Lapsiperheiden äidit ja muutkin jonottivat ostamaan lahjoja vähävaraisten perheiden lapsille. Heidi Hirvi ei ollut ainoa äiti tai vanhempi joko halusi lapsensa opettelevan hyväntekeväisyyttä. Ylivieskalainen Heidi Hirvi toi 7-vuotiaan Iinatyttärensä valitsemaan lahjaa, joka annetaan eteenpäin. JOULUKUUTA 2018 Perustettu 1927 . Iina ajatteli, että jollekin näistä 5-vuotiaista voitaisiin ostaa lahja. Sivu 8 Iina ja hänen äitinsä Heidi Hirvi valitsemassa Pelastakaa Lapset ry:n joululahjapuusta sopvaa kohdetta. 91 vsk/Nro 95 . HANNU VERRONEN Joululahjoja hyväntekeväisyydelle Lehdet ruttuun ja Lehdet ruttuun ja sammalta päälle sammalta päälle Sivu 11 Sivu 11 Tapio Savikko: Ylivieskassa ajetaan valitettavan yleisesti päin punaisia. Irtonumero 3 € SÄÄ -0 www.kalajokilaakso.fi Pelastakaa Lapset ry:n joululahjapuu vaikutti menestykseltä perjantaina Ylivieskassa. MAANANTAI 10. Iina Hirvi katsoi, että sopiva kohde löytyy itseä nuoremmista lapsista. Jos itselle oli varaa ostaa joululahjoja, miksei sitten myös muille. Sivu 16 Naiset jatkavat Naiset jatkavat Suomi-sarjaan Suomi-sarjaan Sivu 13 Sivu 13
ANNE MATTILA Uudesta autoveromallista odotetaan piristystä uusien autojen kauppaan Autopoolin puheenjohtajuus on vaihtunut Ari Antti-Roikolta (oik.) Ytekin yrityskehittäjä Jukka Saarelalle. Mutta mikä se merkitys on sitten kun auto on pihalla viisi tai kymmenen vuotta. Sitä sovelletaan autoihin, joiden hiilidioksidipäästötieto on mitattu WLTP-menetelmällä ja jotka on rekisteröity tai otettu käyttöön 3. Auton hankinta on oman talon jälkeen isoimpia investointeja, ja veromuutosten mukaan sitä saatetaan siirtää tai kiirehtiä. HALLITUS ANTOI autoverotuksen muutoksesta viime keskiviikkona esityksen eduskunnalle. – Kuluttajat ovat sen suhteen varpaat herkkinä. – Isossa investoinnissa on tietysti merkitystä, jos sen saa tuhatkin euroa halvemmalla. Kun asiakkaita on nyt käynyt, monet ovat kommentoineet että veropäätös on saanut heidät liikkeelle. tai sen jälkeen ensirekisteröitävien autojen autoverotuksen uuden verotaulukon mukaiseksi jälkikäteen. Epävarmuus tulevista ratkaisuista on kauppiaan mukaan näkynyt siten, että asiakkaat ovat viimeisten kuukausien aikana olleet odottavalla kannalla ja siirtäneet ostopäätöksiään. joulukuuta alkaen. – Varmaankaan missään muussa tuotteessa ei ole vastaavaa poukkoilua. Autolaaksolle tervetullut verom Toimitusjohtaja Ari Antti-Roiko saa vaihtaa uusiin autoihin jopa yli 2000 halvempia hintoja autoverouudistuksen myötä. Näin verotus ohjasi hankkimaan esimerkiksi suuremmat autot käytettyinä ulkomailta. alkaen. Tässä ja nyt 2 Maanantaina 10.12.2018 . . AUTOLIIKKEESSÄ UUSI verotusmalli voidaan Antti-Roikon mukaan ottaa huomioon kaupanteossa jo nyt, joten asiakkaan ei tarvitse odotella alennusta takautuvasti. . Syksy on ollut autokaupoissa tästä syystä hiljaisempi uusien autojen myynnin osalta. Hallituksen esitys korvaa aiemmin syyskuussa käyttöönotetun autoverotaulukon. – Kuluttaja toimii tänä päivänä aika lyhyellä jänteellä, eikä asioita laiteta pidempään perspektiiviin. Uutta alempaa verotasoa sovelletaan 3.12. MERJA NEVALAINEN Autovero laskee . – Patoutunutta kysyntää viimeisiltä parilta-kolmelta kuukaudelta on jonkin verran syntynyt. Viime maanantaina julkistettu muutos astui käytäntöön saman tien. Tekniikan kehittyessä uudet autot ovat jatkossakin vanhempia vähäpäästöisempiä. Aina kun tehdään muutoksia se aiheuttaa jonkin suuntaista kaaosta autokaupassa. tyyppihyväksytyt tai tilatut autot jäivät tuolloin vanhan, alemman verotaulukon piiriin. Autoverotuksen muutos koskee vain uusia ensirekisteröitäviä autoja, eikä se vaikuta jo rekisteröityjen ja käytössä olevien autojen autoverotukseen. . Antti-Roiko arvioi, että auton merkistä ja mallista riippuen veromuutoksen tuoma alennus on suuruudeltaan 500 eurosta jopa yli 2000 euroon. Käytännössä verotus kevenee alle 170 g/km päästäviltä autoilta. Meille hyvitys tulee sitten joskus alkuvuodesta Verohallinnolta, mutta asiakas saa tämän hyödyn heti. Hallituksen esityksestä verotaulukkoa muutetaan niin, että se vastaa tarkemmin ennen syyskuuta voimassa olleita verotasoja. Saarela nostaisi esiin myös huomion, joka on tehty bensan ja dieselin hinnoista käytävän keskustelun yhteydessä: tilannetta pitäisi seurata ennemminkin vuositasolla eikä päivän tai viikon tasolla. Se kiristi erityisesti keskija suuripäästöisten autojen verotusta. AUTOLAAKSON puheenjohtaja Jukka Saarela toteaa, että autojen verotus on suomalaisille herkkä aihe. . Vuosien kuluessa vaakakupissa painaa myös vaihtoauton arvo sekä huoltojen ja polttoainekulujen osuus. Uusi autoverotaulukko tulee voimaan tammikuun alussa. Autoverotusta oikaistaan kaikilta autoilta, joiden CO2-päästöt ovat yli 20 grammaa kilometrilla. –?Nyt päästään viimein normaalitahtiseen kaupantekoon. KALAJOKILAAKSO Hanna Perkkiö YLIVIESKA Autoverotuksen muutoksesta odotetaan vielä joulun alla uutta piristystä autokauppaan. Syyskuun alussa otettiin käyttöön uusi henkilöja pakettiautojen kulutuksen ja päästöjen WLTP-mittausmenetelmä. Lisäksi se ottaa huomioon myös auton lisävarusteet, jos ne vaikuttavat auton ilmanvastukseen, painoon tai vierintävastukseen. . Vaikka päästöja kulutusarvot ovatkin uudella mittaustavalla suurempia, eivät WLTP-hyväksytyt autot kuluta aiempaa enempää polttoainetta tai aiheuta enempää päästöjä, vaan kyse on mittaustavan muutoksesta. Monilla merkeillä on myös kovia tarjouksia joulukuulle, ja tietysti jonkin verran nyt tehdään kauppaa jo ensi vuodelle. Edellinen muutos tehtiin syksyllä, jolloin EU:ssa astui voimaan uusi WLTP-päästömittaustapa. –?Päällimmäisenä ajatuksena on, että hyvä kun muutos tehtiin, ja hyvä että laitettiin heti voimaan eikä jätetty vuodenvaihteeseen, Autotalo Antti-Roiko Oy:n toimitusjohtaja Ari Antti-Roiko toteaa. . LÄHDE: AUTOALAN KESKUSLIITTO. . Vanhalla päästömittaustavalla ennen 1.9. Loppuvuodesta onkin Antti-Roikon mukaan lupa odottaa kaupanteon suhteen vilkasta aikaa. Tämä on yksi syy, miksi autokauppa on myös myyjän kannalta haasteellinen kaupan ala. Kokonaisuuden hahmottaminen voi olla monille aika tylsä aihe, Saarela toteaa. . –?Autoliikkeillä on käytössä autoverolaskuri, jolla voidaan laskea asiakkaalle tuleva verohyvitys ja laittaa se suoraan kauppahintaan. Uusi menetelmä kuvaa aiempaa tarkemmin liikenteessä syntyviä päästöjä. Verohallinto korjaa 3.12
Lehmustieltä rakennetaan puistopyörätie, joka tulee kerrostaloasutuksen ja omakotialueen välistä puistoon sekä kahdesta kohtaa liittymät tulevat myös Ouluntien kevyen liikenteen väylälle. Maanantaina 10.12.2018 muutos Hanna Perkkiö Ylivieskan autokauppiaiden yhdistys Autopooli sai uuden puheenjohtajan viime kesäkuussa. u u ti sh a a v i Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Kaupunginhallitus esittää esikauppakirjan hyväksymistä valtuustolle. Pitkään tehtävää hoitanut Aki Antti-Roiko luovutti tehtävän Jukka Saarelalle, joka työskentelee yrityskehittäjänä Ytekin Kestävä kasvu -hankkeessa. Autolaakson toiminta on jatkunut jo 1980-luvun puolivälistä lähtien, kun uusien autojen kauppiaat ryhtyivät hakemaan parempaa alueellista näkyvyyttä. Kaupunginhallituksen esittelytekstissä kerrotaan, että alueen myynnistä teolliseen toimintaan on käyty neuvotteluja useiden tahojen kanssa. Sopimus esikauppakirjasta raukeaa muutenkin, jos rakennusta ei ole toteutettu vuoden 2020 loppuun. Haapajärven raviradan naapuriin junaradan toiselle puolelle suunnitellaan suuren kokoluokan biotuotetehdasta. Puistoaluetta on tarkoitus muotoilla asemaseudun rakennustyömaalta tulevalla täytemaalla. Maaalue on tehtaan tarkoituksen näkökulmasta ihanteellisella paikalla ja se on varattu tarkoituksella suuremman teollisuuden käyttöön. Samassa yhteydessä valtuusto hyväksyy myös tulevan vuoden talousarvion. joulukuuta saakka. Tällä hetkellä hanke on yksi työkalu, jolla pystyn tekemään kehittämistyötä autokaupan parissa, Saarela kertoo. Puistoon tulee myös paljon puuja pensasryhmäistutuksia nykytilanteeseen verrattuna. Maa-alue raviradan takaa siirtyy Oy Nordic Pulp ltd:n nimiin 305?000 eurolla. ANTTI SAVELA Haapajärvelle suunnitellaan isoa biotuotetehdasta Kalajokilaakso YLIVIESKA Ylivieskan Hollihaan kaupunginosaan Ouluntien varteen suunnitellaan puiston uudistamista Leijonapuistoksi. –?Pidämme yhteisiä aamupalavereja ja suunnittelemme vuosittaiset tapahtumat ja yhteistyöponnistelut. Hallituksen jäsen Matti Viitala (ps.) ei hyväksynyt esikauppakirjaa ja jätti päätökseen eriävän mielipiteensä. –?Nyt haetaan toiminnalle jäntevyyttä. Alueen teollista toteuttajaa on etsitty jo jonkin aikaa. Esikauppakirjaa ei siis allekirjoiteta, ennen kuin varsinainen rakentaja on sitoutunut perustetun yrityksen ostamaan ja tehtaan rakentamaan. Saarelasta Autopoolin uusi vetäjä Antti Savela HAAPAJÄRVI Haapajärvelle suunnitellaan paikkakunnan näkökulmasta isoa biotuotealan tuotantolaitosta. Saarelan mukaan välillä on ollut hiljaisempia ja välillä kiihkeämpiä jaksoja. Paloaseman kohdalla Ouluntien toisella puolella oleva puistoalue on ollut vähällä hoidolla, josta on lähinnä niitetty heinää keskimäärin kerran kesässä. –?Hankevetäjän työnkuvaan kuuluu yritysryhmien kehittämistä, ja Autolaakso on yksi näistä ryhmistä. –?Tarkoituksena on, että tämä perustettu yhtiö myydään ulkopuoliselle toimijalle, joka toteuttaa hankkeen. Siitä onko hanke toteutunut kaupungin toivomalla tavalla, käydään neuvottelut tammikuussa 2021, Haapajärven Yrityspalvelut Oy:n hallituksen puheenjohtaja Paavo Ranua kertoo. Maakauppa tulee hyväksyttäväksi Haapajärven valtuustoon tänään maanantaina. Haapajärvelle perustettu Oy Nordic Pulp ltd aikoo ostaa esikauppakirjalla tuotantolaitosta varten 33 hehtaaria maata Karpalosuolta Keski-Suomen radan ja Iisalmelle johtavan radan risteysalueelta raviradan viereiseltä maa-alueelta. Tarkoituksena on, että esikauppakirja allekirjoitetaan vasta siinä vaiheessa, kun Nordic Pulpille on löytynyt ulkopuolinen ostaja. Autolaakson vetäjänä hän pyörittää yhteistyön arkea. 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi 3 KALAJOKILAAKSO . 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Ylivieskan Leijonapuiston suunnitelma nähtävillä. Ranua ei paljasta tehdasta suunnittelevaa tahoa. Hän kuitenkin toteaa hankkeen olevan mielenkiintoisen ja Haapajärvelle mittavan. Kehittämistä kuitenkin riittää edelleen. Saarela toteaa, että yhteistyö autokauppiaiden kesken Ylivieskan malliin on jo arvo sinänsä, eikä sellaiseen kaikkialla välttämättä pystytä. –?Sen voin kertoa, että tehtaan raaka-aineena käytetään koivua, Ranua toteaa. Puistorakentamisen suunnitelmaehdotus on nähtävillä 12
Paras tapa vaikuttaa on äänestää vaaleissa. Moni kollega on taakan alle jo uupunut. Mitä ajattelisi kauppias, jos asiakas keräisi kamppeita liikkeestä ja kassan kohdalla julistaisi, että minä tarvitsen nämä, mutta en minä mitään maksa! PITÄISIKÖ ISKEÄ KINTTAAT TISKIIN ja julistaa, että pitäkää tunkkinne! Jos ei tietoja kaivettaisi, niitä tarkistettaisi ja vielä paketoitaisi ymmärrettävään muotoon, niin edistäisikö se yhteiskuntarauhaa. 4 Maanantaina 10.12.2018 . Meidän on oltava hereillä, ettei käy kuin Saksassa, jossa kansa sokeutui täydellisesti tuhoisin seurauksin. Auto on erityisesti maaseudulla tarpeellinen kulkuväline, koska julkinen liikenne on liki olematonta. VIIMEISET AJAT olen pohdiskellut paljonkin työn tekemistä, sen arvostusta ja merkitystä. Autokauppiaat kiittelevät sitä, että muutos tehtiin heti, eikä jääty odottelemaan vuoden vaihtumista. Näin varmasti olisi käynytkin. Lippu tuo mieleen natsisaksan tekemät hirmuteot toisen maailmansodan aikana. Se nosti autojen päästömittausten tuloksia ja sitä myöten korotti erityisesti keskija suuripäästöisten autojen veroa. Tunteen siitä, että minä vaikutan ja kuulun johonkin porukkaan, joka vaikuttaa. Veitsi Heidän päämääränsä on anarkia ja otsikoihin pääseminen. AUTON HANKKIMINEN on yksi suurimmista investoinneista kotitalouksissa. Autot, joiden hiilidioksidipäästötieto on mitattu WLTP-menetelmällä ja jotka on rekisteröity tai otettu käyttöön 3. Meillä on edelleen itsenäinen Suomi, jonka kansalaisina meillä on oikeus muovata omaa historiaamme. Viittaan tällä sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan. Onko mielenilmauksilla merkitystä, on toinen asia. Siinähän sitä vapaasti some-sivustoilla ihmeteltäisiin: Mitähän nyt tapahtuu, kun pillit ulisee ja vilkkuvalot menevät Nivalan suuntaan. Toiset jopa niin, ettei ole työn tulosta edes nähnyt, mutta silti heillä on pakottava tarve antaa kuuloja luulopuheiden perusteella palautetta päin silmiä ja korvia. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimittajat Pirjo Kunelius (toimitussihteeri), Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO Anne Mattila 7.12.2018 Syyskuussa käyttöönotettu autoverotaulukko muuttuu nyt pikavauhdilla, kun hallitus antoi esityksen autoverotuksen muutoksesta viime keskiviikkona eduskunnalle. Tekstin pitäisi olla aina timanttista, aiheen järisyttävän kiinnostava ja toteutuksen kiehtovaa. Edellinen muutos tehtiin syyskuun alussa, jolloin tuli voimaan koko Euroopassa uusi päätösmittaustapa. Natsien mielenosoitus herättää. Tässä työtahdissa, näillä työmäärillä ja aikataulussa laadukkaan sisällön aikaansaaminen vaatii kuitenkin ammattitaitoa ja jumalatonta stressinsietokykyä. Mission impossible: Löytää joka päivä helmiä näiltä kulmakunnilta. LISÄKSI VAADITAAN, että toimittajan tulisi tehdä työnsä ilmaiseksi. Tämä on aiheuttanut enemmän huolta ja työtä poliisille kuin itse rauhanomaiset mielenosoitukset. Äänestämällä lähinnä omia mielipiteitä olevaa ehdokasta tuleva politiikka olisi edes siedettävää. Rauhanomaisesti mielipiteensä osoittavien lisäksi liikkeellä ovat rettelöijät, joiden ainoa tavoite on aiheuttaa häiriötä. Uusi autoverotaulukko tulee voimaan tammikuun alussa, mutta sitä sovelletaan jo nyt tehtäviin kauppoihin. Tämän syksyn toinen veromuutos neutralisoi edellisen muutoksen vaikutusta. Ehkä mielenosoitusten tärkein anti onkin se, että niihin osallistuneille tulee tunne, että on tehnyt edes jotain hyvän asian eteen. Eivätkä kirjoittavat sormet saisi lipsahtaa näppäimistöltä sivuun. Oulaskankaan synnytysosaston puolesta mielipiteensä osoittaneiden puheet kaikuivat kuuroille korville. joulukuuta alkaen, saavat huojennuksen. Hakaristilippujen poistoa perusteltiin sillä, että se aiheuttaa mielipahaa ja paheksuntaa, levottomuuksiakin. Verotuksen porrastaminen yhä enemmän päätöjen mukaan on myös ilmastoteko. Pirjo Kunelius pirjo.kunelius@kalajokilaakso.fi Tilaajamateriaalia Kolumni. Odottelu olisi pysäyttänyt täysin autokaupan, joka on syksyn veropäätösten vuoksi käynyt muutenkin normaalia laimeammin. Mielen osoituksia P. KOSKA KYSE ON veron alentamisesta, on muutos mieluinen sekä autokauppiaille että uusien autojen ostajille. Pääkaupunkiseudun itsenäisyyspäivän tapahtumissa on mukana ollut jo vuosia ikävä lieveilmiö. Ostajat ovat odottaneet ja siirrelleet päätösten tekemistä. Joskus mielenosoituksen vaikutus on negatiivinen. Siihen en totu varmaan koskaan, että työni on jokainen hetki niin julkista, että kuka tahansa voi katsoa oikeudekseen arvostella sitä. Siksi on tärkeää, että verotuksella ohjataan ihmisiä ostamaan uudempia, vähempipäästöisiä ja turvallisempia autoja. Paikkoja särjetään ja ihmisiä mukiloidaan ilman sen kummempaa ideologiaa. Lyöntivirheestä saa julkisen häväistyksen tai ainakin naureskelua: Eihän tuo osaa edes kirjoittaa! TOIMITTAJAN TYÖ on monen luulopuheen perusteella nimenomaan sellaista hommaa, että kuka tahansa sen osaa. ITSENÄISYYSPÄIVÄ tuo joka vuosi keskusteluun, mitä mielipiteenvapaus merkitsee. ”Työllä tarkoitetaan kaikkea inhimillistä käyttäytymistä tai toimintaa, jolla on jonkinlaista taloudellista merkitystä.” Tällaisen määritelmän työlle löysin Tieteen termipankista. Nyt auton vaihtamista suunnittelevat voivat tehdä reilusti ratkaisuja, koska epävarmuus on poistunut. Verottamisen lisäksi pitkäaikaisessa investoinnissa painavat myös auton vaihtoarvo sekä huoltojen ja polttoaineen kulutus pitkällä juoksulla. Muutos laskee hintoja puolesta tuhannesta eurosta jopa reilusti yli 2?000 euroon. Hakaristilippuja takavarikoitiin. Olen hämmästynyt, että viestiketjuissa jopa yrittäjiksi tietämäni henkilöt nurisevat, että sosiaaliseen mediaan jaettu juttu on tilaajamateriaalia, joka vaatii rekisteröitymistä. Tuon tunnuksen alla on tehty äärimmäisiä puhdistuksia Stalinin aikana Neuvostoliitossa. Ihmiset ovat olleet epävarmoja tulevista veroratkaisuista. Tai esitettäisiin jotain ohimennen kuultua varmaksi tiedoksi sekä leimattaisiin puolen pitäjän tyypit roistoiksi, kun näyttävät niin epäilyttäviltä. Ja onko tämä lainkaan ”inhimillistä käyttäytymistä”. Yleensä asialla ovat nuoret, jotka on saatu provosoitua soluttautumaan joukkoon ja aiheuttamaan häiriötä. Veroalesta ruiske autokaupalle Nyt auton vaihtamista suunnittelevat voivat tehdä reilusti ratkaisuja, koska epävarmuus on poistunut. Poliisi pisti putkaan muutamia kymmeniä mielenosoittajia eri syistä. MIELENOSOITUKSET herättävät tunteita. Pääkirjoitus Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Vapaus mielipiteen ilmaisuun on kirjattu perustuslaissa. On totta, että tuohon tunnukseen liittyy paljon negatiivisia tunteita. Tuota maihareissaan lampsivaa porukkaa ei saa päästää valtaan. Tätäkö täällä halutaan. Jo ensimmäisen viikon aikana vaikutus on näkynyt autoliikkeissä ja kunnon piristysruiskeen sen uskotaan tuovan vielä ennen vuoden vaihdetta. Samaan aikaan kuitenkin sirppiä ja vasaraa esittävien lippujen kantajat saavat kävellä rauhassa lippujensa kanssa mielenosoituksissaan. Siksi on täysin ymmärrettävää, että päätöstä harkitaan tarkasti ja tehdään vasta, kun epävarmuudet ja uhkakuvat ovat poistuneet taivaalta. Heidän mielestään toimittajan työn tulos pitäisi jakaa ilmaiseksi kaikille. Toimittajan työssä on ollut pakko tottua siihen, että työympäristö on jatkuvan muutoksen kourissa. Mielipahaa monissa aiheuttavat myös Pride-mielenosoitukset, joissa marssitaan sateenkaarilippujen alla. Demokraattisessa yhteiskunnassa se on tärkeä oikeus. Heidän päämääränsä on anarkia ja otsikoihin pääseminen. Sopii koettaa. Joku muukin ajattelee asioista samalla tavalla. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 10.12.2018 . Siinä yhteydessä paheksujat tuomitaan ahdasmielisiksi. Toinen vaikutus on yleisen mielipiteen muokkaaminen
Lähetä viesti numeroon 173521 Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Laivaan tuli Ahvenanmaalta kaksi urkkijaa, jotka ilmoittivat Saksasta palaajista. Työttömän tilanne täytyy selvittää perin pohjin: osatyökykyisille reitti työelämään, kuntoutukseen ja myös eläkkeelle. SILMIÄ HÄIKÄISEVÄT lisävalot ja lisävalopaneelit pitää ehdottomasti kieltää, koska niitten käyttäjät ei osaa vaihtaa valoja tarpeeksi aikaisin lyhyille ja vasta toisen ohi mentyä pitkiä takaisin päälle. Laivamatka Libausta Vaasaan kesti 12 vuorokautta. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi KALAJOEN S-MARKET 6.12. Hänen kotiinsa tuli 1915 iltasella nivalalainen kirjalilija Kyösti Vilkuna. Pojan kysymykseen isä vastasi: ”Jos olisin 30 vuotta nuorempi, lähtisin minäkin.”. Mentiin Tanskan kautta Saksaan annettuun osoitteeseen. Sokaistunut. Miehille luettiin Saksan hallituksen ulistus, jonka mukaan ei voitu vaatia korvauksia mahdollisessa haavoittumistilanteessa. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. 5 Maanantaina 10.12.2018 . Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Pojat saivat Vilkunalta matkarahat. Samassa tuvassa olivat myös Martola ja Vuori, molemmat myöhemmin kenraaleja. Asemasali oli täynnä ”venäläisiä iivanoita”. He pitivät palaveria syrjäisellä niittytiellä muiden tietämättä, koska asia oli arkaluontoinen. hyvää. MATTI HIETALA Lukijan kuva. Passintarkastuksesta selvittiin. Kalepan pelaaja pikkuneitin kans. Tämä ei ole hallitus-oppositio -asia, vaan kaikkien yhteinen. Ympärille kertyi puolenkymmentä nuorta miestä. Sinne oli jo silloin lähtenyt parisataa suomalaista. Toimittiin salaisesti. KOSKIPUHDOSTA pyörätieltä väliltä Muuttolantie–Korjaamontie vietiin katuvalot 4v sitten, eikä uusia ole tuotu tilalle. En tosiaankaan tarkottanu kellekkään mitään pahaa. Asiat raportista poimi, Ahti Törmälä Työttömän tilanne selvitettävä perin pohjin Nivalan jääkärit Vaasassa; alarivi Samppa Autio ja Kyösti Vilkuna. Ylh. Lääkäreillä ei ole tarpeeksi osaamista. Koutonen oli tuolloin aliupseeri. Oli tilanteita, joissa rintamalla oteltiin venäläisiäkin vastaan. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Esimerkkihenkilönä on nivalalainen Juho Koutonen (21.5.1894–24.10.1959), jonka niemeen on liitetty eri yhteyksissä jääkärivääpeli-titteli, vieläpä silloinkin, kun hän oli vankeudessa konikapinan yhtenä johtajana Oulun linnassa 1930-luvulla. Muistelen hänen joskus kertoneen vapautumisesta runollisesti: ”Sanitaarit, kun kolmasti kolkutti, niin jo aukeni linnan portti”. Nimim. Suomeen nivalalaiset palasivat laivalla heinäkuussa 1918. Heidän olemisensa Saksassa oli vieläkin hankalampi kuin suomalaisilla Lockstedin leirillä. Kun näistäkin jokilaaksoista nuoria miehiä oli Saksassa isänmaan asialla, on luontevaa kertoa heistä. Oiva Luhtasela Ylivieska ”Minäkin lähtisin, jos olisin 30 vuotta nuorempi” www.kalajokilaakso.fi Työja elinkeinoministeriön johtaja Tuija Oivo ja kuntoutuslääkäri Raija Kerätär luovuttivat 15.11.2018 raportin sosiaalija terveysministeri Pirkko Mattilalle sekä työministeri Jari Lindströmille. Kerätär sanoi, että työttömien työeläkehakemuksia hylätään 90%. ”Suostuuko isäsi?”, kysyi Vilkuna Koutoselta. Anteeksi ja kommunikaatio-ongelma siitä pikkuneitin jätskistä. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Työeläkelaitoksessa tehdään harkitsemattomia päätöksiä. Eletään edelleen vuoden 1918:an sodan satavuotismuistovuotta. ”Olimme aseistetut ja voimme pitää puoliamme”, muisteli Koutonen. Koutonen oli mukana vielä taistelujen loppuvaiheessa Karjalan retkellä, joutui vangiksi ja karkasi, oli vakinaisena armeijassa, sairastui ja tuli siviilinä Nivalaan paljon kokeneena. Puhuttiin lähdettävän Kuusamoon, missä oli kylällä tuttu kirkkoherra. Etelään matkattiin junalla ja varottiin puhumasta yhteisestä asiasta. Allekirjoituksesta muutama kieltäytyi. Kemistä hiihdettiin merijäitä pitkin Ruotsiin, harhailujen pannessa miehet koville. 86 VALTATIEKSI! Keskiviikkoaamuna oli ihan mahdoton liikenne molempiin suuntiin jo ennen seitsemää. Paikalta löytyi ennakolta kuvattu poika ohjaamaan ja yöpymisen jälkeen he tapasivat kolme muuta samalla matkalla olevaa kotiseudun miestä. NIVALA-LEHDEN ARKISTO Supisuomalainen maisema itsenäisyyspäivänä 6.12.2018. Vaasassa miehiä juhlittiin, vastaanottajana itse kenraali Mannerheim. Juhon toveri ei ollut kertonut aikeesta ja sai kotoaan lämpimät turkit Kuusamon pakkasiin. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. vas: Heikki Gummerus, Edvard Vähäsarja, Jussi Koutonen ja Edvard Ainasoja. Anteeksi kuitenki ja hyvää lento-pallotalvea ynm. Eri lähteistä (puolenkymmentä) kootun tarinan aloittavat Koutosen muistiinpanot. Linström lupasi kutsua eduskuntaryhmien puheenjohtajat pyöreän pöydän ääreen. Oli Juholla passikin, mutta riitti, kun näytti papintodistuksen, suomen kielen taito taisi olla tarkastajalla olematon. Pojat ostivat Ylivieskan asemalta liput Rovaniemelle, mutta jättivät junan Kemissä. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Edessä olisi hämärä tulevaisuus, mutta Vapaa Suomi -ajatus oli pontimena, toteaa Koutonen. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. 17.15. Koutonen kertoi siellä päätetyn, että lähdettäisiin Saksaan oppimaan sotataitoja, joita ehkä tarvittaisiin venäläisiä sortajia vastaan. Koutonen joutui samaan tupaan nivalalaisen Aukusti Aitto-ojan ja Heikki Gummeruksen kanssa, kaksi Edvarttia, Ainasoja ja Vähäsarja, joutuivat pioneereihin. Vähälle muisteloissa on jäänyt Sakassa sotakokemusta oppimaan lähteneiden jääkäreiden osuus. Vilkuna oli ryhtynyt värväriksi samana vuonna Kai Donnerin aloitteesta. Mutta koirapuistoon kyllä saatiin heti valot. Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Vilkuna toimi jälkeenpäin ajatellen liian varomattomasti, paljastui värväriksi, vangittiin ja oli Shpalernajassa Venäjällä. n. Leiri kesti lähes kolme vuotta. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika
Kauneimmat joululaulut kokoaa yhteen vanhat ja nuoret Kauneimmat joululaulut . Yhtiön piiriin tulee toista sataa kaukolämpöasiakasta ja jopa 1?600 viemärinverkoston piirissä olevaa asukasta. KALAJOKILAAKSO Kalajokilaakso OULU Maakuntavaltuusto hyväksyi Pohjois-Pohjanmaan liiton talousja toimintasuunnitelman vuosille 2019–2021 ja päätti, että jäsenkuntien maksuosuudet pysyvät samalla tasolla. Aho uskoo, että Akustiikassa lauletaan Kauneimmat joululaulut niin kauan kuin Ylivieskassa on uusi kirkko. Reisjärvi yhtiöittää kaukolämmön ja viemäröinnin Kalajokilaakso PYHÄJOKI Joulukussa Pyhäjoen kirjaston galleriassa on esillä oululaisen arkkitehtiopiskelija Milja Leinosen, 20, piirustuksia. –?Kolmantena adventtina joululauluja lauletaan Akustiikassa päivällä sekä suomeksi että englanniksi, illalla on vuorossa perinteinen Kauneimmat joululaulut, aatonaattona seurakuntalaisia kyyditetään Merijärven kirkkoon laulamaan ja Joulupäivänä on vielä Kauneimmat joululaulut –messu. Toimintakulut ovat 5,9 miljoonaa euroa, jossa vähennystä edellisen vuoden talousarvioon 35,4 prosenttia. Kuntalain uudistuksessa katsottiin, että markkinoilla oleva kunnallinen toiminta on yhtiöitettävä. Kolmannen adventin iltatilaisuus tallennetaan ja se mahdollista nähdä paikallistv.fi –sivustolta. kerran. Yhtiöittämiseen lähdettiin lakimuutoksen vuoksi. Liitot ovat koko esivalmisteluvaiheen kohdentaneet merkittävästi henkilöstöja talousresurssejaan maakuntaja soteuudistuksen valmisteluun. Leinosen piirustukset Pyhäjoen kirjastolla Tuovi Pulkkanen KALAJOKILAAKSO Vuodesta 1973 lähtien on Kauneimpia joululauluja laulettu ympäri Suomen. YLIVIESKAN SEURAKUNNAN nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri Hannele Aho kertoo, että tänä vuonna tilaa Kauneimmille joululauluille on Akustiikassa lisätty, koska viime vuonna tila loppui kesken. Toisena adventtina säestämässä oli Quattro di Bothnia, johtajana Tomi Luimula ja Ylivieskan seudun musiikkiopiston kanteleyhtye. –?Tilaisuudesta pääsee iltatilaisuuksista live-ohjauksen kautta nauttimaan myös ruokalassa ja nyt tilaisuuksia on useampia, että kaikki varmasti mahtuvat mukaan. Turpeinen kertoo heidän perheensä osallistuvan aktiivisesti erilaisiin tapahtumiin. Näin seurakuntalaiset pääsevät joulun tunnelmaan myös kotona, jos esimerkiksi liikuntarajoitteisuus estää tilaisuuteen osallistumisen. Ylivieskassa Kauneimpia joululauluja lauletaan Kulttuurikeskus Akustiikassa kahtena sunnuntaina. Kauneimmat Joululaulut lauletaan tänä jouluna jo 46. Se on tila johon mahtuu iso joukko ihmisiä ja se on keskeisellä paikalla. Toteutuessaan maakuntaja sote-uudistus muuttaa vuodesta 2020 lähtien julkisen talouden rakenteita, kuntataloutta kokonaisuutena ja yksittäisten kuntien taloutta. Kuntien järjestämisvastuulla olevat tehtävät vähenevät noin puolella. Vähäsöyringit näkevät Akustiikan hyvänä tilana joululaulujen laulamiselle. 6 Maanantaina 10.12.2018 . –?Maksuosuuksien kasvu on pystytty pitämään erittäin maltillisena pitkään toimintojen kärsimättä. Kirjaston galleriassa on myös Jouni Klaavun kokoelmista 1900-luvun alun värikkäitä joulukortteja, joulukalentereita ja joululehtiä. Maakuntaja sote-uudistuksen valmistelulla on merkittävä vaikutus maakuntaliittojen budjetteihin. –?On hyvä, että tapahtuma järjestetään niin monessa paikassa sekä keskustassa, että sivukylillä, ja me keskustassa asuvat menemme joskus tutustumaan sivukyliin, eikä heidän aina tarvitse lähteä keskustaan päästäkseen osallistumaan yhteisiin tapahtumiin, Inkeri Vähäsöyrinki toteaa. Jäsenkuntien maksuosuus on 3,4 miljoonaa euroa. Lähes jokainen evankelisluterilainen seurakunta järjestää vähintään yhden Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden. Suomen suurin vuosittainen musiikkitapahtuma on jouluperinne, joka kerää noin miljoona suomalaista kirkkoihin laulamaan. Maakuntaja sote-uudistuksen kuntatalousvaikutuksia ei kyetä vielä tarkasti arvioimaan, joten vaikutukset tarkentuvat osittain vasta uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon edetessä. Se pysyy edellisvuoden tasolla. Uudistus on puhtaasti hallinnollinen. Maakuntaja sote-uudistus näkyy maakuntaliiton toiminnassa Jäsenkuntien maksuosuudet pysyvät entisinä, ylijäämät siirretään kehittämisrahastoon Antti Savela REISJÄRVI Reisjärven kunta yhtiöittää kaukolämmön ja viemäriverkoston toiminnan. Perustettava yhtiö on nimeltään Reisjärven Lämpö Oy. Viemärilaitoksen toiminta on ulkoistettu yksityiselle yritykselle ja kaukolämmön palveluksessa on varsinaisesti yksi työntekijä. Maakuntavaltuusto siirtää vuosien 2016 ja 2017 tilinpäätösten yhteydessä taseen yli-/alijäämätilille kertyneet varat, vajaat 400?000 euroa, Pohjois-Pohjanmaan liiton kehittämisrahastoon. Talouden suunnittelussa kehittämisrahastolla on vuosittaisten vaihtelujen ja toteutettavien yhteisten hankkeiden kannalta kasvava merkitys, kirjoittaa maakuntajohtaja Pauli Harju katsauksessaan. Marjut Turpeinen tuli laulamaan joululauluja kahdestaan tyttärensä Armi Viitalan kanssa. Kauneimmat Joululaulut on myös yksi Suomen suurimmista hyväntekeväisyyskampanjoista. Usein laulut lauletaan koko perheen voimin ja ne ovat osa joulun perinnettä. Toimintatuottojen ja -kulujen väheneminen johtuu siitä, että liiton talousarvio ei enää sisällä maakuntauudistuksen esivalmistelusta johtuvia kustannuksia ja monet liiton hallinnoimat hankkeet päättyvät tänä vuonna. Maakuntaliittojen tehtäväksi on annettu uudistuksen alueellisen valmistelun koordinointi siihen saakka, kunnes uudet maakunnat on perustettu. Pohjois-Pohjanmaan liiton suurin taloudellinen ja toiminnallinen riski liittyy maakuntaja sote-uudistuksen toteutumiseen. . Viime vuosina kampanjan vuosittainen keräystulos on ollut noin miljoona euroa. Kauneimmat Joululaulut -tapahtumat tekevätkin samalla tunnetuksi Suomen Lähetysseuran ulkomaantyötä. Puputin mukaan kaukolämmön asiakkaiden ja kunnalliseen viemäriin liittyneiden kiinteistöjen asukkaiden vinkkelistä mikään ei muutu. Kynnys tulla mukaan seurakunnan tilaisuuteen on ehkä matalampi, vaikka joululaulut kokoavat muutenkin yhteen ison joukon ihmisiä. TUOVI PULKKANEN Joululaulujen laulamisella on perheissä pitkät perinteet. Sehän kilpailee sähkölämmityksen, maalämmön ja vaikkapa puuja öljylämmön kanssa , tekninen johtaja Sami Puputti kertoo. Ylivieskalaisille Inkeri ja Juha Vähäsöyringille Kauneimmat joululaulut merkitsevät jouluun rauhoittumista ja tärkeimmän sanoman muistamista kaiken arkisen kiireen keskellä. –?Käymme kuuntelemassa ja laulamassa niin monet joululaulut kuin vain aika sallii, ja joululaulut ovat meille tärkeä osa joulun perinteitä, Vähäsöyringit kertovat. TALOUSARVION LOPPUSUMMA 2019 toimintatuotoissa on vajaat 5,8 miljoonaa euroa, jossa vähennystä 34,8 prosenttia viime vuoteen verrattuna. –?Meidän tapauksessa normi koski kaukolämmön tuotantoa ja jakelua
Joululounaan hinta on reilut kolmekymmentä euroa, mutta se kattaa laajan kokonaisuuden, johon muun muassa kuuluu alkuruokapöytä, itse tehdyt laatikot, perunat ja paikalliselta tuottajalta tulevan kinkku sekä erilaiset kalat. Tuovi Pulkkanen KALAJOKILAAKSO Joululounaalta haetaan juhlan tunnelmaa arkeen ja herkutellaan jo ennakkoon joulun ajan herkuilla. –?Joulun alla ravintolassa riittää kiirettä, koska kaikille ei jouluruoka maistu ja pikkujoulujen ja lounasruokailijoiden rinnalla pyörii myös à la carte-listalta tilattavat ruuat. Teemme itse kaikki laatikot ja leivomme joululimput, joissa maistuu paikallisuus ja se on ehkä vetonaula, joka saa ihmiset perinteiden äärelle. Käräjäoikeus katsoi miesten osalta rikosten jatkamisvaaran olevan ilmeinen, josta johtuen kaksikko vangittiin. Tapion Tuvan joululounas rakentuu perinteiden ympärille. Jaskan KAT SO VER KOS SA: www .kal ajok ilaa kso .. Tuomme ruokiin mukaan uusia makuja ja sekoitamme perinteisiin makuihin jotain ennalta kokematonta. Joululounasta on tarjolla pääsääntöisesti ensimmäisestä adventista tai itsenäisyyspäivästä lähtien jouluaattoa edeltävään viikonloppuun asti. Ensimmäinen varapuheenjohtaja on Erja Sankari. TUOVI PULKKANEN. Se on monelle matka lapsuuteen ja lapsuuden joulun makuihin. Kalkkuna, punajuuri-aurajuustokiusaus, jouluiset sillit ja rosollin tapaiset salaatit tuovat jouluista tunnelmaa lounaaseemme. ti ti.i. –?Palaute kertoo, miten tämä ratkaisu otetaan vastaan, ja jatkossa katsomme sitten millä tavalla menettelemme. Kokkolalainen ravintola Kulma päätti tänä vuonna jättää joululounaan tarjoamisen yhteen perjantaihin. Kokonaisuus ei ole perinteistä jouluruokaa, vaan se on lounas, jossa on mukana jouluisia ruokia. TAPION TUVALLA Kalajoella tarjolla on perinteistä jouluruokaa sunnuntaisin jouluun asti. Lisäksi tarjolla on myös puuropuff a, jossa tarjoamme riisipuuroa erilaisilla lisukkeilla. Rosollin pitää olla myös aitoa ja vanhalla tavalla tehtyä. Matkustuskielto ei ole poliisin mielestä riittävä toimenpide katkaisemaan rikoskierrettä. –?Juuri siksi työperäisen maahanmuuton edistäminen on tärkeä asia, Oulun kauppakamarin puheenjohtaja Timo Levo totesi syyskokouksessa Oulussa. –?Käytämme myös joulun ruokien valmistuksessa läheltä saatavia raaka-aineita ja haluamme pitää oman valmistustason raaka-ainepohjaisesti korkealla. Seikkula kertoo, että listalla olevan joululounaan hinta on reilut parikymmentä euroa, mutta tilauksesta kootaan runsaampi tarjoilu, jolloin hintakin nousee. Maanantaina 10.12.2018 Lumi ja valaistu kuusi tuovat takapihalle suloista joulun tunnelmaa. –?Meillä on silloin tarjolla jouluinen lounas. Yrittäjä Kaarina Seikkula sanoo, että ravintola on pysynyt perinteisessä jouluruuassa itsepaistettua harmaasuolattua kinkkua myöten kysynnän takia. Levo jatkaa yhdistyksen puheenjohtajana. Jylhä toteaa, että päätöksen taustalla rajoittaa joululounas yhteen päivään on jouluruuan kysynnän vähäisyys lounastarjoilussa ja sen runsas tarjonta. –?Meille tullaan syömään kauempaakin nimenomaan perinteisen ruuan takia ja siksi emme ole lähteneet muuttamaan ruokia uudempaan suuntaan. Varapuheenjohtajiksi ja kauppakamariosastojen puheenjohtajiksi valittiin päätoimittaja Petri Karjalainen (Koillismaa), toimitusjohtaja Jani Oikari (Kalajokilaakso), toimitusjohtaja Raimo Seikkala (Raahe) ja pankinjohtaja Teuvo Perätalo (Kainuu). Miesten epäillään tehneen useita vastaavia omaisuusrikoksia Oulu– Raahe–Ylivieska -akselilla tämän vuoden aikana. SALLI KINNUNEN Päivän kuva Kalajokilaakso YLIVIESKA Ylivieska-Raahen käräjäoikeus tuomitsi tutkintavankeuteen kaksi oululaismiestä. Syytteen noston määräajaksi oikeus päätti 31.1.2019. Kysyttyä perinnettä ei ole haluttu lähteä muuttamaan. Varkauksia tehtaillut kaksikko tutkintavankeuteen Kalajokilaakso YLIVIESKA Oulun kauppakamarin 100-vuotisjuhlavuonna julkaisema ICT-osaajaselvitys kertoi, että työvoima ei kaikilla aloilla kohtaa työnantajia. Tarjoamme myös jouluisen lounaan normaalin lounasruoan hinnalla, kertoo Kulman ravintolapäällikkö Niina Jylhä. Joululounaan jälkiruokien tarjonnassa mukana oleva mustikka-mascarponemousse karpalomarengilla on siitä hyvä esimerkki. uu oi ooi ti. MARKKU JOKELA Uudet maut sekoittuvat vanhaan – jouluruoka jakaa mielipiteet Joulukuun lounaslistoilla perinteitä ja uutuuksia PikkuVeli-ravintolassa härkäpastrami saa seurakseen piparjuurikastikkeen ja kalkkunanrinta tarjotaan uuniomenahillokkeen kera. Miehet ovat samalla reissulla käyneet useammassa kohteessa. Oikari jatkaa kauppakamariosaston puheenjohtajana Kalajokilaaksossa joulu Yllättää, viihdyttää ja tunnelmoi joka päivä aattoon asti. 7 KALAJOKILAAKSO . Vuonna 1986 ja 1990 syntyneiden henkilöiden epäillään todennäköisin syin syyllistyneen varkauteen Ylivieskassa 4. joulukuuta. YLIVIESKALAISEN PikkuVeliravintoloiden kokki Esko Leppänen kertoo, että PikkuVeli tarjoaa jouluista ruokaa parin viikon ajan kattavasti, mutta ei perinteisesti
Ylivieskan joululahjapuu hellyttää auttamaan Joululahjapuun toiveita tutkimassa Elisa Männistö, Niina Himanka ja Rauni Korpi. Siunauksen toimitti rovasti Seppo Kinaret. HANNU VERRONEN Vähävaraisten perheiden lapsilla eniten vaatetustoiveita ” Arvioin, että tällä lahjalla tulee olemaan vaikutusta näin jouluna tähän tyttöön ja minuun. Hän osti toiveen mukaisen lahjan eteenpäin toimitettavaksi. Hautauksia. Ylivieskan perinteinen keräys oli perjantaina ja lauantaina sekä HalpaHallissa että Kärkkäisellä. –?Tämä on sellainen toive, mikä koskettaa minua. Sen jälkeen se annetaan Pelastakaa Lapset ry:lle eteenpäin toimitettavaksi. Kun väkeä oli heti aluksi hyvin, niin voi olettaa, että lauantain aikana saadaan toiveet täytettyä. –?Tässä puhuttelee se, että lahjoitukset auttavat paikallisia perheitä. –?Kaikkiaan 200:n lapsen toiveet odottavat täyttymistä. KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Jutta Huomenna: Tatu, Daniel, Taneli Hannu Verronen YLIVIESKA Ylivieskassa vähävaraisten perheiden lasten hyväksi suunnattu joululahjapuu hellytti perjantaina monet tekemään hyväntekeväisyyttä. Kun omat lapset saavat häneltä ja muilta läheisiltä joululahjoja, niin hän haluaa, että muutkin lapset saavat kokea iloa jouluna. Joululahjapuun pallossa on aina jonkun tietynikäisen pojan tai tytön toive, jonka mukainen lahja mennään ostamaan myymälästä. YLIVIESKAN PELASTAKAA Lapset ry:n puheenjohtaja Elisa Männistö kertoo, että toimintaa jatketaan HalpaHallin ja Kärkkäisen paikallisissa myymälöissä niin kauan kuin kuusessa olevia lahjatoivepalloja riittää. Pelastakaa lapset ry:n vapaaehtoistyöntekijä Niina Himanka arvioi, että enin osa lahjatoiveista koskee vaatetusta. Kuolleita Himankalainen Ahto Johannes Tilus siunattiin 7.12.2018 Himangan kirkossa. Lahjoitusten antamiseen suoranaisesti jonotettiin. Arvioin, että tällä lahjalla tulee olemaan vaikutusta näin jouluna tähän tyttöön ja minuun. Osa halusi perinteisiä jouluahjoja ja osa toivoi edes jonkunlaista lahjaa ilman, että toivetta oli mitenkään nimetty. Erkki Asumaa Kalajokinen Erkki Juho Matti Asumaa kuoli 6.12.2018 Kalajoen terveyskeskuksessa 84 vuoden ikäisenä. JOULULAHJAPUUSTA ylivieskalainen Rauni Korpi luki, että teini-ikäinen tyttö tarvitsee tietynkokoiset talvikengät. Se ei kuitenkaan Rauni Korpea haitannut, sillä hän oli etsimässä juuri tällaista lahjaa, jolla voi olla vaikuttavuutta. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Matti Nuorala. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Nivalalainen Siiri Ellen Siviä Vuorela siunattiin 7.12.2018 Uuden hautausmaan kappelissa. Sonja Salmela oli valitsemassa perjantaina Ylivieskan HalpaHallin joululahjapuusta jonkun tuntemattoman ylivieskalaislapsen lahjatoivetta. Lahjatoivehan oli siis arvokas. Korpi on aiemminkin tehnyt hyväntekeväisyyttä Pelastakaa Lapset ry:n joululahjapuun kautta. Yksityislahjoittajien lisäksi usein myös yritykset lähtevät ostamaan näitä lahjoja. Valinta päätyy tyttöön, joka on tarvitsemassa talvikengät. Samoin myymälät ovat perinteisesti auttaneet keräyksen täyttymistä. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Saamme kummatkin hyvän joulumielen. Ostan pakettiin lisäksi suklaata. Meidän kesken 8 Maanantaina 10.12.2018 . HalpaHallissa Ylivieskan Pelastakaa Lapset ry:n vapaaehtoiset saivat kokea sen, että heti ensimmäisellä kellonlyömällä muodostui jono yksityislahjoittajista
Jätä ilmoitus www.kalajokilaakso.fi Mene kohtaan asiakaspalvelu/ perheilmoitukset/syntyneet Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. Terwa-akatemia on liiketalouden tutkinto-ohjelma, jossa yrittäjyyttä opiskellaan käytännössä. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Tradenomiopiskelijat perustavat tiimiyrityksen, jossa he oppivat yrittäjyyttä, monipuolista liiketoimintaosaamista sekä tiimityöskentelyä. Katastrofi rahastoa tarvittiin heti lipaskeräyksen jälkeen Indonesiassa, kun Sulawesin saarelle iskenyt maanjäristys ja sitä seurannut tsunami veivät kodin 160?000 ihmiseltä. Kalajokilaakso HELSINKI Julkisja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty lahjoittaa 100-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi 100?000 euroa lukukampanjaan, jossa palkataan työttömiä nuoria töihin yleisiin kirjastoihin Suomessa. maaliskuuta. Heikkoa lukutaitoa on enemmän pojilJyty lahjoittaa 100 000 euroa työllistämiseen ja lukutaidon edistämiseen Kalajokilaakso YLIVIESKA Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräykseen lahjoitettiin tänä vuonna yhteensä 2,8 miljoonaa euroa. Vauvauutisia Rasmus Ruhkala Helsingistä täyttää 7 vuotta 12.12.2018. Terwa-akatemia aloitti toimintansa vuonna 2015. Lahjoitukset tulivat nopeasti tarpeeseen maanjäristyksen iskiessä Indonesiaan. Koulutuksen ensimmäisenä vuonna opiskellaan perusopinnot, jotka antavat perusosaamisen liiketalouden eri osa-alueista. Tove Jansson Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. T:Hellumummu ja Esa-pappa. 21: 33 Synttärit on hauska juttu, silloin vaihtuu numero tuttu! Onnittelut Fiia Myllylahdelle, kun numero vaihtuu kakkosesta kolmoseen! T: Saaga, Jade, äiti ja isä. Nälkäpäivä-keräys järjestettiin tänä vuonna 38. Keskeisimmät syrjäytymisen ehkäisyn keinot ovat koulutus ja työelämä, joissa menestymiseen nuoret tarvitsevat monipuolisia taitoja, joista tärkeimpiä ovat lukuja kirjoitustaito, jolle luodaan perusta varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa. Koulutukseen hakuaika on keväällä ja koulutus alkaa elokuussa. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. Aiemmin siihen ovat voineet hakea liiketalouden opiskelijat, jotka ovat halunneet suuntautua opinnoissaan yrittäjyyteen. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 9 KALAJOKILAAKSO . Lukukampanja toteutetaan yhteistyössä Suomen kirjastoseuran kanssa. Se ei ole edestä ohjattua, vaan meidän tiimiyrittäjät etsivät itse tietoa ja jakavat sitä toisilleen. Parhaillaan Suomen Punaisen Ristin logistikot huolehtivat avun perillemenosta luonnonkatastrofi n runtelemilla alueilla. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Nälkäpäivä-keräyksen turvin nopeasti apua Indonesiaan. Maanantaina 10.12.2018 Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Viisaan miete Milloinkaan ei ole niin rauhallista kuin heti joulun mentyä, silloin on saanut kaiken anteeksi ja voi taas muuttua tavalliseksi. Terwa-akatemiassa oppiminen tapahtuu työelämässä ja työelämän kanssa. Opiskelijat oppivat yrittäjyyttä asiakasprojekteja tekemällä ja teoriatietoa käytäntöön soveltaen. kerran. Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Tiimiyrityksissä opitaan digitaalista liiketoimintaa, yritystoiminnan kokonaisuuden ja eri osa-alueiden kehittämistä, tuotteistamista, myyntiä, markkinointia, talouden hallintaa ja johtamista. Palsta on maksuton. Tämän jälkeen käynnistetään tiimiyritys, joissa opiskelijat työskentelevät 2,5 vuotta kestävien akatemiaopintojensa ajan. O nnea! Kalajokilaakso OULU Yrittäjyydestä kiinnostuneet voivat hakea nyt ensimmäistä kertaa suoraan Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) Terwa-akatemiaan. Tämänvuotinen keräystulos on Nälkäpäivän historian neljänneksi paras. Kampanjalla nuoret palkataan töihin edistämään lasten ja nuorten lukutaitoa ja lukemista. Iloista jääkiekkoilijaa onnittelevat mummo ja vaari Ylivieskasta, Antti-kummi Rovaniemeltä sekä Lasse-kummi Vaasasta. Luuk. Yrittäjyyteen kouluttava Terwa-akatemia Ouluun MUKANA ELÄMÄN KAIKISSA KÄÄNTEISSÄ. Terwa-akatemia -koulutus kestää 3,5 vuotta. Me valmentajat pyrimme olemaan läsnä ja ohjaamaan tarvittaessa oikeaan suuntaan, kertoo Terwa-akatemian lehtori Sanna Rönkkö. Lukukampanja alkaa samanaikaisesti eri puolilla maata Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä 19. Syyskuun lipaskeräykseen osallistui kaikkiaan noin 13?000 lipaskerääjää. –?Me ei puhuta Terwassa opettamisesta, vaan valmentamisesta. Esimerkiksi Oulun keskustassa toimiva, suomalaisen designin erikoisliike Kure on Terwa-akatemian käyneiden opiskelijoiden perustama yritys. Kärrykuormallinen onnitteluja 7-vuotiaalle Valtterille Kemiin ja mukavia koulupäiviä. Onnea Ylivieskalaiset Aini ja Matti Tissari saivat pojan 5.12.2018. Työ voi olla esimerkiksi lukijana toimiminen lasten iltapäiväkerhossa tai kirjaston satutunnilla. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska
Millan oma suosikki näyttelyssä on taulu nimeltä Olen, jossa taiteilijan mukaan näkyy elämän säröt ja kerroksellisuus, mutta lopulta kaikki on kuitenkin hyvin. 10 Maanantaina 10.12.2018 . Hän houkutteli valokuvaavan isänsä mukaan yhteiseen projektiin, joka on ollut molemmille jännittävä ja haasteellinen. Koen. Taulujen aiheet tulevat luonnosta ja elämästä yleensä ja viimeiset vuodet hän on maalannut viikoittain. Taiteellisuudessa yhdistää rakkaus piirtämiseen, mutta muuten molemmat tekevät taidetta omalla tavallaan. JOUKO LIIKANEN kulkee aina ja joka paikkaan kameran kanssa ja kuvaa hetkiä. Milla Liikanen on innostunut taiteesta jo lapsena. Sama yhteys löytyy isän ja tyttären väliltä. Taiteilijoiden ajatuksissa kantavana voima: ”Kun jokainen päivä muuttuu samanlaiseksi, se johtuu siitä, että ihminen on lopettanut huomaamasta pieniä asioita, jotka tapahtuvat elämässä aina, kun aurinko matkaa taivaan halki.” . –?Olemme tässä hetkessä nyt ja luomme itseämme juuri tällä tavalla. Joulukuun näyttely Akustiikassa. –?On rauhoittavaa olla keskeneräinen. . Hän rajaa kuvan valmiiksi jo ennen kuvan ottamista ja näkee mielessään valmiin kuvan. Elän. Hänen kuvansa ovat aitoja tilanteita, joihin hän ei halua käyttää kuvankäsittelyä. Jouko Liikanen kuvaa Puolustusvoimien ja Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) kuvapankkeihin, kouluttaa MPK:n tiedottajia ja viestijöitä valokuvailmaisuun ja on Pohjanmaan Maanpuolustaja –lehden päätoimittaja. –?On vaatinut rohkeutta tuoda esille oma taiteellinen osaamisensa ja näkemyksensä taiteen tekemisestä. NÄYTTELY ON kummankin ensimmäinen ja molemmat toteavat, että tie sen aikaan saamiseksi on ollut pitkä. KALAJOKILAAKSO Kulttuuri Tuovi Pulkkanen YLIVIESKA Ylivieskan Kulttuurikeskus Akustiikassa joulukuun ajan esillä oleva yhteisnäyttely tyttären maalauksista ja isän valokuvista puhuttelee katsojaa tavalla, jossa kulkevat rinnakkain luonnon rauha, veden läheisyys, elämän voima ja herkkyys. Milla Liikasen akryylija akvarellimaalaukset syntyvät tunteesta, tunteiden käsittelemisestä, elämän mittaisesta matkasta, itsensä löytämisestä, ihmisenä kasvamisesta, surusta ja elämisen riemusta. Vaikka taulu olisi sävyiltään tumma, siitä pilkottaa kerroksina myös iloa ja toivoa. Kuvat syntyvät tunnetilasta, ajasta ja paikasta ja ne toteutetaan kameratekniikalla. Joskus taas taulun tekemiseen saattaa mennä kaksikin viikkoa, sanoo viimeiset vuodet viikoittain maalannut itseoppinut taiteilija, joka toteuttaa taiteensa sormilla. Idea lähti vuosi sitten Millalta, joka on haaveillut taidenäyttelyn pitämisestä lapsesta lähtien. Valokuvilla ja maalauksilla on yhteys, vaikka molemmat kertovat omaa tarinaansa. Jouko ja Milla Liikasen yhteisnäyttely on sekä isälle että tyttärelle ensimmäinen. Itse olen erottanut näyttelyssä olevista kuvista kaiken työhön liittyvän kuvaamisen ja valinnut esille luontoon, tunnelmaan ja hetkiin liittyvät kuvia, joilla kaikilla on oma tarinansa. Isä sanoo, että paras valokuva on ottamatta ja itse ajattelen, että minulla on vielä se paras taulu maalaamatta. TUOVI PULKKANEN Yhteisnäyttely avaa taitelijoiden sisimmät tunteet – tyttären ja isän taiteessa on sanaton yhteys ” Olemme tässä hetkessä nyt ja luomme itseämme juuri tällä tavalla. Esillä Milla Liikasen maalauksia ja Jouko Liikasen valokuvia. . Isä ja tytär tekevät taidetta erikseen ja yhdessä, kumpikin omalla tavallaan, mutta molemmilla on tarve kehittyä taiteilijana ja haaveita kehittää omaa tekemistään. Liikasen taidetta löytyy facebookista Eloa sivuilta. Hän on myös MPK:n Vuoden 2016 viestijä. . Milla Liikanen jatkaa, että itsensä esille laittamisessa on helpottanut ajatus ja vahvuus siitä, että tämä heidän tapansa tehdä taidetta. –?Parhaimmat taulut synHetki ja tunnetila luovat puitteet taiteen tekemiselle Näen. . Kuvien nimet vihjaavat hieman kuvaan liittyvää tunnelmaa, mutta jättävät katsojalle tilaa löytää kuvasta oma hetkensä ja tarkoituksensa, Jouko Liikanen sanoo. Se antaa luvan haaveilla, toteuttaa taiteessa eteen tulevia hetkiä ja muuttua taiteilijana ja kehittyä elämän mittaisella matkalla, Liikaset toteavat.. Toivomme silti saavamme palautetta, koska sen myötä syntyy kehitystä. tyvät muutamassa tunnissa ikään kuin luomisen tuskassa ja käyttämäni tekniikka mahdollistaa niiden nopeankin työstämisen. Taiteilija ei ole koskaan valmis. –?Taide, luovuus ja herkkyys yhdistävät meitä, emmekä aina tarvitse sanoja toisiamme ymmärtääksemme. Hyväksymme hetken sellaisena kuin se on, eikä sitä tarvitse selittää eikä mitään siitä tarvitse muuttaa, sanovat Milla ja Jouko Liikanen
LIISA ÄNGESLEVÄ Käsitöistä innostuneet naiset opettelevat uutta ja verestävät vanhaa Kalajoella Sammalten kanssa saunassa Seija Niskakangas on jo saanut sammalta pallonsa ympärille, kun Pirkko Tölli ja Maria Isopahkala käärivät sanomalehtipaperista palloa. Koko opinkokonaisuudesta hän ei ole vielä tehnyt päätöstä, vaan sanoo katsovansa vuoden kerrallaan. Aikuiset kokoontuvat joka toinen viikko yhteen ja tekevät lisäksi etätehtäviä. Myös betonityöt kiinnostavat häntä. Pakkanen yllätti sammalpallojen tekijät ja materiaalia jouduttiin sulattelemaan muun muassa saunassa. Hänen määrittelee käsityön olevan luovaan ongelmaratkaisuun perustuvaa toimintaa, jossa materiaalina voi olla mikä tahansa käsityölliseen toimintaa soveltuva aines. Tunneilla opetellaan työstämään erilaisia materiaaleja. Hänelle käsityöt ovat myös kodin perintöä. KALAJOKILAAKSO Kätevä Liisa Ängeslevä KALAJOKI Maanantai-iltana Kalajoen käsityökeskuksessa on lasten ryhmä juuri lopettanut ja ohjaaja Elisa Saukko järjestellyt paikat valmiiksi seuraavaa ryhmää varten. Ohjaaja Elisa Saukko näyttää Tuija Suonvierelle kuinka sammalpallon saa pysymään kasassa. Pallon voi laittaa roikkumaan tai sijoittaa vaikka isoon ruukkuun ja somistaa vielä jouluvaloilla. Palloa voi hiukan vahvistaa maalarinteipillä. Sammalen ympärille kiepautetaan metallilankaa ja koristeeksi voi tehdä erivärisistä metallilangoista myös spiraaleja. Lukuvuoteen mahdutetaan sata tuntia käsityön opetusta, josta osa on kotitehtäviä ja osa lyhytkursseja maanantai-iltojen kokoontumisten lisäksi. Kalajoella opissa olevat naiset ovat monen ikäisiä ja -taustaisia. Kun sanomalehtipallo on riittävän iso, aletaan sen ympärille laittaa sammalta. Hän huomauttaa, että opinnoissa itsensä toteuttaminen ja luovuus ovat vahvasti läsnä. Elisa Saukko kertoo, että mukana on myös opettajia, jotka voivat hyödyntää oppimaansa omassa opetuksessaan. Lapsille opetusta on järjestetty 27 vuotta. Kansalaisopiston kursseja vetävä Seija Niskakangas Ylivieskasta vahvistaa asian. 11 Maanantaina 10.12.2018 . Iloinen puheensorina ja suometsän tuoksu täyttää tilan ja Elisa Saukko joutuu hetken odottamaan vuoroa, että pääsee näyttämään mitä vanhoille Kalajokilaaksoille, Maaseudun Tulevaisuuksille ja muille lehdille pitää tehdä, että pallo alkaisi synty. Myös esimerkiksi keramiikkaa tullaan tekemään. Aikuisia naisia alkaa tulla hyvissä ajoin. Saadut opit otetaan käyttöön kursseilla. Käsityöharrastuksessa on ollut 30 vuoden tauko ja nyt tuntui hyvältä ajatukselta lähteä mukaan. KALAJOKINEN Tuija Suonvieri lähti verestämään käsityötaitojaan. –?Tämä on hauskaa ja erilaista, sanoo Tuija Suonvieri ja kieputtelee lankaa keskittyneesti sammalpallonsa ympärille. Äiti oli taitava käsityöihminen ja tytär odottaa varsinkin kangaspuilla kutomista. ” Aikuisten käsityökoulu on tarkoitettu kaikille halukkaille, mitään erityistä pääsyvaatimusta ei ole, hyvä motivaatio riittää.. –?Aikuisten käsityökoulu on tarkoitettu kaikille halukkaille, mitään erityistä pääsyvaatimusta ei ole, hyvä motivaatio riittää, Tuula Puoskari rohkaisee. Opinnot järjestää käsityökeskus yhdessä kansalaisopiston kanssa. –?Koulutus on vastapainoa lyhytkestoisille harrastuksille ja myös aikuisilla on halu oppia eri tekniikoita pitkäkestoisesti, kertoo Tuula Puoskari. Nyt Kalajoella perusopintoja alkoi suorittaa 11 naista ja Taito Keski-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Tuula Puoskari lupaa, että myös Sievin toimipisteessä voidaan opinnot aloittaa, jos innokkaita riittää. KALAJOELLA ALKOI tänä syksynä ensimmäistä kertaa käsitöiden perusopintojen opetus aikuisille. –?Ensin rutataan yksi sivu ja sitten sen ympärille aletaan kerätä lisää sivuja. TÄMÄN VUODEN teemana on pientä ja isoa luonnon materiaaleista ja nämä naiset ottavat ilon irti käsillä tekemisestä. Aikaisemmin syksyllä on punottu pajua ja edelliskerralla ommeltiin nukkeja. –?Netissä näkee kaikkea ihanaa käsityötä ja niitä haluaa päästä kokeilemaan, Tuija Suonvieri kertoo ideapankistaan. Kokeilkaa ensin pienemmällä ja kun opitte tekniikan, voi tehdä niin ison pallon kuin haluaa, Elisa Saukko näyttää. Jokaisella on kassi tai laatikko täynnä sammalta, sillä tänään tehdään sammalpalloja. Perusopinnot eivät ole mitään puuhastelua, vaan tavoitteellista opiskelua, jossa edetään valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaan ja päätteeksi tehdään lopputyö. Taito Keski-Pohjanmaalla on vastaavia Taito Käsityökoulun viiden vuoden koulutuksia ollut Kokkolassa jo lähes 20 vuoden ajan. Lumi ja pakkanen pääsivät hiukan yllättämään kurssilaiset ja niinpä jäätymään päässeitä sammalmattoja on sulateltu autossa, pesuhuoneen lattialämmityksen päällä ja saunassa, että niitä voisi työstää
Mico Marticin valmentaman maajoukkueen puolustus oli jälleen erittäin vahvaa, mistä kertoo sekin, että Suomi päästi koko turnauksessa vain neljä maalia. YJK ja JHT Suomi-sarjaan. Suomi voitti turnauksessa kaikki pelinsä, kun ennen Tanskaa kaatuivat Norja, Ruotsi ja Grönlanti. 24 13 1 2 8 95-83 43 Laser HT ..... Kalajokilaakso PAINI, PORVOO Vieskan Voiman Wilmiina Pöppönen saavutti hopeaa kadettien vapaapainin SM-kisoissa Porvoossa. Mestaruuskannua pääsi nostelemaan jälleen myös Sievi FS:n liigamiehistön maajoukkuepelaaja Jarmo Junno. Kuula sijoittui lohkossaan neljänneksi ja sen pelit jatkuvat alajatkosarjassa. 24 10 1 2 11 72-83 34 Riemu ......... Seppälä jäi epäonnistuneen ammunnan takia 94:nneksi eikä päässyt lainkaan mukaan sunnuntain yhteislähtökilpailuun Slovenian Pokljukassa. Ensi vuoden joulukuussa Pohjoismaiden mestaruudesta pelataan Suomen kotikentällä. Poikien 45 kilon sarjassa Jimi Väätäinen paini neljänneksi. 23 13 2 1 7 99-75 44 HCIK ........... 10 5 1 4 38-41 17 TeKi ..............9 4 5 37-37 12 Cowboys .... 24 8 16 63-105 24 Titaanit ...... 10 3 7 47-54 9 PJK ................8 2 6 28-46 6 Et-Po ........... Ne syntyivät Norjaa ja Grönlantia vastaan. SUOMI HALLITSI peliä alusta saakka, mutta Tanska meni johtoon aivan avausjakson lopulla Morten Borum Larsenin osumalla. 24 10 1 1 12 91-100 33 S-Kiekko ..... 23 2 4 4 13 62-109 18 HC Giants ... 10 2 8 37-56 6 III-divisioona Pohjoinen PaKa–Popula 6–4 (2–0, 1–1, 3–3), OYUS–HaU 5–8 (4–1, 1–2, 0–5), KUKI HT–Popula 5–2 (3– 0, 1–0, 1–2) KISE ..............11 10 1 129-27 31 KUKI HT ........11 8 3 63-33 24 Laser .............11 7 1 3 77-51 22 PaKa .............9 5 1 1 2 64-50 18 Ahmat .........12 5 1 6 59-55 16 OYUS ...........12 4 2 6 65-73 16 PyPo .............11 4 1 1 5 47-68 15 Popula ..........11 4 7 46-78 12 HaU .............12 3 9 43-86 9 TeKi A ..........12 1 1 10 42-114 5 Naisten Mestiksen karsinta RoKi .............16 14 2 123-25 42 Hermes........16 12 1 3 107-38 37 Kärpät A ......16 8 8 73-41 24 YJK...............16 4 1 11 74-107 14 JHT ..............16 1 15 28-194 3 Sarja päättynyt. CLAS-OLAV SLOTTE Junno jälleen mestaruusjuhlissa Suomi neljättä kertaa peräkkäin Pohjoismaiden futsalykkönen Kalajokilaakso AMPUMAHIIHTO, POKLJUKA Haapajärven Kiilojen Tero Seppälän viikonloppu ampumahiihdon maailmancupissa karahti karille jo perjantain pikakisassa. 26 4 1 2 19 56-132 16 Muik ........... KALAJOKILAAKSO Ismo Kunelius FUTSAL, RINGKØBING–SKJERN Suomen futsalmaajoukkue juhli neljättä kertaa peräkkäin Pohjoismaiden mestaruutta. Tehtyjä maaleja kertyi 16. 13 3 3 1 6 24-30 16 AK ................ 24 13 4 1 6 129-76 48 D-Kiekko .... Joukkue on kasvanut hienosti, mutta jotakin paljon tärkeämpää on tulossa tammikuussa MM-karsinoissa. II-divisioona Pohjoinen TIHC..............9 8 1 60-33 24 LiKi ...............9 7 2 48-37 21 Soki ..............11 6 1 4 53-44 19 YJK.............. –?Joukkueessa on hyvä henki ja luottamus omaan tekemiseen. KALAJOKILAAKSO Urheilu Jarmo Junno ja kuvassa alimmaisena oleva Jukka Kytölä pelaavat samalla puolella maajoukkueessa. 23 7 2 14 63-82 23 Karhu HT .... Ensin Jukka Kytölä iski kaksi maalia ja kolmannesta osumasta vastasi joukkueen kapteeni Panu Autio. 57-kiloisissa tytöissä ViVo:n Ida Rautio oli neljäs ja Pihla Hantula viides. 12 4 1 7 18-26 13 NiNu ............ Mico Martic on tehnyt hyvät pohjat joukkueeseen ja tartuttanut tämän saman fi iliksen liigaseuroihinkin. 24 3 2 19 62-116 Taulukosta puuttuu sunnuntai-illan ottelu Riemu–Titaanit. Hallitseva mestari ei onnistunut iskemään palloa tolppaa lähemmäksi maalia, mutta toisella puoliajalla Suomi otti ohjat käsiinsä. 13 10 1 1 1 36-11 33 HU ............... 25 13 2 1 9 91-69 44 JHT ............. Samaa mieltä oli turnauksen päätteeksi Palloliiton tiedotteessa kommentoinut maajoukkueen luottopelaaja Antti Teittinen. –?Olen hyvin onnellinen tästä lopputuloksesta. Vieskan Voima oli kisoissa neljän painijan voimin. Sinne käänsi katseet Tanskan voittohuumassa myös Mico Martic. Junno onnistui koko turnauksessa maalinteossa kahdesti. 13 2 11 9-37 4 Naisten 2-sarjan lohko 2 Kiisto1 ..........10 8 2 30-5 28 NJ 3/PM .......10 7 3 27-11 24 KuRy 1/JMÄ .10 6 1 3 22-14 20 Kuula ...........10 3 1 6 13-20 11 NJ 1/PH ........10 1 1 8 6-28 4 KJV ..............10 1 9 7-27 3 Sarja päättynyt kaksi parasta yläjatkosarjaan ja loput alajatkosarjaan. Huono päivä, hän harmitteli Ampumahiihtoliiton tiedotteessa. 23 18 1 1 3 125-66 57 K-Espoo ...... Tyttöjen 65 kilon sarjassa oli vain kaksi painijaa, joten mitalit jaettiin yhden ottelun perusteella. 12 Maanantaina 10.12.2018 . 13 6 3 4 27-26 21 PuWo ........... Tulokset. Lentopallo Miesten 2-sarjan lohko 1 Sampo ......... Pronssiottelussa Turun Voimamiesten Joonas Koivisto otti Väätäisestä ylivoimaisen pistevoiton. Kytölä iski ratkaisevassa Tanska-ottelussa kaksi maalia. Sunnuntaina Kiisto oli selkeästi parempi joukkue ja se johti peliä koko ajan paria avauserän poikkeusta lukuun ottamatta. Maajoukkueen seuraava iso haaste on kuitenkin jo tammikuun lopulla alkavissa MM-karsinnoissa. Kuulan naiset alajatkosarjaan Jääkiekko Suomi-sarja Hokki .......... Kiisto voitti suoraan erin 3–0 (25–17, 25–14, 25–14). Tero Seppälän kisat menivät pilalle jo ampumapaikalla Jotakin paljon tärkeämpää on tulossa tammikuussa MM-karsinnoissa. Mestaruus varmistui Tanskassa pelatussa Nordic Cupin turnauksessa lauantaina, kun Suomi voitti isäntämaa Tanskan maalein 1–3 (1–0). –?Tänään ei oikein ollut millään osa-alueella lähelläkään sitä tekemistä, mihin pystyy. 25 15 1 2 7 111-66 49 Pyry ............ 12 Maanantaina 10.12.2018 . ViVo iski neljän painijan voimin SM-molskilla Ismo Kunelius LENTOPALLO, VAASA Lentopallon naisten 2-sarjan lohkokärki Vaasan Kiisto kuritti Ylivieskan Kuulaa runkosarjan päätöskierroksella sunnuntaina. Haapajärvinen menetti pelin ampumapaikoilla, sillä makuuammunnan jälkeen hän joutui hiihtämään kaksi sakkokierrosta ja pystypaikalta kierroksia tuli peräti kolme lisää. 13 9 2 2 32-18 29 OsVa ............ 13 3 1 1 8 18-29 12 Kuohu .......... Kuulan parhaista tehoista vastasivat kapteeni Sara Tanska, Aino Rahja ja Nea Järvirova. Jarmo Junno teki kisoissa kaksi maalia. 25 8 4 4 9 83-90 36 RaaheK ....... Viisi ohilaukausta kismittivät Seppälää, joka käänsi jo mietteet Itävallan Hochfi lzeniin, jossa maailmancup jatkuu tällä viikolla. RoKi Mestikseen ja kaksi seuraavaa jatkokarsintaan. 25 8 1 2 14 88-110 28 Haukat........ 12 7 2 3 29-16 25 VieWo .......... JARMO JUNNO kiitteli Kalajokilaakson haastattelussa ennen turnausta kroatialaista päävalmentajaa tämän kokonaisvaltaisen laajasta kokemuksesta ja näkemyksestä futsalista. 25 17 1 7 105-68 53 FPS ............. Tämä turnaus oli tärkeä ajatellen myös tulevia karsintoja, hän kommentoi. Mestaruuden vei ylivoimaisen pistevoiton Pöppösestä ottanut Järvenpään Voimailijoiden Heta Vieremö. 23 16 1 2 4 94-59 52 Hunters .....
Heti toisen erän alussa Janne Sirviö muutti tilanteeksi 2–0 ja Jere Laukkasen maali vei SoKi:n kolmen maalin karkumatkalle. Sunnuntaina Ylivieskan Jääkarhut oli parempi paikallispelissä maalein 5–14 (1–4, 3–5, 1–5) ja lauantaina Kokkolan Hermes jätti JHT:n nollille. SoKi raapi puhtaan kotivoiton lukemin 7–1 (1–0, 2–0, 4–1). Maanantaina 10.12.2018 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Hengettömyys näkyi muun muassa siinä, että lahjoitimme kaverin kaksi ensimmäistä maalia, JHT:n valmentaja Timo Seikkula ynnäsi. Molemmat pelit päättyivät kotivoittoon. Hallittu voitto irtosi 2600 metrin Tammalähdössä ajalla 18,5a. Ajokeista Takatuuli 32,5 oli voltissaan toinen. Lauantaina Cowboys taipui päätöserän loppuhetkillä tappioon Torniossa. YJK ja JHT naisten Suomi-sarjaan Kalajokillaakso JÄÄKIEKKO, YLITORNIO Nivala Cowboys teki jääkiekon II-divisioonassa reissun Lappiin, jossa se kohtasi joukkueet sarjan kärjestä ja hänniltä. Perjantaina joukkueet kohtaavat Nivalassa ja lauantaina Ylivieskassa. Maria Vinkan valmennettavista Be My Hot Stuff on voittanut kerran Toto76-lähdön kolme vuotta sitten Seinäjoella harvinaisen tasapääjuoksun päätteeksi. Kolmantena maalipaalun ylitti ylivieskalaisen Eija Sorviston valmentama kimppatamma Elzar Creek 18,6a Santtu Raitalan ajamana. Seuraavaksi tehokkaimmat miehet olivat Matti Somero ja Teemu Sorvoja. Janne Salmela teki TIHC:n 7–6-voittomaalin ylivoimalla ajassa 54.49. Niko Kopolalle hopeaa Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, KALAJOKI Kalajoen JHT:n naiset päättivät Mestiksen karsintasarjan kahteen suurinumeroiseen kotitappioon. JHT:n kuitti tuli reilu minuutti myöhemmin, kun Teemu Karjalainen iski voittomaalin. Cowboys avasi pelin maalihanat Ere Korkiakosken osumalla, mutta Et-Po kuittasi tylysti ja iski neljä seuraavaa maalia. Jääkarhut hallitsi sunnuntain peliä, mutta JHT onnistui pitämään lukemat tasaisina ottelun puoliväliin saakka. Kotkan Titaanit kaatui kotihallissaan 2–3. JHT jäi karsintasarjan hännille ja YJK oli toiseksi viimeinen, mikä merkitsee sitä, että molemmat jatkavat pelejään Suomi-sarjassa. Kopola voimaili 18-vuotiaiden 74 kilon sarjassa, jossa oli vain kaksi kilpailijaa. Lauantain tappio Torniossa sai jatkoa sunnuntaina, kun ylitorniolainen sarjajumbo Etelä-Portimo yllätti Cowboysin maalein 6–4 (3–1, 1–3, 2–0). –?Ensimmäinen erä oli hyvin tiukka. Jasmine Ylitalo vei Hermeksen johtoon ja Vaula Mikkosen puhtaan kypärätempun jälkeen tilanne tulostaululla oli jo 0–4. –?Se oli hieno uutinen. Jo alkulämpimässä tekeminen oli löysää, eikä muutosta tapahtunut, vaikka lepsuiluun puututtiin. Takasuoralla piti lähteä neljännelle radalle, ja siinä vaiheessa ei näyttänyt hyvältä. Haapavetisten Jaana Haapakosken ja Sakari Peuraniemen Backward´s Boy jahtasi päivän avauslähdössä neljättä perättäistä voittoa. Se nimittäin sai ruman päätöksen, kun Porvoon Hunters juhli kotikaukalossaan maalein 5–0 (2–0, 1–0, 2–0). JHT ALOITTI viikonlopun vierasturneensa Suomenlahden rannikolla niukalla voitolla. Niukka voitto ja ruma tappio Ismo Kunelius LENTOPALLO, KIURUVESI Miesten lentopallon 2-sarjan kärkijoukkue Pielaveden Sampo ei antanut Vieska Wolleylle saumoja sunnuntaina. Kokkolan Hermes pyöritteli lauantaina rutiinivoiton JHT:sta maalein 0–11 (0–3, 0–3, 0–5). Vieska Wolley kohtaa sarjan päätöskierroksella kotonaan sarjajumbo Kajaanin Kuohun. Tamma löysi kuitenkin sellaisen vaihteen, että noustaan ainakin lähelle, Hietanen kertoi. Maanantaina 10.12.2018 13 KALAJOKILAAKSO . Kolmannen erän alkuun SoKi latoi kolme maalia ja peli oli paketissa. Toisen erän alkuun HU takoi Joonas Verrosen johdolla tilanteeksi 0–7, eikä kotijoukkueesta ollut enää vastaamaan. Johtoaseman menettäminen näytti kaihertavan puijolaisten mielissä ja erän lopussa HU sai useamman pisteen vastustajan virheiden myötä. Ilos Amadeus 19,0a ravasi ryhmässään kolmosrahat. Tuloksena oli kaksi tappiota. Viriläisistä tolppien väliin osuivat Kimmo Härö, Tomi Koskela, Elias Pelo sekä hattutempun iskenyt Jarmo Rautio. JHT:n Matias Kinnunen oli avauserän ainoa onnistuja, kun hän vei vieraat taukojohtoon erän viimeisellä minuutilla. Ajassa 59.33 syntynyt Teemu Väisäsen laukoma 5–0 oli enää kosmetiikkaa. Ensimmäisessä erässä YJK pysyi vielä kotijoukkueen kyydissä, ja ottelun avausmaali nähtiin ajassa 17.18 Ville-Veikko Korhosen vietyä isännät johtoon. HU johti avauserää 9–11, kunnes PuWo teki viisi pistettä putkeen kääntäen erän edukseen. Hermeksen maalilla puoleksi pelanneille Alexandra Parkkoselle ja Janina Åkerlundille kertyi yhteensä 14 torjuntaa. Riki Korkiakoski vei Cowboysin 0–1-johtoon, mutta muuten TIHC oli kuskin paikalla. Lauantaina tasaisen ottelun päätteeksi juhli Rovaniemen Santa’s United maalein 6–9 (1–1, 3–3, 2–5). Kolmannen erän alkuun tullut vieraiden 2–6-ylivoimamaali näytti olevan viimeinen niitti. Viimeisen osuman TIHC:n Riku Partanen teki 11 sekuntia ennen loppua. –?Jos jotain hyvää tästä pelistä hakee, niin kahden päästetyn maalin jälkeen saimme nostettua tasoamme. VieWo:lle luukutti eniten pinnoja Aapo Oulasmaa. Jääkarhut pelaa vielä kaksi paikallisottelua Nivala Cowboysin kanssa ennen joululomaa. Cowboys pisteittä Lapissa Jari Kangaskorte RAVIT, OULU Maria ja Päivi Vinkan Luna De Paris ravasi Reisjärvelle mukavat 3 000 euron ykkösrahat Oulun Toto76-kierroksella. Sampo piti pinnat suoraan kolmessa erässä lukemin 3–0 (25–23, 25–13, 25–18). Ottelun loppuhetkillä SoKi vielä kaunisteli voittonumeroita Anssi Ronkaisen osumalla. JHT:n maaleista vastasivat kahdesti osuneet Kiia Tuovinen ja Emma-Inkeri Ruuskanen sekä Sonja Hosionaho. Joukkueet tekivät ottelussa maaleja vuorotahtiin. YJK:n ainokaisen teki erän puolivälissä Olli Markkula. –?Onneksi seuraava peli tulee jo keskiviikkona, niin ei tarvitse tätä sen pidempään murehtia, Seikkula käänsi katseen Raahen otteluun. Ottelun tasaisuudesta kertoo se, että kotijoukkueen maalia vahtineelle Ville Rautiolle kirjattiin 27 torjuntaa ja Nivalan Asla Ohtamaalle yksi enemmän. Sastamolo meni kahdella ylivoimamaalilla johtoon, kunnes oli Tomi Koskelan vuoro nostaa Viri tasoihin. Viimeiselle viitoselle pisteistä kamppailtiin tasaisesti. Ottelun loppuhetkillä Hunters teki vielä kaksi maalia. Maalipaikoissa olimme munattomia, ja lisäksi kaverin maalivahti pelasi todella hyvin, jatkoi Seikkula ja kehaisi 40 kertaa torjunutta Dominik Salamaa. Vieska Wolley taipui kolmessa erässä Kalajokilaakso LENTOPALLO, KUOPIO Himangan Urheilijat hävisi ensimmäisen erän Puijo Wolleyn vieraana miesten lentopallon kakkossarjassa, mutta kampesi lopulta voittoon erin 1–3 (25–21, 15–25, 22–25, 20–25). Sen jälkeen YJK lateli puoleen erään viisi maalia ja meni menojaan. Vierasjoukkueesta Jenna Hietala iski hattutempun ja kahden maalin tekemisessä onnistuivat Roosa Marjoniemi, Susanna Järvenpää, Alisa Makkonen sekä Kaisu Vähäsöyrinki. Kolmatta erää Puijo johti 20–16, kunnes oli jälleen Verrosen vuoro ottaa roolia. –?Alkuvauhti suosi meitä, vaikka jäätiin porukan hännille. Ottelun kaksi viimeistä pistettä teki Joonas Verrosen tapaan 15 pinnaa nakuttanut Joona Ilomäki. Takasuoran lopussa Luna De Paris lähti ohittamaan hitaampia hevosia neljättä rataa pitkin. JHT-vahti Fredrik Grønstrand oli jo luistelemassa kohti vaihtoaitiota, mutta kuudetta kenttäpelaajaa JHT ei ikinä ennättänyt kentälle ottaa. Kisan voitti Joensuun Puntti-Poikien Elmeri Pennanen 157,5 kilon tuloksella. Lisäosumia se ei kuitenkaan saanut. 13 KALAJOKILAAKSO . Lisäksi Jääkarhuille maalasivat Olivia Vääräniemi, Adalmiina Makkonen ja Nina Jutila. Verronen johdatti HU:n voittoon Kuopiossa Kalajokilaakso SALIBANDY, SIEVI Alavieskan Viri pelasi salibandyn II-divisioonassa tuplaviikonlopun Sievin monitoimihallissa. JHT:n maalilla Tiia Isokääntä urakoi 42 koppia. Voittoputki katkesi loppumetreillä, kun vahvan juoksun rinnalla tehnyt Jukka-Pekka Niskasen Blue Moon Stella punnersi puolimittaa ohi. Kopolan tulos oli 92,5 kiloa. Cowboys kuitenkin pystyi useaan kertaan kuromaan eron tasoihin. Olimme pelissä hyvin mukana, mutta pari puolustuspalloa olisi pitänyt vielä kaivaa, niin erä olisi voinut kääntyä meille. –?Peliin tulo oli aivan hengetön. Himankalaiset nousivat ensin rinnalle ja lopulta voittoon. Voitto oli Et-Po:lle vasta kauden toinen. Sunnuntaina Sastamolo Kings haki voiton lukemin 4–8 (2–3, 0–2, 2–3). Harvoin sitä tappion jälkeen on näin hyvät tunnelmat. Luna De Paris juhli tammalähdössä Kalajokilaakso Hunters–JHT 5–0 (2–0, 1–0, 2–0) Titaanit–JHT 2–3 (0–1, 1–1, 1–1) Jääkiekon Suomi-sarja Kovin pitkältä varmasti tuntui JHT Kalajoen kotimatka Suomi-sarjan vieraskiertueen jälkeen. Elmeri Kotro tasoitti toisen erän alussa, mutta Jere Espo vei JHT:n uudelleen karkumatkalle ajassa 27.25. Korkiakosken ohella Cowboysille maalasivat Ville Isoniemi 2, Antti Eskola 2 ja Ville Peltomaa. HU teki putkeen viisi pistettä, joista kolme lähti Verrosen kädestä. Viriläiset olivat toista mieltä ja Pelon sekä Elias Tornbergin osumien myötä Viri oli enää kahden maalin päässä. Backward´s Boy kuittasi kakkosrahat voittajan kanssa samalla ajalla 17,9a. Esa Kukkola, Mika Saarimaa ja Marko Mehtälä toivat vieraat vielä toisessa erässä tasoihin, mutta päätöserässä maalasi vain kotijoukkue. Päävalmentaja Tommi Sorvoja teki VieWo:lle vielä muutoksia päätöserään ja peli paranikin, mutta ei tarpeeksi, kun Sampokin pelasi ottelun parhaan eränsä. Neljännen erän viisi ensimmäistä pistettä kirjattiin kuopiolaisille, mutta HU ei luovuttanut tälläkään kertaa. Haapajärvisen Keijo Hakalan saaliina oli kaksi totosijaa edellisenä päivänä Oulun lounasraveissa. Ylivieskalaiset ovat kuitenkin jo varmistaneet paikkansa ylemmässä jatkosarjassa, ja apuja antoi Himangan Urheilijat, joka kukisti sunnuntaina VieWo:n lähimmän uhkaajan Puijo Wolleyn. Viri hävisi kaksi kotipeliään. Hannu Hietanen käänsi viidennessä ulkoparissa matkanneen tamman kolmannen radan jonoon viimeiselle kierrokselle lähdettäessä. Viri sai unelma-alun, sillä Elias Pelo vei kotijoukkueen johtoon 30 sekunnin pelin jälkeen. Yläjatkosarja oli tavoitteemme, ja nyt saamme pelata ensi lauantain kotipelimme paineettomasti, Tommi Sorvoja päätti. Päätöserässä Tino Hovi tasoitti 2–2:een ajassa 51.22. JHT hukkasi kiekon, eikä takaisin maalia kohti luistellut Grønstrand ehtinyt kunnolla torjunta-asentoon, kun Jonne Brygger pisti kiekon reppuun. Toisessa erässä vastaanottomme mureni täysin ja peli kaatui siihen, Sorvoja summasi. TIHC otti kotivoiton maalein 8–6 (2–1, 3–4, 3–1). YJK hävisi Sotkamossa – edessä paikallispelit Kalajokilaakso PENKKIPUNERRUS, SIILINJÄRVI Sievin Sisun Niko Kopola otti hopeaa varustepenkkipunnerruksen SM-kisoissa Siilinjärvellä. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, SOTKAMO Ylivieskan Jääkarhut jäi Sotkamon Kiekon jalkoihin jääkiekon II-divisioonan pohjoislohkossa. VieWo pisti kampoihin avauserässä, mutta kaksi muuta erää olivat jo kotijoukkueen selkeää hallintaa
15.00 Yle Uutiset. 10:01 10:02 10:04 14:29 14:28 14:27 Maanantai 10.12. 13.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 23.00 Päivän parhaat. 17.00 Jani Kareinen. 02.00 Yle Uutiset. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.17 Päivä tunnissa. 11.00 Yle Uutiset. 17.10 Muukalaiset planeetta Androgyyniltä: Disco. 11.33 Radio Suomen Päivä. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 08.10 Urheiluradio. 21.50 Merisää. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 6.45 Marja-tontun joulukalenteri 8.00 Neropatti 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 16.45 Marjatontun joulukalenteri 18.00 Pookin yömusiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 15.02 Kulttuuriykkönen. 18.30 Hartaita säveliä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 19.00 Arkisto: Marco Bjurström. 04.00 Arkisto: Ruokakulttuurin muutoksia. Marko Maunuksela. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Kuusi kuvaa pianotaiteilija ja -pedagogi Meri Louhoksen elämästä. 15.02 Alueradio. 10.00 Yle Uutiset. 14 Maanantaina 10.12.2018 . 18.10 Äänitarina. Keskiviikko 12.12. 03.00 Yle Uutiset. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 20.00 Yle Uutiset. 21.30 Jari Sarasvuo. 23.28 Päivä tunnissa. Tiistai 11.12. 17.35 Luomiskertomus: Riikka Pulkkinen kertoo kirjastaan Lasten planeetta. 07.30 Ykkösaamu. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Alueradio. 18.50 Merisää. 05.30 Yle Uutiset ja sää. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Alueradio. Tuplanegaatio. 06.35 Nosto. 06.25 Aamusoitto. 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 09.05 Urheiluradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Yle News. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.05 Jailhouse Rock. 21.02 Urheiluradio. 06.35 Nosto. 00.00 Arkisto: Heikki Kinnunen. 17.13 Radio Suomen Ilta. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 06.15 Aamuhartaus. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 06.59 Puheen Aamu. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 09.05 Muistojen bulevardi. 19.05 Jailhouse Rock. 02.54 Yöradio. 17.10 Urheiluradio. 15.02 Demokratiaongelma. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Alueradio. Tiistai 11.12. 10.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 12.00 Yle Uutiset ja sää. Eli miten opin rakastamaan konetta?. 14.00 Euroopan konserttilavoilla. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 22.30 Pörssipäivä. 20.03 Radio Suomen Ilta. 17.13 Päivä tunnissa. 16.00 Yle Uutiset. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.17 Päivä tunnissa. 17.10 Aristoteleen kantapää: Papukaijojen kommunikaatio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.28 Päivä tunnissa. 07.13 Alueradio. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.00 Päivän parhaat. 06.56 Päivän mietelause. 07.25 Musiikkihetki. 06.05 Hartaita säveliä. 03.54 Yöradio. 07.25 Musiikkihetki. 18.50 Iltahartaus. 21.00 Yle Uutiset. 08.10 Ykkösaamu. 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 21.00 Etnoilta: Keinuva talo – Etnogaalan ehdokkuus yllätti Uulun ja Rahvaan musiikin kerhon. 14.02 Nosto. 23.10 Yöklassinen. 23.02 Yöradio. 15.02 Pörssipäivä. 22.05 Sari Valto. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 12.00 Yle Uutiset. 07.10 Hartaita säveliä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 23.28 Päivä tunnissa. 15.00 Yle Uutiset. 16.13 Alueradio. 12.10 Suomenlahden sukellusveneet ja salatut suunnitelmat: Suomen ja Viron sukellusveneet ja suuri sulkusuunnitelma. 08.10 Ykkösaamu. 23.00 Yle Uutiset. 21.00 Ääniversumi: Hanasaari B. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.53 Alueradio. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 17.10 Urheiluradio. Marko Maunuksela. 13.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Ruben Stiller. 02.54 Yöradio. 21.12 Puheen Ilta. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.59 Puheen Aamu. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Demokratiaongelma. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 04.00 Arkisto: Ruokaperinteitä ja perinneruokia. 12.55 Radio Suomen Päivä. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio. 15.02 Alueradio. 10.45 Oopperaketju: Koululaiset katsomossa. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 13.02 Jari Sarasvuo. 08.13 Alueradio. 20.00 Rony Rex. 22.00 Päivän parhaat. 09.11 Alueradio. 00.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 07.13 Alueradio. 17.55 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 12.10 Urheiluradio. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 6: Guermantesin tie II, jakso 51. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.02 Jääkiekkokierros. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.55 Radio Suomen Ilta. 22.05 Urheiluradio. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 20.02 Sää. 08.13 Alueradio. 14.00 Uudet levyt. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 22.00 Päivän parhaat. 18.50 Merisää. 21.30 Tuija Pehkonen. Marko Maunuksela. 20.02 Sää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 16.10 Faunin iltapäivä. 18.02 Lasten Luontoilta. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 10.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset. 00.00 Yöradio. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.00 Brysselin kone. 12.10 Urheiluradio. Marko Maunuksela. 06.25 Aamusoitto. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Alueradio. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Jani Kareinen. 12.30 Politiikkaradio. 09.11 Alueradio. 16.00 Yle Uutiset. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 14.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 14.00 Yle Uutiset. 06.05 Politiikkaradio. 16.10 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Luontoilta 0203-17600. 20.00 Yle Uutiset. 17.00 Jani Kareinen. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Alueradio. 21.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä. 11.02 Akti. 23.00 Iltahartaus. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 6: Guermantesin tie II, jakso 49. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 6.45 Marja-tontun joulukalenteri 8.00 Neropatti 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 13.00 Pookin iltapäivä 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 16.45 Marja-tontun joulukalenteri 18.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä. 07.15 Aamuhartaus. 09.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.00 Yle Uutiset. 06.56 Päivän mietelause. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 17.10 Urheiluradio. 17.30 Pyöreä pöytä. 06.25 Aamusoitto. 11.02 Radio Suomen Päivä. 15.02 Ruben Stiller. 09.10 Sää. 16.13 Nosto. 23.00 Yle Uutiset. 11.02 Akti. 18.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 20.03 Metsäradio. 12.13 Radio Suomen Päivä. 02.02 Susanna Vainiolan Popradio. 00.00 Yle Uutiset. 06.59 Hyvää huomenta. 07.29 Hyvää huomenta. 11.33 Radio Suomen Päivä. 22.05 Urheiluradio. 07.10 Urheiluradio. 06.00 Yle Uutiset ja sää. KESKIVIIKKO 12.12. 02.00 Arkisto: Pahuus. 03.00 Yle Uutiset. 17.13 Päivä tunnissa. 16.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 6.45 Marja-tontun joulukalenteri 8.00 Neropatti 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 13.00 Pookin iltapäivä 16.45 Marja-tontun joulukalenteri 18.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 19.02 Radioteatteri esittää: Hyasintti. 14.00 Yle Uutiset. 18.02 Juuso Pekkinen. 13.00 Klassista kahteen. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 20.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 13.02 Tuija Pehkonen. 14.02 Alueradio. 18.00 Yle Uutiset. 08.10 Ykkösaamu. 19.02 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 06.35 Nosto. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 17.10 Urheiluradio. 03.54 Yöradio. Marko Maunuksela. 10.33 Radio Suomen Päivä. 21.02 Urheiluradio. 12.30 Politiikkaradio. 00.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. 17.13 Alueradio. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 09.00 Yle Uutiset. 22.00 Päivän parhaat. 22.50 Draamanpurkajaiset. 01.55 Yöradio. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 10.02 Radio Suomen Päivä. 19.05 Radio Suomen Ilta. 07.53 Alueradio. 23.00 Päivän Parhaat. 21.55 Radio Suomen Ilta. 01.55 Yöradio. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 6: Guermantesin tie II, jakso 50. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. 18.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 15.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 12.10 Tiedeykkönen. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.30 Ykkösaamu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 00.00 Yöradio. 20.10 Akuutti. 11.00 Yle Uutiset. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Arkisto: Mikä meitä naurattaa?. 15.02 Kulttuuriykkönen. 10.02 Radio Suomen päivä. 20.00 Matti 8 ja Sonny. 10.02 Juuso Pekkinen. 06.05 Politiikkaradio. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 21.02 Urheiluradio. 00.00 Yöradio. 06.15 Aamuhartaus. 16.13 Alueradio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 09.00 Yle Uutiset. 12.30 Politiikkaradio. 00.00 Yle Uutiset. 16.13 Nosto. 13.00 Klassista kahteen. 09.05 Urheiluradio. 06.59 Puheen Aamu. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. Marko Maunuksela. 12.45 Merisää. 17.13 Päivä tunnissa. 07.25 Musiikkihetki. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 13.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. YLE X 06.00 YleX Soittolista. +0 +0 -0 -0 -0 +0 -2 -2 -3 -2 -2 -3 -3 -3 -4 -3 -2 -3 6 8 3 Tänään -4 -6 -1 -0 -3 -1 +0 -2 +0 +0 +1 +1 +3 6 7 7 3 9 ma Alavieska Kalajoki Haapajärvi Nivala Sievi Ylivieska ti -2 -1 -2 -2 -2 -2 ke -3 -2 -3 -3 -3 -3 to -7 -7 -7 -7 -6 -7 Kylmintä eilen Ylivieska -1,6 Lämpimintä eilen Ylivieska -1,2 Kylmintä toissa yönä Ylivieska -1,3 -17,6 Kylmintä eilen Utsjoki Nuorgam +6,8 Lämpimintä eilen Bogskär -27,7 Kylmintä toissa yönä Utsjoki Kevojärvi Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 10.12. 18.30 Hartaita säveliä. 09.10 Sää. 21.00 Myöhäisillan kamarimusiikissa kuultua. 10.00 Yle Uutiset. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 22.08 Pollari. Marko Maunuksela. 12.13 Keskipäivän klassikko. 14.02 Nosto. 07.15 Aamuhartaus. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 00.02 Yöradio – tunti 70-lukua. 21.12 Puheen Ilta. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.00 Utelias äänimatkailija: Kieli keskellä suuta. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 06.05 Politiikkaradio. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 07.29 Hyvää huomenta. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.17 Päivä tunnissa. 02.00 Yle Uutiset. 16.10 Faunin iltapäivä. 06.05 Alueradio. 18.50 Iltahartaus. 07.50 Merisää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen Päivä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.56 Päivän mietelause. 15.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 20.00 Miikka Koivisto. 17.30 Radioteatteri esittää: Viha on paha vieras, osa 6/10. 09.05 Muistojen bulevardi. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 19.02 Urheiluradio. 07.29 Hyvää huomenta. 07.10 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. Rock-etsivä. 00.00 Arkisto: Huumori kukkii. 07.53 Alueradio. Keskiviikko 12.12. 07.10 Hartaita säveliä. 05.50 Merisää. Marko Maunuksela. 03.55 Yöradio. 12.55 Radio Suomen Päivä. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 14.02 Nosto. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.02 Radio Suomen Päivä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Sari Valto. 12.13 Radio Suomen Päivä. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 10.12. 16.10 Faunin iltapäivä. 17.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 03.00 Yle Uutiset. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 18.02 Radio Suomen Ilta. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 02.00 Arkisto: Miestenvuoro – vielä kerran. 22.50 Draamanpurkajaiset. 13.02 Homo religiosus – Olavi Seppänen. 12.13 Radio Suomen Päivä. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 01.55 Yöradio. 21.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 18.55 Luontoilta 0203-17600. 18.50 Iltahartaus. 04.00 Arkisto: Keittokirjoja moneen makuun. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 16.10 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 20.40 Radio Suomen Ilta. 07.13 Alueradio. 18.55 Radio Suomen Ilta. 09.05 Muistojen bulevardi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä. 21.02 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 23.00 Iltahartaus. 08.13 Alueradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 21.30 Homo religiosus – Olavi Seppänen. 11.00 Välilevyjä. 06.05 Hartaita säveliä. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 07.15 Aamuhartaus. 15.00 Yle Uutiset. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.59 Hyvää huomenta. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 18.02 Juuso Pekkinen. Marko Maunuksela. 05.50 Merisää. TIISTAI 11.12. 14.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 11.02 Akti. 10.00 Yle Uutiset. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 10.02 Juuso Pekkinen. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 08.10 Urheiluradio. 02.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 17.10 Urheiluradio. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 07.10 Hartaita säveliä. 00.00 Arkisto: Teemana näyttelijän työ. 16.13 Nosto. 18.15 Äänitarina. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Hartaita säveliä. 17.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 18.55 Jailhouse Rock. 15.02 Kulttuuriykkönen. 17.50 Etnohetki. 14.00 Musiikkistudio. 20.00 Etnoilta: Sydänjuurilla. 19.00 Arkisto: Markku Veijalainen ja Jake Nyman. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 12.13 Keskipäivän klassikko. 09.10 Sää. 06.59 Hyvää huomenta. 22.05 Urheiluradio. 05.50 Merisää. 15.55 Yle News. 21.50 Merisää. 17.10 Euroopan valot. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Ruokapuhetta. 21.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Yle News. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. Tuplanegaatio. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.13 Keskipäivän klassikko. 09.11 Alueradio. 16.13 Alueradio. 23.00 Iltahartaus. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 07.30 Ykkösaamu. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 08.10 Urheiluradio. 09.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 18.05 Urheiluhullut. 18.00 Romano mirits. 10.02 Juuso Pekkinen. 22.05 Horisontti. 06.05 Alueradio. 15.00 Yle Uutiset. 11.00 Riston Valinta. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.15 Aamuhartaus. 18.02 Jailhouse Rock. 13.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio
–?Palvelu tarjoaa näytön paikan ideavaiheessa oleville tuotteille sekä palveluille osaajista puhumattakaan. Vapaaehtoistoiminta kansalaistoimintana liittyy yhdistyksen arvomaailmaan, tulevaisuusstrategiaan ja sosiaalisen kestävän kehityksen painopistealueeseen. Ketjutus mahdollistaa rahoittajien mahdollisuuden tutustua heitä kiinnostaviin vaihtoehtoihin. • Huollot kaikkiin merkkeihin • Vauriokorjaukset • Kattavat pesupalvelut • Auton käsinpesu • Vahaukset • Maalipinnan suojakäsittelyt • Fixaukset • Sijaisautopalvelu • Rengashotelli • Nyt myös BMW merkkitesteri! Wetteri Oy Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska Puh / Fax 08-425 373, 050 359 4380 www.sailokoski.. /mediaopas LEVIKKI 5046 kpl LT2017 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas puh. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. Sen keskeisenä painopistealueena on vapaaehtoistoiminnan ja kansalaisyhteiskunnan roolin tunnistaminen osana julkista palveluntuotantoa erityisesti harvaan asutuilla alueilla. 15 Maanantaina 10.12.2018 . Pilottipooli-hankkeessa luotu Bisnet on määrityksiltään, käyttöliittymäsuunnittelultaan ja konseptoinniltaan lähes valmis. Hinnat sisältävät alv. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. 12 kk 23,25€/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2018 alk. CENTRIAN TKI-kehittäjä Asta Aikkila-Vatanen ja Projant Oy:n liiketoiminnan kehityksen, GDPR:n ja ICT:n asiantuntija Sivi Holtinkoski ovat kevään ja kesän aikana esitelleet yrityksille Bisnettiä. Opiston kestävän kehityksen strategia on laadittu vuoteen 2020. Huolla nyt, maksa vasta helmikuussa tai esim. Salonen puhuu opiston hallinnoiman nykyisen ALVAhankkeen päätösseminaarissa otsikolla Merkityksiä, mielekkyyksiä ja tarkoituksia jahtaamaan! Salosen asiantuntijuus liittyy kestävään yhteiskuntaan siirtymiseen, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja merkitykselliseksi koetun elämän tavoitteluun. Wetteri OnLine Varaa autosi huolto helposti Wetteri OnLine -palvelussa wetteri.. Hanke on osaltaan koordinoinut alueellista vapaaehtoistoimijakenttää niin, että yhteistoiminta julkisten palvelujen ja eri järjestöjen kesken on kasvanut. Centrian hankkeessa syntyi Bisnet-palvelu Palvelun ajatuksena on muun muassa madaltaa yrittäjyyden kynnystä. joulukuuta. henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. Kehittäjät odottavat hienoja keskusteluja ja uusia ideoita jo konseptoituun palveluun. Palvelu mahdollistaa myös yrittäjille uudenlaisen tavan kehittää, markkinoida, myydä tai jatkojalostaa palveluja. Omia tuoteja palveluideoitaan voi suunnata jo varhaisessa vaiheessa kohti avoimia ja ostavia markkinoita. Alansa ammattilaiset PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 PÄIVYSTYS 24/7 p. Bisnet jalkautuu Slushiin markkinatutkimuksen muodossa. 050-3581415 SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. • MAALAUKSET • KOLARIKORJAUKSET • PYÖRÄSUUNTAUKSET • ILMASTOINTIHUOLLOT SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. 020 750 4600 MEDIAMYYJÄ Kirsi Pinola puh. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Myös rahoittajien osalta on tarkoitus käydä keskusteluja houkuttelevuuden lisäämiseksi. Hankkeessa Bisnetin kehittäminen päättyy vuodenvaihteessa. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. KALAJOKILAAKSO Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. 12kk 25,33€/kk Digipaketti 12 kk 7,40€/kk Tiedustelut puh. Toimintamuotoja ovat olleet koulutukset, tapahtumat, vertaistoiminta, tiedotus, ohjaus ja neuvonta sekä yhteistyöfoorumit. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Bisnetin ajatuksena on madaltaa kynnystä lähteä kartoittamaan markkinoita uusille liikeideoille, ja auttaa niitä, jotka eivät ole vielä uskaltaneet ottaa askeleita kohti yrittäjyyttä. Palvelu yhdistää ja kokoaa eri alojen osaajat ja tarpeet yhteen paikkaan. Pilottipooli on osa Innokolmio-hankekokonaisuutta, johon kuuluvat Kokkolan seudun kehitysyhtiö Kosekin Kohtaamo 2.0 ja Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen Telakka -hankkeet. 422 162 tai 040 7732 759 a Ilmoit ustilaa Ilmoitu stilaa Il a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilm tustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu sti a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Il tustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu st aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Il itustila a Ilmoitu stilaa Ilmoitu s aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa I oitustil aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu s laa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa oitustil aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu ilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa moitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu l oitustil aa Ilmoitu stilaa il a Ilmoit Osta tästä tehokasta ilmoitustilaa! Kysy tarjous: 020 750 4600 Kalajokilaakso YLIVIESKA Professori Arto O. 040-3515684 Janne Vierimaa puh. Alva-hankkeen tavoitteena on ollut vapaaehtoistoiminnan näkyväksi tekeminen osana julkisia sosiaalija terveyspalveluja niin, että vapaaehtoistoimijat ovat luontevasti mukana palveluvalikossa. Salonen puhuu Alva-hankkeen päätösseminaarissa Kalajokilaakso YLIVIESKA Centria-ammattikorkeakoulun Pilottipooli-hankkeessa luotu palvelu Bisnet saattaa tarpeen ja tarvitsijat yhteen sekä mahdollistaa lukuisten pöytälaatikkoideoiden esiinmarssin. 18 €/kk! Luottopäätöksen voit hakea ennakkoon osoitteessa www.wetteri.?/wetteritili WETTERIN HUOLTO TARJOAA EDULLISET HUOLLOT JA KORJAUKSET KAIKKIIN MERKKEIHIN! Wetteri-tili wetteri.fi/w etteritili huollon ja varaosien rahoituksee n Tervetuloa palvelevaan autohuoltoon Wetterille. Salonen vierailee luennoimassa Raudaskylän Kristillisellä Opistolla keskiviikkona 12. On yrittäjän tarve sitten yksittäisen toiminnon teettäminen tai pidempi ketjutus, voi kaikki toimet tehdä samassa paikassa. Rahoitus hankkeeseen tulee AIKO-ohjelman ERM-rahoituksesta. 12 kk 12,92€/kk levikkialueen ulkop. Portaali on luotu tukemaan tuotteen ja/tai palvelun elinkaarta ideasta lopputuotteeksi. 12 kk 14,67€/kk levikkialueen ulkop. 10%. ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. Tämän lisäksi portaali toimii myös kauppapaikkana niin osaamisen, tuotteiden kuin palveluidenkin osalta. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 Konttori ma-pe 9.00-15.00 lmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 Toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. /palaute. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2018 alk. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. 1.12.2018 alk. Näin saadaan madallettua kynnystä uskaltautua mukaan. Lisäksi kuullaan yhteistyökumppaneista Perupalvelukuntayhtymä Kallion edustajan ja Vares-verkoston vastaavan suunnittelijan Annukka Oksman-Hiukan puheenvuorot. Palvelua kuvataan uniikiksi, kokonaisvaltaiseksi ja helppokäyttöiseksi. Palvelu laskee yrittäjyyden kynnystä huomattavasti, kertoo projektipäällikkö Asta Aikkila-Vatanen. Hanketta on rahoittanut Sosiaalija terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. 0400 902 734 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät WETTERI HUOLTO Huolto ja ajanvaraus palvelee ma-pe 8-17 (08) 4133 230 WETTERI YLIVIESKA | Kettukallionkatu 3 | www.wetteri.. Alva-hankkeen projektipäällikkö Anitta Anunti ja projektityöntekijä Regina Kahlos kertovat seminaarissa, mitä hankkeessa on tehty ja saavutettu. 1.12.2018 alk. Bisnet on kaksiosainen portaali, missä helppokäyttöisyys, saatavuus, vuorovaikutus ja turvallisuus on nostettu isoon rooliin. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. Hankkeen toiminta on muodostunut kohtaamisista julkisten palvelujen ja järjestöjen toimijoiden kanssa. Alva-hankkeelle on haetArto O. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.
– Ongelma lienee siinä, ettei tiedetä nuoliohjauksen puuttumista, hän pohtii. Tervetuloa! Liput KP-etup kortilla 15 € 5 5 iiiii k Ok Ok k k O O h h h h k k k k k iiiiii jjj k k k k k ii RITVA OKSANEN JA PEDRO HIETANEN -ÄLÄ JÄTÄ SINUA YKSIN LA 2.3.2019 klo 18 A. Kaupungin kuntatekniikan insinööri Mauri Haikola kertoo, että kyseisestä risteyksestä on hänen tietoonsa tullut kolme peltikolaria ja lisäksi läheltä piti -tilanteita. Savikko on havainnut, että Ylivieskan liikennevalokulttuurissa on muitakin puutteita. –?Ylivieskassa ajetaan valitettavan yleisesti päin punaisia.. Muuta määräaikainen tilauksesi helposti kestoksi puh. Oikealle kääntyvä on etuajo-oikeutettu suhteessa vasemmalle kääntyvään. Pidä kortti mukana ja näytä se ostotapahtuman yhteydessä. HANNU VERRONEN Ylivieskan uudessa Hakatien valoristeyksessä tapahtunut useita kolareita Ajoneuvo A väistää tässä tilanteessa ajoneuvoa B:tä joka tilanteessa: ajaa ajoneuvo B sitten suoraan tai kääntyy. 16 Maanantaina 10.12.2018 . Hakatien risteyksessä jotkut onnettomuuteen joutuneet ovat kertoneet luulleensa, että heille on palanut vihreä nuoli. Risteyksessä ei ole kääntyjälle nuoliohjausta, joka saisi punaisen valon palamaan vastakkaisesta suunnasta tuleville. Vasemmalle kääntyvien pitää tässä risteyksessä väistää, koska samanlaiset vihreät valot palavat sekä kääntyjälle että vastakkaisesta suunnasta tuleville suoraan ajaville ja oikealle kääntyville. Kuten kerrottua, risteyksen liikennevaloissa ei sellaisia ole. Akustiikan lipunmyynti palvelee ma-pe klo 12-18, la klo 12-15 sekä tuntia ennen tapahtumaa Koulukatu 2 B, Ylivieska, p. UUSI-HALLILA Juurikoskenkatu 5, Ylivieska, puh. Sieltä ei ole tullut tietooni yhtään kolaria, Haikola toteaa. –?Ouluntien ja Savelan risteys on samanlainen, toinen Ylivieskan risteyksistä, jossa ei ole nuoliohjausta. Kestotilaajan etukortilla saat kuukausittain vaihtuvia etuja ja elämyksiä. 020 750 4469. Heidän pitää liikennesääntöjen mukaan väistää Lidlin suunnasta tulevia. HAVAINNEKUVA PASI PARHANIEMI Vasemmalle kääntyvän pitää väistää Lidlin suunnasta tulevia tuminen. KALAJOKILAAKSO Joulukuun edut Kalajokilaakson kestotilaajan Saat käyttöösi Etukortin tuomatedut ja aina edullisimman tilauksen. 044 4294 545. YLIVIESKALAINEN liikennekouluopettaja Tapio Savikko toteaa, että kyseisen risteyksen liikennesääntö on yksikertainen ja selkeä. Syynä on se, että Savontien suunnasta tulevat ja vasemmalle kääntyvät ajavat kohtaavan liikenteen eteen. Esityksessä kuullaan rakastettuja kappaleita ja koskettavia runoja Oksasen tulkitsemana ja Pedro Hietasen säestämänä. 420 132 TALVIKENGÄT (nilkkurit, saapikkaat) KP-etukortilla -20% Se palveleva kenkäkauppa Hannu Verronen YLIVIESKA Ylivieskan Hakatien ja Savarinkadun uudessa valoristeyksessä on tapahtunut useita kolareita, esimerkiksi viime keskiviikkona. Syynä nuoliopastuksen puuttumiseen on ELY-keskuksen ja kaupungin pyrkimys estää risteysalueen ruuhkauHakatien risteyksessä kuvan mersu on kääntymässä vasemmalle Savarinkadulle ja odottaa oikeaoppisesti kohtaavaa liikennettä, jota on tulossa Lidlin suunnalta. www.kp24.?/etukorttiedut Liput KP-etukortilla 15 € Ritva Oksasen hurmaava konsertti, jonka teemoina ovat ystävyys, toisen huomioonottaminen, lämpö sekä rakkaus