Inferno 5/2019 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

ROCKTÄHTI. 5/2019 I HINTA 9,80 € AMON AMARTH WHITESNAKE LORD VICAR FÖRGJORD DIAMOND HEAD MARTYRDÖD MAALAISPOIKA VS. ELÄMÄ ON RASKASTA
Jäljittelemätöntä ja kovin suomalaista. Jone Nikula “ “ FIILISTELE: /NUMMIROCKFESTIVAL /NUMMIROCK OHJELMA FESTIVAL L I N E U P JUONTAJINA ANNOUNCERS LAURA VÄHÄHYYPPÄ HANNA-MARI KATILA ENNAKKOLIPUT 4PV / T O I M I T U S KULUINEEN A L K A E N 33 ENNAKKOLIPUT 4PV / T O I M I T U S KULUINEEN A L K A E N 33 PERJANTAI 21.6. SATURDAY. Metallijengiä, metallimusiikkia ja leirintäalue, joka on kuin risteytys Mad Maxia ja huvipuistoa. Ja juuri siksi niin pirun hauskaa. FRIDAY TORSTAI 20.6. THURSDAY KESKIVIIKKO 19.6. WEDNESDAY LAUANTAI 22.6
FRIDAY TORSTAI 20.6. Jäljittelemätöntä ja kovin suomalaista. THURSDAY KESKIVIIKKO 19.6. Ja juuri siksi niin pirun hauskaa. SATURDAY. Jone Nikula “ “ FIILISTELE: /NUMMIROCKFESTIVAL /NUMMIROCK OHJELMA FESTIVAL L I N E U P JUONTAJINA ANNOUNCERS LAURA VÄHÄHYYPPÄ HANNA-MARI KATILA ENNAKKOLIPUT 4PV / T O I M I T U S KULUINEEN A L K A E N 33 ENNAKKOLIPUT 4PV / T O I M I T U S KULUINEEN A L K A E N 33 PERJANTAI 21.6. Metallijengiä, metallimusiikkia ja leirintäalue, joka on kuin risteytys Mad Maxia ja huvipuistoa. WEDNESDAY LAUANTAI 22.6
MARTYRDÖD HEXHAMMAREN OUT: 10.5.2019 SWEDISH METAL CRUST PUNKS MARTYRDÖD ARE BACK WITH THEIR RELENTLESS 7 TH STUDIO ALBUM! “Hexhammaren” was recorded with Fredrik Nordström / Studio Fredman (At The Gates, Arch Enemy, In Flames) in Gothenburg, Sweden. “Origami” showcases 10 tunes of modern, melodic and highly versatile Hard Rock and Metal with addictive songwriting and an infectious level of catchiness. DEMONS & WIZARDS TOUCHED BY THE CRIMSON KING & DEMONS & WIZARDS OUT 7.6.2019 20 years after the release of their debut album, Demons & Wizards return with remastered & expanded editions of the albums “Demons & Wizards” and “Touched By The Crimson King”. Remastered by Zeuss (Iced Earth, Queensryche, Overkill). Gatefold LP+CD & LP-Booklet and Digital Album. RE-ISSUES 2019 WWW. SOTO ORIGAMI OUT: 24.5.2019 Soto, the group lead by acclaimed vocalist / current Sons Of Apollo frontman Jeff Scott Soto (ex Yngwie Malmsteen / Talisman / Journey, TSO, W.E.T.), return with their third album and InsideOutMusic debut. “Pantheon of the Nightside Gods” is available in the following formats: Ltd. CD Mediabook coming with a lush 24 page illustrated booklet, Ltd. Available as luxurious limited edition digipak and deluxe double vinyl including etching and LP booklet! THE ULTIMATE HEAVY METAL SUMMER IS HERE! PANTHEON OF THE NIGHTSIDE GODS WATCH JP AHONEN’S CULT GRAPHIC NOVEL COME TO LIFE! The band has succeeded in creating a thrilling blend of melodic blackened death metal, guttural growls and whimsical solos, forged with progressive twists and cinematic soundscapes. INSIDEOUTMUSIC .COM · WWW. CENTURYMEDIA .COM
SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : Co un tle ss Go od bye s, Ma rko Pu kki la, Jes s by the Lak e, Wi nte rw olf , Evi l An ge l 014 Ko lum ni ja ska ba 016 He avy Co ok ing Clu b 018 Am on Am art h 02 3 Lo rd Vic ar 02 6 Wh ite sna ke 03 Fö rgj ord 03 4 Ma rty rdö d 03 6 Ma rko Hie tal a 04 6 Pö lky llä : lau laja -m uu sik ko -tu ott aja Mik ko He rra ne n 05 2 Sa lam yh kä : Nu no Sch izo ph on ic (19 97) 05 5 Arv iot , pä äo sas sa Fö rgj ord 07 8 Va nh a liit to: Dia mo nd He ad 08 2 Ku ud es pii ri 036 018 026 078 03 AN D R EA BE C KE R S KA TA R IN A BE N ZO VA JO N AT H AN W EI N ER
KAUPOISSA UUSI ALBUMI CD SPECI A L EDITION 2LP DIGITA L
Kirjoitin ensimmäiset juttuni Rumbaan syksyllä 1999. 7. Ja tässä sitä ollaan, edelleen. Jos jätetään kulttuuriarvolliset jorinat sikseen, se kertoo, kuinka veitsenterällä musiikkilehtiä tätä nykyä tehdään. Satun tietämään, että Rumban viimeinen päätoimittaja Jukka Hätinen avaa tätä puolta hieman omassa pääkirjoituksessaan. Kautta aikain ensimmäisen haastatteluni tein kylmiltäni kauhusta vavisten heti syvässä päädyssä: puhelimen toisessa päässä oli soololevyä julkaiseva Keith Caputo, fanittamani Life of Agonyn solisti. Kun Rumba loppuu FÖRGJORD Ilmestykset CARNIVORE Carnivore VELCRA Consequences of Disobedience TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT BRUTUS Nest LORD VICAR The Black Powder ALICE IN CHAINS Rainier Fog ROCKIN ajankohtaislehtenä joskus tunnettu Rumba ilmestyy vihoviimeistä kertaa samana päivänä kuin tämä Inferno. Vaikka julkaisu on muuttunut vuosien saatossa rajusti, enkä välttämättä ole saanut sen tarjonnasta vuosikausiin samoja potkuja kuin joskus muinoin, poismeno pistää haikeaksi. En usko monenkaan ulkopuolisen ymmärtävän, millaisilla resursseilla Infernokin kasataan. Siispä kiitos, Rumba. Olen silloiselle päätoimittajalle Virve Vallille ikuisesti kiitollinen mahdollisuudesta – ja itselleni siitä, että uskalsin lähettää Virvelle muutamia tekstejäni. Vuotta myöhemmin tapasin Ronnie James Dion ja Lemmy Kilmisterin – kokemus, jota en olisi osannut kuvitella hetkeä aiemmin villeimmissä päiväunissanikaan. Ensin tuli metalliliite Hamara, jota ryhdyin Rumban raskasrockvastaavaksi enemmän tai vähemmän vahingossa ajauduttuani isännöimään. Vaikka avustajakunnan panoksella on yhtälössä toki suuri arvonsa, voin todeta rummunpärinöittä, että ilman sitä kokemusta, joka minulla on näistä hommista, tämä lehti ei syntyisi. MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi facebook.com/InfernoMagazine twitter.com/infernomagazine instagram.com/inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki facebook.com/riekinmatti ULKOASU Markus Paajala KANSIKUVA Andrea Beckers KIRJOITTAJAT Ahola Tapio, Brusila Annika, Harjula Salla, Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Isoaho Timo, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kujanpää Lauri, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Luukkanen Antti, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Turunen Joona, Vainio Vilja, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari, Ylitalo Lauri TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Erik Kangas, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 1796-7600 19. vuosikerta Numero 169 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Rumba on tärkeä pala minua ja työuraani. Rumban loppuminen on myös laajempi symboli. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Liite kasvoi heavymusiikin suuren suosion siivellä lehdeksi, joka taas fuusioitui pari vuotta toimittuaan Infernon kanssa vuonna 2005. Suoraan Rumbasta sikisi myös nykyinen pestini. Paitsi että ihailin muutamia 1990-luvulla tykitelleitä “rumbaleita” suuresti, myös omat musiikkitoimittajan hommani starttasivat juuri Rumbasta
Meillä oli tästä syystä motivaatio hetken aikaa hukassa, kitaristi Jancarlo Rodriguez muistelee. Albumin sanoitusten kerrotaan pohjaavan ”dystooppiseen tulevaisuuden uhkaan”. – Tulevaisuus näyttäytyy pelottavana, kun miettii, minkälaisen maailman jätämme tuleville sukupolville. Kun muistelemme kotikaupunkimme Porin metalcoreskeneä, niin ennen oli enemmän tämän genren bändejä. Huoli tulevaisuudesta H A N N U H U H TA M O 8. Onni lensi Suomeen, ja kokeiltiin, miltä kuulostetaan yhdessä. Kun uranne on nyt potkaistu kunnolla käyntiin, millaisia odotuksia teillä on jatkon suhteen. Keikkoja oli paljon ja underground-metalcorebändit kiinnostivat monia. Ensimmäisen levynsä julkaisseella Countless Goodbyesilla on kuitenkin hyvät edellytykset murtautua suuremman yleisön tietoisuuteen. Kukin voi itse päätellä, paljonko tiimalasissa on materiaa jäljellä ja olisiko se mahdollista kääntää vielä ylösalaisin. Countless Goodbyesin kaltaisia bändejä ei ole Suomessa mitenkään liikaa. – Vaikka bändimme on perustettu melkein kymmenen vuotta sitten, projekti oli hyvin paljon uuden opettelua. – Odotamme innolla, mitä debyytti tuo tullessaan. Tähän asti palaute on ollut hyvää ja albumi sijoittui kohtuullisen hyvin Suomen virallisella listalla. – Vaikka maamme ”piirit” ovat ehkä nyt pienemmät, mielestämme genre elää. Musiikkiamme striimataan tällä hetkellä Yhdysvalloissa ja Saksassa enemmän kuin Suomessa, mikä ei yllätä. Miten bändin meininki on uponnut ulkomailla. Onni oli erittäin taitava ja kemiatkin kohtasivat, joten otimme hänet ilomielin mukaan. Bändit, joiden kanssa soitamme keikkoja, ovat hyvin ammattimaisia ja tasokkaita, vaikka monet ovatkin undergroundissa. – Asiaa havainnollistetaan sanoitusten lisäksi myös kansitaiteessa, jonka tiimalasi muistuttaa ajan merkityksestä. Kiinnostusta näyttää olevan, mutta vielä emme ole päässeet rajojen ulkopuolelle soittamaan. Nauhoitukset sujuivat hyvin ja olemme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä. – Seuraamme esimerkiksi Spotifyn kautta kiihkeästi, mistä päin maailmaa meitä kuunnellaan. Mielestämme onnistuimme luomaan Markus Suomelan kanssa albumille yhtenäisen soundin. – Laulajaa hakiessamme olimme saaneet sävellettyä kymmenen kappaletta, jotka Onni sanoitti sinä aikana, kun asui vielä Saksassa. Sanoitusten taustalla on huoli aikamme suurimmasta haasteesta eli ilmastonmuutoksesta ja luonnonvarojen riittävyydestä. Koetteko tulevaisuuden pelottavana, vai mikä innoitti kirjoittamaan tällaisia sanoituksia. Biisien kirjoittamisen aikana bändin toinen laulaja jätti bändihommat muiden töiden vuoksi, mikä ei ainakaan helpottanut albumin tekoa. SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN DEBYYTTILEVYNNE Cycles on ulkona. Suomalainen metalcore on pysytellyt tiukasti undergroundissa. On kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan tyylimme kehittyy, sillä emme halua polkea paikallaan ja julkaista täysin samantyylisiä levyjä, vaan pyrimme kehittymään ja kasvamaan ajan mukana. Millainen projekti albumin synnyttäminen oli, ja vastaako lopputulos odotuksianne. Levyn nimi juontaa juurensa juuri tästä syklisestä aikakäsityksestä. – Olemme tietoisia, että metalcore nähdään niin sanotusti kuolevana genrenä, jonka huippuvuodet ovat jääneet viime vuosikymmenelle. Millaisena näet maamme metalcorekentän. – Myöhemmin ilmoitimme hakevamme uutta laulajaa ja saimme noin kolmekymmentä yhteydenottoa, joista suurimman vaikutuksen teki Saksassa asuva Onni Kivikaarre. Nykyinen kenttä on kasvojenkohotusmalli vanhasta
Siitä joko syntyy jotakin tai sitten ei. Ne kumpuavat jostain ja konkretisoin ne musiikiksi. Olen saanut tässäkin bändissä ympärilleni ihania ihmisiä, ja jokainen heistä tuo oman näkemyksensä biiseihin. Jos saan kiinni jostakin tunteesta ja punainen lanka löytyy, kappale on valmis yhdeltä istumalta. Jatkoa seuraa. – Heikki Leppäjärvi [basso] tuumasi minulle äänitysten viimeisenä päivänä, että ”onko tässä nyt joku juju, kun kaikki meni niin vaivattomasti?”. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ UNDER the Red Light Shine on ensimmäinen soololevysi. Pari kolme vuotta sitten kuuntelimme biisejä Svart Recordsin kanssa sillä ajatuksella, että mitäs jos näistä julkaistaisiin levy. Minkälaisiksi kuvailisit levyn sävellyksiä. Minkälaisissa merkeissä albumin äänitykset sujuivat. Levyn biiseistä esimerkiksi käy The Wait. Albumi on ilmeisesti jonkinlainen paluu musiikillisille juurillesi. – Joskus päähäni pompsahtaa jokin melodia tai sanojen pätkä, ja ajatus lähtee siitä. – Studio oli minulle tuttu paikka, tekniikka toimi ja äänittäjänä oli tuttu Jari ”Tupi” Tuomainen, jonka kanssa olen saanut kunnian työskennellä Ancient Onesin tiimoilta jo useamman vuoden. Kyllä sekin onnistuu, mutta lopputulos voi olla hyvin teennäinen eikä ole tähän mennessä sopinut minulle käyttökamaksi. – Työskentelytapani on sellainen, että rupean soittelemaan jotain itsekseni pianolla tai kitaralla. – Levyn sävellykset ovat syntyneet hyvin pitkälti tarpeesta luoda ja sanoa jotain. – Ainakin se on paluu itseeni, jos ei muuta. – En muista, missä kohtaa aloin haaveilla omasta albumista… Kappaleita on vaan vuosien varrella kertynyt. Koulussa on pitänyt opetella ”väkisin” säveltämistä. Yläasteella löytyi Metallica, ja sen kautta aukesi Danzig ja Misfits… Niistä seurasi suomipunkin maailma, ja kuuntelin paljon Combat Rockin bändejä. Hakemusta väsätessäni sanoin itselleni, että jos pääsen sisään, julkaisen sen perhanan sooloalbumin. – Hain vuonna 2018 opiskelemaan Kuopion konservatoriolle, sillä olin viimein keksinyt, mitä haluan olla isona. Vien niitä bändille sitä mukaa, kun ne alkavat olla sovituksellisessa tilassa. – Kaikilla oli positiivinen vire ja usko tähän juttuun. Tupi osaa pitää palapelin kasassa jämäkästi mutta humoristisella asenteella. Täysi-ikäistymisen aikoihin kuvaan astui Led Zeppelin ja myöhemmin kaikki muut 60–70-luvun jättiläiset. Rakastan Chris Cornellia! Tämä tapahtui ala-asteella. Levyllä on hyvin rento ja luonteva fiilis. On varmaan liian aikaista puhua jatkosta, mutta minkälaisena näet Jess by the Laken tulevaisuuden. Tarve luoda ja sanoa 9. Sitten tuli Pearl Jam, Nirvana ja ehkä jossain määrin Soundgarden. Kauanko suunnittelit albumia ja mikä toimi lopullisena sykäyksenä homman konkretisoitumiselle. Niinhän sen pitäisi aina mennäkin, ja seuraavalla kerralla tehdään vielä sujuvammin. Jess and the Ancient Onesin keulilla nähty Jasmin Saarela on tehnyt soololevyn nimellä Jess by the Lake. Kun koko homma on omissa käsissä eikä ole pakkoa saattaa asioita loppuun johonkin deadlineen mennessä, ne saattavat jäädä ilmaan leijumaan, ja tässäkin kävi niin. Nuorena kiinnostus musahommiin lähti ehkä ensimmäisen kerran isosti HIMin kautta. – Osa seuraavan albumin biiseistä on jo sen verran valmiina, että olemme alkaneet kokeilla niitä treeneissä. Ajatukseni oli, että levy kuulostaisi mahdollisimman samalta kuin miltä tulemme kuulostamaan livenä. – Olen tehnyt biisejä kohta kymmenen vuotta, siitä lähtien, kun mieheni hankki minulle syntymäpäivälahjaksi pianon, Jasmin Saarela kertoo. Minkälainen säveltäjä olet. Olen tunteella käyvä ihminen, ja jokaisessa kappaleessa on jokin tunnetila ja asia, jota pohdin. Olen kuitenkin laulaja ja ajattelen musiikkia laululähtöisesti
Veditkö homman niin sanotusti varman päälle vai otitko mukaan myös joitain tuntemattomampia bändejä ja kappaleita. Joku Marko Suomesta SYTYKKEITÄ 10. Lähtivätkö starat helposti mukaan. KISS MY COVERS -levy vaikuttaa melko kunnianhimoiselta ja työläältä projektilta. Sitten on kaksi oman bändin levyä. – Mulla on tulossa useampikin levy. Siellä tutustuin ympyröihin ja olin mukana erilaisissa all star jam -illoissa, Pukkila kertaa. – Olen ollut useamman vuoden poissa musakuvioista, ja nyt kun olen taas aktivoitunut, ajattelin, että olisi sopiva aika julkaista oma levy. – Se oli oikeastaan jo Altarian aikoina, kun bändillä oli hiljaisia kausia ja halusin itse olla aktiivisempi. Shadow Tribe on yhtye, jonka kasasin Altarian tuhkista, ja olen tehnyt sille levyllisen biisejä. Sitten alkoi kiertää sana, että asiat toimii, siitä pidetään kiinni mitä sovitaan ja jälki on hyvää. Albumilla kuullaan montaa vierailevaa muusikkoa, mainitun Robertsonin lisäksi muiden muassa Vinny Appiceä, Frankie Banalia, Phil Lewisia ja Erik Turneriä. Toinen uusi bändi on Freeze the Moment, jonka kanssa ollaan vielä demotusvaiheessa. – Lavalla saattoi olla Metallican, Maidenin tai Rattin tyyppejä, ja ne veti talon bändin kanssa covereita laidasta laitaan. – Aika hyvin. Tutustuin silloin entiseen Dio-kitaristiin Rowan Robertsoniin ja lensin sen luo Los Angelesiin. Levyn nimi on Constellation ja se ilmestyy loppuvuodesta. Jonkin mutkan kautta päädyin yhteyksiin yhden levy-yhtiön kanssa, joka julkaisi sarjan all star -tribuuttilevyjä. Kun tulin ensimmäiseltä reissulta kotiin, ajattelin miten mahtavaa olisi, jos saisi mahdollisuuden soittaa omien idoleiden kanssa. Katsoo nyt, millaisen vastaanoton tämä coverlevy saa. Muiden muassa Altariasta ja Stargazerystä tuttu basisti Marko Pukkila teki coverlevyn, jolle hän haali kovan liudan maailmantähtiä. Olihan se alussa hieman haastavaa, kun ”joku Marko Suomesta” pyytää mukaan nauhoitussessioon. En muista, että kukaan olisi sanonut suoralta kädeltä ettei kiinnosta, vaan syynä olivat lähinnä aikatauluongelmat. Miten päädyit kasaamaan tällaisen albumin. Ja kiitos hyvien laulajien, siellä on myös biisejä, joita en olisi voinut kuvitella tekeväni: Dream Warriors [Dokken], That Time of Year [Vinnie Vincent Invasion] ja I Don’t Believe in Love [Queensrÿche]. Ja kun noita tribuuttibiisejä oli tehty jo jokunen USA:n-markkinoille, ajattelin julkaista ne täällä Euroopassa ja nauhoittaa mukaan ennen julkaisemattomia covereita. Uusin Stargazery on työn alla ja nauhottelen siihen parhaillaan bassoja. – Kun äänitettiin Los Angelesissa, mukana oli heille tuttuja studioita ja ihmisiä, joten he tiesivät, että kyse on pro-toiminnasta. – Aika varman päälle -tavaraakin on, mutta joukossa on myös esimerkiksi Buckcherryn biisi, mikä on aika yllätys. Sain mut ja Robertsonin mukaan yhdelle, se taisi olla Van Halen -tribuutti. Onko sinulla suunnitelmissa tehdä jatkossakin soololevyjä, ja tuleeko niistäkin coveralbumeita. Yllättävän pienet piirit sielläkin on
– Verkkaisesta julkaisutahdista ja pitkästä tauosta johtuen Evil Angelin rooli ei ole ainakaan medianäkyvyyden ynnä muun huomion osalta suurensuuri, mutta näkisin, että tämänkaltaisia yhtyeitä ei ole koskaan liikaa. – Olemme tehneet näiden vuosien aikana satunnaisia pistokeikkoja, joten yhtyettä ei ole koskaan kuopattu. Eipä sitä ole kyllä tarvetta itsetarkoituksellisesti muuttaakaan. Millaisena näette Evil Angelin roolin siinä. – Suurin osa uuden levyn materiaalista on ollut valmiina jo vuosikaudet ja vanhimmat kappaleet jo edellisen levyn julkaisun aikaan, joten tyyli ei ole varmasti muuttunut liikaa. toukokuuta, ja jos haluat tukea bändiä, levyä on saatavilla myös suoraan meiltä. Nyt porukka on palannut näyttämölle mukanaan ajatonta paholaisen metallia sisältävä uutuusalbumi. Olette seurailleet suomalaista metallikenttää jo pitkän aikaa aitiopaikalta. Onko Evil Angelissä kyse pelkästä vanhan primitiivisen metallin palvonnasta, vai onko hommassa jokin syvempi ulottuvuus. Millaisessa tilassa Evil Angel on elänyt nämä vuodet. – Historia on osoittanut, että kovin suureen ääneen ei parane huudella, mutta uuttakin materiaalia on olemassa ja toivon mukaan se materialisoituu nopeammin kuin 12 vuoden aikajänteellä, hah hah! Alkukantaista äärimetallia paiskova suomalaisbändi Evil Angel katosi skenekartalta pitkäksi aikaa. Millaisia suunnitelmia teillä on Evil Angelin tulevaisuuden suhteen. – Soundimaailma on ehkä hiukan vähemmän päälle hyökkäävä ja selkeämpi säilyttäen silti alkukantaisen voimansa. UNHOLY Fight for Metal -debyyttinne ja Unholy Evil Metal -uutukaisen väliin mahtuu pieni ihmiselämä. Peruskuulija tuskin löytää kahden levynne väliltä hirveästi tyylieroja, mutta mihin suuntaan bändi on mielestäsi muuttunut. Tällaiselle musiikille on aina tilausta, vaikka mittakaava olisi pieni. – Levyjen välissä ehti tosiaan vierähtää noin 12 vuotta, mihin mahtuu muun muassa miehistönvaihdoksia, eli meillä on nyt rummuissa Sacrilegious Impalementistä ja Frontista tuttu Revenant. Voisi siis sanoa, että rooli on tärkeä. Jäsenistöä on pitäneet kiireisenä muut, esimerkiksi edellä mainitut orkesterit. Myös rumpalinvaihdos on tietysti vaikuttanut lopputulemaan osaltaan. Uusi levy on ulkona 31. – Uuden levyn tiimoilta on tietysti suunnitteilla keikkoja, joten kiinnostuneet järjestäjät voivat ottaa yhteyttä meihin. Pahan enkelin paluu Joku Marko Suomesta METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ 11. Vomit kertaa. – Homma lähti aikoinaan liikenteeseen pitkälti vanhan liiton metallin kuten Sarcófagon, Sepulturan, Blasphemyn, Sodomin ja muiden vastaavien innoittamana, ja myös sanoituksellinen puoli tekee kunniaa tuohon suuntaan. – Hankala kysymys, johon jollain bändin ulkopuolisella voisi ehkä olla parempi perspektiivi. Sanomamme on aina ollut antikristillinen, joskin nykymaailman menoa seuratessa tuntuu, että kristinusko ei ehkä ole se suurin ongelma ympärillämme. Laulajamme Orgasmatron oli puolestaan muutaman vuoden pois bändistä, mutta on taas mukana kokoonpanossa, kitaristi Dr
– Musiikkivideona julkaistu Brujokappale esittelee albumin sävellyksellisesti suorinta osastoa, välillähän siellä kieroillaan sitten enempi. – Jokaisella muusikolla on muita orkestereita, ja Winterwolf on ollut aina liikenteessä sellaisella tehdään silloin kun huvittaa -moodilla. Mistä näin verkkainen julkaisutahti johtuu. SYTYKKEITÄ Alkukantaisella energialla rullaavaa mustaa thrashiä rouhiva brittiläinen Craven Idol soittaa musiikkiaan riivauksen sanelemasta pakosta. Modernista ja turboahdetusta kuolometallista etäällä pysyttelevä Winterwolf kuulostanee monien korviin peruskamalta, mitä se pohjimmiltaan onkin. Kauhu ja kauhuleffat ovat olleet aina sydäntäni lähellä, joten takaraivosta löytyy kaikkea sairasta meininkiä, bändin perustajajäsen, kitaristi Tommi ”Corpse” Hoffren fiilistelee. – Sudet ja pedothan siellä tuntuu riehuvan, ja kadonneita kauhun kaupunkejakin löytyy. Albumilta paistaa omaan korvaan sellainen ”liiton henki”, ja sieltä huomaa myös Demilich-koulun vaikutuksen, hah hah. Korutonta kuolemaa Vuonna 1997 uransa käynnistänyt Winterwolf julkaisi kahden demon jälkeen ilmestyneen Cycle of the Werewolf -esikoisensa vuonna 2009, joten yhtye vaikuttaa elävän noin kymmenen vuoden mittaisissa jaksoissa. Eihän sitä hullukaan jaksa tuommosta mylvintää pitempään. Täytyy myös sanoa, että levyn pituus on aika passeli. Varmaan sitä kymmenen vuoden välein vittuuntuu tarpeeksi ja haluaa muistuttaa itseään death metalin parantavista voimista. Näen jo sieluni silmin, kuinka väsyneet kehomme ja kulahtaneet Nifelheim-tukkamme huojuvat lavalla tasaisen hitaaseen tahtiin! 12. Eli jos koruton vanhan kuoleman koulukunta kiinnostaa, myös Lycanthropic Metal of Death voisi kiinnostella. – Toivottavasti ollaan hengissä, ja jos ollaan, rankaistaan tätä palavaa maailmaa kunnolla. Muun muassa Demilichistä ja Deathchainistä tuttujen miesten pyörittämä Winterwolf on edennyt urallaan verkkaiseen tahtiin. Tuplabassarittomuus ja kahden huutajan käyttö ovat varmaan ne niin sanotut tärpit. Millaisena itse näet albumin musiikillisen sisällön, ja mitkä ovat mielestäsi ne jutut, jotka nostavat Winterwolfin esiin kansainvälisestä death metal -massasta. Mikäli yhtye jatkaa uraansa kymmenen vuoden sykleissä, minkälaisessa tilanteessa näet Winterwolfin vuonna 2029. TYLYÄ kuolometallia vyöryttävän kuopiolaisbändin toinen kokopitkä Lycanthropic Metal of Death on kaukana savolaisesta lupsakkuudesta. Ajattoman death metalin parissa operoidessa siitä ei kuitenkaan ole suurempaa haittaa. – No joo, ei kai tässä olla uudelleen tulta keksimässä, vaan soitellaan sellaista death metalia, josta itse nautimme. The Crypt of the Werewolvesin ja I Am the Beast of Deathin kaltaiset otsikot kertovat, että levyllä ei lauleta kovin arkisista asioista. – Saa olla tyytyväinen ratkaisuun, että nauhoitettiin hommat suht livenä eikä harrasteltu mitään moniraitatuplauksia tai muuta vastaavaa. Mätää, visvaa, pahuutta, sinun kuolemaasi, sairautta… Olikin mukava kirjoitella pitkästä aikaa moisia kipeitä tarinoita
Job Title COLOURS CYAN MAGENTA YELLOW BLACK Key: No text area Bleed Trim Fold PLEASE NOTE THIS TEMPLATE HAS BEEN CREATED USING SPECIFIC CO-ORDINATES REQUIRED FOR COMPUTER TO PLATE IMAGING AND IS NOT TO BE ALTERED, MOVED OR THE DOCUMENT SIZE CHANGED. ALL DIMENSIONS ARE IN MILLIMETRES. The thrilling third chapter of the GLORYHAMMER saga – Truly the greatest power metal album of all time! LTD DIGIPAK | JEWEL CASE CD | LTD 2-LP GATEFOLD VINYL | DIGITAL DELUXE BOX-SET EXCLUSIVELY AVAILABLE AT NAPALMRECORDS.COM! LTD DIGIPAK LTD 2-LP GATEFOLD VINYL | DIGITAL LTD DIGIPAK LTD 2-LP GATEFOLD VINYL | DIGITAL OUT 07.06. BLEED ALLOWANCE OF 3MM ON TRIMMED EDGES Clear Spine Area Clear Tray Disc Area 138 6.5 6.5 Wednesday 13 Calling All Corpses OUT 31.05. 117.8 CTP Template: CD_INL4 Compact Disc Inside Inlay (clearcase) Customer Catalogue No. OUT 31.05. Traditional Ukrainian Mystic Metal „The soundtrack to your post-sludge vision quest“ Loudwire “The Blind Leading The Blind has been meticulously crafted to be the band‘s big breakthrough” metalstorm.net CD | GATEFOLD VINYL | DIGITAL OUT 14.06. /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDS /NAPALMRECORDSOFFICIAL /NAPALMRECORDS visit our online store with music and merch WWW.NAPALMRECORDS.COM
Sepulturan Andreas Kisserkin soitti ennen Seppo-pestiään Pestilencessä, tosin Brasilian São Paulossa perustetussa kolmikossa, joka sai aikaiseksi vain Slaves of Pain -demon vuonna 1987. Minä arvostan. Samaa ei voi sanoa parista edeltäjästään, joilla Mameli ohjasi kiesinsä ei-mihinkään johtaville sivupoluille. Ohutsoundista jazz-kuololevyä Spheresiä (1993) pidetään kai sellaisen summana, mutta omaan korvaani sekin on huipputeos. Kalifornialainen Skeletal Remains julkaisi yhden viime vuoden parhaista lätyistä. Osa tämän päivän nuorista kuolobändeistä kuulostaa Van Drunenin ajan suoran linjan turpaanveto-Pestikalta, toiset ovat valinneet innoituksen lähteekseen Mamelin aikakaudelta soundaavan retrofuturistisen teknometallilinjan. Tehtiin levyjä, kierrettiin, tapeltiin taas ja päiviteltiin miehityksiä. Mutta miten rutto pääsi leviämään näin. Se loi oman äänensä kuulostamatta juuri kummankaan lajityypin edustajalta. Sellainen, jota ei viitsisi isoäidilleen mainostella. Tuttua pölyisen tukahtunutta keuhkoamista kuultiin myöhemmin myös luotsaamassaan Hail of Bulletsissa ja vierailuperiaatteella muiden bändien levyillä ja livekokoonpanoissa. Pikakelaus 30 vuoden päähän. Uskoisin, että tarina hevibändin otsikon valinnan takana on se perinteinen: valitaan poislaskumenetelmällä se kaikkein rankin, ellei jopa pahiksimman kuuloinen sana. Näin määriteltäköön rutto, englanniksi pestilence. Pestilencessä älämöinnistä vastasi tästä eteenpäin sen perustajajäsen Patrick Mameli. Miksi rutto ei laantunut. Vai voisiko olla ihan vain niin, että perusarvoja arvostava, suoraselkäisesti itse pätsinsä liiviinsä ompeleva perinteisen deathin ystävä arvostaa niin Mamelia kuin van Drunenia juuri omapäisyyden, luovuuden ja periksiantamattomuuden vuoksi. Martin lähti ääntelemään maanmiestensä Asphyxiin. Muurahaiskantinen Consuming Impulse on yksi ihmiskunnan historian ankarimmista levytyksistä, täysin rasvatonta ja jäntevää leivontaa huippulauluilla ja killeririffeillä ryyditettynä. Mutta niin se vain on ajan mittaan osunut ja vieläpä niittänyt huolellisen järjestelmällisesti kokonaisia kansakuntia. Niin vain Mameli ja kumppanit kuulostivat jälleen uudelta, ketterältä ja jännittävältä, ehkä osin lisääntyneiden kitaramelodioidenkin vuoksi. Musiikissa oli pikanttina lisänä keskieurooppalainen thrash, mutta tape tradinginkin avustuksella taonnan nyansseina alkoi väkisinkin kuulua kuolettavia ulkomaanvaikutteita. Pöpöjen lyömätön kingi, visvaisen sikamainen pieni pentele, jonka ei soisi kenenkään eteen ikinä osuvan. Ryhmä ei halunnut naulata taas kerran sitä yhtä provokaattoria ristille, saati kertoa tanatologiapäissään tosiseikkoja ihmisen lopunhetkistä. Sellainen se on, kulkutauti. Paradoksaalista kyllä, Pestilencekin kuulostaa taas itseltään: viimevuotinen Hadeon on yhtyeen parhaimmistoa. Tuli riitoja ja kähinöitä. Bändi on pysytellyt koko uransa sävellyksissään konventioiden ulkopuolella, vaikka välillä on mennyt yliyrittämisen puolelle. Tuottaja-äänittäjät Tomas Skogsberg ja Scott Burns näyttelivät suurta osaa skenealueiden tavaramerkkisoundien luomisessa. Tai sitten sekoitellaan näitä molempia – näin toimii Italian Valgrind. Mutta miehen ääni on kantanut ajan halki. Van Drunenin omintakeinen, tukahdutettu mylvintä ei ole death metalille tunnusomaista örinää. INFERNO-KOLUMNI TOMI POHTO SE on hyvin ripeästi tarttuva, luonteeltaan opportunistisen ilkeämielinen ja levittyään äärimmäisen tuhoava. Irlantilaisen Zealot Cultin solistintonttia voisi varmuudella sanoa hoitavan Mamelin, ellei paremmin tietäisi. Ukko kuulemma harjoittaa kurkkuaan huutamalla kotonaan kaasumaski päässä. Testimony of the Ancients (1991) purkitettiin Tampan legendaarisella Morrisoundilla äänittäjänään tuon ajan kovin kettu Burns. Se lauloi – tosin käheällä kurkkuäänellään – planeetoista. Laulaja-basisti Martin van Drunenin aika bändissä oli verrattain lyhyt. Uljas death metal -klassikko. Se kuulostaa siltä kuin veriruttoon kuoleva, muurahaisten ateriaksi ajautunut ihmispolo yrittäisi saada agendansa ilmi viimeisillä pihauksillaan. Nyt joka toinen uusi death metal -tuttavuus kuulostaa Pestilenceltä, läpileikkaukselta jostain kohtaa enschedeläisten uraa. Mitä hollantilaisiin tulee, monia asioita on tehty selkeästi oikein. Ne ovat tänä plastiikkaan hukkumisen aikana jo itsessään sydämessä vaalittava arvoja ja asioita! Kirjoittajalla on persikanvärinen puudeli, thrashin tuoma tinnitus ja puhekuplassaan kysymysmerkki. Osoitehan on www.inferno.fi SKA BA. Siinäpä kylliksi syitä infektoitumiseen, innostumiseen ja uuden luomiseen. Pestilencessä on vaikuttanut kaksi hieman erityylistä, uniikin äänen omaavaa multakurkkua. Pestilence osui maantieteellisestikin näiden kahden maailman väliin. Jenkkilässäkin osataan, tietysti, tekiväthän tulppaanimaan pojat siellä jo 1990-luvun alussa pahaa jälkeä muun muassa Deathin kaverina kiertäessään. Mameli pysyi ja Pestilence säilyi, vaikka sitten tekohengittämällä. Vetävä nimi. Silmäys Encyclopedia Metallumiin kertoo paljon: maailmasta löytyy, tai on löytynyt, kuusi Pestilence-nimellä operoivaa ryhmää. 1990-luvun taitteen death metal -maailma oli polarisoitunut ruotsalaiseen ja amerikkalaiseen tyylilajiin. Saatikka sitten, millaisen jälki-infektion he tulisivat vielä vuosikymmenten perästä kuolomusiikkiporukoissa aiheuttamaan. VOITA ITSESI ROCKFESTIIN! Mene Infernon nettiin, osallistu skabaan ja omaat mahdollisuuden voittaa liput kesäkuiseen Rockfestiin – kaverille kanssa. Hän ehti vaikuttaa toisella demolla The Penancella (1987), debyyttilevy Malleus Maleficarumilla (1988) ja tämän seuraajalla Consuming Impulsella (1989). Kun läjä hollantilaisnuorukaisia nimesi vuonna 1986 death thrash -bändinsä Pestilenceksi, liimatukat tuskin osasivat ounastella, kuinka osuvan nimen alla ryhtyisivät melskettään musisoimaan
www.hammerheart.com www.hammerheartstore.com Order our releases, exclusive vinyls, merchandise and hundreds of distributed titles direct from our online store! Postage rates for Finland in our webstore are: up to 250 grams: 6 euro, up to 500 grams: 8 euro, up to 1 kg: 11 euro, over 1 kg: 16 euro M facebook.com/hammerheartrecords p instagram.com/hammerheartrecords666 V youtube.com/hammerheartrecords Finntroll Midnattens Widunder lP (clear/grey/green/black) Finntroll Jaktens tid lP (clear/oxblood/yellow/black) Finntroll VisOr OM slutet lP (clear/green/black) Finntroll trOllhaMMaren lP (clear/electric blue/neon green/black) First time on vinyl! barathrum leGiOns OF Perkele lP (clear/yellow/black) First time on vinyl in ten years! barathrum saatana lP (clear/sea blue/black) First time on vinyl in ten years! barathrum Okkult lP (clear/blue/black) First time on vinyl! nervochaos aBlaZe cd/lP (clear/yellow/black)/digital thrash death metal From brasil! Funebre Children OF the sCOrn lP (clear/white/yellow/black) cirith gorgor sOVereiGn digibook-cd/lP/mc/t-shirt scald Will OF the GOds is Great POWer 2-cd/t-shirt dead head the Feast BeGins at daWn 2-cd/lP/digital PhlebotomiZed deFOrMatiOn OF huManitY cd/lP/t-shirt/digital Pestilence COnsuMinG iMPulse 2-cd/2-lP/t-shirt/digital
Kuullota pilkotut sipulit pannulla pehmeiksi ja heitä sekaan lihanpalat. Vähennä lämpöä, lisää pari ruokalusikallista vettä ja anna hautua kannen alla noin 20 minuuttia, kunnes lammas on pehmeää. Tarkista maku ja lisää mausteita tarpeen mukaan. HEAVY COOKING CLUB MIIKA “MEGA” KUUSINEN MUNAKOISOPYREE: • 4 keskikokoista munakoisoa • 500 g turkkilaista jugurttia • 2 valkosipulinkynttä • suolaa ja mustapippuria LIHA: • 450 g lampaanlihaa (tai mitä tahansa lihaa) • sipuli • 1 rkl tomaattipyreetä • chilitahnaa tai -rouhetta • oliiviöljyä • vettä • suolaa ja mustapippuria PAAHDETUT KASVIKSET: • 3 tomaattia • vihreä, keltainen ja punainen paprika • sipuli • oliiviöljyä • suolaa ja mustapippuria G.K.:N KOKATESSA SOI: The Murder Junkies & GG Allin tai Antiseen – koko tuotanto ”Kokkaaminen on yksi niistä asioista, jolloin voin eristäytyä koko maailmasta ja ihmiskunnasta. Paloittele munakoisot ja heitä ne kulhoon silvottujen valkosipulien kanssa. Jos haluat tehdä tämän työvaiheen jo edellisenä päivänä, lisää sekaan puolikkaan sitruunan mehu ja laita kulho jääkaappiin kelmulla peitettynä. opastaa suomalaisia turkkilaisen keittiön saloihin. Kasaa annos laittamalla pyree alimmaiseksi, päälle lihat ja ympärille paahdetut kasvikset. Hienostelijat voivat vielä koristella komeuden persilijasilpulla. Sielläkään kaikki ei aina ole sitä, miltä päältä näyttää tai kuulostaa. Oikein nälkäiset voivat keittää riisiä lisukkeeksi, mutta ilmankin pärjää. G. Pilko lammas mukavankokoisiksi paloiksi. 3. Yksinkertainen annos simppeleillä mutta herkullisilla mauilla, joita on helppoa terästää lisää, mikäli suu niin vaatii. K:n luonnehdinta: ”Pidän monista eri maiden keittiöiden ruokalajeista, mutta Ali Nazik Kebab valikoitui tähän pääasiassa siksi, että suomalaiset eivät tiedä turkkilaisesta keittiöstä juuri muuta kuin perinteisen kebabin.” Megan tuomio: ”Heavy Cooking Clubin historiassa on laitettu kebabia niin valmiista tai itse alusta alkaen valmistetusta lihasta kuin seitanistakin. 2. Paahda munakoisoja keskilämpöisellä pannulla 15–20 minuuttia aina välillä käännellen siten, että pinta tummuu mahdollisimman tasaisesti ja hedelmäliha pehmenee. Paahda 180-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Nosta munakoisot pois pannulta ja anna niiden jäähtyä lävikössä. Ripottele päälle oliiviöljyä sekä suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan. Pilko sipuli, tomaatit ja paprikat sopivankokoisiksi paloiksi uunipellille. Sekoita hyvin. 4. Kokkaaminen kannattaa aina!” Tee näin: 1. Lisää chilitahna/-rouhe, tomaattipyre, suola sekä mustapippuri ja sekoita hyvin. Lisää sekaan jugurtti ja sekoita hyvin. Tämä tapa poikkeaa suomalaisille tutusta versiosta aika lailla, mikä ei tee siitä yhtään huonompaa, vain erilaisen. Kuori pois palanut pintakerros ja anna nesteiden valua tarpeen tullen kevyesti puristaen. Näistä yksinäisyyden hetkistä on helppo nauttia suuresti kuuntelemalla nihilististä punkkia.” Ali Nazik Kebab Saturnal Recordsin ja Kyy-yhtyeen pääjehu G. Käristä noin viiden minuutin ajan välillä sekoittaen. 6. 5. Juuri ennen tarjoilua lämmitä miedolla lämmöllä pannussa munakoisopyree ja sammuta liesi. K. 16. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja sekoita huolellisesti
Jos kitaristi Olavi Mikkosta on uskominen, reilusti tuoreita tuulia tarjoava uutuus saattaa olla jopa kovatasoisempi kuin reilun kymmenen vuoden takainen Twilight of the Thunder God -klassikko. AMON AMARTH 3.0 Amon Amarth on kivunnut tasaisen varmasti kohti maailman metallieliittiä, eikä notkahdusta ole luvassa tuoreen Berserker-albumin aikakaudellakaan. TEKSTI TIMO ISOAHO KUVAT JONATHAN WEINER 18
Musiikillisesti Amon Amarthin painavimpia esikuvia ovat Iron Maiden, Judas Priest, Slayer ja Death, mutta tekstien puolella Bathoryn viikinkikauden vaikutusta on mahdotonta väheksyä. ”Levyjä on hirveän kiva julkaista, mutta ei kai tästä bändistä mitään isompaa tule” -meininki vaihtui huomattavasti totisemmaksi tekemiseksi – hyvällä tavalla. Ruotsalainen, eritoten tukholmalainen, death metal on noussut melkoiseksi ilmiöksi raskaan musiikin (ala)maailmassa. Myöhemmin Amon Amarth sai huomata säälimättömän työnteon kannattaneen. – Versus the World oli jo neljäs pitkäsoittomme, mutta tavallaan se oli ensimmäinen, jonka teimme... Kaksi ensimmäistä levyä eivät osuneet makuhermojeni ytimeen, mutta Under the Sign of the Black Mark [1987] oli jo paljon kiinnostavampi tapaus – seuraavana vuonna ilmestyneestä Blood Fire Deathistä puhumattakaan. – Versus the World -albumin [2002] merkitystä ei voi mitenkään väheksyä. – Meidät poimittiin mukaan The Unholy Alliance -rundille, jonka päänimenä soitti Slayer... Sillä albumilla hidastimme kappaleiden tempoja, ainakin jonkin verran, ja Death in Firen kaltaiset biisit alkoivat maistua yhä isommille fanijoukoille. – Tuottaja Jens Bogren oli tullut tutuksi edellisen With Oden on Our Side -levyn valmistelemisen aikoihin, ja tässä kohtaa yhteistyömme puhkesi todelliseen kukkaan. Myöskään eräs Thomas ”Quorthon” Forsberg ei tainnut kuulua ”tukholmalaisen death metalin sisäpiiriin”… – Niinpä niin! Olin nuori kaveri, mutta muistan silti melko hyvin, kun Bathoryn maine alkoi nousta Tukholman seudulla. Jotkin yhtyeet tuntuvat kategorisesti kieltävän ilmiselvätkin esikuvat, mutta me emme todellakaan yritä peitellä Bathoryn vaikutusta. Palkinto saapui albumin muodossa: syyskuussa 2008 ilmestynyt Twilight of the Thunder God paljastui oitis modernin melodisen death metalin merkkiteokseksi. Mistä luulet muiden yhtyeiden miinusmerkkisen asenteen johtuneen. Meistä vaikutti alusta asti siltä, etteivät pääkaupunkilaiset hyväksy Amon Amarthia sisäpiiriinsä. Jos varhainen uramme oli jonkinlaista epämääräistä hakuammuntaa, niin Versus the World synnytti Amon Amarth 1.0:n – tai päinvastoin. Onneksi myös yleisö huomasi levyn ansiot ja aloimme nousta kohti todella isojen poikien liigaa. Ehkäpä syntyperäiset ruotsalaiset eivät sulattaneet finnjävelien bändiä, mikä saattoi heijastua sitten Amon Amarthin alkuaikoihinkin, Mikkonen hymähtää. Jutustelu eteni usein tähän tyyliin: ”Olemme järjestämässä keikkaa, haluaisitteko tulla soittamaan”, Olavi Mikkonen aloittaa. Jos joku nahkatakkinen pitkätukka ilmoitti perustaneensa bändin, useimmat samanmieliset pyrkivät auttamaan uutta tulokasta parhaansa mukaan. Kohti isojen poikien liigaa Kun Mikkonen saa tehtäväkseen paikantaa Amon Amarthin hurjan nousukiidon alkupisteen, vastaus tulee kuin sen kuuluisan apteekin hyllyltä. Myös Tukholman ympäristössä alkaa tapahtua. J. Niihin aikoihin hyviä asioita alkoi tapahtua kiihtyvään tahtiin. – Sen aikakauden tukholmalaisessa metalliskenessä tuntui olevan varsin hyvä yhteishenki. Se tuntui jossain määrin oudolta, sillä meillä ei ollut ketään vastaan yhtään mitään. – Törmään silloin tällöin death metal -skenen vanhoihin partoihin, ja jutustelu on hyvin usein samankaltaista. – Asiat vain loksahtivat kohdilleen, ja Amon Amarth 2.0 oli syntynyt, Mikkonen naurahtaa. Lensin perseelleni ihastuksesta saman tien, kun kuulin Hammerheartin ensimmäisen kerran. – Se on minulle Bathoryn kovin levy, vaikka Twilight of the Gods [1991] pääseekin erittäin lähelle. Entombed, Dismember, Necrophobic, Unleashed ja lukuisat vähemmän tunnetut yhtyeet muodostavat aktiivisen skenen, jonka vaikutusta planeetanlaajuisiin kuolometalliympyröihin on mahdotonta yliarvioida. Päinvastoin, mehän rakastimme Entombedia ja muita lähiseudun ryhmiä. Tolkienin kuuluisasta tarumaailmasta nimensä poiminut Amon Amarth on saanut alkunsa. R. – Suurempi syy saattoi olla se, ettemme olleet paljasjalkaisia tukholmalaisia. KISS oli toki poikasena suurin suosikkini ja Ace Frehley innosti minut tarttumaan kitaraan, mutta Slayer on todella vahvoilla, jos minun pitää AMON AMARTH 3.0 19. Tämän päivän tietämyksellä tarkasteltuna oleellisin undergroundviritelmä saa alkunsa noin 30 kilometrin päässä Tukholman ytimestä sijaitsevan Tumban keskustaajamassa, kun viisi kaverusta – laulaja Johan Hegg, kitaristit Olavi Mikkonen ja Anders Hansson, basisti Ted Lundström ja rumpali Niko Kaukinen – päättävät lyödä metallintäyteiset päänsä yhteen. Saman vuoden lopulla Amon Amarth pääsi Euroopan-kiertueelle, jonka Mikkonen muistaa edelleen kuin eilisen päivän. – Mutta kuten aina, poikkeus vahvisti säännön tälläkin kerralla. Muistan joidenkin tyyppien tuhahdelleen ”Amon Amarthin maalaistyyppien juoksevan death metal -trendin perässä”. Oma muusikonurani oli kestänyt tässä vaiheessa yli kaksikymmentä vuotta ja saavuttamamme suosio tuntui sanoinkuvaamattoman hienolta. Toisaalta halusimme tehdä alusta asti täysin omaa juttuamme, joten yksinäisen suden status oli ihan okei. Ensi keväänä kolmikymppisiään juhlii Hammerheart. Pysytään edelleen 1990-luvun alkuvuosissa ja Amon Amarthin altavastaajan asemassa Suur-Tukholman alueella. Samaan aikaan Pohjois-Amerikan markkinoiden ovet aukesivat ensimmäisen kerran edessämme. Nämä kaverit vakuuttavat olevansa älyttömän iloisia menestyksestämme, mutta samaan hengenvetoon he muistavat aina mainita, etteivät ole koskaan kuunnelleet levyjämme. – Hyvä kysymys, johon on vaikea vastata! No, minullahan oli aikaisemmin metallibändi Scum, jossa vaikutti myös muita ruotsinsuomalaisia. R. Jos puntaroin mielessäni vanhempia julkaisujamme, niin Twilight on ehdottomasti suosikkini. Aika huvittava ajatus näin jälkikäteen! Amon Amarth on saanut myöhempinä vuosina kostonsa – vieläpä moninkertaisesti. vakavissamme. E letään 1990-luvun alkupuolta
Samalla tuore materiaali alkoi vaikuttaa vähintäänkin levytyskelpoiselta. – Nyt työskentelin eri tavalla. En liioittele yhtään, kun totean Berserkerin olevan meille monin tavoin uusi alku – Amon Amarth 3.0:n ensimmäinen askel. – Minulla oli kerrankin kunnolla aikaa! Spontaanisti ja nopeasti syntyvät riffit tuntuvat kirjoitusvaiheessa usein hyviltä, mutta muutaman viikon päästä fiilis voi olla ihan erilainen. – Rundi oli kaiken kaikkiaan huikea menestys, ja esimerkiksi Helsingissä soitimme loppuunmyydyssä Jäähallissa Behemothin ja Grand Magusin toimiessa avausbändeinä. Ehkä tämä on ainoa mahdollisuutemme urallamme, kukapa sen tietää.” 20. Miten päädyitte yhteistyöhön nimenomaan Jay Rustonin (Stone Sour, Anthrax, Steel Panther) kanssa. Tämän takia päätimme etsiä uuden yhteistyökumppanin ja studion. Jos ajatus tuntui etukäteen mielettömän siistiltä, niin todellisuus oli melkeinpä vieläkin parempaa. Ainoa vihlovampi särö osui vuoteen 2015, jolloin pitkäaikaisen rumpalin Fredrik Anderssonin ja Amon Amarthin tiet erosivat muun yhtyeen yksipuolisella päätöksellä. En halunnut hinkata kovin paljon, sillä liiallinen puunaaminen tuhoaa usein koko alkuperäisen idean. Kun aihioita oli kasassa kyllin, Amon Amarth vetäytyi Peter Tägtgrenin kipparoiman Abyss-studion uumeniin. Kaiken lisäksi hänen teknikkonsa oli mahtava tyyppi, joka piti huolen, etteivät mallasjuomat loppuneet kesken. Mikkosen äänestä loistaa teeskentelemätön innostus, kun hän kuvailee Berserker-levyn riffisavottaa. Sitten eräänä hienona päivänä varmistui, että pääsemme kiertämään Slayerin kanssa Eurooppaa kuukaudeksi... Seuraavaksi lähetimme valmiin nauhan amerikkalaistuottaja Jay Rustonille, jonka kanssa olimme jo sopineet albumin tekemisestä. Kun sain aikaiseksi jonkin perstuntumalta hyvältä vaikuttavan riffin tai melodian, taltioin sen kotistudioni koneelle ja pidin kansion sinetöitynä muutaman viikon ajan. – Puhumme aiheesta The Pursuit of Vikings – 25 Years in the Eye of the Storm -julkaisun dokumenttiosuudessa, enkä välttämättä haluaisi palata siihen sen enempää. Slayer oli tuolloin liikkeellä klassisen kokoonpanonsa voimin, ja katsoin bändin keikan joka ilta. – Sateisen kolea keli saattaisi äkkiseltään soveltua paremmin pohjoismaiselle metallibändille, mutta Los Angelesin päättymättömässä auringonpaisteessa on puolensa. valita kaikkien aikojen suosikkiyhtyeeni. Tämä on hemmetinmoinen klisee, mutta ahkerasti maailmaa kiertävä bändi on kuin perhe, ja joskus erimielisyydet muuttuvat ylitsepääsemättömiksi. Amon Amarth on saavuttanut taloudellisesti sellaisen aseman, että pystymme nauhoittamaan Los Angelesissa, joten miksi emme olisi tehneet niin. – Pidän Surtur Risingia [2011], Deceiver of the Godsia [2013] ja Jomsvikingiä edelleen hienoina levyinä, mutta samalla pitää myöntää, että me olimme jäämässä ainakin jossain määrin oman soundimme vangiksi. Halusin tavallaan unohtaa koko idean. – Olemme valmistelleet levyjä Jens Bogrenin ja Andy Sneapin kaltaisten eurooppalaisten huippuosaajien kanssa, eikä näissä kavereissa ole todellakaan mitään vikaa – viimeisen päälle kovia ammattilaisiahan he ovat. Tukholmalaiset eivät ole suostuneet luopumaan Twilight of the Thunder Godilla saavuttamastaan asemapaikasta – pikemminkin päinvastoin –, ja viimeinen kymmenen vuotta onkin ollut Amon Amarthille lähes pelkkää voittokulkua. – Kun aikaisemmat rundimme ovat päättyneet, olen aina pitänyt kunnon loman enkä ole koskenut kitaraan viikkoihin tai jopa kuukausiin. Tämän jälkeen asettelin aihion telakalle toisen kerran. – Kun olimme pikkuskidejä, Mötley Crüe ja Sunset Stripin skene olivat kova sana, ainakin hetken aikaa. Nauhoitimme uudet kappaleet toisen kerran ja kaikenlaiset ideat lensivät taas valtoimenaan. Luottamuksemme oli siis jo valmiiksi korkealla tasolla. Anderssonin seuraaja tottelee nimeä Jocke Wallgren, ja uusi pitkäsoitto Berserker on hänen debyyttilevytyksensä Amon Amarthin rumpalina. Se oli minulle yksi hienon kiertueen kohokohdista, Mikkonen sanoo. The Unholy Alliance oli kaiken kaikkiaan aikamoisen surrealistinen kokemus, Mikkonen huokaisee. Sillä samalla hetkellä me tietenkin tajusimme, ettei hänellä tule olemaan aikaa Amon Amarthille lähitulevaisuudessa, Mikkonen naurahtaa. Halusimme uudistaa koko touhun. Kun vertasin alkuperäisiä nauhoja valmiiksi miksattuun materiaaliin, ero oli aivan huikea. Tällä kerralla tunnelma oli täysin toisenlainen. Jossakin vaiheessa palasin aihion äärelle ja tein siihen joitakin muutoksia, mikäli vaistoni käskivät niin. Meille kävi Fredrikin kanssa niin, eikä vaihtoehtoja lopulta jäänyt. Otin usein paikan Jeff Hannemanin vierestä lavan sivulta, ja tuntui uskomattomalta seurata hänen työskentelyään aivan lähietäisyydeltä. Niinkin kovia, että Andy esimerkiksi päätyi Judas Priestin kitaristiksi Jomsvikingin tekemisen jälkeen... Kerrankin aikaa Amon Amarthin yhdennentoista studioalbumin siemenet kylvettiin tantereeseen puolitoista vuotta kestäneen Jomsviking-maailmankiertueen aikana. Jomsviking-kiertue jätti päälle mahtavan fiiliksen ja päätin tarttua kitaraan saman tien kotiin päästyäni. Amon Amarth ”Kun olimme pikkuskidejä, Mötley Crüe ja Sunset Stripin skene olivat kova sana, ainakin hetken aikaa. Jay oli toki jo ennestään jossain määrin tuttu, sillä hän miksasi The Pursuit of Vikings – 25 Years in the Eye of the Stormille päätyneet livebiisit, ja olin ihan oikeasti lentää perseelleni hänen suorituksensa äärellä. – Jocken ansiokas rumputulitus tarjoaa tekemiseemme yhden uuden kulman, mutta vain yhden. Siellä on erilainen voittajafiilis, kun jokainen päivä alkaa sinisen taivaan alla. Keväällä 2016 ilmestyneellä Jomsviking-levyllä kompeista vastasi sessiojäsen Tobias Gustafsson. Ilmapiiri oli kaikin puolin varsin erilainen verrattuna Andy Sneapin Backstage-studion tunnelmiin Keski-Englannissa. – Jay otti biisit haltuun kotistudiossaan, minkä jälkeen hän saapui Tukholmaan tekemään kanssamme varsinaista esituotantoa. Ainoa mahdollisuus Amon Amarth ja Jay Ruston valitsivat uuden materiaalin nauhoituspaikaksi Hollywoodin pohjoispuolella sijaitsevan Sphere-studion. Mikäli se tuntui kolmannellakin tarkastelukerralla hyvältä – mahdollisesti kuukausia sen keksimisen jälkeen –, suostuin jo itsekin uskomaan, että siinä on jotakin ja lähetin sen muun yhtyeen ihmeteltäväksi. – Nauhoitimme kaikki uudet kappaleet Peterin kanssa, ja samalla syntyi koko joukko uusia ideoita ja sovitusratkaisuja. Olen yksinkertaisesti ollut tauon tarpeessa, eikä inspiraatiota uuden kirjoittamiseen ole heti löytynyt... – Lähdimme etsimään henkilöä, joka haluaa työskennellä kanssamme ja onnistuu tekemään bändistä entistä moniulotteisemman ja paremman, ja Ruston osoittautui juuri tällaiseksi kaveriksi. ”Ääh, ei tämä olekaan kovin kummoinen”, kitaristi aloittaa
Tykkään vanhojen, harvemmin soitettujen biisien esittämisestä, ja tasavuosijuhla antaa toki hyvän syyn kurkottaa taaksepäin. Yleensä olemme valmistelleet ensin pohjat, eli sessio on alkanut kaikkien kappaleiden rumpuja basso-osuuksien taltioinnilla. Kerry nimittäin tuntuu olevan sanojensa mittainen mies! Amon Amarth juhlii kolmekymppisiä vuonna 2022. Jokainen bändin jäsen pääsi näkemään lähietäisyydeltä, miten biisi edistyy ja valmistuu. Muistan, kun teimme lopullisen päätöksen Kaliforniassa työskentelemisestä... Millaista Losissa työskenteleminen sitten oli. – Mentaalipuolen merkitystä ei voi millään väheksyä. Keskustelun päätteeksi Mikkonen lupaa Amon Amarthin saapuvan tulevalla eurokiertueellaan myös Suomeen. on saavuttanut taloudellisesti sellaisen aseman, että pystymme nauhoittamaan Los Angelesissa, joten miksi emme olisi tehneet niin. Samaan aikaan ajattelen myös olevani kotona. – Usko tai älä, mutta en ole ollut läheskään näin innoissani yhdestäkään levystämme sitten Twilight of the Thunder Godin, Mikkonen kehuu. Jos esimerkiksi Ruotsi ja Suomi pelaavat jääkiekkoa, ei ole kahta sanaa siitä kumpaa joukkuetta kannatan. Myös sanoitukset syntyivät jossain määrin uudella tavalla. – Odotetun hienoa – ja raakaa vääntöä! Kaikkiaan vietimme studiossa nelisenkymmentä päivää. Sanoitus perustuu historiallisiin tosiseikkoihin – tämäkin oli jossain määrin uutta meille –, ja koko bändi piti kovasti erityisesti berserker-sanasta. Jos esimerkiksi Ruotsi ja Suomi pelaavat jääkiekkoa, ei ole kahta sanaa siitä kumpaa joukkuetta kannatan. Kun en ole Suomessa, pidän itseäni ehdottomasti suomalaisena. – Nauhoitimme albumin eri tavalla kuin ennen. hurriksi. Emme juurikaan ehtineet nauttia vuokratalomme uima-altaasta, sillä aloitimme työskentelyn aamulla kymmenen maissa ja duunipäivä kesti yleensä kaksitoista tuntia. Tämän lehden ilmestyessä yhtye kiertää amerikkalaisareenoita Slayerin kanssa, ja alkusyksystä on luvassa toinen iso jenkkikiertue Arch Enemyn, At the Gatesin ja Grand Magusin kanssa. Millaisia ajatuksia mieleesi nousi, kun kuulit Berserkerin valmiina ensimmäisen kerran. Uskotko Slayerin lopetuspäätöksen pitävän. – Edellinen julkaisumme oli puhdas teemalevy, joka sijoittui Jomsborgissa asuneiden jomsviikinkien maailmaan. – Emme ole vielä miettineet asiaa, mutta juhlistamme tapausta aivan varmasti. – Onhan se mahtavaa päästä osaksi Slayerin historiaa, vaikka en haluaisikaan heidän lopettavan. Tiedostamme toki, ettei tuo ole maailman omaperäisin levynnimi, mutta päätimme käyttää sitä, sillä vakavia vaihtoehtoja ei ollut. – Fiilis on itse asiassa melko erikoinen. Tällä kerralla Johan kirjoitti tekstit yksi kerrallaan erilaisia ideoita hyödyntäen, ja osa lyriikoista syntyi aivan viime metreillä, Mikkonen kertoo. Ehkä tämä on ainoa mahdollisuutemme urallamme, kukapa sen tietää. – Aiheellinen kysymys, mutta kyllä kai siihen on uskottava... Siis sehän oli silkkaa dream come true -osastoa, Mikkonen nauraa. Toki vasta tulevat vuodet näyttävät, kuinka korkealle Berserker lopulta asettuu Amon Amarthin diskografiassa, mutta tällä hetkellä olen valmis nostamaan sen ylimmälle pallille, siihen Twilightin viereen. Nyt teimme biisin kerrallaan valmiiksi asti, mikä osoittautui hemmetin mielenkiintoiseksi. Erityisiä väristyksiä Amon Amarthin tulevaisuus näyttää vähintään yhtä aurinkoiselta kuin päivä Los Angelesissa. – Kaiken muun hyvän lisäksi oma henkilökohtainen tavoitteeni – ”death metal -bändi tekee klassisen heavy metal -albumin” – täyttyi sataprosenttisesti. Löytyykö takataskusta jo suunnitelmia merkkipäivän varalle. hurriksi.” 21. Kun Jocke ja Ted olivat saaneet osuutensa purkkiin, ryhdyimme heti tekemään kitaroita. Jos taas olen Suomessa, tunnen itseni vähän... Jos taas olen Suomessa, tunnen itseni vähän... Näin bändin viime joulukuussa Tukholmassa, ja Tom ja kumppanit olivat täysin pitelemättömässä vedossa. Mieltä kieltämättä hiveli ajatus, että meidän pikku bändimme jostakin Tukholman nukkumalähiöstä lähtee tekemään studioalbumia maailman rock’n’roll-mekkaan. Loppuvuodesta bändi puolestaan paiskaa mittavan Euroopan-kiertueen. – Mutta vastatakseni kysymykseesi: Suomessa esiintyminen aiheuttaa ehdottomasti erityisiä väristyksiä! ”Kun en ole Suomessa, pidän itseäni ehdottomasti suomalaisena. Tästä on helppo rakentaa aasinsilta kohti viimeistä kysymystä: kulkeeko vahvat suomalaiset sukujuuret omaavan kitaristin kehossa erityisiä väristyksiä Suomen-keikkojen aikana. – Siitä puheen ollen: The Avenger -kakkoslevymme täyttää tänä vuonna kaksikymmentä, ja saattaa hyvinkin olla, että nostamme livesettiin pari valikoitua numeroa siltä. – Berserker-otsikko tuli The Berserker at Stamford Bridge -kappaleesta
DEATH HAWKS | Psychic Harmony JESS BY THE LAKE Under the Red Light Shine WINTERWOLF Lycanthropic Metal of Death ERI ESITTÄJIÄ: THINK ABOUT MUSIC Musik von Harmönia 2006-2014 KIERI VERKKOKAUPPAAN www. Kuopion old school death metal -kaivos ei ehdy! Winterwolf palaa rikospaikalle vahvin ottein. svartrecords.com Vuoden merkittävin kosminen aikuisdiskoalbumi. Skweee! Perttu Häkkisen ja Tatu Metsätähden Harmönia-levymerkkiä esittelevä elektrokokoelma on Svartronix-alamerkin esikoisjulkaisu.. Jess ilman Ancient Onesia sooloprojekti vie klassisen rockin maailmaan
Vaarallista. Sen kanssa ei leikitä, eikä se anna armoa. – Jos yliopistolla työskentelevä päälle nelikymppinen kahden lapsen isä yrittää saada musaan irrallista vaarantunnetta, jotta se miellyttäisi totaalisen äärimetallin ystäviä, se olisi täysin falskia. Millaisia ajatuksia tämä luonnehdinta herättää, Lord Vicarin perustaja Kimi Kärki. En ole vetämässä ranteitani auki, minua kiinnostavat toisenlaiset asiat; intensiteetti, tarinankerronnan syvyys ja aitous. – No mähän olen kunnon turvamies, kitaristi nauraa. Kärki jatkaa, että meillä jokaisella on demonimme, ja yhdelle soivat eri kellot kuin toiselle. MUSTARUUTI PALAA D oom metal on oletusarvoisesti nimensä mukaista musiikkia, uhkaavaa, painostavaa ja allensa painavaa. Sillä kuuluu maailman tila. Doom metal -yhtye Lord Vicar on tehnyt tähän asti surumielisimmän levynsä. TEKSTI MATTI RIEKKI 23. Törmäsin hiljattain aiheesta keskustellessa mielipiteeseen, että doomia nyt tusinan vuoden ja neljän studiolevyn verran annostellut Lord Vicar edustaisi ”turvadoomia”, millä tarkoitettiin sitä, että yhtyeen musiikki on kuin oppikirjasta revittyä eikä vaarantunnetta tai repäisyjä oikein tahdo löytyä
Minulla ei ole kiire. Se aito ahdistus kuuluu myös tällä levyllä. Myös vuodesta 2016 bändin bassoa pomputtanut Rich Jones on britti. – Mietin myös valkoisen pulverin aiheuttaman egoistisen huuman vastapoolia: ihmiskunta on vetänyt mustia painajaisia nenäänsä läpi koko kirjoitetun historian. Alusta asti kitaristin mukana rouhineista jäsenistä laulaja Christian ”Chritus” Linderson tulee Ruotsista ja Sveitsissä tätä nykyä majaileva Gareth Millsted Englannista. Niin tai näin, ensimmäinen ajatus Lord Vicarin uutta The Black Powder -albumia kuunnellessa on, että nyt ovat setämiehet allapäin. Mikä olisi ensimmäinen suuren linjan päätös, jonka planeettamme saisi maailmanvaltias Kärjen hallinnossa kokea. Ja sitten jäisin eläkkeelle ennen kuin täydellinen valta pilaisi minut täydellisesti. Toisaalta haen elinvoimaa esimerkiksi läheisistäni, työni merkityksistä ja jatkuvasta budoharjoittelusta. Pystytkö repimään iloa irti usein esitetystä väittämästä, että itse asiassa ihmiskunta elää parhaillaan dokumentoidun historiansa parasta aikaa. Ja rohkenen väittää, että soundimme on tunnistettava. Ja sitä ollaan jättämässä nimenomaan jälkikasvulle. Pappia kyydissä Tuomioklassikko Reverend Bizarren jälkihöyryissä vuonna 2007 perustettu Lord Vicar tulee helposti omittua osaksi kotimaista bändirosteria, mutta totuus on monikansallisempi: tätä nykyä yhtyeessä ei vaikuta kuin Kärjen verran Suomen kansalaisia. Vai sanotaanko suoraan että masentaa. Tässähän on päällä valtava ambivalenssi: Yhtäältä jotkut elävät valtavan suojattua ja ”menestynyttä” elämää, mutta ovat silti onnettomia ja aivottoman viihdekulttuurin turruttamia. Sitten ruutisarvesta löydetään joutuisammat aineet, kunnes lopussa taas herkistellään ja hidastellaan. Halutaan sulkeutua. Birminghamiin kun viitattiin, niin millaisen viestin lähettäisit Ozzy Osbournelle – kehottaisitko lopettamaan kiertämisen, tai sen yrittämisen. Vaan leikitäänpä vähän ja oletetaan, että olisit suuren vaikuttajasi Black Sabbathin kappaletta mukaillen ”Lord of This World” ja saisit viedä asioita siihen suuntaan kuin järkeväksi katsoisit. Hän ajattelee edelleen jääräpäisesti albumimitassa. – ”If you feel you are too old to rock and roll, then you are.” Näillä Lemmyn sanoilla tukien: jos Ozzy haluaa mennä saappaat jalassa, suon sen hänelle. Nyt kasassa oleva kokoonpano, jossa rytmiryhmän britit ovat tunteneet toisensa lapsuudesta asti, on tähän asti kovin ja kemialtaan tervein. – Mustavalkoinen maailma ja yksinkertaiset vastaukset monimutkaisiin ongelmiin vetoavat Suomessakin moniin. – No kyllä minua masentaa, mutta pakenen parhaani mukaan ajatukseen, että voimme muuttua ja muuttaa asioita. Ja melankolia on ehkä kaiken tekemäni musan alkupiste ja lähtökohta, oli kysymys sitten Lord Vicarista, Ornesta tai soolomatskustani. Ihminen, tuhon kylväjä Paitsi tietysti albumin nimi, myös sen ensimmäinen kappale, tuhdit 17 minuuttia laskuttava Sulfur, Charcoal and Salpeter viittaa jauheeseen, jonka alkumuoto kehitettiin Kiinassa ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella ja joka sai savuttoman – ja entistä tuhoisamman – muotonsa Ranskassa tuhannen vuotta myöhemmin. Nyt valtavirtamusassa on päällä tarve herättää huomiota digisingleillä, ja albumit ovat usein lähes tarpeettomiksi katsottuja ja täynnä fillereitä. – Yhtyeen neljä isää on aika erilaisissa elämäntilanteissa, toiset paremmissa ja toiset ihan pohjalla, mutta kun tätä maailmaa katsoo, ennusmerkit itse rakennetulle helvetille ovat olemassa. kitaristi viskaa kysymyksen takaisin. – Toisaalta tämän yhtyeen merkitys on siinä, että se noudattaa tietynlaista visiota. En soittaisi sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät kykene jakamaan sitä ja hoitamaan omaa tonttiaan. Levyn alkupuoli palaa hitaasti. – Ihminen on ollut taitava keksimään tapoja kylvää tuhoa ympärilleen, hän toteaa. Kärki vahvistaa heikon henkisen luiston. Kärki pitää moneen ilmansuuntaan leviämistä lähinnä hyvänä asiana. Silloin kun ollaan yhdessä, tehdään töitä kokonaisuuden eteen, että olisimme enemmän kuin osiemme summa. – Vakavasti suhtautuen ryhtyisin pykäämään tutkittuun tietoon pohjaavaa asiantuntijavetoista maailmaa, jossa koulutus, tuloerojen tasaaminen ja ilmastonmuutoksen pysäyttäminen olisivat keskiössä. – Mutta ei tämä vain nuoria koske, Kärki jatkaa. Eiväthän yhtyeen aiemmatkaan levyt ole edustaneet varsinaista riemusaattoa, mutta uutuudella lippu on ilmiselvästi puolitangossa. Ruuti, Zyklon B, Hiroshima, ihan samaa. Kimi Kärki kertoo, että The Black Powder, ”Mustaruuti”, on yksinkertaisesti metafora väkivallalle. Mutta toisaalta soisin hänelle nyt ruhjotun ruumiin rauhallista parantelua. Hyvästä levystä avautuu uusia juttuja vielä sadan kuuntelun jälkeen! – Tässä tapauksessa tuo dynaaminen kaari hitaasta alakulosta alkaen on juuri tämän ajattelun kirkastamista. – Tämä neljässä eri maassa asuminen tuottaa yhtyeeseen aika paljon vakavuutta. Melankolia valtaa maat ja mannut, eikä paremmasta ole kuin hailakoita viitteitä. Nuoremmat ihmiset elävät monesti paljon näköalattomammassa tilanteessa, ja siksi radikalismi ja populismin nousu on nyt nettiaikana helppoa. – Teen sellaista musaa, joka resonoi itsessäni, ja siihen liittyy tietenkin myös tämä tietynlainen tradition kunnioittaminen. Lord Vicarissa yhdistyvät tuomiometalli, akustiset sävyt, progeilu ja hard rock, eli kyllä se aika eklektistä tavaraa on. Lumisokeuden sijasta hapuilemme pimeässä, ja aina välillä liekki osuu sytytyslankaan. Se on myös perin raskas, matalalta resonoiva ja hyvin alakuloisen oloinen. Jos näkisimme esimerkiksi viikoittain treeniksellä, hommassa olisi erilainen henki. Me kaikki olemme syntyneet samalle planeetalle, ja olisi hyvä miettiä millaisena jätämme sen Keith Richardsille. – Minulle hyvä levy on aina tarkoittanut jotain, missä on jonkinlainen kokoava idea ja toisaalta dynamiikkaa, variaatiota. – Kuristaisin kaikki kuninkaat pappien ja ylikansallisten yritysjohtajien suolilla. ”Tämän yhtyeen merkitys on siinä, että se noudattaa tietynlaista visiota.” 24. Toisaalta jotkut yrittävät lähinnä selvitä hengissä. Kärjen mukaan albumin rakenne ei ole sattumaa. Ehkä tuon mielipiteen omaava henkilökin löytää sieltä jotain muutaman vuoden päästä. Vastustan tuollaista lyhytjänteisyyttä ja pyrin rakentamaan jotain, mikä avautuu hitaasti ja kestää kuuntelua
FESTIVAALI-ISÄNTINÄ JONE NIKULA JA MARKO HIETALA. – Levyn syntyyn vaikutti osaltaan se, kun vierailin Prahan juutalaisella hautausmaalla. JYVÄSKYLÄ 9.–10.8. Miksi. Yhtyeen edellinen basisti Jussi Myllykoski putosi matkasta joitain vuosia sitten, minkä jälkeen Lord Vicar -lauteilla nähtiin kaksi entistä pappismiestä, kun nelikielisen varressa riehui paikkausperiaatteella Reverend Bizarre -keulamies Sami ”Albert Witchfinder” Hynninen. Vaikuttava muistomerkki täydelliselle pimeydelle. Terveisiä laminaattilattialta The Black Powder tarjoaa kenties musiikillisesti monipuolisinta Lord Vicaria tähän asti, mutta yksi yhtyeen tavaramerkeistä ei ole kokenut muutosta: kolmen aiemman albumin (Fear No Pain, 2008, Signs of Osiris, 2011, ja Gates of Flesh, 2016) kansia on koristanut 1800-luvun lopussa tai seuraavan vuosisadan alussa syntynyt maalaus, ja sama linja jatkuu. / LAHTI 12.–13.7. Lopulta se pelkistyi lapsen kuolemaan abstraktimmalla tasolla, Kärki sanoo. / JOENSUU 16.–17.8. Hän ei missään vaiheessa ollut tulossa vakijäseneksi, hänellä on aivan liian monta omaa rautaa tulessa, Kärki painottaa. KUOPIO 14.–15.6. Maalaus on vaikuttava ja kytkeytyy Kärjen aiempien valintojen tavoin levyn muuhun ilmeeseen, mutta kitaristi kertoo, että muitakin vaihtoehtoja oli. – Pyörittelin muun muassa muutamaa lapsisotilasvaihtoehtoa, mikä sekin kertoo osaltaan levyn tematiikasta. Siellä on synagoga, jossa on alttarina uuni ja seinät ovat täynnä palaneiden nimiä. – En muuttaisi mitään. Se promoottori puhdistaa toivottavasti nykyään yleisiä käymälöitä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Oli pakko käydä välillä vetämässä henkeä tuon huoneen ulkopuolella. – Sami tuli yhtyeeseen pelastamaan meidät tilanteessa, jossa tarvittiin helvetin nopeasti helvetin hyvä mies. Mieleen tulee se, kun vielä tällä vuosikymmenellä tuli kerran nukuttua paljaalla laminaattilattialla Budapestissä. / OULU 28.–29.6. – Tämä asetti tiettyjä rajoitteita esimerkiksi settilistalle, menimme hänen kanssaan tietyllä satsilla, jonka hän oli treenannut kasaan. LAPPEENRANTA 2.–3.8. Saan tehdä juuri sellaista musiikkia kuin haluan, yhteistyö sujuu, budjetti on riittävä ja levy kuulostaa siltä kuin pitääkin, Kärki luettelee. Siellä oli myös yhdessä huoneessa näyttely, jossa oli lasten piirustuksia keskitysleireiltä. Moni toivoi, että Hynnisestä olisi tullut keikkasoittelun myötä Lord Vicarin täysivaltainen jäsen. – Kiertueolosuhteita muuttaisin paljon mieluummin. Kevennämme myös jutun kaarta palaamalla leikkimään maailmanvaltiasta. Lapsen maailman ilot ja surut olivat läsnä suodattamattomina, kukat ja painajaiset, raidalliset vaatteet, aurinko, sotkua ja piikkilankaa. Jos sinulla olisi kaikki maailman valta ja voima äänittää seuraava Lord Vicar -albumi minkälaisissa olosuhteissa ja kenen kanssa tahansa, millaisiin raameihin päätyisit. / ROVANIEMI 26.–27.7. RAUMA 5.–6.7. KOUVOLA 19.–20.7. MUKANA MYÖS ROCK DJ SÄNDI! KATSO PAIKKAKUNTAKOHTAISET ARTISTIT JA OSTA LIPUT OSOITTEESTA ROCKINTHECITY.FI LIPUT: 1 PV 39,90 € / 2 PV 69,90 € / VIP 1 PV 109,90 €. Kuolemanenkelissä ja tuon maalauksen surumielisessä rauhassa on jotain lohdullista – kyllähän levylle tarvittiin myös lohdullinen elementti. Toisaalta se on läsnä tiettyjen soitannollisten osien kauneudessa. Oli todella hauskaa soittaa taas hänen kanssaan ja muistella menneitä, mutta minulle on tärkeää katsoa eteenpäin ja mahdollistaa muutos. Tällä kertaa kunnian visuaalistaa tuomiometallistien musiikkia on saanut englantilaisen taidemaalarin George Frederick Wattsin vuosina 1886–1887 maalaama teos Death Crowning Innocence
Vielä muutama vuosi sitten oli hyvin epävarmaa, jatkuisiko yhtyeen ura enää missään muodossa. LEIKKAUSPÖY DÄLTÄ LAVOILLE TEKSTI TONI KERÄNEN KUVAT KATARINA BENZOVA 26. David Coverdalen johtama Whitesnake julkaisi juuri 13. levynsä Flesh & Bloodin
Oma luottolääkärini oli Los Angelesissa katsomassa pirun KISSiä! Vanhaa koulukuntaa Flesh & Blood kuulostaa allekirjoittaneen korviin kahteen edelliseen levyyn (Good to Be Bad, 2008, ja Forevermore, 2011) verrattuna selkeästi enemmän hard rock -tuotokselta. Eilen päädyin pikaiseen hammasoperaatioon, ja toimittajien kanssa jutteleminen alkoi käydä hyvin vaikeaksi, kun hammasta kolotti niin pahasti. Bändi sai alkunsa 1970-luvun lopulla sen jälkeen, kun laulaja David Coverdale oli kuulunut vuosien 1973–76 aikana Deep Purplen kokoonpanoon ja tehnyt sen myötä läpimurtonsa tähtisarjaan. Minulle on muun muassa sanottu, että levy on samankuuloinen kuin Slip of the Tongue [1989], Coverdale aloittaa. – Tämä on todella mielenkiintoista, kuomaseni. Erikseen pitää mainita se, kuinka Coverdale heittää brittiherrasmiehen kohteliaisuudella joka väliin haastattelijan nimeä sekä ilmauksia kuten ”bro” ja ”mate”. W hitesnaken nimi kuuluu selkeästi raskaan rockin suurimpien legendojen joukkoon. Kitaristit näyttävät kaikki taitonsa Whitesnaken taivalta ovat leimanneet useat miehistönvaihdokset, mutta myös se, että Coverdalellä on aina ollut rinnallaan valovoimaisia kitaristeja kuten John Sykes ja Adrian Vandenberg. Jokaisella on omanlaisensa käsitys. Mies tuntuu olevan täynnä energiaa ja hehkuttaa uutta levyä automyyjän innokkuudella. Bändin sen jälkeinen historia on niin täynnä erilaisia vaiheita, että siitä kiinnostuneen voi hyvillä mielin ohjata vaikkapa erilaisten verkosta löytyvien historiikkien äärelle. Aluksi Coverdale teki kaksi soololevyä (White Snake, 1977, ja Northwinds, 1978), joita tukeneiden kiertueiden aikana miehen taustalla soitti The White Snake Band -kokoonpano. Varsinainen Whitesnake syntyi vuonna 1978. – En myöskään koskaan vertaile soittajiani edellisiin jäseniin, enkä halua vertailla uuden levyn kaupallista menestystä edellisiin levyihin. Minä en vain harrasta vertailuja, Toni. Kitaristit ovat myös toimineet Coverdalen säveltäjäpareina. – Minusta meidän niin sanottu paluulevymme Good to Be Bad muistutti enemmän aivan alkuaikojen levyjä. 27. – Kuten voit kuvitella, haastatteluja riittää. – Tällä uudella levyllä taas on mukana materiaalia, joka muistuttaa Bloody Luxuryn [Saints & Sinners 1982] ja Wine, Women an’ Songin [Come an’ Get It, 1981] kaltaisia boogiepohjaisia paloja. – Itse en kuitenkaan halua tehdä sen kummempia vertailuja. Kun vähän houkuttelee, pientä vertailun kaltaista analyysiä alkaa silti tulla. Kitarat eivät ole niin metalliset ja yleisilme on muutenkin enemmän mallia old school. Mielestäni levyn avaussingle Shut Up & Kiss Me on tehty ihan samasta puusta. Se luo keskustelulle lämpimän pohjavireen. Sen takia halusin aloittaa seuraavan albumin, Forevermoren, kappaleella Steal Your Heart Away, koska se oli mielestäni loistava silta varhaisen ja tämän vuosituhannen Whitesnaken välillä. Toukokuun alussa ilmestynyt Flesh & Blood on joka tapauksessa kolmastoista Whitesnake-albumiksi laskettava kokonaisuus, ja Coverdale on hyvissä ajoin liikkeellä levyn markkinoinnin suhteen: haastattelupuhelu tulee jo helmikuisena iltana. Whitesnake-identiteetti on ollut aina läsnä. Onneksi sain kaverin kautta nopeasti apua. Näen vain sen tietyn punaisen langan, joka on ollut siellä ihan alusta asti, Trouble-levystä [1978] ja jopa kahdesta sitä edeltäneestä soololevystäni lähtien
Molemmissa polvissani oli nivelrikko. – Kun Tommy saapuu paikalle, kaikkien soitto paranee heti automaattisesti kymmenen prosenttia. Alkoi käydä todella selväksi, että jos minua ei operoitaisi, päätyisin pyörätuoliin. Faneille tuntui olevan tärkeää, että he saavat vielä aitoa tavaraa ja heidän osoittamansa rakkaus bändiä kohtaan palkitaan. – Luojalle kiitos kaikki meni lopulta hyvin. Muun muassa Black Oak Arkansasissa sekä Ozzy Osbournen ja Gary Mooren bändeissä kannuttanut Aldridge soitti Slip of the Tongue -levyllä ja monilla myöhemmillä kiertueilla, mutta palasi levyttävään Whitesnakeen vasta The Purple Albumilla. The Purple Albumin julkaisun aikoihin mediaan ilmestyi haastatteluja, joissa Coverdale antoi ymmärtää varsin selkeästi, että Whitesnaken taru olisi ohi levyn ja sitä seuranneen kiertueen jälkeen. Hän on äärimmäisen lahjakas, mutta myös joukkuepelaaja. Laulaja muistuttaa nyt myös siitä, että hän on suunnitellut musiikkiuransa lopettamista myös aiemmin – ja poistunutkin useaan otteeseen bisneksen parista. Nyt hän oli äärimmäisen motivoitunut tekemään kappaleita. Tämän päivän Whitesnake on hyvin terve ympäristö musiikintekemiselle. Ne alkoivat Good To Be Badin aikoihin ja muuttuivat vuosi vuodelta pahemmiksi. Jo edellisellä Whitesnake-levyllä, nimensä mukaisesti Coverdalen Deep Purple -aikaisia kappaleita kierrättäneellä The Purple Albumilla Aldrichin paikan otti Joel Hoekstra, joka on soittanut muun muassa Night Rangerissä ja tekee parhaillaan yhteistyötä Cherin kanssa. Kovia kipuja pidettiin kurissa lääkkeillä ja toimenpiteillä. Samoin Joel, joka ei päässyt vielä The Purple Albumilla esittelemään luonnollisestikaan kuin soitto-osaamistaan. Koko prosessi aiheutti minussa valtavaa pelkoa, ja minä olen ihminen, joka ei ole tottunut pelkäämään. – Jo silloin ihmiset kuitenkin kyselivät vielä yhden oikean Whitesnake-levyn perään. Levyn ja albumin avulla pystyisin osoittamaan kunnioitustani Deep Purplelle heidän antamastaan mahdollisuudesta, jonka vaikutukset näkyvät yhä. Meillä oli selkeä yhteinen näkemys kappaleiden suunnasta, eikä kukaan yrittänyt pakottaa jotain tiettyä juttua mukaan. – Joel aloitti soittamisen hyvin nuorena sellolla ja pianolla. Nytkin hän oli tehnyt kotiläksynsä ja kuunnellut tarkkaan sävellysten demonauhoitukset. Ja sitä en halua, liike ja koko näyttävä esillepano on minulle olennainen osa keikkoja. – Kukaan ei tiennyt, että lavalla on pahasti oireileva mies. Coverdale kehuu vuolaasti myös vanhaa yhteistyötoveriaan rumpali Tommy Aldridgea, joka teki ensiesiintymisensä yhtyeen riveissä vuoden 1987 Still of the Night -musiikkivideolla. Coverdale onnistui esiintymään keikoilla. Se oli siis hyvin pelottavaa aikaa ja minun piti pohdiskella monenlaisia asioita, laulaja muistelee. – Toisaalta olisin voinut päätyä leikkauksen jälkeenkin siihen tilaan, että pystyisin vain seisomaan ja laulamaan. Suunnittelin aluksi, että keskityn pelkästään siihen. Sama meininki jatkui, kun muu bändi tuli mukaan sovittamaan kappaleita. Leikkauksen jälkeen olin vuoden kuntoutuksessa. Aldrich poistui omille teilleen vuonna 2014. Aiemmin muun muassa Lionja Bad Moon Rising -bändeissä soittanut Doug Aldrich ja Wingerissä kannuksensa hankkinut Reb Beach liittyivät Whitesnakeen vuonna 2002, kun Coverdale kokosi bändin uudelleen vuonna 1997 alkaneen tauon jälkeen. – Minun ja Dougin välinen yhteistyö oli niin hedelmällistä, ettei Rebillä ollut koko sinä aikana kunnollista tilaisuutta esitellä omia säveltäjänlahjojaan. Sitten muun muassa Frontiers-levy-yhtiö otti minuun yhteyttä ja suunniteltu toipumisvuosi ”Olen koettanut eläköityä useammin kuin Frank Sinatra.” 28. – Kuvittelin ihan rehellisesti, että se tulisi olemaan viimeinen kiertueeni. Tällä kertaa suurimpana syynä lopettamisidealle olivat kuitenkin pahat polvivaivani. – Olen koettanut eläköityä useammin kuin Frank Sinatra. Kun yhteisharjoituksemme alkoivat, tuli valtavan voimakas ”vanha jengi koossa taas” -fiilis, Coverdale intoilee. Ajattelin, että näin voisin ikään kuin lopettaa urani samoissa merkeissä kuin se suuressa mittakaavassa alkoi. Polvivaivat uhkasivat uraa Ei ollut lähellekään itsestään selvää, että Flesh & Bloodia ylipäänsäkään pantiin alulle. Itse asiassa koko vetäytymisajatus huvittaa minua, kun ajattelen sitä nyt. Mies pyörsi puheitaan varsin nopeasti ja kertoi kiertueen antaneen uutta virtaa. Vuoden 2016 kesäkeikoilla kipupiikit ja muut tukitoimet eivät kuitenkaan enää auttaneet
– Tämä on Whitesnaken identiteetin yksi puoli, jota todella rakastan. – Täytyy myöntää, että tämä on ollut uuvuttavaa aikaa. – Teimme Dougin kanssa hienoja kappaleita Good to Be Badille ja Forevermorelle, mutta ehkä ne levyt eivät saaneet aivan riittävästi median huomiota. Pahin juttu oli kuitenkin se, että kodissani oleva studiokalusto yksinkertaisesti hajosi viime vuonna. vaihtuikin työnteoksi. Kun minuun otetaan yhteyttä erilaisten julkaisujen tekemiseksi, olivat ne sitten uusia levyjä tai vanhojen albumien erikoispainoksia, vastapuolelle on aina selvää, että he jäävät projekteista varmasti voitolle, Coverdale pohjustaa. Kyselin jälkeenpäin Rebiltä ja Joelilta muutamista kappaleista, että kukas näitä on säveltänyt, ja he kertoivat, että minä, Coverdale nauraa. Vaikutteita Motown-levytyksistä Kesken jutustelun Coverdale kyselee toimittajan lempikappaleita Flesh & Blood -levyltä. Tätä kirjoittaessa kappale onkin jo esitetty pari kertaa keikoilla. – Kappaleen alkuperäinen riffi on kotoisin niiltä ajoilta, kun tein yhteistyötä Jimmy Pagen kanssa [vuonna 1993 julkaistulla Coverdale•Page-levyllä]. Nyt kävikin niin, että noin 25 vuotta myöhemmin näytin sen Joelille, joka innostui ideasta heti. Haluan ehdottomasti kokeilla kappaletta myös lavaolosuhteissa, Coverdale ennustelee helmikuussa. – Meillä on Joelin kanssa voimakas yhteys. Äänenpainojen kiihkeydestä aistii, että mies todellakin arvostaa taustajoukkojaan. – Kiertue meni loistavasti ja sanoin agentilleni, että aletaan järjestellä laajempaa maailmankiertuetta. Se oli läsnä jo Troublella, esimerkiksi The Time Is Right for Love -kappaleessa, tai edellisillä levyillä biiseissä All For Love ja Love Will Set You Free. Gonna Be Alrightin tapauksessa Joel täydensi hienosti ne paikat, jotka minulta vielä puuttuivat. Always & Foreverin nimikin tulee hääpäivänämme otetusta kuvasta, jonka hän on kehystänyt ja pistänyt oheen nuo kyseiset sanat. – Sainpahan käännettyä asetelmia tässä haastattelussa! Kehun muun muassa Always & Foreverin ilmavaa ja äärimmäisen melodista otetta. Haasteita on ollut valtavasti, mutta tekemisen ilo voittaa kaiken. Flesh & Bloodin oli alun perin tarkoitus ilmestyä jo keväällä 2018, mutta ilmestymispäivää siirrettiin pariinkin otteeseen. Olen hyvin tyytyväinen siihen, missä kantimissa asiat ovat juuri tällä hetkellä. Jälkeenpäin katsottuna levyn ilmestyminen vasta nyt tuntuu erittäin hyvältä ajoitukselta. Olimme levyn kanssa jo 85-prosenttisesti valmiita ja se oli todella painajaismainen tilanne. – Kun ajatus levyn tekemisestä pantiin käytäntöön, halusin todellakin varmistaa, että kaikki tehdään kunnolla. – Minun korviini Always & Forever kuulostaa hyvin Motown-vaikutteiselta. – Minulla on kuitenkin ollut yksinkertaisesti aivan liian hauskaa näiden juttujen parissa, että voisin vielä luovuttaa. – Siinä vaiheessa Foreigner-kesäkiertueemme oli jo sovittu, joten levyteko joutui tauolle. Säveltäminen on parhaimmillaan kuin musikaalista keskustelua. Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, onko Coverdale koskaan kokenut, että hänen pitkällä urallaan olisi kappaleita tai albumeja, jotka olisivat hänen mielestään ansainneet enemmän arvostusta. – Vaimoni on suurin inspiraationi kappaleita tehdessä. Leikkauksen jälkeen minulla esimerkiksi oli niin rankka lääkitys, että se vaikutti muistiini. – Kiertueet menestyvät, paitamyynti on huipussaan ja niin edelleen. Tuumin, että siinäpä oiva nimi kappaleelle. Uusi levy saa huomiota Coverdale intoutuu useammassakin kohdassa haastattelua ylistämään suunnilleen jokaista elämässään vaikuttavaa ihmistä yhtyetovereista perheeseen ja vaimoonsa Cindyyn. Kun riisuu kappaleista äänekkäät kitarat ja rummut, huomaa, että alla on kappale, jonka olisi voinut esittää Four Tops tai The Temptations. Yksi iso syy, että jatkan levyjen tekemistä onkin juuri se, että eri tahot lähestyvät minua ja pyytävät lisää materiaalia. Vuosikymmeniä toimineelle bändille tällainen toiminta ei ole mitenkään itsestään selvää. 29. Vaikka ei pitäisi itse musiikista, jokaisen on pakko myöntää, että levyltä tai esimerkiksi Shut Up & Kiss Me -videolta aistii, että sen ovat tehneet ihmiset, jotka välittävät lopputuloksen laadusta aidosti! Haastatteluun varattu aika alkaa loppua. Uuden Flesh & Bloodin lisäksi Coverdale on ollut työstämässä esimerkiksi vuoden 1984 Slide It In -klassikkoalbumin laajaa erikoisversiota, joka sisältää peruslevyn lisäksi vaihtoehtoisia miksauksia, demoja, ennen julkaisemattomia kappaleita ja ideanpätkiä. Flesh & Blood World Tour 2019 alkoi huhtikuussa ja tuo Whitesnaken jälleen Suomenkin kamaralle, Tampereen paluun tekevälle Sauna Open Air -festivaalille heinäkuussa. Kaikki eivät välttämättä kuule sitä suurta vaikutusta, joka 1960-luvun Motown-soulilla on ollut Whitesnaken musiikkiin. Dialogi pulppuaa, vuoropuhelu vain tehdään laululla, kitaralla tai vaikkapa pianolla. Siihen liittyen Coverdalellä on kertoa pienimuotoinen paljastus. – Odotan jo malttamattomasti treenejä kiertuetta varten, vaikka tavallisesti vihaan, suorastaan inhoan harjoittelua. Toinen vaikutuksen tekevä kappale on Gonna Be Alright. Jätkät osaavat totta kai kaikki vanhat biisit kuten Here I Go Againin tai Is This Loven, mutta haluan saada uusiakin kappaleita esille ja täydelliseen soittokuntoon. Katsaus viimeisimpiin settilistoihin vahvistaa laulajan sanat todeksi: bändi todellakin soittaa noin kolmanneksen keikoistaan Flesh & Bloodin kappaleita. Jos olisimme tehneet vielä toisen levyn yhdessä, olisin esitellyt sen Jimmylle. – Whitesnakehan on yhä varsin suosittu bändi, jos katsotaan levyja dvd-myyntiä. Mies aloittaa vastauksensa hieman kaarrellen ja yllättävän puolustelevasti. Meidän piti palkata spesialisteja korjaamaan laitteet, ennen kuin pystyimme jatkamaan. Se vie ajatukset Slide It Iniltä löytyvän Guilty of Loven kaltaisiin pophenkisiin Whitesnake-kappaleisiin. – Taustalla oli monenlaisia ongelmia. Eihän sellaista tietenkään enää tapahdu, eikä samanlaista kulttuuria ja mediaympäristöä ole edes olemassa. Viime kesänä Whitesnake teki 33 keikan mittaisen USA:n-kiertueen Foreignerin ja Jason Bonhamin kanssa. Viime vuosina on silti välillä tuntunut, että valtavirtamedia ei ole pysynyt kärryillä sen suhteen, että Whitesnake on yhä toimiva voima, joka kannattaa ottaa huomioon. Halusin niin sanotusti koeajaa uudet polveni ja nähdä, että ne kestävät vielä lavalla olemista. Minulla ei ollut pokkaa sopia suoraan valtavaa maailmankiertuetta, vaan tahdoin kokeilla homman toimivuutta ensin lyhyemmällä kiertueella. Pasmat menevät hetkeksi sekaisin, ja Coverdale purskahtaa hyväntahtoiseen nauruun. Tämäntyyppisissä kappaleissa on runsaasti soulja r&b-vaikutteita, ja esimerkiksi harmoniakitarat korvaavat sen, mitä tyylipuhtaissa Motown-kappaleissa tehtäisiin jousisoittimilla, Coverdale analysoi. – Mutta paskat siitä. Sanoinkin monesti Dougille, että jos nyt olisi 1980-luvun loppu, olisimme kappaleilla ympäri Music Televisionia. Vuonna 2017 samantyylisen käsittelyn sai mainitun Still of the Night -superhitin sisältänyt 1987-levy
Loputon säätäminen muuttui kehän kiertämiseksi. Hän ei ollut mikään Charles Manson, Jim Jones tai David Koresh, mutta samat elementit löytyvät tästäkin. – Uhripuu sävellettiin muutamassa kuukaudessa, yhden suuren inspiraation vallassa, kielisoittaja Valgrinder kaivelee muistilokeroitaan. – Minä ja laulajamme Prokrustes vastaamme sanoituksista, ja vaikka teemme työtä omissa oloissamme, ajatusmaailmamme leikkaavat toisiaan. Tämänkin levyn miksauksen maksoin nipulla käytettyjä kitarapedaaleja. Mutta vaikka itse sävellystyö kävi jouhevasti, sen konkretisoiminen albumiksi kesti luvattoman kauan. Ideana oli, että työ ohjaa tekijäänsä, emmekä tienneet alkuvaiheessa lainkaan, mihin suuntaan se tulee meitä viemään. Kun lopulta esittelemme aikaansaannoksemme toisillemme, siellä on varsin samanlaisia ideoita ja jopa niin samoja sanankäänteitä, että joudumme joskus muuttamaan lyriikoita välttääksemme päällekkäisyydet. En tiedä tarkemmin, mitä saarnat ovat pitäneet sisällään, mutta tämä levy on kasattu niistä maailmanlopun, rappion ja kuoleman tarinoista, joita uskoisin hänen saarnanneen. Kuinka tuttu aihe oli entuudestaan, ja minkälaiseksi albumin sanoituksellinen kuva muodostui. Olen auttanut ulkopuolisena miksaajana toiminutta Salakkaa hänen jutuissaan, ja hän auttaa vastaavasti pyyteettömästi meitä. Maailmanloppu, rappio ja kuolema Ilmestykset perustuu löyhästi hengellisen Åkerblom-liikkeen johtajana ja unissasaarnaajana tunnetun Maria Åkerblomin (1898–1981) profetioihin ja ilmestyksiin. Historiamme on täynnä tragedioita ja vaikeiden hetkien hyväksikäyttäjiä, ja unissasaarnaaja Maria Åkerblom on yksi heistä, Valgrinder pohjustaa. Niin kuin sanonta kuuluu: ”Kun itse tekee, saa sellaisen kuin sattuu tulemaan.” – Kaikki mitä pystytään tehdään itse, aina nauhoituksista kansiin. F örgjordin neljäs albumi Ilmestykset kuulostaa rennommalta, dynaamisemmalta ja ilmavammalta kuin vuonna 2017 ilmestynyt Uhripuu-edeltäjä, vaikka levyistä kumpainenkin edustaa tavan kuulijan korviin taatusti roskaista ja raakaa mustaa metallia. – Tälläkin kertaa sanoituksissa käsitellään kuolemanjälkeisiä uskomuksia, kotimaisia menneiden aikojen tragedioita, vahvemman oikeutta sekä kaikkea, mikä on elämää ja kuolemaa suurempaa. – Ilmestykset toteutettiin huomattavasti rennommalla otteella. Meillä on ollut tapana käydä läpi kotimaisia surmaja väkivaltatarinoita, ja niitä löytyy tälläkin kertaa kahden eri kappaleen verran. Kun ei itse pystytä hoitamaan, käytetään hyväksi tovereita, talkoolaisia ja ystävänpalveluksia. Suomalaisuuden ytimessä Förgjordin sanoitukset ovat ruotineet kautta linjan kotimaamme synkkää ja usein pimeyteen painunutta historiaa – karua korpimetsäläisyyttä, jonka käsittely on jäänyt black metalin puitteissa muutoin hyvin pintapuoliseksi. Levyillämme tulee edustetuksi suomalaisuuden synkempi puoli, se jossa sisu ja perkele asuvat rinta rinnan. Vuodesta 1995 toiminut Förgjord on rakentanut itselleen täysin omalaatuisen ilmaisun, jossa synkkä suomalainen historia henkirikoksineen käy sulavasti yhteen ronskilla kädellä soitetun mustan metallin kanssa. Jokainen harkitsematon puukonisku, jokainen murtunut niska, jokainen viimeinen ratkaisu on suomalaista kulttuuria ja inhorealismia synkeimmillään. Alkuaikoinaan Maria saarnasi unissaan maailmanlopusta. – Åkerblomilla oli kultti, jonka fanaattisimmat seuraajat tekivät kaiken mitä Maria halusi. Kaikessa erilaisuudessaan se oli ”se tavallinen tarina”, jossa yksi asia johtaa toiseen, tilaisuus tekee varkaan, heikkouskoisia manipuloidaan ja lopulta joku pääsee hengestään. Pidemmässä juoksussa siunaus muuttui kiroukseksi, sillä en osannut lopettaa oikeassa kohden. H E L V E T I N SOTAVELJET TEKSTI JONI JUUTILAINEN 30. – Olen aina ollut kiinnostunut suomalaisesta rikoshistoriasta. – Olen tietysti jäävi sanomaan, minkälainen levy siitä lopulta tuli. Kitarat oli nauhoitettu varmaan kolme kertaa, levy miksattu ainakin viidesti, ja kun olin ollut alusta asti synnyttämässä albumia, olin jo kuuroutunut sille enkä pystynyt enää sanomaan, mikä on hyvä ja mikä ei. – Olin kokenut henkisen kuoleman, josta nousin uutena, entistä vahvempana yksilönä, ja tämän myötä sävelmät vain pursusivat ulos. Meillä ei ollut musiikillisesti mitään ohjenuoraa. Kotikutoisuudestaan ja spontaanisuudestaan huolimatta Ilmestykset on Förgjordin tähänastisen uran kiistatta väkevin taidonnäyte, joka kestää vertailun huomattavasti maineikkaampien black metal -huippujulkaisujen kanssa. Teimme levyä omissa oloissamme, ilman mitään aikatauluja tai levy-yhtiön painetta, mikä mahdollisti sen, että pystyimme hiomaan sitä niin paljon kuin halusimme. Meidän ei tarvitse erikseen korostaa ulkoapäin tuotua Saatana-kuvastoa, koska pimeys on niin iso osa verenperintöämme. Päätimme ainoastaan, että haluamme levyn, josta voi aistia kotikutoisen ex tempore -tekemisen. Pääasia on, että se on meidän itsemme näköinen ja pystymme seisomaan sen rinnalla ylpeinä niin hyvässä kuin pahassa. – Olin tutustunut aiheeseen joitakin vuosia aiemmin, ja mitä syvemmälle asiaan menin, sitä enemmän pinnan alta paljastui: murhayrityksiä, murhaan yllyttämisiä, hurmosta, manipulointia, vankilapakoja, ahneutta, haureutta ja kuolemaa
31
Olen huono ottamaan palautetta vastaan ja se harvemmin merkkaa minulle mitään. Sillä, miten näet itsesi, ei ole enää mitään väliä, vain sillä, miten muut näkevät sinut. Se on auki revittyä, alastonta black metalia kaikkine virheineen ja hienouksineen. Mikä Förgjord sitten on. Miten Förgjordin musiikki on mennyt läpi ulkomailla. Kun kaikki vaarallisen terävät kulmat on hiottu pois, jäljelle jää vain lapsiturvallista huttua. Siinä ei paikkailla soittovirheitä uusintaotoilla, piilotella huonoja riffejä siistien efektien taakse tai koeteta vetää huomiota pois paskoista biiseistä massiivisella kitaravallilla. Ihan jo pelkästään rajallisen raitamäärän vuoksi jouduimme tekemään erikoisia ratkaisuja – ei kompromisseja, vaan sovelsimme ja otimme sovituksissa riskejä. ”Förgjord on meissä läsnä niin kauan kuin elämme. Pois lavoilta Förgjord ei ole soittanut urallaan keikan keikkaa. Paljon tulee yhteydenottoja ja ylistäviä sanoja, mutta kun suomalainen black metal on ulkomailla yliarvostettua, niin väki taputtelee olalle varmasti jo pelkästään sen vanavedessä. Teimme musiikkia tai emme.” 32. – Meillä voi olla pitkiäkin aikoja, ettemme tee mitään tai pidä edes yhteyttä, mutta se ei tarkoita, että Förgjord olisi hajonnut tai tauolla. – Ihmeellistä peniksenvenyttelyä koko homma. Förgjord on meissä läsnä niin kauan kuin elämme. Meille on sanottu, että ”paremmalla toteutuksella” ne kuuluisivat paremmin tai pääsisivät etuisuuksiinsa, mutta juuri siinä piilee asian hienous: jos osaa katsoa rumaa ulkokuorta syvemmälle, sen alta voi paljastua jotain kaunista. Läpipaska maailma Vaikuttaa siltä, että black metal -kentän ympärillä käy tänä päivänä kova poliittinen kuhina, kun antifasistit ovat ottaneet lähtökohtaisesti epäpoliittisena ilmentyvän musiikkityylin silmätikukseen. – Meille tällainen toteutus on itsestäänselvyys. Tämä ei ole mustan metallin saralla tietenkään mitenkään harvinaista, ovathan esimerkiksi Bathory, Burzum ja vuosikymmeniä ilman lavaesiintymisiä porskuttanut Darkthrone todistaneet, että vankan nimen ja suuren seuraajajoukon voi saada taakseen esiintymättömyydestä huolimatta. Ajatus siitä, että joku ulkopuolinen edustaisi Förgjordia ja minä joutuisin neuvomaan hänelle, miten soittaa ja toimia, ei miellytä minua lainkaan. Suomalaisessa miehessä asuu perkele, joka vain odottaa mahdollisuutta ottaa vallan. Teimme musiikkia tai emme. Onko se tavaramerkkinne, vai miksi äänimaailmaa ei ole ruuvattu siistimpään suuntaan. Pitää kuitenkin muistaa, että Förgjord ei ole bändi sanan varsinaisessa merkityksessä. En pystyisi kuvittelemaan elämääni ilman sitä. Kun pidimme aikoinaan BLK:n [rummut, mukana vuodesta 2013] kanssa ensimmäisen bändipalaverin, sen ensimmäinen kysymys oli: ”Teettekö te keikkoja?” Kun vastasin kieltävästi, päädyimme vasta sitten keskustelussa siihen, että hän ottaisi rumpalin pestin. – Kun aloitimme vuonna 1995, se oli parasta mitä saimme aikaiseksi. Tai siitä johtuen. Onneksi se kaatuu omaan paradoksaalisuuteensa ja räjähtää sisäänpäin. Ihmisten, jotka eivät osaa ajatella omilla aivoillaan, ei tulisi olla oikeutettuja mielipiteisiin. Tai siis on, heidän omasta mielestään, mutta oikeasti on vain mustaa ja valkoista, oikeaa ja vasenta. Juuri siksi varhainen materiaalimme kuulostaa niin rehelliseltä ja aidolta. Onko keikkailemattomuutenne takana jokin syvempi filosofia. Itse lavalla oleminen on kyllä puhdistavaa, mutta se on vain lyhyt hetki, jonka alle on tehty viikkoja töitä, poltettu hermoja, koeteltu ystävyyssuhteita ja stressattu. Myös lukuisten suomalaisten black metal -artistien toimintaa on pyritty hankaloittamaan mitä moninaisimmin keinoin. Aivan kuin toisessa ääripäässä olisi Hitler, toisessa Stalin, ja kaikki muut olisivat vain harmaan eri värisävyjä heidän välissään. Joku voi pitää sitä teennäisenä tai retroiluna, mutta itse väitän päinvastoin: tältä kuulostaa kellarissa soittava bändi aidoimmillaan. Koko maailma on jakautunut arabikevään jälkeen kahtia, eikä enää ole olemassa ”fence sittereitä”. Se on kulkenut mukanani yli puolet elämästäni, se on ykseyteni Prokrustesin kanssa ja kanava, jolla toteutan itseäni. – Toisekseen, jos tekisimme joskus vaikka sen yhden keikan, se tarkoittaisi, että joutuisimme ottamaan mukaan sessiojäseniä, ja se tuntuu aika teennäiseltä. Kun piirit ovat täynnä olalletaputtelijoita, jotka kehuvat joka tapauksessa, en usko monenkaan vilpittömyyteen. Musiikissamme on paljon melodioita ja pieniä nyansseja. Millaisena näet tämän ilmiön, ja mitä ajattelet politiikasta black metalissa. Jos kitarat kuulostaisivat glitteriltä ja rummut naputtaisivat monotonisesti tasaisen tarkkaan, se ei enää kuulostaisi soitetulta musiikilta. Vasemmalta puolelta katsottuna olet oikealla. – Se on Fratres Militiae Inferi, helvetin sotaveljet. Alastonta black metalia Förgjord on pitänyt jääräpäisesti kiinni säröisestä ja ”epäcoolista” soundistaan. Silloin kun polte todella iskee, teemme tätä täydestä sydämestämme ja taomme niin kauan kuin rauta on kuumaa. – Black metal ei ole pelkkää musiikkia, se on suurimmalta osin tunnetta, ja jos tunne ei välity kuulijalle, on menty pahasti pieleen. Jos toimisimme kuten normaali yhtye, polttaisimme varmasti liekin loppuun muutamassa vuodessa. – Ilmiö kuvaa ajan henkeä – eikä kyse ole pelkästään black metalista. – Totta kai haluaisin esittää Gallen-Kallelan kauniin metsämaiseman ja sanoa ylpeänä: ”Tätä on suomalaisuus.” Valitettavasti se on vain pieni osa totuutta. – Olen soittanut bändeissä, jotka keikkailevat, ja vihaan sitä ylimääräistä säätämistä, mitä se tuo tullessaan. Jos istut keskellä aitaa, joku oikealta puolelta näkee sinut vasemmalla puolellaan. Koko maailma on muuttunut lyhyessä ajassa läpipaskaksi. – Vaikea sanoa
KAUPOISSA 24.5. CD / DIGITAL / (LP 5.7.) MUSTAN SYDÄMEN ROVIO Tuomas Wäinölä Vili Ollila Anssi Nykänen SAVONIAN R ROOSTER OOSTER
Me tykkäämme soittaa ja hengata yhdessä, ja olemme kääntäneet muutokset niin, että bändin henki on saanut aivan uutta virtaa. Uudella levyllä ollaan tuttujen asioiden äärellä, eli siellä on ajatuksia ja heijastuksia ihmisen tuskasta ja elämän yleisistä epämääräisyyksistä. – Teimme kaiken samalla tavalla kuin viimeiset viisitoista vuotta. On kiinnostavaa kuulla, mitä jengi kelaa siitä. Pelkään, että tämä suuntaus tulee jatkumaan maailmanlaajuisesti, kunnes ihmisten on pakko alkaa olla poliittisesti sitoutuneita. – Samat jutut kuin monissa muissakin maissa, eli luokkajakojen syventyminen ja yhteiskunnan jakautuminen, ennakkoluulot… Kuinka ratkaisisit nämä ongelmat. Ei kyllästymisen merkkejä Olet Martyrdödin perustajajäsen. – Tinkimättömyytemme tulee luonnostaan. Nytkin erosimme hyvässä hengessä, mutta ei sitä vain enää näe tyyppejä yhtä paljon, jos ollenkaan. Mitkä ovat mielestäsi suurimpia ongelmia tai haasteita tämän päivän Ruotsissa. Kaikilla kulttuurisilla ilmaisumuodoilla on taipumus muuttaa maailmaa jo ihan tahattomasti, ja toivottavasti parempaan suuntaan. Martyrdöd on vaalinut Ruotsin kunniakkaita crustperinteitä jo lähes kahden vuosikymmenen ajan. Diggaan kovasti siitä, että se on aivan erilainen, uudentyyppinen Martyrdöd-biisi. Levyjä on puskettu ulos tasaiseen tahtiin, ja nyt ollaan jälleen uuden äärellä. Miten muutokset ovat vaikuttaneet yhtyeeseen. Micke [Mikael Kjellman, kitara ja laulu] tekee riffit, teemat ja biisit itsekseen ja lähettää sitten minulle raakademot. Bändin pitkäaikainen kitaristi Pontus lähti lätkimään noin vuosi sitten ja basisti Fredrik hieman aiemmin. Se voi tosin johtua osittain siitä, että olen liian vanha kiihkeimpään somettamiseen enkä jaksa pysyä mukana viimeisimmissä käänteissä. Pienikin viihdyke rikastuttaa ihmisten elämää tunteilla ja muilla ärsykkeillä. Studio Fredmanissa äänitetty Hexhammaren pelaa kenties hivenen raskaammalla otteella kuin edeltäjänsä. Toivon todella, että Martyrdödillä olisi ihmisten elämään samanlainen positiivinen vaikutus kuin omalla kohdallani. Martyrdöd ei tarjoa valmiita ratkaisumalleja. Yksinkertaistettuna: sotaa, alistamista, epäoikeudenmukaisuutta, yhteiskunnallisia ja henkisiä ongelmia ja niin edelleen. Onko polkunne ollut sellainen kuin alun perin ajattelitte. Martyrdödin laulujen aiheet edustavat periaatteessa tuttua punktematiikkaa, mutta mitään ei saarnata alleviivaten tai pakottaen. – On aina vaikeaa ja surullista, kun yhtyeen kokoonpano vaihtuu. Siitä kuoriutui studiossa huomattavasti raaempi ja metallisempi kuin treeneissä vaikutti. Meidän yhtyeemme sitoo ystävät yhteen, ja nykyinen miehistö on todella lupaava. Bändillä ei ole mitään salaista reseptiä, vaan homman kulmakivinä ovat Micken ”luova nerous” ja yhtyeen sisäinen ystävyys. Emme koskaan anna ulkopuolisten vaikutteiden tai odotusten sanella, mitä teemme yhtyeen ja musiikkimme kanssa. – Micke kirjoittaa kaikki sanat, ja hän sanoo, että ihmisten olisi hyvä lukea sanoitukset ja tehdä niistä omat tulkintansa. Lempibiisit tuppaavat aina vaihtelemaan, se riippuu ihan päivästä ja fiiliksestä sekä siitä, miltä niitä tuntuu vetää livenä, rumpali pyörittelee. Onko Martyrdöd saanut osansa internetsotilaiden tulituksesta. Kaikki on aina valmista ennen studioon astelemista. Minä lisään oman panokseni, ja lopulliset versiot naulataan yhdessä treenikämpällä. Uusi levy Hexham maren paahtaa hyviksi havaituilla askelmerkeillä. – Tarkoituksemme ei ole levittää mitään totuutta. Martyrdöd-rumpali Jens Bäckelin kertoo, ettei yhtye ole muuttanut toimintatapojaan. Me vain teemme, mitä tahdomme, ja mikä tuntuu meistä ”Martyrdödiltä”. Käytöstavat, mikäli sellaisia on, on viskattu romukoppaan. – Juuri tällä hetkellä ensimmäisenä sinkkuna julkaistu Cashless Society taitaa olla ykkönen. – Vaikea sanoa. – Minä en ole saanut koskaan paskaa niskaani. Toinen suosikkini on Nästa Syrien, levyn balladi. V uonna 2001 perustettu Martyrdöd takoo ruotsalaisen melodioilla kuorrutetun crust punkin etulinjassa. Jens uskoo, että musiikki voi muuttaa maailmaa, mutta ei niin, että ihmiset tottelisivat suoraan jotain kirjoituksia tai viestejä. Ongelmia ja positiivisuutta Hexhammarenilla on 12 menevää rallia, joiden joukosta Jensin olisi valittava ne itselleen tärkeimmät. – Heh, jos minulla olisi ratkaisu, olisin alkanut poliitikoksi. Ei kenenkään KÄSKYSTÄ TEKSTI TAMI HINTIKKA KUVA JIMMY JOHANSSON 34. Suurin haaste on varmaan poliittisen äärioikeiston nousu, jolla se tekee tilaa vielä radikaalimmille oikeistolaisille liikkeille. Sosiaalinen media voi olla pahimmillaan varsinainen internetin syvä pääty, johon hukutaan ja jossa hukutetaan. Minä rakastan sitä kaikesta huolimatta
Olemme todella onnellisia tästä taiteellisesta yhteistyöstä. Olemme vanhoja ystäviä jo niiltä ajoilta, kun bändi aikoinaan perustettiin. Ja itse asiassa se on sitä, mitä teemme tänäkin päivänä, eli kaikki on mennyt juuri kuten ajattelimme. Martyrdöd on edennyt muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta rivakalla d-beat-poljennolla. – Hassu juttu, mutta minulla ei oikeastaan ole siitä mielipidettä, Jens yllättää. Kun uudet kappaleet ovat saaneet lopullisen muotonsa, lähetämme demoversiot Felicialle. Sitten hän vain luo taidettaan ja räjäyttää tajuntamme. Ruotsi on tunnettu pitkästä crustperinteestään. Wolfbrigaden tyypit tekevät hommaansa hienosti. Hän lukee sanoitukset ja keskustelee Micken kanssa biisien teemoista. Viime kerralla oli tosi nastaa, ja siitä alkaa olla aikaa. – Minun näkökulmastani Martyrdöd putoaa jonnekin kängin ja metallin välimaastoon, eli emme ole puhdasta crust punkia. Juuri jonkin aikaa sitten keskustelimme siitä, että olemme avoimia myös muille kompeille, mutta tähän asti on menty ihan sujuvasti d-beatillä. – Tavoitteenamme on mennä keikoille yhä kauemmas itään, jos vain mahdollisuus tarjoutuu. Viimeisten vuosikymmenten aikana lukuisat bändit Anti Cimexistä ja Totalitäristä lähtien ovat takoneet raakaa d-beat-ajoa, ja Martyrdöd on osa samaa jatkumoa. – Vau, tuo onkin hyvä ja vaikea kysymys! Melkein yhtä vaikea kuin sen parhaan biisin valitseminen. Lähitulevaisuudessa Martyrdödin on tarkoitus treenata useammin ja keikkailla uusissa, eksoottisissakin mestoissa. Feliciaa voisi kutsua Martyrdödin viidenneksi jäseneksi. – Kaiken koskaan käyttämämme kansitaiteen on tehnyt sama henkilö eli Felicia von Zweigbergk. Ja yksi asia on varma: emme koskaan aio hidastaa komppia jonkun muun pyynnöstä. Emme ole koskaan olleet Itä-Aasiassa tai Oseaniassa. Hieman yllättäen listalla ei ole yhtään legendaarista d-beat-ukkoa. Skene hukassa Martyrdödin levyjen kansissa on ollut alusta pitäen perinteisestä punkkonseptista poikkeava taiteellinen ote. En nyt oikein tiedä, olenko ottanut vaikutteita heiltä, mutta jos tiputetaan muutama nimi, niin joitain suosikkirumpaleitani ovat Iggor Cavalera, Vinny Appice ja Tomas Haake. – Viemme hommaa levy levyltä eteenpäin ja duunaamme keikkoja siinä välissä. Miten crust/d-beat-skene voi tänä päivänä. – Pommittakaa promoottoreita ja festivaaleja Martyrdöd-pyynnöillä. Kuten bändin paikoin lähes runolliset sanoitukset, kannet eivät alleviivaa tai saarnaa. – Aluksi halusimme vain soittaa kängiä [ruotsalainen nimitys d-beatille] ja pitää hauskaa. – Prosessi on aina lähes samanlainen. Mutta muuten on pakko tunnustaa, että olen surkea skenen tukija, en tiedä mistään mitään. Ketkä ovat suurimmat esikuvasi rumpalina. Olen myös nähnyt viime vuosina parit todella tuliset Meanwhile-keikat. Myös Etelä-Amerikka tai Afrikka olisivat siistejä kohteita! Myös Suomeen palattaisiin mieluusti. Jens lataa, ettei kyllästy siihen ikinä – Se taitaa olla bändimme juttu. Tulisimme mielellämme takaisin sinne. Ei tätä missään nimessä uran, rahan tai maineen takia tehdä. Hän asuu nykyään Amsterdamissa ja pyörittää siellä päätyönään omaa panimoa. Jaloviina ja sauna! ”Yksi asia on varma: emme koskaan aio hidastaa komppia jonkun muun pyynnöstä.” 35. Teemme juttuamme, koska pidämme siitä ja meillä on tarve siihen
Hietalan Tarot-yhtyeen debyytti ilmestyi jo vuonna 1986, ja Nightwishin riveihin hän liittyi 2002 julkaistun Century Child -albumin aikoihin. Vain sooloalbumi puuttuu. – Vakavasti puhuen levy on ollut työn alla paljon pidempään. Niin paljon se minulle merkitsee. Silloin alettiin jätkien kanssa kaivella näitä pöytälaatikkobiisejäni ihan toden teolla. Lisäksi miehen historiaan kuuluu Raskasta joulua -levyjä, Northern Kings -kokoonpanoa, lukemattomia vierailuja ja useita tuotantotöitä. Väkisin ja kiireellä. Nightwish vie Hietalalta niin paljon aikaa, ettei sooloprojektia voinut tunkea noin vain mihin tahansa väliin. – Kesti aika pitkään ennen kuin olimme siinä pisteessä, että pääsimme purkittamaan niitä tuossa seinän takana. Siinä mielessä jo kymmenen vuotta, että vanhimmat biisit on peräisin jopa niin kaukaa menneisyydestä, mutta levyn voi sanoa alkaneen syntyä kaksi ja puoli vuotta sitten. Teimme lähes kaiken yhdessä soittamalla, livenä, koska se tuntui luontevimmalta tälle levylle, joka ei peittele muutenkaan mitään. – Nightwishin rundivuodet ovat oma lukunsa, mutta eivät nekään niin loputonta savottaa ole, etteikö siinä välissä olisi järjestänyt olemassa oleville biiseille studiosessioita. Laulaja-basisti sanoo, että hänen elämänsä musiikin ulkopuolella määritti aikataulua silti vieläkin enemmän. Äkkiäkös ne olisi oikealla porukalla purkittanut. Totta kai jälkiäänityksiäkin tehtiin, mutta pohjimmiltaan halusimme tehdä rehdisti näköiseni levyn. Nyt kun asiat ovat taas paremmin, elämän valoisammat puolet pistivät puolestaan vauhtia levyntekoon, Hietala hymyilee ja osoittaa sormusta vasemmassa nimettömässään. Kun istumme Hietalan kanssa Sonic Pump -studiolla, ensimmäisenä mieleen nousee kysymys, miksi hänen ensimmäinen sooloalbuminsa ilmestyy vasta nyt, kaikkien näiden vuosien jälkeen. LIEKEHTIVIÄ LAULUJA SUORAAN SYDÄMESTÄ Marco Hietala, suomalaisen heavy metalin ikoni, tunnetaan maailmanluokan äänestään, savolaisesta huumorintajustaan ja muhkeasta kaksoisparrastaan. S ähköpostiini pamahti keväällä tiedote, jonka sisältö oli samaan aikaan jotain vuosikausia odotettua ja yllättävää: Marko Hietala julkaisee tänä keväänä ensimmäisen sooloalbuminsa. En vain halunnut tehdä tätä levyä sillä tavalla. TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT ANDREA BECKERS JA TIMO ISOAHO TUSKAARTISTI 36. – Meikäläisen avioero oli sellainen kokemus, että se jätti aika traumaattisia tunnevyöryjä päähäni vellomaan, mikä sekä hidasti että muutti tätä levyä. – Syy, minkä takia istumme tässä nyt on se, ettemme saaneet levyä ulos viime vuonna, Hietala naurahtaa studion tarkkaamon sohvalla kahvia hörppien ja tavaramerkiksi muodostunutta partaansa hieroen. Nyt paksun kuoren sisältä astuu ulos Marko Hietala, ihminen, joka summaa elämänsä ja tekonsa peittelemättömästi ensimmäiselle sooloalbumilleen
LIEKEHTIVIÄ LAULUJA SUORAAN SYDÄMESTÄ ”Kesti aika kauan tunnistaa omat rajansa julkisuuden suhteen, ja vielä kauemmin otti oppia hyväksymään oma inhimillisyytensä normaalina osana itseään.” 37
Rajat hauskanpidon ja kohtuuttomuuden välillä ovat kuitenkin häilyviä. Kyllä sen muistaa yhä, miten vapauttavaa se oli vielä niissä hirvittävissä kankkusissakin, kun tunsi muka jotenkin eläneensä oikeasti täysillä. – Se edustaa täysin sitä paperinukkemaista mielikuvaa, joka julkisuuden henkilöstä on helppo rakentaa. Juuri nyt tuntuu siltä, että kuuntelutottumukseni ja minä ihan ihmisenä on muuttunut niin paljon, ettei tätä hard progeksi kutsumaani Mustan sydämen roviota olisi voinut syntyä vuottakaan aiemmin. Timo Kangasluoman kirjoittamassa elämäkertakirjassa Marco Hietala – Ruostumaton (Docendo, 2017) Hietala puhui harvinaisen avoimesti masennuskausistaan. En halunnut tuottaa kenellekään pettymystä. – Niin, olen kyllä ollut osaltani romantisoimassa rock’n’roll-elämäntapaa, ihan liikaa, Hietala naurahtaa. Sen rakentamiseen osallistuu osittain henkilö itse, mutta ihan yhtä paljon sitä rakentavat kaikki muut ympärillä. – On ollut aikoja, jolloin katsoin kaikki mahdolliset kissanristiäiset niin pitkälle, että olin hyvin lähellä voimavarojen täyttä ehtymistä. Samalla ne elämän tärkeimmät asiat olivat vaipua unholaan. Paperinukkena kulisseissa Suositut muusikot nostetaan usein kuulijoiden taholta niin korkeille jalustoille, etteivät he näyttäydy enää perinteisellä tavalla ihmisinä. Aihetta ei käsitellä koskaan liian paljon. Hietala myöntää suoraan, että hänen rajut elämäntapansa olivat jääneet pyörimään samaan silmukkaan, koska ne vain kuuluivat asiaan. Hän tuntee valtavaa velvollisuutta bändiään ja fanejaan kohtaan eikä halua tuottaa kenellekään pettymystä, mutta kotona asiat voivat olla samaan aikaan täysin retuperällä, lähimmäinen saattaa olla sairas tai vaikka kaveri pahoissa vaikeuksissa. Olen kuitenkin aina yrittänyt pitää pääni kylmänä ja ottaa lavalle asti mukaan aimo annoksen itseironiaa, jotta pystyisin pitämään sen savolaisen maalaispoika-Markon ja artisti-Marcon lähellä toisiaan. Kaikkein vähiten itselleni. Hietala myöntää venyttäneensä itseään menneisyydessään liikaakin, mutta hän on ottanut asiasta myös opikseen. – Homma on mennyt välillä niin pitkälle, että kusta olisi voinut virrata päähäni enemmänkin, enkä edes kiistä, etteikö niin olisi joskus käynytkin. Ikonia, joka on yhtä kuin suomalainen heavy metal. Sen tietävät kaikki, jotka ovat sairastaneet masennusta. Meni vuosia, että noita tunteita yritti tukahduttaa alkoholilla ja lääkkeillä, mutta se oli vain ongelmien siirtämistä eteenpäin. Jollain ilveellä tämä kaikki teki minusta ihmisten silmissä alfauroksen, Hietala hymähtää leppoisasti. – Jos näkee ihmisestä vain televisio-ohjelmat ja lehtien kannet, ei voi nähdä sen kilven taakse, joka on kenelle tahansa pakollinen, jos aikoo selviytyä naarmuitta siitä, kun maailma odottaa sinun hymyilevän jatkuvasti, Hietala toteaa. Aina energisen oloisen Hietalan elämänasenteesta löytyy hieman samanlaista ironiaa kuin Mikko Kuustoselta, joka kertoi taannoin Vain elämää -ohjelmassa saaneensa vuoden positiivisimman suomalaisen palkinnon sattumalta samana päivänä kuin hakeutui ammattiauttajien pakeille masennushoidon toivossa. – Olisi hauskaa kurkistaa rinnakkaiseen universumiin, jossa olisin tehnyt sooloalbumin vaikkapa 1999 tai 2009. Jossain vaiheessa se höyryjen päästely muuttui niin vapauttavaksi, ettei sieltä halunnut tulla takaisin elämään lainkaan. – Levyyn summautuu tietyllä tapaa kaikki se, mitä olen ja mitä olen ollut, mutta ennen kaikkea se on välitilinpäätös niistä elämänvaiheista, joita olen käynyt läpi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hietala sanoo, että vaikka levyn olisi voinut työstää erilaisissa olosuhteissa jo vuosikausia sitten, hänestä tuntuu, että debyytti ilmestyy nyt ainoaan oikeaan aikaan. Hietalastakin on rakennettu vuosien varrella todellista suomalaisen metallin monumenttia. 38. – Jatkuva virnistys kuluttaa piilossa olevaa oikeaa hymyä. – Meikäläinenhän oli alun alkaen täysin paljasjalkainen maalaispoika, nuoruudessaan vieläpä hyvin ujo ja vetäytyvä sellainen, joka vain sattui perustamaan rockbändin ja tekemään keikkoja. Nuppi selväksi Yksi tärkeimmistä käänteistä Hietalan elämässä oli vuonna 2010 tehty päätös lopettaa alkoholinkäyttö. Kun ne resurssit loppuvat, on nopeasti täysin loppuunajettu. – Se leveästi hymyilevä ihminen saattaa olla romahtamaisillaan. – Kesti aika kauan tunnistaa omat rajansa julkisuuden suhteen, ja vielä kauemmin otti oppia hyväksymään oma inhimillisyytensä normaalina osana itseään. Ei halunnut hyväksyä sitä, että ongelma oli siellä arjessa, johon ei halunnut palata. Meillä kaikilla on vain tietyn verran resursseja niissä aivokemian osasissa, jotka palkitsevat meitä mielihyvällä tekemistämme asioista. – Ihminen on sellainen olento, että sillä on tapana kasata itse itselleen hirvittäviä paineita ja velvollisuudentuntoa, minkä takia se kokee säännöllistä tarvetta sekoittaa nuppiaan ja päästä irti siitä tunteesta. Hietala tunnettiin bändien ja fanien keskuudessa melkoisena rock’n’roll-hahmona, seuramiehenä ja illanistujana, jolla ei taatusti ollut kiertueilla tylsää
Avioliittoni siinä mellakassa tuhoutuikin. Bändin tuntevat varmasti tietävät, mitä tämä yleensä tarkoitti. Elämä on niin paljon arvokkaampaa ilman kaikkea sitä sekoilua ja tuhoa, koska nyt osaan arvottaa sen oikein. Se oli elämäni vapauttavimpia hetkiä, kun tajusin pystyväni siihen. Hietala kysyy päätään pudistellen. Sittemmin Hietala on kiertänyt Suomea pakettiautossa ja maailmaa isossa nightlinerissa, mutta edes pidemmät kiertueet eivät ole saaneet häntä lankeamaan kiusaukseen. Kun olin päättänyt, että viimeiset bileet on nyt bailattu, lähdimme aika pian sen perään Tarotin kanssa monen viikonlopun rundeille. – Kun olimme tehneet pari keikkaa, hortoilin bäkkärillä, jäbät joivat viinaa, huumorin taso oli mallia ala-arvoinen ja käkätettiin siellä aikamme, kunnes huomasin, että tämähän on mukavaa. Hän naureskelee pitkään todetessaan, ettei todellakaan pidä itseään vieläkään virheettömänä ihmisenä. Minulla ei ole mitään hinkua mennä takaisin siihen pimeyteen. Tai viisi. Samalla ymmärsin paremmin myös musiikin merkityksen elämälleni. ”Olen itsekin ollut erittäin vihainen ja turhautunut nuori mies, ja nykyään tunnen olevani vähän vähemmän vihainen vanha mies, koska olen rauhallisempi, mukautuvampi ja avomielisempi.” 39. Äskeisen lähes haudanvakavaan sävyyn kerrottuaan Hietalan naamalle leviää hymy, kun hän kertoo ratkaisun olleen lopulta erittäin helppo, vaikkei pelottavilta itsehillinnän tulikokeiltakaan vältytty. Lopulta minun oli vain kohdattava totuus ja kysyttävä itseltäni, haluanko todella jatkaa juhlimista ja menettää kaiken oikeasti merkittävän. – Vielä pitkään perustelin touhun sillä, että se saa minut jaksamaan. Aika paljon alkoholin kanssa piti tapahtua, ennen kuin uskalsin kurkata peiliin ja sanoa: Hei, jos he kaikki sanovat, että sinulla on ongelma, voivatko he kaikki olla väärässä. Kasvokkain itsensä kanssa Pahimpien morkkisten jälkeen koittaa useimmiten parempi itseymmärrys. Mitä tähän alkoholiin tulee, niin ei siihen mitään Jeesuksen löytymistä tai muuta tarvittu, kun asetin elämäni tärkeysjärjestykseen. – Olen aika impulsiivinen kaveri ja tein juodessani asioita, jotka olivat tuhota urani, ystävyyssuhteeni, parisuhteeni ja, no, koko elämäni. – Nyt tiedän, etten edes halua sitä enää. – Hauskinta asiassa oli, että taisin olla yksi niistä harvoista onnekkaista kavereista, joita viinan jättäminen ei pahemmin hetkauttanut. Lopulta kohtasin rajan, jossa ammattiylpeys pisti pelin poikki. – Jätin itselleni silloin aikoinaan eräänlaisen pakoreitin: kunhan kaksospoikani täyttävät 18 vuotta, mikä tapahtuu muuten tänä vuonna, he saavat tarjota minulle sen seuraavan tuopin, Hietala naurahtaa. Tai neljä. – Mihin koira karvoistaan pääsisi. – Näen asiat nyt paljon selkeämmin kuin koskaan niinä pöhnäisinä vuosina, jolloin keikatkin alkoivat mennä siihen, että kyllähän sitä nyt kolme voi ottaa ennen vetoa. Tavallaan se avasi ovet myös musakuvioiden jatkumiseen. – Tiedän olevani sitä sorttia, että kun päätän jotain, se päätös myös pitää. Myös Hietala on oppinut olemaan selvemmän itsensä kanssa paremmin sinut, eikä överimmälle itsensä ruoskimiselle ole enää tarvetta
– Jotkin asiat sanon levyllä suoraan, aivan kuten jotkin musiikilliset vaikutteeni kuuluvat siellä harvinaisen selvästi, mutta osa jutuista on siellä vain minua varten. Erityisesti pitkät roolipelifantasiat ovat oma ulottuvuutensa, jossa pääsen ratkaisemaan mikrokosmoksien ongelmia ja pystyn samalla pistämään oikean elämän päänvaivat hetkeksi hautumaan. Nuorempana Hietala löysi eskapismin parhaiten musiikista, kirjoista ja elokuvista, jotka tulivat toviksi alkoholin syrjäyttämiksi. Kun yllytän Hietalaa kertomaan, mistä hän pitää itsessään tätä nykyä eniten, hän ottaa pitkän katseen kohti niin syvää kaukaisuutta kuin studion tarkkaamossa vain on mahdollista. Onhan se vapauttavaa kohdata itsensä biisissä silmästä silmään ja käsitellä vaikkapa mustasukkaisuutta, joka on järjellä ajateltuna ihan turhaa, mutta olen itsekin kokenut sen sairaalloisena omistuksenhaluna. Kaiken tapahtuneen ja Hietalan musiikkitaustan huomioiden sooloalbumilta olisi voinut odottaa mitä tahansa. Hietala jakaa kokoonpanolle vuolaasti kiitosta. Se pätee ihan yhtä lailla musiikintekemiseen, ihmissuhteisiin ja elämään yleensä. – Nyt käsittelen elämääni yhä enemmän suoraan musiikin kautta. – Tämä on koko elämän mittainen polku. Juurevaa nykyhetkeä äänin Hietala kertoo Mustan sydämen rovio -levynsä edustavan häntä itseään sekä suoraan että tarinoiden kautta. Albumin soittopuolesta vastaavat Hietalan lisäksi kosketinsoittaja Vili Ollila ja kitaristi Tuomas Wäinölä, jotka ovat tuttuja Raskasta joulua -projektista, sekä rumpali Anssi Nykänen. ”Levyltä voi löytää tervolaisen maalaispoika-Markon, maailmaa nähneen muusikko-Marcon, lähimmäisensä kaiken edelle laittavan Markon ja tien päällä liian paljon lätränneen mulkero-Marcon.” 40. Siinä onkin sitten ollut savottaa, että siitä on oppinut ulos ihan selvinpäin. – Pyrkimällä ymmärtämään asioiden kaikkia puolia voin pyrkiä myös muuttamaan niitä. – En ole tänäkään päivänä mikään rationalisti, eli kyllä kaikessa saa ja pitääkin olla tunnetta mukana, mutta nykyään haluan antaa itselleni aikaa rauhoittua ja käsitellä asiat kaikessa rauhassa, ajan kanssa, ennen kuin reagoin niihin täysillä. Kaiken voi lukea riveiltä tai viimeistään niiden väleistä. Kaiken sen, mitä olen nyt, ja kaiken sen, mitä olen joskus menneisyydessani ollut. – Levyltä voi löytää tervolaisen maalaispoika-Markon, maailmaa nähneen muusikko-Marcon, lähimmäisensä kaiken edelle laittavan Markon ja tien päällä liian paljon lätränneen mulkero-Marcon. Se pätee ihan yhtä lailla maailmaan, ihmisiin kuin musiikkiin, mies sanoo lopulta. Ne tarinat jättävät kaikille kuulijoille paljon tulkinnanvaraa. Biisi tai pari terapoi aihetta hemmetin mukavasti. Ne taas edustavat sitä puolta minusta, joka on kuin kauhuromaanien kirjoittaja tekemässä biisitekstejä. Heilahtelen paljon järjen ja tunteen äärilaidasta toiseen. – Voimavarani eivät todellakaan ole loputtomia, ja toisinaan onnistun yhä ajamaan itseni loppuun, koska luon itselleni tietynlaisen velvollisuudentunteen, stressin ja ahdistuksen noidankehän. Nyt Hietala myhäilee tasapainottavansa elämäänsä terveellisemmillä keinoilla. – Siellä kuuluvat kaikki eri puoleni. – Kaikki lähti liikkeelle tekemistäni säkeistöistä ja kertseistä, joita olin sävellellyt vuosien kuluessa. Jos avaan television ja katson uutisia, voin huomata helposti, että suurin osa maailman väkivaltaisimmista ongelmista liittyy ymmärryksen puutteeseen ja empatiakyvyttömyyteen. – Juuriltaan levy on hyvin 70-lukulainen, ja kyllä sieltä varmasti kuuluvat ne blacksabbathit ja rainbow't, jotka ovat ikuisesti osa minua, mutta halusin tuoda sen kaiken luonnollisella tavalla nykyaikaan, Hietala ynnäilee. – Videopelit ovat tänä päivänä se juttu, jolla nollaudun parhaiten. Olen itsekin ollut erittäin vihainen ja turhautunut nuori mies, ja nykyään tunnen olevani vähän vähemmän vihainen vanha mies, koska olen rauhallisempi, mukautuvampi ja avomielisempi. Se voisi olla yhtä lailla akustinen mies ja kitara -tyylinen levy tai vanhan liiton heavy metalia. Sitten kun Tuomas ja Vili hyppäsivät kelkkaan, ne todelliset sovitukset, joita levyltä nyt kuulee, alkoivat syntyä. Osa suoremmin, kuten Isäni äänessä, osa tarinamaisempien kertomusten kautta, kuten vaikkapa Vapauden kuolinmarssissa. – Erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana olen pyrkinyt ymmärtämään asioita, vaikken niitä itse allekirjoittaisikaan. – Yksi asia, joka oli houkuttelevinta turruttaa niillä kaljalla tai parilla, oli yliajatteleminen ja tietynlainen perfektionismi itsensä suhteen. – Me ei lähdetty tekemään mitään 9/4-tahtilajeilla kikkailua tai koukkuilua, mutta tietynlaisen progekulman levylle tuovat kaikki ne samplet, koneet ja jouset, jotka värittävät pohjimmiltaan tanakkaa heavykitarointia
– On kammottavaa joutua katsomaan sivusta, kun rakas ystävä riutuu hengiltä ja on vieläpä itse täysin voimaton auttamaan häntä. – Sittemmin A. Hietalan sitoutuminen Nightwishiin on ahmaissut leijonanosan hänen ajastaan, mutta se on ollut ennemmin hidaste, ei niinkään este. – Kun lähdimme valloittamaan maailmaa 80-luvulla, ajattelimme, että kaikki markot ja sakarit kuulostavat ihan pehmolta. Sen sijaan Tarotissa bändin esiasteen Purgatoryn ajoista kannuttaneen Pecu Cinnarin kuolema syyskuussa 2016 oli vakavampi paikka. Niin vakava, että se saa Hietalan miettimään sanojaan tarkoin vieläkin. – Olen lauleskellut jonkin verran leadlauludemoja sille albumille. – Hurahdin suomenkieliseen musiikkiin viimeistään siinä vaiheessa, kun faijani kuuntelutti minulla Hectorin Herra Mirandos -albumia [1973]. Me ei olla tunnettu halua koskea siihen musiikkiin. – Sieltä alkoi pulputa mukaan jousia ja tehosteita tunnelmaa voimistamaan, ja jopa yksittäisiä osia, kuten Vilin tekemä hieno c-osa Isäni ääni -kappaleessa. Ensimmäisen kotimaisen haaste Kenties erikoisin siirto albumilla on sen kielivalinta, tai paremminkin se, että levy julkaistaan kahdella kielellä. Haaste kirjoittaa tekstejä suomeksi oli siksi sitäkin suurempi. sellaisessa vaikeasti määriteltävässä, omituisessa limbossa. Albumin tekeminen sekä suomeksi että englanniksi toi mukanaan uudenlaisia haasteita, jotka heijastuivat levyn eri versioille erilaisina sävyinä. Siitä olisi ihan varmasti mahdollista tehdä vaikka kokonainen albumi, jos haluaisimme, ja olemme muutamaan otteeseen väläytelleetkin ajatusta eräänlaisesta kaiken lopullisesti sinetöivästä jäähyväistyöstä, mutta... Sen päämääränä on myös eräänlainen sooloalbumi, joka on ollut työn alla jonkin aikaa. Sakari ”Zachary” Hietalan, Markon velipojan, suunnalla on ollut hiljaisempaa. – Ei auta katkeroitua, kun kaikki oli kuitenkin lopulta kiinni meistä ja musastamme. Tavallaan se oli luonnollisempaa kuin englanti, mutta kaikki ne suomen kielen vokaali-konsonanttisuhteet toivat haastetta. Teimme asiat sillä tavalla kuin teimme ja sellaista musiikkia kuin teimme, ja tässä maailmassa se riitti tähän asti. – Lopulta oli kuin biisit olisivat muodostaneet kaksi erisävyistä albumia, joten tuumailin itsekseni, että miksen julkaisisi näitä kahdella kielellä. Kun valmistaudumme päästämään toimittajajoukon kuuntelemaan Mustan sydämen rovion ensimmäistä kertaa, jo hieman jännittynyt Hietala tarttuu vielä levyn ilmeisimpään kielelliseen yksityiskohtaan. Viimeisimmästä täysin uudesta musiikista koostuneesta Gravity of Light -albumistakin on vierähtänyt jo yhdeksän vuotta. TAROT soitti viimeisimmän keikkansa Kuopion RockCock-festareilla heinäkuun lopussa 2012. Hietala summaa, että suomenkielisyys sulkee omalla symbolisella tavallaan ympyrän. – Huomasin nopeasti, että biisien punainen lanka säilyi kielestä ja symboliikasta riippumatta, mutta niiden sävy eli näin pienen oloisen muutoksen kautta hyvinkin paljon, mikä teki työstä jännittävää. Se narniamainen fantasiamaailma oli kuin tehty sen ikäiselle Markolle. – Tarkoitan tällä sitä, että jos planeetat olisivat olleet oikeassa järjestyksessä oikeaan aikaan, niin totta helvetissä me olisimme voineet valloittaa vaikka koko maailman. Mustan sydämen rovio tuo esille tämänkin puolen. Kaiken rehellisyyden nimissä minun on myönnettävä, etten usko meidän palaavan sen Tarotmateriaalin pariin enää koskaan. Kovinkaan moni ei lähtenyt spekuloimaan Tarotin tulevaisuutta heti murheellisen tapahtuman jälkeen, mutta muutama vuosi myöhemmin bändi on yhä kysymysmerkki niin faneille kuin Hietalalle itselleenkin. – Tällä soololla on mukana Tuomas ja Nightwishissä tietenkin Emppu [Vuorinen], jotka ovat kitaristeina ihan eri maailmoista, jos puhutaan puhtaasti tekniikasta, mutta… Kyse saattaa olla aimo annoksesta basismia, mutta olen aina pitänyt itseäni aika tanakkana rytmikitaristina. En tiedä kuuleeko kukaan sitä, kuka mitkäkin kitarat soittaa, mutta minulle itselleni oli tärkeää tuoda levylle mukaan myös kuusikielistä puolta itsestäni. – Sooloalbumin äärellä tuli olo, että ehkä nyt on lopullinen aika olla esittämättä mitään muuta kuin olen. Kevyempi virne leviää jälleen Hietalan kasvoille, kun hän pohtii koko sitä taivalta, jonka Tarot kävi yli 30 vuoden aikana läpi. – Tarot on... Yrjänän ja Kauhko Röyhkän tuotannot ovat olleet suomalaisten tekstien suhteen tärkeitä, mutta kaiken rehellisyyden nimissä on pakko myöntää, että viime vuosikymmeniltä on ollut tosi vaikea löytää ihan vastaavia vau-elämyksiä. Jos lähtisimme tekemään albumia, oli se sitten miten synkkä ja raskas tahansa, tekemiseen pitäisi liittyä kaveruutta, hilpeyttä, virnistelyä ja elämän meiningin ihastelua. – Tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, ettemme tule kykenemään siihen. Nyt näyttää siltä, että jäbät haluaisivat ihan julkaistakin sen levyn niillä minun lauluillani, mutta olen tehnyt aika selväksi, että viime vuosi oli Nightwishin rundausta ja nyt olen sitoutunut soolooni, joten aika näyttää, miten sille levylle lopulta käy. Minusta meillä oli rahkeet vielä pidemmälle kuin mihin monet muut aikalaisemme pääsivät, mutta samaan aikaan teimme urallamme ratkaisuja, jotka eivät mahdollistaneet sitä. Tarot todennäköisesti viimeiseksi jääneessä kokoonpanossaan: Janne Tolsa, Marco Hietala, Pecu Cinnari, Tommi Salmela ja Zachary Hietala. – Olen muutenkin niitä kavereita, jotka ajattelevat niin, että jos tämä maailma ei ihan täysin tajua sitä, mitä sinä olet tehnyt, sinun kannattaa tarkastella tekemisiäsi vähän tarkemmin. Kun Hietala on työstänyt sooloalbumiaan ja kiertänyt Nightwishin kanssa, Janne Tolsa on pitänyt itsensä kiireisenä studioprojektiensa ja Turmion Kätilöiden parissa. Siispä englanninkielinen versio seuraa suomalaista syksymmällä. – Sakulla on tällainen pitkän linjan projekti erään kitaristikaverinsa kanssa. Se välittyy myös akustisen kitaran varressa. Sen työstäminen ei toisi meille minkäänlaista iloa. Se sai minut kuuntelemaan tekstejä toden teolla, ja huomaan keskittyväni suomenkielisessä musassa yhä eniten niihin. Sellaiset realiteetit pistävät miettimään omaakin elämää uudelleen, Hietala sanoo. – Meillä on kyllä olemassa keskeneräistä tavaraa, jota ehdimme soitella ja demotella jonkin verran. Siksi olen nyt kaiken kokemani jälkeen ennemmin se Marko, joka aloitti tämän polun kulkemisen 53 vuotta sitten. Siinä oli vain uskallettava heittäytyä virran vietäväksi ja laittaa paperille asiat juuri siinä muodossa kuin ne omasta tajunnasta pulppusivat. – Kirjoitin osan biiseistä englanniksi ja osan suomeksi, minkä jälkeen aloin kokeilla niiden kääntämistä, Hietala kertoo. Se puhalsi muutenkin tunteikkaiseen biisiin aika roimasti sielua. No emme todellakaan, Hietala naurahtaa. W. – Minulle ja Jannelle [Tolsa, koskettimet] tilanne on ollut erityisen hankala. – Saavutimmeko kaiken, mistä nuorina kolleina haaveilimme. ONKO KAIKKI KORTIT JO JAETTU. Basson varresta tuttua Hietalaa tituleerataan harvemmin kitaristiksi. Halusimme olla kapinallisia, viileitä jätkiä ja kuvittelimme parin c-kirjaimen tekevän sen eron, Hietala nauraa. 41
SU ND AY 9.6 . SA TU RD AY 8.6 . oi ke ud et m uu to ks ii n pi dä te tä än. chang defecto goresoered huora oceanhoarse one morning left Rave The Reqviem rise of the north star rytmihäiriö sara temple balls the ocean blind channel diablo enslaved kotiteollisuus lordi mokoma powerwolf santa cruz stam1na the 69 Eyes turmion kätilöt s u o m e n s u u r i n r o c k t a p a h t u m a a-z MAIN STAGE POWERED BY RADIO CITY MAIN STAGE POWERED BY RADIO CITY PERKELE STAGE POWERED BY INFERNO KIVI STAGE POWERED BY K-CAARA FR ID AY 7.6 . TH UR SD AY 6.6
chang defecto goresoered huora oceanhoarse one morning left Rave The Reqviem rise of the north star rytmihäiriö sara temple balls the ocean blind channel diablo enslaved kotiteollisuus lordi mokoma powerwolf santa cruz stam1na the 69 Eyes turmion kätilöt s u o m e n s u u r i n r o c k t a p a h t u m a a-z MAIN STAGE POWERED BY RADIO CITY MAIN STAGE POWERED BY RADIO CITY PERKELE STAGE POWERED BY INFERNO KIVI STAGE POWERED BY K-CAARA FR ID AY 7.6 . SU ND AY 9.6 . SA TU RD AY 8.6 . oi ke ud et m uu to ks ii n pi dä te tä än. TH UR SD AY 6.6
+ muuta kivaa. oi ke ud et m uu to ks ii n pi dä te tä än tilaa rockfest merchandise-tuotteet etukäteen! Voit nyt maksaa ostoksesi etukäteen osoitteessa rockfest.fi/myrockfest ja noutaa tuotteesi kätevästi Rockfest Storesta festarialueelta! rockfest t-paita.......................... rockfest vetoketjuhuppari......... käy katsomassa! 19 € 39 € 49 € 5 € ma-pe 3.6.-7.6. Kiireellisissä asioissa olethan yhteydessä support@getcashless.fi 1 päivän lipun korotus Basic » Priority Basic » VIP Priority » VIP 60 € 110 € 55 € 3 päivän lipun korotus Basic » Priority Basic » VIP Priority » VIP 150 € 200 € 140 € rockfest lippujen korotus!. rockfest kangasmerkki................. rockfest huppari......................... www.rockfest.fi/myrockfest Käy vaihtamassa lippu ennakkoon niin jää enemmän aikaa nauttia festaritunnelmasta! rannekkeiden ennakkovaihto! Ota ennakkovaihtopisteelle mukaan kaikki lippusi sekä henkilöllisyystodistus. Saat paikan päältä oman rannekkeen, jolle voit ladata MyRockfest palvelun kautta tai festivaalialueella käyttörahaa rannekkeellesi. Liput aktivoidaan rannekeelle jonka jälkeen ranneke toimii sisäänpääsytunnisteena, joten säilytä se huolellisesti! OOngelmatapauksissa pyydämme saapumaan festivaalipäivänä ajoissa ja voimme selvittää sen pääportin yhteydessä olevalla rannekkeenvaihtopisteellä
Liput aktivoidaan rannekeelle jonka jälkeen ranneke toimii sisäänpääsytunnisteena, joten säilytä se huolellisesti! OOngelmatapauksissa pyydämme saapumaan festivaalipäivänä ajoissa ja voimme selvittää sen pääportin yhteydessä olevalla rannekkeenvaihtopisteellä. Kiireellisissä asioissa olethan yhteydessä support@getcashless.fi 1 päivän lipun korotus Basic » Priority Basic » VIP Priority » VIP 60 € 110 € 55 € 3 päivän lipun korotus Basic » Priority Basic » VIP Priority » VIP 150 € 200 € 140 € rockfest lippujen korotus!. rockfest huppari......................... oi ke ud et m uu to ks ii n pi dä te tä än tilaa rockfest merchandise-tuotteet etukäteen! Voit nyt maksaa ostoksesi etukäteen osoitteessa rockfest.fi/myrockfest ja noutaa tuotteesi kätevästi Rockfest Storesta festarialueelta! rockfest t-paita.......................... + muuta kivaa. rockfest kangasmerkki................. www.rockfest.fi/myrockfest Käy vaihtamassa lippu ennakkoon niin jää enemmän aikaa nauttia festaritunnelmasta! rannekkeiden ennakkovaihto! Ota ennakkovaihtopisteelle mukaan kaikki lippusi sekä henkilöllisyystodistus. käy katsomassa! 19 € 39 € 49 € 5 € ma-pe 3.6.-7.6. Saat paikan päältä oman rannekkeen, jolle voit ladata MyRockfest palvelun kautta tai festivaalialueella käyttörahaa rannekkeellesi. rockfest vetoketjuhuppari........
– Viisivuotiaana sain joululahjaksi ensimmäisen kitarani, mutta ei minusta ihan kitaristi-kitaristia koskaan tullut. Se mies on tehnyt PÖLKYLLÄ Velcran rumpali, Rustin basisti-laulaja, sooloartisti, studiovelho ja ”se Voice of Finlandissa vetänyt sokea laulaja”. T ampereen Klubin lavalle kipuaa huhtikuisena sunnuntaina kotimainen pitkän linjan death/ thrash-tekijä Dead Shape Figure, joka lämmittelee lauteita kreikkalaiselle Septicfleshille jo kuudetta iltaa peräkkäin. Keikan alusta asti rumpujen takaa välittyy täysin pitelemätön, lähes eläimellinen energia. Siellä sattui olemaan sivarissa Hassisen Koneen alkuperäiskitaristi Reijo Heiskanen. Herrasen ”kohtalon seuraava sinetti” oli hänen kiertävinä muusikoina toimivien enojensa antama esimerkki. Ajattelin, että jos en pääse sisälle rumpuhommilla, niin ehkä sitten laulamisella. En ollut koskaan varsinaisesti treenannut laulamista, mutta se oli kulkenut mukana ihan elämäni alusta asti. TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT TAPIO WILSKA / CHAOS PATH PHOTOGRAPHY Herranen AIKA! 46. Jo yhden instrumentin taitaminen on näkövammaiselle monen mutkan takana, mutta Herranen ei antanut koskaan periksi. Mikko Herrasta voi kutsua monilla titteleillä, mutta mikään ei kerro koko totuutta siitä, mihin kaikkialle tämä thrashmetallisen Misterer-bändinsä kanssa juuri levyn julkaissut sekatyömies on urallaan ehtinyt. – Viimeinen niitti muusikon elämälleni lyötiin siinä vaiheessa, kun lähdin kouluun. Sitä ennen minun oli käytävä Jyväskylässä esikoulussa, joka valmisteli sokeita koulunkäyntiin. Mies on tehnyt suurin piirtein kaikkea, mitä musiikissa voi: soittanut joka toista instrumenttia, laulanut, äänittänyt, tuottanut, miksannut ja kiertänyt niin Suomea kuin muuta maailmaa. Puoli tuntia keikan jälkeen tapaan Pakkahuoneen puolella samaisen hahmon, joka ei tosin ole vain rumpali. Kaikesta huokui kiertolaisen elämä, ja samalla pääsin paukuttamaan rumpuja ensimmäisiä kertoja elämässäni. – He pysähtyivät usein keikkareissuilla meille kahville, eikä mikään ollut siistimpää kuin heidän keikkapakunsa, joka oli täynnä kaikenlaista romua. Kun olin kolmivuotias, kotikaupungissamme asui eräs puolalainen sälli, joka soitti, myi ja viritti pianoja. Sinne päästyäni päätin hankkiutua musiikkikouluun. – Kaikkein eniten olen ihan treenaamalla treenannut rumpuja. – En saanut Helsingistä treenikämppää, jonne olisin mahtunut treenailemaan rumpuja, joten aloin tehdä paljon coverkeikkoja. Muusikko-Herranen Huhtikuussa 1976 syntyneen Herrasen elämän lähtökohdat ovat ratkaisevan erilaiset verrattuna 99,99 prosenttiin tälläkin hetkellä maailmaa kiertävistä muusikoista. – Pelasin varman päälle ja hain kouluun sekä rumpujen että laulamisen kautta. Se alkoi pitää meille pianotunteja, ja voisi kai sanoa, että rokkikärpäsen purema tuli jo siinä kohtaa, kun hän opetti meille rock’n’roll-komppien grooveja. Herranen osaa nimetä nopeasti ”rockin ABC:n”, joka teki häneen suurimman vaikutuksen jo nuoressa iässä ja on kulkenut hänen mukanaan tähän päivään saakka. Se oli heille haastava pala ja asetti kaiken ihan erilaiseen perspektiiviin, Herranen kertoo. Instrumentteja kertyi. Kyllä sitä keihästä tulee soiteltua ja monet jutut osaan vetää, mutta tiedostan hyvin rajallisuuteni. Olin ihan halolla päähän lyöty kaikista sen rokkitarinoista. – Selkeä suunnannäyttäjä sille, että muusikko voi oikeasti tehdä ihan mitä tahansa, oli Ismo Alanko. Niistä tienasi sitä paremmin, mitä vähemmän soittajia oli lavalla, joten aloin vetää keikkoja soittamalla laulun ohella milloin kitaraa, milloin bassoa ja milloin koskettimia. Joskus lukion lopulla päätin, että minusta tulee rumpali ja muutin tuo ajatus takaraivossani Helsinkiin. – Sattuipa kerran niin, että vanhempani saivat kaksi sokeaa lasta, minut ja kaksoissiskoni. Tuuraava rumpali soittaa aurinkolasit päässään sellaisella intensiteetillä, että meno meinaa hengästyttää yleisössäkin. – Tärkeä päätös oli, että he eivät antaneet vamman rajata elämiämme
– Se oli yhdestä kulmasta katsottuna muusikonurani mahtavinta aikaa, Herranen sanoo ja virnistää leveästi. Hyvä musa on hyvää musaa, kuka tahansa sitä tekeekin. Teimme Suomen historian kalleimman debyyttialbumin, rälläsimme ympäri Eurooppaa EMIn rahoilla, sekoilimme eräänkin gibraltarilaisen bändin kanssa Britanniassa ja teimme kaikenlaista häröä ”levy-yhtiön piikkiin”. Nykyään... – En kuitenkaan halua skenettää tai genrettää musiikkia liikaa. Toisenlainen tie olisi hyvinkin saattanut viedä Velcran ja samalla Herrasen maailmanlaajuiseen superjulkisuuteen, jota seurattaisiin huuli pyöreänä vielä tänäkin päivänä. – Halusimme tehdä rankempaa ja kokeellisempaa musiikkia, eikä siinä kohdassa merkinnyt mitään, vaikka meitä oli hehkutettu kymmenen uutisissa seuraavaksi suureksi suomalaiseksi vientituotteeksi ja vaikka mitä. Se on todella vaivaannuttavaa, Herranen toteaa. Musa on sellainen kenttä, jossa pitää saada vähän pelailla, häröillä ja kokeilla laidasta laitaan. – Totta kai se olisi ollut siinä mielessä mahtavaa, että olisin voinut elää bändissä, joka kiertää paljon, saa tehdä sellaista musiikkia kuin haluaa ja siinä samalla vielä elantonsakin, mutta… ”Pääsin” maistamaan henkilöpalvontaa Voice of Finlandissa myöhemmin. Noihin aikoihin lafka panosti meihin kaikkensa ja tunsimme elävämme aikamoista muusikonelämää. olemme rundilla, jolla neljä bändiä on tungettu samaan bussiin, Herranen nauraa. Sitten tiesin, että haluan soittaa lujaa, kovaa ja täysillä. Mikään ei ole niin siistiä kuin löytää jotain uutta ja villiä, mikä saa lapsenomaisen innon heräämään uudelleen. Se on sitä, mitä haluan niin sanotulta julkisuudelta. Se oli todella impulsiivista hetkessä elämistä. Sen soittoa nähdessäni tajusin, että rummut on ennen kaikkea lyömäsoitin. Oleellinen kysymys on, kiinnostaisiko se Herrasta. Superstara-Herranen Suuremman metalliyleisön tietoisuuteen Herranen loikkasi vuonna 2002, kun laulajatar Jessi Freyn tähdittämä industrial metal -yhtye Velcra julkaisi debyyttialbuminsa Consequences of Disobediencen. Muutaman vuoden sisällä tapahtui siisteimpiä, hulluimpia ja sairaimpia juttuja, joita olen elämäni aikana kokenut. Rumpalina taas selkeä esikuva oli Peer Güntin Twist-Twist Erkinharju. Velcra teki vielä kaksi albumia, Between Force and Faten (2005) ja Hadalin (2007), jotka olivat debyyttiin verrattuna todella erilaisia. – Parasta on se, kun olen lavalla, viihdytän ihmisiä, soitan suurten tunteiden musiikkia ja näen yleisöstä, kuinka se herättää fiiliksiä. – Eräänlainen ”pyhä nelinäisyys” bändirintamalla minulle on Metallica, Slayer, Alice in Chains ja Soundgarden. Herrasen mukaan levyt olivat bändille mieluisia, vaikka yleisö suhtautui niihin ristiriitaisesti. Tuottaja-Herranen Ikään kuin Velcran teollisen ja kaupallisen maailman vastapainoksi syntyi vuosina 2001–11 PÖ LK YL LÄ Mikko Herrasen viimeisin levyttänyt yhtye on thrashiä soittava Misterer.. Valitsemamme tie ei vienyt suuremmille stadioneille ja superjulkisuuteen, mutta levyt edustivat meitä itseämme. – Velcra oli täydellinen koneisto, joka oli hitsattu yhteen niin lujasti, että olimme valmiit taistelemaan vaikka koko maailmaa vastaan ja varmoja siitä, että voittaisimme taistelun. – Selväähän se oli, että meidän olisi pitänyt tehdä Consequences II, sitten Consequences III ja niin edelleen, jos olisimme halunneet tehdä asiakaspalvelua yleisöllemme ja toimineet vasten vaistoamme, Herranen hymähtää. – On siistiä olla hahmo, joka herättää ihmisissä fiiliksiä, ja jakaa kokemuksia vaikka niinkin pienillä asioilla kuin yhteiskuvan ottamisella, mutta… Tiedän paljon ihmisiä, jotka nauttivat aidosti siitä, kun on ihailijoita ja koko ajan on joku tarjoamassa kaljaa tai kehumassa kuinka upea ihminen olet, mutta se ei edusta haluamiani asioita musiikissa. Seikkailen paljon rokkija metallimaailman ulkopuolellakin ja on minulla ollut myös älyttömät konemusiikkikauteni, mutta jotenkin se rockin energia, hiki ja veri vetää aina uudelleen puoleensa. kaikkia juttujaan niin omaehtoisesti ja mistään tinkimättä, että se valoi uskoa omiin tekemisiini. – Jälkikäteen ajateltuna on huikeaa, että pääsin elämään tuollaista ”ison bändin elämää”, koska sellaista ei tuossa mittaluokassa enää juuri ole
Se versio siitä musiikista, jonka he kuulevat päässään. Varsinkin Dark Deep Times oli oikein hyvä levy, mutta siitäkin uupui se viimeinen tarvittava iskevyys. – Usein äänitykset ovat tavallaan kompromisseja. Kun moni muu kilpailija esitteli perhettään, meikkejään, koiriaan ja harrastuksiaan, näytin itse studiotani ja yritin olla niin oma itseni kuin mahdollista. – Olen aina ollut vähän tällainen tarinajäbä, ja jopa omasta mielestäni tarina puolisokeasta muusikosta menestymässä musiikillaan on siisti juttu. Väärin! Sieltä tuli kutsu koelauluihin ja tuumailin, että perkele, mennään nyt sitten ja pistetään kaikki peliin. Tosi-tv-Herranen Mitä muusikko voi tehdä, kun hän on jo nähnyt undergroundin, kiertänyt kansainvälisesti menestyneessä bändissä, tehnyt tuhansia tunteja studiotöitä ja kokenut coverkeikoilla musiikin viihdepuolen. – Pian aloin miksailla demoja kavereille ihan taskurahan puutteessa, koska äänityslaitteet maksavat ihan päättömiä summia. – Suurimmalla osalla muusikoista on se tietty visio. Rust-vuosien aikana Herranen alkoi keskittyä bänditoimiltaan ehtiessään yhä enemmän muiden bändien tuottamiseen ja levyjen äänittämiseen, mikä on tuonut miehen pöytään leipää tähän päivään saakka. Päästäkseni eroon koko aiheesta päätin pelata itseni siitä ulos: menin Voice of Finlandin sivuille, lähetin sitä kautta mailitse muutamia tymäkämpiä laulusampleja ja laitoin alustukseen lähes vittuilevan itsevarman lausunnon mallia ”kirjoittakaa nimeni Googleen, löydätte minut Wikipediasta.” – Ajattelin, että tuo on jo niin leuhottava pelinavaus, etten tule kuulemaan koko Voicesta enää mitään. – Rust edusti minulle ennen kaikkea sitä, että olen diggaillut grungea aina, mutta ennen tuota hetkeä bändille ei oikein tuntunut löytyvän hyvää saumaa, Herranen avaa. Sitä tarinaa oli hauskaa kertoa koko Suomelle. Muutaman vuoden ajan pistin kaiken aikani, voimani ja taitoni Rustiin. grungea veivannut Rust, jossa Herranen hyppäsi rumpujen takaa laulavan basistin tontille. Halusin nähdä, miten pitkälle sillä on mahdollista päästä tuollaisessa formaatissa. Herrasen studiotyö-CV:stä löytyvät esimerkiksi Profane Omen, Lullacry, Nicole, The Chant, Iiwanajulma, Misery Inc ja Killpretty. – Velcran loppuaikoina alkoi tuntua siltä, ettei se musiikki enää puhutellut minua. Jos he eivät opettele itse ruuvaamaan soundejaan, siihen visioon on todella vaikeaa päästä aidosti sisälle, Herranen summaa. Muutaman vuoden sisällä tapahtui siisteimpiä, hulluimpia ja sairaimpia juttuja, joita olen elämäni aikana kokenut.” 49. Lopulta se kaikki kaatui minun niskaani, koska muut eivät olleet yhtä valmiita pistämään itseään likoon. Siitä tulikin todellinen työprojekti. Rust oli monen vuoden ajan näkyvä nimi keikkaskenessä ja sen levyt kuten Songs of Suffocation (2006) ja Dark Deep Times (2010) käänsivät katseita, mutta myös Herrasen itsensä mielestä jotain jäi uupumaan. Vuonna 2012 Herranen kuitenkin otti yllättäen osaa Nelosella esitettävään Voice of Finlandiin Michael Monroen joukkueessa. – Asia numero yksi oli se, että meillä ei ollut tarpeeksi paljon hyviä biisejä. – Rust ei ollut missään tapauksessa mikään yhden miehen projekti, vaan ihan täysiverinen bändi, jonka halusin viedä niin pitkälle kuin mahdollista, mutta ihan kaikkia eväitä siihen ei ollut, hän pohtii. – Kuten aika monen musiikkia harrastaneen kohdalla, nuppien vääntely alkoi minunkin tapauksessani siitä, kun halusin päästä äänittämään omaa musiikkiani, Herranen kertoo. Herrasen kasvoille leviää itseironinen hymy, kun totean listauksen perään, että harvan vastaus olisi ”osallistua tosi-tv-musiikkiohjelmaan”. Treeneihin ja keikoille kyllä tultiin säntillisesti, mutta kaikki muu oli minun käsissäni. Se on todella hankalaa varsinkin silloin, jos bändi ei oikein malta panostaa äänitystöihin ja joudun tavallaan arvailemaan, mitä se oikeasti haluaa. Yritämme päästä tiiviillä yhteistyöllä mahdollisimman lähelle sitä visiota. – Onnistuneimpia levyjäni ovat The Chantin albumit, Iiwanajulman tuleva levy ja vasta julkaistu Misterer-albumi, jotka kaikki ovat ihan erilaisia, mutta se juuri onkin niiden juju: jokainen soundi luodaan yksilönä. Siinä ei auta kuin tehdä kuten parhaaksi näkee ja toivoa parasta. Joskus pyydän referenssilevyjä tueksi, joskus taas teen niin kuin levy tulisi omasta mielestäni miksata. – Äitini soitteli noihin aikoihin muutamaan otteeseen ja sanoi, että tuolla telkkarissa haetaan tuollaiseen kilpailuun ihmisiä ja periaate on ”ääni ratkaisee”. Herrasen se vei semifinaaliin asti, mutta ohjelman vaikutus ei jäänyt tähän: hän pääsi julkaisemaan Universa”Velcra oli täydellinen koneisto, joka oli hitsattu yhteen niin lujasti, että olimme valmiit taistelemaan vaikka koko maailmaa vastaan ja varmoja siitä, että voittaisimme taistelun. Bändissä oli soitto ja meininki kohdillaan ja keikoillakin oli varsinkin viimeisen kokoonpanon aikaan mahtavan kivaa soittaa, mutta teimme vähän liikaakin itse. Viimeinen silaus syntyi viimeistelyssä, kun sanoin masteroijalle, että ruuvaa kaikkea kovemmalle niin kauan, että kuunteleminen alkaa ahdistaa, ja ruuvaa sitten vielä kovemmalle. Herranen muuttuu mietteliääksi, kun tuon esille seikan, miten osa bändeistä tuntuu tietävän täsmälleen, mitä haluaa levyjensä soundilta, kun taas osa vaikuttaa hapuilevan. – Meiltä ei löytynyt ihan tarvittavia management-taitoja. Samaan aikaan Rust puhutteli sitäkin enemmän, joten lopulta lähdin Velcrasta ja halusin panostaa ihan täysillä Rustiin. Show on olevinaan tosi-tv:tä, mutta yhtä paljon se on käsikirjoitettua teatteria. Se oli kuulemma ihan minun juttuni. – Vedin sen homman omalla tyylilläni. Voice of Finlandin kaltainen formaatti voi olla katsojalle ristiriitainen. Herranen kertoo, että kokemus oli hänelle kiintoisa. – Esimerkiksi Ajattaran Aamen on täydellinen esimerkki levystä, jonka soundi ei todellakaan ole ”täydellinen”, mutta se sopii siihen täydellisesti. – Se oli vähän sellainen läppä, Herranen naurahtaa niin että Pakkahuone raikuu. Tämän vuosituhannen puolella aloin tehdä yhä enemmän albumeita, minkä rinnalla olen tehnyt paljon myös keikkamiksailuja. Herranen jatkaa pohtimalla, kuinka jokainen albumi on ehdottomasti omanlaisensa yksilö, eikä sellaista absoluuttista määritelmää kuin ”täydellinen soundi” ei ole tavallaan olemassakaan
– Haluan kehittyä ja mennä koko ajan eteenpäin, koska muusikko ei ole minusta koskaan valmis. Nyt on. He kaipasivat leipää ja sirkushuveja. Herranen IV -löytyy myös pääni uumenista. Juhani on mielestäni lajissaan Suomen kovin kitaristi, ja ollaan aina tasaisin väliajoin kelailtu yhteistyötä. – Se oli hauska hetki, kun Universalilta kysyttiin, haluaisinko julkaista musiikkia heidän kauttaan. Koko albumi oli äärimmilleen vietyä alternativeähkyä, jonka tekeminen oli musertavan tukalaa. ”Äitini soitteli muutamaan otteeseen ja sanoi, että tuolla telkkarissa haetaan tuollaiseen kilpailuun ihmisiä ja periaate on ’ääni ratkaisee’. Olin tehnyt ensimmäistä sooloa jo pari vuotta ja säveltänyt sen singlekappaleetkin jo ennen kuin tiesin koko Voice of Finlandista. – Halusin tuoda aitoa metallia autotunetetun ja muovisen musiikin maailmaan, jossa ei enää tiedä, onko yksikään livelevy edes puoliksi live, Herranen tuhahtaa. Purkitin saman tien pannut viiteen biisiin ja lauloin demokitarat, koska soittotaitoni ei veny moiseen. Misterer on selkeästi tärkeä sulka luojansa omaan hattuun, mutta eteenpäin on mentävä. Herranen on yhä nälkäinen. Nykyään tuntuu siltä, että musan tekeminen on niin helppoa, ettei bändit ole oikeasti valmiita tekemään duunia sen eteen ja menemään päätyyn asti. Tämä oli sitten se minun masennuslevyni. Sen hulluuden keskellä on etuoikeus tietää, mitä oikeasti haluaa tehdä elämällään. Sanotaan, että jokaisella muusikolla on masennuslevynsä, vähän kuten Devin Townsendilla Strapping Young Ladin Alien. Herranen III -albumi on silti lauluja vaille olemassa, ja se vasta erikoinen levy 13-minuuttisine proge-eepoksineen onkin. Ignoramus on siitä harvinainen nykymetallialbumi, että heti kun sen laittaa soimaan, haluaa ruuvata nupit kaakkoon. Aika pian pidettiin jo Juhanin kanssa sessioita mallilla ”äänitetään pari biisiä, syödään pizzat ja puhutaan henkeviä” ja huomasin tosi nopeasti, että se oli vaivattominta ja mukavinta musantekoa ikinä. – Olin tekemässä Herranen III -albumia, kun minulta lähti taas studio alta. – Kun katsoo, millaisessa maailmassa elämme, on helppo luovuttaa. Aluksi teimme paljon keikkoja, mutta toinen levy oli jo liian omituinen. Loput kappaleet syntyivät aika mukavasti siinä nosteessa. – Minulle tarjottiin ulospääsyä diilistä. Sen nimi on alternative, koska sillä ei mennä kovin pitkälle. – Pahan ajan apokalypsi oli hyvin erilainen tarina. Kun olen nyt tehnyt Dead Shape Figuren tuuraavana rumpalina kuusi keikkaa kuuteen päivään, olen taas huomannut, että minut on luotu tien päälle ja viihdyttämään ihmisiä musiikilla. Tartuin siihen heti. – Ajatus projektiin lähti saunasta, mistäpä muualtakaan, Herranen hymähtää. Bändin nimi on Misterer, ja se julkaisi tänä keväänä debyyttinsä nimeltä Ignoramus. lin kautta sooloalbumit Kylmä maailma (2012) ja Pahan ajan apokalypsi (2014). – Olen nähnyt Metallican keikan 90-luvun alussa, todistanut Sepulturan Suomen-vierailun Arise-kiertueella ja kokenut Slayerin kymmenkunta kertaa. Minulla on vielä paljon hulluja ideoita, mutta ennen kaikkea haluaisin kiertää paljon enemmän. Rässi-Herranen Herranen on ylistänyt monessa käänteessä Metallicaa ja Slayeriä, minkä vuoksi yksi jos toinenkin on ihmetellyt, miksei hän ei ole koskaan tehnyt silkkaa thrash metalia. Halusin tuoda tuota fiilistä tähän päivään. Vanhassa studiossa oli vielä muutama päivä aikaa äänittää jotain. Päätin, että nyt on aika tehdä thrashiä, mitä olin aina halunnut. Se oli kuulemma ihan minun juttuni.” 50. – Olen tuntenut [Dead Shape Figure -kitaristi] Juhani Flickin muinaisista ajoista asti. Tähtään siihen, että toteutan sitä jatkossakin. Levy iskee läpi tajunnan ilman mitään ylimääräisiä krumeluureja tai ”wall of soundeja”. Sen kautta huomasin, miten pitkälle alternativellä voi mennä Suomessa. – Tuottajana haluaisin työskennellä kunnianhimoisempien bändien kanssa. Sanoin melkein sanasta sanaan, että ”teen tällaista taidepaskaa, joo, mutta jos sitä haluatte julkaista, niin tehdään vaan.” – Olin valmistautunut siihen, että he haluavat ohjailla ja tuottaa ihan tietynlaisen levyn, mutta sainkin todella vapaat kädet. Metallissa pitää haista paskan ja hien, eikä siinä tarvita nättejä poikia naukumaan hempeitä kertosäkeitä tekohevin päälle. Lauloin kuolemasta ja ahdistuksesta, eikä kukaan Voice of Finland -yleisöstä halunnut kuulla sitä
42,50€ | k18 | ennakko tiketti.fi. 27,50€ | k18 | ennakko tiketti.fi ON THE ROCKS HELSINKI LA 7.12.2019 liput alk. 42,50€ | k18 | ennakko lippu.fi 26.9.2019 The circus Helsinki k a a o s z i n e & N u m m i r o c k p r e s e n t s s u p p o r t s liput alk. liput alk. 27,50€ | k18 | ennakko tiketti.fi 16.07.2019 TAMPERE, Klubi 17.07.2019 HELSINKI, On the rocks support: 10.7.2019 Tavastia Helsinki liput alk
VUONNA 1985 perustettu Extreme oli aloitusvuosikymmenensä hard rock -maailmassa huomattavan pidäkkeetön tyylikokeilija. Myös Extreme koottiin uudelleen vuonna 2004, ja kuluvalle vuodelle lupaillaan toista paluun jälkeistä albumia. Kun yhtye hajosi vuonna 1996, kitaristi Nuno Bettencourt halusi kokeilla soolouraa. Extremeen nähden Schizophonic kurottelee selkeästi enemmän vaihtoehtorockin suuntaan. Kitarasankarin rosoisenkaunis tyylinäyte NUNO Schizophonic A&M 1997 TEKSTI TONI KERÄNEN SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Nuno Bettencourt jätti Extremen taakseen ja otti ensimmäisellä soololevyllään askeleen jos toisenkin kohti vaihtoehtorockia. Meno meni vain hurjemmaksi 1990-luvulla, kun kolmas albumi, teemalevy III Sides to Every Story, seikkaili Queen-tunnelmista valssiin ja funkmetallista tahtilajeja vaihtelevaan progeen. Lopputulos ei ehkä ole kaikkein katu-uskottavin, mutta Bettencourt on todella uuttanut käyttämistään tyyleistä niiden parhaat puolet. Ja vaikka vaihtoehtorock on johtava teema, Bettencourt ei malta olla esittelemättä nopeasormisen kitaristin taitojaan. Vähitellen lähdetään seikkailemaan myös grungetunnelmien ulkopuolelle. Muutamia pieniä piipahduksia lukuun ottamatta Bettencourt soittaa ja laulaa kaiken itse, ja myös sävellykset ovat suurimmaksi osaksi hänen omiaan. Toisena tuleva Swollen Princess on silkkaa debyyttilevyn aikaista Foo Fightersia – joka sekin oli yhden miehen eli Dave Grohlin taidonnäyte. 1990-luvun alussa rockkentän uudistaneen grungen vaikutus kuuluu, ja mukana on myös esimerkiksi Nine Inch Nailsin tai toisaalta The Posiesin mieleen tuovia elementtejä. Grohlin maailmanmaineeseen nostaneen Nirvanan vaikutus taas kuuluu ehkä eniten kolmoskappaleessa Crave. Akustinen Pursuit of Happiness on hieman The Beatles -henkinen, ajattoman kaunis pophelmi, jonka kitarasoolo koukkaa flamencon puolelle. Bettencourtin jättämä Extreme kuuluu paitsi konkreettisesti laulaja Gary Cheronen ja rumpali Mike Manginin vierailuina myös esimerkiksi Note on the Screen Door funkkaavassa riffissä. Kyse ei ole egoilusta, sillä levy on täynnä toinen toistaan tarttuvampia kappaleita. Tuotantojäljeltään Schizophonic on selkeäsoundinen mutta tyylitajuisen viimeistelemättömän oloinen. Fallen Angels voisi olla toisen kitarasankarin Steve Vain tuotantoa. Fine by Me’n kitarat helisevät 1960-luvun tyyliin, ja Confrontation on ihanan naivistista mahtipontisuutta aina lyriikoiden Supermanja Robin Hood -viittauksia myöten. Bigissä ja Racer X:ssä vaikuttaneen Paul Gilbertin levyiltä. Miehen soolodebyytti, pelkän etunimen alla julkaistu Schizophonic ilmestyi 1997. Schizophonic on jäänyt Bettencourtin ainoaksi varsinaiseksi soololevyksi, ellei jatkoa sitten ole luvassa. BETTENCOURT jatkoi aika lailla samantyylisissä tunnelmissa myöhemmillä levytyksillään, joita tehtiin muun muassa Mourning Widowsja Population 1 -nimikkeiden alla. Tuloksena oli leikittelevän tyylikäs mutta vähälle huomiolle jäänyt mestariteos. Se on nimensä mukaisesti hervottoman jakomielinen kokoelma erityylisiä kappaleita. Kriitikoiden suitsutuksesta huolimatta levy oli valitettava kaupallinen epäonnistuminen. Monet tosifanit määrittelevät Schizophonicin ”rikollisen aliarvostettu levyksi”, ja ajatukseen on helppo yhtyä. Miehelle ominaiseen tapaan soolot tulevat kuitenkin aina tyylikkäästi ja ehdottomasti sävellystä palvellen. Lisää samanhenkistä leikittelevää ja ennakkoluulotonta kitarahirmujen tekemää musiikkia löytyy muun muassa TNT:stä tutun Ronni Le Tekrøn sekä Mr. KOKONAISUUS potkaistaan käyntiin rutisevalla ja tarttuvalla Gravityllä. 52. Tällä levyllä ei kuulla kitaristilevyjen moniminuuttisia tilutteluja (jotka nekin ovat monesti nautittavia). Huomasivathan kaikki muuten, kuka poseeraa Schizophonicin kannessa
269 € K-18 Oc. ALK. www.tuska.fi Oi ke ud et mu uto ks iin pid äte tää n HELSINKI SUVILAHTI 28.-30.6.2019 HALESTORM STAM1NA KVELERTAK CULT OF LUNA FRANK CARTER & THE RATTLESNAKES SICK OF IT ALL HEILUNG BATTLE BEAST SWALLOW THE SUN MARKO HIETALA ANNEKE VAN GIERSBERGEN LOUDNESS LOST SOCIETY DELAIN POWER TRIP JINJER MAJ KARMA RYTMIHÄIRIÖ ARION LEVERAGE MEDEIA FEAR OF DOMINATION WHEEL DARK SARAH WARKINGS VISIONS OF ATLANTIS ALIEN WEAPONRY BRYMIR DE LIRIUM’S ORDER MUSTAN KUUN LAPSET GOATBURNER I REVOLT KAISER PAHAN IKONI PALEHØRSE SATA KASKELOTTIA LIPUT: 1 PV PE & SU ....... 119,00 € 3 PV ................. 169 € 1 PV LA ........................... ALK. ALK. ALK. ALK. 99,00 € 2 PV .................. 179 € 3 PV ........................ ALK. ALK. 89,00 € 1 PV LA .................... 139,00 € VIP AREA 51 -LIPUT: 1 PV PE & SU ...........
Hänet teloitettiin ampumalla saman vuoden lokakuussa. Kyllähän Åkerblomkin rakasti ainakin eläimiä ja osasi ilmeisesti olla tarpeen tullen, tai tarpeidensa mukaan, hyvinkin inhimillinen. Aiheitahan riittää. Tässäkin muodossaan Ilmestykset on vahvin kuulemani kotimainen black metal -albumi miesmuistiin ja saattaa saada muutkin kuin genren suurkuluttajat kaivelemaan kolikkopussejaan. Nyt ollaan mustan aukon ytimessä. ”Kirves-Koljonen” tappoi keväällä 1943 vankilasta paettuaan lempinimensä mukaisella lyömäpelillä viisihenkisen perheen ja vielä kaupan päälle surmapaikalle eksyneen naapurin. Surmanluoteja edeltävä Kaksitoista kuolemaa käsittelee puolestaan Toivo Koljosta, joka tunnetaan viimeisenä oikeuden päätöksellä teloitettuna henkilönä Suomessa. Åkerblomin huomasta livetään myös traditionaalisempaan mustametalliseen uhoon ja ylistykseen, ja vaikkei aihepiirin vaihtumista välttämättä hoksaa kuin sanoituksia lukemalla, meinaa vähän harmittaa, että taiteellinen näkemys johdatti tässä tapauksessa muualle kuin puhtaan teemalevyn synnyttämiseen. Ilmestykset on siis, ilmeisen vahingossa, varsin ajankohtainen levy. Ja vaikka karheaksi jätetty, modernin silottelun väistänyt sävelmatto näyttäytyy lähinnä rumuuden kautta, albumi tarjoaa raastolle myös vastakappaleen – kaahauksen päällä soivat melodiat ja herkät välisoitot ovat kiistämättömän kaunista kuultavaa. Kun saman firman Vargrav tuhri sinfonisempaa mustuutta levittävällä, niin ikään laadukkaalla uutuuslevyllään peräti albumilistan kärkisijoja, voitaneen todeta, että suomalainen pimeys elää voimallista ajanjaksoa. Ilmestykset on saanut pääasiallisen inspiraationsa herätysliikejohtaja Maria Åkerblomin (1898–1981) metkuista, mutta se ei ole ainoa ”sadistikseksi ihmishirviöksi” luonnehditun unissasaarnaajan liikkeitä juuri nyt kartoittava teos: Marian paratiisi -niminen, Pihla Viitalan tähdittämä elokuva saa ensi-iltansa myöhemmin tänä vuonna. Kokonaisvaikutelma on erittäin tehokas. Matti Riekki Maria, Toivo ja Tauno Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa FÖRGJORD Ilmestykset WEREWOLF ARVIOT 55. Vaikka Tauno Pasasen maaliskuussa 1969 suorittamia poliisimurhia käsittelevä tv-elokuva Kahdeksan surmanluotia (Mikko Niskanen, 1971) ansaitsee edelleen kaiken mahdollisen suitsutuksen, inspiraationlähteenä teos on aika kulunut ja sen repliikkien istuttaminen Surmanluoditraidalle laimentaa väkevän tunnelman hetkeksi. Ehkäpä vastaavalle ratkaisulle antaudutaan jatkossa. Tämän yhtyeen vakuuttavuus ei synny tyhjästä Saatanan huutamisesta vaan tunnelmasta, joka kuiskailee mekastuksen seassa, että nämä ukot saattavat ymmärtää, mistä todellinen pimeys kutoutuu. Paitsi että parikymmentä vuotta tällä nimellä toimineen Förgjordin musiikki on komeaa, myös sen teemapuoli osuu hermoon. En tiedä, millaisena albumi näyttäytyisi toisenlaisilla teksteillä, mutta nyt maailmanloppua jo kouluikäisenä saarnanneen Åkerblomin kasvot häilyvät mielessä miltei jatkuvasti levyn soidessa. Aiemmilla levyillään Förgjord on paneutunut umpisynkkään suomalaiseen henkirikoshistoriaan, ja tätä suota ruopataan jonkin verran myös uutuudella
Jotenkin tästä jää silti hiukan vaisu fiilis. Varhaiset My Dying Bride ja Anathema sekä erityisesti Katatonia könyävät Asphodelusin musiikissa katakombeistaan tavalla, joka hivelee korvia. Jossain kohdin kuulen jopa Sirrah-tuulia, mutta ne saattavat olla tahatonta yhteensattumaa. Vaikka 1980-luvun kokoonpanosta ei ole jäljellä kuin laulaja Jeff Becerra, musiikista sitä ei erota. Ensimmäinen tekijä on tämän genren elinehto eli hyvät riffit ja melodiat. ASPHODELUS Stygian Dreams TERROR FROM HELL Vuoteen 2016 asti Cemetery Fog -nimellä kulkenut haminalaisyhtye on keksinyt aikakoneen, joka vie 1990-luvulle ja sen goottimetallisiin tunnelmiin. Lohduttoman kuuloiset örinät kruunaavat ilahduttavan surumielisen kokonaisuuden, jonka jaksaa pyörittää soittimessa kerta toisensa jälkeen. Asphodelusin pitkäsoittoa voi suositella lämmöllä kaikille, jotka haikailevat kunnollisen melodisen kuolotuomion perään. Mega MERGING FLARE Revolt Regime RAM IT DOWN Kajaanilaislähtöinen Merging Flare on pitänyt kynttiläänsä vakan alla viimeiset kahdeksan vuotta, mutta hauduttelu on todellakin kannattanut. Levyllä soi siis jämäkän konstailematon kuolonsukuinen thrash tai thrashinsukuinen kuolo. Niitä löytyy jokaisesta kappaleesta ja vieläpä melko uniikilla tavalla; tapa yhdistellä duureja ja molleja aavistuksen äkkiväärällä tavalla on albumin ehdoton suola. Levyn biisit ovat suoraan sanoen todella täyteen vedettyjä, mutta jo ensimmäisellä kuuntelukerralla selviää, että ne myös hengittävät riemukkaasti, monestakin syystä. Hyvin tehty ja perinteitä kunnioittava undergroundhenkisyys on aina ilahduttavaa, mutta chileläisetkään eivät saa näistä aineksista kasaan viiden-kuuden minuutin repäisyjä, jotka iskisivät täysillä. Biisien ”töksähtelevät stopit” ovat täyttä varhais-Katatoniaa ja istuvat kaikessa epäsovinnaisuudessaan musiikkiin kuin seireeni rantakalliolle. Stygian Dreamsin melankoliset melodiakuljetukset tarraavat kuulijasta tukevasti. Kaikki kulkee periaatteessa hyvin ja bändillä on pätevä comebacklevy plakkarissa. Stygian Dreams on levy, jollaisiin ei 2010-luvun Suomessa juuri törmää. Revelations of Oblivion on riffivetoista, pääosin rivakkaa takomista Possessedin kultakauden hengessä. Revelations of Oblivion jatkaa sujuvasti Beyond the Gatesin viitoittamalla tiellä. Toinen avain levyn ylivoimaisuuteen piilee viimeiseen asti mietityissä mutta paikkansa perustelevissa soittosuorituksissa, joista ensimmäisenä mainittakoon Henri Pyyn (rummut) ja Harri Leinosen E M M A G R Ö N Q V IS T ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 56. Se on menoa se. Tami Hintikka SINS OF THE DAMNED Striking the Bell of Death SHADOW KINGDOM Sins of the Damned tykittää esikoisellaan latinoamerikkalaisen kiihkeäsykkeistä heavy metalia, johon on imetty hitunen thrashin räyhäkkyyttä. Tuonen joessa on virrannut runsaasti nestettä sitten edellisen Riivattu-kiekon. Se soi viettelevän karheana välttäen turhan puunatun ja kliinisen äänimaailman. Tuntuu kuin Possessed tekisi itselleen sen minkä Gruesome Deathille – hassua kyllä, tässä on enemmän tribuutin kuin aidon asian makua. Lopputulos muistuttaa lähinnä speed metalin esi-isäkappaleita Acceptin Fast as a Sharkia ja Helloweenin How Many Tearsiä raffimmilla lauluilla. Verrokkina toimii myös pitkä-ikäinen black/ thrash-poppoo Desaster heveimmillään. Rumpali Emilio Marquez vetelee koko tomirivistön läpikäyviä perusfillejä kuin alkuperäinen kannuttaja Mike Sus konsanaan. Kynttilät palamaan ja tummaa samettia päälle! Tami Hintikka POSSESSED Revelations of Oblivion NUCLEAR BLAST Seven Churches 1985, Beyond the Gates 1986 ja kolmas pitkäsoitto heti perään 2019. Sen autenttisen 90-lukulainen soundi herättää henkiin viime vuosituhannen lopun tunnelmadoomin parhaita paloja. Kesäkuussa ilmestyvä Revolt Regime esittelee yhdeksän raidallista turboahdetun monisyistä voimametallia. Levy on soundeja ja soittoa myöten aitoa asiaa. Kitarassa sahaa Gruesomesta tuttu Daniel Gonzales, ja näppärästi vanhaa kunnioittaen sahaakin. Ei voi sanoa, että 33 vuoden miettimistauko olisi tuonut yhtyeen musiikkiin radikaalia kurssinmuutosta. Kuunnelkaapa vaikka Trailblazers, Clarion Call, Mind’s Eye tai War Within
Nyt julkaistava ep on bändin ensimmäinen julkaisu sitten vuoden 2013 Ristidebyyttipitkän. Napalm Death -karvaturri Shane Emburyn, Megadeth-kannuttaja Dirk Verbeurenin ja tuottaja Russ Russellin muodostama trio hönkii ysärin kaikuja kolholla industrialsoundilla, joka muistuttaa Fear Factoryn menneistä tulevaisuusvisioista, Godfleshin koneistetusta jyrkkyydestä ja Fudge Tunnelin kaltaisten semisuosikkien maailmankuvasta. Niin minustakin. Ehdottomasti kokeilun arvoinen tapaus! Joni Juutilainen LOS BASTARDOS FINLANDESES Rock’N’Roll 100% RECORD COMPANY Rokkarien seitsemäs albumi on nimetty ytimekkäästi. Tapahtuneen myötä Viktor jatkoi musiikin tekemistä jäljelle jääneen jäsenistön kanssa The Crescent -nimellä. Tätä pyörittää vaivatta useamman kerran pötköön. Tämän projektin on vaikea kuvitella nousevan suuriin otsikoihin, tai itse asiassa edes palstan uutiseksi, pelkällä musiikilla. Kun pop, dance ja hip hop dominoivat listoja, on muistutettava vaihtoehdoista. Tronos on niin vanhan ajan superbändi kuin olla ja saattaa. Levyn kannessa yrmyilevästä pääkallosta huolimatta levyllä on leppoisa tunnelma. Ihminen kusee omiin muroihinsa paskomalla luontoon. Paitsi että kuvio ei ole näin yksinkertainen. Vaan eikös rokkikin ollut joskus valtavirtaa. Kokonaisuuden kuorruttaa laulaja Matias Palm, joka on kuulunut vuosia alansa aliarvostetuimpiin tekijöihin Suomessa. Jaakko Silvast VARGRAV Reign in Supreme Darkness WEREWOLF Vargrav ei yritä keksiä pyörää uudestaan, vaan tarjoilee orkestroidun black metalinsa perinnetietoisesti, majesteetillisesti ja tyylitajuisesti. Laulut ovat kallellaan thrashkärinän suuntaan ja tuovat ilmaisuun lisäraakuutta. Jos mieli halajaa tien päälle ja suonissa virtaavat tequila ja viskikola, albumi on kuitenkin kuuntelun arvoinen. Kierrätystä harrastetaan reilulla kädellä mutta hyvällä maulla. Neljän biisin pienjulkaisu onkin tässä viitekehyksessä täysin oikea valinta, sillä tämä kahdeksan minuuttia esittelee ARVIOT 57. Osat vaihtuvat tiuhaan, mutta sovitukset on viilattu iskevän soljuviksi. Pasi Lehtonen STEEL RAISER Acciaio IRON SHIELD Jos kappaleen nimenä on Heavy Metal Heroes ja se ryöstää Judas Priestin melodiaa ronskisti, kuinka vakavasti bändiin pitäisi suhtautua. Revolt Regime on vankkumaton taidonnäyte siitä, kuinka melodista metallia tehdään perinteitä vaalien, mutta mahdollisimman laadukkaaseen ja omaperäiseen lopputulokseen tähdäten. Perse on auki, kun poliitikot menevät päätöksineen taas perse edellä puuhun, ja näin tapahtuu myös maailmanlaajuisesti, ei vain armaassa kotimaassamme. Kolmen repäisyn esikoisjulkaisu kiemurtelee Pestilencen, Atheistin, Demolition Hammerin ja kumppaneiden viitoittamalla tiellä. Ihan kuin olisin havaitsevinani myös sydänveren puuttumisen. Jos Enochian Crescent hallitsi poikkeuksellisen pistävän, jopa ainutlaatuisen rienan, tämän levyn luovuus on valovuoden päässä siitä. Aivan kelpo perusmeininki. Nyrkit ilmassa yhtykäämme! Vähän myös herkistelkäämme! Tuplat jauhavat ja meno on virkeää. Epäilyttävältä kuulostava sekoitus taipuu yhdysvaltalaisten käsittelyssä odotettua paremmin, mistä on kiittäminen levyn vain hieman päälle puolen tunnin kestoa sekä muiden muassa Cainasta ja Sol Invictusista lainattujen muusikoiden hienoa panosta. Reign in Supreme Darkness on Netherstorm-debyyttiä (2018) monipuolisempi, harkitumpi ja (tuotannoltaankin) ammattimaisempi. Todella tyylikkäästi kantaa ottava kansitaide kiteyttää yhtyeen sanoman mainiosti: hyvin ei mene, olit sitten pienipalkkainen duunari tai muuten vain vähävarainen. Miten tässä näin pääsi käymään. Markus Laakso TRONOS Celestial Mechanics CENTURY MEDIA Jos 1990-luku on tulossa muotiin vähän joka osa-alueella, sama ilmiö on huomattavissa äärilaidoillakin. Antti Luukkanen THE CRESCENT Totuuden ikuinen ääni HAUNTED ZOO Kotimainen pitkän linjan black metal -yhtye Enochian Crescent tuli tiensä päähän vuonna 2012, kun sen perustajat, solisti Wrath ja kitaristi Viktor, ajautuivat erilleen. Tämän ep:n ovat tehneet loput jäsenet alkuperäisestä The Crescentistä. Bändi vannoo Elviksen nimeen ja nyökkäilee ainakin habitukseltaan myös ZZ Topin suuntaan. Jos Risti oli pääasiassa varsin viriili black metal -albumi, ep:llä soi aivan liian varmasti ja yllätyksettömästi luoviva orkesteri. Näin on myös Hermoromahduksen kohdalla, sillä bändin historiasta löytyvät Aivottomien rauniot. Tami Hintikka HERMOROMAHDUS Perse paljaana OMAKUSTANNE Yhden loppu on toisen alku. Someone Like Youssa ja Moonstruckissa on tarttumapintaa, ja Bryn ”Taff Bastardo” Jonesin käheä ääni istuu äänimaisemaan mukavasti. Sekavaa. Muutoinkin bändin poljento kuulostaa mukavan orgaaniselta, ja konehuone Twist Twist ”El Grande Bastardo” Erkinharju pitää huolta svengistä ja ryhdistä. Edes omalla näkemyksellä. Myös Who’s That Girlissä on menevää kasarimeinkinkiä. Vaikka III kuulostaa pitkälti siltä kuin David Galas ja Neurosis istuisivat samaan pöytään Vice-lehden pikkujouluissa, albumissa ei ole mitään teennäistä. (basso) tappiin asti viety, taidolla toteutettu komppaus. Albumin vetovoima kasvaa sitä enemmän, mitä enemmän sitä kuuntelee. Tilanne ihmetyttää, sillä albumilla on monta eri bändeistä kokemusta hankkinutta alan tekijää, joilta sopisi odottaa enemmän. Eetu Järvisalo CROWHURST III PROPHECY Mukavat 75 (kyllä, luit oikein) julkaisua vuonna 2011 startanneella urallaan pullauttaneen Crowhurstin musiikki on sekoitus black metalia, noisea, goottivaikutteita ja neofolkia. Levyltä paistavat ihanasti läpi myös melodisen saksahevin vaikutteet aina Helloweenistä Running Wildiin ja Gammaraystä Freedom Calliin. Kunniansa saa myös Lemmy – bändi omistaa avauskappale The King Is Deadin kaikkien aikojen pataässälle. Soundit ovat hengittävät, ja basisti pomputtelee selkeästi erottuen. Musiikillisesti pariminuuttiset repäisyt ovat simppeleitä muutaman riffin ihmeitä. Sisilialaiset ystävämme ovat omaksuneet vanhakantaisen heavyn opit mallikkaasti – jopa niin, että eivät ole kokeneet tarpeelliseksi värittää sitä mitenkään. Kuunvalonhehkuinen kokonaisuus on kuin sekoitus varhaista Emperoria, 1990-luvun Dimmu Borgiria ja Satanic Warmasteria – Norjan pioneereille kumartavaa, mutta kotimaisen kuuloista. Niiden vahvuus ja iskevyys piileekin juuri suoraviivaisuudessa, joka saa ekstralisänsä pelkistetyn selkeistä soundeista, metallisen tanakasta soittotatsista ja paikoittain jopa death metalin puolelle lipsahtelevista tykityksistä. Levyn päättävä versio Laura Braniganin The Lucky Onesta jää jokseenkin piippuun, mutta toisaalta se alleviivaa Revolt Regimen pienesti kujeilevaa yleisilmettä täydellisesti. Uusikaupunkilaisnelikko tekee toisella julkaisullaan asiat hieman hassusti: äänitettyjä biisejä olisi nelivitosena pyörivän kaksitoistatuumaisen verran, mutta toistaiseksi vain diginä julkaistusta biisikympistä on karsittu sen neljä ensimmäistä kappaletta kattava seiska. Kun Celestial Mechanics on kerran unohtunut, sitä saa kaivaa mielensä sopukoista syvältä. Lopputulos on suurellinen ja genressään toimiva, mutta enimmäkseen keskitempoinen levy on hiukan vaivalloista kuunneltavaa. Kari Koskinen CRITICAL EXTRAVASATION Morbid Existence REDEFINING DARKNESS Todellinen yllättäjä Venäjältä. Saa nähdä, missä muodossa ja millaisella kokoonpanolla The Crescentiä kuullaan jatkossa, mutta tämä albumi on selvä pettymys. Selkeästi alkuvuoden parhaita julkaisuja lajissaan. Kaksi omaa biisiä sekä onnistunut Morgoth-cover Body Count, ja se on siinä. Albumin materiaali on tasaisen vahvaa, mutta totaalisen sähköistävää tunnelmaa se ei saa aikaan. Sävellykset nojaavat nopeisiin tempoihin, tarttuviin melodioihin ja sinfonisin elementein luotuun dramatiikkaan. Heikkinen tiluttaakin tällä levyllä ehkä parhaimmat kitarajuttunsa koskaan, ja mikäs siinä, kun revitysvaraa on takuulla enemmän kuin vaikkapa pääbändinsä musiikissa. Viktor ei nimittäin soita lyhärillä, vaan hänellä on samanniminen, vielä toistaiseksi musiikkia julkaisematon bändi. Nuoret miehet veivaavat thrashpitoista kuoloa vanhoja nimiä kunnioittaen. Yksinkertaisia ja moneen kertaan käsitelty teemoja, mutta nyt ajankohtaisempia kuin koskaan. Sen päällä nykyisin Beast in Blackistä tunnetun Kasperi Heikkisen on varsin luontevaa vedellä toinen toistaan taidokkaampia soolojuoksutuksia
Jännitteet rakentuvat tunnelmointien ja kohottelujen jälkeen toimivasti ja paikoin odottamattomillakin tavoilla. Samalla tarvitaan riittävästi uusia kikkoja ja äänimaailmoja, jotka yllättävät positiivisesti. ”Oikea” Vitusbasisti Mark Adams on valitettavasti sairautensa vuoksi sivussa, mutta tilalle pari vuotta sitten tullut Pat Bruders (Down, ex-Crowbar) hoitelee postia mallikkaasti ja ikiaikainen Vitus-rytmitys on onneksi varmaotteisesti tallella. Annika Brusila JE SS IC A LO T T I Hermoromahduksen koko repertoaarin parhaimmillaan. Kyseessä on maailmankaikkeuden paras bändi, joka lapioi minusta helposti ulos kaikki mahdolliset tunneskaalat. Henry Vasquezin rummut eivät lyö päälle vaan kumisevat doomhermoon pehmeästi, vankasti ja paikoin kekseliäästikin. Niitä kuuluu huudattaa autostereoista täysillä matkalla loputtomaan auringonlaskuun. Myönnänkin, että uutuuden korkkaaminen jännitti. Sen lisäksi biisien on tietenkin oltava kunnianhimoisesti sävellettyjä, jotta syntyy tunne uuden levyn kuuntelusta eikä vanhan suosikin pastissista. Kolmetoistaraitaisen hunajaämpärin vetovoima on tietysti itse biiseissä. Molliriffi kiertää ja kaartaa, basso kiusoittelee, Dave Chandler vinguttaa ja raapii kitaraansa, rummut ovat pehmeänjämerät ja laulu on sydäntäsärkevää ja hurmaavan yrmeää. Levyn päättävä ratkiseko ja vimmaisen punkahtava Useless vetää turpiin tavalla, joka asemoi papat sekä klassisen että modernin meisselin A-ryhmään. Jaakko Silvast ECTOVOID Inner Death BLOOD HARVEST Tässäpä kolme biisiä tuoretta yhdysvaltalaiskuoloa vanhalla joskaan ei kovin yleisellä reseptillä – Ectovoid nimittäin toimittaa death metalinsa alkupään Immolationin malliin. Inner Death on mainio pikku julkaisu, joka tarjoaa kunnon annoksen synkeästi puskevaa kuoloa. Levy on vaiherikas ja monipuolinen, ilmavat slovarit, melttoamiset ja doomailut vuorottelevat. Mega FIND ME Angels in Blue FRONTIERS Italialaisen Frontiers Recordsin perus-AOR-massasta hyppää toisinaan esiin selkeitä timantteja, ja nyt sellaiseksi osoittautuu ruotsalaisen Find Me -yhtyeen kolmas albumi. Ja kun nälkää jää melko varmasti, loput kuusi kipaletta käy vaikka jälkkäristä, ilman että ähky pääsee yllättämään. Eikä hän pelkästään laula, hän elää biisit läpi. Ja kun soundimaailmakin on tuhti mutta selkeä, mikäpä tätä on pyöritellessä. Kun vielä soundit ja kappalejärjestys ovat oikeissa asennoissa, ei voi kuin itkeä tirauttaa rakkaudesta tähän bändiin. Hän tulkitsee kuin viimeistä päivää, kuin puristaisi jotain itsestään ulos. Tami Hintikka SABBATH ASSEMBLY A Letter of Red SVART Olen mieltänyt Sabbath Assemblyn jonkin sortin Black Sabbath -larppausbändiksi, mutta moista ei seitSAINT VITUS Saint Vitus SEASON OF MIST Rehellisyyden nimessä todettakoon, että voisin antaa 1978 perustetun Saint Vitusin uudelle levylle sata kirvestä jo pelkästään siksi, että se on ilmestynyt. Soundit ovat isollaan, ja tuotannossa on vedetty kohokohdat sopivan tappiin. Onko jälki eilisen päivällisen uudelleenlämmittelyä vai pääseekö levy jatkuvalle soittolistalleni. Aloittavassa Remainsissä kiteytyy koko Vitusin olemus. LeBlancin karismaattinen kakkostenori vuolee paksuja lastuja Chain of Loven, True Believerin ja Can’t Let Go’n kaltaisilla hiteillä. Levyllä on oltava riittävästi tunnistettavia elementtejä, jotta yhtye kuulostaa itseltään ja mieluiten vain itseltään. Jopa laulaja-basisti C.B:n örinät kulkevat Immo-kapteeni Ross Dolanin viitoittamalla tavalla. Hour Glassissä kuullaan ensi kerran selkeitä bluesvaikutteita. Erityisesti ihailen hänen monipuolisia otteitaan, joilla hän saa menobiisitkin kuulostamaan erilaisilta valitusta tekniikasta riippuen. Onneksi heti käy selväksi, että kyseessä on ykkösluokan comeback. Reagersin persoonallinen ääni on vähintään yhtä hyvä kuin ennenkin. Outoilevan ja hiippailevan City Park -välisoiton jälkeen tuleva Last Breath osuu klassiseen doomsuoneen, ja Reagersin suoritus on yksi levyn kohokohdista. Onnistumiseen tarvitaan monta asiaa. Laulaja Robbie LeBlanc on tietysti päällimmäinen syy, miksi nesteitä vuodattavat rakkaudenylistykset ja suloisenkitkerät sydänsurut kuulostavat niin luontevilta. ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 58. Albumin ainoa miinus on muutamaa kappaletta liian pitkä kokonaismitta, mutta sekin on enemmän mielipidekysymys kuin varsinainen vika. Chandler räkittää kitaraansa kuten vain hän osaa. Puhun paluusta siksi, että yhtyeen edellisestä, lopulta vähän pettymykseksi jääneestä Lillie: F-65 -albumista on jo seitsemän ja alkuperäissolisti Scott Reagersin edeltävästä Vitus-levystä Hallow’s Victimistä kokonaiset 34 vuotta. Aikuisrockissa pystyy harvemmin yllättämään erilaisuudella, mutta levyllä on niin paljon tarttuvia kertosäkeistöjä, että pelkästään niillä mennään pitkälle
Paperilla Tim ”Ripper” Owens, Steve DiGiorgio, Chris Caffery ja Mark Zonder omaisivat voimia vaikka mihin. Sekalaiseksi muodostuva paketti ei oikein lähde liitoon, vaikka aineksia tuntuu olevan. Pelkkää ytimeen puristettua nopeutta ei kuitenkaan tarjoilla, vaan esimerkiksi keskitempoisesti rytkyttävä Emptiness saa tuekseen lähes täydellisen riffin ja huikean tarttuvaa musisointia. Ei Spirits of Fire silti huono ole. Suurin ongelma kuitenkin on, että kun rakennuspalikat ovat jokaisessa pitkähkössä biisissä pitkälti identtiset, lähes tunnin mittaiselta levyjärkäleeltä jää kaipaamaan selkeästi enemmän dynamiikkaa ja tarttuvuutta. Kimmo K. Nyt laulussa on nykyinen Warrant-solisti Robert Mason, jonka kanssa on tehty yhteistyötä T&N:n lisäksi myös Lynch Mobissa. Mega SPIRITS OF FIRE Spirits of Fire FRONTIERS Kokonaisuus ei ole tällä kertaa osiensa summa. Piiri pieni pyörii, samat nimet siinä hyörii. Okkultistinen yleistunnelma on intensiivinen, mutta kokonaisuus kaipaisi vielä enemmän musiikillista jännitettä. The End Machinen musiikkiin syventyessä käy selväksi, ettei kyseessä ole mikään yksi projekti lukuisten muiden joukossa. Kari Koskinen GLITTER WIZARD Opera Villains HEAVY PSYCH SOUNDS Erikoisella glam-stoner-metal-punk-psych-yhdistelmällä operoiva yhtye on vuorotellen intomielisesti meuhkaava, taiteellinen ja vissiin herkkäkin. Ei olekaan mikään ihme, että tähän päivään tyylillä istutettu hard rock kuulostaa hyvältä. Pöhöttynyt, yli tunnin mittainen kokoelma ilman suodatinta narutettua, ammattimaisesti tehtyä heavyä toimii osapuilleen puoliksi.. Kimmo K. Koskinen VADER Thy Messenger NUCLEAR BLAST Vader on puristanut viime vuosina sävelmistään ylimääräiset pois, ja myös tämä loppuvuonna ilmestyvää pitkäsoittoa ennakoiva lyhykäinen keskittyy pelkkään asiaan. Oman bändinsä The End Machinen biisimateriaali on inasen parempaa, mutta omassa studiossa työstetty levy puolestaan tuotannollisesti astetta tylsempi. En tiedä, miksi musiikkia pitää julkaista taas uudella nimellä, semminkin kun Dokkenista tuttu Lynch–Pilson–Brown-trio esiintyi jo 2012 ilmestyneellä, varsin hyvällä T&N-levyllä Slave to the Empire. Death metalin Reign in Blood teon alla. 70-lukulaista hard rockia, tummaa psykedeliaa ja goottisävyistä tunnelmointia sen sijaan on tarjolla kerrassaan tyylikkäästi esiteltynä. Pitkän linjan veteraanien tekeminen on George Lynchin kitarointi ja stemmalaulusuoritukset etunenässä ilahduttavaa, eivätkä sävellyksetkään ole huolellisesti kasatuilta rakenteiltaan mitään tusinatavaraa. semännen levynsä kohdalla havaitse. Koskinen THE END MACHINE The End Machine FRONTIERS Esitän toisaalta tästä aviisista löytyvässä Last in Line -arviossa kritiikkiä latteista biiseistä, mutta kehuin Jeff Pilsonin vääntäneen levylle mukavan eläväiset soundit. Toisto pidetään minimissä, kun puolalaisbändi tykittelee kolme uutta kappaletta kuuteen minuuttiin pelottavan kovalla iskukyvyllä. Mosh! Mitään varsinaisen uutta ei toki esitellä, mutta veteraanibändin otteissa on jokaista osa-aluetta myöten tappavaa vakuuttavuutta. Mystillisen ja moniulotteisen kokonaisuuden muodostavissa kappaleissa on kiitettävästi tarttumapintaa ja ilmaisullista variaatiota. Tuolloin herra Pilsonilla oli bassottelun ja koskettimien lisäksi myös pääasiallinen lauluvastuu, joka tulikin kannettua hyvin. Erityisesti rumpali James Stewart takoo sellaista komppia, että harjaantuneempikin kuulija pyöristää huultaan. Levyllinen vastaavaa materiaalia, ja bändillä saattaa olla plakkarissa jopa Litanyn iskukyvyn ylittävä julkaisu. Hajanaisuus, tyylillinen tempoilu ja liian harvoin mukaansa tempaavat sävellykset muodostuvat bändin neljännen levyn kompastuskiviksi ja diggaamisen esteeksi, vaikka periaatteessa tästä voisi tykätäkin. Lisukkeina saadaan toimiva joskin kova alkuperäissuoritus huomioiden turhahko uusintaversio Litanyn (2000) nimiraidasta sekä mallikkaan jämerästi kulkeva luenta Judas Priestin Steeler-klassikosta. Uusi materiaali tässä kuitenkin kulmakarvoja nostattaa. Nyt Jamie Myersin kohtalokkaana värjyvä laulu ja yleinen haahuilu alkavat pidemmän päälle vähän uuvuttaa. Vuodesta 1983 joukkojaan luotsanneen kitaristi-laulaja Peterin näkemystä ei voi kuin ihailla. En pistäisi pahakseni
Humanicide on monimuotoinen vastakohtien levy. Mark Osegueda huutaa, plektrat savuavat ja vauhti on päällä. Curse of the Seas voi parantaa tilannetta, onhan sen miksannut Roy Z, ja pääesiintyjäkeikka käppähevareiden pyhiinvaelluskohteessa Keep It True -festareilla on sekin hyvästä. Väri on tuttu, mutta pensseli ei oikein sudi. Kun levylle on paiskottu tämän luokan riffiä, itseäni ei haittaisi yhtään, vaikka hommassa leijailisi vahva nostalgiabändin käry, mutta Vulture ei pelkästään flirttaille kasarille, vaan levy kuulostaa kadonneelta kasarialbumilta. Monipuolisuus on sekä levyn siunaus että kirous: on kiva, että tarjonta on runsasta, mutta se saisi olla kauttaaltaan laadukasta. Kari Koskinen ALLEGAEON Apoptosis METAL BLADE Arvostelin kymmenisen vuotta sitten Allegaonin debyytin. Parhaimmillaan vedetään menevämpää ja kompaktimpaa heviä ilman turhia koristeita. Teemu Vähäkangas ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 60. Tämä on albumi, jollaisen tekemiseen vaikkapa kotimainen Rangerimme on aina pyrkinyt. Näiden ystäville tarjolla on luultavasti edes jotain. Vaikka selkeää jämää ei löydy, cd:n maksimimittaa hätyyttävästä albumista olisi kannattanut karsia kolmannes. Tasavahvat, eksoottisesta laulukielestä ekstrabuustia saavat biisit muodostaisivat näin iskevämmän kokonaisuuden. Death Angel soittaa nykyisellään pehmothrashiä, joka on valovuosien päässä sen alkupään pidättelemättömästä kohkauksesta ja kekseliäisyydestä. Tiivistämällä tämäkin projekti olisi voinut nousta ihan kivasta oikeasti hyväksi. Kaverihan kuulostaa vanhalta. Pelkällä soittotaidolla ei tehdä mieleen jääviä levyjä. Toisaalta sillä on liikaa kasvottomaksi jäävää jyystöä – esimerkkinä The Pack, jonka keskitempotamppaus ei ota tuulta alleen niin millään. Dwell soittaa mustanpuhuvaa death metalia, josta häivähtää paikoin mieleen jopa raakkuduo Inquisition. Kukapa voisi unohtaa Kreatorin, Sodomin ja Destructionin, vain muutamia nimiä mainitakseni. Valitettavasti biiseissä on tarttumapintaa vähän heikommin, eikä kappaleista jää mielikuvia. Jos ei muuta, niin tutun oloisia kohtauksia. Kaikki vaikuttaa olevan mallillaan, mutta se ei ole valitettavasti koko totuus. Tami Hintikka VULTURE Ghastly Waves & Battered Graves METAL BLADE Ah, muistatteko vielä kaikki ne 1980-luvun mahtavat saksalaisen speed/ thrash metalin aarteet. Aki Nuopponen Välillä jurnutetaan modernimmassa ja täysin mielikuvituksettomassa hengessä jämäriffiä hieman samaan tyyliin kuin Judas Priest Demolition-albumilla. Historiankirjoihin ei kuitenkaan tule merkintää. DEATH ANGEL Humanicide NUCLEAR BLAST Pitkän linjan thrashretkue palasi tositoimiin vuonna 2001, ja nyt on vuorossa paluun jälkeinen levy numero kuusi. Iced Earth, Metal Church ja Judas Priest. Humanicide sisältää monenlaista musiikkia aina I Came for Bloodin Motörhead-punkista Revelation Songin rauhaisalla ja groovaavalla otteella kulkevaan nytkeeseen. Mega SUFFERING HOUR Dwell BLOOD HARVEST Tämä yhden biisin ep tunnelmoi monella tasolla. Vaan mitä ihmettä Ripperin äänelle on tapahtunut. Levyn orgaaninen soundi on mukavan kuuloinen, mutta rujompi äänimaisema olisi voinut antaa sille ripauksen jämäkkyyttä. Allegaeon on viritetty musiikillisesti huippuunsa; muusikot ovat taidokkaita ja soitto on sooloja myöten varsin tyylitajuista. Ei muuten ole! Vulture on vimmattuja riffejä ja sooloja sekä kiilaavia rumpuja ja mielipuolisia lauluja myöten silkkaa teutonic speed/thrash metalia. Death Angel -uutukainen käynnistyy nimikappaleen upealla kitaraharmonioinnilla, josta edetään muutamien iskujen kautta rivakkaan rässilaukkaan. Jos taas haluat levyllisen perkeleellisen tarttuvaa speed/ thrashiä, jota kuunnellessa haluaa ruuvata volaa vain kaakompaan, kaakompaan ja kaakompaan, tartu tähän albumiin heti. Erityisesti korkealta juttelevat kitarat erottavat jenkkikolmikon peruskuoloveikoista. Tami Hintikka ARIA Curse of the Seas SLIPTRICK Venäjän Iron Maideniksi tituleerattu Aria on kotimaassaan iso bändi, mutta muualla se on jäänyt yli 30 vuotta kestäneestä urastaan ja lukemattomista levyistään huolimatta kulttisuosikiksi. Vaan kelpaahan tätä nytkin luukutella. Muistikuvieni perusteella bändi kuulostaa edelleen tismalleen samalta, tältäkin levyltä löytyvää espanjalaistyylistä kitaravälisoittoa myöten. Siltä löytyy kalloon kerrasta uppoavaa rytistystä, pianoa, herkkää näppäilyä ja hienoja melodioita. Rankimmillaan viisikon polveilevan tekninen ja melodinen death metal käväisee deathcoren puolella. Jos olet kyyninen metallifani etkä halua minkään bändin kaivavan esiin vanhan metallin vahvuuksia, pysy kaukana Ghastly Waves & Battered Gravesistä. Saksalainen Vulture on perustettu vasta vuonna 2015, mutta joukon toista albumia kuunnellessa on tarkistettava useampaan otteeseen, eikö tässä oikeasti ole kyse vanhasta bändistä, jota en vain ole sattunut koskaan aiemmin kuuntelemaan. Aluksi kasvatellaan verkalleen jopa post-black-tunnelmissa, kunnes käydään kunnolla kuolon kimppuun viemäriörinöin ja jännästi mutkittelevien kitarakuvioiden voimin. Tulee vaivaantunut olo
Mega SUPERDIESEL Elevate OMAKUSTANNE Emergenza-bändikilpailussa jossain määrin menestynyt Supercell edustaa uutta kotimaista rokkiosaamista. Setti painottuu kahteen ensimmäiseen levyyn, joiden biisit ladataan pääosin yhtenä hittiputkena keikan loppupuoliskolla, kun taas alku toimii välikauden ja 2010-luvun biiseillä enemmänkin yleisön lämmittelijänä. Liikkuvaa kuvaa tarkasteltaessa charmantisti harmaantuneiden herrasmiesten soitto on todella komeaa katseltavaa ja kuunneltavaa, mutta yleisön tavoin meno on turhan eleetöntä. Musiikkinsa on kaikkea muuta kuin helppoa omaksuttavaa, vaikkei se ole millään muotoa kimuranttia. Se on vaiheikas matka läpi vaaroja vaanivien hetteikköjen ja soiden, mutta samalla se huokuu runollista kauneutta. Mega FM The Italian Job FRONTIERS Brittiläisten kevytrokkareiden 35 vuotta sitten muodostama FM vaikuttaa elävän uutta renessanssia, eikä mikään ihme, sillä viime vuonna ilmestynyt Atomic Generation oli varsin verevä esitys. Molemmat osapuolet tuntuvat kuitenkin nauttivan intiimiltä vaikuttavasta keikasta. Vilja Vainio OUR SURVIVAL DEPENDS ON US Melting the Ice in the Hearts of Men VÁN Näiltä itävaltalaisilta ei puutu kunnianhimoa tai halua haastaa itseään. Se näkyy ja kuuluu kaikessa aina romaaninmittaisista biisinnimistä yli kymmenen minuutin kappaleisiin. The Italian Jobin hyvyys lepää kuitenkin lähes täysin musiikin varassa. Laulaja Leenan ääni on muuntautumiskykyinen, kuten koko albumikin, ja sopii musiikkityyliin hyvin. Juuri tunnelma albumilla onkin erityisen hyvin kohdillaan, ja musiikin soidessa silmiensä edessä näkee pinnistelemättä usvaiset metsät ja niityt. Kappaleista kiehtovimmat sijoittuvat albumin alkupuolelle, mutta se kannattaa kuunnella tarinallisuutensa vuoksi kokonaisuutena. Tsekattavaa rokki-ihmisille. Pelkkä audiotaltiointi ei tuo biiseihin juurikaan lisää, ja levyversioihin verrattuna jälki on soundeiltaan inasen latteampaa. Kari Koskinen C M Y CM MY CY CMY K blowup-225x148plus3mmbleeds.pdf 1 06/05/2019 8.19. Pelkkää tunnelmointia albumi ei sisällä, vaan esimerkiksi murinalaulua kuullaan. Toteutus on moitteetonta, tarttuvia kuvioita löytyy eikä hapuilua ilmene. Yhtye liikkuu alati omaperäisyyden ja ärsyttävyyden veitsenterällä. Soiton huumaa heikentää kuitenkin soundimaailma, joka on välillä häiritsevän sumuinen ja etäinen. Elevate on pirteä, moderni, jopa hienoisella industrialfiiliksellä sävytetty rokkipläjäys, joka hakee tehonsa riffeistä, iskevistä kertosäkeistä ja laulumelodioista. Huilulla on keskeinen rooli käytännössä jokaisen kappaleen tunnelman luojana ja koko albumin punaisena lankana. Maininnan ansaitsevat esimerkiksi A Lake Far Away ja The Elven King. Smaragdia olisi voinut kiillottaa vielä hivenen lisää. Ura ja sen huiput käydään läpi tasapainoisesti, eikä huteja kuulla ensimmäistäkään, oli tarkastelijana sitten pitkän linjan fani tai myöhemmin bändin hienon musiikin löytänyt jälkikasvu. Kovin omaperäistä meno ei ole, mutta musiikki toimii, vaikka en genren ylimpiä ystäviä olekaan. FM on toki AOR-henkisyydessään aikuiseen makuun ja kaukana nuorison villitsijästä, mutta jonkinlaista elävyyttä jää silti kaipaamaan. Kun vielä vuoden 2016 uudelleenäänitys hittirikkaasta Indiscreet-debyytistä (1986) kiillotti soundeiltaan perin tuhnuisen alkuperäisversion nykyaikaan juuri oikealla tavalla, on helppo ymmärtää, miksi Frontiers julkaisee keikkatallenteen tältäkin rosterinsa helmeltä. ARVIOT EMERALD SHINE Misty Tales RECORDS DK Tšekkiläisen folk metal -yhtyeen debyytti on nimensä veroinen. Osuvin termi yhtyeen musiikkityyliä kuvaamaan on – kaikella kunnioituksella – pillipiiparifolk. Primordial-tyyppinen pakanallinen eeppisyys, post-metal-tunnelmointi/runnominen ja laulajan paikoittainen Ulvova mylläri -laulutyyli on yhdistelmä, josta ei aina oikein tiedä, mitä mieltä siitä pitäisi olla. Musiikilliselta sisällöltään intron ja kuusitoista kappaletta sisältävä keikka on hunajaa korville. Kyllähän tämä jytää
Kovin helppoa ja suoraviivaista kuunneltavaa Winter Ethereal ei tarjoile. Winter Ethereal on oman tyylinsä löytäneiden muusikoiden taidonnäyte melodista ja progressiivista metallia, joka vertautuu vain tekijöidensä omaan historiaan. Hissukseen levyjä julkaiseva parivaljakko on päässyt taas hommien makuun, ja mukana heiluu muitakin entisiä ja nykyisiä Fates Warningin jäseniä. Levytyshommat lähes kahdeksi vuosikymmeneksi jättänyt Arch palasi touhuun vuonna 2003 julkaisemalla puolituntisen ep:n Fates Warning -kitaristi Jim Matheosin kanssa. Musiikin perustus on siis kaukana menneisyydessä, mutta Harald Mentorin ohjaama suomalaisbändi onnistuu olemaan ajaton tapaus. Loppupuolella liikahdellaan hetkittäin myös noisen puolelle, mutta levyn yleisilme pysyy raskaassa ja hypnoottisessa junnauksessa, joka näyttää terävimmät kyntensä mainiossa Remember the Curse -kappaleessa. Kappaleiden rakenteet eivät suosi yksinkertaisesta popkaavaa ja kulman takaa löytyy usein yllätyksiä. Kari Koskinen RIDE FOR REVENGE Chapter of Alchemy BESTIAL BURST Suomen eksentrisimpiin black metal -akteihin koko 18-vuotiaan uransa kuulunut Ride for Revenge on ollut suhteellisen ahkera julkaisija, mutta laatikoiden pohjalta löytyy myös harvinaista materiaalia, joka ansaitsee ulostulon kokoelman muodossa. Tämän jälkeen hiljaisuutta kesti jälleen pitkään, kunnes Arch / Matheos sai viimein julki ensimmäisen pitkäsoittonsa Sympathetic Resonancen vuonna 2011. Chapter of Alchemy on kasattu vuosien 2006–13 aikana purkitetusta materiaalista, joka on löytänyt tiensä joko kokoelmille tai pienjulkaisuille. Kyseessä oli myös laulaja John Archin viimeinen esiintyminen yhtyeen riveissä ennen Ray Adlerin ja hitusen kaupallisemman näkökulman esiinmarssia. Tätä taustaa vastaan ei ole mikään yllätys, että Winter Ethereal kuulostaa hyvin vahvasti sekoitukselta Fates Warningin eri aikakausia – painottuen kuitenkin jossain määrin Awaken the Guardianin koukeroisempaan tyyliin. Turvallinen koppi jokaiselle näiden miesten tyylistä pitäville. Chapter of Alchemy on hyvä muistutus Ride for Revengen tinkimättömyydestä, joskin yhtyeen musta timantti hohtaa yhä kaikkein kirkkaimmin Wisdom of the Few -kokopitkän (2009) kirotuilla raidoilla. Levyistä erityisesti Awaken the Guardian (1986) nauttii jonkin sortin kulttimainetta. Levyn loppua kohden meininki muuttuu onneksi kokeilullisemmaksi, ja viiteen osaan jaettu Apoliteia-teos on jo sisällöltään todella moniulotteinen. Soundit ja moitteeton toteutus ovat puhtoisen virheetöntä mallia, mutta siltikään levy ei kuulosta etäiseltä tai steriililtä. Ride for Revengen soundin pohjana toimii Beheritin Drowing Down the Moon (1993) sekä joissain määrin myös Barathrumin ja Necromantian varhaiset tuotokset. Levy kestää myös reilusti kuuntelua ja tuntuisi vain paranevan vanhetessaan. Itsearvoisen vaikeaa kulmittelua levyllä ei kuitenkaan kuulla, vaan meininkiä voisi kuvailla lähinnä kliseitä vältteleväksi ja omintakeiseksi. Kappaleita on saatu mukaan 13 ja niiden yhteiskesto on hyvän matkaa päälle tunnin, joten rahoille löytyy vastinetta – mikäli siis sattuu pitämään bassovoittoisesta, transsinomaisesti jyskyttävästä mustasta metallista. Kokoelman alkupää tarjoaa bändille ominaista jyrää, eikä liikoja yllätyksiä ole luvassa. Erityisen paljon levyssä miellyttää sydäntäsärkevä, aidosti koskettava tunnelma, joka välittyy teränsä säilyttäneen Archin äänestä todella hienosti. Koukkuja ja Archin hienoja laulumelodioita löytyy paljon, ja erityisesti avausja päätösraidat ovat omalla sarallaan lähes täydellisiä esityksiä. ARCH / MATHEOS Winter Ethereal METAL BLADE Fates Warningin varhaistuotannolla on vankat faninsa. Joni Juutilainen MAGIC DANCE New Eyes FRONTIERS Frontiersin uusien kykyjen sarjassa on löydetty taas yksi genren kaikkia oppikirjasääntöjä orjallisesti noudattava AOR-artisti Amerikasta – kuinka yllättävää! Magic Dancen puolustukseksi on tosin todettava, M A R K C U B B E D G E ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62
Touhu on laulua lukuun ottamatta suhteellisen varmaa, ja tuplakitarat kutovat kieltämättä hienosti. Vuodesta 1995 toimineen yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen on tätä nykyä laulaja-kitaristi Pete Lehtinen rumpali Mikko Hautalan jättäydyttyä kyydistä viime levyn jälkeen. Tämä ei ole ihme, sillä bändi on sanoutunut irti ”yleisön viihdyttämisestä” ja kaikista musiikkigenreistä. Nyt julkaistava Valo jatkaa hyväksi havaitulla linjalla, mutta synkkyyden, surun ja kaihon lähettiläiden ilmaisussa pilkahtaa tällä kertaa myös kunnolla toivoa, mihin levyn nimikin vihjaa. Albumin ainoa kummastuttava elementti on levyn päättävän Valo-instrumentaalin loppuun päätynyt irrallinen studio-/treenikämppähöpötys ja sitä seuraava nimetön kappale. Mega SHAGGY THE ROCK BAND Fighting Angels and Demons OMAKUSTANNE Shaggy on 1970-luvun alkupuolella perustettu ruotsalainen rockbändi, joka julkaisi toisen levynsä vuonna 2015. Pääasiassa keskitempoisena pysyttelevä raastavuus, rullaavuus ja kaihoisuus muodostaa eheän ja kauniin kokonaisuuden. Tämä ei ole vaikuttanut bändin soundiin, sillä sen musiikillinen ja lyyrinen anti on levännyt pitkälti Lehtisen harteilla. Nyt vuorossa on tupla, jonka ensimmäinen osa tipauttaa leuan lattiaan. Gubbethan ovat vedossa! Aineksina on tyylikästä ja lämARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. Eetu Järvisalo mintä hard rockia sekoitettuna huoliteltuun soundiin ja hienoiseen progressiivisuuteen. Joni Juutilainen POWERGAME Masquerade IRON SHIELD Hölmö kansikuva, amatöörimäisesti kailottava laulaja sekä epäomaperäinen ja hitusen käppä meininki. Sävellyksissä on sopivasti vaihtelua, jota alleviivaavat korostuneen haikeat kevyemmät osuudet. Yhtyeen musiikki ei ole jokaisen kuulijan mieleen, mutta normaalia syvempää hengellistä kokemusta etsivä saattaa yllättyä siitä, mitä levyllä on tarjottavanaan. Homman nimenä on siis syvästi uskonnollinen äärimetalli, jota on helpointa kutsua asioiden yksinkertaistamiseksi black metaliksi, mihin sen muotokieli suoraan viittaa. Numinousin meininki on hyvin sisäänpäin kääntynyttä ja etäistä, mikä lienee koko homman tarkoitus. Sulavaa tyylikuljettelua ja kertosäekarkkia kuullaan myös sävellyksissä Ikaros ja Tropaeum. Numinousille on hankala löytää suoria musiikillisia verrokkeja, mutta Behexenin, Malignin ja (vanhan) Mayhemin kaltaiset nimet ahkeroivat näennäisesti samalla kentällä. Mene ja tsekkaa NYT HETI. Vuonna 2011 ilmestynyt Numinous-esikoinen ei herättänyt aikoinaan kovinkaan ihmeellisiä värinöitä, mutta kuluneet vuodet ovat nostaneet levyn arvoa. M IK A E L SO IL E V A A R A MUSTAN KUUN LAPSET Valo INVERSE Mustan Kuun Lasten kymmenvuotisen levytystauon katkaissut Saatto (2017) oli pirteä paluu julkaisurintamalle. Kari Koskinen NUMINOUS Numinous NORTHERN HERITAGE Numinous on niitä harvoja suomalaisia yhtyeitä, joiden liikkeistä ei tunnu tietävän oikein kukaan. Tässä tapauksessa muusikoiden egot jätetään kuitenkin kauaksi taakse ja albumi on rakennettu selkeästi palvelemaan korkeampaa tarkoitusta. Nähtävästi kokemus ei tuo näkemystä, vaikka kuinka olisi saksalainen hevimies. Tuloksena on roimasti menneiden vuosikymmenten tunnelmaa ja läpitaidokasta musisointia, vaan mikä parasta, aivan helvetin hienoja ja tarttuvia kappaleita! Ei tarvitse hävetä edes Blue Öyster Cultin tai Ghostin rinnalla. Remasteroidun kiekon riffimyrskyssä onkin jo huomattavan paljon potkua ja syvälle luuhun porautuvaa ilkeyttä. Lopputulos kuulostaa omaltaan lajityypissä, josta voi yhä vetää suuntaviivoja dark metaliin ja melodiseen black metaliin. Powergamen toisen pitkäsoiton takaa löytyy ysäriltä asti soittaneita muusikoita. Bändin kuudes levy on kaikilta osin hienoa jälkeä ja osoittaa bändin olevan yhä ajankohtainen. Viulua, kannelta, koskettimia ja akustisia kitaroita tuodaan esiin hienosti esimerkiksi aloituskappaleessa Kuninkaan uni. Heikoin lenkki bändissä on sen perustajan ja lähes kaikkeen sormensa työntäneen Jon Siejkan hennohko ja väritön ääni, josta ei tihku kaivattua hunajaa. Itse kappaleista ei kuitenkaan että bändi kuulostaa tavanomaisuudestaan huolimatta kasarityyliin niin häpeilemättömältä ja hyväntuuliselta, että ärrimurrikeksejä syötyäänkin on pakko hymyillä
30.11. 29.11. JOENSUU AREENA JOENSUU AREENA JOENSUU AREENA 13.12. 21.11. 28.11. 21.12. 13.12. 23.11. HELSINKI HELSINKI HELSINKI HARTWALL ARENA HARTWALL ARENA HARTWALL ARENA 17.12. VAASA VAASA VAASA BOTNIAHALLI BOTNIAHALLI BOTNIAHALLI 21.11. 39,90 € (SIS. 12.12. Tällä kertaa sitä työnnetään korvista sisään koko levyn mitassa – siis aivan kuten ”vanhoina hyvinä aikoina”. Albumi on verrattain lämminhenkinen ja teknisestä taituruudesta huolimatta vain hillitysti suorituskeskeinen. Kimmo K. 22.11. PALVELUMAKSUN) Tule ja koe juhlavuoden huikea kiertue!. Lopputuloksena on kieroa mutta melodista heavy rockia riehakkaalla perustatsilla paiskottuna. TURKU TURKU TURKU LOGOMO LOGOMO LOGOMO SEISOMAPAIKAT SEISOMAPAIKAT SEISOMAPAIKAT 24.11. 1.12. 18.12. 24.11. HÄMEENLINNA HÄMEENLINNA HÄMEENLINNA ELENIA AREENA ELENIA AREENA ELENIA AREENA HÄMEENLINNA ELENIA AREENA HÄMEENLINNA HÄMEENLINNA HÄMEENLINNA ELENIA AREENA HÄMEENLINNA ELENIA AREENA HÄMEENLINNA ELENIA AREENA HÄMEENLINNA HÄMEENLINNA HÄMEENLINNA ELENIA AREENA HÄMEENLINNA 19.12. OULUHALLI OULUHALLI OULUHALLI 7.12. KOTKA KOTKA KOTKA KARHUVUOREN URHEILUTALO KARHUVUOREN URHEILUTALO KARHUVUOREN URHEILUTALO 18.12. 24.11. 1.12. Koskinen THE DAMNED THINGS High Crimes NUCLEAR BLAST Yli kymmenen vuotta sitten alkunsa saanut kopla haiskahtaa kakkoslevylläänkin projektibändiltä, ja sitä se onkin: Fall Out Boyn, Every Time I Dien ja Alkaline Trion häiskien kaverina on Anthraxin Scott Ian. 8.12. 23.11. PORI PORI PORI KARHUHALLI KARHUHALLI KARHUHALLI 23.11. TAMPERE-TALO TAMPERE-TALO TAMPERE-TALO KLO 15 KLO 15 KLO 15 JA JA JA KLO 19 KLO 19 KLO 19 8.12. 20.12. Liian tavanomaista. Kari Koskinen JORDAN RUDESS Wired for Madness MASCOT Dream Theaterissa 20 vuotta kiipparoinut Rudess progeilee myös soololevyllään. 8.12. 7.12. Tämä ei liverpoolilaisporukkaa haittaa, ja tuoreen albuminsa myötä bändi tuntuu hehkuvan uudistunutta energiaa. HYVINKÄÄ HYVINKÄÄ HYVINKÄÄ WANHA AREENA WANHA AREENA WANHA AREENA 16.11. Mega MISTERER Ignoramus THREE CHORDS Lukuisten keitosten kauhoja Mikko Herranen heittäytyy Remuksi vauh15.11. 21.12. Koskinen DOOL Love Like Blood PROPHECY Mestarillisen Here Now, There Then -ensilevynsä 2017 julkaissut Dool ostaa lisäaikaa seuraajan valmistelemiselle julkaisemalla Killing Joke -coverin ja kaksi liveraitaa sisältävän ep:n. 3.12. MIKKELI MIKKELI MIKKELI SAIMAA STADIUMI SAIMAA STADIUMI SAIMAA STADIUMI 3.12. Joni Juutilainen NYOS Now. 21.12. Jossain vaiheessa uraansa deathmetallisemman ilmaisun piiriin ajautunut bändi onkin ollut selkeästi omimmillaan teatraalisen ja melodisen black metalin parissa. Tarttuvuudesta, vahvasta laulusta ja hyvästä soitosta huolimatta hektisesti rokkaava kokonaisuus jättää hämmennyksen tilaan, onneksi jokseenkin positiiviseen sellaiseen. Yksi merkittävä tekijä Hecate Enthronedin energisemmässä nykyilmeessä on ensimmäistä kertaa yhtyeen levyllä laulava Joe Stamps, jonka monipuolinen tulkinta istuu bändin ilmaisuun mainiosti. Rudess myös laulaa miellyttävästi. 15.11. Embrace of the Godless Aeon onnistuu ilahduttamaan sinfonisuudellaan. Kaksiosainen ja pääosin instrumentaalinen nimiteos venyy yli puolen tunnin ollen pidäkkeettömässä päättömyydessään riemastuttava: parhaimmillaan tuntuu kuin radion kanavavalitsin olisi seonnut. SALOHALLI SALOHALLI SALOHALLI 20.12. 19.12. 28.11. 29.11. Ehdottomasti positiivinen yllätys. JYVÄSKYLÄN PAVILJONKI JYVÄSKYLÄN PAVILJONKI JYVÄSKYLÄN PAVILJONKI 5.12. Loppulevy sisältää tavanomaisempaa, biisikeskeistä progerockia ja vieläpä ihan mainiota sellaista. Koskinen HECATE ENTHRONED Embrace of the Godless Aeon M-THEORY Cradle of Filthin jalanjäljissä läpi vuonna 1995 alkaneen uransa taivaltanut Hecate Enthroned on monen kuulijan mielestä jo antanut kovimmat näyttönsä. 3.12. SEINÄJOKI AREENA SEINÄJOKI AREENA SEINÄJOKI AREENA 21.12. 7.12. 18.12. 14.12. Haastetta piisaa kuulijallekin. LAHTI HALLI LAHTI HALLI LAHTI HALLI 22.11. 5.12. Bändin agenda ei taida olla konseptoitu järin tarkasti, tyyli kun elää melkoisesti. TURKU TURKU TURKU LOGOMO LOGOMO LOGOMO ISTUMAPAIKAT ISTUMAPAIKAT ISTUMAPAIKAT 28.11. TAMPERE TAMPERE TAMPERE TAMPERE TAMPERE TAMPERE PAKKAHUONE PAKKAHUONE PAKKAHUONE PAKKAHUONE PAKKAHUONE PAKKAHUONE LIPUT NYT MYYNNISSÄ! LIPUT NYT MYYNNISSÄ! LIPUT NYT MYYNNISSÄ! OSTA LIPUT: OSTA LIPUT: OSTA LIPUT: OSTA LIPUT: OSTA LIPUT: OSTA LIPUT: RASKASTAJOULUA.COM RASKASTAJOULUA.COM RASKASTAJOULUA.COM RASKASTAJOULUA.COM RASKASTAJOULUA.COM RASKASTAJOULUA.COM SHOWTIME KLO 19:00 LIPUT ALK. OMAKUSTANNE Suomalais-brittiläinen instrumentaaliduo runttaa kolmannella levyllään kokeellista jazz-progemekkalointia varsin mielenkiintoiseen tapaan. 19.12. RAUMA RAUMA RAUMA JÄÄHALLI JÄÄHALLI JÄÄHALLI 29.11. 21.12. 17.12. Kimmo K. TAMPERE-TALO TAMPERE-TALO TAMPERE-TALO KLO 15 KLO 15 KLO 15 JA JA JA KLO 19 KLO 19 KLO 19 12.12. 21.12. Kimmo K. 30.11. Battles-yhtyeen mieleen tuova ulosanti yhdistettynä ripaukseen King Crimsonia ja Dillinger Escape Planiä on aika vaativa yhdistelmä, mutta kaksikon musiikki muotoutuu perin kiintoisaksi. 16.11. YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA JÄÄHALLI JÄÄHALLI JÄÄHALLI 4.12. 21.11. 15.11. 16.11. Selkeästi faneille ja keräilijöille suunnattu, kymppituumaisena vinyylinäkin ilmestyvä välityöhän tämä on, joskaan ei sieltä heikoimmasta päästä. Love Like Bloodin alkuperäisversioon verrattuna hollantilaisten tulkinta etenee painavammin ja verkkaisemmin, ja bändi tekee kappaleesta yllättävänkin helposti itsensä kuuloisen. 5.12. 4.12. 4.12. 17.12. Oma meininki on hallussa, ja ilmaisu on laaja-alaista mutta ei liian levällään. Aiemmin hyvin vaihtelevalla teholla toiminut biisikynä vaikuttaisi olevan kohtalaisessa terässä, eli tarjolla on brittiporukan asteikolla parempaan keskiluokkaan yltävää kappalemateriaalia, joka ei pääse yllättämään oikeastaan kuin erikoisen Goddess of Dark Misfitsin myötä. 22.11. Saatteen hehkutus orkesterin livetoimivuudesta puolestaan pitää varmasti paikkansa, mutta kova taso ei käy erityisemmin ilmi tältä ep:ltä. 13.12. 12.12. 20.12. LAPPEENRANTA LAPPEENRANTA LAPPEENRANTA JÄÄHALLI JÄÄHALLI JÄÄHALLI 1.12. Vaikka Hecate Enthroned kohentaa profiiliaan huomattavasti, parin edellisen albumin kaivamasta syvästä kuopasta nousu oikeuttaa ”vain” kolmen kirveen arvoiseen suoritukseen. 14.12. KUOPIO-HALLI KUOPIO-HALLI KUOPIO-HALLI 14.12. KOUVOLA KOUVOLA KOUVOLA JÄÄHALLI JÄÄHALLI JÄÄHALLI 30.11. jää kummoisia muistikuvia
Kimmo K. BELIAL The Invocation of Belial AZERMEDOTH Oulussa elettiin vuosina 1991–94 intensiivinen ajanjakso, jona Belial nousi ja katosi. Tuohon aikaan kukaan tässä maassa ei soittanut yhtä armotonta, väkivallan havainnollisesti nuoteiksi muuttanutta ja uhkaavan kuuloista kuoloa. Lähin sukulaissielu saattoi löytyä Norjasta, jossa aloitteli uraansa muuan Darkthrone. Hautamullantummina möyrivissä riffeissä ei nojata sen paremmin Ruotsiin kuin Tampaankaan päin. Nyt tehdään pieni kulttuuriteko, sillä yhtyeen alkupään tuotanto on paketoitu viimeinkin yksiin kansiin. Jälki on brutaalia ja tiukasti soitettua death metalia. Koskinen timetallin merkeissä. Demo myytiin aikoinaan rivakasti loppuun, enkä ihmettele. Koskinen TEMPLE OF THE FUZZ WITCH Temple of the Fuzz Witch SEEING RED Harvoin tulee vastaan näin karvaista fuzzia! Perin tuoreeksi bändiksi Temple of the Fuzz Witch möyhii ja paukkuu hämmästyttävän ikiaikaiseen tapaan. Tico-Tico-studiolla Ahti Kortelaisen johdolla äänitetty, hyväsoundinen The Gods of the Pit -demo (1991) esittelee valmiin yhtyeen. Dokkenissa ja 2000-luvulla myös Foreignerissa bassoa pompotelleen Jeff Pilsonin tuotantojälki on sentään modernisoidun eläväistä. Cathedralin ja Black Sabbathin ristisiitoksena hahmottuva doompöristely kuulostaa nautinnolliselta ja biisitkin ovat hyviä. Tomi Pohto LAST IN LINE II FRONTIERS Last in Linen perustajilla Vinny Appicella, Vivian Campbellilla ja juuri ennen debyytin julkaisua vuonna 2017 menehtyneellä Jimmy Bainillä on kovat meriitit niin soittajina kuin säveltäjinäkin. Siinä Herrasen komeasti grungehtava tulkinta pääsee upeasti oikeuksiinsa, ja kappale on poikkeavuudestaan huolimatta levyn kärkeä. Nyt turvat tukkoon siellä ja levykaupoille. Äijä tahkoaa kipakat rummut ja äräyttää uskottavan melodisen laulunsa Mistererin rässipaahteen selkärangaksi. Loppulevy koostuu treeninauhoista ja liveäänityksistä. Levy on jonkinasteisesta sapluuna-ajattelustaan huolimatta hyvä. Jarno Koskisen petomaista laulusuoritusta tai Reima Kellokosken sotakoneenpainoista rummutusta kuunnellessa hämmästyy, kun ymmärtää, että asialla olivat teini-ikäiset pojankirniäiset. Jos jatkoa seuraa, kuten lupailtu on, jälki voi olla jo jäätävää. Uroteoista riittää, kun mainitsee kolmen vuoden sisään ilmestyneet Dio-klassikot Holy Diver, Last in Line ja Sacred Heart. Ticolla niin ikään äänitetty minilevy tarjoaa reilut parikymmentä minuuttia silkkaa mustaa murhaa. Ignoramus ei ehkä ole uraauurtava teos, mutta se on jykevä, vauhdiARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 66. Erittäin napakasti ilmentyvä kiekko on kestoltaan reilusti alle puolituntinen, joten intron jälkeen ei kursailla turhia. Mega FROM THE BOGS OF AUGHISKA Mineral Bearing Veins CZAR OF CRICKETS Irlantilaisen From the Bogs of Aughiskan mainostetaan esittävän black metalin ja dark ambientin kas ja innokas pläjäys railakasta hyvän meiningin tykitystä. Kimmo K. Meno on päällänsä alati kiivaana. Herrasen tulkinnan positiivinen energia ja musiikillisen taustan laaja-alaisuus kuuluvat sahariffeihinkin upotettuna tarttuvuutena ja koukkuina, joiden avulla Misterer erottuu miljoonasta otsa kurtussa myllyttävästä rässikoplasta. Periodi tarjosi tymäkän annoksen omaehtoista mustaa death metalia, ja ehtoopäivät soiteltiin vaihtoehtorokkaillen. Lopussa jykevän laahustelun tiimellyksessä iskee hiukan väsy, mutta ainakin nimikappale edustaa mitä hienointa Sabbath-palvontaa. Tätä tunnelmallisuutta ja melodisuuden konstailematonta rikkautta toivoisi tykitysbiiseihinkin vähän enemmän, kun rahkeita kerran on. Nykyporukan kakkonen ei tekijämiesten mainetta kasvata, sillä vaikka soitto käy ammattimaisen komeasti, itse laulut soivat ihmeen onttoina ja värittöminä. Kokoelman ehdoton helmi on tietysti vuoden 1992 Wisdom of Darkness. Poikkeuksena mäiskeessä soi erinomaisen komea hengähdystauko, akustinen The Light
Sanoituksiin ja orkesterin konseptiin syventyminen ottaa oman aikansa, sillä tarinaa ja henkilöhahmoja riittää kuin täysimittaisessa kirjassa. Saksalaisten muodollisesti pätevä fiilistelybläky ei kouraise pintaa syvemmältä, ja vaikutelma vain korostuu, mitä lähemmäksi 56 minuutin kohdalla sijaitsevaa päätepistettä edetään. Luukuista tulvahtelee kieltämättä kuoriltaan mielenkiintoista kamaa, jossa mustanpuhuva metalli kohtaa doomin raskauden ja paikoin jopa stoneriin vivahtavan tomuisuuden. Black metal taas on puisevaa kohkausta. Pidettiinkö sessiota alun perin epäonnistuneena. Onko tämä vain miehen todella kieroutuneen huumorin tuotosta. Tulenhehkuista mustaa metallia pommittava bändi edustaa sopivalla tavalla black metalin jokaista aikakautta ja hiuksiahalkovaa alagenreä. Tuskin. Aivan huippuluokan kappaleita bändi ei ole saanut kuudennelle kokopitkälleeen aikaiseksi, mutta tasavahva kokonaisuus korvaa tässäkin tapauksessa yksittäiset piikkikärjet. Biisit rullaavat miellyttävän vaivattomasti, mutta vaikka seitsemän veisun levyn kokonaismitta on napakka, yli kuusi minuuttia useamman kerran ylittävissä sävellyksissä olisi leikkuuvaraakin. Bändin ongelmaksi muodostuu se ikävä tosiasia, että musiikkinsa on aivan helvetin tylsää. Kari Koskinen WEST BOUND Volume 1 FRONTIERS Roy Z puhdistaa pöytälaatikkoaan urakalla, sillä äijältä pukkaa jo toista bändiä tälle vuodelle. For the fans of total crap. Bändi ansaitsee totisesti mahdollisuuden, eli ei muuta kuin pipoa löysemmälle ja mukaan McFifen kuningaskunnan eeppisiin seikkailuihin! Elli Muurikainen GONE COSMIC Sideways in Time KOZMIK ARTIFACTZ Kanadalainen Gone Cosmic tekee Sideways in Timella kaiken bändin ja levyn nimen vastaisesti: tästä paketista ei juuri kosmisuutta löydy, ja ajassakin matkataan vain taaksepäin. West Bound ei yritä olla raskas raskauden vuoksi. Se nähtäneen sitten neljännellä albumilla. Heavyn tummempaa laitaa edustavat kappaleet ovat kuin sekoitus debyyttinsä aikaista Metallicaa, Celtic Frostia, vanhaa Mercyful Fateä ja brittihevyä. Werianin takaa löytyvä kolmikko pitää itsensä pimennossa ja antaa musiikin kertoa tarinaansa. Ainakaan minä en keksi, mitä tähän voisi enää lisätä. En tiedä, mitä ryhmän mastermind Christopher Bowes on vetänyt näitä juttuja keksiessään, mutta tahdon ehdottomasti samaa. Ovatko Bowesin ideat todella lopussa. Kari Koskinen GLORYHAMMER Legends from Beyond the Galactic Terrorvortex NAPALM Pian kymmenen vuoden ajan sinfonista power metalia tykittänyt Gloryhammer on julkaissut kaksi niin yliampuvaa ja kliseitä pursuilevaa konseptialbumia, että kolmannen on suorastaan pakko jatkaa samalla linjalla. Musiikki toimii loistavasti myös ilman sen syvempää taustoihin paneutumista. Onnistunut ja nautittava se kuitenkin on. seosta. Kohtuullisen pitkän ajan, kymmenen vuotta, kasassa ollut ryhmä kuulostaa yhä ihmeellisen demomaiselta, paikoin jopa raakilemaiselta, mitä keskitasoa huomattavasti heikkotasoisempi örinälaulu alleviivaa entisestään. Mahtipontiset biisit jäävät kerrasta päähän, ja kertosäkeet ovat täyttä timanttia. Jälki on korvia myötäilevää historianpalvontaa autenttisessa hengessä. Oli miten oli, mutta Wizard’s Spell ei ole millään lailla legendaarinen julkaisu. Bonuksena tulee ilmeisesti samana vuonna äänitetty Reap of Evil -demo, joka on toteutukseltaan, soundeiltaan ja tyyliltään aivan samalla viivalla Wizard’s Spellin materiaalin kanssa. Gone Cosmicin virhe on lähinnä siinä, että se mainostaa itseään hyväksi bändiksi Black ARVIOT 67. Tämän kertoi jo bändin nimeä kantava sinkkujulkaisu, joka vetää vertoja jopa Angus McFifen ja Universe on Firen kaltaisille hiteille. Toiveisiin on vastattu, ja panokset ovat jopa kasvaneet. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä Gone Cosmic pörisee oikein nohevasti, eikä laulaja Abbie Thurgood ole mikään koruton läpilaulaja, vaan nauttii selvästikin tripistään bändinsä sointujen keskellä. Embraced by the Occult -biisi käy myös varsin lähellä Darkthronen In the Shadow of the Hornsia. Laulaja Chas West valaa raitojen päälle sielukasta tulkintaa, joka nostaa koko levyn erittäin nautittavaksi kokemukseksi. Vastaavaa sekoitusta ei tule vastaan ihan joka käänteessä. Mikäli olet yhtä tyhmä kuin minä ja skipannut bändin ainoastaan typerän otsikon vuoksi, viimeistään nyt on aika kuunnella, mitä Onielarin koplalla on tarjottavana. Tolkullisilta suunnilta kantautuneet kehut pistivät kuitenkin tutustumaan saksalaisbändin viimeisimpään tuotokseen, joka osoittautuu huomattavasti odotuksia paremmaksi. Miksi biisien päällä istuttiin peräti neljä vuotta. Levyn ainoa ongelma on kappale Hootsforce, joka on lähestulkoon uudelleensovitus Alestormin Drink-rallista. Juuri muuta bändi ei ole ehtinyt uransa aikana julkaistakaan. Siirappia on toki vähemmän, mutta sävelmiin on jätetty tilaa fiilisteleville sooloille ja suoranaiselle herkistelylle. Tämänkin ep:n materiaali on purkitettu jo vuonna 2010, mikä herättää muutamia kysymyksiä. Tällaisesta musiikista nauttiakseen täytyy kuitenkin ymmärtää, että kyseessä on erittäin taidokkaan tosissaan tehty vitsi. Kuulostaa mielenkiintoiselta – paperilla. Jenkkitrion thrashistä löytyy kaikin puolin miellyttävää miehistä karskiutta, vaikka musiikki onkin kaukana rujoimmasta kohkauksesta. Musiikissa on paikoin jopa thrashiin viittaavaa draivia, sysimustaa tunnelmaa sekä murskaavaa aggressiivisuutta, ja kun kaiken päällä messuaa raa’alla äänellä kirottu laulaja-kitaristi Onielar, rakennuspalikoiden voi katsoa olevan kunnossa. Levyltä löytyvät bluesvärit kumartavat suoraan Whitesnaken puoleen. Kymmenbiisinen Mardom on monipuolinen levy, joka edustaa black metalille ominaisia perinteitä, mutta on tiukasti kiinni tässä päivässä. Mega WERIAN Animist EISENWALD Samanismin, lykantropian ja tietoisuuden syvistä altaista inspiraationsa ammentava Werian on jälleen yksi saksalainen bänditulokas, jonka musiikki vaikuttaa paperilla todellisuutta mielenkiintoisemmalta. Kummankin veisun takana on sama mies, mutta näin räikeä yhtäläisyys herättää totisesti kysymyksiä. Joni Juutilainen EUGENIC DEATH Under the Knife HEAVEN AND HELL Eugenic Deathin kakkoskiekkoa työstettiin neljä vuotta, mikä kuuluu huolitellusta lopputuloksesta pelkästään positiivisesti. Ambient tarkoittaa lähinnä tippuvien pisaroiden lotinaa, markan luontoääniä, monotonis-teollista huminaa ja satunnaista höpötystä. Nyt liiallinen kunnianhimo syö turhaan tehoja lopputuloksen intensiteetistä. Markus Laakso DARKENED NOCTURN SLAUGHTERCULT Mardom WAR ANTHEM Okei, myönnetään: olen sivuuttanut Darkened Nocturn Slaughtercultin musiikin ainoastaan bändin typerän nimen vuoksi. Pikimustan tilalla soiva aseenharmaa melankolia ei lämmitä saati kylmää. Joni Juutilainen SCHATTENFALL Melancholie des Seins REDEFINING DARKNESS Mustan metallin erikoismiehemme Joni ”Venomin haukkuja” Juutilainen teilasi Schattenfallin loppuvuodesta 2017 ilmestyneen esikoisalbumin, ja seuraajaansa kuunnellessa on helppo ymmärtää miksi. Sävellysmiekat ovat täydessä terässä, eikä moittimista juuri ole. Mega BLACK MAGIC Wizard’s Spell DARK ESSENCE Saatekirjeen mukaan Black Magic on osapuilleen kovinta, mitä norjalainen ug-metalli on viime vuosina tuottanut, ja alun perin vuonna 2014 julkaistu Wizard’s Spell on suorastaan legendaarinen julkaisu. En ole tutustunut bändin aiempaan tuotantoon, mutta sen kolmannella täyspitkällä tyylilajeja ei ole fuusioitu keskenään, vaan ne vuorottelevat. Kolmas lätty ei tuo uutta pyörää Dundeen sankarien rattaisiin mutta tekee kaiken sen minkä aiemminkin, vieläpä suurempana ja mahtavampana. Tällä kertaa kitaroidaan ja tuotetaan levyllisen verran yllättävänkin tarttuvaa ja melodista hard rockia. Tiettyä tunnelmaahan tässä tietysti haetaan ja esimerkiksi Blade of Heresy antaa melko lupaavia näyttöjä Werianin piilevistä kyvyistä, mutta paukut eivät riitä todellakaan loppuun saakka. Ensikosketukseni Gloryhammeriin oli yhtyeen keikka vuonna 2014, ja silloin päällimmäinen tuntemus oli myötähäpeä. Pahoittelen asennettani, mutta moiset mainospuheet ovat yleensä tyhjää täynnä. On vaikea pohtia, mihin suuntaan Werian voisi tästä jatkaa. Rasittava ja turha äänite. Levyllä soi vanhaa heavy metalia elävä, asiansa osaava bändi, jonka otteissa ei ole mitään viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana keksittyä. Todennäköisesti
Kuriositeettina mainittakoon rumpali Bobby Jarzombek, joka paukutti Juggernautissa ensimmäiset suuremmat kapulanjälkensä hevimetallin aikakirjoihin. Tältäkö mahtaisi kuulostaa pitkälle ja erityisen houreiselle happotripille jämähtänyt Darkthrone. Wisdom & Arrogancessa on kieltämättä potentiaalia, mutta yhtyeen ilmaisun kulmikkuus ja tietynlainen köpöys iskevät kohtuullisen pahasti korvaan, vaikka kotikutoisessa ilmaisussa on kieltämättä myös jotain todella vetovoimaista. Riffit ovat täysin arvaamattomia ja tunnelma on ihastuttavalla tavalla holtiton, mikä on sekä Achatiusin kiARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68. Hyvästä esimerkit tulikin jo mainittua, pahan joukkoon kuuluu eritoten keskivaiheilta löytyvä tympeä rymistely Destroyer, joka on onneksi levyn lyhyin kappale. Bändin johtohahmo on sanonut tekevänsä Funereal Presencen parissa musiikkia, ”jota kukaan muu ei hänelle tee”, ja on aivan oikeassa. Bändin maailmoihin on valmis uppoutumaan pidemmäksikin aikaa, kunhan sitä kuuntelee Gone Cosmicina, ja vain Gone Cosmicina. Sen psykedeelinen stoner ei ehkä vie kaukaisiin avaruuksiin, mutta seisoo omilla jaloillaan juuri sopivan särmikkäästi pöhnäisiä sivuaskelia ottaen. Joni Juutilainen PROTECTOR Summon the Hordes HIGH ROLLER 1980-luvun loppupuoliskolla uransa käynnistänyt ja pienimuotoista suosiotakin nauttinut Protector on varsinainen jäärä. rous että siunaus. Vuonna 2000 ilmestynyt toinen albumi Wisdom & Arrogance veti hommat entistä enemmän levälleen. Kimmo K. Levykolmikko ei muistuta toisiaan liiaksi, mutta sisällöissä on melko lailla vallankumouksellinen ja mustan metallin kliseitä terveellä tavalla uhmannut meininki. Levy kuulostaa siltä kuin sille ei olisi lähdetty tekemään useampia kitaraja rumpuraitoja. Orkesterin tuomionjulistuksen voi nähdä sekoituksena kotimaansa Yhdysvaltojen karskimpaa ja yksinkertaisempaa ilmaisua ja eurooppalaista, enemmän melodisuuteen ja tunnelmaan panostavaa tyyliä. Ohuehkossa kokonaissoundissa on silti jokin bassonlotkotin ja kakkosskittaakin satunnaisesti, Pink Floyd -coverissa jopa urut. Tietyllä tavalla touhu vaikuttaa sen kummemmin suunnittelemattomalta puuhastelulta, mutta toimii silti kelvollisesti. Mega JOYLESS Unlimited Hate Wisdom & Arrogance AETERNITAS TENEBRARUM MUSICAE FUNDAMENTUM Norjalaisen Joylessin Unlimited Hate oli vuoden 1996 black metal -maailmassa erikoinen ilmestys. Samaa mieltä taisi olla myös muuan Niklas Kvarforth, joka julkaisi kiekon omalla Selbstmord-levy-yhtiöllään. Toisen albuminsa julkaissut Funeral Presence on Negative Planen Bestial Devotionin (alias Mattias Müller) sooloprojekti, joka sekin tuo vanhojen päivien black metal -henkeä oivallisesti nykypäivään. Sittemmin mies on ansioitunut muun muassa Rob Halfordin ja Sebastian Bachin soolobändien takalinjoilla. Your Crystal Fragments -kappaleen puolestaan kuvittelisi kylväneen siemeniä Lifeloverin ja Woods of Infinityn kaltaisten bändien maaperiin. Jatko voi olla kiinnostava. Todellisuudessa Gone Cosmic ei tarvitse tällaisia vertailuja mihinkään. En olisi pistänyt todellakaan pahakseni, vaikka menosta olisi karsittu hiven ylimääräistä kaoottisuutta. Mega NIXA Opus Tierra WAR ANTHEM Kun Opus Tierra starttaa nimikappaleella ja sitä seuraavalla Seedillä, Nixan eeppisen klassista doom metalia lähentelevä jylhä hidastelu herättää kiinnostuksen välittömästi. Bändin amerikanmallin power/heavy metal on musiikillisilta, soundillisilta ja tunnelmallisilta lähtökohdiltaan kiehtovaa mutta sävellyksiltään sen verran yksioikoista, että kevyehkö alkuintoilu lopahtaa pian ensikolmanneksen jälkeen. Suunnan voi kuitenkin sanoa olevan oikeanlainen. Joni Juutilainen KHNVM Foretold Monuments of Flesh SOULFOOD Saksalais-bangladeshiläistä yhteistuotantoa edustava KHNVM Sabbathin ja Pink Floydin ystäville. Jo Colin Townsja Motörheadcoverit kertovat, että Unlimited Hate ei ollut aivan tavallisinta kamaa. Koskinen FUNEREAL PRESENCE Achatius SEPULCHRAL VOICE Yhdysvaltalaista Negative Planeä pidetään mustan metallin parissa kovassa arvossa, eikä ihme. Tällaiseen kombinaatioon ei pysty kuin saksalainen studioprojekti kipparinaan nupinvääntäjä-instrumentalisti Mikey Wenzel. Suositeltavissa vain käppäilyn todellisessa ytimessä eläville. Uudeksi liidilaulajaksi pestattiin Ida Hellebø, ja musiikista riisuttiin ”turhat” äärimetallivaikutteet selkeästi popahtavan rockin ja post-punkin tieltä. Bändi on kyennyt säilyttämään musiikkityylille olennaiset piirteet täysin omaehtoisesta ilmaisusta tinkimättä. Tämä levy tuskin kutsuu kokoon kuin pienen joukon intohimoisimpia rässiliivijürgeneitä. Simppelisti muutamaa sointua pöräyttelevä kitara ja holvissa kajahteleva huudahtelu saavat ytyä ja momentumia reimasta rumpaloinnista. Vaan mitä pidemmälle levy etenee, sen lanaavammaksi meininki muuttuu. Aki Nuopponen ATTIKA When Heroes Fall PURE STEEL Attikan alun perin kasettina vuonna 1991 julkaistun kakkoskiekon cd-painoksesta on neljännesvuosisata, joten aika lienee kypsä uusinnalle – vaikka levyn voi rehellisesti sanoa olevan unohdettu ja kaukana klassikosta. Sen musiikki tihkuu raa’an oldschoolia energiaa, mutta se ei kuulosta pakotetulla tavalla retrolta, sillä itse sävellykset eivät ole sidoksissa varsinaisesti mihinkään aikakauteen. Jos Opus Tierra kuvaa luojiensa henkilökohtaista matkaa tuhottujen oletusten ja unelmien tuhkista kohti tutuista elementeistä kohoavaa määränpäätä, taivallettavaa piisaa vielä niin henkisesti kuin musiikillisestikin. Alakuloiseen black metaliinsa ripauksen thrashiä, rockia ja ennen kaikkea arvaamattomuutta sotkenut nelikko iski albuminsa samaan saumaan esimerkiksi Solefaldin The Linear Scaffoldin (1997) ja Ved Buen Enden Written in Watersin (1995) kanssa. Ilahduttamaan Time Space Matter onnistuu tällaisenaankin. Jos maestro olisi laulajanlahjoiltaan omaperäisempi, alettaisiin olla todellisen parhauden äärellä. Mega 1782 1782 HEAVY PSYCH SOUNDS Vasta muutaman kuukauden toiminut italialainen doomduo rymistelee lupaavalla otteella. Meiningissä tuoksuu ihastuttavan impulsiivinen rämistely, ja taustalla paistaa kirkkaasti jammailupohja. Achatius tarjoaa neljä yli kymmenminuuttista kappaletta, joiden sisältö on black metalin puitteissa huomattavan mielenkiintoista. Mega JUGGERNAUT Babtism Under Fire / Trouble Within METAL BLADE Teksasilaisreliikki Juggernautin speedja thrash metalista ammentava hevi on lajissaan äkkiväärän teknistä ja progressiivista, mutta siihen yhtyeen viehätys jääkin. 1980-luvun lopussa alun perin julkaistujen pitkäsoittojen uusinta lieneekin perusteltua ennemmin nostalgian kuin varsinaisen musiikillisen kiinnostavuuden näkökulmasta. Siinä missä lukuisat muut alan bändit pyrkivät toistelemaan parhaansa mukaan musiikkityylin tyyppiesimerkkejä, Joyless lähti hakemaan rohkeasti omaa linjaansa. Seuraaja ottaa selkeästi takapakkia, sillä vaikka bändi räksyttää ja pätkyttää edelleen luupäisesti, homma kaatuu turhan mielikuvituksettomiin ja itseään toistaviin riffeihin. Yhä toimiva Joyless saa kaiken tunnustuksen oman linjansa vetämisestä, mutta kaikesta kuulee, että homma saattaisi lähteä ihan helvetisti kovempaakin. Uransa jo kertaalleen paketoinut, paluun jälkeen useamman julkaisun pukannut porukka yllätti ilahduttavasti kolme vuotta sitten ilmestyneellä Cursed and Coronated -teutonithrashpläjäyksellään. Yhdistelmä on sen verran haastava, että albumi on jatkuvaa tasapainoilua hyvän ja pahan kesken, ja lopputulema jää lopulta hieman epämääräisesti näiden väliin. Romahduksesta ei kuitenkaan ole kyse, sillä kaiken runnomisen alta, etenkin laulajan puhtaista, rauhallisemmista laululinjoista, kajastaa edelleen monipuolisia sävyjä. Kaiken tämän ansiosta albumista muodostui monen mielestä klassikko. Pajauttelumetallia 1970-luvun hengessä julkaistiin joitain vuosia sitten liikaakin, mutta Gone Cosmic ei jää vain yhdeksi ”okkultismirockin” nostalgianimeksi muiden joukossa. Jaakko Silvast STARQUAKE Time Space Matter PURE ROCK Kun bändi sekoittaa surutta mutta tyylillä 1970-luvun Deep Purplen Hammondin värittämää hard rock -jytää saman aikakauden Genesis/ Yes-progevenkoiluun ja queenmäiseen mahtipontisuuteen matkaten samalla halki ajan ja avaruuden, voidaan puhua erikoismenosta
A New Revenge vetää mojovaa hard rockia modernilla twistillä. Jostain syystä mieleen ei jää kuitenkaan mitään. Kyseiseltä alueelta ovat nousseet muun muassa sellaiset ryhmät kuin Sabaton, Civil War ja Twilight Force – sekä tietysti Astral Doors. Hieman myös melodiaa. Keri Kellin kitaraosastokin toimii jämerästi. Aphyxion on kuin yksi tämän aallon bändeistä. Kuten sanotaan, täytyy takoa silloin kun rauta on kuumaa. Kari Koskinen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 70. On örinää, blastia, tuplabasaria ja raskaasti sahaavaa kitaraa. Aphyxion jää siihen lokeroon, josta löytyy modernin tuotannon suomien mahdollisuuksien uhreja. Jäsenilleen se saattaa olla terapeuttinen kanava luomisvimman purkamiseen, mutta yleisölle saatettu lopputulos on keskinkertaisuudessaan masentava. Debyyttijulkaisu käsittää vajaat puoli tuntia kelvollisesti toteutettua keskitien brutaalia death metalia. Kaikki nämä yhtyeet puivat mahtavia taisteluita ja edustavat musiikkinsa puolesta sellaista tykitystä, että oksat pois. Ja Worship or Die on ehdottomasti parasta, mitä bändi on tehnyt vuosiin, ehkä jopa koskaan! Huvittavaa kyllä teoksen nimikkokappale on sen ainoa heikompi lenkki. Liitto on vanha ja sävy tumma. Elli Muurikainen on esimerkki turhasta yhtyeestä. Koko lättyä kuuntelee mielellään, mutta pari biisiä nousee selkeästi kärkeen: mahtavalla kertosäkeellä varustettu Concrete Heart ja julkaisun päättävä, hidastempoisempi Forgive Me Father ovat aivan mielettömiä suorituksia. Tämäkin albumi on varmasti ollut helppoa ja kivaa tehdä, mutta yhtään omaa ideaa tai mieleenpainuvaa kappaletta se ei sisällä. Kimmo K. Yhtyeen tavaramerkillisen tummanpuhuva soundi on läsnä, mutta Nils Patrik Johanssonin korkeat laulut keventävät tunnelmaa sopivasti. Levyllä on kiitettävästi melodioita ja napakkaa otetta, ja bändin meno tuntuu mukavasti räväkämmältä kuin perustason hard rock -rykmenteillä. Joskus jokseenkin köyhillä ideoilla varustetut sävellykset ovat totisesti historiaa, ja nyt mennään eikä meinata. APHYXION Void PRIME COLLECTIVE Ennen kaikki oli paremmin, sanotaan. Luonnonmukaisesta perinnetietoisuudesta vastaavat erinomaisesti pätkivä James Kottak aisaparinaan nasakasti bassotteleva Rudy Sarzo. Se ei pidä millään muotoa paikkaansa, mutta tanskalaisen Aphyxionin uutukaista kuunnellessa kaipaa silti aikaa, jolloin melodeathiä julkaistiin vähemmän ja ne vähät levyt olivat parempia. Aki Nuopponen A NEW REVENGE Enemies & Lovers GOLDEN ROBOT Tim ”Ripper” Owens yhyttäytyy vanhan liiton kelmien kanssa supergroup-hengessä ihan oivallisin tuloksin. Ryhmän edellinen julkaisu Black Eyed Children pistettiin pihalle vasta pari vuotta sitten, joten tahti on ollut kohtuullisen kova. Ehei, tämä albumi on täyttä asiaa, ja jo kaivattua melodisuutta löytyy vaikka muille jakaa. Koskinen BETHLEHEM Lebe Dich Leer PROPHECY Bethlehemin kolme vuotta sitten ilmestynyt nimetön albumi oli lähes täydellinen pakkaus yhtyeen 1990-luvun alusta asti tutuksi tekemää intensiivistä ja osin kokeellista ASTRAL DOORS Worship or Die METALVILLE On pakko pohtia, mitä Ruotsin Taalainmaan maakunnan juomavesi sisältää. Riffien ja melodioiden laadusta viis. Jossain vaiheessa 2000-luvun ensimmäistä vuosikymmentä melodeathiä tuuttasi sisään ovista, ikkunoista ja savupiipuista. Suunta on löytynyt, eikä parane kuin toivoa, että sama tahti jatkuu ja polulla pysytään ilman harha-askeleita. Sanoitusten aiheet ovat enimmäkseen vakavia ja synkkiä, mutta mukana on myös pilkahduksia kirkkaamman tulevaisuuden toivosta. Aphyxionin kolmosalbumilla on komeat soundit, Michael Vahl rähisee takuuvarmasti ja kaikki on teoriassa kunnossa, mutta musiikki saa haikailemaan muita bändejä. Kun materiaalia on 12 rallin verran, voisi kuvitella, että joukossa on myös ylimääräistä. Kunhan riffit olivat melodisia, laulaja rähisi säkeistöt ja lauloi kertosäkeet, kaikki oli automaattisesti kunnossa. Vaikka mätke kuulostaa isolta ja vahvalta, tuotanto on tajuttu pitää moderniuden suhteen aisoissa. Ehkä tämä on kuultu jo liian monesti aiemmin
Omaan korvaani ördäys istuisi rääkymisen sijasta paremmin, mutta ulosannin raakuus lienee yksi projektin keskeisistä pontimista. Martyrdödin seitsemäs albumi sisältää sinällään varsin tuttua vääntöä. Mustanpuhuva mutta vahvasti melodioihin nojaava d-biittaus ja crustaus vaihtuu sujuvasti pohjoismaisesta kansanmusiikista vaikutteita ottavaan death metaliin ja vähän kaikkeen siltä väliltä. Vielä kun sanoitukset tuntuvat pitäytyvän järkimaailman jutuissa, rehtiä ja kiivasta menoa pystyy arvostamaan vaivatta. Teemu Vähäkangas NAPALM TED Complete Success (2015–2017) NARCOLEPTICA / MÖGÄHEAD Death metalilla ja punkilla grindaustaan sävyttävä Napalm Ted paketoi yksiin kansiin viime vuonna ilmestynyttä debyyttipitkäänsä edeltävät pienjulkaisut. The Sixth niputetaan yksiselitteisesti post-blackiksi, enkä väitä vastaan – musiikkinsa kun täyttää helposti kaikki kyseisen alagenren tunnusmerkit. ”Hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä” lienee kohtuullisen osuva käännöstulkinta Lebe Dich Leeristä. Mega THORMESIS The Sixth MDD Kuudennen kokopitkänsä julkaissut Thormesis edustaa tämän päivän black metal -yhtyeiden sarjassa koulukuntaa, joka on kulkenut uransa alkuaikojen pakanallisesta mustasta metallista kohti sävykkäämpiä ja ”sivistyneempiä” maisemia. Vaikea tästä on lausua kovin syvällisiä sanoja. Koskinen LICE Woe Betide You SEASON OF MIST Ensivaikutelma Licen suhteen ei voisi olla Beyond Eternal ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 72. Paketti voisi hyötyä hivenen tiukemmasta soundista ja kireämmästä soitosta, eikä aivan jokaista ideaa olisi kenties kannattanut pistää talteen. Tällä uuden levykaksikon ensimmäisellä osalla yhtye petraa hyvästä lähtökohdasta vielä komeasti. Silmässä on pilkettä, ja hommaa tehdään selkeästi hauskanpito mielessä. Myös laulu toimii ihan asiallisesti, vaikka Iosomnia edustaa selkeästi nimenomaan soittamisen riemua. Kaikesta paistaa halu tehdä jotain kulmikasta ja tunnelmallista, mutta tavoitteita ei saavuteta. Tai sitten antidepressanttilääkitys on nyt kohdallaan siviilielämän kannalta paremmin, mutta luovuuden kannalta huonommin. Tuolloin arvosanaksi siunaantui kaksi kirvestä. Lebe Dich Leerin pinnan alla pirskahtelee tuttu hulluutta kohti puskeva epätoivo ja pimeys, mutta harvakseltaan kuultavat valonpilkahdukset tuovat onneksi laihaa lohtua. Koneen, joka ymmärtää ihan mukavasti kaiken sen, mitä tällaisessa musiikissa pitäisi teoriassa olla ja missäkin järjestyksessä, mutta kaikki inhimillisyys uupuu täysin. Kaikkiaan 42 kappaleen ja 74 minuutin rynnistys käsittää neljä ep:tä, yhden splitin ja muutamia arkistoista kaiveltuja bonusraitoja. Biisien sovituksetkaan eivät hittimittareita juuri herättele, vaikka niihin on ripoteltu tiettyjä pikku koukkuja. Laulu taipuu huudosta ärinän kautta örinään, ja kalvoja taotaan tosissaan muttei kuitenkaan naama irveessä. Mutta hei, henkisenä taustana on DIY punk eikä joku pop. Osa käytetyistä melodioista maistuisi eri tyyliin sovitettuna varmasti suuremmallekin yleisölle, vaan eipä isolle lafkalle siirtyminen ole poistanut bändin särmää. Ja hyvä niin. Trion hyvin soitettua ja hyväsoundista vihmontaa kuunteleekin ihan mielellään. Parhaimmillaan se kuulostaa Kingston Wallin pikkuveljeltä, joka on innostunut pörinärockista ja uskaltaa räimiä tarvittaessa rehtiä heviäkin. Mukaan on isketty tarpeelliset infot ja yllättävää kyllä myös kaikki sanoitukset. Aika luulisi vieneen yhtyeen seikkailuihin progemetallinsa mahdollisuuksien moniin ulottuvuuksiin, mutta bändi ei tunnu liikkuneen yksinkertaisesti minnekään. Neljään pitkään biisiin rajautuva kiekko on oikeaoppisen mittainen eli mahtuu vaivatta 90 minuutin kasetin toiselle puolelle. Complete Success on viihdyttävä kokoelma, eikä se sisällä varsinaisesti mitään huonoa. Muutamaan kappaleeseen olisi tavallaan toivonut jopa vähän yleisöystävällisempää otetta, samanlaista kuin levyn päättävässä, väkivaltaisuudestaan huolimatta varsin tarttuvassa Sthlm Syndromissa. Kari Koskinen HEDONIHIL I INVERSE Vaikka musta metalli ei nappaa lähtökohtaisesti ollenkaan, Mikko Kotamäki Swallow the Sun -tovereineen riipii kuolonkatkuista bläkkista varsin kiintoisaan tapaan. Kun blackin nihkeimmät elementit – tuhnuinen tuotanto tai yliampuva sinfonisuus – ovat tiessään, Hedonihil avautuu satunnaisemmallekin kuuntelijalle. Orgaaniselta soundaava tuotanto on selkeää ja melko kotikutoista, eikä soittoakaan ole tiristetty aivan äärimmilleen. Kolmikon soitto niin yksilökuin ryhmätasolla on nautinnollista kuultavaa. Toisaalta en löydä myöskään mitään bändin isommasta massasta erottavaa, eikä riffipuolestakaan vaikuttaisi jäävän elämään mitään. Wilczynskan käsittämättömän vokaaliakrobatian ansiosta Bethlehemin piinaavia tuntemuksia hienosti kuvaava musiikki nousee entistäkin vakuuttavammaksi. Bändin perinteisiin luottava möykkä on irtonaista, eikä näitä biisejä ole taatusti märehditty kovin pitkään. Annos on tukehduttava, sillä materiaali ei ole julkaisujen välillä kummoisesti muuttunut. Kokoelma sisältää nimensä mukaisesti kaiken vuosien 2015 ja 2017 välillä ilmestyneen materiaalin. Thormesisin ilmaisu on huipputasolle noustakseen ehkä sittenkin hieman liian moitteetonta, koska homma jää odottamaan jonkinlaista lopullista, kaiken tuhoavaa kliimaksia, joka pääsisi iskemään arvaamattomuudellaan. Aki Nuopponen MARTYRDÖD Hexhammaren CENTURY MEDIA Länsinaapurimme pitkän linjan metallinen crustpartio jaksaa vääntää tarinaa maailman epäoikeudenmukaisuuksista. Kari Koskinen JUPITER Iosomnia OMAKUSTANNE Kotimainen Jupiter hörähdytti parisen vuotta sitten korvia jäntevällä ja rehevällä psykerockillaan. The Sixth on hyvin tuotettua ja tanakkaa kamaa, josta voi vetää yhtäläisyysmerkkejä vaikkapa Anomalieen ja Harakiri for the Sky’hin. Hyvä niin. Italialaisten kolho death/black toimii hetken, kunnes sävelmien yksioikoisuus ja tasapaksuus lyö korville. Koskinen AEON ZEN Inveritas MERGING Hyppäsin progemetallia soittavan Aeon Zenin kyytiin viimeksi melko tarkalleen yhdeksän vuotta sitten, kun brittibändi julkaisi toisen albuminsa The Face of the Unknownin. Kimmo K. Vanhojen kuninkaiden palvonnassa on raakaa ja karua otetta – eikä tippaakaan mitään omaa. Moitteistani huolimatta kyseessä on asiallinen kokoelma ja oiva tapa saada haltuunsa yhtyeen koko varhaistuotanto. Martydöd on jääräpäistä, pessimististä ja välillä aika vittumaista venkoilua. Kimmo K. Välillä mennään varsin kaoottisilla taajuuksilla, eikä Mikael Kjellmannin ahdistuneen riipivä kähinä ole kaikkein myyvintä osastoa edes äärimusiikkipiireissä. Bändin jäsenistö on tavannut vaihdella, mutta yksi sen nykykokoonpanon ehdottomista vahvuuksista, Yvonne ”Onielar” Wilczynskan (Darkened Nocturn Slaughtercult) mielenvikaisesta riekkumisesta selkäpiihin menevään kuiskailuun ulottuva ääntely on onneksi yhä tallella. dark metalia, joka on aina kulkenut täysin omia polkujaan. Meininki siis hellinee niin sanotun ”hyväsoundisen” tykityksen ystäviä, jotka eivät kaihda eeppisiä melodioita tai ajoittaisia komean tunnelmallisia maalailuja. Bändi sukeltaa vieläkin syvemmälle komeaan bändisoittoon. Tässä yhteydessä ei todellakaan voi puhua mistään female fronted metalista, sillä suoritus ratkaisee, löytyi haarovälistä sitten lirputin tai ei. Kaikki jää ikään kuin puolitiehen, eikä maalissa muista matkasta kuin ankarasti vihmoneen myrskyn. Joni Juutilainen NECROMUTILATOR Black Blood Aggression TERROR FROM HELL Suttuisemman Angelcorpsen, Venomin ja Beheritin demonisuuden hengessä räiskivä Necromutilator keräilee tummasävyisen roiskintansa vaikutteet menneisyydestä. Thormesisin metalli on myös jollain selittämättömällä tavalla hyvin saksalaista, mikä kävisi varmasti ilmi ilman paikallisella kielellä laulettuja sanoituksiakin, jotka kattavat noin puolet albumin tekstien sisällöstä. Edeltäjäänsä verrattuna tunnelma ja sen toteutus on pitkälti sama, mutta jonkinlainen ”pehmustetussa sellissä toinen käsi pakkopaidan hihassa” -tyyppinen vapaudenrajoitustunnelma kappaleita tuntuu varjostavan. Parannettavaa kun tällä pallolla piisaa. Inveritas voisi hyvin olla koneen tekemä albumi. Inveritas sisältää pari ihan kivaa riffiä ja muutaman kertsinkaltaisen, mutta suurin osa kappaleista on vain jono c-luokan riffejä, hassua pikku nykimistä sekä laulaja Rich Hinksin fiiliksetöntä yninää ja ininää
Fullsteam & NeloNeN media live proudly preseNt speCial Guest: NeloNeNmedialive.Fi/tHeoFFspriNG liput eNNakkooN alk . 69 € . k-18
Jones tekee maailmanennätyksen siinä, kuinka nopeasti hän saa kupattua keskeisen ajatuksensa tuomatta siihen myöhemmin mitään lisää. Antti Luukkanen K E R R I C LA R K E ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 74. Licen tapauksessa se summaa samoihin kansiin kaikkea mahdollista tärähtäneen blackgazen, post-punkin ja black metalilta kalskahtavan repimisen väliltä. Aki Nuopponen DANKO JONES A Rock Supreme AFM Tautologia tarkoittaa etenkin kielenhuollossa jonkin seikan tarpeetonta toistamista. Septicflesh saa toimimaan kaiken; tunnelman, riffit, laulusovitukWAYLANDER Ériú’s Wheel LISTENABLE Mitä tulee kelttiläiseen metalliin, pohjoisirlantilainen Waylander on tuntunut jäävän aina Primordialin jalkoihin. Septicflesh onkin yksi lajinsa kuninkaista, ja bändin tuoreimpia albumeita pitäisi selvästi pyöritellä. Kun albumia kuuntelee ensimmäisiä kertoja, mieleen jää vuorottelu luotaantyöntävien ja puoleensavetävien osien välillä. Avantgarde black metal voi tarkoittaa tätä nykyä lähes mitä tahansa. Recurrence -aloitusraidan perusteella juuri huonompi. Bändin kuudes albumi Veleno ei ole nimittäin omillaan seisova levy, vaan erinomainen esimerkki siitä, miksi Septicflesh on kova ja tämä bändi ei. Primordial on saavuttanut vahvan jalansijan, Waylanderin osaksi on jäänyt pelkkiä rippeitä. Kari Koskinen FLESHGOD APOCALYPSE Veleno NUCLEAR BLAST Kuuntelin eräänä huhtikuisena puolikuumeisena sunnuntaina tovin kreikkalaisen Septicfleshin keikkaa Tampereen Klubilla ja hämmästelin, miten hyvin bändi sai orkestroidun death metalinsa toimimaan soundeja myöten myös keikalla. Lice-kolmikko on onnistunut luomaan jotain, jonka pitää antaa kietoutua tajuntaan vielä pitkään. Loppulevy on autopilotilla liukuvaa velvollisuudentuntoista läpsyttelyä vailla motivaatiota, energiaa tai pohjimmaista sanottavaa. Itseäni Waylanderin kolkko mutta melodinen nakutus on aina miellyttänyt. Tinapillin luomat melodiat, ainoan alkuperäisjäsenen Ciaran O’Haganin rähinälaulu ja death metal -riffit maalaavat kiehtovan, rumankauniin maiseman, jonka äärellä viihtyy, kun nykypäivän folk metal on käynyt muuten liian kliiniseksi ja teennäiseksi. Samoista lähtökohdista ponnistaneet yhtyeet ovat kulkeneet musiikin kehityksessä ja suosion määrässä eri suuntiin. Behemothin ja hitusen myös ruotsalaisen melokuolon hengessä tapahtuva tikkaus näyttää parhaat puolensa vasta usean kuuntelun jälkeen. Levyn alkupuolen yksitoikkoisuus on huono startti, mutta puolivälin jälkeen biisien rikkaus ja monipuolisuus alkaa toimia. Se on kenties saavuttanut tahtomattaan jotain metallin pohjimmaisesta olemuksesta. Tarkistamisen arvoinen tapaus. Valitettavasti. Rumpali on takonut myös Vital Remainsin ja Hour of Penancen riveissä, joten siitä homma ei jää kiinni. Kaiken takana ovat laulaja Niklas Kvarforth (Shining), rumpali J (Teitanblood) ja multi-instrumentalisti Kirill Krowli, jotka ovat onnistuneet luomaan albumin, jota rakastaa ja vihaa yhtä aikaa. Mukaan tuotujen vaikutteiden ei aina tarvitse istua lopputulokseen siististi, vaan elementit voivat ihan hyvin kilpailla keskenään. Tämän arvion otsikossa seisoo kuitenkin Fleshgod Apocalypse. Röyhkeä Thin Lizzy -pastissi That Girl on koko levyllä ainoa järkeenkäypä veto. Antti Luukkanen HISS FROM THE MOAT The Harrier M-THEORY Melodista ja nopeaa black/death metalia Italiasta. Biisi herättää puhtailla kitaroillaan ja mongertavilla lauluraidoillaan mielleyhtymiä jonkinlaisesta Primordialparodiasta. Se tekee kanukin viimeisimmästä levystä uuvuttavaa kuunneltavaa. Tästä alkaa todellinen tunteiden vuoristorata, joka saavuttaa levyn seitsemän raidan aikana sekä huippuja että pohjia. Neljännenkin kuuntelun jälkeen olo on pöllähtänyt, mitä ei voi sanoa tänä päivänä kovinkaan monesta metallilevystä. Heti kun jonkin kappaleen yhden osuuden on tuomitsemassa demomaiseksi kököksi, seuraavaksi rynnitään eteenpäin sairaissa tunnelmissa. Lehmänkello, ”jämäkkä” riffitys ja ”sielukas” tulkinta on esitelty ennen kuin avausraita I’m in a Band on ehtinyt kellottaa kymmentä sekuntia. Jos Danko Jonesin merkitys hard rockin kaanonissa on vuosien varrella lerpahtanut, niin rockjargonin jankutuksessa hän on yhä mestari
Death metal -veteraanin kahdeksas albumi sisältää julmanhurmeista kuoloa, jossa elää erityisen vahvasti Morbid Angelin vaikutus. Toivomme siis, että jatkossa tarttumapintaa on enemmän. Aki Nuopponen TROLL (PORTLAND) Legend Master SHADOW KINGDOM Komeasoundinen Legend Master olisi huomattavasti kovempi levy, mikäli vähän puolitiehen jäävä laulu soveltuisi post-metalin homeisimmilta reunapaloilta tuoksahtavaan doomiin astetta paremmin. Lopulta päätyykin siihen tulokseen, että parhaat raidat löytyvät itse asiassa juuri elokuvaa varten luotujen joukosta: esimerkiksi Machine Gun Kellyn (joka näyttelee Tommy Leetä) vierailulla varustettu nimikkokappale The Dirt ja loppupuolelta löytyvä Crash and Burn jäävät mieleen. Meno tasapäistyy vähän loppua kohden, mutta death metal -fanaatikoille viime vuoden puolella ilmestynyt Ethereal Dead Cult pitäisi olla loppuun saakka silkkaa nannaa. Chileläisen Sadismin kohdalla tajuaa mielikuviensa takapajuisuuden. Levyltä kuultuna tämä materiaali saattaa varsinkin aluksi puuduttaa, mutta elokuvaan upotettuna kappaleet toimivat varsin hyvin ja nautittavasti. Pariminuuttinen Don’t Do It Donnie noudattaa bändin linjaa turhankin ennalta arvattavasti, mutta menee kivasti jalan alle Phil Rindin kireän äänen ja oldschoolisti papattavien tuplabassarien tahdissa. Kitaristit kunnostautuvat myös sooloissa, jotka on soitettu järkevästi tyylikkäitä melodioita unohtamatta. Meno on vakaata, ja erityisesti riffiosastolle on kuorittu kermat päältä – tikkaus on vakuuttavaa. Teemu Vähäkangas ORSO Paninoteca CZAR OF CRICKETS Tuore ranskalaisyhtye operoi kolmella kitaralla ja rytmiryhmällä, eikä instrumentaalinen ja progressiivinen post-rock/metal-veivaus paljon tästä paremmaksi muutu. Biisit ovat hyvin rakennettuja ja välistä niistä löytyy mainioita riffiryppäitä. Paketti on kaikilta kanteiltaan kasassa esimerkillisesti. Yhtyettä, elokuvaa ja sen soundtrackiä yhdistää yksi asia. Biiseissä on siinä määrin tarttumapintaa, että laulua ei jää kaipaamaan. Koskinen MÖTLEY CRÜE The Dirt Soundtrack ELEVEN SEVEN Niin hullulta kuin se kuulostaakin, Mötley Crüe on yhtye, jota ei muisteta musiikista. Kimmo K. Antti Luukkanen HATH Of Rot and Ruin WILLOWTIP Death metal -osastolla on laitettu hyvä kiertämään, kauniisti pistääkLaulaja Lauluntekijä Musiikkija musiikkiteknologia Hakuaika on käynnissä nyt www.heo.fi ALOITA MUSIIKKIALAN OPINNOT HEOSSA! HEOMusiikki197x63_19.indd 1 16/04/2019 9.52. Taitavassa mutta inhimillisen rehelliseltä kuulostavassa soitossa on ilmaa, imua ja raskautta. Ei ainakaan ensisijaisesti. Legend Masterilla on älyttömän hienoja juttuja, ja levy on todella diggaamisen väärti. Laadukas tuotanto tukee erinomaista musiikillista antia täydellisesti. Thrashiin kuuluu mielestäni pieni etunoja ja edes ajoittainen vaarantunne, ja näitä elementtejä War Cursen toiselta albumilta ei pahemmin löydy. Maltillisemman thrashäyksen ystävät löytänevät tästä silti paljon hyvää ja rakasta. Vilja Vainio SACRED REICH / IRON REAGAN Split METAL BLADE Ikuisesti luotettavaksi thrashin b-sarjalaiseksi jääneen Sacred Reichin tulevaa albumia markkinoidaan erikoisella tavalla: vinyylisplitillä Iron Reaganin kanssa on yksi maistiainen kesäksi luvatulta levyltä. Laulussa melodialinjat sen sijaan menevät varsin yksipuolisesti nostaen parissa biisissä jopa pientä ärsytystä. En tiedä, mitä Flesgod Apocalypselle on sittemmin tapahtunut, mutta vielä Oracles (2009) ja Agony (2011) herättivät toiveita rohkeasta ja särmikkäästä bändistä. Emme tosiaan elä enää vuotta 1988. set, eepostelut ja orkestroidut jännitteet. Mötley Crüe on onnistunut hyvin ainakin yhdessä asiassa: elämään usein kliseisen täyttä rockelämää, ja tämä tunnelma välittyy myös heidän tuotoksistaan. Sinällään asiat on tehty lähes kaikin puolin oikein, mutta tuntuu kuin intohimo olisi unohtunut matkasta tyystin, mikä tiputtaa fiilistä ainakin omalla kohdallani. Mutta kuten Troublen kohdalla on havaittu, musiikin tekee loistavaksi laulu, joka pystyy kantamaan isoa ja raskasta lastia. Siinä missä Mötley Crüe on ehkä yhtyeenä keskinkertainen, sitä ympäröivä sekasorron aura huomattava. Kimmo K. Veleno on yksinkertaisesti täysin joutavanpäiväinen albumi, mikä on sääli. Riffeissä on vahva Bay Arean vaikutus, mutta ajoittain löytyy myös tiettyä anthraxmäisyyttä ja ehtaa heavy metalia. Jämäkkä luomutatsi sopii komeasti kappaleisiin, joiden pitkät linjat jyrisevät tavanomaista post-metal-myllertelyä eläväisemmin ja monipuolisemmin. Mittavat kappaleet hyökyvät Troublen hengessä mutta isompina, progressiivisempina ja raskaampina, joten perusasiat ovat kunnossa. Mutta tuskinpa se kertoo tulevasta mitään, mitä emme arvaisi jo ennestään. Sen sijaan huomion on kiinnittänyt yhtyeen pahamaineisuus, jota bändielämäkerta The Dirt (2001) valotti tarkemmin tehden rockelämän likaisimmatkin yksityiskohdat tutuksi myös suurelle yleisölle. Vaikkei mikään niistä ole henkeäsalpaavan upea, niiden kaikkien viihdearvo on kiistaton. Soitto on todella tiukkaa ja vähän turhan virkamiesmäistä. Fleshgod Apocalypsea taas ei kuuntelisi riffiensä vuoksi kovin kauaa, laulut hukkuvat karuun perusmassaan ja orkesterisovitukset ovat lähinnä ärsyttävää päälleliimattua pimputtelua. Lisäkrediittejä jaettakoon Ricardo Robertsin miehekkäästä murinasta. Koskinen SADISM Ethereal Dead Cult TOXIC Takaraivossani elää pinttynyt käsitys eteläamerikkalaisen metallin eksoottisesta otteesta ja keskimääräistä käppäisemmistä soundeista. Bändi pitää pitkän levynsä mielenkiinnon yllä hienosti poikkeamatta tyylillisesti liiaksi suuntaan tai toiseen. Antti Luukkanen WAR CURSE Eradication SVART Vähän yllättävä Svart-signaus, ohiolainen War Curse, veivaa ehtaa perinnetietoista semimelodista thrashiä. Nyt se on onnistunut mössäämään musiikkinsa kaiken särmän epämääräiseksi tuuttaukseksi. Iron Reaganiltä on löytynyt pikkulevylle muualla julkaisematon biisi, jota ei kehtaa sanoa varsinaiseksi täyteraidaksi, mutta ei paljon muuksikaan
Koskinen PESTILENT DEATH Chapters of Depravity BLOOD HARVEST Tämä yhdysvaltalaisnelikko ruoppaa kuolohautausmaan mutaisessa kulmassa. Ei tässä kauheasti kosiskella, jos lähes 20-minuuttinen avauskappale Relic humisee ja sirisee ensimmäiset viisi minuuttiaan ja lähtee sitten valumaan madon vauhtia kohti loppuhuminoita. Ankarasta mättämisestä huolimatta homma pysyy kasassa, ja erityisesti rumpali Daniel Tveitin irtonaisen villi tyyli on vangitsevaa kuunneltavaa. Chapters of Depravity on soundejaan myöten ikivanhaa liittoa, eli home pölisee oikein kunnolla ja kitaroiden kielet ovat löysällä ja pörinät mallillaan. Voodoo Witch tosin potkii asiaankuuluvalla tavalla, ja Moonchild paahtaa mallikkaasti tamburiinin maustamana. Huppupäinen viisikko vääntää toisella levyllään lähinnä kasari-ysäritaitteen death metalia pienillä thrashvivahteilla. K. Mitään uutta Seax ei tälläkään kertaa tarjoa vaan veivaa samaa varsilenkkarit ja viikset -heviä kuin aika monta muutakin retropikametallikoplaa. Levyssä ei ole tarpeeksi tilua, riffiä, kikkailua tai smoothia soittoa, jotta se olisi kiinnostava. Sanoituspuolella mennään tuttuja kuolorujouden reittejä. Riffeissä on varhaista Pestilenceä ja Asphyxia kitarasoundeja myöten, eikä King Oscuron möreä kähinäkään vähennä mielleyhtymiä. Sisälmyksissä asti tärisevää death metalia on aina ilo kuunnella, mutta jotain omaa jää silti kaipaamaan. Miehet vetävät mukavalla baritonisoundilla, mutta pieni irrottelu olisi silloin tällöin paikallaan. Mikäli taas homeinen kuoloryönä puhuttelee, tästä laatua lapaseen. Levy-yhtiö Willowtipin katalogista löytyy myös Britannian Slugdge. Koskinen CREMATORY STENCH Grotesque Deformities BLOOD HARVEST Haudantakaisen intron jälkeen aletaan kaataa mätää korvakäytävään oikein huolella. Divination on edeltäjänsä tapaan kiinnostava levy, mutta tavallaan bändi tekee itsensä myös jokseenkin luotaantyöntäväksi – varmaan ihan tahallaan. Hyvin tehtyähän tämä on, mutta parhaiten Seaxilta maittoi se kaikkein rupisin ja hyvällä tavalla paskalta soundannut meininki. Bändin raskas ja hidas laahustelu on tietyllä tapaa mahtavaa, siitä kun ei puutu julmanpuoleista yleissointia asiallisesti rikastavia tekstuurejakaan. Behold Electric Guitarissa ei ole varsinaisesti kummempaa vikaa, mutta sen puhuttelevuus jää valitettavan ohueksi. Myös Resist the Godsin jamitteluun uppoutuu mukavasti. No mikä ettei! Kombinaatio The Hellacoptersia, Monster Magnetia ja Motörheadiä pistäisikin veden kielelle. Ronskimpi irtiotto esikuvistakaan ei varmasti tekisi pahaa. Epäkuollutta voodoorockia. Jalka käypi vilkkaasti bassarilla. No, sama kuvio bändillä oli aiemminkin, joten linja pitää. Koskinen UNDEAD PROPHECIES Sempiternal Void LISTENABLE Undead Prophecies puuhastelee mystisyyden verhon takana. Vaan eipä tuo haitanne, antaa musiikin puhua puolestaan. Sen viimevuotinen Esoteric Malacology nostatti kulmakarvoja taidokkaalla melodis-teknisellä death metalillaan. Puhtaat laulutkin ovat osastoa Travis Ryan. Soitto on tiukkaa ja aggressiivista, mutta myös dramaattisempaa otetta löytyy. Levyllä on nyt huimat kolme kappaletta, joista lyhin on reilut yhdeksänminuuttinen. Mikäpä siinä, kunhan paketti toimii. Nyt ei leikitä, nyt öristään. Inculter veivaa rähjäisempää rässäystä tuoden mieleen muun muassa Sepulturan Szhizophrenian. Kimmo K. Jotkin biisit olisivat vaatineet pientä tiivistämistä, mutta pääsääntöisesti Inculterin mustanpuhuva thrashäys on oikein mainiota ja viihdyttävää. Sama juontuu mieleen Hathin ulosannista. Kimmo. Tomi Pohto INCULTER Fatal Visions EDGED CIRCLE Norjalaisnelikolla piisaa vauhtia ja vimmaa. seni. Asphyxin ja Autopsyn tuoksuinen tomuttaminen tapahtuu vanhan liiton kuolokäsikirjan mukaisesti. Lapioidessa pintaan kohoaa niin vanhaa suomikuolemaa kuin muutakin viemäreissä viihtyvää kasvustoa. Legballa riittää sympaattisen kulmikasta svengiä, tietotaitoa ja näkemystä, mutta vastustamaton särmä puuttuu. Vänkkäykseen ei lähdetä sitten yhtään ja sovitukset tuntuvat perustelluilta. Levyä kuunnellessa huomasi, että Opethin Deliverancen (2002) aikoihin on oltu erityisen valppaina. Tami Hintikka ZAUM Divination LISTENABLE Kanadalaisen Zaumin matelevaa performanssidoomia tuli äimisteltyä Eidolon-levyn (2016) kahden massiivisen kappaleen äärellä. Otsikkoina ovat muun muassa Pulsating Entrails ja Anthropophagy, eli tarjolla on ihmissyöntiä ja suolihommia – bon appétit! Chapters of Depravity toimittaa mädäntyneen asiansa mallikelpoisesti, vaikka ei tarjoa yhtikäs mitään uutta. Miehen aiemmilta sooloilta tuttu jatsahtavan, popahtavan ja bluesahtavan hyväntuulinen instrumentaalirock soljuu mukavasti ja taidolla, mutta jää edelleen aikamoiseksi hissimusiikiksi. Pasi Lehtonen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 76. Gilbertin aikoinaan tekemä huomio, että kitaralla voi soittaa biiseihin liidit laulumelodioiden tapaan, on pohjana levyn ärsyttävimmille raidoille. Ja se on levyn isoin kompastuskivi. Meno on slidekitaroineen mukavan rouheaa, mutta sihisevä soundimaailma särähtää korvaan ja rassaa levyn alusta loppuun. Kolmihenkinen yhtye – yksi tyyppi hoitelee ”visual performance art”-osastoa – todellakin vaatii kuulijalta pitkäjänteisyyttä ja kanttia. Kimmo K. Apinointiin ei sorruta, vaan vääntö on suorempaa ja paljon brutaalimpaa, eikä blastauksessa säästellä. Nyt tuotannolliset arvot ovat korkeammalla levelillä ja meno on esimerkillisen reimaa. Pari raitaa on ihan oikeasti kuuntelemisen väärtejä. Lauluosuudet jakautuvat Glanzmannin ja Grementierin kesken. On vain äärimmäisen hankala löytää tilannetta, jossa pääsisi oikeasti ykseyteen näin totaalisen musiikin kanssa – missään aistikammiossa tällaiselle tripille ei uskaltaisi välttämättä edes lähteä. Kunhan biiseihin lisätään vielä enemmän koukkua ja ytimekkyyttä, Hathista voinee ennustaa kovaa nimeä. Tälläkin erää tekee tiukkaa ihastua syvästi näin massiiviseen sohjolumen kolaamiseen ja kellarin uumenista kumpuavaan loitsuntaan. Teemu Vähäkangas KING LEGBA & THE LOAS Back from the Dead CZAR OF CRICKETS Sveitsiläistrio tarjoaa tujun sekoituksen garagea tummasävyisen psykedelian ja stonerin kera. Vahvoista ja jopa majesteettisista hetkistä huolimatta levyn jännite ei kanna ihan loppuun asti. Tämä syö armotta levyn potkua, sillä biisimateriaalissa on potentiaalia. Tami Hintikka SEAX Fallout Rituals SHADOW KINGDOM Ensilevyillään omakustanteisesti varsin riemukkaaseen tapaan spiidannut jenkkikopla pitäytyy käppäosaston speed metalin limputtamisessa. AJ Vianan kannutusta onkin ilo kuunnella. Valjuhkossa nimiraidassa ja Ghost Trainissä bändillä tuntuu olevan käsijarru päällä, mutta niiden jälkeen levy alkaa jurnuttaa eteenpäin lupaavasti. Nyt ote on jotenkin liian hiottua. Tietoa miehistöstä, saati siitä, mistä päin se tulee, ei ole saatavilla. Mukana ovat aivan samat kuviot äänenmurroskiekauksineen, puupääriffeineen, kohkauskomppeineen ja urpoine sanoituksineen kuin ennenkin, mitä nyt rototomit puuttuvat. Mikäli moderni äänimaisema ja läpeensä hiottu soitintaituruus on juttusi, skippaa Grotesque Deformities välittömästi. Niiden äärellä mennään jo ruotsinlaivalinjalle kappaleiden kuulostaessa leipämusikanttien instrumentaalitulkinnoilta ikivihreistä popklassikoista. Kappaleetkin jäävät vähän heppoisiksi. Murinat oksennellaan suoraan saastaisimmista putkistoista, eikä nyansseilla juuri pelailla. Soundimaailma on demotason kolisevaa visvaa, ja sehän passaa tällaiseen alkukantaiseen death metal -oksennukseen mainiosti. Yhden toimivan pakkauksen julkaisee New Jerseyn Hath. Mies soittaa ilmeikkäästi, ja siirtymät china-kikkailuista täysblastiin hoidetaan saumattomasti. Teemu Vähäkangas PAUL GILBERT Behold Electric Guitar MASCOT Heavyn kakkosliigan kitarasankari 1980-luvulta asti sooloilee taas menemään. Sävelteosten mitan suhteen ote on vähän heltynyt, mutta kyllä tätä saa taas ihmetellä. No, kai sekin on jonkinlainen meriitti, että saa omat kappaleensa kuulostamaan moisilta. Vaikka väliin edetään varsin vauhdikkaasti, Pestilent Deathin kakkoslevy ei ole pelkkää blasttulitusta, vaan raskaalle ja murskaavalle ryöminnälle annetaan reilusti tilaa. Marco Grementierin basso hautautuu Silvio Spadinon rumpupeltien alle, ja Tobi Glanzmannin skebakin on kummallisen ohut. Leijonanosa levystä sisältää hard rockia, joka ei juuri harmita mutta ei myöskään innosta. Of Rot and Ruin on kiinnostava sekoitelma brutaalimman osaston kuoloa ja teknistä osaamista
aamiaiset, iltasaunat ja kuntoiluhuoneen käytön. Hanki oma Sikajuhlalippusi nyt tai korota jo ostettu lippusi, tiketti.fi ja lippu.fi. Sis. N E L O N E N M E D I A L I V E Y L P E Ä N Ä E S I T T Ä Ä n e l o n e n m e d i a l i v e . f i 15.6. OULU 16.6. Varaukset: www.sokoshotels.fi/fi/oulu/sokos-hotel-arina Varauskoodi: BALICEINCHAINS Liput 69 €. HELSINKI O U L U N E N E R G I A A R E E N A K A I S A N I E M I KEIKKAMAJOITUS, ETKOT JA JATKOT ORIGINAL SOKOS HOTEL ARINASSA 140 € / 1 tai 2hh/vrk Radio Rock ylpeänä esittää MARCEN SIKAJUHLAT 99 € / hlö MYYNNISSÄ MYÖS LISÄÄ PERMANTOLIPPUJA! Alice on ketjuissa ja sika vartaassa eli musat kohdillaan ja ruokaa sekä juomaa löytyy, vegehommatkin onnistuu. K-18 nml_aic_4_19_225x297.indd 1 03/04/2019 8.43
VANHA LIITTO E nglannin Stourbridgesta soitteleva Brian Tatler ei todellakaan kuulosta 59-vuotiaalta rokkarilta, joka pystytti rokkikärpäsen puremana ensimmäiset bändinsä jo vuosikymmeniä sitten. Heti sen jälkeen muistan, miten lensimme Suomeen. Olin ehkä 22-vuotias, ja kaikki tuntui niin uudelta ja ihmeelliseltä. Hevijuna jyrää jälleen Äänensävystään päätellen Brian ei ole menettänyt uteliasta ja innokasta asennetta elämään, vaikka matkamittariin on kertynyt sitten Diamond Headin kasariaikojen parin maailmanympärysmatkan verran kilometrejä. – Käytimme tämän levyn tekemiseen runsaasti aikaa, ja erityisen suuri kiitos sen onnistumisesta kuuluu Rasmusille [Bom Andersen, laulu], joka liittyi bändiin vuonna 2014. Pitkästä aikaa – ellei jopa ensimmäistä kertaa Diamond Headin historiassa – tuntuu siltä kuin tähdet olisivat asettumassa oikeaan linjaan. Kesken puhelun tehty nopea googlettelu ei tuota vedenpitävää tulosta enkä voi vahvistaa Brianille hänen muistojensa todenperäisyyttä, mutta jälkikäteen käy selväksi, että Diamond Head todellakin vieraili 37 vuotta sitten Suomessa. – Vakavasti puhuen en voi sanoa tietäväni Suomesta paljoakaan, mutta sen tiedän, että soitimme siellä kaksi keikkaa Hanoi Rocksin lämppärinä noin vuonna 1982. Mitkähän ne kaupungit olivat… Helsinki, sehän on pääkaupunkinne. Brianin mukaan Diamond Headin kahdeksas albumi The Coffin Train ei olekaan ikälopun bändin väsynyt jäähdyttelylevy, jonka ainoa tarkoitus on saada viisikko takaisin tien päälle. – Ymmärsin, että puhun nyt Suomeen päin. Rasmus ei ole meille ”vain” solisti. – On hauskaa, mitä ihminen muistaa, ja mitä ihminen ei todellakaan muista! – Jos mietin viime vuoden loppua, saattaa olla, etten tiedä ihan varmasti, mitä minäkin kuukautena tapahtui. – Lienee sanomattakin selvää, että me kaikki rakastamme uutta albumiamme. Hyväntuulinen kitaristi sanoo, ettei ole yleensä erityisen nostalginen ihminen, mutta tällaiset, jo pitkäksi aikaa mielen sopukoihin kadonneet muistot lämmittävät hänenkin mieltään. Emme ikimaailmassa julkaisisi mitään puolivillaista paskaa vain sen takia, että saisimme sulkia hattuun levyjen määrässä. – En voi vähätellä myöskään levy-yhtiön ja managementin roolia. – Kyllä! Minä ja Karl [Wilcox, rummut] olemme päälle viisikymppisiä ukkoja, mutta Rasmus ja Dean [Ashton, basso] ovat ”vasta” kolmikymppisiä junioreita, mikä on täydellinen TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT LORENZO GUERRIERO JA MICK PAYTON PÄÄ EDELLÄ JYRKKÄÄN YLÄMÄKEEN Diamond Head kiertää vuonna 2019 maailmaa NWoBHM-legendan maineessa, mutta 1980-luvun alussa kitaristi Brian Tatlerin luotsaama bändi ei meinannut saada korvia hörölle sitten millään. Diamond Headin voi siis kirjaimellisesti sanoa olevan yhdistelmä jotain vanhaa ja jotain uutta, kun mukana on tuoreita nuorempia jäseniä ja vanhempia nestoreita. The Coffin Train on ensimmäinen levymme Silver Liningin kautta, ja nyt meillä on tukenamme hyvä manageriporras. Yhtenä New Wave of British Heavy Metal -liikkeen kivijaloista tunnetun Diamond Headin vuonna 1976 perustanut kitaristi löytää menneiltä päiviltään Suomi-viitteitä jo ennen kuin ehdin edes tervehtiä häntä. Mutta sitten kun joku mainitsee minulle Suomen, muistan välittömästi Hanoi Rocksin. 78. Ja sen ohella oli Tamp. Hän myös kirjoitti kaikki uuden levyn sanat, miksasi ja masteroi albumin ja vaikutti muutenkin kaikkeen kansitaiteita myöten. Suomi on mahtava maa! Tai oli ainakin 1980-luvulla, Brian hekottelee. Tampr. Tampere! Kuulostaako tämä yhtään tutulta vai puhunko omiani
PÄÄ EDELLÄ JYRKKÄÄN YLÄMÄKEEN yhdistelmä naiivia intoa ja vanhuuden kyynisyyttä, Brian nauraa. – Jos haluatte tietää, mitä Diamond Head vuosimallia 2019 edustaa, kuunnelkaa tuo nimikkokappale, The Messenger ja The Sleeper. Identiteetti hukassa Kun Brian ylistää, miten onnellinen hän on Diamond Headin tämänhetkisestä tilasta, hän ei piilottele millään tavalla sitä, millaisia yläja alamäkiä bändin vuosikymmenet ovat sisältäneet. Tämän todettuaan Brian painottaa, ettei koe laulaja Nick Tartin (bändissä 2004–14) kanssa tehtyjä albumeita All Will ”Kuka tietää, millaisen suosion olisimme saavuttaneet 90-luvulla, jos olisimme jatkaneet yhtenäisenä bändinä ja kunnon tuen kanssa. – Jossain vaiheessa olin jo vähällä menettää intoni tähän kaikkeen. – The Coffin Train käynnistyy puhtailla kitaroilla, hiipii pikkuhiljaa kohti raskaampaa riffiä, räjäyttää pankin isolla kertosäkeellään ja asettuu taas aloilleen fiilistelemään, kunnes saavutamme biisin lopussa todellisen raskaan metallin riemujuhlan. Ne ovat viisi-kuusiminuuttisia heavy metal anthemeita, joissa on mielestäni kaikki kohdallaan. Rakastan rockin ja metallin toimivaa dynaamisuutta. Myös bändit kuten Monster Truck, The Amazons, Scorpion Child ja RavenEye ovat saaneet minut innostumaan uudesta musiikista. Metallica ja erityisesti Lars Ulrich olivat nostaneet meitä jalustalle niin paljon, että nuoremmatkin löysivät viimein musiikkimme, joka oli hukkunut jonnekin 80-luvun metallitulvan sekaan.” 79. – Kun teimme levyjä vuosikymmeniä sitten, kokoonnuimme soittamaan kasettinauhurin ympärille, ja kaikki oli kiinni siitä, milloin treenit sopivat kaikille. En etsinyt enää uutta musiikkia, kuuntelin vain samoja 70-luvun bändejä kuin aina ennenkin ja kitaransoitostakin oli tullut vähän pakkopullaa, Brian myöntää. – Kun sain nuorta energiaa ympärilleni, kaikki muuttui kuin sormennapsautuksesta, ja Diamond Headin 2010-luku on ollut hyvin erilaista aikaa edelliseen vuosikymmeneen verrattuna. – Olen myös löytänyt bändejä kuten Muse, joka valoi minuun uskoa, että tänäkin päivänä on mahdollista tehdä rajoja rikkovaa musiikkia, joka valloittaa suuria massoja. Se on yksi syy siihen, miksi The Coffin Trainille on ikuistettu niin monta hemmetin hyvää riffiä. – Otetaan vaikkapa levyn nimikkobiisi. Nykyään soitan kuin nuori, juuri kitaraan tarttunut jantteri, harjoittelen päivittäin skaaloja ja treenaan innokkaasti uusia juttuja. Erittäin voimakkaan keskienglantilaisesti puhuvan Brianin energiaa ei voi olla ihailematta hänen siirtyessään puhumaan The Coffin Trainin kappaleista. Kaikkien aikojen suosikkibändini on Led Zeppelin, ja he olivat dynaamisuuden kuninkaita, kitaristi hehkuttaa. SE jos mikä on Diamond Headiä, vai mitä. Nyt minulla on oma kotistudio, jossa voin äänittää hyvänkuuloisia demoja milloin lystää
Syyttelimme pitkään kaikkia muita, mutta minulle on valjennut vasta vuosia myöhemmin, miten mustavalkoisesti suhtauduimme näihin juttuihin. Brian toteaa ”Diamond Head -ironian” toteutuneen myös tuolloin: Am I Evil. Olimme käytännössä hajonneet jo ennen kuin levy edes julkaistiin, ja sekin oli lähellä jäädä tapahtumatta. – Se oli eräänlainen yritys huutaa kaikkia niitä vastoinkäymisiä vastaan, joita olimme vuosien aikana kokeneet. – Manageriportaamme tuhlaili isoja budjetteja yhteen jos toiseenkin asiaan, emmekä olleet sen parempia. – Jotenkin meistä oli tullut 80-luvun lopulla isompi rockbändi paperilla kuin oikeasti, Brian naurahtaa. – Ironista kyllä väsähdin itse musiikkikuvioihin juuri kun meillä oli mahdollisuus ihan kaikkeen. – Kun aktivoiduimme vuonna 2000, oli kulunut seitsemän vuotta siitä, kun levytimme viimeksi. Juuri kun tie oli pedattu otolliseksi, bändi oli leipääntynyt musiikkibisneksen kiemuroihin. Nick oli kaikkein vähiten syypää siihen, etteivät levymme ottaneet tuulta alleen. Soitin Thin Lizzyja David Bowie -tribuuttibändeissä, koska se oli niin mutkatonta ja opin samalla uusia asioita soittamisesta. Yhtyeen 1990-lukua Brian kuvailee sen sijaan”vähintäänkin haasteelliseksi.” Syyttävä sormi ei tosin osoita tavanomaiseen grungeen vaan bändiin itseensä. – Kuka tietää, millaisen suosion olisimme saavuttaneet 90-luvulla, jos olisimme jatkaneet yhtenäisenä bändinä ja kunnon tuen kanssa. – Se energia ei kestänyt kovin pitkään. Diamond Head julkaisi koko 1990-luvun aikana vain yhden albumin, Death and Progressin (1993), minkä jälkeen bändi hajosi. Se perkeleen bisnes Uudella vuosituhannella Diamond Head alkoi matkata kohti sitä ammattimaisuutta, jonka on viime vuosina saavuttanut. – Tehdessämme Lightning to the Nationsiä olimme soittaneet yhdessä jo kolme neljä vuotta ja meillä oli tonneitVA NH A LI IT TO Be Revealed (2005) ja What’s in Your Head. Se ei kuitenkaan toiminut. Rahaa meni enemmän kuin tuli, kunnes oli laskujen maksamisen aika, eikä bänditoiminta enää maistunut samaan malliin. – Diamond Headiä on leimannut yhdistelmä naiiviuttamme ja raha-asioita, joita eri managerit ovat hoitaneet aika värikkäällä tavalla, Brian sanoo käheää ääntään selvitellen. (2007) erityisen huonoiksi. Lähdimme tekemään levyä verenmaku suussa ja näyttämisenhalu suurimmillaan, kitaristi muistelee. Minä halusin tehdä täysillä Diamond Headiä, ja Sean halusi... En vieläkään tiedä täysin, mikä Diamond Headissä oli alkanut hiertää Seania niin paljon, mutta luulisin sen olevan sama juttu kuin monilla muillakin: olimme kulkeneet hyvistä levyistä huolimatta jyrkkää ylämäkeä jo yli 15 vuoden ajan. – Siksi soitin Radio Moscow’n ja Quillin kaltaisissa coverprojekteissa 80-luvun lopulta 90-luvun loppuun. Metallica ja erityisesti Lars Ulrich olivat nostaneet meitä jalustalle niin paljon, että nuoremmatkin löysivät viimein musiikkimme, joka oli hukkunut jonnekin 80-luvun metallitulvan sekaan. Se oli tavallaan paluuta perusasioihin. Albumia on sittemmin luonnehdittu suoraviivaisuutensa vuoksi yhtyeen linjasta eniten poikkeavaksi. Ajatuksenani oli tehdä musiikkia alkuperäisen laulajamme Seanin [Harris] kanssa. -coveria soittanut Metallica näytteli isoa osaa siinä, että aliarvostettu Diamond Head tuli tunnetummaksi – aivan liian myöhään. Myöhään tunnustettu legenda Kun kuuntelee Brianin kertomuksia Diamond Headin vähintäänkin ohdakkeisesta urasta, niitä on vaikea uskoa todeksi. kaikenlaista muuta. – Minusta Death and Progress oli aika onnistunut levy, ja erityisesti Sean oli sillä parhaimmillaan. Niistä kuitenkin uupui hänen mukaansa ”se jokin”, joka olisi tehnyt niistä täysiveristä Diamond Headiä. Teimme Nickin kanssa pari levyä, kiersimme useaan otteeseen Amerikkaa, Kanadaa ja Japania ja pääsimme Eurooppaan esimerkiksi Megadethin ja Thin Lizzyn kanssa, joten Diamond Head eli tuolloin täydempää elämää kuin koskaan ennen. levy oli valmis. Seanin elämä oli ajautunut eri suuntaan ja olimme kasvaneet erillemme. Hän oli erinomainen keulakuva Diamond Headille, joka kuitenkin ajautui noihin aikoihin ehkä liian kauas juuristaan. Bändin status ei kuitenkaan ollut lähelläkään myöhempää nostetta 1980-alussa, kun se julkaisi sittemmin klassikoksi tituleeratun Lightning to the Nationsin ja siitä juonnetun Borrowed Time -albumin. Ensimmäiset biisit syntyivät todella nopeasti, mutta sitten kesti vuosia, ennen kuin 80. – 2000-luvulla aloimme tehdä kaiken itse, koska olimme niin pettyneitä siihen, miten muut olivat hoitaneet asioitamme. Diamond Headhän on legenda, ja bändin varhaisemman tuotannon kappaleet kuten Am I Evil?, Heat of the Night, It’s Electric, Borrowed Time ja Helpless ovat suoranaisia NWoBHM-ikivihreitä. Soitimme silti pari keikkaa siellä täällä esimerkiksi Metallican lämppärinä. – Kun Nick liittyi bändiin vuonna 2004, se oli hetken aikaa raikas tuulahdus ummehtuneeseen bändiimme
Se ei ollut kauaskantoinen yhdistelmä ja johti väistämättömään tuhoon. Koko 80-luvun ajan levy-yhtiöt vaativat meitä kirjoittamaan isompia kertosäkeitä ja lyhyempiä hittibiisejä, mutta se ei sopinut yhtään tyyliimme. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. – Tämä jatkui Lightning to the Nationsin jälkeenkin. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Tilaa Inferno! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Kaikki sanoivat, että metallimme oli liian kummallista, biisimme olivat liian pitkiä ja bändikään ei näyttänyt tarpeeksi hyvältä. Palkkaamamme managerit kävivät kyllä Lontoossa kuunteluttamassa debyyttiämme kaikilla mahdollisilla levy-yhtiöillä, mutta kukaan ei pitänyt siitä. – Demomme ei kiinnostanut ketään. Silloin löysimme jälleen sen Diamond Headin tinkimättömän yhteisen sävelen, jonka luulin hetken aikaa kadonneen iäksi. Halusimme niin lujasti tehdä levyjä, ettemme tehneet tarpeeksi työtä keikkojen eteen ja pistäneet itseämme riittävästi peliin.”. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. tain biisejä. – Siitä huolimatta emme saaneet edes levytyssopimusta. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 94,80 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 107,80 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % 11 numeroa/12kk 94,80 ”Suurin virheemme oli, että luulimme kaiken lähtevän liikkeelle levystä. Sen takia äänitimme, miksasimme ja masteroimme levyn muutamassa päivässä ihan itse. Olimme niin varmoja sen polveilevan metallin voimasta, että painatimme levystä tuhannen kappaleen painoksen, jota myimme sitten kovaa vauhtia postimyynnissä ja keikoillamme. – Suurin virheemme oli, että luulimme kaiken lähtevän liikkeelle levystä. Aloimme tehdä omalla työllämme mainetta täällä Briteissä, mutta meidän olisi ehdottomasti pitänyt pistää kaikkemme peliin ja lähteä kiertämään Eurooppaa ja Yhdysvaltoja vaikka omilla rahoillamme. Brian sanoo pitävänsä Diamond Headin 1980-luvun albumeita yhä vahvoina teoksina. – Voi olla. Metal Hammerin kaltaiset lehdet eivät korvaansa lotkauttaneet, vaikka meiltä löytyi nippu loistavia biisejä. Ei yhtään ketään. – Lightning to the Nations ei siis todellakaan ollut ilmestyessään mikään vallankumouksellinen läpimurtoalbumi, joka olisi räjäyttänyt kaikkien tajunnat. – Osa meistä oli mukana Diamond Headissä intohimosta musiikkiin, osa taas halusi päästä oikotietä rock’n’roll-elämään. Valikoimme levylle seitsemän parasta noin sadan joukosta, Brian kertoo. – Polveuduimme bändeistä kuten Led Zeppelin, Black Sabbath ja Deep Purple. Diamond Head taisi olla 1980-luvun taitteessa samaan aikaan ajastaan jäljessä ja aikaansa edellä: jos sen varhaiset levyt olisi julkaistu muutamia vuosia aiemmin tai myöhemmin, bändin tarina olisi ehkä erilainen. Halusimme kirjoittaa pitkiä kappaleita täynnä toinen toistaan komeampia riffejä, aivan kuten nämä bändit olivat tehneet vuosia aiemmin ja Metallican kaltaiset bändit alkoivat tehdä 80-luvun puolivälistä lähtien. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Suurempi noste olisi tarvinnut suurempia tekoja. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.inferno.fi Tilaajapalvelu puh. Halusimme niin lujasti tehdä levyjä, ettemme tehneet tarpeeksi työtä keikkojen eteen ja pistäneet itseämme riittävästi peliin, Brian pyörittelee. Kuka tietää, ehkä pidimme kiinni omasta ilmaisustamme liiankin lujasti. – Olen ajatellut viime vuosina, että Diamond Head oli todellinen Diamond Head vuosina 1976–85 ja syntyi uudelleen 29 vuotta myöhemmin. Siitä kirjoitettiin aikoinaan ehkä yksi levyarvio, ja siinä se
Etkoja jatkopaikkasuunnitelmia viimeistellään, kulkureittejä suunnitellaan ja palveluiden kuten vessojen, pankkiautomaattien ja puhelimien latauspisteiden määriä ynnäillään parhaillaan huolella. Suunnitelmia hiotaan parhaillaan, mutta esimerkiksi Kalasatamankadulle tullaan avaamaan iso jatkopaikka, jossa kävijät voivat jatkaa musiikin fiilistelyä seurueensa kanssa. PIIRI AKI NUOPPONEN M E LL A K K A H E LS IN K I / A N N II N A N IS SI N E N 82. Kulku tämän vuoden Tuskaan käy kauppakeskuksen kautta. – Liikkeet ja ravintolat tulevat pitämään festarikävijöistä hyvää huolta. – Teemme tiivistä yhteistyötä Tuskan ja viranomaisten kanssa. Tuska-sunnuntai on myös lasten sunnuntai, ja Redikin ottaa lapset erityisesti huomioon. 6. Redin liikkeet ja oppaat varmistavat festivaalikävijöiden sujuvan asioinnin.. Meillä on Tuskan kanssa paljon yhteistä; olemme kokeilunhaluisia ja haluamme kehittää kaupunkikulttuuria. Olin itsekin perustamassa aiemmin intohimolla ja rakkaudesta denimiin rakennettua old school -farkkukauppaa Lahteen. Jatkopaikan suurin kävijäpiikki tulee tietenkin vasta tapahtumapaikan tyhjentyessä, kun ihmiset odottavat jatkoyhteyksiä, mutta siihenkin on varauduttu. Kyseessä oli käytännössä Tuskateemainen pop-up-kahvila, jossa väki saattoi fiilistellä festaria, hankkia sen lippuja ja nauttia musiikista. Hyvä fiilis levittäytyi koko keskukseen, Salminen hehkuttaa. Are you Redi for Tuska. Salminen vakuuttaa, ettei yhteistyö tule jäämään vain silmänlumeeksi. Toisin sanoen toivotan kaikenlaiset kauppiaat tervetulleeksi Rediin muokkaamaan keskuksesta yhä persoonallisempaa urbaanien ihmisten kohtauspaikkaa. Numerot ovat näyttäneet ennenkin, että näillä festareilla hälytysten määrä on minimaalisen pieni. Rediin tulee Tuskan rannekkeenvaihtopiste, tapahtumainfo, lipunmyynti, Tuska-store ja niin edelleen. – Festarikävijät tulevat alueelle Tuska-festivaalin takia ja kulkevat Redin kautta käyttäen meidän liikkeiden ja ravintoloiden palveluita, mutta he viettävät aikansa festivaalialueella hyvästä musiikista ja ystävien seurasta nauttien. Satoja erikoisliikkeitä ja kymmeniä ravintoloita sisältävä Redi on täynnä mahdollisuuksia. – Teehuone sai positiivisen vastaanoton niin Tuskan faneilta, Redin kävijöiltä kuin liikkeiltäkin. Jo aiemmin tänä vuonna yhteistyötä testattiin Tuskan Teehuoneen muodossa. TUSKAN uutta 18 vuoden ikärajaa on jo sivuttu tälläkin palstalla, mutta festivaalin sivut kertovat myös toisesta murroksesta: ”Tuska naittaa Suvilahden ja Kauppakeskus Redin. Historiallinen yhteistyö siirtää 40 000 ihmisen metallifestivaalin pääsisäänkäynnin kauppakeskuksen ja metroaseman viereen.” Kauppakeskus osana metallifestaria. Rockja metalliväki on tunnetusti sen verran hyväkäytöksistä porukkaa, ettei tavallisen shoppailijankaan kannata vältellä keskusta, Salminen vakuuttaa. – Reitti festivaalialueelle alkaa Redistä ja Kalasataman metroasemalta. – Tuskan kävijät ovat rentoa ja leppoista porukkaa, jotka nauttivat vähän raskaammanpuoleisesta musiikista. – Erilaiset alakulttuurikaupat ovat kyllä kiinnostavia. – Redillä on ylipäätään tavoitteena olla erilainen kuin perinteiset kauppakeskukset, joten Tuska-kohderyhmäläisetkin saattavat yllättyä positiivisesti siitä meiningistä, joka meillä on festivaalien aikana käynnissä. Järjestely tulee mahdollistamaan Suvilahden alueen paremman käytön sekä helpottamaan festivaalikävijöiden kulkua ja palveluiden saavutettavuutta. Pahimmassa tapauksessa festarit, kauppakeskus ja 40 000 kävijää yhdistettynä juhlahumuun ja alkoholiin saattaisi johtaa melkoiseen kaaokseen, mutta Salminen ei ole asian suhteen huolissaan. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä, kauppakeskusjohtaja Aleksi Salminen. – Tavoitteenamme on tarjota festarikävijöille viikonlopun ajan uudenlaisia kokemuksia. – Tuska-festivaalin järjestäjät ottivat meihin viime vuoden marraskuussa yhteyttä ja esittelivät suunnitelman. Tarjouksia ja kampanjoita on luvassa, ja liikkeet ovat heittäytyneet ennakkoluulottomasti mukaan. Meillä on kokenut turvatiimi, joka on ollut mukana myös isojen tapahtumien järjestämisessä. Teehuoneessa lanseerattiin Tuskan oma Early Grave -tee, luotiin festivaalikoristeita ja jammailtiin livemusiikin tahdissa. Kauppakeskuksia ei tänä päivänä varsinaisesti tunneta levykaupoista tai rokkiteemaisista erikoisliikkeistä, joten lopuksi Salminen toivottaa myös tällaiset puodit avosylin tervetulleeksi Rediin
19.7. 18.7. 20.7. get your Tickets @ www.johnsmith.fi 18.7. 20.7.2019 Peurunka, laukaa MR SMITH’S AFTERPARTY: STEREO TERROR DJ’S DJ’S LAURA & HYRDE DJ JUSSI 69
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE Inferno FIN Sabaton-FGA-DeathA 05-09_BACKCOVER.indd 1 29.04.19 09:42