Sivu 3 Merja Talvitie: Messuilta Merja Talvitie: Messuilta haetaan tietoa haetaan tietoa Sivu 7 Sivu 7 Tutut voittajat Tutut voittajat poluilla poluilla Sivu 12 Sivu 12. MAANANTAI 17. Mika harrastaa myös musiikkia ja valokuvausta, joita hyödyntää opiskeluissaan media-assistentiksi. 91 vsk/Nro 71 . Täällä voin myös puhua asioistani tai olla puhumatta, media-assistenttiopiskelut aloittanut nuori mies sanoo. Sivu 2 Piljardin pelaaminen on Mika Seppälälle ja muillekin Tukitalon nuorille mieluisaa tekemistä. – Tukitalosta on tullut toinen koti, jossa voin tehdä arkisia asioita. Irtonumero 2,50 € SÄÄ +12 www.kalajokilaakso.fi Sieviläisen Mika Seppälän elämässä on kääntynyt uusi lehti nuorisopsykiatrisen Tukitalon myötä. Vuoden alussa hänen oli vaikea kuvitella sitoutumista päivittäiseen kulkemiseen Ylivieskassa, mutta nyt hän on jo tsemppaamassa muita vastaavassa tilanteessa olevia nuoria. ANNE MATTILA Tukitalosta tuli Mikalle toinen koti Mikko Mäki: Yrityksemme täydentävät fuusiossa toisiaan. SYYSKUUTA 2018 Perustettu 1927
Vuosien varrella olen oppinut tunnistamaan omat oireeni ja vointini. syyskuuta ja sunnuntain 9. –?Tunnen, että olen tervetullut. . Tässä ja nyt 2 Maanantaina 17.9.2018 . Sievissä lämpökeskus tuhoutui tulipalossa Kalajokilaakso KALAJOKI Ylivieska-Raahen käräjäoikeus vangitsi torstaina pidetyissä vangitsemisistunnoissa 30ja 40-vuotiaat romanialaistaustaiset miehet todennäköisin syin epäiltyinä törkeään varkauteen. Siellä hän voi tehdä tavallisia arkisia asioita, jotka kiinnostavat, tai vaan olla. NUOREN MIEHEN elämäntilanne oli ajautunut umpikujaan viime vuoden lopussa. Jos vaikka haluan lähteä kävelylle ja kaipaan juttuseuraa, täältä löytyy aina kaveri mukaan, hän sanoo. Kalajoella kuparivarkaudesta epäillyt miehet vangittu Läh tä juttuvin kki Toim ä kuva Toimit us Lähetä juttuvin k uvinkk i Toimit us Lähetä kuva To uva Toimit us Lähetä juttuvin kki T kki Toimit us Lähetä kuva Toimit u imitus Lähetä juttuvin kki Toimit itus Lähetä kuva Toimit us Lähetä ähetä juttuvin kki Toimit us Lähet ä kuva Toimit us Lähetä juttuv Lähetä kuva Juttuidea! 020 750 4600 –?Vointi oli niin huono, että en pystynyt lähtemään kouluun. Asiaomistajan mukaan anastetun omaisuuden arvo on noin 30?000 euroa. En koe lainkaan huonona asiana sitä, että ihmiset esimerkiksi tietävät minun käyvän Tukitalossa, hän sanoo. –?Olen löytänyt itsestäni paljon positiivisia, uusia asioita. Syytteennoston määräpäiväksi käräjäoikeus määräsi 28.11.2018. Nuorisopsykiatrinen Tukitalo saanut hyviä tuloksia jo ensimmäisen vuoden aikana Sieviläinen Mika Seppälä on saanut otteen elämästään Ylivieskassa sijaitsevan nuorten tukitalon ansiosta. REILUN PUOLEN vuoden aikana Tukitalosta on tullut Mika Seppälälle toinen koti, jonne tulee mielellään jokaisena arkipäivänä. Leppoisasti jutteleva, sosiaalinen nuori mies tsemppaa jo muita nuoria, joiden psyykkinen oireilu vaatii tukea. Osa anastetusta omaisuudesta saatiin verekseltään takaisin miesten käyttämästä henkilöautosta. Vuosien varrella olen joutunut olemaan, milloin missäkin ja tutustumaan monenlaisiin palveluihin ja henkilöihin. Seppälä uskoo, että kodintuntu on madaltanut kynnystä tulla hoitoon. . Vielä tämän vuoden alussa Mika Seppälän oli vaikea edes kuvitella sitoutumista päivittäiseen kulkemiseen Ylivieskassa, missä Tukitalo sijaitsee. . Paikkoja 20. –?Meitä ihmisiä on niin monenlaisia, olipa sairautta tai ei. –?Niissä voi keskustella omista asioista, mutta myös oppia käsittelemään asioita paremmin. . Henkilökunta: kolme psykiatrista sairaanhoitajaa, kolme mielenterveyshoitaja/-lähihoitajaa sekä Oulaisissa sijaitsevan osasto 76:n kanssa yhteiset toimintaterapeutti, toiminnallisen kuntoutuksen ohjaaja, osastonhoitaja, apulaisosaston hoitaja sekä tarvittaessa seksuaalineuvojan/terapeutin palvelut. Suurin muutos on tapahtunut siinä, että olen alkanut tiedostaa, kuka ja millainen olen. Kuulusteluissa miehet ovat ilmoittaneet Suomessa olon syynä olevan työnhaun. Paikalle saapuneen sammutushenkilöstön mukaan tulipalo oli jo täyden palon vaiheessa. Epäillyt kiistävät syyllistyneensä rikokseen. Minna Mustonen SIEVI Perjantaita vastaisena yönä maatilan pihapiirissä ollut hakelämpökeskus tuhoutui tulipalossa täysin. Minulla oli unettomuutta, mutta samaan aikaan olin hirvittävän väsynyt, ennen kaikkea psyykkisesti, hän muistelee. Mika löysi omat vahvuute Tukitalo . Kaikkiaan paloa oli sammuttamassa viidentoista hengen kokoinen pelastusjoukkue, kolme sammutusautoa, kertoo päivystävä palomestari Matti Virtanen. –?Paikalle saavuttuamme keskityimme heti palon rajaamiseen ja huolehdimme siitä, ettei palo päässyt leviämään läheiseen sikalaan. Sitä ennen hän oli yrittänyt lukion suorittamista kotikuntansa lisäksi Kaustisten musiikkilukiossa sekä catering-alan opintoja ammattiopistossa. Se nostaa. Poliisi kiittää saamistaan yleisövihjeistä. Jokilaaksojen pelastuslaitos sai paikalle hälytyksen yöllä kahden aikaan. Avoinna joka arkipäivä. KALAJOKILAAKSO Anne Mattila YLIVIESKA Sieviläiseltä Mika Seppälältä eivät laatusanat lopu, kun hän kiittelee nuorisopsykiatrisesta Tukitalosta saamaansa apua. Kun tulee tietty tunne, tiedän, mitä silloin pitää tehdä ja miten toimia, hän sanoo ja kertoo, että ensimmäiset oireet hänelle tulivat peruskoulun jälkeen. Tarkoitettu 13–22 -vuotiaille henkilöille, joiden psyykkinen oireilu vaatii erityistä tukea. Tulipalossa ei tullut henkilöeikä eläinvahinkoja. Niitä tietoja olen pystynyt hyödyntämään ja saamaan voimia siitä. Nuorisopsykiatrinen Tukitalo on Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin nuorisopsykiatrisen erikoissairaanhoidon monimuotoinen avokuntoutusyksikkö Ylivieskassa. Toiminnan muotoja ovat yhteisöhoidot, muun muassa viikko-ohjelmaan sisältyvät avoimet yhteisöryhmät, yksilölliset tukikeskustelut ja tukiruokailut, suljetut oireenhallintaryhmät (jännitys, ahdistus, masennus, sosiaaliset taidot, vihanhallinta ja moraalinen päättely), kognitiivinen yksilökuntoutus, neuvopsykiatrinen valmennus, perheja verkostotyö sekä liikkuva työtiimi ja yhteistyö alueen muiden toimijoiden kanssa. –?Olen muutenkin tsempannut nuoria puhumaan omista asioistaan, sillä se on tärkeää avun saamiseksi, hän sanoo ja kertoo puhuvansa avoimesti omasta psyykkisestä sairaudestaan. Nyt, reilun puolen vuoden jälkeen tämä musiikista, videopeleistä ja valokuvaamisesta kiinnostunut 21-vuotias opiskelee ensimmäistä syksyä media-assistentiksi Ylivieskassa ja käy koulupäiviensä jälkeen vielä Tukitalossa. . Tukitalo on tukenut ja motivoinut myös kokeilemaan omia voimavaroja, hän sanoo ja jatkaa: –?Parasta täällä on kodinomaisuus eli se, että tänne voi tulla aivan omana itsenään. KESKUSTELURYHMÄT ovat olleet Mika Seppälän mieleen. Tukitalossa saa halutessaan puhua omista asioistaan tai olla puhumatta, jos sille tuntuu. . Palon syttymissyyksi päivystävä palomestari arvioi niin kutsutun takapalon eli lämpökattilasta olisi päässyt kipinä lentämään hakesäiliön puolelle. Mika Seppälä oli tuolloin keskeyttänyt jo kolmannen kerran lukioopiskelut, tällä kertaa Raudaskylän aikuislukiossa. –?Syy keskeyttämiseen on ollut jokaisella kerralla sama. syyskuuta välisenä aikana anastaneet Kalajoella sijaitsevasta yrityksestä muun muassa kuparia ja katalysaattoreita. Vangitsemisvaatimuksen mukaan epäillyt olivat perjantain 7. Olin vain kotona. –?Siitä lähtien olen ollut psykiatrisen palveluiden piirissä. Asiakkaaksi haetaan lääkärin lähetteellä. Se on ollut raskasta, hän sanoo
Suunnittelutyön aloittamisesta päätetään ARehun hallituksessa lähikuukausien aikana. Atrialainen lihaketju käyttää vuosittain viljaa 800 miljoonaa kiloa. A-Rehu on Suomen suurin rehukauran ostaja. A-Rehun tehdashankkeelle lisäaika Hannu Verronen YLIVIESKA Ylivieskalaisen Mikko Mäen yritys Ylivieskan Äänentoistopalvelu on fuusioitunut osaksi raahelaista Tuupa Records Oy:tä. Saadaan aikaiseksi yhtiö, joka on entistä vahvempi. Varsinais-Suomessa rehukapasiteettia tulee lisää Mynämäellä toimivan kumppanin Agrox Oy:n myötä. Ylivieskan Äänentoistopalvelu perustettiin vuonna 2003, Mäki toteaa. –?Fiilis on toiveikas ja olo on täynnä tarmoa. Jussi Isokoski on hyvä myyntimies ja omat vahvuuteni ovat tekniikan osaamisessa. Lounais-Suomessa on yli 100 miljoonan kilon markkina maitotilojen rehuille. Reilun vuoden aikana moni nuori on jo aloittanut opiskelunsa, muuttanut asumaan omilleen tai mennyt muuten eteenpäin elämässään. Fuusion kokenut yritys on nyt alallaan Pohjois-Suomen toiseksi suurin. YLIVIESKAN ÄÄNENTOISTOPALVELUN toiminta painottui kiertueiden tekniikkaan ja Tuupa toimi enemmän tapahtumissa. – Mukavana lähtökohtana meille oli, että meidän yrityksemme olivat toimineet suurin piirtein yhtä kauan. Korte työskentelee puoliksi Tukitalossa ja Oulaisten psykiatrisella osasto 76:lla. itsetuntoa, hän sanoo. Rakeistuslinjan toteutuspäätös tehtäneen vielä tänä vuonna. Yhtiöllä on lisäksi muita pienempiä omistajia. –?Pitkät päivätkään eivät tunnu raskaille, kun on mielekästä tekemistä, hän sanoo. Haluamme saada parhaat vaihtoehdot esille ja sijoittaa sitten tehdas oikealle paikalle. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. –?Kaikki, jotka ovat soveltuneet hoitoomme, ovat myös päässeet tänne, osastonhoitaja Aila Korte jatkaa. Pohjanmaalle suunnitellun tehtaan esiselvitystä viedään eteenpäin. Tulevaisuutta Seppälä katselee positiivisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Tukitalossa ei ole hoitavaa lääkäriä, vaan varsinainen hoitovastuu on kotikunnassa. Jotenkin on sellainen tunne, että nyt menen, vaikka harmaan kiven läpi yksi päivä kerrallaan. Seppälä toivoo, että saa jatkaa Tukitalon asiakkaana mahdollisimman pitkään varsinkin nyt, kun on aloittanut opiskelun. Yllätyksiä pitää olla, hän sanoo. Minulle yrittäjänä tämä on iso helpotus, kun saan paperien pyörittelyä vähemmäksi. Tehtaan kokonaiskapasiteetti kasvaisi investoinnin myötä 60 miljoonalla kilolla. Syksyn kokonaissato oli arviolta 2?700 miljoonaa kiloa. Myös?Pohjanmaalta ja Pohjois-Suomesta puuttuu nautarehukapasiteettia, Jari Leija toteaa. Molemmat ovat kumpaakin tehneet. Koskenkorvalle tarvitaan lisäkapasiteettia siipikarjapuolen kasvua varten. –?Yrityksemme täydentävät fuusiossa toisiaan. Tukitaloon hakeutumisen syitä ovat muun muassa jännittäminen, pelot, masennus, itsetuhoisuus, vaikea psyykkinen kriisi tai muu arjenja elämänhallintaa vaikeuttava asia. Menneen kesän aikana Mäen yritys oli kiertueella Elastisen ja Sannin kanssa. Samalla kerrottiin, että mahdollisen uuden nautarehutehtaan jatkosta päätetään vuoden 2019 aikana. Se on asia, jota olin hakenut jo pitempään, Mikko Mäki kertoo. Ensiksi Mika Seppälä kuitenkin haluaa käydä koulunsa loppuun, sillä hän on tykästynyt media-alaan. u u ti sh a a v i Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. –?Kuntoutussuunnitelmat teemme täällä, mutta pidämme tiivistä yhteyttä kaikkiin nuoren kanssa tekemisissä oleviin tahoihin, Korte kertoo. Syynä lisäaikaan on tehdaspaikkakunnaksi halukkaiden kuntien suuri joukko. Työtä pyritään järjestämään ihmisille nyt lisää, Mäki toteaa. –?Kanaja sikarehuja tekevä Agrox investoi nautarehujen valmistukseen. Rakentaminen kestää reilun vuoden. –?Me Tuupan pääomistajat täydennämme toistemme osaamista. –?Jos tulee stressiä tai muuten tiukkaa, onpahan paikka, jonne voi mennä puhumaan, hän toteaa. Tehdasta toivoo muun muassa kymmenkunta kuntaa Keskija Pohjois-Pohjanmaalta. Ehkä en halua tarkasti tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Yhdistyminen tapahtui niin, että Mäki sai yrityksestä 30 prosentin omistusosuuden. Leijan mukaan yhtiö hakee lisää kapasiteettia isolla rintamalla. Kaija Vähäsöyrinki YLIVIESKA A-Rehu päätti äskettäin aloittaa yhden uuden rehulinjan suunnittelun yhtiön Koskenkorvan rehutehtaalle. 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi 3 KALAJOKILAAKSO . Liikevaihtomme ja henkilökuntamme ovat kaksinkertaistumassa. –?Kaikki kiinnostuneet kunnat ovat edelleen esiselvityksessä mukana. –?Tarjoamme myös tukea nuoren siirtyessä sairaalasta avohoitoon, Löytynoja huomauttaa. Otimme vain lisäaikaa valmisteluun, sanoo toimitusjohtaja Jari Leija A-Rehu Oy:stä. Mikko Mäen yritys osaksi Tuupa Recordsia. Hänellä ja toimitusjohtaja Jussi Isokoskella on nyt samansuuruinen osuus Tuupasta, he ovat siis yrityksen pääomistajat. Aiemmin päätöstä odotettiin syksyn aikana. Maanantaina 17.9.2018 ensa tuen avulla Tukitalo on ehkäissyt monet sairaalajaksot Maakunnan eteläosaa palvelevan nuorisopsykiatrisen Tukitalon toiminta on käynnistynyt hyvin Ylivieskassa. –?Tukitalo on ehkäissyt monet sairaalajaksot, mielenterveyshoitaja Sanna Löytynoja sanoo. Syksyn aikana Ylivieskan Äänentoistopalvelu alkaa toimia Tuupa Recordsin nimellä. Tukitalon toiminnan lähtökohtana on vahvistaa nuorten hoitoketjua maakunnan eteläosassa sekä ennaltaehkäistä laitoshoidon tarvetta ja syrjäytymistä. Yhdistyneen yhtiön liikevaihto on noin 800?000 euroa. Palkkalistoillamme on kymmeniä työntekijöitä, alalle tyypillisesti he ovat paljolti freelancereita. –?Nautarehutehdashanketta ei todellakaan ole haudattu
On smokkia, sakettia, frakkia, tummaa pukua ja arkipukua. Uusi emäntä hautoi vain omat munansa, miehensä ex-puolison munien päälle! Talitintit kävivät näyttämässä omia poikasiaan meille, kirjosieppo ei. Uros yritti oitis vallata pöntön talitinteiltä. Työtä on tehtävä hallinnon rakenteista riippumatta. Jouduin lykkäämään juhlalounasta anopilla, piti rakentaa kolmas pönttö. Koodipukeutumisessa on hyväkin puolensa. Arkipukua ihmettelen. Kerran kun talitinttiuros toi ruokaa munia hautovalle muijalleen, sieppopariskunta väijyi hänet ja hakkasi yhdessä perinpohjaisesti. Niillä on saatu vaihtelevia tuloksia aikaan. Se kävi kuitenkin yhä kurkistelemassa talitinttien pönttöön, että miten pesintä siellä sujuu. Hänen mukaansa kokeiluilla on reilussa vuodessa luotu 10?000 työpaikkaa vaikeimmin työllistyville ja saavutettu yli 11 miljoonaa säästöä työmarkkinatuen menoihin. Kauniisti sanottu. Siinä ohessa emolinnut suukottelivat ja laulelivat pesäpuussaan, kiusasivat sieppoja onnellaan. Silloin pukeudumme niin kuin huvittaa. KIRJOSIEPPOUROS JA talitinttiuros aloittivat tappelut. Sakkomaksulla tarkoitetaan kunnan osuutta työmarkkinatuesta, joka lankeaa maksettavaksi, mikäli kunta työllistä tai osoita koulutustai harjoittelupaikkaa yli 500 päivää työttömänä olleelle työnhakijalle. LINTUJEN SOTA ei ollut ohi. Niissä paneudutaan usein tarmokkaasti pukeutumisen nikseihin. Huonolaatuista kangasta varmaan, Seppälän puku. Artikkelin mukaan miehillä on erilaisia pukuja. Sitä ei listalta löytynyt. Kolmea ensimmäistä en ole koskaan edes sovitellut. On erilaisia juhlia, joissa koodit vaihtelevat. Höyhenet pölisivät kuitenkin yhä uudestaan ja uudestaan. Päätin unohtaa Pressmannit, Kappahaalit, Seppälät ja muut halpaketjut ja marssin laatukauppaan, maksoi mitä maksoi. Pihamme pönttölinnuilla, tämän kesän talitinteillä ja kirjosiepoilla oli värikäs elämä. Kokenut myyjä osasi vetää oikeasta narusta. On noloa mennä farkuissa, jos muut ovat kovat kaulassa ja päinvastoin. Kokeilut alkoivat elokuussa 2017, ja ne ovat tällä tietoa päättymässä jo tämän vuoden lopulla. Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen oli huolissaan siitä, että alueelliset työllisyyskokeilujen jatkuminen on epävarmaa. Esimerkiksi sakettia, mikä sitten lieneekään, käytetään vain aamupäivisin. Hankkeiden vetäjät ja työntekijät vaihtuvat samasta syystä. Itse en ole moisiin kekkereihin koskaan osallistunut, mutta onhan se hyvä varalta opiskella. HAASTEESEEN ON tartuttu erilaisilla työllistämishankkeilla. 4 Maanantaina 17.9.2018 . Lyhytjänteistä politiikkaa Juuri kun uusi toimintamalli saadaan ajettua sisään, keksitään uusi ja entinen unohdetaan. Paitaa ja kravattia vaihtaen tuo puku toimii aina. Arki on erikseen. Ei siinä ole tyyliniekoilla mitään sanomista. On siinä tuulipukukansalla ihmettelemistä. Ensimmäisestä niistä tintti selvisi voittajana. Toimii. Miksi arkena pitäisi pukua pitää. Kirjosieppo oli vaihtanut kesken kesän muijaa. Se kelpasi siepolle kodiksi. Kun siivosin pönttöjä, paljastui, että kirjosiepoilla oli jäänyt yksi kokonainen erä munia hautomatta. Lyhytjänteisyyden selitykseksi ei kelpaa sekään, että odotetaan uutta maakuntahallintoa, joka siirtää vastuuta kunnilta maakunnalle. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 17.9.2018 . Talitintin poikaset kuoriutuivat ensinnä ja emot aloittivat poikasten yhteisruokinnan. Tilanne kärjistyi äitienpäivänä. Häihin ja hautajaisiin pitää pukeutua kunnioittaen, vaikka kraka kuinka kuristaisi. KESÄ MENI ja kummaltakin lähtivät poikueet pesästä. Yksi niistä hurjasteli, lensi pihasaunaamme sisälle, törmäsi ikkunaan ja menehtyi. Päässä lippis, pipo tai karvalakki. T-paita, fl anellipaita, fl eece tai tuulitakki. Niin sanotut sakkomaksut on sellainen taloudellinen peukaloruuvi, että se pakottaa kunnat ainakin yrittämään. Syntyi lintujen välirauha. Mitä pitempään hankkeet ovat saaneet toimia, sitä toimivampia malleja ja työllistämiskeinoja on löydetty. Erilaisten takkien kanssa pitää olla tietynlaiset housut ja paita. Kun tuttua hömöä kaivattiin, ostettiin ja laitettiin toinen pönttö pienellä aukolla. Siihen kuuluu alhaalta ylöspäin: Crocsit, lenkkarit, nappaskengät tai kumpparit sukilla tai ilman. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimittajat Pirjo Kunelius (toimitussihteeri), Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO Seppo Kangas 17.9.2018 Pitkäaikaistyöttömien työllistäminen on viime vuosina sysätty yhä enemmän kuntien vastuulle. Se oli ollut hömötiaiselle tarpeettoman isolla aukolla, josta sisälle mahtui tämä isompi tintti. Veitsi Omistan yhden puvun, jonka ostin hääpuvun kutistuttua itsestään kaapissa. Näin on todettu tuoreissa tutkimuksissakin. Alueellisissa työllisyyskokeiluissa kunnat ja te-hallinto tekevät yhteistyötä kaikkein vaikeimmin työllistyvien työllistämiseksi. Tuota sanontaa on meillä käytetty usein ja asiantuntevaa myyjää lämmöllä muistaen. Oikea valinta. Ylivieskassa sakkomaksut ovat valtuuston kokousten kestoaihe. SAMA LYHYTJÄNTEISYYS vaivaa työllisyyspolitiikkaa laajemminkin. Artikkelia lukiessa yllätyin pukujen moninaisuudesta. Vaikka inhoan vaatekaupoissa käymistä, puvun ostosta minulla on lämpimiä muistoja. Juuri kun uusi toimintamalli saadaan ajettua sisään, keksitään uusi ja entinen unohdetaan. Arkipukujakin on monenlaisia. Omistan yhden puvun, jonka ostin hääpuvun kutistuttua itsestään kaapissa. Hömötiasta ei tullut, kirjosieppo tuli. Kaipasin aluksi edelliskesän hömötiaisia, jotka antoivat pikkulintujen elämästä auvoisen kuvan. Tintinpoikaset viihtyvät yhä isoissa männyissämme. Kävi niin, että makutuomarina ollut vaimoni ehdotti pienemmän takin sovittamista. Pääkirjoitus Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Joskus tulee luettua naistenlehtiä. Collegehousut, farkut, sortsit tai maastohousut. Kirjosieppo sai oman muijansa pönttöön ja aloitti oman pesintänsä. Puvun rentousasteita määriteltiin: business casual tai smart casual. Enää sitä ei yllätetty. Koodi pitäisi olla mainittuna kutsussa ja sitä on syytä noudattaa. Talitintti saapui ensin pöntöllemme, silloin vielä meidän ainoalle. Pitää aloittaa lintujen talviruokinta, voi olla antoisaa puuhaa. Myös kravatin tai mirrin käytöstä oli omat sääntönsä. Myyjä ehti väliin: ”Ei pienempää. Tämä on sopiva koko, sillä hänellä on voimakas rintakehä”, viitaten orastavaan läskimahaani. Tulisitpa itse kaupasta kotiin ja kokisit naapurin herralta ja rouvalta saman! Talintinttiuros toipui. Olen velkaa sen perheelle velkaa. Hanketyön ongelma on lyhytjänteisyys. Lumberjack casual P. Viime viikolla tarttui silmääni päivälehden artikkeli, joka käsitteli pukeutumisen koodeja. Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Kirjosiepon erikoinen pesintä Kolumni aakso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalaj o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaak ilaakso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Ka so Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o T kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kila aa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa K kso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo ki K lajokila akso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa kil akso Tilaa Kalajo kilaaks Tilaa Kalajo k Kalajaska ui myös verkossa www.kalajokilaakso.fi. Sain tietää, että kirjosiepot eivät ole mitään joutsenia. Se jatkoi puolisonsa ruokintaa niin, että vilkuili ympärilleen. Aihe nousi esille myös Kuntamarkkinoilla viime viikolla. Vähälle käytölle jäisi. Myös Kalajokilaakson kunnissa pitkiksi venyneet sakkolistat aiheuttavat päänvaivaa niin päättäjille kuin työllisyyshankkeissa työskenteleville viranhaltijoillekin. Kummatkin noista linnuista olivat uusia tuttavuuksia. Se yritti myös toiseen, itselleen aivan liian pieneen hömötiaispönttöön päivittäin. Paneuduin erityisesti miesten pukeutumiseen. Rahoitus myönnetään lyhyissä pätkissä kerrallaan, ja jatkuvuus on koko ajan vaakalaudalla. Osuus on nostettu jo 50 prosenttiin työmarkkinatuen määrästä. Oma arkipukuni määritelmä on lumberjack casual
Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Maksajana se myös päättää, mitä palveluja yksityiset voivat tuottaa. Tuli puhelinsoitto poliisilta. Puhelimella lupien saaminen on varmasti vähentänyt salakalastusta ja muutenkin lisännyt lupien myyntiä. Santtu kuitenkin oli saapunut pääteasemalle valkoisissa tennissukissa, ilman kenkiä, ilman päällystakkia ja reppu rahoineen hävinneenä. Eikö lupien myynti ole elinehto Maasydänjärven ja Ahvenlammen säilymiselle kalastuspaikkana, koska pyyntikokoisten kirjolohien istutus määrät ovat riippuvaisia ostettujen lupien määrästä. Jo nyt lainsäädäntömme mahdollistaa asiakkaille erittäin suuren valinnanvapauden, ja siinä on vielä parannusmahdollisuuksia esimerkiksi palvelusetelijärjestelmää kehittämällä. Joku autoilija oli sattunut kuulemaan surujen syyt ja tarjonnut sentään kyydin Munkkiniemeen. Maakunnan kokoisissa kuntayhtymissä saadaan palvelujen järjestämisen osalta leveät hartiat. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Uudistalo raivattiin ja rakennettiin sentään edelleen järvimaisemiin. Visuri Ylivieska Raijan kertomaa elämästään www.kalajokilaakso.fi Nykyisen sote-mallin valmistelua ovat leimanneet kiire, voimakas elinkeinoelämän etujärjestöjen ohjaus, perustuslailliset ongelmat ja piittaamattomuus useiden asiantuntijoiden varoituksille. Toisin sanoen rajoitus koskee vain henkilöitä, jotka eivät osaa ottaa netistä lupia. Raija työskenteli sinäkin kauniina kesäpäivänä lasten parissa, kehitysvammahoitajana. Tuumaili tosin väliin: ”Näin taasen äijjän, se vihelteli mun perään koulutiellä ja huuteli Mitäs isin Tiina tonttutyttö. Ai jukra kuin mua sillon suututti.” Santtu eleli samoilla kujilla pitkään, kunnes eräs holtiton tapaus häneltä teki heistä eron. Soita 020 750 4600 Kuumalinja Kalajokilaakson Kuumalinja arkisin klo 12-13. Sote-uudistuksessa on haettava yksinkertainen ja toimiva vaihtoehto. Hymyilevä, yliystävällinen, mutta täysin holtiton Santtu-renttu. Kerttu K. Vanhemmat kuolivat aikanaan ja lapsikatras hajaantui, kuka minnekin. Raijan perhe lunasti kotipaikan sisaruksilta. Oleellista maakunnan kokoisten sote-kuntayhtymien kohdalla on se, että jokaisella kunnalla on oltava edustus korkeimmassa päätöksentekoelimessä eli valtuustossa. Tietysti jokaisen näitä metsähallituksen kalastuspalveluja käyttävän on kohtuullista käyttää lupamaksuihin vähintään niin paljon kuin saalismäärä maksaa, kirjolohi maksaa noin 9 euroa kilolta elävänä tuotuna, eli korkeitaan 2 kiloa 18 euron lupaa kohti, kalastipa paljon tai vähän. Tätä kuntayhtymälle kuuluvaa päätösvaltaa ei saa lainsäädännöllä rajoittaa. Sellainen meillä on käytössä erikoissairaanhoidossa, jossa jokaisen kunnan on oltava mukana suuressa kuntayhtymässä. Ostettiin makuupaikka junaan ja reppu ja rahat tungettiin salaovelasti mukaan. On kuulemma olemassa mahdollisuus ottaa lisäluvat netistä, rajoitus koskee vain puhelimella lunastettuja lupia. 5 Maanantaina 17.9.2018 . Perusterveydenhuolto ja muu sosiaalihuolto on järjestettävä saman mallin mukaisesti. Elämä kulki omia ratojaan, kunnes Raijan polulle asteli ihan noin vain mukava nuoren miehen tallukka. Minnäi oon ite Varkaavesta kotosin, mutten oo jootunna vielä rosmoloihe kynittäväks.” Junarosvoja kulki alati noina aikoina Pohjoisen ja Etelän väliä ja yksi ukonrutjake oli tietenkin ängennyt itsensä vaunun yläpetille Santun yökaveriksi, ryöstellen nukkujan putipuhtaaksi. En ole saanut minkäänlaista vastausta metsähallituksen taholta, kyselystä huolimatta. ARKISTO/RAULI RAJAKANGAS Raijan vanhemmat evakoituivat Laatokan rantamilta, Salmin pitäjästä Keski-Suomeen. Silja Paavola puheenjohtaja Suomen lähija perushoitajaliitto SuPer Kuntayhtymämalli on toimiva sote-malli www.facebook.com/kala.jaska. ”Tiesinhän mie sen elämäntavat, mutta otin kuitenkin ”Aleksanderin” holhottavaksein. Lainsäädäntökin siihen on pääosin valmis. Lähetä viesti numeroon 173521 Mihin perustui puhelimella saatavien kalastuslupien ylärajan asettaminen viiteen vuorokausilupaan kuukaudessa. Minä kyllä osaan ja otankin, sillä olen lähdössä Kylmäluomaan Taivalkoskelle kolmen päivän matkalle, ja joka päivä kalastan, enkä raahaa läppäriä mukanani, jos vaikka metsähallituksen porukka on keksinyt, ettei liian vanhoille myydä kolmea lupaa peräkkäin. Tällaiselle lupien rajoitukselle, vanhan sanonnan mukaan, nauravat kirkkomiesten hevosetkin. Nyt viimeisten seitsemän kalareissun saalis on seitsemän kalaa. Pahimmat uniennäöt jäivät juuri siitä hetkestä mieleen.” Lapsuudenkoti jäi kaipaamaan kesäperhosiaan, leikkiviä lapsia ja nuorta paria useiksi vuosiksi. Maailmanlaajuisessa vertailussa erikoissairaanhoitomme on laadultaan ja kustannuksiltaan kärkipäätä. Nykyistä valtionosuusjärjestelmää kehittämällä on mahdollista turvata myös rahoitus. Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. ”Molemma kaks entistä ukkoain nukkuvat nyttemmin Suolahen hautausmaassa ihan vierekkäin, ison ja tuuhean koivun katveessa. Santun siskonpoika opiskeli Helsingissä, köyhä poika hänkin. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Sellainen malli ei ole perustuslain vastainen erikoissairaanhoidossa. Ja siitä uutuuvestahan myö saimma yhteisen tytönkin, Tiinan. Santtu laitettiin evästä ja rahaa Kasperille viemään. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. En silloin tajunnut edes roska-astioihin laittoa. Seuraava toimenpide on kantelu oikeusasiamiehelle, koska julkisen palvelun tarjoaja asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan. Tietysti on käynyt mielessä näillä lupiin käyttämilläni rahoilla saisi marketista vähintään 63 kiloa kirjolohta vuodessa, tämäkin vaihtoehto on vakavassa harkinnassa. Lehtosen Kalle Ylivieska Avoin kirje Metsähallituksen eräpalveluista vastaaville Kirjoittaja ei ymmärrä, miksi Metsähallitus rajoittaa puhelimella hankittavien kalastuslupien määrää. Malli on ollut käytössä jo vuosikymmeniä. En sillä mielin, että joka kerralla saisin kolme kalaa. Hoivasin kumpaakin lasta aikani kuin kanaemo, mutta se iso pentu piti kuitenkin laittaa pois, omille teilleen.” Tyttö jäi, ja kouluttautui hyvään ammattiin aikanaan. Iloisesti vilkutellen vielä perään: ”Vai on se nyt eno ihan oekkeesti tippunna venneestä. Se on pahin muisto siitä tilanteessa, kun mie hupsu poltin niitä lasten verisiä vaateriekalaita yksitellen saunanpesässä ja itkin ja huusin. Työpaikat olivat kaupungissa, lomat ja kesäajat nelihenkisellä perheellä siellä lapsuuden kultamailla. Jos ajattelee liikemiesmäisesti, olisi naurettavaa, jos bingossa rajattaisiin lappumäärä, koska paljon lappuja ostavalla joidenkin mielestä paranee likaa voitonmahdollisuus. Joissakin tapauksissa kunnalle voidaan maksaa korotettua valtionosuutta sotepalvelujen turvaamiseksi. Minä olen luullut, että teen hyvän työn, kun kävin viime kesänä 35 kertaa kalassa puolen vuoden aikana Ahvenlammella, eli 5,8 lupaa kuukautta kohti. Kaikki soterahoitus kunnille on myös korvamerkittävä. Miten ilman järkevää selitystä on otettu käyttöön tällainen rajoitus. Kuntayhtymämallissa julkinen sektori pitää ohjakset käsissään. Santun ”tuirunokkakengät” (pitkäkärkiset), Kasperin roskiksesta kaivamina, kun olivat ilmestyneet myöhemmin Raijan talon kynnykselle, niin siihen se tapahtumarikas elämäntarina oli heidän kesken päättynyt. Oli tapahtunut vakava liikenneonnettomuus, jossa menehtyivät isä ja kaksi alle kouluikäistä lasta linja-autoon törmätessä Raijan kertomana: ”Koko eletty elämä pysähtyi sillä hetkellä, ja kesäkotiin matkaajat lensivät enkelien maahan. Ampaissut aamunkoitteessa jo Pasilassa pois junasta. Oli siinä opiskelijapoikaa ja enoa kyllä itkettänytkin siinä asemalla seisoskellessa. Se ei myöskään muutu laittomaksi, jos siihen lisätään mukaan perusterveydenhuolto ja muu sosiaalihuolto. Simoisä lapset kainalossaan ja Aleksander ”hymypoikain” ihan ypö yksin.” Muistamme Raijan kera toisiamme joulukorttien välit yksillä yhäkin. Tämä taas sotii tasavertaisuutta vastaan. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta
Töllin mukaan juuri nyt ollaan taitekohdassa, jossa on informaatioteknologian tuottamasta suuresta tietomäärästä voitaisiin saada taloudellista hyötyä tiloille yhdistämällä kerättyä tietoa koneiden automaattiseen ohjaukseen ja robotiikkaan sekä peltoviljelyssä että kotieläintuotannossa. Järjestäjät pohtivat aloitetaanko tapahtuman yhteydessä Viljanpäivät-foorumi, jossa palkitaan perinneteko, joka voi olla musiikkia, kulttuuria, vanha rakennus, kaunis kulttuuriympäristö tai runoteos. Koneellisessa ilmanvihdossa maksaa sekä hankinta että käyttö. . ESISELVITYKSESSÄ rakennetaan hankehakemus, jonka työnimi on ”Uuden maatalousteknologian käytännön testausympäristön rakentaminen.” Hankkeessa autetaan tiloja hankkimaan ja kehittämään yhdessä kaupallisten toimijoiden kanssa teknisiä oivalluksia jotka ovat käytännön tuotantoon soveltuvia. Maito voi saastuttaa pohjavettä. Viljanpäiväillä Kaila puhui asumisterveydestä. 60-luvun teollinen rakentaminen syrjäyttyi käsityörakentamisen ja perinteiset materiaalit. –?Maatalouden teknologinen kehitys on ollut huimaa kymmenen vuoden aikana, ja meillä on valtakunnallisesti merkittävä kotieläintuotannon keskittymä sijaitsee Kalajokilaakson ja Pyhäjokilaakson alueilla. Kaila ihmettelee vallalla olevaa laitevillitystä. Maatalousteknologian testausympäristö halutaan Nivalaan Agrostudio-esiselvitys käynnistyy Kalajokilaakso NIVALA Nivalan Kajaanintien varren levähdyspaikalle jätetystä maitoauton peräkärrystä valui muutamia kymmeniä litroja maitoa maahan lauantaina aamupäivällä. Talon hinnasta runko on alle 15 prosenttia ja suurimman osan rakentamisen kuluista muodostavat tekniset laitteet. 2,5 miljoonan euron voitot osuivat raumalaiselle mobiilipelaajalle ja Haapaveden R-kioskilla rivinsä tehneelle voittajalle. Imeytetty maito viedään asianmukaisesti hävitettäväksi. Arvonnassa löytyi myös yksi 6+1-tulos, jolla voittaa 198 918 euroa. –?Ne pohjautuvat 1800-luvun kaupunkipaloihin, joten niitäkin olisi aika pävittää. Ei pitäisi puhua hukkalämmöstä vaan kuivanapitämislämmöstä. Selvitys tehdään tämän vuoden aikana Kiinnostuneita kumppaneita on jo ilmoittautunut useampia muun muassa 4dbarn Oy, Agriinnotech Oy/Hannu Haapala, Luke ja ProAgria. Näissä asioissa toivotaan läpimurtoja myös maatalouden osalta, perustelee maaseutujohtaja Hannu Tölli esiselvityksen tarvetta. Kyseessä olivat Loton 12. Pelastuslaitos sai kerättyä maidon lähes kaiken pois sekä imeytti loput turpeeseen. Kaiken takana on raha. Siihen on Kailan mukaan suurelta osin vaikuttanut Suomen ylikireät paloturvallisuusmääräykset. Bisneksen takia ei haluta myöntää selvää tosiasiaa. Hometaloja ei ollut viellä 50-luvulla. Tilalle tulivat materiaalit, jotka eivät toimi kosteuden kanssa ja talot eivät enää osaa kastua eikä kuivua. Tapaus oli luokiteltu vaarallisen aineen onnettomuudeksi, sillä maito on vaarallista luonnonympäristölle, jos sitä pääsee maahan suuria määriä. Hänet tunnetaan varsinkin perinnerakentamisen tuntijana ja puolustajana. –?Määräykset synnyttävät sairaita taloja. Budjetti on 15?000 euroa. Kaila on suomalainen arkkitehti ja Oulun yliopiston arkkitehtuurin professori emeritus. Lämmin ilma nousee ulos ja venttiilit imevät sisään viileää ilmaa. Haapavedellä pelannut voittaja oli käyttänyt pelatessaan Veikkaus-korttia, joten hän saa 2,5 miljoonan euron voittonsa suoraan pankkitililleen raumalaisen mobiilipelaajan tavoin. ja 13. Suomi on kuitenkin jäänyt pahasti jälkeen puurakentamisessa Saksaan, Sveitsiin ja Englantiin verrattuna, joissa se on hyvin edistyksellistä. –?Maakuntaohjelman yhtenä läpileikkaavana teemana on digitalisaatio, kehittyvän teknologian käyttöön otto ja edistyksellinen data-analytiikka. Kaikkiaan Lotossa voitettiin lauantaina 188 321 erisuuruista voittoa. 6 Maanantaina 17.9.2018 . Alipaineinen ilmastointi imee pöpöt sisälle ja liian tiivis talo homehtuu. Asumisterveys kiinnosti Viljanpäivillä Talotohtori Panu Kaila näkee Kasarmin alueen helmenä kasvavan ja modernin kaupungin ydinkeskustan alueella. KALAJOKILAAKSO Tuovi Pulkkanen YLIVIESKA Yleisöä kiinnosti lauantaina vietetyillä perinteisillä Viljanpäivillä erityisesti talotohtori Panu Kailan luento. –?Erilaisia tietolähteitä on runsaasti ja niiden tuottaman tiedon kerääminen ja yhdistely on mahdollista, jota kuitenkaan ei nykyisellään riittävästi hyödynnetä, Tölli toteaa. Hengittävä talo ja pieni lämpövuoto pitää rakenteet terveenä. Kaila on tyytyväinen siihen, että perinteikäs puurakentaminen on lisääntynyt. Ensi viikolla Loton potissa on 1,2 miljoonaa euroa. Huipputalo ei ole se joka ei kuluta energiaa vaan se, jossa ihmiset ovat terveitä. Kaila sanoo, että alue on kuin Loviisa Helsingin keskustassa ja paikka, jossa voidaan järjestää erilaisia perinteisiin liittyivä tapahtumia. Maitoa oli levinnyt muutaman neliön alueelle. Sateinen sää vaikutti hieman tapahtuman kävijämäärään, mutta sadonkorjuun tuotteet kävivät hyvin kaupaksi ja pöydät myytiin tyhjiksi. Rahoittajina ovat alueellinen maaseutulautakunta ja Nivala-Haapajärven seutu Nihak. –?Uunilämmitys ja luonnollinen ilmanvaihto vaihtaa ilman ihan ilmaiseksi. TUOVI PULKKANEN Talotohtori ihmettelee liian tiivistä rakentamista Kaija Vähäsöyrinki NIVALA Nivalan alueellinen maaseutulautakunta päätti kokouksessaan käynnistää esiselvityksen Agrostudion eli maatalousteknologian testausympäristön rakentamiseksi Nivalaan. Kriteeriksi riittää, että se lähtee alueen perinteestä.. Hakemusta varten selvitetään jo tapahtuvan testaustoiminnan laajuutta ja sisältöä sekä alan toimijoiden ja tilojen kiinnostusta testaustoimintaan. Maitorekan peräkärrystä valui maitoa levähdyspaikalle Nivalassa Kalajokilaakso HAAPAVESI Lauantain Lottoarvonnassa löytyi kaksi täysosumaa. Haapaveden R-kioskilla pelattiin 2,5 miljoonan lottorivi Viljanpäivät . Voittopeli oli pelattu Tornion TEX-myymälässä. Kaila sanoo, että jotain on pahasti pielessä, kun sairauskulut maksavat enemmän kuin kaikkien talojen lämmitys yhteensä. Loton päävoitot tänä vuonna. Lauantaina Ylivieskassa vietetyt Viljanpäivät oli juhlavuoden kunniaksi koottu muistoiksi matkan varrelta. –?Kukaan ei kiellä tätä tosiasiaa, mutta silti määräyksiä vain huononnetaan
Merja Talvitie ProAgria Oulun ja Oulun Maaja kotitalousnaisten jätevesineuvontahankkeesta toteaa, että ihmiset ovat tällä hetkellä erittäin kiinnostuneita ja tietoisia jätevesiasioista. YLIVIESKALAINEN Tero Koskela on asentamassa talonsa katolle 3,2 kWh:n aurinkopaneelia Hän päätyi hankkimaan aurinkopaneelin mielenkiinnosta sähkökulutuksen alentamiseen. –?Määrä on hyvä, kun sisältö oli koottu niin vahvasti enrgia-alan ympärille. 7 KALAJOKILAAKSO . –?Siirtymäaika asetuksen mukaiseen järjestelmään rantaja pohjavesialueella loppuu reilun vuoden kuluttua ja ihmiset ovat aktivoituneet hoitamaan asian kuntoon. Kustannuksen pitää olla kohtuullinen, että se tuottaa jossain vaiheessa, Marko Paavola toteaa. Piirin säännöt toteavat, että kahdeksan parasta pääsee itse oikeutetusti eduskuntavaaleihin. Kolmanneksi parhaan tuloksen keräsi nuori 25-vuotias luokanopettaja Marjut Lehtonen Oulaisista 160 äänellä. Kahdeksannen sijan nappasi pastori Pekka Aittokumpu Oulusta 377 äänellä. Hänkin on kansanedustaja. TUOVI PULKKANEN Energian säästäminen kiinnostaa ja siitä halutaan tietoa Energiamessut löysivät oikean kohderyhmän Energiamessut avannut elinkeinoministeri Mika Lintilä totesi, että Pohjanmaan seutu pursuaa elinvoimaa ja mahdollisuuksia. Tero Koskela on kiinnostunut aurinkopaneelin vaikutuksesta sähkönkulutukseen. Tämä vastinraha rahastoidaan ja sen mahdollisia sijoitustuottoja voidaan kohdentaa korkeakoulun kehittämiseen. Sipilä sai annetuista äänistä 1653 kappaletta. JÄTEVESI ON kiinteistönomistajien vastuulla oleva asia, eikä kaikkien vaihtoehtona ole liittyä siirtoviemäriin. Sitä vastoin aluetta pohjoisempana kahdeksan joukkoon pääsi vain kaksi. Kymppitonneja sataa Oamkin varainhankintaan tustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoit moitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu ustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa lmoitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoit ustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stila Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoi tustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stila Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoi itustila a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stil a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmo oitustil aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu sti a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilm oitustil aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu st aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilm moitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu st laa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilm moitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu s ilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Il moitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa I lmoitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa I Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoit stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoi ustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmo l Ilmoitu stilaa Ilmoitu stila itustila a Ilmo Muistathan jättää ilmoituksesi ajoissa! 020 750 4600 ilmoitukset@ kalajokilaakso.fi Antti Savela KALAJOKILAAKSO Pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä oli suorastaan murskaavan ylivoimainen Pohjois-Pohjanmaan keskustan järjestämässä jäsenvaalissa. Maanantaina 17.9.2018 Tuovi Pulkkanen KALAJOKI Kalajoen kaksipäiväiset energiamessut tarjosivat käviijöille kokemuksia ja tietoa monista elämään ja asumiseen liittyvistä aiheista. Kärsämäellä sivistysjohtajana työskentelevä Ira Toppinen keräsi 103 ääntä. Talo lämpenee öljyllä, ja harkinnassa on lämmitysmuoto sen rinnalle. Kalajokilaakso OULU Talenom Oyj lahjoitti Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) varainhankintakampanjaan 10?000 euroa. Hän keräsi 914 ääntä. Hinnan Huumo ei enää usko tulevan alaspäin ja kasvu on tasaista, mutta ei räjähdysmäistä. Hannu Huumo on puhunut aurinkoenergian puolesta jo kolmen vuosikymmenen ajan. Lahjoitus kohdennetaan liiketalouden koulutusohjelmalle. Hänen kanssaan kolmannesta paikasta kilvoittelee Siikalatvalla kirjoilla oleva Ira Toppinen. Varainhankintakampanjan teema on Hyvinvointia pohjoiseen Suomeen. –?Tietoa ja tarkkoja laskelmia on tänä päivänä tarjolla paljon, mutta niihin kannattaa perehtyä huolella ja hankinnat kannattaa aina kilpailuttaa. Anne-Riikka Rautio Centrialta kertoo, että jos kiinteistön omistajalla on tilanne, jossa lämmitysjärjestelmää ollaan muuttamassa, Motivan sivut tarjoavat puolueetonta tietoa erilaista vaihtoehdoista. Haapajärvinen luokanopettaja Ulla Savola nappasi jäsenvaalissa 264 ääntä ja oli 11. Hannu Huumo Huumo Ky:stä sanoo, että paneelien kysyntä on viime vuosien ajan ollut tasaisessa kasvussa. Aineenopettaja Antti Nikula Kalajoelta keräsi 172 äänen potin sijoittuen 15:nneksi. lokakuuta keskustapiirin piirikokouksessa, Kolmanneksi jäsenvaalissa sijoittui kansanedustaja Antti Rantakangas (887 ääntä) Haapavedeltä ja neljännen sijan nappasi Juha Pylväs (844 ääntä) Ylivieskasta. Toiselle sijalle jäsenvaalissa sijoittui rehtori Mikko Kinnunen Reisjärveltä. Seuraavat sijat menivät kansanedustaja Hanna-Leena Mattilalle (603) Raahesta ja kehityspäällikkö Eija-Riitta Niinikoskelle (590) Nivalasta. Vaihtoehtoja on nykyään paljon ja ne vaativat perehtymistä. Näytteilleasettajien jakaman tiedon lisäksi luennot antoivat vinkkejä hyvinvointiin. Myös Kaleva lahjoitti kymppitonnin. Muiden paikkojen eli seitsemän paikan osalta päätökset tekee piirikokous. Loput valitaan 13. Säännöt sallivat viiden henkilön muutoksen tekemisen jäsenvaaliin. Reijo Alakoski Suomen Messupromoottereista kertoo, että viikonlopun aikana mesuilla kävi noin 1500 ihmistä. – Vielä muutama vuosi sitten ostajat olivat reilusti eläkeikäisiä, mutta nyt aurinkopaneeleita hankkivat jo nuoremmat perheet. Piiri valitsi tulevat kansanedustajaehdokkaansa jäsenille suunnatussa äänestyksessä lauantaina ja sunnuntaina. Se voi tuoda ison säästön. Vastinraha jaetaan ammattikorkeakouluille kerättyjen varojen suhteessa. –?Sähkön hinnassa ihmisiä ärsyttää eniten sähkönsiirtomaksut, koska niihin ei pysty vaikuttamaan. Juha Sipilä ylivoimainen jäsenvaalissa. Pohjois-Pohjanmaan keskustapiirin puheenjohtaja Antti Ollikainen kertoo, että piirin hyväksymässä sopimuksessa Kalajokilaaksoon tulee keskustalle kolme ehdokasta samoin kuin Kainuuseen ja Raahen sekä Pyhäja Siikajokilaakson alueelle. Henri Huumo Huumo Ky:stä sanoo, että Koskelan hankkiman kokoluokan paneelin sähköntuotto on vuositasolla noin 3 megawattia. Herni Huumo toteaa muutoksen näkyvän enemmänkin ostajakunnassa. Lahjoitetut varat käytetään kehitystyöhön vuosien 2018–2020 aikana. Rautio sanoo, että maalämmön suosio on tänä päivänä kasvussa erityisesti uudisrakentamisessa. Eduskuntavaalien Kalajokilaakson ehdokkaat varmistuivat jäsenvaalissa. Sijoitus ollaan valmiita tekemään, ja sen vaivaton käyttö on usein ratkaiseva tekijä. Palaute oli hyvää sekä kävijöiltä että näytteilleasettajilta. Kalajokisen Paavolan perheen toi paikalle messujen monipuolinen energiaan liittyvä tarjonta. ?– Energiansäästöön -ja tuotantoon liittyvät asiat kiinnostavat. Äänisaaliillaan Kinnunen lunasti varman paikan vaaleissa, sillä Pohjois-Pohjanmaan 15 ehdokkaasta 8 valitaan suoraan jäsenvaalista. Yli 10?000 euron lahjoitukset voidaan kohdentaa suoraan halutulle koulutusalalle. Oulun ammattikorkeakoulu aloitti varainhankintakampanjan keväällä ja varoja on kerätty jo lähes 500?000 euroa. Valtio on varannut vastinrahoitukseen yhteensä 24 miljoonaa euroa. Monet haluavat myös varmistaa asianmukaisen toimintatavan esimerkiksi mökin kantovedelle. –?Sillä teholla pyörii auringonpaisteella käytännössä kaikki kodinkoneet. Keväällä kysellään aina paljon aurinkopaneeleista ja niiden hinnan tippuminen vaikuttaa varmasti niiden suosioon. Hän sanoo, että viimeisen kolmen vuoden aikana paneeleiden kysyntä on kasvanut. Niinikosken jälkeen seitsemänneksi eli vielä varman paikan lunasti kansanedustaja Ulla Parviainen Kuusamosta (434 ääntä). Ammattikorkeakoululle tehdyt lahjoitukset käytetään koulutuksen kehittämistä tulevaisuuden työelämän tarpeisiin. Hän on asentamassa talonsa katolle paneelia. Jäsenvaalissa oli yhteensä 26 ehdokasta
Vastaajista 21 prosenttia ilmoitti, että lisää henkilökuntaansa tulevana vuonna. Peltokorpi toteaa, että tämän syksyn infl uenssarokotukset aloitetaan marraskuussa ja uskoo, että niissä päästään henkilökunnan osalta 80 prosentin kattavuuteen. –?Osalla henkilökunnasta lain tulkinta vääristyi, koska lain tavoitteena on suojata heikoimpia ja sairaita ja varmistaa, että he eivät saa lisäriskejä henkilökunnan taholta. –?Suurin osa on ymmärtänyt lain tavoitteen siitä, että henkilökunta ei tartuttaisi potilaita. Työvoimapulaa PohjoisPohjanmaalla. Attendon omistama Ruusulan palvelukoti avattiin vastikään. Asumistuen muutoksen voi jokainen laskea Kelan nettisivuilla. Nettona vuokra nousee siis runsaat 40 euroa. Karjalahteen jäi vielä noin 26 asukasta. Vastanneista yrityksistä 41 prosenttia arvioi kasvavansa mahdollisuuksien mukaan. Vuokrat nousivat reilunlaisesti vanhusten siirryttyä kaupungin omistamasta Karjalahdesta yksityisen palvelukotiin asumaan. Nyt laki jäi osittain tulkinnanvaraiseksi. Sen myötä selviää mitä työnantaja voi lain puitteissa tehdä. –?Vuokrataso on noussut paljon, mutta kun eläkkeensaajan asumistuki nousee samassa suhteessa, nettovuokrien korotus jää maltilliseksi. Uudessakin palvelukodissa palvelut järjestävän Selänteen peruspalvelukuntayhtymän johtaja Tuomas Aikkila toivoo, että vuokrien nousussa ei tuijoteta bruttovuokriin vaan nettovuokriin. Se ei ole tauolla, vaan sen yhden pykälän tulkintaa ollaan tarkentamassa. Alueen pk-yritysten suhdanneodotukset ovat Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmaisen mukaan edelleen hyvällä tasolla (+29), vaikka maltillisemmat kuin kevään kyselyssä (+36). YRITYSTEN OMAN liikevaihdon kasvu näyttää myös hidastuvan maakunnan yrityksissä, liikevaihdon saldoluku on laskenut + 46 saldoluvusta +30:neen. –?Pitää muistaa, että tartuntatautilaki on voimassa koko ajan. Syksyn 2018 Pk-yritysbarometri perustuu 4?600 pkyrityksen edustajan vastauksiin. Parhaimmillaan vuokrat nousivat yli sadalla prosentilla. Laki tulee voimaan ja toiminta tapahtuu sen mukaan, että lain ehdot täyttyvät. –?Yleensä uudessa laissa ei ole suositusta, jonka mukaan se otettaisiin käyttöön maltilla. MYYNTIJOHTAJA Timo Wikberg Attendolta kertoo, että uudessa palvelukodissa kaikki vanhukset, olivatpa miten vähävaraisia tahansa, pystyvät asumaan. Tiistaina haapajärvinen pitäjänneuvos Maritta Niska (sd.) kertoi, että valtuutetut ovat pyytäneet vuokrien noususta virkamiehiltä tarkan selvityksen. –?Lain tavoitteena on hyvä rokotuskattavuus Suomessa ja pykälän epäselvän tulkinnan aiheuttamat ristiriidat halutaan selkeämmällä tulkinnalla poistaa. Käyttövaraa pitäisi jäädä jokaiselle asukkaalle vähintään kuntayhtymän linjauksen mukainen minimi, josta pitää kustantaa vielä lääkkeet, Wikberg kertoo. Laissa annettiin organisaatioille vuosi siirtymäaikaa. Kalliossa syntyneessä polemiikissa muuttui ehkä muoto, jota lain laatija oli ajatellut. Kalliossa tullaan kouluttamaan työntekijöitä, jossa näkökulmana on potilaiden suojaaminen. –?Marraskuun alussa infektiolääkäri tulee pitämään henkilökunnalle koulutuksia, joissa käydään läpi taustaa henkilökunnan rokottamiselle. Hänen mukaansa vuokrataso vastaa ikäihmisten yleistä vuokratasoa Suomessa. Yritykset aikovat myös vähentää hieman panostuksiaan kansainvälistymiseen, vientiin ja investointeihin. Peltokorven mukaan viime syksyn suunnitelma peruspalvelukuntayhtymä Kalliossa oli täysin lain hengen mukainen. Yritystoiminnan loppumista ennakoi kolme prosenttia vastaajista. Sen jälkeen muutamme omia ohjeitamme uuteen sovellukseen sopiviksi. Peltokorpi uskoo, että eri puolella Suomea odotetaan nyt mistä tulee ennakkotapaus siitä miten lakia voi soveltaa, koska lain soveltamistakin tuli ristiriitaista. Tämä kertoo siitä, että alueemme pk-yritykset hakevat edelleenkin kasvua ja kasvuhalukkuus on keskimääräistä paremmalla tasolla verrattuna valtakunnan keskiarvoon, sanoo Kolehmainen. Uuden tartuntatautilain pykälää 48 hoitajien rokotussuojasta muokataan selkeämmäksi, koska sen tulkinta on aiheuttanut hieman epäselvyyttä. Vuokran ollessa vastaavasti 540 euroa asumistuki nousee noin 360 euroon, milloin nettovuokraksi muodostuu 180 euroa. Terveyspalvelujohtaja Päivi Peltokorpi peruspalvelukuntayhtymä Kalliosta sanoo, että sosiaalija terveysministeriön tuoreessa tiedotteessa ministeriö haluaa saadun palautteen perusteella selkeyttää lain pykälää 48, joka koskee työntekijän ja opiskelijan rokotussuojaa potilaiden suojaamiseksi. KALAJOKILAAKSO Tuovi Pulkkanen YLIVIESKA Tuleva infl uenssakausi rokotuksineen nostaa esiin maaliskuun alussa voimaan tulleen uuden tartuntatautilain mukaiset jonkinasteista vastustusta herättäneet rokotukset myös henkilökunnalle. Muilta osin tartuntatautilakia ei olla muuttamassa. Valtaosa eli 72 prosenttia pitää työvoiman määrän ennallaan ja vain seitsemän prosenttia uskoi, että työntekijöiden määrä laskee. Haapajärvellä Karjalahden palvelukoti myytiin Attendolle viime vuoden syksyllä. –?Vuokrien korotus olisi ollut aivan vastaava, jos Karjalahti oli peruskorjattu ja asukkaat olisivat jääneet sinne, Wikberg toteaa. ANTTI SAVELA Palvelukoti Ruusulan vuokrat puhuttavat Haapajärvellä Kalajokilaakso OULU Pohjois-Pohjanmaan yrityksillä on edelleen tarve saada uutta työvoimaa. Sosiaalija terveysministeriö valmistelee esityksen syksyn aikana ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle joulukuussa 2018. Hänellä ei ole omaisuutta. Keskipohjanmaa havainnollistaa keksityllä esimerkillä asumistuen muutosta vuokran noustessa: Asukkaan tulot ovat 890 euroa. Noin 30 asukasta muutti uusiin Ruusulan tiloihin toissa viikolla. –?Kela tulee vastaan vuokrissa ja Selänne maksaa palvelusetelillä palvelun siltä osin mitä asukkaan omat tulot eivät riitä. Tämä kertoo että alueen kasvun huippu näyttäisi olevan nyt ohi. –?Seuraamme Kalliossa pykälän 48 tulkinnan tarkentumista loppuvuoden aikana. ARKISTOKUVA ELINA PAAVOLA Kalliossa hoitajien rokotussuojaa koskevia linjauksia muutetaan jos uusi ohjeitus sitä vaatii Tartuntatautilain tulkintaa ollaan selkeyttämässä Antti Savela HAAPAJÄRVI Attendon Isokadulla avaaman vanhusten palvelukodin Ruusulan vuokrat ovat herättäneet keskustelua Haapajärvellä. Pohjois-Pohjanmaan Pk-yritysbarometrissa vastaajia oli 233 teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja palvelujen toimialoilta. –. 8 Maanantaina 17.9.2018 . Voimakkaasti tai mahdollisuuksien mukaan kasvavien yritysten osuus kaikista vastanneista yrityksistä on 47 prosenttia. Tämä ilmeni Pk-yritysbarometrin suhdannekyselystä. Vuokran ollessa 240 euroa kuukaudessa asumistuki on laskennallisesti 103 euroa jolloin nettovuokraksi jää 137 euroa. Laskelma on kuitenkin vain esimerkinomainen. Sitä ennen emme tee uusia linjauksia. –?Korotus on maltillinen semminkin, kun ottaa huomioon, että nyt siirrytään asumaan 80-luvulla rakennetusta palvelutalosta uuteen, valoisaan ja väljään rakennukseen, Aikkila toteaa. Peltokorpi näkee mielenkiintoisen seikan uuden tartuntatautilain voimaantulemisessa
Uuden aloittaminen jännittää ja ajatus siitä, että tekee sisustamiseen liittyviä asioita toisen kotiin tai tilaan vaatii rohkeutta. Siksi Pisilä yhdistää vanhat tavarat ennakkoluulottomasti ja värikkäästi moderniin ja uuteen. Niillä pystyn tekemään kodista erilaisen kuin muilla. En helposti luovu hankkimistani tavaroista ja välillä niitä kertyy kokoelmaksi asti. –?Ajan patinoimalle kalusteelle kannattaa antaa aikaa ja pohtia huolella pitääkö sille tehdä mitään muuta kuin puhdistaa. Persoonallinen sisustus voi olla yhdistelmä vanhaa ja uutta Jenny Pisilä sisustaa väreillä ja yhdistelemällä vanhaa ja uutta. Kodin seinälle on päätynyt Hamarin uimarannalta pyörälenkillä löydetty ajan patinoima lankun pätkä. KALAJOKILAAKSO Fiilistellen Tuovi Pulkkanen YLIVIESKA –?Vaikka tykkään kaikesta vanhasta, en silti halua asua museossa, sanoo ylivieskalainen sisustamista harrastava Jenny Pisilä. 9 Maanantaina 17.9.2018 . On erittäin mielenkiintoista olla mukana messuilla, joita olemme järjestämässä koulun kanssa. Kalkkimaali ei ole oikotie käsitellä kaikkia pintoja. Kulloinenkin trendi sisustuksessa ohjaa varmasti aika paljon sitä, millaisia suunnitelmia tehdään. En osta mitään turhaan, vaikka jos mieheltä sitä kysytään, hän on asiasta aivan eri mieltä, Pisilä nauraa. Ideat kehittyvät niiden pohjalta oman näköisiksi. Sesonkien ja vuodenaikojen mukaan vaihtuva sisustus ei ole Pisilän ajatusmaailmassa tarkoituksenmukaista. TUOVI PULKKANEN Väriläiskä kuvaa hyvin Jenny Pisilän näkemystä värien käytöstä Erilaiset ja erikokoiset peilit voivat olla osa sisutusta. Joskus on järkevää mennä pitemmän kaavan kautta tai vain jättää ajan patina näkyviin. –?Minulla saattaa olla idea, joka odottaa toteutumistaan ja se voi matkan varrella vähän elää ennen kuin se työstetään lopulliseen muotoonsa. –?On tietysti makuasia, mikä kenenkin mielestä on nättiä. Vanhat kalusteet kannattaa Pisilän mielestä joskus jättää tuunaamatta.. Iso kasa vilttejä on kovassa käytössä. Kun löydän kirpputorilta jonkun mielestä ihan hassun tavaran, näen itse mihin se tulee. Hyvin usein parhaimmat aarteet löytyvät kirpputoreilla. Kun sen laittaa paikalleen ja katselee sitä puoli vuotta, se voi pelastaa hyvän tavaran pilaamiselta. Pisilä pohtii aloittavansa sisustajan työt pienimuotoisesti kampaajan työn ohessa. Opiskelusta varmuutta ja osaamista Kiinnostus sisustamiseen on johtanut lisätiedon hankkimiseen opiskelun kautta. Instagramissa @varilaiska voit seurata uuden, vanhan ja värien iloittelua. Joskus värinvaihtoa tai kunnostamista odottava kaluste seisoo paikallaan kauankin. –?Niihin on mummot kutoneet vanhat vaatteet ja ne on helppo pestä. Vanha lipasto löysi paikkansa sohvan takaa terassin oven vierestä. PISILÄ EI VAIHDA mattoja ja verhoja kovin usein. Mielenkiinto kaikkeen kauniiseen yhdistyy ammatissa ja harrastuksessa. Joskus mielenkiintoiset tavarat ovat huonossa kunnossa ja niille on pakko tehdä jotain, mutta aina niin ei ole. –?On vain uskottava itseensä ja siihen, että pystyy kuuntelemaan asiakkaan toiveet ja lisäämään toimivaan kokonaisuuteen omintakeisen leiman. Muutoksia sisustuksessa ja värien käytössä ei tehdä hetkessä. Väriä tuovat myös räsymatot, jotka ovat käytännölliset ja niillä on myös tunnearvoa. Löytöjä tekevät myös ystävät, jotka tuntevat Pisilän maun. Kaksivuotinen koulutus Jedussa Kalajoella päättyy keväällä ja valmistuessaan Jenny Pisilä on sisustusneuvoja. Toiselle kaiken pitää olla uutta, mutta minulle toimii vanhan, uuden ja erilaisten värien yhdistäminen. Pirteä yksityiskohta ruokailutilasta. –?Minulle on tärkeää, että kotona on tavaroita, joita ei löydy kaupasta. –?Koulutus on antanut itsevarmuutta ja huomion siitä, että olen osannut ja tehnyt asioita oikein. Tavarat kelpaavat sellaisenaan tai sitten niitä tuunataan. Myös se, että koolla on joukko, jolla on erilaisia mielipiteitä sisustamisesta, on opiskelussa antoisaa. Laitan räsymattoja kesällä myös terasseille. Ideat Pisilä poimii Instagramista, lehtien kuvista ja netistä. Ainoastaan keittiön verhot, jotka ovat usein värikkäät vaihtuvat tiheämmin. Tarvetta radikaalille muutokselle työn kuvassa ei ole, mutta kiinnostus alaan on lisääntynyt koulutuksen edetessä. Vanha vaaka toimii hyvin kynttilätelineenä. PISILÄ ON kampaamoalan yrittäjä ja uskoo, että työllä ja kiinnostuksella kaikkeen kauniiseen on yhteys. Räsymatot ovat kodin iloisia väriläiskiä, joilla on myös tunnearvoa
Palloliitto on perustettu 1907. Kappalainen Jukka Kesola siunasi. KALAJOKILAAKSON paikallista väriä kirjaan tuo kuvaus Nivalan uudella tekonurmella pelatusta Vitosen ottelusta FC Ysikaks–Oulaisten Huima. Tosipohjaisissa tarinoissa esiintyvät oikeiden pelaajien joukossa myös FC Palloseurasta tutut hahmot: Kulmala, Tolppanen ja Liimatainen lentävät Huuhkajien perässä Gijoniin, purjehtivat Ahvenanmaalle ja autoilevat Joensuuhun. Työnantajia arvioitiin muun muassa työnhakuprosessin, perehdytyksen, työtehtävien mielekkyyden ja tasapuolisuuden perusteella. UUSI KIRJA käsittelee esittelytekstinsä mukaisesti suomalaisen jalkapallon lähihistorian avaintapahtumia, muttei unohda ruohonjuuritason arkeakaan. Tutkimuksen toteutti T-Media Oy. Maailman tuuliin haihtuneet lauseet täytyy keksiä uudelleen, Pauli Kallio kirjoittaa kirjan esittelylehdillä. Myös maineikas Sievi Futsal nostetaan esiin nivalalaislähtöisten pelaajien kautta. Maakuntapäivillä omaishoitajat, päättäjät ja omaishoidon parissa työskentelevät keskustelevat omaishoidon kehittämisestä ja omaishoitokysymyksistä, jotta omaishoitajien tarpeet tulevat huomioiduksi soteja maakuntauudistuksessa. –?Idea oli sarjakuvakirja, ja kun Suomessa puhutaan jalkapalloaiheisesta sarjakuvasta, tekijöiksi ei juuri ollut vaihtoehtoja. Omaishoidon maakuntapäivä Ylivieskassa Kalajokilaakso YLIVIESKA Osuuskauppa KPO ylsi Vastuullisin kesäduuni 2018 -kilpailun yli tuhannen hengen yritysten sarjassa seitsemänneksi. Pentti Otsamon kanssa Kallion tehnyt vuodesta 1994 lähtien FC Palloseura -nimistä sarjakuvaa, jota on ilmestynyt jo kolmen albumin täydeltä. Meidän kesken 10 Maanantaina 17.9.2018 . Tunnetuin niistä on Kramppeja ja nyrjähdyksiä -sarjakuva, jota Pauli Kallio on kirjoittanut jo vuodesta 1991 lähtien. Sarjan voitti Ikea. Oululaissyntyinen yhteiskuntatieteiden tohtori pelasi aikoinaan Kakkosta ja Futsal-liigaa Oulun Tervareissa. Olemme tyytyväisiä voidessamme vuosittain tarjota yli tuhannelle nuorelle kesätyöpaikan, joka on heistä suurelle osalle se ensimmäinen, KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop sanoo. kaksikko Pentti Otsamo – Pauli Kallio oli ansainnut kannuksensa jo aikoja sitten, kirjoittaa Palloliiton tiedottaja Mikael Erävuori kirjan esipuheessa. Hautauksia Kalajokilaakso YLIVIESKA Omaishoitajaliitto järjestää omaishoidon maakuntapäiviä eri puolilla Suomea. Esiintyypä kirjassa myös Nivalan paikallinen jalkapallovaikuttaja Jarmo Vuolteenaho, Pauli Kallion lapsuuden naapurin poika. Viime vuodet kuvittajana on toiminut Christer Nuutinen. –?Tapahtumat seurailevat todellisuutta mahdollisimman tarkasti, mutta sarjakuvia ei olisi syntynyt ilman taiteellista vapautta. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Huuhkajat, Helmarit ja synnyinseutu Pauli Kallion uutuuskirjassa Pauli Kallion uutuusteos on Suomen Palloliiton 111-vuotisjuhlakirja. Nimeltä mainitaan myös joukko voittoisan Huiman pelaajia. On nuorisomaajoukkueita, Veikkausliigaa, Suomen cupia, alasarjoja, junioriturvauksia, futsalia sekä ulkomailla mainetta niittäviä kansallissankareita. Mistä Lapuan Virkiän E-tytöt juttelivat Kokkola-cupin otteluiden lomassa. Jalkapallon kansallisten lippulaivojen Huuhkajien ja Helmareiden lisäksi kirjan sivuilta löytyy koko jalkapalloperhe. Pohjois-Pohjanmaan omaishoidon maakuntapäivä järjestetään 19. SEIJA KRAPU Suomen Palloliiton 111-vuotisjuhlakirjaan pääsevät myös Nivalan, Oulaisten ja Sievin jalkapalloilijat SEPPO KANGAS Pirjo Riitta Vuoti siunattiin 14.9.2018 Kalajoen kirkkomaalla. Vastuullisin kesäduuni -kilpailuun osallistui 128 työnantajaa ja vastauksia 14–29-vuotiailta kesätyöntekijöiltä saatiin yhteensä 7?790. Kirjan on piirtänyt Pentti Otsamo ja sen kustantaa tamperelainen Suuri Kurpitsa. Hankkeen käynnisti syksyllä 2016 puheenjohtaja Pertti Alaja, jonka sairastuminen ja sitä seurannut kuolema viivästyttivät kirjahanketta. Intohimoisena jalkapallon seuraajana ja harrastepelaajana Pauli Kallio on sijoittanut tarinoitaan usein jalkapallokentille. Se on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa, Suomen Kuvalehdessä ja Aamulehdessä. –?Osuuskauppa KPO on pohjalaismaakuntien suurimpia työnantajia vakituisesta henkilökunnasta puhuttaessa ja suurin nuorten työllistäjä. Otsamo on Kallion tavoin Puupäähatulla palkittu sarjakuvantekijä. Mitä Jussi Jääskeläinen murjaisi huuhkajalle, joka pöllähti vartioimaan Suomen maalia. Maakuntapäivillä jaetaan ideoita ja hyviä toimintamalleja omaishoitoperheiden tukemiseksi. KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Aila, Aili Huomenna: Tytti, Tyyne, Tyyni Seppo Kangas NIVALA Puupäähatulla palkittu nivalalaislähtöinen sarjakuvakäsikirjoittaja Pauli Kallio on julkaissut jälleen jalkapalloaiheisen sarjakuvakirjan, nimeltään Huuhkajia ja Helmareita. Jarmo Junno, Miika Toivola, Rami Tirkkonen sekä FC Ysikahden Janne Vierimaa, Eetu Kinnari, Jarkko Räsänen, Marko Pirnes, Ville Männikkö, Mikko Muhonen ja Markus Pennala pääsevät tasaveroisina Jari Litmasen ja Sami Hyypiän rinnalle futisperheen jäseniksi. Sarjan kuvittaja on vuosien mittaan vaihtunut. KPO vastuullisten kesätyöpaikkojen kärkijoukossa. syyskuuta Kulttuurikeskus Akustiikassa Ylivieskassa. Kirjan piti alunperin olla Suomen Palloliiton 110-vuotisjuhlakirja
Nyt hämmästelen ajan hujahtamista! Muksun kasvu on herättänyt minut entistä selvemmin ajan juoksuun ja elämän ihmettelyyn. Miten karua olisi herätä jonain päivänä hoksaten, että tähänkö tämä elämä nyt sitten vierähti. Onnea ja halauksia eskarilaiselle kotiväeltä. Onhan niin, että ontto aikamme huokaa aitouden perään. Sanotaan, että koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan, mutta kyllä tämä massiivinen kiertue jää urani viimeiseksi. Nyt on kuitenkin tullut aika hellittää. Tuula Sikala ja Konsta Rättyä Ylivieskasta saivat pojan 13.8.2018. Mukana on myös kiertue-debyyttinsä tekevä nuori Jennika ”Erikan pikkusisko” Vikman, jonka uusi single julkaistaan lokakuun alussa. Mielekkyys voi löytyä myös toisten auttamisesta. Silloin mahdollisuudet muuttuvat valinnoiksi ja ideat saavat todellisen muodon. Viimeinen ilta Dannyn seurassa –konserttikiertueelle on myyty jo runsaat 12?000 lippua. Hyvinkäällä, Mikkelissä, Hämeenlinnassa, Raumalla, Järvenpäässä ja Oulussa Dannyn konsertti on jo loppuunmyyty. Rukouksesta löytyy uusien alkujen Jumala. Ylivieskan mummu. Ps. Rakas Ella täyttää 7 vuotta 22.9. Kiertuekokoonpanoon kuuluu Petri Kokon Juhlaorkesteri sekä D’Voices -duo. Vauhdikas ilopilleri Miikka Anttila täyttää 5 vuotta 18.9. Hän on savenvalaja, joka muovaa ihmistä kuin saviastiaa yhä uudelleen, vastaamaan paremmin tarkoitustaan. Herra sanoo: ”Katso, minä luon uutta elämää.” Hän tuo arkeemme mielen ja merkityksen. marraskuuta. Me tarvitsemme havahtumisen hetkiä. Maanantaina 17.9.2018 Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Sinä pelastit minut kuolemasta, et antanut jalkani astua harhaan. –?Olen saanut levyttää ja tehdä konserttikiertueita varsin menestyksellisesti peräti kuudella eri vuosikymmenellä, josta olen paitsi ylpeä, mutta myös onnellinen ja kiitollinen. Silloin huomaamme, ettei materiaalinen todellisuus ole koko totuus. Se on helppo sauma tutustua siihen, kuinka sinäkin voit auttaa omin lahjoinesi. Reipasta eskarilaista onnittelevat Eveliina, äiti ja isi. Piiskaako sisäinen tyhjyys kiireeseen ja rauhattomuuteen. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 11 KALAJOKILAAKSO . Eikä päivästä vauhtia ja naurua puuttunut! Rakasta vauhtisankaria onnittelevat äiti ja isi, Jeeli, Olga, Meimi, Joose ja Suoma sekä mummut ja papat. Tiedämme kuinka suuret murheet ravistelevat maailmaamme perinpohjaisesti, mutta yhtä lailla arjen harmaus voi herättää. Tähän muutokseen on parempi havahtua ennemmin kuin myöhemmin. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Odotan innolla, josko näemme tuona päivänä! Niko Salminen, vs. Kirsi Hyyppä ja Timo Siermala Ylivieska saivat pojan 1.9.2018. Satunnaisista esiintymisistä en varmaankaan luovu koskaan, en ainakaan niin kauan kuin jalka nousee ja ääni kulkee, mutta laajat konserttikiertueet ovat tämän jälkeen minun kohdaltani ohi, Danny eli Ilkka Lipsanen kertoo. Sonja ja Jouni Marjakangas Nivalasta saivat tytön 6.9.2018. 56:14 Viisaan miete Arvokkain omaisuutesi on viisas ja luotettava ystävä. Jesse Visuri täyttää 6 vuotta 20.9.2018. Syksy oli tuolloin minulle huisin ulkoisen muutoksen aikaa. Dubaissa. Rukous on myös oiva tapa pyhittää hetkiä omasta arjesta, siis omistaa aikaa Jumalalle. Kiinnitys tapahtuu kädet ristimällä rukoukseen. Satunnaisesti Dannyn seuraksi lavalle nousevien artistien joukkoon kuuluu muun muassa vuoden 2016 Tangokuningatar Erika Vikman. Eveliina ja Sampo Huuha Nivalasta saivat tytön 9.9.2018. Suvi ja Ari Heikkinen Ylivieskasta saivat tyttären 9.9.2018. Vietkö sinä arkea vai viekö arkesi sinua. äiti, isi, Tuukka, mummut, papat ja kummit. Vauvauutisia O nnea! Kalajokilaakso YLIVIESKA Dannyn pitkän uran viimeinen konserttikiertue käynnistyy lokakuun lopussa, joka kattaa yli 30 konserttia ympäri Suomen. Paljon onnea ja iloista syntymäpäivää! T. Marjo Vitakoski ja Marko Vähäsöyrinki Nivalasta saivat pojan 5.9.2018. Dannyn viimeinen ilta Ylivieskassa. Katkeruudesta ei seuraa mitään hyvää. Voittopalkintona meille tarjotaan ei vähempää kuin elämän seppelettä! Muutos on mahdollisuus parempaan. Tutki ja puntaroi elämääsi sydämessäsi, rukouksen kanssa. seurakuntapastori Syksyn sävel soi muutosta Tapulin juurelta Sulo Vähäkangas täytti 4 vuotta 16.9. Persian kuningas Darius Reilu vuosi sitten muutimme perheeni kanssa tänne Ylivieskaan. Meiltä jää niin paljon hyvää tekemättä, aivan kuin marjoja jää metsään poimimatta! Seurakunnassamme on tulossa vapaaehtoistyön päivä lokakuun kuudes. Dannyn viimeisellä konserttikiertueella nähdään yllätysesiintyjiä, Dannyn pitkän uran varrelta tutuiksi tulleita ystäviä ja kollegoita. Kulttuurikeskus Akustiikkaan Danny joukkoineen saapuu 23. Asiathan muuttuvat koko ajan. Mikä saa sinut tekemään sitä mitä teet, päivästä toiseen. Reipas retkeilijä Selma Eliina Maria on nyt 6-vuotias. Suuren suuret onnittelut halausten kera rakkaalle hymypojalle! t. Se kovasti kaivattu aitous löytyy kiinnittymisestä meitä korkeampaan todellisuuteen
Hiihtoa päälajinaan harrastavan Reijosen tähtäin on jo ensi talven laduilla, ja polkujuoksukilpailut ovat hänelle hyvää kesäharjoittelua. Keskeytti 1. Tytöt 16 v. Tyttöjen viiden kilometrin matkalla nopein oli viime vuoden tapaan Enni-Sofi a Saari, joka nousi samalla cupin kokonaiskilpailun voittoon. 12 Maanantaina 17.9.2018 . Varmaan vähän villiinnyttiin kilpailusta ja ruvettiin hevostelemaan! Retkisarjassa osallistujilla ei yleensä ole kiire. Niskanen 1.33.49, 16) Kaija Jokitalo 1.34.04, 17) Enni Ylimäki Ylivieska 1.41.41, 18) Mervi Okkonen Arkk.suunn. Polkujuoksutapahtuman ensikertalaisilla oli loppumatkasta varaa vähän tuuletellakin. Päivän ensimmäisenä voittajana maaliin kiiruhti Ylivieskan Kuulan Jarkko Reijonen, joka voitti poikien viiden kilometrin matkan ja samalla cupin kokonaiskilpailun. 5 km (14): 1) Jarkko Reijonen YK 19.35, 2) Jussi Raappana HK 19.50, 3) Aapo Heiskanen Nivala 19.51, 4) Jimi Leppälä YK 21.33, 5) Antti Harjuhaahto SalRe 23.07, 6) Tatu Syrjä KinuSkiTeam 23.11, 7) Kalle Vuolteenaho Jokiranta 27.55, 8) Olli Timlin Jokiranta 29.11, 9) Elias Vuolteenaho Löytyn Pojat 35.45, 10) Jeremias Niskanen Jokiranta 39.34, 11) Roni Niskanen 46.13, 12) Eeli Niskanen 46.14, 13) Kaapo Hannula, Rakennusliike Työmies Oy, 55.19. Niskanen 1.28.06, 14) Lea Niskanen, Arkk. Niskanen 1.29.37, 19) Anssi Kiiskilä Nivala 1.30.54, 20) Jukka Timlin Edux SkiTeam 1.31.50, 21) Ossi Myllymäki Ullavan Kilpa 1.33.25, 22) Janne Maunumäki Kälviä 1.35.12, 23) Ismo Kunelius Kalajokilaakso 1.48.36, 24) Markku J. Kärjä sai mennä omaa menoaan suuren osan matkasta. Naiset 16 km (14): 1) Aino-Maria Jääskeläinen Haapajärvi 1.27.00, 2) Pirjo Saukko Ylivieska 1.27.11, 3) Sanna Käräoja Northern Trail Runners 1.36.08, 4) Susanna Voipio Oulu 1.37.06, 5) Marjut Murtoperä Nivala 1.37.57, 6) Eeva-Leena Murtoperä Haapavesi 1.37.58, 7) Marika Pirinen 1.44.29, 8) Marianne Kauppinen Reisjärven Pilke 1.48.33, 9) Erja Hangasmaa YK 1.48.34, 10) Saila Päivärinta Ylivieskan Kaupunki 1.53.36, 11) Piia Jylhä Keski-Pohjanmaan OP 1.59.55, 12) Eveliina Lahnalampi Kempele 2.00.42, 13) Salla-Mari Meriläinen Raahe 2.13.45, 14) Mari Muikkula Pattijoki 2.14.11. –?Yllättävän rankkaahan siellä oli, ja näillä tavallisilla lenkkareilla piti koko ajan piti keskittyä pysymään pystyssä. KALAJOKILAAKSO Urheilu Hanna Perkkiö POLKUJUOKSU, YLIVIESKA Sade väistyi lauantaina Törmälän yltä sopivasti puoliltapäivin, kun 314 tossuparia tömisteli matkaan Ylivieska Trail Run -tapahtumassa. Mutta hyvin tämmöiset kuntoilijatkin mahtuivat sekaan, naiset toteavat. Kolmatta kertaa järjestetty alueellinen polkujuoksucup on Kärjän mukaan toimiva paketti. POLKUJUOKSU ON saavuttanut myös kuntoilijoiden suosion, mistä kertoo retkisarjan runsas osallistujamäärä. –?On mukavaa nähdä erilaisia maastoja, ja polkujuoksu palvelee ratajuoksuakin. – Cupissa hauskuutta tuo myös pisteiden laskeminen. 5 km (19): 1) Enni-Sofi a Saari YK 21.28, 2) Liinu Tiainen NU 22.35, 3) Viivi Syrjä KinuSkiTeam 23.11, 4) Noora Alatalo AV 23.38, 5) Veera Vähäkangas YK 23.48, 6) Alma Syrjä KinuSkiTeam 25.11, 7) Emma Heiskanen Nivala 26.01, 8) Heli Harjuhaahto SalRe 26.27, 9) Iiris Savelainen HK 28.46, 10) Anette Ylimäki Jokiranta 30.01, 11) Lauriina Ylimäki Jokiranta 32.37, 12) Venla Katajala Jokiranta 32.39, 13) Linnea Ylimäki Jokiranta 32.54, 14) Edith Hintsala Jokiranta 32.55, 15) Iina Nissilä Jokiranta 33.02, 16) Kaisa Päivärinta Jokiranta 33.03, 17) Olivia Tuomela Kuivasjärven Aura 41.55, 18) Iita Niskanen 1.02.13, 19) Selma Niskanen 1.02.47. Viiden kilometrin matka taittui vain hieman reiluun puoleen tuntiin, joten makkaranpaistoon parivaljakko ei selvästikään ole jäänyt. Naiset 10 km (20): 1) Petra Alatalo AV 1.06.58, 2) Päivi Lassila TNT Kokkola 1.07.52, 3) Julia Korkiakoski Ylivieska 1.09.57, 4) Heli Ekdahl Ylivieska 1.11.01, 5) Karoliina Hosionaho Northpiping 1.12.09, 6) Armi Vähä-Pudas Ylivieska 1.14.16, 7) Mirja Eskola 1992 1.16.48, 8) Emmilii Myllymäki FHL Yli-Kunto Oy 1.18.10, 9) Jaana Kolppanen KaJu 1.20.45, 10) Nelli Huitula Haapavesi 1.25.48, 11) Erja Ypyä Nivala 1.26.41, 12) Karoliina Mustonen Ylivieskan Kaupunki, 1.27.45, 13) Anna Niskanen Arkk.suunn. Niskanen 1.03.09, 13) Antti Vilkuna, Rakennusliike Työmies Oy, 1.03.56, 14) Jani Niemelä Ylivieskan LVI 1.03.57, 15) Tuomas Saari, Edux Ski Team, 1.05.53, 16) Eero Saari, YK, 1.05.59, 17) Henrikki Maarala K-Rauta Rautapohja 1.06.33, 18) Esa Oikarainen Maanmittauslaitos 1.06.34, 19) Perttu Keskisarja Nivala 1.06.51, 20) Matti Viitala Edux -Ovet Oy 1.06.52. Saari kilpailee myös yleisurheilussa ja hiihdossa ja pitää monen muun tavoin polkujuoksua hyvänä harjoittelumuotona. –?Matka tuntui jopa lyhyemmältä kuin etukäteen ajattelin, Saari totesi maalissa. –?Taktiikkana oli pitää heti hyvää vauhtia. Täällä on tosi tekninen rata muihin kilpailupaikkoihin verrattuna. Miehet 16 km (24): 1) Tapani Kärjä KaJu 1.07.36, 2) Samuli Hussa Rakennusliike Työmies Oy 1.09.06, 3) Matti Linna HaU 1.11.37, 4) Sauli Päivärinta Nivala 1.11.45, 5) Kai Takkunen AV 1.12.47, 6) Juho Ruuttula SS 1.12.55, 7) Jukka Nissilä K-Rauta Rautapohja 1.18.29, 8) Lasse Härkönen Kouvola 1.19.17, 9) Roni Knuutila Edux SkiTeam 1.19.25, 10) Kyösti Muhonen Premec Oy 1.22.46, 11) Jukka Hänninen HaU 1.24.02, 12) Tapani Niskanen Arkkitehtisuunnittelu Niskanen 1.24.13, 13) Hannu Tiainen Jiiri Ikkunat 1.24.14, 14) Pertti Heinonen Suunnittelu Laukka Oy 1.24.39, 15) Eemeli Antinmaa Kokkola 1.24.41, 16) Paavo Yliluoma YK 1.26.25, 17) Ismo Pudas Iin Yritys 1.29.26, 18) Timo Niskanen Arkk.suunn. Hän piti Törmälän maastoa haastavana mutta omaa juoksuaan silti helpon tuntuisena. Moni otti reissun rennosti ja nautti matkan varrella makkaranpaistosta ja elävästä musiikista. Pojat 16 v. Tulokset Jarkko Reijonen pitää polkujuoksua hyvänä kesäharjoitteluna. Itseni kanssa sain tänään kilpailla, että pääsin maaliin. suunn. suunn. Niskanen 1.41.44, 19) Aura Hilkamo Juoksukerho 1.42.18, 20) Liina Hilkamo Juoksukerho 1.42.32. Enni-Sofi a Saari voitti tyttöjen sarjan ja nappasi samalla cup-voiton.. Yksin on mukavaa mennä, kun näkee jalkoihinsa. KALAJOKILAAKSO 12 Maanantaina 17.9.2018 . Niskanen, 1.33.48, 15) Tiina Järvelä Arkk.suunn. Hyvä ratkaisu on jakaa cupin osakilpailut pitkälle aikavälille. Muulloin peesistä on hyötyä, mutta polkujuoksussa se on enemmänkin haitaksi. Kaikkiin kisoihin ei aina pääse, joten hyvä kun kokonaispisteisiin lasketaan vain neljä osakilpailua. Kumpula Nivala 1.49.54. –?No joo, mentiin aika lujaa, kun samaan matkaan on asfaltilla mennyt kauemmin. –?Lapsen syntymän jälkeen kunnon kohottaminen piti aloittaa nollasta, mutta äkkiä se on lopulta palautunut, Arvola kertoo. Ystävykset ovat lenkkeilleet yhdessä viime keväästä saakka, ja tavoitteena on juosta syksyn päätteeksi vielä puolimaraton. Retkisarja houkutteli matkaan Törmäjärven kierrokselle myös ylivieskalaiset Virve Arvolan ja Anu Kamaun. KALAJOEN Junkkareiden Tapani Kärjä otti kolmannen peräkkäisen voittonsa miesten 16 kilometrin matkalla. HANNA PERKKIÖ Poluilla peesaamatta paras Polkujuoksu Ylivieska Trail Run 15.9. Niskanen 58.21, 9) Salem Hamidi Alavieska 59.21, 10) Jarkko Hautakoski Huurteinen 1.00.38, 11) Janne Salonen SS 1.01.06, 12) Jaakko Paakki Arkk.suunn. –?Tänään tunsin heti, että kulkee. –?Kilpaileminenhan on aina mukavaa, ja ratamatkoilla oma nopeus ei riitä. –?Päätavoitteeni on tälle syksylle maraton, joten nuhan takia hieman mietin tänne lähtöä. Miehet 10 km (48): 1) Eelis Valikainen KaJu 46.08, 2) Matti Myllylahti Edux skiteam 48.40, 3) Juha Pylväs Ylivieskan Kaupunki 50.53, 4) Petteri Arovainio Kipiät Ukkelit 52.20, 5) Ville-Petteri Brax Maanmittauslaitos 54.09, 6) Jussi Mökkönen SiSu / Edux Rowing 56.31, 7) Jussi Isokoski KannUra 58.13, 8) Antti Niskanen Arkk. Naisten 16 kilometrin nopein ja samalla cup-voittaja oli Haapajärven Aino-Maria Jääskeläinen. Maasto on täällä kivikkoista ja teknistä, ja ohitukset ovat hankalia, joten taktiikkana oli mennä alussa kovaa, Reijonen summaa. Numerolappu rinnassa innosti kuitenkin Virve Arvolan ja Anu Kamaun pistämään vähän vauhtiakin tossuihin. Samalla hän kiilasi cupin kokonaiskilpailun voittoon ohi Sievin Juho Ruuttulan. Kilpailussa ratkottiin samalla Pohjanmaan Polkujuoksucupin lopulliset sijoitukset
Häneltä löytyy kokemusta myös Suomi-sarjasta, junioreiden SM-sarjoista sekä Ruotsin Division 1:sta. Voiton Jukka Lievonen pohjusti hakemalla keulat avauspuolikkaan täyttyessä. D21 (29): 1) SK Pohjantähti 1.58.32, 27) Kalajoen Junkkarit 3.54.34 (Satu Asikainen 51.52, Piia Laitala 1.36.05, Sirkku Kurikkala 1.26.37). Kalajoelta YJK:n riveihin on siirtynyt myös Tomi Gronoff , joka pelasi toistakymmentä vuotta JHT:ssa Suomi-sarjaa. Tytöt 2008–2009 (6): 1) Ajax Sarkkiranta, 2) HaapKi, 3) Laihian Luja T09, 4) FC Ylivieska T08, 5) FC Ylivieska T09, 6) FC-92. 13 KALAJOKILAAKSO . Turnauksen ideana on seuraavan vuoden säännöillä pelaaminen niissä ikäluokissa, joissa säännöt muuttuvat. T15 100 m (-1,2 m/s): 1) Maria Jääskä Kokkola 13,09, 6) Oona Kiljala Ylivieska 13,40. Otteluja pelattiin Safarin tekonurmella, keskustan harjoituskentällä ja Keskisen ravikeskuksessa. HANNA PERKKIÖ Juniorit valtasivat kentät Next Year Cupissa Yleisurheilu Hämeenlinna, KLL:n mestaruuskilpailut 15.–16.9. Sen jälkeen hän on ehtinyt pelata yhdeksän kertaa peräkkäiin pronssiottelussa. Kalajokilaakso JALKAPALLO, YLIVIESKA Viikonloppuna Ylivieskassa pelattiin junioreiden perinteinen Next Year Cup. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i K ALAJOKILAAKSON ILTARASTIT Opastus: Numerokallio, kt 58 Haapajärveltä 10 km Reisjärven suuntaan. D21B2 2,7 km (34): 1) Pihla Otsamo HS 11.18, 7) Piia Laitala KaJu 14.07. Turnaukseen osallistui 60 joukkuetta, mikä tarkoittaa yli 600 pelaajaa huoltojoukkoineen. Rulla-ampumahiihto Imatra, rulla-ampumahiihdon SM Pikamatka 16.9. Hermes teki kahdessa ensimmäisessä erässä tasaiseen tahtiin osumia. Haapajärvellä Lähtö 17–19. Normaalimatka 15.9. Kauden kolmas tolppa irtosi ajalla 27,6. YJK karkasi Olivia Vääräniemen ja Susanna Järvenpään johdolla omille teilleen jo kahden ensimmäisen erän aikana. Hyvää vetoapua kirissä antoi Hanna Lähdekorven valmentama ja ohjastama Belong Life 14,9, jonka vastarinnan Gute Band mursi loppumetreillä ajalla 14,7. Sitä ennen Lehtomäki pelasi JHT:ssä Suomi-sarjaa. Pojat 2005 (8): 1) FC Ylivieska, 2) FF Jaro Röd, 3) FF Jaro Vit, 4) HaapKi. Toinen Kuulan kasvatti, Sami Haapakoski, sai kaulaansa pronssimitalin, kun Vimpeli voitti lauantaina Sotkamon. A-rata 4,3 km: 1) Teppo Isokoski KoS, 33.55, 2) Harri Jokela NiS, 40.45, 3) Jarmo Nivala YK, 43.49, 4) Mikko Niemelä YK, 47.09, 5) Kari Allonen NU, 1.19.47, 6) Timo Meriläinen NiS, 1.19.59, 7) Hilda Ylikotila 1.24.58, 7) Emma Heiskanen 1.24.58. JHT sai maalitilinsä auki vasta viimeisellä kympillä. Mestaruus oli JoMan seurahistorian ensimmäinen. Hevonen painoi siinä hyvin ohjille. Jussila ja JoMa mestareiksi. D35 2,7 km (18): 1) Veera Kiuru RaKaS 15.18, 12) Anna-Kaisa Järviluoma NiS 18.42. Rovaniemi, SM-viestit 15.9. V65-pelissä Gute Band oli kolmossuosikki, mutta voittajapelissä hevosta oli pelattu eniten. Pojat 2008 (8): 1) HauPa, 2) KannUra, 3) FC Siili. H65B 2 km (29): 1) Seppo Ollikainen JuvU 11.19, 22) Markku Jylkkä YlivKu 16.12. H70 (11): 1) Kokkolan Suunnistajat 1 1.27.46 (Eero Juola 26.49, Paavo Toskala 32.40, Leo Jokinen 28.17), 9) Nivalan Suunnistajat 1 1.54.54 (Jussi Viitasaari 33.18, Jorma Oja 42.52, Severi Halkosaari 38.43), Nivala, Kalajokilaakson iltarastit Karvoskylällä, yösuunnistus 14.9. JHT:n maalilla Venla Varis torjui 53 kertaa, YJK:n Sini Väänänen torjui 14 kertaa. Peter Untersteinerin ohjastama ruuna nousi 2140 metrin ryhmässä voittoon takamatkalta. T15 Pituus: 1) Saga Vanninen Tampere 545, 3) Oona Kiljala 515. Tiistaina 18.9. Ylivieskalaisille tutut hyökkääjä Riku Laurila ja puolustaja Joonas Heikkilä jatkavat Jääkarhujen väreissä. Lauantain avausottelussa JHT Kalajoki taipui YJK:lle kotonaan maalein 3–9 (0–2, 0–3, 3–4). Vastuuhenkilö: Teemu Vedenpää, RasTiimi. Hyökkääjä Joni Kauvosaari on pelannut Tornion ICH:ssa. Jääkarhuille vahvistuksia Jari Kangaskorte RAVIT, KAJAANI Kajaanin ravikausi päättyi alueen hevosilta menestyksekkäästi. D65 1,8 km (29): 1) Pirkko Kalliola MaMa 11.35, 12) Kaisa Yliniemi NiS 13.18. D50 2,3 km (31): 1) Sirra Toivonen KangSK 11.11, 7) Riitta Mattila RasTiimi 12.54, 17) Päivi Lassila RasTiimi 14.00. P15 100 m aj: 1) Valtteri Louko Lapua 13,64, 6) Tomi Simonen 14,42, 7) Taneli Hietala 15,21. Kauden viidennestä voitostaan Gute Band tienasi 30?000 kruunua. T15 80 m aj: 1) Oona Kiljala 12,07. Seinäjoella ajetussa amatööriohjastajien SM-liigassa kolmosrahat tililleen kuittasi sieviläisen Ari Eskolan valmentama kimpparuuna Amazing Captor 17,3a. H21 (54): 1) Paimion Rasti 2.44.59, 41) Kalajoen Junkkarit 4.10.17 (Vesa Asikainen 1.06.45, Mikko Alasuvanto 45.28, Joni Alasuvanto 49.13, Saku Juola 1.28.50). Kalajokisen Mika Vihelän Martin De Bos kilpaili viikolla Ruotsin Åbyssa. Keltaisissa paidoissa pelaava FC Ylivieska ylsi toiseksi 04-05-tyttöjen sarjassa. Maanantaina 17.9.2018 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Takenote jaksoi punnertaa Jari Kangaskorte RAVIT, HALMSTAD Tapani Krapun, Jyrki Heinosen ja Kari Lähdekorven Gute Band jatkoi menestyksekästä kauttaan Ruotsin Halmstadissa. H80 1,4 km (10): 1) Toivo Ryyppö RaKaS 10.48, 6) Kalevi Puusaari KaJu 15.20. Autourheilu Veteli, Driftingin SM-fi naali 15.9. Seuraavassa lähdössä voittajaesittelyyn kaarsi Jukka ja Markku Lievosen Tovin Lento 30,8 Oulaisista. Volttiennätyksestään Gute Band jäi kymmenyksen päähän. –?Johtavan rinnalle jäätiin suunnitellusti. SM-loppupisteet: 1) Lauri Heinonen Radalle UA 456, 6) Mika Keski-Korpi 216. Suunnistus Oulu, SM-sprintti 16.9. Suunnistajien kesken arvotaan iltarastipaita ja rastireittiläisten mitali. Pojat 2007 (6): 1) FC Ylivieska Keltainen, 2) KP-V, 3) FC Folk, 4) FC Ylivieska P08 Lazio, 5) FC Ylivieska Musta, 6) FC Ylivieska P08 Roma. YJK:n ylivoimaa kuvaavat myös torjuntatilastot. H40B 2,9 km (19): 1) Antti Laitinen KoskRi 13.57, 11) Marko Jylkkä YlivKu 16.15. D40 2,7 km(30): 1) Yvonne Gunell PIF 12.47, 20) Pirjo Knuuti NiS 16.06. Kaudella 20172018 hyökkääjä esiintyi myös muutamassa pelissä Jääkarhujen nutussa. Vahvan kauden pelannut Jussila on aiemmin urallaan voittanut mestaruuden vuonna 2008 Pattijoen Urheilijoissa. Kaukaisimmat vieraat tulivat Kuopiosta ja Etelä-Pohjanmaalta. Tytöt 2006–2007: 1) Limingan Pallokarhut, 2) FC Ylivieska T07, 3) FC-92. H16B 1,9 km (18): 1) Niilo Syrjälä LHR 7.34, 10) Miro Jylkkä YlivKu 9.34. P15 100 m (-1,7 m/s): 1) Lassi Hakonen Pihtipudas 11,66, 3) Taneli Hietala Alavieska 12,28, 4) Tomi Simonen Alavieska 12,50. Lähdön suosikkeihin lukeutunut ori laukkasi hylkäykseen. H70B 2 km (16): 1) Kari Sane HS 13.08, 4) Severi Halkosaari NiS 17.28. Miehet 15 km (9): 1) Olli Hiidensalo LahdHS 39.16,2 (5), 2) Ahti Toivanen KontU 39.48,0 (5), 3) Tuomas Grönman KontU 40.25,8 (8), 5) Tero Seppälä HaapKi 41.13,0 (10). Haapajärvinen Keijo Hakala luotsasi Wille Caramellin 15,3a kolmanneksi amatööriohjastajien SM-liigassa. Kausi ei ole mennyt aivan suunnitelmien mukaan, vaikka hyviä juoksuja on tullutkin, Knuuti totesi. 1) Juha Pöytälaakso FPDA, 5) Mika Keski-Korpi YlivUA. FC Ylivieskalla oli mukana 18 joukkuetta, joista sarjojensa ykkösiksi ylsivät 05ja 07-poikien joukkueet. Maanantaina 17.9.2018 13 KALAJOKILAAKSO . Miehet 10 km (8): 1) Tero Seppälä HaapKi 26.39,3 (13), 2) Olli Hiidensalo LahdHS –30,1 (13), 3) Olli Jarva ImatrU –1.00,7 (13). B-rata 2,7 km: 1) Arttu Immonen YK, 31.50, 2) Liinu Tiainen NiS, 42.17, 3) Mauno Nieminen ViiSu, 48.14, 4) Perttu Immonen YK, 48.43, 5) Mauno Mikkilä NiS, 50.53, 6) Eila Tiitto RasTiimi, 53.12, 7) Anne Kneckt YK, 1.03.07, 8) Ville Hannula RasTiimi, 1.18.47, 9) Anni Hannula RasTiimi, 1.19.06, 10) Sofi a Hannula RasTiimi, 1.19.25, 11) Kasperi Savela YlivKu, 1.20.26, 12) Perkkiö Hanna YlivKu, 1.20.32. Lauantaina leveän vierasvoiton Kalajoelta hakenut YJK hävisi sunnuntaina kotihallissaan Kokkolan Hermekselle maalein 2–8 (0–4, 0–2, 2–2). Tuloksia: Tytöt 2004–2005 (6): 1) KPV, 2) FC Ylivieska, 3) Ilmajoen Kisailijat. Radat: A, B, B-lyhyt, C ja rastireitti. Juha Lehtomäki taas on Kalajoelta kotoisin oleva puolustaja, joka on viettänyt neljä kautta Raahe-Kiekossa. Reisjärvelle kakkosrahat ravasi Maria Vinkan Mountain Selma 19,1 voltissaan. Gute Band kiitti vetoavusta Kalajokilaakso PESÄPALLO, KOUVOLA Ylivieskan Kuulan kasvatti Tuomas Jussila pääsi sunnuntaina juhlimaan pesäpallon miesten suomenmestaruutta, kun Joensuun Maila löi kolmannessa ja ratkaisevassa ottelussa Kouvolan Pallonlyöjät. Tulokset Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, YLIVIESKA Ylivieskan Jääkarhut avasi naisten Mestiksen karsintasarjan viikonloppuna. P15 Pituus: 1) Eemil Porvari Hartola 647, 2) Eetu Jokela Alavieska 605. D55 2 km (31): 1) Nina Ljungqvist-Sarparant Lynx 10.37, 20) Pirkko Ekdahl NiS 13.16. Kiia Tuovinen teki JHT:lle kaksi osumaa ja Kirsi-Marja Hannula yhden. YJK sai maalihanat auki vasta viimeisen seitsemän minuutin aikana, maalintekijöinä Susanna Järvenpää ja Nina Jutila. YJK avasi karsinnat voitolla ja tappiolla Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, YLIVIESKA Miesten jääkiekon II-divisioonan kauteen valmistautuva Ylivieskan Jääkarhut on täydentänyt joukkuettaan uusilla vahvistuksilla. Tehokaksikon ohella YJK:lle maalasivat Heidi Vierimaa ja Jasmin Hyvärinen. Nivalalaisen Taisto Knuutin Takenote punnersi voittoon johtaneen Jonnin Joutavan rinnalta
06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 07.13 Alueradio. 06.59 Puheen Aamu. 21.17 Päivä tunnissa. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 07.53 Alueradio. 09.11 Alueradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Muoti uuden ajan kynnyksellä, osa 3: Pariisin kirjallisuussalonkien huippumuotia 1600-luvulla. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 14.00 Musiikkistudio. 23.00 Yle Uutiset. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 15.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 15.50 Veneilysää. 09.05 Urheiluradio. 23.28 Päivä tunnissa. 07.10 Hartaita säveliä. 15.02 Pörssipäivä. 15.52 Alueradio. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.13 Alueradio. 13.00 Yle Uutiset. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 07.30 Ykkösaamu. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 10.00 Yle Uutiset. Tiistai 18.9. 00.00 Arkisto: Sossun luukulla. 17.00 Jani Kareinen. 18.50 Iltahartaus. 18.30 Hartaita säveliä. 07.15 Aamuhartaus. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 06.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 21.30 Nikolai Mjaskovskin sävellyksiä. 00.00 Arkisto: Hiljaisuuden ihme. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 18.55 Radio Suomen Ilta. 13.02 Jari Sarasvuo. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.02 Kulttuuriykkönen. 06.05 Politiikkaradio. 06.25 Aamusoitto. 17.10 Urheiluradio. 03.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 14.02 Alueradio. 06.06 Alueradio. 12.55 Radio Suomen Päivä. 14.02 Alueradio. 15.55 Yle News. 07.50 Merisää. 11.02 Akti. 18.02 Tunteiden tiistai. 15.55 Yle News. 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 18.05 Urheiluhullut. 23.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 22.05 Horisontti. 19.05 Luonnonäänien ilta. 15.00 Yle Uutiset. 14.02 Alueradio. 17.55 Maailmanpolitiikan arkipäivää. Marko Maunuksela. 08.13 Alueradio. 06.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.50 Merisää. 20.03 Tunteiden tiistai. 16.00 Yle Uutiset. 15.02 Alueradio. 14.00 Yle Uutiset. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 01.55 Yöradio. 12.30 Politiikkaradio. 12.13 Radio Suomen Päivä. 06.59 Puheen Aamu. 14.00 Euroopan konserttilavoilla. 07.29 Hyvää huomenta. 18.50 Merisää. 11.02 Radio Suomen Päivä. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.05 Sää. 10.33 Radio Suomen Päivä. 21.02 Urheiluradio. 16.10 Faunin iltapäivä. 05.50 Merisää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.33 Radio Suomen Päivä. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 15.02 Kulttuuriykkönen. 19.02 Radioteatteri esittää: Pet Shop, osa 3/6: Seksiä ja väkivaltaa Itä-Helsingissä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 22.08 Pollari. Marko Maunuksela. 09.05 Muistojen bulevardi. 18.02 Urheilukierros. 22.05 Sari Valto: Pikamuodista ekomuotiin. 10.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.02 Kulttuuriykkönen. 01.55 Yöradio. 16.50 Lentopallon MM: Suomi – Iran ja Jääkiekkokierros. 14.02 Nosto. 15.00 Yle Uutiset. 10.02 Juuso Pekkinen. Marko Maunuksela. 08.10 Ykkösaamu. 16.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. 08.13 Alueradio. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 09.00 Yle Uutiset. 15.02 Docventures. 20.03 Metsäradio. 11.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 18.55 Tunteiden tiistai. 15.55 Yle News. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.35 Nosto. KESKIVIIKKO 19.9. 12.45 Merisää. 15.50 Veneilysää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Kauhee akka – tarinoita mytologisista naisista: Maailman synnyttäjiä ja luojajumalattaria. 23.00 Iltahartaus. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 10.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 11.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.10 Urheiluradio. 21.12 Puheen Ilta. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 06.06 Alueradio. 22.05 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 15.52 Alueradio. 06.56 Päivän mietelause. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 17.9. 20.00 Rony Rex. 20.00 Miikka Koivisto. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Musiikkihetki. 12.10 Urheiluradio. 00.00 Arkisto: Eräs sosiaalitapaus. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 07.10 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 18.02 Radio Suomen Ilta. Tiistai 18.9. 10.33 Radio Suomen Päivä. 07.50 Merisää. 17.10 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 08.10 Ykkösaamu. 12.13 Keskipäivän klassikko. 10.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 07.29 Hyvää huomenta. 22.50 Draamanpurkajaiset: 2010-luvun suomalainen näytelmä kutsuu lähestymään toiseutta. 20.00 Matti 8 ja Sonny. 12.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 03.00 Yle Uutiset. 13.02 Yle Puhe. 16.10 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 07.53 Alueradio. Rocketsivä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä. 17.10 Euroopan valot. 21.17 Päivä tunnissa. 10.02 Juuso Pekkinen. 23.10 Yöklassinen. Keskiviikko 19.9. 02.54 Yöradio. 23.00 Päivän parhaat. 11.02 Akti. 12.13 Keskipäivän klassikko. 23.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 06.05 Politiikkaradio. TIISTAI 18.9. 06.00 Yle Uutiset. 05.50 Merisää. 06.05 Hartaita säveliä. 13.02 Tuija Pehkonen. 12.10 Urheiluradio. 04.00 Arkisto: Avohoitoa ja velkajärjestelyä. 09.00 Yle Uutiset. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 22.05 Urheiluradio. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 13.00 Yle Uutiset. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 02.00 Arkisto: Herätys!. 06.05 Sää. 04.00 Arkisto: Luomutalouden perusteita. 16.13 Alueradio. 12.45 Merisää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Sää. 06.05 Hartaita säveliä. 21.30 Yle Puhe. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.05 Urheiluradio. 20.55 Beethovenin viimeinen pianosonaatti. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 12.45 Merisää. 16.13 Alueradio. 03.00 Yle Uutiset. 06.56 Päivän mietelause. 07.10 Hartaita säveliä. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Sää. 19.02 Urheiluradio. 22.05 Kuusi kuvaa: Katriina Honkanen. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 14 Maanantaina 17.9.2018 . 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 11.00 Välilevyjä. 06.05 Hartaita säveliä. 20.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen päivä. 09.11 Alueradio. 21.50 Merisää. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.30 Politiikkaradio. Keskiviikko 19.9. 06.59 Hyvää huomenta. 14.00 Yle Uutiset. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Etnoilta: Keinuva talo – Kapela Maliszów ja muuta Puolan parhaimmistoa. 14.00 Poikelus ja Hätönen. Marko Maunuksela. 07.29 Hyvää huomenta. 21.50 Merisää. 07.30 Ykkösaamu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 02.02 Susanna Vainiolan Popradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 08.10 Urheiluradio. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 100. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 00.00 Yöradio. 07.10 Hartaita säveliä. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.25 Musiikkihetki. 06.15 Aamuhartaus. 18.15 Äänitarina. 14.02 Nosto. 12.10 Ruokapuhetta: Ruoka ja tunteet. 18.00 Yle Uutiset. 23.00 Iltahartaus. 13.00 Klassista kahteen. 00.02 Yöradio – tunti 70-lukua. 06.25 Aamusoitto. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 11.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 12 12 12 12 12 12 14 14 14 14 14 14 14 14 13 14 15 13 6 6 7 Tänään +8 +7 10 11 11 12 12 12 10 11 14 14 16 6 7 11 10 12 ma Alavieska 12 Kalajoki 12 Haapajärvi 11 Nivala 12 Sievi 11 Ylivieska 12 ti 15 14 14 14 15 15 ke 15 15 13 14 14 14 to 17 17 16 17 17 17 Kylmintä eilen Ylivieska +5,5 Lämpimintä eilen Ylivieska +12,7 Kylmintä toissa yönä Ylivieska +6,2 +0,6 Kylmintä eilen Kilpisjärvi Saana +16,4 Lämpimintä eilen Vantaa -0,8 Kylmintä toissa yönä Kittilä Lompolonvuoma Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 17.9. 17.13 Radio Suomen Ilta. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 20.02 Sää. 09.10 Sää. 11.02 Radio Suomen Päivä. 17.00 Jani Kareinen. 17.10 Aristoteleen kantapää. 18.00 Yle Uutiset. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 09.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä. 02.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 20.03 Radio Suomen Ilta. 14.00 Uudet levyt. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.30 Docventures. 07.15 Aamuhartaus. 20.00 Yle Uutiset. 21.17 Päivä tunnissa. 10.00 Sari Valto: Pikamuodista ekomuotiin. 19.05 Radio Suomen Ilta. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.50 Veneilysää. 11.02 Akti. 17.10 Urheiluradio. 18.00 Romano mirits. Marko Maunuksela. 13.00 Klassista kahteen. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 21.00 Yle Uutiset. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 12.10 Tiedeykkönen. 07.13 Alueradio. 16.13 Nosto. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Pörssipäivä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 15.52 Alueradio. Marko Maunuksela. Marko Maunuksela. 10.02 Radio Suomen Päivä. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.40 Tzigane – viulisti Patricia Kopatchinskaja soittaa. 14.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio. Sisäinen ääni ja äänten hallinta. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.05 Sää. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.10 Urheiluradio. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 14.02 Nosto. 16.10 Urheiluradio. 06.59 Puheen Aamu. 14.00 Yle Uutiset. Sisäinen ääni ja äänten hallinta. 20.00 Etnoilta: Sydänjuurilla: Helpotusta levynälkään. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja: Oppivatko suomalaiset kierrättämään ja säästämään luonnonvaroja?. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 13.00 Pookin iltapäivä 16.45 Ravivihjeet 18.00 Pookin yö-musiikkia tauotta Lista uusinta 19-24.00. 06.59 Hyvää huomenta. 12.13 Keskipäivän klassikko. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Radio Suomen Päivä. 21.30 Tuija Pehkonen. 08.10 Ykkösaamu. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 00.00 Yöradio. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 Yöradio. 21.00 Ajassa soi. 19.05 Tunteiden tiistai. 00.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 07.15 Aamuhartaus. 23.02 Yöradio. 19.02 Urheiluradio. 03.54 Yöradio. 18.55 Luonnonäänien ilta. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 07.10 Urheiluradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.35 Nosto. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 23.28 Päivä tunnissa. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 17.00 Jani Kareinen. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 20.02 Sää. 22.00 Päivän parhaat. 11.00 Yle Uutiset. 23.00 Iltahartaus. 00.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 17.13 Päivä tunnissa. 21.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 06.05 Politiikkaradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Arkisto: Erikoiset tavaratalot ja kuluttajapeliä Brysselissä. 10.33 Radio Suomen Päivä. 17.30 Pyöreä pöytä. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 101. 16.13 Alueradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 23.00 Päivän Parhaat. 16.10 Faunin iltapäivä. 18.10 Äänitarina. 07.00 Yle Uutiset ja sää. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 11.00 Yle Uutiset. 02.00 Arkisto: Moraalin uhrit. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Radioteatteri esittää: Hautasi on Odessassa osa 6/12: Portaat Odessaan. 11.33 Radio Suomen Päivä. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.45 Oopperaketju: Ihmiskuva Einojuhani Rautavaaran oopperoissa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Ruben Stiller. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.13 Radio Suomen Päivä. 15.02 Alueradio. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.25 Aamusoitto. 07.30 Ykkösaamu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Alueradio. 17.13 Päivä tunnissa. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 02.54 Yöradio. 18.30 Hartaita säveliä. 17.35 Moniääninen Eurooppa: Andrej Grubacic – Jugoslavialainen anarkisti. 06.15 Aamuhartaus. 10.00 Brysselin kone. 18.02 Luonnonäänien ilta. 23.00 Päivän parhaat. 12.10 Urheiluradio. 06.56 Päivän mietelause. 11.33 Radio Suomen Päivä. 15.02 Alueradio. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 102. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 06.06 Alueradio. 00.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 17.00 Yle Uutiset. 05.50 Merisää. 12.10 Urheiluradio. 09.11 Alueradio. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 13.00 Pookin iltapäivä 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 18.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 07.53 Alueradio. 08.13 Alueradio. 11.00 Klassikkoparatiisi. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Päivän parhaat. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 03.55 Yöradio. 06.15 Aamuhartaus. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 06.35 Nosto. 09.00 Yle Uutiset. 18.02 Jääkiekkokierros. 06.59 Hyvää huomenta. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.05 Urheiluradio. 16.13 Nosto. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatt 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700392 111: 3,55 e/min+pvm) 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 18.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 22.00 Päivän parhaat. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 20.02 Sää. 23.28 Päivä tunnissa. 16.13 Nosto. 15.00 Yle Uutiset. 11.00 Riston Valinta. 12.30 Politiikkaradio. 04.00 Arkisto: Eurosanakirja. 16.10 Faunin iltapäivä. 15.00 Yle Uutiset. 15.02 Ruben Stiller. 21.30 Jari Sarasvuo. 03.54 Yöradio. 07.25 Musiikkihetki. 12.55 Radio Suomen Päivä. 06:49 06:52 06:55 19:42 19:39 19:35 Maanantai 17.9. 12.00 Yle Uutiset. 10.02 Juuso Pekkinen. 00.00 Yöradio. 07.13 Alueradio
lehti+digi) 12 kk levikkialue 11,08 € / kk levikkialueen ulkop. Melua aiheuttavat työkoneet, mutta esimerkiksi paaluttamista tai räjäytyksiä ei töihin sisälly. 10%. Kuulutus on nähtävänä 25.9.2018 saakka Ylivieskan kaupungin kotisivuilla sähköisellä ilmoitustaululla sekä asiakirjat kaupunginkansliassa. henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. /mediaopas LEVIKKI 5736 kpl LT2015 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas puh. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. 21,75€/kk Digipaketti 12 kk 7,40 €/kk Tiedustelut puh. Seija puh. 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. 020 750 4600 Tässä palstamillimetrejä kaupan! Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. Kellojen vääntely kesäja talviaikaan halutaan lopettaa. Alansa ammattilaiset Muistilista Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi . 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. klo 12. Ilmoitusten määrä kasvoi kaikissa hätäkeskuksissa erityisesti toukoja kesäkuun hellejakson aikana. 0400 902 734 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. Alustavien tulosten mukaan 84 prosenttia vastaajista kannattaa kesäajasta luopumista. /palaute. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. Kunkin rummun uusimiseen arvioidaan kuluvan noin viikko. Viime vuonna keskiarvo oli 6?900 puhelua vuorokaudessa. Maankäyttöpalvelut YLIVIESKAN Kaupunginkirjasto KUVA: MAREK SABOGAL Fakta ja ?ktio sotaromaanissa Kirjailija Esa Sirén kertoo Törni-sarjastaan ke 19.9. Uusittavia rumpuja on yhteensä neljä, kaksi Ängeslevän Ylivieskan ja kaksi Nivalan puolella. Hätänumeroon soitettujen virheellisten ilmoitusten määrä lisääntyi, jopa yhdeksän prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Kiireisimpänä päivänä hätänumeroon soitettiin jopa 12?200 hätäpuhelua vuorokaudessa. Tervetuloa iloiseen joukkoon! Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska Puh / Fax 08-425 373, 050 359 4380 www.sailokoski.. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). 20,00 €/kk Peruspaketti (sis.lehti) 12 kk levikkialue 12,58 €/kk levikkialueen ulkop. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. KALAJOKILAAKSO Ilmoituksia Kysy edullista ilmoitustilaa puh. Melua aiheuttavia töitä tehdään 1.10. Maanantain lehteen tulevat muistilistat perjantaina klo 13.00 mennessä. • MAALAUKSET • KOLARIKORJAUKSET • PYÖRÄSUUNTAUKSET • ILMASTOINTIHUOLLOT Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 PÄIVYSTYS 24/7 p. Ilmoitettua toimintaa koskevat mielipiteet ja muistutukset on jätettävä viimeistään 25.9.2018 ympäristöyksikölle osoitteella PL 70, 84101 YLIVIESKA Ympäristöyksikkö Urakkanevan tuulivoimapuiston osayleiskaava hylättiin Ylivieskan kaupunginvaltuusto on päätöksellään 10.9.2018 § 71 hylännyt Urakkanevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan. Vastaajat pitivät kielteisiä terveysvaikutuksia, tieliikenneonnettomuuksien lisääntymistä ja energiansäästöjen puuttumista tärkeimpinä syinä kesäajasta luopumiseen. 422 162 tai 040 7732 759 KUULUTUS Hallintolain mukaisesti kuulutetaan seuraavasta vireillä olevasta hakemuksesta (Ilmoitus melua ja tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta): VR Track Oy ilmoittaa Ylivieska-Iisalmi radalla, Ylivieskan kaupungin alueella, Ängeslevän sekä länsiettä itäpuolella suoritettavista ratarumpujen uusimisista. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 Konttori ma-pe 9.00-15.00 lmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 Toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. Lähtö linja-autoasemalta to 20.9. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä edellisenä päivänä klo 13.00 mennessä. Kaikista 28:sta EUjäsenvaltiosta saatiin vastauksia yhteensä 4,6 miljoonaa, mikä on uusi ennätys komission järjestämissä julkisissa kuulemisissa. Hätänumeroon 112 soitetaan yhä useammin – virhesoittojen määrä lisääntyi myös. Euroopan komissio ehdottikin, että vuodenajoittaisesta kellonajan siirrosta luovutaan Euroopassa vuonna 2019 ja annetaan EU-maiden päättää itse, haluavatko ne noudattaa pysyvästi kesävai talviaikaa. Hätäilmoituksista välitettiin viranomaisille 675 700 hälytystehtävää, joista yli puolet terveystoimelle. Alustavien tulosten mukaan 76 prosenttia vastaajista katsoo, että kellojen siirtäminen kaksi kertaa vuodessa on ”erittäin negatiivinen” tai ”negatiivinen” kokemus. ELÄKELIITON YLIVIESKAN YHDISTYS RY Syysretki Rokualle 20.-22.9. – 26.10.2018, maanantaista perjantaihin kello 7.00 – 17.30 sekä lauantaisin kello 04.00 – 22.00. klo 18.30 Tervetuloa! Kalajokilaakso HAAPAJÄRVI Eurooppalaiset haluaisivat luopua kelloaikojen siirtelystä kesäja talviajan välillä. Matkoista lisätietoa myös yhdistyksen nettija fb -sivuilta. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. Kannatusta ajatukselle tulee koko Euroopan mitalla ARKISTOKUVA PIRJO KUNELIUS Eurooppalaiset haluavat luopua kesäajasta Kalajokilaakso HELSINKI Hätäkeskuslaitos vastaanotti tammi-kesäkuussa 1,3 miljoonaa hätäilmoitusta, joista valtaosa oli hätäpuheluja. 044 3315725. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. Hinnat sisältävät alv. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (sis. Tammi-kesäkuussa hätäkeskukset vastaanottivat yhteensä noin 291?000 virheellistä ilmoitusta, jotka eivät olisi kuuluneet hätäkeskuksen hoidettavaksi. 15 Maanantaina 17.9.2018 . Euroopan komissio järjesti kesäaikaa koskevan julkisen kuulemisen internetissä 4.7.–16.8. Hätäilmoitusten kasvuvauhti oli reilu kolme prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna
Tilaa Kalajokilaakso opiskelijahintaan! Kalajokilaakso-lehti maksaa tilaajan postikulut. mennessä ja voita hemmotteluv iikonloppu Kalajoelle tai Kånken-reppu täynnä karkkia!. Kuluttajasuojalain edellyttämät ennakkotiedot on annettu tässä ilmoituksessa, erillistä tilausvahvistusta ei lähetetä. Lataa sovellus ja toimi ohjeiden mukaan Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta arjenkaveri.. 020 750 4400 sähköpostilla: tilaukset@kalajokilaakso.. KYLLÄ! TILAAN KALAJOKILAAKSO-LEHDEN OPISKELIJAHINTAAN 3 kk 30 € 9 kk 76 € TILAUSKUPONKI Tunnus 5007525 00003 VASTAUSLÄHETYS 3 kk 30 € 9 kk 76 € TILAA: osoitteessa: www.kp24.?/tilaa/Kalajokilaakso soittamalla: p. 16 Maanantaina 17.9.2018 . Tilaus astuu voimaan opiskelijatodistuksen saatuamme. Synt.vuosi Oppilaitoksen nimi (muista lähettää opiskelijatodistus) Maksajan nimi (kun kyseessä lahjatilaus) Lähiosoite Postinro Postitoimipaikka Tarjous koskee kotimaahan tehtäviä tilauksia ja edellyttää, että opiskelu on päätoimista. Arjen kaveri Lataa puhelimeesi Keskipohjanmaan uusi sovellus UUTISIA • IHMISIÄ • ILMIÖITÄ • TAPAHTUMIA Toimi näin 1. KALAJOKILAAKSO HUOM! Opiskelijahinta edellyttää, että opiskelija asuu omassa taloudessa ja opiskelee päätoimisesti. Hae Keskipohjanmaasovellus 3. Lataa 23.9. Tilaajan nimi Lähiosoite Postinro Postitoimipaikka Puh. Mene sovelluskauppaan 2. Tilaus astuu voimaan opiskelijatodistuksen saatuamme. Osoitteita voidaan käyttää K-P Kirjapaino Oyj:n suoramarkkinointiin. tai oheisella kupongilla. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj/ Kalajokilaakso, Kartanotie 3, 84100 Ylivieska