DiGiPak and Digital Download. out June 28th out June 28th The TanGenT out June 28th FirewinD apotheosis – Live 2012 Le sacre Du Travail (The rite of work) all That may Bleed waTain Brand-new live album celebrating FirewinD’s 10th anniversary! 17 songs and 69 minutes of modern melodic metal at its very best! one hour long “electric sinfonia” in five movements by andy Tillison, feat. The first single of the upcoming album “The wild hunt”. album coming out august 23rd, 2013.. LP (+ cD as bonus) and DiGiTaL DownLoaD. www.queensrycheofficial.com aLL is one · Out June 28th The Pioneers anD LeaDers oF orienTaL meTaL reTurn wiTh Their BesT anD caTchiesT aLBum eVer! aLso aVaiLaBLe as DeLuxe Book eDiTion incL. meDiaBook 2cD, GaTeFoLD 180gr. band members Gavin harrison (dr, Porcupine Tree) and Jonas reingold (bs, The Flower kings). available as LTD. This huge orchestral/rock hybrid is the band’s first concept album. Queensrÿche is: Todd La Torre (Vocals), michael wilton (Guitar since 1982), Parker Lundgren (Guitar), eddie Jackson (Bass since 1982) und scott rockenfield (Drums since 1982). Bonus DVD. Back To Form! “Queensrÿche” out June 28th available as cD, LTD
Markus Paajala 42 John McMurtrie 18 007 Päänavaus 008 Sytykkeitä: mm. Queensrÿche, Autopsy, Blood Ceremony, The Black Dahlia Murder… 014 Länsirintama & skaba 016 Heavy Cooking Club: Nicole-Villen välilihapaprikat 018 Amon Amarth 020 Adept 022 Shining Juliana Riekki 26 024 Kalmah 026 Iron Maiden Pariisissa 032 Tuska-infoaukeama 034 King Diamond 038 Leprous 040 Lama 042 Floor Jansen/ Nightwish 050 Salamyhkä: Urfaust – Verräterischer, Nichtswürdiger Geist (2005) 34 052 Pölkyllä: heavyääni Mats Levén 057 Arviot, pääosassa Black Sabbath 076 Demot, pääosassa Bill Skins Fifth 079 Vanha liitto: D.R.I., haastattelussa Kurt Brecht 082 Kuudes piiri: onko Slayer vielä Slayer?
Ihan... Vaikka veljeskansaksi kehuvat. Nikula ehdottaa rivien välistä, että kannattaisi kokeilla. Festarit eivät tietenkään ole ainoa alue, jolla voitaisiin hieman miettiä, osattaisiinko sitä jo olla ihmisten lailla. Saattaa olla, että kun aikansa jonottaa ja karsinoituu, v-käyrä ottaa nousua. Kirjoitus nostettiin esiin jopa iltapäivälehdistössä, mikä kertoo osaltaan, millainen pyhä lehmä festivaalimannuilla laiduntaa. Tuntui ihan ei-suomalaiselta. Ykkösesimerkkinä mies mainitsee festarivieraiden karsinoimisen aina vain ahtaammille ja epäkäytännöllisemmille anniskelualueille. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. saattaisiko olla mahdollista, että moinen vapaakasvatus toimisi meilläkin. Housuunkin on päässyt, ehkä. Tai siltä se ainakin tuntui. Nikula kirjoittaa seuranneensa meininkiä Unkarin Sziget-festivaalilla, jonka sisuksissa olutta sai ostaa ja nauttia missä lystää. Pitäähän sitä olla fiiliksissä ennen kovinta suosikkibändiä – jonka keikasta ei sitten muisteta mitään. Vapaasti. Suomalaista festarianniskelupolitiikkaa perustellaan totta kai sillä, että hallittu ja tarkkailtu alkoholin nauttiminen aiheuttaa vähemmän järjestyshäiriöitä ja kaikilla on sitä myöten mukavampi olla. Olen hänen kanssaan samoilla linjoilla. Tässä lehdessä on juttu Iron Maidenin Pariisin-keikasta, ja vaikka esiintymisareenan hinnat olivat kovia eikä olutkaan ollut parhaasta päästä, kyllä vain tuntui vapauttavalta sipsiä mallasjuomaa katsomossa Rautaneidon mukana hoilaten. Ja sitten, hyvät ihmiset, ollaan kusessa. Meillä Suomessahan moinen ei toimisi, koska olemme suomalaisia, emme unkarilaisia. Me suomalaiset juomme viinaa ja tappelemme ja oksennamme ja laskemme housuun ja... i Matti Riekka aj Päätoimitt Kaljaa aikuisille! Infernoa kustantavan Pop Median myynnissä aiemmin työskennellyt Mika Nikula kirjoittaa nykyisen työnantajansa Teoston nettisivujen blogissaan kriittiseen sävyyn viranomaisten vuosi vuodelta hanakammasta innosta rajoittaa kesäfestivaalien toimintaa ja menestystä. Voit olla vaikka kuinka tiukan linjan absolutisti ja viinapirun vastustaja, mutta tätä et kumoa: kesäfestareita ei ole ilman anniskelua. Niiden paikka ei muutenkaan ole rockfestareilla. Ihan vakavasti ottaen, uskon varovaisesti, että Suomen juomista nauttiva kansa alkaisi olla valmis vapaampaan käsittelyyn. Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala Kirjoittajat Ahola Tapio, Hintikka Tami, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Keränen Toni, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuronen Mikko, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Malm Mikko, Mustonen Sanna, Nuopponen Aki, Rajala Vilho, Silvast Jaakko, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Ylitalo Lauri Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO PL 543 33101 Tampere Tilaajapalvelu (ark. Vai... Ovat ne ihmeellistä porukkaa nämä unkarilaiset. Ja kun sinne karsinaan päästään, se tirvaisee varmemmaksi vakuudeksi useamman tuopin kerralla (vaikkei saisi, keinot kyllä keksitään). Ja kaikki tämä luksus ilman ongelmia. Alkoholista pitävä, aikuiseksi lain mukaan luokiteltava suomalaisihminen on kuin lapsi. 8-16) (03) 4246 5302 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Fredrikinkatu 42, 3.krs , 00100 Helsinki Puhelin: (09) 4369 2407 Telefax: (09) 4369 2409 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen 040 563 0642 Maria Eerola, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali Puhelin: 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva Markus Paajala Painopaikka Lönnberg Print & Promo Paperi: 65 g/m2 Solaris Brite Kansi: 200 g/m2 Galerie Art Matt ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 13. Niille on kaiken maailman jukujukumaat ja tykkimäet ja särkänniemet ja mitä näitä nyt on. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Voisiko olla, ettei se edes muistaisi juoda liikaa kaiken kulttuurielämyksen kourissa. Ellei peräti sivistyneeltä! Inferno 7. Vanha totuus on, että kun lasta kieltää, into kokeilla rajoja sen kuin yltyy. Näistä ajoista on menty viranomaistahojen päätöksellä koko ajan kohti tiukempaa, ja jos sama tahti jatkuu, ne kieltävät kohta koko kaljahomman. Se ryystää festivaalin portilla omia viinoja varmuuden vuoksi sen verran ronskisti, ettei ala harmittaa sisäpuolen kaljajonoissa. Fakta on myös, että suomalainen juo vitutukseen. Kaunis ajatus, mutta väittäisin, ettei asia ole noin yksioikoinen. Ilman että joutuu katselemaan bändiä kilometrin päästä mellakka-aidan raosta. Vaan mitäs jos suomalaiselle antaisi tuopin kouraan ja panisi sen töröttämään lavan eteen kuin vapaan kanan ikään. Ehkä se ei jopa riehuisi ollenkaan tuttipullo kätösessä. Ja on tavallaan jo ollutkin; saihan esimerkiksi Tuskaan tuoda vielä joitakuita vuosia sitten omia tuotteita muovipulloissa, eikä järjestyshäiriöitä näkynyt mailla eikä halmeilla. Ja eikun kluk-kluk-kluk vaan. eurooppalaiselta. Ja jos pakko on aidata, aidataan lapset
Rockenfield kiittelee La Torrea myös siitä, että tämä viettää paljon aikaa fanien kanssa. La Torre itse korostaa, että hän on alusta asti tullut erinomaisesti toimeen muiden ’rÿche-miesten kanssa. Kun välit Geoff Tateen menivät poikki, päätimme tehdä muutaman keikan Toddin kanssa Rising West -nimellä. Kun on aika jakaa nimmareita ja ottaa yhteiskuvia, tällä miehellä ei ole kiire. – Olemme ystäviä myös musiikin ulkopuolella! Nauramme ja hengaamme yhdessä. Asiat näyttävät koko ajan paremmilta. Kävi kuitenkin niin, että koko kiertue buukattiin uudelleen loppuvuodeksi. Taten versiota bändistä pidetään kautta linjan surullisena pelleilynä. Siitä se lähti liikkeelle. – Ajattelin, että minua ei ainakaan aluksi hyväksyttäisi, mutta on ihan ihmeellistä, miten ystävällisiä ja kannustavia kaikki ovat olleet. Ja me tosiaan nauramme paljon, laulaja sanoo. Vaikka Geoff Tate keikkailee yhä oman Queensrÿcheversionsa kanssa, fanit ovat selvästi valinneet puolensa. Queensrÿche ei ole koskaan ollut vain yhden tyypin juttu. Soitimme joitain sellaisia klassikkoja, joita emme olleet soittaneet Taten kanssa aikoihin. Olemme aina olleet tiimi. Kun porukassa on hyvä fiilis, se luo myös otolliset olosuhteet luomistyölle, La Torre sanoo. Queensrÿchen piti tulla jo keväällä keikalle Suomeen, Oulun Club Teatrialle. Totean, että se kuulostaa Queensrÿcheltä ja on verevämpi teos kuin Taten kanssa on saatu aikaan moneen vuoteen. – No niin minustakin! Meille on ihan hirveän tärkeää, kun ihmiset sanovat noin, Rockenfield kiittelee. Mike Savoia Vilho RAja Sytyttäjä la Nauru on tullut takaisin Queensrÿche on ollut tiuhaan otsikoissa viime aikoina. – Tarina meni niin, että tapasimme Toddin musiikkimessuilla Kaliforniassa. Rockenfield hehkuttaa bändin uutta kemiaa ja sitä, miten helposti uuden levyn kirjoittaminen sujui. www.queensrycheofficial.com. – Se oli strateginen juttu. Kun olen lopettelemassa haastattelua, kaksikko haluaa vielä harvinaisen vilpittömän oloisesti kuulla, mitä mieltä olen levystä. Varsinainen Queensrÿche teki riitelyn keskellä levyn, jolla laulaa Todd La Torre. – Ja kuten hän sanoi, meillä on taas hauskaa! Uskon, että se välittyy keikoilla, rumpali tuumaa. Todd La Torre on otettu lämpimästi vastaan ja uusi levy on vahvaa tekoa. Rumpali Scott Rockenfield on helpottunut mies. Meillä on oikeus jatkaa tällä nimellä. Meillä oli kiertue tulossa, mutta kun Century Media kiinnostui meistä ja saimme nimet paperiin, tajusimme, ettemme saa millään levyä ulos ennen kiertuetta. Mitä tapahtui. – Tämä on ollut pitkä vuosi... Laulan sentään Queen of the Reichia, The Warningia ja muita klassikkoja, eikä se ole minulle mikään pikkujuttu. Levyn nimeksi tuli yksinkertaisesti Queensrÿche, ikään kuin alleviivaukseksi, että tämä on se oikea Queensrÿche. Siinä palaveerattiin monen tahon kanssa ja päätettiin lopulta siirtää kiertue loppuvuoteen, Rockenfield selvittää. Rockenfieldin mukaan Todd La Torre esittää niin uudet kuin vanhatkin Queensrÿche-biisit sellaisella tunteella, että se vaikuttaa väistämättä myös bändin fiilikseen. Queensrÿche-fanien reaktio kahteen samannimiseen bändiin on ollut se, että La Torre on Queensrÿchen uusi laulaja. Tapaamme toistemme perheitä ja niin edespäin. On vanha totuus, ettei ole lopulta kovin olennaista, kuinka hyviä muusikoita bändissä on, jos homma toimii muuten. Bändi riitaantui vuosi sitten pahasti laulaja Geoff Taten kanssa, joka pyörittää nyt omaa versiotaan yhtyeestä. – Hyvää musiikkia ei synny, jos bändissä on liikaa negatiivisia jännitteitä ja tulehtuneita välejä. Meistä tuntuu, että teemme sen 8 Inferno mihin meillä on oikeus. En voisi olla onnellisempi ja kiitollisempi, La Torre ihmettelee
Autopsyn paluu on tosiaan ollut onnistunut, koska soraääniä ei ole juuri kuulunut... – Se oli yksi idea, että sekoitettaisiin dubstepiä ja metallia, mutta sitten tuli se Kornin levy jonka Skrillex tuotti (The Path of Totality, 2011, toim. Toinen levy on tarkoitus julkaista syksyllä. Bändillä on luonnollisesti vahva rutiini studiohommiin, onhan The Headless Ritual jo kuudes Autopsy- levy. Chris Reifertin mukaan yhtye ei tule lähtemään kiertueelle, mutta yksittäisiä keikkoja kyllä tehdään. Rumpali Antti Honka puolestaan soitteli Murenassa. Yhtye on kiertänyt Eurooppaa varsin mallikkaasti, vaikka huomiota kotimaassa ei ole vielä juuri tullut. Bändi kävi Hammer Open Airissa keikallakin toissa kesänä, mutta kiertueet eivät houkuttele. Puolassa oltiin käyty kerran aiemmin, ja siellä sama juttu. – Nyt on tullut koko ajan uusia keikkatarjouksia, ja me saatiin rundilta hulluna hyviä kontakteja, Leppä kiittelee. Reifert ja kitaristi Danny Coralles metelöivät Abscessissa sillä aikaa, kun Autopsy makasi haudassa. Loppu on historiaa. Khroman kitaristi Maarik Leppä musisoi aiemmin Killprettyssä, ja muutkin yhtyeen jäsenet ovat tuttuja aiemmista soittoyhteyksistä. – Kaikilla on perheet ja muuta... Lisäksi Merilinnan historiasta löytyy maininta Collarbone-yhtyeestä. Sitten Clint lähti Abscessista, emmekä voineet jatkaa bändiä ilman häntä, Reifert kertaa. – Kirjoittaminen on aina helppoa. Tänä keväänä julkaistiin Chariots-niminen single, joka enteilee toista levyä. na 2011. huom.). Odotin sellaista enemmän. Ei ollut tarkoitus tehdä muuta, halusimme vain tehdä ne biisit Severed Survivalin 20-vuotisjuhlajulkaisulle. Basisti Mikko Merilinna oli Aprilissa, kuten Leppäkin, kitaristi Janne Aulavuori ja laulaja Riku Rinta-Seppälä taas Downboundissa, kuten Merilinna. Kuten Leppä asian muotoilee, Suomi ei ole kohdemarkkina-alue. Edeltäjä Macabre Eternal otettiin vastaan todella hyvin. Kotimainen Khroma lähestyy asiaa 2010-luvun näkökulmasta. lisä ajankoä taisju hwww.i ttuja nf erno.f Courtney McCutcheon i Lyhyempi parempi 25 vuoden ikään ennättänyt Autopsy oli pitkään pois pelistä, mutta uunituore The Headless Ritual on jo toinen levy paluun jälkeen. Khroma perustettiin vuonna 2010 ja ajatuksena oli alusta asti yhdistellä konemusiikkia metalliin. Kyseinen biisi ei tule löytymään kakkoslevyltä. Autopsylla on kuulemma positiivinen ongelma biisinteon kanssa. Autopsy tuli takaisin monesta eri syystä. Se ei vain onnistu, ja se varmaan tappaisi bändin. Vanhat kaverit perusti bändin, siitä tässä on kyse, Leppä kertoo. Ei se ollut tarkoitus, mutta kuten sanoin, meillä on biisejä aina liikaa. Bändi on keikalla Tuskassa, mutta päämarkkina-alue ei suinkaan ole Suomi. Ja ne on ihan fiiliksissä! Käy järkeen, että Khroma etsii manageria ja yhteistyökumppaneita ulkomailta. Päätimme tehdä Maryland-keikan. Se on nyt vaan yksi biisi, joka julkaistiin tässä välissä. – Nyt kun tehtiin uutta matskua, huomattiin että se on vähän eri maata. Siitä tuli aika paljon sanomista, että Macabre Eternal oli 65-minuuttinen... Maalis-huhtikuussa oli viimeisin rundi. – Maryland Deathfest kiinnostui meistä, kun teimme pari uutta biisiä 2008. Mukaan haluttiin mahdollisimman montaa tyyliä, mutta toisenlaisiakin ajatuksia oli. Keväällä kierrettiin komea siivu Eurooppaa. Niinhän kävi ensimmäisellä kerralla. Vaikeinta on valita biisejä! Aloimme treenata tätä levyä varten alkuvuodesta, sitten menimme studioon yhdeksäksi päiväksi ja siinä se, rumpali-laulaja Chris Reifert kertoo. – Halusimme tehdä nyt vähän lyhyemmän levyn. Sen jälkeen oli vähän nihkeätä, kun Skrillex löi läpi niin isosti. – Se on ollut helpottavaa, koska maailma on täynnä ihmisiä, jotka ei- vät malta odottaa pääsevänsä haukkumaan vanhojen bändien uusia levyjä. – Jännää oli huomata, että kun käytiin ekaa kertaa Tshekissä, siellä oli ihan valtavasti jengiä. www.autopsydeathmetal.com Kaikuja konehuoneesta Konesoundeja on yhdistelty metalliin jo hyvän matkaa yli 20 vuotta. – Me on tunnettu kymmenisen vuotta. Yhtäkkiä meiltä kyseltiin, onko Autopsy taas yhdessä. Materiaalia tuppaa syntymään liikaa. Khroman ensimmäinen julkaisu oli bändin mukaan nimetty ep vuon- www.khromaband.com Inferno 9
Tulevalla kesälomallaan Hietala ryhtyy demottamaan veljensä kanssa uutta Tarot-materiaalia. – Hän kirjoitti paljon outoja tarinoita pulp-lehtiin, mutta julkaisi myös monta runokirjaa. Meinattiin myös Arin kanssa demota mahdollisia uusia A2Z- ideoita, kun niitäkin tuntuu pursuavan. Goodbye Gemini viittaa erääseen 70-luvun alun brittiläiseen leffaan. Parasites of Paradise saa Hietalan mukaan jatkoa. – Vallan rento meininki, ja vedettiin täsmälleen niin kauan kuin hyvältä tuntui, ilman mitään aikatauluja. The Eldritch Dark soi 70-lukulaisemmin ja folkimmin kuin edeltäjänsä Living with the Ancients (2011). – Ensimmäisen biisin nimi on Witchwood, joka on myös John Bucanin romaani. – Tämäntyyppiseen kitaralevyyn en ole Suomessa ennen törmännyt. A2Z:n musiikkityyli on sulatusuuni, jossa paistuvat niin 70-luvun proge, Al Di Meola Group, 80-luvun 10 Inferno kitarasankarit Tony MacAlpinen hengessä kuin perinteinen metallikin. Blood Ceremony on aina kaivanut inspiraatiota kauhukirjoista ja -leffoista. Livenä sen toteuttaminen kahdella skeballa olisi aika vaikeaa. lisä ajankoä taisju hwww.i ttuja nf erno.f i Entistä folkimpaa kauhua Kanadalainen Blood Ceremony julkaisi toukokuun lopussa The Eldritch Dark -nimisen albumin. Mutta koskaan ei sanota ei. – Kun Ari kysyi minulta, voisinko säveltää hänelle jotain levyä varten, ehdotin, että jospa tehtäisiin koko albumi kimpassa ja soitettaisiin kitaraosuudet 50/50. Levyn tekeminen oli kuulemma helpointa ikinä, vaikka Hietala joutuikin treenaamaan enemmän kuin vuosiin. Janne Tolsa puolestaan tarjosi kosketinapua, vaikka valtaosa koskettimista onkin Hentusen soittamia. Keikoille kokoonpanoa tuskin saadaan. Ei yllätä, että tekstit kertovat useimmiten yliluonnollisista ja okkultistisista kokemuksista. The Ballad of the Weird Sisters flirttailee puolestaan Shakespearen Macbethin kolmen noitanaisen kanssa. Lord Summerisle on hahmo The Wicker Man -elokuvasta, joka on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Levyä äänitettiin SN-Audiolla sekä kielisoittajien kotona. Ei meistä mitään folkbändiä ole tulossa, koska rakastamme myös raskaita riffejä, mutta tällainen tyyli on hiipinut biiseihimme viime aikoina yhä enemmän. Kitaristi Sean Kennedy kertoo, että uuden levyn nimi The Eldritch Dark tulee Clark Ashton Smithin runosta. www.facebook.com/bloodceremonyrock Soiton riemua ilman laulua A2Z on uusi kotimainen kokoonpano, joka keskittyy instrumentaalimusiikkiin. Zachary Hietala kertoo, että kitaristipari Hentunen teki jo vuonna 2011 omakustanteisen levyn, jolla olivat mukana myös Rinne ja Rintanen. Debyyttilevyn nimi on Parasites of Paradise. Kokoonpanoon kuuluvat kitaristi Zachary Hietala, kitaristi Ari Hentunen, rumpali Pekka Rinne ja basisti Mika Rintanen. Joskus uhkaavia, joskus voimaannuttavia. www.facebook.com/parasitesofparadise. Minä tulkitsen levyn nimen niin, että kyse on rajatilasta, jossa tapahtuu kummallisia ja häiritseviä asioita. Sovittaminen tosin tulisi olemaan persiistä, koska levylle on paikoitellen vedetty jopa kaksitoista skebaa päällekkäin. – Jos kysyntää tulee, harkitaan asiaa. Kauhukirjallisuudesta ja -leffoista inspiraatiota ammentava ryhmä soi entistä vintagemmin ja folkimmin, mutta raskaat riffit ovat edelleen tärkeässä roolissa. – Julkaisu venynee jonnekin vuodelle 2014. Hietalalta puolestaan on kyselty jo vuosia sooloalbumia. Pääpaino ei ole jatkuvilla, monta minuuttia pitkillä sooloilla, vaan tarttuvilla stemmatuilla teemoilla, joiden alle on sovitettu väkevät kitarariffit. Folk-kaiut tulevat 70-luvun brittiläisestä folkrockista. – Halusimme äänittää livenä kelanauhalle. Smith oli yksi kolmesta kuuluisasta omituisemman kirjallisuuden nimistä Robert Howardin ja H.P. Levyllä vierailee myös velipoika Marco Hietala akustisia kitaroita soittamassa. Lovecraftin ohella. Yhtyeellä on useamman levyn diili. Kennedy mainitsee Treesin, Forestin ja Fairport Conventionin, joita hän kuulemma kuuntelee kotonaan jatkuvasti. Siitä homma alkoi edetä. Olikin vaikeaa löytää Torontosta studio, jossa olisi kunnon kelavehkeet sopivaan hintaan. – Tämän tyylin rock on tukevasti kiinni okkultistisissa ja pakanallisissa teemoissa. Kennedy luettelee The Eldritch Darkin viittauksista muutaman
vaganza.fi 12.-14.7.2013 • Joensuu • www.ilosaarirock.fi LAUANTAI 13.7. LIPUT 25 € J. LIPUT 55 € (UK) (ISL) (UK) (USA) (SWE) (SWE) (USA) PE LIC AN (USA) • L IS S IE (USA) J ÄT K ÄJ Ä T K ÄT • S T E L L A E L ÄK E L Ä IS E T • M O K O M A JA AK K O LA ITINEN & V Ä ÄR Ä R AH A • L O ST S O CIET Y EEV IL ST Ö Ö , K O K SUK O O & D J K R I D LO K K S Q U AREPU S HER (UK) TARRU S RI L EY (JAM/USA) • PM MP S AM U L I PU TRO • W IN TERSUN J UK K A P O IK A & S O UN D EXP L O S IO N B AN D ETER NA L T E AR S O F SO R R O W • A IN O V EN N A RAAP P AN A & SO UN D EXP L O SIO N BAN D • FINNTR OLL NICOLE W IL L I S & T H E SO U L I N V ES T I G AT O RS HEXV ES S EL • R UG ER HAUER • FREER AP R EN TOSHOW HA A M U • PE AR L Y G A T ES • S AT E L L I T E S T ORIES P E R T T I K UR I K A N N I M IP ÄIV ÄT M INÄ J A V I L L E A HO N EN • L O O ST KO O S SULO PERJANTAI 12.7. LIPUT 10 € XYSMA • A NA L T H UNDER • V OIMA R YH MÄ MUR MA NSK • MA A ILMANLOPPU • FA MINE YEA R KUUDES SILMÄ • NIG H T LIV ES Kaikki lipputyypit (10-85 euroa) myynnissä Tiketissä. LIPUT 55 € SUNNUNTAI 14.7. K ARJAL AIN EN • ISM O AL A NKO 22-PI STEPIRK K O W ITH S U PER HOR NS M AR IS K A & PAHAT S U DET • L AU RA NÄ R H I AN T ERO L IN DG R EN • DO MO V O YD • RYT M IHÄI R I Ö L AIN EEN K AS P ERI & P AL AV A K AUP UN K I • ELÄI N T HE S CEN ES • DIST RES S O F RUIN TÖMINÄ PERJANTAI 12.7
Emme voi vain istuskella ja odotella, että jotain tapahtuisi, Eschbach linjaa. aina elokuun kuudenteentoista päivään. Uunituore Everblack-albumi on bändin monipuolisin. Julkaisuvälit täytetään tiiviillä kiertämisellä. Jokainen tarjoaa oman intohimonsa kautta suodatettua näkemystä meitä kaikkia yhdistävästä metallikulttuurista. Nämä miehet tykkäävät olla tien päällä. Syðragøta, Färsaaret, 2011. Kitaristi Brian Eschbach ja basisti Max Lavell kertovat, että hauskaa piisaa. Levyn tuotti tuttuun tapaan Jason Suecof. Suomi ei tietenkään ole kalenterissa. – Meidän kaltaisen bändin täytyy pitää itsensä kiireisenä. Muutenkin toimintatapa oli sama kuin aina, mutta tällä kertaa kaikki sujui hieman nopeammin kuin edeltäjä Ritualilla (2011). – Meistä tuntuu, että The Black Dahlia Murder pystyy tekemään todella 12 Inferno monipuolista musiikkia ja silti se kuulostaa aina meiltä, Eschbach selittää. Mies kuulemma rymysi yleisön seassa kalliine kameroineen yltä päältä mudassa, mutta kaluston kohtalo ei huolettanut, vaan kasvoilla oli innostunut virne. Eija Mäkivuoti, Susanna Honkasalo, Jens Nolte ja tämän lehden visuaalisesta ilmeestä vastaava Markus Paajala esittelevät erilaisia visuaalisia näkökulmia metallikulttuuriin. Kuvaaminen ei ollut hänellekään urheilusuoritus tai kalleimman kaluston esittelyä tai kyynärpäätaktiikkaa. Se helpottaa asioita sikäli, että saamme demotettua biisit ikään kuin automaattisesti ja kaikki tietävät www.facebook.com/theblackdahliamurderofficial. Ego-ongelmiakaan ei taida olla. Kun kyselen, eikö tiivis bändielämä koskaan käy voimille, kaksikko torjuu ehdotuksen nopeasti. Bändi on tehnyt debyyttilevy Unhallowedista (2003) lähtien albumin joka toinen vuosi. – Oli ilo tutustua valokuvaajaan, jolla oli samanlainen suhtautuminen valokuvaukseen: taiteen kannalta, sitä kilpailuhenkistä parhaan livekuvan metsästystä vastustaen. lisä ajankoä taisju hwww.i ttuja nf erno.f Eija Mäkivuoti i Metalli neljän kuvaajan silmin Tuskan aikaan järjestetään valokuvanäyttely Light from Darkness, joka on esillä aivan festivaalialueen vieressä sijaitsevassa Esitys taiteen keskuksessa. Kyllä siinä ehtii rentoutua ja palautua, Lavell jatkaa. Mäkivuotilta on mukana paitsi festivaalikuvia myös kiertuedokumentti Färsaarilta ja Islannista. Esillä on neljän erilaisen kuvaajan näkemyksiä metallikulttuurista. Täytyy olla relevantti koko ajan. – Näyttelyssä on mukana neljä erilaista tekijää. – Olemme kotona vuodesta sellaiset neljä kuukautta. Näistä The Black Dahlia Murder oli selvästi kovimmassa vedossa, eikä ihme, kun katselee bändin keikkakalenteria. Se oli hetkeen eläytymistä, siinä itse elämistä ja kuvaamista oman näkemyksen mukaisesti, halua välittää jotain pinnan alta. Se kertoo kasvaneesta itseluottamuksesta. Yhtyeen kesä sujuu Yhdysvalloissa, mutta loppuvuonna on oma rundi Euroopassa. Kun Cannibal Corpse vieraili helmikuussa Suomessa, lämmittelijöinä oli tuttuun jenkkityyliin kolme bändiä. Se ei kata kaikkea, sillä kuvaajat ovat oman fiilikseni pohjalta valittuja, mutta esille on tulossa hieno näyttely. Levy joka toinen vuosi Detroitilainen The Black Dahlia Murder ei lepäile laakereillaan. Ferðin til Heljar: Hamferð livenä G-festivaaleilla. – Joo, olemme kaikki hirveitä mulkkuja! En pysty edes matkustamaan muiden kanssa samassa bussissa, kitaristi räkättää. Kun Mäkivuoti pyöritteli ideoita ryhmänäyttelystä, hän muisti saksalaisen Jens Nolten, jonka tapasi viime vuoden Wackenissa. studiossa mitä tehdä, Lavell kertoo. Kieltä näyttäviin artisteihin erikoistunutta Susanna Honkasaloa Mäkivuoti oli kysynyt mukaan jo aiemmin, ja nelikon täydensi vielä Paajala studiossa kuvattuine artistipotretteineen. – Kaikki tekevät demoja kotona ja lähettelemme sitten ideoita sähköpostilla. www.esitystaide.fi Casey Carlton Light from Darkness -näyttely on tulilla Tuska-perjantaista 28.6. – Koska pidin oman näyttelyn viime kesänä, mielestäni ei ollut mitenkään kiinnostavaa tai järkevää tehdä sellaista taas yksinomaan omista kuvista, Eija Mäkivuoti kertoo
ENNAKKOmyyNTI: TIKETTI Telakkakatu 8 ferno.fi luE lisää: www.in ja www.elmu.fi. T A V A O J R A T O N R E F IN ELMU JA E K Y T SY KLUBI AKUSTISET KESÄKLUBIT - NOSTURIN ALAKERRASSA DEaD sHaPE FiGuRE To 4.7.2013, 8 €, K18 WaltaRi To 18.7.2013, 8 €, K18 lullaCRY To 1.8.2013, 8 €, K18 tHE CREsCENt, MÖRBiD VoMit To 8.8.2013, 8 €, K18 Ja lisää tulossa! ALAKERTA ON AvOINNA KLO 18:00 – 24:00, SÄÄvARAUKSELLA gRILLI KUUmANA jO AIKAISEmmIN! ROcK ScIENcE -mUSAvISA KLO 19:00, BÄNdIT KLO 21:00
Hyvää kesää!. Net uunteluja. Kyseessä saattaa olla myös sukupolvikysymys. Ja sille, että voi istua puistossa ja kuunnella mankasta Black Sabbathia. Kasetin ääneenlaatu ei tietenkään ole samaa luokkaa kuin digitaalisten seuraajiensa, mutta jonkinlainen murros ajattelutavassa on kenties nähtävissä jo pelkästään ”tape only” -lafkojen määrässä. Ruohonjuurinostalgiaa Viime kesänä istuin ystäväporukassa Keillers Park -nimisen puiston viheriäisillä nurmilla ja kuuntelin Black Sabbathia mankalta. ja ennakkok livearvioita. Vaan tuo pieni sana sen jälkeen: mankka! Tai suomeksi, C-kasettiradionauhuri. "undergroundmuusikot" ovat ottamassa kasettimuodon taas omakseen. Kysytään vaikka tämän päivän parikymppiseltä, joka kiitos Microsoft Officen tuskin enää edes tietää, mitä lyijykynällä tehdään. Mutta huolimatta suuryhtiöiden krokotiilinkyynelistä (”artisti kärsii”) ja nykyajan silotetun 5.1 surround soundin digitaalisesta täydellisyydestä, maailmassa on Riitta Itäkyl ä Göteborgin-kir jeenvaihtaja sittenkin näköjään vielä tilaa vanhalle kunnon C-kasetille, räminälle, suhinalle ja itsenäisyydelle. SKABA Voita itsesi n! talliiosallistu Jalome on nettiin, Mene Infern esi napata itsell it o v ja n a a b ska sanesän hevikan piletit loppuk un. n www.infern Osoitehan o JALOMETALLI 2013 2-day tickets pre-sale 85e , levyblogin, myös uutisia t ä yd lö tä is PS. Se, jonka uudempi, kehittyneempi scifimalli omasi jopa kaksi (kaksi!) kasettipaikkaa, mikä mahdollisti minkä tahansa (minkä tahansa!) kasetin kopsaamisen (!) omalle, Ruokavarastosta ostetulle tyhjälle kasetille, jossa luki kirjainyhdistelmä TDK. Ei, ei Black Sabbath. Tätä nykyä TDK-kaseteille My Little Pony -leikkien lomassa nauhoittelu ja muu anarkistinen toiminta tunnetaan nimellä piratismi. Jokin minussa kuitenkin toivoo, ettei näin olisi. Kasetti on tekemässä paluuta, ja tämä virkistää. Ja ennen kaikkea ajankohtaisempi. Se, johon 80-luvulla äänitettiin omia höpinöitä painamalla PLAYtä ja RECiä yhtä aikaa. Hänellä ei siis ole minkäänlaista muistikuvaa sen merkityksestä nauhankelaamisen yhteydessä. Nödtveidtin retkistä en nyt kuitenkaan aio kirjoittaa. Tuo viime kesän Keillers Parkissa istuskelemisen muistelu ja samassa paikassa tänäkin vuonna tapahtuvan pussikaljamusiikinkuuntelugrillisession suunnittelu toivat nimittäin mieleeni erään toisen muinaisjäänteen, jonka voi väittää olevan jopa Nödtveidtiä vaikutusvaltaisempi ja perinteikkäämpi. C-kasetti on hänelle nostalgisen eksoottinen ja samalla täysin uusi kapistus. Ettei ihan kaikki vanhanaikainen ja vanhoista hyvistä ajoista muistuttava sentään olisi pelkää söpöä ironiaa, vaan että maailmassa olisi vielä tilaa sille aidolle ruohonjuuritason innolle ja vanhan koulun analogiselle asenteelle. juhlaan Oulu o.fi. C-kasetin historia on monessa mielessä ja varsin kirjaimellisesti vallankumouksellinen: sitä on käytetty paitsi turkulaisten 13-vuotiaiden tyttöjen musiikkiharrastuksen avittajana myös poliittisena aseena kansan huomion saavuttamiseksi (PLAY ja REC mahdollistivat ei-sallitunkin puheen) ja laittomaksi julistetun rockmusiikin levittämisen välineenä esimerkiksi entisessä Neuvostoliitossa. Sana ”paluu” on ehkä liioitellun innostunutta tässä yhteydessä, mutta pienet kellaribändit ja vähän suuremmankin yleisön itselleen saavuttaneet nk. Kasettitreidaus yläasteen käytävillä toi uudenlaisia, rämiseviä, vihaisia bändejä pienen ihmisen ulottuville ja mullisti täysin 13-vuotiaan koululaisen musiikkiharrastuksen. Toki voi tietenkin olla, että tämä kaikki ei ole yhteensä mitään muuta kuin hipstereiden synnyttämä pian ohimenevä ja unohdettu trendi. Ilmiö on näkynyt täällä kuluneen talven ja kevään aikana keikkojen merchpöydillä sekä niin bändien kuin kuulijoidenkin kurittomassa, uudestisyntyneessä innossa kaiken sen vakavamielisen uhkailun sekä dollarimerkkeihin ja myyntiyksikkötaulukoihin tuijottamisen lomassa, joihin medioissa on esimerkiksi Pirate Bay -oikeudenkäyntien yhteydessä keskitytty. Ajatus siitä, että ihan kaiken ei tarvitse tallentua bittiavaruuteen ja että bändi voi nauhoittaa demonsa tai ep:nsä suoraan kasetille, piristää kuin sade autiomaassa, tai (käyttääkseni asiayhteyteen sopivampaa mielikuvaa ja osoittaakseni samalla tietäväni minäkin jotain tietokonepeleistä) kuin save-nappula Skyrimissä: takaisin on kuin onkin palaamista. Lyijykynät valmiina. Keillers Park on Ramberget-vuoren juurelle ja sen läheisyyteen levittäytyvä turistienkin suosima virkistysalue, jonka näköalapaikalla muuan Jon Nödtveidt istuskeli hieman hämärissä olosuhteissa erään ystävänsä ja hetkeä aiemmin tapaamansa homoseksuaalin kanssa eräänä heinäkuun aamuna vuonna 1997
Jutit, tikit ja muut rilli maisterit voivat väsätä tämän herkun myös grillissä oluenkittauksen ohessa. Naatiskele sellaisenaan tai keitä kaveriksi esimerkiksi uudet perunat, jotka vedetään tietenkin voin ja yrttisuolan kera. Sacrilegious Impalementin Von Bastard esitteli Inferno 9/2011:ssä oman versionsa täytetyistä paprikoista, mutta Villen näkemys menee oikeastaan vielä asteen verran äärimmäisempään suuntaan, mitä tulee pitkälti makua antavien rasvan ja suolan määrään. 6. Mätöt 200-asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi. 5. Täytä paprikat jauhelihamössöllä, leikkaa aurajuustosta söpöjä siivuja ja lataa ne peittämään mössö. Laita tämän jälkeen paprikoiden päälle pari siivua pekonia ja kruunaa komeus juustoraasteella. Leikkaa paprikan päältä ”kansi” pois kolmion muodossa kannasta kärkeen. Reilusti musta pippuria rouheena sekä ripaus valkopippurijauhetta. Tämän ansiosta paprika ja minä löysimme toisemme, ja tätä safkaa tulee tehtyä aina kun jaksaa nähdä nuudelien keittämistä isomman vaivan.” Tarpeet ? vähintään 4 kpl mahdollisimman isoja punaisia suippopaprikoita ? 400 g jauhelihaa ? paketti pekonia ? iso sipuli ? 3 tomaattia ? paketti aurajuustoa ? juustoraastetta ? kuivattua chiliä tai chilijauhetta ? grillausmaustetta ? suolaa ? valko- ja mustapippuria ? pizzamaustetta 16 Inferno Villen KOKATESSA SOI: Torture Killer – Sewers (2009) ”Hienolta bändiltä helvetin loistavaa kokkausmusaa, josta allekirjoittanut löytää kauniiden tekstien lisäksi myös ihanaisia sulosäveliä.” Megan tuomio: “HCC-palstan reseptejä on syytetty muun muassa siitä, että niissä käytetään aina Aura-juustoa ja pekonia, mutta sehän ei suinkaan pidä paikkaansa, vaan on minkä lie kateellisten vegaanipiipertäjien turhaa mussutusta. Villen luonnehdinta: ”Kokatessani tätä ruokaa ensimmäistä kertaa en edes liiemmin pitänyt paprikasta. Löysin intterswebistä paskoja ohjeita täytetyistä paprikoista, joiden pohjalta loihdin tämän lihaisan herkun. Ja saahan sitä kesällä voida paksusti, hyvät ihmiset!”. Siinä tärkeimmät Nicole-rumpali Ville Sahakankaan tämän vuoden ohjelmasta. lisää reseptejä www.inferno. 7. Anna ruuan jämähtää hiukan ennen mäsäyttämistä ja ripottele päälle vielä pizzamaustetta. Kuullotettuasi sipulin lataa kasariin mausteet sekä viimeisenä tomaattikuutiot. Vaimoke kun taas sattuu kovasti pitämään, oli keksittävä versio josta vannoutuneena lihanrakastajana itsekin pitäisin. Tuliset välilihapaprikat Tee näin: 1. Huuhdo paprikat hyvin. 4. Maustaessa kukin taaplaa tyylillään, mutta itse teen jokseenkin näin: Grillausmaustetta siten, että se värjää jauhelihan, pari kolme kuivattua chiliä murskattuna tai vaihtoehtoisesti noin 1 tl chilijauhetta. Suosittelen tässä tapauksessa kietaisemaan foliot paprikoiden ympärille. 3. Ruskista jauheliha paistokasarissa omassa rasvassaan ja heitä perään sipuli. Tätä reseptiä saa kritisoida, ja tällä kertaa vieläpä ihan aiheesta, mutta moiset henkilöt ovat silti väärässä, koska Aura ja pekoni nyt vaan sattuvat olemaan hyviä perusaineksia vähän ruokaan kuin ruokaan. 2. Leikkaa tomaatit kuutioiksi ja hienonna sipuli. fi Miika "Mega" Kuusinen Tutkiva kulinaristi Bändi lauteille Provinssi- ja Nummirockissa, levy pihalle loppuvuodesta ja paprikat pellille aina kun vain ehtii. Molempi parempi, mutta kivastihan tämä alkaa janottaa, ja paremminhan nuo suippopaprikat pystyssä pysyvät kuin perusversiot. Jätä paprikan vihreä kanta tukevoittamaan einestä, mutta tyhjennä paprika muutoin siemennesteestä ja muusta ylimääräisestä shaissesta. Lopuksi noin 1 tl suolaa, minkä jälkeen maistat mössöä ja todennäköisesti lisäät vielä suolaa
– juhannuksena viikingit rant p e e sl o N ki o j auha K til ’ –N ummirock. arth.net McMurtrie | www.amonam Teksti Riitta Itäkylä | Kuva John nummi rock - me kiertäneet pari ”Ehkä ensi vuonna, kun olem ää kunnon tauon”, pit me am lu ha n, ee tk pu ta ot vu i Mikkonen. Miehen suunnitelmat bändin soundin suhteen sattuivat osumaan täysin yhteen muusi-. – Tällainen asenne heijastaa myös sitä, ettei meillä ole minkäänlaisia ongelmia hengata keikan jälkeen normaalisti tai jutella faniemme kanssa. Euroopassa puolestaan ollaan nyrkit ilmassa ja taputetaan. Se on kasvanut vuosien saatossa suursuosiota nauttivaksi metallijättiläiseksi ja vetää puoleensa tuhatpäisiä yleisöjä niin festareilla kuin klubikeikoillakin – ja, kuten Mikkonen muistuttaa, yhtä lailla Chilessä kuin Hollannissa. – Aloitimme tyhjästä emmekä saavuttaneet tätä kaikkea yhdessä viikossa. Surtur Rising (2011) oli kitaristille säveltämisen kannalta hidas ajanjakso ja biisejä alkoi syntyä kunnolla vasta levyn julkaisun jälkeen. Jalat maassa Suosiosta ja myyntimenestyksestä huolimatta Amon Amarth ei halua asettua rocktähtien asemaan ja katsella yleisöään nenänvartta pitkin. Ii... – Ei minulla edes ole iPodia tai mitään semmoista. – Niin me tykkäämme työskennellä. Kun Olavi Mikkonen ei sävellä, hän nauttii vanhan koulun heavy metalista ja cdlevyistä – mieluiten autolla ajaessaan. – Omat ideani syntyivät kovin myöhään, mutta jatkoin niiden parissa, ja kun Surtur sitten oli valmis, kehittelin ideoitani. oli mikä oli, ei minulla semmoisia ole. Sehän on silloin kun on ”juhannus”. siis ei iPod, vaan mikä se on, iii joku... Ajatuksia vaihdettiin ja ”uudelleenrakentaminen” alkoi. – Mitä show’hun tulee, henkilökohtaisesti pidän enemmän hikisistä, intiimeistä esiintymisistä kuin festivaaleista. Amon Amarthin suomensukuinen perustajajäsen ja kitaristi-lauluntekijä odottaa innolla tulevaa festarikautta, Suomen-visiittiä ja uuden Deceiver of the Gods -täyspitkän julkaisemista. Osittain tämän tietoisen muutoshalun johdosta tuottajanpallille kutsuttiin tällä kertaa itse jättimetallin mestari Andy Sneap. Siis siten, että joka jätkä on messissä. Vaikutteet esiin Mikkosen mukaan uudelle levylle haluttiin ”rankempaa” otetta ja ”livefiilistä”. Olavi Mikkonen lausuu sanan hyvällä suomen kielellä, vaikka väittääkin kielitaitonsa olevan tätä nykyä vähän ruosteessa. Mikkonen tietää kutakuinkin, mitä on edessä, sillä mies on ehtinyt panna uransa aikana merkille tiettyjä eri maiden välisiä käytöseroja. Viime syyskuussa bändi kokoontui yhteen. Mikkonen ei ole ihan varma, mistä tämä johtuu. Kyseessä on bändi, ei yhden miehen projekti, kitaristi painottaa. Siinä ovatkin ainekset, joista Amon Amarthin kesäkuussa ilmestyvä yhdeksäs studioalbumi koostuu. Mutta toisaalta, kyllä festaritkin ovat hienoja. Tänä kesänä bändi kapuaa lavoille ympäri Eurooppaa, ja Nummirockin jälkeen se suuntaa USA:n-festariturneelle. Amon Amarth pitää yhteyttä faneihinsa foorumin, Facebookin ja internetin välityksellä, mutta jotakin bändin aseistariisuvan vanhanaikaisesta mentaliteetista kertoo kitaristin suhtautuminen musiikkiin yleisesti. Siksi minulla oli tämänkertaisessa albumisyklissä kappaleita valmiina jo varhaisessa vaiheessa. Niillä ei vain yleensä saa aikaan samanlaista yhteyttä... Otimme pikkuhiljaa pieniä askeleita, ja 18 Inferno mielestäni se on vaikuttanut niin, että arvostamme nykyistä asemaamme. Vanhan koulun heavy metal ja thrash. Mikkonen kuvailee bändiään normijätkinä, sellaisina ”kuin kaikki muutkin”. Ennen pohtii Amon Amar thin Olav essä suuri valloitusretki ed on ä ist äm pä le la eil er ak la autuvat Suomeen. – Jenkeissä ne yleensä tykkäävät kunnon pittimeiningistä, kun taas Etelä-Amerikassa lauletaan jokaisen kitaramelodian mukana. Harhaanjohtavasti ja hieman laiskasti ”viikinkimetalliksi” määritelty ruotsalaisbändi on runsaan kahdenkymmenen vuoden aikana ehtinyt kasvattaa mainettaan ympäri maailmaa ja yli kulttuurirajojen
koiden ajatusten kanssa, ja niinpä paiskottiin kättä. Nyt tunsimme olevamme valmiita siihen. Sama turhautuminen asioiden yksinkertaistamiseen on saavuttanut nyt myös itse bändin. – Jos meillä oli jotain, joka kuulosti todella thrashiltä ja pidimme siitä, otimme sen mukaan. Mutta tiedätkö mitä, me olemme liian vanhoja joutuaksemme kenenkään talutusnuoraan. Hänellä on raikas jalat maassa -asenne ja hän vannoo yhä pontevasti tee-seitse-ajattelutavan ja itsenäisyyden nimeen. Seurasi seitsemän viikkoa tavallista ”rennompaa” studiotyöskentelyä Englannin Derbyshiren maaseudulla. Deceiver of the Gods kertoo ilkikurisesta Loki-jumalasta, joka on kaikessa inhimillisyydessään yhtä jalat maassa -tyyppiä kuin bändin jäsenetkin. Olisi jotenkin outoa, niin meille kuin faneillekin, jos me yhtäkkiä muuttuisimme ja alkaisimme laulaa jostain ihan muusta. Minusta annamme tällä kertaa vaikutteidemme loistaa enemmän läpi. – Se on ok, koska haluamme olla itse kontrollissa, meidän täytyy saada hyväksyä kaikki päätökset. Eivät ne suuria harppauksia ole, mutta onpahan ainakin jotakin meille tuoretta ja uutta. Se olisi yksinkertaisesti liian omituista. – Saattaa se olla, mutta juju on siinä, että olemme toimineet näin alusta saakka. Amon Amarthin lyriikoiden ja tematiikan keskittyminen tiukasti skandinaavisen muinaisuskon ja viikinkihistorian ympärille on Mikkosen mukaan sellainen seikka, jonka suhteen bändi ei koe ulkopuolista painetta. – Jos päädyt levy-yhtiölle ja annat ihmisten määräillä itseäsi heti alkuun, ne onnistuvat mitä todennäköisimmin kontrolloimaan lopuksi ihan kaikkea. – Se on oikeastaan ollut teemamme aina. Taluta itseäsi Mikkonen on paitsi bändin perustajajäsen myös aktiivinen ”bändin sisäinen manageri”, joka hoitaa paperiasioita, kontakteja, pr-puolta ja yleistä organisointia. Tai jos syntyi jotakin, joka oli todellista riffipainotteista heviä, otimme senkin. Sitten siirryimme thrashiin ja vasta sitten death metaliin. Juhannuksena lavalle nousee siis tuttu skandinaavijoukkio partoineen kaikkineen, tällä kertaa tuliaisinaan ripaus enemmän vanhan koulun perinteitä ja riffinpalvontaa. Haluamme viimeisen sanan kaikessa, pienimmistä yksityiskohdista suurempiin. – Aloitimme musiikinkuuntelun heavy metalista. Emme antaneet kenenkään päättää puolestamme yhtään mistään, ja niinpä kukaan ei kontrolloi meitä vieläkään. Inferno 19. ”Jos päädyt levy-yh tiölle ja annat ihmisten mä äräillä itseäsi heti alkuun, ne onn istuvat mitä todennäköisimmin kontrol loimaan lopuksi ih an kaikkea.” Amon Amarthin levy-yhtiö Metal Blade on suuri lafka, eikä Mikkonen kiistä, etteikö musiikillisen ja periaatteellisen vapauden säilyttäminen olisi toisinaan haasteellista. Amon Amarthin lokeroiminen viikinkeihin ja pelkkään death metaliin onkin jo useamman vuoden ajan turhauttanut niin bändin faneja kuin niitäkin, joiden korvissa yhtye ei ole vuosiin ansainnut kuolometalli-nimikettä. Vaikka tämä tarkoittaa enemmän duunia ja päänvaivaa, varsinkin ennen levyn julkaisua käynnissä olevan media- ja suunnittelurumban takia, Mikkonen sanoo olevansa asianlaitaan tyytyväinen. Jos joku nyt tulisi ja yrittäisi, me vain nauraisimme. – Voimme olla ylpeitä kaikesta, mitä teemme, koska olemme itse kaikkien päätösten takana. Esimerkiksi Father of the Wolf, siinä on biisi jota emme todennäköisesti olisi ottaneet mukaan levylle neljä viisi vuotta sitten
Paikalliset bändit saavat jopa ankeahkoon emoiluun vivahtavan metalcoren kuulostamaan hyvältä. Tämä on melkoinen saavutus genressä, jonka fanikunta ja muusikot koostuvat pääosin erilaisten identiteettikriisien puristuksessa ahdistuneista teineistä. Hieman päälle viidentuhannen asukkaan Trosassa vuonna 2004 alkunsa saanut bändi on tahkonnut keikkaa ympäri maailman, ja yhtyeen kolmas kokopitkä levy, hiljattain julkaistu Silence the World osoittaa Adeptin kasvaneen kovaksi tekijäksi. Bändin suosio onkin paljolti internetin kautta leviävän sanan ansiota, mutta ilman kovaa työntekoa, hyvää musiikkia ja aktiivista keikkailua kovimmatkaan nettinörtit eivät pääse treenikämppää pidemmälle.. Halusimme kuitenkin välttää 20 Inferno turhat breakdownit ja muut teennäiset rankistelut ja säilytimme meille entuudestaan tutut riffit ja melko suoraviivaiset kappaleet, kertoo Adeptin perustajajäseniin kuuluva laulaja Robert Ljung. Rakentavaa raivoa M itä tulee musiikkiin, ruotsalaiset tuntuvat osaavan ihan kaiken. No, yleistykset ovat tietysti yleistyksiä, mutta on varmaa, että Adept on suosionsa ansainnut. Henkilökohtaista Huhu tietää kertoa Adeptin omaavan erittäin fanaattisen ja uskollisen kuulijakunnan, jolle fanius on enemmänkin intohimo kuin pelkkä harrastus. Teksti Joni Juutilainen | Kuva Andy Hayball | www.adeptofficial.com riilosaak roc Modernin huutometallimusiikin kärkikastiin esimerkiksi Atreyun ja Bring Me the Horizonin kanssa noussut Adept on nöyrä bändi, joka palvelee yleisöä omilla ehdoillaan. – Kun kirjoitimme levyä, meillä oli alusta alkaen selkeä visio siitä, että lopputulos tulee olemaan aiempia albumejamme raskaampi ja synkempi. Vilkaisu Adeptin Spotifysivustoon kertoo, että yhtyeen suosituinta kappaletta At Least Give Me My Dreams Back, You Negligent Whore! on pyöräytetty hieman vajaat viisi miljoonaa kertaa, mikä on melkoinen lukema. Voisi jopa sanoa, että yhtye on vihdoin kasvanut aikuiseksi. Suuri osa Silence the Worldin toimivuutta on bändin musiikin muuttuminen kahta aiempaa levyä synkempään ja vakavasävyisempään suuntaan. – Onhan ensimmäinen levymme (Another Year of Disaster, 2009) aika lailla erilainen kuin uusin, mutta on vain normaalia, että olemme kasvaneet vuosien varrella
Keikkasettimme on täynnä energiaa ja se tarttuu myös yleisöön. Mitä annettavaa Adeptilla on Ilosaarirockin festariyleisölle. Mikä teidät ajoi aikoinaan soittamaan juuri tällaista musiikkia ja mitä toivotte saavuttavanne. Olemme vain pyrkineet yhdistämään parhaita elementtejä sekä metallimusiikista että hardcoresta. K-18 Ennakkoliput: 15€ / 10€ Tuska-lipulla* Ovelta: 17€ / 12€ Tuska-lipulla* EVOKEN, OPHIS, EVADNE La 29.6.2013 (22-04), Nosturi, S/K-18 Liput: 15 € / 10 € Tuska-lipulla* TURMION KÄTILÖT, SHADE EMPIRE La 29.6.2013 (22-04), The Circus, K-18 Ennakkoliput: 15 € / 10 € Tuska-lipulla* Oviliput: 17 € / 12 € Tuska-lipulla* JUDAS RISING plays JUDAS PRIEST DARK AVENGER plays MANOWAR SPERMTROOPERS OF DESTRUCTION plays S.O.D (Feat. Mikäli alennukseen oikeuttavaa lippua tai ranneketta ei ole mukana, joutuu erotuksen maksamaan ovella. Tuska-lippu tai ranneke tarkastetaan jatkoklubin ovella. members from Barren Earth, Rytmihäiriö & The Scourger) MAN IN THE BOX plays ALICE IN CHAINS Su 30.6.2013 (21-02) Virgin Oil Co. Kaikki oikeudet mahdollisiin ohjelmanmuutoksiin pidätetään.. K-18 Ennakkoliput: 8€ / 6€ Tuska-lipulla* Ovelta: 10€ FEASTEM, FINAL ASSAULT, TUKKANUOTTA To 27.6.2013 (21-01) Tavastia, K-18 Liput: 10€ / Tuska-lipulla ilmaiseksi* Ennakko: www.tiketti.fi (lipunmyynti alkaa maanantaina 20.5.) NOXA (Ind), CONVULSE DAEMONICUS (Swe) SUICIDE MACHINE plays DEATH Pe 28.6.2013 (21-04) Virgin Oil Co. members from Church Of The Dead, Ghoul Patrol, Ratface, The Scourger + muita kovia jätkiä) La 29.6.2013 (21-04) Virgin Oil Co. En oikein usko, että voimme muuttaa kenenkään kuulijan elämää paremmaksi suoraan musiikin kautta, mutta ihmiset voivat tietysti samastua biiseihimme, laulaa niiden mukana ja tuntea siten olonsa paremmaksi. Emme ole koskaan ollut poliittinen bändi tai ainakaan tuoneet politiikkaa tarkoituksella esiin sanoituksissamme, mutta laulamme henkilökohtaisista jutuista, joten joitain viitteitä saattaa tulla sitä kautta esiin. TUSKA 2013 Vaikka Adeptin musiikki on vaikuttanut tuhansien fanien elämiin, pikkukaupungin pojat ovat pitäneet töppösensä tiukasti maassa eivätkä kuvittele olevansa muiden yläpuolella. – Soitamme musiikkia, koska se on yksinkertaisesti hauskaa! Meillä ei ole koskaan ollut mitään aikomuksia vaikuttaa ympäröivään maailmaan, sillä olemme edelleen niitä samoja jätkiä, jotka aikoinaan jammailivat autotallissa, ja nautimme touhusta edelleen samalla tavalla. Heille musiikki on edelleen henkilökohtainen asia, pienen piirin juttu, mikä ilmenee kaikkein konkreettisimmin sanoituksissa. Virgin Oilin Tuska-klubeille myy myös KELTAINEN JÄÄNSÄRKIJÄ, TIKETTI, VIRGIN OIL. Kaaos ja intensiteetti Ruotsalaisella hardcorepunkilla on vahvat perinteet jo useamman vuosikymmenen ajalta. – Kuuntelin nuorempana todella paljon hardcorea ja kävin kaikilla keikoilla, joihin minulla oli mahdollisuus päästä. – Sanoitusten täytyy tulla suoraan sydämestä. – Jos suomalaiset kaipaavat jotain intensiivistä ja raskasta, heidän tulee ehdottomasti antaa meille mahdollisuus. Olen edelleen sitä mieltä, että ne vaikutteet ovat helposti kuultavissa, vaikka musiikkimme on edennyt jatkuvasti metallisempaan suuntaan. K-18 Ennakkoliput: 8€ / 6€ Tuska-lipulla* Ovelta: 10€ MARKY RAMONE with ANDREW W.K., NYRKKITAPPELU Su 30.6.2013 (21-04), The Circus, K-18 Ennakkoliput: 17 € / 12 € Tuska-lipulla* Oviliput: 20 € / 15 € Tuska-lipulla* * Tuska-lipulla tai rannekkeella saa halvemman jatkoklubilipun. VOID IN BLACK plays BLACK SABBATH REVOCNIKUFESIN plays ANTHRAX BASEMENT plays TESTAMENT HORRORFEAST To 27.6.2013 (21-04) Virgin Oil Co. – Minua ei oikeastaan kiinnosta, että jotkut eivät pidä meitä ”aitona” hardcorebändinä, koska se ei ole koskaan edes ollut tavoitteemme. Eli, ei muuta kuin vetäkää parit oluet huiviin ja tulkaa katsomaan, kuinka täräytämme kunnon meiningin päälle! JATKOKLUBIT Tuskan maineikkaat jatkoklubit järjestetään tänä kesänä Tavastialla, Nosturissa, The Circuksessa sekä Virgin Oil Co:ssa. Kaikkiin ennakkolipunhintoihin lisätään Tiketin palvelumaksu, alkaen 1,50 €. – Kun perustimme Adeptin, tahdoin pitää musiikissa mukana runsaasti hardcorevaikutteita. Miksi porukan pitäisi lähteä katsomaan juuri teidän keikkaanne. Tämä on myös ensimmäinen festarikeikkamme Suomessa, joten se tuo varmasti tunnelmaan hieman erityislatausta. Robert vakuuttelee olevansa kivenkova hardcorediggari, mikä on helppo huomata miehen kireästä huutoäänestä sekä jokseenkin toisarvoisista ulkomusiikillisista seikoista, kuten lähes koko kehon peittävästä tatuointikuvastosta. On mahtavaa, että yleisö voi samastua musiikkiimme; yhteislaulu jengin kanssa, circle pitit ja se kaikki fantastinen kaaos... Olen aina rakastanut musiikkityylin intensiteettiä ja kaoottisuutta. – Olen ehdottomasti sitä mieltä, että musiikilla on voima saada ihmiset ajattelemaan ja toimimaan. K-18 Ennakkoliput: 15€ / 10€ Tuska-lipulla* Ovelta:17€ / 12€ Tuska-lipulla* THE RESISTANCE OMNIUM GATHERUM SLEEP OF MONSTERS Pe 28.6.2013 (22-04), Tavastia, K-18 Ennakkoliput: 15 € / 10 € Tuska-lipulla* Oviliput: 17 € / 12 € Tuska-lipulla* KICKBACK, LIGHTHOUSE PROJECT, FORESEEN Pe 28.6.2013 (22-04), Nosturi, S/K-18 Ennakkoliput: 17 € / 12 € Tuska-lipulla* HUORATRON, K-X-P DJ PROTEUS Pe 28.6.2013 (22-04), The Circus, K-18 Ennakkoliput: 15 € / 10 € Tuska-lipulla* Oviliput: 17 € / 12 € Tuska-lipulla* BLAKE, TRANSPORT LEAGUE (Swe), CHURCH OF THE DEAD TRIBUTE TO SLAYER In Memory Of Jeff Hanneman (Feat. Maan lukuisista ässäbändeistä merkittävimmät ja tunnetuimmat, kuten Avskum, Disfear, Raised Fist, Refused ja Wolfbrigade, ovat saaneet uudemman polven bändeistä seurakseen niin tylyjä crusthuutajia kuin Adeptin kaltaisia, hieman pehmeämpien ja monipuolisempien arvojen edustajia. Jatkoklubien ennakkoliput: www.tiketti.fi
– Onhan niitä väärinkäsityksiä sattunut aika ajoin. – Upeinta tässä on rajojen rikkominen, johon olemme törmänneet soittaessamme niin metalli-, jazzkuin sekafestareillakin. Voitte varmasti kuvitella, miten suuri kunnia tämä on! Kiitos sekä norjalaisen että ruotsalaisen Shiningin monet saaneet raapia päätään levyjä ostaessaan tai keikoilla vieraillessaan, kun kuultavaksi onkin ilmaantunut jotain ihan odottamatonta. Ehkä myös Shiningin täydellinen omaehtoisuus viehättää ihmisiä, jotka ovat toisinaan kyllästyneitä ylituotettuun ja kontrolloituun musiikkiin. Olen saanut kuulla usein, kuinka Shining on toiminut monille metallifaneille ensiaskeleena jazzin maailmaan ja päinvastoin. – Veikkaan että syy menestykseen piilee musiikkimme äärimmäisyydessä, joka menee kaikessa perverssiydessään jonkin rajan yli, varsinkin kun meidät näkee keikalla kaikkine visuaalisine puolinemme. qstock Teksti Aki Nuopponen | www.shining.no Shining jatkaa ristiretkeä päämääränään jazzin ja metallin täydellisen fuusion saavuttaminen. Olihan sekin palaute hauska kuulla, kuinka joku oli ostanut vahingossa ruotsalaisen Shiningin levyn ja kirjoitteli, kuinka mahtavasti olemme viimein riisuneet musiikistamme kaiken turhan kuran pois, Jørgen nauraa. Tarttuvampi äänisaaste J os kuvittelet, että musiikissa menestys on aina laskelmoitua ja ennalta arvattavaa, kannattaa virkistää muistiaan poikkeuksilla säännössä. – Shining nyt vain on sellainen audiovisuaalinen pommi, ettei se taida jättää ketään kylmäksi, Jørgen myhäilee. Yksi näistä on norjalainen Shining – bändi, joka on onnistunut valloittamaan multiinstrumentalisti Jørgen Munkebyn johdolla myös Suomen isot festarit ja klubit kakofonisella jazzin ja äärimetallin ristisiitoksella. Pänttäämällä kaavoja vastaan Shiningin tuotannosta voi aistia selvän evoluution, joka lähti käyn22 Inferno. Kyllä niitä hämmentyneitä ilmeitä on saanut seurata joskus eturivissä asti
Ei liene sattumaa, että näistä lähtökohdista syntyivät sekä säröisimmät että menevimmät kappaleemme. Jørgen löytää nopeasti syyn sille, minkä takia Shining on kuulostanut aina Shiningilta. Jørgen myöntää heti perään, että kaiken juuret löytyvät hänen muusikkohistoriastaan, joka on venynyt monelle äärilaidalle. Toisin kuin kakofoninen edeltäjänsä Blackjazz, uutuus pääsee yllättämään kokonaan uudella tavalla. Charlie Parker, John Coltrane, Michael Brecker, Albert Ayler ja Pharoa Sanders jättivät minuun tuolloin lähtemättömän vaikutuksen. – Kai levyä voisi kutsua hieman tarttuvammaksi äänisaasteeksi, Jørgen hymyilee. Lähdin säveltämään sillä periaatteella, että en ala ynnätä kappaleisiin mitään ylimääräistä enää siinä vaiheessa, kun musiikki groovaa juuri oikealla tavalla. Vaikka Shining usein mielletäänkin minun hengentuotteekseni, lopputulos ei kuulostaisi samalta ilman tätä vaihetta. En jätä mitään sattuman varaan. One One Onen kohdalla asiat ovat lähes paremmin kuin koskaan. Opiskelin myös paljon teoriaa, mutta todellisuudessa tarkoituksenani oli oppia kaikki musiikin kaavoista juuri siksi, että voisin rikkoa näitä sääntöjä myöhemmin! – Harrastin metallia jo paljon ennen jazzia. Tämä on heijastellut myös miehen vähintään omalaatuiseen tapaan soittaa saksofonia, mitä pidetään niin rajoja rikkovana nerokkuutena kuin käsittämättömänä melusaasteena. Tässä vaiheessa kaikki levyn tuntemukset teroittuvat äärimmäisimpään mahdolliseen muotoon. Usein kaikki syntyy purkauksittain, minkä myötä minun on pakko äänittää demoille kaikki lauluja, ohjelmoituja rumpuja, kitaroita, bassoja, saksofoneja ja koskettimia myöten. – Viimeisen silauksen musiikki saa kuitenkin siinä vaiheessa, kun pallottelemme demojani apulaistuottajamme "Tarkoituksenani oli oppia kaikki musiikin kaavoista juuri siksi, että voisin rikkoa näitä sääntöjä myöhemmin!" Sean Beavanin ja muun bändin kanssa. Mielikuvituksen tuotetta Luovuuden lähteen uusin kiteytymä on Shiningin viides kokopitkä One One One. Shiningin musiikista on voinut aistia, että se ei ole vain yksi iso, kaavamaisesti rakenneltu palapeli, vaan ennemmin täysin suodattamatonta ihmismielen perimmäisimpien tuntemusten purkausta. Tietenkin bändi vaikuttaa paljon lopullisiin sovituksiin, mutta jos itse laulan suurimmaksi osaksi ja soitan vähintään kitarat ja saksofonit, sormenjälkeni jää aika vahvasti musiikkiin. Olisin romahtanut lopullisesti jo monta kertaa ilman Shiningia.. Tämä saa jälleen miettimään, rakentuuko kaikki tämä hulluus tietoisista lähtökohdista vai ennemmin improvisoiden. Albumi vaikuttaa ehdottomasti Shiningilta, mutta kuulostaa lopulta bändin mittapuulla lähes suoraviivaisesti rokkaavalta metallilta. Joskus tuntuu, ettei kroppani pysy mielikuvitukseni mukana, mikä tekee musiikin toteuttamisesta haastavaa. – Halusin säilyttää Shiningin perusolemuksen mutta pienen irtioton Blackjazzin isosta konseptista. Jokaisella muusikolla on uniikki tapansa käyttää melodioita, harmonioita ja rytmejä. Musiikki on ehdottomasti tärkein terapiamuoto elämässäni. – Tämä perustuu siihen, että olen aina säveltänyt itse kaiken Shiningin musiikin. – Kuten voitte varmaan arvella, elämäni oli täysin riekaleina tehdessäni Blackjazzia. tiin lähes akustisesta jazzista ja on muuttunut ajan kuluessa yhä raaemmaksi hämärien rytmien ja vinksahtaneiden riitasointujen värittämäksi keitokseksi. Jørgen myöntää, että varsinkin Blackjazz ja One One One ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka henkilökohtainen elämä on tiivistynyt musiikiksi. – Olen opiskellut jazzia Norwegian Stace Academy of Musicissa seitsemän vuoden ajan. – Kaikki lähtee liikkeelle kontrolloimattomasta mielikuvituksestani. Hauskaksi asian tekee, että vaikka minulla on iso nippu esikuvia jazzin uumenissa, koen myös metallikitaristien vaikuttaneen saksofoninsoittotyyliini todella paljon. Kovin yksinkertaisesta musiikista ei tälläkään kertaa puhuta. Itse asiassa albumin luonne on jopa edeltäjäänsä tärähtäneempi, kun kontrasti kieroimpien ja suorimpien kappaleiden välillä kasvaa entisestään. Kesti tosi kauan, että opin soittamaan saksofonia metalliin sopivalla tavalla, koska en halunnut vain luritella jazzia metallin päälle
Mutta sitten kun sai nimikkobiisin syntymään, muutkin lähti kehittymään helposti. Sitten aina pikkuhiljaa ruvetaan vääntelemään. Teksti Vilho Rajala | Kuva Juuso Laatio | www.kalmah.com - nummi rock Kalmahin debyytti ilmestyi vuonna 2000, ja nyt tarjoillaan jo seitsemättä levyä. Kuten Kokko kiteyttää, suota ja turvettahan täällä riittää. Voisikohan suoeksotiikka olla yksi syy siihen, että Kalmahilla on yllättävänkin kova suosio ulkomailla. Tuntuisi olevan kysyntää.. Oli vähän sellainen olo, ettei napannut yhtään, heh. Äänitykset hoidettiin Tico Ticolla, joka oli vastikään muuttanut uusiin tiloihin. Seventh Swamphony muotoilee hivenen uudenlaisia kulmia, mutta yhtye tekee suometalliaan niin tunnis tettavalla otteella, että fanit eivät taatusti pety. Nyt tuntuu varsinkin folk metal olevan suosiossa. Tavoitteena oli saada kappaleisiin hieman uudenlaista vivahdetta. Edeltäjä 12 Gauge ilmestyi 2010, joten fanileirissä odoteltiin jo kiivaasti. – Kyllä se on näin, että kaikki lähtee kitarasta ja päättyy kitaraan. – Itsellä saattaa mennä kuukausia, etten koske koko kitaraan. – Taidettiin olla ensimmäinen bändi uudessa paikassa. Nyt taisi mennä aika pitkään ennen kuin lähti. Edellisestä Suomen-keikasta taas on aikaa neljä vuotta. Aina välillä sitä hämmästyy, kun huomaa Kalmahin soittavan ison eurooppalaisen metallifestarin päälavalla. – En tosiaan tiedä! Siellä on ollut hyviä ja isoja festarivetoja, ei voi valittaa. – Halusin hakea vähän erilaista riffinäkökulmaa. Tosin Kananenkin teki Seventh Swamphonylle yhden kappaleen. Eipähän ainakaan ole kellään muulla! Ei kukaan ole niin pöljä, että alkaisi tehdä vastaavaa, mutta meille se sopii, heh. Vaikka niitäkin toki sieltä löytyy, ainakin velipojan riffeistä, heh. Mikä Kalmahissa ulkomailla vetoaa. Se oli sessiomiehenä matkassa ja kaikki sujui oikein hienosti. – Se on semmoinen meidän juttu, en tiedä onko se nyt kuinka vakavaa. Luultavasti luvassa on pitkästä aikaa myös klubikeikkoja. Muuten meni ihan hyvin. Muut on sitten maustetta siinä ympärillä. Ainahan me jotain soundijuttuja kokeillaan. Joulun alle on ajatus, että kierrettäisiin kuppiloita. – Velski tuli tutuksi jo silloin kun käytiin Venäjällä 2009. Kukahan se sanoi, että flute metalia, kun niitä huilubändejähän sieltä nousee pilvin pimein. – Edellisestä on tosiaan jo se neljä vuotta, niin samahan se nyt on täälläkin soitella. Tällä hetkellä bändin kalenterissa on kolme kotimaista festaria. Seventh Swamphonyn tekoon ryhtyminen oli näet helpommin sanottu kuin tehty. Antti Kokon lisäksi yhtyeeseen kuuluvat mainittu velipoika, laulaja-kitaristi Pekka Kokko, basisti Timo Lehtinen, rumpali Janne Kusmin ja uusi kosketinsoittaja Veli-Matti Kananen, jota kitaristi luonnehtii normijepeksi ja mukavaksi kaiffariksi. Kalmahin suotematiikka sopii pohjoissuomalaiseen sielunmaisemaan mainiosti. Sähkölinjalle kaatui jossain välissä puita, joten sähköt oli poikki pari päivää. Seventh Swamphonyn tekeminen sujui lopulta kivuttomasti ja tehokkaasti, koska Kalmahilla on tapana treenata biisit kuntoon ennen studiota. Nytkin kytkettiin kahta, kolmea nuppia peräkkäin. Euroopassa on ollut tietynlainen melodisen metallin buumi ja pitemmän aikaa. Yritin ujuttaa sinne sellaisia koukkuja, ettei ne olisi niitä tyypillisiä Kalmah-riffejä. Kalmah on pysytellyt uskollisena omalle linjalleen halki uransa. Terveisiä turpeesta K itaristi Antti Kokko on helpottunut ja tyytyväinen, että seitsemäs Kalmah-teos on valmis ja julkaistu. Menoa ja meininkiä riittää. Sitä painotetaan myös miksauksessa, että kitaroiden pitää olla ne, jotka siellä jyrää. 24 Inferno Kalmah on tunnusmaisesti kitarabändi, eikä ihme, koska biisinteko on vahvasti kitaristikaksikon harteilla
Kitaransa kanssa kekkuloivaa Janick Gersiä ei näy vielä missään. Myös lämppärin musiikki saa huomiota, mikä on suomalaisesta näkökulmasta poikkeuksellista – kuten sekin, että halli on käytännössä täynnä jo ennen lämmittelijän aloitusta. Omani on ruskea ja siinä lukee Alice in Chains. Kävimme tarkastamassa sotaratsun keikkakunnon rakkauden ja romantiikan pääkaupungissa. En valita, kunhan mainitsen. Myös rumpali Nicko McBrainin poninhäntä kuiskailee yrityksestä olla trendikäs. Kaikki ranska jonka osaan on "pierreelemuaa", mutta tunnen olevani osa joukkoa. Sammuvat valot tummentavat paitanikin.. 26 Inferno Lämppärille kans Vuonna 1984, Powerslaven aikaan, pystytetyn Palais Omnisports de Paris-Bercy -hallin pihamaalla ei voi erehtyä, minkä bändin keikalle on tulossa. Äänekkäitä nämä fransmannit. Maiden Paris '13 V astikään dvd-aikaan päivitetyllä Maiden England '88 -konserttivideolla Iron Maidenin soittajat ovat vielä kolmikymppisiä jermuja, kukkoja parhaassa iässä. Teksti Matti Riekki | Kuvat Juliana Riekki Brittiheavyn klassikko Iron Maiden nähdään Helsingin Olympiastadionilla 20. Jopa vilunkilippuja kauppaavien mylvintä peittyy Lontoon suurinta ja kauneinta (tai no...) heavy-yhtyettä preisaavien joukkohuudatusten aaltoihin. Itse asiassa koko bändi taitaa olla sonnustautunut pvc:hen tahi spandexiin. Neljännesvuosisata myöhemmin Maiden soittaa kiertueen settilistaan pitkälti pohjaavan keikan Pariisissa. Voi vain kuvitella, millainen vaahto pöksyjen sisuksista pursuaa, kun parituntinen keikka on takana. Bruce Dickinsonin otsatukka ei ole muodikasta nähnytkään, mutta ainakin miehen mustat pvc-housut ovat riittävän pillit. Kitaristi Adrian Smith on leikkauttanut kuontalonsa muodikkaasti mullett-malliseksi ja hänen farkkuliivistään roikkuu ties mitä krumeluuria. Myöhemmin hallin sisuksissa aallot muodostuvat pystyyn nostettujen tartuntaelinten merestä, ja nostatustoimintaa on havaittavissa jo ennen lämmittely-yhtyeen, tällä kertaa englantilaisen Voodoo Six -hard rock -bändin vetoa. Näin Englannin Birminghamissa vuonna 1988. heinäkuuta. Tunnen erottuvani pahanlaisesti seurakunnasta. Ne soivat. Ne mahtuvat valkoisten painikenkien tiukkojen varsien sisään vaivatta. Yhtye heiluu muovisen oloisissa Seventh Son of a Seventh Son -kiertueen lavasteissa hyväkuntoisena, ja soitto soi kuten totuttua – ammattilaiset hoitavat hommaansa niin kuin ammattilaisten kuuluu, mutta intohimolla. 98 prosentista monituhatpäisen joukon paitoja voi tavata sanat Iron Maiden. Tyylikkään eleettömästi esiintyvän kitaristi Dave Murrayn hymynkareesta voi lukea paljon. Kun h-hetki lähestyy, 17 000 henkeä vetävä keikkapaikka porisee kuin hernerokka kiirastulessa. Oluesta puheen ollen, se maksaa Paris-Bercyn hallissa kahdeksan ja puoli euroa per puolen litran tuoppi. Kuinka moni asia on samalla tolalla. Suomessa roikutaan oluthanoissa pääbändin setin puoliväliin ja kirotaan sitten, kun aloittivat liian aikaisin
Bändiin kovimpiin ralleihin lukeutuva The Prisoner on mahtava kuulla livenä, ja kun päästään The Trooperiin ja tätä seuraavaan The Number of the Beastiin, pyramidi alkaa nousta tuttuun harjakorkeuteen. Seitsemän kertaa seitsemän Ensimmäiset viisi Maiden-biisiä menee tutustellessa. Running Free, ja ei kun ulos. Itselleni Pariisin-keikan selkeä kohokohta on itse Seventh Son of a Seventh Son, jota en ole aiemmin todistanut livenä. Samat sanat Aces High'sta: jumankauta sitä tunnelmaa encoreosuuden alussa, kun tuttu Churchillin puhe päättyy ja tulitus alkaa. Vanhoilla päivillä kone lämpenee hieman hitaammin, mutta kun tankki käy, kansaa kaatuu. Pian 55-vuotias keulamies heiluu kuin heinämies helvetistä, kujeilee ja ottaa yleisönsä myös välispiikeissä – sujuvan oloisella ranskalla. Lottoan ettei hassumpaan. Keikan suurin hämmästys koetaan, kun mies vaihtaa yhden biisin ajaksi tavaramerkki-Stratonsa V-mallin kitaraan! No, hienosti sujuu silläkin. Keikkapäivänä 59 täyttävä McBrain... Kitarat ovat edelleen puuta ja neito rautaa. Steve Harris kolisuttaa bassoaan silmiinpistävän samannäköisenä kuin dvd:llä (spandexit tosin ovat vaihtuneet harmittavasti reisitaskusortseihin), mutta muutoin miekkoset vaikuttavat ikäisiltään. Proge-eepos kääntyy lavaoloihinkin näemmä vallan korskeasti, ja jotenkin koko yhtye tuntuu nauttivan kovasti tämäntyyppisten kipaleiden soittamisesta. no, hän on McBrain. Eddiekin on Eddie, monessa mallissa. Hieman yllättäen myös ne kuluneimmat kappaleet iskevät lujaa. Rieha ei ole entisenlaista, mutta taatusti näille vuosirenkaille riittävää. Esimerkiksi joku Fear of the Dark, yksi harppauksista ulos Maiden England -ympyrästä, pistää keikan loppupuolella takomaan hiestä sakeaa ilmaa tosissaan. Ei tunnu missään, että totutun voimakas ääni laskeutuu ajoittain hieman korkeuksistaan ja hankalimmat nuotit vaativat hieman kurottelua. Kova on jätkä. Inferno 27. Huomaan miettiväni kesken Run to the Hillsin, mihin aikaan Bruce juoksisi maratonin. Gers kieppuu, keikkuu ja tunkee kitaraansa joka rakoon, Smith on tyylikäs itsensä ja maailman rakastettavimman kuunaaman omaava Murray vaikuttaa kevyine erikoishousuineen ja avainketjuineen entistäkin lutusemmalta. Vauhtiin päästyään koko bändi viskoo kelvosti, mutta herra Dickinsonin toimintaa joutuu ihailemaan ylitse muiden. Olympiastadionille matkaavat, olkaa huoleti. Kokenut sotaratsukin voi näemmä hakea otettaan, mikä heijastuu myös soundeihin: ainakin lavan oikealle sivustalle ääni kantautuu ikävän diskanttisena ja kovana. Summaten Maiden on keikkakunnossa, jossa sillä ei ole minkäänlaisia vaikeuksia toimittaa musiikkiaan arvolleen sopivasti
Music is Our Passion www.thomann.de
Lataa tästä. Nyt myös iPadille
Tuska-liite infoaukeama • King Diamond • Leprous Lama • Floor Jansen/Nightwish
tuska 2013 FRIDAY 28.06.2013 RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE SATURDAY 29.06.2013 RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE SUNDAY 30.06.2013 RADIO ROCK STAGE 14.00 GATES OPEN 14.00 SOUL THROWER 14.00 GATES OPEN 13.45-14.10 LOST SOCIETY 13.45-14.35 DEATHCHAIN CUT TO FIT TBA BLACK CITY 15.40-16.15 RATFACE 16.15-17.15 WBTBWB 16.30-17.15 16.45-17.10 IHSAHN 17.25-18.15 18.00 14.45-15.45 DE LIRIUM'S ORDER 16.45-17.10 15.55-16.40 ASKING ALEXANDRIA 17.15-18.00 17.30-18.15 STRATOVARIUS 17.50-18.50 BETRAYAL AT BESPIN 17.55-18.40 WHISPERED KUOLEMANLAAKSO 18.35-19.20 16.50-17.35 DR. LIVING DEAD! 17.30-18.15 18.05-18.50 18.15-19.30 KHROMA 16.00-16.30 DEATH HAWKS 16.40-17.40 STAM1NA TORTURE KILLER BARBE-Q-BARBIES VON BOLT THROWER SANTA CRUZ 15.15-15.40 16.00-16.25 DREAMTALE 17.00 AMARANTHE BLOODRED HOURGLASS TOMBSTONED 16.00-16.25 WINTERSUN 14.30-14.55 15.15-15.40 SOILWORK HATEFORM 15.20-16.20 ABHORRENCE 16.00 14.30-14.55 14.45-15.20 15.15-15.40 14.10-14.40 BALTIMOR 14.30-14.55 LEPROUS 19.00 CLUB STAGE 13.00 GATES OPEN 13.00 15.00 INFERNO STAGE 18.35-19.20 KREATOR 18.50-19.45 55 MIN AMORPHIS 20.00 21.00 19.35-20.30 KING DIAMOND SEREMONIA LAMA 19.40-20.25 19.45-20.30 20.30-22.00 23.00 GATES CLOSE NIGHTWISH 19.00-21.00 DARK BUDDHA RISING TESTAMENT 20.30-22.00 URFAUST 19.40-20.25 20.45-21.35 23.00 GATES CLOSE 22.00 GATES CLOSE 28.-30.6.2013 SUVILAHTI, HELSINKI Liput tiketistä, www.tiketti.fi: 1pv alkaen 62,50€ • 2pv alkaen 94,50€ • 3pv alkaen 119,50€ Liput Lippupisteestä, www.Lippu.fi: 1pv alkaen 63,50€ • 2pv alkaen 95,50€ • 3pv alkaen 120,50€ Liput pORtiLtA: pe 75€ • la 70€ • su 75€ • 2pv 100€ • 3pv 130€ www.tuska-festival.fi
Katso mahdolliset aikataulumuutokset: www.tuska-festival.fi All rights to changes in the program and schedule reserved. & 27.6.) Tiketin myymälässä Urho Kekkosen kadulla klo 12-19 välisenä aikana • Ennakkolipun vaihto rannekkeeksi onnistuu myös tapahtuman yleisöportin rannekkeenvaihto- ja lipunmyyntipisteessä • Suosittelemme vaihtamaan 3:n päivän lipun rannekkeeksi jo ennen festivaalia, näin jonot portilla festivaalipäivinä liikkuvat sujuvammin. See the latest updates at www.tuska-festival.fi: suvilahti Rannekkeenvaihto • Kaikki kolmen päivän liput vaihdetaan rannekkeiksi • Rannekkeilla pääsee halutessaan festivaalialueelta ulos ja sisään kesken päivän • Ennakkoon ostettujen kolmen päivän lippujen vaihto rannekkeiksi onnistuu jo festivaalia edeltävänä keskiviikkona ja torstaina (26. Kaikki oikeudet ohjelman ja aikataulunmuutoksiin pidätetään
tar vitaan een lais sen toi matiltaan elektroniikka-ase sti kää sek – Perhetuttavamme oli am ushankkiutunut menestyk enn kin rak ten ni kui ime on vist s vah vey ensimmäisen vuoden aikana ter Hän auttoi rakentamaan basso. Lähes 60-vuotiaa maa- King Diamond an ssa empi kuin yhtyeen ude stis oru my Nu ja i dä. En minä enk tiet en No Koulutukseltaan Petersen on en ers n alussa. pelanneen Peterseni rumpalin nimivalinta. issa on uol ulk rät a myöhään seminen lavalle pyö nou n ndi mo . King Diamond on 15.55-16.40 ASKING ALEXANDRIA 17.50-18.50 WHISPERED KUOLEMANLAAKSO 18.35-19.20 15.15-15.40 BARBE-Q-BARBIES STRATOVARIUS VON 18.15-19.30 SANTA CRUZ 16.40-17.40 18.05-18.50 BOLT THROWER 14.45-15.45 DE LIRIUM'S ORDER STAM1NA TORTURE KILLER AMARANTHE RATFACE SOILWORK HATEFORM 14.30-14.55 14.45-15.20 14.30-15.30 16.00 14.10-14.40 BALTIMOR 14.30-14.55 THE DILLINGER ESCAPE PLAN LEPROUS 21.00 CLUB STAGE Kaikki oikeudet ohjelman ja aikataulunmuutoksiin pidätetään. tye etsi laulaja pariin. Niinpä rplen kappaleita. Petersenin tupako kielihimmeleitä. Muuten jok ole ta aikaisemmat yrittäjät. ntaja. Yhtyeen keikkojen – Vanhempani luottiv liikunoli vä lla ttä nu yllä Mi , a. Hä luvun a joukkuetasolla jalkapalloa ast tam nos ava ott massa vuodessa, mutta 70lenkit. LIVING DEAD! 17.30-18.15 17.30-18.15 KREATOR 18.35-19.20 18.50-19.45 55 MIN AMORPHIS 20.00 19.35-20.30 KING DIAMOND SEREMONIA 19.45-20.30 TESTAMENT 20.30-22.00 20.30-22.00 23.00 GATES CLOSE KHROMA coven.com nd | www.kingdiamo 16.00-16.30 DEATH HAWKS 16.50-17.35 BETRAYAL AT BESPIN 17.55-18.40 a t t o u v 0 3 a t i s ista e l o u p np tuon LAMA 19.40-20.25 Teksti Lauri Ylitalo kaatamaan yt n en ky ei s u a ir sa Edes sydän etalin legendaa. on n ara hän kit tä ä töi ett n , Ala nyt i. nä nn Sii vuo . Kitaris ielisen Timanttilapsuus sik kuu den kah kin hautasi idean hahmo syntyi. amerikkalaista Ho gellisyys on arvossaan d kalaista Peterseniä kuin Le valinta. Oli helpot lukuussa immäisen keikkansa jou ens Black Rose soitti vansa elossa. Hän päätti Blacke chi Rit ti Jørn Bittcherin kitaristi-laulajaksi. g Diaoli Kin illä lui me a kuu ikk an dramaturgia at minuun. Huoneeni ovi oli gyn sän in silti heidän nyt Ol . Eikä hän vieläkään tied seinään. tien ntt on labora ään saanut. vul nia n asuinpaikakseen Teksas pso ltio Sim r ava me Os . Se on mystikolle luo syntyneiden sukupolvikoke la . Roskaruo aks unn liik n nestä tuli Jesse James. Teksasissa hen sa llut luis kuu kou kin a ten siss kui ilai Petersen oli kaisesti teksas Ennen Grand Funkia opetussuunnitelman mu ailmanselityksen ohella ma en kitaransoittoa. akoitsijan vaiva, sillä tup tup n ine takana oli särkijä. Ja joulukuussa 201 Petersenin ensimmäine puolikointi rappeuttaa välilev ti. Hänellä dia kuk ei at varmoja, ett skalaiset koulupojat oliv Tan iä. & 27.6.) Tiketin myymälässä Urho Kekkosen kadulla klo 12-19 välisenä aikana • Ennakkolipun vaihto rannekkeeksi onnistuu myös tapahtuman yleisöportin rannekkeenvaihto- ja lipunmyyntipisteessä • Suosittelemme vaihtamaan 3:n päivän lipun rannekkeeksi jo ennen festivaalia, näin jonot portilla festivaalipäivinä liikkuvat sujuvammin koskaan mistin, etteivät he saa Ja kun tein pahojani, var aiskal erik am tias 56-vuo im Bendix Petersen on ltietää, hah! vielä kiinnostunut jalkapa skalaislähtöisellä Petertan aen ott i est nis Tek ni-ikäinen Petersen oli Tei mies. sen Pag elli my iete Jim ont ja ä nn opetetaan luo että saan en omis- Zeppelini ers Pet , set ilai sas tek sähkökitaraan. kän sin hyö huu sti n in olisi varma jon, että pelkästää pal n nii in nit Jän olevan lähellä. gnosoitiin pah reiden kanssa kasattu Bra aan sydän petti. Kuten use levyillä. rockkeikallaan Petersen Yhdysvalloissa vuodesta on 50-luPetersen on valinnut ista tio tti Kööpenhaminassa. Luulin, t ni imma – Säästin viikkoraha kreationismia. - more -ihailu kuiten Miten King Diamondin van n. See the latest updates at www.tuska-festival.fi: 14.00 GATES OPEN 14.00 19.00 INFERNO STAGE 13.00 GATES OPEN 13.00 15.00 suvilahti SUNDAY 30.06.2013 URFAUST 19.40-20.25 NIGHTWISH 19.00-21.00 DARK BUDDHA RISING 20.45-21.35 23.00 GATES CLOSE 22.00 GATES CLOSE 28.-30.6.2013 SUVILAHTI, HELSINKI Liput tiketistä, www.tiketti.fi: 1pv alkaen 62,50€ • 2pv alkaen 94,50€ • 3pv alkaen 119,50€ Liput Lippupisteestä, www.Lippu.fi: 1pv alkaen 63,50€ • 2pv alkaen 95,50€ • 3pv alkaen 120,50€ Liput pORtiLtA: pe 75€ • la 70€ • su 75€ • 2pv 100€ • 3pv 130€ www.tuska-festival.fi t K Rannekkeenvaihto • Kaikki kolmen päivän liput vaihdetaan rannekkeiksi • Rannekkeilla pääsee halutessaan festivaalialueelta ulos ja sisään kesken päivän • Ennakkoon ostettujen kolmen päivän lippujen vaihto rannekkeiksi onnistuu jo festivaalia edeltävänä keskiviikkona ja torstaina (26. n lini ppe Ze ääniä kuin Led sillä aikaan samanlaisia lisäksi taa käsiaseen. tuska 2013 FRIDAY 28.06.2013 RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE SATURDAY 29.06.2013 RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE RADIO ROCK STAGE SOUL THROWER 14.00 GATES OPEN 13.45-14.10 LOST SOCIETY 13.45-14.35 DEATHCHAIN CUT TO FIT BLACK CITY 14.30-14.55 15.15-15.40 15.40-16.15 15.15-15.40 15.20-16.20 ABHORRENCE BLOODRED HOURGLASS TOMBSTONED 16.00-16.25 WINTERSUN 16.15-17.15 16.00-16.25 WBTBWB DREAMTALE 16.30-17.15 16.45-17.10 17.00 IHSAHN 17.25-18.15 18.00 16.45-17.10 17.15-18.00 DR. kun oli i simmäinen biis öisin auki ja tiesin jon ”Joo joo, kyllä kyllä.” En culoita. Aikuisiällä Pet särkijä ja vahvistin. sta Mu n pullistum lukaveeni ers Pet ä 0 n yhtyeviritelm oli kou yjä. Ensin tulivat a- sarjasta. tavaa herätä aamulla ja taju mielestään parempi kuin alta kimppuuni. Katso mahdolliset aikataulumuutokset: www.tuska-festival.fi All rights to changes in the program and schedule reserved. Viimeisten kymmenen yn ja le ilev väl treb n e, line um kal vol , pai ppi t, ssa oli virtana selkäongelma reistaillut. Vahvistime aina päällä. senillä on kaksoiskansalais losta. un tau luv mo 70alti n elv ttii sep Ele a instorm. Tä oitustaululla roikkuneen ilm oli Ai niin, se Petersenin var i yyl on kit en siik ers Mu Pet x a. Ja se oli n pill me tyy päi on näp Se n a. On var Brainstorm hiipui muuta an aup riittävät lyhyehköt kävely se -yhtyeeseen ruokak Petersen liittyi Black Ro a uss lop ep De a sykettä liian korkealle. ine soa kat lam a lau aan kkä oti pel -vu jäi Sain 6–7 Petersenille – Se lähti lapsuudestani. Nii aan im ökk kum ä kak ätt den aikakauden päätepiste uudelleen ä miksi. yhita oli mu s ja siileja, spirantteja kestänyt ohitusleikkau omailla osaisi ääntää klu i ulk tul Seitsemän ja puoli tuntia n stä kui eni ers pui Pet lop i int npä . Kim Bendi Purple -tyyppinen rockyh hän voi vihdoin palata sen emusta . ond ei ollut minkäänlaista kok am en Di g ers Pet Kin tta hti mu ktä kiinnostava, saatanallinen roc ymällä eyt juonia itsensä bändiin tek laulamisesta. väl arpip Leikattava kiireellisesti. m y v ea h en is ll a n saata palannut. tehnyt viimeksi 1980-luvu ammattiin. uvia, Frankensteinia ja lok hue osaanko laulaa Deep Pu kau ät, sia eliv koi kys val He sta – hoja mu en uis aik Space Truckin’. lä isel mä nut asu sim En on uus, mutta hän idovre IF:n riveissä. Kieltäm n miehen oli opeteltava . tta nä ilmoituksen kau sinainen ammatti. Sitä hän pelasi Hv ye yht ais kal erik am kävi 1971, kun 1992. Se val soi osa ad tain ilro val Ra dys nk Fu and Gr sKaikista Yh nen ä olli nn mus, joka yhdistä niin tan in. mp jää ka sai Diamond on esoteerise g Kin i hengittämään. tiukat säännöt, sain oll sta mu tta tänyt vanhempieni luo vapauksia, koska en pet 34 Inferno. Va 1979. Dra- yhtyeestä
Voinko tosiaan laulaa avoimesti noista asioista. ” Joskus sanoi tukseni hirvittävät itseänikin. Mutta kun en kerro kenellekään, mikä on totta ja mikä mielikuvitusta, kukaan ei onneksi voi tietää.” Inferno 35
ä auk ett ä, radiokanavan KUSF:n lui silt kuu . onteeltaan pilailija. Ett alu hde ty kle teh i roc olis aan ne sia, Aikoin . vanhojen levyjen uudelle tai n mondin okkultistisia tar tima lan nim hol der aisi mo dä julk teh lp:n isen minirkiksi Abigailistä voisi me Esi ä. Diamond on vuosikymme g Kin ttäHank puolusti kantaansa jo seli ui ssä aht pää n tap eni sa asunnossa, jos oli hautunut Peters neensa Kööpenhaminassa ja Ajatus omasta yhtyeestä tta mi Fatoi ful n rcy ngi Me rra ia. Siitä soittim Tilanne kärjistyi, ja Me aa nuo1985. Ab t 198 traitia seurannee nsä Petersen teki vasta hitsautui yhteen. Lapsellisia kum itse Kiertueista ja näkyvyyde di bän i uus kka Vai srajan alapuolella. Luulim ful mm rcy Ha t, Me n uru kui kko pia Kir kim kankaalle. raaka-ainetta rocklevylle. Tanskassa ei ollut koskaa 36 Inferno. kansa Kööpenhamina Ab itan sitä , jossa asuu myös riivaaja amaan periksi. ia unpluggedina ielisyyksiin. rtta amond sta ma on selvä. Abigail kuulostaa eitä. Jos haluat tul ja me olimme kor vat pys si. lais isu tettu kokona Fate oli sanfrancisco Abigail on huolellisesti tuo lyee n Kaliforniaan. sen ter malevy. Toiseen kitaraan tar milaa bai än mm ene i me diggas – Ruotsalainen kitaristim noa isesta. Po- levy en Fat on runsas kaiun käyttö, Kin a ful rcy ilill iga Me t Ab a äny ytt aist aik han Van – sekä esittänyt että lev senlaiselta merkittävällä tavalla toi otettu pulaarikulttuuri näyttäisi King Dia- toteaa. -Pe tee i ond tul am tä Di ilis ta, Miten Abiga – Se oli ihan tot Faten matta levyä ja Hank Sherteemalevyjä jo Mercyful kol dä a teh ass ut lem unn itte nn hal suu isin Ol – – Olimme nut htu nma luo ei on e , Faten levyill miään kappaleita. Fatal Por aDi a Ensimmäisen levytykse g jok , Kin n tye llee kyh ede t pun tsova inalainen Bra Conspiracy (1999) ja 88) (19 em Th i. . Paitsi laulamaan noita biisejä. lus hal ole it tö tulee, elleivät biis varoitimme häntä, että läh a kasaan. Motiivit oliv tele no. Hank ssa. Niin King Di Abigailin aika Portraitin debyyttialbuminsa Fatal King Diamond julkaisi n makua. Olutlasit leijuiv asi ä mi ttö mä van jonkin aikaa. Mies muutt a ass ittu sijo Sag n ina tar ilin iga Ab igail. sell mi nyk ä Ett kyn . Ilmoit kkei n ä. mi mm sien meniä myöhe jonka Metallica on vuo olisi voitu tehty vuosikym g esimerkiksi Lars Ulrich, materiaalia. ityö väl on ä umiksi siin vuonna 1986. Onko se tot kuulemaan King Diamond neen musiikillisiin erim toteaa. tottunut elämään köyhyy estä – mukaan lähtivät Fat ful rcy Me saa eso sisälsi kolme viid en teurassianverellä täytetyn nuk takyvyn palautuminen ja a falsetkea kor en llis ma ta oli kum taminen. Esikoisalb t olivat läsutkaiset kappalerakentee Mercyful Faten monim inen ja väiiva kummallisen suorav nä, mutta lopputulos oli e. loissa ja elänyt kädestä suu ine ant nst Ko yd ttui ruotsalainen Flo Dee. Ja kunnio rikkonsa kanssa kartanoon – Hank ei suostunut ant asullut iste nten mittaan mu , minä omaani. lta taa puh en uks ytyssopim mond saisi neuvotella lev ja Haner aristi ja rumpali. ket huo kun kos kanssa oli yksinkertaisesti a. voit soittaa pariin soolok , homdiin bän la tyssä. n ily Ghostista Suuren läpimurro paleista, esimerkiksi Fam sellaiBreak the Oath (1984). sa uus tik huh u kesään 1845. Sanoim Ro La dy An – Niinpä n soitti, Hä ohtaan mitä ikinä lystäät. isi ansa voitiin laittaa levylle tul tah n tä kaa mi , kos lot en kel ett in, kon kir , dit Fate. n nähty vastaavaa. tiss Mercyful Faten ensimmä ds cor er Re erkki. Delagoulosista . eise pid n esta en todellakaa rcyful Fate soitti viim saksofonia. Ennen studioon me lem tte ope n loje soo n sesta kui sa. Ja kun Roadrunn mutta miksi vaivautua. ta. Kyllähän meille on ehd hea ta traalis – Mutta se oli ajan soundi veilman Mercyful Faten tea hel ksi mi tta mu , en miksaamista inoita. at myös taloude oita. Kööpenhaminassa De kke Mi i tul hun. ja a tali me vy . rytmikäs Fat hemmän groovaava kuin Vuoden mis King Diamondille. Rosea seurasi kööpenham ful Fateks r Zoneksi ja sitten Mercy non ydinmehu. kaplainen Raven On -levym ja Don’t erilaisen levyn, 83) (19 a liss Me ät ty myös akustisia versioita tyiv syn ä, – Joskus meiltä on pyydet eltod innostui Mercyful Fatest PeEn ä tä. van ole ien biis ut unn n. val oli a ailm ma Mutta yhtye ötä my tain-kiertueiden Euroopan- ja Yhdysval 6 198 87), Faten kohtalo ck (19 il Bla iga 2. King Diaja basisti Timi Hansen – kitaristi Michael Denner pöydältä. Quintanan lähipiiriin energinen ja huoleton ote on lä Ron Quintanan lempiyhty an tta in. Denn Tar vittiin vielä toinen kit htyeen a-y ish Ge cael Delagoulosiin, sen olivat tutustuneet Mi parum lais tsa ruo en muuttaneese kanssa Kööpenhaminaan taissa latu val nut asu oli os lagoul y liin. Eikä hän saanut homma me, että cque tuli studioon. aistu muuntautui ensin Dange an ja mondin tuotan ppa roo Eu yt inn lev a seuraavana vuonna julk oli mo Fatal Portraitiin verrattun Burning the Cross -de i on eään leg gin col Kin en us. Laulajan tulkin tilaulua. mpia ja fun maalata todella leveälle Ne olivat paljon popahtava . Se ei vain onnistunut kan voi s mann soitti meille säveltä si. taa eik ssa vits ti kan in eas oik King Diamond me hänen biisejään sellaisia kokonaisuuksia. Mercyful yht nee a att teh lim ia huo elm a ohj est raskaan rockin leiden monimuotoisuud ppa Ka i. Timi Hansen tunsi jon ten sopimus Roadrunnerin nistö oli pelästyi aavett käyttökelpoista jäse n eli yee ita, yht ino a tar att tus lim mi huo stä ään. Ke llis at. a! Jos olisin hal tersen päätti jättää yhtyee on- lakaan tee sellaist e varmasti tule vat Mercyful Faten haj toi ker t n perinkin akustisiksi
kk, ja Hansenin saappa isiin astui Hal Patino. i Hansenista tuli yksinhuol taja. Joko lap levyjä. jonkun tuntemattoman ovelle. Olisi maailman in, sanoituksissa ovat läsn hel pointa kuunnella jokin suo ä King levymme läpi ja Diamond, lapsi sekä täm sittu tehdä ihan samanlaiset biis än isoäiti, kirottu rakenn it. Moottoritiel ti, että hänellä on tytär. Hän irro ään uudestaan. Oletk gen yleisöille. Yhtye oli o aina ollut tuottullut kauas telias. Vuonna 1987 ntyminen oli Metallican Diamond tisjuhlissa 30-vuotapasi Anton Szandor La San Franciscon Fillmore Veyn tämän mustassa talo ssa. Raha käytettiin King Diamond alkoi rak oilla pa- ja show’n rak lav ast rissa vuodessa. Kun äitini myöhemmin tutust – Jotkut bändit tekevät ui isoäitiini, tämä ei vie niin. Se teki rockmuusikon amma Tä nä vuo nna vuorossa on Euroo tin harjoittamisen mahdo pan-kesäkiertue, jonka ttomaksi. Jäl Joskus sa- päin rintal noitukseni hir vittävät itse keenastan luutumista yritet änikin. No, perheen poika laitteli – Em me myöskään tee kaupal isoäitini raskaaksi. innostamia Niissä hän lava-asusteita. Kukaan ei tosin ksensa jälkeen. ejä. He rituaalihuoneineen varsin ngi tys tekniikkani oli aivan eril ainen nen kuin ennen, kummitustalo. Rintakehästä oli ssa San otettu röntgenku Franciscossa. aiemmin lihallisen luonn on tunnustavan laveylaisen sat Ensimmäinen oikea esii anismin. Kun Petersen käv tyin aina puhumaan hei i toipumisvaiheessa lle näistä ter vehtimäss asioista ilman että he syy ä Vo lbe atin roudareita – tuttuja mi ttäisivät minua esimerk iksi kaman Faten ja Kin ehiä Mercyful käyttämisestä. Inferno 37. Mercyful Faten huonos ti järjestetyistä ja itse rah oitetuista kiertueista. Ja vai hankkia tar vittava kka King kalusto ja lav Diamond on tehnyt Co asteet, se olisi jo saavutus nspiracyn jälkeen kahdek sinänsä. Tavoitteemme si annetaan ei ole teh pois tai sitten isoäidiltäni dä kulta- tai platinalevyj loppuvat työt. haluavat, ostakoot – Isoäitini oli oikeasti pal toisenkin kappaleen levyä, velijattarena rikkaassa per Diamond naurahtaa. Kerroin La aisillä leikkauksen jälkeen Veylle asioita, joita en ollu minun oli opetelt jakanut tava hengittäm muiden kanssa. Jos jollain on san albu- ylimääräinen millista musiikkia, King miljoona, Mercyful Fate Diamondiin tutustumine voisi liikkua. – Emme halua kopioida itseämme, se ei olisi hau skaa keSeuraavan levyn, Them nellekään. Mu lbeatin soundcheckissä tta kun en kerro kenelle Petersenistä tuntui, kään, mikä että irtonai on totta ja mikä mielikuvitu set palaset tärisivät keh sta, kukaan ei onneksi voi on sisällä. Petersen oli löytänyt jo pelotti. Se ei ole mikään us ja esinei- haaste. LaVeyn vat. – Ei minulla ollut aavistu stakaan, miltä bändin kan – Se oli salakäytävineen ja ssa esiintyminen tuntuisi. Mikkey räinen kokoonpano olis De en ero- misen arvoinen. Jos he sta kauhuromantiikkaa. King Diamond ckin 90-luvulla, teit yhsoitti deksän levyä kym illasta toiseen 6000 hen menessä vuodessa. kaupan Kööpenhaminasta Uutta musiikkia on tarkoi . Jos Mercyful Fate Tarina vietiin loppuun aktivoituisi, en tietenkään vuoden 1989 Conspira sanoisi ei. Sik lä juutut ennen pitkää si isoäidin ruuhkaan. n kannattaa aloittaa Abigail–Them – Itse haluaisin tehdä kei –Conspiracy-kolmikosta. Voinko tosiaan lau ään edistää teräslankalaa avoi- verkolla. Olim King Diamond nousi lav me myöhemmin kirjeenva alle. Olemme vanhoja pieruja, mutta osaamme potkia perseelle. hahmo on niin vittumain Me olemme aina ajanee en. Dennerin kor vasi Mikke tus julkaista vielä kuy Deen luvana vuonn Geisha-yhtyeen Pete Bla a. Tuleva – Jonkin verran. Peterseni tiin muun muassa kirkko ä jännitti, pitäisikö urkuja, koko esiintymi otettiin valokuvia ja kes nen perua. heessä. Conspiracy oli yhden aik – Mercyful Faten alkupe akauden loppu. Pelkästään Yhdysval ä luja a, mu tta liikutaan koko ajan. Perhee lisia suunnitelmaa siitä, minpää oli ten myisimme sitä mieltä, ettei sellain mahdollisimman paljon en ole sopivaa. Tulevaisuus tiet ää. taloon. t sivuteitä, joilla liikenn Them menestyi kaupallise jatkuu. Varsinain kilökohtaisia. harjoituksista Michael Denner kauhis Diamond on postannut tui uusia, Mötley Crüen kuvia Facebookiin. Äitini jäte ä. – Kyllä. en paluukeikka tehtiin viime vuoden Sweden Ro ck -festivaaleilla. Sitä en ole g Diamondin road crew’s tehnyt koskaan. Tyylipuhda eill a on jo yksi Abigail. En tosin tiedä cy-albu- siinä bändis edes, keitä milla, jolla aikuiseksi kas sä nyk yää vanut King palaa kirottuun n soittaa, Diamond nau rahtaa. Vaikka kruunu Themistä Conspirac epäilemättä siirtyi festiva yyn aliorganisaation tililtä Kin g DiaAlkuperäinen levyttänyt mo ndi n kas saa n, voi tto a ei jäänyt. kkoja, joilla soitettaisiin Niillä tään mini-lp:n pelkässoitti oikea yhtye, joka hio ja kahden ekan levyn biis ilmaisunsa huippuunsa. Tiesin, että vanhem Sydänleikkauksen jälkeen millani oli ollut parano Kim Petersenin ammatill rmaa- levaisuus oli epä inen tuleja kokemuksia, joten pys varma. Ensin Tim eisiin entamiseen. tti takistaan Baphomet-s ymbolin ja painoi sen käteeni. takehä viilletään auki. Kardiologi oli ant irrationaalis-esteettisen, anut Petersenille enemmän luvan harjoit poptaideteosta kuin ajatus taa ammattiaan. at jäljellä Jos jollain olis ainoastaan Diamond ja i rah aa laittaa yhtye pystyyn, Andy LaRocque. nimisen yht samanNe kirjeet olivat hyvin hen yeen paluulle. ta – hän seisoi esiinty– Eivätkä kokemukset ole mi slav alla ensimmäistä kertaa leikkau lakanneet. Keikkailu poseeraa ikäiselleen sov un kyllästynyt kitaristi han eltuvasti verkkareissa ja kki levy- lippalakissa. Se olisi moottoritielle ttiin lähes hyppäämistä sananmukaisesti korissa . Ja se oli lähtölaukaus ihdossa. Olen kok enut selittämättömiä asioita. kusteltiin satanismista ma ailm ankatsomuksena. Fan den levitaatio. He onnistuvat tek läkään ha- kaksi tai emään lunnut myöntää julkises kolme levyä. Vo mesti noista asioista. loissa levyä myytiin yli 200 000 Ku n Me rcyful Fate teki comeba kappaletta. arvaa, paljonko teksteistäni per Ohitusleikkauksessa rin ustuu omiin kokemuksiin. Siellä ei mennä yht e sti. Paljastatko teksteissäsi mi ten paljon itsestäsi. i kasaatessa yhtyeestä alkuperäis Se bändi ei ole soittanut estä kokoonpanosta oliv yhdessä 30 vuoteen. Mutta suuntausta edustavan ma tästä eteenpäin kaikki ailman- olisi muusikon kuvan päämajassa soitet omalla vastuulla. Ja aion olla vastais uudessakin
Katso mahdolliset aikataulumuutokset: www.tuska-festival.fi All rights to changes in the program and schedule reserved. Heillä on vahva ymmärrys spontaaniudesta, mistä oli nyt suuri apu, koska Coal tehtiin aika nopeasti ja meillä oli Kitaristi Øystein Landsverk Rannekkeenvaihto äänitysten aikaan paljon muita kiireitä. Nyt ei ole niin kiire, vaan lehden sivuilla yleensä. See the latest updates at www.tuska-festival.fi: 14.00 19.00 INFERNO STAGE 13.00 GATES OPEN 13.00 15.00 suvilahti SUNDAY 30.06.2013 18.35-19.20 KREATOR 18.50-19.45 55 MIN AMORPHIS 20.00 21.00 19.35-20.30 KING DIAMOND SEREMONIA LAMA 19.40-20.25 19.45-20.30 20.30-22.00 23.00 GATES CLOSE NIGHTWISH 19.00-21.00 DARK BUDDHA RISING TESTAMENT 20.30-22.00 URFAUST 19.40-20.25 20.45-21.35 23.00 GATES CLOSE 22.00 GATES CLOSE Liput tiketistä, www.tiketti.fi: 1pv alkaen 62,50€ • 2pv alkaen 94,50€ • 3pv alkaen 119,50€ Liput Lippupisteestä, www.Lippu.fi: 1pv alkaen 63,50€ • 2pv alkaen 95,50€ • 3pv alkaen 120,50€ Liput pORtiLtA: pe 75€ • la 70€ • su 75€ • 2pv 100€ • 3pv 130€ www.tuska-festival.fi • Kaikki kolmen päivän liput vaihdetaan rannekkeiksi • Rannekkeilla pääsee halutessaan festivaalialueelta ulos ja sisään kesken päivän • Ennakkoon ostettujen kolmen päivän lippujen vaihto rannekkeiksi onnistuu jo festivaalia edeltävänä keskiviikkona ja torstaina (26. Palkitsevan levyntekosession jälkeen Landsverk ei malta odottaa, että pääsee jälleen lauteille. Albumin pitkät, samaa teemaa kierrättävät fiilistelyosiot ovat tämän ajattelun peruja. – Kunnianhimomme on aina ollut todella kova. Kaikesta soljunnastaan huolimatta teos jättää olon, että yksityiskohdat on mietitty todella tarkkaan. Bändi käyttää oman ajatustyönsä lisäksi ulkopuolisia tuottajia. Taustalla on halu erottua ja olla persoonallinen. Se miltä näytämme on tärkeä osa koko hommaa. Bilateralin jälkeen Leprous kiersi tiiviisti halki koko viime vuoden, joten uuden materiaalin tekemistä oli jo ikävä. Filosofiana oli saada mahdollisimman paljon irti pienistä ideoista. Huomion saamiseksi on oltava jollain tavalla poikkeava. Øystein Landsverkin mukaan vaikutelma pitää paikkansa. Harvinaista kyllä, Leprous onnistuu erottumaan myös musiikillaan. Ja joskus biisi ei vain ala tuntua oikealta, vaikka tekisi mitä. Sitten kehittelimme jokaista ideaa mahdollisimman pitkälle. progressiivista ja massasta – He ovat kokeneita ja lahjakkaita ihmisiä, joten heistä on paljon 28.-30.6.2013 SUVILAHTI, HELSINKI raikkaasti erottuvaa metallia. Coalilla on yhtenäisempi soundi ja fiilis. & 27.6.) Tiketin myymälässä Urho Kekkosen kadulla klo 12-19 välisenä aikana • Ennakkolipun vaihto rannekkeeksi onnistuu myös tapahtuman yleisöportin rannekkeenvaihto- ja lipunmyyntipisteessä • Suosittelemme vaihtamaan 3:n päivän lipun rannekkeeksi jo ennen festivaalia, näin jonot portilla festivaalipäivinä liikkuvat sujuvammin Ei ihan normibändi C oal-levy lukeutuu tekeleisiin, jotka eivät päästä kuulijaansa helpolla. 38 Inferno Coalin äänityssessiot olivat tiiviydestään huolimatta varsin hedelmälliset ja tuotteliaat. Joskus se tarkoittaa, että kappaleen sovitus elää kunnes viimeinen nuotti on äänitetty. WBTBWB 16.30-17.15 16.45-17.10 DE LIRIUM'S ORDER 16.45-17.10 TORTURE KILLER 17.15-18.00 ASKING ALEXANDRIA 18.35-19.20 16.50-17.35 STRATOVARIUS VON 17.50-18.50 BETRAYAL AT BESPIN 17.55-18.40 WHISPERED KUOLEMANLAAKSO 18.15-19.30 DEATH HAWKS 17.30-18.15 18.05-18.50 BOLT THROWER KHROMA 16.00-16.30 DR. Vaikka tuottajapariskunta saattaa ajaa bändin tuskallisen pitkälle kertoo, että yhtye käyttää epämukavuusalueelle, on kuulemma aina hieno tunne tajuta, että täpaljon vaivaa aivotyöhön. tuska 2013 FRIDAY 28.06.2013 RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE SATURDAY 29.06.2013 RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE RADIO ROCK STAGE 14.00 GATES OPEN SOUL THROWER CLUB STAGE 14.00 GATES OPEN 13.45-14.10 LOST SOCIETY 13.45-14.35 DEATHCHAIN CUT TO FIT BLACK CITY HATEFORM 14.30-14.55 AMARANTHE Teksti Vilho Rajala | KUVA Tore moen | www.leprous.net LEPROUS 15.15-15.40 15.40-16.15 RATFACE 16.15-17.15 Coalin edeltäjä Bilateral ilmestyi vuonna 2011. – Se oli meille todella mieluinen haaste! Suodatimme ideoista pois ne, joista emme pitäneet ja keskityimme niihin, joista pidimme. Kolme biisiä heitettiin poiskin. Ajattelemme tietoisesti kaikkea mitä teemme, hän kuvailee. Leprousilla ajattelu yltää myös visuaaliseen ulkoasuun, joka muistuttaa enemmän hääkeikkoja tekevää bilebändiä kuin metalliryhmää. apua. Ette todellakaan näe meitä paikoillaan tuijottamassa tyhjyyteen!. Landsverkin mukaan Norjalainen Leprous ei näytä se oli hieman hajanaisempi ja äkkiväärempi kuin seuraajansa. – Teemme aina kappaleita niin kauan kunnes ne tuntuvat oikeilta. PaUusi Coal-levy esittelee riskunta Vegard ja Heidi Solberg Tveitan, joka tunnetaan paremmin nimillä Ihsahn ja Ihriel, toimi Leprousin korvina. LIVING DEAD! 17.30-18.15 18.00 15.55-16.40 16.40-17.40 STAM1NA IHSAHN BARBE-Q-BARBIES 16.00-16.25 DREAMTALE 17.25-18.15 15.15-15.40 BLOODRED HOURGLASS 16.00-16.25 WINTERSUN SANTA CRUZ 15.15-15.40 SOILWORK TOMBSTONED 17.00 14.45-15.45 15.20-16.20 ABHORRENCE 16.00 14.30-14.55 14.45-15.20 14.30-15.30 14.10-14.40 BALTIMOR 14.30-14.55 THE DILLINGER ESCAPE PLAN Kaikki oikeudet ohjelman ja aikataulunmuutoksiin pidätetään. – Me emme säästele paukkuja keikoillammekaan! Teemme parhaamme, jotta yleisö pysyisi varpaillaan. Näemme valtavasti vaivaa tavoitteidemme saavuttamisen eteen. Avausbiisi Foe on hyvä esimerkki tästä lähestymistavasta. – Emme pelänneet tehdä mitään ja yritimme sanoa paljon lyhyessä samalta kuin bändit tämän ajassa. Ei yllätä, että Leprous haluaa painottaa tietoisuutta ja harkintaa siinäkin, miltä bändin lavatoiminta näyttää. kussakin ”aiheessa” voi pysytellä pitempään. – On todella vaikea erottua muista tänä päivänä, koska bändejä on niin tolkuttomasti. mäkin idea toimi lopputuloksen parhaaksi. Ainoat selvät mieleen nousevat vertailukohdat ovat Devin Townsend ja Meshuggah, mutta yhtäläisyydet eivät käy häiritseviksi. Luotamme heihin. Musiikki virtaa jännitteisenä, kohoilevana ja jotenkin hahmottomana. On sangen mielenkiintoista nähdä, miten tämänkaltainen, ajoittain mättöön, ajoittain silkkaan fiilistelyyn ja ajoittain postrockmaiseen kasvatteluun nojaava ilmaisu toimii livenä
Epe oli perustamassa bändiä, ja Rane hyppäsi kelkkaan uran loppupuolella. Nykyään Lamassa soittavat Ranen ja Epen lisäksi Jusa Ranta (rummut) ja Timo ”Charlie” Peräniitty (kitara). & 27.6.) Tiketin myymälässä Urho Kekkosen kadulla klo 12-19 välisenä aikana • Ennakkolipun vaihto rannekkeeksi onnistuu myös tapahtuman yleisöportin rannekkeenvaihto- ja lipunmyyntipisteessä • Suosittelemme vaihtamaan 3:n päivän lipun rannekkeeksi jo ennen festivaalia, näin jonot portilla festivaalipäivinä liikkuvat sujuvammin Teksti Tami Hintikka | KUVA Bobby Nieminen Uudelleen aktivoitunut suomipunkin pioneeri Lama tekee taas keikkaa. Stadin katupojat A lun alkaen Lama toimi vuosina 1977–83 . Tujuissa rockliemissä marinoitunut Rane jäi vuonna 1989 Jenkkeihin ja palasi Suomeen vasta 2010 – käymättä välillä kertaakaan Suomessa. Yhtyeen ainoa virallinen kokopitkä levy Lama ilmestyi vuonna 1982 ja bändin pikkukiekot niputtava …ja mikään ei muuttunut seuraavana vuonna. Mä säädän ja hämmennän, mä en voi sille mitään. Kuitenkin se Laman juttu on se bändin kemia, eli ei voi ottaa mukaan ketä vaan, Epe sanoo. Rane: – Ei voinut lähteä yksin takas itään, kun oltiin Stadissa bailaamassa. LIVING DEAD! 17.30-18.15 18.00 ASKING ALEXANDRIA 16.40-17.40 STAM1NA 17.25-18.15 SANTA CRUZ 15.15-15.40 TOMBSTONED 17.00 14.45-15.45 15.20-16.20 ABHORRENCE 15.40-16.15 AMARANTHE RATFACE SOILWORK HATEFORM 14.30-14.55 14.45-15.20 14.30-15.30 16.00 14.10-14.40 BALTIMOR 14.30-14.55 THE DILLINGER ESCAPE PLAN Kaikki oikeudet ohjelman ja aikataulunmuutoksiin pidätetään. 40 Inferno – Se on mun staili. Kovia kivoja aikoja Tämän päivän Helsingissä kukaan ei käännä katsettaan, vaikka joku kulkisi kadulla naula otsassa, mutta 70–80-lukujen taitteessa asiat olivat toisin. Lopullinen niitti olivat kuitenkin albumiklassikkokeikat, joilla bändi esitti Lama-levyn kokonaan. – Mistähän se alun perin lähti. Jos jengi haluu kuulla ja bändi on iskussa, niin minkä takia ei.Lama soitti joitain keikkoja myös 1990-luvun alkupuolella, mutta niillä Rane ei ollut mukana. Laulaja Jari ”Epe” Kronholm ja basisti Rane Raitsikka turisivat Infernolle menneistä ja nykyisistä. Miehet hörähtävät nauruun ajatukselle vara-Lamasta. Hyvä kemia välittyy koko haastattelun ajan, kun kaverit iskevät tarinaa, nauravat, puhuvat toistensa päälle ja täydentävät toistensa lauseita. Jäätiin sit aina jonkun lattialle goisaamaan, kun ei voinut lähteä himaan – mennä junalla, dösällä… heh,. huom.) mustassa salissa. Rane: – Epe ja nuoret pojat… Epe: – Joo, Epe and the Boys. Herra on uinut paikalliseen musaskeneen sisään kuin ei olisi koskaan täältä poistunutkaan. Katso mahdolliset aikataulumuutokset: www.tuska-festival.fi All rights to changes in the program and schedule reserved. Entä mikä oli se kipinä, joka sai Laman palaamaan keikkalavoille. See the latest updates at www.tuska-festival.fi: 14.00 15.00 CLUB STAGE 13.00 GATES OPEN 13.00 18.35-19.20 KREATOR 18.50-19.45 55 MIN AMORPHIS 20.00 21.00 19.35-20.30 KING DIAMOND SEREMONIA LAMA 19.40-20.25 19.45-20.30 20.30-22.00 23.00 GATES CLOSE 19.00-21.00 DARK BUDDHA RISING TESTAMENT 20.30-22.00 NIGHTWISH URFAUST 19.40-20.25 20.45-21.35 23.00 GATES CLOSE 22.00 GATES CLOSE 28.-30.6.2013 SUVILAHTI, HELSINKI Liput tiketistä, www.tiketti.fi: 1pv alkaen 62,50€ • 2pv alkaen 94,50€ • 3pv alkaen 119,50€ Liput Lippupisteestä, www.Lippu.fi: 1pv alkaen 63,50€ • 2pv alkaen 95,50€ • 3pv alkaen 120,50€ Liput pORtiLtA: pe 75€ • la 70€ • su 75€ • 2pv 100€ • 3pv 130€ www.tuska-festival.fi Rannekkeenvaihto • Kaikki kolmen päivän liput vaihdetaan rannekkeiksi • Rannekkeilla pääsee halutessaan festivaalialueelta ulos ja sisään kesken päivän • Ennakkoon ostettujen kolmen päivän lippujen vaihto rannekkeiksi onnistuu jo festivaalia edeltävänä keskiviikkona ja torstaina (26. Epe: – Sitä kokeiltiin, ja sit se meni aika hyvin läpi ja keikat oli hyviä. tuska 2013 FRIDAY 28.06.2013 RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE SATURDAY 29.06.2013 RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE suvilahti SUNDAY 30.06.2013 CLUB STAGE RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE 14.00 GATES OPEN SOUL THROWER 14.00 GATES OPEN 13.45-14.10 LOST SOCIETY 13.45-14.35 DEATHCHAIN CUT TO FIT BLACK CITY 14.30-14.55 LEPROUS 15.15-15.40 16.15-17.15 15.15-15.40 BLOODRED HOURGLASS 16.00-16.25 WINTERSUN BARBE-Q-BARBIES 16.00-16.25 WBTBWB DREAMTALE 16.30-17.15 16.45-17.10 15.55-16.40 DE LIRIUM'S ORDER 16.45-17.10 IHSAHN TORTURE KILLER 17.15-18.00 DEATH HAWKS 16.50-17.35 17.30-18.15 STRATOVARIUS VON 17.50-18.50 18.05-18.50 BOLT THROWER 19.00 18.35-19.20 BETRAYAL AT BESPIN 17.55-18.40 WHISPERED KUOLEMANLAAKSO 18.15-19.30 KHROMA 16.00-16.30 DR. Meillähän on basistit asuneet ulkomailla, eikä olla haluttu tehdä tätä juttua millään varakokoonpanolla. Rane: – Mun vika keikka oli kasikaks Laman hautajaiset Leban (Lepakkoluola, toim
Kaikkiin kissanristiäisiin bändi ei todellakaan lähde soittamaan. Into soittamiseen on yhä tallella, vaikka ikää alkaa olla. Brasiliassa kuvattiin myös osia tulevaan Lama-dokumenttielokuvaan. Portsari sanoi että älä tuu siihen vuotamaan, painu vittuun siitä. Nuoruushan on pelkkää vimmaa, eikä silloin mietitä, vaan vedetään niin saatanasti. Rane: – Suomessa on ihan perkeleesti uusia punkbändejä, ja se lämmittää. Rane: – Eikä ne olleet vain nämä pullistelijat, jotka silloin tuli kimppuun, vaan ihan kaikki: portsarit, kytät ja kaikki, vittu, tiedätsä. Meidän pitää alkaa leikkiä oikeaa bändiä, jos halutaan jatkaa tätä. Ja siinä oli taitavia tyyppejä mukana, jotka byrokratian tasolla pystyivät laittamaan hanttiin kaupungille. Älä funtsaa mitä muut funtsaa, vaan vedä sydämellä, niin se on siinä. Se on vastaisku kaikelle tälle sköndälle. Mutta se riemu on edelleen tossa, ei me tätä muuten tehtäis. Huumoria piisasi myös vanhoina aikoina, ja sen avulla selvittiin monesta ikävästä tilanteesta. Rane: – Joo, ei voida sahata noita biisejä koko ajan joka puolella. On paine tehdä itselle se hyvä ympäristö. Se oli statement. Jumalauta ne antoi palaa, ne todellakin antoi mennä. Piti vallata mesta, eli siis Lepakko. Myös ihmiset punkkiskenen ulkopuolelta alkaa kiinnostua näistä, kun ne ei enää jaksa kuunnella tota paskaa… Epe: – …soittolistamusaa. Kun kuuntelee Lamaa, saa kuvan millaista oli olla punkkari Stadissa, kun asiat olivat ihan helvetin eri lailla kuin nykyään. Rane: – Tässä on Tuska ja kenties joku muu veto tähän kesään, mutta me mennään ihan pienissä paloissa, juttu kerrallaan. Epe: – Me ollaan siinä rajamailla, vanhan 77-punkin ja hc:n välissä. Epe: – Siinä oli sellaista vanhaa punkmeininkiä. Se oli ihan järjetöntä! Vittu, keskellä skutsii mohikaanit jyrää. Rane: – Soittamisen riemu on edelleen siellä, mutta silloin snadina oli hirvee tuli perseen alla… Epe: – …oli hirveä halu, muttei valmiita palikoita, kaikki piti itse rakentaa. Et niinku tollasta, tiedätsä. Epe: – Normipunkkibändi soittaa nykyään vuodessa enemmän keikkoja kuin me koko uralla. Siihen aikaan ei ollut mitään muuta kuin kova into tehdä. Meni kauppaan tai ihan minne vaan, niin jengi tsiigas et mitä helvettiä. Lama on aina keikkaillut vähän. Rane: – Nimenomaan se tekeminen on se avainsana. Se oli niinku brasilialainen fudiskatsomo, siinä oli riemuu, siitä oli otetta. Rane: – Mulle jäi päällimmäisenä mieleen se, miten innoissaan jengi oli siellä. Rane: – Kunnon vanhan ajan staili, että on ihan vitun kuuma ja tavallaan tukala olla. Rane: – Suomalaisessa musakentässä on niin paljon paskaa, se on vähän kipeä. Rane: – Kerran oltiin Virroilla tanssilavalla. – Me oltiin dokaamassa, ja meidän frendiä, Unicef-yhtyeen Jonzaa puukotettiin. Skeidaa, ihmisiä ja maihinnousukenkiä lentää ilmassa. Epe: – ”Soittakaa kaksi kertaa 45 minuuttia!” Joo, me saadaan 35 minuuttia meidän settiin, jos me vedetään kaikki mitä meillä on. Mentiin sitten jonkun raflan ovelle ja pyydettiin apua, että soittaisivat ambulanssin. ”Pun k on niink u rip että uli – saa sitä daa tarv n pa itaa ikat n, p u Laman tämänhetkinen konsepti alhtai ksi.” kaa olla tiensä päässä. Vaikka ne on raffeja mestoja, vastaanotto on hyvin lämmin. Rane: – Ei olla vain että ”vittu se oli ihan DDR:ää eikä mistään tullut mitään, kaikkialla joutui painimaan ja niin edelleen”. Bändi pääsi keväällä haistelemaan ulkomaan tuulia, kun se suuntasi minirundille Brasiliaan. Ja taas nauru kajahtaa ilmoille. Menneitä ei myöskään muistella pahalla. Siellä sitten oltiin, eikä lähdettykään mihinkään. Rane: – Me ollaan tosi läheisiä, tiivistä ryhmää noiden juttujen takia. Itse ja innolla Nykyään do it yourself -linja on valinta, mutta aikoinaan se oli ainoa vaihtoehto. Yhteiset kokemukset lujittivat porukkaa entisestään. Epe: – Katsotaan mitä se yleisö diggaa tällaisesta eläkeläisten musasta. Epe: – Joo, kyllä kaikki jättää jälkensä. Epe oli esimerkiksi puikkelehtinut autojen välissä ja huitonut niittivyöllä tyyppejä, jotka yrittivät varastaan hänen kenkiään. Punk puhdistaa Laman punk on hieman hankalaa kategorisoida. Punk on niinku ripuli – sitä tarvitaan, että saadaan paikat puhtaiksi. Epe: – Kai tässä näkyy joku kokemus, kun on vuosia mittarissa. Epe: – Bussit jätti pysäkille ja sellaista. Rane: – Pitää saada miksaaja, joka saa sen kuulostamaan punkrockilta, että skebat soi ja se rähisee. Vittu, ne lauloi suomea, ne loikki lavalle. Epe: – Kannattaa tehdä tässä iässä enää sellaisia juttuja, joista diggaa. Sitä vahvempi ja tiiviimpi se on. Siihen aikaan kun vedit jonkun korvarenkaan tai punaisen tukan kanssa tuolla, olit jo sellainen maalitaulu. Silloin myös läppä lensi, ja ne olivat ihan törkeen hauskoja aikoja. Rane: – Niin, ei ollut mitään nuorisomestoja, missä käydä skulaamassa, ja joka mestaan mihin pääsi soittamaan tuli porttari. Uskomattomia stooreja riittäisi vaikka moneksi päiväksi, mutta Rane nostaa yhden karun esimerkin. Epe: – Mitä ankeammat ajat, sitä paremmin se vastakulttuuri muhii tuolla. Ei siihen lannistuttu, vaan sitä vaan duunattiin. Siinä on koukkua ja rähinää sopivassa suhteessa. Epe: – Ne oli todella otettuja siitä, että mentiin skulaamaan jonnekin São Paulon laitakujille. Tuskaakin odotetaan. Naurua riittää jälleen. Rane: – Se on punkkia, että sä et mieti mitä muut miettii. Niin kuin Joe Strummer sanoi: punk on kuin mafia, että kun sä kerran olet sisällä siinä, sä et enää pääse veke. ei siitä tullut yhtään mitään. Suomen nykyiset punkbändit saavat veteraanien varauksettoman hehkutuksen. Epe: – Yllättävän paljon on tullut kaikenlaisia tarjouksia, mutta ei me haluta lypsää tätä hommaa loppuun. Suomen-keikoistakin on meheviä muistoja. Inferno 41. Mutta tuntuu hyvältä soittaa, ja saa nähdä, jos tossa jotain idiksiä alkaa tulla, niin sitten katsotaan mitä tulee
LIVING DEAD! 17.30-18.15 KUOLEMANLAAKSO 18.15-19.30 Nightwish vaihtoi viime vuonna jo toisen kerran laulajaansa. – Tunsin vanhempien kappaleiden sanoituksia ja rakenteita. Tällä hetkellä yhtye on eräänlaisessa välitilassa, mutta tulevaisuutta koskevien päätösten suhteen ei haluta pitää kiirettä. Lokakuun ensimmäinen päivä ilmestyikin virallinen tiedote, jossa kerrottiin Olzonin erosta Nightwishistä. Yhtye otti minuun yhteyttä vain muutaman päivän varoitusajalla. Vähitellen päätös liittymisestä alkoi kuitenkin vahvistua. – Aluksi olin totta kai sokissa. lokakuuta Seattlen Showbox SoDo -konserttihallin lavalla Nightwishin laulajana nähtiin pitkänhuiskea hollantilainen amatsoni Floor Jansen. syyskuuta tehdyn Denverin-keikan lauluosuudet hoidettiin lämmittelybändi Kamelotin taustalaulajien Elize Rydin (Amaranthe) ja Alissa White-Gluzin (The Agonist) avulla, mutta jo seuraavana päivänä Olzon oli palannut takaisin ja lauloi Salt Lake Cityn -keikalla. Asiasta ei ole kerrottu myöhemminkään juuri tätä enempää. Nightwish lähetti Floorille listan kappaleista, jotka laulajan tulisi ottaa nopeassa ajassa haltuun. Voisinko hoitaa hommaa niin lyhyellä valmistautumisella. Anetten kanssa oli ongelmia ja yhtye kysyi, olisinko minä mahdollisesti käytettävissä, Floor kertoo Helsingissä toukokuun puolivälissä 2013. Tilanne oli aika kummallinen, kuin kahden maailman kohtaaminen. Muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa toden teolla viime syyskuun lopussa Imaginaerum-kiertueen USA:nosuuden aikana, kun yhtye tiedotti, että Olzon on sairaalahoidossa. 42 Inferno – Ensinnäkin, kaikki tapahtui hyvin lyhyessä ajassa. Kokonaisuudessaan minun piti opetella noin sata minuuttia kestävä setti, jossa oli hyvin haastavia juttuja. Katso mahdolliset aikataulumuutokset: www.tuska-festival.fi All rights to changes in the program and schedule reserved. Kuuleman mukaan oli käynyt selväksi, että yhtyeen ja laulajan tavoitteet olivat erilaiset ja teiden eroaminen oli yhteinen päätös. Perjantaina 28. Ja niitä oli tietenkin setissä paljon, kun kyse oli levyä promotoivasta kiertueesta. Olisiko minusta ylipäänsä kaikkeen siihen. Käynnissä olevan Imaginaerum-kiertueen keikat on Olzonin lähdön jälkeen hoitanut vuonna 2009 hajonneesta After Forever -yhtyeestä tuttu Floor Jansen, mutta hänen asemaansa vakituisena laulajana ei ole kuitenkaan varmistettu. Mitä kaikkea syys–lokakuun vaihteessa 2012 siis tapahtuikaan. tuska 2013 FRIDAY 28.06.2013 RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE SATURDAY 29.06.2013 RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE RADIO ROCK STAGE SOUL THROWER 14.00 GATES OPEN 13.45-14.10 LOST SOCIETY 13.45-14.35 DEATHCHAIN CUT TO FIT BLACK CITY 15.15-15.40 15.40-16.15 BLOODRED HOURGLASS TOMBSTONED 16.00-16.25 WINTERSUN 16.15-17.15 16.00-16.25 WBTBWB DREAMTALE 16.30-17.15 16.45-17.10 17.00 IHSAHN 17.25-18.15 18.00 16.45-17.10 17.15-18.00 17.30-18.15 19.35-20.30 KING DIAMOND SEREMONIA 18.35-19.20 LAMA 19.40-20.25 19.45-20.30 20.30-22.00 23.00 GATES CLOSE URFAUST 19.40-20.25 DARK BUDDHA RISING TESTAMENT 20.30-22.00 16.50-17.35 17.50-18.50 WHISPERED KREATOR 18.50-19.45 55 MIN AMORPHIS 16.00-16.30 DEATH HAWKS STRATOVARIUS VON 18.35-19.20 15.55-16.40 ASKING ALEXANDRIA KHROMA DR. Yhtye kertoi kaiken olevan kunnossa, mutta hyvin nopeasti mediaan alkoi ilmestyä Olzonin lausuntoja siitä, kuinka pettynyt hän oli päätöksestä korvata hänet yhdellä keikalla. Jo samana päivänä 1. See the latest updates at www.tuska-festival.fi: 14.00 GATES OPEN 14.00 19.00 INFERNO STAGE 13.00 GATES OPEN 13.00 15.00 suvilahti SUNDAY 30.06.2013 20.45-21.35 23.00 GATES CLOSE BETRAYAL AT BESPIN 17.55-18.40 NIGHTWISH 19.00-21.00 22.00 GATES CLOSE 28.-30.6.2013 SUVILAHTI, HELSINKI Liput tiketistä, www.tiketti.fi: 1pv alkaen 62,50€ • 2pv alkaen 94,50€ • 3pv alkaen 119,50€ Liput Lippupisteestä, www.Lippu.fi: 1pv alkaen 63,50€ • 2pv alkaen 95,50€ • 3pv alkaen 120,50€ Liput pORtiLtA: pe 75€ • la 70€ • su 75€ • 2pv 100€ • 3pv 130€ Rannekkeenvaihto • Kaikki kolmen päivän liput vaihdetaan rannekkeiksi • Rannekkeilla pääsee halutessaan festivaalialueelta ulos ja sisään kesken päivän • Ennakkoon ostettujen kolmen päivän lippujen vaihto rannekkeiksi onnistuu jo festivaalia edeltävänä keskiviikkona ja torstaina (26. Vuonna 2005 yhtyeestä erotetun Tarja Turusen korvaaja Anette Olzon sai lähtöpassit viime vuonna. BARBE-Q-BARBIES 16.40-17.40 18.05-18.50 BOLT THROWER SANTA CRUZ 15.15-15.40 DE LIRIUM'S ORDER STAM1NA TORTURE KILLER 14.45-15.45 15.15-15.40 15.20-16.20 ABHORRENCE 20.00 14.30-14.55 AMARANTHE RATFACE SOILWORK HATEFORM Teksti Toni Keränen | Kuvat Markus Paajala | www.nightwish.com 14.30-14.55 14.45-15.20 14.30-15.30 16.00 14.10-14.40 BALTIMOR 14.30-14.55 THE DILLINGER ESCAPE PLAN LEPROUS 21.00 CLUB STAGE Kaikki oikeudet ohjelman ja aikataulunmuutoksiin pidätetään. Aloin jutella vieressä istuneen hollantilaisen miehen kanssa ja pyysin anteeksi häiriötä. & 27.6.) Tiketin myymälässä Urho Kekkosen kadulla klo 12-19 välisenä aikana • Ennakkolipun vaihto rannekkeeksi onnistuu myös tapahtuman yleisöportin rannekkeenvaihto- ja lipunmyyntipisteessä • Suosittelemme vaihtamaan 3:n päivän lipun rannekkeeksi jo ennen festivaalia, näin jonot portilla festivaalipäivinä liikkuvat sujuvammin Kohti www.tuska-festival.fi tuntematonta uonna 1996 perustettu Nightwish on urallaan jälleen kerran erikoisessa tilanteessa. – Muutamaa päivää myöhemmin, Denverin keikkapäivänä, yhtye otti jälleen yhteyttä ja kertoi, että Anetten lähtö on täysin varmaa ja minua pyydettiin lentämään heti USA:han, Floor muistelee. Kaikki viimeisimmän Imaginaerum-levyn kappaleet olivat kuitenkin täysin tuntemattomia minulle. Myöhemmin tämä mies etsi minut sosiaalisen median välityksellä ja onnitteli siitä, että kaikki oli lopulta mennyt parhain päin.. Istuin kahden ihmisen välissä ja treenasin tuntikausia, kunnes en enää jaksanut enempää. – Siinä minä siis olin, istuin lentokoneessa ja harjoittelin kappaleita laulamalla hiljaa niiden mukana
Inferno 43
44 Inferno
Dramaattisuus vetoaa Jansen kertoo, että olisi valmis laulamaan mitä tahansa Nightwishin kappaleita lavalla. Tilanne oli kummallinen. Sitä on jopa alettu nimittää leikkisästi Ghost Love Flooriksi, mikä on mielestäni todella söpöä. – Totta kai jokainen haluaisi tietää tarkasti, mitä elämässä tapahtuu, mutta se ei ole yksinkertaisesti mahdollista. Voiko tosiaankin olla niin, että kansainvälisesti menestynyt yhtye ei tiedä tarkkoja suunnitelmiaan kuin parin kuukauden päähän. Ääneni oli puolittain poissa, saatoin kyllä laulaa, mutta en kaikella mahdollisella voimalla. Maanantaina 1. Ainoa asia, mikä tiedettiin oli se, että homma ei toiminut Anetten kanssa ja tilalle tarvittiin joku muu. Osapuolet ovat voineet miettiä, mitä menneistä voidaan oppia, ettei sama tapahtuisi enää uudelleen. Etkä sinä itsekään ihan oikeasti tiedä mitään sen jälkeisestä tilanteesta. Illan keikan jälkeen tunnelma oli aivan uskomaton, me teimme sen! – Tunteeni noiden muutamien ensipäivien aikana oli sekoitus kauhua ja innostusta. – Soitimme setin läpi kokonaisuudessaan. Tällaista tapahtuu vain kerran elämässä, joten siihen oli tartuttava. – Toki minulla on nytkin oma bändi, ReVamp, mutta sen tilanne on erilainen. Loppukesän festivaalivetojen jälkeen kaikki on kuitenkin avointa. – Tätä voi ajatella vaikkapa kokeiluvaiheena. Toki se on äärimmäisen epätodennäköistä, koska asiat sujuvat hyvin, mutta silti se on mahdollista. Varsinaisia suosikkejakin häneltä silti löytyy. – Minulle antoi myös lisävoimaa se tieto, että kaikista maailman ihmisistä yhtye oli valinnut juuri minut tehtävään. Tajuan kyllä, että monikaan ei ymmärrä Nightwishin nykyistä järjestelyä. Henki on positiivinen ja tämä kaikki on erinomainen lähtötilanne, jos päätämme jatkaa yhteistyötä vielä tulevaisuudessa, Jansen diplomatisoi. Onko Jansen siis onnellinen nykyisessä tilanteessa. lokakuuta yhtyeellä oli soundcheck Seattlessa. Samalla se oli ensimmäinen ja ainoa yhteinen harjoitus uudelle kokoonpanolle. Kävi kuitenkin selväksi, että pystyn hoitamaan keikan ja koko loppukiertueen. Inferno 45. Jos todella uskot johonkin, voit tehdä uskomattomia asioita. Eikö ole melkoinen riski sitoutua projektiin, jonka jatkosta ei ole mitään tietoa. On aivan mahdollista, että elokuussa toteamme, että oli hauskaa, mutta eipä tehdä tätä koskaan enää uudelleen. Riskit kuuluvat elämään Ulkopuolelta katsottuna Nightwishin ja Jansenin tilanne on tällä hetkellä omituinen. – Kuten sanoin, tämä on äärimmäinen kunniatehtävä. – Olen kuullut itsekin huhuja siitä, että minuakin kysyttiin tuolloin yhtyeeseen tai että olisin hakenut mukaan, mutta tuollaista nyt juoruillaan aina. Minulla on kuitenkin myös oma bändini ja Nightwishin alkuvuoden kolmen kuukauden tauolla olimme studiossa tekemässä toista ReVamp-levyä. Tulevaisuus on avoin. Minulla oli ollut valmiiksi flunssa kotoa lähtiessäni ja siihen lisättiin vielä univaje ja jetlag. Olin liittynyt After Foreveriin 17-vuotiaana ja se oli silloin minun juttuni. ”Tällaista tapahtuu vain kerran elämässä, joten siihen oli tartuttava. Olimme Anetten kanssa samassa hotellissa, mutta tilanne huomioon ottaen ei ollut viisasta, että olisimme tavanneet. On myös liikkunut huhuja, että Jansenia olisi harkittu Nightwishiin jo edellisellä kerralla, kun laulajaa vaihdettiin. Yhtye on vielä varsin uusi juttu, eikä se ole yhtä suosittu kuin After Forever aikoinaan. – Moni fani tietää jo tässä vaiheessa, että yksi suurimmista suosikeistani on Ghost Love Score. Kysyttiinkö häntä siis yhtyeeseen jo vuonna 2006–07. Jos todella uskot johonkin, voit tehdä uskomattomia asioita.” Suoraan tulikokeeseen Floor saapui Salt Lake Cityyn lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, muutama tunti sen jälkeen, kun Olzon oli laulanut viimeisen keikkansa Nightwishin riveissä. Rakastan kappaleen maagista tunnelmaa. Ihminen ei itsekään aina tiedä, mihin pystyy. Yhtyeen jäsenet olivat totta kai myös äärimmäisen stressaantuneita, joten jännite seuraavan päivän bussimatkalla Salt Lakesta Seattleen oli valtava. – En saanut sinä yönä yhtään unta, olin aivan hermoraunio. – Saavuin kello yksi yöllä ja minut noudettiin hotellille. Olin luomassa omaa uraani enkä edes itse harkinnut muuta. – Nautin nyt joka sekunnista ja elän päivä kerrallaan. Olemme mahtava tiimi ja homma toimii. Päätökset jatkosta tulevat myöhemmin. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt ja sovimme, että hoidan koko loppukiertueen. – Virallinen totuus on se, että korvasin Anetten ja pestini kestää elokuulle asti. En halunnut pettää sellaista luottamusta. Se antoi kuitenkin minulle hieman aikaa sopeutua tilanteeseen. On uskomaton kunnia saada lentää toiselta puolen maailmaa tekemään jotain tuollaista. Olisihan voinut käydä niin, että yhteistyö minunkaan kanssani ei olisi toiminut. Mistään muusta ei ole vielä sovittu. Minusta on kuitenkin hyvä, että nyt on rauhoituttu ja kaikki ovat voineet käsitellä tunnetasolla sen, mitä on tapahtunut. Ihan näin selviä asiat eivät vielä tuolloin kuitenkaan olleet. Emme olleet yhtä isoja kuin Nightwish, mutta suosiomme oli kasvussa. Olen kyllä tuntenut bändiä ja sen lähipiiriä jo noin kymmenen vuoden ajan. Lehden ilmestyessä yhtye on soittanut neljä keikkaa Japanissa ja yhden Sveitsissä sekä ollut Sauna Open Airin pääesiintyjä. Tarjan lähdettyä olin kuitenkin After Foreverissä ja kaikki toimi vielä oikein hyvin. Voin siis keskittyä myös muihin hommiin, eikä minun tarvitse odottaa pelkästään sitä, mitä Nightwish tulee seuraavaksi tekemään. Varsinkin tunnetasolla on tärkeää ja viisasta, että keskitymme nyt vain tulevien keikkojen hoitamiseen. – En. Aiemmin mainitussa tiedotteessa Nightwish antoi ymmärtää, että Jansen hoitaisi kaikki loput Imaginaerum-kiertueen esiintymiset. – Ei, enkä tiedä, harkittiinko minua edes. – Onhan se, mutta kuka muukaan tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. – Alussa mikään ei ollut varmaa
Hän oli kokeillut juttua erään kuorossa mukana olleen sopraanon kanssa, mutta homma ei ollut toiminut. huom.). Joost van den Broek, ReVampin kosketinsoittaja ja Jansenin bändikaveri jo After Foreveristä, piti kuitenkin projektia elossa ja materiaalia syntyi yhdessä muiden jäsenten kanssa. Lisäksi siskoni Irene oli mukana kiertueella, joten kaiken kaikkiaan kyseessä oli merkittävä ja hauska vaihe uraani. Oli hienoa, että levy toteutui ja saimme aikataulut sopimaan. – Kävin jo muutama vuosi sitten muutamalla tunnilla, jossa opettelin death metal -örinän tuottamista. Suunnitteilla on myös todella mielenkiintoisia kiertuejuttuja, joista kerrotaan tarkemmin myöhemmin. Nightwish-velvoitteiden aikana muu bändi nauhoitti omat osuutensa. Lopulta olin ulkona kuvioista yli vuoden, Jansen kertoo. Minusta vakiintunut termi ”female fronted metal” on hieman kummallinen, mutta yhtä kaikki, halusimme tehdä jotain, mitä kyseisessä genressä ei ole aiemmin tehty. Tässä on tekemistä aivan riittämiin. Nyt voin lähteä tekemään Nightwish-keikkoja huojentunein mielin. – Ehkä näinkin, mutta yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että vertailussa ei ole kovinkaan paljon järkeä. En imitoi tai kopioi aiempia juttuja. Sovimme, että bändi jatkaa kappaleiden työstämistä. Nyt sama homma tapahtuu uudelleen minulle. – Levy-yhtiöstä oli ehdotettu minua. Halusimme tuoda mukaan jotain tuoretta ja vähän raskaampaa. Opettelin esimerkiksi örisemään kunnolla. Hän kysyi, onko minulla kotistudiota ja voisinko tehdä laulut vielä saman päivän aikana. Seuraavana vuonna ilmestyi yhtyeen nimeä kantava debyytti. – Olen tehnyt omaa juttuani After Foreverin ensimmäisestä levystä lähtien. Minulla oli varsin yksinkertainen laitteisto, mutta homma onnistui. Tietääkseni esimerkiksi Star One -projektille ei ole aivan lähitulevaisuudessa tulossa jatkoa.. Uuden materiaalin tekeminen aloitettiin jo ensimmäisen levyn ilmestyttyä, mutta sitten minä sairastuin (vuonna 2011 Jansenin kerrottiin kärsivän burnoutista, toim. Jokaisella laulajalla on oma soundinsa. Kun ryhdyin nauhoittamaan lauluosuuksiani, tajusin että albumista tulisi todella hyvä. Hän on hieno tyyppi ja osaa todella yhdistellä erilaisia soundeja ja lauluääniä projekteissaan. ”Tajuan kyllä, että monikaan ei ymmärrä Nightwishin nykyistä järjestelyä.” – Pidän etenkin raskaimmista ja dramaattisimmista kappaleista. Oli mahtavaa ja yllättävääkin huomata, että osaan tehdä sitä. – En halua laulaa Nightwishin materiaalia yksi yhteen levytettyjen versioiden mukaisesti. Äitinikin kysyi levyä kuunnellessaan, että kuka tuossa kohdin oikein laulaa. – Olen onnellinen, ettei projektia kiirehditty, sillä nyt kappaleet on hiottu täysin valmiiksi. Se kuulostaa todella hyvältä, vaikka itse sanonkin. Jansen kertoo, että mainitun kaltaiset projektit ovat mukavaa vaihtelua normaalin bänditoiminnan rinnalla. – Kyllä! Meillä on hieman samanlainen ote, varsinkin rokkaavimmissa kohdissa. – En siis tavannut Deviniä ollenkaan tuolloin, mutta myöhemmin vierailin hänen keikallaan Hollannissa. – Se oli huvittava juttu. – ReVampin toisen levyn valmistuminen on kestänyt kauan. Oli mukavaa sanoa, että minähän se siinä, Jansen nauraa. Ihmiset analysoivat minun ja aiempien laulajien välisiä eroja, erityisesti verkkokeskusteluissa, mutta minusta se on pelkkää ajan ja energian haaskausta. Devin oli ollut studiossa nauhoittamassa kuoro-osuuksia ja huomannut sen vaativan myös soolo-osuuksia. Minulla oli täysi luottamus Joostiin ja kumppaneihin. Olen häneen yhteydessä vieläkin. Saman projektin yhteydessä tutustuin myös Joonsiin sekä nykyisin Adrenaline Mobissa laulavaan Russell Alleniin. – Lopulta aloin vähitellen palata takaisin ReVampiin, mutta sitten Nightwishistä otettiin yhteyttä. Aluksi olin aivan liian kiireinen edes miettimään asiaa, mutta en ole myöhemminkään uhrannut asialle paljonkaan ajatuksia. Haluan tuoda mukaan jotain omaani ja käytän luonnollista ääntäni. Toki minulla on yhteisiä piirteitä sekä Tarjan että Anetten kanssa, mutta siltikään se ei kata kaikkea sitä, mihin pystyn äänelläni. – Toisaalta olen tällä hetkellä todella tyytyväinen, että minulla ei ole Nightwishin ja ReVampin ohella muita projekteja. Kaikki mukana olleet toivoivat sen jälkeen, että tekisimme jotain vastaavaa myöhemminkin. Nyt panin opit kunnolla käytäntöön ja todella ymmärsin, kuinka se tapahtuu. Planet Hell on esimerkiksi hienoa vetää lavalla. Toisaalta suurin osa faneista on ottanut minut todella hyvin vastaan ja ihmiset tuntuvat pitävän minun rock- ja metallivaikutteisesta äänestäni. – Tiedän, että esimerkiksi Anettella oli vaikeuksia sen kanssa, että fanit vertasivat häntä Tarjaan ja vaativat Tarjaa takaisin. Luvassa örinää Palatkaamme Jansenin toiseen bändiin ReVampiin. Kun palasin kiertueelta, ryhdyin nauhoittamaan lauluja. – Star Onesta minulla on todella lämpimiä muistoja. Lisäksi laulaminen Marcon (Hietala, basisti ja Nightwishin toinen laulaja) kanssa siinä kappaleessa on mahtavaa. Varsinkin ensimmäisen Space Metal -levyn (2002) jälkeinen kiertue oli mahtava. On haastavaa saada se toimimaan myös lavaolosuhteissa. – Levy on valmis ja Nuclear Blast julkaisee sen ensi syyskuussa Euroopassa. YouTubesta nähtävien livepätkien perusteella vaikuttaakin, että Jansenin ja Hietalan välinen kemia toimii hienosti. Lisäksi Jansen lauloi toisen heavy metal -neron, Devin Townsendin vuoden 2011 Deconstruction-levyllä, kappaleessa Pandemic. Monien projektien nainen Jansenin ääntä on kuultu myös muun muassa hänen maanmiehensä Arjen Anthony Lucassenin projekteissa Ayreon ja Star One. Devin ei tiennyt minusta juuri mitään, mutta otti kuitenkin yhteyttä. Jansenin tyylistä on sanottu, että se on kuin sekoitus edellisiä laulajia. – Moni muukin ystävyys alkoi Space Metal -kiertueella. Nightwishissä pystyn käyttämään sitä puolta äänestäni aiempaa enemmän. – Levy on raskainta musiikkia mitä olen koskaan tehnyt. Hänellä on Turusen oopperamainen ääni mutta samalla kyky laulaa Olzonille ominaisia popsävyisempää materiaalia. 46 Inferno – Halusimme tehdä modernin kuuloisen levyn. Yhtye perustettiin vuonna 2009, kun After Forever oli aiemmin samana vuonna päätetty hajottaa lopullisesti
Oli luonnollista, että aluksi mediassa revittiin juttuja aiheesta, mutta ei kulunut kuin muutama päivä ja kaikki tuntuivat hyväksyneen laulajanvaihdoksen. Kysyimme Floorilta lempikappaleita, mitä hän haluaisi laulaa. Nightwish joutui lopulta sijoittamaan omia rahojaankin viime vuonna valmistuneeseen Imaginaerum-levyn tarinaa kuvittaneeseen elokuvaan. Onko keikkojen settilista muuttunut Jansenin mukaantulon myötä. Salaisuuden verho aukeaa Haastattelun edetessä selviää, että jotain suunnitelmia Nightwishin suhteen on jo tehty. Kiertueen edetessä otimme Floorin toiveiden mukaan pari uutta biisiä haltuun, muun muassa 7 Days to the Wolvesin. – Oli hämmentävää, kuinka sujuvasti muutos meni. Se heijastuu varmasti myös yleisöön. Tuli tunne, että näinhän tämän piti mennäkin. Ekat muutamat setit olivat jo aiemmin sovittuja. Turha kiirehtiä naimisiin vielä. Meillä ei ole kiire minnekään. – Samaan hengenvetoon on kuitenkin sanottava, ettei minulla ole Floorista mitään negatiivista sanottavaa, millään osa-alueella. Puhun koko bändin miehistön puolesta. Yksinkertaisesti siksi, että yhtään tilitystä ei ole vielä tullut.. Tuntuu, että nyt tehdään asiat hieman eri tavalla. Jos tuollaisesta pääsisi eroon, niin hyvä olisi. Nyt on vuosi aikaa tehdä biisejä. Viimeiset vuodet ovat olleet aikamoista siksakkia ja nyt on antoisa tilanne, kun homma toimii erinomaisesti. Kyllä minulla on myös aika selkeät teemat lyriikoiden osalta jo valmiina, mutta niiden paljastaminen on vähän liian aikaista. Varmasti tuossa vuoden 2014 alussa ryhdytään miettimään, mitä seuraavaksi aletaan tehdä. Tuntui luontevalta vetää se nyt, ja lisäksi siellä on pari muutakin Floorin toivetta. – Alkuvaiheessa se oli sellaista eloonjäämiskamppailua, että emme halunneet lähteä kikkailemaan mitään uutta. Takana on pääkaupunkiseudulla suoritettu muutaman päivän tiukka harjoittelujakso, ja helsinkiläisen hotellin aulassa jututettava Holopainen vaikuttaa levolliselta ja tyytyväiseltä. Emme ole kerta kaikkiaan löytäneet yhtään hyvää syytä, miksi nyt pitäisi tehdä jonkinlainen ilmoitus tilanteesta. – Kesän keikoille tulee myös muutamia uusia biisejä. Imaginaerumia (2011) tehtiin vuosi, ja se miksattiin suunnilleen kymmenen kertaa uusiksi ja masteroitiin neljästi. Tai edes päättää keskenämme jatkosta. Niiden toiveiden pohjalta on otettu jo mukaan After Foreverin coveroima She Is My Sin. Minkäänlaisia päätöksiä ei ole kuitenkaan tehty. Vieläkään ei ole päätetty, jatkaako Jansen kesän keikkojen jälkeen Nightwishin laulajana. – Ainakin minä tarvitsen sen elokuun viimeisen keikan jälkeen muutaman kuukauden selkeän irtioton. Kovalevy tyhjäksi Roope Ankalla 48 Inferno Haastatteluhetkellä Nightwish valmistautuu lähtemään Japaniin. – Olemme varanneet treenipaikan heinä–syyskuulle vuonna 2014, niinä kolmena kuukautena tehdään seuraava levy. – Voin taata, että elokuvaa ei seuraavaan albumiin liitetä. – Viimeiset levyt ovat menneet koko ajan isompaan suuntaan ja projektit ovat rönsyilleet. Pitkään aikaan ei ole hymyilyttänyt yhtä paljon lavalla oleminen. Ville Akseli Juurikkala Nightwishin kosketinsoittaja ja pääasiallinen säveltäjä Tuomas Holopainen varmistaa Floor Jansenin sanat todeksi. Tämä tekee hyvää kaikkien meidän pääkopille, saadaan vain tehdä keikkoja ilman, että tarvitsee miettiä tulevaa. – Nyt seurustellaan ja pidetään hauskaa, kun on huuma menossa. Luvassa on muutenkin ehkä vähän yksinkertaisempaa ilmaisua, vaikka toisaalta orkesterisovituksista ei päästetä irti varmasti koskaan. – Sehän olisi vale sanoa, ettemmekö olisi miettineet jo Nightwishin tulevaisuutta. – Kaupallisesti emme ole päässeet vielä omillemme. Kaikkea epäilevänä toimittajana on oppinut siihen, että kulissien takana tiedetään aina enemmän kuin julkisuudessa halutaan kertoa. Hänen iloaan on hienoa katsella lavalla ja siitä saa itsekin lisää energiaa
– Viimeksi eilen puhuin talousvastaavamme kanssa ja hän sanoi, ettei oikeasti tiedä vielä mitään lukuja. Tällaisten projektien saldo selviää vasta muutaman vuoden viiveellä. – Don Rosa itse tekee kannet levyyn. Infernoakin julkaisevan Pop Median Episodi-lehti puolestaan tiesi kertoa vuoden alussa, että ensimmäisen kuukautensa aikana Imaginaerum keräsi Suomessa vain 7 400 katsojaa, joten kotimaassa elokuvaa voidaan pitää taloudellisena floppina. Taiteilua tekijänoikeuksista Viime ajat Holopainen on keskittynyt tulevan sooloprojektinsa valmisteluun. Roope Ankan naamaa ei myöskään voi näyttää levyn kannessa, koska Disney omistaa oikeudet siihen. Hänellä itsellään on mennyt täydellisesti sukset ristiin Disneyn kanssa. – Nyt alkaa seuraavan Nightwish-levyn ideoiminen ihan kunnolla. Sitä voisi verrata Mike Oldfieldiin, Enyaan, Michael Nymaniin ja vastaaviin. Joku kaveri teki ilmeisesti 70-luvulla vastaavan Taru sormusten herra -kirjaan (Holopainen viitannee ruotsalaisen Bo Hanssonin vuonna 1970 julkaisemaan Sagan om ringen -levyyn, toim. Aloin miettiä, että olisi hauska idea tehdä soundtrack kirjasta. Se on 60-prosenttisesti instrumentaalista, neljään kappaleeseen tulee laulut. Mutta nuoren Roopen saa näyttää takaapäin. Aina kun luen sitä kirjaa, pää täyttyy musiikista. Music Inspired by the Life and Times of Scrooge McDuck by Don Rosa on Holopaisen itsenäinen projekti, eikä se ole liitoksissa esimerkiksi sarjakuvan kustantajaan. – Tiesimme, että elokuva tulee olemaan marginaalinen juttu. huom.) Tanskan Egmontiin siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Kyseessä on eräänlainen soundtrack, joka pohjautuu Don Rosan luomaan Roope Ankan elämä ja teot -sarjakuvaromaaniin. Olisi kiva saada jotain takaisinkin, ihan jo sen takia, että jostain pitäisi haalia hillot seuraavan levyn tekemiseen. Minulla onkin nyt lakimies ja olemme koko ajan yhteydessä (Disneyn kanssa yhteistyötä tekevään, toim. – Projekti lähti liikkeelle jo pian sen jälkeen, kun sarjakuva-albumi julkaistiin vuonna 1997. Siihen asti ollaan hissukseen. Juuri ennen kuin lähdin tänne, sain sellaisen puolikkaan biisin tehtyä. 28.-30.6.2013 SUVILAHTI, HELSINKI Liput tiketistä, www.tiketti.fi: 1pv alkaen 62,50€ • 2pv alkaen 94,50€ • 3pv alkaen 119,50€ Liput Lippupisteestä, www.Lippu.fi: 1pv alkaen 63,50€ • 2pv alkaen 95,50€ • 3pv alkaen 120,50€ www.tuska-festival.fi. – Alun perin biisien nimetkin oli otettu sarjakuvan luvuista, mutta siihen ei uskalla lähteä. – Nightwishin kanssa yhdistävä tekijä on vain sama säveltäjä. Hän on avoimesti kertonut kärsivänsä masennuksesta Disneyyhtiön toimien vuoksi. Särökitaraa tai rockrumpuja ei ole ollenkaan. Kaveria käy sääliksi. Sekin on selvitetty. Veikkaan, että alkuvuodesta 2014 on julkaisu. Kovalevy on tyhjennetty ja Roope-projektin sävellystyö on saatu pois alta. huom.). Sen jälkeen mennään tekemään lauluja, pianoja, urkuja, kitaroita ja sen sellaista Petraxille. Laulajakiinnityksistä kerrotaan enemmän syksyllä, kun tehdään promoa ihan kunnolla levyyn liittyen. Hyvin varovaisia ollaan, ettei tule mitään tekijänoikeusongelmia. päivä alkavat orkesterinauhoitukset Lontoossa. – Viimeisimmässä sähköpostissaan minulle Rosa sanoi, että varo Disneytä. Sellaista ei ole kovin montaa kertaa tehty. Jakelijoilta tai tuotantoyhtiö Solar Filmsiltä ei ole tullut vielä mitään informaatiota, onko kyseessä kaupallinen onnistuminen tai floppi. LIVING DEAD! LEPROUS ³ DREAmTALE ³ TORTURE KILLER DE LIRIUm’S ORDER ³ KUOLEmANLAAKSO WHISPERED ³ LOST SOCIETY ³ SANTA CRUZ BLOODRED HOURGLASS ³ SEREmONIA RATFACE ³ TOmBSTONED ³ CUT TO FIT BALTImOR ³ DEATH HAWKS DARK BUDDHA RISING ³ KHROmA BETRAYAL AT BESBIN lisää tulossa... Lyriikoissa ei mainita Scrooge McDuckia ja muuta tällaista. – Levyllä on kymmenen biisiä. NIGHTWISH KING DIAMOND TESTAMENT BOLT THROWER ³ KREATOR AMORPHIS ³ ASKING ALEXANDRIA STAM1NA ³ SOILWORK ³ STRATOvARIuS WINTERSuN ³ IHSAHN ³ AMARANTHE LAMA ³ ABHORRENCE WE BuTTER THE BREAD WITH BuTTER VON ³ URFAUST ³ BLACK CITY BARBE-Q-BARBIES ³ DR. On ollut hauska huomata, että on taas kauhea draivi päällä päästä tekemään mätömpää materiaalia. Se tiedetään, että Saksassa sitä käytiin katsomassa ensimmäisenä päivänä noin 10 000 kertaa, mikä on kuulemma törkeän hyvin. Orkestraatiot tekee Pip Williams, jonka kanssa on tehty yhteistyötä myös Nightwishin kolmen viimeisimmän levyn yhteydessä. Kesän aikana kappaleita sovitetaan orkesterille ja kuorolle, ja elokuun 29
tuska 2013 FRIDAY 28.06.2013 RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE SATURDAY 29.06.2013 RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE SUNDAY 30.06.2013 RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE 14.00 GATES OPEN 14.00 SOUL THROWER 14.00 GATES OPEN 13.45-14.10 LOST SOCIETY 13.45-14.35 15.00 DEATHCHAIN CUT TO FIT BLACK CITY 14.30-14.55 14.45-15.20 14.30-15.30 RATFACE 15.15-15.40 15.40-16.15 WINTERSUN 16.15-17.15 18.00 BARBE-Q-BARBIES 16.00-16.25 WBTBWB 16.30-17.15 16.45-17.10 IHSAHN SANTA CRUZ 15.15-15.40 BLOODRED HOURGLASS DREAMTALE 17.25-18.15 14.45-15.45 15.20-16.20 TOMBSTONED 16.00-16.25 17.00 DE LIRIUM'S ORDER 16.45-17.10 ASKING ALEXANDRIA 17.15-18.00 16.50-17.35 DR. Välillä tuntuu, että varsinkin yhden miehen projekteja ilmaantuu niin paljon, että sitä huumaavinta tunnelmablackiä etsiessään on oltava valmis kahlaamaan loputtoman suon läpi. Yksi on silti edelleen ylitse muiden: toinen kokopitkä Verräterischer, Nichtswürdiger Geist. Varsinkin sen klassisempien osien synty on edelleen hieman hämärän peitossa, ja mikä parasta, Urfaustin kaltaisen musiikin kohdalla ei edes halua tietää liian tarkkoja yksityiskohtia. Ei, kyse on jostain paljon kokonaisvaltaisemmasta. Nyt ei puhuta musiikista, jonka voi hajottaa osiin, melodioihin tai riffeihin. Juuri tämä vaarallisen pitkälle venytetty kontrasti luo albumille sen lopullisen tunnelman syvyyden, jota on vaikea pukea sanoiksi. Melun eri tasot Olittepa lyöneet lokeron kylkeen käsitteeksi atmospheric black metalin, ambient black metalin tai minkä tahansa väännelmän samassa hengessä, kylmä tosiasia on, että laji on tolkuttoman ylitarjontansa takia yksi hankalimmista äärimetallin suuntauksista. Kun Verräterischer, Nichtswürdiger Geistin kaltaisen levyn saloihin on uppoutunut kerta toisensa jälkeen, toisinaan kävelyllä keskellä pimeää metsää ja yhtä usein kotonaan seinää lasittuneesti tuijottaen, ajatus Urfaustista festariympäristössä on vähintään absurdi. LIVING DEAD! 17.30-18.15 17.30-18.15 STRATOVARIUS VON 17.50-18.50 Teksti Aki Nuopponen 18.35-19.20 Verräterischer, Nichtswürdiger Geist GoatowaRex 2005 AMORPHIS 20.00 21.00 19.35-20.30 SEREMONIA LAMA 19.40-20.25 KING DIAMOND 19.45-20.30 20.30-22.00 23.00 GATES CLOSE NIGHTWISH 19.00-21.00 DARK BUDDHA RISING TESTAMENT 20.30-22.00 URFAUST 19.40-20.25 20.45-21.35 23.00 GATES CLOSE 22.00 GATES CLOSE 28.-30.6.2013 SUVILAHTI, HELSINKI Liput tiketistä, www.tiketti.fi: 1pv alkaen 62,50€ • 2pv alkaen 94,50€ • 3pv alkaen 119,50€ Liput Lippupisteestä, www.Lippu.fi: 1pv alkaen 63,50€ • 2pv alkaen 95,50€ • 3pv alkaen 120,50€ Liput pORtiLtA: pe 75€ • la 70€ • su 75€ • 2pv 100€ • 3pv 130€ Hypnoottista, anteeksipyytelemätöntä voimaa. Hypnoottisen raakuuden keskellä oman jälkensä on tehnyt myös se, ettei levyn alkuperästä taida olla vieläkään ihan varmaa tietoa. Näin kävi omalla kohdallani kuusi vuotta sitten hollantilaisen Urfaustin merkeissä. Inferno 17.55-18.40 18.35-19.20 KREATOR 18.50-19.45 55 MIN www.tuska-festival.fi 50 BETRAYAL AT BESPIN WHISPERED KUOLEMANLAAKSO 18.15-19.30 KHROMA 16.00-16.30 DEATH HAWKS 16.40-17.40 STAM1NA TORTURE KILLER 15.55-16.40 18.05-18.50 BOLT THROWER 19.00 HATEFORM 14.30-14.55 AMARANTHE 15.15-15.40 SOILWORK ABHORRENCE 16.00 14.10-14.40 BALTIMOR 14.30-14.55 THE DILLINGER ESCAPE PLAN LEPROUS Urfaust CLUB STAGE 13.00 GATES OPEN 13.00 Verräterischer, Nichtswürdiger Geist on kokemus, joka tuntuu jokaisella kerralla hieman erilaiselta. Urfaustin historiasta löytyy tätä nykyä monipuolinen verkosto erimittaisia julkaisuja, eivätkä pelkät kolme kokopitkää kerro lainkaan koko totuutta kaksikon aikaansaannoksista. Mikä sitten tekee Urfaustista niin erityisen, että se pistää halki, poikki ja pinoon suuren osan paperilla täsmälleen samanlaisista lajitovereistaan. Kokonaan toinen asia onkin sitten, miten hyvin Urfaust viilentää ja pimentää tunnelmaa keskellä todennäköisesti hyvinkin aurinkoista ja railakasta Tuskaa. Aluksi suorastaan luotaantyöntävän melusaasteen seasta alkaa paljastua yhä repivämpiä tasoja, ja pian saa huomata, että yksinkertaisen oloinen surinavalli on laajentunut valtavaksi äänimaisemaksi. Eikä ole lainkaan sattumaa, että juuri se oli myös oma ensikosketukseni Urfaustiin. Jos on eksynyt vaikkapa tämän kokopitkän toisena raitana kuultavaan Ragnarök Mystikeriin asti, saattaa ihmetellä, mitä helvettiä sitä oikeastaan kuuntelee. Kappaleet ovat perinteisen ambientmaista klassista maalailua, jolla ei ole mitään tekemistä metallin kanssa. Erilaiset splitjulkaisut kätkevät uumeniinsa korvaamattomia sävellyksiä, minkä ohella ep:t Drei Rituale Jenseits des Kosmos ja Einsiedler ovat kaikkea muuta kuin tavallisia, helposti sivuutettavia lyhytsoittoja. Aluksi jako saattaa vaikuttaa rikkovan albumin kokonaisuuden, mutta lopulta osat sulautuvat yhteen samanlaisen sielunmaisemansa takia. Vielä mielenkiintoisemmaksi albumin tekevät sen pisimmät raidat kuten Dunkel, still von Ewigkeit ja Trauerhöhle. Verräterischer, Nichtswürdiger Geist ei ole varmasti jokaisen eikä edes joka toisen metallinkuuntelijan levy. Mutta kuten niin monta kertaa aiemminkin, lienee parempi osata heittäytyä hieman ja luottaa Urfaustin musiikin anteeksipyytelemättömään voimaan.. Onneksi toisinaan tärppää. Lähes äärimmäisellä lofi-hengellä tuotetut kitarat särisevät epämääräisesti, puhtaat laulut kuulostavat jurriselta, tomwaitsmäiseltä mölinältä, sekaan on heitelty vaikka minkälaisia rääkymisiä ja kiljumisia eivätkä pitkätkään kappaleet etene asiaan perehtymättömien korvissa välttämättä yhtään mihinkään. Juuri nyt joku on varmasti jo päätynyt internetin syövereihin tonkimaan Urfaustin tuotantoa. Se on yhtä aikaa raaka ja harras kokemus, johon on kasvettava sisään reilusti yhtä kuuntelua pidemmän altistumisen kautta
Nyt lehtipisteissä! www.episodi.fi
Sadan bändin joukosta löytyi yhteensä kahdeksan, joiden kanssa Mats Levén on tehnyt jonkinlaista musiikillista yhteistyötä, mukaan lukien äänestyksen voittanut Candlemass. – Meillä ei ollut liittyessäni Treatiin edes levytyssopimusta, mutta kun saimme sen, lähdimme tekemään levyä Wisseloordiin, joka on iso ja kuuluisa studio Hollannissa. Kyse ei kuitenkaan ollut kitaristiherran – ainakin huhujen mukaan – vaikeasta ja vaativasta luonteesta.. Vakavaksi musiikkiharrastus muuttui kuitenkin vasta, kun itseoppinut laulaja oli reippaasti yli parikymppinen. Ensimmäinen vakava yhtye Levénin uralla oli hiukan huvittavasti nimetty glam/hard rock -bändi Swedish Erotica. Miehen puhelin onkin soinut viimeiset kaksikymmentä vuotta taajaan. Facing the Animalia, tätä seurannutta kiertuetta ja Double Live! -konserttitaltiointia pidempään Levén ei Yngwien matkassa jatkanut. – Yngwie sai numeroni Leifiltä, ja tapasimme ensimmäisen kerran vuonna 1996 Tukholmassa, missä hän oli keikalla. Levy oli Levénin ja Candlemass-basisti Leif Edlingin näihin päiviin asti jatkuneen yhteistyön ensimmäinen hedelmä. Bändeissä mies alkoi laulaa teini-ikäisenä. Treat, Yngwie Malmsteen, At Vance, Krux, Therion, Candlemass... Tämä ystävä oli Yngwie Malmsteen, joka pyysi Levénin laulamaan Facing the Animal -albumilleen. Joka paikan heviääni R uotsalaislehti Sweden Rock järjesti taannoin sadannen numeronsa kunniaksi äänestyksen, jossa otettiin selvää kaikkien aikojen parhaasta ruotsalaisesta metalliyhtyeestä. Levy nauhoitettiin saman vuoden huhtikuussa, mutta sen julkaisemisessa meni melkein vuosi. Abstrakt Algebran levy päätyi myös erään Edlingin vanhan ystävän kuultavaksi. Minulle aika Yngwien kanssa oli silti todella hyvä kokemus, sainhan tehdä ensimmäinen maailmankiertueeni. Ystävä piti kovasti levystä ja etenkin yhtyeen laulajasta. Ihmiset luultavasti odottivat näkevänsä strippariesityksen tai jotain. Kerron Levénille löytäneeni Google-hakutermillä ”swedish erotica” monia erittäin mielenkiintoisia linkkejä. Kun levy (Treat, 1992) ilmestyi, grunge oli kuitenkin jo kovassa huudossa, soittamallemme musiikille ei ollut kysyntää ja meillä oli erimielisyyksiä bändin managementin kanssa. – En ollut sitä ennen ajatellutkaan, että bändeissä voisi soittaa hiukan enemmänkin ja muustakin syystä kuin huvin vuoksi. Seuraavan vuoden alussa lensin Miamiin, jossa aloimme tehdä biisejä uudelle levylle. Levén viihtyi yhtyeessä vuonna 1989 ilmestyneen nimettömän levyn ja noin kolmenkymmenen keikan ajan. Aasiassa oli suuri talouskriisi, joten levy-yhtiö Japanissa halusi lykätä levyn julkaisua. Bändin pyörittäminen oli vaikeaa, ja vuonna 1993 laitoimme homman jäihin. – Voin kuvitella (nauraa). Tajusimme pian, että eivät he meitä olleet tulleet katsomaan. Teksti Tapio Ahola | KUVA Tallee Savage | www.matsleven.com r Hammaeir n Ope Kun Ruotsissa tarvitaan hevilaulajaa, sormi hakeutuu muistiossa ensimmäisenä Mats Levénin numeron kohdalle. Treatin hajoamisen jälkeen Levénin uralla koitti hiljaisempi vaihe, jonka merkittävämpänä tapauksena voitaneen pitää Abstrakt Algebra -yhtyeen debyyttialbumia (1995). Ei ihme, että hänestä on käytetty usein englanninkielistä termiä ”journeyman vocalist”. Niillä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä Levénin entisen yhtyeen kanssa. Mats Levén on laulaja, joka on ehtinyt olla monessa mukana. 52 Inferno Ynkän leivissä Swedish Erotica oli kuitenkin liian glam Levénille, ja vuonna 1991 hän liittyi Treat-yhtyeeseen, jonka hivenen tanakampi hard rock istui paremmin miehen makuun. Olin vasta 23, kun aloin laulaa bändeissä, jotka soittivat ihan kunnon keikkoja. Vuonna 1964 syntynyt Levén kiinnostui musiikista jo alle kymmenvuotiaana, kun hän tutustui isoveljiensä kautta Black Sabbathin ja Deep Purplen kaltaisiin legendoihin. Muistan kun soitimme Lontoossa ja kukaan ei tiennyt keitä olimme, mutta paikalla oli silti paljon porukkaa
Inferno 53
Yhtyeen jäsen hänestä tuli kuitenkin vasta myöhemmin. En oikeastaan välitä siitä kuinka laaja ääniala jollakulla on, tärkeintä on että on cool ääni, joka sopii musiikkityyliin. Tärkeintä on persoonallisuus Kun puhutaan hyvien laulajien ominaisuuksista, Levén nostaa tärkeimmäksi persoonallisuuden. Toivottavasti loppuvuodesta levy on purkissa. En koskaan istunut hänen kämpillään juomassa kaljaa ja hengailemassa. Mikään ei voita sitä, kun oppii lavahommat kokemuksen kautta. Mats Levén on selkeästi laulaja, joka on kehittänyt taitonsa enemmän esiintymislavalla kuin musiikkiopistossa. Oikea bändi Kruxista tuli vasta myöhemmin. Pian tämän jälkeen Candlemass-pomo Leif Edling soitti vanhalle ystävälleen ja yhteistyökumppanilleen ja pyysi tätä apuun. Sillä ei ole merkitystä, vaikka soittaisi pienimmässä, paskimmassa paikassa. Minulla oli silloin kotona parisuhde ja se kärsi jatkuvasta matkustelustani, joten lopetin hommat Yngwien kanssa. 54 Inferno Candlemass ja Krux ovat Levénin ainoat aktiiviset yhtyeet tällä hetkellä, muut lauluhommat toimivat freelancepohjalta. Niinpä sitten menin studiolle, vedin laulut purkkiin noin tunnissa ja palasin kotiin. Ennen pitkää pitää kuitenkin kehittää oma tyyli. Bändistä toiseen Yngwien matkasta lähdettyään Levén oli mukana monissa lyhytkestoisissa projekteissa. Ehkä vuotta myöhemmin he kysyivät, haluaisinko liittyä heidän kiertueelleen, ja lopulta olin mukana bändin seuraavalla levylläkin (Gothic Kabbalah, 2007). – Olen aina tehnyt paljon keikkoja, vaikka sitten vain coverbändin kanssa. Etenkin nyt, kun Per (Wiberg, exOpeth) on mukana soittamassa koskettimia, homma tosiaankin toimii. Se oli todella hauskaa. Sen sijaan, että odottaisi oikeaa bändiä, kannattaa käyttää hyväksi jokainen tilaisuus päästä esiintymään. – Kiertueen jälkeen pari muuta bändin tyyppiä sanoi haluavansa lopettaa, ja itse olin allekirjoittanut sopimuksen vain yhdestä levystä ja kiertueesta. Kannattaa seurata sydäntään – ihmiset huomaavat kyllä sen, jos on rehellinen. Aloitin sitten uudestaan alusta. – Krux oli alussa ihan täysin Leifin projekti. Koko yhtyeen tulevaisuus on tällä hetkellä epävarma, ilmoittihan se viimevuotisen Psalms for the Dead -albumin jäävän viimeisekseen. Luulen, että minulla oli helpompaa siksikin, että olemme molemmat ruotsalaisia. – Aloin tehdä sitä jo monta vuotta sitten, mutta päädyin lopulta heittämään pois kaiken levyä varten aiemmin kirjoittamani, päätin ettei se ollut riittävän hyvää. Keikkailua bändi on silti jatkanut. Levén luonnehtii At Vancea lähinnä kitaristi Olaf Lenkin sooloprojektiksi, jossa oli kuitenkin mukava olla mukana. Seuraavaksi vuoroon tuli Therion, jonka levyillä Levénin laulua kuultiin ensimmäisen kerran Lemuria/Sirius B -levykaksikolla (2004). Olinhan minäkin valtava Dion, David Coverdalen tai David Bowien fani. "Mikään ei voita sitä, kun oppii lavahommat kokemuksen kautta. Jotkut laulajat yrittävät kuulostaa joltain toiselta, vaikkapa Ronnie James Diolta. – Opettelin nopeasti biisit, ja nyt olen heittänyt bändin kanssa noin kymmenen keikkaa. Doomlegendan keulaan Doom metal -legenda Candlemassin amerikkalaislaulaja Robert Lowe sai kenkää yhtyeestä viime vuonna. Tilannehan on silti se, että he eivät tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Levén teki taannoin kokonaan uuden aluevaltauksen, kun hän ja ystävänsä Jimmy Lagnefors tekivät musiikin Mamma's pojkar -nimiseen elokuvaan. Jo vuosikaudet komealla äänellään itsensä elättänyt mies on myös työstänyt pitkään ensimmäistä soololevyään. – Jimmy tekee aina musiikin tuon ohjaajan (Ulf Malmros) elokuviin. – Minusta on tärkeää kuunnella monia erilaisia laulajia, muutakin kuin metallia. Meillä oli hyvä suhde, emme tapelleet koskaan. Sen sijaan, että odottaisi oikeaa bändiä, kannattaa käyttää hyväksi jokainen tilaisuus päästä esiintymään." – Tiesin kyllä hänen maineestaan jo siinä vaiheessa kun liityin mukaan. – Minusta tuntuu Kruxin ja Candlemassin kanssa lavalla, että kyseessä on elämän ja kuoleman asia, asennoidun joka keikkaan kuin se olisi viimeinen ikinä. Pitää olla rohkea, uskaltaa kokeilla kaikenlaisia uusia juttuja eikä välittää siitä, jos jonkun mielestä kuulostaa typerältä tai kornilta. Kun asenne on tuollainen, ihmiset kyllä kuuntelevat.. Kahdesta metallia kuuntelevasta aikamiespojasta kertovan komedian on nähnyt Ruotsissa jo 350 000 ihmistä. Seuraava varsinainen bändi miehen uralla oli doom metalia veivaava Krux, Levénin toinen yhtye Leif Edlingin kanssa. En osallistunut biisintekoon lainkaan, tulin vain yhtenä päivänä studiolle ja vedin kaikki ensimmäisen levyn lauluosuudet purkkiin muutamassa tunnissa. Levén suostui, mutta kieltää varsinaisesti liittyneensä bändiin. – Aluksi Christofer ( Johnsson, Therionin kitaristi ja pomomies) pyysi minua vain vierailevaksi laulajaksi. Muita laulajalle tärkeitä ominaisuuksia ovat Levénin mielestä avarakatseisuus, rohkeus ja rehellisyys. Sitä paitsi koskaan ei voi tietää, kuka on yleisössä. Tarkoitus oli tehdä kasarihenkistä juttua, koska siitä leffassakin on kyse. Jimmy pyysi sitten minua avustamaan biisien tekemisessä, ja kirjoitimme 10–15 melko lyhyttä biisiä. Se on ihan siisti juttu alussa, on hyvä että on idoleja. – On mahtavaa kun voi kuunnella jotakuta ja huomata heti, että tämä on se mies tai se nainen. Se on ollut hienoa – Candlemass on legendaarinen yhtye, ja settilistaan on valittavana pelkästään hyviä biisejä. Kaikki oli hyvin ammattimaista, tein hommani ja menin takaisin hotellille. Hän korostaakin, että kehittyäkseen laulajan on tärkeää keikkailla paljon. Vuosituhannen alussa Levénin laulua kuultiin myös saksalaisen power metal -yhtye At Vancen kahdella albumilla. Krux perustettiin vuonna 2002 ja on tähän mennessä julkaissut kolme albumia. Sitä levyä tehdään silloin kun muilta kiireiltä ehditään – tänä kesänä minulla on esimerkiksi aikaa Candlemass-keikkojen välillä
Miehen arvaamaton kappaleiden kuljetus on Sabbathin tavaramerkkejä siinä missä Iommin riffit, Ozzy Osbournen ääni tai Geezer Butlerin rouheangroovaava bassottelukin. Geoff Johnson Sade toi, Sade vei. 13 päättyy samoin kuin ensimmäinen Black Sabbath -levy alkaa, vesisateeseen. Nyt, kun Sabbath palaa levykantaan 75-prosenttisesti alkuperäisessä porukassa 35 vuoden tauon jälkeen, ensimmäinen kysymys on totta kai, minne nimellä 13 siunattu levy yhtyeen katalogissa asettuu. Levy pelkästään flirttailee bändin myöhemmän tuotannon hard rock -riffien tai Ozzyn soolomateriaalin laululinjojen kanssa. Se vain ON Sabbathia. Black Sabbath 13 Vertigo Arvosteluasteikko lyhyesti: Englannin Birminghamissa alkujaan perustetun Black Sabbathin kuuden ensimmäisen levyn (1970–75) luomalle kaarelle on hankala etsiä vertaista koko raskaan rockin historiassa. Vaikka levyllä soittava Brad Wilk paukuttaa siinä kuin pitääkin, on pakko sanoa, että Bill Wardin jäljittelemätöntä soittoa tulee ikävä. Lyökö se originaaliporukan heikoimmat tähänastiset aikaansaannokset. Lopulta levyn suurin harmi ei ole biiseissä tai kenenkään yksilösuorituksessa (ei edes hömelöissä lyriikoissa), siis siinä mitä albumilta löytyy, vaan siinä mitä siltä uupuu. Avauskaksikon jälkeenkin meininki on niillä urilla, ettei jää epäselvyyttä, mikä yhtye levyllä soittaa ja keneltä vaikutteet on otettu. Pidit yhtyeen musiikista tai et, sitä esimerkin voimaa, joka tuolla kuusikolla luotiin, ei kerta kaikkiaan voi vähätellä. Vanhojen koirien on joskus parempi antaa haukkua entisellä, paikoin hieman epävireiselläkin nuotilla. Albumin heikoimpaankin ralliin on saatu sisällytettyä osasia, joiden ansiosta risti pysyy tanassa. Kaksi viimeistä alkuperäisen kokoonpanon levytystä, vuoden 1976 Technical Ecstasy ja 1978 Never Say Die! taas on tuomittu yleisen mielipiteen mukaan epätasaisiksi, vääriin suuntiin hapuileviksi räpellyksiksi, mitä ne edeltäjiinsä verrattuna kieltämättä ovatkin. Ensimmäinen kappale End of the Beginning huutaa yhtyeen 43-vuotiasta nimikkokappaletta myötäillessään, että älähän poika epäile, kyllä me näytämme. Kaikki levyn biisit eivät ole koko mitaltaan priimaa, mutta toisaalta mukaan ei ole eksynyt yhtään esitystä, jonka voisi viskata suorilta romukoppaan. Eipä tässä ole itsellänikään kiire eläkkeelle. ”I don’t want to live forever / but I don’t want to die” lauletaan Live Forever -kappaleessa, mikä ujuttaa ajatukset tietysti yhtyeen tulevaisuuteen. Itsensä kopioiminen on sallittua silloin kun se tehdään tyylillä ja innovatiivisesti, ja tässä Sabbath onnistuu vähintäänkin kelvosti. pohjamutaa Matti Riekki Inferno 57. Wardin mukanaolo painaisi viimeisen hyväksynnän sinetin vuosimallin 2013 Black Sabbathin kankkuun – näin siitäkin huolimatta, että on mahdoton sanoa, millaisessa soittokunnossa miekkonen tätä nykyä edes on. Jos tätä seuraava God Is Dead. tuntui radiosta kuultuna hieman liiankin varmaksi vedetyltä Sabbathilta, avaus ei yritä liikaa. Jos tämä on merkki, että se oli siinä, hyvä niin. Vaikka soundi on sopivasti moderni, tuottaja Rick Rubin ei ole lähtenyt viemään Sabbathia poluille joilla se ei ole ennen kulkenut, mikä on oikea ratkaisu. Tony Iommi on kertonut, että hänellä on hallussa tuhansien käyttämättömien riffien kokoelma, ja olisi itse asiassa aika merkillistä, ellei moisista veistäisi näissä kehyksissä pelaavaa levyllistä. 13:n pohjanuotisto myötäilee enimmissä määrin neljää ensimmäistä albumia ja Sabbathin juuria, jotka ovat ilkeässä bluemestariteos keskiverto sissa. Mikäli herrat palaavat asiaan jälleen uudella levyllä, kun seitsemänkymppiset ovat jo paukkuneet, mikäpä minä sitä olen tuomitsemaan. Suuremmille kokeiluille ei ole sijaa, ja hyvä niin
Retroilu vaatii muutakin kuin vanhahtavat soundit ja biisejä jotka henkivät 70-luvun henkeä. Todella kova laulaja. Tämän poppoon soittimissa eivät cd:t ole viihtyneet vaan vinyylit rahisseet. The Land of New Hope on enemmän rock kuin metal, saati ooppera, vaikka mahtipontisuutta löytyy riittämiin, kiitos Sami Bomanin orkestraatiorakennelmien. Alkuunsa One of Us Is the Killer kuulostaa kaoottiselta ryöpytykseltä. Suotta miestä ei ole nostettu esimerkiksi Joel McIverin kirjoittaman 100 kovinta metallikitaristia -opuksen ykköspaikalle. Biisien tulee olla helvetin hyviä, oli kyse mistä tahansa genrestä. Keskenään törmäyskurssilla on koko Megadeth-katalogi aina Risk-levyn (1999) kepeämmästä yleisilmeestä ja mitäänsanomattomimmista kappaleista bändin legendaarisimpiin ja metallisimpiin riffivyörytyksiin. Niitä ei The Land of New Hope kykene mitalipallin korkeimmalta korokkeelta kampeamaan, vaikka toisaalta aivan suoraa vertailua ei voi tehdä. Yhtye soi uhmakkaan raakana ja paljaana kutsuhuutona kaikille niille mystiikan ja restauraation arvoille, jotka trendin volyymi on sittemmin väljähdyttänyt. The Blackest Crow -kappaleessa on jopa folkorientoituneita fiiliksiä, joita en olisi ison M:n levyillä ikinä uskonut kuulevani. Hyvän ykkösosan jälkeen katsotaan mielenkiinnolla Avalonin tulevaisuuteen. Josko kahteen seuraavaan levyyn saisi vielä enemmän sielua ja aidompaa tekemisen meininkiä kylmästi laskelmoivan tuloksentakomisen sijaan. Mahtavaa kamaa, joskin vaatii kuulijalta paljon. Cinemascopen sisältöä voisi kuvailla adjektiiveilla raikas, selkeä ja avara. Kimmo K. Kvintetillä on aitoa äänimaisemoinnin tajua.. Kaikkein parhaiten ja luontevimmin tekemisistään selviävät Elize Ryd (Amaranthe, Kamelot) ja Sharon den Adel (Within Temptation), jotka saavat Tolkin tönkkösuolatut sanoituksetkin kuulostamaan hyviltä, toisin kuin esimerkiksi Symphony X -ukko Russel Allen. Uriah Heep, Led Zeppelin ja uudemmista nimistä Rival Sons ovat oivia verrokkibändejä. Tekipä Mustaine käytännössä mitä tahansa, hän saa kaivettua levyllä kuin levyllä esiin metallimusiikin syvintä olemusta peilaavat kommervenkit, ainakin ajoittain. Kakkospitkä ei pärjää esikoiselle pelkistetyssä biisivetoisuudessa tai melodian virkeydessä. Lieneekö moinen ollut tarkoituksenakaan. Jopa We Will Find a Way -biisissä, joka on yksi levyn selkeimmistä powerpaloista, sävellyksen ja laulumelodian rockmaisuus saa kappaleen tulkitsevan Tony Kakon kuulostamaan paikoin joltakulta muulta kuin itseltään. Retrosoundi on kohdillaan ja taitoa löytyy vetää aivan mitä tahansa Robert Plantin malliin. Muutoin Allen ja Impellitterisolisti Rob Rock vastaavat levyn karismaattisimmista mieslauluosuuksista. Se on, levyn kansikuvaa mukaillen, kuin lentomatka vehreän maiseman ylitse poutaisella säällä. Yhtye on todella taitava säveltämään oikeita kappaleita, jotka se sitten dippaa matemaattisesti sätkiviin elementteihin. Blood Moon Rise on ennen kaikkea lavennus, mutta myös väritys, mehustus ja syvennys. Jaakko Silvast Jex Thoth Blood Moon Rise I Hate Menneen maailman henkiperäistä hevirokkia vuoleskelevan Jex Thothin albumidebytointi (2008) oli karuutensa ja suoruutensa ansiosta kallisarvoinen. Dillinger Escape Plan One of Us Is the Killer Party Smasher Mathcoren isä on kolunnut jo genrensä sen verran syvältä ja kattavasti, että sen ei luulisi enää onnistuvan mukaansatempaavan levyn tekemisessä. Kitarat sakkaavat ja kytevät Amon Düül II:n hengessä, sello istuu hienosti kokonaisuuteen. Levyn lyriikoita peilaava kansitaide, jossa bändin maskotti Vic Rattlehead on vähän kuin Somewhere in Timen aikainen Eddie, toimii sekin. Määritelmä on kuvaileva, ei laadullinen. Tällä bändillä kriteerit täyttää ainoastaan laulaja Aryn Jonathan Black, joka onkin aivan helvetin kova jätkä. The Dividessa bändi näyttää osaavansa edelleen nitoa ja paaluttaa doomriffeillä, mutta samalla saa jännittää, putoaako kaapista biisiä ollenkaan. Megatarttuvassa The Places You Walkissa ja loppuosassaan liki iskelmälliseen lentoon lehahtavassa Keep Your Weedsissä kitara- ja kosketinmelodiat korostuvat, mutta muuten jalustapaikka on Jessican yhä karismaattisemmin Joplin-vertauksia pakenevalla äänellä ja huolitellusti nyansoidulla, efekteillä pelailevalla äänipolitiikalla. Lappländer on saanut aikaiseksi rentouttavan ja miellyttävän levyn, joka sisältää myös mukavissa määrin tarttuvuutta. Loistavasti Avantasia-levyillä huutava Michael Kiske suoriutuu perusvarmasti, mutta ei yhtään sen kummemmin. Pitkään odotettu seuraaja osaa tehdä asialle jotain. Avalonin rockoopperassa olennaisinta ovat musiikin lisäksi myös lyriikoiden tulkit, joita riittää edellä mainitun Sonata Arctica -keulan lisäksi viljalti ja nimekkäästi. Tyylillisesti se lähenee kakkoslevy Miss Machinea, mutta on tätä lähestyttävämpi ja linjakkaampi – kunhan malttaa äimistellä kiekon läpi muutamaan kertaan. Silloin Jex Thoth on pehmeä, psykepoppaava ja acid folk -kehyksessä ”hapokkaampi”. tua, sillä tarjolla on paljon muutakin kuin taustamusiikiksi uppoavaa tunnelmointia. Mainiosti radioon sopivan rallin kertosäe jää takomaan päähän ärsyttävästi, mutta toisaalta kappa- le on äärimmäisen pökkelö. Kuorrutteen paksuus ja tiheys vaihtelee, eikä esimerkiksi loungesävyin herkutteleva nimibiisi ole kovinkaan outo. Simppeliriffinen A World Without 58 Inferno Us ja albumin parhaimmistoon lukeutuva Enshrined in My Memory kuitenkin alleviivaavat, mistä levyllä oikeastaan on kyse. Aloituskappale Prancer puolestaan vetää maton alta ja katkoo vielä jalatkin. Aina ei putoa, vaikka sellorusto venyy ja noitarumpu paukahtelee kalmojen kaikua. Se tarkoittaa helvetillistä meteliä ja villiä poukkoilua, mutta myös uskomattoman tarttuvia alternativemelodioita sekä pieniä elektro- ja jazzsävyjä siellä täällä. Toinen poski on painostavampi ja sisältää useampia liukumia hautaballadeista perinteisempään doomiin, jopa tukkoon ajettuun laahaukseen (Ehjä), jota pitkillä Floyd-sävelillä liirailevat soolot sielullistavat. Silti on hyvä, ettei kokoonpanoltaan kiharainen pumppu ole alistunut ajamaan myllynsä läpi omaa varjoaan. Ben Weinmanin johdattama jenkkibändi on viidennellä levyllään oman tuotantonsa polttopisteessä. Joni Juutilainen Scorpion Child Scorpion Child Nuclear Blast Teksasista saapuu retkue, joka vannoo vanhan kunnon bluesrockin nimeen. Levyn päättävä Thin Lizzy -laina Cold Sweat on yllätyksettömyydessään longarin toinen turhake. Se on kuitenkin harhaa, vaikka muutama biisi onkin silkkaa mindfuck-osastoa. Riemastuttavaa kyllä, DEP tarjoaa herkkua Mike Pattonin (joka teki bändin kanssa mainion ep:n) myöhemmän metakointituotannon ystäville: Tomahawkin outo alternative ja Fantomasin äärimmäinen siksakki asettuvat luonnikkaiksi rajanaapureiksi. Huolimatta Super Colliderin ajoittaisesta möhkälemäisyydestä ja tietynlaisesta linjattomuudesta albumista tekevät albumin isolla A:lla Dave Mustainen alati laadukas kitarointi, vokalisointi ja sävellystaito. Etenkin vanhakantaisemman ambientin ystävien kannattaa tutus- Thrashlegendan tuorein on ainakin musiikiltaan nimensä veroinen yksitoistaraitainen. Hyvällä tavalla horrosteinen ja hahmoton, kuten upeassa Into a Sleepissä. Hermajalla on taustaa myös monen muun musiikkilajin parista, mikä tuo kaksikon soundiin miellyttävää vaihtelua ja orgaanista vivahdetta, vaikka yhtye koneiden parissa tiukasti pysytteleekin. Tuoreella Megadeth-päivityksellä on silti voittopuolisesti enemmän plussia kuin miinuksia, kuten hyvin soljuva avausraita Kingmaker, progehtavasti komppaileva, energinen Built for War ja muhkea Beginning of Sorrow osoittavat. Nyt yhtye ei erityisesti yritä uusiutua, kuten esimerkiksi elektronissävytteisellä Ire Worksillä (2007), vaan ottaa hyötykäyttöön parhaat puolet menneistä. Super Colliderilta löytyy muutama tyhjänpäiväisyys, kuten (uskomatonta kyllä) sinkuksikin valittu nimibiisi, jonka äkkiseltään voisi kuvitella kirjaillun dollarinkuvat silmissä. Koskinen Timo Tolkki's Avalon The Land of New Hope Frontiers Edellisen Infernon Timo Tolkki -haastattelun jälkeen ei tarvitsekaan suotta peitellä spekulaatiota, joka pyörähti välittömästi mieleen tämän levyn nimestä ja musiikista: Avantasia-perässähiihto. Janne Tolonen Jaakko Silvast Lappländer Cinemascope Megadeth Super Collider Universal Secret Ambient mielletään usein päättömäksi huminaksi ja pulputukseksi, mutta tässäkin musiikkityylissä on useita eri alagenrejä, joista Lappländer edustaa hieman tarttuvampaa ja melodisempaa, 1980-luvun synamusaan ja elektropoppiin viittaavaa linjaa. Timo Tolkki's Avalonin debyytti on siis tilauksesta tehty rockooppera, joka on rakennuspalikoiltaan yhteneväinen Edguy-vokalisti Tobias Sammetin Avantasia-projektin levyjen kanssa. Jos biisit olisivat samaa tasoa, puhuttaisiin todellisesta uhkaajasta Rival Sonsille tai Wolfmotherille, mutta tällä tasolla operoidessa mainitut bändit saavat olla rauhassa. Janne Lappalainen ja Antti Hermaja ovat värkkäilleet koneiden kanssa iät ajat, ja sen myös kuulee Cinemascopelta. Ensimmäinen puolisko tarjoaa rauhallisemmat hetket. Kolmen biisin otsikossa esiintyy sana winter, mutta erityisen talvisia tunnelmia levy ei kykene tuomaan esiin
Nimikkokappale tervehtii todella vahvasti Depeche Moden suuntaan, mutta muutoin WoC ei tuo esiin liian selkeitä musiikillisia vaikuttajia. Children of Bodom elää juuri nyt uransa parasta aikaa. Vuosien odottelun jälkeen kolme varttia on sittenkin kylläännyttävä annos. Ja kun tarjontaa riittää, hankalapa siinä on murtautua. Halo of Blood on teemoiltaan kenties synkintä Bodomia, mutta musiikillisesti yhtye on paikoin jopa leikittelevässä ja erittäin energisessä kunnossa. Mikko Kuronen Kalmah Seventh Swamphony Spinefarm Kuten tämän numeron haastattelustakin käy ilmi, koko 2000-luvun levyttänyt Pohjois-Suomen Kalmah on ollut perinteisesti enemmän ulko- kuin kotimaiseen makuun, mitä joutuu ihmettelemään tätä seitsemättä pitkäsoittoaan kuunnellessa. Tosin hetkittäin mieleen tulee jopa apinointi, melodioissa ja fraseerauksessa kun pilkahtelee varsin tatemäisiä maneereja. Bändin oma soundi on entuudestaan tuttu, mutta esimerkiksi levyn nimikkobiisissä kumarretaan vahvasti Dissectionin suuntaan ja keskitempoinen Scream for Silence tuo mieleen Hypocrisyn, joten havaittavissa on myös uusia vaikutteita. WoC vaikuttaa vahvasti projektiluontoiselta bändiltä, ja levyn laulajaksi pestattu Katatonia-ukko Jonas Renkse vain alleviivaa tätä mielikuvaa. Levy näet sisältää tarpeet, joilla tulisi kavuta kaiken järjen mukaan klubitasoa pidemmälle myös kotimaassa. Mutta jottei kuvio olisi selkeä, myös Tate julkaisi pari kuukautta sitten lukuisilla vierailijoilla ryyditetyn Queensry?che-levyn Frequency Unknownin. Levy on ehdottomasti bändin vakuuttavin ja ehjin albumikokonaisuus ja sen rakenne on mietitty huolella alusta loppuun: mitään ei ole liikaa tai liian vähän. Arvosteluasteikko lyhyesti: keskiverto pohjamutaa Jarmo Katila mestariteos Toisinaan satula tuntuu pari tuumaa isolta: päätöseepos Psyarin sellot, koskettimet ja akustiset rämpyttelyt vetävät matkalle, josta hevosen on tarkoitus palata yksin, mutta draamallisen sijasta kahdeksanminuuttinen tuntuu aavistuksen ulkokultaiselta. Toivottavasti tämä ei jää projektin ainoaksi julkaisuksi. Ottaa hämmästyttävästi samankuuloisen kaverin solistiksi ja tekee klassiselta Queensrÿcheltä kuulostavan levyn. Ehkäpä yhtye tekeekin overkillit ja kapuaa vanhoilla päivillään yli ja ohi niiden toimijoiden, joiden varjossa se vuosi vuoden perään vaelsi. Ja vaikka yhtäläisyysmerkkejä voi piirrellä, kuten kaiken musiikin suhteen, bändi seisoo omalla pitkospuullaan. Armaaseen suohonsa se ei uppoa kuin halutessaan. Riffit ja ajoittain vähän liiankin innokkaaksi äityvät rummut potkivat energisesti ja Todd La Torre laulaa väkevästi. Tässä arvioitu levy syö Taten kokeellisemman Queensry?chen elävältä, joten miehen kuittausyritys käy rankasti omaan nilkkaan. no, oikeastaan ihan mistä vain asiaan kuuluvasta, Kalmahilta löytyy. On suorastaan hämmentävää, kuinka vähän yllättävä levy Queensrÿche on. Avain läpimurrottomuuteen Suomessa saattaa olla siinä, että Kalmah tarjoaa tietyllä tavalla perusmateriaalia, jossa ei ole mitään liikaa tai liian vähän – toisin sanoen, tasainen laatu kaikilla sektoreilla saattaa näyttäytyä tasapaksuutena, mene ja tiedä. Mainiolla Relentless Reckless Foreverillä (2011) yhtye löysi itsensä uudelleen, ja Halo of Bloodilla ympyrä tuntuu sulkeutuneen, sillä bändi raapii menemään jälleen samalla meiningillä kuin ensimmäisillä levyillään, mutta varmemmin ottein. Suuri mutta pieni levy. Sen kannessa on nyrkki ja nyrkkiraudassa Queensry?che-logon ympärillä ”hienovaraisena” kuittina kirjaimet F U. Joni Juutilainen Queensrÿche Queensrÿche Century Media Mitä tekee Seattlen progemetallisuuruus, kun potkii pitkäaikaisen laulajansa Geoff Taten riveistään vuosikymmenten jälkeen. Väkevä soundi ja kipakka ote ovat omiaan houkuttelemaan myös uusia kannattajia biisiorientoituneen progemetallin pariin. Kultakaudellaan 80–90-lukujen taitevuosina ja taas vireällä edellislevyllään Dedicated to Chaosilla sointia höystäneitä ”taiteellisia” elementtejä ei ole mukana, vaan yhtye luottaa bändisoittoon. Viikatemies niitti satoaan myös Hatebreederillä (1999) ja Follow the Reaperillä (2000), mutta tämän jälkeen yhtyeen musiikki sai turhaa jenkkimetallikuorrutusta ja viime vuosikymmenen levyt ovat suoraan sanottuna tylsiä tekeleitä. Koskinen Acolyte Alta Mordgrimm Brittiläinen Mordgrimm-lafka on julkaissut aiemmin Anaal Nathrakhin, Co venantin (The Kovenant) ja Osculum Inferno 59. Levyn musiikillinen linja kulkee kevyestä ambientista popin kautta hetkittäisiin metallivaikutteisiin, mutta albumi ei ole missään mielessä sekava, vaan erittäin riisuttu ja johdonmukainen paketti. Yhtyeen klassikkoaikojen ystävät saavat rahoilleen ihan kohtuudella vastinetta, etenkin jos otetaan huomioon pitkä yhdentekevien albumien jatkumo. Kimmo K. Oli kysymys sitten suomalaiskansalliseen malliin riipivistä melodioista, pajupillihengestä, tuhdeista, tasajalkaa pomppimaan vaativista riffeistä tai... Useammankin projektin mukana vieraillut Renkse on pehmeän äänensä kanssa nappivalinta albumille ja miehen onnis- Children of Bodom Halo of Blood Nuclear Blast tunut laulusuoritus merkittävä osa levyn toimivuutta. Soord ja Renkse ovat saaneet aikaiseksi jopa yllättävän hyvän levyn, joka kuulostaa tutulta mutta antaa myös paljon uutta pureskeltavaa. Matti Riekki Wisdom of Crowds Wisdom of Crowds Kscope The Pineapple Thief -progebändissä nimeään luonut Bruce Soord on tottunut massiivisten levykokonaisuuksien luontiin. Tuntuu hurjalta, että Bodomin Something Wild -debyytin julkaisusta tulee kuluneeksi hulppeat kuusitoista vuotta. Joni Juutilainen Reima levy on tietyssä yllätyksettömyydessäänkin perin kelpoisaa kuunneltavaa. Bodomin ura ei ole ollut pelkkää juhlaa, joten kolmen ensimmäisen levyn maisemiin katsastava Halo of Blood muistuttaa oivalla tavalla, missä yhtyeen vahvuudet ovat. Mahdollisesti juuri tästä syystä mies tuo tällä kertaa esiin levyllisen erittäin minimalistista ja konepohjaista musiikkia – kokeilullisuudesta kuitenkaan tinkimättä. Helvetillisellä innolla paiskottu levy oli aikoinaan todellinen energiapiikki Suomen metalliskenessä, eikä albumin vaikutusta nuoremman polven (suomalaisten) metallimuusikoiden nykyiseen kovaan tasoon voi kiistää
Tästä jos jokin bändi vielä laittaa paremmaksi, niin johan on perkele! Kundit itse kuvailevat musiikkiaan sludgen, stonerin ja ties minkä sekamelskaksi, mutta kyllä Devinin tuoksu on vahva. Albumin vauhdikkainta ja tarttuvinta laitaa edustava, lyriikassaan eurokriisiin kantaa ottava Basta Ya (”jo riittää”) kuulostaa aurinkorannikon murteella vallan kelvolliselta ja on yksi Steelhammerin helmistä. U.D.O. Bändin kohdalla mainitaan Mustan Paraatin nimi, mikä on helppo allekirjoittaa. Musiikillisesti kaikki on kohdillaan viimeistä piirua myöten, ja tästä johtuen albumillinen menee sujuvasti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos jättämättä sen kummempia muistijälkiä. Kolkon soundin pinnalla länkyttää basso ja kosketinsoittimet luovat dramaattista mattoaan synkkien sanoitusten päälle. Lehdistötiedotteessa mainitut <code>, Enslaved, Deathspell Omega ja pari muuta bändiä eivät anna Acolyten musiikista oikeastaan mitään suuntaa, sillä luovuutta tai hyviä raitoja yhtyeeltä ei löydy käytännössä ollenkaan. Ritual Steel on verrattain raaka, ja vaikka tietyistä kitarajutuista tulee mieleen edellä mainittu Maiden, ulosanti on huomattavasti räkäisempää. Myös lausunta on erinomaista. Välillä tulee mielleyhtymiä Townsendiin, välillä Soilworkin Speediin ja kruununjalokivenä Geoff Tateen. Synkkyys on tunnetusti yksi suomalaisen musiikin suurista voimavaroista ja tavaramerkeistä, mutta tämän levyn kohdalla tilitys muodostuu hieman liian paatokselliseksi. Jos uutukaista kuitenkin vertaa esimerkiksi särmättömään Rev-Raptoriin (2011), Steelhammer on oikeinkin verevä todiste metalliveteraanin ja yhtyeensä iskukyvystä. Kohdeyleisöksi jäänevät aloittelevat eri- koismetallifanit, joille Acolyte toimii toivottavasti porttina parempien bändien pariin. Steelhammer on uskollinen simppeleihin ja vahvoihin riffeihin perustuvalle perinteiselle germaaniheville. Kestogooteille ja muille synkistelijöille levyä uskaltaa suositella varauksetta. Ja hyvällä tavalla tuoksuukin. Soittopuoli on onneksi ihan hyvässä kuosissa, mutta niin on monella muullakin bändillä. Lassi Mäki-Kala on mikin varressa mies paikallaan. Steelhammer AFM Wüppertalin panssarivaunun Udo Dirk schneiderin johtaman bändin julkaisu- tahti on viime vuosina ollut hengästyttävä, mikä on siihenkin nähden aika uskomatonta, että vaunu itse täytti männä huhtikuussa 61 vuotta. Ei aivan natsaa. Myös tunkkaiset soundit lannistavat kuuntelukokemusta hieman, vaikka en mitään ylihiottua äänimaisemaa tällaiseen musiikkiin kaipaakaan. Kerrassaan mahtava bändi. Immortal iskee suoraviivaisten heavykimpaleiden sekaan yllättävän polveilevaakin materiaalia. Yksi mielenkiintoisimmista uuden polven yrittäjistä on Kuudes Silmä, joka nojaa vahvasti nostalgiseen kasarisoundiin. Edellä mainittua seuraavalla minihiturilla Heavy Rain Udo varioi vahvasti Ozzy Osbournen soolotuotannon mieleen tuovia maneereita. Päätösbiisi Welcome to Metal Dead kestää hulppeat 23 minuuttia, ja täytyypä sanoa, etteivät RS:n sovitustaidot riitä ihan tällaisten eeposten säveltämiseen. Potentiaalia kuitenkin on, ja toivoa sopii, että yhtye jättää tulevaisuudessa turhimmat koukerot pois. Monipuoliset biisit omaavat myös tarttuvuutta, mikä on erinomainen asia albumin kuuntelukestolle. Mikko Malm Kuudes Silmä Kuudes Silmä Combat Rock Amendfoil Skyline Escape Omakustanne Tampereelta tärähtää todellinen pommi huikean kotimaisen metallidebytanttivuoden jatkoksi. Myös tuoreemmat vanhan koulukunnan nimeen vannovat orkesterit kuten Twisted Tower Dire ja Slough Feg pelaavat melko lailla samassa liigassa. Albumi hengittää koko 14 biisin mitalta ja omaa tarpeeksi melodistakin tarttuvuutta. Alta-sanasta voisi vääntää tähän muutamankin vitsin, mutta homman ydin tulee selväksi nopeasti levyä kuunnellessa. Erittäin paljon Sully Ernalta soundaava vokalisti ja muutenkin Godsmackiltä kuulostava pumppu osaa hommansa, ja hieman puuduttavasti kuten esikuvansa. Muutamia erikoisuuksia ja ihmetyksenaiheita Steelhammeriltä löytyy. Joni Juutilainen Ritual Steel Immortal Killer Metal Vuonna 2001 perustetun Ritual Steelin neljäs albumi tarjoilee tuutin täydeltä vanhan koulukunnan heavy metalia. Biisit eivät yritä olla väkisin kompleksisia, vaan ne vyöryvät luonnollisesti ja jättävät haluamaan lisää. Tasaisen tappava kitaratamppaus on kuitenkin jälleen kerran se, mikä tekee U.D.O.-levystä U.D.O.-levyn . Se ei haasta kuulijaa millään tavoin, vaan heittää moneen kertaan kuultuja sävelkulkuja "rankasti ja vihaisesti päin pläsiä". Niin ikään Englannista saapuva Aco lyte on levy-yhtiön tuoreempia kiinnityksiä, eikä bändi pääse häikäisemään kekseliäisyydellään. Alta-levyn progressiivinen black metal kuulostaa Altar of Plaguesiltä soittamassa Åkerfeldtin pöytälaatikkoon jääneitä Opeth-biisejä. Kerrassaan mahtavaa laulantaa, ja kaikki hoituu ördästä puhtaisiin. Liikkeellä ollaan enemmän Ison D:n soolomatskun kuin Strapping Young Ladin hengessä. Onhan sitä huonompaakin kuultu, mutta edellä mainitut Twisted Tower Dire ja Slough Feg taitavat homman hieman paremmin. Sävellykset ovat erinomaisia, soittotaito erinomaista, kaikki on helvetin erinomaista. on levyttänyt kappaleita aiemminkin muilla kielillä, mutta tällä kertaa Dirkschneider on opetellut tulkitsemaan myös espanjaksi. Monitasoiset ja -tahoiset biisit ovat runsaita niin soitannollisesti kuin vokalisoinnillisestikin. Immortal on omassa genressään ihan peruspätevä levytys, mutta edellä mainittu eepos ja pari muuta keskinkertaisempaa veisua tekevät kokonaisuudesta hieman puuduttavan. Jos ei pidä varaansa, bändi saattaa koukuttaa hetkeksi, kunnes kuulija palaa todellisuuteen ja tajuaa kuinka tyhjät tynnyrit kolisevat.. Samoin mestarin viiltävä, jo lähes ikoninen kurkkusirkkelöinti, joka tuntuu olevan edelleen vallan mainiossa tikissä. Joni Juutilainen U.D.O. Toivottavasti pumppu saa ansaitsemansa huomion, edes täällä kotimaassa. Tältä levyltä ei löydy positiivisuuden hiventäkään, sillä sanoituksissa uidaan todella syvällä ahdistuksessa ja synkkyydessä, Outo päivä -kappaletta lukuun ottamatta. Janne Tolonen 60 Inferno Punkahtavalla goottirockilla on Suomes sa kova undergroundsuosio ja 80-lukulaiseen soundiin nojaavia bändejä pulpahtelee esiin tasaisin väliajoin elvyttämään skeneä. Blackiksi musiikkia ei kehtaa vakavin naamoin kutsua, sillä Venomia ja Saatanaa Altalta ei löydy etsimälläkään. Parasta levyssä on vokalisti John Cason, jonka rouhea laulutyyli ronskeine falsettihuutoineen ottaa tyylikkäästi haltuun kaikki klassisen heavylaulun maneerit. Varhainen Jag Panzer, Iron Maiden ja Omen tulevat mieleen päällimmäisinä. Myös levyn biisimateriaali on liian tasapaksua siivittääkseen Kuudennen Silmän huippusuoritukseen, mutta jotain vetovoimaista bändin musiikissa kuitenkin on. Amendfoil nappaa Red Eleveniltä viitan ja kruunun. Yksi biisi silloin tällöin on sopiva annos Gloomballia. Infamen kaltaisten huippubändien levyjä, mutta viime vuosina puljun toiminta on ollut hiukan hiljaisempaa. Muodollisesti Gloomball on täydellinen bändi genressään. Jos määritellään vielä tarkemmin, sanoisin että tyylillisesti mennään jossain 80-luvun jenkkiläisen true metalin ja uuden aallon brittihevin välimaastossa. Saattaa lähteä! Jaakko Silvast Gloomball The Distance SPV Saksasta tuleva Gloomball saa heti ensi tahdeista leiman persuksiinsa: modernia rockia. Nyt kun bändillä on alla tiukka levy ja riveissään sinivalkoistakin väriä, tulevan kesän Kuopion RockCockia tai lokakuun Nosturin-vetoa kelpaa odotella
An Arrow in Heart on monella eri tasolla käänteentekevä levy. Neljännellä kerralla osuu kunnolla ja yhtye lunastaa viimein sitä kohtaan asetetut odotukset. Mikko Malm Amon Amarth Deceiver of the Gods Metal Blade Yhdeksännen kokopitkän kohdalla alkaa tulla selväksi, mihin suuntaan ruotsalaisen, viikinkiteemaista äärimetallia murjovan Amon Amarthin vaakakuppi kallistuu. Janne Tolonen M:Pire of Evil Crucified Mausoleum Jeff Dunn eli Mantas lyöttäytyi muutama vuosi sitten uudestaan yhteen Tony ”Demoliton Man” Dolanin kanssa, minkä tuloksena syntyi M:pire of Evil -projekti. Siinä missä Venomin 2000-luvun levytykset ovat olleet enemmän tai vähemmän surullista kuultavaa, M:pire of Evilin energiataso on aivan toisella asteella. Rekisteröitymällä sinulla on myös mahdollisuus osallistua kilpailuihimme, joissa on aina mahtavia palkintoja. Deceiver of the Gods kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. MUSAMAAILMA since 1985 www.facebook.com/Musamaailma • www.facebook.com/ESPFinland kauppa on auki 24 h P www.musamaailma.fi KATSO AUKIOLOAJAT KOTISIVUILTAMME! P face-to-fa MUSAMAAILMA RETAIL Malminkatu 16, Hki, Kamppi • Puh. Vanhoja kipaleita on ruuvattu huomattavasti tiukempaan muotoon, ja aggressiolukemat lähentelevät Destructionin ja Kreatorin kaltaisia teutonithrashin mestareita. Menneisyyttä ei pidä koskaan haikailla liikaa, mutta Deceiver of the Godsin jälkeen sain huomata palanneeni nopeasti Amon Amarthin vanhempien levyjen pariin. Nimibiisin keskitempoinen tylsyys edustaa puolestaan levyn tympeintä osastoa. Olisi ollut kiva kuulla enemmänkin uusia kappaleita, mutta kyllä tämä maistuu tällaisenaankin. Bändin historiasta löytyy albumeita, jotka ovat kallistuneet enemmän brutaalimpaan raakuuteen, eeppisempään nostatteluun tai vaikkapa, kuten Deceicer of the Godsin tapauksessa, hieman melodisempaan ja heavympään suuntaan. Tuore pitkäsoitto Crucified lämmittelee uudestaan Dolanin aikaista Venommateriaalia. Temples of Ice ja Kissing the Beast tuovat miellyttävällä tavalla mieleen Seasons in the Abyssin aikaisen Slayerin, kun taas Blackened Are the Priests sekoittaa jyristelyynsä Candlemass-henkistä doomailua. M:pire of Evil jatkaa siitä, mihin Venom Resurrection-levyllä jäi, ja se on allekirjoittaneen kirjoissa pelkästään hyvä asia. Täydellisestä uudistumiskyvyttömyydestä Amon Amarthia ei voi sentään syyttää. Kaksi tuoretta biisiä, tiukasti tamppaava Demone ja hieman priestmäinen Taking It All, lupaavat hyvää jatkoa. mestariteos Olen jo pitkän aikaa tuumaillut, onko bändin tuotanto ollut nimenomaan hyvässä mielessä tasaisen vahvaa ja luotettavaa vai ennemmin niin tasapaksun ennalta arvattavaa, että mittava tuotanto tuntuu jakautuvan karkeasti kahteen osaan: ehdottomiin kulmakiviin ja näiden alle murskautuviin tylsempiin levyihin. Crucified on pienistä miinuksista huolimatta varsin pätevä annos vanhan koulukunnan thrashiä ja heavyä. Silti Deceiver of the Godsin kohdalla tulee ilmi, että nyt puhutaan sen verran heikommilla kappaleilla ja riffeillä kyllästetystä, liiankin tutun ja turvallisen kuuloisesta Amon Amarthista, että lop- keskiverto pohjamutaa putulos on vähintään laiskanpulskeaa kuultavaa. 09 – 720 60 660 KIVIJALK A ROCKS! parasta palvelua ce. Aiemmat kolme levyä ovat pyörineet siinä rajoilla, milloin homma lähtee kovaan nousuun. Arvosteluasteikko lyhyesti: Jos olet Godsmackin tai vaikkapa aivan hirveän Volbeatin kuuntelija, tässä sinulle uusi tutustumisen arvoinen orkesteri. Levyn yhdestätoista raidasta yhdeksän on Prime Evil-, Temples of Ice- ja Waste Lands -levyiltä tuttua tavaraa. Vuonna 2011 yhtye julkaisi debyyttinsä Hell to the Holyn, joka sai kohtalaisen hyvän vastaanoton. Toisaalta Amon Amarthissa kuullaan nyt ensimmäistä kertaa puhtaita lauluja ex-Candlemass-messuaja Messiah Marcolinin toimesta, mutta niin hyvältä kuin tämä ajatuksena vaikuttaakin, kokeilu jää hyvin irtonaiseksi. Toivottavasti jatkoa seuraa. En väitä, että Amon Amarthin tulisi lähteä uudistumaan väkinäisesti. 09 – 5627 1240 MUSAMAAILMA OUTLET Ohrahuhdantie 2, Hki, Itä-Pakila • Puh. Ja kyllä, tuolloin elänyt viikinkijoukko sai aikaiseksi paljon nykyistä tuhoisampaa jälkeä. Aki Nuopponen Aosoth IV: An Arrow in Heart Agonia Entisistä Antaeus-miehistä koostuva Aosoth on takonut kuumaa rautaa jo vuodesta 2002. Se on pohjimmiltaan melko tyypillistä nopeatempoista ja keskiraakaa blackiä, mutta le- PARANSIMME MAAILMAA! MUSAMAAILMAN UUSI UPEA VERKKOKAUPPA ON AVATTU! www.musamaailma.fi Rekisteröidy kanta-asiakkaaksemme ja olet mukana tarjouspostituksissa. Bändi vaikutti pitkään pitävän kiinni toimivasta reseptistään, mutta viimeistään kahden uusimman kokopitkän kohdalla on alkanut tuntua siltä, etteivät nämä erilaiset tuulahdukset ole kuin pinnallista tekohengitystä
Loput voi sijoittaa surutta harmittomien keräilyerien karsinaan. Mielestäni myös tuoreemmat ja ajankohtaisemmat näkemykset olisivat olleet paikallaan, vaikka tuskin miesten ajatukset Endstandistä ovat näiden vuosien varrella muuttuneet. Koskinen Cyanide Scream Battle On Killer Metal Soololevyjä vuoden välein 90-luvulta lähtien julkaissut Steve Cone ei saa näemmä säveltämisestä kyllikseen. Synkkäteemaiset biisit ovat aikamoista mediaanikamaa, siis toinen toistaan tavanomaisempia. Tyylilajina on turvallisen tutulta kuulostava heavy metal, jonka ääripäistä löytyy hard rockin pehmeyttä ja modernimpaa runttaamista. Kimmo K. Kaveripiirin hauskanpitoporukkana alusta loppuun toiminut Endstand profiloitui ennen kaikkea tiukkana livebändinä, ja tuhannet treenitunnit hioivat yhtyeestä melkoisen pommikoneen. Laulajana mies pärjää kohtuullisesti. Toinen puoli muistuttaa kovasti Judas Priestiä, joskaan ei sen klassisimmassa merkityksessä. Kun yhtyeessä on kaksi Type O Negativen rumpalia, ei kai voi olettaa että ulosantikaan olisi täysin TON-vapaata. Ranskalaismiehillä alkaa olla homma sen verran hyvin räpylässä, että mikäli yhtye saa vielä lisää tummanpuhuvaa energiaa tuekseen, seuraavaksi saattaa ilmoilla olla moderni black metal -klassikkolevy. Ahkerasti ympäri Euroopan kiertäneen Endstandin undergroundmaine hardcorepunkpiireissä oli – ja on edelleen – kovaa luokkaa. Eikä ole: vallan tutunkuuloista metalliahan yhtye jyystää, raskassoutuista ja masentavahkoa. Soolokiekkojen ohella ukko on laittanut pystyyn myös uuden bändin, joka julkaisee nyt toisen pitkäsoittonsa. Joni Juutilainen A Pale Horse Named Death Lay My Soul to Waste SPV Horse Latitudes Black Soil Doomentia Kun luonto on pitkän ja runsaslumisen talven jälkeen alkanut jälleen vihertää, Horse Latitudes juhlistaa ajankohtaa julkaisemalla Black Soil -nimisen albumin. Puolet levystä kulkee kasvottoman ja kuin kirjasta luetun heavyn merkeissä. Onnistunut tuotanto korostaa oivasti minimalistisuuden pohjalta kumpuavaa ilmapiiriä ilman, että se olisi yksin siitä vastuussa vaikkapa kuuntelijan alleen jyräävällä säröisellä äänivallilla. Soundillisesti levy on suorastaan huikea. Örgh. Cone on hyvä kitaristi, mutta niin vain on tämäkin kiekko pitänyt ahtaa liian täyteen. Yhtäläisyydet ovat huomattavia. Monin paikoin bändi tuntuukin vievän kuulijaa kuin sätkynukkea, mikä on jopa pelottava kokemus. Tosin, jos tyytyy keskivertobiiseihin eivätkä kohdakkoin naurettavat lyriikat kiristä hampaita, varmaan tämäkin menettelee. Trio pistää sopivan hillitysti kakkosta silmään niin tempoissa kuin laulusuorituksissa, ja säästeliäästi juuri oikeissa paikoissa käytetyt aidot kirkkourut ja puheosuudet vain korostavat jylhää kokonaisuutta. Kari Koskinen Endstand Fire Inside – The Story of Endstand Combat Rock Viisi vuotta sitten soittimensa varastoon roudannut Endstand palasi vielä kerran lavoille toukokuussa 2010. Fanikantaa löytyy lukuisista eri maista ja nollabudjetilla vedettyjä Euroopan-kiertueita muistellaan dvd:n hyväntuulisessa dokumenttiosiossa, jossa bändistä saa nöyrän ja välittömän kuvan. Jos Horse Latitudesin kappaleet ovat edelleen varsin pelkistettyjä, yksinkertaisuudessa piilee erittäin vahvoja tunnetiloja. Täysi tupa pittaa, stagedaivaa ja tekee ties mitä laulaja Janne Tammisen käskyttäessä yleisöä ottamaan tilaisuudesta kaiken irti. Fire Inside on rakenteeltaan hyvä peruspaketti, jonka kuvallinen materiaali on pääosin kolmen vuoden takaa. Parin peruspoljennosta poikkeavan kipaleen kohdalla ideatutkassa syttyy valo, mutta suurimmalta osin levy on varsin tylsää grungemetallia. Synkkä jynkytys on muuntautunut kohti pahaenteistä kaihoisuutta, mikä avaa kokonaan uusia ja mielenkiintoisia ulottuvuuksia. Kevät todellakin koittaa Heidille, Vellulle ja Harrille (mistä kertoo jo levyn tuhti päätöskappalekin, Eternal Spring), sillä levy on laaja-alaisinta, tarttuvinta ja yhtenäisintä laahausta, jota bändi on tähän mennessä tehnyt. Tämä ilmenee myös siinä, kuinka helposti miehet löytävät soittotatsin viimeiselle keikalleen (joka löytyy paketista myös cd:nä) parin treenikerran ja kahden Fire Inside -salanimellä heitetyn harjoitusvedon myötä. Olisi tältä porukalta silti lupa odottaa jossakin määrin antoisampaa ilmaisua, etenkin kun kyseessä on jo bändin toinen levy. Mega vyn tunnelmassa on tavoitettu jotain, mistä suurin osa bändeistä voi vain unelmoida – eikä kyse ole todellakaan soundipoliittisista ratkaisuista. Osaava miehistö hoitaa homman pintapuolisesti ajateltuna välttävästi kotiin. Musiikki, sanoitukset, laulu, kaikki kitarat ja ilmeisesti myös äänitys on herran omaa käsialaa. Vaikka otteissa on laahaavasti gootahtavan hc-doomailun höysteeksi aliceinchainsiaanista grungevääntöä, kyllä tässä tulee Peter Steeleä ikävä. Battle On sisältää nimittäin useampia raitoja, jotka voisivat olla suoraan Ripperin aikaisen Priestin levyiltä, tai etenkin Rob Halfordin Fightbändin debyytiltä. Joni Juutilainen. Jos uskoisin numerologiaan, kolmonen olisi selkeästi yhtyeen luku: bändi muodostuu kolmesta jäsenestä, joka julkaisee kolmannen kolmesta kappaleesta koostuvan levynsä, joka on tähän mennessä niistä selvästi paras. Eipä tästä sen kummempaa riemua liikene kuin osin samaa miehistöä sisältävän Seventh Voidinkaan jytyytyksestä. Kolmas kerta todellakin sanoo toden, vaikkeivät levyt Gathering (2010) tai Awakening (2012) sisällä nekään mitään kukkupuheita. Käytännössä Cyanide Scream on kuitenkin täysin Conen hallinnassa. Aosothin nelonen on ilkeä ja pahaenteinen julkaisu, jonka suoraviivaisuus pitää sisällään lähes nerokkaasti rakennet62 Inferno tuja pieniä koukkuja. Ovatko nämä tosiaan samoja miehiä, jotka juttelevat dokumentissa mukavia ja kyseenalaistavat naureskellen bändinsä kulttimaineen. Helsingin Nosturissa jyräytetty keikka on asiapitoinen, energinen ja ytimekäs esiintyminen, jolla yhtye on kovassa vedossa. Esimerkiksi kiimaisesti pieksävän Under Nails & Fingertips -kappaleen lopettaminen suoraan seinään on tyly ja toimiva veto. Päämääränä oli yhtyeen ehdottomasti viimeinen keikka Combat Rock -lafkan kymmenvuotiskarkeloissa. Ei ole nimittäin kitarasta ja laulusta vastaava Sal Abruscato järin omaleimainen biisintekijä tai sanoittaja. 13 kappaletta ja täysi tunti laittaa polvet notkumaan, sillä kohtalaisen ja hyvän välillä keikkuvaa matskua riittää vain reilun puolituntisen tarpeiksi. Äänimaailma on kauttaaltaan sekä erittäin lämmin, selkeä että yksinkertainen, ja koko komeuden kruununa ja selkärankana on kahden alataajuussoittimen jykevänlempeä möyrintä. Silti yhtye ei ole menettänyt persoonallisesta ulosannistaan yhtään mitään, ennemminkin päinvastoin
Rähinää löytyy reilusti, mutta myös liraus puhdasta laulua ja luonnollisesti aasialaisia perinnesoittimia. Suoranaista idolibändiä on vaikea heittää, sen verran omaperäistä jälkeä on tarttunut kovalevylle. SUOTANALLISTA SUOLISTUSTA NYT KAUPOISSA! CD / LP mestariteos jen ja erityisesti bassarien dominoiva ote vie kitaroilta tehoa. Nyt vuorossa on modernia hardcorea. Ajoittain yhtye SEVENTH SWAMPHONY Lauluja metsästyksestä, kalastuksesta ja luonnontuhoajien kiroamisesta.... Teknistä riffiä, tunnelmallista välisoittoa ja hieman progevaikutteitakin. No, jos on ylimääräistä aikaa käsissään, niin kyllähän tuossa riittää tutkimista. Lauluista löytyy tarpeeksi monipuolisuutta, jottei homma tyssää. Jenkkityylinen rumpu- KALMAH Pohjoisen suon hyisessä sylissä kypsytettynä MeloDeath ei pääse pilaantumaan... Chthonicin seitsemännen kokopitkän ote on tasaisen varma ja toisaalta myös vähän tasapaksu. Teemu Vähäkangas Psy:code Cause and Neglect Mighty Music Juutinmaalta sikiää modernia matskua kaiken aikaa. Musta kuosi ja yksinkertaisen särmikäs logo tarjoavat intuition modernista metalliharkosta, minkä varsinaisen cd-kiekon lp-replicaksi hahmoteltu päällinen kumoaa. Soundimaailma on moderni ja melkein ylituotettu. Arvosteluasteikko lyhyesti: Red in White tavat poissaolollaan. Kuuntelukokemus on kovin keskinkertainen loppupäätelmällä "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos". Näiden elementtien avulla bändi eroaakin muista nykymetallisteista. Seuraava levy tulee joko nostamaan tai unohduttamaan Psy:coden. Bändin melodiseen death/black metaliin on ujutettu yhä enemmän thrashiä, mikä ilahduttaa ainakin tällaista vanhaa rässijäärää enemmän kuin pelkkä tekorankka syntikkapainoitteinen rähinöinti. Red in White on mitä suurimmassa määrin itsensä kuuloinen porukka, NWoBHMfiiliksillä höystettynä. Mitä musiikkiin tulee, Kaledon liikkuu jossain Blind Guardianin ja Rhapsody of Firen välimaastossa, vaikkei ihan niin mahtipontinen olekaan. Sanoitukset ja koko tarina ylipäätään ovat sellaista soopaa, että ne voi ihan hyvällä omallatunnolla sivuuttaa. Periaatteessa palikat ovat hyvin kohdallaan, mutta se lopullinen silaus jää uupumaan. Se nyt vain on niin näinä päivinä, ettei ilman kunnon laulajaa ole mitään. Itämainen vingutus ei ole koskaan kuulunut ihan suosikkeihin, mutta välillä nämäkin surumieliset melodiat ovat aivan toimivia. Yhtyeen aikaisempi tuotanto ei ole tuttua, mutta kaikki levyt ovat osa samaa tarinaa, joka sijoittuu Kaledonin valtakuntaan. Ei jatkoon. Jaakko Silvast Wildness Within omakustanne Brassitulokkaan debyytillä ensihuomio kiinnittyy levyn visuaalisuuteen. Säveltää nämä jantterit osaavat, soittotaidossa löytyy keskiverto pohjamutaa myös. Paikkapaikoin kaksitoistaraitaiselta löytyvät kaikki edellä mainitut vaikutteet, mutta täysin suoraan Wildness Within ei yhdisty bändeistä yhteenkään. Kotisivuilta löytyy mittava selvitys tarinan konseptista, kuten myös koko tarina, joka on levyjen mukaisesti jaettu kahdeksaan kappaleeseen. Eteläamerikkalaisnelikon soitto on hiotunkuuloista ja sitä myöten laatu on kohdallaan. Red in White paiskoo soundeiltaan ja meiningiltään ruohonjuuritason hard rockia ja heavy metalia, jota bändi itse ilmoittaa tehdyn muun muassa KISSin, Whitesnaken, Cinderellan, Lynyrd Skynyrdin ja Metallican hengessä. Samalla se on kehittänyt vähän omaperäisempää ilmettä, eikä suorasta kopioinnista voi enää syytellä. Hardcore on lopulta ehkä hieman väärä määritelmä, sen verran monipuolista tavaraa pitkäsoitolta löytyy. Janne Tolonen Kaledon Altor: The King's Blacksmith Scarlet Italialaisen Kaledonin kahdeksas albumi tarjoaa tuutin täydeltä perinteistä europoweria, niin hyvässä kuin pahassa. Aiemmilla tuotoksillaan sinfonisen black metalin kanssa flirttaillut taiwanilainen Cthtonic on edennyt yhä kauemmas juuriltaan. Samoin tekee ämyreistä ulostuva musiikki. Ei mikään huono suoritus. Tämä on harmi, sillä riffit ovat välillä oikein mainioita. Suhteellisen pitkiin ja keskitempoisiin biisimittoihin on lyöty aimo annokset melodisuutta ja rosoista uhmaa, mutta varsinaiset koukut lois- Chthonic Bú-Tik Spinefarm??. Jos haluat metallisi itämaisilla mausteilla, kannattanee silti tutustua. Toiseen albumiinsa kerinnyt yhtymä tekee oikeastaan varsin mallikasta jälkeä
Taian tuoteteknistä selostetta saa haeskella röyhkäläis-alankolaisesta arjen mystillisestä sekoittamisesta, Woven Handin puoliakustisesti lepattavasta hengestä tai – metallisemmassa viitekehyksessä – Steve von Tillin suomalaisesta osallisuusselvityksestä. Doominicanes ei ole lähtökohdiltaan ollenkaan huono levy, mutta hippusen hoilauksen puolelle lipeävän saarnamiehen johdolla siltä puuttuu paljon karismaa ja tunnetta. Pitkiä biisejä höystävät ambient-tuokiot ja pianolisukkeet sopivat kokonaisuuteen kuin sormi nenään. Mikko Malm Evangelist Doominicanes Doomentia Monet bändit haluavat välttää saarnaamista, mutta Evangelist julistaa kakkoseepoksellaan yläkerran herran sanaa lähes kirjaimellisesti. Parasta levyllä on ehkä Marco Palazzi, jonka särmikäs ääni kannattelee muuten aika keskinkertaista kappalemateriaalia. Periaatteessa Altor: The King's Blacksmith on ihan kelpoa easy listening -poweria, ja levyn kuuntelee vaivatta läpi koko kestonsa. Levyä kuulemattomille suosittelen kuuntelua lopusta alkuun. Musiikilliset mielenmaisemat ovat tuttua kauraa yhtyeeseen jo aikaisemmin ihastuneille. Progressiivisuus kuuluu Moth Gathererissä selkeästi, mutta miellyttävän yksinkertaisena ilmaisuna. Ja kyllähän Metal Machine nipun vastaavia vanhoja patuja onnistuu pilkkomaan. Selkeimmin Moth Gatherer uponnee The Oceanin ja Cult of Lunan kaltaisten bändien faneille. heittää ilmoille myös hieman tylympiä speed metal -riffejä. Ehkä irrottelua ja mielipuolisuutta olisi kaivannut sekaan enemmän. Bändin heavy metal on sopiva sekoitus käppäistä ja rehellisen. Laulumies Janne Westerlundin charmantista ässäviasta vertailuketju saattaa johtaa myös joosekeskitalomaisille taajuuksille, mutta toiseksi Maailmanpaloksi Riitaoja on sittenkin liian rento ja huojentava. Musiikillinen vastine Frendien katsomiselle, siis. Jos näkemys on jo debyytillä näin rautaisessa kuosissa, tulossa voi olla todellisia suurteoksia. Pikkuruisissa, syvästi genreä palvovissa seurakunnissa sen sanoma saattaa vielä upota hedelmälliseen maaperään, mutta tapauskovaisten arvostamaksi tv-saarnaajaksi siitä ei Mega ole. Hyvin raskas ja konemaisen jämerä ote luo tunnelmaan jännittävän kierteen. Pääasiassa Arttu Tolosen ja Antti Hämäläisen säveltämä ja sanoittama albumi kantaa toistonsa asiallisesti Alf Forsmanin kärsivällisen monoliittisella poljennolla. Suo malaisen oppositiorockin eri sukupolvien ilmentäjistä muodostuneen Riitaojan esikoisen kolme ensimmäistä kappaletta, Vähän matkaa vielä, Ilmiliekki ja Hengitän, on parasta rockmusiikkia, mitä tässä maassa tullaan tänä vuonna julkaisemaan. Tilausta ja intoa nähtävästi riittää. Tästäkin huolimatta yhtye pysyttelee ehkä liiankin tiukasti kiinni power metalin kliseissä, eikä sillä näin ollen ole mitään omaa tarjottavaa. Tai ainakin intoa. Japanilaiskvartetin bluesilla ja hard rockilla maustettu 70-lukuinen doommöyrintä toimii parhaimmillaan varsin mainiosti. Koskinen Riitaoja Mantereelle Svart Aloitus on hillitön, aivan älytön. Vokalisti Hideki Fukasawin känninen ulosanti ei ainakaan ole pehmentynyt piirun vertaa. Mikko Malm Church of Misery Thy Kingdom Scum Rise Above Sarjamurhaajista inspiraationsa napannut Church of Misery jatkaa aiheen parissa myös neljännellä pitkäsoitollaan. Helppoa ja viihdyttävää, mutta mitään maata mullistavaa ei jää käteen. Puolan hyvien paimenten julistamisen lahja ei kuitenkaan oikein vakuuta. Kimmo K. Koska teos meinasi tässä lehdessä hukkua arvioimattomien joukkoon, tuli aika yrittää tarkempaa perehdytystä. Kolmetoistaminuuttinen Düsseldorf Monster (Peter Kürten) on ehkä levyn seikkailullisin kappale, ja se onnistuukin parhaiten mielipuolisen ja psykedeelisen tunnelman luomisessa. Tällä kertaa mukana on sellaisia nimiä kuin Gary Heidnik ja Peter Kurten. Vaikka itse sana on hallussa, äärimmäi64 Inferno The Moth Gatherer A Bright Celestial Light Agonia sen olennainen hurmoshenki ei laskeudu missään vaiheessa seurakuntalaisten keskuuteen. Soitannollista kikkailua ei kuulu lainkaan, vaan pelimannit Alex Stjernfeldt ja Victor Wegeborn louhivat menemään selväpiirteisesti ja säästäväisesti, mikä tuo kuvioon massiivista tehoa ja järkälemäistä jämäkkyyttä. Hieman enemmän groovea ja melodisuutta on hiipinyt mukaan. Thy Kingdom Scum on aavistuksen verran pehmeämpi ja rokkaavampi kuin edeltäjänsä, vaikka raskaita riffejä ei ole hylätty. Anonyyminä pysyttelevä porukka latelee melankolisen raskaita psalmejaan ja tekstejään sen verran perusasetuksilla, että ikioman ristin sijasta kannetaan enemmän muiden ja matka Golgatalle jää puolitiehen. Kun biisijärjestyksen käänsi nurinniskoin, ymmärsi että Mantereelle on kuin onkin taiteellisesti tasapainoinen juuri-/folkrocktuotos, jonka raukea banjo- vetoinen tunnelmointi vetoaa koko rintaman mitassa. Hännässä odottaa pysti. Sen verran vahva oma ote yhtyeellä kuitenkin on, että vaikka Neurosis kajastaa jossakin kaiken taustalla, Moth Gathererillä on rahkeita kehittyä ihan oman ilmaisumuodon parissa vahvaksi suunnannäyttäjäksi. Australiassa 70–80-lukujen taitteessa perustettu Taipan tosin alkaa olla jo aika kokenut raato, sillä bändi on julkaissut toisen tulemisensa jälkeen jo neljä pitkäsoittoa. Eeppisen ja perinteisen doomin piirissä nämä aiheet eivät ole mitenkään vieraita, sillä samoista aihepiireistä ovat ammentaneet aikoinaan niin Black Sabbath, Count Raven kuin Candlemasskin. Kas, kuinka ällikkä lyö. Vuonna 2008 perustetun ruotsalaisbändin touhu on varsin mielenkiintoista, kun duo keittää samaan aikaan omalaatuisen ja jokseenkin lähestyttävän sopan. Mikko Kuronen Taipan Metal Machine Killer Metal Johan näitä vanhoja raatoja nyt kaivellaan. Kivoja melodioita ja ihan kivoja kertosäkeitä kuuluu kyllä siellä täällä. Ne ovat niin erityisiä kappaleita, että kiekkoa kuunteli sujuvasti kuukauden huomaamatta, että mukana on muitakin. Jälkimmäinen on epäilemättä myös musiikiltaan näille evankelistoille hyvinkin merkittävä. Bändin möyhintä, jota kuvataan kokeelliseksi prog metaliksi, on osittain mainoslauseen mukaista, mutta pikemminkin hommassa on kyse postrockin ja -metallin vapaamuotoisesti rönsyilevästä sekamuodosta. Seassa on ärsyttämässä vain Vukin falskisti kimisemä Lusimaan
An occult Heavy Metal ship to other realms and beyond! Aki Nuopponen Masterplan Novum Initium AFM Myönnettäköön, että uusi Masterplanääni Rick Altzi on melko täydellinen korvaaja monikansallisen supergroupin alkuperäiselle vokalistille Jörn Landelle. Vuoden 2010 loistava Time to Be King antoi kuitenkin topakasti päinvastaisia aatoksia, mitä vahvisti mastermindGrapow’n haastattelussa vuodattama agenda, jonka mukaan Masterplanlevyjä ei voi tehdä ilman Landea. LTD First Edition Digipak incl. Thunderstonesta, At Vancesta ja monesta muusta melometalliyhtyeestä tuttu helsingborgilainen omaa jokseenkin samansävyisen äänen kuin Rjukanin kultakurkku. Yhtyeen MKII-levyn (2007) ja ex-Riotääni Mike DiMeon aikaan minäkin olin sitä mieltä, että Jörn Lande tehköön soolouraansa ja sinänsä hyvin tonttinsa hoitanut DiMeo kiekukoon Masterplanissa. Powe red b y UK vanhakantaista riffitulitusta, virkeitä kitaramelodioita/-sooloja sekä tummasävyisempää raskastelua. Zachary Hietalan ja Ari Hentusen soittotyylit eroavat toisistaan niin paljon, että jo tämä erottaa Parasites of Paradise -albumin monista useimmiten täysin soolona toteutetuista instrumentaalilevyistä. Ei koskaan. Jaakko Silvast Bolt True Colors Omakustanne Pitkälinjaisimpiin suomalaisiin hardcoremetallibändeihin lukeutuva Bolt on runtannut ja tahkonnut rotevaa musiikkiaan jossain Agnostic Frontin, Hatebreedin ja Sick of It Allin tietämillä. Ryhmä täydentyi vielä basisti Mika Rintasen ja rumpali Pekka Rinteen verran, minkä myötä A2Z:ksi nimetty joukko oli valmis sukeltamaan instrumentaalimetallin haastavaan maailmaan. Masterplan kuulostaa Masterplanilta, muttei kuitenkaan. Osa mausteista haetaan 70-luvulta ja osa NWoBHM:n tuplakitaroista. Ex-Helloween Roland Grapow’n multikoukukkaista sävellyksistä, monitaituri Mike Terranan napakasta rumputulesta ja suomalaisvahvistus Jari Kainulaisen varmasta bassottelusta huolimatta Masterplan ei ole viidennellään täysin entisensä. Bonustrack! LTD Vinyl + Download exclusively available via www.napalmrecords.com ”Ferocious sounds from metal‘s spellbinding band“ Alex Milas, Metal Hammer UK OUT 28.06.! Join the Legions of the North! Viking Pagan Metal! LTD First Edition Digipak incl. Nimikappaleen yksinkertainen jyrä puolestaan toimii samaan malliin kuin Anvilin klassinen Metal on Metal. Näköjään voi, mutta ei samalla tavalla. Toissa vuonna customkitararakentaja Ari Hentunen julkaisi albumillisen kitarainstrumentaaleja nimella AJH, ja kuinka ollakaan, tästä kipinästä roihahti käyntiin yhteistyö Tarotista tutun, maamme parhaimpiin metallikitaristeihin kuuluvan Zachary Hietalan kanssa. Bändi tuntuu menettäneen suuren osan persoonallisuudestaan Landen mukana. Esimerkiksi New Dawn irtoaa telineistä kuin Acceptin Flash Rockin' Man ikään. Onkin hieman ikävä huomata, että Bolt luottaa edelleen samoihin vanhoihin temppuihin. Välillä miehistellään riffiä tiskiin oikein kunnolla. True Colorsia mainostetaan bändin synkimmäksi levyksi, mikä ilmenee käytännössä ainoastaan sanoituksissa, sillä musiikillisesti yhtye on edelleen enemmänkin aggressiivinen kuin synkkä. Kari Koskinen A2Z Parasites of Paradise Playground Maamme kokoon nähden Suomea on siunattu melkoisella nipulla todella kovatasoisia ja tunnistettavia hevikitaristeja. Levyn loppupuolisko sortuu kuitenkin nykivään, osin jopa doomahtavaan jumitukseen, joka ei pärjää ensimmäisen puoliskon rehevämmälle herkulle. Molempien soittajien soundi on erittäin tunnistettava, ja välillä tuntuukin siltä kuin nämä kaksi soittajaa keskustelisivat keskenään nuotein, jolloin levy ei edes kaipaa laulua tai sanoituksia. Zachary ja Ari eivät alleviivaa liikaa sooloilujaan, vaan levyllä ovat pääosassa riffit, melodiat ja sovitukset, jotka pitävät homman hyvällä tavalla lennokkuuden ja fiilistelyn välimaastossa. Oman särmänsä sekaan tuovat myös Marco Hietalan vierailut akustisen kitaran varressa ja Janne Tolsan kosketinhöysteet muutamissa raidoissa, mikä laajentaa levyn kontrastia entisestään. Siinä missä taannoin haudasta kaiveltu Satan vetelee melkoisella kiimalla, Taipanin ote on rähäkkyyden sijaan hivenen maltillisempi. Luonnolliset ja napakat soundit yhdistävät vanhaa fiilistä sopivan nykyaikaisella reunalla terävöitettynä. 2 Bonus Tracks! 16pagebooklet.indd 1 3/3/13 3:33 PM OUT 28.06.! The glorious Return of a Legend! Summoning Old Mornings Dawn LTD DELUXE Box Set & LTD Vinyl exclusively available via www.napalmrecords.com! OUT NOW ! Visit our online store with oVer 20.000 items – special editions, cds, Vinyl, dVds, merchandise: www.napalmrecords.com! download the free napalm app for both iphone and android!. Altzin ylänuotti kantaa vahvasti ja tulkinnassa on miehekästä raspia kuin keskikarkeassa hiekkapaperissa. Aivan tasavahvasti tämä suoriutuminen ei läpi albumin kanna, mutta Parasites of Paradise on osiensa summana erittäin viihdyttävä kokemus, jonka pariin tulee varmasti palattua paljon useammin kuin monien vastaavien albumien tapauksessa. Bändi ei ole tehnyt sitä huonosti, sillä sen aiemmat levyt ovat osoittaneet paikoin rajujakin otteita. Parasites of Paradise ei ole perinteinen kitarainstrumentaalialbumi siinä mielessä, miten tällaiset levyt yleensä muistetaan
Lafkalle tyypilliseen tapaan kappalejärjestys on kauttaaltaan iloisesti sekaisin, ja 18 muun kappaleen alkuperän eteen saa tehdä hieman salapoliisityötä ja siltikin osa jää hämärän peittoon. Räkäistä, vauhdikasta ja äänekästä se toki on, kuten hc:n kuuluukin. Iron Tongue jyräyttää vahvistimistaan esiin musiikkia, joka on sekoitus hidasta doom metal -jyrää ja raskastunnelmaista bluesia. Groove on odotetusti järjettömän kova ja musiikki tuoksuu viskiltä, tupakalta ja hieltä, kuten kuuluukin. Joni Juutilainen 66 True Colorsin raskas riffijunttaus on kieltämättä ronskia kamaa, mutta eipä näissä kappaleissa liikoja tapahdu. Paljon melua, joskaan ei aivan täysin tyhjästä, mistä loppupuoliskolta löytyvä tuoreempi materiaali antaa paremmin osviittaa. The Dogs... Rites of Separationin tuhkanharmaat ja pelkistetyt kansilehtiset kertovat paljon levyn sisällöstä. Tavaramerkkihän sekin on, mutta muutoin helsinkiläisten kovistelu jää erittäin keskinkertaiseksi. Turha siinä on yrittää tehdä unohtumattomia ja monipuolisia sävellyksiä, kun bändillä on tämän tason kurkkusolisti. Laulaja vaihtoon ja uutta matoa koukkuun. Iron Tongue The Dogs Have Barked, the Birds Have Flown Neurot Agrimonia Rites of Separation Southern Lord Kaksi melko puuduttavaa levyä aiemmin julkaissut Agrimonia tekee uusimmallaan melkoisen ryhtiliikkeen. Ruotsalaiskvintetin massiivinen ja äärisynkkä lanaus on mielenkiintoinen sekoitus, jonka pääasiallisena raaka-aineina toimivat sludge, kolea dark metal ja sopivasti annosteltu crustpunk. Toisaalta, onhan se pelkästään hyvä juttu, että Bastardsiakin saa edelleen cd-muodossa kohtuuhuokeaan hintaan, sillä Vaasan velikultien julkaisua ei helpolla eikä halvalla enää löydä. Bändillä on homma jo niin hyvin hallussa, että Rites of Separationissa aistii jopa pienen piirin klassikkolevyn aineksia. Mega Seitsemän musikantin muodostama Iron Tongue on mielenkiintoinen kokoonpano. Viisi vuotta myöhemmin Amberian Dawn on edennyt jo viidenteen albumiinsa, eikä se onnistu oikein vieläkään ottamaan paikkaansa naislauletun metallin epätasaisella kentällä. Ainakin Iron Tongue osoittaa sen, että raskaita tunnelmia voidaan välittää myös ilman turhaa kiukuttelua ja möykkäämistä. Huomattavaa on myös laulajatar Christinan rujo korinalaulu, joka lienee parasta, mitä brutaalin naislaulun osalta on saatu koskaan levytettyä. Bastardsin musiikin ja tekstien suurin ongelma tulee tälläkin kokoelmalla hyvin selväksi: ne eivät koskaan olleet kovinkaan innovatiivisia tai intensiivisiä verrattuna genren huippuihin. Joni Juutilainen Janne Tolonen Contrition Bastards Reflections Maailma palaa Mighty Music Propaganda Modernia metallia Tanskanmaalta. Ei pahimmasta päästä täysin sekopäisine "sä- Propaganda Records, tuo hardcoren ja punkin Poptori, julkaisee kotimaisen Inferno hardcoren ensimmäisen aaltoon 80-luvun alussa kuuluneen Bastardsin sekavahkon kokoelman. Porukalla löytyy soittokokemusta muiden muassa At the Gatesistä, Martyrdödistä ja Miasmalista, joten jo pelkät meriitit puhuvat sen puolesta, että bändiltä voi odottaa kovia tuloksia. Biisejä on lisäksi ainakin kokoelmilta Propaganda – Russia Bombs Finland, Propaganda – Hardcore '83 sekä Propaganda live. Muistan kuunnelleeni singlen ja todenneeni biisin varsin lupaavaksi muistutukseksi siitä, mitä Nightwishin ja Edenbridgen kaltaisilta bändeiltä kuultiin ennen massiivisimpia sinfonisia aikakausia. Pitkin albumia voi löytää päähän pyörimään jääviä kertosä-. Karismaa ja rosoa löytyy järjettömät määrät jo pelkkää promokuvaa vilkaisemalla, mutta kappalemateriaali itsessään ei ole aivan niin priimaa kuin yhtyeen arvolle olisi sopivaa. Samasta nuotista vedetyt vokaalit tuhoavat orastavankin mielenkiinnon. Ei Amberian Dawn kuitenkaan täysin toivoton ole. Kitaratyöskentely on paikkapaikoin ihan mukiinmenevää, mutta vokalistin "tulkinta" vesittää kaiken. Joni Juutilainen Amberian Dawn Re-Evolution Suomen Musiikki Törmäsin aikoinaan Amberian Dawniin kuin vahingossa, kun bändin debyyttisingleä jaeltiin Nightwishin jäähallikeikan aikana yleisölle täysin ilmaiseksi. Levyn vaiheet osaa aavistaa etukäteen, eikä kokonaispaketissa ole mitään sellaista, mikä saisi kuulijan säpsähtämään edes hetkeksi. Bolt on saanut jälleen aikaiseksi paketin perushyvää huutoa, jonka erottaa jenkkiläisistä tovereistaan ainoastaan laulaja Tom Hamaran lennokas rallienglanti. kuulostaa juuri siltä, miltä Phil Anselmon sooloalbumin olisi kuvitellut kuulostavan. ReEvolutionin kohdalla riippuu täysin kappaleesta, kuulostaako bändi ennemmin tarttuvalta popahtavalta metallilta, sinfoniselta paisuttelulta vai lähes powermetallisesti takovalta nakutukselta. Kovin erilaisista musiikillisista lähtökuopista ryömivät hahmot ovat löytäneet yhteisen musiikillisen kielen, minkä myös kuulee bändin debyytiltä. Hienoja välähdyksiä albumilta löytyy kuitenkin siinä määrin paljon, että lätyn kuuntelee vaivatta lävitse useammankin kerran putkeen. Kenties seuraavalla kerralla lähtee jo suuremmassakin mittakaavassa. Agrimonia on saanut aikaiseksi vahvan ja ajattoman metallilevyn, joka seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Levyn perusrunkona on orkesterin ensimmäinen ep, kymmenen biisin Maailma palaa ja kuolee. Selvästi parempaan esitykseen on eväät, muulla bändillä. Keskimäärin päälle kymmenminuuttiset biisit ovat lähes pohjattoman synkkiä mutta samalla myös tyylikkäitä teoksia, joista löytyy paljon melodisia koukkuja, lähinnä vanhan Katatonian malliin. Jos tamperelainen mölyporukka oli yksi ensimmäisistä tämän lajin mekastajista Suomessa, se ei kuitenkaan kuulunut kovimpien ja merkittävimpien joukkoon – aivan samoin kuin mainittu ep ei kuuluu yhtyeen parhaimmistoon. Kauniisti sanottuna Amberian Dawn on kaikin tavoin selvä väliinputoaja. vellyksineen", mutta tarpeeksi syvältä aiheuttaakseen inhoreaktion. Juuri tässä piilee yhtyeen akilleenkantapää: monipuolisuus osoittautuu määrätiedottomuudeksi, ja puhuttiinpa mistä tahansa sävellysten ääripäistä, genrestä löytyy niille parempia esimerkkejä. Kun Bastardsilta on ilmestynyt 1990-luvulla kaksikin eri kokoelmaa, joista Kråklundin julkaisema 37 biisin ja kolmen eri julkaisun niputus on edelleenkin se paras ja kattavin, tämän hieman puolivillaisesti kasaan sössityn kokiksen julkaisemista voi hieman kyseenalaistaa. Suurin syyllinen reaktioon on laulaja monotonisine ulosanteineen
Darkane risteilee suoraviivaisen turpaaniskennän, melodisen tarttuvuuden ja kikkailevamman progeriffittelyn hämärässä välimaastossa. Taidokkuudestaan huolimatta se on ollut aina hieman persoonaton orkesteri. Amberian Dawn kaipaisi yksinkertaisesti enemmän särmää ja roimasti enemmän potkua, jotta se voisi ponnistaa kakkosdivarista suoraan lajinsa parhaimmistoon. Vaikka intensiteetti on tapissa, kohtuullisesta vauhdista ja selväpiirteisistä rytmeistä ja riffeistä juontuu jonkinasteinen siedettävyys. Malicious Strain onnistuu ehkä parhaiten kolmen peruselementin naittamisessa. Aki Nuopponen Black Oath Ov Qliphoth and Darkness ei räjäytä pankkia missään suhteessa, mutta osoittaa, että hyvällä tyylitajulla ja terävällä sävellyskynällä päästään jo pitkälle. mestariteos Darkane V.R. The Sinister Supremacy on jälleen kerran teknisesti vaikuttavaa jälkeä, ja eivätpä itse biisitkään ole tällä kertaa hullumpia. Kuudes pitkäsoitto ei esittele yhtyeestä varsinaisesti uusia puolia, mutta osoittaa että yhtye hoitaa oman tonttinsa edelleen varsin hyvin. Kappaleet eivät ole pitkiä ja välillä tuntuu, että niihin on ängetty vähän liikaakin tavaraa. Mikko Malm Ov Qliphoth and Darkness Kashmar I Hate Kotimainen kopla operoi englanniksi ja venäjäksi, mitä ei huomaa mistään. Yhtye ei edusta genren äärihidasta laitaa, vaan vetää hyvin pitkälle vanhan koulukunnan malliin. Pääriffi menee kerrasta tajuntaan. Pieniä myönnytyksiä solistien äänihuulien rääkkäämiseen silti kaipaisi, jotta tarttumapintaa muodostuisi ihan rehellisen diggaamisen pontimiksi. Samassa viitekehyksessä voisi olla joitakin rankempia metalcoreyhtyeitä ja miksei myös debyytin aikainen System of a Down tai sekopäisin Deftones. Välillä ainekset sekoittuvat täydellisesti, toisinaan meno on hieman kiikkerämpää. Sitä kyllä piisaa, mutta vaihtelua laulajien ulosanti ei tarjoa nimeksikään. Darkanen vahvuus on aina ollut jäsentensä soittotaidoissa. Levyn parhaimpiin biiseihin kuuluva kahdeksanminuuttinen Witch Night Curse sisältää niin pirullista riffittelyä, synkkää tunnelmointia kuin hurmoshenkistä sooloiluakin. Melodisuus ja tietynlainen rokkaavuus on läsnä, ja riffeistä löytyy raskaamman tunnelmoinnin lisäksi myös ripeäotteisempaa meininkiä. Koskinen Gnev Italialainen Black Oath esittelee toisella täyspitkällään varsin tehokasta doomjyräystä. Re-Evolution on askel parempaan suuntaan, mutta huipulle on vielä matkaa, varsinkin hieman edeltäjäänsä kasvottomamman laulajan Caprin astuttua mukaan. Kimmo K. label Finland The Sinister Supremacy Turkulainen Kashmar rysäyttelee tiukkaa pätkettä metallin ja hardcoren synkältä rajavyöhykkeeltä. 1 FUCKING GREAT HARDROCK ALBUM! WITH SPECIAL GUESTS Udo Dirkschneider, Marco Hietala AND Stefan Schwarzmann! JAKELU / DISTRIBUTION: WWW.SUPERSOUNDS.FI. Tekninen ky- keskiverto pohjamutaa vykkyys näyttäytyy tiukkana yhteensoittona ja todella hektisenä riffitykityksenä. Varmaotteista, muotopuhdasta ja parhaimmillaan todella koukuttavaa vanhan liiton doomia. Ronskin jämäkästi takova soitannollinen ote pitää silti bändin pinnalla. The Sinister Supremacy on mallikas ja ammattitaidolla väsätty kokonaisuus, josta ei löydy sinällään mitään sen suurempia vikoja. KYSY Massacre Progressiivista death/thrashiä esittävä Darkane palaa kehään viiden vuoden levytystauon jälkeen. Kashmar räimii kuitenkin pääsääntöisesti metallisin tempoin eikä riehaannu sivaltamaan ylinopeudella kuin toisinaan. Nimibiisin hypnoottinen paatos tekee kaikessa kauneudessaan vaikutuksen. Se ei ole erinomainen levy, ”vain” hyvä. Tästä peukkua. Nyt ollaan liki, eli ehdottoman lupaavalla asteella. Joskus sekin riittää. Rääkyminen on niin hc:n polttamaa, että se pystyy välittämään kuulijalle vain asennetta. Darkane on sijoittunut tästä huolimatta omalla arvoasteikollani genrensä keskikastiin. Myös Human Defined ja Mechanically Divine iskevät välittömästi. Arvosteluasteikko lyhyesti: keitä, kitarasoolot ovat parhaimmillaan riemastuttavia ja joukossa on muutamia ihan omillaan pärjääviä kappaleitakin. Niin kuin levyn nimestä voi päätellä, sanoitukset pyörivät enemmän tai vähemmän okkultismin ympärillä. Tästä on hyvä jatkaa. Mikko Malm LEVYKAUPPIAALTASI TAI TILAA NETISTÄ VOL. Ja yllättäen siellä pimeämmällä laidalla
Kaukana käänteentekevästä, lähempänä tuttua ja turvallista. Mukaan värvätyt sessiomiehet ovat nähneet toimintaa muiden muassa Sadusissa (Steve DiGiorgio), Savatagessa (Chris Caffery) ja TNT:ssä (John Macaluso). III, on yllättäen yksi levyn kiinnostavimpia esityksiä. Artlantican muhkeasti soiva debyytti on hienostunutta ja teknisesti taitavaa, mutta kovin tutunkuuloista ammattimelontaa. Kaikki elementit on saatu toimimaan hienosti keskenään ja draamankaari on rakennettu niin vahvaksi, että levy tuntuu yhdeltä pitkältä kappaleelta. VHK on luonut vankan albumikokonaisuuden, jonka sisältö tuo mieleen ennemmin seitsemän samanistista rituaalia kuin perinteistä musiikkikappaletta. Lopulta Morenon laulu tuo biiseihin sen tärkeän punaisen langan, jota ilman kappaleet saattaisivat jäädä hieman hahmottomiksi. Elektroniset ambientmaisemat, raskaasti vellovat hypnoottiset kitarat ja Morenon kuulaat vokaalit luovat täydellisen musiikillisen mielenmaiseman, johon on helppo uppoutua, jopa unohtua. Musiikkityyli on kuulemma Göteborgdeathiä, jota bändi elävöittää, ei suinkaan thrash- vaan trash-vaikutteilla. Rinnalla jököttävät kosketinmaestro Mistheria ja kitaraheeros Roger Staffelbach. Artlantica Across the Seven Seas SPV Artlanticasta kohoaa melodista metallia power- ja progealaviittein. Across the Seven Seasin kansipapereissa seisoo koko joukko raskasmetallisarjalaisia, etunenässä John West, tuo Royal Huntistakin tunnettu laulajasuuruus. Teknisestä osaamisesta asia ei luonnollisesti jää roikkumaan, mutta sävellyskynä olisi saanut olla terävämpi. Veled Haraptat Csillagot! – kolmannella kotimaisella Bite the Stars! – tuntuu loppuvan nasevassa 41 minuutin mitassaan kesken ennen aikojaan ja jät-. Kovin ajankohtaisesti levy ei ainakaan hurahda käyntiin. Ektro Vastaan tulee enää äärimmäisen harvoin levyjä, jotka sekoittavat omat ennakkoluulot ja käsitykset musiikista sen verran tehokkaasti, että kaiken tarjotun sisäistäminen vaatii melkoisesti kärsivällisyyttä ja ponnisteluja, mutta ennen kaikkea halua antaa mahdollisuus normeista poikkeavalle musiikille. Näin kovalta kokoonpanolta on lupa odottaa paljon, vaikka on totta, että vastaavat teräsmiehitetyt projektit epäonnistuvat vähintään yhtä usein kuin onnistuvat. Kerrankin näin päin. Kotimaansa kulttuurin kautta samankaltaiseen lopputulokseen on pyrkinyt myös norjalainen Wardruna Runaljod – Yggdrasil -levyllään (2013) sekä romanialainen Dordeduh Dar De Duh -debyytillään (2012). Yksi tämän vuoden positiivisimmista yllätyksistä. Travis Shinn Mikko Malm Inferno Joni Juutilainen VHK Veled Haraptat Csillagot! Ipecac 68 Chained in Blood on kuin onkin kaksitoistabiisinen elämysmatka ruotsalaisen metallimusiikin lähihistoriaan, sillä bändi tuuttaa ulos niin tyylipuhdasta ja keskinkertaista Göteborg-metallia kuin mahdollista. Äidinkielellään tulkituissa, vahvasti kotimaansa kansanmusiikkiin pohjautuvissa mutta suurimmalta osin perinteisin rockinstrumentein esitetyissä viisuissa alati vahvat tunnelmat vaihtuvat tempojen mukaan rauhallisen hartaista vauhdikkaan vimmaisiin. Alan miesten ja naisten kannattaa kuitenkin tutustua. Albumilta ei löydy todellakaan mitään mieleenpainuvaa. Intensiivinen musiikki pakottaa kuuntelijan reagoimaan fyysisen tason lisäksi myös henkisesti, ja vanhakantainen, perinteisiin pohjautuva muuttuu yhtyeen käsittelyssä ajattomaksi. Yksittäisistä raidoista ehkä avausbiisi Future Warrior nerokkaan yksinkertaisella johtomelodiallaan edustaa levyn tarttuvinta antia. Kokonaisuuden ainoa instrumentaali, Return of the Pharaoh Pt. Yhtyeen pätevä tekninen taso ei yllätä, mutta kaiken kohkauksen seassa ne kappaleet jäivät tekemättä. Bändien lehdistötiedotteet tuppaavat olemaan huvittavaa luettavaa. Ei jatkoon. Numerosarjan perässä hyökkäävät Devout ja nimikappale rullaavat nekin mallikelpoisesti, samoin loppupuolelle säästetty, hyvin verevä Demon in My Mind. Lyyrisesti tuomionjulistus ei jaksa enää vuonna 2013 sykähdyttää, mutta musiikillisesti tämä mahtiponnistelu tapaa melodisen metallin ystävän hyväksyn- nän. Panu Koski Deathening Chained in Blood Palms Rakamarow Palms Deftones-mies Chino Morenon ja kolmen entisen Isis-jäsenen yhteinen projekti vaikutti jo paperilla mielenkiintoiselta, mutta käytännössä yhtye jopa ylitti omat odotukseni. Deathening soittaa peruskamaa, jolle on aina kysyntää. Nytkin jäädään jonnekin puolimatkan tienoille. Palmsin musiikki liikkuu hyvin pitkälti Isis-tyyppisissä tunnelmissa, eikä Morenon lauluakaan voi olla tunnistamatta. Yhteistä niille on äärettömän väkevä aitouden ja läsnäolon tunne. Aivan näin syvällisen onnistuneita ne eivät kuitenkaan ole. Deathening edustaa samaa kategoriaa, sillä yhtyeessä vaikuttavat In Flamesille ja Evergreylle tuottajana toiminut Arnold Lindberg, Embracedissä laulanut Kalle Nimhagen ja pari tätäkin nimettömämpää musikanttia. Keskinkertaisimmastakin yrittäjästä saadaan aikaiseksi universumin merkittävin metallibändi mainitsemalla tärkeitä faktoja, kuten yhtyeen logon sutineen jätkän nimi tai kitaristin roudauspesti bändi X:n kiertueella kymmenen vuotta takaperin. Hieman hupaisasti paraatipaikalla on näet katsaus menneisyyteen nimeltä 2012. Viipyilevät delaykitarat, tunnelmalliset näppäilyt, raskaat särövallit ja avarat elektroniset äänimaisemat ovat jatkuvassa vuoropuhelussa keskenään, ja siirtymät rauhallisista suvantokohdista massiivisiin kitaravalleihin tuntuvat äärimmäisen luonnollisilta tehden kokonaisuudesta harmonisen kuuloisen. Kaunista, tunnelmallista ja intensiivistä musiikkia. Unkarilaisen, jo 70-luvun puolivälissä perustetun VHK:n eli Galloping Coronersin paluulevy on varsin vaativa mutta lopulta sen verran säväyttävä kokemus, että jokaisen musiikkia harrastavan ja vähänkään länsimaiseen perinteiseen rockmusiikkiin kyllästyneen tulisi tutustua siihen avoimin mielin. Bändi on varmasti oiva lämppäri isommalle nimelle, sillä keikallahan tällaista ”ihan kiva” -meininkiä on joskus mukava kuunnella, mutta levyformaatissa homma kusahtaa kengille
En tiedä, onko lauluissa pyritty tahallaan jonkinlaiseen lakonisuuden ylikorostamiseen, mutta ne onnistuvat olemaan harvinaisen luotaantyöntävää kuultavaa. Onneksi albumin hinkkaamisen haluaa useimmiten aloittaa aina uudestaan ilman välitöntä puutumisen vaaraa. Ryhmä kuulostaa oikealla tavalla itsevarmalta ja taidokkaalta. l i k e . Ja mikäs on kaduilla ja keikkalavoilla patsastellessa, kun esitettävänä on näinkin painavaa ja pätevästi toimitettua asiaa. Tämä korostaa entisestään ajatusta, kuinka nyt on haluttu luoda goottirockin hengessä hypnoottista musiikkia, josta kertosäkeet tai riffit eivät pompi silmille liian selvästi. Joni Juutilainen. Vaan eipä näille hyvällä asenteella varustetuille miehille uskalla alkaa vittuilla pikkuvioista. One Inch Giant on nimensä mukainen pikkujättiläinen, joka tekee vahvaa myyräntyötä undergroundissa. Kappaleisiin kaipaisi toisinaan enemmän räyhäkkyyttä ja vauhtia, mikä tulee erityisen selvästi esille seiskan puolta käännettäessä. Kevennä kesääsi Liken musakirjalla Slipknotin bändihistoriikki kartoittaa angstisen rykmentin matkan vaihtoehtometallijätiksi. B-puolen kolmikko ei eroa oikein millään tavalla avauspuolesta, hyvässä saati pahassa. Mega Nosdrama Gravity Inverse Kymmenen vuoden ikään ehtineeksi ja aiemmin kolme albumia julkaisseeksi bändiksi tamperelainen Nosdrama on onnistunut pysymään melkoisen hyvin piilossa, ainakin itseltäni. Arvosteluasteikko lyhyesti: tävän kuulijan kuin kiusallaan vaille loppuhuipennusta. Kunniansa saavat kuulla niin maanrakoon toisia polkevat ihmiset, nykyinen maailmanmeno, paskanpuhujat kuin petturitkin, eli koko genren peruskuvasto on kauttaaltaan katettu. Albumi on tanakka sekoitus stoneria, grungea, progea ja doomahtavia vaikutteita, jonka yhtye jyräyttää ilmoille mainion soundimaailman saattelemana. En ole koskaan jaksanut marista liikaa suomalaisesta ääntämyksestä tai epävireisistä laulusuorituksista, kunhan fiilis on mukana ja laulut palvelevat musiikkia, mutta Nosdraman kohdalla on vedettävä jo jonkinlainen raja. Kun tästä on päästy yli, pinnan alta ei paljastu mitään sen parempaa. Tunkkaista goottimetallia soittava yhtye ei onnistu kuulostamaan kymmenkesäiseltä yhteenhioutuneelta bändiltä missään vaiheessa, minkä sijaan Gravity kuulostaa korkeintaan keskinkertaiselta demolta. Jos yhtyeen ulosanti on pätevää, se on samalla myös varsin yksioikoista. Harsh Reality Mega Full House One Inch Giant Kyllä Suomen Tsadissakin osataan olla kovaa jätkää ja uhota suuren maailman eli New Yorkin malliin. Kaikki toivo on mennyttä! w w w. Siihen nähden on pieni ihme, kuinka erilaisessa valossa nelikko näyttäytyy uusimmalla levyllään. Nihkeämpi genrepoliisi saattaisi sakottaa liiallisesta modernisoitumisesta, mutta tämän bändin kohdalla uudistuminen on ainoastaan hyvästä. Neljäs albumi Gravity tekee melko selväksi, miksi näin on tapahtunut. Aki Nuopponen Cutdown keskiverto Orkesterin keskitempoinen metallinen hardcore kajahtaa seitsemällä kappaleella raskaasti ja uskottavasti. Tälle sympaattiselle bändille soisi suurempaakin tunnettuutta. Nosdrama onnistuu kieltämättä luomaan masentavan tunnelman, mutta veikkaanpa tämän johtuvan ihan eri asioista kuin on tarkoitettu. f i mestariteos The Great White Beyond Soulseller Ruotsalaisbändin Malva-debyyttialbumi (2011) oli harvinaisen mauton ja hajuton kokonaisuus, jolla yhtyeen keskinkertai- pohjamutaa nen stonerpörräys aiheutti lähinnä haukottelua. Arkailu tällaisen musiikin parissa syö siltä kaiken tehokkuuden, minkä yhtye on varmasti tajunnut itsekin. Jos kehitys jatkuu yhtä kovana seuraavalle levylle, yhtye tuskin säilyy pienen piirin tiedossa. Ensimmäisenä levyltä pistävät korvaan vokalisti Ari Niemen laulut. Kunnon myllytystä on varmasti luvassa, törmää bändiin sitten sisätiloissa instrumentit kaulassa tai ulkona ilman niitä. Parissa vuodessa ehtii tapahtua paljon, sillä The Great White Beyondilla soi tyylillisesti kehittynyt bändi, joka on kasvamassa kovaa vauhtia ulos halvasta kopiobändisarjasta. Nosdraman sävellykset laahaavat, laahaavat ja laahaavat eivätkä tunnu lähtevän käyntiin oikein mitenkään
Myös sopivan banaali Cool jää pirteytensä takia mukavasti mieleen kimpoilemaan. Killer Aspectilta löytyy valtavasti pieniä jippoja ja musiikillisia oivalluksia, mikä pelastaa yhtyeen musiikin vajoamasta harmaaseen popmassaan. Tämä toimii toki myös toisin päin: Auran ystävät voivat luottavaisin mielin sijoittaa Sundanceriin. Panu Koski Killer Aspect Brand New Start 57Records Hebosagil Lähtö Ektro Taannoin Melvins-lämppäripestillään erittäin positiivisen vaikutuksen tehnyt oululaiskvartetti vakuuttaa todella voimallisesti myös levyllä. Melodiat kulkevat mollipolkujaan niin laulussa kuin soittimissa. Kokemuksen ja nuoruuden yhteispelinä syntynyt Fire Follow Me on bändin toinen levy, mikä on pienoinen ihme. Vivahteita löytyy niin Alice in Chainsin miedoimmista raidoista, Nirvanan lakonisesta melankoliasta kuin Pearl Jamin energisyydestä. Obituaryakin coveroineen bändin rujo punkmetalli on sukua Radiopuhelimille ja Rollins Bandille, eli mistään lepertelystä tai löysäilystä ei tarvitse kärsiä. Mikko Malm. Vaikka musiikilliset ainekset ovat tutunkuuloisia, Killer Aspectilla on selkeästi oma identiteettinsä. Lähinnä siis siksi, että kuka piru sitä ensimmäistä on mahtanut ostaa. Norjalaiset eivät ole pyörän uudelleen keksimisen äärellä eivätkä sinne kai ole suuremmin hakeutuneetkaan. Siinä on alkukantaista rynkytyksen viettiä, mutta yhtye ujuttaa oudon romuluiseen ulosantiinsa myös antoisia koukkuja. Vieraileepa levyllä myös orkesterin vokalisti Siiri Nordin. Edukseen erottuu erityisesti platan puoliväliin viritetty Touch My Soul, jonka esittelemää sulavalinjaista tyylittelyä olisi toivonut hartaasti kuulevansa runsaammin. Näillä avuilla Hebosagil penetroituu suoraan hermojärjestelmään. Yhtyeen vaikutelistassa mainitaan muun muassa U2 ja Duran Duran. Ei toimi. Ja oliko tälle toiselle kiekolle nyt tarvetta. Toisaalta, ehkä juuri niiden puuttuminen ja muutenkin esimerkillisen napakka mitta pitävät Lähdön kuuntelua kestävänä eikä hetkeäkään tylsänä. Anti Tank Nunin kappaleista ja vikkelästä kitaroinnista on kuitenkin pääasiassa vastuussa vasta 15-vuotias kitaristi Igor Gwadera, joka puoles- Fair Warning jatkaa väsymättä kevyen hard rockin kaupallisesti nykyään sangen kivisellä tiellä. Kitarat eivät rämise liikaa, mutta kuitenkin juuri sopivasti, että meno ei karkaa turhan siirappiseksi. Osa etenee kulmikkaammin, osa bluesisti ja osa kiivaammin, mutta jytinä, rohiseva särömuuri ja ankarasti rähjäävä laulu pitävät intensiteetin korkealla. Ainoa, mitä tässä ehkä jää kaipaamaan, ovat kummankin edellä mainitun bändin ansiokkaasti esittämät eeppiset vyörytykset. Janne Tolonen Kari Koskinen Kimmo K. Ei helvetti, pientä déjà-vu-ilmiötä ilmassa. taan taitaa olla paikallisen mogulin jälkikasvua. Tämä levy on jälleen kerran hyvä esimerkki siitä, miten tärkeä rooli sovituksella on biisienteossa. Kymmenvuotiaan bändin soitto on vimmaista ja sointi rähjäisyydessään komeaa. Mutta kuten edellä mainittiin, orkesteri onnistuu kuulostamaan persoonalliselta. Allekirjoittanut ei suuremmin välittänyt vuoden 2009 Aura-albumista, ja tälläkin kertaa tuntemukset ovat samansuuntaiset: Fair Warning tarjoaa edelleen perustaltaan tukevaa mutta asenteeltaan kepeää hard rockia, josta on vaikea löytää kunnollista tarttumapintaa. Kirkas naisääni vuorottelee murinan kanssa, tuplat nakuttavat ja kitarat sahaavat. Brand New Startilla on kautta linjan myös vahva jälkigrungen maku. Sopivaksi kerta-annokseksi paljastuu korkeintaan kaksi kappaletta ja nekin mieluusti pöhnässä nautittuna. Orkesteri sekoittaa tyylikkäästi yhteen melodista poppia ja vaihtoehtoisempaa kitararokkia. on bändit ajanut. Irtonaisesti soitettu kiekko kuulostaa päällisin puolin ihan mukiinmenevältä ränttätäntältä, mutta Titusin heikko rohinalaulu ja kappaleiden hirveä kliseeprosentti lyövät vauhdilla ylitse. Koskinen Sirenia Perils of the Deep Blue Nuclear Blast Goottimetallia sinfonisin maustein, naisvokaaleilla. Biiseissä on elävyyttä ja dynamiikkaa sekä sovituksellisesti hienoja yksityiskohtia. Kuuntele Nightwishiä, jos tahdot kuunnella hyvää naisvokaaleilla toimivaa metallia. Kyseessä on siis entisten Killer-yhtyeen jäsenten, rumpali Teijo Jämsän ja basisti Timo Huhtalan perustama yhtye. Joona Rajatie Saksalaiset ovat säveltäneet tuoreimmalleen peräti 14 kappaletta, ja sellaisena levy on väkisin turhan pitkä. Netti tuhoaa keskinkertaiset bändit hevonkuuseen, ja ehkä hyvä niin. Tätä tarjoilee norjalainen Sirenia viidennellä julkaisullaan. Annan ylemmässä kappaleessa olevat olettamukset itselleni anteeksi, sillä ei Anti Tank Nunin ideoitakaan voi haukkua järin jalostuneiksi. Killer Aspectin debyyttilevy on jäänyt aikoinaan katsastamatta, vaikka yhtyeen nimi on entuudestaan tuttu. Tehdään taas uusi albumi että päästään kiertämään, siihen musiikkiteollisuus 70 Inferno Anti Tank Nun Fair Warning Fire Follow Me Sundancer Metal Mind SPV Acid Drinkersin laulaja-basisti Titus on Puolassa ilmeisesti jonkin sortin rokkistara, ja onhan äijällä kieltämättä uraa plakkarissa. Ensin mainitun soundimaailmaa ja jälkimmäisen melodiaratkaisuja on kieltämättä havaittavissa. Myös Foo Fightersin ja Musen kaltaisten modernimpien ryhmien vaikutus kuuluu vahvasti läpi. 1990-luvun alussa perustettu yhtye on julkaissut vuosien ja vuosikymmenten vieriessä jo aimo kasan levytavaraa, ja nyt pinon jatkoksi nostetaan Sundancer. Eikä varsinaista kärsimystä aiheudu myöskään levyn kahdeksasta kappaleesta, joista jokainen puolustaa paikkaansa. Soitto on jämerää, ja melodioissa on tarttuvuutta sekä mukavaa kuulautta. Tai noh, ei tässä metallisessa ja tyhjäpäisessä rokkaamisessa nyt vakavia vikojakaan ole, mutta biisien totaalinen turhuus käy sieppaamaan. Hebosagilissa kuuluu hyvällä tavalla Bad Vugumin kajahtanut räminäperinne. Ei mitään, jota ei olisi kuullut jo monta kertaa aiemmin
Debyytin makuun päästiin vasta, kun nykyään Tankissa laulava Doogie White ja kitaristi Chic McSherry löysivät toisensa yli kahden vuosikymmenen tauon jälkeen. Tai on se alkukin, mutta hyvinhän Liv Kristine laulaa. Mustametallista kärinää ja toitottavaa hoilotusta vaihteleva äijälaulu on yksinkertaisesti 3:47 PM puisevaa. Eihän Raiskattu tulevaisuus mikään Valtion vankina (1982) tai Skitsofrenia (1983) ole, mutta sen verran omalaatuiselta ja pätevältä se edelleen kuulostaa niin Riistettyjen kuin koko1kotimaisen hellsinki_210x135.pdf 5/15/12 Mega Melted Space mestariteos Ei levy nyt aivan toivoton tapaus ole, mutta jos yhden biisin kaksi ensimmäistä minuuttia on ihan ok ja siinä ovat levyn parhaat hetket, mistään kovin säväyttävästä teoksesta ei voida puhua. Between Kimmo K. Deep Purplen, Rainbow'n ja muiden 70-luvulta tuttujen rokkarien hengessä jytäävä kiekko ei tee mitään uutta, mutta vanhoja paloja pyöritellään korvia myötäilevällä otteella. Se on voimakas ja tunnelmallinen hard rock -pommi, jossa Doogien sävykäs ääni ja Chic McSherryn tyylikäs kitara saavat tuekseen nätin pianoraidan. Soundit ovat nykyaikaiset vaan eivät modernit, ja Doogien äänellä koristettuna lähes mitä tahansa kuuntelee ilok- keskiverto pohjamutaa seen. Ja sinfoniaa on kyllä: miltei tauotta taustalla hönkää klassinen jousien tuulahdus. Biiseissä on havaittavissa Riistettyjen seuraajan, Pyhät Nuket/Holy Dolls -yhtyeen kevyempiä ja musiikillisesti laaja-alaisempia sävyjä, ja onpahan levyn loppuun tällätty jostain syystä bonukseksikin Pyhien Nukkien alun perin oikein singlenäkin julkaistu mutta turhahko renkutus italialaisesta partisaanilaulusta Bella Ciao. Biisien metallinen pohja on aika heppoinen, eikä tympeiden rytmiriffien täkytys tai geneerinen bassariläpsytys juuri hommaa onnistu edistämään. Sinfonisuus on aikamoinen kirosana metallin yhteydessä, varsinkin jos metalliosuus ei korreloi orkestraation kanssa. Arvosteluasteikko lyhyesti: Riistetyt Raiskattu tulevaisuus hc:n katalogissa, että uusintajulkaisu puolustaa hyvinkin paikkaansa. Lonely Are the Brave kiteyttää bändin parhaat puolet yhteen kappaleeseen. Muutamaan otteeseen väriä suditaan puhallinsoittimien avulla, ja Men of War päättää kiekon jylhäneeppisen heavyn merkeissä. Ei siinä mitään, tämä vahvasti scoremainen elementti lienee levyn parasta antia. Keskiviiva pysyy kuitenkin korkealla, sillä ukkojen ranteista irtoava musisointi on verevää ja niin ammattitaidolla kasattua, että mitättömäksi rokkaus taantuu vain tyhjänpäiväisesti runttaavan Shadow of Romancen aikana. The Dark and the Light sen sijaan esittelee, missä kuosissa bändi nykyään nikkaroi, eikä jälki ole lainkaan hassumpaa. Pianisti-säveltäjä Pierre Le Papen projektin kolmas levy on sinfonista metallia. The Dark and the Light Metal Mind Vuonna 1984 perustettu La Paz kuopattiin levy-yhtiösotkujen ansiosta ennen ensimmäistäkään levyä. Riistettyjen alkuaikojen kipakka ja raivokas hardcore on järkevöitynyt ja siistiytynyt selvästi, mitä uudelleenmasterointi entisestään korostaa. Kari Koskinen Vergil Life Is a Slow Death Omakustanne Vergil on ehtinyt käydä kuudentoista vuoden taipaleensa aikana läpi monen-. Granite (2012) sisälsi paljon vanhaa ja muinoin levyttämättä jäänyttä materiaalia. Valitettavasti lähes tunnin mitalle on ripoteltu myös paljon sinänsä hyvin tehtyä mutta keinoiltaan ja tarttuvuudeltaan hyvin tyypillistä hard rockia. Kappale on niin hyvällä maulla loppuun hiottu, että itse Deep Purple olisi ollut siitä kultakaudellaan ylpeä. Ei käy selväksi, miksi alkuperäinen biisijärjestys on pitänyt pistää uusiksi tälläkin julkaisulla, mutta onpahan vihkoseen saatu sentään yhden biisin sanat ja yhden taitteen verran enemmän kuvia normaaliin verrattuna. Romuluksen ja Remuksen legendasta ammentavan levyn laulupuoli on aika rasittavaa, alun neitokaisesitystä lukuun ottamatta. Melted Spacen tapauksessa asianlaita on juuri tämä. Koskinen Totentanz Doogie White & La Paz Tjaa että tämmöistä. Propaganda Lisää uusioita Propagandalta, ja tällä kertaa sieltä hieman tarpeellisemmasta päästä, tamperelaisen Riistettyjen toista täyspitkää (1984) kun ei ole aiemmin ollut saatavilla cd:nä
Tämän sortin yhtyeitä ei tule Suomesta liiaksi. Kitaristit tekevät huikeaa työtä, ja saatekirjeessä mainittu dynamic death metal on itse asiassa aika osuva luokitus. Vaikka ikää on tullut muutama vuosi lisää, ärähtely kuulostaa hivenen poikamaiselta. Osin naivistisille ja täysin inhorealistisille, päihteiden kyllästyttämille sanoituksillekaan ei voi missään kohtaa nauraa. Pakkasta on myöhemmin kyllä tulossa, mutta aluksi pitää kehaista. Human Disposition on monipuolinen ja taidokas debyytti, jonka miinukset on jatkossa helppo eliminoida. Tosimiehet sanovat, että ensimmäinen demo on aina paras. Human Disposition kuulostaa siltä kuin välissä olisi ollut yksi suodatin liikaa. Tällä kertaa sinkkubiisit edustavat levyn parhaimpia vetoja. Vaikea kysymys. Ilmava ja sangen vanhakantaiseksi muotoutuva äänikuva toimii todella hyvin synkassa soiton letkeän mutta jäntevän otteen kera. Tears on Tape on kaiken kaikkiaan onnistunut kokonaisuus, jota on helppo kuunnella, mutta johon on vaikea kyllästyä. Varjopuolet löytyvät esillepanosta, sillä laulaja-kitaristi Antti Kantolan laulut ovat ottaneet takapakkia. Vergil on onnistunut sitomaan jossain terävien melodioiden, humisevien koskettimien ja baritonimaisten laulujen välimaastossa kaiken yhteen niin koukuttavien kappaleiden kanssa, että albumin pariin huomaa palaavansa yhä uudelleen. Debyyttilevy Life Is a Slow Deathiä kuunnellessa voisi lainata vanhaa sanontaa, jonka mukaan myöhään on parempi kuin ei milloinkaan. Laulajattaren tummankuulas ääni. Aki Nuopponen Kysymykseen mitä on (hardcore) punk, voi tarjota vastaukseksi perinteisten klassikkojen sijasta pohjoiskarjalaisen Yhdyntä-yhtyeen ensimmäistä virallista tuotosta. Mielestäni bändi kuulosti jo tuolloin soundeja myöten täysin levyvalmiilta, mutta esikoispitkä Human Disposition ilmestyy vasta nyt. Aivan yhtäläisiin hulvattomuuksiin kopla ei äidy, mutta tarttuvaa ja irtonaisen lennokasta kappalevalikoimaa kuunnellessa mielleyhtymät ovat selvät. Oman lisävärinsä biiseihin tuo jokaisen ääntelyyn osallistuvan bändin jäsenen erilainen tulkintatapa Jarkon puliölinästä Jannen kireän rääkymisen kautta Hennan ärähtelyyn ja hermoja kiristävään kiljuntaan, jota ei voi missään vaiheessa kutsua herkän naiselliseksi. Särmää ja potkua ei ole tarpeeksi. Bändi itse kutsuu musiikkiaan dark rockiksi, mikä istuu Vergilin menoon varsin napakasti, mutta silkasta Tiamathenkisestä goottimetallistahan tässä puhutaan. (Psychoparalysis) jäi kerralla tajuntaan vuonna 2010 julkaistun Deligiondemon myötä. Sävelkynä tökkii tuhoisasti jo nyt. Kari Koskinen Shoraiders Shoraiders Omakustanne Tamperelaisen Shoraidersin esikois-ep on harvinaisen miellyttävää pörryyttelyä. Siinä missä Matt Squiren tuottama Screamworks-albumi oli äänimaisemaltaan hyvin kasaripopahtava, Tears on Tape ottaa pari askelta taaksepäin kitarapainotteisemmalla ja raskaammalla äänimaisemallaan. Hiili Hiilesmaan tuottamalla levyllä on läsnä 70-lukulainen raskaus, mutta 80-lukulaisen goottipopin ilmavuutta ei ole myöskään unohdettu. Teknisen ja melodisen kuolon ohella tyylikirjoon kuuluu myös muutamia junttaavampia riffejä. Paul Harries Yhdyntä Iloista mieltä Omakustanne HIM Tears on Tape Universal Rakkauden lähettiläs herää parin vuoden tauon jälkeen eloon uuden pitkäsoiton muodossa. Tasainen ja muihin instrumentteihin sulautuva mörähtely olisi enemmän mieleeni. Kappaleet ovat kaikki joko hyviä tai vielä parempia. The Spiral -kappale on edelleenkin jokseenkin parasta teknistä ja melodista death metalia, mitä Suomesta on tullut. Mikko Malm laisia vaiheita, mutta kokoonpanon ensimmäinen kokopitkä albumi näkee päivänvalon vasta nyt. Kitarariffit ovat iskeviä ja rouheita, mutta eivät painavuudestaan huolimatta hautaa muita elementtejä alleen. Jos vertailut Tiamatiin sallitaan, Vergil on bändin hengenheimo72 Inferno lainen, mutta ei ammenna musiikkiaan ihan goottimetallin menevimmästä tai laahaavimmasta ääripäästä vaan jostain sieltä väliltä. Kappaleissa on hyvää meininkiä. Levyn seitsemässä, yhteiskestoltaan karvan alle kymmenen minuuttia kellottavissa kappaleissa kiteytyy juuri oikean härskillä ja karskilla tavalla se, mistä genressä voi parhaimmillaan olla kysymys – siis oikeanlaisella haistakaa paska -asenteella esitetystä mekkalasta, joka ei kaipaa innovatiivista tai "ei millilleen vaan just" -asenteella soitettua lähestymistapaa osuakseen maaliinsa. Vaikka kyseiset kappaleet kuuluvat parhaimmistoon, muitakaan ei voi haukkua täytebiiseiksi. (Psychoparalysis):n kohdalla joudun olemaan samaa mieltä, mutta ei se jätkien esikoispitkästä huonoa tee. All Lips Go Bluen järisyttävän iskevä kitarariffi ja huipputarttuva kertosäe vakuuttavat myös. Lokeroista viis, kun jälki toimii näinkin hyvin. Pikemminkin karujen arkipäivien käsittelyt herättävät ajatuksia. Crystalic on selvä sielunveli, ulkomaisista Death taas ilmiselvä verrokki. Yhtyeen svengi on todella mukava: tatsi on letkeä ja kivan keinuva. Edes selkeä laskusuhdanne ei onnistu juurikaan huonontamaan mainiota kokonaisuutta. Kolmikko itse toteaa ep:nsä olevan ”omaks iloksi ja muiden riesaksi”, mutta kyllä tästä on monen muunkin asianharrastajan helppo repiä riemua. Life Is a Slow Death onkin jollain hämmentävällä tavalla yhtä aikaa jännittävästi tunnelmallinen ja silti menevä albumi. Ilmaisu hengittää, eikä säröpedaalia tallata jatkuvasti. Aluksi levy voi vaikuttaa liiankin tutulta, mutta kuuntelukertojen kasvaessa seasta paljastuu yhtä runsaampia koukkuja ja ilmettä, jolloin Vergiliä ei enää tee mieli vertailla aivan yhtä paljon muihin orkestereihin. Periaatteessa Shoraiders voitaisiin luokitella stoneriksi, mutta enimmäkseen yhtyeen melodiapitoisesti rockaavasta materiaalista tulee mieleen Cream. Soundit ovat selkeät ja raskaat, mutta väitän Deligion-demon terävän ja napakan äänimaailman kuvittaneen musiikkia vieläkin paremmin. Avausnelikko Kaljaa, Lämmittää, Rahaa ja rauhoittavia ja Kaljan kusettava vaikutus on selkeä joskaan ei selvä hittiputki, johon loppupuolisko Pelko, Nussijat ja Vaskelandia ei yllä. Mega (Psychoparalysis) Human Disposition BWK Records Ilkimys antaisi miinusta jo sulkeiden sisään teljetystä nimestä, mutta minä en. Yleistunnelmaltaan levy sijoittuu jonnekin debyytin ja Love Metalin välimaastoon, mikä resonoi näissä korvissa varsin positiivisesti. Suomipunkin hienoimpiin orkestereihin lukeutuvan Maho Neitsyen musiikillinen ja sanoituksellinen perintö kuuluu selvästi, mikä tulee katsoa pelkästään positiiviseksi asiaksi. Siinä missä demoilta löytyi huippujen ohella myös keskinkertaisempia esityksiä, Human Disposition esittelee erittäin tasavarman ja teknisesti korkeatasoisen ryhmän. Nimibiisi on puolestaan haikeankaunis balladi, joka tuo paremmin esille bändin herkempää puolta. Ensidemon rähinän ja örinän laadukas yhdistelmä on muuttunut sylkevämpään ja asenteellisempaan rähähtelyyn. Tähän pisteeseen johtanut tie pitää sisällään niin kuolemantapauksen bändin sisällä, pyyhkeiden väliaikaisen kehään heittämisen, uuden tulemisen lähtölaukauksen vuonna 2006 ja pari vuotta sitten julkaistun ep:n. Ensimmäinen kolmesta, Into the Night, on hieno yhdistelmä autotallirokkia ja uneliaalla pianolla varustettua Twin Peaks -poppia. Ovatko kuluneet vuodet ja lisädemotuk- set parantaneet yhtyeen ilmaisua entisestään
Kimmo K. Stam1na-kaikujakin voi uskotella kuulevansa. Painajaismaalla on otettu reippaita harppauksia oikeaan suuntaan. Koskinen Ape Skull Ape Skull Heavy Psych Sounds Nyt aletaan olla lunkiuden ytimessä ja vieläpä heti ensijulkaisulla. Ke 6.11.2013 HELSINKI, Nosturi Liput alk. Näkökulmasta riippuen Manzanan suurin ansio tai vika oli sen tapa sekoitella raskaamman rockin ja menevämmän metallin eri puolia yhdeksi soundiksi, joka kuulosti viimeistään laulaja Piritta Lumouksen myötä vain ja ainoastaan Manzanalta. Se myös muodostaa yhtyeen sointiin ansiokkaan omaleimaisuuden tunnisteen. Matka levyn aloittavasta Alamaailmasta viimeiseksi irti laskettavaan Tuonen virtaan tarjoaa tanakkaa riffittelyä ja katu-uskottavan ärrimurria äijäasennetta, ja Kotiteollisuuden sijaan vertauksia voi halutessaan tehdä vaikkapa Mokomaan. Aki Nuopponen Kamara Painajaismaa omakustanne Viimeksi allekirjoittanut kajosi Kama raan vuoden 2004 Tämäkin vielä -puolipitkän aikaan. Tämä ei valitettavasti tarkoita mitään kovin hyvää. Kuten levy-yhtiön nimikin antaa osviittaa, orkesteri kauhoo innoituksensa suurella kuupalla 70-luvun taitteen rockista, jossa kunnostautuivat niin amerikkalaiset kuin eurooppalaisetkin yhtyeet. Toisaalta tämä ei pääse kauheasti haittaamaan, kun Manzanalla ei ole juuri muita ässiä hihassaan kuin muutama törkeän iso kertosäe ja ympäri rockin maailman vievä katras erilaisia vaikutteita. Niin kuin levyn otsikko antaa odottaa, lyriikka lymyää tiukasti varjomaailmassa – pimeästä erottuu maailman tuhoa, näköalattomuutta ja arjen tragediaa. 23,50 EUR / 25 EUR. Paljon ei ole viidessä vuodessa muuttunut, sillä kolmas albumi on edelleen ehdottomasti Manzanaa. Demomaisen tukkoisesti soivat kitarat ja laulujen taustalle jäävä soitto jättävät liikaakin mielikuvituksen varaan. Eduksi ei nouse myöskään puolivillainen tuotanto. Kamaralla on joka tapauksessa nyt oma identiteetti, joka ei ole luotisuoraan verrattavissa mihinkään muuhun mesoajaan. Levyltä löytyy nopeatempoisesti menevää ja hillitymmin tunnelmoivaa jälkeä, eikä seasta puutu raskautta tai kepeyttäkään. Manzanan vapautuneisuutta ei voi olla kunnioittamatta, mutta bändillä on yksi kokonaisvaltainen ongelma: kappaleet eivät rockaa, groovaa, tartu tai viehätä tunnelmallaan. Paksunahkaisempi Painajaismaa täräyttää nyrkin pöytään selvästi aiempaa lujemmin. Ja tällähän ei sitten ole niin mitään tekemistä salatieteiden kanssa flirttailevan ja trendiksi leimatun musiikin kanssa, vaan kyse on ehdasta tavarasta. 28 EUR. Toy Machine on tungettu täyteen rockia, poppia, grungea ja mo- neen suuntaan kumartelevaa metallia. Laulurintama nojautuu miehekkään kuolettavaan mura-korahteluun, mutta sanoista saa silti varsin vaivattomasti selvää. Tämän pitäisi käydä varsin selväksi paksukalloisimmallekin jo muutamalla kuuntelukerralla, mutta modernien metalliapinoiden on turha vaivautua. Mega Manzana Toy Machine Tuupa Muutamia vuosia sitten taisin tuomita Manzanan debyyttilevyn Babies of Revolutionin hajanaisuudestaan huolimatta lupaavaksi levyksi. Kymmenessä vuodessa matkan varrelle on jäänyt lisäksi kaksi albumia, joiden myötä yhtyeen musiikillinen linja on muuttunut mureammaksi. Laulut ovat selvästi pääosassa, ja itse asiassa Piritta Lumouksen omalaatuinen äänenkäyttö on niitä harvoja syitä, joiden takia levyn välittää kuunnella muutamaan kertaan. Ennakko: Tiketti.. Kontrastina sekaan heitellään puhdasta laulua. Italiaanoilla on varsin kyseenalainen maine hieman laiskanpulskeana tehdään–asiat–vähän–sinne päin -kansana, mutta skarpin Ape Skull -trion musiikissa tämä on osattu kääntää voimavaraksi. + SUPPORT Ti 5.11.2013 TAMPERE, Klubi Liput alk. toimii sekin viitteenä klassiseen rockperinteeseen. Hyviä hetkiä on kyllä ripoteltu sinne tänne, mutta levyltä on kovin vaikeaa löytää edes yhtä kappaletta, jonka kohdalla tekisi mieli nostaa nyrkki kohti korkeuksia tai tampata jaloillaan lattiaa. Jos mainittu minilevy lähentyi merkittävästi Kotiteollisuutta, herran ja rouvan vuonna 2013 Kamara on entisestään kovettunut, jos nyt ei sentään kivettynyt. Ennakko: Tiketti. Shoraiders esittää vaivatonta ja hirmuisen mukavaa rockia, ja kun äänimaailmakin on kaikessa tuhnakkuudessaan erityisen nautinnollinen, papukaijamerkki on ansaittu. Raskaahkolla kädellä vaivatusta seoksesta löytyvät sekä blues että boogie, ripauksella psykedeliaa, ja jantterit ovat saaneet loihdittua kauttaaltaan vähän helvetillisen svengin. Kun korvilla on ajankuvaa mainiosti kuvaavien soundien puolesta karkkipäivä ja silmät lepäävät Marcello ”Rise Above” Crescenzin kansitaiteessa, Ape Skull on heittämällä yksi parhaista kesälevyistä tänä vuonna
Oikeastaan tämä kertoo kaiken oleellisen Airbournesta. Kuusi levyn biiseistä on merkitty Cantrellin nimiin, viidellä mukana ovat myös basisti Mike Inez ja rumpali Sean Kinney ja vain yhdestä löytyy maininta DuVallista. Ainoastaan yhdellä raidalla miehen voi sanoa olevan päälauluvastuussa. Sopivat ujeltelut ja perkussiot tuovat hetkittäin savuisiin tunnelmiin makeampia aromeita, muuten käry on aika sakeaa lentopetrolin usvaa. Koskinen Matti Riekki Lapinlahden Linnut Sketsejä radiossa AXR Metallikamaralta läjähtää iskuja, joiden murjottavaksi tekee mieli asettua hymyssä suin. Psykedeelistä stoner-heavyä vääntävä yhtye tietää, mistä on kyse. Vaikka bongihuurut kuuluvat hommaan, yhtye ei lankea turhaan häröilyyn. Yhtenä nekrologina bändille nähtäköön tämä aiemmin keväällä ilmestynyt Sketsejä radiossa -levykäinen, joka sulkee sisäänsä Lintujen jo kadonneeksi luultua sketsimateriaalia Radio Cityn ja yhtyeen Radio Top One -ohjelman tiimoilta 80-luvun puolivälistä. Alice in Chains jatkaa matkaansa tapauksena, jota ei vertaudu mihinkään. Hyvin tehdyn huumorin tunnistaa siitä, että vaikka esitetty tavara ei olisikaan kaikkein legendaarisinta läppää, se ei missään vaiheessa aiheuta kuulijassa myötähäpeän värinöitä. Suoranaisia vertailukohtia Eleven Sunille on vaikea löytää, mutta jonkinlaisen kuvan siitä saa yhdistäessään vanhemman Clutchin, hapokkaimman Monster Magnetin ja Karma to Burnin. Ne perustuvat totutusti jämerään 4/4-poljentoon, karhean yksinkertaisiin riffisommitelmiin ja herooisiin tapoihin tulkita kiertolaistarinoita jallitettavista, juotavista ja jorattavista. Vaan samapa tuo, pääasia on, että yksi suurimmista suosikkiyhtyeistäni on vielä vuonna 2013 elossa ja voi hyvin. No Glory. Eikä kyse ole samasta biisistä. Laulajan miehekkään joskin pakotetun kuuloisen ärjähtelyn ansiosta meininki muistuttaa välillä vanhempaa Iced Earthiä. Nostalgiapiikki on valtaisa. Sketsejä radiossa menee siihen samaan kategoriaan. Kari Koskinen Eleven Sun Fertile Soil Omakustanne Alice in Chains The Devil Put Dinosaurs Here Capitol Seattlen hienoimman levykantaan palauttaneelle Black Gives Way to Blue -albumille tuli paiskattua nelisen vuotta sitten pahamaineiset kolme ja puoli kirvestä. Levyä kannatta kokeilla esimerkiksi hiukan pidemmällä automatkalla kaiken hevinkuuntelun lomassa. Koukut eivät ole tarpeeksi teräviä. Osa biiseistä on jo kasarilta peräisin, Suomalaisen huumorimusiikin legenda, useita elämään jääneitä rallatuksia laatinut ja muutamia osaavia viihdetaiteilijoita maahamme ponnauttanut Lapinlahden Linnut on tänä vuonna lyövä pillit lopullisesti pussiin, ainakin kiertueiden osalta. Ja tietysti: mitä syvemmälle orvaskeden alle nastojen antaa upota, sitä paremmin tajuaa, että tässä taiteenlajissa muutos harvoin kannattaa. Ainakin me 70-luvulla syntyneet muistamme 80-luvun huumoritallennekulttuurin Reinikainen- ja Loiri-kasetteina, Mutapainin ystävät -, Velipuolikuu -, Spede Show-, Soitinmenot- ja Seitsemän kuolemansyntiä -televisiosarjoina ynnä muina hienoina viihdepläjäyksinä. Black Dog Barking on iso, isompi ja isoin kaikessa mitä tekee, etenkin rummuissa, mutta myös hyökyvissä köörikertseissä, komppikitaroissa ja bassoissa. Muutamia akustisia pätkiä lukuun ottamatta biisit kulmittelevat keskitempoisen ja nopeamman reippailun parissa. Perinteinen, täydellisen luomu ja kotikutoisesti toteutettu mättö ei sisällä mitään viimeisen kahden vuosikymmenen ajalta. Panu Koski Shallow Ground The End of Everything Killer Metal Ei tässä turhaa kiirusta. The Devil Put Dinosaurs Here jatkaa musiikillisesti koko lailla samoilla radoilla kuin edeltäjänsä. The End of Everything saattaa hyvinkin upota vanhan jenkkipowerin ja rässin ystäville, mutta näin tunnin möhkäleenä kerta-annos on kyllä liikaa. Periaatteessa Eleven Sunin paketti on täysin kasassa. Johnny Buzzerio vaan eipä noita uudempien joukosta erota. Jenkkibändi Shallow Groundin kitaristit ovat aloittaneet muusikonhommat jo 80-luvun puolella, mutta vuonna 1994 perustet74 Inferno tu Shallow Ground julkaisee debyyttinsä vasta nyt. Kovin tarttuvia viisut eivät ole, ja toteutuksen demomaisuus häiritsee. Tämän toisen ja oikeastaan perin mainion eepeen jälkeen olisi aika käydä pitkäsoiton kimppuun. Nyt olisin valmis pistämään yhden halkaisupelin lisää, kyseinen levy kun ei häviä kestokuunneltuna 1990-luvun ”alkuperäisille”AiC-julkaisuille tippaakaan. Black Dog Barking on pirteämpi levytys kuin heikoimmillaan jähmeältä ja tukkoiselta kuulostanut No Guts. Siihen verrataan. Tarjolla on rosoista ja lievästi progressiivista thrash/heavy metalia ja paljon kellarin seinistä kaikuvaa hientuoksuista riffittelyä. Tavaraa on paljon. Kimmo K. Liian heikkoja biisejä tusinan nippuun ei ole eksynyt, ja parhaimmillaan – kuten lyriikaltaan hihhulikriittisessä nimibiisissä – biisikynä puhkoo keuhkot ja sydämen. Sankkaa savua on siis putkessa, ja sitä pönkittää todella massiivinen soundi. Jos AC/DC muuttui ”koskaan muuttumattomaksi” bändiksi ovelankin paljon jo 1980-luvulla, O’Keeffen veljesten porukka survoo samaa raavaan rockin pakkimuhennosta, joka jalostuu oikeastaan vain soundimaailman mittakaavassa. Sketsejä radiossa on tuon ajan yhteiskuntaa tummanpuhuvan huumorin kautta peilaava otanta, jossa vitsit ovat sinänsä yksinkertaisia mutta pääosin viihdyttäviä, hetkittäin jopa ratkiriemukkaita. Joiltain osin se menee jopa ohi. Biiseissä on muuttunut harva asia. Vapaapäiviä edeltävien iltojen teholinkouksessa paikkansa säilyttä-. Nelibiisisellä levyllä on mittaa puoli tuntia, mikä jää sopivassa mielentilassa huomaamatta. Yhtyeen kolmannella täyspitkällä on edetty pisteeseen, jossa ensimmäisen kappaleen nimi on Ready to Rock. Toistakymmentä vuotta sitten kuolleen Layne Staleyn ”korvaajaksi” pestatun William DuVallin rooli säilyy hitusen hämmentävänä. Soundit ovat mallia sora ja sepeli. Vastaavaa melodista rikkautta levyltä ei löydy, mutta tuplakitarasoolot ja melodiat soivat omalla karkealla tavallaan parhaimmillaan oikein maukkaasti. Alice in Chains on edelleen täysin uniikki itsensä, mikä on tarpeeksi. Sitä silmälläpitäen tosin kaivataan hiukan enemmän variaatiota, vaikka onhan raskaasti jumittava leijuttelunsa vallan kiehtovaa näinkin. Levyllä kuuluvat kaikki yhtyeen tunnusmerkit raskaista riffeistä ja koskettavasta melodiamaailmasta kierteisten tunnelmien kautta huumaavan hienoon stemmalaulantaan, joten fani ei todellakaan pääse valittamaan. Eihän siinä mitään, mies taustalaulaa, kitaroi ja on rivijäsen, mutta ”Alice in Chainsin solistin” titteli on kyllä tässä kohtaa raakaa liioittelua. Samoja rakennuspalikoita löytyy vuoden 2011 Wackenin äänipöydästä poimitulta bonus-cd:ltä yllin kyllin. Yhtyeenjohtaja Jerry Cantrell hoitaa edellislevyn tapaan suurimman osan albumin lauluista ja DuVallin tehtäväksi jää tukevoittaa stemmoja – minkä mies toki hoitaa kunnialla. Jaakko Silvast Airbourne Black Dog Barking Roadrunner Nykymaailman tunnetuimman AC/DCkisällin, hupsista, yhdeksän vuotta sitten ilmestyneen omakustanne-ep:n ensimmäisen kappaleen nimi oli Ready to Rock. Lennokkaasti mutta raskaasti liitävä ote on hallussa
Jostain syystä kirja sisältää Glen Bentonin esipuheen, mikä on sinällään ihan toimiva, mutta valinta vaikuttaa silti hieman oudolta. Vaikka Warrior ei ole virtuoosisoittaja, hän on tuottanut useita klas- keskiverto sikkoriffejä ja vaikuttanut suuresti äärimetallin kehitykseen. Vaikea kuvitella, että ainakaan itse tarttuisin tähän opukseen uudestaan. Tehdashalleja, umpihankia, sumuisia soita ja huumorin kukkasia – Metallia valkokankaalla jo 20 vuotta. Myös Rob Jarkombzekin (Watchtower, Spastic Ink) ja Tom G. Tuorein suomennos 100 kovinta metallikitaristia on julkaistu alun perin neljä vuotta sitten. Mikko Kuronen One Hidden Frame The Water Seems Inviting Full House Lappeenrantalainen One Hidden Frame on paiskonut melankolista ja melodista punkkiaan reilut kymmenen vuotta. Ritchie Blackmoren poisjättäminen on myös anteeksiantamatonta. Kipakan tempon saattelemana etenevä levy vaikuttaa ensi kuulemalta hie- man tasapaksulta, eikä mieleen jää kuin I Need a Second -kappaleen kertosäe. Vaikka McIver osaa kirjoittaa ihan sujuvasti, tiettyjä asioita on väännetty hieman liian rautalangasta. Mies perustelee valintojaan kuitenkin hyvin, vaikka osa argumenteista onkin hieman epäloogisia. Saman tyylilajin bändejä on todellakin maailma pullollaan, mutta OHF iskee härmäläiseen makuun juuri tyylikkään melankoliansa ansiosta. Tuskinpa kenelläkään tähän opukseen tarttuvalle tarvitsee selittää, mitä moshaus tarkoittaa. Silti kirjasta löytyvät Scorpions-kitaristit Rudolf Schenker ja Michael Jabs. Omassa esipuheessaan kirjoittaja mai- mestariteos nitsee jättäneensä kirjasta pois muun muassa Slashin, Yngwie Malmsteenin, Angus Youngin, Randy Rhoadsin, Eddie Van Halenin, Joe Satrianin ja Steve Vain, koska nämä soittavat McIverin mielestä hard rockia, eivät metallia. Parin kuuntelukerran myötä myös levyn muut biisit kutovat hiljalleen lonkeroitaan tajunnan syövereihin, ja lopulta on myönnettävä, että The Water Seems Inviting on aika helvetin kova levy, joka toimii lähes jokaisessa mielentilassa. Warriorin (Celtic Frost) sisällyttäminen kirjaan ansaitsee ison hatunnoston. Ja taatusti ainakin Malmsteen ja Randy Rhoads soittavat heavy metalia. Toisaalta täytyy ihailla miehen rehellisen subjektiivista otetta kirjaan, jonka plussapuolena on, että mukaan on otettu melko virkistävän yllättäviäkin nimiä. Eivätköhän kaikki tiedä James Hetfieldin ja Dave Mustainen urien käänteet melko hyvin jo entuudestaan. www.omvf.net pohjamutaa Mikko Malm. Andy LaRocque (King Diamond), Mike Amott (Arch Enemy, Carcass, Spiritual Beggars) ja Mike Denner (Mercyful Fate, King Diamond) ovat arvostettuja soittajia, mutta jäävät usein mainitsematta tämänkaltaisissa yhteyksissä. Myös Michael Schenker on tietysti mukana. Kyseisessä kappaleessa vierailee laulajana Jo Bouwmeester, ja hollantilaisneitosen ääni toimii loistavasti yhteen Pekka Multaharjun laulun kanssa. Tämä on epäloogista, eihän Scorpionskaan mikään metallibändi ole. 100 kovinta metallikitaristia on helppolukuinen opus ja sisältää semisti ihan kiinnostavaa triviatietoa. Arvosteluasteikko lyhyesti: neeseen Running Wild -klassikkoon se ei koske, eikä tummanpuhuvista kuoristaan huolimatta ole orkesterin oma Back in Black, mutta oikeuttaa kiertueet ja nimen säilymisen huulilla – niiden virvokkeiden lomassa. Joni Juutilainen Joel McIver 100 kovinta metallikitaristia Minerva Joel McIver on tällä hetkellä yksi tuotteliaimmista rockjournalisteista maailmassa. Suomi on kirjassa edustettuna kahdella kitaristilla. Kirja on helppoa ja viihdyttävää luettavaa, johon ei tuhlaannu turhan kauan aikaa. Huono puoli on, että se on myös valitettavan kertakäyttöinen. Tuloksia alkaa viimein syntyä oikein kunnolla, sillä yhtyeen neljäs kokopitkä nostaa bändin kiistatta genrensä kärkibändien joukkoon. Kyse ei ole enää edes makuasioista. McIverin valinnat herättävät takuulla niin vihastusta, ihastusta kuin kummastustakin. Timo Tolkki löytyy sijalta 59 ja Alexi Laiho sijalta 21. Mies on julkaissut parisenkymmentä kirjaa ja kirjoittaa säännöllisesti The Guardianiin, Metal Hammeriin ja Rolling Stoneen. Tiettyjen soittajien kohdalla olisi voinut myös olla vähemmän perusbiografiaa ja enemmän varsinaisen soittotyylin kuvausta. 1990-luvun Burning Heart -skeneä, suomalaista melankolista hardcorepunkkia ja jenkkivaikutteita oivasti yhdistelevä yhtye kuulostaa lähinnä Skandinaviaan muuttaneelta Propagandhilta
Bändin nimi… – …pohjautuu Uhrilampaat-elokuvassa vilahtavaan uutisartikkeliin, jossa uutisoidaan Buffalo Billin viidennestä uhrista. Jokainen jäsenistä suhtautuu bändiin vakavasti, ja tavoitteena on kasvattaa toimintaa sekä laajentaa kuulijakuntaa. End All Elegancen eleganssi on kaikkea muuta kuin loppumassa. Tämä on jokseenkin erikoista, sillä mollissahan tässä mennään ja viimeisen päälle. Biisimateriaalin suhteen ei päästä vielä ihan hittiasemiin, mutta hyvää näkemystä ja avaraa asennetta on selkeästi aistittavissa. End All Elegance: Promo 2013 Inferno – …teemme tinkimättömästi kovaa työtä. www.distillator.eu The Soul Exile: Promo The Soul Exile oli pari vuotta sitten lupaavalla tolalla. Tähän mennessä olemme saavuttaneet jo demobändiksi yllättävän paljon. meistä... Levy-yhtiön hellästä huomasta ei olisi ainakaan haittaa. – Puhtaasta soittamisen ilosta. Näpertelyä löytyy niin kielisoitinkuin kannupuoleltakin, mutta tarkoitukselliseen kikkailuun ei sorruta. Bill Skins Fifth: For the Threat Tämä salolainen nelikko on vakuuttanut aiemminkin mutta vaikuttaa nyt astuneen ihan uudelle alueelle. Musiikin luominen ja sen esittäminen on vain yksinkertaisesti niin saatanan hauskaa! – …viihdyttävää katseltavaa. – ...asennoitumaan ylimielisesti tai käyttäytymään kusipäisesti muita bändejä tai ihmisiä kohtaan. Monimutkaisempiakaan ratkaisuja ei ole kaihdettu ja välillä bändi menee jo melkoisen suhmuroinnin ytimessä, mutta säilyttää silti punaisen langan ja melodisen tarttuvuuden. – ...toivon mukaan kunnianhimoisempina, taidokkaampina, luovempina sekä rajumpina. Vaativia kitarariffejähän tässä helposti kumartelee, mutta eipä päästä helpolla bändin rumpupallillakaan, sen sortin basarivyörytyksellä tykitetään. Ei sillä, kolmikon tiukkaa soitantaa kuuntelee mieluiten aidoimmillaan. Tämä tekele on täynnä fiilistä. Brusilan äänellinen anti, mies kun kuulostaa ihan Ralf Gyllenhammarilta, jota puristetaan strategisista paikoista. – …suunnitelmia ja ideoita bändin eteenpäin saamiseksi olisi paljon, mutta rahalliset realiteetit estävät näiden toteuttamisen. Bassonvarteen löytyi erinäisten vaiheiden jälkeen Sami (Kuusisto). Jo vuonna 1988 perustettu tamperelaisbändi on kuopannut kirveensä välillä reiluksi vuosikymmeneksi, mutta on edelleen laulajaa vaille alkuperäinen. Musiikkiin on saatu sekoitettua death metalin jyhkeys ja thrashin raivo niin upeasti, että harvoin kuulee. Sami (Leinonen) liittyi basistiksi 2012, ja remmi on nyt hitsautunut Bill Skins Fifthiksi. Myös teknisyyttä ja pirullisia melodioita vaaliva esitys jättää montun auki ja hämmentyneeksi. Auttakaahan miehiä mäessä. www.facebook.com/concreteswine Tetragon: Signs of Grief Tässähän taitaa olla tämänkertaisen palstan fossiilisin löytö. Soittoonkaan ei tarvitse puuttua, kokemus kuuluu kyllä. Bändin moderni death metal on tarkkaan mietittyä jyystämistä, jossa yhdistyvät teknisyys, melodiat ja onnistuneet sävellykset. Panosvyöt olalla ja nahkatakit öljyttyinä tämä itähollantilainen trio jyräyttää yhtä mallikkaasti kuin ilmeiset vaikuttajansa. Suurin ongelmamme on, että... Lauluun ei käytetä nuotteja, perinteisellä ja rouhealla korinalla saadaan ilmettä peliin ihan riittämiin. Työmme jakautuu... Taitava bändi on sekoitelma melodista heavyä, progeilua, hittiä ja vähän vanhaakin. Neljän biisin esitys saa toimivuudessaan paikoin jopa pientä hymyä naamalle. Tavoitteena on kehittyä koko ajan. The Soul Exile puree tasaisesti nilkkaan kaikissa tempo- ja tahtilajiluokissa. Progressiivisella pohjalla toimiva akti sekoittelee me-. Emme ikipäivänä tule... Äkäinen korinalaulu sopii myös mainiosti bändin ulosantiin, eikä tekeleellä kuulla ensimmäistäkään nuotiksi tunnistettavaa vokaaliääntä. www.myspace.com/swolleneyeview Distillator: EP 2013 ”Back to the roots of thrash metal!”, julistetaan Distillatorin saatekirjeessä. Hyvä täky on myös laulaja Mr. 70-lukulainen sointi tuo muutenkin hienoa maustetta bändin musiikkiin, joka ei lokeroidu varsinaisesti mihinkään, mistä se on rakennettu. Ja mitä kummaa, bändi näyttäisi kotisivunsa perusteella soittavan elokuussa Ylivieskassa ja etsii lisäkeikkoja Suomesta. For the Threatille on laitettu peliin persoonaa, jota soisi yhdelle sun toisellekin alan yrittäjälle. Nautinnollista metallia. Pyrimme soittamaan tiukasti ja tarkasti, mutta meiningistä tinkimättä. Ajoittain Art of Warin menoa voisi verrata vaikka Dimmu Borgirin kipakimpiin hetkiin, tosin ilman sinfonisuutta. Myös vokalisti Desecratorin ääntely on juuri sitä tyypillisintä kiljuntaa sopivine ylilyönteineen. Vaikka hiljaista on ollut, metkuja on hiottu onnistuneesti. Biisikatraasta ei löydy selkeää keihäänkärkeä, mutta materiaali tarjoaa mukavaa vaihtelua. Jotkut ovat luulleet Skinsin tarkoittavan nahkaa monikossa, mikä saisi bändin nimen varsin erikoiseen muotoon. – Henkka, Aamos jaTimo perustivat BSF:n alkuvuodesta 2008. Mitä voisikaan tapahtua jos takanamme olisi levyyhtiö tukemassa. Thesoulexile@hotmail.com Concrete Swine: Brezhnew’s Cocktail Concrete Swine jatkaa seikkailujaan rockin, bluesin ja heavyn maailmassa. – …yleensä ottaen jonkun ideasta tai aihiosta, jota lähdetään yhdessä kypsyttelemään ja muokkaamaan treenikämpällä. www.billskinsfifth.com Dubai Mall Kuukauden bändi: Bill Skins Fifth Milloin ja miten. Swollen Eye View on suorastaan hurjalla päällä. Viiden vuoden päästä meidät löytää... Vain kitaran ja basson voimin operoiva kielisoitinosasto saa aikaan yllättävän täyteläistä jälkeä, päällekkäisäänityksetkin kun on unohdettu. Myös levylle loihditut stemmat ovat suorastaan järjettömän komeita. 76 Keikalla olemme... Tämä vaihe saattaa kestää pitkäänkin, ja useita kappaleita on päätynyt mappi Ö:hön odottelemaan myöhempää käyttöä. www.facebook.com/endallelegance Jos pidät heistä, pidät myös Ansaitsemme levytyssopimuksen, koska... Swollen Eye View: Art of War – Vaikutteita on varmasti jokainen imenyt milloin mistäkin, mutta muutamia yhteisiä esikuvia on ainakin Gojira, Medeia, The Haunted, Children of Bodom, Stam1na, Lamb of God ja Trivium. Lisäksi matkaa ovat jarruttaneet varusmiespalvelukset, jotka ovat tosin jo takanapäin! Miksi. Kylmyyttä tuovat jo pelkkään pirulliseen korinaan pohjaavat laulusuoritukset, joita Dark Elitessäkin ääntelevä Eetu Keränen sinkoaa takuulla keuhkojensa täydeltä. Ryhmä tekee hienoja ratkaisuja, ja yksinkertaisilla jipoilla saadaan tulvimaan niin paljon erilaisia juttuja, että ihastuksissaan ei edes huomaa, kuinka levällään eväät ovat. Ja juurillehan mennään. Juuri sopivasti kaikkea -periaatteella toimivat sävellykset eivät olisi mitään ilman kunnon vokaalisuorituksia, ja niitähän löytyy. Laulaja Tommy Olenius osaa värittää upealla äänellään kappaleet viimeistä piirtoa myöten sentimentaaliseen tilaan. Keikkoja ennen ei juoda itseämme kuntoon, jossa omaa soitinta ei enää tunneta, vaan yleisölle pyritään tarjoamaan hyvä keikka. Tämän jälkeen on tullut ulos kolme ep:tä ja muutama internetsinkku. Paikoin mukana alkaa olla jo vähän turhankin metallista otetta, mutta tätä tasoitellaan sopivasti Hammondin, banjon ja huuliharpun voimin. Julumaa on. Kontaktit ovat näissä hommissa kaikki kaikessa
Pääasiassa edetään kuitenkin hämyilevän pirullisella kitarataustalla. Aineksista saattaisi saada tiukemmalla toteutuksella jotain säväyttävääkin, riffipuolen simppeliys kun on myös voimavara. Osassa biiseistä mukana on konerumpuja, jotka tuovat sähkökitaran ohella peliin industrialvaikutteita. Vielä näillä biiseillä ei pankki räjähdä, mutta lupaavaa on. Järkevää ”listasijoitusta” tällaiselle on mahdoton hahmottaa, joten olkoon puolivälissä. Kitaristi-laulaja Peten jämäkkä ääni sopii soundiin ja korottaa orkesterin persoonallisuutta. www.facebook.com/rajallaband www.facebook.com/Grimsonband Inferno 77. Myös yhteensoitto ja yleinen vakuuttavuus ovat oikein mainiolla tolalla. Biisikolmikosta jokainen on hyvällä tavalla erilainen ja kuvastaa tunnetiloja tismalleen samaan synkkään malliinsa. Basisti-laulaja Kivelän soundi passaa sinällään orkesterin soundiin, ja varsinkin kertosäkeisiin on saatu stemmoineen vallan upeita fiiliksiä. Tuleekin mieleen jonkinlainen doom metal -akti, joka yrittää päästä verkkaudestaan eroon, kuitenkin siinä kompastellen. Onhan porukka perustettukin vasta viime vuoden syyskuussa. Demojen toimitusosoite (ei toimituksen osoitteeseen): Demot / Aadolf Virtanen, Rengastie 49, 37630 Valkeakoski lodista progea, speed metalia, perusheavyä ja eeppisempääkin vaikutetta. Loppua kohti meno paranee, joten bändiltä on lupa odottaa jatkossa enemmän. Melodioita väläytellessään bändi on parhaimmillaan, ja sitä puolta kuulisi mielellään enemmänkin. www.tetragonmusic.com Harrod’s tonttuparat saavat aika kylmääkin kyytiä. Nekrognomekon sisältää bändin koko tuotannon vuosilta 1997–2013, ja www.boneride.com Cut Wide Open: Betrayal in the Party Lights www.myspace.com/cwometal Excuse: Demo Excusessa on nuoria miehiä hyvällä asialla. Toisena voitaisiin todeta into ja nuoruuden vimma, jota thrash metal aina tarvitseekin. Vertailukohdetta on vaikea löytää, ehkä juuri mainittujen tyylien välillä seilaavan operoinnin takia. Päälle pannaan vielä valitettavat seikat, kuten haparoiva yhteensoitto ja vielä tänäkin päivänä hämmentävän yleinen synti, heikko soundipolitiikka. Sanoittaminen suomeksi ja tämän sovittaminen heavyyn on vaikeaa, ja ani harva on onnistunut siinä niin, ettei myötähäpeä iske. Boneride esittelee uutukaisellaan melodista perusheavyä taidolla. Bändin aate on poikkeuksellisin ja pimein palstan historiassa, ja vieläpä ihan asiallisesti toteutettuna. www.facebook.com/pages/Tonttu Indoctrine: EP Boneride: Weight of Water Indoctrine on seinäjokelainen thrash metal -akti, joka on saanut lopullisen muotonsa vasta viime vuonna. www.myspace.com/arctulary Tonttu: Nekrognomekon Nyt ovat tainneet olla artistien joulupaketit jo pitkään pehmeitä. Kolmas tärkeä osatekijä on hulluutta hipova musikaalinen kunnianhimo, joka ei vielä täysin kanavoidu tarttuvuudeksi. Vokaalit ovat määräävässä osassa ja leimaavat biisien sävyjä. Vaan eipä tuo ihan jumiudukaan. Kärkeenhän tällaisella menolla mennään. Musiikki on ruotsalaissävytteistä, hiukan alkuaikojen Dark Tranquillityä muistuttavaa nopsametallia. Pelkillä rähinälaululuilla varustettu rutistus on energistä purkausta, jossa tiukat riffit sisältävät melodioita ja tunnetiloja tarttuvasti. Äänitteen soundipuoli pilaa osan fiiliksestä, mutta yhteensoiton puolesta mennään niin rosoisella alueella, etten vetäisi vielä liian positiivisia johtopäätöksiä. Boreal Grinin yksinkertainen soitanto on jätetty hyvin luomuksi ilman kummempia päällekkäisäänityksiä, ja hyvä niin. Iso osa viihdyttävyydestä lohkeaa vokalisti Pihlajaniemelle, jonka ilmaisu on melko laaja-alaista vaikkakin täyttä huutoa kautta linjan. Cut Wide Open toimii nelikkona ja on onnistunut jalostamaan riffinsä palvelemaan kahta kielisoitinta. Indoctrine ei tarjoa mitään uutta, mutta onnistuu puhaltamaan loppuunkaluttuun tyylisuuntaan raikkautta. Näiden ongelmien lisäksi itse laulanta hoituu turhan yksinuottisesti ja vivahteettomasti, mikä latistaa lisää. Äärimmäisen monotoninen ärinälaulukin pienentää hurmosta ratkaisevasti. Vähemmälläkin pärjäisi, biisien pituus alkaa näet jossain kohtaa jo häiritä. Biisien tarinoissa olisi todellakin sovitushommaa. Minus One World: Sewage Salolainen Minus One World aloittaa esityksensä räväkästi. Kun ei ihokarvat nouse pystyyn, niin ei vaan nouse. Kill ’em all! www.facebook.com/excusethrash Keskisen Kyläkauppa Moment of Collapse: Hours on the Moondial AADOLF Virt anen Demoni Boreal Grin: Demo -13 Loimaalainen The Moment of Collapse tunnelmoi raskaasti ja hartaasti. Pakkohan tällaista on diggailla. Bändi nakuttaa biisinsä läpi moitteettomasti, vaikka koukeroa löytyykin ajoittain reilusti. Tätä saataisiinkin, jos laulupuolelle tulisi vähän lisää painetta. Täysmittainen Signs of Grief on hatunnoston arvoinen tekele, vaikkei ykköshittiä vielä tarjoakaan. Biisit koostuvat lähinnä mantramaisista rituaaleista, joissa tontut kuulevat kunniansa. Sävellyspuolelle vielä vähän lisää iskevyyttä, ja jossain vaiheessa pakasta voinee vetäistä hitin. Minkään näistä orkesteri ei anna ottaa sen kummempaa yliotetta, vaikka ehkä välillä jo soisikin. Nyt ei vain olla sillä tasolla. Tämä on sinänsä hienoa, mutta nyt mennään sille alueelle, että yhtye alkaa kuulostaa jo eri bändiltä biisin vaihtuessa. Häntäpäästä luettuna siis. Biiseistä ei meinaa saada kiinni mistään kulmasta ja nuotit tuntuvat paikoin sinkoilevan täysin epäloogisesti. Kuten toisinaan käy, nyt ei mene hyvin sävellyspuolellakaan. Eivät alan kuningasluokan orkesteritkaan ole tässä vaiheessa elämänkaartaan kuulostaneet lainkaan kummemmilta. Trion jyräys on hankala laittaa mihinkään kategoriaan, joten kutsutaan sitä vain heavy metaliksi. Sävellyksiin pitäisi saada jotain, joka käy kunnolla sieluun, minkä jälkeen meillä voi olla käsissämme seuraava Stam1na tai Stone. Elinkaareen nähden ollaan hienolla tolalla, biiseissä löytyy ja soitto kulkee. Bändi soittaa yhteen mainiosti ja soundaa juuri sen verran raskaalta kuin kategoriassa pitääkin. Hardcoren ja death metalin väliin sijoittuva jyräys on simppeliä, muttei mitään kahden soinnun touhua. Tämäkään ei olisi katastrofaalista mikäli biiseistä löytyisi kruununjalokiviä. Näin roiskitulla soitannalla sotakoneesta tulee kieltämättä mieleen vanha, väljä konekivääri, joka laukoo miten sattuu. Bändin nykypäivän suuntauksia haisteleva thrash ei kuitenkaan kanna läpi levyn, lähinnä tasapaksuutensa vuoksi. Hitaimmillaan bändiä voisi verrata Swallow the Sunin kaltaiseen lekaharkkoiluun, vauhdikkaimmillaan taas Katatonian suoraviivaisimpiin hetkiin. Liikoja ei yritetä, soolotkin on karsittu olemattomiin ja päteminen tapahtuu ainoastaan riffien voimin. www.facebook.com/indoctrineband Matalahkoa murinaa Espoosta. Seasta löytyy nättejäkin ideoita, mutta toteutus on jäänyt puolitiehen. Samoin julmempi laulu voisi elävöittää touhua, nyt kun edetään lähinnä puolipuheisen köhinän turvin. www.minusoneworld.com www.myspace.com/blasteracy Rajalla: Demo Grimson: Madman’s Novel Suomenkielistä thrashiä avoimesti Mokoman ja Stam1nan hengessä. Hajanaisuus ja tyylillinen poukkoilu lähinnä ärsyttävät. Kunnianhimoisia riffittelyjä ja vauhtia piisaa liiaksikin, eikä homma tahdo oikein pysyä kasassa. Suurin kompastuskivi ovat sanoitukset ja niiden ulostuonti. Ensimmäisenä on huomioitava bändin soittokyvyt, jotka ovat erittäin hyvät. Ei sillä, asenneriffeilläkin ryhmä kyllä pärjää. Soundipolitiikan rosoisuudesta ei tule miinusta, tällä kertaa se kuuluu asiaan. Musiikin puolesta puhutaan siis todellakin vaikeasta tavarasta. Orkesteri veivaa thrash metalin suuntaa, joka on ollut voimissaan jo silloin, kun nelikko on hädin tuskin syntynyt. Musiikilliseen ilmeeseen kaipaisi ehkä lisää räyhää. Biisit ovat asiallisia ja mietityn oloisia, eikä niiden kanssa ole menty aidan matalimmasta kohdasta. Arctulary: Behind the Camouflage Oulaisista ponnistava omituisten otusten kerho, jonka vallitseva tyylisuunta on progressiivinen thrash metal. Väliinputoajan tavoin Rajalla ei ole tuonut peliin mitään uutta tai henkevää, vaikka soittaa hienosti ja osaa biisinsä. www.tmocband.net www.facebook.com/boreal.grin Blasteracy: Combat Anthems Blasteracyn death metal on yksinkertaista vanhan koulukunnan jyrää. Turkulainen Grimson välttelee tiukkoja raameja. Vai mikä muu saa bändin tekemään koko kataloginsa täyteen tonttuvihaa tihkuvia biisejä. Soitosta ei ole sanomista, mutta sävellyskynään kun vielä saadaan pikku teroitusta, niin johan paranee. Death metaliksi Combat Anthemsin biisit eivät ole erityisen kolkkoja tai pirullisia. Punkasenteella rähistyt viisi biisiä saavat hyvälle tuulelle, vaikka ainahan tällainen saa. Kaunista ja väkevää paahtoa leimaavat kitaramelodiat ja goottilaisen tummana bassoileva laulu. Hyviä riffejä löytyy kourallinen, osassa päästään tunnelmaankin, osa taas jää hiukan yksitotiseksi. Biisit koostuvat simppeleistä ratkaisuista ja Weight of Waterilla edetään biisit edellä. Löytyy thrashiä, rakkauskasaria, jäykkää äijäilyä ja perusmallista mitäänsanomattomuutta. Bändi ei eroa paljoa esikuvistaan, ja sen voisikin kuvitella putoavan näiden väliin. Vahvuutta on, mutta varsinaisiin fiiliksiin ei neljän biisin parissa pääse kuin osan aikaa. Puoli vuotta on vielä jouluunkin
7,80€) www.rytmi.com. Ota jazzit haltuun! Rytmin Pori Jazz -ohjelmalehti nyt lehtipisteissä! 5,00€ (norm
Inferno 79. Vähä vähältä äänieristimme huonettamme, mutta silti faija kävi siellä urputtamassa. Houstonin metelimusiikkiskene oli vuonna 1982 aika vaisu, joten D.R.I. Vaikka edellisestä levystä on jo liki parikymmentä vuotta ja kitaristi taistelee syövän kanssa, lavalla piiska laulaa edelleen vinhasti. Junnuina saimme soittaa vain autotallissa, mutta ei siitä tullut valitusten takia mitään. Huuto kuuluu rajan taa L aulaja Kurt Brecht ja rumpaliveljensä Eric aloittivat Dirty Rotten Imbecilesin Spiken (Cassidy) kanssa tyypilliseen jenkkityyliin perheen autotallissa. Hiljalleen ujuttauduimme taloon. Yksi näistä valituksista on taltioitu autenttisena Mad Man -biisin alkuun: ”Olen ollut kotona jo neljä tuntia ja haluan rentoutua. En halua kuunnella teitä ja näitä muita ääliöitä.” – Kun soitimme kotona, ymmärrystä ei juuri herunut. Teksti Kimmo K. Kun olimme kiertueella ja ansaitsimme soittamalla, oli jo aivan eri ääni kellossa. – Joo, isä nimitti meitä noin, joten otimme sen käyttöön. Joukkion metakka aiheutti naapureissa valitusmentaliteettia. Yhtye sai vähemmän mairittelevan nimensäkin isä-Brechtin suusta. oli melkoinen outolintu muidenkin kuin Brecht-papan mielestä. eli Dirty Rotten Imbeciles on crossoverthrashin kantaisä. Koskinen | KUVA Colin Davis | www.dirtyrottenimbeciles.com jalo metalli Teksasin D.R.I. Saatuamme treenikämpän suhtautuminen alkoi muuttua
Tämä sama on voimissaan edelleen. Samaan aikaan kehittyneestä speed metalista ja thrashistä ujuttautui aika paljon soundiimme. Bändin rytyytys vetosi meikäläiseen ja ikätovereihin herkässä yläasteiässä. Kun kuuntelimme ensikopiota frendin laatusterkoilla, nauroimme sille hervottomasti. Kun olimme saavuttamassa jonkinlaista suosiota, muistan istuneeni Spiken kanssa pakun takarontissa ja keskustelleeni siitä, että mitä jos meistä tulee liian isoja. Dead Kennedys ja Black Flag tekivät niin ja saivat tuotot itselleen. En paasaa vaan nostan epäkohtia esiin, ajateltavaksi. Monellehan tämä olisi aivan helvetillistä. Olen kuullut, että olemme auttaneet aika monia nimenomaan yläasteen läpi. Siis pelkästään. – Hah hah, sitä aina toistellaan, että miksi teistä ei tullut isoja. Jos olisimme jatkaneet omin voimin, voi olla että tilanne olisi kehittynyt vielä paremmin. Tuohon aikaan punkbändit julkaisivat levynsä omalla levylafkallaan. perustuu sille, että nautimme matkaamisesta, hotelleissa bunkkaamisesta ja intensiivisestä keikkailusta. Toisaalta, heikommalta tuntuneita kipaleita saatiin onnistumaan odotuksia paremmin. – Kaikilla levyillämme on mysteeribiisejä. Se kuulosti epämääräiseltä melulta, joka vain alkoi ja loppui. Samoin alettiin vetää kitaraleadeja, mutta silti päällä oli se punkin asenne ja vauhti. Laitoimme sen seuraavan levyn nimeksi. Ne ainakin otettiin riemulla messiin. Crossover-levystä eteenpäin bändin tyyli oli jo aika vakio. Jätkillä on ilmeisesti niin paljon sisua, että saman tason vääntäjiä ei löydy.. En ole todellakaan mikään laulaja, vaan ulosantini on jostakin karjumisen ja puhumisen välimaastosta. Yhtyeen ydinajatus oli yksinkertaisesti seikkaileminen ja keikkailu. Se on tietenkin hyvä juttu, mutta ei se mikään tavoite ole. Brecht on kuullut ”aliarvostetusta” bändistään useasti. – Se on varmaankin lauluni. – Tähän liittyy osittain myös vähän jossiteltavaa. ei saavuttanut koskaan massasuosiota, vaikka bändin tiesi moni. – Joo, tiedän että esimerkiksi skeittarit saavat hyvät vetofiilikset kuunneltuaan meitä. Kuten genretoverinsa, myöskään D.R.I. Aika monet sanoivatkin, että teidän kannattaisi muuttaa Kaliforniaan, siellä on kuhinaa. Biisimateriaalin tyyli ja vauhti vaihtelee, mutta yksi luonteenpiirre pitää soundin tunnistettavana. Termin alle mahtuvat myös Suicidal Tendencies, Corrosion of Conformity, Gang Green ja S.O.D. Vaikka rajankäynti rouhean musiikin kahden kentän välillä oli luontevaa, yhtye alkoi kehittää ilmaisuaan myös tietoisesti. Yleisesti Dealing with Itiä kai pidetään keskeisimpänä D.R.I.-levynä. Slayerissä ja Metallicassa esimerkiksi oli vähän samaa punkhenkeä, mutta hiukan hitaammin vedettynä ja metallisella tuotannolla. toimii ainakin itselleni edelleen varsin energisoivana latauksena. Black Flagin kaltaisten punkbändien lisäksi muitakin vaikutteita alkoi imeytyä. Tasalaatuisesta seitsemän levyn tuotannosta Brecht ei pysty poimimaan olennaisinta D.R.I.-tuotosta. Treenasimme biisit aluksi hitaasti ja nopeutimme niitä niin pitkälle kuin suinkin pystyimme. Meillä on hauskoja sanoituksia, mutta minulla on myös sanottavaa ja olen sanonut sen jo aika monta kertaa, heh heh. – Emme missään vaiheessa halunneet olla hassu bändi. Mekin yritimme sitä, mutta veto loppui kesken ja suostuimme ulkoiseen diiliin. Se alkaa kyllästyttää sekä yleisöä että meitä. Mihinkään lopputulemaan sanoitukseni eivät johda, pääasiassa siihen, että ihmiskunta sotkee kaiken ihan perseelleen, eikä sille voi mitään. oli varsin ärhäkkää hc-punk-paahtoa ilman kummempia tyylillisiä rajankäyntejä. Vauhtia ja asennetta tosin oli enemmän kuin useimmilla. Räimettä räkänokille Kun joku sanoo ”crossover”, mieleen tulee D.R.I. Alkuunsa D.R.I. Hikeä, verta ja dollari liksaa Dirty Rotten Imbeciles on vaihtanut rytmiryhmäänsä useasti. Juuri äskettäin sain tuoreen valokuvan, jossa pari teiniä on D.R.I.-paidat päällä, eli taika tuntuu yhä toimivan. – D.R.I. – Kyllä me sitä vähän tuumimmekin. D.R.I. En pystyisi vetämään mitään muuta musiikkia kuin tällaista, enkä kyllä haluaisikaan. – Eka levymme on aika äärimmäistä hardcorea, mutta tajusimme, että ei niitä 20 sekunnin biisejä voi tykittää loputtomiin. Sitä aina pelättiin, että tulee liian isoksi. Kurt Brecht ja Spike Cassidy pysyvät. "En ole todellakaan mikään laulaja, vaan ulosantini on jostakin karjumisen ja puhumisen välimaastosta. D.R.I.-soundiin kuuluvat rehvakkaasti lotisevat, klassisia punkfillejä roiskivat rummut sekä rivakasti rappaava kitara. tuntuu putoavan erityisen hyvin juuri tälle puberteetti-ikäiselle räkänokkajengille. – Aika monet ovat tulleet kosketuksiin D.R.I:n kanssa juuri tuossa iässä. D.R.I. Jo Violent Pacification -ep (1984) on aika eri maata. Tyyliämme alettiin kutsua sanalla crossover. Emme me sitä ikinä odottaneet. Otimme neuvosta vaarin ja lähdimme sinne. En pystyisi vetämään mitään muuta musiikkia kuin tällaista, enkä kyllä haluaisikaan." – Ei siellä ollut kuin jotain punkhommaa. Yhtyeen ominaissoundin on aina tunnistanut helposti, oli kyse sitten räkäisistä ensisuoritteista tai 90-luvun metallista. Yhteistä näille koplille ovat punkin vauhti ja asenne sekä metallin jyräävä ote ja soundi. Niistä odotti tulevan hyviä mutta äänitettynä ne eivät toimineetkaan niin hyvin. – Kakkoslevymme (Dealing with It, 1985) aikaan jengi alkoi ihmetellä, että mitä te oikein soitatte kun se ei ole punk80 Inferno kia eikä metallia. En anna vastauksia, ei niitä ole. Esimerkiksi New Yorkin skenessä, jossa oli S.O.D ja näin, harrastettiin moshparteja. Sehän meni aika älyttömäksi: äänitimme 22-biisisen seiskatuumaisen (debyytti-ep Dirty Rotten, 1982). – Meitä on tituleerattu grindcoren esi-isiksi. Toisaalta bändin sanoitukset, joista kirjojakin julkaissut Brecht kirjoitti suuren osan, ovat osin hassuja mutta suurelta osin vakavamielistä asiaa
En tosin edes nähnyt miestä sen biisin äänitysten aikana, eli ei siinä mitään luomistyötä päästy tekemään. Ei levyn julkaisemisesta ole suunnitelmia, kun ei ole aikaa tai rahaa. Kopla soittaa keikkoja ahkerasti, koska kysyntää on. Brecht reagoi niihin yhä vahvasti. – Lavalla meininki on pysynyt samana. – On hankala löytää ihmisiä, jotka ovat valmiit tulemaan jonkun toisen bändiin ja hyppäämään pakuun dollarilla päivässä. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi.. Tarjous on voimassa 31.12.2013 saakka. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. • Hinnat sisältävät ALV %. 09 4369 2409 www.inferno.fi Tilaajapalvelu puh. Yhteen aikaan kyllä virisi aina joku tappelu lämppärin tai roudarien tai yleisön kanssa. Brechtin uskollinen aisapari Spike on sairastanut vuosia syöpää, mutta on esiintynyt julkisesti asian suhteen varsin voitokkaalla asenteella. 90-luvulla olimmekin telakalla nelisen vuotta. – Sen kyllä huomasi. Slayer tulkitsi Violent Pacificationin ja myös Anthrax on veivannut D.R.I:tä. – Olemme soittaneet ties missä, tyyppien kotona, pizzerioissa, kiinalaisissa ravintoloissa. – Teimme tosiaan joskus muutaman biisin pohjat ja yhteen saimme laulut aikaiseksi. Voisi kuvitella että D.R.I:n rähinällä keikat ovat totaalista kaaosta. Ei myöskään Dave Grohlin Probot-projektista (2004), jolle Brecht karjahti biisin Silent Spring. ei ole ollut aktiivinen koko kolmikymmenvuotista uraansa. Ne jutut on kyllä lopetettu yleensä parissa minuutissa. Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Hän kuitenkin saa tehdä sitä mitä rakastaa ja virtaa tuntuu riittävän. – Sama juttu, se ei tuonut D.R.I:lle mitään, mutta sainpahan vähän hilloa. Olemme nykyään mainiossa tilanteessa, tarpeeksi isoja saadaksemme kunnolla yleisöä klubeille ja toisaalta vedämme festareillakin. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. – Ja toisaalta, jos tekee uuden levyn, jengi alkaa pelätä, että soittaako ne niitä uusia eikä näitä klassikoita joita diggaan. Nykyäänkin jännitän, ja usein yrjöän ennen lavalle menoa. Sitten, uuden vuosituhannen puolella, meille alettiin puhua, että hei thrash on täällä taas, pistäkää bändi kasaan. – Bändille ei ole sattunut oikein mitään, mutta yleisössä on veri lentänyt ja luita katkennut. Me olemme aina valmiina lähtemään keikalle, eikä siitä tule mitään, jos jonkun tenavalla on synttärit tai jotakin. 1990-luvulla moni unohti bändin olemassaolon. Teemme paljon pistokeikkoja, nytkin lennämme pian viikonlopuksi Etelä-Amerikkaan. Näin pari viikkoa painajaisia, joissa omistaja potkii meidät pihalle. Meillä ei ole levy-yhtiötä, joka lätkisi pätäkkää kouraan, että siinä, jättäkää keikkailu muutamaksi kuukaudeksi ja tehkää levy. Kiertue-elämä on muutenkin fyysisesti rankkaa, eikä todellakaan sovellu rankasta sairaudesta toipumiseen. Ilmeisesti meidän ei tarvitse peruuttaa lainkaan keikkoja sen takia. Vähän aikaa sitten tein laulut toiseen kipaleeseen. inferno kesto pekka pikametallimies metallitie 5 10100 metallila 25 Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Onko sattunut. 00100 Helsinki Fax. – Ennen ensimmäistä keikkaamme olin aivan kauhuissani. Olimme vain, että siistiä, laitetaan! D.R.I. D.R.I. Tilaa Inferno! 10 numeroa 59,40 € Tee tilaus tekstiviestillä (tilaus laskutetaan erikseen) Lähetä tekstiviesti: inferno kesto nimesi osoitteesi ja ikäsi numeroon: 17233 esim. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Sellaisia, joilla ei ole tyttöystävää, perhettä, duunia, opintoja... Yksi demobiisi Against Me ilmestyi jo vuonna 2004. Yhtäkkiä kaikki vain loppui. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 59,40 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 65,00 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä. – Hänen tilansa on nyt hyvä. Vaikka nuo ovat hienoja kunnianosoituksia, bändi ei ole saanut niistä mainetta. on saanut kollegoilta tukea coverbiisien muodossa. Spike on kova jätkä. Viestin hinta on 0,95 euroa. Olisi kai aika jo laittaa uutta materiaalia tulille. Keikkoja on lopetettu kyllä kähinöiden takia useastikin. Yleisöä on nyt enemmän, aluksi soitimme lähinnä kavereille ja lämppäribändille. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 3krs
Slayer on yksi niistä harvoista metalliyhtyeistä, joiden merkittävyyden suurin piirtein kaikki alan fanit tunnustavat. Eihän se heti uponnu paksuun kalloon, mitä on tapahtunu, mies sanoo. Vauvanposkista on kasvettu ulos samaa tahtia thrash metal -legendan kanssa ja bändin levynkansien tavaaminen on ollut merkittävä osa kehitystä kohti tervehenkistä aikuista miestä. – Tähän ei kyllä oikiasti voi nyt sanoa mitään. TEKSTI Matti riekki | Kuva Markus Paajala jaloLoppukesän Jalometalli saa osakseen m etalli ratkaisevalla tavalla erilaisen Slayerin. Mitä sillä on oikeasti jolleki Tampereen keijolle merkitystä, mitä joku Jäälin amis kitisee. Sittehän sen kuulee. Mitä tulevaisuuden Jalometalleihin tulee, missä on Slayerin jälkeen seuraava kiintopiste – mikä bändi on saatava Ouluun soittamaan. Voisiko jopa olla, että touhu menisi joskus yliarvostuksen puolelle. Kun tähdet olivat viimein oikeassa asennossa, kaikki kävi lopulta yllättävän vaivattomasti. – Fiilikset oli aika epätodelliset. Jeff Hanneman, 31.1.1964–2.5.2013. Taannoinen suru-uutinen yhtyeen legendaarisen polvisuojusmiehen, kitaristi Jeff Hannemanin poismenosta sai Jäälin karpaasinkin heltymään. – Slayer on aina Slayer, mut mulle asia on hyvin yksinkertanen: kuhan Arola on huutamassa, kaikki on hyvin. – Toki siinä tulee tietty suhde itse bändiin, ja tietenki soittajiinkin. Suuri unelma on toteutumassa, joten makustellaan tätä jonkin aikaa ja mietitään sitte uudestaan ku se on ajankohtaista.. Vuodet vierii ja on päivänselvää, et kemiat menee jossain kohtaa ristiin. Niin kaukana se on aikasempina vuosina oikeasti ollut. Mitä tilanteesta tuumaa festivaalin isä, jolle yhtyeen tuominen Ouluun on ollut sydämenasia. Katotaan mitä tulee ja tuomitaan sitte. Jalometallissa yhtye nähtäneen kokoonpanossa, jossa on kaksi alkuperäisjäsentä, kitaristi Kerry King ja basisti-laulaja Tom Araya. Sillon on vaan parempi laittaa huono aines pihalle ja uutta pökköä pesään. Järvenpäälle Slayerin saaminen Jalometalliin on ollut vuosikausien unelma. Onhan se nyt kuitenkin tiukka tosiasia, että mies on tehnyt yhtyeen parhaat biisit, vaikka viime albumeilla onkin ollut hiljaisempaa. Slayer on Järvenpäälle se kovin bändi kaikista. Millaisia ajatuksia tämä paikalle saapuva nelikko Järvenpäässä sitten herättää. Puritaani voisi todeta, että ilman Hannemania ja Lombardoa ollaan varsin kaukana "oikeasta Slayeristä"... – Päinvastoin, kyseessähän on historian aliarvostetuin bändi! Slayerin pitäs olla suurin! No entäpä sitten mahdollinen tuleva Slayer-albumi, joka syntyy – olettaen ettei julkaisematta jääneisiin sävellyksiin nojailla postuumisti – ilman pienintäkään panosta Hannemanilta. Maksansa kuolettavaan kuntoon juonut Hanneman on siis tätä nykyä autuaammilla löylytysmailla, mutta Slayer sen kuin aikoo jatkaa porskuttamista. – Aikasemmin ei rehellisyyden nimissä ole ollut oikein edes mahdollisuutta saada bändiä pohjoseen. – Pari päivää siinä asiaa sulatellessa meni, ja täytyy myöntää, et kyynel siinä silmäkulmassa vierähti ku asia vihdoin osu ja uppos. Päiväunista uhkasi tulla totta. – Ei tuo herätä minkäänlaisia ajatuksia, niin ku ei mikään aikasempikaan levy. – Toki musiikki on siinä mielessä hieno juttu, et jokainen saa olla tasan tarkkaan sitä mieltä ku haluaa, mut ei siitä nyt tarvi joka paikassa kitistä. En ole oikein koskaan ymmärtänyt kitinää bändinjäsenistä. Turha sitä on ennakkoon rakennella pilvilinnoja tai kaivaa hautaa. Toista kitaraa soittaa Hannemania jo aimo tovin tuurannut Exodus-mies Gary Holt. Annettiinhan me aikoinaan heille kiiminkiläiset nimetki: Arolan Tomppa, Haanelan Jehevi, Lomppasen Tave ja Kari Kinkku. No ei, jos "Jäälin amikselta" kysytään. Rumpupallille tekee paluun Dave Lombardon häivyttyä, taas kerran, vuosina 1994–2001 neljällä Sleikka-levyllä soittanut Paul Bostaph. Muille bändeille ei moista kunniaa suotu, joten sekin jo kertoo, kuinka tärkeästä bändistä on kyse. Teurastusta Haanelatta 82 Inferno Oululaisen Jalometalli-festivaalin päävastuunkantaja Marco "Järkkä" Järvenpää on heavy user -mallin Slayer-fani
Inferno - FIN - Sammelanzeige 06-13_Layout 1 06.06.2013 14:55 Seite 1 CHECK OUT! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!