Inferno 5/2013 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 5/2013 I HINTA 6,50 euroa
Katja Kettu ottaa novellin keinot haltuunsa kuin taian. Jännitystä, mystiikkaa ja romantiikalla maustettua historiaa. Kiehtova romaani munkki Rasputinin ja Romanovien tsaariperheen traagisista vaiheista. Saatavana kaikista hyvin varustetuista kirjakaupoista kautta maan.. Mooses Mentula ISÄN KANSSA KAHDEN Miina Supinen ORVOKKI LEUKALUUN URAKIRJA Mustan timantin kirjoittajan ensimmäinen romaani maan ja menneisyyden erilleen vetämästä perheestä, kodin lämmöstä, jonka kaamos uhkaa jähmettää. Uraputkeen maamme virallisen ammattiauttajan Orvokki Leukaluun ohjein! Suurtalouskokin, eräoppaan ja kymmenien muiden tuttujen ? sekä joidenkin vielä tuntemattomien ? ammattien perimmäinen luonne. Kesä, kärpäset Katja Kettu PIIPPUHYLLY JP Koskinen YSTÄVÄNI RASPUTIN Jäämeren rannalta, yhdestä pohjoisesta pisteestä voidaan katsoa alas, kertoa kaikki maailman tarinat
Mark Putterford BLACK ROSE Phil Lynot ja Thin Lizzyn tarina Sami Rajakylä S P PÄTKÄRUNOILIJA Humoristinen, H va vakava, ilveilevä ja lyyrinenkin ja ro romaani Keijosta, ru runoja rustaavasta vi virastotyöläisestä, pä päivittää työläiski kirjallisuuden 20 2000-luvulle. Irlantilaisen rocklegendan tarina paljastaa paitsi täysiverisen rockmuusikon hillittömän elämäntyylin myös räyhähengen pehmeämmän, taiteellisen puolen. ja kunnon kirjat. Anders Adali RAHAA, RAHAA, RAHAA! Arvokuljetusryöstön perusteet Harri V. Hietikko LAUSUKAA PARANOID Kadonneen tytön löytäminen ei ole vaikeaa, mutta tämän palauttamisesta seuraa paljon ongelmia. Rammstein-trilogian railakkaan omaääninen aloitusosa. Arvokuljetusryöstön lyhyt oppimäärä! Kuinka oli mahdollista tehtailla keikkoja vuosikaupalla . jäämättä kiinni? Maukkaalla dialogilla ryyditetty tosikertomus. Ilmestyy kesäkuussa Saatavana kaikista hyvin varustetuista kirjakaupoista kautta maan.
only available at ConStruCt the new mASterPieCe By GothenBurG?S fineSt out mAy 24th Also available as: Limited 2Cd Box Set (feat. Bonus 7inch · ituneS exCLuSive · diGitAL deLuxe 2 Cd incl. 2 brand new studio tracks) GAtefoLd LP incl. CD Digipak, extended booklet, Bonus CD incl. Live Best-Of out may 24th Also available as: LimiteD eDitiOn 2CD out now! melodic death metal, shredding guitars, blasting drum beats and the epic sounds of modern film scores w w w. ins ideout m us ic.com. exclusive transp. cent ur y m edia.com LEPROUS . red vinyl + bonus 7. COAL out now! Also available with two bonus tracks as limited mediabook-CD and 2LP edition. An amazing new discovery for fans of King Crimson, Pain of Salvation or Devin townsend. w w w
U.D.O., Dead Shape Figure, Amberian Dawn? 016 Länsirintama & skaba 018 Heavy Cooking Club: Hateform-Jonten matikkametallisoppa 020 Aadolf vs. Rytmihäiriö 024 The Dillinger Escape Plan 26 026 Dark Tranquillity 030 Kylesa 032 Rob Zombie 034 Timo Tolkki 038 Battle Beast 044 Children of Bodom 052 Pölkyllä: ex- In Flames, nykyinen The Resistance -mies Jesper Strömblad 34 056 Salamyhkä: Elendin The Umbersun (1998) 059 Arviot, pääosassa Kylesa 076 Demot, pääosassa Upside Crown 079 Vanha liitto: Anvil, haastat telussa Steve "Lips" Kudlow 082 Kuudes piiri: rockkirjasuomentamisen karikot. Jarmo Katila 44 Daniel Falk 20 009 Päänavaus 010 Sytykkeitä: mm
Rokkarin yleiskunnon pahinta vihollista, tylsistymistä, on joka tapauksessa hankala peitota. Ja toinen, kolmas. Ihminen on venyvä eläin, ja on tietysti valintakysymys, kuinka matkustaessa aikaansa ja aivosolujaan tappaa. -tason kysymyksiin. En olisi jaksanut yhtään enempää. 8-16) (03) 4246 5302 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Fredrikinkatu 42, 3.krs , 00100 Helsinki Puhelin: (09) 4369 2407 Telefax: (09) 4369 2409 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen 040 563 0642 Maria Eerola, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali Puhelin: 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva Markus Paajala Painopaikka Lönnberg Print & Promo Paperi: 65 g/m2 Solaris Brite Kansi: 200 g/m2 Galerie Art Matt ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 13. Alexi Laihon vatsahaava jokunen vuosi sitten, reilut kolmikymppisenä kuvastaa paljon. Muunlaisista vaivoista voi lukea esimerkiksi tämän lehden Kylesa-jutusta. Tokihan kaikkeen tottuu. En ihmettele yhtään, että korkki narahtaa. Ei minusta olisi moisiin hommiin, hyvä kun nykyisin selviää yhden baari-illan seurauksista hengissä. Esimerkiksi muutaman päivän reissu Venäjälle kahdeksan vuotta sitten riitti vuolemaan minusta ihmisraunion. Pelkästä univajeesta toipuminen ottaa päiviä! Siitä vain miettimään, että sama ralli jatkuisi pahimmillaan kuukausia putkeen. Olkoon voima kanssanne . Unet ovat yöstä toiseen mitä ovat, ja päivien mittaan saa reagoida naama peruslukemilla asiantuntevien musiikkitoimittajien ?are you alcohol?. ?Kansigeezerimme. Tsekkaa, kuinka mittava monsterishow sovitetaan postikortinkokoiselle lavalle ja muita tarinoita osoitteesta www.inferno.fi. Inferno 9. Tämä ei ole läträämisen glorifiointia vaan puhdasta realismia. Ja sitten kun palaa kotiin limakalvot ja taskut rei?illä, saa vastailla kateellisiin ja väärin olettamuksin tehtyihin uteluihin reissaamisen autuudesta ja kirstut täyttävistä dollareista. Sanon pyyteettömästi, että olen onnellinen saadessani seistä lavan sijaan yleisössä. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Matti Riekki a aj Päätoimitt MENNÄÄN BUSSILLA Toisinaan tulee pohdiskeltua, kuinkahan tuota tulisi pärjänneeksi tämän hiekkalaatikon reunapuilta pällistelyn sijaan sen keskiössä, artistin raskaissa saapikkaissa. En tarkoita nyt taiteellista kanttia, vaan yleensä koko ruljanssia, etenkin sen kuluttavaa rundauspuolta. Bändien keikkabusseissa tuli aikoinaan istuttua sen verran, että hommasta ja sen raskaudesta on pieni haiskahdus. Monesti myös matkustus- ja majoitusolosuhteet ovat nimekkäämmilläkin bändeillä niin ankeat, että harva uskoisi. Sen kuin seurasin sivusta ja pistelin muistiin. Kiertäminen on ankaraa hommaa, uskokaa pois. Omanlaistaan kuvaa rundaamisen glamourista saa myös Lordin Euroopanrundilla rumputeknikkona kiertäneen Vilho Rajalan mainiosta blogista nettisivuiltamme. Aivan liian vähän unta ja liikaa lientä on tyly yhdistelmä. ja lasarettipalvelujen tarve minimissä. PS. Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala Kirjoittajat Ahola Tapio, Hintikka Tami, Hynninen Sami, Hyttinen Heta, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Kask Evelin, Keränen Toni, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuronen Mikko, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Malm Mikko, Mustonen Sanna, Nuopponen Aki, Rajala Vilho, Saurama Anna, Schildt Saku, Silvast Jaakko, Sundström Pia, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Ylitalo Lauri Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO PL 543 33101 Tampere Tilaajapalvelu (ark. Ei helevetti. Eipä muuta kuin Laiholle ja koko maita ja mantuja rundaavalle bändikatraallemme tsemppiä. Eikä minun tarvinnut edes soittaa, muista artistin velvollisuuksista puhumattakaan
Accept on yksi kaikkien aikojen suosikkibändeistäni. Oma suosikkini on Faceless World, joka on täynnä mahtavia biisejä ja upeaa soittoa. ovat olleet Heikki selle kovia juttuja teinivuosista saakka. . Uudelle Steelhammer-levylle hän ei vielä ehtinyt soittaa, mutta keikoilla mies on heilunut helmikuusta asti. Udo Dirkschneiderin johtaman U.D.O.-yhtyeen kitaristitilanne on viime aikoina hieman elänyt. Biiseissä on juuri sopiva määrä juustoista kasarimeininkiä ja kiippareita. Porukassa on nyt siis italialaista, venäläistä, suomalaista ja saksalaista verta. Steelhammer-levyllä ei vielä kuulla Heikkisen soittoa, koska levy oli jo äänitetty kun hän liittyi mukaan. Toinen kitaristi Smirnov hoiti tällä kertaa kaikki kitarat. Muun muassa Merging Flarestä ja tällä palstalla niin ikään läsnä olevasta Amberian Dawnista tuttu Kasperi Heikkinen (kuvassa toinen vas.) haki bändiin kitaristiksi jo viime syksynä, kun Stefan Kaufmannin erosta kerrottiin. . Hän on siis hahmo, joka korvasi Stefan Kaufmannin viime syksynä. Accept ja U.D.O. Kaikki siis Kuopioon elokuun alussa! U.D.O. Martin Häusler Vilho RAja Sytyttäjä la Monikansallista teutoniheviä Monissa liemissä keitelty kitaravelho Kasperi Heikkinen sai vuoden alussa erittäin mieluisan pestin U.D.O.-bändin toiseksi kitaristiksi. Bändiin kuuluvat tätä nykyä Dirkschneiderin ja Heikkisen lisäksi kitaristi Andrey Smirnov, basisti ja Dirkschneiderin tuottaja-aisapari Fitty Wienhold sekä rumpali Francesco Jovino. Ensimmäinen keikka oli festariveto Ecuadorissa helmikuun alussa. Huhtikuussa treenattiin vähän lisää, jonka jälkeen teimme vajaan kolmen 10 Inferno viikon Pohjois-Amerikan-kiertueen. Kaikki on sujunut varsin kivuttomasti tähän asti, Heikkinen kiittelee. Keikka Ecuadorissa oli paitsi Heikkisen myös koko U.D.O.-historian ensimmäinen. U.D.O:n päämies on kuulemma erittäin tyytyväinen uuteen kokoonpanoon. Siitä lähtien asiat ovat edenneet melkoista vauhtia. Vain pari viikkoa puhelinsoiton jälkeen Heikkinen lensi Saksaan treenaamaan. Suomalaiset ovat aina osanneet arvostaa Acceptia ja Dirkschneiderin omaa yhtyettä, joten vastaanotto lienee tälläkin kertaa mainio. Heikkiselle ensimmäinen veto Suomessa uuden yhtyeen riveissä on tietenkin odotettu tapaus. . Odotan keikkaa tietysti suurella mielenkiinnolla, eka keikka uudella kokoonpanolla kotimaassa on varmastikin aikamoinen kokemus. Toivottavasti sää suosii, soitto kulkee ja paikalle tulee sankoin joukoin sakkia. Samalla otettiin promokuvia ja kuvattiin Metal Machine -musiikkivideo. . ei perinteisesti ole pitänyt kovin pitkiä taukoja levyjensä välillä. Niinpä on toiveita, että Heikkisen soittoa kuullaan yhtyeen albumilla jo pian. www.udo-online.de. Asiat ovat tiiviistä tahdista huolimatta sujuneet rennosti ja leppoisasti, ja Heikkisen mukaan kaikkien bändin jäsenten kanssa on helppo tulla toimeen. kiertää maailmaa paraikaa ja nähdään livenä Suomessa 2.8. KuopioRockissa. Bändin manageri soitti minulle tammikuun puolivälissä, ilmoitti toisenkin kitaristin Igor Gianolan eronneen ja kysyi olenko vielä kiinnostunut pestistä. Erikoismaininta täytyy myöskin antaa Mathias Diethin tyylikkäästä ja maukkaasta kitaratyöskentelystä, kova jätkä. U.D.O. Myös U.D.O:n tuotanto on pyörinyt soittimessa jo teinivuosista asti, ja varsinkin neljä ekaa lättyä toimii kuin tauti
Etenkin kielisoitinten äänityksiä on nykyisin niin helppoa hoitaa muualla kuin varsinaisessa studiossa. Mielestäni uutisointi aiheesta paljasti sen, että olimme jo löytäneen uuden laulajan, mutta jostain syystä jotkut ymmärsivät asiat toisin. Re-Evolution-albumi sisältää uusia versioita vanhoista Amberian Dawn -kappaleista. Bändi halusi esitellä uuden laulajansa tällä tavoin. Periaatteessa biisejä olisi jo riittävästi kokonaista uutta levyä varten, mutta olen vuosien saatossa tullut koko ajan ronkelimmaksi omien biisidemojeni kanssa. Moniin kappaleisiin lisättiin orkestraalisia osuuksia. Uuden studiolevyn äänitykset alkanevat syksyllä tai kesällä, joten vuoden 2014 aikana saadaan julkaistua kokonaan uutta matskua. ole tapahtunut suuria muutoksia. Muuten bändin elämässä on tapahtunut paljon. Eurooppalaisena yhteistyökumppanina toimii nyt Pure Legend Records ja bändin apuna saksalainen kaveri nimeltä Tommy Schmeltz, joka hoiti yhteyksiä myös levy-yhtiön suuntaan. . Hienoa jälkeä tuli, ja edellisen levyn soundillisesti pilannut masterointi onnistui tällä kertaa täydellisesti! Chasing the Dream on linjakkaampi ja tiiviimpi levy kuin edeltäjänsä, mutta tyylillisesti ei www.soulhealermusic.com Inferno 11. Reilu vuosi takaperin käytiin äänittämässä kolme Chasing the Dreamille päätynyttä biisiä ikään kuin uuden matskun käyntikortiksi, ja se vakuutti Pure Legendin porukat. Oma-aloitteisia hakijoita alkoi ilmoittautua erityisesti ulkomailta heti sen jälkeen kun olimme ilmoittaneet erostamme Heidin kanssa. Janne Tolsa miksasi ja masteroi. . Sen jälkeen pyysin häntä demoamaan kotistudiossaan AD:n Cold Kissin. Suurin osa kitaroista ja bassot äänitettiin itse kukin kotonamme. lisää ajanko taisju hwww.i ttuja nf erno.f Toni Härkönen i Uudella äänellä Amberian Dawnin tiet vanhan laulajan Heidi Parviaisen kanssa erosivat viime vuonna. Uudeksi laulajaksi löytyi taidokas ja kokenut Capri, jonka kanssa bändi julkaisee nyt levyllisen vanhoja kappaleita uusina versioina. Kosketinsoittaja ja Amberian Dawnin maestro Tuomas Seppälä kertoo, että yhtye ei halunnut etsiä uutta laulajaa avoimen haun kautta. . Seppälä kertoo innostuneensa Caprin äänestä, kun hän kuuli tämän laulaman version Yngwie Malmsteenin You Don't Remember, I Never Forget kappaleesta. . Levyn ideana oli tuoda esiin kappaleita, jotka toimisivat erityisesti Caprin tulkitsemina, eikä tehdä varsinaista best of -tyylistä kokoelmaa. Seppälä kehuu Capria miellyttäväksi persoonaksi ja ammattimuusikoksi, jonka kanssa on helppo työskennellä. Kokonaan uuttakin AD-materiaalia on luvassa, vaikka Seppälä painottaa, että Re-Evolution on jo hyvin erilainen levy aiempiin nähden. . He ottivat viime keväänä yhteyden ja sopimus syntyi melko nopeasti. Viime kesänä bändi kävi soittamassa Saksassa Headbangers Open Air -festareilla, mutta toistaiseksi keikkoja ulkomaille ei ole tiedossa. Kuosmasen mukaan SoulHealer aikoo hankkia tänä vuonna jalansijaa kotimaassa. Keikkoja on sovittu ympäri Suomea vuoden loppuun asti. www.amberiandawn.com Ettei enää harmittaisi Kajaanilainen SoulHealer vakuutti vuosi sitten Kings of the Bullet Alley debyyttilevyllä. Hieno ja joustava tapa äänittää lähellä kotia. Tolsalle annettiin referensseiksi vuoden 1983 suurteokset, Acceptin Balls to the Wall ja Iron Maidenin Piece of Mind. Teemulla on kotonaan studio ja siellä äänitettiin rummut, osa kitaroista ja laulut. Kuosmanen lähettääkin miksaajalle suuret kiitokset. . Siitä tuli niin hyvän ja erityisesti erilaisen kuuloinen, että ajatus lisäbiisien uudelleen äänittämisestä syntyi hyvin pian. Kyseessä ei ole vain vanhojen pohjien päälle uudestaan laulettu levy, vaan yli puolet musiikistakin on soitettu uudelleen. . Chasing the Dream äänitettiin Teemu Ojalehdon avustuksella. Nyt bändillä on plakkarissa sopimus saksalaisen Pure Legend -lafkan kanssa ja kakkoslevy Chasing the Dream on aimo harppaus eteenpäin. Kitaristi Teemu Kuosmanen kertoo, että niin vahva levy kuin Kings of the Bullet Alley olikin, sen tuotanto jäi hivenen kaivelemaan. Tällä hetkellä teen koko ajan uusia biisejä ja heikoimpia tippuu valmistelulistalta
Kokonaan taukoa oli vain nelisen vuotta, sillä olemme sessioineet ydinryhmällä aika ajoin viimeiset seitse- män vuotta. Kun Xy saapui ekoihin treeneihin, tajuttiin että biisit tulevat menemään ihan uusiksi. Xy ei arkaillut puuttua DSF:n biiseihin, mikä oli yhtyeelle uutta. . Kun ei keikkoja ollut, julkaisutauko tuli luontevaan väliin. Aivan täyttä hiljaiseloa yhtye ei toki ole viettänyt. . Julkaisemme todennäköisesti uuden levyn, kun aika on kypsä. Paluun takana oli yleisön painostus, mikäs muu. Millä oikeudella joku sveitsiläinen nutipää tulee ja pistää www.deadshapefigure.com. Hotellit, safkat, kuljetukset, seurustelujuomat... Uuden musiikin tekeminen ei loppunut kuin hetkeksi, ainoastaan bänditoiminnan pyörittäminen jäi tauolle. Itä-Saksan tekeminen on kuin pyörällä ajo, kun sen kerran oppii, sen osaa aina. Yhteystiedot vaihdettiin jo tuolloin, mutta tuotantoyhteistyötä alettiin kaavailla vasta pari vuotta sitten. . Aluksi se tuntui itsestäni hämmentävältä ja herätti pientä vitutustakin. Se teki erinäisiä muistiinpanoja ja leikkasi ja liimasi osia Cubasella. Joten mikäs siinä lomaillessa ja soitellessa parhaiden ystävien kesken rokkenrollia keskellä Kiinaa! Sanotaanko näin, että siinä vaiheessa kun montakymmentätuhatta kiinalaista huutaa yleisössä, ilotulitusraketit paukkuu, rokki soi ja syke hakkaa tuhatta, niin aika vitun sama paljonko reissu on maksanut. Syksyllä yhtye rynnistää Aasiaan uudestaan. Samael-miehen suojeluksessa Helsinkiläinen Dead Shape Figure on kiertänyt ulkomailla vuosikausia ja kävi viime vuonna Kiinassa asti. Lähetin Xy:lle minun ja Silverin himassa duunaamat demot. Tyyppi osoittautui todella oudoksi ja iski pieni pakokauhu. Pakenimmekin paikalta, kun hän piipahti WC-tiloissa. kaikki meidän biisit uusiksi! Aina kun jotain osaa käytiin läpi, Xy kertoi isällisesti oman versionsa siitä, onko se tarpeellinen vai ei ja miten osasta saisi toimivamman. Ja aika usein, kun nukuttiin yön yli ja kuunneltiin herran versio seuraavana päivänä, tuli fiilis että miksen mä keksinyt tota aikaisemmin! Viime vuonna DSF kävi Kiinassa. Taloudellisesti moiset reissut eivät ole kovin tuottoisia, mutta Flinck kiittelee meininkiä erittäin hyväksi. . Hiilesmaa kiittelee, että on mukavaa tehdä paluuta, kun se on nimenomaan yleisön ansiota. Itä-Saksa esiintyy Tavastialla samana päivänä kun tämä lehti ilmestyy. Lisää keikkoja saattaa tulla tai sitten ei, riippuu Tavastian-vedon jälkeisistä fiiliksistä. Erikoisen bändin fanitkin ovat toisinaan erikoisia. Itä-Saksa on toista maata, Hiili Hiilesmaa sanoo. . Lisäksi oli sovittu, että tyypillisen sadan prosentin sijaan Itä-Saksaan ei tarvitse antaa kuin seitsemänkymmentä prosenttia itsestään. Yhtyeen kolmas levy Opus Victoria julkaistiin huhtikuun lopussa. Koko ryhmä onkin ollut vain kerran samaan aikaan samassa paikassa. Keikat sen kuin paisuivat, kunnes keikkailu kävi mahdottomaksi. Tyypin silmät pyörivät akselinsa ympäri erikoisella tavalla, jollaista emme olleet koskaan nähneet. Itse maksettiin lennot Kiinaan, mutta kaikki muu hoitui maan sisällä. lisää ajanko taisju hwww.i ttuja nf erno.f i Kuin pyörällä ajaisi Erikoisemman industrialin kulttinimi ItäSaksa piti pitkän julkaisutauon: edellinen albumi Man the Machines ilmestyi vuonna 2000. Tuottajana toimi Samaelin Xy. Kitaristi Juhani Flinck kertoo, että DSF-miehistö tapasi Xy:n ensimmäisen kerran vuonna 2007 Liettuassa. Sille saatiin vihdoin jatkoa, kun Rock Me Amadeus ilmestyi 3.5. Materiaalia on nyt noin kahden levyn verran. Hiili Hiilesmaa kertoo, että paluu on yleisön ansiota. Usein bändit hehkuttavat, kuinka paljon uhrauksia sen jäsenten täytyy tehdä ja kuinka kaikki asiat hoituvat 110-prosenttisella antaumuksella. Itä-Saksa natisi aina liitoksistaan, koska mukana oli niin monta kiireistä tyyppiä. Laulajamme Galzi otti asian esille ja kyseli Xy:ltä, olisiko se kiinnostunut tuottamaan meidän seuraavan levyn. Galzi on diggaillut joitain Rotting Christin levyjä, jotka Xy on tuottanut. Xy suostui hommaan, ja ei aikaakaan kun lennätettiin se viikoksi meidän treenikämpille Helsinkiin. 12 Inferno Studioon asti Xy:tä ei rahasyistä saatu, mutta bändi teki hänen kanssaan tarkan esituotannon. . Hän sai minut ja Feijan houkuteltua treffeille kanssaan. Hiilesmaa kertoo tarinan tyypistä nimeltä Nakuskow.
CHECK OUT! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
Kävin kaksi kertaa Lordin treenikämpillä ihmettelemässä ja ehdin pyörittää Fostexin kovalevytallenninta vain kerran ennen rundin alkua. Kun menin treeneihin ensimmäisen kerran, en tiennyt onko kyseessä rockbändi vai askartelukerho. Soittotilan ulkopuolella nikkaroitiin lavakoristeita, sisällä fiksailtiin maskeja. Tästä lähtölaukaus, loput moniosaisena reportaasina netistä! Eräänä helmikuisena keskiyönä havahduin unestani siihen, että huoneeni keskelle materialisoitui kammottava hahmo. Lordi, Amen, Ox, Hella, Mana) lisäksi hienossa nightlinerissa asustavat teknikkokollegani Aleksi, props-vastaavat Tomppa ja Noora, kiertuemanagerit Rikk ja Mark, miksaaja Johan, valonainen Hanneke, paitamyyjä Jaqueline sekä kuski Andre, joka vaihtaa vuoroa jonkun muun kanssa kuulemma jossain välissä. Reissuun lähdettiin lievästi sanoen hätäisellä meiningillä. Lordilla vaihtuu maski ja asuste tämän tästä. On ollut erittäin mukavaa huomata, että crew koostuu mukavista ihmisistä. En ole tehnyt vastaavaa hommaa aiemmin, mutta rummuista 14 Inferno ja niiden kanssa puljaamisesta on kyllä 20 vuoden kokemus. Paitsi että kannan laatikoita, kasaan ja puran rumpusetin, toimin mehupoikana ja tarvittaessa minä ikinä hyvänsä, pyöritän keikkojen ajan koko sirkusta. Meikäläisen vastuulla on taustanauhakojeen operoiminen, mikä oli etukäteen ainoa empimistä aiheuttanut asia. lisää ajanko taisju hwww.i ttuja nf erno.f i Mörkösirkuksen matkassa . Nyt kun ensimmäinen viikko on takana, alamme olla kovalevytallentimen kanssa sinut ja taimauskin alkaa olla kohdallaan. Lordi-show on sen sortin sirkus, että se vaatii aivan jokaiselta mukana olijalta paljon enemmän kuin joku normibändi. Hän ilmoitti nimekseen Mana ja kertoi, että minun on vietettävä huhti-toukokuussa kuusi viikkoa hirviömäisessä seurassa ja hajussa pitkin Eurooppaa. Lupasin miettiä yön yli ja kertoa sitten, miten on. Keikkaan kuuluu jos jonkinmoista sirkustemppua ja Mr. Minäkin jouduin teipattavaksi. Yläkroppani mallin mukaan tehtiin vara-Mana, joka levitoi nyt keikoilla. Tai siis niillä keikoilla, joilla tempun mahtuu tekemään... Lue koko saaga osoitteesta www.inferno.fi! (Kirjoita Etsi-kenttään "Lordi".). Tulin siihen tulokseen, että olisin ihan saatanan tyhmä jätkä jos en lähtisi. Mana on Lordin uusi rumpali, ja häntä minun pitää nyt teknikoiman Tour Beast or Not Tour Beast -rundilla Euroopassa. Lordin kiertue teknikon silmin Sytyttäjä Vilho Rajala toimi juuri rumputeknikkona Lordin Tour Beast or Not Tour Beast -rundilla Euroopassa. Itse bändin (Mr
JALOMETALLI 2013 2-day tickets pre-sale 85e www.lippupalvelu.fi
siis, ulkoilmalavoille! Orjat, sorron yöstä festivaalikesän aurinkoon nouskaa. SKABA Voita itsesi iin! irock Numm osallistu rnon nettiin, Mene Infe sesi atat löytää it a s ja n a a b a sk akamoja Kauh pakkaamasta in piletein! etu järvelle . Samat marssit, samat banderollit, samat murheet, samat iskulauseet. Se tyydyttää kansan syvien rivien halun taistella vastaan ja maistaa vapautta, niin että loput 364 päivää voidaankin sitten hyvillä mielin potea krapulaa ja ruveta pikkuhiljaa valmistelemaan ensi vuoden voimannäyttöä. Näin edetään, vuodesta toiseen, vapusta toiseen. voit o.fi. n www.infern Osoitehan o blogin, uutisia, levy s yö m t ä yd PS. ja ?sosiaaliseen harmoniaan. Ja sietihän se, sillä on tuskin parempaa tapaa pönkittää omaa valtaa kuin kerran vuodessa sallittava leikillinen roolienvaihto. Joka tapauksessa, tempaus on tervetullut ja piristävä poikkeus siitä ikivanhasta apaattisesta säännöstä, jonka mukaan raskaan rockin poliittiset kannanotot voidaan suosiolla jättää Dave ?totuus on tuolla ulkona. lähinnä rap, punk ja riot grrrl -tyttöbändit . Göteborg täyttyy erinäisistä vasemman käden polun marssijoista, anarkisteista, syndikalisteista ja feministeistä. Ja iso paha Valkoinen Keskiluokka katsoo vierestä kadunvarsilla hymyillen hyväntahtoisesti, sillä se tietää, että huomenna on taas uusi päivä ja että vappu on vain kerran vuodessa. Göteborgissa marssien lisäksi kuullaan ympäri kaupunkia myös erinäisiä laulu- ja soitinyhtyeitä, joista jokaisella tuntuu olevan kana kynittävänä yhteiskunnan kanssa. No kieltämättä hieman. Varsinaiset karnevaalit ovat kuitenkin vasta edessä, ihan pian on nimittäin rockin ja metallin vuoro nousta barrik... onnistuvat omimaan niin sanotun vallankumouksellisuuden ja kyseenalaistamisen jalon taidon. Sortajan kaipuu Vappuaatto. Netistä lö nteluja. ennakkokuu ja a it io rv a live. (lue: järven ja metsän kupeessa sijaitseva miellyttävä esikaupunkialue, jossa asuu keskimääräistä enemmän ei-valkoisia maahanmuuttajia) pienellä ulkoilmalavalla esiintyy toistakymmentä rap-artistia. musiikin kautta. Teennäistä. tämän vuoden osalta vietetty. Nähtäväksi jää myös, kuinka moni paikalle saapuvista oikeasti välittää pätkän vertaa mistään muusta kuin oivasta tekosyystä siemailla pussikaljaa ja leikkiä poliittisesti korrektia ja valveutunutta veronmaksajaa nurtsilla hengaten ja räppiä digaten, yo. Kolmantena herää kysymys, miksi tietyt musiikinlajit . Eräälle lavalle nousee ?feministinen? punkyhtye nimeltä Solanas Cuntz, joka on oman Facebook-sivunsa mukaan varustettu voimaleikkureilla ja kuulemma valmis leikkaamaan niiden avulla pippeleitä irti. Tapahtumaa edeltää kaikille avoin paneelikeskustelu aiheesta ?hip hopin yhteiskunnallinen voima?. Se, kuinka monen osanottajan moiset festivaalit ja keskustelut innostavat oikeasti ottamaan väkevämmin kantaa omaa elämää, oikeuksia ja velvollisuuksia koskeviin kysymyksiin, koko loppuvuodenkin ajan, on toki oikeutettu kysymys. Saa nähdä, kuullaanko keikalla musiikkia lainkaan vai päättyykö performanssi kenties verilöylyyn. Vihaisten nuorten naisten lisäksi Göteborgissa osataan yhdistää poliittisiin marsseihin myös aimo annos käytännön vallankumouksellisuutta ja ihan oikeaa, relevanttia pohdintaa ihmisten roolista yhteiskunnassa ja siitä, miten esimerkiksi musiikki voi rohkaista yksilöä ottamaan kantaa itseään koskeviin asioihin tai epäkohtiin. Miksei kukaan muu (lue: raskaan sarjan sankarit) nouse barrikadeille ahdasmielisiä valtarakenteita vastaan. Mustainen huterille harteille. Kaikesta tästä huolimatta, arvoisa valkoinen, keskiluokkainen ja suurimmaksi osaksi miespuolinen Infernon lukijakunta, voitte toistaiseksi huokaista helpotuksesta. Tätä lukiessanne vappubarrikadit on nimittäin jo revitty alas ja ?feast of fools. Tänä vuonna musiikilla tarkoitetaan pitkälti hip hopia, jonka Riitta Itäkyl ä Göteborgin-kir jeenvaihtaja ympärille järjestetään kokonainen ilmainen festivaali: Biskopsgårdenin ?pahamaineisessa lähiössä. Kerran vuodessa, vappuna, valkoinen miespuolinen sortajaluokka saa maistaa symbolista nyrkkiä, sillä toverit, näin ne yhteiskunnan valtarakenteet kaadetaan! Tai sitten ei. Jo Rooman valtakunnassa tiedettiin, kuinka orjat pidetään ruodussa. Jokavuotisessa Saturnalia-juhlassa yhteiskunnan roolit ja normit käännettiin ylösalaisin, niin että kukaan ei tehnyt töitä, uhkapeli sallittiin ja mikä parasta, herrat tarjoilivat herkut ja viinit orjien pöytiin. Sama perinne jatkui Euroopassa keskiajalla karnevaalien muodossa. ?Feast of fools. Ihsahn, Devin Townsend ja Serj Tankian julkaisevat kesällä We Are -hyväntekeväisyyssinglensä, jonka tuotto menee Etelä-Afrikan lasten musiikinopetukseen ja jonka tarkoituksena on kuulemma rohkaista ?vallankumoukseen. Eräällä tilastollisella faktalla saattaa olla asian kanssa jotain tekemistä: rock on ensisijaisesti juuri valkoista, turvallisen keskiluokkaista ja kaiken lisäksi kiistattoman miespuolista. Kaikki valkoiset keskiluokkaiset miesmuusikot eivät kuitenkaan piittaa tilastoista. oli kerran vuodessa valloilleen päästetty kansanjuhla, jossa väki sanalla sanoen vittuili valtaapitäville niin paljon kuin sielu ja vallankahvassa roikkuva papisto sieti
NHL, National Hockey League, the NHL Shield and the Stanley Cup are registered trademarks of the National Hockey League. All other trademarks are the property of their respective owners. KINECT, Xbox, Xbox 360, Xbox LIVE, and the Xbox logos are trademarks of the Microsoft group of companies and are used under license from Microsoft. ?PlayStation. in the U.S. © 2009 NHL. Officially Licensed Product of the National Hockey League. The names, designs, and logos of all products are the property of their respective owners and used by permission. and the ?PS. and/ or other countries. Association, NHLPA and the NHLPA logo are trademarks of the NHLPA and are used under license by Electronic Arts Inc. All NHL logos and marks and team logos and marks depicted herein are the property of the NHL and the respective teams and may not be reproduced without the prior written consent of NHL Enterprises, L.P. National Hockey League Players. Family logo are registered trademarks and ?PS3? and the PlayStation Network logo are trademarks of Sony Computer Entertainment Inc. All Rights Reserved. All Rights Reserved. Officially licensed product of the NHLPA. All other trademarks are the property of their respective owners. NHL 14 julkaistaan 12.9.2013. © 2013 Electronic Arts Inc. EA, EA SPORTS and the EA SPORTS logo are trademarks or registered trademarks of Electronic Arts Inc. © NHLPA. ENNAKKOTILAA NYT! ea sports nhl 14 xbox 360 ja ps3 69,95? PROVISIONAL *Ennakkotilaajan edut julkistetaan myöhemmin osoitteessa www.suomi.ea.com. EA and the EA logo are trademarks of Electronic Arts Inc.
Hateformin Joni ?Jontte? Suodenjärvi osaa pompottaa instrumenttiaan, vaikka siinä onkin yksi kieli normaalia enemmän. Tuo vesiemme Hjallis Harkimo näyttelee pääosaa reseptissäni, jonka vuoksi allekirjoittanut lopetti vuosien kalavapaan ruokavalion ja alkoi todella ymmärtää, kuinka hyvää ruokaa näistä erilaisista pyrstöllisistä vipeltäjistä oikeasti saa aikaiseksi. Vaan siitähän se maku saadaan ruokaan kuin ruokaan. Munan tunkeminen soppaan voi tulla monelle yllätyksenä, mutta Jonten tunteville tämäkin oivallus on hauska ja toimiva, eli eikun hei ja syömään!?. Omnivorous (2012) ?Turun toivo kaikkiruokaiselle Suomelle! Levyhän pitää sisällään suoranaista hittien ilotulitusta, mutta kokkauksen ja ruokailun tiimellyksessä kappaleet kuten Hurts and Happens, First Person Eater ja Fingerfood antavat uutta näkökulmaa muuten niin rutiinikylläiseen suomalaiseen ruokakulttuuriin. Kuori ja hienonna sipuli ja heitä pottujen kaveriksi kiehumaan. Iso kiitos appiukolleni reseptistä. Vaikka resepti on alun perin appiukkoni käsialaa, haluan ehdottomasti omistaa kyseisen reseptin kitaristillemme Tomy Laistolle, joka ei voi vuosien totuttelun jälkeenkään sietää kalaa missään muodossa, ellei suklaamonneja lasketa. Toivon, että edes yksi hevimetelihemmo kokee samanlaisen tajunnanräjäyttävän ahaa-elämyksen kuin minä maistaessani tätä mahtavaa einestä ensimmäistä kertaa.? Megan tuomio: ?Nyljettävä, ei suomustettava made on kala, johon nykynuoriso tuskin uskaltaa koskea, elävänä tai lautasella. lisää reseptejä www.inferno. fi Miika "Mega" Kuusinen Tutkiva kulinaristi Matemaattinen räknäys kaupassa tai musiikissa tuottanee useimmille basisteille hankaluuksia. Syäkää kalaa ja toisianne!? 18 Inferno (2-4 hengelle) ? 500?800 g madetta (keiton voi valmistaa myös muista kaloista, mutta parhaaseen lopputulokseen päästään mateella) ? 10?15 kpl perunoita, koosta riippuen ? reilun kokoinen sipuli ? 3?5 laakerinlehteä ? reilusti kokonaisia maustepippureita ? runsaasti tilliä ? 2?5 keitettyä kananmunaa ? 0,5 l kulutusmaitoa ? 2?4 dl ruokakermaa ? kunnon kimpale voita ? suolaa maun mukaan Keiton kylkeen ruisleipää ja ruokajuomaksi hyvä valkoviini, vaalea olut tai kylmä maito. Suosittelen myös pakastinkylmää Koskenkorvaa snapseina pitkin ruokailua. Ruokajuoman määrä riippuu ruokailijan maksan polttokyvystä. Tee näin: 1. Keitä nyljettyä madetta erikseen kymmenisen minuuttia ja säästä keitinliemi keittoa varten. 2. Perkaa ja paloittele kala pienen jäähtymisen jälkeen. 3. Lohko kuoritut perunat, pane kiehumaan kalan keitinliemeen ja lisää vettä tarvittaessa niin, että perunat peittyvät. Ehkä juuri siksi tämä turkulainen osaa myös ynnätä kasaan kalakeiton. Matikkametallikeitto Tarpeet Jonten KOKATESSA SOI: Cannibal Accident . NekroC esitteli Inferno #61:ssa vuonna 2008 makaaberin lohisopan, josta Jonten on perinteikkäämpi ja rasvaa säästelemättömämpi versio. Lisää myös pippurit ja laakerinlehdet. 4. Survo keitetyt ja kuoritut munat haarukalla pieneksi. 5. Kun perunat ovat jokseenkin kypsiä, lisää joukkoon kala. 6. Kun kala on kypsää, lisää maito, kerma ja kananmunat. 7. Kun keitto on valmis, mausta se suolalla ja silppua joukkoon runsaasti tilliä sekä voi. Jonten luonnehdinta: ?Made, tai matikkana tuttavallisemmin ainakin täällä Varsinais-Suomessa tunnettu vedenelävä, on karskista ulkonäöstään huolimatta mitä loistavin ruokakala. Pippureiden suhteen valitsisin mustan sijasta, tai ainakin rinnalle, sitruunapippuriin, joka ui kalanlihaan mitä parhaiten, samoin kuin kunnon jauhettu merisuola. De Lirium?s Orderin S.M. Se on kuitenkin mitä maukkain vanhan koulukunnan ruokakala, jonka käyttöä rajoittaa eniten hankalahko saatavuus. Kutuajan, tammi-maaliskuun ulkopuolella se ei tahdo tarttua pyydykseen edes Ruokotaipaleen kuuluisalla Matikka-Jaskalla
Nyt kun sai tämän fyysisen levyn käteen ja pääsi pienen tauon jälkeen kuuntelemaan, niin se kuulosti vaan paremmalta. Moisista tapahtumista sanomaansa ammentava Rytmihäiriö tarjoaa uutta Todellisuuden mestari -levyä, ja Inferno kävi tarkistamassa, ovatko bändin veitset teräviä. Jäljet johtavat Gambina-pullolle K uten tiedetään, Rytmihäiriö risti aikanaan musiikkityylinsä "surmacoreksi" ja rakentaa lyriikkansa hyvinkin avoimesti väkivallan, saatanallisuuden ja alkoholin lieveilmiöiden kolmiyhteydestä. Rytmihäiriöstä on tullut vuosien varrella näissä piireissä tutun juomasekoituksen elävä mainos, hiukan samaan malliin kuin Timo Rautiaisesta Niskalaukauksineen aikoinaan Jaloviinan mannekiini. 20 Inferno Viinahampaita ja mustaa sapattia Löydän ennalta sovitusta paikasta tuopposen äärestä bändin kitaristin Janne Perttilän ja basistin Antti "Ande" Kiiskin. Tuokion turinoituamme joukkoon liittyy bändin tuorein jäsen, kuitenkin jo yli kymmenen vuotta laulajana toiminut, valkokankaaltakin joillekin tuttu Unto "Une" Helo ja heti perään Anden kanssa Rytmihäiriötä vuonna 1988 perustamassa ollut rumpali Otto Luotonen. Une esittelee innoissaan juuri painosta tullutta Todellisuuden mestaria. Jotta pysytään asiassa, matka alkaa Alkosta. Reppuun tarttuu vermutista ja ginistä sekoitettua, appelsiininkuorella maustettua punaruskeaa ja huomattavan halpaa keskiväkevää. Helvetin hyvä levy! Nyt skitsoilen enemmänkin näistä kansista ja muista kuvituksista, että onko kaikki oikein, paidoista, julisteista ja grafiikasta vastaava Une hehkuttaa.. "En tiedä, ollaanko me läskeinä perheenisinä enää niin vakuuttavia nopeina." Janne Perttilä Teksti ja kuvat Aadolf Virtanen | Promokuvat Eero Kokko | www.surmacore.com Surmatuomio eli lievempi tappo on harvinainen tuomio. Bändin biisit pursuavat nerokkaasti riimitellen ja kieli poskessa maalaillen rikoslehti Alibin sivuilta tuttuja tapauksia. Pakkaamme kotikirjastosta reppuun rikoslehtiä ja otamme suunnan bändin kulmille Helsinkiin. Tuttavallisemmin tämä on Gambinaa, joka tunnetaan piireissä myös nimellä "Iso G". Bändi on ilmeisesti tyytyväinen tuoreeseen rieskaan? . Se langetetaan, jos kuolemaan johtaneet tapahtumat ovat epäselviä. Kyllä ollaan
Kaikki tämän kokoonpanon levyt, kuten uutukaisenkin, on tuottanut Jukka Varmo. Miten Rytmihäiriötä tuotetaan? Otto: . ?Pilkkoessa puita Seppo vaihtoi hiippakuntaa.? Hiukan yllättävää on, että levyn on miksannut ruotsalaisen death metalin puolijumala Dan Swanö, jonka kiintymys suomalaisiin bändeihin on tiedossa. Laulupäiviä taisi olla puolet vähemmän kuin aiemmin! Otto: . Titteli on tullut sieltä, mistä aika monikin tässä vuosien varrella. Joku oli myös kommentoinut ja harmitellut musiikillista huoraamista, koska nyt ollaan siirrytty viikinkihevistä stoneriin. Se oli miksannut Barren Earthiä ja vaikutti hyvältä vaihtoehdolta. Kaikki olemme varauksettomasti Black Sabbath -faneja. Muutaman levyn kun on tehnyt, niin on itsekin tajunnut, esimerkiksi, ettei ole enää ihan niin paljon sanoja riveillä. Janne: . Kuukausiahan siinä meni, että oli jollain tapaa tekemisissä päivittäin tuntikausia riffien kanssa. Ande: . Eihän tästä loppujen lopuksi ole vielä niin paljoa kulunut, kun oli vielä aika syvällä suossa tämän homman kanssa. Äänityksiä tehtiin kuukauden ajan Sonic Pump -studiolla, ja levy miksattiin seuraavan kuukauden aikana Ruotsissa. Janne: . Me ollaan alettu treenaamaan keikkoja varten. Nyt on keikkasettiä treenatessa mukana uuden levyn kaikki biisit, ensimmäistä kertaa koskaan. Janne: . Nythän se suhde uusiin biiseihin muuttuu, kun aletaan katsomaan, kuinka ne toimii keikoilla. Janne: . Viinahampaita kolottaa, Janne tokaisee Dr. Se on vähän niin kuin kahvihammas. Ajatella, että ne on 35 vuotta odottaneet, milloin me julkaistaan uusi sinkku! Janne: . On me varmaan saatu aikaan paljon valmiimpaa matskua nykyään kun on tehty enemmän levyjä. Lauluun on muutenkin haettu sitä selkeälinjaisuutta jo useammalla levyllä. Pitää muistaa, että tulihan siinä välissä yksi keskinkertainen thrashlevykin. Une: . Sehän tuli tästä biisin spurgu/ihmissusi-teemasta. Viinatekarit olis hyvät! Janne hoksaa. Seppo vaihtaa hiippakuntaa Rytmihäiriö treenaili uutta materiaalia kesästä 2012 ja painui studioon tämän vuoden tammikuussa. Ai mikä muka? Otto: . Useimmitenhan meillä on ollut mukana sellaisia elementtejä, ettei niitä ihan neljällä miehellä ole voinut toteuttaa. Todellisuuden mestari -digipak näyttää eittämättä mainiolta. Ja Black Sabbathillahan on Master of Reality -niminen levykin! Ande: . Heti kun se on monikossa, se saa uusia merkityksiä, Une selvittää. . Alkeellinen sellainen. Lähinnä komppeja se on muokannut tyyliin ?soittakaa hipit nopeammin ja tarkemmin?. Janne: . Olihan meidän Viinahampaat-biisiin kommentoitukin YouTubessa, että ei liene sattumaa, että tämä on julkaistu samana päivänä kuin Black Sabbathin sinkku. Otto: . On selvää, että levy-yhtiö Sakara on halunnut panostaa pakettiin. Tällä kertaa oli enää yksi ainoa kohta, mistä en saanut selvää ilman sanoituksia. Une: . Viime kesänä ostin nivaskan Alibeja, ja sieltä löytyi Veikko Ennalan kirjoittama reportaasi aikanaan kohauttaneen Olliver Hawkin hypnoosinäytöksestä, jossa se hypnotisoi kokonaisen varuskunnan. Totta tosiaan, levyn nimibiisin avainhenkilöähän vapautetaan hypnoosin avulla, mistäs muustakaan kuin viinan kiroista. Janne: . Lecter -tyylinen himokas virne kasvoillaan. . Viimeiset pari levyä on myös hiottu etukäteen treenikämpällä. Une: . Mitä kautta Swanö päätyi miksaamaan Rytmihäiriötä? . Niin. Ensin ne pitäisi saada toimimaan treeneissä! Otto: . Onko sulla kehittynyt jonkinlainen rytmitaju? Une: . Mutta mistä levyn nimi kumpuaa? Une: . Hyvä olla miksaaja, jolla ei ole niin diktatuurista Inferno 21. Janne kävi hakemassa liputkin Helsingin-keikalle. Eivät ole enää siis varauksessa. Mistäs biisin hassuhko nimi Viinahampaat?
Meni sitä kuus seitsemän pulloa, muistaakseni. Une: . Kossuakin tuli pari pulloa juotua! Une: . Minkälaisesta ihmismateriaalista tyypillisin keikkafanikanta muodostuu? Janne: . näkemystä asioista ja joka ottaa myös bändin näkemyksiä huomioon, mainitussa Barren Earth -bändissäkin kitaroiva Janne valottaa. . Appelsiininkuoren maku tuntuu 22 Inferno jäävän kitalakeen kohtuullisen sitkeästi. Tyypillisesti humalaisista, alaikäisten paikoissa vähän vähemmän humalaisista. Ande: . Kyllä sinne on jäänyt aika yllättäviäkin elementtejä. Ande: . Ensimmäistä kertaa meni muuten kirkastakin studiossa. Kirjoita sinne "ikä ja huolet", Otto tarkentaa. G-voimia studion syövereissä Tunnustan, että puolessavälissä bussimatkaa uteliaisuuteni voitti ja korkkasin ostamani Gambinan. Silloin ensimmäiset saatanalliset jututkin tuli kehiin, spurgugrammin suunnitellut Une hehkuttaa. Ande: . Aiemmin en ollut tietoisesti kyseistä mökäöljyä maistanutkaan. huom.) kanteen ja se jäi elämään. Tällaisten myötä tuntee tehneensä jotain oikein, tääkin on kymmenisen vuotta sitten lanseerattu tunnus. Ensikosketus oli hirveä, juuri kuten osasin odottaa. . Ehkä keskityn tällä kertaa enemmän punaviiniin. Minkä verran Iso G:tä on kulauteltu studion uumenissa? Otto: . Alaikäisissä tuntuu olevan tosi omistautunutta porukkaa, ne on aika täysillä aina mukana. Janne: . Joo, tässähän on hetkittäin alkanut tuntua, että nyt on kyse musiikin tekemisestä eikä urheilusuorituksesta. Janne: . Kyllä ne biisit on itsekseen tullut. Enkä mä tiedä, ollaanko me läskeinä perheenisinä enää niin vakuuttavia nopeina. Meniköhän sitä kaksi pulloa? Janne: . Me ollaan onnekas bändi, meillä on hyvä määrä hyvin fanaattisia faneja. Joo, eikä Swanöllä ole mitään historian taakkaa mukanaan, tai sellaista, että sen pitäisi alkaa miettiä, miltä Rytmihäiriön pitäisi kuulostaa, Une lisää. Entäpä uuden levyn sisältö sävellyspuolelta tarkasteltuna, onko valmistusvaiheessa lähdetty hakemaan erityisesti jotain? Janne: . Joo! Spurgugrammi on aika helppo tehdäkin, onnistuu vähemmän lahjakkaaltakin. Esimerkiksi spurgugrammitatuointeja on nähty todella paljon. . Tässä on tällainen konsistentti linja pidetty, että kun biisit on tehty kaljapäissään, treenattu kaljapäissään ja äänitetty kaljapäissään, niitä tullaan myös soittamaan kaljapäissään. Rytmihäiriö tunnetaan Gambinaa loiskuttelevana ja yleisöä hyvään menoon lietsovana bändinä. Onhan treenivaiheessakin mennyt paljon, mitä sitä sitten muuttamaan studiossakaan. Janne: . Kaikki sanovat samaa, että ensimmäinen huikka on ihan hirveä, toinen kirpaisee vielä vähän ja sitten vasta alkaa kulkemaan, Janne opastaa. Tämä on tosi, seuraavat kulaukset eivät näet olleet enää lainkaan niin väkinäisiä. Ollaanhan me aina diggailtu paljon muutakin kuin nopeaa musiikkia, alussahan me koitettiin olla niin nopeita kuin mahdollista. Ei olla mietitty, että lähdettäisiin hakemaan jotain. Tatuointijuttuun pitää lisätä, että joku tuli vuosia sitten esittäytymään Tuskassa, että katso Ande, mulla on spurgugrammi rinnassa, mikset ole hyväksynyt mun kaveripyyntöä Facebookissa.. Gambina-pitoisimmat sessiot ikinä! Siitä pidettiin kiinni, että minään päivänä ei laulettu tavuakaan, ennen kuin Gambinan maku oli saatu suuhun! Ande: . Itse ainakin odotan, että päästään vetään näitä uusia biisejä livenä, saadaan vielä enemmän vaihtelua settiin. Otto: . Mutta se jäi pitkälti sinne 80?90-lukujen vaihteeseen. Eli ikä painaa, kiteytämme lopuksi naurunremakalla. . Tehtiin se yhden levyn (Saatana on Herra, 2005, toim. Kaljaa meni varmaan joku viitisentoista lavaa. Janne: . Musta tuntuu vähän, että ku edellisellä levyllä oli se Aaveenpää-biisi, joka on toiminut livenä, se on ehkä edesauttanut sitä, että ei ole ollut pakko tehdä niin paljon nopeita biisejä. Une:
Stonesta asti olen digannut siitä, että on iso kööri mikä vetää tarkasti huutaen yhteen. Une: . sitten tapettiin Seppo!" Otto: . "Katkaistujen pyssyjen kohtalokas sinfonia." Janne: . Maaliin päästyäni Gambinaa ei ole enää jäljellä, sen kummemmin kuin Alibejakaan, ja olen ilmeisen kännissä. On välillisesti, kyllä. Jos surmaat kaikki, susta tulee jumala. Uudellakin levyllä käsitellään nätisti sopusoinnussa surmaamista, dokaamista, ulosteita, huoraamista ja saatanallisuutta siinä kuin rukoilua ja homoiluakin, joka on Unen mukaan antikristillisyyden ylin aste. Käymme muistelemaan mieleen jäävimpiä Alibin otsikoita. "Ensin katsottiin Kauniit ja Rohkeat . No ei. Jos ei vaikka kukaan ole kuollutkaan! Ande: . Sillä erotuksella, että tästähän tuli. Inferno 23. tullut koskaan minkäänlaista palautetta? Tarinat ja tapaukset ovat kuitenkin säilyneet biiseissä melko tunnistettavassa muodossa. Ande: . Auerinkin elämään soluttauduttiin ja löydettiin viitteitä saatananpalvonnasta. Mutta kyllähän sekin ihan biisin arvoinen ilta varmasti oli. Hyvä panos saatiin eturivin sanoittajalta, ja vielä ihan parin tunnin varoitusajalla! On tutkittu, että läntisessä Euroopassa yli puolet ihmisistä kantaa monoamiinioksidaasi A -geeniä, jonka tiedetään varsinkin alkoholin kanssa paljastavan ihmisestä sen huonoimman minän, joka on valmis kahinoimaan. sitten tapettiin Seppo!'" Unen suosikki Alibi-otsikoista Kaiken surmaamalla jumalaksi Kaivelemme repustani tukun rikoslehtiä. Myös kovan luokan musiikkiosaaja Mariska on käynyt antamassa levylle äänensä. Tällä kertaa mukana kuoromylvinnässä on myös Voice of Finland -tähti ja musiikin monitoimimies Mikko Herranen. Janne: . Sen takia me ei etsitäkään mitään tragedioita poliisien raporteista tai muuta. Une: . Sittenhän ei olekaan epäselvää, mistä maailmanvalloitus aloitetaan ja millä kielellä biisejä aletaan tehdä! Ei vaan, ei me olla ikinä puhuttu sellaisesta, eikä levy-yhtiökään ole ikinä ehdottanut ulkomaankuvioita. Janne: ? Me ollaan muuten varmaan tällaisessa genressä ainoa bändi, jolle ei tulisi mieleenkään tehdä vaikka toisella kielellä levyä ja yrittää ulkomaille. Nämä tatuoinnithan pitäisi joskus koota yhteen jotenkin. Siihen kun saadaan sekaan erilaisia ääniä, se kasvaa vielä isommaksi. Une: . Eipä ole ihmekään, kun biisinaiheet eivät lopu. . varastettujen viinojen kirous!" Une: . "Mutta eiks sais?", kysytään bändin biisissäkin. Summaan kohtaamisen Rytmihäiriön kanssa Alibia siteeraten: ?Siitä piti tulla kiva ilta.. Väkisin väännettyjä yrityksiä on näkynyt paljon. Enemmän pitäisi olla itsekritiikkiä, että onko oikeasti annettavaa. "'Ensin katsottiin Kauniit ja Rohkeat . Kun suomalainen mies tappaa, se on yleensä kolmen promillen humalassa eikä siitä muisteta mitään. Une: . Vaikka Alibilehden tarinat ovat useimmiten karmeita, jokainen jolla on huumorintajussaan mustaa sävyä, osaa tulkita asioiden toisinaan surkuhupaisaa puolta. Se on vähän kylmempi biisi. Fokus ei ole ikinä ollut sellaisessa. Mariska on parissakin biisissä. Suomen rikoshistoriassa on esimerkiksi vapautettu henkilö tapposyytteestä perusteella, että juopottelevat kaverukset olivat suurin piirtein yhteistuumin sopineet puukottavansa toisiaan. Onko tylsempi tehdä biisejä, joihin eivät liity alkoholi ja "perisuomalaiset" surmatavat? Une: . Kuolemaan johtaneet surmat ja tapot ovat lisääntyneet! Teemme olettamuksia, että tilastollisesti pahemmaksi ei varmaan pistä kuin itäinen naapurimme Äiti Venäjä. Une: . Monessa haastattelussa kysytään, onko jotain, mistä ei tehtäisi biisiä. Jos sä surmaat lukuisia, susta tulee kuuluisa. Oiskohan tässä muuten markkinarakoa, jos keksisi pikatestin, jolla saisi selville onko geeniä vai ei, Janne keksii. Onko ?kentältä. "Tapoinko minä kaksi kaveriani?" Vedän hihasta Pirkanmaalla muutama vuotta sitten tapahtuneen henkirikoksen tiimoilta otsikoinnin ?Minua ei uskottu, siksi irrotin pään!?. Luin just Hesarista, että poliisi ihmettelee ryyppyringeissä alkuvuodesta kasvaneita henkirikoksia. Ja yksi 19-vuotias jäbä on ottanut selänkokoisen spurgugrammin! Se otti meidän nimmaritkin siihen, mutta ei se viime näkemältä niitä ole tatuoinut. Janne: . Mikä tahansa ilta ei ole. Une: . Paikoin oli kyllä aika suoraan meidän lyriikoista ne kommentit. Ei tosiaankaan. Esimerkiksi kouluampumisiin voisi minusta ainakin liittyä ...ja loput luetaan Alibista -biisin tematiikka. Vanhoista biiseistä voi joistain aika suoraankin päätellä, mistä tapauksesta on kyse. Niinku tämä Hyvinkään tapahtuma, "Hyökkäys kuurojen kotiin". Kysymyksenasetteluun sisältyy jotenkin sellainen ajatus, että pointti on mässäillä asioilla, mitä se ei ole, jos nyt vähän lukee näitä sanoituksia. Se jätkä oli kuulemma diggaillut biisistä. Janne: . Anneli Aueriinkin liittyy saatananpalvontaepäilyt, mitä on osittain päätynyt tällekin levylle, esimerkiksi Jäljet johtavat ryyppykämppään -biisiin. Niin kuin Manowar joskus teki! Kuorohommia ja geneettisiä kansanpiirteitä. Rytmihäiriön levyllä vierailee aina kuoro, nyttemmin "Sahaajankadun mieskuoroksi" nimetty joukkio muun muassa Moonsorrow'ssa vaikuttavia muusikoita. Joo, sehän niin kuin irrotettiin asiayhteydestään, Une tulkitsee. Mukavan suulas viininmaistelutuokiomme päättyy ennen pitkää ilman ihmisuhreja ja on aika suunnistaa kotiin. Kotiinpääsyyn johtaneet tapahtumat jäävät surmien tavoin epäselväksi. Tapaus ja päänirrotus on sattumoisin päätynyt Todellisuuden mestari -levyllekin, biisiin Voitonmerkki. . Juu, ja ajattelepa, miten se vetoaa kuulijoihin, jos ne kantaa tätä geeniä. Viinan kyllästämä moottorisahaturma -biisi kertoo naispuolisesta juopottelevasta akasta. Mutta nyt en muista, milloin viimeksi olisi tehty biisi, jossa ei olisi mainittu alkoholia. Janne: . Jokaiselta löytyy pienen pohdinnan jälkeen selkeä valinta. Ande: . "Keijo teloitti kaksi kaveriaan . Siinä Mariska nauraa räkättää ja möykkää. Gambinaa vastaan -biisissä Mariska taas huutaa Gambinaa. Janne:
Bänditoimintaa verrataan joskus parisuhteisiin, mutta muusikon ja musiikin välinen suhde se vasta parisuhde onkin! Syitä ja seurauksia Vaihtelevat olosuhteet ovat aina kuuluneet Dillinger Escape Planin musiikissa. Mietin usein käsitettä muusikon vapaudesta. Jos vakavasti puhutaan, ihmettelen enemmän sitä, että olen itse edelleen mukana bändissä, tai edes hengissä. Kiertueet ja keikat ovat eräänlaista hallittua kaaosta, jossa on totta kai tietyt rutiinit, mutta se intensiteetti on kuin huumetta. Miss Machinen (2004) kohdalla lähes koko bändi vaihtui. Sitä kaikkea rakastaa ja vihaa yhtä aikaa tavalla, jota en oikein osaa avata tai pukea sanoiksi. Kitaristi Ben Weinman on ainoa bändissä edelleen vaikuttava alkuperäisjäsen, ja vaikka mies kertoo nauttivansa jopa loputtoman oloisista haastatteluputkista, hänellä riittää ymmärrystä bändistä ajan kanssa kaikonneille. . Totta kai musiikin ja kiertueiden 24 Inferno tekeminen on mahtavaa, mutta kuten arvata saattaa, se tekee yksityiselämästämme lähes mahdotonta. . Elektronisempaa Ire Worksiä (2007) työstettäessä Ben oli murtanut kätensä ja pakotettu lähestymään musiikkiaan eri tavalla. Sanoituksemme on aina kirjoitettu pienten yksilöiden näkökulmasta ja laajempia vinkkeleitä heijastellen. Kukapa ei jaksaisi puhua tunnista toiseen itsestään ja musiikistaan, Ben hymähtää. Option Paralysis (2010) toi. Nyt ne ovat henkilökohtaisempia kuin ikinä. Ne ovat molemmat yhtä aikaa vankiloita ja täyttä vapautta, Ben pyörittelee. . Se saa ajattelemaan yhteiskuntaamme ja sitä koneistoa, jossa elämme. Yhdysvaltalainen The Dillinger Escape Plan on poikkeus sääntöön. Todellisen vapauden arvo C alculating Infinity -debyytin julkaisusta on kulunut jo 14 vuotta. Uppouduimme lähemmäs omaa elämäntapaamme, joka on kaikkea muuta kuin yksinkertaista ja helppoa. Olemme yksi niistä bändeistä, joissa on oltava mukana täysillä tai ei ollenkaan, ja edelleen kavereita kaikkien ex-jäsenten kanssa. Se ei muuta täysin bändin tapaa ottaa voimakkaasti kantaa maailman kieroutuneisuuteen, mutta levyllä on aistittavissa selvästi henkilökohtaisia näkökulmia. . Ymmärrän hyvin, että jossain vaiheessa läheiset menevät tällaisen vaarallisen elämän edelle. Tämä kuuluu myös Dillinger Escape Planin viidennellä albumilla One of Us Is the Killerillä. Tämän jälkeen The Dillinger Escape Plan on elänyt jatkuvassa kiertueiden, levytysten ja kokoonpanomuutosten myllerryksessä. . Kun tällaiselta kiertueelta palaa kotiin lähiöelämään perheiden kanssa, ero on valtava ja asettaa asiat omanlaiseen perspektiiviin. Teksti Aki Nuopponen | www.dillingerescapeplan.org Harva bändi muuttuu ikääntyessään äärimmäisemmäksi ja repii auki musiikkinsa rajoja. On helppoa sanoa tekevänsä musiikkia vain itselleen, mutta kun levyjä tekee enemmän, pysähtyy joskus oikeasti ajattelemaan, toteuttaako jotain älytöntä ideaa omasta halustaan vai siksi, että uskoo jonkun muun sekoavan täysin siitä
Se on musiikillisesti levyn kantavin teema. One of Us Is the Killer ei sisällä yhtä ilmeisiä rajojenrikkojia kuin vaikkapa pubjazzahtavasta pianointrosta alternativen kautta mathcoreen edennyt edellisen albumin Widower. Tämän voi kuulla ihan kaikesta. kokoonpanoon rumpali Bill Rymerin, jonka kanssa Ben päätyi tekemään tiivistä yhteistyötä. . One of Us Is the Killer on tässä mielessä eräänlainen vielä äärimmäisempi Option Paralysis, Ben avaa tilannetta. Onnistuimme tässä ja saatoimme keskittyä vain musiikkiin. Kokemuksesta voin kertoa, että tällaisen todellisen vapauden arvon ymmärtää vasta sen koettuaan. Tämä näkyy harvinaisen hyvin One of Us Is the Killerin ennakkovarauksissa. Huomasimme Billyn kanssa kiertueilla, että kemiamme osuvat yksiin uskomattoman hyvin. Vaikka olemme eräällä tavalla tuoreemman sukupolven bändi, taidamme silti olla aika vanhanaikaisia, koska itselleni digitaalinen albumi on melkeinpä yhtä tyhjän kanssa. Dillinger Escape Planin musiikista on aina huokunut hallittua kaaosta, mutta monen toinen toistaan kieroutuneemman albumin jälkeenkin bändi kokee rajojen olevan vielä rikottavissa. . Ilmiö on levinnyt liian laajalle, kun osa bändeistä ei tunnu näkevän enää vaivaa minkään eteen. Levymyynnin digitalisoitumisen huonoin puoli on se, että sanoituksilla tai kansitaiteilla ei tunnu olevan enää mitään merkitystä. Nyt, pari vuotta myöhemmin, Ben myöntää ratkaisun olleen bändin jatkuvuuden kannalta todella hyvä joskaan ei ehdoton teko. . Jos nyt pyrimme tekemään jotain täysin tietoisesti, halusimme ajaa itseämme yhä pidemmälle omien mukavuusalueidemme ulkopuolelle. Eikä pidäkään. Taistelen ikuisesti sitä ajatusta vastaan, että musiikista tulee lopullisesti kulutustavaraa. surmacore.com. . Nyt kyse on enemmän siitä, kuinka kaikki innovatiivisimmat ratkaisut ovat puristuneet ennemmin syvälle biisien sisään kuin hajaantuneet eri yksilöihin pitkin albumia. . Oli todella hienoa lähteä tekemään ensimmäistä kertaa levyä täysin varmana siitä, ettei mikään asettuisi hulluimpien ideoidemme tielle. Emme halunneet olla varsinaisesti oma levy-yhtiömme, vaan ennemmin sitoa levyjen julkaisemisen, fanituotteiden tekemisen, kiertueet ja tietenkin täydellisen taiteellisen vapauden saman verkoston sisään. Tämä on totta puhuakseni ensimmäinen levymme aikoihin, jonka kaikki kappaleet on sävelletty vain tätä albumia ajatellen. Useimmilla levyillämme on ollut mukana pitkään mukana roikkuneita biisejä, ja jopa ihan muihin projekteihin tarkoittamiani aihioita on joskus eksynyt mukaan, osittain deadlinejen kaltaisten pakotteiden takia. Hengentuotokset kulutustavarana Ennen Option Paralysis -albumia Ben ja kumppanit ottivat pienimuotoisen riskin erkaantumalla normaalista levy-yhtiötoiminnasta ja perustamalla oman Party Smasher Inc -merkin. Kenties juju piilee juuri siinä, ettei aiempien levyjen tapaista selkeää metodia säveltämiselle enää ollut. Ben täsmentää, että musiikin suhteen voi luottaa tietoisuuteen vain tiettyyn rajaan asti, mutta kaikkea ei voi koskaan kontrolloida. Tarjolla on komeita vinyylipaketteja, monenlaisia paitoja ja bundleja, joista kokee saavansa rahalle vastinetta. Ben naurahtaa ääneen, kun kerron maksaneeni laskevan levymyynnin aikakaudella tällaisesta paketista oheistuotteineen lopulta neljä kertaa normaalin levyn verran ja vieläpä hymyssä suin. . Pyrimme aina olemaan vapaita kaikista vaikutteista ja odotuksista, mutta heti levyn valmistuttua saa huomata olleensa väärässä
Hän on hyvin kohtelias ja antaa välittömästi kiltin ja vaatimattoman miehen vaikutelman, jota vain vahvistaa ujohko tapa hakea sanoja ja vastata kysymyksiin välillä hieman epä- 26 Inferno varmasti änkyttäen. Teksti Riitta Itäkylä | kuvat Daniel Falk | www.darktranquillity.com Pari vuotta sitten Dark Tranquillity löysi itsensä umpi kujasta ja päätti muuttaa taktiikkaa. Kuka on tämä Rogue Music -studion omistajaherra ja miksi Inferno haastattelee häntä varsinaisen kansikuvapojun sijasta? Dark Tranquillityssä vuodesta 1999 asti koskettimia soittanut Martin Brändström on tumma, vähän tukeva ja . Brändström ei ole tottunut esiintymään valokeilassa, eikä hänen ole tähän mennessä tarvinnut. Uuden Construct-levyn myötä bändi on kuitenkin tietoisesti päättänyt tuoda esiin uusia puolia itsestään ja tarjoaa toimittajien haastateltavaksi Stannen lisäksi myös kosketinsoittaja Brändströmiä, mies kun on ottanut itselleen tällä kertaa suuremman vastuun biisintekijänä ja säveltäjänä. Inferno ja Ruotsin Close-Up-lehti ovat kuulemma ensimmäisiä vierailijoita sitten levyn valmistumisen, ja muusikot myöntävät olevansa hermostuneita. tottumaton antamaan haastatteluja. Stanne vetää auki raskaan vihreän, keskiaikaistyylisen oven ja kutsuu peremmälle. Lähes tuntia myöhemmin istun yhdellä studion nahkasohvista nauttien ruotsalaista laatukahvia, en Stannen, vaan paikan omistajan seurassa. . toisin kuin bändin supliikki solisti . Kuka haluaa kenenkin? Studion hämärässä istuva Brändström on kaikki nämä vuodet seissyt varsin kirjaimellisesti kuvauksellisen laulajahahmon varjossa, mikä tekee jo sinänsä miehestä mielenkiintoisen. Vaikka ollaan aivan Göteborgin keskustassa, hiljaisuus ja suoja ovat taattuja. En pitänyt ajatuksesta pysytellä kotona, siellä kun on niin monia häiriötekijöitä. Se toinen Martin (Henriksson, kitaristi, toim.huom.) on ollut suuri moottorimme jo melko kauan, mutta hän kär-. Mäki kaartaa, kunnes katua ei enää näy. onko mikään muuttunut? Raunioista uusi rakennelma D ark Tranquillityn pitkänsalskea ja pisamainen, keväisessä auringonpaisteessa jopa julkista imagoaan blondimpi ja vaaleampi Mikael Stanne tulee vastaan studiolle johtavalla ylämäellä, tervehtii tottuneesti ja juttelee sujuvaa small talkia. Studio sai alkunsa siksi, että minulla olisi jokin paikka, jonne voisin mennä työskentelemään. Kun työskentelen muiden projektien parissa, pidän todella paljon enemmän niin sanotulle varsinaiselle työpaikalle menemisestä. Sitten siitä kasvoi studio, täysin orgaanisesti, osittain sen takia, että se oli jo valmiiksi osa toista studiota. Hetkinen, hetkinen. Kymmenes täyspitkä Construct on nyt valmis . Lisäksi Dark Tranquillityn popimpi melodisuus ja koskettimien rooli ovat nimenomaan tämän miehen heiniä. Siispä jätän Stannen suosiolla Tukholmasta asti matkanneen Close-Up-skribentin armoille ja seuraan tuntematonta silmälaispäistä nörttiä syvemmälle studioon. . Hankin tämän paikan kymmenen vuotta sitten ihan vain, että minulla olisi paikka, jossa työstää musiikkia. Ennen haastattelun aloittamista kuuntelemme porukalla läpi Constructin kokonaisuudessaan, toimittajat hieman vaivaantuneesti suurilla nahkaisilla toimistotuoleilla roikkuen, valkoisia seiniä ja niihin upotettuja vaikuttavia äänentoistolaitteita tuijottaen. Levyn päättymistä seuraa hieman ujo, lavatanssien parinhakorituaalia muistuttava haastateltavien jako
yhteydessä on tuskin enää kenellekään itsestäänselvyys, tai ylipäänsä edes validina pidettävä pointti. Miten muusikko pysyy luovana, kun luovuudesta tulee työ? . Se sitten avasi ikään kuin uutta dynamiikkaa... Oli siten luonnollista, että oma roolini kasvoi suuremmaksi, kuuluu kosketisoittajan vaatimaton selitys. "Luovuus ei ole salaman - Treenikämpältä tietokoneelle Joskus se vaatii todellista Dark Tranquillityn debyyttilevystä on tullut kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. Kyllä se väistämättä käy välillä työstä, Brändström myöntää varovasti. . Varsinkaan, kun niissä sattuu olemaan vinha perä. On haasteellista löytää tie takaisin luovuuden pariin. Kuten monet ovat todenneet, luovuus ei ole mikään salamanisku, joka vain tapahtuu. Kesti kauan aikaa, ennen kuin aloitimme taas säveltämisen. si pienestä writer?s blockista tämän levyn kohdalla ja päätti astua sivuun. Joskus se vaatii todellista paneutumista ja työntekoa, vaikkei tuntisikaan oloaan kovin luovaksi. Kun sitten alat kuoria ideoidesi eri tasoja, luovuus tulee esille saaden vaikutteita toisista, toisten ideoista ja muiden jäsenten tavasta tulkita omia ideoitasi... Se tulee aina olemaan jännittävää, luulen niin. Jokin tökki. . Viitisentoista vuotta sitten bändi niin sanotusti muutti suuntaa ja tavaramerkkiin on siitä saakka, vuoden 2000 Haveniä lukuun ottamatta, kuulunut Stannen baritoni ja Brändströmin melodisuutta alleviivaavat koskettimet. Bändillä on lojaali fanikunta, joka kasvaa yhä, kiitos 90-luvulla syntyneiden isiensä levykokoelmia kohtaan osoittaman kiinnostuksen, mutta yhä useampi on vuosien varrella ehtinyt ensin tuhahtaa ja sitten kohauttaa välinpitämättömästi olkiaan ?melodeathin kummisedille?. Bändi saa tämän tästä osakseen moitteita muovisuudesta, turvallisuudesta ja saman vanhan kaavan toistamisesta, eikä syytteitä voi eikä pidä nonsaleerata. Dark Tranquillitystä on lisäksi kasvanut vuosia sitten bändi, jonka mainitseminen ?death metalin. Yritimme vanhalla tavalla noin vuoden verran... Kuten jo mainittua, pääbiisintekijä Henrikssonin kärsiessä runosuonen tukkeutumisesta kosketinsoittaja tarttui haasteeseen ja vastuunjako muuttui. Se ei kuitenkaan poistanut ongelmaa. Uuden luominen. Jokin oli kuitenkin vialla, kun Constructia ryhdyttiin työstämään. ja ennen pitkää huomaat olevasi taas keskellä luovaa prosessia. Brändström ei usko, että bändin kaupallinen menestys ja kahden vuosikymmenen kokemus verottaisivat uusiutumiskykyä mitenkään. . mutta se oli vain niin kovin turhauttavaa... isku, joka vain tapahtuu. paneutumista ja työntekoa."
Nykyään metallibiisiin voi sisällyttää melkein mitä vain. nurkkaan? . viittaa bändin biisintekoprosessiin, joka oli toiminut Constructiin asti treenikämpältä käsin. Tällä kertaa en kadu yhtään mitään. Dark Tranquillityn tapauksessa treenikämpillä ei tosin koskaan jammailla, vaan suunnitelmallisuus tai se, mihin Brändström itse viittaa sanoilla ?struktuuri. joten lopussa en enää tiennyt, mitä ajatella mistään. Tällä kertaa se ei auttanut, vaan pikemminkin tukki meitä. ?Vanha tapa. Bändin kymmenes albumi ei nimittäin riko rajaaitoja elektronisen popin ja melodisen metallin välillä, vaan jatkaa jo tutuksi ja turvalliseksi koetun polun tallaamista tasapainoillen sievästi ja tuttuun tapaan murinan, aggression ja melodioiden välillä. Mies ilahtuu vilpittömästi kehuessani levyn aloitusraidan pianosoundia. Metalli tuli tutuksi vasta hänen liityttyään Dark Tranquillityyn, ja omiksi selkeiksi innostuksenlähteikseen hän nimeää Kraftwerkin ja Smashing Pumpkinsin lisäksi saksalaisen elektropopyhtyeen Lali Punan sekä ruotsalaisen underground-duo Kiten. Kun Brändströmiltä kyselee pianon ja koskettimien roolista musiikissa ja hänen tavastaan työstää niitä DT-biiseihin, hän innostuu kertomaan tavoitteistaan saavuttaa ?melankolisuus ja kylmyys. ja ?riffien yhteensovittaminen ja toisiinsa vertailu?, on aina ollut bändille kaikki kaikessa. ja siitä, kuinka jokaiselle raidalle voi löytyä koskettimien avulla oma tunnelmansa. Onko entinen "melodeathbändi" maalannut vähitellen itsensä ?elektronisen melodisen metallin. kuulee heti, sanooko jokin tietty biisi jo tarpeeksi ja onko siinä tunnelmaa, emmekä siis stressanneet liikoja sisällön änkeämisestä jokaiseen kappaleeseen. . Sitten vasta siirrytään studioon. Tajusimme, että tarvitsimme toisenlaisen lähestymistavan. Hän koki olonsa vapaammaksi kuin vuosiin. . Sävellystapamme huomioon ottaen tämä kaikki merkitsi enemmän kokeellisuutta. Ja kun minulla kerran on tämä studio, sopi täydellisesti, että teemmekin biisit täällä. Tämä auttoi Brändströmin mukaan bändiä hiomaan yhteen eri ideat, riffit ja myös kosketinosuudet. Mieleen tulee myös kitaristi Niklas Sundinin vuonna 1999, juuri ennen Brändströmin liittymistä bändiin, esittämä mielipide metallista. Hän oli ?lopen kyllästynyt. Ehkä genre ei ollut silloin niin laaja kuin nyt. Siitä tuli kuin normaali duunipaikka. Joten ei se... ei se rajoittavaa ole. Tulimme tänne aikaisin aamulla ja työstimme materiaalia, joka meillä oli kasassa. Ehkä tulen tuntemaan toisin, kun saan enemmän etäisyyttä, mutta juuri nyt tämä on minusta juuri se levy, jonka halusimme tehdä. silloin... genren asettamiin rajoihin. Näin siis melkein 15 vuotta sitten. Mutta nyt kun minulla on kahden viikon etäisyys koko hommaan, voin sanoa olevani todella iloinen. Voin kuulla ne päätökset, jotka teimme kirjoittaessamme levyä. Mielestäni se on hyvä, uusi suunta meille. . Kun lisään, että pianoa ja koskettimia soisi mielellään kuulevan levyllä vieläkin enemmän, hän myhähtää ujosti, muttei tuo itseään tykö vaan vaikenee vaatimattomana. . Ensin soitetaan, harjoitellaan, hiotaan, keskustellaan ja työstetään musiikkia kämpillä. Miten mahtaa olla nyt: koetteko, että noiden vuosien takaiset uudet elementit ovat puolestaan nyt rajoittavia. Tällä kertaa me kuulostamme tältä.. Saatoin viettää kokonaisen iltapäivän hioen 30 sekuntia kestävää sävelpätkää... Ja yritimme muokata itsellemme uudenlaisen suunnan. En tiedä, onko syynä oman panokseni kasvaminen, mutta kappaleiden rakenne päätyi olemaan suoraviivaisempi ja enemmän säe?kertsi?säe-tyylinen monimutkaisemman riffien parituksen sijasta. Brändström sai esiteltyä ideoitaan omalla studiollaan suoraan ja välittömästi tietokoneiden avulla, ja hän on selvästi ylpeä omistamastaan Rogue Musicista. Koskettimet, tunnelmat, soundimaailmat ja kaikki lisämausteet on yleensä jätetty myöhempään vaiheeseen, loppusilaukseksi. . Tietokoneen äärellä istumista... ja paljon keskustelua siitä, miten näitä riffejä oikein pitäisi lähestyä. Popmusiikkia ilman rajoja Se, miten niitä riffejä sitten lähestyttiin, sai Brändströmin painottamasta ?kokeellisuudesta. huolimatta varsin perinteikkään ja turvallisen muodon. . Se tulee mieleen myös, kun hän kuvailee Dark Tranquillityn haasteita, luovuutta, uusiutumiskykyä, historiaa sekä roolia metallimusiikkigenressä. Luulen myös, että moni kuuntelija on nykyään tottuneempi ja valmiimpi hyväksymään erilaisia soundimaailmoja metallissa, ja musiikissa yleisesti. Miehen oma musiikillinen tausta juontaa juurensa tummempisävyiseen poppiin ja jopa indie-elektroon. Ohjakset on tärkeä pitää käsissä ja kontrolli on kaiken A ja O. Eikä turhaan: samassa yhteydessä toimiva historiallinen Nacksving-studio, jonka kattoa koristavat keskiajan kirkkotaidetta jäljittelevät maalaukset ja jossa on kaiken kukkuraksi ikioma sauna, on 28 Inferno ollut muun muassa 70-luvun ruotsalaisten poliittisten agitprop-bändien äänityspaikka. Ja pidän siitä. Brändström mainitsee tämän yksityisseikan kuin kuka tahansa kotikuntansa historiasta ylpeilevä muusikko. Rogue Music on ikään kuin Nacksvingin moderni siipi, mikä onkin loogista. Dark Tranquillity ja sen maine melodeathin luojana on uuden ajan Göteborgia, joka puolestaan antaa aikanaan tilaa uudemmalle ja nuoremmalle kehitykselle. Tämä sukupolvien välinen ketju ja musiikin muuttuvaisuus tulee mieleen, kun Brändström esittelee tohkeissaan studiotaan. libiisiin voi l a t e m n ä ä "Nyky ." ein mitä vain k l e m ä ä t t sisälly Mies huokaa raskaasti. . Hän on selkeästi työstään nauttiva muusikko, koneidensa äärellä studion pimeydessä viihtyvä nörtti. Se, kuuluvatko Brändströmin omat vaikutteet sittenkään Dark Tranquillityn musiikissa niin paljon kuin miehen osaaminen ja innostus kenties oikeuttaisivat, on vähemmän selkeää. Minusta tämä studiossa kirjoittaminen on tuonut mukaan enemmän kokeellisuutta, koska..
Tein tälle levylle muutaman biisin pohjat tietokoneella tien päällä. Mutta me olemme tiimi. Meillä on sama tavoite ja autamme toisiamme. Inhimillinen tekijä Kylesan musiikki on kiinnostava yhdistelmä jamittelua ja tarkoin harkittua kudosta. Pyrimme tekemään teksteistä sellaisia, että niihin voi samastua. Aggressioon ei ole vaikea löytää inspiraatiota. 30 Inferno Ei piehtaroida Ultravioletin keskeinen teema on menetys. Äitini kuoli syöpään ja muutamaa kuukautta myöhemmin menetin myös isoäitini. Pleasants kertoo ettei saanut nukuttua ja oli sekä psyykkisesti että fyysisesti rättiväsynyt. Pleasantsin ja Copen koettelemukset asettivat lähtökohdat Ultraviolet-levyn tekemiselle. Olin huonossa jamassa ja lopulta minun piti perua iso Amerikan-kiertue. Kun kiertueella ei voi keskittyä olennaiseen vaan mieltä kaihertaa huoli lähiomaisista, ei ole ihme että voimat loppuvat. Pleasants tosin huomauttaa, että moni on luonnehtinut uutukaista edeltäjäänsä lempeämmäksi. Minulle on buu kattu peräkkäiset puhelinkeskustelut Kylesan johtokaksikon kanssa, koska ilmeisesti yhtye haluaa tehdä jutut tähän tapaan. Se ei ole kovin kaunista tekstiä, vaan hyvin synkkää. Mutta kyse ei ole mistään itsesäälittelystä. Sekä yhdessä että erikseen. . Pleasantsin omat menetykset kääntyivät inspiraatioksi, kuten usein käy. Viha, suru ja turhautuminen toimivat puhdistavan luovuuden polttoaineina. . En pysynyt fyysisesti kasassa. Vaikka meitä kaikkia vähän väsyttää, asiat saadaan puhuttua halki. Kylesan Ultraviolet-albumi ilmestyy 24.5. Nyt olen oppinut läksyni ja aion olla kunnossa kun rundi alkaa, Cope virkkoo. Copella oli myös terveysongelmia. Hän toimii myös Kylesan levyjen tuottajana. Juoksin lääkäriltä toiselle. Jokaisella bändillä, joka viettää näin paljon aikaa yhdessä, on jonkinlaisia välirikkoja välillä. Rundaaminen todellakin vei minulta voimat. Se on ihmiselämässä väistämätön kokemus ja perustunne. Emme halua vain kieppua siinä, että me olemme surullisia. Copelle jäi enemmän tilaa keskittyä sovitustyöhön, josta hän nautti suuresti. Näkemyseroja ei juurikaan ole. . ja on tukevasti raskaampi kuin edeltäjänsä Spiral Shadow (2010). Sen jälkeisten vuosien kiertueet ottivat koville. Olkoonkin, että lempeä on tässä yhteydessä suhteellinen käsite. . Ultravioletin tekeminen ei ollut helppoa. Joko menetät jonkun läheisen kuolemalle, ystäväsi huumeille, eroat parisuhteesta tai mitä ikinä tahansa, Pleasants luettelee. Cope on hyvillään siitä, että Pleasantsilla oli tällä kertaa paljon raportoivaa teksteissä. . Jatkoin samaa metodia myös kotona. Minua ympäröi suru ja menetys. Minun piti olla erossa bändistä vähän aikaa. Ei ole yllätys, että kappaleita lähestytään monista eri kulmista. Se olisi ollut hirveä taloudellinen tappio kaikille. Tein pari rundia vain siksi että tiesin, ettei niitä voi perua. Phillip Copen mukaan Euroopassa ja Australiassa meni vielä hyvin, mutta kun lopulta piti rundata kotimaassa, tuli vaikeuksia. . Minä teen soittamisen ja laulamisen lisäksi teknistä työtä, haen soundeja ja mikitän. Olen paikalla oikeastaan koko ajan. Muu bändi on tottunut Copen vaativaan otteeseen. Kokeilin kaikkea mitä minulle ehdotettiin, ja lopulta ongelma hävisi, kun pidin lomaa ja lepäsin. Laulaja-kitaristit Phillip Cope ja Laura Pleasants vastaavat. Miltä tuntuu menettää O n myöhäinen keskiviikkoilta. Siihen voi valmistautua vaikka kuinka paljon, mutta aina se on yhtä hankalaa. Olen varmaan meistä ainoa, joka pystyy kirjoittamaan kiertueella, Cope arvelee.. Kaikki voivat samastua menettämisen tuskaan. Ei ole ihme, että ilme on aiempaa aggressiivisempi ja synkempi. Käsivarressa tuntui kipua, johon ei löytynyt syytä. . Miksi näin. Tietenkin Kylesan soundiin kuuluu aggressio. Teksti Vilho Rajala | kuva Geoff Johnson | www.kylesamusic.com Kolmen vuoden takaisella Spiral Shadow'lla kieroja ja trippailevia otteita esittänyt Kylesa palaa uudella Ultraviolet-albumilla väkevämpään ilmaisuun. Ei meillä mitään ongelmia ollut, mutta päivät venyivät taas pitkiksi. Maailmassa on paljon asioita joista olla vihainen. Äänittäminen ei kuulemma koskaan ole. . En halua puhua siitä liikaa, koska en halua suurennella sitä. Laura Pleasantsilla oli kokonaan toisen lajin tuskia.
Me vain tiedämme, milloin joku juttu on oikeanlainen. Pidimme parit avoimet jamit jotka nauhoitettiin. Kokoonpanomuutokset ovat aina vähän hankalia. Idea voi olla millainen vain, kunhan se puhuttelee kaikkia, Pleasants sanoo. . Joskus sellaiset biisit, joiden ei uskoisi toimivan livenä lainkaan, alkavat elää ihan omaa elämäänsä. Keikoista puheen ollen, Kylesalla oli vakaa aikomus ottaa nyt kiertämisen kanssa rauhallisemmin kuin viimeksi. . Pelkästään alkuperäisten äänitysten löytäminen oli vaikeaa, Pleasants sanoo. Fanien reaktio oli sen verran hyvä, että tulevilla keikoilla saatetaan Copen mukaan kuulla Ultraviolet-biisien lisäksi myös joitakin poimintoja From the Vaultsilta. . Soitimme kaikki bassoa levylle ja teimme muutenkin epätyypillisiä ratkaisuja. Siisteintä oli huomata, miten bändi on kehittynyt koko ajan, Cope kertaa. . Nykyään bassossa on Chase Rudeseal, jonka Cope muisti tuottamastaan demobändistä. . Kuten nimi vihjaa, jatkoa on tulossa, mutta vielä ei ole tietoa, milloin Phillip Cope ehtii tarttua projektiin. . On tärkeämpää luottaa intuitioon. . Oli kiinnostavaa käydä läpi eri aikakausia. Se jätti arvaamattoman, inhimillisen jälkensä. Kun aloimme miettiä, missä ehdottomasti haluamme soittaa, listasta tuli yllättävän pitkä, Cope naurahtaa. Olennaista on, että rundaamiseen voi varautua. En ole enää 22, mutta onneksi olen suurin piirtein kunnossa. Se on vähän poikkeuksellinen Kylesa-kappale, mutta kaikki olivat halukkaita toteuttamaan sen, Cope kertoo. Pleasantsin mukaan Kylesa ei keskustele keskenään liikaa sanallisesti. "Maailmassa on paljon asioita joista olla vihainen. Aggressioon ei ole vaikea löytää inspiraatiota." Bändin kovan ytimen muodostavat Pleasants, Cope ja toinen rumpali Carl McGinley. Halusimme tehdä ykkösosan jo kymmenvuotisjuhlavuonna (2011), mutta koko vuosi meni rundatessa. Elintavoilla on suuri merkitys, kuten Pleasants alleviivaa. . Low Tide oli esimerkki biisistä, jonka olin luonnostellut omin päin. Loppujen lopuksi minä, Laura ja Carl teemme biisit ja työt. Myös toinen rumpali Tyler Newberry jätti yhtyeen ja palautti Eric Hernandezin bassonvarresta rumpusetin pariin. Terveen elämän puolesta Viime vuonna Kylesa julkaisi From the Vaults vol. On kiinnostavaa nähdä mitkä uudet biisit toimivat. Se on aina arpapeliä. Se vaikuttaa merkittävästi siihen, miten voimat riittävät kiertueella. McGinley ei tee biisejä, mutta on olennainen osa luomistyötä. . Koetamme aina etsiä entistä parempia soittajia, ja sehän käy tietenkin koko ajan vaikeammaksi, heh! Nyt asiat menevät taas parempaan suuntaan. Me pidämme siitä, että musiikissa on hallitsematon elementti. Bassonsoittoratkaisu johtui siitä, että vanha basisti Corey Barhorst jätti yhtyeen Spiral Shadow'n jälkeen. Jokaisen kiertueen jälkeen voin vähän huonosti. Ruokavalio kun on mitä sattuu ja kaljaa tulee juotua liikaa. Mutta sitten kun olen kotona pari viikkoa, olen taas valmis matkaan. Inferno 31. Kylesan kanssa on sikäli helppoa tehdä musiikkia, että kaikki ovat avoimia ideoille. Se oli hauskaa! Philille se oli varmaan vähän työläämpää. Kuuntelimme paljon biisejä, joita emme olleet kuulleet aikoihin. On antoisampaa kirjoittaa oikean rumpalin kanssa kuin rumpukoneen. 1 -kokoelman, jolla oli harvinaisuuksia ja herkkupaloja yhtyeen uran varrelta. Yritän syödä oikein, en polta, liikun jonkun verran ja näin
Bändi, joka kanssani soittaa nykyään, on paras joka minulla on koskaan ollut. On kuitenkin selvää, että Zombien ja yhtyeensä tarkoituksena on ollut tehdä nimenomaan korkeaoktaanista rockmusiikkia, jonka tarkempi sijoittaminen valmiisiin genreihin on sekä vaikeaa että turhaa. Venomous Rat Regeneration Vendor on melko arvoituksellinen nimi levylle. Rob Zombie haluaa pitää arvoitusta yllä. . Bändin täydentää basisti Piggy D.. Ajatteli hänestä mitä hyvänsä, kaikista miehen tekemisistä näkyy syvä rakkaus populaarikulttuuria kohtaan. Populaarikulttuurityöläinen R ob Zombie, ristimänimeltään Robert Bartleh Cummings, aloitti musiikillisen uransa jo 1980-luvulla neljä pitkäsoittoalbumia tehneen White Zombien laulajana. Teksti Tapio Ahola | www.robzombie.com Rob Zombie on näkökulmasta riippuen joko lahjakas renessanssi nero tai silkkaa roskaa suoltava renessanssisekopää. Olemme keikkailleet paljon, joten meistä on tullut tiivis ryhmä, tunnemme toisemme läpikotaisin. Zombien bändissä on nyt kaksi entistä Marilyn Manson -miestä: Fish ja kitaristi John 5. Jossain vaiheessa se paljastuu, mutta vielä tässä vaiheessa ihmiset saavat tehdä siitä omia tulkintojaan. Selkeä visio Uudella albumilla kuullaan ensi kertaa rumpali Ginger Fishin soittoa. White Zombien hajottua vuonna 1998 mies on keskittynyt soolobändiinsä ja luonut siinä samalla uraa 32 Inferno elokuvaohjaajana. Albumin nimi liittyy tarinaan, joka kulkee läpi levyn ja josta kukaan muu ei ole vielä tietoinen. Kotimaassaan Yhdysvalloissa Zombie on saavuttanut enemmän menestystä kuin eurooppalaisesta näkökulmasta helposti ymmärtääkään: esimerkiksi debyyttisoolo Hellbilly Deluxe (1998) on myynyt jenkeissä kolminkertaista platinaa, siis yli kolme miljoonaa kappaletta. Rob Zombien viides sooloalbumi on nimeltään Venomous Rat Regeneration Vendor. . Halusimme tehdä levyn, joka heijastaisi porukan henkeä. Levyn, joka olisi raskas, mutta ei välttämättä metallia niin, miten se yleensä käsitetään. Omalla tavallaan raskas levy se onkin. En ole kertonut edes bändilleni siitä
Saatoin mennä suoraan leffan leikkauksesta äänitysstudioon, joten tein molempia vahvasti samassa mielentilassa. Tämän jälkeen Zombielta on luvassa elokuva, jolla ei ole mitään tekemistä kauhun kanssa: Broad Street Bullies -rainan teemana on jääkiekko. Tämän vuoksi hän kaipaa muita ihmisiä . Sitä paitsi, jo White Zombien aikoihin kävi niin, että ihmiset sanoivat ensin vihaavansa bändiä ja myöhemmin heistä tuli kuitenkin faneja. Evenson -nimisen kirjoittajan viimeistelemä, käsikirjoitus johon teos perustuu on Zombien itsensä kirjoittama. Enemmän kuin muusikko, elokuvaohjaaja tai mikään muu jonkin tietyn taiteenalan edustaja Rob Zombie on pohjimmiltaan yksinkertaisesti populaarikulttuurityöläinen. Kaikki hänen teoksensa ovatkin olleet häpeilemättömästi nimenomaan popkulttuuria, eivät suurta taidetta. Joo, olen valtava fani, ja tuossa elokuvassa itseäni viehättää eniten se, että se sijoittuu 1970-luvun puoliväliin, joka oli mielestäni jääkiekon kulta-aikaa. Levyhän on tavallaan kuin oma elokuvansa, tiedäthän? Mitään crossoveria ei ole, mutta tokihan ne väkisinkin vaikuttivat toisiinsa jollain tapaa. Hän on myös ohjannut useita omista musiikkivideoistaan. Siksi ei olekaan ihme, että hän on päätynyt ohjaamaan itsekin kauhuelokuvia, joissa on usein myös hänen itsensä laatima käsikirjoitus. Toki minulla on joskus blokkeja, mutta juuri sen takia on hyvä tehdä montaa asiaa. Rob Zombielta olisi toki halunnut kysyä vielä vaikka mitä, mutta tähän on nyt tyydyttävä. Luultavasti Rob Zombie miettii juuri nytkin seuraavaa levyään tai elokuvaansa. Rakastan kaikenlaisia elokuvia, enkä halua leimautua pelkkien kauhuleffojen ohjaajaksi. Monta rautaa tulessa The Lords of Salemin myötä Rob Zombie tekee jälleen uuden aluevaltauksen, kun elokuvan alkuperäisen käsikirjoituksen pohjalta kirjoitettu romaani julkaistaan. Luulisin, että ainakin pari kolme seuraavaa leffaani tulee olemaan jotain muuta kuin kauhuleffoja. Seuraavan kauhuleffaani menee aikaa. Tärkeintä on saada aikaan jonkinlainen reaktio, oli se sitten myönteinen tai kielteinen. Miehen kiinnostus elävään kuvaan on aina vaikuttanut astetta syventyneemmältä kuin monella muulla vastaavista aiheista kiinnostuneella muusikolla. Minulle on käynyt noin lukemattomia kertoja, oli kyse sitten musiikista tai elokuvista. Voisi kuvitella, että tuottelias Rob Zombie ei kärsi lainkaan "kirjoittajan blokeista". Elokuva kertoo Philadelphia Flyersin NHL-joukkueesta, jonka lempinimensä koko elokuva on saanut otsikkonsa. Rob Zombie tunnustautuu lätkäfaniksi. . Se on melkein omaelämäkerrallinen kappale meille. Kauhua ja lätkää Rob Zombien tekemisiä on aina värittänyt rakkaus kauhuelokuviin: levyt ovat olleet täynnä viittauksia genren klassikoihin ja sampleja, jotka on poimittu leffoista. oli sitten kyse kanssamuusikoista tai ulkopuolisista tuottajista ? vain visionsa toteuttamiseen. . Pohjimmiltaan homma on kuitenkin niin, että kuulen lopputuloksen päässäni jo ennen kuin alamme tehdä levyä. Levyllä on myös cover Grand Funk Railroad -klassikosta We?re an American Band. . Tuossa auttaa toki myös se, että on selkeä päivärytmi. Tiesin, että hän on mahtava tyyppi, mahtava rumpali ja istuu bändiin täydellisesti. Eikä hän kalastele kriitikoiden kehuja. . Mehän olemme kiertäneet yhdessä Gingerin kanssa paljon, joten hän ei sinänsä ole mikään vieras kaveri kenellekään. "70-luvun puoliväli oli mielestäni jääkiekon kulta-aikaa. Olisin halunnut olla itse kiekkoilija tuona aikakautena." . Olisimme itse voineet kirjoittaa tuon biisin: me olemme olleet noissa paikoissa itsekin, olemme tehneet nuo jutut. Mies kuitenkin vakuuttaa, että haluaa tehdä jatkossa lisää muunkinlaisia filmejä. . Tiedämme tarkkaan mitä haluamme. Toki meillä oli nytkin mukana ulkopuolinen tuottaja, Bob Marlette, jolta saimme paljon ideoita. Pystyimme todella samastumaan biisiin. Herään usein aikaisin aamulla ja alan heti paiskia duunia, koska se on yleensä paras aika tehdä töitä. Lukiessani kirjaa tajusin, että minun olisi pakko tehdä aiheesta elokuva. Vaikka uusi levy ja elokuva valmistuivat osittain samoihin aikoihin, niillä ei Zombien mukaan ole ainakaan tietoista yhteyttä. . Olemme aina halunneet tehdä coverin, ja tuo biisi tuntui sopivan meille loistavasti. Minähän olen kotoisin Massachusettsista ja Salemin noitaoikeudenkäynnit ovat aina kiehtoneet minua. Olisin halunnut olla itse kiekkoilija tuona aikakautena. Elokuvaohjaajan, jonka nimi on Rob Zombie, voi odottaakin erikoistuvan kauhuelokuviin. Mieleni tekee kuitenkin töitä koko ajan, en lakkaa koskaan ajattelemasta seuraavaa asiaa jonka haluan tehdä. Jotta saisi aikaan niin paljon kuin Rob Zombie, on todellakin osattava jakaa ajankäyttönsä. Hänellä on erinomainen groove, hän saa todellakin musiikin kulkemaan. Rob Zombie vaikuttaa mieheltä, jonka tekemisiä ohjaa tarkka visio. Kuusi vuotta sitten olin eräissä häissä, ja olin ostanut itselleni kirjan Salemin noitaoikeudenkäynneistä, ihan vain saadakseni aikani kulumaan. Minulle on sama, kehutaanko vai haukutaanko levyjäni tai elokuviani lehdissä. Vaikka teos on B.K. Jos biisinkirjoitus ei ota luonnistuakseen, voin työstää leffakäsistä. Mies kuitenkin tunnustaa, että aina häneltäkään ei irtoa. . Joitain ideoista rakastimme, joitain taas vihasimme. Miehen krediittilistalta löytyvät muun muassa sadistisesta sekopääperheestä kertova The Devil?s Rejects (2005) ja slasher-klassikko Halloweenin uusintaversio (2007). Rob Zombien tuorein ohjaustyö on uuden albumin kanssa samoihin aikoihin ilmestyvä The Lords of Salem, joka kertoo Salemin muinaisista noitaoikeudenkäynneistä. . Ehdottomasti. Jäämme odottamaan. Inferno 33. Taloudellinen ajankäyttö näkyy myös haastattelutilanteessa: vastaukset tulevat kuin tykin suusta, ja jo kymmenen minuutin rupattelun jälkeen levy-yhtiön amerikkalainen edustaja sanoo, että aika on lopussa
No, viiden vuoden päästä ei ole enää levy-yhtiöitä, nyt on varmaan viimeinen hetki lähteä tällaiseen messiin. Journey to Crystal Island ei ehkä ollut teos, jollaisen Whitesnakeä ja Journeya julkaiseva yhtiö odotti saavansa. Elokuussa 2008 Symfonialle järjestettiin pienimuotoinen kiertue, joka sisälsi muutaman keikan Brasiliassa, Uruguayssa ja Argentiinassa. Matkan aikana Mikko Härkin oli keuhkokuumeessa. Lennot kestivät 28 tuntia. Tolkilla oli kuitenkin vahvoja odotuksia ulkomaiden suhteen: Stratovarius oli suosittu Etelä-Amerikassa jo 1990-luvulla. Samaan aikaan kitaristi sai 34 Inferno puhelinsoiton Italiasta. Se kuulostaa juuri siltä, että ensi vuonna ei todellakaan tule mitään. Tolkki kävi sävellystyöhön. ei sanana merkitse yhtään mitään. Mutta kyllä se näyttää siltä, että kaikki lähtee Stratovariuksen ajoista ja Serafinon kunnioituksesta mua kohtaan biisintekijänä. Suomessa Symfonia-levy myi 328 kappaletta. Jossain vaiheessa Tolkki päätti lopettaa levyjen tekemisen kokonaan. . Sillä tavalla kuulee itsekin paremmin, toimiiko se biisi. Sanoin kavereille, etten näe Symfonialla mitään tulevaisuutta. Tähän on ihan turha tuhlata energiaa. Ensimmäisten promokuvien ottamisesta bändin lopettamiseen kului alle vuosi. Rajaseuduista PledgeMusic-projekti kuitenkin eteni. Selvä. Mahtipontisesti nimetty Saana . Myös Tolkki oli jo aiemmin levyttänyt Frontiersille. Hyvistä lähtökohdista huolimatta superbändi Symfonian ura oli loppunut yhteen levyyn. Tätä oli edeltänyt puolen vuoden masennuskausi. PledgeMusic-projekti oli päällä ja kelasin, kumpi palvelee mun uraa paremmin. Sen sijaan Frontiers edellytti vaitiolovelvollisuutta. Siinä tilanteessa sä voit esittää tällaista ?nyt mä olen täysin vapaa, kukaan ei sido mua. Timo Tolkin Avalonmetallioopperalla laulaa ja soittaa huikeita tekijöitä. Oopperan V kummitus ielä viime kesänä Timo Tolkki keräsi PledgeMusic-joukkorahoitussivuston kautta rahaa soololevyn tekemiseen. Rockin historiassa sellaisia ovat olleet Cream, Bad Company, Asia, jopa Foo Fighters. Symfonian olisi pakko onnistua. Ei se onnistunut. Symfonia teki ainoastaan kourallisen keikkoja. Leijonanosa siitä meni noihin laulajiin. . Ja Frontiersilta löytyi myös rahaa. -juttua. Frontiersin quality control on todella tarkkaa. Warrior of Light Part I . Italialainen ohjeistus oli huvittavan täsmällinen: Stratovarius-, Nightwish- ja Avantasiatyylistä, mahtipontista rockoopperaa. Yleisöä ei ollut missään. . Tuumasta toimeen. . Tilanne oli julkisuudessa ailahtelevaisesti esiintyneelle miehelle kiusallinen. . Buenos Airesissa Symfoniaa oli katsomassa 400 ihmistä. Olen Straton kanssa soittanut siellä 3000?4000 hengelle, Tolkki toteaa. Samoihin aikoihin Tolkki sai levy-yhtiöstä In Paradisiumin rojaltilaskelmat. . Ja nyt italialainen tilasi Tolkilta puhelimitse kolme metallioopperaa. . Tein ihan loppuvaiheessa vielä pari biisiä,. Mietin pari viikkoa, lähdenkö tähän mukaan. Superkokoonpano. Rahoitus löytyi, ja Tolkki alkoi tehdä kappaleita. Sitä ei ostettu missään, eikä se ollut kiinni tästä musiikkibisneksen nykytilanteesta. Teksti Lauri Ylitalo | www.tolkki.org Elizabeth Ryd, Rob Rock, Russel Allen, Derek Sherinian, Tony Kakko, Alex Holzwarth, Sharon Den Adel, Mikko Härkin, Jens Johansson... Soittaja oli Serafno Perugino, Frontiers Recordsin toimitusjohtaja. Frontiers julkaisee melodista hard rockia, AOR-levyjä ja metallia. Se oli nöyryyttävää, mutta on osoittautunut hyväksi tavaksi. Päätin pistää bändin saman tien poikki. Meikäläisen maineella on tosi vaikea selittää, etten sittenkään tee tätä levyä, mutta ensi vuonna tulee jotain. Mä jouduin demottamaan biisit ja Serafino hyväksyi ne. Mulla ei ollut levytyssopimusta, koska kukaan ei halunnut tehdä sellaista mun kanssa. Se ei olisi ongelma. Ei mua todellisuudessa kukaan ollut aiemminkaan sitonut. Yhden levyn julkaisseen Symfonian kokoonpanossa soittivat Uli Kusch, André Matos, Jari Kainulainen, Mikko Härkin ja Tolkki. Mä olin puulla päähän lyöty. Välit paloivat. Ajatus kiehtoi mua, vaikka ?metalliooppera. Tavastialla yhtyettä oli katsomassa 120 ihmistä. Ooppera perustuu dialogiin laulajien välillä. Ne kaksisataatuhatta metallioopperaa mitä Avantasian perässä tulee, on metallilevyjä, joita sanotaan jostain syystä oopperoiksi. Jos PledgeMusic-projektin peruuttaisi, rahat tietenkin palautuisivat Tolkin levyyn sijoittaneille. Ajattelin tosi pitkään, että tässä täytyy olla jotain kummallista takana. Frontiersille levyttävät bändit ovat usein projektimuotoisia, kokoonpanot ja tyylilajit ovat monissa tapauksissa Peruginon itsensä ideoimia. Serafinolla on hyvin selkeä visio. Kunnon budjetti oli mulle tärkeä asia
"Isot levy-yhtiöt tulevat kuolemaan, samoin cd-formaatti. Musiikki siirtyy kokonaan nettiin, ellei joku keksi jotain ihmeellistä laitetta tai täysin uutta formaattia." Inferno 35
Pieni kosto, hah! Vireistä Jos teitä pelottaa, millaisen oopperan Tolkki on tehnyt, voin lohduttaa. Siihen kun pistetään vielä semmoinen tosiasia, että planeetta Maa kestää kaksi miljardia ihmistä ja vuonna 2050 meitä on kymmenen miljardia. Avalonin laulajakaarti on kieltämättä nimekäs. Mä taas kelaan sitä, millaisia tunteita se kappale herättää. Totta kai pidän huolen siitä, että soittimet ja laulu on vireessä, mutta äänittäessä en kelaa sitä. Ne tulivat levylle, eikä se huomannut koko asiaa. Ja toi on analysointia. Fiiliksen ja dynamiikan saaminen . Jos ei näitä lukuja pysty katsomaan rationaalisesti ja vetämään johtopäätöksiä, sä elät niin kuin sun halutaan elävän. Mä en elä niin. Se on kolmiosaisen tarinan viimeinen osa. . Silloin joutuu käyttämään tiettyjä juttuja, että mä saan irti sen mitä mä haluun, ilman että hän itse tajuaa sitä. Se on omassa bändissään aika kiinni siinä ilmaisussa, mun biiseissä on enemmän dynamiikkaa ja ilmaa. Timo Tolkin säveltämiltä, joskin Father Time -tempoista on luovuttu. Tolkki toteaa Alex Holzwarthin olevan ensimmäinen rumpali, jonka mielestä kappaleet olivat liian hitaita. Tuottaessa pitää ajatella kokonaisuutta, ei yksittäisiä juttuja. Ajatus Elize Rydistä tuli Serafinolta. En ollut ikinä kuullutkaan koko bändistä, mutta Elize on loistava laulaja, todella lahjakas mimmi. Mulla saattoi olla kappaleiden suhteen päinvastaisia tavoitteita kuin sillä. Avalonilla on vuosi 2055, luonnonkatastrofit ovat tuhonneet infrastruktuurin. Muita ääniä ovat Sharon Den Adel, Michael Kiske, Rob Rock, Russel Allen ja Tony Kakko. . varsinkin kun on tarina kerrottavana . Laulajaa on helppo virittää muutenkin kuin autotunella. Pääosassa on Amaranthen Elize Ryd. hyvässä ja pahassa . Avalon sisältää sinfonista, melodista metallia. Kappaleet kuulostavat . Ongelma on siinä, ettei Elize ollut tuottamassa Avalonia. on paljon tärkeämpi asia kuin vire. Tulevaisuudesta Niin, se tarina. Ihan ensimmäinen ja tärkein asia oli se, että keskushahmon on oltava nainen. Ja Rydkin on tarkka tekemisistään: jälkikäteen Tolkki sai tekstiviestitse raportteja, joissa käsiteltiin esimerkiksi sitä, että johonkin kappaleeseen oli jäänyt kaksi epävireistä nuottia. . Sen takia kaikki tää tuntuu niin absurdilta. joita Serafino ei kuullut. Aseisiin pistetään vuosittain 900 miljardia dollaria. Samalla kolme miljardia ihmistä elää maailmassa dollarilla päivässä. Mulle on itsestään selvä asia, että ihmiskunta tulee tuhoamaan itsensä. 36 Inferno. Mä en kommentoinut niitä (Rydin viestejä), mutta kahteen nuottiin jouduin palaamaan. Mä laitoin takaisin, että levy on miksattu. Jos sä analysoit musaa, et sä kuuntele sitä. Amaranthessahan on monotoninen, robottimainen fiilis, kaikki tapissa. Tolkki tuotti Rydin lauluosuuksia viikon verran tämän kotikulmilla Örebrossa, Keski-Ruotsissa. Laulajia tuottaessa joutuu olemaan todella varovainen. Pitää oppia aika nopeasti tuntemaan ihminen ja persoona. Aika äkkiä tajusin, että tässä on kyseessä leidi, joka on aika itsetietoinen siitä, mitä se osaa ja haluaa. . Mä olen tuottaja, ja jos siellä on jotain sellaista joka ei miellytä mua, mä korjaan sen kyllä. . Tolkki toteaa Rydin totutelleen koko viikon siihen, ettei Avalonin lauluosuuksia ympäröi koko ajan massiivinen särövalli
Aivan. Sim-kortti. Jos levyllä ja artistilla on nostetta ja tilausta, myös keikoilla on jengiä. Kyllä mä itse diggaan iTunes-meiningistä. Viimeisetkin rahat lähtevät ja kakku pienenee entisestään. Kymmenen vuoden päästä olen 57. Nää on sellaisia asioita, joita käsittelen monella tasolla tuossa oopperassa. Mä näen elämäni tiettyinä jaksoina. Saattaa olla, että mulla on parikymmentä vuotta tehokasta peliaikaa jäljellä. Miksi instanssi, joka on vastuussa siitä mitä myydään, saa vähiten rahaa. Yhdellä tasolla se on hyvin henkinen levy. Symfonia oli sen verran traumaattinen kokemus. Niitä ei saisi olla, jos on hevimies. Oletko miettinyt eläkeasioita? . Ne merkit, jotka itse havainnoin maailmassa, kertoo mulle sen faktan, ettei meillä ole ihmiskuntana hirveästi peliaikaa. Sitten mennään livesektorille, jossa operoi jo valmiiksi hirveä määrä bändejä. Mä olen nähnyt sen puolen ja elänyt hurlumhei-vaiheeni 90-luvulla. Vaikka olen äänialan ammattilainen, en mä itke tuolla metrossa kuunnellessani mp3:sia. Pystyn näkemään musiikin tulevaisuuden sellaisena. Mutta valtava muutoshan on tapahtunut. Jos tää menee siihen, se on bon voyage. Ja yhdellä tasolla se on konkreettinen loppu. Spotify ja streaming taas oikeasti tappavat musan. Kun tietäisin, olisin miljonääri. Jo 2000-luvun alussa alkoi näkyä, että nyt lähdetään alaspäin. Ja sieltä on tultu kovaa. Tolkki toteaa, ettei pidä piratismia ongelmana . Ei ihmisillä ole rahaa mennä katsomaan niitä kaikkia. Haluaistiko soittaa Avalonin kappaleita livenä? . Se ei ole rationaalista ajattelua. Siihen nähden mun eläke on aika pieni asia. Kontrolli siirtyy bändeille, levy-yhtiöt hoitaa enemmän promootion. . . vaan pikemminkin koko äänilevyteollisuuden toimintarakennetta. . Mutta hyvissä olosuhteissa olisi kiva soittaa. . Mutta en kaipaa keikkabussia. Mulla ei ole mitään nähtävää siinä maailmassa. Mulla on mietintävaihe menossa sen suhteen, mitä teen seuraavat kymmenen vuotta tai lopun ikääni. Mutta mussa on monia muitakin puolia. Ei mulla ole halua palata soittamaan Shadow Clubille 30 ihmiselle. Viisi vuotta sitten cd-levyt maksoivat Suomessa 24 euroa. Mua ei kiinnosta yhtään, mitä Suomen valtio päättää tai järjestääkö se ylhäisyydessään mulle eläkkeen.. Pienestä saakka. Pointti on lähinnä siinä, haluanko soittaa livenä. Ei maailman vaan ihmiskunnan loppu. Mitä musiikkiteollisuudelle tapahtuu? . Sehän on nuori systeemi, vasta muutaman vuosikymmenen ikäinen. Siinä on luultavasti alun perin jo lähdetty väärille raiteille. Avalon on yhdellä tasolla tavallinen hevilevy, jolla on kuusi laulajaa. Kyllähän mä hevimies olen, siitä ei pääse mihinkään. Vaikea kuvitella, mikä sellainen voisi olla. Kyllä mä haluaisin soittaa vaikka mitä biisejä, onhan mulla 400 kappaletta. Ei siellä tietenkään ole tilaa näin syvälliselle käsittelylle. Olen operoinut aina musiikin kanssa ja kyllä se musiikkia tulee olemaan, ehkä muutakin kuin heviä. Niistä on rokotettu ihan törkeää ylihintaa. 24 euroa on täysin mahdoton määrä rahaa työttömälle tai opiskelijalle. . Ja silloin olen valmis lähtemään. ?mun mielestä on todella naurettavaa lähteä jahtaamaan teini-ikäisiä ja takavarikoimaan tietokoneita. Mä uskon, että ihmiskunta tulee kuolemaan sukupuuttoon seuraavan sadan vuoden aikana. Miten se on mahdollista. ?Mä uskon, että ihmiskunta tulee kuolemaan sukupuuttoon seuraavan sadan vuoden aikana.? . Isot levy-yhtiöt tulevat kuolemaan, samoin cd-formaatti. Musiikki siirtyy kokonaan nettiin, ellei joku keksi jotain ihmeellistä laitetta tai täysin uutta formaattia
Siinä oli yksi. Ei ollut tärkeää, olisiko uusi laulaja mies vai nainen. YouTubea selaamalla törmäsin sattumalta Nooraan. Mimmi veti siinä pätkässä lavalla Janis Joplinia. Suoraan sanottuna ei kiinnosta pätkääkään ne syyt, jos tyyli jolla lähdetään on tuollainen . Olimme tehneet kesän ajan keikkoja ja tiesimme aloittavamme uuden levyn studiosessiot. Se oli vain karu, kylmä ilmoitus, että nyt tämä on tässä, kosketinsoittaja Janne Björkroth kertaa. Lähdön tarkemmat syyt eivät ole koskaan selvinneet yhtyeen jäsenille. Tulee vain yksi maili, minkä jälkeen henkilö ei edes näytä naamaansa. Varoittamatta, hän ei ollut puhunut asiasta kellekään aiemmin. Nitte lähti bändistä todella lyhyellä varoitusajalla. Tärkeintä oli saada vokalisti, jonka takia biiseissä ei tarvitsisi tehdä kompromisseja. Tällä kertaa yhtye halusi pitää langat tiukasti omissa käsissään. Yksi yhtye, yksi visio 38 Inferno H elsinkiläisen Battle Beastin viimeisin vuosi on ollut muutosten aikaa. Ei siinä vaiheessa kiinnosta enää selitykset. Uuden laulajan etsiminen alkoi joka tapauksessa välittömästi. . Näkyvin muutos käynnistyi kesän 2012 loppupuolella, kun silloinen laulaja Nitte Valo ilmoitti eroavansa yhtyeestä perhesyihin vedoten. . Sitten Nitte yhtäkkiä ilmoittaa, että viimeisen festarikeikan jälkeen hän lähtee bändistä. Laulajan piti handlata ylärekisteri satavarmasti, se on varsin tärkeää tässä musiikissa. Lopulta onnisti, ajan hengen mukaisesti tietoverkkojen avulla. . Nokkamies, kitaristi Anton Kabanen suhtautuu asiaan jyrkästi. . Teksti Toni Keränen | KUVA Jarmo Katila | www.battlebeast.fi Battle Beast julkaisi juuri toisen levynsä. niin vähän bändiä kunnioittava
Myöhemmin, kun asiaan palattiin ja oli jo enemmän meriittejä plakkarissa, levy-yhtiökin kuunteli meitä jo vähän vakavammin. . Ajattelin, että kyseessä on joku vitsi. Menimme studioon ja toivoimme, että valmis levy kuulostaa siltä kuin haluamme. Minusta jo viimeistään Nightwish-kiertueella (keväällä 2012, toim. Ensimmäiseksi Anton otti kontaktia Facebookin kautta. Siitä tiesin, että tämä on hakemani tyyppi. Ajattelin, että hän on joku random-fanittaja tai stalkkeri, laulajan pestin lopulta saanut Noora Louhimo muistelee. . Rummut ovat liian tummat. Näitä teknisiä asioita voisi luetella vaikka kuinka paljon, Anton sanoo. Inferno 39. Siksi en pahemmin diggaa ensimmäisestä levystä. Kitaroista puuttuu munaa ja bassot ovat pöriseviä ja pyöreitä. Sitten Anton kertoi, että hänen yhtyeensä etsii laulajaa. Bändillä on levytyssopimus ja Euroopan-kiertuetta tiedossa. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin jo ensimmäisen levyn ilmestyttyä päätin, että tuotan seuraavan levyn itse. Mietimme vain käytännön vaihtoehtoja, miten se onnistuisi, Janne kertoo. . Yksi nuotti varmisti, että otan yhteyttä tähän ihmiseen. . huom.) oli selvää, että tuotamme seuraavan levyn itse. Siinä vaiheessa aiheesta väännettiin silloisen levy-yhtiön kanssa, mutta se hautautui lopulta. hieno, korkea huuto, joka oli niitti arkkuun. Parin tunnin päästä Anton soitti, ja vielä silloinkin olin sitä mieltä, että asiassa on jotain mätää. . Aloin kuitenkin olla vähitellen innoissani ja pyysin näytebiisejä. Aika oli haasteellista muillekin jäsenille, varsinkin Antonille ja Jannelle, jotka olivat päättäneet tuottaa ja miksata levyn omin voimin. . Sitten entisen treenikämppämme omistaja soitti ja ehdotti erään toisen tilan vuokraamista. Kyllähän siinä prosessin edetessä huomasi, että Ninolla oli oma visionsa ja Antonilla ihan toisenlainen näkemys, Janne kertoo. . ?Oletko sinä tässä linkissä. Hommassa kiinnosti, että nyt saisin käyttää naisena sellaista ääntä, jossa on munaa. Oma apu, paras apu Nooralla oli edessään kova paikka, sillä uuden levyn äänitykset käynnistyivät välittömästi ja Euroopan-kiertue Sonata Arctican lämmittelijänä oli vain puolentoista kuukauden päässä. Siinä vaiheessa emme vielä juuri tienneet, miten hommat toimivat. Siellä oli vanha studio ja totta kai se kiinnosti. Pienen tinkaamisen ja pyörittelyn jälkeen käy selväksi, ettei Battle Beast ollut tyytyväinen Nino Laurenteen tuottaman Steel-debyyttilevyn (2011) soundimaailmaan. . Otin sen firmalleni vuokralle ja lähdettiin katsomaan, mitä tapahtuu. Tuotantovastuun kaappaamiselle oli selkeät syynsä. Olihan se toisaalta hullu idea alkaa tehdä levyä ihan itse. Varsinkin, kun mitään sellaista ei ollut tehnyt koskaan aiemmin, Anton myöntää. . Sitten tajusin, että tämähän on se bändi, jonka biiseistä ja meiningistä pidän todella paljon. Todella hyvää laulua.. Jos minä haluan kuunnella heviä, kyllä sen pitää olla raskasta
Minun mielestäni itse tyyli ei ole kuitenkaan hirveästi muuttunut. Historia on osoittanut, ettei näistä kannata puhua nimillä, ennen kuin kaikki on varmaa, Anton kertoo. Ulkomailla levyn julkaisee Steelin tavoin Nuclear Blast. Yhtiö on auttanut myös kiertuekuvioissa. . Steelillä on vähän väärällä tavalla old school -meininki. En päästä ketään helpolla, mutta kyllä mimmi jaksoi toistaa yhtä ja samaa lausetta tsiljoona kertaa. Olin itsekin ihmeissäni siitä, kuinka oma soundi voi kuukaudessa muuttua. Voihan sen ulkopuolisen korvan tuoda myöhemmin, vaikkapa miksausvaiheessa. Levyhommat ovat kunnossa, siinä ei ole mitään epäselvyyttä. Että ei mitään kiippareita heviin ynnä muuta. Mutta jos visio on selkeä ja on kykyä toteuttaa se, sitten on turha laittaa lisää lenkkejä väliin. Toivottavasti sen jälkeen saisimme oman pääesiintyjärundin Euroopassa, se olisi todella toivottavaa. Löysin ihan uusia tekniikoita käyttää ääntä. Tämä omatoiminen asenne tuntuu yhdistävän monia nousevia suomalaisbändejä. . Kyllä me minun mielestäni edustamme modernia soundia ja tässä on paljon yksityiskohtia, joiden pitää vain kuulua selkeästi. Yksinkertaisesti Battle Beastiksi nimetyn uuden levyn materiaali tuntuu olevan muutenkin muutamankin asteen aiempaa notkeampaa ja jopa tanssittavaa, niin paljon kuin se on power metalin puitteissa mahdollista. . Olenhan minä aiemminkin laulanut korkealta ja kovaa rokkibiisejä, mutta hevissä on kuitenkin vielä enemmän dynamiikkaa. Keskustelun edetessä vaikuttaa selvältä, että ulkopuolisiin tuottajiin ei turvauduta tulevaisuudessakaan. Yksi syy on siinä, kuinka nopeasti laitteistot kehittyvät ja kuinka paljon ihmisillä on varaa sijoittaa kunnon kamoihin. Kohtuuhintaisilla laitteilla on jo mahdollista tehdä todella hyvän kuuloista materiaalia, joten miksipä ei. Suunta on selkeä, mihin halutaan mennä. Jos rumpali haluaa AC/DC-juttua, kitaristi metallia, laulaja poppimeininkiä ja synista tulee jotain ihme cembaloa, silloin kaikki saavat sitä, mitä kukaan ei halua." . Siinä voi sitten saada rakentavaa palautetta, Anton kertoo. . Nyt vanha fanikanta voi silti löytää bändistä jotain uutta, ja samalla me voimme saada uusiakin faneja, Noora kiteyttää. . Teknisesti katsottuna ensimmäisen levyn ?tanssahtavat. Management- ja keikkamyyntipuoli on vain nyt levällään, sillä Hypen kanssa meillä oli all-around-diili. . Totta kai tuottaja on hyvä siinä vaiheessa, jos bändi ei itsekään tiedä, mihin suuntaan on menossa. Ensimmäisen levyn kanssa ei ollut lähellekään niin paljon aikaa esimerkiksi syntikoiden miettimiseen. Pointti on se, että minua kiinnostaa vain ja ainoastaan musiikki. kohdat ovat siellä myös, mutta se on tuotannosta kiinni, miten ne saadaan rullaamaan. Pystyimme keskittymään tällä kertaa yksityiskohtiin paljon paremmin. Ja varsinkin jonkin ison nimen käyttäminen vain sen nimen vuoksi on todella epäolennaista toimintaa. Eurooppa tutuksi Muutokset ja yllätykset eivät kuitenkaan loppuneet tähän. Levynteon aikana yhtyeelle kävi selväksi, että ensimmäisen levyn julkaissut Hype Records ei julkaisekaan toista levyä, vaan yhtye oli siirretty aiemminkin Hypen emoyhtiönä toimineen Warnerin alaisuuteen. . Meidänkin tapauksessa on vain yksinkertaisesti hemmetin järkevää tehdä itse, Janne sanoo. Vastaväitteenä voisi esittää, että joskus artisti tarvitsee ulkopuolista korvaparia kehittämään juttuaan eteenpäin. . Kyllä bändi 40 Inferno on yleensä se taho, joka tietää, miltä sen täytyy kuulostaa. Varsinkin, kun on täysin omasta materiaalista kyse. Ainoa, mitä meille kerrottiin oli, että emme ole enää Hypellä vaan Warnerilla, Janne kertoo. . Warner hoitaa hommansa hyvin. Asioita tapahtuu kulissien takana. Ainoa suuri ero on tuotannossa. "Pitäähän bändillä olla poliisi. Siinä vaiheessa on jo kolme lämppärikiertuetta takana Euroopassa ja olisi aika kokeilla omia siipiään. Sonata-rundin jälkeen meidän piti äänittää osa lauluista uusiksi, sillä Nooran ääni oli löytynyt lavalla uudella tavalla. Kun kuukauden kirkuu keikoilla joka ilta, se vain on tehokas opetuskeino. . Studiossa olin yllättynyt, kuinka korkea kipukynnys Nooralla oli. Sitä ei vain tunne samalla tavalla kuin tällä uudella levyllä, Anton erittelee. . Se vain hidastaa ja on kalliimpaa. . Se on tällainen prosessi, josta emme ole saaneet tietoon pahemmin yksityiskohtia. Jos tekisimme Steelin uudelleen, mitä sivumennen sanoen todella toivon, siitä tulisi aika samanlainen kuin kakkoslevystä. Levy on tehty bändin omilla ehdoilla. Sitten voidaan kuunnella, onko saatu aikaiseksi pelkkää paskaa. Realistisesti ajatellen tämä saattaisi tapahtua vuonna 2014. Kuinka paljon Nooraa sitten jännitti lähteä jo tiettyä mainetta nauttivan Battle Beastin kanssa kiertueelle ja vielä Sonata Arcticaa lämmittelemään loppuvuodesta 2012?. Ei minulla ole sinällään mitään tuottajia vastaan, olemmehan me itsekin niin sanotusti tuottajia tässä. 70 prosenttia ensimmäisen levyn kompeista on sellaisia, että basari polkee joka iskulla. Vaikka kuinka nillitin pikkujutuista, hän vain jaksoi yrittää vielä kerran, Anton kertoo. . Se kiertue käsittää reilut 20 keikkaa lähinnä Saksassa, Anton kertoo. . Biisit ovat rakenteiltaan ja melodioiltaan hyvin samanlaisia. . Mistään ei ole kuitenkaan vielä mustaa valkoisella. Niillä oli keskeinen sija jo ensimmäisen levyn biiseissä, mutta ajanpuutteen ja erilaisen tuotannon vuoksi ne tuntuvat erilaisilta. . Miksi lähteä sotkemaan kuviota ylimääräisillä tekijöillä. Syyskuusta eteenpäin lähdemme Eurooppaan saksalaisen Powerwolfin kanssa. Ja tuo tanssittavuus oli hyvin sanottu, mutta ei tässä nyt kuitenkaan miksikään bilebändiksi ole ryhdytty
Jos rumpali haluaa AC/DC-juttua, kitaristi metallia, laulaja poppimeininkiä ja synista tulee jotain ihme cembaloa, silloin kaikki saavat sitä, mitä kukaan ei halua. Mutta jos teen kappaleen alusta asti itse, en oikein tykkää siitä, että sitä lähdetään sorkkimaan sen jälkeen, kun se on esitelty muille. Muille jäsenille tuntuu olevan vaivatonta sopeutua tiukkaan kuriin. . 2pv alkaen 94,50. LIVING DEAD! ³ LEPROUS TORTURE KILLER ³ DE LIRIUM?S ORDER KUOLEMANLAAKSO ³ WHISPERED LOST SOCIETY ³ SANTA CRUZ BLOODRED HOURGLASS ³ SEREMONIA RATFACE ³ TOMBSTONED CUT TO FIT ³ BALTIMOR ³ DEATH HAWKS DARK BUDDHA RISING ³ KHROMA lisää tulossa... 28.-30.6.2013 SUVILAHTI, HELSINKI Liput tiketistä, www.tiketti.fi: 1pv alkaen 62,50. Nyt tämä on kuitenkin niin uusi juttu, että olen todella tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Emme olisi tässä ilman sitä pitkää tapahtumaketjua, mikä on takana. Kun teen hyvän biisin, haluan antaa sen Battle Beastille. . Meilläkin on niin vahvat taiteelliset näkemykset, mieltymykset musiikin suhteen ja suosikkibändit, että ne eivät aina välttämättä kohtaa toisiaan. Pikku hiljaa sekin alkoi muokkautua, muun muassa bändikavereiden palautteen ansiosta. Battle Beastin kansainvälistyminen alkoi jo aikaisessa vaiheessa, kun se voitti vuonna 2010 W:O:A Metal Battle -bändikilpailun ja pääsi esiintymään tuon vuoden Wacken Open Air -festivaaleille. Minusta on ollut tosi hyvä, että tämä bändi toimii näin. Olen kyllä sanonut Antonille, että jossain vaiheessa haluaisin olla mukana biisinteossa, Noora kertoo. . Hyvällä tavalla. Minulla oli viimeinkin mahdollisuus näyttää kunnolla, mihin minusta on. Samana vuonna yhtye voitti myös kotimaisen Radio Rockin Starba-kilpailun. . Tämä on ensimmäinen yhtyeeni ja toivottavasti myös viimeinen. 2pv alkaen 95,50. Varmasti kisat myös toivat mielenkiintoa levy-yhtiöiden suunnasta. . Siinä tilanteessa ei ole aina niin helppoa ryhtyä tekemään omaa musiikkia. . Toisaalta en halua nostaa mitään yksittäistä tapahtumaa liian korkealle, Anton pohtii. . Pitäähän bändillä olla poliisi, ei se muuten johda mihinkään. Sekin on joskus mahdollista, että tehdään biisi alusta asti jollain pienellä porukalla. . Alun perin bändi on syntynyt siten, että aloin jo yläasteella tehdä kotikylässäni Porlammilla biisejä, joita soiteltiin koulukavereiden kanssa. On tärkeää, että yhtyeessä on ainakin yksi ihminen, jolla on selkeä näkemys. Muidenkin on helpompi lähteä tekemään omaa työtään. NIGHTWISH KING DIAMOND TESTAMENT BOLT THROWER³ KREATOR AMORPHIS³ ASKING ALEXANDRIA STAM1NA ³ SOILWORK THE DILLINGER ESCAPE PLAN WINTERSUN ³ IHSAHN AMARANTHE ³ ABHORRENCE WE BUTTER THE BREAD WITH BUTTER ³ VON ³ URFAUST BLACK CITY ³ BARBE-Q-BARBIES DR. Kyllähän se jännitti ihan perkeleesti. Ei siinä ole järkeä. . Silloin, kun mahdollisuus annetaan, se pitää käyttää hyväksi eikä ryhtyä nössöilemään. . Onko Anton siis bändin suoranainen diktaattori? . Voittojen jälkeen päätimme, että enää noiden jälkeen emme lähde mihinkään bändiskaboihin. Ja vaikket edes voittaisi, siinä tilanteessa pääsee soittamaan paikkoihin, jossa on paljon enemmän jengiä kuin omalla klubikeikalla. Se oli aluksi sellaista ihme räpeltämistä. Enhän minä edes tiennyt, miten esiinnytään. Ajan myötä tie vei Helsinkiin ja kokosin kunnon bändin vision ympärille. . . Demobändi kun olimme, niin parasta mitä saattoi tapahtua, oli voittaa tuollaiset kisat. . Kyllä, aika selkeästi, pääpiru myöntää. . 3pv alkaen 119,50? Liput Lippupisteestä, www.Lippu.fi: 1pv alkaen 63,50. En haluaisi antaa kappaletta jollekin sivuprojektille, jossa sitä ei huomata ja se menee ihan harakoille. . Siinä tilanteessa oli kuitenkin pakko katsoa, mihin osallistuminen johtaisi. Diktaattori se olla pitää Tässäkin jutussa on käynyt vähintäänkin rivien välistä selväksi, että Battle Beast toteuttaa pitkälti Antonin visiota. Ei niissä skaboissa ollut mitään menetettävää. . Jos välistä otettaisiin yksi tapahtuma pois, tilanne saattaisi olla hyvinkin toisenlainen. 3pv alkaen 120,50? www.tuska-festival.fi
Music is Our Passion www.thomann.de
"Mä en oo mikään luovuttajatyyppi, mut joskus luovuttaminen kannattaa." 44 Inferno
Siellä tulee tehtyä aika paljon promoduunia ESP:lle. Ei voi oikein sanoa, kumpi on meille tärkeämpi alue, Eurooppa vai Jenkit. Ostavaa yleisöä muutos ei ole haitannut: bändi on pokannut Suomessa jokaisesta albumistaan kultalevyn ja Follow the Reaperistä (2001) platinaa. Kiekot myyvät maailmalla kuusinumeroisia lukuja. Nyt yhtye palaa melodisille juurilleen. Päinvastoin: nyt muuten lähtee. kuolleille frendeille Biisejä A lexi Laiho lompsii Infernon toimitukseen hiukan myöhässä. Jos Children of Bodomilla ei ole mitään akuuttia, Laiho viihtyy yleensä aurinkoisessa Kaliforniassa. . Bändin kaksi aiempaa albumia, Blooddrunk (2008) ja Relentless Reckless Forever (2011), nousivat Billboard-listan sijoille 22. Siitä lähtien suunta on ollut ensimmäisten kolmen albumin ultramelodisesta ja paikoin neoklassisesta ilotulituksesta kohti punkimpaa ja rytmien kanssa kikkailevampaa rähinää. Teksti Markus Laakso | KUVAT Markus Paajala, Jarmo Katila | www.cobhc.com Children of Bodom palaa kahdeksannella albumillaan Halo of Bloodilla ultramelodisille juurilleen. PohjoisAmerikka on ollut Bodomille merkittävä markkina-alue jo pitkään, eli ahkera kiertäminen Atlantin takana on tuottanut tulosta. Lentokentät ovat tulleet tälle miehelle harvinaisen tutuiksi. . 7.6. Hengaan frendien ja mimmikaverin kanssa ja leikin vanhoilla Amerikan-autoilla. Se on hyvä tapa viettää aikaa. Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti arvostetuin kitaristi on palaamassa muutaman päivän kuluttua toiseen kotiinsa, joka sijaitsee Kalifornian Burbankissa, muutaman kilometrin päässä Hollywoodista. Sieltä ovat kotoisin ohjaajamestari Tim Burton, näyttelijä Robert Downey Jr. Kädessä kilisee kasa hopeisia rannerenkaita ja reidessä avainketju, joka on niin paksu ja painava, että se on kuin Rytmihäiriön lahtauskertomuksesta. Vaikkei meno ole henkilökohtaisella tasolla yhtä villiä kuin takavuosina, nälkäisyys, äkäisyys ja näyttämisenhalu eivät ole kadonneet minnekään. ja kepittäjänero Randy Rhoads (1956?82), yksi Laihon tärkeimmistä esikuvista. Rokkari on vetänyt mustat kajaalit silmiinsä, koska hänet on tarkoitus kuvata lehteä varten haastattelun jälkeen. Niiden päämaja sijaitsee PohjoisHollywoodissa, Laiho kertoo. Hän vietti koko talven Suomessa, koska levyn työstäminen piti kiireisenä. Ei se tunnu missään. Euroopassa on mennyt yhteensä enemmän levyjä, muttei Jenkit ole kaukana. Kaikki meistä on kuitenkin viettänyt aikuiselämänsä rundilla. Siellä on lääniäkin niin vitusti, vaikka se on vain yksi maa. En osaa kuvitellakaan muunlaista elämää. Paluu melodiapankille Children of Bodom muutti neljännellä levyllään Hate Crew Deathrollilla (2003) tyyliään kyynisesti ilmaistuna jenkkimarkkinoille sopivammaksi. Välimatkat ovat pitkiä, mutta se sopii meille oikein hyvin. Los Angelesin piirikuntaan kuuluvaa sadantuhannen asukkaan paikkakuntaa pidetään maailman mediapääkaupunkina, koska siellä pitävät majaa lukuisat leffastudiot ja viihdejätit, kuten Disney, Warner Bros, Nickelodeon ja Insomniac Games. ja 42. . Se on se juttu, hän hymyilee. Laiholla on tällä hetkellä vuoden työlupa Yhdysvaltoihin, mutta hän on juuri saamassa Green Cardin eli ulkomaalaisen pysyvän oleskelu- ja työluvan, mikä karsii mannerten välillä poukkoiluun liittyvää paperisotaa merkittävästi. Nyt levy on valmis ja sitä promotaan niin perkeleesti. Rundien välissäkin olen pääsääntöisesti siellä. ilmestyvä Halo of Blood esittelee laajan skaalan Dead Man's Hand on Youn Angels Don't Kill -tyylisestä slovarifiilistelystä albumin nimiraidan Dissection-henkiseen kaahaukseen. Inferno 45. Arkeni Losissa ei eroa sinänsä mitenkään Helsingistä. Mitä mä nyt siellä vapaa-aikanani teen. Ja Kanada tietysti myös. Niissä riittää rundattaavaa. Riippuu bändin aktiviteeteista, kummassa kodissa hän asustaa. Olen ihan täpinöissäni, kun pääsee kohta rundille. Sikäläisillä markkinoilla on mahdollista myydä isoja summia. Samaa tuumaavat tullimiehetkin: moista ?asetta. on turha yrittää viedä koneeseen koruna tai käsimatkatavarana
Kiekon soundimaailmakin on kolea, joskaan ei mitään 1990-luvun Norja-viimatuiskua. Vaikka ilmasto lienee vaikuttanut säveltämiseen, Laihon kuuntelutottumukset ovat säilyneet vakiona riippumatta siitä, helottaako pihalla aurinko vai tuleeko taivaalta vanhoja akkoja. . Olen väittänyt, ettei ole mitään väliä, missä tai millaisessa ilmastossa itse on, mutta kyllä se loppupeleissä vaikuttaa. Halo of Bloodin kansikuvakin on talvinen: vanha kunnon viikatemies seisoo lumipyryssä jään päällä. Etsin uutta musiikkia koko ajan niin paljon kuin mahdollista. Laulutuotannosta vastasi toinen luottomies Peter Tägtgren, joka on tuottanut Follow the Reaperin ja äänittänyt Blooddrunkin laulut. Rummut purkitettiin Hollolan Petraxilla ja Janne Wirman äänitti kosketinsoittimet omassa kotistudiossaan. . . Viime aikoina mulla on ollut enemmän kasarivaihe päällä. Tällä levyllä on huomattavasti pohjoismaisempi soundi kuin monella edeltävällä. Niitä tuli huudatettua ihan helvetisti. . Uusiakin levyjä tulee hankittua, kuten viimeisin Ensiferum ja Dimmu Borgir. Aktiivisia vanhoja miehiä Halo of Blood äänitettiin rumpuja ja kosketinsoittimia lukuun ottamatta Children of Bodomin treeniksellä . Se menee noiden kahden välillä fiiliksen mukaan, mut kyllä mä paljon muutakin kuuntelen. On vitun kätevää, ettei tarvitse tarpeen tullen buukata muualta aikaa ja stressata, minne mennä äänittä-. Okei, siinä on vaikutteita kolmelta ekalta levyltä, mutta soundi on updeitattu, mikä on positiivista. Mulla oli pitkään sellainen vaihe, että kuuntelin vanhoja bläkkislevyjä, joita tuli diggailtua vuosia sitten. Olen huudattanut Danger Dangeriä ja vanhaa Mötley Crüeta. Melodisempi ote tuli spontaanisti. Olen mä Dissectionia kuunnellut, eli ei se mikään yllätys ole. Päätimme rakentaa treeniksellemme studion, koska hallin iso tila kannattaa hyödyntää eikä vuokrakaan ole halvimmasta päästä. Sinänsä jännä juttu, että kirjoitin koko tuon paskan Suomen syksyn ja talven aikana. Alta pilkottaa ihmisten käsiä ja kauhuntuskaisia kasvoja. Se ei mene ollenkaan niin, että kuuntelen jotain Beach Boysia Kaliforniassa ja täällä pelkästään Impa46 Inferno led Nazarenea. Kuuntelen musiikkia koko ajan: himassa, autossa, silloin kun herään. Ei sitä ikinä päätetä ennalta, millaista duunataan. Ostin uudestaan kaikki Emperorit, Satyriconit ja tuollaiset. En mä suoraan kelannut, että tehdään joku Dissectionhenkinen ralli, mutta onhan Halo of Blood blackeintä, mitä levyltä löytyy. . Siis ihan etsimällä etsin. Musiikin kirjoittaminen ei ole koskaan tietoista. Puikoissa hääri Mikko Karmila, joka on työskennellyt yhtyeen kanssa monta kertaa aiemminkin. tai pikemminkin jättimäisessä tukikohdassa, jossa bändi harjoittelee. Sami Saramäen laatima järvimaisema näyttää alleviivaavan suomalaiselta havupuineen ja pienine saarineen
Laiho halusi työskennellä jälleen Pain- ja Hypocrisy-miehen kanssa, koska pitää tätä ystävänään, piinkovana studioammattilaisena ja yhtenä alansa kovimmista karjujista. . Peter keskittyikin siihen, kuinka massiivisia lauluosuuksista tehdään. Aikataulutkin pitivät, vaikka loppuvaiheessa aika oli loppua kesken, kuten aina. . Sovimme, että olemme treeniksellä maanantaista perjantaihin aina tiettyihin kellonaikoihin. Se kiinnitti siihen helvetisti huomiota. Halo of Bloodin kertsit ovat eittämättä muhkeita ja pulleita . Naamakin on kuulemma mennyt pirstaleikInferno 47. Kertosäkeissä saattoi olla esimerkiksi pari melodisempaa lauluraitaa ja taustalla toinen mokoma kärinää ja korinaa. "Treenasimme biisintekovaiheessa viisi päivää viikossa niin monta tuntia kuin vaadittiin. Ja kun kuuntelen levyä jälkikäteen, sillä oli hyvä pointti. Lauluista tuli raaemman kuuloiset kuin aikaisemmin, vähän deathmetallimmat. Laulusovituksiin Tägtgrenin ei tarvinnut juuri puuttua, koska Laiho oli hionut ne valmiiksi. Olin poissa himasta omassa mielessänikin. Tägtgren ja Laiho äänittivät lauluja kymmenen päivää Bodomin Danger Johnny Studiosilla. Onhan sen suhteellisen aktiivista toimintaa näin vanhoilta miehiltä. Onhan sen suhteellisen aktiivista toimintaa näin vanhoilta miehiltä." mään. Ja kun treenit oli ohi, jatkoin kotona biisien kirjoittamista, eli mulla oli vähän pidempiä päiviä. Levyn piti olla miksattu ja masteroitu helmikuun vikana päivänä, ja niin se olikin. Treenasimme biisintekovaiheessa viisi päivää viikossa niin monta tuntia kuin vaadittiin. Olin pistänyt oman päänuppini ihan vain levyn tekemiseen ja katkaissut välit omaan elämääni Helsingissä, kuten muutkin bändissä. Kenellekään ei tullut mitään sellaista, että en mä pääse, kun on sitä tai tätä. Laiholta on hajonnut kiisselitouhuissa pari kylkiluuta, olkapää, ranne, varvas ja sormi. Viimeiset säädöt ennen miksausta olivat sellaisia, että sai paiskia aika pitkää päivää. Ennen rundeja treenaamme settiä intensiivisesti viikon ajan. Perinteitä kunnioittaen Bodomit tunnetaan kovan luokan juhlijoina. Nykyään porukka ei harjoittele aivan niin säntillisesti, johtuen tietysti osittain Laihon ja muun jengin välimatkasta, mutta soittaminen maittaa yhä, vaikkei yleisöä olisikaan edessä. . tarttuvalla tapaa isoja. Children of Bodomista kiersi huhuja jo alkuvuosina, että bändi treenaa yhdessä todella paljon. Tästä sessiosta jäi ensimmäisenä mieleen, että Peter pisti mut laulamaan aina vaan matalammalta. Halusin saada jonkun, joka osaa selittää mulle laulajan näkökulmasta, mitä kannattaisi tehdä eri tavalla, mitä lisätä ja mitä ottaa pois. Ensin mua stressas vähän, millaista on äänittää Stadissa, kun olemme tottuneet aina olemaan jossain kuusessa kuusi viikkoa putkeen, mutta ihan hyvin se meni. Karmilan kanssa työskenteleminen sujui yhtä sulavasti kuin ennenkin, eivätkä arkiset asiat häirinneet keskittymistä, kuten Laiho ennalta pelkäsi. Se helpottaa prosessia helvetisti
Etenkin kappaleen aloittamisen. si. Halusin tehdä biisin kuolleelle frendilleni, Tonmi Lillmanille, jonka kanssa on tullut soitettuakin. Se tuli meitsille luonnostaan noissa kärinähommissa. Siitä sit kehittyi vähän sellainen trademark. Siitä tuli melkein levyn teema. Säkeistö oli itse asiassa tarkoitettu toiseen biisiin, mut huomasin, että sehän menee blastin kanssa aika hyvin, vaikka siinä on kontrastia. Joskus menee Saw, toisinaan Dude, Where's My Car. Lillmanin biisi on Halo of Blood. . Joku siitä mulle huomautti . Kun rundaa niin paljon kuin tämä bändi, joudut asumaan puolitoista vuotta putkeen busseissa ja lentokentillä. Pitää olla aika helvetin varovainen. Olen rauhoittunut ihmisenäkin aika paljon . on ollut pakko höllätä kaasua. . Laihon mukaan kaikki perustuu loppupeleissä siihen, ettei keneltäkään yhtyeen jäseneltä ole kadonnut kipinä musantekemiseen, rundaamiseen ja soittamiseen. . paitsi kaikkea Big Lebowskiin liittyvää. Laiho rakastaa bussilla liikkumista, mutta vihaa lentämistä kaikkine säätämisineen, tarkastuksineen ja jatkuvine odotteluineen.. Nyt voin ihan hyvin. Nykyään voi itse ottaa iisisti ja katsoa, kun muut sekoilevat, mies pohtii. Vaikka Laiholle on sattunut ja tapahtunut, hänen oman fysiikkansa hauraus ei manifestoitunut suoraan levylle. Rokkielämä on vaatinut veronsa, ja ?Wildchildin. Tälle kiekolle niitä tehtiin kaksin kappalein, Bodom Blue Moon (The Second Coming) ja One Bottle and a Knee Deep, koska Reckless Relentless Foreveriltä moiset unohtuivat vahingossa kokonaan. . Perheaspekti sekä kokoonpanon ja crew'n säilyminen samana on helvetin tärkeää. . Plus tietysti bussikuskit, paitamyyjät ja tollaiset, mutta ne vaihtelevat. Bodom liikkuu esimerkiksi Euroopan-kiertueella kaksikerroksisella nightlinerilla ja kamat kuskataan rekalla. Laiho viskoi niitä ensimmäisen levyn äänityksissä sinne tänne eikä kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota, ennen kuin joku otti asian puheeksi. . Sen jälkeen, kun ensimmäinen riffi on mallillaan, jatko syntyy usein kuin itsestään. . Kirjoittamaton sääntöni on, että mitään politiikkaa tai uskontoa mä en pui lyriikoissa, vittu, sanallakaan. Entä positiiviset fiilikset sitten. Niistäkään Laiho ei kirjoita. oli vähän pakkokin. Olen kantanut korteni kekoon armottomasta sekoilusta. Coverit ovat asia erikseen, ja niitähän bändi on julkaissut jo yli albumillisen verran. . Tollaisia juttuja tapahtuu, mies pohtii. Kuten bändin uraa ja haastatteluja seuranneet tietävät, Children of Bodom on kuin perhe, jossa kiertuehenkilökuntakin on vähintään lähisukua. Siitä oli helppo jatkaa. Sanoitusaiheita ei ole vaikea keksiä, koska aina voi kiukutella jostain ja samastua kiukun fiilikseen. Ostan dvd:itä vähän liikaakin, torppa alkaa olla jo täynnä niitä. Mulla on siitä varmaan viisi erilaista kopiota ja kaikkea muuta krääsää. 48 Inferno Klassiset ?jau jaut. Joskus kahdeltatoista illalla kelaan, että ei helvetti, lähden kapakkiin, ei tästä tule mitään. Yli puolet sanoituksista käsittelee ihmisiä, jotka elivät ei välttämättä helpon elämän ja kuolivat vitun ikävällä tavalla. Musikantilla on nytkin virttynyt Children of Bodom Hate Crew -pipo päässään. Bändi jatkaa myös debyytiltä saakka kelkassa olleiden jau jau -huutojen ja leffoista lainattujen puhesamplejen viljelyä. Ja perinne jatkuu yhä, totta vitussa. Linja-autossa on tunnelmaa Laiho säveltää pitkälti kaiken Bodom-materiaalin mutta väittää biisinteon olevan yhä vaikeaa. Kaikki kuulostaa paskalta, hyi helvetti. Asiat olivat yhtäkkiä helvetin yksinkertaisia. Omalla ajalla sitten hymyillään, Laiho summaa. Bändi jatkaa Halo of Bloodilla Bodom-aiheisten biisien perinnettä. Mä en oo mikään luovuttajatyyppi, mut joskus se kannattaa. Levyn nimikkobiisi on hyvä esimerkki nollauksen jälkeisestä luovuudenpuuskasta. Kaikki meistä rakastaa tätä aidosti. Meillä on aina sama crew joka helvetin paikassa. Se oli aika paha moka, että Bodom-aiheinen biisi jäi viimeksi tekemättä. syntyivät aikoinaan enemmän tai vähemmän vahingossa. Otan iisimmin kuin aikoinaan. Mä olin niin vitun hullu ennen, eikä mikään tuntunut missään. Jos sä kelaat vaikka käsiä, ne ovat kitaristille korvaamattoman arvokkaat. Sit vaan rupesi syntymään blastbeatriffiä ja sitä alkuhässäkkää. Joskus mä soitan kitaraa neljä tuntia putkeen ilman, että tapahtuu yhtään mitään. Jäbä on varmaan eka, joka tunnisti tuon Twin Peaks -pätkän. Lyriikoiden kanssa on sama juttu. ai saatana! One Bottle and a Knee Deep on fiktiivinen tarina siitä, että joku lähtee yksinäisenä ryyppäämään Lake Bodomille ja sit siellä rupee sattumaan ja tapahtumaan, Laiho naurahtaa. Hän ääntää Bodomin suomalaisittain, eikä ?buudum?, kuten moni muu. Sit saatan huomata, että mulla on joku hyvä melodia, jota rupean työstämään. Ei ole helppoa löytää sällejä, joiden kanssa tulee toimeen sellaisissa olosuhteissa. Pian koko biisi oli kasassa. . Negatiiviset tunteet eivät tule koskaan loppumaan, ne ovat inspiraationlähde. Tällä kiekolla kuullaan katkelmia ainakin Natural Born Killersistä ja Twin Peaksistä. . Tekstit pursuavat toki vanhaa kunnon itsevihaa, mutta tosielämän synkemmät tapahtumat heijastuivat lyriikoihin tuoreella tavalla. . Jos kuulen jonkun coolin lainin, kiinnitän siihen aina huomiota, että olipas helvetin siisti. Oon aina katsonut helvetisti leffoja. Viime vuonna hän joutui Oslossa sairaalahoitoon useaksi päiväksi kovien vatsakipujen takia. Lajityypillä ei ole väliä, kunhan leffa on hyvä. Kun on saanut pään nollattua, seuraavana päivänä joku riffi saattaa tulla heti tyhjästä. Mukanamme kiertää äänimies, monitorimies, valomies, tour manager, rumputeknikko, joka hoitaa myös basson, ja kitarateknikko, joka hoitaa kitarat ja kiipparit. Välillä tulee seinä vastaan: ei vain tapahdu yhtään mitään. Jos mä kelaan meininkiä jälkeenpäin, niin voi vittu oikeasti. Hate Crew voi tarkoittaa kahta asiaa: yhtyeen fanikatrasta tai bändin absoluuttista sisäpiiriä, ydinperhettä. Bändistä on vaihtunut vain yksi kitaristi koko levytysuran aikana, ja siitäkin on aikaa vuosikymmen. En mä niitä silti keräile . Nopea mättö alkoi soida päässä, kun ei kelannut liikoja. Sanojen tekeminen on joskus niin pain in the ass kuin olla ja voi, mutta helvetin mukavaa silloin, kun saat inspiraation ja hyvää kamaa tulee helposti. Tästä ei ole tullut sellaista duunia, että pakkohan se vitun liksa on jostain saada. Tuntuu, että joidenkin bändien tapauksessa se on just noin. Me kaikki ollaan yhä touhussa kybällä mukana, mikä varmasti näkyy ja kuuluu. Hänestä tuntuisi hölmöltä edes yrittää, koska oma osaaminen heiluu tunnepuntarin toisessa ääripäässä. Se johti tekemään biisejä muillekin kuolleille frendeille. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että tuo ois vitun magee levyllä. Oikeastaan siitä se on lähtenyt.
En tiedä, mitä se asialle meinaa tehdä, mutta pääsääntöisesti kaikki tekevät tätä juttua. Aasiassa ja Etelä-Amerikassa rundaaminen on paljon vaikeampaa, kun joutuu lentämään joka paikkaan. Hyi helvetti. Sielu myyty rockille Children of Bodom on ollut Alexi Laiholle päätoiminen työpaikka vuodesta 1999 lähtien, eivätkä muutkaan soittajat käy päivätöissä. Mentiin sieltä suoraan jenkkirundille, joka vedettiin bussilla. Niiden eteen pitää paiskia töitä. Ne pitää unohtaa niin äkkiä kuin ne tulevatkin. . Mutta ovathan ne hienoja asioita. Olen kuitenkin diggaillut niiden juttuja natiaisesta asti. Sellaista on maailman parhaaksi kitaristiksi lukuisissa arvostetuissa lehdissä valitun muusikon arki. No, Alexi Laiho, oletko sinä maailman paras kitaristi? . herätä joka aamu silleen, että "ai saatana, oon muuten maailman paras, ei mitään hätää" (venyttelee ja haukottelee). Henkka valmistui... Mitä helvettiä mä siellä teen. Se on hänen persoonansa jatke ja elämäntyö, mihin sen muka vaihtaisi. En oikeastaan keksi mitään parempaa kuin että tehdään uusi levy ja rundataan aivan perkeleesti. Äänestysvoitot jaksavat yhä yllättää, muttei sellaisia juttuja saa jäädä kelaamaan liikaa . Se on joku valtiotieteiden geezeri, joku semmonen. Miksihän helvetiksi se valmistuikaan. Nukut bussissa ja heräät seuraavana päivänä venuen edestä . Zakk Wylde tuli joskus hehkuttamaan, että hyvä meininki, kun joku jaksaa vielä treenata ja soittaa . sehän tuntui ihan lomalta! Se lentokenttäbullshit on vitun ahdistavaa. En mä omasta mielestäni ole, mut kyl mä nyt rockin polkaisen, ei se siitä ole kiinni. Laiho ei jättäisi Bodomia kenenkään takia, ei edes Pimeyden Prinssin. Ja mehän paiskitaan. "Kirjoittamaton sääntöni on, että mitään politiikkaa tai uskontoa mä en pui lyriikoissa, vittu, sanallakaan." Inferno 49. . Olen tehnyt töitä aika vitusti tämän eteen, joten on toki hienoa, että jengi arvostaa. Miten ehtisivätkään. CoB ja kitarapromohommat vievät kaiken ajan, ja ovat tehneet niin jo pitkään. on myynyt sielunsa rockille. Mä en ole ikinä uskaltanut tai halunnut katsoa pitkälle tulevaisuuteen tai tietää, mitä tulee tapahtumaan. Mikä pitää paikkansakin. Soololevyn tekeminen tai vanhan unelman toteuttaminen Ozzyn kitaristina eivät tällä hetkellä kiinnosta. Haaveissa on vain jatkaa ja kehittää bändin toimintaa, mikä onnistunee tuoreen Nuclear Blast -diilin myötä taloudellisestakin vinkkelistä paremmin kuin koskaan aiemmin. . Roope Latvala ryyppää ja pärjäilee karaokebaarissa helvetin hyvin, heh. Tai enemmänkin kuin diggaillut, melkein palvonut. Mitä muuta bändiläisten elämään kuuluu yhtyeen ulkopuolella? . Janne, mä ja Roope tehdään siis muitakin musajuttuja kuin Bodomia. Kaliforniassa Laiholla ei ole kummempia soittoproggiksia, mitä nyt on välillä käynyt ?lätkimässä sooloja frendien kiekoille. Jannella on studio ja omia musaviritelmiä, kuten Warmen. tai vieraillut keikoilla. Totta kai toivoisin, että se olisi isommalla kaavalla ja möisimme enemmän levyjä, muttei tuollaisiakaan voi oikein toivoa. Muistan yhdenkin Aasian- ja Etelä-Amerikan rundin, jolla lennettiin varmaan pari kuukautta putkeen vähintään joka toinen päivä. Joka ikinen aamu täytyy kammeta viideltä kentälle ja venata ja venata. Onhan se vitun älytöntä, jos minut on nostettu samaan topfemmaan jonkun Steve Vain tai Zakk Wylden kanssa. Ja aina on ne samat securityt ja immigraatiot
Toistaseksi mulla ei ole mitään kauhean järkevää sanottavaa tohon. JR: . Teksti Tapio Ahola Ei suodatusta Maaliskuun puolivälin keskiviikko-iltana helsinkiläisessä Sonic Pump -studiossa käy kuhina. Meillä on sen verran vapaapäiviäkin, on hotellihuoneet ja saa olla vähän yksin. Lauma koti- ja ulkomaisia journalisteja on saapunut paikalle kuullakseen vielä julkaisemattoman Children of Bodom -albumin Halo of Blood. Tilaisuus on melkeinpä harras. Mutta tämä on vaan duunia. Kahden kuukauden aikana sitä ehtii kyllä mieli mennä laidasta laitaan. Albumin monipuolisuus ei kuitenkaan ollut miesten mukaan tarkoituksellista. JR: . Sitten saattaa olla, että onkin kaksi kuukautta vapaata. Se on vaikeeta. JR: . Pystytään keskusteleen niistä. Tämän levyn kanssa toimittiin ehkä omalla tavallaan vapautuneemmin, että mikä vaan kuulosti hyvältä. JW: . Me ollaan toki rehellisesti metallibändi, mutta ei olla kumminkaan turhan paljon kelattu sitä, miltä jonkun pitäisi kuulostaa. Itselleni jäivät yhden kuuntelukerran jälkeen parhaimmin mieleen levyn musiikilliset ääripäät, blastbeatvetoinen nimiraita ja Bodom-asteikolla balladiksi luokiteltava Dead Man?s Hand on You. Paikka Bodom-levyjen jatkumossa ei ole vielä selvillä. JW: . Tällä levyllä ei lähdetty suodattaan niitä biisejä mitenkään liian paljon. Se on mun mielestä magee juttu, että itselläkin kestää jonkin aikaa tajuta, että mikä se juju on, miten tämä asettuu siihen jatkumoon. Mutta me kuitenkin eletään silleen demokratiassa, että ongelmatilanteet pystytään aina ratkaseen. Sitten seuraavissa treeneissä tuli jotain ihan toisenlaista, tosi hidasta ja ehkä jopa vähän ahdistavaa. Skribentit kuuntelevat levyä keskittyneinä ja tekevät ajoittain muistiinpanoja. Jos tuli ideoita, niin sitten mentiin niillä ideoilla. Yli kahden samassa kiertuebussissa vietetyn kuukauden jälkeen luulisi, että bändin jäsenet suurin piirtein haluavat tappaa toisensa. JW: . Kiertäminen on kyllä tosi kovaa hommaa. Kukaan ei sano sanaakaan. Tämä levy tuli valmiiksi kaksi viikkoa sitten, mä oon sitä valmista masteria kuunnellu 50 Inferno vasta pari kertaa himassa, ja jopa mulla on tottumista siihen, millanen uusi levy on. Vähän hevosta hampurilaisen väliin. JR: . Ja mä kuitenkin tiedän, että on semmosia bändejä, joissa jäsenet inhoaa toisiaan, ei tule yhtään toimeen, ja yrittää silti asua kuusi viikkoa keikkabussissa. Eli tavallaan päinvastoin: sen sijaan että olisi kelattu sitä, että pistetään mahdollisimman paljon ääripäitä, sitä ei kelattu ollenkaan. JR: . Mä mietin aina, millanen se varsinainen kirjoitusvaihe on ollu . Sitä mä en kyllä tajua, miten jotkut bändit pystyy kiertään Jenkeissä kaks kuukautta vanissa.. Se on tosi hajottavaa, mutta jostain se raha on saatava? JW: . Ei meillä ole koskaan ollut sellasta toistentappamisfiilistä... tai no. siitäkin huolimatta, että paljon kiertäneelle yhtyeelle on jälleen tiedossa pitkiä aikoja keikkabussissa kaukana kotoa. JW: . miten levy on muotoutunut sellaiseksi kuin se on. Jaskalle se on vielä vähän erilaista, koska se on meistä ainoa, jolla on lapsi. JR: . Mun mielestä se on vaan hyvä merkki, että pystyy vielä uusiutuun ihan hyvin. Bodom-miehet vaikuttavat odottavan innolla uuden levyn julkaisua . Levy kuulostaa lupaavan mielenkiintoiselta: mukana on mättöä, melodiaa, tiluttelua ja kaikkea muuta, mistä Children of Bodom on tullut tunnetuksi, mutta musiikki kuulostaa silti tuoreelta. Kun levy on kuunneltu, on aika vaihtaa pari sanaa tilaisuuden isäntien, CoB-kosketinsoittaja Janne Wirmanin ja -rumpali Jaska Raatikaisen kanssa. Se on hienoa, että CoBista löytyy vieläkin puolia, jotka tulee vähän yllätyksenä bändille itelleenkin. Mutta kyllä mä tiedän, että tulee olemaan ihan paskana, kun joku Euroopan-rundi lähtee. Peter Tägtgren ihmetteli taannoin tekemässäni Hypocrisyhaastattelussa (Inferno #105), miten Children of Bodom jaksaa tehdä niin pitkiä kiertueita. Mulla on ollut koko tämä kevät vapaata, puoli vuotta, onhan se ihan juhlaa. Omia töitään on tosi vaikea verrata. Se oli jännä kun Allu tuli treeneihin, että nyt olisi tämmönen idea, ja sieltä tuli jotain blastbeatiä. Mutta meillä on bändi kuitenkin niin iso, että puitteet on ihan ok. Kun on tässä katsonut Allun toimintaa, niin se ei ole yrittänyt luoda mitään tiettyä mestariteosta tai jotain, vaan on ollut vaan joitain riffejä tai ralleja joita se on tuonu. Miehet toteavat, että Halo of Blood on vielä tuore asia bändille itselleenkin
ja säveltää puhtaalla energialla. . Tämä koskee myös levyn soundia, se on hyvin orgaaninen ja yksinkertaisuus paistaa lävitse. Koska se oli niin erityylistä metallia, tiedäthän. Säveltäjänä Strömblad on nyt siis palannut juurilleen, 1990-luvun alun ruotsalaisen kuolometallin helmaan, mut-. Perustajansa mukaan se vastustaa etenkin suurieleisyyttä, isoja kiertueita ja levy-yhtiön liiallista valtaa. 52 Inferno . Voitko odottaa hetken, käyn äkkiä röökillä? Strömbladille on vaikeaa olla närkästynyt kovin kauaa. Palattuaan pöytään kahden kahvikupposen kanssa hän ryhtyy kertomaan tämänhetkisestä tilanteestaan ja muutaman vuoden takaisista kokemuksistaan vilpittömän avoimesti ja nöyrästi. . Niin kuin että ?mitä se oikein tekee nykyään?. Levy-yhtiön edustajia kännyköineen, läppäreineen ja almanakkoineen ei näy missään. Joo, hei, hauska tavata. Olen siis iloinen voidessani näyttää ihmisille olevani takaisin kuvioissa ja että olen ollut aktiivinen musiikin parissa. Vaan siis nimenomaan toisin päin. Saamme takaisin semmoista vanhaa kunnon fiilistä, jota minun on ollut todella ikävä. Juuri niin, hän hymyilee. Esiin varjosta... Strömblad vakuuttaa varsin rehellisen oloisesti olevansa kyllästynyt juuri ?määrään?, joka yleensä päätyy maksamaan ?laadun. hinnan. Tutkimme, mikä bussi meidän täytyy milloinkin ottaa ja suunnittelemme, että siinä ja siinä kaupungissa voidaan sitten käväistä siellä ja siellä... Talvella julkaistua ep:tä seuraa nyt ensimmäinen täyspitkä, ja Strömblad vaikuttaa silminnähden tyytyväiseltä päätökseensä jättää In Flames taakseen. Nimensä mukaisesti The Resistance vastustaa. The Resistancen perustaminen näyttäisikin olevan muusikon vastalääke oman luovuutensa ylituotteistamiselle. Hän kaipaa yksinkertaisia aikoja; aikoja ennen mainetta ja In Flamesiä. Parin viime vuoden ajan mies sanoo halunneensa ?välttää kaiken turhan paskan. Vasta suursuosion hylkääminen auttoi löytämään sen uudelleen. Ei kenenkään narri O piskelijoiden suosimassa göteborgilaiskahvilassa, sen kaukaisimmassa nurkassa istuu keskiikää lähestyvä poninhäntäinen blondi. Minussa on piilevä rakkaus hc:tä ja punkkia kohtaan, hän tunnustaa kuin vapaudesta ensi kertaa nauttiva pitkäaikaisvanki. En ole varma, että nurkassa hiljaa supiseva äijä tosiaan on Jesper Strömblad, mutta päätän kokeilla. . Eivät he tiedä, makaanko ojassa vai vedänkö heroiinia vai olenko puolikuollut... Hän on toisin sanoen kyllästynyt suuriin markkinointikoneistoihin ja niiden ahneuteen . Otamme päivän kerrallaan. Määrä ennen laa... Mies tajuaa virheensä. . Tämän bändin motivaationa tai syynä ei koskaan ole ollut minkään pointin todistaminen tai ylipäänsä minkään todistaminen kenellekään. . Nykyään on todella helppoa tehdä hyvältä kuulostava levy, mutta halusimme välttää sen. Keski-ikäistynyt metallimuusikko hymähtää uhatessaan uuden levynsä päihittävän nuoret muusikkosukupolvet ja lisäävänsä puoli-ironisesti sen ?potkivan parikymppisiä persuksille?. Hän tiedostaa ikänsä, uransa, maineensa ja ennen kaikkea sen IF-nimikirjainten muodostavan varjon, jonka piilosta hän nyt haluaa nousta. . Sitä en koskaan oikein voinut ilmaista In Flamesissä. Päätimme, ettemme aio palaa loppuun. Emme ole tien päällä kuutta seitsemää kuukautta vuodessa, sen olemme jo tehneet selväksi. Halusin tehdä levyn, joka olisi hyvin voinut syntyä 20 vuotta sitten. Laatu ennen määrää. Voitko odottaa hetken? Runsas puoli tuntia myöhemmin saan vuolaan anteeksipyyntötulvan. . Mutta toisaalta, olen todella iloinen siitä, mihin bändi on johtanut. Sori että venyi, hän oli vanha tuttu joka kirjoittaa nykyään kirja- ja levyarvosteluita, joten päädyimme haastattelun sijasta turisemaan kirjoista. Teksti Riitta Itäkylä | kuva Michaela Barkensjö | www.facebook.com/theresistanceswe Jesper Strömblad saavutti maailmanmaineen In Flamesissä ja kadotti samalla yhteyden musiikkiin. Ei. Kyseessä ei koskaan ollut musiikkibisneksen lopettaminen kokonaan tai mitään semmoista. Bändi, johon Jesper Strömblad viittaa, on tukholmalaisgöteborgilaisjoukko, tai kuten Strömblad sanoo, ?jengi?, joka kantaa nimeä The Resistance. Olen myös iloinen, että saan sähköposteja ja viestejä ja tiedän ihmisten olevan huolissaan minusta. Mies on yksin, keskustelee hiljaa vastapäätä istuvan naispuolisen henkilön kanssa eikä vaikuta lainkaan In Flames -maailmanmaineen omaavalta rocktähdeltä vaan ihan tavalliselta pulliaiselta. Meillä on nyt edessä kiertue, joka kattaa yksitoista päivää, ja olemme innoissamme
Inferno 53
Sanoisin siis, että olemme yhä olemassa, mutta epäilen vahvasti, tulemmeko varsinaisesti tekemään mitään lähitulevaisuudessa. Vastaus oli, etten halunnut palata In Flamesiin." ta toisin kuin viime vuosien (vuosikymmenten, jopa) aikana, hän on nyt vapaa ojentamaan kättään Göteborgin melodioista pääkaupungin raakuuteen ja hc-vaikutteiden suuntaan. Neljänkympin iän vastikään ylittänyt kitaristi on toki ollut ennenkin, In Flamesin kasvavasta maineesta huolimatta, kykenevä ja halukas käyttämään säveltäjänlahjojaan uusissa, vaihtuvissa ja erilaisissa yhteyksissä. Siis ovathan ne toki ihan kelpoja, mutta jotakin niistä puuttuu. Tempaistuaan itsensä vihdoin irti niin liiallisen örveltelyn kuin In Flamesinkin otteesta jäljelle jäi videopelejä pelaava, olutta kotona ryystävä, hämmentynyt Jesper Strömblad. Silloin tajusin yhtäkkiä olevani väärässä paikassa ja että tavoitteeni olivat väärät. Ja kyllähän ne toistuvat. . Ja minä ajattelin, kuinka halusin olla hän. Ja mistä se pahan olon möykky, jonka tunsin vatsassani, oikein oli peräisin. "Rupesin miettimään, mikä oikein saa minut tuntemaan oloni niin onnettomaksi. kenties se eniten huomiota osakseen saanut. Strömblad perusti bändin aikoinaan yhdessä Glenn Ljungströmin, silloisen In Flames -kitaristin kanssa. Strömblad perusti lisäksi All Ends -nimisen, naisvokalisteilla pehmustetun vaihtoehtometalliorkesterin, jonka hän sittemmin jätti taakseen. Pohdin, kuka minä oikein olen, onko minulla mitään kunnioitusta jäljellä musiikkibisneksessä, välittääkö kukaan edes. miksikä sitä nyt sanotaan. Itsetunto kasvoi taas, tällä kertaa hiljaisen työnteon ja vapaamuotoisen jammailun ansiosta. Kitaristi ei ollut enää ?siellä ylhäällä. Tänä päivänä mies suhtautuu varsin nihkeästi kysymykseen niin Dimension Zerosta kuin muista mahdollisista musiikki- tai sivuprojekteista. In Flamesin olemus ja sydän kuuluu rehellisesti Clayman-levyllä, hän pohtii suhdettaan säveltämäänsä musiikkiin. Dimension Zerosta hän puhuu itse asiassa varsin lakoniseen ja jopa välttelevään sävyyn. . Jos pääsemme rundille ja klubi vetää kahdeksansataa ihmistä, olen onnellinen. Muusikko on nyt sinut taustansa kanssa, joten The Resistancen debyyttilevy syntyi pelottoman avoimella mielellä. . ?Perhe ja työt. Minun oli saatava takaisin, löydettävä uudelleen se... Muusikko hakee sanojaan ja kohauttaa harteitaan nöyrästi. . Inspiraation takaisin. Vastaus oli, etten halunnut palata bändiin. Ja musiikin tekemisen ilon, koska olin menettänyt sen jossain 54 Inferno vaiheessa. Ja mistä se pahan olon möykky, jonka tunsin vatsassani, oikein oli peräisin. Ajoittain, hän myöntää. En halunnut olla siellä ylhäällä. Minulla oli eräänlainen, en nyt sanoisi että ihan identiteettikriisi, mutta kyllä sitä kyseenalaisti itsensä jonkin aikaa. Kuvaillessaan tämän päivän sävellysmetodejaan ja työskentelytapaansa Jesper Strömblad vaikuttaa rennolta ja tyytyväiseltä. Huomioni osui yhteen kundiin, joka oli niin onnellinen, hänen silmänsä loistivat keikkamme näkemisen vuoksi. . Kesti aikansa, ennen kuin mies uskalsi myöntää itselleen ja muille olevansa yhä muusikko. Rupesin miettimään, mikä oikein saa minut tuntemaan oloni niin onnettomaksi. Mahdollisesti myös Reroutella (vuoden 2002 Reroute to Remain, jota seurasi vielä kolme Strömbladin nimellä ja sävellyskynällä varustettua albumia, toim. Mitä suosioon tulee, miehelle riittää tätä nykyä vähempikin huomio. . ja uusi elämänkuvio vaati totuttelemista. . In Flames oli kuin vierivä lumipallo, joka vain vieri ja vieri ja vieri ja kasvoi ja kasvoi ja kasvoi... . huom.). Kun taas levyt, jotka tulivat sen jälkeen... Rehelliselle miehelle tämä aiheutti valtavia tunnontuskia ja sitä myötä surua, pahaa oloa. . Saadakseni... Mutta sitten tulin siihen tulokseen, että sehän on kuitenkin osa minua. Hänet tunnetaan myös viimeisten In Flames -vuosiensa aikana kasvaneesta alkoholinkäytöstä, väliin jätetyistä kiertueista ja holtittomuudesta. Viinan kanssa läträäminen alkoi kiinnostaa bändissä soittamista enemmän jopa siinä mittakaavassa, että vuosi 2008 päättyi sairaalahoidon merkeissä. . Sitä vain oli mukana menossa eikä koskaan oikein pysähtynyt miettimään asiaa. Ljungström lähti In Flamesistä jo vuonna 1997, ja Dimension Zerosta muutamaa vuotta myöhemmin. Nyt, vuosikymmenen jälkeen, göteborgilaismiekkosten tiet ovat jälleen löytäneet toisensa The Resistancen muodossa. Dimension Zero oli kaiketi eräänlainen henkireikä ja luova pakotie kasvavan IF-maineen aiheuttamasta paineesta. Se on... Että halusin aloittaa alusta. tehty. ...emansipaation valoon Jesper Strömblad siis tunnetaan parhaiten In Flames -perustajajäsenenä ja sen puitteissa niin kitarasta, rummuista kuin koskettimistakin vastanneena muusikkona, itse musiikin säveltämisen ohella. Ja jossain matkan varrella minä kadotin mielenkiintoni siihen kaikkein olennaisimpaan, eli musiikintekoon ja sen rakastamiseen. Strömblad kuvailee suorasanaisesti, kuinka bändistä tuli ?työpaikka?. Se on aina pysynyt kuvioissa ja löimme hynttyyt yhteen aina silloin kun meiltä liikeni aikaa. vaativat kuulemma nykyään säntillisempää ja realistisempaa asennetta bänditouhuihin kuin parikymppisenä. Välillä oli joitakin taipumuksia toistaa niitä melodisia kuvioita, jotka In... Strömblad keskeyttää itsensä ja päättääkin olla nimeämättä vanhaa bändiään puhuessaan tästä päivästä. . 90-luvun puolivälin tienoilla alkunsa saanut melodeathbändi Dimension Zero on näistä ?yhteyksistä. Soitin eräässä aivan upeassa konsertissa, yleisössä oli ehkä jotain kymmenentuhatta ihmistä. Niin, siis tehdä tätä oikeasta syystä, tiedät kai. . Minun täytyikin pärjätä nyt omillani. . Se vain tapahtui, päivä kerrallaan. Se olen minä, joka soittaa. Göteborgilaisen kahvilan perimmäisessä nurkassa, kaukana suursuosion huumasta ja vierivien markkinointikoneiden huminasta, istuu tyytyväinen mies.
TAMPeRe: Musacorner, Tammerpiano ja soitin . Helsinki: DlX Deluxe Music . ROVAnieMi: Rovaniemen Musiikkimestarit . kOkkOlA: kokkolan laitevälitys . JYVÄskYlÄ: Musikantti . HÄMeenlinnA: TV-sävel Music shop . UUDET PEARL EXPORT SETIT LÖYDÄT NYT KAIKILTA ALLA OLEVILTA PEARL-JÄLLEENMYYJILTÄ: . TURkU: soitin laine SMI-ScandInavIan MuSIcal InStruMentS Oy | Henry Fordin katu 5 C 00150 Helsinki | tel: +358-9-5870456 | smi@smi-musiC.Com | www.smi-musiC.Com. MUURAMe: Piano Jylhä . seinÄJOki: Top sound
In the Embrasure of Heaven taas on jonkinlaista Diamanda Galasilla maustettua goottiambientia. Kaiken kaikkiaan Umbersun on levy, johon on vaikea suhtautua neutraalisti. Pimeyden jumalanpalvelus koostuu kolmesta eri messusta, joita kutsutaan nimellä ?leçons de ténèbres. Jumalanpalveluksen lopussa seurakunta vastaa musiikkiin huudolla ja metelöinnillä symbolisoidakseen Jeesuksen kuoleman aiheuttamaa hämmennystä ja sekasortoa. Uudelleensyntynyt Kristus on Lucifer, valonkantaja. Kaikki valot sammutetaan, lukuun ottamatta yhtä kynttilää, joka piilotetaan alttarin taakse. Avausraita Du tréfonds des ténèbres kuvaa paratiisin uudelleenvalloitusta ja Luciferin armeijan väliaikaista voittoa Jumalan joukoista. Vaikka orkesteri periaatteessa operoikin neoklassisen dark waven kontekstissa, se ei vertaudu kovin vaivattomasti muihin edes oman genrensä puitteissa. Sillä kuolema on äärimmäinen vapauden akti. Lähestyn kuuntelukokemusta lähes ritualistisesti ja vaikutus on aina puhdistava. Lucifer joutui helvettiin ja hänen nimensä otettiin pois häneltä, joten resurrektion voidaan itse asiassa katsoa symbolisoivan Kristus-Luciferin syntymää. Tälle premissille itävaltalais-ranskalainen kollaboraatio Elend rakentaa Officium Tenebrarum -trilogiansa, jonka viimeinen osa on The Umbersun. Mitä tulee edellä mainittuun teemaan, Elend otti alkuperäisestä katolisesta liturgiasta vain dramaturgisen rakenteen. Yhtäältä kauniit pienet hengähdystauot tuovat hienoa kontrastia levylle, toisaalta ovat myös omiaan korostamaan yleissynkkyyttä. Kuuntelen Umbersunin läpi noin kaksi tai kolme kertaa vuodessa. Ensimmäinen albumi Leçons de Ténèbres (1994) kuvasti epätoivoa, Les Ténèbres Du Dehors (1996) väkivaltaa ja kapinaa ja tämä viimeinen alkuperäisen jumalanpalveluksen rakenteen mukaisesti kuolemaa. Vuonna 1998 julkaistu teos teki suuren vaikutuksen jo aikoinaan, eikä sen teho ole laimentunut vuosien saatossa tippaakaan. Näin on ollut viidentoista vuoden ajan. täydennetään vielä kulloisenkin päivän nimellä. Ja kuoleman jälkeen on vain hiljaisuus.. Elendin tapa yhdistää korkeaotsainen taidemusiikki konventionaalisempaan populaarimusiikkiin on todella uniikki. 56 Inferno The Umbersun oli Elendin neljäs albumi ja sitä voi pitää kiistatta yhtyeen uran huipentumana. Tähän vaikuttavat myös miesvokalistin mielettömät huutovokaalit, jotka saavat seuraa dramaattisista kuoro-osuuksista. Myös Apocalypse-kappale edustaa albumin väkivaltaisinta laitaa. Jos siis oikeasti kaipaat väkivaltaista ja kaoottista musiikkia, varo mitä pyydät. Jokainen ?leçons. (pimeyden opetukset). Siinä missä alkuperäinen messu suuntaa kohtaa valoa, Umbersun seuraa langennutta enkeliä yhä syvemmälle pimeyteen. Levy on täynnä wagneriaanista uhoa, Pendereckin häiriintynyttä atonaalisuutta ja Stravinskyn dynamiikkaa. Tiheillä ja dissonoivilla jousisatseilla sekä Valkyrioiden ratsastusta referoivilla torvilla varustettu kappale saa ihokarvat pystyyn jo ensisekunneilla. Teksti Mikko Malm Elend The Umbersun Music for Nations 1998 Äärimmäinen vapauden akti musiikillisessa muodossa. Kohti pimeyden syövereitä Officium Tenebrarum eli pimeyden jumalanpalvelus on katolisen kirkon liturgia, joka sijoittuu pääsiäisen ajalle alkaen keskiviikosta ja päättyen pitkäperjantaihin. Tämäkin kappale hyötyy tehokkaista jousisatseista ja nerokkaasti sovitetuista kuoro-osuuksista. 1993 perustetun Elendin tavoitteena on aina ollut luoda musiikin keinoin mielikuva äärimmäisestä kaaoksesta ja epätoivosta, ja siinä se onnistuu paremmin kuin hyvin. Empiirinen tutkimus on osoittanut albumin olleen liikaa monelle äärimetallin ystävällekin. Lopulta kynttilä tuodaan esille todisteeksi hänen uudelleensyntymästään. Valo on toivon merkki, mutta se edustaa myös yksilöllisyyttä. Valo voi ilmestyä vain valoon. Kolmipäiväinen liturgia symbolisoi Jeesuksen matkaa ristille ja hänen kuolemaansa. Kolmas messu eli Leçons de Ténèbres du Vendredi Saint (pitkäperjantain opetukset) on kaikista synkin, koska siinä muistetaan Kristuksen kuolemaa. Loppupuolella synkkä miesääni (emme tiedä kuka hahmoista hän on) lausuu kohtalokkaita Ilmestyskirjan sanoja, kun hypnoottiset ja maaniset patarummut aloittavat pauhunsa. Toisessa äärilaidassa sijaitsevat sonaattimaiset Moon of Umbra sekä The Wake of the Angel, jotka ovat lähimpänä perinteisempiä kappalerakenteita
Kylesan sanoitukset ovat tavanneet olla varsin tajunnanvirtaviivaisia, ja vallankaan kun niitä ei ole tätä kirjoitettaessa käsillä tekstimuodossa, on hankala sanoa, mitä Ultravioletin kappaleissa tarkasti toimitetaan. Sävelten voimin Ultraviolet näyttäytyy joka tapauksessa synkkänä, multaisena ja hyvällä tavalla kolkkona albumina, jonka iloisemmatkin taajuudet tuntuvat jotenkin pakotetuilta . On aivan kuin yhtye olisi säikähtänyt edeltäjän aurinkoisempia ja keveämpiä haikuja ja vetäytynyt takaisin kuoreensa. Samalla pienalla viihdyn minäkin. pohjamutaa Matti Riekki Inferno 59. Suorat yhtäläisyydet ovat varsin vähissä, mutta raskaan rockin kantaisän luomat metkut kuuluvat silti kaikkialla riffinpalasista bassolinjoihin. Jää vain tyhjä tunne. Lähtemällä eri suuntaan, kohti räjähtäviä kertosäkeitä ja liian pieniin farkkutakkeihin sonnustautuvia hipstereitä tanssittavia sointukulkuja, Kylesalla olisi mahdollisuus iskeä läpi isosti. Kylesan pensseli on leveä ja maali paksua, mutta bändin vedot ovat niin määrätietoisia ja rakkaudentäyteisiä, ettei sen taidetta voi väittää keneltäkään kopioiduksi. Omaan korvaani Ultravioletin yhteinen musiikillinen nimittäjä tuntuisi olevan rakkaus Black Sabbathiin. tai ainakin se osa siitä, jonka nimeen itsekin vannon. ei taiteellisessa mielessä, vaan ikään kuin elämänilonsa menettänyt ihminen yrittäisi todistella itselleen, että hyvin pyyhkii. On todennäköistä, että Kylesan johtoparin Laura Pleasants?Phillip Cope levyhyllyistä ja omastani löytyy merkittävällä prosentilla samoja kiekkoja. Hyvät vaikutteet ovat toki nekin vain vaikutteita. Vaikutepaletin väreillä sutiminen siten, että seinälle päätyvä teos kerää tuhahdusten sijaan ihailevia katseita, ei ole tehtävä helpoimmasta päästä. Väitän myös, että halutessaan bändi osaisi toimittaa kivuitta materiaalia, jolla se kipuaisi lähemmäs menestyksen valtavirtaa. Ultraviolet on tähän saumaan jopa yllättävän kompromissiton julkaisu, joka juoruaa, että yhtyeellä on hyvä olla juuri nyt, tällä suosion tikaspuulla. Tämän lisäksi voisi tarjoilla vaikka sen sata vaikuttajaa poptaivaalta metallimaille, mutta nimienpudottelu on lopulta täysin turhaa . Levy tavallansa vyöryy päälle, ja seuraavassa hetkessä se on poissa, menetetty ainakin hetkeksi. Geoff Johnson Tikapuita pitkin kolkkouteen Kylesa Ultraviolet Season of Mist Arvosteluasteikko lyhyesti: Olen julistanut pariinkin otteeseen yhdysvaltalaisen Kylesan uuden vuosituhannen kovimmaksi raskasrockbändiksi. Poppoon kuudes albumi ei heilauta mielipidettä. Kylesa vetoaa minuun pääasiassa siksi, että sen musiikissa kuuluu milteipä koko äänekkäämmän rockin historia . saavutettu amalgaami ratkaisee. mestariteos keskiverto Suurin eroavaisuus edeltävään Spiral Shadow -kiekkoon (2010) löytyy tunnelmista
Näistä voi nostaa esiin vaikka yli kymmenenminuuttisen ja moni-ilmeisen An Observationin sekä upean päätösdoomin This Body, Thy Tomb. Lee Dorrian ja kumppanit ovat jo aikaa sitten puristaneet timanttia tuomiometallitaivaalle, joten The Last Spiren varassa ei onneksi lepää mikään. Edellinen täyspitkä The Guessing Game (2010) oli paikoin turhan hapokasta trippailua, mutta tällä kertaa pahimmat häröilyt on jätetty pois. The Last Spire on joka tapauksessa ihan kunniallinen lopetuslevytys yhdelle maailman vaikutusvaltaisimmista doom metal -bändeistä. Cathedralilla on aina ollut taito tehdä hyviä ep-levyjä. Kun akustista bossa jazz -otettakin ilmenee, konstit ovat monet ja myös hallussa. Hän on nykyään kovatasoinen ja äänenkäytöltään erityisen monipuolinen laulaja . Hetken aikaa sitä luuleekin olevansa tekemisissä hitaasti avautuvan ja sitäkin palkitsevamman albumin kanssa. Lopulta Construct jää etäisimmäksi Dark Tranquillityn albumiksi aikoihin. Sitä ei voi millään tasolla sanoa huonoksi, mutta sekä bändin äärimmäisimmästä rynnimisestä että tunnelmallisimmasta nostattelusta uupuu nyt se viimeinen rypistys, joka on tehnyt Dark Tranquillityn huimimmista kappaleista niin hyviä. Yhtye pysyttelee ?kovana kamana. Tempo on kovimmillaan läpi kiekon, lukuun ottamatta loppuosan pehmisballadia Always, joka sekin on intensiivisyydessään kilometrien päässä hattarasta. Killswitch Engage on päivittynyt bändinä huimasti, kaikilta osin. Tällä kertaa etiketissä lukee Freedom Call. Ages of Light on kahden laatan laajuinen peruskurssi 15 vuoden ikäisen yhtyeen tuotannosta. Ruotsiksi huudetuissa sanoituksissa on mukana raaka annos huumoria, ja oman osansa ruoskasta saavat muun muassa perussuomalaiset, turkulaiset, punkkarit sekä kaikki muutkin köyhät. Punkens framtid on hauskaa musiikkia vakavasti tehtynä. Ihan normaalienkin kuunneltavaksi levy siis soveltuu, joskin on kyettävä sulattamaan aimo annos tempoilevaa hektisyyttä ja tyylillistä monimuotoisuutta. Mieleen tulee satunnaisella free jazz -mausteella höystetty Mars Volta, joka kohtaa The Verven melodisen poptrippailun. Käytännössä mainittu on suomenruotsalaista snobbailua ja elitismiä hardcoremuottiin puettuna. Kuvitellaan, että M:40, Martyrdöd, Massgrav ja Skitsystem ovat Bobin ruotsalaisia serkkuja. väkevimmissä rokkaamisissa. Pitkissä biiseissä on tapahtumia ihan mukavasti ja osa nousee siivilleen vasta minuutteja alun jälkeen. Satunnaisia kovia iskuja viidelle aiemmalle levylle on onneksi mahtunut, joten odotukset Everblackin suhteen olivat varovaisen korkealla. Yhtye on kehittynyt soitannollisesti todella tiukkaan kuntoon, mikä ilmenee hyvin Everblackin biiseissä, jotka ovat kuin suoraan livetilannetta varten kirjoitettuja. Koskinen Dark Tranquillity Construct Century Media Kärkkäimmät kuulijat ovat jo muutaman albumin ajan rokottaneet ruotsalaisen melodeathin pioneeribändeihin kuuluvaa Dark Tranquillityä jonkinlaisesta paikallaan polkemisesta. Yhtye kuulosti erityisesti uransa alkuaikoina köykäiseltä At the Gates -kopiolta ja samoja vaikutteita sen musiikissa kuuluu edelleen. Jenkkimiehet erottaa ruotsalaisista death metal -legendoista tosin se pieni fakta, että TBDM ei ole missään määrin mielenkiintoinen yhtye Eipä ole Everblackistäkään bändin nihkeää kurssia kääntämään. Ensimmäisen kymmenen sekunnin kuluessa kuulijalle kuitenkin selviää, että löysäilyt on bändin kohdalta löysäilty ja pykälässä aivan uusi vaihde remmiin palanneen Jesse Leachin myötä. Jäljelle jää oikein mallikkaasti läpi kestonsa rullaava, mukavan menevä ja melko tunnelmallinen kokonaisuus, joka saa toivomaan, että bändi korostaisi seuraavan levykymmenikkönsä avauksessa jotakin ääripäistään joka puolelle kumartelun sijaan. Aki Nuopponen Killswitch Engage Disarm the Descent Roadrunner Harva uskalsi odottaa laulajanvaihdoksen aiheuttaman kohkauksen päätyttyä Killswitch Engagen tulevalta pitkältä kovinkaan paljoa. Ensimmäiseltä levyltä virtaa riittää yli 78 minuuttia ? 18 kappaletta kronologisessa järjestyk-. Tiukimmillaan bändi potkii kylkiluut sisään, mutta tietty (tarkoituksellinen?) siisteys vaivaa kokonaisuutta. Vaikka itse pidän kynsin ja hampain kiinni siitä, että Character, Fiction ja We Are the Void edustavat bändin 2000-luvun pa- rasta antia, nyt Constructiksi nimetyn kymmenennen kokopitkän kohdalla on pakko myöntää, että Dark Tranquillityn huikein terä on päässyt karkaamaan jossain kompromissikeinoin säveltämisen keskellä. Construct on kuin yhdistelmä Dark Tranquillityn viimeaikaisia levytyksiä ja 2000-luvun taitetta, jolloin varsinkin albumit Projector ja Haven kuljettivat bändin musiikkia tunnelmallisempiin ja viipyilevämpiin suuntiin. Nämä syrjäytyneet rasavillit koostavat ravintoympyränsä lähinnä kiljusta ja bentsodiatsepiinista, rötöstelevät ja toimivat väkivaltaisesti. Bob taas on syntynyt rikkaaseen perheeseen, käyttäytyy hyvin ja elää moitteetonta elämää, mutta muistuttaa ulkonäöltään paljon serkkupoikiaan. Nelimiehisen Bob Malmströmin metallinmakuinen hardcorepunk on hyvin tehtyä, mutta täysiä salonkikelpoisuuden merkkejä se ei täytä. Nautittavan soitannollisen ja sovituksellisen rehevyyden vastapainona on tarttuvia melodiakoukkuja. Pelkästä soiton hurmoksesta ei siis tarvitse nautiskella, vaikka se toki päällimmäiseksi korville lyökin. Kimmo K. Levyllä ei ole käytännössä mitään ylimääräistä, vaan kokonaisuus tuutataan korville yhtenäisenä, mutta hahmottomana ja hengettömänä klimppinä. Bändin melodinen death metal ei ole todellisuudessa ihan niin melodista kuin 60 Inferno kuvaus antaa luulla. Disarm the Descent esittelee kuumottavan kovassa teknisessä tikissä soittavan retkueen. Lisäksi on kovin yllättävää, kuinka huikean kehityksen Leach on käynyt läpi näi- den vuosien aikana. Tämä on kauhea klisee, mutta se on pakko todeta: tästä levystä olisi saanut hienon ep:n. Tami Hintikka The Black Dahlia Murder Everblack Metal Blade TBDM:n suurehko suosio on yksi metallimaailman mysteereistä, sillä yhtye ei ole saanut kaksitoistavuotiaalla urallaan aikaiseksi yhtään loistavaa albumikokonaisuutta. Riffeissäkään ei suurelta osin ole sellaista imua kuin ?Tuomiokirkon. Mikäli muutkin rallit olisivat edellä mainittujen tasoa, arvosana nousisi välittömästi. Levyn avausraita Hell in Me on metalcorea timanttisimmillaan, raa?an runttauksen ja viiltävän melodian liitto. myös puhtaissa osuuksissa. Levy todistaa, että musiikissa saa joskus toisen tilaisuuden. Sanna Mustonen Bob Malmström Punkens framtid Playground Bob Malmström on niitä harvoja bändejä, jotka voivat sanoa rinta rottingilla keksineensä ihan uuden musiikkigenren, porvaricoren. Vanhan Liarsin kaltaisen oudosti poukkoilevan indierämistelyn ystäville Scenes on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen ilmiö. Kuten Liarsilla, Scenesilläkään kuvion riehakkuus ei ole päälleliimatun tuntuista kikkailua, vaan kappaleissa on oikeasti itua. Muutamat herkkuhetket eivät jaksa kannatella koko jäähyväislevyn mittaa, eikä kelloon vilkuilua voi välttää. Pitkin Constructia voi löytää runsaasti yhtyeen taatuimpia tavaramerkkejä ja sekä melodisesti että tunnelmallisesti hienosti maalailtuja melometallikappaleita. Toki nuotit vilisevät joissain kohdin perin epätavallisessa järjestyksessä, mutta biisit pitäytyvät silti selväjärkisyyden puitteissa. Musiikin ja imagon välinen kontrasti olisi todella häiritsevä, mikäli Bob viettäisi hieman enemmän aikaa serkkupoikiensa kanssa. Joni Juutilainen Freedom Call Ages of Light 1998?2013 SPV Ah, on aika kumota uusi kokis. Samaa epistolaa todentavat myös The New Awakening sekä ensisinkku In Due Time. KsE ei jää perinteisille tonteilleen vaan rysäyttää reilusti thrashin puolelle erityisesti All We Haven ja The Callin osalta. Palaset sopivat myös vallan napakasti yhteen. Erityismaininnan ansaitsee lisäksi rumputornado Justin Foley, joka pääsee esittelemään blastbeatejään enemmän kuin koskaan. KsE on saanut tekemiseensä aivan uutta energiaa, vihaa ja rytmiä. Toivottavasti yhtye saa Disarm the Descentin myötä kuulijoikseen runsain mitoin myös heitä, joille termi metalcore aiheuttaa kakomisrefleksin. Se ei kannata, sillä levy seestyy etenkin loppupäässään huomattavasti. niille, jotka eivät paremman death metalin olemassaolosta tiedä eivätkä vaivaudu ottamaan asiasta selvää. Joni Juutilainen Scenes Images of Animals Crying In Public Sound of Finland Amfetamiini-indieksi tätä kuvailevat, ja oululaisen Scenesin säpinästä saa määritelmän myötä kieltämättä hyvän kuvan. Heti kärkikipaleessa sekoillaan niin että heikoimmat tökkäävät stoppia oitis. Cathedral The Last Spire Rise Above Uraansa pitkän kaavan mukaan lopetteleva doom metal -yhtye pistänee pillit pussiin oikeaan aikaan. Mukana on tuttuja Cathedral-elementtejä aina raskaasti svengaavista Sabbath-riffeistä Dorrianin persoonalliseen lauluääneen ja hitaasta matelusta Celtic Frost -viitteisiin. Tuntuu jälleen siltä, että mitä enemmän Dorrian yrittää laulaa, sitä vähemmän hän siinä onnistuu
Arvosteluasteikko lyhyesti: sessä, alkaen vuoden 1999 Stairway to Fairyland -debyytin We Are One -julistuksesta ja päättyen vuoden 2012 Land of the Crimson Dawn -platan Back into the Land of Lightiin. Tyylillisesti saksalaisten matka vie jokseenkin Helloween-henkisestä power metalista hieman monimuotoisempaan melodiseen metalliin, mutta voimajuurta ei katkaista uudemmallakaan materiaalilla kokonaan. Jos eivät nämä verrokkiherrat vakuuta alan asiantuntijoita, niin johan on perkele. Mainittuun kun lisätään sävellysten korkea taso ja soitannan ammattimaisuus, hyvällä tavalla, paketti on taputeltu viimeisen päälle. Räväkämmin soitettaessa, kuten päätösraita Sixthissä, reippaampi ilmaisu tuo toisaalta mukavaa lisäpotkua. Seesteisemmin ja konemaisen toisteisesti soitettu And Here We Fell on levyn postrockmaisin kappale, ja tämä perinteisempikin ulosanti toimii. Mainittakoon tässä kohtaa vielä Tonight Is the Night -kappaleen saksofonimausteet, jotka tekevät kaikessa härskiydessään biisistä muistamisen arvoisen. Tämän yhtyeen löytävät ne, jotka älyävät etsiä. ja Faith No More kansainvälisesti. Varokaa varsinkin Hero on Video -kappaleen puistattavaa speed ska -naamiointia. Digipakattuun kokoelmalaitokseen sisältyy ohut vihkonen, jossa on pääasiassa valokuvia mutta ilahduttavasti myös lyhykäiset saatesanat. Yhtyeestä yleisesti kiinnostuneille ensimmäisen levyn valitut palat avaavat FC-ovea kiitettävästi, kiihkeimmät fanit puolestaan pyritään viettelemään kakkoslevyn erikoisuuksilla . Kerrankin niin sanottu supergroup tekee arvoistaan jälkeä eikä vain puuhastele baari-illan mittaan saadun päähänpiston kera. Next big thing! Janne Tolonen Inferno 61. Suuria sanoja, mutta nyt niille on katetta. Idiot Factory on täynnä monipuolista, äärettömän hyvänkuuloista alternativemetallia. Samalla herkät melodiat ja muiden soitinten nyanssit pääsevät esiin muuten pintaan miksattujen rumpujen taustalta. Vaikka tässä urputusta tuleekin, levy on varsin mainio tekele. Bändin jäljet johtavat maneerilootal- mestariteos keskiverto pohjamutaa le myös siinä, että se on mahduttanut levylleen yhden naisennimellä otsikoidun kappaleen. Tämä lienee merkki, että homma on oikeassa kurssissa. Kimmo K. Mike Patton tulee mieleen enemmän kuin kerran. Ennakkoluulottomat uusversiot sopivat hyvin yhteen yhtyeen korostuneen huolettoman asenteen kanssa, mutta toistuvaan kuunteluun ne eivät ole omiaan. Koskinen Battle Beast Battle Beast Warner Helsinkiläinen Battle Beast rykäisi muutama vuosi takaperin kertaheitolla maamme kiinnostavampien heavy metal -yksiköiden joukkoon tymäkällä ja rosoisella Steel-debyytillään. Hektisestä kikkakompista toiseen alati vaihtuva rytmitys ei juuri mahdollista pitkälinjaisten kappaleiden melodioihin keskittymistä. Etenkin hiljaisemmissa osioissa itse biisi tuntuu jäävän paikoin aivan taka-alalle. Nuoren bändin uhmakas asenne, perinnetietoiset riffit ja kaikessa omintakeisuudessaan Red Eleven Idiot Factory Inverse Jyväskylästä räjähtää kovin pommi kotimaisessa metallissa pitkään, pitkään aikaan. jos vain huumorintaju antaa myöten. Huomattavan iloluontoista melontaa ja mitään murehtimatonta asennetta, siinä Freedom Call pähkinänkuoressa. Panu Koski N.O.W. Bohemian Kingdom Escape Mitäpä voisi kuvitella syntyvän, kun kuusivuotias brassipoika kuulee ensi kertaa elämässään Bostonin levyä? Eteläamerikkalaiset kyseessä ollen hurjaa fanittamista totta kai, mutta Alec Mendoncan ja N.O.W.-yhtyeen tapauksessa bändin, joka pistelee jo toista levyllistään klassikkoaineksista puserrettua AOR:ia Foreignerin ja Journeyn hengessä. Bohemian Kingdomin soundit ovat siistit, soitto sulavaa, melodiat hunajaa ja koukut voittopuolisesti tarttuvia. Tempoissa soudetaan genrelle ominaisilla keskinopeuksilla, joissa N.O.W.viisikon rallit lipuvat kuin lastut lainehilla. Kuten myös Sammy Hagar ja Phil Anselmo. Otteista kuuluu kiitettävää omaehtoisuutta ja itsevarmuutta niin soitannollisesti kuin sävellystenkin tiimoilta. Bändin omimpana juttuna vaikuttaa kuusibiisisen levyn perusteella olevan eläväinen ja vimmalla peruskomppausta kaihtava rumputyö. Mies on täyttä terästä läpi levyn. Myönnettäköön kuitenkin auliisti, että osa viimeisimmältä julkaisulta peräisin olevasta todistusaineistosta on paitsi musiikillisesti hyvin kevyttä ilottelua myös sanoituksiltaan kaukana alkupään fantasiahahmotelmista. Niin, olihan mukana se toinenkin levy. Lätty on nimeltään Masqueraded, ja tällä 24-minuuttisella uudelleenverhoilulla on kuusi yllättävää tulkintaa monesta ykköslevylläkin mukana olevasta kappaleesta. Vaan suloisestihan tuo MaryAnn soi, ei siinä mitään. Löytyy groovaavaa riffiä, koukuttavaa melodiaa ja mikä tärkeintä, laulaja Toni Kaikkonen. Kaikkonen hyppää kerralla parrasvaloihin monipuolisella vokalisoinnillaan. Kulkueeseen kuuluu esityksiä, joiden tarkennuksena on paljonpuhuvia termejä kuten killerbilly, metal folk ja melodic reggae. Red Eleven täyttää aukon, jonka Kyyria jätti poistuessaan kotimaan kuvioista . Alku häm mennyksestä ja -ärsytyksestä yli päästyä itse kappaleetkin alkavat hahmottua. Metallibändinä joskus aloittanut, kehnoutensa todettuaan postrockiin siirtynyt orkesteri on kolunnut jo ulkomaitakin. Se on myös etäännyttävä elementti, joka kohdakkoin myös rasittaa. Muutoin tälle porukalle ei ole luvassa juurikaan esikuviensa kaltaista kansainvälistä nostetta, vaikka se suotavaa olisikin. Jaakko Silvast Blind Architect We Felt Mountains (Just Before We Fell) Lionheart Postrockia pukkaa taas, ja miellyttävän omalla tatsilla
Siinä missä Steel nojasi perinteisyydessään Acceptin suuntaan, tuore kiekko on hitusen Kabasen toisen esikuvan, Judas Priestin kuuloinen. Tärkein huomio lienee, että bändin biisinikkarin ja kitaristin Anton Kabasen sävellyskynä ei ole ainakaan tylsymään päin. Kenties aiheeseen tulisi palata syvemmin, sillä Britannian goottidoomylpeys on tällä neljä uutta kappaletta sisältävällä 27-minuuttisella perin briljantissa vedossa. Edeltävän pitkäsoiton tavoin arkkityyppistä MDB-musiikkia sisältävä Manuscript ei jakele kerrassaan mitään uutta, mutta kun surunsekainen masennus porautuu nahan alle kauniinsynkeässä asussa kuin itsestään, se on kaikki mitä tarvitaan. Matti Riekki 62 Inferno. Musikaalisuutta tukee myös se, että bändin jokainen ukko hallitsee soittimensa ehkä paremmin kuin koskaan ja soittaa myös mainiosti yhteen. Albumin ainoa pieni miinus piilee ensilevyä selkeämmässä soundimaailmassa ja koko tuotannossa, joka tekee kiekosta hitusen muovisen oloisen . Tylsäksi livebändiksi usein moitittu ryhmä pisti Karibian tähtiyössä ilmoille sellaisen tuotantonsa kohokohdista koostetun mörköoopperan, ettei vastaanottavainen kuulija voinut kuin valuttaa kyyneliä aurinkovarjodrinkkiinsä. Mainitun jälkeen MDB on julkaissut yhden albumin, viimevuotisen A Map of All Failuresin, joka kokosi orkesterin tavaramerkit yhteen mukavasti mutta on jäänyt jostain syystä kestokuuntelematta. vaikkakin lienee makuasia, tykkääkö studiossa timmiksi ruuvatuista osa-alueista esimerkiksi rumpalin haikka auki soitettujen, suhisevien 16-osakomppien sijaan. Mountain-klassikko Mississippi Queenin valinta lainakappaleeksi kertoo sekin paljon bändin tyylistä ja vaikutteista. Kun tavallisesta poikkeavaan soitinrepertuaariin kuuluvat niin banjo kuin urutkin ja niitä on myös käytetty parissa kohtaa mallikkaasti, näiden tuomaa lisäväriä jää kaipaamaan enemmänkin. Johan se kuultiin Sauna Open Airissa viisi vuotta sitten, että legendan ääni ei ole eikä koskaan enää tule olemaan entisensä. Ylänuotteihin Coverdale osuu väkisin yrittämällä, ja tällä Japanin-vedolla laulaja veteleekin järkevästi matalampaa tai turvautuu yleisön ja bänditoveriensa apuun. valovoimainen vokalisti Nitte Vänskä (ent. Selkeästi melodisempikin se on, johtuen osittain kiipparisti Janne Björkrothin laajenneesta tontista. Ennen kaikkea kakkonen on ensirääkäisyä huomattavasti musikaalisempi tapaus, minkä suurimpia tekijöitä on yhtyeen uusi keula Noora Louhimo. Sama pätee myös mainiosti kappaleisiin istuviin ja hyvällä tyylitajulla vedettyihin sooloihin. Eikä itse sävellyksistäkään löydy puutteita edes etsimällä, vaikka ne ammentavat samasta tutuksi käyneestä ja osin väljähtyneestä laarista kuin vaikkapa rokkiajan Corrosion of Conformity. Banjolla yksinkertaisen hauskasti väritetty avauskappale Old Blood vetää suupieltä väkisinkin hymyyn, ja hyvää mieltä ylläpitävät myös heti perässä ravaavat Acid Overlord ja Graveyard Blues. Iloinen nousuhumala ei kuitenkaan jaksa kantaa aivan loppuun saakka, vaikka tarjoiltu tuliliemi on kauttaaltaan täysin samaa, suhteellisen laadukasta olutta ja viskiä. Hän on edeltäjäänsä selkeästi parempi ja monipuolisempi laulaja, jonka ääni taipuu myös yhtyeen tietynlaiseksi tavaramer- kiksi nousseisiin räkäisiin ja vihaisiin sirkkelikurkkuääniin. Nyt harmaassa on eri sävyjen lisäksi muka- na myös mustaa, mutta kokonaispaletista jää kaipaamaan laaja-alaisempaa ruskeaa. Muutoin Ruralizer on täynnä perin amerikkalaista ja miehistä musiikkia, josta on helppo nauttia myös Suomessa. Mega Whitesnake Made in Japan Frontiers Muutaman vuoden takainen Whitesnake-keikkataltiointi Japanin Loud Park -festareilta sisältää juurikin sitä, mitä kuvitella saattaa. Outlaw -nimellä myös Tombstone Highwaystä rokkaamassa pääbändiään huomattavasti letkeämmin ja rouheammin. Ruralizerin selkeät mutta miellyttävän luonnolliselta ja raskaalta kuulostavat soundit ovat lähes esimerkilliset, etenkin mitä tulee kitaroihin. Myös herra Whitesnake, David Coverdale pitää vuosi toisensa jälkeen huolen siitä, että hänen takanaan on levyillä ja keikoilla bändi, jonka rytmisektio (Brian Tichy/Michael Devin) pitää paketin tiukasti kasassa ja jossa riittää näyttäviä ja osaavia kitaravirtuooseja (Doug Aldrich/Reb Beach). Made in Japanin heikoin lenkki on sisällön ennalta arvattavuuden lisäksi David Coverdale itse. Hiukan tuoretta ruohoa viimeisimmältä Forevermorekiekolta (2011) ja loput tuttua ja turvallista säilörehua Valkokäärmeen puhkisoitetuimpien hittien muodossa. Edellinen lause ei ollut tarkoitettu kritiikiksi. Tällä kehitysvauhdilla bändi on viimeistään kolmannella levyllään suurten metallifestivaalien päälavakamaa. Jaakko Silvast Tombstone Highway Ruralizer Agonia Ei ole kovinkaan ihmeellistä kuunnella italiaanoja soittamassa southern rockista vahvasti vaikutteita ottanutta stoneria, tulihan Sergio Leonekin tunnetuksi jo 60-luvulla elokuvahistorian tunnetuimpiin kuuluvien spagettiwesternien ohjaajana. Forgotten Tombista tutuksi tullut Herr Morbid ei näemmä olekaan mikään täyspäiväinen synkistelijä, sillä sama mies löytyy H.M. Coverdalelle pisteet urhoollisesta yrittämisestä, mutta joskus tällaisen puolivaloilla ajamisen olisi syytä loppua. My Dying Bride Manuscript Peaceville En ole vieläkään päässyt yli siitä, kuinka jumalattoman kova My Dying Bride oli toissavuotisella 70 000 Tons of Metal -risteilyllä. Uutukaisella myös kappaleiden mitat ovat jonkin verran pidempiä, vaikka muutamilla raidoista asia olisi mahtunut tiiviimpäänkin muotoon. Battle Beastin vahvasti kasarilta tuoksahtava melodinen heavy on ottanut aimo harppauksen kohti ammattimaisempaa tasoa. Valo) takasivat Battle Beastille onnistuneen startin levylautasella ja etenkin keikkalavoilla. Yhtyeen mukaan nimetty kakkosalbumi on koko lailla sellainen kuin odottaa saattoi, vaikka bändi on vaihtanut laulajaa ja siirtynyt monikansallisen levy-yhtiön leipiin. Whitesnake on yksi niitä bändejä, joiden keikoilla kuuntelee mielellään hittikimaran kerta toisensa perään, koska esimerkiksi Here I Go Again, Fool for Your Loving, Still of the Night ja Is This Love ovat yksinkertaisia hienoja biisejä
Keventynyt ja aiempaa raikkaampi ilmapiiri karkottaa sen raskaan hypnoottisuuden, jolla luotiin tehoja edeltävillä levyillä. Kyllähän tämän tahdissa voisi lantiota keinuttaa, mutta mieluummin Godfleshiä kuunnellessa jumittaisi kuin tanssisi. Vaikka kirveitä ei siunaantunut enempää, kokonaisuudessaan setti on ehdottomasti haltuun ottamisen arvoinen. Tami Hintikka Leprous Coal InsideOut Yhtenä noin kolmesta norjalaisen Leprousin paikallisista kannattajista us- mestariteos kallan julistaa, että nyt puhutaan progressiivisen metallin kentällä rikollisen aliarvostetusta tapauksesta, jonka olisi pitänyt nousta selvästi suurempaan valokeilaan viimeistään parin vuoden takaisella Bilateral-albumillaan. Jo tuolloin Leprous osoitti olevansa ainakin siinä mielessä progerockin jälkeläinen, että sen musiikissa ylsivät tärkeimpään osaan vaikuttava tunnelma ja sen herättämät mielikuvat, mikä nousee jopa aiempaan merkittävämpään rooliin nyt Coalilla. Coalin voi halutessaan pirstoa palasiksi yksittäisiä kappaleita tai yksityiskohtia myöten, mutta Leprous paljastaa todellisen olemuksensa vasta kokonaiskuvaa tarkasteltaessa. Leprous on tinkimättömästi tunteisiin vetoavaa ja suurella sydämellä luotua sielunmaisemaa, joka on enää pienen askeleen päässä pisteestä, jossa bändi tulee luomaan lajissaan todellisia mestariteoksia. Aki Nuopponen Anvil Hope in Hell SPV/Steamhammer Kanadalainen Anvil takoo kun rauta on vielä kuumaa. Broadrickin lauluissa on enemmän puhtaita osuuksia ja tunnelma on muutenkin lähempänä ?oikeaa musiikkia?. Musiikki on rumankaunista kuin lohduton tehdasmiljöö. Selfless (1994) on perustaltaan samanlainen kuin Godflesh-levy, mutta armottomuuteen on ujutettu tällä kertaa myös tarttuvuutta. Jätkien sitkeydelle pitää antaa kiitosta, mutta tällä kertaa bändi ei yllä Juggernaut of Justicen (2011) tai This Is Thirteenin (2007) tasolle. Hope in Hell on yleisilmeeltään hieman laiska. Albumilta huokuva tunnelma on sen sanoituksiin, melodiakieleen ja Einar Solbergin lauluihin yhdisteltynä jopa niin käsinkosketeltavaa jälkeä, ettei levyä kuunnellessa tee mieli keskittyä mihinkään muuhun. Tunnelataus yltää monelle ihmismielen laidalle syvimmästä alakuloisuudesta purskahtelevaan raivoon, mutta jotenkin tunnelin päästä kajastaa myös valoa. Leprous ei keskity kovin ilmeisiin koukkuihin tai helposti lähestyttäviin tunnelmiin, minkä takia bändin maailman avautuminen voi vaatia aikansa. keskiverto pohjamutaa Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että Bilateral ja Coal ovat esimerkillisiä levytyksiä progemetallibändiltä, josta ei edes tekisi mieli käyttää tällaista lokerointia. Rapiat 23 minuuttia kestävä lopetuskappale on toki haastavuudessaan oma lukunsa, mutta esimerkiksi Empyreal-biisiä voisi luonnehtia jopa kauniiksi. Us and Them (1999) ottaa askeleen pari poispäin metallisesta maisemasta. Rumpukoneen biitit eivät ole enää järin kaukana vaikkapa Prodigyn tuotannosta. Arvosteluasteikko lyhyesti: Made in Japanin kakkos-cd:lle on mahdutettu liuta soundcheckissä nauhoitettua, lähinnä akustista materiaalia. Ammattimiesten hyvin soittamina kappaleet ovat oikeinkin tervetullut, tavanomaisesta poikkeava bonus. Jaakko Silvast Godflesh Godflesh Selfless Us and Them Earache Kolmen levyn uusintajulkaisupaketti on kiintoisa otanta brittiläisen teollisuusmetalliyhtyeen uralta. Alun perin vuonna 1988 ilmestynyt mutta 1990 Earachen toimesta julkaistu Godflesh on korutonta industrialia, josta uupuvat pahimmat kolinat ja räjähtelyt. Levyn toimivuus nojaa ennen kaikkea hyvällä tavalla junnaaviin kitarakuvioihin, matalalla työskentelevään bassosoundiin ja Justin Broadrickin huutolaulumaiseen tulkintaan. Pari nopeampaa renkutusta ei nosta hurmiota riittävän korkealle,. Itse asiassa bändi on takonut yli kolme vuosikymmentä jokseenkin tauotta, vaikka alasin on ollut välillä umpijäässä. 18 kuukautta kestäneen maailmankiertueen päälle kasattu Hope in Hell yrittää pitää viime vuosien nostetta yllä
Silti voi tuntea, kuinka bändin omaehtoisen musisoimisen taustalta löytyy edelleen myös punkasennetta. Biisimateriaalin suurin vahvuus on, että kappaleet onnistuvat kaikesta kiemuroinnistaan huolimatta kuulostamaan yksinkertaisilta, herkiltä, hypnoottisilta ja svengaavilta ilman ilmeisiä melodioita tai kertosäkeitä. Biisipaletista löytyy vuoron perään keskitempoisia ja rivakasti eteenpäin syöksyviä, runsailla (duuri)melodioilla varustettuja power metal -kappaleita, joilla maestro Sammet duetoi lukuisten puhtaalla äänellä operoivien, lähinnä vanhan liiton laulajamestareiden kanssa. Avantasian vahvuus on Tobias Sammetin monipuolisten ja genressään alati inspiroivien sävellysten lisäksi laadukkaissa laulajavierailijavalinnoissa. Onpahan vain tasaisen yllätyksetön, eikä mukana ole samanlaisia ikivihreiden rinnalle nousevia hittejä kuin esimerkiksi Juggernaut of Justicen nimibiisi ja Fuken Eh!. Myös tämän levyn tuottajana ja miksaajana on toiminut Bob Marlette. Soundien ja tyylinsä puolesta Hope in Hell onkin kuin suoraa jatkoa edeltäjälleen. Matalalta möyrivät kitarat eivät tarjoa korvakarkkiriffejä eivätkä megamelodioita, vaikka näin voisi olettaa. Tomi Tuomaalan erikoinen lausuva laulusoundi ja -tyyli voi toki ärsyttää, mutta on melkoisen vaikea kuvitella, millä muulla tavalla näitä kummallisia, kiehtovan dadaistisia tarinoita voisi osuvammin tulkita. Jos porilaiset eivät olisi julkaisseet maanmainiota albumiaan, Olen pahaa unta olisi entistäkin oivaltavampi testamentti luoville kylähulluille, jotka vaeltavat omia musiikillisia polkujaan. Mega vaikka levy ei ole varsinaisesti epäonnistunut. Mutta mitä nämä musikantit ovat saaneet aikaan yhdessä. Where Clock Hands Freezellä Sammet mylvii puoles- Kotimaisella hardcoremetalilla menee lujaa, sillä Enemiesin kaltaisia kilpailukykyisiä bändejä putkahtelee ulos maamme treenikämppien syövereistä jatkuvasti. Melko mielikuvituksettomasti nimetyn Enemiesin huuto ja meuhkaaminen on genressään jokseenkin tavanomaista mutta kylliksi hyvin toteutettua pitääkseen kuulijan mielenkiinnon yllä. Teemallisesti levy seuraa genrelle tuttuja piirteitä ja ympäröivä maailma näyttäytyy suurena, paskana ja epätasa-arvoisena vankilana. Levy on periaatteessa hyvää kamaa, paikoin jopa erinomaista, mutta tässä tyylilajissa minkään uuden luominen on tajuttoman vaikeaa. Ei kukaan muista keskinkertaisen kivoja levyjä. Kari Koskinen Avantasia The Mystery of Time Nuclear Blast Alkaa viimein olla selvää, mikä on saksalaiselle melohevimestarille Tobias Sammetille se luovuutta parhaiten ruokkiva ja ilmentävä kokoonpano. Jämäkkää perinteistä heavyä nykyaikaisella otteella toteutettuna. Veteraanien olisi vain kannattanut hioa 64 Inferno koukkujaan vielä tovi. Siinä raakuus ja kaunis melankolia kulkevat unkindmaisesti käsikkäin. Joni Juutilainen The Resistance Scars Ear Jesper Strömblad ja Marco Aro, herroja jotka eivät kaipaa tarkempaa esittelyä metallimusiikin ystäville. taan yhdessä maanmiehensä Michael Kisken kanssa. Bändin neljäs albumi muistuttaa suuresti Circlen omintakeisesti maalailevaa Rautatie-albumia vuodelta 2010. In Flamesin varjo ei varmasti. Eipä mitään järisyttävää. Scars on ensi kuulemalta aikamoinen pettymys. Pariminuuttiset, osittain hyvinkin grindcorevaikutteiset perusbiisit Enemies rykii läpi mukavasti, mutta todelliset kyntensä yhtye pääsee näyttämään vasta lähes yhdeksänminuuttisessa päätöskappaleessa In Ruins. Ja kuten bändin historia osoittaa, moni hevikiekuja suhtautuu Avantasialevyille osallistumiseen asiaan kuuluvalla pieteetillä. Ykkösesimerkkinä The Mystery of Timelta nostettakoon alkupään nopsakka The Watchmaker?s Dream, jolla vanha sotaratsu Joe Lynn Turner karismoi jäätävän tulkinnan korkealta ja kovaa. Kappale on heittämällä vuoden 2013 parhaimpia powerveisuja. Kymppiraitainen ei eroa kokonaisuutena juurikaan yhtyeen edellisistä levyistä. Big -ukko Eric Martin tunnelmoi kiekon imelintä laitaa ilmentävällä What?s Left of Me -slovarilla. Jatkossa Sammetin aisapareina kuulisi enemmän nuoremman polven tekijöitä, vaikkapa Kamelotin Tommy Karevikia, Queensrÿchen Todd La Torrea tai Iced Earthin Stu Blockia. Jaakko Silvast Enemies Framing Choices to Silence Our Voices Omakustanne Au Pair Olen pahaa unta Secret Au Pairin joutsenlauluksi jäänyt Olen pahaa unta osoittaa selvästi, että Jyväskylässä osataan olla yhtä kummallisia kuin Porissa. Tällä vuosituhannella Edguyn riveissä kannuk- sensa hankkinut biisintekijä ja vokalisti on kuljettanut vuodesta 2001 saakka pääbändinsä takinliepeissä metalliooppera Avantasiaa, joka on äitynyt runsaaseen ja perin laadukkaaseen julkaisujatkumoon. Todisteena tästä toimii myös hiljattain julkaistu kuudes Avantasia-pitkäsoitto The Mystery of Time. Mielleyhtymä on alkuun jopa niin vahva, että se on muodostua riippakiveksi, mutta pintaa syvemmälle tunkeutumalla Au Pairin omat kasvotkin alkavat hahmottua. Au Pairin mieltäminen punkinräimeeksi on uuden albumin perusteella virheliike, sillä yhtyeen veikeästi vinksahtaneelta kuulostava ulosanti ammentaa vahvasti psykedeliasta ja progerockista. Kappale ei yllä samaan kylmät väreet -laatikkoon Scarecrowlevyn (2008) Shelter from the Rainin kanssa, mutta onhan se vain niin, että kun laitetaan nopea tuplabassarikomppi ja herra Kiske samaan biisiin, poweristin viisari värähtää jo pelkästä alkuasetelmasta. Mitä tulee tamppaavimpiin biiseihin, ei voi kuin ihastella, miten mainiosti esimerkiksi Saxon-keula Biff Byford raakkuu Black Orchidilla, tai Mr
720 60 660 . Bändi oli aiemman vuosikymmenen aikana selvinnyt useista miehistönvaihdoksista kunnialla, vaikka moni epäili sen kuolevan jo Morten Velandin lähtiessä. 09 . 18, la 10 . Villi veikkaus. Janne Tolonen Tristania Darkest White Napalm Kolmisen vuotta sitten huomasin kuuntelevani albumia, joka sai hyvin pitkälti menettämään toivon norjalaisen Tristanian suhteen. musiikkityylin ja saavuttaa vieläpä vähän suosiota undergroundmusiikkinörttipiirien ulkopuolella, aletaan oitis puhua trendistä. Alkuperäisestä porukasta on jäljellä enää puolet, eli kaksi jäsentä, mutta tämäkin riittää pitämään bändin perusytimen elossa. Gambinaa, kuolemaa, ruumiineritteitä, psykooseja, okkultismia, juoppohulluutta, psyykelääkkeitä ja muita ?alan ammattilaisten. 18, la 10 . siis bändin ystävät olemme tottuneet. Jo ensimmäisessä kappaleessa lotrataan rubiininpunai- keskiverto pohjamutaa sella nektarilla ja tapetaan ihminen, joten perinteet ovat kasassa alusta alkaen. Todellisuuden mestarilla on sanoitusten suhteen kenties aiempia levyjä mystisempi ilme, mistä saataneen kiittää valtakunnanjohtaja Pekka Siitointa (1944? 2003) ja useiden ystäviensä viinankatkuisia okkultismihourailuja. Vuonna 2010 julkaistu Rubicon sai kuitenkin harmittelemaan, kuinka ennen niin särmikäs bändi oli valunut laulajatar Vibeke Stenen lähdön jälkeen yhä kaavamaisempiin ja tylsempiin suuntiin. Kun Darkest White -albumi särähtää käyntiin, ehtii hetken ajan jopa toivoa, että edellinen levy oli vain jonkinlainen vahinko. Puh. Tämä on vasta alkua. Mitä pidemmälle Darkest White etenee, sitä selvemmäksi Tristania tekee, ettei yhtyeellä ole oikein minkäänlaista käsitystä, millaista musiikkia se haluaisi tehdä. Samoihin kappaleisiin on pahimmillaan tungettu äärimetallisia riffejä, goottimetallisia osia ja lähes popahtavia kertosäkeitä. 09 . Tämänkin jälkeen Tristania kykeni tuottamaan muutaman oikein mainion ja pari tasaisempaa levyä. Puh. Tristania on tuntenut tarpeelliseksi puristaa suuren osan kappaleista niin tiiviiksi paketeiksi, etteivät edes tunnelmallisimmat osat ehdi rakentua tarpeeksi, ennen kuin ollaan matkalla ihan erilaisiin suuntiin. mestariteos Kasassa on palapelimäinen levy, joka ei ole erityisen tarttuva tai tunnelmallinen, vaan ennemmin halvoin ja teennäisin keinoin kosiskeleva laiha keitos goottimetallin hyvien aikojen ylijäämälaarista. Aki Nuopponen Rytmihäiriö Todellisuuden mestari Sakara Rytmihäiriön ensimmäiset haparoivat soinnut kajahtivat ilmoille tasan neljännesvuosisata takaperin ja yhtye porskuttaa eteenpäin vahvempana kuin koskaan. Nimellä Number kulkeva startteri käynnistyy melko aggressiivisella riffillä ja lajityypin mittapuulla brutaaleilla korinoilla, eivätkä edellisellä levyllä debytoineen Mariangela Demurtasin ääntelytkään kuulosta ihan niin falskeilta kuin aiemmin. 10 . Avoinna ark. 15 KIVIJALK A ROCKS! parasta palvelua ce. Nyt on selvästi ollut huonoja päiviä taajaan. The Resistance vaipuu varmasti unholaan, eikä toista julkaisua tulla näkemään. arkipäivään kuuluvia teemoja käsittelevä yhtye on Todellisuuden mestarilla tiukan paikan edessä, sillä samaa rinkiä on pyöritty jo niin kauan, että yhtyeen toivoisi liikkuvan tontiltaan edes johonkin suuntaan. Vaan kun ei niin ei. 5627 1240 . Tiukkaa, tanakkaa, raakaa ja takuuvarmaa Alibi-kamaa hardcore/ thrash-muottiin puettuna . Strömblad yrittää vielä toisen kokoonpanon kanssa, kunnes liittyy jälleen In Flamesin riveihin. www.facebook.com/ESPFinland kauppa on auki 24 h P www.musamaailma.fi face-to-fa P MUSAMAAILMA RETAIL Malminkatu 16, Hki, Kamppi . Näin siitäkin huolimat- PARANSIMME MAAILMAA! MUSAMAAILMAN UUSI UPEA VERKKOKAUPPA ON AVATTU! www.musamaailma.fi Rekisteröidy kanta-asiakkaaksemme ja olet mukana tarjouspostituksissa. Rekisteröitymällä sinulla on myös mahdollisuus osallistua kilpailuihimme, joissa on aina mahtavia palkintoja. MUSAMAAILMA since 1985 MUSAMAAILMA OUTLET Ohrahuhdantie 2, Hki, Itä-Pakila . Nämä ovat toimineet aiemminkin inspiraationlähteenä muusikoille, etunenässä helvetin tylylle Rivologi-bändille. Todellisuuden mestari on edelleen sitä samaa 2000-luvun Rytmihäiriötä, johon me pults... 10 . ei hienosteluja, vaan pelkkää törkyä koko rahan edestä. Joni Juutilainen Vidunder Vidunder Crusher Nykymaailman menoon kuuluu, että heti kun muutama bändi keksii jonkin ?uuden. Arvosteluasteikko lyhyesti: jätä Jesperiä ikinä, eikä tämä bändi auta asiaa. Se mitä mies sai aikaan IF:n kanssa on aivan eri planeetalta. Yhtyeen soundi naittaa dödistä ja hardcorea jokseenkin mielikuvituksettomasti, eikä Aron yksiulotteinen ulosanti tuo lisäpisteitä keitokseen. Vain muutamassa biisissä on viitteitä siitä, mitä Strömblad osaa säveltäjänä kun sattuu hyvä päivä. 15 www.facebook.com/Musamaailma . Eikä tämäkään riitä. Avoinna ark
ta, että maailmalla vähänkään skenen ulkopuolella tunnettavuutta saavuttaneita orkestereita on yleensä yhden käden sormien lukumäärä. Desert Cuben haluaisi ehdottomasti kuulla liveolosuhteissa. Rock in Finglish tarjoaa hyvän katsauksen tämän hetken kotimaisen rockskenen tuoreimpiin virtauksiin. Curse (1990) sisältää jo selvästi monitahoisempaa matskua, mutta pitkät kappaleet haukkaavat haastetta enemmän kuin mihin bändillä oli rahkeita. Osin tästä syystä demojen päälle ei muodostu samanlaista pahaenteistä synkkyyden ilmapiiriä kuin esimerkiksi Phlegethon, Funebre, Convulse ja Demigod onnistuivat rakentamaan. Soundiensa puolesta Tomb of the Forgotten kuulostaa huomattavasti odotettua paremmalta. ja se siitä, maamerkkejä ei juuri jää mieleen, lukuun ottamatta soundissa voimakkaasti läsnä olevaa pianoa. Kaikeksi onneksi pinnan alta ei sittenkään pilkota tyhjyys tai silkka muovi. Sinnikkäämpi syynääminen näet osoittaa, että Cardiant osaa punoa sangen tarttuvia kertosäkeitä, minkä voi todeta vaikkapa kappaleella Ever Since. Etenkin huikean energinen Shortest Straw vakuuttaa. The Complete Demo Recordings Century Media meininkiä nämäkin, mutta Stonetone päräyttää astetta kovemmat panokset pöytään. Bloodwork (2011) oli ihan kelvollinen paluu, mutta ei sillä nykypäivänä enää leukoja murreta. Alan harrastajat muistavat Necropsyn ennen kaikkea 80?90-lukujen taitteessa julkaistuista demoista ja pienjulkaisuista. The Spyron popsensibiliteetilla varustettu autotallirock on koukuttavaa sekin. I?ll Carry You Homen kertosäe on hunajaa korville. Tämän jälkeen on tarjolla Fumblen melodista punkpoppia ja Lucy Was Drivingin uudempaa Green Daytä muistuttavaa rokkausta. Tämän kokoelman perusteella kotimainen enkkurock voi erittäin hyvin. Rock in Finglish Mikko Malm Johnny Get the Rifle Cardiant Rock in Finglish on viiden bändin muodostama bändikollektiivi, jonka tarkoituksena on tukea englanninkielistä rockskeneä Suomessa. Kollektiivi järjesti tammikuussa Rock in Finglish -bändikilpailun, jonka voittaja Dawn päätyi kuudenneksi bändiksi tälle kokoelmalle. Jokaiselta orkesterilta on valikoitu levylle kaksi esitystä. Kokoelman aloittaa Clarkkent, jonka hieman Foo Fighters -vivahteinen rokkaus tempaa helposti mukaansa. Materiaalia löytyy lähes kolme tuntia. Necropsyn suurimmaksi synniksi ja demotasolle jämähtämisen osasyyksi voi arvata liiallisen leikkisyyden. Ja että nämäkin harvat ja valitut täyttävät Suomessa käydessään parhaimmillaankin vain keskikokoisia rockklubeja. Kaikesta ärsyttävän yleisestä ylireagoinnista huolimatta nyt esikoisensa julkaisevaa malmöläistrioa tekee mieli osoittaa sormella ja syyttää perässä hiihtämisestä. Vidunder näyttää ja kuulostaa täysin 70-lukulaiselta, ja sen selvät vaikutteet ovat tuon ajan bluessävytteisessä hard rockissa, eli retrorockissa, kuten sitä nykyään tavataan nimittää. Sinänsä erittäin esteettiset melodiamaisemat lipuvat sulavasti ohi, kimaltelevat kauniisti . 1.5 for Mastermindin reggaepoljennon ja räyhärockin yhdistelmä toimii, kuten myös I Need My Melancholyn Therapy?-henkinen tuuttaus. Tomb of the Forgotten tekee minkä minkä nimellään lupaa, sillä kolmelle levylle on ladottu kaikki, mitä yhtye ehti neljän vuoden aikana julkaista. Tässäkään ei olisi lähtökohtaisesti mitään täysin ylitsepääsemätöntä, mutta kun Vidunderin biisit eivät vain lähde missään vaiheessa sellaiseen liitoon kuin ilmeisten esikuviensa. Alle kaksi vuotta kasassa olleen bändin olisi ollut syytä miettiä musiikillista visiotaan ja hioa sävellyksiään hieman pidemmälle, sillä nyt kaikki jää hyvästä pohjaosaamisesta huolimatta ikävän apinoidun ja tunneköyhän oloiseksi. Indigestion (1990) toi mukaan kuolometallisempaa ja Carcassilta vaikutteita saanutta murhaa. Seiskatuumaiseksi myöhemmin prässätty Promo 1991 on ensimmäinen julkaisu, jolla soi täysin vakavalta ja harkitulta kuulostava kuolojyrä. Kun tarjolla jo on mainiosti homman sisäistäneitä ja toteuttaneita partajehuja, ihan kiva ei riitä kovinkaan pitkälle. Mega Eri esittäjiä Necropsy Tomb of the Forgotten . Netissä kiertäviin kasettirippauksiin verrattuna demot soivat kirkkaasti ja selkeästi. Mental Disturbance (1989) avaa pelin varsin hapuilevalla otteella. Go All the Way of Flesh (1992) jalosti nopeasti tikkaavan ja rujosti öristyn death metalin jo todella väkevään kuntoon, eikä Demigodin kanssa tehdyn splitin materiaalissakaan ole valittamista. Necropsyn viimeiseksi tuotokseksi ennen puolentoista vuosikymmenen mittaista taukoa jäi vuonna 1993 julkaistu brutaali viiden kappaleen promo, joka on sikäli mielenkiintoinen, että aika iso osa materiaalista sopisi nykyaikaisesti toteutettuna Dying Fetusin levyille. Aivan kuin demoja ei olisi otettu kokonaisuutena kovin vakavasti, vaan mukaan on ahdettu kaikki löysäjärkisimmätkin ideat. Vanhemmilla demoilla on mukana paitsi thrashvivahdetta, myös ajalle ominaista huumorihenkistä pelleilyä. Bändin vikana ei ole ulkokultaisuus, sillä kaikesta sen tekemisestä henkii aitous ja tosissaan oleminen. On sil- Suomalaisen death metalin varhaisimpiin nimiin kuuluva Necropsy teki taannoin ensimmäisen pitkäsoittonsa yli kaksi vuosikymmentä perustamisensa jälkeen. Tässä vaiheessa bändi olisikin ollut valmis vaikka pitkäsoitolle, mutta etappi jäi tuolloin harmillisesti saavuttamatta. Tämä bittivirrasta arvosteltu promo ei valitettavasti sisällä tietoja paketoinnista, mutta mikäli Century Median taannoin julkaistusta Gorement-kokoelmasta voi mitään päätellä, infot ja haastattelut ovat myyntiversiossa oletettavasti kiitettävää tasoa. Edellä mainittu Dawn edustaakin sitten hieman pehmeämpää linjaa. Melko perusamerikkalaiseksi leimautuva power pop osoittautuu alkujännityksen jälkeen melko hyväksi. Sen sijaan leveälahjehippien suurin ongelma on, että yhtyeen musiikki kuulostaa todella häiritsevän paljon samalta kuin mainiot Witchcraftin Firewood (2005) tai Graveyardin nimikkodebyytti (2007). Peruspätevää 66 Inferno Verge Inverse Kotimaan Cardiant jyrsii metallistaan raamikasta Ridge-leukaista reiskaa. Kuuntelijaan käy kiinni poweriin tämän tästä vivahtava mutta yhtä lailla hard rockiin päin kallistumaisillaan oleva könsikäs. Lähtökohdat ovat siis komeita, mutta aivan ensi kokemalta Verge jättää hiukan vaimean vaikutelman. Mikäli näin, Tomb of the Forgotten on suomalaisen death metalin ystävälle käytännössä pakollinen kulttuuripläjäys. Vaikka musiikki ei ole kauttaaltaan relevanttia, kehityksen seuraaminen ja historian haistelu tuottaa vanhan liiton kuolomiehelle suurta iloa. Kari Koskinen
Silti lätty on kokonaisuutena hallittu ja tyylikäs, kiitos napakoiden sovitusten. Mors Viri kera The Fall of. Kovat kierrokset eivät syö musiikin muserrustehoa, tonnien painoisella lekalla vain taotaan rivakampaan tahtiin. Aloitustulitus Eternal War iskee heti kivikovat piippuun, eivätkä levyn loputkaan raidat anna armon käydä sotaoikeudesta: ?hittibiisi. albumi on täynnä tasaisen tappavia kuolopurkauksia. Levyn mukana tuleva dvd on aikamoista herkkua Bolt Thrower -faneille. Vuoden 1989 Nothingham Rock Cityn -keikka esittelee sotakoneen täydessä touhussa, ja sitä kelpaa katsella ja kuunnella! Tami Hintikka Officium Triste Mors Viri Hammerheart Officium Triste on yksi niistä bändeistä, jotka eivät aivan ehtineet seilaamaan uuden genren ensiaallolla ja jonka alkupään tuotokset eivät nekään olleet ihan pioneerien julkaisujen tasolla. Uutta albumiakin on saatu odotella kuutisen vuotta, mutta vuosi toisensa jälkeen murheen alhossa napottavat veteraanit ovat Mors Virillä erittäin viriilinkuuloisia veitikoita. Bändi on pitänyt kaikki nämä vuodet kiinni doomdeathistään, eikä tähän tule muutosta viidennellä täyspitkälläkään. World Eater tarttuvine riffeineen, uhkaavan alun jälkeen täydeksi taisteluksi räjähtävä Lost Souls Domain tai rajusti tykittävä Plague Bearer . Ilahduttavina uusina väripilkkuina toimivat kuitenkin siellä täällä peruskaavaa rikkovat, mainion luontaisesti kokonaisuuteen istutetut yksinkertaiset melodiat ja osuudet, jotka on lainattu pääosin muista genreistä, esimerkiksi goottimusiikin puolelta. Vaikka musiikin kaikki elementit ja kikat ovat niin bändille kuin koko tyylilajille tuttuakin tutummat, kokonaisuus on ilahduttavan ilmavaa ja monipuolista. Siitä löytyy oikeissa suhteissa niin alakuloa, kauneutta kuin tarttuvuuttakin. Tällaisessa järeämmässä tunnelmoinnissa ei ole kuultu vastaavaa pitkiin aikoihin näin hyvin tehtynä. Suurelta osin tylsän uuden musiikin kyynistämälle antaa melkoista ilonaihetta huomata, että vielä on olemassa pitkä linjan veteraaneja, jotka pystyvät loihtimaan yksinkertaisista perusaineksista, ilman turhia kikkailuja uransa parhaan albumin. ti sanottava, että loppujen lopuksi levyllä suurimman vaikutuksen tekee pikemminkin yleinen ammattimaisuus kuin poikkeuksellinen omaperäisyys. Hiljan riveihin liitetty Outi Jokinen tukee kotipellolla operoivaa vokalisti Erik Karhatsua, joskin enimmäkseen naislaulu pidetään ainakin vielä tällä julkaisulla taustatehtävissä. Realm of Chaosilla tulivoimaa lisää (semi)grindaus, joka hyökkää esiin lähes joka biisissä. Poikkeuksena sääntöön on mukavan möyheä ja samalla sopivan haikea While the Ice Is Cold -finaali, jolla Jokinen päästetään kunnolla parrasvaloihin. Janne Saksan kanssa tuotettu Cardiantin kolmas laatta on tanakkaa, komeapiirteistä melodista jytkettä, johon esimerkiksi Stratovariusta yhtenään luukuttavien saattaa hyvinkin kannattaa tutustua. Panu Koski Vindictiv Cage of Infinity Escape Ruotsinmaalta ponnistavan Vindictivin kikkapitoisen melometallin soinnissa ei ole sinällään mitään uutta, mutta viisikon kolmatta levyä leimaa soiton ja laulujenkin suhteellinen äkäisyys ja tietty rankkuus. Vindictiv-miekkosten instrumenttiosaaminen on pirun sujuvaa, ja paikoin melko turboahdettuun meininkiin sisältyy hirmuisesti asiaa. Usein läsnä olevat koskettimet pimpottelevat melankolisia kuvioita, kitarat murahtelevat kaiken aikaa raskaasti ja surumielisesti eikä muhkea murinakaan ilmennä iloa missään kohtaa. Sitkeästi hollantilaiset ovat kuitenkin jyränneet eteenpäin, lähes 20 vuotta. Yhtye haudattiin jo kertaalleen ja kaivettiin pian ylös maan povesta sillä seurauksella, että miehistöä vaihtui ja oman tyylin kanssa oltiin useampi vuosi hukkateillä. Yngwie Malmsteeninkin kyydissä aikoinaan sujutellut ja monissa muissakin sessioissa marinoitu kultakurkku Göran Edman vastaa omalta osaltaan levyn monipuolisesta laatujäljestä. Cage of Infinity on energisyytensä puolesta mainio Vindictiv-päivitys, mutta paremmilla sointukoukuilla se olisi voinut olla vieläkin parempi ja mieleen painuvampi. Jaakko Silvast Bolt Thrower Realm of Chaos Earache Brittiläisen death metal -sotamestarin vuonna 1989 ilmestynyt kakkoslevy on aika lailla täydellinen kuolometallilevytys. Bolt Thrower tunnetaan omanlaisestaan pelkistetyn tarttuvasta keskitempoisesta murskauksesta, jossa Jo Benchin basso möyryää ja Karl Willetts örisee persoonallisesti ja täsmällisesti, turhia revittelemättä
Pränikällä palkitsemisen arvoinen suoritus tämäkin. Mega Every Seasonin mainion Amendsin tekee selvästi tietä mörinätuomion uudelle tulemiselle. Mega Hidden Masters Of This & Other Worlds Rise Above Tärkeimmät alkuun: jos olet 1960-luvun lopun tapahtumien, etenkin hieman psykedeliahuuruisempien sellaisten ystävä, tätä levyä ei käy sivuuttaminen. 68 Inferno Glasgowlaisyhtye Hidden Mastersin debyytti on aikakauden sävelten aarreaitta, jonne on kasattu kalleuksia suuren veden molemmin puolin, rakkaudella ja näkemyksellä. Love, The Zombies, Cream... Tilanne on parantunut selkeästi mukavan ilmavalla, mutta silti tanakasti etenevällä Epitome of Torturella, jossa tassua paiskaavat tuttu ja turvallinen rätväkkä rässäys sekä runsasmelodinen, sopivasti modernisoitu kipakka tykitys. Laulaja-huilisti-urkuri Alia O?Brien viettelee kuulijan kevyen nasaalilla äänellään ja aiempaa koukuttavammilla kertosäkeillä. Vaikka levy on vissiin ihan soitettu, oikean bändin sointia tulee ikävä. Wolfin edelleen kohtuullisessa hapessa oleva ääni ja mainio melodiantaju ovat kuvion keskiössä ja pitävät homman jotakuinkin pinnalla. Siinä muutama nimi, joiden tunnusmerkkejä paiskautuu korville tämän tästä, ja jottei touhu menisi liian kukkasiksi, ketoa murjotaan sopivissa paikoin vaikkapa sabbathiaanisella riffikudelmalla, whomaisella äkäisyydellä tai kantribuutsilla. Kaikki mainittu elää niin symbioottises- sa sovussa, että erilaisten nuottien voi kuvitella pitävän kommuunia leveästi hymyillen, sormet saksilla. Hidden Masters luo ennestään mainioista aineosista omanlaisensa rokan niin vahvalla tyylitajulla ja tilanteenhallinnalla, että meinaa toimia. Muutama sangen onnistunut alku-uran levy on jättänyt Lenny Wolfin nimen hyvisten nimiin, mutta bändin edesottamuksia ei ole ollut tarve seurata 20 vuoteen. Kun yhtye vielä pystyi tekemään kaksi vuotta myöhemmin parhaimmistoonsa nousseen M-16-levyn kaltaisen täsmäiskun ja on tämänkin jälkeen pitänyt tinkimättömän linjansa niin Sodomilla (2006) kuin In War and Piecesillä (2010), Thomas ?Tom Angelripper. Kolmikon 14. Suchille kuuluisi ehdottomasti rautaristin ritariristi kultaisilla tammenlehvillä, miekoilla ja timanteilla menneiden vuosikymmenten aikana osoitetusta urhoollisuudesta ja johtajuudesta. Niin tymäköitä kuin kaksi edeltävää kiekkoa ovatkin olleet, niitä on vaivannut jonkinlainen jähmeys ja tunkkaisuus. The Eldritch Dark on kaikkea tätä ja enemmän. Vasemman käden polun tallaamiseen kutsutaan helisevin kitaroin, utuisin huiluin ja paheellisin uruin. Ballad of the Weird Sisters soi kansanmusiikkimaisesti, mikä luo mielikuvia keskiaikaisista kulkureista, tienvarsijuottoloista ja kolpakon äärellä tapahtuvasta paholaisloren kerronnasta. Samankaltaisen onnistuneen kehityskaaren on läpikäynyt myös maanmiehensä Kreator, joka elää 2000-luvulla uutta renessanssia vailla minkäänlaista tarvetta eläköitymiseen. Vanha räksyttävä rakkikoira on kuin onkin oppinut muutaman uuden tempun, joihin ?leiki kuollutta. Koskinen Blood Ceremony The Eldritch Dark Rise Above Sodom Epitome of Torture SPV Yli 30 vuotta rässiä keskeytyksettä on kova suoritus, eikä siihen ole tainnut pystyä kukaan muu kuin Sodom. Jo aiemmin mukaan hiipineet modernit sävyt, eli raskaammat kitarat ja elektroniset mausteet, toimivat kohtuullisesti, joskin Toronton ?retroccult rock. Monien aikalaistensa lailla yhtyeen klassikot on tehty jo 1980-luvun loppupuoliskolla (kivenkova kaksikko Persecution Mania?Agent Orange), ja 90-luvun julkaisut olivat lähinnä vaihtelevantasoisia eloonjäämistaisteluita grungea ja muuta MTV:n salamasodan lailla tuuttaamaa pseudoraskasrokkia vastaan. Vuonna 1999 julkaistu Code Red kuitenkin osoitti, etteivät sakemannit aio antautua. Tarjolla on voihkivaa laulua, isoja Bonzo-rumpuja ja vankkoja kitarariffejä. Levy on käytännössä Wolfin soolotuotantoa, mies kun hoitelee paria sooloa lukuun ottamatta kaiken. ei edelleenkään kuulu. Jos materiaali olisi suodattunut bändin kautta, mukaan olisi voinut tulla kaivattua soitannollista elävyyttä ja ehkä vähän sitä takavuosien hormoninkäryistä hard rock -jöpötystä. -ihme on kolmannella kokopitkällään entistä tarttuvampi. Eikä tämä suunnilleen tuhannes Kingdom Come -nimellä julkaistu albumi hirveästi asiaa muuta . studioalbumi on oiva osoitus bändin vahvasta taisteluhalusta ja onnistuneesta sotastrategiasta, joiden ansiosta se nousee kolmikon viiden parhaimman levyn joukkoon. Kitarat tikkaavat. ovat myös aika irrallisia ja sanalla sanoen turhia. Vakuuttavuus on tavallaan samaa luokkaa kuin jenkkikollegio Midlakella melankolisemmissa maisemissa. On siinä hilkulla, alkaako yhtyeen musiikkinörttimäinen pikkunokkeluus riepoa koko levyn mitassa, mutta mainio levytys silti. Matti Riekki Kingdom Come Outlier SPV Saksalainen Kingdom Come oli neljännesvuosisata sitten Zeppelin-rockin kärkinimi. Ihan rohkeaa uudistumisenhalua Wolf kuitenkin näyttää, mistä ropisee arvostuspisteitä, vaikka laadullisesti ei osutakaan ihan nappiin. Kimmo K. Yli kahdeksanminuuttinen päätösraita The Magician on maaginen matka Oliver Haddon pirulliseen taikuuteen. Vanhan koulun hard rock -riffejä, uuspakanuutta, Vincent Price -elokuvia, tummia hippihuuruja, saatanallista Jethro Tullia, 60?70-lukujen mystistä rokkia, mukaansa tempaavia melodioita . Occult rockeissa on eroja, ja Blood Ceremony erottuu edukseen. Tami Hintikka Gloryhammer Tales from the Kingdom of Fife Napalm Skottilaisen piraattimetalliyhtyeen Alestormin mastermind Christopher Bowes on tehnyt aluevaltauksen sinfonisen epiikkametallin maaperälle, ja vieläpä täysiverisen teema-albumin voimin. Bowesin Gloryhammer ei tosin ole liikkeellä aivan puhtaat jauhot pussissaan vaan parodiahengessä, pyllistääkseen lähinnä italialaisten elokuvametallin kuninkaiden Rhapsody of Firen suuntaan. Gloryhammerin soittajakvartetti hanskaa hommansa. sitä ei jää kaipaamaan, mutta se ei ole ihan kamalaa kökköäkään. Faunus-instrumentaali jatkaa edellisen Living with the Ancients -levyn (2011) The Hermit -biisin kepeäntarttuvaa perinnettä
Perushutusta biisin erottavat Taylorin tuskaisen intensiiviset vokaalit, jotka sukeltavat vereen asti. On tärkeintä uskoa itseensä ja unelmiinsa. Myös kunnon orkestraatiot pelkkien kosketinhalpistelujen sijaan olisivat tehneet levylle ihmeitä, siis oikeassa elämässä. Gloryhammer on kuitenkin mitä suurimmassa määrin silkkaa karikatyyriä. Musiikillisesti mennään kovin lähellä Slipknotin keveimpiä veisuja; Stone Souria synkempänä kuin koskaan. Näin teki Corey Taylor, joka kaivoi kahden levyn tekemiseen tarvittavat puuttuvat dollarit lopulta omista tas- keskiverto pohjamutaa kuistaan. siis yksinkertaisen hienojen melodioiden, vastustamattoman letkeän mutta samaan aikaan vahvoja tunnetiloja herättävän groovensa sekä monipuolisesti niin. Eikä siinä mitään, kaikkien kukkien on kai kukittava. ?Does humor belong in music??, kuten Frank Zappakin aikoinaan kyseli. Gloryhammeria kuunnellessa ja sen konseptia pohtiessa tulee väistämättä huomioineeksi, miten hiuksenhienoja raja-aidat täysin vakavan tekemisen, itseironian tai täydellisen parodian välillä voivatkaan olla. Stone Sour runttaa ilmat ystävällisesti pihalle muun muassa Peckinpahissa sekä levyn nimiraidalla. Sama huomio koskee albumin muita rauhallisempia vetoja: tämä ei ole MTV-myönteistä hattaraa, vaan tilalla on tuskaisia ja kauniita vetoja. Jopa doomahtavan aloitusraidan Red Cityn jälkeen siirrytään groovaavasti runttaavaan Black Johniin, joka osoittaa Stone Sourin olevan raskaammin viritetty kuin koskaan, rytmiryhmäänsä myöten. Viiltävänsynkkien aiheiden äärelle siirrytään Sadistin melodian ja mollin ristiriidassa. Riippunee pelkästään katsantokannasta ja jokaisen omista musiikkimieltymyksistä. Onko esimerkiksi Alestormissa ollut koskaan hitustakaan aitoa folk- ja piraattihurlumheitä vai onko sekin ollut täyttä vittuilua. Puhdasverinen AOR-mies ei välttämättä tule ikinä ymmärtämään corpsepainteissa pullistelevia skandinaavimetallisteja, ja päinvastoin. Gloryhammer heittää epäilyksen myös Bowesin muiden tekemisten ylle. Huomionarvoiseksi täytyy nostaa The Conflagration, joka on jousineen ja pianoineen suorastaan eeppinen teos. Siinä missä luomisvimmaisen Corey Taylorin keulaaman Stone Sourin House of Gold and Bonesin alkuosa peilasi tummasävyisiä elämän var- mestariteos jopuolia, päätöksessä ollaan samassa tematiikassa vielä syvemmissä vesissä. Tällä kertaa sävy on kuitenkin toiveikas. Taylorin sanoitukset vievät läpi ihmisen kasvun ja kriisien. Se selviää jo levyn tarinasta, kappaleiden överiksi vedetyistä otsikoista tai vaikkapa Angus McFife -biisin videosta. Näinhän amerikkalainen Steel Pantherkin vuolee tiliä menestyksekkäästi. Myös laulusta vastaava Emerald-mies Thomas Winkler hoitaa tonttinsa, vaikkei omaakaan genren kaikkein korkeinta äänialaa. Levyn sointukulut eivät kuitenkaan ole sieltä tarttuvimmasta päästä, ja pelkkiä peruspalikoita ei jaksa kauan soittimessaan kyllästymättä pyörittää. Onko Spinal Tapin aikoinaan aloittama metalliyhtyeiden parodiointi osa metallimusiikin nykypäivää ja tulevaisuutta. Arvosteluasteikko lyhyesti: tarkasti, tuplabassaripoljento soljuu nikottelematta ja kosketinmatot maalaavat mutkattomasti. Musiikkia mielenkiintoisempi pointti onkin koko Gloryhammerin funktio. Kyllä kannatti. House of Gold and Bones on Stone Sourin merkkiteos. Sanna Mustonen Black Star Riders All Hell Breaks Loose Nuclear Blast Vuosia Thin Lizzynä kiertänyt porukka on hoitanut kuuleman mukaan tonttinsa keikoilla hyvin ilman vuonna 1986 edesmennyttä Phil Lynottiakin, mutta Laihan Lissun kaikilla kulta-ajan levyillä Nightlifesta (1974) viimeiseksi jääneeseen Thunder and Lightningiin (1983) kitaroineelta Scott Gorhamilta oli lopulta täysin oikea päätös julkaista uutta materiaalia Black Star Riders -nimellä. Useita klassisen rockin merkkipaaluja levyttäneen bändin nimi on helpompi painaa lokaan väistämättä klassikkoja heikommaksi jäävillä uusilla biiseillä kuin legendaarisiksi nousseita vanhoja veisuja ammattitaitoisesti vetämällä. All Hell Breaks Loose on yllättävänkin hyvä yritys kuulostaa Thin Lizzyltä sellaisena kuin se tutuksi tuli . Tämän tietää yksin Christopher. Jaakko Silvast Stone Sour House of Gold & Bones Part 2 Roadrunner Tuplalevyjen kohdalla ovat yleensä lottovoittoon verrattavan harvassa ne kerrat, kun voi aidosti todeta biisimateriaalin olevan niin vankkaa, että siitä riittää kahdelle kiekolle
bluesista kuin kotimaansa Irlannin musiikkiperinteestä ammentavien vaikutteiden ansiosta. Vaikka se ei lunasta odotuksia kuin korkeintaan puolittain, sitä ei voi pitää kovinkaan suurena Sacrilegious Impalement III . Pitäkäähän bändin nimi mielessä. Joni Juutilainen Aeternus ...And the Seventh His Soul Detesteth Dark Essence Rapiat puoli tuntia kellottaneesta HeXaeonista (2006) on vierähtänyt jo hyvä tovi. Lux Infera Woodcut Kaikki kunnia primitiivisyyden kautta tehoa hakevalle black metalille, mutta olen itse arvostanut aina pykälän tuotetumpaa takomista. Perinteiset bändisoittimet, harvakseltaan kuultu karski laulu ja oudolla tavalla koukuttavat kappaleet toimivat hyvänä pohjana levylle, joka erottuu edukseen modernilta soundaavan metelöintirockin massasta. Baxter Stockman ei ole maailman luovin saati taitavin yhtye, mutta sen rehellisessä linjassa on jotain todella kiehtovaa. Suomalainen Sacrilegious Impalement osui loistosaumaan jo esikoisellaan, eikä kolmas pitkäsoitto hillitse menoa. Bändin musiikki toimii erityisen lujaa siksi, että vaikka tiukasti soitettu mättö on tekniseltä kantilta varsin hiottua, black metalille ominaisesta pahansuovasta tunnelmasta ei ole tingitty. Lux Inferan kappaleet ovat odotetun monipuolisia, ilkeitä ja perkeleellisen mustia. Jokaisesta minuutista kuuluu vankka kokemus. Ja vaikka musiikki on varsin tasalaatuista, myös soitosta puuttuu milloin enemmän, milloin vähemmän sellaista mystistä magiaa ja sielukkuutta, joiden ansiosta hyvät biisit kohoavat muiden yläpuolelle, aina klassikkojen joukkoon. All Hell Breaks Loose on levy, josta haluaisi sen kuultuaankin pitää enemmän kuin lopulta voi. Myös yhtäläisyyksiä vanhaan Dillinger Escape Planiin on havaittavissa, mutta aivan yhtä aggressiiviseen ja äkkiväärään ilmaisuun Baxter ei ryhdy. Punter on kolkko ja pelkistetty levy, jota ei ole lähdetty ampumaan tukkoon massiivisella äänivallilla vaan yhtyeen soundi on selkeästi live. Niin vahva mielikuvien voima vain on, ja rock taidemuotona jos mikä nojaa niihin vahvasti, niin hyvässä kuin pahassa. Mega Summoning Old Mornings Dawn Napalm Itävaltalainen Summoning on aina ollut fantasialla kyllästetyn melodisen äärimetallin kentällä melkoisen uniikki tapaus. Pikemminkin se on pieni positiivinen yllätys, joka kirvottaisi ilman minkäänlaista menneisyyden painolastia, tulokkaan esikoisjulkaisuna todennäköisesti enemmänkin kehuja. Kaikkia näitä elementtejä kuullaan myös koko uuden levyn mitalla, ja parhaimmillaan, kuten vaikkapa päätöskaksikossa Before the War ja Blues Ain?t So Bad, melkein unohtaa, että kyse on 2010-luvulla sävelletystä uudesta materiaalista. Kappaleiden suurin heikkous on Ricky Warwick, joka on asiansa ajavana mutta vain ihan ok -laulajana aika kaukana karismaattisesta, samettisen pehme- ällä äänellä hienosti erilaisia tunnetiloja tulkitsevasta Lynottista. Väittäisin, että nämä lupaukset lunastetaan viimeistään nyt. Riffit ovat tarttuvia, melodiat kylmiä ja rumpalin komppivarastosta löytää reilusti vaihtoehtoja. Ilmeisesti jopa niin ainutlaatuinen, että olemme päässeet nauttimaan bändin luomuksista tämän vuosituhannen puolella ainoastaan kolmen albumin verran. Jo edellinen levy Oath Bound vaikutti hitaasti rakentuneelta eepokselta ja osoittautui lopulta omituisella tavalla keskeneräiseksi tasonlaskuksi. Kontrasti synkeästi tunnelmoivien soolojen ja melodioiden kanssa on herkullinen. Debyytin aikoihin olin jokseenkin varma, että tahdin jatkuessa Sacrilegious Impalement tulee nousemaan kotimaisen black metalin kärkijoukkoihin. Ukotkin on laitettu pääjehu Aresia lukuun ottamatta tässä välissä 70 Inferno. Liian monesti huomaa kaipaavansa joko äärimmäisempää tai päinvastoin hypnoottisempaa otetta bändiltä, joka osasi aikoinaan naittaa riffien ja melodioiden puolesta hyvinkin eri maailmoissa liikkuneet osaset täydellisesti. Ammattitaitoa ja raakaa paholaisenpalvontaa samassa paketissa. Kari Koskinen pettymyksenä. En pääse millään eroon ajatuksesta, että levy kuulostaa halpoine soundeineen ja liiankin ennalta arvattavine sävellyksineen enemmän demolta kuin levyltä. Summoningin tunnistettavin henki elää kyllä jossain kaiken takana, mutta sävellysten laadullinen ero Strongholdiin (1999) ja Let Mortal Heroes Sing Your Fameen (2001) on todella jyrkkä. Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, Old Mornings Dawn jatkaa samalla polulla. Summoningin soundiin on aina kuulunut tietynlainen orgaanisuus ja kotikutoisuus. Vanhemmilla albumeilla tämä jopa korosti sävellysten keskitempoisen mustan rupisuuden ja melodisen kepeän eeppisyyden välistä kontrastia, mutta Old Mornings Dawnin kohdalla on kohdattava se tosiasia, että olen joko itse pudonnut Summoningin kärryiltä tai sitten bändi on vienyt filosofiaansa jopa liian pitkälle. Kannuttelun osalta Lux Infera ansaitsee myös erikoiskiitosta, sillä paukutus on entistäkin hyökkäävämpää. Nyt käteen jää levyllinen ontohkoja sävellyksiä, jotka saavat kaipaamaan aikoja, kun Summoningissa oli vielä lopullista taikaa. Aki Nuopponen Baxter Stockman Punter Ektro Baxter Stockman on nimenä tuttu sarjakuva- ja tietokonepelimaailmasta, mutta tällä otsikolla kulkeva bändi on pitänyt pientä profiilia, minkä ymmärtää hyvin Punteria kuunnellessa. Kult of Nihilow- ja Ektro-erikois mu siikkilafkojen kautta julkaisujaan ulostanut suomalaistrio tykittää pelkistettyä ja nyrjähtänyttä noiserockiaan jossain ikivanhan Neurosisin, Swansin, Funin ja Melvinsin linjoilla
Nämä on äänitetty Saksan Bochumissa, mutta tuovat lisäarvoa korkeintaan faniosaston edustajille Jaakko Silvast ASG Blood Drive Relapse Jos Mastodonin tai Baronessin uusimmat tuotokset olivat keveydessään pettymyksiä, tämä levy lie hyvä korvike. Jenkkinelikko jyystää edellä mainittujen hengessä, mutta huomattavasti raskaammin ja riffipainotteisemmin. Ke 19.6. HeXaeonia vaivanneesta hätäisyydestä on myös onneksi otettu pari askelta kohti vanhempien levyjen tunnelmallisempaa ilmaisua. Kappaleet ovat tummasävyisiä, maalailevia ja soivat pirullisen tuhdisti. 18. Ep:n toinen uusi ralli Master of Confusion on perintei- pohjamutaa nen powerpala Gamma Raylle hyvinkin ominaisella intromelodialla varustettuna. Tässäkin kappaleessa soolokitaristi osaa loistaa juuri oikealla tavalla ja oikeissa paikoissa. Mausoleum Gatella on linjassaan vielä paljon mietittävää ja työstettävää, vaikka Infernal on ehdottomasti sen koko diskografian paras kappale. Toivottavasti metalli pysyy viisikon pakkomielteenä jatkossakin. Mega Gamma Ray Master of Confusion Ear Kai Hansenin melometallirykmentin tunnin mittainen (!) mini-cd enteilee vähintäänkin hyvää seuraavaa Gamma Ray -pitkäsoittoa. Bändi esittelee kaksi uutta veisua. Pelin avaava räväkkä Empire of the Undead suihkii eteenpäin speedvaihteella ja jonkinmoisella thrash/hc-otteella. Arvosteluasteikko lyhyesti: vaihtoon, mutta Aeternusin soundi ei ole radikaalisti muuttunut. Nosturi, Helsinki Liput . Ennakko: Tiketti.. Vaan kun asenteen ja innon kuulee kitaran vonkuessa sooloissa melko maukkaasti, useampikin pieni puute on helppo antaa anteeksi. Kääntöpuolen lähes doomhenkinen Infernal on A-puolen rullaavaa mutta osin ontoksi jäävää, kliseistä heavy metal -anthemia selvästi synkempi. Laululinjat palvelevat asiaankuuluvaa, 80-luvun alkuajoilta tuttua mystistä ilmapiiriä huokuvaa biisiä vallan hyvin. mestariteos keskiverto Sovituksellisesti biisi on huomattavasti Obsessed by Metalia harkitumpi ja toimivampi, puolivälistä alkavaa temponja tunnelmanvaihtoa myöten. Tätä alleviivaavat etenkin rumpujen osalta melkoisen tuhnut mutta samaan aikaan hellyttävät reenikämppäsoundit, ylänuotteja hapuileva puhdas laulutyyli sekä hivenen kulmikkaasti mukaan sovitetut urkuosuudet seiskan nimikappaleessa. Ensimmäisellä virallisella julkaisulla ei ole tapahtunut minkäänlaista kehitystä tai muutosta. Selkeä säe?kertosäe-kombo olisi toiminut vielä paremmin, jos biisin mitta olisi ollut puolet nyt kellotetusta reilusta neljästä minuutista. Ep:n kaksi covervetoa Holocaustin ja Sweetin tuotannosta eivät tarjoa sen kummempia värinöitä, mikäli kyseiset kappaleet nyt ylipäätään kertovat kenellekään yhtään mitään. Biisi on Empire of the Undeadin tapaan melkoisen rock . ...And the Seventh His Soul Detesteth rytisee raskasta dark/death metalia odotetulla synkeydellä. Aeternusin aseet ovat perin tavalliset. Vahvasti örisevä ja välillä myös kurkkulaulua nariseva Ares luottaa tälläkin kertaa keskitempoisen ja nopean blastmätön välillä vaihtelevaan sävellystyöhön. Väritys rajoittuu hienovaraisesti käytettyihin melodioihin, muutamiin puhtaampiin näppäilykohtiin ja tyylikkäisiin sooloihin. Levykäisen loppuosan kuusi livepätkää on kuultu jo aiemmin yhtä laadukkaina viime vuoden lopun Skeletons & Majesties -livejulkaisulla. Raskaana murjova vyörytys pysyy kuitenkin jatkuvasti etualalla. Kuolometallisen brutaaliuden ja alavireisen melankolian yhteispelin tunnistaa välittömästi Aeternusiksi. Mätössä on syvyyttä, jota on kuultu viimeksi Ascension of Terrorin (2001) aikoihin. Aivan koko 52 minuutin mittaansa kiekko ei kanna, mutta vakuuttava paluu yhtä kaikki. Kari Koskinen Mausoleum Gate Obsessed by Metal Semisti Miinuksella Lisää kuopiolaista metallihulluutta, tällä kertaa tosin tyylipuhtaan käppäisen perinnehevin muodossa. Mausoleum Gaten kolme vuotta sitten julkaistu ensidemo Gateways for the Wicked oli lähtökohtaisesti kiinnostava, mutta toteutukseltaan melkoisen karu ja raakilemainen. kielisikö tämä jotain seuraavan GR-kiekon musiikillisesta linjauksesta? Loppuosa Master of Confusionista on suoraan sanoen pelkkää täytemateriaalia
Välillä Antipope ei oikein tunnu osaavan päättää, mitä vahvuuttaan se korostaisi. Silence the Worldilla bändin lapsentaudit ovat kuitenkin hiljalleen karisemassa pois ja äänessä on aiempaa synkkäsävyisempi ja vakavahenkisempi Adept. Uudella levyllä yhtyeen massiivisuus on noussut uusiin mittasuhteisiin, sillä Fredrik Nordström on ruuvannut levylle niin tukevan ja avaran äänimaailman, että yhtyeen musiikkikin avautuu täysin uudessa valossa. Oikein tarkkaan syynätessään voisi luetella vaikka parikymmentä genreä, eikä tämäkään tekisi levylle täyttä oikeutta ? varsinkaan siinä vaiheessa, kun kaikkien ääripäiden yhteentörmäys ei johda sekametelisoppaan, vaan ennemminkin tasapainoisesti etenevään tunnelmametalliin. Antipope osoittaa, kuinka se hallitsee sekä riffien että tunnelmallisten melodi- oiden kirjoittamisen. Onneksi tätä leijuntaa ja fiilistelyä on vain vähäisissä määrin, sillä se ei tunnu olevan tämän porukan vahvin puoli. Nykyään tätä modernisoitua sabbathmaista melosludgeilua tuntuu tulevan vähän joka tuutista, eli ASG on pienessä vaarassa hukkua virtaan, mut- ta onneksi miekkosten vahva riffikynä toimii pelastavana oljenkortena. Mainittakoon vielä, ettei Blood Dride avaudu ihan heti eli vaatii kuulijaltaan kärsivällisyyttä. Teemu Vähäkangas Antipope 3 Eyes of Time Violent Journey Yhdeksän vuoden ikään ja kolmanteen albumiinsa yltänyt Antipope ei suostu vieläkään kulkemaan aidan matalimmasta kohdasta. 3 Eyes of Timella kuultavaa musiikkia voisi helppoja vastauksia etsiessään kuvailla progressiiviseksi metalliksi. On helppo kuvitella, kuinka paljon närästystä Adept herättää vanhan liiton porukoissa, sillä nämä emocorenuorukaiset on nostettu useissa lähteissä ruotsalaisen hardcoren tulevaisuudeksi. Todellisuudessa Adept ei edes pyri samalle viivalle rankemman linjan edustajien kanssa, vaan on soitellut puolimelodista ja kohtuullisen siistiä musiikkia perustamisvuodestaan 2004 saakka. Edes levyn aavistuksen kotikutoinen soundi ei tunnu haittaavan, vaan saattaa jopa vahvistaa karuimpien tunnelmien syvyyttä. On hieman sääli, että yhdentoista kappaleen levylle mahtuu niin paljon ilmaa. Jossain vaiheessa keskittymisen huomaa kuitenkin herpaantuvan, kun sävellykset eivät tunnu kantavan kokonaisuudessaan ihan loppuun asti. Myöskään laulaja Mikko Myllykankaan suoritukset eivät tunnu kauhean luonnollisilta. Tunnelma on se tekijä, joka saa Antipopen otteen pitämään. Moneen suuntaan yltävät kappaleet eivät ole sovituksiltaankaan hassumpia, kun edes suurimmat kuilut eri tyylikeinojen välillä eivät tunnu aiheuttavan yskimisiä levyn linjassa. Andy Hayball Adept Silence the World Panic & Action Ruotsalaisella hardcorepunkilla on pitkät ja vahvat perinteet. Esimerkiksi nopeasti kulkevassa Dead Planetissä on selkeitä aineksia yhtyeen omaksi anthemiksi, mitä edellislevyjen kappaleista ei olisi voinut edes kuvitella. Adept on liukumassa hiljalleen pois hieman naiivista teinimetallileimastaan ja alkaa vaikuttaa aidosti vakuuttavalta tekijältä. Tästä bändistä saattaa olla jatkossa puhdistamaan ilmaa pahasti omien rajojensa vangiksi jääneessä emo-/metalcore-skenessä. Joni Juutilainen Laulumelodiat ovat myös hyvin samaa linjaa, ehkä enemmän Baronessiin viitaten. Levyn loputtua huomaa kerta toisensa jälkeen, kuinka mieleen jäi paremminkin kourallisia hyviä hetkiä kuin läpi kestonsa sävähdyttäneitä kappaleita. Aki Nuopponen C M Y CM MY CY CMY K. Soundit on muuten ruuvannut Matt Hyde, jonka ansioluettelosta löytyy niin Slayeriä, Fu Manchua kuin vaikkapa kotoista Children of Bodomia. Eipä ihme että jytisee. 72 Inferno Napakasta väännöstä huolimatta levylle on jäänyt tyhjäkäyntiä, eikä sitä tyypillistä ilmavuutta tuovaa vaan lähinnä haukotuttavaa. Itse asiassa Jason Shi?n varsin hempeänkuulas lauluääni tuntui alkuun olevan pienessä ristiriidassa tuhdin kitaramaiseman kanssa, mutta tottuihan siihen
Onneksi death metalin puolella on sentään vahvaa edustusta ja historiaa. Levyltä löytyy viisi uutta biisiä, jotka ovat kutakuinkin olematonta tavaraa. Lisukkeeksi pistetyt parit vanhat rallit ovat paljon piristävämpiä, vaikka omaperäisyydellä ei juuri juhlita. -kaltaista monimerkityksellistä, nasevan oivaltavaa riimittelyä olisikin erittäin vaikea tehdä englanniksi. Tämä porukka ei usko Irinan teeseihin vaan hyökkää intromaisella Mykkä ote -avauskappaleellaan keskelle toimintaa. Muissakaan biiseissä B-osat eivät seuraa A-osia, eikä väkisin kaaliin taottavia kertosäkeitä tunnusteta missään vaiheessa. Bändin esikoispitkä on nimittäin niin masentavan tönkköä ja turhaa mättöä, että genren parhaat kuulostavat tämän jälkeen entistä paremmilta. Zombiekuvastolla pelaavan levyn äänimaailmassa ei ole mitään mä-. Taiteellisempi leijuntapuoli ei oikein irtoa maasta. Teemu Vähäkangas Hate Force One Wave of Destruction Bret Hard Vanhan liiton death metal on hieno asia. Loistolevyt tarvitsevat rinnalleen vertailukohtia, ja saksalainen Hate Force One astuu kuvaan tässä. Suuremmissa erissä tämänkaltainen mekkalointi alkaisi jo kääntyä mitä todennäköisimmin itseään vastaan. Mega Elvis Deluxe The Story So Far Metal Mind Saatetietojen mukaan kyseessä on Puolan stonerpioneeri ja heidän kymmenvuotisjuhlalevynsä. Jassoo, eipä ole sitten tämä genre Puolassa kovin massiivisessa mallissa. Tähän lopputulokseen on tullut useiden täyspitkien ja pikkujulkaisujen jälkeen ilmeisesti myös Lighthouse Project. Vaikka Soul of Steelissä on varsinkin nopeampien ja hiukan mutkikkaampien rallien osalta uskomattoman paljon samaa kuin varhaisemmassa Seventh Wonderissa, saapasmaan tahkoilla on vielä rutkasti rutistettavaa, että tekeminen saadaan edes perushyvälle pohjalle. Suomessa sanoma menee parhaiten perille, kun sitä levitetään omalla kielellämme. Vokalistin ajoittain epävireinen tulkinta käy turhan lähellä hoilottamista ja pistää kyllä ikävästi korvaan, vaikken mitään absoluuttista sävelkorvaa onnekseni omistakaan. Biiseissä on aika paljon vaatimattoman oloista jammailua, joka ei tunnu johtavan oikein mihinkään. Levyllä on hyvät hetkensä, mutta bändi pysyköön mieluiten Fu Manchun kopiona. Tarkasti kontrolloitu mutta poukkoileva sekamelska yhdistettynä solistin vakuuttavaan, hysteriaa lähentelevään tulkintaan saa aikaiseksi melko intensiivisesti piinaavan tunnelman, joka vetää kuuntelijaa puoleensa mutta tyrkkii samaan pois. 3:47 aikaan PM hellsinki_210x135.pdf Jaakko Silvast 1 5/15/12 mestariteos keskiverto Juuri kaikkinainen ristiriitaisuus tekee Lighthouse Projectista nykyisellään mielenkiintoisen ja muista erottuvan bändin. ?Äiti maa kriisissä / vegaanisissa kengissä. Arvosteluasteikko lyhyesti: Soul of Steel Lighthouse Project Journey to Infinity Enne Bakerteam Omakustanne Melodisen metallin progressiivisempaa laitaa tarpovan italialaisyhtyeen toinen pitkäsoitto antaa kuulijalleen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Soul of Steelin miekkoset ovat selkeästikin yksilöinä päteviä soittajia, mutta ainakin levyllä bändin kokonaistekeminen tuntuu jokseenkin kivuliaalta. Yhteissoitto ei loksahda kohdalleen ilman kitkaa, eivätkä asiaa auta milliäkään yhtyeen vokalistin Gianni Valenten äänenkäytön musiikkiluokkamaneerit ja asteittainen nuotinsivusta laulaminen. Tässä genressä osaava laulaja olisi bändin menestymisen kannalta vähintäänkin oleellista. Mielenkiinto lopahtaa nopeasti myös maksimissaan keskivertokelvollisten ja ylipitkien sävellysten edessä. Mutta jos yksi biisi kuulostaa punkahtavalta Fu Manchulta, se pelastaa jo paljon. Joku ilkeämielinen ajattelisi, että Elvis Deluxe on vain keskinkertainen pubi- pohjamutaa bändi, joka on löytänyt treeniksen lattialta fuzzpedaalin ja halunnut vähän hämyillä. Parhaimmillaan tämä kiteytyy kappaleessa Myöhemmin, joka nousee neljän biisin kokonaisuudesta esille selkeimmin. Tämä kyllä pätee valitettavasti ainakin uusien biisien kohdalla. Kieltämättä bändin kaoottinen, maaninen ja äänekäs hardcore sekä inhorealistiset, elon ja maailmanmenon negatiivisia puolia käsittelevät tekstit onkin tehokas parivaljakko
Kyse ei ole kitararunkkaamisesta tai teknisten taitojen esittelystä, vaan oikeasti mielenkiintoisista biiseistä, joista voi löytää loistavia hetkiä laidasta laitaan. Varsinkin fiilistelevämmät soolot osoittavat hyvin, ettei Federley tarvitsisi rinnalleen sanoituksia tai laulajia. Vokalisti Fabio Lionen äänikin tuntuisi olevan entisellään, joskin kaikkein korkeimpia nuotteja säästellään. Jaakko Silvast Viljami Lauluja vapaudesta Omakustanne Kun rokkaavasti metallisen Profane Omenin kitaristi lähtee tekemään sooloalbumia, kaikkien mieleen tulee varmasti kaksi vaihtoehtoa: joko levy osuu hyvinkin samaan linjaan miehen pääbändin kanssa tai tekee täydellisen irtioton. Omakustanteena julkaistu Lauluja vapaudesta osuu jälkimmäiseen lokeroon, ja menee jopa niin pitkälle, ettei sillä ole enää niin minkäänlaista tekemistä metallin kanssa. Ettei nyt vaan kenellekään tulisi paha mieli. Kari Koskinen Mother Susurrus Maahaavaa Ektro Samuli Federley Quest for Destiny Mad Guitar Reversionista ja Moottörin Jyrinästä tuttu Samuli Federley on päättänyt tarttua kenties muusikonuransa tähän mennessä suurimpaan haasteeseen ja julkaista albumillisen pääasiassa instrumentaalista metallia. Albumin varrella kuullaan kyllä muutamia laulajia Aleksi Parviaisesta Keijo Niinimaahan, mutta kun pääpaino on progressiivisessa instrumentaalisuudessa, lienee sanomattakin selvää, että riffien ja melodioiden on parasta olla todella tiukassa kunnossa. Kerrankin tällaisessa tilanteessa pääsee sanomaan, että paketti pysyy niin sanotusti kasassa! Federleyn kitarailotulitus on juuri odotetunlaista itseään, eli nopeita tilutuksia ja pitkiä leadmelodioita viljellään runsain mitoin, mutta levy pääsee yllättämään maalailevalla tunnelmallaan ja eräänlaisella biisikeskeisyydellään. Biisit kertovat omaa tarinaansa ilmankin. Nykivä riffittely ja totaalisen yhdentekevät biisit jättävät jälkeensä muutamia puolivillaisia melodioita ja . Tällaisen metallin kyseessä ollen poikkeuksetta hienoja säveltöitä kuuntelisi mieluummin levykokonaisuuksina, tai livenä paikan päällä. Kuvattoman taltioinnin kanssa onnistunut tunnelmaan orientoituminen on vähän niin ja näin. Tämä ei kuitenkaan kumoa sitä tosiasiaa, että kiipparisti Alex Staropoli pimputtaa edelleen särmästi ja Luca Turillin ?perilliset?, Tom Hess ja Roberto De Micheli, juoksuttavat kitaranvarressa kuin huomista ei olisi. Levy kätkee sisälleen muutamia rauhallisesti kuin nuotiolla tunnelmoivia kappaleita, mutta varsinkin akustisin kitaroin ja banjoin rullaavat kappaleet vievät kenet tahansa mennessään. Seitsemän kappaleen albumi tuntuu lopulta melko lyhyeltä iskulta folkin ytimeen, mutta tästä hyvästä mukaan ei ole eksynyt yhtään luotaantyöntävää kappaletta, ennemminkin puhdasta suomalaisuutta rehellisimmillään. Vaikein kysymys tätä levyä Infernoon arvioidessa on, miten hyvästä albumista lajityypissään puhutaan. Valitettavasti. mikä pahinta . puolivillaisesti toteutettua aggressiota. Ainutkaan osa-alue ei toimi hyvin. Wave of Destruction on tyyppiesimerkki levystä, jolle on soitettu vähän death metalia kun se on niin kivaa. Visiota tai inspiraatiota mukana ei kuitenkaan ole. Kaipa levyn salaperäinen maailma avautuu marginaaliselle kohdeyleisölle paremmin kuin kaltaiselleni peruskuluttajalle. Joni Juutilainen Rhapsody of Fire Live . Kun mainittujen laulajien käyttöön kuitenkin päädytään, sekä laulajavalinnat että niiden painotukset tuntuvat onnistuneilta. Quest for Destiny on monella tapaa napakampi kitarainstrumentaalilevy kuin mihin monet Federleyn ulkomaiset kitarasankarikilpailijat ovat pystyneet viime vuosina. Aki Nuopponen 74 Inferno Psykedeelinen musiikki on parhaimmillaan pysäyttävää ja hypnotisoivaa kuunneltavaa mutta tylsimmillään lähes sietämätöntä jumittelua. Suomalainen folk kun ei ole kaikkein lähimpänä allekirjoittaneen sydäntä, on vain tyydyttävä toteamaan tylsästi, että Lauluja vapaudesta on letkeää ja mukavaa kuunneltavaa, mutta tulee tuskin löytämään paikkaansa jatkuvassa soitossa. Jollekin toiselle kansalaiselle albumi saattaa olla kaikessa rehellisyydessään ja aitoudessaan juuri sitä, mitä kotimainen folk nykyaikana kaipaa. Aki Nuopponen. Nyt puhutaan suomenkielisestä ja täysin akustisesta folkista! Jos jokin asia Profane Omenista on soololevylle eksynyt, niin tunnistettava letkeys ja groove. Luonnottomat ja aivan liian siistit rumpusoundit kumisevat kliinisen kitarasärön ja tasaisen tylsän mörinälaulun kyljessä kuin koneella luotuina. Soitossa ei ole kuolometalliin kuuluvaa sujuvuutta ja touhu tökkii vähän väliä. Levyn tunnelma on erikoisella tavalla rentouttava, vaikka bändin hetkittäiset jyräykset tavoittavat jopa dronemaisia syvyyksiä. Vaikka Mother Susurrus hiihtää selkeästi hippihommien parissa, kuulija jää kaipaamaan yhtyeen musiikkiin selkärankaa ja selkeämpää rakennetta. Tällaisena haahuiluna Maahaavaa heilahtaa liian helposti pelkäksi taustamusiikiksi. Vanhan liiton kuolohommat pilataan hajuttoman modernilla soundilla, töksähtelevillä rakenteilla ja keskinkertaisella ihan kaikella. Muka-rankka ja siistitty virkamiesbrutalointi on pahin synti, johon näissä piireissä voi syyllistyä. From Chaos to Eternity AFM Elokuvametallin suurin ja kaunein, italialainen Rhapsody of Fire viilettää toisella keikkatallenteellaan melkoista haipakkaa viimeisimmän From Chaos to Eternity -levynsä (2011) tiimoilta. Samalla bändi viskelee yleisön niskaan kappaleita kattavasti vanhemmasta tuotannostaan. Niin suureellista, mahtipontista ja rakennerikasta kuin sinfoninen power metalinsa onkin, RoF-miehistö pitää 24-raitaisen kasassa suhteellisen kivutta, vaikka se työtä vaatiikin. Markus Paajala tää. Mother Susurrus tipahtaa debyyttitäyspitkällään hieman ikävästi jonnekin kahden ääripään väliin. Raskasta bassonsurinaa, happoista jamittelua ja kaikuvaa laulua kuunnellessa käy hyvin nopeasti selväksi, että Maahaavaa vaikuttaa keskushermostoon vahvalla tavalla
PERTTI KU R IKAN N I M IP ÄI VÄT . K AR J ALAIN EN . R Y TM I HÄ IR IÖ J . XY SM A . VON HERTZEN B R O TH ER S . NI G HT W I SH B E T WEEN THE BURIED AND M E WI T CHCR AFT ( SW E ) . ISMO ALAN KO . M AA ILM AN LO P P U . N IG HT LIVES + KY M M EN IÄ H IP P I Y HTY EI TÄ Kaikki lipputyypit (10-85 euroa) myynnissä Tiketissä 12.-14.7.2013 . vaganza.fi M O TÖ R H E AD (UK) . AD EP T (SWE) . SIG UR RÓ S (ISL) (USA ) . F AM I N E Y EAR KUUD ES SILMÄ . D ISCO EN SEM B LE . HEXVESSEL . M O KO M A . MURMANSK . ETER N A L TEAR S O F SO R R OW DOMOVO Y D * FINN TRO LL . WIN TER SUN . Joensuu www.ilosaarirock.fi. AN AL THU N D ER V OI MARY HMÄ . P ELI CA N (USA ) . M I CHAEL M O N R O E PÄÄ K II . ELÄKELÄ ISET 20 V . L OST S OCIETY
?olemme toivottomia laitefriikkejä. Kalustomme on jatkuvassa muutoksen tilassa, koska jaksamme etsiä täydellisiä työkaluja ja inspiroivia laitteita loputtomiin. Näillä kilometreillä ei ole enää tarve tarttua jokaiseen tarjottuun diiliin. Katajaan bändi ei kapsahda käytännössä missään mielessä, paketti kun soundaakin niin täydelliseltä kuin vain voi. Musiikin tekeminen ja julkaiseminen on meille niin iso asia, ettemme anna lankoja kenen tahansa käsiin. Tarkoituksemme on myös pitää julkaisutahti suhteellisen kiivaana, koska nykyään ihmiset unohtavat nopeasti. . Onnistunut tuotanto ja kovatasoinen soitto monipuolisine lauluineen hivelevät kuulijan korvaa, varsinkin kun sävellyspuolellakin tykitetään tarttuvasti. Vuosi nolla on 2010, jolloin kitaristi Tomi yhdisti viisi kovaa ja pystyvää muusikkoa muodostaakseen jotain, joka on enemmän kuin osiensa summa. Kantavana ajatuksena oli alusta asti, että tämä bändi voi tehdä musiikillisesti ja soitannollisesti ihan mitä huvittaa. UC:n käsittelyn jälkeen biisit kuulostavat aina meiltä. Sopivasti sekoitettu annos poppia, progea ja perusrockia on saatu kuulostamaan varsin persoonalliselta, mutta samalla myös melko haasteelliselta. ?olemme vasta pääsemässä vauhtiin. ?viisi levyä tehneenä turvonneena irvikuvana itsestään vegasilaisen hotellin uima-allasosastolta sikarit suussa heittelemässä kultakolikoilla kultti-itsemurhalahkon naama alaspäin altaassa kelluvia jäseniä. ?symboloi meille vallankumousta, vapautta ja määräysvallan yläpuolella olemista. Studio Street Upside Crown: On the Verge of Oblivion Upside Crown sekoittelee soppansa hienosti. Yhdistelemme sujuvasti ja isolla vasaralla melko monenlaista ta76 Inferno varaa. Tällä kertaa mukaan on saatu enemmän omaa ilmettä, jota vähän ehkä kaipailikin. ?lopettamaan kiipparisti Juhan supersairaille vitseille punastelua. . Suosikeista löytyy kaikkea Johnny Cashistä Nine Inch Nailsin kautta Deathiin ja Slayeriin, joten on luonnollista, että musiikkimme on sekalainen keitos eri tyylilajeja. Työmme jakautuu... . Olemme pitäneet myös kaiken graafisen puolen tiukasti omissa näpeissämme, sillä laulajamme Ville on sillä osastolla erittäin luova. Suurin ongelmamme on, että... nauhoja. Käytämme kaikkea hyväksi kokemaamme digitaalista, analogista ja virtuaalista. Viiden vuoden päästä meidät löytää... Keikalla olemme... Emme ikipäivänä tule... - ?täysin live, eli emme harrasta klikin kanssa veivattuja kovalevyjä ja tausta- . Vaikka demo soundaa raskaalta, ensimmäisenä ei tekisi mieli puhua metallista, sekaan kun mahtuu sen verran elastista ja pehmeätä otetta. Konemausteisena etenevä raskas jyskytys saa seurakseen sellaista siirappia ja korvakarkkikertosäkeitä, että sydän ihan pakahtuu. Bändin sävellyksiin ei todellakaan pääse sisälle kertalaakista, mutta koukeroinen materiaali jaksaa pitää pitkistä biiseistään huolimatta mielenkiintoa yllä. Boiling Point on hienoa soittoa, omantyylistään fiilistä ja verrattain upeita ideoita pursuava tekele. www.nautilusband.com. Bändin raivokas, tekninen ja upean melodinen örinädeath tipauttaa kuulijan kuin Tony Halme kovimmillaan. Lisäksi logo näyttää hyvältä. Jos pidät heistä, pidät myös meistä... . (R)evolutionbiisi kertoo oikeastaan bändistä, vaikka teksti onkin puettu diktatuurin kaatamista käsittelevään muotoon. Todennäköisemmin tosin jatkamme musiikin julkaisua ja kiertämistä. Mallikasta moukarointia Kalmisto: Another Attempt at Burial Kalmisto lunastaa kaikki viime kerralla ilmaan jääneet odotukset. Kukaan ei voi määrätä, mitä musiikkimme pitäisi olla. Tarkkakorvaiselle saattavat pilkahdella U2, Lamb of God, Faith No More, Massive Attack, Queen, Devin Townsend ja Korn, mutta lähinnä vaikutteina siellä täällä. Julkaisemme sen itse, jollei sopivaa yhteistyökumppania löydy. Sovituksia hiomme kollektiivisesti. Eri jätkien raakiledemot ja riffit elävät paljon sovitusvaiheessa, jolloin heittelemme aika estottomasti ajatuksia siitä, mihin suuntaan biisejä pitäisi viedä. Sävyjä ja tunnelmantajua voi ihailla syystä. Vaikka täyttä mättöä tulee tuvan täydeltä, väliin on ujutettu fiilispaloja, jotka jäävät takuulla melodioihin tykästyneen mieleen. www.kalmisto.org Nautilus: Boiling Point Vuonna 2010 perustettu Nautilus on hauskan oloinen musiikillinen kummajainen. Se on myös toisaalta vahvuus, sillä jos tarvitsemme tietynlaisia efektejä, soundeja tai kontrollereita, me myös löydämme ne. ?musiikin puolesta suurimmaksi osaksi Tomin, Villen ja Juhan kesken, samoin sanoitukset. Uusi ep on meille päänavaus. Aloitamme debyyttialbumimme äänitykset alkukesästä ja pyrimme julkaisemaan levyn marraskuussa, mikäli tähtien asento sen sallii. Upside Crown näyttää ja kuulostaa hyvältä ja on kaiken perusteella selkeästi vakavissaan. Tällaisia herkkuja lisää! www.upsidecrown.net Kuukauden bändi: upside Crown Milloin ja miten? . Pop metal -termiä en soisi käytettävän tässä yhteydessä, koska raskautta, kieroutta ja asennettakin löytyy tarvittaessa ja hempeys on vain yksi bändin rakennuspalikoista. UC on meille astia, johon voimme kaataa kaiken sen, mitä olemme musiikin tekemisestä ja soittamisesta oppineet. Se on samalla myös purkautumiskanava ja tapa sanoa ääneen asioita, joita hautoo päässään. Onkin hämmentävää, kuinka erilaisia biisejä ja tunnelmia onnistutaan luomaan kuulostaen samalta bändiltä. Ja jos voimme tehdä maailmasta edes vähän paremman paikan, olemme ideatasolla jo onnistuneet. Bändin nimi? . Monet esikuvistamme ovat täysin piittaamattomia genrerajoista, mutta silti aina tunnistettavissa. Mielestämme se tekee niistä mielenkiintoisia ja arvaamattomia. Miksi? . Biisien pitää saada elää ja hengittää, ja ne pitää pystyä esittämään livenä. Kuitenkin demo etenee sopivasti biisien ehdoilla eikä kurkottele kuuseen. Olemme kaikki tehneet musiikkia tahoillamme koko ikämme. Rami on joka tapauksessa ihmismetronomi rumpujensa takana. Tuomme keikoille myös visuaalisuutta lavaste- ja valomuodossa, emmekä ole ruutupaita + farkut -ihmisiä. Ansaitsemme levytyssopimuksen, koska... . Olemme saaneet vertauksia Dream Theateriin, Linkin Parkiin ja jopa Museen, minkä voimme hyvin allekirjoittaa. Sopivan rosoisuudenkin takaa bändin soitosta huomaa, että aineksia piisaa vaikka mihin. Rokkibiisi saa kiilata, jos se tuntuu sitä vaativan
Liekö se sitten ollut tarkoituskaan, poikkitaiteellisuus on kuitenkin läsnä alati jossain muodossa. Jonnekin stonerin ja yleismallisen ränttätäntän väliin uppoava esitys pelaa simppelisti ja perusasioilla. Kielisoitinosasto toimii yhden kitaran ja basson voimin, mikä voi toki toimia rajoitteena mutta oikein käytettynä myös voimavarana. Hiukan Black Label Society -tyylisissä, ehkä vähän grungemaisissakin tunnelmissa etenevä isällinen meininki on mukavaa kuunneltavaa. Demojen toimitusosoite (ei toimituksen osoitteeseen): Demot / Aadolf Virtanen, Rengastie 49, 37630 Valkeakoski Black .44: Promo 2012 Musta nelinelonen pistää tuntemaan olonsa onnekkaaksi. Soundit pistävät höristelemään korviaan tosissaan sen suhteen, mitä musiikissa tapahtuu. Pirteä ja kiinnostava tapaus kuitenkin näin kesän korvilla. AADOLF Virt anen Demoni www.frustards.com Typeface: A Thousand Years EP Obey: Glorious Bastards Typefacen alternativetyylinen ilottelu jättää kaksijakoisen vaikutelman. Burning Winter pätee power metal -alueella vallan mainiosti, taitoa löytyy niin biisinteon kuin soittamisenkin suhteen. Tarttuvaa kertosäettä, upeaa laulusuoritusta, tilulilua ja tuplabasaria löytyy, kuten pitääkin, ja jälki on kansainvälisestikin tarkastelukelpoista. Obeyn sinänsä miehekkäistä lähtökohdista ampuvat sävellykset jäävät kaikesta huolimatta varsin tylsälle tolalle, eikä soiton tai riffivalikoiman puolestakaan oikein päästä loistamaan millään osa-alueella. Myöskään puolivillaisesta vokaalimurinoinnista ei löydy kummempaa koukuttavuutta. Myös örinävokaaleista puuttuu puhti tyystin, eikä yhteissoitto ole sekään ihan tarkinta sorttia. BLS:ään verraten meno on ainakin omaan makuuni huomattavasti tarttuvampaa sorttia, biiseissä on liimapintaa eikä raskaudessakaan hävitä ollenkaan. Kun mukana ei ole edes saatekirjettä, jätetäänpä tällä kertaa tähän. www.facebook.com/CircusNecropolis overdozemetal@gmail.com Inferno 77. Tuotanto tosin huonontaa yleisfiilistä jo muutenkin siihen pisteeseen, että mielenkiinto latistuu auttamatta. Sotketut tyylisuunnat ovat kaukana toisistaan, mutta se ei Apinan tapauksessa häiritse. Pieni mömmöisyys tuotantopuolella häiritsee vähän, vaikkei peitäkään faktaa, että bändi paukuttaa vallan helvetin hyvin. Tuntuu hiukan, että tunnusomaisimpiin ja kuluneimpiin genren piirteisiin kolmesta biisistä ei tee pesäeroa oikeastaan kuin nimiraita. Tällä kehtaa esittäytyä. www.myspace.com/black.44 Apina: Muutos 2013 Taannoin kuukauden bändinäkin komeillut Apina jatkaa samoilla kujeilla ja laventaakin vähän ilmaisuaan. Bändin jäsenmäärään nähden meno on oikein tukevaa ja vivahteikasta, mille voi nostaa vilpittömästi hattua. Orkesteri on kieltämättä yksi mielenkiintoisimpia musiikkicocktaileja, mitä palstalla on ikinä ollut. Jos bändi kuulostaa karkeasti sanottuna Pikku G:ltä, siirappiselta suomirockilta sekä Fear Factoryltä Meshuggahin äänimaailmalla varustettuna ja on vielä päälle kantaaottavakin, ollaan väkisin erikoisuuden ytimessä. Ei jää pystyyn, eikä edes nouse. www.typefaceband.com Mautonta muniinpuhaltelua Circus Necropolis: In Human myspace.com/bandobey OverDoze: The Last Lohjalainen trio näyttää närhenmunia kolmen biisin verran. Mitään suoraa paahtoa bändin musiikki ei ole, vaan loppujen lopuksi kappaleista löytyy yllättävän hyviä jippoja ja erilaista pikkubongattavaa. Hyvästä soitosta ja vakuuttavasta esityksestä on pakko antaa myös pisteitä, homma on todellakin hallinnassa ja tunnelma välitön. Jonkinlainen Behemothin ja Morbid Angelin ristisiitos voisi tulla mieleen äkkiseltään. Runsasnuottista alaviresoittoa kuuntelee mielellään, bändi ei päästä itseään riffeineen todellakaan helpolla. Thrashin, death metalin ja hitaamman jynkytyksen välimaastossa maskuliinisesti seikkailevat riffit ovat voimakkaita ja luovat julman laulutyöskentelyn kanssa pelottavan äänimaiseman. Rakenteiltaan sopivasti häröilevät biisit omaavat tarttuvuutta, vaikka ihan stadionkertosäkeistä ei päästäkään vielä puhumaan. Bändi soittaa hienosti yhteen, minkä lisäksi erityismaininnan ansaitsee laulaja-basisti Otto Piirilän tunteikas ja monipuolinen tulkinta. A Thousand Years ei uppoa kertalaakista, mikä on hyvä. Jotenkin tekele jättää vielä bändistä epämääräisen kuvan, vaikka paljastaakin sen kyvyt ja hienot näkemykset. Obey paiskoo menemään pohjalaisittain äijäilyn merkeissä. Myös vokaalipuolella mennään varsin vakuuttavissa merkeissä. Vaivaamaan jää vain hiukan tasapaksu biisimateriaali ja turhan yksiulotteinen riffivalikoima. Mainiota näkemystä löytyy monin paikoin, mutta kokonaisuutena varsinaiset kliimaksit jäävät vielä kokematta. OverDozesta ei meinaa saada otetta ollenkaan. Ainoat pikku miinukset tulevatkin hieman hutiloivasta yleisilmeestä ja ehkä myös vähän tankerosta englannin lausunnasta. Muutamat makoisat kitarajutut Glorious Bastards kyllä tarjoaa, mutta eipä niillä vielä hommaa pelasteta. Se on taas makuasia, tarvitseeko pesäeroa ollakaan. Powerfanille kelpaa varmasti, ja erittäin hyvin tehtyä musiikkiahan tämä on. www.burningwinter.com Frustards: Statement Jonkin sortin alternative punkia veivaava Frustards omaa mukavan jenkkisoundin ja kuulostaa myös metalliselta ja asenteelliselta. Kuten ei kieltämättä bändin kuuloisella Lick It Up -koveroinnillakaan. Tekemisen meininki ja asenne on pinnassa, eikä tällaisen porukan tarvitse selitellä tekosiaan. Bändin juuri sopivasti vanhaa ja uudempaa liit- toa sekoitteleva julistus on perinpohjin mietityn oloista synkkyyttä, eli valonpilkahduksia ei löydy. vieläpä treenikämpällä nauhoitetuksi demoksi. www.apinaorkesteri.com Mukiinmenevää meininkiä Assatur: From the Depths of Madness Tamperelainen Assatur keskittyy julmemman pään death metaliin. Promo näyttää ja kuulostaa oikein salonkikelpoiselta; kitaraosastolta löytyy juurikin tarvittava muro, ja laulupuoli stemmoineen sopii äänimaisemaan hienosti. Jälkimmäistä korjattaessa kylkeen toivoisi ehkä vähän kiihkeämpää lähestymistä ja energiaa koko laulutouhuun. Bändi soittaa perusmallista heavy metalia, nimenomaan metallipainotteisesti. Mollivoittoisesta musiikista ei jää mieleen juuri muuta kuin mollivoittoisuus, joten ehkä The Lastilla ei ole kehissä ihan niitä valovoimaisimpia ideoita. Pikkunäppärää kitarointia löytyy, mutta lattea riffiosasto ei jaksa innostaa sen kummemmin. Vaikkei kaikkien suuntien ystävä olisikaan, on myönnettävä, että vakuuttavaa on . Myös kahdella kitaralla tehdään ihastuttavissa määrin erilaisia asioita ja tarttuvia juttuja. Vokalisti Tuberculosis murisee ja kärisee siihen malliin, ettei keuhkoissa voi olla ainakaan taiteilijanimeen liittyvää oireyhtymää. www.twistedface.org/assatur Burning Winter: Queen of the Night Tämä orkesteri on miellyttänyt edesottamuksillaan aiemminkin, eikä ihme, porukassa kun on tutun oloisia naamoja eriasteisista raskasmetalliryhmistä. Biiseihin on saatu voimaa ja iskevyyttä hitauteen nähden oikein mukavasti. Vaikka en asiantuntija olekaan, vertailukohdaksi kääntyvät helposti erilaiset Muse-johdannaiset bändit. Nyt on menty rauhallisimmissa osissa vieläkin sentimentaalisemmille tasoille, kun taas raivokkaammalla puolella ollaan jo todella ärrimurria
Nyt myös iPadille. Lataa tästä
Bändi saavutti lopulta unelmansa, vaikka järkevästi ajatellen sen olisi kannattanut luovuttaa ajat sitten. T Periksi ei anneta orontosta, Kanadasta lähtöisin oleva Anvil on ollut aina kahden kauppa: laulaja-kitaristi Steve ?Lips? Kudlow ja rumpali Robb Reiner ovat olleet alusta saakka bändin sielu ja sydän. Mielestäni joskus 15?16-vuotiaana saattaa tehdä jo hyvinkin pitkälle kantavia päätöksiä. Jos aikoo omistaa elämänsä musiikille, luultavasti sen tietää jo tuon ikäisenä. Kaksikon alkuaikojen innoittajiin kuuluivat Black Sabbathin, Deep Purplen ja Led Zeppelinin kaltaiset kaanonInferno 79. Toiminta oli jo alussa varsin vakavaa, kertoo Steve Kudlow. . Se oli hyvin vakavaa, minä esimerkiksi lintsasin jatkuvasti koulusta voidakseni treenata. Olimme kumpikin soittaneet siinä vaiheessa jo melkein kymmenen vuotta. Teksti Tapio Ahola | www.anvilmetal.com Anvil on ainutlaatuinen tuhkimotarina. Aloimme soittaa yhdessä ja teimme päätöksen, että tekisimme tätä koko lopun elämämme. Basistin ja kitaristin tontilla on vuosien varrella nähty monenlaisia pelimanneja, mutta ydinkaksikko on pitänyt yhtä jo neljänkymmenen vuoden ajan. Kudlow ja Reiner kasasivat ensimmäisen yhteisen bändinsä vuonna 1973, teini-ikäisinä
Emme oikein edes tienneet keitä olimme tai mitä teimme. Meillä oli levy-yhtiö ja mukavan kokoinen fanikanta Euroopassa, missä olemme olleet aina suositumpia kuin Jenkeissä tai kotona Kanadassa. Riippumatta siitä, onko kiinnostunut Anvilista tai metallimusiikista ylipäätään, The Story of Anvil on. Ei lopettamisessa olisi mitään järkeä. Ei ole mitään, minne voisi paeta. Uuteen nousuun valkokankaan kautta Anvil jatkoi levyjen tekemistä ja keikkailua vielä vuosituhannen vaihtumisen jälkeenkin, vaikka ketään ei tuntunut kiinnostavan. Etenkin Forged in Firen jälkeen meillä oli pahoja ongelmia tuolla osastolla. Tietty viattomuus häviää iän myötä. Anvilin taipaleella ysäri ei kuitenkaan ollut yksiselitteisen huono jakso. . Periksi ei silti annettu. Ei pakopaikkaa 1990-luku oli vaikeaa aikaa kaikelle metallille, ainakin mitä tulee musiikin saamaan valtavirtahuomioon. Laajempi suosio jäi lopulta saavuttamatta, ja Forged in Firea seurasi neljän vuoden tauko ennen seuraavan levyn, Strength of Steelin, julkaisua. . Monet kasaribändit katosivat tuolloin, mutta minusta se johtuu siitä, etteivät ne alun alkaenkaan olleet rehellisiä itselleen. Anvil oli koko 1990-luvun aktiivinen ja julkaisi vuosikymmenen aikana neljä albumia. Mitä sillä muka saavuttaisi. Kun Attic Records tarjosi bändille levytyssopimusta, nimi vaihtui Anviliksi. Kun Kudlow?lta kysyy bändin varhaisista levyistä, mies heittäytyy nostalgiseksi. . Teimme tuota ehkä kolmen vuoden ajan pysähtymättä missään vaiheessa. Aina kun ajattelee olevansa lähellä sitä, se siirtyy kauemmas. ?Sateenkaaren päässä ei ole kulta-aarretta. Musiikillinen ilmasto oli muuttunut metallimusiikille vähemmän suotuisaksi, ja Anvil kommentoi asiaa levyjensä nimissä: Plugged in Permanent (1996) kuittaili MTV Unplugged -ilmiölle, Absolutely No Alternative (1997) taas 1990-luvulla trendityyliksi nousseelle vaihtoehtorockille. Vaikka Anvilin ura ei ole aina ollut ruusuilla tanssimista, lopettaminen ei ole käynyt ikinä edes mielessä. . Bändin jäsenet tekivät hanttihommia rahoittaakseen soittoharrastuksensa, ja keikkailuolosuhteet olivat usein varsin karut. Soitimme yli neljänäkymmenenä viikkona vuodessa. Viattomuuden voima Lopulta Lips alkoi keskittyä omaan materiaaliin. On vaikea katsoa taaksepäin. jos on taiteilija, pitäisi olla aina inspiroitunut ja kykenevä luomaan. Debyyttiä seurasivat Anvil-klassikkona pidetty Metal on Metal (1982) ja Forged in Fire (1983). Tiedän vain, että kun alan luoda, minä luon. Yhtye äänitti debyyttialbuminsa Hard?n?Heavy omakustanteena vuonna 1981. En voi ymmärtää koko ajatusta. Sellaista ei voi lopettaa. Kun olin viisitoista, päätin että minusta tulee muusikko. Oli kyllä klubeja, joihin bändit saattoivat päästä soittamaan, mutta noissa klubeissa piti soittaa covereita. Kuulen ensimmäisissä levyissämme paljon viattomuutta, koska meillä ei ollut hajuakaan, mikä edessämme odottaa. Bändin bisnespuolta hoitivat väärät ihmiset. Tuo on vähän outoa, mutta jotkut asiat tosiaan menivät paremmin kuin 1980-luvulla. Yhtye vei perinteistä metallia useamman askeleen rujompaan ja aggressiivisempaan suuntaan. 1980-luku oli kuitenkin Anvilille melko ongelmallista aikaa. Lopulta bändillä ei ollut edes levytyssopimusta, vaan This Is Thirteen -levy tehtiin Kudlow?n siskolta lainatuilla rahoilla. Sitten tuli elokuva. Teini-ikäisenä Anvil-roudarina toimineen, sittemmin käsikirjoittajana kunnostautuneen brittiläisen Sacha Gervasin ohjaama dokumenttielokuva Anvil! The Story of Anvil (2008) on yksi parhaista rockmusiikkia käsittelevistä elokuvista koskaan. Juuri se tekee musiikista niin maagista, että emme oikeastaan tiedä mistä se tulee. Meillekin sanottiin, että ainut tapa saada keikkoja on treenata repertuaari muiden biisejä. Niinpä Kuwlow?n ja Reinerin bändi, joka sai vuonna 1978 nimekseen Lips, täytti keikkasettinsä muiden kappaleilla. . Minusta 90-luku ei kuitenkaan ollut niin huonoa aikaa kuin monet sanovat. Meillä oli jossain vaiheessa ehkä tusinan verran Ted Nugentin biisejä, tai Monkeesia, tai klassikkoja kuten Born to Be Wild tai Paint It Black. Kyse ei ole inspiraatiosta . En minä ole kyllä koskaan sen jälkeenkään analysoinut tekemisiämme liikaa. Tässä vaiheessa bändi oli hävinnyt jo monien tutkasta. Se piste, josta ei ole enää paluuta, meni ohi jo aikaa sitten. Lopulta meidän piti tehdä kaikki itse, emme saaneet apua mistään. Anvil julkaisi 1980-luvun loppupuolella kaksi albumia, Strength of Steelin ja Pound for Poundin. Oli vaikea viedä eteenpäin omaa musiikkia soittavaa yhtyettä, jolla ei ollut levyä tai merkittävää historiaa. Ei, Kudlow sanoo harvinaisen painokkaasti. Tästä mielestäni elämässä on kyse: sitä ei ole koskaan sataprosenttisen tyytyväinen, mikä motivoi jatkamaan eteenpäin.? nimet sekä aikakauden rockmusiikki kokonaisuudessaan. 1970-luku oli kuitenkin vaikeaa aikaa aloittelevalle bändille, joka halusi soittaa omia biisejään. . Soitimme paljon keikkoja, vaikka kyseessä oli heikoin aika metallimusiikin historiassa. Saimme levydiilin saksalaiselta Massacre Recordsilta, joka todella uskoi bändiin, ja teimme koko ajan levyjä. . Mitä sitten oikein tekisin, menisin takaisin kouluun. Silloin ei ollut vielä mitään varsinaista skeneä. Yhtye sai aikalaistensa keskuudessa tunnustusta, ja pyysipä itse Lemmy Kudlow?ta liittymään Motörheadin kitaristiksi, mistä mies kuitenkin kieltäytyi. Anvil nähdään usein yhtenä bändeistä, jotka vaikuttivat ratkaisevasti thrash metalin ja sen keskeisten yhtyeiden mu80 Inferno siikkiin
Tiesin heti, että siitä tulisi menestys. 00100 Helsinki Fax. Minulta kysytään usein, eikö minusta tuntunut oudolta olla niin avoin elokuvassa, mutta katsopa mitä sain vastineeksi! 10 numeroa 59,40 ? Tee tilaus tekstiviestillä (tilaus laskutetaan erikseen) Lähetä tekstiviesti: inferno kesto nimesi osoitteesi ja ikäsi numeroon: 17233 esim. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat . Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 3krs. On tärkeää, että kun yksi unelma toteutuu, mielessä on jo seuraava. Anvil-miehet ovat voineet jättää elokuvassa nähdyt työpaikkansa ja keskittyä bändiin . Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä. . inferno kesto pekka pikametallimies metallitie 5 10100 metallila 25 Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Bändillä on kunnon levytyssopimus, kaksi viimeisintä levyä ( Juggernaut of Justice, 2011, ja uusi Hope in Hell) on tehty kunnon budjetilla ja keikkarintamallakin riittää kysyntää ympäri maailmaa. Kudlow sanoo kuitenkin, että henkilökohtaisella tasolla mikään ei ole muuttunut. . elokuva, joka pistää itkemään, nauramaan ja ajattelemaan. Ennen kaikkea elokuva on pakollista katsottavaa kaikille bändissä soittaville. Kudlow?lle itselleen elokuva ja sen saama menestys ei tullut yllätyksenä. . Olen ollut hyvin onnekas. Puhelinkeskustelun perustella Steve Kudlow on juuri sellainen sympaattinen, aito ja itselleen äärimmäisen rehellinen kaveri kuin millaisena dokumentti hänet esittää. Tuntuu siltä, että nuo ihmiset todellakin tuntevat minut. Viestin hinta on 0,95 euroa. Siis kamoon, sehän on uskomaton tarina, se että joku on kolmekymmentä vuotta rockbisneksessä sillä tasolla kuin me. Kovin moni ei tekisi sitä, eikä kovin moni ole tehnyt sitä. Kun kuulin, että kaveri joka on tehnyt käsikirjoituksia Steven Spielbergille aikoo tehdä Anvilista elokuvan, tiesin heti että jotain on tapahtumassa. Miljoonien näkemä elokuva nosti Anvilin uran uuteen nousuun. Ja kun kelaa, että ihmiset keikoillamme ovat nähneet elokuvan... Rakastan edelleen vaimoani, rakastan edelleen perhettäni, minua ei kohdella eri tavalla, en käyttäydy itse eri tavalla. Bisnesmielessä meistä on tullut paljon suositumpia ja olemme soittaneet ympäri maailmaa. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Hinnat sisältävät ALV %. Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. 12 kk kestotilaus 59,40 euroa . asiaan, joka on miehille vielä viisikymppisinäkin tärkeintä maailmassa, vaikka kummoista menestystä ei ole ollut odotettavissa. Tilaa Inferno! Edelleen nälkäinen Nyt Anvil on siis viimein saanut maistaa menestystä. Kyllä minä koen eläväni nyt unelmaani monilla tavoin. Pohtiessaan elämässään tapahtuneita muutoksia mies heittäytyy filosofiseksi. . Tiesin jo alussa, millainen leffasta tulisi, siinä ei ollut mitään yllättävää. En usko, että kukaan muu missään toisessa bändissä pystyy tuntemaan samanlaisia juttuja kuin minä tunnen lavalla. Hänelle on helppo suoda kaikki se menestys, jota hän on viime vuosina saanut osakseen. Hän myös vakuuttaa nauttivansa täysin sydämin uudesta asemastaan, etenkin keikoilla. Aina kun ajattelee olevansa lähellä sitä, se siirtyy kauemmas. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi.. Olen tajunnut, että sateenkaaren päässä ei ole kultaaarretta. Tästä mielestäni elämässä on kyse: sitä ei ole koskaan sataprosenttisen tyytyväinen, mikä motivoi jatkamaan eteenpäin. 12 kk määräaikaistilaus 65,00 euroa . Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Tarjous on voimassa 31.12.2013 saakka. 09 4369 2409 www.inferno.fi Tilaajapalvelu puh. Olen edelleen nälkäinen, mikään ei riitä, mutta samaan aikaan olen erittäin kiitollinen kaikesta hyvästä mitä minulle on tapahtunut. Yleisömäärät ovat kasvaneet tuntuvasti, ja kyynisimmänkään Anvil-dokumentin nähneen katsojan on mahdoton seurata Kudlow?n ja Reinerin touhuja lavalla tuntematta liikutusta sydämessään. . Se, kun olemme suuren ihmisryhmän huomion keskipisteenä, tuntuu täysin uskomattomalta
tai ainakin näin luulisi. Kuinka paljon luulet "tavan lukijan" välittävän näistä asioista? . TEKSTI Matti riekki Kuten arvosteluista saamme tavata, rockkirjojen suomentamisen taso on yleensä heikko. liimaa lukuun ottamatta. Oikeasti paskasta alkuteoksesta voi kyllä saada lukukelpoisen, hienosta alkuteoksesta paskan, lukukelpoisen, hienon tai vieläkin hienomman suomenkielisen laitoksen. Salmenpohjan työ on johtanut epäilemättä myös jälkimmäiseen, hänellä kun on tapana paneutua aiheeseensa kunnolla ja sisällyttää suomennoksiin omia lisäyksiä, jotka tuovat aiheen lähemmäksi suomalaista lukijaa. Kuinka kirja sitten käännetään "oikein". Eikä kirjallinen lahjakkuuskaan ole pahitteeksi. Tätä tukee sekin, että varsinaisen käännöksen lisäksi myös suomen kielen tarkistaminen ja viimeistely on jäänyt monesti puolitiehen. . Kaikkein tärkeintä on tietenkin hyvä kustannustoimittaja, joka sekä pitää suomentajan ruodussa että inspiroi tätä. Miksi. kuten Jerry Cottoneilla aikoinaan. Lukemisen yleinen arvostus on epäilemättä heikentynyt ja myyntimäärät harvoja bestsellereitä lukuun ottamatta pienentyneet. Alan tekijämies aprikoi. Tajunnan alkemisti Huonosti käännetty kirja ahdistaa, ja etenkin rockopusten kohdalla korpeaa usein. Hänen töihinsä kuuluu kattava valikoima Liken kustantamia kirjoja, kuten Choosing Death, KISS . Tähänkin alakulttuuriin liittyy paljon termejä ja käytäntöjä, jotka sanotaan tai mielletään suomeksi tietyllä tavalla, ja rockkirjoissa näiden rekisterien hallitseminen on olennaista. Ajattelen epäilemättä elitistisesti sanoessani, että monesti lukija ei huomaa huonoa suomennosta, hän yksinkertaisesti pitää alkuteosta paskana. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että on parempi mennä fiiliksellä metsään kuin väkertää jotain muodollisesti pätevää mutta hengetöntä ja hajutonta. Mielestäni olennaisinta kaikessa kääntämisessä on, ettei käännä sanoja vaan sisäistää niiden sisällön ja kertoo sen jälkeen jutun mahdollisimman mielekkäästi, tarvittaessa täysin eri sanoin, niin että alkuperäistekstin ratkiriemukkuus, surullisuus, ironisuus, lakonisuus tai muu sävy välittyy. Unohtaa ei pidä myöskään katoavaa luonnonvaraa, vanhaa kunnon yleissivistystä. . Toisaalta on ironista, että rockkirjoilla tavoitellaan kuluttajia, jotka eivät muuten ostaisi tai lukisi minkäänlaista kirjallisuutta . Siksi ei taatusti ole haitaksi, että kääntäjällä on jonkinlainen ymmärrys historiasta, estetiikasta ja klassisesta filosofiasta. Vertailun vuoksi sanottakoon, että av-suomentajat, jotka taannoin nousivat kapinaan palkkojensa puolesta, pääsevät useimmiten paremmille ansioille. Näin oikaisee Ilkka Salmenpohja, mies joka kantaa tässä maassa rocksuomentamisen taitajan taikaviittaa. Salmenpohjalle konsti tuli tutuksi kääntäjänuran alkuvaiheissa, ehkäpä juuri mainitsemani "loisteliaan käännöstyön" parissa. . Pannako esimerkiksi taiteilijoiden suihin puhekieltä vai ei, kas siinäpä pulma. . tai sitten ei. Helpoiten huonoon suomentamiseen tarttuvat kriitikot, jotka hallitsevat suomen kielen ja rockhistorian keskivertoa paremmin . Salmenpohjalla tämä kokemus kertyi aikoinaan esimerkiksi kulttiyhtye Babylon Whoresin solistina Ike Vilinä. . Ehkä rockkirjojen tuloilla sitten voidaan rahoittaa esikoisrunoteoksia, mikä voi olla parhaimmillaan hyvä asia . Keskivertolukija kiinnittää huomiota lähinnä asiavirheisiin tai siihen, jos jokin vakiintunut termi on suomennettu oudosti. Nykymaailmassa toimeksiantajat eivät edes halua parasta vaan mahdollisimman halvalla ja mahdollisimman pikaisesti hyväksyttävää laatua. Luullakseni näin tapahtuu myös monissa kustantamoissa, mikä tietenkin on ymmärrettävää, koska kielialue on niin pieni. 82 Inferno Tarjoan oheen ajatusta, että rokkiteosten yleinen arvostus kirja-alalla on niin heikkoa, ettei hommaan jakseta panostaa kunnolla. Sama juttu leffa- ja tv-suomennoksissa: monen sinänsä toimivan leffan juoni saattaa muuttua käsittämättömäksi, jos suomentajalla, joka joutuu tekemään jatkuvia valintoja ja tiivistämispäätöksiä, ei ole riittävää ymmärrystä aiheesta, nyansseista ja dramatiikasta, Salmenpohja sanoo. . Toistaiseksi en ole kuitenkaan jaksanut. Kaikki tietävät, mitä metodinäytteleminen tarkoittaa, mutta harvempi lienee kuullut metodikääntämisestä. Toisaalta nämä kirjat tarjosivat jonkinlaisen punktyyppisen valaistuminen: hei, meikäläiselläkin on kellarissa monta hyllymetriä rocklehtiä, minäkin voin kirjoittaa kirjan. Maskin takaa, Veljeni Joey Ramone ja Minä, Ozzy sekä loistelias käännöstyö rockin vierestä, Lachmanin Tajunnan alkemistit. . Suomentajille maksetaan ihan riittävästi, mutta ikävä kyllä näillä liksoilla on helvetin vaikeaa tulla toimeen Suomessa. Jos ei ymmärrä asiaa englanniksi, ei välttämättä osaa suomentaa sitä vaikka miten googlaisi. Jos tilanteet ja häröilyt ovat sellaisia, joissa on itsekin ollut osallisena, silloin läpät kumpuavat suomentaessa oikeastaan alitajunnasta, nykyisin ensilevyn julkaisua valmistelevaa Sleep of Monstersyhtyettä luotsaava Salmenpohja sanoo. Myös puhtailla makuasioilla on merkitystä. Kuten Liken Kristiina Sarasti. Omista käännöksistään haastavimmiksi Salmenpohja listaa "teokset, jotka on kirjoitettu noin kymmenen Metal Hammer -artikkelin pohjalta ja täydennetty mielikuvilla, joita artistin levyjen kuuntelu on herättänyt kirjoittajassa". Näin siltikin, että rokkikirjat ovat myyntiartikkeleina edelleen varsin kelpoja; niitä halutaan omistaa ja ne myyvät parhaimmillaan kovia määriä. . Vaikka suomentaja osaisi ulkoa Metallican diskografian, hän ei välttämättä ymmärrä muita kirjassa olevia kulttuurisia viitteitä. Nimiä ei mainita, mutta mielleyhtymät erääseen auktorisoimattomia rokkikirjoja liukuhihnalta rustaavaan brittitekijään ovat ilmeiset. . Päästäkseni samoille aaltopituuksille teoksen kirjavan henkilökaartin kanssa käytin kirjaa suomentaessani periodeittain samoja nautintoaineita kuin sen henkilöt . Se oli pidemmän päälle raskasta.. Jälki on monesti hutiloidun oloista ja asialla on selvästi ollut tekijä, jolla ei ole alan erikoisosaamista. Ensimmäisenä tulee mieleen, että kääntämisestä maksetaan huonosti. Ensimmäiseksi teesiksi Salmenpohja paaluttaa, että on kovasti hyödykästä, jos omaa kokemusta "haisevissa busseissa horrostamisesta"
HATEBREED . GHOST VOYAGE SAUNAN ALKULÖYLYT LYÖDÄÄN JO PERJANTAINA 7.6. STRATOVARIUS . TAMPERE ONE AH U AKK 2 2 9.6.30P me .00 . . la 55,50e | Päivälippu 8.6. CRASHDÏET LOST SOCIETY . STAM1NA HARDCORE SUPERSTAR . OPETH CHILDREN OF BODOM . BLOODRED HOURGLASS EGOKILLS . SABATON . M E TA L F E S T I VA L 8.-9.6.2013 . NIGHTWISH . su 55,50e www.sauna-open-air.fi Alueella Poppamies FoodVillage. RATINA FESTIVAL PARK . showti VOLBEAT . RATINAN YLÄLAUDETERASSILLA Toimituskuluineen alk. Toimituskuluineen alk. Toimituskuluineen alk. 2 pvän Festivaalilippu 102,50e | Päivälippu 8.6. OMNIUM GATHERUM . FINNTROLL
Inferno - FIN - COB 04-13_Layout 1 17.04.2013 10:02 Seite 1 CHECK OUT! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!