Irtonumero 2€ SÄÄ +8 II Suomen II paras paikallislehti 2014. KUVA ANNE MATTILA Kalajokilaakson Iltarastikauden avauskilpailu keräsi Kalajoelle mukavasti nuoria suunnistajia. Useat kymmenet himokalastajat olivat päättäneet viettää toukokuun ensimmäisen samalla tavalla. Sivu 8 MAANANTAI 4. Niinpä moni Raution kalastuskunnan viikolla istuttama kirjolohi tirisi jo illalla paistinpannulla.Sivu 6 Pyyntikausi alkoi Rautiosta Arto Rahkolan mielestä Vääräjoki soveltuu istutettujen kalojen pyyntipaikaksi. 87 vsk/Nro 34 . Kalajokinen Arto Rahkola sanoo, että kalastuskauden aloitukseen on päästävä, olipa keli mikä hyvänsä. Sivu 5 Kesätapahtumia odotellen Tiina Koivuranta on aloittanut Kalajoen kaupungin uutena viestintäja markkinointikoordinaattorina. Vappuna hän virvelöi anoppilan rannassa 15-vuotiaan poikansa Santerin kanssa, vaikka navakka tuuli puhalsi pitkin Vääräjokea. Viisivuotias Aada Junnikkala oli yksi nuorimmista rastireitin kiertäneistä. kesäkuuta 2015. TOUKOKUUTA Perustettu 1927 . Sivu 12 Kalajoki kehittyy monenmoisella tavalla myös tulevana kesänä. Yksi uusista tulokkaista on seikkailupuisto, jossa kaikenkokoiset perheenjäsenet pääsevät mittelemään taitojaan luonnon keskellä. Sivu 7 Iltarastikausi on nyt avattu Seikkailuja Janne Luomaoja: Ensimmäisen pultin toisesta terässillasta voi irrottaa 15
Kannatuksen nostossa haaste Himankalainen Eero Kinare on pettynyt puolueensa vaalitulokseen. Hienoista lohtua tuo, että Katja Hänninen, jonka tukiryhmään kuului, uusi valtakirjansa eduskuntaan. Sekin pitää muistaa, että savupiipputeollisuus on häviämässä maasta, Väinö Hietala sanoo. Jatkossa asioita on yksinkertaistettava, sieviläinen Kari Honkala sanoo. Puheenjohtaja Paavo Arhinmäki. Koulutus on turvattava erityisesti biotalouteen tähtäävillä aloilla. Ay-kenttä on myös rapautunut kokoomuslaisten yrittäjyyttä markkinoivalla politiikalla. Tätä nuorillemme antamaa lupausta ei voi heittää roskiin hallitusneuvotteluiden myötä, vaatii Demarinuorten puheenjohtaja, kansanedustaja Joona Räsänen. Ylivuotinen uroshirvi kuoli onnettomuuspaikalle. Vaalitappion analysointi on vielä pahasti kesken Vasemmiston selkeytett Vasemmistopuolueiden kannatus on romahtanut Suomessa. Maanantai 4. Katja Hännistäkin harmittaa, että Soinin viesti meni purematta läpi. . –?Perussuomalaiset ovat tulleet populistisella ohjelmalla. Perussuomalaiset toivoo parannusta työllisyyteen Kalajokilaakso Demarinuoret vaatii, että seuraava hallitus sitoutuu jatkokehittämään nuorisotakuuta ja turvaa riittävät resurssit tähän työhön. Yhteensä 12 kansanedustajaa, joista Oulun vaalipiiristä raahelainen Katja Hänninen ja oululainen Hanna Sarkkinen. Kaikki eivät ymmärrä enää ayja työväenliikkeen saavutuksia. Vasemmistoliitto . –?Vihreys liittyy vahvasti tulevaisuuteen. . . –?Eihän meillä ole työtä, jota ulkomaalaiset voisivat edes viedä, hän huomauttaa. Alueen vasemmistoliittolaisten m Sanomamme ei mennyt perille. Puolue menetti eduskuntavaaleissa kaksi kansanedustajapaikkaa, joista toinen Oulun vaalipiiristä. Näiden kahden ryhmän ajatukset eivät aina kohtaa. Kinaren mielestä puolueen kannatuksen nostaminen nykyisestä on haasteellista. Hänen mielestään velkaelvytyksestä puhumisen sijaan olisi pitänyt puhua työstä ja toimeentulosta, jaksamisesta ja palveluista eli ihmisten arjesta. Se ei puhutellut ketään, hän sanoo. Vasemmisto liputti kansanvälisen yhteistyön ja tänne tulevien ihmisten oikeuksien puolesta eli siitä, ettei halpatyövoima söisi työpaikkojamme ja leipäämme, hän sanoo. –?Me olemme vain unohtaneet nostaa punaisia arvoja. Menetystä perustellaan muun muassa sillä, että kaksi paljon ääniä kerännyttä poliitikkoa, oululainen Martti Korhonen ja sotkamolainen Merja Kyllönen, jäivät pois eduskunnasta. –?Toisaalta puna-vihreän linjan nousu tuo kaupunkilaisia, nuoria ja raikkautta puolueeseen. Perussuomalaiset ja ”nukkuvien puolue” söivät myös vasemmistoliiton kannatusta. Itse hän on yrittäjä. Moni heistä on kuullut varsinkin vanhempien ihmisten suusta, että vasemmistossa on nykyisin liikaa vihreyttä. Jokaiselle nuorelle on tarjottava työ-, opiskelutai harjoittelupaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. –?Sanomamme ei mennyt perille. Eero Kinare muistuttaa, että vasemmistoliitosta löytyy aatepohjaa ja ideologiaa monenlaisille ihmisille. Katja Hännisen mielestä puolueessa on ollut aina puna-vihreyttä. Jako noudattelee osittain myös sukupolvia. Seuraava puoluekokous järjestetään vuoden kuluttua, jolloin päätetään muun muassa puheenjohtajavalinnasta.. Tunnelma vaalikentällä oli hyvä, mutta jostain syystä se ei näkynyt tuloksessamme, hän sanoo. Nuorten maakunta tarvitsee piirin mukaan myös koulutuspaikkoja perinteisilleja tulevaisuuden aloille. Pohjoisen peruselinkeinot ja perinteiset teolliset työpaikat on turvattava, toteaa vaalipiirin toiseksi suurin puolue. Merja Kyllönen on Euroopan parlamentin jäsen. toukokuuta 2015 . –?Tilastojen valossa jo kolmen kuukauden työttömyysjakso jättää pysyvän jäljen nuoren ihmisen elämään. Siihen meillä ei ole varaa. . Demarinuorten puheenjohtaja, kansanedustaja Joona Räsänen toi vaatimuksen ilmi vappupuheessaan Lohjan torilla. Asia oli oikea, mutta retoriikka väärä. Perussuomalaiset haluavat kiirehtiä olennaisia elinkeinoelämän lupamenettelyjä ja Mustavaaran kaivoksen avaamista Taivalkoskella. Ihmiset haluavat työtä ja se meidän pitää muistaa koko ajan, hän sanoo. Olemme joutuneet puolustusasemiin, emmekä pysty itse asettamaan isoja tavoitteita, Hietala sanoo. Soinin vei ääniä työväestöstä Pitkän linjan vasemmistopoliitikot kalajokinen Väinö Hietala ja ylivieskalainen Aimo Törmälehto sanovat suoraan, että Soini vei työväestön äänet vasemmistoliitolta. Demarinuoret vaativat jatkoa nuorisotakuulle Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Karvaassa vaalitappiossa on sulattelua tämän alueen vasemmistoliittolaisille. Samaa mieltä on myös raahelainen kansanedustaja Katja Hänninen. Syiden analysointi ja selvittäminen ovat pahasti kesken. Mies kuoli hirvikolarissa Siikajoella Kalajokilaakso Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri sanoo kevätkokouksen jälkeisessä julkilausumassaan, että tulevalta hallitukselta on lupa odottaa sellaisia Pohjois-Suomea koskevia päätöksiä, joilla parannetaan työllistämisen edellytyksiä. –?Mutta ne, joiden pitäisi ottaa selvää, eivät edes tule vaalitilaisuuksiin. Matkustajana ollut nainen kuljetettiin Ouluun sairaalaan tarkastettavaksi. Se puree myös työväestöön. Siksi meidän pitää olla vaikuttamassa myös ympäristöja energiaratkaisuihin, pohtii Kari Honkala. Raha ratkaisee, hän sanoo ja toivoo, että ihmiset ottaisivat oikeasti selvää puolueiden tavoitteista ja ajamista asioista. –?Koska puolue on keskikokoinen ei se saa valtakunnallisesti sanomaansa läpi. kalajokilaakso 2 Tässä ja nyt Kalajokilaakso Perjantai-iltana klo 22 aikoihin sattui Siikajoella Ouluntiellä hirvikolari, jossa menehtyi pakettiautoa kuljettanut paikkakuntalainen mies. . Törmälehdon mielestä Soini onnistui ulkomaalaispoliittisella viestillä kaappaamaan vasemmiston kannattajia. Aimo Törmälehto on huolissaan nuorison juurettomuudesta. Perinteisen työväestön rinnalle kannattajajoukkoon on noussut punavihreä kaupunkilaisälymystö. –?Kahden paikan tappio oli yllätys tilanteessa, jossa gallupit ennustivat meille 2–3 paikan lisäystä. Punaisuus unohtunut Vasemmistoliitto elää parhaillaan murrosta. –?Soinin viesti oli se, että ulkomaalaiset vievät meidän työt ja syövät leivän. Puolueessa on sisäistä jakoa perinteiseen työväestöön ja puna-vihreään kaupunkilaisälymystöön. Puolue syntyi 25 vuotta sitten huhtikuussa Suomen Kansan Demokraattisen Liiton ja Suomen Kommunistisen Puolueen pohjalle. Hyväkuntoinen tiestö on osa talouden tuottavuutta ja biomassojen kuljetuskustannukset ovat osa kilpailukykyä. –?Nuoret eivät ajattele jatkuvuutta, hän harmittelee. . –?Vaaliohjelma oli huono. Vasemmistoliiton kannattajista moni myös nukkui nämä vaalit, hän jatkaa. Asia oli oikea, mutta retoriikka väärä. Alueen vasemmistoliittolaiset tunnistavat jaon.
päivänä myrskypuuskia havaittiin maan eteläisimmässä ja läntisimmässä osassa. Pätkä-, silppu, vuokraja 0-tuntisopimuslaiset ovat jo pitkään tienneet, mitä kohtuus merkitsee, hän viittasi tulevan pääministerin Juha Sipilän valtiopäivien avajaisissa pitämään puheeseen, jossa tämä vaati kohtuutta, yhteiskuntasopimusta ja yhteistä vastuunkantoa isänmaan hyväksi. Kuukauden korkein lämpötila, 17,1, mitattiin Kauhavalla 12. 23. Kuurin päätymisen jälkeen on odotettava kaksi viikkoa ennen luovutusta. päivänä ja alin lämpötila,-15,5, Kittilässä samana päivänä. Osassa Lappia kuukausi oli jopa harvinaisen leuto. Suosittelenkin ottamaan yhteyttä maksuttomaan luovuttajainfoomme, jos mielessä on kysymyksiä lääkkeiden vaikutuksesta soveltuvuuteen luovuttaa verta. KUVA ANNE MATTILA Kansanedustaja Katja Hänninen sai valinnastaan onnittelukortin, jossa oli vajaan vuoden ikäisen Pauli Yli-Parkaksen käden kuva. Hänninen vaatii veronkiertoa ja harmaata taloutta kuriin tävä sanomaansa mielestä sanomaa on selkeytettävä jatkossa. Maanantai 4. Huhtikuussa oli tavanomaista lauhempaa Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Säännöllinen lääkitys on harvoin este verenluovutukseen. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna koko maassa oli tavanomaista lämpimämpää. Ahvenanmaalla sekä osassa Lappia sademäärä jäi alle 20 millimetrin. 020 750 4600 n /Kalajokilaakso Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Huhtikuu oli verrattuna pitkäaikaiseen keskiarvoon koko maassa tavanomaista lämpimämpi. päivänä, jolloin maaalueilla havaittiin yleisesti myrskypuuskia. Terminen kevät eteni huhtikuussa Pohjois-Lappiin saakka, jossa se alkoi vajaan kuukauden tavanomaista aikaisemmin. Antibioottikuurin aikana ei voi luovuttaa verta. Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla jut 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 O juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 02 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla jut 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 O juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 02 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla jut 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 O juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 02 puh. –?Samoin pienyrittäjät ja itsensätyöllistäjät kantavat yhteiskuntavastuuta 24/7 ilman riittävää turvaa sairauden, vanhemmuuden tai työttömyyden kohdatessa, hän jatkoi. Ilmatieteen laitoksen mukaan huhtikuun keskilämpötila vaihteli eteläisimmän Suomen noin +5 asteesta Itäja Pohjois-Lapin nollan vaiheilla oleviin lukemiin. Kevät saa allergiaoireet puhkeamaan, mutta lievä allerginen nuha tai silmäoireet ja niihin käytetty paikallishoito tai antihistamiinilääkitys eivät estä verenluovutusta. –?Jos muodostuu porvarihallitus, on edessämme kiirastuli, jossa puolustettavana on tavallisen työssäkäyvän, pienyrittäjän, työttömän, eläkeläisen, opiskelijan ja vanhuksen oikeudet ja toimeentulo, hän sanoi puhuessaan Kalajoella järjestetyssä työväen vappujuhlassa. Hännisen mielestä työelämä on muuttunut entistä haasteellisemmaksi. Vain siten voimme turvata rehellisten yrittäjien toimintaedellytykset ja tavallisten ihmisten palvelut, hän vaati. Hännisen mielestä yhteiskuntavastuuta tai kohtuutta eivät ole noudattaneet kansainväliset pörssiyritykset, jotka kierrättävät voittonsa veroparatiisien kautta ja jättävät maksamatta verot Suomeen. Kuukauden sademäärä kohosi maan eteläja keskiosassa paikoin yli 50 millimetrin. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i uutishaa vi Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaaksofi Olemme myös facebookissa Twitter Soita juttuvinkki puh. Etelä-Pohjanmaalla sekä maan itäosassa sademäärä oli harvinaisen suuri. toukokuuta 2015 3 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. –?Moni aiemmin lääkkeiden vuoksi verenluovutusesteen saanut voi nykyisten säädösten mukaan palata luovuttamaan. Useimmat lääkkeet eivät estä verenluovutusta Valtakirjansa uusinut kansanedustaja Katja Hänninen (vas.) uskoo, että seuraavat neljä vuotta ovat vaikeita, olipa hallituspohja millainen tahansa. Lääkitykseen liittyvät luovuttajakriteerit ovat lieventyneet viime vuosina merkittävästi, kertoo verenluovutuksen lääkäri Johanna Castrén. Voimakkaimmat tuulet sattuivat 8. Juttuidea SOITA. –?Eikä kohtuutta noudata ne yhtiöt, joiden hallituksessa olevat jäsenet kehtaavat nostaa palkkioitaan ja bonuksiaan samaan aikaan, kun yritys irtisanoo tai lomauttaa työntekijöitään, hän totesi ja sanoi, että veronkierto ja harmaatalous imevät yhteiskunnan kuiviin. Kuva Kalajoen Teatteritalolla pidetystä työväen vappujuhlasta. Suurin osa infektioista, joihin tarvitaan antibioottikuuri suun kautta otettuna aiheuttavat väliaikaisen verenluovutusesteen. Diabeteslääkkeistäkin nykyisin vain insuliinit estävät verenluovutuksen. päivänä Puolangan Paljakalla. Esimerkiksi verenpainelääkkeet, kolesterolilääkkeet, allergiaja astmalääkkeet, eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua hillitsevät lääkkeet, masennuslääkkeet, tulehduskipulääkkeet ja unilääkkeet eivät lääkkeinä estä luovutusta. Sade tuli pohjoisempana suurelta osin lumena, ja Kainuussa uutta lunta kertyi vuorokaudessa monin paikoin yli 20 senttiä, mikä on tähän aikaan vuodesta poikkeuksellista. Eniten lunta, 91 senttiä, oli 30. Terminen kasvukausi alkoi maan eteläosassa ja Etelä-Pohjanmaalla kahdeksannen päivän tienoilla, mikä on 2–3 viikkoa tavanomaista aikaisemmin. –?Tarvitaan lakeja turvaamaan epätyypillisissä työsuhteessa olevien oikeuksia. –?Tärkein rakenneuudistus on laittaa kansainvälinen veronkierto ja harmaa talous kuriin. Kuukauden lopussa liikkui voimakas matalapaine maamme yli pohjoiskoilliseen aiheuttaen runsaita sateita varsinkin maan eteläja itäosassa. 020 750 4600 toimitus@kalajokilaakso.. KALAJOKILAAKSO . Vain harvat lääkkeet ovat sinällään esteitä verenluovutukselle
Tilaisuudessa annettiin viesti siitä, että nuoria arvostetaan. Kukaan tuskin lähtee liikenteeseen sillä mielin, että haluaisi vahingoittaa itseään tai muita. Lokit, varikset ja korpit vievät ne makeisiin suihinsa. Nyt koppi on heitetty nuorille. Luonnon helmassa aika menettää merkityksensä. Vieläkin tuntuu ahdistavalle se odotus ja jännitys, miten pieni lapsi kestää raskaat hoidot ja onko niistä toivottua apua. Jos törmää ollenkaan. Niin käy joka vuosi. 4.5.2015 Liisa Ängeslevä Vappunenä Luonto Ruotsin Lapissa on erilaista kuin meillä. Muuttolintuja oli jo tullut, vaikka hanget olivat vielä korkeat ja järvet paksussa jäässä. Muistan sen hetken, kun lääkärin ilme meni vakavaksi. Hetkikin nettiyhteyksien ulottumattomissa on tuskaa. Luonnon helmassa aika menettää merkityksensä. Sitäpaitsi sovussa on paljon parempi elää kuin jatkuvan kyttäyksen ja moittimisen kohteena. Se on tietysti hyvä asia, että mopoilijat osaavat käsitellä liikennevälinettään mahdollisimman hyvin. Moni ihmettelee, miten joku voi viihtyä hiljaisuudessa. Neljä mopoa keulimassa rinnakkain kaupungin keskustassa ajoradalla ei ole kaikkein paras tapa liikkua paikasta toiseen. perunoissa jo juuret...kohta maahan... Nuotiopaikoille oli jätetty juomatölkkejä ja muoviroskia. Vastuullinen liikennekäyttäytyminen on jokaisen etu. Näin huokasi kaveri, kun olimme vapunpäivänä pilkkiporukan reissulla pohjoisessa, tällä kertaa Ruotsin Lapissa. Päivä on pitkä ja aurinko lämmittää. Sen vain tiedän, että tuo tyttö on ollut elämäni suurin opettaja. Tämän saimme taas kokea karvaasti. Niinpä myös erityistaitojen osoittaminen on syytä siirtää Mopopojat tulivat jo radoille ja muualle kuin tavalliseen liikenteeseen. Hoidot aloitettiin heti. Kotiin lähdön sijasta keräsimme vähät tavarat, saimme osastosihteeriltä paperit ja puskimme paikalle tulleen mieheni kanssa järkytyksen vallassa pientä vauvaa syöpäosastolle. Se hetki, kun avasimme osasto 51 oven ja astuimme sisään, on ollut elämäni raskain. Poissa ovat kiireet ja arjen paineet. Taas on se aika vuodesta, jolloin muistot palaavat. Elimme päivän kerrallaan toivon ja epätoivon vuorotellessa mielessämme. Näin mentiin heinäkuun ensimmäisiin päiviin asti, kunnes lapsen voinnissa tapahtui radikaali muutos huonompaan. Mutta liikkumiseen kuuluu myös muita asioita. Kesä tulee Lapissa nopeasti. Piinallisten minuuttien jälkeen lääkäri avasi suunsa: ”Tyttärenne mahassa on kasvain.” Tuon jälkeen hän luetteli jotain lukemia kasvaimen koosta, mutta niitä en enää tajunnut, vaikka kuulin. -Kyllä ihmisenä on joskus mukava olla. Peippo lauloi kämppämme pihapiirissä railakkaasti ja jopa västäräkki keikutteli jo pyrstöään. Auringon lämpö yllättää pohjoisessa aina. Valitettavasti käärepaperit olivat suomenkielisiä. Tunsin vain, miten kaikki voimat valuivat pimennetyn röntgenhuoneen lattian läpi johonkin syvyyteen. Lapsi oli saanut apua vaivaansa, kuume laskenut ja kotiutusta lupailtiin illaksi. toukokuuta 2015 . Siksi muuttolintujen on oltava valmiina pesimäpaikoilla sopivaa hetkeä odottamassa. Muutaman päivän epävarmuuden ja koepalan oton jälkeen selvisi, että kyseessä on syöpä, ärhäkkää laatua oleva neuroblastoma. kalajokilaakso 4 Vastuullinen liikennekäyttäytyminen on jokaisen etu Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä Toimitussihteerit Sari Arff man, Leila Päivärinta Toimittajat Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Pirjo Kunelius, Anne Mattila, Juhani Rintakumpu ja Hannu Verronen Pääkirjoitus Kolumni pk KALAJOKILAAKSO P. Kateeksi käy. Hohtavalla jäällä pilkkiessä nahka palaa huomaamatta. Mopotaitojen hiominen ja näyttäminen suljetulla alueella on kuitenkin paljon parempi vaihtoehto kuin kokeilla temppuilemista muun liikenteen seassa. Lääkäri halusi sitä ennen ”varmuuden vuoksi” tutkia tytön munuaisten rakenteen ultralla. Lapin tunturijärvellä saaren kupeessa istuessa luonnon rauha on läsnä. pp.veitsi@gmail.com Antti Autio Facebook Päivälleen 14 vuotta sitten elämäni romahti. Arvasin, että kaikki asiat eivät ole kunnossa. Silloin kun jokainen tietää, ketä kuuluu väistää, ja kenellä on etuajo-oikeus, on liikkuminen kaikille turvallista. Tunturien ympäröimällä järvellä rauha oli rikkumaton. Illalla saunaan mennessä naamaa kirveli. PohjoisRuotsissa jokia ei ole pilattu metsäojituksilla. Tervaskantoon sytytetyn nuotion kupeessa oli kahvi pakissa laskeutumassa ja aurinko lämmitti täydeltä terältä asentosaaremme rinnettä. Jollain opilla selvisin takaisin osastolle, soitin miehelleni ja kerroin löydöksestä. Suomen puolella pitää mennä aika pohjoiseen, että vastaavaan törmää. Veitsi Yksi varma kevään merkki on mopojen ilmaantuminen liikenteeseen. Ehkäpä ihmisluonteita on monenlaisia. Mopomiitit, mopoilijoiden omat tapahtumat, tuntuvat hermostuttavan aikuisia. Korvissa suhisi ja pelkäsin pyörtyväni. Kaikki äänet ovat luonnon ääniä. siis potunnosto kellarista nykyään paljon ennen Vappua..onhan kasvihuoneilmiö vaikuttanut toki tähänkin perinteeseen Perustettu 1927 Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi. Kalanperkeet ja kaikki syötäväksi kelpaava hoituu nopeasti. Epäilemättä myös muualla on niitä uhkarohkeita, jotka haluavat näyttää uskallustaan ja taitojaan välittämättä sen enempää omasta kuin muidenkaan turvallisuudesta. Ikäväksemme saimme muutaman kerran todeta, etteivät kaikki ymmärrä puhtaan luonnon haavoittuvuutta. Hiljaisuus voi tuntua painostavalta, jos ei ole oikein sinut itsensä kanssa. Niitä ei luonnon jätehuolto korjaa. Kaverin lausahdukseen oli helppo yhtyä. Viime vuonna kalanperkuupaikkamme puhdisti kolme merikotkaa. Tänä vuonna asialla oli kettu. Kevään tulo on ovella sielläkin. Samaa sukua ovat olleet motoristien kutsut mopoikäisille. Se ei minua lohduttanut. Ylivieskassa mopoilu saa välillä kovin vaarallisiakin piirteitä. Vaikka olimme vain Tornion korkeudella, kalavedet ovat kirkkaita ja luonto puhdasta. Ympärillä pitäisi olla koko ajan kuhinaa. Hanhet, joutsenet ja kurjet tarkastelivat pesäpaikkojaan. Omalla esimerkillä saadaan paljon parempi lopputulos kuin ylenmääräisellä komentelulla ja paheksunnalla. Liikennesäännöt on syytä osata ja niitä pitää myös noudattaa. Seuraavana aamuna joka miehellä oli naurussa pitelemistä, olimme saaneet vappunenät. Alavieskassa eri järjestöt ja yhteisöt aloittivat jo tänä keväänä tyylikkäästi kutsumalla nuoria mopomiittiin. Rasvaamisesta huolimatta ihoa kiristeli. Olen oppinut elämään! Se aika vuodesta Tästä keskustellaan nyt Nostikko perunansiemenet vappuna. Olo oli varsin lenheeti. Kämpän ikkunasta oli aamuvarhaisella mukava seurailla sen puuhia.Tuoretta savusiikaa mutustellen. Kymmenen päivän saattohoidon jälkeen palasimme pitkäksi venähtäneeltä ”vappuajelulta” kotiin sillä erotuksella, että vauvan turvakaukalo oli tyhjä ja sylissäni oli pieni valkoinen arkku. Aikuiset ovat osoittaneet, että osaavat muutakin kuin tuomita ja kauhistella. Maanantai 4. Lääkäri yritti lievittää tilannetta sanomalla, etteivät kaikki kasvaimet ole syöpää. Luonnon rauha puhuttelee. Poissa ovat kiireet ja arjen paineet. Sääntöjen noudattamisella pelastetaan ihmishenkiä. Miksi-kysymys seuraa mielessä, vaikka tiedän, etten saa siihen koskaan vastausta. Vapunaatosta lähtien olin ollut hoidattamassa tuolloin kolmenkuukauden ikäistä tyttöämme Oulun yliopistollisen sairaalan lastenosastolla munuaistasoisen pissatulehduksen vuoksi. Aluksi hän ei puhunut mitään, pyöritti vain anturia vatsan päällä ja otti mittoja. Se oli lapseni ensimmäinen kuolema, vaikka hän oli hengissä, eikä diagnoosikaan ollut varma
Ratahankkeen päällikkö Ari-Pekka Onnela arvioi, että aikataulussa pysytään. Suolistaipaleessa korjataan lisäksi liiterin katto ja tuvan yhteyteen tehdään uusi wc-rakennus. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Selkäsairaudet aiheuttavat vuosittain useita tuhansia uusia työkyvyttömyyseläkkeitä. Ensiksi puretaan itäinen teräsilta, jolla on nykyisin Iisalmi-radan liikenne. Lemminkäisen Infra tekee varsinaista siltatyömaata ja Destia muuta. –?Työkyvyttömyyden kestoon voidaan vaikuttaa esimerkiksi varhaisella yhteydenotolla sairauslomalla olevaan, työn mukauttamisella sekä ergonomisen työpaikkakäynnin avulla. KALAJOKILAAKSO . Uusien lattioiden lisäksi ylä-ja alapohjan eristeet vielä vaihdetaan ja ikkunat kunnostetaan. Työkyvyttömyyden riskiä alas selkäsairauksien hoidolla Kalajokilaakso Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen peruskorjaukset Suolistaipaleen ja Kaikunuoran (Punainen tupa) autiotuvilla Inarijärvellä etenevät suunnitellun mukaisesti. Liikennevirastolle ja rakennuttajakonsultille tärkeintä on se, että kokonaisuus on valmis 30. Kun kumpikin uusi raide ja betonisillan puolisko on tehty, betonisillan eri puoliskot valetaan yhteen. Tällä hetkellä käynnissä on mm. –?Maatöiden yhteydessä meinasi aikataulu vähän lipsua, kun maa olikin niin jäässä ja kivet isoja ja tiukassa, että työskentely oli hidasta. Rakennuttajakonsultti Rambollin rakennuttajainsinööri Janne Luomaoja kertoo, että käytännössä mikään muu paikka ei ollut mahdollinen, kun huomioidaan esimerkiksi Ylivieskan ratapihan läheisyys. toukokuuta 2015 5 Uutis TUTK A y Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Rautatien terässiltaa aletaan kesällä purkaa Ylivieskassa. Alimpien hirsien vaihtamisen yhteydessä kämppä nousee noin 15 senttiä korkeammalle kuin mitä se aiemmin oli. Ensiksi puretaan toinen ja sitten toinen. Liikenteen pitää sujua, kun kyse on vilkkaasti liikennöidystä rataosuudesta, Luomaoja kertoo. Ratapihan suunnasta katsoen se on oikeanpuoleinen silta. Eteläinen ja pohjoinen raidetyö yhtyvät Ylivieskassa 2017 loppuun mennessä. . Toisella terässillalla on Oulun junaliikenne. Rakennustöiden aikana koko pohjoinen liikenne on ensiksi läntisellä terässillalla. syyskuuta 2017. Viimeisiä vaihetta on myös Eskola-Ylivieskan kaksoisraiteen kytkeminen Ylivieskan ratapihaan. Uusista työkyvyttömyyseläkkeistä noin kolmannes johtuu tukija liikuntaelinsairauksista, joissa selkäsairauksien osuus naisilla noin 40 prosenttia ja miehillä liki puolet. Myös liian lähellä rakennusta olleita isoja kiviä jouduttiin rikkomaan ja siirtämään pois, ettei joskus Inarijärvellä rankkanakin tuleva sade roisku kastelemaan seiniä. Inarijärven tupien remontit valmistuvat keväällä j, Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla puh. Sairauslomalta työhön paluuta on mahdollista helpottaa aloittamalla työt osa-aikaisesti osasairauspäivärahan turvin, Gockel kertoi. kertoo Metsähallituksen puistomestari Aimo Leppäkangas. Gockelin mukaan työkyvyttömyyttä voidaan ehkäistä työnantajan, työterveyshuollon ja työeläkeyhtiön työtä koordinoimalla. syyskuuta 2017. Raskas akselipaino sopii uudelle sillalle –?Uuden sillan merkittävin etu on se, että tavaraliikenteen akselipainot voidaan nostaa 25 tonnin, kun nykyisin se on 22,5 tonnia. Lemminkäisen osuus työmaasta on 3,7 miljoonaa ja Destian 2,2. Jatkossa reilun kahden vuoden päästä paikalla on yksi betoninen rautatiesilta kahdella raiteella. Teräs vaihtuu betoniin, tyyliä otetaan Savisillasta Ylivieskan ratasillat puretaan Oulun juna saapumassa ratasiltaa pitkin Ylivieskan ratapihalle. Kun itäinen betonisillan puolisko valmistuu, liikenne siirtyy sitten vuodeksi sinne. Seminaarissa todettiin, että sairauksien aktiivisella, hyvään asiantuntemukseen perustuvalla hoidolla pystytään paitsi parantamaan yksilöiden elämänlaatua, myös vähentämään työkyvyttömyyseläkkeitä ja niiden kustannuksia. Työt etenee hyvin ja kohta päästään sisätiloihin uutta lattiaa tekemään. –?Ensimmäisen pultin toisesta terässillasta voi irrottaa 15. Juttuidea SOITA !. Tuolloin on saatu valmiiksi joen pohjoispuolelle vaihdeja raidejärjestelyt, jotka mahdollistavat yhden terässillan purkamisen ja siihen paikalle uuden betonisillan toisen puoliskon tekemisen. Tuo toinen on läntinen terässilta ja ratapihalta katsoen vasemmalla. Tuvan ympäriltä poistettiin maata, jotta saatiin sadevedet suunnattua pois tuvasta. Aiemmin tuvan kävijöiden käytössä on ollut lähistöllä olevalla veneilytukikohdan wc. Seinäjoki-Oulu ratahankkeen päällikkö Ari-Pekka Onnela Rambollilta kertoo, ettei rautatien betonisilta kohdannut Ylivieskassa juurikaan vastustusta. Uusi betonisilta rakennetaan täsmälleen samalle paikalle, missä nykyiset teräsillat ovat. Rautatien kaksiraiteisen betonisen jokisillan rakentaminen tuo Ylivieskaan kuuden miljoonan euron rakennustyömaan. Ensiksi lähtee itäinen terässilta Urakoitsijat Lemminkäisen Infra ja Destia ratkaisevat käytännössä sen, miten työmaan monet eri vaiheet ajoittuvat. Työmaa tulee olemaan joella reilut kaksi vuotta. Ylivieskan rautatien jokisillan valmistuminen on ison SeinäjokiOulu ratatyön viime vaiheita. Maanantai 4. –?Vuonna 2013 työkyvyttömyyseläke myönnettiin yli 3?000 henkilölle selkäsairauden perusteella, kertoi työeläkeyhtiö Elon lääketieteellinen johtaja Maarit Gockel Selkätutkimusseuran seminaarissa. Tarkkaan ottaen uuden rautasillan saaminen maksaa siis 5,9 miljoonaa euroa. Ylivieskan sillan pitäisi olla rautatierakenteineen ja sähköistyksineen ja muine töineen valmis 30. . Suomalainen tutkimus osoitti, että työajan puolittaminen osasairausvapaalla työkyvyttömyyden alkuvaiheessa nopeutti merkittävästi paluuta tavanomaisiin tehtäviin verrattuna tavanomaiseen sairauslomaan. Historiallisesti arvokkaiden tupien remontit valmistuivat aikataulussa. Liikenteen sujuvuus paranee, kun silta-alueelle saadaan uusia vaihteita. Suolistaipaleen autiotupa on ollut taas retkeilijöiden käytössä huhtikuun puolivälin jälkeen ja Kaikunuora toukokuun alusta. KUVA HANNU VERRONEN Ison ratatyön viime vaiheita . Nykyisen terässillan nopeusrajoitus on 90 kilometriä tunnissa. Suolistaipaleen tuvan kengitystä edelsivät maaja kivityöt. Ja kylmähän täällä on ollut, kun tuuli pääsee puhaltamaan joka suunnasta. . 020 750 4600 toimitus@kalajokilaakso.. Professori Eira ViikariJunturan mukaan sekä kotimaiset että kansainväliset tutkimukset osoittavat, että työhön paluuta voidaan edistää työhön kohdistuvilla muutoksilla, esimerkiksi ergonomisilla muutoksilla ja työajan väliaikaisella vähentämisellä. Yrityksen johdon sitoutuminen ja tunne siitä, että johto arvostaa työntekijöiden terveyttä, heijastuvat koettuun terveydentilaan ja työkykyyn. kesäkuuta 2015. Kalajoen yli pohjoiseen menee nyt vieri vieressä kaksi terässiltaa. Selkäsairauksista johtuvan työkyvyttömyyden kustannukset yhteiskunnalle lasketaan sadoissa miljoonissa euroissa. Suolistaipaleessa tuvan kengitys uusilla hirsillä. –?Syynä on se, että uusi rautatiesilta jäljittelee tyylillisesti vieressä kulkevaa historiallisesti arvokasta teräsbetonista Savisiltaa. –?Hankkeen toteutus on kokonaisedullisin siten, että mennään sillan puolisko kerrallaan. Uudella sillalla pystyisi teknisesti ajamaan 200 kilometriä tunnissa, käytännössä ratapihan läheisyyden takia ajetaan hiljempaa. Nyt siis molemmissa on oma käymälä. Peruskorjaukset valmistuvat aikatauluissaan
Reissu ei ollut turha, sillä kotiin viemisinä oli kirjolohta. Esityksiin hän on poiminut ainekset huomioistaan, hassuista havainnoistaan ja oudoista oivalluksistaan. Kalastuskausi starttasi vappuna aamupäivästä. Jaakko Saariluoma on viidellä Venla-patsaalla palkittu näyttelijä, stand up -koomikko sekä Unicefi n Hyvän tahdon lähettiläs. Melko moni onnistui tavoitteessaan ja lähti saaliin kanssa kotiin. Lupia myydään vähän ulkopaikkakuntalaisille, Keskisipilä kertoo Istutukset eivät tuota kalastuskunnalle. Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Osa keskiviikkona Vääräjokeen istutetuista kirjolohista ei ehtinyt vedessä vanhentua, kun kymmenet innokkaat kalastajat ryntäsivät vappuna niitä narraamaan Rautioon. Tavallisesti Pyhäjoen vesistöissä tai Kainuun suunnalla kaloja narraava Jukka Mäkikangas haluaa saaliiksi mieluummin jalokaloja, mutta hauki ja kuhakin kelpaavat. Jaakko Saariluoma naurattaa Ylivieskassa Jaakkop Saariluoma tarkastelee maailmaa keski-ikäisen miehen näkökulmasta. 020 750 4600 toimitus@kalajokilaakso-lehti.fi Mikä asia kaipaa selvitystä, mitä pitää nostaa esille. Tänä vuonna kalastuskunta suunnittelee toista istutusta, jos kuivuus ja lämpö eivät ole esteenä ja jos rahatilanne sen sallii. Ehkäpä Maamme nauru kertoo juuri sinusta, pomostasi, kampaajastasi, naapurisi koirasta, ala-asteen opettajastasi ja lähikaupan edustalla notkuvasta jengistä. Normaalisti kassaa kerryttänyttä kuutamopilkkiäkään ei voitu huonon jäätilanteen vuoksi tänä talvena järjestää. KUVA ANNE MATTILA Kova palo on päästä kalastamaan. toukokuuta 2015 . Perholla ja virvelillä kalastava mies valitsi vappuna tuulen vuoksi virvelin ja perusimen päähän lipan. Palo on kova Haapavetinen Jukka Mäkikangas oli saanut myös ensimmäisten tuntien aikana saalista. –?Moni on odottanut koko talven, että pääsee avovesiin kalastamaan, hän sanoo. Paikkauskollisia kirjolohia on vedessä pitkästi toistasataa ja kalojen paino on keskimäärin 1,5 kiloa. Maanantai 4. Tuuli puhalteli navakasti, mutta kalastajien onneksi suunta oli oikea. Häh! Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Jaakko Saariluoman mittavalle stand up -kiertueelle on myyty jo yli 10?000 lippua. Tästä eteenpäin mies pakkaa kalastusvehkeensä autoon puolikymmentä kertaa viikossa. Toinen istutus. –?Aika heikolla otilla on, mutta useampi tuntuu kuitenkin saaneen jo saalista, hän kertoi kalastuskunnan Mikael Keskisipilälle. Istutettujen kirjolohien runsaus on vaikuttanut siihen, että kalastajat tulevat nykyisin lähialueelta. Yksi heistä oli ylivieskalainen Antti Moilanen, joka sai perholla toistakiloisen kirjolohen Pöllän koulun kohdalta. Kaikkiaan kiertueella on 36 esitystä. kalajokilaakso 6 Ehdota, mitä kysymme seuraavaksi. Puh. Keskiviikkona auto toi parisataa kiloa kirjolohta elämystilan ja Typön väliselle vesialueelle. Antti Moilanen perkkasi saaliinsa ennen pussittamista.. Hänen taiteessaan muotoutuu kuva nykypäivän Suomesta ja suomalaista. Mäkikankaan mielestä vesi oli hieman koholla, mutta se ei ensi kertaa Vääräjoella ollutta miestä haitannut. Keski-ikäisen miehen maailma avautuu naurettavana ja samaistuttavana – vaikka et olisikaan keskiikäinen mies. Maamme nauru -kiertue alkoi Vantaalta maaliskuussa ja päättyy Lahteen Sibeliustalolle 23.5. Ajankohtaan nähden Vääräjoen vesitilanne oli vappuna hyvä, joidenkin mielestä vettä oli runsaanlaisesti, mutta ei haitaksi. –?Ennen täällä oli kalamiehiä Kokkolaa myöden, kun joka rommakossa ei ollut istutettua kalaa, mutta nyt suurin osa on omalta paikkakunnalta. Monesti kalastettavaa riittää pitkälle syksyyn. Ylivieskassa Saariluoma on 14.5. Raution kalastuskunta on jo kymmenien vuosien ajan istuttanut heti keväällä kirjolohta Vääräjoen koskiin. Hänet tunnetaan menestyssarjoista Kingi, Posse, Putous, Vedetään hatusta, Läpiveto ja W-tyyli. Kokemusta stand up -lavoilta Jaakko Saariluomalle on kertynyt jo yli vuosikymmenen ajalta niin klubeilta, festivaaleilta, yrityskeikoilta kuin suurista konserttisaleistakin. Mäkikangasta kalastamisessa viehättävät luonnon rauha ja jännitys siitä, nappaako kala. Hän lähti Rautioon kalastamaan, koska kyse on kauden avauksesta. –?Kova palo on päästä kalastamaan, hän sanoo. Jaakko Saariluoma on kiertänyt maata tuhansia vuorokausia ja tarinoi keikoillaan muun muassa näistä kokemuksistaan. Tärkeä tapahtuma Mikael Keskisipilän mukaan kalastuskauden avaus on tärkeä tapahtuma kalamiehille. Kauden avaus tärkein hetki Vääräjoen kirjolohet houkuttelivat kalastamaan Haapavetinen Jukka Mäkikangas avasi kalastuskautensa Raution keskustan kohdalla Vääräjoessa
Dokumenttisarjassa dokumentaristi Susanna Helke palkitsi nykyajan maaseudun arkea ansiokkaasti esittelevän kuopiolaisen teoksen Kadonneitten pipojen arvoitus. Pikkupuheiden lisäksi kuullaan nivalalaista Gospelkuoro Pisaraa ja lauletaan yhdessä. KUVA JARNO HERRANEN Eurojackpotti nousee 90 miljoonaan euroon Nivalassa kuullaan kertomuksia Tansaniasta Hanne Haapakoski hanne.haapakoski@kpk.fi Kalajoen Hiekkasärkillä leirintäalueen vieressä avataan pian uusi Seikkailupuisto Pakka. Potti nouseekin nyt noin 90 miljoonaan euroon, mikä on pelin suurin mahdollinen päävoitto. Yhteistyöstä on keskusteltu jo alueen muidenkin yrittäjien kanssa ja ovet yhteistyölle halutaan pitää avoinna joka suuntaan. Ihan taviksetkin suoriutuvat kyllä tehtävistä. Fiktiosarjan voittajaksi ohjaaja Johanna Vuoksenmaa ja näyttelijä Ilona Huhta julistivat helsinkiläistyttöjen Yksinäiset-draaman. Radalta ei voi tippua, Priuska vakuuttaa. Puisto tulee olemaan ympärivuotisesti käytössä. Kilpailun pääyhteistyökumppani Hengitysliiton rahapalkinnon 500 euroa voitti torniolainen ryhmä hieman poliittisellakin räppäyksellään Haista home. Puiston ollessa kiinni ratojen lähtöpisteet suljetaan. Ruotsalainen), joka kertoo tuoreita terveisiä Tansaniasta. Puistossa ei haluta jäädä pelkkien seikkailuratojen varaan, vaan Priuskan miehillä on paljon lisäpalvelujakin mietittynä. Haluamme tuoda tarjolle monenlaista erilaista aktiivista liikkumista, Priuska kertoo. Pojat karkkikioskilla vappuhulinoissa Ylivieskan torilla. Rataa testaavat Tommi ja Tuomo Priuska sekä Esa-Jussi Kangas. Puiston kävijät suorittavat ensin koulutusradan, missä ohjaajat opettavat muun muassa valjaiden käyttöä ja ohjeistavat turvalliseen toimintaan radoilla. Puihin ei kuitenkaan pääse seikkailemaan ilman asianmukaisia varusteita ja ohjaajan koulutusta. Ratoja on erilaisia erilaisille kävijöille. Lähiaikoina seikkailupuisto palvelupisteineen on tarkoitus olla täysin valmis. KUVA HANNE HAAPAKOSKI Me mennään hauskuus ja elämys edellä eli ei pidä olla mikään huippuurheilija, että selviää radasta. Puiden juuret suojataan hakkeella Seikkailupuisto on rakennettu mahdollisimman vähän luontoa vahingoittaen. Muita kilpailun parhaita elokuvia nähdään samalla ohjelmapaikalla 27.6. –?Täällä voidaan järjestää yritysten virkistyspäiviä, polttareita tai urheiluseurojen päiviäkin. –?Tänne tulee kaksi benjitrampoliinia, joissa pääsee kahdeksan kerrallaan hyppimään. Kilpailun kuudes sarja oli koulujen sisäilmaongelmiin kerrankin lasten näkökulmasta keskittynyt ”Haista home”, jossa tyyli oli vapaa. alkaen aina vuoden loppuun asti. Tämä on vähintään kolmen vuoden projekti, jonka aikana kehitetään ja kasvatetaan seikkailupuistoa, Priuska kertoo. PÄIVÄN KUVA. Eurojackpotissa tavoiteltiin vappupäivänä 75 miljoonan euron ennätyspottia, mutta täysosumia ei löytynyt yhdestäkään osallistujamaasta. Kaikki fi nalistielokuvat esitetään kilpasarjoittain Yle TV2:n Galaxi-ohjelmassa lauantaiaamuisin 9.5.–20.6. Seikkailupuisto Pakan radat avataan kesäkuun alussa Kalajoelle Seikkailupuisto puiden keskellä Seikkailupuiston vetäjät valitsivat puiston toimittajaksi saksalaisen Faszinatourin. Finaaliin ylsi 18 elokuvaa. KALAJOKILAAKSO . –?Haluamme tarjota avaimet käteen -henkisiä seikkailupaketteja, joihin kuuluvat myös majoitus ja ruokailu. Puistossa kaikenikäiset pääsevät seikkailemaan, korkeimmilaan rata vie noin 10 metriin maan pinnasta ja lähes 30 metriin meren pinnasta. –?Kulkureittejä tullaan vielä hakettamaan tästä metsästä kaadetuilla puilla, että saadaan puiden juuret suojeltua, Priuska kertoo. Benjitrampoliini ja slacline-areena ohessa Seikkailuradan rakentamisesta on vastannut kuusi saksalaista työmiestä. Ennen ratojen rakennustöiden aloittamista kaupungin työntekijät siistivät alueelta pystyyn lahonneet vaaralliseksi todetut puut. Harrastevideosarjassa hiihtäjä, olympiamitalisti Aino-Kaisa Saarinen nosti visuaalisen espoolaisen parkour-elokuvan Our Way ylitse muiden. –?Turvallisuus tulee ensimmäisenä ja siksi valjaissa on tuplakiinnitys – aina pitää olla toinen kiinnike vaijerissa kiinni, että toisen saa auki. Seikkailupuistossa on kolme puolta, Pakkapossun puuhapuisto perheen pienimmille, Pakkasian superseikkailu yli 110 senttiä pitkille kävijöille ja aikuisempaan makuun haastavimmilla tehtävillä varustettu Pakka X-treme seikkailu, jonne pääsevät yli 130 senttiä pitkät kävijät. 90 miljoonan euron jälkeen ylimenevä osuus jaetaan seuraavalle voittoluokalle eli 5+1 oikein -tuloksen saaneille. –?Me mennään hauskuus ja elämykset edellä, eli ei pidä olla mikään huippu-urheilija, että selviää radasta. Kaikki kuvaa -kisan voittajat ratkesivat. Korkeimmillaan puistossa seikkaillaan noin kymmenen metrin korkeudessa ja radat ovat yhteensä noin kilometrin mittaiset. Erilaisia tehtäviä seikkailupuistossa on noin 90. Ylen sponsoroimassa animaatiosarjassa kirkkaimman palkinnon nappasi 8-vuotiaan helsinkiläistytön yksin askartelema palaanimaatio Superkarkki. Sen jälkeen puistoon voi lähteä tekemään tehtäviä itsenäisesti. Tuhannet kilpailuun osallistuneet 8–15-vuotiaat kilpailivat kuudessa eri sarjassa. toukokuuta 2015 7 Teemapäivä Kalajokilaakso Suomalaiset pelasivat vappupäivän ennätyspottia 9,8 miljoonalla eurolla, mikä on uusi liikevaihtoennätys. Maanantai 4. Molemmat voitot matkasivat Savoon. Slackline on joustava tasapainoliina, jonka päällä temppuillessa voi kehittää tasapainoa, lihasvoimaa, liikkuvuutta, koordinatiota, kehonhallintaa sekä keskittymiskykyä. Kalajokilaakso Tuotantoyhtiö Amazementin järjestämään lasten ja nuorten vuosittaiseen valtakunnalliseen Kaikki kuvaa -elokuvakilpailuun tehtiin helmi-maaliskuussa yli 280 elokuvaa. Tuomipakkaintien poikki menee neljä yhdyskäytävää ratojen välillä. Henkilökunnan ydinporukkaan kuuluu kuusi ihmistä ja sen lisäksi tulee muutamia osaaikaisia työntekijöitä. Kohderyhmänä puistossa ovat kaikki lapsista aikuisiin. Slackline-areenalla voi myös pomppia ja tehdä temppuja. Suurimmat Suomesta löytyneet Eurojackpot-voitot olivat runsaan 217?000 euron suuruiset 5+0 oikein -osumat. Illan vieraaksi saapuu kalajokinen Hanne Konttila (os. Porilainen lasten oikeuksia puolustava Lapsi on lapsi (L.O.L.) kruunattiin sekä pop-artisti Tuulin valitsemana musiikkivideosarjan voittajana että yleisön suosikkielokuvana. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Nivalan ja Haapajärven seurakunnat järjestävät yhteisen lähetysillan toukokuun toisena tiistaina Karvoskylän kappelissa. Seikkailupuistoon pääsee vapaasti tutustumaan, sillä aluetta ei ole aidattu. Puiston radat valmistuvat jo tällä viikolla. Viralliset avajaiset kaikelle yleisölle on 6.6., mutta jo ennen sitä puistossa seikkaillaan ryhmien kanssa. Oulun arboristipalvelu on käynyt tutkimassa senkin, että seikkailurataan käytetyt puut ovat terveitä ja hyväkuntoisia. Tärkeintä on saada asiakkaat lähtemään hymy huulilla, tuumaa Tuomo Priuska, yksi puiston kolmesta vetäjästä
–?Kalajoelle töihin houkutteli myös paikan maine. Täytä sinä minut levollisuudella. Silloin Koivurannan perhe matkaili asuntovaunuineen ympäri Suomea välillä Hiekkasärkillekin pysähtyen. Täytä sinä minut kärsivällisyydellä. Löytynojasta Oulaisten seurakuntapastori. Löytynoja työskentelee parhaillaan Haapaveden seurakunnan palveluksessa. Ennen Kalajoen pestiä hän on toiminut muun muassa Haminan matkailusihteerinä, jossa hän vastasi myös kansainvälisen sotilasmusiikkifestivaali Hamina Tattoon 2014 markkinoinnista ja viestinnästä. Kummasta kertoisin naapurille. Koulutukseltaan Koivuranta on yhteiskuntatieteiden maisteri matkailumarkkinoinnin puolelta. istunnossaan antanut virkamääräyksen pastori Suvi Löytynojalle Oulaisten seurakuntapastorin virkaan kesäkuun alusta. Ensimmäisenä isompana projektina on aloitettu kaupungin Kalajoen uusi viestintäja markkinointikoordinaattori odottaa Luonnossa viihtyvä r Kalajoelle töihin houkutteli paikan maine. –?On kyllä paikka ja erityisesti Särkkien alue muuttunut paljon niiltä ajoilta. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on 16.4. Arki on itkua ja iloa, omien ja toisten rajojen kohtaamista, rikasta ja raskasta, mutta rakasta. Viimevuosina erityisesti markkinointiin liittyvät tehtävät ovat alkaneet kiinnostaa. Herra, annan sinulle kireyteni. Hauskaa, että siihen aikaan järjestetään tuollaiset lumikisat. Samalla hän toimii kaupungin yhteyshenkilönä matkailumarkkinoinnin suuntaan. Työparina Koivurannalla on kaupunginjohtajan sihteeri. Niin paljon kuin mahdollista, aion mennä tapahtumiin mukaan, Koivuranta kertoo. Rovaniemeltä kotoisin olevalle Koivurannalle Kalajoki on tuttu lähinnä lapsuuden kesistä. –?Esimerkiksi kesän aloittavasta X-Gamesista en ollut ennen tänne tuloa kuullutkaan. Herra, annan sinulle ärtymykseni. Kertoisinko piirustuksesta, jossa äiti on piirretty prinsessaksi vai piirustuksesta, jossa äidin pään päälle on piirretty musta pilvi. Täytä sinä minut rauhalla. Työ jatkuu helmikuun 2017 loppuun saakka. Äitienpäivän lähestyessä rukoilen Katja Kailan Taivaan täydeltä sormenjälkiä Äidin rukouskirjan sanoin: ”Herra, annan sinulle huoleni. Herra, annan sinulle riittämättömyyteni. Tavoitteena houkutella uusia asukkaita Kalajoelle Koivurannan tehtävänä on koordinoida ja kehittää kaupungin sisäistä ja ulkoista viestintää sekä markkinointia. Lisäksi jo nyt on tullut sellainen olo, että täällä halutaan oikeasti kehittää ja viedä asioita eteenpäin. toukokuuta 2015 . Jos muistelisin sitä iltaa, kun koko perhe pelasi Afrikan Tähteä, jättäisinkö kertomatta miten pelinappulat lensivät häviön hetkellä ja lopulta kaikki itkivät. Herra, annan sinulle pelkoni. Maanantai 4. Täytä sinä minut toivolla. kalajokilaakso 8 Meidän kesken Onnittelemme Tänään: Roosa, Rosa, Ruusu Huomenna: Melina, Melissa, Maini Tapulin juurelta Ottaisinko kuvan pellillisestä lasten kanssa leivottuja sämpylöitä vai pohjaan palaneesta puurokattilasta. Aiemmin hän on työskennellyt myös Inarin Saamelaismuseo Siidan markkinointisihteerinä. Lisäksi on tullut olo, että täällä halutaan kehittää ja viedä asioita eteenpäin. Täytä sinä minut uskolla.” Armollista äitienpäivää toivottaen, Anne Sumela kappalainen Äitienpäivän lähestyessä Maija Pylväs maija.pylvas@kalajokilaakso.fi Kalajoen kaupungin viestintäja markkinointikoordinaattorina pääsiäisen jälkeen aloittanut Tiina Koivuranta, 34, odottaa mielenkiinnolla Kalajoen kesätapahtumia. Kumman kuvan jakaisin sosiaalisessa mediassa
toukokuuta 2015 9 Tiina Koivuranta . Vanhemmat Mirja Tölli ja Kimmo Korkiakoski Nivalasta. Sanna Rahja os. KUVA MAIJA PYLVÄS nettisivujen uusiminen. Oona ja Markus Palosaari Kaustiselta saivat tytön 20.4.2015. Harrastuksina myös ratsastus ja egyptologia Lukion jälkeen Koivurannan piti vielä miettiä, mitä alkaisi isona tekemään. Ikä: 34 vuotta . Syntynyt: Rovaniemellä . Vauva painoi 3?605 grammaa ja oli 49 senttiä pitkä. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Päivän sana Laulakaa Herralle uusi laulu! Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja. Onnea! Vauvauutisia Meille syntyi 12.4.2015 ihana poika. Hänen oikea kätensä, hänen pyhä voimansa on tuonut voiton. 98:1 Viisaan miete Ajatuksemme ovat kaikkein tärkeintä. Meistä tulee sitä mitä me ajattelemme. Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Myös Kalajoen markkinointisuunnitelmaa pitää päivittää. Egyptin historia kiinnostaa ja maassakin on tullut käytyä usein. Täällä Kalajoellakin on kyllä tosi hyvät luontopolut. Pitemmän aikavälin tavoitteena on uusien asukkaiden, yritysten ja matkailijoiden houkutteleminen alueelle. Koulutus: YTM, pääaineena matkailumarkkinointi . Asuu: Kalajoella . Vauva painoi 3?630 grammaa ja oli 51 senttiä pitkä. –?Ratsastusharrastus on ollut välillä pitkilläkin tauoilla, mutta nyt olisi tarkoitus löytää sopiva talli Kalajoelta. Myös romaanien ja tietokirjallisuuden lukeminen kuuluu vapaa-ajan tekemisiin. Vapaa-ajallaan Koivuranta tykkää liikkua ja retkeillä luonnossa. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi. Jätä ilmoitus www.kp24.fi KP24.fi sivuilta löytyy Ilmoita lehdessä/verkossa/Vauvauutiset Palsta on maksuton. Marianne Saarilampi ja Markus Aksila Nivalasta saivat pojan 26.4.2015. Lapin tyttönä hän kuitenkin ymmärsi matkailun tärkeyden ja päätyi Lapin yliopistoon matkailuopintojen pariin. Tampereen mummi ja vaari sekä Ylivieskan mummu ja pappa toivottavat paljon onnea pienelle päivänsankarille!. Pikkukäärö painoi 3?290 grammaa ja oli 50 senttiä pitkä. Heini ja Mikko Malinen Alavieskasta saivat pojan 21.4.2015. Maanantai 4. Painoa oli 4?130 grammaa ja pituutta 52 senttiä. Yhtenä mielenkiinnon kohteena on egyptologia. KALAJOKILAAKSO . Meille syntyi vauva 29.4.2015. Raudaskoski ja Ville Rahja Hämeenlinnasta saivat 23.4.2015 pojan. Aaposta tuli isoveli, kun ylivieskalaiset Katja ja Juha Alahäivälä saivat poikavauvan 17.4.2015. Elo Pauli Iivari Heino täyttää Helsingissä ensimmäisen vuoden 7.5. Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. –?Mutta sitä ei pelkillä nettisivuilla tehdä, Koivuranta toteaa. Linn Stenström täyttää 2 vuotta 10.5.2015 Teerijärvellä. Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. –?Tykkään kyllä reissata sekä kotimaassa että ulkomailla, mutta työssäni haluan mieluummin kehittää koti-Suomen matkailua. Työ: Kalajoen kaupungin viestintäja markkinointikoordinaattori . Vanhemmat ovat Marjo Perttu ja Eemeli Tuura Kalajoelta. Painoa oli 3?040 grammaa ja pituutta 49 senttiä. Palsta on maksuton. Harrastukset: retkeily, lukeminen, egyptologia, ratsastus Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Buddha a jo Kalajoen kesää retkeilijä Ennen uutta työtään Kalajoki oli Tiina Koivurannalle tuttu lähinnä lapsuuden kesistä, jolloin Koivurannan perhe reissasi ympäri Suomea välillä Särkillekin pysähtyen. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. Sari Timonen ja Antti Vähäsöyrinki Nivalasta saivat pojan 24.4.2015. –?Inarissa löysi aina jonkun laavun, jossa pystyi keittämään päiväkahvit. Vauva painoi 3?450 grammaa ja oli 50,5 senttiä pitkä. Paljon onnea ilopillerille! Toivottavat mamma, pappa ja isovanhemmat. Ps
Lannan ja peltojen kasvimassan varaan on rakennettu hyvin toimivia biokaasureaktoreita, joita voitaisiin rakentaa jopa tuhansia. Se on kuitenkin ihme, että tällainen nöyryytys on saanut jatkua Suomessa niin pitkään. Niistä saatava kasvimassa mahdollistaisi yhdessä eläinten lannan kanssa 15 terawattitunnin vuosituotannon. Jo tällä hetkellä ainakin 17 eri tuulivoimaalueella koetaan pahoja meluongelmia. Kieltämättä polttoaineja lannoitekauppa kokee tällöin sopeutumisongelmia, mutta ne eivät saa estää elintarvikeketjun kokonaishuoltoa. Esimerkiksi VarsinaisSuomen maakuntakaavassa on minimietäisyydeksi kiinteistöihin laitettu 650 metriä. Sahin mielestä nykyhallituksen poukkoilu energiapolitiikassa johtaa kuitenkin kivihiilen voittokulun jatkumiseen. On meillä hienoja paikkakuntalaisia esiintyjiä. Kaatopaikalle joutuva ruoka olisi yksi merkittävä energianlähde. toukokuuta 2015 . Saako yrittäjä panna silloin pillit pussiin vai aletaanko ajaa alas omaa kunnallista toimintaa. Vetokoneetkin muuttuvat vähitellen omalla polttoaineella toimiviksi, sillä kaasukäyttöisten traktorien valmistus on aloitettu jo Suomessakin. Maatilat joutuivat syvään kustannuskriisiin, kun maidon hinnasta lohkaistiin neljännes ja vienti Venäjälle katkesi. Monissa kunnissa pohditaan 1,5–2 kilometrin etäisyyttä suuriin tuulivoimaloihin. Navetat ovat muuttuneet hikipajoiksi sillä erotuksella, että siellä on tarkat laatukriteerit, joista on pidettävä kiinni. Sen keskiössä ovat maatilat, jotka vastaavat ruoantuotannosta ja tuottavat myös energiaa. Erkki Raudaskoski Rovaniemi Maataloustuottajista energiantuottajia Ei ole ihme, että tuottajat protestoivat heidän selkänahastaan revittäviä hintoja. Merikotkien pesästä tulee olla WWF:n ohjeen mukaisesti 2 kilometriä ja jopa 10 kilometriä mahdollisiin saalistuspaikkoihin. Tyypillinen biokaasutila saa reaktoristaan tarvittavan lämmön ja sähkön sekä liikennepolttoaineen autolleen. Biokaasua ja sillä tuotettua sähköä tuotetaan myös myyntiin. Tämä lenkki ei saa pettää, sillä maatalouden perustalle rakentuu kolmasosa koko kansantaloudesta. Miksi näin. Suomen tuulivoimapääkaupungiksikin itseään nimittävässä Raahessa oli jo syksyllä päätetty 2 kilometrin etäisyydestä tuulivoimaloihin. Siksi on tärkeää, että me kuluttajat muistamme suosia suomalaista ja arvostaa niitä, jotka näkevät eniten vaivaa ruokamme eteen. Meillä on muutamia biokaasutiloja, jotka ovat siirtyneet kierrättämään energiaa. Lisäksi näille on annettu aikarajat: ei viikonloppuna eikä illalla. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Tämä on ollut liian vähän. Ympäristöministeriön virkamiehet pitivät minimietäisyyksiä tuulivoimaloille epätarkoituksenmukaisina. Maatilatarvikekauppaan on asiaa lähinnä silloin, kun tarvitaan peltojen kalkitusta. kalajokilaakso 10 Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Tämä on outoa, sillä ympäristöministeriö on laatinut tarkat ja tiukat ohjeet maanpinnalla tapahtuvalle toiminnolle mm. Toivon että kuntapäättäjät ja viranomaiset ymmärtävät sen. Lähetä viesti numeroon 173521 Saksitut Taitaa demarit olla mieluisampi hallituskumppani keskustalle kuin perussuomalaiset. Öljyn ja fosforin väheneminen ja loppuminen maaperästä vaatii energian ja ravinteiden kierrätystä kaikilla maatiloilla, mikäli ravinnontuotantoa halutaan maailmassa jatkaa. Tuulivoimaloiden tulee olla Liikenneviraston mukaan vähintään 300 metrin etäisyydellä maantiestä, pelastusviranomaiset ohjeistavat 600 metrin turvaetäisyyttä jne. pölyävän turpeen lastaaminen on heti lopetettava, jos tuulee asuntoja kohti. Omaan energiaan ja samalla ravinteiden kierrätykseen siirtyminen helpottaisi kustannuspaineita huomattavasti. turvetuotannolle, jossa on määritelty esimerkiksi 500 metrin etäisyys turvealueen ja lähimmän asunnon välille. Muutoksen on lähdettävä ketjujen johtoportaista. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Sama määrä energiaa saadaan suuresta ydinvoimalasta. Sosiaalija terveysministeriön ehdottama 2 kilometrin etäisyys suurista tuulivoimaloista asutukseen on hyvin perusteltu. Maanantai 4. Eikö tuulivoimatuotannossakin ole tarkoituksena taata turvallinen ja viihtyisä ympäristö kaikille asukkaille, luontoarvoja kunnioittaen. Täytyy ihmetellä, miksi ympäristöministeriö ei halua antaa yhtä tiukkoja ohjeita suuria tuulivoimaloita varten. Lisäksi mm. Selkeä metrimäärä toimii hyvin melua arvioitaessa ja monet muut ohjearvot ovatkin jo sellaisia. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Jari Vihriälä Varapuheenjohtaja Tuulivoimakansalaisyhdistys ry Tuulivoimaloille vähimmäisetäisyys asukkaita ja luontoa kunnioittaen MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi otti MTK-Hämeen kevätkokouksessa 15.4. Ja mikä merkitys on sillä, jos paikkakunnalle ilmaistaan haluttavan yksityinen päiväkoti. Valitettavasti on kuitenkin vaikeaa uskoa, että tuottajien ahdinko kiinnostaa siellä päässä riittävästi. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Viranomaisten työstäessä kaavoja ei aina ole ollut käytössä viimeisintä tietoa tuulivoimamelusta. Tästä syystä maatilojen ensisijaisuus on otettava huomioon kaikessa päätöksenteossa, kun biotaloutta kehitetään. Tämä etäisyys perustui Motivan vuonna 1999 julkaisemaan tuulivoimaoppaaseen, jossa oli käytetty 1 MW:n tuulivoimalan melulähtötietoja. Elintarvikeketjussa on suoritettava rasitteiden uusjako – maatalous ei kestä nykyistä painetta loputtomiin. esille biotalouden ja siinä maaja metsätalouden osuuden, kun maassamme yritetään siirtyä uusiutuvaan energiaan. Energiankierrätykseen liittyy luontevasti ravinteiden kierrätys, jota näyttää tapahtuvan kaikilla biokaasutiloilla. Mallinnuksilla saatu minimietäisyys on ollut yleensä 300–700 metriä. Elina Nuolioja Selänne-lehti pääkirjoitus. Meillä olisi varaa ottaa neljäsosa pelloista energiantuotantoon. Mikäli pellon biokaasu käytettäisiin liikennepolttoaineena, sillä liikkuisi kolmasosa maamme autokannasta. Muodostuuko maataloudesta ennen pitkää elintarvikeketjun heikoin lenkki. Yksittäinen kauppias ei voi muuttaa tuottajien elämää paremmaksi. Elintarviketalouden rasitteet näyttävät kasautuvan perustuotannolle. Mikä siinä tilanteessa painaa puntarissa eniten, sekö vaihtoehto mikä on edullisin. Tuulivoimaloita voi pystyttää vastuullisesti sinne, missä niille on riittävästi tilaa. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Tälläinen opas on antiikkia alalla, jossa pystytetään jo 5 MW:n voimaloita, kokonaiskorkeudeltaan 230 metriä. Kun otetaan lisäsyötteeksi kasvitai muita jätteitä, saadaan lannoitteeksi sopivaa jätelientä niin runsaasti, että ostolannoitteista voidaan luopua. Mikä ilotulitus Ylivieskassa oli vappuyönä. Hanna Parhaniemi Nivala-lehti pääkirjoitus Varmaan tilannetta pähkäilevät ihmiset, kuntapäättäjät ja viranhaltijatkin miettivät myös sitä, mitä sitten tehdään jos hoitoa tarvitsevien lasten määrä lähtee laskuun nykyisestä. Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Tieto tästä on levinnyt ympäri Suomea, ja monissa kunnissa ovat kuntalaiset vaatimassa riittävää etäisyyttä tuulivoimaloihin turvallisen, terveellisen ja viihtyisän elinympäristön puolesta, johon kaavoituksen muutoinkin pitää perustua. Ympäristöministeriö on antanut ohjeita tuulivoimamelun mallinnukseen, joka käytännössä on määrännyt minimietäisyyden kiinteistöihin. Maataloudella on hallussaan suuri määrä hajautettuun pientuotantoon soveltuvaa energiaa. Hallitus on asettanut biotalouteen siirtymisen valtakunnan päätavoitteeksi. Vastikään Uusikaupunki teki samanlaisen päätöksen. Miksi futsalporukka pelaa Sievin nimissä, kun ovat kuitenkin ypalaisia. Biotalous on laaja käsite, johon kuuluu monia tuotannonaloja. Kivenmurskaustoimintaan on taas annettu valtioneuvoston päätös (800/2010), jossa minimietäisyydet on määritelty: kouluihin, päiväkoteihin 400 m ja asuntoihin 300 m. Mikä ylipäätään on edullisin ja miten se lasketaan. Niinpä tilojen toimintaedellytysten turvaaminen menee kaiken muun edelle. Eräs keskipohjalainen sikatila alkoi säästää tarvikeostoissaan 150?000 euroa vuodessa siirryttyään energian ja ravinteiden kierrätykseen. Mieskuoroa on kyllä mukava kuunnella
Asiasta kiinnostuneet TM Voima Oy:n (Huom! tuulivoimapuiston rakentaja) tekemä arviointiohjelma ympäristövaikutuksista on nähtävillä 17.4. Tuulivoimalle on olemassa omat kansainväliset velvoitteensa. 020 750 4618 Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Soita 020 750 4600 Kuumalinja Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Pienikin muutos äänestystuloksessa olisi vaarantanut tuota tasapuolisuutta. Facebookissa Ylivieska-foorumissa on ollut paljon keskustelua Isokosken ja Pajukoski II hankkeista ja yleensäkin tuulivoimasta, mutta harva päättäjä on osallistunut nykyiseen keskusteluun. Marko Kailasmaa Raittiuden Ystävät ry Vetoomus nuorille päihteettömän elämän puolesta Hyvä kun saadaan uusi jäähalli Ylivieskaan niin voidaan järjestää muutakin uudessa hallissa, kuten konsertteja, rullakiekkoa ja muuta. Vanhemmillanne on tässä myös tärkeä tehtävä tukea humalavapaata elämäniloa. Kannattaa kyllä katsoa varsinkin kartat. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Kalajokilaakson Kuumalinja arkisin klo 12-13. http://www.facebook.com/ kala.jaska Kala Jaska Kalajaska nyt facebookissa. Pajukoskelle ollaan nyt jo rakentamassa yhdeksää tuulivoimalaa ja Pajukoski II hankkeessa suunnitellaan 18:aa lisätuulivoimalaa. Kirjoituksen ajoitus oli kohdillaan, ehkä Kalajaska kuitenkin oli hereillä ja odottavalla kannalla. Nikke 9 Ylivieskan Jokirannan koulun yhteiskuntaopin tunnilla tehty mielipidekirjoitus Jäähalli Arvokkaiden sydänmaiden valjastuksesta tuulivoimalle pidettiin 28.04.2015 YVA-menettelyä koskeva yleisötilaisuus Ylivieskan Pajukoski II tuulivoimahankkeesta Ylivieskan kaupungintalolla. Eri jokilaaksot saivat yhtäläiseti edustajia. Se on tuottanut tuloksen,jonka pohjalta valitut edustajat lähtevät vaativaan eduskuntatyöhön. Maamme tulevaisuus tarvitsee vahvatahtoisia ja määrätietoisia nuoria vastuunkantajia, jotka rakentavat omalla osaamisellaan maamme uuteen taloudelliseen nousuun ja kasvattavat aikanaan omat lapsensa toivorikkaampaan ja yhä terveellisempään Suomeen. 020 750 4600 Fax. Olette nuoret osaltanne vahvistamassa maamme sukupolvien ketjua ja tekemässä kansamme raittiin tulevaisuuden todeksi. /Kalajokilaakso Olemme myös facebookissa Twitter Upea kärsimyskukka. toukokuuta 2015 11 Lukijan kuva Kalajokilaakson toimitus/ sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska Puh. KALAJOKILAAKSO . Samoin kuin saatte kannustavalta koulujärjestelmältämme monipuoliset valmiudet toimia huomisen huippuammattilaisina ja moniosaajina, samoin päihteettömyys antaa teille perusteet tämän tavoitteen ja elämän kestävän perustan saavuttamisessa. Onko tämä enää hallittua, jotenkin tilanne on riistäytynyt käsistä, todella ylimitoitettua. Hyvät edustajansa saivat myös kaupunkialueet. Sähköisenä osoitteessa www.ymparisto.fi / pajukoski2tuulivoimaYVA. Ylivieskan seurakunnan toiminta herättää kyllä ihmetystä, se on liittämässä Törmäjärven aluetta Metso-suunnitelmaan, ja samalla vuokraamassa toisaalla maitaan tuulivoimalle raiskattavaksi, onko tämä eettisesti oikein. Tämä velvoittaa rakentamaan tuulivoimaa osaltamme. Menikö ilmoitusmenettely oikein, koska niin monelta oli kyseinen ilmoitus jäänyt huomaamatta/saamatta. Demokratia,kansanvalta,on puhunut Pohjois-Pohjanmaalla. Eikö tämä ole huomionarvoinen juttu, vai yritetäänkö tämäkin hanke viedä läpi huomaamatta, kuten vietiin ensimmäinen Pajukosken yhdeksän tuulivoimalan hankepäätös. 18.5.2015 Ylivieskan kaupungintalossa ja kaupunginkirjastossa, Sievin kunnantalossa ja pääkirjastossa, Nivalan kaupungintalossa, sekä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa Oulussa. Raittiuden Ystävät rohkaisee teitä nuoret näkemään elämänne myönteisten odotusten kokonaisuutena, jossa terve huominen rakennetaan jo tänään. Terveellisten ravintoja liikuntatottumusten ohella raittius rakentaa onnistunutta tulevaisuutta. Tulos on myös oikea eikä siitä voi valittaa mihinkään instanssiin, oikeusasteeseen. On hyvä muistaa, etteivät päihteet tuo aitoon hauskanpitoon mitään lisää, ja että päihtyneenä juhliminen johtaa usein vain ikäviin seurauksiin. Nähdäkseni Ylivieska täyttää lähes jo näillä rakenteilla olevilla tuulivoimaloilla kansainvälisen velvoitteensa. Edustusjoukkuekkin saattaa ruveta pärjäämääm nyt kun kun saatiin uusi valmentaja joukkueeseen. Hienoa oli, että harvaanasutut alueet saivat edustajansa. Moniko tietää mitä on todella tulossa. Olemmeko lahjottavissa. Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin ilmastopoliittisiin tavoitteisiin. Voimme muuttaa mieltämme elämämme aikana useastikin, mutta kehoamme emme voi vaihtaa. Tämän alueen valittujen kansanedustajien alueellinen sijoittuminen on erittäin hyvä ja tasapuolinen. Lisäksi nuorena aloitettu päihteiden käyttö lisää epäedullisia seurauksia myöhemmissä ikävaiheissa. Pajukoski II tuulivoimapuiston arvioitu sähkön nettotuotanto olisi noin 235 GWh vuodessa, kun taas Ylivieskan kaupunki kuluttaa 146 GWh/vuosi. Suunniteltu Pajukosken II tuulivoimapuisto sijoittuisi Ylivieskan seurakunnan ja yksityisten maanomistajien maille, osa näistä maanomistajista on Nivalasta. Päättäjät ovat olleet asiasta hiljaa, eikö tämä ole poliittinen päätös. Osoitteesta http://www.tmvoima.fi/ hankkeet löytyvät alueellamme meneillään tai suunnitteilla olevat tuulivoimahankkeet, kaikkiaan yhteensä 87 tuulivoimalaa, Ylivieskan, Alavieskan, Sievin, Nivalan ja Haapaveden alueelle. Saadaan lisää pelaajia kun ei ole niin sanottua ”rättihallia”, ja saadaan järjestettyä maaotteluita. Kuvaaja Elina Karjalainen, Ylivieska. Monet alle 18-vuotiaat elävät päihteettömästi, mutta huolestuttavan moni omaksuu keski-ikäisten parista tutun päihteiden käytön täysi-ikäisyyden saavutettuaan. Maanantai 4. Tässä kohtaa on sekä teidän nuorten että vanhempienne tärkeää muistaa, että 18 ikävuotta ei tarkoita kehon ja mielen valmiutta kestää millaista päihtymistä tahansa. Pelkästään Suomessa voimakkaasti lisääntyneet alkoholin aiheuttamat kuolleisuusluvut osoittavat, että päihteiden käytöllä on aina seurauksensa – kaikissa ikäluokissa. Tasapainoinen elämä voi samalla olla täysipainoista, kun elämän terveet perusedellytykset täyttyvät ja kantavat vuosikymmeniä vanhuuteen asti. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Ilmoitus tilaisuudesta oli ilmaisjakelulehdessä (Kymppisanomat), mainosten jakelukielto-postilaatikoihin sitä ei ainakaan jaettu. Eikö tieto kulkenut, kun tilaisuudessa ei tietääkseni ollut paikalla yhtäkään lehteä. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Tällä edustusjoukolla on hyvä hyvä lähteä yhteisesti ajamaan alueemme koulutuksen, talouden ym. Pelaajiakin saattaa kehittyä enemmän kun aloitetaan pienestä pitäen uudessa hallissa. Kun taas Kalajokilaaksosta 27.4. saimme lukea, että Nivala puolestaan on torpannut tuulivoimalat. Nykyisin hankkeet esitetään yksi kerrallaan, jolloin kokonaisuus jää kansalta huomioimatta. Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelman kärkiteemana on tuulivoiman hallittu kehittäminen. Monet omakohtaiset valintanne vaikuttavat ratkaisevasti siihen, tuleeko elämästänne odotustenne mukaista. Useiden yhteistyökumppaneiden työn tuloksena myös Selvin päin kesään -kampanja rohkaisee jälleen teitä nuoria viettämään vappua, koulujen päätösjuhlia sekä alkavien kesälomien aikaa raittiisti ja myönteisiä odotuksia rakentaen. Eikä tässä ole tämän alueen ainoat tuulimyllyt, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka laajalle. Marja Suorsa Ylivieska Tyyntä myrskyn edellä. Kuinka moni taho on ”lahjottu” hiljaiseksi, nyt ainakin TM Tuulivoima on ollut lupaamassa ”haittakorvauksia” muun muassa kyläyhdistyksille ja metsästysseuroille etukäteen. kehittämistä! Toivotan onnea ja menestystä kaikille valituille ja voimia työhön! Juhani Isotalus Alavieska Pohjois-Pohjanmaan vaalituloksesta Antoisa ja terveellinen elämä on varmasti teidän nuorten tähtäimessä, kun ajattelette elämäänne eteenpäin
Yksi nuorimmista oli viisivuotias Aada Junnikkala, joka lähti rastireitille yhdessä isänsä Veli-Matin kanssa. KUVA JARNO HERRANEN OK Botnian Marion Forsell oli nopein rastireitillä. –?Olemme täällä PohjoisPohjanmaan alueen nuorten suunnistusleirillä. Arvonta: Iltarastipaidan voitti Sari Nivala YlivKu ja Iltarastimitalin Marion Forsell, OK Botnia.. Torstaina alkanut leiri ja Iltarastit toimivat kuitenkin hyvänä harjoituksena ennen sunnuntaina Raahessa käytyä kilpailua. B-rata 5.1 km (107): 1) Kari Nivala YlivKu, 38.40, 2) Jari Jukkola LoVe, 41.03, 3) Niko Paavola KaJu, 41.04, 4) Leevi Virkkala SiSu, 42.46, 5) Pasi Virkkala SiSu, 42.49, 6) Joni Alasuvanto KaJu, 42.56, 7) Esko Kupsala KannUra, 43.08, 8) Simo Jutila YlivKu, 43.13, 9) Arttu Immonen YlivKu, 43.34, 10) Olli-Pekka Kurikkala KaJu, 45.13, 11) Matti Alasuvanto KaJu, 45.38, 12) Jorma Oja NiS, 45.56, 13) Jari Nikunen KaJu, 46.35, 14) Arttu Nikunen KaJu, 46.38, 15) Eero Päivärinta NiS, 47.35, 16) Martti Mäkikangas NiS, 48.20, 17) Vesa Nuolioja Pohjant, 48.41, 18) Anna-Kaisa Järviluoma NiS, 48.44, 19) Kaisu Martinmäki Pohjant, 49.05, 20) Linda Junnikkala KaJu, 49.39, 21) Hanna Perkkiö YlivKu, 49.51, 22) Tuuli Järviluoma NiS, 49.57, 23) Arto Koutonen YlivKu, 50.14, 24) Matti Immonen YKV, 50.30, 25) Toni Laakso OuHu, 50.43, 26) Jukka Korhonen RasTiimi, 50.52, 27) Markku Jylkkä YlivKu, 50.55, 28) Sanna Sarkkinen-Vuorinen KoS, 51.31, 29) Maj-Lis Rantala KPV, 51.39, 30) Jaakko Okkonen 51.44, 31) Jyrki Määttä NiS, 52.03, 32) Krekula Kalervo SalRe, 52.10, 33) Martti Joensuu NiS, 52.18, 34) Eero Korhonen RasTiimi, 52.46, 35) Jarmo Helander NiS, 53.07, 36) Matti Saarenpää SiSu, 53.17, 37) Emma Halla-aho HimU, 53.25, 37) Pasi Santapakka HimU, 53.25, 39) Johanna Pahkala HimU, 53.59, 40) Juhani Hämäläinen 54.05, 41) Toni Jumeri OuHu, 54.29, 42) Mikko Ruusunen HimU, 54.45, 43) Anne Haikara NiS, 54.48, 44) Mari Koirikivi SiSe, 54.54, 45) Veli-Matti Uunila HimU, 55.33, 46) Hemmo Ahokoivu Pohjant, 55.53, 47) Juha Mäkelä HimU, 56.27, 48) Raimo Orjala LoVe, 56.29, 49) Anssi Hietaharju OuTa, 56.30, 50) Marjo Hannula RasTiimi, 56.40, 51) Eeva Kurikkala KaJu, 57.07, 52) Riikka Hautamäki NiS, 57.18, 53) Jouni Harju YlivKu, 57.25, 54) Matti Ojala YlivKu, 57.39, 55) Peetu Jumeri OuHu, 57.41, 56) Veeti Jumeri OuHu, 57.49, 57) Veijo Tahkokorpi RasTiimi, 57.54, 58) Pekka Sorvari KaJu, 58.27, 59) Erkki Niskanen SiSu, 58.42, 60) Anu Alasaari NiS, 59.41, 61) Anna-Leena Vierimaa NiS, 59.46, 62) Kristiina Kaustinen HimU, 1.00.18, 63) Juho Sillanpää 1.00.59, 64) Esa Åvist RasTiimi, 1.01.01, 65) Sirkku Kurikkala KaJu, 1.01.10, 66) Pertti Keski-Korsu SalRe, 1.02.13, 67) Kari Marjakangas YlivKu, 1.02.39, 67) Timo Joensuu HimU, 1.02.39, 69) Terhi Lehtola OuHu, 1.03.00, 70) Hilla Lehtola OuHu, 1.03.03, 71) Hanna-Liisa Erkkilä NiS, 1.03.50, 72) Jenna-Maria Nivala YlivKu, 1.04.36, 73) Juhani Perkkiö YlivKu, 1.05.19, 74) Timo Alasuvanto KaJu, 1.06.00, 75) Kaija Mäkikangas NiS, 1.06.48, 76) Eija Piispanen OuHu, 1.07.02, 77) Sirpa Kiianmies KannUra, 1.07.41, 78) Mervi Vähäsöyrinki Kannus, 1.07.42, 79) Olli Tiitto RasTiimi, 1.08.21, 80) Riina Hyvönen RasTiimi, 1.10.17, 81) Sirpa Lindberg SalRe, 1.10.33, 82) Mikko Koutonen 1.11.52, 83) Eila Tiitto RasTiimi, 1.11.55, 84) Juhani Koutonen 1.11.59, 85) Maija Asmundela KannUra, 1.12.46, 86) Reima Impola 1.13.51, 87) Hannu Simonen 1.15.17, 88) Janne Vähäsöyrinki NivU, 1.15.19, 89) Emma Paakki NiS, 1.24.21, 90) Hannu Asunmaa NivU, 1.30.57, 91) Veijo Malila 1.30.58, 92) Janne Partanen 1.34.07, 93) Paula Salminen 1.35.27, 94) Teijo Impola KaJu, 1.39.03. Kiiminkiläisseura Vesaisten Poikien Annukka ja Maija Goman leireilivät Kalajoella. Onkohan pappa osannut tehdä hyvän radan. 23 suunnistustapahtumaa sisältävä iltarastikausi jatkuu jo huomenna, jolloin Sievin Sisu järjestää Iltarastit Isokankaalla. Annukka ja Maija Goman lähtivät B-radan kiertoon ilman ajanottoa. Ylivieskan Kuulan nuorisokaartin suunnistaja kiersi rastireitin kolmanneksi nopeimmin. kalajokilaakso 12 Urheilu Jarno Herranen SUUNNISTUS, KALAJOKI Kalajokilaakson Iltarastien kauden avauskilpailu keräsi Kalajoen Hiihtomajan maastoihin 242 osallistujaa. Yhdeksänvuotias Perttu Immonen on kiertänyt Kalajokilaakson Iltarasteja jo muutaman vuoden ajan. toukokuuta 2015 . Ei mitään höntsäilyä, vaan nopeaa juoksemista, mutta kuitenkin karttaa tarkasti lukien, Immonen kertasi maalissa. Tässä vaiheessa eniten hymyilytti Tuomas-isää. Valtaosa suunnistajista oli Kalajokilaakson alueelta, mutta osallistujia oli paljon kauempaakin. Rastireitin ja muut radat oli suunnitellut Aadan pappa Ilpo Junnikkala. Rastireitin kiertänyt Ylivieskan Kuulan Perttu Immonen oli tyytyväinen suoritukseensa. –?Ihan hyvin meni. Iltarastien avauskisassa rastien hakuun lähti ilahduttavan paljon nuorta väkeä. Hieno sää houkutteli Kalajokilaakson Iltarastien avauskisaan lähes 250 suunnistajaa Ilahduttavan paljon nuoria Tuomas, Ohto ja Ukko Järviluoma lähtötunnelmissa. Lähdin tekemään hyvää suoritusta. Tulokset Maanantai 4. Suunnistus Kalajoki, Kalajokilaakson Iltarastit A-rata 6.7 km (43): 1) Juho Leppikorpi KaJu, 45.21, 2) Osmo Juola KaJu, 45.36, 3) Jouni Mäkäräinen Pohjant, 46.47, 4) Risto Pernu HimU, 47.24, 5) Marko Jylkkä YlivKu, 48.06, 6) Teppo Isokoski KoS, 49.07, 7) Kari Isokääntä KaJu, 50.17, 8) Veli-Matti Junnikkala KaJu, 50.46, 9) Erkki Vähäsöyrinki NiS, 50.57, 10) Paavo Rantala KoS, 52.58, 11) Aija Tilvis RasTiimi, 53.12, 12) Joona Männistö OuHu, 54.41, 13) Timo Rantala KPV, 56.38, 14) Konsta Keski-Ojala YlivKu, 56.40, 15) Jouko Keski-Ojala KannUra, 57.03, 16) Heikki Hautala NiS, 57.08, 17) Atte Rättyä YlivKu, 57.17, 18) Jari Riihimäki UK, 58.05, 19) Vesa Haikara NiS, 58.45, 20) Saku Juola KaJu, 59.42, 21) Peetu Rantala KoS, 1.02.44, 22) Kimmo Mäkelä HimU, 1.02.48, 23) Pekka Ylimäki NiS, 1.03.20, 24) Toivo Hautamäki NiS, 1.03.39, 25) Hannu Autio AV, 1.03.45, 26) Jarkko Sipilä YlivKu, 1.05.10, 27) Samuli Törmälä YlivKu, 1.06.27, 28) Tapio Penttilä KaJu, 1.06.37, 29) Sanna Vaahtera YlivKu, 1.07.41, 30) Lasse Palola NiS, 1.07.49, 31) Antti Isokääntä YlivKu, 1.09.15, 32) Reima Piispanen SalRe, 1.09.19, 33) Marika Suni-Kähtävä KaJu, 1.10.05, 34) Pirkko Ekdahl NiS, 1.10.22, 35) Aino-Maria Linna OuHu, 1.12.54, 36) Heikki Salminen 1.16.04, 37) Samuli Vähäsöyrinki NiS, 1.27.51, 38) Kaisa Yliniemi NiS, 1.45.46, 39) Kari Allonen NivU, 2.20.20. Paavo, Aija ja Venla Tilvis laatimassa suunnitelmaa. –?En tiedä, Aada vastaa lyhyesti. Täällä on mukavan vauhdikkaat maastot ja kevät on pidemmällä kuin Oulun korkeudella. RR-rata 2.0 km (27): 1) Marion Forsell Botnia, 10.33, 2) Jami Sipilä YlivKu, 13.03, 3) Perttu Immonen YlivKu, 13.07, 4) Tino Sipilä YlivKu, 14.20, 4) Björn Forsell OK Botnia, 14.20, 6) Maria Alasaari NiS, 15.34, 7) Hilla Jumeri OuHu, 16.19, 8) Aada Junnikkala KaJu, 16.52, 9) Mico Isokääntä YlivKu, 17.50, 10) Elsa Haikara NiS, 18.36, 11) Eetu Palola NiS, 18.37, 12) Niilo Haikara NiS, 19.08, 13) Jere Harju YlivKu, 19.15, 14) Sofi a Ruusunen HimU, 19.27, 15) Niklas Laakso OuHu, 19.45, 16) Veikka Virkkala SiSu, 23.08, 17) Ella Nikunen KaJu, 23.13, 18) Tuomas Åvist RasTiimi, 23.27, 19) Ohto Järviluoma NiS, 24.19, 20) Atte Kähtävä KaJu, 25.29, 21) Kasperi Savela YlivKu, 25.49, 22) Salli Savela YlivKu, 25.58, 23) Weeti Isokääntä YlivKu, 26.57, 24) Sofi a Vaahtera YlivKu, 30.58, 25) Ville Hannula RasTiimi, 31.51, 26) Anni Hannula RasTiimi, 34.49. Esimerkiksi Oulun ympäristön seurat olivat hyvin edustettuna. Lisäksi Hiekkasärkillä on hyvä järjestää muuta oheisohjelmaa leiripäiviksi, kiiminkiläistä Vesaisten Poikia edustava Annukka Goman sanoo. –?On varmasti osannut, Veli-Matti Junnikkala lisää naurahtaen. Haukiputaan Heitto on pitänyt leirin monena vuonna, mutta nyt leiri laajeni kattamaan useamman seuran. C-rata 2.3 km (42): 1) Sanni Haikara NiS, 22.46, 2) Gustaf Forsell OK Botnia, 23.22, 3) Virpi Keski-Ojala YlivKu, 23.38, 4) Maija Kupsala KannUra, 24.47, 5) Tuija Sipilä YlivKu, 25.26, 6) Veikko Kallio OuHu, 26.33, 7) Helka Kupsala KannUra, 27.07, 8) Loviisa Kupsala KannUra, 27.08, 9) Aarre Vähäsöyrinki NiS, 28.12, 10) Urpo Åvist RasTiimi, 28.51, 11) Ella Jumeri 29.39, 12) Oona Jumeri OuHu, 29.44, 13) Mickel Forsell Botnia, 31.45, 14) Anu Kaltiainen YlivKu, 32.24, 15) Konsta Alasaari NiS, 32.30, 16) Veeti Venetjoki KoS, 33.07, 17) Kirsi Venetjoki KoS, 33.11, 18) Vertti Venetjoki KoS, 33.17, 19) Pentti Kumara SievSi, 33.23, 20) Elli Kumara SiSu, 33.44, 21) Elsa Haikara NiS, 34.05, 22) Jorma Löytynoja SiSu, 34.34, 23) Lotta Erkkilä KaJu, 35.27, 24) Pilvi-Sofi a Järviluoma NiS, 36.45, 25) Paavo Tilvis KaJu, 36.58, 26) Ritva Mikkilä NiS, 37.19, 27) Aija Keskikorso SalRe, 37.28, 28) Aino Krekula SalRe, 39.33, 29) Pekka Järvi NiS, 39.36, 30) Pietari Männistö KaJu, 39.43, 31) Seija Kärkinen-Lappalainen KaJu, 40.14, 32) Jaana Liias KaJu, 40.22, 33) Joona Harju YlivKu, 41.15, 34) Tuula Lilja NiS, 43.29, 35) Timo Isokääntä 44.10, 36) Minna Haavisto Kalajoki, 44.35, 37) Toivo Hautamäki NiS, 47.57, 38) Saana ja Jukka Lehtola OuHu, 50.32, 39) Essi Kneckt YlivKu, 1.01.01
poissa: 7. Jäniksenä toimi kuuden vuorokauden juoksun MMkisoihin matkaava Onni Vähäaho, jonka avustamana haettiin kahden tunnin rajapyykin alittajia. Toto (12-8-1): 26,41 4,04-5,56-2,58 290,58. lähtö, sh 2060 m: 1) Iinan Maestro/Juhani Harmoinen 31,9 (2,38), 2) Mervin Jaska 31,2 (24,31), 3) Sulo-Petteri 32,4 x (8,34), 4) Jonne-Mi 31,9 x (34,95). 9. lähtö, lv 2100 m Yara & Racing Kasvattajakruunu-alkuerä: 1) Arctic Muscles/Pekka Korpi 15,9a (1,91), 2) Ranch Newman 16,0a (8,78), 3) Midnight Hour 16,2a (4,37), 4) Apache Kemp 16,4a x (5,49). Toto4 voitto-osuus: 29,80. Evander Ale kiitti nappireissusta Jari Kangaskorte RAVIT, HAAPAJÄRVI Ravikuningatar Mokomani vastasi kotiradallaan kovimmasta suorituksesta, mutta voittoon saakka hieno kiri ei aivan kantanut ensimmäisessä kaarteessa tulleen laukan takia. Toto (2-8-11): 7,34 2,70-4,29-2,31 53,81. Toto (1-43): 2,38 1,58-2,97-2,33 15,84. poissa: 4, 6, 11. Troikka: 3111,15. Toto4 voittoosuus: 6,20. Toto4 voitto-osuus: 22,00. lähtö, sh 2100 m Nousijadivisioona: 1) Josveis/Antti Teivainen 28,2a (1,81), 2) Kaakon Jouni 28,3a (15,23), 3) Vovori 28,3a (8,22), 4) Poika Vauraus 28,4a (11,56). Maanantai 4. Heinosen toinen kimppahevonen Across The Bridge oli avoimessa ryhmässä neljäs ajalla 17,2a. –?Lähtö piti ottaa varman päälle, kun tämä oli jenkkikärryissään hieman poikittain. Samana päivänä ravattiin myös Ruotsin Bodenissa. lähtö, lv 1600 m Monte SE-koe: 1) An-Anna Bella/Jenni Nevalainen m1,14,4a (3,37), 2) Pimi Label m1,14,4a (30,81), 3) Napoleon Nova m1,15,8a (81,03), 4) Västerbo Keymaster m1,15,8a (44,65). poissa: 2. Reisjärvisten Paula ja Sakari Saarasen Ralli-Tähkä jyräsi laukkojen sävyttämän lähdön ykköseksi ajalla 32,6. Maalisuoralla ruuna jyräsi varmaan voittoon ajalla 17,2. lähtö, Toto4-2, lv 2060 m: 1) Lefthanded Bassist/Jyri Koukkari 17,5 (24,56), 2) Västerbo Keymaster 16,7 (38,08), 3) Wireless* 16,8 (11,36), 4) Chipper 17,4 (1,62). KUVA SEIJA KRAPU Jari Kangaskorte RAVIT, ROVANIEMI Nousuvirettä viime starteissa esittänyt Evander Ale tarrasi voittokantaan Rovaniemellä. lähtö, Toto4-1, sh 2060 m: 1) Ralli-Tähkä/Ville Pohjola 32,6 (12,92), 2) Emman Taika 32,7 (34,78), 3) Sorivaan 33,1 (22,61), 4) Heikkalan Pehtoor 34,2 (3,47). Kylmäveristen matalimman sarjan voitti Kirsi, Heli ja Antti Moliisin Pyöriän Vilistys Kajaanista. toukokuuta 2015 13 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. poissa: 11. poissa: 1, 13. poissa: 2. M50: 1) Juha Levonperä 1.33.33 Toholampi, 2) Pertti Hiltunen 1.36.47 Rautapohja/Ylivieska, 3) Risto Jääskeläinen 1.41.11 Haapajärvi, 4) Kari Perkkiö 1.41.39 HaU, 5) Juhani Kumpusalo 1.43.07 NU, 6) Matti Sikala 1.57.53 LaKi. lähtö, lv 2060 m: 1) Borderline Case/Ismo Karhulahti 22,6 (10,65), 2) Quastella 22,8 (22,9), 3) Dolorian Web 22,0 (8,33), 4) Steam Albert 23,0 (14,31). lähtö, lv 2060 m: 1) Felicia Factor/Jonny Länsimäki 17,1 (2,13), 2) Skyhill Samba 17,4 (12,75), 3) Hit That 17,4 (9,86), 4) Pietrosin 17,4 (18,02). 9. Seinäjoki, Toto76-ravit 1. Seuraava startti on perjantaina Oulun lounasraveissa. ponilähtö, 1600 m Pony Seinäjoki-race: 1) Pomona II/Mats Havulehto 2,10,2a. lähtö, TROIKKA-4, lv 2100 m Yara & Racing Kasvattajakruunu-alkuerä: 1) El Catwalk/Mika Forss 17,2a (1,53), 2) Arctic Film Star 17,4a (58,38), 3) Iron Smile 17,5a (27,1), 4) Sylvie De Vie 17,6a (59,92). Troikka: 194,55. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Tulokset Ravit Haapajärvi, Vappuravit 1. Yleisöä: 7?420. Toto (7-8-4): 3,37 1,81-5,96-8,91 25,95. Toto (6-5-8): 3,41 1,39-2,00-1,78 10,72. Toto4 voitto-osuus: 5,20. Toto (1-2-4): 2,13 1,39-2,49-1,88 10,63. Toto4 voitto-osuus: 31,10. Hyvä hevonen tämä on vaikka lämmittelyssä ei tuntunut millekään, ihmetteli Jokiniemi voittajahaastattelussa. N60: 1) Leena Saari 1.44.42 YK, 2) Marjatta Hiden 2.13.53 LaKi. 10. 12. poissa: 12. lähtö, Toto76-6 Toto4-2 TROIKKA-2, sh 2100 m Valiodivisioonakarsinta: 1) Suivikas/Terho Rautiainen 22,8a (2,64), 2) Camri 23,1a (3,32), 3) Tapsan Tahti 23,1a x (7,22), 4) Vieskerin Valo 23,3a (13,2). lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 2100 m Kyvyt Esiin-divisioonakarsinta: 1) Rooney/Markku Nieminen 15,5a (3,41), 2) Glory’s First 15,7a (5,26), 3) Luckyline Krok 15,7a (6,39), 4) Julius Jat 16,0a (35,34). Miesten pääsarjassa nopein oli Tomi Tuominiemi ajalla 1.24.30. Lämminveristen kovimmassa lähdössä samaa keulataktiikkaa hyödynsi Jonny Länsimäen Felicia Factor. 10. KALAJOKILAAKSO . Toto (810-13): 12,92 4,21-6,62-12,25 195,41. lähtö, Toto76-3, sh 2600 m Tähtidivisioonakarsinta: 1) Frankker/Seppo Sarkola 26,4a (2,58), 2) Leon Salama 26,5a (3,43), 3) Vektorin Maine 26,5a (6,21), 4) Tuli-Ritari 26,7a (4,68). M, pyörätuolikelaus: 1) Teppo Polvi 1.04.08 Nivala. Ylivieskalaishevosten panosta täydensi troikkalähdössä kolmanneksi sijoittunut Tapani Krapun Burning Flight. Toto (5-6-12): 7,00 1,93-11,50-1,86 65,63. Toto4 voitto-osuus: 300,60. M60: 1) Matti Päivärinta 1.30.48 KiimUrh, 2) Hannu Keskisarja 2.01.38 LaKi, 3) Markku Koskinen 2.13.11 Sipoo. lähtö, lv 2060 m: 1) Wasa Warrior/Jukka-Pekka Kauhanen 18,4 (2,26), 2) Gasoline Alley 19,4 x (5,1), 3) Surprise Lost 20,0 (12,75), 4) Vivid Cascade 20,1 (86,7). Marko Taittosen valmentama Skyhill Samba kuittasi kakkosrahat. Vauhdikkain nainen puolestaan oli N50sarjassa juossut Lakeuden Kipinän Mervi Vähäkangas, joka taivalsi puolikkaan aikaan 1.37.13. 6. Jarno Herranen YLEISURHEILU, NIVALA Ylivieskan Kuulan Leena Saari laittoi 70-vuotiaiden puolimaratonin SE-lukemat uusiksi Pidisjärven ympärijuoksussa. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2060 m: 1) Blue For You/Arto Komulainen 18,7 (2,45), 2) Wille Caramell 18,7 (8,16), 3) Step Night 19,9 (16,57), 4) Leon Dahlia 19,9 (5,17). Toto (5-3-1): 5,11 2,73-6,16-12,94 42,53. Pelivaihto 73?675,30 euroa. N50: 1) Mervi Vähäkangas 1.37.13 LaKi, 2) Elli Översti 1.41.19 Kalajoki, 3) Sirpa Levonperä 1.59.30 TU. Troikka: 20,67. Toto (5-4-7): 2,26 1,45-2,16-2,30 5,51. Sieviläisen Ari Eskolan valmentama Tuuli Pipsa oli toinen ja alavieskalaisen Veijo Kivilahden Tirehtööri kolmas. Pidisjärven ympärijuoksussa nähtiin myös jänis. Toto4 voitto-osuus: 736,60. Toto (4-7-1): 1,91 1,24-1,84-1,36 7,50. 4. poissa: 5, 6, 13. Rasimus juoksi kesäkuussa 2011 Forssassa puolikkaan aikaan 1.45.49, joten Saari lohkaisi ennätyksestä pois reilun minuutin. Pelivaihto 1?350?444,72 euroa. N60-sarjassa juossut Saari kiersi puolikkaan aikaan 1.44.42 ja rikkoi samalla Riitta Rasimuksen nimissä olleen edellisen Suomen ennätyksen. Suunnistajien kesken arvotaan iltarastipaita ja rastireittiläisten mitali.. 11. Troikka: 98,04. lähtö, Toto76-5 Toto4-1, lv 1600 m Hopeadivisioonakarsinta: 1) Classic St Pat/ Esa Holopainen 12,3a (2,7), 2) Harmi’s Frido 12,7a (9,85), 3) Good Dynamite 13,1a (14,03), 4) Callela Longshot 13,6a (13,79). Toto (3-8-5): 11,09 1,26-1,84-1,06 91,97. Tiistaina 5.5. 13. LÄHTÖ klo 17–19. 3. 8. Toto (5-2-10): 2,87 1,74-1,87-5,49 13,62. Toto (11-7-6): 1,53 1,23-8,02-4,37 30,04. Toto4 pelivaihto 22?667,30 euroa, voitto-osuus 1?473,30 euroa. Lähdön voitti viimeistä kauttaan kilpaileva Tauno Juolan valmentama Hilun Huiske. 8. Vastuuhenkilö Erkki Niskanen, Sievin Sisu. poissa: 10. Vesa Jokiniemen ohjastama ruuna sai 2?600 metrin ryhmässä nappireissun sisäradan jonossa, josta hän pääsi nostamaan ruunan toiseen ulkopariin viimeiselle kierrokselle lähdettäessä. Toto (2-12-9): 24,56 4,07-11,37-2,36 329,09. Toto4 pelivaihto 78?346,50 euroa, voitto-osuus 31,10 euroa. Toto (10-7-9): 2,45 1,87-2,89-4,13 10,42. M40: 1) Sami Rosholm 1.22.50 Keiteleen Kunto, 2) Juha Jokikuona 1.22.56 Oksava, 3) Martti Mäkelä 1.35.30 Murto, 4) Vesa Laaninen 1.52.36 Ylivieska, 5) Antti Suomela 1.55.26 OFF, 6) Onni Vähäaho 1.59.59 Endurance. Voitto oli ylivieskalaisten Sirpa Haaparannan ja Jyrki Heinosen omistamalle ruunalle kauden toinen. Toto (14-2-13): 3,76 1,44-1,79-1,51 10,06. Rivin ainoasta suosikkivoitosta vastasi Arto Komulaisen Blue For You Sonkajärveltä. Savulan lenkki, noin 7.6 km: Miehet: 1) Esa Kiviniemi 45.44 Nivala, 2) Henri Kuki 46.10 Nivala, 3) Esko Kopola 1.10.05 Haapajärvi. Troikka: 68,59. poissa: 2. Voittoajaksi kirjattiin 28,1. Naiset: 1) Riikka Burke 1.38.40 RRR, 2) Johanna Hedvik 1.41.19 Endurance, 3) Marianna Palola 1.51.59 Nivala, 4) Tuulia Ahola 1.52.46 NU. N40: 1) Minna Hatunen 1.51.01 LaKi, 2) Sari Kopola 1.56.26 Haapajärvi, 3) Kaisa Määttä 2.17.50 NiS. Toto (5-2-11): 2,70 1,64-2,25-2,71 10,42. N, kuntosarja: 1) Virve Närhi 1.51.45 LaKi, 2) Anna Leinonen 1.58.28 Oulu, 3) Pirjo Poikkimäki 2.09.26 KPK24/7, 4) Leila Kopola 2.09.33 LaKi, 5) Mirva Ylikoski 2.10.24 Nivala, Helianna Tirri 2.10.24 Nivala, 7) Kaisa Haikara 2.13.52 Nivala, 8) Linda Vähäsarja 2.28.59 Nivala. M, kuntosarja: 1) Juho Latvala 1.21.59 Oulu, 2) Jarmo Honkala 1.37.04 Laki, 3) Veli-Matti Tölli 1.43.11 Nivala, 4) Matti Vähäsöyrinki 1.43.16 Nivala, Tuomas Vähäsöyrinki 1.43.16 Nivala, 6) Aake Raudaskoski 1.51.20 NU, 7) Lasse Raudaskoski 1.51.22 NU, 8) Aapo Tölli 1.51.42 Nivala, 9) Joonas Niemi 1.52.11 Nivala, 10) Jarkko Turunen 1.53.50 Nivala, 11) Joni Tölli 1.54.46 Nivala, 12) Jari Änäkkälä 1.57.48 Reisjärvi, 13) Vesa Nevanperä 1.59.10 Nivala, 14) Timo Vähätiitto 1.59.11 Ylivieska, 15) Tuomas Laitala 1.59.25 Nivala, 16) Jouni Tölli 2.03.27 Kajaani, 17) Veli Suhonen 2.03.38 LaKi, 18) Mikko Vähätiitto 2.11.47 Nivala, 19 Antti Vähätiitto 2.11.53 Kokkola, 20) Antti-Jussi Vahteala 2.13.46 Haapavesi. 4. poissa: 1, 4. 6. Mervi Laurilan ratsastama Big Sund 18,3 sijoittui montelähdössä kolmanneksi. 1. lähtö, TROIKKA-1, lv 2060 m: 1) Afternoon Boy/Sami Vehviläinen 18,7 (26,41), 2) Unbelievable Story 19,5 (68,68), 3) Burning Flight 19,5 (8,37), 4) Wasa Winner 18,9 (3,9). Toto76 pelivaihto 689?928,00 euroa, voitto-osuus 3?872,40 euroa. Toto (9-2-11): 2,64 1,14-1,24-1,43 3,80. Sievin Isokankaalla. Kaikkein vauhdikkaimmin puolikkaan kiersi kuitenkin kuntosarjan voittanut Juho Latvala, jonka aika oli 1.21.59. Toto4-peli käynnistyi kahdella yllätyksellä. lähtö, Toto76-4, lv 2100 m: 1) Orderly/Ari Moilanen 13,5a (11,09), 2) Magical Queen 13,6a (37,96), 3) Venice 13,7a (1,26), 4) Stoneisle Lilian 14,0a (5,05). Toto (5-10-7): 2,58 1,18-1,14-1,38 3,36. Tulokset Puolimaraton: Miehet: 1) Tomi Tuominiemi 1.24.30 Norja, 2) Mikko Peltoniemi 1.25.20 Haapajärvi, 3) Roni Knuutila 1.34.40 Ylivieska, 4) Adam Broyad 1.35.44 Kotka/ Canterbury, 5) Antti Liimatainen 1.49.24 Nivala, 6) Tomi Leppälä 1.55.37 OFF. poissa: 6. 3. poissa: 9. Toto (2-8-6): 1,81 1,31-2,65-2,21 12,67. lähtö, Toto76-1, lv 2100 m Haastajadivisioonakarsinta: 1) Freddie Ale/Antti Teivainen 14,5a (7,34), 2) Club Nord Royal 14,6a (8,98), 3) Jamieson 15,1a (6,53), 4) Beggel Vanaja 15,6a (17,21). Kakkoskohdetta hallitsi keulassa ravannut Jyri Koukkarin Lefthanded Bassist. poissa: 1. Päivän Duo: 5-6, kerroin: 17,07. Naiset: 1) Elina Läspä 36.01 NU, 2) Elisa Nevanperä 39.16 Nivala, 3) Emma Nevanperä 40.21 Nivala, 4) Emilia Jurvelin 46.02 NU, 5) Sirpa Jurvelin 46.14 NU, 6) Sirpa Herttua 46.50 Nivala, 7) Enna Tölli 48.30 Nivala, 8) Sinikka Vähäsöyrinki 49.04 Nivala, 9) Sirja Närhi 1.06.37 Nivala, 10) Sirkka Virkkula 1.12.05 Nivala, 11) Kirsi Mäkinen 1.15.54 Nivala. lähtö, Toto76-2 TROIKKA-1, lv 3100 m: 1) Prey Frontline/Esa Holopainen 15,2 (3,76), 2) Tir Du Caux* 16,3 (5,5), 3) Global Kid* 15,4 x (3,67), 4) Meadow Fox 16,1 (26,25). lähtö, sh 2100 m: 1) Tuulensuvi/Taisto Niemistö 26,7 (5,11), 2) Vermon Voitto 27,6 (11,71), 3) Siveri 27,9 (81,62), 4) Ujori 27,2 (61,21). Vähäaho teki tarkkaa työtä, sillä miehen loppuaika painui sekunnilla alle kahden tunnin rajan. 2. Hilun Huiskeen edellinen voitto on peräisin viime kesältä Oulaisten paikallisraveista. 5. poissa: 9. lähtö, sh 2060 m: 1) Pyöriän Vilistys/Jukka-Pekka Kauhanen 35,7 (2,87), 2) Tuuli Pipsa 36,0 (6,51), 3) Tirehtööri 35,3 (51,31), 4) Aulori 35,7 (41,05). 5. poissa: 12. 7. Väärälle askellajille tamma sortui haitariliikkeen seurauksena. Saari paineli ennätysvauhtia Pidisjärven ympärijuoksu järjestettiin tänä vuonna 14:n kerran. Päivän Duo: 10-5, kerroin: 36,79. Naisten yleisen sarjan voiton kuittasi Riikka Burke ajalla 1.38.40. 7. lähtö, Toto76-7 Toto4-3 DUO-1 TROIKKA-3, lv 2100 m Prix d’Etain Royal Seinäjoki-race: 1) Quick Fix*/Tuomas Korvenoja 12,7a (8,5), 2) Big Sky Hurricane 13,0a (9,87), 3) Traveling Man* 13,0a (7,93), 4) David Sisu* 13,0a (21,87). poissa: 8. Ruuna oli alussa taistelemassa piikkipaikasta 10-vauhtisessa avauksessa, jonka jälkeen Kari Alapekkala pakitti ruunan sisäradalle. 2. Toto (5-3-2): 8,50 2,08-2,58-2,18 18,44. Toto (5-18): 10,65 5,74-3,89-2,58 73,28. Toto4 voitto-osuus: 1473,30. lähtö, Toto4-4 DUO-2, sh 2060 m: 1) Hilun Huiske/Keijo Hakala 28,1 (7,0), 2) Turoke 28,2 (26,49), 3) Mokomani 26,7 x (2,95), 4) Ponnen Aatos 27,6 x (6,15). Ylivieskalaisruunan omistaa Miia Nurmi. Keijo Hakalan luotsaama ylivieskalaistamma vyöryi maalipaalun lähestyessä Aleksi Kytölän Turokkeen ohi. Kolmosrahat Rovaniemeltä kuittasivat Turbulenssi 27,0 Pyhäjärvelle ja Anita Sisu 17,4a Haapavedelle. Hilun Huiske emännöi vappuraveissa /kalajokilaakso Kalajokilaakson ILTARASTIT LTARASTIT Radat A, B ja C sekä rastireitti Opastus kt 760 Sievistä 20 km Reisjärven suuntaan. Vauhdikkaasti laukan paikannut tamma nousi lähdössä kolmanneksi ajalla 26,7x
KUVA TEKNOS. Kevään ja kesän trendinenät ovat haistelleet pastellien pitävän yhä pintansa, mutta muuttuvan yhä utuisemmiksi. Hempeilyyn kyllästynyt poimii trendiväreistä sisustukseensa marsala-viinin violetinpunervan tai kirkkaan keskisinisen. Mukaan nappulakengät, säärisuojat ja juomapullo. –?Viime kesän asuntomessuilta alkanut trendi etenee nyt keväällä voimalla tavallisiin koteihin. henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. Oikean sävyn ja kiiltoasteen valinnassa Remes suosittelee tekemään vertailua siinä tilassa ja valossa, johon sisustus on suunnitteilla. Hänen mukaansa sesongin värejä kannattaa käyttää siten, että värin tunnelma säilyy: mitä puuterisempi ja utuisempi pastellisävy, sitä paremmin himmeämpi maalipinta sitä korostaa. Kesän ja syksyn retkille on muutamia paikkoja vapaana. Raija Keski-Sämpi luennoi teemalla Tunne pulssisi. Trendipaletissa utuiset pastellit, harmaa, viininpunainen ja sininen Tehosteseinään maalataan suuria kuvioita Tehosteseiniin maalataan nyt suuria, graafi sia kuvioita tai raitoja useammallakin värillä. Metsänvihreästä voi sisustukseensa poimia hempeämmän tai vahvemman sävyn. Maanantain lehteen tulevat muistilistat perjantaina klo 13.00 mennessä. Myynti Asennus Korjaus Myös osia Jussi Valli 044 323 0848 valli.jussi@kotinet.com www.kaihdintuote.. /mediaopas LEVIKKI 7095 kpl LT2010 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä puh. NIEMELÄNKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY Talkoot la 9.5. Tehosteseinä suurilla kuvioilla tai raidoilla. Työstämme saatte kotitalousvähennyksen 45% verotuksessa. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. Sisustukseen värit tuodaan parhaiten klassisten värien rinnalle vaikkapa tehosteseinään. 040-4122 832. Räväkämpiä värejä tuo parhaiten esille puolihimmeä tai kiiltävä maali. Maanantai 4. Ensimmäinen kuukausi maksuton. Sisustuksessa suosittuihin mustaan, harmaaseen ja valkoiseen esimerkiksi violetinpunainen, metsänvihreä tai keskisininen sopivat erinomaisesti, puhumattakaan pastelleista, kuten vaikkapa supertrendikäs maitoon taittava kananpojankeltainen, Teknoksen designasiantuntija Marjo Remes kertoo. Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. 044 313 8518 Sailokoski Ky PALVELEMME: ma–pe 7–17 Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Sisustuksen värimaailma raikastuu kevään myötä. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. Ensimmäinen kuukausi on maksuton. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä klo 13.00 mennessä. Tervetuloa! Ikiliikkujat liikuntatempaus Niemelän koululla ma 11.5 klo 17.00. Lopuksi arvontaa. –?Väriyhdistelmissä varmin ja turvallisin tapa on tuoda klassiseen väripalettiin väripilkkuja. JAKELUHÄIRIÖT: Soita maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24t/vrk) Muistilista Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi . Tervetuloa! ELÄKELIITON YLIVIESKAN YHDISTYS RY Marian kerhossa keskiviikkona 6.5. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Popula POPULA KATUSÄHLY YLIVIESKASSA LAUANTAINA 6.6.2015 INTERSPORTIN PARKKIPAIKALLA!!! Katusähly otellaan kuudessa sarjassa. Tehosteseinä on edelleen hyvä ja suosittu vaihtoehto tuoda väriä neutraalimpaan sisustukseen. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 Telefax 020 750 4618 konttori ma-pe 8.00-16.00 ilmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Päivi Kajasmaa Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. Lapin keskussairaalan ylilääkäri Tuula Toljamo luennoi ikäihmisten astmalääkkeisä. kalajokilaakso 14 Alansa ammattilaiset Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. KALAJOKILAAKSON HENGITYSYHDISTYS Järjestää maailman astmapäivänä ti 5.5.215 klo 17 etäluennon Akustiikassa. Kaikille talkoolaisille tarjotaan makkarat ja kahvit Sipilän rannassa. Mukaan tarvitset sisäpelikengät ja juomapullon. Miesten ja naisten sarjat ovat avoimia kaikille Poikien ja tyttöjen sarjoihin saavat osallistua kaikki alle 16-vuotiaat (1999tai myöhemmin syntyneet) pojat ja tytöt Sekasarjassa on kentällä oltava koko ajan vähintään yksi mies ja yksi nainen joukkuetta kohti Firmasarja on tarkoitettu työyhteisöille ja heidän perheenjäsenilleen Hinnat: 60 e/joukkue aikuiset ja alle 16 v 30 e/joukkue. asioista. Harmaan voittokulkua ei pysäytä mikään, mutta tänä keväänä graafi sta harmaata taitetaan orgaanisemmaksi ripauksella vihreää, sinistä tai punaista. Googlettakaa yhdistyksen nettisivuja, siellä aina viimeisin tieto yhd. Tehosteseinämaalauksessa seinäpinnan jakaminen esimerkiksi raidoin tai suurin kuvioin on nyt se juttu. 08 422 162 tai 040 7732 759 Seija Puurula • ikkunanpesut • perussiivoukset • pihojen siivoukset • pihojen siivoukset KODIT JA TOIMITILAT KODIT JA TOIMITILAT KESÄKUNTOON! KESÄKUNTOON! SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO / VARAOSAT •POLKUPYÖRÄT •MOOTTORISAHAT •PUUTARHAKONEET Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska puh./fax (08) 425 373, 050 359 4380 Can Am Lynx -huolto 050 5900 099 24h HINAUKSET p. Nyt on loistava aika aloittaa harjoittelu ennen kesän jalkapallopelejä! Tervetuloa mukaan harjoituksiin! F-pojat 06 hakee uusia innokkaita pelaajia 2006 -syntyneiden ikäluokka harjoittelee kolme kertaa viikossa urheilupuiston harjoituskentällä: ma, ti ja to klo 18.30 20. klo 10.00 lentokoneiden suojavallien alueella (Keskisentien ja Lampintien risteyskohta). Tilaisuus alkaa kahvituksella klo 12.30. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. com 29.5. mennessä. Väripaletista löytyy nyt voimakkaita violetinpunaisia ja keskisinisiä sekä hempeämpiä pastelleja. Tervetuloa mukaan iloiseen joukkoon. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Kestotilaus Kotimaassa 12 kk .....................................111,00 6 kk .......................................56,50 4 kk .......................................38,30 3 kk .......................................29,25 2 kk.......................................20,15 MÄÄRÄAIKAISTILAUS Kotimaassa ja pohjoismaissa kuukausittain 12 kk .....................................127,00 6 kk .......................................75,00 4 kk .......................................52,00 3 kk .......................................40,00 Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Mitä kiiltävämpi, sitä kovempi ja kestävämpi maalipinta on. NÄKÖISLEHTI 12 kk .......................................65,00 6 kk .......................................39,00 4 kk .......................................34,00 3 kk .......................................28,00 1 kk .......................................11,00 1 pvä .......................................2,00 PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (alv 24%) Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (alv 24%). kinnunen@kotinet.com. Mukavaan porukkaan on helppo tulla mukaan! Lisätiedot: http://www.fcypa.com/joukkueet/2332 tai Petri Kinnunen, 040 581 0111, petri. Lisätietoja: Hannele Koutonen p. Joukkue harjoittelee liikuntakeskuksen tennishallilla maanantaisin klo 1819 ja perjantaisin klo 17-18.30. Tehosteseinään käytetäänkin useampaa väriä ja värin käyttö voi olla hyvinkin luovaa, Remes sanoo. Yhden seinän maalaaminen freesaa kodin ilmeen helposti kuhunkin vuodenaikaan. –?Kiiltoaste kannattaa kuitenkin ensisijaisesti valita tilan ja puhdistamisen tarpeen mukaan. Sarjojen voittajat saavat edustusoikeuden elokuun loppuun Helsingissä pelattaviin fi naaleihin. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. P. FC YPA E 05-06 tyttöjoukkue hakee lisää -06 synt. 0800-alkuiseen maksuton. toukokuuta 2015 . 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. Ilmoittautuminen: janne.mannikko79@gmail. Puolihimmeä maalipinta on puhdistettavampi. tyttöpelaajia joukkoonsa. Tiekirkonpäivystyksessä on vielä vapaita päiviä
08.30 Yle Uutiset. 15.35 Iltapäivä. 13.03 Päivä. 13.00 Klassista kahteen. 17.20 Rakenna minut. 11.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Miksi Suomessa suositaan kännikulttuuria?. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 08.12 Aamu. 17.00 Yle Uutiset. 12.12 Päivä. 14.03 Puheen Iltapäivä. 18.03 Puheen Ilta. 15.05 Kultakuume. +9 +8 +7 +8 +8 +7 14 14 13 14 14 13 14 15 14 15 15 14 5 4 9 Tänään +3 +1 +6 +8 +3 +5 +9 +8 12 +9 12 13 +9 5 5 7 7 3 ma Alavieska 9 Kalajoki 7 Haapajärvi 10 Nivala 10 Sievi 10 Ylivieska 9 ti 14 14 14 14 14 14 ke 15 15 15 15 15 14 to 11 11 11 11 11 11 Kylmintä eilen Ylivieska +0,9 Lämpimintä eilen Ylivieska +10,4 Kylmintä toissa yönä Ylivieska +1,4 -7,6 Kylmintä eilen Kilpisjärvi Saana +11,7 Lämpimintä eilen Lahti -8,6 Kylmintä toissa yönä Kilpisjärvi Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 101,9 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz Yle puhe 101,9 Mhz Radio KESKIVIIKKO 6.5. 06.15 Aamuhartaus. 20.03 Urheiluradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 09.31 Puheen Aamu. 12.10 Historiasarjoja. 13.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. 21.55 Suomi tänään. 08.10 Urheiluradio. 09.05 Urheiluradio. 09.02 Puheen Aamu. 07.32 Aamu. 07.45 Hartaita säveliä. 19.05 Katsele, kuuntele kevättä 0203-17600. 16.00 Yle Uutiset. 23.30 Politiikkaradio. 15.05 Iltapäivä. 08.32 Aamu. 08.10 Ykkösaamu. 19.05 Parasta aikaa. 02.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 03.00 Yle Uutiset. 22.00 Encore. 09.02 Puheen Aamu. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. Osa 5/20. 09.05 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.35 Iltapäivä. 09.32 Aamu. 09.00 Yle Uutiset. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 23.30 Politiikkaradio. 07.40 Puheen Aamu. 10.00 Yle Uutiset. 12.33 Päivä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 20.06 Parasta aikaa. 06.32 Aamu. 21.50 Merisää. 11.00 Yle Uutiset. 04.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 14.00 Yle Uutiset. 11.57 Päivän mietelause. 13.33 Päivä. 16.30 Yle Uutiset Oulu. 16.33 Iltapäivä. 12.30 Yle Uutiset Oulu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Yle Uutiset Oulu. 20.03 Päivä tunnissa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 17.20 Suomi tänään. 01.02 Yöradio – Kasaritunti. 09.02 Puheen Aamu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Puhe esittää. 18.20 Radioteatteri esittää. 12.00 Yle Uutiset. 16.30 Yle Uutiset Oulu. 18.00 Yle Uutiset. 12.30 Politiikkaradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Encore. 13.00 Yle Uutiset. 20.06 Kaikki kotona. 12.30 Yle Uutiset Oulu. 18.55 Katsele, kuuntele kevättä 020317600. 07.02 Puheen Aamu. 01.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti(0700-392 111: 3,55 e/ min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut; (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 19.03 Urheiluradio. 18.20 Radioteatteri esittää. 10.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 04.02 Jake Nymanin Popradio. 15.00 Yle Uutiset. 06.32 Aamu. 11.00 Yle Uutiset. 10.03 Puheen Päivä. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 14.00 Yle Uutiset. 07.30 Yle Uutiset Oulu. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 21.30 Radioteatteri esittää: Dianan lokikirja. 10.55 Pikkujuttu. 13.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 13.02 Perttu Häkkinen. 16.03 Puheen Iltapäivä. 11.03 Etusivu. 17.15 Tätä et minusta tiennyt. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 10.00 Yle Uutiset. 13.33 Päivä. 21.03 Päivä tunnissa. 09.32 Aamu. 15.01 Puheen Iltapäivä. 12.10 Urheiluradio. 11.03 Puheen Päivä. 06.30 Yle Uutiset. 08.40 Puheen Aamu. 02.02 Yöradio. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Aamuhartaus. 11.03 Päivä. 13.03 Päivä. 18.30 Hartaita säveliä. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yömusiikkia tauotta. 14.03 Puheen Iltapäivä. 09.00 Yle Uutiset. 07.25 Puheen Aamu. 11.00 Välilevyjä. 00.00 Arkisto: Suomalaisyritykset ulkomailla. 08.30 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset. 11.30 Yle Uutiset Oulu. 20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 20.00 Yle Uutiset. Tiistai 5.5. 07.50 Aamuhartaus. 16.15 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro. Tiistai 5.5. 12.45 Merisää. 11.57 Päivän mietelause. 09.10 Aamu. 13.02 YleX Jälki-istunto – Viki ja Mäkkäri. 22.05 Katariina Souri. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Yle Uutiset. 21.55 Suomi tänään. MAANANTAI 4.5. 07.59 Hyvää huomenta. 07.12 Aamu. 22.05 Kuusi kuvaa: Claes Olsson. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.33 Iltapäivä. 07.40 Puheen Aamu. 13.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 10.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 20.05 Sää. 06.25 Aamusoitto. 17.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 09.30 Yle Uutiset. 22.05 Café Tropical. 11.30 Yle Uutiset Oulu. 07.45 Hartaita säveliä. KALAJOKILAAKSO . 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 11.00 Yle Uutiset. 12.55 Suomi tänään. 18.00 Yle Uutiset. 16.15 Urheiluradio. Yle Uutiset ja sää. 06.05 Hartaita säveliä. 22.05 Ajassa soi. 19.45 Etnoilta: Keinuva talo. 11.00 Yle Uutiset. Median murros pitkän linjan journalistiopettajan silmin. 18.50 Merisää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 21.30 Urheiluilta: Jalkapallon Mestarien liiga. 21.55 Suomi tänään. 23.00 Yle Uutiset. 22.50 Arvassalo ry: Painettu sana pitää!. Pääministeri Modi ja hakaristin soturit. 04.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 19.03 Urheiluradio. 11.00 Klassikkoparatiisi. 10.03 Puheen Päivä. 18.00 Musiikkikamari. 23.03 Yöradio – toiveiden yö. 06.15 Aamuhartaus. 09.05 Urheiluradio. 11.03 Päivä. 22.45 Rakenna minut. 10.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 17.06 Puheen Iltapäivä. 04:47 04:44 04:40 21:52 21:55 21:59 Maanantai 4.5. 09.05 Muistojen bulevardi. 02.00 Yle Uutiset. 22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. 13.33 Päivä. 12.05 Puheen Päivä. 06.40 Puheen Aamu. 21.40 Urheiluradio. 03.53 Yöradio. 07.30 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset. 17.20 Iltapäivä. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 06.30 Yle Uutiset Oulu. 20.03 Urheiluradio. 15.01 Puheen Iltapäivä. 10.05 Sari Helin. 10.00 Yle Uutiset. 09.30 Yle Uutiset Oulu. 09.05 Muistojen bulevardi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 15.05 Iltapäivä. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00 Melkein hereillä. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 07.59 Hyvää huomenta. 17.20 Aristoteleen kantapää. 13.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. YLE X 06.30 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 YleX Jälki-istunto – Viki ja Mäkkäri. 07.12 Aamu. 17.00 Yle Uutiset. 06.30 Yle Uutiset Oulu. 16.17 Iltapäivä. 01.02 Yöradio – Ysäritunti. Yle Uutiset ja sää. 19.05 Kaikki kotona. 07.30 Yle Uutiset. 12.05 Puheen Päivä. 18.03 Puheen Ilta. 12.10 Tiedeykkönen. toukokuuta 2015 15 YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 4.5. 18.00 Yle Uutiset. Keskiviikko 6.5. 06.30 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 12.05 Puheen Päivä. 09.10 Aamu. 11.30 Yle Uutiset Oulu. 19.00 YleX Jatkot. 08.10 Ykkösaamu. 11.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro. 08.30 Yle Uutiset Oulu. 11.03 Puheen Päivä. 21.03 Päivä tunnissa. 06.30 Yle Uutiset Oulu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 06.40 Puheen Aamu. 18.00 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 07.00 Yle Uutiset. 16.03 Puheen Iltapäivä. 10.03 Ajantasa. 10.55 Pikkujuttu. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 15.55 Yle News. 19.00 YleX Jatkot. 04.55 Yöradio. 03.54 Yöradio. 06.56 Päivän mietelause. 23.03 Yöradio. 18.20 Radioteatteri esittää. 12.30 Politiikkaradio. 15.05 Kultakuume. 03.00 Yle Uutiset. 09.31 Puheen Aamu. 07.30 Yle Uutiset Oulu. 16.15 Faunin iltapäivä. 21.40 Urheiluradio. 22.05 Filmiryhmä. 12.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 11.33 Päivä. 14.03 Ajantasa. 09.30 Yle Uutiset. Samuli Paulaharju: Sompio, osa 20. 00.05 Yöradio. YLE X 06.30 Yle Uutiset Uutiset. 16.03 Puheen Iltapäivä. 04.00 Arkisto: Tiet auki taivasta myöten. 13.02 Katariina Souri. 01.02 Yöradio – toiveiden yö. 07.25 Puheen Aamu. 07.12 Aamu. 17.20 Kirjakerhon Viikon kirja Liisa Rinne ja romaani Odotus. 15.55 Yle News. 07.30 Yle Uutiset Oulu. 10.00 Yle Uutiset. 07.20 Alivaltiosihteeri. 11.03 Puheen Päivä. 23.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. Samuli Paulaharju: Sompio, osa 21. 13.02 YleX Jälki-istunto – Viki ja Mäkkäri. 08.40 Puheen Aamu. 07.32 Aamu. 09.10 Aamu. 04.00 Arkisto: Muista aina liikenteessä. 18.50 Merisää. 22.00 Encore. 14.00 Kantapöytä. 18.03 Parasta aikaa. 15.00 Yle Uutiset. 12.30 Politiikkaradio. 14.03 Puheen Iltapäivä. 14.00 Näistä levyistä en luovu: vieraana näyttelijä Liisa-Maija Laaksonen. 02.02 Yöradio. 13.00 Yle Uutiset. 14.00 Sinfoninen takoja. 07.50 Aamuhartaus. 07.32 Aamu. 22.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 00.00 Yöradio. 00.05 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset. 15.05 Iltapäivä. Samuli Paulaharju: Sompio, osa 22. 19.03 Etnoilta: Sydänjuurilla. 06.31 YleX Aamu – Ile ja Saara. 09.31 Puheen Aamu. 07.10 Aamusoitto. 15.00 Yle Uutiset. 15.01 Puheen Iltapäivä. Pääministeri Modi ja hakaristin soturit. 23.10 Yöklassinen. 17.45 Tekijä. 08.32 Aamu. 07.02 Puheen Aamu. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 08.03 Puheen Aamu. Suuri ja mahtava Sibelius. 06.56 Päivän mietelause. 03.02 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. 00.00 Yöradio. 18.15 Viikon luontoääni: pikkutylli. 08.30 Yle Uutiset. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 07.45 Hartaita säveliä. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 12.55 Suomi tänään. 12.10 Urheiluradio. 12.33 Päivä. 13.30 Yle Uutiset Oulu. 23.00 Yle Uutiset. 10.03 Ajantasa. 13.00 Klassista kahteen. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 09.30 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 15.05 Kultakuume. 08.30 Yle Uutiset Oulu. 00.00 Arkisto: Aikuisten leikit. 15.35 Iltapäivä. 07.10 Urheiluradio. 06.31 YleX Aamu – Ile ja Saara. Keskiviikko 6.5. 13.30 Yle Uutiset Oulu. 11.57 Päivän mietelause. 02.00 Arkisto: Katri Helena, Paula Koivuniemi, Kari Tapio ja Tapani Kansa. 22.05 Marjaana Toiminen. 10.05 Brysselin kone. 14.00 Yle Uutiset. 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. 09.30 Yle Uutiset Oulu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 08.40 Puheen Aamu. 16.00 Yle Uutiset. 16.33 Iltapäivä. 21.03 Päivä tunnissa. 10.03 Puheen Päivä. 20.03 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset. 00.00 Arkisto: Lasten leikkiä. 19.03 Leikola ja Lähde: politiikan luontoilta. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 23.03 Yöradio. 03.02 Sekahaku – Kalevi Pollari. 15.00 Yle Uutiset. 09.30 Yle Uutiset Oulu. TIISTAI 5.5. 04.59 Yöradio. 13.03 Päivä. 07.10 Aamusoitto. 02.00 Arkisto: Automaatio ja työelämä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 20.50 Radion sinfoniaorkesterin iltasoitto. 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. 07.02 Puheen Aamu. 07.20 Alivaltiosihteeri. 12.12 Päivä. 11.33 Päivä. 13.02 Marjaana Toiminen. 06.25 Aamusoitto. 08.30 Yle Uutiset Oulu. 07.59 Hyvää huomenta. 07.40 Puheen Aamu. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Puhe esittää. 12.45 Merisää. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.10 Julkinen sana. 03.02 Hajatusmusiikkia – Kai Ulmanen. 15.55 Yle News. 07.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.55 Pikkujuttu. 21.40 Urheiluradio. 20.05 Sää. 18.00 Yle Uutiset. 20.05 Sää. 09.00 Yle Uutiset. 07.25 Puheen Aamu. 17.20 Iltapäivä. 19.03 Urheiluradio. 06.40 Puheen Aamu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Päivä. 15.00 Yle Uutiset. Yle Uutiset ja sää. 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 18.00 Romano mirits. 00.05 Yöradio – toiveiden yö. 00.00 Yöradio. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 06.25 Aamusoitto. 09.32 Aamu. 08.32 Aamu. 04.55 Yöradio. 15.30 Yle Uutiset Oulu. 08.10 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.35 Novosti Yle. 13.30 Yle Uutiset Oulu. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Puhe esittää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00 Melkein hereillä. 17.06 Puheen Iltapäivä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Suomi tänään. 10.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 20.06 Metsäradio. 09.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Yle Uutiset Oulu. 10.00 Yle Uutiset. 11.33 Päivä. 07.20 Alivaltiosihteeri. 16.15 Faunin iltapäivä. 21.35 Novosti Yle. 06.05 Hartaita säveliä. 12.12 Päivä. 17.40 Syödään ensin! Lohturuoka. 19.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti(0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 14.03 Ajantasa. 19.00 YleX Jatkot. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 08.03 Puheen Aamu. 08.10 Ykkösaamu. 11.00 Riston Valinta. 23.03 Päivä tunnissa. 12.10 Urheiluradio. 18.30 Hartaita säveliä. 08.03 Puheen Aamu. 17.06 Puheen Iltapäivä. 10.00 Yle Uutiset. 02.02 Yöradio. 09.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 08.12 Aamu. 16.17 Iltapäivä. 18.50 Merisää. 13.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset. 18.03 Kaikki kotona. 19.03 VI Kansainvälisen Leevi Madetoja -mieskuorokilpailun gaalakonsertti. 18.03 Katsele, kuuntele kevättä 0203-17600. 18.55 Parasta aikaa. 20.30 Perttu Häkkinen. 18.55 Kaikki kotona. 14.03 Ajantasa. 02.00 Yle Uutiset. 18.03 Puheen Ilta. 23.03 Päivä tunnissa. 08.12 Aamu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 03.53 Yöradio. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 10.00 Yle Uutiset. 10.50 Kuuluttajan vieras: toimittaja Jukka Arvassalo. 02.00 Arkisto: Dopingkeskusteluja. 11.03 Etusivu. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.00 Yle Uutiset. 17.30 Pyöreä pöytä. 04.00 Arkisto: Rakkauden merkkejä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. YLE X 06.30 Yle Uutiset. 16.17 Iltapäivä. 07.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 11.03 Etusivu. 21.35 Novosti Yle. 15.30 Yle Uutiset Oulu. 06.31 YleX Aamu – Ile ja Saara. 08.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 06.56 Päivän mietelause. 05.00 Melkein hereillä. 15.30 Yle Uutiset Oulu. 11.00 Yle Uutiset. 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. 12.33 Päivä. 07.10 Aamusoitto. 06.32 Aamu. 09.00 Yle Uutiset. Maanantai 4. 16.15 Faunin iltapäivä
TULE JA TEE TARJOUS!. 5.5. Mh. –?Monet ajattelevat, että liikenneturvallisuus on vain sitä, että rakennetaan joku töyssy tai mietitään, mihin kohtaan pannaan kuuden kympin rajoitus. 114.000 €. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja seudun kunnat ovat yhteistyössä hankkineet liikenneturvallisuustoimijan eli asiantuntijan, jonka avulla kehitetään liikenneturvallisuustyötä muun muassa erilaisten tapahtumien avulla. opkk.. Rauhallisella ja kauniilla alueella remontoitu koti. Aiemmin tässä kuussa on järjestetty myös mopokoulutusta nuorille. Meidän tarkoitus on miettiä vauvasta vaariin, miten saadaan kasvatettua sellainen kuntalainen, joka osaa käyttäytyä liikenteessä, Rainer Kinisjärvi Liikenneturvasta lisää. opkk.. Kilpailun tuomaristoon kuuluu viime vuoden tapaan puheenjohtaja Hannu Saha ja Heikki Laitinen sekä uutena jäsenenä tuleva lauluntekijätohtori Laura Sippola. klo 15.00-15.30/ Päivi Lehtelä 044 580 5170 RIVIJA PARITALOT OMAKOTITALOT Asunto Oy Ylivieskan Jokimaisema Osoite: Hakalahdenkatu 21. 10! Suoraan valmistajilta! Suomen Laatunahka, Kuopio www.suomenlaatunahka.. 162.500 €. 044 580 5180 LAAKSOJEN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV Kauppakatu 11 YLIVIESKA Puh. Teemat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan Hankkeen liikenneturvallisuusteemat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Tervetuloa tutustumaan. Lattialämmitys kaukolämmöllä. Heti vapaa. Rakentaminen käynnistyy keväällä 2015 ja talo valmistuu alkukesästä 2016. Siihen liittyen on tarkoitus toteuttaa nuorille kysely, jolla pyritään selvittämään, minkä takia kypärää käytetään tai ei käytetä. Kuntalaisilta toivotaan ehdotuksia ja vinkkejä liikenneturvallisuuteen liittyviin tempauksiin. –?Kun joku kuolee liikenteessä, ensimmäiseksi mietitään, miten se olisi voitu estää ympäristöä parantamalla. Pakolassa erillistalo omalla tilavalla pihaalueella. 2h,k. 044 038 5365 Juha Heinola kiinteistönvälittäjä, LKV p. Lähes uutta vastaava huoneisto Koivukalliolla. Siistikuntoinen rivitalokaksio Pakolan alueella. Tällä alueella ainoastaan Sievi, Alavieska, Oulainen ja Reisjärvi eivät ole hankkeessa mukana. Keskustassa rauhallisella paikalla kauniin Katajaojan läheisyydessä kolmannen kerroksen tilava kaksio. Katetut kestopuu terassit. Ihastuttavat isot ikkunat olohuoneesta puistoonpäin. Autokatospaikka. Tervetuloa esittelyyn! Mh. Kilpailun esikarsinta suoritetaan toukokuun aikana ja loppukilpailu käydään 6.-7. Heti vapaa. ti 5.5. Kylpyhuone remotoitu täydellisesti, valmistunut huhtikuu 2015. Konsta Jylhä -kilpailu kasvattaa suosiotaan kon suurja urjak elu Keskivi ikon suu j u Keskiviik on suurjak elu Keskiviik on ikon suurjak elu Keskiviik on suurjak elu Keskiviik o uurjak elu Keskiviik on suurjak elu Keskiviik on suurjak elu K lu Keskiviik on suurjak elu Keskiviik on suurjak elu Keskiv i viikon suurjak elu Keskiviik on suurjak elu Keskiviik on suu suurjak elu Keskiviik on suurjak elu Keskiviik on suurjak elu elu Keskiviik on suurjak elu Keskiviik on suurjak elu Keski v iviikon suurjak elu Keskiviik on suurjak elu Keskiviik on su suurjak elu Keskiviik on suurjak elu Keskiviik on suurjak el kelu Keskiviik on suurjak elu Keskiviik on suurjak elu Kesk suurja kelu Keskiviik on suurjak elu Keskiviik on s iikon suurjak elu Keskiviik on suurj a K skiviik on suurjak elu kelu Kesk Suurjakelu Keskiviikon suurjakelu tavoittaa lähes 100 000 lukijaa! Yhdessä hyvä tulee. B2007*. 531565 Ylivieska, Pakola paritalo 83 m2 Vipusenkatu 14 A. Huoneistojen hinnat alkaen: Myyntihinta Lainaosuus Velaton hinta 1h+tupak+s 32,5 m² 27.039 € 60.561 € 87.600 € 2h+k+s 47 m² 49.020 € 87.580 € 136.600 € 2h+k+s 49,5 m² 49.361 € 92.236 € 145.900 € 2h+tupak+s 68,5 m² 65.756 € 127.644 € 193.400 € 3h+k+s 68,5 m² 71.756 € 127.644 € 199.400 € 3h+k+s 70 m² 88.861 € 130.439 € 219.300 € 3h+k+s 83,5 m² 104.305 € 155.595 € 259.900 € Esittelemme keskiviikkona 6.5. klo 10-17 Ylivieskan uimahalli (Närhitie 2) Nyt paljon uusia kevätmalleja edullisesti! Hajakoot jopa puoleen hintaan!! Takkija pusakkamalleja, kotimaista huippulaatua. D*. 91.000 €. Maanantai 4. KUVA MAIJA PYLVÄS Kalajokilaakso Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla heinäkuussa järjestettävä Konsta Jylhä -kilpailu keräsi jälleen ennätysmäärän osallistujia. oh,k,2mh,wc,vh,ph,s. Mh. klo 15.00-15.30/ Päivi Lehtelä 044 580 5170 360° NAHKATAKKIMYYNTI Tiistaina 5.5. Kilpailun järjestää Pelimannitalo yhteistyössä Kansanmusiikki-instituutin kanssa. Ajatuksella suunniteltu koti omaan käyttöön. opkk.. heinäkuuta. 3mh,oh,k,et,tk,wc,vh,p ukuh,ph,s. Moderni koti jossa hyvä pohjaratkaisu. Samantyyppistä liikenneturvallisuuden kehittämiseen tähtäävää toimintaa on ollut käytössä jo pitkään PohjoisPohjanmaalla ja Kainuussa. 526896 Kerrostalot Ylivieska kt 60,5 m2 Similäntie 4 as. 683975 Rivija paritalot Ylivieska, Pakola rt 55 m2 Oivankatu 4 A. ei e-tod*. 3h,k,s. 010-puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,059 eur/min. On se sitäkin, mutta meidän tarkoitus on mennä korvien väliin ja muuttaa ihmisten asenteita, projektipäällikkö Noora Airaksinen sanoo. Erityisesti koulut ja päiväkodit ovat lähteneet innolla mukaan. Kilpailuun saapuneet näytetallenteet osoittivat, että maastamme löytyy suuri määrä erinomaisia laulajalauluntekijöitä, joiden tuotanto on kansanmusiikista inspiroitunutta tai esitetty folk-tyyliin” kertoo Kansanmusiikki-instituutin johtaja Matti Hakamäki. ma 4.5. 523780 Ylivieska, Koivukallio rt 63,5 m2 Koivukalliontie 2 A. Tervetuloa! Es. –?Harmillista kuntalaisten näkökulmasta, kun eivät ole lähteneet mukaan, PohjoisPohjanmaan ELY-keskuksen liikenneturvallisuusasiantuntija Tarja Jääskeläisen sanoo. 134.000 €. –?Jos ajatellaan, mikä ikäryhmä korostuu loukkaantumisissa ja kuolemissa, se on nuoret. 75.000 €. klo 17.00-17.30/ Tarja Ylikauppila 044 580 5171 Es. opkk.. Hankkeeseen lähteminen vaatii kuitenkin ensin kiinnostuksen kunnalta. 010 258 7707 Tarja Ylikauppila kiinteistönvälittäjä LKV p. –?Jokainen kuitenkin pystyy vaikuttamaan liikenneturvallisuuteen, yhdyskuntatekniikan insinööri Annukka Takalo Kalajoen kaupungilta toteaa. klo 16.00-16.30/ Juha Heinola 044 580 5180 Es. Tärkeämpää vaikuttaa käyttäytymiseen kuin liikenneympäristöön Liikenneturvallisuutta korvien väliin Annukka Takalo (vas.) ja Noora Airaksinen kertovat, että liikenneturvallisuushankkeen suunnitelmissa on järjestää myös suojateihin ja teiden ylittämiseen liittyvää valistusta. Tapahtumat ovat suunnattu kaikille ikäryhmille, mutta suurin osa keskittyy peruskoululaisiin. 6.5. A*. Tervetuloa As Oy Joki-Kassisen työmaalle tutustumaan Kassisen alueen seuraavan talon suunnitelmiin ja varaamaan uusi kotisi kaupungin parhaalta paikalta. Tänä vuonna kilpailun teemana on folk-laulu. 044 580 5170 ONNELLISET ASUNTOKAUPAT Omakotitalot Sievi, Sievi asemakylä okt 95/114 m2 Korhosjärventie 10. Ei ole kyse siitä, etteikö nuori tietäisi, miten vaikkapa mopolla pitää ajaa turvallisesti, mutta hänet pitää herättää ajattelemaan, mitä seurauksia riskialttiisti ajamisesta voi tulla, Kinisjärvi selventää. Kaukolämpö. Hankkeen ensisijaisena tarkoituksena on vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen liikenteessä – ei niinkään liikenneympäristön parantamiseen, jota on tehty jo vuosikymmenien ajan. 7.5. klo 16.00-16.30/ Juha Heinola 044 580 5180 Es. opkk.. 525587 Ylivieska paritalo 79,5 m2 Ilmarisenkatu 4 A. Takkavaraus. Huoneistoa on pintaremontoitu ja keittiökaapistot on vaihdettu runkoineen. Iso katettu terassi. ei e-tod*. Tänä keväänä keskitytään esimerkiksi pyöräilykypärän käyttöön. Talossa tehty putkiremontti, kattoremontti, kosteat tilat remontoitu ja pinnat uusittu. Koulut yleensä mielellään mukana Jokaisella hankkeessa mukana olevalla kunnalla on oma liikenneturvallisuusryhmä, joka toimii yhteistyössä monien eri toimijoiden kanssa. Lattialämmitys ja varaava takka. Mh. opkk.. 169.000 €. Laadukkaista materiaaleista tehty valoisa ja siisti koti. Hissitalo. Lattialämmitys kaukolämmöllä, autokatospaikka, koneellinen ilmanvaihto lto, tilava terassi. C2007*. (alv 24%) Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,169 eur/min. –?Folk-laulu nousi keskustelun aiheeksi jo viime vuoden kilpailujen yhteydessä, kun teemana oli ensimmäistä kertaa kansanlaulu. toukokuuta 2015 . klo 18.00-18.30/ Tarja Ylikauppila 044 580 5171 Es. 2h,k,s + autokatospaikka. Kilpailussa jaetaan palkintona yhteensä 10?000 euroa. 3h,k,s,kht/ph,wc. Metsäiseen puistoon rajoittuvalla tontilla, erittäin siisti ja valoisa paritalokoti. Tervetuloa tutustumaan! Mh. Mh. klo 16.00 – 17.00. 5.5. kalajokilaakso 16 Maija Pylväs maija.pylvas@kalajokilaakso.fi Ylivieskan seutukunta haluaa panostaa aiempaa enemmän liikenneturvallisuuteen. Made in Finland! Lisäetu: Hyvitys vanhasta nahkatakistasi 50-200€ vaihdossa uuteen! Täysnahkaliivejä! Käytetyt takit alk. Pihassa oma autotalli. (alv 24%) Asuntolaina Osuuspankista Vakuutukset Pohjolasta Kiinteistövälitys OPKK:sta Keskittämällä ansaitset OP-bonuksia Jouko Järvelä toimitusjohtaja, LKV kaupanvahvistaja p. 044 580 5171 Päivi Lehtelä kiinteistönvälittäjä LKV p. 520373 Es