Inferno 7/2011 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

OPETH ANTHRAX GHOST BRIGADE TRIVIUM AMEBIX EDGUY CINDEREllA KAI HAHTO RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 7/2011 I HINTA 5,90 euroa "En välitä, mitä Mikael Åkerfeldt kukaan " ajattelee meistä.
MAPLE BIRCH VML Specs: - 6 Ply Maple Shells - High Gloss Lacquer and NEW Artisan II Finishes - Matching Snare Drum - Complete with 900 Series Hardware Pack Lisätiedot ja muut värivaihtoehdot löydät osoitteesta www.pearldrum.com VBL Specs: - 6 Ply Birch Shells - High Gloss Lacquer Finishes - Steel SensiTone Snare w/ Chrome Finish - Complete with 900 Series Hardware Pack Vision VML vai VBL. (09) 5870456 / e-mail: smi@smi-music.com / www.smi-music.com Facebookissa: Pearl Finland. The choice is yours! Visionin vaahtera- sekä koivusetit nyt testattavissa alla olevilla jälleenmyyjillä! Helsinki: DLX Deluxe Music / Sound-Shop / Soundstore Kemi: Kemin Musiikki Lahti: Keskusmusiikki Rovaniemi: Rovaniemen Musiikkimestarit Seinäjoki: Top Sound Tampere: DLX Deluxe Music / Tammer-Piano ja Soitin Turku: F-Musiikki Tuoteinfo ja markkinointi: SMI - Scandinavian Musical Instruments Oy Puh
Valitse kuulokkeet, tai kaiuttimilla varustettu telakka. p Kääntyvä telakointimekanismi. M15 iPod Dock Circle Sound M5 iPod Dock ZX700. Kaikissa mukana hyvän äänenlaadun lisäksi tyylikäs muotoilu ja älykkäät ominaisuudet,jotka on rakennettu sopiviksi mukana kannettavaan musiikkielämääsi. RDPM15 IPod Dock p Rikas äänimaailma pienikokoisesta kompaktista rungosta. p Ladattavalla akulla 6 tunnin toisto. Toista musiikkia omasta iPodistasi tai iPhonestasi, loistavallaäänenlaadulla, jonka saat Sony tuotteilla
CHECK OUT! WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE WWW.NUCLEARBLAST.DE BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
CHECK OUT! WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE WWW.NUCLEARBLAST.DE BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
Olle Carlsson OPET 38 H Andy Buchanan 28 009Päänavaus 010Sytykkeitä: mm.BETWEENTHEBURIED ANDME,FAIRTOMIDLAND, NECROPSY,EVILE... 016Axis:Londinium &skaba 018 eavyCookingClub: H KAKKAHÄTÄ-77-Mirkon pekonitjasalaatit 020GHOSTBRIGADE 34 024AXEGRESSOR 026EDGUY 028TRIVIUM 032AMEBIX 034ANTHRAX 038OPETH 044FORGOTTENHORROR 046Aadolfvs.METALCAMP 050TUSKA-kävijättentissä 052Pölkyllä: rumpupäällikköKAIHAHTO 46 056Salamyhkä: SAIGONKICKjadebyytti 059Arviot, pääosassaGhostBrigade 076Demot, pääosassaCARNALDEMISE 079Vanhaliitto: CINDERELLA 082Omanahka: Stam1nanANTTIHYYRYNEN
Enpä muista lukeneeni yhden yhtä arvostelua, jossa olisi tartuttu pahemmin Jonas Renksen Jeems Bond -meininkiin. EN TARKOITA, että jokaisen bändin tulisi alkaa väsätä tönkköenglannilla teemalevyjä Seitsemästä veljeksestä, Tuntemattomasta tai Havukka-ahon ajattelijasta, kun Amorphis uusii varaustaan Kalevalaan vuodesta toiseen. Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala Kirjoittajat Ahola Tapio, Hintikka Tami, Hynninen Sami, Hyttinen Heta, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Kask Evelin, Keränen Toni, Konttinen Marja, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuronen Mikko, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Lehtonen Marko-Oskari, Malm Mikko, Mustonen Sanna, Nuopponen Aki, Rajala Vilho, Saurama Anna, Schildt Saku, Silvast Jaakko, Sundström Pia, Valjakka Hanna, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Ward Jason, Ylitalo Lauri Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO PL 543 33101 Tampere TilaajaPalvelU (ARK. Kun ei tarvitse ruotsalaistenkaan, tuon ikuisen onnistumisen kansakunnan. Ja entäs sitten se kotimaisen huonolla itsetunnolla vuodesta toiseen parjattu "rallienglanti". Pohdiskelin artikkelissa näemmä, josko suomalainen metalli, tai rock ylipäänsä, alkaisi saavutetun kansainvälisen suosion myötä kietoutua tiukemmin kansallisiin aiheisiin, siis ulkoapäin katsoen eksotiikkaan. Saattaisikohan tuo johtaa kaikkinensa omaperäisempään lopputulemaan. Jos kotimaisella levyllä kuultaisiin moista toimintaa, tuomionvesuri heilahtaisi niin että hilse pölisisi. Vaan eipä tuota tarvitse olla kummoinenkaan nationalisti tunteakseen mukavia säväreitä, kun stereolaitteisto paljastaa koukkuja, jotka eivät olisi voineet terävöityä kuin tuhdissa Härmän hangessa. Rajansa toki tankerollakin, mutta miksi suomalaisen ihmisen pitäisi lausua täydellistä enkkua. Perimätieto poliittiselta puolelta kertoo, että "vii kou ruum, ai sliip juu" -tyyppisellä argumentaatiolla ei pääse kovinkaan pitkälle. ROCK ON toki lähtökohtaisesti kansainvälinen kieli ja on toisaalta hienoa, että kotimainen musiikkituotanto on kehittynyt siihen pisteeseen, ettei muun maailman mittoihin ole oikeasti matkaa kuin kouluviivoittimellinen, jos sitäkään. No, näinhän ei ole mainittavasti käynyt. Ja sinnehän nyt ei halua kukaan, eihän? inferno 9. Kuunnelkaa nyt vaikkapa Katatoniaa, ihan vain esimerkin heittääkseni. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Mutta ehkä musiikin tekemiseen voisi ottaa katsantokannan, että olemme mitä olemme emmekä muuksi muutu ainakaan ihan heti ja helpolla. Älkää nyt silti, bändit hyvät, heittäytykö liian härmäläisiksi. Sen aiheena oli suomalaisen metallin suhde Kalevalaan. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. MATTI RIEKKI a aj Päätoimitt MYNAME ISBOND, JEEMSBOND SAIN HILjATTAIN pyynnön päivittää Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen julkaisemaan Inspired by Tradition -kirjaseen kuusi vuotta sitten rustaamaani tekstiä. 8-16) (03) 4246 5302 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Fredrikinkatu 42, 3.krs , 00100 Helsinki Puhelin: (09) 4369 2407 Telefax: (09) 4369 2409 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa ilmoitusmyynti Oskari Anttonen 040 563 0642 Erik Kangas, Peter Lindroos, Mikko Mali Puhelin: 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva Jarmo Katila Painopaikka ArtPrint Paperi: 80 g/m2 Mbrite Silk Kansi: 200 g/m2 Galerie Art Matt ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 11. Mitä nyt iltalehtien lööppeihin. Sen kun luulisi olevan nykyisessä runsaudenpulassa (kaupallisistakin) valteista suurimpia. Tuntuu kuin maailmalla suosituimpien rockyhtyeidemme, joista valtaosan musiikissa "suomalaisuus" on pikemminkin kätkettynä kuin niitattu pintaan, suksee olisi päinvastoin usuttanut nuoriso-osastoa yrittämään universaaleiksi mielletyillä eväillä. Niillä samoilla, joita popsivat kaikki muutkin planeetan orkesterit
Hän tuli The Parallaxin tekoprosessiin melkein suoraan toisen bändinsä Orbsin kiertueelta, ja sillä oli vaikutuksensa muun muassa avausbiisi Spectacular Reflectioniin. pääesiintyjän statuksella. Nyt BtBaM saapuu Nosturiin keskiviikkona 28.9. Olemme soittaneet täällä Amerikassa koko puolituntista keikoilla läpi, ja se on näyttänyt olevan yleisölle mieleen. Siinä revitään aika vähästä todella paljon irti, mikä osoittaa, että pystymme varioimaan ja sovittamaan nykyään paremmin, siinä missä ennen sävelsimme samaan biisiin miljoona osaa. Mahtavia fiiliksiä! BtBaM on käynyt Suomessa kahteen otteeseen. Vuoden 2010 Provinssirockissa bändi vetäisi saarilavalla unohtumattoman, mutta silloinkin turhan lyhyeksi jääneen keikan. The Great Misdirect (2009) jatkoi noususuhdannetta, ja The Parallax: Hypersleep Dialogues lupailee seuraavasta levystä jälleen astetta kovempaa suoritusta. Jotkut levyt ovat syntyneet todella nopeasti. Meillä oli kiertueella Devin Townsend ja Cynic lämppäreinä, se oli aika epätodellista. Keikasta saa varmasti hyvän käsityksen siitä, mitä ihmiset täällä Amerikassa ovat meiltä tottuneet näkemään ja kuulemaan, Briggs lupaa. Kokeilemme aina uusia juttuja ja olen varma, että seuraavasta levystämme tulee tähän saakka kunnianhimoisin. VuOSIEN kova työ ja uuden levyn julkaisu kahden vuoden välein alkavat vihdoin maksaa itseään takaisin. Ainakin soitamme pitempään kuin 30 minuuttia! Settilista on aika perinpohjainen. Tämä ep otti jonkin verran aikaa, siihen taisi mennä reipas kuukausi. Jo bändin kolmas levy Alaska (2005) veti hiljaiseksi, mutta Colors (2007) sai jo haukkomaan henkeä. Briggsin mukaan se vaihtelee. VIlHO RAjA lA Sytyttäjä KUNNIANHIMOSAA IHMEITäAIKAAN HARVASSA yhtyeessä yhdistyvät soittotaito, sävellysnäkemys, sujuva ja monialainen loikinta yli genrerajojen sekä pisteenä i:n päälle huumorintaju kuten Between the Buried and Messä. Mutta joskus on vaikeuksia selittää toisille, mitä omassa päässä liikkuu. Lämmittelijöinä ovat jenkkiläinen Animals as Leaders ja kotimaista laatua edustava Medeia. www.betweentheburiedandme.com. On hyvä tuntea riffit kunnolla ennen kuin käärii hihat. Tähän saakka kivuttomin levysessio on kuulemma ollut Colors. Hän ei ole juuri seurannut levyarvioita, mutta livenä homma on toiminut. Slotti kesti parikymmentä minuuttia, mikä tuntui bändiä kohtaan suorastaan rikolliselta. Yritämme aina kehittyä nimenomaan säveltäjinä. 10 inferno Between the Buried and MeonollutjovuosiayksiYhdysvaltainkiinnostavimmistabändeistä. Briggs kertoo, että hän alkoi tuntea aiempaa kovempaa pöhinää jo viime vuonna. Vedimme pääesiintyjinä isoissa, kuuluisissa klubeissa, kuten Bostonin House of Bluesissa. Bändi on nostanut rimaa julkaisu julkaisulta ja saanut aikaan parhaimmillaan läkähdyttävän hienoa musiikkia. Siinä on aika yksinkertainen rakenne BtBaM-biisiksi. Sehän ei ole mikään ihme sinänsä, mutta BtBaM-miehistön sävellys- ja soittotaidon yhdistelmä on. Se syntyi spontaanisti ja nopeassa tahdissa. Laulaja-kosketinsoittaja Tommy Rogers, kitaristit Paul Waggoner ja Dusty Waring, basisti Dan Briggs ja rumpali Blake Richardson ovat kaikki häikäisevän kovia soittajia. Vuonna 2009 bändi käväisi lämmittelemässä Lamb of Godia parin muun kanssa Kulttuuritalolla. Bändin tyyliä kuvaillaan usein typistetysti progressiiviseksi metalliksi, mikä ei kerro totuudesta puoliakaan. Basisti on hyvillään ep:n vastaanotosta. KymmENmINuuTTISIA, järkälemäisiä teoksia kuunnellessa tulee väistämättä ajatelleeksi, kuinka paljon aikaa niiden laatiminen vaatii. Bändi paiskoi riffejä kasaan kämpillä ja piti hauskaa päivittäin. ViimekeväänäjulkaistuTheParallax:HypersleepDialogues-eponsaanuthaltioituneen vastaanoton,jasyyskuussabändinähdäänensikertaakunnonklubikeikallaSuomessa. Musiikkimakumme ovat jatkuvassa muutoksessa, ja se vaikuttaa bändin musiikkiin, Dan Briggs sanoo. Minulla oli vaikeuksia saada unta, kun pääsin treeneistä kotiin! Kun pääsemme samalle taajuudelle toistemme kanssa, säveltäminen on ihan helvetin hauskaa
Kupianen korostaa jammailun ja bänditreenien merkitystä. Nimi keksittiin paniikissa ennen ensimmäistä keikkaa, kun joku piti julisteeseen saada. Nuo kahdeksan biisiä on huolella valittu isommasta joukosta ja ne ovat levyllä juuri oikeassa järjestyksessä, kitaristi Mikko Kupiainen kertoo. Levyä kuunnellessa tulee helposti mieleen, että mitenköhän tällaiset rallit taipuvat livemuotoon. Langley painottaa, että levy ja live ovat erillisiä kokemuksia. Tuottajamme "Evil" Joe Barresi teki siinä erinomaisen hienoa työtä. Nimi on jäänyt, vaikkei oikein kukaan tiedä miten se pitäisi lausua. Sen julkaisi Serj Tankianin Serjikal Strike -lafka, mutta Arrows & Anchors ilmestyy Amerikassa eOne Musicin ja Euroopassa Season of Mistin kautta. Langley kertoo, että Fair to Midland kävi levyjen välissä melkoista taistelua bisnespuolella, ja se kuuluu eräänlaisena katkeruutena uutukaisella. Eihän nyt rakkaan lapsen nimeä passaa mennä vaihtamaan. Silloinen kitaristi Tero sen muistaakseni sanakirjasta poimi. Kun tällaisista aineksista pitää koota edes jokseenkin yhtenäinen musiikillinen kokonaisuus, se on aika turhauttavaa. Alun perin kuvio taisi mennä jotenkin niin, että muuan brittitoimittaja oli saanut demomme jostain käsiinsä ja suositellut sitä eteenpäin lehdelle, Kupiainen kertoo. lisää ajanko taisju hwww.i ttuja nf erno.f i Samu K Skirmishonkuusivuotiasbändi,jokasoittaa raskastajaaggressiivistametallia,vailla sentarkempiagenrerajoja.Debyyttilevyn nimionThroughtheAbacinatedEyesjasen julkaiseeViolentJourneyRecords. PAINAVAAASIAA KAJAANISTA KuN bäNdI luonnehtii itseään heavy metalin puskutraktoriksi, on selvää, että aivan kevyestä metallista ei ole kysymys. www.skirmishband.net Isaac Flores Tänäpäivänätuleeharvoinvastaanbändejä,joistaeisyvemmälläkäänperehtymiselläoikeinosaasanoa,mistäniissäonkyse.TeksasilainenFair to Midlandsekoittaa neljännelläänpakkaaperinpohjaisesti. KATKERUUDEN KERROKSET KOSKETINSOITTAjA ja elektroniikkavastaava Matt Langley luonnehtii Fair to Midlandia "bändiksi, jonka jäsenet eivät kuulu samaan bändiin". www.ftmband.com. Tunnelmassa kuuluu varmasti se pettymys, jonka koimme suurten odotusten jälkeen bisnesasioissa. Vaikka bisnestä ja luomistyötä yrittää pitää erillään toisistaan, bisnesvaike- udet hankaloittavat keskittymistä ja vievät energiaa. On parempi pitää kokonaisuus tiiviinä ja iskevänä ja jättää mielummin kuuntelijalle nälkä kuin ähky. Meissä on niin rockin, metallin, electronican, country & westernin kuin klassisenkin musiikin faneja ja opiskelijoita. Tilanne oli sikäli poikkeuksellinen, että lehti otti yhteyttä bändiin, eikä toisin päin. Bändin musiikki syntyy lähinnä Kupiaisen kynästä, mutta lopullisen muotonsa se saa treenikämpillä. Bändin edellinen albumi, mielikuvituksellisesti nimetty Fables from a Mayfly: What I Tell You Three Times Is True ilmestyi vuonna 2007. Through the Abacinated Eyes on kahdeksan biisin mittainen, väkevä paketti. Hän ja laulaja Jani Niskanen ovat ainoat jäljellä olevat perustajajäsenet. Mehän ollaan siitä kai vähän omituinen bändi nykyaikana, että treenataan porukalla säännöllisesti, vaikkei mitään varsinaisia aktiviteetteja olisi kalenterissakaan. Tällä hetkellä toimitaan sessiorumpalin varassa, koska levyllä soittaneen kannuttajan ja bändin tiet erosivat aika pian nauhoitusten jälkeen. Minusta suurempi haaste on saada keikkojen raaka energia siirrettyä studioon. Entä mistä yhtye on saanut jonkinlaiseen kahakkaan tai kärhämään viittaavan nimensä. Uutta hemmoa ollaan kovaa kyytiä rekryämässä. Biisi nimeltä Death Beyond julkaistiin Metal Hammer -lehden kokoelma-cd:llä. Minä pidän synkästä musiikista, ja niinpä olen hyvilläni siitä, että tämä on toistaiseksi synkin levymme. Viisikon taustat ovat kovin erilaiset keskenään. Lopputulos kuitenkin palkitsee. 12 inferno Arrows & Anchors -levy on metallia vain hetkittäin, progea aika suureksi osaksi ja välillä selvää, suoraa rockia. Heidän lisäkseen bändissä vaikuttaa basisti-taustalaulaja Kalle Raijonkari
· YLIVIESKA: Musiikkitalo Ari Vähä. MUSAMAAILMA RETAIL Malminkatu 16, Hki, Kamppi Puh. 09 720 60 660 Avoinna ark. 10 18, la 10 15 MUSAMAAILMA kauppa on auki 24 h MUSAMAAILMA OUTLET Ohrahuhdantie 2, 00680 Helsinki, Itä-Pakila Puh. 10 18, la 10 15 P www.musamaailma.fi. 09 5627 1240 Avoinna ark. Vaahtera- ja koivurunkoisissa rummuissa PDP by DW on käsityksemme mukaan nyt markkinoiden edullisin laatumerkki! PDP by DW -rumpuja voit hankkia korkeaa laatua arvostavista soitinkaupoista ympäri Suomen. M5 FS X7 Z5 MAINSTAGE PDP by DW Shell Pack (kaikki kirkaslakattuja viimeistelyjä!): M 5 Maple 575 (831 ) · X 7 Maple 821 (1185 ) FS Birch 528 (763 ) · 80520 Birch 736 (1063 ) 80524 Birch 774 (1117 ) PDP by DW rumpusetit (sisältää myös telineet): MAINSTAGE 453 (651 ) · Z 5 330 (488 ) JUNIOR KIT 513 (355 ) TELINEPAKETTI: HW 8.155 226 (327 ) VALTUUTETUT PDP by DW MYYNTIPISTEET SUOMESSA: HELSINKI: Musamaailma Retail ja Musamaailma Outlet · HYVINKÄÄ: Musiikki S · JOENSUU: Karjalan Musiikki · JYVÄSKYLÄ/MUURAME: Piano Jylhä · KAJAANI: Musiikki Lukinmaa · KEMI: Kemin Musiikki · KOUVOLA: Kouvolan Musiikki · LAPPEENRANTA: Musiikki Lappeenranta · PORI: Sound City · RIIHIMÄKI: Musiikki S · ROVANIEMI: Musiikkimestari · SEINÄJOKI/HYLLYKALLIO: Markun Musiikki · TAMPERE: Tammerpiano ja Soitin · TURKU: Vertikaali. USKOMATON UUSI by HINTATASO! Laskimme merkittävästi PDP by DW vaahtera- ja koivurunkoisten rumpusettien hintoja! Uusi hintataso hemmottelee suomalaisten rumpalien lompakkoa
Kun jengi haluaa LOL, he LOL vaikka mikä olisi, ja dementia ("mikä mediakriisi?") pyhittää halvat naurut. Uskon yhä printtimediaan ja joskus jopa politiikkaan. etissä myös PS. ajankohtaisia tekin. julk o sehän on jaa osoite. Printtimedia, tämä Britanniassa kuulemma kuolemaa tekevä taiteenlaji, on ollut kuluvana kesänä esillä, tuota, printtimediassa kiitos Rupert Murdochin, pääministerin ja Scotland Yardin välisten kynttiläillallisten ja yhteisten ratsastusretkien. Median, poliitikkojen ja virkavallan välinen perverssi salarakkaus on paljastettu, ja lööpit kirkuvat, että LÖÖPPIKULTTUURI ON TUHOTTAVA (erikoispainos, osta erikoishintaan) ja YKSITYISYYTTÄ TÄYTYY KUNNIOITTAA mutta vasta sitten, kun Amy Winehousen viimeiset HUUMELUSIKAT on ensin kaivettu esiin ja RUUMIS poltettu ja SEKSIVAU NARKKARI NORJA KUOLEMA TILITYS OHO! Facebook, tuo printtimedian katu-uskottava kilpailija ja sosiaalisen median, poliittisen diskurssin ja kantaaottavuuden malliesimerkki, oli Murdoch-skandaalin ensipäivinä täynnä "tilapäivityksiä" brittimedian tason laskusta ja siitä, kuinka paha mediakeisari Murdoch saa viimein palkkansa ja keltainen lehdistö on kamala ja hyi olkoon nyt boikotoidaan. Taistelen kuitenkin kyynisyyttä vastaan vaikka pitkin hampain. Uskon jopa festareihin, vaikka niistä aina se Biscuit löytyykin, yleensä juuri siitä oman telttani vierestä. Jokainen media, puolue, ideologia, genre ja festari pitää sisällään aina sen yhden Biscuitin. vo kysy tage-albumin aistavan heri 20.9. Amy Winehousen kuolema sai kuitenkin ihmiset kärsimään hetkellisestä muistikatkoksesta ja korkea moraali tippui taas tutulle tasolle. Vapaasti käännettynä tekopyhä vittunuggetti, kai. "törky, saasta" www.sanakirja.org TäTä LuKIESSANNE kesä alkaa jo olla lopuillaan, mutta printtimedian vanhakantaisen etananopeuden ansiosta voin uhmata ajan, paikan ja todellisuuden rajoja kirjoittamalla preesensissä tästä hetkestä ja kesästä, joka on tätä kirjoittaessani Tässä ja Nyt, ollessani vielä heinäkuussa. "keksi, pikkuleipä" Smut, suom. Vastaukseksi sain kuulla olevani "sanctimonious fucknugget". Joka kerta hakiessani teltastani mitä lie mihin lie kellonaikaan tahansa, Biscuit oli siinä tuolissaan, uutta esitelmää pitämässä. Tämä oli ainoa kerta, kun Biscuit piti päänsä kiinni koko festarien aikana. Kukas se siellä muukaan kuin Biscuit, vähän eväitä hakemassa. Biscuit vietti Hellfestinsä puhuen paljon ja kovalla äänellä. Se yksi mätä keksi, joka pilaa koko paketin. SKABA hia! VoitaOpet n ja vastaa ii n nett din mene inferno it voittaa bän . Yksi heistä, ylipainoinen ja päihtynyt nuori neiti, esitteli itsensä oitis. Ehkä hän uhmasi ajan ja paikan lakeja ja onnistui todistamaan muutaman bändinkin jossain välissä, mutta en mene vannomaan. Hellfestissä Ranskassa menin pystyttämään telttani erään brittiporukan viereen. Facebook täyttyi "vitsikkäistä" sanaleikeistä ( "tilasin talon viinin, mutta sainkin mätänevän narkkarin, hahaha") ja lööpit olivat taas kovassa nousussa. Että se siitä "sosiaalisesta mediasta". Ei se oo mun oikea nimi mut kaikki sanoo mua siks." Biscuit vietti suurimman osan kolme päivää kestäneistä festareista telttansa edessä esitelmiä pitäen. n than te jo luet keikka-arvio Levyblogin ja. mykseen. Pummiessaan toisten tölkkejä. Terveisiä siis menneisyydestä. Sain huomata tämän muistutettuani erästä "ystävääni" tuhmasta lööppimentaliteetista ja yksityisyyden kunnioittamisesta, jotka vielä Lontoon-kirj RIITTA ITäKYlä eenvaihtaja SAIN KUUllA OlEVANI "SANCTIMONIOUS FUCKNUGGET". pari päivää ennen kuuluisan narkkarin kuolemaa olivat kovassa kurssissa. Tämänkaltainen pinnallinen ADHD-mentaliteetti kaikkea mediaa, politiikkaa, kuolemaa, tragediaa, komediaa, surua, taidetta, elämää kohtaan suoraan sanottuna masentaa ja saa sen pienenkin toivon ihmiskunnan perimmäisestä hyvyydestä sammahtamaan väsyneen pettymyksen painon alle. BISCUITSFORSMUT Biscuit, suom. n .fi www.inferno haastiksia. "Moi, mä oon Biscuit. Viimeisenä iltana eräs seurueestamme yllätti jonkun hiipivän teltastaan illan hämärässä kaljakoppaa kantaen. Ja kuinka musiikkiin voi olla uskomatta, kun Ghost onnistuu pimentämään jopa kuumimman festariauringon. Täällä on, jos ei nyt ihan kuuma, niin aika hikiset oltavat ainakin. Biscuitin ääni kaikui korvissani viimeisenä aamuyöllä, eikä se vaiennut aamun tunteinakaan. Kovassa äänessä
Toisaalta voi olla, että Megalle tämä ei riitä, sillä raskaan musiikin ystävillä pitää tietysti olla raskaat eväät..." Megantuomio: "Kukapa olisi uskonut, että salaattia ja pekonia voi miksata keskenään, ja jos tällä salaatilla ei lähde nälkä, niin sitten se siirtyy. Olen aina ollut tuoreiden vihannesten ystävä, ja nyt sain yhdistettyä basistimme Juuson lempieläimen, kuolleen sian, samaan reseptiin. Lisää pekoni ja kuoritun avokadon suikaleet salaattipedille. Kropan vaatiessa tuhdimpaa evästä, leipälisästä huolimatta, salaatista saa maukkaan alkupalan. Tästä salaatista tuli saman tien yksi suosikkiruoistani. Salaattia kannattaa muutenkin laittaa runsaasti. 3. Kun pähkinät vielä paahtaa, ei polta, pekonirasvassa, kaikki sen tärkeät aromit saa talteen. Tässä kohtaa pitää ehdottomasti muistaa, että pekoni laitetaan kylmälle pannulle. Paista paloiteltu pekoni. 4. Ei siinä voinut muuta kuin keksiä käyttöä niille, koska ruuan pois heittäminen on sydäntäraastavaa puuhaa. Vihreää muuten karttavat mättävät salaatinlehdet vahingossa sisäänsä, sen verran hyvin etikka ja öljy ne maustavat ja pehmentävät. 2. Lisukkeeksi sopii hyvin paahdettu tai tuore leipä. Paahda pannulla kourallinen cashewpähkinöitä ja ripottele ne salaatin päälle. www.inferno. lisää reseptejä fi MIIKA "MEGA" KUUSINEN tutkiva kuLinariSti TARPEET: SALAATTI: 1 pkt savupekonia 1 avokado runsaasti jää- ja lollo rosso -salaatin lehtiä erilaisia tuoreita yrttejä oman maun mukaan kourallinen cashewpähkinöitä PEKONIAVOKADOSALAATTI CASHEwPäHKINöILLä TEENäIN: 1. Salaatti on yllättävänkin täyttävä. Itse heitin sekaan myös jokusen lehden basilikaa sen miellyttävän huumaavan aromin vuoksi. Salaatin tekemisestä olen oppinut sen verran, että salaatinlehdet tulee aina repiä sopivan kokoisiksi paloiksi, ei pilkkoa veitsellä tai saksilla." Kaikkipunkkariteivätpuputapelkkääjänistenruokaa jahörpikiljuapäälle.Kakkahätä-77:nrumpalille Mirkollemaistuusalaatinlisäksiporsaskeraviinin. KASTIKE: 3 rkl balsamiviinietikkaa 2 rkl sitruunanmehua 1 rkl dijon-sinappia 1 valkosipuli murskattuna 1 dl oliiviöljyä MIRKONKOKATESSASOI: Tom Waits The Heart of the Saturday Night (1974) "Hyvää fiilistelymusaa lämpimänä kesäpäivänä." 18 inferno. Pekonicashewavokado-trio antaa salaatille mukavan ruokaisan ja suolaisen lisänsä, jonka partnerina toimii sopivan kirpakka kastike. Näin koko touhu on huomattavasti mieluisampaa. Mirkonomaluonnehdinta: "Jenkkirundin jälkeen innostuin meksikolaisesta ruuasta ja tein useita kertoja guacamolea. Sekoita salaatti ja kastike kulhossa. Eräänä päivänä kiintiö tuli kuitenkin täyteen ja huomasin, että pakastimen päälle oli jäänyt muutama ylimääräinen avokado. Lirauta vähän ja lisää sitten oman maun mukaan. Kastiketta ei kannata kaataa heti kaikkea salaatin joukkoon, koska näillä määrillä siitä tulee väkevää. Sekoita kastikeainekset keskenään. Jääsalaatti tuo rapeutta ja lollo rosso väriä. Näin se ei käpristy säälittäväksi kurtuksi. Tee salaateista peti tarjoiluastialle. Suosittelen myös kylmää valkoviiniä sekä tekoprosessin että syömisen aikana
DRY CIDER APPLE TO THE BRIM DI 08 JESSE.indd 92 DI 03 KANNET.indd 1 15.8.2011 14.55
Wille uumoilee vapautuneemman olemuksensa johtuvan ennen kaikkea haastattelutilanteen arkipäiväistymisestä, onhan toimittajien tenttejä tänä päivänä takana aika paljon enemmän. Vastaani kävelevän miehen käynti vaikuttaa koko lailla seesteisemmältä kuin tuolloin. Muutama kuukausi sitten Ghost Brigade etsi Fb-tilinsä kautta tekijää mahdolliselle elektro-remixille kappaleestaan. Alkuperäi- 20 inferno. Semmoisia pöytälaatikkoartisteja ulkomailta, jotka on vaan netissä julkaisseet omia juttujaan. Naamakirja yhteydenpitovälineenä on kuitenkin mieleinen. Hän myöntää kuitenkin kyntäneensä pohjamutia Guided by Firen aikaan. Facebookia on niin helppo päivittää, ja kun siinä on ne kommentoinnit mahdollisia, se on kyllä ajanut meillä kaiken ohi. Sen suunnitelman yli yhtye ei tahdo kävellä, joten se osallistuu väkisinkin jännityksen ylläpitämiseen. Vuoden 2009 Isolation Songs sen sijaan kirvoitti jo aivan päinvastaiset tunnelmat. Sitten on jo melkein valmiina yhden jyväskyläläisen tyypin tekemä remix, joka on ihan todella mahtavan kuuloinen. Kaikki kolme levyä, kun ne on saatu valmiiksi, on olleet meidän parhaita. Helsingin keskustassa on voinut bongailla bändipaitoja jo kuluvan viikon puolivälistä lähtien, mutta ennen yhtätoista festivaalin toisen päivän aamuna taitaa olla hieman liian aikaista. Peruswebbisivuilla meillä on aina ollut vain se tärkein info. Mutta jos sinnekin postaisi kaikki tekemisensä, se kärsisi inflaation tosi nopeasti. Toistaiseksi on toki asiaakin, mutta eiköhän se siitä taas hiljene, kun levy tulee. Se on kätevä. Kuhinaa on sittemmin riittänyt. Muutaman viikon välein ripotellut, tekstikatkelmilla höystetyt mystiset mustavalkokuvat myrskyävästä merestä, loputtoman näköisestä moottoritietunnelista tai itse bändistä keikkapaikan käytävällä käynnistivät tammi-maaliskuussa arvailut uudesta materiaalista. Selkeästi mennään koko ajan oikeaan suuntaan. Ghost BriGaden kolmas albumi ei petä odottajaansa. Ylistävien arvioiden saattelemana julkaistu uutukainen esittelee eheämmän ja toiveikkaamman YhtYeen. Elektroa pöytälaatikosta Aktiivinen faniyhteisö Facebookissa on osannut alkuvuodesta lähtien odottaa jotain Ghost Brigaden suunnalta. Täyspitkä oli äärimmäisen vaikea tehdä, yhtye meinannut hajota alta, eikä julkaistuun lopputulokseen osannut olla tyytyväinen kaikkea muuta. Yhteydenottoja tuli tosi paljon. Bändin Facebook-tiliä ja siellä fanien kanssa tapahtuvaa vuorovaikutusta seuraillessa syntyy mielikuva aidosta jakamisesta, mutta myös draaman tajusta yhtyeen puolelta. Sellainen ei olisi kuitenkaan Ghost Brigadella koskaan tullut kysymykseen, sillä ohjat on haluttu pitää omissa käsissä. Siksi virheitä oli tehtävä ja eteenpäin vain porskutettava, jotta ymmärrys kasvoi ja luonnollinen kehityskulku saattoi tapahtua. Oli muutamia tosi hyviä, joille me varmaan annetaan tiettyjen biisien raidat. Willen sanoin tilillä ei ollut tapahtunut pariin vuoteen mitään merkittävää, joten oli mukava saada ihmiset vähän puhumaan. Poissa ovat niin ahdistus kuin uhokin, ja tilalla rehti mutta rauhallinen onnistumisen riemu. Jälkimmäisen Wille pistää nopeasti levy-yhtiön tarkkaan ajoitetun ja rajoitetun uutisoinnin piikkiin. Eräässä liki tyhjässä kahvilassa tapaan Wille Naukkarisen, Ghost Brigaden kitaristin. Kylmät väreet meni, kun kuulin ekan kerran mitä siinä tapahtuu, sehän on meikän biisi! Se meni ihan uusiksi. Ajattelin vaan, että oottakaa, kun kuulette tämän! Kolmas levy Until Fear No Longer Defines Us on kaupoissa. Se on elektroa, mutta aika semmoista hissuttelua. Käsillä oli tuolloin Ghost Brigaden debyyttialbumi Guided by Fire. Muuta väkeä toki virtaa kaduilla, terassit täyttyvät hiljalleen eikä kuppiloiden sisätiloissa ole tunkua näin upealla kelillä. Ehkä enemmän kuin koskaan me ollaan nyt omia itsejämme tämän musiikin kanssa. Kohtasimme ensimmäisen kerran neljä vuotta aikaisemmin vain kivenheiton päässä. Paljastuu, että kyseessä on tuoreen levyn avauskappale In The Woods, josta remixiin on jätetty vain laulu. Wille toteaa, ettei kokematon bändi voi välttää erehdyksiä alkutaipaleella, ellei matkassa sitten ole joku äärimmäisen kokenut tuottaja. Miten on, tärppäsikö. teksti anna saurama kuva jussi ratilainen www.GhostBriGade.net HAAVEISTA TINKIMäTTä T uska-lauantai valkenee kirkkaana ja kuumana
Mutta vaikea sitä on sen enempää eritellä, miksi tuli juuri tällaisia biisejä ja tällaisia riffejä. Monessa kohtaa käsitellään pelon tematiikkaa, ja Breakwaterin sanoituksista löytyy albumin nimilause: "Until fear no longer defines us." Kerran tuli vastaan sellainen sanonta, että "the things we fear make us who we are". Mietittiin, mikä kappale kuvaisi parhaiten meitä, kun meillä on erilaisia puolia. Fursy oli sanonut, että me ollaan itse asiassa jo puhuttu tästä kaksi vuotta sitten. Ennen mä tein haastattelut ja mulla on aina samat jutut, nyt on neljä muutakin ihmistä äänessä, sävyjä tulee paljon enemmän ja hyvä niin. Mutta se on tavallaan sattuma, että se esiintyy myöskin lyriikoissa. Silloin se, että Guided by Fire oli julkaistu, tarkoitti että kaikki odotukset mitä tämän projektina aloitetun yhtyeen suhteen on mahdollisesti ollut, olivat täyttyneet. Esimerkiksi haastattelujenkin teossa on nyt koko bändi meilin ja puhelimen varressa. On vaikka jotain liidejä synilla ja meillä olisi oltava ne synat tai muuten puuttuu kaikki oleellinen. Eihän asioitten pitäisi noin olla, vaikka se surullista kyllä onkin aika totta. Levy-yhtiö oli todennut, että sähän sopisit tekemään GB:n videon. Muiden kappaleiden lyriikasta vastaa vokalisti Manne Ikonen. Jos ajattelee kaikkia meitä viittä ja mistä me musassa tykätään, niin kyllä tämä on eniten meidän näköinen. Se pitäis aina pitää mielessä, ja siitä muistutan myöskin itseäni niissä lyriikoissa. Neljä vuotta sitten kysyin Willeltä, mitä odotuksia Ghost Brigadella on tulevaisuuden suhteen. Kun tämä video- ja tv-ympäristö on meille vähän uusi juttu, niin moni ehkä kuulee meitä sitä kautta ensimmäisen kerran. Kyllä. Videosta, josta noin puolet on animaatiota ja puolet animaation hengessä kuvattua liveä, vastaa ranskalainen Fursy Teyssier. Ne onneksi suostuivat. Hän oli piirtänyt yhdet Morbid Angelin seiskatuumaisen kannet ja mitä kaikkea. Koko bändi on ollut ihan eri tavalla mukana prosessissa, ja tämä koskee ihan kaikkea. Wille myöntää auliisti fanittavansa kaveria. Lafka oli innoissaan, hän oli innoissaan ja me oltiin innoissamme. Ei sitä voi päättää etukäteen, mutta meitä on ärsyttänyt se, että kummallakin aikaisemmalla levyllä on biisejä, joita ei voi soittaa livenä. Ei meillä edelleenkään ole sen kummempia suunnitelmia. Homma unohtui pariksi vuodeksi, mutta kuinka ollakaan tyyppi oli tässä välissä ruvennut työskentelemään meidän levy-yhtiölle. Tulevaisuudessa kuva GB:stä tulee varmaan muuttumaan. Teyssier on lähestynyt videoprojektia hartaudella ja paneutunut asiaan perusteellisesti. Mies lienee Infernon lukijoille tutumpi yhtyeistä Amesoeurs tai Les Discrets, mutta varsinainen ammattinsa on animaatioohjaaja. Ehkä liittyen levyn toiveikkuuteen sitä halusi vääntää sanonnasta sellaisen meitä kuvaavan version. Jäätiin miettimään, että onpa negatiivinen sanonta. Tämä on sen tyyppinen juttu, että tämä on meidän pieni spesiaalibändi, jota tehdään niin kauan kuin tuntuu, että on jotain sanottavaa ja sävellettävää. Päästä irti pelostasi Vaikka taustojen ruotiminen tuntuu hankalalta, Wille on vakuuttunut siitä, että uusin Ghost Brigaden levyistä kuvastaa parhaiten koko bändiä. Lafka yritti, ettette laita sitä, se ei tule ikinä soimaan missään, kun MTV:llä ja muualla on viiden minuutin raja. Jonkun verran puhuttiin siitä, että sitten kun tehdään seuraava levy, olisi kiva jos kerrankin kaikki olisi soitettavissa livenä. Mies on selvästi hengenheimolainen.. Se että hän oli tehnyt lafkalle duunia sai jotenkin sen hinnankin sitten kohdilleen. Siihen kappaleeseen osuu aika monet jutut. Kaikki ovat astuneet esiin, ja se on aika mahtavaa, he tuovat ihan eri puolia esiin. Oma elämänasenne on sellainen, että kerran täällä vaan eletään, että pitäisi mennä täysillä koko ajan. Samalla se oli myös sellainen tinkimätön veto, mikä ehkä kuvaa meitä bändinä ja henkilöinä, että valittiin kuusi- ja puoliminuuttinen biisi. Uudella albumilla Willen sanoituksia ovat Traces of Liberty, Breakwater ja Soulcarvers. Jo edelliselle levylle oli puhetta, että se tekis meille videon, mutta silloin se oli aivan liian kallista. Koska kyllä elämässä on pohjimmiltaan mun mielestä kyse unelmien täyttämisestä. 22 inferno Etäjäsen Ranskassa Ghost Brigade sukeltaa kolmannen albuminsa myötä aiemmin tuntemattomaan ulottuvuuteen musiikkivideon muodossa. Tällaistahan ei tietenkään voi kontrolloida. "Oma elämänasenne On sellainen, että kerran täällä vaan eletään, että pitäisi mennä täysillä kOkO ajan." Tietysti yksi juttu, mikä vaikuttaa on se, että ne kiipparit tippui meidän livejutusta pois. Visualisoitavaksi kappaleeksi valittiin levyn kakkosraita, aggressiivisen ja kaihoisan tunnelman välillä vuorotteleva Clawmaster. Me vaan sanottiin, että videota ei tehdä, jos se on jokin toinen biisi, että ottakaa tai jättäkää. Ajatukset ovat yhä hyvin samansuuntaiset. Mainitsen vastikään kuulleeni jostain, että eniten meitä ihmisiä elämässä estävät pelko ja häpeä. Ei jäädä miettimään, etten voi tehdä jotain juttua, vaan nimenomaan ettei antaisi pelon määritellä sitä mitä on. Sillä on mahtavia bändejä, ja se tekee mahtavaa taidetta
Lop putulos on se mikä motivo i. Kyseessä on kuitenkin kaksi jenkkibändiä, mutta ne olivat ihan saman tien että joo, me lähdetään. Tuotannossa on oltava huippuorganisoitu ja pitä ydyttävä päivälleen aikataulussa. Suurta screeniä tai muita härpäkkeitä ei ole luvassa, bändi luottaa edelleen pelkistetympään meininkiin. Työ skentelen kotona omassa tahdissani musiikki täysillä, pidän kahvi -ja tupakkatauot silloin kun haluan ja ansaitsen tarpeeksi elää kseni itseäni miellyttävällä tavalla. Kyllä hienot valot ja hyvä livebändi on parhaimmillaan parasta. Me ollaan kierretty Insomniumin, Amorphisin ja Paradise Lostin kanssa. Käärme ruoskan lailla kietoutuneena, "jok ainen ruoskanisku palaut taa minut tähän painajaiseen". Pikemmin kuin tulkkina, hän pitää itseään kääntä jänä, joka tässä tapauksessa kääntä ä musiikkia kuvaksi. Ennen Euroopan-reissua Ghost Brigaden voi bongata syyskuussa kahdeksalta kotimaiselta lavalta. Mutta on siistiä lähteä! Enkä luule, että kukaan tässä bändissä mieltää sitä niin, että tämä on nyt meidän headliner tour. Fursy uumoilee, että sam anhenkisyyden taustalla saattaisi olla myös jaettuja musiikkim ieltymyksiä metallin ulk opuolelta: new wavea, postpunkia ja pos trockia. Sen omat bändit on vähän erilaista, mutta ne liippaa omalla tavallaan ajatusmaailmaltaan aika läheltä meitä. Joko on hillittömät raiderit lähetetty. Hän kertoi mieltyneensä Amesoeursin visuaaliseen maailmaan ja pitävänsä paljon niistä yhtyeistä, joita me illä on Neigen ja Winterh alterin kanssa. Musiik kivideo yhdistää nämä kaksi, se on täydel listä. inferno Täysillä valoilla Lokakuussa Ghost Brigade matkaa keikkailemaan Eurooppaan. Sitten pohdin vas takohtaa enkelin symbolille, eli Jum alalle, puhtaudelle, anteek siannolle ja niin edelleen. Ens immäisten kuvien joukossa, joita kappale inspiroi, oli enkelipatsas jonka ympärille on kietoutunut käärme. Tänä kesänä hän on työ stänyt Ghost Brigadelle musiikkivideon, joka on kummallekin osa puolelle uusi formaatti. Tänä päivänä mies toimii unelma-ammatissaan free lancerina. Jok ainen työvaihe on pitkä; kuvakäsikirjoitus, taustat, animaatio, som mittelu. Todella pro-tyyppi, menee syvälle niitten juttujensa kanssa. Yhteistyö pohjaa vankkaan molemminpuo liseen arvostukseen. Storm of Light ja Intronaut pomppas heti sieltä, mutta me jotenkin kuviteltiin, ettei ne ehkä lähtisi. Prosessin käynnistävän luovan työn vastapainoks i itse animaation tekeminen on äärimm äisen kurinalaista puuhaa . Se on minulle kunnia. Ghost Brigaden musiikkivi deo on Teyssierille amma tillisesti merkittävä, sillä onnistu essaan tämä debyytti voi luonnollisesti poikia lisää vastaavia toim eksiantoja. Meillä on samanlain en tapa säveltää ja ymmärtää ääntä yleises ti. Mieleeni tulivat Aatami, Eeva ja käärme . Sitä kautta löysin itse Ghost Brigaden ja tykästyin todella saman tien. Ja se tajuaa, mistä meidän bändissä on kyse. Sulatin täm än kaiken yhteen. No kyllä meille riittää se perus: kori bisseä, ruokaa ja yösija. Meille tuli lista buukkaajalta, että ketkä saattaisi lähteä kiertueelle just silloin, varmasti yli kymmenen bändiä. Pidetään realiteetit kohdillaan. Ajattelin enkelipatsaase en inkarnoituvan sen toiv on, jota kappaleessa esiintyvä orja näkee. Vaikka Ghost Brigade on erittäin hyvin tuotettua metallia, se kuu lostaa varsin luonnollise lta. On tajunnut, miten tärkeää se on. Muuten pidetään simppelinä, ollaan enempi sellainen perusrockbändi livenä. Olisi upeaa tehdä tätä työtä joitakin vuosia. Tämä on nyt se toinen puoli kolikkoa, toisenlaista metallia. Kun kaikki lopulta herää eloon, se on aivan mahtavaa. Fursy Teyssier Se on tutkinut ne lyriikat läpikotaisin ja lähetellyt meille romaaninkokoisia sähköposteja, että mitä se on ajatellut mihinkin lyriikan kohtaan, että mikä symboloi mitäkin. Hän sanoo piirtäneensä niin nuoresta kuin muistaa, mutta tajunneensa haluavansa tehdä juuri animaatiota nähtyään lap sena klassikon Asterix valloittaa Rooma n. Min ulla on elämässä kaksi into himoa: musiikki niin toisten kuin om ani sekä elokuva. Wille otti minuun yhteyt tä pari vuotta sitten. Ne on synkät mutta toisaalta toivoa täynnä. FANINSA FANI RANSKALAISEN metall imusiikin ystäville tutulla Fursy Teyssierillä on takanaan mittavat opi nnot kuvataiteen eri osa -alueilla. Sillä tavalla se on mennyt eteenpäin, että me ei voida enää oikein lähteä ilman omaa valomiestä. Väite, joka pitää aivan erityisesti paikkansa tämän yhtyeen kohdalla. 23. Se on kolmen hyvän bändin setti. Kiertuekaverit ovat erityisen mieleiset, ja yhteistyö tuonee kaikille osapuolille uutta kuulijakuntaa. Aiemmilla ulkomaankiertueilla bändi on ollut lämmittevänä aktina mutta lähtee nyt rundille ensi kertaa pääesiintyjänä. Aikaa menee viik kokausia, ja se on kuolettavan tylsää. Animaation lisäksi hän kuv ittaa ja tekee muun muassa kansitaidetta metalli -ja rockbändeil le. On onni työskennellä sellaisen ihmisen kanssa, kenelle ei tarvi selittää. Ja molemmin puolin tietysti näin. Varmaan tulee keikoille sellaista porukkaa, joka ei ole ollut meidän aiemmilla. Kaikki mitä se ehdottaa on ihan kuin se olisi bändin jätkä, se tajusi ne Clawmasterin lyriikatkin heti
Monessa liemessä keitetyn nelikon muodostavat laulaja Johnny Nuclear Winter, kitaristi Seba Forma, basisti Aki Paulamäki ja rumpali Atte Mäkelä. Ruuvit kireälle Next on vihainen levy. Levyn nauhoittanut Danil Venho ja miksauksesta vastannut Mika Isotalo saavatkin bändiltä kiitosta. SF: Meille oli tärkeää tehdä kaikki yhdessä rysäyksessä ja perinteisesti studiossa. JNW: Useimmat Nextin biiseistä eli ja muuttui loppumetreille saakka, joten laulusovituksiin tuli enempi spontaaniutta ja eloa. Aikaa oli viikko, ja käytettiinköhän me siitä kuusi päivää. Toisaalta se on pykälän debyyttiä kulmikkaampi, mutta samalla meininki on tiukempaa ja vieteri tirisee parhaimmillaan aika pirun kireänä. AP: Kyllä tuo helpompaa oli, kun oltiin Commandia tehdessä prosessia jo "harjoiteltu". Commandin aikoihin sävellysvastuu oli juuri kokenut melkoisen remontin, mikä vaati oman totuttelunsa. axeGressorin tOinen pitkäsOittO tOttelee nimeä next, ja thrash metalia ammutaan nyt entistä isOmmalla kanuunalla. SINÄOLETSEURAAVA V uonna 2009 julkaistu Command oli pätevä debyytti perinteistä ammentavaa thrashia, mutta yhtyeen mukaan levy on jälkikäteen ajateltuna hieman hätäisesti kyhätty. Siirrettiin studiosessioitakin viime hetkellä kuukaudella eteenpäin, vaikka kaikki biisit oli jo periaatteessa valmiita. Aika paljon meni purkkiin ykkösellä, ja sitten taas paria kohtaa sai hieroa järjenlähtöön saakka. Commandin kannessahan oli tankki ja bändikin katseli sen menoa, mutta nyt toisella kuvataan näkymää tankin kul-. Haluttiin koeajaa biisejä ja varmistaa, ettei mikään jää harmittamaan. Vituttaishan se olla ultimaattisen täydellinen! SF: Veikkaan, että todellinen linja löytyi tällä julkaisulla. Tällä kertaa aikaa oli käytössä enemmän, ja Next tiivistääkin kokeneen miehistön sanoman entistä räjähtävämpään muottiin. Ei viitsi tehdä yhdeksää laulua pelkkää rässikomppia, vaan koettaa saada niihin myös jonkinlaista luonnetta. Laulupuoleltakin löytyy uudenlaista vittumaisuutta. Valinta ei sitten luonnollisesti ollut se halvin vaihtoehto, mutta kun pätäkkää kerran löytyy ja keikkaliksoilla voidaan leveillä ihan sikana, niin... Oman onnensa seppä Levyn nimeksi piti alun perin tulla Next to Nothing, mutta kansikuvaa ajateltaessa siitäkin viilattiin turhat pois. Ite oon 96-prosenttisesti tyytyväinen omiin osuuksiini. Vaadittiin itseltämme enemmän ja tiedettiin mitä halutaan. Studiossa hommat lutviutuivatkin mukavan sutjakkaasti ja Next pamahti narulle nopeassa tahdissa. Raunioiden keskellä istuva yksinäinen mies on kuin seuraavana jonossa, vai kuinka. Olenkin sanonut jätkille, että tämä ei ole nuorten miesten satanen, vaan lähempänä ratakierrosta, ja seuraavalla julkaisulla voi olla jo esteetkin mukana. Sodan raunioittamaa kaupunkia kuvaava kansi antaakin mahdollisuuden useampaan tulkintaan. AP: Jokainen muodostakoon siitä oman käsityksensä. teksti kari koskinen i kuvat Petri vilén i www.mysPace.com/axeGressorthrashmetal älä aliarviO turkulaista kiivautta. Seban mukaan itsevarmuutta oli toisella kerralla enemmän. 24 inferno Siinä mielessä kyllä, että uskoo tähän juttuun ja tietää biisien jostain putkahtavan. JNW: Valittiin kolmesta miksausvaihtoehdosta mieleisin
Jens Ludwig on puhelias, Dirk Sauer tyytyy kommentoimaan lakonisesti bändikavereidensa vastauksia. Two Out of Seveniin on lainattu kasaridiskon 26 inferno. OlkOOn kappaleissa deltabluesista lainattua slidekitaraa tai irkkufOlkia, edGuyn yhdeksäs albumi kuulOstaa yhä edguylta mistä ei Ole vähiten kiittäminen sen "Ohjannutta" sascha paethia. Treenaten onneen Age of the Jokerin avausbiisi Robin Hood flirttailee pomp rockin kanssa, Rock of Casheliin on rakennettu pitkähkö irish folk -osuus. Paljastuu, että Sauer ei ainoastaan näytä hauskalta harvenevassa tukassaan, hän on sitä aidosti. Se on ilman muuta paras levymme, Jens Ludwig toteaa. Muusikot sanovat, että heidän uusi levynsä on paras, koska heistä oikeasti tuntuu siltä. Paikka on hannoverilaisen Peppermint Park -studion tarkkaamo. Tobias friikkasi, kun juttelin tytölle jonka kanssa hänellä keskustelu kesken. Vastaushan on latteuksien latteus, tiedotusautomaatin puhetta. Mutta se on totta, mitä muuta voimme sanoa, Ludwig naurahtaa. Toivottavasti voimme yhä sanoa, että se tosiaan on paras levymme. 1990-luvun lOpun teini-ihme On saavuttanut urallaan pisteen, jOssa se vOi tehdä mitä tahansa. Materiaali on tuoretta, ja viime viikko oli jännittävä. Rocktähtihetkiä ei ole usein, koska kiertueella emme näe häntä päivisin, Jens Ludwig nauraa. Vähän aikaa heiteltiin laseja katuun. Pisteyttäkää Age of the Joker asteikolla 110. Tosin muistan yhden keikan Argentiinassa, jolloin Tobias heitteli monitoreita alas lavalta. Ehkä Kreikassa, Dirk Sauer hymähtää. Age of the Joker on yhtä biisiä vaille valmis, tuottaja Sascha Paeth on viimeistellyt levyä edellisiltaan saakka. Ne eivät toimineet, ja laulajana totta kai suutut, ellet kuule ääntäsi. Ne monitorit ansaitsivatkin tulla heitetyiksi. Age of the Joker on ajankohtainen meille juuri nyt ja siksi paljon tärkeämpi kuin mikään muu tekemämme levy. Koska poissaolevista on hyvä puhua paskaa tai suoranaisia valheita, milloin laulajanne Tobias Sammet sairastui viimeksi "lead singer diseaseen". Ei hänellä ole tähtiasennetta. Hän on yleensä hotellissa koko päivän ja tulee paikalle tuntia ennen keikkaa. teksti lauri ylitalo i kuva alex kühr i www.edGuy.net Vitsailijan aika E dessäni istuvat Edguyn kielisoittajat, kitaristit Dirk Sauer ja Jens Ludwig sekä basisti Tobias "Eggi" Exxel. Edguyn jäsenet näyttävät väsyneiltä. En tiedä, miltä Age of the Joker tuntuu vuoden päästä. Tobias pitää huolta äänestään. Kaikki osat olivat vihdoin paikoillaan, ja saimme kuulla ensimmäiset miksaukset. Mutta seuraavana päivänä kaikki oli taas hyvin
Hän on aivan samanlainen naapurinpoika kuin vuonna 2006, jolloin tapasin miehen edellisen kerran, silloinkin Tukholmassa. viides levy in Waves esittelee entistä pelkistetymmän ja tarttuvamman bändin, jOka haluaa nOusta pysyvästi areenasarjaan. löytyneistä C 28 inferno VahVuuksista orey Beaulieusta ovat staran elkeet kaukana. teksti vilho rajala www.trivium.orG trivium On tehnyt töitä melkOiseen tahtiin halki kOkO uransa. Huhtikuun paikkeilla aloimme panna biisejä kasaan. Puheet ovat olleet aina kovat, levyt täynnä näyttämisenhalua ja kikkailua. Yksityiskohtia hinkattiin ja biisejä demotettiin vielä kerran. Aiempaa koherentimpi ja tiiviimpi esitystapa selittyy ainakin osaksi sillä, että levyntekoprosessi venyi selvästi pitemmäksi kuin oli tarkoitus, puhtaasti bändiin liittymättömistä syistä. Studiossa pystyimme keskittymään täysillä soundeihin ja soittosuorituksiin, eikä biisejä tarvinnut enää siinä vaiheessa miettiä lainkaan. Oli onnekasta, että jouduimme näkemään ylimääräistä vaivaa sävellystyössä.. Studiosessio lykkääntyi lopulta peräti tammikuuhun, joten bändillä oli neljä kuukautta ylimääräistä aikaa. Kun tulimme kiertueelta viime vuoden keväällä, meillä oli jo paljon ideoita varastossa. Rentouden takaa paistaa kuitenkin itsevarmuus ja kunnianhimo. Bealieu ja kitaristikollegansa, keulahahmo Matt Heafy eivät ole koskaan pitäneet kynttiläänsä vakan alla. Yksi uusi kappalekin syntyi vielä tänä ylimääräisenä aikana. Viides levy In Waves esittelee yhtyeen, joka on oppinut, että biisit ovat lopulta kaikki kaikessa. Päätimme sitten jatkaa luppoajalla biisien hiomista, ja se todellakin kannatti! Bändi oivalsi, että levyn materiaalista oli puserrettavissa vieläkin enemmän tehoja irti. Kun lopulta pääsimme äänittämään, biisit olivat mahdollisimman valmiita. Alun perin meidän piti mennä studioon jo syys-lokakuussa, mutta Colin Richardsonin toinen projekti venyi ja meidän piti odotella, Bealieu kertoo. Aluksi se turhautti, kun olimme jo valmiita studioon
Jokaisella levyllämme on oma luonteensa. Beaulieu myöntää, että bändi on tehnyt urallaan virheitä, kuten esimerkiksi kiertueita, joista ei ole ollut mitään hyötyä, rahallista tai muutakaan. Tämä on osa hanketta, jossa Trivium haluaa kasvaa areenaluokkaan. Tuuraajasta tuli siis lopulta vakijäsen, koska hän veti paremmin kuin edellinen kaveri. Kaikki mitä teemme palvelee nyt sitä tarkoitusta. inferno Travis lähti, Nick tuli Viidennen levynsä alla Trivium joutui miehistönvaihdoksen eteen. Pari vuotta sitten bändi päätti ottaa kohtalon omiin käsiinsä. On kuin bändi olisi halunnut keksiä itsensä nyt uudestaan. Huomasimme kyllä, että Shogunin biisien soittaminen livenä ei ollut kovin hauskaa. Toisaalta on selvää, ettei se aio tulevaisuudessa vain kopioida In Wavesia. Meillä on nyt viisi keskenään todella erilaista levyä, ja se on siistiä. Mies nimeltä Nick Agusto löytyi läheltä. Soittamisen haasteet vain löytyivät nyt muualta kuin teknisyydestä. Sellainen varmaan kasaantuu ajan myötä. Nyt olemme tehneet suursiivouksen ja potkineet pois kaikki tyypit, joihin emme luota sataprosenttisesti. Logoakin on vähän muutettu. Viimeiset puolitoista vuotta Trivium on ollut pedanttisen tarkka siitä, mitä sen nimissä tapahtuu. Soitimme paremmin ja viihdyimme paremmin. Beaulieun mukaan hän ei ymmärrä bändejä, jotka näyttävät tien päällä hapanta naamaa jo parin viikon jälkeen. Smith oli jo ajoittain väläytellyt merkkejä siitä, ettei kiertäminen enää maistunut, ja tässä bändissä kiertämisen pitää maistua. Meidän dna:ssamme ei ole sellaista ratkaisumallia, että kiertueita peruttaisiin, joten tarvitsimme tuuraajan, Beaulieu kertoo. Hän oli toiminut Smithin rumputeknikkona ja soitellut kouluaikoina basisti Paolo Gregoletton kanssa. Heafy ja Beaulieu epäilivät, miten 29. Emme todellakaan odottaneet, että hän olisi niin hyvä soittaja! Kun lähdimme kiertueelle, huomasimme kuinka fiilis koko touhussa oli selvästi parempi kuin pitkään aikaan. Nyt on toinen ääni kellossa. Siitä kitaristilla on kovat odotukset. Bändin jäsenet olivat nuorukaisia, kun he ponnahtivat maineeseen. En minä jaksa murjottajia tien päällä, haluan ympärilleni hauskoja ihmisiä. Tulevalla kiertueella bändi kiertää Eurooppaa In Flamesin kanssa. Tärkeintä on nyt se, että kontrolloimme itse kaikkea, mitä Triviumin maailmassa tapahtuu. jannun kyvyt riittäisivät, mutta ensimmäiset treenit vakuuttivat heti. Minusta tuntuu, että Travis epäröi koko hommaa vuosien ajan. Tällä kertaa halusimme leikata kaiken ylimääräisen läskin pois. Kun kuuntelen sitä levyä, tulen välillä miettineeksi, että biisejä olisi voinut kyllä hioa enemmän. Vanha viisaus kertoo, että on paljon vaikeampaa tehdä hyvä biisi kuin teknisesti vaikea biisi. Niinpä he tekivät joitakin huonoja sopimuksia väärien ihmisten kanssa ja saivat kärsiä seurauksista. Sen yksinkertaisempaa koukkua ei olekaan, Bealieu paasaa kuin valaistuneena. Aguston liittyminen porukkaan sai Triviumin tajuamaan, kuinka heikossa hapessa bändin sisäinen tilanne oli ollut jo pitkään. Joka tapauksessa Beaulieu korostaa, ettei bändillä ole häntä kohtaan minkäänlaista katkeruutta, koska nyt kumpikin osapuoli on elämäänsä tyytyväinen. Areenat kutsuvat In Waves on paitsi musiikillisesti myös visuaalisesti viimeisen päälle mietitty kokonaisuus. Osansa Smithin väsymiseen oli varmaan silläkin, että hän meni naimisiin. Beaulieu nyökkää. In Wavesin tekoa alustaneissa keskusteluissa bändi käytti paljon sanoja kuten "drive" ja "energia". Meiltä oli myös pimitetty jonkin verran rahaa. Tälle levylle tultaessa tapahtui todella paljon muutoksia. Bändi oli pysynyt samassa kokoonpanossa vuodesta 2004, mutta vuonna 2009 alkoi käydä selväksi, että Travis Smith ei voi enää olla Triviumin rumpali. Siellä on paljon esimerkiksi outoja soinnutuksia, joita kuulija ei välttämättä ensin äkkää. Olemme tehneet paljon kokeiluja ja venyttäneet ilmaisuamme, mutta nyt tuntuu siltä, että olemme löytäneet ytimen. In Wavesista ei kuitenkaan tullut mitään viiden pennin renkutusta tai punklevyä. Eräs toistuva seikka oli myös se, että jokaisella biisin osalla täytyy olla joku pointti ja funktio. "en jaksa murjottajia tien Päällä, haluan ympärilleni hauskOja ihmisiä." Enemmän vähemmällä Yksi In Wavesin johtoajatuksista on, että bändi haluaa nyt unohtaa ylenpalttisen teknisyyden ja keskittyä tekemään yksinkertaisempia, tarttuvampia ja massiivisempia biisejä. Travis ilmoitti meille syksyllä 2009, ettei lähde kiertueelle. Haimme In Wavesille sellaista koheesiota, jossa biiseissä on yhtenäinen fiilis, vaikka vedot ovat keskenään erilaisia. Haluamme olla globaalisti tunnettu, iso bändi. Corey Beaulieu ei myönnä, että bändi olisi ollut väärillä jäljillä esimerkiksi edellisellä Shogun-albumilla (2008), jolla se venytteli kappaleita nimenomaan teknisyyden nimissä jo melkoisiksi eepoksiksi. Jokainen Trivium-levy on ollut looginen askel kehityksessä, joka on nyt johtanut In Wavesiin. Työskentelimme henkilöiden kanssa, jotka olivat ilmeisesti aiheuttaneet meille huonoa mainetta. Trivium on Beaulieun mukaan nyt löytänyt vahvuutensa. Niille tyypeille tekee aina mieli mennä sanomaan, että mikä vitun ongelma tässä on, sinä olet kiertueella bändin kanssa! Eikö se ole siisteintä mitä on. Triviumin ei tarvitse olla musiikkia metallifaneille, vaan musiikkia kaikille! Monien Maiden-biisien kertseissä vain toistellaan biisin nimeä. Kannet, bändikuvat, videot, kaikessa on nyt sama fiilis. Tämä valkeni Triviumillekin, kun he miettivät, kuinka yksinkertaisiin asioihin jotkut Iron Maidenin ja Metallican isoimmat hitit perustuvat
Olin ihmisenä rikki, ja kun viimein onnistuin valmistamaan miekan omin käsin, se oli eheyttävä kokemus. Se on turhauttavaa, koska esimerkiksi Stig on ollut pitkään sairas, eikä hänellä ole rahaa hoitaa itseään kuntoon. Viimeiseksi jääneessä kokoonpanossa soittivat veljekset Rob ja Stig Miller, rumpali Spider ja kosketinsoittaja George. Se sai ristiriitaisen vastaanoton. kaiken synkkyyden, raskauden, melankOlian ja katkeruuden alta nOusee tOivO. Kaiken huipuksi jouduin moottoripyöräonnettomuuteen ja mursin käteni. Minulla ei ollut muuta kuin ylläni olevat vaatteet. Vuoden 1990 lopussa The Baron katosi Skotlannin länsipuolelle, saarelle nimeltä Isle of Skye. Amebix oli 1980-luvun punkmaisemassa omaperäinen ja kiinnostava bändi. Aloin miettiä, miten sellaisia muinoin tehtiin. Tiesin Mayorgan yhteisen ystävämme kautta. Miller puhuu elämästään suoraan ja rehellisesti. Tokkopa hän itse olisi silti toimenpiteisiin ryhtynyt, ellei Roy Wallace -niminen kaveri olisi halunnut tehdä Amebixista dokumenttia. Olemme katkoneet kaikki yhteydet yhtiöihin ja hankkineet itsellemme oikeudet omaan musiikkiimme, Miller sanoo tyytyväisenä. Hänen taidonnäytteitään voi ihastella osoitteessa www.castlekeep.co.uk. Sitten tuli aika tehdä uutta musiikkia. levyntekoa sissityyliin Sonic Mass on syyskuussa ilmestyvän Amebix-levyn nimi. Rob Millerin mukaan singlejulkaisua mietittiin pitkään, koska oli haasteellinen ajatus julkaista yksi uusi biisi yli 24 vuoden tauon jälkeen. Se innoitti Milleriä ja velimies Stigiä äänittämään uudelleen vanhoja biisejä. Meille on käynyt niin, että kaikki muut ovat hyötyneet Amebixista paitsi me itse. Musiikkiharrastus ei kuulunut lainkaan The Baronin uuteen elämään saarella. Olin tilanteessa, jossa jouduin nukkumaan kadulla ja näin nälkää. Hän ei retostele, kauhistele eikä mässäile, vaan toteaa. Se olisi voinut olla kaiken loppu, mutta se olikin uusi alku. Hän menetti kaiken, siis aivan kaiken. Olen aina ollut kiinnostunut keskiajasta ja mytologiasta, ja miekka on hyvin primitiivinen, voimakas symboli. Miller kuvailee prosessia "kolmen vuoden mittaiseksi sissisodaksi, jossa minä ja Stig vain odotimme sopivia tilaisuuksia". Kesäkuussa Amebix julkaisi singlen nimeltä Knights of the Black Sun. Kaikki muut jatkoivat soittohommia paitsi Rob Miller. Siellä hän alkoi hanttihommien ohessa ottaa selvää, mitä miekkojen takominen vaatii. Tulen, vasaran ja teräksen yhdistelmä teki minuun syvän vaikutuksen. Miller takoo edelleen miekkoja perinteisellä, vuosisataisella metodilla ja asuu Skyella. Vasta kun maailma siirtyi internetaikaan, hänelle valkeni, kuinka vahvan jäljen Amebix oli jättänyt musiikkimaailmaan. Joistakin ennakkotiedoista poiketen sitä ei julkaise Jello Biafran Alternative Tentacles -lafka, vaan bändin oma Amebix Records. Valitsimme Knights of the Black Sunin, koska se on melko helposti sisäistettävä biisi. Nausean ja Soulflyn kautta Stone Souriin päätynyt Mayorga on sen verran kiireinen mies, että Amebixin levynteko venyi. rOb "the barOn" miller menetti kaiken ja rakensi pala palalta uuden elämän. Bändi teki Risen-dokumentin (2008), joitakin keikkoja ja Redux -ep:n (2010). Vierastan sanaa "ammattimainen", mutta Roy toi tähän projektiin valtavasti tietotaitoa ja näkemystä. nyt ameBix On palannut kOmmunikOimaan tOivOa. TUNTEEN JAääNEN VYöRY O nkohan maailmassa mitään inspiroivampaa, lohdullisempaa ja rohkaisevampaa kuin Amebixin basisti-laulajan ja miekkasepän Rob Millerin tarina. Hän oli halukas tekemään musiikkia kanssamme ja hämmästyttävästi samalla taajuudella alusta asti, Miller ihmettelee. teksti vilho rajala kuva Fintan mcateer www.ameBix.net tOivO. Levyllä on paljon vaikeampaakin materiaalia. 32 inferno. Se julkaisi kaksi pitkäsoittoa, kaksi seiskatuumaista ja yhden 12-tuumaisen, kunnes hajosi vuonna 1987. Lainasin kirjoja ja opiskelin. Rob Miller on lopputuloksesta erittäin ylpeä, mutta painottaa, ettei bändillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia näin kunnianhimoiseen työskentelyyn ilman Mayorgaa. Amebix on keulahahmonsa mukaan itsenäinen entiteetti, joka haluaa vihdoin vuonna 2011 kontrolloida kaikkea, mitä sen nimissä tehdään ja julkaistaan. Rumpaliksi tuli yllättäen jenkki, Roy Mayorga. Hän on tuottaja, teknikko, rumpali, multi-instrumentalisti ja mitä vielä. Millerin veljeksille oli suuri kynnys ryhtyä tekemään uutta musiikkia Amebix-nimellä
Maailma ja universumi näyttävät kyllä tien. Myöhemmin hän ymmärsi, että olennaisinta koko elämyksessä oli hänen oma mielikuvituksensa ja eläytymiskykynsä. On vaalittava ja treenattava sisäistä voimaa ja seurattava tarkoituksen tuntua. On tärkeää, että kuuntelee omaa yksilöllistä voimanlähdettään ja manifestoi sitä käytettävissä olevilla keinoilla. Hänen mukaansa Amebixin sanomassa on aina ollut kyse toivosta, ja nimenomaan toivoa bändi haluaa nytkin kommunikoida. Silloin saa aikaan vahvoja asioita, joista muutkin voivat inspiroitua, Miller sanoo. Miller puhuu paljon voimautumisesta ja valinnoista. Yksilö on suodatin, joka voi inspiroitua mistä tahansa. Sivistyneesti ja älykkäästi keskusteleva Miller ei juuri viljele kirosanoja. Se on paskaa! Minulla ei ole sille hienompaa sanaa. Knights of the Black Sun -biisin komea video antaa käsityksen siitä, kuinka tärkeää visuaalisuus bändille on. Haluan tehdä keikoista kokonaisvaltaisia esityksiä valaistusta ja kuvitusta myöten. On vain tehtävä niitä asioita, jotka sisimmässä tuntuvat oikeilta. Ei aina voi olla pelkkä uhri, täytyy ottaa myös vastuuta! Helvetti, ryhdistäytykää ja tehkää jotakin omalle maailmallenne, hän puhisee. Toiveikkuus on osa Millerin olemusta. Musiikki, kansitaide 33. Minulla on aina ollut elämässäni jonkinlainen päämäärän tunne, silloinkin kun olen ollut heikoimmillani. Jos on valmis sijoittamaan siihen aikaa, tulee varmasti palkituksi. "minulla on aina ollut elämässäni jonkinlainen Päämäärän tunne, sillOinkin kun Olen Ollut heikOimmillani." ja sanoitukset punoutuivat yhteen elämykseksi, jossa tuntui olevan jotakin elämää suurempaa. Kaikki ne huolet ja murheet, joita me täällä koemme, ovat lopulta aivan mitättömiä. Minä en ajattele sitä uskonnollisessa mielessä, universaalissa kylläkin. Miller haluaa tehdä Amebixin keikoista audiovisuaalisia elämyksiä. Hän pyrkii hahmottamaan maailmaa ja universumia laajasti, mikä antaa suhteellisuudentajua. Mayorgan kiireet ja Stigin terveys asettavat rajat. Vähän samaan tapaan kuin Neurosis. Sellainen ontto nihilismi ja misantropia on ihan vitun paska asenne! Näyttää siltä kuin ihmiset jumittuisivat teini-ikään. Oman onnensa seppä Rob Miller valaa sitä jo pelkällä olemassaolollaan. inferno Nihilismi on paskaa Rob Miller haluaa rohkaista ihmisiä sukeltamaan Sonic Massin maailmaan, ajattelemaan ja tuntemaan sen väreilyjä. Kun kysyn, miltä tuntuu, kun ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä haluaa kommunikoida lähinnä toivottomuutta, hän kiihtyy selvästi. Miller käyttää haastattelun aikana monta kertaa sanaa "vindication", jolle on hankala keksiä suoraa suomennosta. Sen sijaan positiiviset asiat ovat oikeasti merkityksellisiä. Sinä koet, ymmärrä se Kun Rob Miller kuunteli 12-vuotiaana Black Sabbathia, hän sai siitä todella vahvoja fiiliksiä. Sonic Mass on kokonainen kuuntelukokemus, jossa ei ole taukoja biisien välillä. Tarkoitus on vähän huono sana, koska monet ajattelevat heti uskontoa. Amebix haluaa lähteä inspiroimaan ihmisiä keikoille, mutta matkassa on mutkia. Minulla on kova halua keikkailla, mutta onneksi meillä ei ole siihen mitään pakkoa. Se vaatii keskittymistä. Ihminen ei voi ymmärtää omaa paikkaansa universumissa objektiivisesti, mutta hän voi tuntea sen hyvin voimakkaasti. Amebix on palannut, koska tämä aika tarvitsee toivoa. Keikkailu tuntuu pikemminkin etuoikeudelta. Kyse ei ollut siitä, mitä Geezer Butler tai Ozzy Osbourne yrittivät viestiä, vaan siitä, miten hän heidän taiteensa koki. Kyse on maineen puhdistamisesta ja oikeuden toteutumisesta
Aivan äskettäin hän avasi oman bloginsa osoitteessa www.scott-ian.com.. levyn tekO kesti neljä vuOtta ja bändi melkein hajOsi kesken kaiken, mutta musiikin vOima auttOi sen taas jalOilleen. Olen pitänyt blogia jo pitkään milloin milläkin nettisivulla. teksti vilho rajala kuvat andy Buchanan www.anthrax.com MUSIIKKI PITääHENGISSä On kaksi tapaa ymmärtää sanapari WOrship music. Nautin kirjoittamisesta ja siitä, että ihmiset kommentoivat juttujani. Bändin ydinkaksikon toinen osapuoli, rumpali Charlie Benante jäi samasta S 34 inferno cott Ian Rosenfeld, 47, on Anthraxin kasvot. päivänä. Pojan syntymän aikoihin Anthrax keikkaili normaalisti, mutta ilman Scott Iania. Paljasjalkainen newyorkilainen, sanavalmis, sivistynyt ja huumorintajuinen kitaristi on bändin perustaja ja ainoa jäsen, joka on ollut porukassa alusta asti. Tilanne ei ollut täysin poikkeuksellinen. Nimeksi tuli Revel Young Ian. Scott Ian missasi ensimmäiset Anthrax-keikkansa ikinä. Olin kotona poikani kanssa enkä ajatellut bändiä ollenkaan. Nykyään hän on myös isä. Hän on Anthraxin pääasiallinen sanoittaja, mutta hänellä on paljon sanottavaa muutenkin. Päätös oli minun. Tilalla nähtiin Andreas Kisser, jolla on riittävän murskaava oikea käsi hommaan. Voisi luulla, että tuntui oudolta olla kotona, kun Anthrax on keikalla, mutta se ei ollut lainkaan outoa. Hänen vaimonsa Pearl Aday, 36, joka on muuten Meat Loafin adoptiotytär, synnytti esikoispojan heinäkuun 19. anthraxin tapauksessa se On käsky ja sanOma maailmalle vuOnna 2011. Scott Ian tunnetaan myös pokerinpelaajana, sarjakuvaharrastajana ja metalliaiheisten televisio-ohjelmien ja dokumenttien vakiovieraana. Nyt tuntui siltä, että on aika perustaa oma
Entä Bruce Dickinson. Ja yllättävästi se tunne vain on ja pysyy, niin Ianilla kuin monella muullakin. Joka tapauksessa Big Four jatkaa, se on varmaa. He ovat ottaneet meidät kiertueelle monta kertaa ja olemme hyviä kavereita heidän kanssaan. Sitten kirjoitin siihen kunnon heavy metal -tekstin ja tällainen tribuutti alkoi tuntua todella hyvältä idealta, Ian selittää. "musiikin varastaminen tarkOittaa, ettei kunnioita musiikkia eikä musiikintekijöitä. Worship Musicilla on joitakin viittauksia hänen fanituksensa kohteisiin, kuten Ronnie James Dioon ja Judas Priestiin. Näin Motörheadin äskettäin Montrealissa, ja Lemmy on edelleen yhtä kova kuin aina. Jos näin käy enkä ole paikalla, olen kuollut. Rakastan näitä keikkoja! Thrashin neljä suurta aikoo jatkaa yhteisiä esiintymisiä. Näin AC/DC:n kolme kertaa Black Ice -kiertueella, ja minusta he vetivät yhtä hyvin kuin For Those About to Rockin kiertueella! Angus oli aivan tulessa, ja hän on kymmenen vuotta vanhempi kuin minä. Häneltä kysytään jatkuvasti, kuinka pitkään Anthrax aikoo jatkaa, ja vastaus on aina sama: niin kauan kuin tuntuu siltä, että hyvää musiikkia tulee ja hyviä keikkoja pystyy soittamaan. Tämä ei ole mikään Live Nationin kasaama rahastusprojekti, vaan syntynyt bändien omasta aloitteesta. Judas Priestin lopettaminen ei lopulta tainnutkaan olla ihan lopullinen totuus, mikä ei yllätä Iania. Big Fourissa on mahtavaa se, että se on nimenomaan bändien juttu. Luimme Charlien kanssa uutisen siitä, että Judas Priest aikoo lopettaa, ja mietimme, että hitto, maailma ilman Judas Priestiä on varmaan ankea paikka. Levyllä on jopa kappale nimeltä Judas Priest. Tämä biisi oli lähimpänä perinteistä heavy metalia, ja jostakin syystä aloimme kutsua sitä Judas Priestiksi. Ainakin Anthrax saataneen Suomeen ensi vuonna, koska bändi aikoo aloittaa Euroopan-kiertueensa tammikuussa. On siis toiveita, että nämä allekirjoittaneen musiikkimaun kulmakivet saataisiin vielä Suomeenkin yhdellä kertaa. se inhOttaa minua." Biisi ei siis kerro bändistä, vaikka onkin sille kunnianosoitus. Jos asia olisi minusta kiinni, tekisimme ensi vuonna vaikka sata keikkaa lisää, mutta katsotaan mitä tapahtuu. En tiedä miten he sen tekevät, mutta aion ottaa selvää! BR 80 TASKUKOKOINEN STUDIO 3 tallenninta yhdessä paketissa: MTR -8 raidan tallennus ja miksaus Live Rec -nopea stereotallennus eBand -soitto ja tallennus taustojen päälle GT-10 tasoiset efektit, lauluharmoniat, rumpukone, USB,... i www.roland.fi R 05 stere ot allen nuks een. Mies laulaa jopa paremmin kuin 20 vuotta sitten, Ian äimistelee. Ian korostaa mielellään olevansa itse ensisijaisesti musiikkifani. Biisi on kuulemma levyn vanhimpia, eikä sille ollut pitkään nimeä. Meillä on ollut toistakymmentä keikkaa Euroopassa ja vasta yksi Amerikassa... Paitsi että Judas Priest on upea bändi, he ovat aina olleet todella mukavia Anthraxille
"En ole koskaan kokenut olevani kotonani modernissa metalliskenessä, ja bändit joihin meitäkin vertaillaan... minusta tuntuu, etten ole edes kuullut niitä." 38 inferno
teksti matti riekki i kuvat olle carlsson, jarmo katila i www.oPeth.com Opethin edellinen albumi jakoi veden. Avoimuus. Ja jopas niukkavaloinen paikka henkiikin mennyttä aikaa. Ei vielä, mutta itse asiassa minua on pyydetty kommentoimaan sitä. Pahinta kai kuitenkin, että Åkerfeldt, jonka äänentuotanto on kuolobisneksen hienoimpia, ei enää örise. En sanoisi, inferno 39. Tai olisi voinut ainakin vuosia sitten, ennen unelmien muuttumista tiukaksi todellisuudeksi. Tuntuu kuin hän olisi jo kyllästynyt teemaan ennen kuin joutuu edes puhumaan siitä toden teolla. Jälkeenpäin studio toistuu mielikuvissa ruskeana ja vihreänä, 1970-luvun väreissä. Olemme siis melko tismalleen paikassa, jonka voisi löytää Opethin nokkamiehen, kitaristi-laulaja Mikael Åkerfeldtin, 37, päiväunista. Kysyn, onko uusi Morppari-albumi jo hallussa. Heritagella Opethin skaala tavallaan kaventuu. Tarjoilu on prameimpiin ennakkokuuntelutilaisuuksiin verrattuna vaatimaton voileipiä, kahvia ja punaviiniä mutta istuu tilanteeseen jouheasti. ilmestyvän Heritage-uutuuden suhteen puhutaan vähän muusta. ääri saavutettu Opeth (pääjehun lisäksi Fredrik Åkesson kitara, Martin Mendez basso, Martin Axenrot rummut sekä vielä uutuuslevyllä soittavan Per Wibergin korvannut Yngwie Malmsteen -mies Joakim Svalberg koskettimet) on ollut viimeistään kymmenen vuotta ilmestyneestä Blackwater Park -levystään lähtien yhtye, jota on kuunnellut harvinaisen laaja kirjo musiikinystäviä. Vähän kuin miettisi Lukas Moodyssonin Tillsammans-elokuvaa. Käykääpäs vilkaisemassa netissä tämän tarunhohtoista nimeä kantavan, ennen Metronomena tunnetun studion artistilistaa. Törkkään musikantin käteen haastatteluhetkellä tuoreen Infernon, jonka kantta koristaa Morbid Angelin tirehtöörin David Vincentin naamari. Vaikka kannatankin artistin vapautta ennen kuulijan tarpeita, on hieman hämmentävää, miten huolettomasti Åkerfeldt asettelee sanansa aiheen äärellä. Todennäköisesti en tule pitämään niistä teknojutuista, toisin kuin death metal -puolesta, mutta olen avoin levyn suhteen, mies vakuuttaa. Aloin kaivella niihin aikoihin käytettyjen levyjen kauppoja ja löysin tavaraa, josta tykkäsin enemmän. Tulevalleen yhtye valitsi selkosista tyynemmän. A tlantis, Tukholma. Yhdessä nurkassa lepää kosketinsoitin, jolla on revitelty ruotsalaisen stemmalaulun ja popkoukkujen juhlaa. Riittänee jos sanon, että Abba on siellä vain alkua muutenkin kuin aakkosissa. Jos yhtyeen 21-vuotista uraa on määrittänyt aina enemmän tai vähemmän death metalina tunnettu rockin alataajuus, syyskuun 20. Ei ärise. Tuskin edes huutaa. Tuo tunnetila lienee avainasemassa, mitä tulee myös uuden Opeth-levyn vastaanottamiseen. Siellä täällä lojuu studiokampetta, jota moderni äänitysmies tuskin edes tunnistaisi, sen käyttämisestä nyt puhumattakaan. Koko Opeth-miehistö on paikalla ja viininrennoissa tunnelmissa. Itse lopetin äärimetallin kuuntelun jo ennen kuin julkaisimme ensimmäisen albumimme, hän aloittaa. Kapeakuuloisemmalle metallidiggarille voi olla kova paikka, ettei albumilla kuulla modernissa mielessä kovinkaan raskaita kitaravalleja. Saatuani oman kymmenen kappaleen annostukseni uutta ruotsalaista rockmusiikkia istuudumme Åkerfeldtin kanssa yhteen äänittämön syrjäisemmistä huoneista. Åkerfeldtin suhteen kyllästyminenkin on toki kohteliasta. Sillä on ollut kuolometallista ja örinästä muotoiltu särmänsä, vanhasta viiksiprogesta muistuttava koukeroisuutensa sekä herkkä puolensa, joka kulminoitui vuoden 2003 Damnation-kiekolla, kokoelmalla akustishenkisiä lauluja, jotka sopivat esitettäviksi leirinuotion loisteessa
Onhan se varma, että monet tulevat olemaan kanssani täysin eri mieltä, mutta näin minä ajattelen. Tämän levyn tekemisen jälkeen minusta tuntuu, että on hivenen paskahousuista hommaa kätkeytyä hirveän särövallin taakse. Mmm, koska meissä on myös se puoli. "Ei raskaudessa ole kyse säröstä tai hevirummuista. Kun kysyn Åkerfeldtiltä, eikö hän todella välitä, mitä hänen bändinsä kuolometallifanit ovat muutoksesta mieltä, vastaus saa ensimmäistä ja ainoata kertaa hivenen kireän sävyn. Tavallaan tämä uusi levy on siis jotain, mitä olen halunnut tehdä parikymppisestä. Jos ei pysty kuulostamaan raskaalta akustisella kitaralla, niin... Otetaanpa omista suosikeistani vaikkapa amerikkalainen kulttibändi Pixies, jolla on hädin tuskin rintakarvan verran tekemistä heavymusiikin kanssa mutta joka kuulostaa härskeimmillään raskaaaalta... Siltä minusta tuntuu, henkilökohtaisesti. Tässä on koko metallimusiikin suurin väärinkäsitys; eihän raskaudessa ole kyse säröstä tai hevirummuista. Debyyttialbumillaan In the Court of the Crimson King vuodelta 1969 yhtye kuulostaa uhkaavammalta kuin useimmat modernit tapporyhmät, vaikka soundinsa on nykymittapuulla ohut kuin onkiliero. Oli miten oli, teimme aikamme sitä, mikä tuntui oikealta, olimme hyviä siinä, ja parilla viime levyllä veimme touhun lakipisteeseensä. (valikoi hetken sanaa) musikaalisuudelle. En välitä, mitä kukaan ajattelee. Åkerfeldtillä on pointti. Ennen äänitimme kitarat neljään kertaan päällekkäin, mutta eipä se kuulostanut niin raskaalta. Luulen etten enää osaisi kirjoittaa niin hyvää progressiivista kuolometallia kuin Watershedillä. Åkerfeldt miettii hetken hiljaa. Tiedän heidät, Åkerfeldt tyytyy kuittaamaan. En ole koskaan kokenut olevani kotonani modernissa metalliskenessä, ja bändit joihin meitäkin vertaillaan... Me panemme enemmän painoa... Entä yksi haastateltavan taatuista lempibändeistä, brittiklassikko King Crimson. minusta tuntuu, etten ole edes kuullut niitä. Myös meidän uudella levyllä on rutkasti mellotronia, Åkerfeldt kehaisee poikamaiseen sävyyn. Sitä paitsi, jos on tiukasti death metal -musiikin fani, on varmasti jättänyt Opethin muutenkin jo aikaa sitten. Jeah. van40 inferno hasta metallista. Jos hakee brutaaliutta, me emme ole brutaalein bändi markkinoilla, emme raskain, emme nopein, emme mitään. heavy. Jäimme tavallaan kiinni meihin yhdistettyyn genreen, Åkerfeldt sanoo, mikä on totta kai hienoa, koska ilman sitä emme olisi voineet tehdä tätä uusinta, emmekä paria edellistäkään albumia. Jos haluaa kuulostaa raskaalta pianon ääressä ja on palleja siihen, kuulostaa raskaalta." että metalli alkoi tuntua lapselliselta, enemmänkin kyse oli siitä, että äärimmäisyys oli jo saavutettu. Kohtasimme seinän. Jos haluaa kuulostaa raskaalta pianon ääressä ja on palleja siihen, kuulostaa raskaalta.. Kun äänitin uuden levyn demoja oikeastaan ilman säröjä, olin että mitä helvettiä, miten tämä voi kuulostaa niin painavalta. Åkerfeldtin edelliseen lausumaan nähden onkin merkillistä, miksi vielä edellisellä Watershedplatalla kolmen vuoden takaa oli löydettävissä death metal -tuntomerkkejä. Saan toki edelleen potkua metallimusiikista, mutta enemmänkin... Mutta silti, edelleen, vielä Watershedillä kuultiin äärimetallivaikutteita, miksi. Joko se homma on kokonaan ohi, tai sitten menemme siinä (äärimetallissa) eri suuntaan. Opethin ensialbumi Orchid julkaistiin vuonna 1995. Minä kirjoitin riffini kuunnellen ( Judas Priestin) Sin After Sin -albumia vuodelta 1977, en Mastodonia. Tajusin tätä levyä tehdessä, kun äänitimme doomahtavan riffin Stratocasterilla, ihan normaaleilla rumpusoundeilla ja niin edelleen, että se kuulosti hevimmältä kuin... En tiedä miksi niin on, mutta näin se vain menee. Siis kuusitoista vuotta sitten. Oli aika etsiä jotain muuta. Heritage ei ehkä ole perinteisellä metallitavalla niin raskas albumi kuin sen edeltäjät, mutta se hakkaa intensiivisyydessä monet kuolometallibiisimme, jos ymmärrät mitä meinaan. Ollakseen raskas ei tarvitse välttämättä olla sitä modernilla tai alleviivatulla tavalla
Åkerfeldtillä on tästä mojova käytännön esimerkki. Ei meillä ole pistää miljoonia tuollaiseen touhuun. jälkeen kyynelten Oli formaatti ja kanavien määrä mikä tahansa, Heritage on siinäkin mielessä merkityksellinen Opeth-levytys, että kyseessä on bändin kymmenes täyspitkä studioalbumi. Ja myös parhaalta soundannut. Olen kuullut ehkä yhden miksauksen, joka on tehty omasta levystämme, ja pari muuta. En voi välttyä miettimästä, olemmeko me yksi noista bändeistä." väliviihdykkeenä muun muassa laser-savikiekkoammuntaa Nicko McBrainin kanssa. Olen melkoinen ummikko, mitä tulee viispilkkuykköseen, Åkerfeldt sanoo. "Minä haluan olla joskus kuin hän: kaikki tulevat juttelemaan hänelle, hän kertoo uskomattoman hienoja tarinoita ihmisille ja on leppoisa kuin mikä. Paitsi että itse musiikki kuulosti milteipä kauttaaltaan mainiolta ja sen soundit Pro Tools -toiminnasta huolimatta veikeän vanhakantaisilta, legendaarinen ympäristö ja tilamiksaus toivat albumin korvien lisäksi myös silmille. Edellisessä Inferno-haastattelussaan kolme ja puoli vuotta sitten Åkerfeldt kertoi olevansa "puolivälissä unelmaansa". Ennen haastattelua hän oli kuullut Heritagen spesiaaliversiolle tarkoitetun miksauksen kerran samana aamuna. Kuuntelukokemus oli kieltämättä hieno. Tämä kiekko jätti minuun sellaisen inspiraation. Se oli todella mukavaa. Oikea kummisetä. Suunnan on oltava eteenpäin vaikka se tarkoittaisikin jossain merkityksessä taaksepäin , ja mies kertoo iloitsevansa siitä, että uusi Opeth-materiaali tuntuu edelleen uppoavan livenäkin hyvin. Åkerfeldtin mielestä kymmenen on "nätti tasainen luku". Minun täytyy harkita uusiksi tätä koko 5.1-livehommaa tuon keikan vuoksi, vaikka toki painimmekin aivan eri liigassa. Punaviinitilkka ja toinenkin avitti toki asiaa. En ole koskaan kuullut edes sitä (Pink Floydin) Dark Side of the Moonista tehtyä! Mitä Heritageen tulee, olen tietysti kuullut sen normiversiona monta monituista kertaa, mutta silti olin tänä aamulla kananlihalla. Lopulta agendani oli, että kuolen ellen pääse sille keikalle! No, muusikkona olemisen etuja on, että saa tiettyjä erivapauksia, ja sain hommattua kaksi lippua, minulle ja basistillemme Mendezille. Kaikki sillä keikalla saattaa kaikki muut häpeään. Vau! Se oli paras konsertti, jonka olen nähnyt koko elämäni aikana. Tiedän, että menetämme jonkin verran vanhoja faneja, mutta toivon mukaan saamme myös uusia. Minulla oli kyynelet silmissä sinä iltana. Tajusin nukkeja katsoessani, että kaksi hahmoista on jo kuollut, Waters soittaa huomenna oikeasti, minulla ei ole lippua ja paikalle on päästävä. Sitä alkoi "nähdä" kaikenlaista. Käyttämällä laatulaitteistoa ja asiansa viimeisen päälle osaavaa miksaajaa tulos voi olla huikea olettaen tietysti, että itse bändi osaa soittaa. Siitä tulee mieleen myös negatiivisia asioita. Sovimme, että hän pyrkii pitämään stereomiksauksen idean, ja niinhän se menikin. Åkerfeldt painottaa, ettei halua olla bändissä, joka elää jatkuvasti menneessä. "Jos nyt ajattelee kuuntelemiansa bändejä, aika harvan kymmenes levy on enää hyvä. Hän on myös aidon oloisesti innoissaan, ettei yksikään Atlantis-studioilla vierailleista journalisteista ole tyrmännyt Heritagea vaikkei, kuten muistamme, "välitäkään muiden mielipiteistä". Itsehän lopetan hommat siihen, kun stereomiksaus on valmis. Pidän siitä, että tulos on hienovarainen. Lisäksi kymmenen levyä on aika paljon, hän ynnää. No, ehkä me ostimme tällä levyllä hieman lisäaikaa. Pink Floyd kävi täällä Division Bell -aikaisella Pulsekiertueellaan, tietysti ilman Watersia, ja minä en mennyt 42 inferno silloin paikalle mutta kuulin jälkeenpäin, kuinka mahtava keikka oli ollut, Åkerfeldt kertoo ymmärtävään sävyyn. Siinä on minun roolimallini", Åkerfeldt sanoi puhuessaan kestäpä muusta kuin tuolloin vielä hengittäneestä herra Ronnie James Diosta. Itsehän en malta odottaa, että pääsen taas äänittämään. Ozzyn isännöimä tilaisuus Abbey Roadilla taas pauhasi niin lujaa, että korvat vuosivat verta tulpista huolimatta ja isäntä vaati lisää volaa. Enpähän voi välttyä miettimästä, olemmeko me yksi noista bändeistä... Sanoakseni rehellisesti, en todellakaan tiedä, mitä tämän levyn kanssa tulee tapahtumaan.. Ensireaktiona heräsi suuri hämmästys: bändi, joka toitottaa menneen maailman meininkejä ainoina oikeina haluaa esitellä uuden taideteoksensa viidessä kanavassa! Vaikka kaksi on ainoa oikea määrä! Åkerfeldtin kanssa jutellessa selviää, ettei surround-soitto ollut hänen tahi bändinsä idea vaan tuli miehelle itselleenkin managementin masinoimana yllätyksenä. Nyt sitten eräs ystäväni pykäsi kasaan kuuntelusession, jossa kuunneltiin Floydin Syd Barrettin aikaisia äänityksiä niin, että kaveri oli pannut nukkeja lavalle esittämään bändin jäseniä. Haaveissa siintävän tulevaisuutensa kuvaamiseen hän käytti miestä, joka sai Heritagella kunniamaininnan. Kaikenlaista siis, mutta kuinka ollakaan, Opethin Heritage on ensimmäinen ennakkokuuntelemani albumi, joka kuultiin 5.1-tilassa, viiden kotimaisen Genelec-kaiuttimen ympäröimänä. "Eihän se ole Pink Floyd, vain ikivanha Waters ja mitä lie ukkoja"... En ole koskaan ajatellut, että me tekisimme niin, mutta sitten menin katsomaan Roger Watersia... Eräs naistoimittaja, joka oli minulle entuudestaan tuttu, sanoi miltei kyynelissä, että hän sai muistutuksen, miksi hänen rakkautensa Opethiin on niin syvää. Jos nyt ajattelee kuuntelemiansa bändejä, aika harvan kymmenes levy on enää hyvä. Sattumaa tai ei, tämä sessio sattui samalle illalle kun ensimmäinen Watersin kahdesta Tukholman-keikasta. Kerron pitäväni henkilökohtaisena tragediana sitä, etten mennyt Watersin Helsingin The Wall -keikoille. Suurella pensselillä on helppo maalata, tarkempi sivellintyö on juttu erikseen. 5.1 on siis Stevenin (Wilson) touhuja. Yksi surround-äänen kiistattomista mahdollisuuksista kytkeytyy livesoittamiseen
Minua ei haittaa, mihin genreen meidät luokitellaan tai tullaan luokittelemaan pois. Syy tähän on yksinkertainen, sillä yhtyeen kitaroista, lauluista ja biisienkirjoituksesta vastaavan keulakuvan Tuomas Karhusen mukaan The Serpent Creation -levy on saanut muotonsa paineitta ja väljällä aikataululla. Seuraavat treenit ovat Suomessa, treenaamme muutaman päivän ennen levynjulkkarikeikkaa. Aloitin säveltämisen vuonna 2007 vielä Espanjassa asuessani ja levy nauhoitettiin vuonna 2009. Karhusen tekstit pysyttelevät kuitenkin kaukana yksiulotteisesta "hail Satan!" -messuamisesta ja tarjoilevat useita ulottuvuuksia ja pohdittavaa kuulijalle. Syy miksi levy tulee kauppoihin vasta nyt on se, että rahoitin kaiken itse, eikä levylle ollut mitään deadlineja. Olen odottanut pitkään, että pääsisimme toimimaan aktiivisena bändinä joka osa-alueella, ja nyt ensilevyn julkaisun sekä ensimmäisen live-esiintymisen myötä olemme siinä pisteessä. Usein toistuva teema on maailmankaikkeuden luova ja tuhoava dynaaminen prinsiippi, joka käsitetään monissa henkisissä opeissa feminiinisenä voimana. Nautin The Serpent Creationin tekotavasta, mutta seuraavan levyn ilmestymistä ei tarvitse odottaa vuosikausia, sillä motivaatio on kova. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, ja on tärkeää oppia tiedostamaan, milloin on aika odottaa ja milloin pitää iskeä epäröimättä. Nauhoitusten jälkeen muutin Suomesta Ruotsiin ja häivyin heti sen jälkeen kolmeksi kuukaudeksi Aasiaan, joten vuodesta 2010 tuli tavallaan välivuosi. Forgotten Horrorin musiikki on helpointa linkittää Dissectioniin ja etenkin sen viimeiseksi jääneeseen, huikeaan Reinkaos-testamenttiin (2006). Bändissä vaikuttaa jäseniä sekä Suomesta että Ruotsista. Forgotten Horror on pimeän magian välikappale, jonka avulla voimme astua todellisuuden syvemmille ja pimeämmille tasoille. Emme tule jäämään minkään tietyn genren bändiksi, koska menemme koko ajan eteenpäin ja luomme itsemme aina uudelleen. On toki vaaransa, että kaikkea aletaan korjailemaan ja parantelemaan loputtomiin. ForGotten horrorin kOhdalla määrätietOisuus Onkin tuOttanut mehevää hedelmää. nette treenaamaan, vai onko tällaiseen aktiiviseen bänditoimintaan edes tarvetta. Yhtyeen muut vakiojäsenet Corpse (basso) ja Kassara (rummut) ovat minulle kuin veljiä, ja olemme soittaneet jo vuosia yhdessä muidenkin bändien tiimoilla. Esimerkiksi avausraita Destroyer of Time on invokaatio ja ylistys Coatlicuenimiselle mesoamerikkalaiselle pimeyden jumalattarelle. Nämä asiat ovat minulle iso osa jokapäiväistä elämääni, itse asiassa okkultistinen toiminta oli syy Ruotsiin muutollenikin. Tuona aikana teetätin kansia varten mittatilaustöitä kahdelta eri taiteilijalta. Kuinka aktiivisesti kyke- tarkka suunnitelmallisuus ja harkintakyky Ovat usein avain hyvän black metalin syntyyn. Aiheet rönsyilevät paljonkin, aina antiikin Roomasta intialaisiin tantrisiin doktriineihin. Forgotten Horrorissa on kyse palavasta halusta astua uusille maaperille sekä potentiaalin valjastamisesta "Forgotten horrorissa on kyse Palavasta halusta astua uusille maaperille." 44 inferno teksti joni juutilainen kuvat sami jämsen / riot unit www.ForGottenhorror.com. Vasemman käden initiatorinen polku sekä kiintymys jumaliin joihin uskon ovat ne kantavat voimat, jotka nivovat kaiken lopulta yhteen. OMILLA EHDOILLA l aadukkaan kotimaisen black- ja death metalin julkaisemiseen erikoistuneen Woodcut-levy-yhtiön tuoreimman löydön Forgotten Horrorin musiikki kuulostaa useita muita vastaavan musiikillisen linjan albumidebytantteja ammattitaitoisemmalta ja vahvemmalta. Onhan välimatkoja Suomenkin sisällä, ja uskon, että kyse on enemmän siitä, mitä soittamisen ja musiikin eteen on valmis uhraamaan. Jos bändi on oikeasti prioriteetti, niin kyllä sitä hilaa itsensä vaikka miten järjenvastaisillakin aikatauluilla kaupungista tai maasta toiseen, treenikämpille asti. Kiintymys jumaliin Kuten black metaliin kuuluu, sanoitukset näyttelevät The Serpent Creationilla erittäin merkittävää roolia. Terävästä mutta samalla melodisesta The Serpent Creationista on helppo vetää johtolankoja myös Watainiin, Lord Belialiin ja useaan muuhun ruotsalaiseen melodiseen black metal -aktiin, mutta vertailut eivät Karhusta juuri häiritse. Yhteensoitto ja musiikilliset kemiat toimivat loistavasti
Miksi Forgotten Horror sitten esittää juuri tällaista musiikkia. Kreatorin Pleasure to Kill (1986) oli maailman kovin levy! Matka lähti koulunpenkiltä edesmenneeseen Valhalla Metal Bariin kaljaa tarjoilemaan ja Kuopion old school -porukoihin. Se voi olla joku henkilökohtainen demonisi, jonka luulet jo jättäneesi taakse, mutta joka kiertää lopulta jälleen eteesi. Alun perin halusin bändilleni nimen, joka symbolisoi sitä polkua jolla kuljen, mutta joka ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn okkultistiseen nimeen, henkiseen oppiin tai järjestelmään. Omistaudun bändeilleni täysin, ja Forgotten Horror on minulle valtava ilon lähde sekä kanava, jonka kautta olen yhteydessä transpersoonalliseen.. Mitä bändi ja sen musiikki tarjoaa sinulle muusikkona ja ennen kaikkea ihmisenä. Ensimmäinen metallibändi, jota aloin kuuntelemaan ala-asteella, taisi olla Metallica, sitten joskus ala-asteen lopulla löytyivät Rotting Christ, Kreator, Sepultura sekä Running Wild. konkreettiseksi energiaksi. Yhtye kulkee käsi kädessä oman initiatorisen kehitykseni kanssa. Forgotten Horror voi olla vaikka jonkin muinaisen uskonnon jumala tai käsite jonka parissa työskentelen, mutta toivottavasti nimi avautuu kuulijoille myös erilaisilla tavoilla. On olemassa forgottentombeja ja forgottensunriseja, mutta nimi erottuu kuitenkin kasasta tietynlaisella kolkkoudellaan ja rujoudellaan. Tätäkö lähdit hakemaankin. Suunta, mihin haluamme mennä, on löytynyt ja pysyy samana, mutta mukaan tulee jatkuvasti uusia elementtejä, uusia lähestymis- ja toteutustapoja, koska musiikilliset mahdollisuudet ovat rajattomat ja toteutan itseäni miettimättä liikaa mahdollisia vertailukohtia tai tyylisuuntia. Muinaiset jumalat ja henkilökohtaiset demonit Jos pureudutaan vähän pidemmälle historiaan, niin millaisen musiikillisen taustan omaat ja mitkä bändit ajoivat sinut aikoinaan äärimetallin pariin. Vuosituhannen taitteessa soitin kitaraa Flamessa ja soitin myös joitain keikkoja Urnissa. Mistä bändin nimi mahtaa juontaa juurensa. Viime vuoden alussa perustimme Corpsen kanssa myös uuden bändin, joka kantaa nimeä Jess and the Ancient Ones, Tuomas muistelee. Musiikki yleensäkin on minulle niin äärimmäisen tärkeä asia, että minua ihmisenä ei voi ottaa erilleen musiikista jota teen. Forgotten Horrorin perustin tammikuussa 2004, ja muutamia vuosia myöhemmin liityin Deathchainiin kitaristiksi
Lopulta löytyy outo ränsistynyt sotilastukikohta, jota ei löydy edes kartalta. En usko, koska taustalla on älämölö ja äijää lentelee suunnilleen vaakatasossa. Ei kuulemma oikein mitään, mutistaan ovella puolinolona. Arkkitehtonisesti erikoiselta alueelta ja uniikista ilmapiiristä löytyy kaikkea kunnon peijaisiin tarvittavaa, myös läjä- HELVETTIPARATIISISSA päin Metalcampiin matkaavia sotureita. Paikalla on jo rähinä päällä, eri kansallisuudet starttailevat festivaalia, joka ei ole vielä varsinaisesti alkanutkaan. infernO kävi paikan päällä tarkistamassa, pistääkö nOin viikOn mittainen festivaali pikkuruisen tOlmin-kylän juurikin OtsikOn mukaiseksi ääripäiden sekamelskaksi. Nähtävyyksien jälkeen yritän kerätä tietoa Slovenian juhlimiskulttuurista, sekin kun taitaa olla yksi reissun osista. "Monopolirahoja" lunastettuaan saa alkoholipitoista palvelua (esim. teksti aadolF virtanen i kuvat aadolF virtanen ja markus ceGlarski/ceG desiGn slOvenialainen metalcamP-festivaali On hurmannut ihmisiä maisemillaan, edullisuudellaan ja nimekkäällä esiintyjäkaartillaan vuOdesta 2004. Tästä se lähtee, nimittäin viivasuora leikkaus ekaan festivaalipäivään, maanantaihin. Esimaistelut Ljubljanaan kasaantuu läjä suomalaisia ja aloitamme matkan Tolminiin, missä odottaa talomajoitus, johon sain itseni tuurilla mahtumaan. nO, pistihän se. metalcamp M etalcamp-mahdollisuus tulee tietooni viime metreillä, mutta onneksi loma osuu juuri sopivasti kohdalle. Matkaa kertyy noin sata kilometriä, mutta korkeuserojen takia se kestää pari tuntia. Puhumme strippareista, mutta en näe näillä vaatteita päällä missään vaiheessa. Hurjaksi menee, joku lavaperformanssiin vedetty karpaasikin paiskataan lavalta tyttöjen toimesta liian innostumisen vuoksi. tuoppi 3) jonottamatta ja saumattomasti. 46 inferno. Siis sisuksiin. Kyselen ovella, mitä mahtaa olla tekeillä. Ljubljana on kaunis ja pieni, kuten koko maa. Pidättäydyn urkkimasta tietoja tapahtumasta ja koko Sloveniasta, koska lennän tutustumistarkoituksessa maan pääkaupunkiin jo festivaalia edeltävänä perjantaina. Lavoja pystytellään, mutta avoinna ovat jo kojut ja alueen vetonaula, 24 h Beach Party -osio baareineen ja mekkaloineen. Paikalla ketkuttaa death metalin tahtiin myös naistanssijoita lavallaan. Aikani yössä vaellettuani totean joko tulleeni Italiaan tai sitten maassa juhlitaan piilossa. Kaupunki ei vaikuta tarjoavan siihen juurikaan mahdollisuuksia
"Myös näyttävyys ja mukavuus vaatteissa ovat tärkeitä", Salonen miettii. 50 inferno. "Tulin katsomaan At the Gatesia, Killing Jokea, Morbid Angelia ja Amorphista." Vaatteet on valittu sään mukaan. HELTEISTä teksti heidi Paajala kuvat heidi ja markus Paajala TUSKAA tuska-Festivaali järjestettiin tänä vuOnna kaisaniemen sijaan helsingin suvilahdessa. "Sopivat kelit", Jonne tuumaa. "Tatuoinneista pitävällä Emmillä on jo reilusti tatskaa oikeassa jalassa. "Tänä vuonna tulin vaan Amorphista venaan, Devin Townsend oli myös kova." ää JALIS : KUVIAo.fi n er www.inf LIVER APSA Pääkallomekkoon sonnustautunut helsinkiläinen Emmi asuu kivenheiton päässä festarialueesta. "Kaveri harjoittelee tatuointeja, koko jalka on varattu siihen." Tuskan ekakertalainen Jonna Salonen on tullut Turusta ihmettelemään meininkiä. metallikansa nautti helteisestä tunnelmasta kOrsetinnyörit tiukalla ja letti viuhuen. Jonne Loikkanen Helsingistä tuli päiväpiletillä katsomaan erityisesti Amon Amarthia ja Turisasta. "Tämä on ok paikka, mutta Kaisanimestä kaipaan sitä nurmikkoa", hän toteaa. Violetti T-paita valikoitui Jonnen ylle, koska mustaa ei löytynyt. Helsinkiläinen Stryper-fani Kristian on kolmatta kertaa Tuskassa
Katseenvangitsijaksi valikoitui Kalevalan rintakoru. Helsinkiläinen Aija puolestaan on haalinut vaatteita ympäri Eurooppaa. Uutta festivaalialuetta Suvilahdessa Anneli vierastaa hieman. Pariskunnan kotona hevi soi jatkuvasti, ja festaripäiväksi valikoitui bändien perusteella sunnuntai. Pellavarockia kaivataan, siellä oli hyvä meininki", pariskunta päättää. Espoolainen Jonna on valinnut päälleen pelkästään mustaa. "Mekkoni on peruskaupasta", hän toteaa. Ei tämä nyt niin kauhealta paikalta tunnu." "Kaisaniemi oli parempi sijaintinsa vuoksi", Rauno toteaa. "Ensimmäistä kertaa festareilla olimme 90-luvulla. "Ens alkuun tuntui, että ei, mutta ehkä. "Korsetti on hankittu Helsingistä, hame Tukholmasta ja kengät Amsterdamista", Aija kertoo. "Vaikka tänne ei saakaan tuoda vaarallisia esineitä, mulla on nyrkkirauta mukana", hän jatkaa viitaten käsilaukkuunsa.. Anneli ja Rauno Koivunen Jokelasta muistelevat olevansa Tuskassa ainakin neljättä kertaa. Kvelertak ja Turisas kiinnostavat
Hän on aina valmis jakamaan sen minkä tietää ja osaa, jos toiselta osapuolelta vain löytyy vastaanottokykyä. Ensin mainitun hän oppi itse aikoinaan kantapään kautta. Soittaminen löysi toteuttajansa hyvin luonnollista reittiä. Materiaalia levylle on jo koossa suuret määrät. Jos joutuu soittamaan vaikka japanilaisen pianistin kanssa eikä kumpikaan ymmärrä toista sanaakaan, ei tarvitse kuin lyödä laput naaman eteen, niin homma toimii. Intin jälkeen hän alkoi hankkia lisää tietoa ja treenata järkyttäviä määriä. 52 inferno. On kaiketi niin, että perinpohjainen omistautuminen omalle intohimolle tekee ihmisestä paitsi etevän myös sympaattisen henkilön. Ympärillä on paljon peilejä, jotta soittoasentoa voi tarkkailla monesta suunnasta. teksti vilho rajala i kuva markus Paajala i www.kaihahto.com kai hahto On tullut tunnetuksi nimenOmaan metallirumpalina, mutta hän On aina kOrOstanut mOnipuOlisuuden tärkeyttä. Vastaanotto oli lievästi sanoen innostunut. Niiden kieli on kaikille sama. Se on tärkeää, että oppilas kuulee ja näkee itse, mitä tekee. Angra-kitaristi Kiko Loureirokin on ottanut mieheen yhteyttä ja haluaisi tehdä yhteistyötä. Näin ne eivät unohdu. Tunnin päätteeksi opettaja ojentaa oppilaalle nivaskan käsinkirjoitettuja rumpunuotteja, joihin on kirjattu kaikki asiat, jotka tunnilla käytiin läpi. Olisi kiva lähteä tekemään kaikenlaista, mutta se ei vaan aina ole mahdollista. sOittajan tulee kunniOittaa kaikkea musiikkia. KAIKKIPERUSTUU RYTMIIN E teeni istuutuu mies, josta on erittäin vaikea keksiä mitään negatiivista sanottavaa. Hahto soittaa, klinikoi ja opettaa jatkuvasti. Nuotit ovat hyvä apu, joka jokaisen muusikon kannattaisi ottaa haltuun. Kun Hahto sai lapsena ensimmäiset rumpunsa, hän alkoi soittaa beat-komppia siltä istumalta. Opetussysteemi on pitkälle hiottu. Levyn varsinainen pihvi, eli studiossa kuvattava opetusosa pitäisi vielä tehdä. Tänä vuonna piti olla helvetin hyvin aikaa kaikelle, mutta eihän mulla ole taas ollut aikaa yhtään mihinkään. Ruotsalaiset bassoguru Jonas Hellborg ja kitaristivelho Mattias IA Eklundh ovat perustaneet Hahdon kanssa trion, joka tekee ensi vuonna keikkoja ja ehkä jopa levyn. Hän on suunnitellut pitkään dvd-julkaisua, ja nyt olisi oiva tilaisuus saada se vihdoin tehtyä. Haastattelen Kai Hahtoa Tuskassa, missä Time-levyä jo vuosien ajan tehnyt Wintersun heitti edellisenä päivänä makoisan keikan. Tuskassakin kuvattiin drumcam-kuvaa Wintersunin keikalta. Armeija-aikana Hahto ymmärsi, että rumpujensoitto on hänelle "se" juttu. On tärkeää, että oppilas motivoituu itse ja ymmärtää asioiden merkityksen. Opetan parhaimmillaan 45 oppilasta viikossa. Hahto haluaa painottaa levyllä nimenomaan opetuspuolta. Tiimalasi on valunut ihan käsiin, mies tuskailee. Mä haluan tehdä vain sellaista musiikkia, jonka pystyn allekirjoittamaan. Ymmärrä kehoasi Tänä vuonna juhlitaan Hahdon 20-vuotista taiteilijuutta. Kummallakin on kuulokkeet ja puhemikit. Swallow the Sun aloittaa uuden levyn äänitykset syyskuussa. Myöhemmin kuvaan astuivat vaasalaiset bändit kuten Enochian Crescent, Misantropia ja tietenkin Rotten Sound. Silloin teen opetushommia kahdeksan tuntia päivässä, Hahto kertoo. Enkä mä halua olla sellainen sessiojätkä, joka lähtee automaattisesti tekemään jokaisen levyn, johon pyydetään. Kyselyitä tulee tosi paljon, mutta realiteetit on joskus niin uskomattomat... Wintersunin lisäksi Hahdolla on muitakin rautoja tulessa. Vaan jätetään opetuspuoli hetkeksi. Hahto on hyvä pedagogi, koska hän pyrkii aina perustelemaan, miksi asiat opetellaan niin kuin opetellaan. Soittoergonomia ja raajojen tasavertaisuus ovat asioita, joista Hahto on puhunut vuosia. Hahto soittaa omassa 40 neliömetrin opetustilassaan sähkösettiä ja oppilas akustista
inferno 53
toimituskulut Sounds Of A Playground Fading In stores now! www.inflames.com 201 1. + Special guests + Ke 16.11 Helsingin Jaahalli Liput: 46e + mahd
Laulun ja soolokitaran esittämät melodiakulut ovat taattua GBmelankolistelua, mutta nekin lipeävät ajoittain hieman yllätyksettömiksi ja maailmoja syleileviksi. Riffit soivat kirkkaasti ja lujaa, mutteivät ehkä ole aivan odotetun räjähtäviä tai kekseliäitä. Ehkä se sitä jossain mielessä onkin, mutta levyn suurempi synti on ilmestyä Isolation Songsin jälkeen kuin olla sitä hälyttävästi heikkotasoisempi. Vuoroveto napakasti soitettujen, ilmavien ja väkevästi kasvavien balladien ja räyhäkästi tulkittujen raskasmetalliraitojen välillä on totutun soljuvaa. Onhan tuossa hyvääkin. Jussi Ratilainen Kyynisen päivän pettymys Kun taustalla on vuosikymmenensä kenties paras kotimaisen raskaan rockin levy, lähtökohdat jatkoliikkeiden arvottamiseksi eivät ole aivan yksioikoisia. Until Fear No Longer Defines Us on siis itsenäisenä levynä aidosti vaikuttava ja suositeltava, mutta uudeksi Isolation Songsiksi siitä ei ole millään. Mikko kuronen Ghost BriGade Until Fear No Longer Defines Us SeaSon of MiSt Arvosteluasteikko lyhyesti: pohjamutaa Inferno 59. Himmeää tyhjiötä jossakin Katatonian ja Amorphisin välissä täyttävän jyväskyläläisremmin kolmas levy, pitkälti mestarillisen Isolation Songsin (2009) koordinaateilla jatkava Until Fear No Longer Defines Us olisi kyynisempänä päivänä helppo teilata pettymykseksi. Tuli ei ohjaa retkuetta yhtä hekumallisiin tunnelmiin ja melodioihin, mutta kyseessä on silti tunnistettavan rehti, tunnepitoinen ja jäntevä teos. Ehkä tässä on syy, miksi levy tuntuu toimivan paremmin taustakuuntelussa kuin tarkemmalla mielialalla tankattuna. Positiivisimpia piikkejä ovat rohkeasti avaukseksi lyöty grungehtavan akustinen hituri In the Woods, Into the Black Lightin paikan täydellisenä kolmosbiisinä melkein lunastava Chamber, Katatonia-henkisellä pääriffillä ja oivalla suvantokohdalla pelaava Breakwater, pirteän hyppelehtivällä säröttömällä näpyttelyllä koristeltu Cult of Decay, tuttuun malliin usvaisesti vellova Soulcarvers sekä jossain määrin Traces of Libertyn pontevasta Amerikka-riffistä blackmetalliseen lähestymiseen kääntyvä tremolomelodia ja rääkylaulu. mestariteos keskiverto Keikoilla Manne Ikonen on laulanut esimerkiksi A Storm Insidea niin laajalla äänialalla, että levyllekin kieltämättä odotti jotain kokeilevampaa
Omaperäisyyden puutteesta on selvitty ennenkin, mutta Newbreed onnistuu tekemään kaiken niin hajuttomasti, ettei levyä kykene täysin edes vihaamaan. Uskomattominta on kuitenkin se vainu, jonka avulla Baaba Kulka on luonut biisistä juuri tällaisen version. Pete "Commando" Sandovalin blastbeat -tulitus ja omanlaisensa kulmikas rytmittely, Trey Azagthothin riffimyrskyt ja räjähtävät soolorevitykset yhdessä David Vincentin ilkeän ja korkeahkon örinän kanssa ovat ensilevyn tavaramerkit. Se on pullollaan jos jonkinlaisia käänteitä, kikkailua ja teknisen metallin ääripäiden sekoittelua, mutta hengettömyys pyyhkäisee tästä välittömästi puolet pois. aki nuoPPonen fair to midlaNd Arrows & Anchors SeaSon of MiSt morBid aNGel Altars of Madness / Blessed Are the Sick earache / platan kokonaiskesto on miltei kaksinkertaistunut! Siinäpä rahalle vastinetta. serPent GeNeral surGery Necrology relaPSe Alun perin vuonna 1991 julkaistu Necrology sisältää sen luokan Carcasskloonausta, että tämän diggailusta tulee melkeinpä huono omatunto. Ansiokas uusintajulkaisu. kari koskinen Jonkun mielestä on ilmeisesti hyvä idea perustaa bändi ja rakentaa sen kappaleet täysin Opethin, Meshuggahin, Mastodonin ja Alice in Chainsin varaan. Samalla monet ovat hehkuttaneet Fair to Midlandin olevan yksi aikamme innovatiivisimmista tuoreista bändeistä, joka yhdistelee musiikissaan uskomattomalla tavalla kaikkia 2000-luvun modernimman raskaan musiikin parhaita puolia. Hullu ja lennokas teos, jonka poikkihuilulla sooloillut introt vain korostavat pohdintaa siitä, onko Steve Harrisin alkuperäinen idea Wrathchildista ollut juuri tällainen ja näin topakasti Jethro Tullia kunnioittava. Baaba Kulkan näkemys Wrathchildista on valloittava heti ensi kuulemalta. Arrows & Anchors ei ole missään nimessä huono levy, mutta sen metalcoreimmat ja numetallisimmat raidat ovat vasta alkua ärsykkeiden tiellä, joka kipuaa huippuunsa System of a Down hiilipaperikopioiden kohdalla. Debyyttilevy Altars of Madness (1989) on ehdottomasti yksi maailman klassisimmista death metal -kiekoista. Yhtäkkiä tajuaa, tai ainakin luulee tajuavansa, mikä tämänkin sävellyksen pohjimmainen henki on. Olen törmännyt Maiden-diggailijana jos jonkinlaisiin lainausmielessä liikkeellä oleviin Steve Harrisin perillisiin, mutta puolalainen alternativegenreä edustava Baaba Kulka -projekti on niistä tähän saakka tyylikkäin ja mielenkiintoisin. Musiikkityylejä löytyy soulista skiffleen ja motownista gregoriaaniseen lauluun. Asiaa pitäisi päästä kysymään itseltään Harrisilta. Sattumaa tai ei, biisi on hirmuisen paljon IM-pomo Harrisin nuoruusajan suosikin Jethro Tullin näköinen. Newbreedin nimikkoalbumi on lähinnä vaivaannuttavaa kuultavaa. Ihan sama, millaista laatua riffit tai varsinkin laulumelodiat edustavat, kunhan kaikkien elementtien alkuperät tulevat erittäin selväksi. Terävään ja huolella tuotettuun uudempaan materiaalin verrattuna Necrology sisältääkin selkeästi räjähtäneempää tavaraa. Alallaan palkitun Gaba Kulka -nimisen muusikkoneitosen ja kumppaneiden käsittelyssä on tehty kymmenestä Iron Maiden -biisistä riisuttuja, täysin uusittuja ja kekseliäästi erikoisilla soittimilla soitettuja versioita. Eri lajityyppien taitavasta yhdistelemisestä on vaikea puhua siinä vaiheessa, kun levy koostuu kuudestatoista hajanaisesta kappaleesta, joista yhdessä apinoidaan härskisti yhtä bändiä, toisessa toista, kolmannessa kolmatta ja neljännessä lyödään vaihteeksi pakkaa sekavammaksi matkimalla paria bändiä yhtä aikaa. Jottei tämä arvosteluteksti veisi koko sivua, tyydyn tiivistämään kaiken lopun Baaba Kulka -levystä sanoen, että sen raidat ovat pullollaan omaperäisesti sovitettuja kappaleita, joissa elektroniset ja akustiset soittimet on naitettu toisiinsa tyylikkäästi. Yhdeksästä varsinaisesta biisistä peräti neljä oli julkaistu jo aiemmin: kolme vuonna 1986 nauhoitetulla mutta 1991. Äänimaailma on tuhdimpi ja Vincent murisee matalammalta. Newbreedin kohdalla tästä ollaan jopa niin ylpeitä, että saatekirjekin on ladattu täyteen bändiin vaikuttaneita esikuvia. Sunlight-studiolla luotu soundi ja törkeästi silmille hyppivät veripommit toistelevat alan standardeja pirun taidokkaasti ja mukavan luomusti. Monika Kmita NeWBreed Newbreed Metal MinD BaaBa kulka Baaba Kulka MyStic Iron Maiden sanotaan se taikasanaksi heti alkuun, jottei seuraava luonnehdinta menisi ohi ainakaan niiltä, jotka halajavat Rautaneidon viehkeää seuraa. Levyllä on kyllä mukanana nippu groovaavia riffejä, tarttuvia kertosäkeitä ja tunnelmaakin, mutta kaiken olisi voinut tehdä paljon paremmin tiivistämällä joka suunnasta. aki nuoPPonen Kuolometallin peruspilarit pusketaan jälleen markkinoille vaikkeivät ne sieltä koskaan kadonneetkaan. Kyllä tämä esimerkiksi Reek of Putrefactionin tuhnuilusta ohitse vetää, mikä ei ole huono saavutus. Fair to Midland on nostettu kolmella aiemmalla levyllään tavallista aloittelevaa bändiä korkeammalle jalustalle, lähinnä bändin taustajoukoista johtuen. Otetaanpa siis kourallinen Opethin raskaimpia riffejä, korostetaan niiden mutkikkuutta Meshuggahin tahtilajikikkailuilla, heitetään sekaan hieman eksoottisempia melodisuuksia ja kuorrutetaan koko hoito vielä grungesti ulisevilla kertosäkeillä. Jossain tämän kaiken keskellä on unohtunut panostaa enemmän itse biisimateriaaliin. Vuoden 1991 kakkoslevy Blessed Are the Sick on edeltäjäänsä moni-ilmeisempi kokonaisuus, jossa tilaa saavat myös pienet välisoitot. Sama tulee mieleen To Tame a Land -versioinnista, jossa alkuperäisäänityksen alun melodiariffi on toteutettu itämaisilla syntikkasävelillä. Jo vuosia demotasolla vaikuttanut orkesteri oli esikoisensa aikaan skarppi ja kypsä kopla, ja tämä kuuluu tiukkana raivokkuutena, jonka yllä leijuu pahaenteisyyden aura. Lähes yksi yhteen esikuviensa varhaista materiaalia kopioiva death/goregrind kulkeekin 64 Inferno poikkeuksellisen härskillä ja viihdyttävällä otteella. Levyn soundit eivät ehkä ole selvinneet ajanhampaiden jauhannasta aivan kunnialla, mutta kokonaisuutena Altars on yhä hämmästyttävän tuoreen oloinen äärimetallituotos. Näiltä ruotsalaisilta meni lähes kaksi vuosikymmentä ensimmäisen pitkäsoiton julkaisemiseen. Ainakin kaikkien Iron Maiden -puritanistien kannattaa ottaa tämä levy haltuun, vaikka se kuinka sotisi vastaan sitä periaatetta, että Maiden-coverit ovat perseestä. Jaakko silvast Kolmella bonusbiisillä varustettu lyhykäinen kellottaa 20 minuuttia, mikä onkin aivan pätevä annos näin hurjaa kurlutusta
Mutta ei, herra tuntuu aktivoituneen 2000-luvulla kokonaan uudella innolla. Näitä seuraava balladi I Cry Alone kulkee sekin komeasti ja letkeä Katrine istuu perään kuin koira käskemällä. Tämän jälkeen materiaali taantuukin kirotulle ihan kiva -tasolle, jolta se ei enää nouse haastamaan neljää ensimmäistä kappaletta. Pelkkä tuottajavastuun jakaminen luottomiehen kanssa olisi todennäköisesti ollut ensimmäinen askel kohti vieläkin parempaa kokonaisuutta, sillä nyt materiaalia on vähintäänkin neljä kappaletta ja 20 minuuttia liikaa. AL 02.09.2011 @ YO-T T alo, ampere SARGEIST (Fin) ONDSKAPT (Swe) SACRILEGIOUS IMPALEMENT (Fin) FORGOTTEN HORROR (Swe/Fin) V ALOTON (Fin) www.forgottenhorror.com www.woodcutrecords.com. Agonien varrella liikutaan jossain vanhan koulukunnan black metalin ja ambient blackin välimaastossa. Sävellykset ovat NIIN edeltä käsin ennustettavissa. Der Weg Einer Freiheit on unohtanut, kuinka sinne jatkuvasti takovien komppien, vain etäisesti melodisten riffien ja joka vä- dead eNd fiNlaNd Stain of Disgrace DeaD uniteD Tässäpä varsinainen melodisen death metalin vuoristorata. Sitä ei juuri väljähtyneiden riffien tai melodioiden joukosta löydy. aki nuoPPonen Kun saksalainen Der Weg Einer Freiheit ilmaantui black metalin laajalle kentälle pari vuotta sitten, kyseistä debyyttiä tuli pyöriteltyä muutaman kerran, ja tämän jälkeen koko bändi sai luvan vaipua unholaan. Live Fire -yhtyeen kanssa julkaistu ensijulkaisu osoittaa, että parhaimmillaan herralla on yhä edelleen taito hyppysissään, siis tehdä hienoa, vanhakan- taista, leppoisaa ja tyylikästä hard/heavy rockia. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa kamaisesti, huudot ja rääkynät saisivat Keijo Niinimaan tukehtumaan nauruun. Muutamat metallisemmat kohdat, jotka ovat "ihan kivoja", saavat matskun tuntumaan vain vieläkin turhemmalta. Ensivaikutelma ei tee bändille täyttä oikeutta. Ovathan herra Hensleyn sävellykset vielä tällöinkin erittäin ammattitaitoisia, helppoja ja mukavia kuunneltavia, mutta lopun useampi rokkiveto ja tunnelmointipala tekevät kokonaisuudesta hieman hajanaisen oloisen ja itseään toistavan. Fasterin avaava raskas ja pitkähkö aloituskaksikko Set Me Free (from Yesterday) ja The Curse on erittäin mukavaa kuunneltavaa ja samalla levyn parasta antia. Nyt yhtye valmistautuu uusintaotteluun Agonieksi nimetyn ep:n voimin, ja levy tavallaan kaunistelee totuutta bändin musiikista mittansa vuoksi. Syy ei ollut välttämättä itse musiikin tasaisen varmassa laadussa, vaan ennemmin siinä kuuluisassa ilmiössä, jossa samankaltaista meteliä on kuultu ihan liikaa. Itse asiassa vitutuskäyrä vain jatkaa nousemistaan levyä enemmän kuunnellessa ja tätä jorinaa kirjoittaessa. Helvetin huono ja turha tekele! Janne tolonen keN heNsley & live fire Faster earMuSic Uransa ja hittinsä 70-luvun Uriah Heepissä tehnyt Hammondin taitaja, mutta myös kitaran, laulun ja säveltämisen osaava Ken Hensley voisi alkaa viettää ikänsä puolesta ansaittuja eläkepäiviä. Jaloin perässä tulevat laulumelodiat, jotka ovat "täynnä tunnetta ja ahdistusta". Paskaa, paskaa, paskaa. Debyytiltä kuultava jälki vaikuttaa alkuun jo valmiiksi pureskellulta Ruotsin ja Yhdysvaltojen yhteentörmäykseltä, mutta onneksi tämän takaa paljastuu aavistuksen jämerämpi kokonaisuus. Loiva nousu tasaantuu hieman koko albumin mitassa, kun Dead End Finlandin koukuista ei löydy tämän FORGOTTEN HORROR T he Serpent Creation julkaisu 31/8/2011 THE DARKNESS FESTIV II: The Return... Tämän voi huomata erityisesti Face the Enemyn, Left to Bleedin ja Betrayedin kaltaisissa helmissä. Näemmä ammattimiehetkin osaavat olla tekemisiään kohtaan sokeita. Mega der WeG eiNer freiheit Agonie viva hate liin tungettujen rääkymisten sekaan olisi voinut sotkea tunnelmallisempaakin puolta. Pian Dead End Finland tekee selväksi, että erityisesti sen riffien taustalla vaanivat koskettimet poikkeavat jännittävällä tavalla normaaleista synamatoista, ja myös puhtaita vokaaleita käytetään kaikessa pidättäytyväisyydessään hyvällä maulla. Neljästä 57-minuuttisesta raidasta koostuva ep on totta kai helpompi kokonaisuus kuin varsinainen kokopitkä, mutta tälläkin kertaa huomaa haukottelevansa jo toisen kappaleen kohdalla
Kuusitoista vuotta julkaisunsa jälkeen levy on kuin välissä ei vuosia olisikaan. Tämä on kiinnostava huomio, koska jazzin kautta avautuu hurjasti uusia väyliä tehdä musiikkia. Silti jäähyväislevylle olisi toivonut enemmän selkäpiitä karmivia ja kananlihaa aiheuttavia osasia. taMi Hintikka eri esittäjiä Transformers Dark Side of the Moon rePriSe Michael Bayn hittileffasarjan viimeisimmän kiinnityksen soundtrack tarjoaa se- darkest Grove Pain and Suffering Shall Be Known forever PlagueD teNeBrous Opus Magnum forever PlagueD alex skolNick trio Veritas PalMetto Testamentin ainoa oikea soolokitaristi Alex Skolnick jatkaa omissa nimissään matkaansa jazzin ihmeelliseen maailmaan. Muutoin Portal of Sorrow sisältää tuttuja X-elementtejä: etäistä ja särjettyä rääkymistä, aavemaisia koskettimia, säröisiä kitaranäppäilyjä ja tunkkaista tuotantoa. Muutamia hyytäviä hetkiä lukuun ottamatta levy on valitettavan päämäärätöntä keinumista. Mitä tulee itse biiseihin, tällä kuulijalla tulee heinähattumaisuus vastaan. Tuhnuinen äänimaailma on toki Xasthurin tavaramerkki, mutta nyt mukana on jo harvinaisen syvää kamaa. Tämänkin jälkeen on vasta raapaistu pintaa, jonka alla sykkii pitkin levyä yhä yllättävämmäksi muuttuvan The Physicistsin sydän. Tämä kotimainen bändi on nimittäin valinnut tiekseen psykedeelisen, teknolla ja industrialilla höystetyn äärimetallin, eikä tämä todennäköisesti kerro levyllä vallitsevasta äänisaasteesta yhtään mitään. Soittimilla on tilaa soida ja kaikua kuten ne "oikeassa elämässä" tekevät, ilman Pro Toolsia. Vuoden 2008 Wacken-festivaalilla taltioitu kahdeksantoista biisin comeback-keikka osoittaa, että At the Gates oli pitkän tauon jälkeen kovassa vedossa. Eli asioita, jotka luovat Testamentin joskus varsin pökkelöihin riffeihin sen kuuluisan "jonkin", joka erottaa ne tuhansista muista. Toisaalta juuri Xasthurin härski toismaailmallisuus ja epätrendikkyys vetoavat. Slaughter of the Soul on levy, jota voidaan pitää niin kutsutun Göteborgkuolon merkkipaaluna, joka on yhä genren opetuslasten riffiraamattu. Low-fi-soundit vaihtelevat biisistä riippuen paskan ja sysipaskan välillä. Hieman liian pitkät kappaleet eivät kuitenkaan kykene pitämään täysin otteessaan, vaan levystä muodostuu ainoastaan vähän keskitasoa parempi paketti hieman normaalia kokeilullisempaa ja monipuolisempaa black metalia. Purgatory Unleashed on hyväsoundinen mutta onneksi elävänkuuloinen livelevy, jolta välittyy hikinen alkukantaisuus, vaikka kyseessä onkin ns. Trion soitto on taidokasta ja ilma70 Inferno Reippaasti keskivertoa amerikkalaista black metal -yhtyettä mielenkiintoisempi Darkest Grove on Devoid Being -nimellä kulkevan miekkosen tummanpuhuva hengentuotos. Setissä on biisejä koko yhtyeen diskografiasta pääpainon ollessa Slaughter of the Soulilla, joka kuullaan kahta instrumentaalipalaa lukuun ottamatta kokonaisuudessaan. melodinen kuolometalli. Opus Magnum voisikin olla helposti kokoelma Emperorin hyllytettyjä ja kaikkein jämäisimpiä demobiisejä jostain In the Nightside Eclipsen (1994) ja Anthems to the Welkin at Duskin (1996) välimaastosta. the physicists Observation inverSe The Physicists saattaa hyvinkin olla yksi niistä bändeistä, jotka eivät sovi omalaatuisen keitoksensa takia juuri kenellekään, mutta kolahtavat tietyille tärähtäneille yksilöille sitäkin paremmin. Levyn soundimaailma on luonnollinen ja avara. Tuohon väylään soisi monen muunkin metallimuusikon kurkistavan. Janne tolonen Opus Magnumissa on yritystä ja taitoakin, mutta omaa ilmettä bändiltä ei löydy laisinkaan. Kahden levyn setti on At the Gates -faneille turha hankinta, mutta niille, jotka eivät vielä ole bändiin tutustuneet, tässä on hyvä aloituspaketti. taMi Hintikka vaa, aivan kuten arvata saattaa, ja Veritas tarjoaa maukasta fiilistelyä. Läskien riffien ja melodisten koskettimien yhteispeli toimii tiettyyn rajaan asti mallikkaasti, mutta sekaan mahtuu sen verran paljon tasapaksumpia riffejä, ponnetonta mörinää ja ympyrän kulkemista, että levyn kivijalka murenee hieman. aki nuoPPonen at the Gates Slaughter of the Soul / Purgatory Unleashed Live at Wacken earache Ruotsalaisen death metal -legendan vuoden 1995 klassikko ja viimevuotinen livelevy tarjoillaan nyt samassa paketissa. Sitä ei voi kieltää, etteikö näissä jazzfiilistelyissä olisi omaperäisyyttä, sillä esimerkiksi Metallican Fade to Blackia ei tunnista, vaikka katsoo kansilehtisestä sen soivan parasta aikaa. Lätyn laadukas ajattomuus syntyy täydellisyyttä hipovasta soundimaailmasta, jossa kitarat soivat murealla säröllä ilman puuroutumisen pelkoa. Pääosin verkkaisissa tempoissa etenevät kappaleet eivät ole soitannollisesti tai sävellyksellisesti varsinaisia mestariteoksia, mutta Devoid Being on kyennyt puristamaan levylle paikoin hyvinkin tiheitä tunnelmia, millä korvataan kokonaisuuden tekniset puutteet. enempää täkyjä. Tenebrousin kipakka ja tavallaan ihan hyväkin black metal -sirkkelöinti kärsii yhdestä suuresta ongelmasta: bändi nimittäin kuulostaa täysin Emperorilta. Laulaja Tomas Lindberg huutaa rääkyvokaalinsa sellaisella intensiteetillä, että lyriikoiden joka tavu saa ansaitsemansa painotuksen. Adrian Erlandsson paukuttelee täsmällisen kompin paikkaan kun paikkaan ilman "turhia" kikkailuja. Samaisesta maasta kotoisin oleva Tenebrous koostuu kahdesta nykyisestä Kult ov Azazel -kaverista ja on musiikillisesti hieman Darkest Grovea helpommin määriteltävissä. Yksittäisiä hetkiä olisi helppoa lähteä rinnastamaan vaikkapa Rammsteinin simppeleimpiin industrial-tehosteisiin, Ministryn massiivisiin kitarariffeihin tai vaikka norjalaisen Ram-Zetin astetta kieroutuneempaan otteeseen. Liian korkealentoista särökitaran ystävälle, joka odotti makeita sooloskaaloja hienojen taustasointujen päälle. Levyltä löytyy niin aggressiivista runttausta, huuruista jumitusta kuin kulmikasta psykedeliaakin, mikä saa jo lähtökohtaisesti mielenkiintoisen levyn elämään ihan omaa elämäänsä läpi ytimekkään kestonsa. aki nuoPPonen. Bändi vaikuttaisi olevan liekeissä ja soitto kulkee komeasti. Scott "Malefic" Conner on ottanut tällä kertaa rinnalleen folklaulaja Marissa Nadlerin, jonka rooliksi jää tosin lähinnä vain utuinen ääntely siellä täällä. Bändi ei pötkisi pitkälle suoraviivaisemmilla riffeillään tai hardcoremaisilla vokaaleillaan, mutta kaikeksi onneksi sen koukeroisemmat puolet pitävät otteessaan. Sekasortoiset soundit estävät toivotun epätoivon esiin pääsyn. Vokalisti Lindberg kiittelee vuolaasti yleisöä, joka osoittaa suosiotaan ruotsalaisille. Lienee turha mainita, että Emperor teki aikoinaan saman aivan perhanan paljon paremmin. Joni Juutilainen xasthur Portal of Sorrow viva hate Vuodesta 1995 ihastuttanut ja vihastuttanut yhdysvaltalainen black metal -masentaja päättää päivänsä epätasaiseen levyyn
Jo pelkästään lavalla on kameroita taltiointikäyttöön liian vähän. Kyse ei ole kuitenkaan aivan oikeasta ensilevystä, sillä samaan pakettiin on lyöty puolalaisen julkaisijan toimesta bändin debyyttidemo ja tänä vuonna seurannut The Annihilator -kaksibiisinen. Armodin kappaleet ovat sitä tuttua epiikkamaalailua, jollaista Falconerilta on totuttu kuulemaan. Mutta kun ei lähde, niin ei. Bändin uusin levy sen sijaan ei nosta juuri mitään tunteita pintaan, vaan heiluu alusta loppuun keskitason räyhälevynä. Joni Juutilainen falcoNer Armod Metal BlaDe Mjölbyn power- ja folk metalia yhdistelevä viisikko on seitsemännellään ottanut uskaliaan kielellisen hypyn ja sanoittanut koko levyn äidinkielellään. Mutta hienojakin hetkiä on. Onnistunut veto, sillä ruotsi soljuu skandinaavisilla perinnesävelillä koristellussa hevissä nätisti ja terävästi. Kappaleita on maustettu muun muassa huilu- ja viuluraidoilla, jotka ovat oikeissa paikoissa kappalekirjon pohdiskelevimmissa kohdissa. B-puolen limaisimmat rallit vain lisäävät vihamielisen kelmeää tunnelmaa. Kuvakerronnan tehokeinoina nähdään livetunnelman pilaavia hidastuksia sekä omituisia, hyppääviä leikkauksia. Tyylillisesti bändi esittää hidastempoista death metalia, joka lainailee myös doomimmalta puolelta. Toimiva ääniraita sentään todentaa sen, mitä silminnäkijähavainnot, lehtiarvostelut ja bootlegtaltioinnit ovat tuosta elokuisesta illasta kertoneet. Bonuslevyllä kuullaan albumilta pois jääneenä materiaalina The Fallen sekä Stonehengen pidempi versio. Tyylinsä puolesta tarjolla on pitkäsoitoiltakin tuttua Behemothia, joten Abyssus Abyssum Invocat onkin korostetusti vain kovimmille faneille tarkoitettu ja nätti uusiopaketointi. kari koskinen tetaan niiden varsinainen sisältö, musiikin ja sanoitusten yhteisvaikutuksen väkevyys ja paikoitellen miltei nihilistisen raaka, kuulijan moraalia turmeleva ote. Keikkaa on tuskin kuvattu tai ohjattu julkaisutarkoituksessa, mikä tulee katsojalle valitettavan selväksi. Barn Burner jaksaa varmasti heilutella kaljapulloa keikoillaan, joilla yhtyeen musiikki on eittämättä parhaimmillaan. Yleiskuvat puuttuvat kokonaan, yleisön reaktiota nähdään harvoin. Soitto toki kulkee, biisit mu74 Inferno Conjuration- ja Slaves Shall Serve -ep:t (2003/05) paketoituna nätisti kirjamuodossa infojen kera omille levyilleen. Valitettavasti tapahtumia kommentoi ainoastaan David Coverdale, hänkin vain ääniraidalla. Kohtaamisen puitteet ja taustat olisivat voineet olla otollisemmat ja yhteistyö ehkä tätä myöten pidempiaikaista, mutta silloin tuskin olisimme saaneet kokea näin houreista trippiä. Tärppejä tällä julkaisulla ovat tarttuvin melodioin varustetut ja konstailematta rullaavat Thunder God, Hunting High and Low (oma biisi, ei Stratovariuslaina) ja Tears of Babylon. Jaakko silvast decayiNG Devastate hellthraSher Melkoisen tymäkällä New Order -demolla (2010) pelinsä avannut kotimainen Decaying on päässyt debyyttilevynsä kimppuun. Live in Hellvetia on duuripowerin veteraanin toinen keikkataltiointipläjäys. Kuvatarkkailu on puutteellista, eikä valosuunnitelmaa ole tehty videotaltioinnin rajoituksia silmällä pitäen. Falconer ei juurikaan keikkaile, syystä että yhtyeen vokalisti Mathias Blad on täystyöllistetty omissa näyttelijän hommissaan. Tämän lisäksi soitto ja levyn tuotanto on jäljeltään jämptiä. Yhtyeen riffeissä on ideaa ja paikoin koviin suorituksiin yltävän vokalistin Matias Nastolinin äänessä tiukkaa vanhaa Pestilence-vibaa, mutta biiseissä on vie-. The Nefilimin ja Danzigin coverointi hoituu myös murskaavasti, ja livevedoissa on iskua. Eivät uskoisi kuitenkaan. Setistä löytyy silti vetoja kaikilta kuudelta FC-levytykseltä, mikä pitkän linjan faneja kunnioittavaksi ratkaisuksi luettakoon. Valitettavasti yhdessä he vaikuttavat ammattipataljoonalta, jonka jäsenistöstä esimerkiksi Vailla on ilmiselvää ylikompetenssia tehtäväänsä. Settilista on kaiken kaikkiaan hyvin balanssissa. Arvosana asettuu mitäänsanomattoman Conjurationin ja liki erinomaisen SSS:n välimaastoon. Erittäin viihdyttävä ja timanttinen hyökkäys. Sen lisäksi Armod tarjoilee Vid rosarnas gravin kaltaisia, vauhdilla eteenpäin jytkiviä tuplabassari-ilotteluja. Kitaristi Stefan Weinerhallin sävellykset ottavat sen ajan minkä ottavat, mutta biiseistä yksikään ei jää jaarittelemaan turhia. Kunnioitettava ja kannattava järjestely, ainakin niin kauan kuin bändi saa aikaiseksi näin hyviä levytyksiä. Jaakko silvast tä kuulostavat livevedotkaan veistäni teroita. Levyn tuotannon lisäksi siinä kuntopyöräillään aivan Bogart Companyn malliin. Eihän Freedom Call -miehistön soitossa tietenkään mitään vikaa ole, mutta innostuneen possen yhtyeelle antama adrenaliinipiikki on kuultavissa. Levyn surrealistisia lyriikoita on selitelty äänityksiin liittyvien anekdoottien kautta ja kritisoitu väkisin väännetyksi hölynpölyksi, mutta tällöin sivuu- Näille saksalaismiehille on turha mennä morkkistelemaan sitä, miten positiivisuus on perseestä. Demigodin (2004) sessioissa taltioitu Slaves Shall Serve sen sijaan potkii bändille tunnusomaista nopeaa neodeathia aika perhanan tiukasti. Yhteislauluin keikkaan viljalti osallistuva sveitsiläisyleisö saa aikaan sen, että Live in Hellvetia rullaa alusta loppuun energisesti eteenpäin. Kotivideomateriaalia levyn tekemisestä on siksi paljon, että asianosaiset haastattelemalla lopputuloksena voisi olla laatudokumentti yhdestä rockhistorian mahtavimmista mahalaskuista. lauri Ylitalo rahtelevat uhkaavasti ja meininki on paikoin jopa kovaa. Lopputulos näyttää kamalalta. Haudantakaiset soundit herättivät inhoa aikalaisten piirissä, mutta historia on osoittanut, että Sabbath oli, jälleen kerran, aikaansa edellä viedessään mustaa metalliaan aina vain syvemmälle, kohti alisen maailman hehkuvia ytimiä. Sveitsin Prattelnin Z7-areenalla nauhoitetun konsertin pääpaino on tuoreimman Legend of the Shadowkingin (2010) kappaleissa. Näihin lukeutuu Slip of the Tonguelta löytyvä Judgement Day, jolla Vandenbergin ja Vain soitto ei vaikuta päälleliimatulta. Kun tähän liitetään vammautuneen kaunis/ ruma kansitaide, nekrofiilinen design ja esiintyjien irstaat potretit, voidaan koko kattauksen todeta ilmentävän samaa mustien voimien läheisyyttä. David Coverdalen ääni ohenee ajoittain pihinäksi. Kumpikin nyttemmin loppuunmyyty pikkujulkaisu on saanut bonukseksi yhden livebiisin, ja Conjurationista levylle on painettu jenkkien useampia livebiisejä käsittävä versio. Conjuration vetää velttoine Venom- ja NIN-covereineen lyhyemmän korren, eivätkä pehmeäl- Mitä saadaan, kun raskaan metallin luoneet alkemistit saatetaan yhteen maailman kovimman ja sielukkaimman hevilaulajan kanssa. Rouheinen, räkäinen ja erilaisilla nautintoaineilla kyllästetty riffimetalli vaatii kuitenkin kovasti sävyjä säilyäkseen tehokkaana, eikä uusin levynsä siihen pysty. Mielikuvissa kombinaatio Ian Gillan + Black Sabbath voisi olla, etenkin tervehenkisen Dio-aikakauden jälkeen, huomattavasti perinteisempi ja turvallisempi, mutta kuin suoraan helvetistä keskelle kuoleman metsää purkautui vuonna 1983 tämä pimeyttä hehkuva smaragdi: käsittämättömän pahaenteinen ja pelottava; hyljeksitty, mutta maanalaisten grottojen asukkien vaalima, sairaalloinen taideteos. Dvd:n parasta antia on ekstroista löytyvä kooste Slip of the Tonguen tekemisestä. Yhdentoista livevedon ohella koko nipun eksklusiivinen anti rajoittuu neljään coveriin ja kahteen pitkäsoitoilta sivuutettuun studiobiisiin. Liveosio ei valitettavasti tarjoile hienoa Worcestertaltiointia vaan löysemmän ja tuhnuisaMi HYnninen semman Readingin. freedom call Live in Hellvetia SPv Black saBBath Born Again Sanctuary/univerSal Behemoth Abyssus Abyssum Invocat Peaceville BarN BurNer Bangers II: Scum of the Earth Metal BlaDe Näiden höyrypäisten latopirulaisten viimevuotinen Bangers-debyytti osui parhaimmillaan nappiinsa kovalla teholla. Yorkshiren kankikuningasta säestävä kokoonpano Steve Vai Tommy AldridgeRudy SarzoAdrian Vandenberg on varmasti ollut managementin sopimuspapereissa historian kovin hard rock -rykmentti. Kuvat, joiden tarkoitus on välittää esiintyjien ilmeet ja eleet takariviin saakka, eivät kotioloissa riitä vietteleväksi kerronnaksi Se ei ole kenenkään vika, sillä dvd:nä materiaali on yksinkertaisesti väärässä käyttötarkoituksessa. Väkivaltainen Trashed, Zero the Heron doom-rap, pimeän sisään johdattavat ambientit, nimibiisin huikea soft doom metal ja ennen kaikkea Disturbing the Priest, joka ilmestyessään oli sairainta ja synkintä, mitä rockmusiikki oli siihen saakka kyennyt synnyttämään ja saattaa olla sitä vieläkin... Molemmat osoittavat, että lopullisen albumin dynaaminen jatkumo on ruuvattu juuri oikeisiin sfääreihin. Kitaristi Weinerhall totesi edellisen Among Beggars and Thieves -levyn (2008) aikaisessa haastattelussa, että kuvio ei Falconeria haittaa, sillä he haluavat pitää Bladin laulajanaan. Barn Burner jatkaa uusimmallaan odotetusti debyyttinsä linjaa, mutta ei kykene lähellekään samanlaista onnistumista
Tales of Wanderings on paitsi taattua laatua myös tuttua huttua. Tämä on aivan tarkoituksellista, sillä Cianide palvoo 198090-lukujen taitteen death metalia hartaasti ja autenttisesti. Iso rooli on myös kitaristikaksikolla ElmgrenGrimmarkin, jolta löytyy pikkunättiä riffiä, näkemystä soittaa sopivan vähäeleisesti sekä sooloilla tarpeen vaatiessa tyylillä. One on paikoitellen oikeinkin mukavasti tarttuvaa, kulkevaa ja hyväntuulista metallia, josta löytyy ilahduttavasti myös raskautta tissinläpsyttelyn sijaan. Gods of Death tarjoilee listaan kunniakasta ja perinteitä kunnioittavaa jatkoa. kari koskinen Drudkh-miehistö solistinaan Alcestin Neige on yhtyeelle sellainen koostumus, että siltä on lupa odottaa jotain ylimaallista. Jäädään odottelemaan. Joni Juutilainen old silver key Tales of Wanderings SeaSon of MiSt nensa kuulas ja antaa tilaa kaikille instrumenteille. Onneksi yhtye ei vaikuta ensijulkaisullaan miltään vasemmalla kädellä sutaistulta hauskanpito- tai sivuprojektilta vaan pidempään kypsytetyltä oikealta bändiltä, jonka musiikillinen linja on alusta alkaen selkeä: melodista ruotsimetallia kevyin power- ja progevaikuttein. Keskinkertaisimmillaankin kappaleet ovat vähintäänkin hyvää keskitasoa, kiitos solisti Michael Anderssonin miellyttävän äänen, hyvien laululinjojen ja kertosäkeiden. Groovaavaa, keskivertoa matalammalta kourivaa ja alkukantaista voimaa arvostavat löytänevät Cianiden diskografiasta paljon mehusteltavaa. taMi Hintikka Nopeamman murhaamisen kylkeen lyödään keskitempoista runttaamista ja doomahtavampaa hidasta jurnutusta. Yksittäiset "hittimelodiamehustelut" on jätetty pois, ja tuotos kulkee vapautuneen oloisesti, ajoittaisista progehtavuuksista huolimatta. Lisäksi bändin vahvuuksiin kuuluu olla kuulostamatta kliseiseltä, vaikka perinnetietoisuus merkittävää osaa muuten modernissa ulosannissa näytteleekin. Kitarat helisevät kirkkaina ja suriset vienolla säröllä. Johtuuko "runollisen" ranskan kielen ja rääkylaulun puutteesta vai mistä, mutta ulosanti liukuu turhan taajaan herkästä ponnettomaan. Mene Infernon nettiin, osallistu ja sinulla on mahdollisuus voittaa risteilyhytti itsellesi ja kolmelle kaverillesi! Arvomme hytin per jokainen Infernon syyskauden numero. Ajoittaisista nopeista rumpukompeista huolimatta meno on raskaudesta riisuttua, postrockmaista unelmointia. Skaalaa löytyy kiitettävästi, vaikka umpipuhtaan kuolemanpalvonnan piiristä ei missään vaiheessa poistutakaan. Levy on hyvä, mutta tällä kokoonpanolla pitäisi pystyä luomaan loistava kiekko. Fullforcen urakäyrä on noususuhtainen heti startissa. Tämän levyn jälkeen yhtye on löytänyt viimein oikean rumpalin tuomaan lisää lihaa soittoonsa, ja kaikkien palasten osuessa kohdalleen Decaying saattaa nousta lupaavasta demobändistä aidosti kykeneväksi ja kovaksi osaajaksi. Äänimaailma on kaikki- fullforce One SPv ciaNide Gods of Death hellS heaDBangerS Nämäkin jenkkiveteraanit ovat puurtaneet jo yli kaksi vuosikymmentä, eikä tyyli ole kehittynyt matkalla juuri lainkaan. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa lä paljon jäsentelemistä todellisen tuhon saavuttamiseksi. Turhan eloton soundimaailma ja todellisten hittien puute taannuttaa kokonaisuutta, mutta monen orkesterin ura on lähtenyt käyntiin kehnommallakin julkaisulla. Ukrainalais-ranskalainen orkesteri tunnelmoi Alcestin levyjen ja Drudkhin viimevuotisen Handful of Starsin viitoittamissa maisemissa, joskin vielä kepeämmin. Gods of Death on kaikin puolin miehekäs, karvainen ja ruma kiekko. Fullforce on täynnä ruotsalaisia tekijäpelimanneja, joiden aiempiin meriitteihin kuuluu jäsenyyksiä muiden muassa Hammerfallissa, Narniassa, Dream Evilissä ja monessa muussa, ja taitaapa useammalla herralla olla muitakin nykyisiä bändejä. Neigen laulu on maalailevaa venyttelyä, kuten ennenkin, mutta tällä kertaa englanniksi. Nyt ollaan kaukana perinteisestä metallista. Ja se osoitehan oli www.Inferno.fI. Toivon mukaan se tavoittaa korkealle nostetut odotukset jo seuraavalla levyllään. Mega VoITA hyTTI SPInefeAST AT SeA -rISTeIlylle! Tallinkin Baltic Princess seilaa jälleen metallisissa merkeissä 19.20.1.2012
Stone Furyn Burns Like a Star (1984) vangitsee laulajan mielenkiinnon. Brittiläinen Shulman on laulanut Gentle Giant -yhtyeessä ja luonut sen jälkeen uran amerikkalaisessa musiikkiteollisuudessa. Yhtyeen uusi umpali on puolestaan Jimmy Dnerc. Cinderellan onneksi Suhlman pitää yhtyeen keikasta ja solmii Cinderellan kanssa kehityssopimuksen. Tuottaja, joka on työskennellyt Charlie Wattsin ja Bonzo Bonhamin kanssa, on sitä mieltä, ettei Dnerc osaa soittaa. Kun Dnerciltä pyydetään nimikirjoitusta Cinderellan albumiin, hän ottaa levyn käsiinsä, lyö sen palasiksi polveaan vasten ja poistuu paikalta. Derek Shulman haluaa päästä eroon kitaristi Mike Smerickistä ja rumpali Tony Destasta. Night Songsin rummut soittaisi Stone Furyn Jody Cortez. Kun muu Cinderella keskittyy levyn tekoon, Coury tuuraa kätensä murtanutta Steven Adleria Guns `N Rosesin riveissä. Kalodnerin standardit ylittävää materiaalia ei kuitenkaan synny. Eikä kukaan myy enää 400 000 dollarin edestä levyjä tai ladattavaa musiikkia. Johns ei osaa eritellä tar80 Inferno. Destra ei ehdi koskaan nähdä menestystä. Neljännesvuosisata myöhemmin Tom Keifer toteaa ymmärtävänsä, mikseivät Cinderellan demot avanneet välitöntä tietä tähtiin. Vaikka sovitukset ammentavat debyyttialbumia enenmmän bluesista ja juurimusiikista, levy myy ajan myötä triplaplatinaa. Cinderellan demonauha on jo aiemmin päätynyt Polygramin A&R:n Derek Shulmanin käsiin. Keiferin karismasta vakuuttunut Jovi kehottaa Suhlmania menemään yhtyeen keikalle. Levyllä laulaa myöhemmin Kingdom Comen nokkamiehenä tähteyteen nouseva Lenny Wolf. Tuona aikana Tom Keifer säveltää kappaleet, joista syntyy Cinderellan toinen albumi, Long Cold Winter. Pitkä kylmä talvi Cinderellan toisen levyn tekeminen alkaa tutulla rumpusotkulla. Jäsenten erottaminen tekee kipeää, mutta Kiefer tekee sen kuitenkin. Mitään sen kummempaa ei tapahtunut, Tom Keifer toteaa. Yhtyeen viimeinen albumi, Still Climbing, julkaistaan 1994. Cinderella yrittää vielä kerran. Jos tarpeeksi hyvää materiaalia syntyy, Cinderellaa odottaa oikea levytyssopimus. kemmin, miksi Dnercin jälki ei kelpaa. Se ei ole ihme. Manageri Larry Mazer kantaa Tom Keiferille levyjä kuunneltavaksi. Marraskuussa 1986 Cinderella saa ensimmäisen kultalevynsä. Jolukuussa Night Songs on myynyt platinaa, ja vuoden lopussa se nousee vihdoin top teniin. Dnerc on kovaiskuinen hakkaaja, jolla on pitkä soittohistoria Philadelphian coverbändeissä. Myöhemmin Dnerc opiskelee asianajajaksi. "Halvimman levYmme tekeminen maksoi 400 000 dollaria. Levy-yhtiö on painostanut Cinderellaa erottamaan rumpalin. Kokoonpano ja materiaali tyydyttävät Derek Shulmania, ja Cinderellalla on viimein oikea levytyssopimus. Ja vaikka yhtye on keikkaillut viimeiset kymmenen vuotta aina Kieferin äänen salliessa, haaveet levyjen tekemisestä on toistaiseksi haudattu. Fred Coury purkittaa kertaalleen Long Cold Winterin biisit. Night Songs julkaistaan kesäkuussa 1986, ja heinäkuussa se nousee Billboardin listalle. Dnerc muuttaa Los Angelesiin, mutta maine potkuista seuraa perässä. Myöhemmin muu yhtye rauhoittelee Dnerciä. Levyt tehdään ilman budjettia makuuhuoneissa, ja ne kuulostavat siltä. Ja siitä alkaa Cinderellan alamäki. Jovi on kaupungissa levyttämässä kakkosalbumiaan, joka saa myöhemmin nimen 7800° Fahrenheit. Suhlman on kuunnellut saman philadelphialaisyhtyeen demoa, muttei ole osannut päättää, onko yhtye riittävän hyvä. Hän tuli juttelemaan keikan jälkeen, kehui showtamme ja esitteli itsensä. Albumin balladeiden jousisovitukset tekee Led Zeppelinin John Paul Jones. Vuoden 1990 Heartbreak Stationilla Fred Coury saa viimein tilaisuutensa. Pettymys on hirveä. Michael Kelly Smithinä tunnettu Smerick saa myöhemmin oman osansa menestyksestä, kun Britny Foxin debyyttialbumi myy yli miljoona kappaletta. Biisit olivat hyviä, mutta ne oli tuotettu ja nauhoitettu huonosti, esitykset olivat aivan mitä sattuu. Ne olivat kamalia, hän puuskahtaa. Johnsin miksaus ei tyydytä yhtyettä, ja levyn saattavat valmiiksi Steve Thompson ja Michale Barbiero, muun muassa Dokkenia miksannut kaksikko. Se tuntuu nöyryyttävältä. Burns Like a Starin tuottanut Andy Johns on aikanaan äänittänyt esimerkiksi Led Zeppelinin neljännen levyn sekä Rolling Stonesin 70-luvun klassikot. Loudnessin lämmittelypestiä ja David Lee Rothin Eat `em and Smile -avauksia seuraa Bon Jovin Slippery When Wet -kiertue, joka kestää puolitoista vuotta. Cinderellan debyyttialbumin työstäminen alkaa New Yorkin Bearsville -studioilla. Alkaa liikkua huhuja, joiden mukaan Andy Johns on keskittynyt rumpuraitojen taltioimiseen niin perusteellisesti, että albumin viimeistely on jäänyt lapsipuolen asemaan. Levyn tekeminen maksaa 1,2 miljoonaa dollaria, eikä Cinderella pysty kilpailemaan esimerkiksi Ace of Basen ja Green Dayn hittilevyjen kanssa. Jo ensimmäisenä nauhoituspäivänä tulee selväksi, että Andy Johns ei pidä Jim Dnercin soitosta. Kiefer leikataan kahdesti, musiikkiteollisuus muuttuu ja Cinderellan ura jähmettyy. Cinderellan kitaristiksi löydetään Precious Metal -yhtyeen Jeff LaBar. Cinderella pyristelee eroon levytyssopimuksesta. He eivät ole ulkomuodoltaan tarpeeksi näyttäviä muusikoita 80-luvun mainstreamrockbändiin. Levyn raaka soundi vetoaa Kieferiin. Polygramille hän on kiinnittänyt esimerkiksi Bon Jovin. Heartbreak Station ehtii myydä platinaa juuri ennen grungen tuloa. Hän on ainoa levyllä soittava rumpali. ei kukaan myy enää sen edestä musiikkia." Hän on Jon Bon Jovi, jonka esikoisalbumilta singleksi sahattu Runaway on ollut hitti. Halvimman levymme tekeminen maksoi 400 000 dollaria. Syyksi löydetään äänihuulihalvaus, johon ei ole parantavaa hoitoa. Ja kun Jovi seuraavan kerran tapaa Shulmanin, puheenaiheeksi nousee bändi, jonka laulaja on nähnyt Empire Rock Clubilla. John Kalodner, mies esimerkiksi AC/ DC:n ja Whitesnaken USA:n-valloituksen takana, kiinnittää Cinderellan Sonyn Portrait-alamerkille. Fred Coury eroaa bändistä, ja Tom Keiferin ääni katoaa ensimmäisen kerran. Sattuma on kuitenkin onnekas. Hän kuolee auto-onnettomuudessa 1987. Vain kaksi kuukautta ennen Night Songsin julkaisua Dnerc saa soiton. Tulos ei ole levy-yhtiön ja tuottajan mielestä riittävän hyvä, joten Cozy Powell ja Denny Carmassi soittavat suurimman osan kappaleista uusiksi. Long Cold Winter ilmestyy kesäkuussa 1988. Cinderellan rumpaliksi liittyy Fred Coury. Se ei ole Cinderellan juttu, basisti Eric Brittingham toteaa Saint Cloud Minnesota -lehden verkkosivuilla. Mustalaistie ammattilaisuuteen Ammattimainen musiikkiteollisuus näyttää kyntensä jo Cinderellan uran alkumeterillä. Rumpalin soittoa ei kuultaisi vielä debyyttialbumilla, mutta seuraavalla levyllä Dnerc saisi tilaisuutensa. Alkaa tuottajan etsiminen yhtyeen debyyttilevylle
Kai tatuoinneilla haettiin ensin sellaista koviksen imagoa. En pidä näitä tribaaleina epäsäännöllisyyden vuoksi Jos vasemmasta käsivarresta on tulossa kokonaisuus, pienet ripotellut kuvat ovat myös Hyrdelle ominaisia. Se lentää, ulostaa ja selviytyy!. nyt tuo(kin) ilosanoma on lähtenyt leviämään. Nelly Tatti Heta Hytti nen mEriroSVomEininkiÄ Antti Hyyrynen otti ensimmäisen tatuointinsa heti kun 18 napsahti lasiin. Sellainen, joka voisi olla sarjamurhaajalla, kun se levittäytyy uhrinsa edessä. Anti. Rannekoruista alkanut pelkän rinkulan idea on sittemmin kasvanut pikkuhiljaa ylöspäin ja kasvaa edelleen tasapainottamaan käsivarren jo varsin massiivisia kuvia. Demi ei kuitenkaan sponsoroi meitä, vaan se on yhden maailman hienoimman muusikon nimikirjoitus, Hyrde hymyilee. stam1nan antti "HYrde" HYYrYnen on pottugrammipioneeri. Mun hienoin tatuointini on ehkä vasemmassa rinnassa oleva pottugrammi, jonka teki yksi Laura Mikkelissä. Nahasta löytyvät muun muassa Devin Townsend -nimmaritatuointi, Stam1nahammas, vedon myötä hävitty (tai voitettu?) jalan skorpionirusakko sekä pari vuotta sitten otettu spurgugrammi unohtamatta klassikkologo Stonea, joka on lappeenrantalaisen Ipen käsialaa. Valitettavasti siitä ei saa kilohintaa meikäläisestä, vaikka kokeilisi sellaisella laitteella. Hyrden uusin tatuointi on vasemman käden sormien symboliteksti, jonka voi lukea joko nimeksi Antti tai... Ei niillä tyttöjä voitettu puolelleen, mutta kyllä se varmaan itsetuntoa kohotti, Hyrde höröttää. Kyseessä oli kaksosen kiinalainen merkki. Sittemminhän olen karistanut tuollaiset hommat harteiltani kuin hilseen, Hyrde runoilee. Ja jos olisin eläin, olisin lokki. Silloin olin horoskooppihörhö. Joku syntymäaika oli aika turvallinen asia tatuoida se kun ei muutu. LAppeenrAntALAinen Jarkko Koponen on tehnyt lähestulkoon kaikki Hyrden tatuoinnit. Nämä ovat joko tulen tai veden mukaisia orgaanisia kaaria. Vasemman käden massiiviset tatuoinnit saivat alkunsa opiskeluvuosina Kouvolassa. Vastalause pitää olla aina olemassa. Siinä on Lemin vaakunan perunankukka käännettynä pahuuden asentoon, ja mukana on lemiläinen sanonta. Tämän jälkeen ainakin näyttelijä Samuli Punkka on ottanut samanlaisen, Hyrde kertoo hienoisesti ylpeänä liikkeen aloittamisesta. 82 Inferno Tulevien kuvahaaveiden listalla on esimerkiksi toteemieläin, joka levittäisi siipensä keulamiehen selkään. Se on asia, joka ei muutu. Ihmiset luulevat usein, että Devinin nimmarissa lukee Lemmy tai Demi. Hyrde muistelee nostalgisesti, miten Jarkon liikkeeseen meneminen oli lemiläiselle iso juttu: ensinnäkin mennään oikein kaupunkiin ja tullaan takaisin vielä tatuoinnin kanssa. Oikeaan käteen voisi tulla Veli, onhan nimeni Veli Antti. Vuosi tämän jälkeen synttärilahjaksi tuli syntymäpäiväviivakoodi oikeaan käsivarteen. Tämä on sellainen metsäläisyyden tunnustus. Se oli sellainen "olen tuote" -tyyppinen neronleimaus. Sellainen vähän vasemman käden tie. Hyrde kertoo olleensa pitkätukkainen hevimetallifani kahdeksanvuotiaasta lähtien. Myös Pete Parkkonen otti Stam1na-hampaan hauikseensa, mikä on sinänsä aika perverssiä, mutta se myös samalla rauhoittaa: jos mä äkillisesti kuolen, pojat voivat ottaa Peten laulamaan
LIPUT TIKETISTÄ. TÄTÄ ON ODOTETTU! WWW.FORTHEIMPERIUM.COM WWW.FACEBOOK.COM/FORTHEIMPERIUM U U S I A L B U M I N Y T K A U P O I S S A ! W W W . KOT KOTIMAISEN FOR THE IMPERIUMIN DEBYYTTIALBUMI KAUPOISSA 31.8. LEVYNJULKAISUKEIKKA TAVASTIALLA 8.9. O R G. T R I V I U M
ONE MORNING LEFT: The Bree-TeenZ Tolkuttoman kieroa ja oveluutta tihkuvaa mätkettä jostain rinnakkaistodellisuudesta! Tässä tapauksessa genremäärittely on kutakuinkin mahdotonta, mutta lääkärinlausunto olisi todennäköisesti jonnekin AD/HD:n suuntaan... 24.8. SHAMRAIN: Isolation The Curen ja Joy Divisionin hengessä mennään. Yleisen synkistelyn ohessa tempoa on ruuvailtu hiukkasen ripeämmäksi ja soundeja astetta karheammiksi. PROFANE OMEN: Destroy! 7.9. 19.-20.1.2012 · TALLINK BALTIC PRINCESS VIIKATE · SHINING · SWALLOW THE SUN AMARANTHE · PROFANE OMEN · BOB MALMSTRÖM Oikeudet muutoksiin pidätetään. JA SITTE VIELÄ JOKU MUU KOVA ULKOMAAN IHME TOHON PÄÄLLE! Liput alkaen 64 e · Risteilyä myy Matka-Vekka www.matkavekka.fi · www.spinefarm.fi/sfeast. Ja koko hoidon päällä levitoiva naislaulu houkuttelee mitä miellyttävimpään valveuneen... 24.8. THE TREATMENT: This Might Hurt Englannin nuoriso on palaamassa perusasioiden äärelle! Tuutista puskee nimittäin raskaammanpuoleista hard-rockia - siis sitä sellaista, mitä soitettiin silloin joskus ennen kuin alettiin pelleilemään meikkien, hiuslakkojen ja sukkahousujen kanssa. HEPS!!! 28.9