Sivu 6 SÄÄ +9 Lentokenttäkin Lentokenttäkin kaava-alueeseen kaava-alueeseen Sivu 2 Sivu 2 Välierävoitot Välierävoitot tasan tasan Sivu 10 Sivu 10. Sivu 12 Eeva Rutasen ohjekirja tuo uuden ajan tuohikäsityöt nykyajan ihmisen kiinnostuksen kohteeksi. Siitä kertoo ylivieskalaisen tuohitöiden opettajan Eeva Rutasen uusin kirjahanke. Kustantaja Minerva halusi heti perään uuden. Edellinen ja ensimmäinen ohjekirja viime vuodelta myi hyvin. HUHTIKUUTA 2016 Perustettu 1927 . Naiset saivat hankettaan varten Keski-Pohjanmaan rahaston apurahan. MAANANTAI 11. KUVA HANNU VERRONEN Tuohiopas avaa luovuutta Asta Nuorala: Vieraat piti tuolloin muutama vuosi sitten hakea kanootilla. Tähän uusimpaan laitetaan lisää luovuutta esille. Teosta kuvittaa hänen tyttärensä Jaana Öljymäen valokuvat. 87 vsk/Nro 28 . Irtonumero 2€ Tuohi sopii modernisti sisustukseen ja koruihin
Prosessin aikana arvioidaan, mikä on rakentamisen kokonaistarve. Asukkaista hieman yli puolet elelee Vähäkankaan puolella. Kaikkinensa tarkastelun piiriin kuuluvat edellä mainittujen lisäksi asumistihentymät Vähäkangas ja Sorvoja sekä joen eteläpuolella Visuri, Huhtapuhto ja Pyykangas. Laadittavassa Kaavaa voidaan jatkossa käyttää suoraan rakennusluvan myöntämisen perusteena. Kaupunginarkkitehti Risto Suikkari arvioi, että myös Ängeslevän alue saattaa nousta arvokkaaksi kulttuurimaisemalliseksi kohteeksi. Samoin pyrimme sovittamaan yhteen maatalouden ja hyvän asuinympäristön tarpeet, linjaa Suikkari. 30 paikkaan oli 208 ensisijaista hakijaa. Vetovoimaisimmat koulutukset olivat terveydenhoitajakoulutus 3,7 ensisijaisella hakijallaan, Kokkolan sosionomikoulutus 2,69 ensisijaisella hakijallaan sekä sosiaalija terveysalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto 2,27 ensisijaisella hakijallaan. Omakotitonteista varattuja on 19 ja vapaana olevia 16. Myös lentokenttäalue kuuluu kaavoituksen piiriin. Pelastuslaitokset vähenevät viiteen Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Keskiviikkona päättyneessä ammattikorkeakoulujen toisen hakuajan yhteishaussa Centria-ammattikorkeakouluun haki 830 ensisijaista hakijaa. Asukaskysely on hänen opinnäytetyönsä. Kaupunginarkkitehti Risto Suikkari kertoi, että seuraavaksi uudeksi suunnaksi on tulossa Pakolan takalistossa sijaitseva Kurula-Lampin alue. Ne ovat Kankaanmäen taloryhmittymä pihapiireineen sekä Vähäkankaan kyläraitti. Kyselyyn voi vastata sekä netissä että myös paperisella lomakkeella. Osayleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa Vähäkangas–Sorvisto kyläalueen säilyminen elinvoimaisena, viihtyisänä sekä hyvänä elinja toimintaympäristönä. –?Kaavoitettavalla alueella ei ole tällä hetkellä suurta rakentamispainetta. Osayleiskaava yltää Kalajoen pohjoispuolella Kankaanmäen alueelta aina Pylväsperälle ja Ängeslevään saakka. Kaupunginarkkitehti muistuttaa, että yleissääntönä rakennuspaikkoja määritettäessä on se, että ne sijoittuvat jo olemassa olevan rakennuskannan läheisyyteen tai esimerkiksi metsäsaarekkeiden reunaan. Huhmarin liikuntaalue jää kaavoituksen ulkopuolelle. Kaupunginarkkitehti Risto Suikkari Sorviston laajan peltomaiseman keskellä. Osa kaavoitusta on myös tiestön tarkastelu. Kyseessä ei ole mikään pieni urakka, sillä kaava-alueella asustaa noin 800 ihmistä, ja hehtaareja on tarkastelussa kaikkiaan 2?700. MTK: Lintuparvien aiheuttamat haitat saatava kuriin Kasvava Ylivieska tarvitsee koko ajan uutta tonttimaata asuntorakentajille. 2 Maanantaina 11.4.2016 . Noin 2?700 hehtaarin alueella asuu noin 800 ihmistä Vähäkangas–Sorvisto saa. –?Nähdäkseni Kurula-Lampin tontteja on tarjolla rakentajille keväällä 2017. KALAJOKILAAKSO Tässä ja nyt Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Pelastuslaitokset vähenevät viiteen jatkossa, kun alueellisia pelastuslaitoksia on tällä hetkellä 22. Vahinkoja aiheuttavien lintujen ampuminen tai karkottaminen ei nykysäädösten mukaan ole mahdollista ja viljelijä joutuu katsomaan vierestä tuhojen syntymistä.Muuttolintujen lisäksi jatkuvasti kasvava naakkakanta aiheuttaa runsaasti maatalousvahinkoja. Sen sijaan keskelle avaraa peltomaisemaa ei rakennuksia pääsääntöisesti haluta sijoittaa. Sen yhteydessä on luetteloitu myös kaksi uutta muinaisjäännöstä. Kaikkiaan kysymyksiä on 17 kappaletta. Salmiperän alueella kaavaesitys on ollut nähtävillä. –?Tiedot ovat meille tärkeitä. Kaavan yhteydessä päivitetään myös maakuntakaavaa ja tehdään maisemainventointi. Rakennuslupavaiheessa asia varsinaisesti tarkentuu. Luonnonsuojelulain piiriin kuuluu rauhoitettuja lintulajeja, jotka aiheuttavat vuosittain merkittäviä vahinkoja maataloudelle. Sisäministeriö ja pelastuslaitokset valmistelevat parhaillaan pelastustoimen uudistusta. Kaikessa rakentamisessa keskeistä on nykyisen peltomaiseman säilyttäminen. Vähäkangas–Sorvoja osayleiskaavan selvitystyötä tekee maanmittausinsinööriksi opiskeleva Sanna Matkaselkä. Olmalan alueella on kaikkiaan 45 tonttia, joista kaikki 10 rivitalotonttia on jo varattu. Kyselykaavakkeessa tiedustellaan muun muassa asukkaiden maankäyttösuunnitelmia, palvelutarpeita, viihtyisyyskysymyksiä ja asutuksen tiiviystarvetta. Tavoitteena on, että keväällä 2018 kaava tulisi valtuustokäsittelyyn. Ne ovat Hapulin kivenlouhintapaikka ja Pylvään myllyn paikka. Maakuntien yhteistyöalueista säädetään tulevissa sosiaalija terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämislaeissa. Suosituin koulutus oli monimuotototeutuksena tarjottava sosionomikoulutus Ylivieskassa. Lisäksi Kurula-Hollihaan alueella on vapaita omakotitontteja kuusi kappaletta. Kaupunginarkkitehti arvelee, että KurulaLampin tulevalle asemakaava-alueelle voidaan sijoittaa yli 100 tonttia. Sosionomikoulutus Centrian vetovoimaisin Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi MTK vaatii viljelijöille keinoja puuttua muuttolintuparvien maataloudelle aiheuttamiin haittoihin. Siellä sijaitsee tällä hetkellä 30 maatilaa, joista eläintiloja on kahdeksan. Pelastustoimen ja ensihoidon järjestävät jatkossa yhteistyöalueittain ne viisi maakuntaa, jotka ylläpitävät yliopistollista keskussairaalaa. Toistaiseksi kaavoittaja odottaa meluselvityksen valmistumista, sillä Salmiperän uudet tontit sijaitsevat rautatien läheisyydessä. Kalajoen eteläpuolella kaava lähtee Koskipuhdon kaavoitetulta alueelta, ja se ulottuu aina Marjapuhtoon saakka. Opiskelupaikkoja oli haussa tarjolla 475, joten yhtä aloituspaikkaa tavoittelee 1,75 hakijaa. –?On kuitenkin hyvä muistaa, että osayleiskaava määrittää rakennuspaikat vain likimääräisesti. Kaikkiaan hakijoita oli 2?158. Nyt kaavoitettava alue yli tuplaantuu, ja sen luonnekin muuttuu. –?Kysyntää tuntuu olevan, joten meidän pitää jo varautua tulevaan, tiivistää kaupunginarkkitehti Risto Suikkari. –?Maatalouden näkökulmasta on varmasti tärkeää, että kaavassa varataan tilaa lisärakentamiselle. Ongelmat ovat paikallisia, mutta kohteissa erittäin merkittäviä. Rakennuslupien saaminen selkeytyy Vähäkankaan ydinalueella on voimassa vuonna 1981 hyväksytty kyläkaava, jonka peitto on noin 1?200 hehtaaria. Parhaillaan on meneillään maanomistajaja asukaskysely, jonka toivotaan tuovan kaavan laatijoille lisätietoa siitä, millaisia kaavoitustoiveita asukkailla on. Kaava-alueelta löytyy peltomaiseman ohella pari muuta merkittävää arvokasta kulttuurimaisemaa. Maakunnat sopivat yhteistyöalueittain järjestämisvastuussa olevan maakunnan kanssa rahoituksesta. Kaupunginarkkitehti Suikkari arvioi, ettei Vähäkangas– Sorvojan alueella ole kovin suurta tiestörakentamista tiedossa, mutta tämäkin tarkentuu prosessin kuluessa. Kaupunginarkkitehti Risto Suikkari kertoi, että Vähäkangas–Sorvisto osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. Ylivieskassa on tällä hetkellä rakentamisvalmiita tontteja kohtuullisesti, sillä Olmalan alueelta löytyy vapaita tontteja. Tämä tarkoittaa sitä, että kaavaa voidaan jatkossa käyttää suoraan rakennusluvan myöntämisen perusteena. Laajenemissuunta Kurula-Lampin alueelle Juhani Rintakumpu juhani.rintakumpu@kalajokilaakso.fi Vähäkangas–Sorvisto osayleiskaava 2040:n laadinta on pääsemässä Ylivieskassa vauhtiin. Arvokas peltomaisema halutaan säilyttää Maatalous ja maaseutumainen maisema ovat keskeinen osa Vähäkangas–Sorviston kaava-alueen elämää. Kaksi uutta muinaisjäännöstä Jo tähän mennessä Vähäkangas-Sorvojan alueella on tehty arkeologinen inventointi. Jatkossa Vähäkangas-Sorvojan peltomaisemaalue laajenee
Perussuomalaisten esitys hävisi pohjaesitykselle äänin 17?–?4. Takauksen määrä on 800 000 euroa. Aimo Remes esitti perussuomalaisten ryhmäesityksenä, ettei sopimusta hyväksyttäisi vaan palautettaisiin valmisteluun. . Valtuusto hyväksyi myös kunnan ja Lujabetoni Oy:n välisen puolen hehtaarin maakaupan. Kunnalta vuokrattu määräala ei kuitenkaan ollut riittävä yrityksen kaikkien toimintojen sijoittamiseen kyseiselle alueelle. . Sianpään vierestä löytyi lehtileikekopio Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ylivieskaan rakennettavan uuden evankelisluterilaisen kirkon vapaaehtoisvarojen keräysluvan hakemista käsitellään Ylivieskan kotiseutuyhdistys ry:n ylimääräisessä yleisessä kokouksessa 25. Kaavoitukseen liittyvä esittelytilaisuus järjestetään Vähäkankaan koululla tiistaina 19.4.2016. Lujabetonilta ostettu ala liitetään Nordic-hallin hehtaarin kokoiseen määräalaan. Osayleiskaavan alustava osallistumisja arviointisuunnitelma on nähtävillä Ylivieskan kaupungin nettisivulla 15.4– 29.4.2016 osoitteessa www.ylivieska.fi / kaavoitus sekä Ylivieskan kaupungin kansliassa. Vähäkangas–Sorvisto osayleiskaava 2040 on alkuvaiheessa, ja kaikilla alueen maanomistajilla sekä asukkailla on mahdollisuus vastata taustoittavaan kyselyyn. Seurakunta voi kuitenkin lain mukaan ottaa vastaan lahjoituksia. Kyselylomakkeen voi saada myös paperisena Ylivieskan kaupungin kansliasta, osoitteesta Ratakatu 1. Paperinen lomake pitää palauttaa 29.4.2016 mennessä. Tukikonserteista ja -tapahtumista pyydetään ilmoittamaan etukäteen seurakunnalle. Maanomistajaja asukaskysely järjestetään nettikyselynä, joka on täytettävissä 1.4.–6.5.2016. En halua kertoa sitä julki, koska löydökset tapahtuivat muualla kuin kaupungin kiinteistön alueella, Ojanperä kertoo. Virallisista keräystileistä tiedotetaan heti luvan myöntämisen jälkeen. Vuonna 2014 voimaan tulleen rahankeräyslain mukaan seurakunnat eivät voi enää saada lupaa rahankeräykseen. Se koski päätöstä, jonka mukaan Ylivieska tekee Ely-keskuksen kanssa sopimuksen oleskeluluvan saaneiden pakolaisten vastaanottamisesta. Tiedote asiasta lähetetään yksi jokaista tilaa kohden. . Kyselylomake löytyy osoitteesta: http://query.eharava. Asukaskysely meneillään . Terho Ojanperä kertoi leikekopion löytymisestä alunperin Ylelle antamassaan haastattelussa. –?Tietolähteeni lehtileikkeestä on luotettava. KUVA JUHANI RINTAKUMPU Kaavoitettava alue ulottuu keskustan osayleiskaavan rajalta aina Ängeslevään ja toisella puolen Kalajokea Marjapuhtoon saakka. Kärsämäen kunnanvaltuusto hyväksyi myös kunnanjohtaja Esa Jussilan johtajasopimuksen. huhtikuuta. 3 KALAJOKILAAKSO . Raija Aulis (ps.) esitti Ahti Hyvölän kannattamana, ettei takausta myönnetä, mutta pohjaesitys voitti äänin 17?–?4. Lunastusvuokrasopimuksen ajaksi sovittiin seitsemän vuotta. Hän ei osaa järkeillä syytä sille, miksi sianpää tuotiin lehtitalolle ja sianpäät valtion virastotalon luo. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Kärsämäen Teollisuuskiinteistöt Oy on tehnyt aiesopimuksen REC Alkaline Oy:n kanssa Nordic-hallin muuttamisesta alkaliparistojen jalostamiseen sopivaksi teollisuushallitilaksi. uuden kaavan. . Maanantaina 11.4.2016 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Valtuusto myös hyväksyi omavelkaisen takauksen myöntämisen Kärsämäen Teollisuuskiinteistöt Oy:lle samaisen hallin muutosinvestointia varten. Valtuusto sinetöi vanhan paloaseman myynnin Kärsämäellä Kankaanmäki Vähäkangas Pylväsperä Ängeslevä Sorvoja Sorvisto Ka lajo ki Huhtapuhto Marjapuhto Pyykangas osayleiskaavassa pyritään säilyttämään yhtenäiset peltoalueet. Terho Ojanperä toteaa hämmästelevänsä tekijöiden logiikkaa. Samalla voi saada neuvontaa kyselylomakkeen täyttämiseen. Kotiseutuyhdistys hoitamaan kirkon rahankeräystä Arja Kangas arja.kangas@kpk.fi Kärsämäen kunnanvaltuusto hyväksyi kunnan vanhan paloaseman kiinteistön myynnin Konepalvelu Kuivas Oy:lle 140?000 euron hintaan. Samoin hän ihmettelee sitä, miksi sianpäihin oli liitetty nimenomaan tuo lehtileikekopio. Myönteisen päätöksen jälkeen keräyslupaa haetaan välittömästi. fi /1549. Seurakunnan tilinumerot löytyvät seurakunnan verkkosivuilta www.ylivieskanseurakunta.fi . 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa Twitter /Kalajokilaakso u u ti sh a a v i Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ylivieskan kaupunginjohtaja Terho Ojanperä toteaa, että valtion virastotalon sianpäiden yhteydestä löytyi lehtileikekopio kaupunginhallituksen uutisesta
Aika muuttuu ja eilinen unohtuu. Itse käyn lounaalla lähes päivittäin. Meillä on yleensä aika hauska ruokatauko – ehkäpä kanssasyöjien mielestä joskus jopa liiankin hauska. Historialliset dokumentit ovat tärkeitä myös myöhemmin ajastamme kirjoittaville. Itselleni tuo perimätiedon katkeaminen konkretisoitui muutama päivä sitten, kun setäni soitti ja kysyi, tiedänkö meidän sukumme sidoksista Ylivieskan palaneeseen kirkkoon. Luokkia on evakossa remonttien vuoksi, koska koulutilat ovat riittämättömät. Iltasella ruoan pitää olla helppoa ja nopeasti valmistettavaa. Tästä keskustellaan nyt Mikä on nopeaa arkiruokaa. Ajankohta kyllä täsmää. -ryhmän. Yksi näistä ruokaihmisistä keski perustaa Facebookiin Mitä tänään syötäisiin. Hän oli ollut myös seurakunnan luottamustoimissa vuosikymmeniä ja niin ollen vaikuttamassa kirkon rakennustöihin. Onneksi ystäväja tuttavapiirissäni on ihmisiä, joille ruokien ideointi ja valmistus on helppoa ja mukavaa. Viime päivinä on puhuttu paljon höyrylaiva Titanicista, joka upposi neitsytmatkallaan törmättyään jäävuoreen. Siksi monesti mielessä pyörii kysymys, mitä tänään syötäisiin. Merimies-Antiksi kutsutun, sen ajan puulaivoilla laivatimpurina aiemmin palvelleen rakentajan nimi oli kaiverrettuna tapulin hirteen, niin kuin sen ajan tapa oli. Koulun paikka on vielä auki. Veitsi Viisikymppisten sukupolvelle makkaran siivuttaminen kaupan lihatiskillä oli arkipäivää, mutta jo lapsillemme se on utopiaa. Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Mitä tänään syötäisiin. En tiennyt. Siksipä kynät sauhuamaan ja tietokoneet rallattamaan! Jokainen on oman elämänsä suurmies. Heidän kattauksensa arkenakin saattavat muistuttaa meidän perheen juhla-aterioita. Alustavissa keskusteluissa esillä on ollut muun muassa Jokirannan koulun alue, Olmala, Kiviojan koulun alue ja Salmiperän alue. -Varhaiskaalikeitto valmistuu tosi nopeasti.. Tuolloin Nestori oli perheineen muuttamassa takaisin Amerikasta Suomeen ja heidän oli määrä matkustaa Titanicilla sen paluumatkalla Englantiin. Ruoanlaittamiseen on tullut näin uusi ulottuvuus eli mitäpä tänään syötäisiin. Autere kannusti perustamaan kirjoittajaryhmän, jossa jäsenet tukisivat toisiaan. Kirjoittamisen ei tarvitse olla johdonmukaista, eikä tapahtumien olla kronologisessa järjestyksessä. Myös hänen poikansa Nestori oli vaihtamassa lahonnutta paanukattoa pelliksi vuonna 1927. Lisäksi on selvitettävänä varhaiskasvatuksen tarvitsemien tilojen sijoittaminen samaan yhteyteen. Viisikymppisten sukupolvelle makkaran siivuttaminen kaupan lihatiskillä oli arkipäivää, mutta jo lapsillemme se on utopiaa. Tuo nimikaiverruskin haihtui todennäköisesti pääsiäislauantaina savuna ilmaan. Siellä jaamme kuvia ruoista ja ohjeita joskus jopa viinisuositusten kera. Omien juurien tunteminen auttaa meitä jokaista laittamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Laiva upposi tulomatkalla, joten laivaa jouduttiin vaihtamaan. Tuostakin tapahtumasta on vain perimätietoa, joten täysin varmaa se ei ole. Valitettavasti noistakaan tekemisistä ei tietääkseni sen kummempaa dokumenttia ole jälkipolville jäänyt. Arkena keittämiset ja paistamiset pyörivät pitkälti samoissa perusresepteissä, mutta viikonlopuksi tulee etsittyä jotain uutta tai ainakin harvemmin laitettua. Katariina Anttila 11.4.2016 Tänään maanantaina Ylivieskan kaupunginvaltuusto kokoontuu päättämään tulevista koulurakentamisen linjauksista. Kaiken lisäksi ruokailu yhdessä työkavereiden kanssa on virkistävä sosiaalinen tapahtuma. Tavalliset tapahtumat arjessa ovat muutaman sukupolven päästä arvokasta perimätietoa, joka muuten unohtuisi. Esittelynsä lopuksi hän heitti yleisölle haasteen: Kirjoittakaa elämästänne! Elämäkerran kirjoittaakseen ei tarvitse olla suurmies tai -nainen, aivan tavallinen kansalainenkin voi sen tehdä. KALAJOKILAAKSO Facebook Perustettu 1927 Päätoimittaja Katariina Anttila Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä Toimitussihteerit Pirjo Kunelius, Leila Päivärinta Toimittajat Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila, Juhani Rintakumpu ja Hannu Verronen Ruoanlaitto on omituinen asia. Toivon hartaasti, että poika on syönyt kunnon lounaan koulussa ja yrittäjäpuolisokin ehtinyt käydä lounastamassa jossain ruokapaikassa. Se mikä hallinnon näkökulmasta on väliaikaisratkaisu, on koululaisen näkökulmasta pysyvä tilanne: moni lapsi käy merkittävän osan peruskoulun ”tilapäisissä” tiloissa. Kaiken kaikkiaan Ylivieska investoi lähivuosina koulurakentamiseen ja -remontointiin yli 20 miljoonaa euroa. Kolumni Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Viime viikolla Ylivieskan kirjaston kirjallisuusillassa vieraili ex-ylivieskalainen kirjailija Terttu Autere esittelemässä uutta teostaan ja kertomassa kirjojensa henkilöhahmoista. Ylivieskalla on positiivinen ongelma: kaiken takana ovat kasvavan kaupungin lisääntyvät oppilasmäärät. Eletty paperille P. Sen kustannusarvio on noin 5 miljoonaa euroa. Siksi muisteleminen ja asioiden kirjoittaminen ylös on tärkeää tuleville sukupolville. Lisäksi valtuusto käsittelee ehdotusta, että Vähäkankaalle rakennetPositiivinen ongelma Kaiken kaikkiaan Ylivieska investoi lähivuosina koulurakentamiseen ja -remontointiin yli 20 miljoonaa euroa. Ennusteitten mukaan ensi vuosikymmenellä Ylivieskassa on reilusti yli kaksisataa koululaista nykyistä enemmän. Pääkirjoitus pk KALAJOKILAAKSO taan uusi 100 oppilaan alakoulu. Nykyisin on paljon helpompi työpäivän päätteeksi käydä ensiksi selailemassa, mitä muut ovat syöneet ja sen perusteella keksiä omalle perheelle aterioita. Se katkaisee kivasti työpäivän. Ylivieskassa opiskelee jatkuvasti iso joukko koululaisia väliaikaisissa tiloissa. Toivottavasti päätöksiä saadaan aikaan. Joskus se on nautinnollista ja tuntuu lähes harrastukselle, kun taas toisen kerran se on täydellistä pakkopullaa. 4 Maanantaina 11.4.2016 . Aikataulu on tiukka: koulun pitäisi olla käytettävissä, kun vuonna 2019 palataan kesälomalta. Itse kuulun heihin. Parakkien ja muitten väistötilojen käytölle ei näy loppua ennen kuin uudet koulurakennukset on saatu käyttöön: siis vasta vuosien päästä. -Kanakastike broilerin fi lesuikaleista, ruokakermaa, ananaspaloja ja paprikansuikaleita sekä kanaliemessä keitetyt riisit. Pappani kertomusten mukaan isoisäni isoisä, täyskaimani, oli ollut rakentamassa kirkon tapulia vuonna 1892. Joku aika sitten luin tutkimuksesta, jonka mukaan lähes joka kolmas välttelee arkisin ruoanlaittoa. Kaupunginhallituksen ehdotuksena on rakentaa keskustaan uusi noin 350 oppilaan yhtenäiskoulu. Se on myös henkisessä laturissa piipahtamista. Tämän päivän tapahtumat ovat jo huomenna historiaa. Mutta, koska olen perheenäiti, en voi kokonaan välttyä ruoanlaittamiselta kotona. Maanantaina päätettävien linjausten lisäksi tulossa on jo aiemmin päätetty Katajan koulun remontti. Ryhmässä on noussut hyvien ruokaohjeiden lisäksi esiin hyviä leivontaohjeita, leipäreseptejä, perinneruokia ja ihan tavallisten jauhelihaperunoiden tai hernekeiton tekeminen hieman uudella tavalla. Yhtään kyläkouluista ei olla lakkauttamassa. Kauppaankin voi mennä valmiin ostoslistan kanssa. Syöminen yhdessä on enemmän kuin polttoaineen lisäämistä moottoriin. Investoinnit katetaan lainarahalla
Erityisen tärkeäksi tämä nousee nyt, kun terveyspalveluja on tarkoitus avata kilpailulle. On olemassa myös hyviä yksityisen sektorin työpaikkoja, jotka kantavat huolta työntekijöiden hyvinvoinnista, asiakastyytyväisyydestä ja työpaikan vetovoimaisuudesta. Uusi rata olisi osa kansainvälistä junaliikenteen ja logistiikan mahdollista reittiä Baltiasta Jäämerelle. Maanantaina 11.4.2016 Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Työntekijöillä ei myöskään ole aitoa mahdollisuutta tuoda ongelmia esiin kuten omavalvonta edellyttää, sillä he pelkäävät työpaikkansa menettämistä. Maan hallitus näkee yksityisen sektorin kasvun pelkästään hyvänä asiana. Aina vedottaisiin huonoihin aikoihin. Entä ehdittäisiinkö Rovaniemelle reiluun kuuteen tuntiin. Olen Haapamäki–Ylivieska-radasta tehnyt tekstiä jo Keskustan kesäkuun puoluekokousaloitteeseeni, jotta idea alkaisi elämään. Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. OAJ:n mukaan joissakin kunnissa opettajan esitystä ei ole otettu huomioon, jolloin kunnan voidaan katsoa rikkoneen lakia. On suoranaista alueen asukkaiden vähättelyä, että Keski-Pohjanmaan maakuntamallista ei käydä kattavaa keskustelua ja jopa kansanäänestystä, vaan yksiselitteisesti nykyisten johtavien Kalajokilaakson poliitikkojen ja kansanedustajien avulla suut on tukittu, ja olemme jatkossakin vain Oulun syrjäseutua, vaikka alueella olisi kaikki avaimet omaan hallintoon ja vahvaan statukseen osakeskuksena pienemmässä maakunnassa, johon jo historialliset siteetkin ovat sitoneet. Jouko Kilpeläinen Pudasjärvi Puukirkon puolesta Osmankäämi lammen rannalla puhalteli lämpimikseen. Työntekijöiden ostovoiman laskun seuraukset näkyvät välittömästi kotimaisessa kysynnässä, työllisyydessä ja verotuloissa. Jos halutaan suora ja supernopea yhteys Lapista Oulun kautta Helsinkiin, se olisi tehtävissä tämän radan avulla. Edunvalvontaan tulevista riitajutuista 60 prosenttia koskee yksityistä sektoria. Nautitaan nyt kun kerrankin voidaan. Mauri Hämäläinen Oulainen Kalajokilaakso Keski-Pohjanmaahan. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Olettehan varmaan jo tutustuneet upouuteen Pudasjärven koulukampukseen, päiväkotiin ja uuteen vanhusten palvelukeskukseen – julkista puurakentamista parhaimmillaan. t. Asiakkaan valinnanvapautta halutaan lisätä, mutta valinnanvapauden laajuudesta on näkemyseroja. Jouni Kemppaisen kolumni Maaseudun Tulevaisuudessa 8.4. Sote-uudistus tulee lisäämään yksityisten toimijoiden osuutta markkinoilla. Olisiko Haapamäki–Ylivieska radan aika nyt. Suomi on nyt täynnään erilaisia ratavisioita ja Haapamäki–Ylivieska rata, jos mikä, mahtuu niiden joukkoon, ja ainakin, jos halutaan suoraa junareittiä Baltiasta Helsingin kautta Ouluun ja Jäämerelle. pysähdyspaikoilla pääsisivät nousemaan ja jatkamaan uuden radan väliasemilta niiltä tulleet ja niille menevät matkustajat. Useat yksityisen sektorin työnantajat ja heidän etujärjestönsä haluavat lisätä paikallista sopimista ja heikentää työntekijöiden edustajien eli luottamusmiesten roolia. Kuntien talousahdinko tekee säästämisoperaatiot ymmärrettäviksi. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi ”Nallen” paniikinomaiset selitykset Nordean Panamasotkuista parasta viihdettä rahvaalle vuosikausiin. Eikä edes kysytä lomatoiveita!!! BOIKOTTIIN!!! Nordean osakseen saama kiukku on terveellinen muistutus monille Suomessa toimiville yrityksille. Olen myös yrittänyt herätellä kotimaista puuosaamista unosesta, jotta tartuttaisiin ajankohtaiseen tilaisuuteen sen ansaitsemalla ponnella. Yksityisen sektorin kasvu on näkynyt SuPerin edunvalvonnassa. Myös EK kannattaa ratkaisuja, joilla laajennetaan yksityisen sektorin toimintaa. Kuten aina, tällaiset tapaukset herättävät laajaa ja pitkäkestoista kiinnostusta ympäri maata. Laittomuuksia ei kuitenkaan pidä hyväksyä missään oloissa, ei myöskään eettisesti tuomittavia toimia, joihin kuuluu koulutukseen tarkoitetun valtionosuuden käyttö muuhun kuin opetuksen kuluihin. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Keijo Itäpalo, Oulainen Meillä on Kalajokilaaksossa erittäin pätevät toimittajat. Ovatko nyt menossa epäisänmaalliset talkoot, jossa yritysten omistajista leivotaan miljonäärejä, jotka pahimmassa tapauksessa siirtävät omistuksensa ja saamiensa voittojen verotuksen ulkomaisiin veroparatiiseihin. Nyt olisi siis mitä otollisin aika herättää henkiin puurakentamisen perinne kirkkoja myöten – asiahan on kuitenkin viimekädessä kuntalaisten. Jäädään odottamaan, jos vaikka joku sattuisi kysymään palveluja. 5 KALAJOKILAAKSO . Myös liian pieni henkilöstömitoitus vanhustenhoidossa on iso ongelma. Rakentaminen varmasti osataan. Tilaaja Voiko näin vielä käydä...yrittäjä + vaimo vie parhaat lomaviikot päältä. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. On selvää, että entisen maakunnan alueelle kuuluva ruotsinkielinen Pietarsaaren seutu on jatkossakin sidoksissa Vaasaan, joten Kokkola ei enää olisi naapurikaupunkinsa avulla yksiselitteinen johtokaupunki, vaan Ylivieskan seutukunnalla olisi luonteva osuus vahvana osakeskuksena, toisin kuin nyt Oulun kyljessä. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Työntekijöille jää jämät. Onnistuisiko matka alle viiden tunnin. Lauri Oinonen Suomenselän rautatieliikennetyöryhmän puheenjohtaja Keuruu, Haapamäki Olisiko nyt Ylivieska–Haapamäki-radan aika. SuPerin jäsenmäärä yksityisellä sektorilla kasvaa noin 1?500 jäsenellä vuodessa. Erityisesti hoivaja terveysalan suuret yritykset ovat kasvaneet voimakkaasti. Kansalaisten ja asiakkaiden mielipiteellä on merkitystä. Jatkakaa samaan malliin. Pätkätyöt ja epävarmuus työsuhteen jatkuvuudesta näkyvät lisääntyvänä vuokra-asuntojen tarpeena. Todellisuudessa paikallista sopimista halutaan muuttaa niin, että jokainen työntekijä neuvottelisi itse palkkansa ja muut työsuhteen ehdot. Ylivieskassa (vaihtoyhteydet Kokkolan ja Iisalmen suuntiin) ja Haapamäellä (vaihtoyhteydet Jyväskylän, Seinäjoen ja jatkossa Porin suuntiin) ja Tampereella (vaihtoyhteydet Turun ja Porin sekä Jyväskylän suuntiin). Onko niin, että Ylivieskalla ja muilla kunnilla ei ole rohkeutta, halua ja itsetuntoa astua isompiin saappaisiin oman alueensa hallinnoinnissa. Silja Paavola puheenjohtaja Suomen lähija perushoitajaliitto SuPer Tuottavuusloikka vai epäisänmaalliset talkoot. Täytyykö kuitenkin todeta, että yleinen pessimismi on iskenyt teollisuuteemme. Tuntuu siltä, että vastakkaiset näkemykset eivät saa riittävästi tilaa julkisessa keskustelussa ja ne vaiennetaan helposti leimaten ”ajojahdiksi” yksityistä sektoria kohtaan. Supernopea juna pysähtyisi Oulun jälkeen esim. Pelkän palvelun hinnan lisäksi Suomeen jäävä verojalanjälki olisi saatava avoimesti kaikkien nähtäväksi. Olen eduskunnan kirjastossa valtiopäiväasiakirjoista 1930-luvulta löytänyt VR:n esittämän idean lyhimmästä rautatiereitistä Oulun ja Helsingin välille rakentamalla suora rata Ylivieska–Haapamäki! Tämä rata ei tuolloin saanut poliittista kannatusta. Haapamäeltä rata avaisi yhteyksiä Länsirannikon jäättömiin syväsatamiin uudelleen rakennettavan Haapamäki–Parkano–Pori-radan kautta. Tympeitä kivikirkkoja seisoo tyhjinä lähes joka kunnan kirkkomäellä, ja jos tietyt arkkitehtipiirit pääsevät kirkkomallinne sanelemaan, tekin saatte sellaisen. Asiasta on kuitenkin voitava keskustella myös mediassa ilman, että kritisoijaa syytetään Suomen ajamisesta Kreikan tielle. Lähetä viesti numeroon 173521 Saksitut Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Työehtosopimusrikkomusten määrä on kasvanut merkittävästi. Olen mielenkiinnolla seurannut Ylivieskan kirkkopalon uutisointia ja kannanottoja mediasta. Jos Kalajokilaakso Kalajoelta Pyhäjärvelle liittyisi takaisin Keski-Pohjanmaan maakuntaan, saataisiin alueesta elinvoimainen kahden keskuskaupungin maakunta, jossa hallinto olisi keskitetty omalle alueelle. Samalla veroja kotimaahan maksavat yritykset voivat erottua näistä. KUVA MATTI HIETALA Lukijan kuva TEM:n mukaan vuonna 2012 julkinen sektori osti yksityisiltä toimijoilta sosiaalija terveyspalveluita vähintään 2,7 miljardilla eurolla. Kuinka paljon voisi matka-aika Oulun ja Helsingin välillä lyhetä, jos käytettäisiin niitä nopeuksia, joita nyt suunnitellaan Helsinki–Turku välille. Edunvalvontaan tulevista riitajutuista 60 prosenttia koskee yksityistä sektoria. Sote-alan yksityistämisellä on myös suuret yhteiskunnalliset vaikutukset. Jos opettaja katsoo oppilaan olevan erityisen tuen tarpeessa ja tekee tuesta esityksen, kunnan on lain mukaan ryhdyttävä tukitoimiin. Tampere olisi Haapamäen ja Helsingin välillä merkittävä keskuspaikka. -Olette kirjoittaneet vain totta ja oikeaa. Perheen perustaminen viivästyy, mikä pahentaa entisestään tulevaisuuden väestörakennetta. Savon Sanomat pääkirjoituksessa 8.4. Yritystoiminnan lähtökohtana on kuitenkin aina voiton tuottaminen omistajalle. Pahimmillaan se tarkoittaisi pätkätyötä, työvuoroon kutsumista lyhyellä varoitusajalla ja pientä palkkaa. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Lisäksi em. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Monimutkaisia omistusjärjestelyjä tekevien yritysten on oltava valmiita vastaamaan kansalaisille, miksi he tekevät niin
Etupihalla voitiin vielä kävellä kuivin jaloin. Urheilu ja Lelusta Helkamapyöriä myydään useita satoja vuodessa. Parisuhteensa rekisteröineet puolisot voivat lain voimaantultua yhteisellä ilmoituksella muuttaa rekisteröidyn parisuhteensa avioliitoksi. Nuoralan talo sijaitsee 30 metrin päässä suhteellisen korkealla paikalla Pyhäjoen varressa. Vanhemmat päivystivät koko viikonlopun, kuinka paljon Pyhäjoki tulvii yli äyräidensä perheen talon vieressä Pirttikoskella. Patsaan vastaanottivat kauppiaat Tero Sipilä ja Jarkko Sipilä. Kalaja Lestijoessa tulvahuipun virtaama oli pienempi kuin keskimääräisissä kevättulvissa. Pyhäjoen Pirttikoskella koettiin viikonloppuna uhkaava tilanne, kun Pyhäjokeen muodostunut jääpato nosti joen veden lähelle asuinrakennuksen kuistia. 6 Maanantaina 11.4.2016 . Perjantaina, lauantaina ja myös sunnuntaina pelastuslaitos ja Ely-keskus seurasivat tarkkaan Pirttikosken kylän tulvan edistymistä. Pahimmalta vältytty Asta ja Jukka kertovat, että tulvan kanssa elämiseen alkaa jo tottua. Palkintoa luovuttamassa ollut Helkaman toimitusjohtaja Jari Elamo kertoo, että pysti myönnetään myynnin kehittymisestä. Toimi ei ollut liioittelua, sillä kohta autotallin lähistö alkoi täyttyä vedestä. maaliskuuta 2017. Toinen merkittävä myyntiajankohta on elokuu, jolloin alkavat koulut ja koululaisille hankitaan uusia pyöriä. . –?Onneksi pahimmalta on vältytty. KALAJOKILAAKSO Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Ylivieskan Urheilu ja Lelu sai toistamiseen vuoden Helkamapyöräkauppiaan tunnustuksen. . Pelkäsimme, että joen yläjuoksulta lähtevät jäät liikkeelle. Edellisen kerran kiertopalkintopatsas oli liikkeessä vuonna 2002. Hallitus ei tällä kaudella valmistele lakiesityksiä maakunnallisesta verotusoikeudesta, mutta sen toteutettavuudesta käynnistetään selvitys. Iltapäivällä alkanut uhkaava tilanne väistyi myöhemmin illalla, kun jääpato laski alemmas Halusensuvantoon. Perhettä piti jännityksessä aivan talon alapuolelle Halusenkoskeen syntynyt jääpato, joka nosti perjantaina vettä yli äyräiden. Pyöräily on Tero Sipilän mukaan nosteessa. –?Ihana paikka noin muuten, Nuoralat korostavat. Samaa sukupuolta olevat voivat avioitua Antti Savela toimitus@kalajokilaakso.fi Asta ja Jukka Nuoralan pyhäjokisessa neljän lapsen perheessä vietettiin erilaista viikonloppua. –?Silti piti olla varuillaan koko viikonloppu. Niistä Helkaman valmistamia ja maahantuomia on joka viides. Vesi voi nousta tai sitten ei. Lestijokea ja Pyhäjokea ei juurikaan säännöstellä. Kehysriihessä hallitusohjelman neljän miljardin säästötavoitteista ei tingitty, ja samassa yhteydessä linjattiin soteja aluehallintouudistusta. . Eduskunnan vahvistaman siirtymäsäännöksen mukaan esteiden tutkinta voidaan suorittaa jo ennen avioliittolain muutoksen voimaantuloa niin, että samaa sukupuolta olevat parit voivat mennä avioliittoon jo heti 1. Hautaperän altaaseen kerätty vesi vähensi Kalajoen tulvimista. Talon rakenteet eivät ole kertaakaan kastuneet. . . Yhteistyö yritysten välillä ei rajoitu pelkkiin uusien pyörien myyntiin, vaan myös varaosat löytyvät saman katon alta. Maakunnan verotusoikeus on niin laaja verojärjestelmän muutos, että sen pitää perustua kunnolliseen valmisteluun. Kovina pakkastalvina ja lumisina talvikuukausina uhka on suurin. Lesti-, Kalaja Pyhäjoen tulvat helpottamassa. Sunnuntaina Pyhäjoen tulva alkoi P-P:n Ely-keskuksen vesivararyhmän päällikkö Olli Utriaisen mukaan pikku hiljaa laskea. Urheilu ja Lelu jo toisen kerran vuoden Helkama-kauppias Tero ja Jarkko Sipilä vastaanottivat Vuoden Helkama-kauppias -palkinnon toimitusjohtaja Jari Elamolta. Edellisen kerran piha oli veden vallassa 2013 ja sitä ennen 2010. Saimme tiedon, että noin 10 kilometrin päässä oli vielä kosolti painavaa jäämassaa, Asta Nuorala kertoo. Perinteisten pyörien lisäksi yhä enenevässä määrin myydään sähköpyöriä. Pahoja jääpatoja muodostunut vain Malisjokeen . Muutos ei siis tapahdu automaattisesti, vaan edellyttää ilmoitusta maistraatille. Avioliittolain muutoksen voimaantultua parisuhteen rekisteröinti ei ole enää mahdollista. Sitä mitataan kappalemäärillä. KUVA ANNE MATTILA Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Kansanedustaja Juha Pylväs (kesk.) mukaan Sipilän hallitus on kyennyt viemään eteenpäin hankkeita, joista hallitusohjelmassa on sovittu. Pylväs: Maakuntauudistus etenee Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Myös samaa sukupuolta olevat henkilöt voivat solmia avioliiton maaliskuun 2017 alusta, jolloin avioliittolain muutos tulee voimaan. KUVA ASTA NUORALA Tulva hellittämässä . Nousuveden vuoksi koirat jouduttiin evakuoimaan autotallin vierestä Pyhäjoen tulva nuoli omakotitalon kuistia. Takapihalla jouduttiin käyttämään kumppareita. Tero Sipilä kertoo, että pyöriä myydään nykyisin ympäri vuoden, mutta paras sesonki on keväällä, huhti–toukokuussa. Suomessa myydään vuodessa noin 300?000 uutta pyörää. Palkinto on kiertänyt pyöräkauppiailla jo 30 vuoden ajan. Kalajoessa ja Lestijoessa tulvahuippu saavutettiin jo muutamaa päivää aiemmin. Perjantaina iltapäivällä Asta ja Jukka evakuoivat kolme jämtlanninpystykorvaa autotallin vieressä olevista häkeistä. Perjantaina iltapäivällä vesi nousi jo 50 senttimetrin päähän talon kuistista. Nivalassa ja Pyhäjokeen Pyhäjoella. Tulvatilannetta helpotti kevään edistyminen pikku hiljaa. –?Uudistus etenee valtionrahoituksella. Kalajoessa ja Lestijoessa iso osa jäistä suli paikoilleen. Vuoden kauppias -tittelistä kisaa yhteensä noin 300 yritystä ympäri Suomen. Vieraat piti tuolloin muutama vuosi sitten hakea kanootilla, Asta kertoo
Sankaruus on tekniikkalaji Elmeri Niemi-Korpi oppi nopeasti käyttämään sammutinta Nivalassa järjestetyssä sankarikoulutuksessa. KUVA ANTTI SAVELA Alkusammutusta opiskeltiin Nivalassa Tapio Sandvik (oik.) neuvoi Päivi ja Oliver Katajistoa sammutinkoulutuksessa Nivalassa lauantaina. Sandvikin mukaan kiinteistöjen omistajien kannattaa pitää huoli myös sammuttimien toiminnan tarkistamisesta. Kortiton kolaroi lauantaina illalla Haapavedellä. Vuoden maisematekoa etsitään toista kertaa Antti Savela toimitus@kalajokilaakso.fi Sankaruuskin voi olla tekniikkalaji. Lähde: ykliitto.. Ajatuksena on juhlistaa ihmisen avaruusajan alkua, korostaen avaruustieteen ja -teknologian merkitystä kestävän kehityksen tavoitteiden ja ihmiskunnan hyvinvoinnin taustalla sekä varmistaakseen ulkoavaruuden kansainvälisen tutkimuksen rauhanomaiset tarkoitusperät myös tulevaisuudessa. Keski-Pohjanmaalla vakuutusyhtiö käyttää Sankarikoulutuksessa yhtenä yhteistyökumppanina Sammutinpalvelu Sandvikia. Kansainvälinen miehitettyjen avaruuslentojen päivä Tänä keväänä kertyi jääpatoja, jotka nostivat vesiä korkealle niin joissa kuin puroissakin. KUVA LIISA ÄNGESLEVÄ Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Vuosittain pidettävät valtakunnalliset kotiseutupäivät vietetään 4.–7. Saunan pesääkään ei tarvitse lämmittää tulikuumaksi. Vuonna 2015 kisaan saatiin 45 ehdotusta, joista valittiin 16 alueellista voittajaa. huhtikuuta vuonna 1961 oli suuri päivä ihmiskunnalle, kun neuvostoliittolainen Yuri Gagarin matkusti ensimmäisenä ihmisenä ikinä avaruudessa maapallon ympäri. elokuuta Kajaanissa. Maisemateko voi olla esimerkiksi näkymien aukaisemista, raivaamista, rakennusten tai rakennelmien kunnostamista, luonnon monimuotoisuuden lisäämistä, rantojen hoitoa, kylämaiseman parantamista ja muita mitä monimuotoisimpia tekoja. LähiTapiola kouluttaa tänä vuonna maksutta jopa 100?000 kansalaista alkusammuttamiseen. –?Vaikka monella on aivan oikein toiminnassa oleva sammutin, se ei vielä riitä. Tapahtuman aikana tehdään myös kotiseuturetkiä eri kohteisiin Kainuussa. Oikein toimittuna alkusammutuksella on usein saatu tukahdutettua liekit heti alkuunsa, milloin palokunnan tehtäväksi on jäänyt tilanteen varmistaminen. Valtakunnalliset kotiseutupäivät järjestää Kajaanin kaupunki ja Suomen Kotiseutuliitto yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Poliisi puhallutti miehen kolaripaikalla, ja puhalluskoe osoitti 1.93 promillea. Pesosen mukaan mökillä ja muualla kannattaa valvoa esimerkiksi ulkotulia ja käydä nukkumaan vasta, kun tulet on sammutettu kuistilla. Pakkaselle ja kosteudelle alttiimmat loma-asunnot ovat suurempi riski nokipaloille ja myös sähkövioille. –?Suurin osa tulipaloista aiheutuu varomattomasta tulenkäsittelystä. Päivi Katajisto tuli sammutusoppiin poikansa Oliverin kanssa. Kannattaa osallistua koulutukseen ja lukea käyttöohjeet. –?Suomessa tapahtuu 6000 rakennuspaloa vuodessa ja joka toinen niitä kohdistuu asuinkiinteistöihin. huhtikuuta ja Kaustisella 23. Vuoden maisematekojulkistetaan joulukuussa 2016. huhtikuuta. Ohjelmassa on niin kotiseutumarkkinoita, tervanpolttonäytöstä, teatteria kuin linnan pyroteknistä räjäytystä. KUVA ANTTI SAVELA Päivän kuva Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ylivieskalaismiehen kuljettama henkilöauto romuttui täysin sen ajauduttua ojapientareelle ja pyörähdeltyä ojassa ympäri useita kertoja Ylivieskantiellä Haapavedellä lauantaina illalla. Kesälomakauden lähestyessä LähiTapiola Pohjoisen korvausjohtaja Heikki Pesonen pyytää kiinnittämään huomiota myös loma-asuntojen paloturvallisuuteen. –?Luulenpa, että valitettavasti kaikki eivät osaa vielä sammutinta käyttää. Siksi huolellisuutta ja varovaisuutta ei voi korostaa liikaa, Heikki Pesonen kertoo. Me luonnollisesti annamme ohjeita alkusammutusvälineiden käyttöön, Sandvik jatkaa. Maanantaina 11.4.2016 T eemapäivä 12. Keski-Pohjanmaalla seuraavat ovat Kalajoella 16. KeskiPohjanmaan voittaja oli Kangaskylän maiseman ja ympäristön kunnostaminen Reisjärvellä. Vuoden maisemateko -tunnustus myönnetään toista kertaa. Näin pääteltiin Nivalassa lauantaina, kun kansalaiset harjoittelivat sammuttimien ja sammutuspeiton käyttöä. Kajaanin kotiseutupäivät sihtaa tulevaisuuteen Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Maaja kotitalousnaisten järjestämässä Vuoden maisemateko -kilpailussa etsitään pientä tai suurta maisematekoa, joka on muuttanut maisemaa paremmaksi. Palokuolemia Suomessa tapahtuu eniten länsimaissa. Sammuttimien ohessa pitää muistaa hormien nuohoaminen ja avotulen valvonta. YK:n yleiskokous on kunnioittanut vuodesta 2011 tätä päivää miehitettyjen avaruuslentojen päivänä. Nuorehko mies loukkaantui törmäyksessä ja hänet kuljetettiin Oys:aan saamaan hoitoa. –?Vaikka lain mukaan loma-asunnon hormit pitää nuohota vain kerran kolmessa vuodessa, suosittelen tiheämpää väliä. Tapahtuma käynnistyy Tienviitta tulevaisuuteen -seminaarilla, jossa käsitellään muun muassa kuntaja maakuntauudistusta, kotiseututyötä, Kainuun, Suomen ja Euroopan tulevaisuutta sekä pelialan ja rakentamisen näkymiä. Sairaanhoitajana Katajisto on käyttänyt sammutinta ennenkin, mutta taitojen kertaus hänen mukaansa kannatti. –?Nyt on taas varmempi olo. 7 KALAJOKILAAKSO . Rakennuspaloja valitettavan paljon LähiTapiola Pohjoisen markkinointija viestintäpäällikkö Liisa Humalamäki kertoo paloturvallisuuden olevan yleinen huolenaihe Suomessa. Sitä on myös osattava käyttää, jotta tositilanteessa sormi ei mene suuhun, Sammutinpalvelu Sandvikin yrittäjistä Satu Sandvik kertoo. Kortiton kuljettaja oli liikkeellä autollaan yksin. Lämpimissä tiloissa olevat sammuttimet pitää tarkistaa kahden vuoden ja kylmissä tiloissa sekä ajoneuvoissa kuten autoissa, veneissä, traktoreissa ja puimureissa olevat sammuttimet vuoden välein. Tilaisuuksia pidetään eri puolilla maata
Tapulin juurelta Pirjo Kunelius pirjo.kunelius@kalajokilaakso.fi Jukka Mansikkamäen valokuvanäyttely korennoista eli Piilosilla tai muuten vain on noussut siivilleen, sillä näyttely on kiertueella. Design-Talon kasvu heijastuu myös työllistämisenä. Olen päässyt tapaamaan monista maista kotoisin olevia nuoria aikuisia. Ensimmäisen korentokuvansa jälkeen Mansikkamäki olikin näiden siivekkäiden jäljellä 2,5 kuukautta. Pohjolan Design-Talo toteutti pientaloasiakkailleen vuonna 2015 kaikkiaan noin 350 perheasuntoa. Kiinnostus korentoihin heräämässä Mansikkamäki on saanut yhden korentolajin levinnäisyyskäyrän muutettua Pietarsaaresta Lohtajalle. Syyskorennoissa tunnistuksen tekee alkuun hankalaksi, että esimerkiksi punasyyskorentojen naaraat vaihtavat elinkaaren aikanaan värinsä keltaisesta lähes koiraan punaiseksi. Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran virkaa hakevan tulee olla ylemmän pastoraalitutkinnon ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittanut pappi. Näistä 30 kuvaa on päätynyt valokuvanäyttelyyn ja mukana kiertävässä kansiossa on vielä muutamia kymmeniä lisää. –?Kun aurinko paistaa ja kuvaajan nahka palaa, silloin korennotkin ovat liikkeellä. –?Tuona aikana sain kymmenkunta korentolajia kuvattua, kun otin 1?500-2?000 kuvaa. KUVA HANNA SOINI Aimo Koivisto Rautiolainen Aimo Olavi Koivisto kuoli kotona 6.4.2016. Kuvaaja korentojen kanssa piilosilla Siniukonkorento. Toki mies oli toistakymmentä vuotta kuvannut ensin järjestelmäkameralla. Muutamien kansainvälisten opiskelijoiden kanssa olemme pitäneet englanninkielisiä jumalanpalveluksia. Äänioikeutettuja ovat täysi-ikäiset Oulun tuomiokirkkoseurakunnan jäsenet. Tuomiokirkkoseurakunnan vs. 8 Maanantaina 11.4.2016 . Design-Talolla on oma ulkoseinäelementtejä valmistava talotehdas Nivalassa sekä lvija sähkötöitä toteuttava Design-Talo Tekniikka Iissä. Ja joulun alla olemme laulaneet joululauluja englanniksi. Luontokuvaaja kiinnostui viime kesänä korennoista, joiden korvanjuureen tekemät säpsäyttävät lentopöräytykset oli toki aikoinaan pakko noteerata myös sorsapassissa. Kälviän jälkeen korennot ovat pistäytyneet jo Lohtajalla, Nivalassa ja Sievissä. Hän kierteli kosteikkojen reunamia Kälviän lisäksi Lohtajalla ja Kokkolassa. Pian, muutaman päivän päästä opiskelijoiden, maahanmuuttajien ja ylivieskalaisten kanssa saamme yhdessä kokoontua Maailmojen messuun Suvannon kappelille. toukokuuta. KALAJOKILAAKSO Meidän kesken Onnittelemme Tänään: Minea, Verna Huomenna: Julia, Julius, Janna, Juuli, Janni, Juliaana Kohtaan hymyileviä nuoria ruokajonossa. Perheen kasvaessa aktiivisempi kuvaaminen jäi ja puhelimen kameralla tuli ikuistettua lasten touhuja. Päivänvalo on kuvanoton kannalta vain kovin raaka, mielellään korentoja kuvaisi iltaisin, jolloin valo on herkullisimmillaan. Muistotilaisuus oli seurakuntakoti Mariassa. –?Korennot eivät ole helpommasta päästä kuvattavia kohteita, vaan ne vaativat kuvaajaltaan kärsivällisyyttä. Tuomiokapituli päätti, että tuomiorovasti valitaan suoralla kansanvaalilla. Oulun tuomiorovasti Matti Pikkarainen jää eläkkeelle 1.12.2016. Hän oli 82-vuotias. Hän oli 82-vuotias. Hakuaika päättyy 11. Pikkarainen on ollut Oulun tuomiorovasti vuodesta 2007 lähtien, tällä hetkellä hän on virkavapaalla. Näen hämmästyneen ilmeen opiskelijan kasvoilla: Mitä pappi täällä tekee. toukokuuta. Kaipaamaan jäivät puoliso lapset ja lastenlapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Kuolleita Erkki Ilmari Hannula siunattiin 8.4.2016 Heikkilän kappelissa Ylivieskassa. –?Tietysti suuret yli kymmenen senttimetrin pituiset ukonkorennot ovat huomiota herättäviä. Maaliskuun lopulla vahvistetun tilinpäätöksen mukaan vuosi oli Design-Talolle niin liikevaihdon kuin kannattavuuden mittareilla arvioituna hyvä. Joukossa on muun muassa muslimeja ja hinduja. Keijukorennot ja neidonkorento kauneimpia Jukka Mansikkamäki pitää kapeita ja väritykseltään metallinhohtoisia neidonkorentoja ja keijunkorentoja kauneimpina lajikuntansa edustajina. Lisäksi se rakensi yhteistyökumppaneilleen yhteensä noin 50 asuntoa. Tuomiorovasti toimii tarvittaessa piispan sijaisena ja valmistelee muita hiippakunnallisia tehtäviä erikseen sovittavalla tavalla. –?Korentoharrastajia on vielä niin vähän näillä seuduilla, riittää vain, että huomaa korennon. –?Viime vuonna mietin, joko digikalusto olisi niin kehittynyt, että kamera kannattaisi hankkia. Mansikkamäki ikuisti ensimmäisen korentonsa tarkalleen ottaen heinäkuun puolivälissä. Edelleen vahvana säilynyt tulos heijastaa yrityksen hintakilpailukykyä markkinatilanteessa, jossa kustannusten siirtäminen asiakashintoihin on vaikeaa. Yhtiön liikevaihto oli 63,4 miljoonaa euroa (62,3 miljoonaa 2014) ja liiketulos 6,5 miljoonaa euroa (8,9 miljoonaa 2014). Se oli myös Oulun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston esitys vaalitavaksi. Ouluun haetaan tuomiorovastia Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Muuttovalmiiden talojen markkinajohtaja Pohjolan Design-Talo käänsi liikevaihtonsa kasvuun tilikaudella 2015. Jukka Mansikkamäki toteaa, ettei korentoja voisi niin tarkasti tutkiakaan ilman digikameraa. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen ja sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Antero Myllykangas Sieviläinen Antero Vilpas Myllykangas kuoli 8.4.2016 Ylivieskan vuodeosastolla. Pian voimme toivottavasti kohdata opiskelijoiden kanssa myös yhteisessä iltakirkossa Heikkilän kappelissa. Mansikkamäki on perehtynyt korentojen elintapoihin niin hyvin, että tietää, etteivät vaihtolämpöiset väräytä siipiään yöllä, kylmässä säässä tai sateella. Jukka Mansikkamäki kertoo, että korennot viettävät toukkavaiheessa vedessä jopa 3–4 vuotta ja pörräävät siivillä vain 4-6 viikkoa, kunnes suvunjatkamistehtävä on hoidettu. Oppilaitospapin on voinut tavata Ylivieskan oppilaitoksissa jo parin vuoden ajan. Hautauksia Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on julistanut Oulun tuomiorovastin viran haettavaksi. Mansikkamäki vinkkaa, että tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2003 Suomen sudenkorennot -kirjallaan saanut Sami Karjalainen on tulossa luentovieraaksi Keski-Pohjanmaan opistolle Kälviälle 15. Pohjolan Design-Talon liikevaihto kasvoi. Siunauksen toimitti kappalainen Tuomo Kälviä. Nyt ne ovat asettuneet huhtikuuksi Ylivieskan kaupunginkirjastoon jatkaakseen sen jälkeen Alavieskan kautta Kokkolan kaupungintalolle. Korentojen kuvaamiselle pitää täydellisesti antautua ja olla niiden kanssa piilosilla, sillä ne saattavat piilotella heinänkorren takana niin, että vain silmä näkyy, Mansikkamäki nauraa ja toteaa, että kyllä näidenkin siivekkäiden kanssa tulee tutuiksi ajan mittaan ja viittaa näyttelyssä olevaan ”korentoselfi ehen”, jossa korento istuu kuvaajan päässä. KUVA JUKKA MANSIKKAMÄKI Jukka Mansikkamäki Kälviältä kuvasi viime kesänä tuhansia korentokuvia. Näyttelyssä on mukana kaikkiaan 50 kuvaa, joista 30 raameissa. Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran palkkaus on 4?940–5?949 euroa kuukaudessa, palkkaan ei makseta erillisiä lisiä. kirkkoherrana toimii Anna-Mari Heikkinen ja tuomiorovastin tehtävää tuomiokapitulin varapuheenjohtajana hoitaa Haapajärven seurakunnan kirkkoherra Kari Tiirola. Jotkut ovat kristittyjä, mutta monet eivät. Vaali toimitaan todennäköisesti vuoden 2016 loppupuolella. Kansainväliset opiskelijat tuovat väriä oppilaitosten arkeen. Eeva-Kaisa Laakko Seurakuntapastori/ oppilaitospappi Mitä pappi täällä tekee. Hankin kompaktin kiinteäobjektiivisen digikameran, jonka polttoväli on niin uskomattoman iso, ettei korentojakaan tarvitse ihan liki päästä. Kiinnostus korentoihin on kuitenkin myös näillä leveyspiireillä lisääntymässä. Yrityksen palveluksessa on 182 henkilöä, mikä on yli 10 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavana aikana. Papin tunnukset eivät toivottavasti ainakaan estä sitä, etteikö kaikenlaisista asioista maan ja taivaan välillä voisi kanssani jutella, kun kohtaamme oppilaitoksessa. Teknisestä haastavuudesta voisi todeta, että kunnon lentokuva korennosta saadaan, sitä ei noin vain oteta. Olen käynyt ammattikorkeakoulu Centrian keskustan ja Raudaskylän kampuksilla, Raudaskylän opistolla sekä ammattioppilaitoksessa. –?Alunperin tein näyttelyn tänne kotipitäjään ´Käläviälle´, kun kaverit pelottelivat viisikymppisillä, joten piti jotain sitten järjestää
Hirviniemi johtaa sotainvalideja Ilmoitu s laa Ilmoitu stilaa Ilmoit oitustil aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa I Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stila ilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu st moitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmo a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Il tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilm moitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stil a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilm moitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu sti a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu it stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoi l oitustil aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Il l Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu st tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmo i stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa I Ilmoitu stilaa Ilmoitu s Ilmo Jätäthän ilmoituksesi ajoissa! JulkaisuValmiit Vedostettavat päivä Ilmoitukset ilmoitukset maanantai pe 12.00 to 12.00 keskiviikko ti 10.00 ma 10.00 perjantai to 12.00 ke 10.00. 33:5-6 Viisaan miete Nopeudesta ei ole hyötyä, jos suunta on väärä. Piirin ja osastojen tarjoamat jalkahoidot ja hieronnat tuovat helpotusta arkeen. Pienokainen painoi 4?150 grammaa syntyessään. Onnittelut Mummulta ja Papalta, sekä Kokkolan serkuilta. Saara täyttää 5 v ja Eero 3 v. Onnea kullannupuille toivottavat äiti ja isi. Paljon onnea rakkaalle Minjalle ja isot halaukset. Vuodenvaihteessa KeskiPohjanmaan piirissä oli 93 sotainvalidia sekä 348 puolisoja leskijäsentä. Siksi piirihallitus esitti alaosastoille näiden purkamista kuluvan vuoden aikana. Jenni ja Jaakko Härö Sodankylästä saivat pojan 31.3.2016. Onnea Maija ja Tuomo Niemi-Korpi Reisjärveltä saivat tytön 23.3.2016. ja Eelis täyttää yhden vuoden 17.4. Kiitos juhlistasi. Mahatma Gandhi Rakas laskettelija Lumi täyttää 6 vuotta 12.4. Virkistystoiminnassa tuttujen tapaamiset lämmittävät mieltä usein pitkäänkin. Piirin kokouksessa esitettiin arvio, että osastoa kohti tarvitaan kolmesta viiteen tukihenkilöä. Sinikka-mummu ja Pauli onnittelevat iloista kaveria. Veljesliiton ennusteen mukaan Keski-Pohjanmaan piiri purkautunee 2018. Jäsenistön huolenpito on keskeinen tehtävä. Herra on sanallaan luonut taivaat. Myöhästyneet synttärionnittelut 3-vuotiaalle ”palomestarinalulle”, toivottaa kotiväki. Venla Sorvisto täyttää 9 vuotta 11.4. Tällä menettelyllä on tarkoitus keskittää hallinto piiritoimistolle, jotta vapaaehtoisten voimavarat voidaan suunnata varsinaiseen huoltotoimintaan. Dubaissa. Jääkarhumaisen liukkaat 7-vuotisonnittelut Jimi Hietalalle 9.4. 9 KALAJOKILAAKSO . Reipasta nuorta miestä onnitellen Ylivieskan mummu ja pappa sekä kummit. Hanna-Mari Sumell ja Mika Kippo Kälviältä saivat pojan 3.4.2016. äiti, iskä, Joni, Jenna, Juulia, Osmo-pappa, Elsamummo, kummit sekä ystävät. Maanantaina 11.4.2016 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Herran uskollisuus täyttää maan. Tyttö painoi 4?250 grammaa syntymäpäivänään. Tänään 11.4. Vauvauutisia Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Sotainvalidien Veljesliiton Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana jatkaa Esko Hirviniemi Haapajärveltä. Näiden tukihenkilöiden toivotaan liittyvän alueelliseen perinneyhdistykseen, joka vuorostaan ottaa vastuun jäsenten huollosta piirin aikanaan purkautuessa. Puolimetrinen poika painoi syntyessään 3?150 grammaa. Marika Björkbacka ja Jari Kopakkala Ylivieskasta saivat tyttären 26.3.2016. täyttää Iissä Minja Koiste 9 vuotta. Kotona selviytymistä tuetaan ja siinä yhteistyötä tehdään etenkin Kitinkannuksen palveluneuvojan ja Veteraanipiirin hallinnoiman avustajatoiminnan kanssa. Sydämelliset onnittelut molemmille, mummulta ja papalta sekä Kari-sedän ja Hanna-tädin perheiltä. Onnelliset vanhemmat ovat kalajokiset Kaisa ja Mika Isokääntä sekä isosisko Mimmi. Suloinen poikamme syntyi 24.3.2016. Aapo täytti kolme vuotta 31.3. Rakkaimmat onnittelut Ylivieskasta mummulta, onnitteluihin liittyvät kummit Anne, Juha ja Noora-Maria. Halirutistuksia: t. Oulussa 3.4.2016 täytti 4 vuotta Arsi Veikko Esaias Hamara. Ps. Sankareita juhlittiin viikonloppuna isovanhempien ja kummien kanssa. Kiitos mukavista juhlista toivottaa Ylivieskan mummulan väki ja kummit. Paino 2?990 grammaa ja pituus 49 senttimetriä. Julian Vuollet Järvenpäässä täyttää 4 vuotta 15.4. Onneksi olkoon ja laulu kaikukoon,kirkkaasti tiellenne päivä paistakoon! Teille nyt tahdomme toivottaa paljon onnea! Saara ja Eero Östberg juhlivat synttäreitään 12.4
Sievi Futsalin välierien aloitus toisti aiemmalta pudotuspelikierrokselta tuttua kaavaa. Miehet: 1) Matti Myllylahti 7,09 km, 2) Jukka Nissilä 7,08 km, 3) Roni Knuutila 6,76 km, 4) Pauli Sammalmaa 6,68 km, 5) Hannu Hietanen 3,70 km. Kaksikon taakse jäi takamatkalta lähtenyt ravikuningas Jokivarren Kunkku. Hosio sai sunnuntaina suoran punaisen kortin telottuaan Junnoa kasvoihin. SiFu ei ollut ensimmäisen ottelun alussa terävimmillään ja taipui lopulta lauantaina kotitappioon. SiFu aloitti välierät ilman Radik Akhmetkhanovia, joka ei saanut polven nesteenpoisto-operaation jälkeen viikonlopuksi pelilupaa lääkäriltä. KALAJOKILAAKSO Urheilu Jari Kangaskorte RAVIT, YLIVIESKA Kuopion Toto76-ravit käynnistyivät Milinan Vernan voitolla. Kuparisen tamma rikkoi viime vuoden toukokuussa Vermossa. Joni Pakola vastasi SiFu:n ensimmäisen puoliajan maalista, joka tuli GFT:n varoitustilin täytyttyä kymmenen metrin rankkarista. Alueen tammahuipuista Noriko 24,8 oli seitsemäs ja toisen radan jonoa alkumatkasta vetänyt Martsa 25,4 kahdestoista. T12 1,5 km: 1) Enni-Sofi a Saari 2.41, 2) Sara Kukkola 3.00, 3) Oona Kukkola 3.39, 4) Kaisa Päivärinta 3.40, 5) Kiia Latvakoski 4.17, 6) Edit Hintsala 5.54, 7) Elisa Vähäkangas 6.55, 8) Netta Kantola 7.26, 9) Alina Vähäkangas 8.32, 10) Vilma Niskanen 8.33. Playoff -pelaajat alkavat löytyä Sievi Futsal vei selkeästi jo lauantain tappiopelin toista puoliaikaa, mikä sai päävalmentaja Kimmo Mattilan ennakoimaan joukkueelleen hyviä jatkopelejä välierissä. Kaustisella se meinasi kiivetä edellä menevän hevosen ohi, kun ei ollut rakoa tulla, Markku Leväniemi kertoi. GFT:n Miika Hosio piti Sievi Futsalin Jarmo Junnoa pihdeissään, mutta ei pidä kahdessa seuraavassa ottelussa pelikieltonsa takia. Jos voitot ovat sen jälkeen tasan 2–2, ratkeaa fi naaliin ja pronssipeliin lähtevä joukkue sunnuntaina Sievissä. –?Meillä alkaa olla playoff pelaajia. P6 500 metriä (29): 1) Arttu Huhtanen 0.54, 2) Iisakki Lindgren 0.55, 3) Aleksi Hänninen 1.00, 4) Niilo Jokinen 1.30, 5) Niko Maunumäki 1.38, 6) Antton Salmela 1.51, 7) Riku Utriainen 1.53, 8) Niko Niemi 2.21, 9) Aaron Vähäkangas 2.23, 10) Anton Rimpioja 2.40. Peli alkoi kulkea jo lauantaina Lauantain kotipelissä loppunumerot repesivät rumiksi, mikä kuvasi enemmänkin espoolaisjoukkueen hyvää viimeistelyprosenttia kuin kenttätapahtumia. Voitto oli Etelä-Suomessa aikaisemmin vaikuttaneelle tammalle uran toinen. Tuomas Pakkasen ajama tamma pääsi hyödyntämään kirikykyään kärkihevosten tuntumasta ajalla 18,7a. Miehet solmussa. Muut maalit iskivät Joni Pakola, Jaakko Alasuutari ja tyhjiin osunut Jarmo Junno. P14 1,5 km: 1) Topi Säilynoja 2.19, 2) Eetu Kaikkonen 7.50, 3) Aaron Raudaskoski 8.18. Kaikki keikahti yhdessä yössä Tulokset Maastohiihto Ylivieska, Hippo-hiihtojen tuloksia T4 200 metriä (13): 1) Saaga Myllylahti aika 1.36, 2) Iida Koski-Vähälä 1.41, 3) Venla Nukari 2.05, 4) Selma Niskanen 3.00, 5) Eedit Nikula 3.15, 6) Veera Haapala 3.36, 7) Oona Haapakoski 3.46, 8) Minttu Huttunen 4.07, 9) Siiri Pirttijärvi 4.50, 10) Senni Nikula 5.26. Ravikuningattaret Saaga S 24,0 ja Mokomani 24,2 hyödynsivät tammahyvityksen Savo-ajossa. –?Emme antaneet vastustajalle hirveästi mahdollisuuksia, vaikka lauantain tapaan meille tuli nytkin enemmän hukattuja paikkoja kuin maaleja. T8 1 km (24): 1) Riialiina Kiljala 2.41, 2) Malla Hämäläinen 3.27, 3) Viola Suvanto 3.39, 4) Iida Muhola 5.18, 5) Lotta Poutiainen 6.01, 6) Anni Lämpsä 6.10, 7) Nella Hämäläinen 6.12, 8) Valentina Sakko 6.16, 9) Jemina Hirvelä 6.33, 10) Silja Nukari 6.35. 12HT (24): 1) Lauri Tylli KuusA 199.., 10) Ossi Härkönen YK 193. Välieristä pääsee fi naaliin kolmella voitolla, joten pelit jatkuvat ainakin ensi lauantaina Espoon Opinmäen liikuntahallissa. M17: 1) Miro Jylkkä 6,46km. 10 Maanantaina 11.4.2016 . P4 200 metriä (13): 1) Jeeli Harjula 0.41, 2) Eelis Vierimaa 1.08, 3) Pietari Pöyhönen 1.18, 4) Nooa Yli-Kotila 1.45, 5) Mico Virkkula 2.17, 6) Viljami Manninen 2.40, 7) Lenni Koskela 2.48, 8) Väinö Kivelä 3.31, 9) Tomas Korhonen 3.33, 10) Elja Rimpioja 4.01. T14 1,5 km: 1) Jenni Kukkola 1.59, 2) Oona Kiljala 2.18, 3) Emma Junno 2.37, 4) Veera Vähäkangas 2.43. KUVA ISMO KUNELIUS Sievi Futsal terästäytyi kotitappion jälkeen ja otti kotietunsa takaisin. Tamman omistavat Vääränen, Harmoinen ja Sirviö Kiuruvesi-Pyhäjärvi akselilta. Naiset: 1) Anna-Kaisa Saari 7,42 km, 2) Anu Junno 4,87 km, 3) Niina Nevasaari 3,22 km, 3) Nina Hietanen 2,90km. P8 1 km (30): 1) Eemeli Kukkola 1.36, 2) Julius Ojala 1.52, 3) Emil Koskela 2.04, 4) Atte Huhtanen 2.05, 5) Tino Sipilä 2.20, 6) Eeli Niskanen 2.37, 7) Oskari Kippola 2.55, 8) Aatu Päivärinta 3.33, 9) Vertti Torvikoski 4.36, 10) Samuel Häivälä 4.53. P12 1,5 km: 1) Elias Kiljala 2.48, 2) Elias Kippola 3.00, 3) Tatu Junno 3.22, 4) Reima Hautamäki ja Miikka Jylkkä 4.30, 6) Niklas Kaikkonen 9.33, 7) Niko Kangas 11.52. Lumilina toi synttärilahjan Uutta nousua sieviläisten Markku ja Pauliina Leväniemen omistuksessa tekevä Lumilina ravasi ansaitun voiton Oulun lounasraveissa. Joukkueiden seuraava yhteenotto on keskiviikkoiltana Sievin monitoimihallissa. Nukuttuaan Tampereella yön yli asteli Espoon GFT:n kotiareenalle sunnuntai-iltapäivällä sisuuntunut Sievi, joka latoi taululle samat numerot kuin lauantaina, mutta poistui salista voittajana. Ammunta Savonlinna, ilma-aseiden Kultahippufi naalin tuloksia Ilmakivääri: 12VT (63): 1) Neea Vuorela K-64 188..., 19) Daniel Lukoperov YK 170. Marko Taittosen osaomistama Ryti-Tyttö kokeili kuntoaan Porissa. Toinen kuningatarkisaan tähyävä ylivieskalaistamma Mian Mari 25,6 oli astetta alemmassa sarjassa neljäs takamatkalta. Edellisissä starteissaan tamma on jäänyt pussiin. Toisessa välieräparissa Tampereen Ilves FS voitti molemmat pelinsä Someron Voimaa vastaan ja on voiton päässä fi naaleista. Takapareista kärkeen vyörynyt tamma ravasi samalla tähtijuoksijoiden kaartiin ajalla 29,1a. Tulokset Yleisurheilu Ylivieska, Tunnin Tunkki, tunnin mäkijuoksukilpailu Miestenmäellä T13: 1) Terhi Junno 5,50 km, 2) Enni-Sofi a Saari 4,38 km, 3) Helmi Hietanen 2.61 km, 4) Veera Vähäkangas 2,56km. Ottelu ratkesi käytännössä avauspuoliajan erikoistilannemaaleihin, joista GFT upotti kaksi kaukolaukauksilla ja yhden kymmenen metrin rankkarista. Jonny Länsimäen ajokki oli lähdön parhaana tammana toinen 2?600 metrin voltissa ajalla 28,5. Toinen puoliaika oli Sievi Futsalin vahvaa myllytystä GFT:n kenttäpuoliskolla, mutta maalinteossa onnistui vain hyvän kuvion päätteeksi Juho Alasuutari. GFT taas joutuu pärjäämään seuraavat kaksi peliä ilman maajoukkuemies Miika Hosiota, joka lensi sunnuntaina kentältä suoralla punaisella kortilla osuttuaan kyynärpäällään Jarmo Junnoa kasvoihin. Runkosarjassa hän maalasi kaksi kertaa, mutta pudotuspeleissä on syntynyt jo viisi maalia. 14VT (49): 1) Markus Suorti KuusA 283.., 16) Venni Härkönen YK 269, 21) Kasperi Haarala YK 263.. Mokomani kakkoseksi Savo-ajossa Ismo Kunelius GFT–Sievi Futsal 2–7 (1–3) Sievi Futsal–GFT 2–7 (1–4) Futsal-liigan välierät Voitot tasan 1–1 Lopputulos pysyi, mutta voittaja vaihtui viikonloppuna alkaneissa Futsal-liigan välierissä. Pyörityksemme ei ollut yhtä hyvää kuin lauantaina toisen puoliajan alussa, mutta pelimme oli kokonaisuutena tasapainoisempi kuin kotona, Mattila summasi. Maalinteossa onnistuivat kahdesti kapteeni Juho Alasuutari ja Henri Heikkilä. P13: 1) Jarkko Reijonen 6,38 km, 2) Tatu Junno 5,68 km, 3) Miro Knuutila 3,91km. Juho Alasuutari on ottanut isoa rooli pudotuspeleissä. Sunnuntaina tarvittava terävyys löytyi alusta saakka ja vierasjoukkue pyöritti peliä isännän ottein. T6 500 metriä (29): 1) Aada Kukkola 1.18, 2) Olivia Rättyä 1.38, 3) Iita Niskanen 1.47, 4) Veera Saarela 1.50, 5) Neela Isokääntä 1.54, 6) Emmi Jokinen 1.58, 7) Olga Kallio 2.01, 8) Iita Poikkimäki 2.06, 9) Annika Tuulos 2.14, 10) Iina Jylhä 2.17. Joka tapauksessa tämä oli hyvä tasonnosto meiltä. N17: 1) Emma Junno 4,640km. P10 1,5 km (12): 1) Jami Sipilä 5.02, 2) Aapo Järvelä ja Roni Niskanen 5.12, 4) Toivo Timlin 6.15, 5) Peetu Mastokangas 6.27, 6) Kaarlo Hautamäki 7.51, 7) Leevi Raudaskoski 8.31, 8) Antti Päivärinta 9.31, 9) Juho Huhtala 10.15, 10) Jesse Rahkola 11.55. Muuten SiFu paukutti palloa maalikehikkoon ja niukasti ohi maalin, kun taas vieraat kaunistelivat lukemia roiskaisemalla pallon kahdesti tyhjään häkkiin SiFu:n hakiessa kavennusta lentävällä maalivahdilla. T10 1,5km (16): 1) Jasmin Karsikas 5.24, 2) Pinja Järvelä 5.48, 3) Anni-Marja Vauhkala 6.21, 4) Emma Raudaskoski 6.26, 5) Vilma Vuotila 6.33, 6) Minttu Jokela 6.55, 7) Aino Yli-Korpela 7.15, 8) Meea Latvakoski 7.55, 9) Anni Poutiainen 7.57, 10) Helmi Harjula 8.06. On tärkeää, että saimme kotiedun takaisin ja nyt meidän on myös pidettävä se, Kimmo Mattila korosti. –?Tämä on Pauliinan paras mahdollinen synttärilahja, mitä voi saada. Alasuutari on ollut iso pelaaja näissä peleissä, mutta muukin joukkue nosti tasoaan
–?Ilman kenkiä tammalta löytyi jälleen yksi lisäpykälä. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Angel’s Touch/Jonny Länsimäki 18,8 (25,82), 2) Hamis Heartbreaker 18,9 (20,55), 3) Boscoli Web 19,1 (21,43), 4) Ditchback Dear 19,1 (22,89). Joukkueessa hiihtivät avausosuuden toiseksi nopeimmin sivakoinut Heikki Korpela, Miikka Kinnunen sekä Markus Järvenpää. Kalajokilaakso PAINONNOSTO, FORDE Painonnoston EM-kilpailut alkoivat sunnuntaina Norjan Fordessa. Poissa: 9, 10, 13. Maanantaina 11.4.2016 Tulokset Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Painonnoston arvokilpailuissa urheilijat jaotellaan tilastotulosten perusteella nostoryhmiin siten, että Aryhmässä kesyttävät rautaa ennakkoon kovimmat nostajat. 9. Miehet (38): 1) Vuokatti STK 960, 2) Kouvolan HS 700, 3) Jämin J 492, 4) Oulun HS 476, 5) Vantaan HS 448, 6) PyhäjP 350, 7) Minken 342, 8) ImatrU 340, 9) OunasvHS 290, 10) ValkeakH 236, 15) HaapajK 116. 16,4a (15,25). Kyllä tämmöinen tuhannen euron ykkönenkin lämmittää, Sundholm kiitteli. Miika Antti-Roiko astuu EM-lavalle perjantaina. 3. Suomen cupin loppupisteissä Pohti oli kuudes. –?Juoksu meni aikalailla suunnitelmien mukaan. Naisten perinteisen 30 kilometrillä muut mitalisijat veivät järjestyksessä Laura Mononen ja Krista Pärmäkoski, joka voitti cupin kokonaiskilpailun. Vuokatti Ski Team Kainuun ykkösjoukkue hävisi 14,3 sekuntia, Vantaan Hiihtoseura oli kolmas. Samun. lähtö, TROIKKA-1, sh 2100 m: 1) Leksus/ Niko Jokela 28,8a x (2,86), 2) Nooran Vili 29,0a (4,67), 3) Ekopetus 29,0a (14,22), 4) Siirin Hilla 29,3a (9,19). EM-lavalla ovat jaossa viimeiset maakohtaiset paikat Rio de Janeiron olympialaisiin. lähtö, lv 2120 m: 1) Ready Press/Miika Tenhunen 18,8 (1,22), 2) Breathtaking Kemp 19,1 (13,39), 3) Eric Star 19,8 (26,47), Sarastiina 4) Sarastiina 19,1 (65,4). lähtö, sh 2100 m: 1) Valppaus/Iikka Nurmonen 31,1 (2,46), 2) Valtroks 31,5 (7,28), 3) Heikkalan Pehtoor 30,7 (6,29), 4) Reipas Tella 30,9 (14,56). Kalajoen nostajat EM-lavalle Kalajokilaakso KEILAILU, TURKU Lahtelaista Bayta edustava ylivieskalainen Teemu Putkisto johtaa poikien Junnutouria ennen Tampereen Grande Finalea. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 2100 m: 1) Liona/ Kaj Sundholm 16,7a (9,95), 2) Bonhomme 16,8a (1,4), 3) Pietrosin 17,2a (47,35), 4) Bone’s Quick Girl 17,2a (9,02). Toto (1-6-5): 1,22 1,151,88-2,02 5,77. Toto4 voittoosuus: 33,30. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m: 1) Quiet Leader/Hannu Hietanen 15,2a (3,01), 2) Great Chief 15,3a (26,16), 3) Charexcel 15,4a (6,63), 4) Count It 15,6a (15,78). Miesten viestissä Kouvolan Hiihtoseura otti voiton joukkueella Kari Varis, Ville Nousiainen ja Lauri Vuorinen. Kuusamo, Suomen cupin viestit (p) Naiset, 3x5 km (19): 1) HämeenlHS 42.28,8 (Maija Hakala, Laura Mononen, Anni Kainulainen), 2) OulHS jäljessä 1.01,1 (Tiia Rantala, Riitta-Liisa Roponen, Heli Heiskanen), 3) KainHS –1.23,0 (Anne Kyllönen, Päivi Piminäinen, Anita Korva), 4) LiperHS –1.25,8, 5) OulHS II 3.01,1, 6) Kalske CT –3.03,7, 7) Vuokatti STK –3.06,9, 8) VantHS –3.07,4, 9) LahdHS –3.20,8, 10) Åsarna –3.21,6. 2. 7. Poissa: 11. Miesten 50 km (100): 1) Iivo Niskanen Vuokatti STK 2.12,12,7, 2) Juho Mikkonen Kuhmo-Ski –5.06,3, 3) Ristomatti Hakola Jämin J –5.10,4, 4) Sami Jauhojärvi Vuokatti STK –6.10,0, 5) Ville Nousiainen KouvolHS –6.34,4, 6) Niko Koskela KuRy –6.39,1, 7) Mikko Koutaniemi Vuokatti STK –8.05,6, 8) Lari Lehtonen ImatrU –8.42,4, 9) Heikki Korpela PyPo –9.05,3, 10) Kari Varis KouvolHS –9.26,1..., 17) Lauri Gummerus NU –15.07,8, 36) Jaakko Halonen PyPo –19.34,7. Pyhäjärven Pohdin Heikki Korpela sivakoi koko miesten 50 kilometrin kisan hyvillä sijoituksilla ja oli maalissa yhdeksäs. Lauri Gummerus paranteli loppua kohti. Hyvä loppuveto siivitti ruunan uudestaan kärkeen. Toinen voittoajokki Jamas Victor yllätti ulkokautta voitossa kiinni olleen Veli-Erkki Paavolan R.R. Naapurimaa Ruotsi kuuluu tässä kisailussa Suomen pahimpiin kilpakumppaneihin. 8. –?Ihan hyvä veto, tasaista vauhtia koko ajan. Toto4 voitto-osuus: 193,50. Troikkalähdössä kilpaillut ruuna pomppasi kärkipaikalta yllättäen laukalle takasuoralla. Välillä se halusi itse mennä, mutta välillä sitä piti muistuttaakin, miksi ollaan radalla, Länsimäki naureskeli. Toto4 voitto-osuus: 59,00. Hannu Hietasen Quiet Leader jatkaa kohti kovempia tehtäviä. –?Ski Team tarjosi meille voiton. KUVA JARI KANGASKORTE Liona ja Leksus uusivat temppunsa Kalajokilaakso MAASTOHIIHTO, KUUSAMO Maastohiihdon Suomen cupin kausi päättyi Rukalla pitkien matkojen SM-taistoihin, joissa voittajiksi hiihtivät Anne Kyllönen ja Iivo Niskanen. Toto4-pelin avainohjastaksi kohosi kaksi voittoa narutellut Jonny Länsimäki. Alkumatkasta kärkikahinoissa mukana ollut Pyhäjärven Pohdin ykkösjoukkue sijoittui lopputuloksissa yhdeksänneksi. Miehet, 3x7,5 km (29): 1) KouvolHS 56.16,5 (Kari Varis, Ville Nousiainen, Lauri Vuorinen), 2) Vuokatti STK –14,3 (Teemu Härkönen, Mikko Koutaniemi, Martti Jylhä), 3) VantHS –42,7 (Anssi Pentsinen, Janne Mononen, Matti Heikkinen), 4) JäminJ –1.06,0, 5) Vuokatti STK II –1.06,1, 6) OulHS –1.50,3, 7) Minken –1.54,3, 8) ImatrU –2.38,2, 9) PyhäjP –3.03,1 (Heikki Korpela, Miikka Kinnunen, Markus Järvenpää)..., 19) Pyhäjärven P II –5.19,3 (Jaakko Halonen, Tuomas Nurkkala, Jouni Komu), 25) Pyhäjärven P III –7.31,3 (Roope Haapakangas, Juha Halonen, Iiro-Mikko Harju). Putkisto sijoittui Turussa keilatussa kuudennessa osakilpailussa kolmanneksi. Poissa: 2. Toto4 pelivaihto 69?598,00 e, voitto-osuus 2?661,10 e. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Jari Kangaskorte RAVIT, YLIVIESKA Keskisen pääsiäsraveissa yllättäneet Liona ja Leksus näyttivät, etteivät voitot tulleet sattuman kauppana. Päivän Duo: 3-10, kerroin: 69,02. –?Tavoite on Rion maapaikan hankkiminen sekä naisissa että miehissä, painonnostomaajoukkueen vastuuvalmentaja Mika Tiainen painottaa. Tämä on kuitenkin hyvä hevonen, jonka kanssa ei tarvitse kiirehtiä. Tuota luokkaa ero pitää ollakin, jos haluaa tapella kirkkaimmasta sijasta maailmancupissakin, Pohti Niskanen, joka voitti myös Suomen cupin. Samu 27,2 (1,58), 3) Tee Wee Paroni 27,5 (9,78), 4) Mervin Jaska 28,8 (56,88). Poissa: 1, 2. Antti-Roiko ohjasti Big Braven voittoon Kotiradan hevosista voittoon spurttasi Ahti Antti-Roikon luotsaama Big Brave lämminveristen ykkössarjassa. Naisten viestissä Hämeenlinnan Hiihtoseura otti voiton tutulla kokoonpanolla: Anni Kainulainen aloitti, Maija Hakala hiihti toisen osuuden ja Laura Mononen ankkurina. Hämeenlinnan Hiihtoseura juhli myös naisten kokonaisvoittoa, miesten kokonaisvoiton vei päätösviestissä toiseksi sijoittunut Vuokatti Ski Team Kainuu. Toto (4-6-8): 11,77 2,36-2,42-1,25 45,89. Toto (1-5-9): 2,46 1,40-2,151,90 7,13. Toto (3-14-12): 10,81 1,60-1,19-1,44 6,61. Keulat ykkösradalta pitänyt Mauri Jaaran Exotic Linda pomppasi laukalle. Nostajilta voi odottaa henkilökohtaisten ennätystulosten parantumista, Tiainen sanoo. Ilman kenkiä ravannut tamma tuli loppumetrit lentämällä. Nousujohteisen hiihdon raskaassa kelissä tehnyt Nivalan Urheilijoiden nuori Lauri Gummerus oli 17:s. 11 KALAJOKILAAKSO . Pohti viestissä kymppisakkiin Kouvolan Hiihtoseura vei miesten ja Hämeenlinnan Hiihtoseura naisten voiton Suomen cupin päättäneissä viesteissä lauantaina. Kovempia lähtöjä voisi ajaa, jos lähistöllä sattuu olemaan. Loppuottelun voitti niinikään Bayta edustava Ville Rajala, joka kukisti Myllykosken Mypan Simon Susiluodon. Kalajoen Junkkareiden Jani Heikkinen kilpailee 105-kiloisissa torstaina. 4. EM-kisoissa jaetaan lajikohtaiset mitalit, ja Antti-Roiko kuuluu sarjansa vahvimpiin työntäjiin. Maastohiihto Kuusamo, SM-kilpailut (p) Naisten 30 km (55): 1) Anne Kyllönen KainHS 1.34.13,2, 2) Laura Mononen HämeenlHS jäljessä 44,9 sekuntia, 3) Krista Pärmäkoski IkaalU –1.12,6, 4) Riitta-Liisa Roponen OulHS –2.43,8, 5) Maija Hakala HämeenlHS –4.03,5, 6) Kaisa Mäkäräinen KontiolU –4.26,1, 7) Mona-Liisa Nousiainen KouvolHS –5.24,8, 8) Hennariikka Rahkola Jämin J –6.59,3, 9) Johanna Matintalo PöytU –7.56,0, 10) Marjaana Pitkänen VieremK –8.05,7..., 43) Anni Huuha OuHu –22.21,0. Poissa: 7. Kyllönen ja Niskanen hiihtivät mestareiksi Heikki Korpela yhdeksäs. Kalusto ja mies olivat tänään kunnossa, ja tulos oli sen mukainen. lähtö, lv 2100 m: 1) Heady Hunter/Arto Laurukainen 18,1a (2,04), 2) Mountain Delight 18,4a (6,68), 3) Global Passion 18,4a (18,32), 4) Kivarin Rock 18,5a (5,04). Suomalaisista ensimmäisenä EM-lavalla esiintyi Parkanon Puntin Sini Kukkonen, joka kilpaili sunnuntaina 48 kilon sarjassa ja sijoittui 14:nneksi. Hännillä matkannut Kokkolan tamma lähti voittoisaan kiriin takasuoran lopussa. Tämän huomasi jo pruuvissa. Toto (10-4-12): 9,95 2,22-1,21-5,83 5,38. Avauskohteen ratkaisuhetket käytiin lähtökiihdytyksessä. –?Joukkueena lähtötilanne on erittäin hyvä. Kaj Sundholmin Liona sinetöi yllätyksen Toto4-pelin. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Jamas Victor/Jonny Länsimäki 27,8 (10,81), 2) R.R. Ravi-ilta käynnistyi Pekka Lasasen Jonnin Joutavan yllätysvoitolla. Toto (4-9-6): 2,86 1,461,63-2,05 5,41. Miesten 50 kilometrin matkalla nähtiin ylivoimaa, kun Niskanen voitti toiseksi tulleen Juho Mikkosen 5.06,3 minuutilla. Olympiapaikat yhä tähtäimessä EM-kisoista irtoaa yksi olympiapaikka naisten sarjoissa kuudelle ja miesten sarjoissa seitsemälle maalle. Toto (8-6-3): 3,01 1,574,15-2,17 33,50. Pohdin SkiTeamin ykköstykki Joni Mäki sairastui viikolla vastatautiin eikä osallistunut viestiin, jossa Pohti oli mukana kolmella joukkueella. Toto (64-11): 2,04 1,30-1,55-2,59 4,21. Kokonaistotovaihto 219?324,50 e, yleisöä 701. Troikka: 37,05. Kirikamppailussa taakse jäi rivin suurimpana suosikkina matkaan lähtenyt Veli-Erkki Paavolan Bonhomme. Suomalaisista A-ryhmään ovat vahvimmin tyrkyllä porilaista Puntti-Karhuja edustava Anna Everi ja Rovaniemen Reippaan Anni Vuohijoki sarjassa 63 kiloa. Miehet (83): 1) Niskanen 472, 2) Mikkonen 470, 3) Jauhojärvi 417, 4) Lehtonen 321, 5) Anssi Pentsinen VantHS 303, 6) Matti Heikkinen VantHS 300, 7) Strandvall 297, 8) Nousiainen 265, 9) Hakola 254, 10) Martti Jylhä Vuokatti STK 233..., 12) Joni Mäki PyPo 192, 17) Korpela 128, 29) Gummerus 59, 42) Risto Uusivirta HK 27, 48) Miikka Kinnunen PyPo 24. Hyvätasoisessa lähdössä taakse jäivät Kari Alapekkalan lujaa kirinyt Great Chief ja keulassa ravannut Charexcel. Rivin ainoasta suosikkivoitosta vastasi Hannu Hietasen Quiet Leader. Poissa: 6, 7, 8, 9. Tulokset. Länsimäki oli tilanteessa valppaana kannustamalla Kaisa Soukan Angel’s Touchin hallitsemaan juoksua. Antti-Roiko edusti Suomea Lontoon 2012 olympialaisissa. –?Tamma oli vähän erikoinen ajettava. Toto (72-3): 25,82 6,93-3,87-4,99 83,15. 10. lähtö, lv 2100 m: 1) Big Brave/Ahti AnttiRoiko 16,2a (11,77), 2) Tricky Hope 16,2a (20,03), 3) Only in its Class 16,4a (1,82), 4) Photofi nish F.H. Putkisto oli alkukilpailun kakkonen, mutta välierissä Simon Susiluoto löysi ratkaisevan kaatoputken Putkistoa vastaan ja meni selvällä 242–203-voitolla loppuotteluun. Tourin kokonaistilanteessa Teemu Putkisto on kärjessä ennen Varkauden Mainareiden Tomas Käyhköä ja Bayn Kaaron Salomaata. lähtö, sh 2100 m: 1) Jonnin Joutava/Pekka Lasanen 34,6 (30,93), 2) Vinksahti 37,5 (23,4), 3) Virkale 35,7 x (8,74), 4) Laukero 37,9 (37,65). Niko Jokelan Leksus joutui tekemään voiton eteen ylimääristä työtä. Kalajoen nostajat nousevat kisalavalle keskiviikkona, torstaina ja perjantaina. Poissa: 7. Ruuna kehittyy lisää koko ajan, Hietanen kehui. Toiseksi sijoittui Oulun Hiihtoseura, kolmanneksi Kainuun Hiihtoseura. Kolmanneksi sijoittui Ristomatti Hakola. Suomen cupin lopputilanteet: Naiset (77): 1) Pärmäkoski 620, 2) Kyllönen 550, 3) Roponen 440, 4) Mononen 426, 5) Kerttu Niskanen Vieremän K 390, 6) Hakala 342, 7) Lylynperä 261, 8) Nousiainen 230, 9) Heini Hokkanen KangasnK 221, 10) Pitkänen 213..., 23) Anna-Kaisa Saari YK 85, 44) Anni Alakoski RP 21. 5. Suomalaisten tavoite on haastava, sillä noita paikkoja kärkkyy edelleen moni kova eurooppalainen painonnostomaa. Kalajoella asuvat Milko Tokola ja Anna Everi nostavat sarjoissaan keskiviikkona. Miika Tenhusen Ready Press, Iikka Nurmosen Valppaus ja päätöslähdön voittanut Arto Laurukaisen Heady Hunter kuuluivat suosikkeihin. Juha ja Maarit Tuomikosken hankkima ruuna on ravannut kauden edelliset tolpat montelähdöistä. 6. Toto4 voitto-osuus: 2661,10. Keli oli raskas ja se suosi minua, sillä teen liisterillä parhaat hiihtoni. Aika paljon helpotti, että Sami Jauhojärvi ja Iivo Niskanen hiihtivät kakkosjoukkueessa, Ville Nousiainen viittasi kovimman kilpakumppaninsa poikkeaviin joukkuekokoonpanoihin. Putkisto johtaa Junnutouria Ravit Ylivieska, Toto4 1. Toto (16-7-13): 30,93 4,98-3,59-2,48 331,35. Mitalitoivoihin puolestaan lukeutuu Kalajoen Junkkareiden Miika Antti-Roiko sarjassa 94 kiloa. Suomen cupin loppupisteet: Naiset (41): 1) HämeenlHS 920, 2) Oulun HS 660, 3) Vuokatti STK 612, 4) KangasnK 394, 5) Kainuun HS 372, 6) Liperin HS 364, 7) LahdHS 302, 8) LempKi 274, 25) ReisjP 46
Uuden kirjan töitä pääsee tekemään vähäiselläkin tuohimäärällä. Olennainen osa kirjaa on hyvä kuvitus. Tilattujen esitysten lisäksi Mollia nähdään yleisölle avoimissa näytöksissä. Edellisestä kirjasta jäi hyvää tavaraa yli ja 30 vuoden ura tuohitöiden opettajana on sekin hyvä lähde. Lisäksi levylle on päätymässä haapavetistä ja alavieskalaista pelimannimusiikkia. KALAJOKILAAKSO Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto jakoi sunnuntaina Ylivieskan Akustiikassa avustusrahaa monille kiinnostaville hankkeille. Koko maassa tavoitteena on nostaa puun käyttöä ainakin viisitoista miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Kansanmusiikkia levylle Ylivieskan Nuorisoseuran kansanmusiikkiyhtye Borduna tekee paikallisesta kansanmusiikista levyn. Opettaja Jaana Öljymäki ja Eeva Rutanen, Haapajärvi, tuohitöiden ohjekirjan kirjoittamiseen, Kyösti Kallion rahastosta 4?000. Ehdokashankinta päättyy lokakuussa ja varsinainen vaali toteutetaan postivaalina marraskuussa. Metsänhoitoyhdistys PyhäKala ry:n johtaja Juha Rautakoski toteaa, että viime vuoden suurin ongelmakohta oli energiatoimiala, joka painui ensimmäistä kertaa selvästi tappiolle. Toimialan alamäkeen vaikuttivat energiapuusta leikatut tuet, toinen peräkkäinen lämmin talvi, sähkön ja kivihiilen hinnan romahtaminen sekä näistä johtuva energiapuun voimakas ylitarjonta ja menekin heikkeneminen. Siinä opitaan sitten paljon tunteista ja muista. Viime vuoden puukauppa hiipui loppuvuoden heikon kysynnän takia lähes kymmenen prosenttia edellisvuodesta ja puunmyyntisuunnitelmine määrä jäi vajaaseen 800?000 kuutiometriin. Vuoden alusta Kalajokilaakson sekä Pyhäjokilaakson yhdistysten yhdistymisen jälkeen toimintansa aloittanut Metsänhoitoyhdistys PyhäKala ry:n valtuusto olikin yksimielinen siitä, että puuta tehtaille riittää. Ensimmäinen kirja täytti tuohitöiden perinteisiä odotuksia. Yhtenä lähteenä levylle on ylivieskalaisen edesmenneen Veikko Sorviston tallentamat nuotit. Varsinkin talvikorjuuseen soveltuvien kuitupuuleimikoiden kauppa kävi nihkeästi, mutta myös tukkirintamalla oli ongelmia. Sitä tekee valokuvauksen opettajana toimiva tytär Jaana Öljymäki. Asiat taustoitetaan huolella, joten sisällöillä on vankka tietopohja. Apuraha on laittamassa hankkeeseen vauhtia. Se pureutuu tämän ajan ongelmiin, jolloin sosiaalinen media ja erilaiset vempaimet varastavat ihmisten keskinäistä läsnäoloa. Kirjan Molli on peikkomainen hahmo, joka aluksi torjuu muita luotaan. Kokouksessa julkistettiin Metsänhoitoyhdistys PyhäKala – alueen Vuoden metsänomistaja, joka on Metsätalousyhtymä Kaunela Vihannista. Vuoden metsänomistaja Vihannista Metsänhoitotöitä haittasi kesäkuun alussa voimaan astuneen uuden kemeralain vaikeudet, jonka takia muun muassa taimikonhoidon raportoitu määrä putosi 4?500 hehtaariin edellisvuoden 5?500 hehtaarista ja kemera-hankkeita jäi paljon kokonaan rahoittamatta. Metsäesimies Jorma Tuura ja urakoitsija Vesa Alatyppö tietyömaalla Kalajoen Tyngällä. Saadaan kauniimpaa, kestävämpää ja siistimpää. KUVA HANNU VERRONEN Molli-teos saadaan lasten asialle Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahaston 10. Hänen taustayhteisönsä on ammattilaisten kiertävä Pohjanmaan Perheteatteri. Puuta riittää pohjoisen uusille tehdashankkeille Kunnostusojitus ja metsätienrakennus olivat Mhy Pyhä-Kalan toiminnassa viime vuoden kasvualoja. Toinen peikkomainen hahmo Sisu yrittää kontaktia. Yhtymän metsätaloutta hoitavat osakkaat Mikko ja Kalle Erkkilä. Myös metsäsuunnittelun ja puunkorjuun määrä ja kannattavuus heikkenivät jonkin verran. Metsävaltuuston vaali on suora yhden listan henkilövaali, jossa ei ole puolueita eikä tunnuksia. Rahaa jaettiin yli 400?000 euroa. Kun tekijät ovat hajautuneet eri puolille maata, se on ollut helpottamassa tienpäälle lähtemistä. Pohjanmaan Perheteatterin toimialueita ovat Eteläja Keski-Suomi sekä Pohjanmaa. Sosionomi AMK Sanna Suhonen ja työryhmä, Haapajärvi, koreografi atyöskentelyyn ja työpajojen järjestämiseen päiväkodeissa ja kouluissa 3?000. Ylivieskalainen Eija Kaarlela tekee työryhmineen lasten vuorovaikutustaitoja kehittävän Molli-näytelmän. –?Pelkästään Pohjois-Suomessa on mahdollisuus kasvattaa puun käyttöä 6,5 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, eli se mahdollistaa Kaidin Kemin jalostamon sekä Haapajärvelle ja Kemijärvelle kaavailtujen biotuotetehtaiden toteutumisen metsien kestävyyttä vaarantamatta. Metsänlannoituksen määrä kasvoi reiluun 1?500 hehtaariin. KUVA MHY PYHÄ-KALA RY. Työryhmän hanke on yksi apurahan saajista. Paikalliset hankkeet saivat osansa. Ojasuunnittelun määrä oli 2?100 hehtaaria ja etenkin Pyhäjokilaakson puolella kasvu oli vahvaa. Uudessa kirjassa lisääntyy tuohen rooli sisustuksen ja korujen materiaalina. Metsänhoitosektorilla uuden metsän viljelymäärä oli noin 1?700 hehtaaria, joka on hiukan edellisvuotta vähemmän. Myönnettyjä apurahoja Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi MTK:n metsäryhmän kenttäpäällikkö Markku Ekdahl toteaa, että Suomen puuvarat ovat suuremmat kuin koskaan ennen. Hankkeen haapavetinen puuhamies Juha-Matti Kurra kertoo, että työstäminen on vielä alkuvaiheessa. Molli saa ensi-iltansa Kärsämäellä elokuussa. Kirjailija Heikki Juhani Niska, Tampere, lastenrunokokoelman kirjoittamiseen, Fanny, Ilmi ja Toivo Hietavuoren rahastosta 8?000. Se on tekemässä Mollista lasten ja perheiden vuorovaikutustaitoja kehittävää näytelmäteosta. Tuohikäsityö uuteen aikaan Tuohikäsitöihin modernia tekemistä ja uutta ajattelua tuonut ylivieskalainen Eeva Rutanen on uuden ohjekirjansa kanssa aineiston puolesta pitkältä. Sisua näytelmässä esittää Eija Kaarlela. Ylivieskalainen Eija Kaarlela herättää työryhmineen henkiin Katri Kirkkopellon Molli-kirjan. –?Yhteistyö kustannustoimittajan kanssa on sujunut. Tällä hetkellä on varmuus levyn kahdesta kappaleesta. 12 Maanantaina 11.4.2016 . Rahasummat ovat avittamassa niin kulttuuritekoja kuin tutkimusta. maisteri Johanna Kutuniva, Nivala, kaivoksen ja teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämistä ja tuotteistamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Antti Chydeniuksen rahastosta 12?000. Kustantaja Minerva haluaa uuden kirjan, sillä viime vuotinen ensimmäinen myi käsityökirjaksi hyvin. Ohjeista on tullut sellaiset, että niistä ymmärtää tuohitöitä ennen tekemätönkin. Kun se myi loppuun, otettiin pian uusi 1?200 kappaleen painos. Nuorisoja vapaa-ajan ohjaaja Tanja Kaarlela, Nivala, kirjalliseen työskentelyyn, Elsa ja Kusti Eskolan rahastosta 4?000. Teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Eija Kaarlela ja työryhmä, Ylivieska, Molli -projektin toteuttamiseen, Elsa ja Kusti Eskolan rahastosta 6?000. Pohjanmaan Perheteatteri on aiemminkin tuottanut perheitä tukevaa, erilaiset perhetilanteet huomioon ottavaa materiaalia. Metsäteiden rakennustoiminta ja omaisuuden hallinnan palvelut olivat myös selvässä kasvussa. –?Kun luin Mollin, ihastuin siihen heti. Kulttuurin Ystävät ry, Reisjärvi, Reisjärven Harrastajateatteri Retén 10-vuotisjuhlanäytöksen järjestämiseen, Elsa ja Kusti Eskolan rahastosta 4?000. Kun normaalisti otetaan 1?500 kappaleen ensipainos, Tuohityökirjasta painos oli heti 2?300. Sen sijaan uusien viljelyalojen muokkaus kasvoi selvästi, joka ennakoi uudistamistöiden lisääntymistä tulevana keväänä. Materiaalia kuitenkin on ja nuotteihin on perehdytty. Rutanen on uudistanut tuohesta tekemistä. Kasvatustieteiden maisteri Ruusa Saarinen ja työryhmä, Ylivieska, visuaalisten konserttien järjestämiseen, Elsa ja Kusti Eskolan rahastosta 6?000. Yhdistyneiden metsänhoitoyhdistysten yhteenlaskettu kokonaisliikevaihto oli noin 8,6 miljoonaa euroa ja kokonaistulos lievästi positiivinen. Fil. Hän tekee levyistä eikä irtikierretystä tuohesta. Samalla puun ylitarjontatilanne olisi pois pyyhkäisty, Ekdahl totesi puhuessaan Metsänhoitoyhdistys PyhäKala ry:n valtuuston vuosikokouksessa tiistaina Nivalassa. Kunnostusojituksessa sekä suunnitteluala että toteutusala oli kaikkien aikojen toiseksi korkein. huhtikuuta jakamia apurahoja: Yrittäjä Mari Autio ja musiikin maisteri Juha-Matti Kurra, Ylivieska, kansanmusiikin ja -perinteen tallentamiseen, Elsa ja Kusti Eskolan rahastosta 4?000 euroa. Vaalivuosi käyntiin Alkanut vuosi on metsänhoitoyhdistyksen vaalivuosi
249,00 Tiedustelut puh. Maanantaina 11.4.2016 Ilmoituksia Kokouksia Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.30) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. 020 750 4600 ilaa Kalajo ki ilaakso Tilaa Kalajo kilaaks o Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo ki kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o j kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo ki Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa K j kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo ki Kalajo kilaaks o Tilaa j kilaak Kaikkihan sitä lukee! Soita ja tilaa Kalajokilaakso 020 750 4600 KALAJOKILAAKSO AREENA, YLIVIESKA klo 21-02 LIPUT 30 € Luvassa kuuma kesä & ESKA KINGPIN SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. 229,00 Määräaikaistilaus, levikkialue 12 kk (ma+pe) ..................... 299 € /SARJA ALK. 132,00 12 kk (ma+ke+pe)................ 10%. 020 530 5500 Talotekniikka on taitolaji PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900. Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835€/puh + 0,0702€/min (alv 24%). YLIVIESKA, puh. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 Telefax 020 750 4618 konttori ma-to 8.00-16.00 pe 8.00-15.00 ilmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Päivi Kajasmaa Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. Hinnat sisältävät alv. 044 313 8518 Sailokoski Ky Ylivieskan Kotiseutuyhdistys r.y YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS Aiheena rahankeräyksen järjestäminen uuden kirkon rakentamiseksi. 13 KALAJOKILAAKSO . KEVÄÄN KOVIN RENGASTARJOUS! MICHELIN Energy Saver+ /sarja 175/65 R 14 82T 195/65 R 15 91T 205/55 R 16 91H C B 68dB C A 70dB B A 70dB 299 € 359 € 459 € HYVISSÄ KÄSISSÄ euromaster.fi *Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835€/puh + 0,1717€/min (alv 24%). Ma 25.4.2016 klo 18.00 Seija ja Esa Koivistolla Parkkitie 9. Hinnat sis. kotimaa (ma+ke+pe) ........................ 0207 700 800* Vieskan Voima ry sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS ti 26.4.2016 klo 19.00 Suvannon painisalilla. 422 162 tai 040 7732 759 SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO / VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska puh./fax (08) 425 373, 050 359 4380 Can Am Lynx -huolto 050 5900 099 24 h HINAUK SET p. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. LVIS TALOTEKNIIKAN ASIANTUNTIJASI Ratakatu 22, 84100 Ylivieska, www.are.?, p. kotimaa (ma+ke+pe) ........................ 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. /mediaopas LEVIKKI 5992 kpl LT2014 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Katariina Anttila Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä puh. Tarjous koskee henkilöauton, SUVja 4x4renkaita. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. 4 rengasta alleasennettuna. 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. 216,00 Levikkialueen ulkop. JAKELUHÄIRIÖT: Soita maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24t/vrk) Alansa ammattilaiset Tällä sivulla alansa ammattilaiset Kysy edullista ilmoitustilaa puh. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Kestotilaus, levikkialue 12 kk (ma+pe) .....................115,00 12 kk (ma+ke+pe)................199,00 Levikkialueen ulkop. Tervetuloa! Osta Michelin-rengassarja, saat kaupan päälle 50€ arvosetelin Michelintalvirengassarjan ostoon. henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.
La 7.5. klo 18.00 WALTTERI TORIKKA TRIO Akustinen konsertti, jossa Waltteri Torikka Trio esittää tunnelmallisia, uusia sovituksia mm. klo 19.00 FERMAATIN KEVÄTKONSERTTI Johtaa Soili Autio, pianistina MinnaLiisa Kaattari Liput 15 € (aikuiset), Perhelippu 40 € (4 henkilöä) www.lippupiste.. klo 19.00 KIMMO BLOM FREDDIE MERCURYNA! Kansainväliset mitat täyttävä, täysin suomalaisin voimin tehty Queen-show! Liput 29 € www.lippupiste.. Ryhdy kestotilaajaksi! TI 12.4. 020 750 4469 (ma-pe 8-16.30). klo 16 Ylivieskatalo Akustiikassa Virtuoso 10v AKUSTIIKAN KEVÄÄN OHJELMISTOA: Pe 22.4. 12 € KY Kenkien ostajalle Catmandoo sukkapaketti kaupan päälle edun arvo 6.90 € – 7.90 € Valtakatu 5 YLIVIESKA p. Liput 27 € Kalajokilaakson/Keskipohjanmaan kestotilaaja, käytä etukorttietusi! Upeaan konserttiin nyt etuhintaan: KAKSI LIPPUA 40 € vain 2016 Kesto tilaaj an KESTO TILAAJ A Leena Lukija 123456 2016 Kestotilaajan KALAJOKILAAKSO Leena Lukija 123456 KALAJOKILAAKSON KESTOTILAAJAN Kestotilaajan etukortilla saat kuukausittain vaihtuvia etuja ja elämyksiä. Muuta määräaikainen tilauksesi helposti kestoksi puh. klo 19.00 AMADEUS LUNDBERG VAIN RAKKAUS -KONSERTTIKIERTUE Konsertissa vierailee laulajatar Milana Misic Liput ennakko 27 € ja ovelta 30 € Pe 6.5. (08) 420501 www.pyorapiste.. Waltteri Torikka, Juha Savela, kitara. Su 22.5. Eero Ignatius, kontrabasso. liput 25 € konsertti su 15.5. KALAJOKILAAKSO Norm. klo 19 Huhtikuun etukorttietu Edu Kettunen ja Mika Kuokkanen EDU KETTUNEN DUO nen anen O O O O O O KP-etukortilla liput 10 € Norm. Tapio Rautavaaran tuotannosta. 14 Maanantaina 11.4.2016 . Huhtikuun edut Huhtikuun edut. Saat käyttöösi Etukortin tuomat edut ja aina edullisimman tilauksen. Pidä kortti mukana ja näytä se ostotapahtuman yhteydessä
08.10 Ykkösaamu. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 08.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.03 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset. 20.05 Sää. 18.00 Yle Uutiset. 18.03 Luonto-Suomen teemailta 020317600. 06.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.03 Urheiluilta: Jääkiekkokierros. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 02.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 07.12 Puheen Aamu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 04.55 Yöradio. 11.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Yle Uutiset. 21.05 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. Elämää omavaraistaloudessa – toimiiko idealismi käytännössä?. 07.10 Urheiluradio. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 10.55 Pikkujuttu. 11.57 Päivän mietelause. 01.02 Yöradio – Kasaritunti. 17.40 Puisevia tarinoita: Kapsahda katajaan!. 18.00 Yle Uutiset. 20.40 Lähikuvassa Tugan Sohijev – Moskovan Bolshoi-teatterin ylikapellimestari. 20.40 Ravelin Daphnis ja Chloe. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.03 Oulun päivä. 13.00 Yle Uutiset. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 08.10 Ykkösaamu. 21.03 Päivä tunnissa. 10.03 Ajantasa. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Ajassa soi: Varsovan syksy 2015. 12.12 Oulun päivä. 11.00 Yle Uutiset. 06:04 06:01 05:57 20:44 20:47 20:50 Maanantai 11.4. 16.17 Oulun iltapäivä. 18.03 Urheiluilta: NHL Playoff s -ilta. 19.03 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.50 Merisää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.06 Metsäradio. 11.03 Oulun päivä. 07.10 Aamusoitto. 20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 YleX Jatkot. 14.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. +9 +9 +9 +9 10 +9 +8 +8 +8 +8 +8 +8 +4 +4 +4 +4 +4 +4 4 3 9 Tänään +3 +2 +4 +7 +4 +5 +9 +7 +8 +6 11 11 11 4 4 3 1 1 ma Alavieska 9 Kalajoki 8 Haapajärvi 9 Nivala 9 Sievi 10 Ylivieska 9 ti 8 7 8 8 8 8 ke 4 3 4 4 4 4 to 4 4 3 4 4 4 Kylmintä eilen Ylivieska -1,4 Lämpimintä eilen Ylivieska +9,7 Kylmintä toissa yönä Ylivieska -1,5 -4,9 Kylmintä eilen Muonio Laukukero +12,1 Lämpimintä eilen Piikkiö -3,4 Kylmintä toissa yönä Kilpisjärvi Saana Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 11.4. 20.06 Parasta aikaa. 15.00 Yle Uutiset. 07.12 Puheen Aamu. 12.33 Oulun päivä. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Urheiluradio. 04.55 Yöradio. YLE X 06.29 YleX Aamu. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 17.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 07.12 Oulun aamu. 18.03 Parasta aikaa. 09.00 Yle Uutiset. 19.05 Luonto-Suomen teemailta 020317600. 13.33 Oulun päivä. 12.00 Yle Uutiset. 23.03 Yöradio. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.05 Yle Puhe esittää. 19.03 Sopraano Patricia Petibonin vanhan musiikin ilta. 21.35 Novosti Yle. 12.45 Merisää. 08.10 Urheiluradio. 10.55 Pikkujuttu. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Uutisotsikot. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 10.05 Sari Valto. 16.33 Oulun iltapäivä. 18.30 Hartaita säveliä. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.03 Yöradio. 05.00 Melkein hereillä. 06.15 Aamuhartaus. 07.10 Aamusoitto. 12.25 Alivaltiosihteeri. 07.10 Urheiluradio. 14.03 Puheen Iltapäivä. 09.30 Yle Uutiset alueeltasi. 09.00 Yle Uutiset. 13.03 Perttu Häkkinen. 09.10 Oulun aamu. 08.10 Urheiluradio. 15.05 Kultakuume. 22.05 Tuija Pehkonen. 16.15 Urheiluradio. 13.03 Oulun päivä. 12.55 Suomi tänään. 07.59 Hyvää huomenta. 12.59 Poikelus ja Hätönen. 18.55 LuontoSuomen teemailta 0203-17600. 14.00 Yle Uutiset. 19.00 YleX Jatkot. 18.50 Merisää. 01.02 Yöradio – toiveiden yö. 20.00 Yle Uutiset. 12.10 Julkinen sana. 18.03 Kaikki kotona. 21.30 Puheen Ilta. 15.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 22.05 Jari Sarasvuo. 17.45 Näkökulma: Muodintutkimuksen dosentti Annamari Vänskä. Yle Uutiset ja sää. 10.50 Kuuluttajan vieras: RSO:n alttoviulisti Camilla Vilkman. 22.00 YleX Encore. 23.00 Yle Uutiset. 12.12 Puheen Päivä. 16.00 Uutisotsikot. 20.03 Urheiluradio. TIISTAI 12.4. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Klassinen Suomi. 21.55 Suomi tänään. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.55 Kaikki kotona. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.45 Potkua taiteesta: Tanssikummi tulee ikäihmisen kotiin. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 12.30 Politiikkaradio. 23.10 Yöklassinen. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 11.00 Yle Uutiset. 11.33 Oulun päivä. 21.00 Yle Uutiset. 12.59 Poikelus ja Hätönen. 11.00 Riston Valinta. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 18.50 Merisää. 07.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.02 Päivä tunnissa. 03.00 Yle Uutiset. 07.59 Hyvää huomenta. 11.03 Puheen Päivä. 05.00 Melkein hereillä. 18.00 Yle Uutiset. 16.17 Oulun iltapäivä. 09.00 Yle Uutiset. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 09.32 Oulun aamu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Musiikkikeidas – Tuuli Saksala. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 04.00 Arkisto: Diplomatiaa. 00.05 Yöradio. 17.06 Päivä tunnissa. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 04.59 Yöradio. 18.50 Iltahartaus. 06.05 Yle Puhe esittää. YLE X 06.29 YleX Aamu. 23.10 Yöklassinen. 08.32 Oulun aamu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 01.02 Yöradio – tunti 70-lukua. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.20 Oulun iltapäivä. 18.00 Potkua taiteesta: Tanssikummi tulee ikäihmisen kotiin. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 12.33 Oulun päivä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Puheen Päivä. 10.03 Puheen Päivä. 12.10 Urheiluradio. 07.32 Oulun aamu. 09.10 Oulun aamu. 11.00 Klassikkoparatiisi: Machaut ylistää Neitsyt Mariaa keskiajalla. 13.00 Klassista kahteen. 12.12 Puheen Päivä. 07.50 Aamuhartaus. 10.03 Puheen Päivä. 02.02 Yöradio. 11.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 07.12 Oulun aamu. 07.59 Hyvää huomenta. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.03 Miian kanssa. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. 12.45 Merisää. 18.50 Iltahartaus. 06.56 Päivän mietelause. 09.32 Oulun aamu. 02.00 Yle Uutiset. 21.30 Puheen Ilta. 15.55 Yle News. 08.12 Puheen Aamu. 12.25 Alivaltiosihteeri. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 00.00 Yöradio. Joel Lehtonen: Putkinotko, osa 61. 18.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Puheen Aamu. 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 11.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.12 Oulun päivä. 21.03 Päivä tunnissa. 10.55 Pikkujuttu. 08.32 Oulun aamu. 08.12 Puheen Aamu. 18.15 Viikon luontoääni: rautiainen. 13.03 Tuija Pehkonen. Yle Uutiset ja sää. 08.12 Oulun aamu. 12.59 Poikelus ja Hätönen. 11.00 Etusivu. 08.10 Urheiluradio. 13.33 Oulun päivä. 08.32 Oulun aamu. 11.33 Oulun päivä. 17.30 Pyöreä pöytä. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 02.00 Arkisto: Politiikan kieli. 18.03 Urheiluilta: Olympiaradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 20.03 Urheiluradio. 21.45 Musiikkikamari. 00.05 Yöradio – toiveiden yö. 08.30 Yle Uutiset alueeltasi. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/ min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 1921 Pookin lista 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 03.47 Yöradio. Yle Uutiset ja sää. 19.05 Parasta aikaa. 10.00 Yle Uutiset. 07.30 Yle Uutiset alueeltasi. 08.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.45 Merisää. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.35 Oulun iltapäivä. Maanantaina 11.4.2016 YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 11.4. 21.55 Suomi tänään. 15.00 Yle Uutiset. 11.00 Etusivu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Ajantasa. 19.03 Radioteatterin valiouusinta: Sokeiden kuunnelmapalkinnon voittaja. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Historiasarjoja. 15.35 Oulun iltapäivä. 10.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset. 15.05 Oulun iltapäivä. 00.05 Yöradio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Oulun päivä. 23.00 Yle Uutiset. 17.20 Kirjakerho: Antti Tuuri Ameriikassa. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 08.12 Oulun aamu. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 11.00 Etusivu. 15.05 Kultakuume. 19.03 Urheiluradio. 15.05 Oulun iltapäivä. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.35 Novosti Yle. 21.03 Päivä tunnissa. 12.55 Suomi tänään. 12.30 Politiikkaradio. 12.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset. 10.05 Brysselin kone. 12.25 Alivaltiosihteeri. 09.00 Yle Uutiset. 04.00 Arkisto: Kulttuurin rahoitus. 00.00 Yöradio. 12.10 Urheiluradio. 12.33 Oulun päivä. 06.56 Päivän mietelause. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Perttu Häkkinen. 02.00 Arkisto: Kulttuurivienti. 06.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.33 Oulun iltapäivä. 18.50 Iltahartaus. 11.00 Yle Uutiset. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 17.06 Päivä tunnissa. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 11.03 Oulun päivä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 16.03 Nautintoja neljältä. 12.12 Oulun päivä. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15 KALAJOKILAAKSO . 17.20 Potkua taiteesta: Tanssikummi tulee ikäihmisen kotiin. 09.05 Muistojen bulevardi. YLE X 06.29 YleX Aamu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Hartaita säveliä. 12.10 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 13.03 Jari Sarasvuo. 07.32 Oulun aamu. 02.02 Yöradio. 10.00 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 06.32 Oulun aamu. 15.35 Oulun iltapäivä. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 20.05 Sää. 10.00 Yle Uutiset. 08.12 Oulun aamu. 21.35 Novosti Yle. 03.54 Yöradio. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 02.02 Yöradio. 06.56 Päivän mietelause. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 06.32 Oulun aamu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Puheen Päivä. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 09.00 Yle Uutiset. 16.00 Uutisotsikot. 03.53 Yöradio. Keskiviikko 13.4. 10.03 Ajantasa. 06.25 Aamusoitto. Joel Lehtonen: Putkinotko, osa 62. 10.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 12.10 Tiedeykkönen. Tiistai 12.4. 09.00 Yle Uutiset. 06.32 Oulun aamu. 19.00 YleX Jatkot. 00.00 Arkisto. 17.20 Oulun iltapäivä. 16.15 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00 Klassista kahteen. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 09.05 Urheiluradio. 05.00 Melkein hereillä. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 07.30 Yle Uutiset alueeltasi. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/ min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 04.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 13.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 19.03 Etnoilta: Sydänjuurilla: Keväisiä uutuuslevyversoja. 03.00 Yle Uutiset. 13.03 Oulun päivä. 19.45 Keinuva talo – Rrräyhää Tour toi nykykansanmusiikin rock-klubeihin. 21.40 Urheiluradio. 09.10 Oulun aamu. Saudi-Arabian joukkoteloitusten seuraukset. 09.00 Yle Uutiset. 04.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 08.12 Puheen Aamu. 18.55 Parasta aikaa. 23.02 Päivä tunnissa. 16.33 Oulun iltapäivä. 21.40 Urheiluradio. 14.03 Puheen Iltapäivä. 10.03 Puheen Päivä. 20.03 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 06.05 Yle Puhe esittää. 14.03 Ajantasa. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.20 Aristoteleen kantapää. 00.00 Arkisto: Meediot, ennustajat ja selvännäkijät. Joel Lehtonen: Putkinotko, osa 60. 14.00 Yle Uutiset. 18.00 Kuunnelman esittely. 20.00 Yle Uutiset. 00.00 Arkisto: Poliittinen moraali. 20.06 Kaikki kotona. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.12 Puheen Päivä. 16.15 Faunin iltapäivä. 07.32 Oulun aamu. 11.57 Päivän mietelause. 09.05 Muistojen bulevardi. 04.02 Jake Nymanin Popradio. 21.30 Radioteatteri esittää: Sanansaattajat 14/20. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 09.05 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00 Yle Uutiset. KESKIVIIKKO 13.4. 09.05 Urheiluradio. 07.45 Hartaita säveliä. 00.00 Yöradio. 08.00 Yle Uutiset. 14.00 Laulun paikka: Nuoret osaajat. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 21.40 Urheiluradio. 22.00 YleX Encore. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 09.32 Oulun aamu. 07.12 Oulun aamu. 15.55 Yle News. 06.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.15 Faunin iltapäivä. Tiistai 12.4. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Radioteatteri esittää. 07.10 Urheiluradio. 09.05 Urheiluradio. 07.50 Aamuhartaus. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 12.55 Suomi tänään. 12.10 Urheiluradio. 14.03 Puheen Iltapäivä. 21.00 Yle Uutiset. 17.20 Suomi tänään. 11.57 Päivän mietelause. 15.00 Yle Uutiset. 09.10 Puheen Aamu. 11.03 Oulun päivä. 20.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.10 Urheiluradio. 15.05 Oulun iltapäivä. 20.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 09.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.50 Merisää. 09.10 Puheen Aamu. 18.00 Romano mirits. 23.03 Yöradio – toiveiden yö. 07.10 Aamusoitto. 14.03 Ajantasa. 16.15 Faunin iltapäivä. 22.05 Television tiiliskivet: Roskasakki. 08.10 Ykkösaamu. 22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. 07.00 Yle Uutiset. 10.05 Roman Schatzin Maammekirja. 20.00 Puheen Ilta. Keskiviikko 13.4. 13.33 Oulun päivä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Urheiluradio. 07.12 Puheen Aamu. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 19.05 Kaikki kotona. 12.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 12.30 Politiikkaradio. 15.05 Kultakuume. 06.25 Aamusoitto. 14.00 Kantapöytä. 21.50 Bolshoin lavalta. 06.25 Aamusoitto. 20.05 Sää. 03.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset. 18.20 Radioteatteri esittää. 08.10 Urheiluradio. 08.10 Urheiluradio. 23.10 Yöklassinen. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 07.50 Aamuhartaus. 22.00 YleX Encore. 16.17 Oulun iltapäivä. 18.30 Urheiluilta: Jääkiekkokierros. 17.06 Päivä tunnissa. 13.00 Yle Uutiset. 18.20 Radioteatteri esittää. 10.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset. 23.02 Päivä tunnissa. 21.55 Suomi tänään. 08.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset
249,(598,-) Alk. 90x200cm. Kannabis on edelleen muotihuume Pekka Laine kertoo, että kannabis on yleisin huume, mutta subutex aiheuttaa eniten haittoja. Laineen mielestä ei ole olemassa merkkiä tai mittaria, mistä vanhempien pitäisi huomata olla huolissaan nuorestaan. -80% alennus 299 (1295,-) FINLANDIA GRANT -JÄTTIDIVAANISOHVA POP U 3-ist. Päihteet eivät kuulu paremmin pärjääville nuorille, Laine sanoo. –?Raittiiden nuorten trendi on selvästi kasvava. –?Kannabis on ollut muotihuume aina, Laine sanoo. Ratakatu 19, 84100 Ylivieska ma 10-18, ti-ke kiinni, la 10-16, su 12-16 puh: 040 164 6404 Ratakatu 19 (Samassa kiinteistössä Laatta Vieska) YLIVIESK ASSA MA 11.4 klo 10-18 TO 14.4 klo 10-18 PE 15.4 klo 10-18 HUOM! TI 12.4 KE 13.4 kiinni Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Huumeiden käyttö on lisääntynyt ja arkipäiväistynyt Suomessa. Petauspatja myydään erikseen. Väri: sin. asti. KALAJOKILAAKSO -50–80% 49 69 LOPPUUNMYY NTI Saaga Plus -moottorisänky. Nuorisokulttuuri on muuttumassa yhä enemmän terveyttä ja liikuntaa arvostavaksi. 80x200cm Väri: sin. Muutoksen seurauksena suhtautuminen huumeisiin on mennyt neutraalimpaan suuntaan ja keskustelu aiheesta on järkevämpää kuin aikaisempi musta-valkoinen kauhistelu. Liika jyrkkyys tai avuttomuus eivät ole hyväksi huumeasiassa, hän sanoo. Vanhemman on oltava vahva, muttei jyrkkä. (258,-) SAANA -JOUSTINPATJA (129,-) AINA -JOUSTINPATJA Koko: 160x200cm JENKKISÄNG YT -50–80% KAIKKI Muhk eaan oleilu un! KULMASO HVAT -50–80% KAIKK I Valitse kangas tai nahka! -80% alennus -70% alennus -70% alennus -60% alennus MOOTTORISÄ NGYT -50–80% KAIKKI Moottorisänky vartaloa myötäilevällä jousituksella! KAIKKI JOUSTINPAT JAT KAIKKI -50–80% PETAUSPATJ AT KAIKKI -50–80% 167 (598,-) LUX-JENKKISÄNKY Koko: 160x200cm KAIKKI POIS Väri: sin. Vastaavia voi tulla huumeiden käytöstä, hän sanoo. 199 (998,-) SATOJA SOHVIA & SÄNKYJÄ HETI MUKAAN! Alk. –?Nuori tarvitsee apua aina, kun menee huonosti, olipa syy sitten huumeissa tai jossain muussa, hän sanoo. Petauspatja myydään erikseen. Myymälä suljetaan 25.4. 16 Maanantaina 11.4.2016 . Sekakäyttö on suomalaisille ominaista. Vanhempien on oltava nuorille turvallisia kallioita, jotka ovat päihteiden ja huumeiden käyttöä vastaan. Petauspatja myydään erikseen. Päihteitä käyttävät huonommin elämässä menestyneet nuoret. kankaisena. 299,(990,-) / 1-ist. Kaks oisjousi tus! Väri: sin. Laine painottaa vanhempien ja lapsen suhteen tärkeyttä. Raittius nouseva trendi Muuntohuumeista puhutaan paljon, mutta niitä ei käytetä yhtä laajasti kuin kannabista. KUVA ANNE MATTILA Muuntohuumeiden vaaroja ei tiedetä Suomalainen nuoriso jakautuu Pekka Laineen mielestä yhä enemmän kahtia.. Saatavana muita kokoja. Hänen mukaansa joka viides 25–35-vuotias tuntee kannabiksen kotikasvattajan ja joka kolmas mies tuosta ikäryhmästä on kokeillut kannabista. -70% alennus 299 Tule ja hae pois! Tule ja hae pois! Tule ja hae pois! Tule ja hae pois! Tule ja hae pois! Tule ja hae pois! Tule ja hae pois! Tule ja hae pois! Tule ja hae pois! Tule ja hae pois! Tule ja hae pois! Tu le ja ha e po is ! Tule ja hae pois! Tule ja hae pois! Tule ja hae pois! SOHVAT -50–80% KAIKKI RUNKOSÄNG YT -50–80% Vuokrasopim usta jatkettu 25.4. Hän vertaa huumeiden käytön epävarmuutta Talidomidilääkkeeseen, jota oli tutkittu ja testattu apinoilla. Yleisimmin Suomessa käytetään kannabista. Muuntohuumeita ei ole testattu edes koe-eläimillä eli niistä saattaa aiheutua lähes mitä vaan, Pekka Laine huomauttaa. Sinuhe-kankaalla. –?Nuoret ja vanhemmat voivat keskustella asiasta ilman suuria konfl ikteja, nuorten kapinaa ja vanhempien hämmennystä, hän sanoo. –?Lapsen tupakointia tai alkoholin käyttöä ei pidä hyväksyä. –?Ongelmana on se, että niistä ei tiedetä juurikaan mitään, esimerkiksi pitkäaikaisvaikutuksia. Petauspatja myydään erikseen. Saatavana useilla nahkaväreillä. Pohjois-Suomessa käytetään huumeita samalla tavalla kuin kymmenkunta vuotta sitten Etelä-Suomessa, psykiatrian erikoislääkäri, LT Pekka Laine Oulun yliopistollisesta sairaalasta sanoo. Päihteiden käytössä on nykyisin nähtävissä selkeä kahtiajakautuminen nuorten keskuudessa. Hän puhui päihdetyön ajankohtaispäivillä Raudaskylässä perjantaina. –?Lintukotoja ei ole enää olemassa. Muuntohuumeita hän luonnehtii turvattomiksi, arvaamattomiksi ja tuntemattomiksi. Hyvä suhde lapseen Huumeiden käytön arkipäiväistyminen ei ole Pekka Laineen mielestä pelkästään huono asia, vaikka monia vakavia sairauksia saattaa seurata jopa ensimmäisestä kokeilukerrasta. Muhk eaan oleilu un! -75% alennus DIVAANISOH VAT KAIKKI -50–80% Mallit ja varastoerät -80% alennus 88 Koko: 120x200cm 99 LUX-RUNKOSÄNKYPAKETTI (498,-) Koko: 160x200cm Väri: sin. HUOM!!!! SOHVIA VUODESOHVIA KULMASOHVIA DIVAANISOHVIA JENKKISÄNKYJ Ä MOOTTORISÄNK YJÄ RUNKOSÄNKYJ Ä JOUSTINPATJO JA PETAUSPATJOJ A ! ! ! ! ! ! ! ! ! MYYMÄLÄ SULJETAAN POP UPPOP UP-myymälän (990,-) Korke a selkä noja! SENATOR 3-ist. Päivittäiskäyttöä väestötasolla on vähän, mutta nuorissa, joilla menee huonosti ja jotka joutuvat nuorisopsykiatriselle osastolle hoitoon, ei ole montaakaan, joka ei käyttäisi kannabista. –?Mitä parempi on suhde omaan lapseen, mitä paremmin tiedät ja tunnet lasten kaverit sekä heidän vanhempansa, sen parempi, hän sanoo. –?Vasta tilastojen valossa huomattiin aiheutuneet epämuodostumat. Petauspatja myydään erikseen. Sen seurauksena myös haitat ovat lisääntyneet