta. Ei tämän uuden levyn biiseissä ole mitään ongelmaa, sen kun rapsuttelee menemään. Mikään pikkujuttu pesti ei tietenkään ollut: pääsihän Kupiainen sen myötä yhtyeeseen, jota oli fanittanut läpi 1990-luvun. Millaiseksi Stratovariuksen kitaraosasto tulee muuttumaan uuden kepittäjän myötä. Ainoastaan se jännittää, miten muistan kaikki vanhat biisit keikalla, kun siellä on aika paljon muistettavaa. Revolution Renaissancen Age of Aquarius -albumi on kerännyt kiitosta, ja myös Stratovarius kuulostaa Polarisilla nälkäisemmältä kuin aikoihin. Olikin aikamoinen yllätys, kun Kotipelto sitten marssi studiolleni ja sanoa paukautti, että nyt olisi slotti vapaana, lähdetkö kokeilemaan. Sanotaanko niin, että urakka oli sen verran mittava, etten minä haluaisi tehdä vuoden sisään useampia tällaisia levyjä, Kotipelto huoahtaa. 45. Kitaristi itse lisää tarinaan, että oli aluksi yhteydessä Jens Johanssoniin Facebookin kautta, ja tämä uteli pöllämistyneeltä nuorukaiselta: "How would it feel if you played in Stratovarius?" Hyvän aikaa Kupiainen kuvitteli, että ruotsalainen vain tyydytti kuuluisaa hirtehistä huumorintajuaan. Viimeksi hakkasin tosi pitkiä päiviä sitä Guitar Heroes -keikkaa varten, silloin vedin pari viikkoa kaksitoista tuntia päivässä. Tuon peliautomaatin mä otan kyllä kohteliaisuutena! Timo Kotipelto näkee Kupiaisen soiton eroavan Tolkista monipuolisuutensa ansiosta. Entä ikäero. Kun Kupiaiselta kysyy, treenaako hän Tolkin oletuksen mukaisesti vuorokaudet läpeensä, tyytyy mies naurahtamaan. Kaiken kaikkiaan on hienoa ajatella, että soitan nyt yhtyeessä, joka toimi maailmalla pelinavaajana suomalaisille bändeille. Tietenkin Tolkki oli vähän sen tilumaineensa orja, eikä mies oikeasti halunnut soittaa viimeisinä vuosina enää nopeasti. Hän epäili Kupiaisenkin kuuluvan tähän porukkaan, joka omistautuu soittimelleen täysin. Sehän se tässä kaikkein eniten hermostuttaa, Kupiainen myöntää. Eikä niitä ole mitään syytä kelata enää, tässä tehdään nyt kuitenkin musiikkia eikä statementteja, Kotipelto sanoo painavasti. KITARASANKARIKSI KITARASANKARIN PAIKALLE Matias kupiainen on kova ja tekninen kitaristi. Todellinen tulikoe tulee vasta rundilla. Uusia haasteita Ei sulla tule olemaan mitään hätää. Soitolla täytyy olla aina joku musiikillinen lähtökohta, Kupiainen kertoo ohjenuorastaan. Tolkki oli aiemmin vastannut uuden materiaalin säveltämisestä ja toiminut levyjen tuottajana, mutta nyt nämä kuviot piti laittaa kokonaan uusiksi. Se mitä teille on tapahtunut menneisyydessä ei kosketa mua millään lailla. Kotipelto pitää levyä melkoisena työvoittona, sillä yhtyeen piti totuttautua aivan uuteen rutiiniin kappaleita työstettäessä. Ei sitä todellakaan pysty kukaan kiistämään, etteikö Tolkki olisi tehnyt ihan vitusti tällaisen musiikin eteen, Kotipelto säestää. Kupiainenkin nostaa edeltäjälleen hattua ja painottaa kunnioittavansa suuresti miehen tekemää työtä suomalaisen heavyn eteen. Kyllähän näille stratementeille tuli naureskeltua aika paljon. Hyllystä löytyy paljon Rhapsodyn ja Helloweenin levyjä, kuten myös kaikki Stratovariuksen "kulta-ajan" albumit, Kupiainen kertoo. Mitä jos jossain Etelä-Amerikassa porukka alkaa heiluttaa keskisormea ja huutaa vanhaa kokoonpanoa takaisin, kuten Nightwishin keikoilla on joskus käynyt. Miltä tuntui hypätä kaikenlaisten statementtien ja julkisen sapelinkalistelun keskelle. Jörg oli kuitenkin se joukon pelottavin kaveri, siitä tuli vähän pappamainen kuva, kun se pöllähti ensimmäistä kertaa vastaan, Kupiainen kertoo. Mä treenaan silloin, kun on pakko, tai on joku porkkana, minkä takia harjoitella. Entä yleisön reaktio. Itseä kuitenkin kiinnosti koko bändi lähinnä siksi, että siinä on eräitä maailman kovimpiin kuuluvia muusikkoja ja oli mahdollisuus päästä tekemään heidän kanssaan musiikkia, josta itse vilpittömästi diggaa, Kupiainen sanoo ja kääntyy Kotipellon puoleen. Pikemminkin häntä taisi vituttaa se, Kotipelto sanoo. Kyllä minun musiikilliset juureni sijoittuvat power metalin saralle. Pyrin ennemmin Jensin tyyliseen soittoon, jossa soitetaan välillä vauhdilla, mutta jokaisen nuotin voi perustella
Helvetti palaa kaduille! 12 24 DAY OF THE DEAD DVD 95 / KPL DAY OF THE DEAD BLU-RAY 95 / KPL
13-22 56E LAUANTAI 6.6. 14-22 45E MÖTLEY CRÜE MÖTLEY CRÜE HAMMERFALL HAMMERFALL POISONBLACK POISONBLACK SPARZANZA SPARZANZA NIGHTWISH NIGHTWISH STRATOVARIUS STRATOVARIUS KAMELOT KAMELOT KOTIEOLLISUUS KOTIEOLLISUUS FINNTROLL FINNTROLL PRESTIGE PRESTIGE STURM UNDUND DRANG STURM DRANG PROFANE OMEN PROFANE OMEN THOR THOR BULLET BULLET OMNIUM GATHERUM OMNIUM GATHERUM. metal f metal 5.-7.6.2009 Tamp 5.-7.6.2009 Tam NIGHTWISH STRATOVARIUS APOCALYPTICA NIGHTWISH STRATOVARIUS APOCALYPTICA PERJANTAI 5.6. 13-22 56E SUNNUNTAI 7.6. 14-22 43E PERJANTAI 5.6. 14-22 45E SUNNUNTAI 7.6. 14-22 43E APOCALYPTICA APOCALYPTICA SOILWORK SOILWORK DUFF MCKAGAN´S LOADED DUFF MCKAGAN´S LOADED AMORPHIS AMORPHIS MESHUGGAH MESHUGGAH VIIKATE VIIKATE 45 DEGREE WOMAN 45 DEGREE WOMAN DEUTERONOMIUM DEUTERONOMIUM SOILWORK MESHUGGAH KAMELOT SPARZANZA AMORPHIS KOTITEOLLISUUS THOR BULLET VIIKATE POISONBLACK FIN SOILWORK MESHUGGAH KAMELOT SPARZANZA AMORPHIS KOTITEOLLISUUS THOR BULLET VIIKATE POISONBLACK LAUANTAI 6.6
lfestival festival mpere,eteläpuisto pere, eteläpuisto AA HAMMERFALL DUFF McKAGAN´S LOADED HAMMERFALL DUFF McKAGAN´S LOADED INFO JA AIKATAULUT: INFO JA AIKATAULUT: www.sauna-open-air.fi www.sauna-open-air.fi VIRALLINEN JATKOSAUNA INFERNO VIRALLINEN JATKOSAUNA INFERNO www.infernobar.fi www.infernobar.fi INNTROLL PRESTIGE PROFANE OMEN OMNIUM GATHERUM 4545 DEGREE WOMAN STURM UND DRANG DEUTERONOMIUM FINNTROLL PRESTIGE PROFANE OMEN OMNIUM GATHERUM DEGREE WOMAN STURM UND DRANG DEUTERONOMIUM ENNAKKOMYYNTI: ENNAKKOMYYNTI: LIPPUPALVELU, TIKETTI LIPPUPALVELU, TIKETTI PE PE 43| eLALA 56| eSUSU 45e 43 e | 56 e | 45e FESTIVAALILIPPU 92 92 e FESTIVAALILIPPU e +mahd. toimituskulut +mahd. toimituskulut
DEVIN tow NSEND pR OJECT Ne ron nelj ä puolta TEKSTI Vilho Rajala I KUVAT Erich Saide I www.devintownsend.com "Olen todella huono puuseppä ja aivan avuton kokki." 50 INFerNO
Tarkoitus on, että levysarja voi jatkua tästä mihin tahansa suuntaan. Tarkoittaa myös sitä, että Ki:lle koottu bändi ei tule esiintymään sarjan muilla levyillä. Välillä se ei ollut tarpeeksi rauhallinen, välillä taas ei tarpeeksi raskas. Mutta se, että tekisin musiikkia kysymättä itseltäni, miksi teen sitä, tai tekisin musiikkia, joka ei todella ole sellaista jota haluan tehdä, se ei ole oikein. Hän on soitellut aikoinaan muun muassa Jefferson Airplanessa ja jamitellut jopa itsensä Jimi Hendrixin kanssa. Musiikki on monimutkaista, vaikeasti avautuvaa, mutta vahvatunnelmaista. Ainoastaan Youngin kanssa Townsendilla oli historiaa ennestään. Mutta kun se nimenomaan on pointti! Jos päästän irti, en saa muuta kuin päänsäryn, ja mihin jatkan siitä. 62-vuotiaan Maxwellin Townsend löysi blues-klubilta. Palaamme siihen myöhemmin. Kun penska sitten tuli, aloin ajatella, että minun täytyy saada itseni kuntoon ja tienata rahaa. Pilvenpolttelu tyssäsi loppuvuonna 2006, kun mies tajusi tulleensa umpikujaan. Kaaos vaatii selitystä ja vaihtoehtoja. H aastattelujen teko Inferno-lehteen on yleisesti ottaen aika kiitollista hommaa. Se on kuitenkin koko ajan intensiivinen. Siitä oli vaikea saada halutunlainen. Kolme tai neljä kuukautta siihen menee, Townsend arvioi levyjen julkaisuaikataulua. Koko läjä on tarkoitus julkaista ensi vuonna vielä uudelleen peräti kahdeksan levyn pakettina. INFerNO 51. Nimenomaan veitsenterävä äly nousee puheen takaa esiin tavalla, johon todella harvoin törmää. On massiivisen musiikillisen tutkielman aika. Artistit puhuvat mielellään itsestään ja tekemisistään, vaikka joskus toki puheessa maistuu puiseva rutiini. Vuonna 2009 Devin Townsend tarjoaa näiden pohdiskelujen seurauksena ja välineenä neljän levyn musiikillisen kokemuksen. Kuluneet kolme vuotta ovat olleet hänelle oman itsensä uudelleenmäärittelyn aikaa. Sarjan päättäjällä ei ole vielä nimeä. Tarkoituksena oli koota bändi, jolla ei olisi kosketusta metalliin, koska nyt ei ollut tarkoitus tehdä metallia. Takana oli raskas kiertue SYLin kanssa, ja kotona taapersi vastasyntynyt vauva. Heaven Send ja Gato ottavat räyhäkkäämpiä asentoja, mutta jäävät lähtökuoppiin. Metallia levyllä ei ole, vaan aggressio pysyy hallinnassa. Neljäs levy sisältää kaunista ja pehmeää ambientia, akustista kitaraa ja sen sellaista, Townsend lupaa. Seuraavaksi ilmestyy Addicted, joka on kuulemma raskas, kertosäepainotteinen, hauskakin levy. Olin silloin todella väsynyt, mutta se oli hieno paikka. Hän jopa muistaa kolmen vuoden takaisen visiittinsä maahamme. Kolme vuotta myöhemmin saan puhelinsoiton minuutilleen sovittuna aikana. Sen tuloksena monet ihmiset ovat varmaan erehtyneet arvaillessaan, mitä minä todella haluan tehdä. Levyn teko pitkän tauon jälkeen oli kova paikka. Levy on kuin itsehillinnän oppitunti, raportti raivon ja tyyneyden rajapinnasta. Se on välillä eteerinen, välillä kiristyvä, kokonaisvaltainen taideteos. Jotkut sanovat, että kunpa päästäisin irti ja antaisin mennä, levy olisi parempi. Puhelimessa on Devin Townsend, enkä tunnista häntä samaksi mieheksi, jolta yritin kysellä typeriä Törnävänsaaressa. Tapasin Devin Townsendin Provinssirockissa vuonna 2006, kun mies eli pahinta uupumuskauttaan. Kun lopetin marihuananpolton, tulin siihen tulokseen, että se oli perimmäinen syy suureen osaan paranoiastani ja psykooseistani, hän kertoo. Koko pyöritykseen ryhtyminen ylipäätään oli kysymysmerkki, mutta levy itsessäänkin oli vaikea tapaus. Hetkittäin paine alkaa kasautua ja biisit kasvavat, mutta se ei lähde kunnolla missään vaiheessa. Ainoastaan kerran on kohdalleni osunut tapaus, jossa haastattelu on tehnyt mieli jättää sikseen heti alkuunsa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen tehnyt paljon kokeiluja eri musiikkityylien kanssa. Olin todella loppuunpalanut ja väsynyt, ja olin valmistautunut lopettamaan musiikinteon. Kun mies burnoutinsa jälkeen selvitti omaa motivaatiotaan musiikin tekemiseen, kävi ilmi, että se on hyvin yksinkertainen: Townsend on muusikko. Townsend puhuu paljon, innokkaasti, syvällisesti ja älykkäästi. Se, että en tekisi musiikkia, ei ole vaihtoehto. Ki:llä on paljon kauneutta, rauhallisuutta, jopa hypnoottisia tunnelmia, mistä nimibiisi on paras esimerkki. Vihanhallintaa Sessiomuusikoiksi Townsend sai levylle rumpali Duris Maxwellin, laulaja Ché Dorvalin, basisti Jean Savoien ja kosketinsoittaja Dave Youngin. Minä olen oivaltanut, että haluan tehdä paljon monenlaista musiikkia. Mitä muuta voin tehdä kuin musiikkia. Ei ole ihme, että vaikutelma on nyt skarpimpi. Kolmantena sarjassa tulee Deconstruction, joka kiinnostanee tämän lehden lukijoita eniten. Mies on vihjannut, että vierailemassa kuullaan muun muassa Anneke van Giersbergenia. Olen todella huono puuseppä ja aivan avuton kokki. Devin Townsend Project julkaisee Ki:n jatkoksi kolme erilaista levyä, kaikki vielä tämän vuoden aikana. Nyt väsymyksestä ei ole tietoakaan. Sehän oli se festivaali Suomessa. Se kertoo jotakin levyn tunnelmasta, ehkä. Sarjan avaus, Ki nimeltään, ilmestyy 25.5. Jokainen levy on itsenäinen, hyvin omanlaisensa teos. Vähäsanaisen, harmaasilmäisen ja surullisen miehen sanomisia voi lukea Infernosta numero #39. Jälkikasvu ei tietenkään ollut ainoa syy siihen, että Townsend jatkoi musiikin tekemistä. Siinä on kysymys kaaoksesta, mutta vähän eri tavalla kuin ennen. Devin Townsend paloi loppuun, katsoi peiliin, skarppasi ja inspiroitui. Burnoutin jälkeen hän pohdiskeli, mitä haluaa todella tehdä tässä elämässä. Ki on vangitseva levy. Kuoppien kaivamiseen ehkä kelpaisin, mutta jos jossain olen hyvä, niin musiikin tekemisessä. Sivuhuomautuksena todettakoon, että levyn avaavan A Mondayn alkusoinnut ovat melkein kuin Kolmannen Naisen Niin sen täytyi olla -kappaleesta. Musiikki on jo valmiina, äänitykset meneillään
C M Y CM MY CY CMY K
Townsendin kokonaisdiskografia käsittää jo pitkälle yli puolensataa tuotosta, kun mukaan luetaan kaikki omat levyt, tuottajanpestit ja vierailut eri levyillä. Jos Townsend saa hommaan mukaan oikeat muusikot ja pystyy vähän valikoimaan keikkapaikkoja, häntä on hyvinkin mahdollista nähdä vielä livenä. Kysymys oli teeskentelystä enemmän kuin mistään muusta. Ihmiset kuvittelevat, että minä luon musiikkia koko ajan. Luomistyö vaatii aina uhrauksia. Jos haluan vain työpaikan, voin keksiä jotakin lähempää kotoa. Hän allekirjoittaa tämän. Mutta haluanko enää. Totta kai minä teen paljon musiikkia ja monia asioita, mutta se on hyvin arkista touhua. Jäi kysymättä, mitä näiden neljän levyn jälkeen. Burnoutin jälkeen meni vuosi niin, että musiikkia ei syntynyt. Tauko on ollut pitkä, varsinkin henkisesti. Rehellisyys maan perii, ja Devin Townsend ymmärsi, että asioita pitää miettiä uudestaan. En pidä teeskentelystä. Etenen nyt yksi askel kerrallaan. Strapping Young Ladista tuli duuni. Käyn studiolla, soittelen jotain typeriä lickejä kitaralla, saatan äänittää jonkun siistinoloisen riffin, käyn syömässä, luen vähän, leikin tietokoneella. Tuskin kuitenkaan ihan pian. 54 INFerNO. No niin, minulla alkaa nyt toinen haastattelu, hän sanoo ja heittää nopeat heipat. Se ei ollut enää työn iloa. Mutta silloin minun pitää olla rehellinen. En helvetissä, en missään nimessä. Sitten jos joku vähän laajempikin idea sattuu syntymään, homma käy nopeasti. Prosessini on niin virtaviivainen, että pystyn saamaan ideat talteen nopeasti. Ei ollut mitään, kuten Townsend lakonisesti toteaa. "Miksi ihmiset eivät halua kuulla jotakin kaunista?" lavalle ja käskeä kaikkien painua vittuun, ja parikymppisenä halusinkin tehdä juuri niin. Nyt musiikki taas virtaa. Jäämme odottamaan Ki:n seuraajia. Mutta jos haluan soittaa musiikkia jota haluan soittaa, totta kai haluan myös kiertää ja tehdä haastatteluja. Luku kasvaa hurjaa vauhtia. The Hummer -ambientlevyn (2006) ja Ziltoid the Omniscient -hassuttelun (2007) materiaali oli sävelletty jo aiemmin. Haluanko, että se on minun elämäni kuva. En ole vielä ajatellut sitä kovin paljoa. Kun historiaa katsoo, tuntuu siltä, että Townsend on uhrannut paljon mielenrauhaansa, jopa mielenterveyttään taiteensa eteen. Miehen edellisestä keikasta on kulunut kaksi ja puoli vuotta. Sekunnilleen samalla hetkellä kun nauhuri kääntyy näyttämään kolmeakymmentä minuuttia, joudun hyvästelemään Townsendin. Townsend kertoo lukevansa paraikaa Frank Zappa -elämäkertaa ja ihmettelevänsä, miten mies pystyi luomaan musiikkia 24/7 niin, että istui vain huoneessa ja soitti. Tässä on vielä paljon musiikkia tehtävänä. Tuskinpa mies itsekään vielä tietää. Arkista taiteilua Vaikka matkustaminen, haastattelujen antaminen ja kaikki muu kiertuesirkus teki Townsendista ihmisraunion, tie saattaa kutsua taas. Se ei pidä ollenkaan paikkaansa. Haluanko muistella 20 vuoden päästä, että tein miljoonan rahaa sillä, että leikkasin tukkani kummallisesti, nousin lavalle ja käskin kaikkien painua vittuun. Kunpa aikaa olisi ollut enemmän. Mutta tekisinkö enää sellaisia uhrauksia, joita olen tehnyt tähän asti. Sellainen kliseinen kuva taiteilijasta hikoilemassa taiteensa kanssa ei päde minuun ollenkaan
TOIMITUSKULUT. KAAPELITEHDAS MA 25/05/2009 HELSINKI OVET KLO 19.00 / SHOW KLO 20.00 / LIPUT 47 + MAHD
for an Iron Age (2002). Spiraalitulkinta on yksilöllinen, minulle kyse on sekä sosiaalisesta että henkilökohtaisesta kierteestä. En tylsistytä yksityiskohdilla omista paskoista ajoistani, mutta sen sanon, että vanhemmiten osaa varustautua paremmin. Metaforaa tukee levyn kansi, jossa kaksi toisiinsa kierty- nyttä käärmettä esittelee edustavasti myrkyllistä purukalustoaan. Hiljalleen tuli alkoi roihuta, osoitimme itsellemme että kehityskelpoisia ideoita riittää edelleen. Musiikinteko on jatkuvaa oppimista, aina löytyy asioita, jotka olisi voinut tehdä paremmin tai eri tavalla. K.K. Uutuudelta löytyy samaa jäistä tummuutta, jos kohta soinnillisesti ollaankin ammattimaisemmalla pohjalla. Minullekin Defiance sopii. Deströyer 666:n uusi Defiance-levy ei edusta kiihkoa, suoranaista röyhkeyttä ja rivakkaa rytmiä siinä määrin kuin todelliset statement of intent -levyt, esimerkiksi yhtyeen edellinen kokopitkä, loistelias Cold Steel... Maalinamme oli luoda helvetin painava ja voimakas julkaisu. Yhtyeen ydinkolmikko Warslut-ShrapnelBerserker (ex-basisti) muutti Australiasta Eurooppaan vuonna 2001, mikä ei vielä aiheuttanut varsinaisia ongelmia. Isoin niis- 56. (Warslut, bändin laulaja-kitaristi, perustaja ja sielu) päätyi lopulta Defiance-nimeen, koska se sopi täydellisesti yhteen sanoitusten kanssa. Jännetulehduksia tulee tietysti enemmän ja hiukset muuttuvat harmaammiksi ja ohuemmiksi, mutta iän myötä oppii näkemään asiat selkeämmin. Lentokenttäbändi Deströyer 666 on ollut julkaisutauolla uransa ylivoimaisesti pisimmän tovin, kuusi vuotta. on ehtinyt kuvata otsaketta alaspäin kiertyvän spiraalin vastavoimaksi. Iän mukana tulee viisaus, viisauden mukana voima. Aiemmasta D666-tuotannosta Defiancen verrokeiksi nousevat Phoenix Risingin (2000) black metal -sävyt ja Terror Abraxas -ep:n (2003) monitahoisuus. Metallin alalajeja bändin tunnusomaisen intensiivisesti sekoittavalla tavalla, toki. TEKSTI Mikko Kuronen I KUVAT Rachel Dauce I www.destroyer666.com Aware! Beware! War! Deströyer 666 ei ole kadonnut mihinkään. TERVETULIAISET ASEILLE S otaisan australialaismetallin sa- pekkain iskuryhmä tekee väkivahvan paluun, mutta ei aivan sellaisin asein, joilla vimmaisia paluita yleensä tehdään. Eeppinen eronteko vaikkapa Cold Steel... K.K. Tässä paluussa on enemmän ikuisen sävyjä: uljasta epiikkaa, mustunutta hevimetallia, melodista keskitempoisuutta, jopa melankoliaa. Sitä yrittää kehittyä ja yltää lähemmäksi täydellistä albumia. Viivästyksiin on monta syytä. Siksipä kai jokainen D666-levy poikkeaa edeltäjästään. Se edustaa uhmakkuutta, jonka voimin olemme selvinneet nykypisteeseen. -levyn rähisevään painostukseen ei soolokitaristi Shrapnelin mukaan Inferno ollut missään määrin tietoinen ele, vaikka bändillä onkin joskus ollut tapana säveltää aiempia tekosiaan vasten. Yhdessä vaiheessa mietimme otsikoksi Last Standia, koska ajattelimme että tästä tulisi viimeinen julkaisumme. Kun työviisumit alkoivat umpeutua ja kokoonpano seuraavina vuosina hajaantui Euroopan kartalle, bänditoiminta muuttui todelliseksi riesaksi
Kerma nousee paskan yli aina ja ikuisesti. Meillä on niin laaja maku metallin suhteen, että tämä antaa D666:lle omanlaisensa leiman. Se muotoutui kaltaisekseen oman henkensä alaisuudessa. Aina kun D666:n levynteko viivästyy tai esimerkiksi kiertue peruuntuu, syy on Mersusin enon kuolemassa. Ottakaa bändi ja levy hallintaan ensi tilassa. Inferno 57. Juttu kuulostaa tasan niin typerältä kuin on. Shrapnel muistaa äänitystilanteen olleen omalta osaltaan piukassa stressiä. K.K. Olen viettänyt lentokentillä niin monta tuntia, että alan tuntea itseni Stanstedin (lentokenttä Lontoon lähistöllä) asukiksi. Hän tekee hyvää työtä joka osa-alueella, ja tulokset puhuvat puolestaan. Uskoakseni soitto on kehittynyt aiemmista julkaisuistamme, ei välttämättä lipevämpään vaan parempaan suuntaan, Razor of Occamissa ja Adoriorissakin kieliä vauhdilla savustava soittaja toteaa. Kenen joukoissa sodit? Play, rec, ei Deströyer 666:lla on K.K. Olen soolokitaroinnin suuri ystävä, mutta yritän lisätä liideillä jotain riffeihin sen sijaan, että vain läväyttelisin niitä sinne tänne. Levyjä on saatanan vaikea äänittää, ihmiset eivät tajua kuinka paljon työtä jotkut bändit lyövät paskaan, jota muut kuuntelevat. Ideoita meni haaskuuseen runsaasti, mikä on jälkeenpäin ajatellen ymmärrettävääkin. Suorapuheisen yhtyeen jäseneltä odottaisi aiheesta silti enemmän kuin "Sanoitukset puhuvat puolestaan" -tason latteuksia. Jälkimmäistä osastoa on D666-tuotannossa kuultu vähemmään, minkä vuoksi esimerkiksi avausraita Weapons of Conquestiin tottuminen kestää hetken. on Tanskassa ja Mersus (rumpali) Saksassa, joten treenejä ei tietysti voi järjestää normaaliin tahtiin. Ajatuksemme ovat samanlaisia niin musiikista kuin monista muistakin elämän asioista. Ihmisinä olemme totta kai erilaisia, bändi tarvitsee toimiakseen jäsenten välistä ymmärrystä. On kova halu uskoa, että edes ydinasefanfaarein saapuva Kali Yuga ei sysäisi tätä bändiä kuoleman kaivoihin. Tarvitaan paksua nahkaa, paskansietokykyä ja taitoa kuljettaa pilkkaamisen ikiaikainen taide täydellisyyteensä. Pyörimme pitkään ympyrää ja tärväsimme treenisessioita, kun emme olleet tarpeeksi keskittyneitä tai järjestäytyneitä. Etenkin kun Defiancen sanoja ei digitaaliselta mp3-promolta voi tarkemmin edes tirkistellä. Ei ole yllättävää, että Shrapnel ei intoudu erittelemään sodan merkityspohjia "poliittisesti epäkorrektista" katsantokulmasta. Sanoituksiin, ulosantiin ja sovituksiin upposi huima määrä työtä. D666:n sanansyljennästä keskeisimmin erottuvia aihekokonaisuuksia lykantropian ohella on sodankäynti. Heittelen sooloja paikkoihin, joissa kuvittelen niiden toimivan. Deathspell Omega, viimeisin Funeral Mist -levy ja Cobaltin Gin-kiekko ovat todella tehneet vaikutuksen minuun. Warslutin vittumaisen, räkäisen ja kulumattoman ulosannin muodossa hallussaan yksi raaemman metallin persoonallisimmista äänistä. Defiancen black metal -tuulahdukset usuttavat utelemaan, josko mustan metallin 2000-luvulla rautaistunut taso olisi innostanut sotametallin sanansaattajia säveltämään taas syvemmälle rotkoon tuijottavaa materiaalia. Defiancella Shrapnelin soolot vaihtelevat tyylikkään viileästä hyperaktiivisesti tiluttelevaan. Studio on viime vuosina kasvattanut mainettaan ja repertuaariaan, vääräleukojen mielestä jopa laadun kustannuksella. Vuosien raadanta kulutti meidät loppuun, eivätkä viisumiongelmat paljon auttaneet, Mersusin enon lukuisista kuolemista puhumattakaan, Shrapnel letkauttaa yhtyeen suosikkitekosyyhyn viitaten. Vaikuttavaa on, että bändi on antanut myös Shrapnelille ja parille ex-basistilleen tilaisuuden revittää äänijänteitään eikä koskaan huonoin tuloksin. Meillä on K.K:n kanssa yhteneväinen tyyli ja taitotaso. Menimme Necromorbusiin koska tiesimme, että kaveri äänittää metallia ensiluokkaisella jäljellä. En pidä äänittämisestä yhtään. K.K:n äänen salaisuus on valtaisassa määrässä viskiä ja savukkeita. Bänditoiminta on rankkaa, kun makeimmatkin palkinnot ovat nopeasti ohikiitäviä ja uhraukset pitkiä ja vaativia. Vaan eivätpä nuo pahaa tappaneet. En osaa sanoa, onko hän muodikas tuottaja, mutta hänellä on parempia ideoita kuin play- ja rec-nappien painelu, mikä on miellyttävä ero useimpiin studioteknikkoihin. Uudella levyllä hänen suorituksensa ylittää kaikki aiemmat saavutukset. Siispä mitä odotatte. Rakastan sitä, että mukana on elementtejä heavy metalista black ja death metaliin. Warslutia ei valitettavasti saatu näille sivuille avaamaan salaisuuksiaan, mutta Shrapnel purkaa kolmetoista vuotta jatkunutta musiikillista kumppanuutta. Työmaana toimi tukholmalainen Necromorbus-studio, jossa on Tore Stjernan johdolla tehty iso joukko 2000-luvun ruotsalaisen black metalin merkkiteoksia. Tällä kertaa ei sekoiltu takavuosien tapaan huumeiden, viinan tai naisten voimalla, vaan hommaa ajoi kuri ja järjestys. Tällä hetkellä tehdään loistavaa black metalia, musiikkia joka on niin syvää, että siihen voisi hukkua. Emme saa raavittua kasaan treeniaikaa, jota uusien ideoiden kehittämiseen tarvitaan. En tiedä toista underground-bändiä, jonka pitäisi lentää treeneihin. Paremmin kuin missään tyylivariaation havaitsee K.K:n riffien ja Shrapnelin liidien armoitetulla drivellä hyökyvässä yhteispelissä. Valloittamisen ja voiton hurmokseen, veriseen kahakointiin ja teräksen voimaan perustuvat sanat saavat väistämättömän sivuäänen siitä, että ne kirjoittaa ja tulkitsee hakaristin rintakehäänsä hakkauttanut herrasmies, jolla on kova tarve pitää paita päällä eritoten Keski-Euroopan kiertueilla. Täytyy myöntää, että puhtaat laulut eivät ole aiemmin syystä tai toisesta oikein napanneet, mutta tällä kertaa nekin menivät A Sermon to the Deadissa nappiin. Kun D666 oli selviytynyt taas kerran jaloilleen, se suuntasi ehkä hieman yllättäväänkin paikkaan äänittämään levyään. -bändiä, ta underground ihin." "En tiedä tois ä treene ka pitäisi lentä jon tä on, että Mattia (basisti) ja minua lukuun ottamatta asumme kaikki eri maissa. Lopputuloksessa panostus näkyy massiivisella tavalla, ja laulut ovatkin minulle yksi levyn keskeisistä kohokohdista. Jos johonkin voi elämässä luottaa, niin siihen ettei tämä koostumus tuota pettymystä. Puhdastakin taustalaulua on hinattu mukaan onnistuneesti. Liidit ja melodiat ovat iso osa Deströyerin soundia, eikä Defiance muodosta tässä poikkeusta. En silti usko, että mikään tietty metallin tyylisuuntaus aidosti vaikutti Defianceen. No, Nietzscheä lainataan taas otsikkotasolla, joten tuskin sanataiteessakaan on lannistuttu
TEKSTI Marko-Oskari Lehtonen I www.gathering.nl Hollannin vaihtoehtoisen rockmusiikin kruununjalokivi The Gathering sai sokkihoitoa vuonna 2007 oikein isän kädestä, kun yhtyeen pitkäaikainen laulajatar Anneke van Giersbergen ilmoitti keskittyvänsä soolouraansa. Rennonletkeä Boeijen ei ole paikalliseen ta- paan asiasta moksiskaan, mikä pistää hiukan hymyilyttämään, sillä tituleerasin aikoinaan nokkeluuspäissäni miestä aviisimme arviosivuilla kivipatsaaksi (Inferno #49). Saavun Nijmegenin juna-asemalla nököttävän Free Record Shopin eteen vain huomatakseni, että olen tyylikkäästi karvan verran myöhässä. Ironista kyllä, kyseisen teknohelvetin viereinen paikka on tunnettu raskaamman musiikin näyttämönä. Tarinan loppu kääntyi kuitenkin uudeksi aluksi. Lansinavan uudet tuulet T he Gatheringin kosketinsoittaja Frank Boeijen on jämpti mies fennoskandinaavisellakin asteikolla. Kävelemme kosketinsoittajan kanssa läpi Nijmegenin historiallisen keskustan, ja kuinka ollakaan, törmäämme Inferno-nimiseen yökerhoon. En malta odottaa varsinaista haastattelutilannetta kysyäkseni pakollista pahaa: kuinka suuri sokki laajalti arvostetun van Giersbergenin lopettamispäätös oli yli 13 yhteisen vuoden jäl- 58 Inferno
keen. Anneken lähdön myötä jouduimme ikään kuin puun ja kuoren väliin. Olisiko jatkaminen mahdollista tai järkevää. Miten selviydymme yhtyeenä. Kysymykseen ovatko yhtyeen jäsenet olleet van Giersbergeniin kanssa yhteyksissä kosketinsoittaja antaa tiiviin vastauksen: eivät ole. Istuessaan alas sangen puheliaalla tuulella oleva kosketinsoittaja jatkaa van Giersbergenistä ilman erillistä kysymystä. Rivien välistä ja kautta linjan on kuitenkin huomattavissa, ettei aika ole parantanut kaikkia haavoja, ei ainakaan riittävästi. huom.) oli meille kaikille todella outo kokemus, sillä se oli periaatteessa ihan tavallinen festariveto, eikä mikään varsinainen jäähyväiskonsertti. Ei meillä ollut tarkkoja suunnitelmia jatkon suhteen. Boeijen valitsee sanansa tarkasti puhuessaan yhtyeen entisestä keulakuvasta, mikä voi johtua lukuisista eri tekijöistä, mutta ei puhu aiheesta mitenkään erityisen pidättyväiseen sävyyn. Aluksi pohdimme vakavissamme, pystymmekö jatkamaan The Gatheringia ollen- kaan. Me kaikki tunsimme kuitenkin palavaa halua musiikin tekoon, joten kaiken yhdessä koetun pois heittäminen ei tuntunut kovinkaan varteenotettavalta vaihtoehdolta. Boeijen kokoaa hetken ajatuksiaan ja palaa vajaan kahden vuoden takaisiin tunnelmiin. Meillä ei ollut esimerkiksi uusia kappaleita valmiina, mikä oli tavallaan onni on- Outo tunne nettomuudessa, jos näin voi sanoa. Viimeinen keikka Anneken kanssa (Ankkarockissa, toim. Tarkoitus oli jatkaa eteenpäin kehittäen yhtyeen ilmaisua entiseen tapaan, Boeijen sanoo korostaen, että van Giersbergenin varaan oli kuitenkin laskettu melkoisen paljon. Valehtelisin, jos väittäisin, että ilmoitus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, sillä hän oli aikaisemminkin pohtinut uusia kuvioita ja The Gatheringissa jatkamisen mielekkyyttä. Parin kolmen viikon kuluttua, pahimman tunneryöpyn tasaannuttua, päätimme yksimielisesti jatkaa eteenpäin. Saavumme haastattelupaikaksi valittuun, ajan ronskilla kädellä patinoimaan krouviin, jonka Boeijen nimeää toiseksi kodikseen. Tämä oli meille aikamoinen kynnys ylitettäväksi, sillä jouduimme vihdoin myöntämään, että "helvetti, nyt se sitten oikeasti tapahtuu". Teimme kaikkemme, että olisimme voineet jatkaa yhdessä, sillä hän oli, ja on edelleen, aivan loistava laulaja. Tällä kertaa hän oli kuitenkin päättänyt suunnata eteenpäin oman projektinsa kanssa. Päivä, jona Anneke kertoi meille jättävänsä yhtyeen, ei kuulu niihin parhaimpiin. Minkäs teet. Halusimme toki antaa kaikkemme, kuten aina, mutta se oli vaikeaa, kun samaan aikaan tiesimme, että yksi meistä aikoo lopettaa. Kyse on enemmänkin käytännön asioista, sillä olemme kaikki kiireisiä emmekä asu "Päivä, jona Anneke kertoi meille jättävänsä yhtyeen, ei kuulu niihin parhaimpiin." Inferno 59
The Gathering oli ajautunut tilanteeseen, jossa yhtye halusi jatkaa eteenpäin, mutta siltä puuttui samaan aikaan sekä ääni että kasvot. Albumi on monella tapaa todella hyvä, se sisältää tarpeeksi uutta, mutta myös tarpeeksi vanhaa, se on tunnistettavaa The Gatheringia, mutta... Saappaat ovat isot kenelle tahansa täytettäviksi: kuinka hyvin Wergelandin ääni taipuu vanhemman materiaalin vaatimuksiin livetilanteessa? 60 Inferno "Musiikin tekeminen on meille eräänlaista terapiaa. Ajatuksissa oli tehdä uusi albumi Massive Attackin ja Arjen Lucassenin Ayreonin viitoittamalla tiellä, mitä tulee eri laulajien valjastamiseen yhden konseptin ympärille. Hän oli todella innostunut ja osoitti todella haluavansa tätä. Koske- Lisää ripeyttä, lisää munaa Toisten tuopposten pamahtaessa pöytään Boeijen ennättää kysyä väliin mielipidettäni The West Polesta. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Ironista kyllä, nautinto, jonka saat uuden luomisesta voi johtaa siihen, ettet pysty nauttimaan luodusta. enää samassa kaupungissa. Nimi oli sentään tallella. Kuulostaa simppeliltä, mutta The Gatheringin kohdalla se pitää hyvin pitkälti paikkansa." Laulajaa etsiessämme emme ajatelleet juurikaan sitä, kuinka hyvin tämä suoriutuu vanhasta materiaalistamme. Home on todellakin. Meille hollantilaisille Skandinavia on ikään kuin eri osa Eurooppaa. Heitän Boeijenille, että näen ripeätempoisemman The West Polen suorempana jatkumona edeltäjälleen, tunnelmalliselle Homelle (2006) kuin Home oli sitä edeltäneelle, viipyilevän melankoliselle Souvenirsille (2003). Vaikka uudella albumilla kahta vierailijaa kuullaankin (Marcela Bovio Stream of Passionista ja Hollannin nouseviin kykyihin luettava Anne van den Hoogen), on Silje nyt todellinen osa The Gatheringia niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin. Boeijenin mukaan norjalaisyhtye on tällä hetkellä määrittelemättömällä jäähyllä. Halusimme keskittyä ja katsoa ensisijaisesti tulevaisuuteen. Voin esimerkiksi paljastaa, että vaikka minulla oli todella suuria ennakkoluuloja Souvenirsin suhteen sen julkaisun aikaan, olen oppinut arvostamaan sitä melkoisen erityisenä kokonaisuutena. Ruokakaupassa törmääminen on siis mahdotonta. Kyllä. hyvin tunnelmallinen albumi, mutta paikoitellen myös hyvin tylsä, mikä johtuu mielestäni sen lukuisista hitaista ja keskihitaista kohdista. Aluksi olin hieman ihmeissäni, sillä hänen äänensä on jollakin tavalla hyvin tyypillinen skandinaavinen ääni. Kerron kuunnelleeni albumin läpi parikymmentä kertaa, mutten osaa vielä sanoa lopullista arviota siitä. Rakastan kuitenkin tätä pohjoista aluetta ja olen lomaillut usein Norjassa... Toisaalta, sama tunne vaivasi allekirjoittanutta pitkään kahden edellisen The Gathering -albuminkin kohdalla. Eksoottinen ja syrjässä. Boeijen kertoo, ettei alkuperäisenä ideana ollut välttämättä edes löytää varsinaista paikkaajaa van Giersbergenin jättämälle tontille, vaan tehdä albumi useampia laulajia käyttäen. Boeijenheittää tajutessaan harhailleensa ajatuksissaan jonnekin päin vuonomaan metsiä. mikä oli muuten alkuperäinen kysymys. Uuden albumin arvioimiseen en uskalla edes ryhtyä tässä vaiheessa, kosketinsoittaja huokaa. Tämä oli tietenkin norjalainen Silje Wergeland. Olen totta kai tyytyväinen lopputulokseen tiettyyn pisteeseen saakka, mutta tarvitsen todella paljon aikaa, sillä etäisyyden ottaminen omaan musiikkiin tuottaa suuria vaikeuksia minulle. En tiedä mistä se juontaa juurensa, ja myönnän, että se vaivaa minua säännöllisesti. Suurelle yleisölle Silje Wergeland tuskin sanoo nimenä mitään, mutta kyseessä on jonkinnäköisestä nosteestakin aikoinaan nauttimaan päässeen Octavia Speratin keulanainen. Tutustuimme demosaitin kautta lukuisiin laulajiin, mutta yksi nousi ylitse muiden. Siljen ääni todella riittää myös vanhojen kappaleiden esittämiseen, Boeijen vakuuttaa. se lipuu kuulijaltaan ikään kuin ohi. En näe henkilökohtaisesti asiaa aivan tuolla tavalla. Treenaamme itse asiassa tällä hetkellä tulevia keikkoja varten, ja settilistaan olisi näillä näkymin tulossa kappaleita oikeastaan kaikilta albumeiltamme. Boeijen kertoo yhtyeen pistäneen pystyyn demosaitin, jonne halukkaat saivat ladata omia näytteitään todisteeksi kyvyistään ja halukkuudestaan työskennellä juuri The Gatheringin kanssa. Minun on muutenkin hyvin vaikea suhtautua omiin albumeihimme, sillä tunnun löytävän niistä aina niin paljon parantamisen varaa. Nämä kolme mainittua albumia ovat mielestäni niin erilaisia, ettei niiden välille voi oikein rakentaa siltoja. Halusimme julkaista tällä kertaa hieman rockimman ja nopeatempoisemman albumin, jolta välittyisi tietynlainen kiireyden tunne. Wergelandia ja keikkakesää ajatellessa on huomioitava, miten The Gatheringin laajahko katalogi perustuu hyvin pitkälti kappaleisiin, jotka nojaavat enemmän tai vähemmän van Giersbergenin jäljittelemättömään tulkintaan ja laulajan luomiin laulumelodioihin. Asioihin on usein paljon helpompi suhtautua jälkikäteen. Jos minun pitäisi veikata, niin en usko, että tulemme tapaamaan kovinkaan usein. Anneken tämänhetkistä tuntemuksista minulla ei luonnollisesti ole tarkkaa käsitystä. Skandinaavinen ääni Palataan vuoteen 2007. Koen, että välimatka on ihan hyvästäkin tässä vaiheessa, ja aika näyttää miten on asian laita tulevaisuudessa. Olet siis monen muun musiikintekijän tapaan perfektionisti. Kysyttäessä Boeijen kertoo kuitenkin olevansa tyytyväinen uuden albumin tuotantopuoleen, jonka hän kokee aikaisempaa spontaanimmaksi ja lämpimämmäksi
Kitaristimme René (Rutten) on vastuussa siitä. Uutena alkuna siihen liittyy luonnollisesti myös tuoretta intoa. Ihmiset ovat kovia löytämään jos jonkinlaisia merkityksiä näistä äänilevyille annetuista titteleistä. Olen myös ylpeä siitä, että saimme albumin tehtyä vallitsevissa olosuhteissa ja edellä mainituista lähtökohdista. Kaikki muuttui, kun julkaisimme Strange Machinesin singlelohkaisuna. Pyrimme aina parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, ja samaan aikaan kun musiikkimme kehittyy, on luonnollista, että myös raskaamman musiikin ystävät kehittyvät ja heidän musiikkimakunsa ja mieltymyksensä jalostuvat suuntaan tai toiseen. Yritin samaan aikaan päättää opintojani, ja kun studio oli varattu keskelle kiireisintä tenttiviikkoa, muistan kuinka olin nenä kiinni kirjoissa ja muut saivat patistaa minua keskittymään soittamiseenkin välillä. Äänitimme albumin kahdessa viikossa levyyhtiön tuottajan kanssa ja olimme jo julkaisuun erittäin tyytyväisiä, sillä se oli kaiken kaikkiaan hyvin hektistä aikaa. Täytyy sanoa, että fiilikset ovat hieman samansuuntaiset kuin Mandylionin aikoihin, kun Anneke liittyi yhtyeeseen. Mandylion oli, ja on edelleen, todella tärkeä albumi minulle ja meille. Mandylion ei nimittäin välittömästi julkaisunsa jälkeen aiheuttanut kovinkaan kummoista mylläkkää, suuntaan tai toiseen. Toki nimi viittaa myös etsimiseen, mikä taas sopi tilanteeseemme varsin hyvin. Haastattelun lopuksi puhe kääntyy ilman sen suurempaa johdatusta norjalaiseen vaihtoehtomusiikkiin ja erityisesti kyseisen karsinan suvereeniin suunnannäyttäjään, Ulveriin. Voi myös sanoa, että saavutimme asetetun tavoitteen eli sen tietyn asenteen. Hänen aorttansa repesi studiossa kesken Homen äänitysten, ja hän kuoli tunteja myöhemmin sairaalassa. Hän merkitsi meille kaikille todella paljon, sillä hän oli toiminut managerinamme ja auttanut meitä kaikin tavoin vuosien varrella. Se meni heittämällä sinkkulistalle, ja tuntui siltä, että kappale soi kaikkialla. En tiedä, kuinka kummallista tämä on, mutta se pärjäsi todella hyvin nimenomaan Suomessa! Suomi oli Hollannin ja Saksan ohella ainoa maa, jonka viralliselle albumilistalle Mandylion kipusi. Me vain teimme. En itse asiassa ole koskaan tavannut kyseistä herraa henkilökohtaisesti, mutta olemme pitäneet yhteyttä enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Tämä ihmisten uteliaisuus ja luottamus luonnollisesti mahdollistaa näinkin pitkän urakehityksen yhtyeelle, ilman muuta. Uskoisin, että heidän horisonttinsa laajenee, kun he tutustuvat uusiin musiikkityyleihin, aivan kuten mekin aikoinaan. Boeijen kertoo, että nuoret musikantit olivat tuolloin niin tohkeissaan neljän albumin levytyssopimuksesta Century Median kanssa, että eteenpäin mentiin jossain määrin pelkällä pyhällä hengellä ja tekemisen puhtaasta ilosta. On myös todettava, miten jokaisen albumin tekoprosessi on aina jotain erityistä, eikä uusi albumi tee tämän suhteen poikkeusta. Olimme tuolloin vähän samanlaisessa tilanteessa kuin nyt. Se oli itse asiassa tarkoitettu vitsiksi, jonka mukaan me hollantilaiset pidämme hallussa länsinapaa. Boeijen kertoo pitävänsä yhtyeen musiikista todella paljon ja paljastaa, että Souvenirsille mahtidueton A Life All Mine poikinut yhteistyö Kristoffer "Garm" Ryggin kanssa saattaa hyvinkin saada jatkoa tulevaisuudessa. Lähinnä kyse on käytännön asioista, kuten kappaleosioiden määristä ja sen sellaisesta. Kuten monet menestystarinat syntyvät, emme ajatelleet liikaa Mandylionia tehdessämme. Boeijen nostaa pitkän iän salaisuudeksi uskolliset fanit, joiden joukosta löytyy edelleen myös huomattava määrä raskaamman musiikin ystäviä. Kuriositeetista toiseen. Hiljaista oli. Tätä peilaten uusi albumi onkin eräänlainen osoitus, että "täällä me edelleen olemme, halusitte tai ette". Näkisin, että albumin vahvuus piilee sen vahvoissa melodioissa ja hyvin kirjoitetuissa lyriikoissa. Kuriositeettina mainittakoon albumin avaava instrumentaali, joka taitaa olla nopein kappaleemme ikinä. Vähemmästäkin sitä menee pää pyörälle. Mikä mahtaa olla tarina uuden albumin nimen takana. Se oli aikamoisen kummallista 22-vuotiaalle opiskelijalle. Se oli jotain epätodellista. Olimme jääneet ikään kuin pimeään, josta on löydettävä ulos. Siitä on kyllä kotvasen aikaa, kun olen kuunnellut albumia todella keskittyneesti. Yhtyeen kosketinsoittaja Frank Boeijen myöntää, että kyseessä oli todellinen täysosuma, vaikkei sitä aikanaan niin osannutkaan nähdä. Erinomaisena sellaisena. Inferno 61. Henkilökohtaisella tasolla listan kärkeen menee ehdottomasti ensimmäinen kerta, kun soitimme Meksikossa ja Etelä-Amerikassa. Mitä taas tulee faneihimme, he ovat todella lojaalia porukkaa ja seuraavat meitä ja tekemisiämme suurella mielenkiinnolla. Vaikka länsimaisen kulttuurin dominoivaan asemaan asti, jos niikseen tulee. Juhlavuoden kunniaksi Boeijen ei lupaa mitään tajunnanräjäyttävää spektaakkelia, sillä uusi albumi on uuden laulajan ohella jo jotain erityistä yhtyeelle. Koskettavimmaksi hetkeksi The Gatheringin uralla Boeijen nostaa yhtyeen rumpalin Hansin ja kitaristin Renén isän kuoleman muutaman vuoden takaa. Luonnollisesti myös Mandylion on edustettuna tulevia settilistoja kasattaessa. Käytän itse mielelläni tätä metaforaa eräänlaisesta kompassista, mutta jokainen voi varmasti luoda omat tulkintansa albumin nimestä. Yhtyeen pitkä historia tarkoittaa myös sitä, että ihmiset, joilla on hyviä muistoja menneisyydestä ja musiikistamme, tarkastavat aika ajoin myös nykyiset kuulumisemme. Kuulostaa simppeliltä, että sävellämme musiikkia terapeuttisista lähtökohdista itsellemme ja sitten julkaisemme albumin, mutta kohdallamme se pitää hyvin pitkälti paikkansa. Kohokohtia matkan varrelta 20 vuoden kokoontuminen The Gathering viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlaansa, mikä on kunnioitettava suoritus yhtyeelle kuin yhtyeelle, genrestä riippumatta. Kuuntelin albumia itse asiassa viimeksi pari päivää sitten, sillä muistini kaipaa virkistystä. Olimme tottuneet soittamaan pääesiintyjänä 300400 ihmiselle, mutta esimerkiksi Meksikossa meitä odotti kymmenkertainen yleisö, joka oli lievästi ilmaistuna fanaattinen. Mielestäni Mandylion on albumina todella hyvä, ja menekistä päätellen myös ihmiset ovat ottaneet sen omakseen. Kokemus oli jotain valtaisan koskettavaa. The Gathering treenaa parhaillaan itseään kesäkuntoon tulevia keikkoja silmällä pitäen. Maagisen taikasauvan haltijana Boeijen puuttuisi ainoastaan Mandylionin soundeihin. Olen kuullut, että vaikka meidän musiikkimme ei olisikaan tuttua, The Gathering on nimenä tuttu. Hän on tietoinen siitä, missä menemme musiikillisesti, ja tietääkseni hän ei pidä yhteistyötä jatkossa ollenkaan mahdottomana ajatuksena. Frank & Mandylion AikA rientää hurjaa vauhtia, sillä ensi vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta The Gatheringin uran kannalta ehkä merkittävimmän albumin, Mandylionin, julkaisusta. The West Pole on toki myös ensimmäinen albumimme Anneken lähdön jälkeen, mikä tekee siitä meille luonnollisesti hieman spesiaalin tapauksen. tinsoittaja maalailee The West Polen olevan, jos nyt ei aivan lo-fi, niin ainakin lähelle sitä. Musiikin tekeminen on meille eräänlaista terapiaa, ja vaikka "pakko" on liian voimakas sana kuvaamaan sitä, ei se ole kuitenkaan kovinkaan kaukana totuudesta. Kosketinsoittajan mielestä säveltämistyön ja itse kappaleiden osalta albumi saa vanhentua juuri omana itsenään. Kaiken kaikkiaan on todettava, että metallia kuuntelevat ihmiset ovat todella lojaaleja yhtyeille ja musiikille, joista he pitävät, kosketinsoittaja alleviivaa. Keskustelun soljuessa vaivattomasti eteenpäin pyydän Boeijenia poimimaan muutaman kohokohdan menneiltä vuosilta
uusi studioalbumi!!! Saatavana neljä eri versiota normi cd limited digipak sis. 2009 lähtien stratovarius liveNä: 6.6. kaksi bonaria kaupoiSSa 13.5. bonusbiisi ja foto-pläjäys limited vinyyli erittäin limited ja signeerattu collectors edition cd + 7 tuumainen sis. Jämsä himosjuhannus 19.6. pori RMJ www.ear-music.net · www.stratovarius.com · www.edel.fi. lappajärvi tulivuorirock 7.6. tampere Sauna open air 18.6
Kitarat on vedetty melkein kerralla purkkiin ja sinne on jätetty Inferno 63. Miehistön täydentävät värinäkeisari Aki Paulamäki ja kompin korkeampi valtiomies Atte Mäkelä. Muutosten tuulet Command-levy tulee eroamaan Axecutionin tyylistä jonkin verran, mutta kaiken perustana on toki rehellinen thrash metal. Meikäläiselle se on hidas biisi, mutta ei soittajille. HAASTATTELU Kari Koskinen ja Serpent I TEKSTI Kari Koskinen I KUVA Petri Vilén I www.myspace.com/axegressorthrashmetal rehellistä vanhan liiton thrashia on painettu pitkäsoitoille nyky-Suomessa niukalti. Seba mainitsee vielä Legion of the Damnedin, joka on ehkäpä yllättävänkin tuore nimi. Born of Pain, Bred with Fear aloittaa levyn. Omiin korviini uudet kappaleet kuulostivat Slayerin, sakuthrashin ja The Hauntedin debyytin sekoitukselta. Näin ei-muusikon näkökulmasta sanoisin, että tietynlainen melodisuus on vaihtunut rankempaan ja monipuolisempaan riffittelyyn, Johnny muotoilee. Vaikka se kuulostaa hitaalta, on siinä tempoa 190, Seba huomauttaa. Dethronen julkaisema kymmenen biisin kokonaisuus kantaa nimeä Command, ja kannessa komeilee päälle vyöryvä panssarivaunu. Korjausliikkeen nimi on Axegressor. Panssarintäydeltä T urkulaisen Axegressorin debyytti- levyn miksaukset olivat haastatteluntekohetkellä vielä vaiheessa, ja saimmekin kuultavaksemme vain kolmen kappaleen näytteen. Kokonaisuudesta löytyy keskitempoisuutta, ja siinä missä Axecutionilla ei ollut sellaisia moshpartteja, mitä itse kaipaan, tälle levylle koetin niitä tehdä. Periaatteessa joo, mutta kuitenkin niin, että soitossa on tiukkuutta. Siellä on meidän mittakaavassa yksi ihan vitun hidas biisi. Born of Pain, Bred with Fear kiinnitti huomion keskitempoisella otteellaan. Me ollaan nopeita silloin kun on nopea komppi, Johnny naurahtaa. Haastattelussa yhtyettä edustavat ajatusten tonava ja kurkkukirurgi Johnny Nuclear Winter sekä kuusikielisen mestari Seba Forma. Vaan entäpä soundipuoli, oliko tarkoitus saada mukaan myös livemäistä fiilistä. On levyllä muitakin samankaltaisia biisejä. Niiden perusteella vaikuttaisi, että vuonna 2007 julkaistun Axecution-minicd:n antamat lupaukset on nyt aika lunastaa
Hiljenemisestä tai jarruttelusta ei ole tietoakaan, kun yhtye julistaa uudella levyllään kuolemaa koko ihmiskunnalle. Elä 66 a em l ä uo itk k p Inferno yt, lyh mä. TEKSTI Joni Juutilainen I www.necrophobic.net omaa trendivapaata väyläänsä kulkenut necrophobic tietää, kuinka elämänkokemus valjastetaan suoraviivaiseksi musiikilliseksi tehoksi
Nykyinen soundimme ei ole syntynyt yhdessä päivässä, sen takana on huikea määrä kokemusta, kokeiluja ja yritystä kehittää tyyliämme eteenpäin vuosien varrella. Kappale on rehellinen kunnianosoitus kaltaisillemme ihmisille, jotka pitävät mustaa liekkiä loimuamassa vuodesta toiseen, olivat he sitten sisällä "skenessä" tai eivät. Musiikkimme on aivan loistava väline purkaa ulos kaikki negatiiviset puolet elämässä, lähimmäiseni eivät takuulla pystyisi sietämään minua muussa tapauksessa. En olisi varmaankaan järjissäni ilman tätä bändiä, ja bändi onkin minulle erittäin tärkeä asia kaikilla mahdollisilla tavoilla. Yhtyeen tasaisesta tuotannosta on äärimmäisen hankala poimia yksittäisiä huippuhetkiä edellisen Hrimthursum-levyn (2006) huikean tarttuvaa Blinded by Light, Enlightened by Darkness -videobiisiä lukuun ottamatta. Mutta olen tiennyt alusta saakka olevani mukana koko sydämelläni, en pelkästään jonkun trendin vuoksi, tai siksi, että olin nuori ja kapinallinen. Nimensä puolesta Slayerin suuntaan kumarteleva bändi aloitteli uraansa melko puhtaana Sodom/Slayer-henkisenä thrash metal -bändinä, mutta vuonna 1990 julkaistun roskaisen Slow Asphyxication -klassikkodemon ja synkkyyttään pursuavan uutuusalbumin Death to Allin välissä on ehtinyt tapahtua runsain määrin kehitystä. Kun elämässä tulee enemmän ikää ja kokemusta, on entistä vaikeampaa olla välittämättä asioista, joita vastaan olet aina taistellut. Yleensä ikääntyminen koetaan matkana, jonka aikana radikaalit mielipiteet tasaantuvat vastaamaan yleisiä yhteiskunnan säätelemiä normeja. V arsin kypsään kahden vuosikym- menen ikään ehtinyt Necrophobic on saanut urallaan paljon pahaa aikaiseksi. Viha normeja kohtaan ja elämän yleinen järjettömyys ovat siis potkineet bändiä eteenpäin kaikki nämä vuodet. Ehkä en alkujaan uskonut, että olisimme mukana enää tässä vaiheessa. Viiden studiolevyn, muutaman pienemmän ep-julkaisun ja satojen keikkojen jälkeenkin miehet ovat edelleen vahvasti vasemmalle viistävällä tiellään musiikkinsa kulkiessa jatkuvasti kohti pimeämpää ja ahdistavampaa lopputulosta. Voin toki puhua ainoastaan omasta puolestani, mutta olen aivan varma siitä, että asia on juuri samoin kaikkien muidenkin jäsenten tilanteessa. Puolivillaisia rävellyksiä ei päästetä ulos missään tapauksessa, ja keskimäärin kolmen vuoden välein julkaistuja levyjä on hiottu huolella, parhaan mahdollisen lopputuloksen varmistamiseksi. Samoja visvaisia polkuja tallailevat Dark Funeral, Nifelheim (jossa myös Necrophobicin kitaristikaksikko vaikuttaa) ja Watain sekä ajasta synkkään ja kauhistuttavaan iäisyyteen siirtyneet Dissection ja Lord Belial ovat kukin nousseet korkeaan ja arvostettuun asemaan omissa piireissään. Useimmat aikalaisbändit ovat jo vaipuneet kylmän mullan puristukseen, osa vanhoista nimistä on puolestaan käynyt uransa varrella lävitse melkoisen tyylilajiruletin. Ainahan vanhoilta levyiltä löytyy asioita jotka olisi voinut tehdä paremmin, mutta mielestäni se kertoo vain siitä, että kehitystä on todellakin tapahtunut. Necrophobic on vaahdonnut koko uransa ajan tuhosta ja kuolemasta, ja uuden levynne tittelissä toivotte kuolemaa jo aivan kaikille. Necrophobic on ollut aina tärkeä osa ruotsalaista metalliskeneä, joten tunnemme kuuluvamme siihen, ja mielestäni yhtenäiselle skenelle on myös erittäin paljon tarvetta. Necrophobic on kuitenkin pysynyt tinkimättömälle tyylilleen uskollisena, vaikka kehitys onkin ollut huomattavaa. Useimmista aikalaisistaan bändin erotti kuitenkin pinnan alla kytevä black metal -vaikutteisuus ja intohimoinen kiinnostus saatanallisia aihepiirejä kohtaan. Necrophobic on meille elämäntapa, ja kaikki mitä teemme tämän yhtyeen nimissä on kuolemanvakavaa. Emme tunne noita termejä ellei kyse ole sitten hyvästä seksistä, hyvästä viinasta tai hyvästä keikasta, tokaisee yhtyeen ainoana alkuperäisenä jäsenenä säilynyt rumpali Joakim Sterner. Maailmassa ei ole enää jäljellä mitään hyvää tai kaunista. Bändin ensimmäinen täyspitkä levy The Nocturnal Silence (1993) aloitti konkreettisesti yhtyeen kulun kohti ruotsalaisen death metalin kuuminta huippua. Jokainen levy on pysyvä dokumentti siitä tunteesta, tunnelmasta ja soundista, jota haimme kyseisellä hetkellä. Jostain syystä Necrophobic ei ole koskaan saanut osakseen ansaitsemaansa mainetta. Esimerkiksi Dissectionin kanssa olimme aikoinaan erittäinkin hyvissä väleissä. Yhtä kaikki, itse bändi kokee olevansa samalla viivalla muiden maansa raskasmetallipartioiden kanssa, ja Sterner kertoo löytävänsä ruotsalaisen metallin sisältä edelleen vitaalia ja olennaista skenehenkeä. Ehkä et tiedä, että Necrophobic on todella paljon tekemisissä ruotsalaisen metalliskenen kanssa, etenkin muutamien mainitsemiesi bändien kanssa. Luuletko, että tahkoatte paholaisen metallia vielä kahden seuraavan vuosikymmenenkin kuluttua. Perheen perustaminen, tylsään työelämään siirtyminen ja omasta elämästään huolehtiminen ovat ajaneet lukemattomia kovan linjan (metalli)muusikkoja pois radikaalin ja kapinoivan ilmaisun parista. Keitä ovat nämä "saatanallisina pysytelleet" ihmiset, ja mitä tahdotte heille biisillänne kertoa. Kun ensimmäistä kertaa törmäsin tämän kaltaiseen musiikkiin, tiesin välittömästi sen olevan minun juttuni. Koska olemme pysyneet koko ajan rehellisinä itsellemme, näkisin meidät tekemässä samaa hommaa vielä monta vuotta eteenpäin, Joakim vakuuttelee. Mustan liekin veljeskunta Nifelheim-veljeskaksikon tapaan fanaattisiksi Iron Maiden -diggareiksi tunnustautuvien Necrophobic-miesten melodisen mutta äärimmäisen rankan metallin tunnistaa välittömästi ruotsalaiseksi. Kuten jo aiemmin sanoin, minä ja bändimme olemme erittäin omistautuneita ja vakavissamme musiikkimme suhteen, ja kunnioitamme samantyylisiä ihmisiä, niin nuoria kuin vanhojakin. Yritän pyrkiä siitä irti parhaani mukaan, mutta koko ajan on niin paljon asioita joita vihata. Joitain asioita tulemme kokeilemaan jatkossakin, toiset taas jätämme suosiolla menneisyyteen. Musiikkiaan fyysisyyden (death metal) ja henkisyyden (black metal) onnistuneeksi sekoitukseksi kuvaileva Sterner myöntää olevansa perfektionisti bändin tuotoksien suhteen. Kaikessa tekemisessämme on paljon ajatusta ja harkintaa, ja omistautuminen sekä intohimo ajavat meidät yrittämään entistäkin enemmän. Ylpeys ja rehellisyys Necrophobicin aloitellessa uraansa vuonna 1989 ruotsalainen metalliskene eli todellista nousuvaihettaan. Uusimman Death to All -levyn biiseistä ehkä mielenkiintoisimpana esiin nousee vihaisesti lanaava For Those Who Stayed Satanic, joka herättää kysymyksiä jo pelkän nimensä ansiosta. Vuotta myöhemmin Entombed julkaisi uusia suuntia määritelleen Left Hand Path -debyyttinsä, eikä tule unohtaa samoihin aikoihin uriaan aloitelleita Tiamatia, Therionia ja In Flamesiakaan, jotka olivat omalla sarallaan luomassa laadukkaan metallimusiikin monipuolisia reittejä tulevien bändien kulkea. Aiempien tuotoksiensa suhteen terveellä tapaa kriittisenä pysyttelevä mies näkee bändin uran loputtomana sarjana kokeiluja ja oman tyylin etsimistä. Kuinka muuten on, koskeeko tämä statement myös teitä. Täytyy myöntää, että olen aivan helvetin ylpeä siitä, että olen saanut vuosien varrella olla mukana tekemässä näin korkealuokkaista musiikkia. Minähän en kuole koskaan! huudahtaa Sterner haastattelun päätteeksi. Inferno 67. Niin, sekä nälkä ja omistautuminen juuri tämän kaltaiselle metallille
Suosio tulee kyllä joskus, Los Angelesissa asuva Impellitteri toteaa. En käytä efektejä. Kumpaan kallistut. Se tulee perustumaan Stratocasteriini, mutta otelaudasta tulee vähemmän kaareva, jotta kielet saadaan matalammalle. Millainen kitarasta tulee. Kumpaankin. Soittajan pitää nauttia tekemisestään, uskoa itseensä ja harjoitella riittävästi. Ajattelin, että pitäisikö vain lätkäistä Fender-logon päälle Deanin tarra, hah. "Hallitsen tiluttamisen taiteen ja osaan tehdä biisejä. Chris Impellitteri on sekä tarkempi että nopeampi kuin 20 vuotta sitten. Kun Deanilta otettiin yhteyttä ja kerrottiin, että he olisivat kiinnostuneita Impellitteri-kitarasta, minun piti miettiä asiaa aika pitkään. Soittamisen ohella Impellitteri on suorittanut aikuisiällä Pepperdinen Yliopistossa talouden ja hallinnon MBA-tutkinnon. Millaisia vahvistimia käytät. Soittakaa sydämestänne ja sielustanne! Musiikki on itseilmaisua. Lisäksi he maksavat minulle nimeni käytöstä, joten minua kohdellaan reilusti. Uudella Wicked Maiden -levyllä käytin useampia vahvistimia. Nopeuteni on perintöni. Ainakin Diezelin VH4:sta, Englin Powerballia, Marshallin JMP-esivahvistinta ja Custom Audion modifioimaa, 100-wattista Marshallia vuodelta 1973. Toisin kuin vallalla olevassa mallissa, jossa palkkiot soitinmainoksista annetaan alennusprosentteina, Impellitterille maksetaan ihan oikeasti. Ennen levyntekoa treenaan osuuteni tarkasti, jotta ne ovat täydellisiä. 68 Inferno J Tiluttava talousmies Straton miehiä Suoraan vahvariin Isoäitinsä kasvattama Impellitteri tarttui kitaraan 9-vuotiaana, kun isoäiti uskoi soittamisen toimivan terapiana vanhempansa menettäneelle lapselle. Los Angelesin yöelämä sekoitti kuitenkin nuoren miehen pään, ja seuraava levy Grin and Bear It ilmestyi vasta 1992. Tänä päivänä arvostan Eddie Van Halenia ja Randy Rhoadsia myös riffiensä vuoksi. Soitan yhä säännöllisesti ja pyrin haastamaan itseäni jatkuvasti. Totta kai pitää hallita teoria ja tekniikka, että instrumentilla on mahdollista ilmaista itseään.. Oletko analogisten efektien vai digitaalisten lautojen mies. Poikkeustapauksissa käytän 500 millisekunnin delayta ja hallikaikua. Jos sen sijaan kuuntelee peräkkäin Impellitteriyhtyeen debyyttialbumia Stand in Line (1987) ja tänä vuonna julkaistua Wicked Maidenia, on ero selvä. tekniikka. Mitä ominaisuuksia haluaisit kehittää. Vuonna 1986 julkaistu omakustanne-ep Impellitteri johti myöhemmin levytyssopimukseen ja loistavaan debyyttialbumiin. Ja se toimi: Impellitteri ihaili Al Dimeolaa ja halusi olla maailman nopein kitaristi. Olen omistautunut tiluttamiselle, eikä taito tule ilmaiseksi. Soittimeni ohi, mutta Impellitteri löysi suosiota Japanista ja on tehnyt sitkeästi levyjä vuodesta toiseen. He tekevät laatukitaroita, ja mallini tehdään omien speksieni mukaan. Nautin siitä oikeasti. Suosikkini on Fender Stratocaster vuodelta 1971. Miten aikuinen mies pitää itsensä nälkäisenä harjoittelemisen suhteen. Tallamikiksi tulee Paf 59-humbuckeriin perustuva mikrofoni. Olen soittanut Stratocasterilla monta kymmentä vuotta, ja pidän kitarastani. Kitaristi kävi Alcatrazz-yhtyeen koesoitossa, mutta yhtyeeseen päätyi Yngwie Malmsteen. Tuolloin trendit olivat jo ajaneet salamasormisten kitaristien Keräiletkö instrumentteja. Nopeus ja tarkkuus vaativat harjoittelua. Yli 30 vuotta traagisten tapahtumien jälkeen Chris Impellitteri on maailman nopeimpia asteikkohirviöitä. os jazzin ja taidemusiikin puolella salamasormisia soittajia löytyy vielä eläkeikäisistäkin, on raskaan rockin ykkösrivin ikämiessarja ankeaa kuultavaa. Mikä on vahvuutesi kitaristina. Hallitsen tiluttamisen taiteen ja osaan tehdä biisejä, ja siksi olen menestynyt urallani. Kitaran maalaus tulee esittämään hämähäkinverkkoa. Sopimus Deanin kanssa kestää päivänvalon. Siksi olen menestynyt." TEKSTI Lauri Ylitalo I Kuva James Amelio Pulli I www.myspace.com/impellitteri Vanhempien kaksoisitsemurha, isoäidin lohduksi ostama kitara ja tuhannet tunnit instrumentin takana. Kitarasta piuha menee suoraan vahvistimeen. Nimeksi tulee Shred. Taloushallinnon opinnoista luulisi olevan hyötyä myös endorsement-sopimusten laatimisessa: kitarakaappien osalta Impellitteriä sponsoroi Engl, ja Dean on valmistamassa Chris Impellitteri -signaturekitaraa. Kitaristien keskuudessa käydään loputonta keskustelua otsikolla tunne vs. Siinäpä salaisuuteni. Nopea, nelipulttinen kaula, kevyt runko, yksikelaiset mikit ja vibrakampi. He ovat tehneet hienoja sooloja, mutta myös hyviä kappaleita. Chris Impelliteri muutti Los Angelesiin 1984. Esimerkiksi Michael Schenker on onnistunut tuhoamaan oman motoriikkansa. Minulla on seitsemän kitaraa
100 % suomalainen yritys. LAATU KITARA/BA SSOHUOLT O SEKA CUST OMOINTIPALVELU 2 5 VUODEN KOKEMUK SELLA. PALVELU AMMATTITAITO INKI HYVÄ MEINMUSAMAAILMA MUSAMAAILMA ITIS Turunlinnantie 2, Hki, Itäkeskus Puh. 09 343 6030 Avoinna ark. EDUSTAMME VAIN TUOTTEITA JOIDEN .. 10-18, la 10-15. 09 5627 1240 Avoinna ark. LAADUN TAKANA VOIMME SEISTA! MusaMaailMa Oy. 10-18, la 10-15 Saatavana myöS laatua arvoStaviSta SoitinkaupoiSta! P www.musamaailma.fi. since 1985. kauppa on auki 24 h 3DRUMSTICKS by DW H ADMIRA H ALCHEMY H ANTIQUITY by SEYMOUR DUNCAN H ARTBEAT H AUDIX H BENEDETTO H BIG BENDS H BLACKSTAR H BOGNER CUSTOM SHOP H DR-STRINGS H DTAR H DW H EDWARDS by ESP H EMG H E-PAD H EGNATER H ESP H ESP-LTD H FBT H FRAMUS H GRASS ROOTS by ESP H GT H HOMEBREW ELECTRONICS H AGOP ISTANBUL H KRANK H LARRIVEE H MI-AUDIO H ORANGE H PDP by DW H PROCO H REGAL TIP H ROCKBAG H ROCKBASS by WARWICK H SCHALLER H SEYMOUR DUNCAN H SPECTOR H TECH-21/SANS AMP H TOKAI H VISUAL SOUND H WARWICK H VHT-FRYETTE CUSTOM SHOP H VAHVISTINHUOLTO MUSAMAAILMA RETAIL Malminkatu 16, Hki, Kamppi Puh
Omalla tavallaan se on myös yhtyeen sävellystaidon raskain koetinkivi. Yhtyeen soitannollisessa sulatusuunissa ei ole sijaa johtotähdille, vaan jokainen elementti laulusta koskettimiin palvelee Suurta Kokonaisuutta. ...tällä vuosituhannella. Jason Ward pohjamutaa Inferno 71. Kansantarujen kertojana Skyforger on vahvaääninen, maltillinen ja nyanssirikas. Suomalaisen death metalin aikanaan määritellyt yhtye muotoutui sittemmin itsensä näköisen rocktunnelmoinnin tulkiksi vakiintuen tyylinsä ainoaksi taitajaksi. Maalailevaan hekumointiin taipuvainen ulosanti taantuu ajoittain liiankin helposti kitarakuvioiden nuutuneeksi mittailuksi, jossa kuulija tuntuu jäävän kontaktia vaille soittajien unohtuessa omaksi ilokseen runkkailun pariin. Amorphis harrastaa omaa kivaa myös Skyforgerilla, mutta hallitummin: vaikka taipumusta äityä pitkäpiimäiseksi on ajoittain havaittavissa, kappaleet ovat pääsääntöisesti tiiviitä ja rikkaita tarinoita alkuineen ja loppuineen ilman soitannollista harhailua. Etenkin Eclipsellä sinne sun tänne venkoilun vietti oli taltutettu kompromissisävellyksillä ja sitä myöten laimeahkolla lopputuloksella, mutta kahta levyä myöhemmin Amorphis on sen verran sinut nykyisen itsensä kanssa, että Skyforgerilla jälki on viriiliä ja virkeää livahtamatta tekijänsä käsistä omille teilleen. Melodiahana laskee täydellä kapasiteetilla, mutta musiikin massiivisuus tuntuu aidosti suurelta. Genrerajoja rikkovan ulosannin, briljantin teknisen osaamisen ja kokeilunhaluisen miehistön yhtälö povaa musiikillisia ristiriitoja, mikä leimaa yhtyeen koko diskografiaa. Epäilijät opastan kuuntelemaan From the Heaven of My Heartin julmetun hienoa kertosäettä, jossa yhtyeen raskas ja tyylittelevä sointunikkarointi antaa prikulleen riittävästi tilaa Joutsenen upealle tulkinnalle. Niin hyvässä kuin huonossa Amorphis on aina oma tunnistettava itsensä, olkoonkin, että yhtyeen musiikillisen minän kyynisempi typistää yhden tempun hevoseksi kebab ja Kalevala ovat ne elementit, jotka sinäkin, arvon lukija, tuomitset ensimmäisen radiosinglen kuultuasi perus-Amorphisiksi. Kuten pitääkin. Huomio! Infernon postiosoite on muuttunut: Attention! We have a new address for promos: Inferno PL 543 33101 Tampere Arviot suuri kokonaisuus Amorphis Skyforger Nuclear Blast Yhdeksännen levynsä myötä Amorphis on laskujeni mukaan kolmannen syklinsä viimeisellä kierroksella. Viimeistään Skyforgerilla Tomi Joutsen on lopullisesti hitsautunut luontevaksi ja olennaiseksi osaksi Amorphisin ominaissoundia. Se lieneekin lopulta Skyforgerin vahvin valtti. Yltiöpäinen melodisuus on ollut pitkään bändin tavaramerkki. Tämä Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto kuuluu niin kappaleiden sovituksessa kuin tuotannossa; siinä missä parilla aiemmalla levyllä Joutsenen äänelle haettiin vielä sitä sopivinta paikkaa palapelissä, Skyforgerilla mies on osa kokonaisuutta. Solistin vaihduttua muutama vuosi sitten alkoi yhtyeen kolmas kausi, jonka komein ja korein virstanpylväs on uusi albumi Skyforger. Toki palasiksi pilkottuna levy on sitä iänikuista Light Beer -sooloa kärpäspaperikertosäkeillä, mutta detaljeihin takertumatta ja väkivahvasta tasapainoisuudesta nauttien on helppo nostaa Skyforger Amorphisin parhaaksi levytykseksi. Tasalaatuisuudessa on puolensa ja puolensa, mutta kun sävelkirjo on saatu mahdutettua muottiinsa reunoja liikaa höyläämättä, Amorphisjuna puskee raiteilla kuin riivattu. Joutsenen heleänpehmeästä laulusta rouheaan murinaan ulottuva repertuaari on hyvä vertauskuva musiikin kokonaiskuvalle, sillä Amorphis on toisaalta myös yhtye, joka kamppailee löytääkseen sisäisen tasapainonsa. Hittitehtaan hihnalta juoksutettavan melodiaryöpytyksen aallonharjalla on toisinaan vaikea löytää kappaleen sisin, eikä urakkaa helpota se, että yhtye tuntuu itsekin usein etsivän johdonmukaisuuden majakkaa ulapalle eksyttyään
Hyvää perusmeininkiä, mutta ei todellakaan mitään sen enempää. Janne Tolonen The Ocean Fluxion Metal Blade Repugnantin ja Tribulationin hengessä räimivä Maim on toimiva lisäys saatanallisen ilkeään kuolometallikenttään. The Sleep of Morbid Dreams on death metalia puhtaimmillaan. Tosin tässä tapauksessa metalli on hieman turhankin rajoittava termi kuvaamaan yhtyeen musiikkia. Soundimaailma noin yleisesti ottaen on muuttunut hivenen vivahteikkaammaksi ja samaan aikaan jyräävämmäksi. KosKinen Maim From the Womb to the Tomb... soulseller kuin hetkisen, ja sekin jo paljastaa miksi näin on. Holtin läsnäolo tuntuu vaikuttaneen hieman aina kappaleisiin asti, vaikka Exodusin klassikkolevyt ovat varmasti aiemminkin näiInferno 73. Jatkoa seuraa yllättävänkin pian, ja yhtye luottaa edelleen vanhan koulukunnan tekijöihin niin omissa sävellyksissään kuin yhteistyökumppaneissaankin. Synkkää tunnelmaa kutovat kitaramelodiat viiltävät paikassaan osuvasti. Bändi kuulostaa mukavan roisilta, raskaalta ja silti punkahtavasti riipivältä. Fluxion on yhtyeen toinen täyspitkä, joka näki alun perin päivänvalon vuonna 2004. Uudelleenmiksauksen ja remasteroinnin lisäksi myös vokaalit on nauhoitettu uudelleen. Ei lapsille eikä lapsenmielisille. Kari KosKinen Acid Drinkers Verses of Steel regaiN Puolalaisen Acid Drinkersin ansioihin lukeutuu ensimmäisen thrash-aallon mukana ratsastaminen niin korkealle, että nimi on tuttu. Tästä levystä on oikeastaan vaikea eritellä mitään maatamullistavaa. From the Womb to the Tomb... Ensimmäisestä groove, raskaus ja riffittely, toisesta saatanallisen ilkeä tunnelma ja kolmannesta räjähtävästi naamalle tulevat mättökohdat. Esikuvien joukosta löytyy Repugnantin ohella varmasti myös Autopsy, jota levyllä myös onnistuneesti versioidaan. Se murskaavan tyly ja sopivan törkeä soundi, kuolemaa uhkuva tunnelma ja helvetillinen raskaus millä avausraita käynnistyy, on jotain uskomatonta ja aina yhtä vaikuttavaa kuultavaa. ei edusta sitä matalinta ja mörisevintä suuntausta, vaan rähisevää ja tavallaan blackmetallisempaa laitaa. Pitkä tausta kuuluu jymäkässä soitannassa ja komealta kuulostavassa tuotannossa. Se on parhaimmillaan alusta loppuun kuunneltuna. Bändi on räiminyt levyjä ulos vuodesta 1990 lähtien vuoden parin välein, joten kopla ei ole ihan ensi kertaa pappia kyydissä. Jumalattoman tummasävyistä ja likaista old-school-henkeä uhkuva kansitaide ja musiikki pelaavat yhteen jokseenkin täydellisesti. Dan Seagraven kansitaiteisiin pakattu albumi kun on Exoduskitaristi Gary Holtin tuottama. Biisit eivät genrensä sivuille kurki, mutta niistä löytyy sopivasti vaihtelua ja tarttuvuutta. Nyt kun alkuperäinen opus on ollut kaksi vuotta loppuunmyytynä, päätti Ocean julkaista Fluxionin uudelleenkäsiteltynä. Aivan isompiensa erinomaisuuteen Maim ei vielä yllä. Järkälemäisiä riffejä, vereslihaisia vokaalipurkauksia, kiihkeitä polyrytmejä ja kamarimusiikkimaisia suvantohetkiä esittelevät kappaleet ovat ällistyttävän taitavasti punottuja kokonaisuuksia. Fluxionin uusiokäsittely tuntuu aluksi lähinnä kosmeettiselta toimenpiteeltä, sooniselta botoxilta, jolla ei sinällään ole mitään funktiota. Tyyliä voisi kuvailla vaikkapa Graven klassisen Into the Graven, Incantationin ja brutaalimman jenkkideathin sekoitukseksi. Osasyynä tähän on solisti Tomasz Pukackin vähintäänkin roisi ääni ja ääntämys. Oikeaoppisen orgaaninen soundi ja bändisoitto ovat myös kauttaaltaan tiukkaa jälkeä. Kokonaisuutena Verses of Steel on melkoinen metallijööti, joka on ilmiselvistä heikkouksistaan huolimatta ihmeen viihdyttävä jysäys. Ennen kaikkea se pitää kokea. MiKKo MalM Funebrarum cycloNe eMpire The Sleep of Morbid Dreams Funebrarumin kakkoskiekko on niitä harvinaisia tapauksia, joiden erinomaisuuden aistii heti ensitahdeista lähtien. Eihän tämä varmasti puunatun nykyhapatuksen ystäville uppoa, mutta se on heidän häpeänsä. Kari KosKinen niulotteista. Orkesteri ei silti muljahda taidepläjäykseksi: limainen ruoste on pinnassa koko ajan, vaikka vauhtia välillä hidastetaan tai kun kitarasta löytyy muutakin kuin rymyriffiä. Ei oikein lähde. Ruotsista tätä lajia tuntuisi nyt tulevan, eikä siinä mitään, kunhan laatu pysyy näinkin korkealla. Lauluihin on myös tullut selkeästi enemmän dynamiikkaa. Seitsemän kappaletta ja 40 minuuttia hyvin sävellettyä perinteikästä ja vanhan liiton raivokasta kuolemaa. Ehkä kliiniseen ja puunattuun heavyyn väkisinkin tottuneet kuuloelimet nauttivatkin juuri ulosannin rehdistä karskiudesta. KiMMo K. Mitä tule itse kappalemateriaaliin, on se aivan perkeleen lujaa tekoa. Parin tavanomaisemman thrashpaahdon aloittama levy saa jatkoa aika yritteliäästikin ilmaistusta metallista. Sinällään Verses of Steel onkin positiivinen kokemus ja sen materiaali yllättävänkin mo- Saksalainen The Ocean on ehkä yksi mielenkiintoisimmista metallibändeistä tällä vuosituhannella. Yhtyeen kahden vuoden takainen Precambrian-tupla oli taiteellisesti kunnianhimoinen ja taitavasti punottu teos, jolla orkesteri saavuttikin eräänlaisen lakipisteensä. Tarkempi perehtyminen kuitenkin paljastaa uusioversion ansiot. Synkkää ja väkivaltaista raapimista. Aeolianin kanssa yhtä aikaa julkaistavaksi kaavailtu levy oli jo ilmestyessään epätäydel- Warbringer ceNtury Media Waking into Nightmares War Without End, Warbringerin viime vuonna julkaistu debyyttialbumi oli energinen ja intensiivinen osoitus amerikkalaisen thrashin uudesta tulemisesta. Biisien löyhkäävä aggressio ja nopeampia mättöjä tasapainottavat pimeät hidastelut toimivat kuitenkin selvästi keskivertoa paremmin. Niin mukavan monisyistä kuin materiaali onkin, se ei silti aivan pysty nousemaan mukiinmenevää tasoa ylemmäs. Sure Shot Worx linen tekijöidensä silmissä, vaikka arvostelut toista puhuivatkin. Eikä lausuminen juuri tee lauluun kukkasia: välillä ei tiedä laulaako äijä puolaksi vai englanniksi, ja äijän lausumana esimerkiksi sanat "comfortable" ja "table" rimmaisivat muitta mutkitta. Osaan biiseistä äijän kurkusta kumpuava kärinä kyllä sopii mainiosti, paikoin materiaali taas kaipaisi venyvämpää ilmaisua. Örinä on vahvaa ja melko matalaa. Soundi on luonnollinen; rumpujen osalta hiukan tunkkainen, mutta kitaroiden suhteen kuin ruosteinen moottorisaha. Sellaisena kuin yhtye sen alun perinkin halusi julkaista. Fluxion ei ole instant-hittien juhlaa. Silppuamisen jäljiltä tunnelma on kuin piripäissään yhtyvällä nekrofiilillä. Progressiivisen metallin perustuksille laadittu musiikillinen paletti lainaa värejä niin doomista, hardcoresta, klassisesta musiikista, ambientista kuin postrockistakin
Mikko Heikkilän (Sinamore) puhtaat laulut jäävät levyn heikoimmaksi lenkiksi, mutta Saukkosen ja vierailijoiden korinat kuorruttavat kakkua sopivasti. Osuus on informatiivinen ja kännipelleilystä vapaa. Vaikuttava ja synkkä äänimaisema kasvaa ajoittain jopa sinfoniseksi. Ominaisesta Before the Dawn -soundistaan ja -poljennostaan Saukkonen ei ole hevin päässyt irti, mutta ison soundin ja tummasävyisen hartauden mukana esiin nousee runsaasti nautinnollisia nyansseja, kuten skandinaavista jyrinää ja jylhyyttä. Juttu keskittyy lähes täysin viimeisimmän kiertueen ja siihen valmistautumisen ympärille. Tätä ei muutaman kuuntelukerran perusteella välttä- OME SUUOME ta 6,70 HinNTA 6,7 KOOMIK UUREN PALUU! STA EN BKOM JA EN E COH DM NEIL G TO VATIK SPIDE A SLA PA TÄ LI SA HOL TRE t Black Sun Aeon stay Heavy Darkness Walks Beside Me Useimmat julkaisevat levyjä kahden kolmen vuoden välein, Tuomas Saukkonen julkaisee pari kolme vuodessa. Nopeammat rähjäysrallit vain tasoittavat tietä ja pitävät kuuntelijaa korvista kiinni keskitempoisempien veisujen suorittaessa harkittua, joka puolelle vartaloa kohdistuvaa kokonaisvalMega taista rusikointia. Powerwolf Metal Blade KEANU WAN Bible of the Beast Saksalainen Powerwolf on totisesti parantanut otettaan debyytti Return in Bloodredin (2005) jälkeen. Satanist at Night. Tylsyydestä on vapauduttu estottomuuteen ja vilkkaaseen metallintakomiseen, jossa seikkailevat ihmissudet ja historian tarunhohtoiset henkilöt. Kokonaisuutena soundi voisi olla hitusen tylympi, eikä 5.1-miksauskaan tekisi pahaa. Miehen uusin, levyllä pääosin soolona toteutettu bändi Black Sun Aeon hiihtelee tutun melodisen deathin sekä tummemman doomin sävyisissä maisemissa. Todella positiivinen ylläTero lassila tys. Ministry Adios... Adios... Rumpusoundi on ensimmäisten biisien aikana aivan liian pehmeä, mutta myöhemmin se onneksi terävöityy. Laulaja-basisti-kitaristi K.K. Ensimmäiseen julkaisuun verrattuna Waking into Nightmares jää hieman jälkeen. Itse asiassa Powerwolfista löytyy useita samoja piirteitä kuin ruotsalaisesta Sabatonista, vaikka molemmilla omat persoonalliset ja myyttiset intressinsä onkin. Kuolleella haisunäädällä herättelyt laskettakoon Al-sedän normaaliksi käytökseksi. Dokumentin kera paketti nousee tyydyttäväksi, vaikka parituntinen sisältö olisi mahtunut hyvin yhdellekin levylle. Kari KosKinen mättä hahmota ja hyväksy, mutta vääjäämättä se iskostuu kypärään ajan kanssa. Ehdottomasti yksi alkuvuoden vaikuttavimpia kotimaisia metallijulkaisuja. Tero lassila Mike Sirén 74 Inferno. Adios... Settilista on rakennettu kolmen viimeisimmän levyn ympärille, ja vasta aivan lopussa kuullaan muutama vanhempi kappale. Poppoon rallit eivät edelleenkään sisällä unohtumattomia kertosäkeitä tai riffittelyä, ovatpahan vain kauttaaltaan hyvin toteutettuja sovituksia ja rähisevää laulua myöten. Puta Madres soulFood/aFM Deströyer 666 Defiance seasoN oF Mist Teollisen metallin lippulaivana seilannut Ministry ankkuroi paattinsa taannoin pysyvästi. Puta Madres dokumentoi yhtyeen viimeisen kiertueen livebiisien ja 39-minuuttisen dokumentin voimin. Kitarat ovat kuosissaan, mutta basson kuuluvuus vaihtelee. Musiikki maalaa silmien eteen lukuisia mahtavia maisemia, mikä korostaa biisien toimivuutta. Kuriositeetinnälkäisiä voisi vielä houkutella Amorphisin Tomi Koivusaaren murisevalla vierailulla. Keikka näyttää hyvältä, mutta ääniraidassa olisi parantamisen varaa. Arviot den nuoremman polven janttereiden stereoissa raikanneet. Soitto itsessään noudattelee levyversioita niin tarkasti, että livefiilis pääsee välillä D666:n neljännen täyspitkän avaus, Weapons of Conquest, ei noudata biisijärjestyksen valinnassa käytettyä tuttua kaavaa pistää kova ja tarttuva ralli heti kärkeen, mutta kakkoskappaleesta I Am Not Deceived alkaen loppu onkin silkkaa onnistunutta tykitystä päättyen levyn lopettavaan, yllättävän eeppisesti ja hienosti tunnelmoivaan melankoliseen A Sermon to the Dead -kappaleeseen. Tykkibiisejä vilisevän albumin suosikkiraidaksi kohoaa ehdottomasti viekas Catholic in the Morning... Yksi iso-E riittää minulle, etenkin kun heidänkään viimeisemmät levynsä eivät osu häränsilmään. Mega katoamaan. Kakkoslevyn dokkari rakentuu Jourgensenin ja muun bändin haastattelujen sekä satunnaisten keikka- ja takahuonepätkien varaan. Kolmosalbumi jatkaa miehekkään voimametallin ja transylvaanisten keskiaikameininkien teemoitusten parissa. Visuaalisesti homma kuitenkin toimii, efekteineen kaikkineen. Warslutin johdattaman koplan vahvasti mustennettu thrash on saanut runsaasti enemmän sävyjä ja melodioita, ainakin jos vertailukohtana on orkesterin alkupään tuotanto. Silti siinä on riskisti moniulotteista, elitististä, suoraan kasvoille lävähtävää röyhkeyttä ja kontrolloitua aggressiota niin tunnelmallisesti kuin musiikillisestikin. Puta Madres ei lunasta sille asetettuja kovia odotuksia. Juuri oikean mittaisena yhdeksän kappaleen ja 42 minuutin pakettina Defiance kuulostaa todella tuhdilta, vaativalta mutta palkitsevalta paketilta, joka räväkästä ulosannistaan huolimatta on monipuolinen niin biisien sisällä kuin niiden välilläkin. Alkukantainen vimma on väistynyt enemmän taka-alalle teknisyyden tieltä, ja kun levy kaipaisi soundillisesti vielä astetta enemmän rosoa ja räkää, tuo se liian usein mieleen uuden ajan Exodusin. Mukana on näppärästi slaavilaista mahtipontisuutta, vauhdikasta perinneheavya ja miellyttävän mukaansatempaavaa julistusta. Cd- ja dvdversiot eroavat toisistaan jonkin verran. Kuvamateriaali on napattu useammalta keikalta, minkä kuulee myös ääniraidasta. Karheakurkkuinen vokalisti Attila Dorn täydentää tunnelmaltaan vahvoja biisejä todella mahtavasti
Nyt lehtipisteissä! PAS OORE DVD-OPAS N DVD-O OIN HUGE JACK A TWN ROGHR M M G IFER GO SAM WORTHINOD U REEVES OR GINN N MCGREG EH TI AL TI OK EL UVAL EH EN SUURIN EL OKUV MEN SUURIN 0099 ro 6/2 00 5/2 70 | nume 6,70 | NUMERO AR TREK N STILLER NKELIT JA LINE ORATANINEN TODELLISUUS EMO TOIT IN AS GA EIK S ILUN KOIDEN KUNIN KA EN AVARUUSS U! AIKOJEN MEDIA KAUTTA R UU IM AIMUHUJARILEENI AS KA ÄHTIEN IHASTEN S SALAISUU IEN GAIMAN HANKS AISSA IKAANIN HAMP JA AA ER-MAN -OHJ us r pelast terminato HT OLLYWOOD-TÄ KIT REENAAJAN VIN aina t "taisselen uolesta" eni p ERT : THE 3D COVARI PERSTENC näkemyk NAS BROTHERS SU T VAERINEN INE OSTARIN RÖ OODY VA LV STAA THE MOVIE JO LENT ANA: MY BL DIO MÖ : WO NS AMMONT IIN HANNAH AISTA PELIÄ MIEHIIN MERIROSVORA ORIGI AISUT ALLA X-MEN T JULK MONIT KA ST & FURIOUS KSINA SE I ÄR TALO VASEMM E SANKARI FA DE PLAY STAR TREK VII VÄ N CHRALINE ENKELIT JA ! ÄLÄ TUHLAA AIKAAS MEINEOPPAASSA AJANKOHTAI CO OA DVDSTAT E JÄTÄ SE E OF NC RM EXARRIE17 AGAIN ROUNHTAISET JULKAISUT SC PE 3D DS TÄYNNÄ TA AISET 12 KO MUD-OALAASSA AJAN DV UK PP VE RINE WOL le ristian Ba leimattu Ch vaikeaksi 7 12.5.2009 12.4 dd 1 _6.in episodi_2009 Leffa- ja dvd-arvostelut, uutiset, henkilökuvat ja artikkelit, 12 kertaa vuodessa. Suomen suurin elokuvalehti | www.episodi.
Siinä ne tärkeimmät olivatkin. Myöskään sinällään tuoreella tavalla hahmoteltu ilmaisun dynamiikka ei tunnu pystyvän pitämään kyllin tiukasti otteessaan. Siis vaikka maisemat ovatkin ihan mukavia, kokonaiskokemus on harmillisen tylsä. Okei, kaoottista brassipotkua ei ole ja jokeriväliosaa ambient-hengessä löytyy hiukkanen vain megalomaanisesta Demon Advance -päätöksestä, mutta eipä noita kauheasti osaa kaivatakaan. Materiaalin suhteellisen vähäinen vangitsevuus kuitenkin paljastaa sen, että postrock ei ole lajityyppinä lainkaan niin helppo ilmaisutapa kuin voisi olettaa. KiMMo K. Metelöinti ei juurikaan bändin agendaan kuulu. Vastuuntuntoisesti pitää nillittää epäkohdista, jotka jättävät kiekon täysien pisteiden kiistattomasta klassikkoarvosta. Tyylillisesti 200 Tons of Bad Luck on kevyesti folkvaikutteista, pääosin hidastempoista maalailua. Axiom Heroine -avauksen uskomattoman tunnelmallinen Lähi-itähenkinen kosketinlinja on levyn nerokkaimpia oivalluksia, mutta biisin tempon- ja osanvaihdot on toteutettu aavistuksen kömpelösti. Destroyer of Thousand Worldsissa taas beheritmäinen tapa luottaa saman riffin mesmeroivuuteen ei saavuta kliimaksitasoa, toisin kuin groovella silatussa Pagan Moon -marssissa. Näissä tilanteissa onnistumisprosentti on tavallisesti sitä mitättömämpi, mitä kauemmaksi luova instanssi on alkuperäisestä musiikistaan etääntynyt. KosKinen Hysterica Metalwar croNg Länsinaapurista estradille pamauttaa emäntälauma Hysterica, joka ulkokuorestaan, biisien titteleistä ja genrestä päätelleen on ominut itselleen puitteet suurelta ja mahtavalta Manowarilta. Onneksi ei, vaikka melko mitäänsanomatonta tämä Metalwarin sisältö kaikkinensa on. Engramin kuljettua kestonsa olo ei ole nälkäinen siksi, että jotain erityisen merkittävää jäisi puuttumaan, vaan siksi että näin vaikuttavat raidat haluaa kuulla kerta kerran perästä uudestaan. Bändin seesteisyyteen painottuva musiikki on periaatteessa kiehtovaa, mutta onnistuu vaikuttamaan muodollisesta pätevyydestään huolimatta syvälliseltä ja koskettavalta vain hetkittäin. Engram on poltetta ja henkeä! Jos unohdetaan teiniangstiselta kalskahtava "Because I just fucking hate this world" -ilmoitus kiekon alussa, mikään ei herpaannuta uskomasta Engramin itselliseen auraan, joka saavuttaa kulminaationsa Suck My Bloodin nopeassa, nasevassa ja ilkeässä kiristelyssä. Maaginen teos. Rumpalointi on simppelin kylmäkiskoista, Holocausto heittää kaikki laulutrademarkinsa kuiskailuista puhtaaseen lausumiseen ja mureaan kärinään, ja riffit väännetään rautakangesta niin kuin pitääkin. Oli vain syvää skeptisyyttä. Soitto möyhii ja painostaa äityy paikoin yllättävänkin raskaaksi mutta levyn biisit eivät tahdo kolahtaa kuuppaan oikein mitenkään. Toisella pitkäsoitollaan kollektiivi leijuu vahvasti postrockin utuisimmissa pilvissä. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy levyn takakannen bändikuvaan: onpahan helvetin hyvännäköisiä kinkkuja! Seuraavaksi iskee huoli itse musiikista: ei kai tässä nyt koeteta myydä löysää puolimetallia kevätkiimaisille hevikolleille. Antaumuksellisesta ja rehdintuntuisesta perusvireestä huokuu kaikesta huolimatta positiivista ilmaisun voimaa. Joka kerralla ne asettuvat tukevammin linjaan Beherit-tuotannon kokonaiskuvan kanssa. No voisiko! Engram nousee sardonisesti kyynisen kitinän yläpuolelle. Jopa kysymyksiä herättänyt ensimmäinen suomenkielinen Beherit-kappale, sirkkeliriffillään norsecoreileva Pimeyden henki tuo puhtaine lauluineen virkeää muuntautumiskykyä muutoinkin monipuoliselle albumille. Vähiin käyneiden ideoiden elvyttäjäksi perustettu Demonical syöksee tulta ja kuo- 76 Inferno. Touhu vaikuttaakin vähän siltä kuin bändin vuoristoradassa ei olisi tarpeeksi korkeuseroja ja vaunukin liikkuisi liian hitaasti. Ounasteluihin kokeellisesta, doom-vaikutteisesta homolevystä vastataan yönmustalla kiimalla ja vääntövoimalla, joka hakee vertaistaan. Näissä kappaleissa mennyttä jatketaan ensiluokkaisesti nykyisellä. Kahdeksan kokopitkää levyä ja hyvä nippu pienempiä julkaisuja kuljettivat yhtyeen Dismember-henkisen ulosannin kuitenkin lopulta pisteeseen, jossa musiikillinen uusiutuminen tuntui lähes mahdottomalta. Nuclear Holocausto Vengeancen kohdalla maileja on nielty muutama, onhan edellisen black metal -levytyksen ja nykyhetken väliin tunkeutunut Suurta Shamaania, dj-tekosia, Beheritin ambient-levyjä, intialaisia uskonkappaleita ja viisitoista kalenterivuoden kiertoa, jotka tekivät rovaniemeläisnuorukaisesta aikamiehen. Biisikynän terävyyttä seuraavalle levylle, ja tulevaa Sweden Rockin -vetoa odotellessa. Sointi on modernimpi ja jykevämpi kuin aiemmin, mutta itse pihvi ei lopulta eroa radikaalisti Drawing Down the Moonin keskeisistä raidoista. Arviot Crippled Black Phoenix 200 Tons of Bad Luck iNvada Beherit Engram spiNeFarM Olemisen olennaisia hetkiä on, kun ei tarvitse elää toivossa vaan voi jalostaa siitä uskon ja vakauden. Voisiko possessio, joka synnytti The Oath of Black Bloodin (1991) ja Drawing Down the Moonin (1993), olla kutsuttavissa uuteen aikaan. Tässä olisi nyt sellainen hetki. Listakymppi syöksee sisältään melkeinpä kaiken, mitä siltä kehtaa odottaa. Livenähän tämän on pakko toimia! JaaKKo silvasT Demonical Hellsworn cycloNe eMpire Kolmisen vuotta sitten hajonnut Centinex oli keskinkertaista mainettaan parempi bändi. Vaikka äänenpaine ajoittain nouseekin, se ei ylly katarttisen huumaavaksi pauhuksi kuten genressä usein on tapana. Comeback-rapaan vedettiin taas yhtä klassikkoa itseään etsivän underground-legendan keski-ikääntymiskriisin harhaisella vimmalla. Voi Saatana, minkä teit. MiKKo Kuronen Brittiläinen Crippled Black Phoenix on Electric Wizard-, Iron Monkey- ja Teeth of Lions Rule the Divine -mies Justin Greavesin projekti, jossa vaikuttaa lukuisten muiden hahmojen lisäksi myös Mogwai-basisti Dominic Aitchison. Kuulokekuuntelussa löytää mielenkiintoisia korvikeääniä pureksittavaksi. Melodioissa ei tunnu olevan aivan kylliksi syvyyttä. Levyn otsikko kääntyy osuvasti muistijäljeksi. Kun ensimmäiset kuiskeet suomalaisen black metalin polunpolkijan paluusta karkasivat ilmoille, ei ollut uskoa, vakautta tai toivoa
Nimiraita, Rescue Me ja The Way I Am jäävät mieleen, mutta 11 lohkareen joukosta pitäisi nousta useampia jalokiviä. Asenne on kavereilla kohdillaan, mutta muutoin kiekko tahtoo jäädä väliinputoajaksi. Kari KosKinen Gnostic Engineering the Rule seasoN oF Mist Roxxcalibur liMB Teknisyyden kasvattamisessa piilee aina vaara asettaa se hyvien kappaleiden tunnusmerkkien kuten tarttuvuuden ja tunnelman edelle etenkin niiden kohdalla, jotka eivät niin tekniikkarunkkauksesta välitä tai sen päälle ymmärrä. Debyyttilevy Revival jatkaa samoilla raiteilla nostaen rimaa vielä hitusen korkeammalle. Luultavasti tarkoituksella melko demomaiseksi jääneitä kasvoja ei ole turhia meikattu. Oman tonttinsa suvereenisti hallitseva metalcore-ihme Hatebreed tuuttaa eetteriin 18 kappaleen cover-levyn, jolla se ei onnistu kuulostamaan itseltään kuin satunnaisesti. Inferno 77. Ilmeisesti yhtyeen musiikille riittääkin erittäin laajaa kysyntää, ja etenkin MySpace-sukupolven riemunkiljahdukset kaikunevat kauas avaruuteen saakka. Joni JuuTilainen The Trophy FroNtiers The Gift of Life Michael Bormann palaa kehään jälleen uuden yhtyeen väreissä. Mahdollisesti bändin keikka-anthemiksi muodostuva Death Metal Darkness (miksei myös vihainen Bow to the Monolithkin) todistaa viimeistään, että vanhojen miesten sisältä löytyy vielä pirullisen paljon voimaa ja kovemman luokan musiikillista pelisilmää. Joni JuuTilainen Irritate Ten Stabs of Demented Violence Bestial Burst lisen tuottajan, tulos olisi vuorenvarmasti parempi. panu KosKi Thornium soulseller Mushroom Clouds and Dusk Kyllä skandinaavit tämän lajin osaavat. Biisit eivät ole mitään kahden riffin purkauksia, vaan huolella rakennettuja ja tunnelmasta vaivattomasti toiseen soljuvia yhden miehen taidonnäytteitä. Kaikkein selkeimmin power metal -kategoriaan asettuvat For Ever ja Ungiven löytyivät alun perin esikois-ep:ltä, mutta yllättävän hyvin ne Revivalillekin istuvat. Revival on yksi tasokkaimmista debyyteistä, joita käsiini on vähään aikaan osunut. Etenkin jälkimmäinen toimii loistavasti nimenomaan päätösbiisinä. Adamantra yhdistää barokkiset sävelkuviot, teatraaliset taustakuorot ja raskaan metallijyräyksen niin saumattomasti, että sille on mahdotonta sanoa vastaan. In Flamesin ja Sonic Syndicaten kaltaisten menestyjien perässähiihtäjäksi osoittautuva bändi osoittautuukin debyytillään sen verran muoviseksi ja viimeiseen asti hiotuksi tapaukseksi, että musiikkinsa vaikuttaa lähes kiinnostavalta. Näin tarttuvia biisejä eivät saa aikaan kuin ruotsalaiset. Touhusta paistaa aikuisten miehen vitutus ja alkukantainen tylytys. Bändi on täysin häpeilemättä hittibiisien ja rahan perässä, minkä aistii jo levyn ensimmäisten sekuntien aikana. Totaalisesta tyylinmuutoksesta ei ole tietoakaan, mutta Demonicalin toinen kokopitkä pieksee kuulijan korvia arvaamattoman kovalla energialla. Yhdeksän biisin kokonaisuudesta ei löydy yhtään harmaata hetkeä, levy on maltettu pitää ytimekkäänä ja tiukkaanpuserrettuna teoksena. Capture the Moment, Bormannin tuoreehko soolorepäisy, sisälsi keskivahvaa melodista hard rockia. Pitkään telakalla ollut Thornium on aktivoitunut toisen pitkäsoiton merkeissä, ja maailma on täynnä kärinää. Progressiivisen heavyn laadukkaimmat piirteet ja modernin power metalin energisyyden loistavasti taltioiva yhtye ei ole keksinyt pyörää uudestaan, mutta onneksi sen ei tarvitsekaan. Livenä Irritate toimii todistettavasti ihan mukavasti, mutta näin levyltä nautittuna meno ei nappaa kunnolla mukaansa. Emocore-formaattiin puristetut kappaleet herkistelevät ihmissuhdekriisien pohjattomassa valtameressä, ja kitinän ja turhan vinkumisen määrä käy huipussaan viimeistään levyn puolivaiheen jälkeen käynnistyvän herkistelyputken aikana. Kaikesta huolimatta yhtye onnistuu parhaimmillaan osumaan myös kuulijan määrittämään kohteeseen. Melodinen, todella hyvin tuotettu ja nopeahko black metal on kuin sekoitus Dark Funeralin kitaramelodioita ja blast-tärinää sekä Immortalin kylmempää ja jylhempää ilmapiiriä. Vanhan Dream Theaterin ja Symphony X:n vanavedessä kulkeva orkesteri on vaikutteistaan huolimatta ennen kaikkea omilla jaloillaan seisova ryhmä. Tästä kertoo bändin "räväkämpää" puolta väläyttelevä nappiveto Angels of Clarity, jonka rasittavaniskevässä kertosäkeessä tiivistyy koko ruotsalaisen popmusiikkikulttuurin pirullisen hieno perintö. Sen verran tasokasta biisikertymää levylle on osunut. Gnosticin debyytillä asiat voisivat olla paljon pahemminkin, sillä taitavan orkesterin päälle vyöryttämä kiharainen ja perinteisiä kappalerakenteita sopivasti rikkova thrash- ja death metalin sekamelska rullaa läpi koko levyn. Hiomaton, tummalta ja aika likaiselta soundaava Ten Stabs of Demented Violence kuulostaa pitkälti nimensä mukaiselta. Dead by April on löytänyt musiikilleen kaavan, jolla saadaan rahat (sekä vaatteet) pois ahdistuneilta nuorilta naisilta. Tämän perusteella uskallan odottaa Adamantralta suuria MiKKo MalM tekoja jatkossakin. Hatebreed For the Lions ceNtury Media En ymmärrä tämän levyn olemassaoloa. Koostumus on siis edelleen tuttu, mutta bändi roiskii metalliaan aavistuksen Centinexiä vihaisemmalla otteella. Päälle vielä ripaus mystisempää atmosfääriä, niin paketti on kasassa. Meriittejä esimerkiksi Jaded Heartin ja Bloodboundin muonavahvuudesta haalineen saksalaisherran lauluääni on sen verran edustava, että The Trophy mahtuu vaivatta joukkoon. Mielikuva treenikellarissa hikoilevista rumista äijistä on vahva. Sorainen kitarasoundi rohisee nostalgisissa ysäritunnelmissa, ja paikoin kiivaaksi yltyvä rumputuli siivittää kuolonmarssia kohti synkkää loppuaan. NWOBHM For Muthas on vain niin tasapaksun kuuloinen yritelmä, että se ei jaksa sytyttää. Levyjä yhdistää myös sama vaiva: Bormannin pintaan miksattu ääni on koulittu ja hyväksi huomattu, vaan jostakin kuilusta pitäisi vain kyetä manaamaan geneeristä komeampia, vähemmän kuivakkaita, massaan hukkumattomia kappaleita. lemaa odotetulla kaavalla. Orkesterin rätväkkä lähestymistapa aina huutolaulua myöten kaipaisi vain enemmän vastavoimia, näkemystä kun laajempaan itseilmaisuun piisaa. Mega NWOBHM for Muthas Saksalaisbändien Vironin ja Abandonedin idea yhdistyä Roxxcalibur-nimen alla ja julkaista lainakokoelma NWOBHM-scenen ug-bändeiksi määriteltävien yhtyeiden tuotantoa vuonna 2009 ei ole lainkaan hassumpi. Jos Bormann ja Wolf kokoaisivat seuraavalla levyllä ympärilleen täysivahvuisen yhtyeen ja kaappaisivat saman tien mukaansa ulkopuo- Adamantra teki allekirjoittaneeseen melkoisen vaikutuksen kolmen vuoden takaisella For Ever -ep:llään. Vääntö on varsin raskasta, osin jopa doomahtavaa, mutta välillä päästellään irtonaisemmalla otteella. Ei Gnosticin venkoilu liian itsetarkoitukselliselta missään vaiheessa kuulosta, mutta onpahan turhan tasapäistävää ja kolkkoa. Onhan tässä tyylillisesti vähän kulunut maku, mutta toteutus on niin viimeisen päälle, että oikein mieluustihan tätä kuuntelee. Kari KosKinen Jo vuosikymmenen operoinut Irritate on julkaissut uransa varrella pirusti splittejä ja pienempiä julkaisuja, mutta toinen pitkäsoitto tulee vasta nyt. Joillekuille ehkä Human Fortress -yhtyeestä tutun kitaristi Torsten Wolfin perustama The Trophy on samaa maata. Ei ole mikään ihme, että musiikissa on selviä yhtymäkohtia esimerkiksi Believeriin tai Atheistiin, kolme viidesosaa viimeksi mainitun jatsahtavan proge-dm-konkarin nykyisestä jäsenistöstä kun vaikuttaa myös Gnosticissa. Listalta löytyy muun muassa Cloven Hoofia, Dark Staria, Witchfinder Generalia ja Savagea, mutta on helpompi suositella tarttumaan suoraan kyseisten bändien omaan tuotantoon. Törkeyksiä ja vihaa öristään groovaavan, pääosin keskitempoisen death metalin merkeissä. Levy ei kohota alkuperäisiä sävellyksiä sitten mitenkään. JaaKKo silvasT Adamantra Revival souNd oF FiNlaNd Dead by April Dead by April uNiversal Entisten Nightrage-miesten synnyttämä Dead by April edustaa ruotsalaisen metallimusiikin uutta ja silkinpehmeää aaltoa. Soolot ja värikkäät melodiat on jätetty suosiolla paitsioon. Ääninäytteiden antamisen lisäksi Bormann on omaksunut The Gift of Life -debyytin tuottajavastuun
Sillä juuri sellaisia kuvia Nausea mieleen maalaa. Toisaalta kitaraosaston rankka möyrintä korostuu mainiosti Chaos Dwells Withinillä ja Winterbornin osaava melodiamaalailu levyn loppupuolen Emptiness Insidella. Winterborn edustaa sitä koulukuntaa, joka sälyttää melodiseen heviinsä kokonaispuitteita alavireisesti(kin) raskauttavia elementtejä. Scorpions on jätetty bändeistä paitsioon, mutta muutoin leikkaus on aika kattava. The EP Sessions jättää uusine, uudelleen työstettyine ja livebiiseineen melko vakuuttavan jäljen yhtyeen taidoista. Sao Paolon yleisön lämpimässä vastaanotossa bändi päästelee uransa kulmakiviä aina Babylonista Lavatory Love Machineen ja Vain Glory Operasta Tears of the Mandrakeen. Bändi myös päättää neljäntoista kappaleen urakkansa varsinaiseen tunnelmantappajaan, tässä tapauksessa Vain Glory Operan (1998) Out of Controliin. Onhan tämä vähän halvalla kyhätyn oloinen paketti, mutta itse keikka kelvannee Schenkerin ystäville varKari KosKinen masti. Heroin and Your Veinsin levyarvio pitäisi kai aloittaa tarinoimalla savuisesta baarista hetkeä ennen sulkemisaikaa, kohtalokkaasti nauravasta kaunottaresta ja horisonttiin häipyvistä auton takavaloista. Cold Reality -debyytillään (2006) Winterborn ei vielä saanut ansaitsemaansa huomiota. Kuulostaa kieltämättä tylsältä, mutta koska live-osion settivalinta on näinkin onnistunut, ei tätä huonoksi kehtaa lytätä. JaaKKo silvasT Alati arvoituksellinen norjalaisbändi on löytänyt musiikilleen oman erikoisen muotonsa. Muilta osin albumi on kuivakka, jopa lievästi mitäänsanomaton. Ensin löytyvät kekseliäät kosketinsoundit ja se, miten ne on soitettu. Jos Ennio Morricone tekisi musiikin Aki Kaurismäen ohjaamaan film noir -elokuvaan, lopputulos kuulostaisi luultavasti juuri tältä. Levy elää täysin omaa elämäänsä irti metallimusiikin konventioista ja kahleista, mikä muodostuu myös tietyllä tapaa levyn heikkoudeksi, sillä muutama todellinen iskuhitti ei olisi tehnyt kokonaisuudelle lainkaan pahaa. Thunder vaikuttaisi olevan mitä laadukkainta autoilumusaa, aina Chain Reactionin eteenpäin puskevasta AC/DC-fiilistelystä kitaravetoisen Dirty Dreamin tunnelmointiin. Farewell to Saints herättää jokaiselle kuuntelukerralla uutta mielenkiintoista. Jos Thunder on unohtunut levyhyllyn hämäriin tai bändiä ei ole aiemmin tullut napattua haltuun, nyt asian korjaamiseen on oiva tilaisuus. Leaving the End Open on yhtä kuin orkesterin kolmas studiorengas. Audiopuoli sisältää keikan ääniraidan, ja ekstrat koostuvat tekstisälän ohella itse maestron hajanaisesta haastattelusta. Jospa nyt aika olisi toisenlainen. JaaKKo silvasT Hardline FroNtiers Leaving the End Open Hardlinen ei-niin-kovaa linjaa edustavat etunenässä vokalisti Johnny Gioeli ja kitaristi Josh Ramos. Rentoa hard rock -poljentoa on tämäkin levy pullollaan. Kuvaus ja 5.1-äänitys ovat hyvää ja turvallista Metal Mind -laatua. Uudella levyllä bändi ottaa jälleen kerran suuren askeleen kohti tuntematonta. Soitto kulkee ja kuvauksen jälki on tasaisen laadukas. Esimerkiksi saksalaisen Bohren & der Club of Goren ystäville Nausea on pakollinen tsekattava. Katsantokannasta riippuen Jukka Hännisen Jordan Rudess -orientoitunut soitto joko viehättää tai vituttaa. Eight Ways on bändin levyistä ehdottomasti vaikein ja moniulotteisin. Väkkäränä heiluvaa harlekiinibasistia lukuun ottamatta bändissä ei ole lavalla paljoakaan katsomista. Keikkasetin aloittaa keskitempoinen Rocket Ride -raita Catch of the Century, vaikka kyseisellä kiekolla olisi ollut parempiakin starttereita. Heroin and Your Veins esittää elokuvallista instrumentaalimusiikkia, jossa tunnelman yöllisyys ja tummanpuhuvuus on viety äärimmilleen. ARPin ja Gioelin ystäville varoituksen sana: linja on nyt kevyempi ja kallellaan kohti AORkirjainyhdistelmää. Eight Ways on odotetusti hyvä, paikoin jopa erinomainen levy, mutta bändin kehityksen kannalta julkaisu vaikuttaa kevyeltä notkahdukselta. Aikoinaan Hardlinessa on vaikuttanut myös Journeykitaristi Neal Schon, mutta nyt kieliä kurittaa siis Ramos, ilmeisen pätevä herra hänkin. Yli viisitoista vuotta kestänyt kehittelyprosessi on kulkenut alkuaikojen gootahtavasta dark metalista kohti huikean hienon Desiderata-albumin (2006) rujoja murskakitaroita. Farewell to Saints istuu melko lailla samaan muottiin tamperelaisen Masterstroken tekemisten kanssa, tosin Kokkolan karpaasit operoivat astetta progressiivisimmin ja kepeämmin. Kaavoiltaan samansuuntaisen seesteisiä ja kepeitä, mutta karheudessaan vetoavia biisejä. Fucking With F*** on Edguyn viimeisintä edellistä Rocket Ride -levyä (2006) promotoineen kiertueen satoa. Osaavien miesten taidonnäyte, ehdottomasti, mutta esikuvilleen otsa maassa kumartavana levytyksenä For the Lions ei tarjoa oikein minkäänlaista elämystä. Pettyä ei tarvitse. JaaKKo silvasT Saksapowerin veteraaneiksi luettava joukkio saa vihdoin oman dvd-julkaisunsa. Bonuspuolella nähdään noin tunnin mittainen kiertuedokkari, joka käsittää lähinnä yhtyeen jäsenten haastatteluita ryyditettynä muutamilla kuvavälähdyksillä keikkapaikoilta ja tien päältä. Soitannollisesti hommat ovat kuosissaan, joskin kiimaisemmissa vedoissa laulajalta tahtoo loppua happi. Musiikkivideoitakin on mukana neljä kappaletta. Se kuitenkin lyö levylle ehkä kaikkein omaperäisimmän kuvan, kuten avausraidalla Black Rain. Nimensä mukaan kahtena edellisvuonna nauhoitetut ja julkaistut kolme Thunderep:tä on puristettu samalle kiekolle, joka toimii yhtyeen jäähyväisjulkaisuna. Esimerkiksi Refuse/Resist vedetään niin tarkkana hiilikopiona Cavaleran laulun rytmitystä ja nyansseja myöten, että levyn olemassaolon turhanpäiväisyys alkaa jo vituttaa. Pinnalle kohoavat ylväs avauskappale Voices, herkkä In This Moment -balladi ja Hole in My Head. Kunnollisen coveroinnin aa ja oo on, että alkuperäisestä tavoitetaan vain sisin ja raamit pistetään rohkeasti uusiksi. Niin laimealta kuin tämä kuulostaakin, Madder Mortem on parhaimmillaan suoraviivaisen ja iskevän ilmaisun parissa. Joni JuuTilainen Winterborn playgrouNd Farewell to Saints Musiikista mitään tietämätön voisi epähuomiossa luulla Winterbornin uutukaista englanninlakritsaksi: eri värisiä kerroksia sopivina palasina, maku mairittelee ja yhdeltä istumalta pitää hotkaista koko pussillinen. Jopa progressiiviseksi luonnehdittava julkaisu heittelee korville raskassoutuista runttausriffiä ja kieroutuneita melodioita totuttuun Madder Mortem -tyyliin. Yksinkertaista, mutta harvinaisen toimivaa. Ensilevyn julkaisu ta- 78 Inferno. Käteen jää ammattimaisesti tarjoiltu 14 kappaleen valikoima melodista ja paljon sooloja sisältävää hard rockia. Teknisesti Leaving the End Open on tasokas, mutta tämäkin melodinen aikuisharkko tarvitsisi tenhoavampia sävellyksiä. panu KosKi Madder Mortem Eight Ways peaceville Edguy Fucking With F*** Live Nuclear Blast Thunder The EP Sessions 2007-2008 Metal HeaveN 1980-luvun loppupuolella päivänvaloon astunut brittiläinen Thunder ei noussut legendaarisiin mittoihin tai suuriin radiohitteihin, mutta hard rock -ympyröissä bändi loi mittavan uran lukuisilla ja laadukkailla pitkäsoitoillaan. Julkaisulla on myös kompastuskivensä. Soundi pohjautuu tavallisesti yhden soittimen yleensä rautalankakitara soittamiin yksinkertaisiin teemoihin, jota muut instrumentit tukevat. Arviot Raskaisiin ja yksinkertaisiin riffeihin ja Jamie Jastan käskevänmonotoniseen huutolauluun luottava yhtye on omilla levytyksillään vimmatun tehokas yhdistelmä, mutta Misfitsiä, Black Flagia, Sepulturaa ja monia muita tulkitsevana yhtye kuulostaa lohduttoman persoonattomalta. Nyt on aika engelsmannien viimeisen rypistyksen. Ensiksi mainittu ei ole tuttu tv:stä vaan Axel Rudi Pell -aksioomasta, tuosta jääräpäisesti tasokkaita vaikkakin yllätyksettömiä heavy-albumeja työstävästä yksiköstä. Mitä virkaa tällaisella pikkunysväävällä apinoinnilla on olevinaan? Jason Ward Heroin and Your Veins Nausea verdura The Michael Schenker Group World Wide Live 2004 Metal MiNd Puolassa taltioitu 78-minuuttinen keikka sisältää vetoja Schenkerin uran varrelta aina UFO:n alkuajoista lähtien. Samoin niille, jotka kokevat pidemmät päivät mukanaan tuoneen kevään ahdistavana asiana. Tapio ahola pahtui jo vuonna 1992, joten turhaa kiirettä on Hardlinen rintamalla vältetty
Sitä kaikkein laahaavinta raahautumista ja äärimmäisessä ihmiseen kohdistuvassa antipatiassa kaulaa myöten rypevää hautajaismarssia After the Fall ei toisin sanoen edusta. Voiton strategia on yksinkertainen: enemmän hyviä biisejä, vähemmän taiteellista kokonaiskuvan luomista. Tämä ei ole mitään post-, pre- tai whatever-korviketta. Mieleen ui Anja Niskasen vastaus: "Ollaan hiljaa vain." Koska keltanokista ei ole kyse (yhtyeen perustaja on Count Ravenin Wilbur), olisi levyltä voinut odottaa enemmän. Useissa biiseissä on sävellyksellisesti ideaa ja parhaat niistä ansaitsevat tunnustusta, MUTTA... Sanoituksissa esiin nouseva kysymys "what did I do wrong?" saa aivan uudet ulottuvuudet. Vuoden 2006 Tuskassa allekirjoittanut otti ja rakastui bändiin sen livepreesensin seurauksena. Pitkän miinuksen ansaitsevat myös jo tuomittavaa tekoa lähestyvät kauheat balladiosuudet. Levy sisältää odotusten mukaisesti hitaanpuoleista heavy metalia, jota on koristeltu vuolailla melodioilla. Forsakenin möyhennys lankeaa tuomiokategorian eeppiseen päätyyn. Arviot Keskivaiheilla tapaillaan eteerisempiä sävyjä, mutta tälläkin saralla loistoa löytyy. Utuisuudestaan huolimatta levy on kuitenkin kaukana päämäärättömästä haahuilusta, sillä jännite ja täydellinen kontrolli säilyvät hallitsevina piirteinä läpi kolmetoistaraitaisen mestariteoksen. Komea selviytyminen. MiKKo Kuronen Epica The Classical Conspiracy Nuclear Blast Hollantilaista Epicaa on aina ollut jotenkin jakomielitautista lähestyä. Toivottavasti saavat kakkoslevyn pihalle ja nopeasti. Kari KosKinen Käsittämättömät neljä levyä tänä vuonna julkaiseva Devin Townsend on tunnetusti raskaan sarjan perfektionisti. Tämän punapäisen monilahjakkuuden aukoessa äänijänteitään tuntuu Epican sinfoniahevi jälleen potkivan. Asiaankuuluvan kolkon Tenebrarum-intron jälkeen Aidenn Falls käy rouheine riffeineen heti hevimiehen ojentamaan kurkkuun kiinni. Matkan varrella kuuntelijapolon hartioille pinotaan muistutukseksi lajimme alhaisimpia hetkiä Hiroshiman atomipommituksesta alkaen. Runttaus ja massiiviset pullistelut on korvattu pehmeällä kevytprogeilulla ja vahvasti pinkfloydmaisella äänimaailmalla, joka hengittää ihailtavan vaivattomasti. Tyylikkäästi käytetyt sävyt, vaihtelevat biisit ja energinen ote laittavat huulta pyöreäksi. Octavia Speratista lainattu Silje Wergeland on mainio nosto solistiksi: norjalainen on rekisteriltään lähellä edeltäjänsä popahtavaa heleyttä, muttei kuitenkaan laadullisesti mikään pula-ajan Anneke. Soundeihin dynamiittia ja laulajalle käytöskoulutusta, ja lopputulos olisi jo aivan toinen! s. Etenkin Capital of Nowheren kitarankaiuttelu ja käsinkosketeltavan sorjat laulumelodiat valloittavat koloja keuhkoista. Townsend on saanut aikaiseksi mahdollisesti uransa mielenkiintoisimman albumin. Vielä viisi vuotta sitten yhtye näyttäytyi pelkkänä kuriositeettina. Kompastuskiveksi muodostuu laulusolistin panos. Loistokkaan uransa aikana tuhansia leukoja lattiaan loksautellut mies osaa edelleen yllättämisen taidon, josta ehkä parhaana esimerkkinä toimii levykvartetin ensimmäinen osa Ki. Sielunvihollinen saa kyytiä mutta tämä tapahtuu poikkeuksellisen kaunopuheisesti, neliömetreiltään epätavallisen avarassa sanavarastossa. PIM!" Vaikka ei liene syytä ryhtyä muistelemaan vuosia sitten tapahtunutta lievästi surrealistista ensitapaamistani Semlahin kanssa, palaa se pakostakin mieleen tähän esikoisalbumiin tarttuessani. Hitaammat kappaleet lyövät peliin kitaramelodiaa, säröttömiä tunnelmatuokioita, puhtaampaa vokalisointia ja muuta perinteisemmän metallin kuvastoa. Luultavasti vieläkin "semlah" merkitsee eräille jotain aivan muuta kuin "sämpylää" tai "laskiaispullaa"(sinänsä jo varsin haastava nimi doomyhtyeelle!). Nopeat jutut toteuttavat genren hyviä puolia tiukan soiton ja mureannapakan soundin avulla. Toisesta ääripäästä löytää örinää ja hivenen jopa blastia. Verevää ja vauhdikasta thrashia paahtava The Time Has Come to Envy the Dead riffittelee kuin The Haunted parhaina päivinään, rumpaloi kuin Slayer ja lisää palettiin vielä parit melodiat. hynninen 82 Inferno. Jos miehen visio säilyy yhtä värikkäänä myös tulevalla levykolmikolla, on progemetallin ystävien (ja miksei kaikkien muidenkin) syytä tehdä hieman ylimääräistä tilaa levyhyllyihinsä. Joni JuuTilainen Semlah Semlah cycloNe eMpire "In Sweden we do like this... Kun äänimaailma vielä on ohut ja ylikirkas, ei levyn kuuntelu putkeen ilman päänsärkyä tahdo onnistua. Vertaukset eeppisen doomin suureen ruotsalaisnimeen ovat täysin mahdollisia, joskaan mistään hiilipaperin kanssa puuhastelusta ei voida puhua. Noin puolitoista vuotta sitten, kahlatessani läpi viimeisintä studiokiekkoa The Divine Conspiracya, tuntui, että Epican musiikki ei lähde toimimaan sitten alkuunkaan. Jos Witchfinder Generalin ja Saint Vitusin muniinpuhaltelut olivat liikaa, mitä voi sanoa Semlahin herkistelyistä. Kaikki muuhan Epican työskentelyssä on mieleenpainuvaa. JaaKKo silvasT Forsaken i Hate After the Fall Miehet Maltalta valavat metallinsa doom-muotoon. Sanoituksissa pitäydytään lajityypin vakiokuvastossa: ihmisen syntiinlankeemus ja yleinen synnissä konttaaminen ynnä mutapainiminen luikertelee inspiraation käärmeenä. The Classical Conspiracyn edessä kaltaiseni kuulija menee taaskin hämilleen. Vaikka äänessä onkin potentiaalia, tulkinnan yliampuvuus ja kulmikkuus sekä ajoittaiset visiitit nuotin viereen särähtävät korvaan. Solisti Leo Stivala paatostelee antaumuksella raamatullisten aatosten äärellä. Miksi tästä bändistä ei ole kuultu enemmän. Bändin taustalla pauhaavat monikymmenjäseniset sinfoniaorkesteri ja kuoro luovat toki mielettömän taustan koko touhulle, mutta silti konsepti hiukan arveluttaa. Maanisten ja massiivisten levykokonaisuuksien erikoismies lyö tällä kertaa pöytään minimalistista ja kevyttä tavaraa. Levyn paikkaa ja lopullista merkitystä neljän levyn sarjassa on vielä täysin mahdotonta määrittää, mutta omana yksikkönään Ki toimii lähes täydellisesti. Kun vokalisti Simone Simons pääsee vihdoin sorvin ääreen, alkaa peli hahmottua. Livetuplan päätöspuolikkaalla laajalti esiteltyä The Divine Conspiracya voi siten alkaa sisäistää aiempaa sulavammin. Kahden kiekon mittainen livepläjäys starttaa klassisen musiikin ja leffasoundtack-makupalojen lukuisilla uudelleenversioinneilla. Karsittua You Promised Me a Symphony -pianoballadia on hankala olla vertaamatta Agua de Anniquen tuotantoon ja No Bird Call on jousineen liian etäistä ja hidasta kehittelyä, mutta muita vaillinaisia puolia levystä ei löydy. Tämä on ehtaa metallia. panu KosKi Devin Townsend Project Ki iNsideout Archaic vic The Time Has Come to Envy the Dead Näiden unkarilaisten alun perin vuonna 2006 julkaistu esikoinen ansaitsee kyllä uusinnan. a. Forsaken laskee metallin marginaalimaasta käsin kuuntelijan ylle musertavien, mustelmoivien ja jylhien doom-riffien viitan
Mukana t uhti Tuska-lii te! Kuva: Harri HinKK a. Amorphis, Voivod, Isis, Death Angel, Suicidal Tendencies, Korpiklaani... raskaan rockin erikoislehti | www.inferno.fi Taatusti kesän ra skain festivaal inumero kaupoiss a 19.6
Resepti on siis yksinkertainen: kitara jauhaa yksinkertaisia riffejä, laulaja korisee demonisesti ja rumpali blastaa minkä kerkiää. Black metalin tulevaisuutta kannattaa etsiä jostain muualta, mutta perusmättö onnistuu saksalaisryhmältä harvinaisen hyvin. Tapio ahola on putkahdellut tuulimyllyjen seasta, ja Edge of Serenity kuuluu eittämättä tähän janaan. Loput yhtyeestä ei jää pekkaa pahemmaksi, harvoin kuulee näin upean yksinkertaista riffittelyä, jossa laahaava groove, vinha revittely ja murskaavuus vyöryvät ylitse yhtä tasaisella tylytyksellä. Sykkimistä, ihmeellisiä repäisyjä ja luonnottomien elementtien sekamelskaa riittää odotetusti koko levyn mitalta, eikä bändin kyydissä meinaa pysyä kovallakaan yrittämisellä. 86 Inferno. Lauluissa kuullaan sekä puhdasta että murinaa, ja homma toimii moitteetta. Suositellaan nautittavaksi pimeässä huoneessa, aurinkolasit silmillä ja tumma olut kädessä. Jason Ward Timanttina kiiltelevä ja vähintään kullanarvoiseksi pyöristyvä House of Dreams on taatusti maistuva takuupähkinä eritoten Pride of Lions -tyyppisen makuelämyksen päälle ymmärtäville AOR-oraville. panu KosKi Endstille Verführer regaiN Endstilleä voisi kai pitää jonkinlaisena Saksan vastineena Mardukille. Sävellyspuolellakin toiminta päätyy plussan puolelle vahvasti. Tutustumisen arvoiJanne Tolonen nen bändi, ehdottomasti. Candy Cane Jaula verdura Edge of Serenity roMulus X The Chaos Theory Puukenkämaa näyttää nousevan haastamaan Pohjoismaita metallimusiikin kruunusta Euroopassa. Muutamia todella hyviä riffejä on eksynyt matkaan, eikä täysin kuraa löydy miltään raidalta. Jossain Glenn Danzigin äänialan ja Tom Arayan ponnekkuuden välimaastossa luoviva solisti Maelstrom on yhtyeen johtotähti, sillä miehen tulkinta on säväyttävää kuunneltavaa. Soundit ovat ehkä hieman tuhnuiset, mutta selkeää potentiaalia nekään eivät pysty peittämään. Hautomisella on kuitenkin saatu aikaan kirkas ja lähes virheetön musta helmi, joka herättelee luurangotkin joraamaan. Arviot Regain Devils Whorehouse Blood & Ashes regaiN Jumalauta, johan pomppasi! Ruotsalaisen black metalin kiintotähden Mardukin keulahahmon Morgan Håkanssonin luotsaama Devils Whorehouse elvyttää horror rockin elähtänyttä maisemaa sen luokan levytyksellä, että Halloween rysähtää päistikkaa keskelle aurinkoista huhtikuuta. Käsittämättömän tyylikkäällä tatsilla uutta ja vanhaa sekoitteleva Whorehouse kanavoi Misfits-lahkon hengentuotoksia ruotsalaisen alakulon sävyttämänä lisäten mustanpuhuvaan ja lohduttomaan ulosantiinsa pykälää raskaamman osaston paatosta ja pitelemättömyyttä. Blood & Ashes rähisee, komentaa, uhkailee ja ahdistelee äijämäisellä pyyteettömyydellä, joka hakee vertaistaan. Nimenomaan hitaat ja keskitempoiset biisit tekevät Verführerista onnistuneen albumikokonaisuuden. Toivottavasti seuraavaa levytystä ei jouduta vartoa kuutta vuotta, minkä verran Blood & Ashesin ja sitä edeltäneen Revelation Unorthodoxin välissä ehti kulua. Musiikillinen innovaatio on tästä siis valovuosien päässä, mutta ei Endstille kaikkein mielikuvituksettomimpiin black metal -yhtyeisiinkään kuulu. Jaula on vihainen ja väkivaltainen levy, jonka pääpaino pysyttelee äkkiväärässä hardcoressa. Huikean tyylikkäitä tunteenpalon sykäyksiä ilmoille takova Whorehouse luotaa synkkiä syvyyksiä, eikä yhtyeen dramatiikassa ole ironianpilkettä eläytymistä vesittämässä. Kun debyyttilevy on näin hyvää tasoa, niin eihän tässä voi muuta kuin pistää nimi höröttävien korvien taakse ja ottaa seuraava tuotos mielenkiinnolla vastaan. The Chaos Theory sisältää monipuolista materiaalia vähän Soilworkin hengessä. Täytyy painottaa, että vanhan Soilworkin hengessä, koska kyllä tämä levy hakkaa muutaman viimeisimmän Soilwork-teoksen mennen tullen. Monia lupaavia ja hyviä bändejä Ihastuttavalla tavalla sekavalla Fay-ra-Doowralevyllään (2007) kiinnostusta herättänyt bändi heittää Jaulalla rakennuspalikat entistä pahemmin levälleen. Sovituksissa on käytetty tyydyttävästi monipuolisuutta, jotta levy pitää mielenkiinnon yllä. Jo kuudenteen pitkäsoittoonsa ehtinyt yhtye luottaa enemmän voimaan ja nopeuteen kuin nyansseihin, mutta tekee sen sinänsä hyvin vakuuttavasti. Lisäksi yhtye tuntuu tajunneen, että ihan jokaista biisiä ei tarvitse kaahata alusta loppuun huippunopeudella, vaan tempoa ajoittain tiputtamalla voi musiikin saada kuulostamaan vielä piirun verran uhkaavammalta. Keskimäärin noin minuutin mittaiset purkaukset ovat todella huimaa kuunneltavaa, ja viimeistään nyt kuulija alkaa olla melko varma siitä, että bändillä ei ole mitään suuntaa tai järkeä tekemisissään
Kansanmetallinsa kolkompana, tummempana ja mietiskelevämpänä sisäistäville Drudkh on yhä pettämätön valinta. MiKKo Kuronen Ava Inferin lätty numero kaksi, vuoden 2007 lopulla julkaistu The Silhouette tarjosi hyvin tunnelmallista, rauhallisuudessaan jopa unenomaista utu-uutemetallia. Muistutetaan taas kerran, että AI-selkärangan merkittävimmät nikamat ovat kitaristi ja exMayhem-nuori Blasphemer eli Rune Eriksen sekä laulajatar Carmen Simões. Kuolemanvakavaa, kaunista ja ajatusta ynnä paneutumista edellyttävää. Myös kolmannella kerralla tarjottimelta putoilee salaperäisten kuiskausten saattelemia noitamaisen maistuvia rypäleitä, joita on vaikea nielaista kerralla kurkusta alas. Biisit ovat selkeämmin rakennettuja, niiden keskimitta on kasvanut huomattavasti ja ylinopeaa tärinää on mukana enää harvakseltaan. 88 Inferno. Akustiset väliosat ja ennakkoluulottomasti duurinkin puolelle paikoin vaeltelevat melodiat tuovat tarvittavan omaleimaisen lisän sointiin, mutta Microcosmosin muutamat turhan rokkistaramaiset kitaraliidit ja jyräriffit olisi syytä unohtaa seuraavaan levyyn mennessä. BoB saattaa hyvinkin olla vahvin Ava Inferi -levytys. panu KosKi Agoraphobic Nosebleed Agorapocalypse relapse Aiemmin lähinnä rumpukoneen ampumasta konekiväärigrindistä mieleen jäänyt Agoraphobic Nosebleed on vaihtanut suuntaa. :n loppuosan vähemmän totutusti groovaavasta säristelystä on annettava muutama moraalinen lisäpiste. Suunta on oikea, määränpää edelleen täysin tuntematon. Joni JuuTilainen Minotaur i Hate God May Show You Mercy...We Will Not Minotaurin ura on alkanut jo vuonna 1983, debyytti tullut 1988, ja kun lisäksi tuon tuosta on julkaistu säännöllisen epäsäännöllisesti ep:itä ja splittejä, on germaanitrion jäsenet pakostakin todettava sitkeiksi mutta yksinkertaisiksi jääriksi, jotka eivät halua tai osaa lopettaa. Arviot Season of Mist Mielenvikaisuus on aina kiinnostavaa, ja Candy Canen himmentyneen kupolin liikehdintää seuraillessa ei voi kuin hymyillä hyväntahtoisesti ja pudistella päätään. Sen verran tympeän yksioikoista ja ideaköyhää yhtyeen vanhankantainen thrash on, että pieksennän ystäviä kohtaan olisi voinut tuntea edes vähän armoa ja jättää uransa toinen levyn julkaisematta. Microcosmosin ensimmäinen varsinainen biisi rävähtää käyntiin yllättävän vihaisella tikkauksella ja kärinällä, mutta bändille tunnusomainen surumielinen ja keskitempoinen maalailu nousee nopeasti musiikin auraksi. Ukrainalaisnelikko hallitsee tunnelmallisen eeppisyytensä erittäin tyylitajuisesti ja soundimaailmakin on oikeassa suhteessa ruosteinen, joten musiikin pieni tutunoloisuus ei pääse häiritsemään. Blood of Bacchus on syvästi viininpunaista, suruharsonmustaan ommeltua sametinpehmeää gotiikkaa. Niin kuin Burdens-esikoinenkin. Edes levyn päättävä coverversio W.A.S.P.klassikosta Animal (Fuck Like a Beast) ei nouse kaikessa hengettömyydessään paljonkaan bändin omien sötösten yläpuolelle. Mega Drudkh Microcosmos seasoN oF Mist Ava Inferi Blood of Bacchus seasoN oF Mist 2000-luvun alkupuolelta havuista pakanametalliaan uutterasti miltei levy per vuosi -tahtia työstänyt Drudkh ei enää ole kasvustonsa kuiskutelluin nimi. Tyylitajulla tärkättyä ja juhlavasti doom-teritettyä. Mustaa valoa ympärilleen syöksevää majakkaansa porukka ylläpitää Portugalin auringossa. Vaikka ura on normittunut, ja vaikka Microcosmosin jälkeenkin poimin Drudkh-levyistä mieluiten soittimeen Autumn Auroran (2004), bändi palvelee uutukaisellaan fanikuntaansa johdonmukaiseen tyyliin ja tinkimättömällä laatuvastuulla
Biisilistakin sisältää lähes pelkkää hittiä, joskin viimeisimmäksi jääneeltä Prometheus-kiekolta ei ole mukaan tarttunut kuin yksi ainokainen veisu. Hyrden ohjaaman paketin arkistojen aarteista puhuviin päihin nivoutuva dokumenttiosio Stam1nan kadonneet 13 vuotta on erinomainen katsaus bändin historiaan. eh, siivillä. Sen aikana finninaamaisista kellarien koltiaisista varttuu salskeita hevimuusikoita, jotka tekevät vuosikausien demovaiheensa jälkeen työvoiton saamalla levydiilin Sakaralta. Livesoitannan lisäksi mukana on kasa videoita, ja etenkin viina-väkivalta-porno-teemoilla kulkevat pätkät ja niiden tekemisestä kertovat osiot ovat erinomaisen viihdyttäviä tekeleitä. Pääkonsertin ohella levyllä on ohuelti ekstraa. Luvut ovatkin hurjaa luettavaa: filmi kattaa 45 päivää, joiden aikana Maiden lensi 70 000 kilometriä ja soitti 23 konserttia viidellä eri mantereella! Kun edesottamuksia ja faneja seurataan Mumbaista Tokion kautta Meksikoon ja totaalisen villeihin Väli- ja Etelä-Amerikkaan, dokumentin ylle tulee yhteisöllisyyden ja suvaitsevuuden tuntu sen suuremmin alleviivaamatta. Mikä on täysin ok, sillä ehkä yhdessä Some Kind of Monsterissa on jo tarpeeksi. Monellakin tapaa varsin intiimiksi muodostuva K13V antaa Stam1nasta kuvan ihastuttavan maanläheisenä raikulipoikien joukkona, joka kuitenkin on luonteeltaan omaleimainen ja tositoimissa periksiantamaton bändi. KiMMo K. Monet heistä saavat nyt oman hetkensä. Nokkamies Antti "Hyrde" Hyyrysen laulu raikaa vaikka partaa ajettaisiin samalla. Kiintoisinta lisäosiossa on ehkä 90 Inferno. Painotettakoon vielä, että Boeing 757:n valjastaminen maailmankiertueen kulkupeliksi ei ollut mikään ikääntyvien rocktähtien oikku, julkisuustemppu tai muuta huikentelua. Se ei silti tarkoita, etteikö räimintää havainnoisi mieluusti toiseenkin kertaan. Yhtä lailla pätevät myös vähemmän imartelevat faktat: livetaltiointeja Iron Maidenilta on kuultu ja nähty jo mikä määrän tietää, ja Bruce Dickinsonin ääni on enää ehkä noin 65-prosenttisessa kunnossa verrattuna World Slavery Touriin. MiiKa Jalonen Emperor Live at Wacken Open Air 2006 A Night of Emperial Wrath caNdleligHt Emperorin ajoittainen nousu haudasta lopettamisensa jälkeen ei ole tuntunut ihmisiä haittaavan, ja vielä vähemmän haitannee vihdoin laadukas keikkataltiointi. Jätkillä tuntuu olevan aina hyvä meininki. Pääpukarina loistaa luonnollisesti aristokraattinen keulahahmo, vähäeleisen arvokas ja itsetietoinen Ihsahn, jonka ei isommin tarvitse yleisöä kosiskella. Koplalla riittää sekä hyviä (tai huonoja) ideoita että kanttia monenlaiseen, joten lopputuloksena on riemastuttavan raikkaita musavideoita. En liene ainoa, jota on risonut paikoin puutteellinen ja haparoitu Emperial Live Ceremony -dvd, jonka kanssa nämä vuodet on joutunut elämään. Arviot Eero Kokko Stam1na K13V sakara Muutaman vuoden aikana suomimetallin kärkeen rynninyt lemiläinen poikajoukko on esimerkillisesti kronikoitu uransa ensimmäisen 13 vuoden ajalta. Bootleg-pätkät 20062007 keikoilta eivät toki pärjää massiivisen pääkeikan rinnalla, mutta haastattelupätkät, erilaiset tuokiokuvat plus miljoona huutavaa fania eri maista tarjonnevat jollekin jotain. Kultakauden lavarakennelmissa ja kappaleissa on nostalginen elementti mukana, ja yhtyeen omistautuminen ja miljoonaan kertaa toitotettu aitous pelastavat paljon. Tupla-dvd pitää sisällään tuhdin annoksen niin musiikkia kuin dokumenttiakin, ja kumpikin osio on perin viihdyttävää katsottavaa, runsasta tietosisältöä unohtamatta. Miehen levottomanlietsovissa spiikeissä suosikkisana tuntuu olevan "perkele" noin viidellä ärrällä. Yhteensä neljältä eri keikalta Jyväskylän Lutakosta ja Provinssirockista taltioidut pätkät kuvaavat mainiosti levyttävän bändin energisen lavapreesensin ja äijien piinkovan soittotaidon. Rime of the Ancient Mariner oli mahtava kuulla livenä, mutta itse olisin vaihtanut vaikkapa iänikuiset Run to the Hillsin ja Fear of the Darkin paremmin teemaan sopiviin Only the Good Die Youngiin tai Caught Somewhere in Timeen koska tahansa. Tunnelman luomisessa Maidenia auttaa toki se, että yleisö on pähkinöinä joka paikassa. Taitaa jopa olla niin, että tanakka ja hyvin kuvattu kattaus livesoitantaa on paketin tylsintä peruskauraa. Myönnettäköön, että henkilökohtaisesti Somewhere Back in Time -kiertueen settilista korpeaa yhä. Tupla-dvd:n toisella levyllä oleva konsertti onkin sitten enemmän peruskauraa siitä huolimatta, että jokainen biisi on kuvattu eri areenalla. Maidenin crew on tunnetusti täynnä persoonia kärttyvaari Dick Bellistä Nottinghamin sheriffiä niin olemukseltaan kuin käytökseltäänkin muistuttavaan Rod Smallwoodin. Toki monen sortin perseily ja ilveily kuuluu kuvioon koko ajan. Ehkä kesy havainto, mutta voisi sitä huonompiakin sanomia olla. Koko kiertueporukan ja -tarpeiston kuljettaminen lentokoneella mahdollisti keikat paikoissa, joihin hankkiutuminen olisi ollut mahdotonta muulla tavoin mielekkään ajan puitteissa. KosKinen sijaan että henkilökuvat syvenisivät, kaikki pitävät Harris etunenässä yksityisyydestään tarkasti kiinni. Pari tuntia Ed Force Onen kyydissä kuluu joka tapauksessa kuin... Menestyksen myötä homma muuttuu ammattimaisemmaksi, ja esimerkiksi eri levyjen aikaisesta studiotyöskentelystä on kiinnostavaa materiaalia. Bändi lunastaa julkaisulla perintöään mallikkaasti ja ottaa 60 000 hengen Wacken-yleisön haltuun
www.ankkarock.fi 1.-2.8.2009 Korso, Vanta a ! Hyvä fiilis - Reilu meininki 009 Lauantai 1.8.2 CAVALERA CONSPIRACY (BRA/FRA/USA) DRAGONFORCE (UK) TEHOSEKOITIN HARDCORE SUPERSTAR (SWE) CMX EGOTRIPPI ENSIFERUM LE CORPS MINCE DE FRANCOISE CMX EGOTRIPPI ENSIFERUM LE CORPS MINCE DE FRANCOISE MAIJA VILKKUMAA SCANDINAVIAN MUSIC GROUP TUOMO MAIJA VILKKUMAA SCANDINAVIAN MUSIC GROUP TUOMO 2009 Sunnuntai 2.8. TV ON THE RADIO (USA) THE NATIONAL (USA) EPPU NORMAALI TESTAMENT (USA) AMON AMARTH (SWE) AMORPHIS APULANTA FUCKED UP (CAN) KOTITEOLLISUUS PINTANDWEFALL PMMP SONATA ARCTICA TURISAS Lisätietoa lipuista ja hinnoista www.ankkarock.fi Liput myynnissä Ankkarockin nettisivuilla sekä kaikissa Tiketin ja Lippupalvelun toimipisteissä. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Heitimme varovaisuudella vesilintua ja teimme mitä huvittaa. Vuonna 1997 vuorossa oli pari split-julkaisua ja kolmas varsinainen pitkäsoitto Sounds of the Animal Kingdom. Oli aika ryhtyä mättämään kunnolla. Onnistuimme erottumaan joukosta ja osin se oli ihan tietoistakin, mutta lopulta kaikki tapahtui luonnostaan Olen levystä ylpeä. Uusi rumpali ja bändin lisääntynyt kokeilunhalu takasivatkin Brutal Truthille uuden alun, joka ei muistuttaisi mitään aiemmin kuultua. D anny Lilker on ollut monessa muka- na. Okei, tuotanto oli taas aika liejuista, mutta poltimme tuolloin tuottajamme Billyn kanssa unssin päivässä. Monet ovat hehkuttaneet minulle, kuinka mullistava tapaus tuo oli ja kuinka se vei grind-huutamisen uusiin ulottuvuuksiin. Perustin Brutal Truthin sivuprojektikseni, sillä Nuclear Assault vietti hiljaiseloa lakiteknisten sotkujen vuoksi. KTS toimi linkkinä Earache-aikaisen matskun ja Relapse-aikakauden välissä. Aikoinaan levyä ei oikein ymmärretty, mutta ironisesti moni on sittemmin pyörtänyt puheensa. Kappaleet kuten Walking Corpse ja Stench of Profit olivat toisaalta ehkä turhankin yksioikoisia, sillä kirjoitin ne vuosia ennen levyn ilmestymistä, mutta monet pitävät näistä kappaleista yhä. Kasvava suosio vei Brutal Truthin lukuisille kiertueille, joiden aikana rumpali Scott Lewis sai touhusta tarpeekseen ja erosi bändistä. Kun olimme saaneet hoidettua ongelmamme Earachen kanssa ja vaihdettua lafkaa, meillä oli vain kymmenen uutta kappaletta. Olisi ollut helppoa toistaa vanhoja kikkoja, mutta se olisi kyllästyttänyt meidän kuoliaiksi. Hämmensimme keitosta death/ thrashilla Dark Angelin malliin kuuntelepa vaikka Walking Corpsen verseriffi ja nämä Kohti tuntematonta Vuonna 1994 julkaistu Need to Control iski tiskiin hämmentävän sekoituksen kulmikasta grindiä, teollisuussävyjä, punkkia ja raskaampaa murhaa. Kyllä se silloin hyvältä kuulosti, hmm... INferNo 95. Levyltä irrotettiin musiikkivideo kappaleesta Collateral Damage. Kinkade I www.brutaltruth.com Brutal Truth ei ole aivan vanhimpia grindcore-ryhmiä, mutta sen vaikutusta genren kehitykseen ei sovi vähätellä. Yhdistelimme brittiläistä Earachesoundia japanilaiselle hardcorelle ominaiseen kirkumiseen. NtC jäi Brutal Truthin viimeiseksi levyksi Earachen leivissä. Näiltä kavereilta ei omapäisyyttä tai rohkeutta puutu. Grindin vallankumoukselliset erilliset vaikuttimet yhdistettynä soittotyylimme muodostivat soundimme. Pian mukaan tuli S.O.D:n ja Nuclear Assaultin kaltaisia hirmuja, mutta 1980-luvun lopulla koittanut death/grindin huima ylösnousu vei äijän mennessään. Parin demon ja pienjulkaisun jälkeen vuorossa oli Earachen julkaisema debyytti Extreme Conditions Demand Extreme Responses (1992), joka räjäytti korvat väkevällä hyökkäyksellään. Halusin myös soittaa huomattavasti nopeampaa kamaa kuin mihin NA antoi mahdollisuuden. Olimme tuohon aikaan uramme huipulla. En pidä levyn tuotannosta, mutta on se silti siisti kiekko. Colin Richardsonin tuottama ja aikaansa nähden varsin nopea paketti ei tyytynyt kopioimaan esikuviaan, vaan lisäsi mukaan oman kieron ja vahvan poliittisesti latautuneen elementtinsä. Diggailin Napalm Deathin ja Carcassin kaltaisista bändeistä, ja minun oli pakko saada kanava vastaavan kaman tekemiseksi. Korvaajaksi löytyi täysin erilaisen soittotyylin omaava Rich Hoak. Vastapainoksi tarjoiltiin myös Collisionin ja Ordinary Madnessin kaltaista ääriraskasta ja hidasta junttaa. Relapsen kautta julkaistu Kill Trend Suicide (1996) ei ole varsinaisesti pitkäsoitto, vaikka se sisältääkin runsaasti uutta materiaalia. Pian joukkoon liittyi myös monipuolisesti kurkkuaan käyttävä Kevin Sharpe, josta tuli yhtyeen varsinainen vokalisti. Asiaan vaikutti paitsi rumpalinvaihdos myös kasvumme bändinä ja se, että toisin kuin debyytillämme kirjoitimme musiikkia yhdessä. Aloitimme tosiaan sivuprojektina, mutta huomasin pian kyllästyneeni thrashin soittamiseen. Billyn kanssa oli siistiä työskennellä, mutta myönnän kyllä, että KTS ja sitä seurannut pitkäsoitto lipsahtivat aika suttuiseksi. Omissa kirjoissani levy jää valitettavan suttuiseksi väliinputoajaksi, joka ei tavoita vanhaa raivoa sen paremmin kuin jänniä uusia kokeilujakaan. Levy yhdisteli veitsenterävää soundia kaoottisuuden rajoilla kulkevaan rumputyöskentelyyn. Soundi oli likainen kuin krapulasta kärsivä pultsari, ja kohkaus lähenteli hetkittäin jopa noisea. Dannyn mukaan mies kyllästyi blastaamiseen lopulta kokonaan ja siirtyi duunariksi Applen leipiin. Laulusta ja bassosta vastanneen Dannyn ohella alkuperäiseen miehistöön kuuluivat Nuclear Assaultin kitarateknikkona toiminut Brent "Gurn" McCarty ja naapurustosta tuttu rumpali/vokalisti Scott Lewis. Need to Control oli hyvin erilainen levy. Soundi on loistava, tyyli omaperäinen ja biisien tempot ennenkuulumattomia. Levy jatkoi KTS:lla omaksuttua linjaa, joskin tiiviimpänä ja räyhäkkäämpänä. Miehen ensimmäinen merkittävä pesti oli Anthraxin perustajajäsenenä vuonna 1981. Sain Brutal Truthista myös niin paljon hyvää palautetta, että tiesin olevani oikealla tiellä ja aloin keskittyä bändiin tosissani. Sarjatulena silmille tulevista kuvista ja räjähdyksestä muodostunut video kesti reilut kaksi sekuntia, mikä takasi paikan Guinnessin ennätystenkirjasta. Uutta kotia etsiessään bändi pyöräytti pari pienempää julkaisua, kunnes oli aika iskeä taas isommalla vasaralla. Vanha liitto TEKSTI Kari Koskinen I KUVA S. Debyytillä kuultu death/grind oli enää vain yksi suuntaus monien muiden joukossa. Relapse halusi julkaista jotain heti, joten nauhoitimme KTS:n Billy Andersonin kanssa. Rich istui täydellisesti joukkoomme, treenasimme paljon ja olimme tiukassa kunnossa runsaan kiertämisen ansiosta
No, you live and learn.. War Is Good kertoo hyökkäyksestä Irakiin, Turmoil kristityistä äärikonservatiiveista, Humpty Finance talouden romahtamisesta ja niin edelleen. Nämä lukemat ovat näissä piireissä vanhemman valtiomiehen merkki, eikä tämä valtiomies sanojensa mukaan kadu mitään mitä on bändinsä kanssa tehnyt. Grindin soittaminen ei väsytä, vaikka ikää on kertynyt jo 45 vuotta. Mainittakoon, että jälkimmäisen nykymiehistöön kuuluvat Lilkerin ohella myös Napalm Deathin Shane Embury ja Danny Herrera. Uusi tuleminen Vuonna 2006 Brutal Truth osoitti jälleen elonmerkkejä. Kirjoitimme biisit parin vuoden aikana ja nauhoitimme ne viime lokakuussa. Kahdeksan vuotta Bushia ja se vitun 9/11 antoivat Kevinille paljon purtavaa. Seurasi lisää keikkoja ja neljä uutta kappaletta This Comp Kills Fascist -kokoelmalla (2008), kunnes olikin taas uuden studiopitkän vuoro. Saimme yleensä pari kolme biisiä duunatuksi joka visiitillä. Vuosituhannen taitteessa markkinoille tuli vielä yksi splitti, livekeikkoja ja pienjulkaisuja niputtava tuplakokoelma Goodbye Cruel World (1999) sekä juuri ennen hajoamista vuoden 1998 lopussa purkitettu studiolive For Drug Crazed Grindfreaks Only! (2000). Brutal Truth on aina kirjoittanut kantaaottavia sanoituksia, eikä uusi levy tee asiassa poikkeusta. Yhtye osallistui Eyehategod96 INferNo tribuutille ja päätti kokeilla siipiään myös keikoilla. Maantieteellisistä sekä laaduntarkkailuun ja keikkailuun liittyvistä syistä johtuen säveltäminen otti aikansa. Brutal Truthin jälkeen Danny puuhasteli lukuisten bändien ja sivuprojektien kanssa, joista tärkeimpinä mainittakoon The Ravenous ja uudelleen henkiin herätetyt Nuclear Assault ja S.O.D. Alkuperäinen kitaristi Gurn hyppäsi tässä vaiheessa syrjään, ja lopulta korvaajaksi vakiintui Nuclear Assaultissakin hetken soittanut Erik Burke. Keikat ja uuden levyn promotointi ovat Dannyn mukaan ainoat varmat suunnitelmat, mutta muutoin tulevaisuus on avoinna. Lopulta Rich lensi mestoille ja jamittelimme biisit kasaan Sulacon Erikin toinen bändi treeniksellä. Rumpali Rich palasi törkyistä grindiä soittavan Total Fucking Destructionin kanssa, kun taas vokalisti Kevin Sharpe jatkoi huutamista Damagedin ja Venomous Conceptin riveissä. Tuotanto ja eräät ilkeämmät riffit ovat debyytiltä, kun taas nopeus ja sekopäisen kaoottiset sovitukset muistuttavat uudempia juttujamme. Olemme aina olleet ja olemme edelleenkin grindcorea, en tiedä miksi muuksikaan meitä voisi kutsua. Nimibiisi on positiivisempi, sillä se sisältää uskoa tulevaisuuteen nyt kun meillä on taas aito ja luonteva presidentti. Tuore Evolution Through Revolution palauttaa raivon yhtyeen alkuaikojen tasolle, ja soundissa on taas hartaasti kaivattua terävyyttä. Samalla kokonaisuus soundaa kuitenkin erilaiselta, mistä voi kiittää Erikin soittotyyliä ja sävellystaitoja. "Heitimme varovaisuudella vesilintua ja teimme mitä huvittaa." Levyä seuranneen kiertueen päätteeksi Brutal Truth katsoi tulleensa tiensä päähän, löi pillit pussiin ja sen jäsenet suuntasivat energiansa muihin bändeihin. Menin Erikin luokse kylään, polttelimme hiukan ja vaihdoimme ideoita. Mielestäni ETR sisältää yhtäläisyyksiä jokaiseen vanhaan levyymme
Yhteystiedot pidän kovasti näistä "No joo, kyllähän minä kavereista, joiden kanssa nyt kierrän, mutta kyllä hekin välillä vituttavat minua. (09) 6828 4600, hedcom@hedcom.fi Näe ilmoituksesi tässä! Ota yhteyttä myyntiimme. Nikula / 040 523 3110. Median palveluhakemistossa! Ota Palveluhakemisto Mainosta Poplöydät osoitteesta www.popmedia.fi.yhteyttä myyntiimme. Ja minä heitä." Page Hamilton PRO GEAR Hedengren yhtiö Puh
Aika näyttää. Otin sen melko myöhään itse asiassa, jos vertaa siihen, mitä teinit nykyisin touhuavat. Teen pari keikkaa myös Black Sun Aeonin kanssa, koska "velipoika" Tuomas meni soittamaan rumpuja, niin minähän lupasin tulla mukaan. 98 INferNo. Ja se ei ollut näin jälkikäteen ajateltuna ollenkaan huono idea, Mynni toteaa. Ja sitten on koko selän "suojelusenkeli". Allin -tribuutti LIFE SUCKS SCUM FUCK. Katuminen on kuulemma uskovaisten hommaa. Sittemmin homma onkin lähtenyt sopivasti lapasesta: Kummatkin kädet ovat täynnä erilaisia Gigerperkeleitä, demoneita ja Draculaa. Mynni on ottanut ainoastaan yhden kuvan pienessä sivuloivaisessa, sillä kipu pitää tuntea. Oma nahka KUVAT Terhi Ylimäinen / Mynni Luukkaisen arkistot Sotajumalan Mynni Luukkainen aikoo olla vanhana tatuoitu, pelottava ja kärttyinen naapurinkääpä. Ensimmäinen pentagrammi oli kuumottava juttu Vaikka Sotajumalan Mynni Luukkainen on hurjan näköinen mies kuvineen, hän oli nuorempana varsin kiltti jannu ja odotti kärsivällisesti 18 vuoden ikää ennen ensimmäistä tatuointiaan. Luukkainen ei tunnusta katuvansa tatuoinneistaan mitään. -tatskasta, Mynni listaa. Kyllähän se tuntui aika kuumottavalta, mutta myös täydentävältä. Sieltä löytyy demoneita, Gigeriä, Hyporisti, SJ-logo, jallutähti, Satan-kala, CFH, ja G.G. Mitään ei uskalla vielä luvata, sillä asiat voivat tietenkin kusta vielä moneen otteeseen, Luukkainen virnistää. Horna puolestaan tekee kesällä kaksi keikkaa, toisen Nummirockissa ja toisen Tshekeissä heinäkuussa. Silloinhan se vitutti, mutta elämä yleensä vituttaa. Kuviini ei sinänsä liity mitään elämäntarinoita. Se olisi ainakin aika hienoa. Ja toki pitää nostaa hurraa-huudot kaikille, jotka ovat tatuointeihini syypäitä; Fireline Tattoon Antti Rossi, His Masters Tattoon Markus Lehtinen, Body CTRL:n Sakari Puomiranta sekä Viljasen Jaakolle terveiset mainiosta G.G. Vatsassa teksti INFECTED ja navan alla suuntanumero. Naapuruston musta mätäpaise, joka ei kuole millään, Mynni höröttää. Mynnin kuvat jatkuvat edelleen. Ja kun nyt katson itseäni peilistä, niin hyvinhän tässä on käynyt, hän lisää naurahtaen. Olen jo pitkään halunnut kaulaan kuvan, mutta ei ole löytynyt sopivaa ennen tätä. Varsinkin näistä jälkimmäisin saa Mynnin hymyilemään. Lainausmerkeillä siksi, että yhtye nähdään tulevana kesänä näillä näkymin ainakin toukokuussa Tallinnassa sekä elokuussa Lutakossa. "Noh, eipä tarvitse mennä kaupan kassalle töihin. Ensimmäinen kuva oli kaaos-tähti vasemmassa olkapäässä. Kummatkin jalat polvesta nilkkaan ovat tukossa. Reidessä on kasvainsikiö ja korvan takana "syntymämerkki". Tekijäpuolelta Mynni nimeää idolikseen Last Ritesin Paul Boothin, joka on hakannut maailmantähtien nahkaa ja on legenda omalla sarallaan. Luukkainen näki pienenä televisiosta full-sleeven ja päätti hankkia vielä joskus sellaisen nähtävästi menestyksekkäällä otteella. Meikän porukat pitivät huolen siitä, ettei lähtenyt mopo käsistä. Pitäisi saada myös uutta materiaalia tehtyä ja sitä mukaa myös julkaistua. kaikista kuvista ehkä muistorikkain on ensimmäinen pentagrammi. Aika on jo varattu!" TEKSTI Heta Hyttinen I Mynni kertoo Sotajumalan olevan tällä hetkellä lainausmerkeissä keikkatauolla. Seuraavaksi kaulaan tikataan Giger-kuva. Jos elän 80-vuotiaaksi, olen todennäköisesti se kärttyinen vanha ukko, jota lapset pelkäävät sen takia, että isommat pojat kertovat hurjia uhrausjuttuja musta. Kumpaakin kylkeä koristavat pillipiipari-luurangot pitämässä tahtia. Sormissa tekstit HATE KVLT ja pikkurillien ja ranteiden välillä tekstit SPILLED BLOOD. Myös Obscurantin uusia biisejä työstetään ja neuvotellaan, josko saisimme Sotajumalan uusi materiaali työn alla diilintynkää jostain. Se on kuitenkin ajankohtaisempaa vasta loppuvuoden puolella
Windows Vista Upgrade Advisor -työkalun avulla voit päättää, mitä Windows Vistan ominaisuuksia tietokoneessasi käytetään. alv:n). Ota yhteys HP-jälleenmyyjään Katso hp.fi/erikoistarjoukset ©2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Microsoft ja Windows ovat Microsoft Corporation in rekisteröityjä tavaramerkkejä Yhdysvalloissa ja/tai muissa maissa. Tietyt Windows Vistan tuoteominaisuudet edellyttävät pitkälle kehitettyjä laitteita tai lisälaitteita. AMD TurionTM tuplaydin suoritin RM-75, kaksi kiintolevyä, tehokas ATI Mobility RadeonTM HD4650 näytönohjain, Blu-ray asema, sisäänrakennettu TV viritin, monikanavaiset ääniratkaisut ja sub-woofer takaavat käyttäjälle ensiluokkaisen viihde-elämyksen. Hinnat ovat esimerkkejä tyypillisistä verollisista jälleenmyyntihinnoista ja ne saattavat muuttua ilmestymisajankohdan jälkeen. Hinnat ovat voimassa toukokuun loppuun asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää.. HP Pavilion dv7-2080eo kannettava (tuotekoodi:NT376EA#UUW) suositushinta 999,- (sis. Kaikki oikeudet pidätetään. Lisätietoja saat osoitteesta www.microsoft.com/windowsvista/ getready hardwarereqs.mspxja www.microsoft.com/windowsvista/getready/capable.mspx. Tämä katseet kääntävä kannettava on yksi HP:n uuden kesämalliston tähtituotteista, jossa innovatiiviseen ulkonäköön on yhdistetty täydelliset puitteet digitaalisesta viihteestä nauttimiseen. Voit ladata työkalun osoitteesta www.windowsvista.com/upgradeadvisor. HP suosittelee Windows Vista® Home Premium -käyttöjärjestelmää. Huippuluokan suorituskykyä tyylikkäissä kuorissa . HP Pavilion dv7-2080eo viihdekannettavassa yhdistyvät upea muotoilu ja suorituskyky. AMD Turion ja niiden yhdistelmät ovat Advanced Micro Devices in tavaramerkkejä. Koe TV, valokuvat, leffat, musiikki ja paljon muuta -- isolta 17.3" HP Brightview Led näytöltä
13 myllertävän biisin debyyttialbumi kaupoissa 20.5. SWALLOW THE SUN syssymmällä puskee uutta lättyä swallowlandiasta, joka muuten on hauska paikka, ja iloinenkin! sitä odotellessa tyydytään kahden ekan kiekon aiheuttamaan hilpeyden tunteeseen. kaupoissa 10.6. www.spinefarm.fi | spinefarm@spinefarm.fi rankahtavaa & punkahtavaa mätkettä jöötteperkeleiltä! melodiaa tursotetaan korvanreikiin sellasella tarmolla, jotta vaikku valittaa ja tasapaino temppuilee pahemman kerran... 26.5. möyryävät helsingin nosturissa!!!!