Sivu 10 SÄÄ +5 Akustiika on Akustiika on löydetty. MAANANTAI 13. Tietoja viestintäteknisten taitojen opettaminen on osa uutta opetussuunnitelmaa. löydetty. Sivu 9 Sivu 9. Jatkossa eskarilaiset pääsevät harjoittelemaan erinäisiä kouluelämän taitoja usein yhteistyössä muiden lasten kanssa. Irtonumero 2,50 € Ylivieskan kaupungin päiväkotien esikoululaiset pääsevät aikaisempaa tehokkaampaan tietotekniseen oppiin. messuilla. Sivu 2 Tunnelma lastentarhanopettaja Sari Määtän ympärillä oli tiivis, kun Joukahaisen päiväkodin lapset halusivat testata uusia tabletteja. Tämän mahdollistaa se, että eskarilaisten käyttöön on hankittu iPad-laitteita. Päiväkotien henkilöstöä koulutettiin perjantaina uusien tablettien käyttöön. KUVA REETTA ÄNGESLEVÄ Päiväkodit tablettiaikaan Maire-Liisa Salmela: Kun sain säännöllistä palkkaa, päätin ostaa itselleni polkupyörän. 90 vsk/Nro 12 . Sivu 2 Sivu 2 Rautakosken perhe Rautakosken perhe messuilla. HELMIKUUTA 2017 Perustettu 1927
Toimintojen yhdistämisen myötä Creamediasta muodostui Keski-Pohjanmaan suurin mainosja viestintätoimisto, jossa työskentelee 13 media-, markkinointija viestintäalan ammattilaista. Eskarilainen tunnisti kirkkopalon uutiseksi Myllymäki kertoi, että tabletit ovat monille lapsille jo tuttuja. Tässä on siis myös sosiaalinen puoli. Kulttuurijärjestöjen avustukset on haettava 31. –?Lapset haluavat tehdä asioita yhdessä, ja täten sosiaalinen puolikin on tärkeää. –?Työnantajille avautuu päivän aikana mahdollisuus rekrytoida työntekijöitä Suomen ja Euroopan laajuisesti. Ajoneuvojen välinen etäisyys on oltava vähintään 50 metriä. 2 Maanantaina 13.2.2017 . helmikuuta järjestetään Oulussa uudenlainen kansainvälinen rekrytointitapahtuma Nordic Perspectives, jossa online-verkkotapahtuma ja onsite-messutapahtuma sulautuvat yhteen. Kajaanissa on kokeiltu muun muassa seitsemän viikon opetusjaksoa, jolloin tarinallisesti tutustuttiin Kajaanin patsaisiin. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Mainostoimisto Ceramedia osallistuu Suomi100 -juhlavuoteen keksimällä sata slogania suomalaiselle yrittäjyydelle. Nopeusrajoitus jäätiellä on 50 kilometriä tunnissa. –?Meillä on jo ollut QR-koodilla toimiva Lurppa-koira, jonka liikkeitä olemme seuranneet. Ne ovat osa uutta opetussuunnitelmaa, joka edellyttää monilukutaitoa. Akustiikassa lähes 1200 tapahtumaa Creamedia keksii sata slogania Lähes kymppitonni kulttuurijärjestöille ?Lapset haluavat tehdä asioita yhdessä, ja täten sosiaalinen puolikin on tärkeää. Tilanne on niin mielenkiintoinen, että nyt ei turhia hölötellä. Hailuodon jäätie on avattu liikenteelle. Työnhakijana voit keskustella työmahdollisuuksista niin suomalaisten työnantajien kuin ulkomaisten asiantuntijoiden kanssa. Uskomme, että tässä ajassa, kun ensimmäisiä nousukauden merkkejä on jo ilmassa ja yritykset haluavat ottaa digitaalisista kanavista kaiken irti, tarvitaan juuri kaltaistamme kumppania menestyksekkään liiketoiminnan vauhdittamiseksi, johtaja Marita Vuorinen sanoo. Lapset voivat harjoitella tableteilla muun muassa matematiikkaa ja kirjainten tekemistä. Nordic Perspectives on avoin kaikkien alojen edustajille. Mukana olivat mainostoimisto Taikahattu ja Markkinointikompassin yrityksille tarjoamat palvelut. –?Nämä ovat kansalaistaitoja, joita arkielämässä tarvitaan. Kaikilla ei ole kotona laitteita, joten he saavat opetella asioita oppitunneilla. Aikuisten kohdalla into vaihtelee, mutta pikku hiljaa asiat loksahtelevat kohdalleen, kun huomataan, millaisia hyötyjä ”tablettimaailmasta” saadaan. Erityisinä teemoina ovat ICT-alan, matkailun ja infrarakentamisen tarpeet. Vuonna 1992 perustettu Creamedia siirtyi viime vuoden lopulla osaksi konsernia. Esikoululainen Jasper Huoviselle tablettien pelimaailma on jo ennestään tuttu. Saman verran niitä on hankittu Simonpuistoon, ja kaksi kappaletta löytyy Huvikummun sekä Hakalahden päiväkodeista. Näin yritys haluaa omalta osaltaan olla luomassa alueellista elinvoimaa, joka säteilee koko maahan. KALAJOKILAAKSO Tässä ja nyt Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ylivieskan kulttuuritalo Akustiikassa järjestettiin viime vuonna lähes 1?200 eri tapahtumaa. Tableteilla voidaan opettaa myös vuorovaikutusta, ja lapset tekevät paljon asioita yhdessä. Vain taivas on rajana teknologiaa sovellettaessa. Nuori mies tietää senkin, että tableteilla voi seurata uutisia. Kaupungin budjettirahoituksesta tuli kulttuuritalon toimintaan rahaa 340?000 euroa. Sipilä sanoo tietoteknisen opetuksen sopivan kaikkiin aineisiin. Tabletti veti hiljaiseksi Teknologia mahdollistaa myös yhdessä tekemisen Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ystävänpäivänä 14. Karttasovelluksella etsittiin patsaita, ja esimerkiksi runoilija Eino Leinon patsaalla riimiteltiin sekä olympiavoimistelija Heikki Savolaisen patsaalla kehiteltiin liikunnallinen tehtävä. Joukahaisen ja Huvikummun päiväkotien johtaja Marja-Leena Myllymäki kertoi Joukahaisen kahdella eskariryhmällä olevan käytössä yhteensä kuusi iPad-laitetta. Hän työskentelee Kajaanin kaupungin palveluksessa peda-mentorina, jonka eräs osa-alue on tietoja viestintäteknisten taitojen opettaminen. –?Hyvään markkinointiin ja viestintään satsaaminen on sijoitus tulevaisuuteen. Lastentarhanopettaja Sari Määtän ympärillä on tiivis tunnelma, sillä uudet tabletit ovat ensimmäisiä kertoja esikouluryhmän käytössä. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Kuluvana vuonna on varattu ylivieskalaisten kulttuurijärjestöjen avustusten enimmäismääräksi 9?000 euroa. A-kirjaimen tekemistä voi opetella niin kynällä kuin tabletilla. Edellisellä viikolla olivat jo esillä sanomalehdet. Verkossa matching-mahdollisuudet ovat rajattomat, projektiasiantuntija Tuija Pahnila kertoo. Ajoneuvon suurin sallittu kokonaismassa on 3,5 tonnia. Sipilän kokemuksen mukaan lapset ovat erittäin innostuneita kokeilemaan tietoteknisiä sovelluksia. Mainostoimisto Creamedialla on merkittävä rooli tänä vuonna 100 vuotta täyttävän Keski-Pohjanmaan Kirjapaino -konsernin markkinoinnin ja graafi sen suunnittelun sekä digitaalisten palveluiden toteuttamisessa. Rekrytapahtuma tulossa Ouluun Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Hailuodon jäätie avattiin liikenteelle keskiviikkona 1.2.2017. maaliskuuta 2017 mennessä. Messutapahtumaan on vapaa pääsy ja rekisteröityminen verkkoportaaliin ilmaista. Nordic Perspectives on Suomen virallinen European Job Days 2017 -tapahtuma, joka on osa ympäri Eurooppaa järjestettävien rekrytointitapahtumien ketjua. Akustiikan budjetista omarahoituksen osuus oli 220?000 euroa. Kalajokilaakso-lehti tuntui olevan kovastikin tuttu eskarilaisille. Lisää tasa-arvoa lasten välille Alavieskalaislähtöinen Riikka Sipilä veti perjantaina Ylivieskassa päiväkotiväelle perehdyttämiskoulutuksen iPadien maailmaan. –?Laitteet otetaan nyt käyttöön kaupungin omissa päiväkodeissa. Kun Creamedia tuli osaksi Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj -konsernia, liitettiin konsernin mainostoimistoja markkinointiviestinnän palveluja tuottaneet yksiköt Creamediaan. Tietoja viestintätekniset taidot ovat osa tätä osaamista. Kaikkiaan Akustiikassa oli vuoden aikana kävijöitä 68?611 henkeä. Akustiikan kävijämäärä kohosi edellisestä vuodesta peräti 18?600:lla henkilöllä. Summa on sama, mitä se on ollut viime vuosina. Oulun Radisson Blu Hotellissa järjestettävä messutapahtuma kerää yhteen rekrytoivia yrityksiä, kansainvälisen liikkuvuuden asiantuntijoita useista eri Euroopan maista sekä työtä etsiviä. Kun opetus tuodaan esikouluun ja kouluun, se tasa-arvoistaa lapsia. Samoin voidaan tehdä omia satutarinoita, animaatioita sekä tutustua äänimaailmaan. Jäätielle pysähtyminen sekä ohittaminen on kielletty. –?Esimerkiksi se oli uutinen, kun Ylivieskan kirkko paloi, tietää Jasper. Juhani Rintakumpu juhani.rintakumpu@kalajokilaakso.fi Ylivieskan Joukahaisen päiväkodin iloinen lasten jutustelu loppuu kuin leikattuna. Kotona on ensisijaisesti pelattu, mutta esikoulussa toimintasektoria laajennetaan. Joukahaisen päiväkodin mediaopetus ei näytä menneen hukkaan
kaupunginjohtajan tehtäviä. Vt. Maanantaina 13.2.2017 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. KUVA REETTA ÄNGESLEVÄ Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ystävänpäivänä 14.2. Kaksi haki Pyhäjärven hallintojohtajaksi Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Onnettomuustilastoissa näkyy kelissä tapahtuva äkillinen muutos tai erityisen huono talvikeli. Nousua edellisvuoteen oli 0,18 prosenttia. varavaltuutetuksi nousee Urho Pajukoski. kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi esittää ensi maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että viran hakuaikaa jatketaan maaliskuun 3. Lainojen määrä asukasta kohden oli 18,67. Tikkaselle ja Hintsalalle ero luottamustehtävistä Kuten kuva kertoo tietotekniikka voi lisätä yhteisöllisyyttä ja sosiaalista kanssakäymistä. Keskustan 17. Haussa otetaan huomioon jo aikaisemmin virkaa hakeneet. Ahti Hintsalan sijalle Ylivieskan seudun kansalaisopiston johtokuntaan Aura Hasasen varajäseneksi nimettiin Markku Niemi. Riittävän ajan varaaminen matkaan ja ajonopeuden alentaminen ovat jokaisen kuljettajan käytettävissä olevat keinot alentaa keliriskiä. Tempaus on osa yrittäjäjärjestön keskustan kehittämishanketta. Asioita tehdään yhdessä. Ylivieskan kirjastolla yli 6000 korttilainaajaa Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ylivieskan kaupunginvaltuusto myönsi Tuija Tikkaselle (kesk.) ja Ahti Hintsalalle (kok.) eron heidän luottamustehtävistään. Facebookin Kalajoen kaupat ja palvelut -sivulla julkaistaan muutamia vihjekuvia, jotka voivat helpottaa etsintää. Kelivaihtelut näkyvät talvionnettomuuksissa. Kokonaislainaus oli 280?852 kappaletta. Nallejahti Kalajoella ystävänpäivänä Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Pyhäjärven hallintojohtajan virkaan haki määräaikaan mennessä kaksi hakijaa. Virkaa hakivat kauppatieteiden maisteri Susanna Keskinarkaus Helsingistä ja fi losofi an maisteri Sami Kallio Oulusta. Lumi ja jää kuuluvat Suomen talveen, mutta ne myös tekevät tienpinnat liukkaiksi ja talviliikenteen haasteelliseksi. 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa /Kalajokilaakso u u ti sh a a v i Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ylivieskan kirjaston lainauskorttia käytti viime vuonna yhteensä 6?124 lainaajaa. Lisäksi Kati Marjakangas tulee Tikkasen tilalle tarkastuslautakunnan varajäseneksi sekä teknisten palveluiden lautakunnan varajäseneksi. Paikkakunnalta pois muuttavan Tuija Tikkasen sijalle rakennusja ympäristölautakunnan jäseneksi valittiin Kaisa Savela. päivään asti. Löytäjä saa pitää nallen ja saa lisäksi vapaalipun Kalajoki-messuille. Kelisään ennustaminen on tarkentunut, sen tiedotukseen on monia kanavia ja ajantasaista tietoa eri alueilta voi seurata kelikameroista. keskustan liikkeisiin ja kauppoihin piilotetaan 20 pehmonallea Kalajoella. Pääkirjaston ja kirjastoauton lisäksi kirjastolla oli myös kotipalveluasiakkaita sekä siirtokokoelmat Visalan sairaalassa, terveyskeskuksen vuodeosastoilla, Kotikartano 2:ssa ja Esperi Hoivakoti Suvannossa. Liikenneturvan tuore selvitys 2000-luvun talviajan liikenneonnettomuuksista kertoo, että varoitukset huonosta liikennekelistä olisi syytä ottaa nykyistä vakavammin. Virka julistettiin hakuun sen jälkeen, kun Kiviniemi irtisanotui virastaan hoitaakseen vt. Kävijöiden määrä kirjaston eri toimipisteissä oli yhteensä 135?351 henkilöä, mikä tekee yhdeksän käyntiä asukasta kohden. Onnettomuuksien piikkipäiviä riittää talvesta ja alueesta riippuen aina syyskuulta huhtikuulle. Keväällä takatalvi voi yllättää ihan samalla tavoin kuin ensiliukkaat syksyllä, ja aiheuttaa liikennekaaoksia. Huono keli tulee siten harvoin yllätyksenä autoileville. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Silti kelivaroitukset ja niiden mukainen ennakointi näyttävät jäävän liian vähälle huomiolle. 3 KALAJOKILAAKSO . Samoin Hintsalalta vapautuvaan Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon Juhani Nevalan varajäseneksi nousee Markku Niemi
Ystävä P. päivä. Luomupalkokasvit kuten herneet, pavut ja kikherneet sekä linssit, härkis, nyhtökaura, soijatuotteet, seitan ja quorn. Ja lisää keksitään. Kumpikin tapahtuma löysi hyvin kohderyhmänsä. Suomessa päivää on vietetty 1980-luvulta lähtien. KALAJOKILAAKSO Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä Toimittajat Pirjo Kunelius (toimitussihteeri), Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila, Juhani Rintakumpu ja Hannu Verronen Kuinkahan sitä osaisi olla kunnollinen kuluttaja. Pääkirjoitus pk KALAJOKILAAKSO tulla shoppailemaan ja muuten vaan katselemaan, mitä rahoillaan tekisi. Euroopan rakastavaisten juhlasta jalostui Suomessa ystävänpäivä, jota vietetään aina helmikuun 14. Se, mikä kaupungista puuttuu, on toimivat tilat messujen järjestämiseen. Niitä myös syntyy koko ajan erilaisten teemojen ympärille. Taisipa yksi haaste olla syödä gluteiinitonta ruokaa. Lähes jokaisella on kavereita, sukulaisia, työtovereita tai vähintään naapureita, joiden kanssa ollaan tekemisissä. Ystäväpalvelun kautta moni on löytänyt itselleen ystävän. Tammikuussa haastettiin jättämään liha pois tai jopa noudattamaan vegaanin ruokavalioa. Messuja on myös monenkokoisia. Eivätkä esimerkiksi työnäytösja esittelyolosuhteet ole missään tapauksessa ihanteelliset. 4 Maanantaina 13.2.2017 . Tipaton tammikuuhan on jo vanha juttu, jota aika moni noudattaakin juhlakauden jälkeen. Näin voisi kärjistää uudet WWF:n suositukset. Lähes jokaisella on lapsuudessa ollut vihkonen, joihin noita värssyjä rustattiin kauniin kiiltokuvan kera. Se tarkoittaa noin 100-150 kilometrin sädettä pohjoiseen, itään ja etelään. Joillakin on tarve jakaa koko elämänsä ystävän kanssa, toinen on pidättyväisempi. Ei ole ketään, jonka kanssa jakaa ilonsa ja surunsa. Liisa Ängeslevä liisa.angesleva@kalajokilaakso.fi Kerrassaan tylsä kuluttaja Kolumni Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Huomenna vietetään ystävänpäivää. Suuret valtakunnalliset ja kansainväliset ovat oma lukunsa. Erilaisten messujen ja näyttelyjen suosio ylipäätään näyttää vuosi vuodelta kasvavan. Ystävyydestä on kirjoitettu paljon. Mikä on ystävä. Maakunnallisia messuja pidetään etupäässä Oulu-hallissa ja muualla maakunnan pääkaupungissa. Suurehko yhtenäinen hallitila tarpeellisine oheisja sosiaalitiloineen täyttäisi tämänkin puutteen. Ehkä niin ympäristön, kulutuksen kuin oman hyvinvoinninkin kannalta suositukset voisikin tiivistää niin, että korvaa osan lihasta kasviksilla, ei heitä ruokaa roskiin ja suosii vastuullisesti tuotettuja elintarvikkeita. Ystävänpäivästä on muodostunut viime vuosina kaupallinenkin juhla, erilaiset ystävänpäivämuistamiset ovat yhä suositumpia. Ylivieskaan osataan Messuille on tilausta Luontainen kaupallinen vetovoima on yksi Ylivieskan messujen ehdoton valtti. Se siis koostuu kaurasta ja palkokasveista. Minulle juhlahetki on leipoa kotimyllyssä jauhetuista ohrajauhoista rieskaa ja syödä sitä niin lämpimänä, että voi sulaa. Niitä valitsemalla olemme ympäristöystävällisiä kuluttajia. On vene-, matka-, harraste-, erä-, käsityö-, antiikkija keräily-, hyvinvointija liikuntamessuja, pelitapahtumia ja ties mitä. Ehkäpä jollain kerralla rieskaa riittää myös lämpimäisiksi naapuriin, kuten lapsuudessa oli tapana. Joillekin ystävä on tärkeämpi kuin toisille. Kirjamessut puolestaan keräsivät lukemisesta innostunutta väkeä Akustiikkaan. Olen nimittäin tuumaillut niin, että jos haluan jotain lihan tapaista ruokaa, niin käytän lihaa. Kukaan ei tee ystäväpalvelua virkatyönä, vaan ystävyys on aina vuorovaikutteista. Myös Suomessa huomenna viettää nimipäiväänsä Valentin. Tosiystävyys vaatii kokonaisvaltaisempaa yhteyttä kuin pelkkä puhelin tai tietokone. Kävijöitä oli ajoittain ruuhkaksi saakka. Ystävä on voinut pettää luottamuksen, eikä tuon pettymyksen jälkeen enää pysty solmimaan uusia ystävyyssuhteita. Ystävänpäivä voi olla myös surullinen päivä. Luontainen kaupallinen vetovoima on yksi Ylivieskan messujen ehdoton valtti. Pikkuisen hävettää, että minun kuluttajatottumuksistani kertonee se kuinka piti ihan tarkistaa mitä ne seitan, quorn ja nyhtökaura ovatkaan. Ystävään voi luottaa aina kun elämä murjoo, jalka menee poikki, jääkaappi särkyy, työpaikka menee alta tai läheinen menehtyy. Englannissa ja Ranskassa juhlittu Valentinuksen päivänä jo satoja vuosia. Kotikyläni kunnostettua myllyä käytetään enää vain näytösluontoisesti ja niinpä sieltä saadut jauhot ovat harvinaista herkkua. Varsinaista ystävyyttä satunnaiset somepäivitykset eivät toki korvaa. Ystävälle voi iloita uudesta työpaikasta, ihastuksesta tai vaikka kalansaaliista. Ja kun lähdin tarkastamaan asiaa, niin katsoin senkin mitä hakukoneet kertovat nyhtökaurasta. Kehtaisikohan sitä tunnustaa olevansa kerrassaan tylsä ja vain vanhanaikaisesti pyöriskellä ruokaympyrässä koettaen olla kohtuullinen kaikissa nautinnoissaan. Quorn-tuotteet on valmistettu mykoproteiinista, joka on lihaton proteiinin lähde. Tai ystäväkirja, joissa kerrottiin lempiväreistä ja –ruuista ja mieliaineista koulussa. Ystävänpäivänä postilaatikkoon ei kolahda yhtään ystävänpäiväkorttia, eikä puhelin piippaa ystävänpäivätervehdyksiä. Ystävä on enemmän. Ystävyys voi kestää koko elämän. Nykyisenä some-aikana ystävyyssuhteiden ylläpitäminen on monin verroin aikaisempaa helpompaa. Liikuntakeskus riittää juuri ja juuri RSA-messuja varten, mutta totuuden nimessä on sanottava, että ahdasta siellä välillä on. Parhaat ja pysyvimmät ystävyyssuhteet solmitaan jo lapsuudessa. Ystävyys on iso asia. Nyhtökaura oli sentään nimenä tuttu, vaikka en ole sitä vielä maistanutkaan. Seitan on vehnägluteenista valmistettu lihaa muistuttava elintarvike, jota käytetään lihan tapaan ruoassa. Jos ihan suoraan sanon, niin enpä ehkä ensimmäiseksi ryntää noita kaupan hyllyiltä jatkossakaan etsimään. Toinen vetovoimatekijä on erinomainen liikenteellinen sijainti. Kenelläkään ei varmaan ole mitään eettisiä ja maistuvia valintoja vastaan. Vaikka maailma heittelee ja kohtalot erottavat, ystävyys säilyy. Lännessä meri tulee vastaan hiukan aiemmin. Tuotteissa on lihan maku, ulkonäkö ja koostumus. Suomen Punainen Risti on tehnyt työtä ystävyyden hyväksi. Molemmat antavat ja molemmat saavat. Palloiluhallia on puuhattu, mutta juuri nyt sillä rintamalla lienee hiljaista – ymmärrettävistä syistä. Jos ostoskoriin tulee keränneeksi sikaa, broileria tai nautaa, niin ympäristömielessä meidät hukka perii. Ystävälle voi uskoutua tarvitsematta pelätä salaisuuksien paljastuvan. Ystävyys on lukemattomien runojen ja värssyjen aihe. Ruokatrendejä tulee ja menee. Seppo Kangas 13.2.2017 Ylivieskassa pidettiin viikonloppuna kahdet messut: perinteiset Rakenna, sisusta, asu (RSA) -messut keräsivät jälleen tuhansittain rakentamisesta, remontoinnista ja sisustamisesta kiinnostuneita ihmisiä Liikuntakeskuksen tiloihin. Tapahtumat todistivat jälleen sen, että Ylivieska on sijainniltaan erinomainen kaupunki tämäntyyppisten yleisötapahtumien pitopaikaksi. Toivottavasti tänä ystävänpäivänä jokaisella olisi edes yksi ystävä. Joka tapauksessa messut ovat yksi tulevaisuuden bisnes, joka Ylivieskassa kannattaa päättäjienkin pitää mielessä.. Nykyinen hektinen, pinnallinen ja itsekäs elämänmeno voi johtaa siihen, että joku jää kokonaan vaille ystävää. Veitsi Ystävänpäivä voi olla myös surullinen päivä. Yksinkertaiselle kuluttajalle se on riittävän yksinkertainen ratkaisu. Tosiystävä on mukana ilon, mutta myös surun päivänä. Ei ihme, että kotimaiset lihantuottajat ärähtivät. Ylivieskan messut ovat selkeästi alueellisia, ja vetovoima kattaa jotakuinkin sen saman markkina-alueen, jolle kaupungin kaupallinen imu muutenkin ulottuu
Väylän kunto vastaa lähes kesäkeliä. Sen avulla on tarkoitus helpottaa gluteenitonta ruokavaliota noudattavien ruokailua kodin ulkopuolella. Kokeilu tapahtuu Kempeleessä tien 816 (Kempeleentie) viereisen kevyen liikenteen väylän osuudella. Merkki on suunnattu kahviloille ja ravintoloille. Uusi gluteenittoman palvelun merkki auttaa puolestaan kahvilaja ravintolamaailmassa. Erityisesti tutkitaan ja testataan sitä, voiko kaliumformiaattia käyttää liukkauden täsmätorjunnassa paikallisesti. Koko henkilökunnan kanssa käydään läpi keittiön gluteenittoman turvallisuuden tarkistuslista. Paikallisista käyttökohteista esimerkkejä ovat muun muassa kevyen liikenteen väylien alikulut, paikat jotka yleensäkin ovat ongelmallisen liukkaita ja hankalasti hiekoitettavat kohdat. linnaja luostarivierailun sekä jokilaivaristeilyn, jonka aikana saamme ihailla Reinin huikeita maisemia. –?Gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle asiakkaalle on tärkeää, että hän voi luottaa siihen, että yritys ymmärtää gluteenittoman ruokavalion vaatimukset. Passi tai henkilökortti mukaan matkalle. Illan aikana selviää, millaisia vaikutuksia ilmiöllä on ollut erilaisissa lähtömaissa ja millaisia vaikutuksia siirtolaisuudella ja pakolaisuudella on vastaanottajamaissa. Heimolehto korostaa, ettei kahvilan tai ravintolan kaikkien annosten tarvitse olla gluteenittomia. Kokeilussa väylän käyttäjille tarjotaan korkeatasoista väylän hoitoa. Hän huolehtii ruokavalionsa tarkkuudesta oman terveytensä vuoksi. Ylivieskan seudun kansalaisopiston järjestämässä luentosarjassa on tällä kertaa aiheena Siirtolaiset ja pakolaiset eri näkökulmista. Kaliumformiaattia pidetään haitattomampana kuin tarkoitukseen yleisesti käytettyä tiesuolaa, sillä se hajoaa hiilidioksidiksi ja vedeksi. Merkin saaneita tuotteita on maassamme jo 26 yrityksen yli 320 tuotteella. Yleisenä oletuksena on, että kaliumformiaatin korkea hinta rajoittaa sen käyttöä. Kokeilualueelle on asennettu kokeilusta kertovat taulut. Mukaan lähtemiseen riittää hyvä kävelykunto. Tavoitteena on pitää väylä polanteettomana ja paljaana. Kaliumformiaatin eduiksi on arvioitu tehokkuus ja ympäristöystävällisyys. Kokeilu alkaa viikolla seitsemän ja päättyy kevättalvella 2017. Liukkauden torjunta hoidetaan kaliumformiaattiliuoksella, joten väylälle ei kerry hiekoitushiekkaa. Käyttöoikeuden myöntää Keliakialiitto. On hienoa, että saamme merkin nyt myös Suomeen, iloitsee Keliakialiiton toiminnanjohtaja Leila Kekkonen. Syyt ja seuraukset ovat vaihdelleet eri aikakausina ja eri maissa. Parhaita kaliumformiaatin testausajankohtia ovat esimerkiksi syksyn ensimmäiset liukkaat kelit, talvella hetkellisesti ilmenevät liukkaat kelit ja loppukeväällä polanteen poisto normaalia aiemmin. lounaan yhteydessä erikoiskahvi Rüdesheimer Kaffee) sekä yhtenä päivänä eväät matkaohjelman mukaisesti • kaupunkikierrokset ja opastukset kohteissa sekä pääsyliput kohteisiin matkaohjelman mukaisesti • jokilaivaristeily • viinivaellus maistiaisineen (5 eri viinilajia) • Kloster St. Siirtolaisluento Ylivieskassa Kalajokilaakso-lehden lukijamatka Kalajokilaakso-lehden lukijamatka REININ MAISEMIIN REININ MAISEMIIN 19.-23.9.2017 19.-23.9.2017 PATIKOINTIMATKA REININ MAISEMIIIN 19.-23.9.2017, 5 päivää Matkamme ”asemapaikkana” on pieni, viehättävä Rüdesheimin kaupunki, joka sijaitsee Rein-joen laaksossa Saksan tunnetuimpiin kuuluvalla viinialueella. Kokeilussa halutaan selvittää käytön kokonaiskustannuksia. Gluteenittoman merkki kahviloille ja ravintoloille. HINTAAN SISÄLTYY • edestakaisen bussikuljetukset myöhemmin tehtävän reitin mukaan Oulun lentokentälle • edestakaiset Finnairin reittilennot Oulusta Helsingin kautta Frankfurtiin • lentokenttäverot ja muut viranomaismaksut • matkaohjelman mukaiset bussimatkat Saksassa • 4 yön majoitus kahden hengen huoneessa aamiaisineen • lounaat 2 kpl (19.9. Historia osoittaa, että siirtolaisia ja pakolaisia on aina ollut ja siirtolaisia ja pakolaisia tulee myös aina olemaan. Kaliumformaattia on käytetty pitkään lentokentillä kiitoratojen ja kenttäalueiden liukkauden torjuntaan. Myös maanteillä kaliumformiaattia käytetään Etelä-Suomessa joillakin pohjavesialueilla. Uusi gluteenittoman palvelun merkki on luvanvarainen kuten gluteenittoman tuotteen merkkikin. Matkaohjelmamme sisältää patikoinnin lisäksi mm. Keliakialiitto on myöntänyt vuodesta 2004 alkaen Gluteenittoman tuotteen merkin käyttöoikeuksia pakatuille elintarvikkeille. Varausmaksu 12,-/lasku Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Keliakialiitto julkisti Gluteeniton elämä -messujen yhteydessä uuden, valtakunnallisen gluteenittoman palvelun merkin. Gluteenittoman tuotteen merkki auttaa asiakasta tunnistamaan turvallisen gluteenittoman tuotteen ruokakaupassa. Hildegard -luostariin tutustuminen esityksineen • opastettu kierros Rheinfelsissä • suomenkielisen oppaan palvelut kohteessa Matkan hinta: 1 098,-/henkilö Yhden hengen huone: Lisämaksu 90,Lehden edustajana toimii päätoimittaja Seppo Kangas. –?Vastaavanlainen merkki on käytössä useassa Euroopan maassa. –?Uusi merkki helpottaa sopivan kahvilan tai ravintolan löytämistä. 08 4694 470 tai ylivieska@matkarasti.. HOTELLI Rüdesheim Hotel Felsenkeller Oberstraße VARAUKSET Ilmoittautumiset toukokuun loppuun mennessä: Matka-Rasti puh. 5 KALAJOKILAAKSO . Se kertoo, että yritys valmistaa luotettavasti gluteenittomia annoksia ja haluaa palvella erityisruokavalioasiakkaita, kertoo tuoteasiantuntija Tarja Heimolehto. Maanantaina 13.2.2017 U utis TU TK A y Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi ELY-keskus ja Oulun alueen alueurakoitsijana toimiva YIT Rakennus Oy testaavat kaliumformiaattia liukkauden torjunnassa kuluvana talvena. ELY-keskuksella kesäkelikokeilu kevyen liikenteen väylän hoidossa Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Tiistai-iltana jatkuu Ylivieskassa Jokirannan koululla VTT Hannu Pirkolan yhteiskunnallinen luentosarja Maailma nyt. Kun yritys haluaa gluteenittoman palvelun merkin itselleen, yrityksen tulee kouluttaa vastuuhenkilö ja hänen tulee läpäistä gluteenittomasta osaamisesta kertova testi. Hoitotavasta johtuen väylän pinta on tasainen ja mukava käyttää, eikä petollista liukkautta esiinny
Muun muassa pääministeri on sanonut moneenkin kertaan, että koko maa on saatava energiantuotannon piiriin Lappia ja Kainuuta myöten. Uusimpana asiana on alkaa lakkauttaa pienemmiltä paikkakunnilta myös perustasoon kuuluvia väestön palveluita: perustavanlaatuista ammatillista koulutusta, terveydenhoitoa, postinkulkua, eri viranomaispalveluja. Mallihan on myös oikeudenmukainen, sillä mitä raskaammat autot, sitä korkeammat käyttömaksut ja autoverot ja mitä enemmän ajaa ja saastuttaa, sitä enemmän maksaa polttoaineveroa. Heikki Häyrynen Nivala Tierahoituksen pohja on kunnossa Kirjoittajan mielestä tienpidon rahoituspohjaa ei tarvitse vahvistaa, jos rahat käytetään oikeaan tarkoitukseensa. Hallitukselta ja koko eduskunnalta on odotettu jo pitkään monia tärkeitä valtakunnan taloutta koskevia päätöksiä, mutta ne viipyvät. Liikenneministeri Bernerin työryhmässä tehty esitys asian hoitamiseksi tuli tyrmätyksi ja täysin oikeutetusti. Onkohan tarkoitus yhtiöittää koko liikenneja viestintäministeriö. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Erkki Raudaskoski Rovaniemi Hallitukselta ja eduskunnalta odotetaan tärkeitä päätöksiä Kovin on taas läikkynyt vesilasissa, kun YLE tonkaisi kaksoiskansalaisten asemaa. Energiatalous on niin ikään jäänyt odottamaan toimenpiteitä, joita on monien ministerin suulla lupailtu. On absurdia väittää muuta. Vaikka liikenneministeriön hallinnonalassa tehostamisen tarvetta selvästikin on, niin tieverkon yhtiöittämisellä ja yhtiön keräämillä tienkäyttömaksuilla päästäisiin vain uuden himmelin rakentamiseen, mutta ei tuloksekkaampaan varainkäyttöön. parlamentaarista työryhmää oletetun ongelman eli puuttuvan rahoituspohjan hankkimiseksi rapautuvan tieverkon korjausvelan hoitamiseksi. Odottavan aika on kuitenkin pitkä tässäkin asiassa. Kohtuullinenhan maksujen taso ei kylläkään ole, koska kerätyt verot ja maksut ylittävät moninkertaisesti tieverkon ylläpitoon käytetyn rahamäärän. Työryhmien perustaminen asian hoitamiseksi on kuitenkin täysin tarpeetonta, sillä rahoituspohjahan on jo kunnossa. Maakuntien keskuskaupunkien ja etenkin yliopistokaupunkien on lupa tulla sekundäärikeskuksiksi, joihin sallitaan jonkin verran tulla Helsingistä johdettua hyvää: korkeampia oppilaitoksia, sairaaloita, alemman tason hallintoa. Mielestäni ei pitäisi, sillä heillä on lain vaatimat velvoitteet ja kuuliaisuusvaatimus ”äiti-Venäjää” kohtaan. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Saksalaismallinen energiantuotanto ratkaisisi pitkälti sekä energiantuotannon että maatalouden ongelmat. Tiestömme kunto rapautuu ja sen korjausvelka kasvaa vuosittain sadoilla miljoonilla euroilla. ARKISTOKUVA JARNO HERRANEN Pääministeri Juha Sipilä on joutunut median ja oppositiopuolueiden pyöritykseen, josta ei näytä tulevan loppua. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Maatalouden kilpailukyky on hiipunut EU:n elintarvikemarkkinoilla. Siksi tuntuukin turhauttavalta kuunnella päivästä toiseen kaikissa uutisissa toistuvaa jaarittelua pääministerin sukulaisten kaupoista. Pienemmille kaupungeille sallitaan oma roolinsa siinä tapauksessa, että niissä on yksityisesti kustannettua teollista toimintaa, joka tuottavuutensa kautta palvelee myös suuria paikkakuntia (esimerkkeinä Uusikaupunki, Raahe, Äänekoski). Saksalainen maatalousjohtaja on todennut, että Saksa varmistaa maatalouden säilymisen ja sukupolvenvaihdokset ottamalla tilat tuettuun energiantuotantoon. Kun autoilijoilta kerätään autoiluun liittyvinä erilaisina veroina ja maksuina vuosittain noin 3–4-kertainen määrä maksuja siihen verrattuna, mitä tiestön kunnossapitoon käytetään, pitäisi rahoituspohjan olla riittävä. Nyt kaavaillaan uutta ns. Tiloille taataan näin varmat tulot jopa pariksikymmeneksi vuodeksi. Tosiasiassa ylivoimainen osa maailman kaupungistumisesta tapahtuu nykyisin kehitysmaissa, joissa maaseudulla asuvien on pakkomuutettava suurten kaupunkien laidoille slummeihin ylikansoittumisen, ilmastonmuutoksen ja maaseudulta puuttuvan alkeellisenkin infrastruktuurin takia. Miksi penkominen kohdistui vain ystävällismielisen ja rauhaa rakastavan naapurimme kansalaisiin. Raha kun ei yhtiöllekään kasva puussa. Pentti Paakki varatuomari Raahe Kaupungistuminen ei ole luonnonvoima oimitus Lähe uttuvin kki Toimit us Lähetä us Lähetä juttuvin kki Toimit us L kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki tus Lähetä kuva Toimit us Lähetä uvinkk i Toimit us Lähetä kuva To Lähetä juttuvin kki Toimit us Läh a Toimit us Lähetä juttuvin kki To s Lähetä kuva Toimit us Lähetä j ki Toimit us Lähetä kuva Toimit u tä juttuvin kki Toimit us Lähetä k imitus Lähetä juttuvin kki Toimit etä kuva Toimit us Lähetä juttuvi oimitus Lähetä kuva Toimit us Lä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva mitus Lähetä juttuvin kki Toimit us kuva Toimit us Lähetä juttuvin kk mitus Lähetä kuva Toimit us Lähe vinkki Toimit us Lähetä kuva Toim Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähe Lähetä juttuvin kki Toi h tä jut Jätä meille juttuvinkki! 020 750 4600 sp. Raimo Anttila Ylivieska Maailmankansalaiset Mediassa kaupungistuminen ja väestönkeskitys etenkin suuriin kaupunkeihin tällä erää esitetään lähes poikkeuksetta positiivisena, tarpeellisena ja kirjoittajasta riippuen jopa välttämättömänä kehityskulkuna. seikat pätevät Suomen tilanteeseen. Syömistämme maitojalosteista tuodaan jo toinen puoli halvemman tuotannon maista. Niiden vuoksi palkataan lakimiehiä loputtomiin tutkimuksiin, joista jää vain ”luu lonijan kouraan”. toimitus@ kalajokilaakso.fi www.facebook.com/ kala.jaska/. Vallitseva keskittymisen suosiminen on yllättävää siinä mielessä, että tällä hetkellä väestöllä olisi selvästi paremmat mahdollisuudet kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa asua hieman etäämmällä suurista keskuksista. Kysymyksessä on kuitenkin pikkuasia, jos sitä verrataan todella merkittäviin ongelmiin. Uudelle parlamentaariselle työryhmälle tuleekin asettaa tehtäväksi tieverkon nykyisen korjausvelan suuruuden ja tieverkon tulevien vuosien ylläpidon rahoitustarpeiden selvittäminen ja sellaisen lakiehdotuksen laatiminen, jonka säätämisellä tieliikenteestä kerätyt maksut lakisääteisesti ohjattaisiin tieverkon korjausvelan ja ylläpidon kattamiseen. Liikenneverkon kunnossapidon rahoitusongelmassa kysymys on siitä, että autoilijoilta kerättyä rahoitusta ei käytetä tiestön kunnossapitoon. Kuitenkin kuuluu ja näkyy tiedotusvälineissä lausuntoja, jopa kansanedustajilta, että ei saisi olla mitään syrjimistä siinä suhteessa. Hallitukselta ja eduskunnalta odotetaan päätöksiä ja ratkaisuja näissä ja monissa muissakin talouden suurissa kysymyksissä. Suomessa nyt vallan saanut helsinkiläinen keskushallinto, ja sitä myötäilevät puolueet ovat markkinoineet ja määränneet toteutettavaksi ideologian, jonka mukaan pääkaupunkiseutua on kasvatettava kaiken kustannuksella. Pääministerilläkin saa olla sukulaisia, jotka harjoittavat laillista ammattia. Saisimme elellä kaikessa rauhassa, kunhan eläisimme kuten he tahtovat. Joidenkin kommenttien ”rivien välistä” saattoi haistaa olevan myötämieltä siihen, että Supoon, tiedusteluun, poliisiin ja rajavalvontaan voisi palkata asiantuntijoita vaikka suoraan SFB:sta ja puolustusvoimien ylin upseeristo puna-armeijasta. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Tämä ohjaa tehokkaasti pienempipäästöisiin autoihin ilman yksityisyyden suojaa loukkaavaa ajoneuvojen paikannusseurantaa. Kysyä sopii, missä määrin em. Asuuhan maassamme muidenkin maiden kansalaisia, joilla on myös Suomen kansalaisuus, mitä heihin suhtautumiselle kuuluu. Voi uumoilla, että hallituksen tavoite on eri järjestelyin pitää tieliikenteestä kerätty rahoitus valtion budjetissa olevan alijäämän tilkkeenä sekä uusilla tenkäyttömaksuilla vielä lisätä tieverkon ylläpidon nimissä autoilijoiden maksurasitusta. Saattaahan olla niinkin, että tieverkon yhtiöittämisen kautta tavoitteena on myydä monopolitieverkkoyhtiö rahapulassa kansainvälisille sijoittajille. Mikäli elintarviketuotantomme loppuisi kokonaan, menettäisimme siinä kolmanneksen kansantaloudestamme. Fortumin sähköverkon kohtalo. 6 Maanantaina 13.2.2017 . Mikä perimmältään on hallituksen ja liikenneministerin tavoite, kun yksinkertaisesta liikenneverkon kunnossapidon rahoituspohjasta halutaan luopua. Näin väestöä ohjataan muuttamaan suuriin keskuksiin. Siitä olisi se etu, ettei tänne tarvitsisi tyyrätä mitään ”vihreitä miehiä” varmistamaan ”ystävän” etuja. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Pienillä kaupungeilla ja maaseudulla on välttämättömän pahan rooli. Saattaisi ehkä verotuksemmekin pienentyä, kun ei tarvitsisi hankkia uusia hävittäjiä eikä sotalaivoja; kyllä naapuri lainaisi niitä käyttöömme. Lähetä viesti numeroon 173521 Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Tämä edistyneen ja yhä halvemmaksi käyneen tietotekniikan sekä monipuolisten energiantuotantomuotojen johdosta. Tämähän oli mm. Kysymys on siitä, pitäisikö vai eikö pitäisi henkilöitä, joilla on sekä Venäjän että Suomen kansalaisuus, hyväksyä virkoihin Supossa, Rajavartiolaitoksessa, puolustusvoimissa, poliisissa, puolustusministeriössä ja sisäministeriössä sekä energiaja tietoliikenneverkkojen varmentamisessa
Visuri Ylivieska Akkarievuista rupatellen Teollisuusluokan tuulivoimaloiden aiheuttamat melutasot melulle altistuvissa kohteissa eivät ole tiedossa, koska melutasoja ei ole juurikaan mittauksilla selvitetty. Meluhaitta on ilmeisen todellinen, koska useita asukasperheitä on muuttanut kotoaan pois kokemansa tuulivoimamelun terveysvaikutusten vuoksi. Omaisuus on keskittynyt maapallolla niin, että kahdeksan ”perhettä” omistaa jo saman, mitä köyhin puolisko väestöstä. Nato voi tulkita sopimusta siten, että se voi tulla, milloin esimerkiksi haluaa hyökätä Pietariin. Hirvittää, jos sotealueiden perustamisessa tehdään samat virheet: kun yhtiöitetään, ulkoistetaan ja kilpailutetaan terveyspalvelut, niin käykö samoin sotesopalle kuin teiden hoidolle. Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Vesa Viljanen Johtava ääniasiantuntija Fyysikko, FM Terveydensuojelulaki ja tuulivoimamelu Ylivieskan Invalidien puheenjohtaja Veijo Isotalo oli hyvillään päästessään onnittelemaan ratakelaaja Leo-Pekka Tähteä helmikuun alussa Invalidiliiton järjestöpäivillä. Kaksi suuntaa antavaa kenttämittausta on tehty noin kolme vuotta sitten. Muutos tehtiin mielestäni rikollisin menettelyin ja vastoin monen asiantuntijan varoituksia. Vedottiin David Ricardon 200 vuotta vanhaan suhteellisen edun teoriaan, vaikka teorian reunaehdot eivät ole voimassa. Samaten molemmissa kohteissa mitatut sisämelutasot ylittivät melun toimenpiderajat, jotka on esitetty terveydensuojelulain perusteella annetussa asumisterveysasetuksessa. Tottakai kaupankäyntiä tarvitaan, mutta joku tolkku pitää olla. Raudaskylällä pidettiin useassa talossa vielä koulukortteeria oppikoulun oppilaille. Tuntuu kyllä kummalta, että tällä teknologian tasolla tienhoito taantuu niin, että jopa koululaiskuljetuksia peruuntuu, vaikkei lumentulo ole haittana. Ohikulkijamummot kiikuttivat salaa näille onnettomille leipäpalasistaan puolet ja ukit jakoivat vähäisiä kalansaaliita heille. Toinen tehtiin Raahen Kopsassa Työterveyslaitoksen toimesta ja toinen Ympäristöministeriön tilaamana Haminan Petkeleessä. Kuten aikaisemmin lähinnä tullien avulla olikin. Tutustuin sopimukseen, kun olin kääntämässä sitä suomeksi ja toimitin kirjan. Käytännössä euro on ollut katastrofi . Sauli Niinistö oli läsnä, kun Suomi solmi isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Sama mies oli Paavo Lipposen hallituksen talousministerinä, kun Suomi luopui markasta ja otti valuutakseen euron. Lenkillä juossut pankinjohtaja oli kuitenkin tavoittanut hänet ja lievästi ihmetellyt tapausta. Ensimmäisen, kun valtio halusi noudattaa siihen pääsemisen ehtoja, vahvan markan politiikkaa, ja toisen nyt, kun euron arvo valuuttana kohosi pilviin. Saulin ylistämälle täydelliselle vapaakaupalle ei ole mitään tieteellistä tai käytännön perustetta. Koskapa itse olen aika mestari tekemään itselleni kelpo kepposia päivittäin, meillä on naapurin rouvan kanssa aiheesta milteipä jo pikkupirskeet olemassa. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Tämä rukous tulee mieleen, kun ajelee etenkin sivuteitä. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Hänet valittiin aikaisemmin myös Vuoden Urheilijaksi.. Kotikylän hyväsydäminen mylläri saattoi kantaa jauhosäkin puolikkaan pimenevässä illassa mökin portaille. Koko maapallolla talouskasvu on hidastunut sitä mukaa, kun vapaakauppaa on lisätty. Puistaa ko piru kerjäläistä. Perusteluissa todetaan Tähden osoittaneen, että vammainen ihminen voi saavuttaa unelmansa sekä muiden arvostuksen ja kunnioituksen. Tampereen sisareni aikoinaan kiikutti käytetyt alumiinivuoat pankin kätköihin ja kuljetteli kauppakirjojaan parin viikon ajan työkassissa koulukeittiön ja kodin väliä. 020 750 4600 Fax. Lehtosen Kalle Ylivieska Oi hallitus, anna TVH takaisin Talousekspertti Sauli Niinistö on neuvonut suomalaisia. Jos aiotaan pitää tiet ajokunnossa kesää talvea, niin TVH:n palauttaminen on ainoa järkevä ratkaisu, ja näiden perustettujen maakuntien kontolle suoraan tienpito. Tässä on tulos yhtiöittämisestä, ulkoistamisesta ja kilpailuttamisesta. Pohjalaisemännät olivat taitavia ja tarkkoja ruokatalouden hoitajina. Vapaakauppa on edistänyt eriarvoistumista. Joista parempiosaiset naapurin ukonrutjakkeet toisinaan sen varastivat, kateellisina siitäkin vähästä. Kas, kun nuukuus oli iskostunut jo lapsesta saakka lakin alle. Maanantaina 13.2.2017 Lukijan kuva /Kalajokilaakso Olemme myös facebookissa Twitter Kalajokilaakson toimitus/ sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska Puh. 020 750 4618 Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Soita 020 750 4600 Kuumalinja Kalajokilaakson Kuumalinja arkisin klo 12-13. Täydellinen vapaakauppa on hyvästä, vaikka se onkin luonut eriarvoisuutta. Hallitus varjele meitä tältä onnettomuudelta. Asumisterveysasetuksena annetut melun toimenpiderajat koskevat myös tuulivoimaloiden aiheuttamaa melua. Oli sitä ennen vanhaankin tosi mukavia mummunhöppänöitä ja vaatteet nurinperin köpötteleviä papparaisia. Entisinä aikoina mökin akkariepujen elämä oli kaukana tasa-arvosta, useinpa ihmisarvostakin. Nauroin siinä navetan karsinan laijalla mahani miltei kipiäksi ja vieläpä kikattelen tässä yksikseni vuosikymmenien jälkeenkin. On selvää, että kun pienitään tarpeeksi pieniin osiin tieverkko hoitourakoita varten, niin loppuvat kunnon koneet, joilla voi oikeasti pitää tien aina ajokuntoisena. Torppareina eläminenkin oli tiukkaa raskaine taksvärkkipäivineen lainatorpissa asuen. Syyspuolella oli jo luonnosta rikkaammat antimet, marjat, sienet, perunapalstojen tuotot ja elonkorjuun tähkäpäitä pelloilta keräillen. Eräs iloinen ja virkeä akkariepu osasi jopa kasvattaa pikkuvasikat tarkoitusten mukaisin nimikkein. Sopimus sallii atomiaseittenkin tuomisen maahan, ja Suomen pitää antaa tukea Natolle. Toivottavaa kehitystä Saulin kannattajien kannalta. Mauri Nygård Kokkola Talousekspertti Sauli Niinistö Jo Kalevalassa meistä naisista sanotaan: ”Omenainen otettaissa, pihlajainen pijettäissä.” Tai: ”Neito nätti naitaessa, akkapiru perässä pirtin.” Liekö sitten asiat niin tai näin, mutta kuuluipa kuitenkin ylvästelleen entinen ukko: ”Se on mun, sano Eenokki akkaansa.” Veti lätsän silmilleen miettien, että pittääkö tässä oikein nostella (lökä)pöksyjään, vai alentaa persuuksiaan noin suuresta kunniasta. Suomi pääsee taistelutantereeksi ja Venäjän ensi-iskun kohteeksi. Sitten Sauli Niinistö kertoi presidentin arvovallallaan, että meillä on kauhea tilanne, kun julkinen sektori muodostaa 58 prosenttia bruttokansantuotteesta. Sanaakaan ei ole siitä, että Nato tukisi Suomea tai miten Suomi voisi kutsua Naton avuksemme. Kaupankäynti ei ole nyt valtioiden välistä vaihtokauppaa, vaan kaikki liikkuu vapaasti: pääoma, työvoima, tavarat, palvelukset. EU-kansanäänestyksessä kerrottiin, että tämä ei koske markasta luopumista. Samoin päätti eduskunnan perustuslakivaliokunta ja koko eduskunta, mutta Sauli väitti jälkeenpäin toista. Tähdelle luovutettiin Invalidiliiton Raimo Lindberg -palkinto. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. ”Kuule, tuo tuossa on Kävelypuku mulle itelle, tuo on Piironki kossein kamariin ja tuo on Heteka, ukolle ja mulle, ko sen entisen vieterit pakkaa jo niin kitiseen...” Mukavaa meininkiä, eikös vain. Köyhyys leviälakkinen kun asusteli vuosikymmenet heidän seuranaan suurten lapsilaumojen keskellä. On liian suuri riski investoida kalliisiin koneisiin, jos saattaa menettää hoidon seuraavassa tarjouskilpailussa. Noin 50-vuotiaiden köyhimpien miesten eliniän odote oli tilastossa hieman alentunut absuluuttisestikin. Suomessa kehitys näkyy mm. Kerttu K. Ainoat perustelut vapaakaupalle olen nähnyt EU-jäsenyyteen mentäessä. He kuuluivat kyläkuviin hyväksyttyinä, leppoisaa leikkiä aiheuttavina yhteiselon jäseninä. Ei tullut tarkistettua onko halvimman tarjouksen jättäneellä välineitä, joilla pystyy pitämään tiet ajokuntoisina kelillä kuin kelillä. Mukavaa tulevaa keväänkorvallista meille jokaiselle, tämän koti-Suomen satavuotisjuhlaa. Kovalle näyttää ottavan, ennen kuin koiras poikii! Muistisairaudet ovat kovasti yleistyneet sitä mukaa kun väestön ikärakenne kohoaa. Kysyy kyllä huumorintajua ymmärtää tämänhetkinen teiden hoidon taso. Ruokatunneilla juosta kipittelin milloin kenenkin kotiin lämpimille uutisrieskoille, siantappoalatoopeille, ternimaitopannukakuille tai huituvellin syöntiin. Tuulivoimalatoimijat ovat vedonneet lupamenettelyiden yhteydessä tehtyihin melumallinnuksiin, jotka ovat heidän mukaansa riittävät. Talousekspertti Sauli Niinistö kannattaa taloussotaa ja pakotteita Venäjää vastaan. 7 KALAJOKILAAKSO . Se on aiheuttanut kaksi lamaa. Oikea prosenttiosuus runsaat 20. Kaupantätin työvuosina sain monta unohtumatonta ystävää juuri noista ihanista, itseään akkarievuiksi kutsuneista perheenäideistä. Olisi välttämätöntä, että isojen teollisuusluokan tuulivoimaloiden aiheuttamat sisämelutasot selvitettäisiin luotettavilla mittauksilla lähimpien asukkaiden meluhaitan arvioimiseksi. Vaikka saituus ja itaruus kuuluisivatkin seitsemään kuolemansyntiin. elinikäerojen rajuna kasvuna rikkaiden ja köyhien välillä. Molemmissa mittauskohteissa ulkomelu ylitti ulkomeluasetuksessa annetut melurajat. Mutta kenenkään en ole kuullut asumisiaan noina aikoina moittineen. Tiekarhut ovat kuulemma muuttaneet Viroon ja käyvät sieltä tekemässä vaativimmat tietyöt Etelä-Suomessa, eivätkä varmasti talkoilla. Sauli kävi viisastumassa Euroopan investointipankissa ja fi ksut suomalaiset äänestivät hänet presidentikseen. Tuulivoimaloiden meluhaittaa on pyritty selvittämään kyselytutkimusten avulla esimerkiksi Työterveyslaitoksen ja Terveydenja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toimesta. On harhaanjohtavaa yrittää saada meluhaittaa selville pelkästään kyselytutkimusten avulla. Liioittelukerroin kolme. Sopulit toistelivat hirveyttä vuoden verran, eikä Sauli korjannut valettaan. Kuntien ympäristöja terveysviranomaiset ovat hyväksyneet tämän tuulivoimatoimijoiden näkökannan. Tottahan kaikki oli, nuhruiset asiakirjat kuuluivat hänen reviirilleen, mutta niitä käytettyjä vuokia kai turhaa oli enää kotona alkaa patasutimaan. Aivan pienet lapset jouduttiin pitkiksi työpäiviksi jättämään nälkiintyneinä isompien laihojen sisarusten vastuulle. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisilla on kuitenkin aina selvittämisvelvollisuus, jos asukkaat valittavat kokevansa meluhaittaa. Rauhallinen kodinomaisuus oli heille taattua ja ylöspito varsinkin maalaistaloissa takasi hyvät kouluolot. Itsenäisinä ja onnellisina elellen. Se oli vastuullista työtä jokaisen vuokralaisen kohdalla
Olenkin iloinen, että meillä on nyt käytössä etsivän nuorisotyön ja muita nuorten ongelmiin paneutuneita työtapoja. Miten tunnistaa ja ottaa puheeksi ongelmallinen rahapelaaminen. Nuoren asema kohenee Kaarlelan uusin teos Lasissa on tyttö kertoo erään nuoren yhden päivän tarinan. –?On tärkeää sallia ääni ja puhevalta sellaisille, jotka joutuvat vaikenemaan kotona ja yhteisössä. KALAJOKILAAKSO Talvipäivää Ylivieskan keskustassa. Tässä on onnistuttu hyvin, sillä nykyisten 225 kalastusalueen sijalle ehdotetaan 119 kalatalousaluetta. Suomessa on arvioitu olevan yli 100?000 ihmistä, joilla on jonkin asteinen rahapeliongelma. Mennen talven lumi 2014 . Centrian tutkijat ovat aiemminkin tehneet seudulla mittauksia ja joutuneet ihmetyksen kohteeksi kierrellessään asuinalueella. Mitä on varhainen auttaminen ja milloin tarvitaan hoitoa. Kalastusalueet laajentuvat Antti Savela toimitus@kalajokilaakso.fi Tanja Kaarlelasta on pikku hiljaa kasvamassa Seppo Urpelan ja Varpu Vilkuna-Uusitalon uran jatkaja ammattimaisena kirjailijana Nivalassa. Nivalan Tanja Kaarlela tiellä ammattikirjailijaksi Ääni äänettömälle Päivän kuva Tanja Kaarlela on julkaissut tähän mennessä kolme kirjaa. Heidän punaista mittausautoaan on muun muassa lähdetty seuraamaan ja pyydetty selventämään, millä asioilla sitä ollaan liikkeellä. Miehittämätön ilma-alus seikkailee Ylivieskan ilmatilassa Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Nuorten VertaisVerstas ja Hyvä sauma -hankkeet järjestävät peliriippuvuus luennon Ylivieskan ammattiopistolla. KUVA VISA PETRELIUS Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ylivieskan seudulla voi lähiaikoina nähdä hauskannäköisen härvelin lentelemässä taivaalla. Jos erilaisia apurahakanavia ei olisi, monet mielenkiintoiset maakunnalliset ja paikalliset tarinat jäisivät unholaan ja monen kirjailijan pöytälaatikot joutaisivat muuhun käyttöön. Sen pitäisi valmistua syksyllä. . Kaarlela haki ja sai KeskiPohjanmaan rahaston apurahan syksyllä ilmestyvän kirjansa kirjoittamiseen. Kyseessä on tunnistettava esine, Centria-ammattikorkeakoulun miehittämätön ilma-alus eli droni. Osallistui Ylivieskan kirjamessuille lauantaina. Rahallinen tuki helpotti jättäytymistä pois päivätyöstä. Droni on osa Centria-ammattikorkeakoulun tutkimushanketta, jossa kehitetään uusia älykkäitä mittausmenetelmiä. Esikoiskirja Saara 2013 . Tanja Kaarlela . Neljäs on parhaillaan työn alla. KUVA ANTTI SAVELA. Vaikka kirjojen henkilöt eivät suuria sankaritekoja tee, he ovat silti tarinan arvoisia. Lasissa on tyttö 2017 . Kieli on karua ja osin jopa rujoa. Järvikylällä asuva Kaarlela on vastikään julkaissut kolmannen romaaninsa Lasissa on tyttö ja neljäs on parhaillaan työn alla. Tanja Kaarlela toivoo, että muutkin kuin tunnetut kirjailijat saavat lukijoita ja palautetta. Asuu Nivalan Järvikylällä . Koulun tehtävähän on tasoittaa lasten taustoista syntyviä eroja. Tuotanto: . . Miltä näyttää kolikon kääntöpuoli peririippuvaisten läheisille. . Opiskelee kirjallisuusterapian ohjaajaksi. ELYkeskukset pyytävät lausuntoja näistä ehdotuksista 31.3.2017 mennessä. . Haluan antaa äänen äänettömille, koska monen syrjäytyneen ihmisen historiassa voi olla niin rajuja juttuja, että sivuun ajautumista ei tarvitse ihmetellä. Kalajokilaakso-lehden kolumnisti . Harrastaa: luonnon ihailua, liikuntaa ja marjastusta. Tilaisuus on tarkoitettu ensisijaisesti alueen sosiaali-, terveysja opetusalan ammattilaisille. Valmistunut nuorisoja vapaaajan ohjaajaksi. Näitä ajatuksia saapuu kanssamme pohtimaan tilaisuuden asiantuntijapuhuja Jari Hartikainen Helsingistä Pelirajaton -hankkeesta. –?Opettajatkin ovat vuosien varrella kasvaneet. . . Peliriippuvuus on toiminnallinen ongelma, jonka tunnistaminen on haastavaa jopa ammattilaisille, koska pelaajat useimmiten pyrkivät salaamaan ongelmansa. Tavoitteena on ollut vähentää nykyisten kalastusalueiden määrää, jotta kalakantojen hoito voidaan suunnitella riittävän suurina vesistöaluekokonaisuuksina. Kuka. –?Tottahan se on, että Suomessa vain ani harva tulee toimeen kirjansa myynnillä. Sillä kenellepä muulle kuin lukijalle kirjailija ja kirjoittaja viestinsä tarkoittaa. 8 Maanantaina 13.2.2017 . Se on vahva kuvaus syrjäytyneen nuoren elämästä. Kolikon kääntöpuolella on peliriippuvuus Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Kalatalouden yhteistyöryhmät ympäri Suomen ovat tehneet omien alueidensa kalatalouspalveluista vastaaville ELY-keskuksille ehdotukset vesialueiden jakamiseksi nykyistä laajempiin kalatalousalueisiin. Naimisissa, yksi aikuinen tytär. Kaarlelan kirjoissa päähenkilöt ovat tavalla tai toisella unohdettuja, marginaaliin ajautuneita tai jopa sinne työnnettyjä. Kustantaja Reuna Oy Kouvola. –?Niin, nuoret kiinnostavat minua kovasti. Ne tuovat toivoa paremmasta
Sairastuminen tuli jarruksi. Messujen suosio vain kasvaa Toni, Kaisa ja Niklas Kujala hakivat Ylivieskan rakennusmessuilta vinkkejä uuden kotinsa rakentamiseen. Oiva Luhtasela Päivärinta ja Knuutila selkärankana Poimintoja 150-vuotiaan Ylivieskan vaiheista Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Suomen ja Baltian suurin hampurilaisketju Hesburger jatkaa levittäytymistään ulkomaille. Toinen poika Ville Kallio oli kunnanhallituksen puheenjohtajana ennen pulavuosia. Tapahtumassa on mukana noin sata näytteilleasettajaa ja paikalle saapuneiden talotehtaiden yhteinen markkinaosuus nousee jopa 95 prosenttiin. Vilkkaimman kirjailijajakson kaksivuotisen väliajan korvasi ”perusylivieskalainen” Heikki Juurikoski. Näin valmisteltuna 19.1. Seinäelementit ovat jo pystyssä. Maanantaina 13.2.2017 Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Pohjois-Pohjanmaan Keskustanaiset haastavat kuntapäättäjät huolehtimaan riittävästä aamuja iltapäivätoiminnasta kunnissa sekä etsimään uusia vaihtoehtoisia malleja takaamaan lasten turvalliset aamuja iltapäivät. Hän oli muuttanut Oulunsalosta synnyinkuntaansa edellisen vuoden viimeisillä jokijääkeleillä. Redrik Sipilän kolmivuotisen jälkeen valittiin kuntakokouksen esimieheksi 1869 lukkari Pietari Päivärinta. Kun Ylivieskassa oli päästy 1866:nälkäjoulusta tammikuuhun 1867, oli loppiaisen jälkeen kunnallislautakunta pitänyt ensimmäisen kokouksensa. Perhe kertoo rakentavansa omakotitalon Raudaskylälle Ylivieskaan Tonin syntymäkodin lähistölle. Antti Savela toimitus@kalajokilaakso.fi Toni ja Kaisa Kujala Ylivieskasta pysähtyvät kaksivuotiaan Niklas-poikansa kanssa keittiökalusteita myyvän yrityksen osastolle Ylivieskan Rakenna-Sisusta-Asu -messuilla. Se ei ole liikaa sanottu. Reijo Alakoski kertoo Alpo Ohtamaan olleen tärkeässä roolissa messujen alkuvaiheessa. –?Menimme vuonna 1999 syksyllä käymään Alpon luona nyt jo edesmenneen yrityskumppanini Markku Taanilan kanssa. Perheen Kyösti-pojasta tuli Suomen presidentti. Hän oli 3–14-vuotias isän ollessa ”kunnan johtajana”, joten hallinnon kotioppia saatiin kotoakin. Myös niissä perheissä, joissa molemmat vanhemmat valitsevat kokoaikaisen työn, turvallinen aamuja iltapäivähoito tulisi turvata. Huomiota K-PK:lle ja Kalajokilaakso-lehdelle Muutamana vuonna Suomen Messupromoottorit ovat jakaneet diplomi-tunnustuksia tärkeimmille yhteistyökumppaneilleen. Knuutila on jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota. Valko-Venäjän ensimmäinen Hesburger avasi ovensa 28. Tällä hetkellä lapset joutuvat eriarvoiseen asemaan, koska kaikille aamuja iltapäivähoitoa tarvitseville lapsille ei voida taata kerhopaikkoja. Uuteen kotiin aiotaan muuttaa ennen joulua. Kunnallinen toiminta oli alkanut. luokkalaisten lasten aamuja iltapäiväkerhopaikkojen riittävyydestä. Aiemmin RSA-diplomi on myönnetty Jokilaaksojen Pelastuslaitokselle, Airwise Oy:lle sekä Kajaanin pallokerholle. Hän oli kunnan esimiehenä 15 täyttä vuotta. –?Täältä saa kaikenlaisia vinkkejä rakentajalle, jos vain pitää silmänsä auki. Perheiden hyvinvointi ja valinnanvapaus on oltava päätöksenteon keskiössä. Knuutila oli perustamassa Ylivieskan säästöpankkia ja johti isännistöä 21 vuotta. Koulunkäynnin alkutaipaleella 1.ja 2.-luokkalaisten koulupäivät ovat lyhyitä. 9 KALAJOKILAAKSO . Myöhemmin sukunimi lyheni Kallioksi. Ketju suunnittelee avaavansa kolme uutta ravintolaa Valko-Venäjälle vuoden 2017 aikana. Knuutilan jakso kesti ennätykselliset 29 vuotta! Päivärinta ja Knuutila loivat jäntevän selkärangan paikallishallinnolle yli 40 vuodeksi. Tutustuttuaan messuideaan Alpo lupasi Kalajokilaakson olevan hengessä mukana ja siitä yhteistyö lehden kanssa alkoi. Keskustanaiset vaativat hoidon turvaamista Uutisessa Oulaisten valvontalautakunnan asettamasta hallintopakkopäätöksestä Oulaisten Jätehuolto Oy:tä kohtaan oli väärä päivä määräykselle. Ylivieskan Rakenna-Sisusta-Asu -messut ovat nousseet 17 toimintavuotensa aikana Pohjois-Suomen suurimmaksi alan tapahtumaksi Oulun messujen jälkeen. Messuvieraita kävi viikonloppuna yli 6?000 eli väkimäärässä sivuttiin viime vuoden ennätyslukemia. Päivärinnan toisen jakson jälkeen esimiehenä aloitti isäntä Mikko Knuutila. Jatkaja oli niemelänkyläläinen isäntä Mikko Kalliokangas vuosina 1876–1889 ja 1894–1896. Molemmat olivat säätyvaltiopäivillä alueen edustajia, samoin kirkolliskokouksissa Turussa. Tähtinä Rostedt ja Ruohola Toimitusjohtaja Reijo Alakoski messut järjestävästä Suomen Messupromoottorit Oy:stä kertoo, että sunnuntaina messujen tähtenä oli julkkiskiinteistövälittäjä Jethro Rostedt ja juontajana toimi tv-kasvo ja sisustussuunnittelija Laura Ruohola. KUVA ANTTI SAVELA Sisustamisen vinkit ja junnutimpuri toivat Kujalat Ylivieskan RSA-messuille Rakenna?-?Sisusta?-?Asu -messujen Reijo Alakoski ojensi hienon diplomin palkinnoksi hyvästä yhteistyöstä Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n Päivi Kajasmaalle ja Alpo Ohtamaalle. Kelan osittainen hoitoraha antaa perheelle mahdollisuuden valita niin, että jompikumpi vanhemmista tekee lyhennettyä työaikaa ja huolehtii turvallisista aamuja iltapäivistä. Hän oli perustamassa Oulussa maalaisliittoa. Molemmat olivat kirkon miehiä, lukkari ja kirkon isäntä (21 vuotta). Huomionosoituksen perusteena on paitsi pitkä ja hyvä yhteistoiminta myös Keskipohjanmaan satavuotinen ja Kalajokilaakson 90-vuotinen historia. Rakenna?-?Sisusta?-?Asu -diplomi myönnettiin tänä vuonna Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:lle ja Kalajokilaakso-lehdelle. Hesburger Valko-Venäjälle Oikaisu. tammikuuta maan pääkaupungissa Minskissä, ja se työllistää tällä hetkellä 25 henkilöä. Vaikka valitsimme talopaketin, ostamme monta asiaa vasta rakennusvaiheen edistyessä, Toni kertoo. –?Ylivieskan markkina-alue vetää ja että nämä messut koetaan tärkeäksi viestin viejäksi, Alakoski kertoo ja sanoo, että Ylivieskan messut kiinnostavat vuosi vuodelta enemmän myös valtakunnallisesti tuotteitaan markkinoivia yrityksiä ja yhteisöjä. Kunnallislautakunnan johtoa piti Leonart Saarela 8 vuotta, ajoittain kassastakin vastaten. Diplomi luovutettiin lauantaina Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n julkaisuliiketoimintajohtaja Alpo Ohtamaalle ja Kalajokilaakson markkinointipäällikkö Päivi Kajasmaalle. Kunnissa olisi huolehdittava 1.-2. voitiin pitää ensimmäinen kuntakokous kappalaisen virkatalossa. Valvontalautakunta asetti määräajaksi heinäkuun lopun, eikä huhtikuun loppua, kuten uutisessa väitettiin. Tällaisia voisivat olla muun muassa koulupäivän ajoittamiseen liittyvät ratkaisut ja erilaiset kolmannen sektorin järjestämät kerhot. joka oli paikalla sitkeästi valtakunnan itsenäistymisvuoteen. Näin estetään lasten syrjäytymistä ja turvattomuutta koulupolun alkuvaiheessa ja mahdollistetaan vanhempien työssäkäynti
Muistotilaisuus oli Puustellissa. Sankarihautaan ei haudata kuolemaantuomittuja, rikollisen tekonsa johdosta kuolleita, omavaltaisesti joukostaan poistuneita tai karkureina kuolleita tai muutoin erikoisen häpeällisellä tavalla kuolleita. Saara Isoniemi Saara Maria Isoniemi kuoli 8.2.2017 Mäntykodissa Nivalassa. Tapulin juurelta Hanna Parhaniemi hanna.parhaniemi@kpk.fi Raution sotaveteraanien hallitus on päättänyt, ettei jatkosodassa teloitettu Aarne Saari saa muistolaattaa sankarihautaan. Iso kiitos myös Taivaan Isälle! Nuorisotyö Armo kuuluu ihan kaikille Akustiikassa kuultiin gospelia armo -teemalla. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Jokigospelin teemana tänä vuonna oli Armoa 2017. Seppo Olavi Kopsa siunattiin 10.2.2017 Uuden hautausmaan kappelissa Nivalassa. Kaksi edelleen kieltäytynyttä tuomittiin kuolemaan, Särkiö kertoo. Lisäksi hänen haudalleen sytytetään kynttilälyhty silloin kuin Raution sankarihaudoillekin sytytetään eli pyhäinpäivänä, itsenäisyyspäivänä ja jouluaattona. Hautauksia. Hän oli 84-vuotias. Sauli Toivo Sippola siunattiin Kalajoen kirkossa 10.2.2017. KALAJOKILAAKSO Meidän kesken Onnittelemme Tänään: Sulo, Sulho Huomenna: Tino, Voitto, Valentin Helmikuun ensimmäisenä perjantaina sadat nuoret Kalajoen rovastikunnan alueelta kohtasivat Ylivieskan kulttuurikeskus Akustiikassa. Hän oli 84-vuotias. Lausunnon perusteella Raution sotaveteraanien hallitus päätti, että Aarne Saaren haudalle istutetaan kesän aikana samanlaiset kukat kuin sankarihaudoilla on. Samalla on tiedostettava, että kriteerien uudelleen arviointi voi johtaa lukuisiin uusiin pyyntöihin saada muistolaatta sankarihautausmaahan, Särkiö muistuttaa. Taustalla oli kuitenkin 50 miehen kieltäytyminen tehtävästään. –?Niiden alkuperäistä luonnetta ei tulisi muuttaa tämän päivän ajattelun näkökulmasta lisäämällä muistolaattoja henkilöille, jotka eivät täytä alkuperäisiä sankarihautaamisen perusteita. Kenttäpiispalta myötätunnon osoitus Aarne Saari poistui rintamalta 4.7.1944. Siunauksen toimitti kappalainen Jukka Kesola. Siksi en puolla Aarne Saaren laatan lisäämistä sankarihautausmaahan. –?Kyseinen teloitettu sotilas olisi toisissa oloissa voinut saada tämänkaltaisen kohtelun psyykkisesti haavoittuneena. Sotaveteraanien hallitus halusi kannanoton maan korkeimmalta taholta, sillä pyrkimyksenä oli tehdä mahdollisimman oikeudenmukainen ja Saaren muistoa kunnioittava päätös. Hän muistuttaa Ville Kivimäen kirjasta Murtuneet mielet, joka kertoo niistä noin 18?000 sotamiehestä, jotka eivät kestäneet sodan rasitusta psyykkisesti, vaan heidät määrättiin hoitoon. Seppo Karhumaa Seppo Juhani Karhumaa kuoli 9.2.2017 Seinäjoen terveyskeskuksessa. Tänä vuonna tulee täyteen 500 vuotta Martti Lutherin teeseistä. Niitä voi olla mahdollisuus arvioida uudelleen. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, Terttu, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Dokumentit osoittavat, että Saari ei kestänyt veljensä kuoleman ja toisen veljen vaikean haavoittumisen myötä tullutta painetta. KUVA HANNU TILUS Kenttäpiispan lausunto ratkaisi asian Rautiossa Aarne Saari ei saa muistolaattaa Kyseinen teloitettu sotilas olisi toisissa oloissa voinut saada kohtelun psyykkisesti haavoittuneena. Kenttäoikeus tuomitsi rautiolaisen kuolemaan sotilaspelkuruudesta ja Saari teloitettiin omien toimesta 3.8.1944. Tapahtuma liittyi kirkossa vietettävään reformaation juhlavuoteen. Aini Tuovi Kyllikki Marttala siunattiin Kalajoen kirkossa 10.2.2017. Sankarivainajien hautaamiseen liittyvät asiat kuuluivat sotien aikana ja myös nykyään kenttäpiispan vastuulle. Osoitan lämpimän osanottoni hänen omaisilleen, jotka ovat kantaneet surua vuosikymmenien ajan, kenttäpiispa Pekka Särkiö toteaa lausunnossaan. –?Tämän päivän näkökulmasta sankarihautausmaahan hautaamisen kriteerit tuntuvat kovilta. Edellisen kerran Aarne Saaren asiaa on käsitelty 1980-luvulla, jolloin Raution sotaveteraanien hallitus teki kielteisen päätöksen. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. Kaipaamaan jäivät veljet perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Tämä oli saanut 48 palaamaan paikalleen. Kiitokset kaikille tapahtuman järjestelyihin osallistuneille sekä sinulle, joka olit paikalla. Muistotilaisuus oli seurakuntakodilla. Aarne Saari on haudattu Raution hautausmaalle. Jokigospelissa saimme nauttia kahden gospelartistin musiikista, nähdä ylivieskalaisten nuorten tekemä huikea Martti Lutherin my day-video sekä osallistua erilaisiin kanaviin. Hän oli 71-vuotias. Kuolleita Pekka Asser Kivimaa siunattiin 10.2.2017 Alavieskan kirkossa. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Matleena Ikola. Siunauksen toimitti kirkkoherra Kari Lauri. –?Tunnen syvää myötätuntoa Aarne Saarta ja muita hänen tavoin kuolleita kohtaan. 10 Maanantaina 13.2.2017 . Heille oli todennäköisesti muistutettu, että rintamakarkuruudesta voidaan tuomita ankarin rangaistus. Raution sotaveteraanien hallitus pyysi arkaan asiaan lausunnon kenttäpiispa Pekka Särkiöltä. Elvi Junno Elvi Mirjam Junno kuoli 9.2.2017 Ylivieskan terveyskeskuksessa. Karkureihin ja itsemurhan tehneisiin voidaan soveltaa kriteeriä, etteivät he kestäneet sodan rasitusta. Illan hämärtyessä nuoret kokoontuivat Akustiikasta lähtevään ristikulkueeseen, joka suuntasi kohti kirkon raunioilla järjestettyä Gospelmessua. Siunauksen toimitti kirkkoherra Eija Nivala. Siellä vietettiin Jokigospel-tapahtumaa, joka on osa rovastikunnan seurakuntien isoskoulutusta. Hän kuitenkin huomauttaa, että sankarihautausmaat ovat paitsi sotien uhrien, myös oman aikansa ajattelun muistomerkkejä ja dokumentteja. Oman aikansa muistomerkkejä Päämajan kirkollinen osasto on antanut 10.9.1943 ohjeet sankarihautausmaahan hautaamisesta. Tunnelmallisen messun jälkeen oli kiitollinen mieli
Keskiviikkona kuunnellaan lyhyt oppimäärä vieraasta kielestä. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Herra, Israelin kunnia, ei tyhjää puhu eikä sanojaan peruuta. Paljon onnea iloiselle 3-vuotiaalle toivottaa iskä, äiti, Miro ja Enni. Onnea Kannuslaiset Johanna Kopsala ja Ilkka Ala-Pöntiö saivat tytön 25.1.2017. Kun en silloin vielä tiennyt juuri mitään, en osannut kysyäkään mitään. Hän oli lukiossa opettajani ja hän poikkesi muista naisopettajista. Leiska ja Ahti irvailivat, että hän tankkaa vähän väliä naiskauneutta. Kun sain säännöllistä palkkaa, päätin ostaa itselleni polkupyörän. Teija Arvidsson Kasper Visuri juhlii synttäreitä 13.2. Kirjoitukset jatkuvat lukuloman jälkeen maaliskuun puolessa välissä ja kestävät pari viikkoa. Ei päästänyt Mattila minua kilpailijalle. Hänellä oli kauniita värikkäitä vaatteita ja hän uskalsi meikata. kaksi vuotta täyttävälle pienelle ihanalle saunamiehelle Niilolle toivottaa mummu, pappa, Miksu, Selina ja kummisetä Matias. Montakohan peruspyörää nykyisin saisi konttoristin kuukausipalkalla. Minähän se Kalajaskassa niitä vekseleitä kirjoittelin. Niillä kerroilla tirehtööri oli puku päällä. Hän oli yksi harvoista kouluaikani opettajista, jota ihailin. Päästyäni töitten alkuun konttorissa, Halla soitti useamman kerran päivässäkin aina samoilla sanoilla: ”Tulkaapa neiti Koskela käymään täällä!” Leiska neuvoi tien, miten sinne mentiin. Menin Eino Mattilan liikkeeseen. Oikein paljon onnea halausten kera pienelle prinsessalle, toivottavat äiti, isi, mummut ja papat sekä koko muu porukka. En tullut tietämään hänen sairauttaan eikä hän siitä puhunut. Vauva painoi 4?810 grammaa ja pituutta oli 52,5 senttiä. Se oli allekirjoittamaton vekseli.Sanoin, että tulen kuukauden päästä maksamaan rahalla sen toisen puolen ja jos tämä ei hänelle sovi, menen ostamaan Juurikosken Antilta. 1 Sam. Hallalla oli selvästi mielessään yritys toimia puhemiehenä meidän välillä. Sitä sanontaa ei silloin vielä tunnettu, se taisi tulla tietoisuuteen Ahti Karjalaisen yhteydessä. Ensimmäinen kerta oli kohta tultuani taloon. Ei hän ole ihminen, ei hän sanojaan kadu. Jälkeenpäin ajattelin, että olisinpa sukuun kelvannut. Leiska oli kutsuttu myös. Tiedetäänkö nykyisin pikavippien aikana, että vekseleitä on joskus ollut edes olemassa. Minulla oli silloin niin huono itsetunto, etten ottanut heidän puheitaan miksikään. Ihastukseni kohde oli kaunis sininen Jaguaari. Kälviäläiset Satu ja Matti Hakala saivat pojan 3.2.2017. Aina hän käyttäytyi erittäin herrasmiesmäisen kohteliaasti. 11 KALAJOKILAAKSO . Paljon onnea reippaalle pikkumiehelle toivottavat: äiti, isi, mummut, pappa, kummit ja varamummu. Sisätiloissa käytäviä pitkin, portaita sinne ja tänne, Hallan keittiön läpi ja ihan perimmäisenä huoneena oli Hallan makuuhuone. Ylivieskalaiset Johanna ja Juha Koskela saivat pojan 28.1.2017. Olin kulkenut jalan siihen asti. Maire-Liisa Salmela Hallan kodissa ja pyöräkaupoilla. Eino ehdotti, että maksaisin heti 800 ja lopusta tehtäisiin vekseli. Maanantaina 13.2.2017 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Sängyn vieressä pöydällä oli monenlaisia lääkepurkkeja ja -pulloja. Kokeet jatkuvat maanantaina, jolloin alkavat kuullunymmärtämiskokeet. Ahti oli opettanut vekselistä sanonnan: ”Vekseli on paha paperi, panetpa nimesi pitkin tai poikin, eteen tai taakse, aina joudut maksamaan.” Tiesin karttaa sellaista paperia. 15:29 Parisuhteen matemaattinen kaava: Laskekaa yhteen tulot, vähentäkää menot, kertokaa ilot ja jakakaa surut. He selittivät minulle talon tapoja ja tehtäviäni. Usein pitkään rästissä olleita saatavia yritettiin karhuta lähettämällä tratta. Kutsuttiin minut kolme kertaa Hallan puolelle kahville. Josefi ina Koiste täyttää 3 vuotta 15.2.2017. Hän antoi ohjeita milloin mistäkin asiasta, kysyi rahatilannetta ja muuta lehteen liittyvää. Toisella kerralla siellä kahvitettiin muutakin lehtitalon väkeä. 3 vuotta. Sieltä hän pyjamasillaan sängyn reunalla istuen johti lehtitaloa. Meistä otettiin yhteiskuvakin ja se oli lehden juhlanumerossa. Viljo Rantanen täyttää 12.2. Ensiksi on toinen kotimainen kieli ja tiistaina vieraan kielen pitkän oppimäärä. Vain muutaman kerran näin hänet puku päällä. Uudet seikkailut odottaa, kun 5 vuotta olla saa! Paljon onnea rakkaalle Sanjalle 12.2, toivoo äiti ja isi. Teititteli koko ajan. Vauvauutisia Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Abiturientit aloittivat ylioppilaskokeet perjantaina äidinkielen tekstitaidon kokeella. Sitä paitsi Hallan vaimo, Hilkka, oli hyvin kaunis nainen. Rakkaat syntymäpäivä onnittelut 13.2. Kolmannella kerralla hän oli kutsunut toiseksi vieraaksi toimituksessa kesätuuraajana työskentelevän sukulaispoikansa Pekka Saaren. Ei siinä setämiestä olisi tarvittu, kyllä Pekalla oli samantapaisia yrityksiä omatoimisestikin. Painoa pojalla oli 3?700 grammaa ja pituutta 51,5 grammaa. Vauva painoi 4?100 grammaa ja pituutta oli 54 senttiä. Sen hinta oli 1?600 markkaa elikkä sama kuin kuukausipalkkani. Ylioppilaskirjoitukset alkoivat Juhlavuoden sarjassa muistellaan lehtitalon vaiheita lehden perustajan Aarne Hallan ajoista lähtien. Se ettei seurustelumme ottanut lämmetäkseen, johtui eniten siitä, että Pekalla oli ns henkilökohtainen ongelma. Ne tarjottiin heidän salissaan. Kannuslaiset Jonna Kulmala ja Tommi Kellosalo saivat pojan 30.1.2017. Se saattoi liittyä lehden 25-vuotisjuhliin. En suostunut siihen
Särkät Volley pelasi varmaan voittoon Hanna Perkkiö 6–1 JHT-Kiekkokopla 2–0, 2–0, 2–1 Jääkiekon Suomi-sarja Kalajoen JHT säilytti lauantaina otteensa runkosarjan kakkossijasta jääkiekon Suomisarjassa. Libero Tero Roukala kuului myös vieraiden onnistujiin. Vieraat veivät ensimmäisen erän, mutta sen jälkeen Cowboys otti ohjat. Kotiotteluun oli tehty pientä viilausta ketjuihin. Takana oli torstai-iltainen notkahdus AIK:ta vastaan Limingassa, ja JHT:n valmentaja Joni Petrell olikin nyt tyytyväinen joukkueen ryhtiliikkeeseen. Joukkueen suoritus oli kokonaisuutena hyvä, ja tänään myös puolustus piti. Kolmannen erän alussa Särkät oli kuuden pisteen takaa-ajoasemassa tilanteessa 8–2, mutta Jouko Parhialan syöttövuorolla ero kurottiin umpeen. YJK:lla on jäljellä runkosarjaa enää yksi ottelu vieraissa lohkovoittoon etenevää Raahea vastaan. Lauantaina Oulunsalossa Laser HT kukisti YJK:n maalein 3–1 (2–0, 0–0, 1–1). Joona Mettovaara ja Janne Niva tekivät Laserin ensimmäiset maalit. Tasaisessa ottelussa maaleja tekivät Nivalan Joona Juola, Matti Oja, Henri Niinikoski, Mika Saarimaa ja Mikael Ahola. Kovalla syötöllä vastustajan vastaanotto saatiin rikki. YJK:lle kotivoitto ja reissutappio Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, NIVALA Nivala Cowboys voitti Pyhäjoen Joki-Kiekon maalein 6–5 jääkiekon III-divisioonassa sunnuntaina. Kotijoukkueen Susanna Järvenpää teki ottelussa kaksi maalia, ja muista osumista vastasivat Emilia Pääkkö, Olivia Vääräniemi, Sonja Hosionaho ja Jenna Kaila. Perjantai-iltana YJK peittosi kotonaan Oulaisten Kiekko-Haukat. Rintasalo ja Lehtonen vastasivatkin ensimmäisen erän molemmista maaleista. Sarjajumbo kärsi tappion lukemin 6–1 (2–0, 2–1, 2–0). Vaikka vastustaja pelasi hyvin, emme päästäneet heitä tekopaikkoihin, Petrell toteaa. Sen jälkeen voittajasta ei ollut epäselvyyttä. KALAJOKILAAKSO Urheilu Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, NIVALA Lohkoykkönen Hermes taipui sunnuntaina Cowboys NiceHockeylle naisten Suomi-sarjan päätöskierroksella maalein 6–4 (1–3, 3–0, 2–1). Sen seurauksena Narvi-Pallo kaatui suoraan 0–3 (14–25, 22–25, 18–25), eikä tehokasta peliaikaa tarvittu kuin alun toista tuntia. JHT:n jalkoihin jäi lauantaina joensuulainen Kiekkokopla. Lauantaina Cowboys jäi Haukiputaan Ahmojen hampaisiin häviten vieraissa 8–4. Ottelu keräsi Ylivieskan jäähalliin reilut 200 katsojaa. Kiekko-Haukat kavensi Tuomas Lehtisen maalilla, kunnes Wille Krekilä rokotti kahden miehen alivoimalla pelannutta vierasta. Yksikin piste riittää varmistamaan paikan sarjakakkosena. Kiekkokoplan Janne Louhelainen venyi 39 torjuntaan. Cowboys päihitti Joki-Kiekon Urheilu Urheilu Urhe Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu U Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu U Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu U rheilu Urheilu Urheilu Urheilu U Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu U ilu Urheilu Urheilu Urheilu Urh u Urheilu Urheilu Urheilu Urhei u Urheilu Urheilu Urheilu Urhei u Urheilu Urheilu Urheilu Urheil heilu Urheilu Urheilu Urheilu U heilu Urheilu Urheilu Urheilu Ur heilu Urheilu Urheilu Urheilu Ur heilu Urheilu Urheilu Urheilu Ur h ilu Urheilu Urheilu heilu. 12 Maanantaina 13.2.2017 . Ainoastaan Sami Markkanen onnistui rangaistuslaukauksella ohittamaan Kuikan päätöserän alussa. PJK voitti Haapaveden Urheilijat lauantaina 6–2. Haapajärven Kiilat jäi nollille Kärpät Akatemiaa vastaan. Kolmannen erän alussa Roope Hämäläinen teki Kiekkokoplan ainoaksi jääneen osuman. Petrell antoi tunnustusta etenkin pirteällä pelipäällä olleelle kolmikolle Niklas Westerlund, Ville Lehtonen ja Tommi Rintasalo, jotka olivat ensimmäistä kertaa tositoimissa tällä ketjulla. Oulaistelaisten ahdinkoa kuvaa torjuntatilasto kolmannesta erästä. HaU:n osumista vastasivat Petteri Nokela ja Jesse Kanula. Runkosarjan viimeinen kotipeli päättyi kalajokisten selvään voittoon joensuulaisesta Kiekkokoplasta maalein 6–1 (2–0, 2–0, 2–1). Sen jälkeen Jesper Ahlgren vei JHT:n 5–1-johtoon, ja loppuminuuteilla Rintasalo onnistui toistamiseen viimeistellen loppunumeroiksi 6–1. Särkät Volley toteutti koko joukkueen voimin pelisuunnitelmaansa tehokkaasti ja virheittä. Kari Mattila ja Paavo Laitala aloittivat avauserässä maalitehtailun. Lopussa YJK haki tasoitusta vetämällä 20 kertaa torjuneen Topi Palon vaihtoon. Kiilat ja Cowboys päätyivät lohkossaan sijoille 5 ja 6. Kotijoukkueen Jere Espo onnistui maalinteossa toisessa erässä. Haapajärven Kiilat sai tylyn vieraan, kun Limingan Kiekko murjoi sarjan viimeistä paikkaa pitävän isäntäjoukkueen maalein 0–13. YJK:n maalivahti torjui kerran ja Kiekko-Haukkojen vahti 15 kertaa. Laitala onnistui uudelleen toisessa erässä. Wille Mattila torjui JHT:n maalilla 24 kertaa. Pyhäjärven Pohti hävisi sunnuntaina Suomussalmen Palloseuralle 4–3. Pohdin maaleista kaksi teki Joona Laitila, ja Tommi Pöllänen osui kerran. Timo Pälli teki Populan avausmaalin ylivoimalla, mutta kotijoukkue meni sen jälkeen menojaan. YJK kärsi tehottomuudesta, sillä Laserin maalia vartioinut Sami Kuikka kuittasi kaikkiaan 35 torjuntaa. Cowboys NiceHockey päätti voitolla Kalajokilaakso LENTOPALLO, KALAJOKI Särkät Volley pelasi ehjän ja fi ksun pelin miesten kakkossarjassa Raumalla lauantaina. KUVA HANNA PERKKIÖ JHT rynnii kohti kakkossijaa Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, YLIVIESKA Yhä varmemmalta alkaa näyttää Ylivieskan Jääkarhujen kolmas sija jääkiekon II-divisioonan pohjoisen alueen runkosarjassa. OYUS kuritti lauantaina Populaa maalein 6–2. Toisessa erässä Juho Joki-Erkkilä ja Jere Espo veivät kotijoukkueen jo 4–0-johtoon. Joonas Raudaskoski ja Taneli Mattila vastasivat lopuista osumista. Vieraat voittivat ottelun 0–8 (0–1, 0–3, 0–4). Oma nostopeli toimi hyvin ja passari Iiro Lokasaari pääsi pyörittämään järkevää hyökkäyspeliä. PJK:sta onnistuivat Joni Suominen, Ari Ilmola, Eemeli Svensk ja Niko Roth. JHT pelaa viimeiset runkosarjan ottelunsa viikon päästä, jolloin se kohtaa Porissa KHT:n ja Tampereella KooVeen. Seurauksena kuitenkin oli Joonas Ryynäsen osuma tyhjiin 14 sekuntia ennen summeria. Maalitiliään kartuttivat PJK:n Jaakko Vares, Saku-Petteri Uunila, Markku Tiikkaja, Samuel Malinen, Svensk ja Janne Paavola. Särkkien laitapelaajat Mauri Kaattari, Joona Ilomäki ja Joonas Verronen onnistuivat hyvin. Nivalaisista maalinteossa onnistuivat Ville Isoniemi, Ahola, Saarimaa ja Mikael Juola. Sarjakärki Sotkamon Kiekkoa vastaan pyhäjärviset ottivat lauantaina takkiin 9–0. – Tämä oli meille parhaita kotipelejä, mitä olemme pelanneet. Loppusekunneilla Timo Toholan ylivoimamaali lievensi Populan tappiolukemia
11-14A: 1) Arttu Salin HaaAs 192, 4) Delal Günes HaaAs 152. EM-kisat, Imatra, keskimatka Naiset: 1) Tove Alexandersson SWE 43.12, 2) Maria Ketskina RUS 44.45, 3) Alena Trapeznikova RUS 45.20, 5) Salla Koskela FIN ja Polina Frolova RUS 46.20, 10) Milka Reponen FIN 47.37,12) Mirka Suutari FIN 48.00...15) Mira Kaskinen FIN 49.23, 17) Sonja Mörsky FIN 50.28, 18) Marjut Turunen FIN 50.44, 22) Sanna Pusa FIN 53.40. Joukkueet, N: 1) HaaAs (Vaitiniemi, Sippola, Lehtiaho) 1140, 2) IMAS 1124. Junkkarien Elisa Jäppinen oli aivan samoilla tuloksilla 53-kiloisten viides. R5 makuu SH2 joukkueet, Y50: 1) HaaAs (Murisoja, Murisoja, Nurmenniemi) 1190. Ammunta Härmä, Ilma-aseiden Pohjanmaan AMkilpailu 11.2.2017 10m Ilmakivääri: 60 ls, M (16): 1) Riku Laitinen HaaAs 580, 2) Juha Virtanen KhjA 577 (30x), 3) Pyry Passi KA 577 (27x). 13 KALAJOKILAAKSO . 24 20 4 175–63 60 Laser HT ..... 25 13 2 10 143–110 41 TIHC............ Voittajana pysyi Norjan Lars Moholdt. Loistavan ottelun pelannut PJK-maalivahti Kasper Kangas heitti pitkän heiton Sievin päätyyn. Veteraanien MM-kilpailut, keskimatka: M45 8,7 km: 1) Ilpo Viippola Suunta 200 33.29, 13) Jarmo Nivala YK 45.12. 30 ls 14VT (17): 1) Niklas Moilanen KhjA 279 AE, 2) Daniel Lukoperov YK 266. PJK tasoitti ottelun noin kymmenen minuuttia Sievin maalin jälkeen Jiri Simolan osumalla. Joukkue N: 1) Lapuan SA 1052 JAE , 2) HaaAs 1036. Ilmakivääri: 40 ls N18 (4): 1) Iina Vaitiniemi HaaAs 388, 2) Susanna Peräaho HaaAs 383. Hän oli selkeästi pienikokoisin ja 24-kiloisena kevyin nostaja sijoittuen 12:nneksi. Sunnuntai 12.2., EM-viesti Naiset: 1) RUS 1.27.35, 2) FIN 1.28.24 (Mirka Suutari, Marjut Turunen, Salla Koskela), 3) SWE 1.28.52. Ensimmäisellä puoliajalla nähtiin vielä yksi maali. erä: 33.23 Juho Joki-Erkkilä (Rintasalo) 3–0, 39.29 Jere Espo (Samuli Rahikainen, Ville-Veikko Väkeväinen) 4–0. M16 (12): 1) Riku Laitinen HaaAs 390 SAE, 8) Venni Härkönen YK 349. Miika Toivola tuli hyvin vastaan, mutta se ei riittänyt, sillä Antti AlaMyllymäki laittoi pallon tyhjään maaliin paluupallosta. 34 6 4 1 23 109–181 27 KJT ............. M75 4,4 km: 1) Marcus Ekström KaWi 28.02, 9) Reijo Oja NU 32.08. Joukkueet, Y (4): 1) KhjA 1722, 2) KA 1669, 3) IMAS 1664. R5 makuu SH2, Y50: 1) Seppo Levonperä HaaAs 390. Naisten kilpailussa Kaisa Mäkäräinen nousi 7:nneksi. M70 4,9 km: 1) Paavo Inkinen Rasti-Jyry 24.27, 14) Jussi Viitasaari NiS 32.49, 15) Severi Halkosaari NiS 34.19. 20 ls 12HT (10): 1) Matilda Pispa IMAS 199 SAE.., 8) Arttu Salin HaaAs 188 8x, 9) Ossi Härkönen YK 181. Maanantaina 13.2.2017 Tulokset Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. 3. 24 7 3 1 13 114–143 28 PaKa ........... 34 15 4 3 12 153–134 56 Titaanit ...... EM-keskimatkalla Kalajokilaakso AMPUMAHIIHTO, HOCHFILZEN Aikuisten MM-ensikertalainen, Haapajärven Kiilojen Tero Seppälä oli kahdella sakolla 71:s lauantaina käydyssä ampumahiihdon MM-sprinttikilpailussa. Hiihtosuunnistus Lauantai 11.2. M16 (5): 1) Viljami Norolampi IMAS 341, 3) Kasperi Haarala YK 303 TS 6.11.5. Ilmapistooli: 40 ls N (13): 1) Susanna Ahomäki HSA 378 12x, 7) Taina Lehtiaho HaaAs 353, 10) Piia Günes HaaAs 342, 11) Essi Gregori HaaAs 341. 25 4 21 71–217 12 Kiekko Haukat 25 1 2 1 21 53–186 8. 34 29 3 2 196–56 93 JHT ............. Hän nosti vain muutaman kerran säästellen kipeytynyttä olkapäätään. Nuorten (17-v) EM-kisat: Tytöt: 1) Veronika Kalinina RUS 35.25, 2) Siiri Saalo FIN 35.56, 3) Elin Schagerström SWE 37.33, 11) Venla Taulavuori FIN 39.05, 13) Saara Saalo FIN 41.31, 14) Maria Hoskari 34.35 FIN. RasTiimia edustavat sisarukset Aija Tilvis ja Päivi Lassila ylsivät 50-vuotiaiden sarjassa neljänneksi ja viidenneksi. Raution Kisailijoita seuratasolla edustava Vetelin Jimi Palosaari eteni Joonas Nauhan voittaman sarjan hopealle 135 (60, 75) kilollaan. Hänelle kirjattiin 40-kiloisten pronssitulos 56 (25, 31) kiloa. 34 7 1 26 114–187 22 Taulukosta puuttuu sunnuntai-iltana pelattu ottelu D-Kiekko–Titaanit II-disioona Pohjoinen RaaheK ....... Joukkueet, Y50 (6): 1) VS-VA 1103, 3) NU (Häkkilä, Kunelius, Laitila) 1066, 6) HaaAs 694. PJK sai sivurajapotkun läheltä kulmaa. Pori oli kisan kolmas. 40 ls, N (11): 1) Mira Mäkelä LappjA 394, 2) Iina Vaitiniemi HaaAs 388, 5) Laura Lehtiaho HaaAs 380, 7) Sari Nivala YK 375, 8) Vilma Sippola HaaAs 372. 35 17 2 4 12 150–120 59 KOOVEE ..... erä: 44.29 Roope Hämäläinen (Matej Baca) 4–1, 48.46 Jesper Ahlgren (Rahikainen, Tomi Gronoff ) 5–1, 58.19 Rintasalo (Henri Mustonen) 6–1. Junkkarien edustajista palkittiin hopealla 56 kilon painoluokan Janne Kähtävä, jolle merkittiin 115 (50, 65), kaikki omia ennätyksiä. Rami Tirkkonen (toinen vas.) oli sairastuvalla ja sivussa ottelusta. 40 ls, Y70 (5): 1) Per-Erik Gammelgård NSK 371, 2) Osmo Rutanen YK 332, 5) Paavo Hannula YK 311. Miehet: 1) SWE 1.30.11, 2) RUS 1.30.26, 3) FIN 1.32.30 (Tero Linnainmaa, Jyri Uusitalo, Ville-Petteri Saarela). Miesten kilpailun viralliset tulokset menivät uusiksi, kun ensin joukko urheilijoita hylättiin karttaan kielletyksi merkityn järven ylityksen takia. PJK kohtasi sunnuntain fi naalissa Golden Futsal Teamin, joka voitti toisessa välierässä Ilveksen 3–0. Lauri Järvinen PAINONNOSTO, PORI Kalajoen Junkkarien Helmi ja Joonas Nauha voittivat Porissa peruskoululaisten painonnoston Suomen mestaruudet: edellinen tyttöjen 69 kilon sarjassa 107 (47, 60) kilon kertymällä, jälkimmäinen poikien 85 kilon kilvassa tuloksella 155 (70, 85). Imatralla kisattiin lauantaina myös veteraanisarjojen MM-kilpailujen keskimatkalla. Kalajoen yhdeksän koululaista nostivat joukkuekilpailun SM-hopeaa vain Rovaniemen yltäessä edelle 18 kilpailijallaan. 40 ls, Y75 (6): 1) Erkki Karri KokMAS 344, 2) Reijo Turpeinen HaaAs 336. 34 24 4 1 5 158–83 81 Pyry ............ Maalista vastasi Atte Häivälä ja syötöstä Joni Pakola. Sievi FS meni ottelussa ensimmäisellä peliminuutilla 1–0-johtoon. 25 11 2 12 138–123 37 RoKi Rebels 25 11 1 13 93–104 34 Lämärit ....... M65 5,6 km: 1) Heikki Saarinen SOC Asikka 25.11, 8) Unto Virkkula NU 29.20, 26) Samuli Törmälä YK 46.21. Tilviksellä MM-mitali jäi reilun minuutin päähän. N50 5,6 km: 1) Johanna Perkkalainen EpilE 28.45, 4) Aija Tilvis RasTiimi 32.05, 5) Päivi Lassila RasTiimi 33.35. Pojat: 1) Väinö Kotro FIN 35.05, 2) Jan Hasek CZE 36.17, 3) Eerik Nurminen FIN 36.21, 7) Matias Maijala FIN 38.16, 9) Henrik Asklöf FIN 38.30. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Ampumahiihto Hochfi lzen, MM-kilpailut: Miehet, pikakilpailu 10 km: 1) Benedikt Doll GER 23.27,4 (0), 2) Johannes Thingnes Bö NOR –0,7 (0), 3) Martin Fourcade FRA –23,1 (2), 48) Olli Hiidensalo –1.48,6 (1), 66) Tuomas Grönman –2.28,6 (2), 71) Tero Seppälä –2.38,7 (2). 25 16 1 1 7 131–77 51 Et-Po ........... Veteliläiskoululainen, seuratasolla RK:ta edustava Eerika Palosaari eteni 40 kilon sarjan viidenneksi koottuaan 50 (22, 28) kiloa. Toisella puoliajalla nähtiin kaksi maalia, joista vastasi PJK. erä: 9.34 Tommi Rintasalo (Ville Lehtonen, Niklas Westerlund) 1–0, 18.34 Lehtonen (Rintasalo, Ville Määttä) 2–0. R5 makuu SH2, Y60: 1) Eija Murisoja HaaAs 397, 2) Risto Murisoja HaaAs 396. 34 23 2 2 7 186–106 75 FPS ............. Kalajokilaakso 3–2 PJK–Sievi FS 1–2, 2–0 Futsal-cupin välierä Lauantaiaamuna Sievi FS starttasi kohti Espoota ja Opinmäen liikuntahallia, jossa pelattiin Futsal-cupin lopputurnaus. Pakola löysi takatolpalta Atte Häivälän, joka ei erehtynyt ja laittoi pallon maaliin. Nauhat nostivat mestareiksi Kalajokilaakso HIIHTOSUUNNISTUS, IMATRA Haapajärven Kiilojen Anssi Koirikivi sijoittui 35:nneksi lauantaina hiihtosuunnistuksen EM-kisojen keskimatkalla. R3 makuu SH1, Y60: 1) Erkki Pekkala HaaAs 400 SAE. Helmi Nauha paransi viisi kiloa yhteistulosennätystään, kaksi kiloa tempauksen parastaan sivuten työntöennätystään. Miehet: 1) Vladislav Kiselev RUS 35.45, 2) Aleksandr Pavlenko RUS 38.26, 3) Rasmus Wickbom SWE 39.50, 9) Eevert Toivonen FIN 40.54, 12) Tommi Härkönen FIN 42.28, 15) Roni-Ville Rissanen FIN 44.38, 17) Aapo Viippola FIN 45.00, 22) Miska Tervala FIN 46.26. 40 ls, Y60 (14): 1) Bernt Björkqvist VS-VA 368, 5) Hannu Ryttäri HaaAs 358, 10) Esko Pylväs YK 351, 12) Rauli Häkkilä NU 337. Ottelun viimeinen maali nähtiin kolmenkymmenen peliminuutin jälkeen. 33 14 4 1 14 124–131 51 HCIK ........... 24 19 5 142–61 57 YJK.............. Nikola Erceg syötti Junnolle keskialueelle, josta Junno laittoi pallon maaliin kaatuessaan. Finaalissa GFT oli parempi maalein 4–2 ja uusi samalla mestaruutensa. Saman seuran Aleksi Aro nosti vastaavan sijoituksen 69 kilon sarjassa tuloksin 52 (22,30), joista työntö ja tempaus ovat hänen ennätyksiään ja tempaus sellaista sivuava. 35 19 2 2 12 143–133 63 AIK .............. Junkkarien Miro Manderbacka saavutti 50-kiloisten kuudennen sijan 74 (32, 42) kilollaan parantaen työnnön ennätystään ja sivuten sitä kokonaiskertymällään. ARKISTOKUVA ISMO KUNELIUS Sievi putosi cup-fi naalista 12.2. Nuorten (20-v) MM-viesti Naiset: 1) FIN 1.34.38 (Tuuli Suutari 31.35, Veera Klemettinen 31.53, Liisa Nenonen 31.09), 2) RUS 1.36.05, 3) RUS 2 1.44.15, 5) FIN 2 1.44.52. Antti-Petteri Mäkinen siirsi pallon viereen Simolalle, joka tykitti pallon suoraan vasempaan yläkulmaan ja vei PJK:n 3–2-johtoon. 35 10 3 2 20 109–154 38 Kiekkokopla 34 10 2 3 19 115–172 37 VG-62 ......... 2. Sievin cupjuna pysähtyi välierätappioon Pirkkalan Jalkapalloklubia vastaan. 10m Ilmapistooli: 40 ls, M16 (5): 1) Viljami Norolampi IMAS 341, 3) Kasperi Haarala YK 303. Sievi otti lopussa ”reikäpaidan” käyttöön, mutta se ei tuottanut tulosta, vaikka hyviä laukauksia tulikin. Rangaistukset: JHT 3x2 min, Kiekkokopla 1x2 min. 34 10 4 20 107–162 34 KHT ............ Y60 (5): 1) Markku Niemi AlavA 375, 2) Martti Timlin YK 371. N16 (4): 1) Laura Norolampi IMAS 382, 2) Anna Liuska HaaAs 381, 3) Vilma Sippola HaaAs 366. 35 18 3 1 13 125–91 61 Hunters ...... R5 makuu SH2, Y70: 1) Olavi Lehtiaho HaaAs 376. Nuorten (20-v). Miehet: 1) Lars Moholdt Norja 37.41, 2) Kirill Veselov RUS 37.44, 3) Stanimir Belomazhev BUL 37.54, 8) Ville-Petteri Saarela FIN 38.13, 9) Tero Linnainmaa FIN 38.21, 13) Tuomas Kotro FIN 38.47, 16) Janne Häkkinen FIN 39.30, 18) Misa Tuomala FIN 39.54, 20) Aleksi Karppinen FIN 40.16, 35) Anssi Koirikivi FIN 45.08. Hylkäykset johtivat protestiin, jonka jälkeen tuomaristo päätti mitätöidä kyseisen rastivälin. Tauolle siirryttiin Sievin 1–2-johdossa. Koirikivi 35. –?Meni hyvin toisen kierroksen loppupuolelle, kunnes suksi haukkasi laskussa ja kaaduin. Takaa-ajossa Hiidensalo nousi sijalle 36. 33 12 1 2 18 105–156 40 S-Kiekko ..... Ottelun parhaana pelaajana palkittiin oikeutetusti nuori PJK-maalivahti Kasper Kangas. RK:n Sievissä koulua käyvä nostaja Vilma Rättyä oli lauantain toinen keskipohjalaismitalisti. Miehet: 1) RUS 1.35.17, 2) SWE 1.36.12, 3) FIN 1.37.10 (Tommi Härkönen 31.11, Elmeri Toivanen 34.06, Eevert Toivonen 31.52), 5) Finland 2 1.44.45 Nuorten (17-v) EM-viesti Tytöt: 1) FIN 1.18.37 (Venla Taulavuori 25.42, Maria Hoskari 28.03, Siiri Saalo 24.52), 2) SUI 1.19.05, 3) RUS 1.20.10 Pojat: 1) FIN 1.10.39 (Väinö Kotro 22.56, Matias Maijala 23.21, Eerik Nurminen 24.21), 2) RUS 1.15.13, 3) CZE 1.15.48. Pronssiketjua kasvatti myös saman seuran Arttu Jäppinen, jonka tulos 62 kilon kamppailussa oli 109 (59, 60). Suomen miesten kolmikosta sunnuntain takaa-ajoon selviytyi Olli Hiidensalo, joka oli sprintin 48. MM-kisat: Naiset: 1) Liisa Nenonen FIN 39.58, 2) Tuuli Suutari FIN 40.52, 3) Veera Klemettinen FIN 41.01, 10) Maiju Kovanen FIN 43.57, 16) Satu Tuomisto FIN 47.27. 24 12 1 3 8 124–100 41 KeKi ............ Kangas otti useita hyviä torjuntoja ottelun aikana. Se verotti vauhtia viimeisellä lenkillä, Seppälä sanoi. Nikola Erceg, Jarmo Junno ja Joni Pakola joutuivat lauantaina toteamaan PJK:n paremmaksi. Vain 8-vuotias Junkkarien Ossi Alasuvanto paransi 35 kilon painoluokassa kaikkia ennätyksiään kirjaten tuloksen 24 (10, 14) kiloa. Joukkue Y16 (4): 1) HaaAs 1137, 2) Isonkyrön MAs 1130. 10IT (20): 1) Elli Rauma KP-V 188, 2) Otso-Aadolf Ahokangas KokMAS 185, 3) Aaro Peltoniemi KP-V 181.., 5) Lilli Lappi KP-V 178, 6) Iida Jylhä KP-V 176. Torjunnat: Wille Mattila, JHT (8-5-11) 24, Janne Louhelainen, Kiekkokopla (15-1311) 39. Siitä vastasi Sievi FS ja Jarmo Junno. Pronssia oli tuomisina myös Junkkarien Jarkko Juolalla, joka nosti 69-kiloisissa omat ennätyksensä 93 (40, 53). Seppälä debytoi sijalle 71 Jääkiekko Miesten Suomi-sarja JHT-Kiekkokopla 6–1 (2–0, 2–0, 2–1) 1. 34 10 2 4 18 117–127 38 Riemu ......... R5 makuu SH2, Y75: 1) Urpo Kilja HaaAs 400 AE, 2) Sulo Nurmenniemi HaaAs 397, 3) Aimo Lassila HaaAs 389. Joonas Nauha tempaisi parhaansa ja sivusi sitä yhteistuloksellaan. Naisten cup-fi naalissa tamperelainen ACE kaatoi Ilves FS:n 1–2. 40 ls, M50 (14): 1) Seppo Nevansuu KuKu 384, 2) Eero Laitila NU 372, 7) Keijo Kunelius NU 357. M50 (6): 1) Mika Syväniemi IlmA 372, 2) Terho Alahautala YK 368 14x. P1 SH1, Y: 1) Erkki Pekkala HaaAs 498 AE. Yleisöä: 268 Ketterä ....... 34 13 5 16 130–148 44 D-Kiekko ...
18.50 Iltahartaus. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.45 Merisää. 21.55 Suomi tänään. 00.00 Arkisto: Sodan ja rauhan maailma. 17.06 Päivä tunnissa. 08.10 Urheiluradio. 21.40 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 14.03 Akti. 23.10 Yöklassinen. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 08.12 Puheen Aamu. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. +6 +5 +5 +5 +6 +5 +2 +2 +1 +2 +2 +1 -0 +0 -1 +0 +1 -1 9 3 7 Tänään +2 +1 +2 +6 +2 +3 +6 +3 +5 +2 +7 +5 +5 9 12 10 10 9 ma Alavieska 6 Kalajoki 5 Haapajärvi 6 Nivala 6 Sievi 6 Ylivieska 6 ti 2 1 2 2 2 2 ke 1 1 -1 -0 to -1 -1 -1 -1 -1 -1 Kylmintä eilen Ylivieska -10,0 Lämpimintä eilen Ylivieska -4,8 Kylmintä toissa yönä Ylivieska -7,5 -26,3 Kylmintä eilen Muonio +2,8 Lämpimintä eilen Kilpisjärvi -27,3 Kylmintä toissa yönä Utsjoki Kevojärvi Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 13.2. 18.30 Hartaita säveliä. 12.12 Alueradio. 07.50 Merisää. 15.05 Kultakuume. 15.05 Politiikkaradio Extra. 06.15 Aamuhartaus. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 10.03 Juuso Pekkinen. 12.10 Urheiluradio. 09.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Ykkösaamu. 12.10 Tiedeykkönen. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin vierailukonsertti Moskovassa. 22.05 Musiikkikeidas – Tuuli Saksala. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 05.02 Melkein hereillä. 03.00 Yle Uutiset. 09.10 Sää. 09.00 Yle Uutiset. 23.03 Yöradio. 17.15 Sadan vuoden kirjat. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 12.30 Politiikkaradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00 Arkisto: Pahuus. 10.00 Yle Uutiset. 11.03 Nosto. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.03 Juuso Pekkinen. 12.59 Poikelus ja Hätönen. RADIO SUOMI 05.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 07.45 Hartaita säveliä. 23.02 Päivä tunnissa. 18.50 Iltahartaus. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 05.50 Merisää. Yle Uutiset ja sää. Yle Uutiset ja sää. 2006 Leena Krohn ja romaani Mehiläispaviljonki. 20.05 Sää. Uusi suuri peli Afganistanissa. 18.03 Radio Suomen Iltaohjelma. 18.00 Yle Uutiset. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 05.02 Melkein hereillä. 06.15 Aamuhartaus. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Uutisotsikot. 18.03 Luontoilta 0203-17600. 08.10 Ykkösaamu. Tiistai 14.2. 10.03 Juuso Pekkinen. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Arkisto: Ruokakulttuurin muutoksia. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Radio Suomen Iltaohjelma. 19.00 YleX Ilta. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.12 Puheen Aamu. 15.05 Alueradio. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 04.00 Arkisto: Heikki Kinnunen. 03.47 Yöradio. 07.10 Aamusoitto. 18.55 Luontoilta 0203-17600. 22.00 Yle Uutiset. 18.00 Puisevia tarinoita: Haavan urpu hallan urpu. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 16.15 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 22.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 15.55 Yle News. 17.15 Alueradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Ajantasa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. 10.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 07.10 Urheiluradio. 06.25 Aamusoitto. 12.45 Merisää. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.05 Kultakuume. 23.00 Yle Uutiset. 05.32 Melkein hereillä. 20.06 Radio Suomen Iltaohjelma. 23.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. 18.20 Radioteatteri esittää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. YLE X 06.29 YleX Aamu. 10.05 Brysselin kone. 07.00 Yle Uutiset. 08.10 Ykkösaamu. 10.03 Ajantasa. 09.00 Yle Uutiset. 16.17 Alueradio. 02.02 Yöradio. 05.32 Melkein hereillä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Radioteatteri esittää: Viha on paha vieras, osa 6/10. 20.00 Puheen Ilta. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 00.00 Yöradio. 11.00 Yle Uutiset. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 13.00 Yle Uutiset. 09.11 Alueradio. 18.03 Radio Suomen Iltaohjelma. 08.10 Urheiluradio. 18.00 Kuunnelman esittely: Valittujen perhe. 07.10 Aamusoitto. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Marko Maunuksela. 00.00 Yöradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Muistojen bulevardi. 09.05 Muistojen bulevardi. 02.42 Yöradio. 12.30 Politiikkaradio. 15.00 Yle Uutiset. 02.02 Yöradio. 05.50 Merisää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 07.59 Hyvää huomenta. RADIO SUOMI 05.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 03.53 Yöradio. 13.03 Tuija Pehkonen. 08.12 Puheen Aamu. 03.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 06.30 Alueradio. 07.00 Yle Uutiset. 18.03 Jääkiekkokierros. 16.00 Uutisotsikot. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 15.05 Alueradio. 18.03 Urheiluilta. 06.06 Melkein hereillä. 14.00 Yle Uutiset. 23.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. RADIO SUOMI 05.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/ min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 16.15 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset. 15.25 Ampumahiihdon MM: Naisten normaalimatka. 18.00 Yle Uutiset. 12.12 Yle Puhe Tänään. 08.00 Yle Uutiset. 17.30 Pyöreä pöytä. 21.50 Merisää. 10.59 YleX Etusivu. 10.05 Roman Schatzin Maammekirja. 18.20 Radioteatteri esittää. 12.59 Poikelus ja Hätönen. 13.03 Perttu Häkkinen. 18.03 Urheiluilta. 21.03 Päivä tunnissa. 04.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 14.00 Yle Uutiset. 19.00 YleX Ilta. 12.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 21.50 Etnohetki. 17.15 Alueradio. 16.15 Faunin iltapäivä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Kantapöytä. 15.00 Yle Uutiset. 07.50 Aamuhartaus. 07.53 Alueradio. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.05 Alueradio. 02.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 16.03 Juuso Pekkinen. 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 22.05 Ajassa soi: Musica nova 2017. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 02.00 Arkisto: Huumori kukkii. 19.03 Urheiluradio. 07.10 Urheiluradio. 17.06 Päivä tunnissa. 12.12 Alueradio. 20.03 Urheiluradio. 12.59 Poikelus ja Hätönen. 08.10 Urheiluradio. 13.00 Klassista kahteen. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 09.05 Muistojen bulevardi. 06.05 Hartaita säveliä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Sää. YLE X 06.29 YleX Aamu. 21.40 Urheiluradio. 17.40 Ykkösvieras: Ismo Alanko. 12.12 Yle Puhe Tänään. 23.00 Yle Uutiset. 14.03 Ajantasa. 04.00 Arkisto: Lemmikkejä siasta siiliin. 10.00 Yle Uutiset. 06.05 Sää. 06.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 09.10 Puheen Aamu. 07.50 Aamuhartaus. 15.00 Yle Uutiset. YLE X 06.29 YleX Aamu. 06.05 Arjen tulevaisuus. 14.03 Akti. KESKIVIIKKO 15.2. 16.15 Urheiluradio. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 06.56 Päivän mietelause. 17.00 Yle Uutiset. 09.11 Alueradio. 21.40 Urheiluradio. 06.05 Hartaita säveliä. 07.50 Aamuhartaus. 06.05 Hartaita säveliä. 04.02 Jake Nymanin Popradio. 07.59 Hyvää huomenta. 06.30 Alueradio. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 13.2. 11.03 Alueradio. 16.15 Faunin iltapäivä. 14.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Helsingin barokkiorkesterin konsertti. 12.10 Urheiluradio. 08.00 Yle Uutiset. 22.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 18.15 Kurkistus Etnoiltaan. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 06.05 Sää. 08.12 Alueradio. 15.00 Yle Uutiset. 16.17 Alueradio. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 11.57 Päivän mietelause. 21.30 Puheen Ilta. Marko Maunuksela. 21.30 Musiikkia konsertin jälkeen. 18.50 Iltahartaus. 20.06 Metsäradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 12.12 Alueradio. 18.50 Merisää. 10.03 Juuso Pekkinen. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.05 KulttuuriCocktail. 07.50 Merisää. 21.55 Suomi tänään. 06.15 Aamuhartaus. 09.05 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset. 10.05 Sari Valto. 11.03 Alueradio. 07.59 Hyvää huomenta. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 06.25 Aamusoitto. 11.03 Nosto. 09.05 Urheiluradio. Marko Maunuksela. 22.05 Tuija Pehkonen. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.50 Kuuluttajan vieras: tuottaja Elina Roms. 05.52 Melkein hereillä. 13.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 00.00 Arkisto: Mikä meitä naurattaa?. 06.56 Päivän mietelause. 22.05 Jussi Heikelä. 20.05 Sää. 19.03 Urheiluradio. 23.03 Yöradio. TIISTAI 14.2. 18.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 19.05 Luontoilta 0203-17600. 20.00 Yle Uutiset. 12.55 Suomi tänään. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.00 Yle Uutiset. 20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 05.52 Melkein hereillä. 20.00 Yle Uutiset. 07.12 Alueradio. 09.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 19.05 Radio Suomen Iltaohjelma. 10.03 Ajantasa. 07.45 Hartaita säveliä. 20.03 Urheiluradio. 20.06 Radio Suomen Iltaohjelma. 18.00 Yle Uutiset. 07.10 Aamusoitto. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 19-21 Pookin lista 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 05.52 Melkein hereillä. 14.03 Akti. 12.10 Reformaation historia 2/3: Maat, talot, tavarat. 07.12 Alueradio. 22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. 09.05 Urheiluradio. 08.12 Alueradio. Marko Maunuksela. 09.05 Urheiluradio. 12.55 Suomi tänään. Yle Uutiset ja sää. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 08.12 Puheen Aamu. 11.57 Päivän mietelause. 21.00 Yle Uutiset. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 07.12 Puheen Aamu. 02.00 Arkisto: Keittokirjoja moneen makuun. Keskiviikko 15.2. 15.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. 00.00 Arkisto: Suurvaltapolitiikkaa. 08.10 Urheiluradio. 12.12 Yle Puhe Tänään. 06.06 Melkein hereillä. 23.02 Päivä tunnissa. 12.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 09.00 Yle Uutiset. 11.03 Nosto. 21.50 Merisää. 02.15 Sunnuntaivieras. 22.00 Yle Uutiset. 09.10 Puheen Aamu. 23.10 Yöklassinen. 10.00 Yle Uutiset. 11.00 Riston Valinta. 11.57 Päivän mietelause. 07.12 Puheen Aamu. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 11.00 Välilevyjä: Ylimääräinen on turhaa?. 03.00 Yle Uutiset. 05.32 Melkein hereillä. 12.45 Merisää. 17.10 Päivä tunnissa. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Suomi tänään. 07.53 Alueradio. 12.10 Julkinen sana. 07.10 Urheiluradio. 19.03 Radioteatteri esittää: Valittujen perhe. Keskiviikko 15.2. 23.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. 00.00 Yöradio. 17.55 Äänitarina: Orenburgilaiset talot. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 19.00 YleX Ilta. Tiistai 14.2. 09.00 Yle Uutiset. 19.45 Etnoilta: Keinuva talo – Vieraana harmonikan tohtori Markku Lepistö. 12.10 Urheiluradio. 10.59 YleX Etusivu. 06.56 Päivän mietelause. 20.00 Yle Uutiset. 13.03 Jussi Heikelä. 05.50 Merisää. 07.10 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 15.05 Kultakuume. 17.15 Aristoteleen kantapää: Ärrävika ja lespaus – pitääkö parantaa?. 15.00 Yle Uutiset. 02.02 Yöradio. 12.55 Suomi tänään. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 00.05 Yöradio – toiveiden yö. Marko Maunuksela. 17.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 16.15 Faunin iltapäivä. 15.55 Yle News. 06.30 Alueradio. 12.30 Politiikkaradio. 09.05 Urheiluradio. 09.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 11.00 Klassikkoparatiisi. 22.05 Perttu Häkkinen. 06.05 Mikko ’’Peltsi’’ Peltola. 18.20 Radioteatteri esittää. 21.03 Päivä tunnissa. 21.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset. 09.10 Puheen Aamu. 16.17 Alueradio. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 00.05 Yöradio – Kasaritunti. Marko Maunuksela. 15.00 Yle Uutiset. 14.00 Ankarat vuodet: Pienet kukkivat kummut. 18.55 Radio Suomen Iltaohjelma. 11.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Ajantasa. 17.35 Puisevia tarinoita: Haavan urpu hallan urpu. 21.00 Puheen Ilta. 15.05 Arjen tulevaisuus. 11.03 Alueradio. 18.00 Romano mirits. 17.15 Kirjakerho. 23.03 Yöradio – toiveiden yö. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 21.03 Päivä tunnissa. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.05 Sari Valto. 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Aspekti. 09.11 Alueradio. 06.06 Melkein hereillä. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 06.00 Yle Uutiset. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Radio Suomen Iltaohjelma. 13.00 Klassista kahteen. 22.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 06.05 Sää. 05.02 Melkein hereillä. 03.54 Yöradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.12 Alueradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 10.59 YleX Etusivu. Chimamanda Ngozi Adichien teos Kotiinpalaajat. 07.53 Alueradio. 19.03 Etnoilta: Sydänjuurilla: Lemmenlurituksia. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 04.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 10.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 20.05 Sää. 13.00 Yle Uutiset. 14 Maanantaina 13.2.2017 . 09.00 Yle Uutiset. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 08:26 08:23 08:20 16:47 16:51 16:54 Maanantai 13.2. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Mikko ’’Peltsi’’ Peltola. 22.00 Yle Uutiset. 06.25 Aamusoitto. 07.50 Merisää. 12.10 Urheiluradio. Lobbarien aika. 02.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 08.12 Alueradio. 00.05 Yöradio – tunti 70-lukua. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 21.55 Suomi tänään. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 15.55 Yle News. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Päivä tunnissa. 10.00 Yle Uutiset. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 19.03 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 22.20 Emil Gilels Moskovan konservatorion suuressa salissa
Uuden singlen miksauksesta vastasi tuottaja Jonas Olsson. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (12 kk) levikkialue 10,58 e/kk, levikkialueen ulkop. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). SAVE . 050 590 0099 Maalaukset • kolarikorjaukset Pyöränsuuntaukset • ilmastointihuollot Pohjolantie 1 puh./fax (08) 425 373, 050 359 4380 www.sailakoski.. 15 KALAJOKILAAKSO . 0400 919 724, koti 426 485 Myös iltaisin ja lauantaisin. kerros) Ylivieska P. SAVE soittaa pop-rock -soundilla gospelia Sinkun kannessa ovat bändin jäsenet. SAVE työstää tiivisti uutta materiaalia ja kiertää koko Suomen kattavan, yli 50 keikkaa kestävän Viimesen päälle -kiertuettaan vielä kuluvan kevään ajan. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.30 ja viikonloppuisin 9.00-11.30. 020 530 5500 Talotekniikka on taitolaji SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO / VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET. Niko Marjakangas, laulu . Roope Rantala, kitara ja taustalaulu . 10%. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Laita sanomalehti paperinkeräykseen! Alansa ammattilaiset Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ylivieskalainen SAVE -yhtye julkaisi uuden singlen, Noustaan, 10. Keikkakalenterista löytyy toukokuussa muun muassa Tampereen Ristirock, joka on yksi suurimmista kristillisistä nuorisofestivaaleista Suomessa. Maanantaina 13.2.2017 Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. kotimaa 20,75 e/kk Digipaketti 7,40 e/kk Tiedustelut puh. 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 Telefax 020 750 4618 konttori ma-pe 8.00-16.00 ilmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Päivi Kajasmaa Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. HELLITÄ HETKEKSI Rentoudu hierojalla Jokilaakson Konemyynti ja –huolto Oy • Maahantuojien valtuuttama kodinkonehuolto • Tarvikkeiden ja varaosien myynti • Kotitalouskylmälaitteiden huolto • Miele laitoskoneiden myynti Asematie 5, 69100 Kannus, puh.06-870461 jokil.konehuolto@kotinet.com SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. Mikko Keskinen, kitara, koskettimet ja taustalaulu . henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. Lyriikkaa tukee iso pop-rock -soundi, maustettuna vivahteikkailla syntikoilla. Roope Nieminen, rummut ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO HEINONEN Valtakatu 11, Ylivieska (Kauneushoitola NorPink) p. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. 422 162 tai 040 7732 759 Mönkijä & moottorikelkka HUOLTO P. /palaute. Teemu Isosalo, basso . Hinauspalvelu 24h 044 313 8518 p. SAVE on ylivieskalainen moderni rock-yhtye, jonka lyriikat purevat kuulijaan nerokkailla kielikuvillaan. –?Uutta suuntaa on haettu nyt vuoden päivät yhdessä bändin kesken. Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. 0400 172 374 • proteesit • korjaukset • pohjaukset Kalajoki 044-7997380 Ylivieska 044-7997373 Oulainen 044-7997282 PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät Sähkölaitekorjaukset PÄIVYSTYS 24/7 p. /mediaopas LEVIKKI 5736 kpl LT2015 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä puh. (08) 420 488, Rautatiekatu 15 lh 1, Ylivieska Hiushuone LVIS TALOTEKNIIKAN ASIANTUNTIJASI Ratakatu 22, 84100 Ylivieska, www.are.?, p. On huikea fi ilis päästä jakamaan uusi biisi kaikkien kanssa tänä keväänä, yhtyeen kitaristi Roope Rantala kertoo. Hinnat sisältävät alv. 0400 902734 Hierontapalvelu A-P NIEMIKORPI Asemakatu 4 (2. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.30) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. kotimaa 19,08 e/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 12,00 e/kk, levikkialueen ulkop. helmikuuta kahden lyriikkavideon kera Youtubessa, Spotifyssä, Apple Musicissa ja muissa suoratoistopalveluissa. Kotikäynnit tarvittaessa
6 km: 1) Marjut Hyyppä HU 22.23,9. C-fi naali: 1) Jussi-Matti Rahja KJ , 2) Pietu Tiainen NU. a lv . Meno ei tuntunut kovin kovalta, joten menin vetämään ja karkasin tasaisella osuudella. Säilynoja ja Komu sprintin mestareiksi Maastohiihto KP-cupja PM-sprintit, Reisjärvi 11.2.(p) P10 A-fi naali 0.6 km 1) Pyry Huhtakangas KP-V, 4) Jani Tytärniemi RP., B-fi naali: 1) Santeri Kallio KV, 2) Ilmari Kokkoniemi HK, 3) Eetu Ahola HK. KP-cup ja PM-yhteislähdöt, Lohtaja 12.2., T10v. S yn t. –?Palasin reissulta Suomeen vasta keskiviikkoiltana. T14 A-fi naali 0.8 km: 1) Veera Anttila PK, 2) Iina Koskela PK, 3) Iida Vuollet KJ, 4) Oona Kiljala YK, 6) Jenni Kukkola SS., B-fi naali: 1) Alisa Vuollet KaJu, 2) Friida Kivistö KaJu, 3) Ada Haapakangas PyPo, 5) Veera Vähäkangas YK. –?Oli tarkoitus katsoa, miten muut lähtevät matkaan. v u o s i M A K S A JA N N IM I (L a h ja til a u s ) L ä h io s o it e P o s tin ro P o s tit o im ip a ik k a Ta rjo u s ko sk e e le vik kia lu ee lle te h tä viä la u ks ia . M17v. 2 x 6 5 ,5 € . T16 A-fi naali 0.8 km: 1) Eerika Konu KV, 2) Sanni Haikara NU, 3) Nita Paaso NU, 4) Hanna Alahäivälä HK., B-fi naali 0.8 km: 1) Laura Keskitalo HK, 2) Essi Tyynelä VetU, 3) Jennina Salmela HK. Eihän tuo tasuri muutenkaan ole vahvuuteni, mutta vähän väsynyttä meno oli. P15v. 6 km (7): 1) Severi Honkonen PK 17.05,1, 2) Leevi Virkkala SiSi +0.01,0, 3) Aapo Taipale VetU +0.03,3, 5) Ville Vesaluoma SiSi +1.15,9, 6) Roope-Eemeli Huttunen PyPo +1.36,8. M50v.6 km: 1) Jari Mäkelä VetU 18.05,7, 2) Jari Sikkilä SiSi +0.21,7. Huomaa, että vuorokausirytmi ei ole oikein palautunut. B-fi naali: 1) Vilma Olkkonen HK, 2) Iiris Savelainen HK, 4) Laura Eerikäinen RP. Naisten 6 kilometrillä Nivalan Urheilijoiden Elina Läspä löi 19 sekunnilla nuorten MM-hiihdoista Yhdysvaltain Salt Lake Citystä kotiutuneen Ylivieskan Kuulan Anna-Kaisa Saaren. Samassa yhteydessä ratkottiin myös hopeasompaikäisten Keski-Pohjanmaa-cupin sprinttimestarit. Miehet 12 km: 1) Jouni Komu PyPo 33.21,3, 2) Miikka Kinnunen PyPo +0.01,6, 3) Juuso Mattila HU +0.02,1, 4) Juho Salmela HK +0.04,3, 7) Matti Keskitalo HK +1.34,0. N17v. Kiriherkin oli Pyhäjärven Pohdin Jouni Komu, joka jätti loppusuoralla hopealle sijoittunutta seuratoveriaan Miikka Kinnusta 1,6 sekuntia. P16v. N18 A-fi naali 1.2 km: 1) Susanna Juhola KaJu, 2) Ella Himanka KaJu, 3) Mari Seppälä HK, 4) Rita Kinnunen RP. TO 16.2. 16 Maanantaina 13.2.2017 . Tavoite on tietenkin hiihtää aina niin hyvin kuin pystyy ja jaksaa. MM-sijoitukset eivät Saarta täysin tyydytä. 3 km: 1) Rasmus Remesaho TU 10.47,2, 2) Atte Taipale VetU +0.06,4, 3) Lenni Ylikotila KannUra +0.07,4, 5) Jirka Oja KaJu +0.50,8, 6) Antti Huttunen AV +1.23,0, T14v. 5 km (10): 1) Jaakko Mattila HU 14.34,9, 2) Samppo Kumpumäki PyPo +0.49,6, 3) Jussi Raappana HK +1.38,0, 4) Tuukka Suni NU +1.38,8, 5) Jussi-Matti Rahja KaJu +1.54,0, 6) Pietu Tiainen NU +1.54,1. P12 A-fi naali 0.6 km: 1) Kalle Himanka KaJu, 2) Valtteri Leskelä HK, B-fi naali 0.6 km: 1) Oscar Rahja KaJu, 2) Eetu Honkala HK, 5) Veikka Virkkala SS, 6) Toni Aho RP. Saaren MM-kilpailut loppuivat vasta edellisenä sunnuntaina, kun hän hiihti alle 23-vuotiaiden yhdistelmäkisassa mainiosti 11:nneksi. Vapaan tyylin 10 km:n kilpailussa Saari sijoittui parhaana suomalaisena 13. /etukorttiedut Tunnus 5007525 00003 VASTAUSLÄHETYS Kalajokilaakso maksaa laajan pos maksun T IL A A JA N N IM I L ä h io s o it e P o s tin ro P o s tit o im ip a ik k a P u h . KUVA RISTO LINTILÄ Kalajokilaakso MAASTOHIIHTO, REISJÄRVI Päällekkäisten hiihtotapahtumien vuoksi tammikuulta siirretyt Keski-Pohjanmaan Hiihdon sprinttimestaruudet ratkaistiin lauantaina Reisjärven Petäjämäellä. N20v. 3 x 4 4 ,3 5 € Kestotilaajan etukortilla saat kuukausittain vaihtuvia etuja ja elämyksiä. P10v. Useampi kokeili vetää ja lisätä vauhtia, mutta kärki pysyi kasassa. 3 km (12): 1) Iina Koskela PK 10.12,8, 2) Iida Vuollet KaJu +0.01,8, 3) Iida Haukilahti VetU +0.02,6, 5) Oona Kiljala YK +0.07,2, 6) Jenni Kukkola SiSi +0.12,2. –?Ei tällä melko raskaalla kelillä perinteisellä tyylillä matkan aikana eroja saanut aikaiseksi. 1 x 1 2 7 € . M55v. Naiset 6 km: 1) Elina Läspä NU 18.58,8, 2) Anna-Kaisa Saari YK +0.19,0, 3) Johanna Niskakoski RP +0.28,2, 4) Anni Huuha OuHu +0.29,0, 5) Henna Rautiainen HU +0.57,1. Kokonaisuudessa oli mahtava kokemus kaikin puolin. M18v. Perinteisellä tyylillä hiihdetyissä sprinteissä yleisen sarjan mestareiksi kirivät PyPon Jouni Komu ja Pilkkeen Miia Säilynoja. 3 km (16): 1) Peppi Leppälä RP 10.15,3, 2) Alissa Oja HU +0.04,0, 3) Jenna Rautiala PyPo +0.37,5, 5) Sanni Vuollet KaJu +1.24,9, 6) Assi Hakala HU +1.26,8. 6 km: 1) Ella Himanka KaJu 19.27,5, 2) Rita Kinnunen RP +4.29,0. Raskas matka painoi vielä aika lailla ja mietinkin, lähdenkö tähän kisaan vai en. P14 A-fi naali 0.8 km: 1) Roni Kinnunen KinnKT, 2) Jani Simoinen HT, 3) Jarkko Reijonen YK, 4) Antti Laukkanen PyPo, 5) Tatu Venetjoki HU. C-fi naali: 1) Ella Virkkala SS, 2) Sofi a Jääskeläinen PyPo, 3) Salla Suni NU. M20 A-fi naali 1.2 km: 1) Juho Salmela HK, 2) Juho Lakanen PK, 3) Miika Juusola KaJu, 4) Elias Valikainen KaJu, 5) Markus Hakala HU, 6) Tero Pesonen PyPo. N20 A-fi naali 1.2 km: 1) Elisa Parkkinen PyPo, 2) Emilia Pulkkinen HK, 3) Marjut Hyyppä HU. Naisten fi naalissa Säilynoja kukisti vajaalla kolmella sekunnilla NU:n Elina Läspän. T12 A-fi naali 0.6 km: 1) Alissa Oja HU, 2) Peppi Leppälä RP, 3) Jenna Rautiala PyPo, 5) Assi Hakala HU, 6) Miina Koivisto SS., B-fi naali: 1) Sanni Vuollet KJ, 3) Meea Haikara RP, 4) Vilma Vihelä KJ, 5) Sara Kukkola SS., C-fi naali: 1) Aada Kivistö KaJu, 4) Enni Vihelä KJ, 5) Jasmiina Huuskonen RP. H in n a t sis . Äänekoskella SM-kisoissa Läspä oli perinteisen sprintissä ikäluokassaan kahdeksas ja vapaan normaalimatkalla 13. 3 km: 1) Sofi a Huusko VetU 11.00,2, 2) Terhi Junno YK +0.20,6, 3) Enni-Sofi a Saari YK +0.22,8, 4) Jenni Jaatinen KaJu +0.50,0, 5) Iida Rautio NU +1.11,2, P13v. T15v.5 km: 1) Sanni Haikara NU 16.07,6, 2) Nita Paaso NU +1.02,9, 3) Anni Mäkinen HU +1.11,3. Naiset A-fi naali 1.2 km: 1) Miia Säilynoja RP, 2) Elina Läspä NU, 3) Johanna Niskakoski RP, 4) Henna Rautiainen HU. tilalle. K e sk i-P o h ja n m a a n K ir ja p a in o O yj / K a la jo ki la a ks o , K a rt a n o e 3 , P L 7 , 8 4 1 1 Y liv ie sk a . K u lu a ja su o ja la in e d e lly ä m ä t e n n a kk o e d o t o n a n n e u tä ss ä ilm o itu ks e ss a , jo te n e ril lis tä la u sv a h vis tu sta la u ks e st a e m m e lä h e tä . Siellä oppi kaikkea uutta, mitä näissä kotimaan kisoissa ei tule esille. T10 A-fi naali 0.6 km: 1) Lotta Järvinen KV, 2) Jutta Mattila HU, 4) Veera Leskelä HK, 5) Klaara Kivistö KaJu, 6) Laura Aho RP. B-fi naali: 1) Samppo Kumpumäki PyPo, 2) Jere Heinonen PyPo, 3) Mitri Lerssi VetU, 4) Roope-Eemeli Huttunen PyPo, 5) Jussi Raappana HK, 6) Tuukka Suni NU. KALAJOKILAAKSO Risto Lintilä MAASTOHIIHTO, LOHTAJA Lohtajan Houraatissa ratkottiin sunnuntaina pm-mitalit aikuisten ja nuorten sarjoissa perinteisen tyylin yhteislähtökilpailussa. –?Huomaa, että on paljon parempaankin mahdollisuuksia tulevaisuudessa. O so i e ita vo id a a n kä y ä ä K e sk iP o h ja n m a a n K ir ja p a in o O yj :n su o ra m a rk ki n o in in . T13v. 12 km: 1) Hannu Paaso SiSi 33.32,6. Miesten 12 kilometrillä kärkiryhmä ratkaisi mitalien kohtalon vasta loppusuoralla. M35v. 24€). 6 km: 1) Kristian Hakala HU 17.33,8, 2) Ravinder Kohtaniemi YReima +0.00,2, 3) Aleksi Salmela HK +0.35,6, 4) Werneri Pudas AV +0.47,5, 5) Saku Hautalahti NU +1.21,9. Yllättävän hyvin kiri irtosikin, Komu selvitti. E tu k o rt in s a a t 1 -2 v iik o n k u lu tt u a til a u k s e s ta . –?Katsotaan maaliskuussa, lähdenkö parantamaan sijoituksia. Mukana oli noin sata nuorta hiihtäjää. 6 km: 1) Esa-Pekka Mustola YK 17.49,5. TI LA U S K U P O N K I K yll ä kii tos ! T ila a n K a la jo k ila a k so n (m a , k e , p e ) k e s to til a u k s e n a le vi k k ia lu e e lle ja s a a n 1 k k k a u p a n p ä ä lle ! L a s k u tu s ta p a : . P16 A-fi naali 0.8 km: 1) Severi Honkonen PK, 2) Aapo Taipale VetU, 3) Jaakko Mattila HU, 4) Ville Vesaluoma SS, 5) Leevi Virkkala SS. Voitto ratkaistiin loppukirissä, johon olin säästellytkin voimia. Läspä karkasi Saarelta yhteislähdössä NU:n Elina Läspä jätti ensimmäistä kertaa taakseen Kuulan Anna-Kaisa Saaren. P14v. M20v.12 km: 1) Roope Haapakangas PyPo 33.24,4, 2) Juho Lakanen PK +0.01,4, 3) Elias Valikainen KaJu +2.01,6, 4) Markus Hakala HU +4.38,7, 5) Tero Pesonen PyPo +4.38,9. Pilkkeen Johanna Niskakoski otti pm-pronssia. Miehet A-fi naali 1.2 km: 1) Jouni Komu PyPo, 2) Miikka Kinnunen PyPo, 3) Juuso Mattila HU, 5) Matti Keskitalo HK , B-fi naali 1.2 km: 1) Eelis Valikainen KaJu, 2) Tuure Pesola PyPo, 3) Tuomas Koivisto PyPo. P13 A-fi naali 0.8 km: 1) Rasmus Remesaho TU T13 A-fi naali 0.8 km: 1) Terhi Junno YK, 2) Sofi a Huusko VetU, 3) Enni-Sofi a Saari YK, 4) Iida Rautio NU, 5) Jenni Jaatinen KaJu. Pidä kortti mukana ja näytä se ostotapahtuman yhteydessä. T16v. 5 km: 1) Eerika Konu KV 16.08,2, 2) Hanna Alahäivälä HK +0.24,1, 3) Laura Keskitalo HK +2.02,7. M18 A-fi naali 1.2 km: 1) Kristian Hakala HU, 2) Esa-Pekka Mustola YK, 3) Werneri Pudas AV, 4) Aleksi Salmela HK. Pronssille kiri Himangan Urheilijoiden Juuso Mattila. T ila u s a st u u vo im a a n h e , ku n o le m m e kä sit e lle e t la u ks e n . M40v. 2 km (10): 1) Jutta Mattila HU 8.22,8, 2) Lotta Järvinen KV +0.09,8, 3) Anna Heikkilä LoVe +0.27,7, 4) Veera Leskelä HK +0.41,9, 5) Lotta Oja KJ +0.59,0, 6) Laura Aho RP +1.19,5. 6 km: 1) Kimmo Latvamäki IF Åsarna 17.18,6, 2) Tero Kokkoniemi HK +0.46,5. klo 19.00 MARKKU ARO & DIESEL Konsertissa Markku Aro esittää omaa ohjelmistoaan vuosien varrelta. P12v. 6 km: 1) Juhani Kumpusalo NU 19.56,8, 2) Sakari Sikkilä SiSi +0.25,5, 3) Kari Kinnunen PyPo +0.43,3. T12v. 5 km: 1) Jarkko Reijonen YK 16.41,3, 2) Roni Kinnunen KinnKinuskTeam +0.21,4, 3) Antti Laukkanen PyPo +1.25,4, 4) Tatu Venetjoki HU +1.42,1. 3 km: (15): 1) Valtteri Leskelä HK 10.46,8, 2) Anton Hannula AV +0.01,5, 3) Kalle Himanka KJ +0.08,1, 5) Kaapo Paaso SS +0.33,7. Loppumatkasta sai koko ajan jännittää, tuleeko takaa AnnaKaisa ohi, ensimmäistä vuotta 20-vuotisten sarjassa hiihtävä Läspä kertoo. Miesten sarjassa Pohti otti kaksoisvoiton, kun Miikka Kinnunen otti kakkossijan ennen HU:n Juuso Mattilaa. 2 km: 1) Pyry Huhtakangas KP-V 8.00,5, 2) Aatu Paaso SiSi +0.15,2, 3) Akseli Huusko VetU +0.16,3, 5) Jani Tytärniemi RP +0.39,4, 6) Ilmari Kokkoniemi HK +1.15,0. KP-etukorttietu: Liput ovelta ostaessa 20 20 €€ (norm. Tulokset Helmikuun edut, ole hyvä! Helmikuun edut, ole hyvä! www.kp24.