Nivala on kasvamassa projektiin mukaan lomalle jääneen edeltäjänsä sijaisena. Kirkkoherran viranhoito alkoi 1. Sivu 8 Ylivieskan uusi kirkoherra Eija Nivala kirkkopuiston pylväslehmusten luona. Rakentamishankkeen hän näkee seurakuntaa yhdistävänä ja vahvistavana asiana. syyskuuta, virkaan asettaminen on helmikuussa 2019. 91 vsk/Nro 69 . MAANANTAI 10. SYYSKUUTA 2018 Perustettu 1927 . Uusi kirkko on rakentumassa aikoinaan tuohon viereen. Eija Nivala on vakuuttunut, että uuden kirkon koko seurakunta tulee kokemaan omakseen. Irtonumero 2,50 € SÄÄ +19 www.kalajokilaakso.fi Ylivieskan seurakunnan uusi kirkkoherra Eija Nivala uskoo, että yhdessä tekemällä Ylivieskaan saadaan hyvä uusi kirkko. HANNU VERRONEN Yhdessä tekemällä kaikkien kirkko Retkeily Retkeily kiinnostaa kiinnostaa Sivu 12 Sivu 12 Sääsiili näyttää Sääsiili näyttää poudan ja poudan ja sateen sateen Sivu 11 Sivu 11 Tea Karvinen: Tärkeä tehtäväni on innostaa ihmisiä lähtemään luontoon omille retkille. Sivu 5
Vuodenvaihteessa kaupat saivat oikeuden myydä enintään 5,5 prosentin alkoholia, kun aiemmin raja oli 4,7 prosenttia. –Jos ostetaan niitä 5,5-prosenttisia, silloin kappalemäärät voivat olla pienempiä. Esimerkiksi heinäkuussa yksittäisistä tuoteryhmistä eniten laski long drink -juomien litramyynti, joka putosi 50 prosenttia. Sen sijaan esimerkiksi viinien myynti oli heinäkuussa edellisvuotta vilkkaampaa. Ehkä on helpompi piipahtaa tällaisessa pienemmässä kaupassa, kauppias Titta Rimpioja kertoo. Asiakaskunta on puolestaan hieman muuttunut pidemmällä aiAlkoholi haetaan mieluiten A-klinikalla alkoholiongelmaisten määrä vähentynyt, mutta huumeasiakkaiden määrä on kasvussa ” Esimerkiksi kannabiksen polttelu on arkipäiväistynyt.. K-Market Mustikassa Ylivieskan Valtakadulla alkoholia myydään tasaiseen tahtiin viikon jokaisena päivänä. Henna Hemilä-Syrjälä Alko Oy:n Ylivieskan ja Kalajoen toimipisteistä kertoo, että Alkon myynnissä ja kävijämäärissä näkyy alkoholilain muutos, jonka myötä enintään 5,5-prosenttisten juomien myynti laajeni päivittäistavarakauppoihin, kioskeihin ja huoltoasemille. –Totta kai kun oli hyvät ilmat ja haettiin oluita tai siidereitä sinne grillailun kaveriksi, niin varmasti silloin saattoi se piikki alkoholinmyynnissä tulla. Tässä ja nyt 2 Maanantaina 10.9.2018 . KALAJOKILAAKSO Maija Pylväs YLIVIESKA Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) uusimman tutkimuksen mukaan suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt, mutta edelleen yli puoli miljoonaa juo yli riskirajojen. Rimpiojan mukaan ainakaan Mustikassa alkoholin kokonaismyynti ei sen takia mullistunut. Jo vuonna 2008 päivittäistavarakauppa ylitti alkoholinmyynnissä Alkon. Myös oluiden myynti laski heinäkuussa 33 prosenttia. –Meillä menee hyvin tasaisesti koko viikon, kun ollaan näin keskustassa. Rimpiojan mukaan helteisenä kesänä alkoholia meni tietysti paljon, mutta sitäkin enemmän kului kivennäisvesiä ja muita janojuomia. Juomatapatutkimus kertoo puolestaan sen, että alkoholia kuluu tyypillisimmin kotiympäristöissä viikonloppuiltoina. Jonkin verran valikoimista on myös poistunut 4,5-prosenttisia juomia. PANIMOTUOTTEIDEN SUOSION kasvamisen myötä suomalaisten käynnit Alkoissa ovat vähentyneet. A-KLINIKAN kävijämäärissä kesä ei näkynyt mitenkään erityisesti
A-klinikka tarjoaa pääasiassa terapeuttista keskusteluapua ja menetelmänä käytetään esimerkiksi motivoivaa keskustelua. Viikoittain alkoholia käyttävien miesten ja naisten osuus on pienentynyt. Myytävän viljan kosteus on lajista riippuen perusviljalla noin 14 prosenttia. Mies kuoli ulosajossa Nivalan Maliskylällä Auto suistui ensin tieltä mutta päätyi takaisin tielle. –?Kaiteiden, portaiden ja luukkujen kunnossa pitäminen on tärkeää, kun työskennellään korkean kuivaamon eri tasoissa. LÄHDE: TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS (THL) Myyjä Anne Mäkikauppila järjestelemässä hyllyjä Ylivieskan Alkossa. Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt, mutta edelleen yli puoli miljoonaa juo yli riskirajojen. –Myös parikäyntejä on, eli puoliso voi olla mukana. Kuivaamopaloja tapahtuu joka syksy, mutta viime syksynä kuivuripalojen määrässä näkyvä tilastollinen piikki johtui sateisesta säästä. A-klinikkaryhmä kokoontuu Ylivieskassa, mutta yleensä A-klinikalle tullaan yksilökäynneille. Kuivuri on kuitenkin mahdollista siirtää pois rakennuksen viereltä tulipalon syttyessä. Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita henkilöitä. Kuljettaja kuoli törmäyksessä saamiinsa vammoihin. –Osa on työssäkäyviä, osa työelämästä tipahtaneita. Jos puhaltimen moottori menee rikki, eikä automatiikka sammuta liekkiä, kuivurin kylki saattaa kärähtää. marketista Suomalaisten alkoholinkäyttö . Onnettomuus katkaisi aamulla Maliskyläntien liikenteen, ja tutkinnan ajan liikenne ohjattiin turmapaikan ohi yhtä kaistaa pitkin. ALAVIESKALAINEN Antti Takkunen kuivaa vaunukuivurissaan vain omalta pellolta puitua viljaa. Kuivurin toiminta perustuu 7080 asteisen lämpimän ilman puhaltamiseen viljan sekaan. Alkoholia kuluu tyypillisimmin kotiympäristöissä viikonloppuiltoina, mutta ruokajuomana alkoholia ei juuri käytetä. Kuivureiden automatiikka mittaa läpitulevan ilman lämpötilaa ja siksi kosteutta seurataan myös erillisillä kosteusmittareilla. Normaalikesinä puintikosteus on 20-25 prosenttia. Törmäyksen jälkeen auto päätyi takaisin tielle. Tilastot tämän syksyn kuivuripalojen osalta eivät ole vielä valmiita. TUOVI PULKKANEN Kuivauslaitteistojen huollolla on suuri merkitys tulipaloriskin vähentämiselle Kehittynyt automatiikka auttaa viljan kuivaamisen valvonnassa. RISTO PUOLIMATKA Tuovi Pulkkanen YLIVIESKA Paloinsinööri Pentti Ukkola Jokilaaksojen pelastuslaitokselta sanoo, että kuivaamopalojen ehkäisyssä tärkeintä on omaehtoinen varautuminen, pelastuslaitoksen ja vakuutusyhtiöiden ohjeiden noudattaminen, säännöllinen huolto ja käytönaikainen valvonta. –?Ennen kuivaamot rakennettiin puusta, mutta nykyään kuivaamot rakennetaan paloturvallisemmista materiaaleista ja niiden tekniikka on kehittyneempää. . . 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi 3 KALAJOKILAAKSO . Humalajuominen ja humalatilaan liittyvät riskit ovat silti vielä yleisiä. Maanantaina 10.9.2018 kavälillä: Aiemmin oli enemmän alkoholiongelmaisia, nyt huumeasiakkaiden määrä on kasvussa. MAIJA PYLVÄS Risto Puolimatka NIVALA Nuori mies kuoli perjantaina aamulla Nivalan Maliskylällä sattuneessa liikenneturmassa. Alaikäisten alkoholinkulutus on vähentynyt voimakkaasti jo 2000-luvun alusta. Onnettomuutta tutkivat sekä poliisi että tutkijalautakunta. Myös kuivuriin kertyvä pöly syttyy herkästi. Maliskylän suunnasta Nivalan keskustaa kohti ajanut mies menetti autonsa hallinnan, ja auto suistui loivan mutkan jälkeen tieltä, törmäsi puuhun ja katkaisi sen. Joskus myös riippuvaisen läheinen voi olla yhteydessä. Tänä syksynä ison peräkärryllisen kuivaamiseen on mennyt kaksi tuntia, kun viime kesänä kuivausaika 20 tuntia. Tulipalon syttyessä ne ovat osa pelastautumista. Sähkö ja pöly ovat huono yhdistelmä ja huolellinen varautuminen vähentävät syttymisriskiä. –Esimerkiksi kannabiksen polttelu on arkipäiväistynyt. Tilakokojen kasvaessa myös kuivureiden koot ovat kasvaneet, mutta niitä on harvemmassa ja niiden turvallisuus on kehittynyt. Alkoholija huumeriippuvaisten lisäksi A-klinikan asiakkaisiin kuuluvat myös esimerkiksi lääkeriippuvaiset ja peliriippuvaiset. . Kyllähän päihdeongelma tai muu riippuvuus on sellainen, että se koskettaa koko perhettä. Parhialan mukaan hoitoon hakeutuminen vaihtelee hieman kunnittain. Tapahtuma-aikana oli kova sumu, tien pinta oli kuiva. Kokonaan raittiiden miesten ja naisten osuus on kasvanut. Sellaiset pitkänlinjan kaverit eivät kuitenkaan ole sitä meidän pääasiakaskuntaa. Ukkola muistuttaa viljelijöitä huolehtimaan myös henkilöturvallisuusasioista. –?Syöttöruuvien ja kuljettimien puhdistus ja hormien nuohoaminen ovat tärkeitä toimenpiteitä. Viljaa jouduttiin kuivaamaan pitkään ja niiden laitteistot joutuivat äärimmäisen koville. Lukumääräisesti alkoholinkäyttäjiä on silti asiakkaina eniten, Peruspalvelukuntayhtymä Kallion A-klinikan vastaava työntekijä Elisa Parhiala kertoo. – Tietynlainen vaaratekijä on poltin, jossa poltetaan öljyä noin 30 litraa tunnissa isolla liekillä. Antti Takkunen kertoo, että vaunukuivuri on liikuteltava, mutta ne sijoitetaan yleensä kiinteästi. Pelastuslaitos valvoo myös kuivaamoja maatalouden valvontatyön ohella valvontasuunnitelman mukaisesti. Yleensä asiakkaat ottavat itse yhteyttä tai tulevat päivystysaikaan käymään. Alkoholin kokonaiskulutus Suomessa kasvoi vuoteen 2007 asti ja on sen jälkeen vähentynyt lähes viidenneksellä. Sen jälkeen vilja jäähdytetään puhaltamalla viljan sekaan kylmää ilmaa. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. . Kuivurin automatiikka huolehtii siitä, että lämpimän ilman puhallus loppuu, kun vilja on kuivaa. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Hän pysyi törmäyksessä turvavöissä auton sisällä. Hän ei näe kuivurin syttymistä erityisen isona riskinä, mutta kuivuria ei kuitenkaan koskaan jätetä valvomatta, kun viljan kuivatus on menossa. Myös joku muu läheinen voi tulla asiakkaan mukaan käynnille
Kovempaa kulkiessaan se on tappopeli, joka on tuonut surua moneen kotiin. Mistä siinä on kysymys. NYKYMOPOT ovat erilaisia. Temperamenttini on toinen. On monta hyvälaatuista värikuvaa, joissa hän on aikuinen nainen. Taloyhtiölle jäi mahdollisuudeksi hakea kieltoa kunnan ympäristöterveydenhuollolta (KJL 7.9.) Taloyhtiöt ovat voineet vuodesta 2016 lähtien hakea tupakointikieltoa kunnalta. Eiköhän ne äänenvaimentimet tule takaisin, kun mopon avaimet laitetaan hetkeksi kuivumaan ja bensahanat kiinni. Olen ainakin oppinut puhumaan asioista rakkaitteni kanssa enemmän ja avoimemmin kuin isäni. Äidin merkitys korostuu minulle noiden uusien valokuvien ansiosta. Kun ottaa pakoputkesta pillejä pois, kuuluvuus paranee huomattavasti. Kuluneena kesänä moni joutui nukkumaan kuumissaan ikkuna auki. Kaiken ei tarvitse meihin suvustamme jäädä. Ihmisten lokeroiminen on vaarallista. Kunnalta hankittu tupakointikielto ei takaa sitä, että tupakointikieltoa noudatetaan. Siinä olen sinisilmäisenä ja pellavapäisenä alle yksivuotiaana katsomassa kameraan. Joissakin asioissa en pysty olemaan yhtä hieno mies kuin hän oli. Kotimme alkaa meistä tuntua enemmän kodilta, kun voimme katsoa seinältä isomummojamme, veljiä, siskoja ja sisarusten lapsia sekä muita läheisiämme joka päivä. Samalla voi leimautua ihmiseksi, jolla on huonoja elämäntapoja. Nämä aikuiset ovat tyhmiä, mutta nuoret vain nuoria. Kun heitti pakoputkesta huilut pois, vauhti ainakin tuntui kovemmalta. Pohjimmiltaan kysymys on turvallisuudesta. JOSKUS VOI käydä niinkin, että mopo pakoputken räätälöinnillä myös kulkee vähän kovempaa kuin laki sallii. Pahimmat crossivehkeet ovat pysäköitynä koulun läheisen Salen takana metsikössä, mutta sitä poliisi ei ilmeisesti tiedä. Ylivieskassa Asunto-osakeyhtiö Vieskanhovissa yhtiökokous päätti yksimielisesti muuttaa yhtiöjärjestystä niin, että tupakointi on sallittu vain erikseen osoitetulla tupakkapaikalla. En harkitse asioita yhtä pitkään kuin hän. Tupakointikiellosta voidaan päättää yhtiökokouksessa, jolloin päätökseen tarvitaan enemmistöpäätös. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 10.9.2018 . Päätöstä ei kuitenkaan ole pystytty panemaan toimeen, koska yksi osakas vastusti. Erityisesti mopojen pärinä on herättänyt närää viime aikoina. KAIKESTA KOTOA PERITYSTÄ en vieläkään tiedä, onko se hyvästä vai pahasta. Suurissa kaupungeissa kiellon saaminen on voinut maksaa 1500 euroa. Sen ajan Sassit ja Pappatunkat olivat vain aika hankalasti viritettävissä. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimittajat Pirjo Kunelius (toimitussihteeri), Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO Päivi Savela 10.9.2018 Tupakoinnin rajoittaminen kerrostalossa on yllättävän monimutkainen prosessi. Olen pyrkinyt olemaan sanani mittainen mies. Meidän on hyvä säilyttää muistot rakkaista ihmisistämme, jota hyvä heistä voisi elää meissä. Harvoin niillä tehot lisääntyivät, mutta pärinää riitti. Myös valvonta jää edelleen asukkaille ja taloyhtiöiden hallituksille, sillä ympäristövalvonnalle tämä tehtävä ei kuulu. Tupakointia on vaikea rajoittaa Tupakoitsijan kannalta tupakointikielto on hankala, jos on tottunut tupakoimaan monta kertaa päivässä. Välillä liikenteessä näkee laitteita, joiden paikka on ihan jossain muualla kuin julkisella kadulla. Mutta on myös niin, että tupakointipaikkojakin on vähän eivätkä kerrostalojen pihoja sotke pelkästään oman talon asukkaat. On kuva hänestä ja hänen pikkusiskostaan, jonka kanssa he jäivät pieninä äidistään orvoiksi. Nuoruuden ajattelemattomuus on ohimenevää, tyhmyys ei. Näillä valottomilla ja kilvettömillä kaksipyöräisillä ajellaan keulien pitkin katuja vaarantaen oman terveyden lisäksi myös muut tielläliikkujat. Asenteensa ansiosta hän eli lyhyeksi jääneen elämänsä, sillä tavalla kuin ihmisen pitääkin. ONGELMALLA ON pitkä historia. UUDELLE SUKUSEINÄLLEMME löysin kehyksiin 10 uutta kuvaa äidistäni. Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Kaikki mennyt ei ollutkaan häpeäksi Kolumni. Kallion hintaa ei vielä tiedetä, mutta terveysinsinööri veloittaa työtunnista 56 euroa. Lapsuudenhetket ja -tuntemukset ovat korvaamattoman arvokkaita. Tyttöjen piti turvautua toisiinsa ja heidän välilleen kasvoi käsittämättömän vahva siskojen rakkaus. Myönnän, että itsekin tuli muutamina öinä pärinää kuunneltua. Se on vaikea tapa elää, sillä kevytmielisestikin antamani lupaukset olen yrittänyt pitää. Välitysten vaihdot ja tehoputket olivat tiedossa jo silloin. HASSUINTA ON KATSOA itsessään lapsuudenkuvia, jossa on pelkkä taapero. Ne saa varsin vaivatta kulkemaan vaikka 80 km/h. Pärinöitä Visiitti Metallitöissä hitsailtiin bensaratteja, jotka sitten ympättiin yhteen, kun opettajan silmä vältti. On totta, että tupakan tumppeja on paljon pihoilla ja kaduilla. Niitä on inhottava siivota ja savun haju on ällöttävä. Tupakointikiellosta tulee taloyhtiölle maksettavaa. Ajan kanssa oppii olemaan tarkka sen kanssa mitä lupaa. Pääkirjoitus Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Yleisönosastojen ja kansalaisfoorumeiden keskusteluihin nousee tämän tästä keskustelu nuorison metelöinnistä. Mopon jarrut ja hallintalaitteet on tarkoitettu lain sallimiin nopeuksiin. Sitä ei voi kuitenkaan katua. Osassa valokuvia me olemme itse eri ikäisinä ihmisinä kuin mitä me nyt olemme. Yhdessä vanhimmista otoksista olen isäni sylissä lapsuudenkotini uuden talon edessä. Sitten on mustavalkokuvia, joissa hän on kaunis nuori nainen. Tilanne on siis sama kuin ennen pitkällisen prosessin alkamista. Hän oli aina iloinen ja elämämyönteinen. Kokoamme parhaillaan kotimme eteiseen valokuvaseinää, johon laitamme kaikkien rakkaiden sukulaistemme kuvat kehyksiin. SILTI KUUNTELEN mieluummin yöllä mopojen pärinää, kuin humalaisten aikuisten örvellystä ja karjuntaa. Ne olivat meillä kerran esillä vanhassa kodissamme ja jäivät muuton jälkeen varastoon odottamaan. Taustalla ikkunassa näkyy isoäitini katsomassa, kuinka hänen siskonpoikansa Olavi Maijala Helsingistä on ottamassa tuota valokuvaa. Samaa päristelyä se oli jo neljäkymmentä vuotta sitten, kun itse olin mopoiässä. Vielä yhtään hakemusta ei ole tullut Kallion ympäristöterveydenhuoltoon, mutta Vieskanhovissa mahdollisesti aiotaan hakea kieltoa. Metallitöissä hitsailtiin bensaratteja, jotka sitten ympättiin yhteen, kun opettajan silmä vältti. Asiasta voi myös sopia vuokrasopimuksissa. Kun me aikuistumme, vapaudumme joistakin asioista, joista meidän pitää vapautua. Näitä viritettyjä ajopelejä poliisi silloin tällöin ratsaa tehostetusti. Isännöitsijäliitto suositteleekin, että tupakoinnista ja tupakointipaikoista neuvotellaan. TUPAKOITSIJAN kannalta tupakointikielto on hankala, jos on tottunut tupakoimaan monta kertaa päivässä. Täytyy tehdä monta reissua tupakkapaikalle, jossa voi tuntea olevansa silmätikkuna. Nuorilla on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Me olemme paljolti läheistemme summa. Helpointa se on uusissa kerrostaloissa, joissa tupakointikielto on laitettu suoraan yhtiöjärjestykseen. Eipä niihin juuri tehoja saanut ruuvaamallakaan, mutta ääntä kyllä. Luulisi kotiväenkin kuulevan, kun jälkikasvu saapuu illalla kotiin niin että tienoo raikuu. Päriseminen on osa soidinrituaalia, jonka kanssa nuori kamppailee. 4 Maanantaina 10.9.2018 . Yhdessä eläminen on sopeutumista toisten elämäntapoihin, olivatpa ne millaisia hyvänsä. Jokaisella meistä on elämässämme oma tehtävä, joka pitää itse löytää. Poliisin tehoiskussa viime viikolla jäi kiinni lukuisia viritettyjä mopoja koulujen pihoilta ja liikenteestä. Tämä tietysti ärsyttää niitä, jotka haluaisivat nukkua öisin. Toiset polttavat tupakkaa, toiset juovat alkoholia ja kolmannet kaikkea makeaa, mitä kaupasta saa. Alaikäisten touhuista päävastuu on vanhemmilla. TUPAKOINTIKIELLON hankkimisesta voi tulla taloyhtiölle turha lasku
Lisäksi hän pitää suosittuja luontoiltoja, ja nämä kaksi aihetta – kansallispuistot ja luontoillat – inspiroivat häntä edelleen. Suunnittelukokouksiin osallistuu lisäksi kaupunginhallituksen nimeämä ohjausryhmä, johon kuuluvat kaupunginjohtaja, sivistysjohtaja ja valtuuston puheenjohtaja. – Aina kun olen kuvaamassa ajattelen, että vau, tuoltako se näyttää, Karvinen sanoo. TÄNÄÄN Karvinen pitää luontoillan Kokkolan kaupunginkirjastossa. nettisivut: www.teakarvinen. Alustavan aikataulutuksen mukaan suunnitelma on tarkoitus saada valmiiksi jo tammikuussa ja luottamuselinten hyväksyttäväksi helmi-maaliskuussa. Myös opettajat ja oppilaat pääsevät osallistumaan suunnitteluun työpajoissa. Sisäilmaongelmia yläkoulun Mäkirinteen puoleisessa siivessä on tarkoitus kokeilla vielä helpottaa kohdeilmastoinnilla, eli poistamalla tilat yleisestä järjestelmästä ja laittamalla niihin omat ilmastointikoneet. Karvinen on nähnyt kaikki Suomen kansallispuistot ja julkaissut niistä kirjan. Kuvauskopteri on avannut luontokuvaaja Tea Karviselle uuden maailman tuttuun aiheeseen Tea Karvisen luontoillat ovat suosittuja. – Ei vain siksi, että ihminen saa itselleen fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Nyt sormia syyhyä päästä katsomaan ja valikoimaan kesän kuvaussatoa, mutta sen aika on myöhemmin. Tiistaina hän on Sievissä ja keskiviikkona Ylivieskassa. Hän on yleensä kuvausmatkoilla toukokuun puolivälistä lokakuuhun saakka. Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi kertoo hankesuunnittelun etenevän aika tiukalla aikataululla. tehnyt valokuvanäyttelyitä myös kansallispuistoista . Hän on kuvannut keskiyöllä Lapin tuntureita mukanaan kuvauskalusto sekä kopteri. Remontin ajaksi koulutuskeskukseen siirtyy kaksi luokkaa lisää. Alkuviikosta hän oli kuvaamassa Nuuksion kansallispuistossa ja sai mielestään kuvattua hienon kuvan aamuauringossa Myllypuron laaksossa. Sama yritys toteutti viime talvena Haapaveden koulujen kuntotutkimukset. Seitajärvi kertoo, että yksi yläkouluryhmä on nyt sisäilmaoireilujen takia siirtymässä niihin. –?Sitten kun nähdään luonnoksia, ratkeaa sekin, voidaanko koulua jatkaa rakennusaikana vanhoissa tiloissa, vai pitääkö niitä purkaa pois tieltä, Seitajärvi toteaa. valokuvaaja, opiskellut kuvajournalismia Alaskan yliopistossa . Myös retkeilyautoon varatut kirjat ovat jääneet lukematta. – Tärkeä tehtäväni on innostaa ihmisiä lähtemään luontoon omille retkille. Joko sieltä tai Salamajärven kansallispuistosta tulee viikon kuva Karvisen nettisivuille. –?Jos kaikki menee hyvin, rakentaminen voisi alkaa jo loppukesästä tai syksyllä. Mutta joka kerta aamulla, vaikka en ole saanut tarpeeksi unta ja keho on rasittunut fyysisesti, ajattelen, että onneksi lähdin. KALAJOKILAAKSO U utis TU TK A y Suvi Hyttinen HAAPAVESI Uuden yläkoulun, lukion ja nuorisotilan hankesuunnittelu on käynnistynyt Haapavedellä WSP Finland Oy:n vetämänä. KARVINEN on syntynyt Helsingissä mutta asuu nykyään Rovaniemellä. Kansallispuistot ovat hänelle pitkäaikainen intohimo.. Yläilmoista näkee esimerkiksi suolampareita, hiekkarantoja ja jokien kasvustoja, jotka muodostavat kuvioita. julkaissut kirjan Kansallispuistot – Maamme luonnon helmet vuonna 2017, kirjaa on saatavana myös englanniksi . Vaan myös siksi, että luonto hyötyy. 5 Maanantaina 10.9.2018 . Aamulla herättyään hän lähti tapansa mukaan kuvausmatkalle, mutta tänä kesänä kalustoon kuuluu myös pieni kuvauskopteri. – Tai eihän sitä vielä tiedä, mitä tänä iltana tai viikonloppuna Reisjärvellä tapahtuu, Karvinen sanoo. Entisiin Pohjois-Suomen Koulutuskeskuksen tiloihin teknologiakylään on kunnostettu kuluvaa lukuvuotta varten väistötiloja, joihin yläkoululta voidaan tarvittaessa siirtää ryhmiä. Hän tunnistaa luontoillat erityistehtäväkseen ja kokee myös onnistuvansa siinä. Tänä kesänä oli tarkoitus antaa kropan myös levätä ja palautua, mutta Karvinen ei malttanut. Kopterilla kuvaaminen on avannut ihan uuden maailman kansallispuistoihin. Luontoon lähtemisellä on suuri merkitys. com Tea Karvinen yöpyi Salamajärven kansallispuistossa ja kuvasi aamuisen usvan suolla. Uuden koulun suunnitteluun ripeästi Haapavedellä Päivi Savela YLIVIESKA Luontokuvaaja Tea Karvinen ajoi Pohjanmaalta yön pimeydessä Salamajärven kansallispuistoon. kertoo valokuvin ja sanoin kansallispuistoista luontoilloissa . Viikonloppuna hän yöpyi Reisjärvellä Nuku yö ulkona -tapahtumapaikalla. Kopterikuvia on kertynyt kesän ajalta paljon, mutta Karvinen ei ole vielä ehtinyt käydä niitä läpi. Retkeilyautoon hän on palannut aamuyöllä kolmen neljän aikaan. syntynyt 1960-luvulla Helsingissä, asunut Rovaniemellä vuodesta 2011 . Kun luonto tulee ihmiselle tärkeäksi, tämä haluaa huolehtia ja suojella luontoa. Aina tulee valokuvia, joista todella pidän, sekä luontokokemuksia. Asiantuntijoina ryhmän kokouksiin kutsutaan yläasteen sekä keskustan alakoulujen rehtorit, tarkastusrakennusmestari ja kulttuurisihteeri. – Pitäisi sanoa itselle, että ei ole pakko kuvata kaikkea. Kuvausmatkat ovat fyysisesti haastavia samoin kuin istuminen tietokoneella kuvia käsittelemässä. Kansallispuistoissa on vielä nähtävää Tea Karvinen . Yleisöltä on tullut niin paljon palautetta, ja suosiosta kertoo myös se, että kirjasta on otettu vuoden sisään jo kuudes painos. Siellä hän on julkaissut viikon luontokuvan vuodesta 2008 lähtien. Tänä kesänä Karvinen on noussut ylös yhtä aikaa auringon kanssa. Koulu valmistuisi silloin aikaisintaan tammikuussa 2021. Uutta koulua suunnitellaan nykyisen koulukeskuksen tontille, mutta rakennuksen tarkempi sijainti on vielä avoinna. Siitäkin huolimatta, että kansallispuistojen kiertämiseen on kulunut seitsemän vuotta ja yli 700 päivää
Kyseessä on ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Suomen suurin hyväntekeväisyyskävely järjestettiin tänä vuonna yhdeksättä kertaa. Tapahtuma pyrkii aktivoimaan ihmisiä liikkumaan ja lahjoittamaan parempaa tulevaisuutta kehitysmaiden naisille. NIVALALAINEN Toini Raudaskoski näkee tärkeänä nimenomaan naisten auttamisen. Siksi kävelytempaus on hyvä keino saada huomiota avun tarpeeseen. Kehitysmaissa näin ei ole, vaan ne ovat edelleenkin isoja haasteita maissa, joissa kulttuuri on hyvin miesvaltainen. Akustiikka siivotaan lattiasta kattoon kerran vuodessa Kalajokilaakso YLIVIESKA Centrian monimuotototeutuksia voi hakea syksyn yhteishaussa. Talo on siivottu perusteellisesti katosta lattioihin kesän aikana. Hän on toiminut lahjoittajana jo vuosien ajan ja sanoo, että tieto avun varmasta perille menemisestä on hänelle tärkeää. TUOVI PULKKANEN Kävele naiselle ammatti on kansainvälinen yhteistapahtuma, jolla saadaan huomio kehitysmaiden naisen asemaan. Naisten ja tyttöjen aseman kohentuessa paranevat myös naisten riippumattomuus ja ihmisoikeudet, jotka meille suomalaisessa yhteiskunnassa ovat itsestään selvyys. Yhteishaku alkoi Centriassa Kalajokilaakso YLIVIESKA Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkosia esiintyi kuumana kesänä 2018 melko tasaisesti ympäri maata. – Naisten omakohtaiset tarinat siitä, mitä lahjoittajien tuki on heille merkinnyt ja miten heidän elämänsä on sen myötä muuttunut, ovat vaikuttavaa kuultavaa. KALAJOKILAAKSO Kalajokilaakso YLIVIESKA Ylivieskassa sattui perjantaina iltapäivällä tieliikenneonnettomuus, kun pakettiauto törmäsi edellä ajavaan henkilöautoon Savontiellä. Kuuman kesän ukkosia tasaisesti Tuovi Pulkkanen NIVALA Sunnuntaina eri 100:lla eri paikkakunnilla Suomessa ja 13 muussa maassa toteutettu Kävele naiselle ammatti on Naisten Pankin suurin kansainvälinen yhteistapahtuma. Lisäksi Kokkolassa alkaa uusi musiikkipedagogin koulutus, joka toteutetaan yhteistyössä Keski-Pohjanmaan Kamariorkestesterin kanssa. –?Naisten Pankki on parantanut tyttöjen ja naisten asemaa Keskija Itä-Afrikassa, Ugandassa, Keniassa, Keski-Afrikan tasavallassa, Nepalissa ja Kambodzassa. Elokuun loppuun mennessä Ilmatieteen laitoksen salamanpaikannin oli havainnut runsaat 110?000 maasalamaa Suomessa. päivän välisenä aikana, kun pitkä helteinen jakso päättyi epävakaisempaan säätyyppiin. Pakettiauto törmäsi henkilöauton perään Ylivieskassa Päivi Savela YLIVIESKA Ylivieskatalo Akustiikan syksy lähtee käyntiin puhtain pinnoin. Kulttuuritalon ikkunat on pesty syksyä varten. Ylivieskassa ja Pietarsaaressa voi opiskella tradenomiksi. Pesu-urakan suoritti Abdelmouhaimen Khazzan. Henkilöautolla yksin liikkeellä ollut kuljettaja oli kääntymässä Savontieltä yksityistielle kulkusuunnassaan oikealle, kun takaa tullut pakettiauto törmäsi henkilöauton vasempaan takakulmaan. . 6 Maanantaina 10.9.2018 . Valtakunnallisen tapahtuman avulla kerätään lahjoituksia, joilla tuetaan kehitysmaiden naisten koulutusta, toimeentuloa ja yrittäjyyttä. syyskuuta, ja opinnot alkavat tammikuussa 2019. Koen, että meidän joilla on kaikki hyvin, on velvollisuus auttaa niitä, joilla on vähemmän. Syyskauden ensimmäisten konserttien lipunyyntitilanne on hyvä, mutta kaikkiin konsertteihin on vielä tilaa. Pakettiauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi lapsi. Nivalassa lähdettiin kävelemään naisille ammattia isolla iloisella joukolla. Suuri osa kesän salamoista iski muutaman rajun vuorokauden aikana elokuun alussa. . Pesu-urakan suoritti Abdelmouhaimen Khazzan. Hankkeet toteuttaa Kirkon Ulkomaanapu. Naisten tukemisesta hyötyy koko yhteisö Kävele naiselle ammatti . Apu, jota voimme antaa on meille pieni asia, mutta voi kehitysmaissa muuttaa koko yhteisön toimeentuloa ja tässä tapauksessa vahvistaa nimenomaan naisten asemaa. Centria-ammattikorkeakouluun haku päättyy 19. Kirkollisen työn yhteyspäällikkö Heikki Nenonen Kirkon Ulkomaanavusta muistuttaa, että naisten oikeudet ja hyvinvointi koskettavat myös miehiä ja on yhteinen asia kaikille. –?Lahjoituksilla ei paranneta pelkästään aineellisia olosuhteita. Tämä on vain hieman alle keskimääräisen (130?000). Kaikkien pintojen, toimistojen ja salien lisäksi myös kalusteet on pesty syksyn tapahtumia varten. Lisäksi Ylivieskassa voi hakea sähköja automaatiotekniikan insinööri-opintoihin. päivän ja elokuun 5. Onnettomuus sattui noin kymmenen kilometrin päässä Ylivieskan keskustasta Nivalan suuntaan. Kirkollisen työn yhteyspäällikkö Heikki Nenonen Kirkon Ulkomaanavusta (edessä alhaalla) kertoo, että kehitysmaissa naiset kävelevät päivässä keskimäärin noin 6 kilometriä, jotta saa perheelle ruuan ja veden. Työtä tehdään 14 maassa, 3 mantereella ja hyödynsaajia on 200 000. Kokkolassa on haussa sairaanhoitajan tutkintoon johtava koulutus. . . Voimakkaita ukkosia esiintyi runsaasti heinäkuun 29. Naisten Pankin reilun kymmenen vuoden toiminnan aikana on perustettu useita erilaisia koulutusja yrittäjähankkeita niihin kehitysmaihin, joissa Kirkon Ulkomaanapu toimii. Kaikki kolme henkilöä kuljetettiin tarkistettavaksi Oulaskankaan sairaalaan. Kävelyä järjestetään eri paikkakunnilla ympäri Suomen sekä ulkomailla. Kun nainen pääsee yrityshankkeeseen ja saa osuuskassasta pienen pääoman yrityksen perustamista varten, nainen itsenäistyy ja se vaikuttaa tutkimusten mukaan koko yhteisön hyvinvointiin. TUULIA SAUKONOJA. Akustiikan korkeiden ikkunoiden pesemiseen tarvittiin nosturi. Touko-heinäkuussa salamointi oli keskimääräistä vähäisempää, mikä johtui korkeapainevoittoisesta, kuivasta säätyypistä
Itsekin tulee katsottua Suomen huutokauppakeisaria televisiosta. Toinen puoli porukasta teki huutoja pihalle levitetyistä penkkirivistöistä Torsti Parkkilan välittäessä huutoja meklarille ovensuusta. Mopoilija pakeni aluksi paikalta juosten, mutta palasi kuitenkin pian kolaripaikalle mopoaan ja sakkoa noutamaan. Hänellä mukanaan musisoimassa ovat laulaja Anna Murtola ja lyömäsoittimista vastaava Pauliina Kauppila. Saukon sukujuuret ovat Nivalassa ja Merijärvellä. HUUTOKAUPPOJEN suosio on nousussa, arvioi vuodesta 2006 yrittäjänä toiminut Palsanmäki. –?Tosi paljon on outoja kasvoja. Rasvan maidosta erottelevan separaattorin sai 30 eurolla ja alkuperäisessä Kemiran pahvilaatikossa vuosikymmenet olleen kaasunaamarin rautakypärän kanssa 25 eurolla. –?Kaikkea ei silti saa kaupaksi. Vaihtelua lauantaipäivään, Riitta Evisalmi lisää. Kaikki lauantain opetustunnit ovat suunniteltu siten, että niille voi osallistua olitpa vasta-alkaja liikunnan parissa, harrastaja tai ohjaaja. Sunnuntaina on vuorossa koko perheen esitys Kyllikoira ja elämisen sietämätön kepeys. syyskuuta kursseilla ja esityksillä varustettuna toista kertaa Kulttuurikeskus Akustiikassa. Lapsille pyöriä ja aikuisille talonpoikaisesineitä. –?On ilo huomata, että keväällä Ryskypäivillä Ylivieskassa maaja metsätalousministeri Lepälle yhdessä maanmittauslaitoksen kanssa esitetty huoli ja toive kuultiin ja toteutettiin näin pian, kansanedustaja Juha Pylväs iloitsee. Tällä hetkellä myyntijonomme on puoli vuotta, kun välillä täytyy myydä omaakin tavaraa. –?Tämä on ensimmäinen kerta Palsanmäen huutokaupassa. Flamencoja afrotanssitunneilla voi oppia uusia tekniikoita sekä hullaantua tanssista. –?MUMMU on innokas huutokaupoissakävijä. Samalla voi tehdä heräteostoksia, totesi Iisalmesta paikalle tullut Eija Pöllänen. Kuivuuspaketissa suunnataan 30 miljoonaa kansallisiin toimiin ja tukiin EU:n kriisitoimien lisäksi. –?Harva rupeaa toisen sängyssä nukkumaan. Humalaisia kuljettajia kiinni jokilaaksoissa, Nivalassa rällättiin. Jaksoja on kuvattu 123. Ylivieskalaislähtöinen Elina Kivioja, Jenni Kivelä ja Eira Virekoski ilmentävät tässä teatterillisessa tanssinäytelmässä koiran ajatuksia ja elämää. –?Onhan täällä tunnelmaa. Flamenco-ryhmän musiikkija tanssikavalkadi nähdään myös viikonloppuna. Tavaran on oltava ehjää ja siistiä, Aki Palsanmäki kertoo. Eri puolilla jokilaaksoja nuoret reuhasivat ja möykkäsivät aamuyölle estäen näin asumuston rauhallisen yölevon, Jokilaaksojen poliisista kerrotaan. Juha Kumpulainen seurasi huutokauppaa puolisonsa Riitta Evisalmen sekä kaksospoikien Onnin ja Aarteen kanssa. Aki Palsanmäki kopautteli tavaroille hintoja. Tilusjärjestelyjä vahvistetaan kuivuuspaketissa Kalajokilaakso YLIVIESKA Ylivieskan TanssiFestivo järjestetään 21.–23. Tapahtuma tuo Ylivieskaan loistavan tanssiuran Suomen Kansallisoopperassa tehneen primaballerina Minna Tervamäen. –?Reilu kymmenen vuotta sitten huutokaupat olivat hiipumassa, mutta nyt kaupat on taas voimissaan. Huutokauppakeisari Aki Palsanmäkeä sekä Helipuolisoa ja avustajana toimivaa Markku ”MacGyver” Saukkoa oli tultu katsomaan kauempaakin. Elpymistä on epäilemättä siivittänyt vuodesta 2013 televisiossa pyörinyt Suomen huutokauppakeisari. Kumpulainen seurasi huutokauppaa puolisonsa Riitta Evisalmen sekä kaksospoikien Onnin ja Aarteen kanssa. Kitaristi Rodrigo Gonzaléz vastaa musiikin sovituksesta ja suunnittelusta. Rahoituksella turvataan jo käynnissä olevien hankkeiden valmistuminen ja nykyisen tilusjärjestelytason ylläpito. Vedenpään arvion mukaan miestä tuli katsomaan puoli pitäjää ja väkeä muualtakin. Onhan tämä mukavaa ajankulua. Maanantaina 10.9.2018 Kalajokilaakso YLIVIESKA Tilusjärjestelyjen turvaamiseen osoitetaan miljoona euroa lisärahoitusta ensi vuoden budjetissa. Kalajokinen mies puhalsi 2,31 promillea, haapavetinen mies 0,62 promillea ja haapajärvinen mies mittautti ojaan ajonsa jälkeen 2,26 promillen humalatilaa osoittaneet lukemat. En minäkään, Aki toteaa. Huutokauppakamarillamme käy tosi paljon porukkaa, joka vaihtuu viikoittain. Ehkä Akin persoona ja se, mikä tulee tavaroiden hinnaksi, kiinnostavat, Juha Kumpulainen pohtii. Ehkä osa menee sinne yöksi, Antti arvioi. Tilusjärjestelyillä parannetaan tilojen rakennetta ja yhtenäisyyttä, vähennetään pitkiä siirtymiä eri kohteiden välillä julkisia teitä käyttäen ja samalla pienennetään maatalouden kustannuksia. Kukaan ei osta esimerkiksi käyttöhuonekaluja eikä tietosanakirjoja. Hän huusi kaksi asetelmamaalausta, jossa toisessa oli silakoita ja toisessa sipulia ja konjakkia. Huutokauppaluettelosta löytyi myös sopiva kohde. –?SEURAAN huutokauppakeisaria televisiosta. Rauno Rasinkangas Pyhäjärveltä istuskeli pihateltassa yhdessä reisjärvisen työkaverinsa Antti Vedenpään kanssa. Flamenco-tunnille ovat myös lapset tervetulleita. TANSSIFESTIVON opetustunneista lauantaina Päivärinnan koulun liikuntasalissa vastaavat Minna Tervamäki, Anne Riikola-Sarkkila sekä Niina Suopela. Ihmiset ovat erittäin hintatietoisia ja tietävät mitä ostavat. HELI PALSANMÄKI kiitteli huutokaupan tarjontaa. Arabian kanakannun hinta nousi 65 euroon. Päivä starttaa Minnan Metodit -kokonaisuudella, missä Tervamäki luotsaa monipuoliseen liikunnalliseen ja henkiseen retkeen. –?Jos huutaisi pojille kiikun, Juha kertoo. Flamencon taituri ja opettaja Anne RiikolaSarkkila on yhdessä Laura Rintamäen ja Elina Robinsonin kanssa ovat luoneet koreografi at. KAIJA VÄHÄSÖYRINKI Kalajokilaakso Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa Jokilaaksojen poliisilla oli lauantain vastaisena yönä reilut 60 tehtävää, jotka sisälsivät muun muassa kolme rattijuopumusepäilyä. Primaballerina Minna Tervamäki Ylivieskaan okilaak so Tila a Kalajo kilaaks o Tilaa K o Tilaa Kalajo kilaaks o T jokilaa kso Tilaa Kalajo k aa Kalajo kilaaks o Tilaa K kso Tilaa Kalajo kilaaks o lajokila akso Tilaa Kalajo ilaa Kalajo kilaaks o Tilaa akso Tilaa Kalajo kilaaks o alajoki laakso Tilaa Kalaj Tilaa Kalajo kilaaks o Tila aakso Tilaa Kalajo kilaak Kalajo kilaaks o Tilaa Kala o Tilaa Kalajo kilaaks o Ti k Tilaa Kalajo kilaak l Ka Kaikkihan sitä lukee! Tilaa Kalajaska! Soita 020 750 4600 Kaija Vähäsöyrinki Tuskin on hetkeen ollut vuonna 1907 rakennetun Sampolan salissa Reisjärvellä niin paljon väkeä kuin oli lauantaina puolenpäivän aikaan. –?Yhdeksäs kausi on menossa. Tänään on vielä metsähotelli Kuivajärvellä. Jopa 10?000 asiakasta vuosittain. Hän kohtaa sopraano Pia Freundin sekä viulutaiteilija Minna Pensolan poikkitaiteellisessa esityksessä From the Grammer of Dreams. Yleisöä saapui Reisjärven Yrittäjien järjestämään tapahtumaan noin 400 henkilöä, vaikka samalle päivälle sattui monta muutakin tapahtumaa. 7 KALAJOKILAAKSO . Työkoneet menevät varmasti kaupaksi, Heli arvioi. Nivalassa nuoria oli kokoontunut epäviralliseen moporälläysiltaan. Nuoret selvisivät illasta ja yöstä kohtuullisen vähin vaurioin, sillä ainoastaan yksi kaahailija törmäsi keskustassa edellään kulkeneen henkilöauton perään. –?Tavara on laadukasta ja sitä on laidasta laitaan. KAIJA VÄHÄSÖYRINKI Sampolan seinät pullistelivat, kun keisari Palsamäki meklaroi Arabia innosti, jopa taulutkin menivät Heli Palsanmäki ja Markku Saukko avustivat huutokaupassa. Rälläämisen aikana paikalla ollut poliisi ei provosoitunut poikien ahkerista yrityksistä huolimatta, vaan videoi valottomien keulijoiden ja pyöräteitä takaperin ajaneiden liikkeet ja lähestyy heitä ja heidän vanhempiaan alkuviikosta, poliisista kerrotaan. –?Aki on kansanmies, Antti Vedenpää selittää huutokauppakeisarin suosiota. Tämä on yksi osa budjettiriihessä sovitusta kuivuuspaketista. Aika paljon tulee seurattua televisiosta, Rauno Rasinkangas kertoo
Olen päämäärätietoinen ihminen. Täytettyäni 50 vuotta havahduin siihen, mitä vielä tehdä työelämän 15 vuodella. YLIVIESKA SAA kirkkoherran, joka on kasvanut tehtävien myötä. Ensitöiksi kiinni kirkonrakentamiseen Eija Nivala . Kirkon suunnittelijat ja rakentajat ovat oman alansa ammattilaisia, joiden tekemistä minun ilo oli seurata viime torstaina kirkkohankkeen työkokouksessa. valmistui teologiksi ja vihittiin papiksi 1992, aloitti tuolloin Sievissä apulaispappina, Kalajoen kappalaiseksi 2007, Alavieskan kirkkoherraksi 2010, Oulaisissa kirkkoherran sijaisena noin vuoden ennen Ylivieskaa . Hän totesi, että tapahtunut on uutinen, ja kuinka pääsiäislauantain sanoma on kuitenkin vielä paljon isompi asia. Ylivieskan uusi kirkkoherra Eija Nivala toimitalo Pietarin kokoustilan lasiveistoksen äärellä. – Kirkonherran on hyvä asua seurakuntalaistensa keskellä. Hän on aina ollut tukena minulle. Elämä on minut yllättänyt. Tila täyttyi seurakuntalaisista ja se oli hyvä kokea. Henki on, että seurakuntalaiset halutaan sitouttaa hankkeeseen. . Se on näkynyt seurakuntalaisten moninaisena osallistumisena. Ylivieskan kirkkoherran tehtävään olen sitoutunut. Tilaisuudesta tuli vaikuttava. naimisissa vuodesta 1991, perhettä aviomies Juha Nivala ja neljä lasta, joista kuopuskin muuttanut jo pois kotoa . syntynyt Joensuussa 1967 . –?Olen kuulostellut asioita. Ylivieskan seurakunnan työntekijöitä hän pitää osaavina ammattilaisina. Sitä kautta kansanedustajuus jäi lyhyeksi kurkistukseksi. –?Johtajana olen lempeä ja jämäkkä. Uusi kirkkoherra tietää, että uudessa tehtävässä on haasteensa. – Se mitä olen ihmisenä tänään, niin siitä iso kiitos kuuluu aviomiehelleni Juhalle. EIJA NIVALA OSALLISTUI vuonna 2016 Ylivieskassa pääsiäislauantain dramaattiseen messuun, josta muodostui kaikille läsnäolleille mielenpainunut kokemus. Sehän piti käydä tekemässä, koska eduskunnan protokolla niin vaati. HANNU VERRONEN Kirkkoherra Eija Nivala jatkaa hyvin viitoitetulla tiellä ” Kaikki ovat rakentamassa yhteistä kirkkoa. Hänellä on luottamus siihen, että uuden kirkon rakentamisesta tulee seurakuntaa yhdistävä projekti. aloitti nyt uudessa tehtävässään aluksi viransijaisena perjantaina 31. elokuuta, asetetaan virkaan helmikuussa 2019. valittiin viime eduskuntavaaleissa keskustan varakansanedustajaksi, joutui viime kesän juhannusviikolla ottamaan kansanedustajuuden 8 päiväksi, jotta pystyi siitä luopumaan. Karjalaisuus pääsee tänä päivänä hänessä hyvällä tavalla esiin. Kirkkovaltuusto pääsee ajallaan tekemään ratkaisunsa. Palomiehet vielä työskentelivät siinä vieressä, kun tapahtuneen käsittely alkoi. Meidän kesken 8 Maanantaina 10.9.2018 . On tärkeää, että työhön saa tukea. UUSI KIRKKOHERRA on muuttamassa Ylivieskaan. Kalajoen talo on myynnissä. Kaikki ovat rakentamassa yhteistä kirkkoa. KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Kalevi, Kaleva Huomenna: Santeri, Santtu, Sandra, Aleksanteri, Ali, Aleksandra, Ale Hannu Verronen YLIVIESKA Eija Nivala on nyt reilun viikon verran perehtynyt Ylivieskan seurakunnassa kirkkoherran tehtäväänsä. Luulin joskus olevani loppuelämäni Kalajoen kappalaisena. Ajan kanssa saadaan varmasti tila, jonka jokainen voi kokea yhteiseksi. Hän on jatkamassa edeltäjänsä linjoilla. valittiin toukokuussa 2018 Ylivieskan uudeksi kirkkoherraksi. . Siihen on nyt mahdollisuus, kun perhetilanteemme sen salli. Ajan kanssa saadaan varmasti tila, jonka jokainen voi kokea yhteiseksi. Ennen niin ujo karjalaistyttö on nyt aikuinen nainen, joka pystyy olemaan helposti lähestyttävä ihminen. Hän on varautunut siihen, mitä tuleman pitää. Mielestäni kirkkohanke on jo yhdistänyt seurakuntaa. ” Johtajana olen lempeä, jämäkkä ja päämäärätietoinen ihminen.. –?Kirkkoherra Timo Määttä puki siinä hetkessä asian hyvin sanoiksi. Hän on tavannut seurakuntalaisia, työntekijöitä ja uuden kirkon rakentamisprojektin työpalaverin ihmisiä. Yhdessä olemme enemmän. –?Onneksi tässä työssä ei ole yksin, vaan asiat tehdään yhdessä. Minulla oli tulosunnuntaina jumalapalvelus Suvannon kappelissa. Sitä haluaa tehdä mielekkäitä asioita, niin kuin varmaan kaikki
Onnittelut rakkaalle 7-vuotiaalle Aarni Komulaiselle! Toivottavat kotiväki ja muut läheiset. Kalajoen rovastikunnan 11 seurakunnasta selvityksessä ovat mukana Alavieskan, Haapajärven, Kärsämäen, Nivalan, Oulaisten, Pyhäjoen, Reisjärven, Sievin ja Ylivieskan luterilaiset seurakunnat, Haapaveden ja Kalajoen seurakuntien jättäydyttyä ulkopuolelle. Hautauksia Markus Kärkinen HAAPAJÄRVI Kalajoen rovastikuntaan kuuluvien seurakuntien yhteinen selvitys seurakuntayhtymän perustamisesta viivästyy. Sitä on opeteltu yhdessä pienestä pitäen. Selvityksen tavoitteena on selvittää paitsi mahdollisen yhtymän taloudellisia toimintaedellytyksiä, myös miten seurakuntayhtymälle siirtyvää omaisuutta hallitaan ja miten työntekijät jakautuisivat yksittäisten seurakuntien ja yhtymähallinnon kesken. Se ei olekaan aina helppoa. Rukoilla voit monella tapaa. Nyt kerhot ovat alkaneet. Reppu ja tossut olivat odotelleet oven pielessä valmiina. Tämä lahja säilyttää aina arvonsa. Tämä lahja antaa toivoa ja voimaa, vahvistaa uskoa ja herättää kiittämään. Nyt selvitystyö on tauolla ja jatkuu jahka rovastikunta saa laskelmansa. Kiititkö iloiten. Voimme olla luottavaisin mielin. Laskelmien viivästys varmistaa, että seurakuntien päätöksenteko yhtymän perustamisesta menee marraskuun seurakuntavaaleissa valittavien kirkkovaltuustojen vastuulle. täyttäessäsi jo 6 vuotta! Perheen pienimmälle onnea toivottavat: Mikael, Niklas, Iida, sekä äiti ja iskä. Ilman niitä emme voi edetä tässä asiassa. Vai huusitko isosti apua. Viidessä vuodessa on käytännössä kadonnut yksi Alavieskan kokoinen seurakunta, mikä on aika paljon, Tiirola sanoo. Ulkopuoliselle tilintarkastajalle on annettu tehtäväksi tehdä laskelmia seurakuntien taloudesta, mutta nämä laskelmat ovat myöhästyneet. Tämä lahja ei käytössä kulu eikä vanhene. Kerhoa oli odotettu kovasti. Oliko sinulla oma iltarukous. Onnea Maria Salmela ja Marko Ylikangas Ylivieskasta saivat tyttövauvan 6.9.2018. Ristitkö kädet vai huokaisitko vain. Mutta olemme myös hiljentyneet. Miltä rukoileminen tuntui. Meillä rovastikunnassa on seurakuntien väkiluku vähentynyt, suurelta osin muuttotappion takia. On ehditty touhuta jo monenlaista. kappalainen Niko-Pekka Ovaskainen. Oliko se hiljainen pyyntö ajatuksissa. Siunauksen toimitti vs. Niinpä käsistä rakennettiin rukoustalo. Tielle enkeleitä lähetä, aina kulkemaan mun vierellä. Viisaan miete Kova työ paljastaa ihmisen luonteen: jotkut nostavat hihansa, jotkut nostavat nenänsä ja jotkut eivät nosta yhtikäs mitään. Onpa rukous voinut saada laulunsävelenkin, jota on kiva yhdessä laulella. Kuolleita Seppo Ilmari Uunila siunattiin Himangan kirkossa 5.9.2018. Muistatko, kuka opetti sinut rukoilemaan. Olli Ainali täytti 6 vuotta 6.9. Entä milloin sinä rukoilit viimeksi. Ne eivät toki ratkaise asiaa täysin, mutta ovat yksi kivijalka, jonka päälle rakennetaan. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 9 KALAJOKILAAKSO . Ensimmäisessä hartaudessa opettelimme ristimään kädet. Maanantaina 10.9.2018 Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner MUKANA ELÄMÄN KAIKISSA KÄÄNTEISSÄ. Sitten laitettiin sormet lomittain kattohirsiksi. Merja Kivinen ja Henry Zitting Ylivieskasta saivat tyttären 5.9.2018. On tutustuttu toisiimme. Mutta voit olla varma, että Jumala kyllä kuule kaikenlaiset rukoukset. Monissa perheissä on ihan ikioma iltarukous. Seurakuntayhtymäselvitys myöhästyy Päätökset jäävät seuraaville kirkkovaltuustoille Taivasta kohti. Jo tässä vaiheessa on Tiirolan mukaan selvää, että mikäli yhtymä muodostetaan, ei sen haluta rajoittavan yksittäisten seurakuntien itsenäisyyttä. 55:23 Rakkaalle ja tomeralle eskarilaiselle Aada Nurmelle jättimäiset synttärihalit 13.9. Aino ja Hannu Vähätiitto Haapajärveltä saivat pojan 3.9.2018. Ensiksi kämmenet asetettiin seiniksi. Eväitä oli ehditty tarkkaankin jo suunnitella. Reipasta työmiestä onnittelevat äiti, isä, Elli, mummut, pappa, tädit ja kaverit. Muistotilaisuus pidettiin Uunilan maatilalla. Seurakuntayhtymän avulla voitaisiin säästää hallintokuluissa esimerkiksi muodostamalla kaikkien seurakuntien yhteinen taloustoimisto. Rukoileminen on paras lahja minkä lapselleen voi antaa. –?Tarkoituksena on ollut selvittää, että jos seurakuntayhtymä syntyy, niin miltä sen talous näyttäisi, eli millainen on tase, minkälaisella veroprosentilla kannattaisi jatkaa ja niin edelleen, rovasti Kari Tiirola selventää. Tiirola uskoo, että äänestämään voitaisiin päästä vuoden päästä syksyllä. Rukous on puhetta Jumalan kanssa. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Leikitty, laulettu ja nautittu eväistä. Vauvauutisia Monissa kodeissa lapset olivat ehtineet useaan kertaan toiveikkaina kysellä, joko tänään on kerhopäivä. –?Laskelmat ovat perusta koko hommalle. Lopuksi laitetiin ovet ja ikkunat kiinni. Henna ja Jouni Hihnala Kalajoelta saivat tyttären 29.8.2018. ”Suojaathan polkuni, kun käyn täällä matkani. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. HEIDI VUOLTEENAHO. Ja niin kädet olivatkin jo ristissä! On ollut ilo huomata, että monille kerholaisille rukoileminen on entuudestaan jo tuttu ja turvallinen tapa. Aamen.” Hyvää syksyä toivotellen Taina Rissanen ja Heidi Vuolteenaho lastenohjaajat Rukous kantaa Tapulin juurelta Eeva Sarjanoja Nivalalainen Eeva Johanna Sarjanoja kuoli 7.9.2018 Mattilan palvelutalossa 95 vuoden ikäisenä. Ps. Sam Ewing Päivän sana Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen
–?En halua tehdä radikaaleja juttuja, sillä muutoksia on ihan tarpeeksi tulossa muutenkin. Segler-Heikkilä kertoo haaveilleensa aina, että pääsisi jossain vaiheessa työskentelemään lukioon. – Pitää keksiä uusia tapoja opettaa ja oppia, jotta opiskelu olisi hauskaa ja tänne olisi aina intoa tulla. Hän haluaa kuitenkin päivittää lukionkin oppimisympäristöjä pikkuhiljaa. opiskeli maisteriksi Kielissä pääaineenaan pohjoismainen fi lologia . alkaen . Täällä Kalajoella henkilökunnalla on myös todella hyvä työilmapiiri ja huumori. Tätä periaatetta hän on toteuttanut myös edellisessä työssään Centriaammattikorkeakoulussa. Suurin intohimo SeglerHeikkilällä onkin opetusmetodien kehittämiseen. Moni huokaisi helpotuksesta. Minun mielestäni nyt ollaan välivaiheessa ja menossa oikeaan suuntaan. KALAJOKILAAKSO Pia Räihälä KALAJOKI Kalajoen lukion uutena rehtorina aloitti elokuun alussa ylivieskalainen Lena SeglerHeikkilä. –?Olen sitä mieltä, ettei koe ole aina tarpeellinen. Rehtori toi myös mukanaan kassillisen pelejä, joilla voi esimerkiksi treenata vieraita kieliä yläkerran lukunurkassa. Biologian opettaja Päivi Siirilältä olen kysynyt, voisiko hän jollain kurssilla toteuttaa viherseinän opiskelijoiden kanssa, ja hän aloitti heti sen suunnittelun, Segler-Heikkilä kertoo. –?Arvostan hirveän paljon Kalajoen lukion kolmea vahvuusaluetta: kuvataidetta, kansainvälisyyttä ja liikuntaa. Centria-ammattikorkeakoulussa vuodesta 2004 lähtien, viimeksi Kokkolassa ruotsin viestinnän yliopettajana . Kuvataideopetus on väistötiloissa ammattiopistolla, ja vaikka tilat ovat rehtorin mukaan loistavat, järjestely vaatii kulkemista. Niissä on valtavan isot pöydät, jotka estävät liikkumisen ja toiminnallisen opetuksen, joita uusi opetussuunnitelma edellyttää. Segler-Heikkilä toteaa, että tämä vaatii opettajaltakin intoa ja valmistelua – mutta se palkitsee. 10 Maanantaina 10.9.2018 . 44-vuotias, asuu perheineen Ylivieskassa . valmistui fi losofi an tohtoriksi Oulun yliopistosta 2009 . –?Mutta en halua olla ikävä kyttääjä, vaan mukana opettamassa. Vaikka pöytäjalkapalloa... KAIKISTA IDEOISTAAN huolimatta uusi rehtori toteaa, että hänen ensimmäinen vuotensa uudessa virassa on tarkkailuvuosi. Ja he oppivat tosi hyvin! Heistä häipyi kokonaan pelko, joka on oppimisen este. Rehtori on jo kysynyt tarjouksia eri huonekalutoimittajilta. Mutta pieniä askelia voi ottaa. UUSI REHTORI haluaa tukea niin oppilaskunnan kuin opettajienkin työtä hyvin konkreettisesti. –?Opettajat sanovat, että paras palaute on se, kun oppilas innostuu ja näyttää sen. Tässä hän on hahmotellut lukion kehittämistä oppilaan näkökulmasta. Kalajoen lukio on monella tapaa unelmapaikka Lena Segler-Heikkilälle. JATKUVA ARVIOINTI on SeglerHeikkilän mielestä tärkeää, ja siihen tähtää lukion opetussuunnitelmakin. Segler-Heikkilä ymmärtää, ettei Kalajoen kaupungilla ole varaa investoida paljon lukion tiloihin, kun uusi yhtenäiskoulu vaatii raskaita investointeja. Kun sanoin suullisen ruotsin kurssin opiskelijoille, että saatte joka tunti arvosanan ja lisäksi on kirjallisia ja suullisia tehtäviä, mutta koetta ei ole, niin he olivat ihan yllättyneitä. tuli Suomeen 1998 ja työskenteli Kuopiossa eri oppilaitoksissa . hankki rehtorin pätevyyden 2015 . harrastaa mm. syntynyt ja asunut Saksassa 25 vuotta . Kuvittelin aluksi, ettei yläkoulun remontti hirveästi koske lukiota, mutta kyllähän se koskee, SeglerHeikkilä toteaa. –?Haluaisin, että täällä olisi enemmän taukotekemistä eikä vain puhelimen räpläämistä. Suomen ja Saksan kaksoiskansalaiselle ja kieltenopettajalle kansainvälisyyskin on luonnollisesti tärkeä teema. –?Ylioppilaskokeiden täytyy muuttua, koska ne ja OPS:in tavoitteet ovat ristiriidassa. Hän suunnittelee käyvänsä välillä luokkahuoneissa seuraamassa opetusta. Kun lukio kuitenkin päättyy ylioppilaskokeisiin, ei kokeita voi täysin unohtaa – ainakaan vielä. –?Joka vuosi voitaisiin vaikka uusia yksi luokka. PIA RÄIHÄLÄ Kalajoen lukion uusi rehtori Lena Segler-Heikkilä innostuu uusista opetusmetodeista. –?Tälle tilanteelle emme voi mitään, mutta tärkeintä on kuitenkin luoda puitteet hyvälle oppimiselle. Hänen mielestään oppiminen saa olla ja sen pitääkin olla hauskaa. Tullessaan hän toi muun muassa 105 viherkasvia: esimerkiksi lukiolta kesäksi kotihoitoon otettu peikonlehti oli loman aikana jakautunut viideksi uudeksi pistokkaaksi. –?Toin todella paljon kasveja tänne, ja nimenomaan sellaisia, jotka parantavat sisäilmaa. Lisäksi olen ajatellut muita toimintapisteitä, kuten energiaa keräävää kuntopyörää, tasapainojakkaroita tai liikunnallisia Wii-pelejä. Tällaiset uudistukset eivät ole vaikeita asioita eivätkä mahdottoman kalliitakaan. Olen kokenut sen, miten mennään lukkoon, unohdetaan kaikki opittu ja ollaan kauhun vallassa. Kun keksimme hyviä keinoja opettaa, niin opettaja saa sen palautteen. opiskelemista, kuvataidetta ja tanssia Lena Segler-Heikkilä käyttää ideoinnin apuna miellekarttoja. Nämä ovat juuri minun juttujani! Rehtori tekee itse kuvataidetta ja on harrastanut balettia 6-vuotiaasta asti. avioitui 2002 Haapavedeltä kotoisin olevan Juha Heikkilän kanssa, perheessä myös 15ja 16-vuotiaat tyttäret . –?Tarvitsemme voimia, sillä seuraavat vuodet eivät ole helppoja. NÄIDEN IDEOIDEN taustalla on ajatus hyvinvoinnista, joka on ensimmäisessä opettajainkokouksessa lyöty lukkoon tämän lukuvuoden teemaksi. Opettajilta tulee palautetta, että luokat ovat ihan liian täynnä. Rehtorin mielestä syväoppimista ei edistä se, että oppilas pänttää ainoastaan loppukokeeseen. Shakki on osoittautunut hyvin suosituksi. Hän haluaa aluksi tuoda luokkiin muunneltavuutta tukevia pöytiä sekä seisomapöytiä. –?Olen kiitollinen myös niistä äärimmäisen negatiivisista kokemuksista, sillä niistä olen oppinut eniten. Kalajoen lukion rehtori 1.8. ”Oppimisen pitää olla hauskaa” Lena Segler-Heikkilä . Sen yleissivistävyys ja laaja-alaisuus kiehtovat. –?Lukiossa ihmiset ovat minun henkisiäni. Voin sanoa, että on tosi ihana tunne, kun kokeilee uutta opetusmetodia ja huomaa, että se toimii! Segler-Heikkilä kävi oman lukionsa Saksassa ja sai sekä hyvää että painajaismaisen huonoa opetusta
Sen jälkeen minulla oli ompelimo ja kangaskauppa Haapajärvellä. Sääsiili on jo aikaa nähnyt. Myös erilaiset ovikranssit ovat suosittuja ja sählypallo mainio pohja havutai risupallon tekemiseen. –?Sammalesta voi tehdä vaikka tyynyn tai kukkaamppelin, risuista korentoja, mattoja tai enkeleitä, esittelee Anna-Liisa Ojala mahdollisuuksia. Sääsiili on vain yksi AnnaLiisa Ojalan tekemistä pihakoristeista. Hän muistuttaa, että niin pajujen, koivujen kuin sammalen ja jäkälänkin keräämiseen pitää olla maanomistajan lupa. –?Ammattikoulun vaatetuslinjan jälkeen olin Ruotsissa rättitehtaissa parikymmentä vuotta. Anna-Liisa Ojala opettaa kansalaisopistossa pihakoristeiden tekemistä. –?Paju on raskasta vääntää, riippakoivun riipat ovat ihan parhaita risutöiden materiaalia, ohjeistaa Anna-Liisa Ojala. Niin niistä tulee taipuisia ja kestäviä väännettäväksi uuteen muotoon. NAINEN ON itse asiassa jo eläkkeellä, mutta jatkaa kansalaisopiston opettajana tarpeen mukaan. Ulkorakennuksen seinässä lentelee korento, portaalla levähtävä lintu on jo sen verran iäkäs, että se alkaa murentua. Metsään kannattaa lähteä materiaalinhakureissulle vasta kun lehdet ovat varisseet. –?Lapsilta jääneitä lelueläimiä voi käyttää vaikka muottina ja tehdä valmisbetonista hiukan erilaisia puutarhatonttuja, suunnittelee AnnaLiisa Ojala. Tekemistä voi kokeilla vaikka kotona omin päin. KALAJOKILAAKSO Kätevä Liisa Ängeslevä YLIVIESKA Tarvitaan oikeastaan vain muutama euro rahaa, hyvä idea ja pikkuisen perustaitoja siihen, että pihaansa saa satumaisia hahmoja ja mielenkiintoisia otuksia. Puheessa pulppuaa idea toisensa perään ja opettaja saa niiden tekemisen kuulostamaan helpolta. Anna-Liisa Ojalan siili on tehty kävyistä ja sammalesta. Pikkuhiljaa ne murenevat ja sammal vaalenee. Monenmoista syntyy kanaverkon, sivuleikkurien, oksasaksien ja sidontalangan avulla. –?Trendit vaihtuvat, mutta kiinnostus tuntuu kasvavan, kertoo Anna-Liisa Ojala. Innostus käsitöihin lähti jo kotoa, missä äiti ompeli navettatöiden välissä vaatteita myös muille kuin omille lapsille. Kansalaisopistossa kädentaitoja opettavan ylivieskalaisen Anna-Liisa Ojalan kotiportaan juurella tuhisee sääsiili. Juuri nyt on pihakoristeiden tekijän syytä malttaa vielä mielensä. Sammalta tai jäkälää ei myöskään pidä kerätä laajalta alueelta vaan sieltä täältä niin ettei luonto häiriinny. Nyt on suunnitelmissa käydä myös tekemässä pitsibetonisia ruukkuja tai metkoja sukkahousutonttuja kansalaisopiston kurssilla oppilaana. Paju taipuu vaikka kukiksi. Risuporo on saanut kilikellon kaulaansa. Risulintua lähdetään tekemään puristamalla risuja palloksi ja sitten muotoilemalla sille nokka, siivet ja pyrstö. ” Pajujen, koivujen kuin sammalen ja jäkälänkin keräämiseen pitää olla maanomistajan lupa.. LIISA ÄNGESLEVÄ Sääsiili ja muita mielenkiintoisia otuksia luonnonmateriaaleista Korentoon väännetään ensin kaksi lenkkiä ja niiden ympärille keho. Siilin sisuksissa on sanomalehtipaperia ja ulkokuori on männynkävyistä ja sammalesta. Hänellä on jo varattuna kirjoja, joista voi katsella malleja siihen, mitä kurssilaiset haluavat tehdä. Ne kaikki on tehty risuista. USEIN ENSIMMÄINEN pihakoriste on kukkatuki, jossa pitkät pajut kerätään yhteen ja alaosa punotaan tukevaksi. Pajut painetaan punomisen ajaksi styroksiin, että ne pysyvät paikallaan ja ylhäältä ne sidotaan yhteen. Ulko-ovessa tulijaa tutkii veikeä pupu. Pihakoristeita tekevät niin naiset kuin miehetkin. Silloin aletaan kerätä pajua ja koivua, jotka jätetään sitten viikoksi nahistumaan autotalliin tai vaikka kylmään eteiseen. Kävyt aukevat kuivassa säässä ja kosteassa sulkeutuvat. Hän käy näyttelyissä ja kursseilla minkä omilta töiltään ehtii. Kun lapset lähtivät maailmalle, lähdin minäkin opiskelemaan lisää vaatetusalaa ja päädyin opettajaksi ensin Oulaisiin ja sitten myös Ylivieskaan, kertaa Anna-Liisa Ojala taustaansa. Veikeä pupu tervehtii tulijaa. Keväällä tehtiin pääsiäiskoristeita ja tänä syksynä keskitytään jouluisiin koristeisiin. 11 Maanantaina 10.9.2018 . Luonnonmateriaaleista tehdyt koristeet kestävät pihalla vuosikausia. Opettajakokemuksellaan hän tietää, että ompelemisesta ovat kiinnostuneita myös nuoret naiset, neuleista varttuneemmat
Toni Lappalainen OP (-73/68,8) 201 kg (91+110) 267,656 p. Painonnosto Pohjois-Suomen mestaruuskilpailut, Kalajoki Naiset Sarja 48 kg 1. Titta Mansikkamäki OP (-71/57,36) 107 kg (46+61) 148,89 p. Perheen suunnitelmissa oli myös iltanuotio. Heidi Katajamäki päättikin liittyä Ylivieskan Ladun jäseneksi, jos sieltä löytyisi kavereita vaellukselle. Hänen mukaansa itsekseen tai omalla porukalla kannattaa lähteä vaeltamaan, kunhan perustaidot ovat hallinnassa. Retket lähimetsiinkin ovat kiinnostavia. Rebekka Roukala RK (-96/96,25) 145 kg (65+80) 156,207 p. H14, 3.89 km 1) Arttu Nikunen KaJu 38.33. Sarja 75 kg 1. H35 8.53 km (4): 1) Ari Jussinmäki HalTo 1.12.56, 2) Antti Kangas HimU 1.12.59, 3) Jarkko Orjala KoS 1.14.38, 4) Kimmo Mäkelä HimU 1.16.50. D55 4.32 km 1) Pirkko Ekdahl NiS 47.10, 2) Eija Piispanen HaapavU 50.56, 3) Sisko Taanila NiS 51.22. –?Ajattelin ensin ottaa tyttäret mukaan, mutta päätimme sitten lähteä ystävättären kanssa kokeilemaan miltä tuntuu nukkua metsässä. Mirva Harju OP (92/68,23) 153 kg (73+80) 191,463 p., 2. KALAJOKILAAKSO 12 Maanantaina 10.9.2018 . D18 4.32 km 1) Pinja Ylikangas KoS 29.57, 2) Greta Biskop KoS 35.53. Hän oli Ylivieskassa yksi niistä 150:sta, jotka yöpyivät Metsähotellissa. H18 7.58 km 1) Mickel Forsell Botnia 52.14. Tuloksia. Ja niinhän se on, että hammasharjalla, kammalla ja rasvalla pärjää, mutta ensiapulaukku on tärkeä, Suvi Lehtola kertoilee. Se on turvallinen tapa ottaa tuntumaa retkeilyyn, tuumii Suvi Lehtola. –?Suomalaisetkin ovat valmiita maksamaan ja tulemaan järjestettyyn tapahtumaan. Tuomas Savolainen LoVe (-85/103,65) 240 kg (110+130) 262,755 p. Sarja +90 kg 1. Aiheesta on julkaistu myös paljon kirjoja viime aikoina. –?Kurssin ohjaajakaveri opetti, että 117-osaista toalettilaukkua on turha ottaa mukaan. Kurssilla käytiin läpi perusasioita ja Sari Lehtolan mukaan pikkuhiljaa oppii karsimaan kantamuksista tarpeettoman pois. Sarja 90 kg 1. Naista kiinnostaa luonnossa liikkuminen ja hän haluaisi käydä vaeltamassa kansallispuistoissa. Vilma Rättyä RK (-06/45,06) 75 kg (34+41) 125,153 p. H16 5.43 km 1) Gustav Forsell Botnia 34.35, 2) Pietu Tiainen NiS 36.44. D14 3.61 km 1) Liinu Tiainen NiS 33.17. Pirjo Korkeasaari RK (-70/80,13) 114 kg (47+67) 131,687 p. Yksin ei kuitenkaan uskalla lähteä eikä mies ole yhtä innostunut ulkoilmaelämästä. –?Totta kai kotona olisi helpompi nukkua, mutta tämä oli niin lähellä, että lähdettiin lasten kanssa. Sarja 63 kg 1. Niitä taitoja voi käydä harjoittelemassa vaikka kuntorasteilla. D40 5.43 km 1) Ulla-Maria Kankainen SoJy 41.32. H65 4.31 km (8): 1) Risto Airaksinen OuTa 32.11, 2) Arto Kiiskinen TP 32.31, 3) Seppo Keltamäki JoKu 36.12. H70 4.31 km 1) Matti Kattilakoski KPV 36.28, 2) Jorma Oja NiS 46.55. Suvi Lehtola arvioi kiinnostuksen retkeilyyn ja ulkoilmaelämään kasvaneen muun muassa Suomen Ladun järjestämien suurten tapahtumien ja erilaisten blogien myötä. Eerika Palosaari RK (-05/49,79) 68 kg (28+40) 104,754 p. RETKEILYTAPAHTUMAAN tultiin jo päivällä kokeilemaan suppailua, melomista, maastopyöräilyä, polkujuoksua ja patikointia. Miehet Sarja 69 kg 1. Ylivieskalainen Suvi Häivälä tuli telttailemaan kolmen lapsen kanssa. H50 5.58 km 1) Hannu Tiainen NiS 40.00, 2) Harri Jokela NiS 52.45, 3) Jarmo Nivala YlivKu 1.00.40. KALAJOKILAAKSO Urheilu Liisa Ängeslevä LIIKUNTA, YLIVIESKA Riippumatot oli kova sana lauantaina Nuku yö ulkona -tapahtumassa Ylivieskassa Törmäjärven rannassa. D65 3.61 km 1) Kaisa Yliniemi NiS 46.55, 2) Eija Lassila VetU 1.24.27. Heidi Katajamäki haluaa vaeltamaan ja kokeili riippumattoyöpymistä. LIISA ÄNGESLEVÄ Retkeilytapahtuma houkutteli 150 yöpyjää Törmäjärven rantaan Kolmen vanha Arttu Nikula yöpyi siskojen ja äidin, Suvi Häivälän, kanssa teltassa lauantain ja sunnuntain välisen yön. Siitä kertoo sekin, että Ladun järjestämälle vaelluskurssille pystyttiin ottamaan viime keväänä 40 innokasta. Täällä on myös helppo olla, kun kaikkea evästä ei tarvitse kantaa mukanaan, vaan ruokaa saa Metsähotellin keittiöstä, Suvi Häivälä kertoo. Sarja 53 kg 1. Törmäjärven rannassa riitti vilinää ja vilskettä lauantaina. Ylivieskassa järjestelyvastuussa oli Ylivieskan Latu ja Metsähotellin puikoissa oli eräopas Sari Lehtola, joka kertoi retkeilyn olevan nyt kovassa nosteessa. D35 5.58 km 1) Päivi Peltoniemi KoS 1.28.23. Kunto B 4.32 km (14): 1) Pauli Vilminko SiSe 31.15, 2) Roope Tanskala SalRe 34.20, 3) Marko Saarinen RR 35.01. Kunto A 6.00 km 1) Aija Tilvis SalRe 48.41, 2) Kaj Fredriksson Pohjant 52.04. Lapset ottaa asiat asioina ja retkeilyyn kuuluvina, huomauttaa Suvi Häivälä. D45 5.03 km 1) Elina Sillanpää Pohjant 1.10.22. Hän huomauttaa myös, että vaellukselle lähtiessä pitää osata lukea karttaa ja käyttää kompassia, pelkkä gps ei riitä. Suunnistus Yösuunnistuksen aluemestaruuskilpailut, Kalajoki H21 9.89 km (13): 1) Sampo Rahko Pohjant 53.10, 2) Iisak Helander Pohjant 54.51, 3) Miikka Ketonen KoS 56.14, 4) Olli Koivumäki KoS 59.38, 5) Tero Myllymäki VetU 1.01.43, 6) Teppo Isokoski KoS 1.02.43. H40 7.58 km (7): 1) Jouni Mäkäräinen Pohjant 53.33, 2) Tuomas Hyyppä KoS 54.04, 3) Jukka Mehtälä OSVA 1.02.31. Harri Norberg OAK (-71/74,48) 200 kg (90+110) 254,233 p. Nainen kävi myös kokeilemassa miltä ajaminen läskipyörällä metsässä tuntuu. Anna-Maria Tokola RK (-87/61,94) 191 kg (85+106) 252,939 p. D21 6.85 km 1) Johanna Tiitto RasTiimi 1.00.16, 2) Pirjo Knuuti NiS 1.03.29, 3) Katariina Tiitto RasTiimi 1.06.59, 4) Tiina Koskela VetU 1.10.09. Paula Koski RK (-76/80,18) 117 kg (46+71) 135,116 p., 2. Arttu, Sanni ja Anna-Kerttu Nikula levittäytyvät tutkimaan marjamättäitä ja pyrähtävät kohta äidin avuksi telttaa pystyttämään. Eija Mustasaari RK (-78/64,86) 125 kg (53+72) 161,004 p. Aikuiset siitä hankalaa tekevät. H45 7.58 km (6): 1) Juha Jokikuona RasTiimi 55.47, 2) Kenneth Lassila Falken 56.09, 3) Ilkka Tanttinen KoS 1.05.05. Hannes Keskitalo OAK (-96/102,75) 319 kg (139+180) 350,303 p., 2. H75 3.61 km 1) Paavo Toskala KoS 34.59, 2) Mauno Mikkilä NiS 37.37, 3) Vesa Jokela NiS 43.15. Aina ei tarvitse lähteä kauas eikä pitkäksi aikaa. H60 5.03 km (10): 1) Eero Junkala KannUra 33.24, 2) Mauno Taanila NiS 36.58, 3) Esa Saarela KoS 40.45. Polkujuoksukin kiinnostaa. Ylivieskalainen Heidi Katajamäki oli yksi niistä, jotka aikoivat nukkua elämänsä ensimmäisen kerran riippumatossa. Sarja 105 kg 1. Sarja 69 kg 1. Jenna Koski RK (-99/55,16) 123 kg (56+67) 175,794 p., 3. Mukana oli paljon lapsiperheitä ja heille oli tarjolla muun muassa seikkailupolku ja metsäinen leikkikenttä. Minna Karvinen OAK (-74/71,85) 113 kg (47+66) 137,551 p. H55 5.58 km (7): 1) Rolf Helander OuHu 42.21, 2) Juha Lerssi KPV 44.10, 3) Reima Piispanen HaapavU 48.58. Eräopas Sari Lehtola oli hyvillään siitä, että sää suosi yöpyjiä. Siellä pääsi kokeilemaan luonnossa liikkumista ohjatusti ja 150 myös yöpyi ulkona. Ulkona yöpyminen ei ole perheelle mikään uusia asia, sillä aina silloin tällöin lähdetään koko perheen voimin yön yli kestävälle retkelle. Ilmoittautuneita oli enemmänkin ja alunperin oli varauduttu 15 kurssilaiseen. H80 3.63 km 1) Tapio Patana VetU 55.26. Sarja 58 kg 1. – Ei lasten kanssa retkeileminen ole hankalaa. 12 Maanantaina 10.9.2018 . D60 3.89 km 1) Lea Pöyhönen VetU 50.18, 2) Gunnevi Kiiskinen TP 55.41. D16 3.89 km 1) Iina Koskela VetU 30.30, 2) Venla Rannila VetU 45.40. Sarja 77 kg 1. Pia Lahdenperä OP (-92/57,61) 130 kg (57+73) 180,369 p., 2
–?Olen nyt paremmassa nostokunnossa kuin koskaan ennen. Anna-Maria Tokola nosti piiriennätyksiä Jari Kangaskorte RAVIT, KALAJOKI Kalajokisilla hevosilla oli hyvää ja huonoa tuuria Lahden Jokimaalla. Sonnikallion lenkki, Kalajoki Miehet 1.Tapani Kärjä KJ 39.35, 2.Juho Nikula KJ 42.22, 3. Hölkässä pystyy vähän himmailemaan, mutta maratonilla kaikki pitäisi olla kohdallaan, sanoi Kärjä. M17 Keihäs 1) Eetu Peltokangas ToholU 67,95, 2) Tuukka Suni NivU 48,02. Odotan jo innolla ensi kesää. Jarkko Ristimäen ohjastama ruuna hylättiin kuitenkin ykkössijalta murtautumisen takia. P15 Keihäs 1) Simo Laulumaa OulHui 49,38. Sonnikallion lenkki on pisimpään yhtäjaksoisesti järjestetty hölkkätapahtuma Suomessa. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i K ALAJOKILAAKSON ILTARASTIT Opastus: vt 8 Kalajoelta 4 km Kokkolan suuntaan. P11 Keihäs 1) Jere Murto AlavVi 36,73, 2) Kimi Kaustinen KaustPV 30,44, 3) Niilo Torvi HimU 29,65, 4) Oskari Peltokangas ToholU 22,14, 5) Veeti Rahkolin LimNM 21,19, 6) Jesse Seppälä YlivKu 20,83. Yhdennentoista voiton ottanut Kärjä jäi viime vuoden ajasta 35 sekuntia ajalla 39.35. Keihäskisan hän voitti tuloksella 73,67. Kalajoella (Valkiatvedet) Lähtö 17–19. Koski-Vähälän keihäskoululaisia oli mukana monta ja niin heille kuin muillekin mies halusi osoittaa, että yleisurheilu on mukava laji. Kalajoen hevosille voitto ja hylkäys. Pohdin pitkään SM-maratonille lähtöä, mutta en lähde, kun on kaksi viikkoa ollut niin huonoa fl unssan takia. Mika Vihelän omistama ja kasvattama Sweet Carolina ravasi uran ensimmäisen voiton viidennessä kilpailussaan. Naisten sarjassa Ninni Löf juoksi reittiennätyksen 48.00. Hän ei ole huolissaan kuluneen kesän tuloksista. Etelän, Kuortaneen ja muun Suomen porukan välillä on turhaa kateutta ja kyräilyä. N19 Keihäs 1) Venla Ruotanen YlivKu 29,56. Maanantaina 10.9.2018 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Mies empi pitkään lähteäkö heittämään ollenkaan, sillä olkapään toipuminen viime syksyn leikkauksesta ei ole sujunut toivotulla tavalla. Radat: A, B, B-lyhyt, C ja rastireitti. Wirkkala itse arvioi, että jos kuntoutuminen jatkuu samaan tahtiin ja talvella pystyy heittämään joka viikko, niin 85 metrin kaaret eivät ole mahdoton tavoite.. Liisa Ängeslevä YLEISURHEILU, YLIVIESKA Ylivieskan urheilukentällä oli lauantaina iloa ja meininkiä, kun Jarkko Koski-Vähälän kutsumat keihäänheittäjät pistivät kautta pakettiin. Joni-Petteri Irrin ohjastama kolmivuotislahjakkuus petasi voiton hakemalla keulat alkumatkasta. –?En ole päässyt harjoittelemaan yhtään, sanoi Wirkkala kisan jälkeen. T13 Keihäs 1) Saija Nordström RantsRai 19,53. Kalevan kisojen 1?500 metrin raja polttelee, kun nyt se jäi vain viiden sekunnin päähän, Löf kertoi. – Vanhat kaverit tulivat heittämään ja viettämään yhteistä viikonloppua. Mika Haapakankaan valmentama Mr Golden Quick jatkoi menestyskulkuaan Uumajassa. Silloin hän kiskaisi 87,23 tuloksen. Kaikki miehet heittivät yli 60 metrin ja voittoheitto oli yli 70-metrinen. –?Olis aika hienoa, jos pystyisi kymmenen vuotta vanhan ennätyksen rikkomaan, myhäili Wirkkala. Mika Forssin ajama ruuna otti kauden yhdennentoista voittonsa 2140 metrin ryhmässä ajalla 14,0a. Yleisurheiluun kuuluvat nousut ja laskut. Tiistaina 11.9. –?Vähän piti säästellä vauhtia, kun olen ollut kaksi viikkoa toipilaana. Viestijuoksun SM-kilpailut, Mikkeli P15 4x80 m aj: 1) Alavieskan Viri 45,08 (Samuli Takkunen, Tomi Simonen, Taneli Hietala, Eetu Jokela), 2) Lapuan Virkiä 45,65, 3) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 46,20. kerran juostun Sonnikallion lenkin voitot ottivat Kalajoen Junkkareiden Tapani Kärjä ja Ninni Löf. 7) Alavieskan Viri 47,15 (Simonen, Takkunen, Jokela, Hietala). N Keihäs 1) Sandra Laulumaa OulHui 37,41. P15 4x100 m: 1) Lahden Ahkera 45,54, ... Mestareita olivat Tokolan ohella Raution Vilma Rättyä, Eerika Palosaari, Paula Koski ja Rebekka Roukala. M19 Keihäs 1) Eetu Peltokangas ToholU 61,03, 2) Vili-Petteri Helenius PulkkPo 51,73, 3) Matias Päri LimNM 44,37. T15 Keihäs 1) Viivi Raatikainen ÄänekU 48,63, 2) Helmiina Kynnäs SaarijPu 43,92. Ensi vuonna tavoitteena on saada mukaan lisää porukkaa ja mennä tuloksissa uudelle kymmenluvulle. Jarkko Koski-Vähälä oli tyytyväinen, että pystyi itsekin heittämään ja pysyi edelleen yli 60:n kerhossa. Kausi on ollut hyvä, kun ennätykset on parantuneet reilusti. Arvokas 3?500 euron ykköspalkinto irtosi Nuorten sarjassa ajalla 17,2. Mika Rauman Max The Flax ylitti maalilinjan ykkösenä Toto5-pelin kakkoskohteessa. Kisaksihan tämä meni, oli mahtava nähdä vanha heittämisen ilo Teemullakin (Wirkkala), vaikka hän sanoi ennakkoon, ettei heitä. Tällä hetkellä mennään alamaissa, mutta sieltä noustaan taas. Eka kilometri kuitenkin lähti vähän lujaa ja meni 4.05 vauhdilla. Nyt näyttää, että porukkaa on tulossa mukaan enemmänkin. –?Haluaisin, että jaettaisiin asioita ja mietittäisiin missä on mennyt pieleen ja mitä voitaisiin tehdä paremmin, selvittää Koski-Vähälä ajatustaan. Hänen tulossarjana 191 (85, 106) on samalla valtakunnallistakin huipputasoa tässä sarjassa. Hyvin jaksoin kuitenkin ja keskivauhti koko matkalla oli 4.12. KISAN VOITTI Toholammin Urheilijoiden Teemu Wirkkala, joka kuvasi heittäneensä urku auki. Toholampilainen keihäänheittäjä mielii päästä samaan tasoon, tai mielellään siitä ohikin. Toiseksi juoksi Juho Nikula ja kolmanneksi Simo Törnvall. Kolmosrahat talliin ravasi Jonathan Carren luotsaama Sweet Orphan Boy 17,6a kolmella ratakierroksella. –?Tarkoitus oli lähteä maltillisesti 4.10–4.20 vauhdilla. Kolmanneksi juoksi Haapajärven Kiilojen Laura Keskitalo 55.41. Ylivieskalaisheittäjä aloitti itse kilpailun ja hämmästeli, miksi ei sponsoriksi älytty kutsua ambulanssia, sen verran raihnaisia heittäjiä oli mukana. Harjoitteluheitoissa kävi kipeää, mutta lopulta Koski-Vähäläkin heitti viisi kisaheittoa. –?Ai, ai, ja tuohon vielä noste, niin se on kiitos ja näkemiin, ihasteli Koski-Vähälä. –?Olen ehtinyt harjoitella vain pari kertaa viikossa ja keskittynyt voimatreeneihin, kun tekniikka on hioutunut aika valmiiksi pitkän uran aika aikana. Ohjastajalle langetettiin tilanteesta kahden viikon mittainen ajokielto. 13 KALAJOKILAAKSO . T11 Keihäs 1) Helmi Jauhiainen ReisjPi 32,35. Maanantaina 10.9.2018 13 KALAJOKILAAKSO . Kokoonkutsujaa harmittaa, että maa on jakaantunut kolmeen alueeseen. Muutamme uuteen kotiimme lokakuussa ja siihen saakka on aika kiireellistä, kertoi Anna-Maria Tokola. Kärjä ja Löf nopeimmat Sonnikalliolla Lauri Järvinen PAINONNOSTO, KALAJOKI Raution Kisailijoiden AnnaMaria Tokola paransi kaikkia naisten 63 kilon sarjan piiriennätyksiä painonnoston Pohjois-Suomen mestaruuskilpailuissa Rautiossa. Simo Törnvall KJ 45.13, 4.Aleksi Huhtakangas AV 45.22, 5.Tuomas Törnvall KJ 45.43, 6.Matti Keskitalo HK45.49, 7.Saku Juola KJ 45.53, 8.Kari Ojala KJ 46.16, 9.Tapani Keskitalo HK 47.44, 10.Kristian Hakala HU 47.51, 11. Vastuuhenkilö: Mikko Alasuvanto, Kalajoen Junkkarit. Koko kesän toipilaana ollut Roosa Löf juoksi kesän ensimmäisen kilpailun ja otti kakkossijan ajalla 53.49. Huoltajana toiminut aviomies Milko Tokola on kilpailemisen lopettamisesta huolimatta harjoittelut täydellä teholla vähintään kuusi kertaa viikossa. Yleisurheilu Koski-Vähälän Karijasut, Ylivieska M Keihäs 1) Teemu Wirkkala 73,67, 2) Mikko Kankaanpää 71,27, 3) Pasi Kuusinen HeinI 67,71, 4) Pasi Mäkipelto LehtimJy 64,17, 5) Jarkko Koski-Vähälä 60,95. Mitään terveysongelmia ei ole ja painokin on sopivasti 84 kiloa. Paluuta kilpalavalle Milko ei sano suunnittelevansa. Suunnistajien kesken arvotaan iltarastipaita ja rastireittiläisten mitali. KARIJASU EI OLE mikään ryppyotsainen kilpailu, mutta Koski-Vähälä oli mielissään tulostasosta. Koski-Vähälän karijasu heitettiin Ylivieskassa nyt toista kertaa ja idean isä kaavailee kisalle jatkoa ja laajentumista. Koski-Vähälä kannusti ja kommentoi niin Wirkkalan kuin muidenkin heittoja pitkin kisaa. Wirkkala kuvaa kuntoaan hyväksi, mutta tekniikkaansa huonoksi. Hänen nimeään kantava keihäskoulu on nyt toiminut neljä vuotta ja viime vuonna mukana oli 20 nuorta heittäjää sadan kilometrin säteeltä. Ossi Myllymäki UK 50.08, 12.Ville Kalliokoski Vasankari 50.13, 13.Mauno Juola KJ 51.33, 14.Antti Harjuhaahto SalRe, 15.Tero Löf KJ 55.05, 16.Olli-Pekka Kurikkala KJ 1.06.08, 17.Markus Kaattari HU 1.10.29 Naiset 1.Ninni Löf KJ 48.00, 2.Roosa Löf KJ 53.49, 3.Laura Keskitalo HK 55.41, 4.Jenni Humalajoki HU 56.00, 5.Tiina Vuollet KJ 56.18, 6.Piia Saukko Koivula Ski Team 56.25, 7.Anne Harjuhaahto SalRe 57.29, 8.Anne Vuoti Yppärin Urh 1.03.36, 9.Teija Sorvari KJ 1.07.07, 10.Minna Potinoja Himanka 1.11.22, 11.Laura Kaattari Himanka 1.17.23, 12.Sirpa Hannula 1.33.49 Tulokset Kalajokilaakso HÖLKKÄ, KALAJOKI Kalajoella 52. P13 Keihäs 1) Kukkola Veeti NivU 39,59, 2) Henri Pitkäkangas AlajA 38,81, 3) Nuutti Korkiakoski 36,56, 4) Niko Kaustinen KaustPV 29,78, 5) Jere Seppälä YlivKu 26,85. Wirkkalan ennätys on vuodelta 2009. LIISA ÄNGESLEVÄ Karijasussa haetaan iloa ja meininkiä yleisurheiluun Teemu Wirkkala innostui kisaamaan tosissaan, vaikka potikin heittämättömyydestä johtuvia tekniikkaongelmia. Kisaamalla halutaan myös innostaa nuoria heittäjiä, kun he pääsevät seuraamaan menestyneiden urheilijoiden edesottamuksia
21.50 Merisää. 18.55 Luontoilta 0203-17600. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Ykkösaamu. 08.10 Ykkösaamu. 22.08 Pollari. 10.02 Radio Suomen Päivä. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700392 111: 3,55 e/min+pvm) 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 18.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Faunin iltapäivä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Sää. 16.00 Yle Uutiset. 11.33 Radio Suomen Päivä. 21.17 Päivä tunnissa. 17.00 Jani Kareinen. 13.02 Perttu Häkkinen muistoissamme: Itä-Helsinki trilogia (2/3). 07.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Päivä tunnissa. 18.00 Romano mirits. 14.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.29 Hyvää huomenta. 21.00 Yle Uutiset. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.00 Uudet levyt. 07.25 Musiikkihetki. 18.02 Radio Suomen Ilta. 23.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 21.00 Ajassa soi. 09.00 Yle Uutiset. 10.45 Oopperaketju: Suutarista harjoituspianistiin. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 20.00 Matti 8 ja Sonny. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Kauhee akka – tarinoita mytologisista naisista: Aatamin ex-vaimo Lilith Nainen joka osasi sanoa ei. Rocketsivä. 02.02 Susanna Vainiolan Popradio. 14.00 Yle Uutiset. 07.13 Alueradio. 11.33 Radio Suomen Päivä. 09.00 Yle Uutiset. 22.05 Urheiluradio. 09.10 Sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset. KESKIVIIKKO 12.9. 14.00 Yle Uutiset. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.00 Yle Uutiset. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.05 Hartaita säveliä. 17.13 Alueradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Nosto. 06.05 Sää. 11.00 Yle Uutiset. 04.00 Arkisto: Moraali koetuksella. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yle Uutiset. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Ruokakulttuurisokki järkyttää – ja voi muuttaa elämän. 16.10 Faunin iltapäivä. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 20.30 Radio Suomen Ilta. 15.52 Alueradio. 16.00 Yle Uutiset. 00.00 Yöradio. 18.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.00 Yle Uutiset. 12.30 Politiikkaradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 06.15 Aamuhartaus. 15.00 Yle Uutiset. 22.50 Draamanpurkajaiset: Klovnin haavoittuvuus tuottaa vapauttavan naurun. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.30 Ykkösaamu. 23.00 Iltahartaus. 12.10 Urheiluradio. 12.45 Merisää. 18.50 Iltahartaus. 09.11 Alueradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 05.50 Merisää. 20.02 Sää. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 06.06 Alueradio. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 11.00 Yle Uutiset. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 17.10 Euroopan valot. 15.55 Yle News. 07.50 Merisää. 00.00 Yöradio. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 19.02 Radioteatteri esittää: Pet Shop, osa 2/6: Paha mies. 17.00 Jani Kareinen. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 06.59 Hyvää huomenta. 19.00 Arkisto: J. 09.05 Muistojen bulevardi. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 13.00 Klassista kahteen. 22.05 Kuusi kuvaa: Sirkka-Liisa Krapinoja-Sass. 12.13 Keskipäivän klassikko. 10.33 Radio Suomen Päivä. 12.55 Radio Suomen Päivä. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 18.00 Yle Uutiset. 15.02 Pörssipäivä. 06.59 Hyvää huomenta. 17.50 Etnohetki. 18.00 Yle Uutiset. 07.15 Aamuhartaus. 13.00 Yle Uutiset. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 21.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Keskipäivän klassikko. 02.00 Arkisto: Rauhanleirillä ja vodkaturistien mukana. 14.00 Yle Uutiset. 22.05 Horisontti: Pyhä sota: miten kristinusko vaikutti Suomen sodissa?. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 10.9. 17.13 Päivä tunnissa. 21.12 Puheen Ilta. 21.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Radio Suomen Ilta. 17.13 Radio Suomen Ilta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Tuija Pehkonen: Vieraana Jenni Vartiainen. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.25 Musiikkihetki. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.02 Nosto. 02.54 Yöradio. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Yle Uutiset. 15.52 Alueradio. 09.05 Urheiluradio. 00.00 Arkisto: Kattolyhty. 16.10 Urheiluradio. 20.03 Radio Suomen Ilta. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yöradio. 03.00 Yle Uutiset. 21.12 Puheen Ilta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 21.12 Puheen Ilta. 10.00 Sari Valto: Koulutrauma jättää pitkät jäljet. 08.13 Alueradio. 11.00 Yle Uutiset. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.02 Alueradio. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 09.05 Muistojen bulevardi. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 21.55 Radio Suomen Ilta. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.02 Yöradio. 13.00 Yle Uutiset. 23.28 Päivä tunnissa. 06.35 Nosto. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 95. 12.55 Radio Suomen Päivä. 18.15 Äänitarina. 18.30 Hartaita säveliä. 09.10 Sää. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 13.00 Pookin iltapäivä 18.00 Pookin yö-musiikkia tauottaLista uusinta 19-24.00. 18.50 Iltahartaus. 01.55 Yöradio. 15.50 Veneilysää. 20.02 Sää. 09.00 Yle Uutiset. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 06.25 Aamusoitto. 01.55 Yöradio. 22.00 Päivän parhaat. 22.05 Sari Valto: Koulutrauma jättää pitkät jäljet. 20.00 Rony Rex. 03.54 Yöradio. 22.05 Urheiluradio. Marko Maunuksela. 07.10 Hartaita säveliä. 22.30 Ruben Stiller. 12.20 Puheen Aamussa tänään. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 20.00 Etnoilta: Sydänjuurilla. 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 14.02 Alueradio. 17.10 Urheiluradio. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 08.10 Ykkösaamu. 08.10 Urheiluradio. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Radio Suomen Ilta. 06.35 Nosto. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. Tiistai 11.9. 22.30 Docventures. Ylipääsy. 07.13 Alueradio. 15.02 Kulttuuriykkönen. 07.53 Alueradio. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 08.13 Alueradio. 06.56 Päivän mietelause. 17.35 Moniääninen Eurooppa: Irlantilaiset pelkäävät brexitin elvyttävän vanhat vihat henkiin. 06.56 Päivän mietelause. 14.02 Alueradio. 16.13 Nosto. 06.05 Hartaita säveliä. 07.25 Musiikkihetki. 12.13 Keskipäivän klassikko. 11.02 Radio Suomen Päivä. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 97. 19.00 Yle Uutiset ja sää. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 18.55 Radio Suomen Ilta. 15.02 Alueradio. 08.13 Alueradio. 06.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä. 06.59 Puheen Aamu. 15.50 Veneilysää. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 11.33 Radio Suomen Päivä. 18.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.15 Aamuhartaus. 21.02 Urheiluradio. 21.02 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä. 23.28 Päivä tunnissa. Ylipääsy. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 13.00 Pookin iltapäivä 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 18.00 Pookin yö-musiikkia tauotta24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. Marko Maunuksela. 11.00 Välilevyjä. 06.05 Hartaita säveliä. 15.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 14.02 Alueradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Yle Uutiset. 10.02 Juuso Pekkinen. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 07.30 Ykkösaamu. 12.10 Urheiluradio. 20.02 Sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 00.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.02 Urheiluradio. 02.00 Arkisto: Tähdenlentoja. 15.02 Kulttuuriykkönen. 22.05 Urheiluradio. 19.05 Luontoilta 0203-17600. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Päivä tunnissa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Hartaita säveliä. 17.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. Marko Maunuksela. 17.10 Urheiluradio. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 21.50 Merisää. 11.02 Akti. 11.02 Radio Suomen Päivä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä. 18.10 Äänitarina. Marko Maunuksela. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 12.00 Yle Uutiset. 21.17 Päivä tunnissa. 06.59 Hyvää huomenta. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 SM-liigan ennakkoilta. 07.10 Urheiluradio. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.00 Klassikkoparatiisi. 07.53 Alueradio. 18.05 Urheiluhullut. 04.00 Arkisto: Hyvän elämän teoria. 12.13 Radio Suomen Päivä. 12.30 Politiikkaradio. 18.02 Tunteiden tiistai. 18.00 Yle Uutiset. Keskiviikko 12.9. 12.55 Radio Suomen Päivä. 06.05 Politiikkaradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Brysselin kone. 11.02 Akti. 03.55 Yöradio. 06.56 Päivän mietelause. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.59 Puheen Aamu. 07.50 Merisää. Marko Maunuksela. 17.00 Yle Uutiset. 00.00 Yle Uutiset. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.05 Politiikkaradio. 03.54 Yöradio. 07.50 Merisää. 20.03 Metsäradio. 21.30 Tuija Pehkonen: Vieraana Jenni Vartiainen. Karjalainen. 16.10 Urheiluradio. 17.10 Urheiluradio. 03.00 Yle Uutiset. 17.55 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 15.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 14 Maanantaina 10.9.2018 . 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 17.13 Alueradio. 21.00 Yle Uutiset. 11.02 Akti. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.13 Alueradio. 00.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Nosto. 02.00 Arkisto: Kävelykatuja ja kaupunkikävelyjä. 14.00 Euroopan konserttilavoilla. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Musiikkia konsertin jälkeen. 21.17 Päivä tunnissa. 18.00 Yle Uutiset. 12.30 Politiikkaradio. 09.05 Urheiluradio. 18.50 Merisää. TIISTAI 11.9. 10.02 Juuso Pekkinen. 14.00 Musiikkistudio. 19.02 Euroradiokonsertissa Arod-kvartetti. 18.50 Merisää. Tiistai 11.9. Marko Maunuksela. 06.05 Sää. 17.30 Radioteatteri esittää: Hautasi on Odessassa osa 5/12: Murhayritys Tukholmassa. 13.00 Klassista kahteen. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 07.53 Alueradio. 18.02 Juuso Pekkinen. 09.11 Alueradio. 07.29 Hyvää huomenta. 10.02 Radio Suomen päivä. 15.55 Yle News. 13.00 Klassista kahteen. 06.25 Aamusoitto. 12.10 Urheiluradio. 16.13 Alueradio. 06.00 Yle Uutiset. 18.55 Tunteiden tiistai. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 02.00 Yle Uutiset. 18 19 19 19 19 18 15 16 15 16 16 15 12 13 13 13 12 13 7 10 5 Tänään 17 15 17 16 16 17 18 16 16 17 20 18 19 7 6 9 8 7 ma Alavieska 19 Kalajoki 19 Haapajärvi 18 Nivala 18 Sievi 18 Ylivieska 18 ti 16 17 14 15 15 16 ke 12 12 11 12 11 12 to 14 13 14 14 14 14 Kylmintä eilen Ylivieska +4,9 Lämpimintä eilen Ylivieska +19,7 Kylmintä toissa yönä Ylivieska +7,5 -2,9 Kylmintä eilen Salla Naruska +22,0 Lämpimintä eilen Pori -3,4 Kylmintä toissa yönä Sodankylä Vuotso Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 10.9. 11.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 19.00 Arkisto: Heikki Silvennoinen ja Jari Halonen. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Etnoilta: Keinuva talo – Saisinko texmex-tortillan kaikilla mausteilla?. 23.00 Iltahartaus. 15.00 Yle Uutiset. 01.55 Yöradio. 07.10 Hartaita säveliä. 18.02 Luontoilta 0203-17600. 15.02 Docventures. 17.10 Aristoteleen kantapää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.13 Alueradio. 15.02 Kulttuuriykkönen. 10.02 Juuso Pekkinen. 16.13 Nosto. 09.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 12.00 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 96. 07.15 Aamuhartaus. 15.50 Veneilysää. 08.10 Ykkösaamu. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 23.10 Yöklassinen. 06.06 Alueradio. 05.50 Merisää. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 07.29 Hyvää huomenta. 11.00 Yle Uutiset. 21.30 Jari Sarasvuo: Kapinalliset. 20.00 Miikka Koivisto. 12.10 Tiedeykkönen. 23.00 Yle Uutiset. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.00 Yle Uutiset. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 16.10 Faunin iltapäivä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.52 Alueradio. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.59 Puheen Aamu. 13.02 Jari Sarasvuo: Kapinalliset. 15.02 Alueradio. 22.00 Päivän parhaat. 00.02 Yöradio – tunti 70-lukua. 17.00 Jani Kareinen. 06.00 Yle Uutiset. 09.11 Alueradio. 10.00 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 22.00 Päivän parhaat. 10.00 Yle Uutiset. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 12.10 Urheiluradio. 18.02 Juuso Pekkinen. 10.02 Radio Suomen Päivä. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 12.13 Radio Suomen Päivä. 00.00 Arkisto: Veli ja sisko venäläinen. 06.25 Aamusoitto. Keskiviikko 12.9. 16.13 Alueradio. Marko Maunuksela. 21.30 UEFA Nations League: Suomi – Viro. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Puheen Ilta. 08.10 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 06.05 Sää. 02.54 Yöradio. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 06:29 06:32 06:35 20:07 20:04 20:00 Maanantai 10.9. 04.00 Arkisto: Elämä on yhtä sirkusta. 11.00 Riston Valinta. Suomi-fi lmin tulevaisuus. 18.50 Merisää. 19.32 Arkisto: Yö Helsingissä. 17.10 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 05.50 Merisää. 20.10 Naisten saunavuoro – suoraa puhetta seksistä, parisuhteesta ja naiseudesta. 21.55 Radio Suomen Ilta. 16.10 Urheiluradio. 06.35 Nosto. 13.00 Yle Uutiset. 17.30 Pyöreä pöytä. 06.05 Politiikkaradio. 23.00 Päivän parhaat. 21.50 Merisää. 23.00 Iltahartaus. 19.05 Tunteiden tiistai. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 11.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Muistojen bulevardi. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 20.00 Yle Uutiset. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Marko Maunuksela. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio. 09.05 Urheiluradio. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 14.02 Nosto. 14.00 Yle Uutiset. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 12.13 Radio Suomen Päivä. 06.06 Alueradio. 23.00 Päivän parhaat. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 23.00 Päivän Parhaat. 23.10 Yöklassinen. 13.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 18.50 Iltahartaus. 14.00 Yle Uutiset. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 15.00 Yle Uutiset. 12.10 Muoti uuden ajan kynnyksellä, osa 2: Muotivirtaukset liikkuvat – renessanssi vaihtuu barokkiin. 15.02 Ruben Stiller. 00.00 Arkisto: Elämänkatsomustieto
HELLITÄ HETKEKSI Rentoudu hierojalla Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska Puh / Fax 08-425 373, 050 359 4380 www.sailokoski.. Soita 020 750 4600 ilmoitukset@kalajokilaakso.. Mikko Aho on valittu varainhoitajaksi OP Private -varainhoitoon 21.8.2018 alkaen. 10%. (08) 420 042, Torikatu 8 YLIVIESKA Etukortilla -10% ruoka-annoksista Hierontapalvelu A-P NIEMIKORPI Asemakatu 4 (2. henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. 20,00 €/kk Peruspaketti (sis.lehti) 12 kk levikkialue 12,58 €/kk levikkialueen ulkop. Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. 020 750 4469. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (sis. YLIVIESKA TRAIL RUN ilmoittautuminen käynnissä nyt osoitteessa www. yhteistyössä Raudaskylän Kristillisen opiston ALVA-hankkeen kanssa. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. /palaute. Pidä kortti mukana ja näytä se ostotapahtuman yhteydessä. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. 9,50/7€ SYYSKUU Puh. Ilkka Huhta on valittu myyntijohtajaksi henkilöasiakkaiden rahoituspalveluihin 1.9.2018 alkaen. Törmälässä. 21,75€/kk Digipaketti 12 kk 7,40 €/kk Tiedustelut puh. Tervomaa on tehnyt seitsemännelle albumilleen ensimmäistä kertaa sanoitusten lisäksi myös sävellykset itse. Luontoillan järjestävät kirjasto ja Ylivieskan Latu. Kestotilaajan etukortilla saat kuukausittain vaihtuvia etuja ja elämyksiä. Tervetuloa! Vapaa pääsy. Hän on aikaisemmin työskennellyt varainhoitajana Premium Banking -yksikössä Nordeassa ja sijoitusneuvojana OP Ryhmässä. 422 162 tai 040 7732 759 PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Syyskuun edut Kalajokilaakson kestotilaajan Saat käyttöösi Etukortin tuomat edut ja aina edullisimman tilauksen. Tervetuloa! HOHTOKEILAUS 8 € Eläkeläiset/lapset 5 € Norm. Akustiikan lipunmyynti palvelee ma-pe klo 12-18, la klo 12-15 sekä tuntia ennen tapahtumaa Koulukatu 2 B, Ylivieska, p. Kotikäynnit tarvittaessa. 0400 919 724, koti 426 485 Myös iltaisin ja lauantaisin. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. Tapahtuman startti klo 12. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. OP KESKI-POHJANMAA. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. lehti+digi) 12 kk levikkialue 11,08 € / kk levikkialueen ulkop. Muuta määräaikainen tilauksesi helposti kestoksi puh. pohjanmaanpolkujuoksucup.fi . www.kp24.?/etukorttiedut SYYSKUU Liput KP-etukortilla 12 € PE 26.10. KALAJOKILAAKSO Nimityksiä Tässä palstamillimetrejä kaupan! PALJONKO LAITETAAN. 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. Esitys perustuu hänen teokseensa Kansallispuistot – maamme luonnon helmet (2017). Musiikki soi nyt vapaampana ja omaperäisempänä kuin koskaan. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 Konttori ma-pe 9.00-15.00 lmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 Toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. kerros) Ylivieska P. Skype-luento luennoi Sinikka Korpela. 15 Maanantaina 10.9.2018 . /mediaopas LEVIKKI 5736 kpl LT2015 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas puh. Tervetuloa mukaan! YLIVIESKAN Kaupunginkirjasto Luontoillassa lumoavat kansallispuistomme Ammattiluontokuvaaja ja toimittaja Tea Karvinen kertoo kuvin ja sanoin kansallispuistoistamme kirjastossa ke 12.9. Järj. Maanantain lehteen tulevat muistilistat perjantaina klo 13.00 mennessä. Sarjoja kaiken ikäisille ja tasoisille ulkoilijoille. klo 18.30. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. • MAALAUKSET • KOLARIKORJAUKSET • PYÖRÄSUUNTAUKSET • ILMASTOINTIHUOLLOT Laita sanomalehti paperinkeräykseen! JÄRJESTÖILLÄ TÄRKEÄ ROOLI EHKÄISEVÄSSÄ PÄIHDETYÖSSÄ SOTEJA MAAKUNTAUUDISTUKSESSA Ke 12.9. Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). 044 4294 545. Alansa ammattilaiset Muistilista Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi . Ylivieska Trail Run koko perheen ulkoilutapahtuma järjestetään lauantaina 15.9. klo 17.00-19.00 Jokirannan koulu, Rakennus 3. Hän on aikaisemmin työskennellyt varainhoitajana OP Private -varainhoidossa. KLO 19:00 JONNA TERVOMAA Ääni kuuluu ja kantaa kauniisti Jonna Tervomaan Ääni-albumi ilmestyi 1. Tervetuloa! SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. syyskuuta. Hinnat sisältävät alv. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä edellisenä päivänä klo 13.00 mennessä
Ylivieskan lentokentällä oli lauantaina useita lentokoneita yleisön hämmästeltävinä. Keväällä ensimmäiseltä kurssilta valmistui kymmenen oppilasta, jotka saivat yksityislentäjän lupakirjan. Raahen Ilmailukerhon kanssa pidetylle kurssille tuli oppilaita Haapavedeltä, Kalajoelta ja Ylivieskasta. Moottorilentokoulutus alkoi 1974 Kauhavan Lentokoulun ja Kansalaisopiston yhteistyöllä. Sitä reittiä on lennetty kymmenkunta vuotta. Sen verran sillä saadaan, että voidaan pitää kalusto kunnossa, kertoo juhlivan seuran sihteeri Hannu Koiste. 16 Maanantaina 10.9.2018 . KERHON PERUSTAMISESTA tuli elokuun alussa kuluneeksi 50 vuotta. –?Ja jos löytyy, töihin pääsee parhaimmillaan jo seuraavana päivänä, markkinointivastaava Heli Salmela sanoo. Ylivieskassa järjestettiin myös radio-ohjattavien taitolennokkien F3A luokan SM-osakilpailu. Toiminta alkoi vanhalla sotilaskentällä Niemelänkylässä. Jedun sisällä toimivan Jokiedu Oy:n hallinnoima pätevöintilaitos ottaa vuosittain vastaan noin tuhat koetta. Hitsaamon lisäksi metallipäivässä olivat mukana muun muassa painehitsauksen pätevöintilaitos, tarkastustoiminta, metallialan laboratorio ja testausympäristö. –?Tämä on ensimmäinen malli, missä on langaton tiedonsiirto. Lauantaina kerho juhli Ylivieskan lentokentällä. Haluamme kertoa, että metalliala on nykyään paljon automatiikkaa ja esimerkiksi robottien ohjausta, eikä vain pölyistä ja rasvaista työtä, Tirkkonen totesi. Nivalassa metallialan tiloja on laajennettu, ja hitsaamoaan Jedun väki kehuu Suomen parhaaksi. METALLIALAN KOULUTUSTA Jedussa järjestetään Nivalan lisäksi Kalajoella ja Haapavedellä. –?Me emme itse saa opettaa, ettei tule jääviyskysymyksiä. Arto Mäläskä testasi Kempin uutta X8 Mig Welder -hitsausjärjestelmää, ja oli tyytyväinen kokemukseensa. Palolento kestää reilun kaksi tuntia, jos mitään erityistä ei tapahdu ja Ylivieskasta reitti kulkee Sievistä Kalajoelle, sieltä Liminkaan ja Pyhäjärvelle ja takaisin Sieviä kohti. Elme Studion kehittämispäällikkö Jari Tirkkosen mukaan hankkeen puitteissa metallialan nykytilaa on tehty tunnetuksi muun muassa Nivalan yläkoululaisille. NJC oli perjantaina mukana Koulutuskeskus Jedun Nivalan toimipisteellä järjestetyssä metallialan esittelypäivässä JEDUMetallissa. Moottorikoneen vuokraus kerhon käyttöön oli järjestetty Pyhäjokialueen Ilmailukerhon kautta. Lentokentän huono kunto vuonna 1982 ajoi ilmailuharrastajat ensin Ylivieskasta Kruununkylään ja sitten Haapavedelle. Kesän aikana kerholle järjestyi myös koulutuslupa suuren suosion saavuttaneille ultrakeveille. Heli Salmela ja rekrytoija Reetta Ängeslevä kertoivat, että parhaimmillaan harjoitteluja kesätyöpaikat ovat poikineet vakituisia työsuhteita. KALAJOKILAAKSO Eetu Kupulisoja NIVALA Metallialalla on edelleen selkeä pula työntekijöistä. Parhaimmillaan kerhotiloissa kauppalan keskustassa ahersi 40 poikaa lennokkien parissa. Suorittajat tulevat pääosin yrityksistä, mutta myös muutamat opiskelijat selvittävät vaativat kokeet. Otamme vain kokeet vastaan, siksi olemme eri organisaatio, Jokiedun toimitusjohtaja Matti Peltola selvitti. LIISA ÄNGESLEVÄ Ilmailukerho juhli 50-vuotista toimintaansa yleisötapahtumassa Ylivieskan kentällä Ennätysmäärä palolentoja tänä kesänä Ilmailukerhon sihteeri Hannu Koiste ja puheenjohtaja Mikko Kaarto olivat tyytyväisiä, kun yleisö tuli juhlistamaan kerhon 50-vuotista toimintaa.. Se mahdollistaa esimerkiksi sähköisten hitsausohjeiden ja hitsausdatan siirtämisen langattomasti, Hietanen mainitsi. Nuoret tulivat innokkaasti mukaan ja toiminta painottui aluksi lennokkirintamalle. Vuosi 1988 oli vilkkaimpia kerhon historiassa. –?Jedulta olemme löytäneet tosi hyviä metallija rakennuspuolen opiskelijoita. Eniten mielenkiintoa herättivät taitolentäjä Seppo Saario ja Eagle sekä Ilmavoimien Hawk ja Vinka. Yksi esimerkki metallialan kehityksestä oli Kemppi Oy:n Pohjanmaan aluepäällikkö Jarno Hietasen esittelemä X8 Mig Welder -hitsausjärjestelmä. Purjelento toi uutta väriä jokilaakson taivaalle. NIVALASSA METALLIALAN opiskelijamäärät laskivat muutama vuosi sitten niin huolestuttavasti, että Jedu ja elektroniikan mekaniikkaan keskittynyt Elme Studio käynnistivät hankkeen metallialan imagon kohottamiseksi. Uusi kenttä valmistui Pylväälle saman vuoden syksyllä. –?Naapurikerhoistakin tultiin paikalle ja koneita on toistakymmentä. Muun muassa Ylivieskassa toimivan NJC:n motiivina oli löytää asiakasyrityksille jo tulevan kesän kesätyöntekijöitä sekä myös harjoittelijoita. Tapahtuman tarkoituksena oli koota yhteen alasta kiinnostuneita ja sillä toimivia henkilöitä sekä yrityksiä. Tämän päivän tapahtumaan osallistui noin 60 tekniikkaan suuntautunutta ysiä. Niitä on ainakin Kärsämäeltä, Kokkolasta ja Kalajoelta, luettelee Mikko Kaarto. Päivän mittaan esiteltiin lentotoimintaa monipuolisesti. Pohjois-Suomen Avi on hyväksynyt palolentäjiksi Kalajokilaakson Ilmailukerhon ja Pyhäsalmen Ilmailukerhon yhdessä. 1986 järjestettiin suuri ilmailutapahtuma, joka keräsi runsaasti ilmailusta kiinnostuneita. Teollisuusja rakennusaloille keskittynyt henkilöstöpalveluyritys NJC saa jatkuvasti yrityksiltä kyselyitä, löytyisikö heidän kauttaan esimerkiksi hitsareita. Kerhot lentävät palolentoja vuoroviikoin. Seuran puheenjohtaja Mikko Kaarto on yksi lentäjistä. Tutustumassa kävivät myös alueen peruskoulujen opinto-ohjaajat. –?Tämän hetken yhdeksäsluokkalaisia on kierrätetty joka vuosi tutustumassa Nivalan Teollisuuskylään ja sen yrityksiin. Tarkoituksena oli kerätä alueen ilmailun harrastajat yhteen ja tehdä ilmailua kaikkine harrastusmuotoineen tunnetuksi Kalajokilaaksossa. EETU KUPULISOJA Metalliala ole vain pölyn ja rasvan keskellä työskentelyä Metallimiehistä lähes tapellaan työmarkkinoilla Liisa Ängeslevä YLIVIESKA Kalajokilaakson Ilmailukerhon 50-vuotisen taipaleen vilkkain palolentokesä alkaa olla takanapäin. He kaikki tekevät vapaaehtoistyötä. Moottorilentopuolella vuoden suurin juttu oli oman koneen hankinta kerholle. Kesäkuussa kerholaisilla oli myös mahdollisuus osallistua palolentoihin; aluksi tähystäjänä koneen Alatalo & Petsalo mukana. Kalajokilaakson Ilmailukerholla on yksi oma kone, Ylivieskan kenttä on kotikenttä muutamalle muullekin koneelle. Yleisötapahtumassa oli mahdollisuus tutustua lentokalustoon ja päästä lentämään tai hyppäämään tandemhyppy. Korvausta lentäjille ja tähystäjille ei makseta. Pisimpään yhtenä päivänä palotähystyksiä ja pelastuslaitoksen opastuksia tehtiin kahdeksan tunnin ajan. Palolentoja lentää Ylivieskasta kuusi lentäjää ja 12 tähystäjää. –?Palolennoilla rahoitetaan toimintaa. Kilpailut järjestettiin myös 1989 ja 1990. Palolentoja lennettiin Ylivieskasta 84 tuntia ja saman verran Pyhäjärveltä