Kalajokilaakso.fi | Nro 20 | Hinta 3,50 €. 14 vuotta yrittäjänä toiminut Jokitalo kertoo muun muassa, mitä odottaa kesältä. Hahmo seikkailee myös taidekorvakoruissa ja t-paidoissa. Perustettu 1927 • 97 vsk Perjantai 17.5.2024 Makkaraja kahvitarjo ilu! TARKASTUSPÄIVÄT Pe 17.5. alv. Sinulle.. 10%). Luovuuden leikkikentällä – Työpajat ovat leikkimistä, jossa kaivetaan omaa sisäistä lasta esille, Taide Tuliketun yrittäjä Mari Suihkonen sanoo ja iloitsee uusien tilojen mahdollistavan uudenlaisia elämyksiä. 10 80 € Ylivieskalaiset sulkapallojunnut ovat maan kärkeä 1 Sivu 21 Mari Suihkosen maalauksen Lady Gray löytyi Katzenjammer-yhtyeen biisistä. klo 8-17 • La 18.5. klo 9-15 Katajao jankatu 11, Ylivieska Katsast us auki la 18.5! kalajokilaakso.fi/valmistuneet Kutsu, kiitä, onnittele Tee ilmoitus helposti alk. 1 Sivu 8 PIRJO KUNELIUS Koulun oppilaat haastattelivat ympäri maailmaa Suomeen tulleita 1 Sivu 17 Hyvä asiakaspalvelu kantaa yli vaikeidenkin aikojen Yrittäjän tie -juttusarjan haastattelussa omasta polustaan keroo Maarit Jokitalo, joka sai hyvät lähtökohdat työelämään jo kotoaan yrittäjäperheestä. (sis. 1 Sivu 7 MAARIT JOKITALON KUVA-ARKISTO Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle
– Jos luvitus etenee suunnitellusti, niin vuoden päästä paikalla on täysi rähinä päällä. toukokuuta 2024 2 // TÄSSÄ JA NYT Ismo Kunelius Ylivieskassa kaksi mittavaa ja toisistaan poikkeavaa urakkaa kohtaavat mielenkiintoisella tavalla. Lehmustie 9:n kerrostaloa on purettu kaivinkonetyönä molemmista päistä. Laukkupalon Maito rakentaa paikalle 299 lehmän lypsykarjapihaton sekä tarvittavat lietesäiliöt ja laakasiilot. Kerrostalon purkutyömaalla syntyy purkubetonia ja meillä on kohde, missä sille on käyttöä, Juha Pylväs sanoo. UUDESSA HANKKEESSA on kyse Rauhalantien varteen rakennettavasta navetasta, joka on 650 metrin päässä lähimmästä asutuksesta. Matalalla käyttöasteella olleessa vuokratalossa oli 33 asuntoa. ISMO KUNELIUS Lehmustien purkutalo muuttaa palasina Pylvään suurnavetan maille. LEHMUSTIE 9:N kerrostalon purku-urakkaa hoitaa oulaistelainen Tapani Saari Oy. Juha Pylväs sanoo, että Laukkupalon Maito on luvannut vastaanottaa purkubetonin, joka ajetaan tulevan suurnavetan tontille murskattavaksi. Lopulta kaupunki pisti koko lentokentän julkiseen myyntiin, jonka tarjousaika päättyy toukokuun lopussa. Tähän suunnitelmaan sopii purkubetonin käyttö navettatyömaalla. Yrityksen taustalta löytyvät aiemmin lentokentän alueelle navettakokonaisuutta suunnitelleet maaseutuyrittäjät, joista ex-kansanedustaja Juha Pylväs on Laukkupalon Maito Oy:n toimitusjohtaja ja Markon Sorvisto hallituksen puheenjohtaja. Tässä keskiviikon näkymä Ouluntien puolelta. Lehmustiellä katukuvasta katoaa parhaillaan päivä päivältä pienenevä kerrostalo, jota kaivinkoneet murjovat maan tasalle molemmista päistä. 33 asunnon vuokratalosta oli keskiviikkona jäljellä enää näin lyhyt pätkä. Lehmustieltä kuskattava betoni murskataan tilalla 3. Lehmustie 7 ja 9 ovat valmistuneet 1972 ja 1974. Vuonna 1977 rakennettu talo oli tien uusin ja se pistettiin kaivinkonevoimin nurin joulukuussa 2020. " Jos luvitus etenee suunnitellusti, niin vuoden päästä paikalla on täysi rähinä päällä. Ylivieskan Vuokra-asunnot Oy:n toimitusjohtaja Ari Kärkinen kertoi aiemmin Kalajokilaakson haastattelussa, että avustuksen jälkeen kaupungin vuokrataloyhtiölle tulee purkamisesta vajaan 90?000 euron kulut. – Murskattuna se sopii teiden ja piha-alueen pohjarakentamiseen. Alkuvuodesta he lopettivat neuvottelut kaupungin kanssa lentokenttävaihtoehdosta, joka nostatti viime syksynä erittäin vilkkaan keskustelun Ylivieskassa. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. Ensimmäisenä purettiin tien kerrostaloalueen toisessa päässä ollut huonoon kuntoon päässyt Lehmustie 3:n kerrostalo. – T ä s s ä on t ä l l a i ne n win-win-tilanne. Ne sijoittuvat Laukkupalon hiekanottoalueen läheisyyteen. Itse navetan pohjalle sitä ei ole tulossa. Miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. LEHMUSTIE 9:N kerrostalon purkutyöt alkoivat maaliskuussa ja niiden on määrä valmistua elokuuhun mennessä. kesäkuuta ja 3. Alun perin Juha Pylväs ja Marko Sorvisto suunnittelivat useassa vaiheessa rakennettavaa suurta navettakokonaisuutta Ylivieskan lentokenttäalueen toiseen päähän, noin kilometrin päähän nykyisestä rakennuspaikasta. LAUKKUPALON MAIDON uusi navetta tulee Kotipellon Tilan omistamille maille. Laukkupalon Maidon omistajilla on peltoviljelyä omilla sekä vuokrapelloilla yhteensä 540 hehtaarin alalla, jota käytetään yhtiön navetassa syntyvän lannan loppusijoitukseen peltolannoitteena. Katso murskaava video Lehmustieltä osoitteesta wwww.kalajokilaakso.fi Lehmustien kerrostalo on kutistunut päivä päivältä purkutöiden edetessä. heinäkuuta välisenä aikana. Aikataulu on sellainen, että ensi vuonna loppukesästä lehmät voidaan ottaa sisään, Pylväs avaa. Myös tyhjennetyn Lehmustie 9:n vieressä sijaitseva Lehmustie 7:n kerrostalo on purkulistalla, mutta sen purkaminen ei ole vielä ajankohtaista. Ympäristöilmoituksen mukaan uuteen eläinsuojaan sijoitetaan ainoastaan 299 lypsylehmää. Talosta syntyvä purkujäte ja muu tavara pyritään mahdollisimman pitkälle kierrättämään. KYSEESSÄ ON jo toinen purettava vuokrakerrostalo Lehmustiellä varsin lyhyen ajan sisällä. Pylväällä puolestaan on alkamassa suurnavetan rakentaminen. Siten, että Lehmustieltä katoavan kaupungin suuren vuokrakerrostalon purkubetonit päätyvät hyötykäyttöön Laukkupalon Maito Oy:n uuden navetan rakennusmaille Pylvään Rauhalantien varteen. Kaupungin omistama Ylivieskan Vuokra-asunnot Oy sai talon purkamiseen ARA:lta purkuavustuksen, joka kattaa 70 prosenttia kustannuksista. Ummessa olevat sekä poikivat lehmät, hiehot, vasikat ja muu nuorkarja sijoitetaan lähellä sijaitseviin Marko ja Sari Sorviston Kotipellon Tilan olemassa oleviin eläintiloihin, joista puolestaan lypsylehmien pito loppuu. Juha Pylväs summaa, että itse navetasta tulee reilun 4000 neliömetrin kokoinen
Kalajoki: Eija Pahkala (Fanni Pöntiö), Juha Rahkola (Jouko Arvo). ISMO KUNELIUS Lehmustien kerrostalon purku-urakassa irtoaa mittava määrä purkubetonia, jolle on löytynyt jatkosijoituspaikka Pylvään navettatyömaalta. ISMO KUNELIUS Korkein hallinto-oikeus löi pisteen Ylivieskan turpeenpolttokiistaan Ismo Kunelius Ylivieskan kaupungin uudistetut ympäristönsuojelumääräykset astuivat voimaan toukokuun alussa. Lopullisen pisteen tilanteeseen löi huhtikuussa korkein hallinto-oikeus, joka hylkäsi viimeisimmän valituslupahakemuksen. YLIVIESKAN ympäristöpäällikkö Tapio Koistinaho kertoo, että turpeenpolttamisesta luopumisen siirtymäaika kestää elokuun loppuun. Niihin kuuluu muun muassa rottaongelmaan ja polttoaineen varastointiin liittyviä tarkennettuja määräyksiä. Eläinten ruokkiminen voidaan tarvittaessa kieltää, mikäli siitä aiheutuu haittaa. Käytännössä turpeen käyttäminen pientalojen lämmityksessä loppuu taajamassa viimeistään syyskuussa. toukokuuta 2024 TÄSSÄ JA NYT // 3 Lehmustien kerrostalo on kutistunut päivä päivältä purkutöiden edetessä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi uudet määräykset jo syksyllä 2022, mutta niitä ei voitu ottaa käyttöön seuraan vuoden alussa, koska päätöksestä valitettiin Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Muiden jäsenkuntien päättäjät nimesivät lautakuntaan omat jäsenensä, mutta koko päätös tehtiin Ylivieskassa, koska Ylivieska on uuden työllisyysalueen vastuukunta. Alavieska: Jyrki Vääräkoski (Annikki Sipilä). Valtuusto nimesi myös lautakunnalle seuraavan puheenjohtajiston: puheenjohtaja Eija Pahkala Kalajoelta, ensimmäinen varapuheenjohtaja Jarmo Vuolteenaho Nivalasta ja toinen varapuheenjohtaja Tanja Laakkonen Ylivieskasta.. Myös haittaeläinten pääsy jätteiden keräilyja varastointipaikkoihin tulee estää. Uutta toimielintä tarvitaan työllisyysalueen valmistelun etenemiseksi. Muun muassa lintuja ja muita eläimiä ruokittaessa on huolehdittava ruokintapaikan siisteydestä siten, että haittaeläinten esiintyminen voidaan ennaltaehkäistä. Merijärvi: Esko Nivala (Päivi Saukko). Määräysten mukaan turpeen käyttäminen pientalon lämmityksessä on korvattava hyväksyttävällä polttoaineella, kuten kuivalla puulla. Alun perin ne olisi pitänyt ottaa käyttöön jo vuoden 2023 alussa, mutta pientalojen turpeenpolttoa koskeva määräys johti valituksiin, jotka pitkittivät asian etenemistä. Määräysten mukaan kiinteistön haltijan tulee huolehtia siitä, että kiinteistöllä ei ole haittaeläimille saatavilla olevaa ravintoa. 33 asunnon vuokratalosta oli keskiviikkona jäljellä enää näin lyhyt pätkä. Valituskirjelmässä todettiin muun muassa, että mikään laki ei kiellä turpeenpolttoa taajamien pientaloalueella asiallisella laitteistolla. Sievi: Terhi Kangas (Juho Hiltula). Tämä valituslupahakemus hylättiin huhtikuussa. Ylivieskan kaupunginvaltuusto valitsi kokouksessaan jäsenet ja varajäsenet yhteistoiminta-alueen kuntien ehdotusten perusteella valtuustokauden 2021–2025 jäljellä olevaksi ajaksi. Turpeenpolton kieltäminen on vain yksi pieni osauudistus ympäristönsuojelumääräyksissä. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. Nivala: Jarmo Vuolteenaho (Kaisa Pihlajaniemi), Tuovi Kumpulainen (Eero Erkkilä). Tämän päätöksen jälkeen Ylivieskan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset ovat lainvoimaiset. UUDISTETUISSA määräyksissä hiersi kohta, joka kieltää turpeen käytön pientalon lämmityksessä taajamassa. Hallinto-oikeus hylkäsi viime syksynä tekemällään päätöksellä valituksen. Uudet ympäristömääräykset tulivat voimaan lähes puolitoista vuotta jälkijunassa Eija Pahkala johtaa uutta kuuden kunnan työllisyyslautakuntaa Ismo Kunelius Ylivieskan kaupunginvaltuusto valitsi uudelle kuuden kunnan työllisyysalueelle työllisyyslautakunnan. Työllisyyslautakunnassa on yhdeksän jäsentä ja jokaisella heistä on henkilökohtainen varajäsen. Lakiuudistuksen myötä työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille vuoden 2025 alussa. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä kuitenkin haettiin edelleen valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitus koski määräysten turpeen polttamista kieltävää kohtaa, mutta käytännössä valitus pisti jäihin kaikki muutkin ympäristösuojelumääräysten uudistukset. Työllisyyslautakunnan kokoonpano on seuraava: Ylivieska: Paula Haapakoski (henkilökohtainen varajäsen Terttu Alanen), Tanja Laakkonen (Tarmo Hirvelä)
Kevätsahramien ilmestyminen mullan alta, lumen läpi, on aina yhtä ihanaa. PIRJO KUNELIUS 50 vuotta sitten Pyyntö kesälle Visiitti Krookukset kukkivat! Joka kevät odotan niitä. – Ei edes ensimmäinen yö tuntunut oudolta, nukutti kuin entisessä kodissa, puhelee isäntä. Näin kertoi myös Elias Koskimies, joka kertoo huimasta urastaan tämän lehden Viikonvaihde-jutussa. Siinä tiivistyy pirskahtelevaa iloa, villiintymistä, jännitystä, helpotusta, toivoa, keulimistakin. Lapsena ajoin eräänkin kerran pyörällä ojaan, kun jäin liian keskittyneesti katselemaan pesäpallokentälle. Kaikki keskeneräiset työt ennen kesälomaa odottavat! Yritän, mutta huomaan, että maailma ei tule valmiiksi. Vuoden tapahtumat kokoavat yhteen ihmisiä ja luovat yhteisöllisyyttä. Taloon muuttaneet vanhukset järjestelevät tavaroitaan kuntoon, ihastelevat kotinsa viihtyisyyttä, eivätkä tahdo uskoa, että näin hyviin olosuhteisiin on vihdoinkin päästy. Tuossa kaikessa on elämänvoimaa, joka melkein pakahduttaa. Tänä keväänä onkin saanut odottaa. ENEMMÄN kuin mitään muuta toivon, että päättäjäispäivänä jokainen koulun pihasta lähtevä lapsi ja nuori saisi kokea iloa tulevasta kesästä. Sirkuskin on yksi tapahtuma lisää Ylivieskan virkeään tapahtumatarjontaan. Tosin en tiedä, kuulunko niihin ihmisiin, jotka eläkkeelle ylipäätään pääsevät. Siihenkään ei hurvittelut Ylivieskassa lopu, sillä muuallakin tapahtuu. Siksi teidän nuorien, vasta valmistuneiden, tulee haaveilla isosti ja nuorten vanhempien taas tukea matkalla, jotta haaveista voi tulla myös totta. Koskimies on säilyttänyt Kalajokilaakson artikkelin 80-luvulta. Mutta sitä riemukkaammalta, suorastaan armolliselta, on tuntunut lumien sulaminen, sinnikkäiden krookusten nousu, valon ja lintujen laulun lisääntyminen, fasaanit, ensimmäiset jätskikioskijäätelöt, trampoliinin äänet, jalkapalloilijat, pyöräilijät, mopoilijat, rullalautailijat ja pesäpalloilijat. Ei voi väitää, etteikö Ylivieskan alueella tapahtuisi Kuinkahan moni lapsi vielä lukee sanomalehteä kotonaan ja leikkaa siitä tärkeät artikkelit talteen. Sanomalehtileikkeitä kaipaavalle vinkkinä, että näköislehden sivun voi myös tulostaa, jos haluaa talteen, vaikka artikkelin, jossa kevään ylioppilaat kerrotaan. Kukaan ei jäisi yksin, kenenkään ei tarvitsisi pelätä kiusaamista tai ulkopuolelle sulkemista. Jenni Kankaanpää Pääkirjoitus " Erilaiset tarinat ovat osoitus siitä, että emme voi koskaan tietää, minne polku johtaa.. Tänään Ylivieskan uudella torilla aukaistaan kesä ja sen jälkeen tulevatkin festivaalit, eri kuntien kotiseutupäivät, torit ja kauppatapahtumat. Mutta koulujen päättyminen kuitenkin, juhlilla tai ilman. Mutta aion pysyä tiellä. IKKUNANPESU odottaa! Sitä en tosin odota ollenkaan. Sirpa Elisa on tullut mummoa ja pappaa tervehtimään. Tuolloin 9-vuotias sirkusfani leikkasi talteen mustavalkokuvilla varustetun lehtiartikkelin ja palasi aina takaisin tunnelmiin sen kautta: ”Sen avulla eli pitkään vuonna 1983”, hän kertoi. Kalajokilaakson verkkosivuilta löytyy tapahtumakalenteri, josta löytyvät lähialueen tapahtumat, myös Ylivieskan kaupungin. En kyllä odotakaan sitä. Kristiina Parkkila Kirjoittaja on pullamössösukupolvea edustava viestinnän ja koulutuksen sekatyöläinen ja Kalajokilaakson pakinoitsija jo toisessa polvessa. Ei voi siis väittää, etteikö Ylivieskan alueella tapahtuisi. No he ovat kyllä sinnikkäästi harrastaneet lumipyrynkin keskellä, mutta nyt homma näyttää ajankohtaan kuuluvammalta. Iso asia. OJALAT OMISTIVAT Kähtävällä maatalon, jossa he asuivat yhdessä poikansa perheen kanssa. Ylivieskan kulttuurijohtaja Janne Raudaskoski kertoi aiemmin vappupuheessaan, että pelkästään kulttuurikeskus Akustiikassa oli huhtikuun loppuun mennessä lähes 150 tapahtumaa, siis konsertteja, yleisötapahtumia ja elokuvanäytöksiä. Vanhukset pitivät asuntonaan talon alakertaa ja pojan perhe yläkertaa. Emmi ja Heino Ojala muuttivat uuteen kotiinsa lauantaina ja ihmettelevät yhdestä suusta, onko totta, että täällä sitä nyt ollaan. KEVÄTJUHLAT odottavat! Vaikka tänä vuonna en taida päästä osalliseksi niistä ollenkaan. Taloon ei tullut vettä vesijohdosta ja muutenkin olosuhteet vanhusten kunto huomioiden olivat puutteelliset. Emäntä puolestaan toteaa, että täällä on niin hyvä, että malttaakohan kuollakaan, kun se aika tulee. Viime viikon lopulla uuteen taloon muuttivat ensimmäiset asukkaat ja joka päivä ikkunoihin ilmestyy uusia verhoja. toukokuuta 2024 4 // Jäikö lehti tulematta. Toivon, että paineet vähenisivät ja lukuvuoden ja kesän taitekohta olisi turvallinen jokaiselle. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. Maailma avautuu. WC on muutaman askeleen päässä, ja posti tuodaan porraspieleen.” Kuvatekstin kertomaa: ”Heimo ja Emmi Ojalan kahvikupponen maistui hyvältä uuden kodin suojissa. Erilaiset tarinat ovat osoitus siitä, että emme voi koskaan tietää, minne polku johtaa. Vielä paremmin ne toistuvat digissä videoista puhumattakaan. Päättäjäispäivässä on erityinen tunnelma. Kesä! Näytäthän valoisan puolesi, lempeytesi, ystävällisyytesi ja kasvun ilon ihan jokaiselle lapselle ja nuorelle, tulevaisuutemme tekijöille. Sitäkin toivon, hartaasti toivonkin, ettei kenenkään tarvitsisi pelätä sitä mikä odottaa kotona, tai sitä, että kukaan ylipäätään ei odota. Että jokainen voisi olla ylpeä itsestään arvosanoista riippumatta, iloita siitä, että yksi kouluvuosi on suoritettu, meni miten meni. Lukijoiden iloksi tuohon kalenteriin ilmoitettuja tapahtumia julkaistaan menolistana myös Kalajokilaakson printissä Tapahtumien Keski-Pohjanmaa -logon alla. Onneksi maailmassa on nykyisin värit sanomalehdessäkin. SOITA 0800 30101 SÄHKÖPOSTI • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi PUHELIN 020 750 4469 VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 9–15 Uuden kodin ovi avautui Alavieskan vanhuksille Pirjo Kunelius Kalajokilaakso uutisoi 50 vuotta sitten eli 1974 Alavieskan uudesta vanhustentalosta tähän tapaan: ”Alavieskan vanhustentalon liepeillä elelee nyt tyytyväistä väkeä. Sama tehtävä on myös tällä lehdellä. LIIKKUVA SIRKUS ei ole paikallisuuden perikuva, mutta kun se tuodaan paikalle paikallisille, on sillä iso merkitys. Mutta myös haikeutta ja hyvästejä, hiljaista ikävää, pettymystä ja pelkoa tulevasta. Pihan haravointi odottaa! Mutta hetkinen, olikos se nyt niin, että vanhat lehdet tekevät hyvää nurmikolle. Ehkä kykenen ajattelemaan, että vielä ennen eläkeikää opin hienot asiat kuten itseni johtamisen ja rajaamisen. Jos terveyttä riittää, töitä tehdään. Uudessa talossa erityisen mieluislatal tuntuu se, että vesi tulee ja menee, on lämmintä ja viihtyisää
YLIVIESKA VETOAA oikaisuvaatimuksessaan neljään eri perusteeseen. Erikoisvieraana silinterihatussa Pohjois-Pohjanmaan ”kylähullu” Anita Sievänen. Takaraja on kuitenkin viimeistään 30.9.2024 mennessä. Pohteen aluehallitus ei ole käyttänyt otto-oikeutta Sipilän lakkauttamista koskevassa asiassa. Kaupunginvaltuusto päätti joulukuussa talouden sopeuttamisohjelmasta, jonka yhtenä säästökohteena on kylätalojen ylläpidosta luopuminen. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. toukokuuta 2024 // 5 Ylivieska teki oikaisuvaatimuksen Sipilän lakkauttamispäätöksestä Ismo Kunelius Ylivieskan kaupunginhallitus teki maanantaina oikaisuvaatimuksen Sipilän ikäihmisten palvelukeskuksen lopettamisesta tehdystä päätöksestä. Kylät eivät pysty tällä nopeutetulla aikataululla tekemään päätöksiä siitä, onko niillä valmiutta ottaa vastaan lahjoituksenakaan kylätaloa, koska kustannusten taso ei ole aivan täysin selvillä, vetoomuksessa perusteltiin. Ylivieskan teknisten palveluiden lautakunta on tarjonnut kylätalojen omistajuutta kyläyhdistyksille lahjakirjalla. toukokuuta. Ylivieskan kylillä aikataulua pidettiin liian kireänä ja yhteinen kyläneuvosto jättikin huhtikuussa kaupungille vetoomuksen, jolla toivottiin lisäaikaa asioiden selvittämiseen, koska päätöksenteko nykytiedoilla koettiin mahdottomaksi. Lisäksi kaupunki vetoaa siihen, että Pohteella on Sipilän palvelukeskuksen kiinteistöstä voimassa olevat vuokrasopimukset 31.12.2028 saakka. Ylivieska nostaa esille myös Pohteen hallintosäännön, jonka mukaan toimialuejohtaja ”päättää vastuualueen jakaantumisesta vastuuyksiköihin palvelualuejohtajan esityksestä”. Mikäli yhdistykset eivät ole kiinnostuneet ottamaan kylätaloja vastaan on toinen vaihtoehto se, että kaupunki pistää ne myyntiin. Ylivieskan Niemelänkylällä sijaitsevan Sipilän ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikön lakkauttaminen on osa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tuottavuusja taloudellisuusohjelman toimeenpanoa. Alun perin kyläyhdistyksiä pyydetään jättämään kirjallinen ilmoitus kiinnostuksesta kylätalojen omistajuuteen huhtikuun loppuun mennessä. Kaupunki pyytääkin tutkimaan, rasittaako päätöstä muotovirhe esteellisyyksien vuoksi. LIISA ÄNGESLEVÄ. – Toimialuejohtaja Mervi Kosken päätöstä on perusteltu tuottavuusja taloudellisuusohjelmalla, mutta päätöksessä tai sen perusteluissa ei ole kerrottu yhtään euroa, mitä vaikutuksia toimenpiteellä on. marraskuuta 2024 alkaen sekä edellyttää viranhaltijoita käymään tarvittavat neuvottelut kyläyhdistysten kanssa. Kaupunki on nyt luopumassa Pylvään, Löytyn, Kantokylän ja Sorviston kylätaloista. Uudella päätöksellä lautakunta tarjoaa kylätalojen omistajuutta kyläyhdistyksille lahjakirjalla 1. Asia koskee neljää entistä koulurakennusta, jotka ovat olleet koulujen lopettamisen jälkeen korvauksetta kyläyhdistysten käytössä kylätaloina. – Ylivieskan väestö vanhenee lähestulkoon nopeinta vauhtia koko alueella. Se, että tehostetun palveluasumisen paikkoja vähennetään nimenomaan sieltä, missä tarve on kasvava, ei ole kestävä ratkaisu. Kaupungin teknisten palveluiden lautakunta päättikin antaa kylille lisää aikaa taustojen selvittämiseen. ISMO KUNELIUS Ylivieskan kylät saivat lisäaikaa kylätalojen kohtalosta päättämiseen Ismo Kunelius Ylivieskan kaupungin päätös luopua kylätaloista, on pistänyt kyläyhdistykset vaikean tilanteen eteen. kaupunki kysyy. Kyläyhdistysten tulee jättää kirjallinen ilmoitus kiinnostuksesta kylätalojen omistajuuteen 30. Ylivieskan kaupunki on pyytänyt tiedot säästöistä, mutta tätä kirjoitettaessa tietoa ei ole vielä saatu, päättää kaupunginhallitus oikaisuvaatimuksensa. ”Onko näin mittavan päätösvallan delegoiminen yhdelle henkilölle hyvän hallinnon ja oikeusperiaatteiden mukaista?” Niemelänkylällä jokivarressa sijaitsevan Sipilän palvelukeskuksen rakennus on Ylivieskan kaupungin omistuksessa. Muutoksenhakuaika viranhaltijapäätökseen päättyi 16. – Esitystä ei ole, ainakaan pöytäkirjamerkintöjen mukaan, käsitelty hyvinvointialueen toimielimissä, Ylivieska huomauttaa vaatimuksessaan. Lopuksi kaupunginhallituksen oikaisuvaatimuksessa nostetaan esille päätöksen taloudelliset vaikutukset. Lisäksi Ylivieskan kaupunki pitää kiinni vuokrasopimusmallista, jonka mukaan Pohteella on Sipilän palvelukeskuksen kiinteistöstä voimassa olevat vuokrasopimukset 31.12.2028 saakka. Kyläneuvosto toivoi myös yhteistä neuvonpitoa kaupungin sekä Vähä-Pylvään, Kantokylän, Löytyn ja Sorviston kyläyhdistysten kesken. PUOLUEETTOMUUDEN kyseenalaistavaa kohtaa Ylivieska perustelee sillä, että Pohteen tuottavuusja taloudellisuusohjelmaan liittyvässä päätöksenteossa on ollut mukana useita kuntapäättäjiä. Pöydän takana kyläneuvoston sihteeri ja Potkua kasvuun kyliltä -hankkeen projektipäällikkö Anja Takkunen, kyläneuvoston puheenjohtaja Tarja Koutonen, joka johtaa Löytyn kyläyhdistystä. Ylivieskan jättämä oikaisuvaatimus kohdistuu Pohteen ikäihmisten palveluiden toimialuejohtajan Mervi Kosken päätökseen. PÄÄTÖKSENTEKOON liittyvässä kohdassa kaupunginhallitus toteaa, että nyt päätetyt toimenpiteet eivät sisälly yksityiskohtaisesti aluevaltuuston 20.11.2023 hyväksymään tuottavuusja taloudellisuusohjelmaan. elokuuta mennessä. Kaupunginjohtaja Maria Sorviston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan Terttu Alasen allekirjoittamassa vaatimuksessa todetaan, että päätös ja päätöksentekomenettely eivät täytä hyvän hallinnon vaatimuksia eikä toiminnan koeta olevan puolueetonta. Mervi Kosken hyväksymän päätöksen mukaan Sipilän palvelukeskus lakkautetaan, kun yksikössä olevien jatkohoito on saatu yhteistyössä asiakkaiden kanssa järjestettyä. Onko Sipilän palvelukeskuksen lakkauttamiselle palvelustrategian mukaiset perusteet vai tehdäänkö päätökset sen mukaan, mistä kiinteistöistä päästäisiin ensimmäisenä eroon. Ovatko aluevaltuutetut ymmärtäneet, että sana jakaantuminen voi tulevaisuudessa tarkoittaa yksiköiden lakkautuksia, kaupunki kirjelmöi. Ylivieskan kylätalojen tulevaisuus oli esillä huhtikuussa, kun kylien yhteinen kyläneuvosto kokoontui Pylvään kylätalolla. – On tulkinnanvaraista, voiko toimialajohtaja tehdä tällä perusteella päätöksen kokonaisen yksikön lakkauttamisesta. Ylivieskan kaupunginhallitus kysyykin, onko näin mittavan päätösvallan delegoiminen yhden viranhaltijan/ henkilön päätettäväksi hyvän hallinnon ja hallinnon oikeusperiaatteiden mukaista. Viranhaltijapäätöksessä todetaan, että Sipilässä on 32 paikkaa, joista 20 on käytössä
Uutena toimitusjohtajana aloittaa syyskuussa Pasi Lämpsä. Auto paloi parkkipaikalla Ylivieskassa Maria Kurtti Henkilöauto paloi sunnuntain vastaisena yönä Ylivieskassa Kärkkäisen myymälän parkkipaikalla. Lämpsä uskoo, että Kärkkäiseltä löytyy edellytykset kasvulle. toukokuuta 2024 6 // Kasarmintori sai projektipäällikön virittämään tapahtumakimaraa Pirjo Kunelius Ylivieskan kaupungin elinvoimapalveluissa on ollut haettavana määräaikainen markkinoinnin ja viestinnän osaavan projektipäällikön toimi. – Kuluneen 17 vuoden ajan olen kartuttanut kaupan alan osaamista ja kokemusta eri tehtävissä ja maissa kahdessa norjalaisyrityksessä. Haastattelutyöryhmän esityksestä kahden vuoden määräaikaiseen tehtävään valittiin Anja Takkunen Alavieskasta. Mies ei ilmoittanut naisen kuolemasta kenellekään, mutta lopulta asia tuli ilmi naisen lähiomaisten saavuttua asunnolle isännöitsijän kanssa. YLIVIESKAN KAUPUNGIN Kasarmintorin kehittämishanke tähtää kasarmin ja torialueen toiminnan ja tapahtumien monipuolistamiseen. Oikeus katsoo miehen tappaneen naisen tahallaan, vaikka varmaa kuolinsyytä ei ole voitu määrittää. Rattijuoppo jäi kiinni Ylivieskan keskustassa Maria Kurtti Poliisi tavoitti Ylivieskan keskustassa sunnuntaiaamuna 12.5. – Pahoittelemme asiakkaillemme koituvaa harmia.. Miehen ja naisen välillä oli ensin ollut naapuriin asti kantautunutta äänekästä riitaa, minkä takia poliisi oli käynyt ovella. Verkkokauppaa on tarkoitus kasvattaa edelleen niin tuotevalikoiman kuin liikevaihdon osalta. Hankkeen puitteissa kehitetään tapahtumien ja toiminnan järjestämistä torilla sekä torin viihtyisyyttä ja toimivuutta. Hänen kertomuksensa tapahtumista on kuitenkin osin muuttunut matkan varrella. Mies ei vastustanut tätä. Seuraavien vuosien aikana Kärkkäisen tavarataloverkostoa on tarkoitus kasvattaa valtakunnallisesti kattavammaksi. Käräjäoikeus jatkaa asian käsittelyä mielentilatutkimuksen valmistumisen jälkeen. Torille luodaan toimintasuunnitelma, joka perustuu hankkeen kokemuksiin, tuloksiin ja vaikutuksiin sekä torin käyttäjien ja toimijoiden tarpeisiin, toiveisiin ja ideoihin. kolmen aikaan henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin tuloksen 0,44 mg alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. HANNA SOINI Kärkkäisen uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävässään syyskuussa Jenni Kankaanpää Tavarataloketju Kärkkäinen on hakenut uutta toimitusjohtajaa viime vuoden joulukuusta lähtien. Takkunen työskentelee parhaillaankin projektitehtävissä Ylivieskan kaupungin elinvoimatoimistossa. XXL on norjalainen pörssiyhtiö, jolla on tytäryhtiöitä useissa maissa. Miehen mukaan joku muu olisi voinut käydä tappamassa naisen. Juha Kärkkäinen jatkaa hallituksen puheenjohtajana ja siirtyy Kärkkäisen konseptin kehittämiseen ja maahantuontitoimintoihin. Kärkkäinen Oy kertoi tiedottessaan viime viikon perjantaina, että ketjun nykyisen toimitusjohtajan, ketjun perustajan ja omistajan Juha Kärkkäisen tilalle on saatu seuraaja. Tapon ja hautarauhan rikkomisen lisäksi miestä kohtaan on syytteet kolmesta pahoinpitelystä ja huumausainerikoksesta. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Pyydämme asiakkaitamme ystävällisesti tarkistamaan sähkönmyyntilaskunsa, ja maksamaan uusimmalla myyntilaskulla, jossa on huhtikuussa voimaan tullut sähköenergian hinta (9,80 snt/kWh), Korpelan Voiman kuntayhtymän vs. Oikeudessa katsottiin miehen myös käsitelleen hautaamatonta ruumista pahennusta herättävällä tavalla, sillä hän piti ruumista asunnossa noin kuukauden ajan. Palon syttymissyy ei ole tiedossa. – Tulemme hyvittämään nämä laskut asiakkaillemme ja toimitamme uudet laskut oikealla hinnalla. Pasi Lämpsä. – Yhtiö on vuosien varrella investoinut määrätietoisesti eri osa-alueisiin, jotka mahdollistavat liiketoiminnan kannattavan kasvattamisen. Edellyttäen, että heidän puhelinnumeronsa on Korpelan Energian tiedossa. TAKKUSELLA ON kokemusta niin projektipäällikkönä hankkeista kuin eri viestintätehtävistä mukaan lukien viestinnän toteuttaminen ja sisällöntuotanto. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. Tehtävästä oli kiinnostunut seitsemän hakijaa, joista haastatteluihin kutsuttiin kolme. Poliisin haaviin jäi juopunut kuski. Potkua kasvuun kyliltä -hanke on päättymässä kesäkuun lopussa. toimitusjohtaja Perttu Huovinen kertoo. Lopullisen viranomaispäätöksen teki talousjohtaja Joonas Yliluoma. On mahtavaa päästä valjastamaan monikanavainen tietotaitoni käyttöön nimenomaan Kärkkäisellä, sillä yrityksellä on ainutlaatuisen vahva verkkokauppa sekä poikkeuksellinen potentiaali kasvattaa tavarataloverkostoa nykyisestä, Lämpsä kertoo tiedotteessa. Hinnat sisältävät alv 24 %. Lauantai-ilta ja sunnuntain vastainen yö olivat tehtävämäärältään tavanomaisia, poliisi tiedottaa. Työsuhteen määräaika on 1.6.2024 – 31.5.2026 ja määräaikaisuuden perusteena on projektirahoitus. Lämpsä on tällä hetkellä sekä Suomen että Luxemburgin XXL-tavarataloketjujen toimitusjohtaja. Kiertoajelu toistetaan kotiseutuviikolla. Anja Takkunen jatkaa Ylivieskan kaupungin projektitöissä. MIES ON KIISTÄNYT syytteet ja kertonut löytäneensä naisen kuolleena asunnosta. Myöhemmin hän sanoi, että nainen oli tuolloin jo poistunut asunnosta ulos. Korpelan Energia laskuttanut liikaa sähköstä kevään aikana Joni Mäki-Petäjä Osalla Korpelan Energian asiakkaista, joilla on sähkönmyyntituotteena Korpela Valo, uusin sähkön myyntilasku on lähtenyt vanhalla sähköenergian hinnalla. Käräjäoikeus määräsi miehen syyttäjän pyynnöstä mielentilatutkimukseen. Mielentilatutkimuksen jälkeen annettavassa tuomiossa arvioidaan lopullisesti se, mihin rikosnimikkeisiin mies on syyllistynyt. Käräjäoikeus kuitenkin katsoo jo nyt miehen menetelleen rangaistavaksi säädetyllä tavalla jokaisessa syytekohdassa eli tapossa, hautarauhan rikkomisessa, huumausainerikoksessa ja pahoinpitelyissä. Pelastuslaitos sai palosta hälytyksen varhain sunnuntaiaamuna kolmen aikaan. Alun perin mies oli kertonut, että nainen oli poliisien käynnin aikana ollut keittiössä. Laskuihin liittyvää asiakaspalvelua hoitava Lowell lähettää tekstiviestitiedotteen asiasta asiakkaille, joita tämä vanhalla hinnalla tehty laskutus koskee. Korpela Valo -tuotteenhinta laski 1.4.2024 alkaen hintaan 9,80 snt/kWh. KÄRKKÄINEN OY Ruumiin kanssa asunut mielentilatutkimukseen Frida Keränen Oulun käräjäoikeus on antanut välituomion Ylivieskassa tapahtuneesta henkirikoksesta, jossa mies syyttäjän mukaan ensin tappoi naisen ja sitten asui tämän ruumiin kanssa useiden viikkojen ajan. Huhtikuun laskuilla on ollut vanha sähköenergian hinta (11,16 snt/ kWh). Tehtävä käsittää Kasarmialueen kehittämishankkeen projektipäällikön tehtävät sekä Sopeutuminen ilmastonmuutoksen vaikutuksiin (Sopiva)-hankkeen viestintäasiantuntijan tehtävät. Poliisit eivät nähneet naista käydessään asunnolla. Koko poliisilaitoksen alueella oli noin 200 poliisitehtävää. Mies kohdisti naisen päähän ja ylävartaloon jonkinlaista väkivaltaa, jonka seurauksena nainen kuoli asunnon makuuhuoneen lattialle. Vastikään kylähanke järjesti kylien kiertoajelun, jonka suosio oli niin suurta, etteivät kaikki mahtuneet kyytiin
Sijainti on yrittäjän onneksi osoittautunut erinomaiseksi.. Maarit kokee, että tässä asiassa on paha mennä toista neuvomaan, ja jokaisen tulisi itse löytää ne omat mielenkiinnon kohteet, joiden parissa voi vapaa-aikanaan rentoutua. 84,90 €) (norm. Matka on ollut mielenkiintoinen, kertoo jo 14 vuotta yrittäjänä työskennellyt Maarit iloisena. Yrittäjä myös nauttii myymälänsä sisustamisesta sekä ideoinnista yhdessä myyjiensä kanssa. Omien voimavarojen arviointi luo yrittäjälle haasteita, sillä toisinaan työ vie mennessään niin, ettei siitä malta irrottautua. Kaupanala yleisesti ottaen kiinnosti yrittäjää jo opiskeluaikoina, mutta suuntautuminen huonekalualalle oli ihan sattuman summaa. – Asiat ovat kunnossa ja uusi kausi voi alkaa, hän toteaa. MITEN pidät huolta omasta jaksamisestasi ja miten neuvoisit muita. Yrittäjän tie on juttusarja, jossa haastatellaan Ylivieskan seudun yrittäjiä. Liikkeessä pyritään toteuttamaan asiakkaiden toiveita malliston suhteen sekä pyytämällä heiltä mielipiteitä tuotekehitykseen. TÄHÄNASTISEN yrittäjäurasi kohokohdat: – Jokainen päivä on hyvä päivä, kun niin päättää, toteaa Maarit viisaasti. Haastateltavat saavat ehdottaa toimitukselle, ketä haastatellaan seuraavaksi. VIIVI MUSTIALA Yrittäjän tie FAKTA Stemma Ylivieska (Riverhouse Furniture Oy) 1 Yrityksen toimiala: Huonekalujen, mattojen sekä sisustustuotteiden vähittäismyynti 1 Yrityksen liikeidea: Paikallinen, yksityinen huonekaluliike, joka erottautuu isoista ketjuista paitsi mallistollaan niin myös joustavalla kaupantekotavalla ja asiakaslähtöisellä ajattelulla. Jutussa he kertovat muun muassa mikä sai heidät lähtemään yrittäjäksi ja mikä yrittäjyydessä on haastavinta. MIKÄ sai sinut ryhtymään yrittäjäksi ja miksi juuri tämä toimiala: – Yrittäjäperheen kasvattina Maarit kokee saaneensa hyvät eväät työelämään jo kotoa, ja niiden avulla hän onkin rohkeasti omiin kykyihin luottaen tarttunut mitä erilaisimpiin töihin. Lisäksi yrittäjä kertoo tuntevansa hyvää fiilistä aina tilikauden päättyessä ja tilinpäätöksen valmistuttua. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. Yrittäjä korostaa, että perhe ylipäätään on hänelle tärkeä voimavara. 59,40 €) VENELEHTI.FI Purjehdusmatka: Kaliforniasta Alaskaan ja Viroon ESITTELY P-28 Christina Airawata Nord Star 31+ KÄYTETTY Aphrodite 25 BAVARIA C-46 P U R JE V E N E E T A P H R O D IT E 25 , B A V A R IA C — 46 M O O T TO R IV E N E E T A R IA W A TA , N O R D S TA R 31 + 4/ 2 24 6 tapaa tulla taitavaksi veneilyn aloittajaksi! 4/2024 HUHTIKUU 14,20 € SUOSIKKIME RKIN VAHVA PALUU Lehti + digi 6 kk vain 39 € Digi 6 kk vain 29 € Tilaa Vene-lehti etuhintaan! Lunasta tarjous Hilla Etukortti-sovelluksen kupongilla tai www.kalajokilaakso.fi/edut Tarjous voimassa 31.5.2024 saakka. EIJAN KANGAS ja Leikkuun Susanna Leppälän kysymys Maarit Jokitalolle: Millainen sisustaja olet itse. – Aloitin sisustusmyyjänä vuonna 1998 täysin ilman kokemusta, mutta nyt sitä voi sanoa jo karttuneen. Hänen mukaansa ammattitaitoinen henkilökunta sekä hyvä asiakaspalvelu yhdessä kotimaisten tavarantoimittajien kanssa mahdollistaa pitkät asiakassuhteet, jotka kantavat yli vaikeidenkin aikojen. Verkkokauppa toimii kivijalkaliikkeen tukena, mutta se ei yrittäjän mukaan tule koskaan täysin sivuuttamaan henkilökohtaisen palvelun ja ihmisten kohtaamisen tärkeyttä. Maaritin iloksi tähän asiaan on kyllä tullut oiva apu lastenlasten toimesta. Erityisen mieleenpainuvaksi hetkeksi hän kuvailee sen, kun yritys oli vasta perustettu ja nimi oli vihdoin hyväksytty kaupparekisteriin. Maarit paljastaa arvostavansa värejä sekä laadukkaita materiaaleja. – Kun he ovat Kukonkylällä käymässä, on mummollakin kiire töistä kotiin, hän kertoo. Kesää ja moottoripyöräreissuja hän kertoo itse odottavansa innolla. MIKÄ yrittäjyydessä on haastavinta. Yrittäjän tie -juttusarjan haastatteluun vastaa tällä kertaa Ylivieskan Stemman yrittäjä Maarit Jokitalo. Myymälässä pääsee miettimään mielenkiintoisia esillepanoja ja hyödyntämään myös uutuuksia, mikä vähentää hieman kauppiaan intoa sisustaa kotona. Rinnakkaislehti Saat lehden rinnakkaistilauksen 40 % alennuksella, jopa yhteensä kuudeksi kuukaudeksi vuodesta. Tunnistaudu tilaajaksi Hilla-tunnuksilla. Jokitalo on Ylivieskan Stemman yrittäjä. 1 Henkilöstön määrä: 3 1 Millaisena näet yrityksen tulevaisuuden: Yrittäjä Maarit Jokitalo kertoo näkevänsä yrityksen tulevaisuuden valoisana kaikesta vallitsevasta synkkyydestä huolimatta. Juttusarja jatkuu tällä viikolla Eijan Kangas ja Leikkuu -liikkeen yrittäjä Susanna Leppälän ehdotuksesta Maarit Jokitalon haastattelulla. Nykyään Maarit asuu Sievin Kukonkylällä miehensä Ilkan kanssa, ja heidän aikuiset lapset perheineen Oulussa. Hän kertoo nauttivansa myös myymälänsä sisustamisesta sekä ideoinnista yhdessä myyjiensä kanssa. toukokuuta 2024 // 7 Ajankohtaiset edut löydät parhaiten Hilla-mobiilietukortista ja osoitteesta kalajokilaakso.fi/edut Lataa sovelluskaupasta Hilla-etukortti ja edut ovat aina mukanasi. Ohjeet löydät hillagroup.fi/edut ETUKORTTI TIINA TILAAJA 1234567 EDUT (norm. TILAA: asiakaspalvelu@hillagroup.fi Kutsu, kiitä, onnittele! Saat ilmoitukseen 10 % alennuksen Tee ilmoitus helposti: kalajokilaakso.fi/valmistuneet ETUKORTTI Tilaajana saat enemmän ”Aloitin sisustusmyyjänä täysin ilman kokemusta, mutta nyt sitä voi sanoa jo karttuneen” Viivi Mustiala KUKA olet ja missä asut: – Maarit Jokitalo, kotoisin Ylivieskasta. 1 Millainen on yrityksen historia: Yritys on perustettu keväällä 2010, ja avajaisia vietettiin kyseisen vuoden syyskuussa samassa, tutussa liiketilassa, jonka Reino ja Pirjo Takanen olivat rakentaneet jo vuonna 1990 omaksi liiketilakseen huonekalujen myyntiä varten
Sattuma tarttui kuitenkin tilanteeseen, kun Mari piipahti kahvilla Hyvän Olon Werstaan kampaamoyrittäjä Kirsi Kiven luona hänen yritystiloissaan rautatieasemalla. – Joku taide aina sytyttää. toukokuuta saakka. Ostin häneltä koneet ja varaston. TULIKETUSSA ON esillä sekä Mari Suihkosen omaa taidetta monessa muodossa: maalauksina, koruina, asuina ja asusteina. SATTUMAN KAUTTA ja puolisonsa Veikko Suihkosen vanavedessä Mari Suihkonen päätyi YTY-teatteriin. MARI SUIHKONEN ehti noin kymmenen vuoden ajan tehdä yrittäjänä hierojan ja luontaishoitajan töitä. – Olen aina tykännyt piirtää, maalata, tuunata ja ommella. – Pelko ja esiintymiskammo ovat olleet kouluajoista saakka niin vahvana, että ajatus pienestäkin julkiOlisin sellainen taulu, joka ei pysy raameissa, Taide Tuliketun yrittäjä Mari Suihkonen vastaa kepeään kysymykseen: Jos olisit taulu, millainen taulu olisit. Rakastan työpajoja, joihin voi kuka tahansa tulla, eikä tarvitse tietää taiteesta tai osata ennalta yhtään mitään. Homma voi mennä perseelleen, mutta eipä tarvitse harmitella, Mari perusteli itselleen. Enkä todellakaan pystynyt! Olin vuoden työttömänä, jonka jälkeen tein töitä määräaikaisilla työsuhteilla silmälasiliikkeen myyjänä ja Alavieskan Virin toiminnanjohtajan sijaisena, joista viimeksi mainittu oli odotuksiani isompi kakku. HIIHTOLOMAREISSULLA pohjoisessa Mari Suihkonen kävi vielä jaakobinpainia miettien, että olisi henkisesti helpompaa olla toisen palveluksessa päivätöissä kuin hypätä epävarmuuteen kehystäjäyrittäjänä. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. – Avajaisjuhlallisuudet pidetään, kun saan tämänhetkiset visioni muun muassa korubaarista valmiiksi, Suihkonen kertoo hymyillen, ja mainitsee myös aamujoogan alkavan taidegalleriatilassa. toukokuuta alkaen. Lisäksi alakerran galleriassa vaihtuva taidenäyttely. MARI SUIHKONEN sanoo, ettei taidetta tarvitse ”ymmärtää” nauttiakseen siitä. Silloin minulla ei ollut rohkeutta ja uskallusta. Pikkutytöstä saakka myös haaveilin, että minulla olisi joskus oma liike ja se olisi ihana! TAIDE TULIKETTU on hurmaavan värikäs keidas keskellä Ylivieskaa. Pian hän oli jo Ängeslevän liikkeessä oppimassa kehystämistä parin kuukauden ajan, jonka jälkeen on syventänyt itsenäisesti osaamistaan. Kouluikäisenä pistin vaatteeni ja koruni palasiksi, ja kokosin ne uudelleen, mutta aina eri tavalla ja omalla tyylilläni. Mari Suihkonen rohkaisee muitakin luoviin loikkiin Pelkoja päin, haaveita kohti PIRJO KUNELIUS Se on ihanaa, pelottavaa ja välillä raskastakin, Mari Suihkonen miettii. Työpajakokemus voi olla avartava juttu, jossa opittujen taitojen parissa haluaa jatkaa tai sitten se voi jäädä mieleen yhtenä kivana kokemuksena. Jokainen tekee ikiomaa kädenjälkeä ja lopussa voi julistaa, että: ”Minä tein tämän ja se on hieno!” Mari Suihkonen lupaa. Sen jälkeen Suihkonen ajatteli, että hän huokaisee hetken kuormittavan urakan jälkeen. Haastatteluhetkellä siellä on ylivieskalaisen Pajalan perheen Elämän värit -näyttely 25. Myös työporukka voi ottaa irtiloikan arjesta tykytai virkistyspäivän merkeissä luovassa työpajassa. Toiminta on jo täydessä käynnissä. – Työpajassa kaivamme sisäistä leikkivää ja uteliasta lasta itsestä esille. – TAIDE KUULUU kaikille, ja kaikki hyötyvät taiteesta. Mari Suihkonen muutti vastikään rautatieasemalta liikkeensä parisadan metrin verran Asemakadun varteen. Kirsin kanssa jutellessa haaveeni taidealan liikkeestä nousi esille ja hän kannusti kysymään Ängeslevältä, onko kehystämö edelleen myynnissä. Menin heti sitten Riston puolelle ja siitä se sitten lähti. Seikkaileepa Kirsi Myllykankaan kuvaamissa veikeissä Ylivieska-postikorteissakin Mari-hahmo. – Kehystysliikkeen Risto Ängeslevä oli viisi vuotta aiemmin kertonut, että on myymässä liikettään. – Jouduin jättämään hoitohommat kerralla, kun kädet, selkä ja vähän pääkin pettivät. Vaihtuvien näyttelyiden taidegallerialla, kehystämöverstaalla, puodilla sekä erilaisilla luovuuden työpajoilla on nyt tilaa touhuta kahdessa kerroksessa. Ja on sitä edelleen. PIRJO KUNELIUS. Alueen taitavat naivistit Hilla Löytynoja, Kaarina Puusaari-Niemelä ja Ritva Korhonen tuovat iloa ja väriä maalauksillaan kesäkuun näyttelyyn 28. Olin ensin vuoden sairauslomalla, ja sitä oltiin jatkamassa toisella vuodella, mutta työeläkeyhtiön mielestä minun olisi pitänyt pystyä työhöni. Ohjatussa työpajassa jokainen pääsee kokemaan luomisen ja taiteentekemisen elämyksen. – Jos ei nyt, niin milloin sitten. Hän heittäytyy luovaan tekemiseen oli se mitä tahansa tunteella ja herkkyydellä. toukokuuta 2024 8 // Pirjo Kunelius Luovuus on ollut monin tavoin läsnä ylivieskalaisen taidealan yrittäjän, teatterija musiikkiharrastaja Mari Suihkosen elämässä jo pienestä pitäen. Esillä on Marianne Pajalan maalauksia ja korutöitä sekä Mika, Lauri ja Aapo Pajalan nappaamia luontovalokuvia. Jos tykkää tietystä taulusta, niin ei sitä tarvitse sen kummemmin selitellä tai puolustella, ja tänne saa tulla katselemaan taidetta
Yhtenä sunnuntaiaamuna sitten vain huomasin sanovani Veikolle, että mitäpä jos lähtisin mukaan teatterille. Björnegran on todennut: ”Kun ei tunne kellaria, ei tunne juuriaan”. – Laulussa olisi rauhallinen alku, mutta tyyli ja musiikinlaji muuttuisi siinä monta kertaa. FAKTA Mari Suihkonen 1 Ylivieskalainen taidekehystäjä, kuvataiteilija, galleristi ja yrittäjä Mari Suihkonen, o.s. Jos olisit laulu, millainen laulu olisit. Kaikki paitsi ruskea! Jos olisit muoto, niin millainen olisit. Lapset ovat jo sen verran varttuneet, että vanhemmat voivat toteuttaa taiteellista puolta itsestään. Jos olisit väri, niin mikä väri olisit. Björnegran itse elelee kissansa Johannan kanssa Tidaholmissa Etelä-Ruotsissa. – Barbababan muotoinen, Mari Suihkonen kikattaa. Teatteriharrastus on raskas ja aikaa vievä, mutta samalla ihanan palkitseva. Taide Tuliketun yrittäjänä 3 vuotta ja edelleen. 1 Työura: Luontaishoitaja-hierojayrittäjänä noin 10 vuotta. 1 Harrastukset: Taiteen tekeminen, YTY-teatteri, Kyyrölä Big Bandin laulaja. – Taulu, joka tulee ulos kehyksistään. PIRJO KUNELIUS Tee ilmoitukset kätevästi netin kautta asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset. MARIT BJÖRNEGRANIN vanhempi veli oli Ylivieskan seudulla tunnettu, nyt jo edesmennyt, valokuvaamoyrittäjä Kuva-Jussi eli Juhani Niemikorpi. 1 Voimalause: ”Rohkeus ei ole pelon puuttumista, vaan kykyä ja halua toimia siitä huolimatta.” PIRJO KUNELIUS Ylivieskalaislähtöinen Unicef-taiteilija kuvitti juhlajulisteen Pirjo Kunelius Naivistien kesänäyttely Hämeenlinnan Iittalassa on tapahtuma, jossa käy kesäisin noin 20 000 näyttelyvierasta ympäri Suomea. – Lähdin kesätöihin 17-vuotiaana ja nyt on kertynyt jo 54 vuotta Ruotsissa. Hän lähetti Kalajokilaaksoon postia ja terveiset: – Olen alkujaan Ylivieskasta, entinen Maarit Niemikorpi. Eli sekään ei pysyisi raameissaan. ITSEOPPINUT Björnegran on tehnyt maalauksia ammattitaiteilijana nelisenkymmentä vuotta. Tänä vuonna olen kuitenkin päättänyt, että lavaesiintymisen sijaan pysyttelen enemmänkin teatterin taustatöissä, YTY-teatterin johtokunnan jäsen Mari Suihkonen toteaa. Pinolan Jarkko kysyi Veikkoa basistiksi teatteribändiin, kysymyksessä oli näytelmä Kaiken takana on nainen. Taloissa täytyy olla siis vintti, keskikerros ja kellari. Suihkoset ovat myös Kyntökarkeloiden järjestelyissä 18. – Rakastan esiintymistä, jossa saa roolin turvin leikkiä. Kesänäyttelyn taidejulisteessa on keltainen talo pursuaa elämää ihan pihamaata myöten. Pian Marilla oli ihan pieni osa itselläänkin esityksessä. Iittalan kesänäyttelyissä olen ollut mukana vuodesta 1998, ja sain kunnian maalata tämän vuoden julistemaalauksen satavuotiaasta Iittalan puukoulusta. Näyttelyssä on töitä lähes 50 taiteilijalta. -Taide kuuluu kaikille ja jokainen tekee omanlaistaan kädenjälkeä, Mari Suihkonen rohkaisee luovuuden työpajoihin osallistuvia. Kuvissa elelee enemmän tai vähemmän ihmisiä. Tuliketun uusissa tiloissa Mari Suihkonen voi maalata vaikka näyteikkunassa. Koulu toimii taidegalleriana, jossa avataan jälleen naivistien kesänäyttely. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. YTY-teatteri on vahvasti edustettuna myös Kyyrölä Big Bandissa, jossa Suihkoset ovat molemmat mukana: Mari laulaa ja Veikko soittaa bassoa. 1 Koulutie: Kaustisen musiikkilukio, koulutettu hieroja, luontaishoitaja, hilkkua vaille valmis joogaohjaaja, kuvataiteen perusopintoja kesäyliopistossa. Kesän näyttelyn on suunnitellut kuraattori ja galleristi Veikko Halmetoja. – Ylivieskassa asuu nuorin veljeni, ja tulen käymään siellä kesäkuussa. Näyttelygalleriana toimiva keltainen Iittalan puukoulu täyttää tänä vuonna sata vuotta. toukokuuta Vanahalla Navetalla Raudaskylällä. Haapala, 41 vuotta. 1 Perhe: Puoliso Veikko sekä lapset Lempi ja Amanda. toukokuuta 2024 // 9 sesta esiintymisestä pyörrytti. Jos olisit taulu, millainen taulu olisit. Björnegranin taide on tunnettu sympaattisista erivärisistä taloistaan, pienistä pihapiireistä ja kylistä. LOPPUKEVENNYKSENÄ Mari Suihkonen saa vastata luoviin kysymyksiin. – Violetti, oranssi, pinkki, lila... Tyylilaji on naivismi, ja kuvat hän maalaa akryylivärein. Marit Björnegran maalasi juhlajulisteeseen Iittalan satavuotiaan puukoulun, joka on kuhisee elämää. Teatterintekemiseen syntyi valtava intohimo, kun hän huomasi, että näyttämöltä selviää hengissä ja hyvä porukka kannattelee. Naivistit Iittalassa 2024 -kesänäyttely avataan 8.6. Juhlavuoden juliste on ensimmäinen tilaustyö, jonka Björnegran on koskaan tehnyt, sillä hän ei yleensä niitä tee. Tämän jälkeen määräaikaisilla työsuhteilla silmälasiliikkeessä myyjänä ja Alavieskan Virin toiminnanjohtajana. Katso video verkosta: www.kalajokilaakso.fi Mielikuvitukseni on kohtalaisen vilkas ja luovuus on leikkikenttäni, taidegalleristi, kuvataiteilija Mari Suihkonen kertoo. Kuvataiteilija rinnastaa talot talot ihmisen henkiseen kehitykseen. Kuvataiteilija Marit Björnegran on lähtöisin Ylivieskasta. Teoksen on maalannut Unicef-korttien ja -kalentereiden kuvittajana tunnettu Marit Björnegran, joka asuu ja työskentelee Ruotsissa. Hän maalaa tismalleen sellaista kuvataidetta kuin itse haluaa
Siitä kohdasta, mistä tämä video on, on ennenkin nähty näitä yksittäisiä metsäpeuroja, mutta ei niin säännöllisesti. INSTAGRAM Instagramissa @kalajokilaakso jakaa kuvaja videotunnelmia viikon varrelta. Kirjoittajan tulee aina liittää mukaan nimi ja yhteystiedot. – Ilmat lämpenevät, joten metsäpeurat vaeltavat nyt kesälaitumilleen ja niitä saattaa olla liikkeellä paljonkin. TARKKAAVAISUUDEN lisääminen sekä vauhdin pudottaminen pienentävät kolaririskiä, mutta jos tällainen kuitenkin sattuu, on aina soitettava hätäkeskukseen ja merkittävä tapahtumapaikka. Matkaa taas kuljet Tekstarit Kansainväliseen matkailuun kannattaa panostaa Kun osa Eurooppaa lämpenee lomakausina sietämättömiin lukemiin, on arktisella rannikkoalueellamme tarjota kiinnostavia matkakohteita, jotka ovat ”cool”. Toinen eläimistä oli jo ehtinyt ylittää tien. Matkailupalvelut tuotetaan ja kulutetaan paikallisesti, joten työpaikat ja kerrannaisvaikutukset syntyvät paikallistalouteen. Jotenkin tänne olisi matkailijan myös sujuvasti päästävä. Suomeen suuntautuvista matkoista kiinnostuneen matkanjärjestäjän ensikohtaamisesta ensikauppaan aikajänne voi olla kolmekin vuotta. KUVAKAAPPAUS LUKIJAN VIDEOSTA > TUOREITA LEIKKAUSPOTILAITA ei saa lähteä siirtämään huonokuntoisia teitä pitkin! Minulta leikattiin lonkka Oulaskankaalla, jossa olin kaksi yötä. Ensin on kuitenkin voitettava asiakkaiden huomio erittäin kovassa kansainvälisessä kilpailussa. Matkailuyritysten ja -alueiden yhteistyön tiivistäminen on yksi keino resurssien tehokkaaseen kohdentamiseen. Lähetä se numeroon 13525 Liitä mukaan nimimerkkisi. Puhdas ilma, vastapyydetty savusiika ja paikallisen ihmisen kanssa jutustelu hänen kotonaan – esimerkiksi niistä rakentuu alueemme vetovoima. Näin lukijat vastasivat tällä kertaa. VIESTI WHATSAPPIIN Lähetä toimitukseen juttuvinkkejä puh. 050 476 1556. Se maksaa rahaa ja ottaa aikaa. Metsäpeurat vaeltavat pieninä laumoin, muttei sekään tavatonta ole, että samalla kertaa näkyy satapäisiä laumoja. Oletko nähnyt metsäpeuroja liikenteessä. Kuljettaja pahoitteli tien kuntoa. Metsäpeurojen kevätmuutto on nimittäin parhaillaan käynnissä. Enkä varmasti ole ainoa siirtopotilas! Urho Pajukoski, 87 vuotta > LEMMIKKIEN KUNTOPOLKUKSI paras paikka on oman tontin alue. Kansainvälinen matkailu lisää ympärivuotisuutta ja viipymää, tasaa suhdannevaihteluita ja mahdollistaa myös päivävierailut matkailukeskuksen ulkopuolisiin pienempiin ihastuttaviin lähikohteisiin. Sievin suunnalla niitä on myös. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. Toimitusosoite: sananvalta@kalajokilaakso.fi Nyt tarkkana liikenteessä: Metsäpeurojen vaellus on käynnissä Jenni Kankaanpää On taas se aika vuodesta, kun ratin takana saa olla tarkkana. Kirjoituksen pituus max. Valkeat kesäyöt, tunnelmalliset auringonlaskut, sateen jälkeinen metsän raikkaus ja peilityyni aava meri. Lukijan video Metsäpeura ylitti valtatie 27:n aamutuimaan keskiviikkona. Kalajokilaakso kysyi lukijoiltaan, ovatko he käyttäneet tekoälyä. Kerro meille Whatsappilla p. Sen jälkeen minulla oli hirveä kyyti Kalajoen vuodeosastolle, ja huusin kivusta kuoppaisella tiellä. Samaan aikaan raideliikenne kasvaa ja myös sen merkitys on syytä huomioida tulevissa saavutettavuuden ja matkaketjujen kehittämishankkeissa. 050 313 0252. Janne Anttila Kirjoittaja on Kalajokilaakson kauppakamariosaston puheenjohtaja, Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtaja Oletko käyttänyt tekoälyä. Syksyisen eläimet vaeltavat taas takaisin talvilaitumilleen, Vapola kertoo. Esimerkiksi viime vuonna samoihin aikoihin Kalajokilaakson toimittaja kuvasi viisi metsäpeuraa pellolla Ylivieskasta Sieviin mennessä. Tekstarit Whatsappilla Voit lähettää viestin myös Whatsappilla numeroon 050 3130 252. Sopimattomia viestejä ei julkaista. Puhtain ja siistimpikin kuin nuo valtatienlaidat, joihin heitellään kaikenlaista saastaa. 2000 merkkiä. Keskiviikkoaamuna lukija kuvasi videolleen, kun kaksi metsäpeuraa ylitti valtatie 27 Sikabaarin kohdilla. Kaikesta tästä kansainvälinen matkailija on valmis maksamaan hyvän hinnan, sillä kyseessä on ainutlaatuinen elämys. – Isommat laumat menevät Nivalan tuolta puolelta. Vastanneista 73 prosenttia kertoi käyttäneensä tekoälyä ja 27 prosenttia ei ollut käyttänyt tekoälyä. Kyselyihin voi osallistua seuraamalla Instagramissa Kalajokilaaksoa. MARKKINOINTIRAHOITUKSEN lisäksi haasteena on saavutettavuus. Toimitus valitsee parhaat viestit julkaistavaksi seuraavassa lehdessä. KANSAINVÄLISEEN MATKAILUUN panostaminen kannattaa, sillä onnistuminen palkitaan aluetalouteen monella tapaa. KUN NÄET metsäpeuran ylittävän tietä, kannattaa varautua siihen, että eläimiä on useampikin. Tekstiviesti maksaa 25 senttiä. Tätä reittiä voi hyödyntää useat matkailualueet. Autotkin pysäytetään mihin tahansa ja se liru tehdään siihen reviirin merkiksi. B. Toimituksella on oikeus käsitellä kirjoituksia. Silläkin saralla tekemistä riittää. Toimitus voi tarvittaessa muokata tekstiä. SEURAA FACEBOOKISSA Facebookin kautta jaetaan uutisia tai videoita alueen tapahtumista. Metsäpeurojen vaellusreitit ovat tiedettävästi vakiintuneet, joten kolaririski on suurempi alueilla, joissa niitä on nähty aikaisemminkin. Tällä viikolla toimitus kysyi kysymyksensä Instagramissa. Virtanen Kerro mielipiteesi Kalajokilaakso julkaisee lukijoiden kuvia, mielipiteitä ja kertomuksia. Kysymys kuuluu. toukokuuta 2024 10 // MIELIPIDE Tekstaa meille Toimi näin: Näppäile alkuun KJL SANANVALTA ja sen jälkeen haluamasi ytimekäs viesti. Syntyy matkailutuloa, työllisyyttä ja elinvoimaa. – Haapajärven ja Nivalan ympäristössä menevät ne suuremmat, jopa satapäiset laumat. Rannikkomme saavutettavuuden osalta on Oulun toimijoiden johdolla saavutettu erinomainen tulos, suora ympärivuotinen Lufthansan lentoyhteys München – Oulu. Kysymys kuuluu -gallupissa kysellään lukijoiden mielipiteitä ajankohtaisiin aiheisiin. YLIVIESKAN riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja ja SRVA-yhteyshenkilö Olavi Vapola kertoo puhelimitse, että metsäpeurojen vaellusreitit ovat hyvin tiedossa
Yleisestikin Suomessa elettiin 70-luvulla raviratojen nousukautta. Lauri Kokko, 3-kertaisen ravikuningattaren Helättimen omistaja, valmentaja ja ohjastaja, antoi aina Helätin-ajon voittajalle komean voittopytyn. Hautala Kuva: Jenni Kankaanpää. Hautala) > TIEDÄTKÖ VANHOJA paikallisia sananlaskuja ja sanontoja Kalajokilaaksosta. Siitä ravirata sai uuden nimensä Keskisen raviradan merkittävin kohokohta on ollut vuoden 1997 Kuninkuusravit. Maila, Maisa, Mailis, Rebekka, Maili Erkki, Eero, Eerika, Eerik, Erkka, Eerikki Emma, Emilia, Milla, Emmi, Milja, Mila, Milka, Amalia Lilja, Karoliina, Lilli, Lila Konsta, Kosti, Konstantin Hemmo, Hemminki Lyyli, Lyydia 60-luvun talkoohenki kantaa edelleen hedelmää Ylivieskan ravitoiminnassa Ylivieskassa ravi-ihmisillä oli kova halu saada alueelle kunnon ravirata 1960-luvulla ja sitä oli voimakkaasti tukemassa Ylivieskan kauppala. Kerro meille Whatsappilla p. NÄIN JÄLKEENPÄIN voi hyvällä syyllä todeta, että silloiset ravi-ihmiset olivat kauaskantoisia: suuri työ, jonka he tekivät, ei mennyt hukkaan. Haapavesi. Ylivieska. Uusi tilava katsomo valmistui vuonna -86, jonka suunnitteli Risto Manarus. silloinen kauppalanjohtaja Erkki Pokki oli aktiivisesti asialla. Talkoohenki oli suuri ja mm. UOLEVI PALOLAN KUVA-ARKISTO Wanha aika > KOTIMAISTEN KIELTEN keskuksen mukaan entisaikaan Erkin päivä 18.5. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. LENTOKENTÄN aluetta vastustivat lähinnä lentäjät; eihän ravit ja lentäminen sopineet ”samana katon alle”. Merkittävänä miehenä rakennusmateriaalihankinnoissa toimi Arvi Antti-Roiko. Keskiviikko 22.5. Talkooväkeä oli parhaimmillaan paikalla satakunta. Vilkas ravitoiminta jatkuu edelleen Keskisen raviradalla. LOISTAVAT puitteet ja vilkas ravitoiminta mahdollistivat, että Suomen Hippos myönsi Ylivieskalle vihdoin maakuntaradan statuksen 80-luvun alkupuolella ja se oli suuri asia alueen hevosihmisille: rata pääsi valtakunnan suurten raviratojen joukkoon ja samalla turvattiin Hippoksen vuosittain myöntämät ajettavat ravipäivät. Arvi Saarela ja alhaalla Pentti Autio ja Johannes Nisula " Rakentamisen organisointi materiaalihankintoineen on vielä tänäkin päivänä mitaten saavutus. oli tärkeä taitekohta, sillä siitä on ajateltu kesän alkavan. Aiemmin mainittujen suurtapahtumien lisäksi ravivuotta nykyään täydentää kylmäveriruunien Ruunakunkkarit. He olivat tärkeimmät raviradan johtomiehet. Sievi. Katsomo palvelee ravitoimintaa vielä nykyäänkin erinomaisesti. 12.03 Sää Nimipäivät Perjantai 17.5. toukokuuta 2024 // 11 Sää Tänään Huomenna YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeää Puolipilvistä Pilvistä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua +9 15 20 22 19 21 18 25 25 20 24 25 18 12 20 23 22 22 22 23 24 21 24 23 7 7 4 2 11 11 7 5 Helsinki Pe 22 Joensuu 19 Jyväskylä 23 Kajaani 21 Kemi 16 Lahti 25 Oulu 23 Pori 21 Rovaniemi 20 Tampere 25 Turku 25 Vaasa 22 La 19 20 24 23 14 24 22 23 21 24 24 20 Su 21 23 23 20 12 25 16 19 17 22 22 17 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina 24 25 25 22 25 24 24 22 23 24 20 23 24 24 15 18 19 13 19 20 20 Ennuste laadittu 16.5. Sunnuntai 19.5. Alueella oli monta maanomistajaa. > KUN ON toukokuu kylmä, niin on kesäkuu lämmin. Menneitä muisteli hevosmies Uolevi Palola Ylivieskan raviradan talkoisiin osallistui innokkaita ravimiehiä. > (VANHAT MERKKIPÄIVÄT, 1948, J. Tiistai 21.5. RAVITOIMINTAA haluttiin laajentaa ja 1986 perustettiin Pohjanmaan Ravi ry, jolle ravien järjestäminen siirtyi Ylivieskan Hevosjalostusyhdistykseltä. Hevosjalostusyhdistyksen puheenjohtajana toimi Lauri Kokko, sihteerinä Pentti Rantala ja rahastonhoitajana Pentti Autio. Maanantai 20.5. SIITÄ ALKOI innokas talkoohenki ja raviradan rakentaminen oli niemelänkyläläisten voimannäyte. Lauantai 18.5. 050 313 0252 Kuva kirjasta, Vanhat Merkkipäivät, 1948, J. Rakentamisen organisointi materiaalihankintoineen on vielä tänäkin päivänä mitaten saavutus. Torstai 23.5. Ensimmäisen Malja-ravien pääpalkinnon lahjoitti Suomen Hippos ja siitä eteenpäin Ylivieskan kaupunki (nykyään sponsorit). Paikka oli hakusalla ja montaa vaihtoehtoa mietittiin; lopulta paikaksi tuli silloinen lentokentän alue Niemelänkylällä ja Ylivieskan ravirataa alettiin rakentamaan 60-luvun lopulla. Maakuntaradan statuksesta ja Ylivieskan radan kehittämisestä käytiin kovaakin kamppailua Hippoksessa ja silloin Hippoksen toiminnassa mukana olleena pidin Ylivieskan asemasta lujaa kiinni. YLIVIESKAN kaupungininsinööri ja kova hevosmies Veikko Sorvisto teki ensimmäisen katsomon piirustukset. > KÄKI KUKKUU Erkin päivänä, vaikka haavan onnesta. Vanhalla Erkillä viitattiin paholaiseen ja käytettiinpä sitä manaussananakin: Voi Vanha Erkki! > KUN ENNEN Eerikin päivää ukkonen jyrisee, tietää se kylmää kesää. Kuvassa ensimmäisen katsomon edustalla vasemmalta lukien Yrjö Kokko, Pentti Rantala, Arvo Kokko, Erkki Kaartinen, Antti Pietilä, Eino Ranala, vanh. ENSIMMÄISEKSI tehtiin kavioura 1969 ja katsomo valmistui 1970; avajaisravit ajettiin jo 19.7.1970 ja vihkiäisravit järjestettiin noin vuotta myöhemmin 1971. Päätökseksi kuitenkin tuli, että alueelle rakennetaan ravirata. Kauppala lunasti maanomistajilta pellot ja vuokrasi ne Ylivieskan Hevosjalostusyhdistykselle nimelliseen hintaan. Alueen nimi oli Keskinen, joten Veikko tuumasi, että eiköhän laiteta katsomonkin nimeksi Keskinen. Vuotuinen suurtapahtuma oli kesällä ajettava lämminverihevosten Malja-ravit (1972 alkaen) ja sen yhtenä päästarttina alettiin ravata 1983 lähtien Helätin-ajo
– Viime kesänä odottelin junaa Ylivieskassa, niin kävelin joen vartta pitkin tosi pitkään. Siksi hän lähti lukioon Nivalaan, vaikka Sieviin oli juuri perustettu oma uusi lukio. Jännittää. Siellä oli ihan mahtavaa. VAIKEINA aikoina viihteelle on erityisen suuri tarve. Tuohon aikaan yläasteikäisenä Koskimies koki onnettomuutta. Koskimiehen oma estetiikka on anteeksipyytelemätön, runsas ja rajoja rikkova. 1 Käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja. ELIAS KOSKIMIES. Asia on kuitenkin aivan toisin, ja sekin käy järkeen. En koe, että minulla on juuret Sievi-Nivala-Ylivieska-akselilla, mutta on hyvä kokea, että on jostain kotoisin. 1 Ohjannut musiikkivideoita mm. Nautin joka hetkestä! Sirkus Finlandian tuore viestintäpäällikkö sanoo. – Vierailin ensimmäisen kerran Sirkus Finlandiassa Ylivieskassa vuonna 1983. Palaaminen jotenkin rauhoitti omaa ajattelua. Meriittilistalta löytyvät muun muassa Tanssii tähtien kanssa, Masked Singer Suomi ja Voice of Finland. ja Ylivieskaan tiistaina 21.5. – Aion mahduttaa tavalla tai toisella käynnin mummon luona Sievissä. KOSKIMIEHEN mukaan Sievi oli hyvä kasvupaikka, ja hänen lapsuutensa oli turvallinen ja hyvä. Sirkuselämästä on luksus kaukana. Sille ei ollut mitään vaihtoehtoja, Koskimies kertoo. Hän on elämäni rakkain ihminen, Koskimies kertoo puhelimessa. Nyt Kalle Sirkus Finlandian johtaja Carl Jernstöm Jr on Elias Koskimiehen pomo. – Tein käännöksen – ja olen lopulta täällä Sirkus Finlandiassa, jonne lapsena niin pirusti halusin. Yhtäkkiä Rahkolan koulun alue täyttyi kuorma-autoista ja teltoista. Hämäläisen UMK:ssa esittämä Mon Chéri on Koskimiehen sanoittama ja puoliksi säveltämäkin. HIEMAN yli 40 vuotta lapsuuden leikkejä myöhemmin Koskimies palaa kotikonnuilleen sirkuksen matkassa, kun Sirkus saapuu Nivalaan maanantaina 20.5. Oman mummon luona vierailun lisäksi Koskimies kuvailee paikan virtaavan Kalajoen varrelta – Ylivieskan rantareitin. 1 Toimi Uuden Musiikin kilpailun show-tuottajana vuodesta 2014. Kirsti Paakkanen sanoi aikoinaan, että tuote pitää lanseerata kuin tykin suusta. Minulla on yhä Kalajokilaaksosta leikattu lehtileike tallessa ja itse asiassa mukanani täällä kiertueella, Koskimies kertoo. 1 Suunnitellut stadionja areenakonsertteja mm. Halusin päästä sieltä nopeasti pois. Niiden näkeminen rupeaa väkisin pompottamaan jokaisen lapsen sydäntä. Lukion jälkeen Koskimies rakensi sinnikkäästi uran yhtenä tämän maan huipputekijänä tuottajana, käsikirjoittajana ja ohjaajana. Pienellä paikkakunnalla yhtenäiskulttuurin paine oli vahva ja erilaisuuden sietäminen olematonta. Sitten askartelin ne maitopurkeista. 1 Käsikirjoittanut ja ohjannut mm. Voisi luulla, että viihteessä ja sirkuksessa elävällä olisi mielessään vähintäänkin seikkailuja ja vauhtia, kun kysyn missä Ylivieskan seudulla kannattaa vieraillessaan käydä. Hänen lähisukulaisiaan asuu edelleen Ylivieskan ja Sievin seudulla, mutta vierailuja tulee tehtyä hänen omien sanojensa mukaan valitettavan harvoin. – 1980-luvun Pohjanmaa ei ollut miellyttävä paikka kasvaa. Hän rakensi myös muovipusseista Sirkus Finlandian pienoismallin ja leikki siellä legoukkeleilla antaumuksella. Nivalan lukiosta Koskimies sai ystäviä, joista osa on pysynyt mukana hänen elämässään koko ajan. 1 Ohjannut elokuvan ja lyhytelokuvan. Varovaisuus on ajan hukkaa. Viime kesänä Koskimies palasi Nivalaan ensimmäistä kertaa sieltä lähtönsä jälkeen. sellaisia tv-sarjoja kuin Uutisvuoto, Sillä silmällä, Toisenlaiset Frendit, Masked Singer ja Tanssii tähtien kanssa. toukokuuta 2024 12 // VIIKONVAIHDE Sievistä sirkukseen Sievissä kasvanut ja Euroviisujenkin parissa uraansa tehnyt Elias Koskimies pistäytyy kotikonnuillaan tulevalla viikolla Sirkus Finlandian matkassa. Ei siis ihme, että juuri Uuden FAKTA Elias Koskimies 1 Syntynyt Outokummussa v.1974, viettänyt lapsuutensa Sievissä. Kaupunkiin se tuli Kalajoelta. Helmikuun finaali täpötäydellä Nokia Arenalla oli itselleni jonkinlainen päätöspiste, Koskimies kertoo urastaan. Koskimies on suunnitellut myös areenaja stadionkonsertteja muun muassa Antti Tuiskulle. Se oli älyttömän voimakas tunne, jota en miettinyt sekuntiakaan ja josta en suostunut neuvottelemaan. Viihteessä saa käyttää älyä. 1 Kirjoittanut kaksi kirjaa, joista Ihmepoika (2014) sisältää omaelämäkerrallista materiaalia. Joillekin se ei ole vain ajatusleikki, sillä niin Sievistä kotoisin oleva Elias Koskimies teki. Hän teki tv-viihteen parissa töitä yli kaksikymmentä vuotta. – Viihde saa olla kertakäyttöistä, mutta kevyen pintatason alle voi myös ujuttaa kaikenlaista. Suruakin elämään mahtui, sillä Koskimies menetti isänsä nuorena. Yksi hahmoista oli sirkustirehtööri “Kalle”. TV-viihteen ammattilaisen urapolku on johtanut nyt viestintäpäällikön tehtävään: ”Tein käännöksen – ja olen lopulta täällä, jonne lapsena niin pirusti halusin” Anni Saari Jenni Kankaanpää ONKO JOSKUS tehnyt mieli jättää kaikki ja liittyä sirkukseen. Jospa illalla pääsisi katsomaan...” Koskimies voi samaistua noihin sanoihin edelleen. Itse pyrin siihen, että jos joku katsoo useamman kerran, sieltä löytää milloin mitäkin. Siinä kerrottiin näin: ”Suomen parhaimmaksi luokiteltu sirkus Sirkus Finlandia pysähtyi jälleen päiväksi Ylivieskaan. Silti Elias Koskimies kokee elävänsä lapsuutensa ja nuoruutensa parasta aikaa. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. – Aina kun sirkus tuli Ylivieskaan, olin koko päivän siellä kentällä ja laskin joka ainoan (sirkuksen) auton. Tv-viihteen parissa uransa tehnyt Koskimies olisi voinut olla tänäkin keväänä keskellä viisuhuumaa, mutta hän jätti televisiouransa hetkeksi ja hyppäsi sirkuksen matkaan huhtikuussa. – Olin kymmenen vuotta yksi Uuden Musiikin Kilpailun tuottajista. Jos kerran pääsee tekemään, pitää ottaa kaikki irti ja tempaista viisarit kattoon! Koskimies julistaa. Antti Tuiskulle ja Lauri Tähkälle. Koskimiehen mielestä hyvä viihde on monikerroksista. Hän on muun muassa laittanut Antti Tuiskun ratsastamaan nahka-asussa kultaisella härällä, Krista Siegfridsin laulamaan jättimäisen aasialaisen kissapatsaan päällä ja tehnyt Pilvi Hämäläisestä enkelihahmon. – Rakastan tehdä isoa ja isolla vaihteella. Se oli idyllinen kokemus suorastaan – hieno hetki. – Meillä oli lukiosta pääsemisen 30-vuotistapaaminen. 1 Työskentelee Sirkus Finlandian viestintäpäällikkönä. Cheekille, Kaija Koolle ja Suvi Teräsniskalle. Elias Koskimiehellä on tallessa (ja matkassa mukana) Kalajokilaakson lehtileike vuodelta 1983
KOSKIMIEHEN mukaan sirkuslaisten sitkeys on täysin omaa luokkaansa, ja kiertäminen paikkakunnalta toiselle vaatii erityistä luonnetta. En siis ole, hän nauraa hyväksyttävän selityksen kanssa. Sirkus Finlandia edustaa perinteistä sirkusta. Tuli tunne, että oikeasti saavuttanut jotain. Autoon tulee sentään juokseva vesi, mutta putket voivat joskus jäätyä tai lakata toimimasta. NYT Koskimies asuu asuntoautossa. – Yhtenä yönä minulla meni sähköt jossain kohti pois, elikkä nukuin sitten kylmässä vaunussa. Sirkus on silti kokeneelle show-ammattilaiselle uusi ympäristö. Koskimies kertoo, että uudelle paikkakunnalle siirtyminen tapahtuu kolmessa eri ryhmässä, jotta liikenne ei tukkiintuisi pahasti. Olen tehnyt tv-ammattilaisen työtä reilut 20 vuotta joka ainoa päivä. – Olen asunut Helsingissä yli 30 vuotta. Yllätyksenä tulee se, ettei sirkus olekaan ohi esiintymiskauden päätteeksi. Sitten esiintyjät alkavat treenaamaan. Televisiosta lähetystä katsoi lähes kaksi miljoonaa suomalaista. Sirkuksen rikkaus tulee siitä. Ja tulevaa kautta suunnitellaan ja sovitaan jo kovaa vauhtia. Nokia Areena oli tänä vuonna loppuunmyyty sekä kilpailun kenraalissa että finaalissa. – Aivan järkyttävää, että sinä kysyt tätä. Siitä tuli niin suuri täyttymyksen tunne, että on mukava jäädä pois, Koskimies kuvaa. Päivät ovat pitkiä ja rytmi tiivis, sillä näytöksiä on lähes päivittäin. – Esiintyjät lähtevät muualle esiintymään, sillä jossain sirkus on aina liikenteessä. Vaikka olen 10 vuotta ollut viisumaailmassa ja kevät on juuri vuoden parasta aikaa, niin täällä on aivan erilainen rytmi ja olen ollut lähetyksen alkaessa jo peitto korvilla ja nukahtanut ennen aikojaan. Esitysten jälkeen illalla puretaan teltta ja käydään nukkumaan. " Tein käännöksen – ja olen lopulta täällä Sirkus Finlandiassa, jonne lapsena niin pirusti halusin. Talvikuukausina huoltohalleissa käydään läpi koko ajokalusto, mitä on yli 50. MUTTA ehtikö Koskimies katsomaan viisuja. Ainahan voisi palata, mutta toivon että sirkus osoittaa minut taas jollekin aivan uudelle polulle, jos sen aika tulee. Elias Koskimies kertoo uskovansa siihen, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Nyt on hienoa olla kantamassa oma kortensa kekoon sillä kokemuksella, mitä voin sirkukseen TV-viihteen puolelta tuoda, hän päättää. Hevosakrobatiaa esittävä vikeltäjä ja valovoimainen sirkuksen kasvatti Sofia Ignatova. Se, miten eri puolilta maailmaa tulevat ihmiset toimivat yhdessä ja tulevat toimeen. Onhan tämä erilaista, Koskimies sanoo nauraen. – Sirkus verottaa viisuvoimia. MARKUS SOMMERS MIIKKA VARILA. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. Uudella paikkakunnalla alkaa välittömästi tapahtumaan. Silti Elias Koskimies kokee elävänsä lapsuutensa ja nuoruutensa parasta aikaa. Se on hyvin erityinen ja erilainen maailma, jonka viehätys ei ole minulta koskaan hälvennyt. – Aika aikansa kutakin. Halusin rakentaa itselleni sellaisen raon, jossa saan tehtyä myös jotain muuta, Koskimies sanoo. Sirkuksessa päivä alkaa aamu viideltä ja karavaani kulkee jo kuuden aikoihin. Kun on nähnyt sen koko kaaren, myös vaikeat ajat, joista on vain puskettu eteenpäin ja aina korjattu kurssia. toukokuuta 2024 VIIKONVAIHDE // 13 Musiikin Kilpailu on ollut hänen uransa pisin kiinnitys. Kaikkea sattuu ja täytyy myös tietää, että jos hyppää tällaiseen mukaan niin olosuhteet ovat vaihtelevia. Minulla on asunto, jossa kaikki toimii, jossa on tyylikäs sisustus ja seinillä kuvataidetta. – Tällä alalla täytyy olla sisukas ja luja luonteeltaan. – Telttaryhmä alkaa pystyttämään telttaa ja siinä menee paljon aikaa. Itselläni on tietysti omia töitä tässä tiedotuksessa. Hän kertoo eläneensä UMK:n kanssa selkeän kaaren, jonka lopussa on luonnollista irrottautua. Se kesti kymmenen vuotta. Siihen kykeneminen ei ole haitaksi alalla, joka on koko ajan muuttunut entistä kovemmaksi. – Siitä tuli sellainen olo, että tätä ei voi uskoa. Hän ei halua yksin ottaa kunniaa UMK:n noususta, vaan korostaa, että kaikki television tekeminen on yhteistyötä. Sitä leimaa epävarmuus, ja välillä inhimillisyys puuttuu. Tilaa on muutama neliö. – Aivan alusta saakka minuun teki vaikutuksen sirkuslaisten kansainvälisyys. Sirkuselämästä on luksus kaukana. Muuten se on aivan normaalia elämää kaupassa käynteineen ja pyykinpesuineen, hän nauraa
10.30 Virkakoirat (7). 23.10 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 10.00 Moderni perhe (S). 11.15–11.44 Nepsyt. 18.00 Häikäisevä Australia. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 13.30 Simpsonit (7). 23.30 Ansa Moskovassa (12). 16.00 Milanon naisten paratiisi. 16.26 Au pairit Maltalla. 09.00 Strömsö. 06.25 Huomenta Suomi. 23.40 MM-kisastudio. 00.50 Utö (16). 09.30 Stugor. 14.30 Remppa vai muutto. 11.00 Haluatko miljonääriksi?. 09.00 Suurmestari UK. 09.30 Puoli seitsemän. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 14.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 17.00 Yle Uutiset. 12.00–12.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (7). 18.20 IS esittää: Sain sen videolle. 12.30 Teknavi. 15.43 Taivaan tulet (12). 23.45 Elokuva: Medusan perintö (12). 20.00 Tähdet, tähdet. 14.10 Valitut Palat Collection. 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Drottningholmin linna – kuninkaan koti. 23.00 Häähuumaa. 22.20 Päivän sää. 18.00 BUU-klubben. 11.00 Haluatko miljonääriksi?. 14.45 Elävä arkisto: Muoviaika. 23.40 Jokerit (S). 18.55 Jääkiekon MM. 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. PERJANTAI 17.5. 21.00 Jere Hietala – Salametsästäjien jäljillä (12). 23.15 Oddasat. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 14.00 Olet mitä syöt. 14.30 Huutokaupan metsästäjät. 08.45 Athleticus. 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Rieti-kissa nukutusainepäissään. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 23.15 Elokuva: The Hitman’s Bodyguard (16). 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Frendit (S). 12.30 Sunnuntailounas (S). 11.00 Virkakoirat (7). 07.52 BUU-klubben. 20.00 Frendit (S). 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.00 Emmerdale (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 20.58 Keno ja Synttärit. 09.23 Supersisarukset (7). 12.00–12.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (S). 22.55 Jääkiekon MM. 17.05 Päivän sää. 10.00–10.38 Maajussin luontokuvat. 08.05 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 14.00 Huutokaupan metsästäjät. 19.30 Salatut elämät. 21.50 Lidian autossa (12). 14.25 Elävä arkisto: Kotoinen saunani. 09.00 Suurmestari UK. 22.00 Kymmenen uutiset. 17.05–17.25 Viiden jälkeen. 18.10–18.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.50 Trauma – henkirikoksen jäljet (7). 20.00 Farmi Suomi. 17.05 Viiden jälkeen. 10.25 Sportliv. 19.10 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 19.00 Koti koiralle. YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 20.00 Sukuni salat: Jukka Jalonen. 18.25 Hyvissä käsissä (12). 18.35 Home Sweet Rome! (7). 19.00 Belgravia (7). 13.00 Koti koiralle. 08.21 Galaxi. 22.00 Yksin isäksi. 13.30 Simpsonit (7). 23.45 Utö (12). 13.15 Haave Välimerestä (S). 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Työpaikkarakkautta ja veteraanitarkastuksia. 20.00 Huvila & Huussi. 10.50 Yle Alueuutiset. 21.30 Keno ja Synttärit. 22.20 Päivän sää. 11.40 Yle Oddasat. 21.00 Elokuva: Kerro minulle jotain hyvää (S). 15.45 Prisma: Energian tarina. 10.00 Tusina tavaraa Suomesta. 09.00 Tähdet, tähdet. 11.55 Matkapassi: Taidemaalarien Provence. 23.00 Tabu. 14.00 Huutokaupan metsästäjät. 23.05–00.00 House of Kardashian (12). 00.45 Britannian parhaat pienoismallit. 09.01 Patu-koira (7). 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 22.10 Jääkiekon MM. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 09.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 15.40–18.15 Jalkapallon Veikkausliiga, Gnistan – KuPS. 14.00 Matkapassi: Koillis-Englanti. 14.05–14.25 Uusi Kino: Lasse kaatuu, voi ei! (S). 17.25–19.53 YLE FEM. 17.25 Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 12.50 Vaietut perhetarinat (7). 15.25 Pientä laittoa (12). 17.30 Simpsonit (7). 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 13.55 Valitut Palat Collection. 15.10 Perinnemestari. 18.15 Sportliv. 01.45 Kotoisa. 01.20 Simpsonit (7). 10.00 Emmerdale (7). 11.00 Haluatko miljonääriksi?. 13.30–15.25 Elokuva: Bayala: A Magical Adventure (7). 12.25 Pisara. 09.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 08.15 Galaxi. 23.16–01.18 Kino: Systeeminmurskaaja (16). 12.30 Salatut elämät. 10.30 Elämää meren armoilla. 13.55 Valitut Palat Collection. 20.00 Ellan matkassa: Etelä-Italia. 14.00 Saunassa ympäri maailmaa. 08.00 Puutarhan pelastajat. 21.00 Elokuva: Oikeuden puolesta (S). 17.10–17.55 Vapauden kutsu (12). 09.30 Latela. 21.00 Kovan viikon ilta. 08.21 Galaxi. MTV3 06.15 Aamusää. 22.30 Tumma sielu (16). 23.40 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 22.10 Jääkiekon MM. 08.00 Puutarhan pelastajat. 09.00 Suorinta reittiä (S). 16.00 Teknavi. 11.00 ARPA.FI. 08.50 Jumppahetki. 18.30 Riistametsällä. 23.40 Sugarbabe (12). 21.15 Jääkiekon MM. 07.55 BUU-klubben. 09.45 Hyvissä käsissä (12). 17.30 Simpsonit (7). 09.35 Ninjalinja (7). 12.00 Omavaraiset: Läpimurto. 09.30 Latela. 13.15 Häikäisevä Australia. 17.00 Pikku Kakkonen. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 17.25 Uutiset. 22.00 IS esittää: Sain sen videolle. 16.25 Syke (7). 20.00 Suurmestari UK. 18.00 Päivän sää. 10.50 Parayleisurheilun MM. 08.50 Jumppahetki. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 08.35 Keltainen Lumimies (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.58 Uutiset. 14.10 Valitut Palat Collection. 16.00 Salatut elämät. 15.50–15.15 Kohti jalkapallon Euro 2024 -kisoja. 17.30 Simpsonit (12). 23.15 Oddasat. 22.00 Ulkolinja: USA:n demokratia vaarassa. 10.20 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 13.15 Avioliittoyhtiö (S). 17.25 Søren Vesterin puutarha. 20.55 Urheiluruutu. 22.35 MM-extra. 15.55 Syke (12). 08.50 Jumppahetki. 11.30 Elämää äärirajoilla: Alaska. 21.00 Elokuva: Jason Bourne (16). 15.40 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 17.55 Uutiset. 23.55 Jokerit (S). 17.25–00.25 YLE FEM. 16.05 Paha paikka (12). 15.40 Ilmakuvien Suomi. 15.00 Tabu. 09.53 Ihan pohjalla (7). 10.00–10.45 Hakekaa kätilö! (7). 14.00 Olet mitä syöt. 10.50 Parayleisurheilun MM. 11.30 Elämää äärirajoilla: Alaska. 18.45 Katoava Pohjola: Kalastajien kotikenttä. 23.40–00.00 Uusi Kino: Lasse kaatuu, voi ei! (S). 12.00 LIVE: Onnenarpa. 12.00 Poliisikoira Rex (12). 21.15 Jääkiekon MM. 22.30 Uusi Kino: Koho – Utopia Forssasta (S). 08.05 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 22.35 MM-extra. 08.50 Jumppahetki. YLE TV1 07.00 Puutarhakausi. 16.00 Suomen surkein kuski. 16.00–16.59 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 16.00 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 18.00 Yle Uutiset. 18.21 Puoli7 tänään. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 20.30 Yle Uutiset. 21.35 Haluatko miljonääriksi?. 20.30 Yle Uutiset. 23.10 Vihdoinkin! (12). 18.00–18.47 Häikäisevä Australia. 18.00–18.34 BUU-klubben. 12.00–12.45 Kolme naista (12). 10.30 Farmi Suomi. 19.50 Sportliv. 17.30 Viiden jälkeen. 10.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 13.15 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit. 18.00 Suomen surkein kuski. 17.30 Frendit (S). 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 23.00–23.55 Timanttinen keikka. 13.00 Simpsonit (7). 21.05 Jarno ja minä (12). 00.00 Suomen surkein kuski. 19.30 Missä olit, kun Copterlinen helikopteri syöksyi mereen. 10.00 Moderni perhe (S). 12.00 John Cranko: Kuinka äkäpussi kesytetään. 13.30 Puutarhat uusiksi. 12.00 LIVE: Onnenarpa. 10.00 Moderni perhe (S). 16.30 MM-kisastudio. 09.30 Latela. 18.30 Farmi Suomi. 21.00 Elokuva: Tulimyrsky (16). 13.00 Simpsonit (7). 18.00 Yle Uutiset. 12.00–12.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (7). 12.30 Salatut elämät. 20.00 Volvo-Markkasen tarina. 12.00–12.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (S). 02.10 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 01.35 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 17.05 Viiden jälkeen. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.00 Yle Uutiset. 09.12 Ellun kamut (7). 08.22 Iloa puutarhasta. 15.00 Ulosottomiehet. 17.00 Vintiöt (7). 20.00–00.52 YLE TEEMA. 10.00 Emmerdale (7). 18.50 IS esittää: Sain sen videolle. 08.30 Valtateiden sankarit. 16.40 Yle Oddasat. 20.00–00.23 YLE TEEMA. (S). 13.00 Kolmiodraama. 22.55 Jääkiekon MM. 18.45 Avara luonto: Planeettamme Maa III. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 09.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 11.10 Yle Alueuutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.00 Jaksa paremmin. 16.54 Au pairit Maltalla. 19.10 Tulosruutu. 11.30 Laittomien autojen takavarikoijat. 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 10.30 Virkakoirat (7). 16.30 Ei saa nauraa. 07.10 Lemmen viemää (7). 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 11.00 ARPA.FI. 14.55–15.42 Häikäisevä Australia. 12.00–16.59 YLE TEEMA. 12.00 Yhdet vielä (12). 10.50 Parayleisurheilun MM. 21.00 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit. 12.30 Salatut elämät (7). 11.00 Efter Nio. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 17.00 Pikku Kakkonen. 16.55 Onnenarpa. 19.20 Päivän sää. 11.00 Mikaela&Thomas. YLE TEEMA & FEM 07.50–12.00 YLE FEM. 16.00 Suurmestari UK. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. MTV3 06.15 Aamusää. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 15.00 Tiny House Hunting. 20.45 Urheiluruutu. 16.45 Yle Oddasat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.30 Laittomien autojen takavarikoijat. 18.30 Huutokauppakesä. 16.50 Novosti Yle. 18.40 Koiraperheet käytöskoulussa. 21.30 Keno ja Synttärit. 15.00 Au pairit Maltalla. 11.40 Yle Oddasat. 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Whippetin puudutus pitkittyy. 17.55 Uutiset. 20.00 Kotoisa. 10.00–10.38 Maajussin luontokuvat. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 20.25 Suuri hääkisa. 15.20 Sadan vuoden sankarit. TIISTAI 21.5. 20.00 Hyvissä aikeissa. 12.00 Nepsyt. 18.25 Hupsut eläinvideot (S). 18.30 Yleisurheilun GP. 18.00 Päivän sää. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 17.25–19.53 YLE FEM. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. MTV SUB 07.00 Muumilaakson tarinoita (S). 16.58 Uutiset. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 20.00–01.18 YLE TEEMA. 20.50 Vaietut perhetarinat (7). 23.50 Haluatko miljonääriksi?. 02.40 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 11.40 Yle Oddasat. 19.45 Pientä laittoa (12). 16.30 Huutokaupan metsästäjät. 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 08.40 Maajussin luontokuvat. 15.30 Remppa vai muutto. 20.30 Frendit (S). 14.55 Häikäisevä Australia. 12.00–17.13 YLE TEEMA. 16.25 Syke (12). 17.00 Pikku Kakkonen. 16.30 Sunnuntailounas (S). 02.10 Suurmestari UK. 14.10 Valitut Palat Collection. 21.00 Tehtävänä paratiisi. 09.00 Henkien valtakunta. 16.40–17.10 Ruotsin muoti. 09.00 Strömsö. 01.05 Rikospaikka. 21.00 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit. 10.50 Norjan kuningasperheen vuosi 2023. 20.00 Missä olit, kun Copterlinen helikopteri syöksyi mereen. 21.00 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 08.50 Spotlight: Varokaa koiraa. 21.35 Keno ja Synttärit. 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. YLE TEEMA & FEM 07.52–11.59 YLE FEM. 23.15 Elokuva: Wallander: Mastermind (16). 09.30 Mysteerikuja. 22.35 MM-extra. 15.55 A-Talk. 12.00 Laulu sisällissodasta: Keskikohta (12). 15.40 Muisti: Terrorismin pelko. 15.00 Suomen surkein kuski. 09.20 Maahanmuuttajan paluu. 22.10 Jääkiekon MM. 11.00 Virkakoirat (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 09.00 Korkeasaari. 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 00.55 Musta valo (12). 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 14.25 Remppa vai muutto. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 19.55 Bornholm – kylmän sodan eturintama (7). 18.05 Viiden jälkeen. 20.30 Sunnuntailounas (S). 13.05–13.30 Pasila (12). 08.25 Dronettajat (7). 15.30 MasterChef Suomi. 22.50 Rikospaikka. 22.55 Jääkiekon MM. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 Häikäisevä Australia. 07.55–08.20 BUU-klubben. 06.25 Huomenta Suomi. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 11.40–11.44 Yle Oddasat. 19.20 Päivän sää. 18.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 08.00 Puutarhan pelastajat. 17.22 Au pairit Maltalla. 19.20 Päivän sää. 18.50 Pientä laittoa (12). 14.30 Huutokaupan metsästäjät. LAUANTAI 18.5. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 21.40 Erikoisjoukot. 15.55–16.24 Vihattu kanahaukka. 22.45 Sorjonen (16). 18.10 Urheiluruutu. MTV3 06.15 Lemmen viemää (S). 07.25 Muumilaakson tarinoita (S). 15.57 Au pairit Maltalla. 19.25 Tulosruutu. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 23.30 Elokuva: Tulimyrsky (16). 18.00 Maijuli (S). 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 11.10 Riistametsällä. 18.20 Taivaan tulet (12). 01.30 Elokuva: Koskinen: Piripolkka (16). 21.30 Roy Grace (16). 18.13 Ruso ja rihmalat (S). 14.00 Talot huokuvat historiaa. 17.55 Uutiset. 18.00 Päivän sää. 19.00 Seitsemän uutiset. 16.30 Diili. 22.20 James Joyce ja Odysseus. 19.00 Seitsemän uutiset. 03.20–04.20 Raskaan kaluston pelastajat. 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 14.00 Huutokaupan metsästäjät. 17.10 Professori T (12). MAANANTAI 20.5. 23.50 Kolmiodraama. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 16.40–17.12 Ruotsin muoti. 10.30 Virkakoirat (7). 16.00 Paratiisi (12). 14.30 Paavo Pesusieni (S). 19.50 Tulosruutu. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 10.00 Emmerdale (7). 17.10–17.52 Murdochin murhamysteerit (12). 22.35 Tulossa: Murha Hangossa (12). 11.40–11.45 Yle Oddasat. 14.00 Matkapassi: Länsirintaman taistelupaikat. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 10.05–10.45 Ykkösaamu. 21.30 Miten korjata maailma (7). 09.50 Søren Vesterin puutarha. 14.25 Himohamstraajat. 14.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 17.25–20.00 YLE FEM. 19.30 Suomi on eurooppalainen. 01.55 Teknavi. 19.00–19.47 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 18.30 Luonto ja mieli – Kruununprinsessa Mary Pohjanmeren rannalla. 22.40 Utö (12). 20.00 Frendit (S). 19.40 McDonald & Dodds (12). 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 15.50 Novosti Yle. 21.49 Urheiluruutu. 17.00 Simpsonit (7). 08.45 Elämää meren armoilla. 15.15 Kohti jalkapallon Euro 2024 -kisoja. 08.00 Sunnuntai Sofian seurassa. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.00 Frendit (S). 10.00 Moderni perhe (S). 07.35 BUU-klubben. 07.50–08.24 BUU-klubben. 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Harvinainen potilas: Murre-mureena. 11.00 Virkakoirat (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.10 Elävä arkisto: Yrittäjäväen suvipäiviä (S). 09.00 Suorinta reittiä (S). 20.00 Frendit (S). 20.30 Frendit (S). 13.00 Aarrepaja. 08.39 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). 22.40 Huvila & Huussi. 17.00 Yle Uutiset. 16.00 Salatut elämät. 13.55 Valitut Palat Collection. 11.00 Virkakoirat (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 Kino Klassikko: Naisentappajat (12). 14.00 Matkapassi: Myanmar. 18.10–18.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.05–09.50 Historia: Rainbow Warriorin tapaus. 11.00 ARPA.FI. 17.25 Uutiset. 22.00 Kymmenen uutiset ja sää. 14.05 Søren Vesterin puutarha. 19.30 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä (12). 13.00 Puutarhat uusiksi. 20.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 08.16 Eka & Helmi (7). 19.25 Tulosruutu. 18.15 Kovan viikon ilta. 19.45 Kurkistuksia Tukholman kuninkaanlinnaan. 21.15 Jääkiekon MM. 13.29 Pasila (12). 21.00 Efter Nio. 11.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 13.00 Simpsonit (7). 13.00 Simpsonit (7). 09.19 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7). 11.08 Koiraperheet käytöskoulussa. 18.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. – 23.5. 22.50 Elokuva: Beverly Hills kyttä III (12). 18.15 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 13.30 Joanna Lumleyn Britannia. 19.00 Pienet kodit. Pääosissa: Katie Johnson, Alec Guinness, Peter Sellers ja Herbert Lom. 10.30–11.21 Matkapassi: Villin lännen kierros. 14.55 Simon Reeve villissä luonnossa. 14.55 Digihuijatut. 13.15 Mikki Kunttu. 19.30 Tähdet, tähdet. 18.30 Emmerdale (7). 11.00 ARPA.FI. 09.10 Tiettömän taipaleen takana. 08.10 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. YLE TEEMA & FEM 07.55–11.59 YLE FEM. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 23.10 Osta mun pikkarit. 19.25 Tulosruutu. 16.00 Ei saa nauraa. 09.50 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 14.10 Valitut Palat Collection. 22.15 Kino: Verinen pako (16). 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 22.20 Päivän sää. 22.30 Hankala perintö (16). 20.00 Judon MM. 08.45 Tulevaisuuden unelmapuutarhat. 22.15 Vaietut perhetarinat (7). 13.30 Koti koiralle. 21.36 Kesäillan valssi. 17.25 Strömsö. 17.04 Päivän sää. 16.40–17.10 Ruotsin muoti. 08.27 Minä, Elvis Riboldi (7). 22.40 Tulossa: Murha Hangossa (12). 22.10 Lotto ja Jokeri. 17.30 Viiden jälkeen. 20.00 Frendit (S). 08.11 Metsäleikkimestarit (7). 14.00 Kotoisa. 11.00 Riistametsällä. 14.00 Kolmiodraama. 13.15 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit. 14.00 Kotoisa. 08.27 Galaxi. 20.30 Yle Uutiset. 18.00 Vesta-Linnea (7). 16.20 Onnenarpa. 12.00–17.23 YLE TEEMA. 12.00 Pula-aika: Meitä uhkaa nälänhätä. 14.00 Matkapassi: Hyvät ja pahat ruuat. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 20.00 Kesäillan valssi. 08.50 HS Lasten uutiset. MTV3 06.15 Lemmen viemää (7). 14.30 Huutokaupan metsästäjät. 13.21–12.12 Matkapassi: Australian vaellusreitit. 13.30 Simpsonit (7). 18.00 Jääkiekon MM. 10.37 Från jord till bord. 19.00–19.44 Historia: Rainbow Warriorin tapaus. 19.20 Päivän sää. 21.00 Elokuva: Rambo – taistelija 3 (16). 21.00 Elokuva: Then Came You. 16.00 Huutokaupan metsästäjät. 09.00 Suurmestari UK. 23.40 MM-kisastudio. 02.15 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12). 13.00 Puutarhat uusiksi. 18.25 Keilailun SM. 15.29 Au pairit Maltalla. 16.45 Yle Oddasat. 21.00 Elokuva: Äkkikuolema (16). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 23.15 Sugarbabe (12). 10.00–10.38 Maajussin luontokuvat. 11.44 Oddasat. 20.30 Theroux ja syyntakeettomina tuomitut (12). 03.15–03.45 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 11.00 Huutokauppakesä. 17.00 Simpsonit (12). 17.04 Päivän sää. 17.25 Uutiset. 11.00 Strömsö. 10.00–10.51 Hakekaa kätilö! (12). 14.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 18.10 Urheiluruutu. 17.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 19.30–19.54 Yle Nyheter TV-nytt. 10.50 Parayleisurheilun MM. KESKIVIIKKO 22.5. YLE TEEMA & FEM 07.35–12.00 YLE FEM. 17.00 Diili. 10.30 Jaksa paremmin. 17.55 Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.05 A-Talk. 10.30 Hypoteesi UK. toukokuuta 2024 14 // TV VIIKKO 17. 08.50 Jumppahetki. 12.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 14.55 Häikäisevä Australia. 18.35 Näin Norjassa. 13.00 Tämä on tämä. 10.00 Emmerdale (7). 19.00–19.48 Jarno ja minä (12). 22.40 Elokuva: Koskinen: Vilpittömässä mielessä (12). 08.25 Adampourin perhe. 20.00 Frida Kahlon elämä ja kohtalo. 22.00 Kipupiste. 14.00 Au pairit Maltalla. 17.00 Uutiset. 17.30 Viiden jälkeen. 20.58 Keno ja Synttärit. 20.00 Erikoisjoukot. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 13.30 Euroopan unelmakartta. 08.00 Yle Uutiset. 18.30 Emmerdale (7). 14.05 Beverly Pepper, teräsnainen. 23.50–00.30 Ykkösaamu. 14.30 Huutokaupan metsästäjät. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 18.30 Tähdet, tähdet. 22.38 Ukrainan puolustajat (12). 12.30 Vintiöt (7). 17.55 Uutiset. 21.25 House of Kardashian (12). 19.39 Sportnytt. 09.00 Strömsö. 19.20 Muotia Pariisista. 18.10–18.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.51 Urheiluruutu. 17.05 Viiden jälkeen. 15.55 Syke (12). 23.20–00.10 Mustavalkoinen kuolema. 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12). 14.25 Farmi Suomi. 20.00 Kotoisa. 20.30 Frendit (S). 20.30 Yle Uutiset. 21.00 Comeback (12). 14.10 Valitut Palat Collection. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00–00.01 YLE TEEMA. 18.00 Päivän sää. 16.00 Salatut elämät (7). 11.44 Oddasat. 22.22 Kesäillan valssi. 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 06.25 Huomenta Suomi. 20.00 Vihdoinkin! (12). 10.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 18.50 Kuvakirjeitä Euroopasta. 22.25 Tulosruutu. 18.00 Ulosottomiehet. 15.45 Yle Oddasat. 06.25 Huomenta Suomi. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.25 Veljesten keittiössä. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 19.30 Salatut elämät (7). 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 17.04 Päivän sää. 21.00 MM-kisastudio. 22.00 Kymmenen uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.30 Diili. 13.55 Valitut Palat Collection. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 12.00–16.42 YLE TEEMA. 23.40–00.05 Uusi Kino: Hangover Cure (7). 22.00 Kymmenen uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 10.00 Luontoretkellä: Syvyyksien kuningatar. 23.55–00.25 Osta mun pikkarit. 21.00 MM-kisastudio. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 08.55 Huomenta Suomi. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 18.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 22.35 MM-extra. 14.00 Paavo Pesusieni (7). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 08.35 Näin Norjassa. 15.10 Sadan vuoden talo. 20.00 Saunassa ympäri maailmaa. 18.30 Emmerdale (7). 13.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 17.00 Pikku Kakkonen. 09.00 Suurmestari UK. 10.00–10.38 Maajussin luontokuvat. 23.45–00.03 Play Rape (12).. 14.00 Olet mitä syöt. 10.00 Remppa vai muutto. 17.51 Au pairit Maltalla. 18.00 Yle Uutiset. 12.00 LIVE: Onnenarpa. 10.00 Moderni perhe (S). 20.30 Yle Uutiset. 21.35 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. YLE TEEMA & FEM 07.35–11.59 YLE FEM. 17.05 Viiden jälkeen. 17.15 Jääkiekon MM. 12.30 Salatut elämät. 07.50 Kaisu Kuu (S). 08.05 Pelastuslaitos apuun!. 13.55 Vaietut perhetarinat (7). 23.25 Sugarbabe (12). 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.35 Tulossa: Murha Hangossa (12). 13.30 Simpsonit (7). 18.15 Idefix ja voittamattomat (7). 09.00 Suurmestari UK. 17.10–17.52 Murdochin murhamysteerit (12). 17.00–00.05 YLE FEM. 09.00 Galaxi. 20.30 Frendit (S). 18.30 Puoli seitsemän. 14.30–14.45 Palju vei saunakansan sydämen. 12.30–13.14 RSO Musiikkitalossa. 12.00 Erik Bruun – vielä yksi työ. 15.30 Elokuva: Kung Fu Panda (7). 15.00 Olet mitä syöt. 14.30 Huutokaupan metsästäjät. 10.30 Huvila & Huussi. 16.45 Yle Oddasat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 06.25 Huomenta Suomi. 11.30 Laittomien autojen takavarikoijat. 18.00 Päivän sää. 12.00–12.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (7). 12.00–17.10 YLE TEEMA. 14.25 Remppa vai muutto UK. 15.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12). 11.00 Virkakoirat (7). 10.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 13.00 Tiny House Hunting. 21.50 YleX Esittää: Knife Girl. 21.00 Tabu. 12.00 LIVE: Onnenarpa. 10.45 Viipurin henki. 14.20 Hyvissä käsissä (12). 14.00 Viattomuus (12). 15.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 18.00 Yle Uutiset. 23.50–00.52 Syyttäjä Imma Tataranni (12). 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 21.00 Suuri seikkailu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.25 Kaikki synnit (12). 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 20.00 Tabu. 16.00 Salatut elämät. 20.00 Missä olit kun, pesiksen sopupelit pelattiin. 09.00 Galaxi. 09.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 16.55 Syke (12). 15.25 Poliisikoira Rex (12). 08.45 Efter Nio. 13.30 Vintiöt (12). 10.30 Veljesten keittiössä. 19.25 Tulosruutu. 09.30 Puoli seitsemän. 22.45 Utö (16). 08.25 Leijonaunelma. 23.20 Tulossa: Syke. 08.36 Näin meillä (7). 08.30 Valtateiden sankarit. 16.00–16.40 Milanon naisten paratiisi (7). 09.00 Suorinta reittiä (S). 23.05–00.23 Donner – Privat (12). 18.00 Yle Uutiset. 19.30 Salatut elämät. 22.55 Oddasat. 20.30 Frendit (S). 08.30 Kotijumppaa Sofian kanssa. 17.00 Yle Uutiset. (7). 15.50 Pientä laittoa (12). 20.30 MM-kisastudio. 12.00–17.12 YLE TEEMA. 18.00 BUU-klubben. 12.00 MasterChef Suomi. 00.30 Poliisit 2022 (7). 16.50 Novosti Yle. 22.10 Kaikki synnit (12). TORSTAI 23.5. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 23.45–00.15 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 23.55 Jokerit (S). 10.40 Ruokanörtit. 16.30 Frendit (S). 16.58 Uutiset. 22.15 A-ha – The Movie (S). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 09.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 17.00 Tabu. 14.00 Huutokaupan metsästäjät. 22.25 Louis Theroux: tähtihaastattelut. 19.00 Seitsemän uutiset. 09.00 Strömsö. 19.50 Kurkistuksia Tukholman kuninkaanlinnaan. 18.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 18.30 Emmerdale (7). 15.00 Suurmestari. 10.50 Parayleisurheilun MM. 17.25 Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 08.22 Kesäleiri (7). 19.30 Salatut elämät. 11.44 Oddasat. 22.25 Tulosruutu. 14.00 Huutokaupan metsästäjät. 11.00 Dennis, uhkarohkea base-hyppääjä. 20.25–20.54 Bornholm – kylmän sodan eturintama (7). 19.30 Frendit (S). 17.00 Yle Uutiset. 08.05 Paavo Pesusieni (S). 12.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 23.30 Lapsi numero 182 (7). 10.00 Matkapassi: Historiallinen Australia. 21.00 Tämä on tämä. 09.46 Sori siitä. 22.20 Uusi Kino: Koho – Utopia Forssasta (S). 19.00 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. 21.00 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit. 16.10 Volvo-Markkasen tarina. 18.05 Viiden jälkeen. 23.45 Suomen huutokauppakeisari. 21.00 Suurmestari. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 18.05 Viiden jälkeen. 14.55–15.55 Efter Nio. 12.30 Vihdoinkin! (12). 11.00 Haluatko miljonääriksi?. 17.00 Simpsonit (12). 14.57 Elävä arkisto: Puutarha lasin alla. 23.55–00.01 Uusi Kino: Hypertensio (16). 08.10 Galaxi. 18.00 BUU-klubben. 10.55 Pisara. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.20 Räpsy ja Dolly (16). 16.00 Suurmestari. 14.35 Kolopesijät. 16.55 Onnenarpa. 11.10 Yle Alueuutiset. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.00 Ulosottomiehet. 08.40 Pinteessä pahin (S). 18.05 Raksajengi (S). 17.25–19.54 YLE FEM. 00.45 Poliisit 2022 (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 11.30 Laittomien autojen takavarikoijat. 20.45 Vaietut perhetarinat (7). 23.45 Suurmestari. 18.05 Viiden jälkeen. Naistentappajat, Yle Teema & Fem lauantaina klo 21.00. 15.00 Ulosottomiehet. 11.30 Laittomien autojen takavarikoijat. 23.45 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 23.10–23.40 Digihuijatut. 09.20 Skolmusik 2024 -musiikkifestivaalin juhlakonsertti. 22.50 Suurmestari. 23.40 MM-kisastudio. 22.45 Hiljainen todistaja (16). 08.23 Taruvaeltajat (7). 22.10 Ukrainan puolustajat (12). 20.00 Suuri seikkailu. 09.52 Tulevaisuuden unelmapuutarhat. 21.00 Historia: Thatcher & Reagan. 22.30 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16). 09.00 Yle Uutiset. 21.00 Hankala perintö (16). 07.35 Från jord till bord. 16.00 MM-rallin huippuhetket: Portugali. 12.00 LIVE: Onnenarpa. 22.25 Tulosruutu. 14.32 Au pairit Maltalla. 23.55 Jokerit (S). 14.45 Elävä arkisto: Saariston silmä syttyy. 19.00 Judon MM. 19.00 Frendit (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 17.00 Tabu. 11.10 Yle Alueuutiset. 22.20 Viikon sää. 20.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 23.05 Ukrainan puolustajat (12). 13.15 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit. 13.15 Taikayö (7). 12.45 Tanskalainen maajussi. 01.30 Rikospaikka. MTV3 06.15 Aamusää. 15.45 Elävä arkisto: Saaristomerellä. 19.00–19.53 Prisma: Energian tarina. 11.00 Jumalanpalvelus. 20.00 Suomen surkein kuski. 08.22 Siivekkäät (7). 16.30 Elokuva: Lomasankarit (7). 20.35 Mökkilaiturit kuntoon. 23.10 Elokuva: Jason Bourne (16). 16.25 Onnenarpa. 22.35 Jokaisen miehen takana. 11.00 ARPA.FI. 17.20 IS esittää: Sain sen videolle. 21.00 Elokuva: Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus (12). 18.30 Doc: The Trouble with Kanye (S). 16.58 Uutiset. 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 19.30 Salatut elämät. 23.50–00.00 Koistiset lennossa (S). 17.04 Päivän sää. 23.20 Elokuva: Beverly Hills kyttä III (12). 19.02 Vaikuttajien miljoonabisnes. 15.25 Poliisikoira Rex (12). 18.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 18.30 Tähdet, tähdet. 17.30 Haluatko miljonääriksi?. 19.20 Urheiluextra. 00.25 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 17.00 Simpsonit (12). 22.25 Tulosruutu. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Huvila & Huussi. 20.00 Frendit (S). 12.00 Team Bachstad Karibialla. 10.30 Hypoteesi UK. 09.00 Suorinta reittiä (S). 09.30 Latela. 10.30 Vaikuttajien miljoonabisnes. 18.30 Haluatko miljonääriksi?. 18.00 Häikäisevä Australia. Mustan komedian klassikko vähemmän välkystä rikoskoplasta, joka majoittuu herttaisen vanhan rouvan kotiin ryöstöä juoniessaan. 08.00–08.52 Avara luonto: Planeettamme Maa III. MTV3 06.15 Aamusää. 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 09.15 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 20.00–20.18 Sadan vuoden sankarit. 08.28 Pok ja Mok (7). 21.00 Elokuva: A Private War (16). 19.25 Tulosruutu. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 12.00–17.10 YLE TEEMA. 17.00 Yle Uutiset. 21.45 Yle Uutiset. 09.01 Näin meillä (7). 19.40 MM-kisastudio. 20.45 Vaietut perhetarinat (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 20.45 Urheiluruutu. 17.30 Simpsonit (7). 16.00 Milanon naisten paratiisi. 23.40 Elokuva: Mies ja alaston ase 2 ½ (12). 09.00 Suorinta reittiä (S). 14.00 Egyptin loisto. 18.10–18.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.30 Huutokaupan metsästäjät. 14.30 Remppa vai muutto. 15.15 Kovan viikon ilta. 12.30 Poliisikoira Rex (12). 17.30 Viiden jälkeen. 16.45 Novosti Yle. 22.00 Kymmenen uutiset. 14.30 Lidian autossa (12). 21.10 Taivaan tulet (12). 17.25 Unelmakoti Sisiliassa. 10.20 Pelastuslaitos apuun!. 12.12 Matkapassi: Buenos Aires. 08.05 Prisma: Energian tarina. 22.20 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). YLE TEEMA & FEM 07.55–11.59 YLE FEM. 21.05 Viattomuus (12). 10.30 Kauniit ja rohkeat (7). 15.25 Euroopan unelmakartta. 12.40 Donner – Privat (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 17.00 Tiettömän taipaleen takana. 16.50 Novosti Yle. 08.00 Puutarhan pelastajat. 15.05 Brian ja Roger Eno: Akropolis-konsertti. 22.50 Elokuva: Alien – kahdeksas matkustaja (16). 17.25 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 23.40–00.10 Puoli seitsemän. 18.45 Tulevaisuuden unelmapuutarhat. 13.55 Valitut Palat Collection. 21.00 Haluatko miljonääriksi?. 17.10–17.52 Murdochin murhamysteerit (12). 19.20 Päivän sää. 16.45–17.13 Kirjat, joilla on merkitystä. 08.15 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 09.08 Meidän iskä (7). 16.20 Mourad Merzouki: Repertoire#1. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.25 Suuri seikkailu. 10.30 Virkakoirat (7). 21.55 Kipupiste. 14.00 Talot huokuvat historiaa. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 22.00 Kymmenen uutiset ja sää. 16.25 Onnenarpa. 15.00 Ulosottomiehet. 21.10 Sorjonen (16). 20.30 Yle Uutiset. 17.10–17.52 Murdochin murhamysteerit (12). 23.20–00.28 Murha Meksikossa (12). 18.15 Strömsö. 11.30 Stugor. 10.00 Remppa vai muutto UK. 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Tessu, opaskoirakoulun oppilas. 20.48 Kesäillan valssi. 19.30 Judon MM. 12.00 Jumalanpalvelus. 18.05 Viiden jälkeen. 18.00 Koti koiralle. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.45 Reijo Taipaleen tie. 22.55 Ulkolinja: USA:n demokratia vaarassa. 12.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 10.50 Yle Alueuutiset. 20.25 Louis Theroux: tähtihaastattelut. SUNNUNTAI 19.5. 18.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 10.00 Hakekaa kätilö! (7). YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 13.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 17.25 Studio 65. 20.55 Urheiluruutu. 18.45 Seitsemän uutiset ja sää. 07.10 Lemmen viemää (S). 16.05 Mökkilaiturit kuntoon. 08.15 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 15.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 10.00 Maajussin luontokuvat. 08.05 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 10.00–10.52 Hakekaa kätilö! (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 08.52 Kotijumppaa Sofian kanssa. 11.49 Sportliv. 13.30 Simpsonit (7). 18.30 Emmerdale (7). 18.00 BUU-klubben. 17.25–19.53 YLE FEM. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 12.00 Satan & Adam (7). 17.30 Viiden jälkeen. 21.45 A-ha – The Movie (S). 12.00 Äitiyssokki. 00.50 MasterChef Suomi. MTV3 06.15 Aamusää. 20.55 Urheiluruutu. 17.00 Himohamstraajat. 09.00 Strömsö. 16.25 Syke (12). (7). 20.30 Yle Uutiset. 20.00 Simon Reeve villissä luonnossa. 20.00 Vihdoinkin! (12). 09.30 Studio 65. 11.00 Rikkaat ja rahattomat. 23.35–00.05 Baest – pedon perhe (7). 22.45 Erikoisjoukot (7). 08.00 Puutarhan pelastajat. 10.30 Virkakoirat (7). 19.39 Sportnytt. 15.30 Jarkko Tammisen maailma. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00–19.50 Taivaan tulet (12). 17.10–17.54 Murdochin murhamysteerit (12). 16.50 Novosti Yle. 23.10–00.10 Onnen maa (12). 13.00 Simpsonit (7). 08.35 Unna Junná. 20.00–00.03 YLE TEEMA. YLE TV1 07.00 Huutokauppakesä. 00.35 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 18.48 Kuvakirjeitä Euroopasta. 09.30 Latela. 15.00 Kolmiodraama. 09.00 Koulu keskellä merta. 16.50 Novosti Yle. 09.43 Näin Norjassa. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 10.00 Maria Sid, Tukholman uusi teatterinjohtaja. 08.55 Huomenta Suomi. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 13.00 Simpsonit (7). 18.00 Suurmestari. 18.00 Yle Uutiset
15.25 Poliisikoira Rex (12). 12.00 Yhdet vielä (12). 17.25 Uutiset. 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 17.00 Diili. 19.00 Frendit (S). 19.00 Judon MM. 18.10–18.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi. MTV3 06.15 Aamusää. 02.15 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12). 08.15 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 18.15 Strömsö. 18.30 Emmerdale (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 15.55 Syke (12). 14.55 Simon Reeve villissä luonnossa. 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 10.30 Elämää meren armoilla. 22.20 Viikon sää. 08.25 Adampourin perhe. 18.13 Ruso ja rihmalat (S). 15.00 Ulosottomiehet. 09.08 Meidän iskä (7). 19.25 Tulosruutu. 20.00 Frida Kahlon elämä ja kohtalo. 17.00 Yle Uutiset. 22.20 James Joyce ja Odysseus. 09.15 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 14.25 Farmi Suomi. 00.25 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 20.58 Keno ja Synttärit. 19.30–19.54 Yle Nyheter TV-nytt. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 17.00 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.40 MM-kisastudio. 23.40 Elokuva: Mies ja alaston ase 2 ½ (12). 13.05–13.30 Pasila (12). 10.00 Moderni perhe (S). 13.30 Euroopan unelmakartta. 09.00 Strömsö. 08.05 Paavo Pesusieni (S). 21.35 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Elokuva: Jason Bourne (16). 08.21 Galaxi. 18.00 Päivän sää. 00.35 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 10.00 Remppa vai muutto. 10.50 Parayleisurheilun MM. 14.30 Paavo Pesusieni (S). 18.00 Koti koiralle. YLE TEEMA & FEM 07.35–11.59 YLE FEM. 22.22 Kesäillan valssi. MTV3 06.15 Aamusää. 14.25 Suuri seikkailu. 08.23 Taruvaeltajat (7). 11.30 Laittomien autojen takavarikoijat. 15.00 Au pairit Maltalla. 12.00 Laulu sisällissodasta: Keskikohta (12). 09.00 Suurmestari UK. 14.05–14.25 Uusi Kino: Lasse kaatuu, voi ei! (S). 13.30 Simpsonit (7). 18.00 BUU-klubben. 16.55 Syke (12). 18.45 Katoava Pohjola: Kalastajien kotikenttä. 18.00 Häikäisevä Australia. 17.00 Pikku Kakkonen. 11.10 Yle Alueuutiset. 10.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 11.00 Jumalanpalvelus. 10.00–10.38 Maajussin luontokuvat. 19.50 Sportliv. 18.15 Sportliv. 21.25 House of Kardashian (12). 12.00 Team Bachstad Karibialla. 21.00 Haluatko miljonääriksi?. 18.45 Avara luonto: Planeettamme Maa III. 20.00 Missä olit, kun Copterlinen helikopteri syöksyi mereen. 21.00 Comeback (12). 19.25 Tulosruutu. 10.30 Jaksa paremmin. 12.45 Tanskalainen maajussi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.55 Urheiluruutu. 15.45 Elävä arkisto: Saaristomerellä. MTV SUB 07.00 Muumilaakson tarinoita (S). 14.30 Huutokaupan metsästäjät. 22.55 Jääkiekon MM. 20.00–20.18 Sadan vuoden sankarit. 20.30 Yle Uutiset. 21.05 Jarno ja minä (12). 13.00 Koti koiralle. 09.45 Hyvissä käsissä (12). 21.55 Kipupiste. 18.00 Yle Uutiset. 08.22 Iloa puutarhasta. 22.30 Tumma sielu (16). 13.30 Simpsonit (7). 16.30 Ei saa nauraa. 22.00 Kymmenen uutiset. 17.25 Strömsö. 16.25 Syke (12). 08.05 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 13.00 Tiny House Hunting. 20.30 Yle Uutiset. 18.30 Doc: The Trouble with Kanye (S). 12.00 LIVE: Onnenarpa. 10.00–10.52 Hakekaa kätilö! (12). 16.00 Milanon naisten paratiisi. 18.00 Päivän sää. 13.00 Simpsonit (7). 23.50 Haluatko miljonääriksi?. 11.00 Haluatko miljonääriksi?. 11.00 Rikkaat ja rahattomat. 10.30 Farmi Suomi. 17.25–19.53 YLE FEM. 20.25 Suuri hääkisa. 14.00 Olet mitä syöt. 09.00 Koulu keskellä merta. 19.30 Judon MM. 08.22 Siivekkäät (7). 18.05 Viiden jälkeen. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 18.00 Yle Uutiset. 08.50 Spotlight: Varokaa koiraa. 22.30 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16). 21.00 Elokuva: Oikeuden puolesta (S). 20.00 Missä olit kun, pesiksen sopupelit pelattiin. 08.39 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). 21.00 Elokuva: Tulimyrsky (16). 23.50–00.30 Ykkösaamu. 22.20 Päivän sää. 23.45 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 13.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 18.10–18.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 14.00 Saunassa ympäri maailmaa. 08.30 Valtateiden sankarit. 15.00 Tiny House Hunting. 08.45 Efter Nio. 08.50 Jumppahetki. 11.30 Laittomien autojen takavarikoijat. 09.20 Skolmusik 2024 -musiikkifestivaalin juhlakonsertti. 12.30 Sunnuntailounas (S). 21.40 Erikoisjoukot. 19.30 Salatut elämät. 17.00 Pikku Kakkonen. 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 10.30 Virkakoirat (7). 18.30 Luonto ja mieli – Kruununprinsessa Mary Pohjanmeren rannalla. 16.10 Volvo-Markkasen tarina. 13.00 Simpsonit (7). 16.45 Yle Oddasat. 17.25 Søren Vesterin puutarha. 19.00 Pienet kodit. 20.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 22.10 Ukrainan puolustajat (12). 14.00 Matkapassi: Koillis-Englanti. 09.00 Strömsö. 07.55 BUU-klubben. 19.25 Tulosruutu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.30 Puoli seitsemän. 20.30 Sunnuntailounas (S). 19.30 Missä olit, kun Copterlinen helikopteri syöksyi mereen. 22.10 Jääkiekon MM. 23.05 Ukrainan puolustajat (12). 08.05 Pelastuslaitos apuun!. 16.25 Syke (12). 19.25 Tulosruutu. 16.50 Novosti Yle. 20.35 Mökkilaiturit kuntoon. 23.10–23.40 Digihuijatut. 14.05 Søren Vesterin puutarha. 20.30 MM-kisastudio. 06.25 Huomenta Suomi. 17.00 Yle Uutiset. 22.40 Utö (12). 19.20 Päivän sää. 17.00 Himohamstraajat. YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 15.30 Remppa vai muutto. 10.00 Jaksa paremmin. 23.50 Kolmiodraama. 13.30 Joanna Lumleyn Britannia. 14.00 Matkapassi: Hyvät ja pahat ruuat. 23.10 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 10.05–10.45 Ykkösaamu. 17.30 Huutokaupan metsästäjät. 10.30 Virkakoirat (7). 22.00 Kymmenen uutiset ja sää. 19.45 Pientä laittoa (12). 17.25 Unelmakoti Sisiliassa. 09.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 19.00–19.50 Taivaan tulet (12). 21.45 A-ha – The Movie (S). 23.15 Elokuva: The Hitman’s Bodyguard (16). 09.50 Søren Vesterin puutarha. 14.10 Valitut Palat Collection. 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 22.00 Kymmenen uutiset. 10.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 11.00 Mikaela&Thomas. 17.00 Simpsonit (12). 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 10.00–10.38 Maajussin luontokuvat. 19.20 Urheiluextra. 06.25 Huomenta Suomi. 17.00–00.05 YLE FEM. 10.50 Yle Alueuutiset. 12.30 Poliisikoira Rex (12). 16.00 Milanon naisten paratiisi. 08.40 Pinteessä pahin (S). 18.55 Jääkiekon MM. 21.00 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit. 11.00 ARPA.FI. 10.50 Parayleisurheilun MM. 22.25 Tulosruutu. 22.15 Kino: Verinen pako (16). 17.10–17.54 Murdochin murhamysteerit (12). 21.00 Kovan viikon ilta. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 11.40 Yle Oddasat. 17.25–19.54 YLE FEM. 13.00 Simpsonit (7). 16.30 Sunnuntailounas (S). 01.20 Simpsonit (7). 11.40–11.44 Yle Oddasat. 23.00 Tabu. 19.50 Tulosruutu. 20.00 Kotoisa. 01.55 Teknavi. 07.25 Muumilaakson tarinoita (S). 01.45 Kotoisa. 11.40 Yle Oddasat. 22.55 Oddasat. 23.40 MM-kisastudio. 11.10 Yle Alueuutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 08.00 Puutarhan pelastajat. 09.00 Suorinta reittiä (S). 18.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 16.00 Salatut elämät. 17.55 Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 12.00 John Cranko: Kuinka äkäpussi kesytetään. 23.45 Elokuva: Medusan perintö (12). 18.10–18.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.04 Päivän sää. 18.30 Tähdet, tähdet. 19.00 Belgravia (7). 08.27 Galaxi. 23.45–00.15 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 14.57 Elävä arkisto: Puutarha lasin alla. 20.00–00.03 YLE TEEMA. 11.00 Virkakoirat (7). 19.00–19.44 Historia: Rainbow Warriorin tapaus. 23.10–00.10 Onnen maa (12). 09.30 Stugor. 10.30 Kauniit ja rohkeat (7). 15.43 Taivaan tulet (12). 11.30 Stugor. 22.25 Tulosruutu. 16.40 Yle Oddasat. 18.30 Huutokauppakesä. 08.55 Huomenta Suomi. 10.00 Luontoretkellä: Syvyyksien kuningatar. 10.00 Emmerdale (7). 18.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 07.50 Kaisu Kuu (S). 23.20–00.28 Murha Meksikossa (12). 21.00 Suuri seikkailu. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 23.25 Sugarbabe (12). 09.30 Latela. 11.00 Virkakoirat (7). PERJANTAI 17.5. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.45 Tulevaisuuden unelmapuutarhat. 14.25 Remppa vai muutto UK. 14.00 Olet mitä syöt. 20.51 Urheiluruutu. 23.15 Elokuva: Wallander: Mastermind (16). 11.00 Haluatko miljonääriksi?. 22.35 Jokaisen miehen takana. 08.50 HS Lasten uutiset. 00.50 Utö (16). 07.52 BUU-klubben. 14.55–15.55 Efter Nio. 15.57 Au pairit Maltalla. 21.15 Jääkiekon MM. 09.00 Strömsö. 08.30 Kotijumppaa Sofian kanssa. 20.00 Suuri seikkailu. 21.00 Elokuva: Kerro minulle jotain hyvää (S). 17.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 01.35 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 11.30 Laittomien autojen takavarikoijat. 11.00 ARPA.FI. 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Työpaikkarakkautta ja veteraanitarkastuksia. 23.55 Jokerit (S). 11.00 Dennis, uhkarohkea base-hyppääjä. 14.00 Matkapassi: Länsirintaman taistelupaikat. 22.35 MM-extra. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 09.19 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7). 22.25 Tulosruutu. 11.00 Riistametsällä. 21.00 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 23.10 Vihdoinkin! (12). 12.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 21.00 Elokuva: Rambo – taistelija 3 (16). 16.25 Syke (7). 17.30 Haluatko miljonääriksi?. 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 16.45 Yle Oddasat. 17.04 Päivän sää. 10.00 Moderni perhe (S). 10.50 Norjan kuningasperheen vuosi 2023. 16.45 Novosti Yle. 20.00–00.01 YLE TEEMA. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 23.40 Sugarbabe (12). 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 23.10 Elokuva: Jason Bourne (16). 22.50 Suurmestari. 17.10 Professori T (12). 08.40 Maajussin luontokuvat. 12.00–12.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (S). 21.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 13.30 Simpsonit (7). 12.00 Satan & Adam (7). 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 12.00–12.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (7). 22.38 Ukrainan puolustajat (12). 16.50 Novosti Yle. 11.30 Elämää äärirajoilla: Alaska. 17.30 Simpsonit (12). 15.55–16.24 Vihattu kanahaukka. 13.00 Puutarhat uusiksi. 22.00 Yksin isäksi. 19.25 Tulosruutu. 16.05 Paha paikka (12). 16.45–17.13 Kirjat, joilla on merkitystä. 12.25 Pisara. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 19.20 Päivän sää. 10.00 Matkapassi: Historiallinen Australia. 02.10 Suurmestari UK. 17.04 Päivän sää. 10.00 Tusina tavaraa Suomesta. 11.10 Yle Alueuutiset. 15.30 MasterChef Suomi. 11.00 ARPA.FI. 23.20 Elokuva: Beverly Hills kyttä III (12). 22.35 Tulossa: Murha Hangossa (12). 17.25 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 11.08 Koiraperheet käytöskoulussa. 22.00 Kymmenen uutiset. 22.00 Kymmenen uutiset. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 12.00 Poliisikoira Rex (12). 23.15 Sugarbabe (12). 18.40 Koiraperheet käytöskoulussa. 19.45 Kurkistuksia Tukholman kuninkaanlinnaan. 21.00 Tabu. 20.55 Urheiluruutu. 08.45 Elämää meren armoilla. 21.30 Miten korjata maailma (7). 20.00 Sukuni salat: Jukka Jalonen. 08.11 Metsäleikkimestarit (7). 15.00 Ulosottomiehet. 13.00 Simpsonit (7). 09.43 Näin Norjassa. 18.10 Urheiluruutu. 23.25 Kaikki synnit (12). 10.00 Moderni perhe (S). 00.50 MasterChef Suomi. 20.30 Frendit (S). 12.00 Omavaraiset: Läpimurto. 23.55 Jokerit (S). YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 22.10 Lotto ja Jokeri. 15.00 Ulosottomiehet. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). LAUANTAI 18.5. 02.40 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 21.00 Elokuva: Then Came You. 18.48 Kuvakirjeitä Euroopasta. 23.45 Suurmestari. 12.00–17.13 YLE TEEMA. MTV3 06.15 Lemmen viemää (S). 17.25 Studio 65. 19.30 Salatut elämät. 10.30–11.21 Matkapassi: Villin lännen kierros. 23.40–00.10 Puoli seitsemän. 14.55 Häikäisevä Australia. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.30 Hankala perintö (16). 18.00–18.47 Häikäisevä Australia. 14.10 Valitut Palat Collection. 16.00 Suurmestari UK. 18.15 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 22.00 Kymmenen uutiset ja sää. 14.30–14.45 Palju vei saunakansan sydämen. 00.45 Britannian parhaat pienoismallit. 20.30 Frendit (S). 20.00 Frendit (S). 10.40 Ruokanörtit. 09.00 Suorinta reittiä (S). YLE TV1 07.00 Puutarhakausi. 16.00 Suomen surkein kuski. 09.10 Tiettömän taipaleen takana. YLE TV1 07.00 Huutokauppakesä. 12.30 Salatut elämät. 13.00 Kolmiodraama. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. KESKIVIIKKO 22.5. 12.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 22.50 Elokuva: Beverly Hills kyttä III (12). 16.00 Salatut elämät (7). 12.30 Salatut elämät. 14.00 Paavo Pesusieni (7). 18.05 Viiden jälkeen. 09.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 17.25–20.00 YLE FEM. 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 12.40 Donner – Privat (12). 22.35 Tulossa: Murha Hangossa (12). 08.25 Leijonaunelma. 07.55–08.20 BUU-klubben. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 13.55 Valitut Palat Collection. 15.20 Sadan vuoden sankarit. 20.00 Hyvissä aikeissa. 23.55 Jokerit (S). 19.50 Kurkistuksia Tukholman kuninkaanlinnaan. 14.00 Talot huokuvat historiaa. 15.00 Kolmiodraama. 20.45 Vaietut perhetarinat (7). 10.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.30 Haluatko miljonääriksi?. 10.37 Från jord till bord. 18.50 Pientä laittoa (12). 23.15 Oddasat. 17.55 Uutiset. 08.00 Sunnuntai Sofian seurassa. 16.00 Salatut elämät. 18.00 Jääkiekon MM. 10.00 Hakekaa kätilö! (7). 15.30 Elokuva: Kung Fu Panda (7). 17.55 Uutiset. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 16.00 Teknavi. 14.30 Ihanat siirtolapuutarhat. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 16.40–17.12 Ruotsin muoti. 09.00 Tähdet, tähdet. 13.00 Simpsonit (7). YLE TEEMA & FEM 07.55–11.59 YLE FEM. 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.30 Frendit (S). 20.00 Volvo-Markkasen tarina. 09.30 Puoli seitsemän. 15.00 Ulosottomiehet. 20.00 Drottningholmin linna – kuninkaan koti. 07.35 BUU-klubben. 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.05–09.50 Historia: Rainbow Warriorin tapaus. 21.30 Keno ja Synttärit. 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Whippetin puudutus pitkittyy. MTV3 06.15 Aamusää. 08.28 Pok ja Mok (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 17.00 Pikku Kakkonen. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 16.30 MM-kisastudio. 10.20 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 09.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 10.00–10.51 Hakekaa kätilö! (12). 20.30 Theroux ja syyntakeettomina tuomitut (12). 22.00 Kipupiste. 21.35 Haluatko miljonääriksi?. 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 20.00 Ellan matkassa: Etelä-Italia. 21.15 Jääkiekon MM. toukokuuta 2024 // 15 TV VIIKKO 17. 18.30 Tähdet, tähdet. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00–16.59 YLE TEEMA. 18.15 Kovan viikon ilta. 17.30 Viiden jälkeen. 09.53 Ihan pohjalla (7). 10.20 Pelastuslaitos apuun!. 13.55 Vaietut perhetarinat (7). 10.00–10.38 Maajussin luontokuvat. 12.00 Erik Bruun – vielä yksi työ. 11.10 Riistametsällä. 15.29 Au pairit Maltalla. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 13.29 Pasila (12). 11.40 Yle Oddasat. 00.30 Poliisit 2022 (7). 08.10 Galaxi. 15.45 Yle Oddasat. YLE TEEMA & FEM 07.50–12.00 YLE FEM. 03.15–03.45 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 17.05 Viiden jälkeen. 14.00 Matkapassi: Myanmar. 10.00 Maajussin luontokuvat. Mustan komedian klassikko vähemmän välkystä rikoskoplasta, joka majoittuu herttaisen vanhan rouvan kotiin ryöstöä juoniessaan. 21.49 Urheiluruutu. 19.39 Sportnytt. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.55 Uutiset. 22.55 Jääkiekon MM. Pääosissa: Katie Johnson, Alec Guinness, Peter Sellers ja Herbert Lom. 19.00 Seitsemän uutiset. 14.00 Huutokaupan metsästäjät. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 22.50 Rikospaikka. 21.00 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit. 12.00 LIVE: Onnenarpa. 23.10 Osta mun pikkarit. 23.35–00.05 Baest – pedon perhe (7). 13.15 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit. 08.50 Jumppahetki. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 22.35 MM-extra. 21.00 Elokuva: Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus (12). 13.15 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit. 19.30 Salatut elämät (7). 18.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 16.25 Onnenarpa. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 10.30 Virkakoirat (7). 13.30 Simpsonit (7). 17.51 Au pairit Maltalla. 12.00–12.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (S). 20.30 Frendit (S). 12.00 Nepsyt. 22.45 Utö (16). 14.00 Viattomuus (12). 15.50–15.15 Kohti jalkapallon Euro 2024 -kisoja. 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 13.21–12.12 Matkapassi: Australian vaellusreitit. MTV3 06.15 Aamusää. 10.30 Veljesten keittiössä. – 23.5. 11.30 Laittomien autojen takavarikoijat. 20.00 Frendit (S). 17.10–17.55 Vapauden kutsu (12). 07.35 Från jord till bord. 22.25 Tulosruutu. 18.00–18.34 BUU-klubben. 09.46 Sori siitä. 16.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.00 Yle Uutiset. (7). 22.45 Erikoisjoukot (7). 17.25–19.53 YLE FEM. Naistentappajat, Yle Teema & Fem lauantaina klo 21.00. 10.30 Virkakoirat (7). 08.16 Eka & Helmi (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 10.00 Emmerdale (7). 08.10 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 22.10 Kaikki synnit (12). 09.12 Ellun kamut (7). 19.20 Muotia Pariisista. 12.00–17.10 YLE TEEMA. 20.30 Yle Uutiset. 16.30 Elokuva: Lomasankarit (7). 10.00 Moderni perhe (S). 09.01 Näin meillä (7). 14.45 Elävä arkisto: Muoviaika. 15.40–18.15 Jalkapallon Veikkausliiga, Gnistan – KuPS. 08.00–08.52 Avara luonto: Planeettamme Maa III. MTV3 06.15 Aamusää. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.20 IS esittää: Sain sen videolle. 10.00 Emmerdale (7). 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Harvinainen potilas: Murre-mureena. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 22.35 MM-extra. 18.30 Emmerdale (7). 21.00 Kino Klassikko: Naisentappajat (12). 11.00 Efter Nio. 10.00 Emmerdale (7). 22.40 Huvila & Huussi. 08.36 Näin meillä (7). TORSTAI 23.5. 14.25 Himohamstraajat. 18.30 Emmerdale (7). 16.00 Paratiisi (12). 19.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 01.30 Elokuva: Koskinen: Piripolkka (16). 18.05 Viiden jälkeen. 17.30 Frendit (S). 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 14.45 Reijo Taipaleen tie. 20.00 Suomen surkein kuski. 14.32 Au pairit Maltalla. 19.00 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. 23.20 Tulossa: Syke. 19.30 Frendit (S). 17.10–17.52 Murdochin murhamysteerit (12). 22.45 Sorjonen (16). 13.00 Puutarhat uusiksi. 18.25 Hupsut eläinvideot (S). 12.00 Pula-aika: Meitä uhkaa nälänhätä. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 16.50 Novosti Yle. 23.50–00.00 Koistiset lennossa (S). 18.00 Vesta-Linnea (7). 13.15 Mikki Kunttu. 15.25 Pientä laittoa (12). 12.30 Salatut elämät (7). 16.00–16.59 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 18.00 BUU-klubben. 11.44 Oddasat. 14.00 Kotoisa. 11.30 Laittomien autojen takavarikoijat. 20.00 Frendit (S). 16.40–17.10 Ruotsin muoti. 08.52 Kotijumppaa Sofian kanssa. 17.10–17.52 Murdochin murhamysteerit (12). 23.30 Lapsi numero 182 (7). 10.00–10.38 Maajussin luontokuvat. 22.20 Päivän sää. 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. 17.00 Yle Uutiset. 16.54 Au pairit Maltalla. 12.30 Vintiöt (7). 12.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 14.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 15.10 Perinnemestari. 16.00–16.40 Milanon naisten paratiisi (7). 08.15 Galaxi. 12.30–13.14 RSO Musiikkitalossa. 17.30 Viiden jälkeen. 09.52 Tulevaisuuden unelmapuutarhat. 21.30 Keno ja Synttärit. 14.30 Huutokaupan metsästäjät. 11.44 Oddasat. 11.00 ARPA.FI. 09.00 Yle Uutiset. 13.55 Valitut Palat Collection. 09.00 Henkien valtakunta. 08.00 Puutarhan pelastajat. 09.00 Suurmestari UK. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Historia: Thatcher & Reagan. 16.00 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.55 Valitut Palat Collection. 17.00 Yle Uutiset. 10.00 Remppa vai muutto UK. 17.30 Simpsonit (7). 15.00 Olet mitä syöt. 14.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.50 Vaietut perhetarinat (7). 16.30 Frendit (S). MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 16.45 Yle Oddasat. 14.10 Valitut Palat Collection. 19.10 Tulosruutu. 20.00 Tähdet, tähdet. 15.55 A-Talk. 15.00 Suomen surkein kuski. 16.00 Frendit (S). YLE TEEMA & FEM 07.35–12.00 YLE FEM. 22.00 Kymmenen uutiset. 10.00 Moderni perhe (S). 11.00 Huutokauppakesä. 21.00 Tämä on tämä. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.00 Ulosottomiehet. 14.00 Olet mitä syöt. 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Tessu, opaskoirakoulun oppilas. 17.25 Uutiset. 17.04 Päivän sää. 09.00 Korkeasaari. 12.00–17.12 YLE TEEMA. 07.10 Lemmen viemää (S). 15.10 Sadan vuoden talo. 17.00 Pikku Kakkonen. 12.50 Vaietut perhetarinat (7). 15.10 Elävä arkisto: Yrittäjäväen suvipäiviä (S). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 21.45 Yle Uutiset. 12.00 MasterChef Suomi. 16.20 Onnenarpa. 08.45 Athleticus. 17.05 Viiden jälkeen. 12.00–16.42 YLE TEEMA. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.00 MM-kisastudio. 15.25 Euroopan unelmakartta. 14.20 Hyvissä käsissä (12). 23.55–00.01 Uusi Kino: Hypertensio (16). 16.26 Au pairit Maltalla. 20.48 Kesäillan valssi. 09.00 Galaxi. 18.30 Riistametsällä. 21.15 Jääkiekon MM. 20.00 Huvila & Huussi. 14.30 Huutokaupan metsästäjät. 20.00 Vihdoinkin! (12). 08.35 Keltainen Lumimies (7). 20.30 Yle Uutiset. 12.00 LIVE: Onnenarpa. 23.15 Oddasat. 19.00–19.47 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 14.05 Beverly Pepper, teräsnainen. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 20.30 Yle Uutiset. MAANANTAI 20.5. 18.00 BUU-klubben. 14.35 Kolopesijät. 20.00–00.23 YLE TEEMA. 19.00–19.48 Jarno ja minä (12). 21.30 Roy Grace (16). 18.10 Urheiluruutu. 14.30 Huutokaupan metsästäjät. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 15.00 Tabu. 21.00 Efter Nio. 16.55 Onnenarpa. 09.00 Strömsö. 14.30 Remppa vai muutto. 17.25 Uutiset. 17.30 Viiden jälkeen. 08.00 Puutarhan pelastajat. 11.30 Elämää äärirajoilla: Alaska. 12.00–12.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (7). 10.55 Pisara. 22.10 Jääkiekon MM. 18.10–18.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.00 Yle Uutiset. 20.30 Frendit (S). 17.10–17.52 Murdochin murhamysteerit (12). 14.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 18.05 Viiden jälkeen. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Huvila & Huussi. 23.40–00.05 Uusi Kino: Hangover Cure (7). 15.40 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 15.05 Brian ja Roger Eno: Akropolis-konsertti. 20.25 Louis Theroux: tähtihaastattelut. 20.58 Keno ja Synttärit. 14.00 Huutokaupan metsästäjät. 17.00 Frendit (S). 19.20 Päivän sää. 17.00 Tabu. 14.00 Kolmiodraama. 13.30–15.25 Elokuva: Bayala: A Magical Adventure (7). 09.30 Mysteerikuja. 18.00 Maijuli (S). 18.30 Emmerdale (7). 12.00 Jumalanpalvelus. 12.30 Teknavi. 12.12 Matkapassi: Buenos Aires. 23.45–00.03 Play Rape (12).. 21.10 Sorjonen (16). 13.15 Avioliittoyhtiö (S). 21.50 Lidian autossa (12). 12.30 Salatut elämät. 18.00 Yle Uutiset. 15.15 Kohti jalkapallon Euro 2024 -kisoja. 23.45 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12). 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 20.45 Urheiluruutu. 08.35 Unna Junná. 09.00 Suorinta reittiä (S). 18.00 Päivän sää. 18.25 Keilailun SM. 08.50 Jumppahetki. 23.40 MM-kisastudio. 20.55 Urheiluruutu. 22.50 Trauma – henkirikoksen jäljet (7). 09.35 Ninjalinja (7). 15.40 Ilmakuvien Suomi. 18.00 Häikäisevä Australia. 15.30 Jarkko Tammisen maailma. 22.45 Hiljainen todistaja (16). 20.00 Farmi Suomi. 19.30 Suomi on eurooppalainen. 17.55 Uutiset. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 17.30 Simpsonit (7). 15.45 Prisma: Energian tarina. 23.16–01.18 Kino: Systeeminmurskaaja (16). 18.00 Suomen surkein kuski. 20.00 Erikoisjoukot. 10.25 Sportliv. 17.00 Simpsonit (12). MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 19.30 Salatut elämät. 16.40–17.10 Ruotsin muoti. 20.30 Yle Uutiset. 08.05 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 14.00 Au pairit Maltalla. 18.20 Taivaan tulet (12). 18.15 Idefix ja voittamattomat (7). 14.55 Digihuijatut. 20.55 Urheiluruutu. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 17.00 Yle Uutiset. 23.40 MM-kisastudio. 08.55 Huomenta Suomi. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 23.05–00.00 House of Kardashian (12). 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän uutiset. 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 23.20–00.10 Mustavalkoinen kuolema. 22.35 MM-extra. 08.30 Valtateiden sankarit. 12.30 Vihdoinkin! (12). 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 14.00 Kotoisa. 15.50 Novosti Yle. 13.55 Valitut Palat Collection. 21.10 Taivaan tulet (12). 18.30 Emmerdale (7). 23.05–00.23 Donner – Privat (12). 11.40–11.45 Yle Oddasat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit. 17.30 Viiden jälkeen. 16.00 Suurmestari. 17.00 Yle Uutiset. 16.30 Diili. 18.00 Häikäisevä Australia. 08.00 Puutarhan pelastajat. 13.30 Puutarhat uusiksi. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.00 Simpsonit (12). 09.00 Suurmestari UK. 00.55 Musta valo (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 21.05 Viattomuus (12). 09.20 Maahanmuuttajan paluu. 21.35 Keno ja Synttärit. 20.00 Judon MM. 14.45 Elävä arkisto: Saariston silmä syttyy. 08.05 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 08.25 Dronettajat (7). 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). YLE TEEMA & FEM 07.55–11.59 YLE FEM. 14.00 Talot huokuvat historiaa. 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 16.58 Uutiset. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 21.36 Kesäillan valssi. 16.58 Uutiset. 12.00–12.45 Kolme naista (12). 23.40 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 23.45 Utö (12). 18.35 Näin Norjassa. 23.55–00.25 Osta mun pikkarit. 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 15.55 Syke (12). 19.10 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 18.30 Farmi Suomi. 22.20 Uusi Kino: Koho – Utopia Forssasta (S). 18.45 Seitsemän uutiset ja sää. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.00 BUU-klubben. 12.00–17.23 YLE TEEMA. 07.50–08.24 BUU-klubben. 22.20 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.30 Virkakoirat (7). MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 18.00 Päivän sää. 09.00 Suorinta reittiä (S). (7). 15.25 Poliisikoira Rex (12). 13.15 Häikäisevä Australia. 18.05 Viiden jälkeen. 22.40 Tulossa: Murha Hangossa (12). 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). 00.00 Suomen surkein kuski. 22.55 Ulkolinja: USA:n demokratia vaarassa. 18.50 IS esittää: Sain sen videolle. 11.00 Virkakoirat (7). 18.50 Kuvakirjeitä Euroopasta. 18.30 Puoli seitsemän. 17.30 Viiden jälkeen. 21.00 Jere Hietala – Salametsästäjien jäljillä (12). 17.25–19.53 YLE FEM. 10.30 Vaikuttajien miljoonabisnes. 19.00–19.53 Prisma: Energian tarina. 09.23 Supersisarukset (7). 14.55–15.42 Häikäisevä Australia. 02.10 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 20.00 Kotoisa. TIISTAI 21.5. 20.00 Kesäillan valssi. 13.00 Aarrepaja. 13.15 Eurovaalit 2024: Puheenjohtajatentit. 11.55 Matkapassi: Taidemaalarien Provence. 16.58 Uutiset. 20.00 Saunassa ympäri maailmaa. 10.00 Yle Uutiset. 16.25 Onnenarpa. 08.35 Näin Norjassa. 10.50 Parayleisurheilun MM. 18.00 Suurmestari. 17.10–17.52 Murdochin murhamysteerit (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 08.27 Minä, Elvis Riboldi (7). 22.55 Jääkiekon MM. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.25 Veljesten keittiössä. 12.00–17.10 YLE TEEMA. 17.25 Uutiset. 16.00 Salatut elämät. 10.50 Parayleisurheilun MM. 15.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.25 Hyvissä käsissä (12). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 23.00–23.55 Timanttinen keikka. 16.05 Mökkilaiturit kuntoon. 19.30 Tähdet, tähdet. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.30 Diili. 08.50 Jumppahetki. 09.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 13.15 Haave Välimerestä (S). 14.00 Huutokaupan metsästäjät. 22.00 IS esittää: Sain sen videolle. 13.00 Simpsonit (7). 11.00 ARPA.FI. 11.00 Virkakoirat (7). 10.30 Hypoteesi UK. MTV3 06.15 Lemmen viemää (7). 23.40–00.00 Uusi Kino: Lasse kaatuu, voi ei! (S). 07.10 Lemmen viemää (7). 12.00 Äitiyssokki. 11.15–11.44 Nepsyt. 19.40 McDonald & Dodds (12). 09.30 Latela. 23.30 Ansa Moskovassa (12). 22.20 Päivän sää. 10.50 Parayleisurheilun MM. 13.00 Tämä on tämä. 17.15 Jääkiekon MM. 20.00 Frendit (S). 14.25 Elävä arkisto: Kotoinen saunani. 22.15 A-ha – The Movie (S). 23.00 Häähuumaa. 18.00 Yle Uutiset. 10.50 Yle Alueuutiset. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 19.02 Vaikuttajien miljoonabisnes. 09.01 Patu-koira (7). 10.00–10.45 Hakekaa kätilö! (7). 19.55 Bornholm – kylmän sodan eturintama (7). 18.45 Tulevaisuuden unelmapuutarhat. 09.00 Suurmestari UK. 14.10 Valitut Palat Collection. 14.00 Egyptin loisto. 22.20 Räpsy ja Dolly (16). 12.00 LIVE: Onnenarpa. 19.20 Päivän sää. 20.45 Vaietut perhetarinat (7). 18.30 Yleisurheilun GP. 18.05 Raksajengi (S). 19.00 Koti koiralle. 19.39 Sportnytt. 09.30 Latela. 22.40 Elokuva: Koskinen: Vilpittömässä mielessä (12). 09.30 Latela. 16.00 Ei saa nauraa. 20.45 Urheiluruutu. 17.05 Viiden jälkeen. 03.20–04.20 Raskaan kaluston pelastajat. 15.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 13.30 Vintiöt (12). 23.50–00.52 Syyttäjä Imma Tataranni (12). 22.25 Louis Theroux: tähtihaastattelut. 17.00 Tabu. 14.10 Valitut Palat Collection. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.30 Uusi Kino: Koho – Utopia Forssasta (S). YLE TEEMA & FEM 07.52–11.59 YLE FEM. 08.00 Puutarhan pelastajat. 11.00 Haluatko miljonääriksi?. 15.00 Suurmestari. 20.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 17.25 Uutiset. 12.00–12.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (7). 01.05 Rikospaikka. 20.00 Tabu. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 01.30 Rikospaikka. 15.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12). 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 18.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Rieti-kissa nukutusainepäissään. 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 09.00 Suurmestari UK. 09.00 Strömsö. 14.30 Huutokaupan metsästäjät. 14.30 Lidian autossa (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 10.30 Hypoteesi UK. 18.35 Home Sweet Rome! (7). 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 20.00–00.52 YLE TEEMA. 21.00 Hankala perintö (16). 16.30 Huutokaupan metsästäjät. 09.30 Itämeren suojelijat Peltsi ja Tom. 08.22 Kesäleiri (7). 13.30 Simpsonit (7). 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 08.15 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 17.05–17.25 Viiden jälkeen. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 10.45 Viipurin henki. 10.00 Maria Sid, Tukholman uusi teatterinjohtaja. 20.00 Vihdoinkin! (12). MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 08.05 Prisma: Energian tarina. 16.55 Onnenarpa. 21.00 Tehtävänä paratiisi. 17.20 IS esittää: Sain sen videolle. 16.20 Mourad Merzouki: Repertoire#1. 08.21 Galaxi. 18.00 Päivän sää. 13.15 Taikayö (7). 21.05 A-Talk. 17.00 Tiettömän taipaleen takana. 06.25 Huomenta Suomi. 17.00 Pikku Kakkonen. 09.30 Studio 65. 17.00 Vintiöt (7). 13.55 Valitut Palat Collection. 17.30 Simpsonit (7). 11.00 Strömsö. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 Suurmestari. 17.05 Päivän sää. 15.40 Muisti: Terrorismin pelko. 23.40 Jokerit (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 14.25 Remppa vai muutto. 17.22 Au pairit Maltalla. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 15.50 Pientä laittoa (12). 16.50 Novosti Yle. 17.00 Simpsonit (7). 21.00 MM-kisastudio. 14.55 Häikäisevä Australia. (S). 11.49 Sportliv. 14.00 Huutokaupan metsästäjät. 09.50 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 06.25 Huomenta Suomi. 17.25–00.25 YLE FEM. 20.25–20.54 Bornholm – kylmän sodan eturintama (7). 16.58 Uutiset. 18.21 Puoli7 tänään. 19.30 Kahden keikka – vaaralliset yhdessä (12). Kalajokilaakso // Perjantaina 17. 21.50 YleX Esittää: Knife Girl. 11.44 Oddasat. 20.00 Suurmestari UK. 15.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 19.30 Salatut elämät. 11.00 Virkakoirat (7). 22.00 Ulkolinja: USA:n demokratia vaarassa. 15.15 Kovan viikon ilta. 20.00 Frendit (S). 19.20 Päivän sää. 09.00 Galaxi. 12.00 LIVE: Onnenarpa. 18.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. MTV SUB 07.00 Lastenohjelmaa. 20.00–01.18 YLE TEEMA. 21.00 Elokuva: Äkkikuolema (16). 22.10 Jääkiekon MM. 13.30 Koti koiralle. 11.00 Haluatko miljonääriksi?. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 16.00 MM-rallin huippuhetket: Portugali. 10.00 Emmerdale (7). 08.50 Jumppahetki. 21.00 Elokuva: A Private War (16). 22.50 Elokuva: Alien – kahdeksas matkustaja (16). 08.00 Yle Uutiset. 09.30 Latela. 09.00 Suorinta reittiä (S). 22.15 Vaietut perhetarinat (7). 23.30 Elokuva: Tulimyrsky (16). 17.05 Viiden jälkeen. 14.30 Remppa vai muutto. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 20.00 Simon Reeve villissä luonnossa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.30 Yle Uutiset. 10.30 Huvila & Huussi. 00.45 Poliisit 2022 (7). 17.00 Uutiset. SUNNUNTAI 19.5. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt
Harvinaiset etunimet ovat yhdistelmää äidin mummoista, isän tykkäyksestä ja vauva-ajan nukkuma-asennosta. Hän valmistuu talonrakentajaksi vuonna 2026. Ensi alkuun voisi ajatella, ettei Helmi-Esteri juurikaan taipuisi lempinimiksi. Sen tietää myös seitsemäntoistavuotias Helmi-Esteri Ojala. – Alan valinta oli ihan vahinko. Asia jäi kuitenkin toimittamatta, kun hän huomasi, miten kivoja talonrakennusta opiskelevat koulukaverit olivat. Digitaalisissa ulkomainostauluissa paikalliset nähtävyydet, tapahtumat ja palvelut huomataan myös ohikulkiessa. – Helmin (7.5.) ja Esterin toukokuisten nimipäivien välissä on reilu viikko, joten niitä voisi juhlia samalla kertaa. Googlen mukaan Meritähti on todella harvinainen nimivalinta. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. – Yhtenä päivänä laskimme äidin kanssa, että minulla on ollut melkein 40 lempinimeä. Ojalan keskimmäinen tytär on kastettu Aino-Inkeriksi ja perheen nuorimmainen Saimi-Sofia Mikontyttäreksi. Monia nuoria muutto uudelle paikkakunnalle saattaa jännittää, mutta siitä voi olla nuorelle myös hyötyä. toukokuuta 2024 16 // TENAVALAAKSO Ota yhteyttä, niin katsotaan yhdessä, miten saamme liiketoimintasi rullaamaan myös kesäkaudella: Kirsi Pinola 040 3515 684 kirsi.pinola@hillagroup.fi Myyntiehdot: Kesätarjoukset ovat voimassa 1.5.-31.7.2024 ja koskee kampanja-aikana tehtyjä uusia mainosvarauksia. Herätä lomailijoiden huomio digimainonnalla. – En ole ihan varma, mistä Helmi-nimi tulee, mutta se on ollut iskän valinta. Tarjous ei koske kuluttajailmoituksia, vaalimainontaa, rekrymainontaa, eikä kuntien ja kaupunkien kuulutuksia. Kesällä tarjoamme Hillan ulkomainostauluihin näkyvyyttä 60 % alennuksella! Digimainonta -30% Ulkomainonta Printtimainonta -60 % -50 % mainostajalle.hillagroup.fi/kesa Nimipäiväsankari päätyi vahingossa oikealle alalle Terttu-Liisa Kotka Jenni Kankaanpää Kevät ja kesän alku on koulunsa päättäville jännittävää aikaa. – Yritin käydä puhumassa masennuksestani koulussa, mutta minulle sanottiin aina, että ”ei ole mitään hätää, tuntemukset kuuluvat murrosikään”. Ojala meni kouluun aikomuksenaan kertoa OPOlle asiasta ja vaihtaa alaa. Ylivieskalaisen Helmi-Esteri Meritähti Ojalan suku on lähtöisin Pyhäjoelta ja Ylivieskasta. Alennus lasketaan hinnastohinnoista, eikä sitä voi yhdistää muihin alennuksiin. Kokkolaan muuton myötä hän sai apua päästessään terapiaan ja tultuaan kuulluksi. Meritähti-nimestä äiti on kertonut, että vaikka hän laittoi minut vauvana sänkyyn mihin tahansa asentoon, olen aina päätynyt nukkumaan meritähtiasennossa. Jonkin verran ala kuitenkin poikkeaa haaveesta, joka Ojalalla oli lapsena. Joskus oma juttu voi löytyä sattuman kautta. Minulla on toimiva parisuhde ja hyviä kavereita ympärillä, Ojala avautuu. Ojala onkin huolissaan siitä, miten huonosti mielenterveyspalvelut Suomessa toimivat. Minun oli tarkoitus mennä opiskelemaan pintakäsittelyä sisustusrakennuspuolelle, mutta koska koulutusvaihtoehdot olivat lähekkäin, klikkasin vahingossa väärää riviä. Tulevaisuus ei pelota, vaikka maailman tilanne joskus mietityttääkin. HELMI-ESTERI Meritähti Ojala vietti nimipäiväänsä 16.5. Koko maailmassa on vain 17 ihmistä, joilla Meritähti on joko etunimenä tai toisena nimenä. – Pienenä kerroin äidille, että haluan ruveta simpukankerääjäksi, hän paljastaa. TERT TU-LIISA KOTKA. En kuitenkaan aina edes muista nimipäiviäni, saatikka kutsu sukua kahvikekkereille, mutta äidiltä, tädiltä ja mummolta saan joka vuosi onnittelut. Silloin mieleen tulevat mummon sanat; kaikki järjestyy. Hänen vanhemmillaan on ollut mielikuvitusta, kun he ovat valinneet nimiä lapsilleen. – Nyt tilanne on jo paljon parempi. Sattuman kautta nuori nainen päätyi kuitenkin opiskelemaan talonrakentajaksi. Meritähdellä ei myöskään ole omaa nimipäivää almanakassa. Nuori nainen opiskelee ensimmäistä vuotta Kpedussa Kokkolassa. Halutko näkyä paikallisesti, tai kohdentaa kampanjasi kuluttajien mielenkiinnon mukaan. Ojalan mukaan asia on aivan päinvastoin. Ojala kokee henkisen jakasmisensa parantuneen muuton myötä. Esimerkiksi ala-asteella olin Hoo-Ee, koska se oli helppo lyhenne nimestäni. OPISKELUPAIKAN myötä Ojala muutti Kokkolaan. Vaikka hakukohteista ei sattuisikaan pääsemään juuri oikealle alalle, ei siitä kannata liikaa stressata. Esteri puolestaan periytyy äidin molempien mummojen toisista nimistä. 17-vuotias HelmiEsteri Meritähti Ojala halusi pienenä tulla simpukankerääjäksi. Peruskoulun päättäneet odottavat tietoa opiskelupaikoista ja lukiossa jännitetään ylioppilaskoetuloksia. NAPPAA KESÄN TOIMIVIMMAT MAINOSPAIKAT HUIPPUALESTA KESÄN KUUMIN KAMPANJA Kaikki printtimainonta puoleen hintaan, kun ostat vähintään kolme mainosta. Hintohin lisätään arvonlisävero sekä valmistettavissa aineistoissa valmistuslisä. Tarjoushintaisten mainosten julkaisu 17.6.-31.8.2024. Kampanjahinta -30 %. Tätä ei kannata ohittaa, sillä kaksi kolmesta lukijasta saa lehdestä tietoa ostopaikan valintaan (KMT 2023). Hänellä itsellään on kokemusta asiasta muutaman vuoden takaa yläasteelta. torstaina. Nyt aikuisempana poikaystävä ja kummilapsi kutsuvat minua Hemmiksi
Mikä on Mok-aiheisessa päivässä parasta. Nimeä kuva lapsen nimellä. Mikä on lempieläimesi. Tässä on ensimmäinen osa.. – 8-vuotias. Koostimme listat alueen ylioppilaista. Amiralla on sukulaisia Marokosta, Belgiasta, Suomesta, ja Espanjasta. Minkä ikäinen olet. Haastattelijat: Hertta-Maria Huttunen ja Mimmi Jaakola Anny Prato Blanco Minkälaista on asua Suomessa. Reipasta koululaista onnittelevat äiti, isä ja Ilari Sofia ja Oskari Männistö ovat saaneet pojan 10.5.2024 Syntyneet Maailman lapset Katajan koululla Varvara Postelha Minkälaisia ruokia Ukrainassa syödään. Haastattelijat: Aatu Östman, Pietu Kinnula ja Toivo Keski-Sipilä Onnea ylioppilaille! Frida Keränen Tiistaina elettiin monessa kodissa jännittäviä hetkiä, sillä ylioppilaskirjoitusten arvosanat ja sen myötä uusien ylioppilaiden nimet julkaistiin. Listoista voi puuttua yksittäisiä nimiä, mikäli ylioppilas on kieltänyt nimensä julkaisemisen. Tämän jälkeen kolmannen luokan oppilaat harjoittelivat äidinkielen tunnilla haastattelujen tekemistä ja haastattelivat Katajalle muualta tulleita oppilaita ja yhtä ohjaajaakin. Päivän teeman mukaan järjestäjätiimi halusi osoittaa kunnioitusta, arvostusta ja kiinnostusta Katajan kouluun eri puolilta maailmaa tulleiden lasten juuria kohtaan. Jätä vauvauutisesi osoitteessa kalajokilaakso.fi/vauvauutisia Tenavalaakso Myöhästyneet onnittelut vauhdikkaalle 6-vuotiaalle Antton Mattilalle! T. Mikä on sinun lempiruoka. Ikävöin myös kavereitani. Synttäreitä juhlittiin jo ennakkoon Kalajoella 11.5. – En harrasta mitään, mutta haluaisin harrastaa telinevoimistelua. Rakkaat onnentoivotukset 8 vuotta täyttäneelle Elmerille. – Se on kivaa ja nyt oli ensi kerta, kun näin lunta. – Kissa. Tervetuloa juhlimaan kanssamme) Guardian Egyp Semibold fontilla Väri: C84 M44 Y61 K50 ELEMENTTEJÄ Kukka isolla taustalle kuten ilmotuksissa esim. Maksuttomalla onnittelupalstalla juhlivat 10-vuotiaat ja sitä nuoremmat tenavat. Amiran isä osaa ihan hyvin suomea. – Siellä on lämmin. Amira puhuu isälleen ranskaa, suomea, marokkoa ja englantia. Haastattelijat: Jade Höykinpuro ja Emilia Peltokorpi Amira Khazzan Amiran isä on marokkolainen ja äiti suomalainen. – Borssikeittoa. Mikä on sinun mielestäsi parasta Suomessa. Amiran mielestä Suomessa on parasta se, kun saa olla perheen kanssa. Kalajokilaakson päätoimittaja Jenni Kankaanpää kävi huhtikuussa kertomassa paikallismediasta sekä neuvomassa haastattelutekniikkaa Katajan koulun oppilaille. – Muutin Suomeen syksyllä 2022. Amiran isän kotimaa on aika tuttu Amiralle, koska siellä on Amiran sukulaisia. – Pinkki. >> Pienempään (lehtiä) voi käyttää koloissa POHJAVÄRI C0 M51 Y0 K0 Kalajokilaakso Tänä keväänä Katajan koululla järjestettiin teemapäivä Kansainvälinen Katajan koulu – ihmisiä, tyylejä ja musiikkia eri maanosista. Mikä on lempivärisi. Oppilaat kysyivät myös ajatuksia järjestetystä teemapäivästä. Onnittelut toivottaa äiti, isä, mummo sekä pappa! Hurrrjasti onnitteluita Haapajärven suuntaan, Timo Vääräkangas, puhaltaa kakustaan jo 5 kynttilää. Onnea touhupojalle Mummulta ja Pappalta Kohta koululainen, Samuel Ängeslevä Vantaalla, täytti 7-vuotta 13.5.2024. Mitä harrastat. – Lappi ja revontulet. Kotiväki Otso Roininen on täyttänyt 1 vuotta 8.5.2024. Lähetä onnittelut viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostitse lastenkuvat@kalajokilaakso.fi. Mitä ikävöit eniten Venetzuelasta. Kalajokilaakso julkaisee oppilaiden tekemät haastattelut. toukokuuta 2024 TENAVALAAKSO // 17 Julkaisemme palstalla vauvauutisia ja onnentoivotuksia. – Laulutuokio oli kiva minun mielestä. Oulaisten lukio Aho Julius Jaakko Ilmari, Aho Siiri Marjaana, Haarala Kerttu Helena, Hanhela Anni Johanna, Hietaharju Siiri Helmiina, Isomaa Laura Linnea, Ketonen Hanna Katariina, Kokko Nea Roosa-Maria, Korpela Silja Maria Kaarina, Korpi Jenna Maria, Kukkola Kalle Antti, Laulumaa Tatu Väinö Kaleva, Lehtola Topias Elmeri, Lumiaho Johannes Jaakko Antero, Löppönen Kuura Aslak, Niemelä Tuure Joonatan, Ollila Ville Oskari Johannes, Perttu Jere Matias, Prittinen Jenny Emilia, Rajaniemi Annika Eva Emilia, Sipilä Arttu Jaakko Armas, Sukkala Heidi Jasmin, Tanska Helmi Maria, Turula Samuli Mikael, Utunen Vilma Matilda, Uusitalo Julius Artturi, Vanhala Juhana Anton Aukusti, Veteläinen Niila Benjamin, Viitanen Eemi Johannes, Vähätörmä Veera Aino Ilona, Ylikulju Moona Johanna, Ylitalo Christian Benjamin Raudaskylän lukio Haikara Silja, Nivala; Heikkilä Nuppu, Alavieska; Hynynen Veeti, Haapavesi; Härkönen Venni, Ylivieska; Jokitalo Ira, Nivala; Juka Mimmi, Ylivieska; Kant Juulia, Ylivieska; Kivi Jimi, Ylivieska; Muikku Jaakko, Ylivieska; Nurkkala Sofi, Nivala; Ojala Jonatan, Ylivieska; Pesämaa Hilda, Ylivieska; Pinola Juuso, Ylivieska; Tamminen Henrik, Oulainen; Vierimaa Emmi, Ylivieska; Vuolteenaho Kalle, Ylivieska Sievin lukio Göös Adele, Haaponiemi Elias, Helenius Emilia, Hirvasniemi Johanna, Honkala Herkko, Huhtala Hannes, Huhtala Jenniina, Knuuti Jahvetti, Koivisto Miina, Korkeakangas Ellen, Koskela Atte, Koskela Elina, Koski Mette, Känsälä Jasu, Linna Anton, Länsman Saana, Muhola Henriikka, Nuosmaa Joonatan, Nurmimäki Juhana, Pajukoski Arlene, Palola Julianna, Peltokorpi Riikka, Pärkkä Aapo, Rauhala Ella, Saarenpää Helinä, Sandholm Thomas, Soini Onni, Syrjäniemi Matti, Tervamäki Ari, Virkkala Ninni Ylivieskan lukio Airas Eedla, Antinoja Jimi, Eskola Katariina, Haanpää Saana, Heikkilä Konsta, Härkönen Ossi, Immonen Perttu, Isopahkala Anu, Jakola Oona, Jutila Ella, Jylkkä Miikka, Kalliokoski Enni, Kangaskortet Maija, Karjalainen Riku, Keskinen Kiia, Kiljala Elias, Kinnunen Inka, Kokkola Pinja, Kokkoniemi Roni, Korhonen Ella, Koskela Sylvia, Koutonen Ella, Koutonen Janette, Kukkola Oona, Kähtävä Aada, Kärkinen Niko, Lesell Veera, Malkamäki Eetu, Marjanen Matleena, Mattila Neea, Mattila Oona, Mattila Ville, Mehtälä Moona, Niemelä Emma, Nieminen Taneli, Nissilä Iina, Nukari Vanessa, Nygård Luukas, Pahikka-aho Sofia, Pajukoski Alma, Pylväs Aleksi, Rauhala Emilia, Rautakoski Kaisla, Rautakoski Kanerva, Ruuska Ensti, Rättyä Elina, Röyttä Saana, Saari Enni-Sofia, Saartoala Jessica, Salmela Elizaveta, Salonpää Milja, Sammalkangas Siiri, Savukoski Laura, Taittonen Sara, Tiinanen Tuukka, Viitanen Adele, Vähäkangas Vilma, Välimäki Leonna, Ylimäki Lauriina, Ängeslevä Nella Muista lukioista valmistuneita Nauha Maria Elina, Ylivieska; Säilynoja Iida, Sievi; Tuulas Ninni, Oulainen; OTSIKKO (esim. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. – Makaronilaatikko Milloin muutit Suomeen. Onnea vielä jälkikäteenkin toivottavat mummu, pappa ja Hannu-eno. Amira tykkäsi tämän vuoden MOK-teemasta, koska saa olla oma itsensä
08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella Jo vuodesta 1936. Viime syksynä koimme sen, mikä on ollut jo jonkin aikaa nähtävissä valtakunnallisesti. klo 14.00 alkaen Sina-Safira Säily Mertakuja 1 B 6 Aaro Hyppönen Isostakyröstä täyttää 1 vuoden 20.5. Kausityöntekijöitäkin on tarvittu. Vanhemmat ja isovanhemmat onnittelevat pientä traktorimiestä! ¬ Sisareni, tätimme Eeva Eliisa NUORALA s. Laskut ja palkat on maksettu ajallaan ja lainoja on lyhennetty suunnitellusti. On myönnetty opintovapaata, vuorotteluvapaata tai virkavapaata toisen tehtävän määräaikaista hoitamista varten. MALLA PÖYHTÄRI Himankalainen Marja-Leena Pöyhtäri kuoli 5.5.2024 OYS:ssa 80 vuoden ikäisenä. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Alavieskalainen Kaisa Tuulikki Naatus siunattiin Alavieskan kirkossa 11.5.2024. Syntyjään nivalalainen Risto Vilppu Saalasti siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 11.5.2024. Tätä työtä on tehty huolellisesti ja ammattitaitoisesti. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. EILA YLIKOTILA Nivalalainen Eila Johanna Ylikotila kuoli 10.5.2024 Kestinpuiston palvelutalossa 92 vuoden ikäisenä. MAIRE KANGAS Nivalalainen Maire Ilona Annikki Kangas kuoli 7.5.2024 Mäntykodissa 94 vuoden ikäisenä. Toisaalta seurakunta voi olla myös houkutteleva työnantaja. REIJO JUOLA Kalajokinen Reijo Kalevi Juola kuoli 11.5.2024 Mäntyrinteellä 72 vuoden ikäisenä. Onkin tärkeää, että huolehdimme siitä, että taloutemme on tasapainossa, selviämme veloistamme ja rahat riittävät toimintaan myös jatkossa. KYÖSTI SORVOJA Lohtajalainen Kyösti Olavi Sorvoja nukkui pois 66vuotiaana kotonaan 12.5.2024. Kaipaaman jäivät puoliso ja tytär, sisaret ja veljet perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siunaus 31.5.2024 klo 14.00 Kastellin kirkossa. Seurakuntamestarin ja viestintäasiantuntijan tehtäviin hakijoita oli ennätysmäärin. Kaipaamaan jäivät serkut perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Suuntamme on lähelle ihmistä ja lähelle Jumalaa. Kaipaamaan jäivät puoliso ja tytär perheineen, lapsenlapset perheineen, sisar perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Seurakuntaan on etsitty ja löydetty Viime aikoina seurakuntaamme on etsitty ja löydettykin runsaasti uusia työntekijöitä. Kaipaamaan jäivät veli, muut lähiomaiset ja ystävät. Työvoimapula on osin totta myös seurakunnissa. Työntekijöitä on eläköitynyt tai siirtynyt muihin tehtäviin. Siunauksen toimitti rovasti Juhani Alaranta. toukokuuta 2024 18 // Perhetapahtumat YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Muistotilaisuus pidettiin Alavieskan seurakuntakodilla. Himankalainen Paavo Ensio Hekkala siunattiin Himangan kirkossa 11.5.2024. Työnkierto ei ole itseisarvo, mutta nähdäkseni se tukee työssä jaksamista ja motivaatiota pidemmällä aikavälillä. Siunauksen toimitti kirkkoherra Sanna Jukkola. ANNA-LIISA PELTOLA Kalajokinen Anna-Liisa Peltola kuoli 11.5.2024 Kalajoen terveyskeskuksessa 83 vuoden ikäisenä. Otimme viime vuoden marraskuussa käyttöön sähköisen rekrytointijärjestelmän. Se on yhteinen, työntekijöiden mutta myös seurakuntalaisten asia. Kirkkoneuvoston käsiteltävistä asioista suuri osa tai lähes kaikki liittyvät tavalla tai toisella rahaan. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Sinulle. Kuvasuunnittelu, lisänimenkaiverrukset ja vanhojen kivien entisöinnit. Haudattuja Nivalalainen Ari Otto Pesonen siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 10.5.2024. Tämä oli hyvä ratkaisu. Työntekijät ovat seurakunnan tärkeä resurssi, joka vaikuttaa suoraan sen toimintaan. Ollaksemme elävä seurakunta toiminta-ajatuksen tulee säilyä kirkkaana. Kaipaamaan jäivät puoliso ja poika perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Muistotilaisuus Kastellin kirkon seurakuntasalissa. Tässä tilanteessa palkkasimme tehtäviin opiskelijat, jotka ovat työnsä ohella pätevöitymässä kirkon virkaan. Hakuajan jatkosta huolimatta emme saaneet päteviä hakijoita sen paremmin diakonian kuin nuorisotyönkään virkoihin. Hautauspalvelut. Muistotilaisuus pidettiin läheisten kesken. Parissa viime kokouksessa kirkkoneuvostossa onkin keskusteltu siitä, miten me yhä enemmän keskittyisimme ja tekisimme näkyväksi sen, miten me toimimme. Joihinkin kirkollista koulutusta ja muodollista pätevyyttä edellyttäviin virkoihin on vähän tai ei lainkaan hakijoita. Ylivieskan seurakunta Eija Nivala, kirkkoherra Tapulin juurelta Kuolleet Kuolleita KAINO HINTSALA Ylivieskalainen Kaino Eliina Hintsala kuoli 14.5.2024 Nivalan terveyskeskuksessa 86 vuoden ikäisenä. Siunauksen toimitti rovasti Seppo Kinaret. 28.3.1934 Ylivieskassa k. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. Vielä tuoreesta, suuresta kirkkohankkeestamme huolimatta maksuvalmiutemme on ollut kaiken aikaa hyvällä tasolla. Surun koskettaessa kalajokilaakso.fi/ lukijailmoitukset/ Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme: Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi kalajokilaakso.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. TUOMO HÄKKINEN Sieviläinen Tuomo Johannes Häkkinen kuoli 8.5.2024 Pihlajakodissa 85 vuoden ikäisenä. Kirkkoneuvosto on poikkeuksetta tukenut työntekijöiden toiveita erilaisiin virkavapauksiin. HAUTAKIVET www.ylivieskankivihiomo.fi Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska • P. Siunauksen toimitti rovasti Matti Nuorala. 13.5.2024 Oulussa Eevaa muistaen Aino Mauri, Asko, Leena, Pentti, Heli ja Ritva perheineen Joku ihmisen aamuista aina on lähdön aamu, viimeinen. Sen jälkeen olemme käyneet jo toista kymmentä eri hakuprosessia. (08) 410 6300 Tervetuloa ylioppilasjuhlaani la 1.6. Vapaus ja vaihtelu lisää työhyvinvointia ja jopa sitoutumista. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät
Ja isäni paluu sodasta, se oli suorastaan jotakin taivaallista. To 23.5. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna 1.9.-31.5. Kenellä oli käsi jäätynyt kiinni poskeen tai kenellä jokin muu ruumiin osa oli jäätynyt. Seurakunnan ateriapalvelu Maria avoinna kirkon seurakuntasalissa maanantaista torstaihin klo 10.30–13.00 ja perjantaisin 10.30–12.00. Ja se lähensi meitä, niin aikuisia kuin lapsiakin yhteinen suru. Ke 22.5. Lähtö lauantaina 6.7.klo 8.30 Ylivieskan linja-autoasemalta. klo 9-11 Perhekerho Toimitalo Pietarissa. Klo 17:30 K16 Lautapeli-ilta Nuorisotila Vitis Terveystie 11. To 23.5. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. Tulevienkin sukupolvin on saatava elantonsa tästä maasta.” Näin voimakkaana minua vastaan tuli ammattikutsumus, kun isäni lähti sotaan. Maahan tunkeutujat motitettiin ja tuhottiin Raatteen tien varrella. 179 e. 08-439 5010; taloustoimisto p. Suojeluskuntien ja Lotta Svärd järjestön ensimmäisenä tavoitteena oli isänmallisuuskasvatus ja maanpuolustustahdon istuttaminen koko kansaan. Todella vaikea vaihe kansamme elämässä olivat viime sotiemme vuodet 1939 – 1945, jolloin taistelimme maamme itsenäisyydestä ja kansamme olemassaolosta. sotilaspoika, rovasti Kaarlo Hirvilammi Puhe Sodan kohtalon vuodet -muistolaatan paljastustilaisuudessa Suvannon kappelissa 27.4.2024 Ylivieskan seurakunta . Pelkkä bussikyyti 32,50 e/suunta. toukokuuta 2024 // 19 Ensi syksynä tulee kuluneeksi tasan 85 vuotta siitä, kun rauha järkkyi Suomen rajoilla. Siksi venäläisten joukkojen tueksi siirrettiin Puolan rajalta ukrainalainen prikaati Kuhmon ja Suomussalmen korkeudelle. Kyntäminen ja kylväminen ei saa lakata. Kun hän tuli keväällä sodasta elävänä takaisin, minusta tulikin eräänlainen harhailija tässä maailmassa. Tehtiin kaikki mahdollinen sen perheen hyväksi. 08-4395070. klo 10 Helluntaipäivän messu kirkossa, liturgi Eeva-Kaisa Laakko, saarnaaja Veli Matti Linnanmäki, kanttori Eeva Korhonen, suntio Pekka Viljamaa, Kaatuneitten muistopäivä, Mieskuoro, joht. 044–7118601. Siihen henkeen kasvoivat myös lapset. Helmikuussa 1940 Neuvostoliitto nosti miesvahvuutensa Suomen rintamalla miljoonaan mieheen. Jos suomalaiset saivatkin kärsiä sodassa ja sodasta, kuinka epäinhimillisiin kärsimyksiin joutuivatkaan tuhannet ihmiset, joita venäläiset käyttivät apulaisinaan kurittaessaan suomalaisia. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 3.6. Lopulta ymmärsin, mistä oli kysymys. klo 18 Körttivellus Törmälän maastossa alkaa seuroilla Törmälän keskitalossa, Löytyntie 457, puhujina Sanna-Leena Lavanti ja Seppo Viljamaa, kahvit klo 17.30, seurojen jälkeen opastetut vaellukset Törmälän maastossa ja pihapiirissä. Jotkut yrittivät tehdä luvatta pienen nuotion ja asettuivat sen viereen nukkumaan. Luottamus Jumalaan ja rukous antoivat heille sisäisen rauhan ja rohkeuden tarttua mahdottomiltakin näyttäviin tehtäviin. Pe 24.5. Venäläiset halveksivat ukrainalaisia. klo 19-23 Oloilta Nuorisotila Vitiksessä. MUUT Diakonian osa-aikainen virka haettavana 3.6.2024 mennessä ylivieskanseurakunta.fi etusivun haku -linkistä. Paluumatkalla Vihannin asemalta muistelin edellisten päivien kokemuksia. 0201303303. Sääliksi kävi ukrainalaisten kohtelu, kun todennäköisesti teloitettiin kaikki muutkin ukrainalaiset sotilaat, jotka palasivat sodan jälkeen elävinä kotiinsa. Kilpailtiin siitä, kumpi ehtii ensin viettää voiton paraatia, Helsinki vai Oulu. Talvisodan syttyessä maailma uskoi, että Suomi oli häviämään tuomittu. Majoitus Sokos hotelli Vaakuna Vaasassa. Suomen ensimmäisen eduskunnan kokoontumista valmistelevan toimikunnan kokoukseen 1862 puhujaksi oli pyydetty Elias Lönnrot. Tämä kasvatustyö tuotti tulosta yllättävällä tavalla. Matkan hinta alk. NUORET Pe 17.5. Vain yksimielinen pieni kansa voi säilyttää itsenäisyytensä. Tämä tapahtui Kannakselta lähtien koko itärajan pituudella. Rovasti Kaarlo Hirvilammi, kuva Jouko Liikanen Kunnioitettu veteraanisukupolvi!. Kaksi Oulun pommituksissa kuollutta sotilaspoikaa lepää Oulun sankarihautausmaassa, jossa on yksi rintamalottakin. Hänet määrättiin Viipurin länsipuolelle, missä vihollinen yritti kaikin keinoin maihinnousua päästäkseen pian Helsinkiin pitämään voiton paraatia. Mutta niihin vuosiin liittyi jotakin hyvin yllättävää. Isäni lähtö sotaan ei ollut helppo. Näin on käyty läpi kaikki kaupungit ja kunnat. Olena Mikhailova, seppelten lasku, kuunneltavissa ja katsottavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki_uskoa; klo 13 Motoristikirkko Alavieskan Linnakalliolla, pappina Erkki Lavanti, kirkkokahvit. To 23.5. 08 3161 303 ma-pe klo 9–15. mennessä; klo 17 Ystävyyden kerho Vitiksen kerhotilassa (ovi B). Yhteinen vakaumus sodan loppuun asti oli, ettei toivottomassakaan tilanteessa anneta periksi. Tuloksena oli isänmaallisen hengen ja maanpuolustustahdon valtaama kansa. ma-ti klo 9 15, ke klo 9 13, to klo 11 16, pe suljettu, kirkkoherranvirasto p. 040-760 2562. 08-425 990. Tämä oli talvisodan ihme. Amen. Isäni kertoi tarkkaan, mitä hän aikoi kylvää ensi keväänä millekin lohkolle ja miten niille karjan lantaa oli ajettava talven aikana. Perheen jäsenet tunsivat kuuluvansa yhteen entistä lujemmin. Kirkkopalvelujen keräyslupa RA/2020/639. Ajanvarauksessa sovitaan asiointiaika diakoniatoimistoon ja varatusta ajasta lähetetään vahvistus tekstiviestillä. klo 11.30 Lähtö kirkolta linja-autolla Varttuneen väen kerhon retkelle Sieviin, retki ennakkoon ilmoittautuneille; klo 13.30 Hartaushetki Suvantotupa, Jukka Kesola; klo 14 Hartaus Ratapuistossa, Veli Matti Linnanmäki; klo 18 Keskiviikon rukoushetki Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Kun hevosen reesssä istuen laskimme rinnettä alas järvelle, isäni itki. klo 9-11 Perhekerho Toimitalo Pietarissa; klo 12-13.30 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa. Se valtasi syvistä riidoista kärsineen kansan, joka nyt oli yhtä. klo 18 Pihasiivoustalkoot Rauhanyhdistyksellä, kahvitarjoilu. 3.7. Kaikkivaltias Jumala armahti pientä kansaamme. Matka Herättäjäjuhlille Vaasaan 6.7.-7.7. Pelkkä bussikyyti 30 e/suunta. Näin Suomen kansa säilyy kansain vaellustenkin vuosisadalla, jota nyt parhaillaan elämme. Tuskin nykyajan lapset ja nuoret ovat kokeneet mitään sen vertaista. Siunaa ja varjele Isänmaatamme ja kansaamme. Päivämatka su 30.6. Hän hyvästeli kotipihalla perheensä ja lopuksi vielä kääntyi heihin päin ja sanoi painokkaasti: Rukoilkaa! Sitten vasta hän tuli ja istui etureen pankalle heinäsäkin päälle minun viereeni. Sota oli koko kansan yhteistä taistelua maan vapauden säilyttämiseksi. Ja Suomen kansa ja sen itsenäisyys säilyivät. Se, mitä isäni sanoi lähtiessään, rukoilkaa, ei koskaan unohtunut. 320 e. Mutta rakas oli myös koko Isänmaa, siksi oli lähdettävä. Muistin, että sitten hän puhui myös seuraavasta vuodesta. Saapuminen juhlapaikalle 11.45 Majoittuminen Scandic Hotel Vaasaan klo 15 lähtien. Olemme kiitollisia heistä ja olemme kiitollisia heille. Ei karski pohjalainen mies helpolla itke. 28.6. 08-4395010, perjantaisin suljettu. Kukaan lähtevä ei tiennyt, kuka palaa elävänä, kuka ei. Diakoniatyöntekijä Ruut Hirvilammi p. Oltiinhan linnoitustöissä jo kesällä 1940 ja syksyllä ylimääräisissä kertausharjoituksissa. klo 13.30 Hartaus Sipilässä, Jukka Kesola; klo 18 He yhtä olisivat -tapahtuma Puuhkalassa. Yöpymistä varten he kaivoivat kuopan lumeen ja asettuivat yön levolle siihen niin liki toisiaan kuin suinkin mahdollista. Palveleva kirje: PL 210, 00131 Helsinki Matka Suviseuroille Pudasjärvelle 28.6.-30.6. Itsenäinen Isänmaa on lahja jokaiselle sukupolvelle, ja sen vapauden ja hyvinvoinnin vaaliminen on jokaisen sukupolven tehtävä. Vihollisen hyökätessä isänmaallinen henki ja vahva maanpuolustustahto valtasivat Talvisodan reserviläisarmeijan kuin myös kotirintaman. Heistä kaatui yli 70. Me nykypolvi arvostamme ja kunnioitamme sodan ajan sukupolven vaivannäköä, sitkeyttä ja uhrivalmiutta. Su 19.5. Hän päätti puheensa sanoihin, jotka koskevat myös meitä: ”Suurin maallinen rakkautemme olkoon aina Isänmaahamme kiinnitetty, suurin rikkautemme sen laillinen turva ja vapaus ja suurin maallinen ilomme sen kaikinpuolinen menestys! Eläköön armas isäimme maa!” Näin Elias Lönnrot 162 vuotta sitten. Päivämatka la 6.7. Tiedustelut ja ilmoittautuminen 15.5. Marraskuun viimeisenä päivänä 1939 vyöryivät itäisen naapurimme joukot yli rajan ilman sodan julistusta. 700 000 suomalaista oli puolustusvoimien palveluksessa, mikä oli suhteellisesti suurempi osa kansasta, kuin missään muussa sotaa käyvässä maassa. Heidät löydettiin aamulla jäätyneinä. klo 19 Rauhanyhdistyksen Nuortenilta Alavieskassa. Silloin Suomessakin vanhin reservin ikäluokka, 1895 syntyneet, kutsuttiin palvelukseen. Virkatodistusten tilaus Oulun aluekeskusrekisteristä p. Auta kanssamme yksinäisiä, syrjäytyneitä tai kriisin kohdanneita nuoria Suomessa ja maailmalla. Se edellyttää kuitenkin sitä, että jokainen sukupolvi synnyttää ja kasvattaa seuraavan sukupolven riittävän isona. DIAKONIA Diakoniapäivystyksen ajanvaraus, ti, ke, to klo 8.30-9.30 numerosta 044-711 8670 soittamalla tai lähettämällä soittopyyntö tekstitai WhatsApp-viestillä. Palveleva netti osoitteessa: https://kirkonkeskuteluapua.fi/palveleva-netti. Sotilaspoikien miehittämiä it-pattereita kutsuttiin ”oravapattereiksi”. klo 12 Lähtö invatakseilla kirkon pihasta näköja liikuntavammaisten kerhon kevätretkelle Nivalaan, retkikohteena Aseman Helmi-vohvelikahvila ja Nivalan kirkko, ilmoitathan osallistumisestasi Satulle p. Lähtö perjantaina 5.7. mennessä Heikkilän Liikenne p. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto palvelevat 1.9.-31.5. Tämä tapahtui ilmeisesti tarkoituksella. mennessä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 31.5. Hän halusi sanoa: ”Jos minä en palaa, sinun vuorosi on kyntää ja kylvää. Matkan hinta alk. Maan puolustamista oli harjoiteltu. klo 10.15 Haapajärvi ABC, 10.45 Nivala Seuratupa, 11.10 Sikabaarin pysäkki, 11.30 Ylivieskan rautatieasema, 12.00 Sievi, Sievi Shop. YHTEISVASTUU Tee avusta totta lahjoita Yhteisvastuulle Ylivieskan seurakunnan kannatukseen MobilePaylla nro 20777 tai viitenumerolla 303817 tileille Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75, OP FI14 5000 0120 2362 28. Itsenäisyytemme kaksi ensimmäistä vuosikymmentä olivat hyvin merkittävää aikaa. Kun sota päättyi, ukrainalaisen prikaatin komentaja ammuttiin, koska häntä pidettiin syyllisenä venäläisten tappioon. Sittenkään kaikki eivät nousseet uuteen päivään. Me nykypolvi ja samoin tulevatkin polvet tarvitsemme samaa henkeä, mikä heillä oli. Nivala seuratupa 6.15, sikabaari 6.30, Yka asema 6.50, Sievi Shop 7.25, paluu iltaseurojen jälkeen, ilmoitt. klo 6.30 Haapajärvi ABC, 7.00 Nivala Mh, 7.30 Sievi, Sievi Shop, 8.00 Ylivieskan rautatieasema, 8.30 Oulainen rautatieasema. Se oli noin seitsemän vuoden urakka. Talvitie vei suoraan kolmen järven yli Vihannin asemalle. Ti 21.5. Jokainen ruokapöytään asettuminen oli juhlaa, kun isäkin oli mukana. Kirkon keskusteluapu päivystää numerossa 0400 22 11 80 joka ilta klo 18–24. Pe 24.5. Suomen puolelle päästyään heiltä kiellettiin tulen teko. klo 18 Rauhanyhdistyksen miestenilta Linnakalliolla; klo 18 Kristittyjen yhteinen rukousilta Betaniassa. Toivomme, että tämä muistolaatta välittäisi sekä nyt eläville että tulevillekin sukupolville viestin siitä, miten vaikeiden vaiheiden läpi Suomen kansa on joutunut kulkemaan ja mistä se on ammentanut voimansa. Tosin vuosia sodan jälkeen hänen kunniansa palautettiin. Ma 20.5. klo 19-22 Oloilta Nuorisotila Vitiksessä. Jatkosodan loppupuolella sotilaspoikia saatiin ilmapuolustuksen tehtäviin 1500, sotilaallisissa tehtävissä heitä oli 15 000. 044-7118628 to 16.5. Rintamalta kerrotut ihmeet olivatkin totta. Ukrainalaisista pelastuivat ne, jotka olivat onnistuneet riistämään kaatuneilta venäläisiltä sotilailta heidän vaatteensa ja muutkin varusteensa sekä ne harvat, jotka pääsivät suomalaisten sotavangeiksi. Olin lapsista vanhin, 10-vuotias, nuorin oli 2-vuotias. Siksi itsenäisyytemme säilyi. Aterian hinta 1.1.2024 alkaen eläkeläiset ja opiskelijat 8,50 e, muut 10,50 e. La 18.5. Sodan alkupuolella voimasuhteet olivat yhden suhde neljään. Se oli nytkin sotaan lähtevien kokoontumispaikka. Hän pitää huolen oli sitten yö tai päivä. La 18.5. Heidän uhristaan kertovat sankariemme leposijat ja muistomerkit kirkkotarhoissamme. Anna rauhan säilyä näillä mailla ja anna rauha Ukrainaan ja koko maailmaan. Pukeutumisesta seurasi, että ukrainalaisen prikaatin marssilla Itä-Karjalan rautatieltä Suomen rajalle, mikä matka oli 300 km, prikaati menetti miesvahvuudestaan 10 % paleltumien takia. Tämä muistolaatta, joka paljastetaan nyt, on viimeinen Raahen entisen Suojeluskuntaja Lotta Svärd -piirin alueella. En ollut koskaan nähnyt hänen itkevän. Pitkänä rauhan aikana joudumme kysymään: Kuka nyt herättelisi meitä huoleen isänmaasta. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9–12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. klo 18 Kansanlähetyksen yhteysilta Suvannon kappelissa, Marko Mitronen: Onko epäonnistuneelle toivoa?, ehtoollinen. Itärajalle Kannakselta pohjoiseen saakka tuotiin suuria määriä joukkoja. Jos suomalaiset eivät olisi taistelleet, koko Suomen kansa olisi tuhottu. 350 e. Koettiin, että ainoa viestiyhteys, joka toimi katkeilematta läpi koko sota-ajan, oli yhteys ylöspäin. mennessä Heikkilän Liikenne p. Vuonna 2024 Yhteisvastuu keskittyy nuorten elämänhallinnan ja mahdollisuuksien parantamiseen. Mielestäni on tavattoman suuri asia, että lapsena ja nuorena on saanut kokea jotakin tällaista. Vihollinen aikoi selvittää Suomen kysymyksen nopeasti. Jatkosodan viimeisinä vuosina n. klo 7 Rauhanyhdistyksen naisten kevätretki Kuopioon. ma-ti klo 9 15, ke klo 9 13, to klo 11 16, pe suljettu, kirkkoherranvirasto p. Linkit sähköisiin lomakkeisiin ylivieskanseurakunta.fi-sivun Info ja asiointi -otsikon alta. 08-439 5010; taloustoimisto p. Merijärven kappeliseurakunta myös Facebookissa tykkää, seuraa ja kommentoi. 044-7118601. 040-760 2562. Matka Herättäjäjuhlille Vaasaan 5.7.-7.7. MERIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Pe 17.5. Ja kun ystäväperheen isä ei palannutkaan sodasta elävänä, miten suru olikaan yhteistä. Siinä kuitenkin kävi toisin. Neuvostoliitto ei pukenut heitä talviasuihin, vaikka he olivat menossa seudulle, missä normaali lämpötila oli tähän aikaan vuodesta 40 astetta. Kaikkivaltias Jumala, kiitämme laupeudestasi, jota olet osoittanut meille. Matkan hinta alk. mennessä. Kalajoen rovastikunnan perheasiain neuvottelukeskus, Terveystie 11, 84100 Ylivieska, ajanvaraus ma-to 12–13 p. Yhä vielä joskus iltasella tulee sellainen ylimaallinen hyvän olon tunne, ettei ole mitään hätää, Jumala varjelee. Koti oli rakas, rakas oli perhe ja kotiseutu. Hän tietää meidän tarpeemme ja auttaa. Tällöin myös isäni sai kutsun. klo 6.30 Haapajärvi ABC, 7.00 Nivala Mh, 7.10 Sievi, Sievi Shop, 7.40 Ylivieskan rautatieasema, 8.10 Oulainen rautatieasema, ilmoitt. Se oli pitkä aika. Suomen rajalle päästyään heitä moitittiin liian hitaasta marssivauhdista. Sama taistelu käytiin silloin lukemattomien suomalaisten miesten sisimmässä ja samat olivat eron itkut puolin ja toisin. Lähtö perjantaina 28.6. Tämä tapahtui junakuljetuksena. mennessä Pohjolan Matkan toimistoon p. Ukrainalaiset olivat puetut kesäasuihin. Lisäksi 90 000 lottaa rintamatehtävissä vapauttivat saman verran miehiä varsinaisiin aseellisiin tehtäviin. Nämä taidot levisivät koko reserviläisarmeijan omaisuudeksi jo ennen sodan syttymistä. Tosiasioiksi Talvisodasta kuitenkin jäi se, että voiton paraatia ei pidetty Helsingissä eikä Oulussakaan. Majoitus Tunturihotelli Iso-Syöte. Su 19.5. klo 11 Pyhäkoulu Rauhanyhdistyksellä; klo 13 Helluntain messu Merijärven kirkossa, Veli Matti Linnanmäki, Eila Kotiaho, Laulajat, suntio Pekka Viljamaa; klo 14.30 Kevätsäveliä seurakuntakodilla, Laulajat, yhteislaulua; klo 17 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Ilpo Sippola ja Jaakko Virpi. Stalin on sen selvästi sanonut. Suojeluskunnat ja Lotta Svärd-järjestö suorittivat tehtävänsä silloin, kun oli niiden aika. Merijärven seurakuntatoimisto, Vanhatie 20, avoinna torstaisin klo 9–12, p. Talvisodan kenttäarmeija sai aseistuksestaan ja muustakin tarpeistostaan kolmasosan suojeluskunnilta. Minutkin määrättiin kotijoukkoihin sotilaskoulutusta saaneena 15-vuotiaana aseistettuna sotilaspoikana, kun miehistä oli kova pula. SEURAKUNNAN VIIKKO www.facebook.com/ylivieskanseurakunta ILMOITUS Pe 17.5. Heillä ei ollut telttoja eikä mitään suojia. Useamman kerran olimme kierrelleet kaikki peltolohkomme, joita siihen aikaan lienee ollut vajaat 10 ha. Järjestäjä Ylivieskan moottorikerho; klo 14 Hartaus Ratapuistossa, Ratakatu 12, Jukka Tölli, klo 14.30 Kevätjuhla Rauhanyhdistyksellä, Antti Lauhikari. 044–7118631 työskentelee Merijärvellä parillisilla viikoilla maanantaista perjantaihin kevään ajan. LAPSET Ke 22.5
BD U13: 1 Aatos Pökkylä [1] Ylte/Hannes Väntsi, 2 Jonathan Jinu John Tervasulka/Joose Orpana Ylte, 3 Arav Dubey POPY/Arnav Dubey POPY. ARI-PEKKA OJALA. Siihen, että sulkapallo on noussut yhdeksi ylivieskalaiseksi menestyslajiksi, Pökkylä löytää monta syytä. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. Esimerkiksi Leo Niskanen toi tällä kaudella 11-ikäluokan SM-pronssia. 0): 1) Jasmiina Uusivirta NiS, 21.35, 2) Iisakki Uusivirta NiS, 21.41, 3) Anni Autio Sievin Sisu, 24.24, 4) Topias Isokoski YK, 26.22, 5) Ellen Ranua, 34.37, 5) Aada Ranua, 34.37, 7) Miro ja Marika Vedenpää RasTiimi, 46.21. 8, kesk. MDB: 1 Atte Juuri-Oja [1] Sc Kokkola/Aaro Romppainen, 2 Rufus Granberg Liden IFK Umeå/Tero Pökkylä. 0, hyl. XD U15: 1 Arttu Pirneskoski [2] KäKa/Amanda Saarinen POPY, 2 Joose Orpana [1]/Minja Hakala Ylte, 3 Otto Jokitalo/Minttu Taskila Ylte. GS U15: 1 Minja Hakala [1] Ylte, 2 Amanda Saarinen [2] POPY, 3 Minttu Taskila Ylte, 4 Greetta Hämäläinen Ylte. B lyhyt 4,2km (Läht. 0): 1) Marko Jylkkä YK, 26.40, 2) Taanila Mauno NiS, 32.43, 3) Markku Jylkkä YK, 34.25, 4) Ida Autio SiSu, 34.43, 5) Asko Mäkelä OuHu, 35.22, 6) Vähäsöyrinki Samuli NiS, 36.15, 7) Päivärinne Ilkka NiS, 38.01, 8) Jarkko Erkkilä NiS, 39.00, 9) Tiainen Liinu NiS, 39.01, 10) Mari Koirikivi -, 40.30, 11) Taanila Sisko NiS, 41.06, 12) Eveliina Lintula -, 41.26, 13) Jukka Autio YK, 44.11, 14) Virkkula Unto NivU, 44.45, 15) Jarmo Helander NiS, 48.25, 16) Hannes Ohtamaa -, 48.53, 17) Hannus Ilari OTraru, 49.29, 18) Hanna-Liisa Erkkilä NiS, 51.34, 19) Laura Tuuliainen YK, 52.19, 20) Susanna Pihlajanmaa Ylivieska, 54.57, 21) Anne Saaranen KiurU, 54.58, 22) Johannes Ohtamaa -, 55.14, 23) Wilma Pihlajamaa Ylivieska, 1.12.32, Ei aikaa: Riitta Uusivirta RasTiimi, Rauni Paananen RasTiimi. 25, kesk. Leo Niskanen toi YlTelle ikäluokkamestaruuskisoista pronssia. Ensi tiistaina homma jatkuu Nivalassa. Junioreiden SM-mitaleilla mitattuna YlTe kuuluu Suomen kärkiseuroihin Ari-Pekka Ojala Ylivieskan Liikuntakeskuksessa iskettiin viime viikonloppuna sulkaa 88 pelaajan voimin, kun Ylivieskan Tennisseura järjesti kauden päättävän juniorieliitin ja kansallisen kisan yhdistelmän. Ikäluokkamestaruusmitaleilla mitattuna YlTe on yksi Suomen menestyneimmistä seuroista tällä hetkellä. BS U11: 1 Arnav Dubey [1] POPY, 2 Arav Dubey [2] POPY, 3 Luka Heikkilä Ylte. 0): 1) Päivärinta Sauli Nis, 28.35, 2) Markku Isokoski YK, 29.48, 3) Juho Madetoja KaJu, 29.52, 4) Juha Jokikuona RasTiimi, 30.30, 5) Erkki Vähäsöyrinki NiS, 30.47, 6) Nivala Jarmo YlivKu, 32.46, 7) Teppo Isokoski KoS, 34.03, 8) Hannu Tiainen NiS, 35.17, 9) Tapani Keskitalo RasTiimi, 36.19, 10) Petteri Arovainio RasTiimi, 36.26, 11) Tuuli Järviluoma NiS, 36.51, 12) Tapani Niskanen YK, 36.52, 13) Niko Törmänen RasTiimi, 38.53, 14) Pasi Virkkula Sievin Sisu, 38.55, 15) Tuomas Jussilainen -, 40.00, 16) Jani Verronen SiSu, 41.08, 17) Timo Veikko Kinnunen SK Hupi, 42.01, 18) Jonne Vähäsöyrinki NiS, 42.04, 19) Uusivirta Yrjö Nivalan Urheilijat, 42.07, 20) Antti Rahkola SK Hupi, 43.30, 21) Johanna Tiitto RasTiimi, 45.20, 22) Olavi Uusivirta NiS, 46.18, 23) Ari Ervasti SK Hupi, 46.20, 24) Leena Kukko YK, 52.06, 25) Elina Törmänen RasTiimi, 54.48, 26) Junttila Tuomo RasTiimi, 56.38, 27) Riipinen Markku SiSe, 59.15, 28) Kari Allonen NiS, 1.23.31, 29) Timo Meriläinen NiS, 1.23.42, 29) Hannu Asunmaa NiS, 1.23.42, Ei aikaa: Aapo Tölli NiS. MS 40: 1 Teemu Aho [2] Ylte, 2 Hannu Väntsi Ylte, ¾ Erik Hämäläinen Ylte. – Ilman innokkaita valmentajia, meillä ei olisi junioripuoli näin hyvällä mallilla. Pohjois-Suomessa ei taida yhteensä olla niin monta ykköstason valmentajaa kuin meillä on seurassa. 31, kesk. BS U17: 1 Aapeli Pökkylä [1] Ylte, 2 Ivan Kangas [3/4] IFK Umeå, ¾ Pauli Alapukki Tervasulka, ¾ Aleksi Petäjäkangas [3/4] Tervasulka. Tässä Haapajärven iltarastien tulokset: A-rata 5,5km (Läht. Kisojen jälkeen liiton nuorten talenttiryhmään saivat kutsun uusina pelaajina Antti ja Hannes Väntsi sekä Leo Niskanen. Suomen kärkiseura sai kahdeksan mitalia, joten YlTe on valtakunnallisesti jo merkittävä junioreiden kehittäjäseura. 0, hyl. Tero Pökkylä mainitsee, että terävimmän kärjen takana on myös tulossa uusia kovia pelaajia. D-rata 1,8km (Läht. Helsingin junnujen osallistujia söi Viron kilpailu. – Sulkapallo varmasti kiinnostaa siksi, että se sopii myös sellaisille henkilöille, jotka viihtyvät yksilölajeissa. 0, hyl. B-rata 3km (Läht. – Liitto määrää ajankohdat, milloin kilpailuja saa järjestää, joten kisat täytyy järjestää silloin, kun lupa on. 12, kesk. 7, kesk. Kalajokilaakson iltarastit löytyivät rivakasti tai vähän hitaammin Haapajärven metsistä Ismo Kunelius Kalajokilaakson iltarasteja etsittiin tämän viikon tiistaina Haapajärven Someron maastoissa RasTiimin järjestämässä suunnistustapahtumassa. BS U13: 1 Hannes Väntsi [1] Ylte, 2 Leo Niskanen [2] Ylte. XDB: 1 Henri Kangas [2] Tervasulka/Jutta Risikko Kauwi, 2 Mika Pasanen [1] HBC/Henna Hukari TU, 3 Jaakko Hakala Ylte/Minja Hakala. Ikäluokat pienenevät koko ajan, mutta sulkapallossa se ei rajoita omaa harrastamista, vaan se on omasta tekemisestä kiinni, miten hyvä haluat olla. BD U17: 1 Rufus Granberg Liden [3/4] IFK Umeå/ Ivan Kangas, 2 Walter Ekstrand [1] Jebbis/Aapeli Pökkylä Ylte, 3 Kaarlo Klemola TS/Viljami Opari. Se antaa totta kai hyvät lähtökohdat junioreiden kehitystyöhön. Ylivieskan Tennisseuran sulkapallokausi huipentui viikonloppuna kotikisoihin YlTen Aapeli Pökkylä kuuluu ikäluokkansa kärkipelaajiin Suomessa. 0, hyl. Ajatuksena on, että ryhmiin tulee liikkuvuutta eli kilparyhmästä voi nousta tehoryhmään ja toisin päin. BS U15: 1 Heramba Mandpe [1] Vasu, 2 Aatos Pökkylä [2] Ylte, 3 Niilo Niskanen [3/4] Ylte, 4 Arttu Pirneskoski [3/4] Ylte. toukokuuta 2024 // 21 Kahdeksan voittoa kotikisoista Ismo Kunelius Ylivieskan Tennisseura nappasi kahdeksan luokkavoittoa viikonvaihteen kotikisoistaan. YLTEN MITALIROHMUINA ovat viime vuosina kunnostautuneet Pökkylän veljekset Aatos ja Aapeli sekä Minja Hakala, jotka kaikki kuuluvat myös maajoukkueen talenttiryhmään. Meidän seurassa on neljä BWF:n (kansainvälisen sulkapalloliiton) ykköstason valmentajaa. Valmentaminen on vähän sellaista hommaa, että mielenkiinto kasvaa, mitä enemmän pääsee kouluttautumaan ja tekemään huippuvalmentajien kanssa yhteistyötä. YlTellä oli vahva edustus juniorisarjoissa, sillä mukana oli yli kaksikymmentä paikallista nuorta sulkapalloilijaa. MSC: 1 Tero Pökkylä Ylte, 2 Mika Jauhiainen SSI, ¾ Viljami Opari [1] TS, ¾ Aaro Romppainen [2] Tervasulka. Ensi kaudella juniorit on tarkoitus jakaa tehoja kilparyhmään. – Ikäluokkamestaruuskilpailuissa tuli tänä vuonna kuusi mitalia, mikä on yksi enemmän kuin edelliskaudella, vaikka viime kaudella kolme SM-mitalia tuonut Aapeli (Pökkylä) oli kisoista pois loukkaantumisen vuoksi. BD U15: 1 Aapeli Pökkylä [1] Ylte/Aatos Pökkylä, 2 Heramba Mandpe [2] Vasu/Hannes Väntsi Ylte, 3 Niilo Niskanen Ylte/Arttu Pirneskoski. C-rata 2,3km (Läht. Kilpailijoita on kuitenkin kaksikymmentä enemmän kuin viime vuonna, jolloin järjestimme samanlaiset kisat. En tiedä, missä on vika, sillä juniorieliittikisoja ei järjestänyt tällä kaudella meidän lisäksi muut kuin Parainen. KAUAN EIVÄT sulkapalloilijat ehdi laakereilla lepäämään, sillä viikon päästä järjestettävien päättäjäisten jälkeen katseet alkavat pian kääntyä kohti tulevaa kautta. Tero Pökkylä jatkaa, että kauden päättyessä YlTen Aapeli Pökkylä ja Minja Hakala löytyvät oman ikäluokkansa Suomen kaksinpelin rankigista kärkipaikalta, Aatos Pökkylä löytyy sijalta kaksi ja myös Antti ja Hannes Väntsi löytyvät kummatkin kymmenen parhaan joukosta. YlTen seura-aktiivi Tero Pökkylä kertoo, että junioritoiminta on Ylivieskassa hyvissä kantimissa. 0, hyl. Sun Pampas -viikolla maajoukkuevalmentajat Julius Von Pfaler ja Jenny Nyström saapuvat jälleen Ylivieskaan pitämään junioreille leiriä, joka laajenee kolmesta päivästä nelipäiväiseksi. 0): 1) Amanda Uusivirta Nis, 17.53, 2) Risto Jääskeläinen RasTiimi, 20.21, 3) Iivari Uusivirta NiS, 21.37, 4) Alena Ryda RasTiimi, 30.16, Ei aikaa: Hanna Laitila, Hanna Vannas, Jenni Hilliaho, Jouni Vannas. Tuloksia: MSB: 1 Jaakko Hakala Ylte, 2 Mika Pasanen HBC, ¾ Teemu Aho Ylte, ¾ Aki-Petteri Pokka Tervasulka. Elokuussa YlTe räväyttää sulkapallokauden käyntiin tämän viikonlopun kaltaisella juniorieliitin ja kansallisen kisan yhdistelmällä. – Meidän juniorimäärät ovat kasvaneet valtavasti ja taso laajenee koko ajan. VIIKONLOPUN kilpailujen osallistujamäärään Tero Pökkylä oli tyytyväinen, sillä äitienpäivä ja Virossa samaan aikaan käytävät kansainväliset kisat varmasti rokottivat osaltaan osallistujamäärää. YlTellä on nyt kuusi pelaajaa talenttiryhmässä. Parhaat pelaajat ovat tehoryhmässä ja kilparyhmän haastajat ovat sitten heitä kirittämässä. 0): 1) Eila Tiitto RasTiimi, 29.23, 2) Johanna Rahkola -, 32.14, 3) Anu Alasaari NiS, 33.48, 4) Samuli Törmälä YK, 38.02, 5) Pekka Autio YK, 38.23, 6) Tuovi Törmälä YK, 38.31, 7) Mikkilä Mauno NiS, 41.26, 8) Jokela Vesa NiS, 45.15, 9) Jorma Oja NiS, 54.13, 10) Eija Nivala -, 1.26.01, Ei aikaa: Eero Korhonen RasTiimi, Juha Uusivirta RasTiimi
Laaja tuotemerkkivalikoimamme palvelee kaikkia asiakkaitamme aina saneerausja uudiskohteista arkkitehtuurisesti haastavimpiinkin kohteisiin sekä erilaisiin julkisja hallintorakennuksiin. Controllerin tehtävää voi hoitaa Haapajärven toimipisteestä käsin, mutta myös kiinnostus työskentelyyn jossain muussa toimipisteessämme Suomessa otetaan huomioon. pe klo 9, Matkailutie 3. Tervetuloa!. 0,28 ha:n suuruinen alue. NIVALA Asuminen ja vapaa-aika -messut, 18.5. Samalla voit tutustua paikalliseen kotiseutuharrastukseen ja uusiin harrasteryhmiin. Monipuolinen rock-tenori Jarkko Ahola lähtee helmikuussa kymmenen konserttia käsittävälle akustisille konserttisalikiertueelle. Tervetuloa kaikille avoimeen Suomen kielen ja kulttuurin kaverit -kerhoon Kalajoen Kristilliselle Opistolle maanantaisin klo 15-16.30!. Etsimme vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen PALKKA-ASIANTUNTIJAA SEKÄ CONTROLLERIA Rivi-, perhe-, seuratoimintaja kuolinilmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi. Ke 29.5. Tervetuloa satujen maailmaan!. Kalajokilaakso.fi/tapahtumat Julkaise kaikille avoin tapahtumasi Kalajokilaakson tapahtumakalenterissa. YLIVIESKA Ylivieskan Sosialidemokraatit ry.; KEVÄTKOKOUS, 21.5. la klo 10, Champion Door -areena. Värin ja Viivan leikkiä taidenäyttely 2.4-30.5.2024, 18.5. ma klo 15-16.30 (Paikkana Kalajoen Kristillisen Opiston Toivola-rakennus ja sen alakerrassa sijaitseva kokoushuone.), Kalajoen Kristillinen Opisto. Hakuaika päättyy 26.5. Messu Nivalan kirkossa ja seurat Nivalan seuratuvalla. 27.5. kello 12.30-13, 19.5. Luento ma 20.5. Kalajokiseudun Taideyhdistyksen kevätnäyttely. la klo 22, Viihdekeskus Merisärkkä. la klo 10, Liungilan eränkävijöiden partiomaja. pe klo 18, Champion Door areena. Himangan kirjastossa järjestetään taimien vaihtopäivät 22.-24.5.2024. 044-4691289. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan tähän vapaa-ajan asuntoon Hiekkasärkillä!. Sandy Keltin Pubivisa, 5.2. Ke 22.5. Tehtävissä edellytetään aiempaa kokemusta palkkahallinnosta ja / tai taloushallinnon tehtävistä. ma klo 19, Kalliontie 21. Luentosarjassa Nivalan menneisyydestä Jutta Ojala: Rikos ja rangaistus 1800-luvun Nivalassa. la klo 20, Viihdekeskus Merisärkkä. to klo 12 / 24.5. pe klo 19, Kulttuurikeskus Akustiikka. 90`s FIN Cover Boyz ja Grilz, 18.5. Pistäydy Kotiseutukahveilla Katvalan talonpoikaismuseolla. SIEVI Satutuokio Sievin kirjastolla, 24.5. Olli Pudaksen pieni tietokonemuseo-näyttely Alavieskan kirjastossa 2.31.5.2024. Ura ja koulutus KALAJOKI Kalajoki Business Festival 16.-17.5., Matkailutie 312. Eskarilaiset tervetulleita tutustumaan!. SLAM! SANDSTORM ROCK ja WRESTLING SUPERSHOW SEKÄ TYRANTTISLAM! Wrestling Finland tuo Kalajoen Merisärkälle mahtavan SLAM! Sandstrom supershown, sekä heavy metal bändi Tyrantin.Tuomme Euroopan huippu-urheilijat Kalajoelle tähän unohtumattomaan iltaan, myöskin jännitystä, naiskauneutta ja testoster. Ei vaihtopakkoa! Taimia tarjolla niin kauan kuin niitä riittää. ti klo 18, Närhitie 2. Alexia, Daze, Rednex, CaptainJack , Dj.Sash ja. klo 13-15 Sautinsalilla jumppaa. Herättäjän kirkkopyhä. ti klo 8, Matkailutie 3. su klo 12.30, Isokoukku 16. la klo 10, Karvonperäntie 111. su klo 10, Seuratie. Meillä on yhdeksän tuotantolaitosta, jotka sijaitsevat Ruovedellä, Kannuksessa, Haapajärvellä, Pudasjärvellä, Kuusamossa, Joutsassa, Nokialla, Hyvinkäällä ja Ylöjärvellä. päivänä kesäkuuta 2024 Paikka: Maanmittauslaitoksen Ylivieskan toimipiste (Valtakatu 4), kokoushuone Raitti Toimituslaji: Kiinteistönmääritys (KML 283 §) Kokous alkaen klo 10.00, tn:o 2023-724179: Toimituksessa ratkaistaan, mihin kiinteistöön tai kiinteistöihin kuuluu kiinteistörekisterikartalle selvittämättömäksi alueeksi merkitty n. la klo 13, Katvalantie. Toimitusinsinööri Markus Kuusela puh. NIVALA Luentosarjassa Nivalan menneisyydestä Jutta Ojala: Rikos ja rangaistus 1800-luvun Nivalassa., 20.5. Bändi on tunnettu energisestä lava esiintymisestä ja ovat tehneet keikkoja niin ulkolaisten Ysäri starojen mm. Yksi oikea -kiertueella Jarkkoa säestää konserttipianisti ja puhaltaja. to klo 14, Rahatie 2. Kotiseutukahvit Katvalassa, 18.5. Ratkaistaan, onko alue muodostunut Kankaan kylän kiinteistön Ylisoukka 5:39 halkomisessa kiinteistöjen Nokela 5:60 ja Ylisoukka 5:61 yhteiseksi alueeksi. Kyläja kaupunkitapahtumat KALAJOKI Himangan Eläkeläiset ry, 22.5. Varaa lukuvuoro etukäteen kirjastosta, puh. Toimitus on tullut vireille kiinteistörekisterin pitäjän määräyksestä ja se suoritetaan valtion varoin. Vapaa pääsy. Suomen kielen ja -kulttuurin kaverit -kerho, 8.4. Käy lukemassa tehtävänkuvaukset molempiin tehtäviin ja hae nettisivuiltamme https://pihlagroup.fi/ura/avoimet-tyopaikat/ tai oheisen QR-koodin kautta. ti klo 8 / 24.5. Kirpputori Himangan torilla. Kurssit, luennot ja seminaarit KALAJOKI Osaamisesta kasvua! -maksuton valmennus yrittäjille, työnantajille ja työntekijöille, 23.5. SLAM! SANDSTORM ROCK ja WRESTLING SUPERSHOW, 25.5. Tiedot syötetään lomakkeeseen Tapahtumien Keski-Pohjanmaa -palvelussa. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. ke klo 12, Raumankarintie 2. pe klo 19 / 25.5. Joka maanantai klo 19 alkaen Sandy Keltissä visaillaan Pubivisaa! Visa on kesätauolla kesäkuusta elokuun loppuun. Liungilan eränkävijöiden perhepartio kokoontuu partiomajalla. Lukukoira Saku vierailee Kalajoen pääkirjastossa keskiviikkona 22..5 klo 18-19. -. 040 8017654, s-posti markus.kuusela@maanmittauslaitos.fi Maanmittauslaitos Veteraanikatu 9, 90130 Oulu Palkka-asiantuntijan tehtävä sijaitsee Haapajärven toimipisteessä. pe klo 16 / 18.5. Messut kokooa useamman takavuosien tapahtuman samalle päivälle KapinaCruising, Harrastemessut ja Rakentaja-päivä. Työllistämme Suomessa noin 850 työntekijää. KALAJOKI Tutustu fransutekniikkaan Himangalla, 18.5. Palkkahallinto sekä valtaosa taloushallinnosta sijaitsevat molemmat Haapajärvellä. Alue sijaitsee Isonevalla Saarenperän länsipuolella ja se rajoittuu Kankaan kylän kiinteistöihin Maanvieri 977-401-5-34, Kiila 977-401-5-66 ja Isoneva 977-401-5-55 sekä Kantokylän kiinteistöihin Peltosaari 977-402-1212 ja Tienvieri 977-402-6-17. Fransutekniikan alkeet -työpaja ideyllisessä Kievarila Kissankellossa. Lapset ja perhe KALAJOKI Ensiesittely Isokoukku 16 SU 19.5. Juuremme ovat vahvasti Suomessa ja omistamme kahdeksan ensiluokkaista kotimaista pitkän linjan ikkunaja ovialan brändiä. KEVÄTKOKOUS, esillä sääntömääräiset asiat. Kokoukseen kutsutaan kaikki asianosaiset maanomistajat. Osaamisesta kasvua! -valmennuksen tavoitteena on, että tietoisuus osaamisen kokonaiskuvasta ja kasvutarpeista selkeytyy tulevaisuuden ennakoidut muutokset huomioiden. la klo 11, 68100 Himanka. Molemmissa rooleissa korostuu proaktiivisuus, pitkäjänteisyys, joustavuus ja mahdollisuus sopeutua ajoittain hektiseenkin ympäristöön. Palsta on maksuton. Livemusaa. la klo 16, Matkailutie 150. Kehitämme ja valmistamme ikkunoita ja ovia Pihla-, PihlaPRO, Tiivi-, Profin-, Klas1, Sydänpuu, Metallityö Välimäki, Puuseppien -tuotemerkeillä, sekä ilmanvaihtoratkaisuja Finluft-tuotemerkillä. Pieni tietokonemuseo-näyttely, Pokelantie. 90`S FIN COVER BOYZ ja GRILZ90’s FIN Cover Boyz ja Girlz saanut myös kulta levyn Nylon Beat Satasen Laina biisistä tehdyllä cover julkaisulla. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 180 miljoonaa euroa, liiketoiminnan kannattavuus hyvällä tasolla ja valmistimme kyseisen vuoden aikana noin 255 000 ikkunayksikköä sekä 48 000 ovea. Museot ja näyttelyt KALAJOKI Kalajokiseudun Taideyhdistyksen kevätnäyttely, 17.5. Pe 24.5. Viihde KALAJOKI Valtakunnan Mestari -Karaokekilpailu FINAALI, 17.5. toukokuuta 2024 22 // Kulttuuri KALAJOKI Taimien vaihtopäivät, 22.5. YLIVIESKA Jarkko Ahola Yksi Oikea, 17.5. la klo 19, Tuomipakkaintie 5. klo 11:sta Roiman Majalla kevään päättäjäiset . Musiikki ja konsertit KALAJOKI Tuomas Junnikkala keikalla BeachRosessa, 24.5. Markkinat ja myyjäiset KALAJOKI Torikirppis, 18.5. Alueellisen museotyön, Pohjois-Pohjanmaan museon, kiertonäyttely (näyttelykaappi) Veden perinnön äärellä on Alavieskan kirjastossa 2.-20.5.2024. pe klo 12, Leipämäentie 4. Lukukoira Saku Kalajoen pääkirjastossa, 22.5. Tapahtuma itsesi ja liiketoimintasi kehittämiseen. Pihla Group Oy on vuonna 2004 perustettu kotimainen yritys, joka palvelee kuluttajia, taloyhtiöitä ja rakennusteollisuuden asiakkaita. ei ole kerhoa (kerhotilassa äänestys). ma klo 19-21, Kalakuja 7. 27.5. Lasten ja aikuisten Taito käsityökoulunkeväätnäyttely TAIDOT KOHTAA, Kalajoentie 1. Hengellinen toiminta NIVALA Herättäjän kirkkopyhä, 19.5. ke klo 12 / 23.5. pe klo 8 / 21.5. Nyt on se aika vuodesta kun upeiden oppilaisen teokset asetetaan nähtäville. Muut ALAVIESKA Veden perinnön äärelläkiertonäyttely, Pokelantie. Perinteeksi muodostuneen Karaokekilpailun FINAALI Hotelli Rantakallassa. Virpi Jokitalo ja Sari Viljamaan ”Värin ja Viivan leikkiä” taidenäyttely. Mikäli alueen todetaan olevan yhteinen alue, toimituksessa vahvistetaan yhteisen alueen osakasluettelo. klo 19 kirjaston alakerran kokoustilassa. Perhepartio, 25.5. Kutsu maanmittaustoimitukseen YLIVIESKAN KAUPUNGISSA ilmoituksen korkeus 5 mm välein, tila tekstin ja alareunan välissä minimissään 5 mm korkea Yllä olevan ilmoitusesimerkin palstaleveys ja -korkeus ovat suuntaa-antavia. ke klo 18, Kalajoentie 1. NIVALA Luonnon Liike -kevätnäytös, 24.5. la klo 8 / 21.5. Asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen suorittamista. pe klo 9.30, Haikolantie 19. Lisätietoja: mediapaja@maanmittauslaitos.fi e-mail-osoitteissa rivinvaihto @-merkin jälkeen Aika: Tiistaina 4. Taimia voi vaihtaa kirjaston aukioloaikojen mukaan
la klo 20, Vanaha navetta. Virtaus 90 m³/h. Miesten ykköspesistä Ylivieskassa Kuula vs Kankaanpää, 21.5. Nalle-Maija, Lennu ja Teddy juhlivat syntymäpäiväänsä perheensä kanssa piknikillä. Lymfaterapia poistaa turvotusta, parantaa imunestekiertoa, rentouttaa ja vähentää kipua. Hinta alle 10000€ 046-9436626 Avoinna arkisin 8-21 lauantaisin 9-18 sunnuntaisin 10-18 p. la klo 17, Kulttuurikeskus Akustiikka. Kylien iltatori, 23.5. Lastenkirjoja vuosilta 1972-1981. kello 18 alkaen. 010 202 0700 savarinapteekki@apteekit.net www.savarinapteekki.fi PALVELEVA KAUPPAKESKUSAPTEEKKI LAAJOILLA AUKIOLOAJOILLA JA ISOLLA TUOTEVALIKOIMALLA. Toisten mielestä itsemurhamissio. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. ma klo 8-16 (Ei avoinna Vappuna.) / ti klo 8-17 / ke klo 8-17 / to klo 8-17 (Ei avoinna Helatorstaina.) / pe klo 8-17, Kulttuurikeskus Akustiikka. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. 040 731 1538 Juurikoskenkatu 4 L 2, Ylivieska ASUNTOA MYYMÄSSÄ. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. 31.5. Tervetuloa!. Uudet sammuttimet Uudet sammuttimet . Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Ylivieskan seudun musiikkiopisto – Rytmimusiikin konsertti, 22.5. kello 13. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Ylivieskan seudun musiikkiopiston oppilaskonsertti. Pientälaittoa voi olla. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. su klo 14.30, Koulukatu 2 B. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. F I Hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat KAIKKI SÄHKÖPALVELUT UUDESTA YRITYKSESTÄ! 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät • puh. Makea on Niko Marjakankaan ja Mikko Keskisen muodostama suomenkielistä poppia esittävä duo. E H T K O M U J A RV I . Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. 26.12. Tanssiopisto Uusikuu Luonnon liike Tanssioppilaiden kevätnäytöskiertue 2024. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. ke klo 18, Suvannon pesäpallokenttä I Koskipuhdontie 58. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Ajanvaraus p. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Sinulle. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Tanssiopisto Uusikuu Luonnon Liike molemmat näytökset, 25.5. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Tuo tullessas, vie mennessäs!. Illat on suunnattu yli 16-vuotiaille ja täysi-ikäisille. Vitriininäyttely: Lasten kirjoja 19721981, Ylivieskan kaupunginkirjasto. la klo 14 / 25.5. ti klo 18, Suvannon pesäpallokenttä I Koskipuhdontie 58. Pohjalaiset juuret omaava kaksikko on eri projekteissa luonut musiikkia yhdessä jo vajaan kahden vuosikymmenen ajan. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. E H T K O M U J A RV I . Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. E H T K O M U J A RV I . Amy Winehouse is Back to Black. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Sometan, siis olen. Monien mielestä tämä on mahdoton tehtävä. Tarjoa omaasi 0452309151 · Kalajoki · Kannus · Haapavesi · Ylivieska Katsastus KOTIMAINEN, PAIKALLINEN | WWW.PLUS.FI Ark 8-18, la 9-15 Ark 8.30-16, to -17.30 Ark 9-16, to -18 Ark 8.30-16, to -17.30 p.0503139989 p.0503139989 www.ptt-palvelut.fi www.ptt-palvelut.fi . su klo 13, Koulukatu 2 B. Tervetuloa kannustamaan!. älypuhelimen perustoimintoihin ja niiden monipuoliseen käyttöön. Klubi-ilta: Makea, 24.5. to klo 13, Koulukatu 2 B. Tervetuloa kannustamaan!. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 28.5. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. MADELEINEN PARIISI on matka läpi muistojen, ja Pariisin käänteentekevien paikkojen. to klo 19, Koulukatu 2 B. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. 39,59,8046604 8046608 VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO www.ylivieskanlvi.fi P. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. to klo 9, Juurikoskenkatu 1 LT 7. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. su klo 13, Suvannon pesäpallokenttä I Koskipuhdontie 58. kello 18 alkaen. Lautapeli-illat, 4.1. 044 2660 660 Pajalankatu 3, 84100 Ylivieska W W W. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Ylivieskan kylät tulevat Kasarmintorille myymään tuotteita ja esittämään ohjelmaa. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Tilaustuote. Sammuttimien huollot ja tarkastukset Sammuttimien huollot ja tarkastukset . Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. kello 15 alkaen. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Toisten mielestä itsemurhamissio. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. pe klo 19, Kulttuurikeskus Akustiikka. Tilaustuote. Ensimmäinen kerta 50€ ( norm. Naisten Ykköspesistä Ylivieskassa Jokilaakson PesäKuula vs Seinäjoki, 22.5. Keväiset kyntökarkelot tulee taas!Vanahalla navetalla pistetään rokit soimaan ja tahtia lyö kolme kovaa bändiä: Nicebänd, Savu ja Rokwaattori. Kierrätystapahtuma Kevätkeke, 22.5. C-Tyttöjen SM-karsinatasarjaa Ylivieskassa Kuula Seinäjoki, 19.5. Liput 20€ (ennakkoon ja ovelta). Satukierros perustuu Pekka Vuoren kirjoittamaan ja kuvittamaanHullu hajusuola -satukirjaan (1991). Ilari Johanssonin uudessa koko illan stand up -soolossa paneudutaan nykymaailman ilmiöihin, joista sosiaalinen media hämmentää ilman internetiä kasvanutta Ilaria eniten. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Haluatko löytää kipinän liikkumisen aloittamiseksi. la klo 19, Kulttuurikeskus Akustiikka. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. 045 195 0727 Asla p. C-tytöt karsivat paikastaan valtakunnallisen leirin kilpasarjaan, jossa panoksena on suomenmestaruus. Pia Kaivosoja 040 731 1538 Asla Ohtamaa 040 631 0256 Asuntovaunu tai asuntoauto. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Bamse ja maailman pienin seikkailu, 19.5. Virtaus 90 m³/h. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. F I Hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset Ajanvaraus p. Virtaus 90 m³/h. Tutustutaan mm. Naisten Ykköspesistä Ylivieskassa Jokilaakson PesäKuula vs Janakkala, 25.5. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. la klo 15, Suvannon pesäpallokenttä I Koskipuhdontie 58. Tilaustuote. 044 2660 660 Pajalankatu 3, 84100 Ylivieska W W W. Kyntökarkelot 2024, 18.5. Hiilidioksiditäytöt Hiilidioksiditäytöt S A M M U T I N H U O L T O S A M M U T I N H U O L T O ULKOMAALAUKSET Rakennuksien maalinpoistot ja maalaukset, kysy tarjous! 0400-289795 Hullu hajusuola -satukierros, Kyöstintie 4. Tilaustuote. su klo 16.30, Koulukatu 2 B. SM-karsintasarjan ottelu Kuula Seinäjoki pelataan Suvannolla su 19.5. 39,59,8046604 8046608 Joutsentie 13, 84100 Ylivieska Torikatu 3, Ylivieska (08) 424 681 Keskustie 1, Alavieska (08) 430 444 www.fhlylikunto.fi info@fhlylikunto.fi Asiantuntevaa HOITOA YLI-KUNTO Oy Fysikaalinen hoitolaitos SÄÄRET SOLAKAKSI KESÄÄ VARTEN, LYMFALLA HELPOTUSTA TURVOTUKSEEN. F I Hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset Ajanvaraus p. Virtaus 90 m³/h. Vapaa pääsy!. Hammarskjöld ottaa tehtäväkseen välittää rauhaa ja yhtenäisyyttä maassa. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Madeleinen Pariisi, 19.5. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Tervetuloa kannustamaan!. Bamse ja maailman pienin seikkailu, 23.5. Nalle-Maija, Lennu ja Teddy juhlivat syntymäpäiväänsä perheensä kanssa piknikillä. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. 044 2660 660 Pajalankatu 3, 84100 Ylivieska W W W. Keväinen kierrätystapahtuma opiston pihapiirissä. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Katso Yli-Kunnon muu hoitotarjonta www.fhlylikunto.fi Asuntoauto/vaunu omaan käyttöön, projektit ja katsastamattomat huomioidaan myös. 70€/60min). Tee ilmoitukset kätevästi netin kautta asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset. Tule tutustumaan värikkääseen ja nostalgiseen näyttelyyn. Hammarskjöld ottaa tehtäväkseen välittää rauhaa ja yhtenäisyyttä maassa. Her legacy. toukokuuta 2024 // 23 Ostetaan Kaikenlaista Marita p. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Digi tutuksi -koulutusta vapaaehtoisille, 23.5. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. 040631 0256 Pia p. Ilari Johansson Someoletettu, 18.5. Back to Black, 23.5. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. ke klo 19, Kulttuurikeskus Akustiikka. Her music. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Her life. to klo 17, Rautatiekatu. Hammarskjöld, 19.5. Monien mielestä tämä on mahdoton tehtävä. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. to klo 17, Koulukatu 2 B. ke klo 18, Raudaskylän Kristillinen Opisto. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Tutustu lajeihin löydä kipinä liikkumisen aloittamiseen!, 9.4. Lautapeli-iltoja järjestetään torstaisin kello 17.30-22.00 Ylivieskassa, Toimitalo Pietarissa. Tanssiopisto Uusikuu Luonnon liikeTanssioppilaiden kevätnäytöskiertue 2024. la klo 13.59, Kulttuurikeskus Akustiikka. Rivit www.kalajokilaakso.fi/ lukijailmoitukset/ Oma paikallislehtesi: kalajokilaakso.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Tällä kurssilla tutustutaan matalalla kynnyksellä eri lajeihin ja etsitään liikunnan riemua yhdessä. Tilaustuote. Naisten ykköspesiksen runkosarjaottelu Jokilaakson PesäKuula vastaan Janakkalan Jana pelataan Suvannolla lauantaina 25.5. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Astu sisään luonnon vuodenkiertoon. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Varaa aika Sarilta 050 379 9800. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. ti klo 16-17, Närhitie 2. Tanssiopisto Uusikuu Luonnon Liike, 25.5. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. to klo 17.3021 (Lautapeli-iltoja järjestetään torstaisin klo 17.30-21/22 Ylivieskassa, Toimitalo Pietarissa.), Terveystie 11. Miesten ykköspesiksen runkosarjaottelu Ylivieskan Kuula vastaan Kankaanpään Maila pelataan Suvannolla tiistaina 21.5. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. 010 5011900 www.ylivieskanlvi.fi • Palvelemme: ma–pe 7–16 KAIKKI LVI-ALAN PALVELUT KAIKKI LVI-ALAN PALVELUT PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS www.ylivieskanlvi.fi P. Neljä vuodenaikaa luontokuvanäyttely, 1.5. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Naisten ykköspesiksen runkosarjaottelu Jokilaakson PesäKuula vastaan Seinäjoen Maila-Jussit pelataan Suvannolla keskiviikkona 22.5. Hammarskjöld, 23.5. Virtaus 90 m³/h. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä
LA 18.5. VAIN 18.5. LAUANTAINA 18.5. Vallila-matot -30 %. NYT ON HALPAA – KAIKKI ALENNETTU 18.-27.5. YLIVIESKA TI 21.5. 1199 9955 120X160 cm JOE-MEKANISMITUOLI • tummanharmaa Sawana-kangasverhoilu • L72 x K106 cm TINJA-MATTO • matalanukkainen • harmaa tai valkoinen MULTI-AURINKOTUOLI • teräsrunko, textiline • harmaa, ruskea ja vihreä • taitettava MERITA-KENKÄTELINE • L80 x K51 x S30 cm • musta tai valkoinen ELLEN-RUNKOPATJA 120X200 CM • sisältää tukevan jalkasarjan JU HLA JU HLA ETU ETU 71 % JU HLA JU HLA ETU ETU 70 % JU HLA JU HLA ERÄ! ERÄ! 117799,,-114499,,-300 KPL 300 KPL ERÄ! ERÄ! 200 KPL 200 KPL ERÄ! ERÄ! SAARA-sijauspatja 120x200 cm 99,(249,-) BONNEL-JOUSITUS BONNEL-JOUSITUS 3399 9955 2299 9955 ETU ETU 60 % JU HLA JU HLA ETU ETU 62 % JU HLA JU HLA KUN OSTAT YLI 60 €:LLA KUN OSTAT YLI 60 €:LLA KAIKKI TUOTTEET KAIKKI TUOTTEET –– 60 60 %% VÄHINTÄÄN VÄHINTÄÄN * ETU ETU 75 % JU HLA JU HLA Alin 30 päivän hinta ennen kampanjaa 599,Alin 30 päivän hinta ennen kampanjaa 79,95Alin 30 päivän hinta ennen kampanjaa 99,95Alin 30 päivän hinta ennen kampanjaa 69,95Alin 30 päivän hinta ennen kampanjaa 599,MYÖS KESÄKALUSTEE T FREDDIENÄ HUIKEA MIKAEL SAARI www.musiikkiteatteri.fi LIPPUPISTE / VIIHDEKESKUS MERISÄRKKÄ / R-KIOSKI UOMEN MUSIIKKITEATTERI 11.7.-2.8. HINTAJUHLA HINTAJUHLA HINTAJUHLA HINTAJUHLA VERKOSSA KLO 00.05 JA MYYMÄLÖISSÄ KLO 10 ALKAA HUOMENNA ALKAA HUOMENNA VAIN VAIN LA 18.5. Kalajokilaakso // Perjantaina 17. Liput 16–35 € sirkuksen lippukassasta ilman lisämaksuja klo 12–13 ja 2 tuntia ennen esitystä. 0600 30006 (1,78 e/min + pvm) Liput toimituskuluineen alkaen 18,50 €. HINTAJUHLAERIÄ NOPEIMMILLE – KATSO KAIKKI SOTKA.FI ETU VOIMASSA ETU VOIMASSA VAIN 18.5. MERISÄRKÄN KESÄTEATTERI KALAJOEN HIEKOILLA Info-puh. toukokuuta 2024 24 // — paras vastine rahalle — *Edut normaalihinnoista. NYT ON HALPAA – KAIKKI ALENNETTU 18.-27.5. KLO 18.30 Ravikeskus Keskinen, Keskisentie 130 Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut Voit luottaa lukemaasi: kalajokilaakso.fi Rivi-, perhe-, seuratoimintaja kuolinilmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi. Liput 16–35 € sirkuksen lippukassasta ilman lisämaksuja klo 12–13 ja 2 tuntia ennen esitystä. Ei SUPERHINTA-tuotteet