INSOMNIUM MASTODON MACHINE HEAD PROFANE OMEN UNHOLY gEOFF TATE
RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 8/2011 I HINTA 5,90 euroa
MAPLE
BIRCH
VML Specs: - 6 Ply Maple Shells - High Gloss Lacquer and NEW Artisan II Finishes - Matching Snare Drum - Complete with 900 Series Hardware Pack
Lisätiedot ja muut värivaihtoehdot löydät osoitteesta www.pearldrum.com
VBL Specs: - 6 Ply Birch Shells - High Gloss Lacquer Finishes - Steel SensiTone Snare w/ Chrome Finish - Complete with 900 Series Hardware Pack
Vision VML vai VBL. The choice is yours! Visionin vaahtera- sekä koivusetit nyt testattavissa alla olevilla jälleenmyyjillä!
Helsinki: DLX Deluxe Music / Sound-Shop Kemi: Kemin Musiikki Lahti: Keskusmusiikki Rovaniemi: Rovaniemen Musiikkimestarit Tornio: Tornion Musiikki Seinäjoki: Top Sound Tampere: DLX Deluxe Music / Tammer-Piano ja Soitin Turku: F-Musiikki, Soitin Laine Oulu: Musiikki Kullas Jyväskylä: Musikantti
Tuoteinfo ja markkinointi:
SMI - Scandinavian Musical Instruments Oy
Puh. (09) 5870456 / e-mail: smi@smi-music.com / www.smi-music.com Facebookissa: Pearl Finland
Se on Veli Levykauppa Äx:stä moi! Haluan sinun tietävän, että meillä on näitä alla olevia levyjä ja toivoisin, että sinä ostaisit niitä. Heippa!
DREAM THEATER - A DRAMATIC TURN OF EVENTS
MACHINE HEAD - UNTO THE LOCUST
MASTODON - THE HUNTER
OPETH - HERITAGE
Muista Opeth keikalla Helsingin jäähallissa 6.12.2011.
10 18, la 10 15
MUSAMAAILMA
kauppa on auki 24 h
MUSAMAAILMA OUTLET
Ohrahuhdantie 2, 00680 Helsinki, Itä-Pakila Puh. 09 720 60 660 Avoinna ark. 3DRUMSTICKS by DW · ADMIRA · ARTBEAT · AUDIX · BLACKSTAR · BIG BENDS · BOGNER Custom Shop · DRSTRINGS · DTAR · DW · DW Performance · EMG · E-PAD · ESP · FBT · FRYETTE · GROOVE-TUBES · HBE · ISTANBUL AGOP · MI AUDIO · ORANGE · PDP by DW · PROCO · REGAL TIP · ROCKBAG by Warwick · ROCKBASS by Warwick · SCHALLER · SEYMOUR DUNCAN · SEYMOUR DUNCAN Antiquity · SPECTOR · TANGLEWOOD · TECH 21 · TOKAI · VISUAL SOUND · WARWICK · 3DRUMSTICKS by DW · ADMIRA · ARTBEAT · AUDIX · BLACKSTAR · BIG BENDS · BOGNER Custom Shop · DR-STRINGS · DTAR · DW · DW Performance · EMG · E-PAD · ESP · FBT · FRYETTE · GROOVE-TUBES · HBE · ISTANBUL AGOP · MI AUDIO · ORANGE · PDP by DW · PROCO · REGAL TIP · ROCKBAG by Warwick · ROCKBASS by Warwick · SCHALLER · SEYMOUR DUNCAN · SEYMOUR DUNCAN Antiquity · SPECTOR · TANGLEWOOD · TECH 21 · TOKAI · VISUAL SOUND · WARWICK · 3DRUMSTICKS by DW · ADMIRA · ARTBEAT · AUDIX · BLACKSTAR· BIG BENDS · BOGNER Custom Shop · DR-STRINGS · DTAR · DW · DW Performance · EMG · E-PAD · ESP · FBT · FRYETTE · GROOVE-TUBESUSA Custom Made rummut · HBE · ISTANBUL AGOP · MI AUDIO · DW · ROCKBASS by Warwick · SCHALLER · ORANGE · PDP by DW · PROCO · REGAL TIP · ROCKBAG by Warwick PERFORMANCE SERIES 100% vaahterasetti SEYMOUR DUNCAN Korkealaatuinen · SEYMOUR DUNCAN Antiquity alk. 1826 · SPECTOR · TANGLETOKAI AST-33 WOOD · TECH 21 · TOKAI · VISUAL SOUND · WARWICK · TM-testivoittaja sähkökitara 3DRUMSTICKS by DW · 289 ADMIRA · ARTBEAT · AUDIX · BLACKSTAR · BIG BENDS · BOGNER Custom Shop · DR-STRINGS · DTAR · DW · DW Performance · EMG · E-PAD · ESP · FBT · FRYETTE · GROOVE-TUBES · HBE · ISTANBUL AGOP · MI AUDIO · ORANGE · PDP by DW · PROCO · REGAL TIP · ROCKBAG by Warwick · ROCKBASS by Warwick · SCHALLER · SEYMOUR DUNCAN · SEYMOUR DUNCAN Antiquity · SPECTOR · TANGLEWOOD · TECH 21 · TOKAI · VISUAL SOUND · WA RW I C K · 3DRUMSTICKS by DW · ADMIRA · ARTBEAT · AUDIX · BLACKSTAR · BIG BENDS · BOGNER Custom Shop · DR-STRINGS · DTAR · DW · DW Performance · EMG · E-PAD · ESP · FBT · FRYETTE · GROOVETUBES · HBE · ISTANBUL AGOP · MI AUDIO · ORANGE · LAATU PALVELU AMMATTITAITO HYVÄ MEININKI PDP by DW · PROCO · REGAL TIP · ROCKBAG by Warwick · ROCKBASS by Warwick · SCHALLER · SEYMOUR DUNCAN · SEYMOUR DUNCAN Antiquity · SPECTOR · TANGLEWOOD · TECH 21 · TOKAI · VISUAL SOUND · WARWICK · 3DRUMSTICKS by DW · ADMIRA · ARTBEAT · AUDIX · BLACKSTAR · BIG BENDS · BOGNER Custom Shop · DR-STRINGS · DTAR · DW · DW Performance · EMG · EPAD · ESP · FBT · FRYETTE · GROOVETUBES · HBE · ISTANBUL Euroopassa valmistettu ORAGOP · MI AUDIO · uusi 500 Watt ANGE · PDP by DW · PROCO · REGAL TIP FBT EvoMaxx 4 A The new No # 1 ! by Warwick · SCHALLER · · ROCKBAG by Warwick · ROCKBASS prosessoriohjattu PA-aktiivikaiutin BLACKSTAR UK CLUB 40 624 SEYMOUR DUNCAN · SEYMOUR DUNtäysputkikombo CAN Antiquity · SPECTOR · 640 TANGLEWOOD · TECH 21 · TOKAI · VISUAL SOUND · WARWICK · 3DRUMSTICKS by DW · ADMIRA · ARTBEAT · AUDIX · BLACKSTAR · BIG BENDS · BOGNER Custom Shop · DR-STRINGS · DTAR · DW · DW Performance · EMG · E-PAD · ESP · FBT · FRYETTE · GROOVE-TUBES · HBE · ISTANBUL AGOP · MI AUDIO · ORANGE · PDP by DW · PROCO · REGAL TIP · ROCKBAG by Warwick · ROCKBASS by Warwick · SCHALLER · SEYMOUR DUNCAN · SEYMOUR DUNCAN Antiquity · SPECTOR · TANGLEWOOD · TECH 21 · TOKAI · VISUAL SOUND · WARWICK · 3DRUMSTICKS by DW · ADMIRA · ARTBEAT · AUDIX · BLACKSTAR · BIG BENDS · BOGNER Custom Shop · DR-STRINGS · DTAR · DW · DW Performance · EMG · E-PAD · ESP · FBT · FRYETTE · GROOVE-TUBES · HBE · ISTANBUL AGOP · MI AUDIO · ORANGE · PDP by DW · PROCO · REGAL TIP · ROCKBAG by Warwick · ROCKBASS by Warwick · SCHALLER · SEYMOUR DUNCAN · SEYMOUR DUNCAN Antiquity · SPECTOR · TANGLEWOOD · TECH 21 · TOKAI · VISUAL SOUND · WARWICK · 3DRUMSTICKS by DW · ADMIRA · ARTBEAT · AUDIX · BLACKSTAR · BIG BENDS · BOGNER Custom Shop · DR-STRINGS · DTAR · DW · DW Performance · EMG · E-PAD · ESP · FBT · FRYETTE · GROOVE-TUBES · HBE · ISTANBUL AGOP · MI AUDIO · ORANGE · PDP by DW · PROCO · REGAL TIP · ROCKBAG by Warwick · ROCKBASS by Warwick · SCHALLER · SEYMOUR DUNCAN · SEYMOUR DUNCAN Antiquity · SPECTOR · TANGLEWOOD · TECH 21 · TOKAI · VISUAL SOUND · WARWICK · 3DRUMSTICKS by DW · ADMIRA · ARTBEAT · AUDIX · BLACKSTAR · BIG BENDS · BOGNER Custom Shop · DR-STRINGS · DTAR · DW · DW Performance · EMG · E-PAD · ESP · FBT · FRYETTE
MUSAMAAILMA RETAIL
Malminkatu 16, Hki, Kamppi Puh. 09 5627 1240 Avoinna ark. 10 18, la 10 15
P www.musamaailma.fi
TOIMITUSKULUT. PAKKAHUONE TAMPERE Y LOPPUUNMY YT
LAUANTAINA 17.12.2011 / K-18
KAAPELITEHDAS HELSINKI
SUNNUNTAINA 18.12.2011
www.imotorhead.com
LIPUT: 55 + MAHD
Puhtaasti metallisia videoita ei ollut joukossa montakaan, mikä pisti pohtimaan, liekö painavampi videonauha syltännyt esivalintaan vai eikö mainittuja yksinkertaisesti enää tehdä. Onko bändille ja sen musiikille enemmän hyödyksi vai haitaksi, että se muistetaan jostain tietystä videostaan. Mene ja tiedä, kertokaa te. MITä tämän lehden harrastamaan musiikinsarkaan tulee, tarjonta oli hämmästyttävän vähänlaista. Tämä kaikki johti päänsisäiseen jumppaan syysillan pimeinä tunteina: Onko musiikkivideo enemmän itsenäinen, omaa elämäänsä elävä taidemuoto vai musiikille alisteista mainoskuvitusta. Tulipa tuo sitten tsekattua pitkästä aikaa netistä, ja kyllä, toimiihan se edelleen ja aivan helvetisti. Niinpä mahdollisuus tsekata toistasataa videopätkää vallan valkokankaalta osoittautui oikein opettavaiseksi kokemukseksi. Yllätyksen tarjosi aiemmilla teoksillaan itähuumorin ytimeen porautuneen Stam1nan (joka muuten vei yleisöäänestyspalkinnon) soittovideo, sillä kun virnuiltiin vain hitusen. Eipähän mennyt homma ihan höhöttelyksi. Päällimmäisenä mieleen jäi sama huomio kuin kaikesta muustakin kotimaisesta populaarikulttuurisesta touhuilusta: tekninen taso on mainiolla tolalla, omaperäisyys ei niinkään. Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala Kirjoittajat Ahola Tapio, Hintikka Tami, Hynninen Sami, Hyttinen Heta, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Kask Evelin, Keränen Toni, Konttinen Marja, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuronen Mikko, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Malm Mikko, Mustonen Sanna, Nuopponen Aki, Rajala Vilho, Saurama Anna, Schildt Saku, Silvast Jaakko, Sundström Pia, Valjakka Hanna, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Ylitalo Lauri Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO PL 543 33101 Tampere TilaajaPalvelU (ARK. Tuntuu kuin raskaamman sarjan olisi pakollista alleviivata, että ei tässä nyt niin synkkää kansaa olla. Musiikkivideoita tulee katsottua vapaaehtoisesti enää hyvin harvoin, ja sekin vähä pieneltä tietokoneen ruudulta tihrustaen. Olisiko niin, ettei musiikkivideon perimmäinen tehtävä olekaan olla vain hetken pyörre alati tulvivassa ärsykevirrassa. TEHTäväMME lomassa aloimme pohtia tuomarikolmikon kesken, mikä mahtaisi olla maailman kaikkien aikojen kovin musiikkivideo. Elokuun viime metreillä sain vielä ilon ja kunnian osallistua yhtenä kolmesta tuomarista Oulun musiikkivideofestarien tarjonnan seulomiseen. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta.
9. Suuri pakoretki lienee imenyt kaiken hapen tältä musisoinnin kyseessä ollen varsin olennaiselta lajityypiltä. Kerronnallisesti otanta antoi kuvan, ettei maassamme mene tadaa! hirvittävän hyvin, alkoholituotteista maistuu genrestä riippumatta Jaloviina ja pakeneminen on pop. 8-16) (03) 4246 5302 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Fredrikinkatu 42, 3.krs , 00100 Helsinki Puhelin: (09) 4369 2407 Telefax: (09) 4369 2409 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa ilmoitusmyynti Oskari Anttonen 040 563 0642 Erik Kangas, Peter Lindroos, Mikko Mali Puhelin: 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva Björn Árnason Painopaikka ArtPrint Paperi: 80 g/m2 Mbrite Silk Kansi: 200 g/m2 Galerie Art Matt ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 11. Se oli kaikkinensa oikein mukava pesti. Soittovideoita oli kaikkiaan messissä todella vähän. Niinpä katselin teoksen vielä pariin kertaan. Oululainen esikoislevyttäjä Mors Subita uhkaili teknisesti samantyyppisellä joskin vauhdikkaammin leikatulla ratkaisulla, jolla hymy ei saanut sijaa senkään vertaa. vuosikerta
MATTI RIEkkI a
aj Päätoimitt
HUIHAI, MEPAETAAN!
KuKKAKASvIEN haistelu ja kedolla kirmailu alkavat olla menneen kesän touhuja, mutta jäipä suvesta sentään oikein mukava jälkimaku. Ja etenkin: mikä on musiikkivideon paikka siinä maailmassa, jota kohden murroksessa oleva musiikkibisnes on suuntaamassa. Se mitä paetaan jää useimmiten hämärän peittoon, mutta näinä suomalaisen juoksuurheilun noloina aikoina on pelkästään positiivista, että reippaita askelia otetaan edes videokuvassa. Kilpailuun selvinnyttä raskaan rockin edustajistoa leimasi kirjaimellisesti huvittava piirre: milteipä jokainen pätkistä vyörytti silmille usein aika höyrypäistäkin huumoria. Vaan yksi asia on varma: haita ei paeta helposti.
inferno
Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Tokihan olisin halunnut hienostella ja pudotella ilmoille sormet leukaparralla kaiken maailman taidepläjäyksiä, mutta mieleen tuli kerta toisensa jälkeen vain yksi pätkä kaukaa 1990-luvulta: Deftones-yhtyeen My Own Summer, jossa jätkät soittavat valtameren pinnalla lihaa repivien valkohaiden saartamina
A Fragile King ei ole pelkkä nostalgiatrippi, vaan kaikesta kuulee, että Mackintoshilla on ollut musiikin tekemiseen vahva syy ja
tarve. Oikea soundi löytyi kuulemma yllättävän helposti. Minulle oli luontevaa käsitellä niitä tunteita musiikin keinoin. KuN Gregor Mackintosh päätti kanavoida surunsa luovuudeksi, hän kaivautui omille juurilleen. Kyse on hänen biiseistään ja hänen surutyöstään. Vallenfyre tuo
nopeasti mieleen sanat death, doom ja crust, sekä tukun parinkymmenen vuoden takaisia ruotsalaisbändejä. Hämmästyttävää kyllä, mies selvittää senkin tontin paremmin kuin yhdeksän kymmenestä muusta yrittäjästä. John Mackintosh oli Gregorin tapaan vasenkätinen kitaristi, ja hän muun muassa lahjoitti Gregorille oman nuottikirjansa, kun tämä oli pieni. Siihen liittyy syyllisyyttä ja kaikkea mahdollista. Siellä on vähän samantapaisia kitaraliidejä, joita meillä oli 1990-luvun puolivälissä. www.vallenfyre.co.uk. Hän oli hyvin ystävällinen, kohtelias ja fiksu mies. Soittajien piti olla todella hyviä ystäviäni ja heidän piti tulla samasta musiikillisesta taustasta kuin minä. Kokeilin eri tyylejä ja treenasin pari kuukautta, ja siitä se lähti. Ei ole ihme, että tällaisen isän äkillinen poismeno tuntui Gregorista murskaavalta. On myös paljon akustisia juttuja. Hän ei koskaan menettänyt malttiaan ja oli hyvin järjestelmällinen luonne. Se oli jonkinlainen katarsis. Ja hyvä tavaton, millaisen levyn Mackintosh on tehnyt! Apuna häärivät muun muassa rumpali Adrian Erlandsson ja My Dying Bride -mies Hamish Glencross, mutta Vallenfyre henkilöityy nimenomaan Mackintoshiin. Rima on ollut korkealla. Siinä tunsi itsensä teiniksi jälleen! Oli virkistävää käydä läpi sitä musiikkia, josta kaikki lähti liikkeelle. Erlandssonin ja Glencrossin lisäksi bändiin tulivat taiteilijanimillä Mully ja Scoot esiintyvät herrat. VILHO RAjA
Sytyttäjä
LA
ParadiseLost-kitaristiGregorMackintoshonperustanutbändinnimeltäVallenfyre.Murhaavaankitarasoundiinjavakavaanilmeeseenluottavadebyyttilevyonharvinaisenvahvatapaus.
KUOLLEENISäN KUNNIAKSI
GREGOR MACKINTOSH on aina vaikuttanut Paradise Lostin kovimmalta jätkältä. Seuraava merkintä Mackintoshin kalenterissa on Paradise Lost -levyn äänitykset tämän vuoden lopulla. Kun aloin tehdä biisejä, huomasin miettiväni, että olisi siistiä saada tähän hyviä kavereita mukaan, Mackintosh kertoo. Hän kuskasi meitä ekoille keikoillemme ja studioon tekemään ensimmäistä demoa. John Mackintosh, Gregorin isä, kuoli eturauhassyöpään 2.12.2009. Se oli meille
10
inferno
todella arvokasta, koska olimme niin nuoria, ettemme voineet vielä ajaa itse, Gregor muistelee. Mackintosh piti luovan prosessin tiukasti käsissään. Aluksi aioin etsiä jonkun laulajaksi, mutta mitä enemmän mietin asiaa, sitä selvemmäksi kävi, että minun piti laulaa nämä biisit itse. Uskomattoman maukkaan liidikitarasoundin ja päällekäyvien riffien lisäksi Mackintoshilta irtoaa nyt myös örinää. Luulen, että siitä tulee monipuolisempi levy kuin edellisestä. Bändi aikoo myös keikkailla ensi vuonna, kunhan muut velvollisuudet saadaan ensin hoidettua. Sieltä löytyisi oikea John Mackintoshin kunniaksi tehty musiikki. Vallenfyren 2.11. Hän kuunteli vanhoja suosikkilevyjään ja muotoili kitarasoundia niiden mukaan. vALLENfyREN biiseissä on paljon surua ja vihaa. Hän oli aina valmis auttamaan ja opastamaan meitä. Hän teki sarjakuvaromaanin, joka on kertomus Johnin viimeisistä kuukausista. Kuten todettua, Mackintosh örisee erittäin vakuuttavasti. ilmestyvä A Fragile King -levy antaa epäilyilleni vakuuttavaa vahvistusta. Hän oli Gregorin todistuksen mukaan isä, joka rohkaisi ja auttoi poikaa musiikkiharrastuksessa kaikin keinoin ja oli aidosti läsnä. Levylle ei tule varmaan lainkaan koskettimia, mutta silti tuntuu, että biisit ovat melodisempia kuin pitkään aikaan. Suru kääntyy helposti itsetuhoiseksi. Hänen veljensäkin käänsi surutyön luomistyöksi. Minulla oli kaksi kriteeriä. On paljon mahdollista, että bändi saapuu festarikeikalle Suomeenkin. Kävin läpi kaikki surun eri tasot ja vaiheet
Innostunut palaute ei ole ihme, sillä näin taidokasta ja moni-ilmeistä crossoveria ei tule kovin usein vastaan. Asian eteen tehdään kuulemma koko ajan kovasti töitä. Pitää yrittää luoda jotain uutta, hän kuvailee. Livenäbändinäyttäätodellisetkyntensä.
EITUTTUA EIKäTURVALLISTA
BäNdIN mukaan nimetty debyyttilevy on saanut varsin kiittävän vastaanoton, eräänä osoituksena tämän lehden arviosivut. Numero seitsemän on okkultismiin ja pimeään magiaan liittyen hyvinkin tärkeä luku, ja koska meille molemmille tässä bändissä on kyse nimenomaan noiden edellä mainittujen asioiden kanssa työskentelemisestä, jäsenten lukumäärä on mukava "sattuma", Fiend sanoo. Kuopiolainenjess and the Ancient Ones ammentaatästämaagisestakolmiyhteydestä perätiseitsenhenkisenkokoonpanonvoimin.
PIMEITäVOIMIA KUOPIOSTA
HAASTATELTAvIKSI asettuneet Thomas Fiend ja Thomas Corpse kertovat, että ajatus Jess and the Ancient Onesista on kytenyt jo jokusen vuoden. Ensi kuussa JATAO pääsee lämmittelemään kanadalaista Blood Ceremonya. Antaudutaan hetkeen ja sallitaan musiikin näyttää tietä. Niilläkin on ehkä vähän oppimista. Syksylle on kalenterissa hyvä nippu Suomenkeikkoja, mutta ulkomaille bändi ei ole vielä päässyt. Se esoteerinen energia, jota pyrimme kanavoimaan keikoilla, tulee näyttämään tien sille, kuinka alamme rakentaa live-esiintymistemme eri elementtejä. lisää ajanko taisju hwww.i ttuja nf
erno.f i
Naislaulua,okkultistisiatekstejäja vuosikymmententakaakumpuavatsoundit. Mutta se sopii meille, että etsitään uusia tapoja tehdä asioita. Levyn julkaisi Warner Music, yksi suurista. Asialla on toki muitakin merkityksiä. www.anentity.com/jessandtheancientones
For the Imperiumonbändi,jotaon ihanturhakoettaatunkealokeroihin. Arvioita Hietikko ei ole omien sanojensa mukaan seurannut, mutta myöntää, että hyvä palaute on psykologisesti tärkeää. Me ei jäädä lepäämään laakereillemme, vaan uutta pusketaan jo, Hietikko sanoo. Uskoisin, että paikalle saapuneet eivät tule pettymään, Corpse jatkaa. Me ei tehty levyä jatkuvasti putkeen, vaan pidettiin välillä parinkin kuukauden tauko. Hietikon mukaan lafka on hoitanut ruutunsa erinomaisesti. Corpsen kanssa kuunneltiin aina baari-iltojen jälkihumalassa tosiaan tuota Roky Ericksonia aika lailla, ja Tom Waitsia. Alla oli useita pimeitä iltoja Roky Ericksonin ja Gibsonin parissa, joten vastaan taistelemista ei ollut. Bändiin tarvittiin Corpsen mukaan seitsemän jäsentä, koska melodiakerroksia halutaan paisuttaa useilla stemmoilla. Lepuutettiin vähän korvia, että tiedettiin ollaanko menossa oikeeseen suuntaan, Hietikko kuvailee. Debyyttilevylläyhtyepäästeleeyhtä luontevastipoppiakuinhardcoreakin. Ja mellä on lafkan kanssa hyvä, avoin ja rehellinen meininki. Bändi on solminut sopimuksen Svart Recordsin kanssa ja tarjoilee seiskatuumaista lokakuussa. Keskusteluyhteys toimii. Se on nähty niin miljoona kertaa, että se ei vaan toimi. Jess and the Ancient Ones tuli varjoista esiin ja asettautui alitajuntaan. Seuraavalle levyllekin on jo materiaalia olemassa. Bändin livekunto on timanttisessa iskussa, kiitos äärimmäisen intensiivisen treenaamisen. Jälleen kerran, hah, Corpse kertaa. Tämä on siinä mielessä hauska tilanne, ettei niillä ole muita lähellekään tämän tyylisiä bändejä. Laulaja Hakim Hietikko kertoo, että bändin johtoajatuksena on vältellä tuttuja ja turvallisia polkuja, sekä musiikillisesti että muutenkin. Sen jälkeen kohtalomme olikin sinetöity. www.fortheimperium.com
inferno
11. Sitten tuli puheeksi uuden bändin perustaminen, koska molemmat olemme jo pitkään halunneet säveltää ja soittaa myös melodisempaa ja rokkaavampaa musiikkia, Fiend jatkaa. Yhteistyö toimii ja kumpikin hyötyy toisestaan. Täyspitkää levyä voi odottaa ilmestyväksi ensi vuonna. Bändi aloitti levynteon jo viime vuoden marraskuussa. Olen todella innoissani, että pääsen vihdoin soittamaan tällaista musiikkia livenä, ja nautin tästä uudelle maaperälle astumisesta suunnattomasti, Fiend hehkuttaa. Valmista tuli heinäkuussa
Koska olemme suomenruotsalaisia, tämä juttu tuli varsin luonnollisesti, Aminoff kertoo. Monenvuodenlevytystauoltapalannut Northern Disciplineontehnyt vakuuttavankakkoslevyn.Harvester ofHatetarjoaatujuaturpaanmättöä, jossaonmiellyttävänpaljonkoukkuja.
RENTOA RäHINää
NORTHERN dISCIpLINEN debyytti Burn-Beaten Soil ilmestyi viisi vuotta sitten. Neljätoista biisiä nauhoitettiin, yksitoista miksattiin ja kymmenen tuli levylle. www.northerndiscipline.com
Josraskaassarockissaonotettukantaa, niinonyleensätehtyhyvinkinyhteis untak kriittiseenjasysteeminvastaiseensävyyn.Bob Malmströmtekeebiisejä,joissaperätääneliitinetuoikeuksia,halveksitaanköyhiäjaylistetäänyltäkylläisyyttä.Tämäonporvaricorea.
Terhi Ylimainen
"KAPITALIST, jAVISST!"
TALA SvENSKA eller dö, puhu ruotsia tai kuole. Machine Headin Burn My Eyes -debyytin (1994) innoittamana perustettu bändi oli tuolloin lupaavalla nousu-uralla, mutta seuraajaa on odoteltu tähän asti. Levyä tehtiin bändin omassa studiossa omaan tahtiin. Varjopuolena oli tietysti se, ettei valmista meinannut tulla ollenkaan, kun ei kukaan ollut hoputtamassa. Tilanne oli sen verran hauska, että minä sanoin heti, että se on varmaan sitten meidän bändi. Basistimme katseli artistin nimeä tietokoneen näytöltä hieman sivusta ja kysyi, kuka on Bob Malmström. Intronauhana soi Modersmålets sång, jonka tahdissa pukumiehet astelevat lavalle. Hän on tuntenut muut jäsenet jo vuosia, ja jossain vaiheessa hän ja basisti Carl Johan Langenskiöld keksivät, että he haluavat soittaa ruotsinkielistä hardcorea. ND on ollut ja on vieläkin kaveribändi. Pitkään taukoon ei ole kitaristi Teemu Grönbergin mukaan muita syitä kuin ne tavalliset. Harvester of Haten julkaisee Inverse Records. Mietin, voisiko tämän tehdä niin, että musa on kunnon hc:ta ja crustia, mutta sanoma on totaalisen käänteinen. Se on Bob Malmströmin 12.10. Bändi on keikkaillut viime vuodesta lähtien ahkerasti, ja meininki sen kuin yltyy. Northern Discipline on ollut verkkaisesta julkaisutahdista huolimatta olemassa jo kunnioitettavat viisitoista vuotta. Näistä syistä Hannu (Laanterä, ex-kitaristilaulaja) siirtyi sivuun ja Markus (Louhi, laulu) ja Juha (Luomanen, basso) tulivat tilalle. Aletaan olla sen ikäisiä sällejä, että bändäreistä on alkanut tullut vaimoja ja perheitä on perustettu. Olen aina kuunnellut paljon punkkia ja hardcorea, enkä aina ole
12
inferno
pystynyt samastumaan "fuck the system, fuck the rich, meat is murder" -tyyliseen sanomaan. Tulossa on muun muassa viikon rundi Englannissa. Yleisön reaktiot ovat Aminoffin mukaan hykerryttäviä, kun sen jälkeen starttaa tolkuton hc-kaahaus.
Bändin kryptinen nimi on syntynyt väärinkäsityksestä. Grönbergin mukaan studiotyö oli rentoa ja hauskaa, mikä välittyy myös lopputuloksesta. Bändi toimii ikään kuin henkireikänä arjen keskellä, Grönberg kuvaa. Mikä on ollut se keskeinen kipinä, joka on pitänyt bändin liikkeellä. Laulaja Carolus Aminoff kertoo, että yhtyeen tarina juontaa parin vuoden taakse. Olimme basistin kanssa kerran olleet juhlistamassa elämää, ja aamusella sitten kuuntelin laptopilta Bad Religionia. julkaistavan debyyttilevyn nimi. Oltiin vähän myöhässä liikkeellä nyt syksyllä, mutta toivotaan, että keväällä homma ottaa tuulta purjeisiin ja päästään ympäri Suomea keikkailemaan. Samalla Toni (Laroma) siirtyi bassosta kitaran varteen. Aikaa musiikin parissa on ollut vähemmän. Idea jalostui nopeasti porvaricoreksi. Keikkamyyjä tekee kovasti hommia. www.bobmalmstrom.com. Bob Malmström haluaa vapauttaa metalliskenen siitä pakosta, että biisien täytyy aina kertoa samoista asioista.
Tuntuu, että ihmiset ovat ehkä löytäneet meidän kautta jotain uutta. Keikoilla bändi ammentaa voimansa vahvoista kontrasteista. Bändiä on mahdollista nähdä jo syksyn mittaan muutamalla keikalla, mutta ensi vuodelle panokset kovenevat. Viikoittainen näkeminen soittamisen tai muuten vaan paskanjauhannan parissa on edelleen hauskaa
Kaadoin lisää viiniä lasiin. Kysyin äiteeltäni, mitä meteliä niemen takaa kuuluu kun niin kohisee. Ajatus paluusta kaaokseen hermostutti ja masensi. Kun hallitus heittää kodistaan ulos mellakoitsijoiden yksinhuoltajaäitejä ja sulloo väkeä linnaan 16 kuukaudeksi parin kaljapullon varastamisesta puhumattakaan kokonaisen neljän vuoden kakusta pelkästä Facebookissa tapahtuneesta kännisestä uhoamisesta , jokaisen neekereitä ja työttömiä haukkuvan metallifaninkin sietää mennä itseensä ja pohtia, liekö se omakaan "kulttuuri" poliitikkojen ja äärioikeistopopulistien suosiollisessa syleilyssä. PS. Kun puhuttiin "nuorisosta", tarkoitettiin nimenomaan nuorisoa, kyseessä ei ollut mikään koodinimi arabeille ja mustille, kuten Suomessa jo ehdittiin keskustelupalstoilla vihjata. En nähnyt siellä yhtäkään tyyppiä Slayer-paidassa, hah hah. Mutta rientävätkö David Starkey tai pääministeri apuun, kun antisosiaaliseksi ja levottomuutta aiheuttavaksi todettu Burzum-paita saattaa seuraavan teinikundin pidätetyksi. Jossakin vaiheessa korviini kantautui kaukainen uutinen Helsingissä tapahtuneesta mielenosoituksesta. Haukkukaa naiiviksi hipiksi, mutta en voi lakata ihmettelemästä, kuinka poliitikkojen häikäilemätön populismi uppoaa usein juuri niihin ihmistyyppeihin, joiden sietäisi eniten sitä varoa. Son meri ko kohisee, kuului vastaus. Sanottakoon kuitenkin sen verran, että rotumellakoista ei ole kyse. Ihmiset ovat ihmisiä, ei tehdä tästä kulttuuriasiaa. Auttaako Isoveli. Se kannattaisi teidänkin siellä Suomessa muistaa, kaiken sen meren, järvien ja koivunlehtien kohinan keskellä.
SKABA
a tafir ta ! aSólsiin ja vasi a Voit rnon nett
firin mene infe voittaa Sólsta ykseen. Osa kansasta ja Terrorizerin lukijakunnasta hurrasi. Olin juuri pohtimassa, kävisinkö soutelemassa ennen saunaa vaiko sittenkin vasta saunan jälkeen, kun uutiset kotikaupungista rikkoivat rauhan. Pari ahventa hyppeli pintaan, meri piti mekkalaansa niemen takana. Kun joku Facebookissa perustettu kotia, uskontoa ja isänmaata mollaava metalliryhmä joutuukin lukemaan tiilenpäitä näyttöpäätteen sijasta. Niin sanotuissa "metallipiireissä" on kuitenkin ollut havaittavissa olankohautuksia, joiden mukaan Lontoon ja Britannian mellakoissa oli kyse "vain" kurittomista neekereistä ja
Lontoon-kirj
RIITTA ITäkYLä
eenvaihtaja
tukien varassa elävistä luusereista. Yksinkertaistaminen on kivaa, mutta Lontoo ei ole Malmö. Ei hätää, en aio mennä poliittisiin yksityiskohtiin tapahtumien syistä ja taustoista. Kyllä syyt piilevät jossain muualla. mutta väite, että kyseessä oli vain pari jannua, jotka halusivat vähän kalliita vaatteita, on liian simppeli. htaisia haast myös ajanko ettekin. voit dar kysym n Svartir San yös 0. n .fi www.inferno
iksia. Lontoo on täynnä yksinkertaisia, mustavalkoisia ja lähes keskiaikaisen konservatiivisia laumasieluja, joita yhdistää rakkaus metalliin ja kaupungin pikku baareihin, joissa joku joskus veti kaljaa sen-ja-sen bändin ja sen-jasen päätoimittajan kanssa baareihin, joissa ei kapinoida, koska mikä politiikka ja lisää viinaa, headbang, headbang, metal `til we die. Muun muassa luokkasyyt, poliittinen historia ja viime vuosina kasvanut markkina- ja ostovoiman ihannointi sivuutettiin esimerkiksi historioitsija David Starkeyn toimesta, joka syytti televisiossa hiphop-musiikkia, mustia ja "mustia kopioivia" valkoisia. Tuskin. Ajatus paluusta masensi entisestään, kun tarkkailin yleisiä reaktiota tapahtumiin niin sanotussa tuttavapiirissäni. netissä iothan te jo lu ja keikka-arv Levyblogin. alka kokuuntelus ennak o sehän on jaa osoite. Kulttuurihan on joskus pelkkää paskaa... Onko sinne menty rakentamaan jokin uusi autotie. PUBLICENEMY
KäväISIN TuTTuuN tapaan kotomaassa pienellä kesävisiitillä ja istuin kaksi viikkoa mökillä veteen tuijottaen. Pohjois-Lontoo ja lähinaapurustoni kohisi, eivätkä syynä olleet meren, vaan varastettujen plasmatelevisioiden ja rikkoutuneiden ikkunoiden aallot. Barney katsoi toimittajaa hetken ja vastasi sitten kohteliaasti: No, eipäs silpota asiaa alalajeihin. Pari opiskelijaa oli kuulemma istahtanut Annankadulle tai mihin lie puistotielle herättääkseen keskustelua autoilun aiheuttamista saasteista. Kun Napalm Deathin Barneyta haastateltiin tämän vuoden Bloodstockissa, pipopäinen metal dude -journalisti aurinkolaseineen esitti miehelle viiltävän analyysinsä mellakoista. Jaa, totesin hiljaa ja jatkoin tuijottelua. voit m assa vyn digipak-v -tuplale rnon tarjoam albumin infe en! kuunnella sa 10.10. Yleistän, myönnän. Hupparit täällä ovat jo pannassa. julkaistava 19.1 ersion
CHECK OUT!
WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE
WWW.NUCLEARBLAST.DE
BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE:
NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
Kaali kannattaa jättää hieman al denteksi, jotta sen rapeus pääsee oikeuksiinsa muuten tasalaatuisessa eväässä. Kun perunat on kypsyneet, heitä niiden päälle kermaa ja suolaa ja laita survin laulamaan. Corpsenomaluonnehdinta: "Olen aina pitänyt enemmän yksinkertaisesta ruuasta, ehkä maalaisperimästäni johtuen. Kuori perunat ja laita ne suolaveteen keittymään. Perusarvot kunniaan! Sleepy Sleepersin sanoin: "Lanttuva, kaaliva, Amerikan herkkuva." Todella nälkäiset kokit pyöräyttävät muussille kaveriksi vaikkapa Meksikon-mummin lihapullat Inferno #44:ssä olleen ohjeen mukaan."
CORPSENKOKATESSASOI: Hank Williams III Country Heroes (2006) "Musiikkinsa on yhtä rehellistä kuin tämä annos. Leave the bacon alone!" Megantuomio: "Mummojen opetukset kannattaa ottaa tosissaan, liittyvät ne sitten käytöstapoihin tai ruuanlaittoon. 4. Pilko kaali, sipuli ja valkosipuli ja viskaa ne pekoninrasvoihin paistumaan. Tokihan kaalin vihaajat voivat korvata sen jollain muulla, mutta jos pekonin tiputtaa pois, tekee synneistä kauheimman. Ei muovia, ei Pro Toolsia, vain sikaa."
16
inferno. Pilko siat pieniksi siivuiksi ja iske ne pannuun rötisemään. Tämä ruoka ei kuitenkaan ole kotoisin mummon pöydistä, vaikkakin kaikki ainesosat ovat sieltä tuttuja. Niin ikään rapeat pekonisattumat ovat herkullinen suolanlisä kokonaisuudessa, johon ei kannata lisäillä mitään ylimääräisiä mausteita tai aineksia. 3. 5. Kun kaalit ovat pehmenneet, viskaa pekonit takaisin pannuun ja sekoita hyvin. Juomaksi harjoitan itse joko olutta tai maitoa, mutta voihan sitä juoda vaikka kossua, jos halajaa. 6. Kun muussi on valmis, sekoita pekoni-kaali-madness joukkoon ja huuda olevasi jumala. Mummolan pöydissä ei paljon pasta vittuillut, vaan pottu ja possu näyttivät tietä nälkäiselle kölville. 2. Muussin ja kaalin sekoittaminen keskenään tuntuu aluksi oudolta, mutta lopputuloshan on hyvinkin maukas ja tuhti. www.inferno.
lisää reseptejä
fi
MIIkA "MEgA" kUUSINEN
tutkiva kuLinariSti
Ilmansoossiaeirässisoi,tiedetään Kuopiossa.WinterwolfistatutullaCorpsella ontoisinaansudennälkä,muttamummon tutuillaperusaineksillaisompikinkupu täyttyyhelposti.Jataassoirässijadödö.
CORPSEN PEKONIKAALIMUUSSI
TARPEET:
8 medium size -pottua (jauhoista mallia, esim. Heitä tovin paistamisen jälkeen hiukan vettä pannuun ja hauduta kaalit pehmeiksi. Rosamunda) 2 pakettia pekonia puolikas kaalinpää 2 sipulia 4 valkosipulinkynttä kermaa suolaa pippuria
TEENäIN:
1. Kun possu on paistunut rapeaksi, ota lihat pannusta ja iske ne talouspaperin päälle odottelemaan. Itse käytän aina analogisurvinta enkä murjo pottuja ihan hienoksi velliksi, vaan tykkään jättää "täkyjä" messiin
DRY CIDER
APPLE TO THE BRIM
18
inferno
Viiden levyn katalogi alkaa olla sellainen, että 75 minuutin setti tahtoo loppua kesken, etenkin kun livehittejä on siunaantunut hyvä määrä. Uusia biisejä tekisi mieli soittaa paljon, mutta niistä ei olla vielä päätetty tarkasti mitään, Sevänen sanoo. Insomnium ei ole kellaribändi vaan keskikokoiselle levyyhtiölle levyttävä, jokaisessa metallimaailman kolkassa tunnettu ja suosittu yhtye. Sevänen kertoo, kuinka eräällä kiertueella Ville Friman sai yllättäen keuhkokuumeen. Samu tekee ihan helvetin hyvää jälkeä. One for Sorrow on läpikotaisin rehellinen ja bändin näköinen levy. Tästä hyvä esimerkki on se, että Sevänen on bändin ainoa, joka on ollut mukana jokaisella keikalla. Meillä on aiemmilla levyillä aika monta sellaista biisiä, mitä ei oikein voi jättää pois. Ongelma on kellaribändeille erittäin tuttu. Meillä ei ollut mitään syytä vaihtaa studiota. Kaikki muut jäsenet ovat joskus olleet "lomalla". Insomniumin keikalle kannattaa mennä, koska yhtyeen melodiataju ja kyky synnyttää vahvoja tunnelmia korostuu livetilanteessa. Keikat ovat nyt varmaan vähän aiempaa pidempiä. Asioiden yhteensovittaminen vaatii taidokasta tasapainoilua. Jos meitä näkisi siellä kaduilla joka ilta, se ei ehkä olisi niin spesiaalia. "vanhalan markus on parempi soittaja KuIn KumpIKaan meIdän VIlleIstä, heh."
kuulemastaan jopa yllättävän paljon. Ja haastavammaksi menee koko ajan, Sevänen naurahtaa. Samu miksasi levyä pari viikkoa ja teki ympäripyöreitä päiviä. Fanin näkökulmasta kokoonpanon eläminen on vain bonusta. Se oli ihan uskomatonta. Vaatimattomasta ja sympaattisesta Seväsestä tulee lavalla yleisöä miten päin vain pyörittelevä metallijumala. Isompi levy-yhtiö toi enemmän lihaksia levyntekoon, mutta bändi teki tästä huolimatta levynsä tuttujen kavereiden kanssa. Ensi vuonna saadaan varmasti lisää päivämääriä Suomeenkin. Sittemmin Insomnium on hajaantunut ympäri Suomea ja maailmaa, mutta Joensuu on yhä sille tärkeä tukikohta. Suomessa ei ole montaa kaveria, jotka on Markuksen kanssa samalla tasolla. Joskus mukana oli Aleksi Munter koskettimineen, joskus Jules Näveri puhtaine lauluineen. Se on bändille tärkeä asia, koska Insomniumin juuret ovat vahvasti tässä Pohjois-Karjalan pääkaupungissa. Me haaveillaan aina siitä, että saataisiin vähän vaihdeltua settilistaa, mutta yleensä me ollaan niin laiskoja, että soitetaan sitä samaa settiä vaan joka keikalla.
inferno
Varamiespalvelu pelaa
Insomniumin jäsenet ovat ansioituneet muillakin elämänaloilla kuin musiikissa. Ja kun kitarat laulavat ilmoille komeimpia kudelmiaan, kylmiltä väreiltä ei voi välttyä. Vanhalalla on kyky ottaa kappaleet haltuun ilmiömäisen nopeasti. Joskus ei kyyneliltäkään. Olen miksaukseen vielä tyytyväisempi kuin edellisellä levyllä, Sevänen kehuu. Sevänen, Friman ja Hirvonen perustivat bändin Joensuussa vuonna 1997. Ei kuitenkaan pidä luulla, että Insomnium olisi kulkenut kevyempään tai helpompaan suuntaan, päinvastoin. Puhtaat laulutkaan eivät liene pahitteeksi esimerkiksi radiosoittoa ajatellen. Harvasta metallibändistä löytyy yhtä kovia akateemisia meriittejä kuin tästä, vaikkei oppineisuus olekaan hevipiireissä täysin ainutlaatuista. Vänni rupesi kaksi tuntia ennen keikkaa opettamaan Markukselle biisejä, ja Markus sitten hoiti sen keikan. Lafka on osoittanut vahvasti olevansa artistin puolella ja takana. Ehkä tulevan keikan arvoa nostaa se, että me ei enää ihan jatkuvasti pyöritä Joensuussa. Bändin lavakokoonpano eli muutenkin. Kun on monta kiertuetta vuodessa ja äänitykset ja promohommat päälle, ja sitten vielä työt ja perhe, niin kyllähän se haastava kuvio on. Kotimainen laatu on tulevan Euroopan-reissun avainsana, sillä MyGrain ja Before the Dawn hyppäävät kyytiin. Siviilitöiden ja perhe-elämän lomasta on joskus vaikea löytää bänditoiminnalle aikaa. On hauska mennä katsomaan Insomniumin keikkoja, kun koskaan ei voi olla ihan varma, keitä lavalle nousee.
joensuusta maailmalle
Loppuvuoden Euroopan-kiertue aloitetaan marraskuun neljäntenä Joensuun Kerubista. Kun Ilosaarirock vielä järjesti nyt jo edesmennyttä Metelli-klubia, Insomnium oli siellä melkein talonbändin asemassa. Lisäksi bändin jäsenten olemus lavalla on aivan eri maailmasta kuin sen ulkopuolella. Kitarasankari Vanhala tuurasi vuoroin Vänniä ja Frimania. Ketään yhtään väheksymättä, onhan se parempi soittaja kuin kumpikaan meidän Villeistä, heh. Seväsen mukaan näyttää siltä, että Vanhalan palveluksia tarvitaan edelleen.
21. Across the Darkin jälkeen bändi alkoi käyttää Omnium Gatherumin Markus Vanhalan palveluksia keikoilla. Kieltämättä ainakin Unsungin ja Only One Who Waitsin hittipotentiaali tarraa heti ensimmäisellä kuuntelukerralla takaraivoon. Aina on ollut hauskaa. Joensuun lisäksi tuleva kiertue pysähtyy kotimaan kamaralla vain Helsingissä. Insomnium on luonnollisesti pääesiintyjä. Samu Oittinen on ollut äänittäjänä ja miksaajana kahdella edellisellä levyllä ja kantoi päävastuun myös nyt, vaikka kitaristit karkasivat äänityshommiin Ruotsin puolelle. Musta tuntuu, että tässä levyssä on vielä enemmän kaupallista potentiaalia kuin ne ajatteli, hän virnistää. Kun kaikki on hyviä kavereita, se on aika sama, onko lavalla neljä vai viisi jätkää ja mikä on kokoonpano. Uudelta levyltä voinee odottaa ainakin Unsungin ja videobiisi Through the Shadowsin soittamista. Markushan on todella kova kitaristi. Seuraavan kerran Insomnium starttaa tien päälle marraskuussa
Tätä en kuitenkaan pidä ottaa täysin itsestäänselvyytenä. Olen hänelle edelleen bändinkin puolesta suuresti kiitollinen yhteistyöstämme. Vanha totuushan on, että tarpeeksi kauan kun tekee toisten hyväksi havaitsemaa juttua, jossain vaiheessa sitä ruvetaan pitämään heidän omanaan ja sen jälkeen muita määritellään taas sen kautta. Tiivistäen jokaisella meistä on tietysti oma henkilökohtainen lähtöasetelmansa, näkemys ja uskomus, kuinka asioita tulee tulkita ja miten hoitaa palveluksensa. Keskeinen yhteinen voimavaramme on saatanallinen sisäinen liekki, joka palaa meissä jokaisessa hetki hetkeltä vahvemmin ja kirkkaammin yhtyen valtavaksi roihuksi, joka korreloituu kanavaksi, jota kutsumme nimellä Sacrilegious Impalement Saatana näet Hänet sitten uskonnollisen sydämesi läpi tai katsot Häntä filosofisen mielensilmäsi takaa Hän on kaikkialla, niin sisällämme kuin ympärillämmekin. Sosiaaliset kanssakäymisetkin ovat olleet minimissään ja rajoittuneet lähinnä bändin jätkien kanssa työskentelyyn ja muutamaan keikkatilaisuuteen. Olisi liian kornia ja kliseistä väittää, etteikö jokainen meistä erillisenä ihmisolentona omaisi esimerkiksi musiikillisia vaikutteita, mutta jos et lähtökohtaisesti aseta tavoitteita itsellesi ja toimi määrätietoisesti niiden pohjalta, vaan seuraat muiden esimerkkiä ja jo asetettuja virstanpylväitä, en edes viitsi kommentoida, mikä sinua piakkoin katsoo peilistä takaisin. Muiden panos amatöörimäistä. Hän on erittäin lahjakas ja kokenut maagikko. Annoin hänelle idean raamit mutta muutoin vapaat kädet toteuttaa tahtonsa ruokkimaan nälkäämme. Sacrilegious Impalement voi niin halutessaan jatkaa musiikin parissa työskentelyä, vaikka mitään ei kuuluisi julkisuuteen asti. Sehän voisi vahingossa vaikka kehittyä! Hellwind vie musiikin tulkinnan astetta henkilökohtaisemmaksi ja sitä kautta filosofisemmaksi. Keikat ovat kuitenkin siinä määrin eri asia, että ne on tarkoitettu yhtä paljon heille, jotka paikalle vaivautuvat, kuin meille itsellemmekin. Ja hyvä niin. Meillä ei kuitenkaan ole intressejä lähteä tekemään jotain poikkitaiteellista paskaa vain sen tavoittelemisen takia. Vapaamatkustajia ei hyväksytä. Jos joitain määritteitä täytyy antaa, ehkä biisimme ovat sitten suoraviivaisia, eteenpäin rullaavia, aggressiivisella kylmyydellä täytettyjä, majesteettisen uhkaavia ja vahvoja äänimaisemia sisältäviä saatanallisia black metal -teoksia, jotka on siunattu poikkeuksellisen voimakkailla lyriikoilla, Von Bastard määrittää.
23. Ideologisesti olemme varmasti vannoutuneimmasta päästä. Mitä kukin sillä on yrittänyt sanoa. Laajempi versio jutusta osoitteessa www.inferno.fi.
inferno
Sisään-, ei ulospäin
Kuten selväksi tuli, yhtye itse ei turvaudu vertailemaan musiikkiaan tahi ideologiaansa muihin, tai määrittelemään sitä ulkopuolisten kriteerien kautta. Ryhmäämme on myös usein kuvattu "ammattitaitoiseksi", mitä olen jäänyt miettimään. Panoksemme tähän bändiin on hyvin omistautunut ja jokaiselle henkilökohtaisesti merkittävä. Olemme tietenkin hyvin otettuja, jos joku huomaa meidät niin kiinnostavaksi, että viitsii julkaista tai ostaa levyjämme ja käydä keikoillamme. Kun sain ajatuksen avusta itämään tällä palavalla polullamme, minulla oli kaksi yksinkertaista vaihtoehtoa: joko hän kirjoittaa lyriikat Aletheiaan tai vaihtoehtoisesti niitä ei kirjoita kukaan. Black metal ei ole kenellekään meistä harrastus, ja oletkin hyvin äkkiä ulkona bändistä, jos tarvittavaa liekkiä ei löydy.
Saatanan taajuus
Yhtenä kakkosalbumin kulminaatiopisteenä toimii sen ainut suomenkielistä lyriikkaa sisältävä kappale Aletheia. Polttava tahto, punainen hehku, valtava. Liian hyvää. Luulenkin, että nykyään pystyt leimautumaan "originaaliksi" vain ottamalla vaikutteet oman genren ulkopuolelta ja yhdistämällä ne sopivasti vanhaan tulkintaan "uudella" tavalla. Teemme asiat vain ja tasan niin hyvin kuin tasomme on, emmekä rupea pitämään esimerkiksi puolen vuoden taukoja soittamisesta ennen seuraavan levyn tekoa vain siksi, ettei "primitiivinen tatsi" katoasi. Aletheian kertosäkeessä lauletaan: "Minussa palaa ikuinen tuli, suuri Saatana. Oli eriäviä tai yhteneviä näkökantoja, kollektiivinen sieluntaso bändissä on tällä hetkellä korkeampi kuin koskaan. Tässä yhteydessä kirjoitustyöhön astui avuksemme eräs hyvä ystäväni, joka on nähnyt asioita joista voin itse toistaiseksi vain uneksia. Me olemme Saatanan lukuisat kasvot. Noin kolmeen vuoteen en ole ollut kovinkaan tietoinen siitä, mitä muut tekevät, sillä olen keskittänyt lähes kaiken fokukseni ja voimavarani sellaisiin asioihin, jotka ovat olleet luvattoman pitkän aikaa käsittelemättöminä ja käsittelemättömissä. "ideologisesti olemme VaRmastI VannoutuneImmasta päästä."
Oma musiikkimakuni on metallin ulkopuolelta hyvinkin laaja, ja luulen, että tämä tulee myös tulevaisuudessa kuulumaan tekemissämme biiseissä jollain tavalla unohtamatta kuitenkaan, että tekemämme musiikki tulee poikkeuksetta kulkemaan mustan metallin filtterin kautta. Hän tarkkailee useimmiten juuri niiden kasvojen takaa, joita tarkkailtava ei tunnista, kunnes tarkkailtavasta tulee tarkkailija. Se kun ei ole tärkein asia, mitä yritämme saavuttaa. Kun kulmat olevan avautuu, on Jumala lihaa." Mitä Saatana teille edustaa ja ovatko yhtyeen ideologia ja uskomukset jollain tapaa määriteltävissä. Sisäänpäin katsominen on tärkeämpää kuin ulospäin kurkottaminen. Miksi suomen kieli, Hellwind, ja mitä englanti merkitsee tämän valinnan varjossa. Koko edellinen vuosi meni Exalted Spectresin nautinnollisen tuskalliseen luomistyöhön, jonka aikana olin niin ikään enemmän tai vähemmän erakoittanut itseni. Tällä hetkellä tilanne on se, että olemme itse valinneet tuoda tuotoksiamme julkisuuteen asti. Ammattitaitoista underground black metalia. Tämänkin genren pioneerit ovat alun perin saaneet vaikutteensa ihan samalla lailla kuin bändit nykyäänkin
bändi sanan perinpohjaisimma
i
kUVA teRhI ylImäInen
i
www.pRofaneomen.net
ennosti r
tta täysIllä mu
H
Profane Omen on Kaksikko on tyytyväinen siihen, että osuvan Destroy!-otsikon saanut arvinaisen bändi ei prosessoi eikä muoken löytänyt oman soundin. Osasta tiesi jo biisejä Kurjelta murtui kylkiluu ja sormi. uksesta huokui harvinaista ener onnistui näin hyvin. ttivä rit the Void (2009) Kokkonen ääni kun meillä oli kolme Beaten into Submission (2006) ja Inhe Levy-yhtiö oli vähän epäileväinen, mmäinen on niin aa, Kurki virnistää. On ollut mäjähdys. Mä raka liittymisestä lähtien yhtyeessä on ollut kuulostamaan helvetin hyviltä. , joka on ollut meillä monta kuukautta, että muut kuulee sen, Minä ja vaimoni asutaan kaksiossa levyllä ei harmita Rumpali Samuli Mikkosen mukaan sia. Lopputu simmäistä kertaa. t kitarat bändikämpillä. Kun sitä aiko tehdessä, että ne tulee soittimen kans livenä tosi hyvin. profan ssa merkityksessä. Hän Näverin olem , että levyn soundi enin tarinaa tämä keinen rooli siinä kanssa, joka on ollut On ollut etuoikeus seurata Profane Om tuotti levyn yhteistyössä Ville Sorvalin bändi oli yhtä kuin vuosikymmen. Jäseniä tuli ja men Me tiedettiin, että Herranen ajaa Samuli Mikkosen rumpusoundeja, se saa ne naksahtivat kohdalleen. Uudet biisit on sa. On mielipuolista bändin vahvuudet ja mäiset sekunnin murto-osat ovat Kureita laulusuo- Destroy!-levyn ensim kuulostaa piano, joka kovaa riffiä, taitavaa soittoa ja huik kohkausta, jen mukaan sen parasta antia. kitaristit Kurki ja Antti relevantteja sen kannalta, mitä tämä veri laulutuottajaksi Aksu Hantun ja Kurki toteaa. Kukin bändin jäsen sai hoitaa omat osuu tavalla mut Petraxilla, Nämin tapahtuneet asiat eivät ole millään Sitä aiem Mikkonen halusi tehdä rum bändi on nyt, Williami laan tavalla. Tämä styi sattumoisin päivälleen kymmen levy ilme umenttien soida luonnollisesti levylläi Kurjen en- kaa, vaan antaa instr a, kun vuotta sen jälkeen, kun tapasin William los kuulostaa siltä miltä bändi kuulosta en oli tuolloin kovin kin. mm i, kunnes vuonna 2005 mukana mole samoja asioita kuin Kurki ja Näveri. Miltä ä biisejä. n biisiin kaikki Uunituore Destroy! niputtaa yhdeksää Pianon loppu vähän enemmänkin. Kurki sanoo. Etenkin jälki ovat kum e eri äänityspaikk aan mietitty paket- tuottajaa ja kolm kun kuulivat levyn. One Eye rituk estä metr mitä on pystytty mäjähtää kymmen Tämä on omasta mielestä paras levy, eon herkkupalana on samainen yt venata Median tekemän teaservid aikamoista piinaa, kun on pitän tekemään. kunnianhimoinen kokonaisuus ja tarkk Mutta kyllä ne sitten kuittasivat sen, staa. Rumpali palaset stan Mikon tekemiä jotakin poikkeuksel- me. Vaikka Profane Om imilla. jä soitt Kurjen ja laulaja Jules se soittaa biise Herrasella oli keserilainen bändi kuin nykyään, kitaristi Mikkonen kertoo, että tuottaja Mikko giaa. tensa haluamallisen väkevää ja vaarallista. pikin hyviä levyjä. sia. Mutta ennen kaikkea helvetin hyvi istä asfalttiin. Mua ennen siinä asui isoveli Valtjo vuosikau valmiina huhtikuulta perhepiirissä pianon, Kurki kertoo. Heikoimmalla hetkellä illa aiemmillakin levyillä. Tästä huolimatta olen koko näyttö siitä, että meille kannattaa ti, että sitä on pakko arvo paljon Uskon, että tämä oli vahva a, että tällä bändillä on paukkuja vielä ajan ollut varm antaa vapaat kädet. sellaista jälkeä, että säpäleet tye elää ja hengittää kaikesta kuulee, että tämä yh e omen on oikea tekemäänsä musiikkia. vieläkään mikään, vaikka se on ollut teri, joka joskus osti sinne venäläisen ot välit kyseisen saakka. Hänellä on ollut alusta saakka huon myös toimineet inaan kannettiin kämppään, Se on aika harvinaista. jyräämään keikalla.
24
inferno. TeksTi VIlho Rajala
nella levyllään pRofane omen tekee kolman vain sinkoilevat. Tältä. parempaan
Kalenter Suomen-vetoja. , niin pelkästään päivä. i Profane Omeniljohtoon. Seroff esimerkiksi kilpaa hänen intoaan ja soittotaitoaan giin, että aika bändiin kirjoitti Profane Omenin studioblo on ollut hänen elämänsä parasta. keskinäinen arvo Se on äärimmäisen Vuonna 2010 bändi pääsi festarijätti Profane Omen on Bändi isolla B:llä. ootte nyt se Profane Omen. Suominen Kaikesta voi päätellä, ettei kitaristi tti jos kovin juttu ikinä, sä oot täysi idioo armuus, lojaalius ja sille tyyliin "tää on Mikkosesta ja Kurjesta huokuu itsev tätä!", heh heh. Tähän valm en diilin syntymiseen nauttinut siitä n muistelee. alun perin tuuraamaan parille keikalle, Kun itse lähdin u Suominen on olYhtiön nykyinen toimitusjohtaja Teem bändi otti nopeasti imuunsa. just oikea ihminen tästä maa nia, ja se on sanoo. me ei tarvita enää sellaista vittuilua."
usiikin Mikko LigBasisti löytyi, kun Lahden Keskusm n ja Kurki kehuvat nell suositteli Antti Seroffia. PO:n ja Spin oli alusta asti hyvä meininki, Mikkone nkaan ehtinyt vaikuttaa. päästä esimerkiksi Tästä huolimatta bändillä on toiveita ili vastikään Baltiassa, missä kunnolla ulkomaille. etaan toisemme ja Suominen ei kuite Meillä on hyvä porukka. i Kurki antaa Suomiselle erityiskii o vaalivansa sitä joka Tästä keikasta William hieno asia, niin hieno, että Kurki sano toksen. He t. a, kyllä meillä on Vaikka Suomessa on siistiä keikkaill isompaakin kenttää, draivia päästä jo kunnolla katsomaan Kurki linjaa.
nnut itseään entistä Profane Omen on viime vuosina hitsa hyppimällä lukuisia tiiviimmäksi yksiköksi muun muassa laskuvarjohypyn vuosi sitten. , mä tiedostan sen, Vaikka me oltiin siellä ihan hukassa Aina kun mä menen treenikämpälle aidan siltä puolelta oli jotain sen meiningin näkeminen loppua. toppuutella.
Adrenaliinia ja empatiaa
26
inferno. "me eI töKItä toIsIamme taRpeettomastI. Mikkone . Sonispheren lavalle. Ei ole ihme, että Spinefarm anto maiset taustavoimat Kun bändillä on nyt takanaan erino ä kaverit eivät tarvitse ohjausta. Hän alkoi muistan kuinka tämä enkä ä hahmo Profane Omenin tarin lut merkittäv eissäni joutunut olemaan itse liideri, on manageroinut aiemmissa bänd dä bändin keikkoja jo vuosia sitten ja iiseen kuvioon oli helppo tulla, myy . an kuin pianon tufarm Records, joten tilanne on muuttun Hyppelyt korkealta, vähän samaan tapa poikien leiksiitä, miten Profane tuntuu, että ollaan jossain isojen Kyllä tässä erinomaisia esimerkkejä oikeasti tekee duunia hoaminen, ovat " bändi. Pitää olla luonteeltaan. yhteensopiva sekä musiikillisesti että itse yrittää vaan Ulkopuolisten povailut pelottaa, kun pitää matalaa profiilia, hän sanoo. oo mitään hätää, Kurki ut radikaalisti. koja ja todettu, et Vaikka me ollaan jo heitetty keik eksua vuosia Tompan tä homma toimii, me ei haluta halv arvo suoraan jollekin muulle. Uuden sanoo. et sä ota stus. kanssa antamalla vakijäsenen tässä bändissä, eikä Kun tähän bändiin liittyy, liittyy kaikkeen myös vitun hyvä jätkä, siinä riitä että soittaa hyvin. mmän oma- näiden kokemusten ninarkkari, mulla ei Omen on toiminut enemmän tai vähe Profane Mä nyt oon tämmöinen adrenalii levyn julkaisee Spinekustannebändinä koko uransa. Tässä porukassa on aitoa , kuinka bändi soitti muutama enää sellaista vittuilua. kikentällä. Lafkalla on ihmisiä, jotka Omen on paljon enemmän kuin "vain tämän homman eteen, Kurki sanoo. Hänelle Seroff on tuntuvasti muuta PO-jengiä nen statusta, vaan se pitää ei ole annettu suoraan vakiojäse ensin ansaita. empatiaa, me ei tökitä toimulle sitten tarjottiin meitä, Kurki sano vuosi päivä. takaperin Thra että näin tämä homma toimii parhaiten maan, että ai te Me ollaan todettu, Kun mentiin sinne, järjestäjä tuli sano a. Näm po povata, että se kas- le vapaat käde aan ja uusi levy on perkeleen kova, on help a, joka vie heitä automaattisesti oike si. Me ei tarvita , shia läpi yön -festareilla Tammelassa. oli kuulemma soitellut Kurki jatka kaunistele asioita. Teemu on aina tehn On otettava osumia bändin puolesta, sta Spinefarmin on vaalittava nyt. liittymisen jälkeen nuorempi. Kurki koettaa luottavat vaistoons aheitolla selvästi aiempaa isommak vaa kert suuntaan. Mikkonen muistelee siamme tarpeettomasti. Me tunn n, ja Tee, kun toisella on huono llä oli neuvottelut käynnissä jo sitä enne Mei ymmärretään toisiamme silloinkin o. PO viera mpi Euroopan-turnee se on käynyt ennenkin, mutta laaje issa on toistaiseksi vain antaa vielä odottaa itseään. Tästä on nautittava ja tätä inta voi yt vitun hyvää duu- että tämä toim hän ihan uskomatonta. Mä olin assa. yhtyettä muillakin tavoin. benjihyppyjä porukalla ja jopa mo, jota hän on kenties Näverillä on paha korkean paikan kam ympyröissä Isojen poikien avulla onnistunut voittamaan
Julkaisu 19.10.
Heavy metal legendan väkevä uutuus! Keikka Nosturissa 1.12.! www.icedearth.com www.facebook.com/officialicedearth
ICED EARTH Dystopia
Julkaisu 26.10.
Julkaisu 26.10.
Julkaisu 26.10.
DARK TRANQUILLITY
We Are The Void
(Tour Edition)
ORPHANED LAND
The Road To Or Shalem
TRANSATLANTIC
More Never Is Enough
Cd+dvd nyt kaupoissa! www.darktranquillity.com
Limited cd + bonusta! www.orphaned-land.com
Progressiivista rockia parhaimmillaan. Mukana Mike Portnoy! www.transatlanticweb.com Julkaisu 2.11.
Julkaisu 2.11.
Julkaisu 2.11.
VALLENFYRE
A Fragile King
SICK OF IT ALL
Non-Stop (re-recordings)
KRISIUN
The Great Execution
Paradise Lostista tutun Greg Mackintoshin uusi yhtye julkaisee debyyttinsä www.vallenfyre.com
saatavana cd:nä, limited-versiona ja lp:nä! www.sickofitall.com
Brasilialaista death metallia, olkaa hyvä! www.krisiun.com.br
www.centurymedia.com
Samalla täysin tyylistä tinkimätön musiikki on vain kasvattanut Mastodonin suosiota ja vienyt sen maailman ääriin. Pahimmassa tapauksessa kiireelliseen levyjen ja kiertueiden sykliin joutuneet bändit ovat sortuneet kaavamaisuuteen ja hätäisyyteen levyjensä kanssa. Kuten The Hunter osoittaa, tämä ei ollut nyt sitä, mitä kaipasimme. nämä ovat olleet vu osikausia amerikkalaisen mastodonIn tavaramer kkejä, mutta ne kaikki on ka rsittu täysin joukon uusimm alta taidonnäytteeltä the hunterilta. vai onko sittenkään?
TeksTi aKI nuop ponen www.mastodo nRocKs.com
ennyttä vuosikymmentä Mastodonin tarinassa voisi kuvailla rockbändin unelmien täyttymykseksi. Suoraan sanoen The Hunter on niin hyvä kuin se on juuri siksi, että emme lähteneet tekemään Crack the Sky-. Ennen The Hunteria Mastodon on julkaissut neljä kokopitkää, joista jokainen on eronnut selvästi edeltäjästään ja vienyt bändiä yhä laajempiin ulottuvuuksiin. IRTI
M
28
inferno
ON
SUSI
monumentaali sia kokonaisuuksia, kry ptisiä konsepteja ja mitä massiivisimpia sävellyk siä. Mastodonin basisti-laulaja
Troy Sanders näkee myös hyviä puolia siinä, ettei bändillä ollut tällä kertaa kuukausitolkulla aikaa näprätä levyn parissa. The Hunter oli lähes täysin sävelletty jo Crack the Skyen kiertueiden jälkeen. Mitä nyt sovitukset elivät vielä ajan kanssa. Jos olisimme jääneet hiomaan konseptia ja säveltäneet albumin sen mukaan, olisimme todennäköisesti tehneet vielä edellistäkin sekavamman levyn ja saaneet sen ulos ehkä vuoden päästä
"jos olisimme jääneet hiomaan konseptia ja säveltäneet albumin sen mukaan, olIsImme todennäKöIsestI tehneet VIelä edellIstäKIn seKaVamman leVyn."
elle seuraajaa. Olisihan sellainenkin syntynyt ajan kanssa, mutta haastamalla itsemme ja pistämällä suurimman osan lähtökohdista uusiksi saimme aikaiseksi jopa suuremman inspiraationpurskahduksen kuin kieroimmilla teemoillamme!
Irti teemoista
Mastodonin edellinen albumi Crack the Skye (2009) osoittautui valtavaksi työsaraksi, ja sitä seuranneet kiertueet kestivät lähes kaksi vuotta. Siinä missä konsepti voi olla musiikkia monipuolistava tekijä, se voi yhtä hyvin olla myös sitä määrittävä kahle. Mastodonin kohdalla molemmat ääripäät on jo koettu, ja The Hunter on edeltäjiensä sijaan lähempänä Leviathanin
inferno
29. Lopulta päädyimme kuitenkin heittämään tämänkin rajoitteen romukoppaan ja jammailemaan yhdessä entistä vapautuneemmin. Troyn ääni paljastaa miehen olevan harvinaisen huojentunut bändin viidennen albumin synnyttyä selvästi edeltäjäänsä mutkattomammin.
Meillä oli kyllä olemassa konsepti The Hunteria varten ja ajatuksena oli käyttää sitä inspiraationlähteenä itse musiikille. Jos jollakin meistä oli idea, sitä vietiin eteenpäin biisin ehdolla, ja pian huomasimme säveltävämme monipuolisinta Mastodonia koskaan
Sitten meille tarjotaankin kiertuetta vaikka Metallican tai Toolin kanssa. Tietenkin voisimme pitää kiinni pääesiintyjän asemasta ja kiertää aina yksin, mutta omien sankarien kanssa soittaminen on unelmien täyttymistä toisensa perään. En vielä tiedä, miten laajassa mittakaavassa tämä on mahdollista, mutta tarkoituksenamme on koota kaikki fanit saman katon alle ja luoda teille unohtumattomia audiovisuaalisia kokemuksia Mastodonin hengessä! Niin kirjava kuin Mastodonin fanikunta onkin, se on myös yhtä uskollista kuin metallin maailmassa parhaimmillaan. Missä ovat kaikkein pisimmät kappaleet. Onko levynteossa ollut oikeasti mukana joku hiphop-tuottaja?" Vaan älkää huoliko, kunhan kuulette The Hunterin, tulette olemaan kuin kotonanne.. Meitä on aivan turha yrittää lokeroida, koska emme itse lokeroi itseämme tai kuulijakuntaamme. Kaikilla meillä neljällä on äärimmäisen laaja musiikkimaku ja löydämme jatkuvasti uusia vaikutteita loputtomista genreistä. Mitä tapahtui tärähtäneille kansitaiteille. Kun nämä kaikki ovat yleisössämme, genreillä ei ole lopulta mitään väliä! Täällä Pohjolassa bändiä on saanut todistaa lähinnä suurten nimien lämppärinä, festareilla tai isoilla hallikiertueilla, vaikka Mastodon olisi varmasti otollisinta kokea omalla klubikeikallaan.
Haaveilemme aina itsekin eeppisestä klubikiertueesta, jolla soittaisimme pääesiintyjänä kaiken maailman screenien ja lavasteiden kera. Jos kuitenkin puhutaan vakavasti, pyrimme soittamaan The Hunterin ilmestymisen jälkeen ihka aidon headlinerkiertueen sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Olemme tavallaan todella ainutlaatuisessa asemassa, kun saamme huomata juttelevamme keikkojen jälkeen äärimetallifanien, vanhan liiton progeilijoiden tai vaikka vähemmän ehdottomien rockinkuuntelijoiden kanssa. Treyn mukaan tämä ei ole sen enempää sattumaa kuin tarkoituksellistakaan. Kuka kieltäytyy sellaisesta. Tulevia kiertueita odotellessa fanikunnalla lienee silti paljon epäilyksiä, mitä The Hunterilta voi odottaa. osta olemme oppineet nostamaan musiikin ehdot toisinaan kipinöivien egojemme edelle.
Irti lokeroista
Vaikka Mastodon on pohjimmiltaan omalaatuista metallia, sen monenlaisiin äärimmäisyyksiin taipuva musiikki on tavoittanut yllättävän laajan kuulijakunnan. Mastodonin kohdalla kun voi olla vaikea varautua yhtään mihinkään. Ehkä siksi voimme lähteä ensin kiertueelle Slayerin kanssa, soitella sitten Yhdysvalloissa Foo Fightersin lämppärinä, liittyä Iron Maidenin mukaan maailmankiertueelle ja pistää vielä sen perään klubit sekaisin The Dillinger Escape Planin kanssa. Tiedän, mitä fanimme ajattelevat ennen levyn ilmestymistä, koska ihmettelisin fanina itse samoja asioita! "Mitä, se ei ole konseptialbumi
34
inferno
"Monikaan ei tiedä, että Meillä on islannissa euroopan suurin autioMaa. Kun ihmiset ajattelevat sellaista, he ajattelevat Kuumuutta, mutta meillä on siellä yksi iso, yksinäinen, Musta autioMaa."
inferno
37
Me henkilökohtaisesti emme aio kääntää mitään. Saan miehen kirjoittamaan nimen ylös paperille. Olivat he sitten kotoisin mistä tahansa. Taaskaan ei ole harmainta aavistusta, miten sana kääntyy omalle kielelle ("harjoittivat magiaa", ehdottaa Google), mutta olen kirjoittanut sen viereen vapaalla assosiaatiomeiningillä sanan "sydämenlyönti". Ragnheiður. Jotkut sanat, nimet ja merkitykset katoaisivat joka tapauksessa käännöksessä. Ymmärrän täysin ja minusta tuo on kunnioitettavaa, sanon Gummille. Se näyttää ummikon silmissä eksoottiselta riimulta. Jaa, olet näköjään laittanut ylös Kuklinkin. Kyllä. Naisen oikea nimi ilmaantuu paperille. Sehän on kuin kääntäisit oman nimesi. Kerron sinulle kuitenkin jo nyt, että oikeita käännöksiä et tule saamaan. Jos sen kääntää suoraan, se tarkoittaa yksinkertaisesti "kettubluesia". On niin surullista, että koko ihmiskunta menettää niin monia kulttuureita, niin moni kieli on kadonnut ja identiteettimme häviävät. Ikään kuin olisi jotenkin noloa lausua englantia "väärin". Koska keskustelun ovat kidnapanneet "rasistit" ja "antirasistit", jotka tappelevat keskenään ja sinä ja minä olemme joutuneet siihen väliin. Se on yksi syy, miksi emme pysty ilmaisemaan merkitystä sanoja kääntämällä. Voisin kuule puhua tästä viikon.. Siis Kukl. Kyse on kulttuurin säilyttämisestä ja muiden kulttuurien arvostamisesta. Kyseessä on eteerisensynkkä raita, joka syntyi kuulemma studiossa melkeinpä vahingossa "leikkiessämme pianon kanssa". On vähän tyhmää, ettei nykyään voi olla ylpeä omasta kansallisuudestaan ja perimästään. Se on totaalisen typerää, ei sillä ole rasismin kanssa mitään tekemistä. Itse asiassa päätoimittajamme kirjoitti hiljattain, kuinka suomalaisten bändien soisi olevan enemmän avoimia suomalaisuutensa suhteen. Ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että "olen parempi kuin sinä koska olen valkoinen ja minulla on kulttuurini". Jos olet musta, voit olla ylpeä, jos olet valkoinen, sinun pitää hävetä. Kuten esimerkiksi Melrakkablús. Mutta kuten sanot, ei sen tarvitse kansallismielistä olla. Ja tiedäthän, että tuo tuossa on sitten semmoinen hassu islantilainen kirjain, Gummi hekottaa. Minä saan olla ylpeä Suomesta ja sinä Islannista, ja se on siinä! Joo! Kaikkien tulisi voida olla ylpeitä maastaan. Ei siitä ole kyse. Eli Heiða. Nämä lyriikat nyt ovat näin. Kyseessä ei ole bändin ylimielisyys, vaan päinvastoin nöyryys oman äidinkielen edessä. Varsinkin metallissa. Suomi on hieno kieli. Gummi kertoo mielellään laulujen synnystä, mutta mitä tulee kieleen, apua ei heru. Gummin aksentti kuulostaa yhtäkkiä paksummalta kuin aiemmin, kun hän jatkaa hieman kiihtyen: Melrakka on kuitenkin hyvin, hyvin outo sana, ja sen merkitys on paljon, paljon syvempi kuin pelkästään "kettu". Ei välttämättä kansallismielisessä hengessä, mutta ei häveten nyt ainakaan. Gummi lausuu sen omalla aksentillaan, joten katsahdan varmuuden vuoksi lehtiötäni. Jos jengi haluaa käyttää Googlen kääntäjää, he voivat niin tehdä. Käy ilmi, että Heiða onkin lempinimi. Se kuulostaa niin vahvalta. Hetken päästä hän tutkii raapustuksiani tarkemmin. Minä olen todella ylpeä islantilaisuudestani ja historiastamme, miksi vitussa en olisi
Ne tarkoittavat samaa asiaa, kuuluu yllättävä selitys. Mutta joo. Kysytään nyt varmuuden vuoksi: mitä nuo kaksi sanaa oikein merkitsevät. Meillä oli semmoinen hullu kahdentoista asteen systeemi, joka ylsi myrskyyn asti, ja myrskyn jälkeenkin taisi olla vielä yksi taso. Yksi kaverimme kuunteli levyä ensimmäistä kertaa ja havahtui yhtäkkiä ihmettelemään, että mitäs vittua, kuka laittoi radion päälle. Ja se on ihan normaalia. Ei se ollut ainakaan tarkoitus... Mistään Pekka Poudasta ei kuitenkaan ole kyse. Me emme ole semmoisia. Luonto ei välttämättä tarkoita kirjaimellisesti sitä itseään, vaan on pikemminkin olotila. Gummin oman lapsuuden lisäksi myös isänmaan varhaisvuodet ovat tärkeitä: Emme ole koskaan laulaneet viikingeistä, vaan uskonnosta (asatru, toim. Siis sen metriä per sekunti -systeemin sijasta. Mutta voivatko he koskaan todella ymmärtää sitä. Sólstafir haluaa tehdä selvän pesäeron luontoa palvovien "pakanabändien" ja oman islantilaisen asatru-perinteensä välille. Kun olin lapsi ja näin ensimmäistä kertaa vaaleaa hiekkaa, olin aivan ihmeissäni, koska minusta hiekan tulee olla mustaa. Mutta luonto on sydämessämme ja se on osa mentaliteettiamme. Siispä vaikka emme etukäteen päätä kirjoittavamme mistään tietystä asiasta, viimeisellä kolmella levyllä on kyllä kaikissa ollut jonkinlainen teema. Hän on tehnyt säätiedotuksia Islannin valtionradiossa ties kuinka monta vuosikymmentä, en edes tiedä kuinka monta, mutta jo ennen kuin minä synnyin. Mutta silti, väitän vastaan, kyllä tämä vaan konseptilevyltä tuntuu. huom). Ja kun sanon "siinä maisemassa", se voi olla myös henkinen mielentila. On itse asiassa aika outoa ajatella sitä noin, koska kuten sanoin, kaikki Islannissa tunnistavat sen. No juuri se.
Sielun mustat hiekat
Svartir Sandar (tai "shvarttir shandar", kuten Gummi sen lausuu) on tupla-albumi, joka jakaantuu Andvari- ja Golanimisiin osiin. Olen varttunut siinä ja tottunut siihen. Ne siis tarkoittavat periaatteessa samaa. Tuota, ei tule mieleen. olivat he sitten kotoisin Mistä tahansa. Eyjafjallajökull. Katson hölmistyneenä haastateltavaa. Ensimmäinen asia, jonka huomaat Islantiin saapuessasi, on että kaikki on jotenkin... on niin surullista, että KoKo ihmisKunta menettää niin monia Kulttuureita."
Myrskyvaroitus
Svartir Sandar on siis sävelletty ja äänitetty Islannin luonnon keskellä. Myrskytiedotteen lisäksi Svartir Sandar sisältää muitakin meille ei-islantilaisille kummallisia mutta Gummille jo lapsuudesta tuttuja käsitteitä. Kyllä ja ei. Andvari on hyvin leuto tuuli, ja gola on myös hyvin leuto... Gummin mukaan materiaalia oli yksinkertaisesti liikaa, eivätkä he "pystyneet lopettamaan" uuden musiikin tuloa. Me olemme kaikki yhä helvetinmoisia pakanapaskiaisia. Svartir Sandarilla eksytään myrskyyn. Se on henkilökohtaisempi, mutta samalla myös... Eyjafjallajökull, hän toistaa auliisti. Gummi sanoo taas "shvarttir shandar" ja kuvailee kotimaataan. emme tieten tahtoen keksineet mitään konseptia, mutta kun minä ja Addi kirjoitamme sanoitukset, olemme aina samalla aaltopituudella. Tiedän, että moni on kiinnostunut siitä, ja moni varmasti tietää siitä jopa enemmän faktoja kuin minä. Ei, ei. Kielimuurista viis; itse en ole eläessäni kuullut yhtä mustanpuhuvaa ja pelontunteita herättävää säätiedotusta. Etkös sitä muka muista. Kun näin elämäni ensimmäistä kertaa valkoisen rannan, olin äimistynyt. mutta vähän voimakkaampi.
40
inferno. mikä sen tulivuoren nimi olikaan, joka aiheutti kaaosta vuosi pari sitten. Meillä on mustaa tuliperäistä aavikkoa, ja voi kyllä sanoa, että levyn konsepti kertoo kadonneesta sielusta, joka vaeltaa siinä maisemassa. Niin, kun muuten mainitsit tulivuoret ja mustan tuhkan aiemmin... enemmän islantilainen. Hiekkalaatikoissa, tiedät kai, kun olet lapsena hiekkalaatikossa, se on musta. Sekin on pitkälti liitoksissa Islannin luontoon. no, se on myrskyvaroitus, Gummi sanoo. Ei sitä lapsena pitänyt mitenkään erikoisena. En halua kuulostaa kusipäiseltä, mutta en usko, että tätä uskontoa pystyy ymmärtämään, jos asuu isossa kaupungissa. Meillä on monta sanaa tuulen voimakkuudelle. Henkilökohtaisesti olemme yhä hemmetin pakanoita. Ei se Edda ollut. Kuten pian selviää, aavikon tuulet ovat läsnä lähes joka nuotilla ei siis liene yllätys, että levyllä kuullaan myös ihka aito islantilainen säätiedotus. "kaikkien tulisi voida olla ylpeitä Maastaan. Joten se tiedote, jota hän lukee, on... Meillä oli ennen kaksitoista tuulen astetta. Tietenkään en osaa sanoa, miltä se kuulostaa sellaisen korvissa, joka ei ole koskaan ennen kuullut hänen ääntään. Olen aina pitänyt Islantia hieman mystisenä ja keskivertoa runollisempana maana, mutta kun rumpali alkaa selittää maansa erikoista meteorologijärjestelmää, runollisuus saa uuden mittakaavan. Se on vähän kuin olisi musta afrikkalainen ja näkisi ensimmäistä kertaa valkoihoisen. Kirjaimellisesti. Tai "aika vittumaiseen säähän", kuten Gummi asian ilmaisee. Tiedät kai minkälaisia jotkut black metal -bändit ovat, teeskentelevät etteivät asu talossa tai käytä nettiä, koska asuvat muka jossain hevonkuusessa. Sen naisen tuntevat kaikki Islannissa. Ja nämä kaksi sanaa, ne taitavat olla ne kaksi ensimmäistä tasoa, ne ovat ne kaksi leudointa tuulen astetta. miten sen sanoisi... vulkaanisen mustaa. Masterpiece of Bitternessillä (2005) paloi elämäntuli, Köldillä hytistiin rakkauden varjossa. Levystä tuli tupla vähemmän runollisista syistä. Sehän on niin helppo sana, hah hah
Mutta ne jääkuutiot ovat vielä hölmömpiä. Ja on siistiä kertoa sitten lapsenlapsille, että katsokaahan tätä, minun bändini teki tällaisia, ottakaa huikka. He halusivat tehdä erikoispainoksen erikoisine juttuineen. Vitsit sikseen, Gummilla ei ole pahaa sanottavaa nykyisestä tallista. Juu. Tai ehkä se johtuu Islannin maineesta kaukaisena, ihmeellisenä mustana autiomaana sitä ajattelee, että nämä jätkät elävät omien lakiensa mukaan ja niiden on pakko olla aika lailla punk. Islannissa on niin monia hyviä bändejä, siis todella lahjakkaita tyyppejä. Pelkällä cowboyasenteella ei pitkälle ratsasteta, eikä Sólstafir olisi tänä päivänä se Islannin kuuluisin bändi, jos se olisi tyytynyt istumaan hiljaa kotimaansa tuhkapilvien varjossa ulkomaailmalle ja kaupallisuudelle tuhahdellen. 17,70)!
Oikeiden tunteiden äärellä Ristiretkeläisten paluu
CHISU
JUSTICE
Tee tilaus tekstiviestillä lähettämällä viesti:
esim. Gummi on asiasta hiukan eri mieltä. Tarjous on voimassa 31.10.2011 saakka. Ei se niin onnistu, asiat pitää tehdä itse ja paiskia todella, todella (Gummi lausuu englannin very-sanan painokkaasti "veri, veri") paljon duunia. Mitä isompi bändi, sitä enemmän työtä. Venaavat vain, että joku tulee ja löytää heidät ja tekee kaiken heidän puolestaan. Ei sitä kukaan sinun puolestasi elä. Ja se työ jää aina bändille itselleen. rumba inf tiina tähti tähtitie 3 22400 tähtelä 23 (Tilaus laskutetaan erikseen)
www.rumba.fi
rumba inf nimesi osoitteesi ja ikäsi numeroon 17233
Tai tilaa osoitteesta:
www.rumba.fi/uusi
Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Tuota, eikös se ole vähän hölmöä. Mutta ne soittavat pari pubikeikkaa ja odottelevat. Season toimii täysin eri tavalla. Se on ammattimaisempaa mutta samalla kuitenkin henkilökohtaisempaa toimintaa. Ai niin, nekin. Rivien välistä on luettavissa, että Spinefarmia ei ole ikävä. Hän kertoo kiinnostusta riittäneen kahden toisenkin suuremman lafkan suunnalta, mutta tiukan vertailun jälkeen Season of Mist voitti reiluuskilpailun. Mutta en minä oikeastaan välitä. Season of Mist julkaisee Svartir Sandar -erikoispainoksen, jonka mukana tulevat muun muassa Sólstafir-aiheiset shottilasit. Sen takia Ismon bändinkin nimi on säätiö. Johtuuko kenties cowboyimagosta vai "taiteellisesta" eetoksesta, mutta Sólstafir tuo ainakin itselleni mieleen tietynlaisen lainsuojattomuuden ja uhoavan yksinäisyyden. Yksi tyyppi, jonka kanssa työskentelimme, sanoi suoraan että vaatimuksemme olivat naurettavia eikä kukaan suostuisi niihin. "meidän Kanssamme puKKaa aina Käymään niin, että asiat Menevät vituiksi jossain vaiheessa."
Tee-se-itse elämä
Sólstafir on kiinnitetty ensimmäistä kertaa tuskaisen (ja tuhkaisen!) taipaleensa aikana suuremmalle levy-yhtiölle. osoitteessa www.inferno.fi!
rumba!
NO 13/2011 | 07.10.2011 - 04.11.2011 | 5,90
"Ismo Alanko oli tarkka mies. Mitä tarkoitat "punkilla". Sieltä se alkaa ja sinne se myös päätyy. Listasimme kaiken Excel-tiedostoon ja vertailimme, mitä ne sanoivat. 17,70) eksen. Season oli paras, koska he suostuivat melkein jokaiseen pyyntöömme. Kai sitä voi punkasenteeksikin kutsua, mutta maalaisjärkeähän se on. Epäkaupallisuutta, etukäteen asetettujen määritelmien karttamista, sitä niin sanottua DIY-asennetta... Viestin hinta on 0,95 euroa. Huom! Uuden Sólstafir-levyn ennakkokuuntelu 10.-17.10. Säädetään." Freeman
uusi
Selvitimme faktan ja ktion
Luottavat nuoriin taustavoimiin
koe
FREEMAN & EINI
Vasemman laidan pelaaja
Kuka söi mus 7,70iikki(norm. bisn
3 numeroa
PAAVO ARHINMÄKI
Tutustu uudistuneeseen Rumbaan tilaa heti Rumban 3 numeroa hintaan 7,70 (norm. Kyllä jokaisella bändillä täytyy olla DIY-mentaliteetti. Mutta he suostuivat. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin.. Elämä on DIY-homma. He vastaavat sähköposteihimme ja soittoihimme, ja levypomo on hemmetti sentään Facebookissamme. No joo, pidin sitä ensin hölmönä, mutta toisaalta, jos aikoo ottaa ryypyn, parempi kai on ottaa Sólstafir-ryyppy
Alun perin bändin kieli oli englanti, mutta nyt teki mieli kokeilla ilmaisua ensimmäisellä kotimaisella.
44
inferno
teksti VIlho Rajala kuvat VIlle Rajala www.dIseaseofthenatIon.com. Se tuntuu hyvältä, että ollaan omatoimisesti päästy tähän pisteeseen, Kaikka sanoo.
dIsease of the natIonIn debyytti the rudum tarjoaa sen verran kaistapäistä meininkiä, että siitä on pakko riemastua. Bändille on tapahtunut asioita nopeasti, etenkin kun ottaa huomioon, että Kaikalla on ollut ihan riittävästi puuhaa myös Stam1nan basistina.
SEKASORTOINEN
Kolme demoa ja debyyttipitkäsoitto on viiden vuoden sisään hyvä saavutus. Bändi on saanut alusta saakka hyviä demoarvioita, mikä on ruokkinut itsetuntoa ja rohkaissut osaltaan puskemaan eteenpäin. Bändiin kuuluvat tätä nykyä kitaristi-laulaja Mikko "Mige" Knuutila, kitaristi Kai-Pekka "Kaikka" Kangasmäki, basisti Juha-Matti "Jupu" Kangasmäki ja rumpali Joonas "Jonttu" Kauppinen. Me vaan tehdään riffejä ja biisejä, ja tolta ne sitten kuulostaa. Tämä on ollut Disease of the Nationin toimintamalli alusta saakka. Heti ekalla demolla oli kellopeli, ja tokalle demolle tuli haitaria ja jotain muutakin. Kaikan mukaan bändillä ei koskaan ole ollut mitään genrerajoja, vaan ideana on ollut tehdä yksinkertaisesti hyvää musiikkia. Se on oivallinen lähtökohta bändin perustamiseen ja biisintekoon. Tätä vaikutelmaa pontevoittaa entisestään se, että levyllä on sekä englanniksi että suomeksi tehtyjä biisejä. Stam1na-kosketinmies Emil Lähteenmäki vastasi The Rudumin erikoisinstrumenteista. Historia juontaa viime vuosituhannen puolelle. Kolmannella demolla oli jo älytön määrä perkussioita, ja nyt tuntui luontevalta jatkaa samaa linjaa. siitäkin huolimatta, että teksteissä liikutaan varsin synkissä maisemissa.
kaaosta kahdella kielellä
The Rudumilla kuullaan huomattava määrä muitakin soittimia kuin kitaraa, rumpuja, bassoa ja laulua. Se on tyylillinen sekasikiö, jonka kymmeneen biisiin on survottu ties mitä polkkaa, latinorytmejä, grindcorea ja ennen kaikkea hc-punkkia. Mukaan tuli paitsi koskettimia myös muun muassa haitaria, huilua ja marimbaa. Itäsuomalainen Disease of the Nation on noudattanut tätä ohjenuoraa jo viitisen vuotta. Kun kerran musiikissa pystyy hyödyntämään kaikenlaisia soittimia, miksei sitten hyödynnetä! Kun jo valmiiksi kahjot biisit sovitetaan vielä kahjommiksi, lopputulos on... Me ollaan sotkettu alusta lähtien ihan surutta genrejä yhteen, muttei se mitenkään kovin tietoista ole ollut. kahjo. Kun mun, Migen ja Jupun edellinen bändiviritys hiipui pois joskus 20052006 ja saatiin uusi rumpali, päätettiin, että jatketaan siitä mihin jäätiin mutta lisätään vielä kierroksia. TAUDINKUVA
T
ee musiikkia, jota itse kuuntelisit. Sen jälkeen bändi on tehnyt kolme demoa, ja nyt käsillä on debyyttipitkäsoitto The Rudum. Sinne alkoi sitten tulla blastia ja grindiä, ja Mige alkoi väläytellä Dani Filth -osaston rääkäisyjä, Kaikka kertoo
Siinäkin on se lähtökohta, että pyritään soittamaan keikkoja, joita itse tykkäisi katsoa. Rudumin ritarit -kiertue starttaa lokakuun viidentenä ja kiertää Suomen yli 20 keikan voimalla. Levy ampuu täyden tykistökeskityksen kohti pinnallisuutta, kulutushysteriaa ja tekopyhyyttä. Monet sanavalinnat ja ilmaisut tuntuu paljon helpommin typeriltä suomeksi . Alkuperäisillä raidoilla ei ollut tar-
Vuoden metallimuusikoksi äänestetty Tuomas Saukkonen julkaisee kolmannen BLACK SUN AEON soolo-albuminsa 26.10.2011.
LEVY TILATTAVISSA ENNAKKOON JO NYT!
BLACK SUN AEON
Blacklight Deliverance www.blacksunaeon.com
BLACK SUN AEON KEIKKAILEE SUOMESSA:
04.11. Kaikan mukaan suomeksi oli huomattavasti vaikeampaa tekstittää kuin englanniksi. Bändi kulutti äänityksiin aikaa puolitoista kuukautta. Siinä oli kieltämättä vähän epätoivon hetkiä, kun tehtiin niin sanotusti säästöbudjetilla. 05.11. Rumpujen kohdalla jouduttiin tekemään varsin poikkeuksellinen ratkaisu. Tämä bändi ei seisoskele. Helsinki, Nosturi (+Insomnium) ...... Rummut äänitettiin One Man Army -studiolla ja muut Rudum Sound -studiolla, eli suomeksi sanottuna bändin treenikämpillä. "Kun KeRRan musIIKIssa pystyy
Me ollaan pitkään mietitty, miten suomen kieli toimisi, mutta haluttiin kuitenkin pitää englanti pääkielenä, Kaikka kertoo. Kyllä se oli helvetin paljon ahistavampaa. Joensuu, Kerubi (+Insomnium) .................... Miksauksen hoiti Miitri Aaltonen. ..................... Kaksikielisyys on tietynlainen nyökkäys hc-punk-piirejä kohtaan. Siinä skenessä on paljon bändejä, jotka räyhäävät lähinnä englanniksi, mutta jokaisella levyllä on myös pari suomenkielistä biisiä.
hyödyntämään KaIKenlaIsIa soIttImIa, miksei sitten hyödynnetä!"
peeksi tilasoundia, joten rumpuraidat soitettiin Astia-studiolla PA:n kautta ja äänitettiin tilat siellä. Sitä ennen on kuitenkin keikkailtava. Toivottavasti rummut äänitetään ensi kerralla oikeassa, isossa studiossa. Voisi olla ihan siistiä, jos seuraavalla levyllä olisi joku yhtenäisempi teema tai jopa tarina, Kaikka pohtii.
jyrkkä ei seisoskelulle
The Rudumin tekeminen oli hajanainen prosessi, jossa osuuksia soiteltiin sisään silloin tällöin. 08.12. Ja muutenkin tavoitteena on saada yhtenäisempi sessio eikä tuollainen puolentoista kuukauden projekti. Mielikuvitukselliset sovitukset eivät kärsi livenä, sillä Jonttu on tottunut soittamaan keikalla klikkiin. 03.12. Kaikka ja Mige ovat miettineet hieman tiiviimmän kokonaisuuden synnyttämistä. Niinpä DotN käyttää siekailematta taustanauhoja, jotta biisien kakofonia pääsee toteutumaan koko komeudessaan. 10.12. The Rudumin teksteissä liikutaan melkoisen synkeissä maisemissa, vaikka aina ei voi olla ihan varma, paljonko tällä kertaa on pilkettä silmäkulmassa. Uusia biisejä ei ole vielä syntynyt, mutta ajatuksia tulevasta on. Helsinki, DOM (+Before The Dawn) ........ Aina välillä tuli mieleen, että olisi ollut ihan hyvä, jos esimerkiksi joku ulkopuolinen olisi ollut äänittämässä kitaroita. Jyväskylä, Lutakko (+Before The Dawn) ............Oulu, Teatria (+The Man Eating Tree)
STAY HEAVY
www.stayheavyrecords.com. Kouvola, Rytmikatti (+Before The Dawn) ............... Niin monta kertaa on ollut muiden bändien kohdalla niitä pettymyksiä, että vaikka levyltä kuulostaa hyvältä, livenä homma ei toimi. 16.12. Lavalla Disease of the Nation lupaa tarjota energiaa, kohkausta ja vimmaa, kuten kuuluukin
pitkät biisit ja maukkaat tuplakitaramelodiat kelpasivat sekä faneille että kriitikoille. teksti VIlho Rajala www.machInehead1.com
neljä vuotta sitten ilmestynyt the blackening oli machIne headIlle lottovoitto. Paitsi että biiseissä tapahtuu jälleen todella paljon, myös tuotannossa on yllätyksiä. Robbilla oli siihen idea klassisesta kitaroinnista, mutta hän ei osannut soittaa sitä. Sinkkumaistiaiseksi annettu Locust on jostain siltä väliltä. Machine Headin rumpalin Dave McClainin ilmeisimmät tuntomerkit eivät ole muuttuneet seitsemässätoista vuodessa mihinkään. Meille sellainen ei sovi. Parin kuukauden lomailun jälkeen Flynn soitti McClainille ja pyysi treenikämpille. Viimeinen biisi, jonka bändi teki Through the Ashes of Empires -levylle (2003) oli Imperium. Unto the Locust on kaikkiaan seitsemäs MH-levy ja kuudes, jolla McClain soittaa. The More Things Changea (1997) arvosteltiin siitä, että se yritti olla liiaksi debyytin kaltainen. Kun Dave McClain liittyi bändiin, Burn My Eyes oli juuri julkaistu. unto the locustilla bändi jatkaa itsensä haastamista ja kulkee jälleen uuteen suuntaan.
Täysosuman
jälkeen
P
arin metrin korkeudessa keikkuva kalju, pieni leukaparta ja toisistaan järkyttävän kauaksi viedyt bassarit. Ideoita Machine Headilla selvästi riittää. Aivan liian moni metallirumpali pyrkii konemaiseen nakutukseen, mutta kuten muuan kotimainen viisas kerran sanoi, virheettömyys ei ole täydellistä. Olemme varmaan vanhanaikaisia. Biisi on nimittäin kaikin puolin sangen paha soittaa. Unto the Locust ei ole yhtä selkeä kokonaisuus kuin The Blackening, vaan ainekset ovat enemmän hajallaan. Kaikki bändit tuntuvat nykyään tekevän biisit tietokoneilla. McClain liittyi bändiin heti debyytti Burn My Eyesin (1994) ilmestymisen jälkeen. Silloin Machine Head kävi läpi historiansa ensimmäistä suurta myllerrystä. Olennaista The Blackeningin jälkeen oli, ettei bändi yrittänyt toistaa sen reseptiä. Olimme tien päällä kolme vuotta. Unto the Locust syntyi niin kuin hyvät levyt yleensä syntyvät eli bändikämpillä hikoillen. McClainin soitosta kuulee, että soittamassa on ihminen. Levyn päätösbiisi on nimeltään Who We Are ja heti sen alussa kuullaan lapsikuoroa. Se kävi muun muassa Billboard-listalla sijalla 54. Sen jälkeen olimme täysin valmiita sulkemaan oven ja jatkamaan eteenpäin, McClain sanoo. Infernon numerossa #45 pääjehu Robb Flynn kertoi McClainin olevan hänelle ihan yhtä paljon alkuperäisjäsen kuin basisti Adam Duce ja hän itse. Meillä ei ollut etukäteen mitään ajatuksia siitä, mitä olimme tekemässä. Se on todella pitkä aika. Robb on aina ollut kova Pink Floyd -fani, ja Another Brick in the Wallissa tietenkin on se lapsikuoro. Annoimme vain palaa. Bändi nautti levyn menestyksestä pitkään ja täysin rinnoin. Nyt takana on vähintään yhtä kova kierros, sillä The Blackening oli tähän saakka menestynein Machine Head -levy. Mutta silloin opimme, ettei kannata yrittää tehdä uusiksi sellaista, joka on jo kerran tehty. Aina pitää pyrkiä eteenpäin.
Pink Floyd -hetki
Tällä kertaa Machine Head halusi tehdä levyllisen biisejä, joista kukin seisoisi tukevasti omilla jaloillaan. McClainin äänessä on ylpeyttä, kun hän kuvailee Machine Headia "autotallibändiksi". Ensimmäinen uusi biisi oli This Is the End, jota rumpali luonnehtii "lentäväksi lähdöksi". Who We
46
inferno. Minulle se on tietenkin yhä mahtava levy, koska se oli ensimmäiseni. Levyltä löytyy tuttuun tapaan mättöä ja melodiaa, mutta biisit ovat keskenään melko erilaisia. Hänen soittonsa on kyllä kehittynyt, mutta siinä on edelleen se tekijä X, joka erottaa hänet monesta muusta. Darkness Within on "melkein ei-metallia", kun taas I Am Hell on tuttuun tapaan vahva Machine Head -avaus. Se asetti tyylilliset lähtökohdat The Blackeningille, mutta The Blackeningilta ei löydy Unto the Locustin lähtökohtabiisiä. Biisit ovat lähes yhtä pitkiä ja tiluttelua löytyy parinkin bändin tarpeiksi, mutta tulokulma on erilainen.
Syy on selvä. Hänen täytyi ottaa tunteja sitä varten! Haastoimme itsemme alusta lähtien tosissamme
Superchargerin (2001) jälkeen moni oli valmis sanomaan Machine Headille hyvästit, mutta niin vain bändi nousi tuhkasta ja ikään kuin keksi itsensä samalla uudelleen. Ja jottei tästä syntyisi liian ahdasmielinen vaikutelma, huomautettakoon, että The Burning Red on itse asiassa paljon mainettaan parempi levy.
teKemässä. On ollut aika haastavaa alkaa opetella kymmenminuuttisia biisejä, joissa on tolkuton määrä osia. Se on oivaltanut, että kehitys pitää sen liikkeessä. Aressa oli se idea, että viattomat lapset laulavat toivottomuudesta ja siitä syntyy vahva kontrasti.
"meIllä eI ollut etu
Rehellisyys kantaa
Robb Flynn on Machine Headin kiistaton keulakuva. Biisinteossa hän ei ole mikään diktaattori, ainakaan enää. Kun yhtye flirttaili The Burning Redin (1999) aikoihin sen ajan tyyliin rap-aineksilla, kukaan ei olisi uskonut, että sama bändi tekisi vielä biisejä kuten Imperium tai Halo. Haluamme levyillemme draamaa, nousuja ja laskuja, emme pelkkää mättöä. McClainin mukaan Machine Headin henkilösuhteet ovat muuttuneet alkuajoista täydellisesti. Sille levylle tulikin sitten aika paljon minun riffejäni. Junttariffejä löytyy yhä, mutta ne ovat vain pieni osa yhtyeen ilmaisua. Tavallaan bändin nykyinen loisto on aikamoinen saavutus. Olen kuitenkin soittanut rumpuja 35 vuotta, ja viimeisten kahdeksan vuoden aikana olen mielestäni oppinut sovittamisesta jotakin. On upeaa, että pystymme yhä kehittymään muusikkoina.
Rakentavia tappeluita
Kun bändillä on takanaan parinkymmenen vuoden ura, yhdessä on koettu kaikenlaista. Ennen bändi kuunteli paljon herkemmällä korvalla ulkopuolelta tulevia paineita ja vaatimuksia, eikä sellainen johda muuhun kuin itsensä pettämiseen. annoim m
ajatuKsIa sIItä, mIt
Käteen mItään ä olImme e vain palaa."
McClainin mukaan Machine Head on viimeisten kahdeksan vuoden aikana oppinut katsomaan sisäänpäin. Musiikin tekemisessä tärkeintä on rehellisyys, rumpali painottaa. McClain kertoo aina tehneensä jonkin verran riffejä Machine Headin levyille, ja kun bändissä oli Through the Ashes of Empiresin aikoihin vain kolme jäsentä, rumpali rohkaistui kunnolla. Sävelsin helvetisti ja annoin Robbille kaiken, mitä minulla oli. Bändi on luonut tyylillisesti nahkansa tällä vuosituhannella. 1990-luvun yksinkertaisesta ja aggressiivisesta asennemetallibändistä sukeutui heavy metalin perinteisiin nojaava, melodinen ja eeppinen yhtye. Täytyy olla rakennetta ja kunnon sovituksia, jotta levy kantaa alusta loppuun. Robb Flynn on muuttunut paljon niistä päivistä, kun
inferno
47. Harva on pystynyt samaan
McClainin mielestä tämä kehitys on antanut myös vanhoille bändeille mahdollisuuden nostaa profiiliaan. Vielä ei ole ollut keskustelua siitä, kuinka paljon uusia biisejä livesettiin tulee. En tiedä paljonko heidän viimeisimmät levynsä ovat myyneet, mutta keikoilla käy valtavasti väkeä koko ajan. Ja soittaa vielä samalla kitaraa. Ilman odotuksia suurista myynneistä tai menestyksestä, ainoana tähtäimenä tehdä hyviä biisejä. Muusikot ovat vapaampia ja keskittyvät enemmän itse musiikkiin eivätkä ajattele vain myyntiä, McClain sanoo. Sen tehtyään Machine Head sai taas sopimuksen ja pääsi tekemään Through the Ashes of Empiresin. Machine Head löysi itsensä vasta, kun heilui kolmimiehisenä ilman levytyssopimusta hajoamisen partaalla. Erona entiseen on se, että nykyään niissä päästään jonkinlaiseen ratkaisuun, eikä seurauksena ole viikkojen mittaista mykkäkoulua. Nyt on toisin. Flynnin skarppius on yksi syy siihen, miksi Machine Head on edelleen erittäin murhaava livebändi. Emme varmaan osaa tehdäkään lyhyitä biisejä enää, McClain valittelee. Viime lehdessä Jamey Jasta kertoi saaneensa Flynniltä neuvoja äänensä kunnossa pitämiseen. Aika näyttää mitkä biisit sinne jäävät pysyvämmin.
Myynti ei enää ratkaise
Nykyinen musiikkibisneksen sekavuustila on osaltaan mahdollistanut Machine Headin uuden tulemisen. Bändi teki saman kuin mikä tahansa demobändi olisi tehnyt, hyvän demon. Ovet ovat auki myös Machine Headille, joka saapuu jälleen Suomeen kahdelle keikalle marraskuussa. Tai Judas Priest, heillä on vähän sama tilanne. McClainin mukaan se, että levyt eivät myy entiseen malliin, on antanut bändeille enemmän tilaa hengittää ja keskittyä omaan juttuunsa. Siinä on eittämättä myös totuuden siemen. Seitsemän levyn jälkeen settilistan tekeminen on muutenkin yhtä tuskaa. Mukana kiertueella ovat DevilDriver, Bring Me the Horizon ja Darkest Hour. Levyt eivät myy samaan tapaan kuin ennen ja bisnes rakentuu enemmän kokonaisvaltaisen faniuden va48
inferno. Jotkut biisit ovat kaiken lisäksi niin pitkiä... Pitkällä uralla on ollut myös paljon kahnauksia. Kun liityin tähän bändiin, hän teki jatkuvasti asioita, jotka vahingoittivat häntä. Varsinkin McClainFlynn-akselilla on ollut hetkittäin kovaa kitkaa. "haluamme leVyIllemme dRaamaa, nousuja ja lasKuja, emme pelkkää mättöä."
hän puudutti itsensä päihteillä ja hankkiutui tappeluihin tämän tästä. Ennen oli niin, että jos yksi levy sattui myymään hyvin ja seuraava ei myynytkään, saatettiin tiputtaa levy-yhtiöltä pois. Rehellisyys on tässäkin asiassa erittäin tärkeää. Nykyään hän on skarppi ja pitää itsensä kunnossa. Levymyyntiluvut olivat kaikki kaikessa, hän muistelee. Sittemmin olemme oppineet tappelemaan rakentavasti, rumpali kertoo. Näkökulma on ainaisen valituksen, nyrkinheristelyn ja kitinän keskellä virkistävä. Bändissä oleminen on äärimmäisen tiivistä yhteiseloa, se on kuin perhe. raan. Vähän yli kymmenen vuotta sitten olimme jatkuvasti toistemme kurkuissa kiinni. Siinä mielessä tämä koko piratismikehitys on ehkä ollut hyväkin juttu. Luulen, että levymyynnin merkityksen väheneminen on avannut paljon ovia heillekin. Tässä vaiheessa tuntuu siltä, että jokaista biisiä tekee mieli soittaa livenä. Se jätkä on käynyt elämässään läpi aivan helvetisti kaikkea paskaa. Bändissä on yhteenottoja edelleen. Suuttua saa, mutta itsekäs ei kannata olla. Flynn lämmittelee ja avaa äänensä huolellisesti ennen jokaista keikkaa ja laulaa livenä paremmin kuin valtaosa hevilaulajista. Ajattele jotain Iron Maidenia. Sitä on joskus vaikea ymmärtää. On todennäköistä, että I Am Hell starttaa keikat ja settilistassa pyörii vähintään kolme uutta biisiä. Rahoja revitään levyjen lisäksi entistä enemmän keikoista ja oheistuotteista. Joskus se väistämättä turhauttaa ja silloin on tärkeintä muistaa kunnioitus muita kohtaan
Asia korjautunee lähitulevaisuudessa, sillä laadukkaampia yhtyeitä on alkanut nousta esiin tihenevään tahtiin. Keikka oli loppuunmyyty, mutta tämä ei näyttänyt häiritsevän ovimiestä, joka päästi maksua vastaan valitsemansa. Caracasissa murhat ja väkivalta ovat arkipäivää, ja tämä näyttää heijastuvan myös joidenkin paikallisten metallistien asenteisiin. Mojo Pojo.
teksti ja livekuvat VIRpI salojäRVI
KISSANSYöjIä
jASALSARYTMEjä
50
inferno
maassa ei ole levy-yhtiöitä, sen keikkoja varjostaa väkivalta ja markkinoita hallitsee kaikkialle tunkeva tanssimusiikki. Maistiaisia tästä skenestä sai Brujerian keikalla, joka oli ahdettu pienenpieneen baariin yhdellä pääkaupunki Caracasin vaarallisimmista alueista. Toistaiseksi maan metalliskene toimii vielä suhteellisen pienissä piireissä, ja radioonkin on vaikea saada tuotantoa kaupallisemman rockin ja "latinalaisen urbaanin tanssimusiikin", reggaetonin sekaan. Leppoisiin suomalaisiin metallityyppeihin tottunut saattoi vain katsella ihmeissään alkavaa katutappelua keikkapaikalle jonottaessaan. Moni bändeistä on menestynytkin, mutta Brasilian ja Kolumbian rajanaapurista Venezuelasta kansainvälisiä menestyksiä ei ole tullut. tervetuloa Venezuelaan.
L
atinalaisessa Amerikassa on lukuisia maita, joissa metalliyhtyeet virittelevät soittimiaan ahkerasti. Venezuelassa voikin siis tutustua metallimusiikkiin kunnon underground-tyyliin. Onneksi tilanne ei päässyt pahenemaan liikaa, vaikka osalla oli jo rikotut kaljapullot aseina
Ei ole musiikkiteollisuutta. Köyhät vihaavat rikkaita ja niin edelleen. Mojo Pojolla on oma studio ja levymerkki Angry Pojo Records, mutta suurin osa orkestereista julkaisee levynsä omakustanteena. On tärkeää, että yhtyeet näyttävät muille mallia, että voi menestyä. Yksi syy tähän on Mojo Pojo -miesten mielestä internet.
Mantra.
Nyt on enemmän ja parempia kokoonpanoja. Mies nimeltä Paul Gillman oli kuulemma ensimmäisiä uranuurtajia venezuelalaisen metallin saralla. Niissä on jopa ampumistapauksia. Syyt väkivaltaan keikoilla löytyvät Luis Danielin ja Enriquen mukaan niin "tyhmyydestä" kuin yhteiskunnastakin. ylimääräisen konserttiyleisön sisään. Eri genret eivät myöskään välttämättä pidä toisistaan. Yhtyeiden menestyksen avaimeksi Luis Daniel ja Enrique näkevät promoamisen lisäämisen. Esimerkiksi Slayerin keikalla kuoli ainakin yksi ihminen. Tyhmyys yhdistettynä alkoholiin ja huumeisiin on yhtä kuin väkivalta. Tunnelma oli siis tiivis ja hikinen, ja liikkuminen pienessä salissa oli mahdotonta, koska joka puolella oli vastassa ihmismuuri. Metallistit eivät kuitenkaan paljon katukuvassa näy, ja kansankielessä heitä kutsutaan vanhan legendan mukaan usein come gatoiksi eli kissansyöjiksi. Nykyään Gillman on tunnettu myös radiotoimittajana ja ennen kaikkea Gillmanfestin järjestäjänä, joka on maan suurin rockfestivaali. Grand Bite on toinen vanha mutta vielä aktiivinen heavy metal -yhtye, jonka 30-vuotiskeikalla oli innokkaita uudenkin polven faneja. Näissä rituaaleissa he tappoivat kissoja ja joivat niiden verta. Kunnon pittiä ei saatu ahtaassa tilassa aikaiseksi, mutta aina mahtuu daivaamaan. Tämän takia kaikkia metallisteja alettiin kutsua kissansyöjiksi, ja nimitystä käytetään edelleen välillä. Yhtyeen musiikissa kuulee vaikutteita muun muassa Opethista yhdistettynä venezuelalaisiin rytmeihin, ja tulevalta toiselta levyltä löytyykin taitavaa musisointia tuplabasarin rytmittämänä. Venezuelassa on viime vuosina alkanut nousta yhä enemmän esiin uusia hyviä yhtyeitä ja metalliskene on laajentunut huimaa vauhtia. On myös yhtyeitä, jotka pyrkivät ulkomaille ja ovat saamassa levyyhtiöiden tukea. Lisäksi Facebook ja muut internetin sosiaaliset verkostot, sähköposti ja ilmaiset musiikinjakelusivut ovat hyvin tärkeässä roolissa. Mojo Pojo kertoilee Venezuelan metalliskenen menneisyydestä. Sitä kautta levisi tieto, että maassa on hyvää musiikkia, hyviä yhtyeitä ja esiintymispaikkoja. Vuosituhannen vaihteessa alkoi syntyä uusia yhtyeitä, mutta varsinainen buumi on tapahtunut muutaman viime vuoden aikana. Yleisö oli mukana ensimmäisistä soinnuista alkaen, ja osa jopa intoutui roikkumaan valtavasta, konserttisalin katosta yhdellä vaivaisella koukulla kiikkuvasta kattokruunusta. Näin yleinen kiinnostus kasvoi entisestään. Ei ole olemassa tahoja, jotka olisivat valmiita auttamaan yhtyeitä taloudellisesti. Toinen tärkeä suuntaus Venezuelassa on progressiivinen metalli ja rock, joista mainitsemisen arvoisia bändejä ovat Echoes ja Mojo Pojo.
Potkua netistä
Aloitan haastattelukierrokseni Mojo Pojon kosketinsoittajasta Luis Daniel Gonzálezista ja basistista Enrique Perezistä. Jostain syystä suosituin genre Etelä-Amerikassa on black metal, ja Venezuelastakin löytyy muun muassa Noctis Imperium, jonka levyllä rummuissa tykittää Nick Barker. Yhteiskunnan sisäiset ristiriidat heijastuvat myös heviyhteisöön. Krueger ja Epitafio ovat pari merkittävintä death metal -kokoonpanoa, mutta erityisesti Mantra tekee laadukasta melodista death metalia.
inferno
51. Tarinan mukaan vuoden 1990 paikkeilla Meridassa, Venezuelassa oli satanisteja, jotka kuuntelivat metallia ja harrastivat satanistisia rituaaleja. Se on valetta, koska osaamme tehdä hyvää musiikkia.
Pohjoismaisia vaikutteita
Rankempaakin tuotosta maasta löytyy. Koska maassa ei ole musiikkiteollisuutta, internet antoi väylän musiikin jakamiseen ja verkostoitumiseen. Reggaeton-keikat ovat kuitenkin pahempia. Tunnelma oli siis mitä parhain Brujerian kaltaiselle kulttiyhtyeelle. Kaikilla ei ole rahaa päästä sisään ja ihmiset hermostuvat, ja siksi ulkona syntyy tappeluja. Tässä maassa on monia bändejä ja paljon lahjakkuuksia, mutta varsinaista musiikkiteollisuutta kaiken takana ei ole. Hänen ensimmäinen kokoonpanonsa Arkangel aloitti jo 1980-luvun alussa. Maassa on aktiivinen metallistijoukko, joka edustaa monia eri tyylilajeja. Kuitenkin on yleistä, että monet yhtyeet lopettavat noin kolmannen levyn jälkeen. Venezuelan metalliskene ei kuitenkaan perustu vain vieraileviin yhtyeisiin. On väärin ajatella, etten ole menestynyt, koska olen Venezuelassa ja että jos muuttaisin muualle, voisin menestyä. Yhtyeet ovat alkaneet organisoitua paremmin
Yhtyeet joutuvat organisoimaan toimintansa ja kattamaan kaikki kulut itse. Ikärajattomalla keikalla rommi oli kuitenkin vaihtunut mystiseen kanelijuomaan, joka tuntui entisestään parantavan Santiagon syvää ääntä. On paljon yhtyeitä, joilla ei ole mahdollisuutta levyjen äänittämiseen tai tuottamiseen, eikä edes ostaa uusia, laadukkaita soittimia. Mantralla ei kuitenkaan ole tätä ongelmaa solistinsa Santiago Aquinon ansiosta. Tietenkin haluamme ulkomaille, erityisesti Eurooppaan, koska monet meihin vaikuttaneista yhtyeistä tulevat sieltä. Maassa ei ole montaa orkesteria, joka veivaisi melodista death metalia. Sen takia teemme levyt omakustanteena. Myös esimerkiksi Dischord ja Sea of Nectar ovat auttaneet meitä paljon. Emme kuuntele ainoastaan metallia vaan jopa merenguea, salsaa ja joropoa, joka on venezuelalaista kansanmusiikkia. Esimerkiksi Mojo Pojon kitaristi Antonio Narciso on auttanut meitä muun muassa ep:n tuottamisessa. Radiossa soitetaan hyvin vähän metallia ja televisiossa ei oikeastaan ollenkaan. Mantra Moulin Rougessa.
Yleisenä ongelmana monella kokoonpanolla on hyvän solistin puuttuminen. Mutta nämä jakelusopimukset perustuvat vastavuoroisiin sopimuksiin ja ovat siis hyvin pieniä. Apua voi saada korkeintaan jakeluun, ja meidän täytyy äänittää, tuottaa ja
markkinoida levyt itse. Täällä markkinoiden kaikki huomio menee muille musiikkilajeille. Hänen tavaramerkkinään on rommilasi, joka saa välillä täydennystä keikan aikana. Esimerkiksi Mojo Pojo ja Echoes ovat suunnitelleet yhteistä keikkaa, ja Mantrankin taivalta on edesauttanut suuresti yhteistyö muiden kanssa. Levy-yhtiöitä ei ole, vain kaksi hyvin pientä metallilafkaa. Sitten siirryimme kuuntelemaan pohjoismaisia bändejä kuten At the Gatesia ja In Flamesia. Santiago Aquino sekä kitaristit Andrés Buitrago ja Renzo Calma kertovat syitä tyylivallinnalleen. Mantra, kuten moni muukaan paikallinen yhtye, ei edes haaveile saavansa levytyssopimusta Venezuelassa. Etenemme hitaasti, mutta sentään teemme sitä mistä pidämme. Hänet löytää myös Mojo Pojon rummuista.
52
inferno. Ja näin aloimme itsekin soittaa metallia. Yhtye teki vaikutuksen varsin aggressiivisella lavaesiintymisellään. Vain hyvin harvat soittavat melodista deathia tai doomia. Kaikki on vain helvetin reggaetonia eikä mitään muuta! Musiikkiteollisuuden puuttuessa yhtyeet ovat viime vuosina yhdistäneet voimansa. Kuuntelimme paljon Iron Maidenia, Black Sabbathia ja esimerkiksi Kornia, ja näin kaikki alkoi. Mantra kuitenkin taitaa tämän lajin lahjakkaasti. Yhtye on myös soittanut Dark Tranquillityn lämppärinä. Ne eivät enää ole kilpailuasemissa, vaan pyrkivät yhteistyöllä eteenpäin. Lisäksi meidän genremme ei ole täällä kovin tunnettu. Tyylisuunnan ensimmäisten joukossa maan metalliskeneen tuoneen Dischordin solisti Victor Villanueva on kenties paras henkilö vastaamaan kysymykseen. Jakelun voi saada sellaisiin maihin kuin Brasilia, Chile ja Kolumbia, ja joskus Yhdysvaltoihin. Erityisesti Ruotsissa soittaminen olisi hienoa, koska sieltä olemme saaneet vaikutteita eniten.
Hardcoren suosio
Pitää vielä selvittää yksi suomalaista metallistia vaivaava seikka: miksi ihmeessä niin suuri osa orkestereista luottaa hardcoreen. Erityisesti Victorin esiintyminen sykähdytti, mutta myös nykyinen rumpali Jorge Gonzáles vakuutti. Tuntuu, että orkesteri esiintyy melkein joka viikko jossain. Mantralla on varsin paljon pieniä keikkoja. Vain harva pystyy maksamaan tämän kaiken itse. Soitamme death metalia ennen kaikkea vuosien aikana saamiemme vaikutteiden takia. Olemme saaneet paljon apua muilta yhtyeiltä
Esimerkiksi Echoesin albumi on masteroitu Suomessa, Chartmakersin studiolla. Sibelius vain oli yksinkertaisesti projektin perustajan Philipp Scheerin lempisäveltäjä hänen soittaessaan viulua lapsena. Koen, että hardcoresanoituksissa asiat sanotaan suoremmin ja rehellisemmin. Muiltakin yhtyeiltä Suomi-yhteyksiä löytyy. Echoes onkin lähimpänä kansainvälistä menestymistä, sen nimi on jopa noussut esille Yhdysvalloissa Grammy-ehdokkaita mainittaessa.
dEMISE www.myspace.com/demiseofficial dISCHORd www.myspace.com/dischordccs ECHOES www.myspace.com/echoesve MANTRA www.myspace.com/mantra MOjO pOjO www.myspace.com/mojopojoproject
inferno
53. Olimme soittaneet Kolumbiassa neljä kertaa aikaisemmin ja pääsimme tätä kautta Rock al Parqueen. Victor Villanueva.
Victorille syyt hardcoren valintaan ovat henkilökohtaiset, eikä hän näe esimerkiksi yhdysvaltalaisten yhtyeiden vaikuttaneen suuresti tyylisuunnan suosioon. Jatkamme kuitenkin soittamista Venezuelassa tavalliseen tapaan kovasti töitä yhtyeen eteen tehden.
Moshausta istuen
Varsinaisia metallibaareja ei Caracasissa ole. Se oli uskomattoman hienoa. Esiinnyimme siellä pienellä lavalla, jonka yleisö oli sekin 60007000 henkeä. Samaisessa baarissa järjestetään venezuelalaisten yhtyeiden esiintymiset, mutta myös esimerkiksi Brujeria soitti tässä pienessä, hämyisen kapakkatunnelman omaavassa paikassa.
Venezuelassa joutuu outoihin tilanteisiin konserttipaikkojen puutteen takia. Ennen Dischordia on ollut paljon muita yhtyeitä, jotka soittivat hardcorea, mutta meidän orkesterimme oli ensimmäinen, joka ryhtyi soittamaan sitä vakavammin. Tämä ei kuitenkaan tunnu häiritsevän paikallisia metallisteja, jotka linnoittautuvat baarin yhteen nurkkaan ja tekevät paikasta tarvittavan metallisen omalla olemuksellaan. Eniten sellaiseksi mielletty baari, Moulin Rouge, soittaa kyllä Iron Maidenia, mutta seuraava kappale saattaa olla Rihannan popjumputus Only Girl. Viimeisin suuren yleisön keikka Dischordilla oli Rock al Parquen festivaalilla Kolumbiassa. Yhtyeet eivät juuri koskaan pääse soittamaan Rock al Parqueen toistamiseen, joten tämän jälkeen toivomme pääsevämme muualle ulkomaille. Koska kunnon rocksaleja ei ole, on yleistä, että esiintymiset järjestetään siellä mistä paikan sattuu saamaan. Tätä musiikkityyliä edustaa suomalaisittain mielenkiintoisen kuuloinen yhtye, Sibelius. Neoklassinen konsertti sopii hieman paremmin istuallaan katsottavaksi. Yhtyeen ensi vuoden tavoitteena onkin päästä Suomeen pienelle kiertueelle, vaikka kokoonpanolla ei olekaan nimen lisäksi tekemistä Suomen kanssa. Esimerkiksi thrashkokoonpano Overhate soitti yhdessä heavy metal -yhtye Grand Biten kanssa matalassa, teatteriesityksiin paremmin soveltuvassa salissa. Mielestäni hardcore välittää musiikkina enemmän energiaa ja viestiä. Grindyhtyeiden vedot sentään järjestetään yleensä Moulin Rougessa. Onhan se kokemus katsoa aggressiivista metallia, kun yhtye koettaa saada mukaan yleisöä, joka heiluttaa päätään musiikin tahtiin kiltisti istuen. Dischord on onnistunut soittamaan isommissakin tapahtumissa, jopa monien kymmenien tuhansien yleisölle Metallican lämppärinä ollessaan. Itselleni se on enemmän henkilökohtainen juttu, erityisesti sanoitusten tasolla. Tasokasta grindiä maassa tykittävät muun muassa Verminous ja Demise, jonka sanoitukset ovat hyvinkin suosiollisia nykyiselle presidentille, minkä takia yhtyeen sanotaan usein soittavan Chávez-grindiä
Nyt hän viihtyy jugendsohvalla kahvia siemaillen mustaan nahkaliiviin, suoriin housuihin ja pikkukenkiin pukeutuneena. Kai sillä jotain merkitystä on. Kieltäydyn, mutta totean, että kahvi kyllä maistuisi. Hengitysharjoitukset auttavat pitämään kaulan lihaksen vahvoina. En muuten ole mieltänyt itseäni ikinä hevivokalistiksi. Kärsin läpi pianotuntien, mutta kun opin soittamaan pianoa, en enää ollutkaan niin kiinnostunut kitarasta. teksti jaaKKo sIlVast
i
kuva maRKus laaKso
i
www.geofftate.com
KAHLEISTA
geoff tate, Queenrÿchen ääni ja kasvot, tekee taidetta ilman genrekarsinoita. Seuraavaksi innostuin syntikoista. Laulaminen vei tuolloin 15-vuotiaan Taten mennessään. Hän pitää tiukan katsekontaktin keskustelukumppaniinsa ja puhuu rauhallisesti. Pian Geoffin jälkeen Taten perhe muutti Yhdysvaltoihin ja Washingtoniin. ensirääkäisynsä. Taten musiikillinen herätys tapahtui yhdeksän vuoden iässä. päivään vuonna 1959, Stuttgartiin, Saksaan. Tate naurahtaa pohdinnalleni, onko miehen saksalaisilla juurilla mitään tekemistä sen kanssa, että hänestä tuli hevilaulaja, ja vieläpä pirun hyvä sellainen. Terveelliset elämäntavat ovat yksi syy siihen, miksi ensi tammikuussa 53 vuotta täyttävä Jeffrey Wayne Tate omaa upean neljän oktaavin äänialan. Minä ja kaverini rakensimme ensimmäisen oman syntikan postin kautta tilatusta rakennussarjasta. Myöhemmällä hurahtamisella brittiprogeen lienee merkittävä vaikutus siihen, että Queensrÿche koskaan julkaisi hevimaailman yhden tunnetuimmista teemalevyistä, Operation: MindCrimen (1988).
Vitsa vääntyy
Hypätään kuitenkin tammikuun 15. Eikä hätkähdä, vaikka juttukaveriksi istahtaa kahden festaripäivän riuduttama, isokokoinen, hikinen ja nuhjuisen oloinen journalistinplanttu. Tai soittamalla saksofonia, yhtä mieli-instrumenteistaan. Paikkaan, jossa Geoff Tate päästi
54
inferno. Tate nyökkäilee hyväksyvästi. Hän myös pitää äänensä iskussa treenaamalla laulua edelleenkin joka päivä. Hän ruinasi vanhemmiltaan ensiksi kitaraa, mutta nämä olivat sitä mieltä, että piano sopisi nuoren miehen instrumentiksi huomattavasti paremmin. Hän istuu tyynenä, raikkaana ja voimaa uhkuvana Pirkanmaan musiikkiopiston tiloissa muutamaa tuntia ennen Queensrÿchen Sauna Open Airin -keikkaa. Lauloin, soitin ja harjoittelin tunnollisemmin kuin tein koulutyöni. Tate on selvästikin noussut aikaisin aamulla, ehkä käynyt lenkillä, ottanut vitamiininsa, syönyt kuitumuronsa ja juonut muutaman pullollisen raikasta lähdevettä. Aivan ensimmäiseksi Tate tarjoaa minulle donitsia. Sitten huomasin, että osaan laulaa aika hyvin. Rupesimme luomaan samanlaista äänimaailmaa kuin Emerson, Lake and Palmerin levyillä. Laulajaksi kyllä, ja vielä enemmän muusikoksi kuin vain laulajaksi, Tate tarkentaa. Hän opiskeli ja treenasi ahkerasti kotonaan. Vastaan tähänkin kieltävästi ja sanon meikäläisten lähtevän liikkeelle mieluummin puurolla ja ruisleivällä. Lukioikäisenä aloin kiinnostua säveltämisestä ja sovittamisesta ja rupesin kirjoittamaan omaa musiikkia.
Teatraalisuus ennen muuta
Geoff Taten ensimmäinen kosketus poppiin ja rockiin tuli Beatlesin ja Rolling Stonesin kautta. Kuusikielisen vuoro tulisi vasta sen jälkeen. ainakin omasta mielestään.
VAPAA
S
uomalainen heteromieskään ei voi kieltää sitä, miten veistoksellinen ja tyylikäs gentleman laulaja Geoff Tate on. Tate kaataa kupillisen ja kysäisee small talkia viritelläkseen, syövätkö suomalaisetkin donitseja aamuisin. Torvensoittamisella ja laulamisella on paljon yhtäläisyyksiä hengitystekniikan suhteen
inferno
55
teksti mattI RIeKKI
WINgS
Diatribe
woodcut RecoRds 1995
POHjALAINEN PALOPUHE
KuN ALOIN pohtia, minkä 1990-luvulla kukoistaneen vaasalaisen metallitoiminnan tuotoksista toisin sivuille, mielessäni pyöri niin Cartilagen (199092) demo-osastoa kuin Vomituritionin ainokaista täyspitkääkin. Raakalauta on joskus parkettia perustellumpi ratkaisu, joskin on myönnettävä, että aikoinaan tuli mietittyä kerran jos kolmannenkin, miltä levy kuulostaisi, jos sen toteutusta olisi harkittu vielä muutaman kolmostuopin verran. Oli ensijulkaisuillaan tulittanut Rotten Sound, jonka jäsenistä niin vokalisti Keijo Bagge (myöh. dIATRIBEN synnyttämiseen aikaan Vaasassa vaikutti muutama suomalaiseen metallihistoriaan jäänyt bändi. Rujoa vaikutelmaa lisää Suoraniemen puhtaan ja ärjynnän välimailla raikuva laulu, joka ei osu nuottiin kirurgisella tarkkuudella mutta tulee ulos riittävällä tunteella. Sama perusta on jatkanut eloaan sittemmin milteipä kaikkien edellä mainittujen henkilöiden tekemisissä. Niinimaa), kitaristi Mika Aalto kuin rumpali Kai Hahtokin vaikutti myös death metal -ryhmä Vomituritionissa. Myös Ruotsi-osaston tunnelmallisemmat death metal -yhtyeet kuten Tiamat ja Cemetary, ehkä myös Edge of Sanity, sekä suoremmilta osin Chaos A.D. Niin tai näin, biisimateriaaliltaan Diatribe on edelleen kuuntelun kestävää tavaraa, jossa esiintyy puhtaimmillaan Vaasa-skenelle luonteenomainen piirre: vaikka päälle on lätkitty mitä tahansa, riffit ovat ne jotka määräävät, ja yleensä ne riffit rokkaavat. Päädyin lopulta kumpaankin mainittuun lonkeroita ulottavaan Wings-yhtyeeseen, jonka ainoaksi jäänyt pitkäsoitto Diatribe lienee tätä nykyä lähinnä salatietoutta. Diatribe oli samoihin aikoihin toimintansa aloittaneen, edelleen porskuttavan Woodcut Recordsin ensimmäinen julkaisu, lafkan perustaja Mikki Salo taas tuttu mies Cartilagen mikin takaa. Tämän voi todeta esimerkiksi nyttemmin toimintansa lopettaneen Ghost Guard -yhtyeen debyytiltä Hollow Be Thy Name (2008), jolla soitti porukkaa paitsi Wingsistä myös parista muusta tällä sivulla mainitusta yhtyeestä.
inferno
"ei, ei paul mccartneyn wings. Monet soundia laajentavat jipot, lähinnä perkussiopuolella, hyppäävät korville saaden kuulijan hämmennyksiin öö, mitäs tuolta juuri kuuluikaan. Kemin legendaarisella Tico-Ticolla äänitetty Diatribe on nykykorvin ja oli osin jo ilmestyessään sangen tönkön ja puunaamattoman kuuloinen, ja ehkäpä juuri tässä piilee osa sen viehätyksestä. "Vompan" kitaran varressa taituroi Mikko Hannuksela, tuttu mies Cartilagesta, jonka riveissä puolestaan kuultiin myös Wingsin kitaristi-laulajaa Karri Suoraniemeä ja kannuttajaa Hahtoa. Wings osasi silti leipoa omanlaistaan piirakkaa, jos mahdollisimman epämetallinen ilmaus sallitaan. Ja kun knopataan vielä, että leijonanosa mainituista on jossain vaiheessa mustametalloinut yhä vahvasti toimivassa Enochian Crescentissä, hippaleikki piisannee. Hahdon ja myöhemmin kirjailijaksi heittäytyneen Marko Hautalan kanssa) musisoineilla basisti Harri Kessunmaalla ja kitaristi Anssi Hyvärisellä. -ajan Sepultura tulevat kysymykseen. Ensimmäinen Wings-julkaisu, seiskatuumainen Thorns on Thy Oaken Throne (1993), tehtiin kaksissa miehin, kunnes kokoonpano kasvoi kvartetiksi paikallisessa Misantropiassa (mm. dIATRIBEN ilmestyessä Paradise Lost oli julkaissut genreä määritelleet Gothic-, Shades of God- ja Icon-levynsä, ja yksittäisiä vaikutteita listatessa brittisuuruus lienee se paalupaikan bändi. Kuten niin monessa "skenessä", Vaasankin orkesterit koostuivat käytännössä samoista jätkistä, mutta useimmista kimppakivoista poiketen kaupungin kokoonpanot onnistuivat erottumaan toisistaan kiitettävästi. vaan se vaasalainen."
57. Vertaus Stoneen ei liene tässä mielessä perusteeton. Jos tuotanto on raakaa, myös kappaleiden sovituksissa on käytetty vähemmän hienovaraisia ratkaisuja
Että joku osaakin tehdä sen näin kauniisti.
AnnA SAurAmA
InsomnIum
One for Sorrow
Century Media
Arvosteluasteikko lyhyesti:
pohjamutaa
Inferno
59. Olisi tehnyt mieli vetää saman tien verhot kiinni, sammuttaa valot, käydä sikiöasentoon lattialle ja vain antaa viisun soida yhä uudestaan. Yksi niistä on se, että elämään kuuluu paljon surua, ikävää ja järjettömiä menetyksiä. Arki hävisi ympäriltä, kun sävelet ampuivat suoraan sydämeen kertoen pohjattoman surun ja kaihon tarinaa. Stefan de Batselier
Suru sukupolvelta toiselle
Elokuun lopussa sosiaalinen media täyttyi edelleen lähetetyistä latauslinkeistä. En voinut toteuttaa kuin viimeisenä mainitun, mutta sen teinkin sitten hartaudella. Tuona päivänä viisiminuuttinen Unsung muodostui mittayksiköksi: montako kertaa ehtisin kuunnella sen ruokatauolla. Muutaman sanan pelkistykset eivät tee murto-osankaan oikeutta bändin monipuolisuudelle, kappaleiden sisältämille lukemattomille nyansseille ja herkille yksityiskohdille. Insomnium oli julkaissut tulevalta levyltään ilmaiseksi maistiaiseksi kappaleen Unsung. Kaikki ovat jääneet joskus kerrotunlaisesti koukkuun johonkin biisiin. Tätä voi ja kuuluukin itkeä, huutaa ja raivota, mutta sen kanssa pitää yhtä kaikki oppia elämään. Olipa sitten kyseessä hiljalleen kasvava, kaipuun lävistämä aloitusraita Inertia, tylynä tykittävä Only One Who Waits, kehtolaulumaisen kaunis välikevennys Decoherence tai livetilanteen yhteislauluhetkiin hittikertosäettä tarjoileva Regain the Fire. One for Sorrow ei edusta vain orkesterin omaa huippukohtaa, vaan nyt liikutaan myös suomimetallin kehityksen aallonharjalla. Tämä on Insomniumia. Entä jos vain tämä kappale on näin järjettömän upea. Yhtä tuttuja lienevät moisesta hurahtamisesta seurauksena olevat pelonsekaiset odotukset sitä kokonaisuutta kohtaan, jolta biisi on lohkaistu. Vielä laajemmin tarkasteltuna ikiaikaista melodiakieltä puhuva Insomnium liittyy musiikillaan siihen kansanperinteeseen, jossa välitetään haikein lauluin ja runoin karuja tosiasioita sukupolvelta toiselle. Song of the Blackest Bird vuorottelee taidokkaasti raivokkaan ja rauhattoman runttauksen sekä kevyemmän suvannon välillä. Kaikkein antoisinta on silti kuunnella levy rauhassa alusta loppuun. Entä kotimatkalla. Tai okei, jos tällaisia on pari, mutta muuten levy on vain tosi hyvä. Yhtyeellä on selkeä oma soundi ja tarkka visio tekemisestään. Myönteinen jännitys kipristeli vatsanpohjaa ennen neitsytkuuntelua, mutten ollut millään tavoin varautunut siihen, miten kovaa biisi iski. Aiempien mestareiden harteilta näytetään suuntaa ja asetetaan rimaa yhä vain korkeammalle. Kokonaisuudessaan albumi on poikkeuksellisen ehyt: sama punainen lanka, joka kulkee yksittäisen biisin läpi, kattaa koko levyn. Mikä sekin olisi toki mahtava saavutus. Sillä ani harvoin ne lopulta ovat. Sisintä riipivä Lay the Ghost to Rest on puolestaan tarkka selonteko luopumisen tuskasta ja loppumattomasta murheesta. mestariteos keskiverto Unsungin rinnalle oman arjen vapaita hetkiä rytmittäviksi mittayksiköiksi nousee kaksi seitsemän ja puoliminuuttista mestariteosta. Leveästi hymyillen ja täysin vakuuttuneena voin nyt todeta, että One for Sorrow lunastaa odotukset, eikä Insomnium ole koskaan kuulostanut näin hyvältä. Arviossa pitäisi määrittää genre, ja onhan tämä melodista deathia, mutta kohtuullisen laimealta sellaisen leiman lyöminen tässä tapauksessa tuntuu. Samalla sitä sisimmässään rohkenee toivoa jotain kertakaikkisen mullistavaa, mutta voiko kokonainen albumi olla yhtä päräyttävä
Biisit jäävät kuitenkin vaiheeseen. Biisit ovat taiten kasattuja ja kulkevat varsin moitteettomasti, mutta vähän tasapaksuahan tämä meinaa olla. malta Exodusilta kuulostavaa riffittelyä. Kaikkiaan viiden biisin ep tuntuu asteen verran debyyttilevyä rockimmalta. Rêx Mündi olisi periaatteessa melko kovakin bändi, elleivät esikuvat puskisi niin ilmeisesti läpi. Yksinkertaisimmat rallit kuten Smell of Death vetävät tällä kertaa pidemmän korren, vaikka eipä esimerkiksi Venomin liki eeppisessä loppupaisuttelussakaan ole mitään vikaa. Ainut alkuperäisjäsen Peter Hansen on saanut paletin ihan hyvin kasaan, vaikka menneiden vuosien riffi-ilotulituksiin ei enää päästä. Vaikutekirjo vahvistuu vielä käskyttävästi rähisevällä laulajalla, joka tuo mieleen jälkimmäisen Rob Dukesin. Kyse on lähinnä runsaasta ideatulvasta, jota ei ole saatu puristettua mieleenpainuviksi sävellyksiksi.
KAri KoSKinen
todellinen syy Bitchin klassikkostatukseen löytyy bändin pioneeriasemasta. Uusi vokalisti Esben Hansen. Bitchin musiikki on yhdistelmä uuden aallon brittiheviä ja 70-lukulaista jytärokkia kuin jokin vammautunut yhdistelmä Iron Maidenia ja Alice Cooperia, jotka yhtye toki vaikutteikseen myönsikin. Save You from the Worldin keskitempoinen riffittely, Heavy Metal Breakdownin rivo iloluontoisuus ja Right From the Startin tarttuvuus antavat energiaa ja nostavat levyn tasoa, mutta monia biisejä vaivaavat pökkelöt sovitukset ja puukätinen soitto. Vaikutteet ajetaan modernia metallia ja sliipattua nykykuoloa varioivan filtterin läpi. P.M.R.C otti Bitchin ensimmäiseksi uhrikseen, ja levy oli pian lähes jokaisen keskusteluohjelman puheenaiheena. Levyn musiikilliset ansiot ovat varsin köykäiset, eikä tuo imagokaan niin rajulta nykykatsannossa vaikuta. Mukaan ympätty Damnation Alley -ep (1982) jyrää eteenpäin pääasiassa nimibiisin ja Live for the Whipin voimin. Kokonaisuutena tämä julkaisu on ihan mielenkiintoinen kuriositeettipala heavy metal -historiaa, mutta mitään valtavia musiikillisia ansioita sille ei voi suoda. Be My Slave (1983) aiheutti ilmestyessään kohua kieli poskessa vedetyllä S/M-kuvastollaan ja piiskausta ja pieksemistä ylistävillä lyriikoillaan. Kaikkea löytyy. Jälkimmäinen osasto on kuunteluja katselukelvotonta.
miKKo mAlm
rêx mündI
IHVH
deBeMur Morti
bItch
Be My Slave/ Damnation Alley
Metal Blade
Bitch oli aikoinaan ensimmäinen Metal Bladelle sainattu yhtye ja kuuluisa kontroversiaalista lavaolemuksestaan. Black metalilta muutakin kuin pentagrammeja ja yksiulotteista messuamista etsivien kannattaa kuitenkin testata levy vaikka sitten ihan pelkästä mielenkiinnosta.
Joni JuuTilAinen
hatesphere
The Great Bludgeoning
naPalM
Odotukset tanskalaisviisikon seitsemättä kokopitkää kohtaan olivat aika kovat, ja melkoisen hyvin niille tuli vastinetta. Hatespheren moderni semimelodinen deathrashaus on pirun tiukasti soitettua ja siitä löytyy vielä kiukkuakin. Mukana tulee myös parituntinen livedvd, joka sisältää tämänvuotisen Keep It True XIV -festarikeikan kokonaisuudessaan sekä sekalaista bootlegsälää 80-luvulta. Okkultismin ja kabbalan maailmaan sijoittuva levy sisältää perinteisen blackin ohella muutamia kieroutuneita laulusampleja, ja levy hamuaa selvästi samoja tunnelmia Deathspell Omegan Si Monumentum Requires, Circumspice -mestariteoksen (2004) kanssa, mutta jää jälkeen oikeastaan jokaisella osaalueella. Tosin vain muutamassa biisissä. Tämän ansiosta se myös myi varsin kohtuullisesti. Vertaisbändejä on putkahdellut esiin tuon tuosta, mutta suurimmalla osalla näistä levyt kuulostavat IHVH:n malliin jo useampaan kertaan pureskelluilta. Melkoista sävykirjoahan nämä jenkit esittävät. Riffittely on toki rapeaa ja tutun kuuloista. Suurennuslasilla katsottuna nimiä voisi tiputella maailman tappiin, ja bändin tekniset taidot ovat kieltämättä huimalla tasolla. Yhtye keikkailee edelleenkin aktiivisesti, vaikka mukana ei ole Betsyn lisäksi muita alkuperäisjäseniä. Hienojakin hetkiä löytyy, mutta
Jälleen kerran saamme kiittää Deathspell Omegaa ja Funeral Mistiä erään nimeltä mainitsemattoman black metalin alagenren synnyttämisestä ja muokkaamisesta. Vokalisti Betsy Bitchin johtama poppoo oli myös ensimmäinen naiskeulakuvalla varustettu levytyssopimuksen saanut heavyorkesteri. Ilmeisesti viime aikojen miehistömuutokset pistivät pakkaa sekaisin myös musiikin puolella. Thrashia, Iron Maidenia, teknistä kevytdeathia, Triviumia ja vaikka mitä
Rakennelmat pitävät ja perustelevat osasensa. Niin paljon kuin Skirmish nostaakin parhailla puolillaan osakkeidensa arvoa, albumi jää kokonaisuutena hivenen liian kasvottomaksi. Levyn puolivälin tienoilla bändin tasaisen varmasti vyöryvät riffit alkavat saada rinnalleen yhä purevampaa melodisuutta, joka ynnää sekaan hitusen kalmankatkuista ja sopivan tummaa tunnelmaa. Vader onnistuu kuulostamaan nopeissa kohdissaan siltä, että nyt mennään oikeasti tuhatta ja sataa eikä vain läpsytellä "pakollisia" blasteja. Jos bändi pitäisi tuomita levynsä muutaman ensimmäisen kappaleen perusteella, todennäköisesti tulisi kohautettua olkapäitä ja todettua, että siinä tuli ja meni jälleen yksi liian tavanomainen death/thrash-orkesteri. Millaista musiikkia debyytti sitten sisältää, onkin ihan oma lukunsa. Ääripäitäkin levyltä löytyy. Lähes kolmikymmenvuotiaan yhtyeen yhdeksäs pitkäsoitto on kauttaaltaan laadukasta death metalia. Vaan odotapa vielä hetki. Ultima Thule -intron jälkeen räjähtää ilmoille äärimetallitykitys, joka etenee tanakan soundin tukemana. Tästä huolimatta bändi ei tunnu vieläkään yltä-
Kajaanilainen Skirmish ei lyö kuuden vuoden kokemuksella kaikkia vahvuuksiaan tiskiin heti debyyttinsä ensimetreillä. Kokoonpanomuutokset ovat kääntyneet voitoksi, ja Vader on tällä hetkellä erittäin tiukka ja tuhovoimainen nippu.
TAmi hinTiKKA
Vaasasta tulee muutakin musiikkia kuin Klamydia, sen todistaa One Morning Left debyytillään. Yksi parhaista näytteistä on kappale Race Is On.
68
Inferno
Puolalainen pitkän linjan kuolometallipartio on ärhäkällä päällä. Homman nimi on vahvasti metallinen ja sopivasti progressiivinen hard rock, ja uutukaisen kohdalla hienointa ovat ennen muuta tarttuvat biisit. vän nykyprogen vaikuttavimpaan kärkikaartiin.
AKi nuopponen
one mornIng leFt
The Bree-Teenz
sPinefarM
Vader
Welcome to the Morbid Reich
nuClear Blast
pitää aggressiotason kohdillaan myös omalta osaltaan. Jos diggailee bändeistä kuten Attack Attack! ja Asking Alexandria, One Morning Left kolisee varmasti kovaa, mutta vanhemman liiton immeisille tämä aiheuttaa vain kysymyksen, mihin vittuun tämä nykynuoriso on menossa. Asialla on myös kääntöpuoli. Uutuus on vadermaista laatua, mutta pariin edelliseen kiekkoon verrattuna piirun verran parempaa sellaista. Genrerajoittuneisuudesta ei vaasalaisia voi ainakaan syyttää. Kuuntelusession jälkeen levystä ei muista oikein mitään. Silent Out Loudin laulumedioista ja kosketinsooloista löytyy useampiakin hienouksia. Tillisonilla on selvästi terävä visio siitä, miten rajatonta musiikkia The Tangentin nimissä voi säveltää. Platalta löytyy niin murevaa mättöä kuin karkkimaista melodiaa, yleensä samasta biisistä. Nokkamies Piotr "Peter"Wiwczarekin persoonallinen örinän ja huudon välimuoto tuntuu olevan hyvässä terässä, ja bändi on muutenkin aika hurjana. Levy soundaa erittäin napakalta ja ammattimaiselta. Tasaisen kovaa mutta tasapaksua, eikä näin ollen mitenkään erityisen mieleen jäävää.
Teemu VähäKAngAS
grönholm
Silent Out Loud
lion
Kitaristi-säveltäjä Mika Grönholmin nimeä kantava yhtye ei ole edes kotimaassaan kovin tunnettu, vaikka kuullun perusteella voisi muuta kuvitella. Kappaleissa on viljalti tyylikkäitä suvantokohtia levyn loppuosalla kokonaisia suvantobiisejä , jotka eivät leimaudu kuriositeeteiksi, vaan sovituksissa on poikkeuksetta selkeä juoni ja uniikki tunnelma. Jopa 20-minuuttiset kappaleet virtaavat luonnollisen oloisesti leppoisista, vokaaleilla höystetyistä osista monikerroksisiin instrumentaalisuuksiin saakka, mutta levyn loputtua tuppaa käymään niin, että The Tangent vaipuu suuria tunteita herättävästä sielunmaisemasta taustamusiikiksi. Ja sitten löytyy myös niitä pelisoundeja menneisyydestä. Tämä onkin ollut Hatespheren ongelma lähes koko sen uran. "Crabcoren" kotimaisesta ykkösestä tuskin lienee keskustelua The Bree-Teenzin jälkeen. Levyn materiaali hyökkää pääosin hitaasti kiiruhtaen mutta äärimmäisellä voimalla. Esimerkiksi raskaasti junttaavaa Vanitya seuraava Out from the Nest on kaikessa painokkuudessaan myös kepeä ja progressiivinen luoden mielleyhtymiä muun muassa Pink Floydiin. Liian monesti kuultujen ja selkeästi melankolista laitaa tunteettomammiksi jäävien runttaamisten rinnalle kaipaisi sekä selvästi viheliäisempää riffiä että riipaisevampaa melodiaa, joiden yhteen keittämiseen voisi kenties keskittyä seuraavalla levyllä.
AKi nuopponen. Riffeillä on taipumusta synkkyyteen ja tuhoisuuteen, ja kitarasoolot luikertavat taidokkaina ja kirkkaina, kuin valonvälähdyksiä pimeyteen luoden. Syy löytyy varmasti pitkistä kalsareista, mutta Faith No More oli maailman paras monipuolisuuden tähti, ja se tulisi näiden tulevaisuudentoivojen ymmärtää ja käsittää.
JAnne Tolonen
sKIrmIsh
Through the Abacinated Eyes
Violent Journey
Vahvan, värikkään sävellystyön ja inspiroivan kitaratyöskentelyn ohella Grönholmin tehokkain lyömäase on rosoisen karismaattisen äänen omaava vokalisti Markku Kuikka (Status Minor, ex-Thaurorod), jonka selkeä artikulointi ja vahva tulkinta nostavat Silent Out Loudin osakkeet tappiinsa.
JAAKKo SilVAST
the tangent
COMM
insideout
Urkuja, synavalleja, valtavia harmonioita, jatkuvasti kasvavia kappaleita ja vielä vähän urkuja! Jo pelkkä The Tangent -tuotanto on tehnyt selväksi, kuinka Andy Tillisonilla on vahva visio tekemisistään, eikä näiden näkemysten toteuttamiseen ole riittänyt edes useampi kourallinen muusikoita.
Kukaan siis tuskin yllättyy, kun COMM osoittautuu loppuun asti harkituksi teokseksi. Hitaammissa hetkissä on puolestaan mehukasta murskaavuutta. Levyn keskivaiheilla kuultavat lyhyemmät kappaleet jäävät täysin mammuttimaisten eeposten varjoon ja osoittavat selvästi, kuinka The Tangent on aina parhaimmillaan monipuolisimmillaan ja sanoitusten teemoja tutkaillessa. Mystery in a Blazing Dream ja Astral Infinity tukevat vahvasti teoriaa siitä, kuinka Skirmish on ehdottomasti vahvimmillaan melodisemman antinsa parissa
Richard Christyn hengästyttävän rumputulituksen päälle rakennettu moderni melodinen metalli sisältää skaalaa blastkaahauksesta perinteiseen heavyyn ja powerin kautta aina thrashiin asti. Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Biisien osat ovat simppeleitä, eikä niitä ole kovin montaa. Paketista löytyy kuvalevyä, julistetta ja bonusseiskaa, ja kaikki on toteutettu, totta kai, viime piirtoa myöten hiivatin hienosti. Vahvasti keskitasoisen, muttei yhtään sen paremman, levystä tekevät myös alarekisteriä ponnekkaasti hankaavat kitarat, joilla levylle luodaan se paras särmä.
JAAKKo SilVAST
Nyt ollaan esinetasolla jo sellaisen karkin äärellä, että olisi kiusaus lätkäistä hirmuinen nippu kirveitä pölkkyyn jo pelkästään näiden vinyyliuusintojen kääreiden perusteella. Arvosteluasteikko lyhyesti:
mestariteos
keskiverto
pohjamutaa
trIVIum
In Waves
roadrunner
Triviumin ex-teinitähdet julkaisevat jo viidennen pitkäsoittonsa, ja nyt jos koskaan olisi sen kuuluisan jytkyn paikka. Albumi
on epätasainen ja parhaat biisit hakkaavat huonoimmat lihapaltuksi, mutta yhtye on (tässäkin formissaan) niin omanlaisensa, ettei levystä voi olla pitämättä. Näin varmasti on, mutta silti nämä instrumenttiensa suvereenit hallitsijat pesevät kilpailijansa mennen tullen hieman keskinkertaisemmallakin levyllä.
JAnne Tolonen
suorempaa otetta. Sittemmin bändi on laajentanut ilmaisuaan melko odottamattomille suunnille. Se, mitä monipuolisen sävellyskynän terävyydessä on menetetty, on otettu takaisin sovituspuolella. Erinomaiseen debyyttiin verrattuna pituutta on tullut 23 minuuttia lisää, ja ukot eivät todellakaan pidä taitojaan piilossa. Jytkyä ei tule, vaan ihan ok levy. Kumpikaan ääripää ei käy täysin toteen Oceanalla, joka on itse asiassa hyvässä tasapainossa näiden molempien kanssa. Edellinen julkaisu Shogun oli kertakaikkisen mainio esimerkki teknisestä mutta silti tarttuvasta metallista. Review Your Choices sisältää pääosin bändin 70-luvun materiaalista uusiksi veistettyjä biisejä, ja touhun yllä lepää tarkemmin määrittelemätön eiaivanmaalissatyypin tunnelma. Tämä on haastava, taidokas ja omaleimainenkin kiekko, josta riittää ihmeteltävää moneksi kerraksi. Myymälä 2 -galleria, Uudenmaankatu 23, Helsinki Ke-la klo 12-18, su klo 12-17, ma-ti suljettu. Melodioita ja koukkuja on nurkat tulvillaan ja progemiehet tervehtivät lisääntynyttä kulmikkuutta varmasti ilolla, mutta itse jäin kaipaamaan hieman
Jos ainakin Black Country Communionista, Planet X:stä ja Dream Theaterista tunnetuksi tullut Derek Sherinian julkaisee täysin instrumentaalisesti progea, rockia ja fuusiojazzia yhteen sotkevan sooloalbumin, jolla vierailevat Steve Lukather, Joe Bonamassa, Doug Aldrich ja Tony Franklin, kumpaa oletat olevan edessä: silkkaa instrumenttipornoa vai biisien ehdoilla kulkevia sävellyksiä. Tusinatavaraksi tätä ei silti voi haukkua niin miltään kantilta, mikä on toki suuri plussa. Heafyn vokaalit ovat murinapuolella parasta tähän mennessä, mutta puhtaat ovat liian munattomia. Tulee ikävä tulee Ascedancyn (2005) aikaista Heafyä, joka matki Hetfieldiä paremmin kuin aito nykyinen. Mollit ja duurit vaihtelevat erinomaisen hienosti paikkoja keskenään. Oceana ei ole jokaisen tai edes joka toisen musiikinharrastajan musiikkia, mutta samalla se on yksi niistä levyistä,
MAXIMUM HALLOWEEN 3011
26.-30.10.2011 MAXIM, HELSINKI
Suomen rehellisin elokuvafestivaali
y Ennakkom
www.nightvisions.info
7.10.2011
ynti alkaa
GHANAVISIONS Näyttelyssä Afrikan rehellisimmät elokuvajulisteet 12.-30.10. Viimevuotisen esikoisen iskevyyteen se ei kuitenkaan yllä.
KAri KoSKinen
jotka saavat avoimin mielin progensa nauttivien mielikuvituksen lentämään.
AKi nuopponen
pentagram
Review Your Choices / Sub-Basement
sVart /
braInstorm
On the Spur of the Moment
afM
Yhdeksän levyn melometalliveteraani hilaa musiikkiaan kiekko kiekolta piirun verran tummempiin ja raskaampiin maastoihin. Naulaako In Waves viimeisen naulan siihen arkkuun, ettei Triviumista tulee uutta Metallicaa. Siihen verrattuna In Waves on Pirkka-versio. Heikot hetket ovat selvästi vähälukuisempia ja kokonaisuus tasaisempi, samalla kun levyltä huokuva vaaran, sekopäisyyden ja epätoivon tunnelma vie mennessään. Se ei ikävä kyllä riitä parantamaan bändin sävellyksiä. Enemmän aikaansa sidotulla SubBasementillä HasselvanderLieblingkaksikko tuntuu kohdanneen kunnolla, ja jälki on ainakin näissä korvissa huomattavasti edellislevyä jännittävämpää. Bändin puheiden mukaan matskua on pyritty yksinkertaistamaan livetilannetta ajatellen, ja sen kuulee alkutahdeista lähtien. Triviumin oman mittapuun mukaan puhutaan pettymyksestä. Kakku on enemmän tai vähemmän kaunis myös sisältä. Albumi on yhtä monipuolinen kuin sen kirjava vierailijakaarti, ja vaikka Sherinian esittää mainioita otteita koskettimien ääressä, Oceana on jopa yllättävän kitaravetoinen albumi. Biisien osat ja laulut soljuvat jouhevasti eteenpäin ilman töksähtelyä. Nimimiehiä vilisevän Charred Walls of the Damnedin kakkoskiekko lisää soittoon kiharoita, nuotteja ja minuutteja liki ähkyn edestä. Brainstorm lienee kai tuomittu tallaamaan hamaan loppuun genrensä terävimmän kärjen takana. Oikeastaan helvetin hyvä levy! mATTi rieKKi
cadaVerous condItIon
Burn Brightly Alone
starry
Jo selkeästi aikuisikään ehtinyt Cadaverous Condition on tuttu nimi monelle 1990-luvulla death metalia aktiivisesti seuranneelle. On the Spur of the Momentilla on toki hetkensä tarttuvakertosäkeisestä In the Blink of an Eyesta ja kaihoisan pianokuvion omaavasta In These Wallsista lähtien. Vuosituhannen taitteen molemmin puolin alun perin julkaistut älppärit esittelevät jenkkidoomin veteraanin Pentagramin duoinkarnaation, joka koostui bändin äänen ja sielun Bobby Lieblingin lisäksi Ravenrumpali Joe Hasselvanderista, joka hoiteli levyillä kaiken soitannan. Toki levylle mahtuu tukku ylitsevuotaviakin hetkiä, mutta pääosa hienosti rakentuvista kappaleista ja tunnelmista pitää huolen, että sävellykset kertovat omat tarinansa ilman vokaaleitakin. Ripper Owensin tulkitsemat herkistelyt osuvat edelleen lujaa, mutta nopeammat raidat tuntuvat paikoin lähinnä instrumentaalipornolta. Kuolometallista yhtye ei ole kuitenkaan päästänyt täysin irti, sillä Wolfgang Weissin karkealla germaaniaksentilla karjutut lauluosuudet ja paikoin hyvinkin rupiset riffit pitävät musiikin pohjan hyvin multaisena.
dereK sherInIan
Oceana
MasCot
charred Walls oF the damned
Cold Winds on Timeless Days
Metal Blade
Tällä kertaa enemmän on liikaa. Varsinkin Five Elements, Euphoria, I Heard That ja nimikkokappale osoittavat hyvin, kuinka käsittämättömän taitavan soiton ei aina tarvitse heittää synkkää varjoa sävellysten ylle
Esimerkiksi laulajan hauras ääni miellyttää aluksi, mutta kun pidemmän päälle paljastuu, ettei voima riitä dramaattisempaan esitykseen, alkaa kyrsiä. Siinä missä verrokkibändit ovat sarallaan huikaisevan lahjakkaita, brittinelikko ei yllä vielä samaan. Voimallisten rumpujen sekä kitaran ja basson asettelu muodostaa päin näköä iskevän dynaamisen yksikön. Lähinnä sovituksiin perustuva vertailu on mielenkiintoista luettavaa, ja toki esimerkiksi uuden levyn avauskappaleen On the Backs of Angelsin ja Pull Me Under -klassikon väliset samankaltaisuudet ovat havaittavissa. Balanssit miksataan kaupallisesti "miellyttäviksi". Sugar Daddylla soundit ja panorointi häviävät studioäänitteille, ja kun poissa ovat visuaalinen elämys ja äänenpaineen fyysinen kokeminen, jotain keskeistä uupuu. Todistettavasti Traces sopii erinomaisesti aikaiseen aamuhämärään, kun uni-
Rumpali Mike Portnoy pelasi upporikasta ja rutiköyhää lähtiessään Avenged Sevenfoldin mukaan luullen, että Dream Theater -bänditoverit odottaisivat miestä kiltisti takaisin. Enemmän kuin kolme biisiä vanhempaa materiaalia nykyisen tuplarummutuskokoonpanon kanssa olisi muuttanut paljon.
SAmi hynninen
nIne stones close
Traces
oMakustanne
Aikuisten miesten melankolista progerockia. Taidokasta mutta pidemmän päälle tylsää. Äänet haudataan efektien ja prosessoinnin alle. Vaikka se sisältää osittain itsetarkoituksellistakin virtuositeetin esittelyä, jokainen osa nivoutuu luontevasti osaksi isompaa kokonaisuutta. Levy on nimittäin täynnä toinen toistaan upeampia sävellyksiä. Portnoy menetti lopulta molemmat bändit, ja Dream Theater osoittaa uutukaisellaan, ettei sota yhtä miestä kaipaa. Livetilanne on ohikiitävä, kaikkien aistien varaan rakentuva elämys. Biisit ovat rautaisia ja bändi kuin James Brownin ohjaama höyryjyrä, mutta hiukan tarpeeton tämä levy on. Se on yhtä todellinen kuin eläintarhoihin vangitut eläimet ovat "osa luontoa". Ei, vaikka kyseessä olisi yhtyeen perustajajäsen ja merkittävä lauluntekijä. Samaa voi sanoa koko 77 minuuttia kestävästä levystä. dream theater
A Dramatic Turn of Events
roadrunner
sa. Thiago Campos -niminen brasilialainen miekkonen on jo ehtinyt esitellä verkossa analyysejään siitä, kuinka A Dramatic Turn of Events on monelta osin toisinto Images and Words -levystä (1992). Lopulta sillä ei ole mitään väliä, kuinka paljon yhtye on mahdollisesti kierrättänyt menneitä ratkaisuja. Varsinaisia melodiavarkauksia ei kuitenkaan kuulla. Pink Floyd häivähtää mielessä enemmän kuin kerran, eikä Porcupine Treekään kauaksi heitä. Tallenteella jotain kuolee aina. Tämänkaltaisessa hiljalleen kasvavassa tunnelmoinnissa jokaisen nuotin ja iskun täytyy olla kohdillaan, tai homma leviää kuin maksullisen haarat. Mike Manginin Portnoyn tilalle kiinnittäneellä kokoonpanolla on selkeästi ollut vahva tahtotila osoittaa kyvykkyytensä, ja vaikkapa kymmenminuuttisen Lost Not Forgotten -teoksen voi huoletta sijoittaa yhtyeen parhaimpien saavutusten joukkoon. Melvins on alusta asti ollut poikkeus tässä. Muutenkin uutuus tuntuisi olevan ainakin osittain paluuta alku- ja keskivaiheen DT-tuotannon henkeen, tietynlaiseen kuulauteen. Näin voisi luonnehtia Nine Stones Closen toista albumia. Vaikeuksien kautta voittoon.
Toni Keränen
72
Inferno
Komppiryhmä rellestää tontillaan kiitettävästi. Nimi vaihtui vielä usein ennen kuin pääs-
tiin nykymuotoon. Kirja maistuu ehdottomasti muillekin kuin festivaalilla vuosikymmeniä käyneelle tai joensuulaiselle.
hAnnA VAlJAKKA
VoITA hyTTI
SPInefeAST AT SeA -rISTeIlylle!
Tallinkin Baltic Princess seilaa jälleen metallisissa merkeissä 19.20.1.2012. Siksi on hienoa, kuinka niin monet eri ihmiset ovat päässeet kertomaan, mikä heille tekee Ilosaarirockista juuri niin mielenkiintoisen tai rakkaan. Murinat lähtevät salonkikelpoisesti. Kirja on samalla hieno otos suomalaista musiikkihistoriaa ja terveellistä luettavaa, jos et ole koskaan ollut järjestämässä keikkaa tai festaria. Kuvallisesti joukkoon on valikoitunut kutakin ajanjaksoa hyvin kuvaavia otoksia. Tämä ei ole flegmaattista musiikkia. Se ei ole mikään tietty esitys tai osatekijä musiikissa, vaan pikemminkin kaiken läpi virtaava huikea energia, draivi joka kuljettaa biisejä mielettömällä intensiteetillä alusta loppuun. Henkilökohtaisesti olisin pitänyt enemmän yleisöstä otetuista kuvista kuin bändifotoista, vaikka nekin toki heijastelevat omaa aikaansa. Vaikka joitain mutkia voisi kieltämättä vetää suoremmiksi, yhtyeen kikkailuun ei osaa turhautua, koska kappaleet on osattu pitää kohtuullisen mittaisina. California Girl, Workin Glass Heroine ja teknoparodinen videobiisi Pike River edustavat hienon levyn kärkipäätä.
miKKo mAlm
erI KIrJoIttaJIa
Ilosaarirock 40 vuotta tarinoita
Joensuun PoPMuusikot ry
40 vuoden virstanpylvään kunniaksi koottu Ilosaarirockin ja samalla voimakkaasti Joensuun Popmuusikoiden historiaa läpikäyvä teos yllättää sillä, kuinka hyvin se on onnistunut taltioimaan festareihin liittyvän fiiliksen. Laulu on se liima, joka sitoo ääritekniset ja poukkoilevat biisit tiiviiksi kokonaisuuksiksi. Ensimmäisen rockin liput maksoivat kolme markkaa, ja arvioiden mukaan paikalla oli jopa 500 ihmistä. Levy sisältää paljon miellyttävän melodisia aineksia, mutta miksikään valtavirtaorkesteriksi For the Imperiumista ei ole, sen verran kompleksista musiikkia se esittää. Siitä kerrotaan kaunistelematta vaikeita hetkiä ja tuodaan kunnia niille, jotka ovat olleet yhdistyksen historiassa todellisia käänteentekijöitä. Joensuun Popmuusikoiden historia on myös kiinnostava. Toisin kuin monet muut vastaavat.
JAnne Tolonen
For the ImperIum
For the Imperium
Warner
For the Imperiumin debyyttilevyyn liittyvää viehätystä on vaikea pukea sanoiksi. Mikä kaikki voikaan mennä pieleen tai tarjota ne suurimmat ilon hetket. Mitään esteitä yhtyeen kasvamiselle isommaksi nimeksi ei silti ole. Mene Infernon nettiin, osallistu ja sinulla on mahdollisuus voittaa risteilyhytti itsellesi ja kolmelle kaverillesi! Arvomme hytin per jokainen Infernon syyskauden numero. Mike Patton oppii, kuinka hyvää on suomalainen kala. Vokalisti Hakimin taipuisat laulusuoritukset pitävät sisällään niin vereslihaiset huudot kuin melodisemmat tunteenpurkauksetkin, ja tässä piilee biisien vahvuus. Vaikka sanoitukset eivät ole aina valoisimmasta päästä, For the Imperiumin musiikissa on alati läsnä positiivinen voima ja energisyys, joka niin monelta yhtyeeltä puuttuu. Festivaalista on osattu nostaa onnistuneesti esille monia pikkutekijöitä, jotka ovat fiiliksen kannalta tärkeitä, oli kyseessä sitten artistien hyvinvointi tai festivaalin vaihtuva ulkoinen ilme. Posthardcoreksikin tätä on nimitetty, mutta mielestäni se ei ole läheskään koko totuus. Bändin adhd-metalli luo etäisiä mielikuvia Dillinger Escape Planin suuntaan, mutta toisaalta yhtye tekee täysin omanlaistaan jälkeä pääosin täysin sietämättömässä genressä. Vaikka yhtyeen vaikutteet tulevat
rapakon takaa, siinä on myös jotain leimallisen suomalaista. Jännitystä, vilpitöntä iloa, väsymystäkin ja ennen kaikkea hienoja keikkoja. Puhtaat laulut yököttävät ensi kuulemalta, mutta niihin tottuu/turtuu pidemmän päälle. Päinvastoin. Ilosaarirockin alkuperäinen nimi oli Rockrieha. Erilaiset kirjoittajat tekevät kirjasta mielenkiintoisemman kuin se olisi yhden toimittajan suuttimesta. Onhan näissä uuden aallon bändeissä hieman pureksimista, mutta tämä vaikuttaa oikein pätevältä ryhmältä. Jokaisella kävijällä on henkilökohtainen suhde festariin. Myöhemmin kummankin Alangon veljeksen tärkeät musiikilliset hetket kytkeytyvät festivaaliin, on Saimaa-ilmiötä, punkaaltoa ja CMX:n "lopetus". Ja se osoitehan oli www.Inferno.fI
marraskuuta
HIFImaailma
LAADUKKAAN ÄÄNEN JA KUVAN ERIKOISLEHTI
Järjestäjä:
Koe miten hyvältä raskas musiikki kuulostaa raskaalla hifillä!
Kotiteatterilaitteet ja 2-kanavainen hifi, huippuluokan highend-laitteistot, plasma ja LCD -teräväpiirtotelevisiot + 3D, uusimman sukupolven teräväpiirto-soittimet, kovalevy- ja verkkosoittimet, videotykit, valkokankaat, huippukaiuttimet, kuulokkeet, välijohdot, tarvikkeet, ääni- ja kuvatallenteet + paljon muuta...
Koe ja näe enemmän!
SAMALLA LIPULLA:. RIM N SUU E SUOM
MAT
Helsingin Messukeskus ja Holiday Inn Kongressihotelli 4. - 6
Kummallisuus on valttia, mutta sävellyksiin tarvitaan todellakin vielä ekstraa ja paljon. Vokalisti Kettusen suorituksiin kiinnittäisin hiukan huomiota, ulosanti kun uhkaa jäädä rajojen tullessa vastaan tekovihaiseksi puhumiseksi. www.mySpAce.com/pAnSSArinyrKKi
gnIyrg gnaarg: From Mother son
Doomia, grungea ja stoneria tehosekoittimeen. Melodinen rajumman pään mättö hakee nyt arvoja death- ja black metalista, ja vauhtiakin tuntuu kertyneen lisää. Hittiä tähän kaipaisi sekaan, vaikka melodiantaju ja raakuuskin tuntuisivat olevan jollain tapaa hallussa.
www.mySpAce.com/ghoSTTide
home style surgery: Home style Holocaust
Home Style Surgery kaahaa menemään 80-lukuisen thrashpaahdon voimin, ja tässähän on ihan risut ja männynkävyt vaarassa. Do I have to say more?
www.coronASKieS.com
työssäkään ei häiritse juuri muu kuin että bändi kuulostaa hyvin pitkälti yhdistelmältä useiden eri aikakausien In Flamesia. Tietyllä tapaa bändi on saanut oman tyylinsä pysymään soundillisesti hyvin kasassa, mutta punaisen langan harmaantumista edesauttavat eniten monipuoliset tyylivalinnat ja osin niiden mukanaan tuoma silkka tarttumattomuus. Tämänkaltaisen "hymyilyhevin" olennaisin osakin toimii hienosti, vokalisti Salovaaran tulkinta on näet karkkia korville ja venyy jokaiseen vaadittuun ulottuvuuteen nikottelematta. Ja kukapa tällä saralla ei tältä melodeathin ruotsalaiselta kivijalalta jossain määrin kuulostaisi. Vaikka bändin soitto on timangia ja ideoitakin pursuilee, jokin vielä kaivelee. Vaikutteita on haettu jossain määrin Soulfymyöhempi Sepultura -kääntöpiiriltä, mutta bändi osaa tarjota esimerkkeihin verraten enemmän virikkeitä. Riffeistä ei kerta kaikkiaan jää päähän mitään, ainakaan positiivisia mielleyhtymiä. www.Vyory.com Aikalisä!
ghosttIde: the lost Horizon
Porilaisen GhostTiden tarjoamassa kuuden biisin tekeleessä on sulateltavaa. Metkuja on mietitty parisen vuotta, ja nyt hyökätäänkin jo levyn mitalla kimppuun. Päänsisäisten suodattimien avulla hommaan pääsee kuitenkin kiinni, mutta eipä hurraavaa analyysiä voi pistää itse musiikistakaan. demoJen toImItusosoIte (ei toimituksen osoitteeseen): Demot / Aadolf Virtanen, rengastie 49, 37630 Valkeakoski
corona sKIes: to pluto and Never Back
Turkulainen Corona Skies on piristävä tapaus tukkahenkisen hard rockin saralla. Sen parempaan lopputulokseen ei tälläkään kertaa päästä, tavoitteet ovat liian levällään kykyihin nähden ja tulos on pannukakku. Biisit tarjoavat kuulijalle erilaisilla yksityiskohdillaan uutta useammankin kuuntelun jälkeen, mikä erottaa bändin edukseen muista alan yrittäjistä. Riffisinkoilussa meinaa kuitenkin unohtua kovin usein jonkinlainen logiikka biisien rakentelussa. Munaa ja asennetta ei runsaasta kirjosta huolimatta löydy, eikä pelastavaa enkeliä biisinikkarien joukosta, vaikka ihan perustasolla edetäänkin. Tunnelmasta ei meinaa löytää kohoumia millään, ja on vaikea mieltää bändin välittävän sen kummempia tunnetiloja. Perushyvää bläkkistä siis!
www.mySpAce.com/Archlich
blacKedge: promo 2011
Blackedge on reilun vuoden ikäinen trio, joka vääntää asennepitoista rautakankiheviä. Suffocate the Truth on tuotannollisesti vallan murjova tekele, jolla ilmenevät aggressiot ovat aidon kuuloisia, ja varsinkin kielisoitinten muroileva soundi toiminee korvaan kuin korvaan. Vähän vielä lisäisin jo pilkistelevää värikkyyttä materiaaliin, ja ollaan vahvalla pohjalla.
www.mySpAce.com/AngerflowmuSic
aadolF VIrt anen
DemonI
KaVIot seKaIsIn: panssarInyrKKI: kipupiste
Panssarinyrkki vieraili taannoin palstalla jättäen suuhun epämääräisen maun, ja samoin käy nytkin. Moni asia on kuitenkin hyvin ja peruspilarit kunnossa, joten jatkoa odotellessa.
www.mySpAce.com/blAcKedg3
cause oF death: Hypothermia
Cause of Death vaikuttaa laajentaneen ilmaisuaan. Lähinnähän tässä on muodostunut grungea, jossa ei tapahdu mitään, ja jonkinlainen tapahtuminen olisi yleensäkin aika monen doombändinkin pelastava tekijä. Suomen kielen käyttöön liittyvät sudenkuopat Alasin sentään välttää jossain määrin.
www.AlASin.fi
angerFloW: suffocate the truth
Angerflow jyrää mainiosti yksioikoisen runnomisensa turvin. Parjattu "äijämetalli"-termi voisi tulla lausutuksi tässä yhteydessä, koska jäsenistökin kasaantuu huomattavan aikuisista miehenköriläistä. On sääli kuunnella raskasta musiikkia, jota ei ole saatu kuulostamaan raskaalta. Vääntöä löytyy, ja homma soundaa asialliselta ja raskaalta tuotantonsakin puolesta. Debyytin black metal on ideoiltaan aika loppuunkaluttua mallia, eikä kovin persoonallistakaan sellaista. Materiaali on soitoltaan ja tuotannoltaan totutun rosoista, tarttuakseen sopivan melodista ja myös sopivan ilkeätä puritaanisemmat vaatimukset huomioon ottaen. Materiaalista ei kohoa juuri mitään kiinnekohtia, ja esimerkiksi vokalisti Arfmanin suoraan huutoon kyllästyy jo muutaman biisin jälkeen lähes lopullisesti, niin ärjyltä kuin se kuulostaakin. Bändiä kiinnostaa oletettavasti Norja ja nopeasti soittaminen. Laulaja Mika Lisitzin heittää tämän suhteen olennaisimman korren kekoon uhmakkaalla esiintymisellään, mutta simppelin g/b/ v/d-kokoonpanon yhteensoittokin toimii kuin rasvattu mikä lienee itsestäänselvyys bändille, joka on ollut toiminnassa jo vuodesta 1994. Kiekon soundipuolikin jättää toivomisen varaa olemalla vähän turhankin naturellia mallia. Siirapin ohella bändi pelaa myös metallikentällä, eikä välttele nopeuksiakaan. Kutakuinkin täydellisessä sävellys-
Inferno
77. Musiikin suhteen ei ole isompia päivitelty, samantyylistä melodista rankkuutta on edelleen aistittavissa. Suoraselkäisyytensä puolesta bändi pääsee puhtain paperein. Aggressiivinen paatos on aidon piristävä poikkeus tämän päivän yliyrittelijöiden maailmassa, touhusta kun paistavat läpi aito asenne ja tunteella mukaan heittäytyminen. Tai oikeastaan ei kaivele, ja se onkin se ongelma. Hassua sinänsä, kunnon toteutuksella ja oikeissa käsissä kombinaatio voisi toimiakin. Tämä ei anna ainakaan painetussa formaatissa uskottavaa kuvaa, varsinkaan kun muutenkaan ei löydy vedenpitäviä signaaleja, että hommaa oltaisiin hoitamassa kotiin täysin tosissaan.
www.mySpAce.com/hSSmeTAl
alasIn: Yksinäisyydenpelkääjät
Nyt alkaa nousta ihottuma jo pelkkien soundien ansiosta. Eli persoonallisuuspisteitä ei tällä erää lentele, vaikkakin vaikutteet on osattu jalostaa juuri oikeista paikoista. Melodinen death metal onnistuu porukalta esimerkillisesti, ja tuotos on ensiluokkainen soundiensakin puolesta. Oudosti nimetty Gniyrg Gnaarg on eittämättä kunnianhimoisella polulla. Alasin on tyyliltään aika sekava kuulostaen välillä CMX:ltä ja Kotiteollisuudelta, toisinaan taas Mokomalta ja Niskalaukaukselta. Ryhmä on taitava niin soitannollisesti kuin biisien rakentelunkin suhteen, mutta sen haukkaama kakunpala tuottaa laajuutensa ansiosta jonkinmoista närästystä. Moni sektori pörinäkitaroista alkaen on hienosti hanskassa, joten toivoa on.
www.mySpAce.com/gniyrggnAArg
dIsordead: stench of injustice
Disordead lyö kirveellä päähän koukeroisen ja raivoisan hardcorensa avulla. Hienoa.
www.diSordeAd.com
perusraVIa: archlIch: Demo 2011
Archlichille on vaikea keksiä loppusijoituspaikkaa. Nyt mennään metsään lähinnä huonon tuotannon sekä Tommy Tienhaaran harjaantumattoman äänenkäytön osalta. Vaikkei lajiin ole vihkiytynyt, homman voi todeta toimivan vähintäänkin mainiosti. Soitto, toteutus ja tuotanto nousevat myös täysin ammattimaiselle tasolle. www.cAuSe-of-deATh.org
Vyöry: Jokainen sana löytää uhrinsa
Aiemmin Ace in the Hole -nimellä tunnettu turkulainen mättöakti on päivittänyt nimensä ja esityskielensä kotoisimpiin puitteisiin. Eipä siinä, kyseessä on kiistattoman taitava ryhmä, jolle voi lohjeta kysyntää helpostikin. Riffirakenteita selaillessa löytyy valonpilkahduksiakin, mutta edelleen liian laihalti. Virtuoosimaista soitantoakaan ei kuulla, skenen keskivertoa korkeammalla tasolla kuitenkin taotaan. Raskassoutuinen kummallisuutemme ei oikein tiedä mitä olisi, sen verran monenlaista jynkytystä tämä ep sisältää. Mitäänsanomattoman biisimateriaalin ohella ärsyttävyyttä lisää vokalisti Karppisen lauluksikin sanottu ääntelehtiminen, joka muotoutuu ajoittain munattomaksi korinaksi ja muistuttaa toisinaan kolmevuotiaan tuttinsa hukanneen Dani Filthin kirkunaa. Melodiamielessä varsin äärimmäiseksi äityneet biisit ovat järjestäen nappisuorituksia, ainuttakaan nuottia ei ole tarvis vaihtaa tai siirtää. Huomattavasti Max Cavaleran henkeen hönkivä laulaja-kita-
2nd suIcIde: icarean tomb
2nd Suicide on valmiin oloinen viisikko. Tehoa ja yritystä piisaa jossain määrin, mutta siihen se valitettavasti jääkin. Ehkä Göteborgsoundin aika ei ole koskaan ohi?
www.2ndSuicide.com
risti Virkamäki sopii äänensä kanssa keulille, painetta ja tekniikkaa sanoman välittämiseen tuntuu riittävän. Vuorotellen puhtaasti ja rääkyen suollettu sanoma vaikuttaisi olevan tarkastelukelpoista, mutta musiikillisesti teoksesta on erittäin haasteellista kiinnostua aidosti. Vaikka bändi saa ainekset sekaisin, lopputuloksessa ei ole kuitenkaan mitään varsinaisen sykähdyttävää. Vaikka ihan ok -draiviriffiä löytyy, biisit jäävät turhan tasaisiksi. Samoin voi lopulta ajatella koko tekeleestä, hyvin tehtyä mustaa messuahan tämä on
Tästä vakuuttavana takeena on From the Shadows -debyytillä (1993) vaikuttaneen alkuperäismiehistön ajautuminen haastatteluun. Suunnitelmia on, ehkä konkreettisempia kuin koskaan näinä vuosina, mutta kasassa bändi ei (vielä) ole, selvittää koskettimista ja kitaroista vastaava Ismo Toivonen. teKsti Joni JUUtilainen
i
www.Unholy.fi
Esiin varjoista
M
elko pian vuonna 1999 ilmestyneen Gracefallen-levynsä jälkeen kuolleeksi julistautunut Unholy on eittämättä niitä bändejä, joiden mahdollisesta paluusta ei ole uskaltanut puhua vakavissaan. Siksi keikkoja oli vaikea saada, eikä levy-yhtiö Avantgarde tehnyt ulkomaiden eteen mitään. Keikkojen suhteen olimme väärään aikaan liikkeellä, koska metalli ei tuolloin kiinnostanut suurta yleisöä samalla tavalla kuin muutamaa vuotta myöhemmin. Neljä huipputasoista täysipitkää aktiiviuransa aikana paketoinut imatralaisrykmentti on kuitenkin avannut silmänsä ja tarkkailee jälleen ympäristöään hautakammiostaan käsin. Liikehdintää ei ole vielä tapahtunut, mutta miehistön sisällä virtaa hiljakseen pulpahtelevaa alkuperäisverta. Asioita jäi hampaankoloon ja niitä on tässä vuosien hiljaiselon aikana kaiveltu irti. Pikemmin syynä paluuajatuksiin on lista erilaisia vastoinkäymisiä, jotka johtivat hajoamiseen. Olimme olleet monta vuotta pois skenestä eikä levyjämme juuri markkinoitu kotimaassa, joten meitä ei yksinkertaisesti tunnettu täällä! Olimme keikanjärjestäjille kuin mikä tahansa teinien autotallibändi. Nimenomaan keikkailu on se juttu, minkä takia haluaisin ottaa vielä yhden jatkoerän. Tosiaan, emme edelleenkään ole soittaneet säveltäkään yhdessä. Tuntui, että olimme umpikujassa vähän joka asiassa ja kadotimme soittamisen ilon. Ehkä meillä on parempi syy paluuseen kuin monella muulla bändillä, koska homma loppui aikoinaan niin ikävästi. Ajatus on sellainen, että vuoden lopulla hinaamme itsemme treenikämpälle jamittelemaan jos löydämme jostain treenikämpän, sillä nuorilta bändeiltä emme halua soittotiloja viedä, he tarvitsevat niitä
Inferno
Kotimaamme eriKoisimpiin ja liian vähän tunnus tettuihin Kulttibändeihin luKeutuva Unholy näyttää elonmerKKejä yli vuosiKymmenen hiljaisuuden jälKeen.
79. Vihjaukseni bändin hyppäämisestä comebackien trendikelkkaan aiheuttaa odotetun vastakaiun. Olemme aina olleet trenditietoista porukkaa, senhän kuulee levyiltäkin. Bändiä ei ole kasattu uudelleen, mutta tietysti, jos joku organisaattori laittaisi pystyyn vanhojen pierujen blackdoomkiertueen, niin sehän olisi hupaisaa, rumpali Jan Kuhanen aloittaa. Rahasta emme sitä tee, sillä tienaamme päivätöissämme viikossa enemmän kuin teimme Unholylla vuodessa
Ismo Toivonen vakavoituu: Emme lähde 90-luvun alun linjoille, nuorisotalokiertueille. Sittemmin on ollut ajatuksia, että uusiakin biisejä voisi tehdä. Paitsi että se olisi omasta mielestämme helvetin hyvää! Ismo Toivonen päättää.
Vanhaa skeneä
Taannoin tekemässäni Black Crucifixion -haastattelussa (Inferno #88) yhtyeen johtohahmo Forn kertoi kokevansa bändinsä kuuluvan samaan
80
Inferno. Ilmeisesti ihan jokaiselle nuorisoseurantalolle ei lähdetä kaljapalkalla soittelemaan. Tarkoitus oli lisätä jokaiselle albumille albumin tyyliin sopivaa lisämateriaalia valitettavasti From the Shadowsin erikoiseen soundimaailmaan sopivaa matskua ei löytynyt. Jotain sellaista kuin Tarot teki Spell of Iron MMXI:llä. Luovuus ja musiikin tekeminen vaatii aivoilta ja ruumiilta tyhjäkäyntiaikaa. Toisaalta maailma olisi ollut iso paikka, jos ovet ulkomaille olisivat auenneet. Rajoitettu painos hc-faneille, ja sen piti olla siinä. Koko lystin kustantaa kotimainen puhelinoperaattori ja eka keikka on Hartwall-areenalla. Musa tulee posetiivista, mutta on negatiivista, ja orkesteria kuvastavat maalatut stryroxhahmot. Kiva jos myös ulkopuolinen kuulee sen.
"vanhaan skeneen" yhdessä Beheritin, Impaled Nazarenen ja Unholyn kanssa. Koska kukaan ei tehnyt vinyyliprojektia päätyönään, se meinasi jo välillä hautautua kokonaan muiden kiireiden alle, mutta viimein puristimme sen valmiiksi. Beheritin viimeisin teos (Engram, 2009) on hieno, Kuhanen hehkuttaa. Kun asiaa tarkastelee soitannollisesti, soittotaidon huomaa kasvaneen ja bändin huomanneen kolmannella albumilla (Rapture, 1998), että biisejä voi myös sovittaa, tokaisee lauluista ja bassosta vastaava Pasi Äijö. Ismo Toivonen muistaa tähdentää, että kyse on rahastuksen sijaan puhtaasti taiteellisista lähtökohdista. Tavallaan puhtainta doomia mitä Unholy oli koskaan tehnyt. Kokoonpanomme olisi tämä, eli alkuperäinen kokoonpano. Varmaan ihan totta hän puhui, vanhoihin pieruihin kuulumme, kitaristi Jarkko Toivonen naurahtaa. Vaikka toisaalta, sehän vasta voisikin olla kivaa, todellinen old school -kiertue hernekeittopalkalla muiden eläkeläisyhtyeiden kanssa! Ja takahuoneessa lämmintä keskikaljaa tunnelmaa virittämässä. Jossain vaiheessa, jo vuosia ennen vinyylien julkaisua meillä oli ajatus, että äänittäisimme demobiisit uudelleen paremmin soitettuna ja sovitettuna. Siis keikkoja, joilla on muitakin bändejä, koska pelkästään meitä ei luultavasti tule kukaan katsomaan. Unholyn jokaisella levyllä on oma selkeä ilmeensä ja luonteensa. Samaan aikaan oli kuitenkin jo ehtinyt tapahtua uutta albumirintamalla. Gracefallenin johtoajatus oli tehdä sovituksellisesti sujuvaa, konstailematonta, mutta äärimmilleen vietyä melankoliaa. Sen lisäksi albumi sisältää dvd:n vuonna 1994 kuvatulta keikalta. No, jos johonkin porukkaan on pakko lyöttäytyä, niin tuohon sitten. vasemmalla kädellä, jossain vaiheessa kipinä vaan yksinkertaisesti loppuu. Lopulta kaikki tulee sydämestä, tilanteen ja fiiliksen mukaan. Lavalle tulee maailmapyörä ja kummitusjuna, ja muutenkin luvassa on tivolimeininkiä. Unholylla on ollut aina maine pienen piirin kulttibändinä. En seuraa sitä aktiivisesti, en kuuntele radiosta kuin puheohjelmia, ja levylautasella pyörivät 7080-lukujen järkäleet. Minulle nykymetalli näyttäytyy pääosin persoonattomana massana. Homma vielä paisui kesken kaiken, kun päätimme, että historiikin on syytä käsitellä koko bändin historiaa eikä pelkkää demoaikaa. Jos elämän täyttää työ ja musiikkia hoidetaan ns. Toki sitä aina pyrkii musiikillaan johonkin, saavuttamaan tai löytämään jonkun uuden jutun, valloittamaan uuden vuorenhuipun tai käymättömän korpimaan. Demojen vinyyliversiot piti olla vain yksittäinen projekti, jolla saatettiin markkinoille jonkinlaista nostalgista historiaa bändin alkuvuosilta. Siinä kävi huonosti, ja varmasti syy paljastuu Janin kommentista: jos tekee tietoisesti epäkaupallista musaa, ei pitäisi yllättyä jos se ei mene kaupaksi, Ismo Toivonen nauraa.
Kummitusjuna ja styroxhahmot
Bändi on valmistautunut tekemään jälleen keikkoja. Uskokaa tai älkää, Kuhanen hämmentää. Toki ammattilaisuus olisi kiinnostanut, vaikka se meidän musiikilla olikin luultavasti mahdoton haave. Jotta julkaisu ikään kuin oikeuttaisi itsensä, halusimme antaa vanhoille ja toivottavasti myös uusille faneille samalla rahalla jotain uutta ja ennen kuulematonta. Mutta ei musiikkia voi tehdä suunnitelmallisesti. Sitten mopo karkasi käsistä! Levy-yhtiö ehdotti historiikin tekemistä vinyylien yhteyteen, ja sen kanssa riitti puuhasteltavaa yli vuodeksi. Ehkä selkeimmin ja tietoisimmin se kuului Rapturella, josta teimme hyvin suoraviivaisen, minimalistisen ja päällekäyvän levyn. Edellisen kerran soitimme tällä porukalla yhdessä 17 vuotta sitten, joten tulevasta musasta on mahdotonta sanoa yhtään mitään. Ajatukset ovat festareissa ja vastaavissa tapahtumissa, mitä erilaisia kinkereitä kesä nyt yleensä sisältääkään. Tavallaan Second Ringin viitoittama tie oli kuljettu loppuun, ja bändin uudelleenkasaamisen jälkeen vuonna 1995 oli aika aloittaa uusi juttu, Ismo Toivonen jatkaa. Tuleeko metallimaailman tapahtumia juurikaan seurattua. Ei ole tullut kuunneltua metallia aktiivisesti sitten 80-luvun, Äijö tokaisee. Mutta kaiken edellytyksenä on, että ylipäätään mahdumme egoinemme samaan treenikämppään ja homma alkaa sujua. Nämä olivat perusajatuksia, joita yritettiin pitää takaraivossa muistuttamassa siitä mitä ollaan tekemässä. Linkittyvätkö levyt jotenkin toisiinsa. Kaikki ovat aikansa tuotteita ja ilmentävät hyvin senhetkisiä mielentiloja. Koetteko, että bändi on saanut osakseen ansaitsemaansa arvostusta ja huomiota, vai ovatko tähtäimet tunnettuuden suhteen olleet joskus korkeammallakin. Entä millaisena uudempi metallipolvi näyttäytyy. Totta kai sitä olisi aikoinaan halunnut olla tunnetumpi, jotta soittamisesta olisi voinut tehdä itselleen ammatin. Koko projekti ikään kuin kulminoituu viimeisenä julkaistavaan kakkosalbumiin (The Second Ring of Power, 1994), jonka koko kansitaide on uusittu. Jos saamme aikataulut soviteltua siten, että rupeamme oikeasti treenaamaan, niin kaikki on mahdollista, Äijö heittää. Loppuun vielä se kaikkia kiinnostava kysymys, eli onko uutta levyä tulossa. "olemme aina olleet trenditietoista porUkkaa, senhän Kuulee levyiltäKin."
enemmän kuin me muumiot. Ystävien kautta saan silloin tällöin vinkkejä tarkastamisen arvoisista metalliorkestereista, kuten Ajattara ja Reverend Bizarre. Jos tuntuu hyvältä ja kemiat edelleen pelaavat, alamme treenaamaan jonkinlaista keikkasettiä kesälle 2012.
Levyt uusiksi
Lisäpontta Unholyn paluuhuhuille ovat antaneet myös levyjen uusintajulkaisut, joista on vastuussa Avantgarde Musicilta julkaisuoikeudet ostanut luottolafka Peaceville Records
Mä olen syntynyt 80-luvun puolivälissä, joten en päässyt elämään Kekkosen aikaa, mutta isä on kertonut paljon juttuja siitä. Kävi ilmi, että niillä oli yksi kaveri, joka oli tehnyt niille kaikille kuvia, joten: "Hitto, pitäisikö minunkin?" Tatuoija oli kolmen lapsen kotiäiti, joten ensimmäinen tatuointikokemus oli vähän erilainen kuin monella muulla. Ehkä se on Tim Burtonin leffasta karannut painajainen, jolla on kiinni ommeltu silmä ja kärsä... Eikös se ole siis ep. Joillekin se kuva voi olla Suomen leijona, mulle se on Kekkonen. Mulla ei ole hajuakaan, mikä tämä on. PäiväkotitätiEn jalanjäljissä
Vaikka Dead Shape Figuren Juhani Flinck näyttää karskilta hemmolta, hänellä on myös toinen puolensa, joka itse asiassa vaikutti tatuointiharrastuksen alkamiseen. Nykyisin Flame Tattoossa vaikuttava Roni on kehittynyt hurjasti alkuajoista, jos vertaa esimerkiksi tätä Exodusin kansikuvasta mukailtua tatuointia (näyttää vasenta olkavarttaan) Kekkoseen, jolla on pirunsarvet (vasemmassa käsivarressa). Selän suuri Batman-kokonaisuus on vielä kesken, mutta Jokeri sinne on jo ilmaantunut. Hehe, mini-cd kuulostaa isommalta kuin ep, Juhani höröttää. Sitten kun ehditään.. Tuohon ylös tulee Batman, tuonne pingviini ja mitä kaikkea nyt muuta keksitäänkään, hän esittelee. Pääsin pienenä istumaan Jack Nicholsonin tähdittämän Batman-leffan autoon, ja siitä lähtien mulle on siunaantunut Batman-roinaa. Selän finalisoimisen lisäksi Juhani kaavailee ottavansa vielä Pekka ja Pätkä -tatuoinnin. Nyt alkaneen kiertueen blogia voi lukea ensi kuussa Infernon netistä. On muuten hienoa päästä Samaelin jätkien kanssa samalle rundille, odotamme innolla! Yhtyeen riveissä on tapahtunut viime aikoina muutoksia, joiden tuloksena kitarassa nähdään tästä eteenpäin exAmoral-mies Silver Ots. Vuotta myöhemmin Juhani tutustui silloin vasta tatuoijanuraansa aloitelleeseen Roni Ärlingiin. Ja sarvien tilalla olisi voinut olla myös kukka- tai kapteeninhattu, mutta tulipahan sarvet, Juhani hymyilee. Satania mukaileva kitaristihemmo, jolla on Slashin hattu. Oikeasta kädestä löytyy myös Rob Zombie -leffan hahmoa Dr. Vaikka tämä kuva nyt ei ihan näytä siltä logolta, mä ainakin tiedän, mikä se on. Tai ehkä Esa Pakarinen pakaraan voisi olla myös yksi idea! Jos perseessä on tämän verran massaa, ei se voi sattua niin paljon!
82
Inferno
Dead shape Figuren Juhani Flinckin nahka on tatuoija Roni ärlingin kehityskaaren portfolio.
Markus Paajala
HEta Hytti
nEn
Eurorundia Ja piKKuLEVyä
DeaD Shape FiguRe kiertää paraikaa Keski-Eurooppaa yhdessä Samaelin kanssa. Mä olin vuonna 2004 töissä päiväkodissa siivoajana ja ihmettelin siellä, miten joka tarhatädillä oli tatuointeja. Kiertueen aikana yhtye julkaisee mini-cd:n nimeltä Deville Ride. Vieläkin ostan kirpputoreilta Batman-jutut pois. Roni on mun luottokaverini, ja tatuoinnin aikana voi purkaa, jos on on jotain huolia tai juoruja. Tatuoinnin ottaminen on mulle kuin terapiaa ja intiiimi juttu siinä antaa toisen kirjaimellisesti tulla ihan iholle. Vuosia sitten solmittu "YYAsopimus" jatkuu edelleen. Basisti Markku "Neissu" Ruuskanen puolestaan palasi sapattivuodeltaan. Otin vasempaan käteen rautaristiä, jossa on Testamentin logon tyylinen kallo, ja samalla pennut riehuivat taustalla, Juhani naurahtaa ja perustelee kuvavalintaansa: Testamentin löytäminen oli mulle käännekohta musiikin diggailussa ja myös soittamisessa. Suurena Batman-fanina Juhanin silmä kirkastuu aiheen tullessa puheeksi. Se hattu oli sarjassamme "ideoita, joiden huomasin toteutuneen vasta aamulla peilistä". Ja ensi vuonna olisi tarkoitus duunata uusi pitkäsoitto. Mä fanitan Kekkosta ylipäätään, ja tämä tatuointi muistuttaa mua siitä, mistä mä olen. Roni ÄRlingin viehtymys tatuoida silmiä ja Juhanin ottaa sellaisia näkyy Flinckin oikean käsivarren hahmossa
Lahden räyhäryhmä par lähelle ihmistä, sillai zombien hyeena hölkkäänsä. RyTMIHäIRIÖ
...eikä meininki tässä juurikaan rauhoitu. oho! helvetisti levyjä tässä hei!
antaa groovirässäystään kuin No helvetti. Mukana höystettä! Jos on meininki levyllä eeppistä, niin sellainen se oli siinä verilöylyssäkin, mistä tämä kiekko kertoo...
12.10.
NyT EI lEIkITä... DESTROY! tulee entistä täyteläisempää: tapaan - ja meno on huomattavasti kuin lihaisa puraisu pohkeesta! NYT PIHALLA!!!
O A PR F NE OMEN ! S E TROY
D
Bättre folk presenterar...
Hejsan rahvas! Omistava luokka Westend/Borgå -akselilta lähettää hardcoreterveiset sinne elintasokuilun syövereihin.
Ripaus luxuselämää tarjolla 12.10.
RAATE Menetyksen tie
Pakkanen kangistaa ja nälkä nöyryyttää, eikä maan uumenista nouseva tumma tunnelma ja muinainen huuru paljoa tilannetta helpota.
19.10.
Sakean outo keitos psykedeliaa, bläkkistä ja häröilyä. NyT TAPETAAN!!! 5.10. Se on nimittäin Rytmiksen (ja Spinen) debyyttialbumi vuodelta 1991 ensimmäistä kertaa cd:nä.
Surman siipien havinaa. Suoraan jostain kielletyn ulottuvuuden syövereistä...
ORANSSI PAZUZU kosmonument
26.10.
CHTHONIC: Seediq Bale
Taiwain melobläkkikset uusintajulkaisuna tiskiin lävähtää nyt
Mukana häärimässä mm. Takuuvarmaa turpaanvetoa tiedossa
12.10.
TÄSTÄ EI TAIDA PELKILLÄ TIKEILLÄ SELVITÄ!
Siirretäänpä Entombed-henkinen Death N Roll rujon köriläspartion matkassa syvään etelään, niin eihän siitä ainakaan mitään hyvää seuraa. Tuottajan pallille istutettiin luonnollisesti Bob Ezrin.
Verevä jatko vuoden 1975 klassikolle.
FIVE FINGER DEATH PUNCH
American Capitalist
Jos edellisellä kiekolla $ota oli ratkaisu, niin nyt on aika korjata työn hedelmät... Banjon soidessa!
26.10.
SPINEFEAST AT SEA
RETURN OF THE
Ilopissaa ja oikeudet muutoksiin pidätellään.
19.20.1.2012 · TALLINK BALTIC PRINCESS VIIKATE · DRAGONFORCE · SHINING SWALLOW THE SUN · AMARANTHE PROFANE OMEN · BOB MALMSTRÖM
Liput alkaen 64 e · Risteilyä myy Matka-Vekka www.matkavekka.fi · www.spinefarm.fi/sfeast. Toisin sanoen tämän tahdissa kelpaa vinkua kuin sika. Denis Dunaway, Michael Bruce, Neal Smith, Steve Hunter, Rob Zombie