Talousarviossa rahaa rakentamiseen on varattu 100.000 euroa.
Sairaankuljetus siirtyi pelastuslaitoksen vastuulle joitakin
vuosia sitten. Hän liikkui henkilöautolla. päivänä N:o 38 . 6,5 kg
porkkana, sipuli ja peruna
5?
ERÄ
ÄMpÄRI
3
rajoitus:
ämpäriä
/talous
ilman korttia tai yksittäin 3,49 rs (11,63-13,96/kg)
Sairaankuljetus saa
uudet valmiustilat
paloaseman kylkeen
Joutsan paloaseman kylkeen
rakennetaan parhaillaan uudisrakennusta kunnan toimesta.
Kyseessä on paikallisen sairaankuljetuksen miehistölle ja kalustolle suunnattu valmiustila. 2014 Irtonumero 1,20 ?
TaksipalveluT
esko Tarhanen
ROSENLEW
PYYKINPESUKONE RTTB 1016 399,00 ?
JouTsa
Vuoden pesuaineet mukaan (2 pkt)!
Rautakauppala Oy
Länsitie 4, Joutsa p. Vuonna 1947 syntynyt
mies puhalsi sunnuntaina 1,1
promillea. Muutoksesta arvioidaan
syntyvän vuodessa useiden tuhansien eurojen säästöt.
Markku Parkkonen
Janne Airaksinen
Joutsan paloaseman kylkeen
kohoaa parhaillaan uusi valmiustila sairaankuljetuksen miehistöä ja kalustoa varten.
Markku Parkkonen
Pari kappaletta
rattijuoppoja
kiikkiin
Kaapelikela
pöllittiin
työmaalta
Pari kappaletta rattijuopumuksesta epäiltyjä on jäänyt jälleen
kiinni poliisin ratsioissa Joutsan
kirkolla. Syynä ulkopuolelle
jäämiseen olivat ongelmat tieyhteyden saamisessa valtion omistaman Natura-alueen halki.
Tie on nyt alueelle rakennettu
ja Joutsan kunnanhallitus päätti
käynnistää kaavoituksen. Kyseinen
henkilöauto saattaa liittyä muun
muassa Joutsan Konehuollon
murtoon, joka tehtiin viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä noin aamukolmelta.
Varkaat veivät Konehuollosta
kassalippaan. Kelan kyytiin poimimiseen on tarvittu vähintään useampia miehiä ja kuljetuskalustoa
tai sitten nosturivehkeet.
Poliisi kaipaa
havaintoja
punaisesta
Seatista
Joutsan poliisi kaipaa havaintoja punaisen Seat-merkkisen
ja sedan-mallisen henkilöauton
liikkeistä Joutsassa. Poliisia kiinnostaa
erityisesti tieto Seatin rekisteritunnuksesta.. 020 792 0620, 0400 367 384
0400-428 662
tai 0400-241 665
Sadonkorjuun makuja
20
porsaan
lapa
ERÄ
0,5 l (1,02/l)
069
Taffel
micropopcornit SHokkITARJoUS!
80-90 g (original,
369 329 1090 599 499 100 199
kg
kg
kg
kg
Suomi, säävaraus
less fat, voin maku)
kg
3 kpl
keräkaali
Suomi
-34 %
Atria
karjalanpaisti
700 g (7,13/kg)
499
RS
ilman korttia 7,59 rs (10,84/kg)
-35 %
450 0 69
kariniemen kananpojan
fileesuikaleet
250-300 g (7,50-9,00/kg)
ei pintamaustetut
2
rs
Kym
pp
i ku
uss TYÖT Os
Ä
a li
SU ta
sää
OM
luo
EE
10
N
000
uu
tta
työ
pai
350 g (8,54/kg)
kk
aa
Valio Edam
juustot
299
kpl
sis. Kunnan tilit muissa pankeissa lopetetaan ensi vuoden elokuun loppuun mennessä. Varastetun
kaapelin arvo on useita tuhansia euroja. Kunta
perii kaavoituksen kustannukset
maanomistajalta.
Joutsan kunta keskittää maksuliikenteensä ja pankkitilinsä
jatkossa Keski-Suomen Osuuspankkiin. Lisäksi miehelle kirjattiin ylinopeutta, eikä turvavyökään ollut kiinni.
Vuonna 1977 syntynyt ja mopolla liikkunut mies jäi puolestaan kiinni maanantaina. Joutsan poliisi ottaa
tapauksesta havaintoja vastaan.
Tekoaika on elo-syyskuun vaihteesta. Nyt rakennetaan sairaankuljetuksen käyttöön nykyiset
vaatimukset täyttävät valmiustilat sekä sairasautolle lämmin
tallitila. Kela oli likellä Viheriä,
Pertunmaantien ja Touhulantien
risteyksen liepeillä. 0207756080 21.00-03.00
kg
Auran valkosipulisilli
450 g (4,42/kg)
pRk
perjantaina 19.9.
Moilasen
karjalanpiirakka
Moilasen
perunapiirakka
029
049
kpl
kpl
pajuniemi myös mukana!
Juuresämpäri
n. Hänen
puhalluskokeensa tulos oli 0,71
promillea.
Sähköverkon
maakaapelointityömaalta on pöllitty useamman sata kiloa painava kaapelikela. Kunta pyysi pankeilta
tarjoukset pankki- ja maksuliikennepalveluista ja sai tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen
ainoastaan Osuuspankilta. 1-2kg muikut
paistijauheliha lohi
Norja
Suomi
porsaan
etuselkä
Bonaqua villivadelma
plo
ERÄ
ERÄ
ERÄ
v.
Tarjoukset voimassa to-su 18.-21.9.,
ellei toisin mainita.
DISCO
LAUANTAISIN
HUTTULA
p. Toiminta siirrettiin
tällöin paloasemalle palokunnan
käytössä olleisiin tiloihin, mikä
on aiheuttanut ahtautta sekä halli- että yleistiloihin.
. Kunnalla on
tällä hetkellä tilit neljässä pankissa. Joutsan Seutu
Keskiviikkona, syyskuun 17. Lisäksi rakennetaan kylmä varastotila, jossa voidaan säilyttää vara-autoa tai muuta vain
sääsuojan vaativaa materiaalia,
taustoittaa Joutsan tekninen johtaja Taneli Rasmus.
Rakennustyöt on tarkoitus
saada valmiiksi kuluvan vuoden
loppuun mennessä.
Ranta-alue
yleiskaavaan
Kunnan tilit vain
Osuuspankkiin
Joutsan kunta laatii rantaosayleiskaavan kahdelle Suonteen saaressa olevalle yksityisen
omistamalle tilalle, jotka jäivät
aikoinaan tehdyssä rantayleiskaavoituksessa kaavoituksen ulkopuolelle. pantin 0,20
kokonainen Tuoreet
Naudan
n
040-7333581
. Intialainen päähieronta
. Magneetti- ja infrapunatuotteet
. Joutsa Rauno Metsänen
p. 2014
PITOPALVELUA
Tuula Salonen
p. 050-595 8625
FYSIOTERAPIA
SANNA OKSANEN
. 050-543 7010
Heinolan Kivi ja
Kaiverrus Oy
p. Diplomikosmetologi
Diplomivyöhyketerapeutti
Kauneus- ja terveyspiste
Satu Simola P. Joutsan Seutu
2 . Kotipalvelu (siivous, asiointiapu ym.)
Kauppakirjat, perukirjat,
sukupolven vaihdokset ym.
040 841 9649
Kivitie 12, Joutsa
P. 0400-741 771
Tavatt. 045-111 9335 / Pekka Ollikainen
Palvelemme sopimuksen mukaan.
Joutsan Seutu
ILMOITTAJAT HUOMIO!
Syysloma-aiheinen teemanumero ilmestyy viikolla 41 (8.10.)
Lehti jaetaan peittojakeluna Joutsan ja Luhangan kuntien
alueella joka talouteen normaalitilausten lisäksi.
Tilattuna lehti menee hyvinkin laajasti
alueen kesäasukkaille.
Ilmoittamalla teemanumerossa
tavoitat asiakkaasi!
Hyödynnä toistoalennus ja
varaa samalla ilmoituspaikka
seuraavaan teemanumeroon ja
peittojakeluun, joka ilmestyy
viikolla 43 (22.10.)
Varaa mainospaikkasi:
Puh. 0400-988 452
www.hyvinvointijaterveyspalvelu.com
Koti- ja Mökkipalvelu
?
S iivouspalvelut
Vuokko
040 823 7420
Tilaukset ma-pe klo 8.00 - 17.00
Kiinteistönhoito, pienkorjaukset ym.
Markku A. klo 10.30 saakka
Hyvinvointi- ja terveyspalvelu
Hanna Ojala
Länsitie 7, Liikekeskus
Palotalo, Luhanka
- Jalkahoidot (myös kotikäynnit)
- Geelilakkaukset - Ripsipidennykset
- Kestomaskara - Jäsenkorjaus
P. Pitopalvelu
. Tilauksesta täytekakut, voileipäkakut ja muut leivonnaiset
. Kosmetologiset hoidot
. Etsimme henkilöautoa, jolla on ajettu
kaikista eniten, ja joka on kilometreistään huolimatta edelleen liikenteessä.
Ota yhteyttä, niin tehdään autosta omistajineen juttu paikallislehteen.
Toimittaja Janne Airaksinen, puh. 044-388 3009
Lomalla 22.-30.9.
Julkisia kaupanvahvistajia
Julkinen kaupanvahvistaja
Puh. päivänä
Heikki Kuurne
0400 468 770
Julkinen
kaupanvahvistaja
Kodinapu
Eila Paappanen
Martti Salonen
. -linkin takaa
fysioterapia, hieronta, kotikäynnit
Jousitie 36
puh. 0400 845 171
Jousitie 35 - Puh. Intiaanisokeri ja ruususuola
. Fysioterapia, hieronta
. Kotisivut, esitteet, kirjat, lehdet,
ATK-tukipalvelut ja paljon muuta
Jari
040 520 7730
?
www.jaripartanen.com
www.siniwuokot.com
Hyvän ilman kampaamo
Parturi-Kampaamo
Satu Kuisma
Rantatie 3, Joutsa
Puh. 050 385 3045
MILLÄ AUTOLLA
ON AJETTU ENITEN?
ö
Meneek
?
a rikki
miljoon
Miten te
kn
ajan ham iikka on kestän
yt
masta?
Teemme autoiluaiheista juttua. N:o 38 . 040 195 1220 tai janne airaksinen@joutsanseutu.fi
Testamentit, kauppa- ja
lahjakirjat, perukirjat
Ajanvaraus 040 723 9774
Julkinen kaupanvahvistaja
FYSIOTERAPIA/
HIERONTA
Kauppakirjat, lahjakirjat ja
perunkirjoitukset.
ft. Vyöhyketerapia
. 0400 671 842
40?!
Ei hätää, tiedot kotipaikkakunnan asioista välittyvät parhaiten Joutsan Seudusta.
Tilaa nyt nuorelle oma Joutsan Seutu:
(8 kk normaali tilaushinta 45,90)
Jorma Welling
Teija Kupiainen
Lähtikö lapsi opiskelemaan?
LAHjATILAUS TOUKOKUUN LOPPUUN
NIINIRANTA
p. Katri Niiniaho
p. Veikko 040-729 2597,
Sirpa 040-735 5275,
Matti 040-838 8889
Osuuskunta
SiniWuokot
Keskiviikkona, syyskuun 17. henk. AKUPUNKTIO
Liikekeskus, Joutsa 040-506 2386
koulutettu hieroja
Rautamäentie 6, Joutsa
Käyntejä myös asiakkaiden luona.
sis. alv.
Länsitie 8, Joutsa
040 966 5614/Sanna
Joutsan
Fysiopiste
Mitä nopeammin toimit, sitä enemmän säästät!
Tarjous koskee kestotilaajiemme tekemiä uusia lahjatilauksia.
Tilaus jatkuu automaattisesti kestotilauksena määräaikaisen tarjousjakson jälkeen.
TILAA PUHELIMITSE TAI TEKSTIVIESTILLÄ: 0400 882 179
(malliviesti): JS kesto Matti Meikäläinen Lukukatu 2, 19650 Joutsa
SÄHKÖPOSTILLA: konttori@joutsanseutu.fi NETTISIVUILTAMME: www.joutsanseutu.fi
Tilauskuponki löytyy nettisivuilta ?Ilmoitukset ja tilaukset. 040-831 6250
PALVELEMME TEITÄ
Hautakivet, kultaukset,
huolto!
Yht. 0400 882 179
konttori@joutsanseutu.fi. varm. 040 842 6133
. Conquest-rentoutusterapia
I.A
Tomaattinen jauhelihakastike, spagetti, salaatti. Joutsan Seutu
3 . päivänä
n Sääennuste
Palvelevan meteorologin puhelinnumero 0600 1 0600 (3,98/min + pvm)
Torstaina
Perjantaina
+15
+16
Leivonmäki
+16
+16
+16
Joutsa
Luhanka
+15
Joutsa
+15
+17
n Auringon nousu ja lasku
17.9.2014 - 6:47 - 19:32
18.9.2014 - 6:49 - 19:28
19.9.2014 - 6:52 - 19:25
20.9.2014 - 6:55 - 19:22
21.9.2014 - 6:57 - 19:19
22.9.2014 - 7:00 - 19:15
23.9.2014 - 7:02 - 19:12
24.9.2014 - 7:05 - 19:09
LAINAHÖYHENISSÄ
Matkan hinta 52 eur sis. Ti 23.9. Paluu klo 1.30
SIIVOUSPALVELUA
Riitta Sarf
Puh. klo 19.00
-K7/4- 2 h 2 min 8,-
10 kk*
Ajanvaraus silmälääkärille
tai optikolle 010 190 200
Meillä pääset
silmälääkärille
nopeasti
Varaa aika
010 190 200
Kampanja-alennuksen saat ostaessasi normaalihinnaltaan yli 200 ¤ maksavat yksiteho- tai yli 300 ¤ maksavat moni- /kaksitehosilmälasit. 040- 7488 294,
helja.kilvensalo@gmail.com
Su
Ti
21.9.
23.9.
klo 19.00
klo 14.00
klo 19.00
-K12/9- 1 h 34 min 8,-
Joutsa
+10
Joutsa
+9
+11
Keskiviikkona
+12
Leivonmäki
+10
Luhanka
Leivonmäki
+12
Luhanka
+9
Luhanka
Joutsa
+10
+13
Joutsa
+13
Joutsa: Ma 22.9. Pehkonen oli säveltänyt kymmenkunta Leena Rämö-Mustosen runoa musiikkikappaleiksi. Lasagnette, ketsuppi, porkkana-jenkkisalaatti.
Näe miten haluat.
KAIKKI RATKAISUT NÄKEMISEEN SILMÄASEMALTA.
Kaikista syksyn uutuuksista
TONTA
KULUTONTA & KORO
MAKSUAIKAA JOPA
2 katsojaa yhden hinnalla!
Marita Taavitsainen & Koivu
Kari Piiroinen & Caminto
+9
+9
Leivonmäki
+11
Luhanka
Tiistaina
Kaikista
syksyn
uutuuksista
Tiistain näytöksissä
VEIKKAUSKORTILLA
Pe 19.9.
+9
n Ruokalista
Säästöpankin teatterimatka Jyväskylään
perjantaina 10.10.2014. Musikaalikomedia
KIRJA
ARVO KILVENSALOSTA
VIHDOIN MYYNNISSÄ
JOUTSASSA
Maanantaina
Leivonmäki
+9
Joutsa
+16
+10
Leivonmäki
+15
Luhanka
Sunnuntaina
+15
Leivonmäki
+15
Luhanka
Lauantaina
Ke
24.9. Hän päätyy isoäitinsä hoiviin mutta ei suostu hyväksymään kolaria, vaan aloittaa omat tutkimuksensa asian
suhteen. Hernekeitto, pannukakku ja hillo. 014-337 9200/Sp Joutsa.
HUOM! Lippuja rajoitetusti, joten varaa pian omasi!
Kahvila Ellissä os. To 25.9. | A-oikeudet | K 18
Panimoravintola pe klo 14-02, tanssit pe 20-1.30
Kalhontie 459, 19630 Hartola (ajo-ohje netissä)
(03) 716 8067 . Tutkimusten myötä hän tutustuu isähahmoksi muodostuvaan Joonakseen sekä huvittavaan kaksikkoon Jaakkoon ja Rafuun, jotka kaikki auttavat Oliveria hyväksymään kipeän kokemuksen. Uunilohi, tilliperunat, punajuurta. Ti 23.9. 2014
Keskiviikkona, syyskuun 17. matkat, teatterilipun ja väliaikakahvin.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset p. To 25.9.
Hernekeitto, porkkanapalat, leipä. Pyttipannu, salaatti, kurkkusalaatti. Jousitie 39
avoinna ma-pe klo 7.30-16 tai
Heljä Kilvensalolta
puh. Osissa nähdään muun muassa Kari Hietalahti, Susanna
Haavisto ja Sulevi Peltola.
Herkullinen elämä
Intialainen Kadamien perhe jättää juurensa ja asettuu ranskalaiseen kylään perustaakseen sinne paikan ensimmäisen intialaisen
ravintolan. Ke 24.9. Meno-paluu 18 ?. 0400 497 768 | info@krouvin.com
www.krouvin.com
ONNIBUSSI: Joutsan MH 20.00, Hartolan vanha MH 20.30
(museon kautta). Myös matkalta kyytiin!
Kuljetus + pääsylippu 27 ?. *Lue lisää kampanjasta
ja rahoitusratkaisusta www.silmaasema.fi tai kysy henkilökunnaltamme.
Edut voimassa 30.9.2014 asti. Ei muita alennuksia.
JOUTSA Länsitie 8, 020 712 2261, avoinna ti?to klo 9.30?17
Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6 snt/min tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min
Peruslippu 16 . Kuva: Markku Parkkonen.. Ke
24.9. Intensiivistä konserttia saapui kuulemaan lehtilukusalillinen yleisöä. Lisäksi
saat S-Etukortilla Bonusta silmälasiostoksista. 050-618 56
www.joutsa.fi/kino
KAIKKI LUKEVAT
Joutsan Seutua!
96% lukee Joutsan Seutua viikoittain
98% lukee Joutsan Seutua vähintään
kerran kuussa.
Joutsan Seudun lukijatutkimus
(Tietoykkönen Oy / 5/2014)
n Joutsan Kino
Aikuisten poika
Päähenkilö Oliver on 11-vuotias, kun hän menettää vanhempansa autokolarissa. Pe 26.9. Kaalilaatikko, puolukkahillo, salaatti. Pe 26.9. Riistakäristys ja muusi, puolukkahilloa. He joutuvat törmäyskurssille kylässä gourmet-ravintolaa pitävän Madame Malloryn (Helen Mirren) kanssa, eikä aikaakaan, kun on syttynyt ravintoloiden välinen kilpa, joka kuitenkin auttaa Kadamin perheen taitavaa Hassan-poikaa etenemään
kohti unelmiaan.
Taru Saareke
Runoista syntyi konsertti
Joutsalainen muusikko ja laulunopettaja Keijo Pehkonen (vas.) esitti viime viikolla Joutsan kirjastossa
mielenkiintoisen ohjelmakokonaisuuden. N:o 38 . Kalapyörykät, perunat, herkkusuun kylmä kastike, salaatti, punajuuriviipaleet. Rämö-Mustonen on harrastanut runojen kirjoittamista jo pitkään ja hänet tunnetaan muun muassa paikallisen runoraadin voittajana. Kinkkukiusaus, salaatti, punajuuriviipaleet.
Luhanka: Ma 22.9
Tämäkään ongelma ei
kuitenkaan ole ylipääsemätön,
kunhan siihen tahtoa vaaleilla
valituilta päättäjiltä löytyy.
Sami Heino
Valtuutettu,
kunnanhallituksen 2. Olen itse
kunnanhallituksen 2. Renkaita vaurioittavan terävän pintamurskeen vuoksi suosittelen
saapumista julkisilla kulkuvälineillä. Joutsan Kokoomus oli ainoa ryhmä, joka
kyseenalaisti myös taannoisen
verovaroin toteutetun risteilyn
kustannusten maksattamisen veronmaksajilla ja maksoikin puolet edustajiensa risteilykustannuksista itse.
ei edellytä verovaroin tapahtuvaa yöpymistä hotellissa. N:o 38 . Metsäkeskuksen ehdotuksesta maanomistajat valtuuttivat Metsäkeskuksen suunnittelemaan, valvomaan
ja toteuttamaan perusparannuksen. He tivasivat parantuneelta mieheltä, miksi hän
kantaa vuodettaan sapattina, koska sellainen oli kiellettyä.
Miehen parantumisella ei ollut heille mitään merkitystä vaan
määräyksen rikkominen oli tärkeämpää. Sen sijaan Jeesus löysi tuon parantamansa
kiitollisen miehen seuraavan kerran Jerusalemin temppelissä. Voisiko
käydä jopa niin, että kunnan omat koululaiset keskitettäisiin
kirkonkylän koululle, vierasoppilaista luovuttaisiin ja Tammijärven koulu jätettäisiin remontoimatta?
Markku Parkkonen
n Sana sunnuntaiksi
Tahdotko tulla
terveeksi?
Jeesus kysyi tuon erikoisen kysymyksen mieheltä, joka oli
ollut sairas koko ikänsä. Me voimme vain
ihmetellä, kuinka jäykkää tuon ajan uskonnon harjoitus oli.
Tämän kertomuksen ja ensi sunnuntain aiheeksi on annettu kiitollisuus. Samalla viikolla olleessa kunnanhallituksen kokouksessa asiaa ei käsitelty sanallakaan. Olen saanut siihen liittyen runsaasti yhteydenottoja niin kunnan henkilöstöltä, yrityksiltä kuin kuntalaisilta. Nyanssina yksi rumpuputki
päättyi umpiputkena tien sisään.
Yhteyden saaminen Metsäkeskukseen osoittautui hämmästyttävän vaikeaksi . Swotanalyysi on kelpo työkalu ja sen
käyttöä voitaisiin harjoittaa laajemminkin ja se voidaan tehdä
tarvittaessa vaikka joka kokouksessa. Tämän jälkeen
kouluvaihtoehtoja voidaan tarkastella vapaammin. Ensimmäisen
merkillisen kysymyksen jälkeen Jeesus yllätti vielä ihmeellisemmällä kehotuksella. Kunnanjohtajavierailut
lienevät aika helposti sovittavissa kotikuntaankin.
Seminaari pidettiin kunnanhallituksen nimissä. He lupasivat selvittää asiaa, jotta puutteet ja laiminlyönnit saadaan
korjattua. Mutta tuo sairas mies kuitenkin uskoi Betesdan lähteeseen, koska hän vastasi Jeesukselle näin: ?Herra,
minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen?. Ymmärrämme hyvin, että jokainen sairas haluaa kokeilla kaikki keinot, jotta paranisi. Äskettäin
tiehen upposi auto, jonka nostoon tarvittiin kaksi kaivinkonetta.
Kuinka epäonnistuneeseen tilanteeseen on tultu. Kuinka moni parani, sitä emme tiedä.
Jos lähde olisi parantanut sairaat, niin kaipa sinne olisi viety kaikki sairaat. Asia on ikävä kaikille osapuolille ja valitettavasti säästökuuria on pakko jatkaa.
En lähde ruotimaan syitä siihen,
miksi Joutsa on ajautunut tähän
tilanteeseen. päivänä
n Puheenvuoro
Joutsassa on vakava johtajaongelma
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Hytönen avasi
10.9. Olen jo aikoja sitten havainnut, että meillä on vakava johtajaongelma. Hän lausui nuo kaikkien tuntemat
sanat: ?Ota vuoteesi ja kävele?. Tärkeämpää on
keskittyä siihen kuinka selviämme tästä tilanteesta ulos.
Paikallislehden lukijoille tuskin jäi epäselväksi Joutsan Kokoomuksen kanta kyseistä seminaaria kohtaan. Käsitykseni on, että ohje takinkääntöön
tuli organisaatiosta. Suodatinkangas on useasta kohdasta paljaana, repeytyneenä ja lanaan tarttuneena.
Tien pinnassa on karkea noin
30-millinen murske, koska ?tuuli
on vienyt sopimuksessa määrätyn hienomman murskeen mennessään?.
Koska Metsäkeskus valvoo omaa
työtään, jää mahdollisuudeksi
hyväksyä epäonnistunut työ tai
hakea oikeutta Daavid . On annettu ymmärtää, ettei allekirjoitetulla työsuunnitelmalla ja urakkasopimuksella ole merkitystä,
vaan Metsäkeskus tilaajana voi
tehdä siihen vapaasti muutoksia.
Vastoin Kemera-vaatimusta eli
käyttökelpoisuutta kesäaikana,
tie petti tyhjän puutavara-auton
alla keskikesällä. Tavoitteena on ollut vain
toiminnan kehittäminen kunnan ja kuntalaisten eduksi.
Minulla on hallitustyöskentelyä takana nyt vajaa kaksi vuotta.
Olen tänä aikana saanut kuulla
olevani muun muassa riidankylväjä, rasisti ja milloin mitäkin.
Olen jo ehtinyt tottumaan siihen, että asiat tulevat usein hallituspöydälle keskeneräisenä, eikä
tietoa saa, vaikka sitä erikseen
pyytää.
Joutsalaiseen
päätöksentekoon näyttäisikin kuuluvan
olennaisena osana kuppikuntaisuus ja tiukka näkemys siitä että
?näin on aina tehty?. Heidän ensireaktionaan ollut tyytymättömyys tien
tilaan muuttui kahdessa kuukaudessa tyytyväisyydeksi. Ensi sunnuntain
evankeliumissa kirjanoppineet astuvat parannusihmeen jälkeen esiin. Asioiden ja
toimintatapojen kyseenalaistaminen koetaan täällä riidankylvämiseksi, eikä sitä nähdä toiminnan kehittämisenä, mihin se
yleensä johtaa.
Miksi näin. Joutsassa Vallasjoen yksityistien Kemera-tuettu
perusparannus on ollut käynnissä kohta kolme vuotta. Olen pyrkinyt muuttamaan
hallintorakennetta ja toimintata-
poja kyseenalaistamalla niitä ja
esittämällä jopa erilaisia vaihtoehtoja. Juridiikalla höystetty selittely ja asioiden kaunistelu ei kuitenkaan auta silloin,
kun puu pitää saada metsästä
tehtaalle.
Kiinnostuneille,
epäilijöille ja muille halukkaille voin esitellä kohdetta maastossa. Hierarkiassa korkealla oleva taho vakuutti
satojen kilometrien päästä tien
olevan moitteettomassa kunnossa. Henkilöstö on joutunut venymään
ja palveluita on supistettu järjestelmällisesti. Lanauksen jälkeen paistaa paikoin savi ja vanha tie. Hänellä ei ollut toivoa mistään muusta parannuskeinosta. Kumpikaan näistä asioista
Ajauduin mukaan kunnallispolitiikkaan koska olin hyvin tyytymätön kunnan toimintatapoihin. Mies otti vuoteensa ja käveli kotiinsa. saldona keskeneräisen tien surkuhupaisa
katselmustilaisuus, jossa maanomistajien kritiikki torjuttiin
saappaalla tien painumia tasoitellen. Me vastaisimme ilman muuta, että
haluaisimme tulla terveeksi tuossa tilanteessa. ilmestyneessä paikallislehdessä perusteita kylpyläseminaarin tarpeellisuudelle. Vieraskuntalaisten oppilaiden Tammijärvelle suuntaamisen taustalla ovat koulujen lakkautukset omissa kotikunnissa.
Nyt kunnan päättäjät ovat heränneet pohtimaan, kuinka paljon Luhangan kunnalle koituu menoja vieraspaikkakuntalaisista oppilaista. Katson
tarpeelliseksi avata hieman myös
omaa näkemystäni tästä asiasta
ja vähän sen vierestäkin.
Joutsan kunnan huono taloustilanne näkyy kaikilla hallinnonaloilla konkreettisesti. Nämä seikat kielivät ainakin itselleni olemattomasta valmistelusta.
Olen tutustunut seminaarin
antiin, eli fläppitaulun sivuihin,
jotka on teipattu kunnanviraston seinään. On syntynyt
vaikutelma, että työn laadusta
ollaan valmiita tinkimään rajusti, jotta projekti saadaan vietyä
muodollisesti loppuun ja tukirahat käytettyä. 2014
Paikallislehti Joutsan Seutu
Perustettu 1971
Joutsan, Leivonmäen ja Luhangan paikallislehti
Päätoimittaja Markku Parkkonen
n Pääkirjoitus 17.9.2014
Luhangan koulut
pohditaan uusiksi
puhtaalta pöydältä
Luhangan kunnassa on 34 omaa alakouluikäistä koululaista.
Monet ulkopuoliset ja ehkä osa luhankalaisista on seurannut
Luhangan kouluverkon kehitystä lähinnä odottaen, milloin
Luhangan kirkonkylän 13 oppilaan koulu suljetaan. Mies tiesi nyt, että kiitos kuuluu Jumalalle ja Hänen Pojalle. Eräs sananlasku sanoo: ?Terveellä on monta toivetta mutta sairaalla vain yksi?.
Erkki Viinikainen
eläkepastori
Keskiviikkona, syyskuun 17. Kokouksessa hyväksyttiin
työsuunnitelma ja 26.000 euron
budjetti, johon sisältyi tien rungon muotoilu, ojien perkaus,
rumpuputkien uusinta, kantavat
murskekerrokset sekä suodatinkankaiden asennukset savipitoisille ja märille jaksoille.
Työ alkoi kesällä 2012. Urakoitsijan totean siirtyneen Vallasjoentien jälkeen kohteeseen, jonka lopputulosta on
kehuttu.
Kimmo Tanttula
Vallasjoen yksityistien
hoitokunnan puheenjohtaja. varapuheenjohtaja, eikä minulla ollut
mitään tietoa tästä asiasta tai sen
valmistelusta. Goljat
-asetelmassa. Laskelmat tästä asiasta saataneen syksyn
aikana. Jeesus kuitenkin osoitti, mihin tai kehen
pitää uskoa.
Betesdan lähde ei ollut oikea uskon kohde. Talven aikana Metsäkeskuksen yhteyshenkilö katosi tehtävästä, eikä hänen tilalleen nimetty uutta.
Yhteydenottojen jälkeen kesällä 2013 kaksi uutta virkailijaa
suoritti tiellä epävirallisen katselmuksen. Sellaisia
parannusihmeitä meistä jokainen toivoo tapahtuvan mutta
harvoin voimme kuulla näin suurista parantumisista.
Mitä seurauksia tästä kohtauksesta oli. Tammijärven asema on ollut kunnassa vahva, koska koulun oppilaista on peräti yli puolet tullut Luhangan ulkopuolelta: Joutsasta, Jyväskylästä ja Hartolasta. Toivon, että
tapahtumien julkituominen estää vastaavan toistumisen muualla Suomessa ja herättää arvioimaan Metsäkeskuksen roolia ja
toimintaa.
Metsätaloudellisin perustein
1,8 kilometrin pituinen perusparannusta vaativa tie hyväksyttiin
Kemera-kohteeksi. Aloitus vaikuttikin lupaavalta, mutta
tien alkuosan jälkeen murskeen
määrä väheni ja ohut kerros oli
ajettu suoraan vanhan painuneen rungon päälle. vpj.
Metsäkeskus ja Kemera-tuki eivät
takaa tiehankkeen onnistumista
Metsäkeskuksen rooli valtion
Kemera-rahan myöntäjänä ja
käytön valvojana on osoittautunut ongelmalliseksi. Mutta voimme miettiä, kuinka paljon meillä on kiitoksen aihetta. Ojia oli pe-
rattu vain paikoin, kääntöpaikka oli suunniteltua pienempi ja
osoittautui käyttökelvottomaksi. Tämän
kokoinen koulu tuntuu kovin pieneltä sekä koulunkäynnin
että kunnan talouden kannalta.
Useimmat lienevät veikanneet, että lähivuosina Tammijärven koulu saneerataan ja osin myös rakennetaan uuteen
uskoon ja kirkonkylän koulun oppilaat siirtyvät sinne. En löytänyt sivuista
kuin yhden asian, mitä ei ole aiemmin käsitelty eri kokouksissa.
Uutena asiana uhkaksi koettiin
?liika kansainvälistyminen?. Sitä emme löydä ripaustakaan kirjanoppineiden asenteesta. Joutsan Seutu
4 . Seminaariin ilmoittautumiseen annettiin aikaa
kaksi päivää. Mikäli näyttää siltä, että oppilaiden kuskaaminen
Tammijärven koululle tulee luhankalaisille kovin kalliiksi,
muuttaa se koko koulutarkastelun asetelman. Yllätykseksi maanomistajat ovat nyt tilanteessa,
jossa uhataan Kemera-tukien takaisinperinnällä, jollei tietä hyväksytä nykyisellään. Lähtekäämme ensi sunnuntaina kirkkoon kiittämään tai hiljentykäämme radion ääreen. En
uskalla edes arvailla, mitä tällä
tarkoitetaan.
Puheenjohtaja Hytönen tuo
perusteluissaan esiin Laukaan
kunnanjohtajan päivällisvierailun sekä swot-analyysin kuvauksen. Jeesus kohtasi
miehen Betesdan lähteellä, jonka uskottiin parantavan sairauksia. Syksyn aikana saimme tielle
paikoin lisää mursketta, ja lyhyt
matka perkaamatonta ojaa avattiin.
Keväällä 2014 uusien yhteydenottojen jälkeen taas kaksi
uutta virkailijaa saapui tarkastamaan tietä todeten, ettei tie vastaa lainkaan tavoitetta tai työsuunnitelmaa eikä urakoitsijan
kanssa tehtyä sopimusta. Jeesus teki tässä yhden parannusihmeen
Kun rakennusinvestointiin yhdistetään oppilaskohtaiset kulut, on Luhangassa noussut
aiheellisesti esiin kysymys, onko
kaikki tarvittava todella tehtävä
luhankalaisten verorahoilla.
. Joutsan Seutu
Keskiviikkona, syyskuun 17. Koulun kustannukset ovat yhteensä noin 443.000
euroa.
Muita koulutoimen kuluja ovat esikoulu, 57.000 euroa, ja erityisopetus, 19.000 euroa. Tällöin vastaanottajakunta vastaa kaikista kuluista, elleivät kunnat keskenään muuta sovi.
Sivistyslautakunta sivuutettu valmistelussa
Luhangan sivistyslautakunnan puheenjohtaja Raila Helenius (kok.) toivoo, että kouluratkaisun valmistelussa kuultaisiin nyt
myös asiantuntijalautakunnan, eli sivistyslautakunnan mielipide.
Heleniuksen mukaan lautakunta on tähän asti sivuutettu kokonaan niin koulu-
verkkoa kuin tilojen remontointia ja rakentamista koskevissa asioissa.
. Muutenkin luemme lähinnä
Joutsan Seudusta, mitä Luhangan kouluasioissa tapahtuu, kritisoi Helenius.
. Virka vapautui,
kun sitä hoitanut Annukka
Niemi irtisanoutui yllättäen
elokuun lopulla. Toivoisin, että [seudun]
kouluverkkoasiaa mietittäisiin
nyt laajemmin, kiteyttää Weijo.
Jukka Huikko
n Info
Luhangan koulutoimi
Lukuvuodella 2014?2015 Luhangan kouluissa on kaikkiaan 60 oppilasta, joista 34 on Luhangasta, 14 Joutsasta, yhdeksän Jyväskylästä
ja kolme Hartolasta.
Kirkonkylän koulua käy 13 oppilasta, kaikki Luhangasta. Lisäksi opiskelijoilta peritään jatkossa kaikista retkistä bussikuljetuksen omavastuuosuus. Eli esimerkiksi tiedot tarvittavista tiloista, kuljetuksista ja
opettajaresursseista.
Toinen merkittävä linjaus oli,
että jatkossa Luhanka ei enää
osoita omia veroeurojaan ulkopaikkakuntalaisten oppilaiden
opetukseen, kuten nyt.
Ulkopaikkakuntalaisista, joita on nyt 26 oppilasta, Luhanka
saa valtiolta niin sanotun kotikuntakorvauksen per vuosi. Syksyn aikana on tarkoitus
selvittää, paljonko ulkopaikkakunnilta todella jatkossa tulee
lapsia Luhankaan kouluun. Esikoulun ja erityisopetuksen summat eivät
ole suoraan vertailukelpoisia koulujen kustannuksiin.
Koulukuljetuksien osuus menoista on kirkonkylällä 30.000 euroa ja
Tammijärvellä 134.000 euroa.
Lähde: Luhangan kunta
Koulut ja rahat
Omien lasten opetuksen järjestämiseksi kukin kunta saa valtionosuutta.
Muiden kuntien lasten opettamiseksi kunta saa valtiolta kotikuntakorvauksen, jonka suuruus määräytyy lapsen kotikunnan mukaan.
Kotikunta on velvollinen osoittamaan jokaiselle lapselle lähikoulun, jonne myös matkat on järjestettävä.
Jos lapsi menee muualle kuin lähikouluun, ei kotikunnalla ole enää
velvollisuuksia lasta kohtaan. Ei tällaisia
asioita voi valmistella pelkillä virkamiespäätöksillä, hän jatkaa ja kohdentaa kritiikin
valmisteluun ennen valtuustoseminaarin
uusia linjauksia.
Jukka Huikko. Tammijärvi nähdään
edelleen mielellään seudullisena kouluna. Kokonaishinnaksi vuoden
ajalta tulee reilut 580.000 euroa.
Päihdehuollon avopalveluita kunta ostaa ensi vuonna
päihdeterapeutti Timo Ervastilta yhtenä päivänä viikossa
vuosihintaan 14.730 euroa.
Kriisityön ja sosiaalipäivystyksen virka-ajan ulkopuoliset palvelut hankitaan Kriisikeskus Mobilelta vajaan 5.300
euron hintaan.
Joutsa myös liittyy vammaisten ja ikäihmisten perhehoidon maakunnalliseen
koordinointiyksikköön ensi
vuoden alusta. Oppilaskohtaiset kustannukset kuitenkin ylittävät tiettävästi nämä
summat reilusti. Yhdeksännen luokan
valinnaisen liikunnan retkiä
vähennetään kuluvana lukuvuonna aiemmasta kahdesta
yhteen. Tätä perustellaan valinnaisaineiden tasapuolisella
kohtelulla sekä säästöillä.
Lukion liikuntatunteihin
liittyvien retkien osalta lautakunta päätti, että nämä retket maksaa kukin opiskelija
itse. Käytän-
Tammijärven koulun tulevaisuus on toistaiseksi sumun peitossa. 2014
Joutsa
vähentää lukion
ja yhtenäiskoulun retkiä
Joutsan
sivistyslautakunta
on päättänyt vähentää kunnan kustantamia koulujen
retkiä. Linjaukset syntyivät valtuustoseminaarissa viime viikon tiistaina.
Ensinnäkin päättäjät haluavat
selvyyden siitä, mitä esi- ja alakouluopetuksen järjestäminen
nykyisille luhankalaisille oppilaille vaatii. Viran mahdollisesta täyttämisestä päätetään Joutsan perusturvalautakunnassa 22.10.
Markku Parkkonen
Luhangan kouluverkko:
Valtuusto otti ohjat
Virkamiehet saivat
uudet ohjeet
laajemmalle
valmistelulle.
Luhanka on tehnyt kaksi uutta
ja merkittävää linjausta koululaitostaan koskien. Heitä on 34 kappaletta. Myös luhankalaisia pitäisi informoida
enemmän siitä missä mennään. Päätös ei koske jo
aiemmin sovittua lukiolaisten
Saksan matkaa.
Markku Parkkonen
Perusturva
päätti
palvelujen
ostoista
Joutsan perusturvalautakunta päätti useista palvelujen ostoista viime kokouksessaan.
Kunta ostaa vuonna 2015
Joutsan Palvelukotiyhdistykselta 11 dementiakodin hoivapaikkaa hintaan 145,10 euroa per vuorokausi per paikka. päivänä N:o 38 . Jatkossa Luhanka haluaa siis erotuksen lasten
kotikunnilta.
. Tämän palvelun vuosimaksu on 1.440,64
euroa.
Markku Parkkonen
Vanhustyön
johdossa
väliaikaiset
järjestelyt
Joutsan vanhuspalvelujen ja
hoitotyön johtajan virkaa hoitaa toistaiseksi väliaikaisena
kotihoidon ohjaaja Marjatta Virtanen. Valtuuston puheenjohtaja Ahti Weijo heittää pallon
nyt joutsalaisille, jyväskyläläisille
ja hartolalaisille päättäjille.
. Aiemmissa linjauksissa suunniteltiin
koulun remontoitia ja uudisrakentamista.
nössä tämä olisi tiennyt koulutyön loppumista kirkolla.
Remontin kustannuksiksi on
arvioitu noin 1?1,5 miljoonaa
euroa. Valtuustoseminaarin yksimielinen näkemys oli, että asia vaatii laajempaa kokonaisuuden selvittelyä.
Kun selvitykset ovat valmiita,
poliitikot tekevät sitten asiassa
päätökset, kuvailee Weijo.
Luhangassa ei kuitenkaan haluta sulkea ovea ulkopaikkakuntalaisilta. Virkamiehet selvittävät
kaikki vaihtoehdot läpi plussineen ja miinuksineen. Sivistyslautakuntaa ei ole informoitu
[kouluratkaisusta], eikä se ole antanut mitään lausuntoja. Koulun
kustannukset ovat yhteensä noin 170.000 euroa.
Tammijärven koulua käy 47 oppilasta, 21 Luhangasta ja 26 ulkopaikkakunnilta. Kun
tämä luku on selvillä, voidaan
tarkastella resursointia ja tilavaateita uudelleen, alleviivaa Luhangan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ahti Weijo (kok.).
?Poliitikot
tekevät asiassa
päätökset.?
Toisin sanoen Luhangan koulujen rakentamista, remontointia
ja koko kouluverkkoa koskevat
ratkaisut eivät etene niin vauhdikkaasti, kuten kunnanhallituksen toissa viikon kokouksen jälkeen oli vielä ajatus.
Mikäli asiassa olisi edetty aiempien linjausten mukaan, olisi Tammijärvelle remontoitu tai
uudisrakennettu nykyvahvuudelle, eli noin 60 oppilaan tarpeisiin mitoitettu koulu
Määräysten mukaan pitkistä tyhjennysväleistä ei kuitenkaan saa aiheutua astioiden ylitäyttöä tai
hajuhaittoja.
Väljemmällä tulkinnalla on suuri vaikutus
myös jätehuollosta kansalaisille aiheutuviin
kustannuksiin. Reponen
Oy:n tarpeisiin.
Markku Parkkonen
Kuntaliitosesitys
julki 30.9.
Jyväskylän kaupunkiseudun
kuntaliitosesitys julkistetaan
tiistai-iltana 30.9. Ilmeisesti
tässä vaiheessa hän sai varastetuksi asunnon avaimen.
Asukkaat heräsivät noin
puoliltä öin, kun kuulivat jonkun tulevan avaimilla sisään.
Murtovarkaan touhut keskeytyivät, mutta hän ehti ottaa
mukaansa asukkaan käsilaukun. Kuntajakoselvittäjät esittelevät lopullisen ehdotuksensa kuntajaon
muuttamisesta ja yhdistymissopimuksesta
Jyväskylässä
Rantasipi Laajavuoressa järjestettävässä tilaisuudessa, johon kutsutaan kaikkien yhdeksän kunnan valtuutetut
ja johtoryhmät. Nuorisotakuun tarkoituksena on varmistaa, että kaikki nuoret
pääsevät peruskoulun jälkeen koulutukseen
ja työhön. Joutsan Seutu
6 . Tilaisuus videoidaan, ja sitä voi seurata
kuntajakoselvityksen internet-sivuilta.
Selvityksessä ovat mukana
Joutsa, Luhanka, Hankasalmi,
Jyväskylä, Laukaa, Muurame,
Petäjävesi, Toivakka ja Uurainen. Tällä kertaa sävelet sanelee valtiovalta, joka on
muuttanut asiaa koskevaa jätelakia. Vielä auki oleva kysymys on se,
mitä vähenevät jätemäärät tarkoittavat esimerkiksi
haja-asutusalueiden keräysreitteihin.
Ilmaista jätettä ei kuitenkaan ole olemassa. Jätteiden päätyminen kaatopaikalle
on se pahin vaihtoehto. Osa polttoon kelpaavasta jätteestä tosin
päätyy Joutsan seutukunnalla edelleen sekajätteeseen, mikäli kotitalouksilla ei ole jostain syystä
halua erilliskerätä energiajätettä.
Periaatteessa uudistuksen pitäisi keventää kansalaisen maksutaakkaa, kun kotoa tai naapurien
kanssa yhteisestä jätepisteestä haettavan jätteen
määrä pienenee.
Tulevaisuudessa jätteitä siis raijataan kauppoihin
mennessä mukana. N:o 38 . Uudistuksen tarkoituksena
on vahvistaa kierrätystä. Näille on olemassa jo nykyisin runsaasti erilliskeräyspaikkoja, joista monet
ovat kuntien ylläpitämiä.
. Yleinen
näkemys on myös se, ettei tällainen liitos tule toteutumaan.
Markku Parkkonen
Keskiviikkona, syyskuun 17. Yhteistyö kuntien tai
muiden jäteinstanssien kanssa
on myös todennäköistä.
Jukka Huikko
Joutsa kehittää nuorisotakuuseen omaa mallia
Joutsan perusturva- ja sivistyslautakunnat
ovat päättäneet, että kunta lähtee mukaan
nuorisotakuun kuntakokeiluun omalla pienen kunnan mallilla. Joutsassa on paljon eri toimijoita, mutta
prosesseja pitää kehittää, jotta resurssit saadaan tehokkaampaan käyttöön, korostaa peruspalvelujohtaja Päivi Hakulinen.
Markku Parkkonen. Nimittäin
viime heinäkuussa valtioneuvoston hyväksymä ja asteittain toukokuusta 2015 voimaan tuleva
uusi pakkausjäteasetus pistää jätekuviot pitkälti uusiksi.
Jätelaki edellyttää jatkossa
tuotteita pakkaavilta ja pakattuja
tuotteita maahantuovilta yrityksiltä entistä laajempaa vastuuta
syntyvästä jätteestä. 2014
Varasti avaimen,
murtautui kotiin
Joutsan Hintikan asuinalueella tehtiin sunnuntain ja
maanantain välisenä yönä
harvinaisen törkeä murto.
Kahden ikäihmisen asunnossa kävi nainen ensin alkuillasta kysymässä tietä. Kunnan omistusosuus
piti pudottaa alle neljännekseen, jotta kiinteistöyhtiö voi
saada pk-yrityksille tarkoitettua yritystukea. Toimintamalleja kehitellään kun-
takokeilun avulla.
Joutsan toimintamalli tarkentuu vielä syksyn aikana, mutta kunnassa on tarkoitus painottaa ainakin peruskoulun ja toisen asteen
koulutuksen nivelvaihetta, nuorten työllistymistä sekä nuorten ohjausta.
. Reponen Oy sijoittaa
lisää pääomaa kiinteistöyhtiöön tai ostaa kunnalta yhtiön osakkeita, jolloin kunnan
suhteellinen
omistusosuus
laskee. Muun
muassa ympäristöministeriö on
arvellut, että lasi- ja metallikeräyspisteiden määrä saattaisi harventua nykytilanteeseen nähden.
Odotettavissa on, että pakkaajat ja maahantuojat perustavat jonkin sortin yhteisyrityksen jätteenkeruusta vastaamaan.
Valmistelut ovat vasta alkuvaiheessa. päivänä
Jätteiden tyhjennysväleihin
olennainen väljennys
Joutsan tekninen lautakunta on tehnyt
olennaisen tarkennuksen kunnan jätehuoltomääräyksiin. Viime vuonna hyväksytyissä määräyksissä oli tulkinnanvaraa kiinteistöjen jäteastioiden tyhjennysvälin suhteen.
Määräyksistä sai sen käsityksen, että ohjeellisiksi tarkoitetut tyhjennysvälit olivatkin
velvoittavia. Polttaminen on parempi kuin kaatopaikka, mutta kestävin vaihtoehto on käyttää mahdollisimman
iso osa jätteestä uudelleen, eli
kierrättää, alleviivaa ryhmäpäällikkö, diplomi-insinööri Tuuli
Myllymaa Suomen ympäristökeskuksesta.
Uudessa laissa asetetaan selkeät
vaatimukset vastaanottopaikkojen lukumäärille. Monilla jätehuollon kustannukset voivat muutoksen johdosta alentua
reilustikin, kun astioiden tyhjennyskertoja
voidaan vähentää.
Lautakunta teki määräyksiin myös muutamia muita väljennyksiä, muun muassa jätehuollon keskeytyksiin.
Markku Parkkonen
Uusi jäteruljanssi on edessä
Pakkausjätteet
siirtyvät tuottajien
vastuulle
Tuskin on Joutsassa edellisestä
jätemyllerryksestä selvitty, kun
jo uusi valtakunnallinen uudistus kolkuttelee ovelle. Pudotus tapahtuu siten, että toinen omistaja, A. Jatkossa pakkausjätteen kerääminen siirtyy tuottajien vastuulle.
Nähtäväksi jää, kerätäänkö jätettä Joutsassa S-marketin edessä vai jossain muualla.
Ilmaista jätettä ei ole, eikä synny
Valtakunnallinen jäteuudistus tarkoittaa mahdollisuutta vähentää syntyvän energiajätteen
määrää. Laukussa oli vähäinen
määrä rahaa sekä asiakirjoja.
Joutsan poliisi toivoo saavansa havaintoja tapaukseen liittyen. Lasi-, metalli- ja kuitupakkausjätteille niitä
pitää avata vähintään 1.850 kappaletta. Näin ollen ainakin
Joutsa saanee keräyspisteen.
pan ala ynnä muut pakkausjätteen tuottajat siirtävät kulut luonnollisesti tuotteiden hintoihin.
Oletettavaa on, että ainakin osa reiteistä muuttuu liiketaloudellisesti kannattamattomiksi, tai
reittejä on pakko ajaa entistä harvemmin.
Lainsäätäjän oletus on, että vastaanottopisteet sijoittuvat kauppapaikkojen tai yleisesti käytettyjen kulkureittien varrelle, eli
ne olisi saavutettavissa normaalin asioinnin yhteydessä. Yritystukilaki
muuttui heinäkuun alussa siten, että suuryritykseksi luokiteltava yritys ei voi saada
Keski-Suomessa lainkaan investointitukea. Selvityksestä on ennakoitu, että selvittäjät tulevat
esittämään kaikkien yhdeksän kunnan liitosta. Kun kunnan
osuus pudotetaan alle 25 prosenttiin, kiinteistöyhtiötä ei
luokitella suuryritykseksi.
Kiinteistöyhtiön tarkoituksena on lähiaikoina aloittaa
teollisuushallin rakentaminen Karimäkeen A. Tekijäksi epäillään noin
30?40-vuotiasta romaninaista, joka oli pukeutunut tummiin housuihin.
Jukka Huikko
Kunnan omistus
yhtiössä
pienemmäksi
Joutsan kunnan omistusosuus Kiinteistö Oy Reposesta
pudotetaan 49 prosentista 24
prosenttiin. Uuden tulkinnan mukaan riittää,
että vakituisissa asunnoissa astiat tyhjennetään neljä kertaa vuodessa ja vapaa-ajan
asunnoilla kaksi kertaa vuodessa. Muun muassa jokaisessa
yli 500 asukkaan taajamassa pitää sellainen olla. Kau-
Jukka Huikko
Näin ollen Joutsan seutukunnalla vastaanottopisteet perustettaneen ainakin Joutsaan, Leivonmäelle ja Luhangan kirkolle.
Muovipakkausjätteen osalta
vaatimus on 500 keräyspistettä.
Näistä 50 sijoitetaan yli 10.000
asukkaan taajamiin ja loput pienempiin. Nyt lautakunta määritteli tyhjennysvälit yksiselitteisesti ohjeellisiksi.
Kiinteistönomistajille tämä tarkoittaa sitä,
että aiemman tulkinnan mukaan jäteastiat
piti tyhjentää kesäaikaan vähintään kerran
kuussa. Tätä pienemmissä taajamissa pitää olla vähintään kauppapaikkojen lukumäärää vastaava määrä jätepisteitä.
Jätekeräykseen on tulossa jälleen iso uudistus. Käytännössä tämä tarkoittaa pakkausjätteiden maksuttoman erilliskeräyksen järjestämistä kautta maan.
Muun muassa Joutsassa erilliskerättävästä ja polttoon päätyvästä energiajätteestä merkittävä
osa kuuluu muovi- tai kuitupakkausjätteeseen.
Asetus koskettaa myös lasi- ja
metallipakkauksia
N:o 38 . Kuvassa nelosluokkalaiset Veera Eronen ja Vilma Niiniaho
hyppäävät tehtäväradalla.
Janne Airaksinen
Joutsan seurakuntavaaleihin vain 28 ehdokasta
Yli puolet jää pois
Ehdokkaista vain
viisi on naisia ja yli
puolet eläkeläisiä
Joutsan seurakunnan kirkkovaltuusto uudistuu merkittävästi
syksyn seurakuntavaaleissa, sillä peräti 11 nykyistä valtuutettua 19-jäsenisestä valtuustosta
jää pois vaaleista. Ehdokkaista vain viisi on naisia ja
yli puolet ehdokkaista on eläkeläisiä. 2014
Keskiviikkona, syyskuun 17. ja varsinainen vaalipäivä 9.11.
Äänioikeutettuja ovat kaikki
viimeistään 9.11.2014 täyttäneet
16 vuotta täyttäneet kirkon jäsenet.
Seurakuntavaalien
Markku Parkkonen
n Info
Listojen takana puolueet
Seurakuntavaalien ehdokaslistoilla ei yleensä näy puoluetunnuk-
sia.
Käytännössä kaikkien listojen taustalla on Joutsan seurakunnassa
jokin puolue, vaikka kaikki ehdokkaat eivät olisikaan puolueen jäseniä tai edes puolueen kannattajia.
Joutsan seurakuntavaalien
ehdokaslistat ja ehdokkaat
Yhteinen ja avoin seurakunta
Eskelinen Sakari, seurakuntamestari EL
Hujanen Pekka, yrittäjä
Hytönen Pekka, pitäjänneuvos
Kallioinen Matti, rovasti
Kuitunen Teuvo, kenttäesimies EL
Kärnä Tuomo, insinööri
Lahtonen Pertti, eläkeläinen
Lintunen Jari, agrologi
Liukkonen Juhani, maanviljelijä EL
Malin Markku, eläkeläinen
Nieminen Niilo, agrologi
Partanen Jukka, ympäristötarkastaja EL
Talja Aarre, eläkeläinen
Temisevä Liisa, herastuomari
Yhtenäinen seurakuntamme
Niinikoski Aila, johtava sosiaalityöntekijä
Tamminen Viljo, ylikamreeri
Lepistö Tuula, eläkeläinen
Marttila Tero, vapaaehtoistyöntekijä
Kirkko on meitä jokaista varten
Jaakkola Teuvo, metsätalousyrittäjä
Hännikäinen Timo, maanviljelijä
Mård Tero, huoltomies/vartija
Oksanen Lasse, hitsaaja
Salonen Heikki, hammaslääkäri HLL
Kuitunen Antero, eläkeläinen
Oksanen Petteri, työnjohtaja
Nurminen Elli, eläkeläinen
Vilander AnnaMarja, maa- ja metsätieteen maisteri, toimittaja
Ahola Risto, autonkuljettaja
Ehdokaslistoihin voi tulla muutoksia. Alle 30-vuotiaita ehdokkaita ei ole.
ennakkoäänestys on 27.?31.10. Joutsan Seutu
7 . marraskuuta sarjan päätösjaksossa.
Hotellin lähialue tunnetaan edelleen konuimpien jousalaisten
mielessä nimenomaan Vanhantalonmäkenä. Perinteet yltävät tältä osin
tiettävästi jopa 1930-luvulle.
Nykyisen Aatto ja Ellin nettisivuilla mainitaan, että tänä päivänä ?kulttuurihotelli. Tämä tiesi sitä, että torstaina järjestettiin ohjattu liikunnallinen toimintapäivä,
jonka aikana koulun oppilaat pääsivät hyppäämään, heittämään sekä kisailemaan. päivänä
n Sattumia
Aatto ja Elli kuntoon
Maanantaina useat joutsalaiset panivat merkille, kun Jyrki Sukulan hotelliohjelman mukaan nimetyt autot liikkuivat ympäri
kirkonkylän raittia. Henkilövahinkoja ei sattunut, mutta auto vaurioitui. huomioitiin. Lautakunta
esittää, että kunta liittyisi Kuopion yliopistollisen keskussairaalan ympärille rakennettavaan
sote-alueeseen, kuten alustavasti
on suunniteltukin.
Lausunnossaan
lautakunta toivoo, että perustuslain ja
uuden sote-lain ristiriitaisuudet poistetaan. Luvassa on yllin kyllin onnistumisen iloa, joskaan ristiriidoilta ja muutamilta kyyneliltäkään ei vältytä, kun pitkään ongelmiensa kanssa painineet majoitusyrittäjät pannaan kohtaamaan epäkohdat silmästä silmään, kuvataan televisiosarjaa Nelosen verkkosivuilla.
Jukka Huikko
Elovena Voimapäivä Joutsassa
Joutsan yhtenäiskoulu on valittu äskettäin satojen hakijoiden joukosta Elovena Voimapäivän
voittajakouluksi. Lautakunta piti
uudistuksessa hyvänä sitä, että
palvelujen tuottajaorganisaatiot eivät jatkossa voisi kattaa alijäämiään kunnilta perittävillä
lisämaksuilla, vaan niiden olisi
tarvittaessa tehostettava toimintaansa. Listan
ehdokkaista kuusi on istuvia valtuutettuja.
Kokoomuksen Kirkko on meitä
jokaista varten -listalla on kymmenen ehdokasta, joista kaksi
on istuvia valtuutettuja. tarjoaa tasokasta ja lämminhenkistä hotellipalvelua. Jännityksellä odotamme, mitä mieltä tästä on suorasukaisuudestaan tunnettu Jyrki Sukula.
. Demarien Yhtenäinen seurakuntamme
-listalla on neljä ehdokasta, joista kukaan ei ole nykyisessä kirkkovaltuustossa.
Ehdokasjoukko on huomatta-
van iäkäs ja miesvaltainen. Myös Sukulan itsensä ajaman Audin kaarros
hotelli Aaton ja Ellin pihaan . Aaton ja Ellin jakso lähtee eetteriin 26. Lautakunta piti yleisesti
uudistuksen aikataulua liian nopeana.
Markku Parkkonen
Auto ja hirvi
kolaroivat
Helsinkiläismiehen kuljettama
henkilöauto ja hirvi kolaroivat
lauantai-iltana
Lempääntiellä
Luhangassa. Tapahtumat
ovat Suomen Urheiluliiton ja Elovenan yhdessä järjestämiä tapahtumia, joissa koululaisille tuodaan
liikunnan iloa ja ravitsemustietoa. Ensin hevosta yritettiin ylös
suosta omistajien voimin, lopulta palomiesten avulla. Sukula
itsehän on valtakunnallisesti tunnettu tv-kokki.
Ainakin parin tuotantokauden verran Jyrki Sukula laittoi ensin
suomalaisia ravintoloita kuntoon sarjassaan Kuppilat Kuntoon.
Viime viikolla televisiossa alkaneessa sarjassa on siis hotellien
vuoro.
Sarja pitää sisällään kaikkiaan 11 jaksoa, joista kussakin on eri
hotelli peukalon alla. Pikkupojat hakivat jopa nimmareita.
Kyse on siitä, että Sukula on laittamassa paikallista hotellia,
Aattoa ja Elliä uuteen uskoon televisio-sarjansa puitteissa. Hirvi oli täysikokoinen ja
painui kolarin jälkeen Lempään
korpeen. Ongelmana oli, että kun hevonen saatiin
ylös, se tahtoi vajota uudelleen.
Lopulta pelastusoperaatio onnistui.. Tämä taas juontaa
juurensa siihen, että Vanhantalon suku piti paikalla vuosikymmenet majataloa, leipomoa ja kahvilaa. sekä kyseisen ajotapahtuman filmaaminen . Jäljityksestä huolimatta
hirveä ei tavoitettu.
Hevonen
jumittui suohon
Laitumeltaan karannut hevonen jumittui Joutsan raviradan
keskellä sijaitsevaan suohötteikköön viime viikon maanantaina. Ehdokkaiden hyväksymisestä
päätetään vaalilautakunnan kokouksessa 16.9.2014.
Lautakunta lausui
sote-alueesta
Joutsan perusturvalautakunta
on antanut oman lausuntonsa
sote-uudistuksesta. Ehdokasmäärä myös vähenee neljän vuoden
takaisiin vaaleihin verrattuna.
Vuonna 2010 Joutsan seurakuntavaaleissa oli 36 ehdokasta, kun
nyt kisaan lähtee vain 28 ehdokasta.
Huomattavimpia
poisjääjiä ovat kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hanne Laitinen
sekä kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Markku Huuskola.
Kirkkoneuvoston kahdeksasta
luottamushenkilöjäsenestä viisi
ei ole mukana tulevissa vaaleissa.
Kirkkovaltuuston
voimakas uudistuminen ei ole sinänsä
poikkeuksellista, sillä myös viime vaaleissa hieman yli puolet
silloisista kirkkovaltuutetuista
jäi pois vaaleista.
Isoimman ehdokasjoukon on kerännyt keskustalainen Yhteinen
ja avoin seurakunta -ehdokaslista, jolla on 14 ehdokasta
Yleensä pitäisi ajaa välissä A-junioreissa,
mutta tässä tapauksessa näytöt ovat sellaiset, että harvoin
myönnetty poikkeus sallitaan.
. Auton tulee olla niin sanotusti esteetön, eli muun muassa pyörätuolikuljetuksiin soveltuva.
Luvan myönsi 9. Eikä nopealla autolla tee
mitään, jos sen kaataa ojaan joka
kisassa. Seuraava
haku päättyy helmikuun lopussa. Keski-Suomen käräjäoikeus ratkaisi asian viime
viikolla.
Kyseinen, vuonna 1964 syntynyt mies on kotoisin Leivonmäeltä, mutta asuu normaalisti Jyvässeudulla. Kyse on ehdottomasta tuomiosta, joka tarkoittaa siis linnareissua. Häiriköinti- ja varkaustapauksia on kertynyt usealta vuodelta. Haluan pärjätä myös ylemmissä luokissa. Lisäksi oikeus
kiinnitti huomion miehen liikennejuopumustuomioon vuodelta 2006.
Tässä tapauksessa oikeus kuitenkin katsoi, että nyt langetettu
tuomio on kohtuullinen ja riittää
?yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitämiseen?.
Jukka Huikko. päivän häiriköintiin ottamalla miehen kiinni, mikä käräjäoikeuden perusteella muutettiin siis myöhemmin vangitsemiseksi.
Asianomistajia tapauksessa oli
kaikkiaan viisi. Oikeudelle mies oli esittänyt toiveen mahdollisimman lyhyestä
ajokiellosta.
Lisäksi mies sai kolmen kuukauden ja 20 päivän vankeusrangaistuksen ehdollisena. Taksiala on yksi säännellyimpiä
yritystoiminnan muotoja Suomessa.
Jukka Huikko
Joutsan Seudun Urheiluautoilijoita edustava Joonas Soilu aloitti ralliuransa vasta viime talvena.
Vauhti ja menestys on yllättänyt myös hänet itsensä. Oikeudenkäynnissä mies
tunnusti rikokset.
Jukka Huikko
Ahti Tarhaselle taksilupa Joutsaan
Pappisissa asuva Ahti Tarhanen on saanut uuden taksiluvan
Joutsaan. ajettavassa Jari-Pekka Rallissa. Hän oli rikkonut lähestymiskieltoa ainakin seitsemään
kertaan yksityisessä asunnossa
sekä toistuvasti Teboililla.
Vankeusrangaistuksen lisäksi oikeus määräsi miehen maksamaan Teboilille korvauksia
varastetusta tavarasta. Poliisi teki myös kotietsinnän,
jonka yhteydessä löytyi peräti
11 erilaista asetta ja patruunoita, joita ei säilytetty asianmukaisesti asekaapissa. En osannut yhtään ennakolta arvata, että vauhti riittää näin
pitkälle. Viimeisin kerta
palkintopallilla koettiin KaakkoisRallissa Haminassa F-Cupin
neljännessä osakilpailussa 23.8.
Täällä Soilu ajoi kärkisijalle lähes minuutin erolla toiseksi tulleeseen.
Voiton myötä Joutsan Seudun
Urheiluautoilijoita edustava Soilu on tarrautunut tukevasti kiinni B-junioreiden mestaruuteen.
Tällä hetkellä hän on sarjassa
toisella sijalla. päivänä
Herastuomari sai
tuomion ampumisesta
Juhannuspäivänä 2013 EteläSuonteella kohti vesijetillä ajelleita mökkiläisiä ampunut joutsalaismies on saanut teostaan
käräjätuomion. Miehen
autossa oli muun muassa ladattu revolveri ja tuvan seinällä oli
useita kivääreitä ja haulikoita.
Rangaistukseksi
joutsalaismies sai seitsemän ja puolen
kuukauden
vankeusrangaistuksen. Erään todistajan
mukaan kyseiseltä mökiltä olisi
kuulunut äänihaittaa viimeisen
kymmenen vuoden aikana. Ehdollinen
vankeusrangaistus astuu voimaan, mikäli koeajalla syyllistyy
samaan rangaistukseen uudestaan. Haminan kisassa oli testissä uusi
ralliauto, etuvetoinen Honda Civic.
. elokuuta, ja hän on ollut
vangittuna 14. Etäisyyttä
vesijettiin oli noin 40 metriä.
Asianomistajista yksi ajoi vesijettiä ja kaksi seurasi ajoa noin
kymmenen metrin päästä laiturilta. Ensimmäinen yleisen sarjan kisa on
myös ensimmäinen ralli, jossa
ajan nuoteista, huomauttaa Soilu.
Hän ajanut tämän vuoden aikana myös nuorten SM-sarjaa
kaksi kisaa, joista toisesta tuli
keskeytys tekniseen vikaan ja
toisesta voitto. Etuvetoinen on tätä päivää,
se on nopeampi ja siitä on helpompi siirtyä eteenpäin ralliluokissa, taustoittaa Soilu.
Kalustolla on suuri merkitys
siinä, kuinka F-Cupin kisoissa
menestyy. Tapaus sattui viime
toukokuun lopulla Mieskonmäessä ohitustilanteessa.
Poliisin puhalluskoe osoitti 1,8 promillen humalaa, mutta
verikokeessa alkoholipitoisuudeksi selvisi peräti 2,76 promillea. Tämän
koeaika päättyy puolestaan vuoden 2016 lopussa. Tosin testiajoissa kaveri
vinkkasi, että kyllä näillä vauhdeilla kärkisijoille pääsee, kertoo
Soilu.
Tähän asti Soilu on ajanut takavetoisella BMW M3:lla. Lisäksi on mainittava yksi treenikisa Myrskylästä.
JouSUA:n kuljettajista Miikka Lahtinen on tällä hetkellä Ajunioreiden yhteispisteissä sijalla
yhdeksän. syyskuuta Keski-Suomen ely-keskus. Leivonmäellä
hänellä on ollut tapana vierailla
aika ajoin. Näiden perusteena ovat muun muassa kärsimykset, vesijetin korjaaminen
ja oikeudenkäyntikulut.
Jukka Huikko
Leivonmäen häirikölle
vankilatuomio
Leivonmäellä ihmisiä pitkään
häiriköinyt ja muun muassa
alkoholia toistuvasti näpistänyt mies on tuomittu kolmeksi kuukaudeksi vankilaan. Mies
otettiin kiinni Leivonmäellä 10. Ratkaisussaan oikeus katsoi
miehen syyllistyneen törkeään
rattijuopumukseen.
Rangaistukseksi oikeus mää-
räsi peräti 11 kuukauden pituisen ajokiellon siten, että se päättyy ensi huhtikuun lopussa. elokuuta lähtien. Rikoshistoria on
pitkä ja se pitää sisällään myös
vakavia rikoksia.
Nyt käräjillä käsiteltiin heinä- ja elokuun 2014 tapauksia.
Useampi leivonmäkinen oli hakenut häiriköinnin johdosta
lähestymiskiellon. N:o 38 . Revolverin,
jolla mies ampui vesijettiä kohti, hän menettää valtiolle rikoksentekovälineenä.
Lisäksi tuomittu joutuu maksamaan erilaisia korvauksia
asianomistajille yhteensä noin
15.000 euroa. Hän toimi pitkään käräjäoikeuden lautamiehenä, eli
oli mukana ratkomassa käräjien oikeustapauksia. Ehdolliseen oheisrangaistukseksi oikeus lätkäisi vielä 70
päiväsakkoa, joista kertyy maksettavaa 1.540 euroa.
Seuraamuksia koskevaan perusteluun oikeus kirjasi varsin
poikkeuksellista pohdintaa siitä, pitäisikö vankeusrangaistuksen olla ehdoton vai ehdollinen.
Perusteluissa mainitaan, että osa
tuomareista jakaa yli 2,5 promillen rattijuopumuksissa ehdottoman tuomion. Tuloksia
tarkasteltaessa on muistettava,
että mies ajoi vasta ensimmäistä
kertaa kilpaa rallia talvella Kangasniemellä, ja nyt ollaan jo sarjassa toisena.
. Soilu on toistaiseksi selvinnyt kolhuitta.
Hän suunnittelee jo tulevaa
kautta. Joutsan Seutu
8 . AKK on hyväksynyt sen,
että Soilu nousee suoraan rallin
yleiseen luokkaan. Toisaalta B-junnuissakin kärkiviisikolla on jotakuinkin samantasoiset autot, joten
lopulta kuljettajan kyvyt ratkaisevat. Tämän an-
siosta poliisi pystyi nyt puuttumaan elokuun 10. Vankeus määrättiin ehdollisena ja sen koeaika päättyy
2. Mestaruuteen
saattaa yltää vielä kaksi muutakin, joten kuskit saavat vääntää
rattia vielä ihan tosissaan.
Soilu on yllättänyt kaikki vauhdillaan, myös itsensä. Mies on ajanut vasta kilpaa
rallin F-Cupia kolme kertaa, ja
jokaisesta startista on ollut tuloksena voitto. Keski-Suomen
käräjäoikeus katsoi vuonna
1940 syntyneen joutsalaismiehen syyllistyneen ampumaaserikkomukseen, laittomaan
uhkaukseen sekä vaaran aiheuttamiseen.
Tuomitulle on aikanaan
myönnetty herastuomarin arvonimi. Seuraavan kerran elykeskus arvioi taksikiintiön suuruutta ensi marraskuussa.
Taksilupia puolestaan voi anoa kaksi kertaa vuodessa. Näiden
arvo kipuaa hieman yli 200 euroon. Antti Tonteri on sijalla 15.
Janne Airaksinen
Traktorilla ojaan kännissä
ajaneelle kova rangaistus
Traktorin ja peräkärryn yhdistelmän tukevassa humalassa ojaan ajanut maanviljelijä on
saanut Keski-Suomen käräjäoikeudelta varsin kovan rangaistuksen, joka pitää sisällään ehdollista vankeutta, ajokieltoa ja
oheissakot. Oikeus katsoi, että asianomistajien henki tai terveys
vaarantui ampumisen seurauksena. Katsotaan miten
lujaa tulee seinä vastaan. Näistä kolme oli lähestymiskiellon
rikkomisia ja seitsemän näpistystä. Laukaus ei kuitenkaan
osunut.
Paikalle hälytetty poliisi otti
miehen kiinni ja hän pääsi vapaaksi vasta maanantaina. Soilun takana oleva Honda Civc on tuore uudishankinta rallipoluille.
Joonas Soilu lähellä
mestaruutta F-Cupin
B-junioreissa
Joutsalaisella Joonas Soilulla
on ollut kovavauhtinen rallivuosi. Näistä neljä on
yksityishenkilöitä ja yksi Teboilin taustayhtiö Leivon Huoltamo Oy.
Tuomio tuli kaikkiaan kymmenestä eri rikoksesta. Kyse on
vapaana olleesta, viime vuoden marraskuusta vahvistetun taksien
enimmäismäärään sisältyneestä luvasta.
Valtiovallan näkemys tuolloin oli, että Joutsassa tarvitaan 19
taksia, joista kolmen on oltava esteettömiä. Oikeus ei noteerannut tälle kertomukselle todistusarvoa, koska
asianomistajia ei voitu yhdistää
melun aiheuttajiksi, eikä tällä olisi muutenkaan vaikutusta
vastaajan syyllisyyteen.
Oikeuden mukaan joutsalaismies meni pistoolin kanssa
laiturille ja ampui omistamallaan Magnum .357 -pistoolilla
kohti vesijet-ajajia. Lautamiehet valitsevat kunnanvaltuustot
yleensä kunnallispoliitikkojen
joukosta.
Tapahtumasarja sai alkunsa,
kun joutsalaismies koki vesijetajelun häiritsevän juhannuksenviettoa. syyskuuta 2016. Kärkisija ratkeaa
Heinolassa 20.9. 2014
Keskiviikkona, syyskuun 17
Tämä tapahtuu
arviolta parin, kolmen viikon sisään, kertoo Toivanen.
Latamäki sijaitsee Päijänteen
tuulisuudesta hyötyvällä alueella noin 200 metriä merenpinnan yläpuolella. Yhteensä
summa nousee siis 120.000 euroon, arvioi Toivanen.
Voidaan sanoa, että seudulle on
muodostumassa Keski-Suomen
ensimmäinen tuulivoimalakeskittymä. Tarkkaa pyyntipaikkaa
Tapani Parkkinen ei sentäs
paljasta, mutta Rutalahdella
se on, eikä kaukanakaan kotirannasta?
Kuva: Leila Backman.
Latamäen tuulivoimalat näkyvät massiivisina rakenteina pitkälle. Odotan ratkaisuja niistä puolen vuoden sisällä. Latamäen
valmistuminen tarkoittaa, että
huoltoa varten ollaan palkkaamassa 2,5 henkilöä töihin.
. Itse arvioimme, että Luhanka saa jokaisesta kuudesta voimalakiinteistöstä noin 20.000 euroa kiinteistöveroa vuodessa. Tuulivoimapuiston luvittaminen alkoi
talvella 2012.
Latamäen arvioidaan tuottavan sähköä noin 60.000 megawattituntia vuodessa. Hyväksyttävän saneerausohjelman
laatimiseksi ei käräjäoikeuden
tietojen mukaan ole edellytyksiä.
Keskeyttämisestä pyydetään lausunnot ainakin keskeisiltä velkojilta. Tämän jälkeen käräjäoikeus tekee asiassa päätöksen.
Kuorma-autojen vaihtolavalaitteita valmistava MVLaite Oy toimii kunnan omistamissa tiloissa Karimäessä.
Joutsan kunnanhallitus irtisanoi vuokrasopimuksen jo viime talvena, minkä jälkeen yhtiö hakeutui saneeraukseen.
Yrityksen tilauskanta on ollut
heikkoa jo pitkään. jo ehtinyt melkein
nostaa verkot ilman saalista,
kun verkon lopussa tuntui jotain painavaa. Tällä hetkellä erilaisia testauksia tehdään etätyöskentelynä.
Kun turbiinien lavat alkavat pyöriä, sähköntuotanto on saman
tien käynnissä. Huomasin heti, että se
oli vain vähän kiinni . Purnuvuoren ja Kinkkulanmäen kohteet ovat hallinto-oikeuskäsittelyssä. Voimalan todellinen valtavuus paljastuu kuitenkin vasta paikan päällä.
Lempään Latamäen
tuulivoimapuisto on
valmis tositoimiin
Luhangan Lempään kylässä on
kesän aikana koottu kiivaalla tahdilla tuulivoimaloita. Myös Luhangan Polunmäki on ollut mukana yhtiön kaavailuissa.
. Latamäen tuulivoimaloiden
huollosta vastaa turbiinit toimittanut tanskalaisyritys Vestas.
Firma etsii parhaillaan paikkaa
huoltokeskukselle joko Luhangasta tai Joutsasta. Yhtiöllä on myös muita
velkojia.
Velkasaneerauksen tarkoituksena on tervehdyttää yrityksen toiminta ja välttää
konkurssi. Niiden
käyttöönottoa valmistellaan parhaillaan erilaisten testausten ja
koeajojen avulla.
Ilmatar
Windpower-yhtiön operatiivinen johtaja Mikko
Toivanen kertoo, että voimaloiden tuotanto käynnistyy kahden?kolmen viikon kuluttua.
. syyskuuta saneerauksen keskeyttämistä
koskevan pyynnön. N:o 38 . Yleensä tämä tarkoittaa käytännössä vanhojen velkojen leikkaamista tai
maksuaikojen pidentämistä.
Jukka Huikko
Rutalahdesta
aika vonkale
Rutalahtelainen vapaa-ajankalastaja Tapani Parkkinen
oli 26.8. päivänä
MV-Laite:
Asianajaja haluaa
keskeyttää
saneerauksen
MV-Laite Oy:n saneeraaminen jää todennäköisesti kesken. Nyt
kuuden tuuliturbiinin voimala-alue on valmistunut. Polunmäen tapauksessa
käymme ely-keskuksen kanssa
keskustelua ympäristöseikoista,
joiden perusteella ratkeaa, onko
kohteeseen ylipäänsä mahdollista rakentaa.
Janne Airaksinen
Minne sijoittuu tuulivoimaloiden huoltokeskus?
Tuulivoimalat tarvitsevat koko
ajan jatkuvaa teknistä huoltoa. Olemme antaneet verottajalle kaikki hankkeen luvut ja
odottelemme sieltä verotuspäätöstä tulevalle vuodelle. Joutsan Seutu
9 . Saneerausohjelman laatijaksi määrätty asianajaja,
varatuomari Juhani Suonpää
on jättänyt Keski-Suomen käräjäoikeuteen 3. He ovat viikot alueella hommissa. Karkean
arvion mukaan tämä riittää noin
3.000 sähkölämmitteisen omakotitalon tarpeisiin.
Sähkön lisäksi voimala-alue
tuottaa kiinteistöveroja Luhangan kunnalle.
. Toimenpiteet korkeuksissa suoritetaan aina parityöskentelynä.
Huoltokeskus tarvitsee yhteensä noin 200 neliön tilat.
Janne Airaksinen. 2014
Keskiviikkona, syyskuun 17. ?Ajattelin, että
iso hauki siellä pyristelee,
mutta hämmästyin, kun sieltä alkoikin nousta järvitaimen. Tuotannon alkuvaiheessa turbiineissa tyypillisesti menee vaihtoon paljon muun
muassa
ohjauselektroniikkaa,
kertoo Ilmatar Windpower-yhtiöstä sen operatiivinen johtaja
Mikko Toivanen.
Ensimmäisen vuoden aikana
huoltomiehet tekevät muun muassa vaihdelaatikkojen ja generaattoreiden öljynvaihtoja. Yksi tuulivoimala tarvitsee vuodessa 80 tuntia yksinomaan suunniteltua huoltoa.
Päälle tulevat sitten mahdolliset
yllätykset. Kunnalle
yhtiö on velkaa yksin toimitilavuokrista noin 113.000 euroa. Sama yhtiö hakee lupaa
Hartolan puolelle Purnuvuoreen
ja Kinkkulanmäelle rakennettaville tuuliturbiineille. Mäkien päällä sijaitsevien tuulivoimaloiden
konehuoneet massiivisine roottorinlapoineen sijaitsevat noin
140 metrin korkeudessa. ja haavi tietysti maissa! Ei auttanut
muuta kuin kahmaista kala
syliin, että ei se ollut omakaan uintireissu kaukana?,
onnellinen saalistaja myhäili.
Kala painoi 6085 grammaa.
?No tulihan se sinustakin oikea kalastaja?, kehaisi itsekin
vajaa vuosi sitten ison vonkaleen napannut Pekka Lehtinen
klo
14.15 Joutsan Palvelukodilla.
Tervetuloa!
Noora Pura
pika-ampumajuoksussa pallilla
Pommin nuori ampumahiihtäjä Noora Pura osallistui lauantaina 13.9. Välierässä juoksu
ei kulkenut yhtä hyvin ja sijoitus oli kuudes ajalla 13,47.
Syynä välierän huonoon juoksuun oli se, että kisojen aikataulullisesti samaan aikaan oli
pituushyppy, joka sekin meni
Haapalan tasoon nähden heikosti. Leivonmäen kansallispuiston
ystävät ry on niistä aktiivisin.
Kun Leivonmäen kansallispuisto vuonna 2003 perustettiin,
toiveissa oli saada sen yhteyteen luontokeskus. Hautala ja
Rämö. klo 18 Raamatun opiskeluryhmä Joutsan srk-kodin kokoushuoneessa.
Päivystys
Kirkkoherra Tuula Leppämäen
virastopäivystys to 25.9. Kolehtikohde sama kuin Joutsassa. Leivonmäen kansallispuiston ystävät -yhdistys syntyi 2006
jatkamaan sitä työtä, jota seutukunnalla oli jo pitkään tehty alueen luonnon ja kansallispuiston ympärille rakentuvien palvelujen
tunnetuksi tekemiseksi niin paikallisille kuin kauempanakin asuville ihmisille. Työväen kirkkopyhä. Juoksulenkin
pituus oli 3 x 0,7 km ja lisäksi kaksi ammuntaa makuulta.
Pura ampui todella hyvin, sillä vain toisella makuulla yksi
laukaus livahti ohi ja aiheutti
sakkolenkin. klo 9 Aamurukoushetki.
Su 21.9. klo 19:00 Rukouskokous, Hyppönen.
Su 21.9. Talkoot perinneympäristöjen hoitamiseksi ja
lupiinien kitkemiseksi kansallispuistosta ovat luontainen toimintatapa. Kiitollisuus. 050-3855
421. 0503855 421.
LEIVONMÄKI
Musiikki
Pe 19.9. Hautala ja Rämö. rahoittamiseksi. klo 9.15-11.15 avoin
kerho Joutsan srk-kodilla. Siiri Reinikaisen juoksu hylättiin. -lintutapahtumaan keväisin. Ikääntyneille tarjotaan ohjelmallisia luontoretkiä ja kummikouluille
matkoja puistoon. Ruokailut lisämaksusta.
Ilmoittautuminen 10.10. klo 12. työntekijä Juhani Ilomäki,
044 9724899.
Ke 17.9. Kolehti
Suomen Merimieskirkko ry:lle.
Musiikki
Ma 22.9. 22.9.2014 klo 13. Mukana oli paikallisia, maakunnallisia ja valtakunnallisia yhteistyötahoja, mutta lopulta hanke kaatui
rahoituksen puutteeseen.
Metsähallitus perusti kuitenkin Selänpohjaan luontotuvan
neuvontapisteeksi, mutta sen toiminta loppui parissa vuodessa. harj. 050-3855
426.
Muut tilaisuudet
Pe 19.9. Haapalan aika alkuerässä oli T13-sarjalaisista paras.
Pituushypyssä Haapalan tulos
oli vaatimaton 4,21 ja sijoitus
23.
T15 800 m:llä Tuuli Liukkonen oli ajalla 2.38,23 sijalla
11, Eerika Haapala oli ajalla
2.52,03 sijalla 15. kokoontuu 24.9. Tervetuloa sotainvalidit, puoliso- ja tukijäsenet!
Eläkeliitto
Joutsa
?Pikkujouluristeily
18.-19.11.2014 Baltic Queenilla. Lämpimästi tervetuloa!
Diakoniapäivystys ke 24.9. Tänä kesänä linja-autollinen jäseniä kävi
tutustumassa laivaristeilyllä Päijänteen kansallispuistoon.
Erityisen ylpeä yhdistys on siitä, että se oli vaikuttamassa sekä
Kirveslammen luontotornin että retkiladun saamiseksi puistoon.
Lea-Elina Nikkilä
Leivonmäen kansallispuiston ystävät ry:n puheenjohtaja
Ajankohtaista ystäväyhdistyksistä
Metsähallituksen kanssa yhteistyössä toimii nyt viisi ystäväyhdistystä. Sitä varten kutsuttiin koolle neuvottelukunta, jonka arvovaltaisena puheenjohtajana toimi Mauri Pekkarinen. Armo-Uutinen ry
Myytävänä
erivärisiä kopiopapereita
(A4) edullisesti
Joutsan Seutu
Tervetuloa viettämään
NAISTEN ILTAA
YLÄTALOLLE (RIESKALANTIE 400)
pe 26.9. Kahvitarjoilu. Joutsan Seutu
10 . N:o 38 . Yhdistys järjestää syksyisin sieniretken näyttelyineen
ja osallistuu ?Tornien taisto. Ohj.
mm. B 2h hytti 60?/hlö, A
2h hytti 70?/hlö. Utin Tyrrissä
pika-ampumajuoksukisaan
sarjassa N13. klo 10 sanajp. Puran loppusijoitus oli kolmas, vain kuusi
sekuntia toisesta sijasta.
Keskiviikkona, syyskuun 17. klo 18 Leivonmäen
kirkkokuoron harjoitus srk-talolla.
Lähetys
To 25.9. Tied. Leivonmäen kansallispuiston ystävien
kotisivut ovat osoitteessa www.leky.suntuubi.com
Heimo Latva
Joutsan
yläkoululaiset
KLL:n yu-kisoissa
Mikkelissä
Koululiikuntaliiton
kisat
käytiin sarjassa T15, joten
samassa sarjassa kilpailivat
myös T14- ja T13-sarjalaiset.
Parhaiten menestyi odotetusti Anniina Haapala 100 m:llä.
Haapala oli alkueränsä toinen
upealla uudella ennätystuloksella 13,26. Ilomäki.
Ma 22.9. klo 18. Kirkkokahvit ja ohjelmaa.
Päivystys
Yhteydenotot srk-pastori Harri
Hautalaan p. 2014
Seurakunnat
Joutsan srk / Leivonmäen ja
Luhangan kappelisrk
JOUTSA
Jumalanpalvelus
Su 21.9. Ilomäki.
Pe 19.9. Suunnitellaan syksyn
ohjelmaa. Talkoilla ollaan myös rakennettu linnunpönttöjä ?Vanhusretkien. Kiitollisuus. Lämpimästi tervetuloa juhlaan puolison tai
ystävän kanssa! Ilmoittautumiset
juhlaan pe 26.9. Esirukouspalvelu.
Arja tarjoaa synttärikahvit
kaikille.
järj. Joutsan
kirkossa. työväentalolla ma
22.9. 044-4021 533.
Leivonmäkeläisille ja luhankalaisille järjestetään juhlaan kuljetus ilmoitetun tarpeen mukaan. mennessä kirkkoherranvirastoon p. klo 9 Aamurukoushetki.
Ti 23.9. Kuljetusapua
tarvitsevat soitto Annelille 040
8408763. Tietoa niitten toiminnasta löytyy esimerkiksi www.luontoon.fi - sivuston kautta. Tilaisuus sisältää ruoan ja kahvit, hinta
5 e. Joutsan hell.srk / Erja Hölttä 040-751 1386
Järjestöpalsta
Sotainvalidien
Joutsan
Osasto
Jäsentapaaminen talomuseolla
maan. päivänä
n Kansallispuiston kuulumisia 2
Ystäväyhdistys
tuo toimintaa
kansallispuistoon
Suomessa on nyt 38 kansallispuistoa, mutta vain muutaman yhteydessä toimii oma ystäväyhdistys. 050-3855 433.
YHTEISET
Syntymäpäiväjuhla
Yhteinen juhla 70, 75 ja 80
vuotta täyttäville (vuonna 2014
täyttävät) torstaina 2.10. klo 18.30 Kirkkokuoron harjoitus, kuorolaiset HUOMIO: harjoituspaikkana on toistaiseksi Joutsan kirkko.
Lapset
To 18.9. klo 18 työväen saunailta Pekkasten leirikeskuksessa.
To 25.9. Seurakunnasta otetaan yhteyttä syntymäpäivän lähestyessä,
mutta myös seurakuntaan voi esittää toivomuksia etukäteen.
Hiljaisuuden retriitti
17.-19.10. Muulloin vastaanotot sopimuksen mukaan, diakoni Heidi Karvinen p. klo 13 Tammijärven
kyläkirkon
50-vuotisjuhlamessu
Tammijärven kyläkirkossa. Lihakeitto+kahvi, hinta 7 e.
Keittoa voi ostaa kotiinkin. klo 10 vanhemman
väen päiväpiiri srk-kodilla. EL:n syysjuhlassa.
SPR Joutsan
osasto
?Nälkäpäiväleipien
myynti perjantaina 19.9.2014
S-Market Joutsa klo 9-13.00,
Luhanka klo 10.15-11.45 ja
Tammijärvi klo 9-12.00.
Keski-Suomen
Muistiyhdistys
?Vertaiset-ryhmä
. mennessä kirkkoherranvirastoon p.
044-4021 533 (kolme paikkaa vapaana).
Kirkolliset ilmoitukset
Kastettu: Mila-Marya Pitkä Jyväskylän srk.
Kuollut: Lahja Kyllikki Paussu
87 v.
www.joutsanseurakunta.fi
Seurakunnan sähköpostiosoite:
joutsa.srk@evl.fi
Joutsan helluntaisrk
Jousitie 36
Pastori
Hannu-Heikki
050
5566846, Anne 050 5566845.
To 18.9. Sanaa
julistaa Miika Hukka, musiikissa: Harry / Ruth Maria
Hedman sekä Antti Lempiäinen. klo 13.00
Joutsan srk-kodilla. Pekkasten leirikeskuksessa. Ilmoittautumiset 3.10. Leivonnaisia myynnissä, arpajaiset.
LUHANKA
Jumalanpalvelus
Su 21.9. klo 18 Keskiviikkokirkko, J. Seppo Pänkäläinen 0400-787 664.
Eläkekuoro
Seur. Muista esiintyminen pe
19.9. klo 18 Ylistys- ja esirukousilta.
www.ita-paijanne.svk.fi.
Tervetuloa!
Herran juhla ?
hengellinen tilaisuus
Leivonmäen urheilutalolla
20.9.2014 klo 14.00. Lisäksi
halutessasi seurakunnan pappi tai
diakoniatyöntekijä voi käydä sinua
tervehtimässä
merkkipäivänäsi,
tästä toivomuksesta voi ilmoittaa
kirkkoherranvirastoon.
Seurakunnassamme on tapana
käydä tervehtimässä erikseen 85-,
90- ja yli 90-vuotiaita merkkipäivänä. mennessä Aarre p.
040-844 5216 tai Helka p.
040-558 8348.
K-S:n Syöpäyhdistys
Joutsan
seudun
paikallisosasto
miestenpiiri kokoontuu Hypoteekissa pe 3.10. klo 11-13 tasauspäivän lounas lähetystyön hyväksi srktalolla. klo 18.00 alkaen!
Tule laulamaan, juttelemaan,
kuuntelemaan ja nauttimaan syksyistä iltaa!
Terv. klo
9-11 srk-kodilla. Tervetuloa lapset vanhempineen/hoitajineen!
Diakonia
To 25.9. Linnunsiemenestä itänyt varsi
kasvatti peräti 35 nuppua, joista aukeni ainakin parikymmentä
kukkaa.. klo 11 Jumalanpalvelus, J. Antero Kuitunen kertoo
museon toiminnasta, kahvit
lettujen kera. Tiedustelut kirkkoherra
Tuula Leppämäeltä p. Korkeushypyssä Katri Kuitunen
oli sijalla 9 tuloksella 135.
4x100 m:n viestissä Joutsan
joukkue Tuuli Liukkonen, Siiri Reinikainen, Eerika Haapala ja Anniina Haapala oli kuudes ajalla 55,77.
Heimo Latva
Auringonkukka innostui
Auringonkukka innostui kukkimaan joutsalaisen Leena Koukan
pihamaalla meijerinrannassa. klo 1012 kirkkoherranvirastossa, p. KAHVITARJOILU. klo 15:00 Raamattutunti, Pekka Saarinen.
Lähetyskirpputorin aukioloajat
ti 13-17 ja la 9-13.
Itä-Päijänteen vapaasrk
Yhdystie 1, Tsto avoinna ti klo
10-12.
Srk. Kiinteää palvelupistettä ei haluttu, mutta retkiä, tilaisuuksia ja yhteistyötä päätettiin käynnistää paikallisin voimin
ja yhteistyössä Metsähallituksen kanssa.
Kahdeksan vuotta toimineessa yhdistyksessä on satakunta jäsentä, osa aktiivisesti osallistuvia, osa kannatuksen vuoksi mukana olevia
Usein on politiikka,
sukulaisuus, pankki, naapuruus
ja hyvä ystäväsuhde valinnan perusteena.
Nyt on varoittava esimerkki
myös työnjaossa. 24 %)
1.1.2014 alkaen:
Etusivulla
1,30 ?/pmm
Muualla
1,03 ?/pmm
KONTTORI AVOINNA:
0,50 ?/pmm
Maanantai
klo 9?12, 13?16 4-värilisä
Tiistai
klo 9?12, 13?16
Keskiviikko
klo 9?12, 13?16 TILAUSHINNAT
Torstai
klo 9?12, 13?16 1.1.2014 alkaen: (sis. alv. Anna OnaliOvaska, Wiske.
n Futisviikko
D-pojat, kilpasarja. Nykyisin
on kovasti lisääntynyt sairaanhoidollinen työ myös kotiavustajan tehtävissä. Laitoksista kotiutetaan
potilaat ja kerrotaan kuinka paljon halvempaa laitoksiin verrattuna hoitaminen kotona on ja
toki asiakkaat haluaisivatkin olla
omassa kodissaan. Aikaa ei ollut paljon matkat huomioiden ja jossain meni
enemmän aikaa ja jossakin selvittiin nopealla tarkistuskäynnillä. Maalit: Nea Vilen (3),
Silja Seppälä (2), om.
kun kuperkeikkakin vielä onnistui
Jäätyäni kotiavustajan työstäni
työkyvyttömyyseläkkeelle haluan vielä hieman muistella lähes
30-vuotista rupeamaa Joutsan
kunnan palveluksessa. Ja se
ensimmäisen lapsenlapsen kunniaksi heitetty kuperkeikkakin
vielä muistetaan, joita jatkossa
tuli heitettyä vielä viisi kertaa.
Oikein hyvää syksyä ja
loppuvuotta toivottaa
Pirre Pirjo Paappanen
Milloin vanhushuoltoon puututaan?
Milloin Joutsan päättäjät puuttuvat vanhushuollon organisaatioon. 0200 71000
Päätoimittaja:
Toimittajat:
vän tutkimassa tilannetta paikan
päällä, ei sitä tiedä toimistojakkaran kulmasta katsottuna.
Koko kunnan organisaatio on
arvioitava täysin uudelleen. Anna OnaliOvaska, Wiske.
Hartola 23.8.: Ristikkoluokka
(kaikki puhtaan radan tehneet
ovat ensimmäisiä): 1) Katariina
Koskinen, Magicrain Wilivili,
Anna Onali-Ovaska, Ditto Power, Liisa Alfthan, Trolljenta, 4)
Laura Nurminen, Shamandle,
Hyl. Ei enää
ole aikaa ulkoiluttamiseen, vaik-
ka siivoustyöt on ulkoistettu yksityisille yrittäjille. ISSN 0782-6001.
Ilmestyy keskiviikkoisin.
koulutus ei riitä johtamaan yhä
pahenevaa tilannetta Joutsassa.
Nyt pitää ?ison luudan. Kantovesi oli lähes kaikissa
paikoissa. Paikkoja saattoi olla yhdestä
kolmeen työmäärästä riippuen.
Myöhemmin kotiavustajan tehtäviin tuli lääkkeiden antaminen
dosetista, mikä tuntui kovasti
vastuulliselta ja tarkalta työltä.
Kotisairaanhoito teki muut sairaanhoidolliset työt. 2014
Keskiviikkona, syyskuun 17. siivota
reilusti työkuvioita ja keskustella
henkilöstön kanssa päivän polttavista kysymyksistä.
Joutsassa, niin kuin monissa muissakin kunnissa, tehtäväkuvioita täytetään hyvin kevein
perustein. Asiakas otettiin myös mukaan asioille, jos hän niin tahtoi. Asiakkaat olivat kovasti kuntoilusta innostuneita. Joskus laskin 30 käyntiä kolmen ja kahdeksan välillä. Onko kotihoidossa riittävästi työntekijöitä,
että asiakkaalla olisi turvallinen
olotila siellä kotona tutun hoitajan huolehtimana?
Työ kotiavustajana on ollut
moninaista ja tapahtumia on
riittänyt, työn luonne hyvinkin
vaihtuvaa ja nopeatempoistakin. Tietokoneet tulivat helpottamaan
työtä, mutta lisääntynyt kirjaaminen ja tilastointi ynnä muu
veivät mielestäni aikaa pois asiakkaalta. Maalit: Elias Paappanen (3), Nuutti Rautio (2), Heikki Rasmus,
Tuuli Liukkonen.
F-tytöt, harrastesarja. Anu Paalanen, Antti.
60 cm: 1) Liisa Alfthan, Elskverdig Foss, 2) Anna-Kaisa
Hentinen, Vauhdin Purje, ?5)
Anna Onali-Ovaska, Ditto Power, 6) Katariina Koskinen, Magicrain Wilivili.
80 cm: ?2) Vilma Ahvenainen, Starhill Eva, 3) Helena Sulka, Elskverdig Foss, 4. Ilman monenlaisten järjestöjen tai yksittäisten vierailijoitten
apua emme olisi pystyneet toimimaan niin kuin toimimme,
siitä kaikille yhteisesti ja erikseen suuren suuri kiitos. Maalit: Nea Vilen (2), Iiris
Varjoaho. N:o 38 . Menestynein
ratsukko on ollut Vilma Ahvenainen ponillaan Starhill Eva.
Ratsukko on saavuttanut kolme voittoa: omista kisoista Hartolassa estekorkeudella 90 cm
sekä seuraluokissa Mäntyharjulla (80 cm) ja Jyväskylässä (60
cm).
Tuloksia: Mäntyharju 14.9.:
Estekorkeus 80 cm: 1) Vilma
Ahvenainen, Starhill Eva.
Estekorkeus 90 cm: ?3) Johanna Järvinen, Wiske, ?7)
Vilma Ahvenainen, Starhill Eva.
Jyväskylä 7.9.: 60 cm: 1) Vilma Ahvenainen, Starhill Eva,
?14) Katariina Koskinen, Elskverdig Foss, hylätty Anna-Kaisa Hentinen, Vauhdin Purje.
80 cm: ?14) Helena Sulka,
Elskverdig Foss, hylätty Vilma Ahvenainen, Starhill Eva ja
Anna-Kaisa Hentinen, Vauhdin
Purje.
90 cm: ?9. Päiväkeskustyö oli minulle sopivaa, kun sai suunnitella ohjelmaa asiakkaille ja hoitaa
kaikenlaisia toimia päivän aikana. Lahdessa oli sopiva kurssi ja niin
minusta tuli koulutettu avustaja.
Tänä päivänä meitä kotiavustajia taitaa olla enää yhden käden
sormilla laskettava määrä työelämässä.
Alkuaikoina työntekijöitä oli
kotisairaanhoitajien lisäksi neljä
kotiavustajaa ja neljä kodinhoitajaa. Kesäisin asiakkaat eivät kerenneet kerhoon,
kun oli kasvimaat ja perunannostot hoidettavina. 10%)
Kestotilaus
56,00 ?/vsk
PE-SU
SULJETTU
Määräaik. esiintyvistä virheistä.
Ei EU-maat (kesto) 143,00 ?/vsk
Lehti noudattaa mainostajien ja kustantajien
ILMOITUSAINEISTO
viimeistään tiistaihin
kello 12.00 mennessä
hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä.. Siitä oli varmaan
monelle suuri apu ja olisi ehkä
nykyisinkin, jos olisi tarjolla.
Ensimmäisen päiväni kotiavustajana olin ateriapalvelussa, ateriat haettiin Koiravuoresta vanhainkodilta, nykyisin ne
valmistetaan terveyskeskuksen
keittiöllä. AnnaKaisa Hentinen,Vauhdin Purje.
90 cm: 1) Vilma Ahvenainen,
Starhill Eva, ?3. Samalla haluan kiittää kaikkia työkavereitani, esimiehiäni ja ennen
kaikkea rakkaita asiakkaitani
unohtumattomista, vuorovaikutteisista ja antoisista vuosista.
Rakkaus kotiavustajan työhön
ei sammunut ja koko sydämellä sain olla mukana työelämässä
kaikkiaan noin 46 vuotta.
Aloittaessani Joutsan kunnan
palveluksessa 1.10.1985 olin innokas oppimaan uuden työn.
Sain työpaikan luvattuani
käydä kolmen kuukauden mittaisen kotiavustajakurssin. Toivoisin kaikkien myös käy-
TOIMITUS JA KONTTORI: Jousitie 31, 19650 JOUTSA
PUHELIN: 0201 876100
TELEfAx: 0201 876101 INTERNETISSä: www.joutsanseutu.fi
Puhelujen hinnat 020-alkuisiin puhelinnumeroihimme:
Puhelut lankapuhelimesta 8,35 centtiä / puhelu + 7,02 c / minuutti
Puhelut matkapuhelimesta 8,35 centtiä / puhelu + 17,17 c / minuutti.
Markku Parkkonen markku.parkkonen@joutsanseutu.fi
040-706 5372
Janne Airaksinen
janne.airaksinen@joutsanseutu.fi
040-195 1220
Jukka Huikko
jukka.huikko@joutsanseutu.fi
040-482 8221
Konttorinhoitaja:
Riitta Nurminen
konttori@joutsanseutu.fi
0400-882 179
Ilmoitusvalmistaja: Antti Lahti
Julkaisija: JOUTSAN SEUTU OY, Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki
Lehden jakelu: Suomen posti Oyj, Postin asiakaspalvelu: p. Tänä päivänä asiakkaat ovat
huonompikuntoisia ja enemmän hoidollisia tehtäviä vaativia ja kriteerien mukaan päätetään kenellä käydään ja mikä on
hoidon tarve. Anna OnaliOvaska, Wiske.
100 cm: ?9. Asiakkaat
olivat paljon parempikuntoisia
kuin viime vuosina, jolloin kävijämäärä päivisin oli noin 8?14
työapuna työllisyystukihenkilöitä. tilaus 62,40 ?/vsk
Lehti ei vastaa puhelimitse vastaanotetussa
EU-maat (kesto) 102,90 ?/vsk
ilmoituksessa mahd. He olivat koulutuksen saaneita ja lapsettomia, me
kotiavustajat perhepäivähoitajataustaisia ja lapsia kaikilla. päivänä
Rusi Riders n Puheenvuoro
ahkeroi
estekisoissa Parasta se oli silloin,
Ratsastusseura Rusi Riders
on keskittynyt loppukesällä esteratsastukseen. Kodinhoitajat tekivät myös
perhetyötä. Vaikka meillä oli kokemusta, emme
puuttuvan koulutuksen vuoksi olleet päteviä perhetyöhön.
Silloin elettiin vielä aikoja, kun
kotiin sai kodinhoitajan 30 tunniksi ilmaiseksi, kun perheeseen
syntyi lapsi. Voi vain kuvitella
miten kuluttavaa ja stressaavaa
työntekijöille on, kun ei ole riittävästi antaa aikaa ja apua asiakkaille. Äänekoski 8.9. Koulutusta on
ollut runsaasti ja meille opetettiin monenlaisia hoitotoimenpiteitä sekä uusien kojeiden ja laitteiden käyttöä, jotta osasimme
opastaa myös asiakkaitamme.
Lääkehoidon koulutuksessa syvennettiin tietojamme lääkeryhmittäin ja opetettiin myös pistoshoidon perusteita.
Alkuaikoina
kotiavustajan
viikossa oli käyntipäiviä eri puolille pitäjää: oli päiviä Pappisissa,
Marjotaipaleessa, Uimaniemellä, Pärnämäessä, Kortesalmella
ja Mieskonmäessä. Kilometrejä kertyi paljon, liki sata päivittäin. Kotieläimiäkin oli sisällä monenlaisia. Kiireen tuntua ei liioin ollut. Tikka Tornado - JoSePa
1?3. Joutsan Seutu
11 . Nyt on kiire hoitaa asiat
kuntoon, koska kolmas henkilö poistui sanaakaan sanomatta
tehtävästään. Asiakkailla oli paljon avun ja
hoidon tarvetta, mutta tiimimme toimi innolla heidän ja heidän omaistensa parhaaksi. Joutsa 10.9.
JoSePa - JJKj 01 Red 7?1. Nyt
ei enää selitykset riitä, on toiminnan aika heti.
Päättäjät pöytään heti ja ratkaisemaan pattitilanne Joutsassa.
Rauno Ahola
ILMOITUSHINNAT
(sis. Edelliset antoivat
ymmärtää, että vika löytyy, jos
päättäjät haluavat tuoda sen esille.
Organisaatiossa on henkilöitä, joiden pätevyys ja lähinnä
Joutsan Seutu
Perustettu vuonna 1971.
Sanomalehtien Liiton ja
Paikallislehtien Liiton jäsen.
Joutsan, Leivonmäen ja Luhangan
puolueeton paikallislehti.
Tarkastettu kokonaislevikki 4.903 kpl
(100/-/0) LT 2013. Joskus jouduttiin anelemaan
apuvoimia turvaksi kiperiin
työpisteisiin, että olisi silmäparit selänpuolellakin ja käsipareja raskaisiin siirtoihin tai muutoin hankaliin paikkoihin. Paikkoja oli noin 15 ja
pää meni pyörälle kierrellessäni
pitkin ja poikin kylää. Asumuksia oli monenlaisia, oli maalattioita, ei sähköä
ja puulämmitteisiä paikkoja pal-
jon. Kun
joskus otettiin aikaa esimerkiksi
postilaatikolla käyntiin, eräskin
yli yhdeksänkymppinen harmitteli ajan heikkoutta, kun oli jäänyt naapurin kanssa juttusille.
Olin pitkään päiväkeskustoiminnassa ja se aika oli antoisaa,
toki työntäyteistä aikaa. Nykyisin toiminta on suurelta osin sijoitettu taajamaan,
eikä käyntejä ole paljoakaan sivukylille. Työ
asiakkaan luona on ollut ja lienee edelleenkin yksin tehtävää
ja voimia koettelevaa. Myöhemmin paikkoja lisääntyi puolella
ja oli päivä, jolloin vietiin pakasteruokaa sivukylillekin. JoSePa - Tikka Trombi 6-3. Alussa asiakkaita oli 4?5 päivässä ja
kaksi työntekijää. Nykyisinhän se työ on ulkoistettu
yksityiselle yrittäjälle.
Kotiavustajan työhön kuului
tuolloin myös siivous ja ikkunoiden pesu keväällä ja syksyllä.
Asiakkaan voinnin mukaan yhdessä laitettiin ruokaa, leivottiin,
lämmitettiin uunit ja kannettiin
vedet sisälle sekä ulos, saunotettiin ja annettiin aikaa asiakkaille. Töitä sullotaan
ajattelematta tekijän koulutusta
tehtävään ja oikein arvioitua selviytymistä tehtävistä.
Olen vuosien ajan seurannut
henkilöstön työkuvioita ja todennut ne täysin ylimitoitetuiksi. Muistan, kun
kerran tehtiin kuukauden ajalle
kuntoutustestejä, joita asiakkaan
kanssa yhdessä ja he yksinkin toteuttivat. Torakoihin,
hiiriin ja jopa kalkkunoihin saattoi kotiavustaja käynnillään törmätä.
Lähemmäs kaksikymmentä
vuotta sitten alkoivat iltavuorot,
joilla turvattiin kotona asumisen
jatkumista.
Paikkoja saattoi olla paljon illassaan. alv
Rengashotelli
Rami Ahola
Puh. 040-759 5153
Keskiviikkona, syyskuun 17. Huoneisto myös
myydään! P. 0400 320 300
Teollisuustie 13, Joutsa
www.autotyolahtinen.fi
Luhanka/Tammijärvi
0440 348 745
Joutsan Seutu
ILMOITTAJA!
hyödynnä toistoalennukset
Vähintään 5:n sarja
1. 30 000 ?. Puustoa noin
690 m3. Opastus . Hp. rahtikuljetukset JKL viikoittain
. Huolto ?Asennus
SOITA 045 125 0325
Petri Liukkonen
sitä taas saa!
SOITA 045 Nyt
SOITA 045 125 0325
125 0325
Petri Liukkonen
Petri Liukkonen
Vanha kone pelaamaan:
MUISTIN LISÄÄMINEN
PIRISTÄÄ!
Joutsan
taksiasema
KONEITA
TO@läpi vuorokauden
TIEPäivystys
014-106
KO N E E N K Ä Y457
TÖN
P I U H AT PA I K AT ?
Sähköasennukset
Antenniasennukset
Sähköasennukset
Hälytysja ohjausAntenniasennukset
järjestelmät
Hälytys- ja ohjausSähkösuunnittelu
järjestelmät
Kariharjuntie
9, 19650 Joutsa
Henkka: 0400 643 448
Sähkösuunnittelu
www.sahko-henkka.fi
Kariharjuntie
9, 19650 Joutsa
Henkka: 0400 643 448
. N:o 38 . hirsi-, ristikko- ym. Opastus . klo 13.00 mennessä.
TORSTAINA
40v.
. SähköSuunnittelu
. Lähemmin
puhelin 040-596 7444.
Vapaa.
suurehko loppuvarasto ale -65 % ovh:sta.
2
Joutsan Konehuolto
. Opastus . tai Venäjän
myyntiin eri tyyp. 0400 - 241 657
ENSIAPUA
L I S Ä Ä T I E TO A?
VIRUSTORJUNTAAN
Myynti . ilmoitus -20 %
Seisova ilmoitus
Joka viikko -50 %
2 kertaa kk:ssa -30 %
1 kerta kk:ssa -20 %
Alennus edellyttää, että ilmoitus
julkaistaan samanlaisena.
Alennukset verollisista hinnoista.. Huolto ?Asennus
Myynti . Siististi asuttu.
Vuokra 390 euroa. Opastus . Huolto ?Asennus
SOITA 045 125 0325
SOITA 045 125 0325
SOITA 045 125 0325
(014) 882 298, 0500 710 416
Fax (014) 882 300
LVI-Urakointiliike
LVI-asennukset, -urakointi
ja huolto, tarvikemyynti.
Avoinna ma-pe klo 9-16
0400 176 605
Jousitie 35, 19650 Joutsa
kari.kivisaari@lvikivisaari.fi
www.lvikivisaari.fi
LVI-Asennus Kari Kivisaari Oy
www.sahko-henkka.fi
AD huoltokorjaamo Joutsa
0500 513 114
Rengastyöt
Unskan Autohuolto Oy | Mustasuontie 7, 44500 Viitasaari
puh (014) 572 730 | fax (014) 572 744 | hinausauto 0400 649 136
www.ad-finland.com
Huollot, korjaukset ja viritykset
Haetaan kotim. Opastus . klo 9-12
H.Lipponen 040-778 1184
PAJUNIEMEN
PALVIAUTO
toistaiseksi
toRstaina
Joutsan tori
8-11
Tammijärvi OP 11.30-12.15
Luhangan tori
12.30-13
Putkilahti
13.15-13.45
Rutalahti, Letkaliiteri 14.15-15
Toivakka
15.30-16.30
Leivonmäki TB 17-17.30
Palvipotkaa ja ylikypsää nokikylkeä
Puh. Huolto ?Asennus
Myynti . Ilmastointihuollot
. SADEVESIJÄRJESTELMÄT
. Opastus . 045 341 6990
Yhteistyössä metsänhoitoyhdistysten kanssa
Joutsa 11.45?12.15
Leivonmäki 12.45?13.15
Rutalahti 13.40-14.00
pannupihvit 9,95?/kg
www.patepiiput.fi
Käytöstä poisto ja hävitys
avaimet käteen -toimituksena
Joutsa, Pärnämäki, pieni metsätila
Riionlammen rannalla. Opastus . RAKENNUSPELTITYÖT
Annetaan vuokralle
Annetaan vuokralle
KT-kaksio 45 m ,
2
noudetaan romuautot, maatalouskoneet,
ym. Eristeiden SUURTEHOIMUA
metsatilat.fi
ROINILAN LIHATILAN
LIIKKUVA LIHATISKI
Öljysäiliö
huoltoa jo yli
VALKAMA
Puh. Huollot ja korjaukset
. päivänä
Palviauto
Joutsan torilla
LA 20.9. Kysy lisää !!
O@KONEITA
Ensiluokkaiset lajikkeet Joutsan Laitjärveltä:
ET
TIET
Kalliomurskeet
ja sepelitTIMuttilaiselta
TARVITSETKO
KONEEN
I E TO ihmeit
H U Ktehnee.
ASSA,
Jos
on pihas rievä tai polkus
pehmee, siihen oikeetTlääkkeet
Kivikuorma
rievän
poistaa,
saappaat
silloin
kauas
loistaa,
KÄYNNISTYSAPUA?
K U N KO N E O N S U S I ?
polultas et horju silloin, tilaa vaikka aamuin illoin.
Myynti . 050 564 2150
Lauantaina tuoreita
kuopiolaisia kalakukkoja
Joutsan torilla
Annetaan vuokralle
PakoPutkiliikkeen
KT-kaksio keskustasta.
P. ilmoitus 100 %
2. KATTOTURVATUOTTEET
. 040 524 5795
Jousitie 1 A, 19650 Joutsa
JONSERED HUSQVARNA TOHATSU DERBI KEEWAY
Autotyö LAhtinen
TAKSI
. Huolto ?Asennus
Myynti . Huolto ?Asennus
Myynti . 2014
Myydään
Säiliöhuolto tuo turvallisuutta + varmuutta öljylämmitykseen.
014 - 261 200
Myydään pystyyn
apilapitoista
äpärää/heinää.
LÄMPÖHUOLTO
Kun ei akkus starttaa, ei virtaa siinä lain.
Meiltä silloin Varta tai uusi ?Powerlain?
Antti Tiihonen 040 513 1717
Kts. metalliromua.
-rekisteristä poisto ja romutustodistus
Annetaan vuokralle
Vuokralle tarjotaan
SIISTI RT-KAKSIO
Koiravuorentie 8
19650 JOUTSA
0400-79 76 75
Myynti Huolto Korjaukset
Varaosat Myös muut merkit
Puh. ja sitä seuraavat ilmoitukset -50 %
2-4 julkaisukertaa
1. Joutsan Seutu
12 . 0400 883377, 044 099 4501,
Pakoputket
hinAusPAlVelu 24h 0400 259 117
Jakopäänhuollot
Kolarikorjaamo
Myynti . vain 3.7 % (sis. 0400 856 450 / Tomi Heikkinen
Leivonmäellä, 64,5 m2.
Vuokra 520?/kk + vesi + sähkö
Täyden palvelun korjaamo
- huoneisto osittain kalustettu: TV + satelliittikanavat
(300 kanavaa) sisältyy vuokraan. Pitkäaikaisessa vuokrasuhteessa
neuvotteluvara. Puhdistus, tarkastus ja asennus
. alv)
Suomen Kodinmarkkinat
JOUTSAN
KOURUKESKUS Ky
ROMUNKERÄYS
parveke lasitettu.
Puh. Opastus . TIKKAAT
. Henkilö- ja pakettiautot
. www.metsatilat.fi/jarvisuomi
Nyt Varta ja Powerline-akut Joutsassa myy
Muttilaisen Kuljetus oy 0400-551226
Savilahdenkatu 5-7, Mikkeli
puh. Huolto ?Asennus
Myynti . ilmoitus 100 %
2.-4. nosturiautokuljetukset, henkilökorinostot
. Huolto ?Asennus
Unskan Autohuolto
Oy | Mustasuontie
7, 44500 Viitasaari
Myös luonnonsora
ja hiekat!
|
puh
(014)
572
730
fax
(014)
572 744 | hinausauto
0400 649 136
A
T
I
O
Tilaukset
ja
toimitus:
Muttilaisen
Kuljetus
Oy 0325
S
SOITA
045 125 0325
045 125
www.ad-finland.com
551
P e t r i LEsa
i u kMuttilainen
k o n e n 0400 P
e t 226
ri Liukkonen
ITA
TIETO@KONE
ITA
TIETO@KONE
Myynti . Opastus . pakettiautokuljetukset
ONGELMIA
KO N E H U O N E E SSA?
NETTIVYYHTI
SEKAISIN?
Hyvää kalliomursketta ja
hyvää tienhoitomursketta.
Myös sorat, mullat ja täytemaat.
A
ITA
@KONEITLasse
Peltola
TIETOKuljetusliike
TIETOKy@KONE
puh. kiinteistöjä.
Väl.palk. 0400-641325
Määräaikaishuollot
MääräaikaishuollotIskunvaimentimien vaihto
Ilmastointihuollot
Nelipyöräsuuntaus
Iskunvaimentimien vaihto
Jakopäänhuollot
Kolarikorjaamo
Ilmastointihuollot
Rengastyöt
Pakoputket
Maalaamo
Nelipyöräsuuntaus
Öljynvaihdot
Tuulilasit
Hinauspalvelu
Jakopäänhuollot
PIANOKORJAAMO
Risto Taavila
Kolarikorjaamo
Täyden palvelun korjaamo
O@KONEITA
Määräaikaishuollot
Öljynvaihdot
Iskunvaimentimien vaihto
Ilmastointihuollot
ITA
TIETO@KONE
Maalaamo
Nelipyöräsuuntaus
SOITA 045 125 0325
Petri Liukkonen
Rengastyöt Vasaratie 2, 19650 Joutsa
Puh. Tarjoukset
10.10. 0400 450 283
Koko 48 m . Vikakoodien luku
. Rengaspalvelut
. nostopalvelut
. Huolto ?Asennus
Pakoputket
Vaihtoehtona:
VANHASSAKIN VIELÄ VARAA?
Maalaamo
Öljynvaihdot
ITA
TIETO@KONE
Ky Lkv, 044-2725570, myynti@skma.fi