ELÄMÄ ON RASKASTA. 6/2020 I HINTA 9,90 € ENSIFERUM ORANGE GOBLIN ALESTORM SHARON DEN ADEL ENTOMBED-DEBYYTTI 30 VUOTTA
MUSIC IS OUR PASSION Inferno.indd 1 Inferno.indd 1 08.06.2020 10:05:52 08.06.2020 10:05:52
MUSIC IS OUR PASSION Inferno.indd 1 Inferno.indd 1 08.06.2020 10:05:52 08.06.2020 10:05:52
KANSAS, WHO HAVE SOLD 30 MILLION RECORDS WORLDWIDE, RETURN WITH THEIR 16 TH STUDIO ALBUM. HEAVY METAL-N’-ROLL DARK MADCAP VISIONARIES ARE BACK WITH A BOLD MANIFESTO CALLED “HUNTER GATHERER”! Ready-made anthems for the modern age, each struggling for a collective meaning amidst the savagery of technology. Corey Taylor (SLIPKNOT) on track “Colossus”. The band will bring their “Point of Know Return” anniversary shows to Europe in October & November 2020! THE ABSENCE OF PRESENCE OUT 26.06.2020 OUT 24.07.2020 HUNTER GATHERER · OUT 07.08.2020 www. Feat. CENTURYMEDIA .com Neal Morse, Mike Portnoy and Randy George return with the third instalment of their Cover To Cover series. Corey Taylor (SLIPKNOT) on track “Colossus”. Feat. CENTURYMEDIA .com. Classic tracks from the likes of Jethro Tull, King Crimson, David Bowie, Lenny Kravitz, Gerry Rafferty & more... KANSAS, WHO HAVE SOLD 30 MILLION RECORDS WORLDWIDE, RETURN WITH THEIR 16 TH STUDIO ALBUM. HEAVY METAL-N’-ROLL DARK MADCAP VISIONARIES ARE BACK WITH A BOLD MANIFESTO CALLED “HUNTER GATHERER”! Ready-made anthems for the modern age, each struggling for a collective meaning amidst the savagery of technology. Neal Morse, Mike Portnoy and Randy George return with the third instalment of their Cover To Cover series. The band will bring their “Point of Know Return” anniversary shows to Europe in October & November 2020! THE ABSENCE OF PRESENCE OUT 26.06.2020 OUT 24.07.2020 HUNTER GATHERER · OUT 07.08.2020 www. INSIDEOUTMUSIC .com www. INSIDEOUTMUSIC .com www. Classic tracks from the likes of Jethro Tull, King Crimson, David Bowie, Lenny Kravitz, Gerry Rafferty & more..
The band will bring their “Point of Know Return” anniversary shows to Europe in October & November 2020! THE ABSENCE OF PRESENCE OUT 26.06.2020 OUT 24.07.2020 HUNTER GATHERER · OUT 07.08.2020 www. CENTURYMEDIA .com. Corey Taylor (SLIPKNOT) on track “Colossus”. Feat. SISÄLTÖ 00 7 Pä än ava us 00 8 Syt yk ke itä : Ne rve Saw , Ha il Sp irit No ir, Ba lan ce Bre ach , Co nvo cat ion , Re -Ar me d 014 Ko lum ni ja ska ba 015 He avy Co ok ing Clu b 016 En tom be d – Lef t Ha nd Pa th 30 vu ott a 02 4 En sif eru m 03 3 Ale sto rm 03 6 Ha il Co nju rer 03 8 Lam b of Go d 04 6 Pö lky llä : Wi thi n Tem pta tio n -la ula ja Sh aro n de n Ad el 05 Sa lam yh kä : Blo od Re vo lt Ind oc trin e (20 10) 05 3 Arv iot , pä äo sas sa En sife rum 06 8 De mo t, pä äo sas sa Tim e Pri me r 07 Va nh a liit to: Or an ge Go blin , ha ast att elu ssa Be n Wa rd 074 Ku ud es pii ri 038 024 016 036 03 3 TR AV IS SH IN N TI M O IS O AH O EL LIO T VE R N O N VE SA R AN TA Neal Morse, Mike Portnoy and Randy George return with the third instalment of their Cover To Cover series. INSIDEOUTMUSIC .com www. HEAVY METAL-N’-ROLL DARK MADCAP VISIONARIES ARE BACK WITH A BOLD MANIFESTO CALLED “HUNTER GATHERER”! Ready-made anthems for the modern age, each struggling for a collective meaning amidst the savagery of technology. Classic tracks from the likes of Jethro Tull, King Crimson, David Bowie, Lenny Kravitz, Gerry Rafferty & more... KANSAS, WHO HAVE SOLD 30 MILLION RECORDS WORLDWIDE, RETURN WITH THEIR 16 TH STUDIO ALBUM
Edullisen säröpedaalin eli ”särkijän” alkuperäisenä missiona oli saattaa kovien hevimiesten käyttämän Marshallin nuppi-kaappiyhdistelmän jykevä soundi tyhjätaskuisten kitaranrämpyttäjien ulottuville. Valmistus kuitenkin jatkui Japanissa 1980-luvun loppupuoliskolle, minkä jälkeen pedaalia alettiin kasata Taiwanissa (monet asiantuntijat pitävät japanilaisversiota sinä ainoana oikeana). Sittemmin siitä on tullut alan soittajien piirissä himoittu vempele, josta huudetaan nettihuutokaupoissa pariakin sataa dollaria. Avain ”Enskan” ja sen ensialbumin Left Hand Pathin raisuun kitarasoundiin oli siinä, että HM-2:n kaikki säätimet kierrettiin ääriasentoon. 7. Niin tai näin, neljän oranssin nappulan kääntämisellä kaakkoon oli koko musiikkityyli huomioiden valtaisa vaikutus, eikä ”ruotsalaista moottorisahaa” päässyt pian pakoon mitenkään. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Mikäpä sopisikaan kyseiseen musiikkityyliin tai myöhemmän myytin syntymiseen paremmin. Aikaa jona tuotiin markkinoille klassikko nimeltä Boss HM-2. MATTI RIEKKI PÄÄNAVAUS www.inferno.fi facebook.com/InfernoMagazine twitter.com/infernomagazine instagram.com/inferno_magazine PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki facebook.com/riekinmatti ULKOASU Markus Paajala KANSIKUVA Travis Shinn KIRJOITTAJAT Ahola Tapio, Brusila Annika, Harjula Salla, Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Isoaho Timo, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Luukkanen Antti, Malm Mikko, Muurikainen Elli, Nuopponen Aki, Pohto Tomi, Rajala Vilho, Siltanen Vesa, Silvast Jaakko, Turunen Joona, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Väntänen Ari, Ylitalo Lauri TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT (arviolevyt / review copies) Inferno, PL 543, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi inferno@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA M?kusala ISSN 1796-7600 20. Artikkeli 30-vuotiaan Left Hand Pathin synnystä sivulla 16. POMO MERCYFUL FATE Mercyful Fate CONVOCATION Ashes Coalesce (ilm. Tehtävässä epäonnistuttiin pahanlaisesti, eikä laitteen menekki ollut kummoinen. Tekniikaltaan ja avuiltaan monin tavoin vajavaiseksi jääneen boksin todellinen olemus alkoi paljastua Tukholmassa 1990-luvun kolkutellessa, kun paikallinen Entombed-yhtye viritteli perin kuolettavaksi lopulta osoittautunutta äänimaailmaansa – tyhjin taskuin, kuinkas muuten. Ei hassummin epäonnistuneelta kojepahaselta. Eikä HM-2:n valta muuten ole rajoittunut pelkästään kuolometallimarkkinoille: esimerkiksi legendaarinen kenkiintuijottelubändi My Bloody Valentine on polkenut aimo osan ihanasti kirskuvasta säröstään samaisesta laitteesta. vuosikerta Numero 181 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Kaukoitään tieto uuden soundin synnystä ei ilmeisesti ehtinyt kantautua tai sitten siihen ei reagoitu, sillä HM-2:n valmistus lopetettiin vuonna 1991. 3.7.) ENTOMBED Left Hand Path TÄMÄN NUMERON KASAAMISEN TAUSTALLA SOIVAT DRACONIAN Sovran NEIL YOUNG & CRAZY HORSE Psychedelic Pill LAMB OF GOD Lamb of God NUMEROYHDISTELMÄ 1983 tuo minulle ensimmäisenä mieleen ajankohdan, jona KISS riisui maskinsa, mutta monelle hard rockia rajumpaa mekkalaa soittaneelle se tarkoittaa epäpyhän kitarasärön alkupistettä
Tuntemattoman pelko, epätoivo ja luovuttaminen on kolmas, ja neljäntenä tulee seesteinen hyväksyntä. – Koen genren antavan itselleni enemmän liikkumavaraa. Convocation ei ole pitänyt itsestään liian kovaa meteliä. En ole kovin puristinen genrepoliisi, mutta koen monien muiden tyylisuuntien perusteiden olevan itsellenikin ”liian kiveenhakattuja”. – Sekä kuolevan että hänen läheisensä valtaava melankolia on yksi kappaleista. Onko kyseessä fiktio vai tosielämän tapahtumat. – Scars Across kertoi riippuvuuden eri muodoista. Musiikkinne on helpointa luokitella funeral doomiksi. Vaikka levy on musiikillisesti monimuotoisempi, se on temaattisesti koherentimpi, instrumenteista vastaava Lauri Laaksonen avaa. – Osittain kyllä, Laaksonen pähkäilee. Suruprosessin neljä vaihetta E . K E R Ä N E N 8. Mikä voisi olla sen synkempää. – Levy käy myös musiikillisesti läpi kuoleman eri puolia ja lieveilmiöitä. Vastustaminen, viha ja kaaos on toinen. Välillä olen pääosassa ja välillä sivustaseuraaja, Neuman paljastaa. SYTYKKEITÄ JONI JUUTILAINEN MINKÄLAISENA näette uuden Ashes Coalesce -levynne kahden vuoden takaiseen Scars Across -debyyttiinne verrattuna. Dark Buddha Risingista ja Desolate Shrinesta tuttujen miesten Convocation jatkaa kotimaisten funeral doom -osaajien vahvaa perinnettä. Doom taas ei näytellyt minulle silloin niin suurta roolia, joten se ei ole niin tiettyihin aikakausiin tai soundeihin kiinnittynyttä. Se ei ole laadun tai vision tae, Laaksonen jatkaa. Levy on sävelletty aikana, jona jouduin käymään teemaa läpi pitkään ja hartaasti. Onko kyseessä pelkkä sivuprojekti muiden yhtyeiden seassa. Neuman päättää. Oma musiikinkuunteluni perustuu hyvin pitkälti suosituksiin ihmisiltä, joiden musiikkimakua tunnen, joten toivon ehkä naiivistikin, että Convocation löytäisi yleisönsä samalla tavalla, orgaanisesti eikä tuputtamalla. Tosielämän jälkiä. Samaa genreä edustavan Profetusin Anssi Mäkinen sanoi taannoin tekemässämme haastattelussa, että vaikka funeral doomin ”ulkomuoto on marginaalinen, itsetarkoituksellisen synkkä ja kalsea, se on toisaalta ainoita metallimusiikin yhä kehittyviä alalajeja.” Pystyttekö allekirjoittamaan tämän. Oletteko synkkiä ihmisiä, vai miksi soitatte juuri tällaista musiikkia. Minkälaisia tarinoita kerrotte kappaleissanne. Kuuntelijana en haikaile esimerkiksi death tai black metaliin suuria innovaatioita ja rajojen rikkomista, mutta monille tilanne voi olla päinvastainen. Kun musiikin ulkopuolinen meteli syntyy kuuntelijoista eikä bändistä itsestään, orkesteri tekee jotain oikein, laulaja Marko Neuman määrittelee. Tämä ehkä sallii enemmän vapauksia. – Jos debyytti oli pitkän ajan kypsyttelyn, yrityksen ja erehdyksen lopputulema, Ashes on vapautuneempi – ainakin siinä mielessä, että tietynlaista etsikkoaikaa ei tarvinnut käydä läpi enää uudelleen. – Elin nuoruuteni blackin ja deathin parissa, joten oma totuuteni näiden tyylisuuntien suhteen on naulattu sinne teini-ikäni paikkeille. – Convocation ei ole sivuprojekti, vaan kyseessä on yhtye. Ashes Coalesce taas kertoo kuoleman eri muodoista. – Nykyaikana kuka tahansa voi pitää kovaa ääntä vaikka kuinka monin keinoin, huutelemalla jatkuvasti somessa, maksetulla mainonnalla ja niin edelleen. Omalla tavallaan albumia voisikin luonnehtia versioksi Kübler-Rossin mallista, vaikka viiden vaiheen sijaan kappaleita on neljä, Laaksonen vastaa. – Olemme ihmisiä. – Sillä saisi varmasti näkyvyyttä, mutta itselleni tuollainen tuottaa välittömän vastareaktion
Rehellisesti sanoen muutos ei vaikuttanut biisinkirjoitukseen oikeastaan mitenkään, joskin se lisäsi hieman uusia mausteita. Sanoisin, että musiikkimme on retrofuturistista progemetallia, jossa on paljon psykedeliaa. Mitä tämä tarkoittaa. Olemme olleet aina kokeilullisia, mutta tällä kertaa mukana oli enemmän hulluja tiedemiehiä kuin aiemmin. – Sanoisin, että se on ennemmin kunnianhimoinen kuin kypsä. Suruprosessin neljä vaihetta METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ UUSI Eden in Reverse kuulostaa tähän saakka kypsimmältä teokseltanne. Minusta tämä on vahvin levymme, ja se ansaitsee kunnon promootion. Sacral Rage ja Thy Darkened Shade tulevat mieleen ensimmäisinä. Kuinka kuvailisit sitä itse. Omaa linjaansa vetänyt kreikkalaisbändi Hail Spirit Noir hyppää uusimmallaan vuosikymmenen verran eteenpäin. Kaltaistanne bändiä ei löydy toista. Onko se sitä, mihin evoluutio väistämättä johtaa. Progemetallin hullut tiedemiehet V A G G E LI S N E O FO T IS T O S 9. – Vaikutteemme ovat vaihtelevia. Tämä niin sanottu paratiisimme on kääntymässä nopeasti kohtuuttomaksi dystopiaksi... – Olemme erottuneet joukosta alusta alkaen, joskaan se ei ole koskaan ollut tarkoitus. – Vaihdoimme myös levy-yhtiötä Agonialle, joka oli suunnitellut meille keikkoja ja kiertueita tälle vuodelle, mutta ne tuskin toteutuvat. – Paikallisilta artisteilta on ilmestynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana uniikkeja albumeja monessa eri genressä. Ihminen myös halveksui kaikkia muita, jotka saavuttivat sen suuruuden. Kerrotte kirjoittaneenne Eedenin puutarhan tarinan uusiksi. Onko teillä ollut hankaluuksia löytää paikkanne Kreikan metalliskenessä. Meillä kaikilla on pakkomielle Mános Chatzidákisiin, Harisilla [koskettimet] enemmän kuin meillä muilla, ja minä olen aivan hulluna Danny Elfmaniin, mutta bändit kuten Dødheimsgard, Abigor, King Crimson, Popol Vuh, Can ja Tangerine Dream tulevat inspiroimaan meitä aina. Foivos toi puolestaan tarvittavaa svengiä. – Tarinan päähenkilöllä, ihmisellä, oli paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. – Eedeniä käytetään usein symbolina utopialle – tai näin ainakin teologiset satukirjat meille kertovat. – Foivos [rummut], Cons [laulu] ja Sakis [koskettimet] lupasivat auttaa meitä edellisen levyn livekeikoilla, ja kun ne olivat ohi, oli selvää, että tulemme tekemään musiikkia yhdessä. Musiikkianne on hankala määritellä. Toimme musiikkiimme 1980-lukulaista henkeä, mutta emme hylänneet täysin 1970-luvun tunnelmia, ja näin tämä retrofuturistinen soundi syntyi. Mutta vaikka Kreikan skene tunnetaan Necromantian, Varathronin, Rotting Christin ja Septicfleshin kaltaisista yhtyeistä ja niiden black metal -soundista, meidän ei ole ollut vaikea saada keikkoja. Itse asiassa vihaan sanaa kypsä – siitä tulee mielikuva vanhoista miehistä istumassa tuoleissaan omiin saavutuksiinsa tyytyväisinä, samalla kun elämä lipuu ohitse, kitaristi Theoharis Liratzakis nauraa. Kuinka se on vaikuttanut uuteen musiikkiin. – Consin ääni on tietysti tärkeä osa soundiamme. Aivan kuten pääasiallinen säveltäjämme Haris, myös Sakis on audionörtti, ja he ovat käyttäneet järjettömästi aikaa Moogiensa ja CS-80syntikoidensa parissa löytäkseen outoja ääniä, jotka sopisivat uuden albumin sisältöön. Hänen suurin pulmansa oli halu saavuttaa suuruus, jota hän samaan aikaan pelkäsi kuollakseen. – Albumin teko otti paljon aikaa. – Eden in Reversellä on vaikutteita Jean Michel Jarrelta ja John Carpenterin painajaismaisista soundtrackeistä... ja ehkä myös Kraftwerkiltä. Hän toi levylle tiettyä aavemaisuuta ja esitteli paljon uusia ideoita laulusovitusten suhteen. Yritimme miettiä, mitä Darwin ajattelisi, jos näkisi nykyisen maailman. Mitä ajattelette siitä itse. Jäsenistönne on kasvanut kolmella miehellä sitten Mayhem in Bluen (2016)
– Siinä kuuluvat niellyt kilometrit sekä rohkea ja ennakkoluuloton tapamme tehdä musiikkia biisien ehdoilla. – Säveltämisen ja tuottamisen osalta bändissämme vallitsee siinä suhteessa hyvä tasapaino, että osa meistä on todella perfektionisteja ja osa hieman vähemmän, Halonen palaa ääneen. Minkälaista potkua se toi urallenne. Hommat osoittautuivat huomattavasti aiempaa helpommiksi, kun minusta ja Allusta muodostui hyvä tutkapari. – Sävellysten valmiiksi saattamisessa vallitsee hyvä yhteisymmärrys. Mitä haluatte tuoda kotimaiselle metallikentälle. Minkälaisista lähtökohdista perustitte bändin. – Saimme voitosta ja Tuska-esiintymisestä potkua myös levyn tekemiseen. – Omaa avarakatseista näkemystämme metallimusiikista, Paasonen toteaa. – Kävi ilmi, että Aleksi oli ollut toisessa yhtyeessään samankaltaisessa asemassa kuin minä ja kantanut pääasiallisen vastuun bänditoiminnan kasvattamisesta ja etenemisestä. Työstämme biisit lähes lopulliseen muotoonsa koko porukan voimin, usein Terhon säveltämien teemojen tai niistä syntyneiden laajempien ideakokonaisuuksien pohjalta. Teimme esikoisjulkaisumme [Incarceration-ep, 2015], jonka valmistuttua ajattelimme, että bändi ansaitsee ennen ep:n julkaisua uuden alun uuden nimen alla. Uskomme, että kappaleen syvin henki ja tunnelma on pystyttävä vangitsemaan talteen melko lyhyessä ajassa. Meillä oli tunne siitä, että nyt on meidän aikamme. Suomalaisen Balance Breachin ensimmäisellä levyllä soi vakuuttavan kuuloinen moderni metalli, joka kestää kansainvälisen vertailun. – Balance Breachin esiaste muodostui vuotta myöhemmin Sakun [Heimonen, kitara] ja Jonin [Härkönen, basso] liityttyä mukaan. Levyllä on niin musiikillisesti kuin sanoitustenkin osalta vahva päiväkirjamainen draaman kaari, joka kuljettaa kuulijan läpi eri mielentilojen ja koko tunteiden kirjon. Albuminne on genressään valmiin kuuloista tavaraa. Voititte viime vuonna Tuskan bändikilpailun. Edustatte suomalaisessa metalliskenessä niin sanottua uutta koulukuntaa. Tällä eri nimellä ja laulajalla toimineella kokoonpanolla soitettiin vuoteen 2014 asti, jolloin Mikkelin musiikkipiireistä meille jo ennestään tuttu Aleksi [Paasonen, laulu] liittyi yhtyeeseen edellisen solistin siirryttyä sivuun. Kuinka perfektionisteina pidätte itseänne. Jokaisessa kappaleessa on käytetty sen vaatimia elementtejä, jotta saavuttaisimme kokonaisuuden, joka esittelee näkemyksemme parhaasta mahdollisesta musiikista 2020-luvulla. Livebändinä haluamme tarjota yleisölle enemmän välitöntä energiaa ja vuorovaikutusta sen sijaan, että pyrkisimme näyttämään mahdollisimman coolilta tai rockuskottavalta. – Tuska-torstain voitto toi uskottavuutta metallikentällä, jossa massasta erottautuminen ja esille pääsy voi olla tänä päivänä todella haastavaa. – Minä ja Terho [Korhonen, kitara] aloimme soittaa yhdessä jo ala-asteikäisinä eli noin 15 vuotta sitten, rumpali Antti Halonen muistelee. Minkälainen levy Dead End Diaries mielestänne on. 2020-luvun metallibändi SYTYKKEITÄ JU H A V IH A V A IN E N 10. BALANCE Breach on ollut kasassa nyt viisi vuotta. Syntyi Balance Breach. – Tunnetila tai tarina pyritään kanavoimaan musiikin välityksellä kuulijalle mahdollisimman voimakkaana, keinoja kaihtamatta. – Äärimmäisen monipuolinen, laulaja Paasonen vastaa. Se toi myös itsevarmuutta ja ikään kuin todisteen siitä, että teemme asioita oikein ja se tekee ihmisiin vaikutuksen, Halonen sanoo
Peril-debyyttinne paukuttaa mukavasti black/punk/death-hengessä. Lisäksi joukkoon on sotkettu vähän perusmausteita eli suolaa, valkosipulia ja mustapippuria, siis Sepulturaa, Celtic Frostia ja Darkthronea. Jos Nerve Saw pystyy muistuttamaan ihmisiä tästä, olen tyytyväinen. – Eräällä taannoisella työkaverilla oli tapana kutsua vähemmän miellyttäviä ihmisiä hermosahoiksi. Myös sosiaalisen median lieveilmiöt kuten egokeskeisyys ja ”ne, en minä” -ajattelu saavat osansa. Monet ilmiöt, joiden luultiin jo eläneen aikansa, ovat nostamassa jälleen päätään. ”Sekin tyyppi on semmoinen hermosaha...” Ilmaisu oli siinä määrin hauska, että se jäi mieleen, basisti-laulaja Markus Makkonen avaa. – The Red Line -kappale nostaa hattua etulinjassa oleville, sodasta riippumatta. Lemmyn vastaus oli Ripsaw. – Perilille tarttui aika paljon kritiikkiä laumamentaliteettia kohtaan. Jokainen muusikko vaikutti levyn lopputulokseen, ja sanoisin, että kaikki nämä elementit kuuluvat musiikissamme. – Kun olin perustamassa tätä bändiä vuoden 2010 paikkeilla, muistin erään Motörhead-haastiksen, jossa Lemmyltä kysyttiin, minkä nimen hän antaisi bändilleen tänä päivänä. Apu bändin nimeämiseen löytyi työkaverin hokemasta. Hyvä lyriikka saa kuulijan ajattelemaan, mikä on oikeastaan kaiken taiteen perimmäinen tarkoitus... Useita eri äärimusiikkisuuntauksia yhdistelevä Nerve Saw on saanut aikaiseksi yhden kuluvan vuoden vakuuttavimmista härmäläisistä metallilevyistä. Mistä ajatus nimeen lähti. Onko sanoituksilla jokin pointti vai ovatko ne vain ”pakollinen paha”. He kantavat monesti seuraukset, eivät niinkään henkilöt, jotka sotatilan varsinaisesti aiheuttivat. Pikainen googletus kertoi, että nimeä oli käytetty useammankin kerran, valitettavasti. Tästä turhautuneena kirjoitin aiheesta vähän levyllekin. – Se on jonkinlaista crossoveria death metalin ja punkin välimaastossa. – Taustalta löytyy omia lapsuuden suosikkeja vanhan death metalin ja suomipunkin saralta. Millaisista elementeistä levy on omasta mielestäsi kasattu. Saada ihmiset käyttämään päätään hieman enemmän kuin he normaalisti tekisivät. – Suomalainen musiikki on perinteisesti ollut omintakeista, ei niinkään geneerisiä genrerajoja kumartelevaa: Waltari, ...and Oceans, YUP, Motelli Skronkle ja moni muu. Saarnastelua pitää aina välttää, mutta jos saa edes yhden lyriikat lukeneen miettimään asioita, tavoite on saavutettu. Minusta juuri tämäntyyppistä musaa ei ole juuri tehty, ja jos onkin, painotukset ovat olleet vähän toisenlaiset kuin olisin itse halunnut. – Sanoituksilla pitäisi aina olla pointti! Muutoin ne voisi jättää kokonaan pois. Netissä näkee turhauttavan paljon polarisoitunutta inttämistä vailla oikeaa keskustelua ja yritystä ymmärtää kokonaisuuksia. 2020-luvun metallibändi METALLIA PIENISSÄ PALOISSA SYTYKKEITÄ NERVE Saw on aika tyly otsikko bändille. Mitä annettavaa Nerve Saw’lla on Suomen metalliskenelle. Laumamentaliteettia vastaan 11. The Wolves of the 80’s -biisi puolestaan vertailee lapsuutta kylmän sodan maailmassa ja nykypäivänä. Myös kaikilla kotimaisilla death metal -bändeillä oli alussa oma identiteetti. – Kitaristi Heikki [Matero] on kova Raised Fist -fani, kun taas rumpali Mike [Dorrian] tykkää jenkkiläisestä death metalista ja thrashistä, sekä tietty Suicidal Tendenciesistä
– Ignisin myötä otettiin selkeä askel eteenpäin ja lisättiin musiikkiin uusia elementtejä kuten puhtaita lauluja ja sinfonisuutta. Ainakin keikkoja ja kiertueita on jo kaavailtu, ja kenties joku minijulkaisu tai vastaava tulee juhlan kunniaksi, Juhana paljastaa. – Oikeastaan isoimpia hidasteita oli, mitä kautta uutta materiaalia pukataan pihalle, ja millaisella diilillä. Oliko tälle jokin erityinen tarkoitus. SYTYKKEITÄ SI M O K U O SM A N E N EDELLISESTÄ levystänne on lähes neljä vuotta, mikä tuntuu varsin pitkältä ajalta. Positiivisen kautta 12. – Meiltähän peruuntui tai siirtyi pandemian myötä seitsemän keikkaa, jotka oli buukattu julkaisuajankohdan paikkeille, ja ne olisivat toimineet hyvänä promona lätylle. Kiekon teko oli helpompaa kuin minkään aiemman, ja sitä valmisteltiin tarkoituksella rauhassa, jotta saataisiin tiskiin mahdollisimman valmis tuotos. Tällä kertaa musiikki on kuitenkin totuttua mahtipontisempaa ja positiivissävytteisempää. Onko teillä aikeita kiinnittää kokoonpanoonne vakituinen kosketinsoittaja. Kehitys tuppaa usein tapahtumaan ikävien asioiden kautta, ja ikävissä asioissa rypeminen on vain raskasta ja masentavaa touhua. Luulen, että jatkossakin veivataan melodiapainotteisesti, koska se tuntuu tällä hetkellä luontaiselta suunnalta. – Asioiden katseleminen eri vinkkelistä aiempiin dystopiankatkuisiin sanoituksiin verrattuna oli oikeastaan tämän levyn juttu ja pysyy varmaan jatkossakin suuntaviittana sanoituksille ja teemoille, Jouni kertoo. – Maailma on niin hullunkurinen, kun informaatiotulva vyöryy päälle joka tuutista, ja oli pirun virkistävää tutkailla sitä tästä vinkkelistä ja huomata, miten moni asia on oikeasti menossa parempaan suuntaan. – Uuden levyn teko oli todella mielenkiintoista aikaa, koska kokoonpano muuttui vuosina 2017–18 kitaristien osalta kahdesti, basisti-taustalaulaja Juhana Heinonen muistelee. Meillä oli sopimus katkolla ja muutenkin vähän etsittiin omaa soundia uudelleen. Ignis Aeternumin sanoituksista löytyy positiivinen pohjavire. – Samin kiipparihommat tuovat kappaleisiin paljon eloa, ja myös henkilökemiat natsaavat todella hyvin. – Kosketinsoittajan – ja varsinkin Samin – kiinnittäminen on käynyt mielessä muutamaankin otteeseen, mutta meidän on helpompi toimia viisikkona kuin kuusikkona, Juhana sanoo. Re-Armed täyttää ensi vuonna 20. Oliko uuden albumin valmistuminen aiempia hankalampaa. – Ignis Aeternum syntyi todella kivuttomasti, jahka pohjapalikat olivat aluksi asettuneet paikoilleen, solisti Jouni Matilainen aloittaa. Uusi suunta tuntui myös vanhoille jäsenille hyvältä, joten päädyttiin sitten pyöräyttämään pitkäsoitto sellaista. – Kuten Juhana mainitsi, kitaristiosastomme muuttui pari vuotta sitten, minkä myötä lähdettiin kokeilemaan melodisempaa tyyliä Built to Last -sinkulla ja lisättiin myös sinfoniamattoa rankemmalla kädellä. Neljännen albuminsa tehnyt Re-Armed edustaa tuttua suomalaista melodeathlaatua. Omasta mielestäni olisi tylsää toistaa itseään julkaisusta toiseen, eikä musiikin tekeminen saa olla itseään rajoittavaa puuhaa. Oletteko ajatelleet pitää juhlat. Ehkä aika näyttää, ja onhan Samin kanssa tehty jokunen keikkakin. Korvat höröllä kuulostellaan tässä nyt tilannetta, ja heti kun tilanne sallii, ollaan kyllä valmiita lähtemään tien päälle. Halusitteko tuoda vastapainoa metallissa usein esiintyvälle negatiivisuudelle. Melodisuus on uusissa biiseissänne pinnalla aiempaa vahvemmin. – Sille oli tarkoituksensa, kitaristi Allan Välimaa myöntää. Sami Tiittasen koskettimilla on albumilla iso rooli. – Eiköhän me jotain keksitä
Ymmärrän, että houkutus lähteä moisiin pajatsontyhjennykseen tähtääviin projekteihin on suuri. Minkälainen konkaribändi ei muka tohtisi tuijottaa silmiin sitä faktaa, että eka demo oli oikeasti paras. Kukapa meistä vuosikaudet musiikkia kuunnelleista ja tuhansia levyjä kolunneista ei tietäisi, miltä hyvä kappale kuulostaa. Elämme kovia aikoja. Tämä ei ole mikään kohupaljastus, vaan ennalta rehdisti tiedotettua. Alan epätoivo saa kouriintuntuvia piirteitä. Tässähän ravistellaan luomisprosessin rakenteita! Ajatuksen tasolla meno on juuri niin coolia kuin Probotin videolla: Lemmy bassossa, Wino kitarassa, 66 vaihtoehtomallia twerkkailemassa. ”Tavoitteena on tehdä hyvää, tanssittavaa musiikkia. Kuviohan sotii kaikkea aitoa, mitä musiikissa vaalimme, vastaan. Pyöreät, kiinteät, ruskettuneet, elinvoimaa huokuvat kummut, jotka nielaisevat väliinsä vaatekappaleet, joiden jo lähtökohdiltaan epäonniseksi funktioksi on määritelty niiden nimenomaisten pakaroiden verhoaminen. Takapuolen omistajan hieman nasaali ääni kertoo reippaasti naurahtaen: ”2020, Tinze! Mä toin Teflarit messiin, let’s go!” Seuraa kolme ja puoli minuuttia bileräppiä perseen kiertoradalta. Osoitehan on www.inferno.fi PAKARAT. Toisin kuin sinulla tai minulla, Tinzellä on vipuvartta uskotella artisteille, että homma kannattaa. Tai jos osien summailu kauhistuttaa, voi aina koutsata suosikkibändiään korjaamaan kurssiaan: vähemmän Apex Predatoria, enemmän Scumia. Hän on twerk-tanssija, joka ei kirjoita kappaleitaan, soita hanuriaan lukuun ottamatta yhtäkään instrumenttia tai laula biiseillään. Jos Tinze saa artistiystäviensä kanssa bileet aikaiseksi, olemme onnistuneet”, Alexander Stubbin ja Duracell-pupun rakkauslapsi, Universalin toimitusjohtaja Kimmo Valtanen kommentoi. En varmasti ole ainoa musiikin ystävä, joka jättäisi päivätyönsä silmiä räpäyttämättä vastaavan pestin vuoksi. Äänessä ovat aivan muut tahot kuin itse Tinze, jonka avuja kuitenkin vuolaasti lähikuvin seurataan. INFERNO-KOLUMNI JUKKA HÄTINEN Exit only TODISTA S-TOOL! Mene Infernon nettiin, osallistu skabaan ja omaat mahdollisuuden voittaa katseluoikeuden S-Toolin levynjulkaisukeikalle, joka striimataan Helsingin Kulttuuritalolta 31. Siis sellaiset, joita kuvaamaan Apenniinien niemimaalla keksittiin ennen ajanlaskun alkua termi gluteus maximus. heinäkuuta. Tinze on Tia-Maria Sokka, Universalille kiinnitetty artisti. Hänellä on esimerkiksi Instagramissa 295 000 seuraajaa, siis tuplaten kuin Nightwishillä. SKA BA JA N I M A H K O N E N. Ja ei muuta kuin let’s go. Artistit ottaisivat varmasti kutsun vastaan mieluusti. Referoituna homman nimi on se, että Tinze fiilistelee tuottajien tekemää musaa, kertoo mikä resonoi, kenet haluaisi siihen laulamaan ja mistä aiheesta. Kirjoittaja on kriitikko eli epäonnistunut muusikko, influensseri ja twerkkaaja. Lopputulos muistuttaa kuitenkin todennäköisesti sitä asiaa, joka lopulta tulee niiden pakaroiden välistä. Korona on vienyt keikkailevien artistien leivän, levy-yhtiöiden tiedotteiden otsikot alkavat muistuttaa clickbaiteja ja influensserit saavat promolevyjä, joiden saatteissa kerrotaan, mikä vinyyli on. Nyt tarjolla on avaimet käteen -tyyppinen ratkaisu täydellisen albumin luomiseen, sen kuin nyökyttelee studion nahkasohvalla viinilasi kädessä ja tykittelee tekstarilla oikean henkilön soittamaan oikeaa sooloa. On todennäköistä, että hänen nimissään olevalle biisille altistuu kesän mittaan se paatuneinkin powerviolence-fanaatikko heti bunkkerista poistuttuaan. Ne täyttävät ruudun ja anastavat täten huomion sukupuoleen tai seksuaaliseen orientaatioon katsomatta. Kukapa meritoitunut muusikko ei tahtoisi taipua toistaitoisen hyräilyn mallintajaksi. Ja senpä vuoksi se on myös ah, niin ihanaa
15. Vaikeinta valmistuksessa on antaa lasagnen vetäytymiselle tarpeeksi aikaa ennen sen ahmimista ja ähkyn hommaamista.” 1. Lisää tomaattimurska, soijakastike ja mausteet. JAUHELIHATÄYTE • 400 g naudan jauhelihaa • 1 prk (400 g) tomaattimurskaa • iso sipuli • 1 Fond ”du Chef” beef -lihafondi • 3 rkl soijakastiketta • 0,5 tl rouhittua mustapippuria • 0,5 tl jauhettua maustepippuria • 0,5 tl suolaa • 4–5 valkosipulinkynttä • 0,5 tl chilijauhetta Ruskista jauheliha ja silputut sipulit pannussa. Ota iso, noin neljän litran vetoinen vuoka ja peitä sen pohja juustokastikkeella. Lasagne on aina jossain määrin työläs valmistaa, mutta lopputulos on kaiken vaivan arvoinen. Lado päälle lasagnelevyjä. Laita seuraavaan kerrokseen juustokastiketta ja ripottele päälle aurajuustoa. Tee jauhelihatäytteestä kerros ja lado sen päälle uudet lasagnelevyt. Laadukkaiden ainesten valintaan kannattaa panostaa, hyvästä jauhelihasta ja täysjyvälasagnelevyistä lähtien, eikä mausteissakaan kannata säästellä. Juustoa eeppisesti tursuava italialainen pastaruoka saattaakin olla miehen jylhän äänen salaisuus. Kun juustot ovat sulaneet, lisää seoksen joukkoon siirappi ja mausteet. Laita lasagne puoleksi tunniksi 225-asteiseen uuniin, peitä foliolla ja anna kypsyä vielä vartti. Anna kuplia hetki pohjaa myöten sekoittaen ja tarkista maku. 2. Tämä on raskasta ja syntistä!” Megan tuomio: ”Palstan historiassa on käyty läpi parit erilaiset kasvissyöjien suuhun sopivat ’lasset’, mutta perusasioiden kertaus on aina paikallaan. Juusto on tässä ruokalajissa tärkein aineosa, ja nyt sitä on todellakin käytetty niin eeppisellä tavalla, ettei mikään määrä Meat Loafin balladeja pääse samalle tasolle. Tässä tapauksessa reseptiä hienosäädetään juustoilla, jolloin makunautinto on taattu. Eeppinen kolmen juuston lasagne onkin hyvä vaihtoehto maailmassa, jossa kaiken pitää olla kevyttä ja terveellistä. Ripottele päälle emmentalraastetta. Lasagnen kokoaminen • 1 pkt aurajuustoa • 150 g punaista emmentalia 1. Sekoita huolellisesti ja tarkista maku. 3. 3. Kastikkeen kuumennuttua taas hiljakseen kuplivaksi lisää vehnäjauhoon sen verran vettä, että se muuttuu juoksevaksi ja suurusta kastike tällä seoksella. Kuumenna maitoa levyllä koko ajan sekoittaen, ettei pala pohjaan, ja lisää kuutioitu tai raastettu emmentaljuusto sekä pienitty Koskenlaskija. Lasagne on riittoisa arkiruoka, jota on helppo tuunailla pienillä kikoilla oikeastaan minkälaiseksi vain. 2. JUUSTOKASTIKE • litra (joko kevyttä tai rasvaisempaa) maitoa • 0,5–1 tl suolaa • ¼ tl jauhettua muskot tipähkinää • ¼ tl jauhettua mauste pippuria • 0,5 dl tummaa siirappia • 125 g mustaa Koskenlaskijaa • 200 g punaista emmentalia • 1 dl vehnäjauhoja ja vettä Karin luonnehdinta: ”Ilman rakasta vaimoani tämän palstan anti olisi ollut hyvinkin lyhyt ja tylsä, sillä hän on rohkaissut minua kokeilemaan siipiäni ruuanlaiton ihmeellisessä maailmassa. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät rakkauteni lasagnea kohtaan, joten oli ilmiselvää, että sitä tässä tarjoillaan. MIIKA “MEGA” KUUSINEN HEAVY COOKING CLUB KARIN KOKATESSA SOI: Temple of Void – The World that Was (2020) ”Näin raskaan ruuan kokkaamisen ja syömisen soundtrackiksi tarvitaan jotain äärimmäisen raskasta, ja sitä tarjoilee Amerikan Temple of Void uutukaisellaan.” Eeppinen kolmen juuston lasagne Murakasti jyräävissä Solothus-, Sepulchral Curseja Yawning Void -yhtyeissä ääntelevä Kari Kankaanpää on melkoinen Varsinais-Suomen Karvinen. Toista kunnes vuoka on täynnä tai tavara loppuu. Levitä juustokastiketta vuokaan niin, että levyt peittyvät kokonaan
M IC K E LU N D ST R Ö M
ilmestyivät. Jo pelkkä levyn kansi vakuutti mennen tullen – taiteilija Dan Seagraven hahmottelema synkkä polku ja hautakiveen raapaistu teksti ”rest in festering slime” kertoivat osuvasti, miten kalmankatkuisesta tavarasta oli kysymys. Entombedin esiasteen Nihilistin kovatasoiset demot olivat tulleet tutuiksi jo aikaiMaailmankuulun ruotsalaisen death metalin siemenet kylvettiin jo 1980-luvun alkuvuosina. S en on täytynyt tapahtua kesäkuun alkupuolella 1990. Siis sillä samalla hetkellä, kun Left Hand Path laskeutui kotistereoiden levylautaselle. KUOLEMAN KESÄ 1990 semmin, ja bändin ensimmäinen pitkäsoitto oli äärimmäisen odotettu teos. Tänä päivänä tuo risti tunnetaan raskaan musiikin piireissä kutsumanimellä ”Entombed Cross”, ja sen tarkistaminen kuuluu Tukholmaan suuntaavan metallituristin must see -listalle. Raskasta omakustanneja undergroundmusiikkia kaupanneen puodin tiskillä nimittäin makasi pino paikan päälle juuri saapuneita pitkäsoittoja, ja niiden lähempi tarkastelu sai suun loksahtamaan auki. Sen ensimmäiset maanalaiset juuret alkoivat vahvistua vuosikymmenen puolivälin jälkeen, ja synkän sadonkorjuun aika koitti 1990-luvun alussa. TEKSTI TIMO ISOAHO 17. Left Hand Pathin kannesta löytyi vielä eräs kuulijan odotuksia nostattanut yksityiskohta, nimittäin ”crushing guitars, mass death” -hehkutustarra. Ja siinä se nyt sitten oli. Kalmankatkuisimman verson kasvatti Nihilist-nimellä aloittanut Entombed, jonka Left Hand Path -klassikon julkaisusta tuli alkukesästä kuluneeksi kolmekymmentä vuotta. Aika moni elämän varrelle osunut levykauppavisiitti on painunut pysyvästi unholaan, mutta tämä pistäytyminen House of Kicksissä ei unohdu ikinä. Ennen internetin valtakautta undergroundmetalli oli todellakin undergroundia, eikä esimerkiksi uusien levyjen julkaisuaikatauluista ollut läheskään aina tarkkaa tietoa. Samalla voi käydä viereisellä Skogskyrkogårdenin metsäisellä hautausmaalla, jossa lepää eräs heavy metalin suurimmista innovaattoreista, Bathory-kippari Thomas ”Quorthon” Forsberg. Kannen kääntöpuolella komeili bändikuva, jossa Entombed-nelikko poseerasi suuren ristin varjossa. Inferno juhlistaa tapausta kääntämällä katseet kohti tukholmalaisen death metal -skenen syntypaikkoja ja -hetkiä. Toki myös kappaleiden otsikot – Supposed to Rot, Revel in Flesh, When Life Has Ceased ja niin edelleen – olivat sitä ”ihteään”. Death metal oli siihen aikaan parasta mahdollista musiikkia – se saattaa olla sitä vieläkin –, ja manan majoilta tuoksahtaneen skenen kultakausi oli juuri alkanut. Se, mitä ”crushing guitars” tarkoitti, selvisi pari päivää myöhemmin. Jonakin päivänä ne uudet albumit vain... Allekirjoittanut oli vierailulla Tukholmassa, ja iltapäivän auringon alla eräs poluista johti jo jollakin aikaisemmalla reissulla tutuksi tulleeseen paikkaan: vanhan kaupungin Yxsmedsgränd-kadulla sijainneeseen House of Kicks -levykauppaan. Kyseessä oli Entombedin debyytti Left Hand Path
Se jäi valitettavasti ainoaksi kerraksi, kun tapasin hänet. – Morbidin jäsenet olivat tuolloin 15–18-vuotiaita, eikä elämässä ollut minkäänlaisia huolia. Joskus myöhemmin huomasin, että Back at the Funny Farm alkaa riveillä ”hammer pounding in my heart / I think it’s gonna burst”, ja juuri siltä minusta tuntui levyn soidessa! Oletko tietoinen, että Another Perfect Day ilmestyi 4. Tarkoituksena ei ole puhua Entombedin kivuliaista kokoonpanoselkkauksista tai A.D.-ajoista vaan hypätä pää edellä 1980-luvun loppupuolelle ja 1990-luvun alkuhetkiin. Earache Recordsin pomo Digby Pearson oli Napalm Deathin matkassa, ja se oli ensimmäinen kerta, kun tapasimme hänet... Siinä ei ole varsinaisesti mitään uutta, sillä L-G:n ilkikurinen hymy ei tunnu hyytyvän koskaan. – Per ”Dead” Ohlin – joka liittyi myöhemmin Mayhemiin, eikä siitä tunnetusti seurannut mitään hyvää – ja pari muuta ystävääni olivat perustaneet Morbid-nimisen yhtyeen vuonna 1986. – Aloin etsiä yhä rankempaa musiikkia, ja törmäsin muun muassa varhaiseen Slayeriin, Venomiin ja Kreatoriin. Onhan hänen isoisänsä lähtöisin Virroilta. – Seuraavaksi hurahdin Iron Maideniin ja onnistuin näkemään yhtyeen World Slavery Tour -kiertueen konsertin Tukholman Johanneshovin jäähallissa loppuvuodesta 1984. – Sitten mieleni räjähti taas kerran, kun tajusin Bathoryn olevan tukholmalainen yhtye. Muistan esimerkiksi mahtavan kimppakonsertin loppuvuodesta 1988, kun esiinnyimme Tukholman Fryshusetissa Napalm Deathin ja muutamien ruotsalaisyhtyeiden kanssa. Kuljimme merkkejä täynnä olleissa farkkuliiveissä ympäri kaupunkia, luukutimme kannettavasta kasettisoittimesta jotakin käsittämätöntä möykkää ja yritimme hommata kaikin mahdollisin keinoin kakkoskaljaa. Taisimme itsekin ymmärtää, että jotakin hienoa saattaa olla tekeillä. Saatoimme käydä koulussa, mikäli sellainen sattui jonakin päivänä huvittamaan, mutta musiikin soittaminen oli meille paljon tärkeämpi juttu. – Aloimme tehdä keikkoja kiihtyvään tahtiin. Milloin alatte soittaa musiikkia?” Hah hah! Eräänä päivänä rumpali Nicke Andersson ja kitaristi Alex Hellid kysyivät sinua laulajaksi Nihilist-yhtyeeseen. Jälkikäteen kuunneltuna Premature Autopsy on melkoinen näytös noin 15-vuotiailta esikuviaan enemmän tai vähemmän imitoineilta nuorukaisilta. 18. Äitini osti minulle Another Perfect Dayn vuonna 1983, kun olin kymmenen tai yksitoista, ja rakastuin levyyn saman tien. Tai no... Myös kitaristi Ulf ”Uffe” Cederlund liittyi Morbidin riveihin, ja aloimme treenata hänen vanhempiensa talon ulkopuolella olleessa rakennuksessa, L-G muistelee. – Omalla kohdallani kaikki alkoi Motörheadistä. Joulukuussa 1988 ikuistetun Only Shreds Remain -demon nauhoituslokaatioksi valikoitui Sunlight-studio, josta muodostui nopeasti tukholmalaisen death metalin ”epäpyhä taltiointipaikka”. kesäkuuta 1983, ja Entombedin debyytti julkaistiin päivälleen seitsemän vuotta myöhemmin. Mutta mennäänpä asiaan, sinne skandinaavisen death metalin alkulähteille. Diggasimme kollektiivisesti esimerkiksi Deathin demoista ja Scream Bloody Goresta sekä Morbid Angelin varhaisista jutuista, ja yritimme tehdä vajavaisilla taidoillamme jotakin samantyylistä. Alkukesällä 2020, kolmekymmentä vuotta tämän Tukholman-reissun jälkeen, lienee turvallista tehdä suhteellisen lopullisia havaintoja. – Nihilist oli menossa studioon tekemään Premature Autopsy -demoa, mutta heillä oli vaikeuksia löytää solisti. Tuntui aivan käsittämättömältä, että jossakin kotikaupunkini kellarissa tehdään sellaista kamaa. Liityin bändin rumpaliksi 1987, ja julkaisimme saman vuoden lopulla December Moon -studiodemon. – En! Aikamoista! Tämä tieto nostaa selkään kylmiä väreitä, Petrov hymyilee. Se muutti oikeastaan kaiken. Uudeksi basistiksi tuli Unleashedin myöhemmin perustanut Johnny Hedlund. Eletään syksyä 2019, ja Entombedin surullisten miehistöongelmien vuoksi Entombed A.D. Seuraavaksi Nicke ja Alex kiinnittivät minut yhtyeen kokoonpanoon ja basisti Leif ”Leffe” Cuzner siirtyi kitaristiksi. Miten metallidiggarin urasi eteni. Kiekko alkaa Back at the Funny Farm -vedolla, ja se on minulle kaikkein rakkain Motörheadin biisi, vaikka tiedän toki, ettei Lemmy ollut lainkaan tyytyväinen albumiin. Motörheadin tapaan se konsertti räjäytti tajuntani. Kakkonenhan lähinnä kusetti, mutta ainakin saatoimme esittää olevamme kovinkin kännissä! Sietämätöntä mölyä Kuten tällaisissa tapauksissa usein käy – ja kävi vielä useammin aikoinaan –, nuoret metallista innostuneet kaverit alkoivat perustaa omia yhtyeitä. Silläkin saattaa olla osuutensa, että L-G on Suomessa melkein kuin kotonaan. Diggasin edelleen Motörheadistä ja muista perinteisemmän heavy metalin nimistä, mutta rankemmat bändit veivät totaalisesti mennessään. Meille se oli musiikkia, mutta jos joku ulkopuolinen sattui joskus kuulemaan treenejämme, kommentit kuuluivat aina seuraavaan tapaan: ”Aivan sietämätöntä mölyä ja mörinää.... Kylmiä väreitä Hypätään tässä vaiheessa Helsingin On the Rocks -juottolan hämyisään tunnelmaan. Nauhalle taltioitui esimerkiksi Supposed to Rot, joka päätyi kolme vuotta myöhemmin Left Hand Path -albumille. Nuori Lars-Göran oli nimittäin täsmälleen tapahtumien polttopisteessä, kun painavia asioita alkoi tapahtua. Oli mielettömän siistiä nähdä Quorthon omin silmin ja vaihtaa jopa muutamia sanoja hänen kanssaan. – Premature Autopsy alkoi levitä kovalla vauhdilla tape trading -verkostoissa ja palaute oli suurelta osin todella ylistävää. – Meillä oli aikamoinen hevijengi kasassa jo joskus 80-luvun puolivälissä. Se sopii L-G:lle oikein hyvin – totta kai se sopii. Kerran huomasin, että Bathorylla on nimikirjoitussessio paikallisessa levykaupassa ja menin tietenkin paikan päälle. Eikä unohdeta myöskään sitä, että toinenkin varhainen tukholmalaisbändi, Mefisto, onnistui tekemään minuun lähes Bathoryn kaltaisen vaikutuksen. Mutta ei todellakaan viimeinen! Pian Napalm Death -iltaman jälkeen oli vuorossa toinen studiosessio. Lupasin hoitaa sessioiden lauluosuudet, ja Uffe tuli samalla ovenavauksella toiseksi kitaristiksi. -yhtyeen vuonna 2014 perustanut laulaja Lars-Göran ”L-G” Petrov on hyvällä tuulella. Niiden mukaan Entombedin kolmekymmentävuotias debyytti on tyylipuhtain ja virtaviivaisin ruotsalainen death metal -albumi kautta aikojen, vaikka Dismemberin, Graven ja Unleashedin kaltaiset kollegat onnistuvat toki horjuttamaan kuninkaan valtaistuinta omilla maineteoillaan
T IM O IS O A H O 19
elokuuta 1990. T IM O IS O A H O Entombed Helsingin Lepakossa 18. 20
Samoihin aikoihin Petrovin oli määrä vastaanottaa koulunsa päästötodistus, mutta nuorukaisella oli hieman muita tehtäviä. Soitimme keikkoja muun muassa Napalm Deathin, Carcassin ja Godfleshin kanssa, ja se oli ihan mielettömän siistiä. Laulajalle se oli tietenkin katastrofaalinen tilanne, mutta muuten tunnelma oli oikein hyvä. Samaan aikaan Johnnyn ja muiden jäsenten välit alkoivat kiristyä, sillä hän halusi toteuttaa omia musiikillisia ambitioitaan. Palataan vielä Left Hand Pathin äärelle. – Materiaali oli meille läpeensä tuttua, sillä suurin osa kappaleista oli julkaistu jo aikaisemmilla demoilla. Mitä muistat levyn kansien ideoinnista. Kiinnitimme sitten Uffen vakituiseksi kitaristiksi ja nauhoitimme Drowned-demon loppukesällä 1989. Left Hand Pathin kannesta tulikin varsin ikoninen. Hah hah! Left Hand Path ilmestyi kesäkuun alussa 1990, ja levyä mainostettiin muun muassa väkevällä ”Dead Heavy, Dead Evil... – Johnny perusti saman tien Unleashedin. Emme kuitenkaan halunneet antaa hänelle potkuja, vaan päätimme yksinkertaisesti haudata koko Nihilistin – vain jatkaaksemme toimintaa Entombedin nimellä. Ainakin maailmassa on nyt paljon enemmän hyvää death metalia! Hauskuus loppuu Entombed jatkoi Nihilistin tasoittamalla polulla, ja uusiksi nimetyn yhtyeen debyyttidemo, death metal -bändille osuvasti nimetty But Life Goes On ilmestyi vielä syksyn 1989 aikana. Yhtye on nyt toiminut yli kolmekymmentä vuotta ja julkaissut julmetun pinon kovia levyjä, joten polkujemme erkaneminen oli varmaankin ihan hyvä juttu. Se aikakausi oli kaiken kaikkiaan aikamoinen kiertämisen korkeakoulu nuorille ja mistään mitään tietämättömille kavereille, ja opimmekin uusia asioita joka päivä. Seuraavaksi naureskelimme, että tähän se hauskuus ja viattomuus loppuu. Siitä kitarapörinästä tuli sitten viimeistään Left Hand Pathin aikoihin yksi tavaramerkeistämme – ja vähän myöhemmin aika monen muunkin yhtyeen... – Tuntuu kummalliselta muistella, että tuohon aikaan emme todellakaan miettineet varsinaisen studioalbumin nauhoittamista. Death Metal!” -sloganilla. – Se oli Entombedin ensimmäinen esiintyminen Suomessa. Olimme aivan äimistyneitä, kun tajusimme kupletin juonen: meidän pitäisi nauhoittaa pitkäsoitto, jonka jälkeen se ilmestyy maailmanlaajuisesti englantilaisen, koko genren peruspilareihin kuuluvan levy-yhtiön kautta. 21. – Löysimme saman tien yhteisen sävelen paikan omistaneen Tomas Skogsbergin kanssa. Että meistä tulee nyt valtavirtayhtye ja menetämme kaiken katu-uskottavuutemme! Entombed uppoutui Sunlight-studion uumeniin joulukuussa 1989. Death metal oli yhtäkkiä kovassa nousukiidossa, ja debyyt tilevymme ilmestyi täsmälleen oikeaan aikaan. Hän oli punkja hardcoretaustainen kaveri ja hän varmaankin suhtautui death metaliin jonkinlaisena uutena punkkina. Nauha tuli suurena helpotuksena Nihilist-diggareille, sillä ennen internetin valojen syttymistä osa faneista luuli yhtyeen hajonneen ja muusikoiden lähteneen omiin suuntiinsa. Latasin välispiikkeihin kaikki tietämäni suomen kielen sanat, ja meillä oli kaiken kaikkiaan ihan törkeän hauska reissu. Studiossa ei siis kauan nokka tuhissut, ja koko sessio miksauksineen kesti vain kuusi päivää. – Äitini kävi hakemassa paperin, sillä me olimme kiertueella Englannissa. Helsingin Lepakossa ruotsalaisten kanssa esiintyivät muun muassa Xysma ja Violent Solution, jonka kokoonpanossa vaikuttivat tulevat Amorphis-herrat Esa Holopainen ja Jan Rechberger. Toki levy-yhtiöt julkaisivat jo innolla Deathin, Obituaryn ja kumppaneiden pitkäsoittoja, mutta me ajattelimme tekevämme demoja ja soittavamme satunnaisia keikkoja niin kauan kuin musiikin parissa toimiminen ylipäänsä huvittaa, Petrov toteaa. Entombed saapui 18. – Koko kesä oli melkoista kiitoa paikasta toiseen, sillä brittikiertueen jälkeen rundasimme myös muualla Euroopassa. Minulle Suomen-keikat ovat aina erityisiä, joten tämä Lepakon-veto on jäänyt lähtemättömästi mieleen. – Leffe muutti Kanadaan, ja se oli hetkellisesti varsin paha takaisku. Muistan Alexin ja Leffen intoilleen muun muassa Obituaryn ja sen esiasteiden demojen soundeista, ja he yrittivät saada aikaiseksi jotakin samantyylistä. – Sitten saimme eräänä päivänä tarjouksen Earacheltä, jonka kautta oli ilmestynyt muun muassa Napalm Deathin, Morbid Angelin ja Terrorizerin levytyksiä. elokuuta myös Suomeen. – Muistan edelleen elävästi sen, että haimme joka päivä pitsoja läheisestä ravintolasta. – Earache ehdotti taiteilijaksi brittiläistä Dan Seagraveä, mikä oli kova juttu, sillä hän oli tehnyt aikaisemmin muun muassa Morbid Angelin Altars of Madnessin taiteen. – Only Shreds Remain esitteli varhaisen version buzz saw -kitarasoundista. Hah hah! Myös Only Shreds Remain sai ylistävää palautetta, mutta samalla Nihilistin loppu alkoi häämöttää. Ja sen, että Sunlightin ilma oli sakeana tupakansavusta eikä siellä voinut kunnolla hengittää. Hän oli joka tapauksessa aivan innoissaan, Petrov kertoo
Nimittäin sen, että lähes kaikki nimekkäämmät amerikkalaiset death metal -muusikot olivat meitä monta vuotta vanhempia. Sitten hän kertoi ottaneensa Left Hand Pathin bändikuvan. Millaisen vastaanoton Left Hand Path sai heti ilmestymisensä jälkeen. Kuten sanoin, death metalin suosio kasvoi tuolloin valtavalla vauhdilla ja Left Hand Path tuntui iskevän siinä hetkessä kuin miljoona volttia. Jälkikäteen ajateltuna se saattoi olla hyväkin juttu, sillä rempseän antaa mennä vaan -mentaliteetin ansiosta musiikkimme soundasi entistäkin raaemmalta ja kontrolloimattomammalta. Se herätti myös negatiivisia tuntemuksia itse luomamme skenen sisällä. Seuraavaksi lähdimmekin jo oluelle muistelemaan menneitä. Sitten päätimme vääntää kaikki nappulat ääriasentoon, ja siinä vaiheessa vahvistimesta alkoi kuulua kaivatun kaltaista sirkkelimäistä pärinää. Kuuntelin joskus jotakin aikoinaan purkittamaamme treeninauhaa, ja biisien väleissä kuului kimeitä Mikki Hiiri -ääniä. Ehkä sellainen olisi jopa heikentänyt lopputulosta. Kyllähän levy on kestänyt aikaa hämmentävän hyvin, erityisesti biisimateriaalin suhteen. Se tuntui aluksi oudolta, sillä me pidimme Deathiä ja kumppaneita aivan eri tason juttuina. – Palaute oli pääosin kehuvaa, paikoin jopa ylistävää. – Leffe muutti Kanadaan vuonna 1989, ja bändihommat jäivät hänen osaltaan siihen. – Samalla erityisesti Tukholman ilmassa alkoi tuntua myös pientä kateutta. Kokeilimme ensin laittaa namikoita eri asentoihin, mutta alas viritetty kitara soundasi jotenkin lussulta ja voimattomalta. Yhtäkkiä emme olleetkaan enää se räkänokkainen demobändi vaan rundasimme ulkomailla death metalin suurimpien bändien kanssa. – Kun rundasimme Yhdysvalloissa Morbid Angelin kansssa syksyllä 1991, tajusin yhden mieltä kirkastaneen jutun. Ainakin minä rakastan sitä täysin pitelemätöntä, välitöntä ja spontaania nuoruuden intoa ja energiaa, jota Left Hand Path huokuu joka solullaan! ”ANTAA MENNÄ VAAN!” Nihilistin ja Entombedin biisinkirjoittaja Nicke Andersson vilkaisee hänkin kolmen vuosikymmenen taakse. – Vaikka Nihilistin varhainen materiaali oli varsin simppeliä, niin totta kai me soitimme silloin taitojemme ylärajoilla. Floridan death metal -skeneä oli hehkutettu jo parin vuoden ajan, ja yhtäkkiä porukka alkoi intoilla samalla tavalla Tukholman metalliympyröistä. Siinä vaiheessa erityisesti Uffe alkoi kehittää kitarasoundia entistä rajumman kuuloiseksi. – Takakannen bändikuvasta puolestaan vastasi Micke Lundström. Ihmettelimme aikoinaan Tukholman kellareissa, että miten kummassa nämä kaverit osaavat soittaa niin tiukasti, mutta se johtui pitkälti siitä, että he olivat meitä reilusti kokeneempia muusikoita. – Etenkin sen, että koko juttu syntyi pitkälti vahingossa. Hah hah! – Olimme rahattomia teinejä, ja Nihilistin kitaristina toiminut Leif ”Leffe” Cuzner osti halvimman mahdollisen säröpedaalin eli Bossin HM-2:n. – Kun mietin Left Hand Pathiä nyt... Niin, siellä me suunnittelimme uusia death metal -kujeita ennen äänenmurrosta, Andersson naurahtaa. Hän keksi muun muassa nauhoittaa kaksi identtistä pörinäraitaa, oikean ja vasemman, minkä jälkeen ääripäiden keskelle aseteltiin kolmas, kirkkaammalta ja selkeämmältä kuulostanut raita. – TUNTUU jossakin määrin hämmentävältä miettiä, että olimme niin hemmetin nuoria – selvästi alle 18-vuotiaita – Nihilistin ja jopa vielä Left Hand Pathin nauhoitusten aikana. Mitä muistat Entombed-soundin – ja erityisesti buzz saw -kitarasoundin – syntymisestä ja kehittymisestä. Törmäsin häneen sattumalta vähän aikaa sitten, eikä minulla ollut ensin hajuakaan, kuka hän on. Sieltä se Entombed-soundi alkoi nousta! M IC K E LU N D ST R Ö M 22. Totta kai monia asioita olisi voinut tehdä silloin eri tavalla, paremmin ja huolellisemmin, mutta en jaksa uskoa siihen, että levystä olisi tullut hieromalla juurikaan parempi. Diggasimme varhaisen Slayerin, Possessedin, Deathstriken, Repulsionin ja Massacren kaltaisten pioneerien ohella punkista ja hardcoresta emmekä olleet turhan tarkkoja soiton täsmällisyyden suhteen
53,00€ 28.5.2021 Jäähalli, Helsinki Liput palvelumaksuineen alk. 10.-12.9.2020 Korjaamo, Helsinki Liput palvelumaksuineen alk. 58,90€ 21.11.2020 Jäähalli, Helsinki Liput palvelumaksuineen alk. 26,00€ livenation.?. 42.00€ 5.4.2021 Tavastia, Helsinki Liput palvelumaksuineen alk. 19,50€ 11.11.2020 Telakka, Helsinki Liput palvelumaksuineen alk. 41,50€ 13.5.2021 Black Box, Jäähalli, Helsinki Liput palvelumaksuineen alk
Nyt on vaara, että pahoittaa jonkun mielen, sanoo sitten mitä tahansa. Jos joku oli nähnyt vaivaa sen eteen, että teki meille kattavan hakemuksen, soittonäytteitä ja videoita, se oli vähintä mitä voitiin tehdä. noin kaksikymppisenä ymmärsin eräänä hetkenä sen, etten oikeastaan ymmärrä kovin paljon mistään, ja se nöyrä hetki avasi paljon ovia ja silmiä, Sami pohtii. Oli nuorta ja innokasta yrittäjää, oli vanhaa ja kokenutta karpaasia, oli miehiä ja naisia ja niin huikeaa talenttia, että siinä oli omakin pää mennä sekaisin. K ukaan ei voinut välttyä folk metalin riemulta, kun Ensiferum julkaisi ensimmäisen siivun heinäkuun kymmenentenä ilmestyvältä Thalassic-albumiltaan. Sillä hekumalla on edetty näihin päiviin asti, Mahi lisää. – Kyllä minä väitän, että jos haluaa esimerkiksi syvällisempää keskusteluseuraa, sitä löytää todennäköisemmin naisista, Mahi sanoo. – Noin se taitaa kuitenkin mennä. Vauhdikkaalla Rum, Women, Victory -singlellä yhtye julistaa valloittavansa seitsemän meren kaikki kolkat, ja entistä reippaamman folkpoljennon ohella voittoihin tähdätään siis rommin ja naisten voimalla. Naiset on parasta juttuseuraa… kin! On sitä monet elämän solmut availtu ihan vain naisten kanssa keskustelemalla. – Ai hemmetti, kyllähän niitä lämpimiä muistoja rommista löytyy! Sami naurahtaa. Uusi synisti-laulaja Pekka Montin ei tainnut löytyä riveihin ihan helpolla prosessilla. Nyt varovasti! – Oho! Nyt on paha. – Jos oikein henkilökohtaiselle tasolle mennään, niin... – Miesporukalla homma taitaa mennä niin, että illanvietossa keskustelu liittyy alkuillan jälkeen usein siihen, että muistellaan päissään kaikkia niitä kertoja, kun ollaan oltu yhdessä päissään. Singlellä vilisee myös naisia. – Haku löi meidät ällikällä! Hakemuksia tuli ihan mieletön määrä. Ympäri maailmaa! Siinä riittikin sitten savottaa, koska oltiin etukäteen päätetty, että käydään ihan reiluuden nimissä läpi jokainen hakemus. – Olisikohan kyseessä se yläasteella voitettu tuhannenviidensadan markan pitkävetovoitto, Mahi aprikoi. – Musan kannalta suurin voitto on varmasti ollut se hetki, kun heräsi muutaman Ensiferum-albumin jälkeen siihen todellisuuteen, että musiikilla voi tehdä elantonsa. Lähdetäänpä liikkeelle näistä perusasioista! Kitaristi Markus ”Mahi” Toivonen ja basisti Sami Hinkka, mitkä ovat parhaat rommimuistonne. Oli pakko soittaa välittömästi frendille ja kertoa, että tänään muuten parannetaan maailmaa! Seuraavana aamuna ei sitten enää naurattanutkaan. Mitähän sitä sanoisi. Mikä on kaikkein parasta naisissa. Niin musiikissa kuin elämässä. TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVAT VESA RANTA 24. Apua! Mahi, aloitapas sinä, niin saan vähän aikaa miettiä, Sami kiemurtelee. Voice of Ensiferum Juuri nyt Ensiferum tuntuu etenevän voitosta voittoon, ainakin jos menestystä mitataan uuden, entistä vahvemman albumin ja viimeaikaisten miehistönvaihdoston mittareilla. – Tilanne eskaloitui siihen, että jossain vaiheessa meillä oli sellainen tiukka topkymppi... – Ei perkele, meikän on kyllä pakko myöntää, että tiukoista on viime vuosina tainnut tulla laulettua enemmän kuin niitä on tullut juotua, Mahi paljastaa, mutta pehmittää tilannetta kertomalla, että rommidrinkit kelpaavat kyllä. – Tarkoitan sitä rehellisen kyseenalaistamisen voimaa, joka syntyi nuoruuden itsevarman uhon jälkeen, kun avasi mielensä erilaisille näkökulmille, järki otti eräänlaisen voiton ja myönsin itselleni, ettei ihminen ole koskaan valmis. Siellä oli aivan jäätäviä muusikoita, ja välillä tuli olo, että tämä jengi on ihan ylihyvää ”vain meidän Ensiferumiin”, Sami myöntää. – Aikoinaan nuorena tyttönä olin töissä kovin naisvaltaisella alalla, ja työpaikalla järjestettiin perjantaipulloarvontoja. Panoksena oli usein roseviiniä. Kansanpoweria merten takaa Ensiferum löysi paitsi uuden synisti-laulajan myös sisäisen konseptialbumin kirjoittajansa ja powermetallisen sävellyskynänsä. Entäpä ne suurimmat voittonne. – No ei! Kesällä 2018 pistettiin varovaisen toiveikkaasti julkinen haku käyntiin, koska tultiin siihen tulokseen, että halutaan bändiin viides jäsen, eikä sellaista ollut ihan suoralta kädeltä lähipiiristä tyrkyllä, Mahi sanoo. No, kerran sain ujutettua mukaan rommipullon, osallistuin markka-aikaiseen arvontaan nätillä pikku potilla, voitin kuin voitinkin pullon ja sekös lämmitti viikonloppua ihan erityisesti. – Siellä oli uskomattomia soittajia, taitavia laulajia, kaikenlaisia multi-instrumentalisteja ja jengiä, jotka hallitsi peruskuvioiden ohella vaikka mitä folksoittimia, puhaltimia ja pillejä. Entä pahinta. – Eikös olekin aika sympaattista ja vähän surullista samaan aikaan, Sami nauraa
25
– Run from the Crushing Tide... – Tuntui kuin voisin tehdä ihan mitä tahansa! Tämä porukka on nyt sellainen, etten voisi säveltää mitään, mitä nämä kitarankurittajat eivät voisi soittaa, mitä Janne [Parviainen] ei voisi rummuttaa tai Pete [Petri Lindroos, kitaristi-laulaja] ja Pekka eivät voisi laulaa. – Ratkaiseva juttu oli, ettei me haluttu ottaa mukaan uutta jäsentä vain siitä ilosta, että bändissä on oltava synisti. Siinä Pekka erottui edukseen, Sami sanoo. – Pekka kävi muutaman kerran meidän kanssa soittelemassa ja hengailemassa. – Huomasin jo treenien aikana uusien mahdollisuuksien aukeavan, Sami lisää. – Pekka tietenkin vaikutti omalta osaltaan asiaan, mutta työskentelimme myös pitkästä aikaa Janne Joutsenniemen kanssa ja meillä oli uusi äänittäjä, uusi miksaaja ja... Kun Pekka tuli koesoittoon, kaikki loksahteli paikoilleen. The Defence of the Sampo ja One with the Sea ovat hyviä esimerk26. Ruuvia on kiristetty niin paljon, että tämähän on kuin äärimmilleen viritettyä kansanpoweria. Jotenkin siinä vain meni vauhtimittarit ihan uusille lukemille, Mahi sanoo. – Ollaan tehty Mustosen Mikon kanssa paljon orkkasovituksia ennenkin, mutta Pekka loihti ihmeitä kiippareihin, ja osa niistä kääntyi lopulta orkestraalisemmiksi jutuiksi asti. Uuden tyypin oli tuotava porukkaan uutta kemiaa ja osaamista. Meille tuli paljon hakemuksia taitavilta laulajilta, mutta jokin Pekan äänessä istui tähän soundiin meitä virittelevällä tavalla. Kaikki tuntui erilaiselta. Se uudisti koko bändin soundin. Muutaman orkestraalisemman ja tunnelmallisemman albumin jälkeen bändin kaleerissa on enemmän soutajia kuin aikoihin, ja merellisiä teemoja kohti vyörytään entistä powermetallisemmin ja vauhdikkaammin. Tykitellään". – Tietenkin se, että Pekalta luonnistuivat puhtaat laulut ihan tajuttoman hyvin, oli valtava plussa. – Pekassa oli alusta alkaen sitä jotakin, Mahi jatkaa. Mahi ja Sami hehkuttelevat kilpaa, miten hienoa oli saada uusi kaveri mukaan jo Thalassicin sovitusvaiheessa, jolloin Pekan kädenjälki kuuluu myös albumilla – Tiettyyn rajaan asti bändihommatkin toimivat nykyään vaikka Whatsapp-ketjun kautta koodailemalla ja pilvipalveluiden välityksellä biisiaihioita vaihtelemalla, mutta kyllä se yhdessä tekeminen taas palkitsi, Sami sanoo. – Sehän se hauskaa onkin, että lähtökohtaisesti me ei lähdetty tekemään mitään eri tavalla, vaan tehtiin just sitä, mikä sattui tuntumaan hyvältä. – Siinä ei tarvinnut kenenkään esittää mitään. Sitten olisi toivottu, että edes yksi vastaa! Kykykilpailun jälkeen Ensiferumin synistiksi valittiin siis Pekka Montin, josta tuli samalla myös ”Voice of Ensiferum”, ainakin puhtaiden laulujen osalta. – Siis Pekkahan veti ihan hemmetin kovalla asenteella alusta alkaen! Mahi jatkaa. Samalla – Ajatella... – Siinä ei ollut yhtään sellaista varovaista ”sori, mä voisin kokeilla nyt tällaista, jos teille sopii...” -hiipimistä, vaan ukko hyökkäsi heti päätyyn. jessus! Siinä on Pekan laulussa sellaista maailmanluokan powermeininkiä, että nytkin sitä biisin nimikkohokemaa ajatellessa huomaa miettivänsä itsekseen, että on se jumalauta kova äijä! Tietoinen kaupallinen itsemurha Ensiferumin ja sen fanien onneksi Thalassic ei jää vain yhden Pekan show’ksi. Sen jälkeen esimerkiksi ukon suomalaisuus oli vain logistista voittoa. Kiertueet ovat loppupeleissä noin 5 prosenttia soittoa ja 95 prosenttia yhteistä aikaa, joten oli selvää, että yhteishengenkin on toimittava. Tuntuu kuin orkestroitu Ensiferum ja metallinen Ensiferum olisivat iskevimmässä tasapainossa tähän asti. Uusia tuulia puhaltelee joka suunnalta. ”Tämä bändi taitaa olla sellainen pieni hallittu ja tietoinen kaupallinen itsemurha.” kejä siitä, miten kiipparihommat ja Pekan laulut kääntyivät ihan uudenlaiseksi Ensiferumiksi. parikymmentä vuotta sitten tällainen bändirekry olisi tapahtunut laittamalla ilmoitus paikallisen Alepan seinälle ja viestin perään "PS
Sieltä alkoi välittyä sellaista aika... Aloimme katsoa demoja läpi ja luotimme vaistoomme, millaisen teeman perään ne biisit huutelivat. – En tiedä, tulemmeko enää koskaan tekemään konseptialbumia, mutta ainakin se apina on nyt pois selästä, ja vaikka tämä teema yltää lähestulkoon maailman ja merien ympäri, siellä on ihan oikeasti seassa se punainen lankakin! 27. Ajan ja kokemuksen myötä komealta kuulostavia orkestereita tulee käytettyä säästeliäämmin ja siten myös tehokkaammin. Yhden suosikkialbumi on toisen inhokki, ja osa faneista liputtaa kaikkien levyjen puolesta. – Joillekin se sopii ja joillekin ei. Se on osa meidän luonnetta, ja sitä luonnetta saa rakastaa tai vihata. – Kaikenlaisia ideoita jäi käyttämättä niin paljon, että niistä olisi tehnyt vaikka toisen albumin, Sami hekottelee. Jos AC/DC tekisi biisin, jossa on Frederik fiittaamassa, se olisi... Olisi helvetin outoa kuulla r’n’b -biisi jommankumman noista levyllä, mutta jos me halutaan pistää Enska-levylle vaikka diskobiisi, me tehdään se, ja... Kaikkien vuosien ja konseptialbumien itseltään kieltämisen jälkeen homma kävi lopulta noin kivuttomasti, ja teema alkoi syntyä kuin itsestään. Silti ajatus jäi kytemään hänen mieleensä. – Pitää muistaa, ettei Ensiferum ole kuin vaikkapa AC/DC tai Slayer. – Nyt jäi käsittelemättä japanilaista mytologiaa, Etelä-Amerikan intiaanit, Euroopan länsirannikko ja jopa kotimaiset Pohjanmeren merirosvot, koska koko teema pääsi yllättämään rikkaudellaan. – Tämä bändihän taitaa olla sellainen pieni hallittu ja tietoinen kaupallinen itsemurha, Sami naurahtaa. – Ehdotin asiaa kundeille ja sain vihreää valoa. Asia alkoi suorastaan sapettaa! Miksi rajoittaisimme itseämme kirjoittajina näin. Genrerajoja rikkovien levyjen yhteydessä on aina hauskaa seurata fanien reaktioita. – Teemasta tuli aika laaja ja suurpiirteinen, koska emme halunneet rajoittaa sitä vain pohjoisiin tunnelmiin. – From Afar [2009] oli ensimmäinen levy, jolla oli mukana orkestraatioita. Sami pyörittelee. monipuolisuudesta ei ole tingitty, vaan mukana on musiikillisia flirttailuja itään, länteen, pohjoiseen ja etelään. Ensiferum todellakin haastaa kuulijoitaan, mikä on näkynyt myös Thalassic-albumin ensimmäisten näytteiden myötä. Sami nauraa kertoessaan, että ”ketsuppipullon auettua” meritarinoita alkoi vuotaa yli äyräiden. Siinä oli sellaista nuoruuden intoa, ja koko homma meni aika ”over the top”, kun maalailtiin Mustosen Mikon kanssa aika isolla pensselillä. katastrofi! Meille tuollainen syrjähyppely taas toimii, ja osa jopa diggailee siitä. – Niin, One with the Sea on vähän sellainen raskaampi ja viipyilevämpi biisi, joka tukee hyvin kokonaisuutta, mutta muuten me pelataan tällä kertaa ihan erilaisen monipuolisuuden äärellä, mikä toimii hyvin, Sami pohtii. Äyskäröidessä kaksi kappaletta, Merille lähtevä ja Hurriganes-cover I’ll Stay by Your Side, tippui bonuksiksi. Kaikki lähti siitä, että Sami huomasi joutuvansa vastaamaan Two Paths -albumia (2017) promotessaan toistuvasti samaan kysymykseen: ”Onko Two Paths konseptialbumi?” Vastaus oli kieltävä, ja Sami perusteli asiaa niin, ettei Ensiferumin tapa säveltää musiikkia todella laajalla sapluunalla ole omiaan teemalevyille. Matkasimme paljon pidemmälle maailmalle, tutkimme paljon erilaisia myyttejä ja legendoja, ja koska maailma on lähes 80-prosenttisesti vettä, tarinoita merenkäynnistä löytyi enemmän kuin oli edes osannut odottaa. aika usein me saadaan myös homma toimimaan. – Jaksoin jankata hetken aikaa, ettei se vain ole mahdollista, mutta sitten huomasin miettiväni, että miksei olisi. merellistä tunnelmaa. Jos taas osa porukasta haluaa tapella netissä, ovatko tällaiset tempaukset ihan paskaa vai neroutta, niin antaa mennä vain! Kalassa merta edempänä Samalla kun uudetkin genrerajat saivat murtua, Ensiferum päätti ylittää myös toisenlaisen rajan
Loskaisimmatkin marraskuiset illat tuntuvat siedettävämmiltä, kun voi haaveilla, että kerran vielä kesäinen aurinko hivelee kasvoja ja ystävien kesken voi nauttia muutaman tölkin janojuomaa lempibändin musiikin tahtiin. – Saada nyt levy valmiiksi, ja bändin perustaja olisi heti perään kanttuvei... Jotenkin vain tuntuu pöljältä antaa sen vaikuttaa. – Ollaan me leikitelty ajatuksella, että kunhan on promot tämän levyn suhteen tehty, niin mikäs siinä, jos alkaisi vaikka pistää uusia biisejä pikkuhiljaa narulle demoiksi, Sami sanoo. – Siitä lähdettiin sitten ambulanssilla paikattavaksi, ja bändi oli aika lähellä saada eeppisemmän päätöksen kuin voisimme suunnitella, Mahi jatkaa. MAAILMALLA PALKITTU. Helvetillinen palohan tässä olisi päästä soittamaan jengille tätä matskua! Kyllä sekin aika vielä koittaa, siitä olen varma, ja nyt on vain kehitettävä jotain järkevää puuhaa sitä odotellessa. Levy on kuitenkin äänitetty jo alkuvuodesta, ja vajaan puolen vuoden odottaminenkin tuntui meille ikuisuudelta. – Ei auta kuin yrittää olla jäämättä tuleen makaamaan ja luottaa siihen, että tulevaisuus on kirkkaampi, Sami sanoo. – Kun äänitykset olivat ohi, otimme vähän simaa Sonic Pump Studiolla, ja illanvieton lopussa Mahi lensi komeassa kaaressa pää edellä alas studion portaita ja löi päänsä ovenkahvaan. KALIFORNIAN TYYLIIN. Onko joutenolo kiertueita odotellessa passivoivaa vai jopa inspiroivaa uuden musiikin kannalta. FAT LIZARD -panimo vinkkaa nyt keinoja, joilla päästä festarifiilikseen vaikka kotioloissa tai lähipuistossa. FATLIZARD.BEER O n vaikea keksiä parempaa asiaa kuin kylmä olut kesäfestivaaleilla. Bändi on täynnä energiaa, hallussa on vahva albumi, uudistunut kokoonpano puhkuu intoa ja... – Kyllä se perkele on ottanut niskalenkin koko musamaailmasta. 28. – Musiikkimaailman kirjoittamattomat säännöt eivät ehkä salli monen levyn julkaisemista ihan näin nopealla aikataululla, mutta kuka tietää... Ei saa mitään aikaan. Onneksi palasit ambulanssireissulta elävänä takaisin! Se perkeleen korona... Unelma auringosta, musiikista ja huurteisesta mallasjuomasta on auttanut suomalaisia kestämään monen pimeän talven läpi. – Mieliala on jotenkin madaltunut, ja uuden tekeminen on ainakin tähän asti tuntunut älyttömän vaikealta. Kaksi ensimmäistä osaa, Old Man ja Little Dreamer, kuultiin bändin debyytillä 19 vuotta sitten. – Old Man oli ihan ensimmäinen valmistunut Ensiferum-kappale ikinä, ja... – Ainoa ongelma on, ettei perkele meinaa löytyä intoa mihinkään, Mahi lisää. – Olisihan se ollut runollista, Sami jatkaa hymyä äänessään. aika usein me saadaan myös homma toimimaan. Se on osa meidän luonnetta, ja sitä luonnetta saa rakastaa tai vihata.” ILMOITUS KUN HÄTÄ ON SUURIN, APU ON LÄHELLÄ: FAT LIZARDIN OLUET TUOVAT FESTARITUNNELMAN KORONAKESÄN KESKELLE » Kun perinteiset kesäfestivaalit on koronapandemian vuoksi peruttu, on juhlatunnelmaa etsittävä muilla tavoin. Tuntuu, että vaikka kuinka yrittäisi ja aikaa olisi vaikka muille jakaa, päivät vain lipuvat ohi odotellessa. Lykätä levyn julkaisua eteenpäin ja promota sitä sitten ensi vuonna julkaisun perään kiertueilla. Ehkä kaikki tämä jumitus muuttuu alkukankeuden jälkeen vielä luovuudeksi! ”Jos me halutaan pistää Enska-levylle vaikka diskobiisi, me tehdään se, ja... Viime kuukausina väsymiseen asti kirottu virus takaa, ettei Ensiferumkaan pääse ihan heti tien päälle. – Olin pyöritellyt eepoksen melodianpätkiä mielessäni jo pitkään, ja nyt tuli sellainen fiilis, että parikymmentä vuotta alkuperäisten jälkeen voisi juhlistaa bändin pitkää taivalta täydentämällä trilogian, Mahi sanoo. – Cold Northland perustuu Kalevalan viimeiseen runoon, jossa Väinämöinen lähtee veneellä pois ja lupaa vielä palata... Huh huh, voisi olla, että juttelisitte tässä tilanteessa levystä vähän eri sävyyn, jos olisi käynyt huonommin. – Olisihan tässä voinut tehdä isompiakin siirtoja. – …oli muuten lähellä, ettei Cold Northlandistä tullut Ensiferumin viimeinen kappale ikinä! Sami keskeyttää. korona. ESPOOSSA PANTU. Uusien merellisyyksien ohella eräs vanhempi Ensiferum-teema saa Thalassicilla jatkoa: levyn päättävä Cold North land on Väinämöinen-saagan kolmas osa. En voi puhua kaikkien bändien puolesta, mutta ainakin meidän kokoluokan yhtyeelle tämä on raskas isku, Sami huokaisee
ILMOITUS KUN HÄTÄ ON SUURIN, APU ON LÄHELLÄ: FAT LIZARDIN OLUET TUOVAT FESTARITUNNELMAN KORONAKESÄN KESKELLE » Kun perinteiset kesäfestivaalit on koronapandemian vuoksi peruttu, on juhlatunnelmaa etsittävä muilla tavoin. Unelma auringosta, musiikista ja huurteisesta mallasjuomasta on auttanut suomalaisia kestämään monen pimeän talven läpi. FATLIZARD.BEER O n vaikea keksiä parempaa asiaa kuin kylmä olut kesäfestivaaleilla. ESPOOSSA PANTU. KALIFORNIAN TYYLIIN. Loskaisimmatkin marraskuiset illat tuntuvat siedettävämmiltä, kun voi haaveilla, että kerran vielä kesäinen aurinko hivelee kasvoja ja ystävien kesken voi nauttia muutaman tölkin janojuomaa lempibändin musiikin tahtiin.. FAT LIZARD -panimo vinkkaa nyt keinoja, joilla päästä festarifiilikseen vaikka kotioloissa tai lähipuistossa. MAAILMALLA PALKITTU
Lake Bodom Lager MAKU Yrttimäinen kärki, hennon karamellinen mallasvartalo. Tulevia keikkoja voi etsiä esimerkiksi sellaisista palveluista kuin Semilive.fi , Keikalla.fi, Livestreamtv.fi ja Gram-O-Live. Runsaan vadelmainen artesaani-saison on suosittu myös oluita vähemmän nauttivien keskuudessa. Humalana käytetyn Tettnangerin yrttisyys ryhdittää hennon karamellista mallasvartaloa. TARJOILULÄMPÖTILA Tarjoillaan viilennettynä, 8–10 °C. Yhteistyössä Children of Bodomin kanssa tehty olut on väriltään meripihkainen lager, jonka tuoksu on maltainen, hennon karamellinen ja mausteisen humalainen. Kun muusikot eivät pääse tekemään työtään esiintymislavoilla, tilannetta on alettu paikata striimikeikoilla. Fat Lizard -panimon valikoimista löytyy oluita jokaisen musiikkityylin yhteydessä nautittavaksi, oli kysymys sitten raskaasta rockista tai unelmoivasta popmusiikista. KALIFORNIAN TYYLIIN. Kevyemmän popmusiikin kyytipojaksi sopii puolestaan Saison Rose, jota voisi kutsua myös pinkiksi vaihtoehdoksi samppanjalle. Alkukesästä tällaisia etäkeikkoja ovat tehneet esimerkiksi Stam1 nan, Amorphisin ja Lost Societyn kaltaiset kotimaiset suosikit. Onneksi ihmisen kekseliäisyys ei tunne rajoja. Mikäpä juoma toimisi paremmin päänheilutuksen polttoaineena. Mikäli et ole varma, minkä tyylinen olut päivän teemaan sopisi, Ankle Slapper American Pale Ale käy mihin tahansa tilanteeseen. RUOKASUOSITUS Juustot, kasvisruoat, kevyet kanaja kalaruoat. Rockmusiikin kanssa toimii parhaiten – kuten nimestäkin voi arvata – Lake Bodom Lager. RUOKASUOSITUS Hampurilaiset, pizza, lohikalaruuat, grilliruoka, tuhdit salaatit. ILMOITUS » Nyt kesä on viimein koittanut, mutta mielessä karvastelee pettymys. Mikäpä juoma toimisi paremmin päänheilutuksen polttoaineena?” ILMOITUS Ankle Slapper American Pale Ale MAKU Raikas ja kauniin karamellisen värinen. FATLIZARD.BEER MAAILMALLA PALKITTU. Mikä neuvoksi. Surffaajien kanssa yhteistyössä MAAILMALLA PALKITTU. Artisti toisensa jälkeen on alkanut järjestää internet-konsertteja, joissa keikka soitetaan joko perinteisellä klubilla tai jossain erikoisemmassa sijainnissa, ja esitys lähetetään tasokkaana livelähetyksenä kotikatsomoihin. Sen sijaan, että seuraisi konserttia yleisömassan seassa, voi rakentaa itselle ja kavereille oman privaattikeikan olohuoneeseen, parvekkeelle, mökille tai vaikka puistoon – mihin tahansa, missä nettiyhteys toimii ja äänentoisto on kunnossa. FATLIZARD.BEER. Koronapandemia pyyhki koko festivaalikesän olemattomiin, eikä elävää musiikkia ole tarjolla oikein missään. Mosaic-humalan moniulotteiset, kevyet trooppisen hedelmäiset vivahteet pääsevät hyvin esiin. RUOKASUOSITUS Makkarat, riista, sieniruoat, pataruoat, rasvainen kala, grillivihannnekset. TARJOILULÄMPÖTILA Tarjoillaan viilennettynä, 8–10 °C. ESPOOSSA PANTU. Niinpä oluen ja musiikin yhdistelmästä voi oikeastaan nauttia vapaammin kuin tavallisesti. Kun vaikkapa Yona laulaa liikkuvista pilvistä, Saison Rose saa kuulijan mielessä unelmat liikkeelle. ESPOOSSA PANTU. KALIFORNIAN TYYLIIN. TARJOILULÄMPÖTILA Tarjoillaan viilennettynä, 8–12 °C. Saison Rose MAKU Samppanjahiivalla viimeistelty aromiprofiili, puhtaan vadelmainen maku ja pirteä humalointi. Jos elävästä musiikista ei ole mahdollista nauttia perinteisin keinoin, voi asian korjata esimerkiksi nettiyhteyden avustuksella. Jälkimaussa kevyt maltaisuus ja suuta puhdistava humalan katkero. ”Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että osa oluessa käytetystä vedestä on kannettu Espoon Bodominjärvestä, jonka veriseen historiaan yhtyeen nimi viittaa. JOS tilanteesta haluaa todella erityisen, kannattaa juomapuoleenkin satsata asianmukaisesti. Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että osa oluessa käytetystä vedestä on kannettu Espoon Bodominjärvestä, jonka veriseen historiaan yhtyeen nimi viittaa
Mosaic-humalan moniulotteiset, kevyet trooppisen hedelmäiset vivahteet pääsevät hyvin esiin. Surffaajien kanssa yhteistyössä MAAILMALLA PALKITTU. Rockmusiikin kanssa toimii parhaiten – kuten nimestäkin voi arvata – Lake Bodom Lager. TARJOILULÄMPÖTILA Tarjoillaan viilennettynä, 8–12 °C. KALIFORNIAN TYYLIIN. ILMOITUS » Nyt kesä on viimein koittanut, mutta mielessä karvastelee pettymys. KALIFORNIAN TYYLIIN. Kun vaikkapa Yona laulaa liikkuvista pilvistä, Saison Rose saa kuulijan mielessä unelmat liikkeelle. TARJOILULÄMPÖTILA Tarjoillaan viilennettynä, 8–10 °C. RUOKASUOSITUS Hampurilaiset, pizza, lohikalaruuat, grilliruoka, tuhdit salaatit. Fat Lizard -panimon valikoimista löytyy oluita jokaisen musiikkityylin yhteydessä nautittavaksi, oli kysymys sitten raskaasta rockista tai unelmoivasta popmusiikista. FATLIZARD.BEER. Tulevia keikkoja voi etsiä esimerkiksi sellaisista palveluista kuin Semilive.fi , Keikalla.fi, Livestreamtv.fi ja Gram-O-Live. Jos elävästä musiikista ei ole mahdollista nauttia perinteisin keinoin, voi asian korjata esimerkiksi nettiyhteyden avustuksella. ”Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että osa oluessa käytetystä vedestä on kannettu Espoon Bodominjärvestä, jonka veriseen historiaan yhtyeen nimi viittaa. Humalana käytetyn Tettnangerin yrttisyys ryhdittää hennon karamellista mallasvartaloa. Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että osa oluessa käytetystä vedestä on kannettu Espoon Bodominjärvestä, jonka veriseen historiaan yhtyeen nimi viittaa. Mikä neuvoksi. FATLIZARD.BEER MAAILMALLA PALKITTU. ESPOOSSA PANTU. Mikäpä juoma toimisi paremmin päänheilutuksen polttoaineena. Sen sijaan, että seuraisi konserttia yleisömassan seassa, voi rakentaa itselle ja kavereille oman privaattikeikan olohuoneeseen, parvekkeelle, mökille tai vaikka puistoon – mihin tahansa, missä nettiyhteys toimii ja äänentoisto on kunnossa. Mikäpä juoma toimisi paremmin päänheilutuksen polttoaineena?” ILMOITUS Ankle Slapper American Pale Ale MAKU Raikas ja kauniin karamellisen värinen. Niinpä oluen ja musiikin yhdistelmästä voi oikeastaan nauttia vapaammin kuin tavallisesti. Saison Rose MAKU Samppanjahiivalla viimeistelty aromiprofiili, puhtaan vadelmainen maku ja pirteä humalointi. Kevyemmän popmusiikin kyytipojaksi sopii puolestaan Saison Rose, jota voisi kutsua myös pinkiksi vaihtoehdoksi samppanjalle. Yhteistyössä Children of Bodomin kanssa tehty olut on väriltään meripihkainen lager, jonka tuoksu on maltainen, hennon karamellinen ja mausteisen humalainen. TARJOILULÄMPÖTILA Tarjoillaan viilennettynä, 8–10 °C. RUOKASUOSITUS Juustot, kasvisruoat, kevyet kanaja kalaruoat. Runsaan vadelmainen artesaani-saison on suosittu myös oluita vähemmän nauttivien keskuudessa. Onneksi ihmisen kekseliäisyys ei tunne rajoja. Koronapandemia pyyhki koko festivaalikesän olemattomiin, eikä elävää musiikkia ole tarjolla oikein missään. Artisti toisensa jälkeen on alkanut järjestää internet-konsertteja, joissa keikka soitetaan joko perinteisellä klubilla tai jossain erikoisemmassa sijainnissa, ja esitys lähetetään tasokkaana livelähetyksenä kotikatsomoihin. Mikäli et ole varma, minkä tyylinen olut päivän teemaan sopisi, Ankle Slapper American Pale Ale käy mihin tahansa tilanteeseen. Alkukesästä tällaisia etäkeikkoja ovat tehneet esimerkiksi Stam1 nan, Amorphisin ja Lost Societyn kaltaiset kotimaiset suosikit. JOS tilanteesta haluaa todella erityisen, kannattaa juomapuoleenkin satsata asianmukaisesti. ESPOOSSA PANTU. Lake Bodom Lager MAKU Yrttimäinen kärki, hennon karamellinen mallasvartalo. RUOKASUOSITUS Makkarat, riista, sieniruoat, pataruoat, rasvainen kala, grillivihannnekset. Kun muusikot eivät pääse tekemään työtään esiintymislavoilla, tilannetta on alettu paikata striimikeikoilla. Jälkimaussa kevyt maltaisuus ja suuta puhdistava humalan katkero
Koronakuukaudet ovat poikineet esimerkiksi kaikenlaisia karanteeniäänityksiä, joissa maineikkaat muusikot esittävät ohjelmanumeroita, jollaisia ei normaalioloissa kuultaisi. Koomikkotähti Jimmy Fallon on julkaissut housebändinsä The Rootsin kanssa mainioita versioita Queenin ja The Policen hitestä. KALIFORNIAN TYYLIIN. MAAILMALLA PALKITTU. Anthraxin rumpali Charlie Benante on ystäviensä kanssa äänittänyt tulkintoja niin Iron Maidenin, Rushin kuin Beastie Boysin kappaleista. KOTIKATSOMOIHIN on tarjolla keikkojen lisäksi muitakin huomionarvoisia musiikkiesityksiä. Tämän oluen kanssa sopii kuunnella mitä tahansa iskelmästä hiphopiin. Ankle Slapper American Pale Ale sopii kuin valettu hampurilaisten, pizzan ja tuhdimpien salaattien kyytipojaksi. Kotikatsomoissa voi keikan äärellä myös syödä hyvin ilman, että tarvitsee pelätä hiekkakentän pölyn tunkevan lautaselle. Fat Lizardin oluet sopivat myös ruokajuomiksi – kukin erilaisen aterian yhteyteen. Itse kukin voi myös rakentaa omia soittolistojaan vaikkapa niiden artistien tuotannosta, joita aikoi tänä kesänä käydä festareilla katsomassa. FATLIZARD.BEER tehty, nilkkoja vasten läpyttelevien aallonpoikasten mukaan nimetty olut tuotetaan vuonna 2012 markkinoille tulleen Mosaic-humalan avulla, ja mallaspohjan karamellimaltaat antavat juomalle erityisen kauniin värin. Youtubesta löytyy tällaisia esityksiä vaikka millä mitalla. ESPOOSSA PANTU. Roger Waters julkaisi liikuttavan karanteeniversion Pink Floydin Mother-ikivihreästä. Lake Bodom Lager toimii erityisesti makkaroiden, riistan tai vaikkapa grillivihannesten kera. Siitä sitten vain puistoon tai mökin pihanurmelle kaveriporukalla istuskelemaan, musiikkia fiilistelemään ja asianmukaisia juomia nauttimaan! KORONAVIRUS voi yrittää tulla ja viedä meiltä kesäjuhlamme. Saison Rose on omiaan juustojen, kasvisruokien ja kevyiden kanaja kalaruokien yhteyteen. Yritykseksi se kuitenkin jää, sillä festivaaliyleisö keksii kyllä keinot – sekä musiikista että oluesta nauttimiseen. ”Kotikatsomoissa voi keikan äärellä myös syödä hyvin ilman, että tarvitsee pelätä hiekkakentän pölyn tunkevan lautaselle.” ILMOITUS
Tarjolla on tuttua ja turvallista Alestormia, mutta myös ennennäkemätöntä sekoilua. Utelen, onko mies ajatellut käyttää kotona vietetyn ajan tuottavasti, esimerkiksi uuden musiikin luomiseen. Bowes uskoo, että karu todellisuus tulee iskemään päin näköä kesällä. Vedän koronakortin esiin heti kättelyssä ja kysyn, miten vallitseva pandemia on vaikuttanut kapteenin arkeen. Se esimerkiksi valikoi sinkkubiiseiksi kappaleet, joita ”kaikki todennäköisimmin vihaavat”. Kaikki festivaalit, joilla Alestormin oli määrä esiintyä, on luonnollisesti peruttu. Bändin nimi on Wizardthrone, ja sen musiikki on äärimmäistä sinfonista black metalia, jossa on paljon karjumista, blastbeatiä ja pahaenteisiä puheosuuksia. – Monet fanit eivät halua kuulla räppiä tai tyhmiä lauluja bilettämisestä, mutta juuri sitä olemme syntyneet tekemään. Teemme vain musiikkia ja katsomme mitä tapahtuu, mutta olisi todella siistiä, jos saisimme aikaan jotain hienoa! Uusilla aalloilla Bowesin mukaan Alestorm teki uudella Curse of the Crystal Coconut -albumillaan täysin mitä halusi. Pirteän kuuloinen laulaja-kosketinsoittaja kertoo heränneensä kymmenen minuuttia aiemmin ja hehkuttaa aikavyöhykkeiden hienoutta. – Teen aika paljon striimilähetyksiä Twitch-nettisivustolla. Soitan koskettimia ja otan biisitoiveita katsojilta, mutta se on pelkkää hassuttelua. – Olen myös aloitellut uutta musiikkiprojektia muutamien tyyppien kanssa. – Jokapäiväinen elämä on aika normaalia, sillä olisimme joka tapauksessa kotona juuri nyt, albumin julkaisun kynnyksellä. MERTEN KAUHU TEKSTI ELLI MUURIKAINEN KUVAT ELLIOT VERNON 33. Pitäkää siis turpanne kiinni ja hyväksykää se! Huumoripitoista merirosvometallia tahkoava skottiyhtye on edennyt reitillään kuudenteen albumiinsa. K ello on neljä iltapäivällä, kun soitan nykyisin Yhdysvalloissa majailevalle Christopher Bowesille, mestarille Alestormin ja Gloryhammerin takana. – En ole viettänyt kesää kotona koskaan aiemmin! Päivät tulevat kulumaan ihmetellessä, mitä sitä oikein tekisi
– Nämä biisit elävät todella vasta silloin, kun ne kokee livetilanteessa kymmenentuhannen humalaisen ihmisen ympäröimänä. Yhdestätoista biisistä kaksi on lainaversioita. Sitten jokin bändi tulee ja julkaisee biisin, joka sisältää räppiä, hiphopia ja elektronisia biittejä, sellaista hölynpölyä. Nokkamies uskoo silti, että ihmiset tulevat ymmärtämään biisin ajan kanssa. – Sori tyypit. – Albumi ei tule saamaan samanlaista vastaanottoa. Tiedän että tämä albumi on tyhmä, mutta tässä teille perinteinen merirosvobiisi! Valinta oli meille täydellinen, sillä kyseessä on skotlantilainen folkbiisi piraateista – siis Alestorm pähkinänkuoressa! ”Monet metallifanit tuntuvat pelkäävän asioita, jotka eivät ole metallia.” 34. Albumi on suunniteltu toimimaan etenkin livetilanteessa. Emme myy mielettömiä määriä levyjä, mutta hitto vie, että keikoillemme tulee porukkaa! Se onkin ongelma juuri nyt, sillä virustilanteesta johtuen emme voi soittaa keikkoja. – Tortuga on upein kappale, jonka olemme ikinä saaneet aikaan. – On helppoa tehdä hassuja biisejä merirosvoista. Niistä ensimmäinen on Pirate’s Scorn, joka kuulostaa aivan uskomattoman autenttiselta Alestormilta. Ensimmäisten biisien kanssa teimme kaikkemme ärsyttääksemme ihmisiä, mutta pelasimme lopun aika varman päälle. – Monet metallifanit tuntuvat pelkäävän asioita, jotka eivät ole metallia. – Biisi on peräisin Donkey Kong -lastenohjelmasta. Se oli aivan hirvittävä sarja, mutta siinä oli mielettömän hyviä biisejä. Toinen laina Henry Martin on Bowesin mukaan eräänlainen anteeksipyyntö. Joidenkin koko elämä perustuu siihen, että he ”ovat metallia”. – Olemme ensisijaisesti livebändi. – Monet odottavat meiltä vakavahenkistä levyä oikeista historiallisista merirosvoista, ja sitten esittelemme heille kaiken tämän järjettömyyden. Olkaa hiljaa! Sen tekeminen oli todella vaikeaa. – Kappale kertoo piraattikrokotiilista, joka yrittää varastaa Donkey Kongin kristallikookospähkinän. Jotkut ovat sanoneet, että se on tyhmää lasten räppiä. Ymmärrän, että se voi aiheuttaa kitinää. Erityisesti toinen single Tortuga on herättänyt keskustelua, ja palaute on ollut ymmärrettävistä syistä enimmäkseen negatiivista. Se on myös musiikillisesti edistynein biisimme. Pystyisin siihen unissani! Tortugan kaltaisten biisien tekeminen vaatii hirveästi vaivaa ja rankkaa duunia, mutta se on myös hauskaa. Albumin nimi tulee tuosta biisistä, ja lisäsimme siihen sanan ”curse”, sillä on merirosvomainen asia olla kirottu. – Muut kappaleet kertovat merirosvoista ja edustavat perinteistä Alestorm-soundia, joten jos ihmiset eivät tykkää niistä, mitä helvettiä he oikein haluavat. Voitte siis valitettavasti odottaa kuulevanne Alestormilta järkyttäviä biisejä jatkossakin! Kysyn herra Alestormilta, voiko yhtye seisoa ylpeästi teoksen takana, vaikka koko levy saisi sinkkubiisien tuomion
Kirjoitin hänestä biisin, joka oli aivan järjettömän loukkaava ja solvaava. – Emme olisi voineet julkaista sitä sellaisenaan, sillä kappale olisi herättänyt aivan liikaa pahennusta jopa Alestormin mittapuulla! Muutin sanoitukset kertomaan merirosvolaivasta. Tuoreelta levyltä löytyvä Shit Boat (No Fans) muistuttaa kovasti nokkamiehen mainitsemaa rallatusta, mutta juttu on vedetty tuttuun tapaan vielä överimmäksi. Miksi haluaisin kuunnella sellaista, kun on niin paljon mistä valita. Mietimme, menemmekö jo liian pitkälle. Juttu alkoi vitsistä, mutta siitä tuli lopulta yksi Bowesin omista suosikeista. Puujalkoja ja puujalkavitsejä Ei liene helppo tehtävä kirjoittaa kuutta täyspitkää merirosvoista toistoa välttäen ja tuoreena pysyen. Toivon vain, että ihmiset osaavat arvostaa sitä jatkossakin. Katsotaan kuinka pitkälle voimme mennä. – Voimme tehdä mitä vain ja päästä kuin koira veräjästä, joten annamme sen ehkä nousta hattuumme liikaa. Nautin siitä, että voin tehdä typeriä asioita, rakastan sitä. – Me olemme lavalla täydellisiä ääliöitä. Bowes latoo täyslaidallisen festivaaleilla soittavien ”tylsien tusinabändien” suuntaan. Jos joku ei pidä sellaisesta, hänen täytynee etsiä toinen merirosvoiksi pukeutunut bändi! Juttutuokiomme on tullut päätökseensä. – Minulla on neljä lemmikkihanhea. Monet kuuntelevat levyä kotona sängyssään eivätkä tajua näitä juttuja ennen kuin makaavat pellolla kännissä. – Viisi mustiin pukeutunutta tyyppiä soittamassa mitäänsanomattomia biisejä. Tykkään hanhista! Lisäksi minulla on yksitoista ankkaa ja kymmenen kanaa, eli minulla on todellinen pakkomielle lintuihin! Meillä on lavalla puhallettava ankka, joten minun täytyi saada myös oikeita sellaisia. – Olin eräänä päivänä todella vihastunut yhteen tyyppiin, jota en voi laillisista syistä nimetä. Mitäpä tuohon lisäämään.. – Olemme viljelleet vitsejä aina, mutta nyt ne ovat ilmeisempiä. Alestormin sanoitukset ovat jo lähtökohtaisesti varsin yksipuolisia, ja uudella levyllä puutetta on paikattu aiempaa vahvemmalla huumoriannoksella. Värikkäänä persoonana tunnettu Christopher Bowes on pysynyt koko puolituntisen varsin hillittynä ja asiallisena, joten annetaan hieman palstatilaa myös miehen todelliselle luonteelle. Aina kun vietän tuntikausia biisin parissa, siitä tulee aivan paska. Se oli mielestämme hauskaa, joten uusi albumi on täynnä tyhmiä kiroilubiisejä, joiden mukana voi laulaa. Linnut ovat mahtavia. Biisit ovat kuitenkin oikeasti hyviä, ja kokemukseni perusteella keikkayleisö innostuu eniten juuri typerimmistä kappaleista! Bowes ottaa esimerkiksi kappaleen vuonna 2017 ilmestyneeltä No Grave But the Sea -levyltä. – Se on niitä kappaleita, jotka ovat mahtavia, vaikkei niihin ole panostettu lainkaan. Bändien täytyy tehdä jotain, mikä erottaa heidät muista. Se toimii, se on meidän juttumme. – Fucked with an Anchor oli ensimmäinen biisi, jossa kiroilimme kunnolla. Jonain päivänä ylitämme rajan – ehkä uusi levy on se raja, en tiedä. Sitten väännän jotain kolmessa minuutissa, ja siitä tulee aivan mieletöntä! Ei ole pelkoa, että Alestorm ottaisi itsensä liian vakavasti. Mutta vaikka kyseessä on enemmän tai vähemmän vitsibändi, jopa fanien huumorintajulla saattaa olla rajansa
– Rummut ohjaavat usein ensimmäisenä äänitettynä instrumenttina kappaleen etenemistä, ja soittimia lisätessäni Kotimaisessa undergroundissa mielenkiintoa herättävä Hail Conjurer luo persoonallista musiikkia spontaanilla otteella ja kuvia kumartamatta. – Ensimmäiset Hail Conjurerin nimellä tehdyt äänitteet ovat mainitsemasi demot, mutta Hail Conjurer on ollut nimenä olemassa vuodesta 2013, jolloin liityin Ride for Revengen rumpaliksi, Kuokkanen kertaa. Minkälaista biisintekosi on todellisuudessa. Oli kuitenkin selvää, että se olisi black metalia, joten Hail Conjurer -nimen käyttäminen tuntui luontevimmalta vaihtoehdolta. – Ajatus yksin tehtävästä musiikista on kuitenkin tätäkin vanhempi. R ajulla tunteenpalolla black metalia soittava Hail Conjurer nousi esiin kolme vuotta sitten julkaistulla kahdella demolla. Kappaleiden hajanaisuudesta huolimatta projektin ydin valkeni niiden työstämisen aikana ja monet edelleen keskeiset elementit ovat läsnä jo niillä. – Kappaleet voivat syntyä hyvin erilaisten prosessien kautta, mutta spontaaniudella on ollut niissä keskeinen rooli ja osa kappaleista on tosiaan syntynyt improvisaation pohjalta. – Vuodenvaihteessa 2016–17 sisäinen palo roihahti siinä määrin, että aloin työstää uutta musiikkia soolopohjalta tietämättä vielä, mistä siinä oli oikeastaan kysymys. Koska työskentelen yksin, improvisaatio ei tarkoita jamittelua bändin kanssa, vaan vaikkapa valmiista kappalerakenteista tai elementeistä vapaata työstämistä rytmin pohjalta. Musiikistasi syntyy hyvin spontaani ja paikoin improvisoitu fiilis. Työstin osin tässä hengessä demoa jo vuonna 2009, mutta silloin musiikki ei asettunut mielekkääksi kokonaisuudeksi ja osa siitä sai uuden elämän muissa bändeissä. Sittemmin levytystahti on ollut vakuuttava, ja yhtyeen takaa löytyvällä Harri Kuokkasella on vyöllään kolme studiolevyä ja muutama pienjulkaisu, joiden taso on ollut nousujohteinen. Vaikka nimi on yleisölle uusi, sooloprojekti on kytenyt Kuokkasen ajatuksissa pidemmän aikaa. Ensimmäinen demo syntyi kuin itsestään ja toinen hyvin pian perään. Vahvan vision välittäjä TEKSTI JONI JUUTILAINEN 36
Temaattisesti kappaleissa pyöritään usein hengen ja aineen kahtiajaon murskaamisen tai lihallisuuden äärellä. Mitä se on. ”Kun seuraa kutsumustaan, mikään ei voi olla liian pyhää kajottavaksi.” 37. Kirkas visio Hail Conjurerin sävellykset on helpointa niputtaa black metaliksi, mutta ne ovat ilmaisultaan täysin erilaisia kuin stereotyyppiseksi luonnehdittava musta metalli – siis sellaisena kuin se on opittu musiikkityylin toisen aallon vaikutuksesta tuntemaan. – Koen musiikin myös tärkeänä väylänä tahtoni toteutumisessa. – Yksin sanoitus ei useinkaan kykene välittämään kielen ulottumattomiin pakenevaa viestiä, ja sanoma voi näyttäytyä kirkkaampana esitystapansa kuin sanavalintojen kautta. Musiikkini kautta jokainen kuulija tulee tavalla tai toisella osaksi sen manifestoitumista. – Kun seuraa kutsumustaan, mikään ei voi olla liian pyhää kajottavaksi, ja kun visio on kirkas, avoimuus erilaisille vaikutteille voi selkiyttää uusia näkökulmia sekavaan ryteikköön harhautumisen sijaan. Toisinaan niin tehdään myyttisen näkökulman, mutta myös alkukantaisten tai kielen ja rationaalisuuden muuten ylittävien tapojen kautta, jolloin kappaleiden nimet saattavat avata viestiä sanoituksia enemmän. – Tekstit eivät useinkaan noudata perinteisen lyriikan raameja. Monet Carnal Lightin elementit ovat jollakin tavalla kuultavissa jo aiemmilla levyillä, vaikka kenties raaemmassa muodossa. Teos saa merkityksensä ja tavallaan syntyy aina uudelleen sen kokijoiden kautta. Uutta musiikkia pulppuaa tajunnan syövereistä kuitenkin jatkuvasti, joten todennäköisesti jotain on tapahtumassa hyvinkin pian. Ovatko sanoituksesi liian henkilökohtaisia muille jaettavaksi, vai mistä tässä ratkaisussa on kyse. Levysi ilmestyvät esimerkiksi Annihilatusia ja Ride for Revengeä julkaisevan kotimaisen Bestial Burst -levy-yhtiön kautta, joten ilmeisesti haluat välittää jotain myös kuulijoille. – Aivan alun perin ajatuksenani ei ollut soittaa keikkoja, mutta kesällä 2017, sopivan tilaisuuden tullen, halusin katsoa miten se toimii. En näe taiteeni tehtävänä minkään selkeän sanoman levittämistä, vaan sen todellisuuden välittämisen, jonka kanssa olen tekemisissä musiikkia työstäessäni. – Yhteisestä aallonpituudesta muiden artistien kanssa puhuminen on ongelmallista, sillä pyrkimyksenäni on seurata omaa kutsumusta, jossa kaikki, jopa traditio, on alistettavissa henkilökohtaisen vision alle. Olet tehnyt kokopitkän levyn kolmena vuonna peräkkäin. Ei ole kuitenkaan poissuljettua, ettenkö työstäisi tulevaisuudessa vaikkapa albumia alusta asti mietittyine ja lopulta kansilehtiin päätyvine sanoituksineen. Jatkuuko sarja myös ensi vuonna. – Ymmärrän, ettei Hail Conjurer joidenkin mielestä asetu selvärajaisesti black metal -karsinaan, mutta itselleni se on selvästi black metalia. Kaikki merkittävä black metal on mielestäni poikkeuksellista musiikkia, ja eniten arvostamani bändit ovat kirkkaasti harmaan massan yläpuolelle nousevia oman tiensä kulkijoita, joiden tekemisessä tunnistettavan tradition liekki palaa muita kovemmalla roihulla ainutlaatuisen tulkinnan lietsomana. Tullakseen kokonaiseksi taide tarvitsee kokijan, sillä vain kokijan kautta taide kykenee ylittämään lattean todellisuuden kuvaamisen ja alkaa luoda todellisuutta. – Kuten musiikki, myös sanat syntyvät usein spontaaniuden kautta, ja osa sanoituksista on syntynyt hetken huumassa ylös rustattujen raakileiden ympärille, jotkut jopa äänityshetkellä. Julkaisujesi ulkoasu on ollut hyvin pelkistetty, etkä ole painattanut sanoituksia niiden kansilehtiin. Toki kokemus on erilainen kuin se olisi muiden soittajien kanssa, mutta niin ovat levytkin, ja tällaisenaan livetilanne tavallaan kiteyttää, mistä Hail Conjurerissa on kyse. – Yksinäisessä ja henkilökohtaisessa työskentelyssä on merkittävissä määrin kyse samojen teemojen uudelleentulkinnasta. Artisti näkee levyn johdonmukaisena teoksena. – Pidin ensikeikasta alkaen siitä, että esiintyminen yksin livenä muistutti monella tapaa musiikintyöstämistapaani, riisuttua ja hetken huumassa tehtyjen ratkaisujen siivittämää, osin vaistonvaraista toimintaa. Kuokkanen tiedostaa musiikkinsa haastavan luonteen. – Taiteen olemukseen kuuluu keskeisesti sen tehtävä tulla koetuksi. En kaihda mitään vaikutteita ja pyrin suhtautumaan ennakkoluulottomasti vieraidenkin elementtien yhdistelyyn, mutta se ei tarkoita, että antaisin vaikutteiden määritellä sitä mitä teen, tai että pyrkisin tarkoituksellisen outoihin ratkaisuihin. Yhden miehen show Hail Conjurerin poikkeukselliseen luontoon kuuluvat myös keikat, jotka Kuokkanen on soittanut tähän saakka yksin, taustanauhaa apunaan käyttäen. Vaistonvaraisuudesta huolimatta, tai kenties juuri siksi, musiikki ei ole mielivaltaista, vaan kappale on voinut paljastaa luontonsa kirkkaammin kuin paperilla hinkattu ja valmiiksi puhki pureksittu biisi. Oivallusten ja näkökulmien avartumisen myötä musiikki elää ja saa uusia ulottuvuuksia. – Albumi jatkaa monessa mielessä siitä, mihin aiemmat julkaisut ovat jääneet, ja siltä se omasta mielestäni kuulostaakin. Äänitin keikkaa varten uudet pohjat, jotka muodostivat sitten päällekkäisäänitysten kanssa ensimmäisen albumin, Dreams of Serpentin [2018]. Sen kokemuksen jälkeen ajatus soittaa tulevatkin keikat yksin sinetöityi, enkä ole lopulta kokenut sitä sen ihmeellisemmäksi kuin bändin kanssa esiintymistä. Rehellisyyden nimissä en edes osaisi kirjoittaa minkään Hail Conjurer -albumin sanoituksia sanasta sanaan siten kuin olen ne levylle laulanut, sillä osa niistä on hautautunut ilmaisun karkeuden myötä tavoittamattomiin itseltänikin. olen voinut seurata kappaleen kutsua ja olemuksen paljastumista. Jos musiikki paljastaa minulle, työstäjälleen, jotakin merkittävää, niin jokainen kuulija lataa musiikin uusin merkityksin ja paljastaa siitä uusia puolia. Koska olin äänittänyt kaksi demoa täysin yksin, livekokoonpanon kerääminen ei tuntunut luontevalta. Kielen ulottumattomissa Hail Conjurerin tuorein julkaisu on huhtikuun lopussa ilmestynyt Carnal Light -kokopitkä, joka esittelee projektin selkeästi sävykkäintä mutta edelleen ronskin ytimensä säilyttänyttä mustaa metallia. – En ole työstänyt levyjä minkäänlaisen aikataulun puitteissa, vaan tahti on määräytynyt ainoastaan sisäisen pakon sanelemana, ja vielä on vaikea sanoa, millaisena tahti jatkuu ja onko seuraavana työstössä albumi vai jokin pienempi julkaisu. Jokaisen äänitteen taustalla ovat pohjimmiltaan samat kysymykset ja henki, mutta jokainen niistä on myös askel polulla, jolla Hail Conjurer paljastuu uudessa valossa ja uusissa sävyissä – myös itselleni
KUMMALLISEN AIKAKAUDEN SELVIYTYJÄT Amerikkalaisyhtye Lamb of Godin sanavalmis keulakuva Randy Blythe on valmistautunut pahan päivän varalle jo pitkään. TEKSTI TIMO ISOAHO KUVAT TRAVIS SHINN 38. Maailman ovet säppiin pistänyt pandemia ei täytä hänen määritelmäänsä pahasta päivästä, mutta Lamb of Godin suunnitelmat se on pistänyt uusiksi
Blythe tuntuu olevan varsin hyvällä tuulella ja tarinaa tulee Skype-tuutin täydeltä, mutta haastattelun aikana käy selväksi, että laulaja joutuu tekemään tosissaan töitä positiivisuutensa eteen. – Isoäitini on virkeä 99-vuotias. Hän asuu nykyään palvelutalossa, ja olen aika huolissani hänestä. Laulaja pitää pienen tauon. Pari viikkoa... Hänen kotimaansa poliittinen tilanne on kaaoksessa, ja mikrotasolla Lamb of Godin suunnitelmien dominopalikat ovat kaatuneet yksi toisensa jälkeen. Sitten hän hymähtää. ”Taloudellisesti hyväosaiset luovat kaduille syystä tai toisesta joutuneiden suuntaan säälin ja inhon täyttämiä katseita, mutta jos maailman tilanne muuttuu oikeasti haastavaksi, kodittomat sentään tietävät, miten selvitä huomisesta.” 39. – Minulla itselläni ei ole ollut mitään hätää – ei yhtään mitään. – Lisäksi minua ärsyttää suuresti, että ihmiset ovat niin tolkuttoman itsekkäitä ja kärsimättömiä eivätkä viitsi kunnioittaa viranomaisten asettamia eristysja karanteenisäännöksiä. Olen myös alkanut hahmotella seuraavaa kirjaani sekä suunnitella nettisivustoa, jonka avulla saisin vuosien varrella ottamiani valokuvia paremmin esille. Ensimmäiseksi hypätään kuitenkin vähän henkilökohtaisempien aiheiden äärelle. Olen käynyt katsomassa häntä muutaman kerran ja olemme päässeet myös juttelemaan, mutta välissämme on ollut viruksilta suojaava ikkuna. Haastattelu Lamb of Godin keulakuvan David Randall Blythen – kaverit kutsuvat häntä Randyksi – kanssa on alkanut. Olen viihtynyt varsin hyvin omissa oloissani, vaikka kavereita onkin ollut ikävä. Se on aivan perseestä, ja isoäitini selvästi kärsii tästä hämmentävästä tilanteesta. Kun poikkeustila oli kestänyt Yhdysvalloissa pari viikkoa, jengi alkoi huutaa valtion johtoa myöten, että yhteiskunta pitää taas avata. How about those polar bears on Helsinki’s streets?” Kysymykset saavat seurakseen melkoisen naurunremakan. ” T erve terve, perkele”, kajahtaa tietokoneen kaiuttimista suomeksi. Sillä murheitakin riittää. Siinä samassa kieli vaihtuu englanniksi: ”Is there still snow in Finland. Tilanteen hyvä puoli on se, että olen saanut tehtyä loppuun monia keskeneräisiä asioita, joita on tullut aikaisemmin siirrettyä jollakin typerällä verukkeella. Haloo! Sillä tavallako pandemia hoidetaan
He ovat aina löytäneet jonkin keinon selvitä, onpa tilanne ollut millainen hyvänsä. – Tietenkin kaikkien pitäisi nyt kuunnella tarkasti, mitä kotiplaneettamme haluaa meille kertoa. Laulaja on muun muassa suorittanut pitkäkestoisia kursseja, joiden tarkoituksena on ollut opetella selviämään luonnossa ilman apuvälineitä. Blythe on muun muassa kertonut omistavansa lujarakenteisen maastoauton, jonka takakontista löytyy suuri määrä selviytymisen kannalta tarpeellisia asioita ja esineitä. Mainitsen Blythelle olevani varma vain siitä, että pääosin harvaan asutussa maassa omiin oloihin vetäytyminen on helppoa – tai ainakin paljon helpompaa kuin monessa muussa maassa. Mutta nekin, jotka muuttavat käyttäytymismallejaan... Ehkä muutan sinne pysyvästi vanhoilla päivilläni! Vahvoja mielipiteitä Lykätäänpä tässä vaiheessa silmään musiikillinen vaihde ja pakitetaan ensimmäiseksi Lamb of Godin aiempien julkaisujen äärelle. Tällä pallolla on ollut aikaisemminkin vakavia kulkutauteja, ja tilanne vaikkapa espanjantaudin aikaan 1920-luvun vaihteessa on varmasti ollut todella kaoottinen. Se patalaiska telkkarin tuijottaja ei tiedä. Siihen hetkeen ei mene tällä tahdilla miljoonia vuosia. Olen sittemmin tutustunut Codyyn henkilökohtaisesti, ja hän on opettanut minua näissä asioissa kädestä pitäen. Kun on pakko, äärimmäisestä sosiaalisuudestaan tunnetut kansatkin pystyvät näköjään ihmeellisiin asioihin. – Olen todennut aikaisemminkin, miten kovasti ihailen vaikkapa saamelaisia. Minulla on sen alueen varalle kaikenlaisia suunnitelmia, mutta aion pitää sen mahdollisimman luonnonvaraisena. – Juttelin äskettäin Lacuna Coilin Cristina Scabbian kanssa. Kun julkaisimme Wrath-albumin vuonna 2009, levy päättyi Reclamation-kappaleeseen, jossa lauletaan muun muassa seuraavasti: ”Humanity’s a failed experiment / Walking the path to extinction / Spinning its wheels endlessly / Grease them with oil and uranium / The earth will shake / And the waters will rise / The elements reclaim what was taken.” Lopulta biisi häipyy jonnekin kaukaisuuteen samalla kun tuuli humisee ja meri kohisee – tällä viitataan tietenkin siihen, että ihmeellinen luonto on täällä silloinkin, kun ihmisiä ei enää ole. Oppiiko ihmiskunta jotakin tästä tilanteesta. – Innostuin näistä selviämisjutuista 2000-luvun alkupuolella, kun satuin lukemaan Cody Lundinin kirjoittaman 98.6 Degrees: The Art of Keeping Your Ass Alive -opuksen. Tiedemiesten havaintojen mukaan planeetan tärinä on vähentynyt ja maailman suurimpien metropolien ilma on puhdistunut merkittävästi. – Kyllä vain, muutamaan otteeseen. Sinähän olet kirjoittanut näistä asioista jo vuosia sitten. Toki tämänhetkinen tilannekin on pelottava, mutta nyt suurin osa ihmisistä saa reaaliaikaista tietoa siitä, miten heidän pitäisi toimia. Koronatilanteen vuoksi maapallo on saanut hieman hengähtää, kun lentokoneet ovat jääneet maahan, ihmiset ovat pysyneet kodeissaan ja niin edelleen. Meistä tehdään hakkelusta ennemmin tai myöhemmin, mutta emme tunnu välittävän tuon taivaallista. – Niin, Lamb of God on pohjimmiltaan punk/hardcore-yhtye, joka yrittää soittaa jonkinlaista uuden liiton metallia, Blythe naurahtaa. Omasta mielestäni olen realisti. – Kuten aina: jotkut oppivat ja vaihtavat elämänsä kurssia, kun taas toiset eivät tee minkäänlaisia korjausliikkeitä. – Mutta jos – siis jos – jotakin oikeasti ikävää ja odottamatonta tapahtuu, olen varustautunut sen verran väkevästi, että pystyn... Randy Blythen tarinointi ei ole pelkkää amerikkalaisen rocktähden sanahelinää. Luonnosta vieraantuneet Lamb of God -solistin kanssa on tullut puhuttua aikaisemminkin hänen valmistautumisestaan lopunaikoja varten. Jos siristät silmiäsi ja suuntaat katseesi kauas tulevaan, mitä horisontissa siintää. Itse toivon, että edes pieni osa porukasta ymmärtäisi antaa ”tylsälle arjelle” vähän enemmän arvoa, kun sen aika taas koittaa, Blythe sanoo hitaasti. – Pitää paikkansa. Tuolloin Lamb of God otti hetkeksi käyttöön vanhan Burn the Priest -nimensä ja julkaisi juuristaan muistuttavan Legion: XX -albumin. – Kiinnostuin punkista ja hardcoresta jo nuorena koululaisena ja jouduin sen vuoksi tuon tuosta tappeluihin suosittujen 40. Hah hah! – Tästä tulee mieleen, miten valtavasti internet on helpottanut kommunikaatiota ja pandemian hallitsemista. Minun mielestäni nämä ovat äärimmäisen selviä merkkejä siitä, että meillä on mennyt niin sanotusti liian lujaa. – Osunko muuten oikeaan arvatessani, ettei teillä suomalaisilla ole ollut isompia ongelmia eristyksen takia. Nämä taloudellisesti hyväosaiset luovat kaduille syystä tai toisesta joutuneiden suuntaan säälin ja inhon täyttämiä katseita, mutta jos maailman tilanne muuttuu oikeasti haastavaksi, kodittomat sentään tietävät, miten selvitä huomisesta. no, vaikkapa suuntaamaan jonnekin asumattomalle seudulle ja elämään siellä pitkään ilman varastojen täydentämisen tarvetta. Se hieno kansa on elänyt tuhansia vuosia kylmillä ja karuilla seuduilla, mutta ei ole kadonnut minnekään. Cristina kertoi yllättyneensä perin pohjin, miten kiltisti italialaiset ovat sopeutuneet tiukkoihin eristäytymismääräyksiin. Tunnen muun muassa Children of Bodomin kaverit, enkä usko ainakaan heillä olevan mitään hätää eristäytymisen suhteen. – Suuri osa nykypäivän ihmiskunnasta on vieraantunut luonnosta täysin, ja heidän päivänsä suurin katastrofi on todennäköisesti se, että television kaukosäätimestä loppuu patteri. Ei niitä ole nytkään – tällainen koronatilanne on lastenleikkiä siihen verrattuna, mitä minä tarkoitan pahalla päivällä, Blythe toteaa. Muistan lukeneeni eräästä tuoreesta haastattelusta, että olet ostanut palan maata jostakin päin Etelä-Amerikkaa. – En ole mikään salaliittoteorioihin ja vastaavaan huuhaahan uskova pölvästi. Lukemattomien tutkijoiden havaitsemat ennusmerkit ovat jo pitkään viitanneet vakavan pandemian puhkeamiseen, mutta ihmiset eivät tunnu uskovan tai välittävän. Yhtyeen edellinen varsinainen studiolevytys VII: Sturm und Drang ilmestyi kesällä 2015, mutta varsin mielenkiintoisia asioita tapahtui myös keväällä 2018. Hänen kotinsa on Milanossa, ja pohjoisen Italian koronatilanne on tietenkin ollut todella raju. – Meistä on tullut hälyttävän nopeasti, vain muutaman vuosikymmenen aikana, planeettaa nopealla tahdilla jäytävä sairaus, ja evoluutio toimii niin kuin evoluutio toimii – maapallon ekosysteemi haluaa päästä eroon sen rakenteita jäytävästä viruksesta. Pitkäsoitto koostui lainakappaleista, joista mainittakoon S.O.D.-klassikko Kill Yourself, Cro-Magsin pysäyttämätön We Gotta Know ja Agnostic Front -anthem One Voice. – Näitä kertoja, kun joku tyyppi on alkanut puhua minulle jostakin metallibändistä, on lukemattomia: ”Sori, en ole hevari, olen punkkari.” Vastaus saa heidät aina hetkeksi hämilleen, ja sitten he sanovat: ”Mutta sinä olet Lamb of Godin laulaja, sinun on pakko digata ainakin siitä, tästä ja tuosta hevibändistä.” No, tykkäänhän minä Slayeristä, Gojirasta ja muutamista muista metallibändeistä, mutta en koe sen tekevän minusta vielä mitään kovaa metallipäätä. Päätin jo vuosikausia sitten varustautua pahan päivän varalle, vaikka näköpiirissä ei ollut mitään järisyttävän tummia pilviä. Korona on tästä hyvä esimerkki. Niin, ihmisen muisti on tunnetusti lyhyt kuin tulitikku, joten enpä menisi vannomaan minkäänlaisen isomman tai pitkäaikaisemman muutoksen puolesta. Se, tottelevatko he ohjeita, onkin sitten toinen juttu
”En yksinkertaisesti välitä vittuakaan kaiken maailman nettitrollien änkyröinnistä. Hah hah!” 41. Ja tämähän saa heidät ärsyyntymään entistä enemmän
Bushia ja hänen sotakoneistoaan. Siinä oli meille aivan tarpeeksi ennakkotietoa! Näin tyylipuhtaasta undergroundtoiminnasta on pitkä matka kiertueisiin Metallican kaltaisten mega-artistien kanssa. Mieleeni iskostui jo tuolloin vahva tietoisuus siitä, että rockmuusikko voi olla uskottava viestinviejä, enkä ole vielä tähän päivään mennessä lakannut uskomasta siihen. Ei jäänyt kertaan tai kahteen, kun joku tuli sanomaan, että ”ohoh, Burn the Priest, te varmaan palvotte saatanaa”. Meillä ei myöskään ollut hajuakaan siitä, millaiseen esiintymispaikkaan olemme menossa. Sopimus oli meille onnenpotku, sillä nousimme heidän markkinointikoneistonsa avulla esiin aivan uudella tavalla. Pääsemmeköhän johonkin yöksi. Tai levytyssopimukseen monikansallisen Epic Records -merkin kanssa. Siinä ei ole pohjimmiltaan mitään hauskaa, mutta olen silti joskus naurahtanut, että Lamb of Godin täytyy kiittää urastaan George W. – Samalla pitää antaa tunnustusta Epicille, sillä he eivät ole puuttuneet levyjemme sisältöön – eivät edes Ashes of the Waken aikoihin. urheilijatyyppien kanssa. Toki Trump voi joutua väistymään jo muutaman kuukauden kuluttua, mutta ongelmat eivät katoa minnekään. Monen mielestä Donald Trump on vielä paljon helpompi maali kaikenlaiselle moukaroinnille, mutta minä en näe asiaa aivan niin mustavalkoisesti. Toisin kuin monet muut, en suostunut alistumaan, ja sain turpaani moneen otteeseen. Positiivista ajattelua Lamb of Godin yhdeksännen – tai kymmennen, laskutavasta riippuen – studiolevyn nimi on Lamb of God, ja kyseessä on läpeensä poliittinen, kantaa ottava ja moneen päivänpolttavaan ongelmaan (kouluampumisiin, muukalaisvihaan, rasismiin, teknologian nopeaan kehitykseen) pureutuva, aggressiivisesti möyryävä levykokonaisuus. – Maailma on mennyt aivan sekaisin, ja jollakin tavalla se ansaitsee Donald Trumpin yhdeksi johtajistaan. Olimme vähän yli parikymppisiä kundeja, ja keikkareissu tarkoitti aina kovia bileitä. Tuntuu kuin koko maailma olisi napannut jotakin todella vahvaa kamaa ja heittänyt samalla roskakoppaan kyvyn ajatella rationaalisesti, Blythe huokaa. Hah hah! – Toiseksi mieleeni tulevat keikat. – Jotkin julkaisumme ovat ottaneet kantaa vähän kevyemmin, mutta yleisesti ottaen täytyy painottaa, ettei Lamb of God ole koskaan pelännyt tuoda mielipiteitään julki. – Muistan erään kerran jostakin vuosituhannen vaihteesta, kun olin viettänyt Markin [Morton, kitara] kanssa aikaa vuorilla ja pistin paluumatkalla soimaan Bad Brainsin I Against I:n. Se liittyy tietenkin nuoruusvuosiini... Lauloin mukana täyttä kurkkua, ja Mark tuumi jo silloin, että meidän pitäisi tehdä siitä biisistä oma versio. Kun sitten tajusimme, että Burn the Priestin nimettömän debyyttilevyn 20-vuotisjuhla lähestyy, päätimme käydä sorvin ääreen ja nauhoittaa ne kappaleet. No, sehän olisi ollut todella ”metal”, mutta minun täytyy tuottaa pettymys: emme harjoittaneet minkäänlaista rituaalitoimintaa. Kaikesta muusta piti huolen joku muu. USA:n johtama liittouma aloitti Irakin vastaisen sodan juuri ennen albumin materiaalin kirjoittamista, ja Ashes of the Wakestä tulikin sitten äärimmäisen poliittinen levy. Mainittakoon tässä kohdin, että punk/hardcore-pioneeri Bad Brains on kaikkien aikojen suosikkiyhtyeeni ja bändin solisti Paul ”H.R.” Hudson suurin esikuvani. Kun aloin innostua musiikista toden teolla, presidenttinämme oli Ronald Reagan, ja suuri osa amerikkalaisista vaihtoehtobändeistä otti todella kipakasti kantaa hänen tekemisiinsä tai tekemättä jättämisiinsä. Niin tapahtuikin, eikä siinä vierähtänyt kuin parikymmentä vuotta... Sen kuulee myös uudelta albumiltamme. Jaa-a. Vielä tärkeämpää oli tajuta, että meidän täytyy pitää kiinni juuristamme, tapahtuipa mitä hyvänsä. Miten ihmeessä maailman mahdollisesti vaikutusvaltaisimman valtion johtajana on kaveri, jonka suusta ryömii kiihtyvällä tahdilla rupisammakoita. Mutta se Legion: XX. Osa jännityksestä syntyi siitä, ettemme ikinä tienneet, saavutammeko määränpäämme, sillä allamme oli kerta toisensa jälkeen jokin täysin hajoamispisteessä ollut pakettiauto. En olisi antanut itselleni tai muille bändin jäsenille koskaan anteeksi, jos meistä olisi tullut itseään täynnä olevia kusipäisiä rocktähtiä. – Olimme puhuneet tiettyjen biisien levyttämisestä jo vuosikausien ajan. – Ne kymmenisen vuotta sitten tapahtuneet Metallican lämmittelykeikat olivat DIY-toiminnan vastakohtia. Millaisia muistikuvia sinulla on Burn the Priestin toimintavuosista 1994–1999. Se, että hänen kaltaisensa arvaamaton mies on noussut Yhdysvaltain presidentiksi, on pelkkä seuraus. – Kun George W. Meidän ei tarvinnut kantaa huolta mistään muusta kuin siitä, että nousimme lavalle oikeaan aikaan ja poistuimme sieltä sovitulla kellonlyömällä. Lopullisten biisien valitseminen oli haastavaa, sillä Lamb of Godin riveistä löytyy kovin erilaisista artisteista diggaavia tyyppejä, mutta lopulta saavutimme jonkinlaisen yhteisymmärrykseen. – Edelleen jatkuva Epic-diili taas syntyi vuonna 2004, ja yhteistyön ensimmäinen hedelmä oli Ashes of the Wake -albumi. Näenkö missään päin viitteitä paremmasta. 42. Bush oli kiinni vallankahvassa, hänet oli helppo nostaa tikunnokkaan Lähi-idän tilanteen takia. – Elämme todella kummallista aikakautta. – Kun vanha nimi nousee esiin, muistan aina ensimmäiseksi ne lukuisat kerrat, kun meitä luultiin jonkinlaiseksi black metal -bändiksi. Kuka tahansa voi pilkata Trumpia – syitä toki löytyy yllin kyllin –, mutta yhtä lailla meidän täytyy katsoa peiliin. Onko siellä PA-systeemi. Vai luuleeko joku, että hänen seuraajansa on uuden ajan sankari, joka tekee maailmasta paremman paikan sormia napsauttamalla. Koko paketti oli useimmiten täysin levällään, mutta emme välittäneet siitä. Alkuaikojen esiintymisreissut olivat aina varsin mielenkiintoisia, aikamoisia hyppyjä tuntemattomaan. Miten albumi sai alkunsa. Itse toivon – realistina – lähinnä sitä, että USA:n seuraava presidentti olisi tyyppi, joka tekisi vähän vähemmän vahinkoa. Jälkikäteen ajateltuna ne vastoinkäymiset tekivät minusta vahvemman, vaikka en sitä silloin ymmärtänytkään
Ne olivat aikoja, jolloin markkinamiehet saivat suuret ihmisjoukot uskomaan, että onnellisuus syntyy kuluttamisesta. Albumi on alusta loppuun niin äärimmäistä Lamb of Godia kuin olla ja voi. No, se on minulle täysin yhdentekevää. Olen itsekin käyttänyt somea paljon, mutta viime aikoina olen vähentänyt käyttöä radikaalisti. Se oli aikamoinen helpotus, sillä otsikon keksiminen on joskus ollut hyvinkin vaikeaa. Yritin löytää loputtomasta tietoviidakosta jonkinlaisen kultaisen keskitien, mutta huomasin sen olevan mahdotonta, sillä sama uutinen esitetään eri medioissa hyvin erilaisessa valossa. – Art on vasta vähän yli kolmekymppinen, meihin muihin verrattuna melkein lapsi... Levyllä on esimerkiksi biisi nimeltään Gears, joka kertoo teollisesta vallankumouksesta, kulutuskulttuurin räjähdysmäisestä kasvusta ja markkinoinnin historiasta. Hah hah! – Uuden levymme kappale Memento Mori kertoo uuden teknologian liian nopeasta kehityksestä ja internetistä silmille syöksyvän informaation suunnattomasta määrästä. Kun kirjoitin albumin tekstejä, seurasin tarkasti monenlaisia amerikkalaismedioita – niitä, jotka ovat enemmän kallellaan demokraattien suuntaan ja niitä, jotka ovat republikaanien talutusnuorassa. – Uusista teksteistä löytyy useita pohdintoja siitä, miksi ihmiskunta on saapunut tähän pisteeseen. Urheilun puolellahan pidetään valtavan hienona sitä, jos fani kannattaa omaa joukkuettaan elämänsä loppuun asti, vaikka joukkueen toiminta olisi kaikin tavoin ala-arvoista. Lojaaliudesta ja vakaumuksesta – liittyvätpä ne sitten politiikkaan tai urheiluun – löytyy toki hyviäkin puolia, mutta kannattaisiko niitä omia, mahdollisesti jopa vuosikymmeniä vanhoja ajatuksia ja arvoja joskus tarkastella kriittisesti. Asiaan ei tule selvyyttä, sillä muuten niin vuolassanainen Randy Blythe ei suostu avaamaan bändin perustajajäseniin kuuluneen rumpalin parrasvaloista poistumista mitenkään. No, kuka tietää kuinka pitkään aikaan. – Olen joskus verrannut politiikkaa urheiluun. Olisi kuitenkin aivan liian helppoa vain karjua naama punaisena, että me hukumme kohta omaan paskaamme. Jos joku lyö minua tai Lamb of Godia sosiaalisessa mediassa, niin... Vauhtiin päässyt laulaja vetää hetken henkeä, mutta jatkaa pian. Olen huomannut voivani paljon, paljon paremmin, kun nettiaddiktio ei enää kuumenna aivojani päivästä toiseen savuamisen partaalle. He menevät sosiaalisen median sivustoille ja purkavat niille kaiken pahan olonsa. Mitä ajattelet sosiaalisesta mediasta. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Jos Lamb of Godin moottorit käyvät nyt ”Ihmisrodun taru päättyy jonakin päivänä, mutta vielä ei ole sen aika. Ja tämähän saa heidät ärsyyntymään entistä enemmän. Ennen pitkää tajusin ahdistuvani pahemman kerran tästä digitaalisesta hulluudesta ja päätin vähentää radikaalisti aikaa, jonka vietän sähköisen tietotulvan keskellä. Tiedän toki, että lehdistö ja fanit haluaisivat kuulla aiheesta enemmän, mutta jotkin asiat ovat bändin sisäisiä, ja sellaisiksi ne saavat myös jäädä. Ja sen me vanhukset saimme todellakin huomata levyn valmisteluvaiheissa, sillä Artin loppumattomalta tuntunut energia piiskasi meitä eteenpäin ennenkokemattomalla tavalla. Bad Brains hämmensi punkrockiaan myönteisen ajattelumallin, PMA:n [positive mental attitude] avulla, ja haluan tehdä Lamb of Godin kanssa jotakin samanlaista. Adlerin viime syksynä julkaisema kommentti – ”I did not make the decision to leave my life’s work” – ei toki jätä tulkinnoille tilaa: mies joutui poistumaan takavasemmalle kalossin kuva takalistossaan. Ja tiedätkö mitä. – Vähän laajempaa kuvaa katsoessa täytyy painottaa, että amerikkalainen kaksipuoluejärjestelmä on hajalla. Mies on ottanut Adlerin paikan haltuun tyylikkäästi, ja hänen työskentelynsä uudella Lamb of God -pitkäsoitolla ansaitsee isot aplodit. – Olemme päättäneet kollektiivisesti, ettemme kommentoi Chrisin lähtöä millään tavalla. Siksi meidän täytyy ponnistella sen eteen, että maapallo olisi asumiskelpoinen paikka myös tuleville sukupolville. En yksinkertaisesti välitä vittuakaan kaiken maailman nettitrollien änkyröinnistä. – Täytyy myöntää, että myös Wrath tai VII: Sturm und Drang olisivat voineet saada otsikon Lamb of God, sillä olemme miettineet bändin nimen käyttämistä levyn otsikossa jo pitkään. Sitten hän toteaa, että Lamb of Godin uusista sanoituksista löytyy myös valonpilkahduksia. Totuus saattaa hyvinkin olla päinvastainen: totta kai vaikkapa uuden auton hankkiminen voi tuottaa hetkellisen hyvänolontunteen, mutta pitkässä juoksussa tämä ”osta, osta, osta enemmän” -ajatusmalli ei ole hyväksi ihmiselle eikä maapallolle. Eihän kukaan halua ajaa aikansa eläneellä, romutuskunnossa olevalla autollakaan, koska se on käyttökelvoton. Mutta miten iso osa ihmisistä käyttää nettiä. Blythe pitää jälleen merkitsevän tauon. Siksi meidän täytyy ponnistella sen eteen, että maapallo olisi asumiskelpoinen paikka myös tuleville sukupolville.” 43. – Maailmassa on vähintään miljoona asiaa päin helvettiä. Jos joku ei vielä tunne Lamb of Godin maailmaa, niin uusi albumi vie kuulijan suoraan yhtyeen kovaan ytimeen, mistä syystä levyn nimeäminen bändin mukaan tuntuu hyvinkin perustellulta. Urheilu ja politiikka vertautuvat toisiinsa myös siinä, että niin pelaajat ja poliitikot kuin heidän yläpuolellaan naruja vetelevät isot pomot pistävät taskuihinsa miljoonia dollareita ja lystin maksavat kannattajat, usein viimeisistä penneistään. Onkin aivan helvetinmoinen harmi, ettemme pääse esittelemään materiaalia lavoille... – Juuri nyt olen erittäin iloinen, että Lamb of God -nimi säästyi tätä pitkäsoittoa varten, sillä levy ansaitsee sen. Richmondilaisyhtye kuulostaa vuonna 2020 eräänlaiselta turboahdetulta versiolta itseltään, ja tällä kerralla Lamb of Godin modernin ominaissoundin kaikki osa-alueet tuntuvat olevan piirun verran tiukemmin viritettyjä. Miksi systeemiä ei lähdetä muuttamaan. Ei lähellekään. – Ihmisrodun taru päättyy jonakin päivänä, mutta vielä ei ole sen aika. Yhteiskunta muuttuu valtavalla vauhdilla ja volyymilla, mutta vanhat valtarakenteet pysyvät hievahtamatta paikoillaan. Some – lähinnä Instagram – on minulle nykyään pelkkä työkalu, enkä voisi vähempää välittää joistakin Twitter-sanasodista. Kentällä on kaksi erilaista näkemystä, jotka lyövät päitään yhteen, eikä minkäänlaista edistystä tapahdu. Miten ihmeessä ihmiset on onnistuttu aivopesemään tällä tavalla. Aikaisemmin idea on aina hautautunut jonnekin, mutta tällä kerralla teimme päätöksen levyn nimestä jo aikoja sitten. – Internet ylipäänsä on mahtava keksintö, ja sieltä löytyy loputon määrä ensiarvoisen tärkeää tietoa. Rumpunero Chris Adlerin lämmittämällä pallilla istuu nykyään muun muassa Winds of Plaguessä ja Prongissa aikaisemmin soittanut Art Cruz. Mieleen nousee pakottamatta kysymys myös siitä, onko juuri tämän levyn nimeäminen Lamb of Godiksi piikki yhtyeestä lähtöpassit saanutta Chris Adleriä kohtaan. Ei lähellekään. Paineita niskassa Entä Lamb of Godin uuden albumin musiikki
Niin myös tapahtui, mutta se oli kieltämättä aika raju urakka. Se on täysin hyödytöntä sanahelinää, sillä yksikään rockyhtye ei tule koskaan ottamaan haltuun näiden manan majoille lähteneiden metallin kuninkaallisten valtaistuinta.” 44. Että tämä uuden materiaalin määrä on täysin pähkähullu. Annoimme hänelle studiossa reilusti vapauksia rumpusovitusten suhteen, ja Art onnistui tekemään biiseissä niin kovaa jälkeä, ettei hänen toimitustaan voi kuin rakastaa. Se ei ole Lamb of Godin maailmassa mitenkään poikkeuksellinen pitkä aikaväli, mutta Blythen mukaan yhtyeen alkuperäisenä aikomuksena oli julkaista nyt käsillä oleva levy jo selvästi aikaisemmin. Hah hah! – Kun katson nyt taaksepäin, tällainen kirjoitustapa oli varsin antoisa, sillä biisit saivat kypsyä aivan rauhassa. Keväällä 2018 käynnistyneen kiertueen aikataulu venyi ja paukkui, ja päätimme lähteä heidän mukanaan myös pitkälle Euroopan-rundille. Kun Slayer tyrkkää eteen tuollaisen tarjouksen, vastausta ei tarvitse miettiä kovin kauan. – Kun sitten palasimme kotiin eri kiertueosioiden välillä, painuimme aina treenikämpälle katsomaan, mitä kitaristimme ovat saaneet aikaiseksi. Sellaisissa fiiliksissä saattaa syntyä yllättävän villejä biisi-ideoita. – Kuinka sitten kävikään. – Eräs Lamb of Godille hyvin tuttu yhtye, nimittäin Slayer, päätti lähteä jäähyväiskiertueelle ja meitä kysyttiin mukaan rundille. Se on vuodesta toiseen hyvin ikävää touhua. – Totta kai Artilla on ollut niskoillaan valtavasti paineita – kenellä Chris Adlerin paikalle tulevalla ei olisi. Erityisesti Willie kirjoitti tällä kerralla aivan hillittömän määrän alustavia biisejä – niitä oli varmaan nelisenkymmentä. Kun soittaa keikan kymmenentuhannen hullun Slayer-fanin edessä, siitä syntyvä adrenaliinipiikki kantaa monta tuntia eteenpäin. Lopulta kiersimme Slayerin kanssa melkein vuoden. – Mark ja Willie alkoivat kirjoittaa uusia kappaleita tien päällä, mikä tuntui olevan hyvinkin inspiroivaa. Kurkkuni oli melko rikki sen levytyksen jäljiltä! Slayerin matkassa Jos Legion: XX -albumia ei lasketa, VII: Sturm und Drangin ja uuden studioalbumin välistä löytyy viisi vuotta. Kun aihiot ”Lamb of Godia on hehkutettu Panteran ja Slayerin seuraajaksi. Lava on toinen kotini, rakastan yhtyeen ja yleisön välistä vuorovaikutusta, mutta studiokopissa rääkyminen ja oman suorituksen brutaalin rehellinen arvottaminen... Suunnitelma kuitenkin muuttui varsin painavan syyn takia. –, mutta hän on sopeutunut yhtyeeseen loistavasti. Levytysbudjetti oli niin mitätön – viisi tuhatta dollaria –, että minun piti laulaa kaikki biisit yhden päivän aikana. uudella teholla, niin Art Cruz on oma turboruuvimme, Blythe nauraa. Vaikka alkuperäinen levytysaikataulu meni uusiksi, Lamb of Godin biisinkirjoittajat – kitaristit Mark Morton ja Willie Adler – päättivät ottaa tilanteesta kaiken hyödyn irti. Henkilökohtaisesti miellyttävin sessio tapahtui vuonna 2000, kun teimme New American Gospel -albumia. Jossakin kohdassa naurahdinkin hänelle, että sinä olet nyt menettänyt lopullisesti järkesi. Myös fanit ovat toivottaneet hänet lämpimästi tervetulleeksi keikoilla, enkä usko uuden levymme kääntävän diggareiden kelkkoja toiseen suuntaan. – Studiotyöstä puheen ollen: täytyy sanoa, että henkilökohtaisesti olen aina inhonnut uusien levyjen tekemistä
Sitten yksinkertaisesti päätin, että tämä sekoilu saa nyt riittää, ja lopetin ryyppäämisen siihen paikkaan. Se on täysin hyödytöntä sanahelinää, sillä yksikään rockyhtye ei tule koskaan ottamaan haltuun näiden manan majoille lähteneiden metallin kuninkaallisten valtaistuinta. Mutta nyt käsissä oli kymmeniä ja taas kymmeniä vaihtoehtoja... Sitten olimme taas yhdellä kiertueella ja heräsin jonakin iltapäivänä hotellihuoneestani. – Mutta niin... Randy, vielä yksi juttu... Kyllä minunkin kehoni reistailee ja paikkoja kolottaa, erityisesti kiertueella, Blythe naurahtaa. Blythe ei kuitenkaan innostu vertailuista, odotetusti. Lopullisten päätösten tekeminen ei ollut helppoa. 2000-luvun alkupuolella minulla meni muutaman vuoden ajan niin kovaa, että kaikille ympärilläni oleville alkoi tulla selväksi, etten tule näkemään edes nelikymppisiäni, mikäli tahti ei rauhoitu radikaalisti. Lamb of Godista on puhuttu moneen kertaan tämän pillit kenties lopullisesti pussiin laittaneen losangelesilaisyhtyeen manttelinperijänä, joten tässäkin mielessä Slayer poimi varsin sopivan ryhmän viimeisen kiertueensa soittokumppaniksi. – Onneksi pitkäaikainen luottomiehemme Josh Wilbur oli tekemässä levyä kanssamme. – Vakavasti puhuen juhlasuunnitelmat riippuvat täysin pandemiatilanteesta. – Niin kauan kuin muistan, Lamb of Godia on hehkutettu Panteran ja Slayerin seuraajaksi. Silloin minäkin toivon, etteivät kaukosäätimen patterit sano sopimusta irti! makasivat viikkoja tai jopa kuukausia odottamassa seuraavaa käsittelykierrosta, kappaleiden äärelle palatessa oli helppo havaita, tarvitsivatko ne vielä uudenlaista lihaa luiden ympärille. Miten aiot juhlistaa puolen vuosisadan mittaista taivaltasi. – Ensinnäkin: tuntuu älyttömän hyvältä, että viidenkympin rajapyykki alkaa häämöttää. – Brutaalia! Olemme jo aikoja sitten sopineet bändin kesken, että ilmaisemme mielipiteemme rehellisesti, eikä kenenkään tarvitse loukkaantua, jos jäsen X ei innostu jostakin aihiosta. No ainakaan en aio seurata Slayerin esimerkkiä ja vetäytyä eläkkeelle, vaikka ymmärrän heidän – erityisesti Tom Arayan – päätöksen oikein hyvin. Huh huh. – Pantera ja Slayer olivat raskaan musiikin esitaistelijoita ja tienraivaajia, ja Lamb of God voi tietenkin ottaa vastaan näiden 45. Palataanpa vielä Slayer-aiheen äärelle. Paikka oli aivan täynnä tyhjiä pulloja ja minulla oli taas kerran armoton krapula... Sinä täytät ensi helmikuussa viisikymmentä vuotta. Josh on mielettömän kova ammattilainen, ja jos hän vakuutti meille, että tämä ja tuo biisi toimii, kun taas tuo ja tuo ei, uskoimme häntä sataprosenttisesti. Jos taas rajat pysyvät kiinni ja eristysolot jatkuvat, niin ehkäpä avaan syntymäpäivän iltana television ja katson jonkin elokuvan. Miten aion juhlia. bändien kantaman soihdun ja viedä viestiä ylpeänä eteenpäin, mutta emme tule koskaan ottamaan heidän paikkaansa. Jos alustavaa materiaalia oli roppakaupalla, niin millaista lopullisten albumiraitojen valitseminen oli. Jos maailma avautuu ja bändit saavat taas lähteä tien päälle, toivon pääseväni puhaltamaan täytekakun kynttilät sammuksiin jollakin lavalla jossakin päin maailmaa
– Aloin käydä kotikoulua, mutta sekään ei ollut helppoa, koska äidilläni ei ollut kokemusta opettamisesta. Ja kun muutimme maasta toiseen parin vuoden välein, jouduin yhä uudelleen hyvästelemään kaverini ja hankkimaan uusia. Matkustamisen lisäksi vanhempani rakastivat musiikkia, vaikka eivät itse muusikkoja olleetkaan. Itse asiassa paikallaan pysyminen oli hänelle pitkään paljon eksoottisempi kokemus. 1970ja 1980-luvuilla, kun den Adel oli lapsi, hänen isänsä työskenteli projektijohtajana suuressa televiestintäyrityksessä. Isän toimenkuva käsitti viestintäverkkojen suunnittelemista ja rakentamista ulkomailla. Pidin itsekin elämäntyylistämme, mutta ikävöin sukulaisiani, esimerkiksi suurenmoisia isoäitejäni. Kun den Adelin perhe ei matkustellut työn puolesta, se teki niin huvikseen. TEKSTI ARI VÄNTÄNEN Musiikki liittyy kaikkeen 46. Siinä mielessä mikään ei ole muuttunut. Musiikki tuli elämääni jo varhain. Koska tulin mukaan kesken vuoden, oli muutenkin vaikeaa sopeutua joukkoon. Toisinaan Sharon tunsi olonsa hyvin yksinäiseksi ja erilaiseksi. K un hollantilaisen Within Temptationin suosio pamahti suureksi, maailman kiertäminen ei ollut laulaja Sharon den Adelille mikään uusi juttu. Lähteminen oli aina surullista ja jätti jälkensä lapseen. – Jemenissä koulunkäynti oli hankalaa, koska siellä ei ollut minun ikäisilleni tarjolla kuin arabialainen koulu. Siellä kyllä opetettiin englanniksi, mutta muuten asiat menivät vähän sekaviksi. – Olen asunut muun muassa Indonesiassa, Jemenissä ja Surinamessa. Hän muistaa, että kotona soi aina. – Isä lähetettiin töihin aina uusiin maihin, ja me kuljimme hänen mukanaan, den Adel muistelee. Kun aikanaan palasin sieltä Hollantiin, elettiin lama-aikaa. Sen aisti koulussakin. – Black Sabbath, Chris Rea, Santana, The Eagles, reggae, klassinen… Kuulin kotona ihan kaikenlaisia levyjä. Ne olivat vuosien mittaisia projekteja, joita johtaakseen oli asuttava vakituisesti paikan päällä. Sopeutuminen ja oman paikan löytäminen uudesta maasta ja tilanteesta tuntui usein vaikealta eivätkä muut aina edes halunneet hyväksyä tulokasta, mutta Sharon den Adel oppi pärjäämään. Sitten me lähdimme taas, sillä kertaa Surinameen. Ja kun on poissa tarpeeksi kauan, kotimaakin tuntuu vieraalta. – Vanhempani rakastivat matkustelua, ja isän työ oli heille lähinnä mahdollisuus nähdä maailmaa. PÖLKYLLÄ Ennen kuin Sharon den Adelista tuli Within Temptationin laulaja, kaksi asiaa määritti hänen elämäänsä: matkustaminen ja musiikki. Oma ääni avautuu Vaikka den Adelin perhe singahteli sinne tänne, sen elämään kuului myös pysyviä asioita. Opin rakastamaan sitä, ja se rakkaus on säilynyt näihin päiviin saakka. Siinä vaiheessa aikuiset alkoivat miettiä, oliko se sittenkään paras koulu Sharonille. – Kun palasimme Hollantiin ensimmäisen kerran, olin asunut viitisen vuotta Indonesiassa. Jouduin 30 oppilaan luokalle, ja meteli tuntui minusta kauhealta. Laulajatar muistelee, että Australian, Afrikan ja Amerikkojen maisemat tulivat hänelle lomamatkoilla tutuiksi jo varhain. Sharonin elämän kannalta ratkaiseva kiintopiste oli musiikki. Sen huomaa siitäkin, miten hänen elämänsä on edennyt. Asenteet olivat kovia ja oli vaikeaa saada kavereita. Aloin esimerkiksi kirjoittaa englantia oikealta vasemmalle enkä päinvastoin. Mutta monessa muussa mielessä on. Pyörittelin häntä pikkusormeni ympärille kunnon prinsessan lailla
Olin tutustunut metalliin Robertin kautta, mutta en ollut vielä laulanut sitä. Bändin jätkät esittelivät minulle myös hevibändejä, kuten Iron Maidenin, ja aloin pitää sellaisestakin musiikista. Indonesiassa asuessaan Sharon ilmoitti vanhemmilleen, että koska kuusi vuotta vanhempi isoveli sai viikkorahaa, reiluuden nimessä hänenkin tulisi saada sitä. – Koska heidän silloinen laulajansa ei aina päässyt treeneihin, minua pyydettiin bändiin. Hän etsi aina vain rankempaa musiikkia, kunnes ei enää löytänyt mitään, jota rajumpaa ei ollut vielä kuullut. PÖ LK YL LÄ. Lauloin siinä rockia ja rhythm & bluesia, esimerkiksi Stevie Ray Vaughanin biisejä. – Näimme sen leffan drive-in-elokuvateatterissa. Isä ja äiti yrittivät ohjata tyttärensä klassisen musiikin opintoihin, mutta ne eivät kiinnostaneet Sharonia. Vaikka olin vasta lapsi, ihastuin siihen aivan täysillä. Kun siellä sitten jaettiin tehtäviä, en ensin uskaltanut sanoa, että olen laulaja. Unohtumattomia hetkiä Lukioaikana Sharon den Adel tutustui Robert Westerholtiin, joka soitti metallibändi The Circlessä. Liityin The Circleen innoissani. Yksi den Adelin varhaisista laulajasuosikeista oli Olivia Newton-John, jonka hän löysi Grease-musikaalilevyltä. – Vanhempani määräsivät, että minun pitäisi käyttää rahat musiikkiin. Den Adelista ja Westerholtista tuli pariskunta – ja The Circlen kokoonpano-ongelmien vuoksi pian myös bändikavereita. Silloin me perustimme yhdessä Within Temptationin. – Treenasin kotona paljon ja yritin kuulostaa samalta kuin laulajat, joiden ääniä rakastin. Sharonilla oli kaikki mahdollisuudet oppia laulamaan Olivian lailla – vanhempiensa mukaan hän lauloi jo ennen kuin osasi puhua. Oli huhtikuu 1996, ja Within Temptationin ensimmäinen albumi Enter ilmestyi tasan vuotta myöhemmin. John Travolta oli ihana, mutta halusin oppia laulamaan kuten Olivia Newton-John. Myöhemmin hän alkoi treenata musiikin mukana ja kirjoittaa sanoituksia muistiin korvakuulolta. Kurssin kautta Sharon den Adel pääsi ensimmäiseen oikeaan, keikkailevaan bändiinsä. Kuuntelin Grease-levyä todella usein lapsesta parikymppiseksi saakka. Se oli ensimmäinen oikea bändini. Minusta tuli laulaja jo senkin vuoksi, etten osannut soittaa mitään instrumenttia. Yhtyeen muut jäsenet eivät olleet erityisen mielissään siitä, että bändiä johti nyt pariskunta. Sen jäsenet olivat jo täysi-ikäisiä, kun taas minä olin vasta neljätoista, mutta he tykkäsivät äänestäni. Pian minulle sanottiinkin, että älä vain enää koske mihinkään soittimeen, sillä sinä olet laulaja. – Soittelimme koululla kavereiden kanssa. Tuo kohtaaminen johdatti hänet monessakin mielessä uuteen maailmaan. Ostelimme halpoja indonesialaisia kasetteja, jotka olivat epävirallisia painoksia länsimaisista julkaisuista. Kelasin kasettia taaksepäin, kuuntelin, yritin päästä samaan, kelasin, kuuntelin. Ja voi sitä riemua, kun lopulta sain hankalan kohdan haltuun! Den Adel lauloi ensimmäisen kerran bändissä jo kaksitoistavuotiaana. Silloin me kaksi otimme tietämättämme ensimmäiset askeleet kohti Within Temptationin perustamista. – Minua pyydettiin laulajaksi Kashiroon. – Robert oli siihen aikaan innoissaan death metalista. Vanhempani saivat kuunnella sitä varmastikin tarpeeksi. Vanhempien mielestä tytöllä oli vissi pointti, mutta tämä oli alle kouluikäisenä vielä liian pieni päättämään, mihin rahansa sijoittaisi. – Kun Robert sai potkut, en katsonut voivani itsekään jäädä The Circleen. Hän otti omaan musiikkiinsa vaikutteita yhtäältä äärimetallista, toisaalta melodisista bändeistä kuten Marillionista, Enyasta, Clannadista ja Dead Can Dancestä. Ennen pitkää Robert erotettiin The Circlestä. – Olin siihen aikaan ujo ja arkailin laulamista. Siihen keksittiin ratkaisu, jolla oli kauaskantoisia seurauksia. Yritin kovasti yltää vaikeisiin nuotteihin, joita hän lauloi Emotions-levyllään [1991]. Mariah Carey oli teini-iässä esikuvani. Ilmoittauduin kosketinsoittajaksi, vaikka en oikeasti olisi halunnut. Aloimme käydä viikonloppuisin levykaupassa. Neljätoistavuotiaana Sharon osallistui bändikurssille, jonka toimintamalli oli omana aikanaan suorastaan vallankumouksellinen: kurssilla kysyttiin, mitä biisejä nuoret halusivat soittaa, ja sitten heidät opetettiin soittamaan niitä. Muistan, kun poljin sinne fillarilla ja mietin, että jos en nyt uskalla laulaa, en ikinä pääse mihinkään bändiin. The Circlen uusi kokoonpano toimi, mutta vakaana sitä ei voinut pitää. Den Adelin muistoissa siitä alkoi ikimuistoinen aika. – Sellainen musiikki tuntui minusta silloin vanhanaikaiselta ja koko juttu muutenkin liian monimutkaiselta. Se sopi hyvin, sillä laulaminen oli minulle jo silloin rakas asia. Myöhemmin siellä alettiin kysellä laulajien perään, ja silloin kerroin varovasti, että voisin yrittää. Hän ei halunnut syynätä nuotteja vaan laulaa
En saanut sävellettyä enkä kirjoitettua mitään uutta. No, kävimme studiossa äänittelemässä ja otimme valokuvia, mutta sitten pandemia sulki maailman. Bändi on edelleen suurin intohimoni. Samaan aikaan minulla oli vaikeaa yksityiselämässäni, koska isäni oli sairastunut vakavasti. – Tarvitsin My Indigoa itseni ilmaisemiseen. Ja sikäli kun bändin suunnitelmat pitävät, sen julkaisupolitiikka muuttuu muutenkin. Aluksi radiotoimittajat vierastivat meitä kovasti, mutta heidän oli pakko alkaa soittaa biisejämme, koska olimme niin suosittuja. – Minulla on maisterintutkinto, pääaineena fashion management. Siinä vaiheessa Within Temptationin suosio oli vielä underground-tasoa, mutta maanalainen maailma oli suuri ja asiat tuntuivat etenevän vauhdilla. Me jopa erosimme Robertin kanssa joksikin aikaa, koska perheja bändielämän yhdistäminen oli niin raskasta. Ikäville tunteille ja patoutuneelle luovuudelle piti löytää kanava, ja den Adel alkoi luonnollisestikin etsiä sitä musiikista. Musiikin maailmassa hän on pystynyt hyödyntämään tyylitietouttaan oheistuotepuolella. ”Perhe ja terveys menevät kaiken muun edelle, mutta musiikki on minulle yhä hyvin tärkeä tunteiden välittämisen kanava. My Indigo saattaa palata takaisin, kun tunnen taas tarvitsevani sitä ja minulla on aikaa sille. Yhtyeen popja rockvaikutteista sinfonista metallia on julkaistu seitsemällä studioalbumilla ja useilla livelevyillä, ja bändin julkaisuja on myyty kaikkiaan reilusti yli kolme miljoonaa kappaletta. En unohda sitä aikaa koskaan. Siitä seurasi parempia vuosia, mutta ei loputtomasti. Se on toinen asia, jota Sharon den Adel ei unohda koskaan. Keikkailtuaan viimeisimmän albuminsa Resistin (2019) tiimoilta sen ilmestymisvuoden lopulle saakka Within Temptation ryhtyi suunnittelemaan tulevaa. Jatkossa yhtye aikoo edetä biisi edellä. Bändin uusi single Entertain You on uuden aikakauden avaus. My Indigo edustaa den Adelille aikaa, johon hän ei mielellään palaa. Tällä hetkellä keskityn Within Temptationiin. Vaikka musiikista tuli työ, koulutuskin on hankittu. Hän ei esimerkiksi jättänyt aikoinaan kaikkea yhden kortin varaan. En yksinkertaisesti ehdi tehdä sillä saralla mitään sen suurempaa. Näin homma toimii paremmin, emmekä enää riitele jatkuvasti. Kuulostaa hauskalta, mutta tehtävä ei ole ollut helppo. Kun toinen albumi Mother Earth ilmestyi vuonna 2000, voitiin puhua jo mainstream-menestyksestä. Olin kai kummallinen näky prinsessamekoissani, nahkaan ja merirosvopaitoihin sonnustautuneista jätkistä nyt puhumattakaan, den Adel naurahtaa. Koronaeristyksen aikaan laulajatar on myös innostunut puuhailemaan puutarhassa. – Hollannin televisiossa oli siihen aikaan musiikkiohjelma, jossa eri kaupunkien yleisöt saivat äänestää lempibiisejään. Sen levy ilmestyi samana päivänä, kun Sharon den Adelin isä haudattiin. Heidän kolmas lapsensa syntyi samana vuonna. – Meitä pidettiin aluksi tosi outona bändinä metallikuvioiden ulkopuolella. – En tiennyt, mihin suuntaan Within Temptationiä pitäisi viedä. Tappava työtahti ja perheellistyminen alkoivat rassata den Adelin ja Westerholtin elämää siinä määrin, että vuonna 2011 oli tehtävä suuria muutoksia. Kun kappaleita alkoi syntyä, ne tuntuivat olevan jotakin Within Temptationiä henkilökohtaisempaa. Me nousimme siinä ykköseksi yhä uudelleen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö projekti voisi aktivoitua uudelleen. Se liittyy kaikkeen muuhun, mitä elämässäni on. Soitimme kymmentuhatpäisen yleisön edessä, ja pian meidät opittiin tuntemaan alueen metallipiireissä ja keikat myytiin loppuun. – Minulla oli jonkin aikaa oma vaatemallisto bändiin liittyen, mutta siihen meni liikaa aikaa. Kun Within Temptation pääsi ensimmäisen kerran mukaan valtakunnalliseen listaohjelmaan, nousu oli jyrkkää. – Hän on edelleen täysillä kiinni bändissä, mutta ei enää keikkaile. Tällainen toiminta on uutta meille ja aika erikoista metalligenressä. Se liittyy kaikkeen muuhun, mitä elämässäni on.” 49. Nämä kuulostavat järkevän aikuisen ihmisen harrastuksilta, ja sellaisena den Adelia voi pitääkin. Lopulta Westerholt päätti jäädä pois Within Temptationin livekokoonpanosta. Ratkaisevaksi käänteeksi muodostui Hollannin versio Hittimittarista. – Mietimme, että sitä levyä oli tahkottu jo tarpeeksi ja voisi olla aika soittaa keikoilla jotain uutta. Levoton lapsuus ja kiertolaisaikuisuus eivät ole tehneet hänestä rauhatonta. Minusta se tuntuu jännittävältä ja innostavalta. Edellä oli vain Shakira heiluttelemassa lanteitaan. Se oli tärkeä osa minua. Ensimmäisillä kerroilla he jopa pahoittelivat kuulijoille, että tätä on nyt vain soitettava. Kesällä 1997 hän hankki meille keikan Dynamo Open Air -festivaalilta, joka oli merkittävä metallitapahtuma. Hän nauttii piirtämisestä ja maalaamisesta sekä ruoanlaitosta ja leipomisesta, ja suhdettaan tennikseen hän luonnehtii riippuvuudeksi. Ihan kaikkea eivät kokeneet sinfisheviketutkaan silti pystyneet ennakoimaan. Kun valmistuin sieltä, töitä ei ollut näköpiirissä, joten suuntauduin opiskelemaan hallinnolliselle puolelle, koska ajattelin työllistyväni siellä paremmin. Kolmisen vuotta sitten, Hydra-albumin (2014) kiertueiden jälkeen, den Adel havahtui ahdistavaan tilanteeseen. – Saimme levydiilin tyypiltä, joka paitsi julkaisi musiikkia myös kirjoitti Benelux-maiden suurimpaan metallilehteen. – Viikon päästä listalle ilmestymisestämme olimme kakkosena. Den Adel rakensi niistä sooloprojektin nimeltä My Indigo. Perhe ja terveys menevät kaiken muun edelle, mutta musiikki on minulle yhä hyvin tärkeä tunteiden välittämisen kanava. Ennen korkeakouluopintoja kävin lukion, joka painottui muotiin ja kaupalliseen alaan. Emme olisi ikinä uskoneet, että Within Temptationistä voisi tulla niin suosittu. Matkustimme koko ajan edestakaisin Euroopan ja Amerikan välillä, mikä oli elämämme rankinta aikaa. Uuden ajan avaus Kuten kaikki muutkin, Sharon den Adel on viettänyt tänä keväänä paljon aikaa kotona. Den Adel ei ole muotisuunnittelija, mutta tietää kyllä jotakin mallistojen kokoamisesta ja alan tapahtumien järjestämisestä. Se on ensimmäinen julkaisu, jonka Within Temptation on tehnyt ilman ulkopuolisen levy-yhtiön tukea. Myötäja vastoinkäymisiä Mother Earthin ilmestymisestä kuluneet 20 vuotta ovat paljastaneet, että Within Temptationistä oli tuleva paljon suositumpikin. – Aluksi olimme kiertueilla koko perheen voimin, mutta kun vanhimmat lapsemme kasvoivat isommiksi, se ei enää onnistunut. – Meillä on paljon uusia kappaleita, ja julkaisemme niitä vähitellen yksittäin
Onneksi löytyy myös poikkeuksia kuten Blood Revolt, jonka ainoaksi jäänyt albumi kuulostaa täysin relevantilta vielä kymmenen vuotta julkaisustaan. Inhorealistisia sanoituksia kuulijan korville vyöryttävä levy tykittää väkivaltaisissa tunnelmissa. James Readin helposti tunnistettava rumpalointi ja Verminin ampiaisparven lailla surisevat riffit luovat yhdessä Averillin monipuolisen messuamisen kanssa kokonaisuuden, joka säteilyttää kylmiä väreitä pitkin kehoa. INDOCTRINEN taustalta löytyy kanadalaisesta Revengestä tuttu kaksikko Chris ”Vermin” Ross (kielisoittimet) ja James Read (rummut) sekä solistiksi pestattu Primordialin Alan Averill, joka rykäisee albumilla kenties uransa vereslihaisimman laulusuorituksen. Vaikka Blood Revolt ei varsinaisesti istu stereotyyppiseen war metal -muottiin, kolmikon pommituksesta löytyy enemmän verta, tulta ja kuolemaa kuin kokonaisesta legioonasta kaasunaamarit päässä poseeraavia Blasphemy-kopioita. 50. Blood Revolt sanoi ja teki albumilla kaiken tarvittavan ja katosi kentältä yhtä huomaamatta kuin sinne ilmestyi. Mikä olennaisinta, meininki on kaukana useimpien projektibändien hauskanpidosta ja puolivillaisesta heviturauttelusta – nyt ollaan nimittäin aidosti merkitykselliseltä tuntuvien asioiden äärellä. Hämmästyttävällä intensiteetillä ja tunteenpalolla etenevä albumi kuulostaa hieman yllättäen tasan osiensa summalta, eli Alan Averillin laulamalta Revengeltä. Oman mainintansa ansaitsee myös kokonaisuudesta helposti erottuva päätöskappale The Martyrs Brigade, joka lopettaa levyn odotettua seesteisemmissä merkeissä. Verta, tulta ja kuolemaa BLOOD REVOLT Indoctrine PROFOUND LORE 2010 TEKSTI JONI JUUTILAINEN SALAMYHKÄ POLKU PIENILLE SUURILLE LEVYILLE Kertaluontoiset projektibändit ovat harvoin yltäneet kestävien ja merkityksellisten levyjen luontiin. Kiekon hätkähdyttävimmät hetket kuullaan sen kolmannen kappaleen Bite the Hand, Purge the Fleshin aikana, joka on reilut viisiminuuttinen tiivistelmä Indoctrinen sisällöstä. Averillin käristessä kurkku ruvella ”I’m losing my fucking mind” on todella helppo kuvitella itsensä albumin tapahtumien painajaismaiseen keskipisteeseen. Tyyli on itse asiassa paikoin lähempänä Rossin ja Readin vuonna 2007 hajonnutta Axis of Advanceä, enkä ihmettelisi lainkaan, vaikka osa Indoctrinen biiseistä olisi mainitun ylijäämätavaraa. Mies sanoikin vuonna 2010 julkaistussa Invisible Orangesin haastattelussa, että bändihengen löytyminen oli tärkeää, minkä kuulee levyn jokaisessa sotaisassa nuotissa. YKSI suuri syy Indoctrinen onnistumiseen lienee siinä, että Averill pakkasi etätyöskentelyn sijaan kimpsunsa ja painui Kanadaan purkittamaan laulunsa. LEVYN kahdeksan kappaleen joukkoon mahtuu sopivasti vaihtelua, sillä vaikka soitto kuulostaa Revengeltä, Blood Revolt on pääbändiään moniulotteisempi ja rohkeampi kokeilemaan. Indoctrine on ainutlaatuinen tapaus, joka ei jää kaipaamaan jatko-osaa
w i t h s p e c i a l g u e s t s T i c k e t s f r o m 3 7 , 5 € | w w w . l i p p u . f i SAT 19.9.2020 He l s i n g i n Jä ä h a l l i , Bl a c k B ox fullpage_TK_blackbox_INFERNO.indd 1 fullpage_TK_blackbox_INFERNO.indd 1 27.3.2020 11:25:35 27.3.2020 11:25:35
Se on yhtäältä ehkä hiukan yllätyksetöntä, mutta toisaalta aukottoman suvereenia ja lajityypilleen ominaista. Se onkin varmasti yksi yhtyeen menestyksen kulmakivistä – olla aina mahdollisimman valmis. Loistavan metallialbumin tunnusmerkkejä ovat myös kokonaisuutta tukevat, omillaankin kirkkaasti toimeen tulevat ääripäät. Esittäjän tunnistaa toki edelleen välittömästi. Parasta on, että Montinin timanttinen tenori on valjastettu täysiverisen vetojuhdan paikalle. Toki Montinin äänestä löytyy tarvittaessa myös nyansseja ja syvyyttä, ja yhtyeen uusi tekijämies näyttääkin soolotulkinnoillaan työnantajalleen tietä myös pidemmälle tulevaisuuteen. Uudella askelmalla Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa ENSIFERUM Thalassic METAL BLADE V E SA R A N TA ARVIOT 53. Tarjolla on vahvasti folkmelodista death metalia, kokonaisuutta alleviivaavia ja mehevöittäviä orkestraatioita sekä isoja melodioita ensiluokkaisella soundilla. Jaakko Silvast Thalassic julkaistaan 10. Ensiferum on ehtinyt keksiä ja uudistaa genreään neljännesvuosisadan mittaisella urallaan vaikka miten ja tuoreutunut siinä samalla itsekin. Esimerkkinä olkoon rumpali Janne Parviainen, joka kuuluu tarkkuudellaan ja jämäkkyydellään maan parhaisiin pannupaavoihin. Kansainvälisesti menestyvän metalliyhtyeen portaikkoon on kuitenkin tultava pidemmän päälle uusia askelmia, jotta homma pysyy mielenkiintoisena. Vuosikausien rundikilometreillä hiottu soitto on saumatonta ja suorastaan naurettavan helpon kuuloista. Toki helsinkiläisryhmän otteissa on kuulunut vuoden 2001 debyyttilevystä lähtien myös vahva perustekeminen. Kahdeksannella albumillaan suomalaisen folk metal -skenen ”yksi viidestä” ottaa ison askeleen uuteen. Polveileva teos ei lipeä musiikillisesti albumin kokonaislinjasta, mutta ei kuulu myöskään Thalassicin keihäänkärkiin. Uudesta laulukonseptistaan Ensiferum voi ammentaa jatkossa niin paljon kuin vain keksii ja älyää. heinäkuuta. Thalassicilla ne on sijoitettu levyn kahteen viimeiseen biisiin. Suomalaista juhannusperinnettä ylistävä Midsummer Magic on se pakollinen ryyppyhumppa, jonka tahtiin hevimörököllien sopii pistää jalalla koreasti. Thalassicin uusi askelma on yhtyeen tuorein kiinnitys, kosketinsoittaja-laulaja Pekka Montin, joka on ollut etenkin tonteista viimeksi mainitulla yksi kotoisen melodisen metallin tarkimmin varjelluista salaisuuksista. Useampi albumin biiseistä, kuten mahtava Andromeda, rivakka Defence of the Sampo tai maalailevampi One with the Sea, rakentuu ja elää kultakurkun äänestä Ensiferumille ennenkuulumattomalla tavalla. Arvoa laskettakoon enemmän tarinalle ja perinteelle. Albumin liki yhdeksänminuuttisena ankkurina puolestaan patsastelee yhden ympyrän sulkeva – tai sitä jatkava – Cold Northland, Ensiferum-esikoisella aloitetun Väinämöinen-saagan kolmososa. Enkä malta odottaa, että pääsen todistamaan Montinin ja ärinälauluja hoitavan kitaristi Petri Lindroosin välistä vuoropuhelua livenä
Albumin musiikki vaikuttaa huomattavasti elävämmältä kuin monella pystyyn kuolleella lajitoverillaan. Kaikilla osa-alueilla tarjoillaan alaja yläkoukkuja niin vasemmalta kuin oikealta. Smackboundin ensirääkäisy on vuoden 2020 kovimpia kotimaisia metallilevyjä myös siksi, että bändin riveissä on älytön määrä väärentämätöntä musiikillista ammattitaitoa. Levyn avausraita, videonakin julkaistu Wall of Silence kiteyttää pitkäsoiton luonteen likimain täydellisesti: täysi ajo päälle ilman hitustakaan tyhjäkäyntiä. Levyjen peruskaava on niin kiveenhakattu, että kappaleen nimen lukemalla voi arvata, miltä sen kertosäe kuulostaa. Kitaratyöskentely, ja erityisesti soolot, on alusta loppuun aivan timanttia. Aivan sama, ovatko kyseessä rivakammat Drive It Like You Stole It ja Those Who Burn, näennäisesti herkempi ja pohdiskelevampi Close to Sober tai orkestraatioillaan ihanasti upottava The Game. Bändi on puurtanut vuosikymmenet ainoan alkuperäisen jäsenensä, basisti Lee Paynen komennossa ja julkaissut maltillisen määrän levyjä, joiden taso on pysynyt yllättävän hyvänä. Kymppiraitainen hyökkää päälle kuin loppuun ärsytetty naarastiikeri ja repii kuulijan pään irti ensimmäisistä nuoteista lähtien. The Lost & the Forgottenin alkutahtien kajahtaessa saan mieleeni ainakin puolentusinaa yhtyeen biisiä, joiden intro on aivan identtinen. Yhtyeen uudet levyt eivät ole missään nimessä huonoja, mutta tämäkin 11 biisiä kattava 57-minuuttinen on musiikkia, joka on käytännössä kuultu jo moneen otteeseen. Glorification of the End sen sijaan kuulostaa odotettua mielenkiintoisemmalta. Jotain uniikkia sentään löytyy, sillä I Will Be Gone lienee ryhmän ensimmäinen täysin akustinen veto. Ja kuten lukemattomilla aikalaisillaan, suurempi tunnettavuus, varsinaisesta suosiosta puhumattakaan, on jäänyt aina saavuttamatta. Ryhmän edellislevyä Xenocidea (2017) vaivasi 50-minuuttisen keston aiheuttama ähky, joka söi paljon varsin napakan teknisen kuolocoreANCIENT HATRED Glorification of the End ASTRAL NIGHTMARE Ähtärissä perustettu, sittemmin tamperelaistunut Ancient Hatred on Antikvlt-nimellä taiteilevan multi-instrumentalistin hengentuotos, joka soittaa toisella kokopitkällään yksinkertaisesti sanottuna melankolista black metalia. Oli varmasti järkiveto luottaa 20/20:n miksauksessa Jesse Vainioon, joka tunnetaan muun muassa Poets of the Fallin, Sunrise Avenuen ja Apocalyptican tuotannollisilta takalinjoilta. Joni Juutilainen CLOVEN HOOF Age of Steel PURE STEEL Jo 1970-luvun puolella perustettu brittiheviveteraani Cloven Hoof huilasi 1990-luvun, mutta on ollut aktiivinen koko uuden vuosituhannen. Albumilla on muutama aivan törkeän hyvä ralli, kuten My Name Is Fear, Howl of the Banshee ja yli 13-minuuttinen päätöskappale Infinity. Bändin mukaan nimetty esikoisalbumi vuodelta 1984 on silti teatraalisuutta ja okkultismia sekoittavassa omaperäisyydessään kiistämätön NWoBHM-klassikko. ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 54. Juoni kulkee ja ote pitää. Keskimmäinen raajoista taas sojottaa eeppisenä kohti korkeuksia nykyajan puleerattua silkkimunametallia uhmaten. Erektiolääkkeille ei ole minkäänlaista tarvetta, kun riffit ja melodiat ovat näin tanakoita. SMACKBOUND 20/20 FRONTIERS Kotoisen Smackboundin debyytti yllättää ensimmäiseksi raa’alla ja vastaansanomattomalla energiallaan. Edeltävä havaintoni projektin musiikista on yhdessä Nodianin kanssa julkaistulta Skotos-splitiltä (2013), joka ei jättänyt sen ihmeempiä muistikuvia. Antikvlt hyödyntää musiikissaan monenlaisia elementtejä ja kappaleiden tunnelmatkin tuntuvat vaihtelevan sopivasti, joten hieman päälle 40-minuuttisen albumin kuuntelu ei käy missään vaiheessa kyllästyttämään. Elli Muurikainen Ancient Hatredin musiikissa on sooloprojekteille ominaista, hieman käppäistä bedroom black metal -tunnelmaa, mutta tässä tapauksessa pieni ajoittainen kankeus tuntuu vain kokonaisuuteen sopivalta. Silti, kun on mahdollisuus kaivaa levyhyllystä Jaws of Death tai Nuclear Fire, ei ole kysymystäkään, minne valinta kallistuu. Age of Steel on kerrassaan mainio esimerkki mainitun hybridin hienoudesta. Sanoituksia kuunnellessa tuntuu, että on kuullut samat jutut Ralf Scheepersin kiekumana jo sata kertaa. Jaakko Silvast PRIMAL FEAR Metal Commando NUCLEAR BLAST Primal Fear tahkosi aikoinaan aivan jumalattoman kovia lättyjä, mutta viimeisen vuosikymmenen ajan se on julkaissut parin vuoden välein periaatteessa yhden ja saman albumin. Raskas metalliriffittely lyö saumattomasti kättä yltiöpäisen melodisuuden ja nykypäivän tuotannollisten efektien kanssa. Muijan korkealta ja kovaa tuutattu raspi taipuu tunnetilasta toiseen luontevasti ja luo levylle viimeistä piirtoa myöten muottiin istuvan loppusilauksen. Cloven Hoofin kahdeksas albumi nousee kertaheitoilla lafkansa piikkipaikalle ja bändin diskografiassakin palkintopallille. Vaikka vasen jalka on riskisti Iron Maidenin tontilla, oikea tönöttää jämäkästi nykyaikaan tyylillä tuodussa, ajattomalta kuulostavalta perinteisessä metallissa. Mega AVERSIONS CROWN Hell Will Come for Us All NUCLEAR BLAST Australialaisen Aversions Crownin vaakakuppi laadun ja määrän välillä kallistelee jälleen kummallisella tavalla. Alkuaikojen salatieteiden luoma hämärä tunnelma on muuttunut aikoja sitten vanhan liiton melodisen heavyja power metalin ristisiitokseksi, jolla ei ole kerrassaan mitään tekemistä modernimman tuku-tuku-kikuloinnin kanssa. Wintersun-kitaristi Teemu Mäntysaari, Stratovarius-rumpali Rolf Pilve sekä Tracedawn-basisti Tuomas YliJaskari ja -kiipparisti Vili Itäpelto naulaavat 20/20:n monisyiset raidat niin tyylipuhtaasti kuin se on ylipäätään mahdollista. Smackboundin ääni ja kasvot, näyttelijänä ja Lotto-tyttönäkin ansioitunut Netta Laurenne on tulkitsijana ihailtavan monipuolinen. Biisi ei tosin ole kovin kummoinen, eikä kuulosta lainkaan Primal Feariltä. Solisti George Call on puolestaan mainio esimerkki miehestä, joka osaa näyttää äänellään tunteensa ilman säälittävää vinkumista. Näitä uusia teoksia kuuntelee ihan mielellään, eikä niissä ole musiikillisessa mielessä mitään vikaa. Levyn viimeistelyssä on täten tarvittavaa herkkyyttä ja genre huomioiden aimo annos tuoretta tulokulmaa
Touhu vakuuttaa, vaikka Stonegazer ei etsi ihmeemmin uusia uria ja meno on stoneria kuunnelleelle hyvin esitettynäkin aika perusmallista. Nyt materiaali jää kauttaaltaan ”vain” hyvälle tasolle, mikä sekin on toki ihan kunniakas suoritus. En ole koskaan laskenut itseäni yhtyeen teknisen groove metalin faniksi. Aki Nuopponen STONEGAZER The End of Our World KOZMIK ARTIFACTZ Pörisevää matalataajuusrockia tahkoavan tamperelaisbändin meininki on vahvaa jyystämistä, jossa on vallan runsaasti miehisyyttä, karvaa sekä vanhan viinan ja hien käryä. Näennäisetkin nyanssit ovat vähentyneet. Samalla myös tyylissä on tapahtunut hienoisia muutoksia. Yhtyeen kokoonpano on elänyt jonkin verran sitten viime kuulokuvan eli viisi vuotta sitten ilmestyneen ...to Spread the Flame of Ancients -albumin. Firefallissa bändi luo kelvollista jännitettä breakdownille, joka jysähtääkin mallikaasti. Myös Sands of Time saa pään nyökkäilemään. Kimmo K. Enevelden eduksi on kuitenkin laskettava, että projektin ilme on melko persoonallinen, mikä ei ole tänä päivänä itsestäänselvyys. Worlds Apart hyödyntää laulajiensa vahvuuksia kiitettävästi, eikä itse kappaleissakaan ole isompaa vikaa. Pasi Lehtonen PURTENANCE Buried Incarnation XTREEM Nokialaislähtöinen Purtenance oli pelipaikoilla suomalaisen death metalin alkusysäyksen aikoihin, ja motivaatiota riittää näköjään edelleen. Enevelden musiikki saattaa iskeä vähäeleisestä black metalista nauttiville. Purtenance on ollut kautta linjan keskitempoisesti lanaavan kuolon etujoukoissa, mutta viime täyspitkällä siellä täällä irti päässyt raivotautinen kohkaaminen teki kokonaisuudesta todella julman – jopa monipuolisen, jos hienoinen kärjistäminen sallitaan. Vaikka uutuuslevyltä ei löydy Laid to Restin tai Redneckin kaltaisia tykkihittejä, se on erittäin tasapainoinen, yhtyeen kaikilla tunnusmerkeillä varustettu aggressiopurkaus. Uutuus on puolestaan mitaltaan liki täydellinen 37-minuuttinen paketti, mutta samalla riffit ja niiden seasta pilkistelevät melodiat ovat kokeneet inflaation. Koskinen ENEVELDE Enevelde TERRATUR POSSESSIONS Pätevän esikoislevyn viime vuonna julkaisseen norjalaisen Misotheistin solisti B. Vain aika näyttää, jääkö projekti vain yhdeksi liukuhihnatuotteeksi muiden joukkoon. Tuntuu, että bändi on yksinkertaistanut ilmaisuaan entisestään, ja näin täyteen ladatulla ja alavireisellä tykityksellä puutumisen vaara on ilmeinen. Melodianyansseilla ja ajoittaisilla thrashpoljennoilla leikittelevä muhkea groovemurjonta ei jakele huteja, vaan vie homman kotiin pitkään kehittyneellä ammattitaidolla. Tuotannosta ja sävellyksistä vastaa kolmesta ensimmäisestä Allen/ Lande-levystä vastuussa ollut kitaristi Magnus Karlsson (Primal Fear, Magnus Karlsson’s Freefall), joka hoitaa myös albumin kitara-, bassoja kiippariosuudet. Suuret soturit ja pahikset ottavat mittaa toisistaan, kun kuusikko sulauttaa metallin ja deathcoren alternativeen. Olen kuitenkin pitänyt bändin lyijynraskaasta ja viheliäisesti tempaisevasta tarttuvuudesta ja sen aisaparina toimivan Randy Blythen uskottavan raivoisasti kantaa ottavasta tulkinnasta. Keskimäärin hieman alle kymmenminuuttiset kappaleet lipuvat ohitse sen ihmeempiä jälkiä jättämättä, mistä johtuen päällimmäisin ajatus albumista on ruumiinlämpöinen ”ihan kiva”, mikä on takuulla kaikkea muuta kuin Kråbøl lähti sävellyksillään hakemaan. Huomattavaa on, että levyn ymmärtäminen kaipaa selkeästi oikeaa mielentilaa, jollaista en ole onnistunut ainakaan vielä itsestäni löytämään. Laulupuolella bändi operoi kelvollisella, mutta aika yllätyksettömällä miehekkäästi venyttelevän raspihoilottelun saralla. Melodiaa on haettu mukaan tosissaan, ja siinä on myös onnistuttu aika kunniakkaasti. Joni Juutilainen ALLEN/OLZON Worlds Apart FRONTIERS Mitäpä olisi vuosi ilman uutta Frontiers-projektia. Mainitun puolesta puhuu yksinkertainen tosiasia, että koko levyn ajan tekee mieli moshata ja riehua. Tyylillisesti projekti liikkuu jossain kvasisinfonisen ja semiprogressiivisen melometallin ja kevyemmän hard rockin välimaastossa, joskin painotus on ehkä ensin mainitussa. Virginialaisten kahdeksas pitkäsoitto on puolestaan ytimiään myöten bändin kuuloinen kokonaisuus, ja kova sellainen. Meno on niin jenkkiä kuin olla ja voi – hyvässä ja pahassa. Antti Luukkanen LAMB OF GOD Lamb of God NUCLEAR BLAST Yhdelle 2000-luvun menestyneimmälle metallibändille, hiljattain kaksikymppisiään viettäneelle Lamb of Godille täytyy nostaa hattua. Annos melodista heavy metalia onnistuu viihdyttämään lähes koko vajaan tunnin kestonsa, mutta mitään ikimuistoista levy ei sisällä. Vaikea sanoa, onko tässä bändin paras levy, mutta ainakin se on niistä ehein. Kohtuullisen menestyksekkäiden Allen/Landelevytysten jälkeen lafkapomo Serafino Perugino yhytti Symphony X -laulajan entisen Nightwish-solisti Anette Olzonin kanssa, ja loppu on niin sanotusti historiaa. Asiallinen tuotos, joka kaipaisi paria selkeästi tykkiä johtobiisiä. Jäsenistöltään lähes täysin alkuperäisenä pysyneen jenkkiyhtyeen saavutuksiin lukeutuvat selkeän omaleimainen diskografia, hurja livebändin maine ja kiistämätön vaikutus koko modernin ajan metalliin. Ärjyminen alkaa silti rasittaa pidemmän päälle, ja kuulaamman Bring Down the Rainin danzigmaiset sävyt voisivat toimia laajemminkin käytettyinä. The Cave on tiukka runttaus, jota sävyttävät Nightwish-henkiset syntikat. Levyllä on hetkensä, mutta se ei tuo corekentälle mitään uutta. Rumpuja puolestaan paukuttaa Karlssonin sooloprojektista tuttu Anders Köllerfors. Eetu Järvisalo AZATH Through a Warren of Shadow PULVERISED Fantasiateemat miekkoineen ja lohikäärmeineen ovat tuttua kauraa voimametallin maailmasta, mutta tällä kertaa aihetta lähestytään ankaran death metalin keinoin – ja varsin onnistuneesti. Niin se vain on, että kovat ovat kovia ja heikommat vikisevät. Bändi aloitti uudemman kerran vuonna 2012, ja nyt hollilla on jo kolmas paluun jälkeinen albumi. Vaikutelmaa korostaa biisien eteneminen aiempaa maltillisemmalla käynnillä. Kun Hell Will Come for Us All loppuu, en keksi kuitenkaan ainuttakaan syytä, miksi kuuntelisin sen uudelleen. Parhaat biisit on sijoitettu jännittävästi levyn loppuun. The Relics of Nihlux polkaisee levyn käyntiin sangen energisesti, mutta sapluuna, jossa rankkaa säkeistöä seuraa kovaa ja korkealta vedetty kertsi, alkaa puuduttaa nopeasti. Sen musiikki on kuin vähän tuoreempaa Crytopsya ja vanhempaa Nilea sekoitettuna. Suu nousee väkisinkin virneeseen, kun Tree of Lifen breakdownissa eetteriin pärähtää huilua. Yhdistelmää kuulee harvoin, ja bändin ennakkoluulottomuudesta pitääkin antaa pisteitä. Mikko Malm THE WISE MAN’S FEAR Valley of Kings SHARPTONE Indianapolisin urhot täräyttävät kolmannella albumillaan tiskiin 11 kappaletta fantasycorea. ARVIOT 55. Teoksen parasta antia tarjoilevat nightwishmäistä hitti-ainesta omaava I’ll Never Leave You, jylhän teatraalinen Lost Soul ja kevyemmin hölkkäävä, makeilla melodioilla varustettu My Enemy. Runttausta olisi kuunnellut enemmänkin. Potentiaalia Aversions Crownissa on. Kuten Misotheistin, myös Kråbølin sooloprojektin matalasävyiset karjuntalaulut viittaavat kuolometallin suuntaan, mikä tuo hyvää vaihtelua tavanomaisempaan black metal -ilmaisuun. Kun ei jää seuraamaan albumin rakennetta vaan antaa biisien möyriä ja vyöryä, ihastuttavan brutaalista puskutraktoroinnista nauttiminen on astetta helpompaa. Kråbøl kokeilee kykyjään hieman pääbändiään synkkäsävyisemmän ja musiikillisesti passiivisemman sivuprojektin muodossa. Buried Incarnation ei ole yhtään edeltäjäänsä löysempi, mutta tasapaksumpi se on. Levyä ei voi ruoskia liikoja mistään muusta kuin siitä, ettei se ole sittenkään saumattomasti toimiva osiensa summa. Vaikka The End of Our World on genressään kohtuullisen monimuotoinen ilmestys, bändin rokkaus kehkeytyy albumimitassa vähän pitkäpiimäiseksi. Matalavireiset riffit eivät poraudu mieleen, vaan koukut jäävät laulun ja murinoiden harteille. metelin voimasta. Onneksi joukossa on myös jonkinmoisia tuoreita oivalluksia, ja puudutuksen estämiseksi yhtye hoksaa vaihdella biisien tempoja ja tunnelmia. Brutaalia riffimöyrintää löytyy, rummut nakuttavat kuin grindissa kiemuraisimmillaan ja jossain kaiken seassa on myös melodiantynkää, joka tuntuu tähyilevän Nilen suuntaan. Enevelden debyytillä soi vahvasti toistoon perustuva ja enimmäkseen verkkaisesti kaarteleva black metal, jossa on ripaus myös funeral doomia ja dark metalia. The River and the Rock sen sijaan on sitä imelintä jenkkipurkkaa, joka saa allekirjoittaneen voimaan pahoin
Kokeneiden musikanttien luomus taiteilee hard rockin ja popvaikutteisen metallin maastoissa. Sen juuret on yhtä lailla historiassa kuin nykyajassa, ja tällainen hybridi jaksaa hyvin tehtynä miellyttää. Siinä on sekä Adrenaline Mobin nykivästi jyräävää groovea että Sirenian ylevää sokerisuutta. Siis ainakin nyt, kun sitä taas saa. Kaasu on lähes jumittunut pohjaan, eikä pohjoisamerikkalaisbändin kaahaus ole kovin kaukana suoranaisesta war metal -armottomuudesta. Rexillä kylmä tuuli puhkuu taas odotettuun malliin. Yhtyeen uusi levy-yhtiö Frontiers on päättänyt satsata bändiin myös muutaman uusinnan verran, ja nyt kauppojen hard rock -hyllyyn on saatettu bändin kolmastoista studio albumi, joka on samalla niistä toiseksi viimeisin. Kova pelinavaus. Riffeissä on kauttaaltaan ideaa, ja yksinkertaiset kertosäkeet takoutuvat melko vaivattomasti kaaliin laulajan ärhäkällä, enemmänkin puhetta kuin laulua muistuttavalla tyylillä. Conception tunnetaan piireissä parhaiten entisen Kamelot-keulan Roy Khanin entisenä – ja nyt siis nykyisenä – bändinä. Tunnetuinta yhtyettään selvästi matalammalla profiililla puurtava ryhmä lienee juuri sopiva toimintaympäristö viimeisinä Kamelot-vuosinaan pahasta loppuunpalamisesta kärsineelle Khanille. Rex on hyvä leikkaus ruotsalaisen äärimetallin historiaan viimeisen 30 vuoden ajalta. Siltikin Reactory polkaisee käyntiin alkuvuoden äreimmmät thrashkinkerit. Ailynin venyvänkirkasta laulantaa ja Orlandon rouheaa, näppärästi ujuttelevaa kitarointia kuuntelee ihan mielellään. Jaakko Silvast CLAMOSUM Lux Omnipotens OMAKUSTANNE Clamosum saattaa kuulostaa perintätoimiston nimeltä, mutta tamperelaisyhtye kertoo soittaVAMPIRE Rex CENTURY MEDIA Aika helvetin kovalla nimikkodebyytillään (2014) varjoista hyökännyt ruotsalaisbändi antoi itsestään turhan kelmeän kuvan kakkoslevy With Primeval Forcella (2017). Vampiren tuore kymmenbiisinen on väkevä näyttö, jonka sisäistäminen on helppoa. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän. Siinä on jonkin verran samaa esimerkiksi Floor Jansenin ja Jørn Viggo Lofstadin Northwardprojektin vastaavan kanssa. Thrashin, deathin ja osin myös black metalin parissa touhuava viisikko kuulostaa elinvoimaiselta ja vihaiselta. Maanbändinsä DewScented oli 2000-luvun alkupuoliskolla lajissa erityisen taitava, eikä sen musiikki ole kovin kaukana siitä, mitä Collapse to Comella kuullaan. Riffejä juoksutetaan kuitenkin perusmallin ydintuhoamista koukuttavammalla otteella. Vuoden 2018 My Dark Symphony -ep:llä uudestaan aktivoituneen progressiivis-melodisen metallin sanansaattajan uusimmalla mennään pitkälti soitto edellä. Laadultaan jonnekin BÖC-janan keskikastiin sijoittuva 11-biisinen tarjoaa pari todellista iskusävelmää (Dharman laulama herkistely, edelleen yhtyeen settilistalla viihtyvä Harvest Moon, ja mainittua seuraava, Bloomin tavattoman hienolla rockäänellä siunattu tuhti Power Beneath Despair), nipun mukiinmeneviä perusraitoja ja pari turhan pökkelöä heviviritelmää. Levy pohjaa enemmän intellektuelliin sävelkudontaan, raskaampiin riffeihin ja tummaan äänimaisemaan. Mega CONCEPTION State of Deception CONCEPTION SOUND FACTORY Viimeksi reilut kaksi vuosikymmentä sitten kokonaisen studioalbumin julkaissut norjalaisyhtye palaa pitkäsoittokantaan viidennellään. Kaikesta hyvyydestä huolimatta pieni korvien ja mielenkiinnon hyytyminen alkaa vaivata kalkkiviivaa lähestyttäessä. Siltä löytyy niin monia selkeästi kuultavia vaikuttajia, että pelkkä namedroppailu veisi puolet lehdestä, mutta bändiltä löytyy omaakin annettavaa. State of Deception on taidokkaasti tehty levy, mutta siitä on hankala saada kunnollista otetta. Tami Hintikka BLUE ÖYSTER CULT Heaven Forbid FRONTIERS New Yorkin iki-ihana Blue Öyster Cult vääntää kuulemma parhaillaan uutta albumia, ensimmäistä 19 vuoteen. Projektin erottaa kuitenkin omanlaisekseen emobändejä huomattavasti suoraviivaisempi ja hittihakuisempi tyyli. Joni Juutilainen A N T O N IO P U P A ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 56. Voisi kuvitella, että kyseessä on yhtyeen viimeinen studiopitkäsoitto, sen johtohahmoista kun kitaristi-laulaja Eric Bloom on seiskavitonen, eikä samoin asein esiintyvä Donald ”Buck Dharma” Roeser tule paljon perässä. Lepohetket on kutistettu minimiin, eikä kenenkään niska tai sydän tällaisen tuomiopäivän sotatantereen ryskettä kovin pitkään kestäisikään. Eetu Järvisalo REACTORY Collapse to Come IRON SHIELD Saksassa osataan kireä rässiräksytys, ja tähän jatkumoon sujahtaa vaivoitta myös Reactoryn kolmas täyspitkä. Pienellä päivityksellä ja aivoriihellä tästä voi tulla vielä jotain. Kääntöpuolella valtaosa kappaleista päätyy ikävä kyllä toitottamaan tylsänpulskeita kertsejä ja päättömästi haahuilevia sävelkulkuja. Musiikissa ei kuulla myöskään power metalin sankarillista laukkapoljentoa, vaan kipakan rytmin takaa Lord Gorestakin tutun Pierce Williamsin osaava ja armoton lyömäsoitintyöskentely. Kitaraosastolla sahataan jatkuvalla syötteellä. Azathin nimi ja tematiikka perustuvat Malazan Book of the Fallen -kirjasarjaan, eli kyse ei ole aivan tavanomaisimmasta kuolomätkeestä. Päällimmäiseksi tunteeksi jää, että bändi hakee vielä iskukykyä ja lopullista tyyliä. Matti Riekki HER CHARIOT AWAITS Her Chariot Awaits FRONTIERS Adrenaline Mobista tunnetun Mike Orlandon ja Sirenian ex-laulajan Ailynin yhteistyöstä syntynyt Her Chariot Awaits julkaisee debyyttilevynsä. Dead & Gonen ja Turning the Pagen kaltaisissa sävellyksissä osutaan jo mukavasti makuhermoon. Yksittäisistä kappaleista esiin nousevat eritoten vimmaiset Wiru-Akka ja Rekviem, joista ensin mainittu seikkailee mielenkiintoisissa saamelaismytologisissa tunnelmissa. Tällainen on lopputulos, kun musiikin viihdyttävyys ja vakavahenkisyys löytävät oikeanlaisen balanssin. Kaksikon kokemukseen ja ammattitaitoon peilaten tämä on harmillista, sillä se osoittaa pystyvänsä levyllä myös parempaan. Fiilistelyosien määrä on minimissään, ja vaikka yhtyeen musiikissa on yhä paljon melodista sävykkyyttä, sen otteissa on tällä kertaa erityisen riehakas ja ronski meno – siis Vampiren asteikolla. Ainakin ukon jylhändramaattinen ääni on entisessä iskussaan ja sopii Conceptionin pirtaan kuin kummitus oopperaan. Sinkkuina julkaistujen Waywardly Brokenin ja By the Bluesin lisäksi State of Deceptioniltä ei löydy perinteiseen popkaavaan istuvia vetonauloja, eikä liiemmin kertosäkeitäkään. Sinänsä lopputulos ilmentää tekijöidensä musiikillista menneisyyttä. Alun perin vuonna 1998 CMC:n suojissa julkaistu Heaven Forbid on ollut pitkään harvinaista herkkua ja puuttunut myös omasta kokoelmastani, joten tervehdin uusintajulkaisua ilolla. Tavan rockkuluttajan ei kannata aloittaa hiton hienoon yhtyeeseen tutustumista tästä, mutta jo böccelöityneeltä kiekon täytyy toki löytyä hyllystä. Vain hivenen yli puolen tunnin mittainen kokonaisuus on kaikessa kiivaudessaan vallan toimiva, vaikka biisit ryskätään läpi pitkälti samoin kikoin ja rakentein. Azathin fantasiakuolodebyytti tarjoaakin juuri sopivat 36 minuuttia täyttä rähinää
Se on oikein, koska yhtyeen musiikki todellakin ansaitsee tulla kuulluksi. Cd-paketissa (mutta ei vinyylillä) on mukana mainio Free the Witch -ep, josta yhtye petraa pitkälle debyytilleen selkeästi. Yksi riffi on napattu Panteralta, toinen Black Label Societylta ja kolmas Poisonblackin ylijäämälaarista. Bändin vahvuus on sen kokonaisvaltainen biisinkirjoitustaito. Tähän kehityskulkuun nähden Green Lungilta voi odottaa erittäin kovatasoista jatkoa. Ehkä aika tuo asiaan muutoksen, mutta enpä jäisi pidättelemään hengitystäni Clamosumin demysteriisdomsathanasia odotellen. Viime vuosina vetovastuun bändin sävellysja tuotantoteknisistä seikoista on ottanut sen toisella levyllä A New Promisella (2005) mukaan tullut laulaja-basisti Dennis Ward (Unisonic, exPink Cream 69). Toki brittibändi hyödyntää vuosikymmenten takaista tuhnakanpontevasti potkivaa soundia, ja kun teematkin ovat salamyhkäisiä, niin sujuvastihan sen niputtaa samaan katraaseen. Koskinen E ST E R SE G A R R A ARVIOT 57. Levyn yksinkertaisen tyylikäs retro-okkultistinen paketointi kuvastaa oivasti bändin meininkiä ja tavallaan myös eroa jo aikoja sitten epäkiinnostavaksi käyneestä occult rock -uomasta. Pistä ne myllyyn ja jauha tunnistamattomaksi puuroksi. Nekrovault puskee death metalinsa erittäin mureiden soundien siivittämänä, ja on sanomattakin selvää, että ”muovi” loistaa poissaolollaan. Silti sävellyksissä ei tunnu olevan samankaltaista imua kuin viimeksi. Jälki on hyvällä tavalla rumaa, ja homeessa löytyy. Rennosti etenevän ja monipuolisen albumin yksityiskohdat ovat kohdillaan mallikkaasti, mutta meininki on myös soveliaan irrallista. Tami Hintikka S-TOOL Exitus PLAYGROUND Perkele. S-Tool ei löyhkää tarpeeksi ollakseen rehellistä skeidarockia, eikä se jyrää kylliksi saavuttaakseen menevän metallin salatun grooven. Siinä missä yhtyeen nimikkodebyytti (2003) sai merkittävää vetoapua ammattibiisinikkareilta kuten Russ Ballardilta, David Fosterilta, Georgio Moroderilta, Kip Wingeriltä ja Jim Peterikiltä, jatkossa luotettiin hieman vähemmän tunnettuihin nimiin. Nekrovaultin debyytti pelaa sarjassa, jossa riittää yrittäjää eikä onnistuminen ole itsestäänselvyys. Musiikissa sekoitellaan kultakauden pohjoismainen kuolo Incantationin alkuaikojen arvaamattomana vellovaan kaaokseen, ja lopputulos maistuu mainiolta. Promokuvissa patsastellaan ilman kasvonaamioita ja niittihaarniskaa eivätkä Juho Jiin ja Tarmon kaltaiset nimet tihku aivan älytöntä mystiikkaa, joten bändiä ei pääse syyttämään ainakaan turhanpäiväisestä poseeraamisesta tai genren kliseillä ratsastamisesta. Vahvasti viha-rakkausakselin ääripäihin asetGREEN LUNG Woodland Rites SVART Green Lung julkaisi tämän viimevuotisen debyyttilevynsä alun perin pienenä painoksena, ja Svart nappasi albumin uusintakierrokselle hämmentävän pikaisesti. Siitä jää väljähtynyt tuoksu, joka on muutamalla tuulahduksella muisto vain. Aki Nuopponen AL-NAMROOD Wala’at SHAYTAN Saudiarabialaisen Al-Namroodin paikallisilla mausteilla rikastettu black metal ei edelleenkään herätä neutraaleja tuntemuksia. Levystä olisi mukava pitää enemmän, mutta valitettava tosiasia on, että Master of Illusions jää loppupeleissä hieman hengettömäksi tuotokseksi. Blasteista hitaaseen synkennykseen venyvä Totenzug sinetöityy yhdeksänminuuttisella Eremitorium-järkäleellä, jolla väläytellään yllättäen tarttuvasti rokkaavaa ja melodioillaan koukuttavaa osaamista. Huolella koostetut kappaleet rakentuvat muotovalioiksi yhdessä mainion grooven, mehevästi raikaavan urun ja mukaansatempaavasti leiskuvan kitaratyöskentelyn kanssa. Myös Blue Öyster Cultin ja jopa Thin Lizzyn kaikuja kuuluu, erityisesti uljaana ujeltavassa kitaroinnissa ja suurissa kertseissä. Murky Epiphany -esikoisellaan (2017) vielä englanniksi laulaneen yhtyeen suomeksi messutut sanoitukset tuntuvat nekin hieman töksähtelevän, joten ep:tä ei voi pitää tältäkään osin kovin onnistuneena. Lauluissa suositaan kuuden jalan syvyydestä jyrisevää mörinää, jota höystetään paikoin mielipuolisilla huudoilla ja rähinöillä. Vaikka Khymeran viides levy sisältää ammattitaidolla työstettyä melodista rockia, alkuaikojen iskusävelmiin ei ole paluuta. Sävellyksellisesti Lux Omnipotens on ajoittain jopa ihan hyvää tavaraa, mutta nelibiisisen yleisilme on lopulta keskinkertainen ja lyhyestä kestostaan huolimatta jopa hieman puuduttava. Joni Juutilainen KHYMERA Master of Illusions FRONTIERS Alun perin tuottaja-muusikko Daniele Liveranin ja silloisen Kansas-vokalistin Steve Walshin vuonna 2003 synnyttämä AORprojekti Khymera on saanut vuosien varrella monia muotoja. Clamosum tuntuu lähestyvän mustaa metallia musiikki edellä. Luulenpa, että ”ihan kiva” ei ole sitä, mihin tämä porukka on tähdännyt, mutta hei, millä muulla tavalla tätä ukkojen autotalliprojektia voisi kuvailla. Jo nyt yhtye tiirikoi lukkoja loistavuuden porteilla. Niin käy tekijämiehistä koostuvan S-Toolin kohdalla. Valottomalla tuuttauksella kaahaa helposti pöpelikköön, eikä pelkällä jääräpäisellä jyräämisellä pötkitä pitkälle. Sieltä täältä voi löytää sattumia, kuten näppäriä sooloja ja kertsejä, mutta jo ennen levyn puoliväliä huomaa kaipaavansa S-Tooliin paskan tai edes hien hajua. Tom Templarin häivähdyksen ozzymaisesti tulkitsemat laulumelodiat tarttuvat kuin takiaiset. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Kimmo K. S-Toolin ”groovaava metalli” taas oli debyytillä aivan liian tasapaksua herättääkseen mitään tunteita, ja toisella yrittämällä bändi on parhaimmillaankin vain ihan kiva kopio esikuvistaan. Triomuodossa operoiva bändi on vielä kaukana siitä, mitä tämän tyylilajin musiikki voi parhaimmillaan tarjota. Ville Laihialan rupisenrujo ääni oli parhaimmillaan Sentencedin aikoina ja Poisonblackin varhaisina vuosina. Kappaleet on laadittu ja pantu esille todella huolellisesti. Toistamiseen. vansa suomenkielistä black metalia ja jatkavansa uudella ep:llään ”kokemuksensa ja näkemyksensä manifestia, eli lietsovansa tahtonsa omnipotenssia sekä puhdistusta lopullisen tuhon kautta”. Nyt se kuulostaa sinnepäin huudetulta örvellykseltä. Edelliseltä Grand Design -levyltä (2015) tutut kitaristi Michael Klein, kosketinsoittaja Eric Ragno ja rumpali Pete Newdeck ovat tälläkin kertaa mukana ja hoitavat hommansa varsin mallikkaasti. Ei tätäkään albumia oikein voi käsitellä mainitsematta Black Sabbathia ja Pentagramia. Mikko Malm NEKROVAULT Totenzug: Festering Peregrination VÁN Saksalaisesta hautaholvista kumahtaa, kun kuolometallikaukalon tumman kulman tomuttajat julkaisevat ensimmäisen pitkäsoittonsa. Tiedättekö sen fiiliksen, kun jonkun bändin tai muusikon tekemisten haluasi kolahtavan, mutta ei vain kolise vaikka kuinka yrittäisi. Kombo on erittäin toimiva. Green Lung terästää kuitenkin ilmaisuaan harvinaisen vahvalla eliksiirillä ja erottuu joukosta selkeästi edukseen. Vaan toisin kuin toverinsa, Green Lung ei tunnu ryöväävän doompioneereilta mitään vaan asettuu tyylikkäällä ja luontevalla tavalla osaksi jatkumoa. Tarvitaan näkemystä ja taitoa maalata mustaan sävyjä
Ahkerasti levyjä julkaisevan koplan jatkuva nahanluonti on ollut yllättävän miellyttävää, vaikka aina homma ei ole edennyt omaa tuva yhtye on ilmaisussaan kohtuullisen uniikki. Wala’at on selkeä askel parempaan ja merkki siitä, että yhtyeellä riittää luovaa virtaa ja näkemystä. Seuraavaksi pitäisi vain terävöittää sävellyskynää ja omaa musiikillista linjaa. Toki yhtye hoitaa hommansa vakaalla tatsilla ja erinomaisella tyylitajulla, mutta ennakkoluulottomat kokeilut ovat vaihtuneet jo aiemmin tuttujen konstien käyttöön. Juuri sitä yhtyeen debyytti sisältääkin, oli sitten kyse skandinaavisesta autotallirockista tai Danzigin jalanjäljissä kulkevasta synkemmästä jytästä. Koskinen KALL Brand PROPHECY Traagisesti loppuneen Lifeloverin jäämistöstä rakennettu Kall on ehtinyt olla kasassa jo kahdeksan vuotta. Tukholmalaisten toinen levy tuo sävellyksiin selkeästi enemmän groovea ja vapautuneisuutta, mitä ta riittää, mutta tuntuu, että niistä ei ole otettu kaikkea irti. Hienoinen melodisuus on tässä yhteydessä myös etu, sillä periaatteessa bändin kappaleet noudattelevat hyvin yksinkertaista kaavaa. Riffi voittaa melodian ja niin edelleen. Tällä kertaa palaset loksahtavat kohdilleen hieman paremmin, vaikka eipä yhtyeestä vieläkään saa mustan metallin System of a Downia. Long Distance Callingin melodiantaju ja sovituskyky ovat erinomaisen hyvässä kuosissa ja laatu on erittäin vankkaa, joten tämä levy voi avata uusille kuulijoille ovet sen rikkaan ilmaisun äärelle. Edellisen pitkäsoiton Enkarin (2017) kompastuskiveksi muodostui kappalemateriaalin epätasaisuus, eikä tuorekaan pitkäsoitto ole vailla karikkoja. Karkea ja voimakas örinä sekä massiivinen soundi kyntävät rintalastaa yksinkertaisen nautittavalla teholla. Vaikka Great Magini on varsin kelvollinen debyyttilevy, se ei onnistu räjäyttämään pankkia saati mieltä. Sveitsiläinen Mnemocide seuraa näistä teeseistä vain yhtä, joten lähtöasetelmat ovat haastavat. Silti tajuntaan iskevät tapporallit jäävät yhä uupumaan. Joni Juutilainen KULT OF THE SKULL GOD Great Magini ROCKSHOTS Hersyvästi nimetty Kult of the Skull God on italialainen rockryhmä, joka syntyi industrial dance -yhtye Army of the Universessa vaikuttavien laulaja Lord K:n ja kitaristi Dave Tavecchian halusta tehdä puhdasta rock’n’rollia. yhtyeen musiikki on kieltämättä kaivannutkin. Muutamia täkyjä, kuten napakan aloitusraidan Black Magickin, melankolisen tumman The Oathin ja tappavan kovasta johtoriffistä elävän nimikappaleen, albumi kuitenkin tarjoilee. Levy kuulostaa hyvältä, ja yhtyeellä on selkeästi hallussaan oikeat rakennusainekset. Jonkinmoista jäsentelyä kaivattaisiin. Tempot pidetään kautta levyn maltillisina, ja tavallaan meno on kuin modernimpaa ja hitusen siistitympää versiota Six Feet Underin multaisesta runttaamisesta. Kall ei ole kuitenkaan Lifelover, sillä vaikka tyylinsä iskevät näennäisesti yhteen, fiilistelyyn ja jamitteluun taipuvainen Kall kuulostaa kovin erilaiselta kuin levoton ja tauottomassa ahdistuskierteessä rypenyt Lifelover. Kari Koskinen makuaistiani paremmin hivelevään suuntaan. Yhtyeen primus motorin, kitaristi Stefan Weinerhallin mukaan yhdeksäs Falconer-levy tuo yhtyeen musiikkiin paljon uusia ja monipuolisia kulmia, mikä toki totta onkin. INSIDEOUT Saksalainen monimuotoyhtye on ollut vuosikaudet pieni suosikkini. Brand on yhtenäinen kokonaisuus ja levynä parempi kuin edeltäjänsä, mutta yhtyeen todellinen liekki odottaa vielä syttymistä – mikäli se on koskaan syttyäkseen. Tähän ajanjaksoon mahtuu useampi pienjulkaisu sekä turhankin kalsea nimikkoesikoinen (2014), joka ei herättänyt liikoja lupauksia uuden bändin tulevaisuudesta. Vertailukohdaksi nousee Gorefestin myöhäisempi tuotanto. Solisti Humbaba on joka tapauksesa ottanut joko tietoisesti tai tiedostamatta haltuunsa Serj Tankianin maneerit, niin hyvässä kuin pahassa. Mikko Malm LONG DISTANCE CALLING How Do We Want to Live. Isoja irtiottoja ei tehdä, vaan raskaalla groovella iskevä vasara möyhentää kasvoja alusta loppuun. Mnemociden mätöstä on vaikea nostaa esiin yhtä tiettyä asiaa, mutta yhtye osaa latoa toimivia riffejä yllättävän hyvään järjestykseen. Cironen vapaana vaeltelevaa bassoa ja Sofia-nimisen muusikon saksofonia, jotka ovat albumilla merkittävässä osassa. Bändin vahvasti keskiaikaisia skandinaavisia sointumaisemia huokuva metalli on From a Dying Emberillä MNEMOCIDE Feeding the Vultures CZAR OF CRICKETS Lähtökohtaisesti tapaan ajatella, että enemmän on enemmän ja nopeammin on paremmin. Brandin tunnelman ”letkeydestä” on paljolti kiittäminen Phil A. Kiva olla vaihteeksi väärässä, sillä Feeding the Vultures nousee massan yläpuolelle nimenomaan vankan riffityöskentelynsä ansiosta. Tällä kertaa otteiden hiominen mainiosta edellislevystä ja loistavasta livealbumista sliipatumpaan, ennalta arvattavampaan ja samalla helpompaan suuntaan tuntuu vähän pettymykseltä, varman päälle ottamiselta. Oivallista perustoimitusta hyvällä näkemyksellä. Näissä hommissa kaiken keskiöön nousevat sävellykset, joista on pakko löytää tekijä X. Bändi on uudistanut otettaan kiinnostavasti edeten polveilevista instrumentaali-post-metal-eepoksista koneistettuun ilmaisuun ja laulettuun popnapakkuuteen – ja takaisin. Homman tukipilarina pysyy edelleen black metalin ja melankolisen rockin usein toimivaksi havaittu sekoitus, joka tuotti täysosuman Lifeloverin vuonna 2008 julkaistulla Konkurs-albumilla. Kimmo K. Pitkään yhtyettä seuranneelle lähinnä soundillisesti vaihteleva albumi ei kuitenkaan tarjoa muuta kuin lisää sitä napakan melankolista ja pitkälinjaista instrumentaalirockia, jota bändin katalogista löytyy jo vaikka kuinka. Mikko Malm FALCONER From a Dying Ember METAL BLADE Länsinaapurimme omaperäisimpiin power metal -lähettiläisiin lukeutuva Falconer palaa kuusivuotisiksi venähtäneiltä talviuniltaan. Hyviä ideoiARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 58
Levy soljuu läpi näitä kohokohtia odotellen, ja vaikka The Damage Is Donea kääntelisi miten päin, se ei tunnu eheältä albumikokonaisuudelta. Ikään kuin hyvin tuotettua ja soitettua, mutta herttaista käppää yhtä kaikki. Se on melodista kuin Maiden ikään, grooveakin löytyy mallilla Pantera ja Zakk Wylde, ja suoraviivaisimmillaan homma karkaa melkeinpä punkin puolelle. Bändi veivaa kitaravetoista ja eeppisiä sävyjä tavoittelevaa musiikkiaan terävällä otteella. Fantasiantäyteiset sanoitukset ovat jopa genren mittapuulla melkoisen naurettavia ja uhkaavat ajoittain jopa pilata kuuntelunautinnon. Valitettavasti kappaleista ei jää juuri muille kerrottavaksi, vaikka mitään selviä vikojakaan on vaikea osoittaa. Mikko Malm LOST LEGACY In the Name of Freedom PURE STEEL New Yorkin Bronx oli ainakin kasarileffojen kuvastossa legendaarisen kova kaupunginosa, jossa jengit riehuivat ja rikollisuus rehotti. Lopulta levy palkitsee moniulotteisuudellaan ja korkealla laadullaan. Liveversiot Oceanhoarsen kappaleista toimivat ehdottomasti tähän mennessä kuultuja studioversioita paremmin. Kari Koskinen Zultan Rock Beat series 20% zinc 80% copper 100% passion Inferno_Soundi_ExtraPage.indd 1 Inferno_Soundi_ExtraPage.indd 1 08.06.2020 14:19:53 08.06.2020 14:19:53. aiempaa koristellumpaa, melodisempaa ja ehkäpä nopeampaakin, mutta perusteiltaan albumi on tuttua Falconeria. Nyt voi löytää mahtavan kertsin yhdestä kappaleesta, loistavan soolon toisesta ja tiukan riffin kolmannesta. Homman nimenä on melodinen heavy metal, josta löytyy niin brittiläisiä, jenkkiläisiä kuin saksalaisiakin vivahteita. Mitäpä sitä kiirehtimään, sillä tämän sortin heavy metal ei mene koskaan vanhaksi. Se luottaa liikaa kliseiden kantavuuteen eikä ota huomioon, että ne toimivat ainoastaan silloin, kun pohjalla on tiukkoja ja iskeviä sävellyksiä. Bladin teatraalinen artikulointi värittää From a Dying Emberin kiireestä kantapäähän niin englanniksi kuin erityisesti miehen äidinkielellä ruotsiksi. Niissä maisemissa vuonna 1998 perustettu Lost Legacy on valinnut aseekseen melodisen jenkkipowerin, ja toista pitkäsoittoa julkaistaan nyt kevyesti 11 vuotta esikoisen jälkeen. Tietynlaista sympaattista lämpöä tässä on. Varttuneempaa koulukuntaa edustava miehistö ei ymmärrä trendien päälle, ja vaikutteet haetaan Metal Churchin, Vicious Rumorsin ja hieman myös klassisen brittiheavyn suunnalta. Musiikki itsessään ei edes yritä hakea haastavaa tai uudenlaista kulmaa. Tuhoon tuomittua Oceanhoarsen peruspätevä metalli ei ole. Mutta jos verbaalisen annin pystyy sivuuttamaan, musiikista voi löytää jopa ihan kohtuullista poljentoa. Aki Nuopponen DEXTER WARD III NO REMORSE Ateenasssa ja Venetsiassa majapaikkaansa pitävä Dexter Ward koostuu muun muassa entisistä Battleroarin ja nykyisistä On Thorns I Layn jäsenistä. Ainakin sähäkkä aloitusraita Return of the Blades ja röyhkeän uhmakas Conan the Barbarian täyttävät vaivatta laadukkaan hevirallin kriteerit. Hullumpi ei ole myöskään Candlemass-henkistä painavuutta omaava The Demonslayer. Onkin harmillista, että erikoinen tapa julkaista on Ocean hoarsen mielenkiintoisin puoli. Muutamista valonpilkahduksista huolimatta täytyy todeta, että yhtyeen kolmas levy ei ole kovin jännittävä saati mukaansatempaava kokonaisuus. Oceanhoarse kääntää vanhat säännöt lähes nurinperin: sen nyt julkaistava debyyttialbumi on äänitetty livenä, ja sitä ennen yhtyeeltä kuultiin peräti yhdeksän singleä. Ja Falconer ei olisi Falconer ilman laulajaansa Mathias Bladia, jonka stereotyyppisesti klassista skandinaavista äänenväriä ja toteavaa lausuntatyyliä ei voi kuulla muualla. Mukaan on saatu välitöntä energiaa ja vähän rupista särmää, mutta yksi asia seasta kuitenkin puuttuu: eheät ja läpeensä iskevät BIISIT, jotka eivät tuntuisi eri osien kokoelmilta. Jaakko Silvast OCEANHOARSE The Damage Is Done IMPERIAL CASSETTE Kuka sanoi, että bändin on ensin julkaistava demoja, keikkailtava, tehtävä sitten studioalbumi ja keikkailtava lisää, kunnes muutaman studioalbumin jälkeen voi ehkä julkaista livealbumin. Erikoisella nuotilla kailottava laulaja tuo touhuun omaa väriä. Jokunen tarttuva laulumelodia ei keskinkertaisia sävelmiä pelasta. Oceanhoarse kaipaa lisää luonnollisuutta ja yhteistä sointia. Menneisyydessä eletään, ja kaikesta kuulee, että bändi on täysin tosissaan. From a Dying Ember ei sisällä hätäisen kuuntelijan pikaruokaa vaan paneutumista vaativaa epiikkametallia. Sydäntä tässä on, sitä ei voi kiistää
Paketin nimi on hieman harhaanjohtava, sillä julkaisulta ei löydy yhtään uutta kappaletta eikä taltiointi kuulosta soundiensa osalta treeninauhalta, vaan pikemminkin keskiverrolta black metal -albumilta. Ruotsalaissuomalainen Obnoxious Youth ainakin suhtautuu lajiinsa rakkaudella. Jos Horrorilla (2019) tehtiin paluuta vanhoihin (luu)ytimekkäisiin goregrindpäiviin, tämän ep:n kolme Exhumed-biisiä on monipuolisempaa muistolehdon lapiointia. Musiikillisesti rumien kaksosten, Exhumedin ja Gruesomen, isä katsoo häpeilemättä peräpeiliin. Se nimittäin antaa niin kappalevalintojen, tuotannon kuin toteutuksenkin puolesta parhaan kuvan siitä, mihin yhtye huippukunnossa pystyy. Tomi Pohto PAGAN Rehearsal Tape ’19 SATURNAL Vuonna 1995 perustettua Pagania pidetään yhtenä Turkin pitkäikäisimmistä black metal -yhtyeistä, mutta sen taustalta löytyy ainoastaan pari demoa ja debyyttilevy Oz: In Transcendence (2007). Hieman yllättäen Harvey poppoineen pitäytyy edelleen Leprosy / Spiritual Healing -tyylisessä lanauksessa. Jos olet Myrathin suhteen aivan ummikko, suosittelen tätä livelevyä tutustumisen aloituspisteeksi. Levyn soundi on mukavan orgaaninen, ja vanhan liiton ote on läsnä vahvasti. Kustomoidut taustascreenit ja lavarakennelmat saavat kappaleet heräämään eloon aivan uudella tavalla. Oman lisänsä tuovat afrikkalainen perinnerumpuryhmä ja viehättävä napatanssija. Julkaisun cdja dvd-versiot ovat muuten samanlaiset, mutta ensin mainittu tarjoaa bonuksena Don Aireyn uruilla terästetyn uudelleentulkinnan Believeristä, kun taas jälkimmäinen sisältää kaksi ylimääräistä raitaa sekä making of -dokumentin. Kvartetin musta metalli on pääosin nopeahkoa tykitystä, josta on poimittavissa viitteitä niin Mardukin, Mayhemin kuin Rotting Christinkin suunnista. Mutta soppa maistuu kyllä tutulta. Harveyn ja basisti Ross Sewagen tuplaörinä-ärinät ovat ahkerassa käytössä. Musiikki ei ole millään tavoin omaperäistä, mutta se on kyllin hyvin tehtyä pitääkseen mielenkiinnon yllä levyn 40-minuuttisen keston. Ja kun ei olla leimallisesti punkkia eikä metallia, Obnoxious Youthkin jää ULTHAR Providence 20 BUCK SPIN Oaklandilaiskolmikko vääntää death metalinsa mutkalle, eli perusjyystön ystäville on tiedossa vaikeita minuutteja. Myös matala örinä ja korkeampi rääkynä palvelevat asiaansa hyvin. Muutama vuosi sitten tällainen hardcoren ja NWoBHM:n välisessä aallokossa ajelehtinut räime oli kotvasen melkein trendikästä. Toisaalta se ei ole luopunut sinfonisista tendensseistään tai eksoottisista melodioistaan, jotka nostavat yhtyeen keskivertoryhmien yläpuolelle. Tami Hintikka M E LI SS A P E T IS A yhtälössä on laulaja Zaher Zorgatin ääniakrobatia, joka takaa orkesterille sen uniikin viehätyksen. Joni Juutilainen OBNOXIOUS YOUTH Mouths Sewn Shut SVART Kun kaikki menut on jo kertaalleen kokattu, santsikierroksella kiinnostuksen määrittelee, kuinka mielellään kokki hellalle jäähtynyttä keittoa lämmittää. Todella jyräävät keskitemporiffit lähtevät hakkaavaan kuololaukkaan juuri oikealla tavalla, ja Matt venyttää örinät kylmien väreiden arvoisesti. Zorgati osuu naulan kantaan kehottaessaan yleisöä kuvittelemaan hänet tarinankertojaksi, sillä juuri tarinoija hän on. Providence on napakka levy, joka kiemurtelee arvaamattomasti, raivaa uomansa aina uuteen suuntaan ja muodostaa sokkeloisen mutta kauniin suoniston. Suurin tekijä ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 60. Grindin sekaan livautellaan kivoja Heartwork-melodioita kuin loistolevy Necrocracylla (2013) ikään. MYRATH Live in Carthage EAR Tunisialainen aavikkometalliyhtye Myrath on kulkenut 14-vuotisen uransa aikana alkuaikojen progressiivisesta ilmaisusta hiljalleen kohti suoraviivaisempaa ja ytimekkäämpää tulkintaa. Katsellaan uudemman kerran, kun istanbulilaisilla on tarjota tuoreempaa biisimateriaalia. Tuloillaan olleelta Shehili-levyltä (2019) esitetään kolme kappaletta. Karthagossa vuonna 2018 kuvattu keikka ei ole mikä tahansa perusveto, vaan iltaan on panostettu niin visuaalisten tehosteiden kuin äänimaiseman puolesta. Paganin verkkaisen julkaisutahdin suurin syy on pian esikoisen jälkeen alkaneessa pitkässä tauossa, joka päättyi arvion alla olevaan treeninauhaan. Bändi on perustettu Death-tribuutiksi, joten jokaisen julkaisun kohdalla jännittää, mikähän bändin ajanjakso on otettu työn alle tällä kertaa. Kuolotrion toinen pitkäsoitto palkitsee kuitenkin kuulijansa, mikäli sille malttaa antaa aikaa avautua. Paganin meno uppoaa pakostakin keskiluokkaiseen ”ihan jees” -kategoriaan, mutta kappaleista erityisesti The Longing and the Ancient Ones ja Elenyr osoittavat, että näillä kavereilla saattaa olla saumoja paljon pidemmällekin. Kuolosukulaisia löytyy esimerkiksi Demilichin ja Blood Incantationin suunnalta, ja toisinaan seikkaillaan Emperorin mustissa maisemissa. Mutta niin vain Death with a Daggerin ja kumppanien levyt makaavat hyllyssä tiheän pölykerroksen peitossa. Ja varsin karismaattinen sellainen. Muukin yhtye hoitaa hommansa huolella, ja koko touhusta paistaa tekemisen riemu. Mikko Malm EXHUMED/GRUESOME Twisted Horror RELAPSE Viime vuonna saatiin kauhua, ja nyt sen muoto on vääristynyt joksikin sanoinkuvaamattomaksi. Vaikka rakennuspalikat ovat tutuista lähteistä, Ulthar osaa viedä death metalia uuteen suuntaan. Klassisten kuolometallijippojen kaavamaiselle kopionnille on toki aikansa ja paikkansa, mutta Providencen hallittu ja harkittu sekoilu piristää kummasti ja erottuu valtavasta death metal -tarjonnasta edukseen. Kyllä, Matt Harvey on temaattisesti ajan hermolla. Settilista koostuu hyvin pitkälle Legacyn (2016) ja Tales of the Sandsin (2011) materiaalista ja vuorottelee oivasti raskaampien ja tarttuvampien vetojen välillä. Kitarasooloista James Murphy lotkauttanee jossain korviaan. Minillä kuultavat kaksi biisiä, A Mind Decayed ja Led into the Dark, ovat jokaista piirtoaan myöten laatukamaa. Entäpä sitten Gruesome. Myrathin pohjoisafrikkalaisesta perinnemusiikista ammentava moderni metalli on fantastista ja taianomaista, mutta samaan aikaan sosiopoliittista ja kantaa ottavaa. Kyllä tässä perinnekuolon ystävä venttailee jo kieli pitkällä, kuinka Gruesome hanskaa koko levyn mitassa Humanin henkevän yliraskauden. Ultharilla on taito sekoittaa kirkkaaseen kikkailuun kunnon hometta niin, ettei mikään tunnu väkisin tehdyltä tai kälyisesti kyhätyltä. Exhumed on tappoiskussa
Toimiva ja vaivattomasti pyörivä kiekko, jonka kuuntelu ei kiristä oikeastaan millään tasolla. Terrorizerin kappaleesta nimensä ottanut bändi hakee käytännössä kaikki vaikutteensa Ruotsista, tutusti pörisevää kitarasoundia myöten. Samalla Acârash on onnistunut säilyttämään black metalin tunnelman ja estetiikan. Vaikka kuinka olivat maansa ensimmäisiä lajissaan, julmasti meikkaavat maanmiehensä veivät minunkin huomioni. Sen ilmaisussa on primitiivistä voimaa ja samanistista energiaa, jonka psykedeelinen hehku ei hevillä lakkaa kiehtomasta. Viidessäkin biisissä riittää sulateltavaa, vaikka kikkailusta ei ole millään muotoa kyse. Kitarointi on ansiokasta ja riffit ovat raskaita, mutta eläväisestä kitaratyöstä löytyy muutakin kuin perusjiippoja. Mukaan lähti Megadethin ARVIOT 61. Kaikesta oikeaoppisuudesta huolimatta meuhkaaminen ei tule iholle eikä mene sen alle. Vaikka levyllä kuullaan perkussioita, ne eivät tarjoa juuri minkäänlaista rytmistä keskusta vaan toimivat yhtenä värinä soonisessa paletissa. Mikko Malm RIPPED TO SHREDS . Koskinen CADAVER D.G.A.F. Mikko Malm väkisin limboon odottelemaan, että mitä mieltä tästä pitäisi oikein olla. Sen kuitenkin sanon, että vähänkään avaramielisille levy on ehdottomasti tarkastamisen arvoinen teos. Antti Luukkanen NEPTUNIAN MAXIMALISM Éons I, VOIDHANGER Neptunian Maximalism on belgialainen taidekollektiivi, jonka musiikissa on kaikuja niin Sunn O))):n ja Earthin dronetykityksestä, Magman kosmisesta zeuhlista kuin Sun Ra’n afrofuturistisesta free jazzistakin. Mutta äkkiä ne myös unohtaa. Myös kitarasooloissa on esikuvia melodisempaa otetta, mutta pääasiassa tiskille palautellaan vain vanhoja lainoja. Kitarasoolot kumoavat hardcoren suoraviivaisuuden ja tarkoituksellisen ohuet soundit musiikin aggressiivisuuden. Meno on niin ilmiselvää, että pelkkä Entombedin ja Dismemberin nimeäminen riittää oikein hyvin. Jos jotain pientä eroavaisuutta haluaa hakea, niin yhtyeen toinen pitkäsoitto tavoittelee perusmättöä hivenen helvetillisempiä tunnelmia. NUCLEAR BLAST Kun Dismemberin lähiserkku Carnage julkaisi Dark Recollectionsin (1990), split-albumin toinen puolisko jäi tässä talou dessa todella vähälle huomiolle. Andrew Lee on selkeästi pätevä kaveri, mutta tyypissä vaikuttaisi olevan samaa vikaa kuin Rogga Johanssonissa. Kivaa mutta ei erityisen mieleenpainuvaa. Jos musiikin asettumista edustamansa genren puitteisiin pitäisi kontekstualisoida tarkemmin, Acârashin voi katsoa operoivan hyvin samankaltaisella paletilla kuin millä Satyricon on työskennellyt vuosituhannen alusta saakka. Nyt Anders ”Neddo” Olsen on polkaissut bändinsä uuteen liitoon. Orkesterin kappaleet eivät ole sävellyksiä sanan tiukimmassa merkityksessä, vaan pikemminkin vapaasti assosioivia äänikollaaseja, jotka ammentavat estetiikkansa ambientista ja noisesta. Klassisen ruotsisoundin fanaatikoille levyssä voi olla paljonkin nautittavaa, mutta edes heille on vaikeaa perusteella, miksi tarttua juuri tähän albumiin. Veitsenterävä tuotanto nostaa esiin bändin luomun skarppiuden. Myös John Coltranen myöhäiskauden tuotannon henki on vahvasti läsnä. Kari Koskinen LIVING GATE Deathlust RELAPSE Kun asiansa osaavat pelimannit ovat vanhan liiton kuolometallin asialla, jälki on usein hyvää. Levy on pätevästi tuotettu ja kelvollisesti sävelletty, mutta kelvollisuus ei riko sävelmien puolesta kestosuosikin rajaa. Norjalaisen Cadaverin Hallucinating Anxietyn gorekuolo tuntui valjulta, ja koko bändi jäi lopulta itseltäni unholaan. ACÂRASH Descend to Purity DARK ESSENCE Norjalaisen Acârashin kahden vuoden takainen debyytti In Chaos Becrowned sisälsi varsin laadukasta ja ilkeästi groovaavaa black metalia, eikä yhtyeen tuorein pitkäsoitto muuta asiaa. Éons on kunnianhimoinen droneooppera, jonka sisältöä on haasteellista avata arvostelun puitteissa. Lee on nimittäin ollut tekemässä muutaman vuoden sisään pitkälti toistakymmentä levytystä, mikä vaikuttaa väistämättä ideoiden kypsyyteen. Kimmo K. Ääripäitä on korostettu enemmän, mikä kuuluu yhtäältä entistä rokkaavammissa rytmipohjissa ja toisaalta progressiivisissa sovituksissa. Vaikka Descend to Purity on rakennettu hyvin pitkälti samoista rakennuspalikoista kuin bändin debyytti, joitain eroja on havaittavissa. Levyn vahvimmaksi motivaatioksi tuntuu siis jäävän muotoseikkojen noudattaminen. Räimeessä on mukavasti sävyjä, ja vaihtelu kiivaasta vanhan liiton blastaamisesta jyräävän mörssäyksen ja bassarimyllytyksen äärelle on aina toimiva kuvio. Pelivälineet ovat hallinnassa ja soitettavana on rehtiä vihmontaa sopivan nykyaikaisella pintasilauksella, joten homman voi väittää toimivan. Solisti Affe Piranista lähtee kyllä möykkää, ja ilokseenhan mini-lp:n kuusi kappaletta pyöräyttää. Mietoja Sinisterin ja Malevolent Creationin tuoksuja kipakasta menosta tosin löytyy. Yobin, Amenran ja Oathbreakerin jäsenistä koostuvan bändin meno tuo miellyttävästi mieleen kuolometallin kulta-ajat, mutta sen ilmaisu ei pohjaudu suoranaisesti mihinkään klassikkobändiin. (Luan) PULVERISED Taiwanilais-amerikkalaista yhteistyötä edustava Ripped to Shreds on pääasiassa multi-instrumentalisti Andrew Leen aivoitus. Aikoinaan Cadaver teki kolme kokopitkää ja pienen läjän pienjulkaisuja. Tempo laukkaa kuin ratsu reima, riffit rupsuttavat käppäisesti, rumpusoundit tumisevat sääntöjen mukaisen tuhnusti ja niin edelleen. Sahaus on kiivasta ja örinä railakasta, eikä rumpupatterin äärelläkään hiplailla vaan tykitetään! Ihan yksiulotteisinta kuoloa Living Gaten ensi-ep ei edusta, sillä sen kipaleissa on runsaanpuoleisesti osia. Olipa kyseessä sitten kutkuttavalla bassointrolla varustettu Desecrate, Liberate, painavaa doomtunnelmointia tarjoileva Goat, Skull, Ritual Circle tai vaikkapa vastaansanomattoman rehvakkaasti riffittelevä Satanic Obsession, albumi esittelee orkesterin sen parhaassa iskukyvyssä. Ei käy kiistäminen, etteikö orkesteri olisi saapunut drone metalin ja spirituaalisen free jazzin yhdistelmällään jonkin uuden ja mielenkiintoisen äärelle. Ja jotta paketti ei olisi liian helppotajuinen, yhtye on päättänyt tehdä teoksestaan kolmelle levylle jakautuvan trilogian, jonka ensimmäinen osa on omistettu maalle, toinen kuulle ja viimeinen auringolle. Niin nytkin, vaikka kyse ei ole mistään legendahahmoista
Mikäli ok-tason muserrus maistuu, ei muuta kuin Reekiä lautaselle. Vahvat melodiat, ja etenkin laulumelodiat, ovat ehdottomasti levyn parasta antia, eivätkä vähiten tyylikkäiden sovitusten ansiosta. Nämä britit kannuissa nykyään loistava belgi Dirk Verbeuren. Stemmoissa ja harmonioissa on havaittavissa jopa painofsalvationmäistä notkeutta ja täyteläisyyttä. Nautinnollisen jyräävä äänikuva on äärimmäisen selkeä ja tuo esiin pieniä nyansseja sinällään luolamiesmäisellä finessellä esitetystä primitiivisestä säveltaiteesta. 16 Dream Squasher RELAPSE Kun vuonna 1992 perustettu 16 palasi tauolta ja julkaisi paluulevynsä Bridges to Burnin (2009), panin koplan miehekkäästi ryskyvän sludge/ stoner-myllytyksen positiivisesti merkille. Raskautta ja imua yhtyeen mäiskeessä on piisannut aina, mutta Dream Squasherilta löytyy myös variaatiota. Visitations from Enceladus on levy, josta riittää ammentavaa todella pitkäksi aikaa. Mega NOVENA Eleventh Hour FRONTIERS Vaikka kyseessä on vuonna 2013 perustetun yhtyeen debyyttilevy, soittajien aikaisempi kokemus on selvästi kuultavissa. Selkeimmin sen musiikki on kunnianosoitusta Pestilencen Testimony of the Ancients – Spheres -aikakaudelle, mutta epäilemättä herrat ovat kuunnelleet rutosti myös Cynicin mestarillista Focusia, eikä vain robolauluefekteistä päätellen. Nimibiisillä puolestaan rääkyy niin ikään uuden levyn piakkoin julkaisevan Carcassin Jeff Walker. Kaksikon puuhia kuultiin ensi kerran viimevuotisella Circle of Morbidity -singlellä. Kappaleet laukkaavat ripeimmillään Discharge-poljennon ja vauhdikkaan Motörheadin linjoilla. Tami Hintikka C H A D K E LC O CRYPTIC SHIFT Visitations from Enceladus BLOOD HARVEST Cryptic Shiftillä on rutosti pokkaa, mutta myös taitoa sen tueksi. Kun musiikkityyliksi on valikoitunut vahvasti 1990-luvussa kiinni oleva tekninen death metal, biisijakaumassa ei ole mitään ihmeellistä. Temposkaala venyy Acid Tonguen todella hitaasta Crowbarjyräyksestä Ride the Wavesin punkrynkytykseen. Yltäkylläisyyttä riittää silti, sillä sävellysten uumenissa elävät sulassa sovussa niin progressiivisen rockin peruspilarit, flamencoheruttelut, djentmäiset nytkytysriffit, hevitiluttelut, jazzin harmoninen rikkaus ja melodinen ketteryys kuin modernin popin tarttuvuuskin. Kimmo K. Bändin alkuperäiskitaristi Bobby Ferry on vasta nyt päävastuussa laulusta, mikä on suorituksen moitteettomuuden perusteella kohtuullisen ällistyttävää. Jääräpäisen rehelliselle perusmallin puurtamiselle voi ja pitää nostaa päähinettä, mutta armoton totuus on, että Death Is Something There Between jää kovempien tekijöiden varjoihin, vaikka eipä tällä varmaan ajateltu maailmaa valloittaakaan. Ytimekkäästi nimetty Reek touhuaa death’n’rollin maisemissa, ja gruuviruuvi on väännetty tiukalle. Sitä sen sijaan saa hämmästellä yllin kyllin, kun bändi tykittää katkeamattoman mutta sulavan virran lukemattomia riffejä, osuuksia, temponvaihdoksia ja sooloja ilman, että lopputulos olisi missään määrin sekavan oloinen tai aiheuttaisi nuottiähkyä. Jotain yhtyeen taidokkuudesta kertoo, että yli 70-minuuttinen levy kuulostaa helposti puolta lyhyemmältä. Vaikutteiden laajuus on selkeästi havaittavissa, vaikka niitä ei esitellä ihan yhtä hektiseen tahtiin kuin vaikkapa Between the Buried and Me’n musiikissa. Mikko Malm REEK Death Is Something There Between TESTIMONY Roger ”Rogga” Johanssonin nimeen törmää melko harvoin, vaikka ukolla on nykyisiä ja entisiä yhtyeitä kuin Incantationilla ex-jäseniä. Rumpusoundissa on iskua, kitaroissa murea särö ja laulaja Håkan Stuvemarkin mörinätulkinnassa kunnolla alkuvoimaa. Tomi Pohto ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 62. Tämä johtuu siitä, että kyseisen herran bändit painivat järjestään korkeintaan death metalin b-sarjassa, eikä totutusta poiketa tälläkään kertaa. Kirsikkana kakun päällä on aina ihanan pehmeästi koliseva nauhaton basso. Siinä on repivää punkkia ja viiltävää alternativea, mikä tuo moukaroivaan sludgerouhintaan mainiota lisäsärmää. Myös melodiselle laululle on rähinän seassa paikkansa, ja majesteettinen, uruilla höystetty Sadlands on oikein komea kappale. Sen puute onkin aiemmin puuduttanut, joten tässäpä voi hyvin olla avain kestävämpään kulutukseen. Koskinen selviävät omintakeisesta kokonaisratkaisusta kuitenkin hämmentävän puhtain papereiden. Harva albumidebytantti uskaltaisi säveltää levynsä ensimmäiseksi biisiksi 26-minuuttisen järkäleen ja liittää perään ainoastaan kolme muuta raitaa, jotka eivät soi yhdessä avauksen mittaa. Liki 30 vuoden kokemuksella ja näkemyksellä näennäisen yksinkertaisetkin palaset saadaan näemmä koottua erittäin mukaansatempaavaksi kokonaisuudeksi. Edellislevynsä Lifespan of a Moth (2016) oli kova, ja niin on tämä kahdeksaskin albumi. Myös Atheistin ja Deathin nimeäminen on lähes pakollista. Verkkaisesti levyjä julkaisevan bändin myöhemmätkin tuotokset on tullut tsekattua, mutta runnovaan moukutukseen ei ole tullut juuri palailtua. Bändin ulosanti ei ole erityisen brutaalia, muttei myöskään liian jatsia. Ihme sinällään, sillä yhtyeen meininki on kiistattoman vakuuttavaa. Miehistön cv:stä löytyy niin heavy metalia, teknistä deathiä kuin black metaliakin, ja se on vaikuttanut muun muuassa yhtyeissä Slugdge, Abhorrent Decimation, Crimson Throne, No Sin Evades His Gaze, Bleeding Oath ja A Deeper Dreed. Koska kyse on kuolorollista, hitaampi ja svengaavampi rouhiminen kuuluu asiaan. Verbeuren on niin hämmästyttävä rumpali, että hänen lennokkaan napakka soittonsa pelastaa koko perusriffittelevän pikkulevyn. Parhaimmillaan genre on antanut syvältä kouraisevia laaturiffejä ja levittänyt niskoja kipeyttävän death-grooven ilosanomaa, mutta nyt hommasta ei löydy tarpeeksi kiinnostavaa mursketta. Albumin soundi on juuri oikeanlainen: karvaisen raskas mutta kirkas ja iskevä
Mega BEYOND THE BLACK Hørizøns NAPALM MOONLIGHT HAZE Lunaris SCARLET Miten olisi albumillinen melodista metallia Kamelotin jalanjäljissä Evanescencen popahtavuudella höystettynä. Levy, jonka nimi saisi muuten olla ihan vain rehellisesti Horizons, kaipaisi enemmän kaikkea. Bändi ei edes tähtää raskauteen, vaan on kuin tehty osallistumaan vuoden 2008 Euroviisuihin vetämään Abba-rockia metallija folkvivahtein kliseitä ja muovisuutta pelkäämättä. Kari Koskinen EVERLORE Everlore OMAKUSTANNE Viitisen vuotta nykykokoonpanonsa miekkoja demotasolla teroitellut jyväskyläläinen Everlore tuuttaa koronakesän alkuun debyyttialbumillisen kohtuullisen lupaavaa voimametallia. Levyltä puuttuu kaikenlainen kyynisyys, ironia ja keinotekoinen aggressio. Moonlight Haze kurottelee jälkimmäistä. Pehmeästi mutta riittävän napakasti soiva lämminhenkinen musiikki tulvii vanhaa metsäistä tunnelmaa. Basisti Ville Koskinen puolestaan intoutuu välillä progetason bassoajoihin, eikä keppikaksikko Juuso Virnes – Samu Pettersson jää harmonioillaan tai sooloillaan komppiryhmän varjoon. Raidoista vain yksi venähtää yli kymmenen minuutin, mutta lyhyemmissäkin rykäisyissä on mukavan eeppistä meininkiä. Olen kuullut mimmiltä hienoja vierailuja ja revittelyjä muissa bändeissä, joten miksi hän laulaa metallia kuin iskelmää bändissä, jossa saa omien sanojensa mukaan ”tehdä mitä lystää”. Juoksevaa kukkaishunajaa valutetaan lähes joka biisissä siihen malliin, ettei Briteissä tarvitse ainakaan toistaiseksi olla huolissaan pölyttäjien sukupuutosta. Avausraidalla ja levyn ykköstykkeihin kuuluvalla Here Be Dragonsilla Kunnela vetää kuin kuka tahansa genren tekijäukoista. Rumpali Anthony Paterran työskentely on, kuten aina, svengaavaa ja napakkaa. Riffeissä piisaa, ja ne ovat pääosin perin imakoita. Jatkossa albumilla luotetaan kuitenkin enemmän joukkohoilaamisen tai matalampien puhtaiden nuottien voimaan. Miksi ylipäänsä tehdä metallia, jos haluaa oikeasti tehdä iskelmää. Siitä huolimatta se on kiekko, josta on oikeastaan mahdotonta olla pitämättä. Rohkeampia melodiailotteluja tai itsevarmempia paisutteluja. Yleispositiivisuuden taustalla on ripaus jos toinenkin haikeutta. Lopputulos on kuin 70-lukulaisesti tuotettua, kelttisävyistä innostunutta Iron Maideniä – erityisesti laulumelodiat ovat Maidenille velkaa rutkasti. Tällaisenaan se on koko ajan mallia ”melkein mutta ei ihan”. Joonas Kunnela on selkeästi laulumiehiä ja varustettu vieläpä persoonallisella äänenvärillä, mutta on jokseenkin käsittämätöntä, tai ainakin perustelematonta, miksi miehen potentiaalia käytetään hyväksi näin vähän. Kunhan rutto on voitettu, todistan nämä karvapäät mielelläni livenäkin! Tomi Pohto DARK FOREST Oak, Ash & Thorn CRUZ DEL SUR Englannin historiasta ja folkloristiikasta vaikutteita hakeva Dark Forest on onnistunut kaivelemaan itselleen oman tunnistettavan soppensa. Myös yhtyeen kollektiivinen instrumenttien taju ja soittosuoritus on hioutunut kypsyttelyvaiheessa selkeästi keskivertoa soljuvammaksi. Voittopuolisesti se sisältää iskevää säveltaidetta ja ilahduttavan kekseliäitä sovitusratkaisuja. Ensimmäinen siltä kuulemani tuotos Spirit Animal (2009) vakuutti iskevällä syntikkarockillaan syvästi, ja fanitus on pysynyt tiukkana siitä asti, albumista toiseen. Näin on etenkin kertosäkeistöissä, joista tämmöinen hevi käytännössä elää. Aki Nuopponen GRINDPAD Violence IRON SHIELD Valkohai on hyökännyt väärälle rannalle. Kolmen vartin levyn kuuntelee läpi ilolla, kliseineen kaikkineen, ja sen jälkeen huomaa olevansa tyytyväinen, että jotkin bändit vielä uskaltavat tehdä poweria peittelemättömän kornisti. Uskon kuitenkin, että korkeatkin nuotit kuullun perusteella hanskaava Kunnela tekisi soolona suvereenimpaa jälkeä. Biitsin timmein bikinibeibe kaivaa repustaan tolkuttoman suuren moottorisahan ja kipaisee hätiin. Molempien bändien resepti on periaatteessa sama: melodista metallia ja poweria kuin suoraan 2000-luvun taitteesta, niistä joskus aiemminkin mainitsemistani Anttilan alelaareista. Ratkaisu on erikoinen, mutta kukin tavallaan. Beyond the Blackin uutukainen kuulostaa kummaltakin. Myös samalle levy-yhtiölle levyttävän Battleroarin ystävien kannattaa höristää korviaan. Laulujen osalta Everlore haukkaa kuitenkin tyhjää. Kiirusta pitää Alankomaissakin. Vaan eipähän tässä genressä ole vielä tänä vuonna tullut vastaan toista näinkään hyvää levyä. Lunaris-albumin kertsit on kuin luotu teatraaliseen, täsmälleen kolmeminuuttiseen show’hun. Tunti on yksinkertaisesti liikaa, etenkin kun levyn loppupuoli tuntuu tarjoavan ainoastaan perusvarman nättiä melodiaa eikä sen enempää. Oak, Ash & Thorn ei ole biiseiltään aivan ikivihreintä ja tarttuvinta tavaraa. Etenkin rumpali Petteri Milanin monipuolista ja tarkkaa nakutusta on ilo kuunnella. Grindpad pitää hommat perinteisinä, ehkäpä hooceehtavaa laulua lukuun ottamatta. Nämä ovat juuri niitä elementtejä, joista hyvä ja kuluvaan vuodenaikaan täydellisesti istuva aikuismusa koostuu. Gamma Rayn, Iron Maidenin ja hiukan Stratovariuksenkin polkuja tallaavan viisikon virallinen neitsyträäkäisy on kaksijakoinen. Levyn erityispiirre ovat jatkuvasti soivat kitaramelodiat. Vai suorastaan ihanalta. Veri ja aivonkappaleet roiskuvat kauhusta kirkuvien auringonpalvojien päälle, ja eväkäs on fileinä alta minuutin. Silti Everlore on kokonaisuutena plussan puolella, ja tästä on hyvä lyödä lisää löylyä. Grindpad on erinomaiselta vaikuttavan thrashvuoden uusi varteenotettava nimi. Mullikuorot painottavat sopivasti kieli poskessa kyhäillyt iskulauseet. Yhtyeen viides pitkäsoitto ammentaa kirjailija Rudyard Kiplingin vuosisadan takaisesta tuotannosta. Pahitteeksi ei olisi ollut myöskään sävellysten rakenteiden tiukentaminen, sillä osassa kappaleita on tyhjäkäyntiä. Benelux-seudulta puskee nyt kiihtyvään tahtiin laaturässiä, ja sehän vain sopii. Rivakoissa biiseissä haisevat myös vanha Exodus ja Vio-Lence, dunkkaapa vanha Slayerkin. Nyt Steve Mooren kitara ja basso nousevat monin paikoin aiempaa selkeämmin esille. Rumpali toimittaa huolella eikä onneksi sorru grindaamaan, vaikka bändin nimi sellaisella pelotteleekin. Ed Repka, kansitaiteen elävä legenda, on taas vauhdissa. Bändin yltiömelodinen perinteinen heavy metal välttelee moderneja vivahteita sekä sävelmissä että soundeissa. Sellainen on vaikkapa Beyond the Blackin huomattavasti juustoisempi italianserkku Moonlight Haze. Kuvioita kudotaan ahkerin sormin, ja riffien tehtävänä on lähinnä tuottaa tukevuutta tuovaa taustarunkoa. Mutta tässäkin on genre, jonka musiikkia voi tehdä joko kasvottoman ponnettomasti tai häikäilemättömän tarttuvasti. Eikä Lunarisin vienosti hymyilevä viehätys jää tähän. Tähän suuntaan viittasi jo edellislevy Shape Shift (2015), mutta 2020:lla yhtye laajentaa kokonaisuutta hevimpään suuntaan, vieläpä ehdottoman tyylikkäällä tavalla. Ihan ensimmäiseksi Beyond the Black voisi jättää Elize Rydin kaltaiset vierailijat pois levyltään ja miettiä, mitä Beyond the Black on. Albumi on pullollaan tyyliteltyä kitarointia, yksinkertaisen tehokkaita kertosäkeitä, makeita stemmoja ja kitkattomasti soljuvia sovituksia. Tuplatut kitarasoolot ovat silkkaa vanhaa Metallicaa. FM Synchronized FRONTIERS Veteraanibändi jatkaa esikoisensa uudelleenluennan Indiscreet 30:n (2016) ja sen seuraajan Atomic Generationin (2018) jälkeen tutun samettisella AOR:llä. Kaikesta ihanuudestaan huolimatta Synchronized jää kuitenkin vain kepeäksi kesäromanssiksi, joka ei näe koulujen alkua. Kuulostaako hirvittävältä. Useammalla kappaleella meno on riffivetoisempaa, ja bändi kuulostaa jopa verrattain raskaalta. Vaikka metalli on ollut bändin ilmaisussa vain alaviite, pulputtelun ja ujelluksen seasta on aina löytynyt iskevyyttä ja topakkuutta. Musiikki on kauttaaltaan aidon ja vilpittömän oloista, mikä tuo kaivattua vastapainoa tämän maailman viisisormisten kuoliniskujen hapatukselle. Alkuhuuman jälkeen kappaleista ei tahdo löytyä syvyyttä, jota suhteen vakavoituminen vaatisi, mikä johtuu osittain siitä, että ammattilaissetien harkintakyky on hieman pettänyt kokonaiskeston suhteen. Juuri näin: pillitetään vaikka syksymmällä. Zombin otteissa kaikuu menneisyys aina 1970-luvun leffapsykestä 1980-luvun synarockiin ja ARVIOT 63. Jaakko Silvast ZOMBI 2020 RELAPSE Koko 2000-luvun operoinut pittsburghilaisduo on osoittautunut suorastaan erinomaiseksi yhtyeeksi. Jennifer Haben on Beyond the Blackin johtaja, joka alistaa heti ensimmäisenä itsensä statistiksi. Joko nopeampaa ja powerimpaa poljentoa tai selvästi raskaampaa ja tummempaa tunnelmaa. Juuri nyt se on vain heijastuksia tai varjoja muista, lajissaan paremmin suoriutuvista tekijöistä
paikassaan ukolta irtoaa vielä varsin verevääkin vatkausta. Koskinen DENNIS DEYOUNG 26 East: Vol 1. Työmalli muistuttaa jossain määrin Bolt Throwerin ensilevyistä, joiden tempot vaihtelivat vähän yllättäenkin täydestä mätöstä hitaaseen lanaamiseen ja takaisin. Materiaalia syntyi kuitenkin sen verran reippaasti, että Vol 2. Bändin miehistö on puolestaan melko uskottavan näköistä. Riffittely on ruhjovan raskasta, ja ajoittain bändi uppoaa jopa triptykonmaisen mustiin vesiin. Oululaisille pisteet kotiin ja bändi seurantaan. Wizar’d puolestaan tuottaa aika heikosti mitään positiivista sanottavaa. Kappaleet eivät kenties tuo mitään uutta tai edes paranna vanhaa, mutta liekö tuolla väliä, sillä eiköhän näillä nuoteilla kalastella Styx-faneja onnistuneesti. Rytmiikka on vahvassa osassa, ja muutamissa kohdin harrastetut tribaalijutut toimivat moitteitta. Liekö ulosantiin siunaantunut ”arcane metal magick” -metodin ansiosta lähinnä käppää. Eetu Järvisalo JU U SO H A A R A LA 1990-luvun indie-elektrohämyilyyn. Äijä kun on lukuisten soolokiekkojen ohella vastuussa myös lähes kaikista suurimmista Styx-hiteistä. Sen jälkeen lahtelaiset ovat keskittyneet satunnaiseen MUSTASUO Katharsis OFF Viitisen vuotta vanha oululaistrio pieksee kakkosalbumillaan mustanpuhuvalla crustilla ja hardcorella. Kari Koskinen THE WIZAR’D Subterranean Exile CRUZ DEL SUR Mopokortti-ikäinen aussibändi luotaa sanojensa mukaan klassisen doomin ulottuvuuksia ja äänitti nelosalbuminsa ”erityisellä alkemialla”. Samaa rohkeaa henkeä edustaa miesten uskallus vetää loppulevyllä varsin tunnelmallisestikin. Hardcorea edustaa myös voimakkaan aggressiivinen ote. Levyn hölmöhkö nimikin saa osittaisen anteeksiannon, sillä alun perin tämän piti olla DeYoungin jäähyväisalbumi. Bändi aloitti uransa hardcorella, mutta levy levyltä joukkoon on sujahtanut yhä enemmän metalliosastoa. Vaikka levy on varsin tiivis, lopulta siltä ei jää kaipaamaan lisäpituutta. Maestro on hoidellut sävellysten ohella pitkälti myös tuontatopuolta, ja homma kulkee vuosikymmenten ammattilaisuuden suomalla sulavuudella. Tavanomaisesta synthwavehommasta Zombi erottuu pontevammin mäiskivänä, Goblin-tributoinnista taas iskevämpänä ja selväpiirteisempänä. Dennis DeYoungin ylpeydestä en tiedä, mutta aihetta hänen syynäämiseensä totta vie on. FRONTIERS Ylpeänä setämiehenä on aina mukava tarkistaa vieläkin setämiehisemmän artistin edesottamuksia. Olipa kuulijan mielessä sitten Jarre, Goblin tai Jan Hammer, Zombi kytkeytyy vaivatta samaan jatkumoon, mutta pitäytyy kuitenkin omillaan. Loistava bändi, loistava levy. Periaatteessa tästä läpeensä kämäisestä mutta omituisella innolla tehdystä hommasta tulee mieleen Spinal Tap, mutta ei kuitenkaan – huumoribändin biiseissä kun oli tarttuvuutta, vaihtelua ja nerokasta ideaa, ja bändi kuulosti ääliömäisyydessäänkin hyvältä. Tusinariffejä, innottomia sointukulkuja ja simppelisti korvia viiltäviä leadejä viljellään epämääräisen suurellisten laulumelodioiden ja mielikuvituksettomien rytmien päällä siihen malliin, että se on jo omanlaistaan taidetta. Päinvastoin, sillä tässä möyritään aivan genren kovimmassa ytimessä. Nipinnapin täyspitkän mitat täyttävällä purkauksella painellaan lujaa, mutta myös hidastetaan synkän itsetutkiskelun äärelle. Koskinen XIBALBA Años en Infierno SOUTHERN LORD Mayojen manalan mukaan nimetty Xibalba rouhii niin syvältä, että kuuluu varmasti alakertaankin. Kimmo K. Kyseiset tunnelmat löytävät bändin intuitiivisesti ja sopivan monipuolisesti virtaavissa sävellyksissä maaliin jopa hämmästyttävän ravistelevasti. Vaikka levyltä ei nouse pintaan mitään erityisiä helmiä, Xixalban väkivaltainen, kaiken alleen tallova musisointi vain vie mukanaan. Kuuntelun jälkeen tuntee jopa saavuttaneensa albumin nimen mukaisen katarsiksen. Vuosirenkaita löytyy jo 73, mutta setämiesrokki ei katso ikää. Kimmo K. Aivan yhtä äkkiväärästi Xibalba ei kuitenkaan vedä. Tämäkin on genre huomioiden aivan oikein. Vinyylimittainen biisikokoelma panostaa tarttuvien kertosäkeiden ja laulumelodioiden voimaan. Kovin ankaraa rokkausta ei kuulla, mutta ARVIOT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 64. seuraa jossain vaiheessa. Neljännen albuminsa musiikillinen linja onkin jo lähinnä ultraraskasta death doomia, jota on maustettu ripeämmillä hardcoremaisilla pätkillä. Teemu Vähäkangas FRONT Antichrist Militia IRON BONEHEAD Neljän vuoden takainen debyyttipitkä Iron Overkill möyhensi kuulijoita äärimetallin eri laitoja hyödyntäneellä nyrkillä. Paniikinomaisilla suomenkielisillä lauluilla julistavan hullunmyllyn ja uhkaavan laahaavuuden välillä vaihteleva yleistunnelma tihkuu ahdistusta ja epätoivoa. Kiukkuisesti tulittavan, hardcoreräyhällä paiskovan ja painostavalla doomilla kyllästetyn ilmaisun yhteisenä nimittäjänä on koruttomuus. Osassa biiseistä rähjätään myös espanjaksi, mikä on erittäin uskottavan kuuloista. Rasittavan nenä-ääninen laulaja, semisti rokkaavat mutta liian laiskasti lörpsyvät perusbiisit ja epävireisen löysä ulosanti aika paskojen soundien kera ei innosta liiaksi. Yhtye on tehnyt hienoa jälkeä synteettisemminkin soidessaan, mutta astetta jämerämpi ilmaisu tuntuu toimivan vähintään yhtä hyvin. 26 East: Vol 1 soi klassisen aikuisrockin ja kasarin hengessä ilman häpeän häivää. Valitettavasti se ei kuulu sen kummemmin soonisena, ilmaisullisena kuin sävellyksellisenäkään erityislaatuisuutena. Tai no, levyn kansi on ihan ok. Laadukkaasti tiivistetyissä ja sulavasti linjassa olevissa kappaleissa ihmiskuntaa myrkyllisen realistisesti ruotiva sanoma tulee hyvin selväksi. Sanoituksissa tökitään nykyaikaista ääliömäistä televisiokulttuuria vaihtoehtoisine faktoineen, mutta toki haikailussa on myös suurta rakkautta ja menneiden aikojen loistoa. Kun herrat astelisivat jossain Los Angelesin meksikolaiskorttelissa vastaan, kovemmallakin karpaasilla saattaisi lirahtaa vähän pissaa housuun. Murskaamista edesauttavat härski alavire ja ääritaajuuksiin keskittynyt, riittävän rujo soundimaailma
Levyllä on vankka perussoitinpohja ja toki myös vierailijoita lisäilemässä mausteita. Monisävyisessä ilmaisukirjossa on myös modernimpaa progemättöä, mutta ei kaikkia kappaleita hallitsevana pääjuonteena. Strange Days taas voisi olla syvällisemmän scifielokuvan scorea. CosmiKbiisin ultramurealla bassolla varustettu iskevä tahkoaminen esimerkiksi kelpaisi mainiosti grime-tylytyksen taustalle. Porukan tyylissä on juuri sopivassa suhteessa vaarallisuutta, pientä uhoa ja haikeutta. Vaikutteet ovat vahvasti esillä, mutta riffit ja melodiat ovat jopa yllättävän omaperäisiä. Vuonna 2017 perustetun bändin soundit ovat aivan uskomattoman vanhanaikaiset, mikä on ainoastaan positiivista. Toisaalta napakassa ep-mitassa levylle on onnistuttu luomaan selkeä kaari ja riittävästi vaihtelua ilman pahempaa toistoa. Saatteessa kaverien soitinarsenaaliksi on lueteltu yhdeksän rivillistä erilaisia soittimia kellopelistä persephoneen ja flyygelistä mellotroniin – lukuisten erilaisten Korgien, Casioiden ja Rolandien lisäksi. Pelko pois, sillä minkään sortin sössötystä, vinkunaa tai nytkytystä arsenaalista ei löydy vieläkään. Tässä musiikissa tapahtuu yhtä ja toista yllättävää ja jännittävää, eikä homma silti ole vaarassa levitä käsiin. ARVIOT keikkailuun, ja uutta materiaalia kuullaan vasta nyt. Jälki on tuhoisaa. Viiden varsinaisen kappaleen ja 22 minuutin jälkeen jää olo, että selkäänsä voisi ottaa vielä vähän lisääkin. Kimmo K. Myös Angelcorpsen äärimmäinen nakutus on selkeästi läsnä sekä soundien että röyhkeästi silmille tulevan väkivallan muodossa. Cloven Hoofin, Riotin, Grim Reaperin ja vastaavien hengessä rälläävä yhtye on onnistunut tekemään omaa juttuaan eikä jää lainkaan kollegojensa, esimerkiksi Enforcerin ja Hauntin, jalkoihin. Silti bändin pitkistä ja erittäin vaihtelevista biiseistä irtoaa yllättävän paljon mielikuvia, tuntemuksia ja energiaa, eikä kuuntelukokemus ole missään nimessä työläs. Kanadalaisjampat ovat todella taitavia soittajia, eikä sävellystyössäkään ole moitittavaa. Koskinen TRAVELER Termination Shock GATES OF HELL Traveler on perinteisen heavyn uuden aallon kovimpia nimiä. Yhtyeen toinen täyspitkä vain paranee, mitä pidemmälle sitä kuuntelee, eikä tylsiä hetkiä juuri ole. Mardukilta vaikutteita ottaneen blastkaaoksen ja rennommin juoksevan mätkeen yhdistelmä on ehkä yllätyksetön, mutta se toimii. Norjalaisyhtyeen osin vahvasti elektropitoisessa mutta kohdakkoin varsin metallisesti rymisevässä meiningissä kaikuu yhtä lailla Muse ja Mars Volta kuin Squarepusher ja Aphex Twin. Ruuvia ei ole vuosien varrella välttämättä kiristetty, mutta siihen on lisätty kierre tai pari lisää. Diary of a Maiden ja Deepspace ovat ehdottomasti hienoimpien tänä vuonna julkaistujen biisien joukossa! Näin vahvan aloituskaksikon jälkeen voi vain toivoa, että sama energinen rellestys vallitsee Travelerin leirissä jatkossakin. Bändin neljä varsinaista jäsentä ovat melkoisia puuhailijoita. Motörheadiä ja tiettyä rokkaavuutta löytyy kuitenkin aiempaa enemmän. Tämä musiikki on kiehtovalla tavalla upottavaa, kiitos alati mukaansa tempaavien elementtien, olivat ne mitä tahansa. Pixie Ninjan meno on monimuotoisuudessaan perin haastavaa. Meininki on sen verran kiinnostavaa, että myös yhtyeen debyytti Ultrasound (2017) täytyy ehdottomasti tsekata. Jos mikä tahansa albumin biiseistä tulisi vastaan Spotifyn satunnaistoistossa, panisin kaikki rahani sille, että kyseessä on jonkin vanhan kasarihevibändin kappale. Vauhti ei ole koko ajan tapissa, vaan tankki tarjoilee sarjatulen ohella myös irtonaisempaa juoksua ja hitaampaa rouhintaa. Elli Muurikainen. Kari Koskinen PIXIE NINJA Colours Out of Space APOLLON Instruprogella mennään, ja vieläpä vallan ennakkoluulottomissa merkeissä. Tolkuton instrumenttikirjo ei onneksi kuulu liiallisen rönsyilevänä ilmaisuna vaan tuntuu palvelevan suurellista kokonaisuutta. Kymmenisen minuuttia mittavampana levyn olisi voinut julkaista pitkäsoittona. Death ja black metalin tienoilla repivä sotaisa ryhmä ampuu yhä lyijyä kipakkaan tahtiin
Expunged. Tuntuu, ettei bändi osaa päättää, olisiko se Hatebreedin kaltainen mättäjä vai muka-rankka Slipknot-klooni. Tällä simppelillä kikalla bändi onnistuu luomaan kaivattua omaa ilmettä. Hämmentävää kyllä amerikkalais-kanadalainen trio onnistuu siinä heti kättelyssä kerrassaan mainiosti. Teemu Vähäkangas FER DE LANCE Colossus CRUZ DEL SUR Fer de Lancelta ei puutu kunnianhimoa, sillä Bathoryn Hammerheartin ja Twilight of the Godsin luoman perinnön jatkaminen tyylillä ei ole 30 vuoden jälkeenkään mikään helppo tehtävä. Vaikka suurin osa ep:stä on lähes suoraa ilmeisen esikuvan imitointia karheimmat rosot poisviilattuna, palettia osataan myös laajentaa lisäämällä siihen sävyjä ja vauhtia eeppisen heavy metalin suunnalta. Viiltävästi puhaltavaa ja säröistä mustaa metallia ambientiin sotkeva Im Wald on tutulta kuulostavaa Paysage d’Hiveriä, mutta edustaa aika järjettömältä tuntuvalla kahden tunnin kestollaan bändin monipuolisinta tavaraa. Exit on vääntänyt reilun parikymmentä vuotta, ja siksi levyn poukkoilevuus ja linjattomuus vähän ihmetyttää. Fanaattisemmat Göteborg-kuolon ystävät voivat hyvinkin olla asiasta mehuissaan. NAPAKAT Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa 66. Soittopuoli on roiskittu aika rennolla otteella, mikä lisää raakalaismaista tunnelmaa. Vaikka osa kitarakuvioista on saanut selkeästi R A K E L E R N A Treurwilg. Riffittelyssä on paikoitellen mukavasti voimaa ja ideaa, mutta osa kitarajutuista menee perusrokkailuksi, mikä tökkää allekirjoittaneen korvaan pahasti. Onneksi levyn luoneella Wintherril lä on korvaa loistavien melodioiden sekä hypnoottisen ja toismaailmallisen tunnelman suhteen, mikä kantaa massiivisen teoksen komeasti maaliin saakka. Mega EXPUNGED Expunged HELLS HEADBANGERS Viime vuonna perustetun trion musiikki on mädäntyneen multaista, rujoa ja raakaa vanhan koulun death metalia. 11 biisiä keskitempoista tai hiukan rivakampaa aikuisrockia soljuu korvakäytävistä sisään sulavasti herättäen voittopuolisesti aurinkoisia ajatuksia. Paysage d’Hiver. Yhtyeen erikoispiirteenä on laulu, joka tuo kuolometallin sijasta mieleen enemmänkin saksalaisen thrashin. Soitannollisesti pätevä ja melodisesti ihan ok materiaali ei nouse yksiulotteisen kärinän vuoksi edes omalle tasolleen. Nyt se ei ole kunnolla mitään. Kimmo K. Beni the Animalin laulu on vahvaa, vaikka metalcoremaiset puhtaahkot laulupätkät tökkivät. Joni Juutilainen EXIT Traces of Human Existence ART GATES Sveitsiläinen Exit veistää modernia metallia ja ottaa vaikutteita aika laveasti sieltä sun täältä deathcoresta lähtien. Change the World on huomattavasti positiivisempi ja suorempi kokonaisuus. Vaikka yksinkertaisuus on kaunista, Morningstar-esikoisen jokaisella osa-alueella sorrutaan pikkukivaan näpertelyyn ja varsinainen sisältö jää ärsyttävän ohkaiseksi. Mega WITHERING SURFACE Meet Your Maker MIGHTY Ysärillä aloittanut melodeathbändi palaa viidennellä levyllään toistakymmentä vuotta kestäneestä koomastaan. Kipakimmillaan meno on ihan jees. Makukysymyksiä toki. Koskinen HAREM SCAREM Change the World FRONTIERS Kasarilla uransa aloittaneen AORyhtyeen viidestoista albumi on laadullisesti oiva jatke edeltäjälleen Unitedille (2017), joka oli sovituksiltaan normaalia genretuotetta haastavampi mutta melodioiltaan muhkea. Lähes kaikesta vastuussa olevalla pääjehulla vaikuttaisi olevan lahjoja ja näkemystä parempaankin. Jaakko Silvast LORD OF LIGHT Morningstar NO REMORSE Kun power metal -perustuksiin yhdistetään runsas koskettimien käyttö, nätit melodiat ja ultrakevyt progeilu, lopputulos on pinnallisesta jeesustelusta huolimatta helposti nieltävää ja ihan kivaa kevytmetallia. PAYSAGE D’HIVER Im Wald KUNSTHALL Kylmää black metalia yli 20 vuoden ja kymmenen demon verran työstänyt sveitsiläisprojekti on edennyt viimein ensimmäiselle kokopitkälleen
Riffeissä kuuluu Terrible Certaintyn JO E K LE O N aikainen Kreator ja muu kultaisen 1980-luvun rässi. Ei levy oikein lähde vaikka kuinka olisi Ross Robinsonin tuottama. vaikutteita länsinaapuristamme, henkisesti tässä ollaan lähempänä Blasphemya kuin Ruotsin teknisempiä kuoloruhtinaita. Bändin omaa tuotantoa edustava Empty Throne jää näistä jälkeen, vaikka melko eeppistä kitarointia omaakin. Kyproslaisten amerikanmallin power metalissa on mukavaa eeppisyyttä ja voimaa, aina laulajan kiljuntaa myöten, mutta mukiinmenevää melodiaa ja riffiä sisältävät biisit ovat sävellyksinä kankeita. Mega BITTERNESS Dead World Order G.U.C. Kimmo K. Ja juuri hyvistä lähtökohdista johtuen Mach II:lta jää kaipaamaan vieläkin enemmän aivan kaikkea. Isompia korvamatoja, voimakkaampia laululinjoja ja entistä terävämpiä koukkuja. Teemu Vähäkangas AIRBAG A Day at the Beach KARISMA Pitkän linjan ruotsalaisbändin tummasävyinen progerock on erittäin tyylikästä ja hyvin tehtyä. Teemu Vähäkangas MY OWN PRIVATE ALASKA Amen AWAL Ranskalaisbändin soitinrepertoaarina ovat mäiskyvät rummut ja piano karjuntalaulun maustamana. Koskinen SOLITARY SABRED By Fire & Brimstone NO REMORSE Kun muotokieli on kaikin puolin kohdallaan, mutta toteutuksessa on puutteita, lopputulos lipsuu keskinkertaisuudessaan lähellä ärsyttävää. Mega KHEMMIS Doomed Heavy Metal 20 BUCK SPIN Kun levyn aloittavat Rainbow in the Darkin tutut sävelet, tulee hölmistynyt olo, mutta raskas alavire sopii Dio-biisiin yllättävän kivasti. Tami Hintikka BEZWERING Aan de wormen overgeleverd VÁN Ainoastaan yhden levyn tehneen Wedergangerin jäämistöstä kasattu Bezwering on jälleen yksi uusi nimi Hollannin aktiivisessa black metal -tarjonnassa. Meno on varsin pätevää, mutta kappaleet ovat usein liian pitkiä. Siltä löytyy kunnollisia riffejä, muutamasta kerrasta kaaliin jäävää tarttuvuutta, sopivan haastavia ja monimuotoisia sävellyksiä sekä niitä messevästi tulkitseva solisti. Tunnelmallinen ja jopa hyytävä veto. Pitkiä biisejä kuuntelee oikein mielellään. Vuosituhannen vaihteen kyljyslettien emorääkynän mieleen tuova tulkinta aiheuttaa tuskastumisen jo ekassa biisissä Piano toimii yllättävän siististi, mutta yleissointi ilman bassoa tai muuta tukea on turhan lattea. Niissä on rauhallisesti kehittyviä kaaria ja komeita melodioita, ja soitto on paitsi teknisesti tasokasta myös tyylitajuista. Bändi yrittää olla samaan aikaan sekä jämäkkä että haasteellinen ja unohtaa soljuvuuden, jonka myötä olisi helppo fantasioida olevansa naisia ja tuoppeja kaatava kotibarbaari. Näin vankoille perustuksille kun saisi pykättyä korkeammallekin kohoavan palatsin. Rumputyö on hosuvaa meuhtomista, ja laulu on rasittavalla tavalla yliampuvaa syljentää ja ”vereslihaisen tunteellista” lunastusta. Seitsemänteen levyynsä ehtinyt saksalaisretkue jatkaa vanhan koulukunnan thrashillä, johon on ujutettu pieniä melodeathpilkahduksia. Hollantilaisten ensimmäinen albumi lähtee paikoin aika helvetin lujaa, mistä Wedergangerin viimeiseksi julkaisuksi jäänyt splitti Urfaustin kanssa (2017) antoi pienen varoituksen. Kanadalaisten ensituotos tihkuu visvaista asennetta ja näytönhalua, mutta sen kappaleissa ei ole vielä tarpeeksi tarttumapintaa. Joni Juutilainen My Own Private Alaska. Kimmo K. Ep:n mitan täydentää kolme livevetoa, joista huomaa, että sekin puoli herroilta sujuu. Nyt niitetään huolella kylvettyä satoa. Otteissa kajastavat Porcupine Tree ja Pink Floyd, ja kahteen osaan jaetun nimibiisin ykkösosa viittaa vahvasti Masive Attackin Teardropin suuntaan. Vaikka levy kuulostaa hirmuisen hyvältä, pahimmillaan miltei tribuuttimainen anti ei onnistu kiehtomaan syvemmin. Mielenkiintoisempi on silti vanhan jenkkiläisen suruvirren A Conversation with Deathin coverointi. Laulusoundin puhtoisuus erottaa Bitternessin ärjymmän laidan thrashrepijöistä, ja musiikissakin on kunnon annos speed metalin siisteyttä. NAPAKAT 67. Mega ROAD WARRIOR Mach II GATES OF HELL Aussien kakkoskiekko on hyvin toteutetussa perinnetietoisuudessaan napakka metallilevytys. Onkin perin kuvaavaa, että albumin kärjeksi nousee sen loppupuolen rauhallista uhkaavuutta huokuva, lähes kuusiminuuttinen Between Wars -instrumentaali. Bezwering soittaa musiikkiaan ronskin punkahtavalla mutta eeppisellä otteella, minkä ansiosta bändistä tulee mieleen ikään kuin hieman sivistyneempi versio Carpathian Forestista. Airbag. Genren pioneerin paluulevy on edelleen miehekästä runttaamista, mutta latteariffisestä touhusta puuttuu kitaristien mukavia sooloväläytyksiä lukuun ottamatta puhti. Koskinen CRO-MAGS In the Beginning ARISING EMPIRE Jenkkihardcoreen on aina kuulunut kovan luokan uhoaminen, mutta myös lihaksia pönkittämään sitä
Time Primer odottaa innolla ensimmäistä live-esiintymistään. Time Primer on viiden vuoden päästä vakiintunut metallimusiikin nimi, joka kiertää maailmaa. Time Primerin nimi painetaan tässä päässä varmasti mieleen. MIKSI. Toivottavasti joku meistä omistaa ison kesämökin, jossa bändimme voisi säveltää yhdessä. 3 – Heguman Is Dead Pelisoundeja ja melankolista äkkivääryyttä yhdistellyt kumma. Siitä keskusteltiin niin pitkään, että tuli jopa kiire. Yhteen radiomittaiseen biisiin on saatu sovitettua nätisti koko lailla kaikki, mitä tässä kategoriassa vain voi. Onnistuneiden sävellysten lisäksi bändi on soitossaan todella taitava. Tämä vimmainen alkuvoima pitäisi ehdottomasti saada jalostettua bändin muotoon ja tietenkin myös lavoille. Kaikki jäsenet ovat progeliemessä keitettyjä, mutta vahvoja vaikutteita löytyy muistakin genreistä. Heikki on kunnostautunut myös musiikkivideoiden tuottajana. Heguman Vol. Biisit ovat kaikkea muuta kuin puuduttavia, ja raskaiden riffien päälle on ripoteltu kylmääviä melodioita tuhovoiman siitä sen kummemmin kärsimättä. Löytyy todella raskasta ”nykykitaraa”, fiilistelyä, herkkyyttä, kikkailua, upeita soolo-oivalluksia ja monipuoliset laulusovitukset. SUURIN ONGELMAMME ON, ETTÄ… – …asumme eri kaupungeissa, Tampereella ja Helsingissä, ja pääsemme näkemään yleensä viikonlopun verran kuukaudessa. Eihän moinen niin ainutlaatuista ole, mutta homma etenee erityisen vakuuttavasti. Siitä tulee sanalla sanoen eeppistä. Täyspitkän analysointi ottaa aikaa, mutta kyseessä saattaa hyvinkin olla trilogian koskettavin teos. Tässä on bändi joka tekee varmasti mitä haluaa, vaikka ne halut olisivatkin vähän kummallisemmat. Time Primer KUUKAUDEN BÄNDI TIME PRIMER The Manipulators Jo ensitahdeista käy ilmi, että näillä kavereilla on homma todellakin hallinnassa. DEMOT AADOLF VIRTANEN vaikka levykaupalla. Lopputulokseen päädyttiin demokraattisella äänestyksellä. Tällä kertaa he eivät olleet varmoja, mille kokoonpanolle sävelletyt kappaleet tulisivat. KEIKALLA OLEMME… – …vasta joskus tulevaisuudessa. www.beyondthecatacombs1.bandcamp.com BEYOND AWARENESS Dissonance Tampereella vuonna 2013 starttaillut Beyond Awareness on pätevän ja valmiin oloinen ryhmä. Säveltäminen on kaikkien kenttää, joskin Janne ja Antti ovat ne ahkerimmat demottajat. Bändi hallitsee metallin koukerot, taiderockin simppelimmät ratkaisut, hulluuden sekä hyvänmakuisen poukkoilun suvereenisti eikä anna minkään rajata ilmaisuaan. Bändin sisältä löytyy myös kaikenlaista tarkkasilmäistä ja -korvaista kommentoijaa, mikä on todella hyödyllistä, kun tuotoksia hiotaan lopulliseen muotoonsa, mutta homma saattaa viedä suunniteltua enemmän aikaa. Sovittaminen tapahtuu yleensä jokaisen instrumentin kohdalla ensin omatoimisesti ja sitten yhdessä treenikämpällä. Biiseissä on täkyä – tarttuvaa melodiaa, raskasta taontaa, kovia kertsejä ja soitannollista näpertelyä – itse kullekin kuluttajalle. Kuukausien etsinnän jälkeen laulaja Mika saapui treenikämpälle ja päästi ilmoille sellaiset vedot, että innostus bändin sisällä oli käsinkosketeltavaa. Minä hoidan markkinointia ja muuta ulkomusiikillista toimintaa. – Myös minä löydyin Jyväskylästä. He päättivät, että on uuden bändin aika. Äänityksestä vastaavat Janne ja Heikki, miksaamisesta Janne. Yhteispelimme toimii hyvin, ja lopputuloksena syntyy jotain, mikä viihdyttää meitä itseämme ja koskettaa toivottavasti myös kuulijoita. Rima asetettiin alusta lähtien korkealle, ja sitä ylitellään jokaisen uuden kappaleen kohdalla. Pian syntetisaattoriin ja toiseen kitaraan löytyi Heikki. Ep esittelee ennakkoluulottoman bändin, joka yhdistää häpeilemättä raskaan ja teknisen metallin sekoitellen siihen rockia ja silkkaa popkuviointia. on luonut nahkansa uudelleen. Rumpukonepuoli on toteutettu hyvin, eikä koneiden käyttöä tule alkuun huomanneeksikaan. Yhtyeen voisi sanoa ottaneen askeleen ”normaalimpaan” suuntaan, mutta eipä se muistuta edelleenkään oikein mitään muuta. Uskon myös, että Mikasta kuoriutuu vegaani, Janne ei aja enää Fiat Puntolla, Antti on edelleen basisti, Heikki on ottanut Peter Gabrielin levyn pois seinältä ja itse käytän edelleen liikaa aikaa chilien kasvattamiseen. Sanoin muuten Mikalle treeneissä, etten koskaan tule soittamaan blastbeatiä hänen säveltämäänsä kappaleeseen. Soundeista tai bändin soittotaidosta ei tarvinne mainita halaistua sanaa, se olisi jo palstamillimetrien tuhlausta. Sanoitukset hoitaa Mika. Bändi aloitti harjoittelun triona ja laajensi etsintää toiseen kitaristiin ja laulajaan. JOS PIDÄT HEISTÄ, PIDÄT MYÖS MEISTÄ: – Leprous, Haken, Periphery, TesseracT, Meshuggah, Skyharbor, Devin Townsend, Ayreon, Karnivool, Porcupine Tree, David Maxim Micic… BÄNDIN NIMI… – …päätettiin juuri ennen ensimmäistä julkaisua. Time Primer kertoo muun muassa siitä, miten bändi on aikansa aallonharjalla prime time -metallimusiikillaan. Tässähän alkaa, vittu soikoon, pää pyöriä väkisin mukana. Vaihtoehtoja oli toistasataa, hyviä kourallinen. TYÖMME JAKAUTUU… – …tasapuolisesti. Kitarat, laulut ja rumpuohjelmoinnin hoitavan Samu Pettersonin näkemykset ovat hattua nostattavia, ytimekäs riffittely on tiukkaa ja laulupuolellakin on päällä melkoinen rähinä. www.facebook.com/timeprimermusic KAASUNAAMARIT KUMMA. MILLOIN JA MITEN, RUMPALI SAMI RAHKO. Bändiä ei meinaa alkuun tunnistaa, mutta tekeminen on edelleen korkealla ja kiinnostavalla tasolla. www.kumma.fi BEYOND THE CATACOMBS Tomb of the Lost Souls Yhden miehen projektina toimiva Beyond the Catacombs soittaa vitaalia ja teknistä death metalia. Virheetöntä toimintaa, jota ahmisi 68. – Time Primer on perustettu ensisijaisesti musiikin ja taiteen takia. Eikä tarttuvuuden suhteenkaan ole ongelmia, biisi jää helposti kummittelemaan pääkoppaan. EMME IKIPÄIVÄNÄ TULE… – …jämähtämään musiikillisesti tai ihmisinä, vaan kasvamme yhdessä ja erikseen aina joksikin uudeksi, paremmaksi versioksi Time Primerista. VIIDEN VUODEN PÄÄSTÄ MEIDÄT LÖYTÄÄ… – …tekemästä musiikkia. Musiikissa kuullaan groovea, tulkintaa ja vivahteita, joista päästään nauttimaan näissä ympyröissä harvoin. ANSAITSEMME LEVYTYSSOPIMUKSEN, KOSKA… – …bändin tavoitteet ja ambitiot musiikin suhteen ovat olleet perustamisesta lähtien solidit. Saatoin tosin olla liian jyrkkä, joten olen valmis syömään sanani. – Taru alkaa Jyväskylästä vuonna 2016, kun kitaristi Janne ja basisti Antti olivat jälleen kerran säveltämässä musiikkia
Refallen lataa peliin vain yhden biisin, mutta se osuu napakymppiin. www.facebook.com/jetblackroots 69. Metallicamainen Dark Rites ja vähintään Wintersun-luokan kertosäkeen omaava My Longing erottuvat joukosta vahvimpina. Tässäpä kuitenkin pätevä ja monipuolinen näyte jämsäläisnelikon osaamisesta. Orkesteri on kuitenkin vasta parivuotias, joten eiköhän touhu vielä kristallisoidu napakampiin sfääreihin. Karhea tulkinta toimii, mutta jää nyanssittomaksi matoksi vailla tarvittavia irtiottoja. Suomalaisuus kuuluu vain hyvässä, ja esitys on varmaotteinen ja soitoltaan pätevä. Riffien puolesta mennään suht kelvollisin kuvioin, mutta soitinkohtaista kompastelua tapahtuu luvattoman paljon. www.facebook.com/blackhillband NTR Pedon luku NTR:n kauhuelokuvien tematiikkaa ja raskaita riffejä sekoitteleva konsepti on erikoinen. Mitenköhän kosketinsoittimetkin voivat kulkea epävireessä. Ulosanti on jäänyt viimeistä silausta vaille, ja parikin ottoa olisi ehkä voinut ottaa uusiksi. DEMOT DEMOJEN TOIMITUSOSOITE: DEMOT / AADOLF VIRTANEN, RENGASTIE 49, 37630 VALKEAKOSKI • MEILITSE: aadolf@aadolf.com Vaikka yhtyeellä tuntuu olevan kädet täynnä töitä, lopputulos kuulostaa tietyllä tapaa puristamattomalta ja luonnolliselta. Ehdottomuus ja simppeliys kuulaaseen lauluun yhdistettynä kantaa kaikuja Trio Niskalaukauksen suunnalta, joskin NTR esittäytyy kirjavampana kokonaisuutena. Kuusi minuuttia tällaista on liikaa, vaikka vihaa piisaisi kuinka. Abusive Dreams kuulostaa valmiilta tuotteelta, ja komeasti soutava päätösbiisi Desire on jo todella hieno osoitus bändin taitotasosta. Ei tässä hittitasolle ylletä muutenkaan, eli kehitysvaraa löytyy muiltakin osa-alueilta. Soiton ja soundin puolesta mennään kuitenkin keskitason yläpuolella. MONS IGNIFER Plastik Heaven Mons Ignifer on seinäjokelaistrio, jonka lajina on jonkin sortin crossover metal. Tanakkaa riffittelyä kyllä löytyy, mutta kylmänväreet jäävät kokematta. Kotiaskareina rumpukonein tuotettu Call of Eternity kuulostaa luvattoman ohuelta ja hennolta. www.facebook.com/pimeydenliekki PIELEEN MENNEET MASKIKAUPAT ADVENT OF FIRE Pelkkää vihaa Etelä-Pohjanmaan Jurvassa möyryää vihainen joukkio. -elämyksiin, joita niitäkin piisaa. Raskaiden kitaroiden päälle ripotelluilla koskettimilla ja kuulailla lauluilla on rakennettu kerrankin jotain oikeasti omaleimaista. Rokkikaavalla etenevät biisit groovaavat, ja niistä jokaisesta löytyy vahvaa täkyä vähintäänkin kertosäkeen muodossa. Soitoltaan kuolokvintetti on kiikun kaakun. Kiekolta löytyy myös Type O Negative -laina Kristitty nainen, joka herättää uteliaisuuden. Kantavana voimana on perustajajäsen Esa Forsin laulu, joka on persoonallista ja korkeuksiin taipuvaa. www.skygazersband.com JET BLACK ROOTS Pills & Gasoline Jet Black Roots tulee palavan tervatynnyrin kaupungista Kokkolasta. Riffipuoli futaa hienosti, ja on hauska kuunnella musiikkia, joka on nykytrendeistä vapaata. No mutta, samaa reaktiotahan Teräsbetonikin aiheutti normaalia heavykuvastoa suomeksi hyödyntäessään. www.facebook.com/BeyondAwarenessBand RISE OF INSANITY Dark Figure ”Tervetuloa elämäsi tarinaan”, julistaa tienvarsikyltti muutama kilometri ennen Jämsää. Soundipuolikin on toimivaa sorttia, ja varsinkin basson kolina miellyttää korvaa ja sopii mainiosti kireiden kitaroiden sekaan. Hittiä ei kahdesta biisistä vielä löydy, mutta vuoden vanhaksi bändiksi voidaan puhua mielenkiintoa herättävästä toiminnasta. Tässähän pitäisi kuitenkin olla sitä kikkeliä. Noh, bändi tuntuu tietävän mitä tekee, joten sitä ei voi kuin kehottaa jatkamaan valitulla tiellä. Vaikka hommaan on saatu pursotettua selkeää ilkeyttäkin, kappalemateriaali jää kokonaisuutena laimeanpuoleiseksi. Liiallisesta pituudesta huolimatta päätösraita on sävellyksenä toiveikkuutta herättävä. Tämäkään ei liene ainoana kliimaksina järin ansiokas meriitti. www.facebook.com/secondinfinity SURMAN SUU Kunnallisteurastamo Surman Suu potkii kärkkäriä nieluun suoraviivaisella kuolotamppauksella. www.facebook.com/RiseofInsanityband REFALLEN Soldiers of Yesterday Power metalia Pohjanmaalta. Ensimmäiseksi ongelmaksi muodostuu linjattomuus. Modernin kuolometallin alkeet ovat hallussa, ja biisikin on ihan nimensä veroinen. Mihinkään suomirocktaajuuksille ei kuitenkaan taannuta. Bändin lokerointi on hankalaa, sen verran monenlaista lähestymiskulmaa siitä löytyy. Voimakasääninen Määttälä osuu äänensävyineen kauas vaikkapa Ville Valosta, joten sieltäkään suunnalta on hankala etsiä verrokkeja. Monen monta tarinaa sieltä löytyykin, mutta ne kerrat, kun Jämsä on loistanut palstallamme, ovat laskettavissa yhden käden sormin. Pitkän linjan miehistä koostuva trio myös kuulostaa persoonalliselta. Pakko hakea rässiliivi komerosta. Heidi Valkaman ääni toimii, mutta jää kaipaamaan heittäytymistä. www.facebook.com/cornoctuan BLACKHILL DEMOn Leppävirralla vaikuttava nelikko keskittyy vanhan liiton thrashin hauskempaan ja vapaamuotoisempaan laitaan. Kunnianhimosta ja siitä kumpuavasta musiikillisesta runsaudesta on annettava silti pisteitä. Olkaa siis hyvät ja jatkakaa. Jos taso säilyy läpi tekeillä olevan pitkäsoiton, bändistä kuullaan tulevaisuudessa varmasti. Tumma laulanta sopii samettiseen menoon ja lisää kaivattua synkkyyttä. Tämä tarinahan suorastaan huutaa jatkoa. Runsaita nuotteja ja näkemyksiä pullisteleva levy on vaikea hahmottaa, eivätkä sounditkaan auta asiassa. Vahvat melodiat ovat hallussa hyvin, mutta eipä bändi oikeastaan ripustaudu niihinkään. Suomen kieli ei aina taivu metalliin aukottomasti ja nämäkin lyriikat sisälmyksineen ajautuvat korniuden rajamaille, mutta eipä anneta sen häiritä. Uniikista meiningistä huolimatta orkesterilta jää kaipaamaan vieläkin synkempää ja pirullisempaa tunnelmointia. Treenikämpällä tuotetulla kiekolla on vältelty liiallista hinkkaamista, ja romuluinen soitto on aidon inhimillistä. Pills & Gasoline sisältää eteenpäin ryntäävää suoraa paahtoa mukiinmenevällä riffikuvastolla. Sellaistakin väläytellään, mutta koko esitystä leimaa vielä jokin pirun tasapaksuus. Tyyliksi on jalostunut tanakka heavy metal popvaikutteilla. Kitarapuolelta löytyy maittavien riffien ohella taitavaa sooloilua. Nelikon rahkeet riittävätkin varmasti pitkälle. www.facebook.com/monsigniferband SKYGAZERS Call of Eternity Tamperelaista näkemystä power metalista. Abusive Dreamsin melodinen maailma ei muistuta genren peruskuvioista, mikä on tietenkin mahtavaa. Vaan ei homma pysy kasassa soitonkaan puolesta. www.facebook.com/Refallen FFP3-MASKIT SECOND INFINITY Abusive Dreams Oululaisorkesteri on perustettu jo vuonna 2016, joten sen esikois-ep ei ilmesty ainakaan liian hätiköidysti. Raskautta löytyy, ja bändi edustaa lajin melodisempaa ja polveilevampaa päätyä. Sulosointuisempi puoli tuo mieleen varhaisemman Paradise Lostin, ja hehkeä naislaulu erottaa homman edukseen. Mainitun epäkohdan lisäksi kiusaavat aivan liian kotikutoinen tuotanto ja pitkät biisit. Jenna Erosen ääni on sopusointuinen, mutta hurjempikin meininki voisi toimia. Autotallirockia suoltava porukka on liikkeellä aika löysäkätisellä tatsilla, mikä ei tässä lajissa haittaa. Biiseistä ei jää mieleen juuri muuta kuin se, etteivät ne lähde lentoon. Epävire särähtelee korvaan, ja vaikuttaa siltä, että instrumenteilla luritellaan välillä vähän sinnepäin. Niistä on kuitenkin lyhyt matka mitä helvettiä. www.facebook.com/surmansuu CORNOCTUAN We, of the Earth / King of Yesterday Oululaisen Cornoctianin doom saa inspiraationsa luontoaiheisesta mystiikasta. Kolmen biisin esityksestä ei nouse esiin kummempia kohokohtia, mutta homma on tukevalla pohjalla. Bändillä on hanskassa genren metkut, muttei riittävää jämäkkyyttä. Sävellyksellisesti biisi on asianmukaisine nyansseineen ja hunajaisine kertosäkeineen kutakuinkin muotovalio. Biisit ovat groovaavia, laulu on hyvää rosoa ja soittopuolellakin rullataan mallikkaasti. Tai korjataanpa sen verran, että Lapland Sabbath -biisissä karvat nousevat kyllä pystyyn kitaraleadien riitanuottien pauloissa. Muutoin sitä kyllä riittää, liikaakin. Soldiers of Yesterday on raskas ja vuolasmelodinen esitys, josta löytyvät kaikki lajityypin herkut. Kuvio ei herätä kiinnostusta paperilla, mutta asia muuttuu, kun painetaan play-nappia. Orkesteri on kuitenkin selkeästi oikealla asialla, joten kippistä Jurvaan! www.adventoffire.bandcamp.com PARATIISIN VARJOT Nahkaan verhottu Mystinen Paratiisin Varjot kulkee 1990-luvun goottimaisemissa. Sanoitukset pistävät kuitenkin raapimaan päätä, esimerkkinä Mustaa pitsiä -biisi, joka alkaa väkisinkin hymyilyttää. Myös yksi soundin avaintekijöistä eli laulupuoli jää latistavaksi partikkeliksi. Suomen kieli ja viilaamaton ulosanti jättävät hommaan myös punkhenkisen henkäyksen. Tuotantoteknisistä syistä(kin) esitys on kuitenkin jäänyt vielä aika ponnettomaksi. Skygazersiä olisi kiinnostavaa kuulla oikeiden soittajien kera. Parhaimmillaan lanataan mallikkaasti, seuraavasta hetkestä jää laiskotteleva vaikutelma. Ei ole nimittäin ihan yksi tai kaksi tuokiota, jotka tuottavat wow-elämyksiä
En ole laulajanakaan maailman paras, mutta olen kehittynyt ja löytänyt oman mukavuusalueeni. Ward kertoo eläneensä hyvin tavanomaisen lapsuuden, ja hänen kotonaan kuunneltiin paljon The Beatlesiä, The Rolling Stonesia, The Kinksiä ja Motown-musiikkia. Olen soittanut jonkin verran rumpuja ja osaan kitaran perussoinnut. Yhtye ei kuitenkaan jäänyt ihmettelemään ja pyörittelemään peukaloitaan, vaan kursi kokoon Rough & Ready, Live & Loud -livealbumin tarjotakseen faneilleen edes jotain lohtua keikattomaan kevääseen. – En ole koskaan oppinut soittamaan mitään soitinta kunnolla. – On sääli, ettemme saaneet mukaan kappaleita kuten Scorpionica tai Quincy the Pigboy, joita soitamme paljon keikoilla. Sillä tiellä Orange Goblin -keulahahmo on ollut jo 25 vuoden ajan, eikä loppua näy. Nuoren Wardin suurin kiinnostuksen kohde oli jalkapallo, ja hänen tähtäimessään olikin ura ammattipelaajana. Niihin aikoihin löysin raskaamman musiikin ja tapasin basistimme Martyn Millardin. VANHA LIITTO B rittiläinen lauluja soitinyhtye Orange Goblin aloitti toimintansa vuonna 1995. 70. Kävimme nauhat läpi ja totesimme, että nehän kuulostavat hyviltä. Yhtyeen oli tarkoitus juhlistaa 25-vuotista taivaltaan keikkojen merkeissä tämän kevään ja kesän aikana, mutta suunnitelmilla jouduttiin heittämään vesilintua syystä, jonka kaikki varmasti tässä vaiheessa jo tietävät. Laulajaksi Ward kertoo päätyneensä luultavasti siksi, että hänellä oli eniten itseluottamusta bändin nokkamieheksi, vaikkei hän ollut laulajana mielestään kovin kaksinen. – Soitimme aluksi paljon synkempää ja raskaampaa kamaa, lähes deathiä tai doomia. – Koska julkaisua ei ollut suunniteltu etukäteen, emme voineet vaikuttaa siihen, mitä keikkoja ja biisejä sille äänitetään ja otetaan mukaan. Levylle valikoitui 12 kappaletta (plus yksi Bandcamp-version bonusraita), jotka on äänitetty Ranskan Sylak Open Air -festivaaleilla elokuussa 2016, Lontoon KOKOssa joulukuussa 2016 ja Ateenan Fuzz Clubilla syyskuussa 2019. Biisivalikoiman pääpaino on viimeisimmissä The Wolf Bites Backja Back from the Abyss -albumeissa (2018 ja 2014), ja esimerkiksi kolmoslevy The Big Blackiltä (2000) tai kuudennelta albumilta Healing through Firelta (2007) ei ole mukana yhtään biisiä. Kappaleet piti valita juuri näiden kolmen keikan tarjonnasta. Ward ja Millard kävivät läpi ystäviään ja monenlaisia soittajia, kunnes kokoonpanoon vakiintuivat kaksikon lisäksi kitaristit Pete O’Malley ja Joe Hoare sekä rumpali Chris Turner. Our Haunted Kingdom kuvasi silloista soundiamme, mutta sitten TEKSTI VESA SILTANEN KUVAT PAUL HARRIES NELJÄNNESVUOSISATA TAKANA, toinen edessä Ben Ward haaveili nuorena ammattilaisjalkapalloilijan urasta, mutta musiikki vei mennessään. Olen oppinut tuntemaan rajani ja löytänyt paikkani. – Äänimiehemme kertoi, että häneltä löytyy muutama keikkataltiointi edellisiltä kiertueiltamme. Meillä synkkasi heti ja päätimme perustaa bändin. Otimme paljon vaikutteita esimerkiksi Cathedralilta, My Dying Bridelta ja Paradise Lostilta. Olisihan se hienoa osata oikeasti soittaa jotain, mutta olen tyytyväinen rooliini. Toisaalta jos levylle olisi pitänyt saada mukaan kaikki olennaisimmat ja parhaat kappaleet, sille olisi pitänyt tunkea ainakin 30 biisiä, hah! Nyt valikoituneetkin edustavat bändiä oikein hyvin. Bändi tunnettiin aluksi otsikolla Our Haunted Kingdom, mutta ennen ensimmäistä levytyssopimustaan se muutti nimensä Orange Gobliniksi. Valitsimme biisit, ja äänimiehemme ruuvasi soundeja hieman paremmiksi, puhelimen välityksellä tavoitettu laulaja Ben Ward toteaa. – Muutin Lontooseen 15-vuotiaana ja pelasin ammattilaisjoukkueessa pari vuotta oppisopimuksella. Musiikki vei kuitenkin mennessään. Saimme kuitenkin kasaan melko kattavan paketin, joka edustaa hyvin sitä, millainen bändimme on lavalla. Nimi tyylin mukaan Palataan seuraavaksi ajassa taaksepäin oikein kunnolla, aina bändin ja laulaja Wardin alkuhämäriin asti
Levyjä julkaistiin noin parin vuoden välein ja bändi pääsi kiertämään ensimmäistä kertaa kunnolla Eurooppaan ja Japaniin. Vaivannäkö palkittiin, ja bändi sai melko pian ensimmäisen levytyssopimuksensa Cathedralin laulajan Lee Dorrianin pyörittämältä Rise Above Recordsilta. – Muistan siitä reissusta lauttamatkan Tukholmasta Helsinkiin. Planet Ten valmistui alkuvuodesta mutta näki jostain syystä päivänvalon vasta vuoden lopulla. 71. Oli hyvää mainosta, että hänenlaisensa nimi liitettiin tekemisiimme. Hän tuki meitä todella isosti. Ward sanoo olevansa tyytyväinen, ettei siihen aikaan ollut garagebandejä, soundcloudeja tai bandcampejä, vaan heidän piti jakaa käsin lehtisiä ja postittaa musiikkia tapetrading-systeemillä. Levyn tekeminen oli Wardin mukaan hyvin jännittävää, ja koko bändi oli kuin pikkulapset karkkikaupassa, kun heidät päästettiin tekemään kokeiluja studioon. Oranssi pyörremyrsky Orange Goblin paiski alkuvuosinaan ankarasti töitä saadakseen nimeään tunnetuksi. Tolkien -faneja, ja goblin-sana napattiin hänen kirjoistaan. R. – Olimme ehtineet säveltää lähes koko seuraavan levymme siihen mennessä. R. Olemme kehittyneet joka levyllä emmekä ole koskaan tehneet kahta samanlaista albumia peräkkäin. NELJÄNNESVUOSISATA TAKANA, toinen edessä muutimme tyyliämme ja aloin oikeasti laulaa, joten nimi ei tuntunut enää istuvan, Ward toteaa. Cathedralin matkassa yhtye saapui ensi kertaa myös Suomeen, Helsingin Lepakkoon. Oli hyvä, että jouduimme näkemään paljon vaivaa, Ward tuumaa. Kullakin bändin jäsenellä on omat mieltymyksensä ja bändisuosikkinsa, joiden yhdistelmästä syntyy Orange Goblinin soundi. – Rumpali Chris pitää punkista ja hardcoresta kuten Dischargesta, Minor Threatistä ja Black Flagistä. Se oli Wardille ja kumppaneille unelmien täyttymys, koska Cathedral oli heille tärkeä esikuva. Muistan myös, että keikkapaikassa oli sauna, mikä oli aika jännittävää, Ward nauraa. Bändin tahti pysyi erittäin kiivaana, ja Ward kuvailee debyytin julkaisua seuranneita vuosia yhdeksi pyörremyrskyksi. Oli järkyttävän kylmä ja paatti rikkoi jäälauttoja tullessaan satamaan. Skaalaa löytyy äärimetallista klassisen rockin kautta punkkiin. Minä diggaan raskaammasta kamasta kuten Venomista, Celtic Frostista, Bathorysta, Metallicasta, Slayeristä ja Motörheadistä. – Olimme kovia J. Hän itse määrittelee bändin musiikin ”ihan vain hard rockiksi tai heavy metaliksi”. – Saimme rakennettua vahvan yhteisön, oman skenemme ja solmittua paljon kestäviä ystävyyssuhteita. Kaikkien juuret ulottuvat totta kai stonerbändien kantaisään Black Sabbathiin, mutta meidän musiikkimme oli yleensä nopeampaa, emme rajoittuneet pelkästään hitaaseen, doomahtavaan kamaan. Esikoinen sai kuitenkin kivasti huomiota lehdissä, ja keikkojen määrä kasvoi huomattavasti. Orange Goblin lokeroidaan yleensä stoner-kategoriaan, mikä on Wardin mukaan ymmärrettävää. Martyn varttui Iron Maidenin, Pink Floydin ja Lynyrd Skynyrdin parissa, mutta meitä yhdistää rakkaus death metaliin. Imimme paljon vaikutteita 70-luvun musiikista ja tajusimme, että monilla lempibändeillämme on nimessään jokin väri – Black Sabbath, Deep Purple, Blue Cheer… Tästä yhdistelmästä saimme sitten uuden nimen. Joe kasvoi 70-luvun rockin ja vanhan bluesin parissa esimerkiksi Creamiä, Led Zeppeliniä, Howlin’ Wolfia ja sellaista kuunnellen. – Kun aloitimme, stoner rockin saralla oli meneillään kova buumi. Oli Monster Magnet, Kyuss, Fu Manchu, Electric Wizard ja niin edelleen. – Dorrian oli sankarimme, ja kun hän näki meidät keikalla, piti näkemästään ja tarjosi diiliä, emme harkinneet sen allekirjoittamista kahdesti. Debyyttipitkäsoitto Frequencies from Planet Ten julkaistiin vuonna 1997. Siksi levystä tuli Wardin mukaan melko psykedeelinen
– Olimme ehkä hieman järkyttyneitä Sanctuaryn kohtalosta emmekä halunneet rynnätä suinpäin seuraavan levyn pariin. Yhteinen taival katkesi kuitenkin lyhyeen. Studiorutiineihimme tuli siis todella iso muutos ja olimme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä. – Ehkä yksinkertaisesti se, että pidämme toistemme seurasta. He tekivätkin mielestäni hyvää työtä ja tukivat meitä hyvin. 72. Oli kyseessä mikä tahansa artisti, luovuudelle pitää antaa tarpeeksi aikaa ja tilaa kukkia. – Ne olivat hienoja aikoja, mutta mitään kovin tarkkoja yksityiskohtia on vaikea muistaa, koska me juhlimme ankarasti koko ajan, hah! Viisikosta nelikoksi Kitaristi Pete O’Malley sai tarpeekseen bändin vauhdista sen neljännen levyn, vuoden 2002 Coup de Gracen, ja sitä seuranneen kiertueen jälkeen. Yhtye ei etsinyt korvaavaa kitaristia vaan päätti jatkaa nelimiehisenä. O’Malleyn lähtöä lukuun ottamatta bändin kokoonpano on pysynyt samana neljännesvuosisadan. O’Malleyn lähdön jälkeen julkaistu viides levy Thieving from the House of God (2004) oli viimeinen Rise Above Recordsille. Yhtye teki diilin Sanctuary Recordsille, joka julkaisi bändin kuudennen albumin Healing through Firen vuonna 2007. Mikä on pitkän yhteiselon salaisuus. O’Malley oli saavuttanut bändin kanssa kaiken, mitä oli halunnut, ja päätti keskittyä uraansa taiteilijana. Totesimme, ettei kaksi kitaraa ole pakollinen juttu – Joe voi hoitaa studiossa molemmat tontit, ja keikoilla kaikilla on enemmän tilaa. Yhtye soitti keikkoja silloin tällöin, mutta seuraavaa albumia saatiin odottaa tavanomaista kauemmin. Tiedostamme myös, miten etuoikeutettuja olemme, kun saamme kiertää maailmaa, nähdä erilaisia paikkoja ja tehdä sitä, mitä rakastamme, Ward pohtii. Se lähensi meitä bändinä todella paljon. Jokainen meistä keskittyi noihin aikoihin enemmän henkilökohtaiseen elämäänsä – tuli lapsia, erilaisia työkuvioita ja sen sellaista, Ward kertoo. – Meillä ei ollut kiire, ja tauko osoittautui lopulta hyväksi asiaksi. Esimerkiksi Black Sabbathissa on Tony Iommi, ja Motörheadin kulta-aikoina bändissä oli vain ”Fast” Eddie Clarke. Me annoimme hänelle mahdollisuuden. Ja koska uusi studio sijaitsi Lontoossa eikä missään keskellä korpea, saatoimme poistua sieltä välillä ja palata sitten takaisin tuorein korvin. – A Eulogy for the Damnedistä tuli siihenastisen uramme hiotuin teos. Ben Ward sanoo pitävänsä yhtyeen viimeisintä tuotosta ehkä sen parhaana. Wardin mukaan se oli yksi bändin uran parhaita päätöksiä. – Päätökseen vaikuttivat varmasti jonkin verran esikuvamme, joista monissa on vain yksi kitaristi. Se äänitettiin Lontoossa nuoren tuottajan Jamie Doddin kanssa, joka ei ollut ennen tehnyt hommia isojen metallibändien kanssa. Tauko tekee hyvää Uuden vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen loppupuoli oli vaikeaa aikaa Orange Goblinille. VA NH A LI IT TO – Sanctuaryllä oli kytköksiä Iron Maideniin, ja se tuntui hyvältä ratkaisulta. Saimme tehtyä mielestäni todella vahvan albumin, koska vuosien varrella oli kertynyt hyviä ideoita. Sittemmin tahti on ollut lähes entinen, ja viimeisin levy The Wolf Bites Back ilmestyi vuonna 2018. Joe sai näin mahdollisuuden näyttää osaamistaan kitaristina, kuten myös Martyn basistina. Kenelläkään ei ole suurta egoa, vaan kaikilla on jalat maassa. Minusta on huono juttu, jos bändi jää jumiin sykliin, jossa pitää julkaista levy parin vuoden välein vain koska levy-yhtiö vaatii niin. A Eulogy for the Damned julkaistiin lopulta vuonna 2012 Candlelight Recordsin toimesta. Ward sanoo O’Malleyn lähdön olleen järkytys, muttei mikään maailmanloppu. Valitettavasti firma meni kuitenkin nurin, ja meidän piti lähteä taas muualle
On myös hienoa, kun nuoremmat bändit tulevat sanomaan, että olemme heille esikuva, tai kun vanhat fanit tuovat jälkikasvuaan keikoillemme. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Mistä asiasta olet ylpein, kun katsotaan Orange Goblinin koko taivalta. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. – Olen tyytyväinen, että saamme tehdä juuri sitä, mitä haluamme, eikä meidän tarvitse muuttaa tyyliämme tai olla jotain, mitä emme oikeasti ole. – Eiköhän kaikilla meillä pyöri jo uusia musiikillisia ideoita päässä. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.inferno.fi Tilaajapalvelu puh. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 98,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 108,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % – Niitä biisejä on edelleen todella hauska soittaa keikoilla. Lisäksi tälle kesälle sovittuja keikkoja on siirretty ensi vuoteen, eli siinähän se menee. – Miksipä ei! Lemmy lähti täältä 70-vuotiaana ja minä olen nyt 45-vuotias, eli minulla ei ole mitään syytä lopettaa. – Minulle vaikein levy oli ehkä Back from the Abyss, koska toimin niihin aikoihin myös kiertuemanagerina. Miltä Orange Goblinin lähitulevaisuus näyttää. Saimme mielestäni mukaan sopivasti vaihtelevuutta, ja sanoituksissakin käsitellään monipuolisesti erilaisia asioita. Tällainen musiikki tulee aina pysymään valtavirran alapuolella. – Vietämme juhlavuotta, mutta koska kesän keikat menivät puihin, livelevy toimikoon niiden korvikkeena. – No ainakin siitä, että olen yhä hengissä, hah! Toki siitä, että bändi on olemassa ja edelleen relevantti, ja että levyjämme ja paitojamme ostetaan. Näetkö itsesi tekemässä tätä samaa seuraavatkin 25 vuotta. Jaime Gomez Arellano on tehnyt tunnetusti hyvää työtä esimerkiksi Ghostin, Opethin, Cathedralin ja Paradise Lostin kanssa, joten tiesimme, että häneen voi luottaa. Ei tarvitse myydä miljoonia levyjä ollakseen onnellinen. – Toki se on upea myös tuotannollisesti. Onnellinen kulttibändi Mihin albumiinne liittyy näin jälkikäteen miettien eniten hyviä ja mihin puolestaan vähiten miellyttäviä muistoja. Jos voin tuoda musiikilla iloa muille, se riittää.”. Kun muut jätkät olivat treenikämpällä tekemässä biisejä, minä paiskin niiden hommien parissa. Tilaa Inferno! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-inferno Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Varsinkaan, kun tämä tuntuu edelleen hauskalta! ”Ei tarvitse myydä miljoonia levyjä ollakseen onnellinen. Mutta suosio ei ole asia, jota kaipaisin hirveästi, koska saamme kuitenkin elantomme meille rakkaasta harrastuksesta. Jokainen ilta päättyi pubiin, mutta teimme myös ihan oikeasti töitä ja saimme aikaan hyvin vahvan levyn, Ward tuumii. Kysyn, onko laulaja tyytyväinen bändin suosioon vai kaipaako hän kenties jotain enemmän. Jos voin tuoda musiikilla iloa muille, se riittää minulle. Olimme aivan liekeissä ja jokainen studiopäivä oli yhtä juhlaa. Rakastan myös levyn kansitaidetta, ja kirsikaksi kakun päälle saimme Motörheadin Phil Campbellin vierailemaan yhdelle biisille, Ward hehkuttaa. Vaikka Orange Goblin on tunnettu nimi ja sillä on faneja ympäri maailman, se nauttii enemmän kulttibändin statuksesta kuin valtaisasta suosiosta. – The Big Black oli ehkä mukavin, ainakin mitä tulee äänityksiin. Emme olleet täysin kartalla, mitä kukin osapuoli oli tekemässä, mikä tuntui hieman oudolta. Loppuvuodelle on buukattu Ison-Britannian-kiertue, ja toivon, että se toteutuu. Sanotaan siis niin, että se oli minulle oudoin levy tehdä. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Siitä syystä olemme luultavasti edelleen yhdessä. Jahka pääsemme taas yhdessä treenikämpälle, seuraava levy on varmasti mielissämme päällimmäisenä
siä lopputulokseen, ettemme olisi millään malttaneet odottaa julkaisua edes muutamaa kuukautta studion jälkeen. – Vähän luulen, että meillä olisi silloin valmiina jo vähintään albumillinen uutta musiikkia, ja samalla kun puhumme tästä upeasta, vielä julkaisemattomasta levystä, haluaisimme jo puhua seuraavasta, Larsson naurahtaa. kirjoittamattomia sääntöjä. Meille se on käytännössä sama asia kuin lomautus – sillä erolla, ettemme saa lomautusajan palkkaa! – Asiaa ei helpota sekään, että panimme albumin tekoon paljon aikaa, valmistelimme sitä huolella ja olimme niin tyytyväiSe kovempi ruotsalainen koronalinja Psykedeelisesti rokkaava ruotsalaisbändi Blues Pills teki korona-aallon kourissa kovan ratkaisun ja päätti siirtää kiertueiden ohella tulevan albuminsa julkaisun hamaan tulevaisuuteen. – Tuntui epätodelliselta olla tilanteessa, jossa albumin julkaisun ja kiertueiden siirtäminen oli ainoa vaihtoehto. – Meillä oli suunnitelmissa mittava markkinointikiertue levylle, laajin festarikiertueemme ikinä ja useita rundeja erään koko Blues Pillsin ihaileman kaverin kanssa, mutta nyt mikään näistä ei toteudu ehkä ollenkaan. – Minähän en kirjoita koskaan keskellä hektisiä kiertueita. Millaista olisi puhua puolitoista vuotta aiemmin äänitetyistä kappaleista, jos levynne ilmestyisi vasta ensi vuonna. TAVOITAN Blues Pillsin Elin Larssonin tämän kotoa Ruotsista. – No, nyt numerot puhuvat puolestaan. Toisaalta yhden levyn julkaiseminen nyt ja toisen vaikkapa ensi vuoden alussa olisi taloudellisesti ihan yhtä mahdotonta. Samalla odotan, millainen kokemus on puhua levystä aivan erilaisesta, etäisemmästä kulmasta. Laulaja ei peittele kaksijakoisia tuntemuksiaan. Haastatteluhetkellä kesäkuun alussa Larsson ei itsekään tiedä, milloin Holy Moly! -albumi julkaistaan. – Sehän tässä hullua onkin, että tilanne elää nyt koko ajan! Larsson naurahtaa. – Mutta niin paljon kuin tämä kaikki turhauttaakin, emme aikailleet hetkeäkään, vaan päätimme välittömästi, kun tilanne muuttui vakavaksi, ettemme tule vaarantamaan yhtäkään faniamme konsertoimalla. – Jos olisit puhunut kanssani kuukausi sitten, olisin sanonut meidän julkaisevan levyn ensi vuoden alussa. – Tavallaan tuleva albumi tuntuu jo nyt etäiseltä, koska olen kanavoinut ne ajatukset musiikiksi ja saanut sen pois systeemistäni, mutta... – Tapauksessani luovuus syntyy kyllästymisestä, ja voin kertoa, etten ole koskaan ollut niin tylsistynyt kuin nyt, kun minut on pakotettu aloilleen. Ja sen ei tahdota myöntää johtuvan aiemmasta linjattomuudesta. Yksi niistä on se, että jos julkaisimme albumin nyt ja lähtisimme kiertueelle ensi vuonna, levy olisi siinä vaiheessa jo ”vanha juttu”. – Onhan tässä ollut yläja alamäkiä niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin, Larsson huokaisee. – Suomessa taidettiin tehdä aika radikaalejakin vetoja asian eteen, vai mitä. Larssonin mukaan päätös peruuttaa kiertueet oli ainoa oikea. Nyt saattaa hyvinkin käydä niin, että julkaisemme sen jo tämän vuoden elokuussa. Se on saanut sisäisen maalarinikin heräämään eloon ihan eri tavalla. minusta tuntuu, että olen päässyt jo yli siitä luovuuden lähteen kuivahtamisesta, joka seuraa yleensä levyn valmistumista, ja kirjoitankin nyt musiikkia jatkuvalla tahdilla. Nyt taas tämän yllättävän toimettomuuden aikana... Larsson naurahtaa, että heidän asenteensa koronan suhteen eronnee aika paljon Ruotsin päättäjien vastaavasta. Äh, tämä on liian tyypillistä ruotsalaisuutta! Onko eristyksen keskeltä kummunnut uutta musiikkia. Korona on ollut valtava isku Blues Pillsin kaltaiselle keskisuurelle bändille, joka elää kiertämisestä. Ei auta kuin seurata tilannetta ja katsoa, milloin on oikeasti turvallista lähteä taas keikoille, ja milloin tohdimme julkaista itse tuottamamme albumin, jonka olemme halunneet kaikkien kuulevan jo kuukausien ajan. PIIRI AKI NUOPPONEN P A T R IC U LL A E U S 74. Ravintoloita suljettiin, rajat vedettiin säppiin, kokoontumista rajoitettiin kovin ottein... Sairastumisja kuolleisuuslukemat eivät näytä täällä kovin hyviltä. 6. Minusta tuntuu, että Ruotsissa koko asiaa ei otettu vakavasti. Muusikot joutuvat usein kaivelemaan muistilokeroitaan, kun he yrittävät muistella puoli vuotta vanhan musiikin syntyä. – Ei kai pitäisi valittaa lainkaan niin kauan kuin on terve ja ylipäänsä hengissä, mutta alan olla jo hieman huolissani perheeni toimeentulosta... – Musiikkimaailmassa vain on joitakin..
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE Inferno FIN PrimalFear-Destruction 06-20_BACKCOVER.indd 1 Inferno FIN PrimalFear-Destruction 06-20_BACKCOVER.indd 1 08.06.20 13:55 08.06.20 13:55