II Suomen II paras paikallislehti 2014 MAANANTAI 1. Yksi isäntien ratkaisijoista oli Ville Majava. Ylivieskan Kuulan reissu Haminan Palloilijoiden vieraaksi tuotti tappion. Sivu 6 Turvallisuuspäällikkö Fennovoiman turva-asioihin saatiin entinen upseeri. Sivu 2 Ylivieskalainen Pohjanmaan Metalli Oy työllistää toistakymmentä henkilöä. Sivu 8 Kalle Luhtasela: Nuorissa on tulevaisuus. Metallityöntekijöiden on hallittava kaikki työvaiheet, joten laajaa osaamista tarvitaan. Nyt Sanssi-kortit ovat jäämässä pöytälaatikkoon, sillä Pohjois-Pohjanmaan TEtoimisto on tältä keväältä keskeyttänyt palkkatukien myöntämisen. Sivu 2 Susi ihmetteli paloautoa Yhden pankin mies Eläköitynyt Tapani Keskitalo on tehnyt työuransa Sievin Osuuspankissa. Sivu 5 SÄÄ +13 Elias Mattilalla on sekä pallo Elias Mattilalla on sekä pallo että kynä hallussa että kynä hallussa Sivu 7 Sivu 7. 87 vsk/Nro 42 . Syynä on määrärahojen loppuminen tältä vuodelta. KUVA HANNA PERKKIÖ Vastavalmistuneelle olisi töitä, mutta palkkatukirahat loppuivat meidän kesken Haapajärven Pesä-Kiilat hyvästeli miesten ykköspesiksen jumbosijan 1–0-kotivoitolla Pöytyästä. Sivu 11 Pesä-Kiiloille avausvoitto Kalajoen Tilviksessä oli perjantaina puoliltaöin outo kohtaaminen: susi pällisteli paloautoa ja palomiehet sutta. KESÄKUUTA 2015 Perustettu 1927 . Kuvassa valmistuu portaiden osia Kassisenrannan uusiin kerrostaloihin. Palkkatuki kompensoi sitä, että vastavalmistunut nuori ei aluksi vielä yllä täyteen työn tuottavuuteen. Irtonumero 2€ Sanssi-kortti ja sen myötä saatava palkkatuki on ollut työnantajan näkökulmasta hyvä apu nuorten työllistämiseen
He lähtivät veneilemään Susisaaren niemestä ja heidän veneensä oli kaatunut. . Tiri hämmästeleekin, miksi hyvää ratkaisua ei hyödynnetä tarpeeksi. Aina ei myöskään ole varmuutta, miten pitkälle ajalle tilauksia ja töitä riittää. KUVA HANNA PERKKIÖ Päättäjillä pitäisi olla sen verran pelisilmää, ettei nuoria ainakaan tällä tavoin sysättäisi kortistoon. Tiri etsi keinoa juuri valmistumassa olevan nuoren työllistämiseen, ja nuorten palkkatukeen tarkoitettu Sanssi-kortti olisi ollut tässä tapauksessa molemmin puolin sopiva ratkaisu. Pohjois-Pohjanmaalla oli tämän vuoden huhtikuussa nuorisotakuun piiriin kuuluvia työttömiä työnhakijoita yhteensä 4844, joista 1054 oli vastavalmistuneita alle 25-vuotiaita. Aloittelevalla metallityöntekijällä palkkatuki tarkoittaisi käytännössä noin 500 euron korvausta kuukausipalkasta. . Jokainen prosentti tulisi tarpeeseen Tiri miettii nyt, miten saisi työllistettyä kyseisen nuoren, joka on tuttu jo opiskeluajalta työharjoittelusta. Tiri muistuttaa myös, että moni pk-yritys ei välttämättä yleisen taloustilanteen vuoksi pysty ottamaan täyttä riskiä palkkauksesta. Nuorille tarjotaan työ-, työkokeiluopiskelu-, työpajatai kuntoutuspaikka viimeistään 3 kuukauden kuluessa työttömäksi ilmoittautumisesta. Vene kaatui Reisjärvellä. Vertailun vuoksi Kelan työmarkkinatuen suuruus on keskimäärin noin 700 euroa kuukaudessa. Nuorisotakuu . Lähde: nuorisotakuu.fi , Ely-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto keskeytti palkkatukien myöntämisen Nuorten työllistämin määrärahojen puutte Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Reisjärven Susisaaren edustalta pelastettiin varhain sunnuntai-aamuna vedestä kaksi nuorta kylmettynyttä miestä. –?TE-toimistosta vastattiin, että heillä olisi kortteja laatikko täynnä, muttei enää määrärahoja niiden myöntämiseen. Paikka on vajaan kolmen kilometrin päässä Tyngän aluekoulusta. . Toistakymmentä henkilöä työllistävä Pohjanmaan Metalli on esimerkki pk-yrityksestä, jossa työntekijöiltä vaaditaan kaikkien eri työvaiheiden hallintaa ja siten laajaa osaamista. Ylivieskalaisen Pohjanmaan Metalli Oy:n toimitusjohtaja Juha Tiri hämmästelee tilannetta. KALAJOKILAAKSO Tässä ja nyt Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Hälytystehtävästä Alavieskasta paluumatkalla perjantaina olleet Kalajoen palomiehet näkivät Tilvisperän kohdalla, Ylivieskantiellä puolen yön aikaan eläimen ylittävän tien. Nuorisotakuu tuli voimaan vuoden 2013 alussa. Tarkoitettu jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille. –?Nyt kuitenkin näyttäisi yleisemminkin, että pohja on nähty ja töitä alkaa olla tarjolla. Käytännössä tarjolla on nollatuntisopimusta ja sellaisia työtehtäviä, joissa ei ole tuottavuuspaineita. Metallityöntekijä Juha Soukan käsissä valmistuu kannatinpalkkeja SSAB:n Raahen-tehtaan uudelle voimalaitokselle. Se on juuri sellaista täsmätoimintaa joka puree parhaiten. Koulutustakuu tarkoittaa, että jokaiselle peruskoulunsa päättäneelle taataan koulutuspaikka lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa, oppisopimuksella, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Palkkatuki on tarkoitettu kompensoimaan työn tuottavuutta, joka vastavalmistuneella nuorella on usein alkuvaiheessa vähäisempi kuin kokeneella työntekijällä. 2 Maanantaina 1.6.2015 . Ajoneuvoille tuli vähäiset vauriot. Syynä on, että TE-toimistojen työllisyysmäärärahat on sidottu tältä vuodelta. –?Resurssien ajoitus kuitenkin on huono, jos rahat loppuvat juuri samaan aikaan kun nuoret ovat valmistumassa. Onnettomuuspaikka on seitsemän kilometriä Oulaisten suuntaan. Timo Taari kertoo, että susi pysähtyi ihmettelemään paikallaan ollutta paloautoa. Miehet vedestä noukki pelastuslaitoksen Reisjärven yksikkö ja toimitti heidät ensihoidon tarkistettavaksi. Susi juoksi aavalla kylvöpellolla etelää kohti. Hän itse törmäsi ongelmaan viime viikolla asioidessaan Ylivieskan TE-toimistossa. Nuorten aikuisten osaamisohjelma taas tarjoaa pelkän peruskoulun varassa oleville alle 30-vuotiaille mahdollisuuden suorittaa ammatillinen tutkinto. Tilanne harmittaa, etenkin kun puheissa on presidenttiä myöten korostettu nuorisotakuun tärkeyttä. Jos nuori on ollut työttömänä alle vuoden, työnantaja voi saada tukea 30 prosenttia palkkakustannuksista enintään 10 kuukauden ajan. Tarpeeseen tulee varmasti joka ikinen prosentti, joka yrittäjälle korvataan uuden työntekijän valmentamisesta. Pihatieltä autolla tullut naiskuljettaja ei havainnut oikealta tullutta traktoria, jonka perässä oli lietekärry. Susi ihmetteli paloautoa Kalajoen Tilviksessä Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Nainen ajoi henkilöautolla päin kaurista perjantaina iltapäivällä Ylivieskassa. Juuri tämä kompensaatio on Tirin mukaan työnantajan näkökulmasta tarpeellinen. Hälytys paikalle saatiin ennen aamuviittä. Toinen miehistä pääsi kaatuneen veneen päälle ja toinen piti siitä kiinni. Auto lähti kääntymään samaan suuntaan, johon traktori oli jo menossa. Traktorinkuljettaja yritti väistää ja traktori lietekärryineen suistui oikealle ojaan ja pellolle. Traktoria kuljettaneen nuoren miehen ansiokkaasta väistöstä johtuen henkilövahinkoja ei tapahtunut, vaan tilanteesta päästiin säikähdyksellä. –?Sanssi-kortin idea on simppeli ja toimiva. Tuki kompensoi työn tuottavuutta Vuonna 2010 käyttöön otettu Sanssi-kortti liittyy kiinteänä osana nuorisotakuuseen, ja sen voi TE-toimisto voi antaa 30-vuotiaalle nuorelle. Palkkatuen avulla olisimme voineet luvata nuorelle jatkuvampaa työtä, ja sen turvin häntä olisi kesän aikana voitu kouluttaa tehtäviin. Ylivieskassa kauriskolari Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Henkilöauto törmäsi perjantai-aamuna traktorin takarenkaaseen Nivalan Aittokyläntiellä. TE-toimiston palvelua Tiri pitää hyvänä ja asiallisena, vaikka konkreettista apua yrityksen tämänhetkiseen tarpeeseen ei löytynyt. . Auto suisti ojaan traktorin lietekärryineen Hanna Perkkiö hanna.perkkio@kalajokilaakso.fi Pohjois-Pohjanmaan työja elinkeinotoimisto on tältä keväältä keskeyttänyt uusien palkkatukipäätösten ja jatkopäätösten myöntämisen. . . Ainoastaan kuntien työllistämisvelvoitteen mukaiset palkkatukipäätökset voidaan tehdä. Kauris kuoli tapahtumapaikalle ja auton keulaan tuli painauma. –?Varsinkin silloin kun työ vaatii erikoisosaamista, ei kukaan voi suoraan koulunpenkiltä olla heti tuottava työntekijä. Päättäjillä pitäisi olla sen verran pelisilmää, ettei nuoria ainakaan tällä tavoin sysättäisi kortistoon. –?Sieltä kerrottiin, että nyt täytyy vain odottaa lisää määrärahoja. Paloauton tultua lähemmäksi eläin osoittautui sudeksi
Pelastuslaitos esti palon leviämisen naapurirakennukseen. Syttymissyyn tutkinta käynnistyy maanantaina. –?Tänä vuonna palkkatukiin on Pohjois-Pohjanmaalla osoitettu 17 miljoonaa euroa, josta suurin osa on kohdistettu vähintään 300 päivää työttömänä olleille. Kun palo havaittiin, konesuoja oli täyden palamisen vaiheessa. 20 sentin korotuksella katetaan siten maksu pefl eteistä. Palon havaitsi vähän kello kuuden jälkeen töihin lähdössä ollut naapuri. Päätös perustuu pitkälliseen pefl ettikeskusteluun. Pelastuslaitoksen tietojen mukaan palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Palvelujohtaja kuitenkin myöntää, että myös nuorten ja vastavalmistuneiden kohdalla palkkatuelle olisi yhä suuri tarve. Rimpeläinen-Karvosen mukaan painotuksiin vaikuttaa myös työmarkkinatuen uudistus, joka on lisännyt kuntien velvollisuuksia osallistua pitkäaikaistyöttömyyden kustannuksiin. Pefl etit lisätään uintimaksun hintaan Palvelujohtaja Marita Rimpeläinen-Karvonen Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistosta toteaa, että palkkatuen tilanne on poikkeuksellinen. Viime vuonna kortteja jaettiin 3?170 kappaletta, ja niistä 800 johti työllistymiseen palkkatuella. Alavieskassa paloi rakennus koneineen Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Uimalippujen hintaan tulee elokuun alussa 20 sentin korotus Ylivieskassa. Sunnuntaina aamupäivällä ohikulkija havaitsi palaneesta talosta nousevan savua ja teki hälytyksen. Naapuruston havaintojen mukaan aamulla kuului suuri pamaus ennen tulipalon havaitsemista. Taustalla on vuodenvaihteessa voimaan tullut laki monialaisesta yhteispalvelusta. 3 KALAJOKILAAKSO . –?Olemme neuvotelleet Elykeskuksen kanssa, ja toiveita on suunnattu myös ministeriölle. Henkilövahinkoja ei aiheutunut. –?Palkkatuella on haluttu kompensoida tätä kuntavaikutusta. Rimpeläinen-Karvosen mukaan palkkatukiin myönnettävän rahoituksen määrä on tänä vuonna ollut aiempaa pienempi. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Tästä syystä läheisen Huvikummun päiväkodin lapset vietiin leikkimään Pakolan kaupunginosan Joukahaisen päiväkodin pihalle aamupäiväksi. Lisämäärärahoista ei tällä hetkellä ole vielä tietoa. Se oli 250 neliön kylmävarasto, jossa säilytettiin maatalouskoneita ja kolmea traktoria. Myös tuen painotukset ovat muuttuneet. Ne kaikki menivät palossa. Liikuntalautakunta teki asiasta päätöksen keskiviikon kokouksessaan. Purueristeet savusivat hälytys sunnuntainakin Ylivieskan Metsotielle Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Alavieskan Putaanperällä paloi lauantaita vasten yöllä maan tasalle konesuojarakennus. Purueristeisen talon palon jälkeen purut tapaa savuta, vaikka palopaikka olisi sammutuksen jälkeen tutkittu lämpökameran kanssa mahdollisten kytevien paikkojen löytämiseksi. Pelastuslaitoksen Ylivieskan yksikkö kävi sunnuntaina kastelemassa ja toteamassa, että tällä kertaa oli savua, mutta ei tulta. TE-toimisto kohdistaa palkkatuen vaikeimmin työllistyville nen takkuaa eessa Rintamamiestalon palon aiheuttaman voimakkaan savunmuodostuksen takia pelastuslaitos antoi perjantaina vaaratiedotteen Ylivieskaan.. Rahoitusta on ohjattu myös niille, jotka ovat monialaisen yhteispalvelun piirissä, eli ovat samalla sosiaalija terveyspalvelujen ja Kelan asiakkaita. Pelastuslaitos kehotti lähinaapureita pitämään ovet, ikkunat ja ilmastoinnit kiinni, sillä tuuli painoi savua naapurustoon. –?Yrityksille toivoisi helpotuksia nuorten työllistämiseksi. Vanhemmille ilmoitettiin poikkeustilasta. Vielä kesäja heinäkuun ajan aikuisilta peritään viisi euroa, työttömiltä, opiskelijoilta, eläkeläisiltä, varusmiehiltä ja siviilipalveluksessa olevilta neljä euroa ja lapsilta kolme euroa uintikerralta. Uudella lailla on kohennettu vaikeimmin työllistyvien palvelua. TE-toimiston tietojen mukaan Sanssi-kortin avulla on PohjoisPohjanmaalla työllistynyt tämän vuoden tammi–maaliskuussa 214 henkilöä. Lautakunta päätti nostaa uimahallin palvelutasoa siten, että pefletit kuuluvat uimamaksun hintaan. Maanantaina 1.6.2015 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Itse konesuojarakennus tuhoutui kokonaan. 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa Twitter /Kalajokilaakso uutishaa vi Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Vanha, puinen omakotitalo tuhoutui tulipalossa varhain perjantaiaamuna Ylivieskan Metsotiellä
Niin nytkin. Seppo Kangas 1.6.2015 Uuden hallituksen sote-linjaus käynnistää kehityksen, joka varmuudella muuttaa kuntien asemaa ratkaisevasti. Budjetti pienenee 60–70 prosenttia. Kun ei ollut kännyköitä, noilla reissuilla sai olla ihan rauhassa. Kurjuuden jakaminen alkakoon. Reisjärvi on jo ilmaissut kiinnostuksensa KeskiPohjanmaan suuntaan ja vaihtoi sairaanhoitopiiriä Pohjois-Pohjanmaalta keski-Pohjanmaan Kiuruun. Perinteinen puolen euron vuotuinen korotus on vähentänyt tupakointia tähän saakka aina 3,5 prosenttia. Aina. Sana ”enintään” on kuitenkin kirjauksessa otettava vakavasti, sillä jo aiemmin on ollut paineita koota maakuntahallintoa nykyistä suurempiin yksiköihin. Niin välttyi kitkemiseltä. En ole varma, olisimmeko enää edes hengissä, jos olisimme jatkaneet tupakointia. Tupakointiin kuluisi yhteensä 8?800 euroa/ vuosi! Mitä kaikkea tuolla rahalla nyt saamme. Hallitusohjelman mukaan Suomeen luodaan enintään 19 sote-aluetta, joille tulee erikseen vaaleilla valittava itsehallinto. Muina päivinä Norjassa aina satoi, taisi olla kesä -74. 4 Maanantaina 1.6.2015 . Mahdollisesti ”vanhat” vaivani, astma ja allergiat, olisivat pahentuneet ja puolison keuhkosarkoidoosi jatkanut etenemistä. Siksi ajattelenkin, että parin euron nousulla tupakka-askin hintaan alamme suorastaan tienata. Puhutaan maakuntamallista, sillä Suomessa on juuri 19 virallista maakuntaa. Heinien pistelyn huomasi vasta illalla saunassa, kun ihoa kirveli niin vietävästi. Se kuulostaa hyvälle. Sen jälkeen olemme säästäneet reilusti omakotitalomme hinnan tupakoimattomuudella. Ilo ja lämpimät muistot koostuvat edelleen jostain muusta kuin huvipuistoista. Joskus päivä vierähti huomaamatta kavereiden kanssa niin, että kotiväki ehti jo hermostua. Niin välttyi iänikuiselta porkkanapenkin kitkemiseltä. Paitsi sadekesänä 1974. Nykyisen kaltaista raskasta päätöksenteko-organisaatiota tuskin on vara ylläpitää. Jos ja kun maahan rakennetaan sosiaalija terveyspalveluja varten kokonaan uusi hallinnon porras, on varmaa, että sille siirretään jatkossa muitakin tehtäviä. Kesäloma P.Veitsi Oli viisainta pysytellä näkymättömissä. Tuolloin, nelisenkymmentä vuotta sitten, paistoi kesällä aina aurinko. Välillä piti kipaista kuorman päälle polkemaan. Teillä tietymättömillä. Yövyttiin leirintäalueilla teltassa. Kerran oltiin Norjassa. Tästä keskustellaan nyt: Mikä huolettaa eniten: a) miten Suomen hallituksen säästöleikkuri osuu omaan nilkkaan, b) alkavan kesän sää, c) sote-uudistus, d) kesäloman ajankohta, e) muu, mikä?. Aamulla pettymys oli suuri, kun jäätelöt velloivat laukun pohjalla mäskinä. Kysykää vaikka. Tärkein on se, mitä ei saa rahallakaan eli terveys. Tällä toisasialla on suuri merkitys myös Kalajokilaakson kuntien kannalta. Pääkirjoitus pk KALAJOKILAAKSO Keski-Pohjanmaan liiton osajäsenyydestä. Edessä olevat leikkaukset, säästöt ja valtion tulojen lisääminen kirpaisevat syvältä kansaa. Ehkäpä sadepäivinä ei tehty mitään erityisen merkittävää, joka olisi jäänyt mieleen. – Paljonkin. Isuzu Bellettillä kierrettiin Suomea ristiin rastiin. Jos uudistus johtaa maakuntien vähentämiseen, ensimmäisenä tulilinjalle joutuvat pienimmät eli Keski-Pohjanmaa ja Kainuu. Vaikkei pakkoliitoksia ole odotettavissa, on hyvinkin todennäköistä, että käytäntö pakottaa liittymään. Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Säästämisestä tienaamiseen Kolumni Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Tänään on monella kesäloman ensimmäinen päivä. Laskeskelin, että nyt suunniteltu korotus tarkoittaisi tapauksessamme liki 2?200 euron lisämenoa vuodessa. Tarkoitukseni ei ole kauhistella säästöjä ja leikkauksia, vaan pohtia tulonlähteitä. Se, että sote-asiat kokonaan otetaan kunnilta pois, yksistään pakottaa kunnat pohtimaan asemaansa. Olisikohan meillä omaa taloa tai olisimmeko päässee matkustelemaan yhtä paljon kuin nyt olemme. Muistan aina ne piparkakun muotoiset jäätelökakut, joita syötiin mahat pullolleen ja kerättiin kylmälaukku täyteen. Viileät välit Keski-Pohjanmaalle saivat reippaan lisän Centria-ammattikorkeakoulun päätöksistä supistaa Ylivieskan yksikön koulutustarjontaa. Luultavasti koko kylän vahvin mies (Kahman Pentti poisluettuna), setäni, nosteli heiniä seipäältä kärryyn ja minä siirsin traktoria eteenpäin. Tutkimuksillahan on pystytty osoittamaan, että tupakointi vähenee hinnan noustessa. Ennen kesälomilla ei tarvinnut kelloa. Nykyään kaikki tehdään koneilla, eikä kuivaa heinää enää tee kuin hevosmiehet. Myös lapsuuden kesälomamatkoilta on jäänyt jotain helmiä mieleen. Aika kultaa muistot. Omilla toimillaan suomalaiset ovat ”ansainneet” leikkaukset, koska Suomi-laivan kurssia ei ole aikaisemmin pystytty oikaisemaan. Koko ajan pitäisi olla jotain ohjelmaa. Jäljelle jäävät lähinnä varhaiskasvatus ja peruskoulutus, kunnallistekniikka ja vapaa-aikapalvelut. Koputus ratkaisi, kannattiko luokoa sinä päivänä tehdä. Muissa Kalajokilaakson kunnissa suunta näyttäisi olevan päinvastainen: Ylivieska linjaa uudessa strategiaansa entistä selvemmin suunnakseen Pohjois-Pohjanmaan ja Kalajoki päätti äskettäin erota Enemmän kuin sote-linjaus Jos uudistus johtaa maakuntien vähentämiseen, ensimmäisenä tulilinjalle joutuvat pienimmät eli KeskiPohjanmaa ja Kainuu. Hän kävi koputtamassa ilmapuntaria. Ei huolta huomisesta. Juuri ja juuri sain koko painolla painettua kytkimen pohjaan. Autoilun verottamisessa olisi syytä ottaa nykyistä paremmin huomioon pohjoisen pitkät etäisyydet ja onneton julkisen liikenteen verkosto, mutta tupakointia voidaan puolestani verottaa suunniteltuakin rankemmin. Meille huonoille vanhemmille on lohdullista tietää, että pohjimmiltaan lapset eivät ole muuttuneet. Kesä tuntui ennen pitkältä. Heinäajan aamurituaaleihin kuului naapurin Kaukon käynti aamulypsyn jälkeen. KALAJOKILAAKSO Facebook Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä Toimitussihteerit Sari Arff man, Leila Päivärinta Toimittajat Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Pirjo Kunelius, Anne Mattila, Juhani Rintakumpu ja Hannu Verronen Neuvottelut on neuvoteltu ja hallitus kasattu. Kiipeiltiin puissa ja tehtiin majoja milloin minnekin. Kunnat joutuvat aivan varmasti siihen tarkasteluun mukaan. Lopetimme puolisoni kanssa tupakoinnin 1991 huhtikuussa. Olen aina inhonnut säästämistä. Karseita asioitahan ne ovat, mutta nyt on se kuuluisa pakko. On todennäköistä, että Keski-Pohjanmaan suunnalta lähestytään Kalajokilaaksoa siinä toivossa, että Keski-Pohjanmaan sote-alue saataisiin laajemmaksi ja siten vakaammalle pohjalle. Perinteisestihän autoilijat ja tupakoitsijat saavat aina osansa. Nykylasten kesät ovat erilaisia. Vaikka olisimme säilyneet hengissä, mitä se olisi tarkoittanut yhteiskunnalle hoitomenoina tai töistä poissaoloina. Maakuntahallinnon tuntuva vahvistuminen pakottaa kysymään myös, minkä kokoisia kuntia jatkossa tarvitaan. Pitkällä tietyöpätkällä edellä menevästä jäätelöautosta retkahti takaovi auki ja lasti purkautui pikku hiljaa tielle. Parasta kesällä oli mummulan heinätyöt, jossa sain ajaa traktorilla. Koululaiset ovat päässeet kesälaitumille. Oli viisainta pysytellä näkymättömissä. Milloin lorkittiin ongen kanssa joella, toisinaan keräämässä mesimarjoja, joita ”vatuiksi” sanottiin. Koulun ovien sulkeuduttua suvivirren jälkeen loman tunne oli pakahduttava. Nyt suunnitellaan parin euron korotusta eli aski maksaa kohta kahdeksan euroa. Voikukkaseppeleen teko, makkaranpaistoretki tai lampaan syöttäminen voittaa Linnanmäet ja Särkänniemet mennen tullen. Siksi tuntuu, että aina paistoi
Mielenosoitukset pitää Vähäkainun mielestä tehdä kuitenkin lakia rikkomatta. –?Vuoden 2015 loppuun mennessä valmistuva turvaaita helpottaa työmaan suojaamista ja antaa selkeät pelisäännöt sille, että missä ulkopuoliset voivat luvallisesti liikkua ja missä ei. Päivä on osa eri puolilla Eurooppaa järjestettävää kestävän energian tapahtumaviikkoa. Se auttaa reagoimaan yllättäviin tilanteisiin parhaiten ja nopeimmin. . Kun aluetta ei ole vielä aidattu, laitoksen työmaa-alueelle on päässyt vapaasti. Turvallisuuspäällikkö Jari Vähäkainu kiittelee paikallisen poliisin ja pelastuslaitoksen valmiuksia toimia Pyhäjoella. Jari Vähäkainu asuu perheineen Kalajoella ja on viihtynyt siellä hyvin. Jari Vähäkainu sisäisti upseerina laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustamisen. Alaiset pitävät häntä helposti lähestyttävänä esimiehenä, joka vaatii alaisiltaan oikeita asioita. . Maan ystävien ja Naiset Rauhan puolesta -liikkeen Pyhäjoen Hanhikivenniemellä 9.– 21. Keskustaajama on niin ikään palveluineen hyvä paikka asua. Kaikki lainvastainen toiminta annetaan aina poliisin tutkittavaksi. Ammattilaiset eivät ylireagoi –?Turva-alan ammattilaiset eivät ylireagoi. Ydinvoimaan Jari Vähäkainu suhtautuu neutraalisti. KUVA HANNU VERRONEN Jari Vähäkainu . Vähäkainu arvioi, että palveluiden lisäksi perheen molempien vanhempien työllistyminen ratkaisee sen, mihin laitoksen henkilökunta lopulta kotiutuu. Etukäteen on tehty oikeita suunnitelmia ja riittäviä toimenpiteitä. Työ ihmisten parissa tekee onnelliseksi Uudessa työssään Jari Vähäkainu arvioi olevansa elementissään, kun pääsee tekemään töitä ihmisten kanssa. Mutta kun tilanne vaatii, toimimme päättäväisesti ja tarvittaessa lain suomin voimakeinoin. –?Fennovoima on valituksenalaisen aloitusluvan turvin avohakkauttanut maalishuhtikuussa, jolloin lintujen pesimäkausi oli jo alkanut ja routa sulanut. Minulle jokainen työ ja jokainen ihminen on yhtä arvokas. Meille Kalajoen vahvuutena oli Hiekkasärkät. Hän aloitti maaliskuussa yrityksen palveluksessa Helsingissä ja siirtyi töihin Pyhäjoelle huhtikuun alusta. Näemme asioiden molemmat puolet, kun emme olla fanaattisia puoleen tai toiseen. kesäkuuta järjestetään luentopäivä yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry:n kanssa. Hänestä on arvokasta, että yhteiskuntamme takaa kansalaisille oikeuden osoittaa mieltä. –?Ydinvoimalaitokseen kohdistuvat uhat saamme tietoon eri viranomaisten kautta. Turvallisuudesta vastaavat muun muassa fyysisen turvallisuuden henkilö ja työsuojelupäällikkö. Tämä on lähellä minun ja vaimoni syntymäkotikuntia. Hän toimi siellä johtamisen yliopettajana ja päällystökoulutusyksikön päällikkönä. Se on luonnonkaunis alue, jossa on hyvät palvelut ja komeita taloja. 5 KALAJOKILAAKSO . Toisen ryhmittymän aktivistit ovat kävelleet työkoneiden edessä ja kytkeytyneet koneisiin. Hän on ollut omistajaosakkaana vartioimisliikkeessä. Hänen lajejaan ovat ninjutsu ja Krav Maga. Oma väkemme ja vartioimisliike varmistavat alueella ihmisten turvallisuutta. Fennovoiman laitoksen turvallisuuspäällikkö Jari Vähäkainu, 45, on entinen upseeri, sotilasarvoltaan kapteeni. –?Kalajoen etuna on se, että kaupungissa on kaksi vahvaa keskustaa. Kotipaikkaan vaikuttavat palvelut Jari Vähäkainu valitsi perheensä asuinpaikaksi Kalajoen, jonne muutettiin, kun perheenisän työ alkoi Pyhäjoella. Olemme vain tekemässä työtämme. Jari Vähäkainun oma suhtautuminen ydinvoimaan neutraali Fennovoiman turvaamista johtaa kokenut päällikkö Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Maan ystävien ydinvoimaryhmä järjesti ydinvoiman vastaiset tanssiaiset sunnuntaina Pyhäjoen Hanhikivenniemellä. Mehtäläntieltä kärkikolmion tuli nainen henkilöautolla ja jätti väistämättä vasemmalta mopolla tullutta nuorta naista. Paljon on Pyhäjoella ja ympäristökunnissa odotuksia siitä, minne ydinvoimalaitoksen väki sijoittuu asumaan. Meillä on lehmänhermot. Olemme nyt viihtyneet Kalajoella nämä kaksi kuukautta hyvin. Hän kuului suojelun erikoisosastoon, joka antoi poliisille virka-apua mahdollisen terrorismin CBRN-tilanteessa. Pro Hanhikivi pyytää hallinto-oikeutta kumoamaan Pyhäjoen kunnan teknisen lautakunnan sekä Raahen kaupungin ympäristölautakunnan asiaa koskevat päätökset ja hylkäämään myönnetyt maisematyöluvat. Vähäkainun harrastuksiin kuuluvat kamppailulajit, joita hän on harrastanut yli 20 vuotta. Yhdistys myös katsoo, että maisematyölupapäätösten täytäntöönpanoon ryhtyminen on vastoin kuntalakia. Jari Vähäkainu on syntyisin Vetelistä ja vaimo Perhosta, perheeseen kuuluu lisäksi 6-vuotias poika. –?Etsimme kotia piirtämällä työpaikastani 75 kilometrin säteen, koska sellainen työmatka käy minulle. Hakevaunun renkaat ovat tyhjentyneet. Mopoilija loukkasi lievästi polviaan. Lupahakemus on jätettävä viimeistään 30. Leirin ohjelmassa on ydinvoimakriittisiä ja puhtaampia energiamuotoja käsitteleviä keskusteluja sekä työpajoja, taidetta ja tempauksia. Miehen tehtävänimike on laitoksen turvallisuuspäällikkö. –?Jokainen tekee tietenkin omat valintansa. Auto törmäsi mopoilijaan Nivalassa. –?Olen kansalaisyhteiskunnan kannattaja. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta 2011, kun hänet valittiin Pelastusopistoon. kesäkuuta alkaen ennakkohaltuunottoluvan perusteella. Maanantaina 1.6.2015 Uutis TUTK A y Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Ydinvoimalayhtiö Fennovoiman ensimmäinen oma työntekijä Pyhäjoen työmaalla on Jari Vähäkainu. Ajoneuvoihin tuli kolhuja. Hän ei ole puolesta eikä vastaan. Mopo osui auton vasempaan etukulmaan ja kaatui tielle. Tansseilla protestoitiin Fennovoiman aikeita ottaa Hanhikivenniemi haltuunsa 1. Hän toimi muun muassa kemiallisen, biologisen, radiologisen ja ydinaseiden sodankäynnin asiantuntijana. –?Se on turvapuolen näkökulmasta ainoa oikea tapa. Lupapäätösten valitusajat päättyivät viime viikolla, toteaa yhdistyksen varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää. . Työmaan työt ovat jatkuneet aikataulussa aktivistien toiminnasta huolimatta. Mahdollisesti auringon häikäisyllä oli osuutta onnettomuuteen. Nykyiseen tehtäväänsä hän siirtyi Pelastusopiston yliopettajan virasta. Yhdistys katsoo, ettei päätösten mukaisia maisemaa merkittävästi muokkaavia toimenpidelupia olisi tullut myöntää ennen kuin Fennovoima täyttää sille periaatepäätöksessä asetetut, rakentamisluvan hakemiseen mennessä täytettävät ehdot. Puolustusvoimista hänellä on erikoisosaamista. Vanhempani sanoivat aikoinaan, että valitse mikä tahansa ammatti, kunhan se on kunniallinen, Vähäkainu naurahtaa. Vähäkainun lisäksi turvallisuusasioihin tulee muitakin vastuuhenkilöitä. Turva-alalla tilanteita odotellaan rauhallisin sydämin. Pyhäjoella tanssittiin ydinvoimalaa vastaan Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Pro Hanhikivi ry on jättänyt Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen valituksen Fennovoima Oy:lle myönnetyistä maisematyöluvista, jotka mahdollistivat liki sadan hehtaarin avohakkuut jo ennen lupien lainvoimaiseksi tuloa. Emme halua, että aktivistitkaan vahingoittuvat alueella. Yritys haki tehtävään henkilöä, joka sitoutuu vastaamaan laitoksen henkilöstöturvallisuudesta pitkään. Lauantaina 13. kesäkuuta. Maan ystävien ydinvoimaryhmä muistuttaa, että Fennovoiman ydinvoimalahankkeen on vielä mahdollista kariutua, sillä varsinaisen rakentamisluvan ehtona ollut 60 prosentin suomalainen tai eurooppalainen omistus ei ole vielä tähän mennessä toteutunut. kesäkuuta järjestämällä Parempaa virtaa -leirillä otetaan askeleita kohti kestävää ja oikeudenmukaista elämäntapaa. –?Arvostan esimerkiksi Pro Hanhikiveä, joka irtisanoutuu toiminnassaan kaikista laittomuuksista. Hanhikiven maisematyöluvista valitus Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Henkilöauto törmäsi perjantaiaamuna mopoilijaan Nivalassa Ylivieskantien ja Mehtäläntien risteyksessä
Tulevaisuus jännittää vähän Heidän mielestään opiston kymppiluokalta on turvallista jatkaa opintoja eteenpäin. –?Olen sanonut joskus, että en mene kymppiluokalle tai lukioon, mutta tässä ollaan, Susanna Kokko sanoo. Se ei ole korulause, vaan tosiasia. Tuleva jännittääkin, mutta vain vähän. Sitä nuoriin ovat kasvattaneet isoäidit, äidit ja miehet. Kaikki kolme ovat asuneet lukuvuoden ajan Raudaskylän kristillisen opiston oppilasasuntolassa. Suksentyöntö on tarkka laji. Kaverit, arvosanojen korotukset ja itsenäistyminen ovat olleet parasta kymppivuodessa Raudaskylässä. Sinikka Kujala Hiirikin tapettiin olympialaisissa Hiirentapossa keskittyy Laura Mäkelä poikiensa Heikki ja Mikko Kujalan avustamana. Lukioon meno nyt luontevaa –?Ehkä eka kertaa olen tehnyt jotain kunnolla koko kouluaikanani. Kymppiluokka on paketissa ja tältä se tuntuu. Sitä tuovat perinnelaulu ja kaikki muu. On tullut sitten hetki, jolloin on voitu toteuttaa osaamista. Ylivieskan uusien ylioppilaiden lakitus vahvisti lauantaina luottamusta uuteen sukupolveen. Koulu ja opettajat ovat jo tuttuja ja mukaviksi todettuja, asuntola kiva ja ruoka erityisen hyvää. Kymppiluokka kasvatti vastuuseen Rebekka Yrttiaho ja Susanna Kokko ovat iloisia ja tyytyväisiä kuluneeseen lukuvuoteen. Asenne takaa menestymistä Rehtori Kalle Luhtasela korosti sitä, että uuteen sukupolveen on syytä aina luottaa. Ylioppilaiden onnistumista ratkaisee Luhtaselan mukaan asenne. Emme kouluta nousevaa sukupolvea tämän päivän tarpeisiin. Se on ollut hyvä ja kasvattava kokemus. Lukioyhteisöä hänelle tiivistävät penkkarit ja vanhain tanssit. Edessä on enää luokkaretki Helsinkiin ja kevätjuhla. Sen vuoksi lukion opettajat ja hallinto jaksavat työssään. Paitsi kaverit, Susannalle, Jennalle ja Rebekalle on kymppiluokalla ollut tärkeää peruskoulun arvosanojen korottaminen ja työelämään tutustumisjaksot. –?Te osaatte mitä vain kun uskotte itseenne, hymyilee kymppiluokan vastaava opettaja Kati Säily. Rebekka Yrttiaho ja Jenna Junttila ovat samaa mieltä. KUVA HANNU VERRONEN Elina Isokangas piti Ylivieskan uusien ylioppilaiden puheen. Sellaiset tapahtumat ylittävät hänen mukaansa muistoissa sen, että mitä arvosanoja saa. Puh. –?Jatko-opintoihin ei mennä vain todistuksilla, vaan taidoilla lukea, keskittyä, vakuuttaa sosiaalisilla taidoilla. Nyt pitää vielä ehtiä hakea juhlamekko kotoa kevätjuhlaa varten, päättää, ottaako Lintsille rannekkeen ja missä ravintolassa syödään. Asukkaiden lisäksi myös oamiset lähtivät mukaan kilpailemaan. Torstaina koettiin Ylivieskassa olympiahenkeä Kotikartanon omissa olympialaisissa Suvannon kentällä. Ylivieskalaiset ylioppilaat ovat päässeet jatko-opiskelemaan korkeakouluihin. Muun muassa. Kristiina Parkkila toimitus@kalajokilaakso.fi -Jes! Susanna Kokko hihkaisee. Nuoret tekevät lukiossa henkilökuntaan vaikutuksen olemalla sitä mitä ovat. Tänä vuonna olympialaisiin osallistujia oli kaikista Kotikartanon taloista. Kaikki ei aina ole mennyt kuin Strömsössä, ei lähellekään, mutta yhdessä on opeteltu ja opittu itsenäistä asumista: omista asioista huolehtimista, siivoamista, ajoissa heräämistä ja tunnille joutumista. Myös Susanna Kokko ja Jenna Junttila ovat korottaneet arvosanojaan ja nyt tuntuu luontevalta jatkaa lukioon. –?On syytä unelmoida, Risto Huhtakangas muistuttaa. KALAJOKILAAKSO Häh! Ehdota, mitä kysymme seuraavaksi. Lajeina olivat suksentyöntö ja hiirentappo. Ylivieskasta maailmalle lähtevät valkolakit uskovat mahdollisuuksiinsa. Tytöt ovat ottaneet lukuvuoden aikana ison loikan epävarmuudesta varmuuteen ja vastuuseen. Se on lukioiden menestymisen mittareista tärkein. Mukana oli runsaasti osallistujia. Se naurattaakin tyttöjä. Lukuvuoden aikana on selkiytynyt moni ajatus, myös jatkoopinnoista. Aika kiisi, ja nyt isä on nyt saanut jännittää yo-kirjoituksia ja elää tunteella mukana. 6 Maanantaina 1.6.2015 . Emme tee uutta opetussuunnitelmaa oman aikamme tarpeisiin. Mutta sitä ennen ”Katin tytöt” hummaavat pääkaupungissa. Itseluottamus on oleellista. Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Nuoruuden ylistys puskee lakkiaisjuhlassa läpi. Ylioppilasjuhla vahvistaa luottamusta nuoriin Ylivieskan uudet ylioppilaat kokemassa lakitustaan. Hän jatkaa syksyllä Raudaskylän lukiossa. Moni vuoden aikana oudosta tutuksi ja läheiseksi tullut kaveri on jatkamassa myös. –?Kun nuori opiskelija astuu huoneeseen, sinne astuu tulevaisuus, Luhtasela huomauttaa. Ylioppilaiden onnen Huhtakangas toteaa syntyneen näiden omalla työllä ja harjoittelulla. Tapahtumat ylittävät muistoissa sen, mitä arvosanoja saa. KUVA JANNE PELTONIEMI. Vanhempien puheen pitänyt Risto Huhtakangas kertoo, kuinka hän vain hetki sitten vei oman pienen tyttönsä koulutien alkuun. Koulutamme nyt niitä ikäluokkia, jotka kantavat vastuun yhteisöstämme 2050-luvulla. Uusien ylioppilaiden kiitospuheen pitänyt Elina Isokangas kertoo, että hänelle lukiosta jäävät mieleen yhdessä koetut hetket. –?Nuorissa on tulevaisuus. Mulla on ollut halu tehdä jotain tosissaan, että pääsee jatkoon, vakavoituu Rebekka Yrttiaho. 020 750 4600 toimitus@kalajokilaakso-lehti.fi Mikä asia kaipaa selvitystä, mitä pitää nostaa esille. Sen jälkeen haaveissa on maskeeraajan opinnot Helsingissä. Lukiosta mieleen jäävät yhdessä koetut hetket. On lukuvuoden neljänneksi viimeinen koulupäivä. Vanhemmilla on varhainen luopuminen lasten koulutehtäviin, niin edistyy maailma
Pallotaiturilla on kynäkin hallussa Jalkapallo on Elias Mattilan ykkösharrastus. KUVA HANNA PERKKIÖ Taikatuulen ihanasta eskarista jäi värikäs muisto Taikatuulen eskarilaiset itse valitsemissaan asuissa. Omien ikätovereiden keskuudessa yrittäjyyttä tunnetaan hänen mukaansa vaihtelevasti. KUVA SATU RANTALA Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ylivieskan yksityisessä Taikatuulen päiväkodissa kevään viimeisimpänä projektina on ollut valokuvausprojekti Ihana eskari. Ja pitäähän lukemiseen osata keskittyäkin ihan eri tavalla. Jokirannan yläkoululta hymypatsaat saivat 9A Marika Jylhä-Ollila, Samuel Autio, 9B Iiris Hannula, Tuomas Saari, 9C Lotta Niemelä, Mikko Kontio, 9D, Annukka Saulio, Viljami Hintsala, 9E Tanja Ketola, Elias Mattila, 9F Tiia Pudas, Risto Suni, 9G Ella Saarela, Anttu Syrjä, 9H Emma Heikkala, Eemeli Vuolaspuro, 9I Topi Kantola, 9K Aino Veteläinen, Tuomas Hanhikorpi, Jopo Suvi Brax, Eetu Jussila. Päätösvalta rahoituksesta on Leader-ryhmien hallituksissa tavallisilla ihmisillä, sillä he ovat kotiseutunsa parhaita asiantuntijoita. Hymypatsaat Ylivieskan koululaisille Hanna Perkkiö hanna.perkkio@kalajokilaakso.fi Palloilukentilläkin pärjännyt ylivieskalainen Elias Mattila, 15, kokeili tänä keväänä rahkeitaan kirjoituskilpailussa hyvällä menestyksellä. Hymypatsaat annetaan oppilaille tunnustuksena reilusta ja ystävällisestä toiminnasta koulussa. 7 KALAJOKILAAKSO . Teknologiaan ja luonnonsuojeluun liittyvät asiat ovat nyt ajankohtaisia. –?Ei nyt kuitenkaan ihan ensimmäisenä. –?Jokainen kuva kertokoon oman tarinan siitä lapselle, kuinka tärkeä ja ainutlaatuinen hän on omana itsenään. Sen sijaan nuorukaisen päivät täyttää jalkapalloilu. Jokirannan koulua käyvä nuorukainen osallistui 9.-luokkalaisten kirjoitussarjaan otsikolla ”Muutimme maailmaa”. Hän myöntää, että ikätovereiden joukossa yhä harvempi tarttuu kirjaan. Leader-ryhmien perustehtävänä on ruokkia paikallisten asukkaiden, yrittäjien ja yhdistysten kehittämisintoa. Ne sivuavat niin kvanttimekaniikkaa ja nanoteknologiaa kuin kestävää kehitystä ja luonnonsuojeluakin. Valtakunnallinen kilpailu on järjestetty vuodesta 1985. Koko prosessista jäi päällimmäiseksi positiivinen fi ilis. Kilpailun kantava teema oli yrittäjyys, joka Mattilalle on tullut tutuksi lähinnä koulun taloustiedon tunneilta. Maanantaina 1.6.2015 Teemaviikko Leader-viikko 1.–7.6. Siksi moni päätyy vapaa-aikana helpommin pelaamaan ja somettamaan. Rantalan mukaan valokuvia eskarivuodelta on kertynyt muksunkirjan kautta aikamoinen määrä talletettavaksi. Palkintoraadin mukaan “asiallinen, mutta silti lämpimästi fantasiaan perustuva teksti kertoo tulevaisuuden keksinnöistä ja yrityksestä, joka kestää ainakin neljän sukupolven yli.” Tarinassa eletään vuotta 2148, jolloin kertoja käy läpi isoisoisänsä perustaman yrityksen vaiheita. Eskarivuoteen mahtui sellainenkin valokuvausprojekti, jossa jokainen lapsi sai päivän ajan kuvata eskarissa itse mitä haluaa.. Jalkapalloa ja lukemista Mattila sanoo pitävänsä kirjoittamisesta, mutta sen kummempi harrastus se ei hänelle ole. –?Mielestäni yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten kuvien avulla olen halunnut tuoda vanhemmillekin näkyväksi, mitä lasten kanssa päivien aikana touhuilemme. –?Nuorille on olemassa paljon kiinnostavia kirjoja, mutta niitä ei ehkä osata tuoda esiin. –?Tämä oli vähän erilainen kilpailu, ja kun tehtävien joukosta löytyi sopiva aihe niin tuli osallistuttua, palkintosijastaan hieman yllättynyt Mattila kertoo. Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi. Leader-ryhmät kumppaneineen avaavat ovensa kesäkuun ensimmäisellä viikolla, jolloin on mahdollista tutustua Leader-työn tuloksiin sekä kylien toimintaan eri puolilla Suomea. Yritys Hyvä -kilpailussa palkittiin tänä vuonna myös ammatillisten oppilaitosten sarjassa Reisjärven kristillisen opiston opiskelija, pyhäntäläinen Ellen Tahkola. Asuja ideoitiin koko Taikatuulen päiväkodin keväisen sirkusteeman mukaisesti., esiopetuksen opettaja Satu Rantala kertoo. Saimme mukavan tavan päättää yhteisen eskarivuoden ja tämä muisto säilyy helposti kehyksissä pitkään. Mattila vastaanotti reilu viikko sitten seitsemännen palkinnon valtakunnallisessa koululaisten ja opiskelijoiden Yritys hyvä -kilpailussa. Oman ympäristönsä elinvoimaan voi vaikuttaa monella eri tavalla ja varmaa on, että jokainen voi tehdä jotain. –?Tykkään lukea fantasiakirjallisuutta ja tiedelehtiä, ja niistä sain ideoita tähänkin kirjoitukseen. Kuluneena keväänä hän oli mukana voittamassa YPA:lle B-poikien futsalin suomenmestaruutta. Mattila pelaa maalivahtina FC YPAn B-pojissa, ja harjoittelee myös miesten edustusjoukkueen mukana. Yhdeksäsluokkalaisen viimeisen kouluviikon ohjelmassa on ollut työelämään tutustumisjakso Rannan koululla. kannustaa toteuttamaan niin isoja kuin pieniäkin tekoja oman kotiseudun hyväksi. Urheilun vastapainoksi Mattila pitää lukemisesta. Yrittäjyyttäkin hän voisi kuvitella jossain vaiheessa kokeilevansa. Leader-viikko huipentuu lauantaina 6. Osa oli kameran edessä kuin kotonaan ja ideoivat vahvasti itse, missä ja miten haluavat kuvia otettavan. Kilpailun tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria yrittämään, ja sen järjestävät Kehittämiskeskus Opinkirjo ja Yksityisyrittäjäin säätiö yhteistyössä Äidinkielen opettajain liiton kanssa. Ihmisten kokoisia ideoita ihmisten hyväksi Leader-viikolla Hymypoikaja Hymytyttö -patsaat saivat Ylivieskassa Katajan koululta 6A Hilda Viitanen ja Roni Siitari, 6B Jemina Hietala ja Veeti Jokitalo, Kiviojalta Ronja Mattinen ja Juho Kitinoja, Niemelästä Niina Nevala ja Antti Linnala, Ojakylältä Miika Kukkonen ja Sofi a Lehtola, Päivärinnalta 6A Veera Tikkanen ja Viljami Saulio, 6B Janette Santapakka ja Hugo Hossa, Rahkolasta Vili Huhtakangas, Julius Tahvanainen, Kaisa Pylväs, Rannalta Eerika Ypyä ja Akseli Koutonen, Raudaskoskelta Emma Junno, Lauri Vuolteenaho ja Vähäkankaalta Jeeli Vähäkangas 5 lk., Lotta Takalo 6 lk. Syksyllä Mattila suuntaa lukioon, ja sen jälkeen yksi vaihtoehto voisi olla lääketieteen opiskelu. Valokuvauksia odotettiin innolla ja hiukan jännitettiinkin. Se on suunnattu peruskoulun 6.–9.-luokkalaisille ja toisen asteen opiskelijoille. Toisilla vapautuminen kesti useampien kameran räpsähdysten ajan, mutta loppujen lopuksi kaikki nauttivat tilanteesta omalla tavallaan. –?Sellainen kuva on yrittäjyydestä syntynyt, että se on riskialtista työtä, mutta sopii itsenäisille tyypeille. –?Kuvasin jokaisen eskarilaisen hänen valitsemassaan asussa. Alakoulujen hymypatsaat on hankkinut LC Ylivieska/Savisilta ry ja yläkoulujen hymypatsaan kaikki Ylivieskan Lions Clubit yhdessä. Leader-työ on tapa siirtää paikallisille ihmisille valtaa päättää oman ympäristönsä kehittämisestä. kesäkuuta Avoimet Kylät -tapahtumaan, jota vietetään sadoissa kylissä ympäri Suomea
Loton päävoitto pelattiin Vaasassa. Siunauksen toimitti kappalainen Tuomo Kälviä. Voittosumma on 50?424 euroa. Meidän leipälajimme on osuustoiminta ja sen arvot. Kierroksella 23 Lotossa on tarjolla 1,3 miljoonaa euroa. Aila Tellervo Autio siunattiin 29.5.2015 Koissuon hautausmaalla Alavieskassa. –?Epäilen, että Ylivieskan ja Kokkolan Osuuspankkien fuusiollekin on määräys tullut Helsingin suunnasta, aprikoi Keskitalo. Tuo ajatus piti sisällään myös viime kesästä tutuksi tulleet kesätyöt kotiseurakunnassani Merijärvellä. Helsingistä ei anneta Sieviin määräyksiä. Ylivieskaan meno viisas päätös Vuonna 1997 Sievin Osuuspankki liittyi osaksi POPpankkiryhmää, mutta Keskitalon mukaan tämä ei ole tarkoittanut määräysvallan menetystä. Eipä siis ole ihme, vaikka Sievin Osuuspankki jäi itsenäiseksi paikallispankiksi. Taas linnut laulujansa visertää kauniisti. Palvelu on osa tulosta Maaseudun juuret sopivat hyvin paikallispankkiirille, joka tietää ja tuntee asiakkaansa. Loton oikea rivi on 3, 5, 12, 17, 23, 29 ja 39 sekä lisänumerot 37 ja 38. 26:lla POP-pankilla tulee ensi vuonna tiiviimpi yhteenliittymä, mutta Keskitalon mukaan sen toimintaperiaate on demokraattinen. Toholammilla syntynyt, nuori yo-merkonomi aloitti kesäkuussa 1976 antolainaustoimihenkilönä, ja luottopäällikön tehtävän kautta hän eteni Sievin Osuuspankin toimitusjohtajaksi 1990. Täysosumarivi oli pelattu Vaasassa. KALAJOKILAAKSO Meidän kesken Onnittelemme Tänään: Teemu, Nikodemus Huomenna: Venla Hautauksia Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Useimmiten työt sujuvat mukavasti lintujen liverrystä kuunnellessa auringon paisteessa, mutta mahtuu sekaan toki Suomen kesän koleampiakin päiviä, jolloin useampi vaatekerta ja positiivinen mieli tekevät työnteosta huomattavasti rattoisampaa. Mielestäni palvelu on osa tulosta. Muistotilaisuus oli seurakuntakodilla. Myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi! Toivotan sinulle, hyvä lukija, aurinkoista ja onnellista kesää! Raisa Saukko kesätyöntekijä Kesää kirkonmäellä Tapulin juurelta Juhani Rintakumpu juhani.rintakumpu@kalajokilaakso.fi Tänään maanantaina eläkkeelle jäävä Sievin Osuuspankin toimitusjohtaja Tapani Keskitalo on tehnyt lähes 40 vuoden työuran saman työnantajan palveluksessa. Tämä niin tuttu suvivirsi soi kauniisti huhtikuun lopulla opiskelupaikkakuntani kirkossa keväisessä konsertissa. Siunauksen toimitti rovasti Veli Siljander. Jo toukokuussa päivät täyttyvät töistä, joissa oman käden jälki näkyy: on kukkien hoitoa, nurmikon leikkausta, siivousta ja monta muuta tehtävää. Jäljellä oli enää muutama viikko yliopistoopiskelua ja mielessäni siinsi jo ajatus kesästä kotipaikkakunnallani. Meillä ei ole kohtuuttomia voitontavoitteluja ja satsaamme palveluun. 1990-luvun pankkikriisin vuosilta Keskitalo muistaa, kuinka Sievin Osuuspankin piti viedä Helsinkiin tukirahaa noin 15 miljoonaa, vaikka oma tontti oli hoidettu hyvin. Ylivieskassa Sievin Osuuspankilla Tapani Keskitalo aloitti Sievin Osuuspankissa 39 vuotta sitten Paikallispankkiiri tuntee Kalevi Mikael Pehkonen siunattiin 29.5.2015 Heikkilän kappelissa Ylivieskassa. Kuusi ja lisänumero oikein -tuloksia löytyi tällä kierroksella 22 kuudesta lottorivistä. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon. Istuin ystävieni kanssa kirkon penkissä mieli keveänä ja onnellisena pian häämöttävästä lomasta. Uskon, että pienikin ajatuksenvaihto töiden ja arjen lomassa tekee hyvää niin minulle kuin sinulle. –?Pankkimaailman lisääntynyt byrokratia on ikävä piirre, sillä eri lähtökohdista ponnistavat paikallispankit ja kansainväliset liikepankit pannaan vaatimuksissa samalle viivalle. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Lauantai-Jokerin voittorivi on 1?7?8?9?5?5?1. Mielestäni yksi parhaista asioista kesätöissä on ihmisten kohtaaminen. Jotakin kuvastanee sekin, ettei Sievin Osuuspankissa ole juuri tunnettu luottotappioita. Sen sijaan voidaan olla vahvempia ulospäin. –?Paikallisosuuspankki on aidosti lähellä ihmistä. Olen kokenut, että kesätyössäni hautausmaalla saan elää kauneinta ja lämpimintä vuodenaikaamme lähellä luontoa ja ihmisiä. Muistotilaisuus oli seurakuntakoti Mariassa. Keskitalo on leppoisan oloinen mies, jota ei ole tarvinnut lähestyä lakki kourassa. Keskitalon ajan suuriin päätöksiin kuuluu konttorin perustaminen Ylivieskaan vuonna 2002. Monipuolinen työ puutarhanhoitoineen ja erilaisine töineen tuo kaivattua vastapainoa talven opiskeluaherrukselle. Alunperin hän haaveili jatkavansa kotitilallaan maanviljelijänä, mutta 14 lapsen sisarusparvessa velipoika jäi kotipaikkaan, ja Tapanikin sai osansa ylemmästä koulutuksesta. 8 Maanantaina 1.6.2015 . Pienet juttutuokiot ja töiden tekeminen muiden seurakunnan työntekijöiden kanssa piristävät mukavasti päivää ja vauhdittavat töiden sujumista. Työhön sisältöä tuotte myös te hautausmaalla vierailevat ihmiset, jotka käytte uskollisesti hoivaamassa kesäkukkia rakkaiden omaistenne haudalla tai rauhoittumassa kirkonmäen kiireettömässä tunnelmassa. Tietysti digitaaliset toiminnot ovat meilläkin vahvassa roolissa. Yhdessä pankin hallituksen kanssa Keskitalo on pystynyt tarvittaessa päättämään lainoitusasiatkin luottamuspohjalta, toisin kuin suuren maailman suurissa pankeissa. Tuplausnumeroksi arvottiin 4. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Lotossa tavoiteltiin 1,3 miljoonaa euroa ja täysosumia löytyi yksi. Tämä on korostunut vuoden 2008 pankkikriisin jälkeen. Jokerin täysosumia ei löytynyt
9 KALAJOKILAAKSO . Sievissä toimitusjohtajan huoneen seinälle tuli samalla kolmas hahmo, kun Jaakko Niemelän valokuva Keskitalosta ripustettiin aikaisempien johtajien Vilpas Kankaanpään ja Alho Junttilan muotokuvien rinnalle. Maxwell Maltz Jaakko Niemelä on ikuistanut Tapani Keskitalon valokuvaan, joka liittyi perjantaina aikaisempien johtajien Vilpas Kankaanpään ja Alho Junttilan seuraan. –?Minut valittiin myös kirkkoneuvostoon, vaikka en ollut seurakuntavaaleissa ehdolla. Ylivieskan suunnasta olemme saaneet uutta kasvua. syntyi prinsessa 26.5.2015. . Syntynyt 17.5.1951 Toholammilla. 8 vuotta! T. Tapani Keskitalon elämän keskeisiin arvoihin on kuulunut kristillinen usko. Keskitalon tekstejä on voinut lukea SLEY:n Sanansaattajasta ja myös kotiseutulehdestä. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. Vauvan mitat olivat 3?190 g ja 48,5 cm. Sievin Osuuspankin uutena toimitusjohtajana aloittaa Sievissä aikaisemmin konttorinjohtajana toiminut Kirsi Valtonen. Valmistumisensa jälkeen Lestijokilaakson kansanterveystyön kuntaliiton taloustoimistotyöntekijä 1975–76, Sievin Osuuspankissa 1976–2015 antolainaustoimihenkilö, luottopäällikkö ja toimitusjohtaja 1990 alkaen. Aapolle syntyi pikkusisko 24.5.2015, kun Katja Harhio ja Mikko Viitasalo Ylivieskasta saivat tytön. –?Ylivieskaan lähteminen on osoittautunut järkeväksi päätökseksi. Ylivieskan mummi. Outi ja Jukka Santavuorelle Sieviin. KUVA JUHANI RINTAKUMPU Tapani Keskitalo . Onnea Sydämelliset onnentoivotukset Jesse Marttilalle täyttäessäsi 9 vuotta 28.5 toivoopi kotiväki. Maanantaina 1.6.2015 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Vauvan paino oli 4?370 g ja pituus 51 cm. Meidät koetaan paikalliseksi kumppaniksi. Onnea toivottaa äiti, isä, Jani ja Riina. Hilda, Helmi, äiti ja isi. Vauvauutisia Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden perustutkinto, asiakaspalvelun ja myynnin koulutusohjelma: Mikael Haapakoski Ylivieska, Aleksi Olli Oulainen. Otso Halmekangas Kempeleessä täyttää 5 vuotta 3.6. Joona Kalliosaari täytti eilen 31.5 8 vuotta. Ef. äiti, isä, mummot, vaari ja pappa. Sinä iloinen rakkauspakkaus! Viljami Ojakankaalle onnittelurutistus eilisen 7-vuotispäivän johdosta! T. Lapsuuden kodissa hän kasvoi evankelisuuden ilmapiirissä, mutta Keskitalo korostaa henkilökohtaista uskoa ja suvaitsevaisuutta eri liikkeisiin. 1:3 Viisaan miete Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe. väkensä on viisi työntekijää ja Sievissä seitsemän. Vauvan mitat olivat 48,5 cm ja 3?235 g. Jää eläkkeelle tänään maanantaina. Molemmilel sylin täydeltä onnea ja suojelusenkeleitä! T. Koti säilyy ainakin näillä näkymin Sievin Villenjärven rannalla. Eläkepäivinään Tapani Keskitalo aikoo hoitaa lapsenlapsia, liikkua ja rempata Kivijärven mökkiään. äiti, isä, Senni,Arttu sekä mummut ja pappa. Kaija-Leena ja Tommi Kämäräinen Nivalasta saivat tytön 25.5.2015. 6 vuotta! Tulevaa eskarilaista onnittelee iskä, äiti, Miro ja Reko. Onnittelut kotiväeltä Teemu Nurkkalalle, joka täyttää 28.5. Perheeseen kuuluu Anja-vaimo, viisi lasta ja kahdeksan lastenlasta. . Tutkintoja. . Kata Knuutila täytti 29.5. Isot onnittelut Antonille, kun täytät 2 vuotta! T. Peruskoulutukseltaan yomerkonomi, minkä lisäksi useita pankkija taloussektorin jatkokoulutuksia. Pikkusisko Aava täytti 1 vuoden 29.5. . Vilpaksen ja Alhon kanssa seinälle Perjantaina työkaverit ja asiakkaat järjestivät Tapani Keskitalolle läksiäiset Sievissä ja Ylivieskassa. Valtterista tuli ylpeä isoveli
–?Kyllähän Ylivieskassakin voi kilpailut järjestää, mutta tuskin sinne kovin paljon osallistujia tulee. Emma Hämäläinen ui viimeistä kauttaan Rollo-ikäisissä ja nyt näyttää pahasti siltä, ettei meillä ole seuraavaan pariin vuoteen ainuttakaan Rollo-ikäistä uimaria, Ojakippola harmittelee. –?Koska ViesU:n vesiralli on pyörinyt viimeisinä vuosina hieman vajaateholla, ei kilparyhmiin ole tullut uusia uimareita. Nyt tilanne on parempi, kun Uimaliiton kouluttaja Ursula Haapanen kävi Ylivieskassa pitämässä koulutuksen, ViesU:n valmentaja Jani Ojakippola kertoo. Viimeisessä ryhmässä alkaa eri uintilajien tekniikkaharjoittelu. –?Vesiralli on pyörinyt koko ajan, mutta muutamana viime vuonna meillä oli sellainen ongelma, ettei koulutettuja vetäjiä ollut tarpeeksi. –?Omien kilpailujen järjestämistä ei ole kokonaan unohdettu, vaan jossakin välissä voisimme järjestää nuorimmille ikäluokille tarkoitetut pienet kilpailut, Ojakippola selvittää. Vieskan Uimareiden lisäksi edustettuna olivat naapuriseurat Nivalasta ja Haapajärveltä. ViesU on hieman muokannut oman vesirallinsa sääntöjä. Ylivieskassa järjestettyyn ohjaajakoulutukseen osallistui noin 20 henkilöä. KUVA JARNO HERRANEN Vieskan Uimareiden vesirallissa uinnin saloja opettelee noin 30 nuorta uimaria Vesiralli heräsi horroksesta Ohjeita jakava Tiia Pudas on kantanut päävastuun ViesU:n vesirallista. Ykkösryhmä näyttäytyi, koska muuten heitä ei kilpailumielessä tämän alueen altaissa näy. Vesiralliin ovat tervetulleita lapset, jotka osaavat uida syvässä altaassa 25 metriä. –?Viimeisen tasoryhmän uimareilla on jo kaikki uinnin perusteet hallussa. Tällä kaudella meidän vesirallissa on ollut kahdeksan eri ohjaajaa, Ojakippola selvittää. Vesirallin päätöstilaisuudessa altaassa vieraili myös Vieskan Uimareiden ykköskilparyhmä, jonka jäsenet näyttivät vesirallilaisille, millaista vauhtia ikäluokkansa huiput Suomessa painelevat. Vesirallin nuorimmasta päästä olevat Seela Kähkönen sekä Malla ja Nella Hämäläinen lähtövalmiina. Alaikäisenä Rollo-uinteihin ei voi osallistua. –?Nyt ohjaajia on joksikin aikaa. Viimeisenä etappina on kolmosryhmä eli Hait. Koska ryhmiä on useampi ja osallistujia on paljon, myös ohjaajia tarvitaan enemmän. Siinä pikkuhiljaa opetellaan liukumista, sukeltamista ja niin edelleen, Ojakippola havainnollistaa. Rollo-uinnit on tarkoitettu 10–12-vuotiaille tytöille ja 11–13-vuotiaille pojille. Omat kilpailut toistaiseksi jäissä Vesiralli on seuroille keino saada uusia uimareita kilpailutoimintaan. Vaikka seura ei vesiralliaan sen kummemmin markkinoinut, osallistui syksyllä käynnistyneelle uinnin monipuolisuuskurssille noin 30 lasta. Jani Ojakippola toivoo vesirallin tuovan uusia kilpauimareita.. Ojakippola toivoo, että edes osa nyt vesirallista mukana olevista jatkaisi uintiharrastustaan. KALAJOKILAAKSO Urheilu Jarno Herranen UINTI, YLIVIESKA Vieskan Uimareiden vesiralli sai muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen uutta virtaa. Nivalassa ratoja on kuusi, mutta sielläkään ei ole ajanottopaneeleita, vaan ne pitäisi vuokrata. Opettelua tasoryhmissä Suomen Uimaliiton vesiralli on pääsääntöisesti tarkoitettu 7–10-vuotiaille lapsille. Yhtenä vetäjänä toimiva Sami Hämäläinen kuitenkin uskoo, että parin vuoden päästä viesulaisia taas nähdään Rollo-uinneissa. 10 Maanantaina 1.6.2015 . Koska ratoja on vain viisi ja kisat pitäisi vetää läpi käsiajanotolla, ei se houkuttele uimareita kauempaa. Ykkösryhmän Heidi Kivioja näytti nuorille esimerkkiä. Kun ykkösryhmäläisten (Sammakot) taidot ja rohkeus ovat karttuneet riittävästi, edessä on siirtyminen kakkosryhmään eli Delfi ineihin. Kaikkein pienimmät ovat pienessä altaassa ja heidän osaltaan vesiralli alkaa erilaisilla leikeillä, joiden kautta totutellaan olemaan vedessä. –?Meillä vesiralli on osittain myös uimakoulu. ViesU:n vesirallin osallistujat ovat 5–12-vuotiaita ja heidät on jaettu kolmeen tasoryhmään. Kolmikko on kehittynyt vesirallin aikana niin paljon, että tytöt ovat päässeet harjoittelemaan isoon altaaseen
7 2 2 3 10– 13 7 FC Santa Claus 6 2 4 9– 14 6 JBK ................. 3.6. Nyt saldona on kaksi tappiota ja yksi tasapeli, kun liigaseura SJK:n farmijoukkue Kerho 07 piti pisteet Seinäjoella maalein 3–1. 11 KALAJOKILAAKSO . Vieraissa ei kulje /kalajokilaakso Kalajokilaakson ILTARASTIT LTARASTIT Radat A, B ja C sekä rastireitti Tiistaina 2.6. Alkutahdit jaksovoitolle löi Jani Pylkkä, jonka lyönti tuotti kunnarin ja yhden tavallisen. Toinen tämän alueen pesiskasvatti Lännen joukkueessa on Haapaveden Urheilijoiden kasvatti Heikki Savikoski, joka nykyään edustaa sarjakärki Kempeleen Kiriä. Toinen jakso päättyi 2–2, kun Tapio Mäkipää onnistui kahden palon tilanteessa kotiuttamaan Mikko Paunan. Tällä hetkellä Lippo on sarjassa toisena, kärkipaikkaa pitää naapuriseura Kempeleen Kiri. Haapajärvisten ykkösenä palkittiin Pylkkä ja kakkosena Majava. pelinjohtaja: Niko Korva Siilinjärven Pesis. 7 4 1 2 13– 9 13 TP-47 .............. Olli Kippola 2P 0/0/5, 9. Kotipeleissään FC YPA ei ole joutunut tappiota makustelemaan, vieraissa tahti on ollut toinen. Pylkän saldona kauden viidessä ensimmäisessä pelissä oli neljä tuotua juoksua. Miesten suomensarjan pohjoislohko Kannus ......... Jere Achren 2V 0/0/4, 10. Lähtö klo 17–19. Täysi kolmen pisteen voitto oli yhden palon päässä, mutta lopulta Pesä-Kiilat joutui tyytymään kahteen pisteeseen. Näin voisi summata FC YPA:n alkukauden Kakkosen pohjoislohkossa. Ajoa asteli purkamaan hyvässä lyöntivireessä oleva Vinkki, eikä kotiuttajajokeri epäonnistunut. Syöttötuomari: Mika Kääriäinen, Kouvola. Kempele .......6 6 45– 6 18 Oulu ..............6 4 1 1 45– 18 14 Tampere .......6 2 2 2 45– 31 10 Hamina .........6 2 2 2 35– 22 10 Imatra ...........6 2 2 2 26– 32 10 Ylivieska .......6 2 1 1 2 39– 32 9 Kuopio .......... Pelituomari: Olli Vilen, Kotka. Viiden ottelun saldona oli 32 kärkilyöntiä, ja tilastossa Moilasen edellä oli vain Oulun Lipon Ville-Pekka Jokinen. Moilanen ja Pylkkä arvo-otteluun Jarno Herranen 1–0 Haapajärvi–Pöytyä 8–1, 2–2 Miesten ykköspesis Haapajärven Pesä-Kiilat tienasi kauden avausvoittonsa miesten ykköspesiksessä. Joukkueenjohtaja/valitsija: Rauno Tuomainen, Siilinjärvi. Vinkki löi vieraat vielä juoksun päähän, mutta sen jälkeen Kuulan juoksuhanat menivät ensimmäisen jakson osalta kiinni. 5 1 1 3 18– 34 3 Lievestuore ..6 1 5 13– 48 2 Tulevat ottelut: 1.6. Teppo Ylikulju 0/0/0, 11. Kalajokilaakso PESÄPALLO, HAMINA Miesten ykköspesiksen Itä– Länsi pelataan perjantaina Haminassa. Kuula aloitti Haminassakin hyvin ja paineli Jani Moilasen ja Janne Vinkin lyönneillä kahden juoksun karkumatkalle. Suunnistajien kesken arvotaan iltarastipaita ja rastireittiläisten mitali.. 4 1 1 2 43– 35 5 Pattijoki ........ Antti Kiiskinen 3V 0/1/2, 8. Moilasen alkukausi kasvattajaseuransa paidassa on ollut onnistunut, sillä viiden kierroksen jälkeen Moilanen oli kärkilyöntitilaston kakkosena. Jani Pylkkä L 1+1/3/6, 4. 2. Ronkaalassa vieraillut Pöytyä kukistui jaksoin 1–0, mutta enemmänkin haapajärvisille olisi ollut tarjolla. Pesä-Kiilat piti avausvuoroparissa ensin Pöytyän nollilla ja iski heti tasoittavallaan. Miika Saari 2V 0/0/4, 10. Ylivieskan Kekajärvellä. Kakkospalkinnon pokkasi Vinkki, joka Haminassa onnistui kotiutuksissa kolmesti. Ylivieska–Oulu, Kempele–Haapajärvi, Lievestuore– Tampere. 7 4 2 1 17– 14 14 Kerho 07......... Kuula jäi pisteittä Vallikentällä Jani Moilasen hyvät otteet palkittiin kutsulla ykköspesiksen Itä–Länteen. 3 3 43– 18 9 Muhos .......... 3 2 1 41– 14 8 Kempele ....... Ottelun avausmaali nähtiin ensimmäisen jakson lopussa, kun Rasmus Karjalainen siirsi isännät johtoon 39. Joonas Rajala S 0/0/3, 7. pelinjohtaja: Sami Heikkinen, Manse PP, Tampere. Miika Keski-Petäjä L 0/1/4, 6. Pöytyä tuli tasoihin Arto Pasurin toimesta, mutta Pesä-Kiilat tarrasi jälleen kiinni täyteen pistepottiin, kun Patrik Wahlsten kotiutti Antti Kiiskisen neljännessä vuoroparissa. Lippo on suurin ennakkosuosikki runkosarjan voittajaksi ja sen tuoman Superpesispaikan lunastajaksi. KUVA JARNO HERRANEN Jarno Herranen 3–1 Kerho 07–FC YPA 1–0, 2–1 Jalkapallon Kakkonen Kotona kulkee, mutta vieraissa takkuaa. Koko kauden saldona on 13 lyötyä tikkiä ja ne oikeuttavat lyöjätilastossa neljänteen sijaan. Kärkilyöntejä Vaasan Mailan kasvatti on nakuttanut 20. Tero Kivelä 2K 3/0/6, 6. KPV–AC Kajaani, TP-47– Kerho 07, OPS–FC YPA. Maalien myötä Lindman nosti maalimääränsä kuuteen ja nousi jakamaan pohjoislohkon maalintekijätilaston kärkipaikkaa GBK:n Tom Melartin kanssa. Ville Majavan kunnarin jälkeen tilanne oli 5–1 ja Tero Kivelän lyöntivuoron jälkeen johtoasema oli jo kuuden juoksun mittainen. Sisäpelissä Pylkkä on Pesä-Kiilojen päävaihtajia. minuutilla. Kuulan parhaana Vallikentällä palkittiin sieppari Timo Hanhisalo, jonka saldona oli yksi tuotu ja yksi lyöty juoksu. Kummankin saldona oli kunnari ja yksi tavallinen sekä kolme tuotua juoksua. Haapajärven Pesä-Kiiloista Idän joukkueeseen valittiin Jani Pylkkä, jonka pelipaikka Moilasen tapaan löytyy takakentältä. 4 1 3 29– 44 3 Ii .................... FC YPA tuli tasoihin heti toisen puolikkaan alussa, kun ylivieskalaisten paras maalintekijä Miroslav Paunovic viimeisteli myös kauden viidennen osumansa. Miro Hautamäki 0/0/0, 12. Hamina–Ylivieska 1–0 (5–3, 2–2) Ylivieskan Kuulan lyödyt/tuodut/kärkilyönnit: 1. Janne Vinkki 3/0/3, 12. Topi Korhonen 3P 2/0/4, 5. Seurauksena oli kolmas palo ja toisen jakson päättyminen tasanumeroihin. Jani Moilanen 3K 1/1/4, 4. Kolmostilanteet kotijoukkue voitti 20–13 ja kärkilyönnit selvästi 46–26, mutta toisella jaksolla Pesä-Kiilat ei onnistunut kotiutuksissaan ensimmäisen jakson tahtiin. 7 3 4 7– 9 9 GBK ................ 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Pesäpallo Miesten ykköspesis Haapajärvi–Pöytyä 1–0 (8–1, 2–2) Haapajärven Pesä-Kiilojen lyödyt/tuodut/kärkilyönnit: 1. Sunnuntaina FC YPA pelasi kauden kolmannen vieraspelinsä, ja voittosarake näyttää edelleen pyöreää nollaa vieraspelien osalta. Timo Hanhisalo S 1/1/4, 8. Lopullisesti jakso ratkesi toisessa vuoroparissa, jossa isännät onnistuivat neljästi. Sekä 2–1 että 3–1 olivat Emil Lindmanin tekosia. Vastuuhenkilö Simo Jutila, Ylivieskan Kuula. Maanantaina 1.6.2015 Tulokset Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Kuula kuittasi toisen tasoittavalla, kun Timo Hanhisalo kotiutti Jani Moilasen. 3 1 2 19– 44 1 Reisjärvi ....... 3 1 2 20– 52 1 Jalkapallo Kakkonen, Pohjoinen TP–47–FC Kiisto 0–2, GBK–FC Santa Claus 4–1, AC Kajaani–JBK 1–1, OPS–KPV 3–3, Kerho 07–FC YPA 3–1. Teemu Huhtakangas 3P 0/0/3, 7. Avausjaksolla Pesä-Kiilat otti komennon heti kättelyssä. Vinkin illan kolmas kotiutti Partalan, ja kaiken lisäksi Huhtakangas ja Rautio täyttivät perässä takapesät. Pelinjohtaja: Juha-Matti Ranta, Kempeleen Kiri. Ulvila–Imatra, Kuopio–Hamina. Joukkueenjohtaja/valitsija: Petri Huhtala, Haapajärvi. Lisäjuoksuja kotijoukkue ei saanut, vaan Pöytyä kesti kaksi seuraavaa kotiutusyritystä. Lännen joukkue: Joonas Eirola Manse PP, Tampere, Ilkka Hirvonen Oulun Lippo Pesis, Hannu Huuskonen Oulun Lippo Pesis, Mika Ilkko Manse PP, Tampere, Ville-Pekka Jokinen Oulun Lippo Pesis, Matti Korhonen Oulun Lippo Pesis, Jyri Kyllönen Kempeleen Kiri, Jani Lassila Kempeleen Kiri, Jani Moilanen Ylivieskan Kuula, Rami Mäkinen Ulvilan Pesä-Veikot, Jarkko Paloniemi Manse PP, Tampere, Heikki Savikoski Kempeleen Kiri. Jakson päätösnumeroista vastasi Sampo Niemisen kotiuttanut Topi Korhonen. 7.6. Opastus kt 86 Ylivieskasta 1 km Oulaisten suuntaan. Sampo Nieminen 1V 0/3/4, 2. Maali oli Karjalaiselle kauden viides. Patrik Wahlsten 1/0/1, 11. Lännen joukkueen valitsijana toiminut haapajärvinen Petri Huhtala valitsi Ylivieskan Kuulasta mukaan koppari/vaihtaja Jani Moilasen. Myös toinen jakso alkoi haapajärvisten komennossa. FC YPA pääsee yrittämään vieraskurssinsa kääntämistä sunnuntaina, kun joukkue matkustaa Oulun Palloseuran vieraaksi Pohjois-Pohjanmaan derbyssä. 3 1 2 11– 30 2 Oulu .............. Tuomo Rautio 2K 0/0/5, 9. Joni Jokilehto 2P 0/0/3, 3. 2.6. 4 4 65– 19 12 Sotkamo ....... Neljännen aloittavalla Hamina onnistui toistamiseen, joten Kuula tarvitsi kaksi juoksua venyttääkseen ratkaisun supervuoroon. 6 2 2 2 9– 8 8 FC Kiisto ......... Lopulta Kuula sai tilanteen päälle, kun Teemu Huhtakangas ja Tuomo Rautio saattelivat Petri Partalan kolmospesälle. Ylivieskalaisten ilta kuitenkin synkkeni toisen jakson puolivälissä, kun SJK onnistui neljän minuutin välein kahdesti. Eino Järvelä 1V 0/0/2, 5. Asialla oli jälleen Kivelä, jonka lyönti saatteli kotipesään Majavan. 7 4 2 1 10– 4 14 KPV................. Neljännen tasoittava alkoi ylivieskalaisilta synkästi, sillä kärjestä tuli kaksi peräkkäistä paloa kakkospesälle. 7 3 4 12– 15 9 FC YPA ............ Viimeiseen kolmeen peliin Vinkki on latonut 12 juoksua. Ville Majava 3K 1+1/3/10, 3. JBK–GBK, FC Kiisto– FC Santa Claus. Hamina teki kahdessa seuraavassa sisävuorossaan yhteensä neljä juoksua, joten Kuula oli vaihteeksi takaa-ajajana. 7 4 1 2 14– 9 13 OPS ................. 2. Petri Partala 0/1/1. Uutta ajolähtöä asteli purkamaan Teppo Ylikulju, mutta illan neljäskään kotiutusyritys ei tuottanut ylivieskalaisten toivomaa tulosta. Hetkeä myöhemmin numerot olivat 3–0, kun Pylkkä sai juhlia tuplajuoksua Topi Korhosen lyönnin jälkeen. Idän joukkue: Jani Ahonen Haminan Palloilijat, Mikko Lahtinen Puijon Pesis, Ville Lantiainen Imatran Pallo-Veikot, Juuso Lattu Imatran Pallo-Veikot, Juha Leskinen Haminan Palloilijat, Aleksi Mäkelä Puijon Pesis, Kuopio, Otso Mäkelä Haminan Palloilijat, Jani Pylkkä Haapajärven Pesä-Kiilat, Saku Suurnäkki Haminan Palloilijat, Erno Tuomainen Siilinjärven Pesis, Tuisku Tuovinen Siilinjärven Pesis, Simo Vainikainen Puijon Pesis, Kuopio Pelinjohtaja: Jari Karjanlahti Puijon Pesis. 4 1 1 2 29– 41 3 Veteli ............ 5 1 2 2 30– 29 7 Ulvila ............6 1 1 4 23– 26 5 Haapajärvi ....6 1 2 3 27– 38 4 Pöytyä ..........6 1 5 24– 54 3 Siilinjärvi ...... 7 1 1 5 6– 12 4 Tulevat ottelut: 6.6. Aleksi Alanko 0/0/0. Siilinjärvi–Pöytyä. AC Kajaani ...... Tuomas Jämsä 3V 0/1/4, 2. Pesä-Kiilat pääsi testaamaan vieraiden ulkokenttää heti ensimmäisessä sisävuorossaan, mutta neljästä kotiutusyrityksestä vain yksi tuotti tulosta. 3 2 1 26– 29 4 Rovaniemi .... Ylivieskan Kuulan pelit jatkuvat keskiviikkona, jolloin joukkue saa Suvannolle vieraakseen Oulun Lipon. Toisella jaksolla Hamina meni johtoon. Moilanen on sarjan kärkikolmikossa myös kärkilyöntiprosenteissa mitattuna. Toinen jakso lipesi käsistä Pylkkä ja Majava löivät alkutahdit Pesä-Kiilojen kotivoitolle Jarno Herranen 1–0 Hamina–Ylivieska 5–3, 2–2 Miesten ykköspesis Ylivieskan Kuulan kahden ottelun voittoputki meni poikki Haminan Palloilijoiden vieraana
Kyseessä on Suomi-golfi n avoimien ovien viikko, sillä monella kentällä voi käydä kokeilemassa golfi a lajia jo pelaavan kaverin kanssa. lähtö, Toto76-7 Toto4-3 DUO-1, sh 1600 m Valiodivisioonakarsinta: 1) Hullumies/Seppo Sarkola 22,4a (1,87), 2) Köppinen 22,6a (4,44), 3) Krimori 22,6a (94,82), 4) Suikun Rilla 22,8a (222,62). Ravit Mikkeli, Toto76-ravit 1. Golf antaa liikunnan ja ulkoilun tuomaa hyötyä, mutta toki myös itse peli tuo omat hyötynsä. Pietikäisen mukaan golf soveltuu hyvin myös senioripelaajille. lähtö, Toto76-6 Toto4-2 TROIKKA-2, lv 1600 m Pronssidivisioonakarsinta: 1) Amaretto Scoop/Jyrki Tammimetsä 11,9a (4,56), 2) Regent Zet 12,0a (3,6), 3) Global Option 12,1a (10,06), 4) Osmo Cosmos 12,3a (6,6). Tiukimman vastuksen tarjosi kymmenyksen päähän jäänyt Jorma Särkinivan Wish Me Luck Ås. Toranda Cupin voitto irtosi 2?140 metrin ryhmässä ajalla 15,1a. 8. Kuva Jarno Herranen Seniorit kansallisen Golfviikon teemana Mielikuva vieläkin elitistinen Markku Pietikäisen muistuttaa, että golfi ssa saa liikkua siistissä ympäristössä ja nauttia raittiista ulkoilmasta. Viime vuonna Golfviikkoon osallistui 84 golfyhteisöä ja golfk entillä vieraili 61?500 ihmistä. Toto (11-7-6): 3,58 2,043,71-4,15 29,60. Haastavampien lyöntien onnistuminen ja oman tuloksen parantaminen ovat osasyitä, miksi Pietikäinen on viihtynyt golfk entillä 15 vuoden ajan. Kuten Pietikäinen sanoo, kilpaillaan golfi ssa oman kehittymisen kanssa. Troikka: 663,57. Hankkeen tavoitteena on viestiä golfi a vapautta ja elämänlaatua korostavana harrastuksena. Toto (7-2-3): 6,81 2,415,76-2,17 103,57. Haapakankaan tallin toinen edustaja Special Promise 14,9a ravasi ryhmässään kakkosrahat. Golfviikko järjestetään nyt kolmannen kerran. Golfviikko järjestetään kolmannen kerran. Golfi ssa tulee paljon kehon hallintaan ja koordinaatiokykyyn vaikuttavia liikkeitä, Pietikäinen selvittää. Myös Nivalassa NSG:n jäsenet voivat tuoda ystäviään tutustumiskierrokselle. Poissa: 4. Poissa: 4. Kyseessä on suomalaisen golfyhteisön yhteinen ponnistus golfi n tunnettavuuden ja kiinnostuksen lisäämiseksi. Näitä käsityksiä on varsinkin sellaisilla, jotka eivät ole käyneet golfi a kokeilemassa. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-3, lv 2100 m: 1) Ice Insanity/Hannu Torvinen 16,1a (4,4), 2) Deepa Duo 16,1a (23,5), 3) Ghost Boy 16,1a (3,19), 4) Lisa Marine 16,5a (6,96). Tämän vuoden Golfviikon teemana ovat yli 55-vuotiaat ja samalla lanseerataan Golfl iiton Golf 55+ -hanke. Toto4 pelivaihto 58?556,80 euroa, voitto-osuus 50,10 euroa. Jarno Herranen GOLF, NIVALA Kansallinen Golfviikko pyörähtää käyntiin tänään. Kenttä on ollut erinomaisessa kunnossa, ja pelaajia on käynyt mukavasti, Pietikäinen ynnää ensimmäisen kuukauden saldon. Toto4 voittoosuus: 33,00. Toto4 voitto-osuus: 50,10. . 4. Poissa: 11. Kalajoella ohjattua lajiin tutustumista järjestetään keskiviikosta perjantaihin rangella ja Par3-kentällä. Golfviikko näkyy myös Nivalan ja Kalajoen golfk entillä. Kilpailut ovat vain yksi osa golfh arrastusta. 9. Heistä noin 6?500 oli uusia lajiin tutustujia. huhtikuuta. Toto (5-2-1): 1,87 1,25-1,39-3,63 3,80. Poissa: 6, 11. lähtö, lv 2100 m Nuorten Sarja 2015: 1) Pasi Von Bentz/Antti Teivainen 16,7 (1,73), 2) Rowhill’s Boss 16,8 (9,35), 3) Doubledip 16,9 (15,94), 4) Royal Flash 17,1 x (10,4). Lisäksi monella kentällä voi mennä kokeilemaan pelaavan kaverin kanssa. –?Golfi ssa saa liikkua ulkona ja siistissä ympäristössä. Pelivaihto 710?224,59 euroa. –?55-vuotias ei missään nimessä ole liian vanha aloittamaan golfi a, sillä tasoitusjärjestelmän myötä jokainen voi pelata golfi a oman kehonsa antamilla rajoituksilla. 2. Ja mitä kilpailuun tulee, on jokaisen pelaajan kovin vastus pelaaja itse. Toto (11-5-9): 4,40 1,84-3,48-1,53 46,76. Troikka: 112,15. Golfl iitto ja paikalliset seurat ovat vuosia tehneet töitä karsiakseen mielikuvan, että golf on kallis eliittilaji. Toto (6-5-7): 1,73 1,26-1,73-2,35 7,10. Kyseessä on yksi Nivalan kentän Par5-väylistä. Special Firebird yllätysvuorossa. John Östmanin rohkea ajo ja prässi johtavan rinnalla tuotti tulosta 600 metriä ennen maalia. lähtö, Toto76-1, lv 2100 m Hopeadivisioonakarsinta: 1) Classic St Pat/Erkki-Pekka Mäkinen 13,4a (1,85), 2) Stoneisle Lilian 13,6a (7,57), 3) Vikens Pine 13,6a (48,11), 4) Green Pepper 13,9a (9,12). Troikka: 295,74. Kunhan liikkuvuus on kohtuullista ja haluaa kierroksen tehdä, niin antaa mennä vain, Pietikäinen rohkaisee. Toto (8-1-6): 1,58 1,25-1,73-1,45 8,39. Toto (12-5-9): 4,56 1,69-1,462,81 7,39. Voitostaan 28-kertoiminen yllätysvoittaja tienasi 35?000 kruunua. 10. lähtö, Toto76-5 Toto4-1, sh 2100 m Huipuvs. 11. . Kun kiertää pallon viemänä kierroksen, tulee käveltyjä kilometrejä kuin huomaamatta. –?Mielikuva golfi sta on kehittynyt parempaan, mutta edelleen riittää niitä, joiden mielestä golf on vain herrojen herkkua. Suomalaishevoset kaksoisvoittoon johdatti Mauri Jaaran Fore Candy 14,6a. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Golfviikko . Toto (10-6-12): 1,42 1,39-4,64-5,78 16,35. lähtö, Toto76-3, lv 2600 m Kyvyt Esiin -divisioonakarsinta: 1) Joe’s Pokerface/Hannu Torvinen 15,9a (1,42), 2) Ozzie Smith 16,4a (32,56), 3) Wizard Freedom 16,4a (39,57), 4) Donnie Brasco 16,5a (35,93). Toto (5-7-10): 1,85 1,241,67-6,13 6,65. lähtö, sh 2100 m Etelä-Savon Hevosenomistajat ry: 1) Särkän Kalle/Jani Ruotsalainen 27,5a x (1,58), 2) Vieheri 28,5a (11,8), 3) Ärsyke 28,6a (8,07), 4) Ryyppy 28,6a (21,61). Päivän Duo: 5-11, kerroin: 6,68. . . Viikkoa koordinoi Golfl iitto, mutta pääosassa ovat golfseurat ja seurojen aktiivit. Toto4 voitto-osuus: 25,60. Hyvät olosuhteet ovat näkyneet kentän kävijämäärissä. –?Viikko on hyvä keino tuoda lajia esille ja saada uusia kokeilijoita golfi n pariin. Sekä tietysti muuttaa ennakkokäsityksiä golfi sta, Pietikäinen miettii. Totuus on kuitenkin se, että golfi a harrastavat tavalliset ihmiset tavallisissa kamppeissa, NSG:n puheenjohtaja Markku Pietikäinen toteaa. Kilpailua oman kehityksen kanssa Tämän vuoden Golfviikon teemana ovat seniorit ja viikolla lanseerataan samanaikaisesti Golfl iiton Golf 55+ -hanke. lähtö, Toto76-4, lv 1600 m Kultadivisioonakarsinta: 1) Orlando/Jukka Torvinen 11,9a (7,87), 2) Kiikku’s Lordi 12,2a (3,19), 3) Asante 12,5a (12,44), 4) Carmel 12,6a (100,35). KALAJOKILAAKSO Urheilu Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Kun tuollaisia mielikuvia on, sitä ei vain hetkessä muuteta. 6. 12 Maanantaina 1.6.2015 . 3. Toto76 pelivaihto 316?746,29 euroa, voitto-osuus 169,90 euroa. Tulokset Jari Kangaskorte RAVIT, BODEN Mika Haapakankaan valmentama Special Firebird ravasi yllätysvoiton Bodenissa. Nivalan Seudun Golf on yksi seuroista, joka on ollut mukana jokaisena vuonna. Yleisöä: 1?130. Toto4 voitto-osuus: 5,90. . Olemme edellä tähän mennessä toiseksi parasta kevättämme, mutta hieman jäljessä kaikkien aikojen parasta aloitusta. –?Ensimmäinen raportti valmistui pari viikkoa sitten. 7. Poissa: 4, 8. Heli Helander lähetti pallon matkaan 6-väylän tiiauspaikalta. Alkukausi lähes ennätyksellisen hyvä Nivalassa kesäviheriöille päästiin tänä vuonna jo 24. Poissa: 7, 10. 5. Toto (7-5-3): 7,87 1,761,33-1,75 9,32. Haastajadivisioonakarsinta: 1) Veetuli/Matti Nisonen 25,2 (3,58), 2) Sasku 26,0 (18,31), 3) Rokin Maxi 26,1 (20,2), 4) Viksun Tyttö 25,4 (120,47). Nivalassa on avoimien ovien päivä keskiviikkona, jolloin on ohjattua tutustumista rangella, lähipelialueella sekä kenttätutustumista. . lähtö, lv 1600 m: 1) Global Ocean/Miika Tenhunen 12,4a (15,2), 2) Donna Hoist 12,8a (3,67), 3) Evelyn Index 12,9a (5,39), 4) Flower’s Windy 12,9a (63,53). lähtö, Toto76-2 TROIKKA-1, sh 1600 m Tähtidivisioonakarsinta: 1) Vektorin Maine/ Jukka-Pekka Kauhanen 21,9a (6,81), 2) Tejas* 21,9a (30,35), 3) Tuli-Ritari 22,0a (5,44), 4) Vinkan Hovi 22,6a (6,5). Toto (5-1-3): 15,20 3,57-1,85-1,87 46,02. Tänä vuonna tapahtumia järjestetään yli 70:llä kentällä
Kehityskuvatyön on tehnyt Sweco Oy. Siinä on esitetty tavoitteita asukasmäärän ja työpaikkojen suhteen. SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. Liitosselvitysten vuoksi tehtyä kehityskuvaa ei ole johdonmukaisesti viety käytäntöön, vaan on keskitytty valmistelemaan mahdollista liitosta resursseja ja virkoja yhdistämällä naapurikuntien kanssa. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Kestotilaus Kotimaassa 12 kk.....................................111,00 6 kk.......................................56,50 4 kk.......................................38,30 3 kk.......................................29,25 2 kk.......................................20,15 MÄÄRÄAIKAISTILAUS Kotimaassa ja pohjoismaissa kuukausittain 12 kk.....................................127,00 6 kk.......................................75,00 4 kk.......................................52,00 3 kk.......................................40,00 Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. Paikalla on myös nuorisovalmennuspäällikkö Kimmo Mattila. kirjastot ovat kiinni. Sen jälkeen kunnassa on käyty läpi kuntaliitosselvitysten vaihe. Liitosselvitysten lopputuloksena syksyllä 2014 kunnanvaltuusto teki kuitenkin päätöksen, että Alavieskan tavoitteena on säilyä itsenäisenä kuntana. Suurin osa kesätyöntekijöistä työllistyy asiakaspalvelutehtäviin. Valtuutettujen kanssa keskustellaan tärkeimmistä kehittämistoimista. Maanantain lehteen tulevat muistilistat perjantaina klo 13.00 mennessä. Sitten keskustellaan valtuutettujen kanssa. Pelaajat huoltajineen ja muut lajin harrastajat sekä yhteistyökumppanit Tervetuloa! • Jalkahoidot • Ensiapukoulutukset • Respecta Active Shop Maila Haaranen sairaanhoitaja, JAT, ETK TERVETULOA VERENLUOVUTUKSEEN , pe 5.6. Koska Alavieskassa aika ja energia on viime vuosina mennyt kuntaliitosselvitykseen, ei ole ollut resursseja tai tahtoa miettiä kunnan omia kehittämistavoitteita eikä näin ollen ole tehty kehittämistoimenpiteitäkään, Ikonen pohtii. NÄKÖISLEHTI 12 kk.......................................65,00 6 kk.......................................39,00 4 kk.......................................34,00 3 kk.......................................28,00 1 kk.......................................11,00 1 pvä.......................................2,00 PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (alv 24%) Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (alv 24%). Palaverissa kehitetään joukkueen toimintaa ja katsotaan kesän toimintaa. klo 13–17, Liikuntakeskus, Närhitie 2 , ti 30.6. klo 18.00. PÄÄKIRJASTON KESÄAUKIOLOAJAT 1.6. Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska puh./fax (08) 425 373, 050 359 4380 Can Am Lynx -huolto 050 5900 099 24h HINAUKSET p. Kirjastoauto Tarinatoukan kesäaikatauluja (voimassa 8.6.-16.8.15) saa kirjastoista. Sen edustajat käyvät läpi kehityskuvan keskeisen sisällön. 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. Maanantaina 1.6.2015 Ilmoituksia Kysy edullista ilmoitustilaa puh. KPO palkkaa seitsemänsataa kesätyöntekijää. klo 14–18, seurakuntatalo, Frosteruksenkatu 16 Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Juhannusaattona 19.6. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. Kesäksi on palkattu esimerkiksi myyjiä, tarjoilijoita, kokkeja ja liikennemyymälätyöntekijöitä. 13 KALAJOKILAAKSO . Vuoden 2014 lopussa KPO työllisti 1?716 kaupanja palvelualan ammattilaista. JAKELUHÄIRIÖT: Soita maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24t/vrk) Alansa ammattilaiset Muistilista Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi . Maksuton luovuttajainfo 0800 5801. Alavieskaan on laadittu maankäytön kehityskuva vuonna 2008, missä esitettiin kunnan tavoite vuoteen 2025 toimenpiteineen. Se on iltakoulu, jossa pohditaan itsenäisen kunnan kehittämistä. Mietitään, mihin panostetaan, ja mitä uusia ajatuksia ja ideoita on noussut esille. 020 750 4600 Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. huoltotöiden vuoksi. –?Se päätös antaa pohjan lähteä kehittämään Alavieskaa edelleen. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä klo 13.00 mennessä. /mediaopas LEVIKKI 7095 kpl LT2010 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä puh. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. Kahvitellaan ja paistellaan makkaraa. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on haettu keinoja. 31.8.2015: ma, ti, to, pe klo 12-19 ke klo 10-18, la kiinni. Pääkirjasto on kiinni kesä-, heinäja elokuun lauantait. Sähköisiä kesätyöhakemuksia tuli noin 3?000. 0800-alkuiseen maksuton. Kirjastoauto ei liikennöi 1.-7.6. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. YLIVIESKAN KUULA Koripallo: Kauden päätöstilaisuus Huhmarin rinnemajalla tiistaina 2.6. –?Visiona on luoda vetovoimainen asuinja elinympäristö, joka houkuttelee uusia asukkaita ja virittää alueen elinkeinotoimintaa. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 Telefax 020 750 4618 konttori ma-pe 8.00-16.00 ilmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Päivi Kajasmaa Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. 044 313 8518 Sailokoski Ky PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 Hiushoitola Sorella puh. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Osuuskauppa KPO on toimialueensa suurimpia työnantajia. 08 424205 050-3412920 Pikku-Pietari Ylivieska Virastokatu 7 Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Alavieskan kunnanvaltuusto pitää 8. Iltakoulussa Alavieskan kunnanjohtaja Olli Ikonen kertoo kunnan nykytilanteesta sekä tarpeesta lähteä kehittämään kuntaa. 422 162 tai 040 7732 759 SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO / VARAOSAT •POLKUPYÖRÄT •MOOTTORISAHAT •PUUTARHAKONEET Myynti Asennus Korjaus Myös osia Jussi Valli 044 323 0848 valli.jussi@kotinet.com www.kaihdintuote.. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. Alavieskan kunnanvaltuustolla tulevaisuusseminaari Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Tänä kesänä Osuuskauppa KPO työllistää yhteensä 740 kesätyöntekijää, joista Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelijoita on 397. FC YPA F-tytöt 07-08 Vanhempien palaveri tiistaina 9.6 harjoitusten aikana klo 17-18. kesäkuuta tulevaisuusseminaarin. henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. Kehittämisen yhtenä lähtökohtana voidaan pitää vuonna 2008 valmistunutta kehityskuvaa, jonka tavoitevuosi on siis 2025
Vuokrista ja osin voimaloiden tuotostakin saatavat tulot lisäävät arvion mukaan muutaman vuoden sisällä vuosittain seurakunnan kassaa 250?000–350?000 eurolla. pappiloista. Siksi jo 1990–luvulta alkaen on pyritty luopumaan sellaisista kiinteistöistä, joita seurakunta ei tarvitse toiminnassaan mm. Siellä voisi olla myös koirien trimmauspalvelu, jossa voidaan esim. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Niitä on saatu vuodesta 2010 alkaen ja jo tähän mennessä tuloja on tullut noin 350?000 euroa. Tarkasta taloudenpidosta kertoo sekin, että mittavat investoinnit reilun kahdenkymmenen vuoden aikana on tehty omalla rahalla (n. Jokaista alijäämäistä vuotta kuitenkin on joko edeltänyt tai seurannut ylijäämäinen tilinpäätös. Tulokseen pääseminen edellyttää tässäkin tapauksessa kepin lisäksi myös porkkanaa. Tällä hetkellä Kalajoen seurakunta on näistäkin lainoista vapaa seurakunta. Koirien omistajat voivat tavata uusia tuttavuuksia ja myös koirat oppivat tulemaan toimeen toisten koirien kanssa. 4 miljoonaa euroa) ilman vierasta pääomaa. Yhteiskuntasopimuksen liittäminen kiinteästi hallitusohjelmaan osoittaa, että se on keskeinen osa Sipilän hallituksen yrityksessä kääntää talous takaisin kasvuun. 14 Maanantaina 1.6.2015 . Lisäksi seurakunta saa vuokratuloja sekä tuulivoimaloista että Himangan alueella olevista kesämökkitonteista. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Sopimuksen kaatuminen olisi kova isku hallituksen tavoitteelle sekä työmarkkinajärjestöjen vaikutusmahdollisuuksille tulevaisuudessa. Ihmettelen sitä, että seurakunnalla ei ole ollut muuta kerrottavaa kuin kireä taloustilanne, säästöt, leikkaukset, lomautukset ja irtisanomiset. Se on onnistunut ja onnistuu edelleenkin vain siten, että työntekijät ja vapaaehtoiset vastuunkantajat ovat motivoituneita ja innostuneita tehtäväänsä ja että päättäjät päätöksillään pitävät huolen seurakunnan ilmapiirin säilymisestä kaikilla tasoilla hyvänä. Jokelan pappilan korjaus. Tällainen on tilanne, vaikka suunnitellut säästötoimet eivät vielä ole ehtineet juurikaan vaikuttamaan taloustilanteeseen. Koirahalli Ylivieskaan Kalajoki Ylivieskassa on herännyt kesään! Kuvaaja Sinikka Kujala. Hallin ulkopuolella voisi olla myös aidattu ulkoilutila, jossa koirat voivat leikkiä vapaasti. Kalajoen seurakunnalla on huomattava määrä kiinteistöjä, joita on tullut lisää jokaisen seurakuntaliitoksen yhteydessä. Tähän mennessä ei ole tehty kuin muutamana vuonna alijäämäinen tilinpäätös. Lisäksi niissä on annettu ymmärtää, että syy tilanteeseen on siinä, miten viime vuosina asioita on hoidettu. Lyhyellä aikavälillä taloustilannetta katsellessa tilanne näyttää varmaan kireältä ja vaikealta mutta silti paniikkinappulan painaminen, josta lomautukset ja irtisanomiset kertovat, vaikuttaa hyvin järeältä toimenpiteeltä. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Kun monet ovat tätä ihmetelleet, koen velvollisuudekseni kertoa, miten asioita on hoidettu Kalajoen seurakunnassa menneinä vuosina. Lainan määrä oli tuolloin 4 miljoonaa markkaa ja se maksettiin takaisin vuoteen 1998 mennessä, jonka jälkeen Kalajoen seurakunnalla ei ole ollut pitkäaikaista lainaa. Rauli Junttila emeritus kirkkoherra Kommentteja Kalajoen seurakunnan taloudelliseen tilanteeseen Talouden tasapainottamiseksi on päätöksiä tehtävä, mutta edellä kerrotun perusteella joutuu kysymään, onko Kalajoen seurakunnan rankat päätökset mitoitettu oikein.. Metsän myynneissä periaatteena on ollut, että metsän myynnillä rahoitetaan meneillään olevia investointeja. Onko riittävästi arvioitu kaikkia seurauksia, mitä säästöillä, lomautuksilla ja irtisanomisilla on seurakunnan kokonaistilanteeseen, toimintaan ja työntekijöiden työn määrään. Investointeihin on käytetty myös ne tulot, joita on saatu kiinteistöjen myynnistä. Edellinen suunnitelmakausi päättyi 2011, jolloin todettiin, että kuluneella kaudella puuston määrä oli kaksinkertaistunut. Saksitut Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Lisäystä puun myyntiin tuolloin tuli vielä tuulimyllyjen sijoituspaikkojen ja kulkuteiden alta hakatusta ja myydystä metsästä sekä Jokelan tarha-alueen lisäalueeksi myydystä palstasta, josta saatiin alueen myynnin lisäksi merkittävä metsän myyntitulo. Katso KJL 25.5. Se tarkoittaa sitä, että kun on suunniteltu seuraavan vuoden talousarviota, on se tehty maltillisesti siten, että arvioidut tulot riittävät kattamaan tiedossa olevat ja arvioidut menot. Lähetä viesti numeroon 173521 Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Provosoivasti voi tietenkin sanoa, että lainaa otettiin palkkojen maksuun. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Lukijan kuva Olen hämmentyneenä seurannut uutisointia Kalajoen seurakunnasta. Kiitos Tuokiotuvan apuvoimille Kotikartanon liikuntatapahtumassa. Siellä voisi esim. koiraihmiset Mielipide on kirjoitettu Ylivieskan Jokirannan koulun yhteiskuntaopin tunnilla. Toisaalta työmarkkinajärjestöille tarjotaan historiallista vaikuttamisen mahdollisuutta. Työmarkkinajärjestöt joutuvat totisen paikan eteen, koska niiden pitää sopia asioista kovan ulkoisen paineen alla. Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoitus Ylivieskaan pitäisi tulla koirahalli, koska koirilla ei ole paljon aktiviteettejä. Tämän takia metsän myyntituloja kertyi viime vuosina enemmän kuin tavallisesti mutta tulot olivat merkittävä apu investointeja rahoitettaessa. Tänä aikana on korjattu, saneerattu ja maalattu kolme kirkkoa, kolme seurakuntakotia, Jokelan pappila ja on otettu käyttöön kaksi hautausmaan lisäaluetta sekä tehty muut isommat korjaukset. Merkittävä tulonlähde seurakunnalle on puunmyynti ja metsää on lähes 2?000 hehtaaria. Siksi myynti on joinakin vuosina vähäistä, kuten 2000–luvun alkuvuosina ja runsaampaa, kuten 2010–luvulla, jolloin oli useita investointeja mm. harrastaa agilityä ja pitää kilpailuja sekä erilaisia koulutuksia. Nämä myynnit ovat, paitsi tuoneet varoja investointeihin, myös vähentäneet kiinteistömassan ylläpitokustannuksia. Talouden tasapainottamiseksi on päätöksiä tehtävä, mutta edellä kerrotun perusteella joutuu kysymään, onko Kalajoen seurakunnan rankat päätökset mitoitettu oikein ja onko niissä ajateltu muuta kuin vain taloudellisen tilanteen nopeaa tasapainottamista. Helppoa se ei ole nytkään, mutta olisi erittäin tärkeää, että sopimus syntyisi aidosti neuvottelemalla. On selvä, ettei kukaan halua ottaa syytä niskoilleen yhteisvaikutukseltaan kahden ja puolen miljardin euron arvoisen sopimuksen kaatamisesta. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Kyseessä on ollut laskuja, joita jollekin ajankohdalle on kertynyt useampia ja maksuvalmiuden varmistamiseksi on otettu lyhytaikaista lainaa, joka vuoden loppuun mennessä on maksettu takaisin. Ehkä tässä tilanteessa on tarpeellista katsella Kalajoen seurakunnan taloustilanteen kehitystä pitemmällä aikavälillä ja pohtia sellaisia maltillisia ratkaisuja, jotka tasapainottavat tilanteen, mutta säilyttävät seurakunnan keskeiset toiminnot ja työntekijöillä motivaation ja työn ilon sekä seurakuntalaisilla luottamuksen päättäjien haluun tehdä yhteiseksi hyväksi rakentavia ratkaisuja. Kalajoen seurakunnassa ei ole tehty tähän mennessä yhtään alijäämäistä talousarviota. Omainen Voisiko Ylivieskan kaupunki korjata jalankulkuteitä, koska siellä on paljon kuoppia, huono kulkea rollaattorin kanssa. Omaa pääomaa on riittänyt aina Jokelan pappilan palon jälkeiseen saneeraukseen asti, jolloin jouduttiin turvautumaan lyhytaikaiseen lainaan ja sen jälkeen vielä pari kertaa, viimeksi 2014 alussa. pestä, trimmata ja laittaa koiria näyttelykuntoon. Nimim. Tällaisella taloudenpidolla on luotu edellytyksiä seurakunnan päätehtävän toteuttamiselle kaikissa toimissa sanoin ja teoin. Viimeisten vuosikymmenten aikana myyntituloja näistä ja joistain pienistä metsäpalstojen myynnistä on kertynyt noin 550?000 euroa. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Aikaisemmat yritykset yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi eivät ole onnistuneet. Kun valitaan perspektiivi taitavasti, saadaan kuva,jossa tilaa on paljon enemmän kuin todellisuudessa. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Valehtelevat valokuvat. kuvat keskustasta. Jos työn ilo häviää ja luottamus katoaa, ei niitä ole helppoa saada takaisin. Suu on siis pantu säkkiä myöten. Pitempiaikaista lainaa Kalajoen seurakunta on tarvinnut viimeksi 1992, jolloin Kalajoen seurakuntakoti saneerattiin. Näistä ovat joutuneet vastaamaan edellisten sukupolvien päättäjät, siitä joutuu vastaamaan jokainen niin tämän hetken kuin tulevaisuuden päättäjä. Onko mietitty kokonaistilanteen valossa, mitkä ovat seurakunnan toiminnan tavoitteet, periaatteet ja arvomaailma, jotka ovat päätösten perusteena. Sanelupolitiikalla ja joustamattomuudella ratkaisua ei synny. Sitä on hoidettu ja myyty 10-vuotissuunnitelman mukaan. Ei ole ihme, että joillakin tahoilla hallitusohjelman kirjausta pidetään kiristyksenä
16.15 Faunin iltapäivä. 21.55 Suomi tänään. 21.35 Novosti Yle. 17.20 Rakenna minut: ALA Arkkitehdit ja isot eleet. 21.40 Urheiluradio. 01.00 Arkisto: Suomen kieli uudistuu. 21.03 Päivä tunnissa. 00.05 Yöradio. 07.12 Aamu. 07.02 Puheen Aamu. 11.30 Yle Uutiset Oulu. 10.05 Brysselin kone. 11.00 Yle Uutiset. 12.33 Päivä. 21.30 Politiikkaradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.32 Aamu. 23.00 Yle Uutiset. 05.00 Melkein hereillä. 20.06 Parasta aikaa. 18.50 Iltahartaus. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.03 Kaikki kotona. 07.45 Hartaita säveliä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Samuli Paulaharju: Sompio, osa 40. 11.00 Utelias äänimatkailija: Äänten maailmassa. 12.55 Suomi tänään. 20.03 Urheiluradio. 15.55 Yle News. 04.55 Yöradio. 12.30 Politiikkaradio. Keskiviikko 3.6. 15.00 Yle Uutiset. 08.30 Yle Uutiset Oulu. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro. 13.00 Klassista kahteen. 03.00 Arkisto: Yölinja. 12.33 Päivä. 15.35 Iltapäivä. 17.40 Syödään ensin! Poliittinen ruoka. 23.00 Yle Uutiset. 20.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 09.00 Yle Uutiset. Tiistai 2.6. 09.02 Ali Show. 03.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Edvard Griegin pianosävellyksiä. 11.00 Yle Uutiset. 09.30 Yle Uutiset Oulu. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 12.05 Puheen Päivä. 21.35 Novosti Yle. 06.31 YleX Aamu – Ile ja Saara. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.32 Aamu. 23.10 Yöklassinen. 13.00 Klassista kahteen. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 07.59 Hyvää huomenta. 14.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Arkisto: Miestenvuoro – vielä kerran. 18.55 Kaikki kotona. 17.00 Yle Uutiset. 11.03 Päivä. 20.03 Urheiluradio. 16.15 Urheiluradio. 01.02 Yöradio – Ysäritunti. 03.00 Arkisto: Suomimusaa maailmalle. 21.40 Urheiluradio. 10.03 Puheen Päivä. 09.05 Muistojen bulevardi. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Tiina Lundberg. 06.05 Hartaita säveliä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Asa. 07.12 Aamu. 03.54 Yöradio. 04.55 Yöradio. 10.00 Yle Uutiset. 21.45 Etnohetki. 05.00 Melkein hereillä. 18.03 Tommi Liimatta. 04.59 Yöradio. 15.30 Yle Uutiset Oulu. 08.12 Aamu. 23.03 Yöradio. 22.00 Encore. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti(0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 05.00 Melkein hereillä. 07.32 Aamu. 21.50 Merisää. 05.00 Arkisto: Sinkkuelämää Suomessa. 10.00 Yle Uutiset. 09.32 Aamu. Osa 9/20. 16.15 Faunin iltapäivä. 22.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 11.03 Puheen Päivä. 06.30 Yle Uutiset Oulu. 07.10 Aamusoitto. 07.30 Yle Uutiset Oulu. 20.00 Keskustelua Tampereen Sävelestä ja Sibeliuksesta. 06.56 Päivän mietelause. KESKIVIIKKO 3.6. 19.00 Puheen Ilta. 09.02 Ali Show. 21.50 Merisää. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 08.10 Ykkösaamu. 19.03 Urheiluradio. 20.05 Sää. 10.05 Kiveen hakatut: Sirkka Polkunen – ensimmäisenä olympialaudlla. 23.00 Arkisto: Ruokaperinteitä ja perinneruokia. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 16.33 Iltapäivä. 08.32 Aamu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.55 Pikkujuttu. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro. 22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. 15.30 Yle Uutiset Oulu. 06.15 Aamuhartaus. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Näistä Sibelius-levyistä en luovu: vieraana säveltäjä Einojuhani Rautavaara. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 09.10 Aamu. 13.02 Asa. 17.00 Yle Uutiset. 13.33 Päivä. 08.12 Aamu. 19.00 YleX Jatkot. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 04.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 10.50 Kuuluttajan vieras: YleX:n vastaava tuottaja Lauri Korolainen. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Samuli Paulaharju: Sompio, osa 41. 06.25 Aamusoitto. 18.50 Merisää. 08.30 Yle Uutiset Oulu. 11.33 Päivä. 11.33 Päivä. 18.00 Yle Uutiset. 03.02 Hajatusmusiikkia – Kai Ulmanen. 17.45 Tekijä: hoivamuusikko Pia-Maria Björkman. 09.30 Yle Uutiset Oulu. 11.03 Päivä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Yle Uutiset Oulu. 13.00 Yle Uutiset. 07.50 Aamuhartaus. 16.17 Iltapäivä. 06.25 Aamusoitto. 17.20 Iltapäivä. YLE X 06.30 Yle Uutiset. 14.03 Ajantasa. 20.06 Kaikki kotona. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti(0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut; (0700-392 111: 3,55 e/ min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 03:21 03:18 03:16 23:21 23:24 23:26 Maanantai 1.6. 14.03 Ajantasa. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.02 Puheen Aamu. 10.05 Roman Schatzin Maammekirja. 12.10 Julkinen sana. 07.32 Aamu. 09.00 Yle Uutiset. 12.05 Puheen Päivä. 13.30 Yle Uutiset Oulu. 06.05 Hartaita säveliä. 19.03 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 06.32 Aamu. 21.50 Merisää. 06.31 YleX Aamu – Ile ja Saara. 09.00 Yle Uutiset. RADIO PUHE 1 07.00 Yle Uutiset. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro. 06.15 Aamuhartaus. 12.12 Päivä. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 23.03 Yöradio – toiveiden yö. 21.00 Yle Uutiset. 07.45 Hartaita säveliä. 13.02 YleX Jälki-istunto – Viki ja Mäkkäri. 17.20 Kirja, joka muutti elämäni: Kirjailija Sirpa Kähkönen ja Peppi Pitkätossu. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. Keskiviikko 3.6. 07.50 Aamuhartaus. 08.10 Urheiluradio. 11.03 Etusivu. 18.03 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 06.30 Yle Uutiset Oulu. 14.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 22.05 Ajassa soi. 00.05 Yöradio – toiveiden yö. 11.30 Yle Uutiset Oulu. 08.10 Ykkösaamu. 07.10 Urheiluradio. 03.00 Arkisto: Alkoholipolitiikkaaja tutkimusta. 11.03 Päivä. 11.00 Yle Uutiset. 13.33 Päivä. 18.00 Musiikkikamari. 18.15 Viikon luontoääni: mustapyrstökuiri. 03.53 Yöradio. 10.00 Yle Uutiset. 07.45 Hartaita säveliä. 02.02 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 13.33 Päivä. 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. 17.20 Aristoteleen kantapää. 11.57 Päivän mietelause. 14.03 Ajantasa. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.55 Pikkujuttu. 12.55 Suomi tänään. 23.03 Yöradio. 18.55 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 16.15 Urheiluradio. 17.01 Ali Show. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 09.05 Muistojen bulevardi. 13.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 21.30 Politiikkaradio. 17.20 Iltapäivä. 00.00 Yöradio. 19.00 Puheen Ilta. 14.00 Yle Uutiset. 10.55 Pikkujuttu. 13.00 Yle Uutiset. 12.12 Päivä. 07.59 Hyvää huomenta. 17.30 Pyöreä pöytä. 22.00 Yle Uutiset. 11.00 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Kuinka pessimismi käänetään optimismiksi. 01.02 Yöradio – Kasaritunti. 08.10 Ykkösaamu. 13.02 YleX Jälki-istunto – Viki ja Mäkkäri. YLE X 06.30 Yle Uutiset. 11.00 Välilevyjä. 22.05 Kuusi kuvaa Kari Enqvistin elämästä. 07.59 Hyvää huomenta. 03.02 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. 10.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 14.03 Puheen Iltapäivä. 18.50 Iltahartaus. 13.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Yle Uutiset Oulu. 18.50 Merisää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.17 Iltapäivä. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 19.05 Parasta aikaa. 15.55 Yle News. 12.33 Päivä. 22.05 Café Tropical. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Hartaita säveliä. 16.17 Iltapäivä. Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 14.00 Yle Uutiset. 22.05 Tiina Lundberg. 21.03 Päivä tunnissa. 11.03 Etusivu. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.05 Kultakuume. 03.00 Yle Uutiset. 07.30 Yle Uutiset Oulu. 12.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. 03.53 Yöradio. 23.10 Yöklassinen. 18.00 Yle Uutiset. 10.03 Ajantasa. 09.05 Muistojen bulevardi. 15.00 Yle Uutiset. 23.00 Arkisto: Teemana näyttelijän työ. 12.12 Päivä. 16.15 Faunin iltapäivä. 17.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. Tiistai 2.6. 20.20 Tampereen Sävelen avajaiskonsertti jatkuu. 06.30 Yle Uutiset Oulu. 15.05 Kultakuume. 01.02 Yöradio – toiveiden yö. 12.10 Urheiluradio. 02.02 Yöradio. 18.00 Romano mirits. 21.35 Novosti Yle. 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 09.32 Aamu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.05 Puheen Päivä. 15.35 Iltapäivä. Samuli Paulaharju: Sompio, osa 42. 09.00 Yle Uutiset. 13.02 YleX Jälki-istunto – Viki ja Mäkkäri. 11.30 Yle Uutiset Oulu. 12.30 Yle Uutiset Oulu. 16.15 Urheiluradio. 22.00 Encore. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 21.03 Päivä tunnissa. 07.10 Aamusoitto. 19.03 Etnoilta: konsertti. 09.05 Urheiluradio. 00.00 Yöradio. 13.03 Päivä. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. Yle Uutiset ja sää. 21.30 Politiikkaradio. Maanantaina 1.6.2015 YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 1.6. 13.00 Klassista kahteen. 11.00 Yle Uutiset. 19.03 Urheiluradio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.20 Radioteatteri esittää. 21.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 21.55 Suomi tänään. 01.00 Arkisto: Television rooli ja vaikutus. 11.03 Etusivu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 06.56 Päivän mietelause. 14.00 Yle Uutiset. 11.33 Päivä. 12.30 Politiikkaradio. 07.10 Urheiluradio. 22.45 Rakenna minut: ALA Arkkitehdit ja isot eleet. 02.00 Yle Uutiset. 01.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO PUHE 1 07.00 Yle Uutiset. 21.03 Päivä tunnissa. 10.03 Puheen Päivä. 15.35 Iltapäivä. 21.40 Urheiluradio. 19.00 YleX Jatkot. 12.55 Suomi tänään. 10.03 Puheen Päivä. 18.30 Hartaita säveliä. 13.30 Yle Uutiset Oulu. 09.30 Yle Uutiset Oulu. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.00 Yle Uutiset. 17.01 Ali Show. 19.03 Radioteatterin valiouusinta: Frankenstein. 22.05 Jari Sarasvuo. 09.02 Ali Show. 03.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 19.05 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 22.00 Encore. 16.33 Iltapäivä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Puheen Iltapäivä. 18.03 Urheiluilta: Jalkapallokierros. 18.03 Olga Temonen. 07.02 Puheen Aamu. 09.32 Aamu. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 18.03 Parasta aikaa. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 14.00 Säveltäjämuotokuvia: Riikka Talvitie. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Tiedekesä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Radioteatteri esittää. 11.03 Puheen Päivä. 12.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 08.32 Aamu. Suomalainen syyllisyys. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 12.10 Lapsuus 100 vuotta sitten, osa 2/3: Kullervo. Sote ja media. YLE X 06.30 Yle Uutiset Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 19.05 Kaikki kotona. 15.00 Yle Uutiset. TIISTAI 2.6. 12.45 Merisää. 14.03 Puheen Iltapäivä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Yle Uutiset Oulu. 20.05 Sää. 02.00 Yle Uutiset. 20.06 Metsäradio. 18.00 Yle Uutiset. 08.32 Aamu. 18.00 Kolmannen maailman puheenvuoroja: Supistuvat valtiot ja taloudet. 18.00 Yle Uutiset. 06.32 Aamu. 00.05 Yöradio. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Iltapäivä. 06.31 YleX Aamu – Ile ja Saara. 22.05 Filmiryhmä. 11.57 Päivän mietelause. 07.10 Aamusoitto. 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. 03.02 Sekahaku – Kalevi Pollari. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 13.02 Jari Sarasvuo. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja: Supistuvat valtiot ja taloudet. 14.00 Yle Uutiset. 10.35 Musiikkikamari. 09.05 Urheiluradio. 13.30 Yle Uutiset Oulu. 11.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset. 07.50 Aamuhartaus. 05.00 Arkisto: Haiseeko urheilun henki?. 04.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 21.00 Yle Uutiset. 15.05 Kultakuume. 21.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 21.00 Yle Uutiset. 11.57 Päivän mietelause. RADIO PUHE 1 07.00 Yle Uutiset. 13 15 16 15 14 15 16 15 16 16 16 16 12 12 12 12 12 12 9 12 12 Tänään +8 10 13 12 14 16 13 18 11 18 13 18 14 9 12 12 11 9 ma Alavieska 14 Kalajoki 14 Haapajärvi 13 Nivala 13 Sievi 13 Ylivieska 13 ti 16 15 16 16 16 16 ke 12 12 12 12 12 12 to 11 11 11 11 11 11 Kylmintä eilen Ylivieska +4,6 Lämpimintä eilen Ylivieska +18,1 Kylmintä toissa yönä Ylivieska +7,9 +0,1 Kylmintä eilen Salla Naruska +20,6 Lämpimintä eilen Sodankylä +0,6 Kylmintä toissa yönä Joutseno Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 101,9 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz Yle puhe 101,9 Mhz Radio MAANANTAI 1.6. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 13.03 Päivä. 12.30 Politiikkaradio. Richard Straussin Kuolema ja kirkastus. 09.05 Urheiluradio. 15.05 Iltapäivä. 09.00 Yle Uutiset. 06.25 Aamusoitto. 00.00 Yöradio. 22.50 Arvassalo ry: Tiede tekee hyvää!. 08.30 Yle Uutiset Oulu. 08.12 Aamu. 13.00 Yle Uutiset. 09.10 Aamu. 17.01 Ali Show. 06.56 Päivän mietelause. 01.00 Arkisto: Suoraa puhetta seksuaalisuudesta. 21.03 Päivä tunnissa. 07.10 Urheiluradio. 21.03 Päivä tunnissa. 20.35 Haastateltavina RSO:n nuotistonhoitaja Riitta-Liisa Leinonen ja juhliva säveltäjä Aulis Sallinen. 17.00 Yle Uutiset. 15 KALAJOKILAAKSO . 08.10 Urheiluradio. 23.10 Yöklassinen. 09.10 Aamu. 19.03 Tampereen Sävel 2015: Avajaiskonsertti. 10.00 Yle Uutiset. 16.33 Iltapäivä. 15.05 Iltapäivä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 YleX Jatkot. 10.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. 02.00 Yle Uutiset. 15.30 Yle Uutiset Oulu. 16.30 Yle Uutiset Oulu. 13.03 Päivä. 05.00 Arkisto: Matti Nykänen, Toni Nieminen ja Janne Ahonen. 02.02 Yöradio. 18.00 Yle Uutiset. 21.55 Suomi tänään. 16.30 Yle Uutiset Oulu. 18.00 Yle Uutiset. 17.20 Suomi tänään. 08.10 Urheiluradio. 11.03 Puheen Päivä. 07.12 Aamu. 18.55 Parasta aikaa. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 04.02 Jake Nymanin Popradio. Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Radioteatteri esittää: Dianan lokikirja. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 18.30 Hartaita säveliä. 12.30 Yle Uutiset Oulu. 10.03 Ajantasa. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 18.20 Radioteatteri esittää. 20.05 Sää
Asunto Oy Ylivieskan Jokitanhua Kesäkuun edut KALAJOKILAAKSON KESTOTILAAJAN 2015 Kestotilaajan KALAJOKILAAKSO Leena Lukija 123456 15 Hyödynnä edut! Ryhdy kestotilaajaksi! Saat käyttöösi Etukortin tuomat edut ja aina edullisimman tilauksen. 112.000€. Camping Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtaja Hannu Isopahkala kertoo, että muutamaa grilliä muurataan vielä, mutta muuten leirintäalue on valmis kesäkauteen. Erillinen autotalli sekä talon yhteydessä autokatos. 535382 Ylivieska, Pakola okt 113/123 m2 Kullervonkatu 11. 044 580 5170 ONNELLISET ASUNTOKAUPAT OMAKOTITALOT Ylivieska, Koskipuhto okt 150 m2 Keskitalontie 5. Varaava takka/leivinuuni. Erittäin hyvät säilytystilat. 57 48 904 € 100 436 € 149 340 € 3h+k+s 1. Vapautuu tarvittaessa nopeasti. –?Viime ja tämän kesän investoinnit ovat parantaneet palveluverkon tasoa huomattavasti. Top Camping -leirintäkeskuksessa vietetään kauden avajaisia maanantaina. 3 € 50 YLIVIESKA www.urheilujalelu.. ei e-tod*. Tervetuloa ihastumaan ja ostamaan omaksi! Mh. Erillinen autotalli-/varastorakennus ja huvimaja. Kestotilaajan etukortilla saat kuukausittain vaihtuvia etuja ja elämyksiä. ilmanvaihto lämmön talteenotolla. Tästä kesästä alkaen jokaiselle vaunulle on oma sähkömittarinsa ja sähkö maksetaan kulutuksen mukaan. klo 16.00-16.30 Päivi Lehtelä 044 580 5170. Kaikkiaan leirintäkeskuksessa on 87 mökkiä, rantamökkiä ja merenrantahuoneistoa. oh,k,5mh,khh,ph/ wc,s,wc,2tk,et,katos. Mh. Es. –?Se on huomattava muutos mökkikantaan. 125.389 € Vh. (ovh. Lisäksi leirintäalueen yleisilmettä on kohennettu uusimalla opasteita ja infotauluja sekä maalaamalla huoltorakennuksia. 232.000 €. 020 750 4600 (ma-pe 8-16). D2007*. Pintoja uusittu viime vuosina. 044 038 5365 LAAKSOJEN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV Kauppakatu 11 YLIVIESKA Puh. Hyvin hoidettu koti hyvin hoidetussa yhtiössä. 010 258 7707. 529260 KERROSTALOT Ylivieska, Keskusta kt 60 m2 Vieskankatu 6 A. puh. Viime kesänä vessallisilla mökeillä oli kaksi ja puoli -kertainen myynti vessattomiin mökkeihin verrattuna. Erittäin siistikuntoinen paritalokoti Pakolan alueella. 534432 Ylivieska rt 63/74,5 m2 Kiviojantie 7-9 A. 010-puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,059 eur/min. Sekä keittiö että pesutilat remontoitu. Todella iso parveke. Pidä kortti mukana ja näytä se ostotapahtuman yhteydessä. 530913 Es. A*. Mh. Vapautuu omistajalta sopimuksen mukaan. Leirintäkeskus satsasi uusiin mökkeihin Hannu Isopahkala (vas.) ja Eero Nevalainen Kalajoen Top Camping -leirintäkeskuksesta kertovat uusien punaisten mökkien olevan vessallisia. Siisti, hyvin hoidettu piha-alue. Osoite: Savisilta 8. Varsinainen sesonki alkaa juhannukselta ja jatkuu aina elokuun loppuun, mikäli säät sallivat. Kekkilän kastelulannos 800 g Niemelänkyläntie 110 Ylivieska p. Muuta määräaikainen tilauksesi helposti kestoksi . kukkatalo@hiitolankukkatalo.. 8,70 €) 6,90 € Karoliina Jaakonaho karoliina.jaakonaho@kpk.fi Top Camping Kalajoki -leirintäkeskus on valmistautunut kesäkauteen rakentamalla tai peruskorjaamalla 30 mökkiä sekä rakentamalla yhden uuden huoltorakennuksen asiakkaiden käyttöön. 010 258 7707 Tarja Ylikauppila kiinteistönvälittäjä LKV p. Koulut lähellä. 535028 RIVIJA PARITALOT Ylivieska, Pakola paritalo 73/105 m2 Kanteleenkatu 9 A. 2009, minkä yhteydessä on tehty täydellinen keittiöremontti ja lisätty mm. Kannattaa käydä tutustumassa! Huoneisto on heti vapaa. Varaava takka, terassi, autokatos, varasto, valokuituliittymä. (alv 24%) Asuntolaina Osuuspankista Vakuutukset Pohjolasta Kiinteistövälitys OPKK:sta Keskittämällä ansaitset OP-bonuksia Jouko Järvelä toimitusjohtaja, LKV kaupanvahvistaja p. Hulppea huonekorkeus sekä parvi antavat asumiseen lisää väljyyttä. 69 81 969 € 121 581 € 203 550 € Autokatospaikka 6.900 € Esittelemme keskiviikkona 3.6. Mh. 3h,k,ph,s,wc,ak,var. Modernia ilmettä luovat korkeat vinot sisäkatot olohuone/eteinen alueella, mustat kivilattiat, pääosoin valkoiset seinät sekä mustat kalusteovet. 3mh,tupak,khh, ph,s,2wc. Avara, valoisa ja moderni koti puiston reunassa olevalla tontilla. Savarinväylä 6 Ylivieska p. Siistikuntoinen omakotitalo rauhallisella paikalla. Mh. A2007*. Kausipaikkaisille omat sähkömittarit Loppuviikosta leirintäalueelle oli saapunut jo satakunta kausipaikkaista suven viettäjää asuntovaunuilla ja -autoillaan. 69 66 789 € 121 581 € 188 370 € 3h+k+s 4. 2h,k,ph/wc,s,parvi. KUVA TIINA PALOLA Kalajoen Top Camping on valmiina sesonkiin. 139.000 €. Soita ja sovi esittely p. Vapaat huoneistot: tyyppi kerros neliöt myyntihinta lainaosuus velaton hinta 2h+k+s 1. Alueella on 48 vessallista mökkiä, joista neljätoista on täysin uusia kolmen hengen mökkejä. (08) 424 848 www.pihajapuutarha.. 16 Maanantaina 1.6.2015 . Jokitanhua sijaitsee lähellä keskustan palveluita. ti 2.6 klo 17.00-17.30 Päivi Lehtelä 044 580 5170. (alv 24%) Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,169 eur/min. E*. Huoneistolle kuuluu myös autokatos. 08-420 640 Virvelikelan ostajalle Mono. 3h,k, autokatos. ti 2.6. Palveluiden läheisyydessä sijaitseva siisti ja valoisa kerrostalon alimman kerroksen huoneisto, jossa keittiö ja olohuone ilman väliseinää, kaksi makuuhuonetta ja kylpyhuone wc:llä sekä sauna. Puistoon rajoittuvalla tontilla ihastuttava omakotitalo. Taloa on laajennettu v. 69 59 899 € 121 581 € 181 470 € 3h+k+s 2. Mökit on jo nyt vuokrattu visumpaan kuin viime vuonna, Isopahkala toteaa. 044 580 5171 Päivi Lehtelä kiinteistönvälittäjä LKV p. 3mh+oh+khh+phwc+ s+wc+et+vh+tk. 127.400 €. Talossa on kaukolämpö. Mh. klo 16.00 – 17.00. li siima puolattuna kaupan päälle -10% -10% Lahjatavaroista etukorttia näyttämällä www.hiitolankukkatalo.. C*. Sesonkiin on varauduttu uudistamalla online-varausjärjestelmä sekä nettisivut. Talo on 4-kerroksinen, asunnoissa on tilavat lasitetut parvekkeet, omat saunat, laadukkaat materiaalit ja hyvä varustetaso. Vuoden aikana investointeja on tehty noin 800?000 eurolla. 159.000€. KALAJOKILAAKSO Yhdessä hyvä tulee. Alakerta 63 m2 + parvi 11 m2.Valoisa koti joka avautuu upeaan jokiranta maisemaan. –?Viime vuonna meillä vietettiin noin 135?000 yöpymisvuorokautta, joista 90 prosenttia ajoittui juhannuksesta heinäkuun loppuun. 529838 Alavieska okt 114/130 m2 Sarparannantie 12. As Oy Jokitanhuassa on heti muuttovalmiita huoneistoja. Vaikka olemme säiden armoilla, kausi näyttää lupaavalta, Camping Hiekkasärkät Oy:n liiketoimintajohtaja Jarno Lankila kertoo. 207.000 €