Inferno 9/2012 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

SOUNDGARDEN CRADLE OF FILTH TIAMAT NEUROSIS MACHINAE SUPREMACY RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI I 9/2012 I HINTA 6,00 euroa A M O K O M ä l el d e s y y m ö ätt T im k in
Pori: Pihlajamaan Musiikki SMI-ScanDInavIan MuSIcal InStruMentS Oy Henry Fordin katu 5 C 00150 Helsinki tel: +358-9-5870456 | smi@smi-musiC.Com | www.smi-musiC.Com ? ? ? ? rauMa: Pihlajamaan Musiikki seinäjoki: top sound taMPere: tammer-Piano ja soitin turku: vertikaali Dean Guitars Finland DeanGuitarsFI www.smi-music.com. laPPeenranta: Musiikki lappeenranta . kauniainen: kitarakellari . Helsinki: soundstore . kouvola: kouvolan Musiikki . laHti: keskusmusiikki . Parhaimmat valikoimat ja edullisimmat hinnat löydät Dean Centereista.
ABSOLUTE ZERO JA GONE SOVEREIGN NYT KAUPOISSA www.stonesour.com www.facebook.com/stonesour. UUSI YLISTETTY ALBUMI MUKANA MM
rollista. Viimeiseksi mainitut asiat ovatkin meille kaikki kaikessa. Rock Science on maailman ainoa aito analoginen rock-peli. KÄYKÖ KAVERISI NYKYÄÄN ASUNTOMESSUILLA? EHKÄ HÄN EI OLE ENÄÄ ROKKARI. TESTAA HÄNET ROCK SCIENCELLA. MAAILMAN ENSIMMÄINEN OIKEA ROCK-PELI AINOA LEMMYN SIUNAAMA LAUTAPELI YHTEISTYÖSSÄ MUKANA SEURAA MEITÄ FACEBOOKISSA: WWW.FACEBOOK.COM/ROCKSCIENCEFINLAND OSTA TÄÄLTÄ WWW.ROCKSCIENCE.TV Rock Sciencea ei ole suunniteltu korkeakouluopinnoilla. Tiedämme jo, että monet rokkarit tulevat ryntäämään kauppaan. Lautapelin 1600 kysymystä käsittelevät suuruuksia kuten Metallica, Ramones, Iron Maiden, Led Zeppelin, Kiss, Black Sabbath, Pantera, Deep Purple, AC/DC, Motörhead, Soundgarden, Venom, Children of Bodom ja monia muita. Suunnittelijat eivät taida hyvin algebraa, yhtälöitä tai muita vastaavia monimutkaisuuksia. Oletko yksi heistä?. Mutta he tietävät kaiken seksistä, päihteistä ja rock ?n
10 . 720 60 660 Avoinna ark. 10 . RAJOITETTU ERÄ ESP LTD -KITAROITA SAIRAAN HALVALLA! ESP LTD ECLIPSE EC 50 2-Tone Sunburst 235 ? Nyt 184 ? ESP LTD VIPER 50 Black Cherry 235 ? Nyt 184 ? ESP LTD JEFF HANNEMAN MODEL JH 200 Black 528 ? Nyt 412 ? ESP LTD TOM ARAYA MODEL TA 200 Black 528 ? Nyt 412 ? ESP LTD KIRK HAMMETT MODEL KH 202 Black LEFTY (vasuri) 599 ? ESP LTD GEORGE LYNCH MODEL GL 256 2-Tone Sunburst 559 ? ESP LTD HORIZON MODEL MH 100 QM See Thru Blue LEFTY (vasuri) 404 ? ESP X-TONE ACOUSTIC D 5 Natural 163 ? Nyt 420 ? ESP LTD MMV FINLAND MODEL MMV-09 TE BLKS / Y 573 ? Nyt 458 ? MUSAMAAILMA RETAIL Malminkatu 16, Hki, Kamppi Puh. 18, la 10 . 09 . 09 . 18, la 10 . 15.. 5627 1240 Avoinna ark. 15 Nyt 419 ? Nyt 137 ? Nyt 304 ? MUSAMAAILMA kauppa on auki 24 h P www.musamaailma.fi MUSAMAAILMA OUTLET Ohrahuhdantie 2, Hki, Itä-Pakila Puh
Stone Sour, Kamelot, Gloria Morti, Daylight Dies? 014 Länsirintama & skaba 016 Heavy Cooking Club: Seremonia-Ilkan Luciferin kääryleet 018 Soundgarden 022 Converge 024 Tiamat 28 028 Anaal Nathrakh 030 Neurosis 034 Mokoma 042 Machinae Supremacy 044 Cradle of Filth 048 Pölkyllä: Ayreon-päällikkö Arjen Lucassen 052 Salamyhkä: Vinnie Vincent Invasion 44 053 Arviot, pääosassa Anaal Nathrakh 068 Demot, pääosassa Block Buster 071 Vanha liitto: True Black Dawn 074 Oma nahka: For the Imperiumin Jyri Helko. Markus Paajala 34 James Sharrock 18 009 Päänavaus 010 Sytykkeitä: mm
lehtiä kai tulisi tehdä: Haastamisesta. Vuosikausia, ellei -kymmeniä tuputettujen latteuksien kyseenalaistamisesta. Yrittämisestä. Se, että Joey DeMaiolta (tai aiemmin vaikkapa Venomin Cronosilta tai Yngwie Malmsteenilta tai...) nyt ei sattunut lähtemään hiukan kipakampien kysymysten sattuessa eteen oikein minkäänlaista järkeenkäypää vastinetta, kertoo haastateltavasta enemmän kuin tuhat automaattivastauksin ja -kirjoituksin koristeltua juttua. Kannattaa myös muistaa, ettei haastateltavan haastaminen ole hänen halveksumistaan, päinvastoin. Arvostus on suotavaa toki myös toisin päin, ja olipa herra DeMaiokin kiittänyt toimittajaa hyvistä kysymyksistä, mikä miehen kunniaksi luettakoon. Vaan minkäs teet, jos taivas ei lyö tulta. Inferno 9. Mentaalitason taistelun lopputulos seisoo mainitussa jutussa. Että artistin itsekritiikittömät lätinät uusimman tuotteensa paremmuudesta edellisiin nähden tulisi vain ottaa vastaan niin kuin ne annetaan. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Infernoa kritisoidaan siitä, minkä vuoksi tällaisia . Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala Kirjoittajat Ahola Tapio, Hintikka Tami, Hynninen Sami, Hyttinen Heta, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Kask Evelin, Keränen Toni, Konttinen Marja, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuronen Mikko, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Malm Mikko, Mustonen Sanna, Nuopponen Aki, Rajala Vilho, Saurama Anna, Schildt Saku, Silvast Jaakko, Sundström Pia, Valjakka Hanna, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Ylitalo Lauri Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO PL 543 33101 Tampere Tilaajapalvelu (ark. Tuntuu kummalliselta, että perinteinen musiikkilehtimalli, jossa haastateltava vie ja toimittaja vikisee, olisi jonkun mielestä se oikea. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Jokainen voi päättää omin pikku aivoin mikä se on. Se, että joku ylipäänsä ajattelee normaalia journalistista työtä kiusaamisena, on varsin mielenkiintoista. tai ylipäänsä yhtään mitään . Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Matti Riekki a aj Päätoimitt Kiusaus hymnejä Uskokaa tai älkää, tällä alalla saa tekemisilleen niin vähän vastakaikua, että edellisen lehden Manowar-kansijutun herättämä muutaman närkästyneen lukijan (Manowar-fanin?) ?palauteryöppy. sai lehtemme tekijöiden piirissä aikaan pienoisen kohun. Tapahtuipa niin, että vallan merkillisen ?naistoimittaja?-tittelin internetin ihmemaassa saanut Riitta Itäkylä sai kontolleen syytöksiä muiden muassa haastateltavan kiusaamisesta, ennakkoon valitun teeman syöttämisestä sekä omien ajatustensa liiallisesta tarjoamisesta haastateltavan briljanttien ajatelmien lomassa. Kaikenlaista. Täytyy sanoa, että ajatus "meidän Riitasta" kiusaamassa kaikkien metallisoturien isoisää Joey DeMaioa on kyllä sieltä hupaisimmasta päästä, mieli kun vääntää tapahtuman väkisinkin niin sanotusti fyysiselle asteelle. Jos kysyy kysymyksen, jolla saa arvon taiteilijan käyttämään aivosolua ellei pariakin ainaisen autopilotin sijaan, osoittaa samalla arvostavansa juttunsa kohdetta. 8-16) (03) 4246 5302 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Fredrikinkatu 42, 3.krs , 00100 Helsinki Puhelin: (09) 4369 2407 Telefax: (09) 4369 2409 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Markkinointijohtaja Pasi Myllymaa Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen 040 563 0642 Erik Kangas, Peter Lindroos, Mikko Mali Puhelin: 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva Markus Paajala Painopaikka Lönnberg Painot Oy Paperi: 80 g/m2 UPM Star Kansi: 200 g/m2 Galerie Art Matt ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 12
Halusimme kohdella levyjä ikään kuin elokuvina. Olen katsonut tulevaa 20 vuotta ja pohtinut, kuka minä haluan olla. Vai haluanko kieltäytyä kaikesta muutoksesta ja ottaa sen riskin, että teen samat vanhat virheet uudestaan? Kaksiosaisen levyn pakkauksiin tulee myös sarjakuvaa, joka kertoo tarinaa visuaalisella tavalla. Sarjakuva piti tehdä legendaarisen DC Comicsin kanssa, mutta se ei toteutunutkaan. Kun siitä ottaa pois science fiction- ja fantasiaelementit, siinä on periaatteessa kyse miehestä, joka on tullut elämässään tienristeykseen. Hän miettii, mitä tapahtuu nyt. Sitähän minäkin olen ajatellut. Tämä levy tuntui täydelliseltä mahdollisuudelta yhdistää se musiikkiin. Olihan siinä paljon töitä, mutta meillä oli selkeä visio, joka kantoi meitä. Audio Secrecy oli monella tavalla meidän versiomme Led Zeppelinin III:sta (1970). Vieläkin kun soitamme Through Glassiä, se saa valtavan reaktion, ihan kuin olisimme julkaisseet sen eilen! Se on hirveän tärkeä biisi monille ihmisille. Slipknotin tulevaa levyä on soudettu ja huovattu pitkään. Kakkososaa saadaan odotella ensi vuoteen. Haluanko kehittyä, uudistua, olla parempi. Aiomme käydä kaikissa paikoissa, joihin meidät halutaan! www.stonesour.com. Tuottaja David Bottrill oli 10 Inferno ehdottomasti oikea jätkä auttamaan, koska hän ymmärsi konseptin täydellisesti. House of Gold and Bones on konseptilevy, jonka tarina on ollut Taylorilla mielessä jo vuosikaudet, mutta hän on aina sysännyt sen jonnekin taka-alalle. Minulla on ollut omat ongelmani Slipknotin kanssa, mutta se on yhä minun perheeni, hän sanoo. Odottaa saadaan vielä, koska Stone Sour kiertää todennäköisesti koko ensi vuoden. . Minä kirjoitin tarinan, ja jaoin sen kahtia cliffhanger-kohdasta, joka jättää paljon kysymyksiä. Kakkososa alkaa hyvin synkästä paikasta, Taylor lupaa. Kakkososa on jo äänitetty ja se oli haastattelun aikaan miksattavana. Kaksi levyllistä musiikkia purkitettiin yhdessä sessiossa. . Mitä enemmän ajattelin Joshin ehdotusta, sitä paremmalta se alkoi tuntua. Menetimme Paulin (Gray, Slipknot-basisti) ja myöhemmin Roy (Mayorga, Stone Sour -rumpali) sai kohtauksen, jonka takia jouduimme lopettamaan Audio Secrecyn kiertueen hyvin aikaisin. Tässä yhtyeessä on nyt todella jännittävää olla! Vain taivas on rajana, hän hehkuttaa. House of Gold and Bones Part I ilmestyi 19.10. Taylor on vaikuttanut vastahakoisimmalta tarttumaan siihen, eikä mitään suunnitelmia ole vieläkään. . Se oli vähän pehmeämpi, mutta se otti myös riskejä. Stone Sour nousi koko maailman tietoon kakkoslevyllään Come What(ever) May. Oli kitaristi Josh Randin idea jakaa levy kahtia. . Through Glass -slovari oli jättimäinen hitti, jonka menestys yllätti bändinkin. . Tarina alkoi palailla mieleen viime vuonna, kun laulajan elämässä tapahtui paljon ikäviä asioita. . Stone Sour on haukannut ison palasen, eikä laulaja säästele sanoja kehuessaan, kuinka hyvin bändi on onnistunut. . Se oli meille suuri yllätys, että kappale puhutteli niin monia ympäri maailmaa! Huomasimme, että myimme loppuun keikkapaikkoja, joissa emme olleet edes soittaneet aiemmin. Fanien reaktiot olivat hirveän voimakkaita. Haastattelun aikaan Taylor ei vielä voinut kertoa, kenen kanssa se tehdään. . Vilho RAjala Sytyttäjä Stone Sourista kasvoi megabändi kakkoslevyllä Come What(ever) May (2006), mutta kahden vuoden takainen Audio Secrecy ei päässyt ihan samoihin lukemiin. House of Gold and Bones on kaksiosainen mammutti, jolla Stone Sour on monipuolisempi kuin koskaan. Tervetuloa valintojen maailmaan Corey Taylor puhuu painokkaasti. Sen jälkeen minun piti lähteä Slipknotin kanssa kiertueelle ensimmäistä kertaa ilman Paulia. Levyllä on kysymys valinnoista. Jäädäkö tähän vai mennäkö eteenpäin. . Ensin tulee ykkösosa ja sitten jatko-osa, joka vie tarinaa eteenpäin ja solmii asioita yhteen. Olen todella innoissani tästä! Musiikillisesti House of Gold and Bones on kuulemma ennen kaikkea monipuolinen albumi, mutta synkkyyslukemia on väännetty Audio Secrecyn ajoista isommalle. . Olen ollut sarjakuvafani koko ikäni. Konseptin vuoksi musiikista tuli nyt synkempää
Halusin myös mystiikkaa ja maailmanmusiikkivaikutteita, hän kertoo. Karevik on sopinut porukkaan erinomaisesti. Thomas Youngblood tavoitettiin Floridan Orlandosta kaljatuopin ääreltä. Me tehdään keikkoja aika harvoin, joten sinne kannattaa tulla, jos yhtään napostelee! www.wolftrap.fi Inferno 11. Hän on vakuuttanut kaikki. Poetry for the Poisonedilla (2010) laulumelodiat jäivät vähän puolitiehen. Kitaristin mukaan yhtye haluaa edetä rauhallisesti. . lisää ajanko taisju hwww.i ttuja nf erno.f i Amerikkalainen power metal -ryhmä Kamelot julkaisi Silverthorn-levyn 26.10. Se vastasi, ettei sillä ole aikaa mutta lähtee se silti. Van Hala vastaa Wolftrapin musiikista, Serengil teksteistä. Kun bändissä on muista yhtyeistä kansainvälisesti tuttuja muusikoita, voisi kuvitella että Wolftrapia kohtaan on kiinnostusta myös Suomen ulkopuolella. En vielä tiedä missä ja milloin se tehdään, mutta sehän saattaa olla vaikka Helsingissä! www.kamelot.com Jari Heino Haastattelun aikaan Kamelot kiersi Pohjois-Amerikkaa Nightwishin kanssa. Tälle levylle halusin kunnon kantavia melodioita. Sille Youngblood antaa erityisen paljon arvoa. Laulajahakijoita oli suunnilleen 800. Hänen mukaansa Silverthornin tekeminen ei ollut helppoa, mutta kaikki sujui yllättävän nopeasti. . Aluksi hän oli ehkä vähän ujo, mutta nyt hän dominoi lavalla! Olemme hyvin onnekkaita. Karevik tapaa faneja keikkojen jälkeen, mitä Roy Khan ei kuulemma tehnyt. Oli melkoinen homma käydä hakemukset läpi. Mutta onhan tässä tietysti kiinnostusta muiden bändien kautta. Mies sai kuitenkin oman Manitoun raunioille perustettu Wolftrap soittaa kursailematonta rock?n?rollia, joka ei pelkää kliseitä. Oli todella hienoa säveltää kosketinsoittajamme Oliverin (Palotai) kanssa nyt ensi kertaa! Oli yllättävää, miten hyvin kemia toimi välillämme. Suurin osa biiseistä oli jo tehty, kun uusi laulaja Tommy Karevik liittyi bändiin. Markus Van Halan mukaan bändi ei suunnittele välitöntä maailmanvalloitusta, vaan haluaa pitää homman hauskana. Skitsofreeninen rockunelma Niille teistä, joista tuntuu että Markus Vanhalaa haastatellaan joka toisessa Infernon numerossa, kerrottakoon että tällä kertaa langan päähän tavoiteltiin ensin Wolftrapin laulajaa Jussi Serengiliä. Se on rehellinen rocklevy, jolla lauletaan muun muassa kruisailusta, naisista ja kaljasta. . On kuin hän olisi ollut bändissä kymmenen vuotta! Hänen mukaantulonsa on ollut valtavan inspiroivaa myös meille. OG-fanit, Insomniumfanit, Kaihoro ja Total Devastation... Sikäli hyvä, että on monta bändiä, joiden kautta voi mainostaa, jos tällä tavalla rumasti sanotaan. Bändi keikkailee loppuvuonna Suomessa muutamaan otteeseen. Van Hala patistaa tulemaan paikalle, jos Wolftrapin haluaa nähdä. . Bändihän syntyi Manitoun raunioille ja meillä oli niiltä ajoilta olemassa rokimpaa matskua. Levy julkaistaan ensin vain Suomessa. Laulajamme kuvaili asiaa niin, että levyn tarina on lievästi skitso- freenisen kaupunkicowboyn rockunelma, Van Hala naurahtaa. Levyä on tehty viimeisen vuoden ajan pikkuhiljaa muiden projektien sallimissa rajoissa. Kiertäminen on osoittanut, että hän tulee muun Kamelot-miehistön kanssa toimeen, minkä Youngblood toki tiesi jo ennalta viimevuotisen Pandemoniumkiertueen kokemusten pohjalta. . Edellinen One Cold Winter?s Night ilmestyi vuonna 2006. . Sitten me kysyttiin Omnium Gatherumin Jarmolta (Pikka, rummut) että olisko aikaa soittaa vähän rokkia. Kun se ei onnistunut, piti turvautua Van Halaan. Wolftrapin debyyttilevy RockandrollilluminatioN julkaistiin tällä viikolla. Mukana oli joitakin isoja nimiä, mitä Youngblood pitää suuressa arvossa. Ensi vuoden tavoitteena on paitsi kiertää myös kuvata uusi Kamelotdvd. Katsotaan myöhemmin, johtaako se mihinkään. Se esittelee uuden laulajan Tommy Karevikin, joka on tuttu ääni Seventh Wonderista. Thomas Youngbloodin mukaan Kamelot ei ole aikoihin ollut näin hyvässä vireessä. Uuden laulajan voimin kädenjälkensä teokseen, koska laulut jätettiin hänen vastuulleen. Youngblood halusi antaa laululle tilaa. . Bändi halusi hoitaa kaiken mahdollisimman stressittömästi, koska miehistöllä on totisesti muita kiireitä.
Nilssonin mukaan bändi halusi tehdä ?vihalevyn?, eikä levyltä kovin valoisia fiiliksiä löydykään. . Jokainen www.gloriamorti.com. Tuottajana toimi jälleen Don Ahlsterberg ja levy äänitettiin livenä. Kotimainen Gloria Morti julkaisee neljännen levynsä 2.11. Mutta kyllä siihen alkaa jo pikkuhiljaa tottua. Treenaaminen ja äänittäminen ei todellakaan ole kaikkein miellyttävin kokemus tämän musiikin kanssa. Mutta minkäs teet kun se äärimmäinen jollain tavalla kiehtoo meitä kaikkia. Räihä kertoo, että levylle oli tarkoitus luoda Anthems of Annihilationia (2010) rehellisempi soundi. Kun menimme studioon, meillä oli jo julkaisupäivä tiedossa. Ei enää stressaa jokaista nuottia ja mikin asentoa niin paljoa kuin parilla aiemmalla levyllä. Lateral Constraintin soundi on vihainen ja päällekäyvä. Kitaristibiisintekijä Juho Räihä kertoo stressaavansa levynteosta joka kerta. . Kitaristimme saa lapsen ensi vuoden alkupuolella, joten olemme hieman varovaisia keikkabuukkausten kanssa nyt. sai vapaasti lyödä yli, pakiteltiin sitten tarpeen vaatiessa. Jos rock taidemuotona puhuttelee, tämä bändi tuskin jättää täysin kylmäksi. Nilssonin mukaan huonojakin keikkoja tosin on. . Biisit ovat soittoteknisesti varsin vaativia, ja Räihän mukaan bändi menee useimmiten niin rivakasti kuin käsistä ja jaloista lähtee. 12 Inferno . Olemme kokonaisuuteen hyvin tyytyväisiä! Lights Out julkaistiin tällä viikolla. Anders Bergstedt Graveyard on vanhan koulukunnan rockbändi, joka äänittää livenä ja kuulostaa ajattomalta. Räihä kertoo, että lafkan pääjehu Martin Purr kuuntelee Anthems of Annihilationia yhä autossaan. Alkuperäinen suunnitelma oli, että Gloria Morti lähtisi marraskuussa kiertueelle Mardukin ja Melecheshin kanssa, mutta kiertue peruttiin lo- gistisiin syihin vedoten. Pyrimme myös mahdollisimman vapautuneeseen ilmapiiriin. Järjestänyt taho ilmoitti meille pahoittelunsa ja kertoi, että peruuntuminen johtui logistisista ongelmista. Näillä näkymin kiertue buukataan uudestaan samalla kattauksella. www.graveyardmusic.com Mike Siren Kitaristi-laulaja Joakim Nilsson kertoo, että Göteborgissa majaa pitävä Graveyard otti kiertämisestä kuukauden vapaata viime syksynä. Tien päällä on mahdotonta tehdä biisejä, joten siihen piti erikseen keskittyä. . Kolmoslevy Lights Out on synkempi ja tunnelmallisempi teos kuin edeltäjä, hienosti menestynyt Hisingen Blues. Bluesimpaa ja tummempaa . Istuimme kerran pakettiautossa keikan jälkeen ja puhuimme politiikkaa. Teemme niin aika usein. Varsinkin Marduk on kova sana tässä porukassa. Saimme silloin suurimman osan biiseistä valmiiksi, mutta studiossa piti tehdä vielä kaksi biisiä. Merkittävin ero oli nyt se, että siinä missä Hisingen Blues tehtiin neljässä eri sessiossa, nyt halusimme olla nopeampia ja tehokkaampia. Korvaavasta suunnitelmasta ei ole vielä tietoa. . Päämies Juho Räihä kertoo, että tällaisen äärimetallin treenaaminen ja äänittäminen ei ole aina kovin miellyttävää. Kiertue Mardukin kanssa peruttiin, mutta buukataan toivottavasti pian uudestaan. Äärimmäinen kiehtoo Gloria Mortin uutuuden nimi on Lateral Constraint. Tarkempaa tietoa ei valunut. Kiertue vedettiin tosiaan takaisin ihan loppumetreillä ja pettymys oli Gloria Morti -leirissä luonnollisesti kova. Kirosimme kaiken mahdollisen ja päätimme, että meidän pitää tehdä vihainen levy, heh! Muut bändit osaavat varmasti paremmin tehdä biisejä bailaamisesta. Graveyard on tunnettu intensiivisistä ja hienoista keikoistaan, joita kannattaa mennä todistamaan, vaikka bändin musiikista ei tietäisi mitään. Juuri tuo vapautuneisuus kuuluu loistavasti levyllä. Levyn julkaisee Cyclone Empire, jonka toimintaan bändi on ollut tyytyväinen. Päivämäärät ovat vielä vähän hakusessa. On todella harvinaista, että kaikki meistä ovat tyytyväisiä keikkaan. Olemme aina vähän pettyneitä ja se on minusta tärkeätä! Se pitää meidät varpaillaan, koska ei pidä olla liian rento. Graveyardia nähtäneen seuraavan kerran Suomessa ensi vuonna, mutta ajankohdasta ei ole vielä selvyyttä. . Tällä kertaa mukana on vähemmän sampleja ja leffamusaelementtejä. Runnomminen on pääosassa. . Piti toimia nopeasti. Levy on jonkin verran hitaampi, tummempi ja synkempi kuin edeltäjänsä
Se kaikki vaikutti siihen, miten toimimme bändinä. Barre (Gambling, kitara) ja minä muutimme pariinkin otteeseen ja asumme nyt vastakkaisilla puolilla maata. Hän meni naimisiin, minä perustin firman ja niin edelleen. Kävi ilmi, että kaikki läpikäymämme jännitteet ja draama olivat itse asiassa tämän albumin rakennuspalikoita. O?Rourke jatkaa, että oli vaikeaa tehdä biisejä yksikseen, koska hän oli aiemmin tottunut saamaan palautetta välittömästi. . Jostain syystä nämä meidän levysessiot venähtävät aina vuoden mittaisiksi, vaikka suurempia ongelmia ei ilmaantuisikaan, Palm toteaa. Keikoille HMP:tä ei kannata ihan heti odottaa, koska logistiset pulmat rajoittavat keikkailua merkittävästi. Puhetta on ollut kuulemma festarikeikoista, joten katseet kesää kohti. kunnes sitten tapasimme saman katon alla. A Frail Becoming -levy väläyttelee mieleen sellaisia nimiä kuin Insomnium, Ghost Brigade, Swallow the Sun ja pikkuisen myös länsinaapurin Katatonia. Olemme aina olleet brutaalillakin tavalla rehellisiä toisillemme. Sellainen on paljon vaikeampaa sähköpostilla kuin naamatusten. Jesse Haffin mukaan on realistista olettaa, että yhtye keikkailee alkuvuonna jonkin verran. Tällaiselle musiikille luulisi riittävän täällä korvapareja. . Nyt on Aikakirjojen aika. Kaikki tämä aiheutti välillemme jännitteitä. Otti hyvän aikaa, ennen kuin bändi pääsi ongelmista eteenpäin ja sai aikaan levyllisen tasavahvaa musiikkia. Kasasimme muutaman biisin lisää saman ja seuraavan vuoden mittaan. Toiveissa on, että Euroopasta tulisi järkeviä kiertuetarjouksia. Lopulta Egan (O?Rourke, basso ja laulu) teki Dreaming of Breathing -kappaleen, joka sai asiat liikkeelle. Lähettelimme toisillemme demoja sähköpostilla, www.daylightdies.com Inferno 13. Meille tapahtui isoja asioita, sekä hyviä että huonoja. Tuolloin saimmekin valmiiksi puolisen levyä vain neljässä päivässä, laulaja kertoo. Heavy Metal Perseen jäsenet (Palmin lisäksi Juha Leikkainen, kitara, Heikki Romppainen, rummut, ja Harri Leinonen, basso) asuvat etäällä toisistaan, mikä toi haasteita luomistyöhön. Raja-aitoja murrettiin heti alussa virittämällä rummut! Edellisistä sessioista oli opittu, että asiat kannattaa tehdä kunnolla alusta alkaen, ettei tarvitse miksausvaiheessa miettiä, että mitäs helvettiä täällä taas tapahtuu. Bändillä ei ole mitään mahdollisuutta lukittautua studioon esimer- kiksi kuukaudeksi kerrallaan, joten Aikakirjoja tehtiin pienissä paloissa. . lisää ajanko taisju hwww.i ttuja nf erno.f i Fantasiametallibändi Heavy Metal Perseen debyyttilevy Eripura ilmestyi neljä vuotta sitten. Mies oli bändille tuttu jo vuodesta 2004 ja hän äänitti myös vuoden 2010 Hornan koje -sinkun. . Tunnelmissa kuuluvat jäsenten henkilökohtaiset koettelemukset. Pohjoismaisia tunnelmia Amerikasta Rumpali Jesse Haff kertoo, että Daylight Diesin jäsenten elämät menivät monilta osin solmuun Lost to the Living -albumin (2008) jälkeen. . Kaikkea ei tosin haluttukaan miettiä ennalta valmiiksi, vaan studioon jätettiin varaa spontaaneille ratkaisuille. Levyn äänitti ja miksasi Eero Kaukomies Content Union -stu- diolla Helsingissä. Keväällä 2010 päätimme kokoontua Kajaaniin ja työstää lisää materiaalia. Emme ole tehneet kunnollista Euroopan-kiertuetta vuosikausiin, joten siihen olisimme enemmän kuin valmiit. www.heavymetalperse.com Daylight Dies on jenkkibändi, jonka kotimaata ei arvaisi. Marraskuun toisena ilmestyvä A Frail Becoming on nimenomaan tasavahva albumi. Tunnelma kantaa alusta loppuun komeasti. . Laulaja Matias Palm lupaa, että keikkojakin tulee, muttei luultavasti aivan heti. Raja-aidat kumoon Iloista, rivakkaa ja oikealla tavalla hymyn huulille tuovaa metallia soittava Heavy Metal Perse ei pitänyt kakkoslevyn teossa kiirettä. Matias Palmin mukaan Aikakirjatlevyn nimibiisi sävellettiin samoihin aikoihin kun debyyttilevy ilmestyi.
Ylpeys ja ennakkoluulot Muutama vuosi sen jälkeen, kun MOT teki Suomessa kansainvälistä laatujournalismia ja julkaisi lähdekritiikissään ja objektiivisuudessaan suorastaan häkellyttävän laadukkaan dokumentin nimeltä Saatanalliset sävelet, Expressen-lehti julkaisi Ruotsissa veikeän ja hassunhauskan pikku kääk-juorun silloisen kulttuuriministerin Leif Pagrotskyn seikkailusta Dissectionin keikalla. Expressen on ruotsalaisten Iltalehti, osa skandaaleja rakastavaa lööppimediaa. S .fi www.inferno gin, tisia, levyblo u u s yö m t ä yd luja. PS. No johan s k u it jo ir ik itsensä nim ehän on Jaa osoite. Juttu ministerin keikkakokemuksesta oli muutaman rivin pituinen, kanteen moinen pikkujuttu ei harmittomuudessaan yltänyt. Pelätty desibelilaki ei ainakaan vielä ole mennyt läpi, joten vapaus soi yhä railakkaasti runsaan 97 desibelin voimakkuudella. Itse jutussa kerrottiin tyynesti, kuinka Leif nautti Jon Nödtveidtin ja kumppaneiden musiikista tuntemattomaksi jääneen metallitytön hartioilla ja kehui konsertissa vallinnutta ?fantastista yhteyttä esiintyjän ja yleisön välillä. Toistaiseksi tämä hullunkurinen periaate tuntuu kuitenkin hassua kyllä toimivan, ainakin Göteborgissa. Ja ne kahleet rikotaan kunnolla vasta sitten, kun ministeri Arhinmäkikin voi rauhassa käydä Behexenin keikalla. Liika vapaus on ehkä lopulta tuhoavaista, totta. ?Se on todella hieno ja siinä lukee Swedish death metal?, kulttuuriministeri toteaa ylpeänä. Teepä, Paavo, perässä. e Voita Stev ällesi! n i e s s i r r a H osallistu n nettiin ja an Mene Inferno kesken arvota n e ji ta it o V . n skabaa evyn British Lion -l in is rr a H e ön v Ste vafoto päällik u ik s n a k y tt on! kehyste ella. Ja kuinka Amorphis on hieno, kun se ymmärtää sentään laulaa Kalevalasta. Niin kitkerältä kuin se ehkä meistä suomalaisista tuntuukin, Ruotsi on monessa suhteessa meitä askeleen edellä. Netistä lö nakkokuunte en ja a it io rv livea. Julkinen tila on täällä nimittäin monilta osin kirjaimellisesti juuri sitä, julkista. Se tarkoittaa, että tarjonta on monipuolista ja yksilö nauttii modernin yhteiskunnan arvostetuimmasta vapaudesta: valinnanvapaudesta. Täällä soi kirkkojen ja moskeijojen lisäksi metal, rock, punk, hc, sludge, doom ja mikälie niin kulttuuritaloilla, lähiökapakoissa ja käyttämättömissä ratikkatunneleissakin. sekä ?mukavaa tunnelmaa?. Voin ylpeänä todeta Pagrotskyn olevan kotoisin nykyisestä kotikaupungistani. Ylpeänä voin myös todeta nykyisen asuinmaani olevan yhä, seitsemän vuotta mainitun artikkelinjulkaisun jälkeen, todella edistyksellinen ja aidosti vapaamielinen maa, jossa kulttuuria, mukaan lukien musiikkia, tuetaan ennakkoluulottomasti ja avomielisesti. Kirkonkellot, rukouskutsut tai hailluciferit eivät ansaitse erillistä huomiota paniikinomaisten lööppiotsikoiden tai pelonsekaisten tv-dokumenttien muodossa. Saattaako ollakin niin, että vain syvästi uskonnollinen ja/tai auktoriteettiuskovainen maa kokee minkään yksittäisen uskonnon uhaksi perusarvoilleen? Tässä mielessä Ruotsi on aidommin (uskonnoista) vapaa maa, kun taas Suomi on yhä auttamattomasti evankelisluterilaisen perinteensä kahlitsema. Siinä saavat nyt hipit nauttia suvaitsevaisuutensa seuraamuksista. ie John McMurtr SKABA Riitta Itäkyl ä Göteborgin-kir jeenvaihtaja Toisaalta, noin puolen vuoden tässä maassa asumisen jälkeen suomalaisluterilaiset luurangot kaapissani alkavat tomuttua. Alan pohtia, ettei se uskonto ehkä välttämättä olekaan ihan niin vakavasti otettava juttu, että siitä tarvitsee tehdä minkäänlaista ohjelmanumeroa saatikka otsikkoa. Itse asiassa, eivät täällä mitkään rukouskutsut edes kuulu. Sanon ?meitä?, sillä olen yhä peruskyyninen ja kaikkea muutosta kuollakseni pelkäävä juntti-idealisti, joka ei ihan täysin sentään luota hurrien tempauksiin. Osa minusta tarkkailee nimittäin kulmat koholla ja vino hymy huulilla täkäläisten julkista tukanrepimistä esimerkiksi muslimien oikeudesta soittaa moskeijoiden rukouskutsuja Göteborgissa. Samaan aikaan Suomessa keskustellaan siitä, olisiko Paavo Arhinmäen pitänyt piipahtaa musiikkitalon avajaisissa vai ei. Vapaus soi, suonette anteeksi, niin jumalattoman kovaa. Siitä Expressenin jutusta vielä: tekstin yllä on valokuva, jossa tuore ministeritason Dissection-fani hymyilee leveästi juuri ostamansa hikirannekkeen kera
CHECK OUT! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
Taita sivut ja lisää päälle lisää juustosalsaa ja juustoraastetta niin, että tortilla pysyy niiden painosta kiinni. Jos ei pysy, sulje esimerkiksi kastellulla hammastikulla. Ne mahdollistavat esimerkiksi tomaattikastikkeessa säilöttyinä äärimmäisen helpon tavan valmistaa perinteisestä poikkeava jauhelihakastike hivenen chili con carne -mallisesti. Lihaversion valmistamiseen ei erillistä ohjetta tarvita.?. Olen tehnyt kyseistä safkaa varmaan jo 15 vuoden ajan vähintään kerran kuussa. 10 minuuttia siten, että juusto saa vähän väriä. Anna jäähtyä hetki ja syö pois. Ilkan oma luonnehdinta: ?Hyvä, helppo ja täyttävä sunnuntaipäivän mättö. Makuahan kääryleistä löytyy, ja kipakkuutta on helppo säätää makunsa mukaisesti. lisää reseptejä www.inferno. fi Miika "Mega" Kuusinen Tutkiva kulinaristi Seremonian sanoittava basisti Ilkka Vekka suorittaa myös säännöllisiä ruuanlaittorituaaleja. Tärkeintä niissä ovat tulisuus ja pavut. Tarpeet: ? 1 iso punainen paprika ? 1?2 tl kaakaojauhetta ? 1 punasipuli ? suolaa ? valkosipulia maun mukaan ? pippuria ? 1 tlk kidneypapuja ? jalapenoviipaleita chilikastikkeessa ? maissitortilloja ? 1 tlk chilimaustettua ? juustosalsaa paseerattua tomaattia ? 0,5?1 tl vahvaa chilijauhetta (oikeasti vahvaa, jostain etnokaupasta tms.) ? 1?2 tl jeeraa eli juustokuminaa ? 1?2 tl mietoa chilijauhetta (eli mitä tahansa ruokakaupan chilisekoitusta, siis ?lasten chiliä?) ? juustoraastetta ? öljyä paistamiseen Jos mössöstä haluaa tuhdimman, voi murentaa puolikkaan paketin kylmäsavutofua kasariin ennen papujen laittamista. Ilkan KOKATESSA SOI: Kaleidoscope . Tuorechili sekä erilaiset yrtit antaisivat taatusti myös ekstraulottuvuuden jo nyt kattavaan makujen maailmaan. Lämmitä uuni 225 asteeseen. 4. Levitä juustosalsaa koko tortillan mitalta ja laita tortillan keskelle papumössöä sekä jalapenosiivuja. Kaleidoscope (1997) tai muuta hyvää Etelä-Amerikan touhua kuten Reencarnacionin 888 Metal (2006) tai Parabellumin Sacrilegio (1987) tai Mutacio Por Radiation (1988). ?Meksikon Kaleidoscopen autotallipsykedelia on maustettu kipakalla fuzzkitaroinnilla. Kolumbian Reencarnacionilla ja Parabellumilla homma on taas hiukan eri lailla tulista, vimmaisesta ja primitiivisestä kehitysmaa-black metal-pieksennästä tulee paikoin mieleen jopa kotimainen ?82-hardcore.? 16 Inferno Seremoniallinen burrito aka Luciferin kääryleet 1. Kuutioi sipuli, valkosipuli ja paprika 2. Kuumenna öljy kasarissa, sekoita vahva chilijauhe ja jeera öljyyn. Kuullota sipulit, valkosipuli ja paprika öljyssä. 3. Laita sekaan pavut, paseerattu tomaatti sekä loput mausteet. Kunhan mukana on aina papuja (kidney/ruskea/musta/valkoinen/mikä vaan) sekä tomaattia, niin hyvä tulee.? Megan tuomio: ?Kyllä Lucifer pitää huolen omistaan, vaikka nämä eivät lihaa käyttäisikään. Seremonialliset burritot ovat yllättävänkin tuhti eväs, kiitos papujen, jotka ovat kelpo massaa myös lihansyöjille. Ruoka on helposti varioitavissa: välillä lisään paistettuja soijasuikaleita tai rouhetta, joskus maissia ja niin edelleen. Jos mössö on liian litkua, suurusta kastikesuurusteella tai keittele kasaan vähän aikaa. Tämän ruuan syömiseen liittyy olennaisesti myös Simpsonien katselu. Kannattaa pitää mielessä, että myös itse tortillaletuista löytyy niin chili- kuin täysvehnäisiäkin versioita, jos sillä osastolla kaipaa vaihtelua. Täyte riittää 4?5 burritoon. 5. Paista uunin keskitasolla n
11.2012 needforspeed.com -I Ennakkotilaa Need For Speed Most Wanted Alk. 49,95?. All other trademarks are the property of their respective owners. ENNAKKOTILAA NYT ? R t s Be g n i c a ? e m G a GN KAUPOISSA 1. ?, ? . EA, the EA logo, Need for Speed and the Need for Speed logo are trademarks of Electronic Arts Inc. and ? . ?2?, ?PlayStation?, ?PLAYSTATION?, . The names, designs, and logos of all products are the property of their respective owners and used by permission. are registered trademarks of Sony Computer Entertainment Inc. © 2012 Electronic Arts Inc
?Emme todellakaan halunneet vesittää kaikkea sitä, mitä olemme saaneet aikaan tällä nimellä.? 18 Inferno
Tiedän, ua ja ujeltaa tuttua kitara uhelimeni alkaa vilkk , ja hymähdän erd en-basisti Ben Sheph että soittaja on Soundgard äänenäni niin tto soi t Rusty Cage on ollu kun huomaan yhteyden. biisejä. Tässä on ihan viim Elämme kuulkaa merkillis ains ja Faith Ch in ce muassa bändit nimeltä Ali lut nähtyä livenä muun No More. ilmiselvästi todella liseen sävyyn. Luden näi n taa ker n nee mo . Teksti Vilho Rajala I nworld.com www.soundgarde hiljaa viisi Soundgarden oli nähden King toista vuotta. Eihän näin sta tekee Soundgarden-haa Vuosi on 2012 ja meikä pitänyt koskaan käydä. e vuosina tuliä aikoja. Vaikka eihän senistä ei esimerkiksi kuollut vaikka kukaan bändin jäse on saatu huomata. kään mitään estä, kuten aamisista, joissa uu sai alkunsa bisnestap Shepherdin mukaan pal e on I-5 -levyä Liv ja 10) asm-kokoelmaa (20 ant eph Tel tiin itel nn suu esiin, että viidentoisti palavereissa vaivihkaa (2011). Hyvä enia, vain haluaa Soundgard aa. Soundgarden kelp Edelleen eläi mell en n i P riffiä. Mies on Shepherd puhuu rauhal ö. arden on taas elävä yksikk hyvillään siitä, että Soundg vuosien aikana. Sitten se onkin si levyksi jäi vuoden isek me Vii 7. 199 nna Soundgarden hajosi vuo syystä lopulliselta, tain Hiljaisuus tuntui jos e. sid Up the on wn Do 1996 . Management nos ksia satelee aina vain. huolimatta keikkatarjou ta vuoden hiljaisuudesta Inferno 19. Jos kappale t osanneet soittaa oikeita kauan kuin puhelimet ova puhelintani. a, katson vaistomaisesti alkaa soida vaikka baariss kuolinvuoteellakin. uttelee varmaan vielä Biisin uhopurkaus puh akaapa vain! ott Od ivin futuurimuoto. Olennainen asia on avainr sta vähiten sydäiko nel enard taa Soundg Vaikka Shepherd aiheut aa levitä tajuntaani. tu absurdiuden tunne alk mentykytyksiä, vanha tut ttelua. Mieleni on muuttunut me enää tee mitään t ihan vakuuttunut, ettem ollu n ole rat ker at om att kem alta. taas tuntunut hyvältä ide yhdessä. Siihen mästyttävän Animal jatkaa häm Down on suoraan siitä, mihin niin, sillä kun the Upside jäi
Koska lähtökoht pitää langat käsissään. Ensin tökin! jota n dää tämä oli meidän oma pää tua siltä, että hitto, teh . Ei ssa äänittämässä soo me ja toisiimme implisiitt muut jätkät, hän oli studio liittyä enää mi- itseem aio intään yksi meistä ampuu en väh ä ka ett kos e, ä, jall mä tta tyh tuo ain jot me im kis . Se oli kuin aikamatk että ne kuulostivat meiltä lla. n 1990-luvu täsmälleen samanlaista kui levy ja ilardenin kuudes täyspitkä ndg Sou on l ima King An enilta ja ard aa ennen kaikkea Soundg mestyy 13.11. Alu mu Oli että jollakulla meistä on soittaa ainakin keikkoja. mma on aina mennyt niin, Ho . ina mi musiikkia, mutta päätimme n. soimme kää hin me yhteen ja soundgardeni . Emme todellakaan hal kka tar e dun mm Alice in Chainsin esimerk oti din Lu . bän aan tällä nimellä en kuin Shepherd tapasi mitä olemme saaneet aik , sitä teä asiaan. Kun biisejä alkoi syn usta, ihan ust . Sanoin siellä ma dihom päivää myöhemmin bän aina tyhmät ideat alas. ainen hinkään bändiin. olivat vähän erilaisia. Levy kuulost side jäi. Up the on n siitä, mihin Down jatkaa yllättävänkin suoraa mäistä im ens n ltii kuu denilta Viime keväänä Soundgar per-su ers eng Av e Th . een on jälk kertaa uutta musiikkia tau eltä nim e pal kille oli annettu kap sankarielokuvan soundtrac rau ja ma tum ä ett i kertomaan, Live to Rise. Kaksi päivää enn ett , än. koa vyä pel lole ole isesti. Bändi kiireht an ma eno nim on se n vaa , ossa levylle hallinen hituri ei ollut tul usterarden voi lahjoittaa blockb ndg Sou ka jon i, biis sellainen leffan soundtrackille. pelon. ktio oli se, että se poisti Live to Risen tärkein fun arndg Sou o onk e, sill puu en mitta a King Animal on varsinain ans kka pai vy puolustaa komeasti a denin paluu perusteltu. Ihmiset . Aik ää. ä. eikä kiirettä tar vinnut pit me työstetään yhdess t, toim. Vakuut oli ihan yleistä. Kaksi ! heh , ri voitto saada aikaan sell ältä kkä ele mi s taa tua tun On kuulemma aika suu in uaa hal alkoik ja se a itse jot ta ja kes ää kai pit ä en-nelikko että sai päättä biisi, josta koko Soundgard ejä Soundgarden nautti siitä, , biis ä äin ett oap ä ulk keä tär elty on ärit ä, mä a on täm ataulua ei soittaa. Sellaista isempia. ova var mattimaisempia ja keikkajärjestäjät ovat am kyllä he tta mu n, aisi alla tavalla sek Ihmiset eivät mene sam yhä musiikista pitävät! ä uusien ntilansa niin helposti, ett Bändi löysi vanhan miele ltä. mä tuntua väistämättö biisien tekeminen alkoi uomiini luonnollisesti vanhoihin aht sol ma . huom.) y-yhtiötä, omilla ehdoillam Matt (Cameron, rummu n taa oas Ain ? . Hän ndg kuvailee vanhoja Sou erd ole ollut Soundgardenissa eph ei Sh erd än. eph tkä Sh nny n me Be kään din bän räismies Hiro n upe kui alk en in 0. Kukaan ei painostanut mi idea ja sitten kokoonnum kavaa tehdä päätökset itse (soundgardenize) sen. tekisimme jotain ?Ei ole pelkoa, että intään yksi meistä tyhmää, koska väh t ideat alas.? ampuu aina tyhmä Laatu edellä 20 Inferno i mihineasti, ikään kuin se ei olis lejä Yhteinen sävel löytyi nop arden- Nuoria ja vil alusta asti. Ei ollut paineita, koska laata hetken päästä alkoi tun a. kka ma tiu in itel nn vet hel suu on rta t mitään suu n kertoa, että meillä voi tta Mu . me a sem Paluun takana ei siis ollu kke ut kai kuttan unneet vesittää kikään ei kuulemma vai ilu. Koko hom ainen olo, tyä, minulle tuli heti sell sa. Le osa di bän ä täm sa. Olimme yllättävän hel en tai- Jason Everman. spitkää levyä ja muutama ainen fokus ja samanlain anl sam oli illä Me Bändillä oli alla kaksi täy in. enk e ja enn tall -lis ard . lbo heh Bil t heh ssu us, oli nou hävittää se fok Louder than Love (1989) pumus treenata liikaa ja täysin rinnoin, koska lita kuhina. ä ois hyv eik i uuk käv pal illä tti pär nau ym Shepherd vuoden mauttaa, bändin huo n Hä a?. ans n Soundgarden-levy oli ailm ine ma mä Shepherdin ensim n venä soittaminen on ?hänen a jutun kui rtta sta nyt ka ille jon i, isö juuri se album soittaa suurille yle 1991 Badmotorfinger, siis että oli hiukan erilaista 1990-luvulla.. Teimme kaiken ilman lev ta uut kö ain ideoita valme jot isim oli tek ellä ksi ei ollut selvää, etukäteen, että hän ä ens yle ti oit ilm ja omaan tahtiimme. Tuollo hoiksi ystävikse liittyi bändiin vuonna 199 biisejä samalla tavalla van tuurasi ex-Nir vana-mies oto oli lähtenyt ja häntä am Yam n muita jäseniä. kui a ass posti samassa asetelm ep. . Yleisöt ovat nykyään säänja eja iin rut t nykyisenlaisia ennen villimpiä! Ei ollu muu ja ing div ge Sta aa. unnaisemp töjä, vaan kaikki oli sat hti usy öt ja ei enää tapahdu. Ainoastaan Soundgarden-diskografias u. ott san jon , ja se on pal tehdä tällaista musiikkia ä rytmikäsittämättömän viehättäv , ove gro nen elli Eläim introja n ine tumma soundi, utu nen nerokkuus, paksu ja biisit. t aise om erin a ä ennen kaikke spektiivinen tunnelma sek Kaikki löytyy. kuinka korkealla rima oli. aan vain nämä levyt, mutaist julk että , me im ttel aja ndi tiesi itse aivan hyvin, Bä
Kerra ymisvuonna hieman Nir ntaa, hän oli valmis mihin suu ja iin Badmotorfinger jäi ilmest att kuv am tre sa ins jos sa ma . Ja pitää me hem ppaan päädyin tekemisiin Mark roo Eu ndgarden tulisi etti samoihin aikoihin. epherd veikkaa, että Sou Sh . Screaming Treeshän lop in.. yhenk en me kut , Suo eja . bändiä ja äänitti levyllisen Hän yritti perustaa uutta . 00) (20 an aiv ä vän tuli vastoinkäymisiä. ge. Shepherdin mukaa tä. syy eää selk ä ä minun ei tar vitse. Totta kai se on tär bisnesihmisiin, joten ott in nimittäin väl lä Sil 5. 200 ten keikkoja var , siellä on yi lopulta vasta ta King Animalin biisejä levyn julkaistua. ja toinen tek a aistaanko sitä koskaan. jok , julk a, een utt slav mu dio var Au ole levy, josta tosin ei i chine -miesten kanssa olis i tte mu ä, Soundgarden jatkaa. lisä ett loa vielä kaksi soo toivoo vilpittömästi, ä erd eph Sh Niiden jälkeen hän teki ta. rias tyy. etoitaisiin maailmanhisto aisi, jos tällaista jälkeä syn mikään vahinko, jos ne del 1998. Menin sitten essa pi, rokkaavampi ja hämme le dat Ho rou i ck het Bla at aa. oiv alk okk ka alu ta, jot omasti priim lä istuskeli liuta muusikoi siel ä?, jäb biisimateriaali oli ehdott enard i, mitä Soundg tuli isoja hittejä. a minulle! ?Mitä rokkitäht uill vitt suh i Sunista ja Spoonmanistä vy ikk Le Ka e. sid in. Up kki in ykkösellä pur 6 ja Down on the heh heh! Minä soitin biis Sitten tulikin jo vuosi 199 ole ei se . tta alla tav mu ä, eri een täysin kuin edeltäjäns tautuivat minuun sen jälk ei menestynyt yhtä hyvin toittamattomille alueilkar in mm kea roh n vai ä levyn vika. Jo pelkästään Ch atem um pit puh ni jäivät sinne vähän vahva, biisimateriaalista massa sieltä pois. Nyt kun bändi pal i bassot, kitarat, kaikki. ityslainkaan Soundgarden-le tuntuu pöllitty. Se ilmest rtuetta! yä. lev kie i la par itel nn tein ja suu aa ssa alk kan Laneganin tin pahoja biisejä. Pearl Jam joka ti ses olli usk ti oit sta pois, mutta ilm ttle Sea i utt mu l nel , Kaikenlaista harmia n hahmo . in Soundgardenin näkyvi ossa keikalle kaupunkiin Chris Cornell oli tietenk nostus. Kun tulin tak kju rac ndt sou ä yht Ben Shepherd ei ole kuu yt asi, lev vyjä. Enhän yht t ollu n isee oam haj ä eik . Pete oli Portlandista ja kalle, tunnetuimmat Soundgard tta pai mu sin ä, pää äns n ltäj Ku . Portlandiin ntävämpi kuin ede projektiinsa. kaverin nimeltä Pete. Vuonna 1994 ilmestyi Su hänen mem- leffassa (1993) tum oli vy Le ät. pyysi minua soittamaan elm säv en. Alan vain päivitellä, mi entiat on siirretty vihdoin tall lemaan levyjä myös ikään nte raid , kuu nyt tyn itty pys keh nä on mi kka lä nii tek pari Vaikka kyl ssa oin sill asia me itse än sessioista päätyi elen biisejä, ja siihenh lta tietokoneelle. Jotenkin vain tuntuu, ett en, han kaikke söi nko ole nes ä, bis tied ä ett En , i aikoinaan tään muutakaan... Matt Cameron luonneht niillä - nä kuuntele juuri mi van kun n diä ista bän i Mu tas yä? ver s lev in taa l Kim Thayi ään Pearl Jam Soundgardenin. Minulla ei silloin ollu n sain sen Seattlessa lain kui t pitää alkaa treenaen Ny ä. enn mä an elä kau osa ella keä i tod . Jospa tällä kertaa ia yksittäisprojekt joskus tammikuun jälkeen Shepherd soitti kaikenlais yllä lev olo -so mi Iom Tony Iommin dessä Cameronin kanssa Inferno 21. Meistähän se on Matt Cameron liittyi än levy pie ös my t ollu on me. Halusimme teh t mitään selkeää omaa jut ollu ei illä erd eph Sh ska Ko asi tap kuulla. an hän van n tahansa. Levy on yhä tänä päi kiakin, mutta sen kanssa siik mu enin alussa mainittu Rusty Ca ja aan rgi ene n, t! Laitoimme Soundgard tulee eläimellisyytee . Mutta eihän tämäkä vaikka miehellä tiimme ja omaan tyyliim on riittänyt työnsarkaa, simättömänä, että ihmiset . julki! Odotan todella kär lä vie ole nimuotoisempia projekteja ä. tät sun erd tekivät vähän sitä Kim Thayil ja Ben Sheph yn kuulevat tämän. sa. Kuunt itse e ee. mm Tar usi ja hal on a eihin Attriti dä musiikkia, jot ideaa King Animalille, biis tua pyrimme. Yh noimpia gitsi albumille joitakin hie Nyt täytyy treenata le suunnannut bändi van soolokaan kuunnellut Cornellin än. Shepherd sanoo, ettei kos kiä enhet ard tela ndg na Sou pan an tiin nka tet ide pää 7 bändi dioslave-levyjä, eikä mu Au tai yjä lev Huhtikuussa vuonna 199 än väh ista n ilmassa oli turhautum miesten tekemisiä. mikalle. Kovalevy oli onneks . Hän kään Seattlen kaupungis Hater-bändinsä kanssa lev an om ut aiss julk oli Shepherd ei asu enää itse erd eph . kävisi Sh osi hän haj ei en ett ard n, ndg nii n Sou valmiina kun merkitystä elämällee din bän aa kuv n jo 1993, ja toinen levy oli kää a olisi. t mitään kontakteja mihin kaan, jollei Soundgardeni . Kama on aivan epäinhimillisen tekemään mennä Los Angelesiin i pit aikaa, koska minun t ani oli takaan. ellu kam nn kki kuu kai in n, aisi mm lemma aie ttua. Levy ei koskaan ilmestyny autt omissa lukemissaan, mitä mu yllä lev siis s itu me uor olim lus ja lau iin ris Cornellin kämppämme myynt eni tre ssa kan ksi mä villiyteen. Siinä Miksei jatk a nn e kaiken omaan tahvuo mm iin Tee Jam ni. rl kiin Pea . Kitaristi etta, koskaan kuullut yht e Blaylock. hyvin ja kulkenut moitte nut pali ja nimenä vielä Mooki mi rum toi n on ine a mä jok , im oon ens oli a haan aut mi heh. kum en, oki lua Mo eksi pelkän moottorista alkaa kuu Ehdotin, että ottaisivat nim kunnes eräänä päivänä aan väliselt vak har n siaa i toi enää luottaa. Soundgarden-nelikko näk ääniä eikä kulkupeliin voi lemma kuu l eniten, vaikka Thayil emistä. vuosina, Shepherd ja Thayi Tuli aika keksiä muuta tek Cornä. eise kiir piti Cameronin viihtyykin kotona. Kaikk ltä Mi n. taa ker an iin Mackie-merkkisen ään ma muuta Äänitetyt biisit jäivät jum kon pyörähtivät soittimessa aus ohj sen vät le, koska varkaat vei den takaa? kun ! järjestelmän kovalevyl t kuunnella itseään 21 vuo Ny heh . ona heh , kot me illä olim erd ria i Sheph ten nuo solin. samassa paikas en Soundgardenin Seattlen OK Hotelissa sgle Nevermindin varjoon, jot Sin ös my a hta . vila a tta vielä pari vuo -musiikkivideo ja jok ose No tty Pre menestys odotutti itseään ne perunknown, joka sisältää . kerta kun oli tul kiin emme, Shepherd n kus ine jos nta n, luo aki ass tui dis koh vimme joskus katsom Kä ? joten hänen tekemisiinsä ria pho Eu 9 e ja julkaisi vuonna 199 enin Mies ponkaisi soolourall ?maa- muotoilee. kaksi projektia Soundgard netaan myös koodinimellä tun a Shepherdillä on nyt työn alla vy lole Morning -levyn, jok soo lä äänittämänsä simmäinen on hänen kevääl En lla. ohe ton ilman paras levy?. ma saa Ma mik the st yt levylle jään entisten Rage Again se muinoin Mackie-kova Tämän jälkeen mies lähti i kolme levyä. Noista me kuin ulkopuolisena
Aloitimme uramme vihaisina ja epävarmoina nuorina, minkä jälkeen meistä tuli nuoria aikuisia, jotka yrittivät epätoivoisesti löytää itsensä. Ihmiskunta itsessään on pahin vihollisensa, mutta voimme aina löytää keinon tehdä jotain positiivista elämillämme. Tee se itse Käytännössä kaikki core-päätteiset musiikkigenret ovat nousseet lähivuosien aikana marginaalista kohti laajempia markkinoita. Ovatko DIY (Do It Yourself ) sekä kapina järjestelmää ja rahanahnetta musiikkibisnestä vastaan täysin kadonneet kasvaneen suosion myötä? . ainoastaan muoto on muuttunut. . Balloun mukaan maailma ei ole juurikaan muuttunut tänä aikana, vaan synkkyyttä ja ahdistusta on ympärillä entiseen malliin . All We Love We Leave Behind on toki tunnistettavissa ehdaksi Converge-tuotokseksi, mutta levyn ilmapiiri on yllättävänkin haikea ja tummasävyinen. . Teksti Joni Juutilainen I kuva Thomas Sweertvaegher I WWW.convergecult.com Raa?asta ja hyökkäävästä hardcoresta tunnetun Convergen musiikissa virtaavat uuden levyn myötä totuttua kylmemmät ja melankolisemmat ilmavirrat. Raskautta rakkaudesta E dellisen kerran Convergea haastatellessani (Inferno #71, 2009) bändi oli urallaan eräänlaisessa murrosvaiheessa. Huutolaulu ja kipakat tempot eivät enää säikytä peruskuluttajaakaan ja esimerkiksi Convergen fanikunnasta löytyy paljon ihmisiä, jotka eivät muutoin hardcoresta tai metallimusiikista pidä. Eikös tämä kaikki ole kuitenkin hardcoren perusperiaatteita vastaan. Tekstit ovat enemmän. Sanoituksellisesti Converge ei linkity suoraan näihin asioihin. Minusta jokaisella levyllämme on osansa surua, vihaa, herkkyyttä ja toivoa, mutta tällä kertaa albumilla on todellakin aika melankolinen tunnelma, kertoo pitkälle kiertueelle valmistautuva kitaristi Kurt Ballou. . Nyt olemme aikuisia, joilla on vastuunsa kannettavanaan, ja Converge on saavuttanut oman ilmeensä, joka on muotoutunut hiljalleen kaiken kokemamme myötä. . En ole vastuussa sanoituksista, mutta voin kertoa, että kappaleet käsittelevät tunteita menetyksestä ja uhrauksista. Levy on kunnianosoitus ja kiitos kaikkein läheisimmille ja rakkaimmille ihmisille, sillä jätämme heille ison taakan kannettavaksi aina kun olemme kiertueella. Aggressiivisesta ja paikoin hyvinkin synkästä ilmaisustaan huolimatta Convergen asenne ja meininki on aina ilmentänyt positiivisuutta ja pimeimpienkin kappaleiden ytimessä on kimmeltänyt pieni toivo paremmasta. 22 Inferno Yli kaksikymmentä vuotta musiikkinsa parissa ahkeroineet miehet ovat kasvaneet yhtyeensä mukana lapsista aikuisiksi. Tuolloinen levynsä Axe to Fall esitteli uudenlaista teknisyyttä ja melodisuutta musiikkiinsa löytäneen yhtyeen, joka tuntui suorastaan repeävän tuoreesta elinvoimasta. Kolme vuotta myöhemmin asiat ovat toisella tolalla. Maailma voi olla synkkä paikka, mutta se on ollut sitä aina
Ihmisillä on nykyisin kaikki informaatio niin helposti saatavilla, että heidän kiinnostuksensa musiikkia kohtaan on paljon laajempaa kuin joskus 1950?60-luvuilla. Aidosti lahjakas musiikki tulee suoraan sydämestä, ilman taloudellisia päämääriä, eikä siten löydä koskaan tietään suuren yleisön tietoisuuteen.. Mutta ilman kiertueiden tuomaa nimeä ja ilman suurta levytysbudjettia he eivät olisi koskaan saaneet tuekseen Abbey Roadia, George Martinia tai useiden kuukausien studiosessioita. On halvempaa signata nuori ja nälkäinen bändi, joka tekee hommia puoli-ilmaiseksi, kuin jatkaa kehittyneiden bändien kanssa, jotka tarvitsevat jatkuvasti enemmän rahaa. . Menestyviä artisteja löytyy toki edelleen, mutta vastaavan mittasuhteen kestoilmiöitä tullaan tuskin koskaan enää todistamaan, mihin Balloulla on oma väkevä näkemyksensä. . Media huomaa sen ja seuraa mukana. Tuolloin DIY oli kuin tietynlainen tunnus, jota ihmiset kantoivat, jotta olisivat osa tiettyä liikettä. Käytimme vähemmän säröä, joten laulut kuulostavat puhtaammilta. Bändinä ja ihmisinä toimimme kuitenkin aika pitkälti samoin kuin 1990-luvun alussa soittohommia aloitellessamme. Sen vuoksi minä rakensin äänitysstudion, Jake perusti levy-yhtiönsä (Deathwish Inc.) ja entinen roudarimme aloitti buukkaamaan keikkoja ja niin edelleen. Jos palataan vielä itse albumiin, niin Convergen tavaramerkiksi nousseet laulut kuulostavat vähemmän hysteerisiltä ja vesikauhuisilta kuin aiemmin. Heidän täytyi toimia omin ehdoin taloudellisista syistä ja siksi, että he tajusivat, että jos haluaa asioiden toimivan oikein, ne täytyy tehdä itse. Mediakaan ei ollut tuolloin kovin suuri, joten kaikki huomio keskittyi pieneen ryhmään musiikkia. . Hän asetti tavoitteekseen tehdä teksteistä aiempaa teemallisempia ja muistettavampia, ja mielestäni hän todellakin saavutti tavoitteensa! Suoraan sydämestä On selvää, että The Beatlesin ja Elvis Presleyn kaltaiset artistit muuttivat aikoinaan musiikkimaailman suuntaa ja ovat jättäneet oman pysyvän jälkensä koko populaarikulttuuriin. ja kaiken lisäksi on liian kallista antaa artistien kehittyä rauhassa. Se oli yksinkertaisesti elinehto kaltaisellemme yhtyeelle ja sopi hyvin minulle, sillä perheeni on ollut aina hyvin omavarainen kaikessa mitä olemme tehneet. . Suuren yleisön maku vaihtelee nykyisin nopeasti. ?Maailma voi olla synkkä paikka, mutta se on ollut sitä aina.? Jaken ( Jacob Bannon, laulu) henkilökohtaisia kokemuksia kuin jotain poliittista, joten sanoituksiamme ei tule ymmärtää poliittisessa mielessä väärin. . Jos levybisnes olisi toiminut samalla tavoin kuin nykyään jo Elviksen ja Beatlesin aikoina, heidät olisi varmaan kiinnitetty suurille lafkoille heti kättelyssä, mutta heidän uransa eivät olisi välttämättä kestäneet kovinkaan kauan. . Teittekö jotain merkittävästi toisin? . Nauhoitimme laulut Heil PR35 -mikillä perinteisen SM58 -mallin sijaan, ja Jake käytti aiempaa enemmän riimittelyä sanoituksissaan. Parhaassa tapauksessa he olisivat saaneet rikottua sopimuksensa ja viettäneet lopun uransa jonkin itsenäisen lafkan suojissa. Vanhempani, sekä heidän vanhempansa, eivät koskaan kaihtaneet keinoja tehdäkseen mitä halusivat. Tämän vuoksi tänä päivänä ei ole juurikaan aitoa musiikillista kehittymistä . He eivät olisi koskaan päässeet samalle tasolle musiikissaan.
bändin muihin jäseniin, basisti Anders Iwersiin ja rumpali Lars Sköldiin. Liki kolme vuosikymmentä ensi-ihastumisen jälkeen julkaistava The Scarred People on jo Tiamatin kymmenes albumi. Luo tai kuole Uusin levy on järjestyksessään toinen Tiamat-täyspitkä, joka on syntynyt ?kaukosuhteessa. (Edlund on asunut Kreikan Thessalonikissa vuodesta 2005 asti), hän sanoo työstävänsä taidettaan. . joten kun sitten tajusin, että minä oikeasti todella tykkään siitä, se ilahdutti minua kovasti. Rakkaus syttyi. Keskustelun alussa epäilen hänen kärsivän jonkinasteisesta masennuksesta. Edlund on ystävällinen, hyvin lämmin ja kertoo mielellään ajatuksiaan, mutta melkein jokaista lausetta ympäröi jonkinlainen melankolian ja raskauden verho. En oikein tiedä, kuinka päädyin siihen, hän sanoo hiljaisella, maahan painuneella äänellä. . Teksti Riitta Itäkylä kuvat Matt Korr ja Ioanna Lampropoulou www.facebook.com/tiamat Tiamatin uusin levy syntyi Kreikan auringon valossa, ajattoman yksinäisyyden varjossa. Ihmissielun ? 24 haavat haavat S e on sitä vanhenemista. Kansi on postmodernissa sekalaisuudessaan melkein hengästyttävä madonnan, itämaiden, mytologian ja mystiikan sekamelska. Johanista se on objektiivisesti ajateltuna pitkä aika, vaikka kaikki elämässä tuntuukin iän myötä kiihdyttävän tahtiaan. Levyn kansi on juuri niin mystinen ja ajatuksia herättävä kuin Tiamat ja sen pohdiskeleva goottirockpsykedeliakin. Kulmikkuus ja kirkkaat värit tuovat mieleen kirkkoikkunoiden maalaukset; tarkempi vilkaisu paljastaa, että symboliikka on sittenkin ajattomampaa. Musiikki (ja metalli) oli vasta rakkaus numero kaksi. . Tajusin nimittäin, että vaikka toiset kundit asuvat suhteellisen lähellä toisiaan, he eivät välttämättä tapaa niin usein. Jokainen ulkomailla asunut tai läheisistään ja ystävistään kaukana elävä tietää, kuinka yhteydenpitotiheydellä on usein hassu tapa kasvaa yhdessä henkilöiden välisen etäisyyden. Maalaaminen on hänelle musiikin ohella hyvin Inferno tärkeää, ja kun mies ei ole ?rentoutumassa rannalla. Maalaan todella paljon, useita tunteja päivässä. Muusikko saikin ensikosketuksensa musiikkiin juuri Iron Maidenin kansitaiteen ja spektaakkelimaisten metallibändien teatraalisuuden kautta. Aika rientää, hymähtää Johan Edlund, vuodesta 1971 universumia ja sen sisällään pitämiä ihmeitä, tunteita ja mysteereitä tutkinut muusikko ja taidemaalari. Hän viittaa uuden Tiamat-albumin, The Scarred Peoplen, työstämisaikaan ja sen suhteellisen nopeaan syntyyn. Osalla kappaleista on jopa muutamia vuosia vanhat juuret, mutta kun studioaika viimein päätettiin varata, luomisprosessiin, nauhoittamiseen ja levyn viimeistelemiseen ei lopulta mennyt kuin hieman alle vuosi. pidän siitä kyllä. Mies on hyvin hiljainen ja vaatimaton. Ja alussa yritin kovasti pitää siitä... Onpahan kuvassa salaperäistä numerologiaakin luvun 384 muodossa. Taiteilija Edlund on itse kannen takana. . Se on muuttunut, mutta mielestäni kaikki on kuitenkin melko samanlaista kuin ennenkin. . Halusin todella tykätä siitä. . Puhelimessa tosin on vaikea päätellä, onko kyseessä sittenkin ehkä silkka väsymys, uneliaisuus, krapula, humalatila tai mikä tahansa miljoonasta muusta eri vaihtoehdosta. Ehkä mies on juuri saanut aikaan uuden taideteoksen, ken tietää. Sain joitain muitakin ehdotuksia levy-yhtiön suunnalta, mutta lopulta päädyin tuohon... Jo vuoden 2008 Amanethes syntyi muusikkojen eläessä kaukana toisistaan kukin omalla tahollaan. Maalaamisen, rantakävelyiden ja Kreikan arjen lomassa Johan toimii biisien parissa pääosin yksin, kunnes on sähköisessä yhteydenpidossa Ruotsin suuntaan. Tiedostot ja sähköpostit toimivat maantieteellisestä etäisyydestä huolimatta, eikä bändin dynamiikka ole solistin mukaan ainakaan kärsinyt uudesta työtavasta.
En ole kuunnellut uutta levyä ollenkaan sen jälkeen kun saimme sen valmiiksi... Se on niin helppoa, voi vain istua yhdessä alas, jolloin sitä vain automaattisesti tietää, kun tekee jotain oikein tai jos jokin menee pieleen. Johan myöntää, ettei hänellä enää ole sitä samaa välitöntä yhteistyötä esimerkiksi Andersin kanssa, mutta luomisvimma ja sen suoma nautinto ovat yhä täydessä terässä. Tämä kuuluu myös The Scarred Peoplen musiikissa, joka on ehtaa surumielisen kaunista Tiamatia. Mitä suurempi etäisyys, sitä aktiivisempi yhteydenpito. Se kaikki, koko luova prosessi, on hyvin mieltä kiihottavaa. . The Scarred People nauhoitettiin Woodhouse Studiolla Saksan Hagenissa. Että ainakin nyt minut tullaan muistamaan siitä, että olen tehnyt jotakin hyvää. Inferno 25. Levy palaa osittain Judas Christin (2002) popimpaan tunnelmointiin, mutta jos jokainen levy on oma erillinen maalauksensa, Edlund kumppaneineen on onnistunut luomaan taas uuden kuvan ihmismielen ja elämän kohtaamisesta. Johan kertoo työskentelevänsä mielellään yksin, mutta aina välillä tulee ikävä toisen muusikon läsnäoloa, kumppanin palautetta. . Tällä kertaa ihminen ?En kuuntele vanhoja levyjämme lainkaan, eikä minun mielestäni pidäkään.? kuulostaa kovin pieneltä ja, niin, haavoittuneelta elämän suuressa yksinäisyydessä. . Silloin ajattelin, etten halua kuolla juuri nyt, anna minun elää vielä edes kolme neljä viikkoa ja sitten voin kuolla onnellisena. . kanssa. Ihminen kun ottaa niin helposti itsestäänselvyytenä sen, joka on alati nenän edessä. . on ilmaistu, sen pariin ei ole enää palaaminen. Rupesin taas pelkäämään lentämistä, pitkästä aikaa moneen vuoteen. aaaaah. Edlund huokaisee syvään. . En kuuntele vanhoja levyjämme lainkaan, eikä minun mielestäni pidäkään. En muista edes biisien järjestystä. Hän sanoo lähestyvänsä musiikintekoa kuin abstraktia taidetta: se ikään kuin sylkäistään ulos jostakin sisältä, kerran. Kun ?se jokin. Sähköpostin lähettäminen kestää yhtä kauan niin Kreikasta kuin Ruotsistakin, joten hyvin se homma hoituu, Johan toteaa bändin uudesta työtavasta. Kommunikointi virtuaaliverkossa ei kuitenkaan koskaan pysty korvaamaan inhimillistä lähikontaktia ja toisen ihmisen oikeaa fyysistä seuraa. Että saa tehtyä sen yhden suurteoksen, ja sitten voi rentoutua ja tuntea... En koskaan tiedä mihin päädyn. Matkustaessaan takaisin Kreikkaan entisestä asuinmaastaan Johan tunsi väkevänä taiteen tekemisen ja elämän välisen siteen.
Tyttöystäväni haastatteli heitä. Nyt hän ryhtyy pohtimaan elämäntilannettaan liikuttavan avoimesti. . vai ?dot com?. Hän kyseli esimerkiksi, oletko koskaan ollut strippiklubilla ja niin edelleen. Yksi elämän paradokseista, mies naurahtaa hiljaa. Maahanmuuttajan koti Levyn haavoja saaneet ihmiset, ?the scarred people?, ovat Johan Edlundin mielikuvituksen tuotetta, mutta todellisuuspohja on kappaleiden tunnelmassa vahvasti läsnä. Se on aina ollut niin. En oikein osaa elää millään muullakaan tavalla, hän sanoo. Toinen liittyy ujouteen ja häpeään, jota maksava asiakas tuntee ollessaan strippareiden ympäröimänä, ja toisessa miesääni kertoo yhtäkkiä tajunneensa elävänsä puolituntemattomien ihmisten keskellä. . Kyllä, sanoisin että minulla on yksinäinen olo, toteaa Johan Edlund hetken asiaa mietittyään. . Minä sanon ?euro?, mutta siellä se lausutaan ?evro?. Ja sanotaanko siellä nykyään ruotsiksi ?punkt com. Kaksi miesääntä kertoo vuoroittain henkilökohtaisia kokemuksiaan. Johan paljastaa miesten olevan ruotsalais-englantilainen David Mortimer-Hawkings, joka työskentelee Sonylla A&R-miehenä, sekä amerikkalainen muusikko-kitarateknikko Matt Korr. Kuulen ruotsia ja ymmärrän kieltä, mutta ne puhuvat asioista, joista en ole kuullutkaan. . Minulla todellakin on semmoinen tunne vahvana koko ajan, hän toteaa maahanmuuttajan ainaisesta ulkopuolisuudesta. Kreikka on vieras paikka, niin myös entinen kotimaa Saksa. . Se vaivaa minua todella paljon. Se muistuttaa minua kaikista muista vaihtoehdoista, jotka olisin voinut valita. Esimerkiksi, stressaannun joka kerta matkustaessani Ruotsiin. Myös, ja varsinkin, entisessä kotimaassa. . Sitä ei tunne oloaan kotoisaksi oikeastaan missään: ulkopuolisuuden tunne ja eräänlainen vino vinkkeli seuraa kaikkialle. On niin paljon, mitä en tiedä... Ja myös synnyinmaa Ruotsi. . ?Kyllä, sanoisin että minulla on yksinäinen olo.? Luomistyö on Johan Edlundille varsin intensiivinen kokemus: se saa muusikosta otteen ja pitää vallassaan niin kauan kuin inspiraatiota ja mielikuvituksen leikkiä riittää. Vain alkaakseen taas uudestaan joidenkin viikkojen, kuukausien tai vuosien kuluttua. . Ja, sen lisäksi, tykkään kielimuurista. Ja se on outo tunne. Sitten tajuat, että no joo, olihan se ihan ok, mutta ei auta kuin yrittää taas uudelleen. Siellä näkee ne kaikki lööppiotsikot ja ymmärtää kielen ja sen kaiken syvyyden. . käytän sanaa ?ulkopuolinen?. 26 Inferno . tunnetta. Ruotsista vuonna 1997 Saksaan emigroitunut ja sieltä seitsemän vuotta sitten Kreikkaan muuttanut Johan Edlund on omaksunut maahanmuuttajan todellisuuden, jossa kaikki (yhteiskunnat, kielet, maat, tavat) näyttäytyy uudessa, vähän oudossa valossa. On niin paljon asioita... Jos moinen ulkopuolisuus ja ainainen yksinäisyyden tunne olisivat asioita, jotka häiritsisivät liikaa tai tuottaisivat sietämätöntä kipua, koko Tiamatia ei olisi olemassa. Kun Edlund katsoo menneisyyteen ja näkee menetettyjä mahdollisuuksia tai kadonneen synnyinmaan, hän kokee tiettyä tuskaa. Joka kerta lentäessäni Tukholmaan vaihdan konetta jossain ja nousen ruotsalaiseen koneeseen, jossa minulle annetaan Aftonbladet tai joku vastaava, ja jo koneessa minun rupeaa tekemään mieleni kaapata se ja painua takaisin sinne mistä tulinkin. Johan toteaa maahanmuuttajuuden vaikuttaneen musiikkiin ja levyyn luultavasti jopa enemmän kuin hän on tähän mennessä tullut ajatelleeksi. Sitten se kuihtuu, jää pois. Johanin laulaessa tyynesti ja totisesti ?don?t fuck with my brain?, kuulija uskoo, että sanoilla todellakin on kohteensa oikeassa elämässä. Toinen vielä selkeämpi syy ovat aidot puheäänet, jotka muodostavat eräänlaisen punaisen langan ja teeman koko levylle. Raflaavista titteleistään huolimatta miesten levyllä kuultavat tarinoinnit tuntuvat menevän elämän herkimmille osa-alueille ja kattavan universaaleja kokemuksia ihmisyydestä ja elämästä. . Ilman sitä tuskaa ei syntyisi taidetta, musiikkia tai Tiamatin levyjä. Johan Edlund on tottunut omaan osaansa haavoittuneena ulkopuolisena. . Ideana oli tehdä jotain samantapaista kuin Pink Floyd Dark Side of the Moonilla, kuuluu Edlundin ratkaisua valottava tarkennus. . Olen ruvennut tajuamaan, että tunnen oloni... Äänessä on ripaus ylpeyttä.. Se takaa, ettei minun tarvitse liittää joka ikiseen asiaan semmoista syvää... Tarkoitan sitä, että näen esimerkiksi vanhan kouluni, ja ajattelen, että entä jos olisin välittänyt siellä olemisesta hitusen verran enemmän... Mies naurahtaa, mutta jatkaa vakavana. . Se on kuitenkin tuskaa, joka on olennainen osa elämää. Sitten hän äänitti heidän vastauksensa. Pari lausetta kuuluu erityisen selvästi säröisestä puhelinefektistä huolimatta. Osittain tämä johtuu tietenkin suorasukaisuudessaan miltei lapsenmielisistä sanoituksista, nimittäin jos lapsenmielisellä tarkoitetaan tunteellista rehellisyyttä
O u t N O W ?AND YOU WILL KNOW US BY THE TRAIL OF DEAD L O s t s O Out now! Out November 2nd Genesis Revisited II Kings & T hieves ! N g s On Lost Songs ?Trail Of Dead revisit their more punk driven early days, refined by the musicality characteristic of their recent years. Steve Hackett re-imagines GeNeSiS & Solo classics feat.: Supper?S ready, with Steven Wilson, Mikael Akerfeldt, Nik Kershaw, Francis Dunnery, Steve Rothery, Simon Collins, Conrad Keely, Roine Stolt, Neal Morse and many more! The Voice Of QUEENSR?CHE is back with his 2 nd solo album. Thinking man?s rock music. www.insideoutmusic.com [check out special and rare collector?s items at www.insideoutshop.de] Death Certificate Over 60 Death Metal albuMs frOM the Century MeDia baCk CatalOgue, nOw available fOr speCial priCes!!! incl. albums of unleasheD, vallenfyre, blOODbath, grave, asphyX, DeMOlitiOn haMMer, napalM Death and many more. Campaign running from september to november 2012. sOnne aDaM granD supreMe blOOD COurt Messengers Of Desolate ways bow Down before the blood Court CD out now Ltd. CD out November 16th CryptOpsy the best Of us bleed 2CD out November 16th saCraMentuM far away from the sun CD out November 23rd MarDuk Dark endless CD out November 23rd www.Death-Certificate.net
Todellinen musta metalli ei ylistä Saatanaa, vaan paljon vanhempaa jumalaa. Musiikkiin tulee reagoida vaistolla ja tunteella, ja parhaimmillaan se on silloin, kun se on myös luotu sillä tavalla. Ja näin, vaistomaisella kauhulla ja vihalla, luotiin Vanitas, vuonna 2001 debyyttinsä maailmalle sylkäisseen Anaal Nakhrakhin yhdeksäs täyspitkä.. Vaisto ja järki; ihmisyyden ikuiset paradoksit. Näiden teemojen ympärillä, pimeyden ja valon varjoissa tanssii myös brittiläinen Anaal Nakhrakh (?käärmeen henkäys?), jonka solisti Dave Hunt on ollut kiinnostunut muun muassa Nietzschen ajatuksista jo usean vuoden ajan. . Hän eritteli toisistaan Dionysos- ja Apollo-jumalien suuntaukset, siis hurmion ja harkinnan. Kreikkalainen mytologia on yhä relevanttia, koska se sisältää monia samoja arkkityyppejä, joille yhteiskuntamme vieläkin perustuu. Kirja käsittelee Antiikin Kreikan draamaa, sen kahta eri tyylisuuntaa ja sitä, kuinka voimme taltuttaa kaaoksen vain katsomalla sitä syvälle silmiin. Die Geburt der Tragödie aus dem Geiste der Musik sen sijaan on jo varsinaisen asian ytimessä. Nietzschen teoksen englanninkielinen nimi on kokonaisuudessaan The Birth of Tragedy from the Spirit of Music. Sen kirjoittaja oli julkaisuvuonna 1872 vielä iältään nuori, ruumiltaan suhteellisen terve ja mieleltään vahva. Mies tosin kärsi rajuista päänsärkykohtauksista, mikä saattaa kumota tämän teorian. Brittikaksikon loihtimat sävelet kun eivät ole sieltä kaikkein migreeniystävällisimmästä päästä. Dave Hunt kuitenkin jakaa täysin Nietzschen filosofian paitsi tragedian myös itse musiikin synnystä. . Se, mitä teemme musiikissamme, on omistettu Dionysokselle. . Kuitenkin, välttääksemme hulluutta ja täydellistä tuhoa, meidän tulee suoran kokemisen lisäksi tarkkailla tätä kaikkea etäältä ja kauempaa ja ennen kaikkea löytää näiden kahden asenteen välinen tasapaino . Anaal Nathrakh tietää, miten se tehdään. Teksti Riitta Itäkylä I www.myspace.com/anaalnathrakh Kaaoksen Kaaoksen 28 Inferno T silmät ragedian synty on ytimekäs titteli, muttei kerro ihan kaikkea. Musiikki kun on välitön, irrationaalinen kokemus, joka lävistää keinotekoiset käsitteet, rakenteet ja maailmankuvat. Jos Nietzsche eläisi meidän aikanamme, hän saattaisi hyvinkin kirjoitella teesejään Anaal Nathrakhin tahdissa. Kokonaisuudessaan se kertoo myös jotakin todella perustavanlaatuista ihmisyydestä itsestään. Nuori Nietzsche kirjoitti musiikin ja bakkanaalisen voiman suhteesta ja siitä, kuinka kaikista taidemuodoista erityisesti musiikilla on voima murtaa ympäröivän maailman toivoton merkityksettömyys ja nihilismi. helpommin sanottu kuin tehty. Kauhu, kuolema, toivo, elämä
Dave Hunt jaksaa kuitenkin puolustaa sitä alussa mainittua nuoren Nietzschen lannistamatonta elinvoimaa ja hurmiollista optimismia. Hän ei halua eroon paradokseista. . Dave sanoo viime kesän Tuskan olleen kerrassaan positiivinen kokemus ja vihjaa mahdolliseen tulevaan Euroopan-kiertueeseen, jonka suhteen mitään ei vielä toistaiseksi ole allekirjoitettu. Koska bändi tanssii pimeydessä nimenomaan Dionysoksen nimeen, live-esiintymisetkään eivät ole mitään rutiininomaisia kvlt black metal -naamiaisia, vaan aitoa kaaokseen heittäytymistä. . Nämä asiat ovat kytköksissä aiemminkin käsittelemiimme aiheisiin, mutta ne edustavat uutta lähestymistapaa. Tästä huolimatta, kuten nuori Nietzsche tiesi ja Dave Hunt ja Mick Kenney todistavat, musiikki voi rikkoa sen kuplan, jossa me pakotamme itsemme ja toisemme vuodesta, kuukaudesta ja vuosituhannesta toiseen elämään. Anaal Nathrakh on ruvennut levittämään kieroutunutta toivon ja inhon sanomaansa ja ryhtynyt keikkailemaan yhä ahkerammin viime vuosien aikana. Vaikka emme yhtäkkiä ole julkaisseet kukka-asetelmista kertovaa levyä, se ei tarkoita, etteikö materiaali olisi täysin uutta. Varjojen paratiisi Vanitas käynnistyy Pulvis et umbra sumus -nimisellä raidalla, joka siteeraa Horatiusta. Kyseinen Antiikin Rooman runoilija totesi aikoinaan ihmisen olevan ?tomua ja varjoa?. Anaal Nathrakhin musiikki on alkuvihellyksestä saakka ilmaissut alkukantaista vihaa ja halveksuntaa ihmiskuntaa, näitä paratiisiin luikerrelleita epäolioita kohtaan. Viha on kuitenkin helppo ja melko yksinkertainen käsite. Liian yksinkertainen bändille, joka halveksuu ortodoksisuutta kaikessa, myös metallimusiikissa. Sanottakoon, että radion kuuntelu pitkällä reissulla on sosiologisella tasolla hyvin paljastavaa. Se, mitä radio Davelle paljasti, ei periaatteessa ollut mitään uutta taivaan alla. Henkilökohtaisesti huojun inhon, toivon ja vähemmän pohdiskelevan halun elää mahdollisimman onnellisesti välillä. . Se on saanut vaikutteita uudella tavalla David Benatarilta (Cape Townin yliopiston professori, jonka teoksen nimi Better Never to Have Been: The Harm of Coming into Existence menee suoraan asiaan, toim. huom.), Yeatsiltä, Schopenhauerilta, jota kumma kyllä en tähän asti ollut vielä lukenut, Lady Gagalta, tekemiltämme matkoilta kyseessä olevalla aikavälillä sekä monenmoiselta muulta seikalta, jonka vaikutuksen piiriin emme aiemmin olleet joutuneet. . Maisemat ovat mahtavia, ja osa levylle päätyneistä ideoista löysi muotonsa tuolla matkalla. Se, mikä antaa merkityksen yhdessä mielessä, vie sen pois jostakin muualta, ja se, joka kiistää kaiken merkityksen, suo kaikelle lopulta jonkinlaisen perimmäisen merkityksen. Tällä kertaa kaikessa on pikemminkin kyse dekadenssista ja kaikesta siitä, jonka historioitsijat yhdistävät mielellään imperiumien tuhoon. Kaikki on ristiriitaista. Huolimatta aikansa mahtavasta imperiumista, keisareista, armeijoista ja maallisesta mahdista, olimme kynäniekan silmissä vain katoava henkäys ikuisuudessa. Kaikki tämä, olemassaolon näennäinen turhuus, merkityksettömyys, kaoottinen ja väkivaltainen elo kylmässä avaruudessa, on kirkkaasti esillä Anaal Nathrakhissa. Paradoksiksi sitä voi kai kutsua. Ja tämä mielentila on kaiken välissä. ?Ensimmäistä kertaa?, kuten Dave itsekin hämmästelee. Jenkkilä ei ehkä tule ensimmäisenä vaihtoehtona mieleen birminghamilaisten apokalyptisten intellektuellimisantrooppien luonnollisena asuin- tai elinympäristönä. Mielentila, jota on vaikea kuvitella kenenkään täysijärkisen pitävän täysin omanaan, mutta joka siitä huolimatta seuraa syöksykierrettä alaspäin. Anaal Nathrakh on osittain olemassa näyttääkseen esimerkin loogisesta päättelystä. Maailma ei ole mukava paikka täynnä varmuutta. Kaikki siinä on paljon satunnaisempaa kuin tajuammekaan ja sen ihon alla ryömivät käärmeet. Inferno 29. ?Maailma, joka koostuisi pelkästä mykästä betonista, olisi hyvinkin raikas.? Lady Gaga ja lopunajan merkit On jollakin tapaa yllättävää, että brittikaksikko (bändi koostuu Daven lisäksi biisintekijä-kitaristi-rumpali-ohjelmoija Mick Kenneystä) nauhoitti levyn kaikista maailman kolkista juuri Amerikan Yhdysvalloissa. Tähän verrattuna maailma, joka koostuisi pelkästä mykästä betonista, olisi hyvinkin raikas. Maailmamme on yksi suuri paradoksi, jossa jokainen ratkaisu sisältää jo uuden kysymyksen. En ole varma, mitä loppujen lopuksi tästä kaikesta ajattelen, tiedän vain, että ymmärtääkseen elämää ja tietoisuutta on tärkeää ottaa nämä seikat huomioon. Tuon paradoksin seurauksena on inho, viha, katkeruus, raivo ja kaikki tuo. Maailma voisi olla paratiisi, jollei olisi niitä itikoita, joista se koostuu. Se on meille erittäin voimaa antavaa, toivottavasti myös yleisölle. Vanitas ulottuu pintaraapaisuja, ensisilmäyksiä ja olettamuksia syvemmälle. . Nauhoitusten puolivälissä vuokrasin jeepin ja ajoin yksinäni Orange Countysta San Franciscoon ja takaisin, mies kertoo. Noin kahdeksan tuntia yhteen suuntaan, toiset kahdeksan takaisin. . Se oli kuitenkin mullistava kokemus. . Se on myös hyvin tunneperäistä, ainakin minulle. Tämän takia se saattaa olla joko puhdistavaa tai todella epäterveellistä. Tässä maanpäällisessä paratiisissa kun on aina, lavallakin, pidettävä mielessä se asioiden todellinen laita.
Jos olisimme koskaan tehneet kompromisseja muiden odotusten tai ulkopuolisten vaikuttajien takia, se olisi tuhonnut puhtaan koskemattomuuden. . Vaikka Neurosis on kokenut urallaan valtavan evoluution aina Souls at Zeron, Through Silver in Bloodin ja A Sun that Never Setsin kaltaisten klassikkoalbumien läpi nykypäivään, se jokin on säilynyt aina ennallaan. Se jokin, jota joku voi kutsua vaikkapa tinkimättömyydeksi, tai vielä pidemmälle vietynä sieluksi. Neurosisista ei ole koskaan kasvanut sitä maailman suurinta ja tunnetuinta metallibändiä. Olemme aina tunteneet 30 Inferno. Juuri tämä seikka on kasvattanut bändille sitäkin uskollisemman kuulijakunnan ja valtavan arvostuksen ympäri maailman. . Kitaristi-laulaja Steve von Till ei ole asioita sisältäpäin katsoessaan osannut ajatella asiaa niin, että aikaa bändin yhdennentoista albumin, Honor Found in Decayn, synnyttämiseen olisi kulunut epätavallisen paljon. . Given to the Risingin (2007) jälkeen yhtye on aina välillä nostanut päätään lyhyiden kiertueiden, festariesiintymisten ja sooloalbumien muodossa. Sen antia on kutsuttu hardcoreksi, sludgeksi ja postrockiksi, mutta yhtyeen nokkamies Steve von Till sanoo tekevänsä vain musiikkia jota haluaa itse kuunnella. N eurosis on aina ollut melko verkkainen ja jopa salaperäinen bändi. Juuri nyt tämä aikaväli ei todellakaan tunnu viideltä vuodelta! Neurosisin paras puoli on, että bändi ei ole meille elinehto. Voimme julkaista levyjä kun haluamme tai tehdä keikkoja halutessamme, mutta meidän ei ole pakko. Näin musiikkimme on säilyttänyt omaehtoisuutensa. Jokainen albumimme on erittäin tärkeä osa elämiämme. Aivot narikkaan? Steve korostaa Neurosisin itsenäisyyttä ja omaehtoisuutta, eikä tämä ole ihme. Sävellämme sellaista musiikkia, jota itse haluamme kuunnella, ja teemme sen niin syvällä intohimolla, etten rehellisesti sanottuna voi sanoa kykeneväni kuuntelemaan kaikkia levyjämme, koska ne heijastelevat liian kitkeriä asioita elämässäni. Kukaan meistä ei tee elantoaan tällä bändillä. Vapaa ajasta ja tilasta Teksti Aki Nuopponen I www.neurosis.com Vuonna 1985 perustettu Neurosis on yritetty lokeroida monella tavalla. Ei. Aika on omituinen ilmiö. Kyse on ollut jostain kauaskantoisemmasta, ja Neurosis on tullut tunnetuksi orkesterina, joka ei kerta kaikkiaan anna periksi ja pitää kiinni ytimestään. Neurosis on meidän tapamme tulla toimeen maailman kanssa ja purkaa tuntemuksiamme. Silti kahden tuoreimman albumin julkaisuväli venyi yllättävän pitkäksi. Periaatteemme on aina ollut sama
Emme todellakaan. Mukana on jonkinlaista järjetöntä kaaosta, joka kuitenkin käy jossain sisimmässä ihmismielessä järkeen, tiedäthän. itsemme ulkopuolisiksi tässä maailmassa, ja sen takia tämä musiikki on täysin itsekästä ja tinkimätöntä. Otamme jatkuvasti vaikutteita kaikkialta, varsinkin musiikista, mutta jossain vaiheessa se kaikki suodattuu vapaasti muotoon, joka ei voi kuulostaa muulta kuin meiltä. Täydellisen flow?n metsästys Neurosis ei ole yksi niistä bändeistä, jotka miettivät etukäteen uuden musiikkinsa suuntaa, albumin konseptia tai mitä he haluaisivat tai eivät halua levyn edustavan. Kaiken on tapahduttava omalla painollaan ja edustettava jotain ainutlaatuista. . Tällä albumilla koen meidän löytäneen entistä sulavampia tapoja luoda polveilevia sävellyksiä, jotka etenevät tunnetilasta toiseen kuin ihmismieli. Täydellisen flow?n etsintä on ehkä Neurosisin tärkeimpiä tehtäviä. Tietenkin bändikemioilla on väliä ja tietyt ihmiset ajautuvat tekemään musiikkia toistensa kanssa syystä, mutta bändissä soittaminen on kuin mikä tahansa ihmissuhde. Taistelemme jatkuvasti sekä omissa elämissämme että Neurosisissa tunteettomuutta, kylmyyttä, massaan pakotettua harmautta, kulutusyhteiskunnan kiroja ja kaikkea sellaista vastaan, minkä koemme luotaantyöntäväksi. Se ei ole vain olankohautuksella ohitettavaa taustahälinää, jota voit kuunnella bileissä tai taustalla. Eihän se niin ole. Kyse on ennemmin siitä, miten kykenemme samastumaan tähän maailmaan, yhteiskuntaan ja sen sääntöihin. Menemme studiolle, kokoamme settimme ja soitamme yhdessä albumin talteen päivässä tai parissa. Olemmeko aina samaa mieltä kaikesta. Olisi tietenkin naiivia sanoa, että olemme jotenkin syrjäytyneitä ja täysin itsenäisiä olentoja. Meidän on puettava tämä äärimmäisen verhottujen metaforien taakse, koska elämämme ei kuulu kenellekään, mutta meidän on myös saatava se kaikki pois systeemistämme. Jotain Neurosisista kertonee, että näitä uusia sävyjä on vaikea lähteä erittelemään tarkasti. . Neurosisin soundi syntyy meistä itsestämme ja äänitämme musiikkimme edelleen samalla tavalla kuin parhaat albumit on äänitetty kautta aikojen. . Steve korostaa erityisen voimakkaasti, kuinka bändi on jättäytynyt jälkeen siitä, mitä sanotaan moderniksi musiikkiteknologiaksi. . Se ei ole omistautuneisuutta. Se on ainoastaan itsekästä ja lyhytnäköistä. Emme tietenkään. Me kaikki tuomme yksilöinä oman osamme musiikkiimme, mutta totta puhuakseni Neurosis on yksikkö ja tämän musiikin syvin olemus ei voi syntyä millään muulla tavalla. . Koska maailmasta löytyy paljon tällaista kauneutta, olen valmis elämään sen kaiken paskan keskellä, mitä tämän suodattamiseen vaaditaan. Neurosis toimii hyvin samalla tavalla. Onneksi maailmassa on paljon hyvääkin! Olemme kaikki suuria musiikinystäviä ja ainakin minä käyn jatkuvasti keikoilla ja syvennyn musiikin maailmaan. Joku voisi hyvinkin kuvitella, että olemme kaikkien pienten yksityiskohtien ja orkestrointien kanssa ikuisesti nyplääviä perfektionisteja, mutta totuus on kaikkea muuta. Vuodatamme oman sielumme tähän musiikkiin ja se, että joku samastuu tähän nyrjähtäneisyyteen, on kaikkein koskettavin asia, jonka voimme saavuttaa. . Se on jotain sellaista, jolle on antauduttava täysin, jos aikoo päästä musiikkimme todellisen sielun uumeniin. Täydellisen epätäydellistä Määrätietoisena orkesterina Neurosis tuntuu pitäneen harvinaisen hyvin yhtä. Neurosisin paras puoli on, että me kaikki olemme aidosti samassa veneessä ja meidän ei tarvitse miettiä, mitä tulemme tekemään seuraavaksi. Uskon että juuri tästä syystä ihmiset samastuvat musiikkimme. Mitä tulee musiikkimme konkretisointiin, olemme jättäytyneet todella vanhaan koulukuntaan. Lauluja lukuun ottamatta soitamme kaiken nauhalle studiolivenä, ja kaikki se mitä levyillämme kuullaan, on äänitetty samoilla otoilla ilman mitään kliinisyyteen päätyvää hinkkaamista. . Kuulijamme eivät välttämättä jaa meidän perimmäisintä filosofiaamme, mutta meille on äärimmäisen tärkeää, että jokainen albumimme on edeltäjiään parempi ja edustaa meille itsellemme sen hetken inspiroivinta musiikkia. En voi käsittää bändejä, jotka äänittävät jokaisen soittimen erikseen, joskus jopa näkemättä toisiaan! Se on epäinhimillistä. Yhtyeen päämäärät eivät rajoitu vain yhteen albumiin, vaan kyse on kenties elinikäisestä päämäärästämme kehittyä, käyttää vahvuuksiamme, etsiä uusia ulottuvuuksia ja liikkua poispäin mukavuusalueiltamme. . Olemme ylpeitä menneisyydestämme, mutta emme katsele sinne haikaillen. Kuten aina, myös Honor Found in Decay vaikuttaa aluksi tutulta Neurosisilta. Se vaatii työtä ja omistautuneisuutta jonkin yksittäisiä egoja suuremman asian hyväksi. Inferno 31. Liika miettiminen vie musiikkia liian lähelle päätä, emmekä halua sen tapahtuvan, joten bändipalaverit eivät kuulu tapoihimme, Steve naurahtaa. . Kaikki se mitä näette ja kuulette Neurosisin musiikissa ja sanoituksissa on pohjimmiltaan kaikkein syvintä itseämme. Meidän elämiämme, tuntemuksiamme, jokapäiväisiä ongelmiamme, ajatuksiamme ja ihan mitä tahansa, mitä ihminen voi tuntea. Uskomme niin vahvasti Neurosisiin ja tämän musiikin ainutlaatuiseen voimaan, ettemme anna egojemme tai henkilökohtaisten mielipide-erojen turmella tätä kaikkea. Emme ole niinkään kantaaottava bändi järjellä kuin puhtaasti tunteella. . Ihmisillä on aivan oma siteensä aiempiin levyihimme ja musiikkifanina ymmärrän tämän todella hyvin, mutta Neurosis on meille eräänlainen päättymätön tarina ja ikuinen matka kohti täydellistä Neurosis-albumia. Bändi ei ole koskaan ajanut itseään loppuun kiertueiden ja studiotyöskentelyn kierteessä, minkä vuoksi yhtyeen kokoonpano on pysynyt samana lähes koko sen uran. Kun vitsailen Neurosisin olevan ilmeisesti täydellisesti toimeentulevien, mukavien ihmisten bändi, Steve naurahtaa ensin ja toteaa sitten, että kaiken takana on kuitenkin yhteinen päämäärä. . En voi ymmärtää ihmisiä, jotka sanovat olevansa omistautuneita musiikkiinsa ja antavat kuitenkin henkilökohtaisuuksien mennä kaiken edelle. Tulemmeko aina toimeen keskenämme. Tähän pätee sama kuin musiikkimme. Albumin todellinen syvyys alkaa kuitenkin punoutua hitaasti auki, ja pinnan alta paljastuu paljon tunnetiloja ja sävyjä, joita Neurosis ei ole koskaan aiemmin tuonut esiin. Musiikkimme on aina tarkoitus edetä paikasta toiseen rikkomatta tunnetilojen transsia ja hypnoottisuutta, mutta samalla etsimme aina uusia keinoja korostaa raskaimpia ja viiltävimpiä puoliamme yhä paremmin meitä kuvastaviksi. Neurosisin ei tarvitse alleviivata hypnoottista ja painostavaa raskauttaan kikkailemalla levyjensä tuotannon tai viimeistelyn kanssa
Music is Our Passion www.thomann.de
Täyskäännö 34 Inferno
sten taidetta ?Joka kerta on se pelko perseessä, että milloin tämä loppuu ja kiinnostaako tämä ketään.? - Marko Annala Teksti Vilho Rajala I KUVAT Markus Paajala I www.mokoma.com Mokomasta on kasvanut kotimaisen raskaan rockin kulmakivi ja sotaratsu, mutta yhtye ei halua edelleenkään miellyttää kaikkia. Annala on vasta palannut Punamultaa-kappaleen musiikkivideokuvauksista ja voivottelee, ettei tainnut selvitä koettelemuksesta flunssatta. Mistä videolla on kysymys, se on selvinnyt jo tämän lehden ilmestyessä. Se on hyvä merkki, Annala sanoo. Kuten laulaja vihjaa, palaute biisistä on ollut tuttuun Mokoma-tyyliin melko laidasta laitaan. Olen tosi iloinen siitä, että ihmiset on noteeranneet. Tällä virkaiällä varustetun bändin kanssa homma voisi olla niinkin, että ketään ei yksinkertaisesti kiinnosta. 180 astetta -levy on tinkimätöntä Mokomaa, jossa vältellään lämpöisyyttä ja käden metsästetään suuria tunteita. K evyen aikatauluvekslaamisen jälkeen Marko Annala ja Tuomo Saikkonen ennättävät keskustella Mokoman uudesta albumista kuulaana syyspäivänä Tampereen Amurissa. Ihan sama, haukutaanko vai kehutaanko, mutta kunhan vaivautuvat kommentoimaan. Jotkut eivät oikein pääse sisälle, jotkut diggaavat, jotkut taas haukkuvat. Inferno 35. Ensimmäinen video Valkoista kohinaa oli haastatteluhetkellä vasta julkaistu ja keräsi Infernon nettisivujen ensi-illassa komean määrän katselukertoja.
Meillä se palautuu aina siihen, että halutaan tehdä hyviä biisejä. Me ollaan vaiston varassa tekijöitä, eikä kovin suunnitelmallisia jätkiä. Nyt on uusi työkalu otettu haltuun ja todettu, että osataan käyttää sitä auttavasti. Aina kun tulee uusi levy, pitää tuntua siltä, että jätkillä on jotain sanottavaa. Levyllä ovat iloisesti sekaisin niin räyhäbiisit kuin kauniimmatkin kappaleet. Sähköt päälle Kun 180 astetta -albumin tekeminen aloitettiin, takana oli akustinen kokoelmalevy nimeltään Varjopuoli (2011). Se oli yhtyeelle tärkeä oppimiskokemus. Annalan mukaan bändillä oli tehdessä olo kuin kyydissä olisi oltu yhtä aikaa kuskina ja matkustajana. Tämmöistäkin pystytään tekemään, eikä jengi pyydä rahoja takaisin! Mokoma on kiertänyt Suomen rokkikeikkapaikat jo melkoisen monet kerrat. Haluttiin tehdä yksinkertaisesti hyviä biisejä sisältävä levy. Tuomo: . Se on meille tärkeää, ettei tehdä sellaista kädenlämpöistä teollista muotoilua. Kansainväliset bändit pysyy varmaan virkeinä, kun ne pääsee reissaamaan ympäri maapalloa musiikkinsa kanssa. Meidän täytyy pysytellä täällä, joten meidän pitää reissata musiikillisesti eri maailmoissa. Akustiset kokemukset virkistivät mieltä, mutta bändi havahtui viime tammikuussa siihen, että uusia biisejä ei ollut. Nythän me taas lähdetään tekemään sähköisen levyn rundia samoihin paikkoihin, joissa ollaan käyty aina ennenkin. Tietenkin se riittää meille, mutta olihan se virkistävää vetää jossain M/S Tammerkoskella muutamalle kymmenelle ihmiselle. T: . Akustinen juttu oli äärimmäisen hyvä kokemus koko bändille oppimisen ja itseluottamuksen kannalta. Vaikka 180 astetta ei helise akustisesti missään vaiheessa, laulaja sanoo kuulevansa levyllä Varjopuolen tuomaa moni-ilmeisyyttä. Saikkonen sanoo, että uutta akustista levyä ei tee mieli äänittää, mutta akustisista keikoista on jäänyt hyvä olo. Kaikki dogmat ja ennakkoajatukset jää siinä vaiheessa taka-alalle. Rock?n?roll on nimenomaan kompromissittomuutta ja sen kädenlämpöisyyden vastaisuutta, kitaristi täsmentää. Nyt käsillä on Mokoman kahdeksas uutta musiikkia sisältävä studioalbumi, jonka luonteesta tekijöilläkään ei ole vielä ihan selvää käsitystä. Se asetti myös lähtökohdat 180 astetta -levyn tekemiselle. Bändillä ei ollut mielessään mitään valmista suunnitelmaa siitä, millaista albumia nyt oltiin kyhäämässä, mutta ohjenuorana oli, että kappaleiden ?piti olla rock?n?rollia tai ne heitetään vittuun?. . Akustiset keikat toivat tervetullutta piristystä ja vaihtelua samojen mestojen koluamiseen. M: . Tarkoitus ei ole alistua itseään toistavaksi viihdeyksiköksi, Saikkonen linjaa. Tinkimättömyys on Mokomalle keskeinen arvo, kuten tulemme huomaamaan. Siihen tietenkin mahtuu aika monia asioita, mutta jonkun tunnemittarin piti värähtää täysille. ?Annoin itselleni vapauden olla ihan täysi urpo!? - Marko Annala . Levyn ilmestymisen aikaan Marko Annala vihjasi tämän lehden sivuilla (Inferno #91), että hiljaisesta ilmaisusta jäi nälkä ?päästä hevaamaan?. 36 Inferno Tokihan 180 astetta hevaakin, mutta vaikka nimi muuta vihjaa, tarkoitus ei ollut tehdä tässä mielessä täyskäännöstä Varjopuolen maisemista. Marko: . Niitä saataneen siis lisää aina sopivan paikan tullen. . Perseen tai tukan ruveta pyörimään tai kyyneleen tulla silmäkulmaan, Annala kertoo. . Santtukin (Hämäläinen, basso) puhui siitä, mutta siitä päästiin aika nopeasti yli. Sitä voidaan tarpeen tullen heilutella tästä eteenpäinkin. Se on sellaista hetkessä elämistä. Annalan mukaan akustinen levy teki yhtyeen soitosta varmempaa. Ihan vähän aikaa siinä ehkä oli se ajatus
Jos esimerkiksi ensimmäisen session jälkeen tekisi mieli korjata jotain, siihen olisi vielä mahdollisuus. Useissa sessioissa äänittäminen on aina haasteellista yhtenäisen soundin kannalta, mutta Mokomaa ei mokoma haitannut. T: . tullut tehtyä vuoteen. Oli hyvä, että lyötiin itsellemme vähän aikapainetta. Kaikkia yksityiskohtiakin mietittiin suurin piirtein itkua tuhertaen, ja niin sen pitää ollakin. Inferno 37. Me tiedettiin, että meillä oli polte ja halu tehdä nämä biisit. Me huomattiin tokassa sessiossa, että ekassa oli tullut tehtyä aikamoista biisitiivistettä. Kuuteen biisiin on erilaista keskittyä kuin siihen hahmottomaan 14?15 biisin ryppääseen. Jos luokassa on vähemmän oppilaita, kuhunkin on helpompi keskittyä erikseen kuin isommassa ryhmässä. M: . Oli jännä huomata, että kun tekeminen lähti käyntiin, jätkät pystyi ujuttamaan luontevasti sinne aika vanhojakin juttuja. Nyt pitää miettiä ihan muita asioita, kaikenlaisia arjen haasteita. Ei vaan huvittanut maata kämpillä jätkien kanssa yhtä paljon kuin aikaisemmin. Se ei johtunut inspiraation puutteesta, vaan kokonaan muista syistä. M: . Muun muassa Uskalla elää -biisiin tuli aika paljonkin ilmaa sen seurauksena. Kiinnostaako ketään? Vaikka kaksikon puheista voisi saada sellaisen käsityksen, että 180 astetta olisi synnyttänyt itsensä melko rennosti ja kivuttomasti, Saikkonen ei tätä allekirjoita. Aikaisemminhan meillä on ollut tämä tyypillinen metallibändihomma, että täydellistä kitarasoundia etsitään kuin jotain Graalin maljaa ja sitten kun se löytyy, ei saa enää puhaltaakaan mikkiin päin. Se vaati Mokomalta spontaania ja tiivistä tekemistä, jossa piti luottaa intuitioon ja kykyyn tehdä nopeita päätöksiä. T: . Saikkonen-Annala oli yksi pientyöryhmä, jossa kappaleita kuljetettiin eteenpäin. T: . Ajateltiin, että näinköhän saisi levyn vielä tänä vuonna valmiiksi. Aikaraja piti. Kuudesta biisistä yksikään ei häviä mielestä missään vaiheessa. Ensimmäisen session biisit kelpasivat lopulta bändille sellaisenaan eikä korjausliikkeitä tarvinnut tehdä, mutta erään mielenkiintoisen piirteen yhtye hoksasi. T: . Idea oli Saikkosen ja siihen vaikuttivat monet syyt. Elämä on nykyään sellaista, ettei ole aikaa räplätä jatkuvasti kitaraa ja miettiä biisejä samalla tavalla kuin ennen. Tehtiin biisejä tällaisena parityöskentelynä, ja ehkä hetkittäin levyllä kuuluu aiempaa enemmän jonkun yksittäisen jätkän sielunmaisema sen seurauksena. M: . Esimerkiksi Kuollut, kuolleempi, kuollein -biisin alku- ja kertsiriffien välissä on aika helvetin monta vuotta. Lopulta levy äänitettiin studiossa kahdessa osassa. Hän ei edes halua, että levyjen tekeminen olisi kivutonta. T: . Jamiteltiinkin sitten aika paljon. M: . Tavallaan se kääntyi vahvuudeksi nyt, kun alettiin tehdä biisejä tammikuussa. Nyt ajateltiin, että meillä on aivan hyvät kamat ja hyvät mikit, ja jos sessioiden soundeista tulee erilaisia, ne on joka tapauksessa hyviä. Kahdessa osassa tekemisestä oli sellainen etu, että kukin kappaleista sai kunnolla huomiota osakseen. Niinpä me ajateltiin, että pitäiskö nyt vähän lasetella enemmän. Kaikki kappaleet oli helvetin tiukkoja, niissä ei ollut yhtään löysää ja ne oli laulettu ihan täyteen. Yksi oli se, että aikataulu oli niin tiukka etenkin tekstittämisen kannalta. Mitä enemmän bändi ratkaisua mietti, sitä paremmalta se alkoi tuntua. Se pakotti irtautumaan arjesta ja raivaamaan sen ajan. Jako kahtia Siinä missä Mokoma on aiemmin työskennellyt voittopuolisesti niin, että biisit on tehty yhdessä treenikämpillä paiskoen ja äänitetty studiossa pienemmissä ryhmissä, nyt mentiin toisin päin. Ja hyviä rokkilevyjä on tehty paljon lyhyemmässäkin ajassa, ei se siitä ole kiinni
Tunnin lenkki kauniissa säässä saattoi riittää tuomaan teksti-idealle muodon. Joka kerta on se pelko perseessä, että milloin tämä loppuu ja kiinnostaako tämä ketään. Laulaja ottaa esimerkin Living Colourista, jonka debyyttilevy Vivid (1988) oli suuri tapaus, mutta suosio laski sittemmin kuin lehmän häntä. Tunsinhan mie sitä itsekin kun kirjoitin sen c-osan tekstin. Annala painottaa, ettei hän oleta ollenkaan, että aiemmin Mokomaa seurailleet ihmiset pysyvät kyydissä jotenkin automaattisesti. M: . Aikaisemmin oli ollut sellainen olo, että täällä me vaan jotain virkataan eikä tiedetä, kiinnostaako se ketään. Tässä haastattelussa miulla on paljon huojentuneempi mieli kuin aiemmissa, kun olen jo saanut vähän palautetta ja on tietty luotto siihen, että tämä kiinnostaa ihmisiä. Tekstipuolella ei ole tällä kertaa mitään yhtenäistä teemaa, vaan sanoituksia syntyi samalla sykkeellä kuin biisejäkin, yksi kerrallaan. M: . Mokoma meni peräti niin pitkälle, että jo kertaalleen painoon mennyt levy piti vielä masteroida uudestaan. Vapaa-kappale on toinen esimerkki. Esimerkiksi Kuinka kävi näin on parisuhdeteksti, joka ei ollut alun perin edes Mokomalle tarkoitettu. M: . Sitten ei ole enää taiteilija vaan muotoilija. Asuntolaina jäi Koska musiikki on monimuotoista, Mokomalla on aina ollut monenlaisia kuulijoita. Sen huomasi siitä, että keikoilla alkoi olla porukkaa. Aiemmin ei ollut, sen jälkeen oli. Annala mainitsee, että Kuoleman laulukunnaat (2006) on hänelle ainoa levy, joka tuntui jo tehdessä siltä, että tätä levyä odotetaan ja tämä kiinnostaa. M: . Jälkikäteen parempi puoliskoni, joka tietenkin on nähnyt tämän arjen ja mitä 38 Inferno kaikkea tässä on meneillään, kuunteli sitä ihmeissään, että miten sie olet voinut kirjoittanut tällaisen tekstin, missä vaiheessa olet muka ajatellut näin! Sanoin etten itsekään tiedä. Kun aikaa oli vähän, inspiraatioon oli luotettava. Vuoden 2003 Kurimus oli selkeä käännekohta ja läpimurto, jolla yhtye löysi oman tinkimättömän linjansa. T: . Saikkonen ei ollut masteriin tyytyväinen ja käski tuhota levyt, jotka oli jo ehditty painaa. Annala nautti intuitiivisesta tekemisestä aina tietynlaiseen itseironiaan asti. M: . Sen. Hän sanoo tiedostavansa, että Mokomalle voi koska tahansa käydä niin. M: . Meillä on edelleen sekä tyttöbiisijengi että metallijengi. Nyt mentiin niin, että samalla filosofialla kuin levylle päätyi parhaat biisit, levylle päätyi myös parhaat tekstit, riippumatta aiheesta. Annala antoi itselleen vapauden kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta, ja joukossa on raportteja, joilla ei ole mitään tekemistä miehen oman elämän kanssa. Nauroin sille ja punastelin sille, mutta aattelin, että antaa mennä! Jos liikaa alkaa kelailla, siinä menettää nopeasti oman taiteellisen identiteetin. T: . Kukaan ei ollut kitara kädessä studiossa sillä meiningillä, että ?kids will love it anyway?! Meillähän on monenlaisia kuuntelijoita, enkä mie ota sitä yhtään itsestäänselvyytenä, että levylle ja keikoille löytyy aina kuulijat. Olen joskus tehnyt johonkin teemaan levyllisen biisejä, eikä se teema ole pysynyt ehjänä loppuun asti. Niitä oli nelinumeroinen määrä. Studiossa ei ollut sen helpompaa. Bändi on halunnut säilyttää ilmaisunsa kaikki puolet, koska jos jostakin luovuttaisiin, se olisi eräänlaista mielistelyä. T: . Voishan tässä alkaa mielistellä jompaakumpaa lohkoa, mutta pitää vaan pitää pää kylmänä. Ei miulla ollut itselläni mitään sellaista sydämelläni. Edelleen tuntuu, että yleisö sulattaa sen, että siellä on Valkoista kohinaa ja Vapaa samalla levyllä, ja se on ihan luontevaa. Kahdeksan albumin diskografiaan mahtuu monenlaisia Mokomia. Jos mie olen maininnut, että levyllä on teema, se on melkein pitänyt syöttää ihmisille, että ne on sen sieltä löytäneet. Annoin itselleni vapauden olla Valkoisen kohinan kohdalla ihan täysi urpo! Nyt kun on lukenut kommentteja siitä, siellä on ollut ilmassa suorastaan myötähäpeää
Se on myös seikka, jota Saikkonen veikkaa keskeiseksi tekijäksi siinä, ettei yhtye ole koskaan ajautunut juuri minkäänlaisiin sisäisiin ongelmiin. Jos mie tahtoisin ihan puhtaasti rahastaa, mie... T: . Takatalvesta tuli hitti. On vain iso nippu kappaleita, joista sitten valitaan ne, joihin halutaan tarttua. Silloinhan me oltaisiin voitu tehdä juuri se valinta, että aletaan tehdä tyttöbiisejä! Meillä oli demo, jolla oli muun muassa Silmäterä ja Takatalvi. Kai mie haluaisin kuulla niitä jonkun sellaisen laulamana, joka on minua häpeilemättömämpi siinä tekemisessä. Vittumainen ääni mutta oma Avoin karjalainen puhekulttuuri näkyy ja kuuluu Annalan ja Saikkosen keskinäisessä kommunikaatiossa. No varmaan ensimmäiseksi! Ja alkaisin tehdä jollekin toiselle, koska tiedän että osaan tehdä hyviä popmelodioi- ?Kyllä sitä kliinistä muoto valio kamaa löytyy tuolta yllin kyllin niille, joita sellainen sattuu kiinnostamaan. Gabi sanoi, että tässä on nyt sellainen biisi, millä Marko maksaa asuntolainansa pois. M: . Ne joihin ei tartuta, jäävät vähin äänin pois. Valintakriteerinä on tunteiden herääminen, ja tunteitahan Mokoma herättää myös ulospäin. Katotaan sille joku toinen paikka. Oltiin tehty jo päätökset, mitä tulee levylle ja mistä tehdään videot. Kun bändi teki yhteisInferno 39. Se meni tosi pitkälle, melkein veriseksi kamppailuksi. Lopettaisit laulamisen! M: . Mehän alettiin muut sanoa heti, että kuunnelkaa nyt jätkät itseänne! T: . Tänä kesänä oli muodostumassa joku ihan älytön tappelu Kuisman (Aalto, kitara) ja Jannen (Hyrkäs, rummut) välille. Jatkuva hölötys ampuu skismanalut alas. M: . Vielä kuvaavampaa on se palaute, jota Kurimuksen demot saivat levymoguleilta. M: . Palaute oli isoilta lafkoilta ihan suoraan sellaista, että jos nämä hevailut jättäisi pois ja keskittyisi tähän pehmeään puoleen, voitaisiin tehdä yhteistyötä. Ei tehty, onneksi. Kurimus oli ensimmäinen levy, jonka julkaisi bändin oma yhtiö Sakara (ks. Päätettiin testata ja annettiin Sonyn porukoille levyn melodiset kappaleet kuunneltavaksi. Sanoin että totta kai, mutta olen hoitanut asiani hyvin ja laina on aika pieni, enkä halua kuulla tätä biisiä levyllä. Tuomo soitti miulle ja kysyi, kiinnostaako asuntolainan maksaminen. Toisella nälkä ja toisella ei, ja sitten tapellaan siitä, syödäänkö tällä pysähdyksellä vai vasta seuraavalla. Asia taisi olla se, milloin syödään lounasta. M: . Se biisi, jonka ne nosti ykköseksi, jätettiin itse asiassa levyltä pois, heh. Aika harvaa se kiinnostaa.? - Tuomo Saikkonen ta. Siitä huomasi, että nyt ollaan oltu vähän kilsoja bussissa, heh. Bändin sisällä ei riidellä siitäkään, mitä biisejä tai kenen biisejä valikoituu levylle. kainalo). On jotenkin kuvaavaa, että isolta levy-yhtiöltä tippunut bändi löysi itsensä omillaan. Kurimusta edeltäviin levyihin (Valu, 1999 ja Mokoman 120 päivää, 2001) bändi suhtautuu nyt kuin ?todella kalliilla tehtyihin demoihin?. EMI-aikoihin yhtiöllä työskennellyt Gabi Hakanen on nykyään Sonyn leivissä, ja bändi kuuntelutti 180 astetta -levyn materiaalia hänellä. T: . jälkeen on sitten taas ollut aina se pelko, että kiinnostaako ketään enää. Vaikka Infernon valistuneella lukijakunnalla lienee tarina tiedossa, kerrataan: Mokoma sai diilin EMI-yhtiöltä heti uransa alussa ja teki kaksi ensimmäistä albumiaan sinne
Se on vittumainen ääni, mutta oma. Siitä äänestä pääsee syksyn mittaan nauttimaan Kerran vielä pojat ja sitten vielä pari kertaa 2012 -kiertueella, joka on jo tätä lukiessasi startannut. Firma perustettiin sitä varten, että Mokoma-hommat hoidetaan. Tuomo Saikkosen mukaan itseluottamusta on riittänyt aina perustamisesta (2003) asti, mutta tekemisen tapa on ollut varsin lyhytjänteinen. . Vähän jäi harmittamaan, että Sydänjuurten (2010) jälkeen kokeiltiin Kalmannäkijää tasan kerran. On parempi kestää vähän turbulenssia välillä. M: . Aika harvaa se kiinnostaa. Tärkeintä on se, että Tuomo viihtyy Sakaran kanssa, koska sehän sitä enimmäkseen pyörittää. Vaikka se ehkä näyttää tietoiselta ärsyttämiseltä, enemmän se oli tietoista itsensä haastamista. Saikkonen nostaa Faith No Moren eräänlaiseksi filosofiseksi esikuvaksi siinä mielessä, että artistilla täytyy olla mahdollisuus tehdä mitä vain. On se tietysti kiva huomata, että ollaan saatu kaikennäköistä aikaiseksi. Kun palaute ei ollut hyvä, sitä ei koskaan kokeiltu toista kertaa. Jos rahaa haluaa, kannattaa tehdä oikeita töitä.. Se pitää riskinottamisen aika kurissa, koska Mokoma-hommia ei haluta ryssiä. työssä Petri Nygårdin kanssa Sarvet esiin -kappaleen vuonna 2010, se näyttäytyi melkein tietoisena ärsyttämisenä. M: . Kysymys on oman vapauden säilyttämisestä! Kyllä sitä kliinistä muotovaliokamaa löytyy tuolta yllin kyllin niille, joita sellainen sattuu kiinnostamaan. Siinä vaiheessa kun yhtiö perustettiin, oli jo kokemusta ja näkemystä ja taitoakin, eli odotukset oli aika kovat. Me ollaan jo totuttu omaan ääneemme. Jos nyt Stam1naa käyttää mittarina, niitten suosio ei suinkaan ole tippunut, mutta kyllä se myynnissä näkyy ihan selvästi, että alas on tultu. Meni tosi pitkään ennen kuin me tajuttiin, että tämähän voi ärsyttää jotakuta. Kun oli isolta levy-yhtiöltä tippunut, lähtökohta oli se, että asiat piti tehdä täsmälleen yhtä hyvin tai paremmin. 40 Inferno Stam1nan komeasta jalometallimyynnistä on tänä vuonna uutisoitu ja Mokomankin levyt myyvät hyviä määriä, mutta musiikkimyynnin yleinen alennustila on väistämättä puraissut myös Sakaraa, tosin pienellä viiveellä. Saikkonen arvioi myynnin pudonneen kolmisenkymmentä prosenttia viiden viimeisen vuoden aikana. . Kiinnityksiin ovat kuuluneet muun muassa Diablo, Teräsbetoni ja YUP, joista kunkin Sakara-ura on toistaiseksi ollut yhden levyn mittainen. Mitään suuria laajennushaluja Saikkosella ei ole. . Stam1na mahtuu siihen oikein mainiosti, ja muutkin joita tähän on otettu. Marko Annala huomauttaa, että sekä bänditoiminta että levy-yhtiön pyörittäminen on luonteeltaan sellaista tekemistä, ettei kannata tehdä jos ei tykkää. . Tuomo Saikkonen keskittyy lafkan toimintaan Mokomasta eniten ja painottaa, että yhtiö tekee mitä lystää, kunhan Mokoma-hommia ei ryssitä. Projekti kerrallaan Jos Mokoma ei ole ollut kovin suunnitelmallinen yhtye, Sakara Recordsillakaan ei ole ollut koskaan mitään suuria visioita. Ennustaminen on mahdotonta, mutta vuositasolla on kuulemma pärjäilty ihan hyvin. Settilistaan on odotettavissa kunnon määrä 180 astetta -levyn kappaleita, ja bändi haluaa tällä kertaa kokeilla jokaista vähintään kaksi kertaa. M: . Silloin tehtiin sitä Kurimusta ja edettiin askel kerrallaan, ja asiat tapahtui jotenkin siinä sivussa. Omilla klubikeikoilla on tietenkin enemmän vapauksia, mutta festareilla on aika kovat paineet sen viihdearvon kannalta. Sakara Records on noussut vajaassa kymme nessä vuodessa merkittäväksi tekijäksi koti maisella mu siikki kentällä. Sehän lähti siitä, että kuultiin että Nygård on tekemässä uutta hevibiisiä ja tarvii bändiä siihen. Nyt voisi kokeilla pari kertaa, vaikka ensipalaute olisikin vähän karu. Meillä on koko syksy siihen aikaa, ja kesällä joutuu kuitenkin muokkaamaan settiä tiiviimmäksi. T: . On hienoa seurata, kun Stam1nan lahjakkaat jätkät ideoi levyä ja Tuomosta on mukava olla siinä mukana. Levy-yhtiö ei tuo taloudellista varmuutta elämään. Keikoilla on ehkä valtaosa sellaisia, jotka on siellä ekaa kertaa tai käy keikalla harvoin, ja nehän haluaa kuulla ne tietyt biisit. Vaikka levyjen teossa ollaan kuinka tinkimättömiä, livepuolella on pakko siirtyä vähän viihdyttäjämoodiin. Ei me perustaessa katseltu mihinkään kymmenen vuoden päähän. Levykauppoja on tippunut, kokonaisia ketjuja hävinnyt ja muuta. Sakara on tehnyt muitakin levyprojekteja harvakseltaan. Vaan silti: . Jos bändi olisi ollut näin suosittu vaikka seitsemän vuotta sitten, kyllähän levyt olisi myyneet ihan järjettömiä määriä. Tehdään muita projekteja silloin kun on aikaa ja rahaa. Ei voi rajata itseltään vaihtoehtoja pois. T:
Lataa raskasta musaa! Maksa kerran ja omista loppuelämäsi. Enslaved Dio Devin Townsend Project Fear Factory Graveyard Behexen The 69 Eyes Sinister Anger Cell Ensiferum The Acacia Strain Anaal Nathrakh Lynyrd Skynyrd Spiders Rush Sons of Otis Ei kuukausimaksuja, ei kopiorajoituksia. Nämä albumit ja 17 miljoonaa muuta biisiä osoitteesta Meteli.net/Downloads essa lait teessa ii im e to lait t kuin
Samana vuonna ilmestyi myös yhtyeen tekemä soundtrack Jets?n?Guns -peliin. Yhtäkkiä latauksia alkoi olla kymmeniätuhansia. Yhteistyö on nyt edennyt juuri ilmestyneeseen viidenteen täyspitkään Rise of a Digital Nationiin. Machinae Supremacy on keikkaillut useaan otteeseen Suomessa ja kiertänyt Children of Bodomin ja Ensiferumin kanssa. Emme todellakaan tienneet, että sellainen yhteisö oli olemassa. Bändihomman lähdettyä kunnolla liikkeelle lai- 42 Inferno toimme biisejä vapaasti ladattavaksi verkkoon. Silloin kuvittelin vielä, että olen yksi harvoista maailmassa, joka on enää kiinnostunut 8-bittisistä soundeista, Machinae Supremacyn laulaja Robert Stjärström kertoo. Robert oli suunnitellut uutta bändiä basistiystävänsä Kahl Hellmerin kanssa, ja he tutustuivat kitaristi Jonas Rörlingiin. . Vuonna 1999 ruotsalainen Elektron julkisti SidStation-syntetisaattorin, joka käyttää SID-äänipiiriä. . Ratkaisusta on ollut paljon hyötyä, mutta yhtye ei suostu olemaan tyylinsä vanki. Nörttipiireistä kuuluisuuteen M achinae Supremacy perustettiin vuonna 2000 Luulajassa. Tajusimme välittömästi, että näiden elementtien yhdistelmä oli todella upea. Robertin käsityksestä poiketen tietokonepiireissä oli yhä olemassa paljon ihmisiä, jotka kuuntelivat SID-musiikkia. Teeman ympärille oli myös perustettu verkkosivuja. . Olin ostanut SIDStationin vähän ennen bändin perustamista. Alexi Laiho ja kumppanit kehuivat meitä parhaimmaksi lämmittelybändikseen koskaan, ja se merkitsi erittäin paljon. Bändin käyntikorttina on alusta asti ollut itse kehitelty määritelmä, ?SID metal?. Myös vuoden 2002 esiintyminen Helsingin Assembly-tietokonefestivaaleilla sementoi yhtyeen asemaa nörttipiireissä. Lopulta yhtye teki sopimuksen brittiläisen Music by Design Recordsin kanssa, jonka kautta ilmestyi ensimmäinen levy Deus Ex Machinae. Leikin SIDStationilla yksissä ensimmäisistä sessioistamme, ja Jonas alkoi heitellä kitarajuttuja omien ideoideni päälle. Kuvittelimme, että vain ystävämme haluaisivat imuroida biisejä itselleen. . Teksti Toni Keränen I KUVA Terhi Ylimäinen I machinaesupremacy.com Ruotsalaisyhtye Machinae Supremacy on käyttänyt perustamisestaan lähtien metallissaan vanhojen tietokonepelien soundeja. Termi tulee 1980-luvun hittitietokoneen Commodore 64:n käyttämästä MOS 6581 -äänipiiristä, jonka kutsumanimi oli SID (Sound Interface Device). 8-bittistä, SIDillä ja muilla vastaavilla äänipiireillä tehtyä musiikkia käytettiin alkuaikojen tietokonepeleissä ja siitä tuli oma musiikkigenrensä. Rob Hubbardin ja Martin Galwayn kaltaiset säveltäjät vihkiytyivät tekemään pelkästään videopelimusiikkia. Digitaalisen musiikin kehittyessä SID-genre luonnollisesti heikkeni, muttei kuollut kokonaan. Ystävystyimme, ja esimerkiksi viime kerralla Helsingissä ollessamme kävimme Bodomin Jaskan luona grillibileissä.. Homma oli levinnyt paljon yli oman kaveripiirimme. Rakas Suomi Suosio kasvoi, ja yhtenä merkittävänä tekijänä oli yhtyeen tekemä coverversio Great Giana Sisters -klassikkopelin tunnuskappaleesta. Suhde maahamme vaikuttaisi olevan lämmin. . Viimevuotinen Ugly World Tour Bodomin ja Ensiferumin kanssa oli uskomaton kokemus. Levy-yhtiön kaaduttua toinen albumi Redeemer julkaistiin alun perin omakustanteena. Sitten tarina sai enemmän sinivalkoisia sävyjä, kun suomalainen Spinefarm kiinnitti bändin talliinsa
Esimerkiksi kitarat todellakin jyräävät tätä nykyä. . Se voi kuitenkin olla myös jarruttava tekijä. Mukaan on tullut jousia, uusimpia syntetisaattorisoundeja ja niin edelleen. Machinae Supremacyn yleinen äänikuva onkin tukevoitunut ja suurentunut vuosien mittaan. Tuo osoittaa vain sen, että me todella nautimme hommasta huolimatta siitä, missä roolissa satumme olemaan. Kombinaatiota voidaan jopa pitää huomionhakuisena kikkailuna. . Ei aivan tavallinen ympäristö esittää energistä metallia. . Se oli ihan hauskaa. Jos tosiaan haluaisimme käyttää SIDiä halpahintaisena kikkana, kaikki kappaleet olisi ympätty täyteen sitä. Ajatus kappaleeseen voi tulla lyhyestä keskustelusta tai pienestä melodianpätkästä. Bändi on kokenut vuosien kuluessa useitakin miehistönvaihdoksia, mutta Robertin ja Jonasin lisäksi Andreas Gerdin on ollut mukana alusta lähtien. Suurimmaksi osaksi se johtuu yksinkertaisesti siitä, että meillä on viimeinkin käytössämme aidosti ammattimaiset laitteet. Ja esimerkiksi Assemblyssä teimme ennätyksen paitamyynnissä. Viime vuonna se soitti toisen kerran Hartwall-areenalla järjestettävässä Assemblyssä, jossa lavan edessä oli toki seisomatilaa yleisölle, mutta valtaosa väestä istui koneidensa ääressä. Kaikkia ei miellytä piipittävien äänien kuunteleminen särökitaroiden seassa. Ruotsalaiset ovat keikoilla varautuneempia ja arempia lähtemään meininkiin mukaan, Robert kertoo. Yhtye on tosin kohdannut Suomessakin vähemmän riehakasta yleisöä. Kun käytämme niitä, niiden tarkoitus on nostaa kappale aivan uudelle tasolle. Onko teillä koskaan tullut tunnetta, että valittu tyyli rajoittaisi liikaa? . Olemme muutenkin tavanneet todella omistautuneita ihailijoita, jotka eivät käy koskaan keikoilla mutta kuuntelevat musiikkiamme päivittäin. . Meille hyvä kappale on kuitenkin etusijalla ja joissakin kappaleissa ei ole ollenkaan syntetisaattoreita. . Käytämme nykyään muutenkin laveammin erilaisia elementtejä ja esimerkiksi muitakin syntetisaattoreita kuin SidStationia. Tärkeintä on, että yhtyeessä on hyviä tyyppejä. KuolemanlaaKso: Uljas UUsi maailma CD/lP/digital 23.11.2012 Eight dirges of Eino leino inspired downer metal. Recommended for fans of Celtic Frost and ajattara. With members and ex-members from Chaosweaver, Verjnuarmu and Elenium, vocals by mikko Kotamäki (swallow the sun, Barren Earth). Production, engineering, mixing, mastering and guest guitars by V.santura (Triptykon and Dark Fortress). opium Warlords: WE mEDiTaTE UnDER ThE PUssy in ThE sKy CD/lP/digital 30.11.2012 new material from s.a.hynninen (aRmanEnsChaFT, aZRaEl RisinG, ORnE, ThE PURiTan, REVEREnD BiZaRRE, sPiRiTUs mORTis). FilE UnDER: Outsider music . Suomesta ei voi olla muutenkaan pitämättä. The Rise of a Digital Nationilla musiikin eri osatekijät ovat aiempaa paremmin sopusoinnussa ja SID-äänetkään eivät hyppää enää niin selkeästi esille. . ?Jos haluaisimme käyttää SIDiä halpahintaisena kikkana, kaikki kappaleet olisi ympätty täyteen sitä.? . Uskon kuitenkin, että enemmistöä kiinnostaa itse sävellys. . Olemme aidosti inspiroituneita tietokonesoundeista. Mielenkiintoista on, että aluksi hän soitti koskettimia, siirtyi sitten kitaraan ja hoitaa nyt basistin tointa järjestyksessään kolmannen basistin Johan Hedlundin erottua viime vuonna. . Olemme myös sisäistäneet paremmin sen, että inspiraatiota voi hakea mistä vain, ei pelkästään jostain yksittäisestä soittimesta tai vaikkapa ihailemistaan bändeistä. avantgarde, psychedelia, surrealism, experimentalism, minimalism, drone, sludge, noise, progressive rock, modern music, heaviness, lightness. jakelu: supersounds.fi. Esimerkiksi fanit siellä ovat parempaa yleisöä kuin kotimaassamme. Se osoittaa, että tyypit todella arvostivat keikkaamme, vaikka moni heistä istui koneillaan. Tärkeintä on hyvä biisi Yhteys tietokonemaailmaan on ollut keskeinen elementti Machinae Supremacyn nousussa kuuluisuuteen. Pitää paikkansa. Tietokonenörtteinä tiedämme itsekin, että kaikki eivät halua poistua näytön ääreltä ja tulla lavan eteen. Toki tiedämme, että meillä on olemassa faneja, jotka määrittelevät kappaleen tasokkuuden suoraan sen perusteella, kuinka paljon siinä on käytetty SID-soundeja. Menneisyydessä sillä osastolla on pitänyt tehdä jos jonkinlaisia kompromisseja
Tiedäthän, että meitä joko rakastaa tai vihaa. Ja jopa fanimme ovat jakautuneita. Lueskelin ihmisten kommentteja biiseistä, ja jopa osalla faneistamme on semmoinen... Lisäksi bändiä syytetään siitä kuuluisasta itsensä myymisestä, vaikka se ei kuulemma voi sietää suurten levy-yhtiöiden asettamia ?taiteellisia rajoja. Yhtye julkaisee tänä syksynä kymmenennen täyspitkänsä, joka tottelee nimeä The Manticore and Other Horrors ja käsittelee vanhoihin mytologioihin perustuvia hirviöitä niin kirjaimellisesta kuin psykoanalyyttisestakin näkökulmasta. ?Jesus is a cunt?-mainoslauseella bändiään muinoin maailmalle lanseerannut keulahahmo kutsuu albumia ?kymmenenneksi käskyksemme. Missä kaupallisuuden ja taiteellisen rehellisyyden raja oikein menee? . Todella mustavalkoista, katolilaista meininkiä. Hän tekee graffititaidetta, on varsinainen graffititerroristi, ja nyt hänen taiteensa myy miljoonia ja taas miljoonia. ja siirtyi pari vuotta sitten suhteellisen itsenäiselle Peaceville-lafkalle. Cradle of Filthissä ja sen ympärillä riittää sanalla sanoen kahtiajakoa. . siinä on jotain, jota en oikein osaa selittää, mutta josta en oikein pidä.? Dani Filth naurahtaa loukkaantuneena. . Mutta, ei kuulu kohteliaisuuskaan. mutta... onko hänellä vähemmän rehtiyttä sen takia, että hän... Jos artisti on todella lahjakas... Se soittaa valtavirran black metalia, joka ei ole koskaan oikeastaan black metalia ollutkaan. sinä kutsut sitä kahtiajaoksi, mutta... Mielestäni raja on häilyvä, kyllä, mutta kyllä minä haluaisin oman purjeveneen. Suffolkin maalaispoika räjähtää äkkinäiseen kovaan nauruun. . Yhteys palaa, ja Dani Filth toteaa puhelimeen, ettei hän välitä, mitä ihmiset hänestä ajattelevat.. Minä en tiedä. Sanotaan, että häntä pidettiin aikoinaan joko keskimittaisena tai suhteellisen lyhyenläntänä. Tekeekö se hänestä vähemmän... Niinpä, kuuluu huokaisu Suffolkin nummilta. En tiedä. minä sanoisin, että se on katolilaisuutta. Miten se toimii taiteessa. En minä sitä välttämättä itseni myymiseksi kutsuisi. Hän lisää vielä jotain, mutta Suffolkin tuuli vie sanat mennessään. . Sitä ei voi tehdä mitään oikein, vai mitä? . Mitä, ne siis vain etsivät syitä valittaa. En valittaisi jos ansaitsisin tarpeeksi rahaa voidakseni ostaa oman henkilökohtaisen purjeveneen. Miesten pituuden keskiarvo on noussut sitten Hitlerin uran huippuvuosien; esimerkiksi vuonna 2010 yli 16-vuotiaiden brittimiesten keskimääräiseksi pituudeksi mitattiin noin 175 senttiä. Dani Filth on metri kuusikymmentäviisi. Hän on kuulu laajasta ääniskaalastaan, kunnianhimostaan, älykkyydestään, itsepäisyydestään ja kusipäisyydestään. Cradle of Filthillä, miehen luotsaamalla ja johtamalla bändillä, on kaiken kaikkiaan 28 ex-jäsentä. Musiikilla josta pidän. . koska hänen taiteensa hyväksytään. Minkä se tekee hänestä. Teksti Riitta Itäkylä I KUVA JamesSharrock I www.theorderofthedragon.com Cradle of Filthin kymmenes täyspitkä kuulostaa punkilta, shokeeraa ja jakaa mielipiteitä. Kolme asiaa, joista Dani Filth ei piittaa, ovat punk, shokeeraaminen ja muiden mielipiteet. Me hirviöt N apoleon-kompleksisiksi kutsutaan epävirallisesti sellaisia (yleensä miespuolisia) henkilöitä, jotka kokevat tiedostamattaan lyhyytensä eräänlaiseksi vammaksi ja pyrkivät näin ollen tavallista suurempiin saavutuksiin elämän eri osa-alueilla. Hitler oli useiden eri lähteiden mukaan pituudeltaan noin 173-senttinen. Ja niin siinä vain käy, että ristiriitaisuuksien ja kliseiden ympäröimä mies osoittautuukin varsin mukavaksi (joskin paikoin myös melko purevaksi ja äkkijyrkäksi) keskustelukumppaniksi. Englannin maaseudulla on tunnetusti huonot verkkoyhteydet, ja näin on myös tähden kotitiluksilla Suffolkissa. Signaalia saa hakea. . Se on minun argumenttini. Todella mustavalkoista. . Se on kaupallinen taidetta ja rajojen rikkomista peräänkuuluttava yhtye, ja Dani Filth itse vaikuttaa varsin lukeneelta kaverilta. Hän tiputtelee mediassa kulturelleja viittauksia kirjallisuuteen ja filosofiaan tämän tästä. 44 Inferno Samalla hän on omaksunut goottiroolinsa esimerkiksi britti-tv:n perjantai-illan viihdeohjelmissa ja joutunut niin yleisön kuin juontajienkin julkisen vinoilun kohteeksi. vaatimattomuus ei kuulu hänen tunnetuimpiin piirteisiinsä. Joten minä lueskelin niitä, ja osa kommenteista meni, että ?minä todella pidän uudesta biisistä... otetaan esimerkiksi Banksy. Niin se on! Siltä se joskus vaikuttaa. Ei minkäänlaista keskitietä. Miten sitten itse puolustaisit bändiäsi. Minun piti kävellä tänne ylös kukkulan päälle, joten yhteys saattaa olla meluisa, hän pahoittelee keskustelun alussa. Paskat muista Cradle of Filth on solistinsa tavoin ristiriitainen paketti
siihen liittyvien mielikuvien takia? . Ei, ei, luulen että monet ovat päätyneet tuohon pressitiedotteen takia. Mielestä- ni se on termi, joka ei istu hyvin, koska ihmisille tulee mieleen joku likainen teini, jolla on kasvolävistyksiä. Ja se ei oikein istu CoF-faneihin. Senkö takia et pidä koko termistä . Ehkä. Solisti myöntää kuitenkin, että levyllä kuuluu 80-luvun asenne yhdistettynä moderniin soundiin. . ?Olemme P koskaan eter Pan, emme kasva aik uiseksi.? Varmistan vielä, että kuulin oikein: et siis välitä? . Pidän esimerkiksi Gorilla Biscuitsistä, Bad Religionistä, Circle Jerksistä ja sen semmoisesta, yhä tänäkin päivänä. Nimeäsi ei yleensä yhdistetä moisiin bändeihin, joten laaja musiikkimakusihan on pelkästään positiivinen asia. . Ennen ajattelin ja tuhlasin aikaani pohtimalla liikaa ja huolestumalla siitä, mitä muut tuntevat. Ennen välitin. En enää, en. Ja minä kyllä pidän amerikkalaisesta hardcoresta, jota kaikki Amerikassa kutsuvat punkiksi, mutta äh, se on hirveää. Mikä siinä on hirve? En saa sanottua lausetta loppuun, kun Dani hyökkää tuon kieltämättä ylikäytetyn ja usein väärinymmärretynkin sanan kimppuun ja selventää, kuinka uutta CoF-levyä tulee oikeaoppisesti kuvailla. . Luulen niin. Vihaan sanaa ?punk?. Olemme kehittyneet, ja siellä on paljon aggroriffejä. Käyttäisin mieluummin sanaa ?aggro. Olin skeittari ennen kuin kuuntelin black metalia. Puhelinlinjalla rätisee taas kimakka, kova nauru. . Danin mukaan kyseessä on varsin tietoisesti ja suunnitelmallisesti rakennettu sävynmuutos, mutta hän halveksuu käyttämääni terminologiaa. . ?Vähän niin kuin punkmainen meininki.. kuin ?punk?. Sitä seuraa uusi kipakka naurunremakka, joka kuitenkin loppuu kuin seinään. Inferno 45. Et sanoisi noin, jos tietäisit, mitä kaikkea muuta kuuntelen, kuuluu hieman mystinen vastaus. Sitten päätin, että vitut siitä. Hirveä punk The Manticore and Other Horrors on hyökkäävän raaka, fantasianmakuinen metallinen punkräkäisy. Vähän enemmän aggroriffejä, ja lisäksi se kuulostaa perinteisen brittiläiseltä, kuuluu tarkennus. Punkvertailut ovat siis varsin luonnollisia. . No joo, mies myöntyy lopulta.
Kyllä, se shokeerasi, mutta teimme muitakin asioita, kuten jouduimme pidätetyiksi Vatikaanissa. Kuten sanottu, siihen on mahtunut paljon kahtiajakoa ja ristiriitaa, tai, kuten mies itse haluaa sanoa, ?katolilaisuutta?. Se tulee piinaamaan minua yrittäessäni päästä taivaaseen... Mies kikattaa hetken, kunnes jatkaa taas vakavana: . Oletko kanssani samaa vai eri mieltä. No niin, mene eteenpäin, kuuluu käsky. Ei auta kuin totella. Uusi levy tuo siis mukanaan uudenlaista Filthiä. Se vain meni niin. Korvaaja on jo löytynyt, mutta Filth tyytyy mainitsemaan uuden basistin melko lyhyesti. . Dave ei ollut mukana bassomiel. Se tekee tästä arvaamattomamman. Minulta kysyttiin tässä joku päivä, että olenko saavuttanut kaiken haluamani, ja vastasin, että luulen niin. Yleisesti ottaen, kun bändit liikkuvat pois kristinuskon teemoista, ne kypsyvät ja tulevat mielenkiintoisemmiksi, joskin niiden shokkiarvo samalla vähenee. Ja se taitaa myös antaa oman lisänsä tälle uudelle persoonalle, siis sille että tämä uusin levy on vähän erilainen. Missä mielessä se on erilainen? . Yksi tyyppi sanoi minulle tässä hiljattain, että jos aiotte tehdä uuden teemalevyn, teidän täytyy tehdä semmoinen, joka kertoo Jekyllistä ja Heidistä. Hah, minä nauroin sille. punkmaisuus, Filth lisää kuivasti naurahtaen. . , ja se ?Ylitimme rajan aa piin tulee varmasti maam ole maan meitä ku piinaa me asti. That?s silly, Filth lisää ja puhelinlinja täyttyy kuivasta brittisarkasmista. Olet maininnut useasti ihailevasi sellaisia kirjailijoita kuin Nietzsche ja Byron, koska he repivät alas erinäisiä raja-aitoja. Onko sinulla samanlaisia aikeita Cradle of Filthin suhteen? Suffolkin kukkulalla tuulee ja linjalle laskeutuu parin sekunnin hiljaisuus. . Ajattelin että 46 Inferno sehän olisi hienoa, päivisin hän on arvostettu gootti ja öisin raiskaajatransu! Naurunkikatus raikaa taas. . Painopiste on lovecraftmaisissa hirviöissä, ja kuulun kirjailijan tapaan myös Dani Filth haluaa raivata tarinoillaan tietä ihmismielen pimeämpiin sopukoihin. Niin sanottu teemalevy kyseessä ei kuitenkaan ole. . ei, ei oikeastaan, kuuluu sitten vastaus. . Ei koskaan! Hahhaha! Olemme Peter Pan, emme koskaan kasva aikuiseksi. No mutta mielestäni olette jo kasvaneet. Dani kertoo miehen panoksen vähentyneen pikkuhiljaa ennen lopullista eroa. . Hmmm... Basisti Dave Pybus jätti bändin keväällä ja keskittyi mieluummin Prong-yhtyeen kiertueeseen. Ei ollut mitään tarkoituksellista shokkiarvoa. Mikä on shokkiarvon merkitys sinulle taiteilijana? Dani Filth ei enää nauraa kikata, vaan miettii vakavana kysymystä siellä jossain Englannin maaseudulla, kukkulan huipulla. . Ei liene sattumaa, että Filth valitsee kristillisen terminologian; soihan mainittu uskonto hänelle eräitä uran huippukohtia ja suurta huomiota maailman medioissa. Kun puhutaan kiistanalaisuudesta, Jesus is a cunt -paidoista ja niin edelleen, mielestäni, kun olette kehittyneet ja kypsyneet? Linjalta kuuluu epäselvää mutinaa ja sitten kaukainen, tuulenpuuskan mukana kuultava huudahdus: ?Never!? Ai että ei koskaan, sanoitko? . Se kuulostaa shokkitaktiikalta, mutta ihmisten shokeeraaminen oli vain niin helppoa, tiedät kai. . Ja mitä tapahtuu kun myyn miljoonia. Lukuisista ex-jäsenistä, riidoista ja vastoinkäymisistä huolimatta nimensä virallisesti Dani Filthiksi muuttanut entinen herra Daniel Lloyd Davey vetää bändiään väsymättä eteenpäin ja puhuu uusimmasta miehistönmuutoksesta tottuneeseen tapaan. Se, ettei tämä ole teemalevy, kuten kaksi edellistä. Mutta, enpä tiedä. Sitä kuvittelee kaikkien eri asteiden kohdalla, että voi saada jonkin myyttisen ominaisuuden niin kuin uuden voiman jossain videopelissä. . mutta älykästä se ei ole.. Mainitse sana ?islam?, lisää vähän shokkia ja siinä sinulla on jo valmiina iso mehevä homma. . Teemalevythän ovat aika rajoittavia siinä mielessä, että niillä ei voi oikein muuttaa esimerkiksi biisien järjestystä, joten tämän suhteen tunsimme itsemme vapaammiksi. Nuorena sitä on semmoisia kunnianhimoja, ja sitä miettii, että mitä sitten kun myyn tuhansia levyjä. Niinpä ylitimme sen, ja se tulee varmasti piinaamaan meitä kuolemaamme asti. Luulen hänen tarkoittaneen Jekylliä ja Hydea, mutta tämä tyyppi lausui sen ?heidi?. Sanoin, että ei tosiaankaan. No se koko homma, johon aiemmin viittasit. Urani, usko tai älä, kukkii yhä. Cradle of Filthin ura on jatkunut jo yli kaksi vuosikymmentä. Tiedätkö kuule, ei se ole vähentynyt. Ja onhan tällä suuri yhteinen tekijä: hirviöt, olivat ne sitten kirjaimellisia, myyttisiä tai henkilökohtaisia demoneita, jotka liittyvät pelkoon, syyllisyyteen ja epäluuloon. . (suomeksi mantikori) viittaa alun perin persialaiseen myyttiin, jossa ihmisen ja leijonan risteytys hyökkää ihmisten kimppuun ja syö heitä teurastajanhampaillaan. Kummallista mutta totta, jätkän nimi on Daniel Firth... mikä vähän sekoittaa asioita välillä, hän toteaa sarkastisesti. Jekyll ja Heidi Uuden albumin ?Manticore. Jokainen biisi on oma tarinansa, satelliitti, joka kiertää pääteemaa, jota ei oikeastaan sen tarkemmin eritellä. ?Tuota rajaa ette voi ylittää, vaan teidän on tehtävä näin.. Uusi sävy ja niin edelleen, tuotanto, whatever... Muissa kappaleissa käsitellään muun muassa ihmissusia ja, tietenkin, vampyyreitä. Tarkoitan, että luulen saavuttaneeni kaiken sen, minkä halusin saavuttaa. Se tulee s ittäe säni maan minua yr een...? päästä taivaas . Meiltä odotetaan sitä, mikä on tietenkin oma vikamme. Olemmehan tehneet kokonaista neljä konseptilevyä. . Olimme vain semmoisia ihmisiä, joilla ei ollut minkäänlaisia sääntöjä. Ei sitä olisi voinut etukäteen ohjelmoida tai suunnitella, se oli täysi vahinko. Semmoisen tai jonkin muun shokkitempauksen tekeminen saattaa toki vaatia munaa... Sitä ei koskaan ollut. anteeksi riffimielessä, viimeisten parin levyn aikana, joten hän ei ole kirjoittanut mitään tällekään levylle
Vältä huonoa musiikkia! No 10/2012 | 12.10.2012 - 9.11.2012 | 6,40? ?? humisevia tuulia ja saada ne puhumaan. ?Yritämme koskettaa puiden latvoissa Rs THe Kille aa ja stadionrockia, Jehov Amerikan myyttejä TulevAisuudeN TusiNA 2013 ensi vuoden suosikit ovat täällä! sHes BAT foR lA puhuu sensuelli mystikko www.rumba.fi Hexvesselin Mat McNerney Äijiä vai akkoja? Hynynen, Annala ja Rautiainen puhuvat äijähevin hulluista vuosista
Totuus oli, ettei minusta ollut rock- tai metallilaulajaksi alkuunkaan. Opettelin kaikki biisit salaa kitarallani siinä toivossa, että he tarvitsisivat myös uuden soittajan. Lopulta Arjen päätyikin bändiin kitaristiksi. . Suuruudenhullu progeoopperamestari. Ja kun aloin työskennellä Ayreonin parissa, olin käytännössä heittänyt pyyhkeen kehään. Uskoin tekeväni jotain, mille muut nauraisivat kuorossa. Siskollani oli akustinen kitara, jota hän ei koskaan soittanut. Yritimme vanhojen bändieni kanssa tehdä juuri sitä, mitä levy-yhtiöt ja ihmiset halusivat kuulla. Hollantilaista Arjen Lucassenia ja hänen elämäntyötään Ayreonin, Star Onen, Stream of Passionin ja soolotuotantonsa muodossa ei voi kuvailla parilla sanalla, mutta yksi on vakio: Lucassen tekee kaiken täydestä sydämestään. Sähkölinnan yksinäinen progevelho A ina kun Arjen Lucassenin kanssa juttelee, mies tuntuu olevan hyvällä tuulella ja suorastaan huokuu pikkupoikamaista innostusta musiikkia kohtaan. Kun lähdemme muistelemaan Arjenin viidelle vuosikymmenelle yltänyttä muusikonuraa, hän itse ei osaa ajatella tätä matkaa urana vaan ennemmin sattumien vuoristoratana. . Bodinen kaverit olivat ehkä hieman liian kapeakatseisia musiikkimaultaan, ja muihin suuntiin tähyillessäni kävi niinkin hauskasti, että eräällä keikalla meitä lämmitteli nuori ja nälkäinen bändi nimeltä Vengeance.. Albumillisen täysin rajatonta rockoopperaa, jolla on mukana kourallinen todella erilaisia laulajia, fantasiamainen konsepti ja paljon viitteitä monenlaiseen musiikkiin. Muusikoksi vaikka väkisin Harva tietää, että mainittu on rockin mittakaavassa pientä verrattuna siihen, mitä Arjenin elämässä tapahtui tätä ennen. Hypätäänpä siis ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin. Usein musikaalisten ihmisten juuret juontuvat musikaalisiin perheisiin, jotka toimivat kaikessa muussakin ensimmäisinä esikuvina ja vaikuttajina. Kun olin 12- tai 13-vuotias, isoäitini pani merkille innostukseni musiikkiin ja hankki minulle ihan ensimmäisen akustisen kitarani. Itse taas olin jo lapsena suorastaan liimattu kiinni radioon, ja kun puhutaan 60-luvusta, tämä tarkoitti tietenkin valtavaa annosta The Beatlesia ja muita aikalaisia. Teksti Aki Nuopponen I KUVA Chris Dessaigne I www.arjenlucassen.com Parimetrinen ikuinen tukkarokkaaja. Siinä se! . Arjen naureskelee olevansa poikkeus tähän sääntöön. 48 Inferno . Päätin laittaa kaiken peliin. Jo ensimmäisen vuoden aikana opin enemmän kitaransoitosta kuin koko aiemman elämäni aikana yhteensä. 90-luvun puolivälissä olin täysin hukassa. Jo tätä ennen Arjen oli ehtinyt soittaa pienissä coverviritelmissä. . Jossain vaiheessa Bodine etsi uutta laulajaa ja he ottivat yhteyttä minuun. Kaikki muut Bodinen jäsenet olivat noin kymmenen vuotta minua vanhempia ja seuraavat neljä vuotta yhtyeessä olivat ehkä elämäni tärkein koulu musiikin tekemisen ja sen soittamisen suhteen. Olin soittanut liian menestyneessä bändissä ja tehnyt täysin epärehellisen sooloalbumin. Vanhempani eivät ole varmaan koskaan koskeneet yhteenkään instrumenttiin, ja totta puhuakseni, heillä ei taida edes olla musiikkimakua! Isäni kuunteli Louis Armstrongia ja äitini korkeintaan Rod Stewartia. Saimme aikaiseksi paljon hetkellistä hurmosta, mutta ei se ollut kovin kauaskantoista. Koko ?urani. Lähdin toteuttamaan omia unelmiani miettimättä muiden mielipiteitä ja tein musiikkia itselleni. Tämä modernin progerockin ja -metallin tärkeimpien tekijöiden joukkoon nostettu hujoppi on tullut tunnetuksi erityisesti vuonna 1995 The Final Experiment -debyyttinsä julkaisseesta Ayreonista ja siitä haarautuneista projekteista, mutta vuonna 1995 Arjen oli jo 35-vuotias ja Ayreonin ensimmäisen albumin piti nimensä mukaisesti olla se viimeinen miehen muusikonuralla. . Epäkiitollisesti olin ihan liian laiska opetellakseni soittamaan sitä oikeasti! Mutta musiikki oli pakkomielteeni. Tiesin haluavani tehdä sitä. Ensimmäiseksi merkittäväksi bändikseen Arjen nimeää vuonna 1976 perustetun Bodinen, jossa Arjen itse vaikutti neljän vuoden ajan 80-luvun alussa. Muistan kun olimme heidän treeniksellään ja kauhistelin, kuinka näin nuori bändi oli pullollaan paljon meitä parempia soittajia. Tuolloisen bändini rumpalin soitonopettaja soitti bändissä nimeltä Bodine. Korneista teemoista kultaa valava visionääri. on yhtä suurta ironiaa
Rockstarailun lyhyt oppimäärä Suomalaisesta näkökulmasta Vengeance ei välttämättä soita kovinkaan monien kelloja. Kyseessä oli vuonna 1983 perustettu hard rock -yhtye, josta kasvoi muutaman albumin ja keikkailun myötä aikansa suurin bändi Hollannissa. . Bändeissä soittamisessa on tietenkin aina se puoli, että kun aikaa kuluu ja ihmiset muuttuvat, ajaudutaan toisinaan yhä enemmän kompromisseihin. Vengeance soitti monipuolista hevirockia Dion ja Rainbow?n hengessä. Minäkin nautin keikkailusta ja hauskanpidosta tuolloin, mutta huumeet ja muu sekoilu ei lopulta ollut minua varten. Tulos tai ulos Kuvitelkaa tilanne, jossa olette soittaneet huippusuositussa bändissä ja jatkuvan nousukiidon muututtua täydeksi romahdukseksi olisi vain jatkettava muusikkona eteenpäin. Arjenin kohdalla tämä johti siihen vaietuimpaan tuotokseen miehen uralla, sooloalbumiin Pools of Sorrow ~ Waves of Joy (1993). Inferno 49. Runsaalla alkoholilla kostutettuna! Se oli kuin koulukirjaesimerkki rockbändin elämästä, mutta siinä missä joillakin tämä kestää vuosikymmeniä, me ajoimme itsemme loppuun nopeasti. Riitelimme jatkuvasti ja kiertueemme olivat silkkaa seksiä, huumeita ja rokkia. Jos basisti pitää Bon Jovista, kitaristi Rushista, laulaja Saxonista ja rumpali AC/DC:stä, levyjen on muistutettava näitä kaikkia ja lopulta se ei ole täysin mieleen kenellekään. . Fanitin heitä niin paljon, etten ollut ihan tosissani, kun ehdotin itseäni bändin uudeksi kitaristiksi näiden kysellessä minulta, tuntisinko ketään joka voisi liittyä bändiin. Jos Bodinen ajat olivat kuin oppivuosia minulle, Vengeance oli rock?n?roll-elämää pahimmillaan! Kiersimme 80ja 90-lukujen taitteessa maailmaa keikkaillen, ja nuo ajat olivat niin villiä rokkielämää, että voisin kertoa niiltä tuhat ja yksi tarinaa, jollaisia kerrotaan yleensä vain kuppi kädessä. . Niin siinä kuitenkin kävi, että vuonna 1984 jätin Bodinen taakseni ja liityin Vengeanceen, jossa viihdyin kahdeksan vuoden ajan.
Päätin tehdä niin itseni näköisen levyn kuin mahdollista miettimättä yhtään, mitä levystä tultaisiin ajattelemaan. Universal Migrator-, The Human Equation- ja 01011001-tupla-albumit olivat toinen toistaan uskaliaampia mammutteja, joilla Arjen päästi mielikuvituksensa toden teolla valloilleen. Halusin palata takaisin tunnetilaan, joka vallitsi ensimmäistä Ayreon-albumia tehdessä. Ennen Ayreonin 01011001-albumin (2008) julkaisua hän ehti käydä läpi avioeron ja sairastumisen aiheuttaman masennuksen, mikä heijastui Arjenin albumeihin vuosien ajan. Aluksi soitin Ayreonin levyille lähes kaiken itse ja yritin haalia lähipiiristä mukaan laulajia ja soittajia. Totta puhuakseni ei tarvitse mennä ajassa edes noin pitkälle taaksepäin, koska Ayreonin kokoelmalevyä kootessani jouduin kuuntelemaan kaikki levyni uudelleen. Ayreonin teema ja universumi kasvoivat valtavaksi verkostoksi, jonka välitilinpäätöksenä toimi Timeline-kokoelma vuonna 2009. Sadan jäsenen orkesteri Kun puhutaan Ayreonista, ei voi olla nostamatta esille uskomattomia laulajia ja soittajia. Levy oli täydellinen floppi, mutta jossain kappaleiden seassa saattoi aistia niitä keskiaikaisia melodioita ja rockoopperamaisia sanoituksia, joista Ayreon tuli hyvin nopeasti tunnetuksi. Muusikonurani oli kuitenkin todella heikoilla jäillä. Levyn biisit yrittivät olla todella isoja hittejä, mutta ei niitä kukaan halunnut kuunnella. Suurella sydämellä. Universal Migrator -albumeilla toteutui myös käsittämätön haave, kun sain Bruce Dickinsonin lähtemään mukaan ja olin sentään fanittanut häntä 70-luvusta asti. Ayreonin kansilehtisiä selatessa on helppoa kuvitella, että parikymmentä laulajaa ja kourallinen soittajia on osallistunut levyjen tekoon noin vain, mutta totuus on toinen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, eikä Arjen osaa nostaa ketään toisen yläpuolelle. . Mietin, miten paljon olen nähnyt kaiken muuttuvan ympärilläni viimeisen 20?30 vuoden aikana, ja keksin konseptin, jossa syväjäädytetty ihminen yrittää soveltua kymmenen kertaa suurempiin muutoksiin 200 vuoden päässä tulevaisuudessa. Vanhempani eivät ole varmaan koskaan koskeneet yhteenkään instrumenttiin!? . Ja arvaa mitä. Jos sitä oli lainkaan. Joskus valtavan riskin ottaminen todellakin kannattaa. Ayreonin The Final Experiment (1995) ja Into the Electric Castle (1998) olivat uhkarohkeita albumeja. Vai mitä sanotte nimistä kuten Devin Townsend, Mikael Åkerfeldt, Bruce Dickinson, Daniel Gildenlöw, Jorn Lande, Johan Edlund, Anneke van Giersbergen tai Fish. . En edes minä! . Siinä missä Arjenin kolme edellistä levyä olivat melkoisen synkkiä levytyksiä, 70?80-lukuja huokuva levy edustaa jotain täysin päinvastaista. . Palasin henkilökohtaisten suosikkieni äärelle, ja vaikka levyllä on paljon hauskojakin kappaleita, se on lopulta todella tärkeä ja henkilökohtainen levy itselleni. Arjen naureskelee aikoneensa tehdä semiakustisen levyn, joka karkasi käsistä. . 01011001 kertoi ihmiskunnan lopusta, Guilt Machinen albumi masentuneisuudesta ja Star Onen kakkoslevy maailmanlopun jälkeisistä ajoista. Takaisin alkulähteille Elämänilon jälleen löytänyt Arjen julkaisi tänä vuonna toisen sooloalbuminsa Lost in the New Realin. Kun olin ollut noin monta vuotta huipulla, lähdin tavoittelemaan silkkaa kaupallista menestystä keinoja kaihtamatta. Tuloksena oli väkisin väännetty sotku ties mitä poppia, rockia ja countrya. Albumin suurin kysymys lienee, miten voimme tulevaisuudessa enää erottaa todellisen epätodesta. Niin kilt50 Inferno tinä ihmisenä kuin Arjen tunnetaankin, muuttuu tämän ääni nopeasti vakavammaksi, kun muistutan häntä kuulemistani epäonnisemmista tarinoista. . Toisinaan äänitykset on tehty niin kireällä aikataululla ja välinpitämättömästi, ettei tuloksena ole ollut mitään käyttökelpoista. Olin kuin kaistapää, kun lähettelin ties miten monelle muusikoille ja laulajille viestejä, joissa kyselin heitä mukaan projekteihini. Tältä pohjalta valettiin perustukset Ayreonille, ja yhteistyöni Edin (Warby, rummut) ja monien laulajien kanssa on kantanut nykyhetkeen asti. Tästä alkoi valtava vyöry, joka ei ole päättynyt vieläkään. Tämä voi kuulostaa todella ylimieliseltä, mutta minusta tuntuu että rakastaisin näitä albumeita yli kaiken! Olin jo nuorena melkoinen scifi- ja fantasiafani, joka rakasti seikkailullisia rock- ja progebändejä enemmän kuin mitään. . Esimerkiksi Marillionista minulle tutuksi tullutta Fishiä lensin tapaamaan Skotlantiin, missä ryyppäsimme ja äänitimme laulut hänen omalla studiollaan. Käsittämätöntä! . Jotkut ovat innostuneet kutsusta, mutta eivät ole koskaan ilmaantuneet äänityksiin. Jo näillä levyillä vuosikymmenten takaisen progen ja rockoopperoiden henki löi sopuisasti kättä modernien elektronisuuksien ja metallin kanssa, mistä oli tuleva Ayreonin kivijalka. . Olen työskennellyt yli sadan mahtavan laulajan kanssa ja jokaisella heistä on ollut valtava vaikutus albumeihini. Tietenkin omien sankarien kanssa työskentely on ollut aina täysin ainutlaatuista. Tulen toimeen suurin piirtein kaikkien ihmisten kanssa ja olen työskennellyt joidenkin todella itsepäisten ja omalaatuisten persoonien kanssa, mutta suurimmat persoonat ovat usein myös suurimpia muusikoita. Arjenin versouduttua aina avaruus- ja jopa goottiheviin asti Star Onen ja Stream of Passionin merkeissä mies ajautui loppuun palamiseen. Se on vaikeaa jo nykyään. Koska sekä haastattelija että haastateltava ovat valtavia aikamatkailuteeman ystäviä, spekuloidaan todella kornilla tilanteella: mitä nuori Arjen Lucassen olisi mieltä, jos saisi kuulla tulevaisuuden itsensä säveltämää musiikkia? . Jopa vanhat bändikaverini soittelivat minulle ja kyselivät, mitä helvettiä olen oikein mennyt tekemään. Liian monesti huomasin ihailevani ihan liikaa omia tekemisiäni, Arjen räjähtää nauramaan.. Halusin tarinan olevan realistinen Ayreonin scifioopperoihini verrattuna. Into the Electric Castlella sain työskennellä ensimmäistä kertaa Anneken kanssa, ja tarvitseeko minun sanoa mitään? Hän on kenties upein naislaulaja ikinä
tUtUstUmisHintaan 5 euroa! . 12,90 euroa tilaa eroa ur m ,90e u n 3 12 ) 0 eUr 7 , 6 n 2 Vai rmaalisti (no leHtipisteissä ja ärrillä 26.10. UUdistUnUt Hifimaailma! 3 numeroa VaIn tUtUstUmistarjoUs. www.hifimaailma.fi/tarjous
Vincent jäi omaan epäonnisten levytysprojektien, henkilökohtaisten tragedioiden ja oikeustaistelujen limboon.. Creatures of the Night (1982) ja erityisesti Lick It Up (1983) sisälsivät runsaasti Vincentin panosta, ja ne sekä palauttivat yhtyeen hard rock -ilmaisuun että kurottelivat kohti uudenlaista, metallisempaa KISS-soundia. Vincent kuitenkin erotettiin jo Lick It Upin kiertueen päätteeksi, kun rahalliset, taiteelliset ja henkilökohtaiset erimielisyydet olivat saaneet välit kiristymään. Syytökset osuvat oikeaan, mutta juuri tuossa rämäpäisessä soundissa onkin koko homman viehätys. Debyyttilevyn kitaroista voi kuulla, että ne on nauhoitettu jumalattoman isolla volyymilla ja vimmaisella asenteella. Härskiä kokonaisuutta täydentää Fleischmanin korkea ja feminiininen laulutapa. Jäsenten vaatteet, meikit ja hiukset olivat jopa 1980-luvun mittapuulla shokeeraavia ja päävärinä toimi pinkki. Vincent heittelee sekä supernopeita purskahduksia että vibrakammen avulla luotuja vinkaisuja pitkin biisejä, kuin merkatakseen reviiriä, jotta kuulija tietää, kenen projektista tässä onkaan kyse. Itsetarkoituksellinen kitarahurjastelu on huipussaan Animalin lähes minuutin kestävässä lopukkeessa, jossa koko muu bändi hiljenee välillä kokonaan ja kitara jatkaa tikkaustaan. 52 Inferno Vincentin soittoa on moitittu epätarkaksi ja liian paljon säröön ja kiertoon nojaavaksi. Rock viljelee kasarimaisesti lätkyttävän kompin sekaan konekiväärimäisiä tomifillejä, joita kuulee nykyisin esimerkiksi hipsterisuosikki Sleigh Bellsin kappaleissa. Kaiken vauhdin ja vaarallisten tilanteiden ytimessä ovat kuitenkin äärimmäisen tarttuvat kappaleet. KISSin johtokaksikko Gene Simmons ja Paul Stanley syytti Vincentin vaikeaa ja itsetuhoista luonnetta, ja samat syytökset ovat jatkuneet muiden toimesta läpi Vincentin uran. Vincent ei kuitenkaan lannistunut vaan perusti oman Invasionkokoonpanonsa. Ensinnäkin Vincent vapauttaa kitaransoittonsa aivan uudelle tasolle. Avausbiisistä lähtien hillittömällä feedbackillä soitettu kitara ulisee ja möyrii kuin demoni helvetistä. Kitarasoolot puolestaan ovat lähes pelkästään niin sanottua tiluttelua, eikä revittely rajoitu vain rajattuihin osioihin. Kun sellainen ääni kirkuu ilmoille seksuaalisella kuvastolla marinoituja ja välillä suorastaan sadomasokistisia lyriikoita, vaikutelma on varsin perverssi. Fleischman oli ehtinyt jo riitaantua Vincentin kanssa ja erota ennen Boyz Are Gonna Rockin videon kuvauksia, ja hänen osuutensa tuotoksella esittää uusi laulaja Mark Slaughter. Rumpaliksi löydettiin kovaa iskevä Bobby Rock. VVI:n vuoden 1986 debyyttilevyn juuret ovat KISSin ajoissa, sillä vuonna 1996 Norjan KISS Armylle antamassaan haastattelussa Vincent kertoo ainakin Twisted-, Animal- ja Boyz Are Gonna Rock -kappaleiden olleen tarkoitetut KISSin Animalizelle. Rummut ovat myös linjassa. Bobby Rock on myöhemmin kertonut, että Vincent halusi rumpujen kuulostavan mahdollisimman konemaisilta ja tarkoilta. miehen, joka oli esitellyt aikanaan Randy Rhoadsin Ozzy Osbournelle. Laulusta vastasi Vincentin vanha yhteistyökumppani Robert Fleischman, joka oli lyhyen aikaa kuulunut myös Journeyyhtyeeseen 1970-luvun lopulla. Muut jäsenet alkoivat myös olla kyllästyneitä Vincentin luonteeseen. Mukaan hän sai basisti Dana Strumin . Kitarat kiertävät ja bändi panee liekkien keskellä koko lavakalustonsa paskaksi. Toiselle levylle tultaessa VVI:n imago oli seestynyt, ja All Systems Go?n (1988) tuotantojälki oli paljon silotellumpaa. Vauhdikkaassa videossa ja varsinkin sen lopetuksessa tiivistyy loistavasti bändin energia ja sähköinen uhkaavuus. Teksti Toni Keränen Vinnie Vincent Invasion Vinnie Vincent Invasion Chrysalis 1986 Entinen KISS-kitaristi pukeutui pinkkiin ja antoi mennä. Vaaleanpunainen raivo Kitaristi Vinnie Vincent oli mukana palauttamassa KISSiä suursuosioon 1970?80-luvun taitteen mielenkiintoisten mutta suosiota nakertaneiden kokeilujen jälkeen. Slaughter ja Strum perustivat Slaughterin, ja Rock jatkoi uraansa muun muassa Nitrossa ja Nelsonissa. Toisaalta viimeksi mainittu biisi oli nauhoitettu jo vuoden 1982 Warriordemolle ja sen alkuperäinen säkeistö napattiin Lick It Upilta löytyvään On The 8th Day -biisiin. KISS-materiaaliin verrattuna VVI:n debyyttiin on kuitenkin ruiskutettu aimo annos hormoneja ja silkkaa raivoa. Vincent oli tähän mennessä ehtinyt teroittaa sävellyskynäänsä tekemällä biisejä muun muassa Banglesille ja Onnen päivät -tv-sarjaan, joten hänellä oli vankka osaaminen popkoukkujen käytöstä. Baby-O on paras esimerkki villin hard rockin ja sydäntäsärkevän melodisuuden liitosta. Vaikutelma on samaan aikaan suloinen ja uhkaava. Sama houkutteleva ristiriita jatkui Vinnie Vincent Invasionin äärimmilleen viedyssä glamimagossa
Levy ei ollut huono, mutta kun samoja aihioita pyöriteltiin jo viidennen pitkäsoiton mitassa, olin valmis laskemaan brittiduon osaltani kalmojen kuoppaan. Passion (2011) jäi tämän vuoksi tarkistamatta. Sanoituksiahan Anaal Nathrakhin levypapereista on turha etsiä. Ja sehän on. Ja mitä minun korvani kuulevatkaan: kyseessähän on peräti hurja ja luomisvoimaa osoittava kiekko. Että kokeillaan nyt sitten, kun ei tarvitse edes pyllyään penkistä nostaa. Voittoa kertyy kuitenkin siksi, että jätkät ovat järjestäneet vanhat palikkansa melko lailla optimaaliseen järjestykseen. Musiikin mielipuolisen raivokas fiilis on tallessa. Nimittäin! Tyyli ei ole muuttunut miksikään, eli nämä ideat on todellakin jo kuultu. Kuulostaa varmasti epämääräiseltä, mutta bändillä on ollut alusta asti oma tunnistettava tyylinsä. Tiedä sitten mikä agenda lopulta on, mutta pääasia että illuusio aggressiosta ja reunan laidalla kiikkuvasta mielenterveydestä on vahva. Tältä pohjalta reseptiä ei edes kannata vaihtaa. Vanitas pölähti eteeni ikään kuin vahingossa. Jälki on sen verran vakuuttavaa, että näidenhän on pakko olla tosissaan. Ymmärrettäviä sanoja ei tuntuisi usein olevan, vain pelkkää äänihuulilta purkautuvaa raivokasta hulluutta. Ja kuten parhaiden levyjen tapauksessa aina, myös Vanitas nousee arvoonsa vasta keskittyneen kuulokekuuntelun myötä. Vyörytys on hurjaa ja kaasupoljin hirttää kiinni, mutta yksityiskohtien määrä ja taidokas sovitustyö kestävät tarkempaakin syynäystä. pohjamutaa Kari Koskinen Inferno 53. Mielenvikainen kirkuminen, päätön räyhääminen ja taipuisa kurkkuväkivalta saavat tuekseen siellä täällä kuultavia puhtaampia osuuksia. Lisäpyöritysten myötä organisoidun kaaoksen joukosta nousee kuitenkin niin tehokasta audiomuotoon purettua misantropiaa, että meikäläisenkin ihmisrakkaus on jo koetuksella. Kuten lähes aina, myös Vanitas on kääritty kylmästi ja terävästi repiviin soundeihin. The Codex Necro (2001) kantaa edelleen Anaal Nathrakhin parhaan levyn titteliä, mutta Vanitas saattaa nousta ajan kanssa ainakin rinnalle. Väittäisin, että Vanitas saattaa olla samaan aikaan sekä bändin melodisin että tiukin kiekko. Levätköön bändi kuopassaan, ei minua enää kiinnosta. Pieni tauko taisi tehdä kuitenkin terää. Rumpukoneen tahdittama tolkuton mättö ja Emperorista muistuttavat jylhistelyt ovat nautinnollisessa tasapainossa. Black metaliksi Anaal Nathrakh ei oikein taivu. Puolisekopäiseksi mutta tarkkaan hallituksi melodiseksi ja blastvoittoiseksi äärimetalliksi kylläkin. Kuuntelujen myötä vaikutelma vain vahvistuu, sillä ensimmäisellä kerralla tämäkin kiekko tuntui vain vanhan kunniakkaalta toistolta. Kun kerran onnistuneita jäljitelmiäkään ei ole markkinoille tupsahtanut, niin jotainhan tässä tehdään oikein? mestariteos keskiverto Musiikin ohella myös laulupuoli toimii erityisen hyvin. Sanoisinko peräti, että V.I.T.R.I.O.Lin kurkusta irtoaa aivan saatananmoista mekkalointia. mielenterveyden reunalla Anaal Nathrakh Vanitas Candlelight Arvosteluasteikko lyhyesti: In the Constellation of the Black Widow?n (2009) aikoihin kävi korpeamaan, että vanhan suosikkibändini idealaatikko kolisi tyhjyyttään
Etukenoinen mutta yllätyksetön perustasoisuus vaikuttaa alkuunsa vaivaavan. The Scarred People on mitä mainioin esimerkki tästä. Neljän vuoden takainen Amanethes on monen mielestä yksi yhtyeen uran parhaista levyistä. Myös alkuperäisellä KISSillä oli tietty pehmeys soundissaan, ja sikäli soittotatsi on nytkin luonnikas. Kaikki biisit ovat setien ihan itse tekemiä ja koko hoito on itse tuotettu, ja tämä ei todellakaan ole bändille itsestäänselvyys. Tällä kokemuksella luulisi homman kumminkin toimivan, ja mikä ettei. Goottilinjoilla jo aikansa ahkeroinut bändi palasi tuolloin osittain alkuaikojensa tunnelmiin heittämällä kehiin synkkää ja paikoin jopa vaaralliselta kalskahtavaa dark metalia. Lopputulos tuntui kuitenkin väkinäiseltä ja tietyllä tasolla jopa vaivaannuttavalta yritykseltä kurkkia uran alkuaikoihin ilman nuoruuden intohimoa. The Scarred Peoplella yhtye tekee onneksi sitä minkä se parhaiten osaa: soittaa pirun tarttuvaa goottirockia. Levyltä haisevat läpi erityisesti Skeleton Skeletronin (1999) ja Judas Christin (2002) parhaimmat hetket, ja meininki on rentoa ja letkeää . Ugala Bugalassa viidakkorytmejä, Teksasin jättiläisessä vierailevan artistin Euge Valovirran (Godsplague, Suburban Tribe) soittamaa banjoa ja niin edelleen. Nuorten kuulijoiden laatutietoisuutta ei Jaakko Silvast Sonne Adam Messengers of Desolate Ways Century Media Nyt on lohduton meininki, sano! Nämä israelilaiset rienaajat vyöryttävät ilmoille sen sortin synkkyyden, että auringonvalo alkaa äkkiä tuntua vain etäiseltä muistolta. Tämä on death metalia sieltä valottomimmasta päästä. Tiamat The Scarred People Napalm Tuhannen ja yhden tempun Tiamat on tehnyt uransa aikana suunnilleen kaiken, mitä deathistä dark metaliin ja tätä kautta goottimetalliin ajautunut yhtye ylipäätään voi. Rehellisesti sanot- tuna tätä levyä viitsii kuunnella pelkästään siksi, että se on Geoff Taten soololevy. Lapsille suunnatun rymistelyn perustana on yhä melodinen power metal, jota koristellaan laulujen teemaan sopivilla elementeillä. toteutuu kiitettävästi, ainoastaan ensimmäisen pykälän totuudenmukaisuus on kyseenalaistettavissa. Levy on vahva näyttö bändin kyvyistä paukuttaa verevän perinnetietoista raskasta rockia. Kannen tarran lupaus ?no filler, no ballads, just full-throttle rock?n?roll. KISSillä on yhä tarve näyttää, ja siinä se onnistuu oivasti, vieläpä ihan omin voimin. Aikoinaan maailman kovimpana pitämäni yhtye saa kohennettua takavuosien lässyttelyjen murentamaa arvostustaan rutkasti. Kimmo K. Keskivaiheeseen sijoitettu biisikolmikko pelastaa levyn hyvältä keskinkertaisuudelta. ja luonnollisesti lähempänä Sisters of Mercyä kuin 69 Eyesia. Tiamat loi jälleen kerran nahkansa, mutta teki sen helpoimman kautta lämäämällä muutaman vuoden ajan kaapissa lojuneen nahkarotsin päälleen. Juuri tämän aitouden ja rehellisyyden ansiosta The Scarred People on melko lähellä parasta, mitä yhtye on saanut koskaan aikaiseksi. Tervetuloa takaisin, Tiamat! Joni Juutilainen KISS Monster Universal KISS on Monsterilla enemmän KISS kuin aikoihin. Myös uudet kappaleet tunnistaa helposti Anger Celliksi, sillä yhtye tuntuu löytäneen oman tiensä, vaikka musiikilliset esikuvat ovat selkeästi kuultavissa. A Fear Formidable on mukiinmenevä ensilevy, mutta minkään sortin pommia yhtye ei kykene vielä räjäyttämään. Perushyvä paketti melodista death metalia antaa odottaa jatkolta kovempia suorituksia, sillä ronskimmalla energialla paiskoessaan Anger Cell olisi valmista tappokamaa suurempiinkin ympyröihin. Joni Juutilainen Hevisaurus Kadonneen louhikäärmeen arvoitus vieläkään aliarvioida, sillä tekemisen taso on sävellyksistä lähtien korkealuokkaista. levylle. Levyn sanoitusten teemana on liskojen aika- ja paikkamatkailu kadonneen louhikäärmeen perässä. Koskinen Geoff Tate Kings & Thieves InsideOut Progressiivisen metallin ja taidehevin kärkinimiin kuuluvan seattlelaisen Queensrÿchen keulamies Geoff Tate jätti aiemmin tänä vuonna emoyhtyeensä ja päätti alkaa tulla toimeen omillaan. Musiikillisessa mielessä Taten lähtöön lienee vaikuttanut kaverin halu tehdä taiteellista ja moniväritteistä, vahvasti omannäköistään rockmusiikkia. Taten toinen soolokiekko ei ole sisältönsä puolesta kovinkaan erilainen Queensrÿchen viimeisen reilun vuosikymmenen aikaisiin tekemisiin verraten. Toisaalta voidaan puhua rockimmasta ja sitä kautta kepeämmästä lähestymiskulmasta, mutta Kings & Thieves junttaa paikoin voimallisestikin. Biisitempoissa tarvotaan kultaista keskitietä, mikä tekee jo sinällään albumista puuduttavan yksitoikkoisen. Monster ei ole vakavasti otettavaa taidetta tai suuri merkkiteos, mutta siitä huomaa, että sen tekeminen on ollut yli 40-vuotiaalle bändille merkityksellistä. Teemaa käytetään näppärästi hyväksi, ja tässäkin kohtaa voitetaan moni tylsä ?oikea? teemalevy. Sekä lyriikoiden että musiikin osalta hykerryttävintä materiaalia on Pingviini vilkuttaa, joka sisältää hauskan Norja-osion. Taten äänessähän ei ole edelleenkään mitään vikaa, ja niiltä osin ukko on totaalisen oma itsensä. Tällä kertaa häränsilmää metsästetään ensimmäisen kokopitkän avuin. Yhtyeen linja on säilynyt samana, mikä ei ole ihme, sillä levy sisältää suurimmilta osin vanhoja demobiisejä uudelleen purkitettuna. Tasaisuus on bändin kohdalla onneksi enemmän vahvuus kuin puute. MC5-pitoinen Back to the Stone Age riuhtoo ihastuttavan alkukantaisella vimmalla, Shout Mercy toimii mahtavasti hyvän riffin, mainion ?woo-oo?-huutelun ja simppelin rumpujipon avulla. Edeltäjiensä tavoin Cannibal Nationilta löytyvät myös omat tärkeät huippukohtansa, kuten rivakasti laukkaavat Tele Box Fool ja The Sirens sekä surumielisesti tamppaava Close My Eyes. Cannibal Nation edustaa kaikkinensa perushyvää melodisen metallin laitaa. Sen kuin lyö kiekon soittimeen ja katsoo, mihin se omalla kohdalla riittää. Sony Monikansallinen Sony vei voiton Hevisaurus-sodassa, kun levy-yhtiön kanssa riitautuneen Mirka Rantasen Sauruxet ilmoitti lopettavansa keväällä. Ikä huomioon ottaen veto on huikea, ja ilman moista tasoitustakin oiva: ilmarummutukseenhan tässä pahimmillaan äityy. Materiaali on kauttaaltaan vähintäänkin kohtuullista ja myös potkii pätevästi. Pääpaino on hitaalla ja painostavalla jyräyksellä, ja vaikka paikoin mennään rivakammin, silloinkin paahto on hyvin tummaa. Siellä täällä esiintyvät kitaraliiditkään eivät tuo valoa pimeyteen, vaan. Jos tämä on sitä, mitä Geoff Tate haluaa jatkossa tehdä, olkoon. Esimerkiksi koskettava Eksynyt metsään sopisi toisenlaisilla teksteillä ja vähemmän lapsekkaalla laululla mille tahansa tämän tyylisuunnan ?aikuisten. Tyylillisiä sukulaisuussuhteista voi jäljittää esimerkiksi Necros Christosiin ja Grave Miasmaan, ja taitaa jossain välissä vilahtaa myös Morbid Angel. Yleisote on letkeänjämäkkä, samaan aikaan energinen ja ih54 Inferno meellisesti piirun verran veltto. Lopputuloksen moraalisesta puolesta voi olla montaa mieltä, mutta Kadonneen louhikäärmeen arvoitus osoittaa, että ainakin taiteellisessa mielessä Sonyn Hevisaurus-versio puolustaa paikkaansa. Tyylillisesti uusin sauruslevy on neljän edellisen tuotoksen linjoilla. Long Way Downin erikoinen rakenne ja hämäävästi kaksinkertainen kertsi jäävät mieleen tehokkaasti. Näissä kappaleissa KISS esittelee selkeästi viriileintä menoaan, mutta ihan riemulla tämän kiekon läpi kuuntelee kokonaisuudessaankin. Onneksi ketään ei voi pakottaa vasten tahtoaan diggaamaan tätä. Jaakko Silvast Anger Cell A Fear Formidable Inverse Raavaiden miesten muodostama Anger Cell loi kohtuullisen kovan ensivaikutelman noin vuoden takaisella Heaven for the Forsaken -demollaan. Länsinaapuriin kuikuilevaa melodista deathiä muiden muassa The Duskfallin ja vanhan Soilworkin linjoilla mäiskinyt bändi pyöri kutkuttavasti onnistumisen rajoilla. Lapsille ja heidän vanhemmilleen on luvassa monia nautinnollisia hetkiä levyn äärellä. Toni Keränen Mob Rules Cannibal Nation AFM Täysi-ikäiseksi ehtinyt saksalaiskolonna Mob Rules on seitsemännellään totutun melodinen, dramaattinen ja voimallinen itsensä. Keskitempoisuutta on vieläpä painotettu nostamalla bassariniskut ja bassopompottelut pintaan. Kings & Thievesin houkuttelevuutta heikentävät myös puiset sävellykset ja kuivakas yleissoundi. Levyn yleisilmekin on enemmän hämärän painostava kuin aurinkoisen kepeä. Bändin soitto ja soundi on vahvaa, vokalisti Klaus Dirks soutaa laulumelodioissa korkealta ja kovaa ja kitaristikaksikko Mineur?Lüdke riffittelee ja tiluttaa tyylikkäästi. Cannibal Nation ei tuo Mob Rulesin katalogiin mitään uutta, mutta ei albumi miltään osin petäkään. Silti yksi Ruotsin tyylikkäimmistä bändeistä kykenee yllättämään kerta kerran jälkeen. Hyvän matkaa yli kaksikymmentä vuotta tarponut bändi on palvonut huumepäissään sarvipäätä ja trippaillut kaukana todellisuuden tuolla puolen mutta palannut aina takaisin jaloilleen
Näkökenttää kahlitseva kaihi pois silmästä! Mätä paska pois suolesta! Sielu on tulessa ja keho höyryää. molemmat juuri Fakta homma -mielleyhtymien ansiosta. kitarasoololla höystetty veto. Koljosen Tiekiista on huumoriproggis, jonka on tarkoitus viihdyttää, ja siinä se onnistuu varsin mukavasti. Tami Hintikka Inferno 55. Into Shadows -ep (1992) tuo mukaan melodisempaa otetta ja jopa koskettimia. Ainoaksi pitkäsoitoksi jäänyt The Ending Quest (1994) kasattiin pääosin uusiksi nauhoitetuista demobiiseistä. Jälki on kiitettävän ruhjovaa, mutta levy ilmestyi auttamatta liian myöhään. Viimeiseksi nauhoitteeksi jäänyt Promo ?95 ei sekään jaksanut enää kiinnostaa. Rokkaavamman tyylinsä ohella nauha saa erikoismaininnan surkean ponnettomista lauluista. Näin jälkikäteen kuunneltuna voi todeta, että Gorement oli pitkäsoittonsa aikoihin hyvä ja suotta unohdettu ryhmä. Tässä valossa ei ole ihme, että laukkakomppaajan tavaramerkkiotteita ei kuulla. Näin siitäkin huolimatta, että bändissä vaikuttaa nyt nuoremman polven tekijöitä, jotka voisivat helposti sortua tyylilliseen hermoiluun. Hivenen kliinisempi ja skarpimpi ote ei vie yhtyeen taikaa pois vaan avaa musiikkia, hienosti sävellettyjä ja sanoitettuja biisejä, uudella tavalla. Nähtävästi kaveri on sutaissut raidat läpi ties millä automaattiasetuksilla eikä ole vaivautunut sen jälkeen koekuuntelemaan biisejä. Yhden liveraidan päälle esimerkiksi pärähtää jokin tietokoneen merkkiääni, ja Terveet Kädet Musta hetki Longplay Terveiden Käsien edellinen studiolevy Ihmisen poika, pedon poika oli loistokas paluu perusasioiden äärelle. jälleen . Koskinen Koljosen Tiekiista III Longplay Fakta homma -punkkia veivaava trio on täällä taas. Harmi vain, ettei levy missään kohdassa saa viisaria värähtämään ihan ok -tasoa korkeammalle. Kimmo K. on musiikillisesti ammattimaisempi ja täten hiukan totisempi kuin ennen, mutta sanoitusja biisinnimiosasto on yhtä hykerryttävää kuin aiemminkin. Biisit ovat riffi- ja melodiavetoisia, eikä bassolla ja rummuilla vedetä likimainkaan yhtä lennokkain ottein kuin Maidenissa. Useastikin mieleen tulee selväpiirteisimmillään soiva Porcupine Tree, ja levy tuntuukin siltä, että se voisi olla jonkun progebändin ajan mittaan suoraviivaistunutta ja aikaansa seurailevaa kamaa. Bändin armottomuudelle on kyllä pakko nostaa lippistä. Tami Hintikka Gorement Within the Shadow of Darkness ? The Complete Recordings Century Media No jopas, kuolometalliset kaivaukset tuottavat vaihteeksi ihan siedettävää tulosta. Ruotsalainen Gorement julkaisi 90-luvun alussa läjän demoja ja muita pikkujulkaisuja sekä yhden pitkäsoiton. Arvosteluasteikko lyhyesti: mestariteos keskiverto pohjamutaa ne vain viiltävät mustina välähdyksinä. Vaikka tämä levy on koostettu kolmesta ep:stä ja kolmesta ?ekstrabiisistä?, kokonaisuus on hyvin yhtenäinen: taattua tummuutta alusta loppuun. Samana vuonna julkaistu Obsequiesdemo kuulostaa jo huomattavasti tasapainoisemmalta. Ajan armottomat trendit pakottivat bändin sivuraiteen kautta hautaan, mutta tässä tätä perintöä nyt olisi. Takuuvarmaa rytkettä alan ystäville, joskin sunnuntaifanit pärjäävät ilmankin. Swanön masteroinnille menee muuten paheksuvat pakkaset. irti enemmän kuin punkdiggari tai Viikate-fani. Tosin esimerkiksi Polyuretaanimassaa voisi olla V-yhtyeen sinkun b-puolen instruhassuttelu. Kiekon kenties hymyilyttävimmiksi vedoiksi nousevat Urheiluruutu ja Harvoin sanottua . Tällä kolmannella levyllä Terveet Kädet ei ole enää niin pinnassa ja Radiopuhelimet/ KTMK-henki on vahvistanut asemiaan. Nykyisellään ?Koljoosi. Puolessa välissä on tosin syytä pitää kahvipaussi tai selkä katkeaa. Tällä levyllä se on kaikessa autenttisuudessaankin odottamattoman raikas ja nykyhetkessä kiinni oleva: siinä ei ole rahtuakaan monille pitkän linjan yhtyeille ominaista itsensä imitointia. Human Relic -demo (1991) kärsii efektoiduista ja soittimet alleen peittävistä korinoista. ja toki koko konseptista . Mustalla hetkellä kokoonpano on rytmiryhmän osalta muuttunut, ja voidaan ehkä siis . Selkeät mutta raskaat soundit ja haltioitunut esitys muodostavat kokonaisvaltaisen psykofyysisen käsittelyn, joka peittoaa juuri NYT miltei kaiken. Musta hetki hieroo ja möyhentää psykoosien kovettamat aivot, saunottaa rääkätyn lihan ja kuppaa pois pilaantuneen veren. On selvää, että Hansun, Pirren, Auliksen ja Hekan edesottamuksia seuranneet saavat teksteistä . Meno on pääosin astetta modernimpaa ja tummasävyisempää. British Lion kuulostaa onneksi biisivetoiselta bändilevyltä, mitä se tavallaan onkin: British Lion oli bändi, jota Harris jeesaili aikoinaan mutta josta ei koskaan tullut mitään. Nyt läjä näitä sekalaisia arkistobiisejä on taputeltu kasaan ja julkaistu Harrisin nimellä. Olet puhdas ja taas valmis maailmaan. Soundit ovat siistiytyneet melkoisesti sitten debyytin. Maatunut soundimaailma ja matalat örinät varmistavat, että tunnelma ei pääse nousemaan kattoon. Sonne Adamin jyystäminen toimii paremmin pienemmissä erissä kuin tällaisessa ylimittaisessa paketissa. puhua osittaisesta uudestisyntymästä. Siltikin on vain yksi Terveet Kädet, oma iätön ja ikuinen entiteettinsä. Paria satunnaista Maiden-kitarakohtaa lukuun ottamatta emobändistä ei kuulu kaikuja lainkaan. Toki Harrisin basso lompsahtelee tutusti, mutta bändin tatsi ja tyyli on aivan eri. Yllätys on III:n lopetusraita Ei, näin ei ole, joka on yli yhdeksänminuuttinen ?loputtomalla. Pitkään kiven alla olleet matskut on nyt masteroitu uudestaan Dan Swanön (joka äänitti demot alun perinkin) toimesta. Hetkittäin yhtye loiskii myös suoraviivaisemmin tuoden hämmentävästi mieleen Wolfsbanen iloluontoisen pubiheavyn ja vielä oudommin itsensä Ozzy Osbournen 90-luvun taitteen tuotannon: seitsenminuuttinen A World Without Heaven ei muistuta Shot in the Darkia vain hiukan. Sami Hynninen Levy tuntuu sanoitustensa perusteella perin omakohtaiselta ja hiipii iholle eri lailla kuin Maidenin tarinoiva kopottelu. Tuotannollisesti British Lion on jokseenkin tuhnakka, mutta pahvilaatikkosoundista huolimatta homma tuntuu toimivan. Tuplalevynä julkaistava Within the Shadow of Darkness sisältää yhtyeen kaikki nauhoitukset ja lisää päälle vielä viisi odotetun rujoa liveraitaa vuodelta 1991. Jälki on raskasta, rumaa ja grindaavaa alavireistä death metalia. Kahtena erillisenä varvina tämä onkin sitten miltei täydellinen teos. toisessa äänenvoimakkuus soutaa jyrkästi eestaas miten sattuu. Kari Koskinen Steve Harris British Lion EMI Iron Maiden -basisti lähtee sooloilemaan kypsässä 56 vuoden iässä
Toisaalta Mokoma on aina hallinnut hyvällä maulla myös koomisen ulottuvuuden. Groovaavinta antia on puolestaan äärettömän hienolla kertosäkeellä varustettu Kuollut, kuolleempi, kuollein. Toisaalta levyllä on neljä kappaletta, jotka voidaan luokitella herkistelyksi. Eikä tämä tarkoita sitä, että bändi suoranaisesti toistaisi itseään. Hakola) tuntuu viettäneen enemmän aikaa kaltereiden takana kuin treenikämpällä, minkä ansiosta vuonna 1996 perustettu yhtye on edennyt vasta toiseen kokopitkään albumiinsa. Pieneksi black metal -klassikoksi nousseella Mystérion tés Anomias -ep:llä (2005) helvetin portteja kolkutellut Ofermod valjasti tulenhehkuisen voimansa audiovisuaaliseen muotoon käytännössä vasta Tiamtü-kokopitkällä (2008), joka oli Eu Angélionin tasoisten kappaleiden ansiosta raaka pelinavaus. Thaumiel on tunnelmiltaan seesteisempi, tietyllä tapaa jopa ?hartaampi. Levyllä onkin äärimmäisen äkäisiä rypistyksiä, joissa parilla viimeisimmällä levyllä löydetyt black/death-vaikutteet lyövät kättä ilkeimmin iskevän vanhan koulun thrashin kanssa. Näistä iskelmällinen Punamultaa jatkaa bassari-iskutuksia myöten tutuimmankuuloisesti tämän lajin Mokomaperinnettä. Tyylipaletti on vain saatu jo niin hyvästi kohdilleen, ettei sitä kannata sen kummemmin sorkkia. Varjopuolen vaikutusta voi kuulla ehkä siinä, että sovitukset vaikuttaisivat olevan entistä huolellisemmin tehtyjä. Toni Keränen Kraków Diin Karisma Saatekirjeen mukaan genrerajoille pitkät haistattava Kraków kuuluu hieman harvinaisempaan norjalaisbändien joukkoon, sillä yhtyeen raskas ja pitkillä siveltimenvedoilla vedelty musiikki on kohtuullisen kaukana kotimaalleen tyypillisestä raskasmetallitarjonnasta. Yhtye on helpointa määritellä Neurosisin kaltaisten bändien veljeksi, sillä kaiho ja murskaavat tunnelmat pyrkivät elämään sen musiikissa hyvässä harmoniassa. kuin yhtyeen edeltävät julkaisut, mistä pitävät huolen melko maltillinen tempo, runsaat kuorohyminät ja hyvällä maulla käytetyt puhtaat laulut. Ajoittain yhtyeen nostatukset kohoavat melko huikeisiin sfääreihin, eikä eeppisemmästä Koettuani vielä tällöin minullekin uppooudon Graveyardin ensimmäistä kertaa Tampereen Klubilla maaliskuussa 2009 pääaktina toiminut Witchcraft ei kuulostanut maanmiestensä äärimmäisen intensiivisen ja vangitsevan setin jälkeen enää oikein miltään. Juuri Kraków?n kaltaisia bändejä on paksusankaisilla silmälaseilla varustettujen hipsterienkin helppo kuunnella ilman nolostuttavaa leimautumista hevimieheksi! Onneksi yhtye pysyttelee erossa turhasta tekotaiteellisuudesta ja nappaa jopa matkalla mukaansa pari tarpeellista skenepistettä lainatessaan Enslavedin Grutle Kjelssonin laulua. Graveyardin kyky heittäytyä täysillä musiikkiinsa vietäväksi ja saada tämä välittymään levyltä on huikea, ja yhtyeen nousujohteinen kehitys on viemässä sitä todella lähelle klassikoiksi nousseita mestareita. Mega. Norja-blackistä tuttuja piirteitä voi olla huomaamatta. Diin olisi kirveen verran kovempi levy, jollei miehiä nimeltä Scott Kelly ja Steve von Till olisi koskaan syntynytkään. Joni Juutilainen Graveyard Lights Out Nuclear Blast Ofermod Thaumiel Spinefarm Pahojen poikien black metal -bändinä tunnettu Ofermod (tai pikemminkin johtohahmonsa Mika ?Micayah. Myös kappaleet ja erityisesti niiden sovitukset ovat aiempaa parempia, minkä ansiosta Thaumiel kuulostaa tasapainoiselta ja harkitulta levyltä. Ofermod on syvästi asialleen omistautunut yhtye, jonka musiikki huokuu vahvaa tunnetta ja asennetta. Albumi on silti reilusti raaemman ja rajumman kuuloinen kuin Hisingen Blues, puhumattakaan niistä erisävyisiin syvyyksiin vetävistä fiiliksistä, joita se onnistuu herättämään. Ei edes levyltä, niin hyviä kuin ne yhä edelleen ovat. Graveyardin neljän vuosikymmenen takaisiin hämyisiin tunnelmiin sijoittuva bluesin ja hard rockin liitto vei kerralla mennessään, ja noista tunnelmista pystyi nauttimaan myös kotioloissa paria vuotta aiemmin ilmestynyttä nimetöntä debyyttiä kuuntelemalla. Oli yhtä hämmentävää kuin hienoakin huomata, että kahta vuotta myöhemmin ison Nuclear Blastin kautta julkaistulla Hisingen Bluesilla bändin tunnettavuus ja diggailu saavuttivat kerrasta yllättävän suuret mittasuhteet myös Suomessa. Ja edeltäjänsä oli sentään mestariaineista näillä saroilla. Sen minkä uusi materiaali selkeässä tarttuvuudessaan häviää, se voittaa alkukantaisuudellaan ja intensiivisyydellään. Särökitarat pauhaavat jälleen. Valkoista kohinaa -videobiisin perusteella on jo ehditty ennakoida, että 180 astetta olisi totaalista murhaa. Mainittu Valkoista kohinaa ja esimerkiksi Ajan hermo ovat jo56 Inferno pa niin kiukkuisia, että homma menee osittain huumorin puolelle. Biisi on toki äärimmäisen hieno nykyisessä muodossaankin. Kaiken kaikkiaan levyltä on hankala löytää mitään järin uudenlaista Mokomaa, mutta ei ole tarvekaan. Lopetusbiisiksi säästetystä Vapaasta taas olisi hauska kuulla se Guns N. Sellaista joka herättää vahvoja tunteita musiikin seka- ja suurkäyttäjäryhmän lisäksi myös lähempänä valtavirtaa olevissa. Lights Out ei eroa periaatteessa edeltäjästään suuresti. Toisaalta se on uponnut entistäkin syvemmälle Creamin ja Freen kaltaisten raskaan bluesrockin pioneerien syövereihin karistaen niskastaan viimeisiä heavy metal -vaikutteitaan. Thaumielilla yhtye murskaa valtaosan maailman black metal -tuotannosta pieniksi siruiksi ja osoittaa, mistä aito pimeys kumpuaa. Joni Juutilainen Mokoma 180 astetta Sakara Mokoma palaa normaaliin päiväjärjestykseen viime vuonna julkaistun, sinänsä hienosti bändin omaa materiaalia akustisesti kierrättäneen Varjopuoli-levyn jälkeen. Sataprosenttisen autenttisen ja rehellisen kuuloisen retroilun kun ei olisi uskonut kiinnostavan sekalaista sakkia aina rokkareista umpihevareihin. Läpeensä laadukas, niin sävellyksiltään kuin soundeiltaankin kehittynyt kakkoskiekko palautti uskoa siihen, että vahvasti perinteitä kunnioittamalla on mahdollista luoda täysin ajatonta musiikkia. Roses -henkinen demoversio, josta kerrotaan kansitekstien making of -teksteissä
Muun muassa Cain?s Offeringissa soittava rumpali Jani ?Hurtsi. Arvosteluasteikko lyhyesti: Poison Idea The Fatal Erection Years 1983?1986 Southern Lord Black Flagin, Dischargen ja vaikkapa Minor Threatin seuraan sopiva Poison Idea on yksi hardcorepunkin tärkeimmistä jenkkinimistä. Kokkolalaisen suomenkielistä melodista metallia veivaavan Isäntä Meidän -yhtyeen kohdalla riskinotto on osoittautunut vähintäänkin onnistuneeksi vedoksi. Entisen vokalistin, ex-Requiem- ja Altaria-miehen Jouni Nikulan korvannut Johan Huhta osoittaa mahtuvansa kepeästi maamme korkealta, puhtaasti ja kovaa laulavien metallisolistien kirkkaimpaan kastiin. Kaiken kukkuraksi The Rock soundaa helvetin muhkealta ja tasapainoiselta, mikä tekee levystä kaiken edellä mainitun lisäksi parhaan suomalaisen melohevibändin livekiekon pitkään, pitkään aikaan. Mieheltä löytyy annettavaa erilaisia tyylilajeja edustavissa yhtyeissään. Lyriikan puolesta hän tarjoaa nytkin tinkimätöntä kristillistä metallia hengellisen sodankäynnin noustessa yhdeksi levyn pääteemoista. The Rockin ainoa varsinainen vika on, että se loppuu kesken. Raitoja on ainoastaan kahdeksan, joista yksi (Kääpiöt tanssii) on instrumentaali. Pitkäsoittojen pariin bändi ehti suhteellisen myöhään, mutta muun muassa Turbonegro, Machine Head, Valse Triste ja Pantera ovat esittäneet tuotannosta omia näkemyksiään. Jo The mestariteos Rockin avausraidalla Vapise vanha valta kiihdytetään powervaihteista kaikkein riskimmällä ja näytetään, millaisilla aamiaismuroilla tämä retkue päivänsä aloittaa. Bändin perustajiin lukeutuva kitaristi Timo Kauppinen tiluttaa ja harmonioi lapaset vereslihalla läpi keikan. Tai etsitkö tuoretta säestystä punttitreenin taustalle? Arvostatko brutaalia mutta melodista, tempoltaan vaihtelevaa meininkiä ja tarttuvia biisejä. Pala ansiokasta jenkkihooceen historiaa. Kari Koskinen Isäntä Meidän The Rock . Vinyyliversiolla tästä livestä on vain tynkä, joten tässä tapauksessa cd on ehdottomasti parempi valinta. Ei tämä ehkä Terveiden Käsien tai D.R.I.:n rankimmalle kamalle pärjää, mutta ensimmäisessä lauseessa mainittu kolmikko saa kovaa vastusta. Tässä kiekollinen takuutavaraa: suorasukaista, hyvin tuotettua ja toimivaa äärimetallia. Enshroudingin sävellys- ja sanoitustyön taustalta löytyy Sotahuudosta sekä Sawolista tuttu vakuuttavasti ärjyvä laulaja-kitaristi Pekka Taina. Ne jotka tuntevat Enshroudingin 2008 ja 2010 ilmestyneiltä ep:iltä, löytävät tältä debyyttialbumilta aiempaa monipuolisemman kokonaisuuden.. Kappaleen puolustukseksi on sanottava, että sen dreamtheatermaisen polveileva osarypäs vekkuleine kiipparisoundeineen lämmittää mieltä ainakin tässä osoitteessa. keskiverto pohjamutaa Isäntä Meidän osoittaa, että turkulainen Kilpi ei ole enää yksin suomenkielisen melodisen hevin kärkipaikalla. Jaakko Silvast Enshrouding Time to Kill the Beast Bullroser Kaipaako aamuinen töihinlähtösi hieman lisäpotkua. The Rock on kiireestä kantapäähän sähköinen, energinen ja paikat hampaista kolisteleva kokonaisuus. Bändin kahden ensimmäisen levyn materiaalista ammentava liveotanta esittelee yhtyeen sävellykselliset ja soitannolliset kyvyt jopa paremmin kuin varsinaiset studioalbumit. Yhtye on kertakaikkisesti uskomattoman tiukassa keikkakunnossa. Live 57 Suomalaisten hevirockyhtyeiden livelevyjä ei ole vuosikymmenten saatossa julkaistu kovinkaan suurta määrää, ja tämän päivän mp3-aikakaudella painettu keikkataltiointi on enemmän tai vähemmän tietoinen riski. Hurula antaa tuplabassareille kyytiä, jollaista ei vähään aikaan ole powerlivellä todistettu. Vaikutus on ollut siis vahva. The Fatal Erection Years 1983?1986 lyö yhteen pari pienjulkaisua uran alkupuolelta, epämääräisiä irtoraitoja ja puolituntisen livevedon vuodelta 1983. Pick Your Kingsin (1983) suoraviivainen punk kuulostaa energisyydestään huolimatta hieman vanhentuneelta, mutta Records Collectors Are Pretentious Assholes (1984) on kaikessa jyräävässä raivossaan yksi genren tehokkaimpia julkaisuja. Raaka ja yllättävän selkeältä soundaava Live at the Met on myös varsin tiukka esitys
Vibrato on siis hirmu kiva mutta aika turha levy. Rummuissa vaikutuksen tekee useista kokoonpanoista tuttu taitaja, heinäkuussa Stratovariuksestakin pestin saanut Rolf Pilve. Anna Saurama Paul Gilbert Vibrato Mascot sa fuusiossa, eli hienosti vapaalentävää soittoa kuullaan paljon, mutta biiseissä on loppujen lopuksi aika niukalti asiaa. Instrumentaaleja, laulettuja biisejä ja muutaman livecoverin sisältävä levy on kivaa kuunneltavaa, mutta ei oikeastaan tarjoa muuta kuin nautinnollista soitantaa. Vaikka valittu liikerata moninaistaa toimintamahdollisuudet, jokin nikama on menetetty popstandardoidulle lipevyydelle suottakin. Paluu pirteämpään iskuasentoon siis, mutta ilman mainittavaa uudeksi tulemista. Mikko Kuronen Timo Rautiainen & Neljäs Sektori Kunnes elämä meidät erottaa Johanna Timo Rautiaisen parin vuoden takainen En oo keittäny enkä myyny -soolo jäi muutamasta täysosumasta huolimatta kahden tasapainoisemman edeltäjänsä varjoon. Nyt on toinen ääni kellossa ja uusi nimi kannessa. Niin kuitenkin tapahtui viimeistään, kun massajulkaisuun työnnettiin tämän levyn edeltäjä, perin hapeton The Island of (2010). Viimeisen päälle valmiiksi muovatussa äänimaisemassa on kuitenkin varjonsa: Miikka Koiviston kertosäkeet ovat monta kertaa niin valtavia, että ne käyvät mitäänsanomattomiksi. Isot asiat aiheuttavat liikuntarajoitteita, ja ryöpsähtelevyyden varaan laskevan orkesterin pitäisi välttää jähmeää paatosta kuin katalinta elintasosairautta. Warriors näyttääkin lähes poikkeuksetta parhaat puolensa tempo- ja ramboilevimmillaan. Levy on todellakin kaukana tyypillisestä BAN-julkaisusta. Cosmosophy Debemur Morti Melkoista siksakkia levyjensä laadun kanssa vetänyt Blut Aus Nord on saanut viimein kolmiosaisen 777-sarjansa päätökseen ja tekee sen selkeästi trilogian parhaalla levyllä. Kahdella ensimmäisellä osalla ampiaisparven lailla surahtelevaa black metalia sekä kylmiä ja epäinhimillisiä tunnelmia tyrkyttänyt johtohahmo Vindsval on visioltaan suurieleinen mies, mutta valitettavasti itse musiikin toteutus on toiminut ani harvoin. Cosmosophylla unohdetaan turhat aggressiopommit ja liplatellaan hyvinkin eteerisillä ja ambientvaikutteisilla lähteillä. Biisipuolella ollaan aika pitkälti kevytprogressiivises58 Inferno Black Country Communion Afterglow Mascot Black Country Communion on tehnyt kahdessa vuodessa kolme levyä ja livedvd:n. Blut Aus Nord 777 . Warriorsin myötä käynnistyy eräänlainen elpymisprosessi. Tiukasti soivan pumpun vahvuuksia on yhä sliipatunkin soundin läpi puskeva innostuneisuus. Soittoniekoille tästä kyllä on esimerkiksi niin soiton rullaavan tyylikkyyden kuin teknisen toteutuksenkin puolesta. Kimmo K. toisin sanoen sen vanhan tutun . Yhtye on synnyttänyt musiikkia menneen maailman tahdilla: esimerkiksi kesällä 1966 perustettu Cream hajosi jo marraskuussa 1968, mutta ehti välissä muuttaa rockin historian kulkua. I?ve Seen the Futuren räyheäntarttuva päämelodia tärähtää ovista juuri kun levyn ajattelee lipeävän liikaa soundillisten teräväpiirtokikkojen ja sylimittakertsien varaan. Valitettavasti levy vaikuttaa vain tietynlaiselta ohimenovaiheelta, mutta väliäkös tuolla, sillä kiekko seisoo omalla paikallaan ylväänä ja järkähtämättömänä. Yllättävä levy, kieltämättä. Joni Juutilainen Enshroudingissa vaikuttavat Sotahuudosta myös basisti Matti Taina (Sawol) ja kitaristi Taneli Törölä (Megiddon). Paljon hyvää on myös kitaroihin ja koskettimiin löydetyissä tuoreenkuuloisissa soundi- ja efektointiratkaisuissa. ilmaisun pariin. Uuden alun myötä instrumenttiarsenaalista on karsittu useita monen epäolennaisiksi katsomia soittimia. Raskaudeltaan tämä Neljännen Sektorin nimissä kokoonpantu platta on silti jonkin verran keveämpää, reipashenkisempää ja vähemmän paatoksellista kuin Trio Niskalaukauksen aikainen kurttuotsainen junttaus. Kunnes elämä meidät erottaa on basisti Valtteri Tynkkysen tuottama ja muutenkin, sävellyksellisesti ja sanoituksellisesti, pitkälle miehen käsialaa. Toinen tuttu YUP-kumppani Jarkko. Too Much Feelingin paljas mollikitaranäppäily pelastaa täsmäsingle Second Soulin imelän jälkimaun. Se pyöriskelee musiikillisesti jopa lähempänä Arcturusta kuin yhtäkään c-luokan black metal -aktia. Vindsval on pyöräyttänyt Cosmosophylle siinä määrin jylhät äänimaisemat, että kyseessä on kenties yhtyeen uran paras tuotos. BCC:n basisti-laulaja Glenn Hughes on aiemmin syksyllä ounastellut Afterglow?n jäävän yhtyeen viimeiseksi levytykseksi. Black Country Communionin askel on nyt entistä kepeämpi. Koskinen Kitarataiturien soolokiekot tuppaavat olemaan yhtäältä hienoa ja toisaalta totaalisen turhaa kuunneltavaa. Chinese Swordin ampiaismainen kitarasurina syöttää taas vauhtia albumin tylsästi käynnistyvälle jälkipuoliskolle. Kun liukasliikkeistä nelikymmenminuuttista on toistanut tarpeeksi monesti, huomaa että DE on karannut hardcorepunkpohjistaan sittenkin palauttamattoman kauas indiekitaratanssittavuuteen. Kokonaisuutena levy jättää kuitenkin valjun maun. Niin myös nyt, kun Racer X:ssä ja Mr. Bigissä kuusikielistä komentanut Paul Gilbert sooloilee ties kuinka monennen kerran. Vibrato on satunnaisesta bluespoljennosta ja AC/DC-coverista huolimatta hyvin jazztyylinen levy, jonka yhdistää hard rockiin lähinnä mieto kitaran särötys ja riehakas, toisinaan tuplabassarein höystetty rumpalointi. Jotain Kunnes elämä meidät erottaa -uutuuden kaltaista on moni varovaisesti uskaltanut odottaa: Rautiaisen paluuta suoraviivaisemman . Glenn Hughes oli aikoinaan raskaan funkrockin uranuurtaja, ja Afterglow?n avaava Big Train voisi hyvinkin olla Trapezen tuotantoa. Afterglow?n parhaita hetkiä ovat kiivastempoinen Confessor ja levyn loppupuolen slovarit The Circle ja Common Man. Missä ovat The Outsiderin tai One Last Soulin kaltaiset, rockklassikoiksi nousevat kappaleet? Kokonaisuus on tasapaksu eikä tartu lantioon. Jos nämä ovat Black Country Communionin hautajaiset, olisin toivonut totisesti juhlia, joissa soisi mustan rytmimusiikin kiihottava ujellus, tytöt tanssisivat minihameissa pöydillä ja kokaiini ei loppuisi ennen maanantaita. Afterglow?ta kuunnellessa olo on sellainen, että se keskiviikko, tuolta se tulee, sataa ja joudun ostamaan Toyotan tai muuten häpäisemään itseni ihmisenä. Lauri Ylitalo Disco Ensemble Warriors Fullsteam Ghosttown Effectin (2001) ja Viper Ethicsin (2003) jälkeen tuntui mahdottomalta, että porilaisdiskon tunteikas alt-punk voisi joskus vanhentua
Sen sijaan trion räkäinen sludgeilu etenee varsin hapokkaalla suristelu- ja jamilinjalla. Vuonna 1984 tanskalaisen Vision Musicin julkaisema Fit for Fight löysi tiensä kansainväliseen levytykseen Roadrunnerin lisensoimana. Neljännen Sektorin pelinavaus onkin selvästi Rautiaisen edellistä julkaisua kiinnostavampi. Ehkä vähän enemmän selkeyttä ja bassoa niihin on saatu, mutta aika. Valitettavasti yhtye lopetti toimintansa jo seuraavana kalenterivuonna. Witch Cross ei ollut erityisen persoonallinen yhtye, vaan kikat ja konstit ovat tuttuja esimerkiksi sellaisten myöhäisempien NWoBHM-bändien kuin Tokyo Bladen tai Black Axestä Wolfiksi muuttuneen kokoonpanon levyiltä. Biisit ovat parhaimmillaan hyviä . Arvosteluasteikko lyhyesti: Martikainen on kantanut kortensa kekoon sanoittamalla albumin keskivaiheen kovan kaksikon, Kirvesmiehen ja riivaajan sekä Koiran laulun. YouTubesta tuttu Piru minut periköön -kappale jää kuin itsestään korvaan, ja miltei jokaisesta kappaleesta saa lopulta suhteellisen tukevan otteen. Maltese Falcon, Crystal Knight, Artillery ja Evil puolestaan ennakoivat ja tekivät tulevaa thrash- ja death metal -buumia. Myöhemmästä kulttimaineestaan huolimatta Witch Crossille jäi omassa ajassaan peränpitäjän rooli. Fit for Fight ei ole huono levytys. Silti Witch Crossin vinyyli pyörii omassa taloudessani huomattavan harvoin. Pakkohankinta viiksi- ja spandex-koulukunnan kuluttajille. Lauri Ylitalo mestariteos keskiverto pohjamutaa Acid Witch High on Fire Witchtanic Hellucinations The Art of Self Defence Hell?s Headbangers Southern Lord Acid Witchin doomhenkisessä death metalissa on paljon samaa kuin 70- ja 80-lukujen b-luokan kauhuelokuvissa: yksinkertaisia juonenkäänteitä, halpoja efektejä ja viihdyttävää camphenkisyyttä, mutta samalla jotakin äärimmäisen kiehtovaa ja kevyitä väristyksiä aiheuttavaa. Lähin vastine yhtyeelle on maanmiestensä Necrophagia, sillä erotuksella, että Acid Witch ei piinaa musiikillaan yhtä vahvasti vaan on kaikessa sarjakuvamaisuudessaan ilkikurisemman kuuloinen ilman väkisin mukaan ympättyä halpaa huumoria. Kaksi vuotta sitten ilmestyneen Stonedin seuraajaa on todennäköisesti odoteltu enemmän kuin tämän vuonna 2008 ilmestyneen debyytin uusintapainosta, mutta armaassa kotimaassamme tilanne saattaa olla hieman toinen: Hooded Menace-, Claws-, Vacant Coffin- ja monista muista yhteyksistä tuttu Lasse Pyykkö ei Acid Witchin kokoonpanoon enää kakkoslevyn aikaan kuulunut mutta murmuttaa mainiosti Mega tällä esikoisella. Vaihteeksi remasteroituja uusintajulkaisuja. Tällä soundimaailmalla maalattuna Celtic Frost -cover The Usurperin riffit ovat myös varsin suuntaa antavan oloisia. Ai niin, ne remasteroidut soundit. Lisätäkyiksi on pistetty bändin ensimmäinen demo vuodelta 1999 sekä eka seiskatuumainen. The Art of Self Defencellä High on Fire ei paukuta vielä niin metallisesti kuin myöhemmillä levyillään. Osa levyn riffeistä on edelleen niin jumalaisia, että kyllähän bändin nokkamies Matt Pike on statuksensa ansainnut. Demon kolme biisiä ovat debyytilläkin, mutta niistä löytyy hifistelijälle sopivasti eroavaisuuksia. Tässä tapauksessa homma on ihan perusteltua, sillä eipä High on Firen debyytin soundimaailma ollut kovin selkeä aikoinaan. Herran kolmea soololevyä ja Trio Niskalaukausta sekoittava laatta panee toivomaan, että lyijypitoisuus kasvaisi ensi kerralla vieläkin suuremmaksi. Panu Koski Witch Cross Fit for Fight Hell?s Headbangers Tanskalaisyhtye Witch Crossin ainoa täyspitkä levytys on kokenut 2000-luvulla kunnianpalautuksen. Bonussinkku taas allekirjoittaa High on Firen inspiraationlähteet, sillä Matt kuulostaa sillä erittäin paljon Lemmyltä. kuten levyn avaava Night Flight to Tokyo, Rocking the Night Away tai ruotsalaisen Heavy Loadin mieleen tuova Fight the Fire ?, mutta genren kuninkuuden ottaneiden amerikkalaisbändien levytyksiin nähden Henrik Lundatin kanssa kymmenessä päivässä kasattu Fit for Fight kuulostaa kovin kotikutoiselta. Ei ihme, ettei Witch Crossin ura kantanut. Maanmiehistä Mercyful Fate oli mustan progemetallin edelläkävijäyhtye ja Pretty Maids pystyi kilpailemaan teknisillä valmiuksillaan amerikkalaisyhtyeiden kanssa
Osa biiseistä on akustisen kitaran sävyttämiä hymnejä, osa taas rokkaa vähän rajummin, parhaimmillaan jopa Doorsin tyyliin. Ye Are Gods on hienosti rakennettu kokonaisuus, jossa liturgioiden, akustisten hymnien ja rokkipalojen välinen vaihtelu on täydellisesti tasapainossa. Vaikka ryhmän opeista ei uudeksi uskonnoksi ollutkaan, Prosessikirkko on arvokas pala pophistoriaa ja heidän 70:n levyttämättömän laulun arkistonsa ryhmän ehkä arvokkain kulttuurillinen perintö. Harmi vain, että II-lätyn kappaleet eivät omaa kuin korkeintaan semisti hittipotentiaalia. Aloitusbiisi Oroborus esimerkiksi jauhaa a-osaansa mitättömät viisi minuuttia, mutta koko ajan menoon löytyy uutta vaihdetta pääasiassa uusia särömuureja sekaan heitellen. Hitaasti mateleviin riffeihin, ultrasäröiseen grooveen ja dronepohjaisen toiston tuhovoimaan nojaava materiaali tuo mieleen Neurosisin jyräävimmillään ja Melvinsin kokeellisina laahustelevien särösinfonioidensa parissa. Genesis P-Orridge on pelottava uhraajan roolissaan, Jamie Myersin vokaalisuoritukset ovat puolestaan aavemaisen kauniita. Hyvä niin. Teemu Vähäkangas The Pineapple Thief All the Wars Kscope Noin minuutin kuuntelun jälkeen käy selväksi, että All the Wars on todellakin Kscope-levy-yhtiön julkaisu. Bändin äärimmäisen murea soundi saa sen kuulostamaan Tremors-leffan valtavien maanalaisten aavikkomatojen musiikilliselta vastineelta. Levyllä kuullaan paljon alkuperäisiä rukous- ja messupätkiä, joskin varsinaiset laulut ovat uudelleentyöstettyjä. Loppu hoituu takuuvarmasti itsestään. Kimmo K. Koskinen Wild Machine II Perris Tukkaheviä Kreikasta, asenteella! Wild Machine on maanläheisyydessään ja energisyydessään vähintäänkin mielenkiintoinen pitkäsoittodebytantti. Bändin raivokas ja alkuvoimainen soitto on aitoa ja jäljittelemätöntä, biiseissä paahdetaan 1980-luvun genrelegendojen alkupään tuotosten tapaan; holtittoman punkisti mutta silti riittävän raskaasti. Marianne Faithfull poseerasi kerran heidän lehdessään, muttei mennyt toiste, koska pelkäsi ryhmän jäseniä. Prosessikirkon toiminta hiipui hiljalleen 70-luvun alussa, kun innostus lopahti eikä se maailmanloppu tullutkaan. Viulun varressa kuullaan puolestaan Eyvind Kangia. Sabbath Assemblyn sovitukset ovat synkeän hippirokahtavia ja uivat osittain tämän ajan retrossa occult rock -virrassa. Samapa tuo, tätä kyseistä albumia kun ei olisi pelastettu hyvillä soundeillakaan. Biisimateriaaliin niillä ei ole vaikutusta. Mielikuvituksettomat ja kaavamaiset sävellykset etenevät ennalta arvattavasti ensimmäisestä viimeiseen biisiin. Laulajan heikohko laulanta ei paranna yleisilmettä yhtään. Mikään kolmesta elementistä ei riitele keskenään, ja näin messumaisesti rakennettu levy säilyttää draamankaarensa loppuun saakka. Todellakin, perinteitä kun60 Inferno nioittaen mennään, sekä hyvässä että pahassa. Cauldron on saatekirjeen mukaan nauhoittanut uutukaisensa analogisin menetelmin, mikä kuuluu demomaisen tunkkaisena yleissoundina. Lauluissa on uhmaa, kauneutta, voimaa ja myös puhdasta iloa. Vaikka maailmanlopusta lauletaankin. Itse sisältö on painavampaa kuin muilla vastaavilla levytyksillä. Satunnaisista avaruudellisista lisukkeista mielleyhtymät venyvät myös Hawkwindiin. Edellistuotosten tapaan vahvasti instrumentaalipainotteinen Oro: Opus Alter on levy, jota kuuntelee mielellään mutta jonka erinomaisuus on liian helppo unohtaa, kun selkäydinmehuja hytisyttävä möyhennys ei höykytä kuuloelimiä. Tälle levylle niistä on valikoitunut kymmenen uudelleentyöstettyä versiota. Yhtyeen pääjehu, David ?Christian. Biiseistä mainittavin lienee tarttuvan johtoriffin omaava Viciouz Luv. Wild Machinen ulkokuori on luku sinänsä: yhtye onnistuu näyttämään sotamaalauksineen ja kreppirautaletteineen alkupäivien Twisted Sisteriltä. Mainittava on myös yhtyeen solisti Johny Mercedess Hott, jonka kähisevä äänenväri on kuin perseeseen vedetyllä Brian Johnsonilla. Nuss (rummut, laulu) on kasannut ympärilleen kaiken kaikkiaan varsin pätevän ensemblen. Soundi on iso. Todella iso. On siis aika kaivaa nuotiokitarat esiin ja laulaa maailmanlopusta. Vaan mitäs tuosta. Persoonallisuus on aina asia, jota yh-. Jossakin vaiheessa tulee mielleyhtymä Mötley Crüen debyyttiin, mutta sekin on kova tekele tähän verrattuna. Täytyy suuresti ihmetellä sitä hypetystä, jota bändi on maailmalla saanut. Jos yhtyeen pohjana on vain ja ainoastaan se, että tehdään paskoilla soundeilla 80-luvun alun matskua, vieläpä heikkoa sellaista, niin ei hyvää päivää. Janne Tolonen Ufomammut Oro: Opus Alter Neurot Eipä tästä italialaisten myllytyksestä oikein voi sen enempiä kertoilla kuin levyparin edellisosastakaan, mutta yritetään. Ekstrapisteet myös tyylikkäästä pakkausmuodosta: kirjan muotoon tehty digipack-kotelo on hieno, ja mikä parasta, bookletista löytyvät nuotit kaikkiin virsiin. Jos vaikka tällä kertaa natsaisi. Mikko Malm paperilla katsoen helposti kuluva, mutta kun toimii niin toimii. Ja yhtye käyttää sitä hyödykseen sumeilematta Bändin tapa kasvatella simppeleitä mutta hypnoottisia kappaleitaan on Sabbath Assemblyn toinen levy sisältää Restored to One -debyytin tavoin uudelleensovitettuja versioita The Process Church of Final Judgement -nimisen uskonnollisen kultin hymneistä ja laulelmista. Niin sanottu Prosessikirkko oli 60-luvun lopulla San Franciscossa syntynyt apokalyptinen uskonnollinen ryhmä, joka uskoi maailmanlopun tulevan, kun Kristus ja Saatana voittavat erimielisyytensä ja yhdistyvät tuomitsemaan ihmiskunnan. Prosessikirkon mustiin pukeutuneet jäsenet herättivät paljon huomiota hippien kansoittamassa kaupungissa, ja etenkin sen ajan popparit ja rokkarit olivat kiinnostuneita ryhmästä. Lähinnä Steven Wilsonin eri bändejä ulos tyrkyttänyt lafka on tunnettu sliipatusta ja hiotusta progerockistaan, jonka loputtomaan virtaan myös The Pineapple Thief auttamatta uppoaa. Kuten niin monella muulla brittibändillä, myös The Pineapple Thiefillä musiikin juuret ovat syvällä Pink Floydissa, mutta tässä tapauksessa musiikin muoto on huomattavasti modernimpi. Se lienee sitten sitä luomua ja jotkut ovat aivan ihastuksissaan. Ufomammutin diggaaminen vaatii vain sen, että muistaa tuikata levyn soimaan. Dylan Hollingsworth Sabbath Assembly Ye Are Gods Svart lailla samaa pörinää nuo ovat edelleen, eli yhä kaukana salonkikelpoisesta. Mukana on pieni ripaus Musea ja muita muka-indie-bändejä, joiden merkitystä ei voi liikaa aliarvioida. All the Wars on kenties yhtyeen rockein ja suoraviivaisin levy. Vierailevina vokalisteina ja kertojina esiintyvät Jamie Myers (Wolves in the Throne Room, Hammers of Misfortune), Genesis P-Orridge (Throbbing Gristle) sekä laulaja-lauluntekijä Imaad Wasaf. Se ei yllä lähellekään hienon Variations on a Dreamin tasoa (2003), jolla bändin musiikki oli vielä koskettavaa, aitoa ja monella tasolla puhuttelevaa. All the Warsista ei jää mieleen kuin hengästyttävä hengettömyys. Joni Juutilainen Cauldron Tomorrow?s Lost Earache Perinteikkäästi hevimetallia kunnioittava kanadalaistrio saapuu kolmannella albumillaan
The Doctrine Decoded Loch Vostok on ehkä helpoiten määriteltävissä Communicin, Nevermoren ja Scar Symmetryn sekoitukseksi. Arvosteluasteikko lyhyesti: tyeen on syytä vaalia ja alleviivata, mikäli sellaista hitustakaan omaa. Tätä puolta ei yhdestä ehdottomasta suosikkibändistään haluaisi nähdä. Motörhead ei ole muutenkaan ollut kovin onnekas erilaisten kokoelmien ja livelevyjen suhteen, joten tällaiset pläjäykset saisivat jäädä julkaisematta. Lauluissa luotetaan enimmäkseen korkeaan kiekumiseen, jonka ohessa murahdellaan uhkaavasti. Vol 2 . Lisäksi vuoden 2011 Wackenissa, Britannian Sonispheressä ja Rock in Riossa tallennettujen konserttien kuvallinen toteutus on ykkösosaa staattisempi. Poissa ovat artistivierailut, bändin haastattelut ja ylipäänsä kaikki, mikä voisi hiukankaan yllättää. Ensinnäkin Silverthorn Steamhammer Floridan dramatiikkapoweristien kymmenes ottaa suunnan kohti monipuolisempia ja kokeellisempia vesiä. Silverthornin toki tunnistaa sik- keskiverto pohjamutaa si Kamelotiksi, jollainen bändi on käytännössä ollut vuoden 2001 mainiosta Karma-levystään lähtien, mutta melko muovisen ja varman päälle tehdyn edeltäjänsä Poetry for the Poisonedin (2010) jälkeen uutukainen suorastaan pursuaa kontrasteja ja uusia ideoita. Silverthornista tekevät niin sanotusti perinteisen Kamelot-levyn bändin tavaramerkkikertosäekierron sisältävä avausraita Sacrimony, välittömästi päähän soimaan jäävä Torn sekä edellä mainittujen tapaan sopivasti vauhtia omaava Solitaire. Toisaalta Silverthornilla on myös tervetullutta särmikästä rankkuutta á la Ashes to Ashes ja Veritas, kiintoisaa osakokonaisuussommittelua kuten Prodigal Son sekä sykähdyttävän jylhä mutta mukavan epätyypillinen slovari Song for Jolee. Silverthorn on koristeposliinimaiseen edeltäjäänsä verrattuna kuin nykytaideteos. Pakettia voi suositella ainoastaan niille, jotka haluavat omistaa täydellisen Motörheadkokoelman. Toni Keränen UDR Kamelot Vuoden alussa julkaistu konserttitaltiointi The Wörld Is Ours saa jatkoa. Vaikka Kamelotia ei voi vahingossakaan kutsua soitannoltaan ja musiikiltaan likaiseksi tai räkäiseksi, kitaristi Thomas Youngblood takoo kepistään sooloja, joissa on sitä kuuluisaa rokkimunaa. Kahdesta cd:stä ja dvd:stä koostuvaa julkaisua ei voi sanoa kovinkaan tarpeelliseksi. Anyplace Crazy as Anywhere Else on kaikilla tavoin Everywhere Further than Everyplace 3:47 PM Elsen jämäversio. Ilman kaverin loihtimaa tukevaa ja laadukasta kokonaissoundia II:sta voisi puhua demotason tekeleenä. Jaakko Silvast Loch Vostok V . Anyplace Crazy as Anywhere Else mestariteos biisilista on lähes identtinen. Bonusmateriaalinakin on pelkästään brittiläisten superfanien tekemä ääritylsä festariraportti Wackenista. Kaikkein pahinta on, että itse bändin esiintymisestä välittyy nyt jollain tapaa leipiintynyt ja väsynyt vaikutelma. Myös kiipparisti Oliver Palotai on kaivellut soittovärkistään viljalti omaperäisesti kuorrutettuja säveliä, joilla on saatu maustettua kaikki luiden ympärille kerrytetty liha.. Onneksi bändin alkuvoimainen ja rivakka glamhevi ei ole väärässä. Iso kiitos kuuluu II:n miksauksesta ja masteroinnista vastanneelle, muun muassa KISSin ja Aerosmithin kanssa töitä paiskoneelle Jay Messinalle. Levyn äänimaailma on luonnollisesti ahdettu täyteen kaikkea mahdollista tukevan soundin mahdollistamiseksi, mutta tässä tapauksessa enemmän on valitettavasti vähemmän. Käsillä on perushyvä levy hyvältä bändiltä, mutta mikäli haluaa tutustua yhtyeen todelliseen potentiaaliin, suosittelen ottamaan haltuun viimevuotisen Dystopium-kokopitkän, jolla Loch Vostokin visio on kaikkein selkeimmillään. Vicisolum Loch Vostokin nimen perusteella saattaisi odottaa massiivista, syvältä kumpuavaa ja hidasliikkeistä metallimörssäystä, mutta todellisuudessa bändi paahtaa progressiivisen ja melodisen death metalin parissa juuri niin tasokkaasti kuin ruotsalaiselta bändiltä saattaa odottaa. Tasoonsa nähden yllättävän vähälle suosiolle jäänyt yhtye kulkee viidennellä levyllään tutuilla linjoilla, jopa niin tutuilla, että albumin luulisi kuulleen jo useamman kerran aiemminkin saman yhtyeen esittämänä. hellsinki_210x135.pdf 1 5/15/12 Joni Juutilainen Motörhead The Wörld Is Ours . Wild Machinen kohdalla on kuitenkin siinä ja siinä, ettei paletti luiskahda parodian puolelle
Hammer to Fallin aloitus puolestaan tuntuu pakotetun ?rajulta?, mutta kertosäe vapauttaa kappaleen voiton puolelle. Lopun biisikaksikko on jälleen hiukan keskinkertaisempi. Esikoislevy kiikuttaa mukanaan sen verran monta lupausta, että ainakin allekirjoittanut jää kaikesta mustuudesta piittaamatta toivomaan, että Valonkantajat on tuomittu julkaisemaan muitakin levyjä. Panu Koski Sturm und Drang Nasty Idols Graduation Day Kalifornia Warner Perris Vaasalaisyhtye Sturm Und Drang julkaisee kolmannen levynsä. Mutta The Chariot on kalpeaakin kalpeampi varjo DEP:stä. Tämän albumin olemassaolo pitäisi kieltää. hyvässä ja pahassa. Sen verran Nasty Idols kuitenkin hellittää angstistaan, että tunnustaa kaihomielistä sydämenriutumista levyn päätösrallissa Since U Been Gone. Kalifornia on tiukasti soitettu ja jyhkeältä soundaava yksitoistaraitainen. Tempoissa ei säästellä eivätkä kappalemitat tarjoile tyhjäkäyntiä, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Lisäksi muutamiin kappaleisiin on lisätty turhia konerumpusäksätyksiä, jotka eivät tuo mitään lisäarvoa, paremminkin toisin päin. Jos kokonaisuus olisi päässyt keskivälin biisikuusikon tasolle, viisi kirvestä olisi ollut selviö. Enemynside vain omaa potentiaalia paljon parempaan, se on aivan varma. Janne Tolonen Grease Helmet Grease Helmet AXR Andy McCoyta ei ole havainnoitu julkisuudessa Hanoi Rocksin hajoamisen jälkeen, mikäli ei lasketa miehen maalausten esittelyä uutisten loppukevennyksessä. Kaikki tämä kurjuus on . Jahka Karevik saa vyölleen lisää yhteisiä maileja muun bändin kanssa, seuraavalta Kamelotlevyltä on lupa odottaa vieläkin suurempia tekoja. Jaakko Silvast Valonkantajat Tuomittu elämään Violent Journey Jos elettäisiin 2000-luvun alkupuolta, Valonkantajien esikoisalbumiin olisi helppo suhtautua kyynisesti. Kolmantena tuleva singlebiisi kuitenkin aloittaa niin mykistävän sarjan, että ylisanat ovat loppua kesken. Vertailukohteeksi voisi ottaa vaikkapa Helloweenin järkyttävän aliarvostetun Chameleon-levyn, sillä Graduation Day yhdistää samalla tapaa ilmavan melodista hard rockia tukevampaan power metaliin ja mahtipontisiin tunnelmiin. Kitaristi Peter Espinoza on suurin tekijä siinä, miksi levy kuulostaa niinkin täyteläiseltä. Veteraanijengi osaa edelleen asiansa. Toni Keränen Oma lukunsa on myös Kamelotin uusi ääni ja kasvot, vuodesta 1997 bändissä laulaneen Roy Khanin paikan aiemmin tänä vuonna ottanut tukholmalaisvokalisti Tommy Karevik. jo suomalaisen miehen kärsimystä ruotivan lyriikan kautta . suus, kuolemaa tietenkään unohtamatta. Levylle on päätynyt puolivillaistakin tavaraa, mutta saldo jää. Tai että kesä 1969 oli pyhitetty hiukan toisenlaisille tunteille kuin rakkaudelle. Vireen nostaminen toisi jo sinällään tiukkuutta meininkiin, ja edellisen julkaisun rässimenoa olisi suonut löytyvän myös uutukaiselta. Kyllähän tämä näinkin toimii ihan ok -tasolla. Suomalaisille prog metal -yhtye Seventh Wonderista tutun miekkosen moneksi taipuva ääni tekee omalta osaltaan Silverthornista moniulotteisen löytöretken. Molly the Murdererin tavoin tämäkin kappale sisältää niin sapekasta avautumista rakkausasioista, että tekstejä voi epäillä omaelämäkerrallisiksi. Tämä siitäkin huolimatta, että myös Valonkantajista tulee väkisin . kääritty sangen tenhoaviin ja viihdyttäviin kertosäkeisiin ynnä surumielisiin melodioihin, joita sopii hyräillä valoisanakin aamuna. Muutaman vuoden ikäinen revohka ei uudista genreään millään tavalla, mutta paatoksessa säästelemätön suomalaiskansallinen syyssynkkä löytää varmasti yleisönsä. Viimeistään ylväs c-osa saa kuulijan itkun partaalle. Biisit ovat kieli poskessa tehtyjä mutta toimivat parhaimmillaan rouheanhienosti rockin ja melodian yhteisenä rakkauslapsena. Kappaleista on vastuussa koko bändi, tosin McCoyn vaikutus kuuluu selkeimmin läpi. Tai että rakkaus tarkoittaa sen kohteen kyttäämistä ja viemistä lopulta vaikka väkipakolla? Ei kovin mukavaa, mutta tervetulleen omaperäistä ottaen huomioon, millaisista mieliteoista tämän genren bändit yleensä laulavat. Mukana ovat kaikki ihmiselämän valttikortit: työnarkomania, pessimismi, syyllisyys ja epäoikeudenmukai- Jaakko Silvast The Chariot One Wing Season of Mist Jos tämä mitälie-core on metallin tulevaisuus, niin olkaamme hyvät ja kuolkaamme pois. ?Livenä vitun kovia, surffaavat yleisön päällä, eikä soitto häiriinny tippaakaan.. Sanoja on järjestelty varsin tarkkaan, mikä on aina ilo havaita. No hard feelings. Tunnen itseni niin Klaus Järviseksi ja Pirkko Liinamaaksi kuunnellessani tätä paskaa. Esimerkiksi Lucky-biisiä paremmaksi ei tässä viitekehyksessä juuri pääse. Goddam Liar herättää eniten muistoja aiemmista SuD-tuotoksista ja kertosäkeessä on paljon yhtäläisyyksiä Damn Yankeesin High Enough -klassikkoon, mutta tästäkin huolimatta, tai juuri siksi, kappale on mykistyttävän upea. tavallaan ristiriitaisesti . mieleen Rautiais-Timon ja kumppaneiden kivikovat tekemiset. Valonkantajien kitaristi-laulaja Jarkko Nikkilä on säveltänyt ja saman tien sanoittanutkin koko levyn. No ei varmasti, kun musiikki on jo itsessään niin häiriintynyttä. Periaatteessa tällainen tahtien yli ja ali meneminen, riitasointujen käyttö ja muutenkin standardimeiningistä erottuminen on jees, esimerkiksi siten kuin Dillinger Escape Plan sen tekee. Josko jo ensi kerralla? Malmössä vuonna 1987 perustettu glam/sleaze/hard rock -kvartetti Nasty Idols tahkoaa kuudennellaan yleisilmeeltään räkäistä ja likaista, soitannoltaan raskaasti polkevaa ja lyriikoiltaan ilkikurista ja häijyä rokkenrollia. Vai mitä sanotte, kun bändi väittää, että Kalifornian paratiisissa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Myös 50-luvun rockiin sukeltava Mustang Bebe erottuu todella hyvin nykybiisien seassa. Vähemmästäkin on ihmisiä mennyt sekaisin ja maailmansotia aloitettu. Janne Tolonen ?Enemynside Whatever Comes Mighty Music Italiaanojen edellinen julkaisu oli jokseenkin pätevä pläjäys, joten tartuin tähän uutukaiseen suurella mielenkiinnolla. Valitettavasti suuret odotukset eivät täyty. Parhaimmillaan Rasvakypärä on Sold Our Soulin ja Second Tryn kaltaisissa häpeilemättömän makeissa rockveisuissa. Sävellyskynä ei ole ollut tarpeeksi terävässä iskussa, jotenkin liian turvallisilla ja kulutetuilla urilla mennään. Mukaansatempaavuus puuttuu ja riffit ovat tylsähköjä. Ajat ovat kuitenkin jälleen valmiit rock?n?rollille, ja Andy on tiukasti kiinni kitaranvarressa. Tällä kertaa kyse on näillä leveysasteilla harvinaisesta määrästä samaan bändiin pakkautuneita kotimaisten kärkirockbändien muusikoita Amorphisia ja Amoralia myöten. Tuohon aikaan 62 Inferno Timo Rautiainen dominoi Niskalaukausjyrineen suomenkielisen raskaan ja metallipitoisen rockin kenttää niin vastaansanomattomasti, että samaan soppeen pyrkineitä yhtyeitä oli helppo katsoa kieroon tai vähintään nenänvartta pitkin. Nyt, kymmenkunta vuotta myöhemmin, samaa peltoa kyntävät karpaasit herättävät tuskin lainkaan antipatiaa. Ja miksipä ei. Rasvakypärä on synnyttänyt kiekollisen perinteistä rockia ryyditettynä hienoisilla sleazemausteilla ja vahvalla kourallisella bluesia ja groovea. Veisut voisivat olla rockin aapisesta, niin koulukirjaesimerkkejä ne ovat . Pitkään kypsytellyn Graduation Dayn jälkeen bändiä ei kannata pitää enää teini-ihmeenä. Kesällä ilmestynyt maistiaissinkku Molly the Murderer asetti riman korkealle. Siksi ensikuuntelulla vähän huolestuttaa, kun ensimmäiset kappaleet ovat muodollisesta pätevyydestään huolimatta hieman tylsiä
ovet 21:00, 27. ovet 19:00, 16. (-S-/K18) GOD IS AN ASTRONAUT (IRL) ROSKILDE-, SWEDENROCK- JA WACKENFESTARIMATKAT ENSI KESÄNÄ: elmu.fi www.elmu.fi | Telakkakatu 8 | Ennakko: Tiketti. Minun rajani menee juuri tässä. Joni Juutilainen Jon Lord Concerto for Group and Orchestra Ear Hiljattain edesmennyt kosketinvelho ei koskaan peitellyt viehtymystään klassiseen musiikkiin, ja hän sävelsi uransa aikana useita orkestraalisia teoksia. Concerto for Group and Orchestra oli aikoinaan ensimmäinen rockbändin ja klassisen orkesterin naittava teos. (-S-/K18) VOIVOD (CAN) Pe 2.11. (-S-/K18) MACHINAE SUPRAMACY (SWE) Pe 23.11. (-S-/K18) HALLOWEEN BILEET: THE 69 EYES Ke 31.10. Viimeisen reilun viiden vuoden aikana miehen lukuisat bändiviritelmät ovat kuitenkin syöneet toisiaan, ja etenkin omimmillaan Wilson tuntuu olevan kovin laimea ilmestys. Tuekseen taitavan bändin hankkinut Wilson pumppaa dvd:llä progemetallia juuri odotettuun malliin; jokainen osaalue on niin tarkkaan kuosissa, että särmää tai haavoittuvaisuutta saa hakea mikroskoopin kanssa. Jokseenkin täydellisellä soundimaailmalla etenevä parituntinen on toki visuaalisesti näyttävää katseltavaa sekä etevää temppuilua rankahkon rypistämisen ja kevyen pimputtelun välillä. Jotain dvd:n mielenkiintoisuudesta kuitenkin kertoo, että ensimmäisen kahden katselukerran aikana nukahdin kirjaimellisesti istualleni kesken kuumimman show?n. Käsittääkseni musiikki-dvd:n tarkoitus on ennen kaikkea viihdyttää ja antaa mahdollisimman mielenkiintoinen kuva bändistä. klo 10-16, vapaa pääsy (-S-) NOSTURIN LEVYKIRPPIS To 8.11. (-S-/K18) CREATURES FROM THE ABYSS TOUR 2012: CRADLE OF FILTH (UK) GOD SEED (NO) ROTTING CHRIST (GR) Su 18.11. ovet 20:00, 20. Kitarateemat tuntuvat soljuvimmilta kuin Blackmoren loputon onanismi, ja orkestraaliset osuudetkin pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Teemoja hyödynnetään selkeästi tehokkaammin kuin aikaisemmin. Laulupuolelta suurimman vaikutuksen tekee laulajaneitonen Kasia Laska, jonka kuulas ääni tuo teokseen enemmän gospelhenkisyyttä ja muovaa oivaa vastapainoa Dickinsonin ja Balsamon dramaattisemmille fiilistelyille. Kaikin puolin miellyttävä paketti, vaikka Concerto teoksena ei ole koskaan kuulunut suurimpiin Lord-suosikkeihini. On niitä kehnompiakin tapoja muistella hienoa muusikkoa ja säveltäjää. (-S-/K18) SPARZANZA (SWE) La 27.10. rockin ansioksi ja suvantojen tappioksi. Debyytin avausraidalla kerrotaan bändin myyneen sielunsa, ja päätösraidalla on jo muututtu suuremmaksi kuin rock?n?roll. Kuvaavaa monessa mielessä. Grease Helmetiä voi suositella opintomatkana perinteisen rockin aarrearkkuun. Siihen liioitellun steriili, jossain salaisessa laboratoriossa viimeistelty Get All You Deserve ei todellakaan kykene. Kaikki kunnia Wilsonin useille merkittäville saavutuksille, mutta jossain sen rajan on mentävä. ovet 19:00, 18/22/32. ovet 19:00, 25. ovet 19:00, 18/20. (K18) REVUE FROM THE EDGE OF IMAGINATION -PIKKUJOULUREVYY: WELCOME TO CANDYLAND DIZZY QUEENS La 24.11. Kiinnostavin kysymys kuitenkin lienee, mihin suuntaan Grease Helmetin tarina tästä jatkuu. Sanna Mustonen Steven Wilson Get All You Deserve Kscope Suuri Porcupine Tree -visionääri Steven Wilson on kyennyt pääbändinsä kanssa parhaimmillaan tajuttoman koviin suorituksiin. ovet 19:00, 18. ovet 21:00, 15. (-S-/K18) ELECTRIC WIZARD (UK) TOMBSTONED Ma 26.11. (-S-/K18) THE FLOWER KINGS (SWE) KEBU La 3.11. Ensinnäkin bändin ja orkesterin välinen dynamiikka ei ollut läheskään niin hyvin balanssissa kuin tässä versiossa. (-S-/K18) MONO (JP) Ke 21.11. Se on sittemmin toiminut pohjaformaattina niin Metallicalle, Roger Watersille kuin Ynqwie Malmsteenillekin. Vuonna 1969 teos levytettiin Deep Purplen kanssa, ja nyt päivänvalon saa uudelleensovitettu versio, tällä kertaa Paul Mannin johtamana ja Liverpoolin filharmonisen orkesterin säestämänä. Päivitetyn version miehistössä on mukana varsin mielenkiintoisia nimiä: Ian Gillanin alun perin laulamat vokaaliosuudet hoitavat Steve Balsamo, Kasia Laska ja Bruce Dickinson, kitaroinnista taas vastaavat Darin Vasilev, Joe Bonamassa ja Steve Morse. Uusi versio on aika lailla alkuperäiselle uskollinen, vaikka nyansseissa ja dynamiikan vaihteluissa hieman eroja onkin. Kaikki muutokset ovat mielestäni vain parempaan suuntaan. Alkuperäinen Concerto kärsi monistakin lastentaudeista. ovet 19:00, 35. ovet 21:00, 18. Toinen on portugalilainen black/ thrash-partio ja toinen tämä käsillä oleva puolalainen perinnethrashjyrä. Vuonna 1986 perustettu, 1990-luvun lopulla telakoitunut ja sittemmin uudelleen vesille laskettu räminäviisikko edustaa tekosiltaan juurevaa thrashpaahtoa, jonka pääntakomisarvo on kellontarkkaa täsmällisyyttä korkeampi. Nyt uudelleen julkaistulla debyytillään Syndroms of the Citiesillä (1989) on havaittavissa samoja elementtejä kuin esimerkiksi genren suurten, Metallican ja Slayerin, alkuaikojen tuotoksilla. ovet 19:00, 18. Mitään niin tappavaa, tarttuvaa tai tehokasta Alastorin meiningissä ei ole koskaan ollut, että yhtyeellä olisi paukkuja samanlaiseen legendastatukseen. Syndroms of the Citiesin materiaalissa mielenkiintoisimpia kohtia ovat lähin- Pe 26.10. Kevyet mullat. Mikko Malm Alastor Syndroms of the Cities / Destiny Metal Mind / Pikaisesti tarkasteltuna metallihistoria tuntee ainakin kaksi Alastor-nimistä yhtyettä. (-S-/K18) MINDLESS SELF INDULGENCE (USA) Pe 16.11
Tatsi on aivan järkyttävän tiukka. Tässä vaiheessa jäädään näihin tunnelmiin. Kimmo K. Kokonaissoundikin on täyteläisempi ja soittotyöskentely täsmällisempää. Koskinen kitietä. Punkkia on otteissa taas enemmän, ja ei ole ihan tuulesta temmattua mieltää tätä kohtuullisen läheiseksi sukulaiseksi bändin mestarilliselle Source Tags & Codes -levylle (2002). Miekkosten progressiivinen ja moderni thrash on ajoittain hyvinkin toimivaa ja ärhäkkää, mutta jokin tässä tuntuu painavan jarrua koko ajan. Tyylillisesti nelikko jatkaa tutuilla linjoilla, eli teknisentarkan thrashriffittelyn ja melodisen death metalin lisukkeena on reilusti postmetallista leijuntaosas- Ensimmäinen osa trilogiasta, joku voisi jopa sanoa suuruudenhullusta sellaisesta, on kuultavilla. Jopa balladien kanssa uskalletaan flirttailla. Näiden ainesten sekoittelu onnistuu miekkosilta varsin luontevasti, mutta reilusti yli tunnin mittaisena pakettina tämän monoliitin sisäistäminen on ainakin itselleni melkoisen vaativa urakka. Soitto on kaikin puolin erittäin tiukkaa ja näkemystä löytyy, mutta hemmot kompastuvat välillä omaan näppäryytensä. Sen suoraa jatkoa Lost Songs ei silti ole. Trail of Dead soi nyt tulisemmin kuin aikoihin, mutta uralla kehittynyttä dynamiikan ja melodian tajua hyödyntäen. Lost Songs tuo useassa kohdassa mieleen Sonic Youthin, jonka ilmaisun taiteellinen osuus on korvattu räyhäkällä hardcoretaustalla. Kaksikon aiempia luomuksia yhtään tunteville ei varmaankaan tule yllätyksenä, että myös Dordeduh käsittelee teksteissään henkisyyttä ja yhdistelee musiikissaan taitavasti romanialaista kansanmusiikkiperinnettä ja black metalia. Kuten myöskin arvata saattaa, edellä mainitun kaltaisen kombinaation tuloksena on syntynyt pitkiä sekä vieläkin pidempiä moniulotteisia eepoksia. Ne keskittyvät mahtipontisuuden sijasta vaihtelevien tunnetilojen kuvailuun erilaisin musiikillisin keinoin, aina räväkästä blackistä rauhalliseen, puhtaasti laulettuun tunnelmointiin. Musiikin sisäistäminen ja sen kyytiin pääseminen ei tapahdu helpolla eikä nopeasti, mutta kärsivällisyys palkitaan. Silti kitaristikaksikko Mariuz Matuzewski?Waldemar Osiecki pöllyttää riffidemppauksellaan hilseet irti kelvollisella intensiteetillä. Joka biisiin ei tarvitse välttämättä ahtaa kaikkea mahdollista kikkakolmosta, ja tässä lieneekin se mainitsemani jarru. Sylosisin kolmas levy tarvinnee kunnolla auetakseen pirusti uusintakuunteluja, mutta aika on valitettavasti rajallista. Se myös onnistuu, jos nyt ei aivan sulkemaan ympyrää, niin ainakin kääntämään käyrää siihen suuntaan. Suureellista paukutusta erinomaisin tuloksin tehnyt yhtye palailee tuotannollisesti hiukan simppelimpään ja bändivetoisemmin etenevään ilmaisuun. nä kappaleissa viljalti esiintyvät takataka-osien väliin istutetut tuumailevat cosat, joissa meno hidastuu kitaranäppäilyjen ja muiden kuusikielismaalailujen vietäväksi. Biiseissä mennään kiinnostavuuden osalla turvallista kes- Dordeduh Dar De Duh Lupus Lounge Entisten Negur. Pitkälti toista tuntia kestävä albumi onkin enemmän vahva kokonaisuus kuin yksittäisten kappaleiden muodostama kokoelma, ja juuri tämä ominaisuus tekee Dar De Duhista niin kiehtovan ja vangitsevan. Huikeimmillaan bändi on kuitenkin levyn lyhyimmällä ja sen samalla päättävällä Dojana-kappaleella, josta on myös tehty tyylikäs ja musiikin yksinkertaista jylhyyttä hyvin kuvaava luontovideo. Perinneinstrumenteilla toteutetun ja ainoastaan puhdasta laulua sisältävän, vahvasti bändin kotimaan musiikkiperinteestä ammentavan kappaleen kaltaista materiaalia olisi kiehtovaa kuulla jopa koko albumillisen verran. Mega 64 Inferno Jaakko Silvast ?And You Will Know Us by the Trail of Dead Lost Songs Superball Myönnetään, että tätä bändiä kohtaan on vaikea muodostaa kyynistä mielipidettä. Pitkään arvostetussa marginaalissa puurtaneen bändin kahdeksas kokopitkä on oiva lisä ripeällä tahdilla kasvaneeseen katalogiin. Levyn soundimaailma on sekin genrelle ja aikakaudelle ominaisen maanläheinen, mutta toisinaan pintaan miksattujen soolojuoksutusten ja taustalle jäävän komppauksen välinen kontrasti on häiritsevän suuri. Uudelleenmasteroiden on käsitelty myös Alastorin aiemmin julkaisematon Destiny-räiskäle, jolla meno on paria astetta vihaisempaa ja kokonaisuutena tummempaa. Myös kannumies Slawomir Brylkan isku on kaikin puolin väkevämpi ja tarkempi, mikä antaa Destinylle kaikkinensa paremman tatsin. Kimppuun vain, kaikki nostalgiannälkäiset thrashpetterit. Lopputulos on verrattain selkeäpiirteinen mutta silti kiehtovalla tavalla todella vaihtoehtoinen kattaus hektistä, tunteikasta, intensiivistä ja myös tyylillisesti moninaista jälkipunkpaukutusta. Hienoja biisejä on mukana useampikin, mutta silti bändi tuntuu kiitävän maanpinnalla sen sijaan, että ampaisisi taivaalle moukaroimaan sen kantta. toa. Sävellykset eivät päätä hui-. Bunget -miesten Hupogrammosin ja Sol Faurin perustaman Dordeduhin ensimmäinen täyspitkä on haastava mutta sitäkin palkitsevampi teos. Debyyttikiekko kannattaa hommata hyllyyn jo pelkästään Jerzy Kurczakin värikkäänsotaisan futuristisen kansitaiteen takia. Teemu Vähäkangas Sylosis Green Day Monolith !Uno Nuclear Blast Warner Brittiläinen Sylosis herättää jälleen jokseenkin ristiriitaisia tunteita. Tuttu rakennekuviohan tuo teoriassa on, mutta Alastorilla näitä hengähdystaukoja tuntuu olevan keskivertoa enemmän. Mitä tämä megabändi on tarjoamassa, miten se voi enää yllättää kuulijat ja kitsaat arvostelijat? Vastaus: ei mitenkään, mutta kyseessä on silti aivan saatanan kova levy. Tässä soittaa trio, bändi joka tietää ja tuntee toisensa
Merkillisen usein albumia on silti halunnut kuunnella. Vaikka improvisoinnin merkitys on bändin musiikissa ilmeinen, pienellä harkinnalla kaukaisemmatkin galaksit olisivat nopeammin saavutettavissa. Mega Manetheren Time Debemur Morti Kahden miehen voimin kulkeva amerikkalaisyhtye Manetheren on pyrkinyt luomaan mahtipontista ja toismaailmallista black metalia lähes kymmenen vuotta ja tuntuu viimein löytäneen oikean aseman musiikilleen. Kuusi kappaletta pitkästi yli 70-minuuttisella levyllään tykittävä bändi ei luonnollisesti turhia hutiloi vaan luottaa hypnoottisuuden voimaan. Eräs aviisi vertasi Soldierfieldin musiikkia Shinedowniin, eikä tämä ole ollenkaan hullumpi vertaus. Tähän kun heitetään sekaan ?puhelaulua. Useamman slovarin vastapainona on pari yllättävänkin rankasti roimittua kappaletta, joista esille nousee etenkin Doron kovimpiin vetoihin saman tien kohoava, yksinkertaisen tehokas Revenge. keskiverto pohjamutaa Ensi vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta Doro Peschin uran startista, ja on äärimmäisen hienoa, että todellinen hevileidi saa julkaistua tässä vaiheessa näinkin hyvän albumin. Arvosteluasteikko lyhyesti: maa tai aiheuta suurempia kiksejä, mutta bändisoiton tiukkuus ja svengaavuus hakee vertaistaan. Ja miten hieno soundi levyllä on! Kerrankin ovat dollarit menneet hyötykäyttöön. Yksikään biisi ei silti tartu tajun- Next Level Best Reached Horizons The second album from swedish melodic metal heroes! The double best of for their 20th anniversary! Out Out October 26th! www.fullforce.se October 26th! www.angra.net. Kaaoksesta ja poukkoilusta voi syntyä mehukas lopputulos, mutta nyt ei ole käynyt näin. Livemeiningistä en tiedä, mutta levyllä tämä ei lähde toivotulla tavalla. Tami Hintikka Billy Talent Dead Silence Warner Puolihuolimattomalla ensikuuntelulla pitkään otteitaan hioneen kanukkikoplan intomielinen puksutus soljuu ohi korvien kummempia muistijälkiä jättämättä. Etenkin 2000-luvun alkupuolen levytykset omalaatuista uusiolevytyskokoelmaa Classic Diamondsia (2004) lukuun ottamatta ovat olleet ärsyttävän ponnettomia niin biisimateriaaliltaan kuin tuotannoltaankin. Kolme vuotta sitten julkaistu Fear No Evil oli lähes kaikkia edeltäjiään kovempi, mutta Raise Your Fist pistää vielä piirun verran paremmaksi nousten selkeästi neidin parhaimmaksi Doro-nimen alla julkaistuksi levyksi. Oletettavasti suurin syy sävellysten tason merkittävään nousuun on uudelleen jatkunut yhteistyö amerikkalaisen tuottajan Joey Balinin kanssa. Pääjehu Vesa Moilasen kajaanilainen syntyperä saattaa tosin tarjota jonkinlaista selitystä idealle, sillä alueen vanhat perinteet ja pohjoinen mielenlaatu ovat ennenkin synnyttäneet omanlaisiaan visioita. Interstellar Tormentin biisien taustalla kuuluva erilainen piipitys, surina ja avaruusvinkuna on lähes alati läsnä, on itse kappale sitten rivakasti etenevää (post)punkhenkistä rockia, synkkää dark ambient/noise -äänimaisemaa tai lähes doomia muistuttavaa tunnelmointia. Jollain kumman tavalla näinkin sekava kokonaisuus kuulostaa kuitenkin varsin luonnolliselta. Toteutus on demomaista tuotantoa myöten varsin karua ja raakaa, mutta vahva tunnelma täydentää tekniikan puutteita aina laulua myöten. Sävellykset ovat hienosti tehtyjä ja ammattimaisia. Miehen panos oli merkittävä jo Warlockin klassikolla Triumph and Agonyllä (1987). Pienellä joidenkin biisien lisäsatsauksella ja kolmisen kappaleen laihduttamisella kokonaisuus olisi ollut vieläkin tanakampi, mutta peukku ja nyrkki nousevat ilmaan nytkin. Epäilen. Ehdottomasti vitun kova levy. Hatunnosto bändille, jos sama taso jatkuu kahdella seuraavalla julkaisulla. Janne Tolonen Hazard Wings Interstellar Torment Krypta Ajatus yhdistää Hawkwindmäistä avaruustrippailua punkkiin ei ole ensimmäisenä mielessä, mutta tämän tempun Hazard Wings ensimmäisellä julkaisullaan todellakin tekee. Rummut ovat suht luonnollisen kuuloiset ja bassolinjat kuuluvat hienosti. Billie Joe Armstrong on ehdoton kunkku alallaan. Pitkät ja monotoniset riffivyörytykset ovat viedä kuulijan lähes transsiin, eikä olotilaa ainakaan helpoteta utuisilla ambientvaikutteilla. Time on parhaimmillaan suorastaan jäätävää kuunneltavaa, kuin Altar of Plagues, Darkspace ja Xasthur iskettynä samaan studioon tekemään taikojaan, mutta väärässä mielentilassa kuunneltuna levy näyttäytyy ainoastaan aavistuksen verran keskinkertaista tasokkaampana vaihtoehtoblacklevynä. Manetherenillä on rahkeita aivan tajuttoman koviin suorituksiin, joita myös Time ajoittain väläyttelee. Meininkinä on vähän vanhaa ja vähän uutta. Toimii melkoisen hyvin. Bändin valttikorttina häärää laulaja Leigh Oates, jonka vahva ja moni- mestariteos vivahteinen ääni taipuu raspista korkeampaan äänialaan vaivattomasti. Jumalan kiitos tähän keitokseen ei ole sotkettu örinöitä, vaan mennään hienoilla lauluilla, koskapa löytyy vahva tulkitsija. Bändin musiikki on helposti omaksuttavaa, mutta tämä ei tarkoita etteikö koukkuja löytyisi. you name it. Levy hengittää, se elää. Erilaisia kitarasoundeja kuullaan jatkuvasti, ja pelkästään tämä tuo vaihtelevuutta albumille. On tuplabassaria, rivakkaa rumputulta, asenneriffittelyä, kitarasooloa, huutoörinälaulua ja taustakööriä . ja mitäänsanomatonta kitaranäppäilyherkistelyä, aletaan olla siellä kuuluisassa asian ytimessä. Ilmeisesti tyylittömyys on Under croftin tyyli, eikä siinä mitään, mutta kun itse biisit eivät anna kuulijalle oikein mitään. olla. Jo vuodesta 1993 riehuneen ryhmän tyyli kurottelee sinne tänne, mutta oikein mistään ei meinaa saada kiinni. Tämä on jotain kuolometallista thrashiä, jossa Chaos A.D:n aikainen Sepultura kohtaa Krisiunin. Levyn tunnelataus on niin herkällä pohjalla, että Time vaatii täydelliset puitteet ja ajankohdan ampuakseen kuulijan tajunnan toisiin ulottuvuuksiin. Joni Juutilainen Soldierfield Bury the Ones We Love Metalbox Englantilaisherrat julkaisevat viiden biisin ep:n maistiaisena myöhemmin julkaistavalta kokopitkältään. Raivokkuus ei välity, vaikka kuinka runnotaan ja rytmitellään. Nyt niin itse kappaleissa kuin soundeissakin on potkua ja tarttuvuutta aivan eri tavalla kuin ennen. Kyllä tämä nainen pitäisi vihille viedä. Mega Undercroft Ruins of Gomorrah Season of Mist Chileläislähtöinen, nyttemmin eurooppalaistunut kopla takoo äärimetallihybridiä, jonka edessä on aika hölmistynyt olo. Voiko enää parempaa laulusoundia tällaiseen ?kevyeen rämistelyyn. Niin paljon kuin raakilemaisuus kiehtookin, se onnistuu myös paikkapaikoin ärsyttämään. Soldierfield tosin hakee vaikutteita enemmän 90-luvun alun Iron Maidenilta. Kaiken kaikkiaan hieno avaus saarivaltakunnan jäppisiltä. Janne Tolonen Doro Raise Your Fist Nuclear Blast Niin ihana nainen, upeaääninen ja valloittava artisti kuin Doro Pesch onkin, hänen Warlockin jälkeinen soolotuotantonsa ei ole ollut kovinkaan kaksista. Melodiaa on muassa, ehkä liiaksikin
Kahden ensin mainitun valtion bändikattaus on alan piireissä tosin tunnetumpi, mutta unohtaa ei sovi myöskään brasilialaista Angraa. Kaksikymmentä vuotta sitten perustetun saopaololaisyhtyeen taipaleeseen on mahtunut muun muassa lukuisia miehistövaihdoksia ja seitsemän studiolevyä, jotka ovat yhteensä myyneet (hämmästyttävät) yli kolme miljoonaa kappaletta. Samoilla kokeilullisilla linjoilla löntystelevä pariisilaisporukka Decline of the I ei onnistu debyytillään aivan yhtä hyvin. Merrimack- ja Vorkreist-yhteyksiä omaava porukka taitaa hämyilynsä hyvin, ja Inhibitionillä kuplivat paikoin melkoisen myrkylliset liemet. kaikesta yrityksestä huolimatta. Tami Hintikka Steel Vengeance Second Offence / Prisoners Metal Mind / Kaksi sanaa: vanha liitto. Michiganilaisen Steel Vengeancen kahdella alkupään tuotantonsa uusintajulkaisulla tarjotaan aikahyppyä 1980-luvun Jenkkilään, jossa heavy metal oli vielä suhteellisen uusi keksintö ja joka ammensi vahvasti brittien NWoBMskenestä. Sen kummemmin erittelemättä Steel Vengeancen kakkonen Second Offence (1986) ja kolmonen Prisoners (1988) ovat romuluisia, testosteronintäyteisiä ja alkuvoimaista metalli-ideologiaa niin musiikillisesti kuin lyriikoiltaankin pursuavia kokonaisuuksia. Äänityksen jälki on kauttaaltaan hyvin kaikuvoittoinen, eikä uudelleenmasterointi ole juurikaan tuonut (ainakaan Second Offencen kohdalla) muutosta alkuperäiseen. taan samalla takiaisen teholla kuin edellislevyn äärimmäinen korvamato Rusted from the Rain. Vaikka silkkaan punklokeroon Billy Talentia ei käy ahtaminen, sen rivakan vaihtoehtoisen rockin kohdalla on mainittava mielleyhtyminä Bad Religionin ja jopa Green Dayn kaltaiset (uus)punkikonit. Elvenkingin sävellyspajassa on loihdittu korvakarkkeja nakkelevia kertosäkeitä, joiden pariin on palattava kerta toisensa jälkeen. Perinteisestä blackistä poikkeavia elementtejä käytetään maltillisesti mausteena, mikä on kuulijasta riippuen joko levyn siunaus tai kirous. Inhibition nostaa tasoaan loppuaan kohden, ja erityisesti ahdistava Mother and Whore ja tämän perään pamahtava mahtipontinen Static Involution ovat huipputason kappaleita, joilla bändi ottaa kaiken irti kolmesta laulajastaan ja toimivista sampleista. Ja oikeastaan hyvä niin. Aito meininki vain alleviivaa nostalgista kuuntelukokemusta. Steel Vengeancen tekemisissä kuuluvat samat elementit kuin alkupään Mötleyn Crüen tai Metallicankin tuotoksilla. Tällä kertaa jää mielikuva siitä, että miehet eivät oikein itsekään tiedä, mitä ovat hakemassa. Joni Juutilainen Elvenking Era AFM Italialaisen Elvenkingin nykylinja naittaa melodista hard rockia ja folk metaliin kuuluvia soitin- ja soundiratkaisuja toimii kuin tauti. Kuusikon seitsemännellä pitkäsoitolla tosin tunnelmoidaan huomattavan paljon vähemmän skandinaavis- ja kelttihaikuisten äänimaailmoiden äärellä kuin esimerkiksi vuoden 2008 pelimannihenkisellä Two Tragedy Poetsilla. Genrerajoja yritetään hiukan venyttää ja vedoissa onkin paikoin monipuolisuutta, mutta lopputulos jää kuitenkin vaisuk- si. Nostalgia-asteikolla levyt ovat kuitenkin varsin mukiinmeneviä tuttavuuksia. Jaakko Silvast Decline of the I Inhibition Agonia Toisaalla tässä lehdessä arvioitu Blut Aus Nordin 777-Cosmosophy on kaiketi jonkinlainen ranskalaisen vaihtoehtoblackin kulmakivi. Tässäpä siis päivityksen paikka kaikille niille, joilta Angra on aiemmin jäänyt tsekkaamatta. Angran musiikin kehityskäyrää voi verrata moneen muun poweryhtyeen vastaavaan. Laulu on kähisevähköä örmyilyhuutoa hiukan Madball-hengessä. Sanoituksissa liikutaan kuoleman ja ahdistuksen parissa. Avausraita No Serenity potkii menemään vielä aika vauhdikkaasti, mutta breakdownit, hidastelu, jonkin sortin maalailu ja asennemetallihenkinen nytkyttely ottavat levyn edetessä vallan. Albumin soundi on raskas ja jykevä. Esimerkiksi rummuissa on potkua niin, että virveliniskut tuntuvat selkärangassa asti. Angran uran varrelta julkaistaan nyt kahden levyn kokoelmapaketti, joka erottelee bändissä vuosien varrella laulaneiden André Matosin ja Edu Falaschin aikakaudet. -kliseetä ja muuta vastaavaa viljellään taajaan. Hitaassa The Flood -vyörytyksessä on ?heimoperkussiota?ja Mala Mujer -biisissä herkkää naislaulantaa. Kovin vaikuttavaa jälkeä tekstit eivät ole, vaan ?no need to run, nowhere to hide. Vaikka italialaisyhtyeen vokalistintontilla riehuu käytännössä vain yksi kaveri, Eran biiseissä on käytetty tehokeinona lukuisia eri lauluraitoja, joiden moninaisuus on samaan aikaan aavistuksen sekavaa mutta toisaalta rikasta ja voimallista. Parissakin rallissa vieraileva Savatageukko Jon Oliva antaa myös kiekolle oman, hyvällä tavalla selkäpiitä kihelmöivän lisänsä. Elvenkingin tapa elävöittää folk metal -genreä on suorastaan esimerkillinen. Jaakko Silvast. Karjahtelua kaivattaisiin kontrastiksi ylitsevuotaville melodioille ja harmonioille! Aiemminhan bändistä tuli mieleen myös räyhäkämpiä verrokkeja, vaan eipä oikein enää. Bändin neljännellä (tai viidennellä) pitkäsoitolla täsmäohjattu paukutus on huippuunsa hiottua, eikä otteista löydy järin radikaalia särmää. Meininki on kelpo, vaikka bändi tuntuu soundillisesti ja sovituksellisesti hiukan turhankin sisäsiistiltä. Aika ajoin kurotellaan hitusen verran myös taiteellisempien ja progressiivisempien sfäärien suuntaan á la Crimson Glory. Harmi vain, että Steel Vengeancen biisit eivät ole varsinaisesti melodisesti tarttuvia tai millään muullakaan mittarilla katsottuna niin kiinnostavia, että niistä olisi koskaan muodostunut sen suurempia hittejä. Hasta La Muerte on ihan ok, mutta ei sen enempää . Aavistuksen kikkakuvioiset sovitukset, tasaisin väliajoin esiin pomppaavat orkestraatiovallit ja koneluuppipätkät marinoivat koko levykokonaisuuden mehukkaaksi metallipaistiksi. Elvenkingin tuorein tuo mieleen ruotsalaisen Amaranthen aikaansaaman hurmoksellisuuden. Edu Falaschin tulkinta Led Zeppelinin Kashmirista ei ole huono sekään, mutta versioinnin ansiot ovat lähinnä soittopuolen kansanmusiikkivibojen harteilla. Viime toukokuinen ilmoitus laulaja Edu Falaschin ja Angran teiden eroamisesta jättää bändin tulevaisuuden hämärän peittoon. Tukkahevilegendan räkäisyys yhdistyy thrashveteraanin tamppaamiseen. Harmi, että itse soitannollinen anti jää pohjimmiltaan melko yksitoikkoiseksi keskitempoiluksi. Bändi on vaikeassa asemassa, sillä musiikin pitäisi selkeästi kallistua joko perinteisemmän jyrän tai kokeilullisemman kaman suuntaan. Samoin biisien sinällään asialliset koukut tuntuvat jäävän hämmentävästi radiokelpoisen soundin varjoon. Dead Silence on hyvää peruskamaa, joka ei harmita muttei onnistu riehaannuttamaankaan. Kimmo K. Viulu on kuitenkin vähäisemmälläkin satsauksella mauste, joka istuu Elvenkingin lukuisista metallin genreistä ammentavaan poljentoon vähintäänkin luontevasti. Erasta tekee tarttuvan koko sen pituuden kestävä duurimelodiapainotteisuus ja dramaattisen karhean ja karismaattisen äänenvärin omaava laulusolisti Damna. Parhaimpana esimerkkinä tästä toimii 13-minuuttinen liveversio yhtyeen Carolina IV -sommitelmasta, joka maistuu varmasti myös matematiikkametallin ystäville. Yhteistä löytyy myös siinä, että maista jokaisesta löytyy laadukkaita power metal -tahkoja. Koskinen Angra Best Reached Horizons SPV Saksalle, Italialle ja Brasilialle on yhteistä se, että kaikki kolme ovat jalkapalloilun mahtimaita. Alkuvuosina yhtyeen ulosanti kuulosti hyvin paljon samalta kuin saksalaisen Helloweenin, duurimelodiasommitelmia ja André Matosin michaelkiskemäistä äänenväriä myöten. 66 Inferno Vaikka vauhti on ollut Angran hevissä läsnä myös tämän vuosituhannen puolella, sävellyksiin on saatu hienoisella jarruttelemisella enemmän syvyyttä sekä kokonaisvaltaisempaa ja väkevämpää tunnetta. Angra on sisällyttänyt perinteiden velvoittamana heviinsä maansa kansanmusiikista ammentavia elementtejä, mikä erilaisuudeksi positiivisella tavalla luettakoon. André Matosin tulkitsema Kate Bush -laina Wuthering Heights ei ole yhdeltä kantilta katsottuna laisinkaan hassumpi. Ben Kowalewiczin melodisesti kailottava laulu on tunnelmaltaan intensiivistä ja teknisesti taitavaa, mutta loppujen lopuksi se tuntuu myös hiukan munattomalta. Toisaalta samalta Holy Land -albumilta (1996) löytyvä semihidas nimikappale kutkuttaa suurten mutta herkkien tunteiden perään haikailevia. Biisikattaus on jopa niin monipuolinen, että mukaan on saatu mahdutettua kaksi coveriakin. Matosin falsetti on suorastaan uskomattoman hyvä, mutta toisaalta, noin överiksi vedettynä se horjuttaa tekeleen uskottavuutta. Jatkoa on kuitenkin syytä toivoa, sillä yhtyeen tekemää laatumeloa tulee muutoin turkasen kova ikävä. Jaakko Silvast Xibalba Hasta La Muerte Southern Lord Kaliforniasta kotoisin oleva ryhmä ryskii metallipitoista hardcorea, johon on sotkettu sludgea sun muuta tyyliä. Räminää ja vaivattoman hikistä meininkiä on kiitettävästi, se on vain siloteltu omaan makuuni liian siistiin pakettiin
...siten, että yleensä biisinteko lähtee jonkun tekemästä riffistä, jonka jälkeen biisi rakennetaan porukalla kasaan. Aarni ja minä kirjoitetaan sanat. Suurin ongelmamme on, että... . Kaikilta löytyi ja löytyy intohimo raakaan suoraviivaiseen rokkiin. Jos pidät heistä, pidät myös meistä: . Melodinen death- ja thrash metalin sekoittuma on tehokkaasti ja. Bändi paukuttaa hieman suosittua australialaista veljesbändiäkin muistuttavan simppelin poljentonsa avulla itsensä kerralla kärkikaartiin. Auerin peruspohja on katajaisessa suomirockissa, melankoliaa ei paketista puutu. Stoner on homman pohja, kuitenkin ehkä totuttua asenteellisemmin jyräten ja kulmikkaammalla otteella. Levy aloitetaan verkkaisissa ja kauniissa tunnelmissa, mutta hetken päästä ovatkin jo koko paletin värit käytössä esimerkillisesti. Sen sijaan melodisella ja semiraskaalla alueella puhtain lauluin Edge of Haze lunastaa koko lailla kaiken, mitä lunastettavissa on. www.facebook.com/edgeofhaze Mörbid Vomit: Demo 2012 Harvoinpa ensidemolla lyödään nyrkkiä nassuun samaan malliin kuin lahtelaisen Mörbid Vomitin tekeleellä. Jopa Creedence Clearwater Revivalilla on oma vaikutuksensa! lekin toisen maailmansodan aikaiselle pommille, josta löytyi potkua räjäyttämään kokonainen kortteli. Oululaisnelikko on saanut kuulumaan upeasti vaikutteensa Black Sabbathista Venomin kautta Judas Priestiin. Suurin vaikuttaja on australialainen pub rock, esimerkiksi Rose Tattoo, AC/DC, Airbourne ja The Poor, sekä amerikkalainen Rhino Bucket. Wolfshead käyttää kapeaan karsinaansa nähden yllättävän suurta draamankaarta ja jaksaa pitää mielenkiintoa yllä pidemmissäkin biiseissään. Alavirekitarat ja melodiset, pörisevät kitarariffit yhdistettynä romuluiseen ja tuskaiseen lauluun luovat Wolfsheadille hienon soundin. Siitä se tuli. Työmme jakautuu... . ...keikkoja ei ole koskaan tarpeeksi! Keikalla olemme... . ...mukana täysillä! Annamme jokaisessa show?ssa kaikkemme! Ansaitsemme levytyssopimuksen, koska... . Hyvien sävellysten ja sanoitusten ohella tulee helposti kiinnittäneeksi huomiota kitaristi-laulaja Markus Taipaleen väkevään ja sielukkaaseen tulkintaan. Auer tarjoaa monipuolisia biisejä ja oivalluksia taitavalla ja koskettavalla tavalla. www.aueryhtye.com Carved in Ashes: The Drowned Silhouette Kuukauden bändi: block buster Milloin ja miten, rumpali Jaakko Metsäpelto? . Huomasimme heti, että homma toimii ja meillä on samat tavoitteet. Tämä oli loistava juttu meille kaikille, koska Kuopiossa ei varmaan olisi muita samanmielisiä soittajia ollut edes tarjolla! Miksi? . Pakko mainita myös Motörhead. Täysillä ruhjoen starttaava tekele kulkee nopeasti Reign in Blood -hengessä; biisine- Wolfshead: Promo 2012 Nyt kaivaudutaan tyylillä heavy metalin alkulähteille. Bändi ei ole helpolla tiellä, mutta silti, tai jopa siksi, sen todellakin soisi pääsevän isompiin kuvioihin. www.carvedinashes.com Edge of Haze: Mirage Viitisen vuotta vanha Edge of Haze tarjoaa levymittaisen matkan melankolian syövereihin. Jostain syystä linjattomuus ja hankala hahmotettavuus kääntyy Miragella jopa eduksi. Tähän tarvitaan taitavaa sävellys- ja sovitustyötä, muutoinhan paketti leviäisi armottomasti käsiin. Puhdas energia ja sen tempaavuus on siinä mielessä hauska homma, ettei sen vaikutuksen alaisena tule enää kiinnitettyä huomiota mahdollisiin pikkupuutteisiin. Vakuuttavan juroa meininkiä, jossa ei ole selittelynmakua. Alan diggarille Death Generation on varmasti painonsa arvoinen kullassa. www.mikseri.net/deathgeneration Auer: Demo 2012 Tämä Auer ei tule Ulvilasta vaan Jyväs kylästä. Yksinkertaista ja alkukantaista musiikkia voi tehdä säväyttävälläkin tavalla. www.reverbnation.com/wolfsheadfinland Death Generation: Death Vol.2 Tämä savonlinnalainen kvartetti on soinniltaan raskas, niin raskas. ...kirjoittamaan nyyhkyballadeja. Tästä on pakko kuulla vielä jotain. Englannin paikoin puutteellista lausuntaa tai vaikkapa kitaroista kantautuvia ajoittaisia lipsahduksia olisi helppo kritisoida monessa 68 Inferno www.facebook.com/blockbusterrocks Mestarit Areenalla Kumma, että Carved in Ashes joutuu vielä kitkuttelemaan näissä ympyröissä, sen verran valmista tavaraa oli tarjolla jo viime vuonna. ...ei herätä ihan tarkkoja muistikuvia. Joka tapauksessa se oli lempinimi jol- . Alun ja lopun välillä ei yllätysmomentteja tarjota, vauhtia, tarkkuutta ja tanakkuutta vakavassa hengessä senkin edestä. Melodioita bändi käyttää vain nimeksi, eikä korinavastaava Ryötin tyly ääntelykään liikaa sävyjä maalaile. Eivät varmasti olisi meidän juttu! Block Buster: Feel the heat muussa tapauksessa, mutta ei todellakaan nyt. Nuorekas energia on saatu taltioitua komeasti, eikä ole vaikea kuvitella ryhmän määräävän lavalla aivan yhtä väkevästi. Jo samana vuonna porukkaan liittyi basisti ja pitkäaikainen kaveri Mikko Tiirikainen sekä soolokitaristi Elias Salo. Siihen voi lopulta suhtautua suopeasti. Studio Zero likko kuluttaa kuulijan elämää vain 12 minuuttia, joista huomattava osa käytetään päätösbiisi Another One to Dien upeaan melodiseen feidaukseen. Katatonia, Opeth, Swallow the Sun ja Devin Townsend mainittuina vaikutteinaan bändi on saanut aikaan monipuolisen kattauksen, jossa piisaa pureksittavaa. This is rock?n?roll! Kuopiolainen Block Buster heittää kuulijan selälleen perusjutuilla. Pelkkää asiaa. www.morbidvomit.com ei pelata musiikillisessakaan mielessä. Ilmaisu on kaukana vieläkin toisinaan esiintyvästä Niskis-osastosta, vaikka tanakasti ryskääkin. Ainoa, missä bändi ei täysin pysty vakuuttamaan, tai ainakin sotkee pasmansa, on sen brutaaleimman pään ulosanti. ...tämä maailma ja bisnes tarvitsee enemmän oikeaa rokkia. Viiden vuoden päästä meidät löytää... . Minä ja veljeni Aarni (laulu & kitara) perustettiin bändi joskus loppuvuodesta 2008 tarkoituksena soittaa rehellistä rock?n?rollia. Eikä tarvitsekaan. Bändi on saanut osakseen erittäin paljon kuuntelua ja mietintää, kuinka siihen suhtautuisi. ...keikkailemasta ahkerasti, toivottavasti ainakin debyyttialbumi taskussa. Bändin nimi... Emme ikipäivänä tule... . Vaan napeilla Popeda Tavastialla Sorkka: Viimeinen jae Sorkka on tehtaillut kolme?jaetta?melko pienellä aikaa ja osoittautunut jokseenkin päteväksi suomalaisen raskaan mätön tulkiksi. Riffipuolella taas mennään ehkä hiukan avarammilla alueilla. Tunnelmoitsijoiden toimet ovat saaneet vielä lisää syvyyttä, virtuoosimainen sävellystaitohan bändin sisällä oli jo aiemminkin haistettavissa. Tällä kertaa edetään ehkä hiukan seesteisemmissä tunnelmissa, mutta edelleen vähintäänkin yhtä kauniissa nuottiympäristössä. Bändin musiikkia voisi luonnehtia jonkinnäköiseksi mietintä- ja ihmissuhdeheavyksi, sen verran väkevää on lyyrinen anti. Hienoa onkin, kuinka toisinaan tylsistä ja kulmikkaista tuon ajan elementeistä on saatu ?päivitettyä? helpostikin kiinnostavampaa kauraa. Vastaavaa touhua siis kuin stadilaisjyrä Blaken puuhastelu, vaikkeivät bändit toisiaan juuri musiikillisesti muistutakaan. Vaikka bändin nimi saattaa johtaa harhaan, nyt mennään aivan a-luokassa ja vakavissaan vanhan liiton death metalin viitoittamilla muinaisilla poluilla. Bändin nimetessä vaikuttajiaan on aika vaikea kuvitella maskuliinisempaa listausta. Aika lailla amerikkalaiselta kuulostava meininki voisi olla nasaalisten vokaaliosuuksiensa puolesta verrattavissa Black Label Societyyn Alice in Chains -tyylisten stemmojen kuitenkin vallatessa äänimaisemaa hienosti. Osaavat muusikot ja viimeistä piirtoa myöten sorvatut biisit ovat avainsana, mutta vokalisti Juanma Dravenin ulkomaista eksotiikkaa tihkuva laulu on kiistatta leijonanosa bändin viehätyksestä
Soittoa, laulua ja varsinkin sävellyspuolta pitää kuitenkin vielä hioa karkeammalla paperilla ennen kuin edetään konkreettisesti mihinkään. www.dearnemesis.com The Softhels: Demo(n) Viitisen vuotta vanha turkulainen The Softhels on musiikillisesti sekava ja mahdoton hahmottaa, vähän kuten logonsakin. Monenlaista väkevää perusvaikuttajaa bändin musiikista kuulee, mutta jotenkin lopputulos jää riman huonommalle puolelle. Varsin epäloogisia käänteitä ja vähintäänkin riittävästi yritystä sisältävä biisikolmikko seilaa jossain thrashin ja speed metalin rajamailla, mutta ei pysty koukuttamaan kuulijaa oikein millään ilveellä. Melodinen ja persoonallinen performanssi ei ole helpointa tavaraa, selkeästi mielenkiintoa herättävää kuitenkin. jos vähän paasilinnamaisesti ilmaistaan. Thrashin pauloissa piehtaroiva bändi on saanut ladattua sen totutun perusasian oheen niin paljon omituisia sivujuonia, että kasassa pysyminen tuntuu mahdottomuudelta. Bändin energia ei tunnu välittyvän korvakäytäviin asti kuin ajoittain. Soittaahan orkesteri osaa sen mitä tarvitseekin, mutta vasta kaiken sotkemisessa ja koheltamisessa se on suorastaan jumala. Horjahteleva laulanta on merkittävin osasyy oireyhtymään, mutta olisi vaikea kuvitella kovankaan vokalisoijan taikovan esitykseen tarpeeksi virtaa. Kuivakat demosoundit syövät myös satoa, samoin persoonattomat sävellykset, joista tosin saattaa löytyä jokunen näppärä melodia. www.myspace.com/attheborder1 Draught: Demo 2012 Ihan erehtyi luulemaan nimestä, että kotelosta löytyisi oluenjuontiin liittyvää musiikkia, muttei näin tainnut käydäkään. Hurjimmillaan ja kulmikkaimmillaan bändi ei häviä ilmiselville vaikuttajilleen pätkääkään, mutta toisaalta tuntuu, että erilaiset kieli poskessa -jutut syövät bändin vakuuttavuutta. Soittotaitoa ja yritystä kyllä löytyy, kykyä tehdä tarttuvia ratkaisuja kuitenkin melko vaihtelevasti. No, sitä sitten saakin. Pienen motkotuksen voisi kuitenkin pistää englannin lausunnan ajoittaisesta horjahtelusta. Ensivaikutelma sinetöidään jo kymmenminuuttisella aloitusbiisillä, josta ei tahdo jäädä päähän oikein muuta kuin pari nättiä riffiä. Sama fiilis jatkuu lopulta koko Arisen keston, muutamista hyvistäkin hetkistä huolimatta. Konsepti on sinänsä kohdallaan; löytyy tarttuvaa melodiaa, kitarasankaruutta ja kertosäettäkin. Oikeista osasista huolimatta lopputulos on lattea ja tasainen, kuten pannukakkuakin tavataan kuvailla toisinaan. Voi olla, että se on myös aivan väärällä palstalla, mitä listalla sijoittuminenkin indikoi. www.myspace.com/risingrice Blind Secrecy: Arise Tämä ryhmä tervehtii palstaamme Kotiteollisuus-kaupungista, Lappeen rannasta. Hennoimmillaan biisit jäävät ponnettomiksi, aggressiivisimmillaan ne eivät vakuuta myöskään. Dynamiikka on iloinen asia, mutta jotenkin nämä kaksi ääripäätä kuulostavat jopa eri bändiltä saman biisin sisällä. Bändin asenne on tiukka lyriikoita myöten ja soitto toimivaa, joten näistä ainakaan homma ei jää kiinni. Niin, no niin. draughtcontact@gmail.com Dear Nemesis: Last Step Aside Dear Nemesisin musiikki on eittämättä monipuolista, mutta siitäpä seuraa toisinaan sellaistakin, että bändistä ei meinaa saada minkäänlaista otetta. Heavystähän tässä tekisi mieli puhua, mutta Last Step Asidella tarjoillaan lähinnä löysää rockia, josta on vaikea sanoa juuta tai jaata. Biiseihin vaaditaan vielä lisää täkyä, mutta vuonna 2011 perustetuksi bändiksi touhussa ei ole lainkaan häpeämistä. Your Royal Madness on naislauluvetoinen viisikko, jonka tekemisiä ei voi verrata kovin helposti mihinkään. Energiaa ja persoonallisuutta ei käy kiistäminen, ja vielä kun ne saataisiin valjastettua oikeisiin alueisiin, alkaisi tappaminen . Bändin ilmaisu on huomattavasti kimurantimpaa sorttia, mutta jossain päin heavy rock -karsinassa tässäkin telmitään. Tuntuu vähän siltä, että Draught on AADOLF Virt anen Demoni kompastua jo lähdössä omiin jalkoihinsa, sen verran tohinalla demo käynnistyy. Musiikkilajina toimii sinänsä persoonallinen sekasotku, josta ei kuitenkaan jää mieleen oikeastaan mitään. Vokaaleissa kuullaan myös kaikenlaista, örinää, kärinää ja myös hiukan virevammaista puhdastakin ilmaisua. Rising Rice on tosiaan mi- tä vaan, vaikkapa Dead Kennedys soittamassa huonosti YUP:tä, Sasha Baron Cohenin kaikki hahmot samassa bändissä, Ismo Alangon sekavimmat ajat englanniksi esitettynä, Ian Anderson kunnon kännissä, Anssi Tikanmäen Maisemakuvia Suomesta päin persettä sovitettuna, hassua spagettiwesternrockia, jossa kitaran kieletkin tuntuvat olevan spagettia, ja toki myös paljon muuta. Ehkä pientä puristusta voisi vielä toivoa biisipuolelle. Tuleeko sitä Viimeisen jakeen jälkeen, jää nähtäväksi. sistä Queen of the Night tuleekin mielenkiintoinen ajatusmalli: esimerkiksi pohjoinen Sentencedimme ei loppujen lopuksi pelannut yhtään sen kummemmilla korteilla loppuaikoinaan . Demon tunkkaiset ja ohuet soundit karkottavat varmasti osan kiinnostuneista, samaa reaktiota voivat aiheuttaa myös sohiva ja epätarkka soitto ja ponneton korinalaulu. Synkkyydestä bändille pisteet, oma soundi tavallaan kyllä löytyy, vaikkakin turhankin demomainen sellainen. Toisaalta, kevyimmillään ollaan suomirockin siellä päässä, jota kaluttiin joskus ylä-asteen musiikkitunneilla. Samoin voi, ehkä yllätyksellisestikin, kokea siinä vaiheessa, kun räyhäosaston ohella aletaan sotkea puhtaita lauluja sekaan. Pieni demomaisuus syö tehoa, mutta asia tulee esitetyksi. Tokihan näin monenlaista yritystä sisältävää pakettia pitää jossain määrin arvostaa, vaikka sitten ihan siitä, ettei aidan alinta rakosta ole yritettykään hyödyntää. Bändin juuret tuntuvat olevan kulmikkaassa ja raskaassa rockissa, jota voisi ehkä paikoin metal-määritelmänkin alle asetella. Demojen toimitusosoite (ei toimituksen osoitteeseen): Demot / Aadolf Virtanen, Rengastie 49, 37630 Valkeakoski taidokkaasti esitettyä, hyvin sävellettyä ja vaivatta vakavasti otettavaa kauraa. Kitaramelodioin paikoin väritelty paahdos jää yleisilmeeltään yllättävän yksitotiseksi, vaikkei biiseihin oikein puhtaita melodisia laulujakaan haluaisi ympätä. Käytetyt korinavokaalit tuppaavat alleviivaamaan sen verran mainiosti bändin korutonta ja toimivaa ominaissoundia, että se riittäköön. Mukaan on saatu monenlaista vaikutetta ja taidonnäytettä, ja punainen lankakin on onnistuttu säilyttämään selkeänä. Räväkästä laulusta plussaa, tuhnuisesta soundista miinusta. www.katara.fi www.facebook.com/KilljoyCorporation Extinction in Progress: Promo 2012 Your Royal Madness: Promo 2012 Vaasalaiset esittävät asenteellista progejynkytystä. Homman seisauttavat puolitiehen kuitenkin biisit, joissa ei ole täkyä nimeksikään mutta pituutta aivan liikaa. Monimuotoisuudestaan huolimatta tekele on tylsää ja ponnetonta nautittavaa. thesoftels@hotmail.com Inferno 69. Progressiiviset vaikutteet seassa lähinnä hämmentävät, joskin tätä aiheuttaa yksi sun toinenkin sekaan puolipakollisen tuntuisesti mahdutettu musiikillinen idea. Monimuotoisuus ja vaikeus ovat kuitenkin läsnä läpi tekeleen, ja kuuntelukertoja vaaditaan, ennen kuin touhu alkaa tosissaan aueta. Laulaja Mirka Huttunen lätkäisee bändin soundiin myös merkittävän leimansa, naisen äänenkäyttö kun on hienoa ja tulkinta erittäin monisyistä ja taitavaa. Hammondeista plussaa, vaikka ne hiukan päälleliimatuilta kuulostavatkin. Tamperelainen Killjoy Corporation aloittaa esityksensä lupaavasti, ja varsinkin vauhdilla. Kyllä ne ovat nyt biisit, jotka sen tekevät. Siinäpä ne miinukset, plussapuolelta voisi mainita... Raskaiden kitaroiden myötä on helppo puhua heavy rockista, mutta käytössä on myös koskettimia ja sen verran alternativeasetukset, että ollaan lopulta kaukana tyypillisestä. joskin Dirty Dealersin sanoma ja musiikki lienee huomattavasti duurimpaa sorttia. Ryhmän esitys on rullaavaa ja soitto toimivaa, vaivatonta kuunneltavaa siis. Biisipuolelle kaipaisi ehkä vielä raflaavampia käänteitä ja pykälän lisää tarttuvuutta. www.myspace.com/dirtydealersband mikseri.net/sorkkaband Katara: Äärirajoilla Killjoy Corporation: Horsefly Kataran jäljiltä jäävät kaksijakoiset tuntemukset. Tarttuvuutta jää vielä biiseihin kaipaamaan, kaikkea muuta löytyy jo riittävästi. www.myspace.com/extinctioninprogress www.myspace.com/yourroyalmadness Dirty Dealers: Ghost Town Dirty Dealers soittaa melodista hard rockia, jonka avulla jalan saa kyllä vipattamaan. Toki huomattavasti taitavammissa puitteissa. Bändi soundaa sarjassaan keskivertoa raskaammalta, mikä on toki silkkaa plussaa. Laulaja Alexin karhea tulkinta sopii bändin tyyliin mainiosti, vaikkei aivan virheetöntä olekaan. Näistä parista määreestä ja vaikkapa bii- Tauski Paraisilla Rising Rice: The Kids Might Even Need Help with These Johan demoarvostelijaa nyt koetellaan. Jos vaikutteissa mainitaan esimerkiksi Frank Zappa ja Jethro Tull, lienee jo lupakin odottaa ihan mitä vaan. Sävellykset ovat monimuotoisia, eikä bändin taidoissakaan töki mikään isommin. Vaikea saa olla, muttei tylsä. www.blindsecrecy.org At the Border: EP Viitisen vuotta vanha At the Border laskettelee menemään metallisen heavy rockin keinoin. Debyyttitekele on outo sekoitelma eri tyylejä, pääasiassa doomia, yllättäviä nopeuspyrähdyksiä ja valitettavaa mitäänsanomattomuutta. Horseflyn viisi biisiä onnistuu kuitenkin loppua kohden levittämään eväät niin moneen suuntaan, ettei tiedä mitä ajattelisi
Bond-numero nyt lehtipisteissä! www.episodi.fi
Muistelen lämmöllä vanhoja aikoja, jolloin olimme kaikki päivät treenikämpällä ja bändi oli eräänlainen kommuuni, joka vietti kaiken aikansa yhdessä. Toisinaan, kun tapaa bändin alkuaikojen jäseniä, on mukava verestää muistoja pistämällä vanhoja nauhoja pyörimään. Tarkoitus olisi myös julkaista War Against Christians -demo (1993) jossain vaiheessa uudelleen. Äärimmäistä black metalia Kuumilla kasettidemoilla ja treeninauhoilla itselleen hiljalleen kestävää undergroundnimeä kerännyt Black Dawn liukui määrätietoisesti death metalista kohti puhdasta black metalia, mikä oli huomattavissa viimeistään rujosti nimetyllä Blood for Satan -demolla (1998). Kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt ensimmäinen kokopitkä julkaistiin legendaarisen Necropolis Records -levy-yhtiön kautta. päinvastoin. Jo seuraavana vuonna ryhmän nimi vaihtui Black Dawniksi. Kyseessä oli alusta alkaen ehjä ja kokonainen bändi, jolla oli kuitenkin selkeä johtohahmonsa, laulaja ja sanoittaja Wrath (jota kutsuttiin aluksi mystisellä Janne-nimellä ja joka tunnetaan nykyisin Cindergrininä) joka loi sittemmin (1995?2012) merkittävän uran Enochian Crescentin laulajana, sanoittajana ja laajaa hämmennystä aiheuttaneena showmiehenä. . Yhtiöllä oli sulkina hatussaan muiden muassa Arckanumin, Babylon Whoresin, Inferno 71. Teksti Joni Juutilainen Verkkaiseen tahtiin julkaisuja ulostanut True Black Dawn on ajautunut pitkän uransa aikana kauaksi lähtö pisteestään. Toistuvasti muotoaan muuttaneen bändin sisällä palava alkukantainen liekki roihuaa edelleen tuhoisana. Musta aurinko nousee M elko tasan kaksikymmentä vuotta sitten Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla, tarkemmin sanottuna Nurmossa, syntyi musiikillisesti ajalleen ominainen mutta ideologisesti huomattavan tulisieluinen, saatanallinen ja synkkäsävyinen death metal -yhtye. Bändi starttasi uransa nimellä Nocturnal Feast, jonka alaisuudessa julkaistiin virallisesti ainoastaan Hymn to Darkness -demo (1992). Vanhat demot ja kuvat varsilenkkareineen ovat osa menneisyyttä, enkä häpeile niitä . Aloitin bänditouhut vuonna 1990 Genital Masticator-goregrindbändissä, mutta parin vuoden jälkeen homma alkoi kyllästyttää ja erilaiset musiikilliset ja ideologiset näkemykset olivat painolasti, joten perustimme uuden bändin eri porukalla. . Vaikkakin porukka on nykyisin aatteellisesti enemmän yhteneväinen, ei tuollainen yhteisöllisyys näin vanhemmalla iällä ole enää mahdollista. Miehen omistautuneisuus ja visio hehkuivat kirkkaina alusta saakka, mikä on huomattavissa paitsi selkeästi ymmärrettävissä, suoraviivaisissa sanoituksissa myös promokuvissa, joissa nuori piiskatukka poseeraa corpsepaintit kasvoillaan muun bändin jököttäessä vierellä arkivarustuksissa. Asetelma herättää nykymittareilla katsottuna lähinnä huvitusta, mutta kertoo yhtä lailla tämän pienestä pitäen itseään silponeen ja alamaailman herraa ylistäneen henkilön vakavasta asenteesta musiikkia kohtaan.
Vuonna 2003 Wchmetal. net-sivustolle antamassaan haastattelussa Wrath kuvailee yhtyeen musiikkia ?Bisexual Skinhead Black Metaliksi?, mikä on omiaan kertomaan lavalla naistenvaatteissa keimailevan ja verellä läträävän laulajan tavasta vittuilla hieman joka suuntaan. Puritaanisimmat black metal -fanit irtautuivat True Black Dawnin kelkasta viimeistään tässä vaiheessa, sillä musiikkityylin parissa ei julkisesti juurikaan heteroseksuaalisuuden rajoja haastettu. Näin ollen suomalaiset muuttivat nimensä nykyiseen True Black Dawn -muotoon turhien ongelmien ja lakisotkujen välttämiseksi. Levyn ensimmäinen painos ilmestyi vanha logo kannessaan, kun taas levyn seuraava julkaisuerä sai koristeeksi True-sanan. Blood for Satan -levy herätti huomiota lähinnä lähes kiihkomielisen saatanallisuutensa ansiosta, mikä oli omiaan karkottamaan herkkänahkaisimmat kuulijat kauaksi verta tihkuneen albumin ääreltä. Esimerkiksi kyseenalaisesta hautausmaavierailusta kertonut Graverape Ritual ja suorastaan maanisen itsetuhoinen nimikkobiisi jäivät varmasti usean kuulijan mieleen vahvojen tunnelataustensa ansiosta. . Aiemmilla julkaisuilla oli yleensä yksi pääsäveltäjä, nyt on kolme, mikä luonnollisesti tuo vaihtelevuutta materiaalin, mutta ei tarkoita, että punainen lanka olisi kateissa useamman säveltäjän myötä. . Keikkoja tulemme tekemään valikoidusti . Hommat suunnitellaan suhteellisen tarkkaan etukäteen, mutta ainahan keikoilla sattuu ja tapahtuu asioita, joita ei ole suunniteltu. . ?Visiona oli tehdä se äärimmäinen black metal -levy, jonka olin itse aina halunnut kuulla. Tarkoitus oli näyttää mitä black metal voi olla, kun sen takana on aatteenpalo.? Usurperin ja Witcheryn tasoisia bändejä. Toisaalta, mikäpä olisikaan tehokkaampi tapa iskeä konservatiivisia uskovaisia (tahi blackmetallisteja) vastaan kuin kaikista seksuaalinormeista julkisesti irtautuminen. . Materiaali on entistä kierompaa ja koukeroisempaa. oli eräänlainen irtiotto. Hain myös inspiraatiota lastenloruista, ja äänitimme levyn introihinkin sampleja lastenleluista. . Haluan pitää homman sekä itselleni että yleisölle tuoreena, joten liukuhihnakeikkailuun emme tule ikinä ryhtymään.. black metal -meininki vaihtui vuosien myötä melkoiseksi freakshowksi, jossa pinnalla olivat provokaatio ja yleinen hämmennyksen aiheuttaminen. myös ulkomailla. Henkilökohtaisesti en halua tehdä tai katsoa keikkaa, jolla vain soitetaan. 72 Inferno Visvaista vihaa Seuraavat konkreettiset kuulokuvat True Black Dawnista sijoittuvat vuonna 2005 julkaistulle O.B.C.-splitille (lyhennys sanoista Ostrobothnian Black Circle), jolla yhtye mitteli voimiaan ...and Oceans -sivuprojektina toimineen O?n ja uutta nousua tehneen Enochian Crescentin kanssa. Julkaisun oli alkujaan tarkoitus ilmestyä kolme ep:tä sisältävänä pahvikotelona, mutta se putkahti lopulta ulos yhtenä cd:nä, jonka keskivaiheilla huomattavasti uudistunut True Black Dawn esitti kolme uutta kappaletta. Kolmen biisin kimara kulki nimellä Boogieman Unbound ja tarjoili erityisesti sanoituksellisesti uudistuneen bändin, joka tuntui jättäneen suoran saatanallisuuden menneisyyteen ja keskittyneen enemmänkin ihmismielen synkkyyteen ja kieroutuneeseen seksuaalisuuteen. Sanoisin, että idean toteutus onnistui varsin mainiosti. Sanoista tekoihin Tässä vaiheessa Wrathin taustalla vaikuttanut bändi koostui kolmesta silloisesta ...and Oceans -miehestä, jotka olivat luoneet vahvan uran myös useamman levyn julkaisseen pääbändinsä parissa. Ulkomusiikilliset touhut ovat itselleni vähintäänkin yhtä tärkeitä kuin itse musiikki, ne ikään kuin tuovat ideaa paremmin käsinkosketeltavaksi. kuvastaa bändin siirtyneen suorasta paholaisenpokkuroinnista kritisoimaan uskovaisten kaksinaismoralismia ja tekopyhyyttä. Musiikillisesti yhtye oli säilyttänyt osittain tunnistettavan, pääosin nopeatempoisen ja samplekyllästeisen tyylinsä, mutta myös tällä saralla oli astuttu suuri harppaus eteenpäin sitten mustanpuhuvan debyyttilevyn. . The God Is All -kappaleen pätkä ?it?s a sin to worship the Devil / but it?s ok to fuck the children. Ei puheilla inspiroida, vaan teoilla. Koen kehityksen suhteellisen luontevana. Tällä hetkellä on noin puolen levyn verran materiaalia valmiina, ja tarkoituksena on julkaista uusi levy ensi vuoden puolella. . Halusin koetella omia rajojani, leikitellä vastakohdilla ja tuoda kauhuelementtejä mukaan entistä enemmän. Kuorrutus voi olla eri, mutta samaa visvaista vihaa siellä sisällä velloo. He ovat tuoneet omaa osaamistaan erityisesti bändin keikoille, jotka muistetaan värikkyydestään ja yllätyksellisyydestään. Ensimmäisten keikkojen ?normaali. Tarkoitus oli näyttää mitä black metal voi olla, kun sen takana on aatteenpalo. Visiona oli tehdä se äärimmäinen black metal -levy, jonka olin itse aina halunnut kuulla. Sittemmin yhtyeessä on vaikuttanut esimerkiksi Deathboundissa, Hornassa, Sacrilegious Impalementissä ja Rytmihäiriössä esiintyneitä miehiä. O.B.C. Toisaalta, eihän mikään yhtyeen tuotos ole kuulostanut samalta kuin edellinen, minkä koen hyvänä asiana, koska en itse jaksaisi tehdä samaa levyä uudestaan ja uudestaan. Kiero ja koukeroinen tulevaisuus Cindergrinin jätettyä hieman yllättäen pestinsä Enochian Crescentissä True Black Dawn on aktivoitunut pitkästä aikaa treenaamaan ahkerasti. Vakituisen treenikämpän löytyminen, suhteellisen stabiililta vaikuttava miehistö ja huhut uusien biisien synnystä ovat herättäneet kovia toiveita uuden kokopitkän levyn ilmestymisestä. . Musiikillisesti Black Dawn sopi hyvin lafkan linjaan, ja debyyttilevy, edellisen demon tapaan nimetty Blood for Satan oli todella väkevä näyte terävässä kunnossa olleelta bändiltä. Julkaisun aikoihin kävi ilmi, että myös Yhdysvalloissa vaikuttaa Black Dawn -niminen yhtye, jonka debyyttilevy oli julkaistu paria vuotta aiemmin
Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajan tilaajanumero. Mikäli tilaat lahjaksi, täytä lahjatilauksen saajan yhteystiedot: OSOITTEENMUUTOS Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.inferno.fi. Osoitteita voidaan käyttää suoramarkkinointiin. Sähköpostitilaukset osoitteeseen tilaajapalvelu@popmedia.fi tai sähköisellä lomakkeella osoitteesta www.inferno.fi. Hinnat sisältävät ALV 9 % Sähköposti: ________________________________________________________________ Allekirjoitus (huoltajan, mikäli tilaaja alle 18-v.): _____________________________________ Nimenselvennys ja päiväys: _____________________________________________________ Nimi: _______________________________________________________________________ Lähiosoite: __________________________________________________________________ Postinumero: _______________ Postitoimipaikka: ___________________________________ Puhelinnro: _____________________________ Syntymävuosi: ________________________ Pop Media Oy Tunnus 5012555 00003 VasTausläheTys. inferno kesto pekka pikametallimies voittokuja 3 00100 helsinki Tilaus on kestotilaus ja se koskee vain Suomeen lähetettäviä tilauksia. Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja jatkuu kestotilauksena niin kauan kunnes tilaaja muuttaa tai irtisanoo sen. a a l Ti a v a T oh j e m m maa u s i a k l u j i l l a meT Tilaa inferno 80a? 54, numero 10 Tilaa inferno TeksTiviesTillä! Lähetä tekstiviesti: inferno kesto nimesi osoitteesi numeroon 172 33. esim. 09 4369 2409 Sähköposti: inferno@popmedia.fi www.inferno.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 avoinna ma-pe 8-16 Tilaa inferno! Kestotilaus, 10 numeroa 54,80 ? Määräaikaistilaus, 10 numeroa 60,00 ? Osoitteenmuutos (laita uusi osoite lahjatilauksen saajan kohtaan!) maksaa postimaksun Nimi: ________________________________________________________________________ Lähiosoite: ________________________________________________________________ Postinumero: _______________ Postitoimipaikka: __________________________________ TILAUSHINNAT Inferno ilmestyy 10 kertaa vuodessa 12 kk kestotilaus 54,80 euroa 12 kk määräaikaistilaus 60,00 euroa Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä. Hinnat sisältävät ALV 9 % Puhelinnro: _____________________________ Syntymävuosi: ________________________ KESTOTILAUS Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Viestin hinta on 0,95 euroa. Kustantaja: Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki Faksi. Voit tilata myös puhelimitse numerosta 03 4246 5302. Pop Media Oy:n tilaajapalvelu on avoinna ma-pe 8-16. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Myös internetin kautta voi tilata lehtiä, www.inferno.fi
Kukapa ei haluaisi sellaista elämää, vaikka onhan se rankkaa, kun deitit vaihtuvat uima-altaan ympärillä, Käärmetukka virnistää. . Jos olisin ottanut teininä jotain, olisin todennäköisesti ottanut yleisesti hyväksyttäviä kuvia ja yrittänyt miellyttää kavereita. Nyt miellytän vain itseäni ja olen paljon rohkeampi, hän kertoo. Ensimmäinen kuva tuli vasta pari vuotta sitten. Sellaista maailmaa, jossa jokainen huone on eri pastellisävyssä ja ajetaan valkoisella Ferrarilla, ei ole enää. Entä Eminemin sanoitus ?Success is my only motherfuckin? option, failure?s not?? . Jollain omituisella tavalla nämä nivoutuvat kokonaisuudeksi. . Se sarja on tosielämää överinä tai turbona. Miami Vice on paras tv-ohjelma, jonka mä tiedän. For the Imperiumin Jyri ?Käärmetukka? Helko liputtaa kotikulmien puolesta. Miami Vice -mies Alppilasta Jyri Helko malttoi odottaa aina 24-vuotiaaksi ennen ensimmäisen tatuointinsa ottamista. . Hellacoptersin logon graafinen ilme miellyttää minua, ja se myös yhdistyy musiikkiin hienosti. Vasemmasta olkavarresta löytyy kuvien kimara, jossa on esimerkiksi Alice in Chains -tyyppinen aurinko, Miami Vicen logo, Ugly Kid Joe -levynkannen auton maski sekä Eminemin sanoituksia. Yhtyettä liippaava tatuointi on myös käynyt mielessä. . Luin jonkun tutkimuksen, jossa ihmisen maun kerrottiin kehittyvän siihen asti. Se tuntuu kodilta, jossa tunnen jopa naapurini. Ja olisihan se mahtavaa, jos kitara alkaisi soida dramaattisesti taustalla aina, kun alkaa pussailla vieraita naisia. For the Imperium on juuri saanut valmiiksi ensi vuoden alussa julkaistavan uuden levynsä. Vituttaa, kun nykyään kaikki on jollain tavalla ironista. Olen kotoisin Lammilta mutta asunut seitsemän vuotta Helsingin Alppilassa. Se aika oli tavallaan tähän mennessä tärkein ja isoin harppaus eteenpäin bändille. Siinä sarjassa kaikki oli oikeita juttuja. Jos ottaisin sellaisen, se olisi todennäköisesti lause This Is Chaos, Baby! (bändin vuonna 2010 julkaistun ep:n nimi, toim. huom). Pakkohan sitä oli käydä testaamassa tukeakseen paikallista yrittäjää, kun oli aikaa ja tarjouksen verran rahaa! Intuitiiviset päätökset ovat usein paljon aidompia kuin näennäisen rationaalisesti tehdyt. Salaa tulee digattua paljon muutakin kuin vain metallia, hehe. Käärmetukan viimeisin tatuointi on oikean käden Melrose Place -teksti, joka syntyi jo aikaisemmin tehdyn tähden ympärille. . Tuohon lauseeseen tiivistyy aika hyvin meidän meininki ylipäätään: me vedetään näin ja muut voi olla hiljaa. 74 Inferno Julius Töyrylä Heta Hytti nen. Saimme paljon itsevarmuutta ja asennetta. Alppilaan oli tullut Tricky Trips -tatuointistudio, jolla oli citydiilitarjous. 00510-postinumerolle löytyy hyvä selitys: Alppila on Käärmetukan oma Beverly Hills 90210. . Siellä asuu myös aikuisiällä saatuja ystäviä. Näin kävi myös Hellacopters-logon kanssa. . Valtasen Tuomas teki hienon musavideon ja saimme yhtäkkiä keikkoja, joista ei aikaisemmin ollut uskallettu edes haaveilla. Eksäni kävi Kivun kauneus -liikkeessä ottamassa tatuoinnin, ja tykästyin siellä Jenni Sikiön tekemään yksityiskohtaiseen tatuointityyliin. Mä ajattelen success-sanaa tosin enemmän onnistumisena kuin menestyksenä. Kuulin sen ekan kerran Lahden Makuunissa radiosta ja se kolahti lauseena muhun. Meillä on vähän kuin ?salaklubi?; ystävälläni Pasi Moilasella on myös sama teksti ja näitä on tulossa lisää. Käärmetukka luottaa tatuoinneissaan intuitioon
OULU Liput: 43 ?, K-15/18 Ennakot: www.lippupalvelu.fi, www.tiketti.fi Ennakot: www.lippupalvelu.fi Ennakkolipunhintoihin lisätään mahdollinen lippukaupan toimitusmaksu La 24.11.2012, ovet klo 19:00 Ikäraja: K-15, liput: 35? Ennakot: www.tiketti.fi . www.lippupalvelu.fi RINGO STARR PE 7.12.2012, HELSINKI, LA 8.12.2012, OULU, CLUB TEATRIA UT ONOSTURI la 9.2.2013 su 10.2.2013 ma 11.2.2013 teatria, oulu pakkahuone, tampere nosturi, helsinki liput: 29 / 35 , k-15/18 liput: 27 / 30 , k-15/18 liput: 27 / 30 , s/k-18 ? ? ? ? ? ? ennakot: www.lippupalvelu.fi ennakot: www.lippupalvelu.fi, www.tiketti.fi ennakot: www.tiketti.fi SOLD Liput: 35 / 38 ?, S/K-18 Ennakot: www.tiketti.fi Liput: 34 / 38 ?, K-18 Ennakot: www.lippupalvelu.fi Ennakkolipunhintoihin lisätään mahdollinen lippukaupan toimitusmaksu. HELSINKI PAKKAHUONE, TULLIKAMARI . TAMPERE To 22.11.2012, ovet klo 19:00 Ikäraja: K-18, liput: 34? Pe 23.11.2012, ovet klo 19:00 Ikäraja: K-15, liput: 34? Ennakot: www.tiketti.fi TEATRIA . FINNISH METAL EVENTS PROUDLY PRESENTS: TI 6.11.2012, THE CIRCUS, HELSINKI Liput: 45 ?, S/K-18 Ennakot: www.tiketti.fi KE 7.11.2012, THE CIRCUS, HELSINKI Liput: 45 ?, K-18 Ennakot: www.tiketti.fi TO 8.11.2012, PAKKAHUONE, TAMPERE THE CIRCUS
REDEFINING DARKNESS Hyytävän kylmä, viiltävän musta kahdeksas albumi kaupoissa 26.10. OFERMOD THAUMIEL Raakaa ja likaista blackmetallia, ilman turhia kikkailuja. Pimeyden ytimestä. 26.10. www.spinefarm.fi