“Viktoria” is a statement. Torch bearers of real Swedish black metal, never bowed down, never wimped out, never compromised … and they prevailed! No other Swedish black metal band can look back at nearly three decades of spreading the gospel of death and the devil upon this world. Casey McPherson (Flying Colors), Jordan Rudess (Dream Theater, playing keyboards on one song), legendary Jon Anderson (Yes, singing on one track), and Rob Townsend (Steve Hackett). Available as: Deluxe box (with woven patch, three glossy stickers, a metal pin with Marduk pentagram and CD), LP (with inlay and in 180 gram vinyl), Standard CD jewelcase and Digital album. Featuring guest vocals by Slaine (notable Irish-American rapper; actor The Town, Gone Baby Gone). A real black metal album. “Chasing The Horizon” offers 14 tracks of straight and pure high energy indie rock as well as a bunch of yet unknown bonus tracks on the CD and digital version that have not been part of the original Japanese album. www. A call to arms. INSIDEOUTMUSIC .com www. The album comes with 4 bonus tracks. An outburst of fury. THE SEA WITHIN THE SEA WITHIN 22.06.2018 The Sea Within is a new art-rock group, formed by: Roine Stolt (Transatlantic, The Flower Kings), Daniel Gildenlöw (Pain of Salvation), Jonas Reingold (The Flower Kings, Karmakanic, The Tangent), Tom Brislin (Yes, Renaissance, Camel, Spiraling, Meat Loaf), Marco Minnemann (The Aristocrats, Steven Wilson, UK, Joe Satriani). Feat. As seen live on tour with HIGH ON FIRE, GRAVE PLEASURE, 77, BOMBUS, DIE APOKALYPTISCHEN REITER. Now they continue their path with the brand-new album “Chasing The Horizon” with a good dose of additional speed. MARDUK VIKTORIA 22.06.2018 The brand-new studio album of the mighty Marduk. Highly recommended to fans of Dropkick Murphys, Social Distortion, Ignite, The Gaslight Anthem. MAN WITH A MISSION CHASING THE HORIZON 10.08.2018 The band with the wolf masks is back! After the tremendous success in their home land, MAN WITH A MISSION have managed to successfully start the conquest of Europe with their last album “The World’s On Fire”. MOTOROWL ATLAS 27.07.2018 Brilliant psychedelic doom rock: Heavy sound blessed with fabulous riffs, great vocal melodies and a grinding Hammond organ on top! Mixed and mastered by Dan Swanö (Opeth, Katatonia, Witherscape, Nightingale). LUCIFER LUCIFER II 22.06.2018 The second coming of heavy rockers Lucifer! After the much lauded Rise Above Records debut in 2015, vocalist Johanna Sadonis has teamed up with Nicke Andersson (Entombed, The Hellacopters, Imperial State Electric) and brought the band’s 70’s hard rock influenced sound to the next level! Citing Black Sabbath, Deep Purple, Blue Öyster Cult, Lucifer’s Friend, Steppenwolf, 70’s Heart and Fleetwood Mac as influences, “Lucifer II” offers an incredible balance between straight up “Heaven & Hell”-era rockers like ‘California Son’, the beautiful ballad ‘Dreamer’ and thundering doom of album closer ‘Faux Pharaoh’! Also available on 180 gram black vinyl with a luxurious flipback sleeve. STREET DOGS STAND FOR SOMETHING OR DIE FOR NOTHING 22.06.2018 Boston’s Street Dogs return with a new batch of working class punk anthems! Street Dogs are: Mike McColgan (ex Dropkick Murphys), Johnny Rioux (Murder The Stout, The Bruisers), Pete Sosa (Roger Miret & The Disasters, CJ Ramone, FM359). CENTURYMEDIA .com NEW RELEASES FOR THE SUMMER
SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : Evi l-lÿ n, Va nh elg a, Sin fin ian , Kh em mi s, Dy ec res t 014 Ko lum ni ja ska ba 016 He avy Co ok ing Clu b 018 Lu cif er 02 2 Ze al & Ard or 02 6 Yo b 03 Ihs ah n 03 6 Ma rdu k 04 Im mo rta l 05 Pö lky llä : Me shu gg ah -ru mp ali To ma s Ha ake 05 4 Sa lam yh kä : Th eat re of Tra ge dy Mu siq ue (20 00 ) 05 7 Arv iot , pä äo sas sa Ma rdu k 07 8 Va nh a liit to: Ka tak lys m, ha ast att elu ssa Ma uri zio Iac on o 08 2 Ku ud es pii ri: Oo pp era juh lat ja me tall i 040 022 018 050 02 6 07 8 AN N E SW AL LO W . ES TE R SE G AR R A JA M ES R EX R O AD BJ Ø R N TO R E M O EN
vuosikerta Numero 159 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. 20.-21.7.2018 LAUKAA, PEURUNKA #SUOMENROCKEINFESTARI WWW.JOHNSMITH.FI VIP ARTISTS: ANTONY PARVIAINEN TRIO FEAT. Tästä on se kiistaton etu, että levyjä on pakko kierrättää, minkä ansiosta kokoelmani laatu – ja sen kautta välittyvä minuuteni äänikuva – terävöityy jatkuvasti. VIP ENNAKKOLIPPU 149,50 €* 2PV. Entistä tukalamman asiasta tekee seikka, että minussa on kompletistin vikaa. Yhtä levyriippuvuuden ilmenemismuodoista hän ei silti kuvaile suoraan: sitä pakkoa, kun jokin tietty levy on saatava, joskus hinnasta ja ponnisteluista välittämättä. Ja sitten se tosiaan vain on. Joskus, kun joku bändi kolahtaa kunnolla, minun on hamstrattava sen koko tuotanto, ja mielellään välittömästi. Samoin kuin Laakso, koen välillä noloudentunteita ja poden huonoa omaatuntoa ”turhien” hankintojeni suhteen. ENNAKKOLIPPU 59,50 €* 2PV. Kaipuuta menneeseen. Siellä hyllyssä. MYYNTIPAIKAT: WWW.JOHNSMITH.FI, LIPPU.FI & LAUKAAN SATAMA 7. Olen kuitenkin tuumaillut asian niin, että niin kauan kuin minulla on harrastukseeni varaa enkä oikeasti vahingoita sillä muita kuin lompakkoani, antaa mennä. ENNAKKOLIPPU 99,00 €* 1PV. Ehkä, mutta mitä sitten. Nyt ei puhuta sex, drugs & rock’n’rollista, tai tavallaan puhutaan, mutta touhun nörtimmästä päädystä: levyjenkeräilystä. Olisipa helppoa, jos voisi omistaa bändeiltä vain ne tosissaan hyvät levyt, mutta ehei. MARCO HIETALA & JP LEPPÄLUOTO / VERENPISARA LIPUT MYYNNISSÄ NYT! 1PV. Laakso tiivistää tekstissään sangen tyhjentävästi sen, mistä nykyaikana monessa mielessä järjettömässä levyjen haalimisessa on kyse. Hintoihin lisätään mahdolliset toimituskulut. Lokerot ovat toki alati liiankin tiukasti pakattuja, mutta ihminen, varsinkin addiktoitunut sellainen, on kekseliäs elukka, eikös vain…. Saatan viettää tuntikausia netissä etsien kauppiasta, jonka valikoimasta löytäisin mahdollisimman monta kyseisen yhtyeen lp:tä samalla kertaa, yhdellä postimaksulla. MARDUK Panzer Division Marduk GHOST Prequelle YOB Our Raw Heart TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT EMPEROR Anthems to the Welkin at Dusk IMMORTAL Northern Chaos Gods (ilm. 6.7.) VOIVOD Nothingface 16 lokeroa MARKUS Laakso kirjoittaa muutaman sivunkäännön päässä ansiokkaasti siitä, millaista on olla addikti. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. VIP ENNAKKOLIPPU 249,50 €* *Kaikki hinnat ilman toimituskuluja. On vain yksi elämä, joka ei ole aina häävi, ja jos iloa saa revittyä vaikkapa sitten 30-senttisistä laakeista muovinkappaleista, joita ei oikeasti tarvitsisi, hyvä niin. Sitä paitsi olen luvannut itselleni ja vaimolleni, ettei vinyylikokoelmani laajene yhden 16-lokeroisen Expedit-hyllyn ulkopuolelle. MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi facebook.com/InfernoMagazine twitter.com/infernomagazine instagram.com/inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki facebook.com/riekinmatti ULKOASU Markus Paajala KANSIKUVA Anne Swallow KIRJOITTAJAT Ahola Tapio, Brusila Annika, Harjula Salla, Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Isoaho Timo, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kujanpää Lauri, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Luukkanen Antti, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Turunen Joona, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari, Ylitalo Lauri TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere 045 110 5522 etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Erik Kangas, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki 045 110 5522 www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 1796-7600 18. Haluan innostua tai pettyä fyysinen levy fyysisellä lautasella. Hulluinta on, etten edes kuuntele levyjä etukäteen, mihin nykyaikainen suoratoistotekniikka soisi hyvän mahdollisuuden
– Levy käynnistyy uramme pessimistisimmällä kappaleella, joka tuhoaa edellisten albumien sanoituksissa esiintyneen toivonkipinän. Me olemme tässä vaiheessa tyytyväisiä, että saamme maksettua vuokramme. Emme perustaneet bändiä saavuttaaksemme menestystä tai huomiota, vaan halusimme yksinkertaisesti soittaa yhdessä musiikkia, kitaristi-laulaja Ben Hutcherson tokaisee vaatimattomasti. Heavy metal pelastaa A LV IN O SA LC E D O 8. Soitamme hitaammin kuin suuri osa metallibändeistä, kitaroissa on pörinää ja sanoituksemme uppoavat parhaiten doomgenreen. Tuoreimman levynne nimi on Desolation. Desolation näyttää Khemmisin traditionaalisen rockja metallipuolen. Mielestäni metallilla menee paremmin kuin vuosiin – ainakin Yhdysvalloissa. Psycho Las Vegas tarjoaa viikonlopun verran metallihulluutta joka vuosi. – Olemme häkeltyneitä kaikesta siitä tuesta, jonka olemme saaneet viimeisten vuosien aikana. Miltä tuntuu, kun ihmiset luokittelevat teidät edelleen doombändiksi. Pidit siitä tai et, mutta Ghost on noussut äkkiä areenatason bändiksi, mikä tarkoittaa enemmän näkyvyyttä yhtyeille, jotka kuulostavat heiltä tai soittavat heidän kanssaan. Olenko täysin pihalla. SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN ONKO saamanne suosio tullut teille yllätyksenä. Ainakin suomalaisittain tuntuu siltä, että metalli ei ole juuri nyt suosionsa huipulla. Sanoituksemme ovat aika vähän sidoksissa kirjallisuuteen tai elokuviin, mutta ne ovat kertomuksia, jotka ammentavat kokemuksista, joita olemme kohdanneet eri vaiheissa elämiämme. Vain kuusi vuotta sitten perustettu Khemmis on noussut pinnalle kovaa vauhtia. – Decibel-lehti järjestää mahtavat festarit Philadelphiassa joka kevät. 20 Buck Spin ja Gilead Media isännöivät mahtavaa, intiimiä festaria nimeltä Migration Fest. – Et ollenkaan! Musiikkimme ei ole varsinaisesti jatketta millekään elokuvalle, mutta jonkun ohjaajan kyky taltioida vangitseva tarina voi inspiroida täysin toisenlaisen artistin työtä aivan toisella puolella maailmaa. Asiat ovat muuttuneet 1980-luvun loiston jälkeen niin, että myös vanhoilla bändeillä on vaikeuksia tehdä rahaa klassikkolevyjä soittamalla. Levyt eivät myy tietenkään samaan malliin kuin joskus ennen, mutta se on todellisuutta muusikoille ympäri maailman. Vaikutteemme vaihtelevat niin, että ennemmin kirjoitamme kappaleen Celtic Frostin tai Mercyful Faten kuin vaikkapa Black Sabbathin tai Candlemassin inspiroimana. Jenkkibändin kolmas levy kasvattaa sen osakkeiden arvoa entisestään. Ajat ovat hankalat, mutta jos on varovainen ja laskelmoiva, musiikilla voi tehdä tarpeeksi rahaa elättääkseen itsensä. – En ole ihan samaa mieltä heavy metalin suosiosta. Eli Yhdysvalloissa tapahtuu nyt enemmän kuin vuosiin. – Phil [Pendergast, laulu ja kitara] ja minä teimme aiempaa enemmän yhteistyötä sanoitusten kanssa. Kuinka vaikeaa on saada elantonsa kitaraa raapimalla. Kyseessä on kertomus siitä, kuinka tulla sinuiksi kaiken pimeyden kanssa ja nähdä bändi, musiikki ja fanimme eräänlaisena pelastuksena. Emme kuitenkaan ole ajatelleet itseämme doomyhtyeenä enää vuosiin. – Toisaalta ymmärrämme sen. Khemmisiä kuunnellessa mieleen nousee elokuvallisia välähdyksiä. Tutkimme kaikkea sitä vihaa, menetystä, surua ja alakuloa, jota koimme Huntedin [2016] ilmestymisen jälkeen. Mitä pidemmälle kiekko etenee, sitä toivottomammat ja vihaisemmat fiilikset nousevat pintaan, ja viimeinen kappale From Ruin on tunnelmaltaan todellinen antikliimaksi, mutta samalla se on optimistisin kappale, jonka olemme koskaan kirjoittaneet. – Elannon saaminen musiikilla on todella hankalaa, ja vain pieni määrä bändejä myy tarpeeksi levyjä ja krääsää ostaakseen autoja ja taloja. Mitä voit kertoa sen sisällöstä
– Sinfinian on retropelien musaa versioiva konsepti, mutta muuten haluan tehdä musiikin parissa vielä paljon. Toivottavasti vaikutteiden sillisalaatissa on maukkaita kokkareita! Jäikö levyltä pois jotain, mitä olisit halunnut mukaan, mutta joka osoittautui liian haastavaksi tai pakettiin sopimattomaksi. – Kehitän Sinfiniania soolovetojen suuntaan, mutta isompaakin kokoonpanoa pyöritetään, jos tilausta on. Eniten minua kiinnostaa orkesterisoittimien kautta rakentuvien tunnelmien säveltäminen; pelimusiikki, leffamusa… Kohteitahan löytyy vaikka kuinka! Pitää kuitenkin sanoa, että metallimusaa ei saa tästä kaljuuntuvasta pitkätukasta irti hakkaamallakaan. Tallessa on monia alkuun saatettuja kappaleita, jotka odottavat kenties seuraavaa albumia… Joka tapauksessa yritin löytää levylle sopivan flow’n, ja tässä on mielestäni toimiva paketti ensimmäiseksi julkaisuksi. Itse on mahdoton arvioida, mitkä vaikuttajistani kuuluvat läpi. Sinfinian on projekti, joka hitsaa yhteen nostalgisia videopelisävellyksiä ja melodista instrumentaalimetallia. – Nauhoituskalustoa ei ollut, joten demottelu oli vaivalloista ja laatu korkeintaan heikko. Bändin kanssa otimme varaslähdön ja soitimme Sinfinian-biisejä jo viime vuoden marraskuussa. – Levylle päätyneet vedot ovat lapsuuteni suosikkipelien kappaleita. Yritin saada kokonaisuuden kuulostamaan siltä, että kuuntelija voi innostua myös biiseistä, joita ei ole ennen kuullut. Olet soittanut uuden levyn tiimoilta yhden keikan. Lisäksi on tullut kuunneltua tolkuton määrä suomalaista ja ruotsalaista metallia. METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ ELLEI The True Werwolfin C.N.N./0373-ep:tä lasketa, pelimusiikkia ja metallia ei ole kaiketi yhdistellyt Suomessa kukaan muu. Osa biiseistä saattaa olla monelle kuuntelijalle tuntemattomia, mutta en halunnut tyhjentää pajatsoa väkisin kliseisimmillä tunnareilla. Nostan kuitenkin vain yhden, Torsti ”Mannilan Ynkkä” Spoofin [ex-Leverage, Magnificent], joka opetti lähes kaiken, mitä tänä päivänä osaan. Äänikuvia lapsuudesta JU SS I H E V A N D E R P H O T O G R A P H Y 9. – Olen Nintendon ja Super Nintendon kasvatteja ja fanittanut niiden peleihin tehtyä musaa lähes ikäni. Valtava polte omien versioiden sovittamiseen pisti miehen kauppaan – päätin, että ostan ja opettelen, ja rakensin kotistudion ylimääräiseen makuuhuoneeseen. Juuri nyt sävellän uutta pelimusiikkia tilaustyönä. Suunnitteilla on tuoda seuraavaksi mukaan videoviihdettä ja kehittää visuaalista puolta näyttävämmäksi. – Melodinen metalli on ollut se juttu, ja vaikka kuuntelen nykyisin modernimpaakin tavaraa, voin nimetä suurimmiksi vaikuttajikseni Ozzy Osbournen, Megadethin, Panteran ja Children of Bodomin. Millainen akti Sinfinian on lavalla. Onko aikeenasi jatkaa samalla linjalla, vai rupeatko kirjoittamaan ja julkaisemaan omia kappaleita. Mistä sait idean Sinfinianiin. – Näitä biisejä oli useampia, ja haastetta riittämiin. Tavoitteeni oli tehdä äänitteet itse alusta loppuun. Scar Symmetryja Soilworkriffittelyjä kenties. Minkälaisia metallibändejä fanitat itse, ja kuuluvatko ne läpi musiikistasi. Näissä merkeissä The March of the Machines syntyi. Tavoite on, että Sinfinian voisi esiintyä esimerkiksi pelitapahtumissa ja klubikeikoilla lämppärin roolissa. Luulisin, että esimerkiksi Nightwish ja Wintersun puskevat väkisinkin esille, kun kyseessä on orkesterisoittimien yhdistäminen metalliin. Idea on pyörinyt mielessä varmaan 2000-luvun taitteesta asti, mutta se alkoi konkretisoitua vuonna 2014 Mega Man 2:n biisejä jammaillessa, bändin pomo Mikki Rousi paljastaa. Niin, ja Dimmua pitää olla! – Olen aina ihaillut taidokasta kitaransoittoa, ja pitäisi varmaan luetella myös liuta kitaristeja. – ”Levynjulkkarikeikka” oli toukokuun lopulla aivan mahtavassa Retrokon 2018 retropelitapahtumassa, jossa soitin albumin taustanauhojen kanssa. Se vaati perehtymistä, kokeiluja, turhautumista ja jopa tuhahteluja
Ne asiat, jotka yhteiskunta määrittelee negatiivisiksi, voivat olla todella positiivisia heille, jotka osaavat valjastaa ne oikeanlaiseen käyttöön. – Tämä ei ollut suunniteltua, asiat vain menivät näin. Oman todellisuuden muovaajat SYTYKKEITÄ 10. FREDAGSMYS kuulostaa yllättävän raskaalta albumilta. – Olisi väärin kutsua tätä jonkinlaiseksi liikkeeksi, koska koko Ruotsin skene on oikeastaan vain muutaman henkilön ansiota. Toiset ihmiset eivät saa määrittää todellisuuttasi. – Tehtävämme ei ole moralisoida tai kertoa, mikä on oikein ja mikä väärin, joten aiheiden ylistäminen ei ole koko totuus. On jopa olemassa ”vanhemmat Vanhelgaa vastaan” -tyyppisiä ryhmiä, jotka istuvat päivä toisen jälkeen raportoimassa sosiaaliseen mediaan tekemisiämme. Palasimme Fredagsmysillä black metal -juurillemme, mutta säilytimme samalla sen soundin, joka tekee musiikistamme uniikkia. Oletko samaa mieltä. Sanoituksenne kertovat urbaanista harmaudesta, masennuksesta, ihmiskunnan rappiosta, itsetuhosta, huumeista ja muusta vastaavasta. Meillä on sama manageri kuin Shiningilla, ja olemme tehneet muutamaan otteeseen yhteistyötä Ofdrykkjan kanssa. – Itselleni tämä on auktoriteettien kyseenalaistamista omien havaintojeni ja kokemusteni kautta, ja eksistentialismi kaikkinensa on kiehtonut minua aina. Yhtye on kuin elävä organismi, joka kasvaa ja kehittyy ajan mittaan. Musiikissanne elää tuttu ruotsalainen fiilis, jota ovat välittäneet bändit kuten Apati, Lifelover, Ofdrykkja ja Shining. Älä jumiudu yhteiskunnan rakentamaan vankilaan! Sloganinne on ”positiivista musiikkia positiivisille ihmisille”. Mikä on toimintanne perimmäinen tavoite. Tämä on bändimme luonteen kaksijakoisuutta, ja sen pointtina on osoittaa, että elämä on sitä mitä päätät sen olevan. Kun rupesimme saamaan vähän enemmän huomiota, Shiningin Niklas [Kvarforth] tunsi asemansa uhatuksi, ja luulen, että hän kuvitteli meidän varastavan hänen faninsa. Tarkoitan, että näillä bändeillä on pitkälti samoja jäseniä: Ofdrykkjassa soitti Apatin ja Vanhelgan jäseniä, ja Apatissa oli jäseniä Shiningista. Ruotsalaisen Vanhelgan musiikki ruoppaa ihmiselon sakeimpia pohjamutia, mutta tekee sen sarkasmin ja ironian kautta. Meille on tärkeää, että musiikissamme ei ole sääntöjä tai rajoitteita, joten emme oikeastaan piittaa, käsitteleekö levy raskaita tunteita vai jotain aivan päinvastaista. – Ehdottomasti! Etenkin, jos sitä verrataan edelliseen Ode & Elegyyn [2016] kitaristi-laulaja 145188, aka Jacob Ottosson, vastaa. Hän rupesi lähettelemään meille tappouhkauksia, ja jos joku yleisöstä piti Shiningin keikalla Vanhelgan paitaa, Niklas käski ottamaan sen pois. Meillä ei ole siihen mitään kontrollia, emmekä tiedä, mihin se on menossa. Onko tarkoituksenne ylistää näitä aiheita. Miksi Vanhelga on olemassa. – Nähdä, kuinka pitkälle pystymme toteuttamaan visiotamme. – En oikeastaan. – Saamme myös paljon uhkauksia vihaisilta ja huolestuneilta vanhemmilta, joiden masentuneet lapset kuuntelevat Vanhelgaa. Sinun täytyy löytää oma merkityksesi, oma näkemyksesi maailmasta ja kaikkein tärkeimpänä omat arvosi ja moraalisi. Kuinka tosissanne olette tämän kanssa. Vanhelgassa taas on ollut jäseniä Lifeloverista. Koetko, että Ruotsissa on olemassa jonkinlainen erillinen ”depressive black metal” -skene. – Olemme tosissamme ja emme ole. Olen kuitenkin nähnyt selvän nousun kuulijoiden ja fanien määrässä viimeisen parin vuoden aikana. Lähettämämme sanoman tulee olla kryptinen, ja jokaisen kuulijan tulee löytää sille oma merkityksensä. Sarkasmi ja ironia ovat olennainen osa luovuuttamme ja maailmankuvaamme. Aiomme siis syleillä pimeyttä ja katsoa, mihin se meidät johtaa
– No lämmittää aivan hemmetisti! Iron Maiden on meikäläiselle se tärkein bändi aina ja ikuisesti. – Tuo 2007 on perustamisvuotena sikäli harhaanjohtava, että soittelimme aluksi useamman vuoden meikäläisen porukoiden autotallissa osin triona – kaksi kitaraa ja rummut – ja pääasiassa covereita aika pitkälti omaksi iloksi. Miltä vertailu mielestäsi kuulostaa. EVIL-LŸN perustettiin yli kymmenen vuotta sitten, mutta Disciple of Steel -debyyttinne tuli ulos vasta nyt. Se on Lassen teksti, ja kyseessä oli tietenkin Lassen pitkäaikainen ja tärkeä ystävä. – Tavallaan, mutta en oikeastaan pidä tuota kovin suurena yllätyksenä: kyllähän tämä on yhä harrastustoimintaa, mutta haukkaa monesti päivätöiden verran vapaa-aikaa. – Hienoa, että kysyt. Toki poikkeuksiakin löytyy, sillä esimerkiksi Shadow Soldier on omistettu edesmenneelle ystävälle. En osaa edes sanoa satavarmaksi, missä kohtaa rupesimme kutsumaan itseämme Evil-lÿniksi. Lisäksi ainakin meikäläisen biisinkirjoittaminen on sen verta spontaania rämpyttelyä, että vaikka lähtisin yrittämään tietoisesti jotakin uutta tai erilaista, kutakuinkin samoille urille ne riffit silti päätyisivät. – Hyvin harva vaihdos on ollut lopulta millään muotoa riitaisa, eikä yksikään ole tainnut johtua niin sanotusti musiikillisista erimielisyyksistä. Itse asiassa viimeisin miehistönvaihdos oli hemmetin nasta; pidettiin oikein riehakkaat läksiäisbileet Mickelle ja Lasselle, ja uudet kaverit eli Timo [rummut] ja Lassi [kitara] löytyi remmiin ihan muutamassa päivässä. Siinä 2010–11 ruvettiin touhumaan vähän määrätietoisemmin. Onko kaikki tekemisen ja kuulemisen arvoinen metallissa jo tehty. Bändissänne on tosiaan käväissyt jo melko monta muusikkoa. Disciple of Steel ei tarjoa varsinaisesti mitään uutta mutta tekee vanhan hyvin. – Kyllä! Omani pohjautuvat usein leffoihin, ja iso osa Lassen sanoituksista pohjautuu Legend of the Ice People -kirjasarjaan. – Bändin nimi taas on Masters of the Universe -johdannainen. – Tämä on itselleni se rakkain genre, eikä me olla tunnettu tarvetta lähteä laajentamaan reviiriä väkisin. Ovatko sanoituksenne puhdasta fiktiota. Onhan tuo osuva vertaus ja todellakin hemmetin imarteleva. The Night of Delusions -ep:n [2012] ja debyytin väli venähti noinkin pitkäksi lähinnä kokoonpanomuutosten vuoksi. Sen verran bändiä on tullut itseensä imettyä, että vaikka sitä yrittäisi tehdä minkämoisen biisin, jotenkin siihen eksyy aina Maideniltä haiskahtavia elementtejä. – Ei missään nimessä! Jatkossakin metallin saralla kuullaan varmasti uusia, tekemisen arvoisia juttuja, mutta ei meidän toimesta. Kokeilullisuuden sijasta bändi luottaa tehokkaiksi havaittuihin kaavoihin. Tai no, never say never, mutta pitäisin sitä hyvin epätodennäköisenä. Kotimaisen Evil-lÿnin esikoislevyllä raikaa melodinen ja ajaton perushevi. Väkisinkin porukan prioriteetit muuttuvat aika ajoin, joku jättäytyy syrjään ja uusi kaveri astuu tilalle. Onko tälle pitkähkölle viiveelle jokin erityinen syy. Siihen pakettiin kuuluivat sarjikset, animaatiosarja, actionfiguurit, leffa ja vaikka mitä. Yhtyeenne nimi on käsittääkseni lainattu sarjakuvista, ja onpa kappaleiden nimissäkin oma tarinallinen otteensa. Olenkin toivonut, että tätä aihetta pääsisi vähän avaamaan, kitaristi Anssi Salonen ilahtuu. Nuo actionfiguurit olivat itselle junnuna se tärkein osanen. Onko oikean kokoonpanon löytyminen osoittautunut odotettua hankalammaksi. Pohja Rautaneidossa METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ O U T I P U H A K K A 11. Jaakko Silvast vertaili levyänne viimeisimmän Infernon arviossa kolmeen ensimmäiseen Iron Maiden -albumiin
Janne oli muuttamassa Tšekkeihin, ja ruvettiin alun perin treenaamaan kinkereihin ihan coversettiä. Palloteltiin muutamaa vaihtoehtoa, kunnes joku äkkäsi netistä, että Stridillä oli ilmeisesti liikaa vapaa-aikaa, ja hän ilmineerasi, että ”jos haluatte minut laulamaan biiseillenne, olkaa yhteyksissä”. Millaisista palikoista uusi levynne on rakennettu. – Sovituspuolella on panostettu paljon lauluihin ja taustalauluihin. Toisaalta meillä on käsissämme selkeästi paras Dyecrest-albumi, jota kyllä kelpaa esitellä. Silloin päätettiin, että onhan meidän tehtävä vielä levy, johon ollaan itse tyytyväisiä. Uusi alku SA M I R O M P P A IN E N 12. Ollaan aina kirjoitettu biisejä siten, että uhrataan ajatus kokonaisuudelle, eikä esimerkiksi niin, että riittää, kunhan on hyvä kertsi ja roiskitaan jotain säkeistöihin. – Tänä päivänä koko ala on niin erilainen, että odotukset ovat varmaan jo sitä kautta vähän maltillisemmat. Are You Not Entertained. Mistä ajatus paluulle. Millainen yhteistyö on kyseessä. Se oli ajankohtainen silloin, mutta onhan se vielä ajankohtaisempi tänään! Levyllänne kuullaan Soilworkin Björn Stridiä – peräti viidessä biisissä. – Hyvin me tiedostetaan, että tehdään tyhjältä pöydältä alkua; eipä nuo kohta 15 vuoden takaiset teot paljon paina. – Jatkoa ajatellen meillä on siitä upea tilanne, että uuden mahtavan ja monipuolisen laulajamme [Mikael Salo] liityttyä retkueeseen ei tarvita enää vierailuja tässä mittakaavassa! Teillä oli ”entisessä elämässänne” levydiili suurella lafkalla, W.A.S.P.lämppärikiertuetta ja niin edelleen. on melko erikoinen nimi levylle. Toivotaan, että saadaan järkkäiltyä syksylle ihan kunnon määrä keikkoja, ja mahdollisimman monelle suunnalle. – Ruvettiin pohtimaan, keneltä pyydettäisiin apuja. – On hauskaa, että biisin teksti on kirjoitettu yli kymmenen vuotta sitten. Kun oltiin kaikki koolla, mietittiin, että eiköhän vetäistä muutama Dyecrest-veisukin. Soilworkista pitävinä tiesimme, että sieltä kyllä lähtee kaikki mahdollinen. – Homma lähti liikkeelle, kun albumia äänitettiin vielä alkuperäisen laulajamme Jannen kanssa. Musiikkinne lienee määriteltävissä melodiseksi metalliksi. SYTYKKEITÄ Alkukantaisella energialla rullaavaa mustaa thrashiä rouhiva brittiläinen Craven Idol soittaa musiikkiaan riivauksen sanelemasta pakosta. – Dyecrestin musa on rakennettu melodioiden äärelle. – Se on otettu melkein levyn biisistä Are You Entertained?. OLITTE useamman vuoden poissa kuvioista. Into on nyt kova, joten eiköhän ainakin se voida luvata, että seuraavaa Dyecrest-levyä ei joudu odottamaan 13 vuotta! Toistakymmentä vuotta sitten läpimurtoa yrittänyt Dyecrest tekee paluuta monta kokemusta rikkaampana. Jos jotain bändejä mainitsee, niin varmaan kuulee, että kukin meistä on kuunnellut teininä helloweenit ja stratovariukset, mutta mukana on kulkenut myös raskaampi osasto kuten Pantera ja Sepultura. – Viimeinen niitti oli silloisen laulajamme Janne Oksasen läksiäiset 2013. Janne on omassa tyylissään loistava laulaja, mutta muutama biisi oli sellaisia, että ne eivät kerta kaikkiaan taittuneet Jannelta siten kuin ne oli kirjoitusvaiheessa kuviteltu. – Soittohommat kaihertelivat jokaisen takaraivossa ainakin jossain vaiheessa sen jälkeen, kun pistettiin homma pakastimeen 2008, rumpali Niko Takala kertoo. Sekä biisissä että albumin nimessä on yhteiskuntakriittisyyttä sitä kohden, että pitäisikö ihmisten välillä pysähtyä miettimään, minkä asioiden äärellä he itseään ”viihdyttävät”. Mitä odotatte uudelta startiltanne. Mitä ajatte otsikolla takaa. Biisi kertoo siitä, että mitähän kaikkea pitää näyttää ruuduilla, että ihmiset saa jatkossakin sokeerattua. Sitä ryyditetään paikoin raskaallakin soitolla, mutta melodisuus sekä hyvät ja pieteetillä tehdyt sovitukset on se meidän juttu. – Biisejä läpikäydessä muistui, että meillä on hyviä ralleja, joita ei koskaan äänitetty kunnolla tai edes tehty ihan valmiiksi saakka
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Inferno FIN Immortal-Epica-Spirit-WSS 06-18.indd 1 30.05.18 10:31
Levyjä. Se voi muuttua yhtä yhdentekeväksi kuin ne kaksi unohdettua äänitettä, joiden väliin se sujahtaa. Välillä vieroitusoireet äityvät niin voimakkaiksi, että minun on tilattava kamaa myös verkosta. Tunnistan itsessäni myös kolmannen levyaddiktin piirteen: tarpeen omistaa konkreettinen pala historiaa, oli se sitten subjektiivista tai kulttuurillista sellaista. Ja kun puhun levyistä, tarkoitan nimenomaan käsin kosketeltavia, sieraimin tuoksuteltavia ja silmin mulkoiltavia sellaisia. ENNAKKOLIPPU 99,00 €* 1PV. Monille riittää kuuntelulinkki, älypuhelin ja nappikuulokkeet, mikä on tietysti ymmärrettävää. Osa levyfanaattisuudestani taas johtuu siitä, että käytän itse tuhottomasti aikaa kansitaiteen ja muun ulkomusiikillisen albumisisällön suunnitteluun omien yhtyeideni kanssa. Mene Infernon nettiin, osallistu skabaan ja omaat mahdollisuuden voittaa tiketit kyseisille John Smith -festareille. Olen sekakäyttäjä: anything goes. Ne saavat minut tarttumaan kauniisti punottuun köyteen, jonka Turn Loose the Swans nakkasi teinivuosien juoksuhiekkaan. Minä kerään levyjä. INFERNO-KOLUMNI MARKUS LAAKSO 20.-21.7.2018 LAUKAA, PEURUNKA #SUOMENROCKEI NFESTARI WWW.JOHNSMITH.FI VIP ARTISTS: ANTONY PARVIAINEN TRIO FEAT. Kirjoittaja on Infernon avustaja ja Kuolemanlaakson Laakso. Niiden kuuntelu ja hypistely toimivat kuin aikakone. Tiedostan, että osa addiktiostani juontuu vanhoista tottumuksista, joista on liian kivuliasta päästää irti – olen haalinut levyjä viisivuotiaasta asti. En koe, että riippuvuuteni olisi rapauttanut tai tuhonnut elämääni, vaan päinvastoin, se on antanut minulle suunnattomasti. Narkomaanin tunnustuksia VOITA JOHN SMITH -LIPUT! Keski-Suomen Laukaassa hevihumpataan heinäkuun loppupuolella muiden muassa Dark Tranquillityn ja Paradise Lostin tahtiin. Levynarkomania, kuten muunlainenkin riippuvuus, on paradoksaalinen sairaus, jossa etsiminen, löytäminen ja varsinaisen käytön odotus muodostavat keskeisen osan rituaalia. Ne vievät minut takaisin Volvo Amazonin takapenkille, jossa soi tauotta Ramonesin All the Stuff (and More). Kokonaisuuden on oltava yhtenäinen, aukoton. Olen hamuillut samaa tunnetta ensikerrasta lähtien. Vaikka kiekko jäisi pitkäksi ajaksi paitsioon, se edustaa silti osaa suurempaa kokonaisuutta, kokoelmaa, minäni jatketta. Joku haluaa vitriiniinsä murikan Berliinin muuria, koska se merkitsee hänelle jotain. Voisin allekirjoittaa Fight Clubin Tyler Durdenin minimalismiin pohjautuvan filosofian tältä istumalta, mutta tiedostan samalla olevani levyhyllyni vanki: ”The things you own end up owning you.” Riippuvuussuhteeni on liki yhtä vahva kuin Davy Jonesin miehistöllä Lentävään hollantilaiseen, laivaansa, johon merimiehet ovat kasvaneet fyysisesti kiinni. Saatan metsästää tiettyä äänitettä vuosikausia ja tuntea suunnatonta riemua, kun saan sen käsiini. Toisaalta, tavaroitahan ne vain ovat. Aloitin ensimmäiset kokeiluni jo ennen kouluikää. MARCO HIETALA & JP LEPPÄLUOTO / VERENPISARA LIPUT MYYNNISSÄ NYT! 1PV. Haluaisin jakaa lopuksi elämänohjeen ja suuren viisauden: osta levyjä, mut elä paskoja. Satunnainen viihdekäyttö leimahti nopeasti orastavaksi riippuvuudeksi. Vierailen diilerini luona vähintään kerran viikossa. VIP ENNAKKOLIPPU 249,50 €* *Kaikki hinnat ilman toimituskuluja. Osoitehan on www.inferno.fi SKA BA. Toinen keräilee huonekasveja tai Muumimukeja. Mutta kun löydän levyn uudestaan, tällä kertaa hyllystäni, ilahtuminen toistuu. En keksi parempaakaan sijoituskohdetta kuin levyt: niiden omistaminen tuottaa suurta mielihyvää, niistä voi nauttia elinikäisesti ja ne voi halutessaan realisoida, monet jopa voitolla. Digitaalinen julkaisu ei ole levy, se on nippu tiedostoja, yksi elementti moniulotteisesta kokonaisuudesta nimeltä albumi. Vai ovatko. Niihin on puserrettu niin paljon tunnetta, tarinoita, kokemuksia, viisauksia, samastuttavuutta, historiaa, ajankuvaa, mielikuvitusta, virtuositeettia, taidetta, viihdettä, eskapismia, unelmia ja kauhukuvia, että ne edustavat minulle ja monille muille paljon enemmän kuin materiaa ja ääntä. Ne palauttavat mieleen vanhempieni petsatun levyhyllyn tuoksun ja euforiset ryöpyt, jotka avasivat Pandoran laatikon Boney M:n sävelin, ensimmäisistä omista hankinnoista puhumattakaan. Hintoihin lisätään mahdolliset toimituskulut. Äänilevyt. Kaikki viihdekäyttäjät eivät ole narkomaaneja, eikä Spotify ole porttiteorian mukainen väylä kovien objektien käyttöön. VIP ENNAKKOLIPPU 149,50 €* 2PV. Vaikutus on ollut niin vahva, että se on muovannut identiteettiäni, tehnyt minusta sen, kuka ja mikä olen, ja mitä haluan olla. ENNAKKOLIPPU 59,50 €* 2PV. Levyjen, kuten päihteidenkin, hankkiminen voi aiheuttaa suurta mielihyvän ja onnistumisen tunnetta, mutta myös heikkoa omaatuntoa ja häpeää. Epätäydellisyydet paketoinnissa ahdistavat yhtä paljon kuin musiikissa. Ne ovat heijastuksia ajasta, joka joskus oli ja joka ei koskaan palaa. Ne lähtivät viattomasta uteliaisuudesta turvallisessa ympäristössä. Maailma muuttuu, eikä aina subjektiivisesti mieluisiin suuntiin. Sen sijaan, että kuuntelisin sitä päivätolkulla vähämielinen hymy kasvoillani, kuten nuorempana, pyöräytän kiekon kerran tai pari, hivutan sen muovitaskuun, etsin sille oikean paikan hyllystä ja pahimmassa tapauksessa unohdan omistavani sen. Mikään ei voittanut sitä fiilistä, kun neula upposi uomaan, sielujen harmonia täytti kehon ja arki räjähti atomeiksi. MYYNTIPAIKAT: WWW.JOHNSMITH.FI, LIPPU.FI & LAUKAAN SATAMA HEI, olen Markus, 41-vuotias addikti. Elementtejä ei ole rätkitty mukaan summittain, vaan niillä on selkeä tarkoitus: täydentää albumikokonaisuuden elämys muillekin aisteille. Mutta miksi työnnän yhä vuosittain nelinumeroisia summia epämuodikkaisiin tilanviejiin, joita kukaan ei enää osta ja jotka saisi netistä ilmaiseksi. Nykyään minun on saatava päivittäiset fiksini. Albumikokonaisuus käsittää äänen ohella kansitaiteen, painomateriaali-, fonttija värivalinnat, grafiikan, bändikuvat, muun kuvituksen, sanoitukset, tekijätiedot, kiitoslistat ja kaiken muun, mitä pakettiin on päätetty ympätä mukaan
and more ferocious than ever! DEE SNIDER For the Love of Metal Available as CD, LTD Vinyl, Download & Stream! ! 06.07. ! 27.07. 1 Available as CD, LTD Vinyl, Download & Stream! WWW.FACEBOOK.COM/ NAPALMRECORDS DOWNLOAD THE FREE NAPALM APP FOR BOTH IPHONE AND ANDROID! VISIT OUR ONLINE STORE WITH OVER 20.000 ITEMS – SPECIAL EDITIONS, CDS, VINYL, DVDS, MERCHANDISE: WWW.NAPALMRECORDS.COM!. O U T One of the most powerful voices in rock & heavy metal is back... O U T DEVILDRIVER Outlaws ´til the End Vol
Maun mukaan voi käyttää myös muita yrttejä tai oikeastaan mitä tahansa kasvistenjämiä, kuten porkkanankantoja ja muita vastaavia ei-pilaantuneita aineksia. Pilko valkosipulinkynsi tai pari maun mukaan ja paista pannulla öljyssä. Tarjoile puolukkahillon, suolakurkkujen ja fraichen kanssa. Valmistelut on tosin syytä aloittaa jo edeltävänä syksynä keräämällä tarpeeksi sieniä ja puolukoita varastoon!” Megan tuomio: ”Pottumuusi se vaan on ihana ruoka, sitä voisi syödä vaikka pelkästään. Reseptissä jänkhältä perimätietona saadut opit yhdistyvät etelähelsinkiläisen keittiön raaka-aineisiin. Ajat muuttuvat, ja todelliset klassikot mukautuvat tarpeen tullen niiden mukana. JOONAKSEN KOKATESSA SOI: Carnivore – Carnivore (1985) ”Vegaanisen käristyksen loogisena vastapainona toimii Carnivoren debyytti, joka tuo lautaselle ylimääräisen annoksen proteiinia ja testosteronia.” HEAVY COOKING CLUB MIIKA “MEGA” KUUSINEN Helsinki savage -käristys Foreseenin basistin Joonas Hakasteen salaisuus raakalaismaiseen crossover-soundiin löytyy pohjoisen ulottuvuuden ja etelän vetelyyden yhdistelmästä – myös kyökin puolella. 5. Tätä kelpaa tarjota esimerkiksi ulkomaisille bändeille suomalaiseen ruokakulttuuriin tutustuttamismielessä, ja ravintoarvotkin ovat kohdillaan. Kun muusi yhdistetään itseäni miellyttävään hyvän reseptin tunnusmerkistöön, eli yksinkertaisuuteen ja helppoon muunneltavuuteen, lopputulos on aina win-win, ovat ainekset sitten omin käsin kerättyjä tai kaupasta.” PERUNAMUUSI: • kilo perunoita • loraus kauramaitoa • Keijua • suolaa KÄRISTYS: • paketillinen Nudenyhtökauraa • n. 4. Tee näin: 1. 3. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Tee kasvisliemi keittämällä noin puolessa litrassa vettä esimerkiksi valkosipulinkynsiä, rosmariinia, lipstikkaa, pippuria ja suolaa. TARPEET Joonaksen luonnehdinta: ”Takuuvarma ja aika helppo perusruoka, jota voisi syödä useammankin kerran viikossa. 150 g suppilovahveroita • valkosipulia • kasvislientä • öljyä paistamiseen LISUKKEEKSI: • puolukkahilloa • hyviä suolakurkkuja • kaurafraichea 16. 2. Laita ne kiehumaan. Kuori ja pilko perunat. Hätätapauksessa käytä kasvisliemikuutiota. Muusaa perunat, lisää sopivasti kauramaitoa, Keijua ja suolaa. Siivilöi sekaan kasvisliemi ja paista täysillä, kunnes neste on haihtunut. Lisää sienet ja paista hetki. Lisää nyhtökaura ja paista kunnes pinta ruskistuu. Lisukkeena se on siitä mahtava, että se korostaa kaverina olevan raaka-aineen makua, oli tämä sitten kasvistai eläinperäistä
TARPEET
LUCIFERIN KYYHKYLÄISET TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVAT ESTER SEGARRA 18. Nicke Anderssonin ja Johanna Sadonisin käsissä bändi nimeltä Lucifer on vähemmän hokkuspokkus ja enemmän rock
Sadonis huokaa, että uuden levyn biiseistä puhuminen on kuin kertoisi kahdeksasta lapsestaan. Ja onhan niitä biisejä jo tehtykin. Siis että miksei Lucifereja ole enempää, Nicke Andersson lausahtaa. – Olen kasvanut suurkaupungissa, ja Berliinissä asuin ihan keskustassa. Eivät he toisissaan kiinni roiku, mutta jotenkin heistä huomaa, että kaikki elämässä on taas uutta ja mahdollista. Minulla ja Johannalla on aika samanlainen näkemys siitä, miltä Luciferin pitäisi kuulostaa. Ruotsissa on kaunista. Mutta miten on mahdollista, että neljä vuotta sitten perustetun bändin nimi voi olla Lucifer. Laulaja Johanna Sadonis perusti Luciferin Saksassa vuonna 2014, mutta nyt yhtye on ruotsalainen. Joten pakkohan se oli ottaa käyttöön. Sillä tavalla syntyi biisejä, jollaisia en olisi kirjoittanut ikinä itsekseni. Musiikissa Andersson ja Sadonis ovat kiinni toisissaan. Luciferin uudet laulut eivät ole mikään pikkujuttu myöskään Anderssonille, joka on aina tehnyt musiikkia yksin. 19. – Niin se vain on, uskomatonta kyllä, Johanna Sadonis nauraa. Johannalla on hyvä melodiakorva. Ei ole vaikea arvata, että Entombedin death’n’rollista ja The Hellacoptersin rock’n’rollista vastanneella Anderssonilla on osuutta asiaan. Siinä soittaa ruotsalaisia muusikoita, ja Sadonis on itsekin asettunut asumaan länsinaapuriimme. Hän muutti Ruotsiin nykyisen kumppaninsa, Luciferin uuden voimahahmon Nicke Anderssonin vuoksi. Niissä maisemissa masinoidaan Luciferin toista tulemista. – Täällä on mahtavaa, Sadonis iloitsee. – Gaz ei ole laulaja vaan kitaristi, joka säveltää hirviömäisen isoja riffejä. Minulla ei ollut aavistustakaan, miten lauluja tehdään kahdestaan, mutta se toimi tosi hyvin, Andersson sanoo. Seuraavaa levyä varten on olemassa jo viisitoista aihiota. Ei rajoituksia Vaikka Sadonis ei olisi tullut maininneeksi seurustelevansa Anderssonin kanssa, sen olisi kyllä huomannut. – Tai siis kyllähän jotkut undergroundtyypit ovat kuulemma joskus käyttäneet Lucifer-nimeä, mutta ei kukaan sen tunnetumpi. Tutun synkeä groove on tallella, mutta se ottaa menevämpiä muotoja. Eli Luciferin ensimmäisellä albumilla äänelleni ei jäänyt kovin paljon tilaa. Me asumme lähellä merta. – En ole ikinä ennen istunut alas tekemään biisejä toisen ihmisen kanssa. – Halusin tietää, millaisia lauluosuuksia Johanna tekee. Ehkä juuri siksi olen kaivannut lähelleni luontoa, ja täällä sitä on. R ajat on tehty ylitettäviksi. Hän myös fraseeraa hienosti. Andersson kertoo aloittavansa biisien teon aina laulumelodiasta mutta jarrutelleensa sitä puolta itsessään kuullakseen, mitä siitä seuraa. Hän kirjoitti Luciferin ensimmäisen albumin biisit Acid Reignin ja Cathedralin entisen kitaristin Gaz Jenningsin kanssa ja koki jäävänsä jalkoihin. – Sitä minäkin ihmettelin. Bändin kannalta on tietenkin kätevää, että jäsenet asuvat samassa maassa. Sadonis ei kuitenkaan lähtenyt Saksasta pelkästään Luciferin tähden. Tuskin maltan odottaa, että pääsemme kirjoittamaan lisää. Eikö raskaan rockin loputon pimeyden kanssa flirttailu tosiaankaan ole saanut ketään perustamaan sen nimistä bändiä aiemmin. Nyt me kuitenkin päätimme tehdä niin. Anderssonin studiossa tehty ja hänen kanssaan kirjoitettu uusi albumi Lucifer II paljastaa, että Sadonisin yhtyeen 70-lukulainen tuomiopäivähevi on reipastunut rivakammaksi vintagerockiksi. Muusikkopariskunta asuu yhdessä parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Tukholmasta. He ovat kirjoittaneet Lucifer II:n kappaleet yhdessä. Välillä oli aika haastavaa löytää oma paikkansa niiden keskeltä. – Nautin uudenlaisesta tavasta tehdä. Sadonisille uusi biisintekopartneri on merkinnyt lisää tilaa laulaa. Nauravaisesta kaksikosta huokuu rakastuneen parin huoleton elämänriemu
– Vedimme ZZ Topin Beer Drinkers and Hell Raisersin siten, että Nicke soitti bassoa ja Alex rumpuja. Sinulla on soittohomma hanskassa. Minulla ei ollut aavistustakaan, miten lauluja tehdään kahdestaan, mutta se toimi tosi hyvin.” – Nicke Andersson 20. – Kun Oath hajosi ja aloin suunnitella Luciferia, tarkoitukseni oli tehdä juuri tällaista musaa. – Yksi toimittaja sanoi meille, että uusi levymme on ”vähemmän hokkuspokkus ja enemmän rock”. Se oli omalla laillaan hienoa, mutta nyt Lucifer menee siihen suuntaan kuin alun perin halusin. Siksi Lucifer II -albumilla on mukana helmi historiasta, versio The Rolling Stonesin Dancing with Mr. Nyt me kuitenkin päätimme tehdä niin. Jopa silloin, kun tein death metalia. – Minulla ei olisi tullut mieleenkään käyttää sellaista osaa säkeistönä! Se oli tosi hienoa, koska kun kirjoitan yksin, kaikki on tavallaan valmiiksi säädettyä. D:stä. – Toinen vaihtoehto olisi ollut alkaa basistiksi. Mutta minulla ja Nickellä on siis aika samankaltaiset musiikilliset juuret… – No, minäpä hankin kasettinauhurin, Andersson ilmoittaa. Andersson innostuu. Siinä sivussa hän on soittanut paljon muutakin muun muassa Sonic’s Rendezvous Bandin Scott Morganin ja MC5-ledenda Wayne Kramerin kanssa. Olen ensimmäisestä levystä ylpeä, mutta sen jälkeen on tapahtunut tietynlaista kehitystä. – Otimme ne jo vuosi sitten ja jouduimme käyttämään niitä vielä. – Asuin silloin vielä Berliinissä. – Olin vielä teini, kun aloin laulaa deathja bläkkisbändeissä, Sadonis kertoo. – Rajoituksia on vähemmän kuin ennen, Sadonis myöntää. Sessioiden aikana vielä Berliinissä asunut Sadonis kertoo ratkaisun syntyneen siitä, että polte päästä studioon oli niin kova. – Halusin soittaa tässä rumpuja, koska en ole juuri päässyt soittamaan niitä viime aikoina, Andersson selittää. – Ei se mikään balladi ole, Andersson väittää. Kun on hyvä basisti ja bassokuvio, syntyy meininkiä. Minä lauloin puhtaasti. Sillä tavalla saattaa syntyä aika epätavallisia ideoita. Hänen ääntään on kuultu The Oathin lisäksi sellaisten berliiniläisten metalliyhtyeiden kuin Cryogenic, Dies Ater ja Ferox kappaleissa. Ferax soitti barbaarihenkistä death metalia, ja… – Milloin sinä oikein soitat minulle niitä nauhoituksia. Keikoilla kuullaan kappaleita bändin molemmilta levyiltä. Näyttää edelleen siltä, ettei varsinaista bändiä ole. Olin siis vähän kuin lisuke, guacamole burriton vieressä. Johanna Sadonis alkoi laulaa bändeissä 1990-luvun puolivälissä. Yhteiset juuret Nicke Andersson kirjoitti nimensä metallin historiaan perustamalla skandinaavisen death metalin pioneeribändin Entombedin. – Eivät Martin ja Alex silti ole pelkkiä keikkamuusikkoja, Sadonis sanoo. – Versiosta tuli niin hyvä, että päätimme laittaa sen albumille, vaikka se ei alun perin ollutkaan tarkoitus. Soitettuaan siinä rumpuja noin kymmenen vuotta hän lunasti rock’n’roll-taivaspaikkansa The Hellacoptersin ja sitten Imperial State Electricin laulaja-kitaristina ja biisintekijänä. – Minusta se kuulostaa jopa enemmän Johannan aiemmalta bändiltä The Oathilta kuin Luciferin ensimmäiseltä levyltä, vaikka sellainen ei missään nimessä ollut tarkoitus, Andersson miettii. Se on alun perin Goats Head Soup -klassikkoalbumin (1973) avausbiisi. Hevimetalli ja äärimetalli olivat minun kapinani ääni. Multi-instrumentalisti ja biisintekijä on luonut vaikuttavan uran tuotteliaisuudella, tyylitajulla ja laaja-alaisella musikaalisuudella. Olen lauleskellut kaikenlaista muutakin, mutta sydämessäni olen rokkari. – Johanna heitti vitsinä, että soitetaan sitä, ja vastasin, että mikä ettei, Andersson sanoo. Luciferissa soittavat nyt myös kitaristi Martin Nordin ja basisti Alexander Mayr, mutta valokuvissa poseeraa yhä vain levyllä esiintyvä kolmikko. Olin tosi hermostunut, kun lähetin Dreamerin hänelle. – Meillä on ollut muutama keikka, ja encoressa olemme vähän vaihdelleet soittimia, Sadonis jatkaa. Se rooli hänellä on ollut muissakin raskaimman laidan bändeissään eli Entombedissa ja Death Breathissä. Äänityksiin osallistui Sadonisin ja Anderssonin lisäksi vain soolokitaristi Robin Tidebrink. Kuten ei muissakaan projekteissaan, Andersson ei jättäytynyt Luciferissa sivurooliin. Tällainen työskentely on tosi mielenkiintoista. – Niissä oli aina myös mieslaulaja, joka veti örinät ja rääkymiset. Hänen ansiostaan uusi materiaali on vanhaa monipuolisempaa. Mietin, että mitähän hän siitä ajattelee. Olen aina pitänyt sitä tärkeänä. Joka tapauksessa me halusimme elää hetkessä ja tehdä levyn. Sadonis naurahtaa, että vastaavia ihmetyksen hetkiä koettiin silloinkin, kun hän esitteli sävellyksiään Jenningsille. Kasvoin hevimetallia kuunnellen. Luciferin keikoilla Nicke Andersson on rumpali. – Esimerkiksi California Son on menevä räimebiisi, mutta toisaalta levyllä on Dreamer, joka on melkeinpä balladi. – Oli, 2000-luvun alkupuolella. ”En ole ikinä ennen istunut alas tekemään biisejä toisen ihmisen kanssa. – No, kun ei meillä ole muita kuvia, Andersson huokaa. Mutta kun Gaz saapui kuvioihin persoonallisen kitaransoittotyylinsä kanssa, bändistä tuli paljon doomimpi ja cathedralmaisempi kuin olin ajatellut. – Tämä on ihan oikea bändi, joka tulee soittamaan Luciferin seuraavalla levyllä. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä syvemmälle haluan mennä musiikin historiaan. Ehkä ei, mutta siitä kaikki alkoi. Dreamer on ensimmäinen biisi, jonka Andersson ja Sadonis tekivät yhdessä. Bändi kuvien takana Lucifer II tehtiin kesällä 2017 Anderssonin Honk Palace -studiossa, joka sijaitsi hänen entisessä kodissaan. Lähettelimme toisillemme myös demoja ja biisi-ideoita, ja minä yritin tehdä kaikkeni, että kappaleeni tekisivät Nickeen vaikutuksen. – En ole biisintekijänä mikään matemaatikko vaan menen tunne edellä. Millainen Lucifer II on Lucifer I:iin verrattuna. Sitten hän soitti ja sanoi, että se on tosi hyvä! – Kun Johanna lähetti minulle sen säkeistön, luulin, että siitä tulisi biisin intro, Andersson jatkaa. – Aina, kun tulin käymään Tukholmassa, menimme suoraan Nicken kellariin äänittämään levyä eteenpäin. – Ei pidä paikkaansa. Sadonis lisää, että Lucifer II:n kaltainen rocklevy sulkee Luciferin ympyrän. Basso on rockmusiikin aliarvostetuin soitin. Puhuimme siihen aikaan tuntitolkulla puhelimessa. Bändiä ei vielä ollut, mutta onneksi Nicke on taitava multi-instrumentalisti… – Olen taitava fuskaamaan. – Heti kun hankit kasettinauhurin. – Eikös sinulla muuten ollut action rock -bändikin joskus. Se taitaa olla totta. Nuori haluaa kapinoida, ja koska vanhempani kuuntelivat 1970-luvun rockia, sellainen musiikki ei ollut mielestäni kovin coolia. Päätimme koota bändin vasta sitten, kun tulee aika lähteä keikoille
– Scorpions on sydäntäni lähellä, koska olen saksalainen. Kun kummallakin on takanaan vuosia musiikissa, kaikenlaisia kontakteja luulisi kertyneen. – Olemme kumpikin niin kovia Stones-faneja, että oli vain ajan kysymys, milloin soitamme jonkin bändin biisin, Sadonis jatkaa. Ei minulla ole mitään risteyksiä vastaan. – Suuttuisin pahasti, jos ei olisi! – Jos King Diamondin talo olisi pinkki, eihän se toimisi, Sadonis huomauttaa. Albumin ilmestyessä bändi teettää paljon töitä. Kun Sadonis ja Andersson eivät kuuntele musiikkia tai kunnosta kotiaan, he istuvat tietokoneen ääressä hoitamassa Luciferin asioita. Miksi haluatte hoitaa asiat noin. – Ajattelimme maalata talon mustaksi, koska Johannalla on black metal -menneisyys, Andersson vitsailee. Eli jos joku tulisi nyt sanomaan minulle, että ”jos allekirjoitat tämän paperin verelläsi, lupaan sinulle kultaa”, voisin harkita sitä… Nicke Andersson, oletko valmis tanssimaan ison D:n kanssa – enkä nyt puhu Dannystä vaan Devilistä, paholaisesta. Sehän on kuulemma julma ja pinnallinen rahasta rakennettu juoksuhauta, pitkä muovinen käytävä, jossa varkaat ja sutenöörit juoksevat vapaina ja hyvät miehet kuolevat kuin koirat. Se on suosikkini sikäläisistä bändeistä. Verta ja kultaa Luciferin kyyhkyläisillä ei ole vapaa-ajanvietto-ongelmia. Nyt ei tarvitse selittää mitään kenellekään eikä juosta eri ihmisten luona, joita vain ärsyttää se, että minä haluan seurata, mitä he Luciferille tekevät. Kuulin joskus, että King Diamond asuisi mustassa talossa Teksasissa. – Totta, Scorpionsin alkuaikoja ei tunneta yhtä hyvin kuin myöhempää uraa, Sadonis sanoo. Johtuuko ratkaisu myös siitä, millainen musiikkialan sanotaan olevan. – Niin no, minusta paras saksalainen bändi on Sodom, Andersson sanoo. – Mutta ei kai tätä sentään mustaksi maalata. – Minä kävin jopa puolen vuoden Photoshop-kurssin sen vuoksi, etten enää joutuisi kinastelemaan kenenkään kanssa siitä, millainen taustaväri tai fontti otetaan käyttöön levynkannessa tai keikkajulisteessa. – Vakavasti puhuen monet kaverini ovat sanoneet, että minun kannattaisi kuunnella varhaista Scorpionsia. – On lähetettävä kauheasti meilejä ja järjesteltävä kaikenlaista logistiikkaa, Sadonis sanoo. Se on hyvä idea. En tiedä, onko se totta. – Eivät alan ihmiset yleensä ole mitään huijareita. – Minulle se musiikki on tullut melkein oikeasti äidinmaidossa, eli äitini oli suuri Rolling Stonesin ihailija. Oli jopa vaikea päättää, mistä biisistä tekisimme version. Yksityiskohdat ovat meille molemmille tärkeitä. Dancing with Mr. D sopii Luciferille, koska D viittaa deviliin, eli paholaiseen, ja biisin avausriffi voisi hyvin olla jostain Black Sabbathin biisistä. Mutta sen diilin pitää sitten olla hyvä! ”Vanhempani kuuntelivat 1970-luvun rockia, eikä sellainen musiikki ollut mielestäni kovin coolia. – Joo, miksei. Useimmat tietävät Still Loving Youn ja sen viheltelybiisin, ja siinä ei ilmeisesti ole kaikki. Sadonis ja Andersson asuvat omakotitalossa, jota täytyy remontoida. – Meissä taitaa olla kontrollifriikin vikaa, Sadonis pohtii. – On kivaa pysyä kärryillä siitä, missä mennään, vaikka se teettääkin paljon työtä. – Tuo on mutkien oikomista, Andersson sanoo. Sitä paitsi näin säästää aikaa. – Meillä ei ole manageria eikä graafikkoa, vaan teemme nekin duunit itse. He aikovat myös rakentaa sinne studion. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä syvemmälle haluan mennä musiikin historiaan.” – Johanna Sadonis 21. – Samasta syystä minä hankin aikoinaan oman studion. Parempi olisi sanoa, että ihmisillä on eri intressejä, jotka eivät mene aina yksiin. – Aivan, Andersson komppaa. – Minun lempilevyni bändi teki 1970-luvulla. Lucifer on lainannut myös Scorpionsin Evening Wind -biisin, joka on peräisin vuoden 1975 In Tranceltä. Oletko valmis kävelemään neljän tien risteykseen Robert Johnsonin jalanjäljissä ja todella kohtaamaan itsensä Luciferin. Hevimetalli ja äärimetalli olivat minun kapinani ääni. Nicke taas ei ole ihan maailman suurin Scorpions-diggari, Sadonis nauraa. Versiota ei kuitenkaan löydä albumilta vaan California Son -singlen b-puolelta
Todellisuudessa studioprojektin muuntaminen keikkailevaksi bändiksi ei ollut hänelle mikään itsestään selvä pikkujuttu, minkä hän myöntää auliisti. RIEMUA JA HÄMMENNYSTÄ TEKSTI ARI VÄNTÄNEN 22. – Mutta keikat ovat olleet hienoja kokemuksia. Eikä siinä kaikki – äärimmäisten ja vastakohtaisten elementtien yhdisteleminen tekee Zeal & Ardorista myös inhimillisemmän ja siten yleisemmin ymmärrettävän kuin osien perusteella voisi odottaa. Gagneux’n tunnetuimman musiikkiprojektin syntytarinasta on kasvanut pienimuotoinen legenda. Lavalla musiikki on paljon energisempää kuin levyillä. Sen sattumanvaraisia käänteitä ihmetellessä tulee mieleen, että Zeal & Ardorin lähtökohta on kiinnostava mutta ei millään tapaa ongelmaton. Studiosta lavalle, ja takaisin Zeal & Ardor oli Manuel Gagneux’lle pelkkä makuuhuoneprojekti siihen saakka, kunnes hän kehitti sen keikkailevaksi bändiksi. – Kokosin bändin ystävistäni. Vielä vaikuttavampaa on se, miten hienosti blastbeatit ja kylmästi surisevat kitarat osuvat yhteen bluesinlämpöisten lauluosuuksien kanssa. Erottautuminen on menestymisen kannalta tärkeää, ja siinä Gagneux oli oikeilla jäljillä heti alkuun. Rolling Stonen mukaan Devil Is Finellä avautui ”äärettömien mahdollisuuksien unimaailma”. – Ihan aluksi ajattelin, että kokeilenpa tehdä tällaista huvittavaa musiikkia. Mutta miten kauan sitä riittää. Kikka, temppu ja gimmick, jonka Manuel Gagneux kehitteli sattuman kautta. Ei kuitenkaan kannata vetää liian hätäisiä johtopäätöksiä. – Aluksi pelkkä ajatuskin pelotti, koska pidin Zeal & Ardoria sooloprojektinani. Joku vastasi ”nigger music”, toinen ”black metal”. Zeal & Ardorin epäortodoksinen resepti herätti nopeasti huomiota ja sai asioita tapahtumaan. Ja kun Roadburn kutsui meidät soittamaan, asioita alkoi tapahtua oikein toden teolla. Sen suhteen erityisen tärkeä käänne oli esiintymiskutsu maineikkaalle Roadburn-festivaalille. Erillään spirituaalien toiveikkuus ja lämpö sekä black metalin viha ja kylmyys kattaisivat vain tietyt osat inhimillisten tunteiden laajasta kirjosta. Jos taide perustuu humoristisiin heittoihin, sille ei arvaa povata kovinkaan pitkää tulevaisuutta. Gagneux on oikeassa musiikkinsa dramaattisuudesta. A lussa oli vitsi. Gagneux saa hankkeensa kehityksen kuulostamaan vaivattomalta. – Noiden artikkelien jälkeen juttujen määrä paisui kuin lumipallo, ja Zeal & Ardor alkoi kasvaa lehdistössä, Gagneux muistelee. Vuonna 2014 hän kysyi anonyymillä 4Chan-foorumilla, mitä kahta musiikkityyliä hänen pitäisi yhdistellä tulevassa projektissaan. Aika pian kuitenkin huomasin, että black metalin ja spirituaalien yhdistelmällä on valtavasti dramaattista potentiaalia, Barcelonasta tavoitettu Manuel Gagneux kertoo. En ollut varma, voiko tätä musiikkia tulkata yleisölle elävänä sen edessä, Gagneux muistelee. – Se oli minulle täysi yllätys. Musiikin ei pitäisi olla arpapeliä ja komediaa. – Sen jälkeen olen ollut hyvinkin vakavissani tämän musiikin suhteen. Zeal & Ardorissa ääripäät vetävät toisiaan puoleensa niin vahvasti, että sen kappaleissa tuntuu sulkeutuvan jonkinlainen ympyrä, eikä kuviossa edes ole minkäänlaista väkinäisyyden tuntua. Kun Gagneux sai Zeal & Ardorin ensimmäisen albumin virallisesti julkaistuksi vuonna 2016, se sai innostuneen vastaanoton merkittävissä medioissa. Harvan ihmisen tunne-elämä muistuttaa pelkästään Mayhemin biisiä tai John the Revelator -klassikkoa, mutta viitteitä molempiin löytyy varmasti itse kunkin sielusta. Sitten alkoikin tapahtua kaikenlaista kiinnostavaa. ”Ei ikinä huomaisi, että yksi tämän vuoden jännittävimmistä julkaisuista alkoi vitsinä”, Noiseyssa kirjoitettiin saman vuoden kesällä. Meininki on suoraviivaista, intensiivistä ja superhauskaa. Yhdessä ne luovat paljon laajemman ja uskottavamman lopputuloksen. Mustaa metallia ja afroamerikkalaista musiikkia yhdistelevän Zeal & Ardorin johtaja Manuel Gagneux todistaa Stranger Fruit -albumilla, että hänen yhtyeellään on vielä sanottavaa. Ensimmäiseksi Zeal & Ardorista huomaa pinnan ja sen muodot, mutta niidenkään merkitystä ei kannata vähätellä. Tummaihoinen sveitsiläis-amerikkalainen muusikko ohitti rasistisen sanavalinnan olankohautuksella ja tarttui annettuun haasteeseen ennakkoluulottomasti. Gagneux on saanut Zeal & Ardorin kautta huomata, että hauskassakin asiassa voi olla myös syvyyttä, voimaa ja substanssia. Se oli hyvä ratkaisu, koska he tajuavat, mistä tässä ja minussa on kysymys. Vanhoista vitseistä ei välitä kukaan. Niin syntyi Zeal & Ardor, afroamerikkalaisia spirituaaleja ja mustaa metallia yhdistelevä konsepti. – Tein ensimmäiset Zeal & Ardor -biisit lähinnä itselleni, mutta latasin ne kuitenkin Bandcampiin muidenkin kuultavaksi
”Black metalin ja spirituaalien yhdistelmällä on valtavasti dramaattista potentiaalia.” 23
Gagneux’lle on tärkeää jättää sanoituksiin tulkinnanvaraa. Ja onhan Zeal & Ardor tavallaan protesti jo itsessään. Gagneux nauraa, että vastaanotto vaihtelee riemusta hämmennykseen. Festivaalikeikoilla bändit tavoittavat usein aivan uutta yleisöä, ja niillä Zeal & Ardorin alkuperäinen yllätysmomentti on tänä päivänä tehokkaimmillaan. – Enhän minä voi koskaan olla trve enkä cvlt, mutta ei sellainen minua huoleta. On black metalia, spirituaaleja, bluesia – mustaa ja valkoista sekoitettuna niin, että lopputulos on kaikkea muuta kuin harmaa. Abel Meeropol kirjoitti sen aikoinaan turvallisuussyistä salanimellä Lewis Allan, ja vuonna 1999 Time-lehti valitsi sen vuosisadan merkittävimmäksi kappaleeksi. Oudot hedelmät sen nimessä viittaavat puissa riippuviin hirtettyihin ihmisiin. On hyvä, että on tekemistä, ja vieläpä vaihtoehto sille tekemiselle. On aivan sama, vihaako joku tätä musiikkia, Gagneux naurahtaa. Näin en pääse tylsistymään. Pidän tärkeänä, että minulla on jotain muutakin kuin Zeal & Ardor. Kun Gagneux on nimennyt Zeal & Ardorin kakkosalbumin Stranger Fruitiksi, hän on varmasti miettinyt näitä asioita. Mutta yhtä hyvin voi vain nauttia rajusta musiikista. – En tyrkytä omia näkemyksiäni musiikkini kautta, hän korostaa. Musiikin vaikutteet ovat entisellään ja yhtä yleisiä kuin ennenkin. Uusi musiikki syntyy samalla tavalla kuin ennenkin, Gagneux’n mielessä ja käsissä. Kristillisten spirituaalien ja satanistisen black metalin musiikillinen liitto herättänee eniten lynkkausajatuksia niiden keskuudessa, jotka haluavat säästää mustan metallin juuri sellaiselta esteettiseltä leikiltä, jollaista Zeal & Ardor edustaa. Mies Zeal & Ardorin takana sanoo, että hänen musiikistaan voi löytää myös sanoman, jos niin tahtoo. Sen voi päätellä esimerkiksi sosiaalisen median seuraajamääristä: Zeal & Ardorilla on Facebookissa huomattavasti enemmän ystäviä kuin Gagneux’n toisella bändillä Birdmaskilla. Sanomaa halukkaille Stranger Fruit -levyn nimi viittaa vanhaan yhdysvaltalaiseen protestilauluun Strange Fruitiin, jonka tunnetuimman tulkinnan levytti Billie Holiday vuonna 1939. – Yleisössä näkee paljon hymyileviä kasvoja ja heiluvia hiuksia. – Teen musiikkia siltä pohjalta, mitä mieleeni juolahtaa. On aivan sama, vihaako joku tätä musiikkia.” 24. Siksi Stranger Fruit on harkitumpi kuin Devil Is Fine. Zeal & Ardor on bändi vain kiertueilla. Zeal & Ardorin reseptiä Gagneux ei ole ainakaan vielä käynyt muuttamaan. He eivät ilmeisesti ole osanneet odottaa sitä mitä saavat! Vaikka asiat ovat muuttuneet, ne ovat pysyneet monin tavoin myös entisellään. Maailmasta löytyy sellaisiakin ihmisiä, joiden mielestä Zeal & Ardorin taide ei ole hyväksyttävää. Se osoittaa ihan vain olemassaolollaan, ettei mikään estä liittämästä toisiinsa asioita, joiden ahdasmieliset eivät halua nähdä yhdistyvän. Nyt on selvää, mitä black metalia tehdessä pitäisi tai ”Enhän minä voi koskaan olla trve enkä cvlt, mutta ei sellainen minua huoleta. – Studiossa soitan edelleen itse kaiken muun paitsi rummut. Minusta on järkevintä työskennellä niin, siis ajankäyttöä ajatellen. – Pidän ajatuksesta, että biisit ovat sen verran moniselitteisiä, että ihmiset voivat kuvitella niihin omat tarinansa. Hän sanoo kuitenkin tarvitsevansa molempia. Mutta sitten on niitäkin, jotka seuraavat meininkiämme suu auki. Tällä kertaa ehdin syventyä kappaleiden kirjoittamiseen enemmän. – Kyllä minulla on aikaa Birdmaskillekin. Mutta pakko ei ole. – Black metal oli aikoinaan outoa ja äärimmäistä musiikkia, jossa ei ollut sellaisia sääntöjä kuin nykyisin. – Stranger Fruitilta voi löytää jo ensimmäisellä levyllä mukana olleen satanistiorjien idean, mutta yhtä hyvin voi ajatella, että kommentoin näillä kappaleilla tämän päivän poliittista ilmapiiriä. – Olen kuunnellut viime aikoina paljon John Coltranea, mutta eipä Stranger Fruitilta taida paljon jazzviboja löytää, Gagneux sanoo. Uusia vaikutteita hän ei ole tietoisesti etsinyt. Stranger Fruitin ilmestyessä bläkkispirituaaliprojektista on tullut Gagneux’n päätyö ja prioriteetti. – Ensimmäistä levyä tehdessäni minulla ei ollut hirveästi aikaa miettiä biisien rakenteita. Tekotavasta huolimatta Zeal & Ardorin toinen albumi Stranger Fruit ei ole mikään Devil Is Finen toisinto. Miksi tilaisin sinne soittajan ja kertoisin hänelle, miten pitää soittaa, kun voin soittaa samat jutut itse nopeammin ja vaivattomammin. – Jos joku haluaa löytää Stranger Fruitilta nimenomaan nuo kantaaottavat jutut, niin kyllä ne siellä ovat. Pikemminkin voisi sanoa, että se on paranneltu ja huolellisemmin tehty tulkinta Gagneux’n alkuperäisestä ideasta. Soolona, jos niin tahtoo sanoa. Etelävaltioissa tapahtuneista mustien lynkkauksista kertovaan runoon sävelletty kappale on yksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista rasisminvastaisista kommentaareista
Kun huomaan sen hetken koittaneen, lakkaan tekemästä Zeal & Ardoria. Jos kaikkea aletaan sensuroida, siitä seuraa vain ongelmia. Kaikki tämä saa ajattelemaan, että ehkäpä Zeal & Ardorilla on edessään huomattavasti pidempi tulevaisuus kuin tuhahtelijat uskovat. – En ole lainkaan uskonnollinen, mutta uskonnollisuus kyllä kiinnostaa minua. – Tässä vaiheessa tiedän, että tämän konseptin puitteissa ei ole vielä sanottu kaikkea. Vaikka siellä on paljon idiootteja, on tärkeää, että on olemassa sellaisia paikkoja. Tyylilajeja ja musiikin teoriaa, lyriikan kirjoittamista ja singer-songwritertyötä. Myös Gagneux’n sanoituksissa on huomattavasti enemmän ideaa kuin niissä tarvitsisi olla – ajatellen sitä, millaiselle pohjalle Zeal & Ardor on rakennettu. saa tehdä. Lisäksi Zeal & Ardorin musiikissa on jotakin hyvin humoristista, ja kaikkea koomista pidetään perinteisesti merkityksettömämpänä kuin vakavaa tavaraa, vaikka niin ei todellisuudessa olisikaan. Sehän on valtavan suuri osa monien ihmisten elämää ja siinä mielessä merkittävä ilmiö. Musiikin teoriaa, yhteissoittoa ja produktioita. – En minä siellä paljon aikaa vietä, mutta joskus käyn ihan uteliaisuudesta katsomassa, mikä meininki on. Lupaavaa Zeal & Ardorin tulevaisuuden kannalta on se, että vastaus kestävyyskysymykseen ei ole lainkaan itsestään selvä. Valmentaudutaan valintakokeisiin. Esiintymistilaisuuksia ravintoloissa ja klubeilla. Pidän ajatuksesta, että on olemassa anarkistinen ympäristö, jossa saa sanoa mitä huvittaa. Uskonnollisuuteen Zeal & Ardor -mies suhtautuu samantyyppisesti kuin black metaliin. Laulutekniikkaa, tulkintaa, ja stemmoja. Vaikka vierailu 4Chanilla poiki hänelle kansainvälisen musiikkiuran, hänestä ei tullut foorumin vakiokäyttäjää. Siksi on tärkeää tietää, milloin on hyvä hetki lopettaa. Mies ei itsekään tiedä. Hän on taiteilija, ei ennustaja. Olen lukenut aihepiiristä aika paljonkin. LAULUNTEKIJÄ Opiskellaan lyriikan kirjoittamisen, säveltämisen ja sovittamisen prosesseja. Ehkäpä hän säveltää vielä monta levyllistä tuota outoa ja ilahduttavaa musiikkia. Mutta en minä tule jatkamaan tätä loputtomiin, hän sanoo. Ja se, että Zeal & Ardorin musiikki on itsetarkoituksellinen yhdistelmä tyylejä, jotka sijaitsevat mahdollisimman kaukana toisistaan niin musiikillisella kuin ideologisellakin skaalalla. MUSIIKKI JA MUSIIKKITEKNOLOGIA Soittimien ja instrumenttien hallintaa, musisointia bändissä ja musiikkiteknologiaa. Esiintymisiä ravintoloissa ja klubeilla. Voi hyvinkin olla, että Gagneux saa jatkossakin yhtä hyviä ideoita kuin Stranger Fruitia tehdessään. – Ei kukaan halua tehdä eikä kuunnella väkisin tehtyä musiikkia, jonka tekijä ei selvästikään ole inspiroitunut. Rakennetaan vertaisverkostoa ja syvennytään lauluntekemisen eri osa-alueisiin omista lähtökohdista ja vahvuuksista. OPISKELE MUSIIKKIA KESKELLÄ HELSINKIÄ! 20.8.2018-31.5.2019 Ilmoittaudu mukaan osoitteessa www.heo.fi LAULAJA Syvennytään laulamiseen ja sen eri muotoihin laaja-alaisesti. Kaikkea ei ole sanottu Zeal & Ardorissa on piirteitä, jotka saavat pohtimaan sen kestävyyttä. Kuten se, että Zeal & Ardor syntyi yhtä aikaa sattumalta ja tarkoitushakuisesti, eli projektin pohjalla on keksitty konsepti, ei niinkään itseilmaisun tarve. Yhtäältä bändin yllätysmomentti on käytetty, eikä sen temppu enää herätä yhtä paljon huomiota tai huvitusta kuin ensialbumin aikaan. Hän tietää projektinsa tulevaisuudesta vain kaksi olennaista asiaa: Zeal & Ardor jatkaa, kunnes se jossakin vaiheessa lopettaa. Toisaalta Gagneux on aivan selvästi kunnianhimoinen ja lahjakas muusikko, joka osaa kehittää ja jalostaa Zeal & Ardoria. Toinen levy kuulostaa edeltäjäänsä kypsemmältä ja valmiimmalta, ja vaikka musiikki on hauskaa, se ei ole mikään vitsi. Minusta sellainen rajoitettu ilmaisu ei edes ole black metalia vaan jotakin… hassua. Viikoittaista työskentelyä bändin kanssa sekä esiintymisiä bändissä. Kiivaimmat ja henkilöön menevimmät keskustelut niin Gagneux’n musiikista kuin kaikesta muustakin käydään juuri sellaisissa paikoissa, joissa Zeal & Ardor sai alkunsa – siis Ylilaudan ja 4Chanin kaltaisilla anonyymeilla foorumeilla, joilla temmeltää monenlaista eläjää trolleista inceleihin. Gagneux suhtautuu nimettömään kirjoitteluun kaksijakoisesti. Musiikkiteknologian perusteet ja tietotekniikan hyödyntämistä laulun tekemisessä. Se kiinnostaa häntä, mutta tunnustuksellinen hän ei ole. Niin vahva ja idearikas levy kuin Stranger Fruit onkin, sitä kuunnellessa ei voi olla miettimättä, kuinka kauan Gagneux voi vielä jatkaa Zeal & Ardoria. HEOMusiikki108x297.indd 5 27/04/2018 10.52. Moni asia puhuu lyhyen uran puolesta
Mukana on paljon asioita, joista yleensäkin kirjoitan, mutta ne on kanavoitu eri tavalla, Scheidt tuumaa. Erityisen tärkeä se on laulaja-kitaristi Mike Scheidtille, joka katsoi viime vuonna kuolemaa silmästä silmään. Tämän tarkempaan analyysiin Scheidt ei koe olevansa riittävän objektiivinen. Skypen välityksellä tavoitettu laulaja-kitaristi Mike Scheidt kuvailee uutta tuotosta hyvin vaihtelevaksi. Musiikki toimi siinä apuvälineenä. Doomtrio Yob on monesta syystä ylpeä uudesta Our Raw Heart -albumistaan. Se syntyi paitsi selviytymisestäni myös yleisestä voiton ja riemun tunteesta. Vuoden parhaaksi metallialbumiksi Rolling Stone -lehdessä valittu albumi sai juuri jatkoa Our Raw Heart -pitkäsoitosta. KUOLEMAN PORTEILTA TEKSTI VESA SILTANEN KUVA JAMES REXROAD 26. Sillä on hänen mukaansa kaikuja aiempien levyjen kirjosta mutta myös uusia tunnelmia ja värejä. O regonilaisyhtye Yob julkaisi vuonna 2014 Clearing the Path to Ascend -albumin, joka sai osakseen ylistystä niin kuulijoilta kuin kriitikoiltakin. – Clearing the Path to Ascend kumpusi pitkästä masennuksesta, yrityksestä raivata tietäni ja löytää positiivisuutta ja voimaa. Our Raw Heart on puolestaan syntynyt käymisestäni kuoleman porteilla ja lukuisissa leikkausoperaatioissa
Laulaja-kitaristi antaa esimerkin, miten ylpeys näkyy hänen omalla kohdallaan. – Erityisen suuren muutoksen minussa aiheutti yksi kuolemanrajakokemus, jossa irtaannuin ruumiistani. Hätäleikkaus ja kymmenen sairaalassa vietettyä päivää kuitenkin pelastivat muusikon hengen. – Kärsin yleensä posttraumaattisesta albumisyndroomasta: kun olemme saaneet levyn valmiiksi, minulta vie todella kauan ennen kuin voin kuunnella sitä irvistelemättä tai olematta ylianalyyttinen ja -kriittinen. Scheidt jatkaa, että sanoitusten selittäminen on kuin tekisi ruumiinavauksen sammakolle. Siihen oli monia eri syitä, eikä pelkästään eloonjäämiseni ollut tae homman jatkumisesta. Kun julkaisemme musiikkia, se ei ole enää meidän vaan kaikkien niiden, jotka ottavat sen omakseen. Scheidt käsittelee yleensä syvällisiä ja suuria, abstrakteja ja henkisiä teemoja. Tammikuussa 2017 Scheidt joutui äkillisesti sairaalaan lamauttavan vatsakivun vuoksi: pahasti tulehtuneen ja infektoituneen sigmasuolen lisäksi yksi umpipusseista oli puhjennut ja vuosi ilmaa vatsaonteloon. – Yritän kuvailla sanoin asioita, jotka eivät ole sanoja. Sairaus ja kuolemanrajakokemukset näkyvät myös sanoituksissa, mutta Scheidt ei halua avata lyriikoitaan sen tarkemmin. Minulle olisi saatettu tehdä pysyvä paksusuoliavanne, enkä olisi voinut enää lähteä kiertueelle. Emme halua kellua paikoillamme. Sitä ennen on vain pelkkiä riffejä. Jos puhun niistä liikaa, vien kuulijan oman alkuperäisen tulkinnan pois. Minulle on todella tärkeää, että ihmiset muodostavat biiseihin oman suhteensa ilman, että olen värittänyt tulkintaa omalla retoriikallani. Esimerkiksi Townes Van Zandt ja Leonard Cohen olivat sen alan mestareita. Tiedän vain, että on aika ennen sairautta ja aika sairauden jälkeen. – Olimme yhtäkkiä tilanteessa, ettei meillä ollut aavistustakaan, onko bändimme enää olemassa. – Katson nyt tulevaisuuteen aivan uudella tavalla. – Keskustelen sanoituksistani mielelläni fanien kanssa kasvokkain vaikkapa keikkojen yhteydessä, jotta kuulen heidän tulkintansa. ”Ei ole takeita, että muut pitävät uudesta materiaalistamme, joten musiikin täytyy olla ennen muuta palkinto meille itsellemme.” KUOLEMAN PORTEILTA 27. Kokemus, joka opettaa ja muuttaa ihmistä Yob-nokkamiehellä diagnosoitiin marraskuussa 2016 akuutti divertikuliitti eli paksusuolen pussimainen pullistuma, jota hoidettiin normaaliin tapaan antibiooteilla ja oikeanlaisella ruokavaliolla. – Sen voi leikata auki, tutkia kaikki osat ja näyttää, miten homma toimii, mutta sammakko kuolee! Scheidt naurahtaa. Musiikissamme tulee olla toinen jalka vanhassa ja toinen uudessa. Maalaan taulua ilmaan. Sillä kuuluu kehitys, jonka vaadimme jatkaaksemme bändinä. Niistä puuttuu se osa, joka vie kuulijan toiselle tasolle ajatuksissa ja henkisesti, Scheidt tuumaa. Ne eivät ole biisejä eivätkä välttämättä välitä mitään tunnetta. Hän, basisti Aaron Rieseberg ja rumpali Travis Foster selvisivät myös bändinä ja pystyivät kanavoimaan kaiken kokemansa uuteen musiikkiin. Olen käyttänyt elämäni aikana paljon psykedeelejä, mutta se oli paljon hullumpaa kuin yksikään niistä kokemuksista! Kun viimein palasin ruumiiseeni, oli kuin kovalevy olisi tiltannut – kaikki ei palautunut ja käsitykseni joistain asioista muuttuivat. En sano, että se on kaikkein vahvin, koska se olisi liioittelua, mutta mielestäni se on yhtä vahva kuin mikä tahansa aiempi levymme. – Kun tämä aura tai tunne tulee esiin, loput musiikista syntyy kuin itsestään ja hyvin nopeaan tahtiin. En pysty erottelemaan asioita sen tarkemmin, mutta se vaikutti kaikkeen ruokaja vaatemieltymyksistäni lähtien, Scheidt toteaa. Niin kauan kuin näin tapahtuu, olemassaolomme on perusteltua ja voimme jatkaa yhdessä. – Kuulen, miten paljon teimme töitä, ja mielestäni olemme tehneet olosuhteet huomioiden yhden vahvimmista levyistämme. Täytyy siis odottaa, että energia alkaa virrata luonnollisesti ja pakottamatta. Ennen pitkää olen uudelleen saman tilanteen edessä ja haluan olla silloin valmiina. Albumin materiaali tekeytyi kuin aina ennenkin. Scheidt sanoo oppineensa tapahtuneen ansiosta paljon itsestään ja elämästä. Näen ja koen nyt asioita eri tavalla kuin ennen. Sanoja asioista, joita ei voi sanoin kuvailla Vaikka Our Raw Heart syntyi erikoisessa ja vakavassa elämäntilanteessa, se ei aiheuttanut Scheidtin mukaan erityistä uusien sävelten tulvaa. Scheidt jatkaa, että hänen on täytynyt oppia, mikä pahentaa ja mikä taas lievittää kipua. Kokemus on muuttanut häntä ihmisenä monella tapaa. Kuunteleminen, omaksuminen ja mukanaan kantaminen on osa sitä, mikä antaa musiikille elämän. Sanoitukset ovat Yobissa tärkeässä roolissa. Scheidt oli vain muutaman askeleen päässä elinten täydellisestä pettämisestä ja kuolemasta. Lehtijutuissa vain kuvailisin lyriikoita sellaisina kuin ne itse ymmärrän tässä hetkessä. Ei ole takeita, että muut pitävät uudesta materiaalistamme, joten musiikin täytyy olla ennen muuta palkinto meille itsellemme. Scheidt jatkaa, että ennen kaikkea bändin itse tulee innostua musiikistaan. En osaa vielä sanoa. – Parantavan vaikutuksen täytyy toimia meihin itseemme. Rakastan riffejä ja voin istua tekemässä niitä koko päivän, mutta ilman tiettyä auraa tai virtaa, joka niitä kannattelee, ne ovat vain matematiikkaa otelaudalla. Tästä eteenpäin haluan vain elää edes jotenkin terveenä ja toivon, etten sairastu enää uudestaan. Yritän siis oppia olemaan mahdollisimman läsnä ja kiitollinen enkä vältellä vastuuta vain koska selvisin tästä koettelemuksesta. Pyrin yhä varautumaan ja tekemään oikeita päätöksiä, mutta tiedän, että mikään ei ole täysin varmaa. Scheidt pitää Our Raw Heartia vuonna 1996 perustetun bändin tärkeimpänä levynä. Tätä levyä kuunnellessani irvistän kuitenkin vähemmän kuin aiempien kohdalla, Scheidt naurahtaa. – Minulla on jonkin verran leikkauksista johtuvia kroonisia kipuja – kenties tämä on osa prosessia kohti kivutonta elämää, kenties se on uusi normaalitila. Vaikeuksista voittoon Scheidt kertoo, ettei hän selvinnyt ainoastaan henkilökohtaisesti. Se on taidemuoto, jossa tulen koko ajan paremmaksi, mutta en esitä olevani mitenkään mahtava. – Minulla kaikki riippuu tyypillisesti ensimmäisen biisin syntymisestä, siitä kun jokin uusi maku tai tunnelma tulee esiin. En myöskään tiennyt, palaako ääneni ennalleen – onneksi niin tapahtui, ja olen itse asiassa nyt vahvempi laulaja kuin ennen, mikä on aika outoa. Kuten monet taiteilijat, myös me olemme hyvin neuroottisia tyyppejä
klo 12-18 to 28.6. 159 € (KAIKKI LIPUNHINNAT SISÄLTÄVÄT KO. 2ja 3-päivän lippuja vaihdetaan rannekkeisiin Feel Vegas Helsingin tiloissa sijaitsevalla Tuskan pisteellä, osoitteessa Mannerheimintie 3, Kaivopiha, 00100 Helsinki. 119 € TURBOVIP-LIPUT (K-18) VIP 3pv alk. 109 € 3 pv alk. ma 25.6. ICE T 22.30-00.00 GOJIRA 22.30-00.00 23.00 24.00 SOLMUSALI PROGRAM 15:30 16:30 CRITICAL HEADBANGIN G Pahan vastapuoli 17:00 – 18:30 SHORT FILMS BY NIGHT VISIONS SOLMUSALI PROGRAM 15:30 16:30 BLACK AS HELL, PART 3 Helvetin mustaa, osa 3 17:00 – 18:30 SHORT FILMS BY NIGHT VISIONS SOLMU SALI PROGR AM 15:30 16:30 METAL AND NOSTA LGIA Metalli ja nostalg ia 17:00 – 18:30 SHORT FILMS BY NIGHT VISION S FRIDAY 29.6. klo 12-18 ti 26.6. Huomioithan, että Feel Vegas Helsinki on ikärajaltaan K-18! Alaikäisten rannekkeenvaihto tapahtuu Tiketti Gallerian tiloissa osoitteessa Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki. klo 12-18 ke 27.6. klo 12-18 13.00 TYRANTTI 13.40-14.10 14.00 BAEST 14.00-14.45 SIX INCH 14.00-14.25 GALACTIC EMPIRE 14.10-14.50 TEMPLE BALLS 14.10-14.40 GLOOMY GRIM 14.15-14.45 BLACK ROYAL 14.25-14.55 CROWBAR 14.45-15.35 STICK TO YOUR GUNS 14.45-15.30 BEAST IN BLACK 14.50-15.35 CRIMFALL 14.55-15.40 15.00 HARD ACTION 15.15-15.45 BLIND CHANNEL 15.25-15.55 TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS 15.30-16.30 TRIBULATION 15.35-16.20 THE 69 EYES 15.35-16.20 16.00 FORESEEN 16.10-16.40 KEOMA 16.15-16.45 TURMION KÄTILÖT 16.20-17.25 MOKOMA 16.20-17.20 LAURI PORRA FLYOVER ENSEMBLE 16.25-17.10 IHSAHN 16.30-17.30 17.00 RED DEATH 17.10-17.40 MANTAR 17.15-18.00 CARPENTER BRUT 17.20-18.05 MOONSORROW 17.25-18.25 EUROPE 17.35-18.35 GRAVE PLEASURES 17.40-18.40 18.00 EMPEROR 18.05-19.10 FEASTEM 18.10-18.40 DEAD CROSS 18.25-19.25 SHIRAZ LANE 18.30-19.15 CLUTCH 18.40-19.40 19.00 HALLATAR 19.10-20.05 HEXHAMMER 19.10-19.55 LEPROUS 19.25-20.25 PARKWAY DRIVE 19.40-21.00 CHARM THE FURY 19.45-20.30 20.00 KREATOR 20.05-21.20 ARCH ENEMY 20.25-21.25 BOMBUS 20.25-21.25 21.00 ARION 21.00-21.45 AT THE GATES 21.20-22.30 MESHUGGAH 21.25-22.30 22.00 BODY COUNT FT. 259 € VIP 1pv alk. more info: www.tuska.fi RADIO ROCK STAGE HELSINKI STAGE INFERNO STAGE RADIO ROCK STAGE HELSINKI STAGE INFERNO STAGE RADIO ROCK STAGE HELSINKI STAGE INFERNO STAGE GET THE APP! GATES OPEN 13.00 GATES OPEN 13.00 GATES OPEN 14.00 GATES CLOSE 01.00 GATES CLOSE 01.00 GATES CLOSE 22.00 SEE YOU NEXT YEAR!. 129 € ALAIKÄISTEN LIPUT 1 pv alk. Rannekkeen ennakkovaihtoajat Feel Vegas Helsingissä Kaivopihalla: Rannekkeenvaihto myös festivaalin porteilla tapahtumapäivinä. LIPPUKAUPAN PIENIMMÄN PALVELUMAKSUN) TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS CROWBAR MOKOMA TURMION KÄTILÖT IHSAHN HALLATAR MOONSORROW LEPROUS CARPENTER BRUT THE 69 EYES BEAST IN BLACK BOMBUS GRAVE PLEASURES LAURI PORRA FLYOVER ENSEMBLE TRIBULATION SHIRAZ LANE STICK TO YOUR GUNS THE CHARM THE FURY MANTAR ARION FORESEEN RED DEATH FEASTEM HARD ACTION HEXHAMMER GALACTIC EMPIRE GLOOMY GRIM CRIMFALL BLIND CHANNEL BAEST TEMPLE BALLS BLACK ROYAL SIX INCH TYRANTTI KEOMA Solmusali VIP BAR RADIO ROCK MAIN STAGE Helsinki STAGE BAR K-18 INFERNO STAGE BLACK DINING INVA WATER ALEPA EMP MAIN ENTRANCE Whiskey BAR ACCREDITATION POINT CLOAK ROOM FOOD SAUNA PAR RUK ATU WATER WATER VIP SPECIAL BAR S BAR K-18 MONSTER Sales points & refresments E-cigarette shop & lounge BAR BAR OFFICIAL MERCHANDISE Feel Vegas lounge BAR BAR BAR Bloody PyyGin YLÄHYLLY RANNEKKEENVAIHTO Sekä 3 pv:n että kahden päivän liput vaihdetaan rannekkeisiin, joka oikeuttaa poistumaan ja palaamaan festarialueelle kesken päivän. SATURDAY 30.6. HELSINKI SUVILAHTI 29.6.—1.7.2018 www.tuska.fi Oi ke ud et mu uto ks iin pid äte tää n NORMAALIHINTAISET LIPUT 1 pv alk. Yhden päivän lipulla vain kerran päivässä sisälle. 79 € , 2 pv alk. SUNDAY 1.7. 69 € 3 pv alk. klo 12-18 pe 28.6
klo 12-18 ke 27.6. 129 € ALAIKÄISTEN LIPUT 1 pv alk. HELSINKI SUVILAHTI 29.6.—1.7.2018 www.tuska.fi Oi ke ud et mu uto ks iin pid äte tää n NORMAALIHINTAISET LIPUT 1 pv alk. klo 12-18 13.00 TYRANTTI 13.40-14.10 14.00 BAEST 14.00-14.45 SIX INCH 14.00-14.25 GALACTIC EMPIRE 14.10-14.50 TEMPLE BALLS 14.10-14.40 GLOOMY GRIM 14.15-14.45 BLACK ROYAL 14.25-14.55 CROWBAR 14.45-15.35 STICK TO YOUR GUNS 14.45-15.30 BEAST IN BLACK 14.50-15.35 CRIMFALL 14.55-15.40 15.00 HARD ACTION 15.15-15.45 BLIND CHANNEL 15.25-15.55 TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS 15.30-16.30 TRIBULATION 15.35-16.20 THE 69 EYES 15.35-16.20 16.00 FORESEEN 16.10-16.40 KEOMA 16.15-16.45 TURMION KÄTILÖT 16.20-17.25 MOKOMA 16.20-17.20 LAURI PORRA FLYOVER ENSEMBLE 16.25-17.10 IHSAHN 16.30-17.30 17.00 RED DEATH 17.10-17.40 MANTAR 17.15-18.00 CARPENTER BRUT 17.20-18.05 MOONSORROW 17.25-18.25 EUROPE 17.35-18.35 GRAVE PLEASURES 17.40-18.40 18.00 EMPEROR 18.05-19.10 FEASTEM 18.10-18.40 DEAD CROSS 18.25-19.25 SHIRAZ LANE 18.30-19.15 CLUTCH 18.40-19.40 19.00 HALLATAR 19.10-20.05 HEXHAMMER 19.10-19.55 LEPROUS 19.25-20.25 PARKWAY DRIVE 19.40-21.00 CHARM THE FURY 19.45-20.30 20.00 KREATOR 20.05-21.20 ARCH ENEMY 20.25-21.25 BOMBUS 20.25-21.25 21.00 ARION 21.00-21.45 AT THE GATES 21.20-22.30 MESHUGGAH 21.25-22.30 22.00 BODY COUNT FT. LIPPUKAUPAN PIENIMMÄN PALVELUMAKSUN) TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS CROWBAR MOKOMA TURMION KÄTILÖT IHSAHN HALLATAR MOONSORROW LEPROUS CARPENTER BRUT THE 69 EYES BEAST IN BLACK BOMBUS GRAVE PLEASURES LAURI PORRA FLYOVER ENSEMBLE TRIBULATION SHIRAZ LANE STICK TO YOUR GUNS THE CHARM THE FURY MANTAR ARION FORESEEN RED DEATH FEASTEM HARD ACTION HEXHAMMER GALACTIC EMPIRE GLOOMY GRIM CRIMFALL BLIND CHANNEL BAEST TEMPLE BALLS BLACK ROYAL SIX INCH TYRANTTI KEOMA Solmusali VIP BAR RADIO ROCK MAIN STAGE Helsinki STAGE BAR K-18 INFERNO STAGE BLACK DINING INVA WATER ALEPA EMP MAIN ENTRANCE Whiskey BAR ACCREDITATION POINT CLOAK ROOM FOOD SAUNA PAR RUK ATU WATER WATER VIP SPECIAL BAR S BAR K-18 MONSTER Sales points & refresments E-cigarette shop & lounge BAR BAR OFFICIAL MERCHANDISE Feel Vegas lounge BAR BAR BAR Bloody PyyGin YLÄHYLLY RANNEKKEENVAIHTO Sekä 3 pv:n että kahden päivän liput vaihdetaan rannekkeisiin, joka oikeuttaa poistumaan ja palaamaan festarialueelle kesken päivän. klo 12-18 to 28.6. 69 € 3 pv alk. SUNDAY 1.7. 79 € , 2 pv alk. Yhden päivän lipulla vain kerran päivässä sisälle. 109 € 3 pv alk. klo 12-18 pe 28.6. Huomioithan, että Feel Vegas Helsinki on ikärajaltaan K-18! Alaikäisten rannekkeenvaihto tapahtuu Tiketti Gallerian tiloissa osoitteessa Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki. 259 € VIP 1pv alk. 2ja 3-päivän lippuja vaihdetaan rannekkeisiin Feel Vegas Helsingin tiloissa sijaitsevalla Tuskan pisteellä, osoitteessa Mannerheimintie 3, Kaivopiha, 00100 Helsinki. more info: www.tuska.fi RADIO ROCK STAGE HELSINKI STAGE INFERNO STAGE RADIO ROCK STAGE HELSINKI STAGE INFERNO STAGE RADIO ROCK STAGE HELSINKI STAGE INFERNO STAGE GET THE APP! GATES OPEN 13.00 GATES OPEN 13.00 GATES OPEN 14.00 GATES CLOSE 01.00 GATES CLOSE 01.00 GATES CLOSE 22.00 SEE YOU NEXT YEAR!. 119 € TURBOVIP-LIPUT (K-18) VIP 3pv alk. ICE T 22.30-00.00 GOJIRA 22.30-00.00 23.00 24.00 SOLMUSALI PROGRAM 15:30 16:30 CRITICAL HEADBANGIN G Pahan vastapuoli 17:00 – 18:30 SHORT FILMS BY NIGHT VISIONS SOLMUSALI PROGRAM 15:30 16:30 BLACK AS HELL, PART 3 Helvetin mustaa, osa 3 17:00 – 18:30 SHORT FILMS BY NIGHT VISIONS SOLMU SALI PROGR AM 15:30 16:30 METAL AND NOSTA LGIA Metalli ja nostalg ia 17:00 – 18:30 SHORT FILMS BY NIGHT VISION S FRIDAY 29.6. ma 25.6. 159 € (KAIKKI LIPUNHINNAT SISÄLTÄVÄT KO. Rannekkeen ennakkovaihtoajat Feel Vegas Helsingissä Kaivopihalla: Rannekkeenvaihto myös festivaalin porteilla tapahtumapäivinä. klo 12-18 ti 26.6. SATURDAY 30.6
Y leisön jylinä voimistuu hetki hetkeltä, ja samassa saliin laskeutuu lähes läpitunkematon pimeys. RENESSANSSIMIES TEKSTI TIMO ISOAHO KUVAT BJØRN TORE MOEN JA TIMO ISOAHO (LIVEKUVA) TUSKAARTISTI 30. Eletään maaliskuun loppua, ja Oslon Rockefeller-kompleksissa perinteisesti järjestettävän Inferno-festivaalin pääestradille on kivunnut Oslon liepeillä 1990-luvun alussa perustettu Emperor. – Muistan vieläkin hämmästykseni, kun eräs toimittaja huomautti minulle pari vuotta sitten, että ensimmäisestä soolostasi tulee muuten kohta kymmenen vuotta. Kyllä vain, black metal -keikoillakin saa virnuilla sen kuuluisan Hangon keksin lailla. Eivät ne toki mitään Emperoria olleet, mutta ainakin Prometheus: The Discipline of Fire & Demise -albumin ystävät löysivät sooloistani paljon tuttuja piirteitä. Että vau, levystä tulikin tällainen... Tätä hetkeä on odotettu pitkään. Emperor-miesten keikkajännitys on vaihtunut iloiseksi puheensorinaksi, ja backstagelle alkaa hiljalleen valua tuttuja ja tuntemattomia selkääntaputtelijoita. O’ mighty Lord of the Night! Kun 75-minuuttinen konsertti lopulta päättyy Inno a Satanan sulosäveliin, mieli tuntuu puhdistuneen kaikesta turhasta saastasta. Eikä tummasävyinen ilonpito suinkaan lopu reilut 40 minuuttia studioversiona kestävän Anthems to the Welkin at Duskin päättävään The Wandereriin. Muutaman hetken kuluttua Vegard Sverre Tveitan, Tomas Thormodsæter Haugen ja Kai Johnny Mosaker marssivat nyrkit pystyssä odottavan yleisömeren eteen, ja samassa eeppinen Ye Entrancemperium -kappale jyrähtää liikkeelle. Suuntaa loppu-uralle Palataan Emperorin valtakuntaan vähän myöhemmin ja hypätään tässä vaiheessa Ihsahnin soolouran pariin. Huudahdin melkein vaistomaisesti, että ”mitä ihmettä, onko siitä todella jo niin kauan!”, oslolaishotellin aulassa höyryävää teetä hörppivä muusikko naurahtaa. – Kolmas pitkäsoitto After oli sitten jotain muuta, jopa sellainen ”loppu-uralle suuntaa antava” julkaisu. Saksofoneineen aikaisempia levyjä selvästi kokeilevampi After nosti Ihsahnin osaksi Mikael Åkerfeldtin ja Devin Townsendin kaltaisten innovaattorien johtamaa retkikuntaa, jonka tavoitteena on löytää raskaamman ja kokeellisemman nykymusiikin kuningaskunnan avaimet. Tuska on ehdottomasti eräs suosikkifestivaaleistani koko maailmassa, enkä puhu pelkästään lämpimikseni. Oslon lähistöllä Notoddenissa koko elämänsä asunut artisti ihmettelee samaa. Odotukset myös täyttyvät, sillä yhtyeen elävä läpiluenta hieman yli kaksikymmentä vuotta sitten julkaistusta Anthems to the Welkin at Dusk -klassikkolevystä ei jätä sijaa poikkisanoille. Ei ole mikään salaisuus, että olin The Adversaryn ja angLin aikoihin vielä etsintävaiheessa soolomateriaalini suhteen, ja nuo levyt ovat eräänlaisia harjoitelmia – vaikkakin varsin tasokkaita sellaisia, Ihsahn kertoo. Hahmottelin Afterin kappaleita tuoreilla tavoilla ja instrumenteilla – esimerkiksi pianolla ja 8-kielisellä kitaralla – ja uudet kirjoitustyylit avasivat sisälläni joitakin tuntemattomia patoja. Ihsahnin soolouran käynnistäneet levyt muodostavat trilogian, ja käytetäänpä tähän liittyen toista kliseetä: kolmas kerta toden sanoo. Samaa mieltä tuntuvat olevan myös Emperorin ydinjäsenet Ihsahn, Samoth ja Trym (sekä yhtyeen livemuusikot, basisti Secthdamon ja kosketinsoittaja Geir Bratland), ainakin hymyjen leveydestä päätellen. Tänä päivänä norjalaislegenda tasapainottelee onnistuneesti Emperorin ja oman soolouransa keskiössä. Kolmen pitkäsoiton julkaisemisen jälkeen minulla oli viimeinkin tarpeeksi soolomateriaalia kiinnostavan livesetin täyttämiseksi, eikä mahdollista kappalekavalkadia tarvinnut enää miettiä ”jokunen soolobiisi ja sitten Emperoria” -lähtökohdasta. Löysin hieman yllättäen aivan uudenlaisia musiikillisia maisemia, ja lopputulos oli jonkinasteinen yllätys jopa minulle itselleni. Todistuskappaleita on taas kerran tarjolla Tuska-festivaalilla. ”Aika rientää” on kliseiden klisee, mutta tähän ajatelmaan on vaikea olla törmäämättä Ihsahninkaan tapauksessa, sillä esimerkiksi Hardingrockin ja Peccatumin nimissä musiikkia julkaisseen artistin The Adversary -soolodebyytistä on vierähtänyt jo kaksitoista vuotta. Myös takahuoneen puolella tunnelma näyttää olevan kohdallaan. Maapallon eri kolkista saapuneet metallifanit haukkovat henkeään silkasta ilosta, kun Emperor kiskaisee encoreosuuden alkajaisiksi Curse You All Men! -klassikon ja jatkaa toimitusta The Majesty of the Nightskyn ja I Am the Black Wizardsin voimin. Sehän on jo julkaisujensa osalta huomattavasti mittavampi kuin Emperorin koko levytetty tuotanto, ja tunteenpaloa ja intohimoa pursuava tuore studioalbumi Àmr on ehtinyt näyttää terävät kyntensä. – On älyttömän hienoa, että saamme esittää tämän setin myös Helsingissä. Ihsahn ravisteli metallimaailmaa ensimmäisen kerran teini-ikäisenä, ja hieman yli nelikymppisenä hänen diskografiansa laaja-alaisuus hakee jo vertaistaan. – Kaksi ensimmäistä albumiani olivat varsin metallisia ja sitä kautta musiikillisesti aika turvallisia. Tajusin Afterin tekemisen äärellä aivan konkreettisesti, että musiikkia voi valmistella hyvin monin tavoin, ja itsensä ahtaaseen nurkkaan ajaminen on tyhmintä mitä artisti voi tehdä. Olutpullojen sihauksia kuuluu sieltä täältä, ja myös harvemmin alkoholia nauttiva Ihsahn avaa mallasjuoman. Kohta PA-laitteisto sylkee ilmoille majesteettiset ”O’ Nightspirit / I am one with thee / I am the eternal power / I am the Emperor!” -rivit, ja kaikki on valmista epäpyhää seremoniaa varten. After oli urani kannalta hyvin tärkeä levy myös siinä mielessä, että aloitin sen jälkeen omien keikkojen tekemisen
Peloton kokeileminen ja varman päälle tekemisen välttäminen ovat minulle hedelmällisen työskentelyn avainsanoja.”. RENESSANSSIMIES ”Mikäli en itse innostu hahmottelemastani materiaalista, miten ihmeessä voisin odottaa jonkun muun innostuvan
En todellakaan, Ihsahn nauraa. – Jos kappaleen toteutus vaatii saksofonin, sitten sinne tulee saksofoni, irvistelevätpä puritaanit miten ilkeästi tahansa. Oleellisin pointti on tietysti siinä, että mikäli en itse innostu hahmottelemastani materiaalista, miten ihmeessä voisin odottaa jonkun muun innostuvan. Kuinka jännittävää, tai jopa pelottavaa, Das Seelenbrechenin valmisteleminen oli. Projektin alkuvaiheessa tunsin itseni haavoittuvaksi ja epävarmaksi, mutta itseäni kovasti miellyttäneitä spontaaneja kappaleita alkoi kuin alkoikin syntyä, ja itseluottamukseni kasvoi biisi biisiltä. En ole katunut pitkäsoittoa hetkeäkään, päinvastoin. Levyn tekovaiheessa mietin kerran jos toisenkin, että mitähän ihmettä tästä tulee, vai tuleeko siitä yhtään mitään. Saatan vaikkapa päättää, että ”tämän kappaleen rumpusoundit voisivat olla sellaiset Motown-tyyliset, ja lähdenpä katsomaan, mitä tältä pohjalta syntyy”. – Sitä levyä innoittivat David Bowien, Diamanda Galasin ja Scott Walkerin kaltaiset arvoitukselliset artistit. – Jos kyseessä ei ole Das Seelenbrechenin kaltainen todella impulsiivinen albumi, tapanani on hahmotella kaikenlaisia suuntaviivoja ennen kappaleiden rakentamista, Ihsahn avaa. Tiedostan toki sen, ettei Das Seelenbrechen ole välttämättä kovinkaan monen Ihsahn-fanin suurin suosikki, mutta se ojensi käsiini aivan uudenlaisia luovuuden avaimia. – Sitten pistimme Emperorin hyllylle, ja mitä tällainen ratkaisu usein tarkoittaa. – Minua on pyydetty tuomariksi muun muassa Voice of Norway -ohjelmaan. Arktis-levyn seuraaja on artistin seitsemäs täysimittainen soololevytys, ja kuten arvata saattaa, se on tunnelmasta toiseen, jylhästä blastbeat-mätkeestä pehmeästi tarttuviin popmelodioihin seikkaileva, kiehtova kokonaisuus. Kun kuuntelen vaikkapa nimibiisiä, voin tuntea olevani orja muinaisessa Egyptissä – no, ainakin melkein, Ihsahn nauraa. Minulla oli luonnollisesti kaikenlaisia lähtöideoita, esimerkiksi monenlaisia soundeja ja rytmejä, ja sitten vain heittäydyin yllättävien kokeilujen, puhtaan improvisoinnin ja odottamattomien sovitusten maailmaan. Ei mikään! Turvaverkkojen ulkopuolelle Jos vuonna 2010 ilmestyneen Afterin tekeminen avasi ensimmäiset isot patoluukut, niin Ihsahnin taiteellinen virta alkoi ryöpsähdellä valtoimenaan viimeistään Das Seelenbrechen -pitkäsoiton aikoihin viitisen vuotta sitten. Kaikki päätökseni syntyvät taiteellisista lähtökohdista, eivätkä niin sanotut kaupalliset lainalaisuudet merkitse minulle mitään, Ihsahn toteaa. Jos vähän liioittelen, niin Das Seelenbrechenin tekeminen oli vähän kuin konsertti yleisön edessä – live on live, soitetaan mitä soitetaan, ja jos tulee ongelmia, ratkaisut täytyy keksiä lennossa, Ihsahn sanoo. Peloton kokeileminen ja varman päälle tekemisen välttäminen ovat minulle hedelmällisen työskentelyn avainsanoja. – Nämä tekemistä enemmän tai vähemmän ohjaavat huomiot voivat olla hyvinkin abstrakteja, ja todella monimuotoisia. Ihsahn halusi rakentaa Àmrista tiiviin kokonaisuuden, joten hän otti kaikki levyn parissa työskennelleet ammattilaiset siipiensä alle. Afterin tavoin Das Seelenbrechen oli minulle elintärkeä julkaisu, sillä albumi auttoi minua löytämään taas kerran uusia puolia itsestäni, Ihsahn kertoo. – Yksi tavoitteistani oli tehdä Àmrista tällainen kokonainen taideteos, ja sen vuoksi kerroin vaikutteista, säveltämistyylistä, ”Emme ole sen parempia ihmisiä kuin 1940-luvun rotujen puhdistajat tai 1990-luvun kansanmurhaajat. Olen musiikkini suhteen hyvin itsekäs ja itsepäinen, enkä ole kovin hyvä kuuntelemaan muiden neuvoja. Aika moni kollega voisi ottaa vaarin sanoistasi. Entä voiko mahdollisimman brutaali ja synkkä musiikki olla syvästi lohdullista ja tuottaa suurta iloa. Ihsahn jatkaa kertomalla napsivansa ideoita myös elävästä kuvasta. – Tykkään kokonaisista taideteoksista, ja esimerkiksi Iron Maidenin Powerslave on sellainen. Ihsahn naurahtaa olevansa ”muutenkin jo toisella jatkoajalla”. Tai jos mietin ristillä roikkuvan Jeesus Kristuksen kuvaa... – Haluan silti korostaa, ettei jännitykseni liittynyt yleisön vastaanottoon. Itse asiassa minusta tuntuu, että ihmisistä tulee koko ajan ilkeämpiä ja tyhmempiä, vaikka esimerkiksi internet mahdollistaisi itsensä sivistämisen ilmaiseksi. Levyn visuaalinen ilme, soundit, biisit... Kun kirkot alkoivat sitten roihuta Norjassa 1990-luvun alkupuolella, black metal -bändit ja mustiin pukeutuneet pitkätukat herättivät syviä inhon ja vihan tunteita niin sanotuissa normaaleissa ihmisissä... Minulle ei onneksi käynyt niin, sillä suurin osa diggareista on päättänyt seurata tekemisiäni myös Emperorin ensimmäisen aktiivikauden jälkeen. – No, joillekin tällainen työskentelytyyli sopii, toisille taas ei, Ihsahn muistuttaa. – Olen saanut innoitusta myös Hannibal-televisiosarjasta ja siinä käytetyistä visuaalisista ratkaisuista. Niin, mikä voisikaan mennä pieleen. – Vaikka olin soittanut pikkubändeissä jo jonkin aikaa, varsinainen urani alkoi Emperorin myötä. Jos Hannibalissa näytetään silvottu ruumis, yleensä se esitetään ”taiteellisesti kauniina”, ja tällaiset ristiriidat ruokkivat mielikuvitustani hyvin tehokkaasti. Se tuntuu äärimmäisen hienolta. – Toki minua on syytetty vuosien mittaan turhasta kikkailusta, erikoisuuden tavoittelusta ja monista muista yhtä naurettavista asioista. En tietenkään mennyt sinne, vaikka minulla olisi ollut hyvinkin aukottomia ohjeita nuorille, kymmenien vuosien mittaisesta urasta haaveileville artisteille: kirjoittakaa omaehtoista ja epäkonventionaalista musiikkia ja yllättäkää kuulijanne jokaiselle julkaisullanne... Jokaisella on toki oikeus mielipiteeseen, mutta mistään tuollaisesta ei ole oikeasti kysymys. – Erittäin! Minähän hyppäsin kaikkien tuttujen turvaverkkojen ulkopuolelle. Niin, mietinkö niihin aikoihin, että musiikista tulee elämänurani. Lopputulos ei välttämättä ole lähelläkään kuuluisaa Motown-soundia, mutta se on silti toiminut sävellykseni lähtöideana. Mielessäni albumin kaikki rakennuspalaset liittyvät saumattomasti toisiinsa. Sellainen ei näytä liiemmin kiinnostavan jengiä.” 32. Olen nimittäin oppinut luottamaan siihen, etteivät Emperorista ja soolourastani kiinnostuneet ihmiset hyppää kelkasta kovin heppoisin perustein. – Näyttää siltä, että tarvitsen tällaista ”oman urani renessanssia” aika ajoin, tai luovuuteni alkaa tyrehtyä pahemman kerran. Tietenkin, sehän on itsestään selvää. Kun ryhdyn säveltämään, pöytäni on tyhjä, ja jossakin vaiheessa tyhjyydestä syntyy jotakin kiinnostavaa – ja tähänastinen soolourani on kertonut minulle, että ”jotakin kiinnostavaa” voi olla aivan mitä tahansa. Niissähän näkyy brutaalisti murhattu mies, mutta miljoonille ja taas miljoonille ristiinnaulittu nasaretilainen edustaa suunnilleen maailman kauneinta asiaa. Syvälle suohon Tuska-festivaalilla myös oman bändinsä kanssa esiintyvän Ihsahnin tuorein albumi Àmr ilmestyi toukokuussa. Sitä, että fanit suuttuvat ja hylkäävät artistin
Itse asiassa minusta tuntuu, että ihmisistä tulee koko ajan ilkeämpiä ja tyhmempiä, vaikka esimerkiksi internet mahdollistaisi itsensä sivistämisen ilmaiseksi. Koetko tulleesi urallasi vaiheeseen, jossa haluat löytää itsestäni uusia puolia myös esiintyvänä artistina. Onko Àmr sanoitustensa puolesta teemalevy. Hänen kappaleidensa studioversiot ovat tietenkin muutaman minuutin mittaisia tiukkoja pophittejä, mutta livenä samat biisit saavat aivan uuden elämän. Emme ole sen parempia ihmisiä kuin 1940-luvun rotujen puhdistajat tai 1990-luvun kansanmurhaajat. Soitimmekin sitten vain kourallisen keikkoja ja keskityin taas monen vuoden ajan soolouraani, Ihsahn muistelee. Oletko koskaan nähnyt vaikkapa Justin Timberlaken konserttivideoita. Saatetaan vaikkapa sanoa, että toinen maailmansota ei voisi tapahtua nykyään. Uuden studioalbumin julkaisu tarkoittaa useimmille ammattiartisteille taas yhden pitkän konserttiputken alkua, mutta Ihsahn ei ole koskaan kiertänyt maailmaa kovin järisyttävällä intensiteetillä. Onnekseni olen alkanut pitää esiintymisestä ja jopa matkustamisesta aikaisempaa enemmän, Ihsahn kertoo. – Muutamat samantyyppiset ajatelmat nousevat kuitenkin esiin siellä täällä. Pohdin myös ajan käsitettä monelta kantilta. Olin juuri käynnistämässä soolouraani, enkä ole koskaan ollut taipuvainen sen kummempaan nostalgiaan, joten Emperorin paluun ajankohta ei tuntunut parhaalta mahdolliselta. Yksi teemoista on vieraantuminen, niin yhteiskunnan isoista rakenteista kuin muistakin ihmisistä. Tekstit ovat kautta linjan varsin moniulotteisia ja abstrakteja, joten niitä voi tulkita hyvin monin tavoin, Ihsahn valaisee. – Nimenomaan. – Kun levyt eivät enää myy kummoisiakaan määriä, minunkin täytyy aktivoitua yhä vahvemmin liveareenoille. Uusien sovitusten rakentaminen ja niiden treenaaminen on toki aikamoisen työn takana, mutta onneksi hommien paiskiminen ei ole koskaan pelottanut minua. Rakastan edelleen albumien tekemistä, mutta ihmiset näyttävät olevan kiinnostuneempia elävästä musiikista ja keikoista... – 2010-luvulla Emperorille on käynyt niin kuin monille muillekin yhtyeille, eli vetäytyminen parrasvaloista on tarkoittanut sitä, että kysyntää näyttää olevan yhä enemmän ja enem33. Sellainen ei näytä liiemmin kiinnostavan jengiä. Siellähän tapettiin ihmisiä kuin kärpäsiä. sanoituksista ja muusta esimerkiksi albumin miksanneelle Linus Corneliussonille. Timberlaken loputtoman taitava bändi saattaa jammailla kappaletta minuutteja ennen kuin se on edes tunnistettavissa, ja tahdon viedä omia keikkojani samaan suuntaan. – Ei. Jatkossa tilanne saattaa kuitenkin olla toisenlainen. Se, että yhtye saapuu taas kerran Tuskaan, on äärimmäisen hienoa, mutta ei millään tavalla itsestään selvää. Mihin ihmeeseen ihmisen kyky tehdä pahoja asioita olisi hävinnyt vain muutamassa vuosikymmenessä. Miten niin. – Kun teimme ensimmäiset comeback-konsertit vuosina 2005–06, Samothin piti suostutella minua aika tavalla. Niin, mitäpä tapahtui keskellä Eurooppaa, entisen Jugoslavian alueella, 1990-luvulla. – Aion lähteä tulevaisuudessa jopa viikkojen mittaisille kiertueille, ja samalla haluan tehdä livekokemuksesta mahdollisimman mielenkiintoisen. En ole mikään ”tämä tehdään muuten näin, eikä asiasta enää keskustella” -diktaattori, vaan ideanani oli upottaa myös Linus syvälle tämän levyn suohon, jotta kokonaisuudesta tulisi niin koherentti kuin mahdollista. – Täsmälleen! Ei suunnitelmia Otetaanpa sitten paluulippu Emperorin maailman
Se, että Emperorin debyyttilevyn aikainen Ihsahn olisi ollut hieman toista mieltä, on toki toinen tarina… Neljän vuoden takaisilla keikoilla esititte In the Nightside Eclipsen kokonaan, ja tänä vuonna Tuskankin lavalla on vuorossa kakkoslevy Anthems to the Welkin at Duskin livetulkinta. män – ja keikat tapahtuvat yhä isommilla lavoilla. En enää ajattele monestakaan asiasta samalla tavalla kuin silloin, mutta en ole myöskään unohtanut sen aikakauden identiteettiäni.” 34. Tuntuu erityisen hämmentävältä, että kykenimme tekemään sellaisia levyjä alle parikymppisinä. En enää ajattele monestakaan asiasta samalla tavalla kuin silloin, mutta en ole myöskään unohtanut sen aikakauden identiteettiäni. Kun päätimme tehdä Nightside-keikat, mietimme aika paljon, pystymmekö samastumaan nuoruuden tunnelmiin ja esittämään musiikkiamme tarpeeksi suoraselkäisesti, tinkimättömästi ja uskottavasti. Millaisia tuntemuksia näiden albumien esittäminen herättää. Millaisia suunnitelmia teillä on jatkon suhteen. Silloin tajusin, että tämä musiikki on osa minua loppuelämäni ajan, ja uskottavuus syntyy juuri sitä kautta. Emme todellakaan olleet kovin taitavia muusikoita, mutta ahkera treenaaminen ja nuoruuden loppumaton vimma ajoivat meitä raivokkaasti eteenpäin. – Emperor on saavuttanut metalliskenessä mahtavan aseman, ja voimme herättää yhtyeen henkiin aina silloin tällöin. Ehdottomasti kummallisinta on tajuta, että Emperorin albumit saattavat olla joillekin ihmisille yhtä tärkeitä kuin Iron Maidenin Seventh Son of a Seventh Son on minulle! Emperorin toistaiseksi viimeinen keikka tapahtuu Bloodstock-festivaalilla Isossa-Britanniassa elokuun puolivälin korvilla. Pystytkö nykyisin kuuntelemaan In the Nightside Eclipseä ja Anthems to the Welkin at Duskia ikään kuin ulkopuolisen korvin. – Emme ole keskustelleet mahdollisista tulevista kuvioista millään tavalla, Ihsahn painottaa. Uudesta studioalbumista emme ole puhua pukahtaneet sanankaan vertaa! ”Kun nykyään käyn vaikkapa Cosmic Keys to My Creations and Timesin kimppuun, ajatukseni liitävät saman tien sen 17-vuotiaan kapinahenkisen nuorukaisen maailmaan. Vaikka en periaatteessa edes muistanut, miten jonkin biisin jotkin osat menevät, sormeni soittivat riffit melkein kuin itsestään. Parikymmentä vuotta näyttää olevan sopivan mittainen ajanjakso tietynlaisen etäisyyden luomiseen... – Kun aloin tsekata In the Nightside Eclipsen kappaleita omin päin ennen bänditreenejä, en ollut soittanut joitakin biisejä vuosiin, vuosiin ja vuosiin. – Kun teimme nämä levyt, olimme teini-ikäisiä, ja nyt olemme vanhoja ukkoja... Pidän siis varsin todennäköisenä, että jatkoa seuraa vielä jonakin päivänä – keikkojen muodossa. Oli hienoa huomata, että kaikki kappaleet löytyivät edelleen selkärangasta. Diehard-diggarit ovat kuitenkin kuunnelleet näitä levyjä parinkymmenen vuoden ajan, ja monilla ihmisillä on niiden biiseihin erittäin luja suhde, Ihsahn muistuttaa. Esimerkiksi Barcelonassa soitimme samalla festivaalilla Aerosmithin kanssa, ja se oli melkein liikaa Samothille, sillä hänen jalkansa ovat kuitenkin edelleen syvällä undergroundissa – ainakin syvemmällä kuin minun! Itse ajattelen tänä päivänä niin, että onhan se nyt aivan mahtavaa, että Emperor ja Aerosmith soittavat samalla festivaalilla. – Tavallaan. Kun nykyään käyn vaikkapa Cosmic Keys to My Creations and Timesin kimppuun, ajatukseni liitävät saman tien sen 17-vuotiaan kapinahenkisen nuorukaisen maailmaan
Ja mikäs sen parempaa kuin viettää lapsen ja vanhemman välistä laatuaikaa alaikäiset huomioivalla festivaalilla. Potretti summaa osuvasti sen yhteyden ja yhteisöllisyyden, joista metalliväen festarointi on tehty. Tuska-organisaatio muistuttaa, että alaikäisten kanssa festaroidessa pitää ottaa Avesta ja Antonista mallia ja muistaa suojata lasten(kin) kuulo!. Ave ja poikansa Anton voittivat Tuskan ja Infernon kuvakilpailun, jossa etsittiin mieleenpainuvinta festivaalikuvaa vuosien varrelta. TUSKAA ISÄLTÄ POJALLE KU VAK ILP AILU P A SI E R IK SS O N M E TA L V IS U A LS .C O M ”TAVASTIA oli mun eka Tuska-kokemus, ja nyt pojan kanssa, joka täyttää kuusi, ollaan oltu neljästi”, kertoo Ave Auvinen. Yhteinen kokemus näkyy kuvasta: asenne, askel ja virvokkeet ovat yhteisiä. Muut alle 18-vuotiaat pääsevät fiilistelemään tapahtumaa itsenäisesti ja ovat oikeutettuja ostamaan pääsyliput alaikäisille alennetuin hinnoin. Alle 7-vuotiaat lapset ovat tervetulleita Tuskaan ilmaiseksi, ja 7–12-vuotiaat pääsevät alueelle omalla lipulla, joskin festarointi edellyttää, että lasten tulee olla tapahtumassa vastuuntuntoisen ja lipullisen vanhemman seurassa
Olen ehkä etääntynyt niistä juuri sopivan paljon, Morgan miettii. Vaikka varhaisemmat Marduk-albumit on kirjoitettu aikana, jolloin bändin jäsenet olivat vielä nuorukaisia, Morgan pystyy yhä samaistumaan niiden teemoihin – joskus jopa aiempaa enemmän. Ne levyt syntyivät todella tiiviin ajan sisällä, ja suoraan sanoen en ymmärrä, miten sävelsimme niin tolkuttoman nipun niin repiviä riffejä niin lyhyessä ajassa. Tavallisesti jyrkästi eteenpäin katsova Morgan kertoo palanneensa viime aikoina muutamaan otteeseen 1990-luvun lopun Heaven Shall Burn… When We Are Gathered-, Nightwingja Panzer Division Marduk -albumien äärelle. Toisinaan oli sairaalloinen kiire saada ulos albumi, jotta voisi sanoa julkaisseensa sellaisen. K un ruotsalaisbändi Mardukia vuodesta 1990 asti ohjastanut moottoriturpa Morgan Steinmeyer Håkansson käy läpi bändin menneisyyttä ja tätä hetkeä, puheet eivät tunnu vain puheilta. TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT JENS RYDÉN 36. – Totta kai parikymmentä vuotta avaa silmiä, ja huomaan usein, että teimme varhaisilla levyillämme asioita liian kovalla vauhdilla ja hieman väärin perustein. – Monilla Panzer Division Mardukin sanoituksilla on paljon syvempi ja maailmanlaajuisempi merkitys kuin osasin aikoinaan kuvitella. Sanoituksia kirjoitti tuolloin silkalla naivistisella tunteella ilman käsitystä niiden aiheiden kokonaiskuvasta. Ihan pieni määrä keskittymistä olisi saattanut tehdä niistä vielä lujempia. ”METALLISSA EI OLE KYSE PERSEIDEN NUOLEMISESTA” Äärimetallissaan äärimmäisen itsevarmuuden saavuttaneen Mardukin ei tarvitse välittää enää mistään ulkopuolisesta. Nyt olen saanut huomata, miten laajasti ne heijastelevat ihmiskuntaa. – Olen äärimmäisen ylpeä näistä albumeista, koska ne rakensivat monella tapaa perustukset sille Mardukille, jona meidät tänä päivänä tunnetaan ja joka ajaa meitä valtavalla liekillä eteenpäin nykyäänkin, kitaristi aloittaa. Morgan julistaa, ja tietää julistaessaan mistä puhuu. – Kun palaan nykyään vanhojen levyjen äärelle, huomaan niiden sanoitusten puhuttelevan minua ihan eri tavalla kuin niiden kirjoittamisen aikoihin
Metallissa ei ole kyse perseiden nuolemisesta tai varsinkaan pidättäytymisestä. Mardukissa ei ole kyse treeniksellä harrastuksen vuoksi soittelemisesta. En ole mikään kaikkein suurin lentokentillä istuskelun ja ahtaisiin pakuihin ahtautumisen ystävä, mutta kaikki muu Mardukissa tekee siitä tuon kuonan arvoista. – Pystyn hyvin kuvittelemaan elämäni ilman tätä kaikkea. Ne ovat vain sanoja toisensa perään, jotta laulajalla on jotain tekemistä kappaleissa. Siinä vaiheessa, kun ensimmäinen riffi repii yleisöä kappaleiksi ja saa kaikki liittymään yhdeksi voimaksi, muu maailmassa katoaa. – Yksi niistä oli aika perinteinen äärimmäisen black metal -henkinen kokonaisuus, ja toinen käsitteli hyvin erilaisia historiallisia aiheita. Levyt ja kiertueet ovat seuranneet toisiaan niin kiihkeällä tahdilla, että moni sivustaseuraaja on saanut ihmetellä energian määrää. Uusi Viktoria jatkaa edeltäjänsä jalanjäljissä. Jokainen muusikko muistaa sen tunteen, kun kuuli metallia ensimmäisen kerran. Sen voiman tulisi kanavoitua heistä joka ikisenä iltana lavalla. Levy-yhtiöt, kiertuepromoottorit, keikkapaikkojen omistajat, festivaalijärjestäjät ja ties mitkä vitun järjestöt, joilla ei ole elämässään enää mitään muuta kuin kaivaa tyhjästä keinoja purkaa turhautumistaan, jonka maailman oravanpyörä heille aiheuttaa. Tiedämme täsmälleen, mitä teemme tämän musiikin, näiden sanoitusten ja keikkojen suhteen. Morgan korostaa, etteivät Mardukin sanoitukset ja musiikki synny irrallaan toisistaan. Moni äärimetallibändi on taantunut ajan kanssa varjokuvaksi itsestään, mutta Marduk on onnistunut jopa lisäämään vimmaansa, mikä on tehnyt bändistä jatkuvasti paremman livebändin. – Kun kuuntelen metallimusiikkia, huomaan liian usein sanoitusten olevan pakotettuja. Historian nykyhetki Kolme vuotta sitten Marduk palasi historiallisten teemojen pariin heijastellessaan ihmiskunnan nurjimpia puolia toista maailmansotaa käsitelleellä Frontschwein-albumilla. – Se, mikä oli ajankohtaista vuosikymmeniä sitten toisen maailmansodan kaaoksessa, on ajankohtaista tänäkin päivänä. – Kaikenlaiset tahot ovat yrittäneet asettua vuosikymmenten varrella tiellemme. Ne eivät merkitse mitään. Jos haluaa ilmaista jotain musiikillaan, sen kaikkien tasojen tulee merkitä enemmän kuin mikään muu. – Joillekin saattaa tulla yllätyksenä, miten paljon sitoutumista ja omistautumista tämän energian valjastaminen vaatii. – Kun aloimme tehdä Viktoriaa, mielessäni oli kolme erilaista aihiota teemoille, joita halusin käsitellä, Morgan aloittaa. Morgan hymähtää itseironisen kuuloisesti myöntäessään, ettei ihmettele bändinsä jäsenistön vaihtuvuutta. Toivottavasti joku tykkää.” Tämä musiikki on täynnä niin valtavaa energiaa ja tunteenpaloa, että sen on annettava päästä valloilleen. 37. Marssimme eteenpäin. Sekä henkisesti että fyysisesti. Ne elävät symbioosissa. – Ne ovat yhtä arvokkaita asioita. Mitä tahansa on tapahtunut, olemme aina uskoneet visioomme. Valitsimme kuitenkin jatkeen Frontschweinin teemoille, koska olin hahmotellut säveltäessäni sitä kappaleiden rinnalle ja se tuntui kaikkein aidoimmalta vaihtoehdolta. Hän tietää myös syyn siihen, miksei Mardukin ydin ole ikinä kadonnut muutosten myötä. Morgan naurahtaa kuivasti kertoessaan, ettei historia ole tässäkään tapauksessa pelkkää historiaa: Viktorian teemat ovat pelottavan lähellä tätä hetkeä. – Teemme juuri sitä, mistä aika moni jää haaveilemaan kotiinsa, ikuiseen päivätöiden ja arjen kierteeseen. – Sain huomata Viktoriaa kirjoittaessani, miten nopeissa sykleissä asiat tässä maailmassa kulkevat, mies hymähtää. ”Me nyt vain teemme tällaista. Morgan lisää, ettei näe Mardukissa edelleenkään juuri huonoja puolia. Se on täysin järjetöntä. – Tiedän, että valtaosa kiertävistä bändeistä ei täysin usko siihen, mitä ne tekevät, Morgan toteaa. Tapahtui mitä tahansa. Olemme tehneet kaikkemme sen eteen, että saamme tehdä täsmälleen sitä mitä haluamme, ja nyt teemme sitä joka päivä, Morgan toteaa. Määrätietoisen pysäyttämätön Mardukin koneisto on ollut viimeistään vuosituhannen taitteesta pysäyttämätön. Joku saattaa kyetä siihen vuosikymmeniä, joku toinen taas muutamia kuukausia. Muut mainitsemani teemat muhivat edelleen tajunnassani, mutta ne vaativat rinnalleen ihan erilaista Mardukia, ja luulenpa, että ne tulevat kypsymään rinnakkain ajan kanssa. Samat voimat hallitsevat maailmaa, samat ihmiset ajavat itsekkäillä toimillaan ihmiskuntaa kohti tuhoa, ja se mikä räjähti aikoinaan maailmansodaksi, räjähtää pian maailmanlopuksi. Elämän ilman Mardukia, musiikkia ja kiertueita. – Olivatpa tekemämme uhraukset miten suuria tahansa, kaikki se katoaa noustessamme lavalle. Se vaatii paljon. Ainoa hyvä puoli siinä olisi hieman vähäisempi matkustaminen. Niiden poltteen tulee sytyttää toisensa syviin liekkeihin, mikä tekee niistä aidosti osia toisistaan. – Metallialbumit ja varsinkin -keikat ovat jotain sellaista, mitä ei pidä tehdä anteeksi pyydellen ja koko maailman edessä nöyristellen
Sama ideologia heijastuu myös tapaan, jolla Viktoria äänitettiin ja tuotettiin. Ihmiset kaivelevat asioita sellaisista paikoista, joissa ei ole mitään kaiveltavaa. – Kukaan ei tule sanomaan meille, mitä meidän tulisi tehdä ja mitä ei. Se ei kuulu meille. Ihmiset ovat heikkoja. – Minulla ei ole minkäänlaista ongelmaa asian kanssa. Siinä vaiheessa totean, että haistakaa kaikki ystävällisesti pitkä vittu! ”Minulle ei merkitse vittuakaan, onko joku kommunisti, natsi tai ihan mitä tahansa. – Jos he tekisivät niin, voisin sanoa, ettei minulle merkitse vittuakaan, onko joku kommunisti, natsi tai ihan mitä tahansa. – Kun porukka yrittää nousta kaltaisiamme bändejä vastaan soihtujen ja talikoiden kanssa, metalliyhteisön tulee nousta vastaan ja osoittaa, mikä taho on näissä asioissa se kaikkein suurin voima. Morgan naurahtaa todetessaan, etteivät näennäiset vastoinkäymiset tule vaikuttamaan Mardukin toimintaan – ainakaan sillä tavalla kuin bändin vastustajat haluaisivat. Se ei liikuta meitä.” 38. Meitä ei liikuta vitunkaan vertaa, mihin äärilaitaan kukakin tässä kaaoksessa kuuluu. Albumin tulee olla täysin suodattamaton mielenmaalaus ääneksi muunnettuna. Se taitaa olla ainoa asia, joka saa heidät tuntemaan mitään todellista, hän sanoo. Morganille ei ole tuumaakaan epäselvää, miksi natsisyytösten tulva on noussut juuri nyt. – Kun kanavoi tällaista sanomaa musiikkiin, on hyvin todennäköistä, että kaksi sointua ja oikealla tavalla rytmitetyt julistukset tehoavat paljon paremmin kuin monimutkaiset teokset, jotka kääntävät katseet pois oleellisesta, Morgan selittää. Siitä syntyy sekavia albumeita, jotka kertovat ihan eri asioita kuin mitä niiden luoja todella ajattelee. Suoraan turpaan Äärimmäiset historialliset teemat ovat saaneet viime Marduk-levyillä rinnalleen suoraviivaisempia riffejä ja hyökkäävämpiä sovituksia, joita teemat ovat Morganin mukaan suorastaan huutaneet rinnalleen. – Suoria iskuja päin näköä. Viktoria edustaa näitä kaikkia. – Se ei toteudu, jos istuu studiolla kuukausitolkulla ja yrittää hiomalla hioa soitostaan jotain sellaista, mitä se ei todellisuudessa ole. Marduk ei ole siinä mielessä poliittinen bändi. Kun meitä vastaan kohdistetaan raivoa ja tulenkatkua, meidän on vastattava kymmenkertaisella voimalla ja taltutettava se saasta välittömästi. Se ei kuulu meille. Morgan toteaa, ettei asiassa ole juuri mitään käsiteltävää. Marduk ei ole siinä mielessä poliittinen bändi. Keikkoja on peruttu, ja bändejä on torpattu erityisesti natsikytköshuhujen takia. – Haluamme vangita albumille sen aidon hetken, joka musiikistamme syntyy, Morgan toteaa. Aina kun yksi naurettava huhu on unohdettu, joku keksii vielä naurettavamman huhun. Ihmiset eivät uskalla elää. Se visio, joka säveltäjän tajunnassa luikertelee. Joka kerta, kun yritätte lyödä meidät alas, se saa meidät tekemään vielä äärimmäisempiä albumeita ja vielä äärimmäisempiä keikkoja, Marduk-pomo paaluttaa. Morgan kertoo viime vuosien saaneen hänet ymmärtämään yhä paremmin, miten tärkeää on edetä sovitusten suhteen vaisto edellä eikä lähteä kikkailemaan niissä paikoissa, joissa sille ei ole mitään sijaa. Usein käy niin, että muusikon oma ego joutuu ristiriitaan tämän vision kanssa. Tämäkin on yksi askelista, joilla bändit etääntyvät musiikistaan. Meitä ei liikuta vitunkaan vertaa, mihin äärilaitaan kukakin tässä kaaoksessa kuuluu. Jos sanottavansa kykenee sanomaan ilman ylimääräistä voitelua, se voi olla entistä vahvempaa. – Kyllä mekin näemme vaivaa ja haemme aivan alussa levylle oikein lujan rumpusoundin, koska kaikki lähtee rummuista, mutta ero on siinä, ettemme halua tehdä kaikesta muovista, kertakäyttöistä ja teollista. Sen paskanjauhannan taso liikkuu niin syvällä pohjamudissa, etten koe tarpeelliseksi kommentoida koko asiaa millään tavalla. Nykyisellään kovaäänisimpien huutelijoiden ajatukset eivät eroa mitenkään pikkukakaroista, Morgan lausuu. – Ihmiset pelkäävät kuollakseen kaikkea ja haluavat pelätä kuollakseen kaikkea. Samaan aikaan ihmisten primitiivisempi puoli haluaa yhä polttaa noitia roviolla tai mestata toisinajattelijoita torilla, koska se on ihmisen luonne. – Parasta koko kuviossa on se, ettei yksikään näistä keikkoja peruneista promoottoreista tai nettiriehujista kykene kohtaamaan meitä kasvotusten ja kysymään suoraan silmiin katsoen, onko joissain väitteissä perää, kitaristi sylkee. Talikoita ja soihtuja Viime aikoina monet black metal -bändit, esimerkiksi Marduk ja Taake, ovat joutuneet tavallistakin näkyvämmin erilaisten syytösten keskelle. Se ei liikuta meitä. Jos ajattelen metallia, joka puhuttelee minua kaikkein eniten, sitä sopivat kuvailemaan useimmiten sanat suoraviivainen, kiertelemätön, pitelemätön, peräänantamaton ja kylmä. Kaikki se, mitä sen tekijät ovat. – Kuuntelen paljon monimutkaisempaakin musiikkia ja arvostan teknistä metallia todella paljon, mutta kaiken ytimessä minulle sekä säveltäjänä että kuulijana on se mielikuva, jonka musiikin tulee rakentaa. – Jos joku oikeasti luulee, että jollekin keikkapaikalle porttikiellon antaminen tai keikan peruminen saa Mardukin perääntymään tai muuttamaan luonnettaan, he ovat aivan helvetin hukassa. Soitosta halutaan hioa pois kaikki ”virheet”, mutta todellisuudessa se tarkoittaa, että siitä hakataan kadoksiin kaikki särmä. Ihan sama nouseeko meitä vastaan muutama idiootti tai vaikka koko ihmiskunta. – Kaikki yrittävät tätä nykyä olla poliittisesti niin korrekteja ja kumarrella niin moneen suuntaan, etteivät he pääse keskenään sopuun edes paskan väristä. Kaikki se, mitä se musiikki todellisuudessa edustaa. Kuten monia muitakin asioita, sekavia syytöksiä käsitellään Morganin mukaan kaikilla muilla keinoilla paitsi kasvokkain. Olisi kokonaan toinen juttu, jos nämä internetriehujat kykenisivät järkevään keskusteluun edes hetken ajan
Linja-auto nappaa turistien ohella kyytiinsä myös suomalaisen hevitoimittajan. Kyllä voi. Heidän ei tarvitse. L entokone kaartelee Norjan länsirannikon lumihuippuisten vuorten yläpuolella. Määränpää on lähellä, ja postikorttimaisen kaunis Bergen lähiympäristöineen alkaa avautua alapuolella. Siitä on todisteena heinäkuussa 2018 ilmestyvä Northern Chaos Gods, ensimmäinen Immortal-levy ilman Abbathin tavaramerkkiraakkumista. Yhtyeen historiassa kääntyy sen myötä aivan uusi lehti. Perustajajäsen, sanoittaja, kitaristi ja nykyinen laulaja Harald ”Demonaz Doom Occulta” Nævdal ja bändissä vuodesta 1996 kompittanut Reidar ”Horgh” Horghagen muodostavat Immortalin nykyisen kokoonpanon. Esittelen itseni, he eivät. Eri väreissä loistavat sympaattiset puutalot kasvavat yhä suuremmiksi lentokentän lähestyessä. Parinkymmenen minuutin matka läpi lukuisten vuoriin hakattujen tunneleiden taittuu rivakasti. Se on hyvä, sillä perillä ei ole aikaa hengähtää. Sen sijaan, että kaksikko olisi jäänyt valittamaan kohtaloaan, Demonaz ja Horgh tarttuivat toimeen. Paiskaamme kättä. Joidenkin mielestä ja mielessä Immortal henkilöityi juuri häneen, ja siksi Abbathin ero oli sokki ja herätti kysymyksen, voiko Immortalia olla ilman Abbathia. 40. Viiden minuutin istuskelun jälkeen luokseni astelee kaksi pitkätukkaista herrasmiestä. Kirjautuminen hotelliin, kamat huoneeseen ja ala-aulaan odottamaan. He ovat Demonaz ja Horgh. Yhtyeen pitkäaikainen keulakuva Abbath katosi vahvuudesta kolmisen vuotta sitten
Uuteen Immortal-levyyn kohdistuu paljon odotuksia, ja on sitä saatu odottaakin. Meille tämä kaikki kuitenkin sopi, emme tosiaan halunneet kiirehtiä, vaan luoda jotain, jonka takana voi seistä hyvillä mielin. Tavoitteena oli koko ajan levy, jonka takana voisimme seistä satakymmenenprosenttisesti. – Rummut on nauhoitettu Abyss-studiolla tammikuussa 2017, Horgh sanoo. TEKSTI TAMI HINTIKKA KUVAT TAMI HINTIKKA JA ANNE SWALLOW 41. Tuumin ääneen, missä levy mahtaa olla nauhoitettu. Tuumailu herättää ryhdikkäästi ja hiljaisena taustalla kävelevän Immortal-rumpalin. – Kyllä. – Joo, nauhoitin ne Enslavedin Ice Dalen kanssa, Demonaz jatkaa. Lähes 20 vuotta Immortalin kanssa yhteistyötä tehnyt Tägtgren on Horghille tuttu myös bändikaverina – Horgh nimittäin Norjalainen Immortal on voittanut vaikeudet ja iskee äkäisempänä kuin aikoihin. Oho, siitähän on jo aikaa, yllätyn. En todellakaan syytä sitä mistään, joskus aikataulut vain menevät näin. Inferno kipusi bändin kanssa vuorelle, ja reissun tuloksena syntyi pieni matkakertomus. Oli miksausta, kansitaidetta, studioajan hommaamista… Ja kun me olimme myöhässä, myös levy-yhtiö alkoi olla myöhässä. Sitten alamme päästä urbaanista maastosta kohti korkeuksia ja luontoa. Askel askeleelta Ensin askelletaan pieniä ja jyrkkiä kiviportaita. Kului aikaa ennen kuin pystyimme jättämään ongelmat taaksemme, kuten eron Abbathin kanssa ja sellaista, Demonaz aloittaa. Levyn kovuudesta ja muusta mukavasta jutellaan Immortal-kaksikon kanssa hieman normihaastattelusta poikkeavassa ympäristössä. Hän teki hienoa työtä. Tervetuloa Blashyrkhiin! Demonaz tarttui myös kitaraan ja mikrofoniin. Kaikessa siis vain meni enemmän aikaa kuin oletimme. Astelemme maisemaan, josta Immortalin musiikki saa voimansa. – Ennen tuota olimme aikeissa tehdä levyn hänen kanssaan, siis All Shall Fallin jälkeen. Biisit oli tehty valmiiksi, mutta kun Abbath häipyi, hän vei myös nuo kappaleet mukanaan ja nauhoitti ne omalle levylleen. Demonaz nauhoitti kitarat täällä Bergenissä. Moni jännityksessä elänyt fani voi huokaista helpotuksesta: Northern Chaos Gods on kova kiekko. – Kaikki esituotanto oli tehty jo vuonna 2016, mutta kitaroita ja muuta piti hioa ja halusin valmistautua kunnolla lopullisiin nauhoituksiin. Peter Tägtgren miksasi levyn ja soitti bassot. Jätämme hotellin – ja minä epähuomiossa myös vesipulloni – taaksemme ja suuntaamme Bergenin upeita pikkukujia ja katuja pitkin Fløyen-vuoren juurelle. Edellinen levy All Shall Fall ilmestyi vuonna 2009. Peter tuntee bändin hyvin ja tietää, mitä me tahdomme. – Aloitimme tämän levyn tekemisen loppuvuodesta 2015. Emme siis kadu mitään. 320 metriä korkea Fløyen kuuluu seitsemän vuoren muodostelmaan, joka pitää Bergenin satamakaupunkia syleilyssään. – Halusimme sitten edetä rauhassa, askel askeleelta. Nauhuri päälle ja juttu käyntiin. Demonaz on avautunut karunkuuloisesta toiminnasta aiemminkin
Manowar, Judas Priest, Metallica. Ei siinäkään ole sataa riffiä joka biisissä. Nuo kuvaavat musiikkiamme, mutta sanoituksissakin on aina oma tunnistettava tyylinsä. Juu, tiedän sen toki. – Tuo on selitettävissä helposti: minä olin aiemmin yhtyeen kitaristi ja biisintekijä. Northern Chaos Gods soundaa jotenkin ”luomummalta” kuin muutama edellinen Immortal-levytys. – Tämä kaikki yhdessä tekee Immortalista sen mitä se on. Sehän on niin, että voit astella studioon maailman suurimman suunnitelman kanssa, mutta asiat menevät aina jotenkin eri tavalla kuin suunnittelit, Demonaz nauraa. Mitä enemmän musiikkia työstää, sitä kauemmaksi se ajautuu siitä mistä pidän, kitaristi sanoo ja jatkaa: – Sellaisesta musiikista me innostuimme ihan aluksi. Suoraviivaista tavaraa, joka iski välittömästi, jopa Kill ’em All. Horghin jämerä tyyli on tunnistettava osa Immortalia. Se on sellainen palapeli, heh heh. Levyn tekeminenkään ei ole helppoa, vaan se vaatii mielenvoimaa. Demonaz taputtaa rintakehäänsä. – Tuo on siis yksi syistä. Oliko teillä studioon mennessä mielessä jotain jippoja tai juttuja, joita halusitte sisällyttää Immortal-soundiin. – Joo, olemme luoneet vuosien saatossa oman soundimme, jonka fanimme tunnistavat. Se on tyyli, jonka minä kehitin. Emme koskaan käytä mitään, jonka takana emme voi seistä. Levyn voi tehdä jokainen, mutta teepä siitä parempi kuin edellisestä, se on vaikeaa. – Kun biisissä ei ole sataakymmentä riffiä, työskentelee sillä mitä on. – Minulla oli mielessä tietynlainen kitarasoundi, mutta studiossa mentiin ihan perussoundilla. Horgh on yhä bändin rumpali, ja sen kuulee. Sama juttu rumpujen kanssa. Tuntee voiman soittaessaan. – On tässä eroja edellisiin levyihin, mutta olen sitä mieltä, että lopputulos on täydellinen, Demonaz tuumaa. – Minulla on Immortalin suhteen neljä avainsanaa: ankara, pimeä, kylmä ja ajaton. – Ensimmäisen kappaleen tekeminen ja valmiiksi saaminen on iso juttu, Horgh lisää. – Ensimmäinen uudelle levylle valmistunut kappale oli nimibiisi. Omaan korvaani levy on musiikillisesti vahva yhdistelmä bändin juuria ja uutta otetta. Osa uuden levyn riffeistä muistuttaa Battles in the Northin [1995] jutuista, mukana on samantyyppisiä sointuja ja sellaista. – Musiikki antaa jonkinlaisen voimantunteen. Sen todellakin kuulee. – Sinun pitää tuntea se, you know, Demonaz pistää väliin. Horgh, onko tähän kommentoitavaa. paukuttaa jämäkkää komppiaan Tägtgrenin kanssa death metal -yhtye Hypocrisyssa. Jos joku osa ei toimi, heitämme sen kylmästi mäkeen ja iskemme uutta kehiin. Musiikissamme on oma tunnistettava kädenjälkensä, ja se on hyvä ja vahva juttu. Peter sitten totta kai työskenteli äänimaailman kanssa. Kylmä ja ajaton Tätä on jotenkin haastavaa selittää, mutta mielestäni Immortal on saanut uuden levyn myötä takaisin ilkeän ja kylmän tunnelmansa, vaikkei se varsinaisesti koskaan kadonnutkaan. Tuo pätee myös Demonazin kitaroihin ja lauluun. Sitten on se juttu, että emme ole tunkeneet biisejä täyteen. Homma lähtee siis tunteesta. Sama pätee rumpuihin. Mielestäni se on hyvä tapa toimia, silloin musiikki on hyvin suoraviivaista ja iskee kerralla ilmat pihalle sen sijaan että oltaisiin jotenkin kokeellisia tai jotain. Kun olimme saaneet tuon 42. Se mitä teemme, tulee täältä. Tämän kaiken kun iskee nippuun, saadaan Immortal-soundi. Niissä on muutama riffi eikä juurikaan esimerkiksi kitarasooloja
Rinne on paikoin hyvin jyrkkä, ja valtavat puut suovat hetkittäin varjoaan. Ensimmäisenä on vuorossa levyn avaaja ja nimibiisi. Siinä on blastia, mutta kitarat soittavat hieman epätyypillistä riffiä, ja siinä on sellaisia breikkejä. Ehdotan, että menemme ihan biisi kerrallaan, mikä passaa Immortal-päällikölle varsin hyvin. Ähellän norjalaisten perässä. Emme halunneet, että niin käy enää uudestaan.” – Demonaz 43. Gates to Blashyrkh. – Horgh kertoikin jo, että se oli ensimmäinen biisi jonka teimme. Kuvat pitää ottaa kaukaa. Manowarin Into Glory Ride inspiroi nimen puolesta. Vauhdikas biisi, jossa päästään heti asiaan. – Siinä on vähän samaa otetta kuin ensimmäisellä levyllämme Diabolical Fullmoon Mysticismillä [1992] jossain kohdin. No, sehän sopii, olin nimittäin juuri aikeissa iskeä aiheeseen. Kuumuus on aivan tajuton. Kun tein kappaleen Blashyrkh (Mighty Ravendark), kehitin siihen akustisia ”Yritimme lopettaa kerran, kun bändi laitettiin telakalle vuonna 2003, mutta se ei ollut hyväksi meille eikä faneille. Tässä on aika kova kontrasti verrattuna Immortalin lumimyräkän ja jäätiköiden keskeltä kumpuavaan corpse paint -imagoon. A-puoli Demonazilla on kaino toive, että kysyisin jotain itse Northern Chaos Godsin kappaleista. No, näillä mennään ja pärjätään. – Hitaampi biisi, jossa on akustisia osia. Se on nopea pala, kuten One by One tai All Shall Fall. – Heh heh, nimi kertoo kaiken. Se on taistelulaulu, jossa on vähän Battles in the North -henkeä. Napsin haltioissani fotoja alhaalla avautuvasta kaupungista ja muutaman myös Immortal-miehistä. Mitä korkeammalle kiipeämme, sitä enemmän tuuli pääsee hönkäilemään. Kovin kevyttä virettä se kuitenkin on, helleilma ei jaksa liikkua niin vain. Eteenpäin jatkuu myös patikointimme. Hän on kuulemma tehnyt levyn tiimoilta jo lukuisia haastatteluja, mutta ei ole oikein päässyt kertomaan musiikista. Vaan käy se näinkin. Kuvat on räpsitty, ja sitten taas lenkkaria toisen eteen. Saavumme ensimmäiselle pysähdyspaikalle. nopean tulituksen valmiiksi, meidän oli helpompi jatkaa eteenpäin. Minä puuskutan kysymykseni ja yritän saada pidettyä rillit nenällä. Auringonpaisteiset kuvat täytyy kuitenkin muuttaa mustavalkoisiksi. Tietenkin, ajattelen. Olemme siis tehneet ennenkin tämänkaltaisia biisejä, mutta nyt pyrimme vielä rivakampaan ja rajumpaan meininkiin. Ja Horgh keksi siihen tosi siistin fillin. Ihailemillamme bändeillä on usein nopea raita levyn aloituskappaleena, ja meillekin siitä on tullut sellainen perinne, heh. Mennäänpä eteenpäin: Into Battle Ride. Kenties T-paita, huppari ja farkkuliivi ei ollutkaan paras vaatetusvaihtoehto. Halusimme tämän kakkosbiisiksi, koska sen sijaan, että olisimme alkaneet hidastella avausraidan jälkeen, päätimme jatkaa tulitusta. Ilman pandamaskeja ei periaatteessa olla kuvissa, mutta minulla on erikoislupa. Demonaz pysähtyy havainnollistamaan asiaa ilmakitaralla vuorenrinteellä keskellä kuumaa kesäpäivää. Demonaz tuntee vuoren kuin mustien farkkujensa taskut, ja oikaisemme vähän väliä pääreitiltä juurakkoisille metsäpoluille ja kivikkoisille kallioille. Kaksikon tohveli nousee hämmentävän kepeästi, vaikka hikeä pukkaa kummallakin. Demonaz haluaa näyttää maisemia ja kehottaa ottamaan kuvia
– Juu, se kertoo siitä kun kiipeän yksin näille vuorille ja kuu on ainoa valoni. – Olimme molemmat sitä mieltä, että Called to Ice sopisi ikään kuin B-puolen aloituskappaleeksi. Sitä pitää todella kuunnella, että kappaleen kyytiin pääsee kunnolla. – Hah hah! Horgh reagoi. – Juuri niin! Demonaz huudahtaa. – Biisin avausriffi on sen pääriffi. – Tahdoimme, että kappaleen loppuun alkaa rakentua jotain, rumpali auttaa. Halusin, että hommassa on eloa. Tiedän lähes välittömästi, onko jokin hyvä vai huono juttu. Demonaz osoittaa kotitalonsa paikkaa vuorenjuurella. väliosia, ja tuo tyyli on sittemmin kehittynyt edelleen. Siinä on tiettyä surumielisyyttä, mutta laitoimme loppuun blastbeatit… Demonaz yrittää selittää, miksi niin tehtiin ja kyselee Horghilta apua. Se on tietynlainen kyky tai tietämys, joka on kehittynyt, kun tätä on tehnyt todella kauan. Tämä kappale löysi inspiraationsa samoista lähteistä. Called to Ice eroaa jollain tavalla levyn muista kappaleista. Jos joku sanoo, ettei tämä ole Immortalia, hän ei ehkä olekaan Immortal-fani.” – Demonaz 44. B-puoli Jatkamme kappalelistaa eteenpäin. Grande finale. Ei voi vetää pelkkää blastia koko ajan, muuten se käy tylsäksi ja monotoniseksi ja levy jää hyllyyn pölyttymään. Kaiken pitää istua musiikkiin täydellisesti. Siinä on ehkä sellaista tummaa groovea. Työstimme sitä aika paljon, ja aioimme siihen aluksi blastia. Sinulla on varmaan jatkuvasti päässäsi teemoja, joista kirjoitat. Niin, legendaarinen The Call of the Wintermoon ja biisin vielä legendaarisempi velholakkinen kurkkimisvideo. Kädet heiluvat, ja Demonaz demonstroi peltieniskut. Huomaa, että jotain kohtaa pitää muuttaa tai sanoja tarvitaan enemmän. – Ajattelen levyä yleensä lp:nä, eli niin, että siinä on Aja B-puoli, Demonaz selostaa. Vaikka sanoitukset olisivat valmiina, niitä joutuu aina muuttamaan sitä mukaa kun biisin rakenteet elävät. – Se merkki, jonka alla on syntynyt. Tähtimerkki. Ja tässä on vain yksi kitara, eli soundi on hyvin luonnollinen. Demonaz on selvästi innoissaan päästessään avaamaan kappaleitaan ja pysyttelee yhä samassa teemassa. En ole mikään varsinainen tarinankertoja, vaan yritän saada sanoitukset istumaan musiikkiin niin, että kuulija pääsee helposti sisään biisin tunnelmaan. Kun mukaan ei ole ympätty kaiken maailman efektejä, hommasta saa jotenkin henkilökohtaisemman kuuloista. Muistan toki. – Heh heh, et ole ensimmäinen joka sanoo noin, Demonaz myöntää. Rummut tykittävät täysillä, ja kitarassa on samaan aikaan hitaampi ja pahaenteinen tempo, eikä se mene rumpujen kanssa samaa matkaa. Tunnen, ettei nyt ole oikea hetki livetä ruotimaan unohtumatonta vuoden 1992 Immortal-klassikkoa, vaan jatkamme kipuamista ja aihe pysyy uudessa levyssä. Halusimme siihen jotain uutta… Demonaz kääntyy jälleen Horghin puoleen ja sanoo jotain norjaksi. En pysty nukkumaan täydenkuun aikaan, ”Minulla on täysi luotto musiikkiin, sanoituksiin, Horghin panokseen… Uskon, että todelliset Immortal-fanit tunnistavat tyylimme. Kappaleiden nimet tulevat kuitenkin yleensä ennen sanoja. Esituotannossa koko kappale haki vielä muotoaan, mutta studiossa osaset loksahtivat kohdilleen ja siitä tuli todella hyvä. Sitten biisi numero kuusi, eli Where Eagles Dare… eikun anteeksi, Where Mountains Rise. – Ja loppuun lyötiin vielä harmoniaa ja akustista osaa, että saadaan ajettua tunnelma rauhallisesti alas. – Joo, sieltä se tulee. Minun… mikä se on… Taas jotain Horghille norjaksi. – Sitä on vaikea selittää. – Sanoituksissa ollaan tietysti Blashyrkhin porteilla. Seuraavana on vuorossa biisi nimeltä Called to Ice. – Biisissä on todella old school -fiilis, ja rakastan sitä. Biisille oli helppo luoda kehykset, mutta se oli haastavaa saada lopulliseen muotoonsa. Seuraavaksi päätän koetella ukkojen huumorintajua, seuraava kappale kun muistuttaa paikoin todella paljon erästä Iron Maiden -klassikkoa. Tietyssä pisteessä levyä on myös hyvä esitellä jotain uutta ja tuoretta, mikä tuo eloa kokonaisuuteen. Meri kimmeltää kauniina, ja turistilaivat ovat ankkurissa satamassa. Kyllä täällä varmaan kelpaa elää, ainakin tällaisena auringonpaahteisena päivänä. Olen yllättynyt. Hieno biisi. Se on tavallaan rakkauslaulu kuulle, heh. Kuuta ei voi vihata, vaan sitä on pakko rakastaa. Siinä on jatkumoa, joka alkoi Battles in the Northilla, samaa tunnelmaa ja henkeä. Ja sama homma, kun mukaan aletaan iskeä lauluja. Se kuulostaa ehkä vähän hölmöltä, mutta en osaa selittää sitä oikein muutenkaan, hah hah. – Joo, juuri niin! Minä olen horoskoopiltani rapu, ja me olemme kuuhulluja. – Päätimme, että ennen kuin menemme suoraan blastbeatiin, hommaa kasvatetaan rummuniskuilla. Tämä on myös levyn ainoa biisi, jossa on hitunen melankoliaa. Siinä on vähän samanlaista menoa kuin At the Heart of Winter -levyn [1999] Solarfall-kappaleessa, jos muistat sitä biisiä. – Kyllä, ehdottomasti. – Joo, juuri sellaista, Horgh sanoo. Horoskooppi. Pysähdymme taas lyhyeksi hetkeksi ihailemaan kaupunkiin avautuvaa maisemaa. Okei, tämä on kiinnostavaa. – Kyllä, tummaa groovea, Demonaz myöntelee. – Yleensä minulla on jonkinlainen ajatus tai visio päässäni, mutta musiikki tulee silti ensin. – On siinä sitäkin, mutta juuri tuo kyseinen kohta on saanut vaikutteita riffistä, jonka tein Blizzard Beasts -levyn [1997] biisiin Mountains of Might. – Kenties se on paremminkin hymni kuulle. – Yksi kaveri kysyi juuri haastattelussa, saimmeko Maiden-biisin nimestä inspiraation… Eikä vain nimestä, totean, ja hyräilen ”Where Eagles Dare -riffiä”. Ehkä rakkauslaulut eivät ole vahvinta alaani, hah hah. – No niin, voimme jatkaa matkaa, Demonaz ilmoittaa, ja taas mennään. Kumpi tulee ensin, musiikki vai sanoitukset. Se on mielestäni oikein tarttuva, ja hieman vaihtelua pitää olla, jos meinaa tehdä loistavan levyn. Sitten kappale numero neljä, Grim and Dark. – Ja muuten, myös The Call of the Wintermoon on rakkauslaulu kuulle. Demonaz pysähtyy jälleen ilmakitaroimaan: dii-di-dy-lidii-di-ly-li-dii. – Riffit ovat tosi pitkiä, eivätkä ne toista itseään jatkuvasti. Kappaleen nimessä mainittu Blashyrkh on alun alkaen Demonazin ja Abbathin luoma maailma, joka sijaitsee ikään kuin jossain Bergenin jäisessä rinnakkaistodellisuudessa. Tavallaan se ei ole tiukka vaan rennonkuuloinen
45
Myös ukot hörähtävät. Tämän kanssa oli sellainen homma, että halusimme nopean biisin ennen levyn loppuhuipennusta eli Mighty Raven Darkia. Kappaleen suuri merkitys korostuu entisestään. Pienen metsäretken jälkeen palaamme jälleen ulkoilureitille. Biisi kasvoi lisää, kun aloimme työstää sitä Horghin kanssa. Kun Abbathin ja teidän tienne erosivat kolmisen vuotta sitten, mietittekö koko bändin kuoppaamista. Demonaz repeää nauruun. Ainoa keino ratkaista ongelmat oli erota Abbathista. Biisi todella iskee minuun, Demonaz jatkaa. Tosin silloin voisi olla vaikeaa saada esimerkiksi asuntoa. Moni Immortal-fani hoksaa välittömästi yhteyden aiemmin mainittuun Battles in the Northin päätösbiisiin Blashyrkh (Mighty Ravendark). – Me olemme kavereita, jotka menevät vaistojen varassa, heh heh. Yritimme lopettaa kerran, kun bändi laitettiin telakalle vuonna 2003, mutta se ei ollut hyväksi meille eikä faneille. – No niin, biisi numero seitsemän. – Tätä kappaletta on vaikea selittää, koska se on hyvin henkilökohtainen ja sen kanssa työskenneltiin todella paljon. Blacker of Worlds on aika simppeli biisi, kenties lyhin koko levyllä. – Toivon, että muuttuisin. Ainahan sitä ajattelee, että uuden levyn biisit ovat parhaita, mutta tämä kyllä on, kitaristi nauraa. Ehkä ensi kerralla, naurahdan hieman hengästyneenä. Emme halunneet, että niin käy enää uudestaan. – Olen siihen erittäin tyytyväinen. Päätän tarttua aiheeseen, jota on jo ruodittu ja johon saattaa tulla lyhyitä vastauksia. ”Hän on ihmissusi, hän asuu tuolla”, hah hah. En pystynyt ajattelemaan pariin viikkoon mitään muuta. Et kuitenkaan muutu ihmissudeksi. Ja jälleen riffin esittely. Voin kuvitella, minkälaista paikkaa tuossa kuvaillaan. – Välillä mietin, kirjoitinko minä todella tuon riffin, hah hah. Sillä on ehdottomasti paikkansa kokonaisuudessa ennen viimeistä kappaletta, joka oli alun perin yli kymmenminuuttinen ja venyy nytkin yli yhdeksään minuuttiin. Tuolla on seuraava. Tai niin luulen. Se on koko Blashyrkhin ylin aste, niin sanoakseni. Koukkaammekin vielä metsän siimekseen, valtavien puiden ja juurten valtakuntaan, ottamaan hieman kuvia. Ei lopettaminen ollut koskaan edes puheena. – Tuolla olisi luntakin, saisi hienoja kuvia, Demonaz jatkaa nauraen. 46. – Sen mukaan vain tempautuu. – Tavallaan siinä ei edes ollut aikaa miettiä, Demonaz vastaa. – Mielestäni tuo biisi ansaitsee nimen Mighty Raven Dark. Enemmänkin siinä oli kyse ongelmien ratkaisemisesta ja eteenpäin menemisestä, siitä ettei luovuteta. vaan menen parvekkeelle kitaran kanssa ja musiikkia alkaa syntyä. Tällä levyllä on neljä nopeaa kappaletta, ja ne kaikki ovat erilaisia. Se kasvaa loppua kohden ja on täydellinen kliimaksi koko levylle. Horgh komppaa hiljaa taustalta. Jos Blashyrkhiä voi kutsua hyvin primitiiviseksi mytologiaksi, niin Mighty Raven Dark on sen maailman valtaistuinsali, paikka josta löytyvät kaikki mahtavat maisemat, jossa korpit lentelevät. Mighty Raven Dark. Vaistojen varassa Saavumme hikisinä näköalapaikalle. – Tämä on mielestäni eeppisin biisi, jonka olemme koskaan tehneet. On jälleen aika seisahtua polunvarteen, kun Demonaz ottaa ilmakitaran käteensä ja esittelee, miten riffi menee. Entäpä sitten Blacker of Worlds. Sieltä löytää tietynlaisen rauhan. – Nyt olemme ensimmäisellä huipulla. Siinä on taas akustista osaa, isoa rumpukomppia… Tässä välissä Demonaz kähisee osan sanoista. Tässä on samaa fiilistä kuin Damned in Blackissä. – Olin aivan kappaleen pauloissa kun tein sitä
Fanien näkökulmasta uudistunut Immortal voi olla ajatuksena hieman epäilyttävä. Seuraa naurunremakka. Tämä oli ainoa tapa tehdä hommaa, tämä on mielestäni Blashyrkhin ääni, heh heh. Kävi kuitenkin niin, ettei entisen nokkamiehen poistuminen horjuttanut yhtyettä. Diagnoosina oli vakava jännetulehdus. – Soololevyn musiikki on siis hyvin erilaista kuin Immortalin, ja laulunikin on enemmän sellaista vanhan koulun soundia Hammerheart-hengessä, mutta omalla tavallani. Demonaz oli minulle jonkinlainen egotai sivuprojekti. Ensimmäinen maistiainen on kirvoittanut kehuvia kommentteja, joten Demonaz on tyytyväinen. Jäämme hetkeksi jättimäisten kuusten varjoon. Niistä mennään ohi ja jatketaan eteenpäin. Teimme tuolloin samaan aikaan Immortalia. Miten kätesi voi nykyään. – Ihan hyvin… hei, tehdäänkö haastattelu loppuun tässä. En tahdo mennä aurinkoon, hah hah. Omalla äänellä Kenties kaikkein suurin muutos Immortalin musiikissa on laulu soundin vaihtuminen. Kyse on enemmänkin luonnollisesta kehityksestä. 47. – Eeeiii… olen melko luottavainen, koska emme ole ennenkään tehneet musiikkiamme millekään tietylle porukalle. Sitten kitaristi jatkaa. Abbathin korpinkorina oli niin iso osa bändin soundia, että sen korvaaminen tuntui melkein mahdottomalta ajatukselta. Olen suuri Conan-fani, Demonaz kertoo. Ajatteletteko lainkaan, millaisen vastaanoton Northern Chaos Gods saa. Niin se vain on, että kun bändi on ollut kasassa vuosikymmeniä, jossain vaiheessa tulee vastaan haasteita. – Kunnioitan Immortal-faneja todella paljon. – Tuntuu todella hyvältä, että konfliktit ja muu ovat jääneet taakse ja voimme keskittyä musiikkiin. Siinä on noiden levyjen henkeä. – Laulan sillä äänellä, joka minulla on, mutta jouduin toki treenaamaan ennen kuin hyökkäsin äänittämään mitään. – Kiitos, tuo on hyvä kuulla. Demonaz myöntää, että palautteen saaminen on kuitenkin aina mukavaa. – Minulla on täysi luotto musiikkiin, sanoituksiin, Horghin panokseen… Uskon, että todelliset Immortal-fanit tunnistavat tyylimme. Tärkeintä on ikään kuin sisäinen menestys, vasta sitten voi jakaa musiikkiaan yleisölle. Ja ehkä viimein oli aika, että laulan omia sanoituksiani. Saimme tehtyä levyn, jonka takana voimme seistä ja johon olemme todella tyytyväisiä. – En oikein osaa ajatella sitä niin kovin erikoisen asiana. Pidän todella Manowarista ja Bathoryn Hammerheartja Blood Fire Death -levyistä. Olen sanonut monissa haastatteluissa, että toivon fanien pysyvän matkassamme. Kun tekee levyn, sen on oltava loistava. Sellaista ”yksinäinen soturi miekan kanssa vuorella” -meininkiä, Conan-hommaa. Northern Chaos Godsilla on ihan toisenlaista tulkintaa, sellaista ilkeää rääkyä… Lähtikö se luonnostaan. Hoidithan tosin laulut myös nimeäsi kantavan bändin March of the Norse -levylle (2011)… – Okei, tätä täytyy vähän selittää. Demonazin rääkyminen istuu Immortaliin kuitenkin yllättävän hyvin ja vaikeuksitta. Miltä tuntuu olla Immortalin keulilla. Tuo bändi on ihan eri juttu. Hän korostaa, että omaan tekemiseen pitää luottaa. Jos joku sanoo, ettei tämä ole Immortalia, hän ei ehkä olekaan Immortal-fani. Demonaz, olet ottanut lauluvastuun Abbathin lähdön jälkeen. Demonaz lopetti kitaransoiton Immortalissa vuonna 1997 jättäytyen bändin levyttävästä ja keikkailevasta kokoonpanosta. Hermostuttaako fanien reaktio. Miltä laulaminen tuntuu, oletko joutunut harjoittelemaan. Varsinkin aluksi saattoi tuntua, että Abbathin lähtö jättäisi jälkeensä korvaamattoman aukon. Emme ajattele muiden mielipiteitä. Laulusi kuulostaa erittäin hyvältä. Usko tekemiseen on luja
Kaupunki näyttää miniatyyriversiolta itsestään. Immortal ammentaa sanoihinsa usein näiden näkymien talvista viimaa, pimeyttä ja purevuutta. Juttu jatkuisi, mutta kierroksemme alkaa olla lopuillaan. Kaikilla ei ole paikallisia oppaita kuten minulla. Entäpä Immortalin musiikki, missä se syntyy. Jännä juttu muuten, ettemme koskaan vaihda riffejä kappaleesta toiseen, vaikka muuntelemme biisejä paljon. Talvella on todella tunnelmallista, kun leiriytyy johonkin hetkeksi ja virittää nuotion loimuamaan. Sama tunne, sanon, ja Demonaz hassuttelee. On ollut musiikin tekemistä, kappalejärjestyksen miettimistä, treenausta, studioita, haastatteluja, kansikuvahommia, bändituotteiden miettimistä… Jokainen haluaa minulta ”Laulan sillä äänellä, joka minulla on, mutta jouduin toki treenaamaan ennen kuin hyökkäsin äänittämään mitään. Minä kävelen Horghin kanssa läpi helteisen kaupungin niitä näitä jutustellen. Tahdomme mennä keikka-asiassa rauhassa ja kunnolla, kuten levynkin kanssa, Demonaz sanoo. – Diagnoosi vuonna 1997 oli siis krooninen jännetulehdus. – Aah, tämä aurinko tappaa minut. Yksinäinen vaeltaja Saavumme viimein vuorenhuipun pysähdysja näköalapaikalle. Se toimii ehkä noin 90-prosenttisesti. – Teen riffejä kotona ja tuon ne sitten treenikämpällemme, jossa istumme Horghin kanssa alas ja lähdemme kasaamaan biisejä yhdessä. En kuitenkaan voi ottaa riskejä käteni suhteen, eli hoidan vain laulut. Duona te tuskin vedätte. No, tavallaan rakastankin. Se on mahtavaa. Huipun tasanteella parveilee turisteja läheltä ja kaukaa. – Tietenkin, vuoden ympäri. Keikkoja on kuitenkin tulossa jossain vaiheessa… Entä livekokoonpano. Nyt olemme Blashyrkhin kesäversiossa. Olen tyytyväinen, että emme kiirehtineet levyn kanssa, koska en tahdo tuottaa pettymystä faneille. Demonaz ja Horgh kertovat seitsemästä vuoresta ja osoittavat pikkuruisena näkyvän hotellini. En kuitenkaan kulje samaa reittiä kuin me nyt, vaan vuoren toista puolta. Vajaan kolmen tunnin reissu on ohi. Moni norjalainen tekee samaa. Näinkö sieluni silmin häivähdyksen Blashyrkhistä. Se on neljän tunnin reissu. Vaelteletko täällä myös purevilla talvipakkasilla, Demonaz. Katselen Bergeniä ympäröiviä vuoria ja kuvittelen ne lumihuntuun. Syksyn värikylläinen tunnelma ja matka kohti jälleen otettaan kiristävää talvea. Nähdäänkö Immortal pian keikkaolosuhteissa. Demonaz suuntaa kohti kotiaan. Vuoret nousevat suurina ja voimakkaina. – Tuossa aukeaa meri, joka johtaa suoraan Englantiin, tuolla ovat upeat vuonot ja ikijäiset vuorenhuiput, jotka näit lentokoneesta. Laulut ovat siis hansikkaassa, kitaransoittokin jollain tasolla. Maisema on häikäisevän kaunis. Toipumiseen meni monta kuukautta, mutta sen jälkeen käteni on ollut parempi. Minä haluan tehdä kaiken kunnolla ja paneutuen. Talven armoton hyinen viima ja pimeiden öiden hohtavat hanget. Yritän pukea paikan mahtavuutta sanoiksi. En tahdo tehdä levyä, joka on perseestä, heh heh. Kiipeän vuorille melkein joka päivä. Vuonna 2011 hartiakirurgiaan erikoistunut lääkäri kuunteli kättäni stetoskoopilla, ja lopulta se leikattiin kahdesta kohtaa. Meillä on hienoja maisemia ja niissä ulkoilu on ilmaista. – Tämä on hyvin virkistävää ja tähän jää koukkuun. – Olemme puhuneet siitä. Näistä maisemista kelpaa inspiroitua. Tämä oli ainoa tapa tehdä hommaa, tämä on mielestäni Blashyrkhin ääni.” – Demonaz jotain, you know. Emme kuitenkaan kävele, vaan otamme pienen vuoristojunan, joka laskeutuu jyrkässä kulmassa takaisin kaupunkiin. Kädenpuristukset ja kiitokset. Tämän takia rakastan Norjaa, Demonaz kehuu. – Katsomme tuota varmaan kesän jälkeen. – Myönnä pois, rakastat kuitenkin aurinkoa, hah hah. Diagnoosi oli kuitenkin väärä. Toki minulla on ajatus kappaleen rakenteesta valmiina päässäni, mutta eivät biisit koskaan toteudu sellaisina kuin olen suunnitellut, aina jokin osa pitää muuttaa ja sen sellaista. – Liian moni bändi hätiköi. Luonnon monimuotoisuus ja jylhä ajattomuus koskettavat jo yhden kesäisen käyntikerran perusteella, saati sitten kun kykenee kokemaan vuorilla vuodenaikojen vaihtelun. – Ymmärrän sen, koska ilman aurinkoa ei olisi esimerkiksi kovin paljon elämää, heh. Kevään tuoma vuorten herääminen, luonnon äänten ja vihreän paluu. Uuden levyn tiimoilta on ollut niin paljon duunia, että nyt edetään ihan asia kerrallaan. 48. Pahinta mitä voisi tehdä, olisi pettää Blashyrkh-fanit. En pystynyt soittamaan kitaraa juuri yhtään, vaan käteni väsyi todella nopeasti, siinä oli kipuja ja tunnottomuutta. Sitten lähdemme laskeutumaan takaisin ”maanpinnalle”. Täältä pääsee polkuja pitkin viereiselle vuorelle ja sieltä hienon reitin kautta takaisin. Palaamme sekunnissa jäisestä Blashyrkhistä hiostavaan Bergeniin. Siellä saan olla täysin yksin tapaamatta yhtäkään ihmistä
+ s u p p o r t t b a Savoy-teatterissa myös nämä: The Dubliners pe 2.11.2018 Trad.Attack ! ti 13.11.2018 Al Di Meola ke 14.11.2018 su 2.12.2018 HELSINKI, Kulttuuritalo ma 3.12.2018 Jyv skyl , paviljonki ti 4.12.2018 Tampere, tampere-talo Liput toimituskuluineen alkaen 59,50 €. Liput kuluineen alkaen: kenttä 69,50 €, priority ( K-18 v.) 89,50€. su 25.11.2018 HELSINKI, Kulttuuritalo Liput kuluineen alk. HAMINA, Bastioni Portit auki klo 17.30. 120 € ( sis. VIP-paketit alk. alv.) pe 10.8.2018 Hanko, casino “hard rock night” La 11,8,2018 lahti a c e c o r n e r , u l k o a r e e n a Liput kuluineen alkaen 49,50 €. 49,50 €. 49,50 €.. 49,50 €. S P E C I A L G U E S T to 29.11.2018 helsinki, Kulttuuritalo pe 30.11.2018 sein joki Areena La 1.12.2018 Areena oulu LISÄKSI ILMAN The ZOMBIESIA: Su 2.12.2018 promenadisali, pori Liput kuluineen alk. Pe 20.7. TAMMISAARI, STALLoRSPARKEN Portit auki klo 15.00. To 15.11.2018 HELSINKI, Kulttuuritalo Liput kuluineen alk. La 21.7. Liput kuluineen alkaen: kenttä 69,50 €, numeroimaton istumakatsomo 79,50 €
Se oli sairaan kiihkeää, mutta myös tervettä kilpailua kahden genren välillä, mikä sai kaikki bändit yrittämään lavalla entistä enemmän. – Niin, minustahan piti alun perin tulla trumpetisti! Aika kaukana metallirumpaloinnista, vai mitä. Samaa voi sanoa Meshuggahin 47-vuotiaasta rumpalista Tomas Haakesta. Puhaltelin trumpettia rumpusetti silmissäni kiiluen, mitä kesti aina 15-vuotiaaksi. Olimme kummajaisia siinä joukossa, ja vähän myös metallibändien joukossa, ja vaikka en kokenut sitä tuolloin niin, taisin olla itsekin vähän kaikkia normeja vastaan taisteleva kummajainen rumpalina. Se on mutatoitunut vuosien varrella niin paljon. Mielikuva vahvistuu entisestään, kun Haaken kanssa keskustelee puhelimitse. Lähes kuka tahansa voi treenata ja opetella teknisesti uskomattoman taitavaksi rumpaliksi, mutta tietty flow syntyy paljon syvemmällä. TEKSTI AKI NUOPPONEN MIES KUIN RIIVATTU KONE TUSKAARTISTI 50. Meshuggahin soundi vyöryi näinä vuosina valtavalla vauhdilla eteenpäin. Miehen epäinhimillisen tarkka ja loputtoman yksityiskohtainen soitto on pistänyt toisinaan arvuuttelemaan, onko rumpali ihminen ensinkään. Vaikka Haakea ylistetään monimutkaisten polyrytmien, hämmentävien tahtilajien ja hullujen sovitusten ansiosta, hän laskee rumpalin tärkeimmiksi piirteiksi paljon perinteisempiä asioita. – Meshuggah antaa hieman anteeksi tämän suhteen, sillä ulosantimme on niin äkkiväärää, ettei kuulija välttämättä kuuntele groovea samalla tavalla. Heti rummut saatuaan Haake oli kuin riivattu. – Olin kahdeksanvuotias. – Jo ensimmäisillä Meshuggah-albumeilla pystyin helposti sanomaan olevani rumpalina yhdistelmä metallia, progea ja fuusiojazzia. – Vaikka näiden bändien rumpalit olivat minulle valtavan merkityksellisiä idoleita, yksi hahmo teki rumpujensoiton suhteen vielä ratkaisevamman vaikutuksen. Juuri kukaan ei saa viritettyä itseään niin musiikkiinsa sopivalle aaltopituudelle kuin vaikkapa John Bonham muinoin Led Zeppelinin riveissä. Se jätti minuun jälkensä täysillä ja armottomasti soittamisen filosofiana. Kaikki koulussa alkoivat hehkuttaa musiikkia, ja huomasin heränneeni sen olemassaoloon. Mihinkään ei tyydytty, minnekään ei PÖLKYLLÄ Meshuggahin vinoon kasvaneena selkärankana lähes 30 vuoden ajan toiminut rumpali Tomas Haake kokee olevansa vasta matkalla kohti soittonsa lakipistettä. – Elimme erityisesti täällä Uumajassa valtavan hardcorevyöryn alla. – Tänäkin päivän koen rumpaloinnissa haastavimmaksi tiukan kompin ylläpitämisen siten, että se groovaa tai svengaa, kumpaa sanaa ikinä haluaakaan käyttää. Arvaa kuka. Pitkä tie kannujen taakse Vielä tässä vaiheessa Tomas Haake ei päässyt niin sanotusti kannujen ääreen, sillä hänen perheellään oli mielessään jotain ihan muuta. Tämän huomaa jo siinä, kun Haake uppoutuu hetkiin, jolloin hän huomasi musiikin ympärillään ensi kertaa. Vaikka djent-genreä pidetään Meshuggahin synnyttämänä, bändin kaikkia musiikin sääntöjä uhmaava soundi on senkin sisällä oma lukunsa. Nimesin suurimmiksi esikuvikseni Sean Reinertin [Cynic], Neil Peartin [Rush], Ian Mosleyn [Marillion], Vinnie Colaiutan ja Dave Weckin, Tomas listaa. The Muppet Show’n Animal. – Melkein kaikki keikat olivat iltamia, joissa oli mukana sekä hardcoreettä metallibändejä. Black Sabbath, Judas Priest, Iron Maiden ja Saxon olivat kuin huumetta, Haake sanoo. Kaiken hyvän alku ja juuri oli tietenkin brittiläinen heavy metal. Outolintu Uumajassa Meshuggahin soundi ei ollut ehkä jalostunut aivan tunnetuimpaan hulluuteensa vielä 1990-luvun alkupuolella, mutta silti bändi oli jo varhaisina vuosinaan melkoinen outolintu ruotsalaisessa hardcoreja metalliskenessä. Miehen äänessä ei ole tuumaakaan epäröintiä, ja erittäin analyyttiset vastaukset tulevat kuin liukuhihnalta. Hän treenasi treenaamasta päästyään, ja miehen veri veti jatkuvasti yhä monimutkaisemman metallin ja progen maailmoihin. Siihen pyrin silti tänäkin päivänä: saamaan soitollani aikaiseksi paineaaltomaisia tiloja, joissa koko bändi vyöryy eteenpäin läpi kaikkien esteiden. – Nykyään en voi sanoa soittoni olevan yhtä itsestään selvästi minkään tiettyjen asioiden yhdistelmää. R uotsalainen Meshuggah on luonut kuluneen neljännesvuosisadan aikana täysin oman tavaramerkkinsä. Voisi kai sanoa, että olen bändielämäni osien summa. Sitä ennen se oli ollut vain ääntä muiden joukossa. Soitin trumpettia kuuden tai seitsemän vuoden ajan. Jos minun pitäisi osoittaa yksi asia, joka sai minut innostumaan rumpujensoitosta toden teolla, se on ehdottomasti Muppetien Elukka. Totta puhuakseni tein sitä vain miellyttääkseni vanhempiani
Oikeastaan oli parempi, jos se ei ollut. Se kiertue hioi minua rumpalina paljon. Halusimme kaapia kasaan vielä yhden kokonaisuuden varhaisten vuosiemme riffilaarista. jääty junnaamaan, ja kun yksi ääripää oli saavutettu, etsittiin jo seuraavaa. Soitin täsmälleen niin kuin kieroimmissa hulluuksissani halusin. – Kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti Chaosphere avasi meille valtavasti ovia, erityisesti Yhdysvaltoihin päin. – Kolmas jättimäinen säkämme oli pian Nothingin julkaisun jälkeen tapahtunut Ozzfest-kiertue vuonna 2002. Noihin aikoihin oli ilmestynyt Machine Headin Burn My Eyes, Fear Factoryn Demanufacture ja muita, mikä aiheutti todellisen modernin metallin vyöryn. Hetken Chaosphereä hehkutettuaan Haake palaa puhumaan Meshuggahin menestyksestä onnekkaiden sattumien sarjana. Pääsimme kiertämään yhdeksän viikon ajan Slayerin kanssa Yhdysvalloissa, ja vaikka haluaisin jälleen puhua määrätietoisen bändin peräänantamattoman työn tuloksesta, pidän tätäkin aivan massiivisena onnenpotkuna. Meshuggah olisi voinut pelata varman päälle ja julkaista Chaosphereä vastaavan albumin pönkittämään menestystään, mutta kuten Haake alleviivaa, itsestäänselvyydet eivät ole kuuluneet bändin tapoihin. Moni voisi luulla, että viimeistään Destroy Erase Improve -läpimurtoalbumi (1995) olisi ollut Meshuggahilta määrätietoinen siirto, mutta Haake tyrmää ajatuksen heti alkuunsa. – Sitten saapui 90-luvun puoliväli. Debyyttimme ja None-ep olivat oma lukunsa, ja Destroy Erase Improve koostui näiden levytysten ylijäämistä. – Destroy Erase Improve oli onnenkantamoinen. Siitä se alkoi. Onnistuin jotenkin päästämään irti kaikista tavallisimmista vaikutteistani. Nothing oli monella tapaa hyvin erilainen levy jo kappaleiden rakenteita, kitarasoundeja ja omaa rummutustani myöten, Haake sanoo. Harppaus kahden albumin välillä oli kieltämättä valtava, ja Meshuggahin soundiin ilmaantui entistä vinoutuneempia tunnelmia ja aiempaakin hämmentävämpiä sovituksia. Meshuggah kiersi myös Toolin kanssa vuosina 2001 ja 2002. Myöhemmästä monimutkaisuudesta ei ollut tuolloin vielä tietoakaan. Tuskin. Monimutkainen läpimurto Jos Haake suhtautuu monien loputtomasti ylistämään Destroy Erase Improveen vaatimattomasti, äänensävy muuttuu, kun siirrytään kohti 20 vuotta sitten julkaistua Chaosphereä. Rakensimme palapelin täsmälleen samoista aineksista, joten emme tehneet mitään valtavaa loikkaa uuteen suuntaan, Haake tuumii. – Chaospheren jälkeen päätimme kokeilla rajojamme. En voi sanoa, että olisimme olleet kunnianhimoisia tai määrätietoisia pentuja, kun julkaisimme ensimmäisiä levyjämme. Minä puolestani halusin soittaa lujempaa ja äärimmäisemmin, enkä jäänyt juuri arvuuttelemaan. Slayer oli jättimäinen bändi, ja kun pääsimme soittamaan tuhansille ihmisille kymmenien keikkojen ajan ympäri Yhdysvaltoja, se sai valtavan määrän porukkaa ihmettelemään, mikä helvetin bändi tämä on. PÖ LK YL LÄ. – Jos ajatellaan pientä ruotsalaista, erittäin outoa metallibändiä vuosituhanteen taitteessa, voiko bändi päästä tekemään ensimmäisiä Yhdysvaltain-kiertueitaan paremmassa seurassa kuin Slayerin ja Toolin lämppärinä sekä Ozzfest-hulluuden keskellä. – Kun liityin Meshuggahiin 80-luvun lopussa, mielessämme päällimmäisenä olivat bändit kuten Metallica ja Anthrax. Halusimme vain saada meteliämme julkaistuksi. Kaiken järjen mukaan albumin olisi pitänyt olla meille kaupallinen itsemurha, Haake toteaa. – Halusimme olla äärimmäisin mahdollinen versio siitä Meshuggahista, jollaiseksi itsemme koimme. En antanut enää minkään sääntöjen häiritä. – Chaosphere syntyi aivan eri lähteistä kuin mikään sitä ennen tekemämme, Haake toteaa. Minä puolestani halusin päästää itseni toden teolla irti rumpujeni takana ja olla äärimmäisin versio Tomas Haakesta. Jos levymme olisi julkaistu yhtään aiemmin tai myöhemmin, historiamme olisi hyvin erilainen. Se kesti kymmenisen viikkoa, ja melkein jokainen päivä tuolla kiertueella oli sama kuin olisi soittanut massiivisella festarilla kymmenientuhansien ihmisten edessä. Se oli vahingossa täydellisesti ajoitettu albumi. – Tässä kohtaa koin yhden elämäni käänteentekevistä asioista. Ihan sama, oliko se jollain tavalla sopivaa tai iskevää rumpujensoittoa
– Yksi keikkasuosikeistani on Letgargica. Koen kuitenkin voivani soittaa nyt paljon paremmin kuin joitakin vuosia sitten. – On paljon asioita, joiden kanssa emme ole kokeilleet rajojamme. – Olimme ohjelmoineet kaiken viimeistä piirtoa myöten koneilla, ja lopulta ymmärsimme, että osa albumin luonteesta menisi täysin pilalle, jos alkaisimme sovittaa kaiken uudelleen. Yhden 20-minuuttisen kappaleen. Varsinkin rumpalin näkökulmasta mukaan tuli yhä improvisoidumpaa tuntumaa, ja se sai minut rikkomaan paljon rajoja, minkä takia olen nyt siinä missä olen. – Osa biiseistämme venyttää fysiikkaa niin sekopäiseen päätyyn, että ne tuntuvat kuin tunnin kuntosalitreeneiltä muutamaan minuuttiin puristettuna. Jopa niin tunnistettava, että bändin kappaleet saattavat kuulostaa vihkiytymättömien kuulijoiden korviin hyvinkin samanlaisilta. Mies kuitenkin hehkuttaa nauttivansa soittamisesta edelleen. Siinä ei ole kyse niin lujasta suorittamisesta, vaan voin keskittyä elämään sen groovea ja tuntemaan koko kappaleen luissani. Haake on saanut kunnian soittaa joitakin äärimmäisen intensiivisiä Meshuggah-kappaleita keikoilla satoja tai jopa tuhansia kertoja, minkä voisi kuvitella käyvän kaikessa urheilusuoritusmaisuudessaan puuduttavaksi. Kokemukseni äänityksissä olivat enemmän stressaavia kuin inspiroivia. Pidin prosessia todella virkistävänä, koska se erosi kaikesta siitä, mitä olimme tehneet aiemmin. Otimme joka kappaleesta kymmenen ottoa ja valitsimme parhaat osaset. Sitten julkaisimme Bleed-singlen. Haake kertoo bändin halunneen tehdä täydellisimmän mahdollisen levyn omilla vahvuuksillaan. Ei se mikään studiolive ole, mutta ainakin soitimme yhdessä samassa paikassa. Kaunisteli asiaa miten tahansa, fysiikan lait käyvät jossain iässä rumpalia kuin rumpalia vastaan. Sen äänitys ja koko albumin tekoprosessi oli omaan makuuni aivan liian huitaistua. Jälki oli aivan liian yksityiskohtaista opiskeltavaksi rummuilla, Haake selittää. Olimme tottuneet tekemään musiikkia tietyllä tavalla ja halusimme ravistella itseämme, koska muuten olisimme kyllästyneet itseemme, Haake muistelee. Jos olisimme äänittäneet rummut uusiksi, olisimme joutuneet äänittämään myös kitarat uusiksi, ja olimme jo muutenkin burnoutin partaalla. Kokeellisuuden huippu Juuri kun Tomas Haake oli nousemassa yhdeksi modernin metallin suurimmista rumpaleista, Meshuggah teki siirron, jota tuskin kukaan osasi odottaa: bändin seuraavilla julkaisuilla ei kuultu rumpalin soittoa lainkaan. Yksi voisi olla paljon dynaamisempi albumi, joka monipuolistaisi ääripäitämme aina raskaimmasta hulluudesta minimalistisempiin kieroiluihin. – Kolossiin [2012] minulla ei ole oikein vahvaa sidettä. Minun on vain katsottava, miten kauan tätä skitsofreenistä hulluutta kykenee jatkamaan fysiikan lakien rajoissa, ennen kuin liha antaa lopullisesti periksi. Se on kappale, joka meidän on soitettava joka keikallamme. Uusia bändejä puski esille koko ajan, vanhat julkaisivat uransa kovimpia levyjä ja metallia tulvi sisään kaikista paikoista. – Yleensä me kaikki kirjoitamme omillamme, kokoamme ideat yhteen ja teemme niistä kappaleita, mutta I:n ja Catch Thirtythreen kohdalla istuimme yhdessä tietokoneiden äärellä. Olimme tavallaan pakkojulkaisun edessä, Haake myöntää. Haake myöntää, että vaikka bändin soinnissa on ollut monista vapauksista huolimatta tiettyjä hyvinkin tiukkoja rajoja, se ei ole koskaan tuntenut olevansa vankina oman soundinsa sisällä. – Kieltämättä pidän tuosta albumista paljon, ja sillä on lukuisia hienoja kappaleita, jotka jäivät tietyllä tavalla Bleedin varjoon. – Oli kulunut kahdeksan vuotta siitä, kun aloimme työstää Chaosphereä. Ennemmin saa keskittyä siihen, ettei saa kokovartalokramppia. Se oli vuosikymmeniin ensimmäinen albumimme, jolle äänitimme lähestulkoon kaiken livenä. Äärimmäisen kokeellisuuden jälkeen Meshuggah palasi perusasioiden äärelle – jos Meshuggahin kohdalla voidaan puhua sellaisista. Meille ei tulisi vielä tänäkään päivänä mieleenkään tuoda Meshuggahiin puhtaita lauluja. Hän palasi rumpupatteriston taakse, ja seuraavaksi päivänvalon näki obZen-albumi. – Asia muuttui The Violent Sleep of Reasonilla [2016], jonka prosessista pidin paljon enemmän. Näin tapahtuu jo suoraviivaisessa rockissa, mutta Meshuggahin kohdalla soittamisen haasteellisuus on omissa sfääreissään. Meshuggahin kohdalla huipentumaa ei ole seurannut erityisen suuri romahdus tai edes suosion lasku: bändi onnistui viimeistään ObZenin kohdalla sementoimaan asemansa suurten metallibändien joukossa. ”Joka-keikan-Bleed” on yksi mainituista. – Metalli oli suuressa nosteessa vuonna 2008. Rajoituksia on kyllä. Fysiikan lakien väistämättömyys Meshuggahin soundi on aina ollut tunnistettava. – Meillä oli käsissämme nelisen tuntia valmista musiikkia, ja deadline lähestyi kiivasta tahtia. Muistan hyvin hetket joskus vuoden 2005 tienoilla, kun soitimme aika isoja määriä keikkoja ja olin jokaisen niistä jälkeen täysin romuna, Haake sanoo. Meidän oli sorvattava neljän tunnin materiaalista maksimissaan tunnin kappale. Se oli Drumkit of Hellin syntyhetki. Vaikka kaikilla viidellä jäsenellä on omat musiikkimakunsa, sanoisin että Meshuggahin suhteen olemme yhä täysin yksimielisiä, Haake sanoo. Bleed on monelle yhtä kuin Meshuggah, Haake sanoo. – Aloin käydä urheilulääkäreillä, kiropraktikoilla, fysioterapeuteilla ja muilla jo viitisentoista vuotta sitten. Nautin niistä kaikkein eniten tällä hetkellä, Haake kertoo. Se oli aluksi vain viatonta kokeilua, josta ei pitänyt tulla mitään sen kummempaa, mutta lopulta siitä muodostui lähes pakkomielteisyyksiin edennyt projekti. – ObZenin kohdalla elimme jonkinlaista tällaisen bändin suurinta mahdollista huippua, Haake toteaa. Sen soittamisessa ei ole rentouden tai fiilistelyn hiventäkään. – Minulla ei ole koskaan ollut pakkomiellettä, että albumeillamme on pakko olla ”se oikea asia” patteriston takana hakkaamassa. – Vuonna 2004 teimme I-ep:n. – En kutsuisi sitä vankilaksi, koska olemme aina valinneet soundimme itse. Suurimmaksi viholliseksi levynteon parissa nousi työhön kulunut aika. Haaken mukaan ei ollut itsestään selvää, ettei näillä julkaisuilla kuultaisi ”oikeita soittimia”. – Jotkin kappaleet Violence Sleep of Reasonilta, kuten Clockworks ja nimikkobiisi, ovat lähimpänä sitä, millaiseksi rumpaliksi koen itseni juuri nyt. – Totta puhuakseni en näe itseäni soittamassa 65-vuotiaana Bleediä italialaisella festarilavalla 35 asteen lämmössä. ”Jos minun pitäisi osoittaa yksi asia, joka sai minut innostumaan rumpujensoitosta toden teolla, se on ehdottomasti Muppetien Elukka.” 53. Jos ohjelmoidut rummut palvelevat albumia paremmin kuin minä, en todellakaan tunge itseäni väkisin soittamaan. Se yksi ainoa kappale ja sen musiikkivideo on määritellyt koko Meshuggahia siitä eteenpäin
NORJAN Stavangerissa vuonna 1993 syntynyt Theatre of Tragedy ei lähtenyt koskaan ympäristölleen ominaiseen black metal -kelkkaan, vaan ryhtyi työstämään romanttista doom/death-metalia, jossa osaansa näyttelivät myös klassiset vaikutteet ja goottiestetiikka. 54. Mikä olennaisinta, aikansa lapseksi tuomittu Musique on kestänyt ajan hammasta jo 18 vuoden ajan, eikä loppua näy. ovat kaikki toisistaan poikkeavia kappaleita, jotka täydentävät kokonaisuutta mitä loistavimmalla tavalla. Silti Musique kuulostaa maagisella tavalla kuin yhdestä isosta puusta veistetyltä monumentilta. Sen tarttuvuus pitää kuitenkin pintansa yhä, miltei pari vuosikymmentä levyn julkaisun jälkeen. Ujosti ärjymmän metallimusiikkiskenen pintaa rapsutellut nimikkoesikoinen (1995) esitteli kohtalokkaita ja eeppisiä sävellyksiä, joihin haettiin kontrastia Liv Kristine Espenæsin kuulaan laulun sekä Raymond I. ??. Onkin hämmentävää tajuta, kuinka monipuolisista kappaleista levy lopulta koostuu. Rohonyin rapean karjunnan väliltä. Etenkin Rohonyin robottimaisen kylmä laulutulkinta sekä ”knickknack, flashy bric-a-brac / seesaw heartbeat, she is back” -linjan sanoitukset kuulostavat ensi alkuun todella nolostuttavilta, mutta Liv Kristinen enkelimäisen tulkinnan aiheuttama vastavoima pitää albumia täydellisessä balanssissa. Kutsuttakoon sitä sitten vaikka luovuuden puuksi. Valveutuneempi lukija saattaa löytää viitteitä myös elokuviin ja tietokonepeleihin. Sanoitusten kieliasu vaihtui muinaisenglannista moderniin englantiin, ja uudet aihepiirit käsittelivät muun muassa modernia teknologiaa, yöelämää ja katutappeluita. Röyhelöpaidat ja mustat huulipunat jäivät kaappiin keräämään tomua, ja tilalle tuli uudestisyntynyt, moderni bändi – vuosituhanteen vaihteessa useammallakin metallibändillä oli pakottava tarve lisätä musiikkiinsa koneita ja ”futuristisia” teemoja. AÉGIS edusti erään aikakauden loppua, sillä seuraavana ilmestynyt Musique toi esiin rutkasti uudistuneen bändin. Monellakin tapaa hellyttävä levy oli hyvä ponnahduslauta vuotta myöhemmin julkaistulle Velvet Darkness They Fearille ja eritoten vuoden 1998 Aégisille, joka tarjoili Cassandran ja Lorelein kaltaisia Theatre of Tragedy -kestosuosikkeja. Musique on valitettavan usein sivuutettu levy, jonka uhkarohkeassa lähestymistavassa on uskaliaisuutta ja riskinottokykyä enemmän kuin kaikissa Theatre of Tragedyn aiemmissa levyissä yhteensä. Kahdentoista kappaleen joukkoon ei mahdu yhtään turhaa raitaa, vaan tajuntaa murjotaan paskaksi toinen toistaan kovemmilla biiseillä. KORNIUDEN ja mahtavuuden raja on yleensä kovin kapoinen, ja Musique taiteilee kahden maailman välillä varmoin askelin. Bändin musiikillinen tutkimusmatka jatkui vielä vuonna 2002 julkaistulla Assemblyllä, joka on lähes Musiquen veroinen teos mutta tarjoaa ehkä liikaa edeltäjältään tuttujen juttujen toistoa. Esimerkiksi sinkkuveto Fragment, kohtalokkaalla ja kauniilla tavalla rokkaava Image ja neuvostokosmonauttien nimiä hokeva, todella utuinen ??????????. Albumin kappaleet ovat pohjimmiltaan särökitaroin ja erilaisin konepulputuksin kuorrutettua poprockia, jonka teho perustuu käsittämättömään tarttuvuuteen ja suoraviivaisuuteen. Tämä jos mikä on mainion teoksen merkki! Korniuden ja mahtavuuden rajalla THEATRE OF TRAGEDY Musique NUCLEAR BLAST 2000 TEKSTI JONI JUUTILAINEN SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Theatre of Tragedyn neljäs albumi tuotti monelle fanille järkytyksen ja tuomittiin laajalti hetken hairahdukseksi. Musique oli kaikkien uudistusmielisten albumien joukossa kuitenkin hämmentävä ja jopa poikkeuksellinen vastaisku, joka herätti ilmestyessään debattia
LIPUT: Normaali 79 € | VIP-Lippu 139 € | Lastenlippu 25 € Lipun hinta sisältää palvelumaksut. huoltajan kanssa tapahtumaan tuleville. www.nightwishlahti.com LOPPUUN MYYTY LAHTI 21.7.2018 MUKKULAN TAPAHTUMAPUISTO nw_soundi_5_18.indd 1 06/05/2018 7.53. Lastenlippu 3-10 v
Aloituskappale Werwolfia kuunnellessa mielen valtaa yllättyneisyys, sillä bändi tuntuu liikkuneen kohti punkahtavia taajuuksia. Uusia elementtejä on kuultavissa esimerkiksi sävellyksissä June 44 ja Tiger I. Myöhemmällä iällään bändi on yltänyt kenties vaikuttavimpiin levyihinsä, kuten World Funeraliin (2002), Wormwoodiin (2009) ja Serpent Sermoniin (2012). Eetu Järvisalo Taattua tykitystä vailla armoa Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa JE N S R Y D É N ARVIOT 57. Kokeilevampaa ja vinoutuneempaa kulmaa tarjoavat sovitukset ovat hieman yllättäen myös levyn kiinnostavinta antia. Niin kauan kuin mainittu tehokaksikko johtaa Mardukin luomistyötä, bändiltä tullaan todennäköisesti kuulemaan väkeviä albumeita. Tätä voi pitää näin raivoisan musiikin parissa oikein kunnioitettavana suorituksena. Jotain uutta nytkin on sentään mukana. Marduk on myös selvästi tiivistänyt materiaaliaan. On mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan Marduk kykenee seuraamaan tähän asti pettämätöntä alkukantaista vaistoaan. Tästä puhuvat puolestaan 13 studioalbumia, lukuisat pienjulkaisut ja lukemattomat myrskyisät live-esiintymiset. Sävellys osoittautuu kuitenkin kuriositeetiksi, sillä loppupään materiaali on taattua tykitystä vailla armoa. Pitkälti tämä on kiinni yhtyeen kitaristista ja ainoasta alkuperäisjäsenestä Morgan Håkanssonista sekä ikonisesta solistista Daniel ”Mortuus” Rosténista. En muista, että yhtyeen yksikään albumi olisi ollut varsinaisesti huti. Vaikka Viktoria ei yllä yhtyeen kärkikaanoniin, se on horjumaton lisäluku bändin tulisieluiseen tarinaan. Reilut puolituntinen kiekko näyttäytyykin mukavan maukkaana ja ilmatiiviinä. Marduk on ollut tyylilajissaan niin vankkumattoman varma ja vahva suorittaja, ettei sen asemaa ole kyetty kyseenalaistamaan. Viktoria jatkaa Mardukille ominaista sotahistoriallista teemaa, jonka todellisena lähtölaukauksena toimi klassikkoalbumi Panzer Division Marduk (1999). Maltilliseen mittaan on saatu puserrettua sopivan monipuolisella tikkauksella repivää sodanjulistusta, tulista kiukkua ja jopa groovea. Ennen muuta Mardukin neljästoista täyspitkä osoittaa, ettei bändin terä ole tylsistynyt tai puhti vähentynyt. MARDUK Viktoria CENTURY MEDIA Ruotsalaisen black metalin sotaisa veteraani on pysynyt lähes 30-vuotisen taipaleensa aikana varsin tuotteliaana ja iskuvoimaisena. Mardukin levyt ovat yleensä olleet näennäisesti aika samankaltaisia. Vaikka bändi ei ole ennenkään hautonut pitkiä sävellyksiä, tällä kertaa yksikään kappale ei yllä viiteen minuuttiin. Tämä kuuluu esimerkiksi Mortuusin äärimmäisen kirpeiden äänijänteiden uudenlaisena raastamisena sekä joinakin yhtyeelle epätyypillisinä kappalerakenteina. Materiaalin tasainen osumatarkkuus pitää huolen, ettei haukottelulle jää yksinkertaisesti sijaa
Sittemmin biisinsä ovat toimineet monen monituista kertaa, ja parhaimmillaan meno on ylittänyt jopa debyytin loistavan johtotähden, neitsyenmurhaaja Erzsébet Báthorya syleilevän Elizabeth-kappaleen härskin vetovoiman. Tomi Pohto INKVISITOR Dark Arts of Sanguine Rituals OMAKUSTANNE Monen taitoaan ja kunnianhimoaan kasvattaneen thrashpioneerin kolmas albumi oli jollain lailla aiemmista poikkeava ja haastava. On täysin ymmärrettävää, että tällaisessa viitekehyksessä muM IC K E E R IK SS O N ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 58. Uudeksi rumpaliksi ja sävellysavuksi löytyi Nicke Andersson, tuo Enskan luoja ja vintagerockin kultasormi. Siirtyminen poikamaisen riehakkaasta kohkaamisesta kohti harkitumpaa ilmaisua on myös musiikissa aikuistumisriitti, johon harvalla miehenalulla on oikeasti ensiyrittämällä näkemystä ja rahkeita. Komentajahattupään tekemisiä kuuntelee aina korvat kiinnostuksesta ja ihailusta syyhyten. Myöskään jyväskyläläinen Inkvisitor ei läpäise tätä ikiaikaista juhlamenoa ilman moitteita. Kun ne Abban ja Blue Öyster Cultin ydinmehuja ryystäneet biisit kuitenkin toimivat. Levyn hienoin kappale Before the Sun on kuitenkin valmis okkultismirockanthem. Kolmosalbumi Melioralta (2015) irrotettu vihulaisenylistys He Is on koko planeetan mittapuulla uuden vuosituhannen kovimpia rockbiisejä, eikä pari muuta irtorallia hehku paljon perässä. Joskus uusin silmin nähdään tuoreita, aiemmin kulkemattomia reittejä. Anderssonin läsnäolon myötä Lucifer-soundissa koetaan dramaattinen muutos. Matti Riekki LUCIFER II CENTURY MEDIA Lähes täysimittainen miehistönvaihdos on aina ennakkoluuloja herättävä asia, puhutaan sitten jalkapallojoukkueesta tai rokkibändistä. Kysymystä edelsi hämmentynyt pyörittely, miten ”jotenkin feikiltä” kuulostaneeseen uutuusbändiin tulisi suhtautua. Ammattilaisten avustuksella taltioidulla levyllä on lähdetty haastamaan itseä toden teolla, aina neo-noir-murhamysteerikonseptia myöten. Hippibussi on toki mahdollista ajaa myös ojaan jo neitsytmatkalla. The Rolling Stones -laina Dancing with Mr. Kliimaksiinsa sointibakkanaali yltyy B-puolella, jonka tarjonta on alusta loppuun yhtä helvetinmoista sulosäveltä. GHOST Prequelle SPINEFARM ”Jospa nyky-Saatana hyökkääkin pumpulista?” päätin tekstini kahdeksan vuotta sitten Ghostin ensialbumia Opus Eponymousta arvioidessani. Enää ei doomailla, vaan svengaillaan, boogaillaan ja woogaillaan! Kun ensilevyn referenssit olivat varhaisessa doom metalissa ja occult rockissa, nyt lävitse lyövät vahvat Blue Öyster Cult-, Fleetwood Macja Steppenwolfvaikutteet. Balladi Dreamer käy myös lämpimänä rintapieleen. Berliiniläispapitar Johanna Sadonis jäi Lucifer-debyytin jälkeen yksin, muttei neuvottomaksi. D taas luuppaa päässä päivätolkulla, eikä pelkästään positiivisessa mielessä. Jälkimmäisen suuntaan vinkataan silmää jo avausja singlebiisillä California Son. Laulajattaren näkee huojumassa partakonemikkinsä edessä, keinuvan tasaliikkeistä tanssiaan lavaa somistavien samettiverhojen kanssa. Toinen korvinkuultava muutos on Sadonisin vapautuneempi tulkinta. Joko Ghostin tai jonkin muun. Ja nimenomaan sitä – on täysin turha tuhlata aikaa väittelyyn, onko Ghost hevisaati metallibändi vaiko eikö. Nyt ollaan joka tapauksessa siinä pisteessä, etten ihmettelisi, jos yhtyeen seuraava albumi iskisi kalloon viiden kirveen voimalla. Laulajatar esittelee ulottuvuuksiaan kiitettävästi, mutta jään kaipaamaan ykköslevyllä kaapin paikan määränneen Ylipapittaren kolkonkaunista tuomionjulistusta. Tässä ja nyt elämisen tärkeydestä muistuttava Pro Memoria, hirvikärpäsen lailla lettiin tarttuvan ”ruotsalaiskertosäkeen” sisältävä Witch Image ja suorastaan märisyttävän kaunis päätöspala Life Eternal ovat tämän hetken parasta populaarimusiikkia. Kaikilla muilla kappaleilla, myös levyn kahdella instrumentaalilla, on kokonaisuudessa oma tärkeä paikkansa. Lähes poikkeuksetta nämä levyt olivat myös jonkinlaisia pettymyksiä, eivätkä ne ole muuttuneet muuksi edes ajan myötä. Kitaristiksi pestattiin toinen svedu, Robin Tidebrink. Kolmanneksi levyltä on vaikeampi hahmottaa Abracadabran tai Izraelin kaltaista totaalihittiä. Saumatonta albumikokonaisuutta Tobbe Forge ja kulloisetkin kumppanit eivät ole kuitenkaan saaneet aikaiseksi – mutta nyt liipataan jo perhanan läheltä. Nekin minuutit voi käyttää vaikkapa musiikin kuunteluun. Reilut 40-minuuttinen Prequelle sisältää kymmenen raitaa, joista ainoastaan ykkösposken See the Light tuntuu vähän lussulta
Tunnelmien luomisessa yhtye onkin parhaimmillaan. Axegrinderin uusi tuleminen ei ole ihan turha, muttei tällä pohjalla välttämättä myöskään kovin pitkäikäinen. Teeman keskiössä on ihmisen järjetön luonnonvarojen haaskaus, ja se on saanut vaikutteita Alan Weismanin Maailma ilman meitä -teoksesta. Seuranneella, nyt uudelleenmiksatulla ja -masteroidulla Believe in Nothingilla yhtye otti hieman takapakkia ja toi raskaat kitarat takaisin pitäen samalla kiinni popsensibiliteetistään. Goldman Shaggedin riffittely jää valjuksi. Mega STORTREGN Emptiness Fills the Void NON SERVIAM Bändin nimi viittaa vahvasti Ruotsiin, samoin musiikillinen anti, mutta Sveitsistähän nämä peijoonit tulevat. Teemu Vähäkangas AFTER FOREST Act II & III OMAKUSTANNE Vaasalaisen After Forestin progressiivisessa metallissa kuuluu mukavasti läpi Orchidin aikainen Opeth sekä vanha Katatonia. Joo-o. Laulaja Romain ei moiseen sorru. Arpeggioiden yliviljely käy välillä melkein jo huvittamaan. Broken Mold ja King of the Road ovat kunkkukamaa ja tekevät kunniaa bändin esikuville. Alun perin vuonna 2001 julkaistu levy osoitti, että yhtye oli ilmaisunsa kanssa täysin hukassa, minkä bändin jäsenet ovat itsekin myöhemmin myöntäneet. Melodisimmillaan Stortregnin neloslevyn paatos tuo mieleen Dissectionin, joskin rutkasti kikkailevammalla asenteella. siikilla halutaan tukea tarinan kuljetusta, mutta Dark Arts of Sanguine Rituals kuulostaa silti enemmän sekavalta kuin tyylitellyn monipuoliselta. Aivan täydellisesti Rusty Bonez ei Lemmyn ja kumppanien mojoa tavoita. ARVIOT 59. Ikään kuin yhtye ei olisi tiennyt edustaako metallia, goottirockia vai synapoppia. Pasi Lehtonen PARADISE LOST Believe in Nothing NUCLEAR BLAST Goottimetallin pioneeri Paradise Lost aloitti kollegoidensa My Dying Briden, Cathedralin ja Anatheman tavoin multaisemman death doomin parissa, kunnes siirtyi kevyempään ilmaisuun. Tunnetta, energiaa ja intensiteettiä – mitäpä muuta sitä hyvältä levyltä vaatisi. Soundimaailmassa on tiettyä raakuutta, mikä on mielestäni hyvä, vaikka raakuus olisi tahatontakin. Tein heräteostoksen komeiden avattavien levynkansien myötä, olihan kansitaiteen tehnyt itse Carcassin Jeff Walker. Yllätys oli kieltämättä suuri, kun 29 vuoden jälkeen tuli vastaan nimi Axegrinder ja lisämainintana uuden levyn julkaisu. Mikko Malm AXEGRINDER Satori RISE ABOVE Death metalin 1990-luvun alun nousun aikoihin satuin törmäämään kummajaiseen nimeltä Axegrinder. Peli oli pelattu. Kokonaisuutena Believe in Nothing on kuitenkin melko keskinkertainen ja tasapaksu tuotos. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneellä Hostilla yhtye hävitti särökitarat täysin ja ryhtyi täyspäiväiseen Depeche Moden palvontaan. Olosuhteet olivat toki haastavat, sillä tämänkaltainen tuumailevampi ja koukeroisempi musiikki ei uppoa tajuntaan heti ensikuulemalta. Siinä missä Lost päivitti One Secondilla onnistuneesti ilmettään ja toi musiikkiin uusia virtauksia, Host oli karvas pettymys itselleni ja monille muille. Mikko Malm MADBALL For the Cause NUCLEAR BLAST NYHC. Ei sillä, etteikö levyltä löytyisi jotain hyvääkin. Eikä Wrath suurimmilta osin petä. Axegrinderin tunnusmerkit ovat yhä tunnistettavissa: pintaan miksattu säröbasso, joka pitkälti johdattaa biisejä eteenpäin, yksinkertaisia riffejä tukevat junnaavat rumpukompit, toistoihin nojaavat laulurytmitykset sekä ajoittaiset kämäiset kosketinsoundit. Toteutus jää joka tapauksessa puolitiehen, ja parempaan onnistumiseen olisi vaadittu jälleen vakaampaa tasapainoilua luomismetodien välillä. Ei levy silti mitään läpiturauttelua ole, vaikka loppuun sijoitetun bonuskappaleen ”hauska” piilopäätös siihen suuntaan vahvasti viittaakin. Albumia kuunnellessa miettii koko ajan, onko kyseessä turhankin tarkasti harkittu kokonaisuus vai enemmän intuition pohjalta kasattu pläjäys. Kun nelikko heittää soppaan vielä grungevivahteita, eetteriin voisi olettaa pärähtävän kutkuttavan ysärihenkistä kurmootusta. Aikoinaan tietynlainen popahtavuus piti suhteeni Madballiin etäisenä. Joko bändi on pistänyt enemmän rosoa kehiin tai olen itse pehmentänyt linjaani, mutta nyt toimii. Odotukset olivat ehkä turhan kovat, ja pettymystähän tässä pukkaa. Instrumentaali Ball n’ Chain on mainio sisäänheittäjä ja osoittaa, että bändillä on korvaa niin riffeille kuin melodioille. Hutilyöntejä ei tule, ja materiaali on tasalaatuisen vahvaa. Alkupäästä löytyvät I Am Nothing, Fader ja Mouth ovat ihan kelpo esityksiä. Kun hän saa lauluunsa muun bändin leppoisan munakkaan meiningin, tulee hyvä. Mutta tunnelma jäi mieleen. Tarttuvuutta ei löydy läheskään entisen lailla, laulusuoritukset ovat turhan puhtoisia ja apokalyptinen raskaus on väistynyt post-punk-henkisen, jopa teollisen vänkäyksen tieltä. Biisit on sovitettu varsin pätevästi, ja kun ottaa huomioon, että kappalerakenteiden kohdalla ei ole käytetty helpoimpia ratkaisuja, herrat ovat saaneet aikaan komeaa jälkeä. Vähän myöhemmin sain kiinni hommasta, ja Anthrax alkoikin vaikuttaa varsin pliisulta musalta. Suureksi harmikseni tarina jäi lyhyeksi, eikä jatkoa enää saatu. Debyyttilevy on jatkoa kolmen vuoden takaiselle Act I -ep:lle. Vahvojen sävellysten puutetta yritettiin kompensoida kokeellisuudella ja äänimaisemien varioinnilla, mutta se ei poistanut tasapaksuutta. Sami Selkäinahon hienot kosketinmaalailut pehmentävät kokonaisvaikutelmaa juuri sopivasti. Puhtia on ammennettu niin Motörheadin testosteronista kuin Corrosion of Conformityn ja Kuyssin punkahtavasta groovesta. Se osaa rakentaa pitkiä draaman kaaria niin, että kuulija pysyy otteessa. Tohkeissaan kotiin ja levy lautaselle. Myös tämä levy sisältää kiivasta, modernia ja taidokasta, mutta turhan liukasta ja sielutonta nypyttämistä. Räyhääminen on monipuolista, ja soundi muistuttaa aika paljon maanmies Vorphin ulosantia. Laulaja Nondas Emmanoulin ääni on rouhea, mutta välillä tuntuu, että mies vetelee äärirajoillaan. Vaan kun bändillä on ikää kunnioitettavat 30 vuotta, ei voi vaatia nuoren terrierin ärhäkkyyttä. Samantyyppistä raskasta ja crust-henkistä junnausta ei tullut vastaan enää kuin ehkä Extinction of Mankindin tekemänä. Vaikka tätä voisi kutsua setämieshardcoreksi, kyllä nuoremmalla polvella riittää rinnalla tekemistä. Mainosmiehet kertovat meiningin olevan blackened death metalia. Taidokasta soittoa ei käy kieltäminen, mutta pieni kikkelinvenyttely meinaa haiskahtaa. Välillä teknistä vääntöä löytyy sen verran reippaasti, että määritelmä ”mustanpuhuva teknis-melodinen äärimetalli” on ehkä lähinnä totuutta. Sitä paitsi pitkä kokemus näkyy myös varmuutena. Vaan kaiuttimista ei roiskahtanutkaan äkäistä death metalia vaan raskasta ja likaista metallinsekaista punkkia. Helppoa kuunneltavaa, mutta myös helppoa unohdettavaa. Teemu Vähäkangas BATTLEROAR Codex Epicus CRUZ DEL SUR Battleroar tykkää tulkita heavynsä eeppisessä ja klassisessa muodossa. Kritisoin vuonna 2015 ilmestyneen Doctrine of Damnationin riffejä ja kertosäkeitä napakkuuden ja rouheuden puutteesta. Alkuhämmennyksen jälkeen levyn junnaava ote vei sujuvasti mennessään. Scream of Soulsin raskaassa tunnelmoinnissa on samoja viboja kuin bändin maanmiehillä Planet of Zeusilla. Soittoniekat hallitsevat instrumenttinsa, ja sen annetaan kuulua. Yhtyeen kuudennella pitkäsoitolla One Secondilla (1997) koettiin lopullinen irtautuminen doom-äänimaisemasta bändin siirryttyä elektropopilla maustettuun goottirockiin. Mies on siis aika pätevä sarallaan. Teemu Vähäkangas RUSTY BONEZ Wrath OMAKUSTANNE Kreikan härjät tarjoavat debyytillään raskasta stoner rockia. Metallipainotteinen riffittely on tiukkaa ja Freddy Cricien jaksaa räkyttää, vaikka kunnon raivo meinaa jo uupua. Jännä kirjainyhdistelmä, joka ei sanonut pikkupoikana oikein mitään mutta näytti coolilta, kun Anthraxin Scott Ian sitä viljeli. Hardcoren hittimaakarit pistävät tarttuvaa mättöä semisti popahtavilla melodialinjoilla ja sing-a-long-huutokertosäkeillä. Levyn edetessä eroavaisuuksia alkaa nousta pintaan yhä enemmän. Myös komeilla jousimatoilla varustettu Divided on varsin mallikas. Tutustuin yhtyeeseen keväällä Nollapiste-bändikisassa, jota olin tuomaroimassa, ja olin vaikuttunut sen intensiivisestä ilmaisusta. Mitähän tästä oikein mahtaa tulla. Paljon on tänä aikana crustin tuopissa virrannut, ja innostuneisuudesta syntyi myös pieni huoli. Black metal -sahaukseen sekoitetaan teknisestä death metalista tuttua tappingriffittelyä ja muuta vikkelää. Levyn alku lupaa hyvää. Ei tämä nyt sentään mitään Ministryn ja Killing Joken sekoitusta ole, mutta jotain sinne päin
Jos haluaa antautua kokonaisvaltaisen kaaoksen vietäväksi, S.I.N. LISTENABLE Puolalais-valkovenäläinen trio vyöryttää kymmenen kappaleen verran kitkeränmustaa death metalia. Mikko Malm E M E LI E LA G E R VELD S.I.N. Bändi osaa kuitenkin käyttää suvantohetkiä viisaasti tuomaan kontrastia. Sitä päätöstä ei ole joutunut katumaan. Kyllä, albumilla on vain viisi biisiä, mutta viimeinen niistä kestää yli 23 minuuttia. Jo hurjalla draivilla etenevä avausbiisi This Time tekee selväksi, että tämä matka on pakko kulkea loppuun. Väkevästi eteenpäin laukkaava Doom of the Medusa ja komea päätöskappale Enchanting Threnody ovat muistamisen arvoisia. Soundimaailma on kuin 1980-luvun alun Venomilla, mutta se ei paljoa pelasta. Miekkaja magia -kuvastosta oppinsa ammentava orkesteri osaa esittää asiansa vakuuttavasti. Kaikin puolin tasokas ja suurella rakkaudella tehty opus. Mainitun Manilla Roadin solisti Mark ”The Shark” Shelton jopa vierailee yhdellä levyn hienoimmista kappaleista, Sword of the Flamellä. Kreikkalaisryhmän viides pitkäsoitto tarjoaa jykevää julistusta, josta löytyy aineksia niin Manowarilta kuin Manilla Roadiltakin. Kitarariffittelyt onnistuva paikka paikoin saaden jalan vispaamaan hetkeksi, mutta sekin THE NIGHT FLIGHT ORCHESTRA Sometimes the World Ain’t Enough NUCLEAR BLAST The Night Fligh Orchestra soittaa makeasti svengaavaa ja runsasjuustoista AOR:ää, joka on pullollaan kiimaista groovea ja lumoavia melodioita. Everlasting Hate iskee intensiivisesti iholle, väliosan hakkaava demppiriffi laittaa niskat koetukselle. Ruotsalaisyhtyeen neljäs levy rakentuu sinällään samoista aineksista kuin aikaisemmatkin, mutta hienoisten synthwaveja diskoelementtien korostuneisuus tuo kokonaisuuteen aiempaa ilmavamman tunnelman. Perfecting Slaveryn raivo ei toimi enää samalla tavalla. Jos omaan nerokkuutensa kompastuva teos ei jaksa muuten säväyttää, sen päätöskappaleessa on yllättävän upeita kohtia, kuten kaunista akustista maalailua. Ei puhettakaan, etteikö poppoolla olisi tyylilajista riittävästi tietotaitoa. Se alkaa uhkaavissa, puhaltimilla höystetyissä tribaalitunnelmissa ja kasvaa dödisriffittelystä mahtipontiseksi progeblackinfernoksi. Siltä löytyvä musiikki on kuin elämä itse, elämää suurempaa. Cd-version bonusraita Stronghold ei ole hullumpi sekään. Pasi Lehtonen VORBID Mind INDIE Vorbid on progressiivista thrashiä paukutteleva tuore norjalaispoppoo. Awakening antaa illuusion rauhasta. Viha on melkoista polttoainetta. Levy on täynnä toinen toistaan iskevämpiä esityksiä, ja se on helppo pyöräyttää läpi useamman kerran päivässä. Bändin turboahdettu soundi ei anna armoa, ja välillä tuleekin ähky. Kappaleiden rakenteet eivät innosta, ja laulaja Michael Eriksen Briggsin rääkyminen käy korviin. Codex Epicusilla kuuluu käsityöläisjälki ja suuri rakkaus lajiin. Bändin viisi kappaletta tarjoileva debyyt ti ei tee kovinkaan suurta vaikutusta. Tämä on ehdotonta kesämusiikkia ja vastaa monenlaisiin tarpeisiin. Levyltä löytyy niin Ultravoxia, Journeya, Whitesnakeä, Survivoria kuin Steely Daniakin, joten kyllästymisen vaaraa ei ole. Rumpali Wojtek Slavinsky dominoi äänimaisemaa kiivailla kompeillaan mutta antaa tilaa Kirill Bobrikin messuamiselle. on siihen pätevä ääniraita. Levyn kovin veto on Divine Singularity. Alkaa melkein hymyilyttää. Mikko Malm ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 60. Myös loppumateriaali on laadukasta
Lauri Kujanpää WRATHRONE Reflections of Torment SATANATH Lounais-Suomen Laitilasta kajahtaa kalmaisia, esi-isille kumartavia vanhan liiton metallisäveliä. Puhdas laulanta on levyllä leijonanosassa, ja mikä jottei, kun se tuntuu sujuvan. Toimintatapa saa jäljen kuulostamaan mukavan luomulta, mutta se myös himmentää levyn tiettyjä nyansseja. Näinä hetkinä vain tuplabassarit ja kitaroiden ärhäkämmät säröt pitävät metallipuolen lippua pystyssä. Omistautuneisuudesta vanhalle liitolle kertoo se, että albumi on äänitetty kokonaan livenä. Albumi ei ole mestariteos, mutta se on lajissaan varsin laadukas. Siltä löytyvät kaikki death metalin tyypilliset tunnusmerkit, joita marinoi tutunkuuloinen suomalainen peräänantamattomuus. Kohkaamisen puolella yhtye meinaa välillä taantua puuduttavaksi, mutta onneksi osaamista väläytellään myös esimerkiksi sooloissa ja melodioissa. Parhaimmillaan yhtye kykenee vangitsemaan musiikkiinsa täydellistä kauneutta ja intensiivisyyttä, mutta vaistoni sanoo, että he pystyvät vielä parempaan. Tuimilla korinoilla ja ärinöillä kyllästetty kuolojuna vyöryy tasaisesti kuulijan päälle antamatta tilaa väistää. Wrathrone louhii groovaavaa ja punkahtavaa keskitempodödistä ytimekkäästi ja pesunkestävästi. Melodiat ovat nättejä, ja osa niistä jää jopa mieleen. Teemu Vähäkangas KESS’KHTAK Unwritten Rules Prevail ART GATES Vuosikymmenen uran pienjulkaisujen parissa tehnyt Kess’khtak saisi vaihtaa nimensä. Ilmaisun täsmällisimpinä aseina toimivat herkullisesti mädättävät riffit ja rupinen groove. Kun biisien keskimitta on kuuden minuutin tuntumassa, tulee väistämättä mieleen, olisiko niitä voinut vähän tiivistää. Light Will Consume Us All sisältää kolme kappaletta, joista pisin, vähän päälle 20-minuuttinen Infinite alkaa hyvinkin verkkaisesti, kunnes vyöryttää muutaman minuutin jälkeen räjähdyksenomaisesti varjot ja vaarat sylistään. Tietty rehellinen kotikutoisuus paistaa, mutta sympaattisella tavalla. Päätöskappale Aether taas on kolmikon murheellisin sävellys. Melodioiltaan erityisen vahvoja ovat tyylikkäästi päättyvä Sotaan syntynyt sekä levyn päättävä Swallow the Sun -henkinen Raunioilla. Yksinkertaistettuna meininkiä voisi luonnehtia Mokoman ja Stam1nan suuntaan menevänä äijäilynä, mutta kevyimmillään bändi soittaa ihan perussuomirockia. Sivistymättömälle nykyisestä tulee mieleen jonkinlainen fantasianja tolkieninsekainen pelleily, mikä ei vastaa lainkaan sitä, mitä sveitsiläiset itse asiassa tarjoavat. Laulajan huutopohjainen ja mainiosti irtoava mylvintä on hieman corehenkisempää, mutta musiikki on lähempänä armottomasti mättävää death metalia. Toinen vähän häiritsevä tekijä on musiikillisen linjan ailahtelevuus. Aggressiota löytyy kiitettävästi, ja kappaleista on puristettu pois kaikki turha.. Massiiviset suruvallit saavat seuraa Eva Rosen hypnoottisista lauluista sekä kitaristi Chrisin raa’asta taustaärjynnästä ja messuamisesta. Sen jälkeen paluuta ei enää ole. Metal Archivesin puolella bändin musiikki on leimattu deathcoreksi, mikä on vain osatotuus. Vereviä esimerkkejä tästä tarjoavat kappaleet Bloodline ja Dead Inside Me. Reflections of Torment on vuonna 2008 perustetun yhtyeen toinen täyspitkä. Toisaalta Kaaoksen kohdanneet -biisi jyrää jossain Amon Amarthin taajuuksilla. Bändin kakkosalbumi on keskivertoa tasokkaampi metallilevytys, jossa on kuitenkin vielä hieman ilmaa tyhjennettäväksi. Toinen kappale Portals on puolestaan hieman riffivetoisempi ja luottaa enemmän variointiin kuin pelkkään junnaukseen. Eetu Järvisalo CHRCH Light Will Consume Us All NEUROT Chrch on Sacramentosta tuleva voimakvintetti, jonka doom on armotonta mutta ei hahmotonta. Soitossa on ajoittain pientä epätarkkuutta, mutta ei nyt häiritsevissä määrin. Mikko Malm KAMARA Kamara OMAKUSTANNE Hankasalmelainen Kamara on vääntänyt sitkeästi omalla linjallaan, joskin nyt melodian ja kertosäkeiden painotusta on lisätty tuntuvasti. Tunnelman osalta mennään jo depressiivisen black metalin puolelle. ilo pilataan nopeasti turhalla kikkailulla. Tämä lienee hyvä veto, vaikka radiosoittoon bändillä on tuskin vieläkään hirveästi mahdollisuuksia. Syy on lähinnä kappaleiden pituuksissa, ei niinkään sävellysten tasossa. Kertosäkeisiin on panostettu, ja jopa pientä hittihakuisuutta on havaittavissa
Teemu Vähäkangas A LV IN O SA LC E D O Paikallaan jumittavia breakdowneja tai tylsästi jurnuttavaa hitaampaa groovea Kess’khtak ei suosi, ja hyvä niin. Kari Koskinen LOBSTER HANDSHAKE Canister OMAKUSTANNE Mehukkaasti nimetty kvartetti rouhii menemään romuluiseen tyyliin ja tuo mieleen useampia 1990-luvun bändejä Clutchista White Zombieen ja Rage Against the Machinestä Monster Magnetiin. Laatua korostaa onnistunut soundimaailma, joka on päällevyöryvän raskas, sopivasti pörisevä ja silti selkeä. Moderni lähestymistapa tuo mieleen sananparren ”Candlemass meets Mastodon”. Jo 2014 julkaistu Burning Planet on edelleen ihan vankka stoner metal -ralli. Rallienglannilla etenevän laulun melodisuus on robzombiemaisesti venyttelevää two-tone-röhinää, mikä on lähes aina vaaran paikka. Jospa jo seuraavan julkaisun kohdalla kuullaan, ovatko näkemys ja toteutus saavuttaneet edellä kulkevaa kunnianhimoa. ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62. Eikä Lobster Handshake, harmi vain, yllä likimainkaan vaadittavalle tasolle. Joko korvani ovat alkaneet puutua yhtyeen musiikkiin, tai sitten bändi on yksinkertaisesti aikuistunut. Orgaaninen ja eloisa soundi potkii komeasti, ja siitä välittyy hikinen soittamisen raivo. Julkaisutahti vaikuttaa hiipuvan pahasti, sillä männä vuonna bändiltä tuli arvioitua kolme erilaista pienjulkaisua, ja nyt ollaan jo kuluvan kesäkuussa. Oululaistrion musiikki vaikuttaa myös vakavoituneen. Vaikka soundit ovat ihan ok, tyylilliset raamit repsottavat liikaa ja suoritteisiin kaipaisi skarppiutta – eritoten groovea kankeuden sijaan. Livenä meno on epäilemättä toimivaa, mutta levymuotoon se ei ole siirtynyt erityisen vakuuttavassa muodossa. Muutama muukin asia tuntuu muuttuneen, sillä reilut parikymmenminuuttinen Mouthful on pisin NT-julkaisu, mitataan sitä sitten kokonaisuutena tai kappaleiden keskikestolla. Urputettavaa siis löytyy, vaikka periaatteessa yhtye on ihan lupaava. Kitaraharmoniat ovat suuressa roolissa, eikä jumitusosastoa löydy pahemmin – paitsi Mew of Timesta, jolla pistetään myös öristen ja käristen. Poikamainen grind punk -remellys on saanut väistyä taka-alalle, ja selkeästi harkitumpi death metal -myllytys on ottanut johtajan roolin. Koskinen NAPALM TED Mouthful UPPER CLASS TWAT TAPES/MÖGÄHEAD Mitä, nytkö vasta uutta Napalm Tediä. Kitarapuoli, jonka esikuvia ovat luultavasti Thin Lizzy, Maiden ja Priest, hoituu erityisen tyylikkäästi. Melodiat ovat mainioita, joskin ne kulkevat melko samalla kaavalla. Napalm Ted tuntuu käyvän läpi aikuistumisriittiä. Bändin rujossa ilmaisussa viehättää väkevästi välittyvä tekemisen meininki. Viimeksi mainittua alleviivaa kuulaanpuhdas laulanta, ja vaikka moinen tuppaa allekirjoittanutta monesti ärsyttämään, Phil Pendergast taitaa hommansa sen verran suvereenisti, että touhulle on helppo nyökätä hyväksyvästi. Tyylillisesti bändi on silti varsin levällään; aloituskappale Rifle on aika selkeää pomppumetallia, ja nimensä veroisen hitaasti möyrivä Überstoner laahustelee raskaan psykedeelisesti. Kannetkin ovat puuhastelijatasoa. Bändin kolmoslevyn biisimateriaali on tasalaatuista mutta jättää kaipaamaan paria kunnon korvamatoa. Mega PERFECT PLAN All Rise FRONTIERS Vuonna 2014 perustettu ruotsalaispumppu julkaisee vahvan debyytKHEMMIS Desolation NUCLEAR BLAST Denverin doomarit puhaltavat ilmoille melodista, mahtipontista ja modernisoitua vanhan liiton doomia, joka sujahtaa ajoittain myös klassisen heavy metalin puolelle. Kimmo K. Lähtökohdat ovat setämiehen näkökulmasta hyvät, mutta niin on rimakin korkealla. Räime ja rääkynä -kombinaatio on kyllä aiempaa tymäkämpää, mutta samalla myös tylsempää ja tyypillisempää. Seitsemän raidan annos ottaa 20 minuuttia, minkä jälkeen tietää saaneensa. Lopputulos kuulostaa ihmisten tekemältä, mikä ei ole nykyään enää mikään itsestäänselvyys. Ketään ei kuitenkaan apinoida, vaan bändi kuulostaa itseltään. Monimuotoisuus ei sinänsä haittaa, mutta yhtye kärsii selkeästi omakustanneformaatista ja tuottajan puutteesta
Lauri Kujanpää STRUNKIIN The Joy of Creation OMAKUSTANNE Täysin puskista ilmestyvä kotimainen Strunkiin edustaa mustahkon ENGEL Abandon All Hope GAIN In Flamesin kitaristina tunnetun Niclas Engelinin oma lapsi Engel on ehtinyt jo kuudenteen albumiinsa, mutta pumppu ei ole kyennyt niittämään mainittavampaa suosiota. Laulaja Kent Hillin äänijänteet ovat todella terhakat ja taipuvat laajalla skaalalla kauniiden melodioiden mukaisesti. Engelin meininki on puhdas kirosana avantgarderunkkareille ja metallielitisteille, mutta väliäkö tuolla, sillä homma toimii parhaimmillaan loistavasti. tialbumin, joka on kuin aikamatka Uriah Heepin, Deep Purplen ja Whitesnaken soundimaailmoihin. Biisien samankaltaisuus aiheuttaa pientä närästystä, mutta se taitaa olla tällaisessa musiikissa enemmän sääntö kuin poikkeus – miksi pilata toimivaa reseptiä. Joni Juutilainen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. Homman nimenä on edelleen popahtava ruotsimetalli, jonka kaikki elementit on ruuvattu nätisti paikoilleen. Jokainen albumin kappaleista voisi olla hitti, eikä heikkoja kohtia juuri löydy. Tältä yhtyeeltä voi odottaa paljon. Lähellä käydään myös kiekon päättävällä The Condemnedillä. Abandon All Hope kuulostaa siltä, miltä In Flames saattaisi kuulostaa, jos se olisi vielä jollain tavoin relevantti bändi. Albumi on iloinen, melodinen ja terävä tujaus vanhaa hyvää aikaa. Albumi tarjoilee isoja kertosäkeitä, popvetoisia melodioita sekä ehtaa AOR-tyylistä rockia. Yhtyeen soitto on tiukkaa, terävää ja ihailtavan kaunista. Mistä ihmeestä näitä loistavia naapurimaamme yhtyeitä riittää. Hammondit raikaavat, kosketinmatto on kuin suoraan 70–80-lukujen vaihteesta ja kitarasoolot tuntuvat kiveksissä asti. Musiikillisesti syvissäkin soissa uinut Engel kohotti hiukan profiiliaan vuoden 2014 Raven Kingsillä, ja uusimmallaan nousujohteinen meno jatkuu. Metallinkuuntelu voi olla joskus helppoa ja mukavaakin. All Rise on nostalginen, mutta samalla uudenkarhea albumikokonaisuus, joka kestää kuuntelukertoja. Tarjolla on siis tarttuvia kertosäkeitä ja muka-rankkaa metallirouhetta, mutta todella hyvin toteutettuna, mistä kertoo esimerkiksi alkupään Book of Lies, jolla Engel näyttää terävimmät kyntensä
Mikko Malm SONS OF ALPHA CENTAURI Continuum H42 Englantilaisnelikko on ilmeisesti kotimaassaan pienoinen kulttiakti, mikä johtuu tyylinsä kirjavuudesta sekä vähäisestä aktiivisuudesta. metallin tunnelmallisempaa ja korkealentoisempaa laitaa, jossa liihotellaan raakojen riffihyökkäysten sijaan eteeristen kosketinsoitinmattojen vietävänä. Sludgen ahdistavampaa laitaa kartoittava Syvyys kalvaa parhaiten juuri mainitulla avauksella. Strunkiinista saattaa muodostua ahkeralla työnteolla vielä hyväkin tekijä. Saman biisin sisällä voi kuulla mitkä tahansa äärimetalligenret grindista kuolemaan ja matikasta bläkyyn ja sludgesta kaikkeen mahdolliseen coreen – ja sitten siellä täällä droppaillaan drum’n’bassia. Salla Harjula RADIEN Syvyys BUNKKERI Kylläpä osaavatkin myllertää jostain tuonpuoleisesta tummaa maaperää niin, että meinaa alkaa ihanasti ahdistaa, vaikka olisi millainen ilon ja onnen päivä päällänsä. Nautitaan vahvana, ilman maitoa ja sokeria. Radienilla on oma ilmeensä, vaikkei se lähde venyttämään tyylilajinsa rajoja. Sävellykset ovat vapaamuotoisia mutta eivät täysin hahmottomia. Kotikutoinen soundimaailma saa musiikin kuulostamaan ikävän muoviselta, eivätkä sävellyksetkään ole aivan priimaa, mutta levyn tunnelma kantaa mukavasti maaliin saakka. Samalla kappale on julkaisun monimuotoisin ja väkevin, vaikka eroavaisuudet ovat varsin nimellisiä. Biisit toimivat silti kummallisella tavalla ihan hillittömän hyvin. Laulusuorituksista vastaavan Jyrin ääntely on niin piinattua ja raastavaa, että tunnelma latistuu miinukselle heti kättelyssä, aivan kuten pitääkin. Toistaiseksi pyöritään vielä selkeästi demotasolla. Vaikka orkesterin musiikki on teknistä, se ei luota virtuoosimaisen solismin esittelyyn vaan tekee vaikutuksen sillä, kuinka saumattomasti levyn ainekset ja kerrostumat soljuvat yhteen. Mega SHELL FROM OCEANIC How to Let Go OMAKUSTANNE Portugalilainen instrumentaaliryhmä sekoittaa progressiivista metallia, synthwaveä ja fuusiojazzia varsin kiehtovalla tavalla. Tämä on kuin Dillinger Escape Planiä, mutta ylinopeudella ja ehkä joissain päihteissä. Neljä mustalle vinyylille kynnettyä tasaista vakoa ovat juuri sopivan mittaisia, ja artesaanit ovat luoneet asiansa niin perinnetietoisesti, ettei Aleksis Kiven Ikävyys-runon luontevaa istuvuutta Kaiken kato -kappaleeseen voi kuin ihastella. Joni Juutilainen SECTIONED Annihilated OMAKUSTANNE Huimaava, tutustumisen arvoinen debyytti. Niistä löytyy aina punainen lanka, vaikkei sitä heti huomaisikaan. Kuuloelimiä höristelemällä voi olla aistivinaan aiempien aikojen Neurosis-vaikutteita, mutta ei häiritsevissä määrin. Jos reklaameissa haluttaisiin ottaa huomioon pieni valtavirran ulkopuolinen kohderyhmä, Radien sopisi vallan mainiosti tunnetun kahvimerkin mainoskasvoiksi. Yhtye esittelee toisella täyspitkällään tyyntä ja myrskyä sopivassa suhteessa onnistuen luomaan hyvin mielenkiintoisen ja uniikin äänimaiseman. Ensikertalaiselle hyvä tutustumisbiisi voisi olla biisi Synchronicity, jossa liikutaan vielä suht turvallisilla vesillä Car Bombin ja hardcoremman Meshuggahin välimaastossa. Sitten voikin hypätä syviin vesiin ja tutustua Portraitiin, jossa grind, stoner ja jungle sulautuvat toisiinsa niin luonnollisesti, ettei sitä meinaa muistaa edes ihmetellä. Kehnolta kuulostava rumpukone nakuttaa tahtia pääosin keskitempoisille kappaleille, mutta välillä pistetään kaahausvaihdetta silmään, mikä tuo erikoisia mielikuvia Wintersunin suuntaan – ja onko tuo nyt suurikaan ihme, bändin kun kerrotaan soittaneen aiemmin melodista death metalia. Todetaan se nyt heti alta pois. Skottilainen ryhmä ehkä mielisairaalasta karanneita metallimuusikkoja on säveltänyt ja kustantanut kokopitkän, joka ei ehkä jää maailmankirjoihin kaikkein ylevimpänä mestariteoksena… mutta yhtenä viihdyttävimmistä ja pökerryttävimmistä kuitenkin. Helpoin määritelmä The Joy of Creationille on yhdistelmä Lustren kevyimpiä hetkiä pienin melodeathmaustein koristeltuna. The Joy of Creation sijoittuu sekä musiikillisesti että tuotannollisesti bedroom black metal -sarjaan. Paletti ei pysy kasassa millään tasolla, sillä lähes jokainen uusi käänne herättää siis-mitä-nyt-tapahtui-reaktion
Viiltävän kylmät ja kaihoisan kauniit pohjoisen luontokuvat pääsevät parhaiten esiin kappaleissa Skuggevandrar, Ri di mare ja Siste dans. Perusilme on hyvin samankaltainen kuin veljesbändi Vreidillä. Tyylinä toimii edelleen Windirin jalanjäljissä liikkuva kirpakka ja melodinen black metal. Tasaisuuden ja säväyttävyyden saavuttamisessa se kuitenkin epäonnistuu. Muun muassa ambientista ja stonerista vaikutteita saanut yhtye soittaa tunnelmoivaa progressiivista instrumentaalirockia. Soitinten yhteispeli on pääpiirteittäin harmonista ja hienostunutta, ja siinä on kolkkoa mutta kaunista haurautta. Tapahtuma johti Windirin hajoamiseen, ja jäljelle jääneet jäsenet perustivat kaksi uutta yhtyettä, Vreidin ja Cor Scorpiin. Levyllä vaikuttaa kolmen Windir-jäsenen sijasta enää yksi, kosketinsoittaja Gaute Refsnes. Levyn eri puolet kiteyttäviä kappaleita ja samalla kohokohtia ovat armosta ahdistukseen kehkeytyvä Interstellar sekä ensin levottomana paahtava, mutta sitten kaihoon taipuva Solar Storm. Hetket, jolloin sävellykset lähtisivät kunnolla lentoon, jäävät puuttumaan. Hyvästi aurinko, hyvästi kesä. Siinä missä ensimmäinen on julkaissut jo useamman albumin, jälkimmäiseltä ilmestyy nyt vasta toinen. Levyn materiaali väläyttelee samanlaista luovaa taidokkuutta kuin Windirin parhaat teokset. Continuum on parhaimmillaan oikein herkkää ja hellyttävää tunnelmointia, kuin istuisi mieli tyhjänä meren äärellä tähyillen taivaanrantaan. Lisäksi osa materiaalista on ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 66. Sekä yksittäiset kappaleet että levykokonaisuus etenevät välillä ontuen. Abbath Doom Occultakin COR SCORPII Ruin DARK ESSENCE Arvostetun norjalaisen black metal -bändin Windirin taival päättyi ennen aikojaan, kun sen pääarkkitehti Valfar menehtyi lumimyrskyssä 2004. Eetu Järvisalo niin keikkakuin levytysrintamalla. Olisi harmillista, jos jälkimmäisin viittaisi bändin lopettamiseen, sillä Ruin on mallikkaasti omilla jaloillaan seisova teos. Päivänvaloon juuri päässyt Continuum onkin 2000-luvun alussa perustetulle kokoonpanolle vasta toinen täysin omaa materiaalia sisältävä albumi. Joona Turunen IMMORTAL Northern Chaos Gods NUCLEAR BLAST Bergenin, anteeksi Blashyrkhin, suunnalta on odotettavissa jäämyrskyä. varsin latteaa ja pitkäveteistä. Yhtyeen teho on koukuttavien tunnelmien vaivattomassa hallinnassa, jossa Windirin perintö kuvastuu selvimmin. Kappaleissa tasapainoillaan hienosti myös pienempien tehoelementtien, kuten puhtaan miesja naislaulun sekä folkjuttujen välillä. Vaikka tuotantoja miksaustehtävissä on häärinyt Isisista tuttu Aaron Harris, toteutus kuulostaa toisinaan häiritsevän demomaiselta. Kirpeän mustan metallin ohella ilmaisu nojaa purevan atmosfäärisiin melodioihin sekä jylhiin ja yleviin kosketinmaalailuihin
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T
Mikko Malm yhtyeessä takonut, myös Ruotsin Hypocrisyssa rumpaloiva Reidar ”Horgh” Horghagen luo jälleen bändin soundiin tunnistettavan kylmän pulssin. Immortal on kuolematon. Kyllä tämän levyn kanssa kelpaa mököttää helteet mökissään. Biisit ovat monipuolisia, ja niihin on mahdutettu raskaan rockin kaanonia kunnioittavia yllärikoukkuja. Yhtye ei ole tehnyt viimeiseen 16 vuoteen mitään kovin jännittävää. Mutta sitten tapahtuu jotain, mikä vaikuttaa jopa röyhkeältä: Where Mountains Rise lainaa Iron Maidenin Where Eagles Dareä niin ronskisti, melkeinpä nimeään myöten, että Rod Smallwoodin puhelinsoitto Norjaan on Fimbul-talveakin pelottavampi tulevaisuudenvisio. Yhdeksän vuoden takaisesta All Shall Fallista jatketaan rivakkatahtisella ja ennen muuta painavasointisella mustalla metallilla. Taiteellisessa mielessä Northern Chaos Gods ei kärsi nokkamiehensä menetyksestä pätkääkään. Gates to Blashyrkhin toimivin jippo on puolivälin tuplabassarimoshpit-kohtaus, joka hengittää brittiläisen heavy metalin perinteestä. Aggressiivisuus on pinnassa, ja oman brutaalin lisänsä tuovat vierailevat solistit L-G Petrov (Entombed A.D) ja Marc Grewes (ex-Morgoth). Kuorolaulua ja jousimattoja löytyy edelleen, mutta tällä kertaa yhtyeen death metal tuntuu tavallista ärhäkämmältä. Viime vuonna ilmestynyt Masters of Darkness -ep lupaili hyvää, mutta olen silti positiivisesti yllättynyt, kuinka tasapainoinen ja soljuva tämä albumi on. Vaikka yhtye henkilöityi vahvasti showmies Abbathiin, Immortal on ollut yhtä vahvasti myös toisen Doom Occultan, kitaristi-säveltäjä Demonazin bändi. Vuosituhannen alussa orkesteri muutti jälleen kurssia ja ryhtyi esittämään sinfonista äärimetallia. Voisikin sanoa, että Okkult II:lta löytyy paljon samaa tunnelmaa kuin yhtyeen kahdelta ensimmäiseltä albumilta (Hallucinations, 1990, ja Todenssehnsucht, 1992). ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 68. Yhtye aloitti death metalin parissa, mutta alkoi lipua kahden ensimmäisen pitkäsoiton jälkeen hiljalleen goottija industrialmetallin pariin. Ei erinomainen, mutta varsin kelpo levy. Vuosia ATROCITY Okkult II MASSACRE Saksalainen Atrocity on käynyt reilut 30-vuotisen uransa aikana läpi lukuisia muutoksia niin jäsenistön kuin musiikkityylinkin suhteen. Morsen lähdön jälkeen rumpali Nick D’Virgilio otti kontolleen myös laulajan roolin, ja tällä toimintamallilla mentiin neljän levyn ajan, kunnes hänkin poistui orkesterin riST E FA N H E IL E M A N N nakkasi tapparansa olkapäälleen ja rapukäveli horisonttiin. Kuten myöhempien aikojen Immortal-levyillä on ollut tapana, perinnehevivaikutteet ovat läsnä hillitsemässä lumituiskua. Tomi Pohto SPOCK’S BEARD Noise Floor INSIDEOUT Neoprogen toisen aallon luottonimi ei ole ollut entisensä sitten Snowlevyn (2002), jonka jälkeen yhtyeen johtohahmo Neal Morse tuli uskoon ja lähti soolouralle. Mutta niin vain tämän lohduttomuudenkin lävitse kuultaa toivonsäde. Tärkeintä on, että Immortal on tehnyt erittäin onnistuneen paluun. Demonazin laulu on kylmässä korppimaisuudessaan toivotun kaltaista ääntelyä. Myös bändin ainoa alkuperäisjäsen, laulaja Alexander Krull, on venyttänyt ilmaisuaan moniin eri suuntiin, ja usein on tuntunut siltä, ettei Atrocitylla ole oikein omaa identiteettiä. Bändin uutukainen kuulostaa kuitenkin varsin pätevältä
Vähän sama homma kuin Enslavedin kanssa: ensin meno on todella komeaa, ja sitten ei tahdo saada lainkaan kiinni, mitä ukot yrittävät sanoa. Koskinen SKELETONWITCH Devouring Radiant Light PROSTHETIC Viimeisimmät havaintoni Skeletonwitchistä ovat ajalta, jolloin bändi vielä rähjäsi varsin thrashisti ja sekoitti sävellystensä joukkoon ripauksen melodista death metalia. Kimmo K. Biisit ovat aistikkaita hyvin pienillä ja niukoilla keinoilla. Albumi kulkee luontevasti eteenpäin vailla kuvottavia progeiluja tai muita uhkarohkeita kiemuroita. Erityisesti solisti Tomislav Debeli?in julma ääni kestää kansainvälistä vertailua, eikä kappaleissakaan ole varsinaisesti mitään moitittavaa – joskaan ei myöskään suurta ylistettävää. Teemu Vähäkangas FRAYLE The White Witch SEEING RED / LAY BARE Frayle on vuonna 2017 Yhdysvaltojen Clevelandissa perustettu duo, jonka debyytti-ep:llä yhdistyvät Sean Biloveckyn tuima doomsoitanta sekä Gwyn Strangin heleä ja dreampopmainen kuiske. Defiant on oivaltanut perusasioiden merkityksen, ja yhtyeen soitto kulkeekin sujuvissa merkeissä. Norjalaisten taiderokkareiden uusin alkaa Soyuz One -singlelohkaisulla hillittömän hienosti. Levy vaatinee runsaasti kuuntelua, ja kohdallani aarrearkku ei auennut ainakaan vielä. Pohjimmiltaan ne ovat kuitenkin mielikuvituksettomuuden riivaamia, ja vaikka bassokuviot on nostettu miksauksessa mukavasti esille, niihin ei ikävä kyllä sisälly sävellyksiä pelastavia oivalluksia. Incantationin Devoured Death paukutetaan alkuperäiselle uskollisesti, eikä kappaletta voi oikeastaan erottaa tyylinsä puolesta yhtyeen omasta materiaalista. Hieman tyhjäksi Primordial Chaos Restored silti tahtoo jättää. Myös jousilla varustettu beatlesiaaninen So This Is Life ja vinkeä instrumentaali Box of Spiders toimivat hienosti. De Horae Leprae ei tarjoa mitään päätä räjäyttävää, mutta on selkeästi perushutun yläpuolella. Lajityypin ”perinteikkyys” tuntuu olevan lähellä bändin sydäntä, vaan ei onneksi niin tiiviisti, etteikö laulussa annettaisi tarpeen tullen myöten hengästyttävän paatoksellisesta kailotuksesta ja karjumisesta. Disarming Amputees kuulostaa mielenkiintoiselta. Riffien tarttuvuudessa olisi myös toivomisen varaa, vaikka kokonaisuus kuulostaakin varsin vakuuttavalta. Portisheadlaina Wandering Star on omaksuttu niin hyvin, että biisiä voisi helposti luulla yhtyeen omaksi, mutta silti sen toteutus tuntuu jääneen puolitiehen. Mutta ei levy kuulosta demolta, vaan pikemminkin asiallisesti pientuotetulta, hiotulta ja runsaalta. Joona Turunen DEFIANT Insurrection Icon ART GATES Kroatian pieni metalliskene ei ilmoita olemassaolostaan ihan päivittäin, mutta silloin tällöin käsiin osuu Defiantin kaltaisia mukiinmeneviä äärimetallibändejä. Tilalle pestattiin Enchantedvokalisti Ted Leonard ja rumpali Jimmy Keegan. Atheos ja Thorleif -kaksikon muodostama yhtye luottaa suoraviivaiseen jytään, jossa melodisuus on kätketty kätevästi rakenteisiin. Klassisen rockinstrumenttivalikoiman lisäksi Gazpacho hyödyntää rutiininomaisesti myös kiippareita, syntikkaa, viulua, mandoliinia ja orgaanisempaa perkussiota, mutta onnistuu silti luomaan musiikkiinsa vähäeleisen hengen. Levy alkaa kuitenkin muuttua kiinnostavammaksi kolmen ensimmäisen esityksen jälkeen. Mikko Malm DISARMING AMPUTEES Brothers in Arms OMAKUSTANNE Tämä duo lähtee julkaisukantaan isolla vaihteella, omakustanteisella gatefold-tuplavinyylillä – siitä huolimatta, että määrittelee sen saatteessa ”ei nyt ihan demo” -kuvauksella. Incantationin Onward to Golgotha (1992) veti tyylin tappiinsa jo ajat sitten, eikä Ekpyrosis tuo mukaan minkäänlaista uudempaa näkökulmaa. Bändin neljännellä levyllä raikaa lähinnä deathin ja blackin sekainen musiikki, joka taittuu nelikon käsissä Behemothin uran keskivaiheen tuotoksia muistuttavaksi rymistelyksi. Italialaisen Ekpyrosisin maailma ei totisesti ole kovin valoisa tai lohdullinen. Kari Koskinen DÉLÉTÈRE De Horae Leprae SEPULCHRAL Quebeciläinen Délétère esittää vahvasti skandinaavista ja 1990-lukua henkivää semimelodista black metalia, joka on raakaa mutta ei täysin jalostamatonta. Lisäksi on näkemystä ja taitoa toteuttaa tuota visiota. Noise Floor on yhtyeen kolmastoista levy, ja D’Virgilio on palannut rumpupallille. Parivaljakko täydentää toisiaan, sillä kummallekin on jo valmiiksi ominaista eräänlainen toismaailmallisuuden tuntu. Nelosraita Things That Make Us Bleed viehättää luikertelevan pääriffinsä ansiosta mutta kaatuu kehnoon kertosäkeeseen. Viidennellä levyllään bändiä ei oikeastaan enää tunnista. Viisikko ei myöskään kuulosta nykyään lainkaan jenkkiläiseltä, vaan pohjoismaiselta. Kunnianhimoa ja uskallusta löytyy selvästi yllin kyllin. Ajoittain vyörytys on eeppisyydessään liki majesteettista, mutta välillä viljellään hämmentävän käppäistä riffittelyä. Koskettimet soivat pääasiassa hillitysti taustalla, vaikka saavat välillä hieman enemmän jalansijaa. Onpa mukana oma osansa myös lähivuosina suurta suosiota nauttineen deathcoren elementtejä, joten meininkiä voisi kuvailla hyvällä syyllä brutaaliksi. Erittäin lupaava tuotos joka tapauksessa. Kappaleista löytyy tämän myötä eräänlaista kieroa kehtolaulua muistuttavaa tunnelmaa. Yksioikoisuus tuppasi haittailemaan jo emon/screamon ensiaallon kohdalla, ja kieltämättä genressään geneerinen ilmaisu rasittaa hiukan nytkin. Bändin tyyli on muuttunut lähinnä melodisen progressiiviseksi ja tunnelmallisen mustanpuhuvaksi viikinkimetalliksi – määritelmä antaa suuntimaa, mutta ei tee monipuoliselle vaikutelmalle oikeutta. Strangin noitaroolikin on niin kesy ja yksiulotteinen, että kokonaisuus kuulostaa lähinnä aneemiselta. Täten Frayle ei kykene ainakaan vielä antamaan kuin korkeintaan lupauksen omasta lumoavuudestaan. Have We All Gone Crazy Yet paahtaa hienosti eteenpäin voimakkaan johtomelodian ja Alan Morsen hektisen kitaroinnin ansiosta. veistä. Mielikuvat vuonoista ja uljaista metsistä piirtyvät nopeasti mieleen. Sen tyylillinen aikaulottuvuus tosin on lähempänä 2000-luvun alkua kuin 2010-luvun loppua. Ne on asennettu sävellyksiin hyvin, sillä ne kuulostavat tarkoituksenmukaisilta eivätkä imelöitä kokonaisuutta liikaa. Gazpacho on parhaimmillaan juuri unenomaisilla hitaillaan – pari Hypomania-biisin tapaista rokkaaARVIOT 69. Post-rockinkin puolelle viittaavat pitkät biisit ja liki kaikin puolin vakuuttava ilmaisu uppoavat varsin hyvin, vaikkei yhtye vielä onnistukaan saavuttamaan sitä suurinta kliimaksia. Ilmiselvä vertailukohta käy ilmi jo hyvissä ajoin ennen levyn päättävää coveria. Spock’s Beard toimittaa jälleen taidokkaasti ja ammattimaisesti toteutettua progressiivista rockia, mutta taaskaan mukana ei ole mitään yllättävää tai erityisen säväyttävää. Ronskimmallakin vaihteella musiikki saisi enemmän tarttumapintaa monisävyisemmästä ulosannista. Eleetön, hillitty, erittäin kaunis tunnelmapala pohjustaa koko albumin sävyjä. Reilusti laajennettu musiikillinen vaikuterintama sekä varsin poikkeukselliset sovitusideat aikaansaavat sen, että sävellyksistä on hankala saada kiinni. Kovin mieleenpainuvia hetkiä kiekolla ei koeta, mutta ahdistava tunnelma ja murskaava ote osuvat kieltämättä maaliinsa. Sopinee hyvin arkikäyttöön. Synkeästi soivat melodiat, matala örinä ja tuhdisti mättävä, tumma soundimaailma laukoo vanhan death/doomin ammuksia omistautuneella ja osaavalla otteella. Bonuslevy Cutting Room Floor sisältää neljä levylle päätymätöntä kappaletta, joista selkeästi paras on intensiiviseen 7/8-grooveen nojaava instrumentaali Armageddon Nervous. Ei laulu missään nimessä levyä pilaa, vaan tekee siitä lähinnä tinkimättömän ja kytkee sen emo-jatkumoon, joskus enemmän, toisinaan vähemmän selkeästi. Debyyttinsä viime vuonna julkaisseen bändin tuore piensoitto edustaa puhdasta death metalin julkeutta. Mikko Malm GAZPACHO Soyuz KSCOPE Antaisin tälle levylle satavarmasti paremman arvosanan parin kuukauden päästä – siis jos se jäisi musiikkikirjastossani soimaan sinne asti. Jos joku siis pyytäisi tarjoamaan kuunteluun paremman keskiluokan death/black-albumia, jonka sisältöä tai olemassaoloa ei tarvitse muistaa enää viikon kuluttua, saattaisin hyvinkin lyödä eteen Insurrection Iconin. Pelkkää angstirääkynää ei sentään kuulla, ja esimerkiksi upeasti instrumentoitu Revelations on jopa muotovalio kaihopoppis. Joni Juutilainen EKPYROSIS Primordial Chaos Restored TERROR FROM HILL Armotta niskaan kaatuva kosmos ja kaiken valtaava pimeys
Silti levy ei nosta fiilistä kattoon. Pasi Lehtonen ISSA Run with the Pack FRONTIERS Norjalaislaulajatar Isabell Oversveen viides studioalbumi pitää sisällään rautaisen annoksen verevän hard rockin ja AOR:n yhdistelmää, jonka pääosaa näyttelevät koukuttavat melodiat. Nipusta ei nouse esiin mitään erityisen mieleenpainuvaa, ja siksi leDARK ELITE Void Omnipotent SCHATTENKULT Kaikenlaista sitä varjoissa lymyääkin. Massiiviseksi! Bonuksena seuraa ylempänä mainittu ep, joka istuu levyn perään varsin mutkattomasti. Kitarapuolelle on sävelletty merkittävä määrä pimeästi soivia melodioita ja harmonioita, joiden ansiosta pyörittely ei käy puuduttamaan suuremmassakaan mitassa. Deen Costronovo (Revolution Saints, ex-Journey) käy duetoimassa kappaleella Sacrifice Me. Suurin kysymys useiden toistojen jälkeen on kuitenkin sen kestävyys: onko tässä tarpeeksi tartuttavaa jäämään soittoon pidemmän päälle. Äärimmäisen synkästä ilmeestä huolimatta levyä voisi kutsua peräti sävykkääksi. Jamittelussa ei ole mitään vikaa, mutta sitä on syytä suitsia, ettei kuulija jää ulkopuoliseksi. Kosmisessa tyhjyydessä, mustien aukkojen kaiken valon imevillä liepeillä liikkuvat kappaleet eivät tarjoa lohtua. vy tuntuu pitkältä. Ihmekös tuo, jos nimi ei ole tullut aiemmin tutuksi. Enimmäkseen keskitempoisena pysyttelevät kappaleet ovat tiiviitä, ja mukana on runsaasti myös nopeampaa rytkettä. Void Omnipotentin myötä tilanne kuitenkin muuttuu. Salla Harjula HOUND Settle Your Scores METALVILLE Levynkansi saattaa välillä yllättää. Kahdeksan raitaa ja 36 minuuttia. Kokeneiden muusikkojen luotsaama Dark Elite julkaisi ep:n jo kuusi vuotta sitten, ja toista tulemista on saatu odotella näihin päiviin asti. Bändin debyytillä Hammond-urut pirskahtelevat kuin Deep Purplella ja meininki on rushmaisesti reippaan progehtavaa. Oivallista! Ei tässäkään paljon uusia uria auota, mutta Dark Eliten kyky tunnelmallisten ja ilkeästi kiemurtelevien melodioiden rakentajana on huomattavasti keskivertoa parempi. Hannoverilaisviisikko ei loista omaperäisyydellään, mutta kaikki instrumentit saavat hienosti tilaa ja levyltä välittyy vilpitön tunnelma. Seesteisyydestä psykedeeliseen laukkaan kasvava Cursed Place on albumin parhaimmistoa, ja myös jazzahtava The Secret Commonwealth erottuu edukseen. Örinä on raakaa, ja kappaleista löytyy harvinaisen raskaasti silmille syöksyvää ryöpytystä. Soyuz on kieltämättä hurmaava levy, sellaisella vaatimattoman koruttomalla tavalla. Vuoden toistaiseksi kovin yllättäjä taitaa olla tässä. Kotimaisella osaamisella taottu levy yhdistelee black metalin ilkeyttä ja kylmää melodisuutta death metalin brutaaliuteen ja tuhtiin soundiin. Tuloksena on onnistunut hybridi harkittua ja selvästikin pitkään kypsyteltyä mättöä. Muhjuisissa väreissä kylpevän kannen tuima viisipäinen helvetinkoira lupailee juroa ja mystistä stoneria, mutta Settle Your Scores tarjoaa ehtaa, perinteitä kunnioittavaa hard rockia. Kari Koskinen ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 70. Laulaja Wanja Neiten falsetti muistuttaa paljon Geddy Leen vastaavaa. vampaa palaa rikkoo välissä pehmeää tunnelmaa, joka tuudittaa muuten kuulijan samettisiin pilvilinnoihin haaveilemaan. Mukana on varsin pätevä muusikkokatras, sillä levyltä löytyy niin kosketinsoittaja Alessandro Del Vecchio (Hardline, Jorn), kitaristi Simone Mularoni (DGM), rumpali Marco di Salvia (Kee of Hearts) kuin basisti Andrea ”ToWer” Torricinikin (Vision Divine). Toivottavasti
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi
Maskuliinisesta laulusta huolehtiva Oliver Bandmann ei ole kauhean ilmaisuvoimainen solisti, ja hänen panoksensa aiheuttaa toisinaan melkoisia antikliimakseja. Tätä ennen bändi on julkaissut yhden demon, lyhytsoiton ja kokopitkän. Levy saisi sisältää vielä paljon enemmän kieroutta, uhkaa ja vaarallisuutta, jotta bändin koko potentiaali saataisiin valjastettua. Oli miten oli, yhtyeen meARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 72. Ja sehän riittää. Bändi ei tarjoile mitään hirveän omaperäisIssa on erittäin ilmaisuvoimainen laulaja, jonka äänestä löytyy niin herkkyyttä kuin voimaakin. Julia Marou on puolestaan nainen paikallaan, ja olisikin parempi, jos hän hoitaisi kaikki levyn lauluosuudet. Se kuulostaa kasarilta, mutta tuoreesti siltä, ja siinä on vivahteita pörisevien nykymetallibändien äänitarjonnasta. Kari Koskinen STREET DOGS Stand for Something or Die for Nothing CENTURY MEDIA Entisen Dropkick Murphys -laulajan Mike McColganin vuonna 2002 perustama Street Dogs lähestyy kuulijoita ensimmäisen kerran sitten vuonna 2010 julkaistun nimikkoalbuminsa. Vaikea arvioida, syntyykö levystä minkään sortin Mokoma-klassikkoa, mutta juuri tässä ajassa tämä on parasta, mitä ryhmällä on tarjota. 1980-lukulainen estetiikka ja moderni tuotantojälki yhdistyvät hienosti tehden levystä pahuksen maittavan kokonaisuuden. Odotukset Hengen pitimiä kohtaan eivät olleet huipussaan, mutta yhtye ilahduttaa monipuolisella ja terveellä tapaa uskaliaalla kokonaisuudella. Hyvistä hetkistään huolimatta Tales of the Grotesque ei muodostu kovin innostavaksi kokemukseksi. Ainoaksi selkeästi heikoksi hetkeksi nousee Kepeät mullat, jonka kertosäe on ärsyttävyydessään aivan omaa luokkaansa. Mokoma on löytänyt aitauksensa jo vuosia sitten, mutta tällä kertaa sen sisältä tuntuu löytyvän erityisen paljon liikkumatilaa. Tuskin, mutta tämähän tarkoittaa ainoastaan, että pitkän uran tehnyt yhtye on onnistunut herättämään monenlaisia mielipiteitä, ja tuskin on olemassa montakaan kuulijaa, jotka suhtautuvat Mokomaan pelkästään neutraalisti. Vuosien varrella valaistumisen on kokenut joko minä tai bändi, sillä levysaagan kakkososalla mainitut viat ovat korjautuneet lodinen kelttipunk rullaa eteenpäin varsin mukavasti. Viimeisen kappaleen raskaammat Morbid Angel -kitarat lopettavat viiden raidan lyhykäisen hyvissä merkeissä, mutta tätä edeltävä vajaa vartti ei jätä kummoisia muistikuvia. Miesten jälki kuuluu, sillä sen kertosäkeissä on tunnistettavaa tuplausta ja rouhivaa huiluäänikitaraa. Katu-uskottavuutta hommassa on edelleen, eikä ukkeliosaston jähmeyttä ole havaittavissa oikein millään osa-alueella; meno on kohdakkoin jopa yllättävänkin tymäkkää. Sillä ei kuitenkaan saavuteta niin ilkeitä ja paholaismaisia mustan messun perversioita kuin bändin nimi antaa olettaa. Siksi hän on yhtä kotonaan niin ripeämpien rokkausten kuin väkevien balladienkin äärellä. Eetu Järvisalo W.A.I.L. Jos haluan nauttia Poeta musiikillisessa muodossa, taidan kääntyä The Alan Parsons Projectin Tales of Mystery and Imaginationin puoleen. Luulisi, että kaikki ne, jotka tietävät Love/Haten ylipäätään, tietävät myös bändin laulajan. Myös Pearlin soololevy tarjoaa tanakkaa mäiskettä, vaikkakin selkeästi laimeammilla biiseillä. Ainakin päällisin puolin. Jokin pieni punainen lanka albumilta kuitenkin puuttuu. Ep tarjoaa miellyttävän asenteellista ja mukaansatempaavaa bläkkistä. Pearl laulaa riipivällä soundillaan ihan pätevästi, vaikka äänensä on muuttunut vuosien saatossa raakkuvammaksi. Levyllä on useita hyviä, ellei lähes loistavia kappaleita, jotka paistavat tasapaksun jöötin seasta kulovalkean lailla, mutta silti kuunteluelämys jää hieman ontoksi – tässäkö tämä oli. Kuten yhtyeen jäsenet itsekin toteavat, nyt jos koskaan on hyvä aika tehdä musiikkia, laulunaiheita kun piisaa. Koskinen MOKOMA Hengen pitimet SAKARA Voiko Mokomasta sanoa jotain, mitä ei ole vielä sanottu. Run with the Pack on ammattitaidolla tehty kokonaisuus, josta löytyy yllin kyllin rouheita riffejä ja hunajaisia melodioita. Bändillä on kuitenkin omaleimainen soundimaailma. Tällaisenaan se jää liian rutiininomaiseksi suoritukseksi. Äänimaailmassa on kirskuvaa ja sirkkelimäistä säröä kuin 1990-luvun mustan metallin albumeissa konsanaan. Levyn anti on keskisormi ojossa ryskäävää vanhakantaista mustaa metallia, jonka seasta löytyy punkahtavuutta ja rollaavuutta. Itselleni merkittävin Mokomalevy on edelleen Tämän maailman ruhtinaan hovi (2004), jolla bändi tuntui oivaltaneen, kuinka tiukka thrash metal ja suomalaisesta rockperinteestä kumpuavat melodiat naitetaan yhteen. Blastaavan ja rujosti murjovan death metalin saralla synti ei varsinaisesti yllätä, eikä tämänkään kiekon pariin tule enää tämän arvion jälkeen palattua. Mikko Malm BLACK MASS PERVERTOR Life Beyond the Walls of Flesh BLOOD HARVEST Torniossa 20 vuotta sitten perustettu, sittemmin oululaistunut poppoo on pysytellyt pitkillä hiljaiseloillaan kotimaisen metallikentän varjoissa. Mikko Malm VOLSTER Perfect Storm ROCK OF ANGELS Ruotsista tuleva melodinen hard rock -yhtye on kuin Great White, Ozzy Osbourne ja H.E.A.T samassa pirtelössä. Joskus vähemmän vain olisi enemmän. Valitettavasti hyvin jytkäävissä ja puhtaaksi viilatuissa soundeissa on persoonallisuutta osapuilleen saman verran kuin itse musiikissa, eli ei niin tipan vertaa. Tämän jälkeen Mokoma ei ole kyennyt luomaan täydellistä levykokonaisuutta, mutta veitsen lailla viiltäviä irtohittejä on tipahdellut senkin edestä. Love/Hate ei yltänyt aikoinaan aivan älyttömään sukseeseen, vaikka etenkin debyyttinsä Blackout in the Red Room (1990) on suorastaan loistava paketti ilkeästi rymisevää hard rockia. Aeternitasin soittama sinfoninen goottimetalli on mitä sopivin tyylilaji Poen tarinoiden esittämiseen. Toimiva sekamelska kasaripoprockia, jossa kumarretaan suurien kertosäkeiden ja pikkuhousuja kastelevien melodioiden suuntaan. Joskus kolme sointua riittää, tai jopa kaksi. Ihan positiivinen yllätys, vaikka biisimateriaalin keskinkertaisuus laskee kokonaissuorituksen vain ihan kivaksi. Siis Edgar Allan Poen tuotannon läpikahluuseen. Perfect Storm on hieman keskivertoa parempi rocklätty, joka kompastelee liialliseen soundiähkyyn ja sekalaiseen äänimaalailuun. Surkeita suorituksia 12-raitaisena vähän ylimittaisella levyllä ei ole, mutta jalka vippaa vain parin biisin kohdalla. Mikko Malm JIZZY PEARL All You Need Is Soul FRONTIERS Jos kanteen pitää ihan oikeasti kirjoittaa esittäjäksi ”Jizzy Pearl of Love/Hate”, lemahtaa jokseenkin väkinäinen tuoksahdus. II TRIUMPHANT TRANSGRESSIONS Yhdeksän vuotta sitten ilmestynyttä W.A.I.L.-debyyttiä tuli kritisoitua lupaavaksi mutta pahasti raakilemaiseksi järkäleeksi, jonka suurimpia syntejä – pahassa mielessä – olivat tökeröt sovitusratkaisut ja tylsähköt ideat. Albumin tuotantojoukoissa on häärinyt kovia nimiä, kuten Ozzyn ja Megadethin kanssa yhteistyötä tehnyt Max Norman sekä Soilworkin masteroija Thomas Johansson. Joni Juutilainen SUDDEN DEATH Stillborn ART GATES Kahden vuosikymmenen kokemuksella brutaalia, hienoisella melodisuudella varustettua death metalia soittava Sudden Death osaa asiansa. Yhtyeen ilmaisu tuo hieman mieleen Norjan Dødheimsgardin varhaistuotannon ja sillä laulaneen Aldrahnin myöhemmän bändin The Deathtripin. Lauri Kujanpää AETERNITAS Tales of the Grotesque MASSACRE Saksalainen Aeternitas jatkaa siitä, mihin kaksi vuotta sitten julkaistulla House of Usherilla jäi. Yhtye osaa tehdä parhaimmillaan tarttuvia ja tasokkaasti toteutettuja sävellyksiä, jotka eivät kuulosta orkestraalisuudestaan huolimatta ylipöhöttyneeltä sekameteliltä. tä, mutta esimerkiksi Nightwishin ja Tristanian ystävät saanevat tästä irti paljonkin. Nämäkin vedot puhuvat kuitenkin ehdottomasti kokonaisuuden ehdoilla. Mukana ovat muun muassa Korppi, Kielivä sydän, Annabel Lee ja Eldorado. Stand for Something or Die for Nothing on kelpo kokoelma iskuralleja, joissa on särmää ja sanomaa. Ideoita on selvästi otettu niin Zakk Wyldelta kuin itse Pimeyden prinssiltäkin. Kimmo K. Wisdom through Agony into Illumination and Lunacy Vol. Yksittäisistä kappaleista esiintyvät edukseen avaus Tienraivaaja, Mokoman 120 päivää -albumin (2001) suuntaan kurkotteleva Salaisuus, hyvin perinteinen Mokoma-raita Lahja sekä riffinsä mustasta metallista ammentava Kesytä perkeleet. Tällä kertaa keskitytään yhden tarinan sijasta kahteentoista eri sepitelmään
www.mikseri.net Mikseri_225x297mm.indd 1 3.2.2015 15.02. Yli 180 000 käyttäjää, 90 000 projektia, 185 000 kappaletta ja satoja tuhansia kommentteja
DEFIATORY Hades Rising BLACK LION Defiatoryn esikoisalbumi jäi harmillisen vähälle huomiolle, mutta Uumajan pojat eivät lannistuneet vaan vääntävät ulos entistäkin tiukempaa tavaraa. Vaikka Hades Risingilla ei reuhdota menemään aivan yhtä kovalla tempolla kuin debyytillä, kitarariffittely on sen verran ankaraa, että levyä kuunnellessa oli alkuun melkein hölmistynyt olo. Niiden sisältö taas on leikottu erillisiin, musiikillisesti hyvinkin erilaisiin osioihin, jotka eivät seuraa vieläkään toisiaan loogisen jouhevasti, mutta tajunnanvirtamainen ratkaisu on jollain oudolla ja omintakeisella tavalla erittäin toimiva. Laulut on tehty hyvin, möykkäämisestä löytyy sävyjä ja kykyä melodioidenkin hakuun. Minä tykkään. Vaikka joukkoon on ripoteltu pikku jippoja ja koukkuja, yllätyksiä ei liiemmin tarjoilla. Teemu Vähäkangas kokonaan, vaikka ilmaisumuoto itsessään on pysynyt lähes muuttumattomana. Anarkopunkkia soittaneen yhtyeen vaikutteet tulivat hyvin pitkälti Crassin tapaisilta brittiakteilta. Tunninmittainen albumi on jaettu kuin uhallaankin vain kahteen kappaleeseen. Tässä saa olla kitaristin rytmikäsi lyönnissä. Eli tarjolla on varsin simppeliä mutta sangen nerokkaasti rytmitettyä riffittelyä, klassisen alkukantaista pikalaukkaa ja muutenkin näpsäkkää plektrarallia. Tässä auttaa ehdottomasti tyylitelty kirjamallinen pakkaus, jonka sisältä löytyvä manuaali sanoituksineen on tervetullut opas yhtyeen syvyyksistä kumpuavan syvälliseen ideologiaan. Death Takes Us Allin kertosäe on tosin niin pahasti Slayerin God Hates Us Allista pöllitty, että melkein jo hävettää. Hades Rising on tiukasti perusthrashiin nojaava, järkähtämätön tuotos, josta joko tykkää tai ei. Kertosäkeissä mennään ajoittain vähän The Crownin malliin, eli tarttuvasti rytmitettyjen karjaisujen taustalle tuotetaan toisella kitaralla semimelodista hälyääntä. Kappaleet etenevät kuitenkin pitkälti saman kaavan mukaan, joten tietty mielikuvituksen puute syö levyn intensiteettiä. Mustalla tunnelmalla synkistetty doomraahustus on yhä alkukantaista ja elinvoimaista, mutta mukana on myös esimerkiksi viululla, kanteleella ja erilaisilla kosketinsoittimilla luotuja herkänkauniita pilkahduksia. Maltillisimmissa kappaleissa on vahva tuulahdus Testamentia, ja muutenkin vanhaa Bay Arean henkeä. Orkesterin vuonna 1987 julkaistun, ainoaksi jääneen pitkäsoiton musiikki on eksplisiittisen poliittista, nopeaa ja pirullisen äkkiväärää. Olisiko tuo kuitenkin vain kunnianosoitus, mene ja tiedä. Kuten olettaa saattaa, nimihirviöalbumi on kaikkea muuta kuin helppo omaksua ja sisäistää. JE N S R Y D É N ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 74. Mega CHRIST ON PARADE A Mind Is a Terrible Thing NEUROT Sanfranciscolainen Christ on Parade oli toiminnassa vuosina 1985–89. Tuntui kuin thrashin klassikkoriffit olisi tungettu blenderiin ja puristettu uutena juttuna pihalle
Mikä aiemmin kuulosti letkeältä ja tarttuvalta, vaikuttaa nyt olevan laiskanpulskeampaa ja tylsempää. Kuten genreen kuuluu, biisit soljuvat alusta loppuun miellyttävästi, eikä kokonaisuuden kuunteleminen harmita piiruakaan. Onhan makkara hyvää, etenkin näin kesäisin, mutta sen verran yhtä ja samaa pötköä tässä tarjoillaan, että vaikka mittaa on alle puoli tuntia, reilusti vähemmälläkin tulisi toimeen. Ja voihan olla niinkin, että kesän jäädessä muistoihin kaihoisan Gravityn vetovoima on entistä voimakkaampi. Niin, se kuningasliigaan pääsy. Et Lacrimatus Est Iesus on hyvä julkaisu, mutta ilmankin pärjää. Reilut 52-minuuttinen tuotos jaksaa pitää otteessaan juuri ja juuri, eli aika hilkulla mennään. Hyvä! Et Lacrimatus Est Iesus on mustan metallin levyksi siitä harvinainen tapaus, että julkaisulla ei ole lainkaan lauluja. Sama kivi on yhä olemassa, mutta nyt pienempänä arvostelijan kengässä. Teemu Vähäkangas PRAYING MANTIS Gravity FRONTIERS Brittiveteraanien pehmoiseen setämiesheavyyn tuli ihastuttua edellisellä Legacy-albumilla aika tavalla, eikä musiikkinsa ole muuttunut kolmessa vuodessa pohjimmiltaan juuri ollenkaan. Mainittu Mustainen poppoo ja Bay Area thrash yleensäkin on aika vahvasti läsnä. Tässä on kaksi puolta, sillä vaikka musiikkityylille ominainen sanoma jää hämärän peittoon, huomio keskittyy itse sävellyksiin, jotka voi määritellä onnistuneiksi. ”Uutta suoleen, kun vanha kuolee” -sanonta tulee väkisinkin mieleen. Lujimmat tappoiskut jäävät kuitenkin jakamatta, ja fokus (khöm) on välistä liiaksikin tyyppien ilmiömäisessä soittotaidossa. Mukana on rutkasti koukkuja ja tarttuvuutta. Kappaleet ovat hyvin rakennettuja, ja vaikka mikään niistä ei nouse ylitse muiden, riman allekaan ei jää mainittavia. Kertosäkeet ovat edelleen melko mallikkaasti kohdillaan, ja korvia on turha edes yrittää höristää ikävien säröjen aistimiseksi. Heviasioissakin on aina luotettu aina varmaan kulmikkuuteen. Näistä lähtökohdista maailma on saanut Scooterinsa ja Trabantinsa. Eipä tuo ole ihmekään, kun alakouluikäisen sormille napsahtaa viivoitinta jokaisesta pikku kaunokirjoitusvirheestä. Mikko Malm ARVIOT 75. Mikko Malm DEMOGORGON Et Lacrimatus Est Iesus TRIUMPHANT TRANSGRESSIONS Kotimaisen black metalin hämäräperäisempää osastoa edustava Demogorgon ei paljasta itsestään liikoja. Vaikka tarjolla ei ole mitään maata mullistavaa, Toy Empires on hyvillä sävellyksillä varustettu, ammattitaidolla toteutettu teos, jonka äärellä viihtyy vallan mainiosti. Divarin kärjessä se on kuitenkin. Toteutus on teknisesti huippuluokkaa, ja sävellykset ovat selkeälinjaisia olematta kuitenkaan peruskauraa. Soppa viimeistellään ripauksella vokooderin muuntamaa Cynic-laulua. Mutta vuoristoratakin on jännimmillään alamäessä, ei kippuroissa sitä ennen. Lo-fi-soundien takaa kohisee hyvällä otteella vedettyä melodista black metalia 1990-luvun lopun malliin mutta keskivertoa ”eteerisemmällä” otteella. The Hum soi jo vähän turhankin lähellä Testamentin Disciples of the Watchia. Angelus Apatrida yltää kuudennella kokopitkällään kyllä karsintoihin, mutta sen pidemmälle ei vieläkään. Albumin kruunaa reilut kymmenminuuttinen päätösraita Memories of Eden, joka summaa hienosti koko levyn olemuksen. Kappaleet kuten TV Mass Murder Celebrity, Everyone’s Crazy ja Kill Your Landlord ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka huima energia yhtyeen soitossa on parhaimmillaan. Vatkaaminen rankemman thrashäämisen ja speedmetallisen hevailun välillä on ollut mielestäni yksi bändin kompastuskivistä. On kuitenkin mahdoton tehtävä yrittää analysoida tarkemmin, mitä Gravityltä edeltäjäänsä verraten uupuu. Tämä pienehkö muutos ei kuitenkaan ole hyvästä. Hyviä tai edes kelvollisia kesälevyjä julkaistaan kuitenkin sen verran vähän, että kyllä tämä tulee soimaan vielä heinäkuussakin. In Chaos Becrowned vie kuulijan pimeyden sydämeen, mutta tekee sen varsin menevällä tavalla, joka ei aiheuta depressiivistä jälkimakua. Näkemystä tuntuu riittävän koviinkin tekoihin. Yhtye tekee musiikkiaan osittain jopa verrokkiaan paremmin, sillä sen ilmaisussa on vahva konsistenssin tuntu. Eikä kuningasliigaan ole välttämättä asiaa vieläkään, vai onko. Biisit kulkevat sujuvasti, ja sovitukset ovat tietystä yllätyksettömyydestä huolimatta hallussa. A Mind Is a Terrible Thing ei ole mestariteos, mutta se on ehdottomasti tarkastamisen arvoinen kuriositeetti kaikille aidon punkin ystäville. Ensin blastataan, sitten heittäydytään matematiikkanyintään ja ajelehditaan Opeth-riffittelyyn. Sävellysten muotokieli on pinnallisella tasolla hyvin karu, mutta se kätkee sisälleen varsin hienovaraisia nyansseja. Melodiat ovat nyt suuremmassa roolissa kuin yhtyeen aiemmilla neljällä levyllä, ja niiden ansiosta levyn kiemuroissa jaksaa pysytellä mukana. Fiilispohjaista tykitystä voi aina peukuttaa ylenpalttisen hienoksi ja hajuttomaksi hieromisen vastapainona, mutta tämäkään luomismetodi ei korvaa sisällön puutteita. Mies on hoitanut laulun ja kitaran lisäksi kaikki muutkin levyllä kuultavat instrumentit, mistä ison hatunnosto hänelle. Pelkäksi referenssitehtaaksi Obscura ei onneksi alistu. Nyt Münchenin opistohevarit tarjoilevat entistäkin monipolvisempaa tykittelyä. Mikäli viisibiisinen ennakoi Demogorgonin aktivoitumista levymarkkinoilla, bändin tuleviin tuotoksiin kannattaa suhtautua suurella mielenkiinnolla. Levy oli napakasti nakuttavaa, silti ääritarkasti ja -taiten soitettua kevytkuolometallia. Tälläkin kertaa keski-ikäistyneiden ukkojen hauskanpito ja vanhojen hyvien aikojen muistelu kaljansärpimisen ohessa ja Sodomin pauhatessa tuntuu olleen tärkeämpää kuin itse musiikin tekeminen. Steffen Kummererilla tuntuukin olevan mainio melodiantaju, ja Linus Klausenitzer saa nauhattoman bassonsa soimaan suvantopaikoissa pasuunan tavoin. Parin vuoden takainen Obscuraalbumi Akróasis yllätti myönteisesti. Levyn soundeille voi puolestaan myöntää korkeimman puhtaustilaluokituksen. Merciless-, Centinex-, Dellamorteja Hypnosia-yhteyksistä) lyövät hynttyyt yhteen, sitä toivoisi lopputuloksen olevan edes jollain tavalla relevanttia. Tomi Pohto ANGELUS APATRIDA Cabaret De La Guillotine CENTURY MEDIA Espanjalaisnelikko on pysynyt thrashin divarisarjassa pitkään. Mega STEVIE MCLAUGHLIN Toy Empires LIMB Sandstonesta ja Tim ”Ripper” Owensin kiertuekokoonpanosta tuttu irlantilaiskitaristi on saanut aikaiseksi ensimmäisen soololevynsä, joka sisältää varsin kelvollista hard rockin ja progressiivisen metallin sekoitusta. Riffittely on rautaista, ja vaikka biisit ovat jossain määrin tusinatavaraa, jokaiseen niistä on löydetty ainakin pari pätevää kohtaa, jotka pitävät korvat höröllä. Mega ACÂRASH In Chaos Becrowned DARK ESSENCE Oslossa vuonna 2016 perustetun Acârashin debyytti sisältää varjoisaa okkulttisen hard rockin ja black metalin hybridiä, josta tulee vahvasti mieleen Satyricon. Stevie McLaughlin luottaa ennen kaikkea melodioiden kantavaan voimaan, vaikka tanakkaa riffittelyäkin löytyy. Käsiin pamahtavassa paketissa ilmoitetaan vain, että kyseessä on vuonna 2001 purkitetun demon uusintajulkaisu, eikä yhtyeen miehistöstä ole tietoa. Tunnelmaan tosin tuntuu hiipineen enemmän haikeutta, vaikka paikoittainen aurinkoisuus lämmittää edelleen. Levyltä löytyy myös vienoja 1990-luvun alun death metalin sävyjä. Joni Juutilainen OBSCURA Diluvium RELAPSE Maailman suorittamisyhteiskuntien ykkönen, Saksa, on tuottanut historian saatossa merkittäviä asioita niin hyvässä kuin pahassa. Vengeancen kahdeksan black thrash -räkäisyä ovat kyllä kompakteja ja rivakoita, mutta bändin jäsenten kilometreillä moisia voi olettaa syntyvän hyvinkin rivakalla tahdilla ilman minkäänlaista pähkäilyä, lähes improvisaatiopohjalta. Mikko Malm DREADFUL FATE Vengeance I HATE / TO THE DEATH Kun pitkänlinjan ruotsalaiset skenehemmot (tuttuja mm. Sanoituksissa ei anneta armoa kenellekään. Vaikka musiikin hiomattomuus on ehtaa demotasoa, tunnelma paikkaa puutteita. Semimelodiset pre-chorukset ja kertsit eivät ole ominta aluettani, mutta nyt yökkäysrefleksiä ei tule, vaikka levyltä löytyy jopa balladiksi laskettava veisu. Kevyempien kappaleiden nyky-Megadeth-tyyppinen kitarointi ei juuri iske, mutta kun pistetään kunnolla thrashiksi, niin johan lähtee. Between Life and Deathin ja Straw Menin kaltaiset suoraviivaisemmat rokkaukset limittyvät vaivattomasti yhteen Prophetic Skiesin ja Chimeran raskaampien ja koukeroisten sävellysten kanssa. Ep:tä kuunnellessa ei voi olla kuitenkaan miettimättä, miten paljon lisää laulut olisivat musiikkiin tuoneet
MUSIC IS OUR PASSION Inferno.indd 1 11.06.2018 16:43:38
MUSIC IS OUR PASSION Inferno.indd 1 11.06.2018 16:43:38
Muiden mielipiteillä ei ole väliä. Korostimme melodioita ja koukkuja enemmän kuin koskaan ennen. Se on melodioiltaan rikas ja soitoltaan tasapainoinen levy, jolla bändi on halunnut jatkaa uudistuslinjaansa. Jokainen kappale pituuksineen on tarkkaan mietitty, niiden kuuluu olla juuri sellaisia kuin ne ovat. VANHA LIITTO K anadalainen Kataklysm ei ole koskaan noussut kuolometallin ykkösketjuun, vaikka takana on 27 vuotta uraa ja 13 pitkäsoittoa. Olemme aina työskennelleet death metal -tuottajien kanssa, mutta nyt otimme siinäkin uuden suunnan ja palkkasimme hommaan Jay Rustonin, joka on tuottanut esimerkiksi sellaisia bändejä kuin Stone Sour ja Anthrax. Parissa tunnissa voi syntyä kokonainen biisi, kun sellaisen työstämiseen on mennyt joskus pari kuukautta. Hän on varmaan vaimosi. Se tarkoittaa särmien hioutumista ja kohkauksen rauhoittumista. – Kyllä. Halusimme levylle ihmismäistä otetta. – Emme tunne enää, että meidän on pakko tehdä äärimmäistä kuoloa, vaan teemme niin jos siltä tuntuu, jos biisi sitä vaatii. TEKSTI TAMI HINTIKKA ULKOPUOLINEN OMASTA TAHDOSTA 78. – Kun neljä jätkää treenaa samassa tilassa, se on ihan eri juttu kuin jonkun Skypen kautta kommunikointi tai tiedostojen jakaminen edestakaisin. Halusimme lähestyä hommaa nyt hieman eri tavalla. Saimme näin uutta näkökulmaa ja orgaanisempaa soundia. Siitä eteenpäin bändi on julkaissut levyjä tiuhaan ja ollut luomisvoimainen metallitrendeistä piittaamatta. Ensimmäinen kokopitkä Sorcery näki auringonkajon vuonna 1995. Heidän lisäkseen kokoonpanossa vaikuttavat vuodesta 1998 remmissä bassotellut Stéphane Barbe ja neljä vuotta mukana ollut rumpali Olivier Beaudoin. Ei voi aina vain paeta kaikkea, you know. Meditationsin kansi on hyvin orgaaninen, ja halusin siihen luonnon kosketusta. Mukana ovat tavallaan kaikki ne elementit, joista Kataklysm tunnetaan, mutta uudella soundilla ja suunnalla. – Tahdoimme jotain uutta. Uusi levy tehtiin niin, että olimme samassa paikassa pari kuukautta yhteen menoon, Iacono selittää. Hän teki myös parin edellisen levyn kannet. Osa asuu Kanadassa, osa Yhdysvalloissa. Siinä pystyyn kuolleessa paratiisin puussa loikoo käärme. Vuodet ovat tuoneet itsevarmuutta oman tekemisen suhteen. Inferno pirautti bändin työnarkomaaniksi tunnustautuvalle laulajalle Maurizio Iaconolle. Maurizio toistelee sanaa ”orgaaninen” ja painottaa, että luonnollisuus on Kataklysm-uutuuden tärkeimpiä teemoja. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy uuden levyn synkkäsävyiseen kansitaiteeseen. Päätimme kokoontua yhteen treenaamaan ja tekemään biisejä, kuten aikoinaan. Ei enää blastia kaiken aikaa. Kansi on Suzy Iaconon käsialaa. Tuloksena syntyi levotonta ja armotonta death metal -kaaosta. Kesäkuun alussa ilmestynyt Meditations on alkuaikojen metallimyrskyihin verrattuna toista maata. Halusin siihen hieman old school -meininkiä, ja siinä on vähän samaa henkeä kuin Mystical Gate of Reincarnation -ep:ssä. Yhtyeen perustajajäsen, laulaja Maurizio Iacono on tyytyväinen uuteen levyyn ja nyky-Kataklysmiin. Pitkän uran tehnyt Kataklysm ei kangistu kaavoihin, vaan haluaa uudistua ja löytää metalliinsa tuoreita kulmia. Meditations syntyi porukan tiiviin yhteistyön ja intensiivisen treenaamisen tuloksena. Nyt oli tärkeää saada vangittua spontaanit hetket ja katsoa, mitä niistä syntyy. Puun juurella olevasta onkalosta pyrkii pakoon tuskaisen oloinen ihminen, jonka pakoyrityksen mystiset kädet torppaavat. Tuntui, että tarvitsimme jotain tällaista tässä vaiheessa uraamme. Siinä on ilkeä idea, eli ihmiskunta yrittää paeta omia demonejaan, mutta se vedetään takaisin. – Bändimme jäsenet asuvat vähän siellä täällä. Quebecin provinssin suurimmassa kaupungissa Montrealissa vuonna 1991 perustettu Kataklysm aloitti levytysuransa muutaman demon jälkeen The Mystical Gate of Reincarnation -ep:llä (1993). Ideat vain kimpoilevat ilmassa ja taika tapahtuu heti siinä. Yhdessä Maurizio Iaconon lisäksi myös kitaristi Jean-François Dagenais on soittanut Kataklysmissä alusta asti. Panostimme biisinkirjoitukseen. Osin tästä on kiittäminen alkupään luvalla sanoen koukeroisia ja poukkoilevia levyjä, joissa sekoittimeen heitettiin kaikki mahdolliset äärimetallin rakennusainekset
Vaikka Kataklysmin sanoituksissa on yhteiskunnallista ja henkilökohtaista näkökulmaa, ne eivät ole kiveen hakattuja totuuksia tai julistuksia. Kataklysm tallaa omaa polkuaan oman mielensä mukaan, mikä ei tietenkään miellytä kaikkia bändin kuuntelijoita. Teillä oli studio metsässä, vai kuinka. Siellä on yhteiskunnallisia teemoja ja henkilökohtaista tarinaa. Kataklysm on pitkien välimatkojen yhtye. – Täsmälleen. – Se mesta on todella eristyksissä. Kitaristi Dagenais pitää siis majaa Teksasissa, ja Iacono asuu nykyään Chicagossa. Siellä on juuri sellaista kuin olet lapsena Kanadasta oppinut: paljon metsää ja niitä puunhakkaajia isoine kirveineen… miksi niitä kutsutaankaan… Lumberjackeiksi. Iacono kirjoittaa bändin sanoitukset, jotka löytävät aiheensa tästä maailmasta. Olemme monien eri tyylien hybridi ja olleet aina ulkona siitä, miten asiat ’kuuluisi’ tehdä.” 79. Se edustaa hyvin sitä, mistä Kataklysmissä on kyse. Emme ole koskaan kuuluneet mihinkään tiettyyn ihmisten tai bändien porukkaan. Tulemme alkujaan Kanadasta, eli jo se on hieman erilaista, heh. Ja mitä ylemmäksi Kanadaa menee, sitä enemmän alkaa olla igluja ja pingviinejä, you know, Iacono hassuttelee. Kaukana kaikesta Myös levyn äänitysprosessi oli aika erilainen. Iaconon puheissa toistuu ja painottuu oman polun valinta, ulkopuolisuus ja uusien tekotapojen etsiminen. Toinen on Teksasissa, missä kitaristimme asuu. – Heh, joo. Rumpali Olivier Beaudoin asuu yhä Kanadassa, eikä kovin lähellä, noh, mitään. Se on todella hyvä miljöö työstää musiikkia. Emme ikinä laula vauvojen tappamisesta tai saatanasta tai sellaisesta. – Tekstimme ovat olleet jo pitkään hyvin realistisia. Toisinaan taas biisimme on liian pitkä tai jotain… Joku valittaa aina. Hän on ollut usein myös tuottajamme tai häärinyt muuten studiossa. – Hän rakensi studion pohjoiseen. – Pidän todella paljon uuden levyn Outsider-biisistä. – Uudella levyllä on Narcissist-niminen kappale, ja joku ehti jo nurista, ettei siinä ole yhtään blastbeatiä. Halusimme pari äänityspaikkaa, jotta työskentely olisi helpompaa. Sillekin on death metalissa paikkansa, mutta se ei ole meidän juttumme. – Joo, juuri niin! Eli tuollaisessa ympäristössä studio sijaitsee. Emme ole ikinä olleet osa mitään klikkiä, ja meitä on ollut aina vaikea laittaa mihinkään tiettyyn lokeroon. Olemme monien eri tyylien hybridi ja olleet aina ulkona siitä, miten asiat ”kuuluisi” tehdä. Niinpä me vain ajattelimme, että teemme tätä uskollisina juurillemme, ja jos joku ei pidä siitä, niin sitten ei. Olivier asuu parin tunnin matkan päässä Montrealista ylöspäin, eli se on ihan superkaukana. Meillä oli käytössä kaksi studiota. ”Emme ole ikinä olleet osa mitään klikkiä, ja meitä on ollut aina vaikea laittaa mihinkään tiettyyn lokeroon
Taistelimme, jotta meidät huomattaisiin. Levyn nimi on Meditations ihan syystä. Vaihdoin sen myötä bassosta lauluun. – Mutta joo, 27 vuotta tänä vuonna. Sisältääkö Meditations jonkin punaisen langan, onko siinä jokin tietty teema, jonka ympärille sanoitukset nivoutuvat. Asun nykyään Jenkeissä, eli olen vähän joka paikassa, heh. Se on pitkä aika. Kanadasta on aina tullut paljon taitavia muusikoita, kuten Devin Townsend, joka tekee mitä vain, Iacono pyörittelee. Olimme outo sekoitus tuota kaikkea, halusimme luoda omanlaistamme musiikkia. – Vuosien saatossa Kataklysmistä muovautui sellainen kuin se on tänään, mutta äärimmäinen puoli tulee aina olemaan mukana, vaikka mitä tapahtuisi. – Se oli… se oli…, Maurizio hakee. Tämä on ollut mahtava matka, ja meillä on yhä paljon sanottavaa ja annettavaa. Tuollaiset isot muutokset muokkaavat asioita, ja joskus jopa menetetään faneja. Kummatkin vanhempani ovat syntyneet Italiassa ja muuttaneet siirtolaisina Kanadaan. – Levyllä ei ole varsinaista teemaa, vaan sillä käsitellään erilaisia psykologisia aihepiirejä. Se on ehkä enemmän ruotsalainen tai ylipäätään skandinaavinen juttu. Iacono ottaa miettimättä esille sen, kun bändin ja alkuperäisen laulajan Sylvain Houden tiet erkanivat 20 vuotta sitten. Kilpailua ja ystävyyttä Aloititte lähes 30 vuotta sitten. Mutta aikoinaan oli paljon bändejä ja paljon kilpailua. Olemme yksi niistä onnekkaista yhtyeistä, jotka pääsivät läpi kaikesta siitä kritiikistä ja skeidasta. Se sai jokaisen yrittämään kovemmin ja löytämään oman juttunsa. Maurizio Iacono on paljasjalkainen kanukki mutta omaa eurooppalaiset sukujuuret. – Se oli tärkeä hetki urallamme. Örinät saattavat olla mielipuolisen kuuloista mylvintää, joka on heitelty musiikin päälle vesikauhun vallassa. Biiseissä on ”noin 60 riffiä”, kuten Iacono asian naureskellen ilmaisee. Tahdoimme uida vastavirtaan. – Monet tekevät aika teknistä juttua. Luulen, ettei sellaista ole enää nykypäivänä. Käytämme musiikkia parantamiseen, itsemme rohkaisemiseen ja muuhun voimaantumiseen. Mikä kanadalaiseen omaperäisyyteen voisi olla syynä. Kanadasta tulee ainutlaatuisia ja osin jopa uraauurtavia bändejä, kuten Voivod, Blasphemy ja mainitsemasi Gorguts. Saimme uuden diilin Nuclear Blastin kanssa ja selvisimme, Iacono toteaa. Alkutaipaleen kappaleissa mennään poukkoilemalla, levottomasti ja lujaa. – Olen syntynyt Kanadassa, mutta kasvoin italialaisessa kulttuurissa. En tiedä, miksi näin on. Millaista on kiertää maassa, jonka etäisyydet ovat aivan valtavia. Asuit bändin alkuaikoina vielä Montrealissa. Kirjoitan omista ajatuksistani, mutta kuulija voi kokea sanoissa jotain muuta. Hybridi Kataklysm todellakin oli – ja kaoottinen sellainen. Nyt olemme yli nelikymppisiä, paitsi rumpalimme, joka on vasta päälle kolmekymmentä. On hienoa, kun on niin paljon erilaisia vaikutteita ja esikuvia, se kuuluu sitten musiikissa. Keikkapaikkoja on vähän, joten kovin montaa keikkaa ei edes voi heittää. Esteitä ja onnistumisia Kataklysmin pitkälle taipaleelle mahtuu monenlaisia tiukkoja käänteitä. Jokainen tarvitsee stressinpurkua, ja meille sitä on aina ollut musiikki. Se kilpailu oli hyvä juttu. Halusimme olla kaikkein äärimmäisin bändi, ja siksi sotkimme sekaan kaikkea: black metalia, death metalia, thrashiä. Voit tulkita sanoja omalla tavallasi. Iron Maiden on myös ollut tosi iso juttu, varsinkin kitaristillemme. Kaikki muut kuuntelivat hiphopia, mutta me halusimme tehdä jotain muuta. Musiikki on siis meidän meditaatiotamme. Me, Cryptopsy ja Gorguts olimme toistemme kurkuissa ja kisasimme siitä, kuka saa levydiilin, heh. Kymmenen keikan rundiin voi mennä kuukausi, kun sen tekee autolla. – Kilpailu on yksi juttu, mutta on muutakin. Gorguts oli meille myös uran alkuvaiheessa suuri esikuva. Musiikissamme oli aluksi enemmän sokkiarvoa kuin soittotaitoa. Millainen paikallinen metalliskene oli niihin aikoihin. VA NH A LI IT TO 80. Nyt olemme toki kaikki frendejä keskenämme. Meillähän on Rush, joka on aina ollut suuri inspiraationlähde kanadalaisille rockja metallibändeille. Miten Kataklysm sai alkunsa. Olemme saaneet vaikutteita sieltä päin. Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin maa ja erittäin harvaan asuttu sellainen. – Aloitimme bändin ollessamme vielä high schoolissa. Aloitimme hyvin nuorina, olimme siinä viidentoista, kuudentoista ikäisiä. – Haha, älä muistuta siitä, Iacono nauraa. Suuret keskittymät ovat muutamissa kaupungeissa, kuten Montrealissa, Vancouverissa ja Torontossa. – Kylmää, hah hah. – Se oli uskomaton ja on sitä vieläkin. Me edustamme hieman harvinaisempaa laitaa melodioinemme. Tulevaisuus näyttää valoisalta. – Lähestymistapamme on runollinen
Tuohon aikaan julkaisimme hyviä levyjä parin vuoden välein. Minulla on kolmevuotias tytär ja 13-vuotias poika. – Tosi hyvin. Mahtava bändi, Iacono hehkuttaa. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.inferno.fi Tilaajapalvelu puh. Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Niin, sinulla on perhettäkin. Kataklysm on olemassa vielä yli 25 vuoden jälkeenkin, eli olemme varmasti tehneet jotain oikein, heh. Miten Ex Deon kanssa sujuu. Meillä on paljon faneja, ja tahdomme näyttää heille, että elossa ollaan. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Oletko sitä yhä. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Viime levyn [Of Ghosts and Gods, 2015] ja tämän uuden myötä bändi ympärillä on taas hypeä, eli saa nähdä mitä tapahtuu. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. – Kyllä, intohimolla tässä mennään. Kenties sinun kannattaisi nukkua jossain välissä. Ei enää blastia kaiken aikaa.”. Odotan kovasti Suomeen tuloa! Tilaa Inferno! Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Minulla on verkot vesillä koko ajan, ja välillä on aika vaikeaa löytää aikaa perheelleni, mutta jotenkin tässä yritetään selvitä, hah hah. Tämä vuosi on todella kiireinen, mutta ensi vuonna meinaan ottaa rutkasti vapaata. – Kataklysm on kulkenut monien muidenkin vastoinkäymisten läpi. Iacono on haastatteluhetkellä kiertueella toisen yhtyeensä Ex Deon kanssa. Yritän ohittaa esteet ja löytää ongelmiin ratkaisut. – Buukkailen täällä Jenkeissä keikkoja vaikkapa sellaisille nimille kuin Accept tai Sepultura, ja tietty omalle bändille. Olimme tauolla muutaman vuoden, mutta nyt oli hyvä aika herätä henkiin. Kenties teemme vielä uuden levynkin. Kataklysm-keula listaa pyytämättä bändinsä käänteentekevät kiekot. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. – Ehdottomasti! En tiedä, mitä muuta tekisin. Kataklysm kiertää loppuvuodesta Eurooppaa Peter Tägtgrenin johtaman Hypocrisyn kanssa. Osoitteenmuutos Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Meille tarjottiin pitkää kiertuetta, jolla saa soittaa monissa eri paikoissa, joten tartuimme tilaisuuteen. Itse asiassa viimeisin kiinnitykseni oli suomalainen yhtye, Wolfheart. Suunnittelen aina tulevaisuuttani, ja se saa minut tekemään kovasti duunia. Kiertue löytää tiensä myös Suomeen. Yksi iso juttu oli, kun jouduimme eri teille pitkäaikaisen rumpalimme Max Duhamelin kanssa. – Musiikinkirjoitusmielessä isot ja tärkeät levyt meille ovat Shadows and Dust [2002], Serenity in Fire [2004] ja In the Arms of Devastation [2006]. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 89,90 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 107,80 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % 11 numeroa/12kk 89,90 ”Emme tunne enää, että meidän on pakko tehdä äärimmäistä kuoloa, vaan teemme niin jos siltä tuntuu, jos biisi sitä vaatii. Siitä tulee iso juttu. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. Joskus on vain pakko mennä uusia polkuja, jos tällä alalla meinaa pärjätä. Peter ei ole keikkaillut bändinsä kanssa aikoihin, ja ajattelin, että yhdistetään voimat. Nuo kolme levyä muodostavat ytimen, josta nykyinen fanipohjamme nousee. Olet sanonut olevasi työhullu. Antiikin Rooman vaiheista inspiraationsa saavan bändin kokoonpanossa soittavat kaikki Kataklysm-miehet, eli keikat eivät ainakaan mene pääbändin vastaavien kanssa päällekkäin. Emme ole kiertäneet Hypocrisyn kanssa yli viiteentoista vuoteen. He kasvavat nopeasti, joten… Iacono lopettaa mietteliäänä lauseen kesken. – Joo, marraskuussa tullaan. Minulla on Hard Impact Management -firma, ja edustan esimerkiksi sellaisia bändejä kuin Fleshgod Apocalypse ja Septicflesh. – Joo, hah. Sinulla täytyy olla melkoisesti paloa tehdä tätä hommaa. Saimme vihdoin aikataulut natsaamaan Hypocrisyn kanssa
YHDEKSÄN vuotta sitten niin klassisen musiikin harrastajat kuin rokkarit saivat hieraista silmiään, kun Nightwish pestattiin esiintymään Savonlinnan Oopperajuhlilla. Haluan murtaa näillä esiintyjillä näennäisiä rajoja ja saada ihmiset avaamaan silmiä erilaisen musiikin suhteen. Tänä vuonna Bodom ja Lost Society vievät Olavinlinnan jälleen ihan uusiin maailmoihin! Rajat auki 6. – On hauskaa huomata, miten bändit ovat joka vuosi suorastaan häkeltyneitä, kun heidät kutsutaan esiintymään tänne. Olen itsekin aloittanut vakavamman laulamisen rockbändin laulusolistina Led Zeppelinin ja muiden innoittamana. Klassisesta metalliin ja metallista klassiseen, Silvast painottaa. Myös Apocalypticalla on hyvin selvät klassisen musiikin taustat. Tapahtuman taiteellinen johtaja Jorma Silvasti kertoo, kuinka Oopperajuhlat päätyi avaamaan ovensa metallille. – Ymmärsimme, että jos meillä on mahdollisuus käyttää Olavinlinnaa Oopperajuhlien monenlaisen ohjelman esittämiseen myös sunnuntaisin, niin miksi emme herättäisi tätä ajatusta henkiin vielä vahvemmin. – Mielestäni sekä klassisessa musiikissa että metallissa on yhteistä se valtava intohimon ja energian määrä. Silvastin mukaan raja-aidat on tehty kaadettaviksi. Nämä olivat ne meidän ensimmäiset askeleet, mutta emme halunneet jättää hommaa siihen, Silvasti kertoo. Se on jättänyt syvät jälkensä koko musiikkiharrastukseen. Olavinlinna on puitteena niin vaikuttava, että jo sen monumentaalisuus saa ihmisten silmät avautumaan omien mukavuusalueiden ulkopuolelle. – Ikävintä on, kun koskaan rokkikeikalla käymättömät tyrmäävät asian täysin, tai sitten klassinen musiikki koetaan ikävystyttävänä ilman kokemusta siitä. Menin jututtamaan heitä tunnelmista, ja miehet tokaisivat, ettei muuten ole ikinä jännittänyt mikään keikka näin paljon, Silvasti nauraa. – Onneksi vuosien aikana on saanut huomata, että näin hienossa ympäristössä soitetut keikat ovat yllättäneet ihmiset ja saaneet heidät kokemaan ihan uudenlaisia asioita, mikä on juuri sitä, mihin tässä pyritään. Tämä ei ole kuitenkaan aiheuttanut Savonlinnan Oopperajuhlilla mainittavaa eripuraa. Se kertoo jotain siitä, millaisessa valtavassa historiallisessa arvossa Olavinlinnaa pidetään. PIIRI AKI NUOPPONEN Savonlinnan Oopperajuhlat pitää osaltaan huolta, että yhteisiä piirteitä omaavat klassinen musiikki ja metalli eivät pääse erkanemaan toisistaan liiaksi. Silvasti on silminnähden innostunut jälleen uudesta aluevaltauksesta. Räjähtävän alun jälkeen Olavinlinnassa on nähty bändejä kuten Amorphis, Sonata Arctica ja Stam1na. Mukana paukuttaa Lost Society. Muistan, kun ukot olivat täällä harjoituksissa ja rakentelivat lavapuitteitaan. JARMO KATILA 82. Children of Bodom esiintyy Savonlinnan Oopperajuhlilla Olavinlinnassa 22. Vaikka ”klasari” ja metalli omaavat tietyt yhteiset musiikilliset juuret ja niiden tiet ovat kohdanneet usein, ihan levyillä asti, näiden kahden kulttuurinhaaran harrastajat eivät ole kovin lähellä toisiaan. – Kun Amorphiksesta kirjoitettiin kirja, Tomi Joutsen kertoi Oopperajuhlista puhuessaan, että se oli myös heille todella ikimuistoinen hetki. Olen oopperalaulajamiehiä, ja aivan kuten itsellänikin, hyvin monella klassisen musiikin harrastajalla on syvä rocktausta 70tai 80-luvulta. Sanon aina, että mieli avoimeksi ja kokemaan. Paikka on enemmän kuin mieleen myös esiintyjille. Olavinlinna näyttäytyi heillekin historiallisesti uskomattomana esiintymispaikkana. Silvastin mukaan rankempien bändien ja klassisen musiikin väliltä löytyy yhteistä maata. Aivan kuten oopperassa on teoksia laidasta laitaan kevyemmästä todella raskaaseen, haluamme tarjota myös rockpuolelta kaikkia äärilaitoja. – Kyse on aina musiikista ja sen energioista. – Toki epäileväisiä kommentteja on tullut, mutta kun ihmisille avaa laajemmin, mistä tässä oikeastaan on kysymys, kaikki ovat nähneet asian lähes poikkeuksetta laajemmasta kulmasta, Silvast sanoo. – Nightwish oli aikoinaan se luonnollisin vaihtoehto, koska bändi oli kaikkein lähimpänä klassisia sovituksia ja se on meille eräänlainen seutukunnan edustaja, Tuomas [Holopainen] kun on Kiteeltä kotoisin. Heinäkuussa 2018 Olavinlinnassa laitetaan jopa aiempaa raskaammat panokset piippuun, kun Children of Bodom ja Lost Society saapuvat paikalle. – Meillä Oopperajuhlilla on jopa oman genremme sisällä eräänlaisena sloganina ”jokaiselle jotakin”, joten olemme laajentaneet sitä käsittämään myös muita genrejä, koska klassisen musiikin harrastajat eivät loppupeleissä ole niin sisäänpäinkääntyneitä ja omaan nurkkakuntaansa ajautuneita kuin joskus kuvitellaan. heinäkuuta. Molempiin suuntiin
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Inferno FIN Doro-Korpi 06-18_BACKCOVER.indd 1 30.05.18 10:50