Kunnanhallituksen
esityksessä ei ollut lainkaan mukana laskelmia siitä, mitä tulisi
maksamaan, jos kouluna toimisi kirkonkylän koulu tai Tammijärven vaihtoehto. 0207 920 620, 0400 367 384 www.rautakauppala.fi
.
.1 .
4
a
2 t
as
esim. Niiden mukaan opetus
kirkonkylän koulussa olisi jatkunut siirtymäkauden ajan päättyen vasta 31.7.2017. Valtuusto päätti, että
mikäli koulun oppilasmäärän
ennakoidaan ilmoittautumisen
jälkeen olevan vähemmän kuin
kymmenen oppilasta, siirretään
opetus Tammijärven kouluun.
Valituskirjelmän ovat allekirjoittaneet Raila ja Kari Helenius, Susanna Nurmi, Mervi
Nicklén ja Timo Lehmusvyöry.
VALITUSTA perustellaan sillä, että
valtuuston päätös on vastoin
kunnan aiemmin tekemiä linjauksia. RAVINTOLA KELLARISSA
EASTWOOD DUO
VAPAA PÄÄSY!
SOITTOA KLO 22.00 ALKAEN
30.1. Kunnanjohtaja
Reijo Urtin antamia tietoja kuntapäättäjille ja ylipäänsä pykälän
valmistelua pidettiin puutteelli-
Luhangan kunnanvaltuuston päätös kirkonkylän koulun lakkauttamisesta on poikinut valituksen. Kuura 2
liukujalakset
-asennettuna
Jonagold
Omena
Hollanti/Belgia
1,00 kg
Parsakaali
Hunajameloni
1,00 kpl
1,00 kg
Kokonainen
Brasilia
400 g (2,50/kg)
Espanja
Arla
Perinteinen jogurtti
Jäätelöitä
kg
1?
kpl
kpl
54-106 g (9,43-18,87/kg)
Classic 72-78 g
Pingviini laktoosittomat tuutit 68-73 g
Dumle snacks 53 g
Pingviini isot tuutit 106 g
Puffetit 62 g
Fazer puikot ja tuutit 54-72 g
ja Aino-tuutit 70 g
rajoitus: yhteensä 10 kpl /talous
Hinnat voimassa TO 21.1.. Rakentamisen hintaarvioita pidettiin erittäin epämääräisinä. 1,5 kg
HK
Kotivara
meetvurstit
170-200g
lounas
79,00 ?
16,00 ?
20,00 ?
Rautakauppala Oy Länsitie 4, Joutsa
p. RAVINTOLA KELLARISSA
KRUUVAUS
VAPAA PÄÄSY!
SOITTOA KLO 22.00 ALKAEN
Pidennä terassin käyttöaikaa lasituksella,
lisäksi lasitus suojaa sateelta ja lumelta.
NYT TERASSILASITUKSET TALVIEHDOIN
Kysy myös rakennus- ja lämpölasit.
Rakennustyö Timo Heino
p 040 756 5724
Tilattu lehti on
luettu lehti!
Joutsan Seutu
Alueensa ylivoimaisesti luetuin lehti!
www.k-supermarket.fi
TaksipalveluT
esko Tarhanen
Luhangan koulupäätöksestä
valitus hallinto-oikeudelle
LUHANGAN
kunnanvaltuuston
päätöksestä lakkauttaa kirkonkylän koulu jo tämän vuoden
syksystä lähtien on tehty valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Kunta
pyytää tältä osin lainvoimaisuustodistuksen hallinto-oikeudesta,
jolloin asia lopullisesti vahvistuu, tiedottaa Urtti.
HALLINTO-OIKEUS pyytää Luhangan kunnanhallitukselta lausuntoa valitukseen liittyen 15.2.
mennessä.
Janne Airaksinen. SU 24.1.,
ellei toisin mainita.
Tarjoustuotteita rajoitettu erä.
150 g (1,67/kg)
rajoitus: 2 erää/talous
Yksittäin 0,39 prk (2,60/kg)
1. Otettavan lainan vaikutuksiin kuntatalouteen
ei myöskään valittajien mukaan
ole otettu mitään kantaa.
Kunnanjohtaja Urtin mukaan
valtuuston päätös on osin lainvoimainen.
. Tämä
liittyy tekemättömiin oppilaaksiottopäätöksiin.
Kirjelmän mukaan henkilökuntaresursseja ei ole suunniteltu eikä yt-neuvotteluja ole
aloitettu, mikäli siirrytään yhden koulun malliin seuraavasta
syksystä lähtien. 2016 Irtonumero 1,20 ?
POTKUKELKAT
JouTsa
0400-428 662
tai 0400-241 665
rjo
Ta
uk
se
tv
SU
m
oi
21
- oi
TO llei t
.-
sin
sa
m
ai
ni
395
e
rs
-34 %
Herkutellaan
edullisesti
Ilman korttia 5,99 rs (9,98/kg)
1,99
pkt
tasarahalla!
Luumutomaatti
Snellman
500 g (2,00/kg)
Espanja
Maatiaispossun 1,00 rs
ulkofilee
495
600 g (6,58/kg)
Herkkutorilta
Porsaan
kassler
Suomi
6,99
4,99
Kokonainen
grillattu
broileri Suomi
huttulassa
Hedelmiä ja vihanneksia
1?
kg/rs/kpl
kg
Naudan
jauheliha 10 %
(9,95-11,71kg)
HUTTULA
p. Valituksessa huomionarvoista on, että se koskee kunnanvaltuuston päätöksen kohtaa 3
eli koulupäätöksen aikaistamista
ensi syksyyn. 0207756080 www.huttula.fi/uutisia
n. Näkemykseni mukaan päätöskohtien 1 ja 2 osalta
kunnanvaltuuston päätös olisi
näin ollen lainvoimainen. 7-21, la 7-19 ja su 10-18
Puhelun hinta lankapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (alv 24%). Näillä näkymin opetus kirkonkylän kylätalolla loppuu tämän lukukauden jälkeen, mikäli oppilasmäärä on alle kymmenen.
sena. Matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (alv 24%)
Tervetuloa lounaalle
Aattoon ja Elliin arkisin
KLO 11-14!
www.aattojaelli.fi, www.facebook.com/aattojaelli, 045 350 6666
Jousitie 39, 19650 Joutsa, aattojaelli@gmail.com
23.1. Päätökset asettavat luhankalaisoppilaat
eriarvoiseen asemaan verrattuna
ulkokuntalaisiin lapsiin. päivänä N:o 3 . Samalla oli
hyväksytty ulkopaikkakuntalaisten lasten osallistuminen Luhangan järjestämään ja kustantamaan perusopetukseen. Myös oppilaaksiottopäätöksissä on nähty epäselvyyksiä.
TAMMIJÄRVELLE aiotaan rakentaa
uusi koulu. 020 7694 330
joutsa@k-supermarket.fi
Palvelemme ark. 4
prk
Ta v a l l i s t a p a r e m p i R u o k a k a u p p a
Keskustie 3, 19650 JOUTSA, p. Joutsan Seutu
Keskiviikkona, tammikuun 20
Fysioterapia, hieronta, akupunktio
. 26.3.1949
k. +358 3 872 9814
Keskustie 2, 19600 Hartola. N:o 3 . 0400 671 842
HIERONTA-HUOLTO-HOIVATYÖ
MOLLAMAIJA
040-768 7101
Joutsan
Fysiopiste
. Otamme vastaan
liikuntaseteleitä ja voimme laskuttaa suoraan työnantajaa.
Puh. RAAPPANA
?
. Conquest-rentoutusterapia
Barde
www.siniwuokot.com
Huomio! Olemma julkaisseet uudet
nettisivut. 0400-988 452
www.hyvinvointijaterveyspalvelu.com
Osuuskunta
SiniWuokot
?
?
S iivouspalvelut
Tilaukset ma-pe
klo 8.00 - 15.00
Riitta
040 823 7420
Kiinteistönhoito,
pienkorjaukset ym.
Markku A. Joutsan Seutu
2 . 050-595 8625
FYSIOTERAPIA
SANNA OKSANEN
. 26.12.2015
Suonteen ranta on hiljainen
turhaan odottaa kalastajaa.
On kalamiehen
kädet rauenneet
katse järvelle sammunut.
Liput 10/5 . E1-pojat #FlanelsE1
* 6.2. C1-pojat #FlanelsC1
* 6.3 Miehet #FlanelsM
* 19.3. klo 19.00
Ti
26.1. Tuet ja ortoosit
Koulutettu hieroja
Seija Arpiainen, Joutsa
Ke
20.1. Käy tutustumassa niihin osoitteessa www.lakardemumma.fi
la Kar de Mumma ja Barde löytyvät
myös Instagramista - liity seuraajaksi!
Barde avoinna: KE 18.30-24.00(01)
PE 20.00-24.00(01) LA 21.00-03.00
KAHVILA . varm. Tukisukat
. Personal Training -palvelut
. 040 358 0011 tai
opistopalvelut.fi/puula
Tervetuloa harrastamaan!
To
. kakkukahvit
FYSIOTERAPIA & HIERONTAPALVELUT TAMMIJÄRVELLÄ
Helmikuussa alkavat myös kehonhuoltotunnit Tammijärvellä
ja Joutsassa. Hieronta
. 040 842 6133
Kotisivut, markkinointiviestintä, painotuotteet ja
valokuvaamopalvelut
(Passi- ja henkilökuvat,
yritys-, tila- ja tuotekuvat)
Jari Partanen 040 520 7730
PITOPALVELUA
Jousitie 35 - Puh. Ruususuola ja Intiaanisokeri
Liikekeskus, Joutsa 040-506 2386
To 21.1.
hiustenleikkaukset
ilman ajanvarausta
klo 10?15
koulutettu hieroja
Rautamäentie 6, Joutsa
Käyntejä myös asiakkaiden luona.
Ajanvaraus 040 723 9774
FYSIOTERAPIA/
HIERONTA
ft. RAVINTOLA . seuraaville kursseille:
Hyvinvointi- ja terveyspalvelu
Hanna Ojala
Länsitie 7, Liikekeskus
- Jalkahoidot (myös kotikäynnit)
- Geelikynnet - Ripsipidennykset
- Volyymiripset - Jäsenkorjaus
- Ajanvaraus myös netissä
P. Tervetuloa!
Arkiaamun aamiainen klo 8-10.00
hintaan 6,50?.
Uutta! Herkullinen tapa aloittaa viikonloppu.
After Work buffet perjantaisin klo 17-20.00
hintaan 13,50?.
Joka päivä saatavilla oman leipomon tuoreet
leivät ja leivonnaiset! Laaja valikoima Vuohelan Herkun gluteenittomia tuotteita.
www.lakardemumma.fi, puh. Vyöhyketerapia
. Katri Niiniaho
p. Kausimaksut tammi-helmikuussa aloittaville -50%. 040-7333581
Työväentalon piharakennus
Länsitie 8, Joutsa
040 966 5614/Sanna
www.puulanseutuopisto.fi
21.1. Kosmetologiset hoidot
. Bilebändi BEATWAVE.
Liput ovelta 10?
Liput ovelta 15?/hlö tai 25?/2hlö
www.joutsa.fi/kino
I.A. päivänä
Tervetuloa
Joutsan Naiskuoron
40-vuotisjuhlakonserttiin
Joutsan koulukeskuksen auditorioon
su 31.1.2016 klo 13.00.
Konsertin johtaa musiikinopettaja Sakari Ainali.
Joutsan Naiskuoro ry
Rakkaamme
Timo Tapio
HÄYRINEN
s. sis. 0400-741 771
Tavatt. Fysioterapia
. Intialainen päähieronta
. 040 7383910
SALIBANDYÄ
Marja ja Keijo
Tuomo ja Aija
sisarusten lapset
perheineen
sukulaiset ja ystävät
KEVÄÄN KOTIMITTELÖT
#Joutsanurheilupyhättö
* 23.1. Diplomikosmetologi
Diplomivyöhyketerapeutti
Kauneus- ja terveyspiste
Satu Simola P. Kotikäynnit
. 2016
Keskiviikkona, tammikuun 20. Jousitie 50
040 737 9466
SOITA JA VARAA
OMA AIKASI
Tarkemmat tiedot toimistosta, puh. pääty
Kuntotuulia Mia Kaukonen p. LEIPOMO
PÖYTIIN TARJOILTU LOUNAS ARKISIN
klo 10.30-14.30 alkaen 9?/hlö. Kotikäynnit
Tuuli Lavia ja Joni Satta
Jousitie 36
puh. klo 19.00
Su
24.1. 045-111 9335 / Pekka Ollikainen
Palvelemme sopimuksen mukaan.
Tuula Salonen
p. Katso lisää fb Tammijärven Tammenterho.
Tammijärventie (263) OP:n talon oik. 044-036 2076
110316 Grafiikkaa Fannyn ateljeessa, 23.1.-21.2.2016
410101 Lukion lyhyen matematiikan kertauskurssi, 27.2.-1.3.
110433 Maalataan ruusuja posliinille, 11.-13.3.
110485 Kevätjuhlasidonta, 20.3.
110447 Kierrätysompelu, Leivonmäki, 13.1.-20.4.
110201 Näytelmä, Leivonmäki, 17.1.-10.4.
110203 Näytelmä, Rutalahti, 17.1.-10.4.
Parturi-kampaamo
Teija Kupiainen
Ilmoittautuminen Puulan seutuopiston kursseille on käynnissä.
Voit ilmoittautua vielä mm. klo 10.30 saakka
Barden perjantai pubi klo 20-24.00
Lauantaisin DJ viihdyttää bilekansaa.
TULOSSA...
La 30.1. klo 14.00
-K12/9- 1 h 30 min, 8 ?
ENSI-ILTA pe 22.1.2016 !!!
HIEROJA MATTI PARTIO
VASTAANOTTO
os. M35 #FlanelsM35
Tarkemmat ajat turnausohjelmien
vahvistuttua netistä flanels.org ->
kilpatoiminta -> kotiturnaukset.
Vapaa pääsy, kioski, tervetuloa!
Timo siunattiin 16.1.
läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos
Timoa hoitaneille.
Hyvän ilman kampaamo
Parturi-Kampaamo
Satu Kuisma
Rantatie 3, Joutsa
HARRASTERYHMÄT JATKUVAT
- UUSIA MAHTUU MATKAAN
Käy katsastamassa sopiva harrasteryhmä osoitteesta flanels.org
ja tule kevääksi mukaan! Tarjolla ryhmiä liki kaikenikäisille. Ilmoittautuminen alkaa klo 18.30.
La 13.2. 044-388 3009
Keskiviikkoisin Texas Hold?em pelit
klo 19. klo 16.00
-K16/13- 1 h 40 min, 8 ?
Länsitie 7
Joutsa
p. klo 19.00
-K7/4- 1 h 38 min, 8 ?
TORSTAIN TOIVOTTU UUSINTA!
Pe
22.1
Näissäkin asioissa seurakuntaan pitäisi voida aina luottaa.
MINUN mielestäni tämä pitäisi
ottaa seurakunnan hallinnossa
käsittelyyn ja kertoa päätöksestä seurakuntalaisille. Pe 29.1. 35 ?) ei koske
piilolinssinäöntarkastusta. Riisi-kauralesepuuro, mehukeitto, leipä, leikkele, kurkkuviipaleet. 2016
Keskiviikkona, tammikuun 20. N:o 3 . Ilmoittautumislomake toimitetaan
täytettynä Tammijärven kouluun, osoite: Tammijärven koulu,
Tammijärventie 316, 19910 Tammijärvi.
Mikäli teillä on ilmoittautumisesta tai muista kouluasioista
kysyttävää, ottakaa reilusti yhteyttä allekirjoittaneeseen.
Lämpimästi tervetuloa! Täällä tehdään tulevaisuus . Silmälasien ostajalle optikon näöntarkastus 0 . Ti 26.1. To
28.1. Mielestäni tämä on tonttien (rantojen)
myynnin valmistelua. Kuntamme
esikoulu toimii Tammijärven koulussa. Rukiiset silakkapihvit muusi,
kastike, tomaatti. Maksapihvit, muusi, salaatti, puolukkasose. Ke 27.1. Ti 26.1. Toivolan
tilan alue on mielestäni upea
kävelymatkan päässä oleva ulkoilualue, jota seurakunta voisi yhteistyössä kunnan kanssa
kehittää. 0201 876 100
konttori@joutsanseutu.fi
Joutsan Seutu
Alueensa ylivoimaisesti luetuin lehti!
Koti- ja Mökkipalvelu
NIINIRANTA
p. Vastaus oli kuuleman mukaan ollut ?siitä vaan?.
MINUN mielestäni testamentin
sisältöön viitaten ei olisi pitänyt Toivolan tilan rannoille perustaa rantatontteja. Testamentissa todetaan, että Toivolan tilan rantoja ei saa myydä eikä vuokrata.
Testamentissa on myös haudan
hoitoa koskevia määräyksiä.
Kun aikoinaan Joutsassa tehtiin rantakaavaa, jossa määriteltiin kunkin tilan osalle tulevat rantatontit, oli myös seurakunnalta kysytty mitä rantojen
osalta tehdään. Joutsan Seutu
3 . (norm. Broilerikastike, riisi, salaatti, mustaherukkahillo. Olen keskustellut asiasta
myös lakimiehen kanssa, joka
on nähnyt erittäin tärkeäksi tes-
tamentin määräysten noudattamisen.
MITÄ tästä voi sitten seurata. Jos lapsesi on
aloittamassa syksyllä esikoulun tai peruskoulun Luhangassa,
ettekä ole saaneet kotiin postitse ilmoittautumiskirjettä
ja ?lomaketta viikon 4 aikana, voi kyseiset paperit
noutaa ilmoittautumisaikana joko Kirkonkylän koululta tai
Tammijärven koululta. To 28.1. Nakkikeitto, leipä, juusto, kurkkuviipaleet. Uunikala, perunasose, salaatti, punajuuriviipaleet.
Luhanka: Ma 25.1. Tätä ovat
monet seurakuntalaiset ihmetelleet. Edut ovat voimassa 31.1.2016 asti. Perheemme on usein
käynyt vieraidemme kanssa
ihailemassa aluetta.
RAKENTAVIN
sin
seurakuntatervei-
Niilo Nieminen
kirkkovaltuuston jäsen
Joutsan seurakunta
?Mikäli Joutsan
seurakunnan
menettely
koetaan vääräksi,
voi testamenttien
teko vähentyä
Joutsan
seurakunnalle
ja muillekin
seurakunnille,
jos tieto leviää.
Näissäkin asioissa
seurakuntaan
pitäisi voida aina
luottaa.?. Ensimmäisen luokan
voi lapsi aloittaa Kirkonkylän koulussa tai Tammijärven
koulussa lähikouluperiaatetta noudattaen. Ohrasuurimopuuro, mehukeitto, ruisleipä, leikkele.
UPEA ALE 0?
Optikon
näöntarkastus
-70%
Kulutonta & korotonta
maksuaikaa jopa
Lisäksi silmälääkärin
reseptillä silmälaseista
-100?
10 kk
**
Varaa aika optikolle tai silmälääkärille 010 190 200 (mpm/pvm) l silmaasema.fi
JOUTSA Länsitie 8 020 712 2261* avoinna ke-pe 9.30-17
*Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6 snt/min tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min
Edut koskevat uusia silmälasitilauksia eikä niitä voi yhdistää muihin tarjouksiin. Pyttipannu, paistettu muna, kurpitsasalaatti. Pinaattiohukkaat, kinkku-kasvissalaatti, puolukkasose. Pe 29.1. 100 ?:n hyvitys silmälaseista myös muilla kuin
Silmäaseman silmälääkäreiden voimassa olevilla resepteillä. 040 3479 217
Maanantaina
Tiistaina
-10
Leivonmäki
-9
Luhanka
Joutsa
-20
Sunnuntaina
Leivonmäki
-9
Luhanka
-9
-10
-10
-2
Leivonmäki
-2
Luhanka
Joutsa
-9
Leivonmäki
-4
Luhanka
Joutsa
Keskiviikkona
-5
-4
Luhanka
Joutsa
Joutsa
-4
-2
-2
n Ruokalista
Joutsa: Ma 25.1. Syksyllä 2016 koulun ensimmäisen luokan
aloittavat vuonna 2009 syntyneet lapset. Lempeä kanakeitto, patonkia. Mikäli Joutsan seurakunnan menettely koetaan vääräksi, voi
testamenttien teko vähentyä
Joutsan seurakunnalle ja muillekin seurakunnille, jos tieto leviää. yhdessä!
Luhangan kunnan opetustoimi
Leila Qvist-Pettersson, Luhangan Kirkonkylän ja Tammijärven
koulun johtajaopettaja
p. Veikko 040-729 2597,
Sirpa 040-735 5275,
Matti 040-838 8889
-9
Julkinen
kaupanvahvistaja
Martti Salonen
040 841 9649
Kauppakirjat, perukirjat,
sukupolven vaihdokset ym.
LUHANGAN ESIKOULUUN JA ENSIMMÄISELLE
LUOKALLE ILMOITTAUTUMINEN
Luhangan kunnan koulujen esikouluun ja
ensimmäiselle luokalle ilmoittaudutaan
seuraavaksi lukuvuodeksi ajalla 20.1.-3.2.2016.
Syksyllä 2016 esikoulun aloittavat vuonna 2010 syntyneet
lapset. **Lue lisää silmaasema.fi
n Puheenvuoro
Toivolan tilan testamentti
Joutsan seurakunnalle
EDELLISESSÄ Joutsan Seudussa
olleessa puheenvuorossa sivuttiin Toivolan tilan testamenttia
Joutsan seurakunnalle.
Tiedän testamentin sisällön
kuten monet joutsalaisetkin
tuntuvat tietävän ainakin pääpiirteittäin. päivänä
n Sääennuste
Palvelevan meteorologin puhelinnumero 0600 1 0600 (3,98/min + pvm)
Torstaina
-21
Perjantaina
-15
Leivonmäki
-20
Lauantaina
Luhanka
-21
-11
Leivonmäki
-15
Leivonmäki
-10
-15
Luhanka
Joutsa
-11
Joutsa
-15
-10
n Auringon nousu ja lasku
20.1.2016 - 9:09 - 15:44
21.1.2016 - 9:07 - 15:47
22.1.2016 - 9:05 - 15:50
23.1.2016 - 9:03 - 15:52
24.1.2016 - 9:01 - 15:55
25.1.2016 - 8:58 - 15:58
26.1.2016 - 8:56 - 16:01
27.1.2016 - 8:54 - 16:04
Joutsan Seutu
Konttorimme asiakaspalvelu
on 25.1.?31.3.2016
suljettuna torstaisin!
Konttorin aukiolo 25.1.?31.3.
Ma-Ke Klo 9-12 ja 13-16
To-Su Suljettu
Torstaisin tai perjantaisin
pyydämme ottamaan yhteyttä:
Puh. Ke 27.1
Täytyy antaa suuri arvostus niille, jotka jäivät synnyinseudulleen. Parhaimmillaan se on ohjannut sinua aiempien
sukupolvien kautta kasvamaan uskossa. Heikin päivä ei ole sijoitettu tuolle päivämäärälle aivan sattumalta: se on erään Heikin kuolinpäivä.
Vuonna 1155 Ruotsin kuningas Eerikin laiva rantautui jonnekin lounaissuomen rannikolle. 2016
JS
Paikallislehti Joutsan Seutu
Perustettu 1971
Joutsan, Leivonmäen ja Luhangan paikallislehti
Päätoimittaja Markku Parkkonen
n Pääkirjoitus 20.1.2016
Pakkasessa pärjätään
VIIME aikoina on saatu Joutsan seudullakin nauttia ?vanhan
ajan talvikelistä?, kun pakkanen on huidellut parhaimmillaan
30 asteessa. Näin ympäristön
vaikutus on hyvin moniulotteinen. Ravinnon lisäksi niihin sisältyy henkinen arvo ja kunnioitus
sille työlle millä ne on hankittu.
Seppo Koskinen
Lahti
suosituspituus on noin 2.000
merkkiä välilyönteineen. Kuluvallakin viikolla pakkaset näyttävät
lauhtuvan taas ihan siedettäviksi.
SUOMALAISET ja varsinkin maaseudulla asuvat suomalaiset
ovat likimain maailmanmestareita arktisissa olosuhteissa
asumisen suhteen. Vaikutuksensa sillä, että kristinusko saapui kerran Suomeen, on kuitenkin edelleenkin. Ilman suurempia
keskinäisiä ristiriitoja siitä kouluvuodesta selvittiin. Jos sahdin valmistus vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä, niin taitolaji on myös sen juominen. Toki nykyiset välineet ja olosuhteet ovat sahdin
valmistusta helpottavia, mutta uskallan väittää, että lopputulos on makunsa puolesta aika
lähellä sitä alkuperäistä. Pyhän Henrikin päivälle
omistetussa Raamatun tekstissä muistutetaan: ?Jeesus Kristus
on sama eilen, tänään ja ikuisesti.. Olen
myös saanut yhden jälkipolvestani kiinnostumaan perinteen
jatkamisesta. Henrikin surmavirren mukaan sen sijaan
piispa Henrikin tappoi talonpoika Lalli Köyliönjärven jäällä.
Piispa oli poikennut eräällä matkallaan Köyliönjärven saaressa asuvan Lallin talossa ruokaa ostamassa. Sitä voi juoda riittävästi,
mutta ei koskaan liikaa.
Hyvällä omallatunnolla voin
sanoa, että vahvat on olleet Joutsasta saadut elämän eväät. Saamme pyytää Jumalalta, että usko kasvaisi ja vahvistuisi sydämen syväksi luottamukseksi Isään Jumalaan ja hänen
poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Julkaistavien kirjoitusten maksimipituus on 4.000 merkkiä välilyönteineen.
Toimitus. Kivisen pellon viljasta tehty leipä,
puhtaan Suonteen kalat, oman
navetan antimet ja metsien marjat. Kirjoitusten
tunnit jäivät pysyvästi mieleen
ja vieläkin keittiössä askarrellessa noista opeista tulee mieleen
monta perusasiaa.
Yhden joutsalaisuuden perinteen monen ohella olen säilyttänyt näihin päiviin saakka. Joutsan seutukunnallahan on sikäli
hoidettu lämpöenergiantuotannon kehittämistä hyvin, että
seudulla käytetään öljyn sijasta pääosin kotimaista puuta
polttoaineena. Kirkollisen tradition mukaan Lalli surmasi piispan,
koska tämä aikoi rangaista kristittyä Lallia ruotsalaisen sotilaan taposta. Joutsan uuden lämpölaitoksen valmistuttua
parin vuoden päästä öljyn osuus tuotannossa vähenee entisestään.
Joutsan kirkonkylällä toimiva Joutsan Lämpö Oy on vuosien varrella horjahdellut toimintansa laadun suhteen, mutta nyt ollaan menossa monella saralla oikeaan suuntaan. Vaikka vähempikin pakkanen riittäisi, moni varmaan osaa myös nauttia kunnon pakkasista, kunhan ne eivät
kestä viikkotolkulla. Piispa Henrikin kuolemasta on olemassa kaksi
versiota. valehteli miehelleen, että
piispa ei ollut maksanut tarvikkeista.
Historia voi olla mielenkiintoista, mutta mitäpä merkitystä
tuolla enää olisi, ajattelee moni. Esimerkiksi aiempina talvina vaivanneita nokipäästöjä ei tiettävästi ole tänä talvena esiintynyt. Muistan
vielä elävästi omat opettajani
kansalaiskoulusta. Maan
kasvava teollistuminen tarvitsi
paljon työntekijöitä ja näin moni
sai itselleen ammatin sekä toimeentulon itselleen ja perheelleen. Kaikki omia persoonallisuuksia ja taitavia opetuksessaan. Toki lapsuuteen ja nuoruuteen liittyy paljon muitakin vaikuttajia kuten koti ja koulu.
Näin vanhemmalla iällä ja
työelämän jo jättäneenä tulee
usein mietittyä noita lapsuus- ja
nuoruusvuosia jotka Joutsassa
vietin.
Pyöreästi kaksikymmentä ensimmäistä elinvuottani vietin
Marjotaipaleen Mankinsaaressa, jossa olen syntynyt. Kuulun
siihen sodanjälkeiseen suureen
ikäluokkaan ja kyllähän sodan
jäljet näkyivät monenlaisena
niukkuutena useissa perheissä vielä viisikymmenluvullakin.
Perheissä oli nykyaikaan verrattuna paljon lapsia ja vaatetus
kuin myös ruokakin oli usein
vaatimatonta.
Marjotaipaleen koulu, jota sanottiin ?Auvisen akatemiaksi?
opettajansa mukaisesti, tarjosi
senaikaisen riittävän perusopetuksen.
Tosiasiahan on, että silloin
koulussa opittiin perusasiat elämää varten. Joutsan Seutu
4 . Kirjoitukset
tulisi ensisijaisesti lähettää säh-
n Merja Metsänen
köpostitse osoitteeseen: markku.
parkkonen@joutsanseutu.fi.
JOUTSAN Seutu julkaisee ainoastaan kirjoittajan nimellä varustettuja kirjoituksia, ei siis nimimerkkikirjoituksia. (Hepr 13: 8)
Annukka Nuto
Joutsan seurakunnan kappalainen
Keskiviikkona, tammikuun 20. Kuningas Erik palasi aikanaan
Ruotsiin, mutta piispaksi korotettu Henrik jäi Suomeen kastamaan ja opettamaan kansaa.
Hänen työnsä jäi kuitenkin hyvin lyhytaikaiseksi, sillä tuli
19.1.1156. Emme siis käyneet
koulua sen itsensä vuoksi, vaan
sen rinnalla saatiin sitkeyttä ja
oppia työntekoon, jotka molem-
mat on olleet monissa elämänvaiheissa korvaamattomia taitoja. Lalli itse ei ollut
kotona ja ?Kerttu kelvoton emäntä. Siksi matkassa mukana oli kirkonmies, Henrik. Talot ja energia-infrastruktuuri on rakennettu kunnolla.
PAKKASKELEILLÄ korostuu muun muassa paikallisen kaukolämpöyhtiön toiminta. Sotaisat suomalaiset pitäisi
laittaa aisoihin ja jos nämä vielä kääntyisivät kristinuskoon,
olisi myös paavi Roomassa tyytyväinen. Oili Avikaisen kotitalous-
Toimituksellisen
aineiston aikatauluista
JOUTSAN Seutuun tarkoitettu toimituksellinen aineisto, kuten
esimerkiksi yleisönosastokirjoitukset, tulee lähettää päätoimittajalle tiistaiaamuun kello yhdeksään mennessä. Jos
sinut on kastettu, sisälläsi on näkymätön ja lähtemätön ristinmerkki. Ei se varmaan aina
helppoa ole ollut sielläkään, työtä on saanut tehdä leipänsä eteen
tosissaan.
KAHDEKSAN lukuvuoden oppijakson viimeinen vuosi suoritettiin kirkonkylässä ja sitä sanottiin kansalaiskouluksi. päivänä
n Puheenvuoro
Kestävät elämän eväät Joutsasta
JOTKUT viisaat ovat sanoneet,
että lapsuusajan kasvuympäristö näkyy ihmisessä koko hänen
elinaikansa. Tärkeintä on, että ihmiset
voivat luottaa lämmön saantiin ja sen puhtaaseen tuotantoon.
Markku Parkkonen
n Sana sunnuntaiksi
Kristillisen
uskomme juurilla
TÄMÄN lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä (19.1.) on aika
monen suomalaisen pojan nimipäivä: kaikkia Heikki, Henrik
ja Henri -nimisiä onnitellaan silloin. Kaikkia kattoja korkeammalle kohoaa risti myös Joutsassa, Leivonmäellä ja Luhangassa. N:o 3 . Sehän
on tämä sahti ja sen valmistus.
Nyt tulevana kesänä tulee viisikymmentä vuotta siitä kun ensimmäisen kerran tuota jaloa
juomaa valmistin Jyrkänmäen
saunan luona. Näin syrjäkylien tytöt ja pojat pääsivät kokemaan kirkonkylässä kasvaneiden ikätoveriensa elämäntapoja ja opetusta. Varmaan suurin osa Marjotaipaleen koulun silloisista oppilaista lähti kotiseudulta työn
perässä kuka minnekin. Kaksi Lauria;
Lehmussaari ja Laitinen, sekä
Avikaisen pariskunta, Simo ja
Oili. Ns. Suomessa on yhteiskunta osattu rakentaa
sellaiseksi, että lämpöä piisaa, eikä pakkanen pääsääntöisesti
edes aiheuta pahempia vahinkoja ihmisille eikä omaisuudelle. Se kertoo, että kristinusko on meidän uskomme ja
risti uskoamme ja toivoamme kuvaava vahva elämän merkki. Mihin
mahtoi moinen nimi perustua,
mutta olihan se askellus johonkin suurempaan
2016
Markus
Tykkyläinen
Suur-Savon
Sähkön johtoon
SUUR-SAVON Sähkö Oy:n nykyisen toimitusjohtajan Perttu Rinnan jäädessä sopimuksen mukaan eläkkeelle nimitetään yhtiön toimitusjohtajaksi 1.9.2016 alkaen DI,
KTM, eMBA Markus Tykkyläinen (42 vuotta). Kuva: Katriina Koski.
Rutalahden ja Viisarimäen
laakso on edelleen
valtakunnallisesti arvokas
VALTAKUNNALLISESTI arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi on valmis. Päivitysinventoinnin
tuloksia esittelevät aineistot ovat
virallisesti esillä 19.2. Hoitamalla energialiiketoimintamme
tehokkaasti, pystymme myös
minimoimaan energiakustannusten nousua asiakkaillemme. Joutsassa on
sähkökonsernin tukikohta ja
yhtiö hoitaa Joutsassa muun
muassa Joutsan Lämpö Oy:n
toimintaa.
Markku Parkkonen
Viisarimäen ja Rutalahden laaksomaisema Toivakassa ja Joutsassa on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi. Taajuuksien käyttötarkoituksen muuTELEVISIOKÄYTÖSTÄ
tos on linjattu valtioneuvoston
vuonna 2012 eduskunnalle antamassa sähköisen median viestintäpoliittisessa ohjelmassa.
MUUTOSTÖITÄ tehdään muutama
asema kerrallaan. Yhteensä ympäristöministeriö esittää
koko maahan 183 kohdetta.
KOKONAISUUTENA
arvokkaat
maisema-alueet ovat suomalaisten kulttuurimaisemien parhaimmistoa. Joutsan Lankiansalmen täytelähettimen muutostyöt tehdään 26.1.?27.1. Kannanotot lähetetään
maakunnan ely-keskukseen.
Janne Airaksinen
Älä huolestu, jos televisiosi pimenee
Tee uudelleen
kanavahaku, sillä
Digita muuttaa
lähetystaajuuksia
VALTAOSALLA Suomen antennitv-lähetysalueista verkon lähetystaajuudet muuttuvat. välisenä
aikana. Joutsan Seutu
Keskiviikkona, tammikuun 20. Maisema-alueiden toivotaan myös sitouttavan paikallisia toimijoita
maisemanhoitoon ja aktivoivan
maaseudulle maisemien vetovoimaisuuteen pohjautuvaa elinkeinotoimintaa.
Alueiden asukkailla, maanomistajilla ja muilla osallisilla
on mahdollisuus kertoa mielipiteensä ehdotuksista maisemaalueiksi. Muutostyöt eivät koske kaapeli-, satelliitti- ja
iptv-kotitalouksia.
Janne Airaksinen. Energiahuolto ja sen turvaaminen kaikissa olosuhteissa tuo paljon työtä alueelle
investointitöiden, kunnossapidon ja esimerkiksi polttoainehuollon myötä. Tulemme jatkamaan
oman operatiivisen toimintamme sekä kumppanuuksien varaan enenevässä määrin
rakentuvan liiketoimintamme kehittämistä, Tykkyläinen
toteaa.
Joutsan ja Luhangan kunnat ovat Suur-Savon Sähkön
pienosakkaita. KeskiSuomeen esitetään 12 kohdetta, joista kuusi on niin sanottuja vanhoja kohteita, joihin esitetään rajaus- ja nimimuutoksia.
Näiden joukkoon luetaan Viisarimäen ja Rutalahden laaksomaisema Toivakassa ja Joutsassa.
Maisema-alueita on inventoitu ympäristöministeriön johdolla vuosina 2010?2015. Jos antenni on suunnattu
Jyväskylän päälähetysasemalle,
siellä vastaava remontti tehdään
18.2?19.2.
Taloyhtiöiden tulee tehdä antennijärjestelmiin
vahvistinmuutoksia ja taloyhtiöiden asukkaiden kanavien haku. Markus
Tykkyläinen aloittaa yhtiön
palveluksessa 1.8.2016.
MARKUS Tykkyläinen siirtyy
Suur-Savon Sähköön Rovaniemeltä Napapiirin Energia
ja Vesi Oy:n palveluksesta,
jossa hän on toiminut toimitusjohtajan tehtävässä vuodesta 2011 lähtien. Digitan
UHF-taajuusalueen muutostyöt
on aloitettu viime vuonna ja ne
jatkuvat vielä tämän vuoden.
TAAJUUSMUUTOKSET koskettavat
valtaosaa suomalaisista antennitv-katsojista. Omakotitalouksissa riittää useimmiten
kanavahaku.
MUUTOKSEN aikana lähetetään
rinnakkain vanhaa ja uutta signaalia. Arvokkaan maisema-alueen status on kunni-
anosoitus sukupolvien työlle ja
siihen sisältyvälle ainutkertaiselle kulttuuriperinnölle. Ennen toimitusjohtajuutta Rovaniemellä hän
on muun muassa toiminut
energiakonserni E.ONin sekä
Vakka-Suomen Voima Oy:n
palveluksessa. asti ympäristöministeriössä sekä ely-keskuksissa ja asianomaisissa kunnissa. Kaiken
kaikkiaan hänellä on energiaalalta seitsemäntoista vuoden
kokemus. ja Jyväskylän päälähettimestä 21.3.
Tällöin televisio viimeistään pimenee, mikäli siinä vaiheessa on
uusien kanavien haku tekemättä.
poistuvat
taajuudet varataan langattoman
laajakaistan käyttöön lisääntyneen kysynnän takia. päivänä N:o 3 . Lisäksi hän on
toiminut hallituksen jäsenenä useissa energiantuotanto-,
kaukolämpö- sekä sähkön
siirtoyhtiöissä.
MARKUS Tykkyläinen odottaa
uudelta tehtävältä mahdollisuutta olla mukana rakentamassa toiminta-alueen myönteistä kehittymistä.
. Rinnakkaislähetys Lan-
kiansalmesta päättyy 2.2
Silloin pitäisi pohtia, tarvitaanko rekrytoinneissa
ammattilaisen apua, alleviivaa
Malmstedt.
?Perehdytyksen
puute on suuri
syy työsuhteiden
purkaantumisen
taustalla.?
VAKITUISEN väen sekä erityisesti esimiesten ja asiantuntijoiden
palkkaaminen, ovat monella tapaa merkittäviä prosesseja. Jos haku
on julkinen, pitää kaikkien hakijoiden myös olla samalla viivalla, alleviivaa Jaana Malmstedt.
YKSI kimurantti ja haastava tilan-
ne on myös se, jos esimiesasemaan nostetaan työntekijä saman yksikön tai tiimin rivityöntekijöiden joukosta.
Malmstedtin mukaan epäonnistumisen vaara on suuri. ONNISTUNUT hakuprosessi karRekrytointialan ammattilaisten sii hakijoita siis loppuhuipentuparissa nämä kuitenkin huomi- maa, eli valintatilannetta kohden. Suosittelijoiden merkitys korostuu nykyään, oikoo
Malmstedt.
JOUTSAN seutukunnalla haastattelukierroksia on tavattu tehdä
yleensä vain yksi. Silloin kun kyse on esi-
mies- tai asiantuntijatehtävistä,
suosittelen aina valintaprosessin loppuvaiheeseen myös soveltuvuusarviointia. voitteisiin ja haasteisiin pitäisi
. Rekrytoinnit eivät välttämättä ole virkamiesten saati luottamushenkilöiden vahvinta osaamisalaa.
. Tehtävät voidaan opettaa, mutta asennetta on vaikeampi muuttaa, kuvailee Malmstedt.
Jukka Huikko
Tamperelainen Jaana
Malmstedt on työskennellyt 14 vuotta rekrytointi
ja henkilöstöpalvelualalla. Perehdytyksen puute on
suuri syy työsuhteiden purkaantumisen taustalla. Myös viimeiseen
vaiheeseen liittyy eräitä varmistettavia seikkoja.
. Näin saadaan tietoa
tä työtehtävää, vinkkaa Malm- siitä, onko henkilöllä käsitystä
siitä, mitä paineensieto edes on,
stedt.
Hakemuksessa
mainittu- valaisee Malmstedt.
ja suosittelijoita on ehkä pidetty menneen maailman asiana. Kissa pitäisi uskaltaa nostaa pöydälle, jos epäonnistumiset toistuvat. Kysymykset pitää olla selnattaa harkita ja tähän on ole- laisia, joihin ei voi vastata kyllä
massa tänä päivänä tarjolla jopa tai ei, vaan perusteluita ja esiaiheeseen erikoistuneita palve- merkkejä. Tarkistan kultakin vielä yhmitä osaamista pitää olla, täy- den tai kaksi suosittelijaa. Näin voi
syntyä erilaisia kuppikuntia ja
jopa pahojakin säröjä, varoittaa
Malmstedt.
TÄLLAISISSA tilanteissa korostu-
vat juuri soveltuvuusarviointien
tulokset.
. VasToisen haastattelun kierrokta tämän jälkeen on syytä laatia sen suoritan yleensä yhdessä
hakuilmoitus.
asiakkaan kanssa. Niin ammattilaista ei ole, joka pystyisi saman
tien tulemaan ja tekemään kaikki työt, hän jatkaa.
Teksti: Jukka Huikko
Kuvitus: Merja Metsänen
Kuva: Studio Pellava
Kaikkien on oltava samalla viivalla
JOSKUS julkinen hakuprosessi
on vain sumuverho tai lain sanelema välttämätön pakko. 2016
Keskiviikkona, tammikuun 20. Pahimmissa tilanteissa yksikkö
menettää lopulta myös hyvän
perustyöntekijän.
. Hirveän harvoin nostetaan
esiin sitä, mitkä fiilikset työntekijälle jäi, muistuttaa Malmstedt.
. Vajavaisia hakuilmoituk- dessä tulee varmennetuksi, että
sia näkee liian paljon. Hakemusten, eri- täviin liittyviin ongelmiin, tatyisesti CV:den kirjo on valtava. Tehtävään on ehkä jo olemassa hyväksi tiedetty kandidaatti, joka
on ehkä tehnyt tehtävää määräaikaisesti aikaisemmin
. Ei
vähiten siksi, että työntekijä on
työnantajalle yleensä pitkäaikainen ratkaisu, jolla on myös huomattavia talousvaikutuksia.
. Nii- symykset pitäisi miettiä etukäden tietojen tarkastamista kan- teen. Tästä tiedosta taas on apua
esimerkiksi työsuhteen alkuun,
valaisee Jaana Malmstedt.
Sekin kannattaa muistaa, että
koko rekrytointiprosessi on aina
tavallaan myös mainos organisaatiolle. Koko prosessilla on iso
merkitys työnantajakuvan muodostumiselle. Arvio kertoo,
mitä osaamista tarvitsee kehittää. Pitää muishaastattelukiertaa, että hakuilros olisi päättämoitus on usein ainut info, jon- välle elimelle. Heitä voi olla lopulta vain
yksi tai kaksi. Avain. Jaana Malmstedt näkee, että tarve olisi jopa
neljälle haastattelukierrokselle,
ENNEN hakuprosessin käynnis- varsinkin asiantuntija- ja esitämistä tehtävänkuva on käytä- miestehtävissä.
vä läpi organisaatiossa. Esimerkiksi jos teessa haastattelijoiden enimhaetaan asiantuntijaa, pitää sen mäismäärä on kaksi?kolme
myös näkyä hakuilmoituksessa henkeä. Työnantajan on varmistuttava siitä, että kompetenssia
tehtävään on varmasti, sanoo
Malmstedt.
Jukka Huikko
oidaan ja soitetaan läpi.
. Paikkoja on ollut paljon auki runsaan eläköitymisen,
virka- ja johtamisrakenteiden
uudistamisen sekä eräitä paikkoja koskien myös ?tuulisuuden?
ja valitusten vuoksi.
Se, ovatko rekrytoinnit onnistuneet vai epäonnistuneet, on jo
muodostunut eräänlaiseksi kestopuheenaiheeksi.
Paikkojen
täyttämistä koskevat käytänteet
ja vaatimukset ovat myös vaihdelleet, vaikka työnantaja esimerkiksi Joutsan kunnan tapauksessa on yksi ja sama.
Paikallislehti Joutsan Seutu
haastatteli 14 vuotta rekrytointija henkilöstöpalvelualalla työskennellyttä Jaana Malmstedtia.
Hän siis ammatikseen muun
muassa hakee, valikoi ja esittelee toimeksiantajilleen työntekijöitä.
Haastattelun voisi tiivistää siten, että alan asiantuntija tekisi
rekrytoinneissa lähes kaiken eri
tavalla, kuin mitä nyt kunnissa
tapana on. Huonon henkilö puhuu samalla tavalla.
hakuilmoituksen
Malmstedt kermerkkejä ovat
too kokemuk?Huonon
sekä vähäinen
sesta, että hyvin
että liian run- hakuilmoituksen usein
ensimsas
hakemusmäisen ja toisen
merkkejä ovat haastattelukierten määrä, tietää
sekä vähäinen roksen välillä
rekrytointija
henkilöstöpal- että liian runsas nousee esiin ylvelualalla työslättäviäkin eroja.
hakemusten
kentelevä Jaana
?
MahdolMalmstedt.
linen
kolmas
määrä.?
. Myös CV:n pitäisi vasta- pureutua konkreettisesti.
. Sekä tietysti se,
että hakija osoittaa kiinnostusta työtä kohtaan, eli on intoa ja
halua. Hyvä-veli-järjestelmät eivät
rekrytointeihin kuulu. Joutsan Seutu
6 . Mahdollisiin työtehluntuottajia. Toki täytyy muistaa, että
työpaikalla yleneminen on yksi
parhaista kannustusmalleista,
mutta se täytyy tehdä huolella.
Työntekijä voi esimerkiksi olla
osan henkilöstön kanssa myös
todella hyvä ystävä. päivänä
Näin vedät rekrytoinnin
läpi onnistuneesti
Haastatteluihin
kannattaa varata
useampi kierros.
CV:t ja suosittelijat
olisi hyvä käydä
tarkkaan lävitse.
Julkiset rekrytoinnit:
Asiantuntija tekisi
lähes kaiken toisin
Virkamiehiltä ja
luottamusmiehiltä
ei välttämättä
löydy tarpeeksi
rekrytoinneissa
tarvittavaa
asiantuntemusta
JULKISET rekrytoinnit ovat puhuttaneet kovasti ja monesta
syystä seutukunnalla parin vuoden ajan. Asityykö olla kokemusta vastaa- akkaalle esittelen heistä korvasta työtehtävästä, vaaditaan- keintaan neljä, paljastaa Malmko esimiestaitoja ja asettaako stedt.
lainsäädäntö vaatimuksia. Jos prosessi hoidetaan huonosti, siitä jää herkästi
leima, tietää Malmstedt.
EPÄONNISTUMISIA voivotellaan
usein vain työnantajan näkövinkkelistä.
. Haastattelutilanka hakija saa. Työntekijä kokee herkorkeampina koulutus- ja työ- kästi olevansa tulituksessa.
kokemusvaatimuksina, hän jatKuten jo mainittua, esimieskaa.
ja asiantuntijatehtävissä neljäs
kierros olisi soveltuvuusarvio.
KUN hakemukset ovat saapuneet, nostaa Malmstedt erityi- HAASTATTELUTILANTEIDEN kysen tarkastelun alle CV:eet. Yksi hyvä tapa on pyytää
ta haettavaa työpaikkaa. Jos hakijoita on 50, saatan
kysymyksiä ovat muun muas- haastatella heistä kymmenkunsa mitä tehtäviä siihen kuuluu, ta. Esimerkiksi esimies- ja
asiantuntijatehtäviin hän
pitää soveltuvuusarviointia välttämättömänä osana
valintaprosessia.. Tässä yhtey. Malmstedt muistuttaa, että rekrytoinnit ovat oma
vaativa työsarkansa. N:o 3 . Ei sellainen, joka on lähetetty 50 eri kertomaan esimerkki työtilanpaikkaan.
Tehtävänimikkei- teesta, jossa paineensieto on olden alla olisi hyvä avata kyseis- lut kovilla. Lienee kaikille selvää,
että tänä päivänä julkisen sektorin kuva työnantajana ei aina
lähtökohtaisesti ole paras mahdollinen.
. Onko henkilön asenne varmasti kunnossa
Kun on poliisi, on pystyttävä olemaan rehti läpi elämän,
alleviivaa Ahonen.
Jukka Huikko
Alkoholi ja sahti työllistivät
ALKOHOLI on ollut iän kaiken yksi poliisin tehtävien merkittävimmistä aiheuttajista. Muun minä kyllä siedin,
Aaro Ahonen muistetaan
jämäkkänä lainvartijana,
joka toimi Joutsassa ylikonstaapelina vuodesta
1968 vuoteen 1980 saakka. ylikonstaapeli Aaro
Ahonen. Kävimme yhdessä syömässä, Ahonen paljastaa.
Jukka Huikko. Nimismiespiirin erikoisuus oli sahti.
. Kun kävin vierailulla taloissa negatiivistenkin asioiden
vuoksi, niin poliisille tarjottiin
usein kahvit ja joskus jopa ruuat,
hän jatkaa.
ENNEN Joutsaan tuloaan Aaro
Ahonen teki pitkän ja monipuolisen uran poliisin palveluksessa.
Joutsaan Ahonen tuli Asikkalasta, mutta hän ehti toimia muun
muassa liikkuvassa poliisissa
pääkaupunkiseudulla, poliisina
lentokentällä ja jopa sisäministeriössä.
Liikkuvassa poliisissa työtehtäviin kuului muun muassa
presidentinlinnan
vartiointia.
Ahonen toimi hetken aikaa työurallaan myös porilaisen tehtaan
vartiopäällikkönä, eli yksityisen
palveluksessa.
Entisaikaan
poliisimiesten
työ oli varsin erilaista kuin nyt.
Yksi keskeinen ero oli siinä, että
maaseudulla tehtäviä suoritettiin
paljon yksin. Kamarilla ei ollut ylikonstaapelin huoneessa kalusteita, ei esimerkiksi kaappia tai
kirjoituskonetta. Tämä oli myös työturvallisuuskysymys, kun pari ei
ollut lähellä auttamassa.
. 2016
Keskiviikkona, tammikuun 20. ja
on varmaan edelleenkin . Mutta se oli outoa, että
sahtia ei koettu alkoholijuomaksi Joutsassa ollenkaan. Eläkepäiviä hän viettää
Lahdessa.
KUN Joutsan
seutukunnalla
muistellaan menneitä, niin melko usein esiin nousee virkavalta sekä evp. Kerran Joutsaan
kiiri hälytys, että konstaapeli
Paavo Oksanen tarvitsisi apua
Leivonmäellä. Hän tuli kiittämään varta vasten, että sai uuden alun elämässään. Pääosa
tuon ajan poliiseista oli sodan tai
armeijan käyneitä, siis vailla virallista poliisin koulutusta.
. Ahonen toimi sattumalta nimismiehen sijaisena, joten asia tuli hänen
ratkaistavakseen.
Ahonen tunsi miehen taustat. päivänä
Pienen
pitäjän
jämäkkä
lainvartija
Kun Aaro Ahonen aloitti ylikonstaapelina
Joutsassa 1968, ei poliisilla ollut edes
omaa virka-autoa. Nykyisin Ahonen viettää eläkepäiviä Lahdessa yhdessä
vaimonsa Eeva Ahosen kanssa.
. Hänet muistetaan ennen kaikkea jämäkkänä lainvartijana.
Ahonen aloitti poliisina Joutsassa vuoden 1968 alussa ja toimi virassa aina heinäkuulle 1987
saakka. Onneksi emme soittaneet heti, sillä minulle paljastui rikoskomisariotuttavan kautta että kyse oli isommasta tekijästä. Vangeille oli sellainen kol-
me kertaa kolme -metrinen lautakoppi. Kyllä me siinä epäröimme, sillä merimiespas-
seja ei oltu meillä kirjoitettu varmaan koskaan.
Mies kuitenkin aneli ja perusteli, että hän olisi
täällä vain vaivanamme. Joutsan Seutu
7 . myös Joutsassa. Me istumme entisten joutsalaisten Hippien ja Rekosten
kesken säännöllisesti tapaamisia, joissa keskustellaan vanhan
kotikunnankin asioista, paljastaa
Aaro Ahonen.
. Muuan tuohon aikaan poliiseja julkisestikin ivannut laidankadun
kulkija otti lopulta myös Ahosen
lapsen uhkailun kohteeksi.
. Poliisia arvostettiin. Joutsan vuosista minulle on
jäänyt oikein lämpimät muistot.
Siellä poliisiin suhtautuminen
oli aivan erilaista kuin monessa
muussa paikassa. Nyt asiat olivat kaikin puolin
järjestyksessä. Kun saavuimme paikalle,
niin paikalliset pikkupojat tuumivat, että nyt saa poliisi turpiin.
Slantti taltutti miehen nopeasti.
Sen jälkeen kävin pojille sanomassa, että älkää tuollaisia enää
koskaan puhuko, etenkään silloin kun Slant on mukana, muistelee Ahonen.
POLIISIN virkatyöhön mahtuu
paljon ikäviäkin puolia. Hän muisti rekisteritunnuksen numerosarjan, muttei kirjaimia. N:o 3 . Joku veisteli tuolloin, että
olin ensimmäisiä oikeita poliiseja Joutsassa, sanoo Aaro Ahonen.
Mutta hyvät muistot ovat
Ahosella Joutsan työyhteisöstä,
erityisesti reilut 190-senttisestä
Allan Slantista. Saimme
selvitettyä auton omistajan. Se on jalojuomaa, jota tietysti itsekin tuli joskus mielellään maisteltua. Rattijuopotkin sanoivat usein, etteivät olleet
ottaneet mitään, naurattaa entinen ylikonstaapeli
Aaro Ahonen.
YKSI Joutsan poliisin historian suurimpia selvitettyjä tapauksia puolestaan oli aikanaan paikallisen
viinakaupan ryöstö. Kolmesti oli uran aikana
hengenlähtö lähellä, mutta näistä ei yksikään tapaus sattunut
Joutsassa, muistelee Ahonen kiitollisena.
TOINEN eroavaisuus nykypäivään
nähden oli poliisin varustuksessa. Hän on tyytyväinen muun muassa siihen, että
poliisi on pysynyt Joutsassa. Toivon miehelle mahdollisimman pitkää tuomiota. Nykyisin hän viettää
eläkepäiviä Lahdessa.
mutta se lapsen uhkailu meni yli.
Otin miehen käsittelyyn ja tein
selväksi, että omien lasten suojelemiseksi lähden vaikka itse linnaan. Niinpä myönsin passin,
Ahonen sanoo.
Vuosia myöhemmin kaarsi outo auto Ahosten
pihaan. Se uhkailu loppui siihen
paikkaan, täräyttää Ahonen.
Eläkepäivillään Aaro Ahonen
on seurannut aktiivisesti poliisia
koskevia uutisia. Erityinen huomio on kiinnittynyt
Helsingin poliisin entisen huumepäällikön Jari Aarnion tapaukseen, jota on puitu julkisuudessa paljonkin.
. Poliisi teki sitten kotietsinnät ja lasti saatiin melkein
kaikkinensa takaisin, muistelee Ahonen.
Osa epäillyistä kiisti olleensa mukana, mutta
näyttöä saatiin muun muassa sormenjälkien perusteella.
Jukka Huikko
Merimiespassilla lähtö maailmalle
VIRKAVALLAN yksi tärkeä tavoite on ohjata kansalaisia takaisin kaidalle tielle. Paikallisessa kuppilassa heilui sen aikainen ?Leivonmäen vahvin mies?.
. Poliisiautoa ei ollut, vaan
poliisit kulkivat omilla pyörillään tai autoillaan, jos sellainen
oli, pyörittelee Ahonen päätään.
Tuohon aikaan Joutsan nimismiehenä toimi viimeisiä vuosiaan Hugo Vanhanen.
. Hän
pilaa koko poliisikunnan maineen. Silloinen Joutsan Alko tyhjen-
nettiin liki kokonaan. Tuolloin etäisyyksistä ja sen ajan kulkupeleistä johtuen poliiseilla oli ?sijoituspaikkoja. Aaro ei itse ollut tuolloin kotona, mutta
mies tuli myöhemmin samana päivänä uudelleen.
. Niin oli . Ylikonstaapeli Aaro
Ahosen muistiin on jäänyt Joutsasta tapaus, kun
muuan mies marssi nimismiehenkansliaan ja pyysi yllättäen merimiespassia. Lakikirjakin oli
oma. Vanhaselle taisi olla kunnia-asia, että pääsi vuoden lopussa palauttamaan käyttämättä
jääneitä määrärahoja valtiolle,
naurahtaa Ahonen ja muistutti samaan hengenvetoon, etteivät tuon ajan määrärahat olleet
kummoisia.
JOUTSAAN tullessaan poliisin
vahvuus oli ylikonstaapeli mukaan lukien kuusi, eli yhtä suurempi kuin nyt. ympäri seutua. Kuvaavaa on esimerkiksi se,
millaiset tilat ja varusteet Joutsan nimismiespiirissä oli, kun
Ahonen työssään aloitti.
. Sinänsä mihinkään merkittävään mies ei ollut syyllistynyt, mutta
erilaisia pienempiä tapauksia oli kertynyt kohtuullisen paljon.
. Eräs nainen kertoi meille pakettiautohavainnostaan kyseisenä yönä. Yksi
Joutsan vuosilta mieleen painunut jakso oli, kun itsemurhia sattui paljon.
Myös poliisin paikallisuudella
oli omat kääntöpuolensa. Ahonen tutki sitä yhdessä
konstaapeli Heikki Pajusen kanssa.
Yhdistyksen on puolestaan pidettävä kirjanpitoa tuloistaan ja menoistaan, mikä sekin saattaisi selkeyttää tilannetta
osaltaan.
Yhdistys voisi olla esimerkiksi
lukion kannatusyhdistys tai vastaavasti esimerkiksi oppilaskunta voisi järjestäytyä ja rekisteröityä yhdistykseksi.
JOUTSAN kunnan tilintarkastaja Mika Mikkonen kommentoi
asiaa niin sanotusti yleisellä tasolla. Koska oli Ranska-reissumme viimeinen ilta, pidimme myös tietokilpailun matkan
aikana tapahtuneista asioista ja
pohdimme, mitä kaikkea opimme matkallamme.
VIIMEISEN päivämme Ranskassa
vietimme tutustuen Notre Dameen sekä Luxembourgin puis-
toon. 2016
Keskiviikkona, tammikuun 20. Kiersimme vanhankaupungin sekä kävellen että lilliputtijunan kyydissä. Mikkosen mukaan yksi vaihtoehto on pitää
toiminta pienimuotoisena siten,
että se olisi helposti hoidettavissa rekisteröimättömien yhteenliittymien kautta.
Myös rajanveto koulun varsinaisen toiminnan ja vapaaehtoisuuden välillä on oltava selkeä.
Esimerkiksi yksittäinen vanhempi saattaa ymmärtää väärin,
että kyse on koulun toiminnasta,
kun mukana on opettaja.
Jukka Huikko. Projekteja on
käynnissä useita ja tehdyn varainhankintatyön arvo on useita
tuhansia euroja vuosittain. lokakuuta vietettiin koululla, ja iltapäivällä ryhmämme suuntasi paikalliselle
viinitilalle tutustumiskäynnille.
Matka tapahtui kävellen ja samalla pääsimme ihailemaan Loire-joen kauneutta.
Viikonlopun vietimme omien
host-perheidemme seurassa, kukin omilla poluillaan. Käytäntö on ollut, että pienimuotoinen varainhankinta,
joka kohdistuu esimerkiksi koulun retkeen tai leirikouluun, on
pidetty verotuksen ulkopuolella. Samalla kokeilimme kaupunkisuunnistusta eli suunnistimme pienissä ryhmissä takaisin hostellillemme, josta lähdimme noin kello neljä bussikuljetuksella lentokentälle. Myös aikaa shoppailulle jäi.
Tiistai ja keskiviikko olivat
viimeiset päivämme La Pommerayen lukiolla, ja pidimme esityksiä pienryhmissä Suomesta
ranskalaiselle yleisöllemme. Useat kävivät
myös tutustumassa lähikaupunkeihin ja vierailuilla toistensa
host-perheiden luona.
MAANANTAI-AAMUNA bussi vei
meidät läheiseen pikkukaupunkiin Angers?hen, jossa tutustuimme kaupungin linnaan ja
kirkkoon. Yhdistys voi
kerätä varoja melko vapaasti ja
kohdentaa ne koko jäsenistönsä hyväksi. Ajoittain
varsinainen lukio-opiskelu on
sekin hyvin vaativaa.
Muun muassa oppilaiden
omarahoituksen
keräämiseksi tehtävä varainhankintatyö on
ollut hyvin laajaa. Päivän aikana
näimme Riemukaaren, Champs
Elyseen ja Louvren taidemuseon piha-alueen sekä siellä olevat
lasipyramidit. Ensinnäkin hän muistuttaa, että mahdollisissa varainhankintaan liittyvissä laskuissa
tai kuiteissa ei saa olla mainintaa
Joutsan kunta tai Joutsan lukio,
koska kyse ei ole kunnan toiminnasta.
Mahdollinen yhdistys tuo
mukanaan oman byrokratiansa sekä kustannustekijät, muun
muassa juuri kirjanpitovelvollisuuden kautta. Vierailun pohjana oli
kaksi aiempaa ranskalaisten vierailua Joutsassa.
Lähtö tapahtui torstaina 1. Kaikki ryhmämme jäsenet kiipesivät aivan tornin huipulle, josta avautuvat huikeat näkymät Pariisiin. lokakuuta klo 3 aamuyöllä Joutsan lukiolta. Suomeen
koneemme laskeutui lauantai-iltana yhdeltätoista ja loppu matkan Hartolaan ja Joutsaan matkustimme linja-autolla.
Jonna Kilpinen
Kati Ihanajärvi
Sini Järvinen
Marika Nieminen
n Mitenkäs?
Pienimuotoisempaa toimintaa vai yhdistys?
JOUTSAN lukio on ollut aktiivinen erilaisissa EU:n opiskelijoille suuntaamissa kansainvälisissä
ohjelmissa ja niiden hyödyntämisessä. Sen jälkeen matkustimme metrolla ihailemaan Sacre Coeurin kirkkoa ja menimme
risteilylle Seine-joelle. Olimme aamulla
saaneet tehtäväksemme kuvata oudoin ammatti, jonka päivän aikana näemme, joten illalla kävimme otoksiamme yhdessä läpi. Illalla suuntasimme hostellillemme,
jossa söimme herkullisen ruoan
ja asetuimme huoneisiimme.
Perjantai-aamuna lähdimme
aikaisin liikkeelle, sillä menimme jonottamaan Eiffel-torniin
pääsyä. Joutsan Seutu
8 . Keskiviikkona olimme mukana hostiemme liikuntatunneilla, jotka
sisälsivät muun muassa voimistelua, käsipalloa ja viestijuoksua.
Viimeinen yhteinen päivä huipentui yhteiseen kuvien katse-
Projektilaiset paikallisen viinitarhan pellolla.
luun ranskalaisten ystäviemme
kanssa.
Aikaisin torstai-aamuna matkustimme linja-autolla ja junalla
Pariisiin.
PARIISIIN saavuttuamme veimme
ensimmäiseksi matkalaukkumme hostellillemme ja pidimme
ruokatauon. Siitä alkoi suomalaisten ja ranskalaisten viikon mittainen yhteiselo, ja jo ensimmäinen ilta käytettiin host-perheisiin tutustuen.
Perjantai 2. Tähän käytäntöön on
vaikea rinnastaa, jos varainhankinta on
laajaa ja jatkuu pitkään.?
siitä on käyty taustakeskustelua,
keiden kaikkien on varainhankintaan osallistuttava.
VEROHALLINNON
henkilöverotuksen yksikön ylitarkastaja Janne Myllymäki näkee, että laaja ja
pitkään jatkuva varainhankinta
saatetaan tulkita niiden henkilökohtaiseksi tuloksi, joiden hy-
väksi eurot käytetään.
. Ryhmämme jäsenet pääsivät muun muassa viettämään aikaa muiden suomalaisten ja ranskalaisten kanssa
yhteisissä bileissä. päivänä
Joutsan lukiolaiset Ranskassa
LOKAKUUSSA 2015 Joutsan lukion Ranska-projekti sai loppuhuipennuksensa, kun yli vuoden
kova työ palkittiin 31 opiskelijan ja kolmen opettajan yhteisellä kymmenen päivän matkalla
Ranskaan, La Pommeraye?hin ja
Pariisiin. Matkustimme yli
12 tuntia, ja perillä ranskalaisella
koululla olimme neljältä paikallista aikaa. N:o 3 . Risteilyalus lipui monien Pariisin tunnetuimpien nähtävyyksien ohi
ja näimme esimerkiksi Eiffeltornin sekä Notre Damen. Myös
?Käytäntö on ollut, että pienimuotoinen
varainhankinta, joka kohdistuu
esimerkiksi koulun retkeen tai
leirikouluun, on pidetty verotuksen
ulkopuolella. Mikäli ennakkotiedot
pitävät kutinsa, niin tällä saralla
toiminta sen kuin vilkastuu lähivuosina.
Muutamat lukiolaiset ja näiden vanhemmat ovat kuitenkin
olleet huolissaan, sillä runsas,
joskin vapaaehtoinen toiminta,
on tuonut huomattavasti lisää
työtä opintojen ohelle. Tähän käytäntöön on vaikea
rinnastaa, jos varainhankinta on
laajaa ja jatkuu pitkään, pohtii
Myllymäki.
Yhdeksi ratkaisuksi Myllymäki näkisi yleishyödyllisen yhdistyksen, jonka jäseneksi lukiolaiset voisivat liittyä
Kävimme Sagrada
familia -kirkossa, jossa meille oli
opastettu kierros. Työtapana on yhdistää musiikkia ja
muiden oppiaineiden sisältöjä.
Näistä muodostetaan oppimiskokonaisuuksia.
Lopulta hankkeessa on tarkoitus julkaista kirjanen eri maista
kootuista oppimiskokonaisuuksista.
Oppimiskokonaisuudet
vastaavat erinomaisesti uudistuvassa opetussuunnitelmassa
esille nostettuihin laaja-alaisen
osaamisen tavoitteisiin.
Hanke alkoi syyslukukaudella 2015 ja päättyy syksyllä 2017.
Ensimmäinen työkokous oli Virossa marraskuussa. Matkalla päästiin kokeilemaan Mindfulnessia, joka on rentoutumisja stressinhallintaharjoitus.
Aamuiset, kahdeksalta alkaneet Mindfulness -työpajat tu-
Joutsan lukiolaisia vieraili Espanjassa Emotions and us -projektin parissa. Mukana Suomen lisäksi ovat Viro, Puola,
Saksa, Liettua, Romania, Kroatia, Unkari ja Italia, joka koordinoi projektia.
CONTEST -lyhenne tulee sanoista Meeting the Challenge Of
iNclusion Through music and
trainEd Staff. Tavoitteena on ottaa erilaisten oppijoiden tarpeet huomioon. Lähdimme takaisin Suomeen 29.11
haikein mielin.
Tuuli Astikainen
Kansainvälistä toimintaa yhtenäiskoulussa
JOUTSAN yhtenäiskoulu
on
mukana EU:n rahoittamassa
C.O.N.T.E.ST. Kuvassa on edustajat kaikista mukana olevista maista. Hankkeen päättyessä he ovat siis jo
siirtyneet kuudennelle ja seitsemännelle luokalle. Keväällä aletaan suunnitella ja toteuttaa oppimiskokonaisuuksia
sekä valmistaudutaan eurooppalaisten kumppaneiden vierailuun. -projektissa yhdessä kahdeksan muun Euroopan maan kanssa. Kokouksessa suunniteltiin hankkeen aikataulutusta ja toimintoja. lähti innostunut, mutta väsynyt porukka
nuoria Joutsasta kohti HelsinkiVantaan lentokenttää. Hankkeessa kehitetään opetusmenetelmiä, joita
jaetaan koulujen kesken. Projekti jatkuu yhä
vuoteen 2018 ja kumppanikoulujen opiskelijat vierailevat vuorostaan Suomessa huhtikuussa
2016.
Projektin pääaiheena olivat
tunteet ja niiden käsittely. Pääsimme myös
kokeilemaan salsatanssia, se oli
monelle mieluinen kokemus ja
sukellus kulttuurin onkaloihin.
Myös vapaa-ajalle oli paljon
aktiviteettiä ja pääsimme Suomiporukan kanssa vierailemaan
Barcelonassa kierrätysmateriaaleja käyttävän taiteilijan Rina
Otan luona. Joutsan
lukion alkavien joukosta kootut opiskelijat matkustivat kymmenhenkisellä kokoonpanolla
Montmeloon, Espanjaan. Näin
monen maan hankkeessa ominaista oli erilaisista työ- ja loma-ajoista johtuva tapaamisten
yhteensovittamisen vaikeus. Kevättalvella 2016 osallistujamaiden edustajat tapaavat Joutsassa.
Viimeiseen tapaamiseen Italiassa keväällä 2017 pääsee mukaan
myös viisi oppilasta osallistuvista luokista.
JOUTSASTA toimintaan osallistuu
24 oppilasta luokilta 4-5. Ostoksia ehdittiin myös tehdä Barcelonan
ostoskeskuksessa La maquinissa.
Vierailimme upealla Barcelona-Catalunya Circuit -radalla, missä pääsimme näkemään
ja kuulemaan radan historiasta,
sen monipuolisista käyttömahdollisuuksista ja hetkistä ennen
kisaa.
Kiitos Joutsan lukiolle matkan
mahdollistamisesta ja mieleen
painuneesta kokemuksesta. Projektiin
osallistui yhteensä viisi koulua
neljästä maasta: Espanjasta kaksi koulua, Suomesta, Saksasta ja
Italiasta jokaisesta yksi koulu.
Yhteisenä kielenä toimi englanti.
Nuorille retki oli oiva kulttuurin ja kielen oppimiskokemus
ja matka myös omaan itseensä.
Ystävyyssuhteita tehtiin ja työn
ohella nautittiin matkasta, maisemista ja lämmöstä. Projektiin kuului myös
tunteidemme ilmaisu ja kuinka
näytämme tunteemme muille.
Niinpä teimme työpajoissa monia tunneaiheisia taideteoksia
sekä pidimme keskusteluhetkiä,
joissa jokainen sai puheenvuoron ja mahdollisuuden kertoa
ajatuksiaan. Kuva: Erika Haapala.
livat nopeasti tutuksi ja kävivät
pian jo luontevasti monelta oppilaalta. Hankkeen edistymistä voi
seurata Joutsan yhtenäiskoulun
kansainvälisyys-sivujen kautta.
Riitta Harjula
Markus Tuominen
Mika Sirkka
Kuva on otettu ensimmäisestä työkokouksesta Viron Paikusesta. päivänä
Emotions and us -työpaja Espanjassa
AAMUYÖLLÄ 22.11. Nuorella iällä tunteet ovatkin pinnassa ja siksi hyvin tärkeitä. Joutsan Seutu
9 . Ensimmäisinä toimintoinaan oppilaat ovat päässeet
suunnittelemaan hankkeelle logoa ja äänestämään eri maiden
ehdokkaista suosikkiaan. 2016
Keskiviikkona, tammikuun 20. Matkan tarkoitus oli työskennellä Emotions and us -projektin
parissa yksi viikko. Oppilaat ja
opettajat työskentelevät omissa
kouluissaan, mutta yhteyttä pidetään sähköisessä ympäristössä.
Sähköisen työskentelyn alustana käytetään hankkeissa ylei-
sesti käytettyä eTwinning-ympäristöä. Matkaa rahoittanut Erasmus+ KA2 -hanke antoi hyvät mahdollisuudet
tähän upeaan kokemukseen ja
suomalaisnuoret pärjäsivätkin
taskurahoilla. Nuoret majoittuivat espanjalaisiin host-perheisiin ja pääsivät mukavasti tutustumaan espanjalaisten arkeen
ja elämään. N:o 3 . Työpajat olivat kaikille vapaaehtoisia, mutta kaikki osallistuivat innokkaasti lähes
poikkeuksetta. Riitta Harjula on
kuvan etualalla kolmas vasemmalta ja Markus Tuominen takarivissä toinen oikealta.
Kouluttaja Suomen Lähetysseurasta Kirsti Kosonen. Kaikki kiinnostuneet lämpimästi tervetuloa mukaan! Lisätiedot Natalia
Ikonen p. Eroa voittajaan Riitta-Liisa Roposeen tuli 4.15,3 Palkintopallille eroa oli 2.27,3 Suksien
vaihdossa Räsäsen sijoitus oli 27.
Myös Joutsan Pommin hiihtäjiä on ollut kisaamassa. 2016
Seurakunnat
Joutsan srk / Leivonmäen ja
Luhangan kappelisrk
JOUTSA
Jumalanpalvelus
Sanajp. Tied. klo 13 Leivonmäen kirkossa. Tuuli
Liukkonen hiihti N16-sarjassa
3.1. Päivystys ilman ajanvarausta, muina aikoina yhteydenotot diakoni Nina
Siitariin p. VeliMatti Räsänen hiihti sijalle 45.
Perinteisen jälkeen Räsänen oli
sijalla 44 ja lopputuloksissa siis
45:s. Lauantaina hiihdettiin
viestit ja sunnuntaina yhdistelmäkilpailu.
Miesten viesti oli 3 x 7,0 km.
Joutsalainen Veli-Matti Räsänen hiihti ensimmäisen osuuden
Jämsänkosken Ilveksen ykkösjoukkueessa ja toi vaihtoon viestin sijalla 18. klo
19.00 JUMALA VOI -ilta. 0503855 422.
LUHANKA
Jumalanpalvelus
Kt. Vetäjä
K-S:n Muistiyhdistyksestä.
Tervetuloa!
Joutsan
Eläkkeensaajat ry
Jäsenten
tapaaminen
to
28.1.2016 klo 13.00 Niittytien kerhotilassa. ja Suomen Lähetysseura.
Ilmoittautumiset
kirkkoherranvirastoon 21.1. Lämpimästi tervetuloa mukaan entiset ja
uudet piiriläiset!
Hartaushetki 28.1. Seur. Hän alkaa epäillä, ettei hänelle ole kerrottu koko
totuutta ja että lupa-asioissa on
tapahtunut korruptiota.
Karismaattisen ja voimakastahtoisen Pekka Perän (Jani Volanen) johtama Talvivaara käyttää täysin uutta menetelmää
mineraalien keräämiseen. Tervetuloa mukaan virsikuorolaiset!
Nuoret
Nuortenilta 5.-9.-luokkalaisille
torstaisin alk. Seur.
päivystys 27.1. klo 12.00. Saartamon ja Volasen
lisäksi elokuvassa näyttelevät
muiden muassa Peter Franzén,
Saara Kotkatniemi, Elena Leeve ja Pertti Sveholm.
Maisa Peltoniemi. Teatterin jälkeen ruokailu,
Vierumäen Matkakeidas. Järj. Heinolan rovastikunta, Joutsan srk. Alustajana Heikki
Juuti. aika) Joutsan
srk-kodilla. Myös uudet
laulajat tervetuloa!
tied. Sirkka
044-541 5467.
K-S
Syöpäyhdistys
Kankeromiehet seur. jumalanpalvelustiedot
Yhteiset ?otsikon alta.
Musiikki
Kirkkokuoron harjoitus 25.1.
klo 18.30 Joutsan kirkossa. Kutsutaan mukaan kirkkovaltuuston, kirkkoneuvoston ja kappelineuvostojen jäsenet, tervetuloa.
Kirkolliset ilmoitukset
Kastettu: Sampsa Sulo Tapani
Tupala, Nella Amanda Kivi Laukaan srk., Veikko Elis Kasperi Toivakka Jyväskylän srk.
Kuollut: Timo Tapio Häyrinen
66 v.
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto
Aukioloaika ma-to klo 9-12
Jousitie 25, 19650 Joutsa
Virasto puh. 31.1. jumalanpalvelustiedot
Yhteiset ?otsikon alta.
Päivystys
Yhteydenotot seurakuntapastori Harri Hautalaan p. klo 11:00 Raamattutunti RUKOUKSESTA Ossi ja Aija
Pitkänen. Tuon rintaman pitävyys
oli oleellista sille, ettei puna-armeija kyennyt marssimaan Tallinaan ja nousta maihin Suomessa suomalaissotilaiden selustaan.
Karlin viimeisen kirjeen siskolleen tuo Jüri Jögi (Kristjan Üksüla), puna-armeijaan pakotettu virolaissotilas. Muulloin yhteydenotot
diakoni Heidi Karviseen p. työväentalolla ma
25.1. 050-3855
433.
YHTEISET
Ystävänä maahanmuuttajalle ?
koulutus
Koulutusiltapäivä 30.1. Ilveksen lopullinen sijoitus oli seitsemäs Vuokatti Ski Teamin voittaessa kisan.
Naisten viesti oli 3 x 3,5 km.
Joutsalainen Riikka-Liisa Räsänen hiihti toisen osuuden Jämin
Jänteen joukkueessa. Riikka-Liisa
Räsänen oli perinteisen jälkeen
sijalla 25 ja lopputuloksissa sijalla 21. SADEVESIJÄRJESTELMÄT
. Kolehti Suomen Ekumeeninen Neuvosto ry:lle.
Ekumeeninen päivä jatkuu vapaaseurakunnassa: kirkkokahvit, Raamattuopetusta, yhteistä esirukousta. Suksien vaihto ja toiset kolme
kierrosta vapaalla tyylillä. Koulutus on kaikille
kiinnostuneille avoin ja maksuton.
Järj. Lapset tutustuvat leikkien toisiinsa. 040-5087 023. ev.lut. Yksityisajoissa Räsänen
oli sijalla 10 jääden 51 sekuntia
kisan ykkösestä Hämeenlinnan
Hiihtoseuran Maija Hakalasta.
Jämin lopullinen sijoitus oli 21.
Miesten yhdistelmäkilpailun
pituus oli 6 x 3,5 km. Johdossa olevasta
Vuokatti Ski Teamistä Räsänen
oli 42,6 sekuntia jäljessä. 050-3855 431.
Diakonia
Diakoniapäivystys 20.1. päivänä
Räsäset Suomen cupissa
VIIKONLOPPUNA hiihdettiin Vantaalla kolmas Suomen cup -kilpailu. lähtijät: Bussi lähtee
Joutsan linja-autoasemalta klo
16.00. Aiheena Jeesuksen vuorisaarna Mt. klo 17-18.30
Leivonmäen srk-talolla.
Muut tilaisuudet
Ehtoollishartaus
26.1.
klo
13.30 Huuponhovissa. Räsäsen tappio Lehtoselle
oli 6.07,2.
Naisten yhdistelmäkilpailun
pituus oli 4 x 3,5 km. klo 18 Hypoteekissa. Tervetuloa mukaan lapset kaikenikäiset
oman vanhemman/huoltajan kanssa kerhoilemaan. Jämin Jänne tuli vaihtoon upeasti toisena.
Räsänen joutui laskemaan ohitseen muutamia hiihtäjiä ja tuli
viimeiseen vaihtoon seitsemäntenä. mennessä. klo 14 Leivonmäen
srk-talolla.
Tulossa: Karjalaisten kansanmessun kuoroharjoitusleiri 6.2. Saarijärvellä upeasti toiseksi
häviten voittajalle One Way Pro
Teamin Sara Niittyviidalle 25,1
sekuntia. Ensin kolme kierrosta perinteisellä tyylillä. Tuolloin
hän tapasi myös Pekka Perän.
Pesonen kertoo yrittäneensä vilpittömästi ymmärtää Perää ja tämän motiiveja.
Kaivos auttoi elokuvantekijöitä elokuvanteossa ja yhtiö päästi
elokuvantekijät kuvaamaan tätä
poliittista trilleriä kaivosalueelle.
Jättiläisen on tuottanut Aleksi Bardy ja sen ohjasi Aleksi Salmenperä. klo 13.00. kuukausipalaveri poikkeuksellisesti laskiaistiistaina 9.2. klo 10 Joutsan
kirkossa. 044-4021 533
Taloustoimisto puh. Mukana Toivakan Kirkkokuoro, harjoitellaan Luukaspassiota.
Leivonmäen Kirkkokuoron harjoitus 28.1. Kolehtikohde sama
kuin Joutsassa.
Kt. Kaivos on tuomassa paikkakunnalle sinne kipeästi kaivattuja uusia
työpaikkoja.
Keksityn virkamies Jussin rinnalla esiintyvät monet Talvivaaran henkilöistä omilla nimillään,
muiden muassa silloinen ympäristöministeri Ville Niinistö
sekä kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen.
Elokuvaa tehtiin vuosia, julkisuudelta piilossa. Joutsan Seutu
10 . Soita ja kysy lisää Orvokilta p. klo 12 mennessä p.
044-4021 533 tai joutsa.srk@evl.
fi.
Koulutusiltapäivä vastaa SPR:n
koulutusta ja antaa luvan toimia
vapaaehtoistyössä Joutsenlammen
vastaanottokeskuksessa.
Kirkkopyhä 31.1.
Luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kirkkopyhä su 31.1.
Messu klo 10 Joutsan kirkossa,
jonka jälkeen kirkkokahvitilaisuus
Joutsan srk-kodilla. Tervetuloa uudet laulajat mukavan rentoon kuoroon, kaikissa äänissä on
tilaa.
Lapset
Avoin kerho torstaisin klo 9.3011.30 Joutsan srk-kodilla. Hän on
joutunut voimattomana seuraamaan, miten äiti ja pikkusisko on viety Siperiaan puna-armeijan toimesta. KATTOTURVATUOTTEET
. Virolaiset olivat nyt
pakotettuina taistelemaan toisiaan vastaan. klo
9-14 Leivonmäen srk-talolla. Laulu, askartelu, pienen hetken hiljentyminen
ja evästuokio kuuluvat ohjelmaan.
Toisinaan käväisemme salin puolella mummojen ja pappojen kerhossa, he laulavat kanssamme Lasten Virsiä. klo 1012 Leivonmäen srk-talolla. Matkan hinta alk. Viime sunnuntaina
Kouvolassa Anjalan hiihdoissa
naisten sarjassa Jenni Ilmonen
oli neljäs jääden kolmannesta
sijasta ainoastaan 7,8 sekuntia.
Kisan voitti Lappeen Riennon
Niina Virtanen, samassa kisassa
Tuuli Liukkonen oli nyt seitsemäs N16 sarjassa. klo 10 Joutsan srk-kodilla.
Tilaisuus sisältää ruoan ja kahvit.
Tarjoilun hinta 5 ?. Aloitamme kahvituksella.
Ti 26.1. 041-5445133.
Diakonia
Diakoniapäivystys 20.1. N:o 3 . klo 10-12 kirkkoherranvirastossa (Jousitie 25, 19650 Joutsa),
Tuula Leppämäki p. klo 18:00 Rukous ja
Ylistysilta.
Tervetuloa!
www.ita-paijanne.svk.fi
Järjestöpalsta
Eläkeliiton
Joutsan
Yhdistys ry
Teatterimatka Lahden kaupunginteatteriin. 050-3855
421.
LEIVONMÄKI
Jumalanpalvelus
Sanajp. Seppo P. Ansaitsematon armo.
Leppämäki ja Rämö. Vieraamme
apteekkari Riitta Laurila kertoo
muuttuneista lääkekorvauksista.
--------------Lähdemme teatteriin linja-autoaseman edestä 6.2.2016 klo
10.00.
Joutsan Eläkekuoro
Seur. klo 18.00 rukouskokous Kyläkirkossa.
Huom! Perjantaina 22.1. Viro oli joutunut
suurvaltojen välikappaleeksi ja
joutui tästä suuresti kärsimään:
300.000 virolaista kuolleina tai
paenneina. Jüri rakastuu
Ainoon ja tämä kirje on tarinan
toinen kirje.
Elokuvan ovat tuottaneet Rukajärven tien ja Äideistä parhaan
elokuvien tuottajat Ilkka Mattila ja Kristian Taska. klo 18 Joutsan srk-kodilla. Tappiota voittajaan Kouvolan Hiihtoseuran
Heidi Nikkiseen 1.32,3.
Heimo Latva
n Joutsan Kino
1944
VUONNA 1944 Viro oli jakautunut kahtia, sillä 72 000 virolaissotilasta oli värvätty Saksan armeijaan ja 55.000 Neuvostoliiton
puna-armeijaan kun kumpikin
maa oli vuorollaan miehittänyt
Viron. Sen on ohjannut virolainen Elmo Nüganen ja käsikirjoittanut Leo Kunnas. Tervetuloa laulamaan yhdessä kanssamme tutkimusretkellä kirkkomusiikin kiehtovaan maailmaan. Sydämellisesti
tervetuloa!
Muut tilaisuudet
Miesten piiri 26.1. 0503855 426. jäsen 50 . klo 18 Leivonmäen
srk-talolla. klo 10-11.30
(huom. Elokuvan idea
on käsikirjoittaja Pekka Pesosen, joka kokosi 2012 ympärilleen työryhmän, joka ryhtyi selvittämään taustatietoja. Kyydin kustantaa Keski-Suomen Osuuspankki.
Joutsan
Martat
Marttailta
tiistaina 26.1.2016 klo
16.00 Kaija Töyrylällä Jousitie 65.
Tervetuloa!
Joutsan
Kokoomus
Joutsan Kokoomus
kutsuu
3.2.2016
klo 18 Huttulan kabinettiin
kaikkia puolueesta kiinnostuneita kokouksen merkeissä.
Kahvitarjoilu.
Keski-Suomen
Muistiyhdistys ry
Joutsan alaosasto, Vertaiset kokoontuu ke 27.1.2016 klo 14
Joutsan Palvelukodilla. ?Loppu on tärkeämpi kuin
alku?.
Päivystys
Kirkkoherran
virastopäivystys
21.1. klo 13 Palvelukoti Leivossa ja klo 14 Hoivakoti Pajulinnussa. Virsikuorolaiset tervetuloa mukaan laulamaan!
Raamattupiiri 28.1. harj. 24.1. Kisan voitti
Imatran Urheilijoiden Lari Lehtonen. RAKENNUSPELTITYÖT
JOUTSAN
KOURUKESKUS Ky
Koiravuorentie 8
19650 JOUTSA
0400-79 76 75
Ikolan LVI
Lvi-asennus, -urakointi ja -huolto
Timo Sipiläinen 040 751 1434
timo.sipilainen@gmail.com
Leivonmäki
Keskiviikkona, tammikuun 20. Kaksi kierrosta perinteisellä ja toiset kaksi vapaalla tyylillä. sis.
matkan, teatterilipun ja ruokailun. 24.1. klo 13 Leivonmäen srk-talolla. Tervetuloa!
Päivystys
Papin päivystys 25.1. aika!).
Havumäen päiväpiiri 25.1. Neuvostoliitto 1939 ja
Saksa 1941. 5: 1-16.
Mukana Päivi Peltonen. Suksien vaihdossa Räsäsen sijoitus oli 40:s. Karl taistelee
maanmiestensä ja saksalaisten
kanssa Sinimäen rintamalla itäisessä Virossa keväällä ja kesällä
1944. Ystävänä
maahanmuuttajalle ?koulutus rohkaisee toimimaan maahanmuuttajien ystävinä ja siten auttamaan
Suomeen kotoutumisessa. 31.1. klo 9-11
Leivonmäen srk-toimistossa, kappalainen Annukka Nuto p. Evakkotytön tarina ke 24.2. Lasse
Kangassalo puhuu, Veijo Heinonen
ja Pekka Pöyry musisoivat.
Tervetuloa!
Itä-Päijänteen vapaasrk
Yhdystie 1, Joutsa
Ke 20.1. 31.1. Seppo P. Kuntopiiri edelleen tiistaisin klo 16.
Joutsan
Yrittäjät
ry
Keski-Suomen yrittäjäjuhlaan
la 23.1. Lähtö
Joutsan linja-autoasemalta klo
11.00. 0400-787664
. Sitovat ilmoittautumiset 27.1. Elokuva on vaikuttava kuvaus tästä poikkeuksellisesta historiallisesta tilanteesta ja
sodasta, jossa ei ollut voittajia.
Elokuva rakentuu kahden kirjeen ympärille, jotka Aino Tammik (Maiken Schmidt) vastaanottaa.
Ainon veli, Karl (Kaspar Velberg) on pakkovärvätty saksalaisten joukkoihin. klo 1317 Joutsan srk-kodilla. klo 18:00 Seurakunnan palaveri.
Su 24.1. TIKKAAT
. klo
12 Havumäen kylätalolla. jumalanpalvelustiedot
Yhteiset ?otsikon alta.
Musiikki
Leivonmäen Kirkkokuoron harjoitus 22.1. klo
8.30-9.45 (huom. Elmo Nüganen teki vuonna
2002 yhteistyössä suomalaisten
kanssa Viron itsenäisyystaistelua
1918-20 käsittelevän elokuvan
Nimet marmoritaulussa.
Jättiläinen
JÄTTILÄISEN päähenkilö on nuori
ja kunnianhimoinen virkamies
Jussi (Joonas Saartamo), joka
saa käsiteltäväkseen valtavan
nikkelikaivoksen ympäristöluvan Kainuussa. srk, vapaasrk, helluntaisrk ja ortodoksinen srk.
Kt. päivystys 27.1.
klo 9-11.
Vanhemman väen päiväpiiri
21.1. Ansaitsematon armo.
Nuto ja Rämö. 0400
787 664.
P.S. 044-4021
534
joutsa.srk@evl.fi
wwww.joutsanseurakunta.fi
Nettisivuilta löytyy sähköinen
virkatodistustilauslomake
Tammijärven helluntaisrk
Tammijärventie 253
Torstaina 21.1. 21.1
Toimitus päättikin siirtää asian käsiteltäväksi kevyeeseen sävyyn Sattumia-palstalle.
Joka tapauksessa toiveita on siitä, että seurakunnan talousviestintä muuttuu jatkossa selkeämmäksi, eivätkä plussat ole enää
miinuksia, eivätkä velat muutu saataviksi. FC
Rauma otti aikalisän ajassa 34:26
ja sen jälkeen reikäpaidan kentälle. Loppuerän raumalaiset pitivät enemmän palloa ja
JoSePa yritti iskeä vastaan pallon
saatuaan. Syöttöpisteen sai hyvästä karvauksesta KaDy-apu Sami Selmani. alv. Ajassa 10:11 tuli sitten
ihan hyväksytty maali. N:o 3 . Jarkko
Kosunen pisti laidasta Kotimäel-
le takatolpalle ja Jari tökkäsi JoSePan 2-0 johtoon. Reikäpaitatilanteessa näytti välillä siltä, että JoSePa
suotta hosui riiston jälkeen, kun
pallon voisi ottaa myös haltuun.
Tosin näissä tilanteissa nelikko
oli pelannut jo varsin pitkään,
joten ehkä oli parempi vain saada pallo hevon kuuseen kuin
lähteä väsyneenä kikkailemaan.
JoSePan seuraava peli on kahden
viikon päästä kotona. Tuomareitten linja erityisesti suunsoiton suhteen
oli varsin tiukka, toisaalta peli
ei kuitenkaan karannut lapasesta. 24 %)
1.1.2016 alkaen:
Etusivulla
1,33 ?/pmm
Muualla
1,05 ?/pmm
4-värilisä
0,50 ?/pmm
TILAUSHINNAT
1.1.2016 alkaen: (sis. Takavuosiin verrattuna asiassa on tullut jonkin verran parannusta, sillä nykyään pöytäkirjojen esittelyteksteissä kerrotaan kohtalaisen selkeästi, tehdäänkö alijäämää
vai ylijäämää.
Paikallislehden toimitus yritti selvittää muun muassa Kirkon
palvelukeskuksesta, miksi näin toimitaan, mutta lopullista selkeyttä ei oikein saatu. Ajassa 13:44
Rauma otti viidennen virheensä
ja joutui vähän laskemaan fyysisyystasoa. esiintyvistä virheistä.
Lehti noudattaa mainostajien ja kustantajien
hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä.
ILMOITUSHINNAT
(sis. 0200 71000
Varhaisjakelu: Esa Jakelut Oy, p. ISSN 0782-6001.
Ilmestyy keskiviikkoisin.
TOIMITUS JA KONTTORI: Jousitie 31, 19650 JOUTSA
PUHELIN: 0201 876100
TWITTER: @JoutsanSeutu
TELEFAX: 0201 876101 INTERNETISSÄ: www.joutsanseutu.fi
Puhelujen hinnat 020-alkuisiin puhelinnumeroihimme:
Puhelut lankapuhelimesta 8,35 centtiä / puhelu + 16,69 c / minuutti
Puhelut matkapuhelimesta 8,35 centtiä / puhelu + 16,69 c / minuutti.
Päätoimittaja:
Markku Parkkonen markku.parkkonen@joutsanseutu.fi
040-706 5372
Toimittajat:
Janne Airaksinen janne.airaksinen@joutsanseutu.fi
040-195 1220
Jukka Huikko
jukka.huikko@joutsanseutu.fi
040-482 8221
Twitter: @JukkaHuikko
Konttorinhoitaja:
Riitta Nurminen
konttori@joutsanseutu.fi
0400-882 179
Julkaisija: JOUTSAN SEUTU OY, Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki
Lehden jakelu: Suomen posti Oyj, Postin asiakaspalvelu: p. 10%)
Kestotilaus
60,00 ?/vsk
Määräaik. tilaus 66,80 ?/vsk
EU-maat (kesto) 110,10 ?/vsk
Ei EU-maat (kesto) 153,00 ?/vsk
(alv. 03-757 5285
Ohessa lukijoidemmekin nähtäväksi ote seurakunnan talousarviosta kuluvalle vuodelle. Niko Rantanen oli tässä vaiheessa mies maalillaan ja hoiteli muutaman pahan laukauksen
varmasti. Kuva: Riku Kuurne.
Joutsan Seutu
Perustettu vuonna 1971.
Sanomalehtien Liiton ja
Paikallislehtien Liiton jäsen.
Joutsan, Leivonmäen ja Luhangan
puolueeton paikallislehti.
Tarkastettu kokonaislevikki 4.790 kpl
(100/-/0) LT 2014. 0 %). Suorilla laukauksilla suht kaukaa ei
Niko Rantasta tänään yllätetty.
Niko palkittiinkin ansaitusti kotijoukkueen parhaana. Joukkue ei yrittänytkään
nopeita hyökkäyksiä, vaan pallo
kierrätettiin säännöllisesti alakerran kautta. Minuutti tästä Tero Kupari törmäsi
yhdessä FC:n pakin kanssa raumalaisten maalivahtiin ja tökkäsi
irtopallon maaliin. JoSePa
oli kuitenkin ratkaisevasti terävämpi maalin edessä, isokokoisella joukkueella oli koko ajan
vaikeuksia vikkelien joutsalaisten kanssa. Etualalla JoSePalainen on KaDy-vahvistus Sami Selmani. Raumalaiset alkoivat
tuskastua tehottomuuteensa, toisiinsa ja tuomareihin. Kirjanpidon yleisen järjestelmän mukaisesti luvut merkitäänkin kirjanpidossa
"väärin päin", mutta yleensä ne käännetään kaikkiin kirjanpidosta ulos tuleviin esityksiin oikein päin. JoSePakaan ei tosin maalipaikoilla voi
elvistellä, FC puolusti tarkasti ja
kovaa, jopa liian kovaa. alv. Pelin
tempo pysyi koko ajan samana,
ja alkuhämmingin jälkeen sitä
oli aika helppo puolustaa. FC tykkäsi jauhaa
pitkiä hyökkäyksiä, mutta usein
ne eivät johtaneet yhtään mihinkään. Sen verran ovat länsirannikollakin pelijuttuja lukeneet, että ottivat JoSePan nopeat
vastahyökkäykset tarkasti pois.
Toisen jakson alku oli vieraitten. Sen lähemmäksi maalia ei FC päässyt.
RAUMALAISTEN pelityyli on erilainen. Paperissa esitetään, että tilikauden
ylijäämä (alijäämä) on -18.142,00 euroa. Sitä emme osaa teologisen koulutuksemme vähäisyyden vuoksi sanoa, liittyykö asia jotenkin Raamatun opetuksiin siitä, että "viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi".
Markku Parkkonen
ILMOITUSAINEISTO
viimeistään tiistaihin
kello 11.00 mennessä.
KONTTORI AVOINNA
Maanantai
klo 9?12, 13?16
Tiistai
klo 9?12, 13?16
Keskiviikko
klo 9?12, 13?16
Torstai
klo 9?12, 13?16
PE-SU
SULJETTU
Lehti ei vastaa puhelimitse vastaanotetussa
ilmoituksessa mahd. Tai ainakin pitäisi kääntää.
Kun esimerkiksi kirkkovaltuutettu siis lukee talousarvioesitystä, hänen pitää tietää, että miinusmerkkiset luvut ovat tuloja
ja plusmerkkiset menoja. Samalla putoamisviiva jäi jo seitsemän
pisteen päähän. JoSePan asema
sarjan keskikastissa viidentenä
on suht vakaa, sillä nousukarsintaviivakin on jo viiden pinnan
päässä.
JoSePa sai jalkeille parhaan
mahdollisen miehistön lukuunottamatta Benno Hansliania.
JoSePan avausviisikko Jari Kotimäki, Olli Malin, Jarkko Kosunen, Fabian Hanslian ja maalivahti Niko Rantanen näytti huomattavasti pienemmältä kuin raumalaisten vastaava.
Alussa näyttikin siltä että FC:n
tarkoitus oli jyrätä JoSePa, ensimmäisen kahden minuutin
saldo vieraille oli kaksi virhettä ja yksi varoitus. Ajassa 37:23 Niko Rantanen otti upean tuplatorjunnan
ja Tero Kupari tökki pallon väljemmille vesille. Vastaavasti kaikki tulot siis talousarviossa ovat
miinusmerkkisiä ja menot plusmerkkisiä.
Seurakunnan mukaan esitystapa johtuu valtakunnallisen Kirkon palvelukeskuksen kirjanpitojärjestelmistä. Tästä syystä pallonhallinta oli vierailla, FC jauhoi omalla alueella, keskialueella, mutta aika vähän sillä alueella mistä maalit tehdään. Lopulta
Visa Eräjärvi lisäsi tuskaa tekemällä ensimmäisen maalinsa JoSePalle ajassa 30:17 muutaman
pompun avustamana. 2016
Keskiviikkona, tammikuun 20. päivänä
JoSePan tappioton kotiputki jatkuu
JOSEPA sai ensimmäisessä FutsalYkkösen
kevätkierroksen
kotiottelussa vastaansa sarjassa toisena olleen FC Rauman.
Syksyllä JoSePa hävisi vieraspelin aneemisen esityksen jälkeen
1-3, mutta nyt otettiin makea revanssi maalein 3-0 (2-0). 154 kannattajan huuto katkesi kiukunpurkauksiin erotuomarin näyttäessä jostain syystä vapaapotkua
vieraille. Silloin vastaan tulee toinen sarjanousija FC
Kosova.
Petri Hentinen
JoSePan voiton takuumiehenä oli maalivahti Niko Rantanen. Raumalaisilla ja vähän myös
JoSePalla oli paljon asiaa tuomareille. Sen sijaan kovan pelin
tuomarit ottivat hyvin pois.
JoSePa pelasi pääosin varsin
kypsän pelin. Joutsan Seutu
11 . Asiaan perehtymättömille kerrottakoon, että toisin kuin miinusmerkistä saattaisi äkkinäinen päätellä, se tarkoittaa ylijäämää.
n Sattumia
Velat muuttuvat saataviksi?
PAIKALLISLEHDEN toimitusta on jo pidemmän aikaa ihmetyttänyt, miksi Joutsan seurakunnan talouteen liittyvissä papereissa, viimeksi vuoden 2016 talousarviossa, luvut esitetään väärillä
etumerkeillä: tulot ovat miinusmerkkisiä ja menot plusmerkkisiä. Vähitellen
JoSePa sai kuitenkin homman
haltuun ja sitten alkoi tapahtua.
Ajassa 7:35 Jari Kotimäki karvasi
pallon pois ja Olli Malin tykitti
takakulmaan 1-0 JoSePalle. Kun esimerkiksi vuoden 2016 talousarviossa pyritään oikeasti 18.142 euron ylijäämään, lukee talousarvion viimeisellä rivillä
-18.142,00 euroa. Ykkösviisikko pystyi säännöllisesti painamaan pelin raumalaisten päätyyn, kakkonenkin
tyytyi pelaamaan varsin riskitöntä peliä. Jotenkin asia liittyy kirjanpidon tietokoneohjelmistoihin
Muutos ei koske suun
terveydenhuoltoa. Excepteur sint obcaecat cupiditat
non proident,
sunt in
culpa qui officia deserunt mollit anim
Bog
Oy:n
ympäristölupahakemus,
joka koskee Teurisuon turveid est laborum runt mollit anim. päivänä
Ostetaan
Ostetaan huonokuntoinen/
Päätös
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS
valtausoikeuden myöntämisestä
Serunt mollit anim id est laborum runt mollit anim. Pakkasraja -15.
Sisustustyö Timo Jussila tmi
Täyden palvelun korjaamo
Nyt Varta ja Powerline-akut Joutsassa myy
Muttilaisen Kuljetus oy 0400-551226
ANTENNIHUOLTO
H.HÄMÄLÄINEN OY
) 0400 487340
Jyväskylässä 14.1.2016,
ylilääkäri Jari Raudasoja
ylilääkäri Päivi Jokiranta
Kun ei akkus starttaa, ei virtaa siinä lain.
Meiltä silloin Varta tai uusi ?Powerlain?
- hydrauliletkut ja liittimet
- raskaankaluston huollot ja korjaukset
- VALTRAN huoltopaketit,
myös muut merkit
- renkaat ja renkaan paistokorjaukset
- öljyt ja suodattimet
- AD-blue
- Renkaiden kausisäilytys
Kangasniementie 123, Joutsa
Puh. Rengaspalvelut
. 050 564 2150
SOITA 050 526 8331
www.sisustustyojussila.fi
Kolarikorjaamo
Jousitie 1 A, 19650 Joutsa
antennihuolto.hamalainen@kolumbus.fi
·huoneistoremontit
maalaus·tasoite-,
ja tapetointityöt
Määräaikaishuollot
MääräaikaishuollotIskunvaimentimien vaihto
Ilmastointihuollot
Nelipyöräsuuntaus
Iskunvaimentimien vaihto
Jakopäänhuollot
Kolarikorjaamo
Ilmastointihuollot
Rengastyöt
Pakoputket
Maalaamo
Nelipyöräsuuntaus
Öljynvaihdot
Tuulilasit
Hinauspalvelu
Jakopäänhuollot
Joutsan Konehuolto
Savusaunasta kinkkua, kylkeä ja
kasleria. Katos
kärsi tämän ansiosta vain pintavaurioita. Perustellusta syystä voi anoa
alueen/lääkärin vaihtoa, niin kuin tähänkin asti. Aute iure Aute iure reptuotantoaluetta
Kangasniemen
kunnassa.
rehenderit in voluptate velit esse
cillum dolore eu fugiat
nulla pariatur. Tässä päivityksessä noin 200 uudelle
Joutsan pohjoisosan asukkaalle tarjotaan omalääkäripalveluja Toivakasta. LASIMYYNTI: MM. Myös aikojen saanti pitäisi sujua
paremmin ja tasapäisemmin eri alueiden välillä. Excepteur sint obcaecat cupiditat non
Asiakirjat
ovat
kuulutusajan
rehenderit in voluptate
velit esse
cillum dolore eu fugiatnähtävillä Joutsan ja Kangasniemen
nulla pariatur. 0400 308 969 K-P Rundqvist
040 362 7773 J Kukkanen
040 362 7780 S Kukkanen
Sähköasennukset
Antenniasennukset
Sähköasennukset
Hälytysja ohjausAntenniasennukset
järjestelmät
Hälytys- ja ohjausSähkösuunnittelu
järjestelmät
Kariharjuntie
9, 19650 Joutsa
Henkka: 0400 643 448
Sähkösuunnittelu
www.sahko-henkka.fi
Kariharjuntie
9, 19650 Joutsa
Henkka: 0400 643 448
www.sahko-henkka.fi
Heinonen tekee ladut Luhangassa
LUHANGAN latuverkon kunnossapidosta on pyydetty tarjoukset
paikallisilta yrittäjiltä. Excepteur sint obcaecat
katu
sekäsuntJoutsan
ja Kangasniemen kunnan ilmoitustauluilla
cupiditat 16
non proident,
in culpa qui officia
20.1.?19.2.2016.
Kuulutus ja hakemuksen keskeinen sisältö ovat
Seinäjoella 14.1.2010
Aluehallintovirasto
www.avi.fi/ita
nähtävissä
www-sivuilla
osoitteessa www.avi.fi/lupa-tietopalvelu.
Muistutukset ja mielipiteet on toimitettava Itä-Suomen aluehallintoviraston kirjaamoon viimeistään 19.2.2016. Mikkelin toimipaikan
käyntiosoite: Maaherrankatu 16, 50100 Mikkeli
Tiedotus omalääkäripäivityksestä
Joutsassa 5.1.2016
Joutsan pohjoisosasta on aiemmin siirretty Toivakan toiselle
lääkärille väestöä, kun siellä lääkäriresurssi on ollut parempi
Joutsaan verrattuna. Kaalikääryleet ja vanhan ajan piirakat. 040-756 5724
puh (014) 572 730 | fax (014) 572 744 | hinausauto 0400 649 136
www.ad-finland.com
TAKSI
UNTO LEHTONEN
JOUTSA
- Ryhmäkuljetukset
- Esteetön kuljetus (pyörätuoli)
- Paarikuljetus
040-525 0055
unto.lehtonen@gmail.com
Myynti Huolto Korjaukset
Varaosat Myös muut merkit
(014) 882 298, 0500 710 416
Fax (014) 882 300
PAJUNIEMEN
PALVIAUTO
PARITTOMAN VIIKON
Autotyö LAhtinen
. Vain yksi tarjous saatiin, ja kunnanhallitus
hyväksyi näin ollen Jukka Heinosen tekemän tarjouksen.
Kunnan omien latujen lisäksi tarjouspyyntö sisälsi Tammijärvellä niin sanotun Iitinmäen latuyhteyden. Palvipotkaa ja saunalenkkiä. 0400-875 875 / Miettinen
ROINILAN LIHATILAN
LIIKKUVA LIHATISKI
PERJANTAINA
Joutsa 9.00-10.00
Luhanka 10.40-11.00
Putkilahti 11.20-11.40
Tammijärvi 12.00-12.25
KYLJYKSET 7,95 ?/kg
NÄKYYKÖ HUONOSTI?
Kaipaako televisioantennisi huoltoa?
Määräaikaishuollot
Iskunvaimentimien vaihto
Öljynvaihdot
Ilmastointihuollot
Maalaamo
Nelipyöräsuuntaus
Jakopäänhuollot
Kolarikorjaamo
Rengastyöt
Pakoputket
Maalaamo
Öljynvaihdot
Täyden palvelun korjaa
AD huoltokorjaamo Joutsa
. Ilmastointihuollot
. Luhangan kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen ja päätti,
että se kuulutetaan 30 päivän ajaksi alkaen päivämäärästä 27.1.
Janne Airaksinen
Auto syttyi katoksessa tuleen
LUHANGASSA koettiin Hepoluhdan alueella täpärä tilanne 18.1.
Lämmityspiuhan päässä ollut henkilöauto syttyi toistaiseksi tuntemattomasta syystä tuleen autokatoksessa.
Ohi kulkenut auramies huomasi tapahtuneen ja oli keskeisessä
roolissa, kun auto vetäistiin viime hetkellä pois katoksesta. Rengashotelli
0440 348 745
Teollisuustie 13, Joutsa
www.autotyolahtinen.fi
PERJANTAINA
Joutsan tori
Tammijärvi OP
Luhangan tori
Putkilahden kauppa
Toivakka
Leivonmäen tori
9.00-11.00
11.30-12.15
12.30-13.00
13.15-13.45
14.30-15.30
16.00-16.30
24h
JOUTSAN
TAKSIPÄIVYSTYS
0100 86644
www.antennihamalainen.net
MOTOCAT OY
Rengastyöt Vasaratie 2, 19650 Joutsa
Puh. 045 6099 188
Poista siivous tehtävälistaltasi!
Kodin ja toimistojen siivoukset,
lahjakortit
http://hennan-kotisiivous.webnode.fi/
Hennan Kotisiivous 044 9935054
Kirvesmiestöitä
Huoneisto- ja
kattoremontteja
Rakennus-Corner Oy
p. Palopaikalle saapui yksiköitä Luhangan ja Joutsan paloasemilta.
Auton konehuone paloi jokseenkin perusteellisesti piloille.
Risteyskolari Leivonmäellä
HARJULAHDENTIEN ja valtatien risteyksessä tapahtui kolari 16.1.
Harjulahdentieltä tullutta pakettiautoa ajanut vuonna 1965 syntynyt luhankalaisnainen ei nähnyt etelän suunnasta lähestynyttä
henkilöautoa. Aute
iure reprehenderit in voluptate
velit esse cillum dolore eu
Itä-Suomen
aluehallintovirastossa
on vireillä Turvetuote Peat
fugiat nulla pariatur. Tällä pyritään turvaamaan parempi lääkäriin
pääsy joutsalaisille ja tasaamaan suhteellisesti kovempaa
työkuormitusta Joutsassa. Valitettavasti
tasoituksen jälkeen osalla vaihtuu omalääkäri tai -hoitaja.
Toiveena on, että heistä mahdollisimman moni asioisi jatkossa uudella omalääkärillä tai -hoitajalla, jotta edellä mainitut
tavoitteet saavutettaisiin. 050-4580532
. Vikakoodien luku
. Vuonna 1947 syntynyt voikoskelaismies oli näin ollen kolarin toinen osapuoli.
Rytäkässä ei kuitenkaan kumpikaan onneksi loukkaantunut.. Tällöin on täytettävä ilmoituskaavake Joutsassa jatkamisesta. 0400 883377, 044 099 4501,
Pakoputket
hinAusPAlVelu 24h 0400 259 117
JONSERED HUSQVARNA TOHATSU DERBI KEEWAY
Puh. SähköSuunnittelu
123tuulilasi.fi
Tuulilasien vaihdot
ja korjaukset
sopimuksen mukaan
P. Henkilö- ja pakettiautot
. KIINTEISTÖJEN HUOLTOJA KORJAUSTYÖT
. Muistutuksissa pyydetään mainitsemaan asian diaarinumero ISAVI/977/2015.
Lisätietoja asian esittelijältä puh. 029 501 6501.
Kirjaamon postiosoite: PL 50, 50101 Mikkeli, sähköposti:
kirjaamo.ita@avi.fi ja faksi: 015 760 0150. Latuverkon kunnossapitoa hoidetaan 45 euron tuntityöllä kunnossapitotarpeen mukaan.
Janne Airaksinen
Pien-Päijänteen rantaosayleiskaava
eteni ehdotusvaiheeseen
PIEN-PÄIJÄNTEEN rantaosayleiskaava on edennyt ehdotusvaiheeseen. Joutsan Seutu
12 . Joutsan pohjoisosasta matka terveysasemalle Toivakkaan ei pitäisi pidentyä.
Työkuormituksen jakautuessa tasaisemmin kuntalaisilla
on tasavertaisemmat mahdollisuudet saada aikoja sekä
lääkäreille että hoitajille. SISÄ- JA ULKOREMONTIT
. Joutsan pohjoisen alueen Toivakkaan siirretyillä potilailla on mahdollisuus
jatkaa Joutsan vastaanotolla niin halutessaan terveysaseman
valintaoikeuden perusteella. Toivakassa on tällä hetkellä 1,8
lääkäriä viroissa, eikä tällä muutoksella Toivakan omalääkäriväestöt kasva liikaa suhteessa muuhun seututerveyskeskukseen. Huollot ja korjaukset
. LÄMPÖLASIT,
PEILIT JA TERASSILASITUKSET
RAKENNUSTYÖ
TIMO HEINO
|
Unskan Autohuolto Oy Mustasuontie 7, 44500 Viitasaari
P. 2016
Keskiviikkona, tammikuun 20. N:o 3 . Excepteur sint obcaecat cupiditat non
kunnanvirastoissa.
Kuulutus
rehenderit in voluptate velit esse cillum
dolore eu fugiat on nähtävänä Itä-Suomen aluehallintoviraston
päätoimipaikassa,
osoitteessa MaaherranAute iure reprehenderit inMikkelin
voluptate velit esse
cillum
dolore eu fugiat nulla pariatur. Hoitajaresurssin käytössä mahdollisesti
huomioitavia muutostarpeita koordinoi avohuollon ylihoitaja.
vaatimaton MÖKKI
käteisellä, nopeat kaupat!
P