KUVA HANNU VERRONEN Kasvikset halutaan läheltä Raija Huhtanen: Julkisuuslainsäädäntöön liittyy aina rajanvetoongelmia. Irtonumero 2€ Sydäntalvella kotimainen kasvisvalikoima kaventuu. Sivu 8 Sivu 8 YJK palasi YJK palasi voittokantaan voittokantaan Sivu 11 Sivu 11. Suuren osa ravintoainetarpeestaan ihminen saa vihanneksista. Ei kuitenkaan merkittävästi. lasin alle. Kasvisten hankinnassa maalaiskaupungeissa suositaan kotimaista. Ruoan ammattilaiset haluavat kasvikset läheltä. Hän ei ole näkemyksineen yksin. 87 vsk/Nro 4 . Sivu 7 Ylivieskalainen Tarja Nikula ostamassa kotimaisia tomaatteja. MAANANTAI 11. Sivu 2 SÄÄ -16 Kaikkea kaunista Kaikkea kaunista lasin alle. TAMMIKUUTA 2016 Perustettu 1927 . Ylivieskan Prismassa ostoksilla ollut Tarja Nikula haluaa, että kasvikset on lisäksi tuotettu mahdollisimman lähellä
Samaan aikaan Nivalassa järven jäällä kaksi nuorukaista törmäsi henkilöautoilla toisiinsa niin, että kuljettajat ja kaksi matkustajaa joutuivat tarkistuttamaan vammojaan. Myös liikesalaisuus on peruste sille, että asiakirja ei ole julkinen. Pyhäjoelta Nikkanen sai kyllä asian liepeiltä materiaalia, mutta ei itse selvitystä. Kärsämäen keskustassa henkilöauto ajettiin kovalla vauhdilla liikenneympyrään ja törmättiin siellä toiseen henkilöautoon. –?Esimerkiksi teollisuushankkeet se saattaisi torpata, jos heidän kaikki tietonsa tulisivat heti lehtien sivuille. Vesi on noussut useissa paikoissa pelloille, metsiin ja teille. –?En tiedä, koettiinko kirjallisen materiaalin puute ongelmaksi. Fennovoiman ydinvoimahankkeesta juttua kirjoittanut Nikkanen oli pyytänyt nähtäväkseen Ernst & Youngin tekemää konsulttiselvitystä, jonka Pyhäjoki oli tilannut liittyen Hanhikiven Sähkönmyynti Oy:n perustamiseen. Selvitystä käytettiin kunnallispoliittisen päätöksenteon apuna arvioitaessa, onko osakeyhtiöön liittyminen kannattavaa. Tehtävät ovat meille uusia, mikä voi alkuvaiheessa näkyä pitkinäkin jonotusaikoina erityisesti aikaa varaamattomien asiakkaiden kohdalla, kertoo Ajovarman toimitusjohtaja Hannu Pellikka. . Kuntaliitto tulkitsee internet-sivuillaan antamassa ohjeistuksessaan asian niin, että asiakirjojen nähtäväksi antaminen riittää. Iltakoulussa esiteltiin konsulttiselvitystä Selvitystä hyödynsivät useat kunnat, joille Voimayhtiö SF tarjosi osallistumista ydinvoimalahankkeeseen sähkönmyyntiyhtiön kautta. Ei hyvän hallintosäännön mukaista Julkisoikeuden professori Raija Huhtanen Tampereen yliopistosta toteaa, että selitys pelkästä suullisesta esityksestä ei kuulosta uskottavalta asian laajuuden huomioiden. Viranomaisen tulisi siis hankkia asiakirja esimerkiksi konsultilta, jos se on pelkästään tämän hallussa. Sari Arff man sari.arff man@kalajokilaakso.fi Julkisuuslain mukaan viranomaisen asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia, jos sitä ei ole rajoitettu erityisten syiden vuoksi. . Tulkinnanvaran pitäisi kuitenkin olla julkisuusmyönteinen, Huhtanen linjaa lain henkeä. Mutta mitä sitten, jos asiakirjasta ei olekaan kirjallista materiaalia tai mitään tallennetta. Hanhikiven Sähkönmyynti Oy:n perustaminen ei Kalajoella edennyt varsinaiseen kunnalliseen päätöksentekoon. 2 Maanantaina 11.1.2016 . Palveluajan voi varata etukäteen verkkopalvelussa. En itse ainakaan muista, että enemmistö olisi kokenut niin. . Puhtaaseen tietämättömyyteen en usko, sillä vaikutelmaksi jäi, että kunnanhallitukset olivat tarkoituksella tehneet päätöksiä tavoilla, joista ei jäisi kirjallisia todisteita”, kirjoittaa Nikkanen kolumnissaan. –?Palveluihin kannattaa ehdottomasti varata aika jo etukäteen. Vesi on noussut paikoin lähelle kesämökkien perustuksia. Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä ei näe siinä ongelmaa. Jos epäilee, että liikesalaisuuteen vedotaan aiheetta, se selviää vain valittamalla hallinto-oikeuteen, jossa asia tutkitaan. Julkisuuslaki koskee kunnan tilaamia asiakirjoja Huhtanen muistuttaa, että viranomaisen toimeksiannosta laadittu asiakirja rinnastetaan viranomaisen asiakirjaan, joten julkisuuslaki säätelee myös sitä. –?Luottamushenkilöillä pitää olla uskallusta olla kansalaisten kanssa vuorovaikutuksessa, jotta asioiden eri puolet tulevat esille. Toisaalta hän toivoo, että ihmiset jaksaisivat ottaa kulloinkin keskusteltavien asioiden kokonaisuudesta selvää. Kuitenkin iltakoulut pohjustavat tulevaa päätöksentekoa. Lähtokohtana julkisuus . Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus varoittaa, että Pohjois-Pohjanmaan jokiin on muodostunut viimeisen viikon aikana kovien pakkasten ja ajankohtaan nähden suurten virtaamien vuoksi useita jää-, hyydeja suppopatoja. Myllylä korostaa, että tiedottamisen täytyy olla läpinäkyvää ja avointa. Jos asia olisi edennyt, olisi materiaalia tullut varmasti saataville, elleivät sitten liikesalaisuuksiin liittyvät salassapitosäännökset olisi sitä estäneet, Myllylä pohtii. Esimerkiksi Kalajoki, Haapavesi ja Oulainen olivat kiinnostuneita Hanhikiven Sähkönmyynti Oy:n osakkuudesta, mutta lopulta vain Pyhäjoki lähti Kalaja Pyhäjokialueelta siihen mukaan. Nikkanen ei saanut useista tietopyynnöistä huolimatta selvitystä nähtäväksi. Ely-keskus kehottaa jokivarren asukkaita varautumaan jääja hyydepatojen muodostumisiin vielä ilman jääkantta olevilla jokiosuuksilla. –?Julkisuuslainsäädäntöön liittyy aina rajanveto-ongelmia. Osallistujille ei jaettu siitä kirjallista materiaalia liikesalaisuuteen vedoten. Saunaja varastorakennuksia on kastunut. Autot vaurioituivat pahoin ja yksi henkilö loukkaantui lievästi. Öistä kaahausta jokilaaksoissa Jääja hyydepatoihin varauduttava Ajokorttiasioihin kannattaa varata aika Valtuustojen iltakoulujen tyyppiset kokoukset pidetään yleensä suljettuina tilaisuuksina. Tällaiseen asiaan törmäsi toimittaja Hanna Nikkanen, joka on esittänyt pohdintoja alueemme kuntavirkamiesten julkisuuslain tuntemuksesta Longplay-verkkojulkaisun Sivuääniä-kolumnissa. Mistä on kysymys. Sivuilta löytyy myös tietoa hakemuksessa tarvittavista liitteistä. Kenellä tahansa on oikeus pyytää tietoa viranomaiselta. Kalajoella asiaa on käsitelty valtuuston iltakouluissa, joista yhdessä Ernst & Youngin konsultti oli esittelemässä selvitystä. Kuntalaissa painotetaan sitä, että viranomaisen asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia. Lisäksi kuntaa velvoitetaan tiedottamaan toiminnastaan aktiivisesti. Toistaiseksi asuinrakennusten ei tiedetä kärsineen vahinkoja. Nikkanen kertoo saaneensa Pyhäjoelta perusteluiksi, että selvitystä on annettu vain suullisesti ja se on ollut olemassa vain siinä hetkessä, kun se on esitetty. Käsiteltävästä asiasta riippuen niistä ei välttämättä tiedoteta ollenkaan. Toisaalta Huhtanen arvelee, että tällaisessa tapauksessa jää viranomaisen vastuulle, että tietopyynnön tehnyt henkilö myös saa tiedon. Onko tietoa riittävästi saatavilla, jos se on vain suullisessa muodossa. Perusteluiden yhteydessä on ilmoitettava muun muassa ne säännökset, jotka oikeuttavat olemaan antamatta tietoa. Pyhäjoella näin kuitenkin kävi, samoin kuin Haapavedellä. Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari toteaa, että asiasta olisi laadittu raportti, mikäli asia olisi edennyt päätöksenteossa. Välttämätön syy on esimerkiksi se, että tiedon antamisesta aiheutuu jollekulle henkilölle vahinkoa. . Tiedottamisen tavat ja laajuus ovat kuitenkin kunnan itsensä päätettävissä. –?Nyt ei tehty päätöksentekoon asiakirjaa, vaan oli olemassa vain asiantuntijoiden näkemyksiä asiasta, hän kuvaa konsulttiselvityksen luonnetta. Törmääjän poliisi määräsi ajokieltoon. Myllylä ymmärtää hyvin, että elinkeinoelämään liittyvissä asioissa yritykset vaativat salassapitoa. ”He joko eivät tunne julkisuuslakia tai teeskentelevät ymmärtämätöntä. Toisaalta liikesalaisuuteen vetoaminen herättää myös hänessä kysymyksiä. Kalajoelta ja Haapavedeltä sitä ei myöskään annettu. Liikesalaisuuden määrittäminen ongelmallista Huhtanen toteaa, että on vaikeaa tehdä rajanvetoa sen suhteen, mikä on liikesalaisuus ja mikä ei. Oulun poliisilaitos kertoo, että ylinopeudet aiheuttivat jokilaaksojen alueella perjantain ja lauantain välisenä yönä kaksi liikenneonnettomuutta. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ajovarma Oy on vastannut vuoden alusta alkaen ajokorttien ja muiden tieliikenteen henkilölupien käsittelystä Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi n sopimuskumppanina. –?Ei ole hyvän hallintosäännön mukaista, jos joku tieto on tarkoitettu luottamushenkilöiden päätöksenteon pohjaksi eikä siitä ole olemassa kirjallista materiaalia, Huhtanen toteaa. Hanhikiven Sähkönmyynti Oy:n perustaminen ei Kalajoella edennyt varsinaiseen kunnalliseen päätöksentekoon. . Miltä kuulostaa, että olennaiset luottamushenkilöt eivät nähneet selvitystä kirjallisena, vaikka ovat joutuneet punnitsemaan luottamustoimissaan, onko kannattavaa liittyä yhtiöön vai ei . Kuntalain mukaan asiakirjan käsite sisältää sekä paperiset että sähköiset asiakirjat, myös sellaiset, jotka on tallennettu tietylle alustalle, kuten muistitikulle. Tieto asiakirjan sisällöstä annetaan joko suullisesti, kirjallisena tai se annetaan nähtäväksi tai kuunneltavaksi viranomaisen luona. Konsulteilla teetetyt selvitykset eivät siis jää automaattisesti julkisuuslain ulkopuolele. Perustuslain mukaan viranomaisen asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. –?Ensin asioiden toteuttamiskelpoisuutta selvitetään, ja ne menevät päätökseen, jos ne ovat sellaisia. KALAJOKILAAKSO Tässä ja nyt Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Kaaharit törmäilivät jokilaaksoissa lauantaita vasten yöllä niin, että ihmisiä loukkaantui. Kuntalain luottamushenkilön tiedonsaantioikeutta koskeva kohta ei silti velvoita antamaan tietoja kirjallisessa tai sähköisessä muodossa. LÄHDE: KUNTALIITON INTERNET-SIVUT Julkisuuslainsäädäntöön liittyy aina rajanvetoongelmia. Lisäksi lain mukaan luottamushenkilöllä on oikeus toimielimen jäsenenä saada myös sellaisia salassa pidettäviä tietoja, joita tarvitaan esimerkiksi päätöksenteon perusteena toimielimen käsiteltävänä olevassa asiassa. Esimerkiksi sähköposti voi olla laissa tarkoitettu viranomaisen asiakirja. ”Tiedottamisen pitää olla läpinäkyvää ja avointa” Julkisuussäädoksissä on. Hän toteaa, että iltakoulujen tarkoitus on käydä asiat perusteellisesti läpi, jotta päättäjillä on käytössään mahdollisimman paljon tietoa. Huhtasen mukaan se on ongelmallista myös avoimuuden kannalta, koska kuntalaiset eivät kykene silloin arvioimaan tehtyjen päätösten luotettavuutta. Lupaasioissa palvelee yli sata Ajovarman toimipistettä kaikkialla Suomessa. Jos pyydettyä tietoa ei anneta, kielteinen päätös on perusteltava
Hänelle ei aiheutunut vakavampia vammoja. –?Perinteisesti Ylivieskaan muuttavista ihmisistä kolmannes on tullut naapurikunnista, kaksi kolmannesta kauempaa. –?Asukasluvun kasvulle on aiempina kymmenenä vuotena ollut kaksi syytä, syntyvyys ja muuttovoitto. Savontiellä perjantaina kolmen kolarin suma Kaksi autoa törmäsi toisiinsa Savontien ja Kajaanintien risteyksessä Nivalassa perjantaina. KUVA ERKKO SARJANOJA ARKISTOKUVA PIRJO KUNELIUS tulkinnanvaraa. Nivalan suunnasta tulleen auton kuljettaja kävi tarkastuksessa Oulaskankaan sairaalassa. Vammat kohdistuivat lähinnä alaraajoihin. Vakavia vammoja ei aiheutunut kenellekään, sairaaloihin kuitenkin jouduttiin. Ojanperällä ei vielä ole käytössä tilastoja, joista voisi eritellä viime vuotisen väestönkasvun syitä. Rajapyykin saavuttamista odoteltiin pitkin viime vuotta, sillä sen alkaessa siitä puuttui vain 25 asukasta ja väestömäärän ennustettiin kasvavan. Muuttovoitto kertoo siitä, että työpaikkoja on ollut tarjolla. Alavieskalaisia oli joulukuun viimeisenä päivänä 2?691, vuotta aiemmin 2 689 Sievin väkimäärä oli vuoden vaihteessa 5?127. Alavieskassa Savontiellä Puurakenteen risteyksessä puutavararekka törmäsi vasemmalle kääntymistä aikoneen, mutta aikeensa peruuttaneen, iäkkäämmän miehen kuljettaman henkilöauton perään. Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä. Yhdessäkään kolarissa eivät ole päihteet mukana. Maanantaina 11.1.2016 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Varmasti taustalla on myös se, että hakeudutaan parempien palveluiden äärelle. 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa Twitter /Kalajokilaakso u u ti sh a a v i Katariina Anttila katariina.anttila@kalajokilaakso.fi Väestörekisterikeskuksen tilaston mukaan Ylivieskassa asui joulukuun viimeisenä päivänä 15?048 ihmistä. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Kevään aikana väkimäärä kuitenkin tipahti hieman ja lähti vasta syksyn aikana hitaaseen nousuun. Aiemman kuntalain mukaan valtuutettujen määrä olisi noussut nykyisestä 35:stä 43:een. 3 KALAJOKILAAKSO . Nivalassa tapahtui onnettomuuksista vakavin. Ojanperä kertoo, että kaupungin on jollakin tavalla tarkoitus juhlistaa 15?000 asukkaan rajan rikkoutumista. Nivalan suunnasta tullut törmäsi kääntymässä olleen kylkeen. Saatujen tietojen mukaan vammat eivät kuitenkaan ole vakavia. Pelastuslaitos joutui irrottamaan molempien autojen kuljettajat. Kaupunginjohtaja Terho Ojanperä kertoo, että nykyisen kuntalain mukaan rajan rikkomisesta ei seuraa mitään konkreettista. Väkimäärä kasvoi vuoden 2015 aikana 73 henkilöllä.Asukasluku kipusi joulukuun aikana ensimmäisen kerran yli 15?000 rajan. –?Lähinnä sillä tiedolla, että kasvu on jatkunut, on henkinen vaikutus, Ojanperä toteaa. Väkiluku laski viime vuoden aikana 40:llä. Ylivieskassa Savontiellä vuonna 42 syntynyt henkilöauton mieskuljettaja ei havainnut vasemmalle Lentokentäntielle kääntyessään Nivalan suunnasta tullutta henkilöautoa. Turmassa ei tullut loukkaantuneita. Myös Alavieskan väkiluku kasvoi, tosin vain kahdella henkilöllä. Kuljettajat ja toisen auton matkustaja kuljetettiin kiireellisenä OYS:aan. Ylivieska ylitti 15?000 asukkaan rajan Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Kalajokilaaksossa tapahtui perjantaina iltapäivällä Savontiellä alta kahden tunnin kolme kolaria. Savontien ja Kajaanintien risteyksessä ajettiin kahdella henkilöautolla nokkakolari
Uutta rakkautta luvattiin useammalle muulle soittajalle ja yksi vanha nainen oli tyytyväinen, kun näkijä kehotti menemään sydänkipujen vuoksi lääkäriin. Hän puhui viisaita sanoja, jotka jokaisen alaisen, esimiehen ja johtajan olisi hyvä tiedostaa. Ylivieskan kehitys onkin pieni säie koko maassa vallitsevasta keskittymiskehityksestä. Hän uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne hänen mielestään ovat. Työntekijöiltä on viety sääntöjen ja ohjeiden viidakossa tilaisuus käyttää luovuuttaan. Yhdellä soittajalla oli tarve tietää, jatkuuko parisuhde, vaikka mies vilkuilee muitakin ja moitiskelee soittajaa vähän väliä. Korvaani tarttui tässä eräänä yönä autoillessani tuo Sarasvuon ohjelma. Mihinkään ylenmääräiseen henkselinpaukutteluun ei kuitenkaan ole aihetta. Se tapahtui aivan viimeisinä viikkoina. Pähkäilyä yhteen muuttamisesta kesti niin kauan, että sanoisin jo sellaista keskustelua jaamaamiseksi. Koko maan mittakaavassa esimerkiksi Oulun väkimäärä 15?000 asukkaan raja ylittyi Kun kakkukahvit on juotu, kannattaa vilkaista Ylivieskan naapureitten väestökehitystä. Parhaiden näkijöiden ja visionäärien toimesta. Leila Päivärinta leila.paivarinta@kalajokilaakso.fi Ikiaikaista huijausta Kolumni Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Jari Sarasvuo on henkilö, joka herättää ristiriitaisia tunteita. Puuttuvista oppiarvoista huolimatta häntä kuunnellaan ja hänen sanomisiaan arvioidaan myös hyvin korkealla tasolla ylintä valtiojohtoa myöten. Kiitti, kun hän nyt sitten sai neuvot, miten toimia. Soitto maksaa 3,55 euroa minuutilta, mikä 20 minuutin puhelussa tuo kotiin 71 euron laskun, puolen tunnin puhelusta 106,50 euron laskun ja tunnin puhelusta 213 euron laskun. Veitsi Työntekijöiltä on viety sääntöjen ja ohjeiden viidakossa tilaisuus käyttää luovuuttaan. Vallan vaiheilla P. Näissäkin tapauksissa vanhemmat naiset, ehkä eivät parhaissa psyykkisissä voimissaankaan. Kehittäminen on keskitetty hallintohimmelin yläpäähän, eikä kenttää kuunnella. Teollisuustyöpaikkoja oli hieman yli 800 — ei ihan pieni määrä sekään. Väestömäärän kasvu ei ole muuttanut kaupungin paikkaa Suomen reilun 300 kunnan suuruusjärjestyksessä. Kyseessä oli uusinta ennemmin esitetystä ohjelmasta. He uskovat ohjelman mainoslauseita, jossa luvataan ikiaikaista viisautta, joka yhdistetään näin teknologian kautta soittajien ulottuville. Jotta Ylivieskan myönteinen kehitys kaupan ja muitten palveluitten keskuksena voi jatkua, sen on tehtävä rakentavaa yhteistyötä koko alueen ja kunkin kunnan omien vahvuuksien kehittämiseksi. Esimerkkiä näyttää myös nykyhallitus. Tunnin mittainen ohjelma ei sisällä mitään muuta kuin Sarasvuon monologin, jossa hän puntaroi erilaisia aiheita omaan suorasukaiseen tyyliinsä. Naapureitten menestyminen sataa kaupan keskuksen laariin.. Toinen pitää häntä jalat maassa olevana ideanikkarina, toinen ylimielisenä taivaanrannanmaalarina. Ylivieska on, ja oli myös vuosi sitten, asukasluvultaan maan 76:nneksi suurin kunta. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Katariina Anttila Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä Toimitussihteerit Sari Arff man, Leila Päivärinta Toimittajat Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Pirjo Kunelius, Anne Mattila, Juhani Rintakumpu ja Hannu Verronen Uni kiersi koko yön niin kaukaa minusta, että varhaisaamun televisio-ohjelma pääsi pudottamaan silmätkin päästä. Ylivieskan rajanaapureitten väkimäärä väheni yhteensä 205:llä. Koko viime vuoden kaupungissa odotettiin 15?000 asukkaan rajan ylittymistä. Onko tarkoin ohjeistettu, ilman omia aivoja työtään tekevä työntekijä laadun tae. Kaupan keskus voi menestyä vain, kun sen ympärillä asuu riittävästi potentiaalisia asiakkaita. Kun kakkukahvit on juotu, kannattaa vilkaista Ylivieskan naapureitten väestökehitystä. Mitään konkreettisia toimia ja muutoksia rajapyykin ohittaminen ei aiheuta, mutta varmasti siitä on imagohyötyä. Uutisetkin vilahtivat toisella kanavalla ohi, kun piti tollottaa uskomatonta shouta. Kuulijalle ainakin tuli selväksi, että jos ei pariskunta asu vielä samassa osoitteessa, ongelmaa on myös mielenterveyden alueella. Väki pakkautuu keskuksiin. Ylivieska on luonut muuttovoittonsa ennen kaikkea kaupan keskuksena. Se oli kuvottavaa. Sarasvuo sanoo, ettei ole. Sitä ylempänä tilastossa on 15?316 asukkaan Loviisa ja alapuolella 14?835 asukkaan Nastola. Esille tuli asia, jota itsekin olen paljon pohtinut. Johto-organisaatio ja alaiset elävät aivan omissa maailmoissaan. Nykyistä johtamisjärjestelmää perustellaan laadulla. Vanhan äidin sydäntä vaivasi vielä viisikymppisen pojan elämänkohtalo ja samanikäisen pojan tulevaisuutta tahtoi suorassa lähetyksessä tietää toinenkin nainen. Kuuntelin muutaman, äänestä päätelleen vanhemman naisihmisen suoraa puhelinkeskustelua selvänäkijän kanssa. Hän on ansainnut kannuksensa yritysvalmentajana, liikemiehenä ja juontajana, ei koulunpenkillä. Asia on vakava, sillä motivoitunut ja työnsä tärkeäksi kokeva työntekijä on työpaikan tärkein voimavara. Vuoden vaihtuessa ylivieskalaisia oli 15?048. Hänen suorasukainen tyylinsä ei jätä ketään kylmäksi. Kauppa on paikkakunnalla toimialoista merkittävin. Tuntuu jotenkin ihan erilaiselta sanoa olevansa yli kuin melkein 15?000 asukkaan kaupungista. Katariina Anttila 11.1.2015 Ylivieskan kaupungin asukasluku kasvoi joulukuun aikana väestörekisterikeskuksen tilastojen mukaan 52 henkilöllä. Seurasin ohjelmaa, joka lupasi antaa katsojille mahdollisuuden saada näkijöiltä ehdotuksia elämäänsä. Uskon silti, että on olemassa ihmisiä, jotka oikeasti näkevät ja kuulevat jotain. Huonosti valmisteltuja päätöksiä yritetään perustella jälkeenpäin, kysymättä niiltä, jotka asioista oikeasti tietävät. Katin kontit, ympäripyöriöitä osaisin minäkin puhua kenelle tahansa. En kuullut sitä aivan alusta asti, mutta hän käsitteli kiinnostavaa asiaa, alaisten ja johdon välistä vuorovaikutusta. Ongelma, joka tulee esille monilla työpaikoilla tänä päivänä. Näkijä toki pyrki antamaan selviä vastauksia, mutta antoi soittajan pyöritellä samaa asiaa monen monta kertaa uudestaan ja toisti samoja neuvoja tai vastauksia yhä uudelleen. Alavieskan väkiluku nousi kahdella, mutta kaikissa alueen kunnissa suunta on laskeva. Sarasvuo pitää Ylen Radio Puheella omaa ohjelmaansa. Hän on karismaattinen puhuja, joka on hurmannut kuulijoita ympäri valtakuntaa. Soittajat saavat keskustelujen aikana “uuden näkemyksen tulevaisuudestaan ja oppivat uusia asioita itsestään ja lopuksi vielä saavat vastauksia elämäänsä vaikuttaviin kysymyksiin”. Ja aivan kuten mainosteksti lupaa: Tämä on yllättävän helppoa ja mukavaa! Kyllä, aivan varmasti on yllättävän helppoa ja mukavaa – näkijöiden kannalta. Tällaisessa vissiin jopa läpi yön kestävässä ohjelmassa on kysymys ikiaikaisesta huijauksesta, josta on syytä läheisten varoittaa liian herkästi ennustajiin uskovia. Kuvottavaahan tällaisessa viihteessä on se, että sen toisena osapuolena ovat varmastikin usein viattomasti näkijöihin suhtautuvat ihmiset. Ruudussa suoraan katsova varsin asiallinen näkijä pyöritti vastauksia kunkin soittajan kanssa ilman kiireen hiventä. Vuoden 2013 tilastojen mukaan Ylivieskassa oli reilu 1?000 tukkuja vähittäiskaupan työpaikkaa. Tai pitäisi varmaan sanoa korvat. Sitä tämäkin äiti vatvoi monelta puolelta. Valitettavasti nykyinen johtajakoulutus ei tätä ymmärrä. Nettisivujen lupauksen vastaisesti ohjelman sisältö ei ollut vaihtelevaa eikä kiehtovaa. Oli pakko kaivaa lähetys seuraavana päivänä YleAreenasta, josta se löytyi otsikolla ”Ole ennemmin käsityöläinen kuin käsitetyöläinen”. 4 Maanantaina 11.1.2016 . Työntekijöiden kokemus ja ammattitaito hukataan ja heidän motivaationsa tehdä hyvää työtä tärvätään. Kaikkea hänen sanomaansa tuskin kukaan voi allekirjoittaa, mutta kieltämättä usein pienellä suodatuksella seasta löytyy todellisia helmiä. Ilman muuta asiaa kannatta vähän juhlia. Parasta laatua tuottaa työntekijä, joka voi vaikuttaa työhönsä itse ja viihtyy työssään. Silloin hän tekee myös fi rman edun mukaisia ratkaisuja. Täkäläisessä pienessä mittakaavassa se keskus on Ylivieska. Pääkirjoitus pk KALAJOKILAAKSO kasvoi viime vuonna yli 2000:lla ja Helsingin noin 8?000 hengellä
Miten esim. Miksi ihmiseloon olennaisesti kuuluvista niin sanotuista normaaleista asioista tehdään sairauksia. Tiedämme, että tulee hetki jolloin saamme lasilliset keltaista jaff aa ja korppua. Ongelman ratkaiseminen vaatii yhteisöllistä välittämistä. Olipa mielenkiintoinen kävelykierros keskustassa:-). Jopa yksinäisyyden hoito on ulkoistettu yhteiskunnalle. Sukupolvien kohtaamisilla on ollut aina suuri merkitys jokaiselle sukupolvelle. Vanhusten yksinäisyys on kasvava ongelma meidän yhteiskunnassa, mutta mitä me ihmiset teemme tämän ongelman äärellä ihmetyttää ajoittain minua. Suomi on Euroopan metsäisin maa ja metsäthän toimii hiilinieluna. Tiedämme, että tänään on hyvä päivä vierailla kylän vanhuksien luona, sillä he ovat varautuneet ottamaan pieniä vieraita vastaan. Erityisesti joulun aikana vanhusten yksinäisyys on ollut paljon esillä. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Se tarvitsee myös toimijoita pystyäkseen jatkamaan hyvän asian äärellä. Vielä pitkäaikaisempia vaikutukset ovat maahanmuuttajaperheissä: kielen ja yhteiskunnan toiminnan oppiminen sekä työelämään kiinnittyminen olisi tärkeää, mutta tuet kannustavat jäämään perinteiseen naisen rooliin kodin seinien sisäpuolelle. Jokainen tietää, ettei terveydenhuolto pysty vastaamaan tällaisiin haasteisiin, eikä se ole mielestäni pelkästään terveydenhuollon ongelma. Olemme syytämässä vastuuta virkamiehille tästäkin asiasta. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Miten saisimme luotua paremmat puitteet hyvälle vanhuudelle. Tästä diagnoosiherkkyydestä koituu lääketeollisuudelle mojova potti ja kansalaisille sekä yhteiskunnalle turhankin suuri lasku maksettavaksi. Missä on tavallisten ihmisten vastuu. Onko vika kasvatuksessa vai yleisessä asenneilmastossa, kun nykyiset nuoret ja nuorehkot aikuistuneet eivät kestä pieniäkään vastoinkäymisiä masentumatta. Tästä huolimatta yhä useampi vanhus jää yksin oman kodin sisälle. Sysäämme vanhusten yksinäisyyden ongelmat terveydenhuollon harteille. Nyt uutisointia seuratessa tuntuu kuin melkein puolet kansasta olisi enemmän tai vähän vähemmän mielenterveysongelmaisia (puolihulluja vähintään). Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Kiitos. Tuulivoimalla tuhotaan pysyvästi valtavat määrät maamme metsiä. vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin. Nykyisin joka vuosi laitetaan masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle 4?000 suomalaista – siis 11 joka ainoana päivänä! Paljonko heitä jo on, en tiedä, mutta arvatenkin aivan liian suuri joukko. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Kaupungin kauneimmat jouluvalot olivat perinteiset, isot kuuset kaupungintalolla, tk:ssa ja toriaukioilla. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Moni on valmis purkautumaan, kuinka huonosti vanhusten asiat ovat, mutta kuinka moni on valmis toimimaan. Seinäkello on ainoa, joka rikkoo tasaisin välein hiljaisuutta. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Hiljaisuus on läsnä, kuten myös rauhallisuus. Raimo Anttila Medikalisaatiota Vien teidät hetkeksi lapsuuden muistoihin, koska haluan näyttää, että olemme menettämässä jotain todella arvokasta. Tämä ongelma ei ole valtion vaan meidän tavallisten ihmisten. Maanantaina 11.1.2016 Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Voistiko sinä saada tähän muutosta omalla toiminnallasi. Lähetä viesti numeroon 173521 Saksitut Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Pessimisti on ihan varma, että huominen on huonompi kuin tänään. Kiitos Rannan koulun 4.lk. Mutu-mielikuvani mukaan viime vuosisadan loppupuolella ei tainnut olla kovinkaan monta tapausta, että henkilö olisi päässyt tai joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveydellisistä syistä. Selaillessani sosiaalista mediaa huomaan asian tulleen siihen pisteeseen, että muutamat ihmiset ovat alkaneet reagoida asialle. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Oletamme yhteiskunnan hoitavan kaiken puolestamme, jopa ihmissuhteet. Toisekseen, olen vähäisen historiaan tutustumiseni johdattamana tullut tulokseen, että aina viimeisin oikeaksi vannottu tieteellinen totuus on kuitenkin jossain ajankulun vaiheessa korvattu uudella ehdottomalla totuudella, joka sekin jossain vaiheessa todistetaan vääräksi uudemmalla totuudella. Ydinvoimalan varsinainen rakennuslupa on nyt työja elinkeinoministeriön käsittelyssä, joka voi viedä parikin vuotta. Astumme vanhaan pirttiin ja istahdamme sohvalle odottamaan. On myös yksittäisiä henkilöitä, jotka ovat alkaneet toimia asian edessä. Pitäisi aina tehdä vertailututkimus lumevaikutuksen pois-sulkemiseksi. Tänä aikana lähes puoli miljoonaa suomalaista syö mielialalääkkeitä! Vielä lapsuuteni ja nuoruuteni aikana oli mielenterveyspotilaita hyvin harvassa. akupunktiossa se voidaan toteuttaa pistämättä neulalla. Kaleva pääkirjoituksessa 7.1. Onko tässä tiedon tulvassa kovin viisasta olla jyrkästi viimeisimmän tiedon absoluuttisen totuuden kannalla, kun se totuus näyttää kuitenkin olevan vain aikansa kuva. Tämä ongelma ei ratkea virkamiesten päätöksillä. Näitä pieniä arjen vierailuja tai suurempia tapahtumia, joihin annetaan tarvittaessa kuljetus. Voisiko se olla sisun puutetta vai puuttuuko itsetuntoa ja luottamusta itseensä ja uskoa mahdollisuudesta selvitä tästäkin päivästä huomiseen. Hyvin koulutetun paluu työelämään sujuu yleensä kohtalaisesti, mutta heikommalla koulutuspohjalla ongelmat alkavat kasautua. Jos kuitenkin olisi edes vähän optimismiin kallellaan ja odottaisi huomisen olevan parempi kuin tänään, vaikka ei ihan tosissaan siihen uskoisikaan. Kuinka saisimme tämän arvokkaan sukupolvien välisen vuorovaikutuksen paremmin esille. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. KUVA MIIA PARVIAINEN. Omalla kohdallani olen kuullut suuria ja jännittäviä tarinoita istuessani vanhuksien luona. Jo ensi kesäkuun loppuun mennessä Fennovoimalla on oltava suunnitelma ydinjätteen loppusijoituksesta. Sillä kuitenkin ehkä voisi välttää mielialapillerin tuhoisan vaikutuksen. On syntynyt toimintaa, joka auttaa yksinäisyydessä, kuten SPR:n ystävätoiminta. Hyvinvointivaltiossa kaikesta on tullut itsestään selvyys. Nämä tilat ovat vuosi vuodelta vähentyneet yhä enemmän yksilöistyvässä yhteiskunnassa. Onhan olemassa muutamia ”oikeita lääkäreitä” (Ylivieskassakin ollut ainakin yksi) jotka lähettävät potilaan kansanparantajan (puoskarin?) käsittelyyn, kun eivät saa ilman puukkoa paikaltaan lipsahtanutta jännettä tai niveltä laitettua kohdalleen, ja tietävät jonkun henkilön varttitunnin hieronnan päätteeksi lumpsauttavan kuin huomaamatta jänteen tai nivelen paikalleen, eikä siinä tarvita puukkoa, kipsiä eikä lastoitusta. Onko ansioton tukiraha niin vahva vaikutin, että se antaa tuolle itsessään kannattamattomalle tuulivoimateollisuudelle oikeuden rikkoa ja hävittää metsäluontoa näin suurimittaisella tuulivoimarakentamisella. 5 KALAJOKILAAKSO . Se ilmenee kirkkaimmillaan suhteessa ns. Tämä päivä ei ole mikä tahansa päivä vaan pienelle pojalle tämä on suuri päivä, kuten myös kylän muutamalle vanhukselle. Miksi sitten nyt mielensä pahoittajia riittää. Lapsiperheköyhyyden mallitapaus on peräkkäisillä tukijaksoilla kotona työskennellyt äiti, joka huomaa muutaman vuoden kuluttua olevansa huonosti koulutettu yksinhuoltajaäiti, jonka tie työelämään on lähes tukossa. Olemme kadottamassa sen suuren pääoman, jota entisaikojen yhteisöt kantoivat mukanaan. Nämä tarinat ovat myös kasvatuksellisesti todella merkittäviä asioita. Vedotaan niiden perustuvan lumevaikutuksiin ja luuloihin. Ilahduttivat kulkijoita kauas. Hetken kuluttua saatamme kuulla mielenkiintoisen tarinan vuosikymmenien takaa. On kuitenkin muistettava, että ihminen on psyykkisten, sosiaalisten ja fyysisten tarpeiden kokonaisuus, jossa jokainen asia vaikuttaa kokonaisuuteen. Olisi yllättävää, jos materiaali ei lopulta löydä paikkaansa Posiva Oy:n onkaloista Olkiluodosta. Myös vanhukset tarvitsevat tilaa puhumiselle ja kohtaamiselle. Se ei ole kenenkään etu. Metsäkato on Suomen luonnolle erittäin vahingollista ja se lisää myös kasvihuonepäästöjä. Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Tuleeko hyvä vanhuus yksin. Se miten me ihmiset pyrimme luomaan tällaisia tiloja voi olla merkittävä asia hyvälle vanhuudelle. Toisinaan meinaa mennä yli ymmärryksen Valviran ja Lääkäriliiton fanaattisen oloinen tiedeuskovaisuus. On kesäpäivä ja tänään on kauppaauto päivä. Tämä ongelma ei ratkea rahalla varsinkaan, kun rahaa ei ole. Helsingin Sanomat pääkirjoituksessa 8.1. Todisteita toimien tehokkuudesta ja hyvistä tuloksista on vaikka kuinka paljon, mutta virallinen lääkeja hoitotiede ei niitä voi tunnustaa. Lenkkeilevä mummu Kotihoidon tuen käyttäjistä enemmistö on äitejä. Maksavatko lääkefi rmat lääkäreille siitä, että pikku murheisiinkin kirjoitetaan resepti rauhoittaviatai mielialalääkkeitä. Talon isäntä ottaa pienet vieraat avosylin vastaan hiljaisessa pirtissä. Teemu Isoaho Nivala Hyvä vanhuus ei tule yksin Lukijan kuvia Meri jäätyy
Kalajaska kysyi neuvoi kavereiltaan Facebook-sivuilla ja sai muutaman mainion vinkin. –?Bussien kaukoliikenteessä ei ole esiintynyt normaalitilannetta enempää häiriöitä kovasta pakkasesta johtuen. Keittiön puolella pääemäntä Sinikka Alajoki kertoo, että enää eivät silmät verestä, niin kuin ne ennen remonttia verestivät. Kun tutkimukset etenivät ja kokonaisuus selvisi, käänsin takkini. KUVA HANNU VERRONEN Kalajoen seurakuntakoti . Vesilintukosteikot kunnostuksen tarpeessa Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Kalajoen seurakuntakodin käyttöönottojuhlassa ja siunaustilaisuudessa oli sunnuntaina kiitollista väkeä. Rakennustoimikunnan puheenjohtaja Aarne Nikula puoltaa niin ikään sivuseinän lavaa. –?Täällä en tarvitse nyt allergialääkitystä, hän toteaa. Vylmästä säästä huolimatta kaukoliikenteen bussit ovat kulkeneet tavalliseen tapaan. 020 750 4600 toimitus@kalajokilaakso-lehti.fi Mikä asia kaipaa selvitystä, mitä pitää nostaa esille. rakennettu aikoinaan kahdessa osassa, ensimmäinen osa valmistui 1960ja 1970-lukujen vaihteessa, toinen 1990-luvulla Uudisrakennus olisi maksanut 3 miljoonaa euroa Kalajoen seurakuntakoti otettiin uusittuna käyttöön lämmitin päälle. Monien riistasorsien ja nokikanan pesimäkannat ovat vähentyneet ja niiden poikastuotto on heikentynyt merkittävästi viimeisten 15–25 vuoden aikana. Paleltumisherkät ostokset voi panna kylmälaukkuun, päälle pari sanomalehteä ja sitten kuumalla vedellä täytetyn kuumavesipullon. –?En ole kovin herkkä oireilemaan. KALAJOKILAAKSO Häh! Ehdota, mitä kysymme seuraavaksi. Jonkin verran minullakin oli silloin siis silmäongelmia. Kirkkoherra Kari Lauri on niin ikään sitä mieltä, että remontti oli paras ratkaisu. Siirretään vain kalusteet eri paikkaan. –?Olin aluksi haluamassa uudisrakennusta. Alajokea avustamassa keittiössä ollut Virpi Vasalampi kertoo, että hänestäkin tilat saatiin nyt kuntoon. Täällä on paljon pienimuotoisia tilaisuuksia, joihin uusi lava antaa ihmisille intiimimmän tunnelman, Kari Lauri arvioi. Kaupassa kävijä kohtaa ongelman pakkassäällä. Ajattelin, että laitetaan remonttiin alustavasti varatut puoli miljoonaa uudisrakennukseen. Oireiluhan sisäilmaongelmien vuoksi on hyvin yksilöllistä. 6 Maanantaina 11.1.2016 . Eräs vinkkasi myös, että kurkun voi tuikata vaikkapa povitaskuun.. Uudisrakennus olisi maksanut kolme miljoonaa euroa, Vuollet toteaa. Toinen kekseliäs vaihtoehto on panna kassi etupenkille ja penkinMiten kuljettaa kasvikset paleltumatta kotiin. Heikentynyt poikastuotto viittaa vahvasti siihen, että tärkeimmät syyt taantumiseen liittyvät näiden lajien pesimisja poikueympäristöihin, toisin sanoen kosteikkoihin. KUVA LIISA ÄNGESLEVÄ Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Bussien kaukoliikenne toimii normaalisti paukkupakkasista huolimatta. remontoitiin vuoden 2015 kesän alusta jouluun, uusittiin pinnat, tiivistettiin ala-?ja yläpohjat, saatiin led-valaistus, poistettiin alapohjan vanhat matot . Nyt tilanne tuntuu koko lailla toiselta. sai sisäilmanongelmia väärin säädetystä ilmanvaihdosta, ne korjattiin lähes 810?000 euron remontissa . Esiintymispaikka vaihdettiin päädystä sivuseinälle salin keskelle. Monet vihannekset ja hedelmät paleltuvat herkästi pakkasessa. Miten saada kuljetettua kasvikset ja hedelmät kotiin, kun ne paleltuvat herkästi. –?Uusi paikka on perusteltu. Remonttia pitivät onnistuneena paikalta tavoitetut työntekijät ja juhlaväki. Puhujapöntön paikasta keskusteltu Uudistetun seurakuntasalin puhujapöntön paikasta on käyty keskustelua. Puh. Uusi ilmanvaihto tuntuu erittäin tehokkaalta, Alajoki toteaa. –?Kyllä sinnekin mahtuu kerralla paljon esiintyjiä. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Jouni Vuollet on tyytyväinen siihen, että remontilla seurakuntakodin sisäilmanongelmista selvittiin. On epäilty, miten sinne mahtuvat kuorot. Kaukobussit toimivat kovilla pakkasilla Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Suomen riistakeskuksen mukaan suuri osa tärkeistä lintuvesistä ja kosteikoista tarvitsee kunnostusta. Näissäkin tapauksissa matkustajat ovat kuitenkin päässeet perille suunnitelmien mukaisesti. Tuhannesta pikavuorosta vain muutamien vuorojen kohdalla on ollut pieniä ongelmia. Tiloja ja käyttäjiä piinanneet sisäilmaongelmat tuntuvat kadonneen. Remontoituja tiloja ovat arvioimassa Martti Korhonen ja Martti Siipola, oppaana miehillä on rakennustoimikunnan puheenjohtaja Aarne Nikula. Bussiyritykset ovat siten pystyneet kuljettamaan asiakkaat perille poikkeuksellisissakin sääolosuhteissa turvallisesti ja ajallaan, kertoo liiketoimintapäällikkö Jukka Ylitalo Matkahuollosta. –?Uudisrakennukseen emme olisi saaneet näin isoja tiloja
Oven tiivisteiden kunto kannattaa tarkistaa ja pitää ovi mahdollisuuksien mukaan suljettuna, ettei kylmä ilma karkaa. Liukkaus näkyy piikkinä tapaturmissa Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Kasvisten syönti lisääntyy suomalaisilla. Mattila arvelee, että kasvisten kysynnän kasvuun on vaikuttanut median rummutus. Helena Muholaa toteaa, että kasvikset laitetaan nykyisin kaupoissa hyvin esille. Saatavuus parantunut Muholaa ilahduttaa se, että Keski-Pohjanmaalta ja muualta Pohjanmaalta löytyy vihannesten tuottajia. 65-asteiseen pesuun verrattuna pesu 55 asteessa voi kuluttaa jopa puolet vähemmän sähköä. Jos jääkaapin ovea avataan tiuhaan, voi energiankulutus nousta jopa 50 prosenttia. Toisaalta on taloudellisempaa pitää ovea auki pidemmän aikaa kuin avata ja sulkea se useita kertoja. Luvassa on kulttuuritäyteinen ja iloisten tapahtumien vuosi. Älä kurki jääkaappiin Kalajoen remontoidun seurakuntakodin seiniä koristavat värikkäät maalaukset. Juhannus tuo muutoksen Ylivieskan Prisman hedelmä ja vihannes-osaston vastaava Katja Mattila kertoo, että kotimaisten kasvisten tarjonta lisääntyy täydelliseksi juhannukselta. Terveyden aito lähde Helana Muhola muistuttaa, että kasvikset ovat hyvä vitamiinien ja hivenaineiden lähde. Syynä on se, että tiedostetaan niiden vaikutus painonhallintaan ja terveyteen. –?Kasvikset ovat tärkeä osa monipuolista ja hyvää ruokavaliota. Ylivieskan terveyskeskuksen kokki ja paikallinen martta Helena Muhola kertoo, että ihmisten myönteiset valinnat näkyvät ostoskärryissä. Pohjois-Pohjanmaan liitossa ja Oulun kaupungilla työskentelevät aluekoordinaattorit ovat tukena ideointija suunnittelutyössä ja auttavat kaikissa juhlavuoteen liittyvissä kysymyksissä. On hyvä, että kasvihuoneiden ansiosta on läpivuoden tarjolla kotimaisia tomaatteja, kurkkuja ja salaatteja. Kokkola-Camping nimettiin parhaaksi yleiseksi leirintäalueeksi. Alue on hyvin varusteltu neljän tähden leirintäalue meren rannalla, mutta lähellä Kokkolan ydinkeskustaa ja sen palveluita. Jos laajentaa ostoksiaan pakasteisiin, kotimaisen osuus lisääntyy ostoskorissa. Muutos on hänestä iso kymmenen vuoden takaiseen. SF-Caravan ry:n toiminnanjohtaja Timo Piilonen kertoo, että valinta Suomen parhaaksi leirintäalueeksi on tunnustus pitkäaikaisesta ja tuloksekkaasta työstä karavaanareiden hyväksi. Hän suosii esimerkiksi omissa salaattiostoskissaan Kannuksen kauppapuutarhaa. Yrityksiä, järjestöjä, organisaatioita ja yksityisiä kansalaisia haastetaan mukaan synnyttämään sisältöjä sekä etsimään uusia näkökulmia ja lähestymistapoja Suomen itsenäisyyden vuosisataan, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Liukastumisista aiheutuneet tapaturmat ovat jokatalvinen ilmiö, eikä ikäviä ranteiden-, nilkkojenja muiden raajojen murtumia pysty täysin välttämään. –?Tomaattien laadussa on näkyviä eroja, ulkomaisessa on muun muassa paksumpi kuori. KUVA HANNU VERRONEN Kokki Helena Muhola suosittaa käyttämään öljyä salaateissa, se helpottaa ravintoaineiden imeytymistä.. Tiedät, ettet syö moottoritien varrella tuotettua tavaraa. Maanantaina 11.1.2016 T eemaviikko Tietoisilla valinnoilla voi vähentää sähkönkulutusta merkittävästi. Sen takia niitä kannattaa syödä. Laitoskeittiöt eivät voi kaikessa suosia kotimaista, yksityinen voi. Juhlavuoden teeman mukaan yhdessä tekeminen ja uudenlaiset yhteistyökuviot ovat tärkeitä elementtejä. Käsitiskissä kannattaa täyttää allas tiskivedellä ja välttää veden turhaa juoksuttamista. Kasviksia syödään sydäntalvellakin Katja Mattila laittamassa esille satokauden tuotteitta. Kotimaista porkkanaa voit syödä raakana. Esimerkiksi magnesiumia saa monesta tavallisesta ruoka-aineesta, kuten täysjyväviljasta. KUVA HANNU VERRONEN Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Yksi trendeistä on, että halutaan lähiruokaa. Ne voivat olla kalliimpia, hinta ja laatu-suhde on kuitenkin hyvä. Pohjois-Pohjanmaalla on vireillä monia ideoita ja suunnitelmia. Astianpesukone kannattaa täyttää kokonaan ennen sen käynnistämistä. Valintaperusteissa Kokkola-Campingia kehutaan perinteiseksi ja tunnetuksi leirintäalueeksi, jota on kehitetty pitkäjänteisesti. –?Ohuen lumikerroksen alla oleva jää on todella petollista ja aiheuttaa vuosittain liukastumisesta johtuvia tapaturmia ja vammoja, esimerkiksi rannemurtumia, Ifi n henkilökorvausten asiantuntija Anne Koivisto toteaa. –?Ostan henkilökohtaisesti aina ja kaikkina vuodenaikoina vain kotimaisia vihanneksia. Minun lautasestani ne täyttävät aina puolet. Ulkomaisia kasviksia joudutaan keittämään tuoteturvallisuuden vuoksi. Kotimainen on Muholasta laadullisesti parasta. –?Tälläkin hetkellä näin sydäntalvena kotimaisten kasvisten saanti on yllättävän hyvä. Kasvisten menekki ruoassa lisääntyy maustamalla. Suosittelen yrttien käyttöä. 7 KALAJOKILAAKSO . Nastakengät tai liukuesteet ovat hyviä apuvälineitä varmistamaan riittävä pito ja tuntuma katuun liukkailla keleillä. Punajuuri on yksi hänen suosikeistaan. Kansalaisten ja organisaatioiden yhteistyönä rakennettavan juhlavuoden ohjelman suunnittelu on lähtenyt käyntiin vilkkaasti. Kotimaisten kasvisten saatavuus on Muholasta parantunut. Suomen juhlavuoden sisältöjä suunnitellaan Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Karavaanarit valitsivat Kokkola-Campingin vuoden parhaaksi leirintäalueeksi. Jääkaappi kuluttaa jopa 15 prosenttia kodin energiasta. Ne saatetaan sijoittaa kaupassa kulkureitille niin, ettei niitä voi ohittaa. Jos ottaa juureksia käyttöön, niin ravintoaineiden saanti myös kotimaisilla tuotteilla nousee hyväksi. Se on selkeä trendi. –?Lähiruoalla ihmiset varmistavat sen, että tietävät mitä saavat. Kun ne ovat osana kalaja muita sekaruokia, niin terve ihminen ei tarvitse mitään lisäravinteita. Karavaanarit palkitsivat Kokkola Campingin Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Lämpötilan vaihtelu ja hiekoittamattomat jalkakäytävät saavat aikaan haastavat olosuhteet talvikeliin tottumattomille. Laajana tarjonta pysyy aina lokakuulle saakka. –?Ihmiset haluavat hedelmät ja vihannekset tuoreena. –?Sydäntalvi vie kotimaisten kasvisten valikoimista pois muun muassa paprikan ja kesäkurpitsan. Tiskejä ei tarvitse huuhtoa ennen koneeseen laittamista
Seiniin ei tarvitse tehdä reikiä. Ehtoollinen on syntien anteeksiantamuksen ateria, kuten katekismuksessa on opetettu. –?Äkkinäiseen päätökseen lähteä kehystäjäksi minua kannusti se, että olin oppinut rakastamaan taidetta. KUVA HANNU VERRONEN Pienyrittäjän pitää oppia vuorovaikutus Taidekehystäjä kerää asiakk Menneen talven lumia on se, että tauluja laitettaisiin hyllylle kallelleen. Ehtoolliselle osallistuminen on siis mahdollisuus – lahja, joka on annettu meille käytettäväksi. Taidekehystäjänä ja taidetarvikekauppiaana hän on toiminut 22 vuotta. Raimo Juhani Hannula siunattiin Kalajoen kirkossa 8.1.2016. Nyt laitetaan katonrajaan lista, josta lasketaan ripustuskoukku sopivalle korkeudelle. perhettä vaimo ja neljä poikaa, on myös lapsenlapsia . Elmi Maria Jutila siunattiin 8.1.2016 Alavieskan kirkossa. Siunauksen toimitti kirkkoherra Eija Nivala. Risto Ängeslevä . Kaipaamaan jäivät poika perheineen, lastenlapset perheineen, veli ja sisko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siunauksen toimitti rovasti Rauli Junttila. Taidekehystämössä keskustelut ovat joskus perusteellisia. pitkäaikaiselta ammatiltaan Sievin Jalkineen jalkinetyöntekijä, oli sen jälkeen pitkään yksityisenä suutarina . taidekehystäjänä yli 20 vuotta, omistaa Ylivieskan taidetalo Barokin . Kerttu Vähäsarja Kerttu Kaarina Vähäsarja kalajoelta kuoli Kanervakodissa 8.1.2016. –?Ihmisillä voi olla paljon tauluja, muttei paikkaa minne laittaa. Taidetalosta ostavat tarvikkeita ja palveluja monet henkilöt ja tahot. Lahjaa on se, että ehtoolliselle voimme mennä kohtaamaan Kristuksen. Yritystoimintaansa Ängeslevä on kehittänyt laitehankinnoin. Ehtoollisella käyminen kuten koko messuun osallistuminen on auttanut monia jaksamaan elämän eri vaiheissa. Anna-Liisa Nukarinen siunattiin 8.1.2016 Uuden hautausmaan kappelissa Nivalassa. Kun modernit kodit ovat pelkistettyjä, hankitaan taidetta esimerkiksi yksittäiseksi väriläiskäksi. Se raha antaa yritykselle statusta. Ahti Myllymäki Ahti Kullervo Myllymäki Kalajoelta kuoli Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 6.1.2016. Aluksi toiminta oli Sievin matkahuollon yhteydessä, sittemmin 20 vuotta Ylivieskan Taidetalo Barokissa. Aino Junttila Aino Johanna Junttila kuoli 8.1.2016 Suvantokodilla Nivalassa. Kauko Ilmari Korpela siunattiin 8.1.2016 Uuden hautausmaan kappelissa Nivalassa. Ja vielä: Ylivieskan kirkossa olemme siirtyneet käyttämään kokonaan gluteenitonta ehtoollisleipää, joten sitä ei enää tarvitse erikseen pyytää ehtoollispöydässä. Pitkään haluttiin vain suoraviivaisia ja pelkistettyjä kehyksiä, pohjoismaisen maun mukaan. Se on tuonut maalauksille takaisin räikeän koristeelliset italialaiset kehykset. Sitä hän sai jo Sieviin. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa.. Muistotilaisuus oli seurakuntakodilla. Menneen talven lumia on se, että tauluja laitettaisiin hyllylle kallelleen. Omanlaisensa yritys Vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa Ängeslevä pitää tärkeänä. Hän oli 71-vuotias. Siunauksen toimitti kirkkoherra Sanna Jukkola. Siunausta sinulle uuden vuoden alkaessa toivottaen Timo Määttä kirkkoherra Ehtoolliselle. Niihin hän on saanut Finnveran rahoitusta. Se käy helposti, kun hankin oikeanlaisen leikkurin. Me papit tulemme mielellämme jakamaan kotiehtoollisen pyydettäessä. Taidealalle yrittäjäksi pääsy innosti minua ja innostaa yhä. –?Trendit nousevat ja laskevat. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Osallistumispakkoa ei ole. –?Lasin leikkaaminen mietitty minua eniten. Kun kävin Helsingissä, menin aina katsomaan taidetta Ateneumiin ja muualle. Asiakkailleen hänestä on tullut tietopankki. On sanottu, että ehtoollinen on kuin matkaeväs, joka antaa voimia kulkea jälleen kappaleen matkaa eteenpäin elämässä. Taidetta hankitaan ja tehdään kotien mukaan. Sanajumalanpalvelukset ovat olleet harvoja poikkeuksia tästä käytännöstä. Hän oli 88-vuotias. harrastaa aktiivisesti liikuntaa, lenkkeilee päivittäin. Risto Ängeslevälle taiteen parissa yrittäminen on ollut inspiroivaa tekemistä. On hyvä muistaa, että jos kirkkoon ei ole mahdollista lähteä esimerkiksi liikkumisen vaikeuden vuoksi, ehtoollisen voi saada myös kotiin. Sillä leikkaa mitä vaan. Risto Ängeslevä käy yhä taidenäyttelyissä. hankki nykyisen alansa koulutuksen Hyvinkäällä . Siinä saamme osaksemme Jumalan siunauksen. Hän oli 88-vuotias. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. Kansalaisopiston väki toivoo, että Ylivieskassa on taidetalo. Alkutaipaleen pienen kotikehystämön hankkiminen tapahtui häneltä heti, kun tilaisuus tuli. KALAJOKILAAKSO Meidän kesken Onnittelemme Tänään: Kari, Karri Huomenna: Toini Hautauksia Kuolleita Ylivieskan kirkossa on vietetty messua – siis ehtoollisjumalanpalvelusta – jokaisena sunnuntaina viimeisen kahden vuoden ajan. Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Ylivieskalaisella Risto Ängeslevällä on pitkä kokemus yrittäjyydestä. Käytäntö on antanut mahdollisuuden osallistua ehtoolliseen useammin kuin aikaisemmin, jolloin ehtoollista vietettiin keskimäärin joka toinen sunnuntai. MuuTapulin juurelta 8 Maanantaina 11.1.2016 . Ängeslevää ei kaduta palkkatyön vaihtaminen yrittäjyyteen eikä etenkään taidealalle lähteminen. kehystämön koneita ja laitteita rahoittanut Finnvera . Alkoholittoman ehtoollisviinin saaminen on puolestaan mahdollista sitä pyydettäessä. ylivieskalainen, syntyjään nivalalainen . Taitelijat haluavat tehdä ostoksensa täältä. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sekä muut sukulaiset ja ystävät. Pyynnön voi esittää esimerkiksi soittamalla kirkkoherranvirastoon tai jonkun seurakunnan työntekijän kautta. Siunauksen toimitti rovasti Martti Viljanen. Muistotilaisuus oli seuratuvalla. Taiteella sisustetaan Maalaukset ja niiden kehykset tarkoittavat kodin sisustamista
Sorviston veljeksillä on syntymäpäivät! Frans täyttää 3 v 12.1. Sanna ja Jouni Laapotti Ylivieskasta saivat pienen tonttupojan 23.12.2015. Armand Salacrou kailleen tietoa ton yhteydessä listat ja koukut lähtevät mukaan. Vauvauutisia laa oitustil aa Ilmoitu st Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoit tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilm moitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stila a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu st stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoit lmoitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa I l oitustil aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stila Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu s tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilm it stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa l oitustil aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu s il Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Il tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stila itustila a Ilmoitu stilaa Ilmoitu Ilmoitu stilaa I Osta tästä näkyvyyttä yrityksellesi! Kysy ihmeessä tarjous! 020 750 4600 ilmoitukset@kalajokilaakso.fi Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Pikkuveljestä iloitsevat myös sisarukset Julia ja Timi. Jatkan niin kauan terveyttä riittää. Kati Turunen ja Ari Finnilä Haapajärveltä saivat pojan 16.12.2015. Palsta on maksuton. Yrityksen jatkaja etsinnässä Risto Ängeslevä etsii yritykselleen jatkajaa. Listaripustuksen tekee asiakas itse tai kehystäjä. Marjo ja Mikko Honkala Nivalasta saivat pojan 29.12.2015. Akryylimaalauksen suosio voi olla taittumassa. –?Itse teen akvarelleja, sillä haluan heti valmista. –?Öljymaalaukset tekevät uutta tulemistaan, kun on vesiohenteisuus. Asia ei ole edistynyt. Öljyvärimaalauksia kevennetään vernissalla. Paino 3098 grammaa, pituus 49 senttiä. Akvarellien lisäksi lasin alle laitetaan kaikkea. Pikkuisella oli painoa 3685g ja pituutta 50,5cm. Eikä tarvitse ateljeeta. Jes. Sini Käkelä ja Ossi Vinkka Ylivieskasta saivat tytön 26.12.2015. Paino 3410 g ja pituus 50 cm. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. Oikein paljon onnea tv. –?Kyselijöitä on ollut Oulua myöten, kun Ylivieska tiedetään hyväksi kauppapaikaksi. Maanantaina 11.1.2016 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. –?Eläkkeelle jäämistä en ole ajatellut. Maalaukset seinillä huomioivat muun muassa kodin huonekalut. Katariina Hänninen ja Ari Björkbacka Kokkolasta saivat pojan 16.12.2015. Onnellisina vanhemmat Niina VähäYpyä ja Mika Kivijakola sekä sisarukset Niko ja Minea. 9 KALAJOKILAAKSO . Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Siinä on omat hyvät puolensa, kun maali kuivuu nopeasti. Paino 3455 g ja pituus 48 cm. Etuna on, ettei tarvitse haistella höyryjä. Himankalaista syntyperää olevalle Milla Kuusistolle ja lahtelaista syntyperää olevalle Teea Kemppaiselle syntyi joulusukulointien yhteydessä ihana joululahja 22.12.2015. Kiirettä minulla ei ole.Tarkoituksena minulla on opettaa alalle se, kuka mahdollisesti onkaan tulossa. Tytön mitat 2?810 g ja 50,5 cm. Vanhemmat Samuli Nikula ja Mia Piekäinen Helsingistä. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. Paino 3920 g ja pituus 52 cm. ja Aku täyttää 6 v 25.2. O nnea!. Paino 3900 g ja pituus 52 cm. Öljymaalauksia vesiohenteisesti Jos on jykeviä kalusteita ja perinteinen koti, seinille laitetaan öljymaalauksia. Parhaillaan lasin alle päätyvät palapelit ja myöhemmin ompelutyöt. Hanna Ahola ja Harri Koski Ylivieskasta saivat tytön 26.11.2015. Ihana joulupoika Taneli Nikula syntyi 24.12.2015. Mattapinta ei miellytä kaikkia, öljyväreillä saadaan hehkuminen. 12:3 Viisaan miete Ihminen ilman muistoja on kadotettu ihminen. Omista pojista kukaan ei ole tehtävään ryhtymässä. Kehystämön pitämistä Ängeslevä aikoo jatkaa itse, mikäli yritys ei löydä sopivaa uutta omistajaa. Sorviston mummu ja pappa! Lasten onnittelut Meidän ihana pikku prinsessamme syntyi 15.12.2015 mitoin 2?555 g ja 48 cm. –?Moderniin kotiin on haluttu akvarelleja, sillä ne on koettu sopivan kevyiksi ympäristöönsä. Se on ollut jo jonkin aikaa, yleistyy nyt
Olen ehdottomasti mukana, jos asioista pitää puhua ja tehdä yhdessä päätöksiä, mutta viimeinen sana on Kimmolla. Rami Tirkkosen ohella maalinteossa kunnostautui kaksi osumaa viimeistellyt Jaakko Alasuutari. Yhden maalin miehiä olivat Henri Heikkilä, Arto Alasuutari sekä kuuden metrin rankkarista osunut Joni Pakola. Tyylipisteillä ei ollut väliä. Olen päässyt hyvin paikoille ja pystynyt myös rakentamaan maalipaikkoja, liigan joulukuun pelaaja miettii. 24 7 4 13 83-98 25 FPS ............. erä: 20.35 Heikkinen (Pyymäki) 4–2. Torjunnat: Mika Sissonen D-Kiekko (5-9-6-1) 21, Jari Mäyrä JHT (20-5-15-1) 41. Mattilalle valmennusvastuu Liigan joulukuun pelaajaksi valittu Rami Tirkkonen oli jälleen liian vaikeasti pideltävä mies vastustajille. Valinnat suorittivat tuttuun tapaan liigapelaajat itse. Välierien otteluparit arvotaan maanantaina. 3. 24 7 2 3 12 82-106 28 AIK .............. 26 16 3 2 5 135-72 56 PYRY........... Pelaajien penkin päässä tilanteita seuraili kuitenkin jo takavuosilta tuttu ylivieskalaisvalmentaja Kimmo Mattila, joka ottaa ohjat käsiinsä loppukaudeksi. Heti alkulämmittelyssä näki, että loma oli tehnyt hyvää eikä väsyneistä jaloista ollut tietoakaan. 26 7 2 17 89-134 25 VG-62 ......... Kun saimme vielä asenteen kohdalleen heti pelin alussa, niin homma oli aika nopeasti taputeltu. Tirkkonen jatkoi muutenkin siitä, mihin joulukuussa jäi ja latoi hattutempun maan kärkivahteihin lukeutuvan Marko Laaksosen taakse. Ketterä ........27 19 1 3 4 104-68 62 IPK .............. Futsal-cupin lopputurnaus on Tampereen Pirkkahallissa kahden viikon kuluttua. erä: 4.48 Jarkko Pyymäki (Antti Hilden, Timo-Pekka Heikkinen) 0–1, 5.54 Kai Yliuntinen (Tomi Gronoff , Henri Mustonen) 1–1, 6.39 Tommi Rintasalo (Jarno Palola) 2–1, 11.53 Henri Mustonen (Palola, Ville-Veikko Väkeväinen) 3–1 yv, 18.25 Gronoff (Yliuntinen, Teemu Seilonen) 4–1. 17 9 1 1 6 78-58 30 RaaheK ........18 7 3 8 91-82 27 RoKi Rebels .18 6 1 2 9 74-86 22 TIHC............20 6 1 2 11 79-94 22 PaKa ............18 2 4 12 64-125 10 KHaukat ...... 23 14 1 8 93-67 44 KJT ............. erä: 37.41 Matti Kivisilta (Tomi Gronoff , Tapio Rantanen) 2–1 yv2, 38.52 Gronoff (Henri Allen, Juho Joki-Erkkilä) 2–2 yv. Jatkossa myös Alasuutarilla on roolia valmennuksessa. Lauantaina kaatui liigapelissä SoVo. Joukkueessa olemme kuitenkin kaivanneet sitä, että meillä olisi oikeasti yksi valmentaja. 23 5 1 4 13 66-89 21 Kiekkokopla 24 4 2 4 14 66-112 20 II-divisioona Pohjoinen KeKi .............19 12 3 4 121-82 42 Lämärit ........19 11 2 3 3 123-92 40 Et-Po ............18 11 1 2 4 81-69 37 K-Laser ........16 10 2 4 79-54 34 YJK............... erä: Maaliton. erä: 43.29 Joni Häppölä (Jussi Pesonen) 4–3, 45.28 Tino Sandhu (Tomi Pylvänäinen, Jesse Hurme) 4–4, 46.53 Pesonen (Häppölä) 4–5, 52.40 Palola (Samuli Hietala, Yliuntinen) 5–5, 56.37 Palola (Juho Joki-Erkkilä, Matti Kivisilta) 6–5. Kausi starttasi kolmen pelaajan valmennustiimin voimin, mutta lauantain liigapelissä päävalmentajaksi oli nimetty kolmikosta Juho Alasuutari. Pallonhallinta oli alussa täysin kotijoukkueella ja peli ratkesi käytännössä jo viiteen avauspuoliajan maaliin. 25 6 2 17 81-118 22 HCIK ........... Ihan tyytyväinen voi olla omaan pelaamiseen tällä hetkellä. –?Olemme sopineet, että kaikesta voidaan keskustella. –?Nyt kaikki pelaajat saavat keskittyä pelaamiseen, kun meillä on valmentaja, joka hoitaa pelkästään valmentamisen. Palkittu Jaakko Alasuutari onnistui maalinteossa kahdesti taidolla ja tuurillakin. Cupin pelissä tein vielä hattutempun. Kytölät ja Panu Autio ovat näyttäneet, että Suomesta voi lähteä myös ulkomaille. 25 9 3 1 12 100-107 34 S-Kiekko ..... 3. 2. Kotijoukkueen muut maalintekijät olivat Erceg ja kapteeni Juho Alasuutari, joka totesi, että joulutauko teki joukkueelle hyvää. –?Se oli hyvä kuukausi. –?Kaikilla oli vapaus ottaa iisisti ja vähän puhaltaa. Jatkoaika: 63.10 Kumpulainen 3–2 yv. Toisen jakson alussa SoVo yritti vielä kammeta peliin mukaan prässäämällä ylhäältä, mutta kahden kavennusmaalin jälkeen SiFu:n tehopari päätti pyristelyn kahdella osumalla ja tutulla kaavalla: Nikola Erceg syötti ja Rami Tirkkonen maalasi. JHT–Pyry 6–5 (4–1, 0–1, 2–3) 1. Torjunnat: Juraj Holly JHT (8-13-9) 30, Juha Taponen Pyry (12-0-0) 12, Sami Koskela Pyry (0-11-11-) 22, vaihto ajassa 20.00. 2. Sunnuntain ottelussa SiFu:n teemana oli pelata itsensä jatkoon ja cupin lopputurnaukseen. 24 13 2 2 7 87-84 45 KHT ............ Miesten joukkueista kannun kohtaloa ratkovat Sievi Futsalin ohella Espoon GFT, Oulun Tervarit sekä jyväskyläläinen Liikunnan Riemu, joka pudotti sunnuntaina cupista viimeisen alemman sarjaportaan joukkueen lyömällä Ykkösessä pelaavan helsinkiläisen Zenithin. Yksi viikonlopun hahmoista oli jälleen kerran huimaan maalivireeseen päässyt Rami Tirkkonen, joka iski hattutempun molemmissa peleissä. Alasuutarin toisen maalin kurkotti verkkoon SoVo:n oma pelaaja. 24 6 2 3 13 82-102 25 D-Kiekko .... 25 16 3 1 5 117-80 55 Hunters ...... Rami Tirkkonen on noussut mukaan myös suomen futsalmaajoukkueeseen. 17 2 15 49-97 6 III-divisioona Pohjoinen Cowboys ..... 17 13 1 3 111-59 40 Soki .............16 11 1 1 3 94-54 36 HaU .............15 11 1 3 94-59 34 K-Karhut ......16 8 1 7 82-75 26 Ahmat .........15 7 2 1 5 77-74 26 KUKI HT .......15 8 7 71-70 24 PyPo ............15 6 2 7 71-75 22 SuPS ............14 5 1 1 7 72-80 18 PJK ...............16 5 1 1 9 65-85 18 OYUS ...........14 4 1 2 7 82-97 16 TeKi .............15 3 1 2 9 58-84 13 Kiilat ............16 1 1 14 55-120 3 III-divisioona Keskimaa, lohko 4 KieHa .....................2 2 12-7 4 Popula ...................2 1 1 11-8 3 JPK ........................2 1 1 10-7 3 Kiva ........................1 1 3-5 Kiekko-Veljet ..........1 1 3-6 IFK Lepplax ...........2 2 6-12 Naisten Mestis Lukko ....................6 6 44-15 12 Salo HT ..................4 4 23-4 8 Blues EKS ..............5 3 2 21-18 6 Sport .....................5 2 3 18-17 4 Cowboys NH .........6 2 4 27-39 4 Pelicans 2000 .......5 1 4 11-25 2 Hermes..................5 5 16-42 Sievi Futsalin valmennuksessa tapahtuu muutoksia kevätkaudella. Rangaistukset: JHT 4x2 min, Pyry 3x2 min. –?Ne ovat isoja juttuja. Joulukuu oli hyvä kuukausi Sievi Futsalille ja 22-vuotiaalle Tirkkoselle. Rami Tirkkosesta liigan joulukuun pelaaja. erä: 2.38 Joni Kumpulainen (Henri Niemi, Valtteri Honka) 1–0 yv, 2.56 Lasse Riitesuo (Ville Paulasuo) 2–0. Se myös minulla kolkuttelee siellä takaraivossa, maalitykki sanoo. SiFu ja Leijona Futsal tarjoilivatkin yleisölle melkoiset maalikarkelot, joissa kotijoukkue oli koko ajan niskanpäällä. SoVo:n puolustus yritti pitää Tirkkosta tiukasti pihdeissään, mutta niin vain nivalalainen upotti pallon kolmesti maalivahti Marko Laaksosen taakse. Juho Alasuutarin mielestä ratkaisu tuo selkeyttä joukkueen tekemiseen. Tirkkonen teki kolmessa pelissä yhteensä kuusi maalia. SoVo heti ojennukseen Liigassa SiFu jatkoi marraskuun lopulla alkanutta voittoputkeaan sarjan kärkipaikalta peliin lähteneen Someron Voiman kustannuksella. 10 Maanantaina 11.1.2016 . SiFu voitti kaikki kolme peliään ja vankisteli asemiaan kärjen tuntumassa. Ismo Kunelius Sievi Futsal–Leijona Futsal 8–5 (5–2) Futsal-cup Sievi Futsal–SoVo 7–2 (5–0) Futsal-liiga Sievi Futsal juhli viikonvaihteessa kotivoittoja niin liigassa kuin cupissakin. 25 17 2 6 119-73 55 JHT ............. KUVA ISMO KUNELIUS Sievi Futsal otti viikonloppuna kotivoitot sekä cupissa että liigassa Hattuherra maalasi kuudesti Sievi Futsalin maalitykki Rami Tirkkonen on valittu Futsal-liigan joulukuun pelaajaksi. Rangaistukset: D-Kiekko 1x2 min + 5+20 min Svante Myllylahti, JHT 7x2 min + 10 min Jarno Palola. 23 10 2 1 10 86-80 35 KOOVEE ..... Hyvällä asenteella joululomalta palannut kotijoukkue otti ohjat käsiinsä alusta alkaen ja näytti vieraille kaapin paikan. On aina kunnia edustaa Suomea. KALAJOKILAAKSO Urheilu Futsal Futsal-liiga Sievi Futsal–SoVo 7–2 (5–0) Tilastot: 2:55 Rami Tirkkonen (Henri Heikkilä) 1-0, 4:45 Juho Alasuutari (Jaakko Alasuutari) 2-0, 9:48 Jaakko Alasuutari (Jarmo Junno) 3-0, 12:27 Jaakko Alasuutari (Junno) 4-0, 16:35 Nikola Erceg (Joni Pakola) 5-0, 23:56 Mikko Matinaro (Pekka Karjalainen) 5-1, 24:12 Karjalainen (Arber Istrefi ) 5-2, 25:39 Tirkkonen (Erceg) 6-2, 33:32 Tirkkonen (Erceg) 7-2 Ilves FS .........9 8 1 41-10 26 GFT ..............12 6 2 2 2 43-26 24 SoVo ............13 6 2 2 3 59-54 24 Sievi Futsal ...11 7 1 3 47-29 22 KaDy ............12 6 2 4 45-36 22 PP-70 ..........12 4 2 1 5 38-37 17 FC Kemi .......13 3 2 3 5 32-43 16 Mad Max .....13 4 2 7 39-51 16 Leijona Futsal 11 4 1 1 5 47-53 15 Tervarit ........13 4 3 6 38-49 15 Riemu ..........13 3 1 2 7 31-47 13 Ruutupaidat 12 1 1 1 9 31-56 6 Jääkiekko Suomi-sarja D-Kiekko–JHT 3–2 ja (2–0, 0–2, 0–0, 1–0) 1. Cupin puolivälierässä se kukisti sunnuntai-iltana akaalaisen Leijona Futsalin ja eteni neljän parhaan joukkoon
Ruuna oli 2640 metrin ryhmässä kymmenes ajalla 18,4a. Loppumetrit ori ravasi vauhdikkaimmin, jäätyään alussa porukan hännille. Lukemat pysyivät tasaisina kaksi erää, kunnes päätöserässä kaksi maalia mieheen latoneet Timot Tohola ja Pälli ratkaisivat kamppailun. Nousiainen iski Ranskaa vastaan yhden maalin ja syötti Suomen avausosuman. Jyväskylässä D-Kiekko sai peliin tyrmäävän alun ja siirtyi 2–0-johtoon alle kolmessa minuutissa. Lisäksi Palola tarjoili syötön kahteen avauserän osumaan. Haapakankaan talliin totosijat Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, YLIVIESKA Nivala Cowboys jatkaa jyräämistään III-divisioona pohjoislohkon kärkipaikalla. Suomen joukkueessa pelaavat Kalajoen JHT:n hyökkääjä Kiia Nousiainen ja puolustaja Iina Tohila. Ylivieskalainen Popula puolestaan aloitti Keskimaan III-divisioonan ylemmässä jatkosarjassa voitolla ja tasapelillä. Mauri Jaaran ajama Special Firebird paikkasi lähtölaukkansa, kirimällä voltissaan kolmosrahat ajalla 18,0x. Avauserän jälkeen peli näytti olevan jo taputeltu kotijoukkueen Kai Yliuntisen, Tommi Rintasalon, Henri Mustosen ja Tomi Gronoffi n maaleilla. Keulaan alussa pyrähtänyt ruuna jäi ravaamaan kolmanteen sisäpariin. Ottelu on kalajokisille neljäs reilun viikon sisään. Pohjoislohkon sarjajumbo Haapajärven Kiilat hävisi Suomussalmen Palloseuran vieraana maalein 14–4 ja Raahen Teräs-Kiekko haki pinnat Pyhäjärveltä lukemin 1–2. Vain lohkon kaksi parasta joukkuetta jatkaa neljännesfi naaleihin. Pyry ei kuitenkaan luovuttanut, vaan nousi päätöserän alun maalirynnistyksellään johtoon. Voimasuhteet kaukalossa olivat selkeästi kotijoukkueiden eduksi ja eniten töitä saivat tehdä NiceHockeyn maalivahdit. PaKa jaksoi yrittää vielä takaa-ajoa, mutta voimasuhteet kaukalossa olivat selkeät. Kotijoukkueesta onnistuivat maalinteossa myös Lauri-Erkki Mustapää ja Antti Arnberg. YJK:n maalintekijäkaartiin liittyivät vielä kaksi kertaa osunut Joonas Raudaskoski sekä Valtteri Moilanen. Popula avasi kotivoitolla Popula avasi kevätkautensa kahden ottelun viikonlopulla III-divisioonan Keskimaan ylemmässä jatkosarjassa. Jääkarhut tuli peliin ryminällä ja karkasi alun pikamaaliensa vauhdittamana selkeään voittoon sarjan häntäpäässä pyristelevästä Kuusamon Pallo-Karhuista. Pisteet jäivät Ylivieskaan maalein 7–2 (5–1, 1–1, 1–0). Pyryn hän rankkasi yhdeksi kauden parhaimmista vastustajista. Tappio Sveitsiä vastaan pisti lohkon kärkikamppailun tiukaksi, sillä Ruotsilla on koossa kuusi pistettä ja Sveitsillä sekä Suomella kolme. Palkitut valitsee vuosittain valintatoimikunta, jonka jäseniä ovat Aulis Kairento, Jarmo Mäkelä, Jouko Mäki-Lohiluoma ja Raimo Eskola. Avausottelussaan se kaatoi Ranskan peräti 11–1 (2–0, 5–0, 4–1). Toisessa erässä kotijoukkueen Svante Myllylahti huitoi itselleen viiden minuutin jäähyn, jonka aikana Matti Kivisilta ja Tomi Gronoff toivat vieraat tasoihin. Kaksi maaleista syntyi alivoimalla ja viimeisen Pälli pisti tyhjiin. Sveitsi kuitenkin löi seuraavassa pelissä Suomen maalein 2–0 (0–0, 1–0, 1–0). Riku Laurila iski Haapavedelle kaksi maalia. Ottelun lopputulos oli 2–2 (0–1, 0–1, 2–0). Virin Rauli Pudas otti pronssia EM-kisoissa Prahassa 1978 tuloksella 545. Uutena kasvona jääkarhulaumassa pelasi Oulun AIK:ssa Suomi-sarjaa kiekkoillut Eemeli Skantz, joka hakee YJK:sta pelituntumaa loukkaantumisensa jälkeen. Maanantaina 11.1.2016 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. JHT-valmentaja Timo Keppo arvioi, että lauantain kova kotiottelu painoi vielä jaloissa sunnuntaina. Joukkueen tehopörssin kärkinimi Sami Markkanen kaunisteli lukemia toisella osumallaan pistämällä kiekon kuusi sekuntia ennen loppusummeria tyhjiin. CATHARINES Suomi avasi pelinsä voitokkaasti alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-jääkiekossa Kanadan St. Pudaksen ennätys 560 syntyi Raahessa 1980. Toisessa ulkoparissa ravannut Särkkäin Pihviravintolan Grand Ale oli neljän hevosen tasaisesta rintamasta kolmas John Östmanin ajamana. Kotihallissa Popula kuittasi Seinäjoen Kiekko-Veljet maalein 6–3 (0–2, 2–1, 4–0). tammikuuta vieraakseen sarjan kärkipaikkaa pitävän Virrat. Mauri Jaaran Baretta Boko 14,3a ja Petteri Joen Breedlove 14,4a vastasivat suomalaishevosten kaksoisvoitosta päivän kovimmassa lähdössä. Cowboys ja Popula tehokkaina omissa III-divisioonan lohkoissaan Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, RAUMA Naisten Mestiksen kärkijoukkueet Rauman Lukko ja Salo HT latelivat kotihalliensa tulostauluille leveät voittolukemat, kun Nivala Cowboysin NiceHockey pelasi vierasviikonloppua. Sunnuntaina Jyväskylästä lähti matkaan vain yksi piste, kun kotijoukkue D-Kiekko katkaisi jatkoajalle venyneen pelin ylivoimamaalilla. Pajulahden seiväshypyn talvikarnevaalien yhteydessä järjestettiin perinteinen Hall of Fame?-tilaisuus, jossa palkittiin menestyneitä suomalaisia seiväshyppääjiä. Cowboys haki täyden pistepotin Pyhäjoelta, jossa Joki-Kiekko kaatui maalein 2–5 (0–4, 1–1, 1–0). Tallin neljästä hevosesta rahasijojen ulkopuolelle jäi vain epäonnesta kärsinyt Special Topwheels. YJK lähti päätöserään kahden maalin takaa-ajoasemassa, mutta Markus Vinkin ja Riku Kyrölän 24 sekunnin sisään latomat maalit riittivät pistejakoon. Lohkon kakkospaikkaa pitävä Kuortane taipui Vieska Wolleylle yhdessä erässä, mutta piti pisteet voittolukemin 3–1 (25–15, 25–20, 16–25, 25–23). Lauantain kotivoitto painoi JHT:n kintereissä Jyväskylässä D-Kiekko niittasi jatkoajalla Ismo Kunelius JÄÄKIEKKO, YLIVIESKA II-divisioonan kevätkautensa loppiaisena vaisusti avannut Ylivieskan Jääkarhut näytti viikonvaihteessa kotiyleisölleen, että luistin kulkee edelleen. Myös Haapaveden Urheilijat säilytti otteensa kärkikamppailuun lyömällä sunnuntaina kotonaan Limingan Kiekko-Karhut maalein 5–1 (0–0, 3–0, 2–1). Ensi perjantaina YJK matkaa Raaheen, jossa sillä on saumat kuitata kalavelkoja Raahe-Kiekon aiheuttamasta loppiaisen kotitappiosta. VieWo sai erän Kuortaneelta. Timo Keppo oli erityisen tyytyväinen viime hetken käänteisiin, jotka nostivat kotijoukkueen voittoon. Mika Hautamäki puolestaan joutui jättämään ottelun kesken törmättyään yhteen oman maalivahdin kanssa. Lukkoa vastaan onnistuivat maalinteossa Susanna Järvenpää ja Elina Haikola. Joni Koskela maalasi Populalle kahdesti ja yhden maalin miehiä olivat Mikko Piili, Timo Tohola sekä tasoitusmaalin alivoimalla viimeistellyt Joonas Salo. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Ismo Kunelius D-Kiekko–JHT 3–2 ja (2–0, 0–2, 0–0, 1–0) JHT–Pyry 6–5 (4–1, 0–1, 2–3) Jääkiekon Suomi-sarja Kalajoen JHT palasi loppiaisen notkahduksen jälkeen voittokantaan kaatamalla lauantaina kotihallin tiukassa kamppailussa Nokian Pyryn. Vieska Wolleyn vastus ei ainakaan helpotu seuraavalla kierroksella, kun se saa 23. Suomen tytöt pakkovoiton edessä Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, YLIVIESKA Ylivieskan Jääkarhut ja Kuhmon Kiva avasivat B2-nuorten Suomi-sarjan tasapelillä. YJK:lla tiukka alku Kalajokilaakso YLEISURHEILU, NASTOLA Alavieskan Virin seiväshypyn EM-mitalisti Rauli Pudas sai viikonloppuna kutsun seiväshypyn Hall of Fame?-kunniakerhoon . Alussa kotijoukkue oli hallitseva osapuoli kentällä, mutta VieWo paransi otteitaan pitkän tauon jälkeen. Palola ratkaisijana kotihallissa Kalajoella JHT ja Pyry tarjoilivat yleisölle Suomi-sarjan kärkipään kamppailun, josta ei puuttunut vauhtia ja mielenkiintoisia käänteitä. YJK paketoi pelin käytännössä jo alle neljässä ja puolessa minuutissa Santeri Konun, Mika Hautamäen ja Sami Markkasen maaleilla. Rauli Pudas Hall of Fameen Jari Kangaskorte RAVIT, BODEN Mika Haapakankaan valmennettavat tekivät tasaista jälkeä Ruotsin Bodenissa. Seuraavaa maalia saatiin odotella aina jatkoajalle saakka, kunnes D-Kiekon Joni Kumpulainen päätti pelin illan toisella osumallaan. Nivalan maalit tekivät Atte Peräaho, Matias Korkiakoski, Erik Päivärinta, Esa Kukkola ja Mika Saarimaa. Tällä kertaa kunniakerhoon pääsi kaksi EM-mitalistia. Julia Saaraselle kirjattiin sunnuntaina peräti 56 torjuntaa ja Virve Anttilalle niitä tuli lauantaina 41. JHT:n tiukka pelitahti jatkuu jo keskiviikkona kotihallissa, jonne se saa vieraakseen Seinäjoen S-Kiekon. Vuonna 1954 syntynyt Pudas voitti Suomen mestaruuden Kalevan Kisoissa 1980 sekä hallimestaruudet 1978 ja 1980. Sen jälkeen roolia otti JHT:n Jarno Palola, joka niittasi tasoituksen ja lopulta myös voittomaalin. Vuoden 2015 valinta osui urheilja-valmentajakaksikkoon Aulis Kairentoon ja Antti Kalliomäkeen. Rauman Lukko ja NiceHockey kohtaavat seuraavan kerran jo ensi lauantaina Nivalassa. Vieraspelissään Alajärvellä Popula ja Järviseudun Pallokerho tasasivat pisteet maalein 5–5 (4–3, 1–2, 0–0). Tappio merkitsee sitä, että Suomen ainoa mahdollisuus selviytyä MM-turnauksen neljännesfi naaleihin on kukistaa maanantaina alkulohkonsa päätösottelussa Ruotsi, joka on voittanut molemmat pelinsä. Catharinesissa. 11 KALAJOKILAAKSO . Se ei kuitenkaan riittänyt pisteriistoon. Maalit syntyivät pikatahtiin 18 sekunnin sisään. Loppukaarteessa kärkihevosten eväät oli syöty ja Sandra Erikssonin luotsaama Special Topwheels jäi näiden taakse pussiin, menettäen saumat kärkikamppailuihin. Postuumisti Hall of Fame?-palkinnon sai Kauko Nyström (1933–2009), joka voitti pronssia EM-kisoissa Belgradissa 1962. NiceHockey pinteessä kärkijoukkueiden vieraana Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, ST. Salossa vieraiden ainoan osuman viimeisteli Roosa Honkala. Toisen radan veturiksi ajautunut Special Promise 14,9a sinnitteli Haapakankaan talliin nelosrahat. Lauantaina pelasimme hyvän pelin, mikä painoi vielä ja siihen nähden saa olla tyytyväinen, että pystyimme raapimaan edes tämän yhden pisteen. Vuonna 2013 Eeles Landström valittiin kunniakerhon ensimmäiseksi jäseneksi ja häntä seurasi vuonna 2014 Pentti Nikula. –?Tämä oli tällainen väsyneiden pelaajien rypistys. Jääkarhunuoret tasapeliin Kalajokilaakso LENTOPALLO, KUORTANE Vieska Wolleyn kevätkausi miesten kakkossarjassa alkoi kovan joukkueen vieraana, kun vastaan asettui kotisalissaan nuorten maajoukkue. Muut kotijoukkueen maalintekijät olivat Juho Mehtälä, Perttu Tuomaala ja viimeisellä sekunnilla maalannut Timo Viitala. Lukko kukisti NiceHockeyn sunnuntaina 10–2 (4–1, 2–1, 4–0) ja Salo HT lauantaina maalein 6–1 (0–0, 2–0, 4–1). Kaikille kärkihevosille merkittiin 2140 metrin ryhmässä sama aika 17,0a
Kiinnostusta löytyi mukavasti ja nyt samalla, kun muutenkin tykitämme Louetin laskettelurinnettä, pystymme aikaistamaan kelkkakautta. Haku alkaa 10. Viime kaudella kylkiluu murtui Levillä, mutta muuten on menty vähin vaurioin. Vuoden retkikohde -fi naalissa on mukana luontoretkeilyyn sopivia vesistöjä, joissa on tarjolla retkeilypalveluita ympärivuotisesti. Seuraavan nelivuotiskauden hankintojen kokonaisarvo on 18 miljoonaa euroa. Omistajalle se on tehokas tapa kattaa autoon liittyviä kustannuksia. KALAJOKILAAKSO Joni Mäki-Petäjä joni.maki-petaja@kpk.fi Vähäluminen talvi on ajanut myös moottorikelkkailijat etsimään tykkilumibaanoja harrastuksen mahdollistajaksi. Kalajoki kisaamassa vuoden retkikohteen tittelistä Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Oman auton vuokraaminen eteenpäin kiinnostaa suomalaisia. Messujen nettisivuilta löytyy esittely jokaisesta fi nalistikohteesta sekä linkki äänestyslomakkeelle. Polte ajamiseen on ollut kova jo syksystä lähtien. Kalajoki käsittelee tarjouksia osaltaan maanantain kaupunginhallituksessa. Kisatuntumaa hakemassa Kokkolalaiset Tero Kaarlenkaski ja Mico Peltomäki ajavat molemmat kilpaa moottorikelkoilla. Pohjois-Pohjanmaa jakaa 520?000 euroa apurahoina Hankintarenkaalle elintarvikkeita 18 miljoonalla Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Kalajoki kisaa vuoden Retkikohde 2016 -tittelistä. Retkeilyalan ammattilaisista koostuva raati valitsi ehdotuksista kymmenen fi nalistia. Vuokraaja puolestaan saa helposti auton käyttöönsä vaikka parin tunnin kauppareissua varten, sanoo Ifi n ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Mikko Pöyhönen. Reiteillä ajo on enemmän sitten maisemien ihailua, mikä sekin on hienoa hommaa. Lumettomuus on iso harmi myös kelkkailijoille, kaksikko tuumii. tammikuuta. Apurahat myönnetään yleisrahastosta ja muutamista nimikkorahastoista kuten Ylivieskan rahastosta. Treenisession jälkeen puhalluttaa ja hiki virtaa kypärän alta. Innokkaimmat moottorikelkkailijat ovat tulleet Sieviin Lahdesta saakka. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto jakaa 520 000 euroa apurahoja pohjoispohjalaisille tieteenja taiteenharjoittajille sekä Pohjois-Pohjanmaalla tehtävään tai maakuntaan kohdistuvaan tieteelliseen tai taiteelliseen työhön. Kelkkailijan vakiovarusteet kypärän ja ajohaalareiden lisäksi ovat rintapanssari, polvisuojat ja pohjemittaiset ajokengät. Uusi hankintakausi alkaa maaliskuussa 2016 ja päättyy helmikuun loppuun 2019. Peltomäki on hyvässä opissa Kaarlenkasken harjoittelukaverina. –?Siellä saa hyviä lisäoppeja lajin huipulta kelkan säätämisestä lähtien, jo 4-vuotiaana ensimmäisen kerran kelkkaa ajanut Peltomäki kertoo. Apurahojen haussa kannustetaan tekemään tiedettä ja taidetta yhdistäviä, uusia rohkeita avauksia. Kelkkojakin on Kaarlenkasken alla ehtinyt olla karkean arvion mukaan kymmenen kappaletta. –?Virheet tapahtuvat yleensä kisan loppupuolella, kun väsy alkaa iskeä. Raati huomioi valinnassa palveluiden lisäksi muun muassa. Lähes joka toinen Ifi n kyselyyn vastanneista harkitsisi oman autonsa vuokraamista lyhyeksi ajaksi silloin kun ei sitä itse tarvitse, jos olisi olemassa turvallinen, helppo ja edullinen palvelu, joka vuokraamisen mahdollistaisi. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Haapaveden, Nivalan, Oulaisten, Kalajoen ja Ylivieskan kaupungit, Merijärven, Alavieskan, Siikalatvan ja Sievin kunnat, sekä Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä ja Raudaskylän Kristillinen Opisto kuuluvat yhteiseen elintarvikehankintojen hankintarenkaaseen. Rahastolla on mahdollisuus jakaa kärkihankkeeseen, jolla on laajaalaisempaa merkitystä, 40 000 euroa yhtenä tai kahtena samansuuruisena apurahana. Louetin rata on elinehto, että pääsemme ottamaan tuntumaa kelkkailuun kesän jäljiltä. –?Lapin kelkkailijat saavat jo nyt aikamoisen edun. Oman auton vuokraus eteenpäin kiinnostaa suomalaisia. Palveluita ovat esimerkiksi reitit, rantautumisja nuotiopaikat, kanoottien, SUPlautojen, retkiluistimien ja potkukelkkojen vuokraus, alkeiskurssit, ohjatut melontaja kalastusretket sekä varustekuljetukset, majoitus ja ruokailut. Päätökset tekee jokainen kunta erikseen. Autojen vertaisvuokrauksella ja yhteiskäytöllä voi yleistyessään olla myös yhteiskunnallista merkitystä: jos entistä useampi auto on yhteiskäytössä, liikenneruuhkat ja autoilun ympäristövaikutukset vähenevät. Kelkkareittejä ei ole ehtinyt viime vuosina paljoakaan kiertää kisaamisen takia. Osallistujakunnista on kerätty asiantuntijaryhmä, joka kilpailuttaa elintarvikehankinnat. Kaarlenkaski on muun muassa enduron viime kauden SM-kultamitalisti P600-luokassa. Kilpailun fi naali on käynnissä ja mukana on yhteensä kymmenen kohdetta. Lisäksi on yksi vuosi optiona. Peltomäki on vasta 12-vuotias, mutta hänelläkin on jo pari kautta takana juniorisarjoissa. Ehdotuksia tuli yli 100 henkilöltä, ja ehdotettuja kohteita oli lähes 50. Sieviin tullaan kaukaakin ajamaan tykitettyä moottorikelkkarataa Kylkiluu murtui Vaikka Tero Kaarlenkaski on ajanut kilpaa mooottorikelkalla jo viitisen vuotta, ei vakavampia loukkaantumisia ole sattunut. Suomalaisten kiinnostus autojen vertaisvuokrausta ja yhteiskäyttöä kohtaan haastaa myös vakuutusyhtiöt. Voittaja pääsee esittäytymään maaliskuun GoExpomessuille. Pohjois-Pohjanmaan rahasto ei pääsääntöisesti myönnä alle 2000 euron apurahoja. Kun Louet avataan laskettelijoille, teemme viereen 500 metrin moottorikelkkaradan, Niemi suunnittelee. Henkilökohtaiset apurahat myönnetään ensisijaisesti puolivuotisina ja kokovuotisina. Tiettävästi eteläisin paikka tällä hetkellä ajaa kelkkaa on Sievin Louetilla, jonne yrittäjä Kari Niemen komennuksessa on tapaninpäivästä alkaen päässyt kokemaan vauhdin hurmaa 250 metrin radalla. 12 Maanantaina 11.1.2016 . Jaettavana on vähintään 20 000 euroa. Hyviä vinkkejä tulee kokeneemmalta kuskilta. –?Autojen vertaisvuokraus tulee varmasti yleistymään lähitulevaisuudessa. Esimerkiksi Kalajoen osuus on kolme miljoonaa. –?Vertaisvuokrausta varten räätälöity vakuutus poistaisi vuokraajien huolen autolle mahdollisesti vuokrauksen aikana sattuvista vahingoista. Kalajokilaakson hankintarenkaan nykyinen hankintakausi päättyy helmikuun lopussa. kohteen saavutettavuutta ja viimeaikaisia uudistuksia. –?Viime keväänä kokeilimme ensi kertaa moottorikelkkarataa. –?Osa on ollut veljien kanssa yhteisiä. Vaikka kelkkailijoita alueelta löytyy kohtuullisen hyvin, kynnys lähteä kisaamaan on edelleen kovin korkea. Moottorikelkkailu vaatii hyvää kehon hallintaa ja koordinaatiokykyä. Apurahoja myönnetään yksityishenkilöille, yhteisöille ja työryhmille. Kärkihankkeen valinnassa painotetaan yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä toimijoita ja aloja yhdistäviä hankkeita. helmikuuta. Kisaamaan pääsee 11-vuotiaasta eteenpäin, Kaarlenkaski kertoo. Voittaja valitaan yleisöäänestyksellä osoitteessa Messukeskuksen nettisivulla www.goexpo.fi / vuodenretkikohde. Kyselyjä on tullut paljon ja Niemi uskoo uudenvuoden jälkeen kelkkailijoiden määrän kasvavan entisestään Louetilla, kun rataa saadaan pidemmäksi. Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa kaikki retkeilystä ja luonnossa liikkumisesta innostuneet saivat lähettää ehdotuksia Vuoden Retkikohteeksi. Se auttaa luomaan kisatuntumaa ennen kisoja. Uuteen hankintakauteen ovat sitoutuneet kaikki jäsenyhteisöt paitsi Siikalatvan kunta, joka jää pois uuden hankintakauden alkaessa. Hankinta on jaettu seitsemään pääryhmään: teolliset elintarvikkeet, pakasteet, mehut ja muut juomat, kalat, maito ja maitotaloustuotteet, tuore leipä ja lihat. Peltomäki on lähdössä tammikuussa Kuusamoon Suomen Moottoriliiton järjestämälle ajoleirille. Tänään lauantaina Niemi lupaa, että matka lähes tuplaantuu 450 metriin. –?Sprinttikisat sopisivat aloittelijoillekin ja aikuisenakin voi harrastuksen aloittaa. Lumen perässä Louetille Mico Peltomäki, 12, on nuoresta iästään huolimatta jo kova tekijä sprinttikisoissa. Senkin takia on hyvä olla fyysisesti hyvässä kunnossa. Lapset ja nuoret ovat erityisiä tukikohteita. –?Toki tässä on kuntoa pidetty yllä kuntosalilla ja lenkkeilemällä, mutta vain ajamalla saa kunnon rasitusta kroppaan. Kehon hallintaa ja koordinaatiota Kelkkakaksikko rundaa rataa välillä vaihtaen ajosuuntaan. Keski-Pohjanmaan Moottorikelkkailijoita edustavat Kaarlenkaski ja Peltomäki ajavat rataa kilpailunomaisesti 1520 minuuttia kerrallaan. Äänestys netissä päättyy sunnuntaina 16. Treenaamiseen pitää olla aina suljettu alue, jotta homma pysyy turvallisena
Kelkkareittejä ei ole ehtinyt viime vuosina paljoakaan kiertää kisaamisen takia. Hyviä vinkkejä tulee kokeneemmalta kuskilta. Vaikka kelkkailijoita alueelta löytyy kohtuullisen hyvin, kynnys lähteä kisaamaan on edelleen kovin korkea. Tänään lauantaina Niemi lupaa, että matka lähes tuplaantuu 450 metriin. Kaarlenkaski on muun muassa enduron viime kauden SM-kultamitalisti P600-luokassa. Kyselyjä on tullut paljon ja Niemi uskoo uudenvuoden jälkeen kelkkailijoiden määrän kasvavan entisestään Louetilla, kun rataa saadaan pidemmäksi. Lisäksi on yksi vuosi optiona. Apurahat myönnetään yleisrahastosta ja muutamista nimikkorahastoista kuten Ylivieskan rahastosta. Kiinnostusta löytyi mukavasti ja nyt samalla, kun muutenkin tykitämme Louetin laskettelurinnettä, pystymme aikaistamaan kelkkakautta. Lähes joka toinen Ifi n kyselyyn vastanneista harkitsisi oman autonsa vuokraamista lyhyeksi ajaksi silloin kun ei sitä itse tarvitse, jos olisi olemassa turvallinen, helppo ja edullinen palvelu, joka vuokraamisen mahdollistaisi. Kalajokilaakson hankintarenkaan nykyinen hankintakausi päättyy helmikuun lopussa. Ehdotuksia tuli yli 100 henkilöltä, ja ehdotettuja kohteita oli lähes 50. Pohjois-Pohjanmaa jakaa 520?000 euroa apurahoina Hankintarenkaalle elintarvikkeita 18 miljoonalla Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Kalajoki kisaa vuoden Retkikohde 2016 -tittelistä. Kalajoki kisaamassa vuoden retkikohteen tittelistä Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Oman auton vuokraaminen eteenpäin kiinnostaa suomalaisia. Apurahojen haussa kannustetaan tekemään tiedettä ja taidetta yhdistäviä, uusia rohkeita avauksia. Esimerkiksi Kalajoen osuus on kolme miljoonaa. –?Toki tässä on kuntoa pidetty yllä kuntosalilla ja lenkkeilemällä, mutta vain ajamalla saa kunnon rasitusta kroppaan. Oman auton vuokraus eteenpäin kiinnostaa suomalaisia. Uusi hankintakausi alkaa maaliskuussa 2016 ja päättyy helmikuun loppuun 2019. Raati huomioi valinnassa palveluiden lisäksi muun muassa. tammikuuta. –?Osa on ollut veljien kanssa yhteisiä. Jaettavana on vähintään 20 000 euroa. Kehon hallintaa ja koordinaatiota Kelkkakaksikko rundaa rataa välillä vaihtaen ajosuuntaan. Suomalaisten kiinnostus autojen vertaisvuokrausta ja yhteiskäyttöä kohtaan haastaa myös vakuutusyhtiöt. Äänestys netissä päättyy sunnuntaina 16. Kun Louet avataan laskettelijoille, teemme viereen 500 metrin moottorikelkkaradan, Niemi suunnittelee. Rahastolla on mahdollisuus jakaa kärkihankkeeseen, jolla on laajaalaisempaa merkitystä, 40 000 euroa yhtenä tai kahtena samansuuruisena apurahana. Moottorikelkkailu vaatii hyvää kehon hallintaa ja koordinaatiokykyä. Omistajalle se on tehokas tapa kattaa autoon liittyviä kustannuksia. Voittaja valitaan yleisöäänestyksellä osoitteessa Messukeskuksen nettisivulla www.goexpo.fi / vuodenretkikohde. –?Autojen vertaisvuokraus tulee varmasti yleistymään lähitulevaisuudessa. –?Vertaisvuokrausta varten räätälöity vakuutus poistaisi vuokraajien huolen autolle mahdollisesti vuokrauksen aikana sattuvista vahingoista. Kilpailun fi naali on käynnissä ja mukana on yhteensä kymmenen kohdetta. Keski-Pohjanmaan Moottorikelkkailijoita edustavat Kaarlenkaski ja Peltomäki ajavat rataa kilpailunomaisesti 1520 minuuttia kerrallaan. Viime kaudella kylkiluu murtui Levillä, mutta muuten on menty vähin vaurioin. 13 KALAJOKILAAKSO . Peltomäki on lähdössä tammikuussa Kuusamoon Suomen Moottoriliiton järjestämälle ajoleirille. –?Siellä saa hyviä lisäoppeja lajin huipulta kelkan säätämisestä lähtien, jo 4-vuotiaana ensimmäisen kerran kelkkaa ajanut Peltomäki kertoo. Retkeilyalan ammattilaisista koostuva raati valitsi ehdotuksista kymmenen fi nalistia. Peltomäki on hyvässä opissa Kaarlenkasken harjoittelukaverina. Henkilökohtaiset apurahat myönnetään ensisijaisesti puolivuotisina ja kokovuotisina. Lumen perässä Louetille Mico Peltomäki, 12, on nuoresta iästään huolimatta jo kova tekijä sprinttikisoissa. Messujen nettisivuilta löytyy esittely jokaisesta fi nalistikohteesta sekä linkki äänestyslomakkeelle. Sieviin tullaan kaukaakin ajamaan tykitettyä moottorikelkkarataa Kylkiluu murtui Vaikka Tero Kaarlenkaski on ajanut kilpaa mooottorikelkalla jo viitisen vuotta, ei vakavampia loukkaantumisia ole sattunut. Päätökset tekee jokainen kunta erikseen. Lumettomuus on iso harmi myös kelkkailijoille, kaksikko tuumii. –?Sprinttikisat sopisivat aloittelijoillekin ja aikuisenakin voi harrastuksen aloittaa. Polte ajamiseen on ollut kova jo syksystä lähtien. Tiettävästi eteläisin paikka tällä hetkellä ajaa kelkkaa on Sievin Louetilla, jonne yrittäjä Kari Niemen komennuksessa on tapaninpäivästä alkaen päässyt kokemaan vauhdin hurmaa 250 metrin radalla. Lapset ja nuoret ovat erityisiä tukikohteita. Treenaamiseen pitää olla aina suljettu alue, jotta homma pysyy turvallisena. Hankinta on jaettu seitsemään pääryhmään: teolliset elintarvikkeet, pakasteet, mehut ja muut juomat, kalat, maito ja maitotaloustuotteet, tuore leipä ja lihat. Reiteillä ajo on enemmän sitten maisemien ihailua, mikä sekin on hienoa hommaa. Louetin rata on elinehto, että pääsemme ottamaan tuntumaa kelkkailuun kesän jäljiltä. Haku alkaa 10. Seuraavan nelivuotiskauden hankintojen kokonaisarvo on 18 miljoonaa euroa. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Haapaveden, Nivalan, Oulaisten, Kalajoen ja Ylivieskan kaupungit, Merijärven, Alavieskan, Siikalatvan ja Sievin kunnat, sekä Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä ja Raudaskylän Kristillinen Opisto kuuluvat yhteiseen elintarvikehankintojen hankintarenkaaseen. Kelkkojakin on Kaarlenkasken alla ehtinyt olla karkean arvion mukaan kymmenen kappaletta. Uuteen hankintakauteen ovat sitoutuneet kaikki jäsenyhteisöt paitsi Siikalatvan kunta, joka jää pois uuden hankintakauden alkaessa. Maanantaina 11.1.2016 Joni Mäki-Petäjä joni.maki-petaja@kpk.fi Vähäluminen talvi on ajanut myös moottorikelkkailijat etsimään tykkilumibaanoja harrastuksen mahdollistajaksi. Osallistujakunnista on kerätty asiantuntijaryhmä, joka kilpailuttaa elintarvikehankinnat. Kärkihankkeen valinnassa painotetaan yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä toimijoita ja aloja yhdistäviä hankkeita. Autojen vertaisvuokrauksella ja yhteiskäytöllä voi yleistyessään olla myös yhteiskunnallista merkitystä: jos entistä useampi auto on yhteiskäytössä, liikenneruuhkat ja autoilun ympäristövaikutukset vähenevät. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto jakaa 520 000 euroa apurahoja pohjoispohjalaisille tieteenja taiteenharjoittajille sekä Pohjois-Pohjanmaalla tehtävään tai maakuntaan kohdistuvaan tieteelliseen tai taiteelliseen työhön. Innokkaimmat moottorikelkkailijat ovat tulleet Sieviin Lahdesta saakka. Senkin takia on hyvä olla fyysisesti hyvässä kunnossa. Kalajoki käsittelee tarjouksia osaltaan maanantain kaupunginhallituksessa. Vuokraaja puolestaan saa helposti auton käyttöönsä vaikka parin tunnin kauppareissua varten, sanoo Ifi n ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Mikko Pöyhönen. Peltomäki on vasta 12-vuotias, mutta hänelläkin on jo pari kautta takana juniorisarjoissa. Pohjois-Pohjanmaan rahasto ei pääsääntöisesti myönnä alle 2000 euron apurahoja. Vuoden retkikohde -fi naalissa on mukana luontoretkeilyyn sopivia vesistöjä, joissa on tarjolla retkeilypalveluita ympärivuotisesti. Voittaja pääsee esittäytymään maaliskuun GoExpomessuille. Se auttaa luomaan kisatuntumaa ennen kisoja. Treenisession jälkeen puhalluttaa ja hiki virtaa kypärän alta. –?Lapin kelkkailijat saavat jo nyt aikamoisen edun. –?Virheet tapahtuvat yleensä kisan loppupuolella, kun väsy alkaa iskeä. Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa kaikki retkeilystä ja luonnossa liikkumisesta innostuneet saivat lähettää ehdotuksia Vuoden Retkikohteeksi. Palveluita ovat esimerkiksi reitit, rantautumisja nuotiopaikat, kanoottien, SUPlautojen, retkiluistimien ja potkukelkkojen vuokraus, alkeiskurssit, ohjatut melontaja kalastusretket sekä varustekuljetukset, majoitus ja ruokailut. Kelkkailijan vakiovarusteet kypärän ja ajohaalareiden lisäksi ovat rintapanssari, polvisuojat ja pohjemittaiset ajokengät. helmikuuta. –?Viime keväänä kokeilimme ensi kertaa moottorikelkkarataa. Apurahoja myönnetään yksityishenkilöille, yhteisöille ja työryhmille. Kisatuntumaa hakemassa Kokkolalaiset Tero Kaarlenkaski ja Mico Peltomäki ajavat molemmat kilpaa moottorikelkoilla. kohteen saavutettavuutta ja viimeaikaisia uudistuksia
Nyt uusia elvytyslaitteita on hankittu seurakunnan organisoimalla keräyksellä. Se tekee harmonisen vaikutelman. Lahjaksi läheisilleen ja miksei itselleenkin voi järjestää matkan pois keinotekoisesta kiireestä, melusta ja kauppakeskusten tavaraherruudesta. 14 Maanantaina 11.1.2016 . Kuuden kilometrin päässä kirkonkylästä 450 metrin korkeuteen nousevalle vaaralle on ajotie aikanaan siellä toimineen puolustusvoimien tutka-aseman takia. KALAJOKILAAKSO Tero Kaarlenkaski (vas.) ja Mico Peltomäki huilitauolla. Mittari alkoi laskea roimasti alle nollan Kemissä ja lumi tuprusi tiellä. KUVA AILI DAMMERT Antti Savela antti.savela@kpk.fi Haapajärven seurakunta hankki pari vuotta sitten defi brillaattorin, jota voidaan käyttää avuksi sydänpysähdystilanteissa tai vakavan rytmihäiriön sattuessa. Hanki pehmentää äänet, joita ei juuri muutenkaan kuulu. Paluumatkalle meitä saattelevat isokenkäiset porot, joilla ei ole kiire mihinkään. Mökki vajaan kilometrin päässä päätieltä, eihän sieltä lumen ja puitten keskeltä näe, onko Lapissa vai missä! Aamu ei meinannut valjeta millään, oli lähdettävä ulos ja katsottava mitä edestään löytää. Teos vaikuttaa neljäntoista metrin korkeudellaan ja noin kahdeksan metriä leveästi peittäen lähes koko päätyseinän. Valot ovat enimmäkseen kirkkaita tai valkoisia tähtiä, jotka on ripustettu samanlaisina samansuuntaisissa ikkunoissa. Ne luovuttavat saamansa varat seurakunnalle viikon kuluttua maanantaina. Alhaalta lähtiessä ei tiedä, miltä ylhäällä näyttää ennen kuin kiipeää sinne. Puut paksun lumen peitossa, hiljaisuus, erityinen valon kajastus. Portaat oli lyhdyin valaistu ja tunnelma juhlava. Kaikki elämykset eivät ole oman kodin nurkalla. Näky palkitsee. Sen kuvailemiseen eivät laatusanat riitä. Keräystä ovat vetäneet paikalliset järjestöt. Sen alttaritaulu, oikeastaan alttariseinä on taiteilija Uuno Eskolan tekemä Taivaaseen astuva Jeesus siunaa Lapin kansaa. Valkoiset ja tuskin lumesta erottuvat lapinriekot paapertavat tilauksesta eteemme. Miltä tuntuisi kaamosjoulu tai vuodenvaihde, ylipäänsä matka kaamokseen. Seurakuntatalolle sijoitettu laite on luonnollisesti käytettävissä, jos esimerkiksi läheisessä kirjastossa laitetta tarvittaisiin. KUVA TIMO HERRANEN Paljasselkä. Se kuvaa ylösnoussutta Kristusta, joka siunaa Lapin maata ja kansaa. Suhteellisen pienellä sijoituksella voidaan pelastaa jopa ihmishenkiä, Haapajärven kirkkoherra Kari Tiirola muistuttaa. Ja käytyään mykistyy vaikuttavasta näkymästä. Keräyksen tuotolla hankitaan luonnollisesti lisää defi brillaattoreita, jotta ne olisivat tarpeen tullen mahdollisimman lähellä valmiina käytettäviksi. Teoksen tunturimaisema on tehty freskotekniikalla, lapinpukuinen mies ja nainen sekä porot ovat mosaiikkityötä. Luonnonhelmat ovat elämyslahja, jota ei tarvitse houkuttelevasti paketoida eikä se kerrytä jätettä enempää kuin tavallinen elämä. Hetan kirkonkylän taivaalle piirtyy huomiota herättävänä kirkon torni. Jättäessämme hyvästejä Lapille, eteen piirtyy koko jäisen tunturimaan lumo ja haikeuttaa lähtöä. Päältä aukenee laajasti Lapin maata, jonka luonnossa voi tutustua äärimmäisiin olosuhteisiin. Raattamasta Pallakselle tultaessa taivaanrannan napolinkeltaista ja punaviolettia vasten piirtyvät Pallaksen pyöreät muodot ja uljaat lumen kuorruttamat kynttiläkuuset reunustavat tietä. Kaamosta vastaan kesällä on kaksi kuukautta, jona aurinko ei ollenkaan laske. Vaikka aurinko ei nousekaan, ei silti ole pimeää. Mykistävä Paljasselkä Toiseksi tutustumiskohteeksi voi ottaa vaikka Paljasselän. Taivaan kansi siroaa valoa kuin plafondi sieltä missä päin aurinko on, mutta ei nouse. Aili Dammert Matka postikorttimaisemaan Hettan alttari. Haapajärvellä kerättiin varoja elvytyslaitteille KUVA JUKKA LEHOJÄRVI. Kirkko on rakennettu vuonna 1952 ja toimii myös maaliskuisten musiikkipäivien esityspaikkana. Puolensataa ihmistä, joista valtaosa lienee turisteja, oli kuulemassa joulun sanomaa. Kuusisataa kilometriä tietä kuuluu pakettiin, jota lähdemme aukaisemaan aamutuimaan. Voi olla tyytyväinen, että on lähtenyt reissuun ja istunut autossa tuntikausia. Lumista suoraa ajetaan kaamosvalon kumottaessa taivaanrannassa. Laulun sanat toteutuivat joulukuisella matkalla sykähdyttävällä tavalla. Vaikuttava alttariseinä Enontekiön Hetassa Norjan rajan tuntumassa sijaitsee pieni jumalanseläntakainen kyläpahanen, ajattelemme kauppakaupunkiperspektiivistä. Suomen kolmanneksi suurin kunta, asukkeja alle kaksituhatta, mutta pinta-alaa yli 8?000 neliökilometriä. Maa on niin kaunis. Kaamoshan on vielä pimeämpää kuin pilveke ja sohjo, jota olimme koko loppuvuoden saaneet sietää. –?Seurakunta ja järjestöt toivovat, että tällainen toiminta voisi kannustaa samanlaiseen keräykseen muillakin paikkakunnilla. Omasta kulttuuriympäristöstä lähtöisin oleva taide nostaa tavallisen kulkijan mielialaa. Vai onko se. Torniosta Ruotsin puolta ajaessa kiinnitin huomiota talojen jouluvalaistukseen
16.15 Faunin iltapäivä. 12.33 Oulun päivä. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 10.03 Ajantasa. 02.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 06.05 Hartaita säveliä. 12.30 Politiikkaradio. 14.03 Puheen Iltapäivä. 12.10 Urheiluradio. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 19.05 Kaikki kotona. 15.55 Yle News. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 09.05 Urheiluradio. 11.00 YleX Etusivu. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Yle Uutiset. 20.05 Sää. 07.59 Hyvää huomenta. 18.00 Kuunnelman esittely: Kontillaan. 16.17 Oulun iltapäivä. 20.05 Sää. 10.03 Puheen Päivä. 02.00 Arkisto: Tarja Halonen – maamme ensimmäinen naispresidentti. 07.10 Urheiluradio. 07.32 Oulun aamu. 13.03 Jari Sarasvuo. 08.12 Oulun aamu. 02.02 Yöradio. 06.56 Päivän mietelause. 15.00 Yle Uutiset. 15 KALAJOKILAAKSO . 15.05 Oulun iltapäivä. 07.10 Urheiluradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 00.05 Yöradio. 18.55 Parasta aikaa. 23.02 Päivä tunnissa. -3,6 Lämpimintä eilen Nyhamn Kylmintä toissa yönä . 21.40 Urheiluradio. 21.30 Musiikkia konsertin jälkeen. 11.00 Etusivu. 18.00 Matkakuume. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 17.06 Päivä tunnissa. 18.20 Radioteatteri esittää. 21.03 Päivä tunnissa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 06.05 Yle Puhe esittää. 05.00 Melkein hereillä. 13.00 Yle Uutiset. 19.03 Radioteatteri esittää: Kontillaan. 08.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.03 Urheiluradio. 07.50 Aamuhartaus. 16.33 Oulun iltapäivä. 07.12 Puheen Aamu. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.12 Oulun aamu. 21.40 Urheiluradio. 09.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.59 YleX Työharjoittelussa. 17.06 Päivä tunnissa. 19.03 Urheiluradio. 18.55 LuontoSuomen teemailta 0203-17600. 17.20 Aristoteleen kantapää. 09.10 Oulun aamu. 12.12 Puheen Päivä. 18.20 Radioteatteri esittää. YLE X 06.29 YleX Aamu. 18.00 Yle Uutiset. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 09.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 06.05 Hartaita säveliä. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 07.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.50 Iltahartaus. 12.12 Puheen Päivä. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 23.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 09.10 Puheen Aamu. 23.10 Yöklassinen. 21.55 Suomi tänään. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivän mietelause. 22.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 12.55 Suomi tänään. 21.55 Suomi tänään. 15.00 Yle Uutiset. 17.20 Kirjakerho Pelkkiä satujako?. 13.00 Yle Uutiset. Luksushöyryjen matkassa. 11.00 Välilevyjä. 12.25 Alivaltiosihteeri. 12.55 Suomi tänään. 21.40 Urheiluradio. 09.05 Muistojen bulevardi. 21.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 16.15 Urheiluradio. 07.50 Aamuhartaus. 00.00 Arkisto: Shoppailun syvin olemus. 13.33 Oulun päivä. 11.00 Yle Uutiset. Tiistai 12.1. 08.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Maanantaina 11.1.2016 YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 11.1. 04.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 06.15 Aamuhartaus. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 06.32 Oulun aamu. Saksassa vihapuheita vieroksutaan. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 08.10 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 06.05 Yle Puhe esittää. 00.00 Arkisto: Kuluttaja eksyksissä, ostaja oravanpyörässä. 17.20 Matkakuume. 10.00 Yle Uutiset. 18.00 Romano mirits. 17.20 Oulun iltapäivä. 02.00 Yle Uutiset. 06.25 Aamusoitto. 07.45 Hartaita säveliä. 07.50 Aamuhartaus. 06.30 Yle Uutiset alueeltasi. Yhteys kuolleisiin ja muita yliluonnollisia kokemuksia. 12.33 Oulun päivä. 13.00 Yle Uutiset. 18.03 Luonto-Suomen teemailta 020317600. 06.32 Oulun aamu. 07.10 Aamusoitto. 21.45 Musiikkikamari. 09.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset. 19.00 YleX Jatkot. 08.12 Oulun aamu. 13.33 Oulun päivä. 02.00 Arkisto: Tietotekniikka – mahdollisuus vai harhaa?. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.35 Novosti Yle. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yöradio. 11.00 Yle Uutiset. 10.05 Brysselin kone. 07.32 Oulun aamu. 09.10 Oulun aamu. 10.00 Yle Uutiset. 14.00 Lappeenrannan laulukilpailujen fi nalistien välieräesityksiä. 06.56 Päivän mietelause. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 13.00 Yle Uutiset. 13.33 Oulun päivä. 07.10 Aamusoitto. 21.50 Merisää. 06.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.57 Päivän mietelause. 13.00 Klassista kahteen. 18.30 Hartaita säveliä. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 04.55 Yöradio. YLE X 06.29 YleX Aamu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. Heikki Meriläinen: Pietolan tytöt, osa 116. 11.03 Puheen Päivä. 13.03 Oulun päivä. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 09.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Yle Uutiset. 12.55 Suomi tänään. 18.00 Yle Uutiset. 18.03 Urheiluilta: Olympiaradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Kultakuume. 15.05 Kultakuume. Raja railona aukeaa. 17.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 23.10 Yöklassinen. 11.00 Klassikkoparatiisi. 21.00 Yle Uutiset. 02.02 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 16.17 Oulun iltapäivä. Luksushöyryjen matkassa. 10.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 14.03 Ajantasa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 04.00 Arkisto: Leikkivä ihminen – humanististen tieteiden makasiini. 17.00 Yle Uutiset. 15.35 Oulun iltapäivä. Luksushöyryjen matkassa. 10.03 Ajantasa. Heikki Meriläinen: Pietolan tytöt, osa 117. 11.03 Oulun päivä. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 17.20 Suomi tänään. 08.10 Urheiluradio. 04.00 Arkisto: Ekoelämää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.45 Näkökulma. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Urheiluradio. 09.05 Urheiluradio. 04.00 Arkisto: Päiväkoti vai kotihoito?. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 04.55 Yöradio. -16 -16 -17 -16 -16 -18 -15 -13 -15 -14 -13 -15 -12 -12 -12 -12 -12 -12 10 11 15 Tänään -19 -16 -25 -20 -25 -16 -16 -26 -14 -17 -9 -8 -1 10 10 14 13 13 ma Alavieska -16 Kalajoki -16 Haapajärvi -15 Nivala -16 Sievi -16 Ylivieska -16 ti -13 -11 -15 -15 -14 -14 ke -12 -11 -12 -12 -12 -12 to -14 -12 -15 -15 -15 -15 Kylmintä eilen Ylivieska -18,2 Lämpimintä eilen Ylivieska -14,8 Kylmintä eilen . 12.25 Alivaltiosihteeri. 12.45 Merisää. 21.03 Päivä tunnissa. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 20.06 Kaikki kotona. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Ajantasa. 16.17 Oulun iltapäivä. 10.55 Pikkujuttu. 19.03 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset. 19.05 Luonto-Suomen teemailta 020317600. 23.02 Päivä tunnissa. 19.45 Etnoilta: Keinuva talo – Virossa folk-bändi päihitti popparit myyntilistoilla. 22.05 Ajassa soi: Musica nova Helsinki. 07.10 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 08.00 Yle Uutiset. 23.03 Yöradio. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.50 Merisää. 18.03 Urheiluilta: Jääkiekkokierros. 12.59 YleX Työharjoittelussa. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 14.00 Laulun paikka: Lappeenrannan laulukilpailun voittajia. 11.00 Yle Uutiset. Tiistai 12.1. 11.00 Etusivu. KESKIVIIKKO 13.1. 13.03 Oulun päivä. 15.00 Yle Uutiset. 00.05 Yöradio – toiveiden yö. 21.30 Puheen Ilta. 15.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 09.05 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 09.32 Oulun aamu. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 22.05 Filmiryhmä: Miten Klaus Härön elokuvat syntyvät. 11.57 Päivän mietelause. 06.15 Aamuhartaus. 11.00 Riston Valinta. 16.15 Faunin iltapäivä. 05.00 Melkein hereillä. 09.10 Puheen Aamu. 12.33 Oulun päivä. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 00.05 Yöradio. 11.33 Oulun päivä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Yle Uutiset. Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 07.30 Yle Uutiset alueeltasi. 07.12 Oulun aamu. 06.25 Aamusoitto. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. 10.55 Pikkujuttu. 16.33 Oulun iltapäivä. 14.03 Puheen Iltapäivä. 13.00 Yle Uutiset. 05.00 Melkein hereillä. Keskiviikko 13.1. 00.00 Arkisto: Ulkopoliittista keskustelua. 04.02 Jake Nymanin Popradio. 12.00 Yle Uutiset. 22.05 Musiikkikeidas – Tuuli Saksala. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Uutisotsikot. 20.05 Sää. 10.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 16.15 Urheiluradio. 00.00 Yöradio. 07.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.30 Pyöreä pöytä. 10.03 Puheen Päivä. 14.00 Yle Uutiset. 07.12 Oulun aamu. 13.03 Oulun päivä. 07.59 Hyvää huomenta. 07.45 Hartaita säveliä. 12.12 Puheen Päivä. 11.33 Oulun päivä. 08.10 Ykkösaamu. 09.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.03 Tuija Pehkonen. 01.02 Yöradio – Kasaritunti. 10.50 Kuuluttajan vieras. 15.35 Oulun iltapäivä. 08.32 Oulun aamu. 08.00 Yle Uutiset. Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 11.03 Oulun päivä. 06.30 Yle Uutiset alueeltasi. 07.59 Hyvää huomenta. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 20.03 Urheiluradio. 21.55 Suomi tänään. 08.12 Puheen Aamu. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.45 Ravivihjeet 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 20.06 Parasta aikaa. 06.56 Päivän mietelause. 21.35 Novosti Yle. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Parasta aikaa. 07.10 Urheiluradio. 07.45 Hartaita säveliä. 12.10 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.03 Parasta aikaa. 16.03 Nautintoja neljältä. 06.25 Aamusoitto. 15.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. TIISTAI 12.1. 01.02 Yöradio – toiveiden yö. 20.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 16.15 Faunin iltapäivä. 07.12 Puheen Aamu. 09.32 Oulun aamu. 16.00 Uutisotsikot. 07.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/ min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 10.03 Puheen Päivä. 10.55 Pikkujuttu. 16.33 Oulun iltapäivä. 02.00 Arkisto: Silikoni. 14.03 Puheen Iltapäivä. 14.00 Yle Uutiset. 20.00 Puheen Ilta. 19.03 Etnoilta: Sydänjuurilla: Folklandia 2016. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.20 Oulun iltapäivä. 12.12 Oulun päivä. 19.00 YleX Jatkot. 22.00 YleX Encore. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Oulun aamu. 09.10 Puheen Aamu. 18.50 Iltahartaus. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 08.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.05 Tuija Pehkonen. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Kultakuume. 08.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.07 Päivä tunnissa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.50 Merisää. 22.00 Yle Uutiset. 02.02 Yöradio. 13.00 Klassista kahteen. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin muusikot konserttilavalla. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 08.32 Oulun aamu. 21.00 Yle Uutiset. 11.03 Puheen Päivä. 11.03 Puheen Päivä. 15.55 Yle News. 17.40 Salatut eläimet: Lehmä. 09.05 Urheiluradio. 22.00 YleX Encore. 12.10 Kaksi osaa uutta sukututkimusta, osa 1/2: Arkistoista internettiin. 07.32 Oulun aamu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Oulun iltapäivä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Urheiluradio. 15.55 Yle News. 22.05 Jari Sarasvuo. 12.59 YleX Työharjoittelussa. 11.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 17.06 Päivä tunnissa. 09.05 Muistojen bulevardi. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 11.33 Oulun päivä. 08.12 Puheen Aamu. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 21.35 Novosti Yle. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.50 Merisää. 18.55 Kaikki kotona. 12.12 Oulun päivä. 11.03 Oulun päivä. 10.00 Yle Uutiset. 22.45 Matkakuume. 09.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 15.05 Oulun iltapäivä. 03.53 Yöradio. 18.50 Iltahartaus. Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 101,9 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz Yle puhe 101,9 Mhz Radio MAANANTAI 11.1. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.12 Oulun päivä. 04.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 16.03 Miian kanssa. 08.32 Oulun aamu. 22.10 Perttu Häkkinen. 04.59 Yöradio. 18.03 Kaikki kotona. 22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. 12.30 Politiikkaradio. 21.30 Radioteatteri esittää: Sanansaattajat 1/20. Yle Uutiset ja sää. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 23.03 Yöradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.35 Oulun iltapäivä. 22.00 YleX Encore. 01.02 Yöradio – Tunti 70-lukua. 08.12 Puheen Aamu. 12.10 Julkinen sana. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 08.12 Oulun aamu. 16.00 Uutisotsikot. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 18.30 Urheiluilta. 12.10 Urheiluradio. YLE X 06.29 YleX Aamu. Heikki Meriläinen: Pietolan tytöt, osa 115. 03.47 Yöradio. 06.32 Oulun aamu. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 08.10 Ykkösaamu. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 07.10 Aamusoitto. 09:58 09:56 09:54 15:01 15:04 15:07 Maanantai 11.1. 20.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 21.03 Päivä tunnissa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 18.03 Urheiluilta: Suomen Urheilugaala. 03.00 Yle Uutiset. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Sari Valto. 18.20 Radioteatteri esittää. 16.15 Urheiluradio. 13.03 Perttu Häkkinen. Raja railona aukeaa. 19.03 Urheiluradio. 09.05 Muistojen bulevardi. 10.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Suomalaismuusikoita Classix Kempten -festivaalin konsertissa. 12.25 Alivaltiosihteeri. 20.06 Metsäradio. 03.00 Yle Uutiset. 19.00 YleX Jatkot. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.15 Aamuhartaus. 18.30 Hartaita säveliä. 07.10 Urheiluradio. Keskiviikko 13.1. 06.05 Yle Puhe esittää. 14.03 Ajantasa. 09.05 Urheiluradio. 12.10 Tiedeykkönen: Kirja ja teema joka mullisti elämän – ja mitä siitä seurasi. 09.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 00.00 Yöradio. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 08.10 Ykkösaamu. 07.12 Puheen Aamu. 23.03 Yöradio – toiveiden yö. 09.32 Oulun aamu. 03.54 Yöradio. 18.00 Yle Uutiset. 12.30 Politiikkaradio
16 Maanantaina 11.1.2016 . –?Isäni Pekka, joka kuoli 2005, sitä puhui, että pitäisi poikienkin se reissu tehdä, Sampo Ylikoski kertaa. Ylikosken mukaan pakkaslukemat olivat silloin alimmillaan -35 astetta. Viihtyisä kolmio hyvältä paikalta Kaisaniemestä. Aikaa tuosta on kymmenisen vuotta. 1950ja 60-luvuilla Nivalasta lähti talvisin iso joukko viljelijöitä noin 2,5 kuukauden ajaksi Kittilään puunajoon, kun uusiin traktoreihin investoineet miehet olivat töitä ja rahaa vailla. Edullista asumista, sähkölämmityksen lisäksi on varaavatakka ja ilmalämpöpumppu. Tule tutustumaan! Mh. Kuvan voit hakea julkaisun jälkeen lehtitalosta, Kartanotie 3. Siistikuntoinen ja toimiva kolmio rauhalliselta paikalta Kaisaniemestä. A2007*. Otamme mukaan kaikki lähialueen vauvat sekä ne, joiden vanhempien juuret ovat alueella. 546071 Avoin esittely ke 13.1 klo 16.30-17 Päivi Lehtelä 044 580 5170 Ylivieska okt 135 m 2 Mehtäläntie 5. Eri puolilta Pohjois-Pohjanmaata koostuvan porukan yhdeksästä traktorista viisi kuuluu nivalalaisille. 547490 360° Eetu Kupulisoja, Sari Arff man eetu.kupulisoja@kpk.fi sari.arff man@kalajokilaakso.fi Kittilän Aakenustunturilta lähtee tänään etelää kohti vanhojen traktorien seurue, joka on täyttämässä pitkäaikaista haavetta traktorimarssin tekemisestä kymmenien vuosien takaisten savotoiden maisemiin. kylpyhuone remontoitu, asennettu ilmanvaihto lämmöntalteenotolla sekä vesikate uusittu. • postitse: Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska • tuomalla: Kartanotie 3, Ylivieska Ilmoitukseen tulevat tiedot: lapsen nimi vanhempien nimet syntymäaika kotipaikkakunta Kuvan julkaisu 20,(+ laskutuslisä 5,35). Asuntoon ja taloyhtiöön tehty laajasti remonttia viimevuosina mm. Sillä oli oma osansa myös tämän alueen kehitykselle, Ylikoski huomauttaa. Keittiö, pesuhuone ja sauna remontoitu 2008, pintaremonttia tehty 2015. C*. 4mh,iso aula yläk.,oh,k,th,khh/ ph,s,3vh,3wc,et. Varmista, että kuvan julkaisuun on vanhempien lupa. Tässä talo josta on pidetty hyvää huolta! Hinta 169.000 €. 010 258 7707 KERROSTALOT Avoin esittely ti 12.1 klo 16-16.30 Päivi Lehtelä 044 580 5170 Ylivieska kt 44 m 2 Pajalankatu 5 as. 2h, k, s. • sähköpostitse: kirsi.pinola@kalajokilaakso.. KUVA EETU KUPULISOJA. Myös veljesten asu on tapahtumaan sopiva. Hyvällä paikalla, aivan Villenjärven läheisyydessä rivitalo kolmio. Yli tuhat kilometriä savottamiesten kunniaksi Olli (oik.) ja Sampo Ylikoski ovat toimineet traktorimarssin suunnittelun puuhamiehistössä. 551613 OMAKOTITALOT Avoin esittely ma 11.1. Polttoainetai jäätymisongelmia ei ole ollut. –?Niistä tekisi melkoisen opuksen, jos olisi yhtään kirjailijan vikaa. Kaukolämpö. Edes torstaina paukkunut pakkanen ei häirinnyt matkalaisia. 3mh,oh,k,th,et,vh,khh,ph,s ,wc,tk. Kylpyhuone täysin remontoitu ja muutenkin pintoja uusittu vuosien saatossa. Siisti rivitalo kaksio suositulla Kiviojan alueella. Tule tutustumaan! Hinta 84.000 €. Perillä Nivalassa matkaajat ovat todennäköisesti huomenna, tiistai-iltana. Tervetuloa tutustumaan! Hinta 104.000 €. A*. Hyvä taloyhtiö ja lämmitysmuotona turvallinen kaukolämpö. Tilava, muuttovalmiskoti isommallekin perheelle! Kysy myös vaihtoa pienempään asuntoon. Iso laatoitettu patio suojassa etelänpuolella. Tässä on kaikki mitä keskustan näppärässä asunnossa tarvitaan! Heti vapaa! Hinta 94.500 €. Runsaasti säilytystilaa. 68.060 € Vh. Matkalla on vahvat historialliset juuret. 66.789 € Vh. Hinta 199.000 €. Mukana myös muun muassa rekiä ja sirkkeli Koska tavoitteena on nimenomaan tehdä kunniaa vanhoille ajoille, taittavat traktorimiehet matkan saman ajan kalustolla kuin esikuvansakin. 2h,kk,s. –?Se oli siihen aikaan rahallisesti hyvää hommaa. Erinomainen pohjaratkaisu. Mukana on huumoria, mutta myös kunnioitusta perinnettä kohtaan, Ylikoski sanoo. Ilmoita myös laskutusosoitteesi. Hinnat sis. 2h, k, s. Kannattaa tutustua. Ydinkeskustassa kaunis saunallinen kaksio. Toimita kuva lapsesta viimeistään ti 26.1. 044 580 5170 ONNELLISET ASUNTOKAUPAT LAAKSOJEN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV Kauppakatu 11 YLIVIESKA Puh. Tästä todella valoista ja kauniisti remontoitu koti, lähellä keskustan palveluja ja urheilupuistoa. 3h,k,s. (alv 24%) Asuntolaina Osuuspankista Vakuutukset Pohjolasta Kiinteistövälitys OPKK:sta Keskittämällä ansaitset OP-bonuksia Jouko Järvelä toimitusjohtaja, LKV kaupanvahvistaja p. 3h, k, s. Vuoden päivät suunniteltu Tunnelma on Ylikosken mukaan ollut korkealla ja naurunremahduksiakin tulee ilmoille tuon tuosta. Nuoremmalle polvelle kerta on ensimmäinen. 544695 Avoin esittely ti 12.1 klo 17.30-18 Tuomas Kokkonen 040 582 0700 Ylivieska rt 76,4 m 2 Naavatie 3 A. Vanhojen traktorien vauhti on keskimäärin 25 kilometriä tunnissa, eli matka suuntaansa vie kaksi päivää. Asunnossa ilmalämpöpumppu ja takkavaraus. 040 582 0700 Jonna Rahkala myyntineuvottelija p. 188.370 €. Veteraanit ovat savottavuosien jälkeen käyneet kerran verestämässä muistojaan. iso lasitettu parveke. D*. Voit lopettaa etsinnän, nyt se löytyi! Tässä valoisa ja tilava kerrostalokoti nykyaikaisella, kattavalla varustelutasolla jokirannan tuntumasta keskustan kupeesta. Traktorimiesten lisäksi Kittilässä on käynyt linja-autolla kymmenen ”savottaveteraania”, jotka olivat mukana savotassa kymmeniä vuosia sitten. –?Jalat meinaa jäätyä tämmöisissä kopeissa, mutta pienempi ongelma pakkanen on ollut kuin etukäteen luultiin. Etsitkö heti muuttovalmista, uutta ja laadukasta kotia keskeiseltä paikalta. 548849 Soita ja sovi esittely! Tuomas Kokkonen 040 582 0700 Ylivieska, Lundinkangas okt 207,3 m 2 Arolantie 8. Varaavatakka/leivinuuni, koneellinen ilmanvaihto LTO ja autokatos. E*. 75.000 €. 75.834 € Vh. Tilavalla puistoon rajoittuvalla tontilla heti vapaa omakotitalo. alv:n. Tunnelmallinen ja laadukkaasti toteutettu koti lähellä kaikkia palveluita sekä alakoulua. Sunnuntaina tien päältä tavoitettu nivalalainen Sampo Ylikoski kertoo, että matka on sujunut kohtuudella, vaikka pikkuvikoja on ajopeleissä ollut. Traktoreiden lisäksi heillä on mukana 2–3 rekeä, kenttäsirkkeli sekä kuorimakone. Mh. Asuntoon tehty pintaremonttia, keittiökaappien ovet vaihdettu. (alv 24%) Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,169 eur/min. 548898 Tervetuloa ihastumaan! Avoin esittely to 14.1 klo 16-18 Ylivieska, Hakalahti kt 69 m 2 Savisilta 8 A. klo 16-16.30 Jonna Rahkala 044 580 5171 Ylivieska rt 60 m 2 Haukkatie 1 C. 545196 Soita ja sovi esittely! Jonna Rahkala 044 580 Ylivieska rt 52 m 2 Mutupolku 5 A. Etelänpuolen terassi ja piha-alue. 044 580 5171 Päivi Lehtelä kiinteistönvälittäjä, LKV p. 692024 RIVI,PARIJA PUUTALOT Avoin esittely ti 12.1 klo 16.30-17 Jonna Rahkala 044 580 5171 Sievi rt 72 m 2 Rantatie 7 a. ei e-tod*. Traktorimarssi Kittilää kohti lähti liikkeelle viime torstaina. KALAJOKILAAKSO ARVOMME KAIKKIEN VAUVOJEN KESKEN KIVAN YLLÄTYSLAH JAN! Äidit, isät, mummot, kummit vielä ehdit! PS. Muun muassa yksi laturihina meni poikki ja vesiletku rikkoontui menomatkalla, mutta mitään sellaista ei ole sattunut, että matkanteko olisi kokonaan tyssännyt. Vuoden suunnittelun aikana savotan kokeneet ovat olleet ahkerasti mukana neuvomassa – sekä tietysti kertomassa valtavan kasan muistoja omista reissuistaan. 3h,k,s,ph. Mh. –?Tätä on vuosi suunniteltu ja koko ajan on vahvistunut tunne, että reissu pitää tehdä. Kauniit pintamateriaalit ja hyvä, toimiva pohja. Vuoden 2015 Vuoden 2015 VAUVAT VAUVAT Kalajokilaaks ossa Kalajokilaaks ossa pe 29.1.2016 pe 29.1.2016 Yhdessä hyvä tulee. 044 038 5365 Tuomas Kokkonen myyntineuvottelija p. Tule tutustumaan! Hinta 102.000 €. 010-puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,059 eur/min. D*. Julkaisemme vuonna 2015 syntyneiden vauvojen kuvia 29.1. 3h,k,s. Ajopäiviä kertyi talvessa noin 52. Iso kaksio, hyvällä pohjaratkaisulla. 543022 Avoin esittely ke 13.1 klo 17:30-18 Tuomas Kokkonen 040 582 0700 Ylivieska rt 76,4 m 2 Kuusitie 3 B. 89.500 €. F*. Hissitalo, 2krs. ei e-tod*. Palautamme kuvan myös postitse, mikäli toimitat meille valmiiksi kirjoitetun kirjekuoren, jossa on riittävä määrä postimerkkejä