Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Inferno FIN Amorphis 06-15.indd 1 05.06.2015 12:25:51
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Inferno FIN LOG-FF-SOUL 06-15_NB-ENT.indd 1 05.06.2015 09:03:25 Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Inferno FIN Amorphis 06-15.indd 1 05.06.2015 12:25:51
Guest appearances by Bumblefoot (Guns N‘ Roses) & Neal Morse. returns with a fantastic second solo album! Features vocals by Jacob Bunton (Adler, Lynam), Mats Levén (Candlemass, ex Yngwie Malmsteen), Jeff Scott Soto (Trans-Siberian Orchesta, ex Journey) and Elize Ryd (Amaranthe) HIGH ON FIRE LUMINIFEROUS Out now! The stoner/doom metal titans are finally back with their seventh studio album! Also available as 180g GATEFOLD 2LP + CD with Etching & DIGITAL ALBUM. Firewind / Ozzy Osbourne guitarist GUS G. Out August 7th TERROR strikes again! The spirit, the essence, the movement once again brought to life. Feat. Max Portnoy on drums. Out June 26th The next generation of progressive music, feat. Peter Hammill (Van Der Graaf Generator), Colin Edwin (Porcupine Tree), Phil Manzanera (Roxy Music), Anna Phoebe & many others. The first-time-ever stand-alone release of the “Sky Blue” and “Dark Matters” albums from the Z² double disc set available at mid price! NEXT TO NONE A LIGHT IN THE DARK TERROR THE 25TH HOUR KRISIUN FORGED IN FURY TIM BOWNESS STUPID THINGS THAT MEAN THE WORLD Out July 17th. Produced by Mike Portnoy. Out August 7th The three brutal bros prove once more that they are death metal incarnate! www.INSIDEOUTMUSIC.com www.CENTURYMEDIA.com. BRAND NEW REVOLUTION Out July 24th. GUS G. DEVIN TOWNSEND PROJECT SKY BLUE (stand-alone version 2015) DARK MATTERS (stand-alone version 2015) Out June 26th. Mixed by Bruce Soord (The Pineapple Thief)
42 16 28 30 TIMO ISO AHO TRAVIS SHINN SAM SCOTT HUNTER PATRIC ULLAEUS 007 Päänavaus 008 Sytykkeitä: Megadeth, Lucifer, Blaze of Perdition, Cut Up, Kastasyde, Carnalation 012 Inferno-kolumni & skaba 014 Heavy Cooking Club 016 Cradle of Filth 020 Steve’n’Seagulls 023 Sunn O))) 026 Tuska-infoaukeama 028 Blues Pills 030 Lamb of God 036 Ne Obliviscaris 038 Amorphis – ote Markus Laakson tulevasta kirjasta 042 Abbath 048 Pölkyllä: manageri ja promoottori Jouni Markkanen 054 Salamyhkä: Millencolin Tiny Tunes (1994) 055 Arviot, pääosassa Lamb of God 071 Vanha liitto: Dark Funeral, haastattelussa Lord Ahriman 074 Kuudes piiri
OUT Available as LTD Digipak, LTD Vinyl and Download! Occult doom rock full of blackened heart`s blood! CAPTIVATING, UNIQUE, MAJESTIC! WWW.FACEBOOK.COM/ NAPALMRECORDS DOWNLOAD THE FREE NAPALM APP FOR BOTH IPHONE AND ANDROID! VISIT OUR ONLINE STORE WITH OVER 20.000 ITEMS – SPECIAL EDITIONS, CDS, VINYL, DVDS, MERCHANDISE: WWW.NAPALMRECORDS.COM!. OUT Available as LTD Digipak and Download! ! NOW OUT Available as LTD Edition Digipak + Bonus DVD , LTD Vinyl, CD and Download! THE FURIOUS COMEBACK OF THE NU-METAL LEGENDS! ! 31.07. ! 31.07
Samoin kuin Skogskyrkogårdenissa, mahdollisimman tarkasti levynkannen mittojen mukaisesti itseään kuvauttavat karvapäät ovat taatun tuttu näky myös Oxfordshiressa. Pasautin nimittäin paikallisbussilla Unescon maailmanperintökohdetunnuksella varustetulle Skogskyrkogårdenin hautausmaa-alueelle, ruotsimetallin ystäville tutun ristin juurelle. Mietintäaikaa on, ilmestymme näet seuraavan kerran vasta elokuun lopussa. Ne lehtemme aihepiirin kannalta kuuluisimmat napsittiin neljännesvuosisata sitten, kun kuolometallisuuruus Entombed päätti otattaa Left Hand Path -debyyttinsä promokuvat kotimannuillaan räntäsateen kasteleman ristin äärellä. Kerro minulle meilitse, minkä paikan tulisi olla Suomen Skogskyrkogårdenin risti, ja voit tulla palkituksi Infernon vuosikerralla. Mutta, nyt pääsemme varsinaiseen pointtiin: missä meillä Suomessa, suuressa ja mahtavassa ”metallimaassa”, on tällainen, mainittujen esimerkkien kaltainen pyhiinvaelluskohde, jonne krapulaiset pitkätukat askeltavat vuodesta toiseen ketjut kilisten. Sittemmin hieno, rauhaa henkivä paikka taustalla näkyvine mietiskelylehtoineen lienee toiminut rekvisiittana monille metallibändeille, mutta näkyvimmin Entombedin starttaamaa traditiota on jatkanut maanmiehistönsä Katatonia, joka kuvautti itsensä samaisessa lokaatiossa vuoden 2006 The Great Cold Distance -levynsä aikoihin. Matkan raskaana maalina oli ihan muu kuin hevihommailu, mutta suoritin silti rituaalin, joka täytyy hoitaa aina Tukholmassa pyörähtäessä, jos aikataulu vain sallii. Ja kuvahan siellä oli taas otettava, kuten ohesta näkyy. Iske Sinä se. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Kun otin aiheen puheeksi toimituksemme keskusteluryhmässä, oli kovin hiljaista. 8-16) (03) 4246 5302 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Fredrikinkatu 42, 3.krs, 00100 Helsinki Puhelin: 045 110 5522 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen 040 563 0642 Erik Kangas, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali Puhelin: 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva Timo Isoaho Painopaikka Lönnberg Print & Promo ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 15. Lienevätkö nuo kuitenkaan aiheuttavat myllärimiljöössä samanmoista pahennusta kuin hautuumaalla, jossa minullekin, täysin viattoman oloiselle veijarille, kurtisteltiin kuoppajaisvierasjoukossa hieman kulmia. Siihen asti: mitä parhainta kesää! Matti Riekki PÄÄTOIMITT AJA 7 INFERNO. Ristin juurella PISTÄYDYINPÄ tuossa rakkaassa naapurimaassamme Ruotsissa. Fotoja on otettu ennenkin. Suomessa riittää kyllä metsiä, soramonttuja ja teollisuushalleja, joissa pönöttää ja näyttää pitkää naamaa, mutta yhtä ja ainoaa legendaariseksi luokiteltavaa pistettä kartalla on hankala, ellei peräti mahdoton osoittaa. Mieleen tupsahtaa helposti esimerkiksi Black Sabbathin ensialbumin kannesta tuttu Mapledurhamin vesimylly Englannissa. Tai ehkä vain kuvittelin. Vastaavia raskaamman populaarikulttuurin omakseen omineita paikkoja on tietysti maailmalla monia. Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala Kirjoittajat Ahola Tapio, Brusila Annika, Harjula Salla, Heinonen Ninni, Hintikka Tami, Isoaho Timo, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Lehto Katariina, Luukkanen Antti, Malm Mikko, Mustonen Sanna, Nuopponen Aki, Rajala Vilho, Silvast Jaakko, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari, Wakonen Juha, Ylitalo Lauri Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO PL 543 33101 Tampere TILAAJAPALVELU (ARK
Tähän yhtyeeseen on helppoa saada jäseniä. Chris on lupautunut yhdelle keikalle heinäkuussa. – Nyt kylmä sota on jälleen alkamassa. Kun Dave Mustaine kertoo tekeillä olevasta musiikista, hän käyttää sanoja ”juuret”, ”sota”, ”orgasmi” ja ”aggressio”. Hän on vaikuttava kitaristi ja mahtava tyyppi. – Tarkoitin, että riffeissä on samankaltaista aggressiivisuutta. Ovatko nämä vaikeita tilanteita. Studiossa on ollut todella hauskaa. Onko se vaikeaa, kun bändi on ollut koossa 32 vuotta. Esimerkiksi Youthanasian [1994] Reckoning Day on merkitty minun ja Ellefsonin tekemäksi. Mutta kyllä: kun alla on parisataa biisiä, se muuttuu vaikeammaksi. Toivottavasti pääsemme vielä ottamaan oluet yhdessä ja naureskelemaan koko jutulle. Kuinka usein muut soittajat tekevät sinuun vaikutuksen. Yritän olla avoin uusille ideoille laulujen äänityksiin asti, jotta sanoitus ja musiikki sopisivat yhteen. Olet itse arvostettu kitaristi. Maailmanpolitiikka voi olla tulenarka aihe. Haluaisitko sanoa hänelle jotakin. Mutta vaikka saisi nimensä biisin tekijätietoihin, se ei vielä merkitse mitään. Uskon, että Kikon soittotyyli on helpotus monelle. Millaisia sanoituksia kirjoitat nyt. Kun soititte viimeksi Suomessa, suosittu räppäri Musta Barbaari joutui lopettamaan keikkansa kesken kaiken Megadethin vuoksi. Onko mahdollista, että hän jää bändiin. Toivon hänelle pelkkää hyvää. MEGADETH käy läpi ties kuinka monetta miehistönvaihdosta. – Tuota kaveria ja Megadethiä yhdistää se, että meillä on maailman paras työ. Jos sanon, että Megadeth on palannut juurilleen, joku sanoo, että eipäs ole. Tornado of Soulsista... Internetin poliittista korrektiutta valvovat pc-poliisit ovat aina valmiina kiusaamaan, tyrmäämään ja puhkeamaan someraivoon. Hän protestoi ryntäämällä lavalle kesken konserttinne. Millainen se on. On mahtavaa olla lavalla, kun yleisö riehuu. Miltä se tuntuu. Megadeth on uusinut rivejään ja ryhtynyt töihin. Lähi-idässä, Kiinassa, PohjoisKoreassa, Iranissa ja Ukrainassa tapahtuu asioita, jotka saattavat saada minut kirjoittamaan jotakin sotilaallista. – Se on mahdollista. – Kirjoitanpa mitä tahansa, aina joku löytää siitä jotain vikaa. Tulevalla levyllä soittaa rumpuja Lamb of Godin Chris Adler. Kikon soitto on niin taitavaa ja vaivatonta, että välillä kuuntelen sitä epäuskon vallassa. Show jatkuu joka tapauksessa. Kun kylmä sota päättyi, aiheet muuttuivat henkilökohtaisemmiksi. Soin siitä hänelle krediitin, reilu jätkä kun olen. Kiko tietää musiikista paljon ja soittaa kaikenlaista. – Ne voisivat olla, ellei Megadeth olisi niin tärkeä bändi heavy metalin historiassa. Loureiro kuuluu sukupolveen, joka kasvoi Megadethiä kuunnellen. Soitellen sotaan TEKSTI ARI VÄNTÄNEN 8 INFERNO. Pääsisimme helpommalla, jos olisimme rockbändi AC/DC:n tapaan. – Kun Marty Friedman aikoinaan liittyi bändiin, olin kitaristina aika kovilla. – Ei, en halua sotkea Lamb of Godin asioita. Mietitkö, mitä muut ajattelevat. On paha puhua asioista, joita ei ole vielä tapahtunut. Ihmiset vertaavat uusia soittajia entisiin. – Miten kuvailla neitsyelle orgasmia. Minä olen kova fani ja erotan sen biisit toisistaan, mutta kaikki muut eivät. Sen jälkeen minusta ei ole tuntunut siltä, ennen kuin nyt. Kitaristiksi on liittynyt Angrasta tuttu Kiko Loureiro ja studiossa avustaa Lamb of Godin rumpali Chris Adler. Hän ei kuitenkaan tehnyt muuta kuin luki kirjoittamani sanoiTR AVIS SHINN LISÄÄ AJANKOHTAISJUTTUJA WWW.INFERNO.FI tuksen, näki siinä sanat ”reckoning day” ja sanoi, että se olisi hyvä biisinnimi. Sen jälkeen olen pitänyt sanoitukset piilossa. Tekevätkö muut bändissä biisejä. – Minusta jokaisella artistilla on oikeus soittaa täysimittainen setti. – Sen suhteen Megadeth on elämäni soundtrack. Hän on soittajana ylivoimainen. Jos Chrisillä on muita kiireitä sitä seuraavien keikkojemme aikaan, panemme täytäntöön suunnitelman b tai c. In My Darkest Hourista...” Olet sanonut myös, että yrität olla toistamatta itseäsi. Siksi en voi muuta kuin kirjoittaa omasta mielestäni hyviä tekstejä. Olen pahoillani jos noin kävi. Mutta olisitpa ollut paikalla, kun bassoraitoja äänitettiin! Selitin Dave Ellefsonille, että ”tämä osa on kuin Bad Omenista... Ihmisistä on ihanaa vihata minua. Kun aloitimme, maailmassa käytiin kylmää sotaa, joten kirjoitin paljon sodasta ja ydinaseista. Megadeth tekee nyt viidettätoista albumiaan. En halua aiheuttaa muille muusikoille hankaluuksia, oli genre mikä hyvänsä. – Megadeth on vain murto-osa hänen vaikutteistaan. Good Mourning/Black Fridaysta..
Puolet nelikosta soittaa nykyisin kuolonlöyhkäisessä Cut Upissa. Eikö olisi ollut paikallaan tehdä välistä jotain muuta. Ehkä olet todellakin oikeassa, sillä kaikki tapahtunut heijastuu tällä levyllä arvokkaan taiteen muodossa. Väitteeni tästä saa rumpali Tobias Gustafssonin erityisen riemastuneeksi. En ole hyvä selittelemään sanoituksia ja mielestäni taide kadottaa taikansa, mikäli se riisutaan metaforista, mutta olen muuttunut ihmisenä vahvemmaksi ja fokusoituneemmaksi tekemisteni suhteen. Tämä käy ilmi jopa levyn biisijärjestystä silmäillessä, sillä ylhäältä alas valuvat kappaleennimet vaikuttavat muodostavan ikään kuin runon. Miksi ihmeessä halusit palata laulaja-basisti Erik Rundqvistin kanssa takaisin death metalin pariin. – Ainakin se herätti paljon ajatuksia. Rakastan vanhaa likaista Tukholma-soundia, mutta Forensic Nightmares -levymme ei ole todellakaan samaa linjaa, siitä voin olla aivan varma. No, oli miten oli, Cut Up sai alkunsa todella nopeasti edellisen bändin hajottua. – Koska rakastamme soittaa death metalia. Ja onhan Cut Up kuitenkin täysin uusi yhtye, ei suinkaan mikään uusi Vomitory uudistetulla kokoonpanolla. Ei tässä ole mitään sen ihmeellisempää. TEKNISESTI kovatasoisena, suoraviivaisesti jyskyttävänä ja aika perkeleen rankkana yhtyeenä tunnettu Vomitory kuuluu Cut Upin soitossa, mutta uuden bändin aavistuksen roskaisempi tyyli viittaa pykälän verran enemmän vanhemman koulukunnan Tukholma-deathin suuntaan. masit tämän, sillä emme todellakaan suunnitelleet hommaa. ANT TI K ALLIO SOILE SIIR TOLA Soitellen sotaan Joni Juutilainen SYTYTTÄJÄ 9 INFERNO. En ole koskaan ollut ”helppo ihminen”, ja nykyisin olen entistä vaikeampi. Oliko tämä ihan tarkoituksellista. Near Death Revelationsissä on rankkuudestaan huolimatta jotain äärimmäisen runollista. – Kuten sanottua, sanoituksistamme löytyy aika paljon hyviä tapoja toteuttaa se. – Mitä vittua, oletko sinä aivan kuuro. Albumi on täynnä vilpitöntä tunnetta, ja ehkä tämä raivo on juuri yksi niistä tunteista; kaiken vihan ja turhautumisen piti purkautua ulos jollain tavoin, laulaja Sonneillon mietiskelee. Sanoituksissa UUDEN levyn nimi Near Death Revelations kertoo paljon. Vain mielikuvitus on rajana. Tasokasta blackiä paiskova bändi on katsonut kirjaimellisesti kuolemaa silmästä silmään, minkä voi aistia uusia biisejä kuunnellessa: purkissa on todella raivokas ja tunnepitoinen levy. – Tämä on henkilökohtaisinta ja täydellisintä materiaaliamme tähän mennessä, mutta onko se sitten raivokkainta. Hienoa, että huoDeath metalia hautaan asti Kuoleman porteilta takaisin lahdataan ihmisiä mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla, mutta Tobias, jos jostain syystä joutuisit itse tappamaan ihmisen, minkä tavan valitsisit. Puolalaista black metal -yhtyettä Blaze of Perditioniä on koeteltu toden teolla. Jos palaamme vielä vuonna 2013 tapahtuneeseen auto-onnettomuuteen, jossa loukkaannuit itsekin vakavasti, muuttiko tapahtuma jollain tavalla näkemyksiäsi elämästä ja kuolemasta. No, tämä on kuitenkin vain elämää, ja elämä on raskasta. – Kun kirjoitimme sanoituksia, emme suunnitelleet mitään varsinaista biisijärjestystä, mutta totuus on, että tämä on enemmän tai vähemmän konseptilevy, jonka osat liittyvät tiukasti toisiinsa. Jotkut ovat sanoneet minun muuttuneen kylmemmäksi, ja ymmärrän kyllä heitä. Kuten jo Forensic Nightmares -levyn nimestä saattaa arvailla, levy sisältää todella hurmeista ja brutaalia kuolometallia. Ruotsalaisen death metalin valttikortteihin käytännössä koko uransa ajan kuulunut Vomitory lopetti uransa kaksi vuotta sitten. Sanoisin myös, että Cut Up on aivan yhtä suoraviivainen kuin Vomitory oli, mutta soitannollisesti ehkä hieman teknisempi. Tämä on tapahtunut aivan sattumalta. Vajaat kaksi vuotta sitten tapahtunut autoonnettomuus vei bändin nuoren basistin hengen, mutta yhtye on palannut nyt levytyskantaan – vahvempana kuin koskaan
Lucifer I:lta kuuluu läpi ikiaikainen Black Sabbath -palvonta, ja löytyypä juurevista riffeistä muutoinkin melkoiset määrät doom metalin ja raskaan rockin historiaa. – Olen erittäin ylpeä tekemästämme levystä, ja lopultahan Oathin kuolema sai minut perustamaan Luciferin! Niin paljon kuin vanhaa bändiä rakastinkin, Lucifer merkitsee minulle niin paljon enemmän, ja uskon, että tämä kaikki tapahtui tarkoituksella. me. Mitä ihmettä teille oikein tapahtui, sillä uranne vaikutti olevan aika hyvässä nousussa. Tämän jälkeen keskustelin entisen Cathedral-kitaristin Garry Jenningsin kanssa ja ryhdyimme kirjoittamaan biisejä melkeinpä heti. – Minua ei kiinnosta, mitä ihmiset meistä ajattelevat, laulajatar Johanna Sadonis tokaisee kotoaan kesäisestä Berliinistä. – Hommassa ei voi olla missään tapauksessa mitään kliseistä, mikäli musiikki lähtee aidosti sydämestä, ja itse kasasin yhtyeen tarkkojen suunnitelmien mukaisesti. Luciferin hahmo itsessään on hyvin kaunis ja voimakas, ja olen ylpeä, että voimme käyttää häntä symbolina bändillemMitä voi odottaa ensimmäisen levynsä tehneeltä Lucifer-nimiseltä bändiltä. – Palvomme näitä vanhoja yhtyeitä, koska ne ovat pohjustaneet kaiken sen, mitä metallissa ja hard rockissa kuullaan tänä päivänä. Kaikki tapahtui siis todella nopeasti ja sujuvasti. Muodostuiko uuden kokoonpanon löytyminen missään vaiheessa hankalaksi. – No, Oathista ja Angel Witchistä tuttu rumpali Andrew Prestidge oli messissä käytännössä välittömästi, samoin Dino Gollnick [mm. Joku saattaa tunnistaa Sadonisin vuosina 2012–14 toimineesta The Oath -yhtyeestä, jonka toinen keulahahmo, Linnéa Olsson, vaikuttaa nykyisin kitaristina Grave Pleasuresissa [ex-Beastmilk]. ESTER SEGARR A on mennyttä ja olemme siirtyneet eteenpäin. – Voi, me kaikki fanitamme Black Sabbathia, erityisesti Garry ja minä! Bändimme suurimpina vaikutteina toimivat 1970-luvun raskasrock, protometalli ja tietysti vanha doom. Valitettavasti yhtyeen ura muodostui todella lyhyeksi ja myrskyisäksi, eikä touhu ollut enää mukavaa yhdellekään osapuolelle. Mutta nyt se Vanhoja mestareita palvomassa 10 INFERNO. LUCIFER on mitä mainioin kohde syytöksille ”occult rock -buumin” mukana ratsastamisesta. Kliseethän ovat kuitenkin pitkälti kuulijan korvissa ja silmissä, sillä Lucifer itse on touhunsa suhteen erittäin vakavissaan. Lucifer: väärinymmärretty kapinallinen, kirkas kointähti! – Ensimmäisen levymme nimeksi muodostui simppelisti Lucifer I, koska se on tietysti taas yksi alku eräänlaiselle matkalle. Bändin lyhyen uran ainoaksi kaupalliseksi tuotteeksi jäi näpsäkkä nimikkoalbumi viime vuoden puolelta. Ladytronin livebasisti], jonka tarkoitus oli soittaa jo Oathissa sen loppuaikoina. Trumpettilahkeet ja liehuvat hiukset lepattavat, kun karvaiset miehet ja nuori nainen (laulaja, tietysti) jytäävät menemään kuin viimeistä neljää vuosikymmentä ei olisi koskaan ollutkaan. Mikä ihme doomissa viehättää niin paljon, että palaatte samojen hommien pariin kerta toisensa jälkeen. Se musiikki vain yksinkertaisesti on niin hyvää! Mieluummin pysyttelen alkuperäisten klassikoiden parissa kuin tuhlaan aikaani joihinkin laimeisiin kopion kopioihin. – Oath oli meille kaikille tärkeä bändi, ja ainakin itse näin sen toiminnalla olevan tulevaisuutta. Perhanan hyvää vanhakantaisesti doomahtavaa heavy metalia, ellei muuta. Onko genressä jotain aivan erityisen merkittävää
Minkälaisia tavoitteita teillä on. Pystytään näyttämään ihmisille, että täältä tullaan taas ja kovaa! Ep:n nimi on Ghosts. – Kyllä siinä tietty mitta tuli täyteen. LISÄÄ AJANKOHTAISJUTTUJA WWW.INFERNO.FI 11 INFERNO. Ehkä musiikistamme löytyy sitäkin, mutta kokonaiskuva on laajempi, rumpali Garry Naples aloittaa. Jokainen kappale on oma haamunsa. Suoraviivainen takominen on saanut vaihtelevia piirteitä, ja bändi kuulostaa paremmalta kuin koskaan. Mikä te olette oikein bändejänne. – Tauko venyi hieman pidemmäksi, kun osa bändin jätkistä oli valmistunut, muuttanut uusille paikkakunnille ja saanut perheenlisäystä. Teemme rohkeitakin kokeiluja. Haluttiin tehdä jotain kunnianhimoisempaa ja kokeilla, mitä muuta tällä bändillä saa aikaiseksi. – Kirjoitamme biisejä koko bändin voimin, ja näin eri vaikutteet sulautuvat kokonaisuudeksi. Tauon jälkeen oli mahtavaa palata bändikämpälle, kun huomasi, että kaikki ovat taas uutta intoa täynnä. Teillä ei ole käsittääkseni levydiiliä. Sanoituksellisesti Jarrettilla [Roberts, laulu] on oma tyylinsä ja paljon sanottavaa, joten myös tämä on suuri osa soundiamme. Toki me haluttiin säilyttää grindit ja blastit, mutta nyt ei mietitty kertaakaan biisejä tehdessä, että niiden läsnäolo on välttämätöntä. Esimerkiksi videobiisi Against the Burning Skies on Jekyll & Hyde -homma, joka kertoo tarinan ihmisen pimeästä puolesta. Oli kuitenkin selvää, että seuraava julkaisu tehdään, kun siltä tuntuu ja ajatukset hieman kypsyvät. KASTASYDEN nimi ei ollut minulle tuttu ennen Gnosis-levyyn tarttumista. Ehkä eteen tulee sen myötä uusia tilaisuuksia. Onko jarruja lyöty lukkoon ihan tarkoituksella. Olemme tehneet kaiken itse jo hyvän aikaa, joten pärjäämme kyllä. Puhuttiin, että ep on hyvä startti. – Ep on teemallinen kokonaisuus, jossa lauletaan sekä päänsisäisistä että yhteiskunnallisista haamuista. Gnosis on iso työvoitto, ja parhaillaan kirjoitamme lisää materiaalia. Aiempaa kypsempää grindausta UUDEN Ghosts-ep:n biisit ovat huomattavasti monipuolisempia ja keskimäärin puolet pidempiä kuin Deathmask-esikoisellanne (2012). Kyllästyitte ilmeisesti pelkkään suoraviivaiseen paahtamiseen. – Aloitimme soittohommat vakavasti kymmenisen vuotta sitten, ja meno ei ollut ilmeisesti tarpeeksi rankkaa, joten meitä kutsuttiin metalcoreksi. Bänditouhu on hauskaa, mutta meillä täytyy olla myös vakavia tavoitteita, jotka puskevat meitä eteenpäin tulevaisuudessakin. Myöhemmin tänä vuonna olisi tarkoitus lähteä kiertämään, ja olisi mukavaa nauhoitella jotain pientä vielä tämän vuoden puolella. Parin vuoden julkaisutauon jälkeen markkinoille palaava Carnalation on tarkistanut linjaansa. Jopa puhtaasta laulusta puhuttiin, että jos sille löytyy paikka, voidaan surutta kokeilla myös sitä, laulaja Jonne Soidinaho kertoo. – Tuli olo jossain vaiheessa vuotta 2012, että I Am Godin ja muiden grindbiisien hinkkaaminen alkaa tulla korvista ja on pakko pitää vähän taukoa. Tämä on mielestämme aitoa soittamisen riemua: mahdollisuus jammailla porukalla, kokeilla eri juttuja ilman pelkoa, että meidän pitäisi luokitella musiikkiamme jollain tavoin. Miljoonien mahdollisuuksien maasta nousee toisinaan esiin myös Kastasyden kaltaisia yllättäjiä. Kuinka tämä on mahdollista. Uranne lähti käyntiin todella nopeasti, mutta viimeisen parin vuoden aikana bändi on edennyt hieman rauhallisemmin. Bändin soinnissa kuuluvat muiden muassa The Black Dahlia Murder, Lamb of God, Martriden ja jopa Pantera. Katsellaan nyt, kuinka Gnosis otetaan vastaan. – Meille on toki tarjoiltu sopimuksia, mutta emme ole vielä löytäneet Soittamisen riemua meille sopivaa. – Onhan meillä tavoitteita. Pidämme groovesta ja pyrimme tuomaan sitä esille. Sanoituksissa vaikuttaa olevan okkulttista otetta, ja meininki on muutenkin varsin mielenkiintoista. Muita haamuja en paljasta – jokainen ottakoon itse selvän, mistä siellä meuhkataan. Tämä pitää musiikin mielenkiintoisena ja haastaa meidät kaikki muusikkoina. Tuskin julkaisette levyjä ihan muuten vain. Pidämme silmät ja korvat auki, mutta jatkamme tekemistämme normaaliin malliin. Minkälaisista aaveista on kyse. SA MI SAARELA Modernimman tyylisuunnan Amerikkalaisen metallin alamäestä on puhuttu kauan
Ne räjähtävät orgastisesti! Kirjoittaja on turkulainen kulttuurihistorioitsija ja muusikko, joka avautuu myös sosiaalisessa mediassa itseään kiinnostavista ilmiöistä. Rumba teki muuten tuolloin yhtyeestä myös haastattelun, mikä oli sen aikaisessa musiikki-ilmastossa lähes surrealistista. Kun Elvis laulaa ghetosta ja Dylan raakkuu sodan mestareista, heitä ei voi sekoittaa keneenkään muuhun. kesäkuuta, Helsingin Nosturin lauteille astuu jälleen tuo vanha tuttu bändi. Ainakin tällä hetkellä herran Eurooppaan saapuminen on mahdotonta hänen jäätyään edellisellä Euroopan-kiertueella Norjan rajalla kiinni laittomien aineiden hallussapidosta. 1980-luvun levyt tehtiin Black Flagin Greg Ginnin levy-yhtiölle SST Recordsille, Die Healing taas paljonkin huikeaa jenkkidoomia julkaisseelle saksalaiselle Hellhound Recordsille. Vastaavaa ainutlaatuisuutta löytyy tietenkin myös heikommin tunnettujen artistien parista. Raastavan mielipuoliselta. Näistä jälkimmäisessä on vaikuttanut kaksi muutakin timantinkovaa solistia. Tämä levyn avausraita, Dark World, tuli sittemmin myös coveroitua Reverendin kanssa, mikä oli tavallaan järjetöntä, koska alkuperäinen biisi on ylittämätön. Itselleni merkittäviä mutta obskuureja laulajia löytyy, tuskin yllättäen, erityisesti vanhan liiton doomyhtyeiden keulilta. PS. Jos joku muu coveroi tällä tavalla tunnistettavien laulajien biisejä, teokset muuttuvat vääjäämättä toiseksi. Ne ovat kaikki lajityyppinsä merkkipaaluja. SKABA AC/DC-skaba! Mene Infernon nettiin, osallistu skabaan ja voit voittaa itsesi australialaisen boogieklassik on heinäkuiselle keikalle Hämeenlinnaan! Osoitehan on www.inferno.fi. Frank Sinatra, Elvis Presley, Roy Orbison, Johnny Cash, Bob Dylan, John Lennon, Leonard Cohen, Neil Young, Ian Gillan, Robert Plant, Ozzy Osbourne, Peter Gabriel, Freddie Mercury, Bruce Dickinson... Olen nähnyt heiltä mahtavia keikkoja ja jakanut heidän kanssaan lavan parillakin festareilla. Kun vuonna 1995 aloittelimme Reverend Bizarrea Lohjalla, Albert toi Die Healingin lähes tuoreeltaan kuunteluun. Se lauluääni Kimi Kärki PASTORISMIES. Musiikki oli täynnä loistavia riffejä, mutta kaiken keskellä oli se lauluääni. Tribuutti oli kuitenkin välttämätön; kappaleessa on arkkityyppisellä tavalla läsnä doomin apokalyptinen sanoma: Digging through the waste of a tortured land you’ll meet others, like you the last trace of man everybody’s crying and everybody screams you will turn your head and say I only care about me Ehkä lopunajoista selvinnyt ihminen kuulostaisi juuri tuolta. Heistä tunnetumpi, Scott ”Wino” Weinrich, on vieraillut Suomessa jo useasti, myös Saint Vitusin kanssa. Ehkä selviämisvaisto ajaa meidät vielä viimeisille äärirajoille. Nykyään aika lailla koko tuotannon löytää YouTubesta tai Spotifysta, mutta toista se oli 20 vuotta sitten. Ainutlaatuiseksi tilanteen tekee se, että yhtyeen solistina toimii tällä kertaa alkuperäinen laulaja Scott Reagers. POPULAARIMUSIIKIN piirissä suureen tähteyteen ovat usein nousseet sellaiset artistit, joilla on yhdistelmä vaikeasti määriteltävää karismaattista säteilyä sekä jollain tasolla tunnistettava, jopa ainutlaatuinen ulosanti. Toistaiseksi Reagers, avatessaan omalaatuisen äänensä Suomessa vuonna 2015, tullee kuitenkin saamaan jakamattoman huomion, päät eivät käänny toisaalle. Tämä sinänsä valitettava tapahtuma tulee, mikäli mitään aivan yllättävää ei satu, mahdollistamaan jo mahdottomana pitämäni unelman toteutumisen. Naisartisteista esimerkiksi Billie Holiday, Joni Mitchell ja Kate Bush ovat yhtä syväluotaavia ja tulkinnaltaan ainutlaatuisia. Tätä kirjoittaessani vajaan viikon päästä, lauantaina 13. Merkillinen, järkyttävän voimallinen ääni, joka kuulosti aivan aluksi täysin mielisairaalta. Netistä löydät myös uutisia, levyblogin, livearvioita ja ennakkokuun teluja. Vuonna 1978 aloittanut Saint Vitus on tehnyt hänen kanssaan levyt Saint Vitus (1984), Hallow’s Victim (1985) ja Die Healing (1995) sekä ep:n The Walking Dead (1985). I just took a trip into a bottomless well face to face with the madness that’s been cracking my shell Lyriikka oli uskottava, laulumelodian seikkailu konventioiden ulkopuolella, karjahtelut, vibraatto, oikeastaan kaikki tuntui heti lähes liiallisen omalaatuiselta. Kukin heistä on kuitenkin välittömästi tunnistettavissa pelkän äänen ja ilmaisutavan perusteella, oli kyse sitten Youngin värisevästä tenorista tai Peter Gabrielin soulahtavasta baritonista. Osa mainituista on mestarillisia laulajia, osa taas välttämättä ei, ainakaan teknisessä mielessä. Oman nykyisen pääbändini Lord Vicarin laulaja Christian ”Chritus” Linderson omaa taustaa kahdestakin kulttituomioyhtyeestä, Count Ravenista ja Saint Vitusista
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Inferno FIN KAD-SOIL-NILE 06-15.indd 1 05.06.2015 12:25:08
Molemmissa taitolajeissa kunnostautuu etenkin yhtyeen basisti Mika Junttila. 10 kpl laakerinlehtiä . Vihanneksia ei tarvitse pilkkoa liian pieniksi, sillä ne soseutetaan lopussa. Tämä on tosin helppoa, koska grilliruoka on parhaimmillaan hyvässä jengissä nautittuna, ja mikä sen parempaa kuin nauttia tärpättiä porukalla lihaa pyöritellessä. Oppi on otettu pitkälti grillauksen supervallasta Amerikasta. Härmässäkin on opittu käyttämään myös muita ruhonosia ja suorittamaan esivalmistelut parhaaseen lopputulokseen pääsemiseksi itse. Ribsit vaativat loppusilaukseksi pienen hiilloksen pintaan. 3. 1 rkl fariinisokeria PAHOLAISEN HILLO . 7. Ota ribsit uunista ja pois liemestä. Mikan luonnehdinta: ”Kesään kuuluu luonnollisesti grillaaminen ja sitä myötä ribsit. 3 kpl porsaanribsejä . n. Lämmitä grilli. Kylmä, makeahko ja tulinen kastike istuu lihalle, kalalle, kanalle ja oikeastaan kaikkeen, jos ylipäätään diggailee tulista ruokaa. 2. pippuria 14 INFERNO. Keitä miedolla lämmöllä 30–45 minuuttia, kunnes vihannekset ovat tarpeeksi pehmeitä soseutukseen. n. Varo polttamasta pohjaan, sillä silloin lopputulos maistuu erittäin pahalta! 5. Vaikka ribsien valmisteluun kuluu aikaa, varsinainen vaiva on varsin vähäinen ja lopputuloksen kannalta ehdottomasti sen väärti, aivan kuten viime vuosien hitin, nyhtöpossunkin kanssa. Lihan imeskely irti luista ja niiden olan yli nakkelu on kerrassaan maistuvaa ja miehekästä puuhaa, joten ny rillataan!” Lihansa ja metallinsa tunteville ei pitäisi tulla minkään sortin yllätyksenä, että melodisuutta ja kipakkuutta onnistuneesti yhdistävä Mors Subita tykkää festaroida ja grillata kuollutta eläintä. TARPEET RIBSIT . 2 l vettä . purkki tomaattimurskaa . Sopivassa suhteessa raskautta ja melodiaa sisältävä lätty maalaa tunnelmia niin kokkaamiseen kuin syömiseenkin.” TEE NÄIN: 1. 6. 5 kynttä valkosipulia . Helppotekoinen ruoka, mutta vaatii aikaa ja keskittymistä. Kaukana ovatkin ajat, jolloin tyydyttiin pelkkään kyrsän ja valmiiksi marinoitujen kyljysten lämmittämiseen avotulella. Sivele kummaltakin puolelta Sweet Baby Ray -grillikastikkeella ja käytä grillissä pienellä avotulella noin kaksi minuuttia per puoli. Keitä ribsejä noin 180-asteisessa uunissa pari kolme tuntia, kunnes liha on niin kypsää, että se miltei irtoaa luista. Tätä tulee kulutettua liiaksi aina, kun sitä vaivautuu tekemään.” Megan tuomio: ”Nyt ollaan oikeastaan nykyaikaisen grillauksen ytimessä. 2 isoa sipulia . Kaada vielä päälle tomaattimurska. Lisää loput aineet, kun vesi kiehuu. 15–20 mustapippuria kokonaisena . Sweet Baby Ray -grillikastiketta (Honey Chipotle) . Myös perunat missä tahansa muodossa toimivat, vaikka allekirjoittanut ei käytäkään. 3 punaista chilinpalkoa . Jäähdytä. Jälkiruoaksi kahveista jalointa, yhdellä tähdellä tietty. Kaada vesi kattilaan. suolaa . Tarjoa jengille vihreän salaatin kera. 1 dl soijakastiketta . 1–2 rkl etikkaa . Ribs from Hell Miika "Mega" Kuusinen TUTKIVA KULINARISTI LISÄÄ RESEPTEJÄ WWW.INFERNO.FI MIKAN KOKATESSA SOI: Dark Flood – Inverno (2014) ”Dark Floodin kolmas levy kuuluu ehdottomasti vuoden 2014 parhaimpiin julkaisuihin. Henkilökohtainen suosikki, paholaisen hillo, menee niin häihin kuin hautajaisiinkin. 3 punaista paprikaa . 6 tomaattia . Todella DIY-henkinen barbeque saataisiin aikaiseksi tekemällä vielä grillikastikekin itse, esimerkiksi kolapohjaisena, mutta valmiita soossejakaan ei voi haukkua ja valinnanvaraahan löytyy vaikka kuinka. Huomioi, että makeus korostuu vasta kastikkeen kunnolla jäähtyessä. Kaada kuutioiden liuettua liemi laakeaan vuokaan ribsien päälle niin, että lihat peittyvät. Lihojen keittyessä soseuta tomaatit, pilko paprikat, habanerot, chilit, sipulit sekä valkosipulit ja kippaa koko setti kattilaan. 4 punaista habaneroa . 2–3 lihaliemikuutiota . 4. 1,5–2 dl hillosokeria . Soseuta setti kuumana, lisää joukkoon hillosokeri sekä etikka ja sekoita. Kannattaa testata myös pitsan päällä. Lisää joukkoon teelusikallinen suolaa ja toinen mustapippuria
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Inferno FIN COF-DA-SYX-KAT 06-15.indd 1 05.06.2015 12:27:25
Kauan sitten, ja ihan tässä viime aikoina. Totta kai miespuolisiakin noitia tuomittiin, erotettiin kirkosta, poltettiin ja niin edespäin, mutta enemmistönäkemys oli se, että naiset ovat alhaisempia pahiksia kuin miehet. Dani innostuu naisnäkökulmasta. – Ainahan noituus on ollut osa tätä bändiä. Studiosta on kuoriutunut myös Cradle of Filthin yhdestoista levy, heinäkuussa ilmestyvä Hammer of the Witches. Juoruille ja taikauskolle. – Mutta koko opushan perustuu pelkkään roskaan. Noitavasara]. – No, olen ollut hautautuneena studioon monta monituista kuukautta. Kaikki se toden teolla kiehtova matsku. Miten menee, Dani. Cradle of Filthin materiaali on tihkunut kautta bändin historian kauhua ja yliluonnollisia vaikutteita. Ja sitten en enää voinut muuttaakaan sitä, koska olin maininnut sen sosiaalisessa mediassa ja ihmiset todella tykkäsivät siitä. – Me kannatamme aina altavastaajaa! Danin viimeisin kommentti osoittautuu hämmästyttävän enteelliseksi ja ihan kirjaimelliseksi pari minuuttia myöhemmin. – Levymme heijastelee kaikkea tuota. – Ei se tosiaan pursua huumoria! – Koko kirja on myös aika misogynistinen. Dani Filthinä Elämäni TEKSTI SALLA HARJULA KUVAT SAM SCOTT HUNTER JALOMETALLI 16 INFERNO. Dani heläyttää ilmoille hellyttävän kikatuksensa, joka saa aikuisen miehen kuulostamaan riemastuneelta pikkupojalta. Oletko lukenut Malleus Maleficarumin, vai onko kirja lähinnä löyhä taiteellinen inspiraatio albumin konseptille. Se ei todellakaan ole mikään tuomarinvasara lyömässä noitia päähän. Mutta kyllä tässä on aika hyvä fiilis. Meidän näkökulmastamme kyse on noitien vallasta, kapinasta ja kostosta. Siis... Ihmisille maksettiin palkkio jokaisesta ilmiannetusta uhrista, ja siitä noitalöytöjen määrä vasta ponkaisikin nousuun. – Se on hakuteos, joka on jaettu kolmeen osaan. Auto oli kolhaissut pyöräilijän katuun aivan perheen talon ulkopuolella, ja Danin oli pinkaistava auttamaan altavastaajaa. Teema vain jotenkin kasvoi siitä. Tuntuu kuin olisin juuri kotelosta kuoriutunut perhonen. Se tuntui aluksi hyvältä työnimeltä koko albumille. Se oli keskiaikainen opus, jota käytettiin työkaluna noitien metsästyksessä ja oikeudenkäynneissä. Iso, karmiva, kummallisen värinen sellainen. Olen puolivälissä seuraavaa kysymystä, kun mies yhtäkkiä keskeyttää ja käskeä töksäyttää minua soittamaan kohta uudelleen. – Kansitaiteilijamme innostui nimestä ja käytti sitä perustana albumin kansikuvalle, jossa on hirvenpäinen örkki ja kahdentoista naisen noitapiiri. Mutta sitä vanhenee ja ura etenee Dani Filth tarinoi puhelinlankoja pitkin Cradle of Filthin tuoreesta studioalbumista, noitien vallankumouksesta, räyhähengistä, kuivatuista hyönteisistä ja masturboivista nunnista – siis kaikesta siitä arkisesta, joka kuuluu elämään, kun satut olemaan Dani Filth. Jään ihmettelemään perjantain pikkutunneilla Australian yössä, mistä on kyse. Mistä idea keskittyä noitiin ja noitavainojen historiaan. Mitä pidit. Kun saan Danin uudelleen langan päähän puolitoista tuntia myöhemmin, hämmingin syy selviää. Noitasapatteja, räyhähenkiä ja muuta arkipäiväistä Jatkamme taianomaisilla teemoilla. Nimi on siis käännös sanoista Malleus Maleficarum [suom. Bändille tuttuun tapaan albumi on kokonaisvaltainen, väljästi tarinallinen elämys. Mutta siinä vasara on noitien käsissä eikä toisin päin. Mi-so-gynistinen. – Totta kai olen lukenut sen. Kun aloin kirjoittaa melkein valmiiden biisien sanoituksia, ensimmäisen nimeksi tuli Hammer of the Witches. Sehän on aivan helvetin huono kirja. Mutta uskooko hän näihin juttuihin myös arkielämässä. – Olin aiemmin paljon kiinnostuneempi ja enemmän mukana okkultismissa. Vähän Raamatun tapaan kaikki kiinnostavat jutut on säästetty loppuun, se tavara, josta ihmiset oikeasti haluavat tietää: miten noitia kidutettiin ja miten heiltä saatiin irtoamaan tunnustukset. Dani on myös aihealueesta henkilökohtaisesti kiinnostunut – ainakin taiteessa. Hänen täytyy kuulemma juosta ulos heti nyt. Siinä naiset ovat alemman luokan kansalaisia, muka helpommin demonien vietävissä ja siten paljon taipuvaisempia noituuteen
Kun ei ole aikaa. Ja kissamme sai mielipuolisia hepuleita jatkuvasti. Hän heräsi kolmelta aamuyöllä siihen, että koko talon läpi kävi valtava tuulenpuuska ja kaikki oli jään peitossa. – Niin. – Vaikka kuinka paljon. Enää. – Meillä oli ystävä, jolla oli taipumusta meedion lahjoihin. Sellaisia tavallisia elämän sivutuotteena vastaantulevia juttuja. Ihan tällaisia outoja juttuja siellä tapahtui ajoittain. Hän oli yksin kotona ja nukkui silloin mieluummin talon olohuoneessa, koska siellä oli kunnon takka ja sinne oli mukava kaivautua yksinään. Kerropa yksi. Minulla on kasoittain ja kasoittain okkultistista kirjallisuutta ja osallistun menoihin milloin pystyn, mutta kyllä se on nykyään enemmän innoitusta luomistyöhöni kuin aktiivista tekemistä. Rokkarin elämää ennen, nyt... Dani Filthinä ”Noitavasara on aivan helvetin huono kirja.” ja tulee asuntolainoja maksettavaksi. ja aina. Onko sinulla omakohtaisia kokemuksia yliluonnollisista voimista. Mutta emme me enää käy tanssimassa alasti kuunvalossa. – Eli nykyään musiikin tekeminen on enemmän se syy, miksi olemme edelleen vahvasti mukana okkultistisessa liikkeessä. Mutta enää ette asu samassa talossa. Cradle of Filth on pitkän linjan bändi, jolla on historiaa vaikka muille jakaa. Tai ok, talohintojen inflaatio meidät sieltä ajoi. Tuuli yritti vetää peittoa hänen yltään ja vaimo oli kauhusta kankeana. Olen nykyään niin kiireinen, että roolini niissä hommissa on olla enemmän tarkkailijana. 17 INFERNO. – No ei! Poltergeistit ajoivat meidät ulos. Asuimme ennen pienen kylän kummitustalon kahdessa siivessä. Hän tapasi tulla käymään ja näki kaikenlaista huoneiden nurkissa. Miltä Danista tuntuu ajatus, että bändi on jo lähes neljännesvuosisadan ikäinen. – Kerran, kun minä olin kiertueella, vaimoni heräsi keskellä yötä. Siellä tapahtui koko ajan outoja juttuja
– Sitten kuvioissa on tosin varmaan jo vähemmän tukkaa. Dani. Mitä eläköitynyt Dani puuhailee. – En tiedä. Olen niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat luovaa vapautta. Se kaikki oli tosi inspiroivaa. Totta kai matkan varrella on muuttunut aika moni asia, mutta olen sitä mieltä, että raivasimme jo alkuaikoina ihan oman polkumme. Ja tässä sitä ollaan pari tusinaa vuotta sen jälkeen juttelemassa tuoreesta albumistanne ja noitavainoista... Kaikki tämä kai sekoittui yhteen, ja siitä tuli bändin perusta. Ikääntymisestä puheen ollen, millaista on 85-vuotiaan Dani Filthin elämä, mitä luulet. Sehän on hienoa. En ole koskaan ollut oikeissa töissä. Yksityislentokoneeni tarvitsee bensaa. – Tämä touhu on luovaa. – No se kuulostaa paljon enemmältä kuin jos olisit sanonut 25 vuotta! Minua kiinnostaa Danin näkemys siitä, miksi bändi on sinnitellyt kuvioissa näinkin kauan. Ja se on hyvä ura, koska saamme tehdä aika pitkälti mitä haluamme. Death ja Paradise Lost olivat kovia juttuja. Mutta ehkä se ei tunnu oudolta sitten, jos pääsemme sinne asti. – Onhan tämä hieno työ. Otimme tietty vaikutteita heiltä, mutta olimme myös tosi innoissamme sen ajan death metalista, etenkin skandinaavibändeistä kuten Dissection ja At the Gates. – Kaveripiiriimme kuului paljon englantilaisia doompohjaisia bändejä kuten Paradise Lost, Anathema ja My Dying Bride. Keikkailu ja omien biisien esittäminen on edelleen jännittävää ja hienoa. Mutta minun täytyy saada tehdä niitä omaan tahtiini ja tyyliini. Tai siis, kun olin teini, tein joskus neljää viittäkin hommaa viikossa, eli en minä töitä pelkää. Kuulostaa siltä, että Cradle of Filth saattaa hyvinkin olla voimissaan vielä seuraavallakin vuosikymmenellään. Samaan tapaan vierastan ajatusta, että tekisimme tätä 15 vuoden kuluttua. – Olin jotain seitsemäntoista ja halusin tehdä jotain, mikä heijastelisi kaikkea sitä, mistä olin innostunut siihen aikaan. – Humph. Täytyy vain löytää tasapaino luovan puolen ja kaiken muun tähän kiinteästi liittyvän toiminnan välillä. Sitä esimerkiksi viettää neljä kuukautta vuodesta studiossa ja sitten neljä kuukautta tien päällä. Elämme sellaisessa hämyisessä vaihtoehtoisessa todellisuudessa muuhun maailmaan verrattuna. Minusta tuntuu, että ihmiset ovat nykyään nuorempia vanhempina, jos siinä on mitään järkeä. Olemme siinä mielessä onnekkaita, että ikäluokkamme on ensimmäinen, tai ehkä toinen, joka on ”Me kannatamme aina altavastaajaa!” 18 INFERNO. – Toisaalta harrastimme kauhuleffoja ja elokuvamusaa ja tykkäsimme melodisesta musiikista. 15 vuotta sitten olisin varmaan kammoksunut ajatusta, että bändi olisi aktiivinen vielä nykyään. Melko usein. Olimme nuoria pienessä kylässä. Halusimme valaa omaan juttuumme todellista intohimoa. Se oli black metalin toisen aallon aikaa, ja meitä kiinnostivat noituus ja demonologia ja kaikki sellainen. Kyllähän se tuntuu kummalliselta kun sitä ajattelee nyt. – Bändin kautta tapaa samanhenkisiä, luovia ja kiehtovia tyyppejä. Ei vain muusikkoja, vaan kaikenkarvaisia taitelijoita, valokuvaajia ja levy-yhtiöiden henkilökuntaa. Aloitetaan sieltä neljännesvuosisadan takaa, 1990-luvun alusta. En tiedä, en todellakaan tiedä. Teemme tätä edelleen, koska se on elämäntyyli. Kun miettii aikaisempia sukupolvia... Tottahan on tiettyjä linjauksia ja juttuja, joita fanit meiltä odottavat, mutta homma toimii edelleen – näistä nykyisen musiikkiteollisuuden katastrofeista, laittomasta latailusta ja kaikesta siitä paskasta huolimatta. Halusimme tehdä jotain, joka yhdistelisi sitä kaikkea. – No ei. Asuin sellaisessa upeassa goottikartanossa, joka oli jaettu pieniin asuntoihin. – Koska haluan uuden luksusjahdin Välimerellä. Ura. Miksi Cradle of Filth on olemassa vuonna 2015. Olisimme yli viisikymppisiä
Se on vähän kuin tiedustelisit, mitä keksisin ihmiskunnan tilanteen parantamiseksi tällä sekunnilla. ”Elämänmenon kliinistyminen” on aika hauska tapa pukea ajatus sanoiksi. Vaan miten on, onko bändin faneissa enää yhtään teini-ikäisiä. Eli et aio asettua kliseiseen ikäihmisen rutiiniin. Minusta vähän tuntuu, että elämänmeno on nykyään jollain tavalla kliinistynyt. Ja lelut olivat oikeita leluja eivätkä elektronisia vimpaimia. Mutta eri ruskehtavansävyisiä autoja oli paljon! Ihmiset polttivat ihan vapaasti, ja lapset leikkivät ulkona, kiipeilivät puissa, pelasivat jalkapalloa ja urheilivat. – Satavarmasti. He tuntevat olevansa kiinteä osa koko bändiä. – No tuota. Ja meistä se oli hassu, nauroimme sille, ja lykkäsimme kiertuepaidan selkään. Mieleeni muistuu se Cradle of Filthin kuuluisa T-paita, joka sokeerasi koko maailmaa 90-luvulla. Arkielämään on tullut uusien sukupolvien myötä niin paljon uusia juttuja. Kyllähän luovan työn haluaa antaa kasvaa ja kukoistaa niin upeaksi kuin millään mahdollista. Meidän täytyi vain keksiä joku slogan kiertuepaidalle, koska olimme lähdössä Emperorin kanssa tien päälle. Vaikka ehkä iso osa siitä liittyy tähän sukupolveen. Yksi syy musateollisuuden kuolinkoreisiin on juuri se, että ihmiset alkoivat tehdä asioita helpoimman kautta. Dani kihertää metkaa nauruaan. Se näyttää tosi hyvältä. – En minä nyt tähän hätään keksi mitään. – Tosin, jos miettisin asiaa pitempään, keksisin varmasti jotain aika coolia. Mitä Dani miettii 16-vuotiaan tyttösen isänä ja yhtenä hevimusiikin historian kohutuimmista hahmoista. Me olemme kotoisin ihan eri kontekstista. – Kaikki on muuttunut niin totaalisesti. saanut elää tällaisen rokkarin elämän. Keksimme koko iskulauseen ihan sattumalta. Eli meitä on tietyllä tavalla lykästänyt. Ainakin metallimusiikin puolella. Bändi on jaksanut panostaa antaumuksella ei vain musiikkiin, vaan johdonmukaisesti kaikkeen videoista ja kuvakielestä tarinakonsepteihin ja omaleimaisiin fanituotteisiin. Meillä ei ollut internetiä. Mikä on tyrmistyttävin asia, mitä Cradle of Filth voisi tehdä nykyään. Onko bändistä koskaan tuntunut siltä, että linjaa pitäisi vaihtaa helpommin nieltävään suuntaan. No se T-paita. Mikä toi tietenkin vain enemmän huomiota koko jutulle. Meidät kasvatettiin niin eri lailla. ”Emme me enää käy tanssimassa alasti kuunvalossa.” 19 INFERNO. Siihen mennessä se on eittämättä vain ihmeellisempi ja kummallisempi. Nunna masturboimassa etupuolella, ja takana iskulause ”Jesus Is A Cunt”. Omistatko vielä silloinkin komean kummallisten esineiden kokoelmasi. – No en! Toivottavasti en. Ehkä vielä minunkin, kolmekymppisen toimittajan, ikäluokkaa. – Sitä paitsi myös meidän fanimme ovat aika uppoutuneita tähän elämäntyyliin. Olen huomannut, että 70-luvulla syntyneet ovat eri lajin ihmisiä. Ei se ehkä silloin räjähtänyt käsiin yhtenä helvetillisenä tulivuorenpurkauksena, mutta kun se vain jaksaa nostaa rumaa päätään edelleen näin 25 vuotta myöhemmin. – Heh! Saatan olla väärä ihminen vastaamaan tällaiseen... Olisiko sillä enää lainkaan samanlaista vaikutusta. Vähemmän bändi ja enemmän elämäntyyli Dani puhuu bändistään elämäntyylinä, ja arkielämä selvästi innoittaa miehen taidetta ja toisin päin. Ovatko nykyajan älypuhelimiinsa kiinni kasvaneet teinit aivan hukanneet sen uhman ja kapinallisuuden, joka meillä oli kun olimme nuoria. Heh! Onhan meillä. – Minusta on tärkeää pistää kaikki likoon. Kun puhut tietystä sukupolvesta, tarkoitat selkeästi omaasi. Ja tämä on vain jäävuoren huippu siinä loputtomassa listassa ketjureaktioita, jotka ovat seuranneet tuosta paidasta. Moni heistä ostaa edelleen levyjä ja bändituotteita. – Eihän sitäkään paitaa luotu sokeeraustarkoitukseen. Mikä on hulppein omituinen kapistus, jonka olet löytänyt kokoelmiisi viime aikoina. Cradle of Filth onkin kokonaisvaltainen elämys. Sen alkuperä on oikeasti aika vaatimaton. He ovat lojaaleja. Nykyinen popkulttuuri tuntuu palkitsevan mieluummin lyhytikäisiä, helppoja ratkaisuja. Koko genrehän ei ole paljon 40 vuotta vanhempi. Jos yrittäisin keksiä jotain sokeeraavaa sen itsensä vuoksi, eikö se olisi aika keinotekoista. Vai onko tässä kaikki–mulle–heti–nytkulttuurissa erityisen tärkeää pitää oma suuruudenhullu linjansa. Se täydentää hienosti koko tätä viktoriaanista museotunnelmaa. Kaikki ovat riippuvaisia puhelimistaan ja tableteistaan, siitä on tullut normi. Aiemmilla sukupolvilla ei ehkä ole ollut samanlaista nuorekasta otetta elämään, mutta me vanhenemme myöhemmin, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Tai tietty, ennen kuin pääsemme takaisin tien päälle, en pysty sanomaan ihan varmasti! Masturboiva nunna ei lakkaa kummittelemasta Olen viime aikoina miettinyt teinejä ja popkulttuuria enemmänkin. Ei tämä nykykulttuuri sitä miksikään muuta. – Emme tajunneet yhtään, että se seuraisi meitä niin pitkälle tulevaisuuteen. Mitä jos Cradle of Filth tarjoaisi maailmalle jotain vastaavaa nykyään. Sitä menee ihan minne tahansa, jopa pubiin, ja kaikki istuvat tutkailemassa nettiä. Kirjoittaa kantrialbumin. – Sain vaimoltani synttärilahjaksi jäljennöksen sarvikuonon päästä, joka ripustettiin heti seinälle. Joku haastattelija kysyi minulta, mikä on kaikkein suurin kohu, joka tätä bändiä on kohdannut. Oli Star Wars. He eivät ole ihan niin pinnallisia. Metallifanit ylipäänsä taitavat olla enemmän sitä tyyppiä. – Tänäkin vuonna yksi nainen Uudessa-Seelannissa yritti sabotoida sitä, kun paita oli pistetty museoon näytille. Meillä on egyptiläisiä muumioita, Nefertitin ja Ramses II:n rintakuvia ja kaikenlaisia antiikkisia ötököitä lasivitriineissä. Aika villi kysymys. He seisovat bändin takana ja ovat sitoutuneita meihin. ”No vastauksena kysymykseesi, satuinpa juuri keksimään parannuskeinon syöpään.” Joo, en tiedä
Siitä lähtien bändi on tunnettu nimellä Steve’n’Seagulls – yhtyeenä, joka nousi viime kesänä internetsensaatioksi käytännössä yhdessä yössä. Alussa mainittujen videohittien lisäksi siltä löytyvät versiot muun muassa Led Zeppelinin Black Dogista, Rammsteinin Ich Willistä ja hieman yllättäen myös Panteran Cemetary Gatesistä. Bändin videoituja versiointeja Iron Maidenin The Trooperista, AC/DC:n Thunderstruckista sekä You Shook Me All Night Longista, Dion Holy Diverista ja Metallican Seek & Destroysta on käyty katsomassa YouTubessa yhteensä liki 20 miljoonaa kertaa. Biisivalinnat on tehty hyvien riffien ja melodian perusteella. Onhan tämä meidän juttu tietysti yhtä tappavaa kamaa mitä Seagalin leffat, Hänninen nauraa. Yhtyeen maalaispoikamaisen imagon, taidokkaan soittamisen ja osaavien sovitusten lisäksi porukasta jää mieleen sen veikeä nimi. Nyt Steve’n’Seagulls humppaa kotimaankeikkojen lisäksi Euroopan merkittävillä metallifestareilla, kuten Ruotsin Sweden Rockissa sekä Saksan Wacken Open Airissä ja Summer Breezessä. Juttu otti tulta alleen ja tykättiin itsekin. Edellä mainittu käy nykyisin mainiosta knoppitiedosta. – Videoiden kautta levylle muotoutui heviteema. Steve’n’Seagullsin tuorein jäsen on kitaristi-laulaja Tomi ”Remmel” Tajakka, joka on ollut retkueen matkassa nyt parisen vuotta. Sittemmin on tapahtunut paljon, päällimmäisinä levytyssopimus Spinefarm Recordsin kanssa viime syksynä ja debyyttialbumi Farm Machinen maailmanlaajuinen julkaisu tämän vuoden toukokuussa. Tarkoitus oli tehdä lainaversioita tutuista kappaleista sellaiseen spagettiwesternhenkeen, mutta homma kääntyi nopeasti tuohon hillbillyja bluegrass-meininkiin. MuNUMMIROCK Taiturimainen nettisensaatio Steve’n’Seagulls liihottaa koko kesän kotimaan keikkalavoilla ja Euroopan suurilla festareilla. Hännisen mukaan bändin oraalla oleva maailmanvalloitus sai alkunsa täysin markkinavoimien aloitteesta. – Matiaksen puoliso katseli liikennevaloissa lokkeja ja ilmoitti, että ”teille hyvä bändinimi olis Steve’n’Seagulls”. – Bändi perustettiin alun perin Sputnikin ohjelmatoimiston pyynnöstä, kun ne halusi erilaisen show’n Amarillo-ketjun ravintoloihin. Heinäkuu 2011 Kihveli soikoon! -festivaaleilla Hankasalmella, Keski-Suomessa. Tappavaa kamaa Hankasalmelaismuusikko Viljam ”Hiltunen” Hännisellä on takana vuosien yhteinen keikkataival kontrabasisti Leevi ”Pukki Kaalinen” Pukin, lyömäsoittaja Simo ”Puikkonen” Heikkisen ja banjotaituri Matias ”Herman” Haaviston kanssa tanssija viihdemusiikkiorkesteri Sputnikin riveissä. Farm Machinen sisältö perustuu bändin nykylinjaan. METALLIA LAINAAMASSA TEKSTI JA KUVA JAAKKO SILVAST 20 INFERNO. Grainsville Cocks oli lopulta yhden illan juttu. Tapahtuman avajaisillan myöhäiskonsertissa nousee lavalle omaperäisiä bluesgrass-versioita raskaan rockin kappaleista lohkova Grainsville Cocks
Päähineen käytöstä on sittemmin luovuttu. Ei me sellaiseen haluta lähteä.” METALLIA LAINAAMASSA. Ei me sellaiseen haluta lähteäkään, hän jatkaa. kana on tiettyjä nuoruusajan suosikkeja, kun kaikki ovat sitä heviä kuunnelleet jossain vaiheessa, Tomi Tajakka kertoo. – Kaikki menee omien arvojen mukaisesti, ja jatkossakin keskiössä pyörii se omakätinen puuhastelu. Moni biisi on jäänyt tekemättäkin, kun on mennyt väkisin vääntämiseksi, Hänninen ja Heikkinen sanovat. Se muotoutuu siitä aika nopeasti. ”Versiot ovat kunnian osoi tuksia, eivät pilkallista satiiria. Kokeneet ammattimuusikot tietävät, että yhtyeen levytysura on lyhyt pelkillä lainakappaleilla. The Trooper -kappaleen videolla Hänninen pukeutui näyttävään intiaanipäähineeseen, jonka joku katsoi loukkaavan Amerikan alkuperäiskansojen edustajia. Bändin videot ovat kotikutoisen ja maanläheisen visuaalisuutensa puolesta kiistämättömän omaperäisiä. Samasta puusta pystyy sovittamaan 50 biisiä samalla kompilla ja idealla, mutta me ollaan aina pyritty hakemaan jokaiseen kappaleeseen persoonallinen ote ja niihin sopivat stemmalaulut, jotka ovat meidän yksi vahvuus, Tajakka lisää. – Meidän videoita ei ole lavastettu millään lailla, kaikki on sillä tavoin suunnittelematonta. Vauhtia haetaan vaikka vanhasta Massey–Ferguson-traktorista tai Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueesta, ja komppia taotaan tarvittaessa alasimeen. – Sovituksiin kuitenkin panostetaan. Onko mitään, mitä Steve’n’Seagulls -videoilla ei voisi tapahtua. – Useasti on vain katsottu kappale ja ruvettu soittamaan. Videolatausten perusteella bändistä on innostuttu kotimaan lisäksi eniten Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Ruotsissa ja Saksassa. Siinä on tullut sellainen olo, että tämä ei ole meidän luontainen juttu. Osataanhan maailmalla tehdä hienoja videoita, mutta meillä se tavaramerkki on kotikutoisuus, Heikkinen korostaa. Hänninen, Heikkinen ja Tajakka uskovat konseptinsa menestyksen perustuvan helposti tunnistettaviin kappaleisiin, niiden livenä soittamiseen videolla, hauskanpitoon sekä suomalaiseen hulluuteen. Sellainen alleviivaus on turhaa, että huh huh, miten maalta tämä bändi nyt on, Tajakka päättää. – Versiot ovat kunnianosoituksia, eivät pilkallista satiiria. – Jos sinne lavalle pitää jotain raahata, niin sopivan typerää, kuten ne täytetyt eläimet. – Joskus keikkapaikoilla järjestäjä on roudannut heinäpaaleja lavalle. Ei ole haettu kaupasta valmiiksi kuluneita huonekaluja, Tajakka mainitsee. heinäpaalit Steve’n’Seagullsin musiikkivideoiden valtaisa suosio on ollut yllätys myös bändille itselleen. Täytetyt eläimet vs. – Palaute on ollut pääasiassa oikein hyvää, mutta on niitä mielensäpahoittajiakin, Hänninen sanoo. – Seuraavalle levylle suunnitellaan jo omaakin materiaalia – siihen on kehotettu levy-yhtiönkin puolelta, Simo Heikkinen mainitsee. Siinä pitää olla oikeasti jotain kulmaa, Heikkinen lisää
www.jalometalli.net 2 day tickets 98,50 euro one-day ticket 68,50 euro accommodation packages Original Sokos Hotel Arina SOTAJUMALA * TYRANEX * A.R.G. * ALFAHANNE JESS AND THE ANCIENT ONES * HOODED MENACE STARGAZERY * MORBID EVILS * FLESHPRESS * LORD FIST SADISTIK FOREST * MORS SUBITA * EVIL DRIVE CONSTANTINE * WENGELE * OBSCURE BURIAL ENCRYPTED * HOME STYLE SURGERY JALOMETALLIMetal Music Festival August 7.-8. 2015 Kuusisaari, Oulu, Finland
Vahvistinseinä tuli viedä tien päälle fyysisen kokemuksen takaamiseksi. Sointua, jonka jokainen tuntee kehossaan. Studioprojektiksi perustettu Sunn O))) joutui pyörtämään puheet keikkojen suhteen tajuttuaan, kuinka harva saa väännettyä kotioloissa musiikkiin vaaditun äänenpaineen. Eroa moniin muihin bändeihin tuli siinä, että Stephen O’Malleyn ja Greg Andersonin yhteinen suosikki ylitse muiden oli ironmaidenien ja blacksabbathien sijaan Earth. Paine tuntuu korvissa kuin veden alle joutuessa; rintakehä tärisee sisäelimien järjestystä kyseenalaistaen, ILOSAARI ROCK Lähes paikalleen pysähtynyttä raskautta vyöryttävä Sunn O))) saapuu Ilosaarirockiin. TEKSTI JUKKA HÄTINEN KUVA ANDREW BEARDSWORTH Resonoiva maailma 23 INFERNO. Jukka Hätinen pohtii esseessään, miten yhtyeeseen tulisi suhtautua ja mitä siitä pitäisi tietää, jotta keikasta saisi eniten irti. Sunn O))) ei antanut sääntöjen rajoittaa. Kaverukset vetäytyivät treenikämpälle leipomaan suosikkiyhtyeensä riffejä viiniä juoden. Perinteisen bändisetupin sijaan kitaristikaverukset hidastivat jo entuudestaan hitaita riffejä kaikkien käsillä olevien vahvistimien läpi. Sunn O))) syntyi kuten mikä tahansa bändi. Luultavasti kuitenkaan ei, sillä savukoneet laulavat salit täyteen hyvissä ajoin ennen kuin Sunn O))) astuu lavalle. Sunn O))) vyöryttää alas – itse asiassa vielä alemmas kuin ajattelit – viritetyin kitaroin sointua äänenpaineella, joka hakee vertaistaan. Oikean äänenvärin ja soinnin etsimisen lisäksi tavoitteena oli ainoastaan täysi vapaus. Taivasta kurkottelevien, tummanpuhuvien kitaravahvistimien ja kaiutinkaappien edessä saattaa nähdä kaapuihin pukeutuneiden miesten siluetit
Pääasia on, että ääni soi ja soi, kunnes koko maailma resonoi sitä. Myös Scott Walkerin The Drift (2006) oli ollut O’Malleyn ja Andersonin ajatuksissa, jopa siinä määrin, että Sunn O))) pyysi Walkeria levylle. Yhtyeen viimeisin omissa nimissä tehty pitkäsoitto on Monoliths & Dimensions (2009). Attila Csihar (Mayhem) lukeutuu pitkäaikaisimpiin Sunn O))) -vieraisiin. Aina rohkeasti eteenpäin katsoen. 24 INFERNO. Sävellyksellisesti Sunn O))) pelaa minimalismin mestareiden, kuten Terry Rileyn, Steve Reichin, Tony Conradin ja La Monte Youngin, petaamalla kentällä. Sunn O))) on tarjonnut milloin mystisenä puuolentona, milloin lasersormisena peilihirviönä, milloin roskakorina esiintyvälle Csiharille avaimet vapauteen ja täydelliseen itsensä toteutukseen. Vaikka vierailijoita on kuultu ensimmäisistä julkaisuista lähtien, Sunn O))) on O’Malley ja Anderson. Ne vierivät mekaniikan peruslakeja uhmaten lähes staattisina Stuart Dahlquistin (Burning Witch, Asva) basson luomassa tiheikössä. Kuinka väärässä voikaan olla, mutta Sunn O))) hyväksyy soraäänet. Vierailijoita ei kutsuta kilvenkiillottelua tai uutta riviä ansiolistassa varten. Sunn O))) kulkee näitä jalanjälkiä – oman metallihistoriansa painolasti harteillaan, lahjakkaiden ystävien avustamana. Kulttuuriaktivisti, muusikko ja runoilija Julian Cope lausuu kirjoittamansa tekstin paatoksella O’Malleyn ja Andersonin rakentaessa silmänkantamattomiin ulottuvaa muuriaan kivi kiveltä. Jos White1 oli horisonttiin jatkuvia monumentteja, Black One (2005) soi kuin klaustrofoobikko pimeässä kellarissa. ALBUMIN White1 (2003) avaava My Wall on monumentaalisin Sunn O))) -julistus. Anteeksipyytelemättömän ja jylhän äänen luoma kuva on mahtipontisuudessaan henkeäsalpaava. Unkarilainen on tuonut yhtyeeseen moneen taipuvan äänensä lisäksi performanssitaiteen piirteitä. Doompuristit kavahtavat yhtyeeseen liitettyä extreme doom -leimaa. Aika ei ollut kypsä – sekä Walkerettä Sunn O))) -fanien mielipiteet jakanut Soused-kollaboraatio saatiin vasta viime vuonna. Mikäli O’Malleyn idea kasvottomasta yksiköstä palvelemassa ääntä saavuttaa tavoitteensa, tulevaisuudessa Sunn O))) ei tarvitsisi edes perustajajäseniään. KAIKKI pitävät tunteesta, jonka saa uuden musiikin löytämisestä. Ivalliset metallipäät puhuvat hipster metalista, joka on genremääreenä verrattain laaja – halpa pilkkakirves, joka käy yhtä hyvin Baronessin progressiiviseen sludgeen, Liturgyn mustaan kybermetalliin tai Pallbearerin tunnelmalliseen doomiin. O’Malley ja Anderson vierittävät sähkökitaransa sointuja kuin kivenlohkareita. Nykyajan hengessä pikaisesti bittivirtaa juoksuttaen tuomioksi muodostuu helposti jopa tylsyys tai päämäärättömyys. Yhtäläisyyksiä levyllä versioitavaan Immortaliin tai edes Burzumiin on kuitenkin turha hakea muualta kuin estetiikan tajusta ja tunnelmasta. Sunn O))) -pesti on puhaltanut uutta elämää myös Mayhemiin ja toiminut Csiharin sooloprojektien kannustimena ja kypsyttäjänä. Vierailijoita on riittänyt niin metallin, noisen, avantgarden kuin klassisen musiikin saralta. Monoliths & Dimensionsin inspiraatioksi on mainittu nykytaidemusiikin säveltäjä Gérard Grisey ja avantgardesäveltäjä Iancu Dumitrescu, mutta metalliperspektiiviltä tarkkaileva kuulee helposti yhtäläisyyksiä esimerkiksi Celtic Frostin wagneriaanisiin paisutuksiin. Vaikka Sunn O))) hyväksikäyttää metallin alagenrejen estetiikkaa ja tunnelmaa, on laiskuutta mieltää Sunn O))) ainoastaan metallibändiksi. Sunn O))) haastaa antautumaan äänelle ja vaatii keskittymään. ja nieleminen kurkkuun nousseen palan ohi vaatii ylimääräisiä ponnisteluja. O’Malleyn ja Andersonin limittäinen kiinnostus black metalia kohtaan saavutti leikkauspisteen tällä albumilla. Sen orkestraatioita ja rikasta sointia kuunnellessa ei voi kuin todeta näennäisen yksinkertaisesta ideasta alkaneen yhtyeen kulkeneen valtavan matkan. Sunn O))) kysyy, onko kuulija valmis jatkamaan tutkimusmatkaansa aina kohti uutta, vai jääkö hän siihen jo löytyneeseen lokeroon, jossa tuntuu mukavalta. Camphenkisenä knoppitietona on mainittava Maleficin (Xasthur) lauluraidat, jotka äänitettiin miehen maatessa ruumisarkussa ruumisauton takakontissa. O’Malley on kiitellyt alttoviulisti Eyvind Kangin musiikkitietämyksen ja jatkuvien huomioiden mahdollistaneen lopputuloksen. Sunn O))) muodostuu henkilöistä, joita yhdistää palava halu tutkia abstraktia musiikkia ja löytää kulloinkin oikea äänenväri ja sointi. Drone metal lienee lähimpänä totuutta, mutta pohjimmiltaan yhtyeen luoma ääni on enemmän. Sunn O))):n avoimuus ja tapa lähestyä ääntä on lähempänä jazzin filosofiaa kuin metallia. Jossain möyrinnän takana voi kuulla Pete Stahlin (Goatsnake) aavemaisen vaikerruksen. Niiden tarkoitus on esittää Sunn O))) kasvottomana yksikkönä ja kääntää huomio siihen, mistä kaikessa on lopulta kyse: ääneen. Ensijulkaisut, The Grimmrobe Demos (2000) ja ØØ Void (2000), ovat edelleen Sunn O))) puhtaimmillaan. TEATRAALISUUS on ollut Sunn O))) -toiminnassa läsnä savun ja kaapujen muodossa alusta asti. Nimekkäidenkin vierailijoiden on laitettava oma egonsa syrjään ja palveltava ääntä. Minimalismin juuria voi puolestaan jäljittää vuosisatoja vanhoihin intialaisen taidemusiikin perinteisiin. Tällöin on yhdentekevää, ketä savuun hukkuvien huppujen alta löytyy. Jos jompikumpi, O’Malley tai Anderson, ei ole keikkareissulle päässyt, tynkäkokoonpano on esiintynyt esimerkiksi aliaksiin Gravetemple ja Burial Chamber Trio turvautuen. On yksilöllistä, kokeeko tämän klaustrofobisena painajaisena vai vapauttavana meditaationa. Onkin kaksiteräinen miekka puhua Sunn O))) -musiikista metallina. Se ei sovi kaikille, ja sillä hyvä
OMA SISÄÄNPÄÄSY ALUEELLE SEKÄ KÄYTÖSSÄ VIP-SISÄTILAT MUKAVUUKSINEEN. 125€ 2 PÄIVÄÄ ALK. LIVING DEAD! MORBID EVILS FORESEEN DEATH TOLL 80K KYLMÄ SOTA RED MOON ARCHITECT APINA ADAMANTRA MORS SUBITA SHIRAZ LANE SPAWN FROM DECEIT STRONG SCENE PRODUCTIONS COLLECTIVE DARK SIDE OF THE MIME MANALA COMEDY PRESENTS: ROBERT PETTERSSON WWW.TUSKA-FESTIVAL.FI VIRALLISET JATKOKLUBIT: TAVASTIA SEMIFINAL VIRGIN OIL CO. TUSKAN TURBO-MEININGIT: 3 PÄIVÄÄ ALK. PRKL CLUB ON THE ROCKS. LIPULLA MM. 155€ WWW.TIKETTI.FI 3 PÄIVÄÄ ALK. 70€ MOKOMA ARCHITECTS LOUDNESS BLOODBATH BLUES PILLS NE OBLIVISCARIS ENFORCER AT THE HOLLOW TRYER EINHERJER WARMEN THE SIRENS GHOST BRIGADE KROKODIL BOMBUS SOTAJUMALA ALFAHANNE ATOMIROTTA DR. VISIONS SHOW TUSKAAN TURBO-VIPIKSI. 100€ 1 PÄIVÄ ALK. 255 € 1 PÄIVÄ ALK
LIVING DEAD! 16.50-17.35 STRONG SCENE PRODUCTIONS COLLECTIVE 17.55-18.40 MANALA COMEDY 15.20-15.35 GATES OPEN 14.00 GATES OPEN 13.00 GATES OPEN 14.00 GATES CLOSE 23.00 GATES CLOSE 23.00 GATES CLOSE 22.00 RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE 2015 FRIDAY 26.06.2015 SATURDAY 27.06.2015 SUNDAY 28.06.2015 WWW.TUSKA-FESTIVAL.FI TUSKAAN TURBO-VIPIKSI. 70€ LISÄTIEDOT, KLUBIT, UUTISET: WWW.TUSKA-FESTIVAL.FI OSTA LIPUT: 13.00 13.00 13.00 14.00 14.00 14.00 15.00 15.00 15.00 16.00 16.00 16.00 17.00 17.00 17.00 18.00 18.00 18.00 19.00 19.00 19.00 20.00 20.00 20.00 21.00 21.00 21.00 KROKODIL 14.45-15.35 ARCHITECTS 16.25-17.25 LAMB OF GOD 18.35-19.40 SABATON 20.30-22.00 GHOST BRIGADE 15.40-16.25 BLUES PILLS 17.30-18.30 EXODUS 19.40-20.30 DEATH TOLL 80K 14.30-14.55 MANALA COMEDY 15.20-15.35 FORESEEN 16.00-16.25 APINA 16.45-17.10 PLAY TUSKA WINNER 17.30-18.15 ENFORCER 18.35-19.20 ALFAHANNE 19.40-20.25 BLOODBATH 13.45-14.35 NE OBVLISCARIS 15.15-16.15 LOUDNESS 17.00-17.45 AMORPHIS Tales From The Thousand Lakes 20th Anniversary Show 18.20-19.25 RED MOON ARCHITECT 16.45-17.10 IN FLAMES 20.30-22.00 BOMBUS 14.35-15.15 EINHERJER 16.15-17.00 ATOMIROTTA 17.45-18.20 ABBATH 19.25-20.25 SPAWN FROM DECEIT 13.45-14.10 ADAMANTRA 14.30-14.55 SHIRAZ LANE 15.15-15.40 TRYER 16.00-16.25 AT THE HOLLOW 16.00-16.30 MORBID EVILS 17.30-18.15 SOTAJUMALA 18.35-19.20 DARKSIDE OF THE MIME 19.40-20.25 MORS SUBITA 14.10-14.40 MOKOMA 15.30-16.30 OPETH 17.35-18.35 ALICE COOPER 19.40-21.00 WARMEN 14.40-15.30 THE SIRENS 16.30-17.30 STRATOVARIUS Visions Show 18.40-19.40 KYLMÄ SOTA 14.25-14.50 DR. klo 12-16. • Tuska-rannekkeiden ennakkovaihtopiste sijaitsee TUSKA-KISKAlla, Helsingin ydinkeskustassa, Lasipalatsin aukiolla, Salomonkadun puolella. OMA SISÄÄNPÄÄSY ALUEELLE SEKÄ KÄYTÖSSÄ VIP-SISÄTILAT MUKAVUUKSINEEN. • Suosittelemme vaihtamaan kolmen päivän lipun rannekkeeseen jo ennen festivaalia, näin jonot portilla festivaalipäivinä liikkuvat nopeammin. Kaikki oikeudet ohjelman ja aikataulunmuutoksiin pidätetään • Katso mahdolliset aikataulumuutokset www.tuska-festival.fi All rights to changes in the program and schedule reserved • See the latest updates at www.tuska-festival.fi • Kaikki kolmen päivän liput vaihdetaan rannekkeiksi. klo 13 alkaen eli tuntia ennen festivaalin porttien avautumista, rannekkeet vaihdetaan festivaalin yleisöportilla Suvilahdessa (Parrukatu 2-4). • Pe 26.6. 100€ 1 PÄIVÄ ALK. • Rannekkeilla pääsee halutessaan festivaalialueelta ulos ja sisään kesken tapahtumapäivien. RANNEKKEENVAIHTO WWW.TIKETTI.FI 3 PÄIVÄÄ ALK. klo 12-18, pe 26.6. to 25.6. 255 €, 1 PÄIVÄ ALK. • Rannekkeiden ennakkovaihtoajat TUSKA-KISKALLA: ma 22. TUSKAN TURBO-MEININGIT: 3 PÄIVÄÄ ALK. 125€ 2 PÄIVÄÄ ALK. LIPULLA MM. 155€ SUVILAHTI 2015
125€ 2 PÄIVÄÄ ALK. • Pe 26.6. • Tuska-rannekkeiden ennakkovaihtopiste sijaitsee TUSKA-KISKAlla, Helsingin ydinkeskustassa, Lasipalatsin aukiolla, Salomonkadun puolella. TUSKAN TURBO-MEININGIT: 3 PÄIVÄÄ ALK. 255 €, 1 PÄIVÄ ALK. to 25.6. OMA SISÄÄNPÄÄSY ALUEELLE SEKÄ KÄYTÖSSÄ VIP-SISÄTILAT MUKAVUUKSINEEN. klo 12-16. • Rannekkeilla pääsee halutessaan festivaalialueelta ulos ja sisään kesken tapahtumapäivien. • Suosittelemme vaihtamaan kolmen päivän lipun rannekkeeseen jo ennen festivaalia, näin jonot portilla festivaalipäivinä liikkuvat nopeammin. 70€ LISÄTIEDOT, KLUBIT, UUTISET: WWW.TUSKA-FESTIVAL.FI OSTA LIPUT: 13.00 13.00 13.00 14.00 14.00 14.00 15.00 15.00 15.00 16.00 16.00 16.00 17.00 17.00 17.00 18.00 18.00 18.00 19.00 19.00 19.00 20.00 20.00 20.00 21.00 21.00 21.00 KROKODIL 14.45-15.35 ARCHITECTS 16.25-17.25 LAMB OF GOD 18.35-19.40 SABATON 20.30-22.00 GHOST BRIGADE 15.40-16.25 BLUES PILLS 17.30-18.30 EXODUS 19.40-20.30 DEATH TOLL 80K 14.30-14.55 MANALA COMEDY 15.20-15.35 FORESEEN 16.00-16.25 APINA 16.45-17.10 PLAY TUSKA WINNER 17.30-18.15 ENFORCER 18.35-19.20 ALFAHANNE 19.40-20.25 BLOODBATH 13.45-14.35 NE OBVLISCARIS 15.15-16.15 LOUDNESS 17.00-17.45 AMORPHIS Tales From The Thousand Lakes 20th Anniversary Show 18.20-19.25 RED MOON ARCHITECT 16.45-17.10 IN FLAMES 20.30-22.00 BOMBUS 14.35-15.15 EINHERJER 16.15-17.00 ATOMIROTTA 17.45-18.20 ABBATH 19.25-20.25 SPAWN FROM DECEIT 13.45-14.10 ADAMANTRA 14.30-14.55 SHIRAZ LANE 15.15-15.40 TRYER 16.00-16.25 AT THE HOLLOW 16.00-16.30 MORBID EVILS 17.30-18.15 SOTAJUMALA 18.35-19.20 DARKSIDE OF THE MIME 19.40-20.25 MORS SUBITA 14.10-14.40 MOKOMA 15.30-16.30 OPETH 17.35-18.35 ALICE COOPER 19.40-21.00 WARMEN 14.40-15.30 THE SIRENS 16.30-17.30 STRATOVARIUS Visions Show 18.40-19.40 KYLMÄ SOTA 14.25-14.50 DR. Kaikki oikeudet ohjelman ja aikataulunmuutoksiin pidätetään • Katso mahdolliset aikataulumuutokset www.tuska-festival.fi All rights to changes in the program and schedule reserved • See the latest updates at www.tuska-festival.fi • Kaikki kolmen päivän liput vaihdetaan rannekkeiksi. LIPULLA MM. RANNEKKEENVAIHTO WWW.TIKETTI.FI 3 PÄIVÄÄ ALK. LIVING DEAD! 16.50-17.35 STRONG SCENE PRODUCTIONS COLLECTIVE 17.55-18.40 MANALA COMEDY 15.20-15.35 GATES OPEN 14.00 GATES OPEN 13.00 GATES OPEN 14.00 GATES CLOSE 23.00 GATES CLOSE 23.00 GATES CLOSE 22.00 RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE RADIO ROCK STAGE INFERNO STAGE CLUB STAGE 2015 FRIDAY 26.06.2015 SATURDAY 27.06.2015 SUNDAY 28.06.2015 WWW.TUSKA-FESTIVAL.FI TUSKAAN TURBO-VIPIKSI. • Rannekkeiden ennakkovaihtoajat TUSKA-KISKALLA: ma 22. klo 12-18, pe 26.6. 155€ SUVILAHTI 2015. 100€ 1 PÄIVÄ ALK. klo 13 alkaen eli tuntia ennen festivaalin porttien avautumista, rannekkeet vaihdetaan festivaalin yleisöportilla Suvilahdessa (Parrukatu 2-4)
Siitä on pitkälti kiittäminen karismaattisen laulajattaren Elin Larssonin valovoimaisuutta ja keikkailun karaisemia soittajia, jotka saavat vanhan liiton rockin kuulostamaan niin intensiiviseltä kuin unenomaiseltakin. Se palaa aina takaisin. Se on ajatonta, vanhanaikaista, turhaa toistoa tai tyylikästä retroa – riippuu ihan keneltä kysytään. – Festivaalikeikoilla saa aina uutta yleisöä. Bändi julkaisi maaliskuussa tyhjentävästi nimetyn Blues Pills Live -albumin, joka taltioitiin Saksan Netphenissä Freak Valley -festivaalilla. Blues Pills soittaa rockia, joka puhuttelee yhä uusia sukupolvia. Kotoaan Ruotsin Örebrosta tavoitettu basisti Zack Anderson kertoo, että Blues Pills on pitänyt toukokuun Muoti muokkautuu ja trendit tuivertavat toisensa nurin, mutta tietyt jutut ovat tulleet jäädäkseen. Kyseinen konsertti oli Blues Pillsin ensimmäinen keikka ulkoilmafestivaalin pääesiintyjänä. Keikkailullahan ne laskut nykyään maksetaan. ROKKARIT ILMAN RAJOJA TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA PATRIC ULLAEUS TUSKA 28 INFERNO. Siellä on ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet meitä ennen. Viimeksi lentelimme paikasta toiseen, mikä ei ole yhtä kivaa. Kesäkiertueesta on tulossa mukava. Kesäkuun lopulla yhtyeen toimintakyvyn voi tarkistaa Helsingissä Tuska-festivaalilla. ajan keikkataukoa. Pian on taas aika lähteä liikkeelle, sillä kesä on täynnä festivaalivetoja. Ellei se onnistu, Blues Pillsin keikkakuntoon pystyy perehtymään kotioloissakin. – Kiertäminen voi uuvuttaa, mutta on se hauskaakin. Blues Pills ei kuulu genrensä omaperäisimpään siipeen (joka onkin hyvin pieni eliittijoukko) mutta on silti onnistunut erottautumaan. Kiertueet ovat bändille myös taloudellinen välttämättömyys. 1970-luvun taitteen bluesrock ei jää historiaan vaan saapuu yhä uudelleen nykyaikaan jossain uusvanhassa muodossa. 1990-luvulla sitä edusti Kingston Wallin hypnoottinen hippirock, 2000-luvulla The White Stripesin kahden hengen garage ja tällä vuosikymmenellä Graveyardin sapattijytä, Rival Sonsin hard rock ja koko suosittu occult rock -skene. Tänä kesänä soitamme kunnon festivaaleilla, kuten Rock am Ringissä ja Downloadissa, ja matkustamme rennosti bussilla
Tämä on juuri sellaista musiikkia miltä se kuulostaakin. Useimmiten keikat tuntuvat minusta kiihkeiltä ja energisiltä, varsinkin silloin, kun soitamme Devil Manin tai jonkun muun hevin kappaleen. Viimeksi kuluneen neljän vuoden ajan Örebron yhtyeisiin on lukeutunut myös Blues Pills. – Emme yritä luoda keikoilla mitään tietynlaista tunnelmaa, ainakaan tietoisesti. Blues Pills on asettunut Ruotsiin, mutta se syntyi Amerikassa. Mieluiten kutsuisin meitä vain rockbändiksi. Musiikki on heviä kuten ennenkin, mutta sielukkaampaa. – En tiedä miksi, mutta Skandinaviassa on paljon rockbändejä, jotka ovat saaneet vaikutteita 1970-luvun musiikista. Sille riittää edelleen kuulijoita ja tekijöitä. 140 000 asukkaan Örebrosta ovat kotoisin Millencolin, Nasum, Troubled Horse, Wolf ja Norrsken, joka halkesi aikoinaan Witchcraftiksi ja Graveyardiksi. Anderson sanoo, että jatkossa ei ole odotettavissa dramaattisia tyylinmuutoksia, mutta kehitystä kuitenkin. Zack Anderson ja hänen velipuolensa Cory Berry, Blues Pillsin ensimmäinen rumpali, tapasivat ruotsalaisen Elin Larssonin Yhdysvalloissa. Levyn kannessa on Beatlesille ja Eric Claptonille taidetta tehneen Marijke Koger-Dunhamin maalaus vuodelta 1966. Nykyisin Blues Pillsin rumpalina on ruotsalainen André Kvarnström, mutta bändiä on silti helpompi pitää Ruotsissa asuvana kuin sieltä kotoisin olevana ryhmänä. Kiertuetta varten tarvittiin kitaristi. Dogmaattisen analogisesti äänitetyn pitkäsoiton tuotti muun muassa Graveyardin, Jose Gonzalezin ja Junipin kanssa työskennellyt Don Alsterberg. Voisimme olla Amerikasta tai ihan mistä tahansa.” 29 INFERNO. Anderson ja Berry ottivat yhteyttä nuoreen ranskalaiseen Dorian Sorriaux’hin, johon he olivat tutustuneet edellisen bändinsä keikalla. Kysymys siitä, onko Blues Pillsiin tarttunut skandinaavisia tai pohjoismaisia vaikutteita, saa Zackin mietteliääksi. – Tämä on ajatonta musiikkia, jota soitetaan oikeilla soittimilla. Hän otti kielen haltuun vuodessa. Kuuntelemme paljon muutakin, kuten folkia ja soulia. Se sai paremman levytyssopimuksen Nuclear Blastilta, joka julkaisi bändiltä ensin Devil Man -ep:n lokakuussa 2013 ja nimettömän debyyttialbumin heinäkuussa 2014. Rockmusiikki kuulostaa kaikissa länsimaissa suunnilleen samanlaiselta, eivätkä sitä kuuntelevat ihmisetkään ole suoranaisesti eri planeetoilta. Sellainen uudistuminen tulee kasvattamaan Blues Pillsin fanikuntaa entisestään. Kun Blues Pills äänitti parin biisin demon ja julkaisi sen YouTubessa, internet osoitti voimansa. – Kun Dorian liittyi bändiin ja muutti luoksemme Ruotsiin, hän oli 17-vuotias eikä juurikaan puhunut englantia. Tietenkin me pidämme myös bluesista ja se on vaikuttanut meihin, mutta ei se ole soundimme tärkein ainesosa. – Suurin ero entiseen on, että siinä missä ensimmäisen levyn vaikutteet tulivat enimmäkseen rockista ja bluesista, toisella on enemmän soulvaikutteita. Kun myös Sorriaux muutti Örebrohun, Blues Pills saattoi alkaa tositoimiin. Esimerkiksi Alabama Shakesin uusin on todella hyvä levy. Bändi sai nimensä Freak Valley -festivaalin taustavoimiin kuuluvalta Jens Heideltä, jolla oli BluesPillz-niminen retrorockblogi. Nyt olemme soittaneet yhdessä jo pitkään ja oppineet tuntemaan toisemme hyvin. – Emme myöskään kuuntele pelkästään vanhoja bändejä. – En kuitenkaan usko, että kukaan osaisi sijoittaa meitä Ruotsiin, jos pitäisi arvata pelkän musiikin perusteella. Ensimmäisen albumin aikaan se oli helppo lokeroida psykedeliavaikutteiseksi bluesrockbändiksi. Olen nähnyt fanien itkevän lavan edessä. Lopulta hän tulee siihen tulokseen, että tavallaan kyllä, mutta ei perinteisessä mielessä. ”En usko, että kukaan osaisi sijoittaa meitä Ruotsiin, jos pitäisi arvata pelkän musiikin perusteella. Soulin suuntaan Ennen muuttoa Ruotsiin ja Blues Pillsin perustamista Zack Anderson soitti velipuolensa kanssa iowalaisessa Radio Moscow -yhtyeessä, jonka retrohenkistä bluesrockia on verrattu Creamiin ja Blue Cheeriin. Se on tehnyt Blues Pillsin sisäisestä kansainvälisestä yhteistyöstä helppoa. – En pidä itseäni bluesmuusikkona enkä Blues Pillsiä bluesbändinä. Jos noilla verrokkinimillä paiskaa Blues Pillsiä, ne eivät mene ohi kovin pahasti. Voisimme olla Amerikasta tai ihan mistä tahansa. Se oli oikeastaan ainoa asia, joka liittyy kulttuurieroihin. Studiosessiot jatkuvat kesän keikkojen jälkeen ja levy ilmestynee vuoden sisällä. Anderson sanoo, että esteenä oli vain yksi kielimuuri. Sorriaux oli halukas liittymään joukkoon. Siis meidän kaltaisiamme yhtyeitä. Sitä ei kuitenkaan perustettu peruskaavan mukaisesti. Blues Pills on saanut valmiiksi noin puolet seuraavan albuminsa materiaalista. Retrorock tulee toisesta ajasta ja paikasta mutta vetoaa silti myös diginatiiveihin, jotka eivät voi ikänsä puolesta suhtautua siihen nostalgisesti. Vaikka manner, maa ja muusikot Andersonin ympärillä ovat vaihtuneet, hänen tyylinsä on pysynyt entisellään. Hän arvelee, että usean eri sukupolven edustajat pitävät vanhan liiton rockbändeistä, koska ne kuulostavat luonnollisilta ja rehellisiltä. Blues Pillsiin on vaikuttanut täällä eniten täkäläinen rockskene. Blues Pillsin lähtökohdat kiteytyvät aika tarkasti bändin nimen bluesiin ja pillereihin. Örebrolaiset saivat levydiilin ruotsalaiselta Crusher Recordsilta ja tarjouksen Espanjan-kiertueesta. Hän äänitti omat osuutensa Blues Pillsin ensimmäiselle ep:lle, Blissille, kotonaan Ranskassa ja lähti mukaan keikoille. Yksi asia johti toiseen, ja niin amerikkalaiset puoliveljet ja Kaliforniassa lomaillut laulaja päätyivät asumaan Örebrohun ja perustamaan Blues Pillsin. Myös uusi musiikki kiinnostaa. Zackilla on teoria siitä, miksi niin on. Hän ei halua rajoittaa omaa eikä yhtyeensä luovuutta. Kansainvälistä toimintaa Örebron nimi ei maistu yhtä väkevästi ruotsalaiselta rockilta kuin vaikkapa Göteborgin, mutta sekin vivahde on silti olemassa. Herkempien biisien, kuten Little Sunin, aikana viba on välillä jopa mystinen
”Olen ollut monissa paikoissa elämäni aikana, mutta nyt löysin itseni tshekkiläisestä vankityrmästä kahden mongo lialaisen kanssa – ja kuinka monta mongolialaista Tshekin tasavallasta ylipäänsä löytyy?”
Blythe kyselee. Se tuntui melkein yhtä vaikealta kuin suomi, jota Children of Bodomin herrat ovat yrittäneet opettaa minulle, laulaja naurahtaa. Bändikaverini olivat vähintään yhtä kummastuneita ja pelästyneitä, kun kukaan ei kertonut sanallakaan, mistä oikein on kysymys. Hän on myös kirjoittanut hurjasta kokemuksestaan viitisensataa sivua sisältävän teoksen Dark Days: A Memoir, jonka englanninkielinen laitos ilmestyy heinäkuun puolivälissä (mongoliankielistä versiota joudutaan kuulemma hieman odottelemaan). Tshekkivartijat naureskelivat pahaenteisesti, ja aloin pohtia, että mikähän koira tähän on haudattuna. Hän menehtyi parin päivän kuluttua. – Erään kerran minut vietiin vankilan lääkärin vastaanotolle. Blythen väitettiin työntäneen Daniel Nosek -nimistä yleisön edustajaa sillä seurauksella, että Nosek löi päänsä lattiaan. – Jotkut hetket vankilassa olivat niin absurdeja, etten voinut kuin haukkoa henkeäni... Tämä ikävä välikohtaus oli tapahtunut Prahassa vuonna 2010, jolloin amerikkalaisyhtye oli piiskannut tshekkiläiset fanit täydelliseen hurmioon pienessä Abaton-klubissa. ÄÄRELLÄ TEKSTI TIMO ISOAHO KUVAT TRAVIS SHINN TUSKA 31 INFERNO. ” Lamb of Godin laulajaa syytetään murhasta!” ”Lamb of God vastasi laulajan tappoepäilyyn!” ”Tuskan pääesiintyjä pidätetty taposta!” Prahan lentokentällä mellakkapoliisin vahvoihin rautoihin kesäkuun 2012 lopulla pistetty Randy Blythe, siis se Lamb of God -laulaja, oli selvästikin tehnyt jotakin ei-niin-mukavaa, mutta toinen toistaan hurjempia väitteitä kirkuneet otsikot tuntuivat silti lievästi ylimitoitetuilta. No, meidät törkättiin erääseen toiseen selliin, jossa asusteli toinen mongolialainen vanki! Olen ollut monissa paikoissa elämäni aikana, mutta nyt löysin itseni tshekkiläisestä vankityrmästä kahden mongolialaisen kanssa – ja kuinka monta mongolialaista Tshekin tasavallasta ylipäänsä löytyy. Mietin, onkohan Tshekissä eläkeikää, sillä tämä lekuri näytti ainakin 180-vuotiaalta. Tshekkiläinen vankila ei ole mikään pahin mahdollinen paikka – en tahdo miettiä, mitä valkoiselle miehelle olisi tehty Kolumbiassa, Thaimaassa tai vaikka Kambodžassa –, mutta olisinhan minä saattanut viihtyä paremmin vaikka Suomessa... – Opin sellikaveriltani vähän mongolian kieltä, vaikka se olikin pirun haastavaa. Natsit käyttivät Pankrácia aikoinaan omissa toimissaan ja paikalla edelleen olevalla giljotiinilla oli katkottu lukemattomia päitä. On tullut aika kurkistaa Blythen raskaan esiripun taakse. Kuten saatat arvata, olin lievästi ihmeissäni. Erään kerran vartijat tulivat hakemaan minua ja mongolialaista sellikaveriani. Eikä ihan lievästikään. – Pankrác on lähes 130 vuotta vanha laitos, ja siltä se myös näyttää, tuntuu ja haisee. Sen äärellä oli varsin mielenkiintoista pohtia syntyjä syviä! Vankila-aika ei mennyt elämässään kaikenlaista kokeneelta Blytheltä hukkaan. Sen jälkeen minut ohjattiin raskaasti aseistettujen poliisien luokse. Itse asiassa istuskelin kaverin vastaanotolla varmaan viisi minuuttia, ennen kuin hän edes huomasi, että huoneeseen on tullut joku. Kävelin putkessa kohti terminaalia, kun joku tyyppi kysyi nimeäni. – Meidän oli määrä esiintyä Prahassa ennen saapumista Helsingin Tuska-festivaalille, ja laskeuduimmekin sitten Václav Havelin lentokentälle. GILJOTIININ Lamb of Godin laulaja David Randall Blythe on elänyt vähintäänkin mielenkiintoisen elämän, mutta alkuvuodesta 2012 ilmestyneen Resolution-albumin jälkeiset ajat näyttäytyvät hämmästyttävinä jopa miehen omalla asteikolla. Sen verran laulaja sai tietää, että häntä epäillään sikäläisen Lamb of God -fanin kuolemantuottamuksesta. Epäonnistu edes siinä mitä rakastat Puheliaana miehenä tunnettu Blythe tarinoi vankila-ajasta mielellään, tai ainakaan se ei ole pelkästään vastenmielistä. Eivätkös teidän vankilanne ole melkein hotelleja. – Vietin Pankrácissa tutkintavankeudessa reilut neljä viikkoa. Salin turvajärjestelyt olivat mitä olivat, ja bändi sai soittaa keikkaansa melkeinpä yleisön seassa – moshaajia ja stagedaivaajia nousi estradille yllin kyllin. Blythe varastoitiin Pankrácin vankilavanhuksen ummehtuneeseen selliin
Kun lentokone nousi Václav Havelin kentältä, solistin helpotuksen huokauksen saattoi kuulla melkein kotona Richmondissa asti. Seuraavana aamuna leikkasin nurmikon, sillä se oli päässyt hieman kasvamaan. Olen edelleen äärimmäisen pahoillani, että jouduin osalliseksi tällaiseen juttuun, mutta onneksi oikeuden vapauttava päätös on keventänyt taakkaani edes hieman. Ihmiset kysyvät minulta usein, onko pönttöni aivan sekaisin tuollaisen kauhukokemuksen jälkeen, Blythe aloittaa ja jatkaa: – Kun kaverit tulevat sodasta, heillä diagnosoidaan usein trauman jälkeinen stressihäiriö. – Kun pääsin vihdoin kotiin, nukuin pitkään. – Minulle oli selvää, että matkustan Prahaan ja menen oikeuteen. No, onko se sitten mikään ihme. Nuoruutensa määrittävimmäksi ja merkittävimmäksi asiaksi laulaja nimittäin kuvaa hetkeä, jolloin hän törmäsi Sex Pistolsin Never Mind the Bollocks, Here’s the Sex Pistols -klassikkoon. – Itse asiassa tein kirjan osittain myös sen takia, ettei minun tarvitsisi toistaa samoja juttuja loppuelämäni ajan. – Olen kirjoittanut esimerkiksi blogitekstejä vuosikausien ajan, mutta kirjan valmisteleminen on tietenkin täysin eri asia. Anteeksi vain, jos kuulostan jeesustelijalta, mutta yritin kaikesta vitutuksesta huolimatta ajatella positiivisesti. Ja hei, iltapäivällä Pankrácissa oli itse asiassa melko rauhallista ja hiljaista. Olen edelleen äärimmäisen pahoillani, että jouduin osalliseksi tällaiseen juttuun, mutta onneksi oikeuden vapauttava päätös on keventänyt taakkaani edes hieman.” 32 INFERNO. Minä. Pureudutaan siihen nyt edes hieman ja aloitetaan punkrockista. Kaikkihan kysyvät, millaista siellä oli. Kun olin lukkojen takana Tshekissä, haaveilin erityisesti nukkumisesta ja rullalautailemisesta. No, se ei enää jossakin vaiheessa tunnu järkevän miehen hommalta! Blythe vapautui Pankrácista elokuun alussa 2012. Selväpäistä ajattelua vuosien jälkeen Jo pikkupoikana fanzineja tehnyt Blythe rakastaa kirjoittamista, ja toiveissa onkin, että mies löytää jonakin päivänä aikaa laajemmillekin muistelmille. Kymmenen vuoden vankilatuomion uhka oli todellinen, mutta minun täytyi katsoa ne kortit. – Olin todella nuori enkä ollut aikaisemmin kuullut punkkia, vaan tunsin lähinnä radion top 40 -hittejä. Sanoin hänelle, että voisitko jättää kissan tänne seurakseni, ettei pääni pehmene aivan lopullisesti... Tuomari totesi Blythen toimien vaikuttaneen tshekkiläisfanin kohtaloon, mutta sekavan konserttitilanteen huomioon ottaen laulajaa ei tuomittu teosta. Hemmetti, kun joudut sotaan, olet viikkoja, kuukausia tai vuosia hengenvaarassa ja vastapuolen tyypit haluavat kiduttaa sinua, raiskata sinut ja sitten murhata sinut. Tuomio tuli kuukautta myöhemmin. Sitten lähdin rullalautailemaan. Kun valot sammuivat, jotkut piruparat alkoivat karjua tuskaansa ulos. Kun avausbiisi Holidays in the Sun lähti soimaan, lensin kirjaimellisesti perseelleni. Ainakin paljon rauhallisempaa ja hiljaisempaa kuin kiertuebussissa! Vapautumisesta huolimatta Blythen koettelemus ei ollut takana. Tietenkin se otti päähän ja siellä oli saatanan kylmää ja ikävää. Huomasin tarvitsevani täydellisen rauhan. Hyvin pitkään. Tämä laajasti raportoitu vankilaepisodi kuitenkin muodostaa vain yhden pienen osan 44-vuotiaan Blythen hurjasta elämäntarinasta. – Olen saanut kuulla näitä pilkallisia ”sinähän olet hevilaulaja, joka ei osaa edes laulaa, ja nyt kuvittelet olevasi kirjailija” -kommentteja. Kun keskustelet itsesi kanssa viikkotolkulla, niin... Että jos joka tapauksessa epäonnistut tekemisissäsi, epäonnistu sitten edes jossakin sellaisessa hommassa, jota rakastat! Mikä oli kaikkein hankalinta Dark Daysin valmistelemisessa. Kun sain taloon uuden kaverin, saatoin sentään tarinoida hänelle, eikä minun tarvinnut puhua pelkästään itselleni. Luuletko, että olisin voinut elää itseni kanssa, jos olisin jäänyt pakoilemaan Yhdysvaltoihin. Elin myös epätietoisena siitä, paiskataanko minut sikäläiseen tyrmään kymmeneksi vuodeksi. – Varmaan se, että meinasin tulla hulluksi, laulaja räkättää. Jos satuit jostakin ihmeen syystä nukahtamaan, vartijat pitivät huolen, ettei unessa joutunut olemaan liian kauan. Jos antaisin tällaisten ihmisten vaikuttaa minuun, en saisi varmaan koskaan mitään aikaiseksi. No, ei se tyrmän petikään ollut aivan huippuluokkaa! Nukkumisesta puheen olleen: oletko nähnyt painajaisia vankila-ajan jälkeen. Kuka sen sanoikaan. Nyt voin vastata, että tiedätkö mitä, olen julkaissut kirjan, voit lukea kaiken sieltä, Blythe nauraa. Kiven sisässä nukkuminen taitaa olla haastavaa. He räpsäyttivät valot päälle vähän väliä ja kävivät katsomassa, että kaikki ovat edelleen paikalla. Vuokrasin sitten halvan talon meren rannalta Pohjois-Carolinasta, läheltä synnyinpaikkaani, ja vietin siellä kirjan parissa miltei vuoden – ja lähes joka saatanan päivä edessäni oli kammoamani tyhjä sivu! Olisin toki voinut tehdä Dark Daysin myös haamukirjoittajan kanssa, mutta ideani oli nimenomaan se, että jokainen sana ja pilkku tulee suoraan sydämestäni. Jotkut riitelivät, toiset tappelivat. – En ole herännyt kertaakaan painajaisiin. Ainakin Pankrácin kaltaisessa paikassa. Ei minua ammuttu, enkä maannut juoksuhaudassa. – Vaimoni tuli vierailulle muutaman viikon työskentelyperiodin jälkeen ja oli ottanut kissan mukaan. Okei, jouduin virumaan paskaisessa sellissä 23 tuntia vuorokaudessa. Että mitä perkelettä, mitä tällainen musiikki on! Seuraavaksi tajusin, että orkesterin laulaja on todella vihainen ja hänen aggressionsa kumpuaa ”Kymmenen vuoden vankilatuomion uhka oli todellinen, mutta minun täytyi katsoa ne kortit. Yritin ensin työstää Dark Daysiä niin lentokoneessa, kiertuebussissa kuin kahvilassakin, mutta hommasta ei tullut yhtään mitään. Hän palasikin – vapaaehtoisesti – Prahaan helmikuun 2013 alussa ja astui oikeuden eteen. En minä sodassa sentään ollut. – Ne ihmiset eivät ole ilmeisesti kuulleet, että yöt ovat nukkumista varten! Jengi huusi siellä kuin heitä olisi syöty
Tämän haastattelun tekemisen hetkellä orkesterin jäsenet olivat vielä Yhdysvalloissa, mutta tarinan ilmestyessä kesäinen Euroopan-kiertue on vanhentunut jo muutaman viikon verran. – Onnistuimme toki löytämään vähän parempia yhteyksiä ja näimme ”junakulkureina” Yhdysvaltoja enemmänkin. – (naurua) Joo, se oli kieltämättä hämmentävä projekti! Eräs richmondilainen kaverini tanssii balettia ja sai taannoin käskynannon ”tehdä jotakin vähän erikoisempaa baletin puitteissa”. Olen aina ollut kulkijaluonne, mutta eihän minulla ollut nuorena yhtään rahaa. Kaiken musiikin ei tarvitsekaan olla yhdentekevää jollotusta, jossa ei sanota mitään. jostakin hyvin syvältä. Blythe räjähtää nauramaan, kun tiedustelen Lamb of Godin treeni-intoa ennen alkavaa rundia. Että ollaan ympärikännissä, tai muuten vain sekaisin, ja tehdään siinä sivussa vähän kuolematonta taidetta. Frendini oli kuullut joitakin ei-niin-metallisia biisiaihioitani ja pyysi näiden kappaleiden käyttölupaa. Tunteellista ja ainutlaatuista Tehdäänpä pieni käännös ja ryhdytään marssimaan tiukemmin kohti Lamb of Godin maailmaa. Kokemus oli erittäin hieno, mutta en silti suosittele sitä kenellekään... – Tämä on hyvinkin kaksipiippuinen juttu. Ryhdyin sitten työhön Testament-kitaristi Alex Skolnickin kanssa, ja lopputulos soundaa hienolta. Kaverit tosiaan nokittelevat toisiaan, että kuka on rikkain ja kenellä on eniten naisia... Nimenomaan tuo balettijuttu kuuluu aika vahvasti osastolle ”eipä olisi ihan heti tullut mieleen”. Okei, nämä ovat rapskenen omia juttuja, mutta kuka helvetti voi silti kuunnella sellaista paskaa – ja minä siis tarkoitan nimenomaan sanoituksia! Meditointia rakastava ja raha-asioiden hoitoa vihaava Blythe alkaa lämmetä mukavasti, joten kysytäänpä hieman lisää takavuosista. Pitääkö esimerkiksi se tarina paikkansa, että harrastit nuorena salamatkustamista tavarajunissa. No, junat ajavat Atlantilta Tyynelle valtamerelle, siitä vain kyytiin! Eräänä päivänä hyppäsin yhden kaverin kanssa tavaravaunun aisalle... Tuumin, että odotahan, minäpä sävellän sinulle kokonaan uutta musiikkia. Elämäni on muuttunut aivan älyttömän paljon paremmaksi sen jälkeen, kun lopetin viinan kittaamisen, laulaja sanoo. Mainitsitkin New Yorkissa järjestetyn valokuvanäyttelyn. En oikeastaan ihmettele, miksi vaimoni osti minulle rintanapin ”No time for anything”. Perkeleen vaarallistahan se nimittäin oli! Kuinka paljon koet vastuuta kuulijoiden suuntaan, siis tänä päivänä. Ymmärsin jo silloin, että musiikilla voi vaikuttaa asioihin, tai ainakin yrittää tehdä niin. Matkasimme varmaan pari päivää, mutta aloimme kummastella, kun maisemat eivät juuri vaihtuneet. Sitten eräs kulkuri huomautti meille, että tämä on niin sanottu roskajuna, joka kiertää samaa kehää päivästä toiseen, Blythe nauraa. – Niitä on monia, mutta eräs unohtumattomista jutuista oli se, kun sain Glenn Danzigilta luvan ottaa eksklusiivisia Samhain-kuvia heidän harvinaisen kiertueensa aikana viime vuoden lokakuussa. Uskoin itsekin tuohon legendaan oman aikani, mutta asioiden todellinen laita selvisi vasta sekoiluvuosien jälkeen. Heittäydyin punk/hardcore-skenen vietäväksi täydestä sydämestäni, ja heti seuraavaksi opin, että jos haluat saavuttaa jotakin, sinun pitää tehdä se itse, DIY-meiningillä, Blythe kertoo. Viime aikoina olenkin pitänyt valokuvanäyttelyn, esiintynyt taiwanilaisessa elokuvassa, kirjoittanut kirjan, säveltänyt musiikkia balettiin ja tehnyt oman osuuteni Lamb of Godin hyväksi. – Samhainin Initium ja Unohly Passion ovat eräitä kaikkien aikojen suosikkijulkaisuistani Bad Brainsin, Black Flagin ja Misfitsin tuotannon ohella, ja olinkin sitten noin seitsemännessä taivaassa, kun Glenn kutsui minut laulamaan estradille muutamankin kerran. Olen esimerkiksi käyttänyt huumaavia aineita ja juonut viinaa oman osuuteni – nyt olen onneksi ollut kuivilla jo vuosia – enkä kiellä ketään käyttämästä päihteitä, mutta en todellakaan myöskään kannusta niiden pariin. – Tulen edelleen äkäiseksi, kun mietin valtavirran blingbling-hiphopia. Mikä on tähän mennessä ikimuistoisin valokuvaamiseen liittyvä muisto. 33 INFERNO. – Kun olet parikymppinen, jonkun Charles Bukowskin kaltaisen kulttihahmon meininki voi tuntua suunnattoman hienolta. Luovuuteni alkoi nimittäin kukkia aivan toisella tavalla, kun kykenin ajattelemaan taas selkeästi vuosien päihdeputken jälkeen. – Tottahan se on
Mikäli olen sataprosenttisen rehellinen, niin muut bändin jätkät soittavat ehkä kerran yhdessä ennen kiertueen alkua. Jos juhlisin nyt samalla tavalla kuin joskus paritai kolmekymppisenä, minähän joutuisin heittämään lusikan nurkkaan viimeistään krapulan kourissa!” 34 INFERNO. Mutta älkää huolestuko: Tuskankonserttiin mennessä olemme tiukempia kuin umpeen muurattu persereikä. koskaan! Niin, emme koskaan. Chris [Adler, rumpali] soittaa myös yksin koko ajan – voisimme pistää Lamb of Godin tauolle koko vuodeksi ja hän menisi treenikämpälle silti joka päivä. Lähdemme tien päälle ja opettelemme kappaleet soundcheckeissä ja keikoilla. Hän rakastaa soittamista yli kaiken. Niin, Chrisillehän jäi vähän vapaa-aikaa VII: Sturm und Drang -albumin tammikuussa tapahtuneiden nauhoitusten jälkeen, joten hän etsi itselleen töitä Megadethin leiristä. Sinähän et ole kovin kova Megadeth-fani. Kuten me kaikki tiedämme, jouduimme viimeksi perumaan Tuska-konsertin jo läpikäydyn ikävän tapahtumaketjun johdosta, joten tästä korvauskeikasta tulee jotakin todella tunteellista ja ainutlaatuista, laulaja aloittaa. Mitä ajatuksia tämä herätti. – Olet oikeassa: en todellakaan intoile Dave Mustainen hommista! Mutta joo, Chris lähetti meille sähköpostia, että ”En todellakaan pystyisi kaatamaan alkoholia kurkkuuni enää samalla tahdilla... – Emme harjoittele... – Okei, otan hieman takaisin..
Albumi lyöttäytyy fanien seuraan heinäkuun lopussa. Pidin häntä hetken ajan jännityksessä, kunnes tuumin, että anna toki mennä ja pidä hauskaa, Blythe hekottaa. Olinkin sitten enemmän kuin iloinen, kun Wilbur patisti kitaristejamme tiiviiseen yhteistyöhön. Olin kirjoittamassa Dark Daysiä omillani, kun kaverit lähettivät minulle Overlordin demon, ja sain kappaleesta valtavat kiksit. Mielenlaatuni on jotenkin... Perkele, ei kai kukaan kehtaa vaatia meiltä ärhäkkäämpää avausta. Pari edellistä Lamb of God -albumia ovat täynnä tällaisia... – Voi sentään... Minä ainakin olin sekaisin kuin se kuuluisa seinäkello. – Kun teimme biisejä 90-luvulla, nauhoitimme soittoharjoituksia rupiselle c-kasetille, ja kaikki yrittivät sitten kuunnella näitä hirveänkuuloisia treeninauhoja kotioloissa. – Jos minulta kysytään, bändin pitäisi tehdä juttuja enemmän yhdessä. Minullahan oli aina oma punkka Children of Bodomin kiertuebussissa, sillä matkustin paljon mieluummin heidän kanssaan. En toisaalta kaipaa niitä aikoja, sillä en todellakaan pystyisi kaatamaan alkoholia kurkkuuni enää samalla tahdilla... – Chris on valtava Megadeth-fani – itse asiassa Megadeth taitaa olla hänen suosikkiyhtyeensä. Perkele, se on niin ärsyttävää. – Toinen syy oli, että halusimme julkaista heti kärkeen jonkin todella aggressiivisen ja nopean kappaleen. Overlordin alkupuoli nostaa mieleen esimerkiksi Alice in Chainsin. Lisäksi keskityn studiohommiin aina niin täydellisesti, ettei minua kestä silloin kukaan, tuottaja Josh Wilburia lukuun ottamatta. Teimme vuosia sitten useita yhteisrundeja, ja ne olivat ikimuistoisen hauskoja tapahtumia. Pääsenpähän sitten heti painottamaan, että ”joo, levyllä on kaksi linnakappaletta, Still Echoes ja 512, mutta vain kaksi”, Blythe nauraa. Miksi lohkaisitte Still Echoesin albumin ensimmäiseksi singleksi. Jos mikään muu ei auta, saatan vääntää studiokuulokkeiden äänenvoimakkuuden aivan täysille, napata mikrofonin käsiini ja riehua ympäri nauhoitushuonetta puhtaan raivon vallassa. – Saada levyn materiaali mahdollisimman nopeasti purkkiin. Jos juhlisin nyt samalla tavalla kuin joskus paritai kolmekymppisenä, minähän joutuisin heittämään lusikan nurkkaan viimeistään krapulan kourissa! Onneksi liityit Children of Bodomin Hate Crew’n viralliseksi jäseneksi ennen kuin lopetit alkoholin käyttämisen kokonaan. Kautta linjan vakuuttava VII: Sturm und Drang sisältää hieman odottamattomiakin vetoja. En itse asiassa tarkalleen edes muista ajankohtaa, eli edellisestä kohtaamisestamme on selvästi kulunut aivan liian kauan. – Rakastan livenä esiintymistä, mutta vihaan studiossa työskentelyä. Joskus toisella hetkellä olen selvästi epävarmempi ja joudun kokeilemaan monia eri vaihtoehtoja. Sieltä ne kappaleet kuitenkin kehittyivät, enemmän tai vähemmän bändin yhteistyönä, Blythe muistelee. ”Hei, kerrankin saan laulaa, eikä minun tarvitse rääkätä kurkkuani pilalle”, intoilin kissalleni. Uusi levy kuulostaa tämän vuoksi tasapainoiselta ja ennen kaikkea huomattavasti enemmän bändilevyltä kuin vaikkapa edelliset albumit Wrath ja Resolution. Teen tietyt samat valmistelut ja kehoni saa siitä viestin, että seuraavaksi on luvassa hieman karjumista, Blythe aloittaa. Puhtaan raivon vallassa Kaiken muun touhun ohella Blythe on tosiaan ehtinyt antaa oman panoksensa myös Lamb of Godin uudelle VII: Sturm und Drang -pitkäsoitolle. Jos olisimme iskeneet markkinoille vaikkapa Deftones-herra Chino Morenon tähdittämän kauniin Embersin, reaktio olisi ollut täsmälleen tämänkaltainen. Se on aivan painajaismaista. – Overlord on oiva esimerkki Willien ja Markin yhteistyöstä. Vihaan sitä, kun fanit itkevät internetin syövereissä ja ties missä, että ”onpa löysää paskaa, mihin se vanha kunnon Lamb of God on kadonnut”. Jos minulla on vahva visio, saan homman yleensä purkkiin todella nopeasti. Mikä oli oma tavoitteesi VII: Sturm und Drangin suhteen. Jossakin vaiheessa he sitten toivat helvetin hyväsoundisen demoaihion, että tässä on uusi biisi, opetelkaa se. Willie kirjoitti biisin säkeistöt, Mark rustasi kertosäkeen ja loppupuolen hevimpi rappaus on molempien käsialaa. – Kun teknologia antoi mahdollisuuden, Mark ja Willie ryhtyivät työskentelemään yhä useammin omin päin. – Studiotyön mielekkyys liittyy myös biisiin. Jompikumpi heistä siis kehitti alkuidean ja toinen ryhtyi ajamaan aihiota eteenpäin, jonka jälkeen me muutkin sekoitimme soppaan omat ideamme. Liitytkö joukkoon, Blythe keskeyttää. Blythe on läheinen kaikkien CoB-miesten kanssa, mutta ystävykset eivät ole nähneet toisiaan aikoihin. Nyt Hate Crew -jäsenyys voisi jäädä haaveeksi. Kirjoitin sen sanoituksen Pankrácin uumenissa melkein kolme vuotta sitten ja halusin julkaista tämän ”vankilatekstin” ensimmäisenä. – No, uudet tekstit kertovat esimerkiksi siitä, miten ihmiset käyttäytyvät kovan paineen tai stressin alla. Puhutaanpa Blythelle hieman mieluisammasta orkesterista, Children of Bodomista. – Kaikki kysyvät albumin nimen tarinaa. Kitaristipari Mark Morton–Willie Adler kirjoitti nyt kappaleita myös yhdessä ensimmäistä kertaa sitten Lamb of Godin alkuaikojen. Mutta nyt, Still Echoesin äärellä... ”Otapa tuo kohta uudelleen” ja niin edelleen. Nostetaanpa esiin pari uutta kappaletta. Tulen suoraan sanoen aivan kaheliksi siellä neljän seinän sisällä. Miten valmistaudut laulusuoritukseen studiossa. – Hyvä huomio! Onkohan siihen arvovaltaiseen joukkoon liitetty ketään selväpäistä. – Lämmittelen aina vartin verran, olenpa sitten studiossa tai backstagellä. hyväksyttekö te tällaisen Megadeth-pestin. no, soolokappaleita. Saksalainen termi Sturm und Drang [suomeksi myrsky ja kiihko] summaa melko hyvin yhteen levyn sanoitukset. – Meillä oli helvetin hupaisaa, sitä ei käy kiistäminen. En oikeastaan aikonut, mutta kerrohan toki. Olisin ollut aikamoinen kusipää, jos olisin lähtenyt vänkäämään, ettet saa mennä soittamaan diggailemasi bändin albumille. Lamb of Godin dösässä oli aivan liian tylsää! Bodomin takavuosien bussibileet olivat kieltämättä melkoisen villejä tapahtumia. 35 INFERNO. – Siihen on parikin syytä
Kuusijäsenisen joukkion omaperäiset musiikilliset ratkaisut eivät pysähdy viulistin käyttöön. Tim Charles on sulava ja kerrassaan vanhanaikaisen charmantti. Ihailen bändejä kuten Opeth, Dream Theater ja Between the Buried and Me, raskaammasta osastosta taas Emperoria ja Immortalia. Seitsemäntoistakesäisenä olin jo päättänyt, että minusta tulee ammattiviulisti. Lahjoituksen lahja Ne Obliviscaris surffaa Australian kukoistavan progeskenen metallisimmalla aallonharjalla, jossa rohkeille sävellysratkaisuille on sekä tilaa että tilausta. Tässä minä nyt kierrän maailmaa metallibändin viulistina! Inspiraatiota kaikkialta Neo Obliviscarisin tyylin luonnehdinta puhtaaksi metalliksi on raaka yksinkertaistus. Tim myöntää, että maassa on hienoa olla progehtava bändi juuri nyt. – Aloitin klassiset viulutunnit kuusivuotiaana. Siellä ollessani liityin Ne Obliviscarisiin, ja valmistumiseen mennessä elämäni oli joutunut vähän sivuraiteille. Toisaalta minua innoittaa vaikkapa Sigur Rós ja Explosions in the Sky sekä tietenkin klassinen osasto. Maailmankiertue on bändin ensimmäinen, eikä yhtye ole päässyt tähän pisteeseen helposti. Myös ongelmia löytyy. – Huh. Kohtelias jutustelumme muuntuukin joutuin antoisaksi keskusteluksi, kun kysyn, millainen musiikki bändin sävellystyötä inspiroi. Ne Obliviscaris saapuu Tuskaan kaukaa Australiasta. Miehen huolitellussa puheessa kuuluu vain häivä leveää aussiaksenttia. Itse asiassa Pärt, Philip Glass, Sigur Rós, Explosions in the Sky, nämä kaikki liittyvät toisiinsa. – Arvo Pärt kuuluu lempisäveltäjiini. Joukkorahoituksella maailman ympäri TEKSTI SALLA HARJULA KUVA SVARTWERK TUSKA 36 INFERNO. Menin lukion jälkeen konservatorioon opiskelemaan klassista soittoa ja sävellystä. Ja se kuuluu omassa sävellysjäljessäni. Ne ovat sävellystekniikaltaan samanhenkisiä, vaikka käyttävät eri soittimia eri konteksteissa. Hän aloittaa yhdellä idealla, jota sitten jalostaa eteenpäin. Sekstetin viulistilaulaja Tim Charles kertoi teekupposen äärellä, miten luovia ratkaisuja nousussa oleva bändi joutuu tekemään asuessaan mantereella, joka on kaukana kaikkialta. Kunnianhimoisissa biiseissä kuuluu vaikutteita jazzista taiderockin kautta kuolometalliin. Jokainen bändin jäsen vastaisi tähän eri tavoin. Sama tyyli kuuluu meidän materiaalissamme. Hänen teoksensa ovat niin inspiroivia. Kaikki. Hänen hiuksensa ovat poninhännällä, mutta siihen hatarimmatkin mielleyhtymät hevirokkarista loppuvat. Minä ammennan arvostamiltani taiteilijoilta genrestä riippumatta. Rakastan hänen sävellystyyliään, tietyn teeman toistoa ja kehittelyä. Vaikein on maantieteellinen, keikkailu maan ulkopuolella kun on kohtuuttoman kallista. Myöhemmin mies vielä naurahtaa: – Olen alkanut sanoa, että olemme progebändi äärimetallibändiksi naamioituneena. Eikä Tim alun perin aikonutkaan metallimuusikoksi
Festarit ovat tietysti aika valtavia, mutta yritämme aina hengailla menossa mukana ja olla fanien saatavilla. 37 INFERNO. Hän jäi jumiin Eurooppaan juuri kun albumi oli käytännössä valmis. Joten vetosimme faneihimme. Tuleva kiertue on tilaisuus tehdä sama temppu maailmalla, etenkin kun taskussa on albumin verran enemmän esitettävää materiaalia – viime vuonna julkaistiin bändin kakkoslevy Citadel. Ja sehän kaksinkertaistui. Tim vaikuttaa peräti liikuttuneelta kiertueen onnistumisesta. Aivan yhtäkkiä kävikin niin, että meistä tuli yksi Australian suosituimmista metallibändeistä. Addressi keräsi parissa päivässä yli 4000 allekirjoitusta 60 maasta. Olimme päättäneet odottaa Benjiä, julkaista levyn, tehdä pienen kiertueen ja katsoa mitä tapahtuu. Mikä herättääkin kysymyksen: mistä fanit oikein ilmaantuivat ennen ensimmäistäkään albumia. Yli vuoden odottelun jälkeen Benji sai kuin saikin pitkäaikaisen taiteilijaviisumin. Ja jos näet meidät festarilla, tule sanomaan terve. Tiedostamme akuutisti, että maailmankiertueemme on täysin faniemme mahdollistama. ”Olemme progebändi äärimetallibändiksi naamioituneena.” – Mielestämme maahanmuuttolautakunnan perustelut olivat epäreiluja, joten valitimme päätöksestä. Sitä varten meidän täytyi jotenkin todistaa olevamme kansainvälisesti arvostettu bändi. Bändi ratkaisi pulman rykäisemällä pystyyn joukkorahoituskampanjan maailmankiertuetta varten. Lahjoittamalla tietyn summan fani sai siis kiitokseksi vaikkapa nimmaroidun ep:n täynnä julkaisematonta tavaraa, tai kampanjaa varten tehdyn nuottikirjan, tai henkilökohtaisen soittotunnin bändin jäseneltä. Eikä turhaan. Mies palasi hajoamisen partaalla olleeseen bändiin, ja Portal of I julkaistiin vihdoin vuonna 2012. – En tiedä yhtään bändiä, joka on tehnyt aivan saman kuin me. – Älä ujostele! Tule eturiviin ja osallistu meininkiin. Bändin neuvottelut ulkomaisten keikkajärjestäjien kanssa tyssäsivät jatkuvasti siihen, ettei yhtyettä ollut mahdollista kiikuttaa Australiasta asti paikan päälle. – Kiertueen lisäksi halusimme antaa lahjoittajille vastineeksi jotain oikeasti hienoa. Demosta tuli aika iso juttu metallin alamaailmassa. Keikat ovat paras tapa luoda todellinen side faneihin. Sitten asiat alkoivat rullata liukkaasti. Totta kai levyjen julkaisu ja säveltäminen on tärkeää, mutta suhde yleisön ja bändin välille luodaan livenä. Kerran sitten Benji oli kotona Ranskassa, kun hänelle ei enää myönnetty uutta viisumia. – Julkaisimme vuonna 2007 kolmen biisin demon, The Aurora Veilin. Ideana oli rahoittaa yöpymiset ja matkat keikkamaissa ihan sillä normaalilla tavalla, mutta jo yksin lennot täältä Eurooppaan bändin kanssa maksavat viitisenkymmentä tuhatta. Eli tule juttelemaan. – Aloitimme Portal of I:n nauhoitukset jo vuonna 2009, mutta Benjillä oli ongelmia vierailijaviisuminsa kanssa. Levy sai upeita arvioita. Annamme sinulle taatusti niin paljon aikaa kuin meillä vain on. Onko sinulla terveisiä suomalaisille faneille ennen Tuskaa. Hän sai oleilla Australiassa vain kolme kuukautta kerrallaan, joten hän katosi aika ajoin ulkomaille. Sitouduimme toteuttamaan kaikki keikat kaikissa suunnitelluissa maissa, jos tavoitteemme täyttyisi. Eli nyt kierrämme vielä enemmän maita kuin lupasimme. – Teimme levyn julkaisun jälkeen ehkä neljä viisi keikkaa. Samat biisit päätyivät myös Portal of I:lle. Jo ennen bändin debyytin julkaisua fanit pääsivät pelastamaan tilanteen, kun yhtyeen ranskalainen kitaristi Benjamin Baret sai tylyt hatkat maasta. Kampanja onnistui yli kaikkien odotusten, kun 40 000 dollarin tavoite täyttyi tuplaten kolmessa kuukaudessa. Fanit rakastavat heitä ja he rakastavat faneja Tulevan kiertueen rahoitus ei ole ensimmäinen kerta, kun Ne Obliviscaris on joutunut tukeutumaan fanipohjaansa selviytyäkseen. Ei meitä kukaan skenen ykkösluokassa tiennyt, mutta saimme aika laajan maanalaisen seuraajakunnan ympäri maailmaa. – Me olemme ensisijaisesti livebändi. Pyysimme apua faneiltamme ja pistimme vireille nettiaddressin
TUHANNEN KIERTUEEN TARINOITA TUSKA 38 INFERNO. Vaan millaista oli yhtyeen kiertuemeno tuon klassisen albumin syntyaikoina. Asiaa selventää Infernon avustajanakin tunnetun Markus Laakson syksyllä julkaistava Amorphis-kirja, josta tarjoamme nyt eksklusiivisen näytteen. TEKSTI MARKUS LAAKSO KUVAT ESA HOLOPAISEN, TOMI KOIVUSAAREN JA OLLI-PEKKA LAINEEN ARKISTOT Amorphis soittaa Tuskassa reilun 20 vuoden taakse kurottelevan Tales from the Thousand Lakes -setin
Ikkuna meni säpäleiksi ja lensi moottoritielle. Tuli sellainen fiilis, että ehkä tässä on jotain järkeä. Samana päivänä nukkumapaikaksikin tarkoitettu asuntoauto, bändin kiertueajoneuvo, oli muuttua matkustuskelvottomaksi. Euroopan-kiertueelle pääseminen oli harvinaista mille tahansa suomalaisbändille. Teipattiin sit ikkunankohta Yläpuolella: Amorphis-, Desultoryja Haggard-porukkaa Talesin Euro-rundilla vuonna 1994. Jengi huusi, että ’ei vittu, avatkaa ikkuna!’. Se oli ihan käsittämätöntä. ”En tiedä, miten Ville oli kelannut, että kala säilyisi. Kuski ei tajunnut mitään, ajoi vain autoa. Nykyään mun frendi soittaa siinä”, Snoopy ihmettelee. ’Ei sitä ikkunaa! Ei sitä ikkunaa!’ Liian myöhäistä. Se oli tosi mageeta. Kun se avasi paketin, vitullinen löyhkä valtasi koko camperin. Se oli kuin lentokoneen ikkuna olisi mennyt paskaksi: hirveä viima, ja hyvä, että pystyi hengittämään. Jengi pummas nimmareita ja kaikkea: ’Ai mitä, ai että haluut mun nimmarin. Ennen Amorphista mannerta olivat kiertäneet raskaamman musiikin puolelta vain glam rock -suuruus Hanoi Rocks, vaihtoehtometallikameleontti Waltari ja power metal -airut Stratovarius. Lämmittelijöinä toimivat ruotsalainen melodeath-lupaus Desultory ja saksalainen neoklassista metallia tuutannut Haggard. Snoopy haavoitti ensimmäisellä keikalla kätensä rikkonaiseen peltiin, joten hän joutui takomaan pannuja rummut ja kapulat veressä. Ajettiin 160 km/h motarilla, ja Ville avasi just sen yläikkunan, joka oli suoraan ajosuuntaan. Ei ollut montakaan vuotta siitä, kun olin Mega Epesissä pummaamassa itse nimmareita Kreatorilta. Kurkkasin ulos camperista, että ei vittu, tuollahan on vitusti jengiä. Tuomi valitteli nälkäänsä, kunnes muisti valkoiseen paperiin käärityn tuorekalan laukussaan. Kun Amorphisin asuntoauto kurvasi ensimmäiselle keikkapaikalle Saksan Frankfurtissa, klubin edusta kuhisi mustanaan faneja. Lähtökohtainen suomalainen oletus on, ettei siellä ole ketään, mutta jokaisella keikalla oli helvetin hyvin porukkaa. Ootsä tosissas?’ Tuollainen tuntui kummalliselta lähiöstä tulleelle skloddille. Viereinen sivu: Oppu, Koippari ja Ville Tuomi ilomielisinä Amorphisin ensimmäisellä Euroopan-kiertueella. Kamat lensi ympäriinsä ja homeiset makrillit Opun naamaan. Kiertue alkoi kuitenkin vähemmän hohdokkaissa merkeissä. Huudettiin sille, pysähdy nyt, vittu! Yritettiin etsiä jonkin aikaa ikkunaa motarilta, mutta se oli mennyttä. 39 INFERNO. Amorphis suuntasi uransa ensimmäiselle Euroopankiertueelle elokuun puolivälissä 1994, kuukausi Tales from the Thousand Lakesin ilmestymisen jälkeen. Hän kapusi kuskin kopin takana sijainneelle ylälaverille, jonka päädyssä oli tuulilasimaisen viisto ikkuna. Vieraileva laulaja Ville Tuomi oli ostanut Helsingin Kauppatorilta valmiiksi savustetun pippurimakrillin ja ottanut sen mukaansa kiertuetta varten. Matkailuauto kaahasi kohti keikkapaikkaa saksalaisella autobahnilla, jolla ei ollut nopeusrajoituksia. ”Mä heräsin just, kun saavuimme klubin eteen. Kaiken kukkuraksi Amorphis oli buukattu pariviikkoisen turneen pääesiintyjäksi
Sen ohella, että Mesmaeker hoiti agentin ja kiertuemanagerin tehtäviä, hän toimi myös Amorphisin asuntoautokuskina, roudarina, teknikkona, paitakojun rakentajana, oheistuotemyyjänä ja yleisönä: hän halusi ehdottomasti nähdä bändin kaikki vedot. Pidemmän päälle nukkumattomuus alkoi kostautua. Se toimi: kuski heräsi, mutta soittajat eivät. He ajoivat asuntoauton vierelle ja yrittivät herättää nukkuvan Amorphis-kuskin tööttäilemällä niin paljon kuin torvesta lähti ääntä. Vaikka silmien valkuaiset helottivat päivä päivältä punaisempina, Mesmaeker suuttui, ellei häntä herätetty, kun keikka alkoi. Löyhkä oli niin kuvottava, että asuntoautoa jouduttiin tuulettamaan monta päivää. Bändin yhteinen kaveri Teemu, joka oli saapunut keikalle paitamyyjäksi, oli niin hoikka, että hän mahtui sujahtamaan sisään ikkunaaukosta ja avaamaan oven sisäpuolelta. Samana aamuna bändi oli herännyt pariisilaisen klubin parkkipaikalta, kun joku koputti asuntoauton ikkunaan. ”Desultoryn jätkät tulivat sanomaan seuraavana päivänä, että luulimme teidän kuolevan, kun kävitte niin lähellä penkkaa monta kertaa putkeen”, Oppu päivittelee. Kiertuemanagerina toimi belgialaisen Metallysee Booking Agencyn pomo Johan De Mesmaeker, jota suomalaiset kutsuivat Hercule Poirotiksi, koska hän muistutti ulkoisesti Agatha Christien dekkareista tuttua pientä, pyöreää ja viiksekästä belgialaisetsivää. Amorphiksen soittajat olivat myös täydessä unessa, eikä heillä ollut hajuakaan tilanteen vaarallisuudesta. Yhtäkkiä asuntoauto alkoi mutkitella vaarallisennäköisesti kaistalta toiselle ja pitkin peltoa. He selittivät samalla jotain ranskaksi, mutta koska kukaan bändistä ei ymmärtänyt kieltä, muusikot hokivat vain hämmentyneinä ”merci, merci”. Viidensadan Amorphispaidan erä möi loppuun jo neljännellä keikalla, mutta KARI H YNNINEN Polskimassa hotellin uima-altaassa Los Angelesissa. Mesmaeker ajoi Amorphisin asuntoautoa edellä ja Desultory seurasi omalla autollaan perässä. Hajonneesta ikkunasta oli tosin hyötyä myöhemmin, kun joku oli unohtanut avaimet kulkuneuvon sisään Pariisissa. Snoopy kömpi ylös ja avasi ikkunan. Pariisiin vaivautui vain satakunta kuulijaa, mutta Kölnin Live Music Hallissa, jossa bändi soitti Popkomm-musiikkimessujen metalli-illan pääesiintyjänä 18.8.1994, väkeä riitti toista tuhatta. Vastaanotto oli hurmoksellista kaikkialla, Koivusaaren sanoin: ”Pelkkiä äijiä, mutta täysi rähinä päällä”. 40 INFERNO. Koska mies ajoi yöt ja teki muita töitä päivisin, unet jäivät huolestuttavan vähille. muovikassiviritelmällä kiinni ja jatkettiin matkaa”, Snoopy kertoo. Kuski oli nukahtanut rattiin. Kolme miestä rupesi tunkemaan evästä aukosta sisään: yksi patonkeja, toinen juustoja, kolmas viinirypäleitä ja viiniä. Kiertuemanageri sai selvitettyä, että mystiset hyväntekijät olivat klubin promoottori ja hänen apumiehensä, jotka olivat saapuneet tuomaan illan tähdille aamupalaa. Onneksi Desultoryn porukka oli valppaana. Bändit soittivat pienehköillä klubeilla keskimäärin 300–400-päisille yleisöille, muttei sisään olisi juuri enempää mahtunutkaan
Keikat… No, niihin ei satsattu. Keikat vedettiin siinä sivussa, vaikka koko kiertue nojasi meidän varaamme ja joka paikassa oli hyvin jengiä. Maalaistalon näköisen klubia ympäröivät pellot ja maaseutumaisemat. Saksan Dobernissa, Puolan rajan tuntumassa sijainnut Chaos and Hell oli yksi niistä. Jaloittelua Talesin ensimmäisellä Euroopan-kiertueella. 41 INFERNO. Veikkaan, että se belgialainen äijä on pannut jonkun komission omaan liiviinsä, kun säätikin koko kuvion, ja tilittänyt loput massit Relapselle. Meininki oli aika karua: läträämistä ja uutuudenhuumaa. Vedettiin punkmeiningillä”, Oppu summaa. Mikäs sen enemmän luksusta kuin mennä 19-vuotiaana rundille ja saada ilmaista kaljaa joka ilta?” Snoopy summaa. Yhtäkkiä mummot tempasivat Tankardin, Kreatorin ja Morbid Angelin paidat päälle, ja niiden lapset saapuivat töihin. Hämmentävää”, Snoopy sanoo päätään puistellen. He käyttäytyivät muutoinkin kuin lauma parikymppisiä, jotka ovat päässeet yhdessä ulkomaille: perusnähtävyydet tsekattiin jos jaksettiin, Hard Rock Cafésta piti ostaa muistoksi t-paita ja olut maistui. Kun ilta hämärtyi, alkoi tapahtua. Vuonna 1994 maailma oli kuvainnollisesti suurempi kuin nykyään ilman sähköpostia, kännyköitä, sosiaalista mediaa ja muita pikaviestimiä. Vaikka juhliminen äityi ajoittain rankaksi ja tavaraa hajosi, bändi välttyi vakavilta vaurioilta – myös silloin, kun Holopainen tippui huurupäisen ripaskasession päätteeksi matkailuauton katolta, loukkasi jalkansa ja joutui nilkuttamaan koko loppukiertueen ajan. Hävettää katsoa niitä. Yksi meni lippukassaan, toinen baaritiskille ja muut muualle. koska oheistuoteoikeudet olivat Relapsella, rahat menivät levy-yhtiölle. ”Se oli varmaankin perheyritys. Ikuisuudelta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen äänentoistofirman mies saapui kasaamaan pa:t valmiiksi iltaa varten. Kukaan ei puhunut sanaakaan englantia, mutta lämmin ateria hoitui heti pöytään. Soittajat kilauttivat tienpäältä kotiin vain kerran, jos sitäkään, kertoakseen, että henki pihisee yhä. Olen nähnyt myöhemmin videoita joiltain keikoilta. Siellä oli varmaan 300–400 ihmistä ja vitun kova meininki. Saatettiin ottaa rohkaisuksi muutama olut liikaa, ja kyllähän niistä osa huonosti meni, vaikka parhaamme tietenkin teimme. Kaikki duunasivat jotain. Vasemmalla: Amorphisin majapaikka Talesin äänityksissä: inttitupaa muistuttava huone Tukholman Columbushostellissa. Tilanne näytti toivottomalta, eikä kukaan uskonut, että paikalle saapuu ensimmäistäkään katsojaa. Kun bändi asteli sisään, ryhmä mummoja pelasi bridgeä pöydässä. Pihalla talsi kanoja, ankkoja ja lampaita. Yläpuolella: Amorphis ja Entombed poseeraavat levykaupan edessä Talesin kuusiviikkoisella PohjoisAmerikan-rundilla. Osa keikkapaikoista oli omituisia. En mä kyl enää pystyisi samaan touhuun, mutta silloin se oli helvetin hauskaa. ”Oli huikeaa päästä kiertämään jätkien kanssa camperilla Eurooppaa. Vittu, että se oli outoa – yhtäkkiä metallipaidat päälle ja jengiä rupes lappamaan sisään. Me ei saatu penniäkään. Touhu oli vähän sellaista, muttei rundista jäänyt kuin hyviä muistoja. Asenne oli yhä samanlainen kuin demoaikoina nuorisotalokeikoilla: hauskanpito oli pääasia, kaikki muu tuli bonuksena. ”Ruvettiin jossain vaiheessa miettimään, että kaikilla näkyy olevan meidän paita päällä, missähän fyrkat mahtaa olla
Abbathtaiteilijanimellä paremmin tunnettu norjalaislegenda ei nimittäin pidä haastattelujen tekemisestä, ei sitten lainkaan. Tämän todetakseen ei tarvitse luottaa pelkkiin Eikemon puheisiin, vaikka nekin kyllä vakuuttavat mennen tullen. TUSKA Tummatukkaisen kitaristi-laulajan nyökkäys on lähes huomaamaton, mutta silti selvä merkki yltä päältä tatuoidulle rumpalille. Seitsemänkymmentäviisi minuuttia treenikämpällä riittää aivan hyvin. Immortal on historiaa (palataan yhtyeen mahdolliseen toiseen paluuseen myöhemmin) ja Abbath nykypäivää. Norjalaismuusikko Olve Eikemo, joka tunnetaan raskaammissa piireissä paremmin nimellä Abbath, toisinaan myös Abbath Doom Occulta, on kutsunut Infernon ihailemaan Bergenin jylhiä maisemia. Kuten moni tämän lehden lukijoista saattaa hyvinkin tietää, Abbathin elämäntyö Immortal päätti päivänsä joitakin aikoja sitten – ja se lopetus olisi voinut olla hieman tyylikkäämpikin. TEKSTI JA KUVAT TIMO ISOAHO 42 INFERNO. Kovilla odotuksilla ladattu Tuska-konsertti ja uudet tuulet saivat hänet kuitenkin avaamaan valtakuntansa lukot ja kertomaan avoimesti niin Immortalin ongelmista kuin uuteen Abbath-yhtyeeseen liittyvästä innostuksestakin. Kun vaikkapa One by One tai Warriors jylisee kaiuttimista, Kun Olve Eikemo puhuu, on parempi kuunnella. Ja mikä tärkeintä: toisiinsa kuin Bergeniä ympäröiviin seitsemään vuoreen aikaisemmin luottaneet Abbath ja Demonaz (oikealta nimeltä Harald Nævdal) ovat sentään veriveljiä! Nyt kesän alkumetreillä pahimmat tunteenpurkaukset ovat jo takana. Siis Abbath-nimen saanut yhtye. Pian lyijypaasien painoinen riffi leikkaa ilmaa yhtä vaivattomasti kuin se kuuluisa kuuma veitsi sitä yhtä kuuluisaa voita. Hyvä niin, sillä musiikki on tällä hetkellä Eikemon elämän tärkein asia. On toukokuun viimeinen päivä, ja näillä seuduilla suhteellisen harvinainen aurinko lämmittää Bergenin laitamilla sijaitsevan harjoitustilan tummaa seinää. Sitä ei voi padota, tai samalla padotaan tämän 41-vuotiaaan norjalaislegendan elämänhalu. Ja tutustumaan Abbath-yhtyeen musiikkiin. Hieman paradoksaalista kyllä, Eikemo nauttii nyt musiikin soittamisesta ja säveltämisestä kenties enemmän kuin koskaan – tai ainakin enemmän kuin kertaakaan vuoden 1997 jälkeen. Viisikielistään komentava basisti lyö aluksi yhden painavan iskun, ja muutaman sekunnin kuluttua kappale lähtee runnomaan eteenpäin valtavalla voimalla: ”It’s a great day for fire / It’s a great day for wrath / It’s a warrior’s desire / Ride down the mountainside.” Vahva tunnelma on melkeinpä käsin kosketeltavissa. Yksi, kaksi, kolme, neljä. Kun Eikemo, muun muassa Gorgorothissa vaikuttanut basisti Tom Cato Visnes ja vielä tässä vaiheessa nimettömänä pysyttelevä rumpali ryskäävät läpi Immortalin ja Abbathin johtaman I-projektin Between Two Worlds -pitkäsoiton (2006) kappaleita sekä upouusia Abbathin biisejä, ilmassa leijuu kiistämättömän taianomainen fiilis. Vai kuinka moni halusi nähdä heavy rock -fanien oman The Timesin ja/tai The Sunin, Blabbermouthin, sivulla otsikon ”Immortal members embroiled in legal battle over rights to band name”. Herran jestas, Immortal on kuitenkin Immortal, eräs norjalaisen metallin ikonisimmista ja vaikutusvaltaisimmista nimistä
”Olin lentää perseelleni ensimmäisten Abbath treenien aikana, sillä en ollut kuullut Immortalin kappaleita kahdella kitaralla vuosikausiin.”
Tom on minun Sharon ja Randy, siis samassa paketissa! – Ranskalainen rumpalimme on helvetin mukava kaveri. Lopullisesti silmäni avautuivat, kun hän soitti bassoosuudet I-yhtyeen debyytille. – Bändin livekokoonpanossa vaikuttaa myös toinen kitaristi, sillä minähän en oikeasti ole mikään liidikitaristi. Mikäpä sen parempaa. Näissä kuvissa Eikemo puhaltaa tulta juuri niin näyttävästi kuin hänellä on tapana. Okei, tämä kuulostaa tutulta muusikkojargonilta – totta kai muusikko kuin muusikko kehuu Tuskaa –, mutta jo tässä vaiheessa täytyy painottaa, ettei jargonin jauhaminen kuulu Eikemon elämäntyyliin tai toimintatapoihin. Olemme harjoitelleet Immortalin tuotantoa kahdella keihäällä ja... Kuten jo mainittiin, 44 INFERNO. Mikään ei ole myöskään niin sanotusti off-the-record, vaan kaikki hänen kommenttinsa ovat painokelpoisia – ainakin artistin itsensä mielestä. Eikemo saa taas nauttia soittamisesta koko sydämestään, vihdoinkin. bändiliiderin kasvoja hallitsee huojentunut virnistys, jota ei voi tulkita väärin. Seiniltä ja kaapistoista löytyy niin Motörheadin kultalevyjä, Ace Frehleyn harvinaisia esiintymiskenkiä kuin Venomin ja Bathoryn julisteitakin. Saatoin kommentoida jotakin biisiä, että soitapa tämä juttu vähän hitaammin, ja seuraavalla kerralla hän sitten soitti sen juuri toivomallani tavalla. Hän tuli mukaan juuri Tomin kautta, ja mieshän paljastui saman tien älyttömän taitavaksi muusikoksi. – Pari päivää Tuskan varmistumisen jälkeen havahduin, että hetkinen, mikä onkaan meidän tarkka esiintymispäivämme... Se soundasi mahtavalta, mutta Abbath soundaa vieläkin mahtavammalta. En ollut koskaan soittanut tahtiakaan hänen kanssaan, ja mies veti heti aivan virheettömästi. Teimme vuosia sitten yhden keikan I-albumin tiimoilta ja lavalla oli silloin kaksi kitaristia. Jotakin on pakko tehdä Immortal-helvetin porttien takaiset salat avautuivat faneille muutamia kuukausia sitten. Vau, miten loistavasti hän veti! Sanokaa mitä sanotte, mutta Tom on minulle äärimetallin John Paul Jones, Eikemo nyökkää ja jatkaa nauraen: – Kun Ozzy perusti oman yhtyeensä 80-luvun alussa, hän sai aisapareikseen Sharon Osbournen ja Randy Rhoadsin. Suomi Finland perrrrrkele Jyrkkäreunaisen vuonon laidalla – niin, missäpä muuallakaan. – Rakastan Tuskaa. Yes, yes! En oikeasti tiedä, mikä olisi parempi paikka uuden yhtyeeni maailman ensi-illalle kuin Hell-sinki, Suomi Finland perrrrrkele, muusikko nauraa. – Kun Tuska lähestyi meitä aikaisemmin tänä vuonna, tuulettelin aivan fiiliksissäni. Ikkunasta avautuu komea näkymä yli tumman veden, mutta komealta näyttää sisälläkin – ainakin jos heavy rock -memorabilia on lähellä sydäntä. kesäkuuta. Mieletön tyyppi, Eikemo puistelee päätään. Tapahtuman järjestelyt pelaavat mielettömän hyvin, ja Immortal soittikin festivaalilla kaksi mahtavaa keikkaa, Eikemo aloittaa. Siitä tuleekin sitten melkoisen unohtumaton päivä! Miten Abbath-yhtyeen kokoonpano muovautui. Hän on äärimmäisen suorapuheinen eikä laskelmoi sanomisiaan. Lauantai 27. kesäkuuta. Jos sanon suoraan, niin olin aivan täydellisessä Immortal-taivaassa! Siis minä, biisien säveltäjä! No, jouduinkin toisaalta virumaan aivan liian kauan Immortal-helvetissä... – Olen tuntenut Tomin varmaan kuudentoista vuoden ajan, ja olen aina pitänyt hänestä niin tyyppinä kuin muusikkonakin. Tuomme niitä myyntiin tämän kesän Tuskaan! Niin, tosiaan. – Eräs uusista Abbath-yhtyeen paidoista on suunniteltu juuri näiden tulenpuhalluskuvien pohjalta. No, olin lentää perseelleni ensimmäisten treenien aikana, sillä en ollut kuullut Immortalin kappaleita kahdella kitaralla vuosikausiin. Suomalaisvierasta ilahduttaa erityisesti, että yhdellä seinällä komeilee neljä isoa valokuvaa Tuska-festivaalilta vuodelta 2009. – asuvan Eikemon olohuoneessa näyttää siltä, miltä Eikemon olohuoneessa pitääkin näyttää. Jo ensimmäinen treenisessio oli täysin mieletön. Abbathin ensimmäinen julkinen esiintyminen tapahtuu suomalaisfanien onneksi ja iloksi Tuskafestivaalilla lauantaina 27. No, tämähän on mukavaa, sillä se sattuu olemaan myös syntymäpäiväni. Jotkut biiseistäni ovat hyvinkin haastavia, mutta hän oli ottanut kaikki toivomani kappaleet täydellisesti haltuun jo etukäteen. Aivan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi
Aivan alussa kaikki oli hyvin: vaeltelin Bergenin vuorilla Demonazin kanssa, ja kehittelimme siellä Blashyrkh-konseptia emmekä välittäneet niin sanotusti vittuakaan kenestäkään muusta. Ja usko pois: minä odotin ja odotin, toivoin ja toivoin, mutta Demonaz ja Horgh eivät tuntuneet enää jakavan tätä musiikintekemisen paloa. Joku ihmeellinen virus nakersi meidät kuoliaaksi, söi meidät elävältä. Bändi kuitenkin palasi estradeille jo kolmen vuoden kuluttua, ja toistaiseksi tuorein levytys All Shall Fall ilmestyi vuonna 2009. Olemme nyt soittaneet Abbath-bändin kanssa reilun viikon ajan joka päivä, ja asiat ovat edenneet enemmän kuin Immortalilla kokonaisen kalenterivuoden aikana. – En ole itsekään ollut koko ajan parhaassa mahdollisessa kunnossa. – Kaikki osapuolet saavat varmasti katsoa peiliin, enkä halua syyttää ketään tai puhua paskaa muista Immortalin herroista. Jos en tee musiikkia, niin mitä helvettiä minä sitten teen. – Kun aktivoiduimme uudelleen, toiveet olivat aluksi korkealla. Levyllä soittavat miehet ovat osittain erinäköisiä, mutta säveltäjä on edelleen sama. Halusin ja haluan aina pelkkää parasta Immortalille. – En olisi missään nimessä halunnut Immortalin loppuvan, mutta jossakin vaiheessa saavutin sen pisteen, että jotakin on nyt pakko tehdä. Olen tästä huolimatta kirjoittanut koko ajan uusia kappaleita ja laatikostani löytyykin biisejä kolmen tai neljän studioalbumin verran. Eikemo pitää taas tauon ja nappaa muutaman pitkän henkosen savukkeestaan. Teksteistä hän toki vastasi myös 2000-luvulla. Mutta ei siinä, perkele, niin käynyt. Tämän päivän Immortalia Tulevaisuus kantaa siis nimeä Abbath. Jossakin vaiheessa aloimmekin taas erkaantua toisistamme. En ajautunut onneksi missään vaiheessa aivan pohjalle, mutta olinhan minä huonossa kunnossa. Aikaa kului ja kului, mutta mitään ei oikeastaan tapahtunut. – Yleisesti ottaen: haluan treenata ainakin kolmesti viikossa, sillä muuten koen yhtyeen jämähtävän paikoilleen. Blabbermouth uutisoi viime joulukuussa Immortalin herrojen (Eikemon ja Nævdalin lisäksi rumpali Horgh, oikealta nimeltään Reidar Horghagen) ajautuneen törmäyskurssille pahemman kerran. Yritimme pitää hyvää tunnelmaa yllä kaikin mahdollisin keinoin, mutta eihän tuollaisia fiilisjuttuja voi pakottaa mihinkään muottiin. Oli tullut kovan päätöksen tekemisen aika. – Immortalin yllä oli aina jonkinlainen kirous. Eikemo pitää merkittävän tauon. Jossakin vaiheessa epäselvä tilanne ahdisti minua sen verran rajusti, että ajauduin huonoille teille ja pahojen poikien seuraan. Mutta kuten sanoin, jossakin vaiheessa minun oli pakko katsoa tulevaisuuteen ja tehdä päätöksiä... Liiankin lähellä. Olemme tehneet virheitä emmekä ole keskustelleet tarpeeksi, ja niin edelleen, Eikemo aloittaa. Immortal tuntui täysin pysäyttämättömältä voimalta varsinkin silloin, kun löysimme Horghista viimein kunnon rumpalin. Yhtye keikkailee satunnaisesti kuluvan vuoden aikana ja valmistelee ensi tammikuussa Season of Mist -yhtiön kautta ilmestyvää debyyttialbumia. Kirjoitin lähes kaiken entisen yhtyeeni musiikin, enkä näe mitään ongelmaa Immortalin biiseiksi aiotun materiaalin julkaisemisessa omissa nimissäni. Hän ei ole ikinä pitänyt haastattelujen tekemisestä, ja viime vuosien rankat vaiheet ovat edelleen selvästi lähellä. Demonaz kulki mukanamme keikoilla eri puolilla maailmaa, vaikka ei lavalle noussutkaan, ja hän kirjoitti tuttuun tyyliin kaikki sanoituksemme. – Fanien ei tarvitse olla huolissaan, sillä Abbathin debyyttilevyn materiaali kuulostaa ”tämän päivän Immortalilta”. Kun nyt katson taakse, se oli Immortalin lopun alku, vaikka en tietenkään myöntänytkään asiaa vuosikausiin. Tässä ryhmässä on sentään neljä yhteen hiileen puhaltavaa muusikkoa. Joskus Battles in the Northin ja Blizzard Beastsin aikoihin, siis 1995–96, nousimme oman maailmamme huipulle. Vai pitäisikö nämä vuosia hiomani kappaleet jättää julkaisematta. – Tuntuu melkoisen oudolta sanoa näin, mutta Abbath on jo tällä hetkellä enemmän bändi kuin Immortal koskaan. Käytin spiidiä ja ryyppäsin aivan liikaa. Uutta basistia ei tahtonut löytyä millään... Oikeasti, jos joku kirjoittaa Immortalista joskus kirjan, sen kanteen täytyy laittaa tarra: ”Jos aiot perustaa rockyhtyeen, älä missään nimessä lue tätä opusta”, Eikemo naurahtaa. Ensimmäisen kerran Immortalin pillit vaikenivat vuonna 2003. – Kun Demonaz lopetti soittamisen, vaihdoin basson kitaraan ja ryhdyimme soittamaan treenikämpällä kahdestaan Horghin kanssa. Entiset bändikaverini tietävät sisimmässään, etten minä ole mikään mulkku, joka ajattelee vain itseään. Mitta tuli täyteen, se oli do or die -meininkiä. Immortal toki soitti keikan siellä ja toisen täällä, mutta All Shall Fall -albumin seuraaja ei edennyt lainkaan. Rumpunauhoitukset käynnistyvät loppukesällä Daniel Bergstradin kanssa. – Tein siis raskaan päätöksen, että jatkan musiikin tekemistä muiden muusikoiden kanssa, mikäli se ei ole mahdollista Immortalin puitteissa. Musiikki on koko elämäni, ja kaikki unelmani olivat karkaamassa tämän pysähtyneisyyden seurauksena. Demonaz sai käsiinsä jännetulehduksen eikä voinut enää soittaa kitaraa. Immortalin tilanne oli pitkään siinä mielessä erikoinen, että sielunkumppanukset Abbath ja Demonaz olivat yhtä kuin Immortal, vaikka Demonaz ei soittanut yhtyeessä enää vuoden 1997 jälkeen. Pidä siinä sitten yllä hienoa bändifiilistä – varsinkin kun Immortalin tunnelma oli ollut aivan maaginen vain vähän aikaisemmin! Jaksoin silti uskoa pitkään, että kyllä tämä tästä vielä muuttuu hyväksi... Eikemo olisi halunnut Immortalin aktivoituvan vuosikausien hiljaiselon jälkeen (yhtyeen tekemiä muutamia keikkoja ei nyt lasketa varsinaiseksi aktiivisuudeksi), mutta Nævdal ja Horghagen eivät olleet samaa mieltä – eivätkä liioin halunneet antaa Immortalin nimen käyttöoikeuksia yksinomaan Eikemolle. Emme ole soittaneet yhtään 45 INFERNO. – Olen onneksi oppinut jotakin menneistä virheistä ja tulevaisuus näyttää pitkästä aikaa todella lupaavalta. No, sitä riemua kesti vajaan vuoden verran... Jos mietin, että Immortal tarkoitti aluksi vain minua ja Demonazia ja sitten myöhemmin minua ja ketä nyt milloinkin, niin Abbath-yhtyeen tunnelma on täysin erilainen. – Immortalin suurimmat ongelmat liittyivät varmaankin siihen, että minä olisin halunnut toimia aktiivisemmin
Jotkut Immortalin biisithän vaativat kaksi kitaraa, emmekä ole pystyneet soittamaan näitä numeroita lainkaan livenä. Se on totta, mutta Abbath ei ensiksi tuntunut hyvältä bändinnimeltä. Tai no, hyvältä tietenkin! Pelkästään Immortalin repertuaarista löytyy sen verran paljon tasokasta tavaraa, että settilistan tekeminen taitaa olla melko haastavaa. – Toisaalta, Abbath oli kaikkea muuta kuin selvä valinta. 46 INFERNO. Kerroin siitä Haraldille, ja hän tuumi, että onpa perkeleen iskevä nimi. En siis tiedä vielä itsekään sataprosenttisen varmasti, miltä me tulemme näyttämään Tuskan lavalla. Ja niin edelleen. Fiilistelin siinä, että ”white something, black something. Nyt tällaista huolta ei ole. – Oli varmaan vuosi 1991, kun keksin ensin Demonazin. Varsinkin, kun soitamme kappaleita kahdella kitaralla. keikkaa tai nauhoittaneet levyä, mutta tämä orkesteri tuntuu silti täsmälleen oikealta. Että jos soitamme tuon ja tuon Between Two Worldsin sävellyksen, mitkä Immortalin biisit ja ennen kuulemattomat kappaleet sopisivat kokonaisuuteen parhaiten. – I kävi toki mielessä, mutta se olisi viitannut liikaa menneeseen. Ei se siis tuntunut hyvältä idealta, Eikemo aloittaa. – Olen miettinyt settilistaa kokonaisuutena. Levy-yhtiö neuvoi, että tottahan toki sinun kannattaa antaa yhtyeelle nimeksi Abbath, sillä silloin kaikki tietävät, mistä on kysymys. Hmm, Black Sabbath...” No, sieltähän se Abbath sitten lopulta tuli. Otin myös itsestäni kuvan peilin kautta, ja se oli Abbathin ensimmäinen fotosessio. Mistä Abbath-taiteilijanimi aikoinaan muuten tuli. Millainen Abbath-yhtyeen imago on suhteessa Immortaliin. – Kieltämättä. Onneksi muutin mieleni aika pian. – Tämä on hyvä kysymys! Olemme esittäneet suunnittelijoille toivomuksia, ja saamme juuri näinä päivinä heidän lopullisia ehdotuksiaan... Ilmoitin peilille, että okei, minä olen sitten Abbath. Mietitkö kertaakaan I-nimen käyttämistä uuden ryhmän puitteissa, vai oliko Abbath itsestään selvä valinta. Mietin ihmeissäni, että mikä sen minun ”sisäisen demonini” nimi sitten on. Hän ryhtyikin käyttämään sitä saman tien. – Maalasin naamani vitivalkoiseksi ja tuijotin itseäni pitkään peilistä
Hän keskusteli isäni kanssa toisen maailmansodan aikaisista strategioista, ja muistan isäni olleen jälkikäteen hyvin vaikuttunut. Immortalin suhteen on olemassa aina jonkinlaista toivoa, ainakin niin kauan kuin meissä pihisee henki. Että miten noin nuori poika voi tietää noin paljon sodasta... Joten Lemmy Kilmister... Cronos tuumi heti, että ”joo, tiedän Immortalin, hyvä bändi”. Matkustin Demonazin kanssa Roskildeen diggailemaan Motörheadiä, ja se olikin sitten ainoa yhtye, jonka siellä näimme. Kun Lemmy sitten myöhemmin poistui omalle lennolleen, tunsimme olomme mitä mainioimmaksi. Hän on veljeni, veriveljeni, ja tulee aina olemaankin. – Olin sitten Demonazin luona eräänä päivänä elokuussa 1993, kun äitini koputti ovelle – Demonaz asui vanhempieni omistamassa rakennuksessa – ja totesi, että nyt muuten kannattaisi avata televisio. En mieti Immortalin paluuta vähimmässäkään määrin juuri nyt, mutta kukapa sen tietää, missä me menemme kymmenen vuoden kuluttua, Eikemo sanoo. Eräästä toisesta tuoreesta biisistä taas tulee mieleen Ozzy Osbournen Over the Mountainin ja Battles in the North -albumin äpärälapsi. Sen minä olen tosin oppinut kantapään kautta, että Immortalin perusta on yhtä kuin minä ja Demonaz. Mutta myös Euronymous [Øystein Aarseth] oli hyvä tyyppi, helvetin hyvä tyyppi! Vietin useammankin yön hänen omistamansa oslolaisen Helvete-levykaupan legendaarisessa alakerrassa. VARG VIKERNES – Soitin Vargin, tai siis Kristianin, kanssa bergeniläisessä Old Funeral -yhtyeessä 90-luvun taitteessa. – Siinä istuessamme huomasimme, että Lemmy kantaa Sony Walkman -kasettisoitinta. Luultavasti silloin, kun olin taas kerran Demonazin luona ja Kristian oli myös paikalla. Hän tuntui hyvältä tyypiltä ja hengailimmekin aluksi paljon yhdessä. Olen hyvin surullinen, ettei Demonaz ole nyt osa elämääni vaan olemme ajautuneet eri raiteille. Ja kun joku pistää päiviltä hyvän ystäväni, en tietenkään pidä tällaista ihmistä enää omana kaverinani. Nämä lakitupa-asiat ja muu tuollainen paska... Kun Immortal lopetti vuonna 2003, aitaan jäi pienenpieni rako, ja siitä bergeniläisyhtye lopulta myös mahtui. – Milloin näin Kristianin viimeksi naamasta naamaan. Tuntui täysin käsittämättömältä, että Venomin laulaja-basisti voi tietää yhtään mitään Immortalista. Olen ehkä pettynyt juuri nyt, mutta en halua olla katkera, en todellakaan. Joskus 90-luvun alkupuolella. Olimme viskikokispöhnässä, ja fiilis oli sellainen, että mitäs me rocktähdet! CONRAD ”CRONOS” LANT – Kohtasin Cronosin ensimmäisen kerran Wacken Open Air -festivaalilla, varmaankin vuonna 2000. Jo yhden kuuntelukerran perusteella voi todeta, että erittäin nopean ja monista osista koostuvan Immortal-materiaalin ystävät tulevat rakastamaan tätä biisiä. Juttelimme ensin hetken ja kerroimme kohta, ettei meillä ole yhtään rahaa ja Bergenin-lento lähtee vasta viiden kuuden tunnin kuluttua. – (naurua) No, arvaat varmaan, ettei minun kannata kieltää yhtään mitään. Venomin kitaristi Mantas [Jeff Dunn] taas antoi minulle kitaransa kaulan Wackenissa hajotettuaan ensin keihäänsä lavalla. Me kaksi, ei ketään muita. En halua vihata häntä tai hänen vihaavan minua. Lemmy vastasi käheällä äänellä, että ”ilman muuta, mutta teidän pitää tsekata ensin Motörheadin uusin levy”. Simon tuntee Immortalin maailman läpikotaisin, Eikemo vakuuttaa. Olen ollut hänen kanssaan tekemisissä hyvin pitkään, ja hän oli apunamme jo Blizzard Beastsin aikoihin. Inferno voi paljastaa, että Abbathin Tuskan-settiin tulee luultavasti kuulumaan uusi kappale, Fenriz Hunt. Perkele, me olemme samaa perhettä, Eikemo lähes kuiskaa. Minulla on aina aikaa hänelle. Haastattelu on jo lopuillaan, mutta muusikolla on vielä painavaa sanottavaa. – Asioiden ei pitäisi olla näin. Lemmyllä oli mukanaan Bastardsalbumin raakamiksaus, ja sehän julkaistiin lopulta vasta saman vuoden marraskuussa. – Seuraavana aamuna olimme lentokentällä, kun törmäsimme omaa lentoaan odottaneeseen Lemmyyn. Toivottavasti saamme jonakin päivänä nauraa tälle elämänvaiheelle ja meistä tulee taas parhaat ystävät. – Fenriz Hunt on ehtaa Immortal-henkistä materiaalia, ja eräs kappaleen innoittajista on ehdottomasti Bathoryn Of Doom. Menimme festivaalialueelle juuri ennen Motörheadiä ja lähdimme pois saman tien. – Olen saanut Simonilta tekstit kolmeen uuteen biisiin, ja siellähän on aivan mahtavaa kamaa. Blashyrkh kohtaa Ásatrún, tai jotakin siihen suuntaan! Kirousta vastaan Tämä hetki ja tulevaisuus kantavat nyt ylpeästi nimeä Abbath, mutta löytyykö sieltä jonakin päivänä myös Immortal. – Kuulin sitten Cronosin keräilevän esimerkiksi vanhoja miekkoja, ja veinkin hänelle tuliaiseksi kunnon viikinkimiekan, kun Venom saapui soittamaan Bergenin Hole in the Sky -festivaalille kesällä 2010. Abbath vaikenee taas kerran. Abbath ja kohtaamisia kollegojen kanssa: ROBER T JOHN TERR Y A TT W ATER ESTER SEGARR A 47 INFERNO. Miten sen sanoisi... – Tapasin Lemmyn ensimmäisen kerran kesällä 1993. – Brittiläinen ystäväni Simon Doncaster. Eikä hän ole muuttunut juuri lainkaan vuosien mittaan, toisin kuin monet muut sankarini, kuten Gene Simmons tai Joey DeMaio. Onko paluu mahdollinen tälläkin kerralla. Mutta kuka vastaa Abbathin kappaleiden sanoituksista. Mutta siihen asti joudumme taistelemaan kirousta vastaan omillamme! ”FIILIS OLI SELLAINEN, ETTÄ MITÄS ME ROCKTÄHDET!” LEMMY KILMISTER – Minähän kuulun myös Bömbers-nimiseen tribuuttiyhtyeeseen ja soitamme yksinomaan Motörheadin tuotantoa. Annetaan nyt ajan parantaa nämä haavat, sillä jonakin päivänä me ymmärrämme, että elämä on liian lyhyt riitelemiseen... Kerroimme, että meillä on muuten kova bändi ja hänen pitäisi kuulla ensimmäinen levymme Diabolical Fullmoon Mysticism. – Oveni on aina auki Demonazille ja voimme hyvinkin työskennellä yhdessä taas joskus... – Sanotaanko vaikka näin, että jos Demonaz pystyy jonakin päivänä soittamaan kitaraa Immortal-materiaalin vaatimalla tasolla, orkesterin paluun mahdollisuudet kasvavat huomattavasti. No, Lemmy kutsui meidät siltä seisomalta baariin ja tarjosi meille useammankin Jack and Coken. Todellakin: uutislähetyksessä kerrottiin Øysteinin murhasta! Emme todellakaan osanneet epäillä Kristiania, joten hänen syyllisyytensä tuli melkoisena yllätyksenä. No, hän on tietenkin kovista kovin. Demonaz tosiaan kirjoitti Immortalin jäisiin jylhyyksiin ja muihin hyisiin aiheisiin pohjautuvat tekstit. Saatatkin arvata, että pidän sitä kaulanpätkää melko arvokkaana muistoesineenä... Eihän tuollainen yhdistelmä voi kuin toimia, Eikemo nauraa. No, tuoreet tarinat lähtevät liikkeelle Blashyrkhin porteilta ja matkaavat uusiin, entistä kylmempiin ja monumentaalisimpiin valtakuntiin
Bändin kanssa aloitetaan klubitasolta, jonka jälkeen pyritään kasvamaan areenoille ja festivaalien isoille lavoille. Managerija ohjelmatoimisto King Foo ajettiin viime syksynä alas, kun Ewo Pohjola ja Toni Peiju keskittyivät Nightwishiin. Lost Societya hän kävi tieten tahtoen tutkimassa. METALLIN Ilman Jouni Markkasen panosta suomalaiseen musiikkikenttään metallifaneilla olisi ollut jo kaksi vuosikymmentä aika paljon tylsempää. Pitkäjänteisyys on avainsana, kokeilut eivät kiinnosta. – Yritän pitää muita stressivapaana, mutta loppupelissä olen se ruoska, joka soittaa, että ”voisitko tänään”. Se jäi, kun Markkanen aloitti Amorphis-managerina 2004 ja vuotta myöhemmin King Foon osakkaana. Markkanen laski yksi ynnä yksi ja perusti Grey Beard Concerts & Management -yhtiön 11 artistia tallissaan. – Niin kauan kuin ulkoa on jonoa, kaikki on hyvin. Pojat sitten soitti pari biisiä treeniksellään, haudottiin asiaa hetki ja tehtiin sopimus. Korkeintaan hellästi oikeaan uomaan ohjaten. – Bändillähän oli valtavasti myytyjä levyjä taustalla, mutta käytännössä aloitettiin aivan puhtaalta pöydältä. Alexi Laihon kanssa baarissa turinointi toi Children of Bodomin Suomenkeikkamyynnin. – Parhaillaan katsotaan yhdessä erään bändin kanssa valokuvia tulevaa levyä varten, Markkanen aloittaa haastattelun konkreettisella esimerkillä managerin arjesta. Laiho oli kehunut hommien toimintaa Sonata Arcticalle, joka kyseli, hoitelisiko Markkanen myös heidät. Kiero kuin keikkamyyjä Manageroinnin ohella Markkanen on siis myös promoottori. Kaikki riippuu toki ensisijaisesti bändin levyistä ja tahtotilasta, siitä mitä he ovat itse valmiit tekemään. Markkanen pyrkii tekemään työnsä niin hyvin, ettei bändi vaihtaisi koskaan pois hänen tallistaan – kilpailijoita löytyy ja kaikki kärkkyvät toistensa isoja kaloja. Varovaisesti promotointinsa kohteet valitsevalle Markkasellekin on tullut ohilaukauksia. Ennemminkin bändi itse saattaa jossain vaiheessa hyytyä todettuaan, ettei ole paukkuja isommille areenoille. Ensin mainittu rypi pohjamudan tietämillä heikon Far from the Sun -albumin (2003) jälkeen ilman laulusolistia. Jouni Markkanen on tuore yksityisyrittäjä, joka on vaikuttanut metallimaailman kulisseissa vuosikaudet. TEKSTI JUKKA HÄTINEN KUVA MARKUS PAAJALA HARMAAPARTAINEN EMINENSSI 48 INFERNO. Minuun luotetaan ja nyt on toimitettava. Muut Markkasen tallin artistit ovat tulleet suurin piirtein ketjureaktion seurauksena. Oli onnenkantamoinen päästä työstämään sellaisen bändin kanssa nollasta. – Niihin liittyy joku toinen agentuuri tai manageri toisesta maasta, joka on pyytänyt palvelusta keikkojen hoitoon. Markkanen kertoo olevansa hyvin varovainen siinä, minkälaisten bändien promoottoriksi alkaa. Sällien vanhemmat toki, mutta kun saksalainen lyö laput tiskiin ja sanoo että ota tai jätä, tilanne voi olla kinkkinen. – Mitä vanhempi artisti, sen paremmin tietää, mikä on oikea suunta. Nuoria kuuntelen eri lailla, hieman kuin isältä pojalle, välillä toppuutellen, että mitä jos tehtäis tällä tapaa. Taiteellisista asioista ja imagostaan artistilla on usein hyvin vahva näkemys. Jäsenten lopetellessa päivätöitä tajusi, että nyt kyseessä on meidän kimppashow. Etsitään otollista aikaa tulla Suomeen ja lähdetään hoitamaan markkinointia klubeilta, etsimään yhteistyökumppaneita ja tutkimaan, millä artistin saisi kasvamaan. Tämä on toki vain yksi lukuisista asioista, joilla managerin kalenteri täyttyy. Markkasen mukaan managerilla ei ole tarvetta päästä muokkaamaan mitään, vaan valvoa että kaikkien mielihalut tulevat täytettyä. Vuoden duunin jälkeen pääsi näkemään isoja festarikeikkoja ja huomasi, että homma toimi. Hän nimeää promoottorin tärkeimmäksi tehtäväksi yksinkertaisesti pääsylippujen myynnin. Lepakko vaihtui Nosturiin vuosituhannen taitteessa. Tämän pitää olla sellaista, että siitä saa kiksit, rahaa kaikille osapuolille ja itselle jää hyvä omatunto. Markkasen korviin oli kantautunut, että jyväskyläläisbändille oli tarjottu diiliä Saksasta. – Ruutuja on neljä viisi tuhatta, joista tällä kertaa kuvaajana toiminut Ville Juurikkala on valinnut setin bändin tsekkailtavaksi. Amorphis on lukeutunut Markkasen manageroitaviin jo vuosikymmenen ajan, Lost Society on tuoreempi tapaus. Huolehtia siitä, että valitut kuvat löytyvät ajoissa emolevy-yhtiöstä, Suomen-konttorilta ja muiden niitä tarvitsevien maiden toimistoilta. Mies pestattiin Lepakon ohjelmasihteeriksi vuonna 1995, ja hän vastasi viiden vuoden ajan nuorisokulttuurille tärkeän tapahtumapaikan keikoista. Muutaman kerran olen lupautunut tällaiseen ja katunut heti puhelun loputtua, kun on tiennyt, ettei se ole sydämenasia. Markkasen tehtävänä on pitää huolta aikataulusta sekä olla puskurina levy-yhtiön ja bändin välillä. Esimerkeiksi voisin antaa Sabatonin tai Kvelertakin. Markkanen istui iltaa Amorphis-veikkojen kanssa haastaen, että pitäisikö asialle tehdä jotain. Tuskan leivissä Markkanen on ollut ensimmäisestä ulkoilmafestivaalista, vuodesta 1999, lähtien. – Hyppäsin junaan kun kuulin, ettei niitä papereita ole katseltu täyspäisesti läpi
METALLIN 49 INFERNO
Tuska on ovella. – Kieroutunut mieli saa olla, jos saa kiksejä siitä, että on saanut myytyä jotain jollekin toiselle! Suurin osa minun bändeistä on kuitenkin sellaisia, ettei myyntihomman kanssa tarvitse kikkailla. – Muistan, kun ensimmäisissä ulkoilma-Tuskissa oli rodeohärkä, jolla ratsastaminen maksoi euron tai pari. Jostain syystä jengi vetää ne sumopainiasut päälle parin bissen jälkeen. Keikat menivät aina jotenkin päin helvettiä, en muistanut sanoja. Uudemmista bändeistä Ne Obliviscaris. Otetaan vaikka Parkway Drive. Elävän musiikin yhdistyksen tehtävä on täytetty, Markkanen toteaa vitsaillen. Ne unet loppuivat vasta kymmenen vuoden jälkeen, kun kävin vierailemassa mikinvarressa bändin kuoppajaiskeikalla. Heiltä saattaa löytyä rahaa, mutta vapaaaika on kortilla ja sen vievät lapset ja kohta lapsenlapset. Ei olla päätetty vielä mitään, mutta kyllä se laulu vielä lähtee. öö Markkanen muistetaan myös pöydän toiselta puolelta. Tarjonnan lisääntyminen, niin ristiriitaiselta kuin kuulostaakin, voi olla osasyy nuorison puutteeseen. Erittäin haastavaa. Nuorisoa täytyy löytää, että pitti jaksaa pyöriä. Sitten kun päätetään tehdä yhdessä, usko ei saa loppua kahdessa kuukaudessa tai puolessa vuodessa. – Käytiin Warmathin kanssa treeniksellä tässä yksi viikonloppu. Matka voi tyssätä jo ensimmäiseen valokuvaan, jossa on jo niin paljon vialla. – Ei tämä EDM-ylivalta voi kestää ikuisesti. Markkanen on Tuska-organisaatiossa nuijanhaltija, se, jonka pöydän kautta jokainen bändi hyväksytään. Mietin hyvin tarkkaan, pystynkö palvelemaan sitä ryhmää. Jos Tuskan kävijämäärät ovat tippuneet 30 tuhannesta 25:een per viikonloppu, niin ei se vielä mitään kuolemankorinaa ole. Kukaan ei kuitenkaan ole miljonääri, joten jossain vaiheessa pitää alkaa tuottaa. 50 INFERNO. Ja muuten, en kanna radiopuhelinta. Miten vuonna 1970 syntynyt Markkanen pystyy samastumaan modernia metallia diggaileviin ja asettumaan vaikka 22-vuotiaan metallipäämimmin saappaisiin. Jos nämä hommat menevät ihan päin prinkkalaa, niin aina voi kaivaa mikin ja katsoa, mitä sillä voi tehdä. Pitäisikö siinä vaiheessa palkata manageri apuun. Lost Societylla on hirmuinen kuhina ympäri maailmaa. – Hyvä kysymys. Myös tarjonta on lisääntynyt, ja lippujen myynnin eteen joutuu tekemään joka kerta töitä. – Lamb of Godin käyn ilman muuta katsomassa, mutta pittiin en mene. Santa Cruz on hyvä esimerkki äärimmäisen lahjakkaista nuorista, joille on kaikki portit auki ja ne kiinni olevat portit räjäytetään. Uusien kuumien nimien ja vanhempien konkareiden sovittaminen Tuskan kokoluokan festivaalille on haaste, jonka kanssa organisaatiossa painitaan. Osaa ei voisi vähempää kiinnostaa, sekin on ok. Suomessa on puhuttu paljon metallin kuolemasta. Toivottavasti Helsingin kaupungin tapahtumamyönteisyys kehittyisi, eikä olisi tällaista jurraamista. Juhlitaanpa nyt ainakin yksi Tuska ennen Warmathin comebackin julistamista Infernon sivuilla. Kyse ei ole kuitenkaan kikkailusta tai hassuttelusta, vaan tiettyjen asiakkaiden palvelusta. – Hieman hälyttävää, että palvellaan omanikäisiä ja vielä vanhempia. Hän myöntää, että joskus on ikävä niitä hommia. Sitten on Kvelertakeja, joissa tajuaa ekasta riffistä, että nyt ei kysellä. Musiikkimaailma etsii nuoria tekijöitä, mutta keikkaja levypaljoudesta breikkaaminen on vaikeaa, vaikka levydiili, näyttävät musiikkivideot ja sosiaalisten medioiden taituruus löytyisivät. Markkanen toteaa, että alapäästä pitäisi syöttää lisää kävijöitä. Hän lauloi 80–90-lukujen taitteessa speed metalia Warmathissa ja vaikutti sen jälkeen Suburban Tribessa vuoteen 2000 asti. Mahdollisimman paras palkinto promoottorille on loppuunmyyty keikka, jolla yleisö nauttii ja bändi toimittaa sen mitä on luvannutkin. – Ei me varmaan montaa vuotta Suvilahdessa voida olla, ja aiheesta on kyllä keskusteltu. Samaa äänikuvastoa käyttäviin bändeihin pitää paneutua kovasti, että saa jotain irti, tai osaa edes sanoa, mikä erottaa We Came as Romansin ja Emmuren. Käydään paikallisen tahon kanssa konserttipäivät läpi ja katsotaan diili kuntoon. Tuska takana, Tuska edessä Markkasen 17. On Ranger ja tuota… ei sitä massaa hirveästi sitten olekaan. Markkanen povaa, että nuoriso löytää sähkökitaran uudestaan. Se on asia, jota Markkanen ei suostu allekirjoittamaan. Jos menen keikalle, pystyn samastumaan hyvin, mutta pannaanpa levy soimaan, niin tiukkaa tekee. – Olen lukenut foorumeilta, että ”ei voisi vähempää kiinnostaa teidän kikkailut”. Miltä Tuskakeikoilta Markkanen on mahdollista löytää menoa diggailemasta, ilman radiopuhelinta. SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAKALENTERI METELI.NE T VIRON KAIKKI KEIKAT NYT OSOITTEESTA MELOMAAN.EE KESÄLLÄ TALLINNAAN. Olen todennut, että sinä viikonloppuna ei ole enää niin kiireistä asiaa, etteikö minut voisi etsiä. Sirkushuvit ovat olleet aina osa festivaaleja, mutta viime vuosina oheistoiminta on lisääntynyt. Varovainen täytyy aina olla, ei voi louhia joka saralla niin kuin joskus. Alueelle kaavoitetut talot uhkaavat Tuskankin tulevaisuutta ainakin kyseisellä tontilla. Suomessa elettiin 2005–10 huimia hetkiä, jolloin keikat ja festivaalit myivät järjestäen loppuun, mutta nyt on palattu päiväjärjestykseen. Jos metallisten suosiotuulten hiipuminen näkyy jossain, niin siinä, etteivät valtavirtafestivaalit buukkaa metallibändejä ja uusia kykyjä ei tahdo löytyä samoissa määrin. Se on niin tyhmä mutta samalla hillittömän hauska, että se oli hillitön hitti! Festarilla tulee niitä hetkiä, kun soittava bändi ei kiinnosta, ja sekin aika pitää polttaa. Tai sitten bändi voi olla vaikka kuinka hyvä, mutta en tiedä, mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Keikkoja on Markkasen mukaan lähes tuplamäärä entiseen verraten – jokaiselle illalle jotain. Tuskan kävijäbarometrit ovat Markkasen mukaan kertoneet asiakkaiden vanhenevan vuosi vuodelta. Spring is finally... – Monet sitä tekee ja hakee sitä kautta suosiota. – Näin Suburban Tribesta lähdön jälkeen painajaisia, että olin keikalla. Pohjoismaiden suurin metallifestivaali on koonnut alan fanit VR:n makasiineille, Kaisaniemeen ja vuodesta 2011 Suvilahteen. – Aika paljon hiljaisempaa pitäisi sähköpostissa ja puhelimessa olla, että uskoisin. Minulla on esittää tutkimustulosta, että vaikka kuinka sanoisi musiikin riittävän festivaalikokemukseen, niin kyllä se nälkä tulee sille oheistoiminnallekin. Katsotaan tämän kesän festivaali alta pois ja mietitään syksyllä strategiaa. Pyrin myös olemaan eturintamassa, mieluummin yhdeksän kuukauden tai vuoden päähän keikkoja myyden. Markkanen ei osaa sanoa, onko Tuskan pahin kilpailija jokin muu festivaali vai pelikonsoli ja kotisohva
SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAKALENTERI METELI.NE T VIRON KAIKKI KEIKAT NYT OSOITTEESTA MELOMAAN.EE KESÄLLÄ TALLINNAAN?
Inferno.indd 1 02.06.2015 08:04:43
Inferno.indd 1 02.06.2015 08:04:43
Tiny Tunesilla metallivivahteista oli vastuussa pitkälti levyn Unisound-studiollaan tuottanut ja äänittänyt Dan Swanö, joka tuntuu repineen parikymppisistä nuorista irti kaiken mahdollisen tehon – ja itse asiassa jopa paljon enemmän, sillä levyn sympaattisesti kohkaavat riffit ja laulaja Nikola Sarcevicin ajoittainen ”vähän sinne päin” -tulkinta luovat mielikuvan, että jätkät liikkuvat todellakin taitotasonsa äärirajoilla. Nelikymppiset, edelleen melodisen punkin parissa ahkeroivat miehet ovat nykyisin suositumpia kuin koskaan. Tunnelmat vaihtelevat keilauksesta kertovan videohittibiisin Da Striken riemuisasta ilakoinnista hyvinkin kaihoisaan House of Blendiin. Musiikki on kaikin puolin ammattitaitoisempaa ja monien mielestä parempaakin, mutta jätkien debyytissä on silti jotain ainutlaatuista ja äärimmäisen viehättävää. Näiden välissä on muuten vain helvetin kovia vetoja, kuten Disney Time, Leona ja Danze Craze, jotka ovat kestäneet aikaa yllättävänkin hyvin. Noin vuosi levyn julkaisusta ilmaantui vaikeuksia monikansallisen Warner Brothers -yhtiön kiinnitettyä huomionsa Tiny Tunes -levyn nimeen, joka viittaa luonnollisesti Tiny Toons -animaatiosarjaan, sekä kovin tutulta näyttävään kansikuvaan. Olipa vanha Disney Time -kappalekin muuttanut matkalla nimensä arvoituksellisesti Diznee Timeksi, mutta levyn musiikillinen sisältö pysyi samana. TEKSTI JONI JUUTIL AINEN MILLENCOLIN Tiny Tunes BURNING HEART 1994 Eka levy oli paras Millencolin on niitä bändejä, joita yksikään ”itseään kunnioittava musiikkirunkkari” ei kehtaa myöntää kuuntelevansa. Millencolinia on kuitenkin turha verrata näihin bändeihin, sillä yhtyeen tyylilaji on ollut alusta saakka hieman enemmän kallellaan metallin suuntaan. TINY Tunes/Same Old Tunes on oman aikansa lapsi, joka on pysytellyt vuodesta toiseen parhaana Millencolin-levynä, vaikka esimerkiksi Machine 15 (2008) on hyvinkin onnistunut albumi. Sanoitukset kertovat naiivisti lähinnä keilauksesta ja tytöistä, mutta mitäpä muuta nuorten miesten päissä voisikaan liikkua. Kaksitoistabiisinen kiekko idioottivarmaa huippukappaletta väärällään! Hetkittäisten ska-vaikutteiden, nopeiden punkkikomppien ja ruotsalaisittain takuuvarmojen listahittimelodioiden ristituli kuulostaa kaikkien näiden vuosienkin jälkeen jäljittelemättömältä ja ennen kaikkea äärimmäisen aidolta. Tämä johtunee levyn vilpittömästä ja sympaattisesta meiningistä, sillä poliittisiakin aiheita sanoituksissaan myöhemmin käsitellyt ja paikoin liialliseen vakavuuteen sortunut Millencolin ei vain vaikuta enää kovin viihdyttävältä. PROVINSSIROCK 54 INFERNO. Vuonna 1992 perustetun melodisen skeittipunkbändin ensimmäinen levy Tiny Tunes (tai oikeastaan Same Old Tunes – palaamme aiheeseen myöhemmin) oli jonkinmoinen hitti kotimaassaan, se kun ilmestyi sopivasti Bad Religionin, Green Dayn ja The Offspringin räjäyttämän melopunkaallon aikoihin. Kai sen uskaltaa jo sanoa: eka levy oli paras. RUOTSIN Örebrosta kotoisin olevan Millencolinin uran voisi kuvitella olleen alusta alkaen pelkkää nousukiitoa. MUTTA ne biisit... Pieni ruotsalainen Burning Heart -lafka joutui taipumaan lakisotkujen jälkeen suuren koneiston edessä ja julkaisemaan levyn uudella kansikuvalla sekä uusitulla Same Old Tunes -nimellä. Bändin yli kaksikymmenvuotinen ura ja kova suksee melopunkpiireissä kuitenkin todistavat, että kaappidiggareita löytyy muualtakin kuin tästä osoitteesta
Ei vain ennenkuulumattoman intiimeissä lyriikoissa, vaan riffien, rumpaloinnin, koko helahoidon ilmiselvässä tunnelatauksessa. Right now. Jokaisen näistä veisin autiolle saarelle mukanani enkä pääsisi tylsistymään. Right here. VII: Sturm und Drang on kuitenkin bändin paria aiempaa levyä selkeästi groovaavampi, koukuttavampi ja jollain määrittelemättömällä tavalla ihan vain jytympi. I can’t recognize myself. So stop blaming your problems on any and everything else. Esimerkiksi hienon Embersin puhdas kertosäe pääsee aivan yllättämään suoranaisella herkkyydellään. vuonna 2010 Randy Blythe aiheutti faninsa kuoleman Prahassa. ”You are completely responsible for your own life, and no one is going to save you from yourself. Blythe on aina kuulunut metallin monipuolisimpiin murisijoihin, mutta tällä albumilla syvältä sydämestä kumpuava ulosanti ulottuu vieläkin laajemmalle skaalalle. Mutta kuinka helposti sitä unohtaa, tai antaa itselleen anteeksi, teinipojan kuolemantuottamuksen. Right this fucking instant that matters.” (Delusion Pandemic) SALLA HARJULA VII: Sturm und Drang ilmestyy 24.7. Olisi, miten sen nyt sanoisi, sääli, jos bändille selvästi näin tärkeä sieluntuotos ei toimisi musiikillisesti. Se kuuluu. Vaikka kuinka tapaturmaisen. My future’s painted black. Hän kuuli tragediasta vasta yhtä studioalbumia, kahta vuotta ja yhtä Euroopan-kiertuetta myöhemmin, kun tshekkiläinen poliisi saartoi hänet Ruzyn?n lentokentällä bändin palatessa keikalle Prahaan. My hands are painted red.” (512) Toukokuun 24. Asiaa seuranneet tietävät myös, että Blythe vapautettiin syytteistä viiden viikon vankeuden jälkeen. Joka tapauksessa Danielin pää iskeytyi lattiaan ja ilmalennon aiheuttama aivoverenvuoto tappoi miehenalun kuukautta myöhemmin. Tarpeettoman väkivaltaisesti ehkä – kuka tietää. On oikeastaan tietynlainen helpotus, että levy on niin hyvä. Aivan Sacramentin (2006) tasolle kokonaisuuden intensiteetissä ei päästä – tosin saatan olla tässä kohtaa hieman puolueellinen. ”My hands are painted red. I’ve become someone else. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa RANDY BLYTHEN SIELUNPUHDISTUS LAMB OF GOD VII: Sturm und Drang NUCLEAR BLAST TIMO ISO AHO 55 INFERNO. Kyseinen levy kun on ollut minulle julkaisustaan lähtien yhdenlainen vihaisen metallimusiikin ruumiillistuma Panteran Vulgar Display of Powerin tai Hauntedin rEVOLVErin tapaan. Teini-ikäinen Daniel Nosek kiipesi Lamb of Godin keikalla lavalle, josta laulaja heitti nuorukaisen maahan. Tällä kertaa vimma ei kuitenkaan kohdistu abstrakteihin konsepteihin, kuten järjestäytynyt uskonto, vaan albumi on Blythen – ja koko bändin – henkilökohtainen katarsis. Onhan Lamb of God aina ollut vihainen. It’s only what you do. Stoori on tuttu kaikille, jotka seuraavat edes pintapuolisesti, mitä metallin maailmassa tapahtuu. VII: Sturm und Drang on kuitenkin niin lähellä raivoisaa kultaa kuin faneilla on ollut mitään oikeutta odottaa. Blythe oli satavuotiaassa tshekkivankilassa ennen kuin oli ehtinyt kunnolla astua maankamaralle. Raivoisa, upea, kypsä lopputulos on tässä. Lamb of God teki tapausta seurannutta studioalbumiaan pitkään. Blythe ei tiennyt asiasta mitään. It does not matter one tiny fucking bit how unfair you think the world is
Ammattilaiset tempovat ammattilaisten ottein, ja 30 vuoden kokemukseen nähden vieläpä vallan tomerasti. Perussuoritus Danilta ei riitä, kun muu bändi on askeleen korkeammalla tasolla ja käsillä ovat periaatteessa kaikki huippulevyn ainekset. Tästä päästäänkin perimmäisen kysymyksen pariin: kuinka monta aidosti potentiaalista keikkahittiä levyltä oikeasti löytyy. Yli kolme minuuttia on tässä meiningissä aivan liian pitkä tovi. Hammer of the Witches on kuitenkin hyvä levy. Bändin pehmeästi myötäkarvaan silittävä hard rockin ja heavyn sekoitus sujuu kuitenkin sen verran kiltisti, että pakkohan tässä on hymyillä vienosti. Nämä jätkät eivät ota mitään kovin tosissaan, mutta rymistelyn teho ei vähene tahallisesta ja tahattomasta komiikasta. CRADLE OF FILTH Hammer of the Witches NUCLEAR BLAST Koko 2000-luvun epätasaisten levykokonaisuuksien kanssa kamppaillut goottiblackin ikoni sai pitkästä aikaa juonen päästä kiinni kolmen vuoden takaisella The Manticore and Other Horrors -kiekollaan. Täydellistä King Parrot -biisiä edustaa lyhyt ja ytimekäs kaahaus, kuten vaikkapa Sick in the Head. Prometheus-levyn biisikirjon sulava tenho on käytännössä vertaansa vailla Suorimmat vaikutteet on napattu sekä 80että 90-luvun Helloweenin pehmeämmältä puolelta. Tämä tiimi on luotu koettavaksi livenä. Kuten edeltäjänsä Ascending to Infinity (2012), myös Prometheus, Symphonia Ingis Divinus on täyteläisesti sounditettu, mainiosti soitettu ja upeasti tuotettu sinfonisen voimametallin teos, jota kuunnellessa olo on kuin eeppisen fantasiaelokuvan teatterikatsomossa. Kyllä tätä ihan ilokseen kuuntelee. Albumin heikoimmaksi tekijäksi muodostuu yhtyeen ainoan alkuperäisjäsenen, laulaja Dani Filthin, jatkuvasti heikentyvä lauluääni, joka taisi tuhoutua viimeistään vuoden 1996 Haunted Shores -biisillä. SALLA HARJULA SUNLIGHT My Own Truth TOTAL METAL Nämä kreikkalaiset eivät takuulla edusta sitä koulukuntaa, joka kehuskelee uuden levynsä olevan taas edellistä raskaampi. Viimeistään nyt lienee kuitenkin syytä tyytyä ajatukseen, että vuonna 1991 perustetun bändin parhaat biisit on jo kuultu. Se on äärimmäisen monipuolinen, modernilta Filthiltä kuulostava albumi, joka tuo bändin musiikkiin odotettua enemmän thrashja heavyvaikutteita, jotka ovat toki kulkeneet yhtyeen matkassa jo sen demoajoista alkaen. Kirkkaat mutta tälle päättömälle hurjastelulle juuri sopivan rosoiset. Alun perin Rhapsodyna tunnettu genren italialainen lippulaiva joutui vuonna 2006 lisäämään nimeensä Of Fire -liitteen tavaramerkkipolemiikin takia. Kädessä ei siis ole miekkaa vaan kimppu ruusuja. Nyt toiseen kokopitkäänsä ehtinyt Turilli-Rhapsody ei ole koskaan eronnut alkuperäisen bändin musiikillisesta linjasta merkittävästi. Evemasterista tuttu Jarno Taskula on ensiluokkainen laulaja, ja miehen kireä tulkinta pelastaakin monta biisiä totaalisen tylsyyden alhosta. Siinä missä Rhapsody of Fire luottaa nykyään yhä enemmän dramaattisemman power metalin perinteisiin hyveisiin, Turillin Rhapsody on massiivisine orkestraatiokudelmineen alleviivatusti puhdasveristä leffametallia. Silleen hyväntahtoisesti ja hieman lapsekkaasti. Koskettimien ja naislaulun osuus on lähinnä kosmeettinen, sillä kyseessä on selkeästi rajusti kulkeva metallilevy. JONI JUUTILAINEN DEMON EYE Tempora Infernalia SOULSELLER Kovin moni on toitottanut olevansa totaalisen kyllästynyt kaikenlaiseen musaretroiluun. Viimeinen korvat sulattava silaus jää kuitenkin vielä uupumaan. Hassuttelukin tuntuu vähän päälleliimatulta, joten kovin paljon kehuttavaa levystä ei löydy. 56 INFERNO. Jotenkin ei yllätä yhtään, että hillittömän aggressiivista möykkää kieli poskessa suoltava joukkio nappasi juuri Phil Anselmon tuottamaan toisen kokopitkänsä. Vuonna 2011 bändin toinen säveltä ja kitaristi Luca Turilli jätti Rhapsody of Firen – ainakin väitetysti – ystävällisessä hengessä ja perusti oman Luca Turilli’s Rhapsodynsa. Vaan niin kauan kuin itse musiikki on hyvää, on herttaisen ja muistuttaa Rhapsodyn Symphony of Enchanted Lands -saagan kulta-ajoista. When I See You on puolestaan melko suora kopio Iced Earthin balladeista. Meininki on siis periaatteessa helvetin hyvä, mutta levy vain... Taannoin tuli yllättäen innostuttua nuoruusvuosien suosikista, mutta nyt tunnelma latistuu taas hälläväliä-tasolle. Toisaalta moni biisi ei ole myöskään kokonaisuudessaan toimiva. Sävellyspuolella yhtye tuntuu lähteneen liikkeelle tavanomaista köyhemmin eväin, ja kohdakkoin meno kuulostaa vain tuplabassarein boostatulta iskelmältä. Ja niistä Anselmon soundeista. JAAKKO SILVAST KING PARROT Dead Set AGONIA Brutaalin stonergrindin humoristinen pelimannikööri on viihdyttävä tapaus. Hammer of the Witches kuulostaa alkuun todella hyvältä. Turhan pinnassa kuuluvat vaikutteet paljastavatkin nopeasti, että uran alkupuolta tässä vielä tahkotaan. Melodioita ja tarttuvia koukkuja tarjoillaan mukavasti, mutta kokonaisuus on vielä hienoisesti raaka. Tämän pumpun keulille olisi helppo kuvitella Michael Kiske sydäntään purkamaan. Livenä yhtye on takuulla tiukimmillaan, mutta hurja meininki ei välity levyformaatissa kuulijalle asti. Juuri tällaisen mahtipontisen fantasiametallin luojana Luca Turilli on aina ollut ylittämätön. on. Silmille ja korville ja kaikille aisteille hyökkäävä musiikillinen rynnäkkö hauskuttaa meiningillään ja lyriikoillaan ihan levylläkin, mutta ei aivan tarpeeksi tehokkaasti. Viettely hoidetaan runsailla melodioilla, ja särökitarat ovat mallia Radio Rock. Yhtyeen 15. Normaalisti tällainen tavara saa irvistelemään jo lähtöhetkillä, mutta näille miehille on annettava mahdollisuus. Pikkiriikkisen liian pitkät biisit laimentavat vääntöä nekin. Eastern Train lainailee häpeämättä Deep Purplen ja Led Zeppelinin arsenaalista. albumi tuntuukin jonkin sortin notkahdukselta edeltäjäänsä verrattuna, vaikka kuulostaakin tasan tarkkaan Helloweeniltä. Harmi vain, että bändin esenssi ja olemus menevät pelkällä kuuntelulla hivenen hukkaan. KIMMO K. Koviakin vetoja löytyy, sillä esimerkiksi Disciplinen pieksäntä osuu todella lähelle häränsilmää. Andi Derisin kailottamat helpot laulumelodiat, loputon tuplabassarien paukutus ja muistiin painuvien riffien puute ovat ne suurimmat ongelmat. Balladit juustoillaan häpeämättä kotiin, ja klassisen rockin vaikutus pilkahtelee siellä täällä. Jos perus-power-läpätys riittää, tässäpä sitä, muutamalla kiinnostavammalla hetkellä varustettuna. KOSKINEN LUCA TURILLI’S RHAPSODY Prometheus, Symphonia Ignis Divinus NUCLEAR BLAST Metallimaailman maalaisjärjenvastaisimmat bändihajoamiset, uudelleennimeämiset ja tuplatittelit ovat tähän saakka olleet pääasiassa blackja death metal -porukoiden heiniä, mutta osataan sitä sinfonisen power metalinkin puolella. Ainakaan tässä osoitteessa ei ole ollut vaikea päättää, kumpaa Rhapsodyinkarnaatiota kannattaa seurata. Albumi kaipaa edes yhden Cruelty Brought Thee Orchidsin, mutta se jää vain haaveeksi. Se on monipuolinen osoitus Filthin taidoista ja hyvä sisäänajo Marek ”Ashok” Šmerdan ja Rick Shaw’n muodostamalle kitaristikaksikolle. Yksitoistabiisisen levyn hurjimmat ja villeimmät paukutukset pistävät veren virtaamaan, mutta valitettavasti vain ihon sisäpuolella. Scarpath ei ole huono bändi, mutta jotain omaleimaisuutta tämä touhu kyllä kaipaisi. Yleiskuva jää silti suhteellisen valjuksi. KARI KOSKINEN SCARPATH Scarpath MUN Muiden muassa Evemasterissa, Spirit Diseasessä ja Anger Cellissä marinoituneiden aikamiesten Scarpath rynkyttää esiin sitä kaikkein tyypillisintä kotimaista omakustannemetallipullaa eli deathillä höystettyä thrash metalia. Sen sijaan ”silkkinen”, ”sulava” ja ”sutjakas” voisivat olla hyväksyttäviä ja myös bändin kieltämättä hieman hömelöön nimeen sopivia adjektiiveja. Levyltä lohkaistu Like a Rat -video ilmentää hyvin sitä sielujen sukulaisuutta, joka bändin ja Anselmon välillä on syttynyt. Päinvastoin. JONI JUUTILAINEN HELLOWEEN My God-Given Right NUCLEAR BLAST Saksalainen power metal -legenda oli suorastaan hämmästyttävän tiukassa iskussa edellisellä levyllään, toissa vuoden Straight Out of Hellillä. Tietysti näin osaava kopla upottelee koukkuja sinne ja tänne, eikä yksikään biisi ole kokonaisuudessaan heikko. Levyä kuunnellessa ymmärtää, miksi bändi haluaa tehdä tällaista musiikkia, mutta tavan kuulijalle yhtyeen soitanta edustaa sitä kaikkein keskimmäistä keskitasoa. Sittemmin kitaristikaksikkonsa uusinut porukka onkin uusimmallaan jännän paikan edessä. Ensimmäiset kuuntelukerrat valuttavat mahlaa korviin; bändi on tiukassa iskussa. Scarpath on noin viisi vuotta vanhan ryhmän ensimmäinen levy, ja sisältö on juuri sitä, mitä odottaa saattaa: hyvin soitettua ja toteutettua metallia, josta ei jää mitään mieleen
MIKKO MALM THE GROTESQUERY Curse of the Skinless Bride CYCLONE EMPIRE En liioittele kauheasti, jos väitän Rogga Johanssonin säveltävän uuden biisin aina päivän tai parin välein. Joey Siedlin ja Andreas Ballnusin kitarointi ei tarjoa varsinaista virtuositeettia, mutta perustavaa laatua olevaan pääntaontaan tämä on mitä mainiointa ajanvietettä. Kaikki ovat tehtäviensä tasalla, mutta Oeds Beydalsin (exDevil’s Blood) kitara johtaa show’ta. DEATH ALLEY Black Magick Boogieland TEE PEE Kansitarrassa suositellaan Death Alleyn musiikkia seuraavien bändien ystävälle: Motörhead, Black Sabbath, MC5, Blue Öyster Cult, Bad Brains, Hawkwind ja Pentagram. Edellä mainitut esimerkit ovat hyviä todisteita, että yhtye osaa tehdä parhaimmillaan iskevää ja koukuttavaa materiaalia, mutta ihan napakymppiin ei kuitenkaan tällä kertaa osuta. Myös muita helmiä löytyy, kuten synkänkolea Snowstorm, energisesti tykittävä videobiisi A Calm Before the Snowstorm ja black metal -henkinen Dawn of Northern Coldness, joka tuo ajoittain mieleen toisen talvimetalliveljen Immortalin. Albumin yleissoundikin on jämäkän tasapainoinen. Tästä soisi kasvavan jotain pitkäikäisempäänkin. Lista asettaa riman mahdottomiin korkeuksiin. Lievätkö ennakkoluulot kuitenkin menneet itselläni hetkellisesti kiinnostuksen edelle, sillä Tempora Infernalia vaikutti ensivaikutelman perusteella melkoisen yhdentekevältä ja onnistui nostattamaan jopa pienoisen ärsytyksen. Pääosin rokkaavan keskitempoisesti ja ilman blastaamista ruhjovat biisit sisältävät aavemaisiakin sävyjä. JAAKKO SILVAST IMMORTAL SOULS Wintermetal ROTTWEILER Kokkolalainen Immortal Souls aloitti melodisen death metalin parissa jo 1990-luvun alussa, mutta on sittemmin vaipunut eripituisiin hibernaatiotiloihin. Bändisoitto rullaa kuin Motörheadin tai Bad Brainsin klassikoilla konsanaan. Kesän lopulla Wacken Open Airissä tuonkin pitäisi allekirjoittaneelle selvitä. Kappaleiden riffipohja ui keskivertoa matalammissa vesissä. Wintermetal on kokonaisuutena mallikelpoinen tuotos, joka täyttää genren laatuvaatimukset ja kriteerit varsin helposti, mutta siitä uupuu se jokin mystinen piste i:n päälle. Ehdottomasti uusien hard rock -tulokkaiden kiinnostavimmasta päästä. Albumin sävellykselliset ja sovitukselliset perustukset ilmentävät genren maneereita konstailemattomasti, joskin yltäkylläisesti. Toivon todella, että asia on näin myös ilman kaikkivoipaa studiotekniikkaa. Vaan eipä jenkkien kakkoskiekko ole täysin silkkoa. Summa summarum, Architects of Chaozin aloitus on useammasta kulFR ANC OISE BOLECHOWSKI masta katsoen vahva ja positiivisesti yllättävä 12-raitainen. Verkkaisesti levyttävä yhtye julkaisi uransa parhaan levyn neljä vuotta sitten ja osoitti siten olevansa myös musiikillisesti uusiutumiskykyinen orkesteri. Viides levy Wintermetal on vähemmän seikkailullinen ja enemmän perinteiseen ilmaisuun luottava teos, missä on hyvät ja huonot puolensa. Kolmannen levynsä julkaiseva The Grotesquery on massiivisen pinon parempaa laitaa. Death Alley keittää tutuista tarpeista innostavan omaperäistä jytäpuuroa. Jostain pölähtää tarttuva laululinja. Eihän kukaan jaksa pelkkää korvakarkkia alituiseen. Debyyttiseiskalta tuttu Over Under esittelee tärkeimmät valttikortit. Hillittömällä energialla tykitelty kitaramyllytys tarjoilee pentatonista koukkua koukun perään. Jos kolme julkaisua yhtä monessa olemassaolovuodessa kertoo enemmän hätiköinnistä ja intoilusta kuin varsinaisesta luovuudesta, lopputulos paranee lisäkierroksilla kohtuulliseksi. Mehukkuutta luovat runsasmelodiset laululinjat. Vaikutteita mainituilta on varmasti kaiveltu, mutta muutenkaan ei ole kyse pelkästä tyhjästä levy-yhtiön mainoslöpinästä. Tiedä sitten, onko se ollut tarkoitus. Ukolta on julkaistu viimeisen viiden vuoden aikana erinäisten bändien nimissä vajaat kolmekymmentä pitkäsoittoa. The League of Shadowsilla Di’Anno kiekuu puhtaita ja murisee matalia sellaisella tarkkuudella, että longarin voi helposti nimetä laulullisesti äijän parhaimpiin. Sooloelvistely on sivuroolissa, jytäriffipyörre keskiössä. Sekaan hieman riipiviä tunnelmia, arkusta hiipiviä melodioita ja karmaiArvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 57 INFERNO. MEGA ARCHITECTS OF CHAOZ The League of Shadows METALVILLE Saksalaisdebytantin esikoisella räimitään perinnetietoista heavy metalia Ragen ja Saxonin hengessä. Riemukkaan turboahdettu albumi rauhoittuu hetkeksi spacerockjyystö Supernatural Predatorin suvantokohdassa, mutta muuten ei anneta armoa. Huomionarvoisin tekijä bändissä on brittilaulaja Paul Di’Anno. Kaiken modernin hömpötyksen seassa tällaisellekin helpolle ja mukavalle, rennonsynkästi rokkaavalle kuuntelumusalle on silloin tällöin aikansa ja paikkansa, vaikkei Tempora Infernaliaan tutustuminen ole missään määrin pakollista. Muistissa on Di’Annon soolobändin viimeisin livetallenne, jolla ukko raakkui tunnetuimman yhtyeensä alkuvuosien virstanpylväitä käytännöllisesti katsoen vailla minkäänlaista tyylitajua – tai edes lauluääntä. Nämäkin veisut on kasattu perinteisistä death metal -elementeistä, mutta klassisten kauhujuttujen ympärille kasatut sanoitukset ujuttavat sävyjään myös musiikin puolelle. Tarttuvat nypläysriffit kietoutuvat toisiinsa huumaavasti. Ei millään meinaa uskoa, että Iron Maidenin levytyksellisen uran ensiääni tarjoilee levyllä näinkin vahvaa ulosantia. Kimmo Pulkkisen laulama, hieman katatoniamaisia elementtejä sisältävä Northern Star on varmaan levyn tarttuvinta ja laadukkainta antia. Tokihan kaikki on velkaa Black Sabbathille, ja etenkin Pentagramille, mutta hyvältä voi ja kannattaa lainata, kun taas paskoilta ei. Tuohon vielä muut julkaisut päälle, joten palo on selvästi kovaa luokkaa. VILLE PIRINEN yhdentekevää, mitä genreä se edustaa tai kuinka moni siitä tykkää. Tuloksena on tiivis ja saumaton kokonaisuus, joka ei petä, muttei toisaalta myöskään tarjoa mitään yllättävää tai tajunnanräjäyttävää. Death Alley ei varsinaisesti keksi mitään uutta tai omaperäistä, mutta vääntää klassiset vehkeet ennenkuulemattomille kierroksille
SALLA HARJULA ECSTATIC VISION Sonic Praise RELAPSE Ne, jotka ovat Hawkwindin ja muiden happoisten, psykedeelisempien rockbändien ystäviä, olisi syytä painaa tämän yhtyeen nimi mieleensä. Suhteellisen pätevästi yhtye kevytprogeilevaa kevytmetalliaan pätkii. Lopputulos on monipuolisen tyylitajuista riffikeitosta ja eritasoista kaahailua toimivilla ärinöillä. Sävellykset perustuvat ennen muuta alavireisiin riffikiertoihin. Ja mikäs siinä, pidempi käsittelyprosessi ja harkitut riffittelyt ovat tuottaneet tulosta. Lovecraftia ja Kaksoisvirranmaan jumalia. KARI KOSKINEN ADRAMELCH Opus PURE PROG No niin. Spirituaalinen svengaus kohahtaa hattuun melkoisella voimalla. Myös välitöntä psyykevirtailua on havaittavissa, eritoten 12-minuuttisessa Celestial-järkäleessä. Kolmivuotiaan bändin esikoissoitto on lajissaan takuuvarmaa pärinää, jonka hämärä, romuluinen ja tuomiollinen kaaostunnelma on taattu. Kyllä, tekijöiden tappava aggressio paistaa läpi kautta linjan. Kyllä, bändin jäsenet osaavat soittaa. Onpa säveltäjäpari Marko ja Nadine myös naimisissa keskenään. KOSKINEN THY ART IS MURDER Holy War NUCLEAR BLAST Ompelukonemetalli. viimeisen levynsä. Taitaa olla. Kurkkuaan pätevästi rohistava Kam Leekin on jaksanut roikkua mukana alusta asti. CJ McMahonin ulosanti on läpeensä käsiteltyä, yksitoikkoista jyrinää, joka on miksattu dominoimaan kaikkea edes potentiaalisesti kiinnostavaa, mitä taustalla tapahtuu. Sanoitusten puolelta hyppii jälleen eteen H.P. Onnistuneesti toteutettu eeppisen dramaattinen jännite kompensoi aihepiiriä ja lisää pisteitä. Myös suurellisuutta on lisätty vierailevilla laulajilla, jotka suoltavat niin örinätukea kuin kummittelevaa naislaulantaa ja -kuoroa. Kaikesta näkee, että aiheeseen on perehdytty syvällisesti ja määrätietoisesti. Yhtyeen potentiaali on käsinkosketeltavaa ja uran suunta lienee pakostakin noususuhdanteinen. Yhtyeen kakkoslaatta kuvastaa hyvin Karhusen sovitustajua. Okkultismitrilogia tulee tämän levyn myötä täyteen, joten bändin taru saattaa olla tässä. Ehkä korviinpistävin ongelma on lauluraidat, tai oikeastaan se, mitä levyn tuottaja on niille tehnyt. Tämän raamin päälle on lisätty minimalistisia melodioita sekä asteittaisia välija taustaharmonisointeja. Loppukoontina ei voi kuin myhäillä ja kehua bändiä hienosta, huolitellusta kakkosalbumista. NINNI HEINONEN ASHTAR Ilmasaari CZAR OF CRICKETS Sveitsiläisduon debyytin erikoinen suomenkielinen nimi herätti ihmetystä, kunnes selvisi, että toinen jäsenistä on suomalainen. Ja tylsä. KIMMO K. Kappaleet etenevät melko uskollisesti sludgen ja doomin tahtipuikoilla, mutta laulut vedetään hyytävästi mustaa metallia kumarrellen. Vaikka materiaalin terävyys liukenee ajoittain sovituksellisen paljouden sekaan, oikea suunta löydetään aina nopeasti uudestaan. Parhaimmillaan levyn antimet venyvät lähes 13-minuuttiseen jamitteluun, mutta fiiliksen osuessa kohdalleen levyn kuuntelee heittämällä läpi pariinkin otteeseen. Ja kun sanoituksissa kolutaan vasevasti purevia riffejä, ja kokonaisuus erottuu suoraviivaisen peruskuolon massasta edukseen. Ilmapiiristä on onnistutFORGOTTEN HORROR Aeon of the Shadow Goddess WOODCUT Muun muassa Deathchainistä tutun Tuomas Karhusen synkäntarttuva hengentuotos Forgotten Horror näyttää, miten blackja thrash metalia yhdistellään kiintoisasti. Täytyypä sanoa, näin yhtyettä aiemmin kuulematta, että tämän näytön perusteella bändin lopettaminen ei tee maailmankaikkeuden progemiekkaan kovin suurta lovea. Se kuulostaakin ajoittain Gojiralta. Jos nyt jotain positiivista pitää kaivaa, niin viimeinen biisi Naked and Cold ihan toimii. Australialaisen äärimetallipumpun tuotos on raivokas, sysimusta ja hellittämätön. Parin ensimmäisen rallin jälkeen arvostelijan ainoa impulssi on odottaa kiekon loppua. Erityisesti jälkimmäinen puoli pelittää hyvin ja uhkaavalla tatsilla. Sabolickin yksinkertaiset, matalat ja raspisesti kaikuvat laulut istuvat aikaansaatuun tunnelmaan lähes hämmentävän hyvin. Italoprogen kulttibändi heiluttaa jäähyväiset musiikkimaailmalle. Mikään ei ole periaatteessa täysin vialla, mutta hyvin äkkiä sitä tajuaa, että lähes jokaisen biisin paikkaa voisi vaihtaa eikä kukaan huomaisi. Biisien melankolisista sävyistä voisi saada irti jotain suurempaa, hetkittäin sävelkulut kolahtavat melodiahermoon oivasti. The Black Dahlia Murderin teknistä osaamista ja Behemothin tylyä kuolosanomaa yhdistellään kovalla innolla. Kyllä, sävellystyössä on suorastaan oivaltavia kulmia. Vittorio Ballerion laulu on kuitenkin pateettisen puolelle kääntyvää hoilotusta, soitto sopivan osaavaa mutta yllätyksetöntä ja hietöntä. Power metalin estetiikasta enemmän diggailevalle meno voisi maittaa kovastikin, mutta allekirjoittaneen lähtökohdista Adramelch ei onnistui tempaamaan mukaansa. Joka ei sitten koskaan saavu, saamari. Entisen A Life Once Lost -kitaristin Doug Sabolickin visioista syntynyt kokoonpano haluaa soittaa musiikkia, joka kuulostaa omiin korviin hyvältä. Philadelphialaisorkesterin debyyttialbumi tarjoaa aikamatkan takaisin 70-luvun usvaisten, hikisten ja (päänsisäisesti) värikylläisten keikkaelämysten uumeniin. Suvaitsevat kuitenkin jättää perinnöksi kavin naamoin Spinal Tapin jäämistöä linjalla ”walk through the mist of ancient times”, viisari kääntyy väkisin alaviistoon. Toivottavasti ei, sillä Curse of the Skinless Bride on hitusen kahta edeltäjäänsä monipuolisempi ja mielenkiintoisempi kiekko. EETU JÄRVISALO M AIJA LAHTINEN 58 INFERNO. Ja lopputulema on lattea. Onko se sana. Levy ei toistele vanhoja esikuvia, sillä erikoisempaa yhtälöä tarjoavat afrobeatillä höystetyt introt sekä vaikutteet niin acid rockin kuin heavy metalin sfääreistä. Kyllä, soundit ovat prikulleen kohdallaan. Neljän vuoden takaiseen, pätevään mutta vielä hieman orastavaan debyyttiin verrattuna ideat ovat runsaampia ja täyteläisempiä
Mies on hoidellut levyllä aivan kaiken kielisoittimista rumpuihin ja lauluista äänityksiin. Varsin kiitettävää harrastuneisuutta, siis! Petron musiikki on oudohkolla tavalla tuttua mutta epätuttua. Under Captain’s Flag häipyy kuitenkin tekopirteän yleissoundinsa ja biisien sisäisen linjattomuuden takia nopeasti levyhyllyn hämärään. tu loihtimaan varsin lohduton, salamyhkäinen ja kummitteleva, mitä mystis-okkultistiset lyriikat tukevat oivallisesti. Komeasti harmonioilla silattuna sekin tosin toimii. Cat O’Nine Tailsin kristillinen ideologia karsii osan potentiaalisista kuuntelijoista jo lähtökohtaisesti. Ijäs pysyy nuotissa, vaikka äänensä ei ole kyllin vahva pääsolistin rooliin. Mukavaa ja taitavaa, kivasti viistoakin, mutta levyn kuuntelusta tulee vähän itsensä kättelemisen tuntu. Levy kuulostaa ammattitaitoiselta, totta kai, mutta tällä ei ole juuri painoarvoa, kun ammattitaidolla on ulostettu albumillinen ”hassunhauskoja” riffejä, tankeroita sanoituksia ja milloin minkälaista erikoisuudentavoittelua. KOSKINEN CAT O’NINE TAILS Under Captain’s Flag OMAKUSTANNE Hengellinen merirosvometalli on genrenä niin omaperäinen, että kotoisen Cat O’Nine Tailsin debyytti houkuttelee pelkästään sen perusteella lähempään tuttavuuteen. Pääasiallinen viitekehys nojaa folk metaliin sekä tietysti siihen luvattuun merirosvometalliin kaikkine lyyrisine maneereineen ja äänimaailmoineen. Parhaiten piraattiheruttelua ilmentää nelosralli Wind of Change, josta löytyvät myös levyn maistuvimmat kitara-ajot. Silti ei voi välttyä ajatukselta, kuinka ilmaisu olisi toiminut oikean bändikemian jalostamana. EETU JÄRVISALO PETRO Smoking Stone MUN Petro Ijäs on tämän levyn perusteella melkoinen epeli muusikoksi. Siinä lehahtaa kevyt Kingston Wall -progen viba, ja havaintoelimeen lehahtelevat myös miedot grungesävyt. Leijailevaa ja kitaravetoista menoa johdattaa laulu, joka on musiikillisessa mielessä heikoin Petron lenkki. Levyn ainoaksi ansioksi jäävät lopulta muutamat vekkulit kertosäkeet ja harmoniat, jotka ovat kuin Stam1nan ylijäämälaarista kotoisin. Vaikuttava pläjäys siltikin. Levyn biiseissä on itua ja kohtuullisesti myös tarttumapintaa. JAAKKO SILVAST WÖYH! Dwzyrek KASKELOTTI Siinä vaiheessa, kun kaksi niinkin persoonallista muusikkoa kuin Hyyrysen veljekset lyö hullut päänsä yhteen, luvassa voi olla oikeastaan ihan mitä tahansa. Voi hyvinkin olla, että koko bändin ideana on tehdä täsmälleen sitä mitä WÖYH! haluaa, mutta toinen toistaan kökömpien kappaleiden äärellä on vaikeaa pysyä siinä uskossa, että tällaiseen musiikkiin on oikeasti vuodatettu rehellistä sydänverta. KIMMO K. Vielä ennen debyyttilevyä uskalsin toivoa sekä Stam1nasta että YUP:stä mittavasti pitävänä, että nyt keitellään aivan mieletöntä keitosta, mutta viimeistään tämän toisen albumin myötä voin myöntää pahimpien pelkojeni käyneen toteen. Itse musiikissa tuo hengellisyys ei kuitenkaan erityisemmin ”häiritse” ateistisempaakaan kuulijaa. Vaikka kaksikon materiaali huojuttaa, synkistelee ja pörisee tällaisenaankin vallan hienosti, elementtikirjoon olisi voinut saada vielä lisävoimaa ja tehoa. WÖYH! On ajatuksena kaunis ja hauska, mutta kärjistetysti voi sanoa, että bändi onnistuu yhdistämään jollain raivostuttavalla tavalla ne mainittujen yhtyeiden kaikkein luotaantyöntävimmät ja joutavimmat puolet tavalla, joka saa ohimosuonet sykkimään. Kannetkin ovat miehen käsialaa. Dwzyrek on hämmentävä kokemus, ja albumia tulee kuunneltua suurimDISTRIBUTED BY Inferno FIN Slayer 06-15.indd 1 05.06.2015 09:16:05 Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. Selkeä liike joko massiivisemman tuotannon tai puhtaasti maanläheisen soundimaailman suuntaan olisi parantanut albumin osakkeita. Dwzyrek kuulostaa jo nimenä huonolta ummetuslääkkeeltä, eikä mielikuvasta pääse eroon albumin kymmenen kappaleen soidessakaan. Kymppiraitainen toimittaa bändin saatekirjeessä lupaaman ”perinteisten konventioiden haastamisen ja omalla panoksellaan metallikentän uudistamisen” sikäli, että levy on tyylillisesti totaalinen hybridi. Bändin aloitus ei ole vahvimmasta päästä, mutta ehdottomasti lupauksia herättävä
Loppukiekko sujuu maukkaammissa tunnelmissa, ja hitaammat kohdat vääntävät tuskaruuvia oikein tosissaan. Suurimpana syynä tähän lienee pieni ranskalainen levy-yhtiö, mutta eipä bändi ole toisaalta päässyt briljeeraamaan musiikillaankaan. AKI NUOPPONEN CURSE UPON A PRAYER Rotten Tongues INVERSE Torniolaisen black metal -yhtyeen From the Land of Demise -esikoinen (2014) meni varmaan monelta ohi. Välittömästi korvien väliin jumittuvat nimikappale sekä multijuhlallinen I Will Build You a Rome, joka kumartaa vahvasti karsinan germaanisempaan nurkkaan. Kaikkein pahinta on, ettei levy edes ole niin ärsyttävä, että se onnistuisi herättämään todellisia raivon partaalle ajavia tunteita. Ereb Altor on hyvä bändi, jonka muusikoiden taustat muiden muassa Isolessa ja Julie Laughs Nomoressa tuovat hommaan sopivaa monipuolisuutta. Formaatti on erikoinen, mutta eipä ole tuotekaan hinnalla pilattu. Death metal ei voi muuttua tästä enää paljon puhtaammaksi. Cain’s Offering vetelee ainakin allekirjoittaneen osalta juurikin oikeista naruista tehdessään kirkasotsaista ja vahvasti duuripolkuista poweria vailla turhia kikkakuutosia. Uusi Rotten Tongues myllyttää päällisin puolin hyvissä merkeissä. Soundimaailma ja soitto ovat hyvää tasoa, ja blackille ominaista intohimoakin tuntuu löytyvän. Tarjolla on käypä puriste kotimaista tummasävyisen tylyä vanhan liiton death metalia. Silti vahvassa myötätuulessa. Vahvat örinät, raskaat demppaukset ja ylipäätään vakuuttavasti sävelletty alkukantainen biisikatras paikkaavat puutteita kuitenkin tehokkaasti. Vai olisikohan kyse siitä, että genrensä mestarin Bathoryn käyttäminen mittatikkuna on tässäkin tapauksessa kohtuutonta. Ereb Altorilla on homma suhteellisen hyvin hallinnassa. Tiedä häntä. Antti Boman korahtaa vierailevat liejut, ja parhaimmillaan tunnelmat palavat samassa helvetissä Incantationin debyytin kanssa. Vaikka alussa mainittujen genren lippulaivojen tekemiset maistuvat mitä suurimmassa määrin edelleen, Stormcrow on kuin raikas tuulahdus niin Stratovariuksen kuin Sonata Arcticankin alkupään tuotannosta. Rumpalin taipumus katkaista hyvin sujuva komppi lyhyehköillä blastpäristyksillä rikkoo ikävästi groovea. Rotten Tonguesilla perinteinen kristinuskonvastaisuus on saanut kylkeensä suoraviivaisen islaminvastaisuuden, mikä on aihepiirinä vielä melkoinen tabu, vaikkakin nostamassa hiljalleen päätään mustemman metallin piirissä. Lieköhän aihepiirin käsittely perimmäinen syy sille, että bändin muusikot pysyttelevät levyn kansilehdissä täysin anonyymeinä. Bändi hakkaa pari ensimmäistä raitaa sekavasti poukkoilevaa ja nopeahkoa perusmättöä, josta on vaikea saada otetta. Samoin on myös Ereb Altorin kanssa, sillä viidennellä levyllään esiintyvä yhtye kuulostaa selkeästi Bathorylta – joskin mukana on annos myös blackin suuntaan viittaavaa thyrfingmäistä jyrkkyyttä. maksi osaksi lähellä epäuskoista ärsytystä. Bändin eeppisyys pysyttelee hyvin lapasessa, eikä överipullisteluista ole havaintoakaan, mikä on tässä genressä pelkästään positiivista. Jos saan toivoa, niin tämä porukka keikoille ja vähän äkkiä! JAAKKO SILVAST MIKK O T ÖRM ÄNEN 60 INFERNO. Kappaleiden hienoinen kulmikkuus jää lopulta vaivaamaan eniten, sillä Nightmares ei sisällä kovin hittipitoista tai omaperäistä materiaalia. Miekkosten pitkä kokemus ja vyölle kertyneet timanttilevytykset ovat jo itsessään laaduntae, jolla Cain’s Offering käy ykkösreferenssistä niin genren kotikuin ulkomaistenkin yhtyeiden joukossa. KARI KOSKINEN EREB ALTOR Nattramn CYCLONE EMPIRE Kun ruotsalainen bändi ilmoittaa soittavansa viikinkimetallia, mielikuvien mittatikuiksi muodostuvat välittömästi Bathoryn eeppisimmät tuotokset. Sanoisin jopa, että kappale tarjoaa yhden tämän vuoden mehevimmistä powerorgasmeista. Curse Upon a Prayer on periaatteessa pätevää paukutusta, mutta yhtyeen musiikki tarvitsisi tuekseen jotain rohkeampaa ja yllätyksellisempää. Suoria musiikillisia vertailukohtia ei puolestaan tahdo löytyä, mutta eipä bändi kuulosta turhan omaperäiseltäkään – ellei omaperäisyydeksi laske sanoituksia. JONI JUUTILAINEN KRUOR Nightmares OMAKUSTANNE Digimuodossa jo puolisen vuotta sitten ilmestynyt Nightmares julkaistaan nyt virallisena cd-r-levynä. JONI JUUTILAINEN CAIN’S OFFERING Stormcrow FRONTIERS Kotoisten power metal -tekijämiesten Timo Kotipellon (Stratovarius) ja Jani Liimataisen (exSonata Arctica) projektiluontoinen Cain’s Offering jatkaa siitä, mihin loistavalla Gather the Faithful -esikoisellaan liki kuusi vuotta sitten jäi. Sielut mustaksi värittävän synkeä melodisuus on ainoa tarjolla oleva väri. Aloitus on kovin keskinkertainen. Viikinkimytologioiden ja hyvin jyräävän metallin keskellä tulee kuitenkin jälleen kerran huomattua se yleinen ja harmittava tosiasia, että kappaleet eivät vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi hyviä. On hemmetin hienoa, että juuri nämä herrat ovat saaneet aikaan jo kaksi levyllistä kulutusta kestävää, powerfanien liki vankkumatonta kannatusta nauttivaa meloheviä. Katsellaanpa, onko homma ottanut tuulta kolmannella levyllä. Siinä missä ukkojen nykyiset ja entiset yhtyeet ovat seilanneet melodisen voimametallin geneerisimmästä lammikosta hard rockin, progemetallin ja taiderockin aavimmille ulapoille, bonuksineen 12 rallin mittainen Stormcrow soutaa tuiki tutuilla vesillä. Rouhinnassa on tosikkomaisen pahantahtoista tunnelmaa. Porukan musiikin maltillisuus ja taipumus kutoa tunnelmaa rauhassa nousevatkin sen kantavimmiksi tekijöiksi, sillä Nattramnilta on turha etsiä varsinaisia huippukappaleita. Potkua nelikosta kuitenkin löytyy
Tämä kuvaus on kuitenkin napakymppi. Jos bändi pystyisi suoltamaan jatkossa muutaman oikeasti tarttuvan BETWEEN THE BURIED AND ME Coma Ecliptic METAL BLADE Nyt lyötiin pöytään kiinnostavin tuotos jenkkiviisikon historiassa. Laulupuoleen vauhti ei kompastu tälläkään kertaa, eikä suoranaisesti oikein mihinkään muuhunkaan. Silti. Aivan Ruotsiin ei osuta, vaikka kyllä tästä voi aistia Sabatonin miehisteleviä koukkukavereitakin. Sävellystyön vaikutteet tulevat enemmän 1970-luvun progesta, nykymusikaalien maailmasta ja Queeniltä kuin miltään metallibändiltä. Ote on lievästi progressiivinen. Silti uusin aikaansaannos yllättää. Tuottajaguru Jacob Hansen on vastuussa levyn soundeista, ja mies on soittanut myös levyn bassot sekä osan kitaroista. Omassa mielessäni bändissä on aina ollut potentiaalia vaikka mihin, ja joka levyn kohdalla petyn, kun sitä viimeistä askelta ei vain saavuteta. Sekä sooloettä melodiapuolelta löytyy paljon herkkuja. Napakanmittainen levy edustaa läpeensä perusasioiden ytimessä olevaa rock’n’rollia, joka on sanoituksia, soittoa ja soundeja myöten tyylikkäästi toteutettua ja esitettyä. Seitsemän vuoden levytystauon jälkeen julkaistava Disciples of the Sun esittelee Barlow’ta kirkkaammin ja perinteisemmin päästelevän Terje Harøyn. Pyramaze on miehistöään ja äänimaailmaansa myöten viimeisen päälle hiottu pumppu. Tanskalainen Pyramaze voi herättää muistikuvia ainakin siitä, että Iced Earthissä aikoinaan laulanut Matt Barlow kävi vetäisemässä bändin kolmoskiekolle tyylikkäät laulut. Täydestä mestariteoksesta jäädään kuitenkin karvan verran. Tätä olisi helppo kuunnella vaikka kuinka monta kertaa putkeen, mutta hienoinen tunnekylmyys ja entuudestaan tuttujen koukkujen kierrättäminen jäävät vaivaamaan. PYRAMAZE Disciples of the Sun INNER WOUND Kun skandinaavisuus lyö soundija melodiapuolesta läpi, liikutaan melko tutuissa maisemissa. Vaikka energinen rokki raikanee kotimaamme treeniksillä ja lavoilla tälläkin hetkellä, juuri kukaan ei ole kyennyt tekemään itsestään isompaa nimeä viime vuodet hiljaiseloa viettäneen Flaming Sideburnsin malliin. Tavallista omintakeisempana metalcorepumppuna aloittaneet jolpit ovat vieneet soundiaan johdonmukaisesti progressiivisempaan suuntaan. Coma Ecliptic on lähinnä maalia – nyt bändi kuulostaa löytäneen omimman itsensä. Vaan eipä tämä genre olekaan juuri nyt sitä kuuminta hottia, toisin kuin vuosituhanteen vaihteessa. Biiseissä on mukavasti etukenosta ja haara-asennosta huokuvaa energiaa, vaikkei levy nouse juuri ennen siihen tutustumista nähdyn keikan tasolle. Kierroksia on nostettu viime syksynä julkaistuun, ihan kivaan esikoisseiskaan verrattuna selvästi. SALLA HARJULA JUSTIN REICH 62 INFERNO. Hansen vastaa myös sävellyksistä lähes yksinään, joten bändin peruspalikat on remontoitu perusteellisesti. Silti tuntuu, että monet piristävät tyylivaikutteet on edelleen napattu suoraan jostain muualta: cocktail on kokonaisuudessaan uniikki, mutta sen elementit eivät ole aivan niin omaperäisiä kuin toivoisi. Niin vetävästi kuin albumi starttaakin, puolivälin tienoilla meininki alkaa tuntua hienoiseen alamäkeen lasettelulta. Enkä malttaisi odottaa, mitä jenkit minulle parin vuoden päästä tarjoilevat. Kuuntele vaikka Famine Wolf hienona esimerkkinä uusiutuneesta yhtyeestä, joka kuulostaa edelleen itseltään. Siihen Hard Action ei vielä pysty, mutta lähelle päästään. Levy on selkeä harppaus uudelle alueelle yhtyeen evoluutiossa. KARI KOSKINEN HARD ACTION Sinister Vibes SVART Hard Action on puhdas action rock -yhtye ja hyvä lisä garage rock -perinteen jatkumoon, jonka tunnetuimpia akteja oli seitsemän vuotta sitten instrumenttinsa keisseihin pakannut, lokerointia itse ihmetellyt The Hellacopters. Harvemmin kannattaa kuunnella taideteosten luojia itseään, kun haluaa tietää, mistä sisällössä on kyse. Tämä jää soimaan levylautaselleni pitkään. Tästä huolimatta hyvä, joskin turhan täyteen ahdettu ja hienoisen persoonaton kiekko. Suuri kauneusvirhe tämä ei ole, missään nimessä, mutta tällaiselta musiikilta odottaa, tai pikemminkin vaatii, jatkuvaa ylikierroksilla käymistä. Tämä kertoo ainoastaan siitä faktasta, että Hard Action on kovempi keikoilla kuin levyllä, ja näin päinhän asioiden pitääkin olla. Ei musiikin raskaus minnekään ole kadonnut – nyt sitä vain käytetään toimivana osana värikästä kokonaisuutta. Komeasti kajahtavat laulut ja tummasävyisen riffivetoinen tunnelma nousevat esiin ensimmäisenä. Bändi itse määrittelee uutukaisensa hervottoman dramaattiseksi ja edistykselliseksi rockoopperaksi
Solisti Nina Sprukilla on hyvä ja kehityskelpoinen ääni. Meno on sabbathiaanista aina nimikappaleen bluesjynkkyä ja Frozen Velvetin ilmavaa laahausta myöten. Jess and the Ancient Ones jolkottelee samalla radalla, mutta aika monta mailia edellä. Tällaisista lähtökohdista ponnistavien ryhmien pitkäikäisyyttä on vaikea ennustaa, mutta ainakin juuri tällä hetkellä Farm Machine tarjoaa laadukasta viihdettä kotisohvalle asti. Erikoisemmasta päästä lienee Rammsteinin Ich Will, josta löytyy villiä kurtweillmaista karnevalistisuutta. Ei hassumpaa, joskaan ei mitenkään mullistavaa. Frozen Velvetin akustiset näppäilyt, esimerkiksi, toimivat komeasti, mutta monin paikoin meno tuntuu hiukan demomaiselta. Mutta se, mikä erottaa Steve’n’Seagullsin kaikista muista, on yhtyeen paneutuminen sovituksiin. Biisien keskimitta huitelee lähempänä kymmentä minuuttia, ja levyn kokonaispituuskin on vaatimattomat 76 minsaa ja rapiat päälle. 11,50 €/ Virgin Oilista 10 € Liput ovelta: 13 €/ 10 € Tuska-lipulla K-18 La 27.6.2015 EUGE VALOVIRTA ALL-STARS AMORAL ESSENCE (DK) Ennakko: Tiketistä alk. MEGA STEVE’N’SEAGULLS Farm Machine SPINEFARM Steve’n’Seagulls nousi viime vuonna melkoiseksi nettihitiksi vääntämällä raskaan musiikin klassikoita (mm. Soundimaailma on asiaankuuluvan massiivinen ja jyräävä, joskin murskaavaan raskauteen saadaan pientä vaihtelua introilla ja suvanto-osuuksilla. MIKKO MALM MIST Inan SOULSELLER Muutaman vuoden ikäinen slovenialainen neitodoomorkesteri esittelee osaamistaan neljän biisin eepeellä. Hyvänä esimerkkinä toimivat letkeästi rullaavat Holy Diver ja Nothing Else Matters. TAVASTIA To 25.6.2015 TURMION KÄTILÖT WOLAND Ennakko: Tiketistä alk. 11,50 €/ Virgin Oilista 10 € Liput ovelta: 13 €/ 10 € Tuska-lipulla K-18 ON THE ROCKS Pe 26.6.2015 WHORION MAGENTA HARVEST BLACK .44. 19 € (17 € + Tiketin palvelumaksu 2 €) Liput ovelta: 21 € / 19 € Tuska-lipulla K-18 SEMIFINAL Pe 26.6.2015 MIGHTY SCOOP SERVES KYUSS SOUP Ennakko: Tiketistä alk. Tämä sai huomiota myös ulkomailla, joten oli vain ajan kysymys, milloin levytyssopimusta tarjottaisiin. KOSKINEN SHAPE OF DESPAIR Monotony Fields SEASON OF MIST Kotimaisen funeral doomiin alkujoukkoihin kuulunut kuusikko palaa jakamaan tuomiota reilun kymmenen vuoden äänitystauon jälkeen. Ehdoton lisäpiste tulee äärimmäisen tyylikkäästä Panteraversioinnista, Cemetary Gatesistä, jonka johtoriffi taipuu yllättävän jouhevasti kepeämmällekin muotokielelle. Surumieliset melodiat sisältävät hetkittäin jopa pientä toivonkipinää, joten meno ei ole ihan niin synkeää kuin jotkin alan surijoiden teokset. Neljäs levy sisältää, yllätys, yllätys, erittäin hidasta ja raskasta ahdistuksensekaista tunnelmointia. Tämä levy kestää kuuntelua. Myös Throes of Dawnissa vaikuttavan Henri Koivulan voimallisen matalat ja pitkäkestoiset örinät pistävät taas tavallisen kansalaisen ihmettelemään, miten ihmisestä voi lähteä moinen ääni. Ja raskaasti. Kaikki coverit ovat huolella työstettyjä, ja yhtye saa uutta hohtoa jopa kaikkein kuluneimpiin standardeihin. Ja kyllähän banjomiehiä on nähty metallia sahaamassa aikaisemminkin. Yhtyeen konsepti ei ole sinällään uniikki, sillä norjalainen Hayseed Dixies on tehnyt omaa AC/DC-bluegrasstribuuttiaan jo vuosituhannen alusta. Välillä laulu taipuu kuitenkin lievän yliyrittämisen takia rasittavaksi naukunaksi. Bändin otteet ovat sopivan maanläheiset, eli mukana on sallitussa määrin köpöä ja tuhnua. Tästäkin vaivasta yhtye onnistunee pääsemään eroon, sillä kun laulu saa tuekseen harmoniat, ote on heti rutkasti toimivampi. Melodiat ja biisirakenteet toistavat jossain määrin itseään, joten välistä meinaa iskeä pieni puutuminen. 8,50 € (7 €+ Tiketin palvelumaksu 1,5 €) Liput ovelta: 8 €/ 6 € Tuska-lipulla K-18 VIRGIN OIL CO. Gunnareiden Paradise City taas toimii jo yksistään mahtavien stemmalaulujensa vuoksi. 11,50 € (10 € + Tiketin palvelumaksu 1,50 €) Liput ovelta: 12 € / 10 € Tuska-lipulla K-18 WWW.TUSKA-FESTIVAL.FI Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. 7,50 € (6 € + Tiketin palvelumaksu 1,50 €) Liput ovelta: 8,00 € / 6,00 € Tuska-lipulla K-18 La 27.6.2015 FEAR OF DOMINATION BLOODRED HOURGLASS WHISPERED METALROCKDISCO Ennakko: Tiketistä alk. METALROCKDISCO Ennakko: Tiketistä alk. Niihin on todella panostettu, ja tämä on seikka, joka tekee yhtyeestä jotain muuta kuin pelkän huumoriprojektin. Biisit ovat kehityskelpoisia, ja tiukemmalla tuotannolla ja hiukan pidempään työstettyinä niissä olisi kosolti ainesta. AC/DC, Iron Maiden, Dio) bluegrassin kielelle. KIMMO K. Teoksessa on sen verran sulateltavaa, että vielä ei osaa sanoa, kasvaako lätystä kuuntelujen myötä todella kova vai jäädäänkö ihan kiva -osastolle. Humpaksi ei tee kuitenkaan mieli pistää, sen verran syvissä vesissä tässä kynnetään. Natalie Koskisen kuulaanpuhtaat lauluosuudet tuovat vähän keveyttä ja kauneutta. Naisen koskettimetkin tekevät välillä saman, mutta toisinaan ne lisäävät tunnelmaan viiltävää kylmyyttä. Pe 26.6.2015 PROFANE OMEN CALLISTO CARNALATION Ennakko: Tiketistä alk. hitin, koko genren toiminta saattaisi roihahtaa taas hiilloksesta liekkeihin
NINNI HEINONEN CULT OF ENDTIME In Charnel Lights SVART Joensuun döödismiesten levy tärähtää käyntiin rennosti blastaten. Silti ihmetyttää, miksi tätä ei olisi voinut julkaista Jess and the Ancient Onesin nimellä. Tarinallisesti dvd ei tarjoa minkäänlaista kliimaksia, ja marginaalin ulkopuolisilla tuskin riittää kiinnostusta katsoa filmi loppuun saakka. Levy on juuri sopivan mittainen, ei täyteen ahdettu kokonaisuus. TEEMU VÄHÄKANGAS DEATH ANGEL A Thrashumentary NUCLEAR BLAST Death Angelin historiikin tallentaminen 80-luvun rässin kulta-ajoista tähän päivään on varmasti musiikkikulttuurin kannalta merkittävä teko. Bonuksena tulee mukaan tuore livealbumi The Bay Calls for Blood. 1960–70-luvun vaihteen estetiikka ja soundimaailma ovat läsnä, kuten myös sama kohtalokas naisääni. Ddv:n kuvaus, ohjaus ja leikkaus ovat Tommy Jonesin käsialaa. Pressitiedotteessa EEO:n todetaan olevan muotoaan tapauskohtaisesti muuttava kollektiivi, joka ei sitoudu perinteisen bänditoiminnan lainalaisuuksiin. Toki mystiikkaa löytyy tältäkin levyltä, vähän sitä usvaakin, mutta ei niin hallitsevassa muodossa. Itse voisin kuvitella näiden veisujen soivan hienosti myös kesällä toisen levynsä työstämisen aloittavan Ancient Onesin käsittelyssä. Alussa konutaan läpi koko genren syntyä ja historiaa yhdessä muiden artistien kuten Testamentin Chuck Billyn kanssa. THE EXPLODING EYES ORCHESTRA I SVART The Exploding Eyes Orchestra on Jess and the Ancient Ones -kitaristi Corpsen uusi projekti, johon on tarkoitus valuttaa sellainen musiikillinen aines, joka ei sovi hänen pääbändinsä linjaan. Dvd pitääkin sisällään runsaasti arkistomateriaalia yhtyeen alkuajoista ja erinäisistä keikkataltioinneista. No, puolestani Corpse saa julkaista musiikkia millä otsikolla huvittaa, jos materiaali on näin kovatasoista. Soitossa on hyvä flow ja sovituksissa mukavaa ilmavuutta. Henkilöhaastattelujen kautta käsitellään mitään karsimatta myös jäsenistönvaihdokset, bändin hajoaminen ja paluu lavoille. Musiikilliset erot ovat hyvin pieniä. Toimii hyvänä välipalana ”sen toisen bändin” levyä odotellessa. Okkultismi ja psykedelia eivät ole kuitenkaan niin vahvasti mukana kuin Jessin musiikissa, vaan meininki on lähempänä doorsmaista kosketinvetoista bluesrockia. Bändin alkupään historiaa käsitellään puuduttavasti lähes ainoastaan haastatteluin, joissa yhtyeen alkuperäisjäsen Rob Cavestany ja 1984 kelkkaan lähtenyt laulaja Mark Osegueda kertovat vuoroin ensimmäisten levyjen teosta ja levy-yhtiölle pääsystä. Kaksija puolituntinen dokumentointi ei kuitenkaan kanna vaivattomasti loppuun saakka. MIKKO MALM JARKK O PIE TARINEN 64 INFERNO. Vaikka bändin historia on kaikkine sattumuksineen mielenkiintoinen, dokumentointia olisi voinut tiivistää huomattavasti. Raskaan sarjan doomareille pakkoostos, peruskuluttajalle laahaus saattaa käydä aivan liian ahdistavaksi. Tosifanille tämä heinäkuun loppupuolella julkaistava dvd on kuitenkin aarre. Ajoittain päätään nostavat trumpetit antavat musiikille oman uniikin lisämausteensa. Oli miten oli, kyseessä on verevä debyytti. Tässä kontekstissa tarkasteltuna sivuprojektin mielekkyys näyttäytyykin ehkä selkeämmässä valossa, sillä Jess on kuitenkin jo forminsa ja ryhmädynamiikkaansa löytänyt yhtye
GOATSNAKE Black Age Blues SOUTHERN LORD Parikymppinen kalifornialaisbändi on ollut enemmän kadoksissa kuin lavalla tai studiossa. Oma haju on silti pysynyt timmissä ja tunnistettavassa kuosissa. Vaikka hienoinen puutumisriski tässä jankkaamisessa on kyllä läsnä. PASI LEHTONEN INQUISITION Nefarious Dismal Orations/ Ominous Doctrines of the Perpetual Mystical Macrocosm SEASON OF MIST Immortal-pohjaista mutta omanlaistaan black metalia tulittavan jenkkiduon uudelleenjulkaisut täydentyvät vielä kahden levyn verran. Sen verran on synkeää, melodioita myöten. TAMI HINTIKKA JENNIFER GARRE TT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. Kuuntele vaikka päättävän A Killing Bluesin raatelu ja yritä olla eri mieltä. Pete Stahlin laulu on ve(d)(r)enjakaja. Jos sukulaiset alkavat vituttaa, heidän mökiltä karkottamisensa onnistuu tällä levyllä. Turhaan ei ole basisti Pinhas kyntänyt Obsessedissä ja Acid Kingissä tai kitaristi Anderson Sunn O))) -yhtyeessä ja Probotissa. Parhaimmillaan levy rullaa Cairns of Mercuryn tapaisten vauhdikkaampien rallien aikana. ANNIKA BRUSILA Kahdeksasta kappaleesta koostuva tummanpuhuva, ysärivaikutteinen death/doom-sekoitus pörisee mukavasti juuri keskikesän juhlan kynnyksellä. Varsinaisia ohareita ei löydy, ja energinen mätke erityisesti kertosäkeissä tempaa eloon. Levyn parhaita hetkiä on Where Darkness Is Lord and Death the Beginning, joka velloo kaksi ja puoli minuuttia hypnoottisessa synkkyydessä, kunnes räjähtää kunnolla vauhtiin. Inquisition on pelannut debyytistään (1998) lähtien samalla kapealla sektorilla eli ritualistista tunnelmaa sykkivällä mustalla metallilla, jonka maustavat laulaja-kitaristi Dagonin vetelä pulputus, Incubusin oivaltavat rumpuratkaisut sekä sekaan heitetyt melodiat. Alun mainion puolivinon akustisuuden ja naisen vouvaamisen vaihtuminen tuttuun Goatsnake-rynkkykeinuun on herkullinen. Levy on muutenkin kokonaisuutena hitusen kaveriaan moni-ilmeisempi. Tämä on musiikkia, jonka tahtiin vanha vihtahousu laittaa sorkalla koreasti kosmisissa – tai koomisissa – sfääreissä. Soundipuolella kaikki on kunnossa, ja myös tematiikka ja kansitaide toimivat. Nyt julkaistava albumi on jostain ihmeen syystä vasta bändin kolmas, mutta sen laadusta voisi ottaa moni vatkaaja mallia. Stonerdoomisteluun ja sludgemaisuuteen antavat lisävaihdetta kovarockelkeet. Vuoden 2007 Nefarious Dismal Orations on astetta suorasukaisempaa ja sotaisampaa myllytystä kuin Ominous Doctrines… (2011). Kokonaisuutena levy ei vain jää mieleen. Mitäpähän tähän pätemään, kun levy kuulostaa todennäköisesti juuri siltä, miltä bändi on halunnutkin. EHGja Earthride-viboja kuullaan myös kasapäin. Kokonaisuuden viimeistelee laulaja Janne Roiha. Death/ doom-genren ystävillehän tämä on nannaa, mutta kun laahaus ei uppoa, se ei uppoa. Siinä on mies paikallaan. Levyn suurin ansio on riffi. Kun doomvaihde menee päälle, jää odottamaan jotakin koukuttavampaa. Soundit ovat erinomaiset ja rytmitykset tiukemmat kuin kyynistellessäni aluksi odotin. Se on terhakka, järeä, pyörivä, kaivava, sitkeä, hikinen ja vittumaisen ankara, eli juuri hyvä. Ominous Doctrinesin vaikuttavimpia suorituksia on levyn päättävä Across the Abyss Ancient Horns Bray, jossa on samassa paketissa koko Inquisitionin hienous: tarttuvan tumma kitaravärikkyys, monipuolinen rumputuli ja ainutlaatuinen laulusuoritus. Kumpikin on tasavahva esitys väkivaltaista mutta värikylläistä mustaa myrskyä, joka tyyntyy välillä vain raivotakseen pian hurjempana. Itselleni hänen tyyliinsä on liian kuulas, mutta ”ianastburyosiot” kieltämättä toimivat. Kuten Inquisitionilla yleensä, musiikilliset erot ovat myös näillä levyillä marginaalisia
Nämä ovat monien mielestä varmasti tervetulleita muutoksia, mutta omissa korvissani edellisen levyn dynamiikaltaan lättänäksi puristettu herkeämätön mättö toimi paremmin. Jossain venkoilevimpien riffien, huumaavimpien melodioiden, kieroimpien rytmiratkaisujen ja Einar Solbergin käsinkosketeltavien laulusuoritusten keskellä vain syntyy niin hurmoksellisia kappaleita, etten ihmettelisi lainkaan, vaikka bändi sanoisi levyn syntyneen kuin itsestään. Tässä on joka tapauksessa jotain perin kiehtovaa. Mutta niin hyvin kuin kumpikin tyyli toimii omillaan, ne eivät soinnu aina kovinkaan luontevasti yhteen kappaleiden kontekstissa. Leprous ei päästä kuulijoitaan helpolla. Tuo Ihsahnin ja Ihrielin tuottama albumi oli erään aikakauden loppu, sillä sen jälkeen myös Ihsahnin livekokoonpanona toiminut Leprous-miehistö lähti lopullisesti omille teilleen. Sävellyksissä hiertää silti jokin. Sherwood Webber on tehnyt paluun mörisijäksi. Bändin biisikynässä ei ole sinänsä mitään vikaa. New Yorkin dm-suuntausta edustavan Skinlessin pitkään odoteltu paluukiekko toimittaa, mutta sen taakkana on loistava menneisyys. Trample the Weak, Hurdle the Dead (2006) oli nimittäin niin turboahdettua, terävää ja epäinhimillisen raskaasti runttaavaa jenkkikuoloa, että lähes mikä tahansa vertailukohta on tuomittu epäonnistumaan. Leprous sulkee harmaiden kansien sisälle niin paljon inhimillisiä tunteita ja intohimoa, etteivät sen ääripäiden purskahtelut yksinkertaisesti voi jättää kylmäksi. Leprousin voi sanoa viimeistään nyt lunastaneen kaiken vuosien aikana muhineen potentiaalinsa. Sanoitukset ovat lähempänä arkista angstia kuin goottiromantiikkaa, mikä on tietysti piristävää vaihtelua, vaikka tarjolla ei olekaan mitään vähemmän banaalia. Musiikista löytyy paljon mielenkiintoisia elementtejä, mutta se tuntuu hakevan vielä muotoaan. Tai näin ainakin luulin. Jason Keyserin tyly korinakin edusti tuolloin alansa huippua. Only the Ruthless Remain on edeltäjäänsä ilmavampi, dynaamisempi ja soundeiltaan hitusen luonnollisempi. The Congregationissä ei ole mitään pakotettua. Moni saattaa levyä ensimmäistä kertaa kuunnellessaan havaita vain bändin mutkikkaimmat melodiat ja nykivimmät riffit. Laulaja Satu Huhtala on pätevä nainen niin karskimman black-ilmaisun kuin puhtoisen oopperalaulunkin 66 INFERNO. Vaikka Veristin mustassa melodisessa metallissa on hyvin paljon vanhaa, musiikki on myös suhteellisen omaperäistä. Jos albumin kuitenkin päästää ihonsa alle, voi huomata hyvin nopeasti, kuinka levyn jokaisella nuotilla on paikkansa tiiviisti yhteen liimatussa palapelissä, jonka kokonaiskuvasta muodostuu jotain täysin ainutlaatuista. Hyviä ideoita löytyy, paljonkin, mutta eri musiikilliset elementit eivät tunnu olevan täysin tasapainossa keskenään. Poukkoilevat, vuoroin villisti ruoppaavat ja hitaammin kourivat kappaleet eivät ole tälläkään kertaa järin tarttuvia, mutta ukkojen persoonallisen julma ja alati raskaana käyvä tyyli on ennallaan. Riivattuna bändin nykytilan hurmoksessa. Melkoinen pähkinä purtavaksi, sano. Uusi albumi The Congregation on täydellisen konkreettinen osoitus siitä, mistä Leprousissa onkaan todella kyse. Varovaisesti kurkkivaa sävytystä on mukana aiempaa enemmän. puolella. Edeltäjänsä ja Progression Towards Evilin (1998) lukemia tässä ei tavoiteta, mutta voimaton From Sacrifice to Survival (2003) piestään toisaalta jokaiselta kantilta. MIKKO MALM SKINLESS Only the Ruthless Remain RELAPSE Yhdeksän vuoden levytystauko ei ole vuonna 1992 perustetulle brutaalia death metalia soittavalle yhtyeelle mikään tuosta vain harteilta karistettava hidaste. En tiedä, mitä Leprousin maailmassa on viimeisen kahden vuoden aikana tapahtunut, mutta bändin soundi on puristunut niin äärimmäisen tiiviiksi kokonaisuudeksi, että The Congregationin hengästyttävälle kiehtovuudelle on vaikea lähteä erittelemään syitä. KARI KOSKINEN SENSE OF FALL Fallen Statues OMAKUSTANNE Nykyisellä nimellään kolmisen vuotta operoinut hämeenlinnalainen Sense of Fall päätti jättää demoilut yhteen julkaiLEPROUS The Congregation INSIDEOUT Norjalainen Leprous oli jo kahdella ensimmäisellä levyllään värikäs tulokas progemetallin maailmassa, mutta viimeistään kahden vuoden takainen Coal nosti bändin parhaaseen A-ryhmään. Tämä olkoon heille kiitokseksi ja kunniaksi. Se on yksinkertaisesti puhdasta intohimoa ja inhimillisyyttä muunnettuna musiikiksi, jollaista kukaan muu ei tällä hetkellä tee. Ikävä antaa näinkin hyvälle levylle vain kohtalainen kolmonen, vaan minkäs teet. AKI NUOPPONEN HENRIK F JOR TOFT VERISTI Musta sielu OMAKUSTANNE Vaasalaisen Veristin toinen ep tarjoaa 90-lukulaista dark metalia avantgardemausteilla
Lopputulos on aika oiva synteesi 70ja 80-lukulaista heavy rockia, jossa ei erotella pahemmin tyylisuuntia. Fallen Statues toimii ep-mitassa kelvollisesti, mutta yhtye ei anna kauheasti syitä palata levyn pariin uudelleen tai jäädä odottelemaan täysmittaista albumia. Juggernautti ottaa tuntuvan ja tervetulleen harppauksen kohti melodisempaa ja kiillotetumpaa Kilpeä. Kenties lisäkypsyttely vie bändin vielä lujemmalle tasolle, sillä potentiaalia löytyy kyllä. Levyn soundi ei ole ihan tasapainossa, jolloin varsinkin kitarat ja laulut kuulostavat toisiinsa nähden hieman irrallisilta. Tämä ei kuitenkaan varjosta kokemusta mitenkään merkittävästi, bändi kun etenee selvästi biisit edellä. Myös koskettimien paluuta on syytä tervehtiä lämmöllä, ilolla ja ehdalla jaksuhalilla. PANU KOSKI SIDEBURN Evil or Divine METALVILLE Ruotsalaiskopla puksuttaa aika karvaista pumppausta, vaan ei silkkaa stoneria kumminkaan, saati sitten garagea. Fallen Statues on kokonaisuutena hieman kaksijakoinen tapaus. Jatkoa saatiinkin odottaa hartaasti ja ilmassa on yhä myrskyn merkkejä, mutta turkulaisrevohka karjahtaa taas kerran melkein kuuden vuoden albumihiljaisuuden jälkeen ja käy kiinni kraiveliin. Todella kivasti rokkaava meno maittaa energisen toiminnan taustalla, mutta ei iske tarkemmassa kuuntelussa aivan niin hyvin kuin luulisi. Levyn nimestä tulee mieleen Dio, ja jotain sen suuntaista siunaantuu ilmaisuunkin. suun. Suomeksi laulettu metalli on nykyään arkipäivää, mutta Kilven edustamaa tyylikästä, komeasti laulettua ja vahvasti soivaa perusheviä ei ole tarjolla ruuhkaksi asti. Ralleissa on sopivissa määrin tarttumapintaa ja rehevyyttä, joten levynsä on vallan mukiinmenevä. KOSKINEN KATAKLYSM Of Ghosts and Gods NUCLEAR BLAST En ollut seurannut Kataklysmin tuotoksia pitkään aikaan, ja on todettava, että tämä melodisempi linjaus tuli melkoisena yllärinä. KIMMO K. Nyt vuorossa on tiivis viiden kappaleen debyytti-ep, jolla bändi pääsee toden teolla näyttämään taitonsa raskaan melodisen metallinsa parissa. Demomaisuuksilta ei kuitenkaan vältytä, sillä Fallen Statues kuulostaa edelleen enemmän kotikutoiselta tyylinäytteeltä kuin täysipainoiselta albumilta. Kyseessä on bändin viides kokopitkä, eli tokihan työkalut ja näkemys ovat jo hallinnassa. Arvostelu tehtiin pelkän äänen perusteella, mutta Juggernautin myyntiversiossa on mukana dvd, jonka sisältö vaikuttaa – ainakin paperilla – keskimääräistä bonuslevyä selvästi kiinnostavammalta. Juggernautti on valmis murskaamaan. Sanoituksissa on vieläkin ahdistusta ja yhteiskuntakritiikkiä, ja aivan lopussa odottaa Tie helvettiin. Soittoa voisi luonnehtia ajoittain jopa rönsyileväksi, mutta näppärästi tonttejaan hoitelevat musikantit pitävät paketin kasassa. Yksikään biiseistä ei nouse selvästi toisen edelle, mutta hyvänkuuloisia riffejä ja kohtia on ripoteltu sinne tänne. Aikaisemmin bändi juntArvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa. Myös hilpeänä videona nähty nimikappale nostaa lämmön kiitettävän korkealle. Mieleen tulee jollain lailla Krux tai peräti Heaven & Hell – siis Dion aikainen Black Sabbath –, mikä on positiivinen seikka. AKI NUOPPONEN KILPI Juggernautti KILLBEE Vuoden 2009 kylmiin vesiin laskettu Pirun merta oli Kilven mittapuulla yllättävän synkkä ja raskasmielinen teos, ikään kuin lopun alkua. Samaa voi sanoa Anni Kujalan persoonallisesta ääntelystä, josta löytyy aimo annos niin tummanpuhuvan rosoisia tulkintoja kuin silkkaa äärimetallista repivyyttäkin. Rakkaus vapauttaa -raita jatkaa tenhoavalla kertosäkeellään kaikkiaan yhdeksän lyönnin sarjaa mallikkaasti, ja osumia riittää koko albumin mitalle. Taisteluhenki on herroilla taas nallenvahvuinen, ja mukana on tervettä uhkaa ja kyseenalaistamista. Yhtye läpsii menemään perinteitä kunnioittaen ja tuhnusoundista tinkimättä. Hyvä levy, vaikka tajunta ei poksahdakaan. Tuttu Kilpi-soundi on heti tunnistettavissa, ja kuudes tulite räjähtää selvästi kovempaa kuin edeltäjänsä. Kaiken keskellä meinaa olla vaikea päättää, toimiiko Sense of Fallin konsepti vai ei
Pelkän nopean death metalin turvin moista kehua ei toki ansaita. Kitaristien uljaasti luikauttamat soolot pätevät myös, eikä hommassa ole oikeastaan nipottamista millään saralla. Oikeastaan Crypt Sermonin debyyttilevy myös kuulostaa samalta. Bändin toinen pitkäsoitto on tavallaan kuin brutaalimpi ja modernimpi versio maanmiestensä Nekros Christosin okkultishenkisestä kuolometallista. MEGA CUT UP Forensic Nightmares METAL BLADE Tasaisen erinomaista diskografiaa pukanneen Vomitoryn hajoaminen harmitti lähes raivostumiseen asti. Riffit rouhivat syvältä ja raskaasti, soitto on supertiukkaa ja levyn soundimaailma lievästi sanottuna murskaava. Blastaamisen ja tutun sutjakkaasti naputtavan Slayer-kompin CRYPT SERMON Out of the Garden DARK DESCENT Jo kannesta ilmenee, että nyt painellaan eeppisen doomin polkuja. Melodioista löytyy itämaista pimeyttä, ja Cthulhu vaanii kuulijaa pirut mielessä vilkkuen. KARI KOSKINEN tasi äkäistä ja runnovaa äärimetallia. Bändin kahdestoista albumi on vaikuttava paketti. Kataklysmin nykyisen linjan voisi luokitella melodiseksi death metaliksi groovahtavalla otteella. Yksi vuoden kovimpia dm-yllättäjiä on varmasti tässä. Valtaosan Vomitoryn materiaalista säveltänyt rumpali Tobias Gustafsson ja basisti-laulaja Erik Rundqvist tarjoavat balsamia tuskaan. KIMMO K. TEEMU VÄHÄKANGAS 68 INFERNO. Paketin täydentää erinomaisen tuhti ja selkeä soundi, jonka seasta kitaroiden soittamat runsaat nyanssit ovat helposti bongattavissa. Jenkkibändin solistin Brooks Wilsonin maalaama kansiteos on kuin hyvä yritys toisintaa Candlemassin levynkansia, vaikka siinä köpötteleekin joku epämääräinen ritari. Nyt levy louhii – satunnaista osaa lukuun ottamatta – alusta loppuun samalla lompsutteluvauhdilla, ja särö on päällä jatkuvasti. Ei tarvitse liioitella tipan vertaa, jos sanoo saksalaisen Sulphur Aeonin taistelevan rintarinnan genrensä nimekkäimpien tekijöiden kera. Jotenkin tulee kuitenkin fiilis, että vähän on pelattu varman päälle. Artizanin kolmas lätty on hyvin tyypillinen Pure Steel -julkaisu, niin hyvässä kuin pahassa. Kun yhtye harrastaa vähän kaavoista irrottautumista ja löytää omaa soundia, jälki lienee oiSULPHUR AEON Gateway to the Antisphere VÁN/IMPERIUM Tällä näytöllä olisi syytä nousta aivan samaan linjaan uudemman Behemothin, Septicfleshin ja jopa Nilen kanssa. Muhkeasti kumajavista rytmeistä kirpoaa jyhkeää menoa. Vaan mikäs siinä pelaillessa, kun taitoa näyttää löytyvän. Luvattua eeppisyyttä, progressiivisuutta ja raskautta löytyy aivan liian vähän, ja miellyttävä-ääninen Tom Bradenkin tuntuu yhtyetoveriensa ja heidän sävellystensä lailla tontillaan pidättyväiseltä. Hyvä yritys, vaan ei päihitä esikuviaan – joista listataan toiseksi Solitude Aeturnus. Melodisesti kajahtava laulu on bändin paras syömähammas. Alan miehet tekevät nyt hyvin ja ottavat tutkasta lukemat. Mielleyhtymät vievät jossain määrin Hypocrisyn tai yleensäkin ottaen hyvin tuotetun ruotsalaisen melodeathin puolelle. Musiikki on usein melkoista kaahausta, mutta maisemat ovat silti perin massiivisia. KOSKINEN ARTIZAN The Furthest Reaches PURE STEEL Saksalaista Pure Steeliä ja tämän peräti viittä (!) alalafkaa täytyy arvostaa yrittämisestä sekä pienten ja uusien bändien tukemisesta, siitäkin tosiasiasta huolimatta, että vähänkään laadukkaammat levyt ovat erittäin harvassa. Vaan kylläpä korville tuli nopeasti raaempaakin poljentoa ja tuttua blastausta. Uusi remmi tottelee nimeä Cut Up, ja mukaan on napattu kavereita Coldworkerin ja Fetus Stenchin riveistä. Höystettä on mukana kivasti, mutta se mitä levy kaipaisi, on dynamiikka etenkin tempojen ja sovitusten suhteen. Carrying Crosses -biisi pyörii mukavasti vähän mustemmissa tunnelmissa ja sen maukkaat kitarasahausmelodiat tuovat jossain määrin mieleen Behemothin. Nyt vielä harjoitellaan, erittäin vakuuttavasti kyllä. Yhtye hoitaa hommansa kiitettävällä kunnioituksella doomin periaatteita kohtaan. Ne muovaavat pitkälinjaisesti ulvahtelevien riffien tukena kokonaissoundista miellyttävän jylhän. Kappaleista jokainen ei ole kenties kertalaakista tarttuvaa hittimateriaalia, mutta intensiivisyys ja eeppisyys kantavat keskinkertaisempienkin hetkien ylitse. Plussaa siitä, että puhtaaseen lauluun ei sorruta edelleenkään missään vaiheessa. Siinä missä Vomitoryn viimeiseksi kiekoksi jäänyt Opus Mortis VIII (2011) hyödynsi murskaavan kuolomaton vastapainona jonkin verran myös sävyjä ja melodisuutta, Cut Up tekee asiat yksinkertaisemmin. Pehmoiluksi tätä voi haukkua, mutta melodiset ja jopa melankoliset kitarat tekivät sen, että alkuun piti ihan tarkistaa, onko kyseessä oikea levy tai bändi. Tämä tuntuu perin ärsyttävältä, sillä vakavista puutteistaan huolimatta albumia on yllättävän vaivatonta kuunnella ja muukalaisten maapallonvaltauksesta kertovalle tarinalle olisi hyvin toteutettuna tilausta myös musiikin puolella. Kyse on sävykirjosta, tunnelmasta ja siitä mystisestä ”jostakin”. Potentiaali on kyllä selvästi aistittavissa, kaukaisessa horisontissa, mutta käyttöön siitä ei ole saatu kuin noin puolet. Erityisesti kaukana valtavirran ja trendien ulkopuolella uivan jenkkimetallin esilletuonti säväyttää puljun toiminnassa eniten, vaikka tältäkään osastolta ei ole tehnyt vaikutusta kuin aiemmin tänä vuonna julkaistu Born on Firen Dead Winter Sun. Voi miksi kuninkaat kaatuvat, mutta b-sarjan narrit jatkavat eloaan. Amerikan keijot esittämässä scifikonseptiin puettua melodista metallia kiinnostaa lähtökohtaisesti paljonkin, mutta lopputulos on pettymyksekseni melkoisen vässykkä. Lovecraft näitäkin ukkoja pyörittää, ja kirjailijalle ominainen ahdistavansynkeä tunnelma on mukavasti läsnä. vaa
On hienoa, että setämiehet jaksavat puuhastella vuodesta toiseen musiikin parissa golfaamiseen siirtymisen sijasta, mutta Overture to Madnessiä kuunnellessa ei ole mikään ihme, että Axemaster on jäänyt divaritasolle epäilemättä myös kotimaassaan. Mieleen ei jää useankaan kuuntelukerran jälkeen riffin riffiä, tai yhtään mitään. Levyn tuotanto on ammattitaitoista ja selkeää. Bändi lienee miettinyt, että ”hommataan vähintään seitsemänkielinen kitara ja ollaan mukamas niin äärimmäisiä ja raivohulluja että kaikkia pelottaa”. Kitaristi-laulajan yritys ärähdellä biiseihin potkua on sentään kohtalainen, muttei hänkään pysty pelastamaan paljoa. Motörheadin ja Venomin kaltaisten genren esi-isien vaikutus toki kuuluu, niin kuin bändin maanmiesten Bulldozerinkin, mutta se ei tee tästä sisarukset sisältävästä triosta kuin korkeintaan puoliksi yhtä hyvän bändin. Nelikko ryöpyttää teknisesti ja taitavasti, mutta hommassa ei tunnu olevan oikein päätä eikä häntää. Nelikko tiedostaa ilmeisesti itsekin asemansa ja on hommannut vähän katu-uskottavuutta lainaamalla lauluun muun muassa Tomas Lindbergiä (At the Gates) ja J.R. Periaatteellisella tasolla bändin musiikki on ihan ok. Kovinkaan kaksisia biisejä bändi ei kuitenkaan osaa ainakaan näin vuonna 2015 tehdä. Laatu pysyy tasaisen korkeana kautta linjan, mutta yksittäisiä huippuraitoja on vaikea erottaa. Jokunen maukas soolo sentään luikahtaa. TEEMU VÄHÄKANGAS NIGHTSHOCK Nightshock IRON SHIELD Nightshockin kerrotaan edustavan raakaa ja likaista heavy/thrash metalia. Ensi kerralla lisää vähän kaikkea, mutta etenkin pimeyttä, räkää ja sokkeja, niin johan kokonaisuus alkaa olla selkeästi paremmassa jamassa. Laulaja rääkyy tunteella, mutta yleisilme on jotenkin ankea ja hengetön. Yllätyksiä ei siis tarjoilla, ja hyvä niin. Forensic Nightmares kuulostaakin levyltä, jonka Vomitory olisi voinut julkaista pian Primal Massacren (2004) jälkeen. Pelottaa kyllä. Vasemmalla kädellä väännetyt riitasointuiset matikkariffit viittaavat jonnekin Dillinger Escape Planin suuntaan, mutta niissä ei ole yhtään tarttumapintaa. vuoropuhelu toimii ankarasti kaahaavana runkona, eikä tästä lipsuta kuin muutaman hitaammin runttaavan vedon muodossa. Mainoshehkutuksissa höpötellään death metalin ja grindin liitosta, mutta mieleen tulee enemmänkin överiksi vedetty deathcore. MEGA MARUTA Remain Dystopian RELAPSE Floridan suunnasta kuuluva kikkailugrind ei todellakaan osu allekirjoittaneen makuhermoon, vaan lähinnä ottaa hermoon. Saavutus ehkä sekin. Sen verran huonolla tavalla köppäinen ja mitäänsanomaton levy tämä on. Grindin tulevaisuus nimittäin. Remember the Fleshin melodinen riffi erottuu murhaavan takomisen seasta parhaiten, mutta sekin on niin suora lainaus Slayerin Spill the Bloodista, että kyse on pakko olla tarkoituksellisesta tributoinnista. Näin myös Overture to Madnessillä, mutta siinä missä muutama keskitempoisesti marssiva ralli kuulostaa vielä siedettävältä, identtisin kaavoin toteutettujen biisien kuunteleminen alkaa tuntua lähes tunnin mittaiselta levyltä hyvinkin nopeasti tylsältä liukuhihnatyöltä. Kokonaisuus on kuitenkin sen verran menevää kaahausta – aivan kuin death metalin keinoin operoivaa Slayeriä –, että kyllähän tästä pitäisi nauttia nirsommankin. Parasta ja uskottavinta levyssä ovatkin kappaleiden nimet, Black Demise, Faith and Dishonor, Cemeterial City, Funeral Chain ja niin edelleen. Munattomuutta korostavat entisestään turhan selkeät ja ponnettomat soundit. Aivan Vomitoryn loistavuutta riffit eivät kuitenkaan tavoita. Kokonaisuus on yllättävänkin kireä, eikä puhdasta kitaraa ole mukana edes näön vuoksi. Puolitoista vuotta kasassa olleen yhtyeen debyytti on täynnä turhankin yksinkertaista mutta ennen kaikkea munatonta rämpyttelyä. KARI KOSKINEN AXEMASTER Overture to Madness PURE STEEL Axemaster on ehtinyt vaihtaa 30 vuoden aikana melkoisen nipun basisteja, laulajia sekä rumpaleita, ja onpahan bändi kokeillut myös nimenvaihtoa ennen palaamistaan takaisin vanhaan hyväksi havaittuun. MEGA Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi. Kaikesta vaihtoruljanssista huolimatta yhtye on saanut aikaiseksi muutaman albumin sekä pienen nipun demoja, sinkkuja ja splittejä. 80-lukulainen Amerikan heavy/power metal on lähes aina kiehtovaa, se kun eroaa raskaudellaan ja synkkyydellään melkoisesti eurooppalaisen iloluontoisesta tukutukusta. Hayesiä (Pig Destroyer)
Toisen aallon black metalin tunnistettavimpia soundeja luonut Dark Funeral on viettänyt viitisen vuotta hienoista hiljaiseloa. Taidan käsittää itsekin Secrets of the Black Artsin arvon vasta nyt, kaikkiKIIRASTULI PAHENEE TEKSTI AKI NUOPPONEN Dark Funeral on julkaissut parin kymmenen vuoden aikana vain viisi mustaa kokopitkää. – Vaikka kävisi bändin ja oman elämänsä suhteen miten syvällä, voi huomata aina lavalle noustessaan, kuinka helvetisti sitä tunnetta on kaivannut ja kuinka siellä on enemmän kotonaan kuin missään muissa olosuhteissa ikinä. Bändi soitti viime kuussa Hyvinkään Steelfestissä, ja raivokkaaseen keikkaan kuului peräti kahdeksan kappaletta vuonna 1996 NUMMIROCK 71 INFERNO 71 INFERNO. – Sitähän voisi luulla, että parikymmentä vuotta vanhan levyn pariin palaaminen olisi jollain tavalla kiusallista, Ahriman jatkaa. Kitaristiperustajajäsen Lord Ahriman nimeää sen edelleen itselleen merkittävimmäksi levyksi. julkaistulta Secrets of the Black Arts -debyytiltä. – Mutta totta puhuakseni... Kuudes saattaa sisältää yhtyeen tähän asti rajuinta materiaalia. Sen tunteen ehtii aina jotenkin keikkatauoilla unohtaa, mutta Steelfestilläkin aisti taas, miten valtavien energioiden keskellä keikoilla eletään
Asiat eivät ajautuneet takaisin raiteilleen, ennen kuin Ahriman joutui odottamattomalla tavalla tekemisiin kuoleman kanssa vuonna 2013. – Periaatteenamme oli jo varhain tehdä Dark Funeralia täysin omaehtoisesti ja tinkimättömästi, mutta en voi silti väittää, että olisimme tajunneet olevamme tekemässä jotain niin ainutlaatuista, että olisimme laittaneet joitakin sääntöjä uusiksi. – Tosiasiassa olimme kuitenkin nuoria kavereita, jotka halusivat vain pistää bändin pystyyn ja soittaa jotain mahdollisimman äärimmäistä suurimpien black-, deathja thrash-esikuviemme hengessä. Lähelläni on ollut aina kuolemaa ja olen pelehtinyt sen kanssa aina jollain kierolla tavalla, mutta kun Blackmoon oli pyytänyt vain muutamia päiviä aiemmin apuani ja päätyi kuitenkin itsemurhaan, se sai silmäni avautumaan hieman aiempaa selkeämmin. Välimme olivat aina monimutkaiset, mutta tiesimme voivamme luottaa toisiimme. Unisound-studio ja Dan Swanö sekä Abyss-studio ja Peter Tägtgren ovat olleet jo vuosikymmeniä laaduntakeita. Itse asiassa jopa niin vahvan sellaisen, että siinä missä punkahtavaa black metalia vertaillaan Darkthroneen, hullua mustaa metallia Mayhemiin ja ambientmaisia messuja Burzumiin, Dark Funeral ollut kuin synonyymi ruotsalaiselle äärinopealle mustuudelle. – Sitten sain kuulla Blackmoonin [kitara 1993–97] itsemurhasta ja samastuin siihen todella voimakkaasti. – Joku voisi kuvitella, että meillä oli aivan tietynlainen suunnitelma. – Olimme äänittäneet ensimmäisen minilevymme äärimmäisen onnistuneesti Dan Swanön kanssa, ja se soundi oli juuri niin säröinen ja terävä kuin olimme toivoneetkin, Ahriman muistelee. – En ole koskaan ollut helpoin ihminen, ja jossain vaiheessa elämäntapani, ihmissuhteeni ja bändikuvioni olivat repeillä liitoksistaan niin pahasti, etten vain voinut keskittyä mihinkään Dark Funeraliin liittyvään. Dan taisi hankkia uusia välineitä studioonsa eikä ollut oikein perillä niiden käytöstä. Ahriman ei peittelekään vaikutusta, jonka Blackmoonin itsemurha aiheutti, vaikka kertookin tapahtuneen olleen vain eräänlainen jäävuoren huippu. Kuolema Dark Funeralin levytystahti hidastui äkäisen alun jälkeen hidastumistaan, ja bändin viimeisin albumi Angelo Exuro Pro Eternus on julkaistu niinkin kauan kuin kuusi vuotta sitten. Lord Ahriman välttelee puhumasta asioista liian yksityiskohtaisesti, mutta myöntää oman elämänsä ajautuneen hämmentävään sotkuun. Tiedän, että itsemurhan jälkeen kaikkien tulisi arvailla, mitä he olisivat voineet tehdä eri tavalla, mutta... – Kuin riivattuna, tai vähintään kohtalon ivana, lähdimme sahaamaan riffejä ensin nopeasti... Kohtalo puuttui kuitenkin peliin. Onneksi löysimme pienen taistelemisen jälkeen sen soundin, jonka ansiosta Secrets of the Black Arts muodosti lopullisen luonteensa. Lord Ahrimanista tuntuukin oudolta muistella tilannetta, jossa Secret of the Black Artsin äänitykset eivät meinanneet sujua kummankaan kanssa. – Peterin soundit taas kuulostivat tuolloin pirun hyviltä, mutta silti hieman liian Hypocrisyltä. Kokoonpanomme meinasi levitä käsiin kitaristi Chaq Molia lukuun ottamatta. Vaikka vääntelimme erilaisia versioita kuinka, lopputulos ei vastannut odotuksiamme. kun sain häneltä yhteydenottoja ja suorastaan avunhuutoja, hän oli jo tehnyt päätöksensä. ja sitten nopeammin! Olimme täynnä black metalin ehdottomuutta ja välillä tuntui, ettei sanomamme ilmaisemiseksi riittänyt mikään. Sen jälkeen uudistunut kokoonpano kierteli laajasti, ja monista haastatteluista sai sen käsityksen, että Dark Funeral on jälleensyntynyt vahvempana kuin koskaan eikä seuraavaa kokopitkää tarvitsisi odottaa kovin pitkään. Niin pirullisella voimalla huokuvaa kuin varhainen tuotantomme onkin, jokin toinen ruotsalainen bändi olisi saattanut tehdä saman. Jossain vaiheessa syyttelin kaikkea muuta ongelmistamme ja mikään ei oikein tuntunut miltään, Ahriman toteaa. – Tämä saattaa kuulostaa raadolliselta, mutta kukaan ei voinut mitään Blackmoonin itsemurhalle. Vieraampia biisejä treenaillessa sai huomata, kuinka riffikaaoksen seassa on ihan sairaita juttuja, joista ei ollut enää mitään muistikuvia. Kuoleman läheisyys muuttaa ihmistä, olipa kyse sitten omakohtaisista tai läheisille tapahtuneista kokemuksista. – Sitten kuitenkin tapahtui jotain... Elämä Parikymmentä vuotta sitten Dark Funeral -miehistö oli vasta vasemman käden polun ensiaskeleilla. Joku muu olisi varmasti kutsunut sitä tavaramerkkisoundiksi, itse kutsuin sitä Hypocrisyksi. Secrets of the Black Artsin ja Vobiscum Satanasin (1998) kaltaiset albumit takasivat Dark Funeralille kulttimaineen. ”Jos blackille tarvitaan aivan tietynlaisia luovuudenlähteitä, olen löytänyt niitä viimeisen viiden vuoden aikana niin paljon, etten ihmettelisi, vaikka tuleva Dark Funeral -albumi olisi oikeasti äärimmäisintä black metalia ikinä.” 72 INFERNO. Se, mikä olisi ollut moneen muuhun musiikkiin tarpeeksi äärimmäistä, ei ollut meille vielä mitään, ja debyyttiimme mennessä olimme jo ylittäneet kaikki omatkin käsityksemme metallista. Perustaa määrätietoisesti bändi, joka veisi black metalia niin murhaavaan suuntaan ja nopeuteen, ettei kenellekään jäisi mitään kysyttävää, Ahriman myhäilee. Siinä on kyse uusien äärimmäisyyksien löytämisestä ja ajoituksesta. Ne puhelut olivat kuin jäähyväiset, vaikken sitä tuolloin tajunnutkaan. en näiden vuosien jälkeen
Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. – En ollut koskaan edes kuullut Heljarmadrin bändeistä, Grá’asta, Domgärdista ja Cursed 13:stä, ennen kuin kuulin tämän lauludemoja avoimessa haussa, Ahriman hymähtää. – Muutokset omassa elämässäni eivät tapahtuneet nopeasti, mutta voin kai sanoa tuon kaiken olleen minulle eräänlainen herättäjä. Lord Ahriman itse oli Dark Funeralin syntyessä parikymppinen, ehdoton nuori, ja nyt hänen ikänsä kellottaa jo päälle neljääkymppiä. Voin sanoa, että jos blackille tarvitaan aivan tietynlaisia luovuudenlähteitä, olen löytänyt niitä viimeisen viiden vuoden aikana niin paljon, etten ihmettelisi, vaikka tuleva Dark Funeral -albumi olisi oikeasti äärimmäisintä black metalia ikinä. tulette kuulemaan aivan uusia nyrjähtäneitä käänteitä ja silti ehdotonta Dark Funeralia. Viime vuonna Dark Funeralin ytimessä alkoi tapahtua. Tuonpuoleinen Vaadittiin vielä joitakin vuosia, ennen kuin Dark Funeralin hallitsevana voimana toimiva Lord Ahriman palasi toden teolla kitaranvarteen. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. – Levytystahtimme on ollut aina melko verkkainen, ja sen takia en puhu oikeastaan koskaan minkäänlaisesta paluusta, kun teemme jälleen keikkoja tai uuden levyn. 10 numeroa/12kk 69,90. Hänen maailmankuvansa ei ole silti ainakaan kesyyntynyt. Hän kiistää silti bändin käyneen missään vaiheessa kuolemankielissä. – Soitamme nyt muutamia festarikeikkoja ja sitten... Vaikka siinä kesti kuukausia, jopa vuosia, olen nyt paljon paremmassa vaiheessa elämääni. – Dark Funeral on niin kiinteä osa elämääni, ettei bändi tai ainakaan musiikkimme taida kuolla yhtään sen aiemmin kuin minäkään, Ahriman naurahtaa kuivasti. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. – Vaikka hakijoita oli tolkuttomia määriä, Heljarmadr erottui joukosta nopeasti, ja viimeisenä naulana arkussa monet yhteiset tuttumme sanoivat tämän olevan Dark Funeral -ainesta. Ja sitähän riittää. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 69,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 78,00 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Tilaajapalvelu puh. Se kaikki tapahtuu täsmälleen silloin, kun asiat asettuvat Dark Funeralille suotuisan epäsuotuisaan asentoon. Kuolema on elämän ainoita väistämättömyyksiä, ja jollain tavalla luonteeseeni sopii, että niillä porteilla käyminen nosti minut jaloilleni. – Halusimme esitellä Heljarmadrin kuulijakunnallemme, ja parilla biisillä kiusaaminen tuntui sopivalta ajatukselta. Tilaa Inferno! Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.episodi.fi Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. – Jos näki parikymppisenä koko maailman ja ihmiskunnan toivottomana ja tuhoon tuomittuna, elämänkokemuksen myötä näkemys on lähinnä kolminkertaistunut. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Näin varsinkin, kun nämä kappaleet edustavat kenties mustinta ja äärimmäisintä Dark Funeralia ikinä, mikä ei ole välttämättä tavallisinta yli parikymmentä vuotta vaikuttaneelle bändille. Ensin bändi kiinnitti riveihinsä Lord Ahrimanille itselleen entuudestaan tuntemattoman laulajan, Heljarmadrin, ja basisti Nattin, eikä kulunut aikaakaan, kun kahden kappaleen Nail Them to the Cross -single ilmestyi. Tämä musiikki on syntynyt aina täydellisen pitelemättömästi sisimmästä pimeydestäni, ja niin kauan kuin sitä riittää, Dark Funeralin tie ei tule päättymään
Nykyisin tapahtumille pyritään järjestämään kansaa ennakkolipuilla jo ennen ohjelman varmistumista. Suurimman haasteen luo Suomen syrjäinen sijainti ja Joensuun syrjäisyys Suomessa. Jos yleisö suhtautuu hommaan intohimoisesti, se kertoo ainoastaan tapahtuman merkityksestä. Mitä tahansa kiinnityksiä festarit päätyvätkään tekemään, kovaäänisin vastaanotto tuntuu olevan aina samanlaista. Tarkastellaan saatavuutta, valitaan omia suosikkeja, otetaan mukaan yleisömagneetteja ja tasapainoillaan näiden välillä. Yhden tai edes muutaman bändin peruutus ei oikeuta rahojen palautukseen. Ymmärrän toki turhautumisen musafanina, joka on valmis reissaamaan pitkälle suosikkibändinsä perässä. Festaria syytetään huonoimmasta kattauksesta ikinä, sitä musiikkityyliä on liian paljon ja tätä lajityyppiä liian vähän. Petri myöntää avoimesti, kuinka jopa toista vuotta kestävät talkoot kääntyvät usein mutkikkaaksi palapeliksi. – Markkinointiin ja järjestelyihin on käytetty paljon rahaa, josta ei saada mitään takaisin. 74 INFERNO. Festaribisnes on pääasiassa intohimopohjaista puuhaa, ja meidän tapauksessa toimimme yhdistyspohjalta, jolloin rahan ansaitseminen ei ole arvoasteikollamme ihan kärkikahinoissa. Jos bändi sattuu olemaan heinäkuussa Jenkeissä, siinä ei voi tehdä oikein mitään. – Varsinkin sosiaalisessa mediassa on se ihmisryhmä, joka katsoo asioita melko kapean näkemyksensä kautta, ja jos se oma lempibändi tai musiikkityyli ei ole edustettuna, koko kattaus on järkyttävän huono ja heidän festarinsa pilattu kuin henkilökohtaisena loukkauksena. Jälkimmäisille festarit voivat hyvinkin olla jokavuotinen tapa, ja juuri tämä on niin sanottujen Early Bird -lippujen tärkein kohderyhmä, Ilosaarirockin vastaava tuottaja Petri Varis kertoo. – Rob Zombien peruminen tuntui todella pahalta, ja kirsikkana kakun päälle toimistolle saapui samana päivänä viisisataa kappaletta uunituoreita julisteita, joihin oli painettu miehen kuva. Varis kertoo, ettei ole törmännyt asian suhteen suuriin ongelmiin, koska moni ymmärtää isomman kuvan. – Käytämme paljon aikaa nimenomaan kokonaisuuden rakentamiseen. Varis löytää nopeasti Ilosaarirockin lähihistoriasta peruuntumisen, joka aiheutti erityisen paljon harmitusta ja käytännön ongelmia. Päällimmäisimmän sävyn perusteella jokaiset festarit ovat aina jo etukäteen huonot. Joskus yhtälö oli näin yksinkertainen, mutta muuttuva maailma on saanut festivaalijärjestäjät etsimään uusia keinoja löytää yleisönsä ja täyttää kanta asiakkaidensa toiveet. Kiitoksena tästä myymme liput edukkaammalla hinnalla, Varis toteaa. – Toki raha ja bändien kiertueaikataulut näyttelevät kansainvälisten nimien kanssa valtavaa roolia. YHDELLE festarit ovat yhtä kuin esiintyjät, toiselle bändit saattavat olla lähes sivuseikka kaiken muun viihtymisen rinnalla. – Ilosaarirock myytiin loppuun 14 vuotta peräkkäin, ennen kuin suurensimme aluetta. Puhumattakaan menetetyistä työtunneista. – Kun mikään ei riitä, Petri naurahtaa. Ainakaan meillä tuo ei koskaan laiskistanut porukkaa. Liimasin kiusallani muutamaan kymmeneen julisteeseen ”Peruttu”-tarran ukon kuvan päälle, Varis nauraa. – Kyllä oma nahka on paksuuntunut näitä lukiessa. Ilosaarirock on yleisfestari, joka ei erikoistu tiettyihin musatyyleihin. Festarialue, festarilava, festaribändit ja festariyleisö. – Ilosaarirockin liput tulevat aina myyntiin heti festarien jälkeen, tavallaan edellisvuoden hinnalla. Haluamme rakentaa kokonaisuuden, joka näyttää ja tuntuu Ilosaarirockilta, mikä on aina ollut jokavuotisten kävijöidemme silmissä yksi suurimmista vetovoimistamme. Kyynisimmät festarikävijät saattavat kyseenalaistaa sen, löytyykö järjestäjiltä enää kunnianhimoa, kun luukulla lukee ”loppuunmyyty”. – Lähtökohta on, että festari on kokonaisuus ja liput ostetaan festareille, ei yhden artistin keikalle. – Uskokaa tai älkää, perumiset ovat myös festareille kova pala, Varis huokaisee. M ARKUS P AA JALA Festariohjelman rakentaminen saattaa vaikuttaa ajatuksena yksinkertaiselta. Vähintään yhtä voimakkaita tunteita herättävät peruutukset. On ihmisiä, jotka ovat niin tyytyväisiä festareihin, että haluavat hommata liput heti uudelleen ja varmistaa näin pääsynsä tulevanakin vuonna. Aki Nuopponen PIIRITTÄJÄ Ostaisitko sinä jotain, mitä ei ole vielä olemassa. Wacken Open Airin kaltaisten ulkomaisten festarien tapauksessa tilanne on äärimmillään jopa se, että seuraavan vuoden kinkerit myydään loppuun pari päivää edellisten jälkeen. Toisaalta ajattelen, että on mahtavaa, kuinka paljon festarit herättävät näinkin syviä tunteita
.. STANDARD / SPECIAL / VINYL / DIGITAL / SUPER DELUXE SISALTAA SINGLEN 'PRAISE ABORT' 19 / 06 / 2015 WWW.SKILLSINPILLS.COM .. ..