II Suomen II paras paikallislehti 2014 MAANANTAI 7. Irtonumero 2€ Yhdestoista Kalajaska-karnevaali huipentui Ylivieskassa perjantaiyönä Myllyaukiolle. Tero Pökkylä ja Heikki Soini tulivat kakkoseksi nelinpelin B-luokassa. KUVA HANNU VERRONEN Myllyaukiolla tavattiin taas Sulkapallon kansallinen kilpailukausi on saatu hyvään vauhtiin. Sivu 10 Keijo Makkonen: Saku-kisat pohjustavat hyvää yhteistyötä. Sivu 7 Melu ei ole susi Vaan lauhkea kuin lammas. Elävät tulet ja laskeva aurinko puhuttelevat. Sivu 16 SÄÄ +12 Kuntahalleilta tuet pois Kuntahalleilta tuet pois Sivu 2 Sivu 2. 87 vsk/Nro 70 . Maarit ja Sami Hurmerinta kiittelevät väenpaljoutta. Kauppojen yössä on myönteinen ja vahva tunnelmansa, jotta ihmiset elävät ja hengittävät. Sivu 8 Myllyaukiolla ihmiset löytävät Maarit ja Sami Hurmerinnan konsertissa Kauppojen yön tunnelmaa. SYYSKUUTA 2015 Perustettu 1927 . Konsertin elo tiivistyy lavan reunassa, kun taiteilijana kypsynyt tähti omistaa kappaleita yleisön ihmisille. Väki kuuntelee sankoin joukoin illan pääesiintyjää Maarit Hurmerintaa. Lauantaina pallo sai kyytiä Ylivieskan Tennisseuran isännöimänä. Ihmisten läsnäolo on vahvaa. Sivu 14 Sulkapallokausi hyvässä vauhdissa Kyläaktivistille tunnustusta Kyläpäällikkö Alpo Murtoniemi sai valtakunnallista tunnustusta tekemästään suuresta työstä Raution hyväksi. Alkuyön kevyt sadekaan ei häirinnyt
Karhun vierailu oli tapahtunut 25.8.-1.9. Matkailuauton vasen takaosa oli vaurioitunut. . välisenä aikana. Tapahtumapaikan läheisyydessä ei ole asutusta. Jari Harjulan takana näkyy muun muassa autoteollisuudessa käytettävä sorvimalli. Kunnat ja kunnalliset yhtiöt eivät enää saa valtion investointitukia teollisuushalleihin Tärkeä työkalu putosi p. –?Kaupunki ei tue teollisuuskylää. Se koskettaa eniten juuri pääomaköyhillä alueilla Pohjoisja ItäSuomessa toimivia yrityksiä. Vuokratason on oltava sellainen, että selviämme velvoitteistamme, Kaisa Liinamaa vastaa toisinaan esitettyihin epäilyksiin siitä, että kaupungin piilotukea ohjautuisi yrityksiin esimerkiksi vuokrasubventiona. Karhu rikkoi mehiläispesän Kalajoella Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Poliisi etsii kolhiljaa. Nivalaan tukiehdot täyttäviä hankkeita on viime vuosina onnistuttu saamaan poikkeuksellisen paljon. Selvästi suurin menettäjä Kalajokilaaksossa on Nivala, joka omistama Teollisuuskylä Oy sai edellisen lain ja EU-rahoituskauden aikaan rahoitustukea miltei vuosittain. Kun yrityksen vakuusasema paranee, tilat mieluusti myydään yritykselle. Liinamaa kuitenkin vakuuttaa, että Nivalassa riskit ovat hallinnassa. Poliisin mukaan varkauden teki pitkäkyntisille helpoksi aseiden omistajan huolimattomuus ja lukitsematta jääneet ovet. –?Täyteen 35 prosentin tukitasoon emme ole yltäneet, mutta 20–30 prosentin tuellakin on huomattava merkitys, kun kustannukset liikkuvat puolen ja kolmen miljoonan haarukassa. Hän arvelee, ettei Nivalan teollisuuskylän menestys olisi nykyisenlainen ilman saatuja investointitukia. –?Vakuuspohjaa meillä on myös omasta takaa. Työpaikkamäärä on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Hän sanoo, että lakimuutos merkitsee kasvun estettä osalle yrityksiä. Ely:n investointituki on ollut huomattava apu hankkeiden kokonaisrahoitukseen, Liinamaa toteaa. Ei mikään itsetarkoitus Kaisa Liinamaa korostaa, ettei teollisuuskylä tietoisesti haali itselleen teollisuushalleja. –?Pankeillakin on omat sääntönsä. Tuki on aiemminkin riippunut tiloihin sijoittuvan yrityksen tukikelpoisuudesta. 2 Maanantaina 7.9.2015 . Karhu oli rikkonut mehiläispesän rakenteita noin kahden aarin alueelle, ja mehiläispesän rakenteista löytyi karhun hampaanjälkiä. Avustukset rahoitetaan yleensä Euroopan aluekehitysrahastosta, jonka ehdot edellyttävät hankkeelta tutkimuksen edistämistä, teknologian kehittämistä tai innovointia taikka vähähiiliseen talouteen siirtymistä. Ylivieskan poliisi pyytää tapahtumasta silminnäkijöiden havaintoja. Nivalassa toimitilat myös suunnitellaan räätälöidysti sen yrityksen tarpeisiin, joka varsinainen tuen kohde on. –?Kaupunki toimii vain takaajana meidän rahoituksellemme, ja siitäkin maksamme markkinaehtoisen takauspalkkion. Teollisuuskylän noin 50 yritystä työllistävät jo noin tuhat henkilöä. syyskuuta kello 23.50–23.55. Kasvuyritysten rahoitusjärjestelyt eivät ole yksinkertaisia. Poliisi muistuttaa metsästyskauden alla, että aseet tulee säilyttää huolellisesti lukituissa ja asianmukaisissa tiloissa, myös jahtien väliset ajat. KALAJOKILAAKSO Tässä ja nyt Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Nivalasta anastettiin kolme pitkää asetta viime viikon perjantain ja lauantain välisenä yönä omakotitalon varastosta asukkaiden nukkuessa sisällä talossa. Alueen tutkintaja kenttäpartiot selvittivät asiaa ja saivat kaikki kolme asetta takaisin vielä saman viikonlopun aikana maalaispoliisitoiminnan ja vankan paikallistuntemuksen ansiosta. Runsas vuosi sitten voimaan tullut laki, sitä täydentävä asetus sekä uuden EU-ohjelmakauden sisällölliset rajoitteet käytännössä veivät kunnilta ja kunnallisilta yhtiöiltä mahdollisuuden saada Ely-keskuksen investointitukea yrityksille vuokrattavien toimitilojen rakentamiseen. Vääriin käsiin jäädessään kyseisetkin aseet olisivat voineet aiheuttaa vahinkoja myös sivullisille. KUVA EETU KUPULISOJA Pro Estoren tuotanto vaatii isoja koneinvestointeja. Tiukat tukiehdot Kunnat ja kunnalliset yhtiöt eivät suinkaan ole saaneet teollisuushalleihinsa automaattista Ely-keskuksen tukea. Täysin riskitön ei ole mikään rahoitusmalli. Toimitilahankkeissa ehto ei toteudu, koska tilojen rakentamisen yritysten käyttöön ei katsota olevan kiinteistöyhtiölle asetuksen mukaista toimintaa. Vaikka Finnvera lähtisi rahoittajaksi, yritykseltä vaaditaan vähintään 20 prosentin omarahoitusosuus. Matkailuauton kolhijaa etsitään Seppo Kangas seppo.kangas@kalajokilaakso.fi Yksi elinkeinojen kehittämisen väline otettiin kuntien työkalupakista pois viime syksynä. Poliisi ja alueen riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö kävivät torstaina tapahtumapaikalla toteamassa vahingot. Kaisa Liinamaan mukaan Nivalassa on ollut vuosittain 1–3 toimitilahanketta, joihin investointitukea on saatu. Henkilöauton kuljettaja oli poistunut tapahtumapaikalta selvittämättä törmäystä. Kunnista tuli suuryrityksiä . Yrittäjä arvostaa Nivalalaisen Pro Estoren Teollisuuskylä Oy:ltä vuokrattujen toimitilojen rahoituksen on saatu Ely-keskuksen Nivalan Teollisuuskylä Oy on rakentanut ja jo laajentanutkin Pro Estorelle vuokrattuja toimitiloja. Kehittämisavustusta ei käytännössä voida enää myöntää hankkeisiin, joissa kunnat tai kuntien omistamat kiinteistöyhtiöt rakentavat toimitiloja yritysten käyttöön. Yrityksellä on täysi työ saada pankkirahoitus koneisiin ja laitteisiin. Työpaikkamäärä on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Tapahtumapaikalta löytyi karhuntassun jälki ja karhu oli maannut siellä. Nivalasta varastetut aseet löytyivät Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Karhu on rikkonut mehiläispesän Kalajoella Kärppä-Hakan alueella elokuun lopulla. Tällaisena aikana juuri niitä kaivattaisiin. . Ely-keskuksen investointiavustuksella on ollut hankkeissa huomattava merkitys. –?Tämä on tosi harmillinen juttu ja ilman muuta vaikeuttaa uusia yrityshankkeita sekä yritysten kasvua. Me kyllä odotamme, että uusi hallitus korjaa tämän epäkohdan, sanoo Nivalan Teollisuuskylä Oy:n toimitusjohtaja Kaisa Liinamaa. –?Tuntuu siltä, että tämäkin on elinkeinopolitiikkaa etelän eduksi. Kuntien kiinteistöyhtiöt luokitellaan kunnan omistuksen perusteella suuriksi yrityksiksi, jotka voivat saada investointiavustusta vain uuteen toimintayksikköön, liiketoiminta-alueeseen, tuotteeseen tai palveluun. Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi tuli voimaan 1.7.2014. Ylivieskassa Ollilanojankadulla Kärkkäisen pysäköintialueella törmättiin pysäköityyn matkailuautoon tummalla henkilöautolla lauantaina 5
Veikkauksen nettisivuilla voi pelata ainoastaan kirjautuneena, joten pelaajat saavat rahansa suoraan omille tileilleen. –?Hankkeita ei subventoida, mutta kaupunki voi olla jakamassa riskiä tietyin kriteerein. Yhdeksän hakijaa Selänteen johtoon Liisa Ängeslevä liisa.angesleva@kalajokilaakso.fi Sievin Jokikylän koululle on tulossa kaksi lisäluokkaa, jotka toteutetaan siirrettävällä tilaelementillä. –?Ei voi koskaan tietää, minkälaisia hankkeita tulee vastaan. Toimitilojen lunastusmenettely on yksi hyvä tapa. 3 KALAJOKILAAKSO . Meillä ei siihen ole ollut paineitakaan, koska yksityisellä puolella on ollut hyvin tarjontaa. Kunnanjohtaja Janne Tervo ennakoi, että lisäluokat ovat käytössä joulukuussa, vaikka lisäluokista on tehty valitus Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle. Valittaja katsoo, että alakoulun luokat 5–6 pitäisi siirtää kirkonkylän koululle ja päätökset asiassa on tehty väärässä järjestyksessä. Lisätilan terve 3-opettajaisella koululla on ainakin neljä vuotta. Maanantaina 7.9.2015 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Esimerkiksi Oulussa yritysten omia toimitilainvestointeja ei ole rahoitettu lainkaan toimitilatarjonnan ja kilpailutilanteen takia. Viimeisin investointitukea saanut hanke oli toimitusjohtaja Keijo Pesosen muistin mukaan vuonna 2010 Ylivieskan teollisuuskiinteistöt Oy:n kautta toteutettu teollisuushalli. –?Jos meidän olisi pitänyt yhtäaikaa investoida koneisiin ja tiloihin, se olisi ollut tekemätön paikka. Ylivieskan teknologiakylä Ytek:n toimialaan kuuluvat myös toimitilahankkeet. –?Viimeisin taitaa meillä olla venetehdas vuodelta 2007, Kalajoen elinkeinojohtaja Miia Himanka muistelee. Kiinteistöbisnes ei ole meidän bisneksemme, vaan voimme keskittyä oman tuotantomme kehittämiseen ja kasvattamiseen, sanoo toimitusjohtaja Tommi Löytynoja. Haastatteluun on kutsuttu yhteiskuntatieteiden maisteri Anna-Liisa Kainulainen Sukevalta, hallintotieteiden maisteri Tuomas Aikkila Riistavedeltä, hallintotieteiden maisteri Sisko Hannele Koski Lohtajalta ja terveystieteiden maisteri Merja Haapakorva-Kallio Kärsämäeltä. Siksi piti tehdä myös talousarvioon muutos, selvittää Tervo. Esikoululaiset käyvät kirkonkylällä, mutta aloittavat sitten varsinaisen koulunkäynnin Jokikylällä, Tervo kertoo. Nivala on poikkeus pakista pois avustusta. Ei löydy sellaista rahoittajaa, joka siihen olisi lähtenyt mukaan. Kunnanhallitus ja valtuusto katsoivat tiistaina, että lisätilapäätöksestä tehty valitus on aiheeton. Hänen mukaansa kuljetuskustannukset olisivat tulleet samoihin hintoihin kuin tilapäistilojen käyttö. Jaossa oli 38,9 miljoonan euron potti, mutta koska pelaajat olivat pelanneet järjestelmäpelin, se kohottaa jaettavan summan määrää täysosumariviin osuneiden alavoittojen ansiosta. –?Meillä on myönteinen ongelma, kun on tulossa kaksi niin isoa ryhmää, että tarvitsemme kaksi lisäluokkaa kaavaillun yhden sijasta. Rahoituksen kokoamisessa on aina omat haasteensa, ja investointituella on siinä oma merkityksensä. Yksi heistä on Haapavedeltä, hän saa suoraan tililleen lähes neljä miljoonaa euroa. Virkaa hakivat myös terveystieteiden maisteri Leena Korolainen Helsingistä, kasvatustieteiden maisteri Sirkka Juusela-Pekkarinen Kannuksesta, yhteiskuntatieteiden maisteri Markku Kipinä Kiteeltä, yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Harri Saarimaa Sallasta ja mentori Erkki Väisänen Jämsästä. Sievin Jokikylälle siirrettävät lisäluokat Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Eurojackpotin perjantain 38,9 miljoonan euron voitto jakautui kymmenen henkilön porukalle. –?Kaupungin linjaus on, ettei kaupunki pääsääntöisesti rakenna yrityksille seiniä. 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa Twitter /Kalajokilaakso uutishaa vi Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen kuntayhtymän johtajan virkaa haki yhteensä yhdeksän henkiöä, joista haastatellaan neljää. Suomi sai kerralla kymmenen uutta miljonääriä, sillä täysosuma löytyi porukasta, jonka osallistujat asuvat eri puolilla Suomea, Haapaveden lisäksi Kiuruvedellä, Keiteleellä, Lappeenrannassa, Lahdessa, Kangasalla, Riihimäellä, Espoossa, Helsingissä ja Hangossa. Lähikunnista Kalajoella ja Ylivieskassa on vierähtänyt jo useampi vuosi viimeisimmästä hankkeesta, johon kaupunki tai kaupungin omistama yhtiö on saanut Ely:n investointitukea. –?Emme halunneet pompotella oppilaita, siksi tarjoamme kuudelle luokalle opetuksen Jokikylällä ja vasta yläkouluun siirrytään kirkonkylälle. Yritys on tuplannut tuotantotilansa vuoden 2000 jälkeen.. Haapavedelle uusi miljonääri Kuntien ja kuntayhtiöiden teollisuushalleihin ei viime vuosina ole kovin paljon myönnetty investointitukia maakunnassa, kertoo Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen rahoitusyksikön päällikkö Eija Virtasalo. –?Meidän kasvumme on mahdollistanut se, ettei ole tarvinnut sitoa pääomaa tiloihin. Sen jälkeen 140 neliömetrin rakennus, jossa lisäluokat sijaitsevat, on myytävissä vaikka pois siirrettäväksi. Tukirahoja on tullut eniten juuri Oulun eteläisen alueelle. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Peli oli Veikkauksen nettisivuilta ostettu kymmenen henkilön valmisporukkapeli. Pesonen pitää silti lakimuutosta valitettavana. Elinkeinostrategiamme mukaisesti kaupunkikin voi osallistua työllisyyttä edistäviin hankkeisiin. –?Kalajokiseen perinteeseen kuuluu se, että yritykset itse hankkivat ja rahoittavat toimitilansa. Kokonaisvoittosumma kohosi lähes 40 miljoonaan euroon, jolloin jokaisen pelaajan voittosumma on 3,96 miljoonaa euroa
Susi kuuluu Suomen luontoon, mutta ihmisten pihapiirissä sen paikka ei ole. Häkkiä nostettiin hieman sivummalle, että siili pääsisi halutessaan tutustumaan ympäristöönsä, erityisesti läheiseen heinistä ja risuista vuosien saatossa kasattuun kekoon, jota ajattelemme talvehtimispaikaksi. Ihmisten turhautuneisuus on helppo ymmärtää. Petohysteriaa halutaan välttää niin kuin tietysti oikein onkin. Lähetin huolestuneen viestin eläinsuojeluyhdistysaktiiville, joka rauhoitteli ja arveli siilin lähteneen pois kopista. Havainnot niin susien, karhujen kuin ilvestenkin liikkeistä ovat jatkuvasti lisääntyneet. Onneksi olen lausunut murheeni usein ääneen. Soppa on valmis: Viikolla syödään suurkeittiöruokaa tai eineksiä, viikonloppuna hifi stellään erikoissuolojen kanssa. Näitä monet välttävät niihin liittyvien kolesteroliongelmien takia. Koppi-häkki-yhdistelmä työnnettiin Tuhti-kärryn alle suojaan sateilta. Aamulla ensimmäiseksi kävimme tarkistamassa, onko vauva uskaltautunut kopistaan ulos. Toisena aamuna epäilin, ettei ruokaan oltu koskettu. Maito ja kananmunat sisältävät jodia. Jodin puutteesta aiheutuvat sairaudet olivat Suomessa 1950-luvulla hyvin yleisiä. Hämmästyttävintä on se, että tapauksia on miltei perättäisiltä öiltä useilta paikkakunnilta: Haapajärveltä, Kärsämäeltä, Sievistä, Haapavedeltä. Voimme äänestää taas jaloillamme. Tuloksena on lihava, haluton ja masentunut lapsi, jolle kaikki on evvk. Honkarannalla on käärmeitä, vaikkeivät ihan pihaan ole koskaan tulleetkaan. ”Rukoukseni” kuultiin ja kuinka ollakaan, mutkan kautta sain esityksen kodin tarjoamisesta siilivauvalle, joka oli jäänyt sisaruksineen orvoksi nähtävästi emon jäätyä auton alle. Lupaehdot näissä tapauksissa kuitenkin ovat perin tiukat, jotta jahti osuisi varmasti oikeaan yksilöön. Muistan, miten aina sanottiin, ettei alueilla ole käärmeitä, koska siilit pitävät niistä huolen. Olen kaivannut koko Honkarannalla asumisajan siilejä, joita oli sekä lapsuuskotini että myöhempien asuntojen ympäristöissä. Mikäli näin ei ole, naapurikeittiössä näin tehdään. Homma onnistui. Mutta että tapaukset käyvät miltei jokapäiväisiksi, se on uutta. Edellämainituista syistä tutkijat ovat jo muutamia vuosia muistuttaneet jodin vähäisen saannin aiheuttamista haitoista. Menimme nostamaan häkkiä ja avaamaan koppia. Lasten kehittyvät aivot tarvitsevat jodia, jota ei eineksistä, hampurilaisista ja aina kouluruuastakaan saa. Selvittelin vuosia sitten saamaani loistoajatusta siilien siirtämisestä. Pääkirjoitus pk KALAJOKILAAKSO toon. Ikäväkseni jouduin kuitenkin toteamaan, että siili on rauhoitettu eläin, jonka siirtäminen on kielletty luonnonsuojelulain perusteella. Tarvitaan sellaisia uusia toimia, joilla häirikköyksilöt poistetaan ja muutenkin liian pelottomiksi käyneitä petoja häädetään ihmisten ilmoilta erämaahan. Se tuotiin laatikossa, joka oli laitettu häkkiin ja häkin ympärystä oli varmistettu vielä pienisilmäisellä verkolla. Samoin on einesten laita. Viime vuosina on alettu taas huolestua samasta aiheesta. P. Se kertoo yleensä ihmisarkojen petojen pelottomuuden lisääntymisestä. Kuinkahan moni ylipaino ja siitä johtuva verenpaineongelma on peräisin näin yksinkertaisesta hivenainepuutteesta. Viralliset asiantuntijoiden kanta-arviot eivät käy yksiin paikallisten metsästäjien ja petoyhdyshenkilöiden arvioiden kanssa. Ravintoketjun törmäyskurssi siis. Erityisesti lapsilla riittävä jodin saanti takaa normaalin kasvun ja kehityksen. Ruokahifi stelijöiden käyttämät erikoissuolat, Ruususuola, Himalajansuola ja erilaiset muut suolaiset mausteseokset eivät yleensä sisällä jodia. Suositus koskee myös leipomoita ja suurkeittiöitä. Jodin puute korjaantui ja sairaudet vähenivät. Tuskin maltoimme mennä illalla nukkumaan. Yksittäisiä susien vierailuja lampaiden ja nautakarjan kimpussa on nähty aikaisempinakin vuosina. Asukasta ei näkynyt, eikä ole näkynyt sen jälkeenkään. Raution–Sievin alueelle myönnettiin jo yksi poikkeuslupa häirikkösuden kaaSusi ei kuulu pihapiiriin Alueen petoyhdyshenkilöt ovat jo vuosien ajan varoitelleet petokannan kasvusta ja sen seurauksista. Sen pohjalta moni eineksiä valmistava yritys käyttää tuotteissaan jodisuolaa syksystä alkaen. Jodin puute johtaa kilpirauhasen vajaatoimintaan, jonka oireina ovat muun muassa väsymys, mielialan lasku, aloitekyvyttömyys, palelu, painon nousu ja ummetus. Yhtään yksilöä ei ilmaantunut luonnollista reittiä. Samana iltana siilivauva sai nimekseen Sonic, joka viittaa johonkin tietokonepeliin, josta tietenkään äiti ei ymmärrä yhtään mitään. Veitsi Jodin puutteessa Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Jodi on elämälle äärimmäisen tärkeä hivenaine. Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Siilivauvan sijaisäiti Kolumni Seppo Kangas 7.9.2015 Viime aikoina on koettu kauhun hetkiä susien käytöksen takia useilla lähiseudun paikkakunnilla. Pieni piikikäs tuhisi laatikossa ja me ihastelimme sitä rinkinä ympärillä. Kalajoen Raution suunnalla susien röyhkeää käytöstä on ihmetelty viime keväästä lähtien. Muuten seurauksena on oman käden oikeus, joka ei missään oloissa saa olla vaihtoehto. Myös teollisuus on nyt vastaamassa huutoon. Se herättää epäilyjä siitä, että virallinen petopolitiikka tietoisesti vähättelee petokannan tiheyttä ja laajuutta. Tällaisiin tilanteisiin pitäisi pystyä reagoimaan tehokkaammin. Oulaisten Eläinsuojeluyhdistys kelpuutti perheemme orvolle siilivauvalle sijaisperheeksi. Ei tapahtunut Raamatun ihmettä, eikä perheeseemme muuttanut söpö pehmeä karvalapsi, vaan piikikäs omintakeinen tuksuttaja. Tässähän olisikin jokaiselle työpaikkaruokailijalle viikon kysymys kokille esitettäväksi.. Perhettämme ei tarvinnut enempää suostutella. Suolaa suomalaiset syövät liikaakin. Suurkeittiöt käyttävät jodioimatonta suolaa. Jahtialue on niin pieneksi rajattu, että aikana, jolloin maastoon ei jää juuri edes jälkiä, tehtävä on miltei mahdoton. Ei ollut. Alueen petoyhdyshenkilöt ovat jo vuosien ajan varoitelleet petokannan kasvusta ja sen seurauksista. Kuinka ollakaan, koppi oli tyhjä. Pelkäsimme, että siilivauva on tykännyt huonoa siirtämisestä, saanut sydänkohtauksen ja kuollut. Jodia päätettiin lisätä suolaan, sillä sitähän kaikki käyttävät. Tässä asiassa on syytä tähdentää, ettei kilpirauhasen vajaatoiminnassa ole suinkaan kyse suolan, vaan jodin puutteesta. Jos keittiössä käytetään puolivalmisteita, onko niissä jodisuolaa. Sen jälkeen pystyin vain toivomaan, että ottaisivat saman muuttosuunnan. Ei ole todellakaan ihme, että niillä kylillä, joissa sudet toistuvat vierailevat pihapiireissä, alkaa pelottaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavien määrä on lähes tuplaantunut. Uutta erityisesti susien kohdalla on se, että jälkien lisäksi näköhavaintoja on alkanut tulla kosolti lisää. Tässähän olisikin jokaiselle työpaikkaruokailijalle viikon kysymys kokille esitettäväksi: Käytetäänkö ruuanvalmistuksessa jodioitua suolaa. Asiaan on viimein herätty. Siilille laitettiin kippoihin gluteenitonta kissanruokaa ja laktoositonta kissanmaitoa. Viimein koitti päivä, jolloin siilivauva muutti meille. Olisiko tässä jopa syy siihen, että koululaisten Pisa-tutkimuksen tulokset ovat laskeneet. Valtion ravitsemusneuvottelukunta laajensi viime keväänä jodisuolan käyttösuositusta koskemaan kaikkea ruoanvalmistusta. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä Toimitussihteerit Sari Arff man, Leila Päivärinta Toimittajat Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Pirjo Kunelius, Anne Mattila, Juhani Rintakumpu ja Hannu Verronen Saimme viikko sitten perheenlisäystä. Jodin puutteessa lihotaan ja vältellään maitoa ja kananmunia. 4 Maanantaina 7.9.2015 . Elämä käy hankalaksi, jos esimerkiksi lasten ulkona liikkumista pitää rajoittaa. Tuolloin mietittiin, miten kansalle saataisiin riittävästi tuota hivenainetta. Tapahtumien määrä ja luonne herättää väkisin kysymyksen, mitä susikannassa tai petojen käytöksessä on yhtäkkiä tapahtunut
Esityksessä viitataan lainsäädäntöön, jonka mukaan lupamenettelyllä ratkaistavaan tuulivoimalan lupaan kaupunginvaltuuston periaatepäätöksillä ei ole merkitystä. Vapaaehtoisista muodostetaan osaajaryhmiä, ja voivat tukiyhdistyksen kautta tarjota osaamistaan vastaanottokeskusten käyttöön. Tuulivoimaaloite käsittelyyn Ylivieskassa Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla puh. Maanantaina 7.9.2015 Uutis TUTK A y Leila Päivärinta leila.paivarinta@kalajokilaakso.fi –?Jos kunnasta löytyy yli sadalle ihmisille kohtuullisessa kunnossa olevat majoitustilat, paikkakunnalle voidaan perustaa hätätilanteessa vastaanottokeskus vaikka päivässä, sanoo Suomen Punaisen Ristin Oulun piirin toiminnanjohtaja Pertti Saarela. syyskuuta, Alavieskaan selvittämään pakolaisten vastaanottamiseen liittyviä asioita ja tutustuu samalla tyhjillään olevan entisen vanhainkodin tiloihin. KUVA LEILA PÄIVÄRINTA Vastaanottolaki . 020 750 4600 toimitus@kalajokilaakso.. Juttuidea SOITA !. Aluksi lapset opiskelevat suomea tai ruotsia ja myöhemmin myös muita aineita. SPR:n paikallisosastoissa pienikin toiminnan aktivoiminen on hankalaa, koska aktiivisia ihmisiä on vähän, eikä heilläkään ole aikaa toimintaan. Yhdistys tulee koordinoimaan keräyksiä, toimintaa ja tapahtumia Oulussa ja Oulun seudulla toimivien vastaanottokeskusten ja niiden asukkaiden tarpeiden mukaan läheisessä yhteistyössä kaupungin, Punaisen Ristin, seurakuntien (luterilainen, ortodoksinen, helluntaiseurakunta) sekä erilaisten järjestöjen kanssa. Tyhjä koulu tai kerrostalo tiloiksi SPR:llä on jo 20 vuoden kokemus vastaanottokeskusten pyörittämisestä Suomessa ja tätä kokemusta löytyy myös Oulun suunnalta. Vanha Omavieska on 80-luvulla vanhainkodiksi rakennettu talo, joka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä terveyskeskuksesta, kunnanvirastosta, neuvolasta, päiväkodista, leikkikentästä, koulusta, urheilutalosta, pururadasta, kirjastosta, kaupoista, seurakunnasta ja kirkosta. . Tähän pakolaistilanteeseen ei ole ehditty laisinkaan paneutua, naiset toteavat. –?Toimintaa on vähän, ja aktiivisia ihmisiä kourallinen. Piirin toiminnanjohtaja tulee viikon kuluttua, maanantaina 14. Muualta piiriin on tullut kymmenkunta vastausta. Myös Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus on pyytänyt kuntia kartoittamaan 16. vastaanottolaki.Uudistettu laki tuli voimaan 1.9.2011. syyskuuta mennessä vastaanottokeskusja järjestelykeskustoimintaan soveltuvia tiloja. Turvapaikanhakijan vastaanottoa säätelee Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta eli ns. –?Käytännössä tiloja ei ole ehditty kartoittaa millään tavalla, kertovat Ylivieskan, Raudaskylän ja Alavieskan osastojen puheenjohtajat Eila Törmälä, Anitta Anunti ja Ulla Mertaniemi-Hannus. Hekin ovat niin kiireisiä omassa elämässään, etteivät ehdi olla mukana toiminnassa. Lapset käyvät yleensä samaa koulua suomalaisten lasten kanssa. Sisäministeriön arvion mukaan Suomeen voi tulla tänä vuonna jopa 30?000 turvapaikanhakijaa, mikä on puolet aiempia arvioita enemmän. Lue koko laki: www.pakolaisneuvonta.fi Vastaanottokeskus voidaan perustaa päivässä Tukiyhdistys Ouluun vastaanottokeskuksille Oulun perustettiin viime torstaina vastaanottokeskusten tukiyhdistys kansalaisten järjestämässä tilaisuudessa. Pyynnön mukaan tilaksi käy hyvin tyhjillään oleva koulu, hoitolaitos tai kerrostalo. Tukiyhdistys aloittaa yhdessä seurakuntien kanssa jo tänään maanantaina vaateja patjakeräyksen. Laissa säädellään kansainvälistä suojelua hakevan, tilapäistä suojelua saavan ja ihmiskaupan uhrin toimeentulosta ja huolenpidosta. Vapaaehtoisia tarvitaan kiireesti lisää toimintaan Osastoissa ja piirissä mukaan toivotaan lisää aktiivisempia ihmisiä ja sellaisia, joilla olisi aikaa ryhtyä nopeasti mukaan esimerkiksi pakolaistilanteen mahdollisesti vaatimaan paikalliseen hätäaputoimintaan. Kymmeniä halukkaita ilmoittautui järjestämään toimintaa, kuten luontoretkiä, urheilutoimintaa, käsityökerhoja ja suomen kielen opetusta. Tällöin asuminen on jo hyvin omatoimista. Asia on kaupunginhallituksen käsittelyssä tänään maanantaina. Jos jokilaaksoon perustetaan nopeasti vastaanottokeskus, käytännössä tämä merkitsisi sitä, että apua toiminnan aloittamiseen tuotaisiin alussa Oulusta, ihan työntekijöitä myöten. Lähemmän kartoituksen tietoon tulevista tiloista tekee SPR:n Oulun piirin toiminnanjohtaja, joka on yhteydessä tilojen omistajiin ja kuntien edustajiin. Alueen SPR:n paikallisryhmissä ei ole vielä varauduttu nopeasti lähelle tulevaan konkreettiseen hätään Juhani Rintakumpu juhani.rintakumpu@kalajokilaakso.fi Tarja Koutonen (kesk.) allekirjoitti ensimmäisenä valtuustoaloitteen, jossa hän esittää, ettei Ylivieskan kaupungin alueelle rakenneta enää lisää tuulivoimaloita/ tuulivoimapuistoja Pajukoski I:n jälkeen. Niitä Alavieska voisi tarjota mahdollisesti kuntaan sijoitettaville turvapaikanhakijoille. –?Kartoitus on tarpeen, sillä pakolaistilanne näyttää olevan kiristymässä PohjoisSuomessa, Saarela huomauttaa. Vastaanottokeskuksen voi perustaa myös erillisten tyhjillään olevien asuntojen varaan, vaikka eri kuntienkin alueella. Siihen suomalaisia velvoittavat kansainväliset lait sekä ihmisoikeusnäkökulmat. Noin sadan asukkaan keskukseen majoittuminen tarkoittaa ahdasta asumista, jolloin yhdessä huoneessa asuu 2–4 asukasta. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri Eero Manninen. Yhdistys toimii linkkinä vastaanottokeskusten ja aktiivisten kansalaisten välillä. Turvapaikanhakijalapset käyvät peruskoulua. –?Vastaanottokeskus tuo kuntaan mukanaan 8–12 työpaikkaa, asukasmäärästä ja toiminnan laadusta riippuen. Opetus ja koulukirjat ovat maksuttomia kuten muillakin Suomessa asuvilla lapsilla. Maankäyttöja rakennuslain perusteella ratkaistaan, edellyttääkö tuulivoimalan rakentaminen alueen kaavoittamista vai onko voimala mahdollista rakentaa yksinomaan luparatkaisuun perustuen Suuren tuulivoimala-alueen toteutus perustuu aina kaavoitukseen. –?Jos tilaan mahtuisi muutaman kymmenenkin ihmistä on parempi vaihtoehto kuin ei mitään tiloja, toiminnanjohtaja Saarela opastaa osastoja tilojen kartoituksessa. Ojanperä esittää, että tämän sisältöinen kaupunginhallituksen kannanotto annetaan kaupunginvaltuustolle tiedoksi. . Oulussa myös paikallinen väestö on osannut reagoida nopeasti muuttuneeseen pakolaistilanteeseen ja vastaanottokeskusten auttamiseen on tällä viikolla perustettu oma tukiyhdistys. Viime viikolla pakolaisia alkoi virrata maahan Tornion kautta, jopa 300 ihmistä päivässä. Piirin etsii kartoituksessa myös pienempiä majoitustiloja. Valtio kustantaa täysimääräisesti kaikki vastaanottotoiminnasta aiheutuneet kulut, mutta myös paikallinen elinkeinotoiminta hyötyy monella tapaa, toiminnanjohtaja Pertti Saarela viestittää. . Kaupunginjohtaja Terho Ojanperä esittää hallitukselle, ettei kaavatai lupaasioissa ole perusteltua tehdä yleisiä linjapäätöksiä, vaan asiat tulee ratkaista hankekohtaisen päätöksen yhteydessä. Kalajokilaaksossa SPR:n paikallisosastoissa nukutaan vielä ruususen unta, eikä piirin tilakyselyyn ole vielä vastattu. Tuulivoimalan rakentaminen vaatii aina rakennusluvan tai toimenpideluvan, jonka myöntää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Toiminnanjohtaja lähetti viikko sitten Oulun piirin paikallisosastoille sähköpostikirjeen, jossa pyydettiin selvittämään, mistä PohjoisPohjanmaalta ja Kainuusta löytyisi vastaanottokeskuksiksi sopivia tiloja. Se sisältää säännökset viranomaisten toimivallasta ja tehtävistä, kustannusten korvaamisesta, vastaanottokeskuksista ja -palveluista, ihmiskaupan uhrien auttamisesta, ilman huoltajaa olevien lasten edustamisesta, henkilörekisteristä ja muutoksenhausta. Yhdestä neljään tuulivoimalan sijoittuminen ratkaistaan pääsääntöisesti lupamenettelyllä. Hän huomauttaa, etteivät suomalaiset voi laistaa hädässä maahan tulevien pakolaisten auttamisessa. 5 KALAJOKILAAKSO
Tieto salin kulutuksesta kulkee keittiöön ja sen mukaan tehdään lisää ruokaa. –?Henkilökunnan päivän tarkoitus on tarjota toimintaa tasapuolisemmin kaikille, Saari-Somero avaa henkilökunta päivän ideaa. KUVA HANNU VERRONEN Arkkupakastimeen pinotaan ruokaa, joka lopulta jää syömättä. Santsaamisvara auttaa annostelussa Lounatuuli tarjoilee lounasruokaa seisovasta pöydästä. Ohjelman toteutuksessa on myös hyödynnetty kaupungilla olemassa olevia palveluita ja asiantuntijoita. Se lähtee laista. Tuossa luvussa ovat mukana kotitaloudet, teollisuus, kauppa ja ravitsemispalvelut. Enemmän liikettä niveliin toivovat voivat lähteä opastetulle syysretkelle Särkijärven kodalle. Pakastamista kestävät heikoiten rasvaiset ruoat. Harmanen huomauttaa, että allekirjoituksia kirjoitetaan itse asiassa yhä vähemmän, kun sähköinen tunnistautuminen lisääntyy koko ajan. Kalan ja kanan säilyvyys on heikompaa kuin muun ruoan. Kaikki luennot ovat Merenojan salissa. Koko hävikki on 335–460 miljoonaa kiloa vuodessa. Ravintolalle syntyy hävikkiä myös, jos ruokaa valmistetaan liikaa. –?Jos ihminen menee vieraaseen seisovaan pöytään, voi olla hankala mitoittaa annosta. Näkökulmia työhyvinvointiin tarjoaa kolme luentoa: työergonomiaan perehdytään työfysioterapeutti Tuomas Nikulan johdolla, työkavereiden arvostuksesta luennoi puolestaan työnohjaaja Sari Ängeslevä. Osan valmistetustakin ruoasta voi laittaa pakkaseen. Sen ideana on, että asiakas hakee lisää, jollei tule ensiannoksella kylläiseksi. Suomalaiset kotitaloudet heittävät ruokaa vuosittain hukkaan yhteensä 500 miljoonan euron arvosta. Ostoslistat auttavat hyödyntämään kauppojen tarjoukset. Pääsemme alle yleisen luvun. Asiakas voi vähentää ravintolan hävikkiä. Koko maailman tuottamasta ruoasta hukkaan menee 2530 prosenttia. Pakkauskoot vaativat pakastamista Kotona Sinikka Hanhelalla on yhden hengen talous. Hän toimii niin kotona ja töissä. Muille se voi olla vaikeampaa. Työpaikat voivat myös varata puolen tunnin taukojumpan omalle toimipisteelleen. . Toimittajan allekirjoitus on vauhdittunut vuosikymmenien saatossa. –?Kotona valmistan pakkauksen sisällöstä vain osan ja laitan loput pakkaseen. syyskuuta järjestettävä päivä pitää sisällään monipuolista ohjelmaa, johon kaupungin työntekijät voivat osallistua työpäivänsä lomassa. Tällä kertaa hävikki syntyi porkkanaraasteesta. Parempi on, jos säilöö ruoan tuoreena. 020 750 4600 toimitus@kalajokilaakso-lehti.fi Mikä asia kaipaa selvitystä, mitä pitää nostaa esille. . Siinä hän kohtaa sen ongelman, että ruokapakkaukset ovat liian isoja yhdelle ihmiselle. –?Esillä ollutta ruokaa emme laita seuraavana päivänä tarjolle. Tuoreet vihannekset tulevat syödyksi parhaiten. Heräteostokset lisäävät hävikkiä. KUVA LEILA PÄIVÄRINTA nön myötä jokaiselle syntyy oma käsiala tekstauksen pohjalta ja allekirjoitus voi olla tekstausta, niin kuin se nykyisinkin jo voi olla. Jos valmistettua ruokaa ei ole laitettu tarjolle, sen voi käyttää seuraavana päivänä. Henkeä kohti hukkaan menee ruokaa 125 eurolla, nelihenkinen perhe menettää rahaa 500 euroa. –?Kouluissa voidaan toki käyttää jonkin verran aikaa oman nimikirjoituksen harjoitteluun ja hiomiseen. Kaappipakastin on parempi kuin arkku. Perjantaina 11. Kulttuuritarjontaa löytyy myös kirjastoista. Se tuo suunnitelmallisuuden. Se on tehokas tapa turvata ruoan laatua ja vähentää hävikkiä. Puh. Ravintoloissa ruoasta joudutaan yleisesti heittämään pois viidennes. Kaupungilla on aikaisemmin ollut käytössä virkistysraha, jota eri yksiköt ovat voineet hakea, mutta se ei ole oikein toiminut. Lounatuulessa valmistetaan ruokaa pitkin päivää. Tarjolla kädentaitotyöpajoja niin Käsityökeskus Kalajoen tiloissa kuin Himangallakin. Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Ruokahävikki nostaa kotitalouksien menoja. Jälkimmäiseen haudataan ruoka, joka jää syömättä. –?Vastaavanlainen päivä on järjestetty Raisiossa jo 17 kertaa ja kokemukset sieltä ovat hyviä, kertoo Kalajoen kaupungin henkilöstöjohtaja Mari Saari-Somero. 6 Maanantaina 7.9.2015 . –?Monista nykyisistä allekirjoituksista ei edes voi helposti tunnistaa nimeä. Henkilökunnan päivän ohjelma on suunniteltu niin, että jokaiselle kaupungin työntekijälle löytyisi jotain kiinnostavaa ja mielekästä tekemistä. –?Roskiin menevä ruoka on tappioksi. Lounatuulessa pyrimme vähentämään hävikkiä. Iltapäivän vetonaulana toimii näyttelijä, laulaja ja koomikko Laura Jurkka, joka puhuu kehonkielestä. Leila Päivärinta leila.paivarinta@kalajokilaakso.fi Muutamat ovat jo ehtineet pähkäillä, että tuleeko kaunokirjoituksen opetuksen loppunen ja tyyppikirjaimiston muuttuminen enemmän tekstausta muistuttaviksi vaikuttamaan siihen, miten kansalaisia ohjeistetaan kirjoittamaan oma virallinen allekirjoituksensa. Syömällä sopivasti vähentää hävikkiä. On arvioitu, että sillä ruokittaisiin kaksi miljardia ihmistä. Hanhela ostaa itselleen kotiin ruokaa vain kaksi kertaa viikossa. Elintarvikeyritykset, kaupat ja ruokapalveluyritykset ovat nyt kuluttajien tukena. Ylivieskalaisen hotelli-ravintola Lounatuulen Sinikka Hanhela kertoo, että suunnitelmallinen toiminta vähentää ruokahävikkiä. Lakiteksteissä käytetään ilmaisua ”allekirjoitus”, eikä tarkenneta kirjaimistoa tai kirjoitustapaa. . Ostolistoilla välttää turhan ruuan hankkimisen. Tärkeintä on, että allekirjoitus on ihmisen itsensä tekemä. Ruokahävikki lukuina . –?Tärkeää on, että jäähdyttää ruoan nopeasti, kun sitä säilöö. Tänään maanantaina käynnistyy Kuluttajaliiton Hävikkiviikko, joka pyrkii korjaamaan tilanteen. Heräteostokset lisäävät jäteastioiden täyttymistä Ostoslista vähentää ruokahävikkiä Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Kalajoen kaupunki järjestää työntekijöilleen henkilökunnan päivän ensimmäistä kertaa. –?Kun työskentelee samassa ravintolassa pitkään, saa tuntuman eri päivien kulutuksesta. Ruokahävikki aiheuttaa Suomessa hiilidioksidipäästöjä 100?000 auton verran. Vakioasiakkaat tietävät, minkä verran ottavat. Lohta ja pihvejä ei jää yli, perunoita ja salaatteja jää. Uudet mallikirjaimet mahdollistavat myös kirjoituksen sidostamisen, jos joihinkin kirjaimiin lisätään sidostavia päätekoukkuja. Sinikka Hanhela kertoo, että eniten lounaspöydästä menee roskikseen perunaa ja salaattia. Oikeusministeriön mukaan tässä ei ole ongelmaa. Opetusneuvos Minna Harmanen Opetushallituksesta vastaa kysymykseen näin: –?Uuden kirjoituskäytänMuuttaako kaunon loppu allekirjoituksia. KALAJOKILAAKSO Häh! Ehdota, mitä kysymme seuraavaksi. –?Kannattaa ostaa kausituotteita, niin säästää. Sen estämiseen auttavat keittiömestarin kokemus eri päivistä ja tiedonkulku salin ja keittiön välillä. Havulan porvariskotiin pääsee tutustumaan. Eniten suomalaisten keittiöissä pilaantuu vihanneksia ja juureksia, yhteensä niitä mätänee 22 miljoonaa kiloa. Sen sijaan viranomaisten ja muiden toimijoiden, jotka pyytävät allekirjoituksia, tulisi jatkossa hyväksyä myös tekstattu allekirjoitus. Tällöin on hyvä ottaa ensin vähän ja sitten lisää. Henkilöstön päivä tähtää hyvinvointiin
–?Haapajärvelle saatiin osallistujiksi paljon ensikertalaisia. –?Meidän suosikkilajimme ovat virallisen ohjelman jälkeen. Maarit Konu on Oamk:n vuoden opettaja Päivän kuva Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Ammattiopistojen henkilökunta osaa urheilla huumorilla. Jedu on yksi PohjoisSuomen suurista koulutuskuntayhtymistä, sillä on yli 4?000 opiskelijaa ja henkilökuntaa 500. Urheiluseurat auttoivat myös. Parasta ennen -merkinnällä tarkoitetaan vähimmäissäilyvyysaikaa, johon saakka elintarvike ainakin säilyttää sille tyypilliset ominaisuudet. Täällä saa siihen pohjaa, kun ihmiset kohtaavat. Jedulle saatiin näkyvyyttä Jedun yhtymäjohtaja Keijo Makkonen on tyytyväinen siihen, että Haapajärven ammattiopisto toi Sakun kesäkisat ensimmäistä kertaa kuntayhtymälle. Makkonen on määrään tyytyväinen, sillä tapahtuma järjestettiin Etelä-Suomesta pois pohjoiseen. Ne ovat karaoke ja yöjuoksu, naiset virnistelivät. –?Maarit Konu on innostava, joustava ja opiskelijoita kuunteleva opettaja, jolla on vahvaa osaamista monelta alalta, kuvaa Oulaisten yksikön johtaja Aini Ojala. Viimeinen käyttöpäivä -tarkoittaa sen sijaan on nimensä mukaisesti päivä, jolloin valmistaja on tarkoittanut tuotteen viimeistään käytettäväksi. Sitä käytetään hyvin nopeasti pilaantuvissa elintarvikkeissa. Haapajärvellä oli heidän kolmannet kesäkisansa. Laitila ja Väisänen tiesivät asiat, koska he nimittäin ovat ennenkin olleet. Oulun seudun ammattiopiston Heli Laitila ja Henna Väisänen osasivat kertoa, että kenttälajeihin voi joutua, jos kävelee ohi ilmoittautumispaikan. Toki jotkut ammattiopettajat voittivat lajien oikeita kultamitaleja. Samoin kaverit ilmoittavat toisiaan lajeihin kysymättä. Tämä on harrastus, jossa tavataan vanhoja tuttuja. Haapajärven Saku-kisoissa oli edustettuna yli 20 ammatillisen koulutuksen järjestäjää. Parhaiten kunnostautui ehkä Raahen Lybecker, joka oli lähettänyt Haapajärvelle vain eri aikakausien presidentti Kekkosia. –?Näillä kisoilla saamme valtakunnallista näkyvyyttä. TtM Maarit Konu työskentelee Sosiaalija terveysalan yksikön Oulaisten alueyksikössä hoitotyön lehtorina. KUVA ANNE MATTILA Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Oamk:n Oulaisten alueyksikön opettaja Maarit Konu on valittu vuoden opettajaksi Oulun ammattikorkeakoulun avajaisissa perjantaina 4. Jääkaapilla kannattaa esimerkiksi miettiä, mitä eroa on parasta ennen -merkinnällä ja viimeisellä käyttöpäivällä. 7 KALAJOKILAAKSO . Monet koulutushankkeet vaativat oppilaitosrajojen ylittämistä. Jedun Sirpa Korhonen oli varustautunut vatsatanssijan asulla. Tuote voi kuitenkin olla täysin käyttökelpoinen päiväyksen vanhennuttua. Paikallisille opiskelijoille tapahtuma tarjoaa tekemistä ja tienestejä. Tapaamme yhteistyökumppaneidemme väkeä. Maanantaina 7.9.2015 Teemaviikko Tällä viikolla vietetään Kuluttajaliiton jo kolmatta kertaa järjestämää valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Lähteet: kuluttajaliitto.fi , evira.fi Hävikkiviikko herättää Alpuan kylä vastaanottamassa valtakunnallista Vuoden kylä -titteliä Raahessa Lokkaalissa. Keihästä kisassa heitti Jedun Juha Palosaari.. Hävikkiviikolla kiinnitetään huomiota ruokahävikkiin ja kannustaa vähentämään hävikin määrää tuotannon ja kulutuksen kaikissa eri vaiheissa. Tärkeää illanistujaisissa on väen vertaistuki. syyskuuta. Sakun kesäkisoissa voitetaan iloa arkeen Raahen Lybecker lähetti Haapajärven kisoihin pelkkiä urhokekkosia, edesmenneen presidentin 115-vuotispäivien kunniaksi. Kisoihin osallistuu nyt kaikkiaan 150–160 kilpailijaa. Hyvähenkistä yhdessäoloa Vakavaa kisaamista rajoitti se, että monet osallistujat pukeutuivat hassusti. Toki monet käyvät kaikissa kesäkisoissa. KUVA HANNU VERRONEN Mahdollisuus päästä mukaan yllättäviin lajeihin Jedulle näkyvyyttä hankkimassa Hannu Simi, Sirpa Korhonen ja Kauko Kurvinen. Sen saattoi todeta Haapajärven valtakunnallisissa Saku ry:n kesäkisoissa, jotka käynnistyivät lauantaina ja jatkuivat sunnuntaina. Nyt Juha Palosaari lupasi heittää vähemmän. Viimeksi kisassa miesten keihäs lensi hänellä vuonna 2001 yli 50 metriä. Pääasiaksi päivien aikana nousevat yhdessäolo, vertaistuki ja verkostoituminen. Tekokaljulla varustettu Kekkonen saattoi hiihtää tai saunoa kesken viestijuoksun. Jedun Juha Palosaari, 35, oli heittänyt 16-vuotiaana poikana ikäluokkansa keihästä 56 metriä
Mikko Sippola ja Milla Pauna-Sippola tuovat junaradalle 1-vuotiaan Aleksin ja 2,5-vuotiaan Mariannen. Tampereelta Ylivieskaan muuttanut perhe on tyytyväinen siihen, että kaupungissa on tällainen karnevaali. Kirkon Ulkomaanavulle rahaa keränneet Leena Ruuttunen, Kaija Arhio ja Leo Mehtälä ovat tyytyväisiä. Rahkolan viidesluokkalainen Joonas Visuri arvioi, että kaikki ylivieskalaiset ikätoverit lähtivät liikkeelle. Yrittäjien yhteishengestä tämä on hieno osoitus. Kun Maarit ja Sami Hurmerinnan konsertti alkaa kello 21.15. Keskustan basaarikojulla ylivieskalainen kansanedustaja Juha Pylväs (kesk.) kertoo saavansa Kauppojen yöstä ihmisiltä arvokkaita tietoja ja näkemyksiä. Keräyslippaat täyttyvät seteleistä ja kolikoista, Kauppojen yössä liikkuu hyväntahtoisia ihmisiä. Järjestöt toimivat Järjestöjen väki on tyytyväinen ihmisten kohtaamiseen. Luokkakaveri Niko Kuorilehto oli samoissa odotuksissa. Kaikki yrittäjät tuntuivat olevan tähän hyvin tyytyväisiä. Kaveriporukat liikkeellä Paljon liikkeellä on varhaisnuorisoa, kaveriporukat vyöryvät kaduilla. Kuuntelemme, kuinka harmonikanopettajamme Janne Lindgren esiintyy. Hän odottaa, että hauskaa on pitkään. KUVA HANNU VERRONEN Kalajaska-karnevaali on kauppakaupungin käyntikortti Yrittäjien yhteishengestä tämä on hieno osoitus.. Yrittäjät tyytyväisiä Kauppojen yö onnistui liiketaloudellisessa mielessä ja Ylivieskan asema kauppakaupunkina vahvistui. Myöhemmin yön puolella tarkoitus on kuunnella musiikkia, kun Josefi ina lähtee mummolaan. 8 Maanantaina 7.9.2015 . Halpa-Hallin luona on alkuillasta lapsiperheitä. yö käynnistyi perjantaina Ylivieskan basaarikadulla, kun pimeys laskeutui. Ensi vuodelle suunnittelemme jälleen uutta. Susiasiaa ei ymmärretä Helsingissä. Yössä puhutetut isät Janne Kurikkala, Jukka Saarela ja Jukka Nummela kertovat, että lasten osallistuminen tapahtumaan on helppo hyväksyä. –?Leikkauslistat, pakolaisongelma ja sudet ovat ihmisistä ajankohtaisia. Karnevaalin myönteinen tunnelma on omanlaisensa. Se on siellä kuin seinille puhuisi. –?Täällä pääsee shoppailemaan ja saa ilmaiseksi tai halvalla kaikenlaista. Kauppaliikkeissä oli väkeä heti aamusta, käy yli 10?000 maksavaa asiakasta. Musiikkia tarjoilivat muun muassa Sami ja Maarit Hurmerinta. Kauppiastoimikunnan puheenjohtaja Alpo Ohtamaa kertoo, että liikkeiden palautteen perusteella kauppa kävi nyt viime vuotista paremmin. KALAJOKILAAKSO Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Kalajaska-karnevaali onnistui taas tuomaan valoa syksyyn tuhansille ihmisille. Kalajaska-karnevaali on Ylivieskan ylivoimainen ykköstapahtuma. Joonas Visuri on ollut Kauppojen yössä monta kertaa. –?Täällä on niin paljon aikuisia, ettei pelota lasten puolesta. Jonna Juola ja Pasi Koiste käyttävät 1,5 vuotias tytärtään Josefi ina Koistetta leikkijunaradalla. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n julkaisutoiminnan johtaja Alpo Ohtamaa kertoo, että taas todistetusti printtimedia on paras mainosväline. Alkuillasta väki oli Savarikeskuksessa ja siirtyi ohjelman myötä Myllyaukiolle. Myllyaukio ja basaarikatu ovat täynnänsä ihmisiä. Tunnelma on Kauppojen yössä vahva, kun musiikki soi. –?Tämä on kauppiaiden mukaan mahtava käyntikortti kauppakaupungille. Kuudesluokkalaiset Enna Heinonen ja Inka Ahola tulivat tapahtumaan Pyhäjärveltä. He toivovat, että tapahtuma saa vielä lisää ohjelmaa pikkulapsille. Yhteistyö kannattaa. Sanomalehden lukutaito on Kauppojen yöhön huipussaan. Humalaisia ei satu silmään. –?Mukava on tavata toisia ihmisiä. Meitä huolestuttaa täällä se, etteivät sudet täällä pelkää ihmisen hajua. Ylivieskalaiskoulun opettaja kertoo, että alakouluissa oppilaat suunnittelevat innoissaan tarkkaan minne menevät, tietävät mitä mistäkin liikkeestä saa. On rauhallisen kansan tyytyväistä ruuhkaa. Väki saatiin taas liikkeelle. Kauppojen yössä väki liikkuu Ylivieskan Kauppojen yö on tapahtuma, joka halutaan kokea ihmismassan osana. Kauppojen 11
Koira oli niin oudon näköinen. Kun työskentely oli kestänyt noin varttitunnin, tapahtui jotain yllättävää. –?Kaulan purentajälkiä lukuun ottamatta en huomannut Topissa muita vammoja. –?Pahalta tuntui. Sen kärsimykset jouduttaisiin lopettamaan. Ensin huusin kaverille, ettei se Topi ole. Siinä kokeilin, miten koiran jalat kantavat. Impola karjui minkä kurkusta lähti ja soitti auton torvea. –?Vaikea sanoa, uskaltaako kukaan enää tuolla alueella koiralla metsästää. Susi toimii vaistojensa varassa. Paikantimen avulla paikka löydettiin. En tietenkään olisi mennyt, jos tieto susista olisi ollut minullakin, hän jatkaa. Sen saa pois vaikka kesken haukun pillillä. Matkalla hän huudatti torvea koko ajan ja soitti metsästyskavereita apuun lamppujen kanssa. Tuota päivää oli odottanut kiihkeästi myös yppäriläinen Risto Impola. Pahat puremajäljet päässä ja kaulassa osoittivat sen joutuneen pedon raatelemaksi. Noita kuvia oli käytetty propagandasivustolla, jossa häntä syytettiin vihan lietsonnasta ja kuvien todenperäisyyttä epäiltiin. Soitin sivuston ylläpitäjälle ja loukkaavat kirjoitukset poistettiin, Impola kertoo. Nykyinen petopolitiikka on opettanut ne yhä rohkeammiksi ja se on vaarallista, Fors toteaa. Parin viikon takaista iskua muistellessa kyynel vierähtää edelleen herkästi raavaan miehen silmänurkkaan. KUVA RISTO IMPOLA Petovihan lietsonta on turhaa Metsästyskoiran elämä on täynnä riskejä. Kohdalle saavuttuaan Impola nousi autosta ja yritti kutsua Topia. Taitavan hirvenkäsittelyn lisäksi se oli myös poikkeuksellisen tottelevainen, hän sanoo. Myös ensi vuodelle suunniteltu ajokoirien mestaruuskilpailu on vaakalaudalla. Koira saisi työskennellä viileämmässä säässä ennen päivällä odotettavissa olevaa hellettä. Petovihaa miehet eivät halua lietsoa. Hirviäkin oli ehditty kaataa sille jo puolenkymmentä, ensimmäinen jo puolivuotiaana. Alle kaksivuotiaana haukuttu 97,5 pistettä on huippusuoritus, johon ei moni koira yllä koskaan. –?Soitin heti koiran pantaan. Pian apujoukot saapuivat ja Topia lähdettiin porukalla etsimään. Se oli kuitenkin elossa. Jussi Fors (vas.) ja Risto Impola Kalajoen merimaisemassa reilun vuoden ikäisen Catan kanssa. Kalajokisen Jussi Forsin kanssa yhteisomistuksessa oleva lupaava karhukoirauros Topi saisi jaloitella irrallaan pitkästä aikaa. Ihmisen tehtävä olisi pitää pedot ihmisarkoina ja etäällä asutuksesta. Kolmen aikaan lähdettiin kohti molemmille tuttuja Pyhäjoen Liminkakylän maastoja. Topia oli käytetty hirvenhaukkukokeissa edellisenä syksynä muutamia kertoja ja se oli haukkunut jo pariin kertaan yli 90 pisteen tuloksen. Kun menin lähemmäksi oli tilanne pakko myöntää, Impola sanoo ääni murtuen. Sidoin kaulaa lakanalla ja lähdin matkaan, Impola sanoo. –?Jouduin paniikkiin. Paitsi, että tuona päivänä alkaa vesilintujen metsästys, myös koiraharrastajalle päivä on merkittävä. Siksi koiralle pitää laittaa rauhoittavan piikin lisäksi tiputus. Ojan varsi oli myllätty mustalle muralle laajalti. Pahalta näyttävä tilanne Metsä oli pahaenteisen hiljainen. Suden hampaat olivat puhkaisseet vatsakalvon. Siikajoen eläinlääkäri lupasi ottaa koiran heti tutkittavaksi. Painavaa koiraa pimeässä kantaessa voimat hiipuivat puolimatkassa. Liikenne, vesistöt tai hirven sorkka voi koitua koiran kohtaloksi. Catasta ei vielä tositoimiin ole. Sinne siis. Hän lähti ajamaan kohti koiraa, joka oli metsäautotieltä 300 metrin päässä, mutta autolla matkaa kertyi lähes viisi kilometriä. –. Impola lähti liikkeelle varhain. Haukku loppui kuin seinään. Risto katsoi tutkan näyttöä: Topi oli hiljaa eikä liikkunut. Topin toinen omistaja, Jussi Fors kertaa koiran kehitystä. –?Topi on harvinaisen tottelevainen. Haukku näytti asettuvan noin kilometrin päähän ja Risto istui takaisin autoonsa kuulostelemaan tilanteen kehittymistä. Kun Impola koski siihen, se reagoi ja yritti näykkäistä tuntematta isäntäänsä. Aluksi Topi ei liikahtanutkaan. Se oli edelleen paikallaan eikä reagoinut kutsuun. Ilkeiden ja sekavien huhujen lisäksi Impola sai kokea tilanteen jälkeen suoranaista solvausta. Jokainen kerta kun linkun avaa, voi olla viimeinen, Fors sanoo. Alue on tunnettu hyvästä hirvikannastaan ja siellä sijaitsee myös Forsin Jussin metsäkämppä, joka toimii tukikohtana jahtireissuilla. Metsästysharrastukselle aiheutuneiden haittojen takia miehet ovat murheissaan. Metsästyskoiran saa silloin päästää irti tekemään sitä, mitä se eniten rakastaa. Mitä ihmettä tapahtui. Haukku loppui kuin seinään Risto Impola näppäili päälle koiran kaulassa olevan GPS-paikantimen ja puhelimessaan olevan ohjelmiston, jolla koiraa seurataan. –?Siksi tuntuukin omituiselta, että jälkeenpäin moni on sanonut, ettei tuolle alueelle pitäisi mennä susien takia. Topille tyypilliseen tapaan se haukkui 50–60 kertaa minuutissa hirven liikkuessa hiljalleen poispäin. –?Tuomio oli musertava, itku siinä tuli, Risto Impola muistelee. Maanantaina 7.9.2015 L LUONT O Antti Autio toimitus@kalajokilaakso.fi Elokuun kahdeskymmenes on monelle eränkävijälle tärkeä päivä. –?Tietysti riski pitää aina minimoida, Impola täsmentää. Sen myöntävät myös Jussi Fors ja Risto Impola. Oulun 24h-päivystyksestä sanottiin, että seuraava aika olisi iltapäivällä! Topin kohdalla se olisi myöhäistä. Musertava tuomio Kaveri kantoi koiraa loppumatkan ja Impola yritti saada eläinlääkärin puhelimen päähän. Mutta missä Topi. –?Kyllä kairoihin petoja mahtuu ja siellä evästä riittää. Koiraa kääntäessä paljastui karmea totuus: Koiraa oli purtu myös selkään. –?Petoasiat pitäisi järjestää paremmalla lainsäädännöllä. Eläinlääkäri totesi vammat ja kertoi, että verenhukka on suuri. Siellä oli käyty kova kamppailu. Koira makasi liikkumatta kyljellään verisenä ja kuraisena. –?Topi oli erittäin lupaava hirvikoiran alku. Selkärangan alapuolella oli syvät raateluvammat. –?Koiranomistajan on vain hyväksyttävä se tosiasiana. Topi lähtikin ripeästi liikkeelle, vaikka oli vielä täysin pimeää. Tuollaiset tulokset osoittavat Topin olleen poikkeusyksilö, yli neljäkymmentä vuotta hirvikoiria harrastanut Impola huokaa. Ajattelin, että ehdin ennen sorsajahtia treenata hirvikoiraakin, Impola muistelee. Susireviirin takia alueelta peruttiin nuorille tarkoitettu MetsästysMetso -leiri ja useita haukkukokeita. Pimeään metsään hän ei kuitenkaan uskaltautunut ilman lamppua ja paljain käsin. Hän laittoi nettiin kuvia koirastaan varoitukseksi muille metsästäjille. Pian koira sattui kaverin lampun valokiilaan. 9 KALAJOKILAAKSO . Se löysi hirven nopeasti 700 metrin päästä. Se seisoi horjuen, mutta askeltakaan se ei enää jaksanut ottaa, se oli aivan muissa maailmoissa, Risto Impola huokaa. Tilanne näytti todella pahalta. Eläinlääkärin tuomio oli kova: Topi ei selviäisi. Tajusin heti, että nyt Topi on vaikeuksissa ja hätä koiran puolesta oli suuri, Risto Impola kertaa kauhun hetkiään. Hirvituhot tulevat räjähtämään käsiin, Fors jatkaa. KUVA ANTTI AUTIO Metsästyskoira Topin tarina päättyi Topi lenkillä silloin, kun kaikki oli vielä hyvin. Mihinkään salametsästykseen emme surullisesta tapahtumasta huolimatta ketään kannusta, Fors päättää.. –?Kaappasin koiran syliin ja lähdimme kohti autoa. Sieltä kuului outoa ärinää ja murinaa
Sirpa ja Juha Mustiala Haapajärveltä saivat pojan 27.8.2015. Työkenttä on virassani laaja ja tapahtuu monella tasolla, mutta tiedän, että en ole yksin asiani kanssa. –?Olen huomannut, että mitä isompi herra sen paremmin heidän kanssa tulee toimeen. Mutta vaikka hetki oli kaikessa arvokkuudessaan juhlallinen, oli se hetki myös lämmin ja kotoisa. Samalla sinnikkyydellä ja virkakoneiston tuntemuksella Alpo Murtoniemi on asioinut erilaisten herrojen kanssa Raution asioita hoitaessaan. Kiitos, että saan olla tässä ja tehdä tätä työtä erityisten nuorten parhaaksi, kohtaamisen kirkossa. Mr. Onnittelemme Tänään: Yrittäjän päivä, Roni, Mainio Huomenna: Asko Kulkekoon vierelläsi Jumalan enkeli. On kulunut vuosi siitä, kun lääninrovasti Kari Tiirola siunasi minut tähän tehtävääni. Huono hanke, jos joku ei vastusta Kesäinen Rautio-viikko on tällä alueella jo käsite, sillä se peittoaa isompienkin pitäjien tapahtumat mennen tullen niin ohjelman määrässä kuin laadussa. Jätä ilmoitus www.kp24.fi KP24.fi sivuilta löytyy Ilmoita lehdessä/verkossa/Vauvauutiset Palsta on maksuton.. Kun menin pääjohtajatasolle, alkoi ymmärrystäkin löytyä, mutta moniko jaksaa selvässäkään asiassa näin tehdä. Rautio on luonnollisesti ollut tapahtumien perusdynamo, ja rautiolaislähtöisten tohtorien, professorien ja muiden vaiAlpo Murtoniemelle valtakunnallinen kylätoiminnan palkinto Mr. Nyt Murtoniemellä ja kyläläisillä on jälleen edessään uusi haaste: hyvinvointikeskus keskelle kylää nykyisen monitoimitalon paikalle ja urheilukentän katveeseen. Kaikella kaipaamallasi on oma aikansa. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. Heikki Johannes Penttilä siunattiin Himangan kirkossa 4.9.2015. Rautio keksii aina Vauvauutisia Anna-Julia Peippo ja Lasse Kautto Nokialta saivat pojan 27.8.2015. Hyvinvointikeskus seuraava haaste Edellä kerrottu tapaus kuvastaa hyvin sitä, mitä kylähenki voi parhaimmillaan olla – tehdään yhdessä sisulla ja sydämellä. Kirkossa minun on hyvä olla, oli kirkko sitten kotona Pyhäjoella tai aivan vieraassa paikassa, kirkossa olen kotona. Huumoria ja sinniä samassa paketissa Seitsemääkymppiä lähestyvä Alpo Murtoniemi kipaisee joka aamu semmoisen sopivan kahdeksan kilometrin lenkin. Ei ihme, että Suomen Kylätoiminta ry palkitsi Murtoniemen sunnuntaina Kylätoiminnan Tiennäyttäjänä. Kukapa lähtisi vapaa-ajallaan ehdoin tahdoin kärsimään. Huumori on Murtoniemen Alpon mukaan hyvä väline, jos halutaan saada yhdessä jotakin aikaan. Tummahiuksinen vauva painoi syntyessään 3?860 grammaa ja oli 50 senttiä pitkä. Nimittäin loukattuaan jalkansa lentopallopelissä Murtoniemi sai takuta pitkään vakuutusyhtiön kanssa ennen kuin sai asialliset korvaukset. Marja Rajaniemi Kalajoen rovastikunnan erityisnuorisotyönohjaaja Kulkekoon vierelläsi Jumalan enkeli KUVA JUSSI LEPPÄLÄ Tapulin juurelta Juhani Rintakumpu juhani.rintakumpu@kalajokilaakso.fi Elettiin 1990-luvun alkuvuosia, kun Raution miehet päättivät rakentaa katuvalot talkoilla. Vaikka tehtäväsi ja tavoitteesi olisi mikä tahansa on helpottavaa tietää se, että vierelläsi kulkee enkeli. Pojan pituus 49 senttimetriä ja paino 3?760 grammaa. Pojan mitat: 49 senttimetriä ja 3?280 grammaa. Katariina ja Niko Vuolle Ylivieskasta saivat pojan 18.8.2015. Taivas on avoinna. Tielaitoksen byrokraatit kovasti epäilivät, eikä kannustusta juuri löytynyt. –?Kyllä mulla fysiikka pitää, ja kaverit ymmärtävät varmasti huomauttaa, kun päässä alkaa enemmän viirata, lohkaisee Mr. KALAJOKILAAKSO Meidän kesken MUKANA ELÄMÄN KAIKISSA KÄÄNTEISSÄ. Ehkä luottamus Jumalaan ja Hänen tekemäänsä työhön meidän kauttamme, antoi sen lämmön ja kodikkuuden, mitä tuolloin koin. Siunauksen toimitti kirkkoherra Timo Määttä. Mukana matkalla kulkee eletty elämä. Rautio. Ja ammattitaitoiset kollegat niin rovastikunnassa, kuin koko valtakunnan alueella, kulkevat tätä samaa tietä, ehkä hieman eri haaraa, mutta aina on paikkoja yhteiselle jakamiselle. Anniina ja Juho Heikkilälle Ylivieskaan syntyi 3?220 grammaa painava poika 6.7.2015, joka sai 23.8.2015 kasteessa nimen Noel Kristian. Täyttyköön unelmasi. 10 Maanantaina 7.9.2015 . Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Mies tuumaa, että johan kolmetonnia menee entisellä urheilijalla edelleen Cooperin testissä. Vapaaehtoiset, joiden kanssa kohtaamme nuoria, ovat rinnalla monesti niissä kaikkein haastavimmissa tilanteissa. Anna-Mari Kaskinen Näillä sanoilla alkoi taipaleeni Kalajoen rovastikunnan erityisnuorisotyönohjaajana. –?Kyläyhdistys on yksimielinen, että vuoden 2016 kaupungin budjettiin tulee saada suunnittelumääräraha, ja sote-uudistuksen tullessa 2019 voimaan hyvinvointikeskus olisi valmis. Nykytontti jyrättäisiin alas, ja siihen rakennetaan koulun lisäksi terveysja vanhuspalveluja sekä myös tiloja seurakunnan tarpeisiin, innovoi Murtoniemi. Eläkeläinen Murtoniemi on ollut monen uudistuksen moottori, ja virtaa riittää edelleen. Seppo Kunnari Pinola siunattiin 4.9.2015 Kantokylän kappelissa Ylivieskassa. Anni ja Juho Kurikkala Kalajoelta saivat tyttären 15.8.2015. Pienokaisen mitat: 49 senttimetriä ja 3?220 grammaa. Mutta on tällä tarinoiden miehellä myös sinniä ja lujuutta. Heidi Sandholm ja Juhana Jauhiainen Ylivieskasta saivat tyttären 27.8.2015. Ohjatkoon viisauden käsi jokaisen päiväsi. Rakkaasta prinsessastaan iloitsevat vanhemmat sekä isoveli Eemeli. Kotona on perhe ja lähimmäiset, jotka tukevat minua tällä minulle osoitetulla tiellä. Kun yhden oven hän sulkee, uusi on edessä. Muistotilaisuus Hautauksia oli Kantokylän kylätalolla. Se hetki oli juhlava, tähän mennessä arvokkain hetkeni kirkossa, alttarilla, Jumalan kasvojen edessä. Siunauksen toimitti kappalainen Olli Lohi. Lieneekö tämä eteläpohjalaisen veren perimän tuotosta. Ne ovat olleet tuki ja turva tätä polkua aloittaessa ja ovat edelleen. Porukan keulamiehenä oli luonnollisesti kyläyhdistyksen puheenjohtaja Alpo Murtoniemi, jonka innostamana rautiolaiset keräsivät tarvittavat rahat ja pystyttivät 174 sähköpaalua talkoilla 7,4 kilometrin matkalle Rautioon, Typpöön ja Kärkisiin. Pienokaisen syntymämitat: 50,5 senttimetriä ja 3?840 grammaa
Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. Onnea kuttajien puheenvuorot ovat olleet kiintoisaa kuultavaa. . Raution miehet tietävät, mitä pitäisi tehdä tyhjänpäiväisille byrokraateille, mutta Murtoniemen mukaan ajat ovat paranemassa. Erilaiset leader-hankkeet ovat tuoneet ymmärrystä myös virkakoneistossa kolmannen sektorin toiminnoille. Vuonna 1946 Rautiossa syntynyt ja siellä asuva eläkeläinen. Kaunis, reipas, iloinen ja niin rakas! Onnea 9-vuotiaalle Essille 5.9. Tuukka Hekkala täyttää 3 vuotta 11.9. 92:2 Viisaan miete Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen. Jyväskylässä. Markus Harju täyttää 1 vuotta 9.9.2015. Maanantaina 7.9.2015 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Perheeseen kuuluu Maija-vaimo, neljä lasta ja 10 lastenlasta. Murtoniemen Alpolla löytyy kotoa Maija-vaimo, joka on samalla huumorin aaltopituudella varustettu kanssakulkija. –?On meillä vielä pitkä lista täältä lähteneitä isokenkäisiä ja oppineita, joita sopii esitellä. Kokemuksesta Alpo Murtoniemi tietää, ettei kylätoiminnan vetäminen ole pelkästään myötäsukaista askaretta. Ps. Mäkäräisfani Rita Rantonen täyttää 7 vuotta 8.9. Arttu Heikkilä täyttää 7 vuotta 8.9.2015. Arvo Ylppö Aikoinaan Alpo Murtoniemi oli vahvasti vaikuttamassa siihen, että Rautioon saatiin uusi urheilukenttä. Tällä hetkellä luottamushenkilönä 13 eri organisaatiossa muun muassa kaupunginvaltuutettu. KUVA JUHANI RINTAKUMPU Alpo Murtoniemi . Reipasta poikaa onnittelevat äiti, isi ja Peetu. Nyt hän touhuaa kyläläisten kanssa kentän viereen koulua ja hyvinvointikeskusta. Aina on niitä, jotka löytävät jotakin moitittavaa. –?Semmoinenhan on huono hanke, jota joku ei vastusta, Murtoniemi lohkaisee. Harrastanut elämänsä aikana asioita laidasta laitaan: urheilua, nuorisoseuraa, kylätoimintaa, kunnallispolitiikkaa, pankkitoimintaa, osuuskauppaa, seurakuntaa, sähköyhtiötä, veteraanityötä, kalastusta, metsästystä, Lions-toimintaa. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Pisin pesti on Raution nuorisoseuran johtokunnan jäsenyys vuodesta 1963 alkaen. Palsta on maksuton. Rakkaalle hirmusen kovasti onnea toivottavat äiti, isi, Juuso ja Tuukka. Alpo Murtoniemi on rautiolaisuuden ruumiillistuma. 11 KALAJOKILAAKSO . Paljon onnea toivotetaan Sorviston perältä. Suomen Kylätoiminta ry nimesi sunnuntaina Murtoniemen Kylätoiminnan Tiennäyttäjäksi. Onnittelijoina mummut Ylivieskasta ja Tupoksen porukka. Toivottelee kotiväki. Vetänyt Raution Kyläyhdistystä sen perustamisesta saakka eli vuodesta 1989 alkaen. . . Maija osaa ja uskaltaa pistää aina välillä kapulaa rattaisiin, jos miehen ajatukset ovat liian lennokkaita. Se on Alpon kulttiauto. No, hän ajaa vastaan Lada Nivalla. Teki työuran Kalajoen kunnan palveluksessa viimeksi nuorisosihteerinä. Kyllä mulla fysiikka pitää, ja kaverit ymmärtävät varmasti huomauttaa, kun päässä alkaa enemmän viirata.. Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Reippaalle ekaluokkalaiselle onnea toivottavat äiti ja isi. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. uutta Aava Jylhä täytti eilen jo 2 vuotta! Reipasta ja sanavalmista tyttöä onnittelevat Iina-sisko, äiti ja iskä. Mistä muuten tietää tien päällä, että Alpo Murtoniemi on harrastustensa parissa. Veeti Rantala täytti 4 vuotta 28.8.2015. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori
Monia maakuntien lentokentistä uhkaa sulkeminen. Eli 15 vuoden työuran jälkeen kunnissa ja valtiolla saa lähes 8 viikon kesäloman, kun yksityissektorilla lomia on 5 viikkoa. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Lähtökohta ei saa olla heikoimmassa asemassa olevilta lopunkin turvan ryöstämisessä. Saksitut Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Linja-autoliikenteen vapauttamisesta on seurannut jo useiden satojen vuorojen loppuminen. Vielä epäoikeudenmukaisemmaksi lomien pituudet muuttuvat, kun henkilö on työskennellyt pitkään julkisella sektorilla. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Johtajaopettaja ei nyt myönnä tosiasioita. Joitain vuosia sitten lomapäivien laskentaa muutettiin julkisella sektorilla siten, että viikon kestävään lomaan vapaapäiviä lasketaan vain viisi aikaisemman kuuden sijaan. Lukijan kuva. vakuutusyhtiöiden lähes 100 miljardin sijoitukset tulee pääosin kotiuttaa kotimaisiin investointikohteisiin investointien käynnistämiseksi ja rahoituksen varmistamiseksi. Monet junat pyyhältävät jo nyt olemassa olevien asemien ohi pysähtymättä, ja vuorojen vähentäminen vaikeuttaa entisestään muun muassa työmatkaliikennettä. Valtion virkaja työehtosopimusten mukaan yli 15 vuotta palvelleet ansaitsevat 38 lomapäivää lomanmääräytymisvuoden aikana. Yksinään kuntatyöntekijöitä on Suomessa jo arviolta yli 430?000. Tehokkuutta tulee kylläkin etsiä. Etenkään tilanteessa, jossa palveluista joudutaan tinkimään ja kansalaiset maksamaan korotettuja kunnallisveroja. Heikki Häyrynen Nivala Palikoita uuteen yhteiskuntasopimukseen Suomi on hyvää kyytiä matkalla kohti omaa velkakriisiä. Sekä kuntien että valtion virkamiehet nauttivat tavallisiin työtätekeviin kansalaisiin nähden pidemmistä lomista. Lisäksi valtion viroissa on yli 80?000 henkilöä. Kiusatun vanhemmat tekivät aivan oikein – tsemppiä teille, älkää tyytykö hyssyttelyyn! Kyllä kannatti vaihtaa työpaikkaa, uudessa paikassa tiedotetaan yhteisistä asioista kaikille ja jopa meitä nuorempia arvostetaan ammatillisesti, ehkä ne vanhat kunnon konkarit ei olekaan aina oikeassa. palkitsemiset tulee lopettaa. Investointien käyntiin saattamiseksi yritysten ennen tilinpäätössiirtoja olevasta voitostaan tulee käyttää 70– 90 prosenttia investointeihin sekä tuotteiden laadullisen ja kustannustehokkaan tuotannon lisäämisen aikaansaamiseksi. He eivät pääse hyödyntämään halventuneita lippujen hintoja, koska julkista liikennettä ei ole. Janne Heikkinen Kempeleen kunnanvaltuuston puheenjohtaja (kok.) Laajennettuja lomaoikeuksia leikattava Ylivieskan keskustaa lintuperspektiivistä kuvasi Samuli Kärkinen. Tasomme on n. Rakennuspalikoita voisivat olla: Veroissa kaikki tulot eli pääoma-, ansioja keinottelutulot on pantava yhteenlaskettuna samalle viivalle veroja määrättäessä. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Yksi merkittävistä syistä taloutemme alamäkeen on maan itsemääräämisoikeuden menettämisessä EU:lle. Toisin sanoen 30 päivän loma on julkisella sektorilla 6 viikkoa ja yksityisellä 5 viikkoa. Vapaapudotusta vauhdittaa työmarkkinoiden osapuolet, jotka eivät suostu luopumaan saavutetuista etuuksista yhteiskunnan kokonaisedun hyväksi. Nyt tarvitaan välittömästi vaikuttavia sellaisia toimia, jotka tuovat työpaikkoja sekä julkiselle taloudelle verotuloja koulutuksen ja sotehuollon rahoituksen turvaamiseksi. Kilpailun lisääntyminen on periaatteessa hyvä asia, mutta ongelmatonta se ei ole. Omaa lastani kiusattiin 8 v Ylivieskan kouluissa ilman seuraumuksia. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Asiaan pitää puuttua kovalla kädellä heti, eikä hyssytellä. Tämän vuoksi seuraavan kerran neuvoteltaessa kunta-alan ja valtion virkaja työehtosopimuksista tulisi työntekijöiden lomaoikeudet vähentää yksityissektorin lomien tasolle. Näin hullunkurinen tilanne on mahdollista ainoastaan, kun lomaoikeuksista päätetään työehtosopimuksissa, joiden neuvotteluissa työnantajan edustajina on kuntien työtai virkasuhteessa olevia henkilöitä. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. OECD:n mukaan kun tuloerojen kasvu Suomessa on syönyt BKT:n kasvusta noin 1 miljardi euroa/vuosi. Rajan alle ansaitsevien palkkatasoa tulee maltillisesti korottaa ja vain euromääräisesti. Eriarvoistavalle lomajärjestelylle on täysin mahdotonta nähdä moraalisesti kestävää perustetta. Lähetä viesti numeroon 173521 Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Nyt on raideliikenteessä käymässä samoin ja junat ajavat osaltaan maaseutua sivuraiteille. Tämä näkyy mm. Suomen sote-menot ovat OECD:n maiden keskitasoa eikä palvelujen alasajolle näin ollen ole tarvetta. Halpalentoyhtiöiden tuleminen samoille reiteille on johtanut saneerauksiin ja hintakilpailuun. Kaikissa kouluissa kiusataan jatkuvasti. Tasavertainen kohtelu parantaa työintoa. siinä, että olemme pakotetut mukaan Venäjä pakotteisiin, jotka iskevät EU-maista raskaimmin Suomeen ja tosiasiassa enemmän meille kuin Venäjälle. Esimerkiksi työllisyyden parantamiseksi työajan jatkamisen sijasta vaikuttavampi keino olisi työajan lyhentäminen eli töiden ja palkan jakaminen sen mukaan. Eräs räikeä esimerkki saavutetuista eduista, joista tulisi luopua, on julkisen sektorin laajentuneet lomaoikeudet. Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoitus Suomen talouden tila on sellainen, että tarvitaan raskas päätösarsenaali sen kääntämiseksi nousu uralle. Ansiotuloissa eniten ansaitsevan 20 prosentin osalta tulokorotuksista tulee täysin pidättäytyä siihen saakka, kunnes julkisen talouden menot ovat tasapainossa tulojen kanssa, sekä johtajien optioym. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Verorakenne välitön/kulutusverot korjataan vuoden 2000 mukaiseksi. Kestävyysvajeessa kamppailevan kansantalouden näkökulmasta kysymys ei ole mistään marginaalisesta etuisuudesta. 12 Maanantaina 7.9.2015 . Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Lisäksi sekä eläkeym. Pienituloisia rankaisevassa kulutusverojen keräämisessä Suomi kun on kirinyt OECD-maiden huipulle. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Eivät riitä ne keinot, joita hallitus vaati esittämänsä ja nyt kaavailemansa talouskasvun keinoina. Toimet parantavat kansan yhtenäisyyttä, herättää uskon tulevaan pääosassa kansaa, turvaavat kotimarkkinoiden toimivuuden ja lisäävät verotuloja parilla miljardilla. Kilpailua käydään kannattavimmilla reiteillä, ja hiljaisemmat reitit uhkaavat pudota kokonaan pois. Jos nämä toimet eivät saa Suomen taloutta kasvu-uralle ja julkista taloutta tasapainotettua, on kymmenien miljardien BKT:n menetykset aikaansaaneesta eurosta luovuttava ja toimittava kuten Ruotsi, eli omana valuuttana markka tavaraja palkkahinnoittelussa käyttöön, mutta tavaraja palvelutuotannon maksuvaluuttana turismin edistämiseksi hyväksytään myös euro. Se hieno peli oli upeasti järjestetty! Hyvä, että osasit katsomoon ilman opasta. Eräiden arvioiden mukaan laajennetun lomaoikeuden poistamisella voitaisiin saavuttaa jopa kahden miljardin euron säästöt julkiseen talouteen. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Osa toimista voidaan hoitaa lakimuutoksilla, osan vaatiessa eri etupiirien välistä yhteiskuntasopimusta. Joukkoliikenteen muutos koskettaa erityisesti haja-asutusalueilla asuvia. Verotuksen progressiorakenne 2000-luvun tasolle sekä työttömien ja eläkeläisten korotetut veroasteet on korjattava ansiotuloveroasteikon mukaiseksi. Julkisesta sektorista on muodostunut taloutemme kantokykyyn nähden aivan liian suuri menoerä. 40 prosenttia korkeampi kuin OECD:n maiden painotettu keskiarvo. VR joutuu vastaamaan kilpailuun samalla tavalla kuin kansallinen lentoyhtiö Finnair
IFS................... Maanantaina 7.9.2015 Urheilu Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. –?En tiedä mistä johtui, mutta me emme taistelleet ollenkaan. Lähes jokaisessa kotiottelussa ensimmäinen kymppi on mennyt vihkoon, ja niin kävi myös tällä kertaa. Kuulan parhaana palkittiin Jani Leskelä ja kakkospalkinnon pokkasi itselleen Joona Kitinoja. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Kalajokilaakso PESÄPALLO, YLIVIESKA Ylivieskan Kuulan kakkonen voitti myös toisen pesäpallon maakuntasarjan fi naalin Haapaveden Urheilijoita vastaan. 12 3 1 8 18– 27 10 FC YPA ............ Joni Pakolan ja Radik Akhmetkhanovin työmäärä vasemmalla laidalla ei tuottanut toivottua lopputulosta. Pojat pistivät painetta GBK:n puolustajiin, mutta tuloksettomasti, Pejic summasi. Rovaniemen Palloseura haki Ylivieskasta voiton maalein 0–4 (0–2). Päivä oli sysimusta sarjakärjessä kisaan lähteneelle Lahden Haukoille. 12 10 1 1 43– 8 31 Tarmo ............. 13 KALAJOKILAAKSO . 23 9 3 11 30– 41 30 Kerho 07......... Sand Blowers kasasi 40 pistettä, kun kakkoseksi tullut Seinäjoen Kotkat summasi 36 pistettä. Kukonlehdosta YPA-legenda YPA-legenda numero 4 on nimetty. Sand Blowers nousi mestariksi Jalkapallo Miesten Kakkosen pohjoislohko KPV................. Tunnustuksia jaetaan vuosittain 1–2 kappaletta. Keltamustilla on ollut pitkin kautta suuria käynnistymisvaikeuksia. Siltaniemi ehti ajamaan joukkueelleen seitsemän pistettä. 23 15 3 5 47– 20 48 AC Kajaani ...... Ronja Nieminen ja Milja Fräki osuivat kertaalleen. Siinä Pejic oli täysin oikeassa. Kukonlehtoa ennen YPA-legendoiksi oli nimetty Juha Ansamaa, Petri Määttänen sekä Mika Aho. YPA-legenda on seuran antama kunnianosoitus merkittäville pelaajille kautta aikojen. Päätösosakilpailuun lähdettiin jännittävästä tilanteesta, sillä kolmella joukkueella oli vielä mahdollisuudet mestaruuteen. FC YPA:n kauden päätöspeli tuotti pisteen, kun joukkue tasasi pisteet Pedersören PeFF:n kanssa maalein 4–4. Kotijoukkueen ylivoimaisesti paras paikka aukeni Joni Pakolalle. Olemme monessa ottelussa vieneet peliä, mutta pisteitä ei ole tullut. Voitollaan Sand Blowers nousi mestariksi, ennen Kotkia ja sarjakärjessä kilpailuun startannutta Haukkoja. Lähdimme otteluun sillä teemalla, että prässäämme alussa korkealta ja koitamme saada johtomaalin, GBK:n kapteeni Jussi Roiko kertoi. Toisella jaksolla kotijoukkue sai juonesta kiinni ja vyörytti pelin GBK:n kenttäpuoliskolle, mutta kovin vaarallisia paikkoja isännät eivät saaneet aikaiseksi. 23 8 4 11 29– 35 28 JBK ................. Kauden viidenneksi viimeinen peli oli samalla FC YPA:n kauden pohjanoteeraus, sillä joukkue pelasi heikoimman kotiottelunsa pitkään, pitkään aikaan. IFS nousee ensi kaudeksi Naisten Kakkoseen. 12 1 2 9 7– 37 5 Sarja on päättynyt. Ruma peli, mutta kaunis voitto Kun GBK onnistui saamaan nopean avausmaalin, vetäytyivät kokkolalaiset sen jälkeen tiiviiseen puolustusasetelmaan. Julia Heino teki vieraille kaksi maalia. 23 16 4 3 55– 29 52 FC YPA ............ 23 9 4 10 22– 24 31 OPS ................. Näin Kuula voitti maakuntasarjaan ja nousee ensi kaudeksi suomensarjaan. FC YPA päätti tasapeliin Kalajokilaakso JALKAPALLO, YLIVIESKA FC YPA:n B-tytöt jäivät maaleitta Ykkösen kotiottelussaan. 23 7 4 12 28– 39 25 FC Kiisto ......... Sanoi Pejic myös sen, että GBK halusi voittoa enemmän. 23 8 4 11 34– 38 28 GBK ................ Tapio Kukonlehto sai kunnianosoituksensa GBK-pelin yhteydessä. GBK puolestaan tuli Ylivieskaan hyvällä ilmeellä ja vieraat menivät johtoon jo kolmannella peliminuutilla. HaU:n ykköspalkinto ojennettiin Jani Jeuloselle ja kakkospalkinnon sai Johannes Laitila. RoPS parempi B-tytöissä Kuulan kakkonen suomensarjaan Jarno Herranen 0–1 FC YPA–GBK 0–1, 0–0 Jalkapallon Kakkonen FC YPA:n haaveet Kakkosen pohjoislohkon voitosta kärsivät kovan kolauksen, kun keltamustat hävisivät kotonaan Kokkolan GBK:lle. FC YPA:n paras maalipaikka aukesi Pakolalle, mutta laukaus suuntautui reilusti ohi. 12 6 1 5 26– 23 19 HBK ................ Kauden viimeinen osakilpailu päättyi Hyvinkään Sand Blowersin voittoon. Lisäksi Haukat menetti kaksi kuskia lisää kisan aikana, kun Niko Siltaniemi ja Jiri Nieminen kolaroivat keskenään ja molempien kilpailu päättyi siihen. Kalajokilaakso JALKAPALLO, YLIVIESKA Naisten Kolmonen pelattiin päätökseen lauantaina. Kotijoukkueen maalit tekivät Heli Nurkkala, Maria Vierimaa sekä kahdesti osunut Johanna Yrjölä. 12 6 2 4 20– 20 20 PeFF ............... 12 3 1 8 20– 28 10 FC-92 .............. Tuloksia. Kuula kukisti HaU:n jaksoin 2–0 (3–2, 12–0). 23 12 5 6 40– 23 41 FC Santa Claus 23 10 2 11 36– 44 32 TP-47 .............. Kyle Curinga laittoi hienon pystypallon puolustuksen selustaan juosseelle Miika Hohenthalille, joka otti pallon haltuun ja sijoitti pilkun kohdalta pelivälineen verkkoon. Ruma peli, mutta kuitenkin kaunis, kun voitimme, Roiko hymyili. Korkeat keskitykset hoiteli väljemmille vesille ilmatilaa hallinnut Ville Jylhä. Nivalalaisten ainokaisen viimeisteli Suvi Rissanen. Aikakauteen mahtuivat sarjanousut Kuutosesta Vitoseen sekä Vitosesta Neloseen. Kukonlehto pelasi edustusjoukkueessa jo ensimmäisellä kaudella vuonna 1974, kun Ylivieskaan oli perustettu jalkapalloilun erikoisseura. Pisteet lähtivät Pietarsaareen maalein 1–4. FC YPA sai luotua muutaman puolittaisen tekopaikan, mutta Rami Tirkkonen ei saanut riittävästi voimaa puskuun eikä Miroslav Paunovic saanut lauottua maalia päin kummallakaan yrityksellään. KUVA JARNO HERRANEN GBK:n peli ei ollut kaunista, mutta riitti vierasvoittoon FC YPA:sta Kauden heikoin esitys Kalajokilaakso SPEEDWAY, VARKAUS Speedwayn SM-liiga ajettiin päätökseen varkaudessa. 12 8 2 2 24– 15 26 KP-V ............... Vieraiden parhaana palkittu maalivahti Olli Nylund sai tälläkin kertaa huokaista helpotuksesta, sillä Pakolan veto meni reippaasti ohi. Nivalan FC-92 kärsi tappion lohkovoittaja IFS:lle. Tuolla pelillä emme ansainneetkaan mitään, pelikiellon vuoksi ottelun katsomosta seurannut FC YPA:n pelaajavalmentaja Dragan Pejic totesi. Joukkueen ykköskuski Kauko Nieminen oli sivussa ja joukkue käytti sijaisajajaa Niemisen erissä. –?Kyllä me tulimme täältä vain tulosta hakemaan. Roiko ja Jere Moilanen puolestaan kunnostautuivat matalien syöttöjen katkomisessa. Nyt päätimme luovuttaa pallonhallintaa kotijoukkueelle ja keskittyä puolustamaan. Kukonlehto toimi edustusjoukkueen pelaajana, pelaajavalmentajana sekä valmentajana vuosina 1974–88. 23 2 5 16 18– 46 11 Naisten Kolmonen FC-92–IFS 1–4, HBK–KP-V 1–3, FC YPA–PeFF 4–4. –?Ei meillä ollut siitä tietoa, että FC YPA olisi ollut vaikeuksissa otteluiden aluissa. Seuran nimi oli Ylivieskan Palloseura (YPS), mutta koska nimen katsottiin muistuttaneen liikaa 1950-luvulla toiminutta Ylivieskan Palloa (YPA), rekisteröintiasioiden vuoksi seuraavasta kaudesta alkaen seuran nimi oli Ylivieskan Pallo. –?Ensimmäisellä jaksolla GBK oli todella hyvä, toinen jakso puolestaan oli meiltä paljon parempi
Jos oli fi naali Leskelältä ailahteleva, niin samoin oli koko kisapäivä. Finaali: Löytynoja–Viitanen 2–1 (13–21, 21– 18, 21–14). 94 kg: 1) Keijo Rättyä RK 223 (96, 127). 53 kg: 1) Laura Veikkola CFO 103 (43, 60), 2) Satu Niemelä 94 (38, 56). 105 kg: 1) Eero Halunen PyPa 292 (127, 165). MK-harraste: Välierät: Elias Vuollet SC Kokkola–Janne Löytynoja YlTe 1–2 (16–21, 21–18, 6–21), Atte Juuri-Oja SC Kokkola–Jesse Viitanen PuTS 1–2 (16–21, 21–19, 12–21). 85 kg: 1) Jussi Syväniemi OAK 210 (100, 110), 2) Rene Roukala RK 203 ( 87, 116). Raution Kisailijat kotilavallaan Pohjois-Suomen ykköseksi Sulkapallo Ylivieska, kansalliset kilpailut MK-45: Marko Lähde TeSu–Pertti Petäjä SSI 2–0 (21–19, 21–16), Lähde–Juhani Toivonen MaSu 2–0 (21–13, 21–18), Toivonen–Petäjä 2–1 (21–10, 21–23, 2–11). MN-35: Välierät: Marko Marsela ParkS/Jari Penttilä SC Kokkola–Mika Jauhiainen SSI/Pertti Petäjä SSI 2–0 (21–15, 21–11), Harri Kangasniemi SC Kokkola/Jyrki Kleimola SC Kokkola–Heikki Soini YlTe/Janne Vuollet TU 2–0 (23–21, 21–13). Ylivieskan kansallisissa nähtiin myös pari tulevaisuuden lupausta, kun SC Kokkolan kymmenenvuotiaat Elias Vuollet ja Atte JuuriOja osallistuivat harrastesarjaan. Miesten korkeimmat sinclair-pisteet kirjattiin Pyhäjoen Pauhun Eero Haluselle, joka kokosi 105 kilon sarjassa 292 (127, 165). Finaali: Marsela/Nieminen–Pökkylä/Soini 2–0 (25–23, 21–19). Omassa ikäluokassaan Suomen kakkoseksi ja kolmoseksi rankatut nuorukaiset ylsivät välieriin sekä kaksinettä nelinpelissä. Ilari Leskelä sai revanssin viime vuodesta. Jatkuvasti veteraanien SE-tuloksia kaunistellut Junkkarien Satu Niemelä teki nytkin työnnön ennätysyrityksen 58 kilosta, mutta tuomarit näkivät suorituksessa punnerrusta. –?Onneksi sain nyt revanssin, Leskelä hymyili. Finaalipaikka varmistui, kun jyväskyläläinen voitti Tervasulan Tommi Salonpään puhtaasti 2–0. –?Tämä oli minulle ensimmäinen turnaus pitkään aikaan. Finaali: Soini–Koivusaari 0–2 (20–22, 18–21). Hänelle ja muutamalle muulle kilpailijalle Raution kisat olivat kenraaliharjoitus vajaan viikon kuluttua Rovaniemellä käynnistyviin veteraanien MM-kisoihin. 77 kg: 1) Harri Nordberg OAK 210 (98, 112). Ensimmäinen erä meni hyvin, mutta toisessa tuli täysi romahdus ja tilanne oli 1–11. MN-A: Välierät: Marko Marsela ParkS/Erkka Nieminen PoPy–Janne Jyrkkä TeSu/Jani Pernu TeSu 2–0 (21–19, 21–19), Janne Vuollet TU/Juha Vuollet SC Kokkola 0–2 (10–21, 17–21). Tuloksia ulokset U Urheilutulokset Urheilutu ulokset Urheilutulokset Urheilut Urheilutulokset Urheilutulokset U tulokset Urheilutulokset Urheilu Urheilutulokset Urheilutulokset utulokset Urheilutulokset Urheilu Urheilutulokset Urheilutulokset utulokset Urheilutulokset Urheil t Urheilutulokset Urheilutulokset lutulokset Urheilutulokset Urhei et Urheilutulokset Urheilutulokse t lokset Urheilutulokset Urhei t Urheilutuloks h URHEILUTULOKSET urheilu@kalajokilaakso.fi. Kolmannen erän loppu kulki taas tosi hyvin, voittaja summasi fi naalin. Kisailijoiden henkilökohtaisia mestareita olivat Jenna Koski, Pirjo Palosaari, Rebekka Roukala, Sami Torvi ja Keijo Rättyä. 75 kg: 1) Vilma Manner CFO135 (63, 72), 2) Maisa Alajuuma CFO 105 (45, 60). –?Melkoista aaltoliikettä oli tänään. Miehet: 69 kg: 1) Sami Torvi RK 230 (105, 125), 2) Heikki Niemi KJ 170 (80, 90). MN-harraste: Välierät: Oliver Hagnäs SC Kokkola/Pentti Takala KuRy–Janne Heikkilä Ylte–Janne Löytynoja YlTe 1–2 (21–13, 19–21, 18–21), Atte Juuri-Oja SC Kokkola/Elias Vuollet SC Kokkola– Lukas Kallio PuTS/Jesse Viitanen PuTS 1–2 (18–21, 23–21, 19–21). MK-55: Markku Taivassalo SC Kokkola–Vesa Kuusirati YlTe 2–0 (21–15, 21–19), Markku Leskelä JySS–Kuusirati 2–1 (20–22, 21–13, 21–16), Taivassalo–Leskelä 2–0 (23–21, 21– 18): Loppujärjestys: 1) Taivassalo, 2) Leskelä, 3) Kuusirati. MN-C: Välierät: Tuomas Kuusinen SC Kokkola/Jani Rutanen SC Kokkola–Markku Lahtinen TeSu/ Esa Romppainen TeSu 2–1 (15–21, 21–19, 21– 17), Harri Brunman YlTe/Risto Levänen YlTe– Harri Kangasniemi SC Kokkola/Jyrki Kleimola SC Kokkola 0–2 (8–21, 6–21): Finaali: Kangasniemi/Kleimola–Kuusinen/ Rutanen 2–0 (21–13, 21–15). Keijo Rättyä paransi 94 kilon painoluokassa 45-vuotiaiden työnnön ja yhteistuloksen piiriennätyksiä nostettuaan 223 (96, 123). Finaali: Joensuu–Mäkelä 2–1 (16–21, 21–16, 23–21). Ammunta Kokkola, kasa-ammunnan SM-kilpailut SM HV 300 m 5x5 (40): 1) Olavi Nuolioja SKA 24,500 (ka mm), 2) Jari Laulumaa SKA 24,946, 3) Mika Essel RMY 25,960, 4) Kai Huttunen P-HA 26,806, 5) Mauri Mukari VäVi 28,178, 6) Timo Särkiniemi YK 28,902, 7) Janne Heikkinen SKA 29,416, 8) Erkki Kahelin TiA 31,042, 9) Janne Koskela LMS 31,266, 10) Veikko Haara KeAms 31,268, 19) Jussi Kahelin HaaAs 36,424, 28) Marko Kallio HiMS 42,232, 31) Saaga Kahelin HaaAs 46,690, 37) Jorma Tikkanen HiMS 51,300, 38) Kalle Hietala HiMS 56,120. –?Tosi ailahteleva peli. –?Olisin kaksi vuotta sitten päässyt valioluokkaan, mutta silloin minulla oli ongelmia selän kanssa. 58 kg: 1) Jenna Koski RK 100 (45, 55). Toinen tähtäin on selviytyä tammi–helmikuun vaihteessa pelattaviin SM-kisoihin. Finaali: Marsela/Penttilä–Kangasniemi/Kleimola 2–0 (23–21, 21–18). Ensin Leskelä voitti SC Kokkolan Juha Vuolletin kolmessa erässä. Nousu valioluokkaan on ehdoton tavoite tälle kaudelle. –?Loppuottelu oli hyvä ja tasainen matsi, jonka parempi voitti. Vielä makoisamman kakkostilasta teki hieno paluu loukkaantumisen jäljiltä. SM UL 300 m 3x10 (33): 1) Jari Laulumaa SKA 34,483, 2) Jari Raudaskoski VamSa 34,723, 3) Erkki Kahelin TiA 38,503, 4) Mika Essel RMY 38,667, 5) Mauri Mukari VäVi,027, 6) Kai Huttunen P-HA 39,683, 7) Seppo Nuutinen KeAms 40,820, 8) Tuomo Nissilä LMS 41,220, 9) Henri Raudaskoski VamSa 640 42,030, 10) Jussi Kahelin HaaAs 43,100, 12) Timo Särkiniemi YK 43,533, 26) Marko Kallio HiMS 59,423, 32) Saaga Kahelin HaaAs 112,287. 14 Maanantaina 7.9.2015 . Nelinpelistä tavoitteena on voitto ja kaksinpelissä fi naalipaikka jommalle kummalle, SC Kokkolan juniorivalmentaja Juha Vuollet sanoo. Finaali: Pökkylä/Brunman–Kangasniemi/ Kleimola 1–2 (21–16, 13–21, 15–21). Finaalissa kukistui SC Kokkolan Eetu Oinas erin 2–1 (21–19, 10– 21, 21–15. –?Maaliskuussa Jyväskylässä pelattaviin junioreiden SMkisoihin lähdemme kovin tavoittein. Leskelä on ennättänyt kisaamaan tälle kaudelle jo kahdesti. Eturistiside meni poikki viime joulukuussa, joten siitä tuli pitkä huili, Oinas kertoi. MK-B: Välierät: Heikki Soini YlTe–Janne Rauma Let96 2–1 (18–21, 23–21, 21–14), Mika Jauhiainen SSI–Marko Koivusaari TeSu 0–2 (12–21, 8–21). Loppujärjestys: 1) Lähde, 2) Toivonen, 3) Petäjä. Tulevaisuuden lupauksille kokemusta miesten peleistä Oinas ei ollut neljän sijoitetun pelaajan joukossa, joten fi naalipaikka maistui. 63 kg: 1) Fanni Niemelä RK 124 (55, 69). MK-A: Välierät: Ilari Leskelä JySS–Tommi Salonpää TeSu 2–0 (21–16, 21–12), Eetu Oinas SC Kokkola–Tero Pökkylä YlTe 2–1 (21–11, 19–21, 21–11). Silloin Leskelä joutui jättämään Ylivieskan kansallisten fi naalin pelaamatta loukkaantumisen vuoksi. Naisten ykköseksi eteni CFO:n Sonja Haapaniemi 48 kilon sarjassa 125 (54, 71) kilon kertymällään. KALAJOKILAAKSO Urheilu Jarno Herranen SULKAPALLO, YLIVIESKA Ylivieskan kansallisten sulkapallokisojen A-luokan kaksinpeli päättyi ykkössijoitettuna turnaukseen lähteneen Jyväskylän Sulkapalloseuran Ilari Leskelän voittoon. Finaali: Leskelä–Oinas 2–1 (21–19, 10–21, 21–15). Tuloksia Painonnosto Kalajoki, Pohjois-Suomen mestaruuskilpailut Naiset: 48 kg: 1) Sonja Haapaniemi CFO 125 (54, 71). Leskelä selviytyi Ylivieskassa fi naaliin myös vuosi sitten, mutta silloin hän joutui jättämään loppuottelun pelaamatta loukkaantumisen vuoksi. +78 kg: 1) Rebekka Roukala RK 100 (45,55). Finaali: Heikkilä/Löytynoja–Kallio/Viitanen 2–0 (21–15, 21–12). 69 kg: 1) Pirjo Palosaari RK 127 (55, 68). KUVA JARNO HERRANEN Ennakkosuosikki piti pintansa Lauri Järvinen PAINONNOSTO, KALAJOKI Raution Kisailijat voitti kotilavallaan Pohjois-Suomen punttimestaruuskilpailujen joukkuekilpailun ennen Oulun CFO:ta ja Kalajoen Junkkareita. MN-B: Välierät: Janne Vuollet TU/Juha Vuollet SC Kokkola–Harri Brunman YlTe/Tero Pökkylä YlTe 1–2 (14–21, 21–15, 18–21), Harri Kangasniemi SC Kokkola/Jyrki Kleimola SC Kokkola–Tapani Kilpi TeSu/Jari Penttilä SC Kokkola 2–0 (21–12, 21–18). MK-C: Välierät: Timo Joensuu TeSu–Jesse Nurmenniemi TeSu 2–0 (22–20, 21–13), Jari Mäkelä LaVe–Antti Laitala Let-96 2–1 (21–18, 21– 23, 21–19). Ensimmäinen peli oli yhtä vaikea kuin loppuottelu, toisessa pelissä puolestaan kulki varsin hyvin. 22-vuotiaan sulkapalloilijan tavoitteet alkaneelle kaudelle ovat selkeät
Viimeksi kesällä hän oli voittamassa MM-hopeaa Tampereella pelatuissa kilpailuissa. 9. Toto (7-4-5): 6,26 3,49-6,3310,57 39,66. Toto4 voitto-osuus: 37,30. Ramdoo sanoo, ettei oikeasti tiedä, aikooko hän vielä valittaa liigalisenssin menetyksestä joihinkin oikeusasteisiin. 8. Jos mieluisaa pelipaikkaa ei olisi löytynyt, aika olisi kulunut tennistä ja sulkapalloa pelaamalla sekä punttisalilla. lähtö, sh 2100 m Nousijavs. Nyt sitten sattui superkasa viimeiselle kierrokselle, Laulumaa totesi päivän kilpailusta. Ratkaisu oli kova, mutta se oli tässä tilanteessa ainoa vaihtoehto, Väinämö sanoo. –?Seuran puheenjohtajan piinapenkissä kävin viikolla, jolloin hän esitteli minulle uutta hallia. –?Mestaruusliigan hallitus teki päätöksensä erittäin huolellisen ja perusteellisen valmistelun jälkeen. LiigaSärkkien toimitusjohtaja Shailen Ramdoo sanoo suoraan, ettei odottanut valitusprosessilta ihmeitä. 10. Päätökselle on näytetty olleen asianmukaiset perusteet eikä Mestaruusliigan hallituksen ole näytetty käyttäneen harkintavaltaansa asiassa väärin. Toto (8-6-9): 1,76 1,22-1,12-1,35 2,31. Lauantaipäivän ykköseksi tähtäsi Suomen Kasa-ampujia edustava Olavi Nuolioja, jonka kasojen keskiarvoksi viidellä ampumakerralla tuli 24,500. Kalajoella Markkanen on pelannut kaikkiaan 17 kautta. Tähtisivisioonakarsinta: 1) Suhhaus/Jere Kiveinen 26,0 (9,76), 2) Villikunkku 25,5 (3,76), 3) Joivi 25,9 (49,55), 4) Nahkaparturi 25,9 (10,38). Syyskuun lopulla käynnistyvä Mestaruusliiga pelataan ensi kaudella 11 joukkueen voimin. lähtö, lv 2100 m Finn-Tack Cup -fi naali: 1) Valentin Laday/Tommi Kylliäinen 14,4a (2,0), 2) Pazzo Lindy 14,4a (6,18), 3) Zulu Hoss 14,5a (4,45), 4) Eden Duo 14,6a (21,12). Toto4 voitto-osuus: 466,50. Toto (9-5-3): 1,95 1,27-1,74-1,80 6,68. D50 5,6 km: 1) Eija Koskivaara MSParma 47.11, 2) Sisko Turunen KR 48.06, 3) Tarja Silvennoinen KR 48.39, 39) Päivi Lassila RasTiimi 1.19.50. D21B2 7,5 km: 1) Reetta Lassila TP 1.06.58, 2) Elina Lammi HS 1.08.57, 3) Annika Rihma HiKi EST 1.11.57, 6) Johanna Tiitto RasTiimi 1.13.18, 14) Katariina Tiitto RasTiimi 1.16.27. Tulokset Hanna Rautio AMMUNTA, KOKKOLA Kasa-ammunnan SM-kilpailut Lohtajan Houraatissa päättyivät sunnuntaina Suomen Kasa-ampujia edustavan Jari Laulumaan mestaruuteen. Poissa: 8. Haastajadivisioonakarsinta: 1) Larvan Hurmos/Jarmo Saarela 26,8 (6,26), 2) Mantsuria 26,9 (15,99), 3) Turoruutu 27,1 (42,57), 4) Kake 26,3 (8,11). Vastuuhenkilö Jukka Korhonen, RasTiimi. Toto (1-9-2): 2,00 1,18-1,52-1,24 6,30. –?Tämän viikon olen ampunut isommalla kiväärillä. 2. Ei olisi ollut pahitteeksi vaikka olisin heti pärjännytkin, isänsä ja kummisetänsä innoittamana ampumaharrastuksen aloittanut Kahelin kertoi. Poissa: 8. lähtö, Toto76-4, lv 2100 m Kyvyt Esiin -divisioonakarsinta: 1) Daniel Roff /Hannu Torvinen 14,8a (3,13), 2) Shadow Of Brisbane 14,8a (3,99), 3) Doubledip 15,0a (9,0), 4) Juiceman 15,4a (7,67). Lauantain pienimmän kasan ampui Kemin Ampumaseuran Veikko Haara. 15 KALAJOKILAAKSO . Kun systeemi on tällainen, en tiedä onko oikeusprosessien jatkamisessa mitään mieltä. Mikään showmies en ole, mutta ylivieskalaisyleisö odottaa minulta varmaan tehoja, Markkanen arvioi. Kaikki haluavat vain suojella omaa asemaansa, Ramdoo sanoo. Poissa: 8. Vapaassa luokassa 300 metrin matkalla Laulumaan kasojen keskiarvo kolmelta ampumakierrokselta oli 34,483. JHT tarjosi runkopelaajalleen myös jatkosopimusta. –?Kentällä yritän laittaa edelleen kaikki likoon. Harjoituksissa voin käydä menomatkalla, kun olen menossa yövuoroon töihin, Markkanen kertoi. Toto (2-4-8): 9,76 3,14-1,95-6,81 14,71. Jari Laulumaa tähtäsi mestariksi Jari Kangaskorte JÄÄKIEKKO, YLIVIESKA JHT:n kiekkoikoneihin monet vuodet kuulunut Sami Markkanen siirtyy Ylivieskan Jääkarhuihin vuoden mittaisella sopimuksella. B-rata 3.1 km: 1) Virkkala Leevi SieSi 34.03, 2) Keski-Ojala Markus KannU 37.53, 3) Koirikivi Mari SiSe 39.57, 4) Asmundela Maija KannU 42.00, 5) Allonen Kari NU 47.46, 6) Isokoski Tapani YK 48.50, 7) Jokela Vesa NiS 50.41, 8) Määttä Jyrki NiS 51.00, 9) Kumara Juho SieSi 58.52, 10) Löytynoja Jorma SieSi 1.08.58, 11) Blomqvist Kauko Sievi 1.09.05. Kilpailuiden nuorin osallistuja Saaga Kahelin, 11, ampui Lohtajalla ensimmäiset kasa-ammunnan SM-kisansa. On myös jäänyt näyttämättä, että LiigaSärkkiä olisi kohdeltu asiassa syrjivästi. Toto (1-5-7): 25,11 3,89-1,41-3,54 14,49. Lähtö klo 17-19 Opastus vt 58 Haapajärveltä 8 km Kärsämäen suuntaan. Hallitus otti tilanteesta vastuun ja vihelsi tavallaan pelin poikki. Tiesin, että eka kisat menee varmasti huonosti. C-rata 2.0 km: 1) Paaso Kaapo SieSi 35.57, 2) Vähäsöyrinki Aarne NiS 36.09, 3) Järvi Pekka NiS 41.59. 1. Maanantaina 7.9.2015 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Sitoutuminen Suomi-sarjan tiiviimpään pelitahtiin ja pitempiin pelimatkoihin olisi vaatinut enemmän aikaa. Arvonta: Iltarastipaidan voitti Jorma Oja, NiS. 12. Välillä hän kävi pelaamassa pari kautta Norjassa Furusetissa ja Manglerudissa. Toto (3-9-5): 5,98 2,47-1,98-5,69 14,57. lähtö, Toto76-6 Toto4-2 TROIKKA-2, sh 2100 m Huippuvs. Vaihtoehtonani on myös kääntää selkä koko jutulle ja mennä eteenpäin. Suomen maajoukkueessa hänellä on eniten MM-kisakokemusta. Haapajärven Somerolla. 5. Toivon tietysti, että LiigaSärkät tyytyy tähän päätökseen, jonka arvostettu ulkopuolinen taho on yksimielisesti tehnyt, Väinämö jatkaa. 11. H65B 4,7 km: 1) Paavo Inkinen Jyry 47.41, 2) Lars Forsblom KS 49.21, 3) Mauri Tolvanen LeSi 51.01, 31) Severi Halkosaari NiS 1.06.18. Yhdeksän viime kautta Markkanen on kuulunut myös JHT:n kapteenistoon. D16B 4,7 km: 1) Jenna Tulonen HiKi 46.54, 2) Viivi Pellinen JoKu 49.58, 3) Roosa Kuusivaara EsAk 51.12, 15) Eeva Kurikkala KaJu 1.07.18. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Juha Savela LENTOPALLO, KALAJOKI Urheilun oikeusturvalautakunta hylkäsi yksimielisellä päätöksellä LiigaSärkät Oy:n valituksen koskien lentopallon Mestaruusliigahallituksen päätöstä olla myöntämättä liigalisenssiä LiigaSärkille kaudelle 2015–16. Minulla on kyllä olemassa vaihtoehtoja ja tehtäviä kansainvälisen lentopallon parissa. –?Tuttuja pelaajia joukkueessa ei juuri ole, kun olemme pelanneet niin monta vuotta eri sarjassa, mutta eiköhän kauden aikana löydy yhteinen sävel. Asiaa käsiteltyään oikeusturvalautakunta toteaa päätöslauselmassaan, että Mestaruusliigan hallituksen päätös on perustunut useiden ehdottomien lisenssisopimusehtojen laiminlyöntiin. Käsittelyn pohjana olivat Mestaruusliigan ja LiigaSärkkien vastineet sekä Mestaruusliigan ja liigalisenssin säännöt. Troikka: 950,62. Ylivieskan Kuulan Timo Särkiniemi oli lauantain raskaan luokan kisassa kuudes, mutta sunnuntaina sijoitus painui kahdenneksitoista. Pöytyä, SM-pitkä matka, R2 H55 6,8 km: 1) Jorma Nissilä KoS 48.32, 2) Jussi Silvennoinen KR 50.20, 3) Kari Lehto TuMe 50.27, 12) Rolf Helander OuHu 55.36. H70B 4,3 km: 1) Rauno Kaipala Pohjant 47.08, 2) Reino Kukkohovi OSVA 49.35, 3) Seppo Isoherranen HS 50.07, 7) Esko Linna NivU 54.52, 8) Toivo Jokikuona RasTiimi 56.32. Toto (2-11-4): 3,13 1,561,56-2,02 5,56. Näkemyksemme mukaan seuralla ei ollut taloudellisia edellytyksiä viedä liigakautta uskottavasti läpi. Paikkakunnalle savolaiskasvatti on juurtunut tämän jälkeen vaimon löydyttyä samalla reissulla. Remmiin on tarkoitus hypätä ensi viikolla. 4. Sami Markkanen Jääkarhuihin /kalajokilaakso Kalajokilaakson ILTARASTIT LTARASTIT Radat A, B ja C sekä rastireitti Tiistaina 8.9. Tehopisteitä Markkanen on naputellut viime vuosina piste per peli tahtia. Pyhäjärvisellä Kahelinilla on aiempaa kokemusta pienoiskiväärillä ampumisesta, mutta oman kiväärinsä Haapajärven Ampumaseuran edustaja sai vasta viikon päivät ennen SM-kisoja. 6. Suunnistajien kesken arvotaan iltarastipaita ja rastireittiläisten mitali.. Lauantaina mestaruus lipesi Laulumaalta viimeisessä sarjassa, mutta eilen tahti oli päinvastainen. H65K2 3,5 km: 1) Hannu Töyrylä KS 30.51, 2) Tapio Peippo SKVuoksi 30.56, 3) Simo Helkkula PiTa 32.35, 22) Severi Halkosaari NiS 40.53. Kalajoelle KalPan kasvatti tuli parikymppisenä nuorukaisena JHT:n pelatessa I-divisioonaa eli nykyistä Mestistä. Tikkakosken Ampujien Erkki Kahelin otti pronssia niukasti ennen Ruotsalon Metsästysyhdistyksen Mika Esseliä. –?Ratkaisumme ei perustunut mihinkään pintapuoliseen tietoon tai tarkasteluun. lähtö, Toto76-2 TROIKKA-1, lv 2100 m Hopeadivisioonakarsinta: 1) Victory Bonsai/Mika Forss 13,2a (1,95), 2) Moonlight Love 13,2a (7,09), 3) Extreme Luca 13,5a (8,9), 4) Classic St Pat 13,8a (6,4). lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 2100 m: 1) Blendior/Jonny Länsimäki 14,6a (5,98), 2) Agnese 14,7a (3,76), 3) Fine By Me 15,0a (26,14), 4) Rocket Richard 15,0a (8,51). Toto (4-10-7): 5,74 2,16-1,68-4,87 12,11. syyskuuta Sievin koulukeskuksessa A-rata 4.3 km: 1) Vedenpää Teemu RasTiimi 34.21, 2) Isokoski Teppo KOS 35.29, 3) Autio Henna RasTiimi 37.45, 4) Virkkala Pasi SieSi 39.22, 5) Kokkoniemi Tero RasTiimi 40.27, 6) Tiainen Hannu NiS 40.47, 7) Paaso Hannu SieSi 41.18, 8) Ruuttula Juho SieSi 42.22, 9) Ylikangas Timo PyPo 42.30, 10) Alasuvanto Joni KaJu 43.09, 11) Hautala Heikki NiS 43.11, 12) Isokääntä Antti YK 43.45, 13) Alasuvanto Matti KaJu 43.54, 14) Ahlholm Kari NiS 46.05, 15) Saarenpää Matti SieSi 47.41, 16) Alasuvanto Mikko KaJu 48.14, 17) Harju Jouni YK 49.46, 18) Hautala Ilkka SievSi 52.17, 19) Ekdahl Pirkko NiS 52.49, 20) Hautala Kaisa SievSi 55.39, 21) Tuomisto Anna-Leena VaaSu 56.46, 22) Oja Jorma NiS 58.40, 23) Strömmer Matti YK 59.11, 24) Törmälä Samuli YK 1.05.50. Miehen nimiin kirjattiin myös kilpailun pienin kasa 21,06 millimetriä, joka on samalla epävirallinen Suomen ennätys. lähtö, lv 2100 m R Moring MuistoajoDerby Consolation: 1) Stoneisle Mustang/ Mika Forss 13,8a (11,01), 2) Inspis Arioso 14,0a (2,31), 3) Willy Yankee 14,2a (8,29), 4) Ramble On 14,3a x (7,76). Olosuhteet ja valmennus näyttävät olevan kunnossa. Laulumaa johtaa yhteiskisaa, mutta ei pääse osallistumaan kauden viimeiseen kilpailuun, jossa viimeiset pisteet jaetaan. Päivän Duo: 1-3, kerroin: 251,19. H70K2 3,2 km: 1) Matti Kattilakoski KPV 24.57, 2) Matti Hahto OrPo 28.59, 3) Tapani Kesti KuortKu 29.34, 28) Toivo Jokikuona RasTiimi 41.44, 34) Esko Linna NivU 46.42. Toto (4-1-5): 6,29 2,37-3,07-9,06 15,13. lähtö, TROIKKA-4, lv 2100 m: 1) Broidi/Tuomas Korvenoja 14,8a (5,74), 2) Estelle Halm 15,1a (3,73), 3) Enchanting Star 15,3a (22,24), 4) Wardrum 15,4a (6,94). 3. 41 vuotta marraskuussa täyttävä kiekkoilija ei miettinyt vielä uran lopettamista kunnolla. Troikka: 720,11. Hyppäys sarjaporrasta alemmas tapahtui uusien työkuvioiden kautta. –?Tällä hetkellä en tiedä, minun pitää miettiä asiaa. –?Olen kulkenut Nivalassa perhekodilla ohjaajana, ja tämä vaihtoehto tuntui paremmalta ratkaisulta. Toto (4-11-12): 6,13 2,38-2,49-7,14 19,07. –?Pettynyt olen tietysti, mutta koko prosessin taustalla on niin paljon politikointia monella eri tasolla, ettei lopputulos minua ihmetytä. Mestaruusliigan hallituksen puheenjohtaja Kauko Väinämö toteaa päätöksen olevan odotettu. Troikka: 28,41. D21 10,5 km: 1) Minna Kauppi LS-37 1.13.34, 2) Saila Kinni TP 1.16.34, 3) Henna-Riikka Haikonen AnttU 1.18.01. Valmentajana toimiva Ari Ohtamaa tuli Markkaselle tutuksi, kun he pelasivat samaan aikaan Kalajoella I-divisioonaa. Ramdoo toteaa, että perjantain päätöksen jälkeen hänen on vapautettava pelaajat, joiden kanssa hän oli tehnyt ensi kautta koskevan sopimuksen. Ravit Helsinki, Toto76-ravit 1. Toto4 voitto-osuus: 2510,30. –?Veri vetää edelleen pelaamaan. 7. Troikka: 262,27. H55K1 4,9 km: 1) Pekka Ahonen HauSi 38.20, 2) Jorma Nissilä KoS 39.47, 3) Jussi Silvennoinen KR 39.54, 6) Rolf Helander OuHu 41.08. Mitenkään ylivoimaisesti ei raskaan luokan pitkän matkan kisa Nuoliojalle mennyt, sillä kokenut menestyjä Jari Laulumaa sai tuloksen 24,946. –?Tänään (sunnuntaina) oli tosi huono aloitus ja tiesin, että pitää ampua todella hyvin jos meinaa palkintopallille, kun ohjelmassa oli vain kolme kierrosta. lähtö, Toto76-7 Toto4-3 DUO-1 TROIKKA-3, lv 2600 m Suuri Suomalainen Derby: 1) Fabrice Duo/Pekka Korpi 14,4a (25,11), 2) Araw Hoss* 14,4a x (2,0), 3) Incredible Ironman 14,4a (18,57), 4) Ranch Newman 14,6a (7,54). ponilähtö, 1600 m Ravit-lehden KipinäCup: 1) Mimmi VI 1267 SH/Viivi Mattinen 2,10,6 x, 2) Stenstugu Dynamit-Harry 2,17,1 x, 3) Rain 2,17,1, 4) Dynamit III 2,10,0. Poissa: 6. Markkasen toinen leipälaji on rullakiekko. Pari viikkoa kestäneen fl unssan takia Markkanen ei ole vielä joukkueen treeneissä käynyt. Raasepori, SM-pitkä matka, R1 H21 16,3 km: 1) Timo Sild Koovee EST 1.40.30, 2) Toni Saari VaajTe 1.41.12, 3) Elias Kuukka TP 1.42.30. LiigaSärkkien valitus hylättiin Suunnistus Sievi, Kalajokilaakson Iltarastien yökilpailu 4. Toto (6-5-7): 11,01 2,57-1,382,28 11,76. H20B 8,6 km: 1) Santeri Schroderus Pohjant 1.07.01, 2) Caj Snickars Solf 1.08.14, 3) Artur Kulagin HS 1.08.22, 8) Matti Linna OuHu 1.20.24. Poissa: 10. lähtö, Toto76-3, sh 1609 m Tähtisprintteri: 1) Jokivarren Kunkku/Santtu Raitala 22,0a (1,76), 2) Suivikas 22,1a (2,84), 3) Köppinen 22,5a (7,8), 4) Tuli-Ritari 22,5a (64,41). SM-hopealle sijoittui Jari Raudaskoski (VamSa) tuloksellaan 34,723. lähtö, Toto76-1, lv 2600 m Pronssidivisioonakarsinta: 1) Jaguar Point/Tommi Kylliäinen 15,3a (6,13), 2) Zatopek Hoss 15,5a (6,78), 3) Fire Spruce 15,9a (51,76), 4) York Kemp 15,9a (22,81). Toto4 voitto-osuus: 6,70. Poissa: 6. Nyt seuran tehtäväksi jää tervehdyttää taloutensa. Laulumaa ja Essel käyvät vielä kamppailua kauden parhaan kasa-ampujan tittelistä. lähtö, Toto76-5 Toto4-1, lv 2100 m Suomen Mestaruus: 1) Seabiscuit/Ari Moilanen 12,6a (6,29), 2) Air Gunner 12,6a (8,01), 3) Aaron De Veluwe 12,7a (60,97), 4) Special Promise 12,7a (28,11)
Noora Östberg lauloi MM-fi naalipaikasta -50% SILMÄLASIT Sisältää kehykset ja linssit Tarjous voimassa Silmäaseman kiertuerekassa ostaessasi normaalihintaiset kehykset ja linssit. Tutkinnon suorittamisen jälkeen opiskelijan on mahdollista hakea sähköpätevyys, joka oikeuttaa toimimaan sähkötöiden johtajana tai käytönjohtajana. –?Joo, tiän senkin koiran, mutta kyllä tämä on meidän Melu, vakuutti Sipilä perjantaina. Ei muita alennuksia. Sähkötekniikka sisältää opintoja sähkövoimatekniikassa, elektroniikassa ja automaatiossa. KUVA PIRJO KUNELIUS Tässä kävi nyt niin, että meidän Melun toiseksi nimeksi tulee tästä lähin Susi. Insinöörija tradenomikoulutusta tammikuussa Ylivieskassa Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Oulun ammattikorkeakoulussa (Oamk) on tarjolla syksyn yhteishaussa neljä ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ylivieskalainen Noora Östberg kilvoitteli viikonvaihteessa Vantaalla MM-karaoken Suomen fi naalissa edustuspaikasta Singaporen MMfi naaliin. KLO 9–18 Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ammattikorkeakoulujen syksyn yhteishaku käynnistyy 8. Koirat ovat saaneet olla taajaman ulkopuolella irti 20. Sähkövoimatekniikassa opiskellaan sähkön siirron ja jakelun tekniikkaa sekä sähkökäyttöjä. Erityisesti kirjastoja tietopalvelualan tradenomikoulutuksen uskotaan herättävän kiinnostusta ympäri Suomea, sillä etäopetus mahdollistaa opiskelun myös alueilla, joilla ei ole tarjolla saman alan koulutusta. Ylivieskan koulutus tuottaa sähköinsinöörejä asiantuntijaja esimiestehtäviin sähköja energia-alan yrityksiin, automaatioalalle ja sähkötekniseen teollisuuteen. Kirjastoja tietopalvelualan koulutuksen voi suorittaa etänä paikkakunnasta riippumatta. Melulla on tutkapanta, josta sen liikkeitä voi seurata, Sipilä sanoo. –?Tässä on kiiru hakemaan niitä pois ennen illan karnevaalia, tuumaili Veikko Sipilä perjantaina päivällä. –?Emäntä sano heti, että tuossa kuvassa on meidän Melu, eikä mikään susi, ja niinhän se on, sanoo ylivieskalainen Veikko Sipilä. Maksuton näöntarkastus ei koske piilolinssinäöntarkastusta. Silmäasema-kiertue HUIPPUEDUT SILMÄASEMA-REKASTA optikko | silmälääkäri | silmäsairaala PRISMA YLIVIESKA KE 9.9. Kaikki koulutukset ovat monimuotoisia, mikä tarkoittaa sitä, että opiskelussa yhdistyvät erilaiset opetuksen ja opiskelun toteutustavat. Energiatekniikassa painopisteenä on sähkön ja lämmön tuotannon tekniikka. KALAJOKILAAKSO Liisa Ängeslevä liisa.angesleva@kalajokilaakso.fi Perjantain Kalajokilaaksossa oli kuva eläimestä, jonka kuvaaja epäili olevan suden. Erillishaussa on tarjolla tietoja viestintätekniikan insinöörikoulutus sekä tietojenkäsittelyn tradenomikoulutus. Prosessija materiaalitekniikan ja kemiantekniikan insinöörikoulutusta on Kokkolassa ja sähköja automaatiotekniikkaa Ylivieskassa. Oamk kouluttaa kirjastoalalle ja vastaa rakennemuutokseen. Jämtlanninpystykorvat ovat isoja koiria ja hänen Melunsa on jo vanha uroskoira, yli 10-vuotias, ja siksi niin tumma väritykseltään. Ylivieskassa ja Pietarsaaressa alkaa myös liiketalouden tradenomin koulutukset. Ylivieskan susi on metsästyskoira Melu –?Kun Melu on päivän metsässä kulkenut, niin kippura häntä suoristuu väsymyksestä, jolloin se voi muistuttaa sutta. –?Mutta lehdessä olleesta kuvastakin erottuu valkoiset posket ja leuanalus. Se ei myöskään anna kiinni edes tutuille hirviporukan miehille. syyskuuta Centria-ammattikorkeakoulussa on haettavana insinöörin ja tradenomin tutkintoihin johtavia opintoja Kokkolassa, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa. Sipilä oli koiransa kanssa maanantaina 31. elokuuta metsässä Kekan maastossa eikä saanut koiraa lähtemään mukaansa, kun piti lähteä asioille. Opinnot käynnistyvät tammikuun alussa. Jo ennen hänen yhteydenottoaan oli eläimestä tuli toimitukseen tunnistus, jossa se arvioitiin toiseksi jämtlanninpystykorvaksi. Omistaja seurasi kuitenkin koiran liikkeitä tutkasta ja huomasi sitten, että se on tapansa mukaan menossa tyttöihin. Yhteensä aloituspaikkoja on 125. Opiskelusta merkittävä osa on itsenäistä opiskelua esimerkiksi opiskelumateriaaleihin ja kirjallisuuteen tutustumista. –?Sillä on tapana käydä tapaamassa tyttökoiria ja sain sen Kekan tieltä kiinni juuri ennen kuin se ehti sinne, kertoo Sipilä tapahtumien kulkua. Oulussa järjestetään konetekniikan sekä rakennusja yhdyskuntatekniikan insinöörikoulutukset, Oulaisissa toteutettava sairaanhoitajakoulutus sekä monimuoto-opintoina järjestettävä kirjastoja tietopalvelualan tradenomikoulutus. Loppusuoralla oli 38 laulajaa. Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelijalle kehittyy laaja-alainen, monipuolinen ja käytännönläheinen liiketaloudellisen osaamisen kokonaisuus. Hänen arvionsa perustui eläimen käyttäytymiseen ja riistamiesten kanssa käytyyn keskusteluun. Tässä kävi nyt niin, että meidän Melun toiseksi nimeksi tulee tästä lähin Susi, Sipilä myhäilee. –?Nyt on vielä sienija marja-aika ja ihmisiä liikkuu metsissä. –?Melu on epäluuloinen koira ja juuri tuossa asennossa se katsoo ihmisiä, mutta ei varmasti käy päälle. MAKSUTON NÄÖNTARKASTUS JA SILMÄNPAINEEN MITTAUS TULE KESKUSTELEMAAN SILMÄLEIKKAUKSISTA TYYLIOPAS ARVONTA! REKASSA MM. Sipilä ymmärtää hyvin, että tehdyt susihavainnot saavat ihmiset herkästi pelkäämään. Etu koskee uusia tilauksia. elokuuta alkaen. Opiskelija saa valmiuksia erilaisiin kaupan alan, palveluyritysten, teollisuuden ja julkishallinnon asiantuntijaja esimiestehtäviin sekä oman yritystoiminnan harjoittamiseen. Saija Saarinen Keravalta ja Erik Karhatsu Helsingistä saivat puolelleen tuomariston, joka piti kisaa kaikkien aikojen kovatasoisimpana. Ilmoituksia 16 Maanantaina 7.9.2015 . Veikko Sipilä naurahtaa, että rapsutuksista tykkäävä Melu-koira on lauhkea kuin lammas. Syksyn yhteishaun lisäksi Oamkiin voi hakea lokakuussa järjestettävissä erillishauissa, joiden koulutukset ovat osa Oulun seudun äkillisen rakennemuutoksen aiheuttamia toimenpiteitä. Niin Melu kuin toinenkin koira olivat jälleen perjantaina omilla teillään metsässä
Kokkolassa järjestettiin torstaina keskustelutilaisuus sairaanhoitopiirin jäsenkuntien valtuustojen jäsenille sosiaalija terveydenhuollon tuotantoorganisaation valmistelusta. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Kestotilaus Kotimaassa 12 kk.....................................111,00 6 kk.......................................56,50 4 kk.......................................38,30 3 kk.......................................29,25 2 kk.......................................20,15 MÄÄRÄAIKAISTILAUS Kotimaassa ja pohjoismaissa kuukausittain 12 kk.....................................127,00 6 kk.......................................75,00 4 kk.......................................52,00 3 kk.......................................40,00 Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Edelleen tilaisuudessa todettiin keskussairaalan täyttävän päivystysasetuksen päivystävälle sairaalalle asetetut vaatimukset. Kumpikin voittaa noin 153?000 euroa. Koko 2,7 miljoonan euron lottopotin nappasi Porissa asuva lottoaja, joka pelasi Veikkauksen nettisivuilla. Enimmillään ydinvoimalaa rakentaa noin 4?000 henkilöä. Perussopimus tullaan laatimaan niin, että muodostettavaan sote-organisaatioon liittyminen myöhemminkin on mahdollista. henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. Aluerajaus pidetään edelleen avoimena myös maakunnan eteläja pohjoispuolisille kunnille. 08 420 488 Rautatienkatu 15 lh 1, Ylivieska Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Loppuvuoden rekrytoinnit alkoivat Fennovoimassa perjantaina. 0800-alkuiseen maksuton. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. Rekrytoinnit jatkuvat myös ensi vuonna. Lauantai-Jokerin voittorivi on 5?4?7?6?1?7?7. 044 313 8518 Sailokoski Ky PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Yhteisen sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymän perustaminen aloitetaan Keski-Pohjanmaalla. Enimmillään meitä fennovoimalaisia tulee olemaan ydinvoimalan käyttövaiheessa, jolloin henkilöstömäärä on 400–500, Salo toteaa. JAKELUHÄIRIÖT: Soita maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24t/vrk) Alansa ammattilaiset LVIS TALOTEKNIIKAN ASIANTUNTIJASI Ratakatu 22, 84100 Ylivieska, www.are.?, p. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Maanantaina 7.9.2015 Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. Loton täysosuma Poriin. Vuoden 2015 aikana Fennovoimassa on aloittanut yli sata uutta asiantuntijaa. Rekrytoinnit toteutetaan vaiheittain, ja syyskuun jälkeen starttaa vielä kolme uutta kampanjaa. Loton oikea rivi (kierros 36/2015) on: 11, 13, 14, 18, 20, 25, 34 ja lisänumerot 15 ja 35. Näin keskussairaalan vaikutuspiirin todetaan olevan merkittävästi sen jäsenja sopimuskuntien aluetta laajempi. Tällä hetkellä jo joka neljäs hoitopäivä suuntautuu muualle kuin jäsenkuntien alueelle. Ensi viikolla Loton täysosumalla voittaa 1,3 miljoonaa euroa. Viikonlopun aikana Suomeen saatiin kaksitoista uutta miljonääriä. Yhteinen sote-kuntayhtymä perusteille Keski-Pohjanmaalla Aluerajaus avoin myös maakunnan pohjoispuolelle Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Lauantain lottoarvonnassa löytyivät täysosumat sekä Lotosta että Lauantai-Jokerista. Ennen vuoden vaihdetta Fennovoimassa avautuu vielä 50–60 avointa työtehtävää. 020 530 5500 Talotekniikka on taitolaji Myynti Asennus Korjaus Myös osia Jussi Valli 044 323 0848 valli.jussi@kotinet.com www.kaihdintuote.. Tämän ja parin seuraavan vuoden aikana rekrytoitavat uudet fennovoimalaiset sijoittuvat pääosin pääkaupunkiseudulle. 422 162 tai 040 7732 759 Hiushuone Hiushuone Puh. Parhaillaan laitospaikalla tehdään mittavia infrastruktuurija valmistelevia töitä sekä aloitetaan tukija palvelurakennusten rakentaminen. –?Organisaatiomme kasvaa usean vuoden ajan. Lauantai-Jokerista löytyi yksi täysosuma. Syksyn ensimmäisessä aallossa ydinvoimayhtiö hakee joukkoonsa 20 uutta osaajaa, etupäässä teknisen alan ammattilaisia. NÄKÖISLEHTI 12 kk.......................................65,00 6 kk.......................................39,00 4 kk.......................................34,00 3 kk.......................................28,00 1 kk.......................................11,00 1 pvä.......................................2,00 PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (alv 24%) Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (alv 24%). Etsimme erityisesti voimalaitosja turbiiniosaamista, sähköja automaatiopuolen ammattilaisia sekä ydin-, rakenneja konetekniikan osaajia. Varsinaisen ydinvoimalan rakennustyöt alkavat vuonna 2018. Kaikkiaan talossa on henkilöstöä nyt noin 250. Lotossa lisäksi kaksi pelaajaa sai riviinsä kuusi ja yhden lisänumeron oikein. Tilaisuuteen osallistuneet pitivät päivystävän sairaalan säilyttämistä Keski-Pohjanmaalla ensisijaisen tärkeänä tavoitteena. Työtä jatketaan aikaisemmin valittujen poliittisen ohjausryhmän ja valmistelevan työvaliokunnan ohjauksessa siten, että uuden kuntayhtymän perussopimus on kuntien yhteisellä päätöksellä hyväksyttävissä mahdollisimman pian, viimeistään vuoden loppuun mennessä. Laitospaikkakunnalle Pyhäjoelle fennovoimalaisia siirtyy pikkuhiljaa enemmän, kun rakentamisvaihe lähenee. 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. Hankkeen edetessä Pyhäjoelle siirtyy luonnollisesti yhä useampi fennovoimalainen. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. –?Tässä vaiheessa palkkaamme tekniikan eri alojen asiantuntijoita. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 Telefax 020 750 4618 konttori ma-pe 8.00-16.00 ilmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Päivi Kajasmaa Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO / VARAOSAT •POLKUPYÖRÄT •MOOTTORISAHAT •PUUTARHAKONEET Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska puh./fax (08) 425 373, 050 359 4380 Can Am Lynx -huolto 050 5900 099 24h HINAUKSET p. Tuplausnumeroksi arvottiin 6. Tavoitteena on, että KeskiPohjanmaan sote-alue aloittaa toimintansa 1.1.2017. Lisäksi tarvitsemme hallinnon, viestinnän ja turvallisuuspuolen osaajia, Fennovoiman henkilöstöjohtaja Eija Salo kertoo. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. Fennovoima rekrytoi loppuvuoden aikana Tällä hetkellä Pyhäjoella työskentelee alun toistakymmentä henkilöä. –?Tällä hetkellä Pyhäjoella työskentelee alun toistakymmentä henkilöä viestintäsekä työmaan valmisteluun ja valvontaan liittyvissä tehtävissä. /mediaopas LEVIKKI 7095 kpl LT2010 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä puh. 17 KALAJOKILAAKSO . Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. Keski-Pohjanmaan keskussairaalan asiakasmäärät ovat lisääntyneet viime vuoden ja edelleen kuluvan vuoden aikana usealla eri sektorilla. Jokerin miljoonan euron potin voitti Kouvolan R-kioski Myllykoskessa pelannut asiakas
–?Kaivaminen sujui Juholta kuin vanhalta tekijältä, mutta Väinö sen sijaan on niin nopea liikkeissään, että suoraan sanoen minua hieman pelotti työn ohjaajana toimineen miehen puolesta, poikien pappa kertoo. Sen vuoksihan tätä työtä tehdään. –?Sen ikä on minulle täysi arvoitus, enkä tiedä sen tekijääkään. Päreitä on joskus käytetty ruokalautasinakin.. Illalla niitä oli jäljellä enää noin parikymmentä, mikä yllätti minut positiivisesti. KUVA SATU KANGAS-VILJAMÄKI Ensi vuonna näyttely pidetään jälleen Haapajärvellä. –?Ne ovat tosi jänniä. Kärsämäkinen vanhojen koneiden harrastaja Kari Korpela esitteli näyttelyssä pärehöylää ja itse rakentamaansa klapikonetta. KALAJOKILAAKSO Eläinten ja uusien työkoneiden rinnalla Lasten maatalousnäyttelyssä oli esillä paljon vanhoja koneita ja työnäytöksiä. –?Päreet tuntuvat kiinnostavan ihmisiä kovasti ja mikäs siinä, niistähän on vaikka mihin. Yli 3?500 kävijää Kärsämäen Lasten maatalousnäyttelyssä Koneet kävivät täysillä loppuun saakka Kari Korpela teki Lasten maatalousnäyttelyssä päreitä, joita ihmiset saivat viedä mennessään kuka mihinkin tarkoitukseen. Itse olen laittanut niitä erilaisten laavujen ja liitereiden kattoihin, mutta on niitä joskus käytetty ruokalautasinakin tai vaikka loimulohen valmistuksessa. Näyttelyyn myytiin kaiken kaikkiaan 3?035 pääsylippua, mikä tarkoittaa sitä, että alueella kävi päivän aikana reilut 3?500 ihmistä. –?Paras palkinto tästä urakasta on aina kuitenkin lasten ilo. Kolmannella kierroksella Lasten maatalousnäyttely pidettiin Kärsämäellä lauantaina kolmatta kertaa, kun kaiken kaikkiaan näyttely järjestettiin nyt viidettä kertaa. Korpelan pärehöylä on peräisin Pyhäjärveltä. Tämänvuotista näyttelyä ryhdyttiin valmistelemaan viime syksynä, vaikka Halonen kertoo pistäneensä kaikki ideat ja vinkit aina ensimmäisestä kerrasta lähtien talteen tulevia vuosia varten. –?Mä en kyllä tiedä, mitä näistä napeista tapahtuu, Juho ja Väinö Tegelberg tutkivat traktorin hallintalaitteita innoissaan. Kaivinkone oli kuitenkin kaikkein paras, kun sillä sai kaivaa ihan itse, veljekset kertovat. –?Minä tykkäsin eniten possuista, Juho kuuluttaa. –?Joka vuosi näyttelyyn tuodaan jotain uutta, vaikka eläimet ja koneet ovatkin se meidän ykkösjuttumme. Halonen kiittelee vuolaasti kaikkia näyttelyn talkoolaisia, sillä ilman heitä koko näyttelyä ei olisi olemassa. Se on aikamoinen yhteishengen näyte. Päreistä on moneksi Satu Kangas-Viljamäki toimitus@kalajokilaakso.fi Kontiomäkeläiset Juho ja Väinö Tegelberg istuvat Valtran uusimman traktorimallin hytissä ja hymyilevät kuin ”Hangon keksit”, sillä ison koneen ratissa istuminen on pojille mieluista. Vaikka pojat viihtyivät näyttelyssä pääasiassa koneosastolla, he ehtivät käydä tarkistamassa myös näyttelyssä olleet eläimet. –?Ensi vuonna näyttely pidetään jälleen Haapajärvellä, Kärsämäen 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Hannele Halonen kertoo. –?Hihna siinä vielä vähän oikuttelee, mutta pistin siihen aamulla siirappia, joten eiköhän se siitä asetu, Korpela pohtii. 18 Maanantaina 7.9.2015 . –?Ja minä aaseista, Väinö sanoo. Klapien tekokone sen sijaan valmistui vasta kolme viikkoa sitten. Kuusaalainen Johanna Nyyssölä ja Sitting Bull esittelivät näyttelyssä hevosagilityä. –?Varasin porteille 500 talkooranneketta, joita jaettiin siis kaikille näytteilleasettajille ja talkoolaisille
14.45 Kohti Sibelius-viulukilpailua. 07.30 Yle Uutiset Oulu. 16.30 Yle Uutiset Oulu. 22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. 11.30 Yle Uutiset Oulu. 01.02 Yöradio – Kasaritunti. 13.02 YleX Jälki-istunto – Viki ja Mäkkäri. 20.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 13.33 Päivä. 06.30 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Parasta aikaa. 12.12 Päivä. 12.30 Politiikkaradio. 13.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.35 Jari Keränen. 13.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Arkisto. 11.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 02.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset. 07.40 Puheen Aamu. 23.03 Päivä tunnissa. 09.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.33 Iltapäivä. 15.05 Kultakuume. 20.05 Sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.12 Aamu. 08.10 Urheiluradio. 12.30 Yle Uutiset Oulu. 17.30 Pyöreä pöytä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 09.31 Puheen Aamu. 06.15 Aamuhartaus. 11.57 Päivän mietelause. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 00.05 Yöradio. 09.05 Urheiluradio. 08.00 Yle Uutiset. 00.00 Arkisto: Isoveli valvoo. 13.02 YleX Jälki-istunto – Viki ja Mäkkäri. 11.00 Yle Uutiset. 08.30 Yle Uutiset. 20.00 Puheen Ilta. Miten käy Suomelta rock ’n´ roll?. 21.30 Urheiluilta: Jalkapallon Euroopan karsinnat FIN – FRO. 06.40 Puheen Aamu. 18.55 Kaikki kotona. 12.30 Politiikkaradio. 00.05 Yöradio – toiveiden yö. 10.00 Yle Uutiset. 09.32 Aamu. 08.10 Urheiluradio. 16.17 Iltapäivä. 13.33 Päivä. 15.30 Yle Uutiset Oulu. 07.30 Yle Uutiset. 03.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 15.00 Yle Uutiset. 20.00 Lahden Sibelius-festivaali: Sinfonia Lahden konsertti. 06.30 Yle Uutiset Oulu. 11.30 Yle Uutiset Oulu. 04.02 Jake Nymanin Popradio. 17.06 Päivä tunnissa. 17.40 Äänivaltainen Eurooppa. 14.03 Ajantasa. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Arkisto: Kesäkulttuuria. 03.54 Yöradio. 10.03 Puheen Päivä. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset. 19.03 Etnoilta: Sydänjuurilla: Uusia tuulia uusilta levyiltä. 09.00 Yle Uutiset. 19.03 Radioteatterin valiouusinta: Kuninkaan pojat, osa 6/8. 21.40 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 18.20 Radioteatteri esittää. 07.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 03.02 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. 11.03 Etusivu. YLE X 06.30 Yle Uutiset. 00.00 Yöradio. 16.03 Lotta Stenroos – Kirjeitä Amerikasta. 16.30 Yle Uutiset Oulu. 13.00 Klassista kahteen. Keskiviikko 9.9. 19.03 Lahden Sibelius-festivaali: Sinfonia Lahden konsertti. 12.30 Yle Uutiset Oulu. 12.33 Päivä. 11.00 Yle Uutiset. 22.05 Musiikkikamari. 19.45 Etnoilta: Keinuva talo: Huuliharpun mieletön skaala. 19.00 YleX Jatkot. 15.30 Yle Uutiset Oulu. 07.10 Urheiluradio. 16.33 Iltapäivä. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yömusiikkia tauotta YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Puhe esittää. 07.30 Yle Uutiset. 18.03 Urheiluilta. 12.10 Julkinen sana.Melkein ysikymppisen Ylen asema ja tehtävä. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.35 Iltapäivä. 00.05 Yöradio. 15.00 Yle Uutiset. 13.30 Yle Uutiset Oulu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 12.12 Päivä. 18.55 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 08.03 Puheen Aamu. 21.30 Musiikkia konsertin jälkeen. 07.40 Puheen Aamu. 23.03 Yöradio. 02.02 Yöradio. 07.40 Puheen Aamu. 06.40 Puheen Aamu. 23.00 Yle Uutiset. 02.00 Arkisto: Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus. 14.03 Ajantasa. 18.00 Yle Uutiset. 06.56 Päivän mietelause. 12.55 Suomi tänään. 08.03 Puheen Aamu. Heikki Meriläinen: Pietolan tytöt, osa 33. 11.03 Päivä. Heikki Meriläinen: Pietolan tytöt, osa 34. 20.05 Sää. 07.32 Aamu. 15.35 Iltapäivä. 11.03 Puheen Päivä. 22.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 11.33 Päivä. 10.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 12.45 Merisää. 14.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset. 12.30 Politiikkaradio. 11.03 Puheen Päivä. 08.10 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.03 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 18.00 Arvassalo ry: Sota on uhka, Venäjä ei!. 23.30 Politiikkaradio. 20.06 Metsäradio. 10.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 12.25 Alivaltiosihteeri. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/ min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta. 16.00 Yle Uutiset. 07.10 Aamusoitto. 15.35 Iltapäivä. 18.50 Iltahartaus. 11.00 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä. 06.15 Aamuhartaus. 07.32 Aamu. 10.03 Ajantasa. 14.00 Näistä levyistä en luovu: vieraana näyttelijä ja laulaja Maria Ylipää. 16.15 Faunin iltapäivä. 16.33 Iltapäivä. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Päivä. YLE X 06.30 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.20 Suomi tänään. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro. 21.00 Yle Uutiset. 08.32 Aamu. 12.33 Päivä. 09.00 Yle Uutiset. 06.56 Päivän mietelause. 09.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 12 12 12 12 12 12 13 13 13 13 13 13 17 17 17 17 17 17 7 10 7 Tänään 10 +8 +7 11 12 12 12 14 12 15 15 15 15 7 6 10 10 7 ma Alavieska 12 Kalajoki 12 Haapajärvi 12 Nivala 12 Sievi 12 Ylivieska 12 ti 13 13 13 13 13 13 ke 17 17 17 17 17 17 to 17 17 17 17 17 17 Kylmintä eilen Ylivieska +8,9 Lämpimintä eilen Ylivieska +15,5 Kylmintä toissa yönä Ylivieska +8,8 +0,5 Kylmintä eilen Kilpisjärvi Saana +17,1 Lämpimintä eilen Heinola -0,8 Kylmintä toissa yönä Kittilä Lompolonvuoma Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 101,9 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz Yle puhe 101,9 Mhz Radio MAANANTAI 7.9. 18.00 Yle Uutiset. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla – Arvo Pärt 80 vuotta. 19.00 YleX Jatkot. 20.00 Puheen Ilta. 21.55 Suomi tänään. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 06.25 Aamusoitto. 08.40 Puheen Aamu. 22.00 Encore. 09.10 Aamu. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 23.03 Yöradio. 21.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 03.00 Yle Uutiset. 06.32 Aamu. 20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 21.55 Suomi tänään. 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. 09.10 Aamu. 15.05 Iltapäivä. 11.03 Etusivu. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Yle Uutiset. 12.55 Suomi tänään. 09.32 Aamu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivän mietelause. 17.20 Iltapäivä. 04.00 Arkisto: Nuorten työttömyys ja työllistäminen. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.06 Kaikki kotona. 07.30 Yle Uutiset Oulu. 00.00 Arkisto: Tekoälyä ämpäriin. 14.03 Puheen Iltapäivä. 21.40 Urheiluradio. 06.31 YleX Aamu. 07.59 Hyvää huomenta. 08.40 Puheen Aamu. 16.15 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 06.32 Aamu. 04.55 Yöradio. 18.50 Merisää. 21.00 Yle Uutiset. 13.03 Päivä. 02.02 Yöradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 12.05 Puheen Päivä. 09.31 Puheen Aamu. 08.32 Aamu. 10.03 Ajantasa. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yöradio. 18.00 Romano mirits. 08.10 Ykkösaamu. 21.35 Novosti Yle. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Puhe esittää. 18.50 Merisää. 07.12 Aamu. 10.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. 18.00 Yle Uutiset. 07.45 Hartaita säveliä. 14.00 Yle Uutiset. 08.10 Ykkösaamu. 11.57 Päivän mietelause. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Urheiluradio. 08.30 Yle Uutiset Oulu. 12.10 Urheiluradio. 19.00 YleX Jatkot. 12.10 Chilen paluu demokratiaan 1/2. 18.03 Kaikki kotona. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Maanantaina 7.9.2015 YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 7.9. 06.25 Aamusoitto. 20.00 Yle Uutiset. 21.35 Novosti Yle. 12.05 Puheen Päivä. 10.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 07.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 23.00 Yle Uutiset. 21.40 Urheiluradio. 18.03 Parasta aikaa. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 06.56 Päivän mietelause. 13.00 Yle Uutiset. 21.55 Etnohetki. 06.32 Aamu. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Iltapäivä. 11.00 Välilevyjä: Mitä pelkään. 13.00 Yle Uutiset. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 09.10 Aamu. 22.05 Café Tropical. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 17.20 Iltapäivä. 15.00 Yle Uutiset. 21.35 Novosti Yle. 07.59 Hyvää huomenta. 19.03 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 18.30 Hartaita säveliä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00 Melkein hereillä. Kirjailija Katja Kettu ja romaani Yöperhonen. 13.00 Klassista kahteen. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 10.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro. 11.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Yle News. 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. 19.03 Urheiluradio. 14.03 Ajantasa. 07.59 Hyvää huomenta. 10.00 Yle Uutiset. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 08.30 Yle Uutiset Oulu. 12.45 Merisää. 10.00 Yle Uutiset. 15.05 Kultakuume. 12.10 Tiedeykkönen. 11.33 Päivä. 07.45 Hartaita säveliä. 06.05 Hartaita säveliä. 21.50 Merisää. 16.30 Yle Uutiset Oulu. 09.05 Muistojen bulevardi. TIISTAI 8.9. 12.05 Puheen Päivä. 09.02 Puheen Aamu. 06.30 Yle Uutiset Oulu. 23.10 Yöklassinen. 10.00 Yle Uutiset. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 09.30 Yle Uutiset. 09.32 Aamu. 22.05 Kuusi kuvaa Rauli Virtasen elämästä. 22.05 Perttu Häkkinen. 09.30 Yle Uutiset Oulu. 09.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 01.02 Yöradio – Ysäritunti. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.02 Puheen Aamu. 19.05 Kaikki kotona. 10.05 Naiset puhuvat: uskonto. 17.00 Yle Uutiset. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 07.10 Aamusoitto. 16.15 Urheiluradio. 15.30 Yle Uutiset Oulu. 18.30 Puheen Ilta. Entisen Neuvostoliiton alueen ihmisoikeuspuolustajat yhteistyössä. 20.03 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset. 13.03 Päivä. 15.05 Kultakuume. 14.03 Puheen Iltapäivä. 21.03 Päivä tunnissa. 13.02 Jari Keränen. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 20.05 Sää. 18.00 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 19.03 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 12.25 Alivaltiosihteeri. 22.00 Encore. 06.31 YleX Aamu. 04.00 Arkisto: Äänestääkö kansa oikein?. 10.55 Pikkujuttu. Yle Uutiset ja sää. 03.02 Hajatusmusiikkia – Kai Ulmanen. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 13.02 YleX Jälki-istunto – Viki ja Mäkkäri. 09.30 Yle Uutiset. 13.02 Riku ja Tunna – Docventures. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Yle Uutiset Oulu. 06.15 Aamuhartaus. 15.00 Yle Uutiset. KESKIVIIKKO 9.9. Tiistai 8.9. 09.02 Puheen Aamu. 08.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 06.31 YleX Aamu. 13.00 Yle Uutiset. 10.03 Puheen Päivä. 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. 11.33 Päivä. 10.03 Puheen Päivä. 06.30 Yle Uutiset. 16.15 Urheiluradio. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 09.05 Urheiluradio. 04.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 17.20 Luontovalokuvan jäljillä: Löytääkö luontovalokuvaaja kohteita kaupungissa?. 12.45 Merisää. 13.30 Yle Uutiset Oulu. Keskiviikko 9.9. 12.25 Alivaltiosihteeri. 18.03 Urheiluilta: Olympiaradio. 18.50 Iltahartaus. 10.00 Yle Uutiset. 06.30 Yle Uutiset Oulu. 10.50 Kuuluttajan vieras. 08.03 Puheen Aamu. 04.59 Yöradio. 06.30 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 17.20 Aristoteleen kantapää. 07.02 Puheen Aamu. 14.00 Yle Uutiset. 13.30 Yle Uutiset Oulu. 03.53 Yöradio. 08.30 Yle Uutiset Oulu. 08.12 Aamu. Heikki Meriläinen: Pietolan tytöt, osa 32. 12.33 Päivä. 22.15 Elämää suuremmat elokuvat: Casablanca. 03.53 Yöradio. 08.10 Ykkösaamu. 20.06 Parasta aikaa. 18.03 SM-liiga-ilta. 11.00 Klassikkoparatiisi. 08.30 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 19 KALAJOKILAAKSO . 21.03 Päivä tunnissa. Entisen Neuvostoliiton alueen ihmisoikeuspuolustajat yhteistyössä. 21.03 Päivä tunnissa. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 08.12 Aamu. 11.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 12.55 Suomi tänään. 22.00 Encore. 14.00 Yle Uutiset. 18.20 Radioteatteri esittää. 15.05 Iltapäivä. 14.03 Puheen Iltapäivä. YLE X 06.30 Yle Uutiset. 18.15 Viikon luontoääni: niittykirvinen. 07.30 Yle Uutiset. 06:20 06:23 06:26 20:18 20:14 20:11 Maanantai 7.9. 09.30 Yle Uutiset. 08.32 Aamu. 11.00 Yle Uutiset. 12.12 Päivä. 23.03 Päivä tunnissa. 17.00 Yle Uutiset. 08.40 Puheen Aamu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Suomi tänään. 06.05 Hartaita säveliä. Tiistai 8.9. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Puhe esittää. 08.12 Aamu. 07.12 Aamu. 07.32 Aamu. 16.15 Faunin iltapäivä. Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 11.03 Etusivu. 08.00 Yle Uutiset. 19.55 Arkisto: Vanhanlinnan kaivaukset Liedossa. 12.10 Urheiluradio. 07.45 Hartaita säveliä. 10.35 Musiikkikamari. 05.00 Melkein hereillä. 07.02 Puheen Aamu. 07.30 Yle Uutiset Oulu. 09.05 Urheiluradio. 18.20 Radioteatteri esittää. 12.10 Urheiluradio. 00.00 Yöradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 03.02 Sekahaku – Kalevi Pollari. 07.50 Aamuhartaus. 04.55 Yöradio. 10.55 Pikkujuttu. 16.00 Urheiluilta: Koripallon EM: FIN – RUS. 17.45 Näkökulma. 09.02 Puheen Aamu. 20.03 Urheiluradio. 22.05 Ajassa soi: Ung Nordisk Musik 2015. 11.03 Puheen Päivä. 13.33 Päivä. 11.03 Päivä. 09.05 Muistojen bulevardi. 11.03 Päivä. 15.55 Yle News. 02.02 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Leonidas Kavakosin viulusooloja. 16.00 Urheiluilta: Koripallon EM: BIH – FIN. 10.55 Pikkujuttu. 17.20 Kirjakerhon Viikon kirja. 23.10 Yöklassinen. 01.02 Yöradio – toiveiden yö. 09.30 Yle Uutiset Oulu. 14.00 Kantapöytä. 06.25 Aamusoitto. 23.03 Yöradio – toiveiden yö. 16.17 Iltapäivä. 06.40 Puheen Aamu. 13.02 Perttu Häkkinen. 07.50 Aamuhartaus. 06.05 Hartaita säveliä. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 08.30 Yle Uutiset. 22.50 Arvassalo ry: Yhteiskunta ylös juoksuhaudoista!. Yle Uutiset ja sää. 16.15 Faunin iltapäivä. 04.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 11.30 Yle Uutiset Oulu. 09.31 Puheen Aamu. 16.17 Iltapäivä. 09.30 Yle Uutiset Oulu. 18.55 Parasta aikaa. 10.05 Brysselin kone. 07.10 Aamusoitto. 21.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 05.00 Melkein hereillä. 07.50 Aamuhartaus. 19.05 LuontoSuomen teemailta 0203-17600. 17.00 Yle Uutiset. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset. 21.30 Radioteatteri esittää: Hyvää iltaa, nimeni on Cox! Osa 3/20. 21.50 Merisää
148.000 €. 72.500 €. 4h+k+th+khh+s. 149.000 €. 542021 KERROSTALOT Avoin esittely ma 7.9 klo 16.30-17/ Jonna Rahkala 044 580 5171 Ylivieska, 1. 010 258 7707 Tuomas Kokkonen myyntineuvottelija p. 044 038 5365 LAAKSOJEN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV Kauppakatu 11 YLIVIESKA Puh. kerroksen vaaleasävyinen, valoisa huoneisto. (alv 24%) Asuntolaina Osuuspankista Vakuutukset Pohjolasta Kiinteistövälitys OPKK:sta Keskittämällä ansaitset OP-bonuksia Jouko Järvelä toimitusjohtaja, LKV kaupanvahvistaja p. 044 580 5171 Päivi Lehtelä kiinteistönvälittäjä, LKV p. Viihtyisä ja hyvin pidetty paritalokoti isommallekin perheelle. 232.000 €. Ennen nosturin saamista paikalle valtatien toinen kaista oli tunteja suljettuna. 539745 YLIVIESKA Savarinkatu 2, puh. Myydään lisäksi lämmin autotalli 22 neliöä hintaan 12.500 euroa. Ihastuttava kolmen makuuhuoneen rivitalohuoneisto. Pintaremontti ja kylpyhuoneremontti on tehty v. 3h,k,s. C*. 529599 Soita ja sovi esittely! Jonna Rahkala 044 5805171 Ylivieska, Hollihaka kt 75 m2 Lehmustie 5 A. Rauhallinen sijainti päättyvällä kadulla. 044 580 5170 ONNELLISET ASUNTOKAUPAT OMAKOTITALOT Avoin esittely ti 8.9 klo 17-17.30/ Päivi Lehtelä 0445805170 Ylivieska, Pakola okt 113/123 m2 Kullervonkatu 11. Tervetuloa ihastumaan ja ostamaan omaksi! Mh. KALAJOKILAAKSO Yhdessä hyvä tulee. Kaivinkonetta kuljettamassa ollut kuorma-auto ajautui väistöliikkeen takia kyljelleen ojaan lauantaiaamuna ennen aamukuutta. Kaukolämpö. Nosturin työrauhan ja ihmisten turvallisuuden vuoksi liikenne ohjattiin puoliltapäivin alkaen onnettomuuspaikan ohi Piimätien kautta. alv. 4h,k,s. Kerrostalon 2. Erittäin rauhallinen asuinpaikka. 3h,k,ph,s,wc,ak,var. 3mh + oh + khh + phwc + s + wc + et + vh + tk. Oma autopaikka. Varaava takka, terassi, autokatos, varasto, valokuituliittymä. E*. Erittäin siisti asunto, uutta vastaava. 38.000 €. Vapautuu tarvittaessa nopeasti. Mh. Todella iso takapihan terassi. E2007*. 2003. Riittävän järeän kaluston saaminen paikalle otti aikansa. Katajaojan suuntaan avautuva 3. C*. Kaukolämpö. Palvelutiskin tuotteet voimassa palvelutiskin aukioloaikoina KURKKU Suomi 199kg Uuden sadon Uuden sadon kaalista! kaalista! Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Hirven väistämisestä johtunut onnettomuus sulki lauantaina Nivalan Karvoskylällä valtatie 27:n tunneiksi. 674948 Avoin esittely ti 8.9 klo 16-16.30/ Päivi Lehtelä 0445805170 Ylivieska, 1. Rajoitus 2 pkt/talous MERIMUIKKU Perämeri 199pkt -37% PALVELUSTA: Saarioisten KAALIKÄÄRYLEET PALVELUSTA: 499kg 100kpl Hinnat voimassa ma-ke 7.-9.9. 010-puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,059 eur/min. alv. (alv 24%) Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,169 eur/min. 4h+k. Autokatospaikka ja pihassa myös tolppapaikka. Heti vapaa. kaupunginosa kt 81 m2 Viertotie 8 B. Iso, suojainen etelänpuoleinen piha kahdella katetulla terassilla. Mh. ei etod*. Sen nostamiseen tarvittiin järeintä mahdollista kalustoa. Hirveä väistänyt kuorma-auto ojaan – valtatien liikenne sekaisin Kuorma-auton suistuminen ojaan valtatieltä käynnisti ison operaation. Siisti asunto. Ylimmän 3. Tilava tupakeittiö-olohuone. 040 582 0700 Jonna Rahkala myyntineuvottelija p. Autotalli ja kaksi varastoa. 24%) YLIVIESKA Savarinkatu 2, puh. 3. 20 Maanantaina 7.9.2015 . Avara, valoisa ja moderni koti puiston reunassa olevalla tontilla. 535028 RIVIJA PARITALOT Avoin esittely ti 8.9 klo 16.45-17.15/ Jonna Rahkala 044 580 5171 Ylivieska, Pakola rt 85 m2 Joukahaisenkatu 3 as. Siisti, hyvin hoidettu piha-alue. Modernia ilmettä luovat korkeat vinot sisäkatot olohuone/eteinen alueella, mustat kivilattiat, pääosoin valkoiset seinät sekä mustat kalusteovet. KUVA HANNU VERRONEN. 010 538 2700 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12-18 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. kerroksen huoneisto. Onnettomuudesta selvittiin ilman henkilövahinkoja. D2007*. 160.000 €. Palvelut sekä koulut kävelymatkan päässä. 010 538 2700 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12-18 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Mh. 24%) Meillä myös Pakettiautomaatti EDULLISESTI ALKUVIIKKOON Atria KUORETON NAKKI 900g ja uudistettu suomalainen NAKKI 500g (2,21-3,98/kg) Hinta ilman K-Plussakorttia 3,19/pkt (3,54-6,38/kg). Tyylikäs kaupunkikoti rauhallisella ja kauniilla paikalla keskustassa. asuinkerroksessa sijaitseva tilava ja valoisa kerrostalokolmio. Katso kuvat ja ihastu. kaupunginosa kt 74,5 m2 Similäntie 8 A 304. Tällaisia on harvoin tarjolla. Parveke etelän puolelle, josta puustoinen näkymä. Tervetuloa tutustumaan! Mh. Huoneistosta hienot näkymät Katajaojan Arboreetumiin. Mh. Iso lasitettu parveke. 534432 Avoin esittely ti 8.9 klo 18-18.30/ Tuomas Kokkonen 040 582 0700 Ylivieska, Kaisaniemi paritalo 129,5/158,5 m2 Haapatie 10. A*. Erittäin siistikuntoinen paritalokoti Pakolan alueella. 179.500 €. 532981 Avoin esittely ti 8.9 klo 17-17.30/ Tuomas Kokkonen 040 582 0700 Ylivieska, Pakola paritalo 73/105 m2 Kanteleenkatu 9 A. Tervetuloa tutustumaan! Mh. Nosturi saapui onnettomuuspaikalle kello 11.20. 3h,k,p