Sivu 16 Tiina Ruotsalainen: Kyseessä on jo toinen kiinalaisryhmän vierailu Kalajoella lyhyen ajan sisällä. 89 vsk/Nro 54 . Hän kuuluu myös ensi lauantain karaokefestivaalin talkooporukkaan. Irtonumero 2€ Kolmesta kesäkanasta ja -kukosta alkunsa saanut harrastus on laajentunut ylivieskalaisella Maarit Järvisellä ympärivuotiseksi. Leirille osallistuu myös Kuulan Karri Seppälä, 9, joka hallitsee lukkarin tehtävät. Nyt entisestä hakevarastosta kanalaksi tehdyn rakennuksen päädyssä ja ulos rakennetussa aitauksessa kuopsuttaa 22 kanaa ja komea musta-punainen kukko. Kolmatta vuotta hänellä on kanoja, joista jättikochin pääsi tällä kertaa syliin. Sivu10 Pesiksen riemua Karaoke kutsuu jälleen Ylivieskalainen Tarja Koponen on innokas karaokelaulaja. Moni ottaa kesäksi eläimiä. MAANANTAI 18. Sivu 7 SÄÄ +18. Sivu 2 Muutto jokunen vuosi sitten Niemelänkylälle toteutti Maarit Järvisen pitkäaikaisen haaveen eläinten hankkimisesta. Osa luopuu niistä syksyllä. KUVA ANNE MATTILA Kanaharrastus vakiintunut Huomenna alkava pesäpallon Naperoleiri tuo Ylivieskaan yli tuhat pesäpallojunioria. HEINÄKUUTA 2016 Perustettu 1927
. Kanat Järvinen valitsi niiden helppohoitoisuuden vuoksi. . Siksi maakuntauudistuksessa tulisi pohtia myös sitä peruskysymystä, kenelle kuuluu elinvoima, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala sanoi Pudasjärven markkinoilla perjantaina. Kanojen tarpeet ovat aika vaatimattomia ja pito vaivatonta verrattuna muihin lemmikkieläimiin. Kanoja rekisteröidään jatkuvasti enemmän. Ympärivuotinen harrastus Ylivieskalaisella Maarit Järvisellä on jo kolmatta kesää kanoja. valvontaeläinlääkäri Elisabeth Säilynojalle peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueelta. . Ruoaksi valmisrehua, ruuantähteitä, ruokintakalkkia tai munankuoria murskattuna. Kesäkana pito . Osa eläimistä aiheuttaa ongelmia jo kesällä. –?Yleensäkin nämä ongelmat kulminoituvat syksyyn, kun ihmiset alkavat pakkasten myötä olla huolissaan kodittoman oloisista tai muuten huonoissa olosuhteissa elävistä eläimistä, hän sanoo. Ruuan lisäksi kanat tarvitsevat pienikokoista soraa, jolla ne jauhavat jyvät kuvussaan. . Jos lähdemme johonkin, aina pitää hommata hoitaja. Kissa on lisääntynyt ja nyt alueella elää arviolta noin 10 kissan populaatio, joita pyydetään nyt pyydyksillä, Säilynoja kertoo. Kesäkanoja hankkiessa pidä mielessä, että kanat eivät pärjää Suomen talvessa ilman lämmitystä. . Näin muun muassa lemmikkeinä pidettävät minipossut ja erilaiset linnut. Syksyllä ne saivat seuraa naapurin kolmesta kanasta, joille piti löytää talveksi sijoituspaikka, hän kertoo. Kaikki tuotantoeläimiksi luettavat kesäeläimetkin pitää nykylainsäädännön mukaan ilmoittaa Eviran rekisteriin. Laittaisin mielellään lisää, hän kertoo. Kahden päivän aikana festivaalilla esiintyy kuudella lavalla yli 60 esiintyjää. Emäkissa saa pentuja, jotka pääsevät villiytymään. –?Festivaali on ollut loppuunmyyty kolmena vuotena peräkkäin, mikä luonnollisesti ajaa ihmiset ajoissa lippuluukulle. Kanat nukkuvat orrella. –?Ensimmäisenä kesänä meillä oli kolme kanaa ja kukko. Vastaavia on esiintynyt vuosien varrella muissakin kunnissa. . 21 päivän jälkeen hautomakoneeseen ilmestyi viisi kukkoa ja kuusi kanaa. –?Talven pakkasilla tulee jopa enemmän ilmoituksia kuin kesällä, eläinlääkäri kertoo. Kahden päivän ja perjantain ennakkolippujen lippujen myynti jatkuu vielä. Hallitus julkisti viime viikolla lakiluonnokset soteja maakuntauudistuksesta. Pian pihalla on liuta pikkukaneja. –?Sesonki on kesän jälkeen, kun syksy alkaa kääntyä talveksi, työntekijä Essi Nylund kertoo. Helpointa aloittaa hankkimalla munintansa aloittelevia tai aikuisia munivia kanoja: suositus vähintään kolme kanaa ja kukko. Tulevista maakunnista tulee toimijoita, joilla on vaikutuksia kaikkien toimialojen yrittäjille. Eläimen tulevaisuutta ajateltava otettaessa: pysyvä lemmikki, vuokraus tai sopimus palauttamisesta syksyllä Kesäeläinongelma Kallion. Ongelmia tuottaa myös se, että esimerkiksi lampaan lihantuotantoketju ei ole vielä aukoton. Qstockin kiinnostavuus on myös valtakunnallisesti sekä Pohjoismaissa tasaisesti kasvanut, joten festivaalin asiakaskunta on myös laajentunut, festivaalijohtaja Mikko Forstén kertoo. –?Vaikka sosiaalija terveyspalvelut ovat erittäin tärkeitä, on vaara, että maakuntien muut tehtävät unohtuvat. Viime vuonna tapahtuma keräsi ennätykselliset 32?000 juhlijaa. Jos kissaa halutaan ulkoiluttaa, sitä varten voi rakentaa esimerkiksi ulkotarhan, Elisabet Säilynoja sanoo. Valvontaeläinlääkäri on joutunut puuttumaan tänä kesänä isoon kissapopulaatioon Nivalassa. Festivaalin lauantain päiväkohtaiset liput on jo myyty loppuun. Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 29.–30. heinäkuuta. Nämä kanat tosin asuvat ympärivuotisesti piharakennuksen päätyyn rakennetussa kanalassa. KUVA ANNE MATTILA Maarit ja sulkajalkainen jättikochin. Kesäeläimetkin ilmoitettava rekisteriin Yleisimpiä kesäelämiä ovat edelleen kissat, mutta myös kaneja, kanoja, lampaita ja muitakin elämiä hankitaan kesän ajaksi. . Perustarpeet: suoja, raikasta vettä, kanoille sopivaa ruokaa ja virikkeitä. Kukoista neljä lähti, vain komea musta-punainen jäi kanalan isännäksi. Yksittäisiä asiakkaiden varaamia lippuja saattaa vielä vapautua seuraavien päivien aikana. . Sama havainto on tehty Ylivieskan Lemmikkihoitolassa, jonne viedään alueen löytöeläimet. Kunta elää asukkaidensa palkoista maksettavilla veroilla, joten kunnalla on vastuu ja motivaatiokin huolehtia siitä, että kuntalaisilla on töitä, Kujala sanoi. –?Kanaharrastus on tosin muuttunut yhä enemmän ympärivuotiseksi, ja niille rakennetaan kunnollisia kanakoppeja, valvontaeläinlääkäri kertoo havainnoistaan. Kanat viihtyvät kesällä ulkona päivät ja yöksi lennähtävät mielellään sopivaan suojaan orrelle nukkumaan. Kanatkin tuntevat hoitajansa hyvin. Yrittäjät: maakuntauudistuksessa huomiota myös elinvoimaan Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Kesäeläimistä ei ole tänä vuonna tullut vielä yhtään ilmoitusta vs. Kun kunnista poistuu järjestämisvastuu sosiaalija terveyspalveluista, niille tulee paremmat mahdollisuudet keskittyä elinkeinopolitiikkaan. Qstockin lipunmyynti ennätysvilkasta Kalajokilaakso Sosiaalija terveyspalveluja maakuntauudistuksessa pitää varmistaa, että maakunta pystyy huolehtimaan myös muista kuin sote-palveluista. Kanat viihtyvät vapaana pihalla, mutta niille on hyvä olla verkotettu tarha turvaamaan petoeläimiltä. Kesäkissa on joko pentuna otettu tai kesämökin nurkissa pyörivä, arka kissa, jota aletaan ruokkia. –?Kissojen pitämistä vapaana ulkona pitäisi rajoittaa. Vuosi sitten Maarit Järvinen päätti kokeilla tipujen hautomista omien kanojen munista. Yritysten pitää saada peruspalvelut läheltä ja helposti, linjaa Suomen Yrittäjät. Pehku kanalan lattialla voi olla sahanpurua, kuiviketurvetta, olki silppua, kuivia lehtiä. Tulevaisuudessa elinkeinokehittämisen tehtäviä on sekä maakunnalla että kunnalla. Hän sanoo myös kiintyneensä niihin, mutta niin ovat kotkottajatkin kiintyneet hoitajaansa. Kanaharrastuksen aloittamisen mahdollisti muutto Ylivieskan keskustasta Niemelänkylälle. Sillä on vahva itsehallinto ja yleinen toimivalta. KALAJOKILAAKSO Tässä ja nyt Kalajokilaakso Oululaisen Qstock-festivaalin lipunmyynti on ollut ennätyksellisen vilkasta. Tämä onnistuu harrastajien kesken, mutta tuotantotilat eivät voi ottaa eläimiä takaisin tautivaaran vuoksi, vs. –?Mutta tarvitsevathan nämäkin hoitoa joka päivä aamulla ja illalla. Vesi kannattaa tarjoilla juoma-automaateista. Lampaan saaminen teurastamolle syksyllä voi tuottaa ongelmia. Niistä pitäisi kasvattaa pennusta lähtien sisäkissoja, jotka eivät edes kaipaa ulos. Kana on laumaeläin. Talvella kanat tarvitsevat lisälämmitystä lämpölampuilla ja kovimmilla pakkasilla täällä on puhallin, hän kertoo. Perusilmoituksia lemmikkieläimistä Kesäisin eläinlääkärille tulevat ilmoitukset ovat yleensä peruslemmikkieläinilmoituksia muun muassa siitä, että eläintä ei ulkoiluteta tarpeeksi, pidetään lyhyessä hihnassa tai olosuhteet ovat muuten huonot. Järvinen on innostunut kanoistaan. Elisabeth Säilynojan mielestä eläimiä ei yleensäkään pitäisi hankkia vain kesäksi. valvontaeläinlääkäri neuvoo. Eläimistä luopumisestakin on syytä ilmoittaa. –?Tykkään eläimistä. –?Paikallinen asukas on todennäköisesti muuttanut pois ja jättänyt kissan. Näin esimerkiksi kanit, joiden sukupuolta ei välttämättä pysty poikasena määrittämään. Maarit Järvinen on kiintynyt kanoihinsa. –?Kunnalla on kuitenkin edelleen vahvin rooli. –?Pitää ajatella, että hankkii pysyvän lemmikin tai sitten sopii kirjallisesti edeltä kesäeläimen palautuksesta syksyllä. 2 Maanantaina 18.7.2016 .
Kokous tyssäsi kohtaan ”Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015”. 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa Twitter /Kalajokilaakso u u ti sh a a v i Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Pyhäjärven kaupunginvaltuuston kokous jouduttiin keskeyttämään perjantaina. –?Kun puheenjohtajaa ei uskottu, hän päätti keskeyttää kokouksen. Kyseessä oli niin sanottu juhlakokous, sillä Pyhäjärven ensimmäinen kuntakokous kutsuttiin koolle 150 vuotta sitten. Myös ikäihmisille oli ohjelmaa perjantaina nuorisotalo Miitillä aamupäiväkahvien, boccia-pelin sekä iltapäivätanssien muodossa. Tunnistusmerkintä auttaisi Lindqvistin mielestä ehkäisemään pentutehtailua, kun jokainen asiallisesti tunnistusmerkitty pentu olisi jäljitettävissä. Niitä ei mentäisi sen jälkeen lopettamaan ihan noin vaan, hän sanoo. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist sanoo. –?Kissa kärsii vähäarvoisen lemmikin maineesta. Vuoden 2015 aikana ansioituneita urheilijoita ja toimijoita muistettiin ja jaettiin Kultala-rahaston stipendit jaetaan nuorille urheilijoille. Markkinoilla oli ohjelmaa sekä lapsille että aikuisille. –?Valtuuston piti äänestää vastuuvapauden myöntämisestä. Ohjelmassa olivat muun muassa leikkimieliset olympialaiset ja bändi-ilta. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Markkinapäivän päätöstansseissa esiintyi Sievin oma tangoprinssi Kalle Jussila.. Lavalle nousee kahdeksan bändiä. –?Se toisi myös turvallisuutta tavallisille kotikissoille, jos niistä pitäisi etsiä siru. Perjantaina vietettiin Sievi-viikon nuorten päivää. Asia oli palautettu valtuustolle, koska edellisellä kerralla, 20. kesäkuuta, oli tapahtunut muotovirhe. Äänestys oli suoritettu väärässä järjestyksessä. Kokouksen keskeyttäminen niiden jälkeen oli ikävä päätös, sanoo Tikanmäki. –?Kissat ovat hyvin varautuneita, kun liikkuvat kodin ulkopuolella. Vuosittain arviolta 20?000 kissaa päätyy löytöeläinten talteenottopaikkoihin, kuolee hylättynä luontoon tai lopetetaan ei-toivottuna. –?Torstaisessa kokouksessa saatiin aikaan päätös pitäjähistorian teettämisestä. Juhlavaltuusto piti keskeyttää Pyhäjärvellä Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Lauantaina pidettiin jo 34. Moni ei ole valmis maksamaan kissasta mitään ja laiminlyö sen terveyden ja hoidon, SEY:n vs. Hän uskoo, että kissojen hylkääminen vähenisi siruttamisen myötä. Muttimarkkinat Sievissä. Silloin niitä on vaikea erottaa villikissoista. Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton (SEY) mukaan kissojen hylkääminen on edelleen iso ongelma Suomessa. Sen jälkeen oli musiikkiesityksiä ja kahvit. Tunnistusmerkintöjen pakollisuus kissoilla olisi hyvä asia Peruspalvelukuntayhtymä Kallion vs. Kissojen tunnistusmerkinnät vähentäisivät hylkäämisiä n alueella vähäinen Muttimarkkinoiden pääosassa oli tietysti itse mutti, sieviläis-nivalalainen perinneruoka. Vain joka kymmenes löytökissa pääsee takaisin omaan kotiinsa. Muttimarkkinoiden suosio kestää Sievissä Kissojen tunnistusmerkinnät vähentäisivät hylkäämisiä. 3 KALAJOKILAAKSO . Tämänpäiväisen kokouksen ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun valtuutetut alkoivat käyttää puheenvuoroja ilman puheenjohtajan lupaa. –?Kissojen annetaan lisääntyä vapaasti ja pennuista hankkiudutaan eroon julminkin keinoin. Puheenvuoroja käytettiin omin päin. Kuntalaisten toiveesta järjestettiin myös Muttipaneeli, jossa panelisteina olivat kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajisto sekä kunnanjohtaja. ARKISTOKUVA HELI NYGÅRD. Valtuuston varapuheenjohtaja Jukka Tikanmäki (kesk.) sanoo, että päätöksen kokouksen keskeyttämisestä teki puheenjohtaja Kimmo Sarkkinen (kesk). Kadonnutta kissaa ei useinkaan etsitä löytöeläinten talteenottopaikasta, sillä eläimen omistajalta peritään hoitopäiviltä koituneet kulut. Paikkavarauksen oli tehnyt yli 40 torikauppiasta ja yhdistystä. Tilannetta ei saanut muuten hallintaan. Asiaan palataan seuraavassa kokouksessa, jonka ajankohta on vielä auki, sanoo Tikanmäki. Villikissan saa lain mukaan lopettaa heti, mutta löytöeläinkotiin päätyvää eläintä on säilytettävä 15 päivää. valvontaeläinlääkäri Elisabeth Säilynojan mielestä. Se vaatii huolellista arviointia, hän sanoo ja toteaa, että sirutettu kissa olisi helppo palauttaa takaisin omistajalle. Maanantaina 18.7.2016 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Kun kissaan kyllästytään, se saatetaan hylätä, hän jatkaa. Säilynojan mielestä epäilyttäviä tilanteita aiheuttaa se, kun kissa liikkuu kotipihansa ulkopuolella ja osa ihmisistä tulkitsee ne herkästi villikissoiksi
Käyn hautausmailla aika useasti hautoja kastelemassa, kukkia laittamassa ja korjaamassa, kynttilöitä viemässä. Liekin säätäminen on tarkkaa ja helppoa, lämpö tasaista ja paistuminen varmaa. Sitten vieraat kohteliaasti kehuvat Sinolille maistuvia pihvejä ja nokeentuneita makkaroita. Tuo oli ehkä liioittelua, sillä voi niillä oikeasti paistella puhtaastikin, kun osaa. Ylivieskalaisille leiri on valtavatalkooponnistus. Palautteeseen oli liitetty kuva nätisti haravoidusta multaisesta tasaisesta hautapinnasta, jossa näkyi selvästi polkupyörän jälki ja lenkkarien pohjakuviot. Syventymiseen suuntautunut mieli koki taannoin kovan kolauksen. Leirille osallistuu lähes 90 joukkuetta, ja koska jokaisessa joukkueessa on pelaajia, vetäjiä ja huoltajia yhteensä hyvän matkaa toista kymmentä, puhutaan noin 1?500:sta joukkueen jäsenestä. Puhtaus onkin grillatessa tärkeää. Vakuutuin lopullisesti grilliruuan laihduttavasta vaikutuksesta, kun vaimo tokaisi eräänä iltana makkaraa paistaessani: ”Tuolla menolla olet syksyllä satakiloinen!” Tuohon tavoitteeseen on vielä muutama kilo tavoiteltavana. Kyllähän me ihmiset tietysti monenlaista sekajätettä olemme, myös seurakunnille. Olen syyllistynyt samaan, joskaan en toki koskaan ole kävellyt vielä multapinnassa olevan haudan päältä muutoin kuin haravoimalla sellaista itse. Naperoleirillä ei kilpailla Suomen mestaruuksista, vaan päätavoite on antaa kaikille osallistuville pelaajille ja valmentajille myönteisiä kokemuksia ja onnistumisen elämyksiä. Varmasti tämä joukko kansoittaa myös naapurikuntien majoituspaikkoja. Tulin todella loukatuksi kaikkien hautausmaalla vierailevien omaistenkin puolesta. Kaasugrilli on grillimestarin unelma, grillien kuningas. Naperoleirin pyörittämiseen tarvitaan noin 250 talkoolaista 750 talkoovuoroon. Siksi perinteisesti pienimpien junioreiden leireille lähdetään perhekunnittain. Lukija oli syvästi pahoittanut mielensä siitä, ja ihmetteli, miksi ihmiset jatkuvasti kävelevät hautausmaalla toisten hautojen ylitse. Ajattelematonta. Ei puun pilkkomista, ei hiilien sytyttelyä ja sytytysnesteiden kanssa lotraamista. Kiireessä harvoin pysähdyn tarkastusreissulle, koska ajatukseni on se, että hautausmaalla käynti on arvokas sydämen asia. Edelliskerran kana hiiltyneenä makkaran kylkeen ei ylennä mieltä. Alaspäin. 020 750 4600 toimitus@kalajokilaakso.fi www.facebook.com/kala.jaska/. Loistavien paisto-ominaisuuksiensa lisäksi valurautaritilä on helppo pitää puhtaana. Perjantaihin saakka kestävällä leirillä saattaa oman väen ikäväkin iskeä. Leirille on mahdollista osallistua myös yhdistelmäjoukkueella eli pelaajien edustusVilskettä kaupunkiin Valistunut arvio on, että Ylivieskaan tulee noin 3?000 leirivierasta. Jäin miettimään roskalaatikon kylttiä. Reitti parkkipaikalta haudalle on selvä ja suorinta pitkin myönnän useimmiten käveleväni. Sen kun avaa kaasupullon ja alkaa grillata. Ei sopivan hiilloksen odottelua ja potkun loppumisen pelkoa. Pääkirjoitus pk KALAJOKILAAKSO oikeus voi olla useammassa eri seurassa. Siihen oli suurin kirjaimin kiinnitetty teksti: Sekajätettä. Kun näin pienistä, alle 10ja alle 8-vuotiaista, junioripelaajista on kyse, heidän mukanaan tulee suuret määrät kannustusjoukkoja. Jos tarkkoja ollaan, grillaaminen on varsin terveellinen tapa valmistaa ruokaa. 4 Maanantaina 18.7.2016 . Rakennettuja kulkuväyliä pitkin matka haudalle muuttaakin käyntien luonnetta oleellisesti ja tekee siitä alusta lähtien eräänlaista mietiskelyä. Ymmärrän heitäkin, joille vain ja ainoastaan koivun polttamisesta syntynyt hiillos on ainoa oikea tapa valmistaa ruokaa pihalla. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä Toimittajat Pirjo Kunelius, Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila, Leila Päivärinta, Juhani Rintakumpu ja Hannu Verronen Luin viime viikolla Kalevasta lukijan palautetta siitä, että joku oli kävellyt ja taluttanut pyörää hänen omaisensa haudan päällä. Seppo Kangas 18.7.2016 Huomenna tiistaina pyörähtää käyntiin valtakunnallinen pesäpallon Naperoleiri Ylivieskassa. Suomen Pesäpalloliiton leirin järjestelyistä vastaa Ylivieskan Kuulan pesisväki. Keräyslippaita on pelikentillä, ja myös kortteja, nauloja muita kirkon rakentamisen hyväksi myytäviä tuotteita on leirivieraille tarjolla. Veitsi Eihän sille mitään voi, jos joku pitää sytytysnesteen tai savun PAHyhdisteiden mausta. Sillä varmasti on merkitystä myös paikallisille kaupoille ja muille palveluyrityksille. Eräällä hautausmaalla se nurkkapolku, josta hautausmaalle parkkipaikalta noustaan, vastaanotti tulijat uudella suurella roska-astialla. Grillaamalla ahkerasti välttyy pannulla paistamisen rasvoilta ja kasviksiakin tulee syötyä. Ajattelemattomuuttaan, ennen kaikkea, arvioisin. Mutta siihen petolliseen helppouteen. Lisäksi varsinaiselle leirille osallistuu suuri joukko nuoria tuomarileiriläisiä. Useimmat eivät. Valistunut arvio on, että Ylivieskaan tulee noin 3?000 leirivierasta. Paistamiseen ei tarvita rasvaa. On helppo ennustaa, että Kalajoellakin näkyy tällä viikolla runsaasti pesisväkeä. Sinne ja takaisin. Fja G-juniori-ikäisten Naperoleiri on suurtapahtuma Ylivieskan kesässä. Kaasugrillin sietämätön helppous P. Voi minua, vaikka pari sanaa usein tutuille vainajille ohimennen puhelenkin. Onhan niiden eteen nähty niin paljon vaivaa, ettei kokkia moittiakaan voi. Valurautainen on rautaa. Ylivieskan Naperoleiri myös tukee seurakunnan Kirkkotalakoita. Kerro meille, tehdään siitä juttu lehteen! Puh. Leila Päivärinta leila.paivarinta@kalajokilaakso.fi Sekajätettä Kolumni Antti Autio pp.veitsi@gmail.com On se petollisen kätevä laite tuo kaasugrilli. Toinen koulukunta vannoo hiilillä grillaamisen nimiin. kuva Toimit u oimitus Lähetä kuva Toimit etä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toim kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä hetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki tä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kk etä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit u ki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähe Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin k hetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimi kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Läh s Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin ähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toim nkki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lä us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuv Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toi inkki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us L juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttu Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva To Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä jutt Onko sinulla juttuvinkki. Talkoissa mukana on toki monien muidenkin lajien aktiiveja. Ja siitä huolimatta olen käyttäytynyt aivan kuin minulla olisi tulenpalava kiirus. Työvoiman tarve on suurin majoitusvalvontaan liittyvissä tehtävissä, majoituskoulujen siivouksessa, kenttien hoidossa, ruokailujen järjestämisessä sekä kioskitoiminnan pyörittämisessä. Petollisen siksi, että sillä operoiminen on tehty niin helpoksi, että sitä tulee käytettyä paljon. Kaasugrilleissä hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä. Lähes viikon mittainen tapahtuma on iso piristysruiske Ylivieskan kesään. Yleensä seurakunnissa on tyylitajua hautausmaan oheistoimintojen rakennelmien sijoittelussa ja ne löytyvätkin useimmiten nopeasti hetken tilannetta silmäiltäessä. Haudalla käyntihän on jo itsessään pieni sisäinen matka. Nykyiset maustetut makkarat tuppaavat puskemaan mausteensa ulos jo paistovaiheessa ja marinoidut pihvit räiskyttävät tyydyttymättömät rasvansa polttimien päälle käryämään. Myös kasvisten valmistaminen onnistuu, jos lihan lihottavia vaikutuksia pelkää. Sanovat, että oikea maku syntyy siitä. Marinadit on syytä kaapia ja pyyhkiä tarkoin pois ennen paistamista, sillä nehän jo työnsä tehneet. Jo tänään kaupunkiin tulee pitkämatkalaisia joukkueita kannustajineen. Valitettavasti halvimmat, peltiritilöillä ja kehnoilla polttimilla varustetut ja rungoltaan kevyen heppoiset grillit kannattaa unohtaa armotta. Eihän sille mitään voi, jos joku pitää sytytysnesteen tai savun PAH-yhdisteiden mausta. Oikean grillausnautinnon aikaansaamiseksi kaasugrillin ominaisuuksiin kannattaa hieman tutustua. Hyvässä grillissä ritilöiden siirtely ja puhtaanapito onnistuu ilman isompia purkamisia
Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Minulla on hyvät yhteydet konservatiivipuolueeseen. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Lähes kyseenalaistivat koko kansanäänestyksen Brittein saarilla. Lyödäänkö vetoa. Puolueiden viimeaikaiset kannatusmittaukset ovat osoittaneet todeksi sen, että perussuomalaisten lähteminen hallitusvastuuseen oli uhkapeliä. Tilanteet kuitenkin muuttuvat ja eri äänestyksiä voi tulla. Esimerkiksi EVM on sellainen. Perussuomalaisilla ei ollut surunaamioita eikä kauhistuneita ilmeitä. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Sen sijaan he puhuivat EU:n virheistä ja kriiseistä kiertelemättä. Kansalle pitää vain vihdoinkin kertoa, miten tärkeä EU tosiaan on. Hallitusvastuu tuo myös muuta vastuuta. Tilannetta ei ainakaan helpota yhtään se, että pääministeri kehuu suorassa tv-lähetyksessä perussuomalaisten vastuunkantotahtoa hallituksessa – tällainen on poliittisesti ovela kuolemansuudelma. Yhtä suurta uhkapeliä olisi ollut myös jättäytyä hallituksen ulkopuolelle. Ari Saukko Tervola Eduskunnan kesäteatteri. Kristillisdemokraatteja ja RKP:tä äänestys harmitti myös ihan tosissaan. Sosialidemokraateista huokui tuttu vankkumaton luotto ja usko Unionia kohtaan. Niitähän riittää, eikä loppua näy. 2015 eduskuntavaalien jälkeen yhteisymmärrys löytyi keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen keskuudesta. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Ensimmäinen tulos nähdään jo kevään 2017 kuntavaaleis-sa ja lopullinen ratkaisu tapahtuu seuraavissa eduskuntavaaleissa. Pääministeri julisti, ettei mahdollista kansanäänestystä Suomen EU-jäsenyydestä tuoda eduskuntaan. Mistä tämä hallitus ottaa rahat, jos EVM:sta tulee kirje, että sopimuksen mukainen rahasumma on heti lähetettävä Luxemburgiin, jotta Italian pankit eivät romahda. Sitoumuksen alla on silloisen valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen nimi (eduskunnan enemmistön suostumuksella) ja se allekirjoitus on yli yhdentoista miljardin euron arvoinen. Miksi vierailtiin ja mitä syötiin. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Ei tule näkemään ehyenä ensi kesää se golf-rata. Edelliset hallitukset ja niiden ”nokkamiehet” olivat suostuneet kaikenlaisiin EU-tukipaketteihin ja sitoumuksiin, jotka ovat nyt vaarassa realisoitua maksettaviksi. Myös mieli voi muuttua, eipä ne ns. Mutta mitään ei tapahtunut. Sen sijaan närää herätti ulkoministerin matka brexit-maahan. Kaikki näyttivät siihen toistaiseksi tyytyvän. Maanantaina 18.7.2016 Sanan valta Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Ketä tavattiin, miksi tavattiin ja mistä puhuttiin. EU:sta yleensäkin tarinoitiin, hetkittäin varsin värikkäästi. Joka tapauksessa on täysin selvää, että perussuomalaiset soutavat voimakkaassa poliittisessa ristiaallokossa ja soutaminen ei ole helppoa. Eli ei se keskustelu ihan vain minun tai Perussuomalaisten nuorten päässä ole. Tämä olisi ymmärrettävä myös EU:ssa. Perussuomalainen puolue syntyi alun perin SMP:n raunioille. Eikö se vaadi vähän toisenlaista ammattitaitoa. Tilinteon aika ei ole loppujen lopuksi kovin kaukana. Puolueen johto, eduskuntaryhmä ja puoluehallitus ottivat kuitenkin riskin. Isosta-Britanniasta ei ole syytä tehdä vain huonoa esimerkkiä ja jatkaa samalla linjalla. Nyt ei ole aika jäädä vastustamaan vaalitulosta tai lähteä kostonkierteeseen. EU-uskovaisten on nieltävä se, että EU-jäsenyys ei ole millekään maalle peruuttamaton. Juhannusaaton jälkeen Yle ja muut ovat kyselleet, pitäisikö Suomenkin äänestää. Toteen tuskin käyvät koskaan. Hallitus syntyy niiden puolueiden kesken, jotka löytävät yhteisymmärryksen hallitusohjelmaksi. Siinä ei ole moitteen sanaa. Tilanne ja aika perussuomalaisten hallitusvastuuseen lähtemiselle ei ollut erinomaisen hyvä. Kokoomusosasto oli Britannian äänestyksestä tyrmistynyt, suorastaan järkyttynyt. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Ensimmäinen oma ajatukseni oli täsmälleen sama, kun luin Liikennepuiston viereen tulevasta minigolfradasta. Pystyykö tämä porukka siihen, se jää nähtäväksi. turvapaikanhakijatkaan Kempeleen talosta saaneet yösijaa vaikka niin luvattiin miehenä. Mallia betonikolosseille voisi käydä katsomassa Helsingin Jakomäestä. Avoimuutta tarvittaisiin lisää sekä sääntelyä vähemmän. Keskustalle Britannian päätös oli iso pettymys, mutta Suomen paikka on ehdottomasti EU:ssa. Ilmassa oli suuren draaman ja dramatiikan tuntua. Eipä ole kovinkaan kauan, kun julkisuuteen esiteltiin Ylivieskan kaupungin strateginen visio siitä, minkälainen käyntikortti Ylivieskan pitäisi esitellä Savontielle päin. Perussuomalaisten osalta tällainen hallituskoalitio ja siihen lähteminen oli uhkapeliä. Asiasta keskustellaan ja niin pitääkin. Monipuoluehallitus on neuvottelukompromissien tulos. Demareilla on vuosikaudet ollut reissaavan ministerin salkku ja nyt kun sitä kantaa eri porukka, niin kovillehan sellainen tietysti ottaa. Pentti Kettunen ex-kansanedustaja (ps.) Kajaani Perussuomalaiset poliittisessa ristiaallokossa Elina Karjalainen kuvasi lenkkipolkunsa maisemia. Hienoja lauseita ja mukavia ajatuksia jälleen kerran. Tarvetta vanhoista valtapuolueista vapaalle vastavoimalle oli olemassa. Oli olemassa poliittinen tarve ja tilaus. Kansanäänestys EU-jäsenyydestä ei kuitenkaan Suomelle ole nyt ajankohtainen. Puolueen johto ja puoluehallitus on kuitenkin valittu siksi, että vaikeudet voitetaan ja ratkaisut löydetään. Nyt sen on pakko uudistua tai näivettyminen jatkuu. Näkisi vaan, mutta sen aikaa odotellaan yhä parempia tarinoita. Antaa vaan ukkostaa! Luonnon voimaa on nautinto ihailla. Lähetä viesti numeroon 173521 Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Unioni ei ole kyennyt uudistumaan ja nyt se on itseaiheutetussa vakavassa vaarassa. Vain aika näyttää, oliko riski ottamisen arvoinen. Timo Soini Maaseudun Tulevaisuudessa Seppo Kangas kirjoitti pääkirjoituksessa (15.7.) Ylivieskan uudesta minigolfradasta ja siitä, kuinka koko Liikennepuiston ja Liikuntapuiston alue toimii käyntikorttina Ylivieskan läpikulkeville. Vasemmistoliitto vaati suunnanmuutosta Euroopan politiikassa. Olisiko näin, että alkanut loma siivitti edustajat näihin aika-ajoin huikeisiin suorituksiin. Hieman sitä pitäisi uudistaa, jotta ihmiset kokisivat ja uskoisivat sen hyödylliseksi. Kerrankin koomikoiden kerma pisti parastaan. Mutta riittääkö johtajuus. Tämä toive toteutui. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Saksitut Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Vähemmän mutta parempaa EU:ta. Ja ilma puhdistuu! Onko tosi, ettei keskustan kuoppaisia katuja päällystetä tänäkesänä. Hyvin olivat pienetkin komeljanttarit lukeneet käsikirjoituksen. EU-kriittiset puheet on nyt kerta kaikkiaan lopetettava eikä mistään kansanäänestyksestä Suomessa saa missään nimessä ainakaan ääneen puhua. Timo Karjalainen Ylivieska Kerrostaloilla kaupunkimaisemaa liikennepuistoon Viime vuoden 2015 eduskuntavaaleissa huomattava osa puolueen äänestäjäkunnasta vaati perussuomalaisia vaalien jälkeen ottamaan vastuuta myös hallitukseen. Nyt ei saa jäädä paikalleen. Edelliset hallitukset ja niihin osallistuneet puolueet olivat eläneet kuin tuhlaajapojat ja ajaneet valtion kirstun pohjilleen. Kävin Lontoossa. Hirveitä monttuja viemäritöiden jäljiltä ja älyttömät urat. Kaupungin vision mukaan Liikennepuiston paikalle pitäisi rakentaa kerrostaloja, jotta kaupunki näyttäisi suurelta. Itse en ole siellä käynyt, mutta elokuvasta olen nähnyt, joten uskallan suositella opintomatkaa. Jo sen, että yksi isoimmista jäsenmaista päättää järjestää kansanäänestyksen unioniin kuulumisesta, olisi pitänyt olla unionille varoitussignaali. Kuulosti kuin taivas olisi tipahtanut niskaamme tai ainakin kokoomuksen niskaan. Lukijan kuva Pääministeri komensi kesälaitumille kirmanneen eduskunnan keskustelemaan brexit-äänestyksen tuloksesta. Vihreät olivat innostuneet tviittailemaan aivan tosissaan. Koska niitä suhteita hyödynnetään jos ei nyt, tällaisessa murroskohdassa. Ei kait nyt kaupungin insinöörejä voi liikuntajohtajaksi määrätä. 5 KALAJOKILAAKSO . Nyt, kun ohikulkija näkee puistot ja liikunta-alueet sekä siellä tuohuavat lapset ja nuoret, hän erehtyy luulemaan, että Ylivieska on pieni. Lisäksi keskusteltiin kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen EU-jäsenyydestä sekä ulkoministerin matkasta
Huttusen mukaan Alavieska-päivien eteen on tehty hirvittävän paljon talkootyötä hirveällä porukalla ja mainiolla yhteishengellä. Maksuhäiriöisten määrä uusiin ennätyslukemiin Kalajokilaakso Nivalalainen Jarmo Kivimäki valittiin uutena kuntoutuslaitos Kitinkannus ry:n hallitukseen. Kilpailussa oli kolme sarjaa; 1-4 -vuotiaat, 4-8 -vuotiaat sekä yli 8-vuotiaat. Elämänmalja Päätalo-instituutille Kalajokilaakso Maksuhäiriöisiä kuluttajia oli kesäkuun lopussa 372?800 eli maaliskuussa saavutettu edellinen ennätys on jälleen rikkoutunut. Alkuvuonna maksuhäiriömerkintöjä Suomen Asiakastieto Oy:n rekisteriin on saanut 209?000 henkilöä eli noin 12?500 enemmän kuin vuoden takaisella vertailujaksolla. Joensuu toimii varapuheenjohtajana. Möllärimestari-omakustannekirjastoon on tallennettu kaikki vuosien 1996-2016 aikana kilpailuun lähetetyt kirjat. Toinen vuosikokouksen uutena hallitukseen valitsema henkilö on Hannu Pajunpää Kokkolasta. Mukana oli viisi linja-autolastillista oman kylän väkeä ja kylään tulleita entisiä alavieskalaisia. Konseptia kehittämässä ollut Pauli Huttunen on mielissään siitä, että vaikkei väki joka vuosi rynnikään kaikista ovista sisään, on jokainen tapahtuma löytänyt oman yleisönsä. Päätalo-instituutti järjestää vuosittain erilaisia kulttuuritapahtumia ja –tilaisuuksia. Päätalo-instituutti vastaa Päätalo-keskuksessa kirjoittajakoulutuksen lisäksi Kalle Päätalon työhuoneesta ja näyttelystä, taidenäyttelytilasta sekä Professori Kalle Päätalon arkistosta ja satuarkistosta. –?Meidän analyysimme uutta luottoa hakevien taloudellisesta tilanteesta ennakoi valitettavan vahvasti, ettei käännettä parempaan kannata vielä tänä vuonna odottaa. Uusien merkintöjen kokonaismäärä oli nyt 838?700 eli suunnilleen sama kuin vuosi sitten. Ylivieskalaisyhtye pääsee esiintymään elokuussa Kerimäellä järjestettävälle Puruvesi Pop -festivaalille. Päätalo-instituutti järjestää lisäksi sanataiteen opetusta lapsille sekä vuosittain kaksi valtakunnallista kirjoituskilpailua, Möllärimestari-omakustannekilpailun ja Napero-Finlandia-sadunkirjoituskilpailun alakouluikäisille lapsille. Henna Takalo MLL:sta kertoi, että viime kesänä ensimmäisen kerran järjestettyä kilpailua aiotaan edelleen kehittää. Hullu Elämä bändikilpailuvoittoon Kerimäellä. Vanhojen lastenrattaiden renkaiden päälle vanerista ja kuusesta rakennettu mäkiauto voitti yleisöäänestyksen Alavieska-päivien mäkiautokisan komeimmasta autosta. . Kyliä kiertämässä Alavieska-päivät perustettiin 42 vuotta sitten kokoamaan tekijöitä yhteen ja aktivoimaan koko kylän yhteistä tekemistä. Erityisen suosittu on ollut kyläkierros, joka tänä vuonna tehtiin Someronkylälle. Toukokuussa Kerimäellä käydyssä Backstage Pass -bändikilpailussa jokaisen yhtyeen esiintymisestä taltioitiin video verkossa toteutettua yleisöäänestystä varten. Suunnitelmissa on rakentaa mäen päälle lähtöramppi, jolloin startista tulee turvallisempi, eikä lauantaina nähtyjä vauhtiin pukkaamisia ja niistä johtuvia diskaamisia enää tapahdu. Päätalo-instituutti toimii Taivalkoskella Päätalo-keskuksessa, jossa sijaitsevat lisäksi Taivalkosken kunnan kulttuuripalvelut, kansalaisopisto ja kirjasto. Yleisön äänestämä Komein auto -palkinto meni Beata Kauppilalle. Kivimäki uutena Kitinkannuksen hallitukseen Terttu-Liisa Tokola terttu-liisa.tokola@kalajokiseutu.fi Alavieska-päiviä vietettiin jälleen monipuolisen ohjelmatarjonnan kera. . KALAJOKILAAKSO Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Suomen Elämäntarinayhdistys päätti tänä vuonna luovuttaa Elämänmaljan Päätaloinstituutille. KUVA TERTTU-LIISA TOKOLA Mäkiautokilpailu . 6 Maanantaina 18.7.2016 . Lauantain tapahtumat sijoittuivat etupäässä torille, Viihdekeskus Hipun ympäristöön sekä yhtenäiskoulun mäkeen, missä moottoritonta vauhtia mitattiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Alavieskan osaston ideoimassa mäkiautokisassa. Edelleen liian moni yrittää paikata talouttaan ja pitkittää velkakierrettään uutta luottoa hakemalla, kertoo liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Suomen Asiakastieto Oy:stä. Alavieskalaisilla on kova usko siihen, että meillä on itsenäinen, viihtyisä ja turvallinen kotikunta, jossa on hyvä asua ja toimia tulevinakin vuosina. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Mika Lintilä Toholammilta. Näistä tärkeimmät ovat Päätaloviikko ja Naperoviikko. Malli on suunniteltu omasta päästä. Veijo Kauppilan lauantaiaamuna valmiiksi saamassa autossa debytoi tytär Beata. Perinteisen mäkiauton tapaan autosta löytyvät myös naruohjaus ja jarrut, kertoi auton rakentanut isä Veijo Kauppila. Toinen kilpailuun osallistunut ylivieskalaisbändi Posliinivästäräkit keräsi toiseksi eniten tuomaripisteitä ja sijoittui kokonaiskilpailussa neljänneksi. Alavieska-päivillä tehdään töitä isolla porukalla kesästä toiseen. Maksuhäiriöisten määrä on kasvanut viime vuodesta 5?000 henkilöllä. Perjantaina päättyneessä bändikilpailun yleisöäänestyksessä kolmanneksi eniten ääniä kerännyt Hullu Elämä nousi 13 osallistujan joukosta tuomariston suosikkina lopulta kilpailun voittajaksi. Koko kylä aktivoituneena Kalajokilaakso Suomenkielistä pop-rockia soittava ylivieskalainen Hullu Elämä on voittanut Keiku ry:n järjestämän Backstage Pass -bändikilpailun. . 60?000 satua. Napero-Finlandiakilpailuun lähetetyt sadut arkistoidaan Päätalo-instituutin satuarkistoon, jossa on tallennettuna vuodesta 1993 lähtien n. Kilpailemassa oli 12 ajajaa kuudella omatekoisella mäkiautolla. Hallituksessa jatkavat Olli Joensuu, Mikko Luoma ja Risto Pouttu Kannuksesta. Yleisön äänestämän pokaalin komeimmasta autosta voittivat Beata ja Veijo Kauppila. Kilpailu oli Mannerheimin Lastensuojeluliiton Alavieskan osaston järjestämä. Mukana oli 12 ajajaa kuudella autolla. Päätalo-instituutti on Kallioniemi-Säätiön ylläpitämä Pohjois-Suomen kirjoittajakoulutusja kulttuurikeskus, joka perustettiin 1991. Kitinkannus on erikoistunut vaativan laitoskuntoutuksen palveluiden tuottamiseen, minkä lisäksi Kitinkannus on merkittävä avokuntoutusja hoitopalveluiden. Autojen valmistusmateriaalina oli käytetty muun muassa vaneria, kuusta, vanhoja polkuautoja ja lastenvaunujen renkaita. Runko on tehty vanerista ja kuusesta, rattaina ovat vanhojen lastenvaunujen renkaat. Myöskin Anttilan rannan tapahtumat, onkikilpailu ja yhteislauluilta ovat kesästä toiseen olleet erittäin runsaslukuisesti kansoitettuja.
Sateisesta säästä johtuen päivän ohjelma rajoittuu nyt sisäisiin aktiviteetteihin, summasi kiinalaisopiskelijoita vastaanottamassa ollut Kylpylähotelli Sanin myyntija markkinointipäällikkö Tiina Ruotsalainen. Kuluttajaliitto esittää kuluttajalähtöistä mallia apteekkisääntelyyn Terttu-Liisa Tokola terttu-liisa.tokola@kalajokiseutu.fi Lauantaina kävi 24 shangailaista yliopisto-opiskelijaa ennakoimassa kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia Hiekkasärkillä. Tällöin apteekin saisi perustaa, kuka vaan kriteerit täyttävä henkilö tai organisaatio. Kyseessä on jo toinen kiinalaisryhmän vierailu Kalajoella lyhyen ajan sisällä. Vaijerilla ja tallilla Xinlu You huomioi ensimmäisenä puhtaan luonnon. Xu Dan pääsi vuorollaan sukimaan Hulaa. KUVA LEILA PÄIVÄRINTA Päivän kuvia Elämänlanka kukkii kirkon hiiltyneen ristin juuressa. KUVA TERTTU-LIISA TOKOLA Iloisenväriset viirit yhdistävät Asemakadun lehmuksia Ylivieskassa. Turvalliset itsehoitolääkkeet on Kuluttajaliiton mallissa vapautettu myyntiin esimerkiksi ruokakauppoihin. Meri ja hiekkadyynit avautuivat Seikkailupuisto Pakan Seikkailutorni X-Towerista. Vierailu päättyy Helsingissä virallisten todistusten jakamiseen ja kotimatkaan 29.7. Silmät auki testaten Ruotsalaisen mielestä Kalajoelta löytyy avaamattomia mahdollisuuksia Kiinan markkinoita silmälläpitäen, mutta niitä ei välttämättä omin silmin huomioida. Jos Zip Line olisi hieman pidempi ja korkeampi, kokemus olisi ollut vieläkin upeampi. 7 KALAJOKILAAKSO . Merenrannan Ratsut -hevostilalla kiinalaisvieraat pääsivät tekemään tuttavuutta Aini Venetpalon hevosten Hulan, Oton ja Vilman kanssa. Päivän lopuksi ryhmä kokoontui Saniin antamaan palautetta kokemuksistaan. Lainsäädännöllä pitäisi varmistaa, etteivät apteekit päätyisi vain muutamalle omistajalle kautta maan. Kuvassa myös tulkit Xiaowen Xiong (vas.) ja projektikoordinaattori Jenna Kettunen (kolmas vasemmalta). He olivat tehneet työharjoittelua suomalaisissa Start-up -yrityksissä, jotka haluavat laajentaa toimintaansa Kiinan markkinoille. Kuluttajaliitto vaatii apteekki -nimen suojaamista. Alkuperäinen suunnitelma oli, että vieraamme olisivat voineet vapaasti testata alueemme palveluita. Tämä lisäisi monien itsehoitolääkkeiden saatavuutta. Shangain yliopistossa muun muassa arkkitehtuuria, muotoilua, peligrafi ikkaa, digitaalista viestintää ja viestintäteknologiaa opiskelevat nuoret olivat kymmenen päivän ajan olleet avaamassa ovia kansainvälistymiselle Oulussa. Iltapäivä kului vapaan ohjelman merkeissä, vieraat saivat valita oman mielensä mukaan naurujoogaa, saunomista tai ilmoista riippuen vaijerilaskun Seikkailupuisto Pakassa. Hänen mukaansa tilan omistaja ja valmentajat olivat hyvin kärsivällisiä neuvoessaan heitä hevosten käsittelyssä. Kuluttajaliiton mielestä apteekissa pitäisi aukioloaikoina olla saatavissa farmaseuttista henkilökohtaista neuvontaa. Siksi ulkopuolinen, rehellinen palaute on tervetullutta. –?Lääkejakelusta on kuitenkin aina pidettävä huoli kaikkialla Suomessa, vaikka viime kädessä yhteiskunnan tuella, jos apteekkia ei markkinavoimien perusteella jollekin paikkakunnalle muuten saada, Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling toteaa. Hiekkasärkilläkin vieraiden on tarkoitus katsella ympärilleen ja testata palvelujamme kertoakseen meille, miten aluettamme tulisi kehittää ja minkälaiset kohderyhmät Kiinassa saattaisivat kiinnostua Kalajoen tarjoamista aktiviteeteista, Ruotsalainen totesi. Lähtökohtana muutokselle on apteekkien lukumäärän sääntelystä luopuminen. –?Tällöin kuluttajilla tulee kuitenkin aina olla saatavilla farmaseuttista neuvontaa, vaikkapa puhelimitse tai verkon välityksellä, Beurling jatkaa. Vaijerilasku X-Towerista ei tässä vaiheessa vielä näyttänyt pelottavan. Rehellistä palautetta tulossa Lauantaina iltapäivällä paistoi Kalajoella jo sen verran aurinko, että Shangain yliopisto-opiskelijat pääsivät käymään Seikkailupuisto Pakassa. Aamupäivän aikana ryhmä pääsi tutustumaan Meriluontokeskukseen ja Merenrannan Ratsut -yritykseen. KUVA ZHENG ZIFENG Kiinalaisnuoret testasivat kansainvälistymisen mahdollisuuksia Hiekkasärkillä. –?Lisäksi apteekkien tulee pystyä toimittamaan kaikkia Suomessa määrättyjä reseptilääkkeitä kohtuullisessa ajassa niitä tarvitseville asiakkaille, Beurling vaatii. KUVA ANNE MATTILA Kalajokilaakso Kuluttajaliitto on laatinut oman mallin apteekkisääntelyn muuttamiseksi Suomessa. Ensimmäisen ryhmän mukana oli asiantuntijaprofessori, joten mielenkiinnolla odotamme heiltä jälkeenpäin tulevaa palautetta, yhteenvetoa ja matkaraporttia. Kuluttajaliiton mallissa reseptilääkkeiden enimmäishinta tulisi jatkossakin määritellä, mutta vähimmäishinnasta luopua. Kiinalaisopiskelijoiden päivän matka Kalajoelle oli osa laajempaa Nordic Creativity, innovation and entrepreneurship eli Pohjoismaalainen luovuus, keksinnöt ja yrittäjyys -ohjelmaa, joka piti sisällään 10 päivän työharjoittelun Oulussa, tutustumista kansainvälisesti tunnettujen suomalaisten muotoilijoiden tuotantoon Helsingissä sekä opintomatkat Tallinnaan ja Tukholmaan. Vaijeriliuku oli huimaa ja hämmästyttävää, koska tornista saattoi nähdä meren yli. KUVA LEILA PÄIVÄRINTA. You oli mukana myös Aini Venetpalon hevostilalla. Maanantaina 18.7.2016 Vilja on pysynyt vielä hyvin pystyssä, vaikka vettä on tullut paikoin runsaastikin ja kovalla paineella
–?Maamme hallituksen byrokratiaksi nimeämä Suomen julkishallinto on osoittautunut toistuvasti mittauksissa EU-maiden tehokkaimmaksi, joten syytä Suomen heikkoon taloustilanteeseen on haettava muualta, Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki ja Pardian puheenjohtaja Niko Simola sanovat. . Kuolleita Kalajokinen Aino Johanna Keiski os. Tällä hetkellä Oulussa asuva Näpänkangas onkin päättänyt muuttaa Rovaniemelle ja aloittaa työt Lapin sotilassoittokunnan bassopasunistina. Yli-Parkas siunattiin Himangan kirkossa 15.7.2016. KUVA ANNIKA TIITTO Nivalan puhallinorkesteri . –?Nivalassa on erittäin hyvät mahdollisuudet harrastaa ja opiskella musiikkia mukavien huippuopettajien kanssa. Näpänkankaan mukaan vuodet ovat olleet antoisia ja opettavaisia, ja Rovaniemelle mukaan lähtevät kaikki mukavat muistot. . Musiikkiopiston jälkeen mies siirtyi varusmiessoittokuntaan, ja valmistui vuonna 2009 Oulun seudun ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi. –?Meillä kun on perintönä vanhaa seitsikkonuotistoa kahden soittokunnan jäljiltä. Haudatut. Antti Näpänkankaan mukaan parasta orkesterin johtamisessa on yhdessä tekeminen ja oman musiikillisen mielikuvan muodostuminen konkreettisiksi ääniksi. Kaustisella orkesteri esiintyy nimellä Pirttiperän Seitsikko. Hän oli kuollessaan 88-vuotias. Orkesterissa soittavan Juhani Latvalan mukaan tavoitteisiin pyrkivä harjoittelu voi olla totista torvensoittoa, mutta mukaan mahtuu myös hurttia huumoria. Samaan aikaan EU:n tuoreimmassa kilpailukykyraportissa Suomen julkishallinto todettiin EU-maiden tehokkaimmaksi. Ohjelmistomme tulee sisältämään esimerkiksi poloneesia, polskaa, jenkkaa ja valssia, Latvala paljastaa. Soittokunnat yhdistyivät vuonna 1993 Nivalan Puhallinorkesteriyhdistykseksi. –?Aloitin Nivalan puhallinorkesterin johtamisen vuonna 2009. Nivalalainen Tuija Hillevi Kivioja siunattiin Nivalan kirkossa 15.7.2016. Ylivieskalaissyntyinen muusikko jättää Nivalan puhallinorkesterin ja siirtyy Lapin sotilassoittokuntaan Antti Näpänkangas sai tarpeekseen autoilusta Pääsen keskittymään pelkästään soittamiseen Puhallinorkesteri keikkailee ahkerasti Nivalan puhallinorkesteri on hyvin aktiivinen toimija, sillä se harjoittelee vähintään kerran viikossa. Näpänkankaan seuraaja sekä Nivalan puhallinorkesterissa että Jokilaaksojen musiikkiopistossa tulee olemaan Mari Kaasinen-Annanperä. –?Olen myös erittäin onnellinen siitä, että pääsen keskittymään pelkästään soittamiseen, sillä opetustyö vie paljon aikaa ja energiaa. –?Kaustisen keikka on viimeinen osaltani. Jään kaipaamaan soitto-, työja muita kavereita, sekä tietenkin oppilaita. Pääosin harjoittelu keskittyy tilatun ohjelman tuottamiseen, sillä orkesteri esiintyy vuosittain kymmenissä erilaisissa tilaisuuksissa. Piano kuitenkin vaihtui pian nokkahuiluun, ja sen jälkeen käteen on ilmestynyt sekä pasuuna että bändisoittimia. Odotan rentoa ja mukavaa pelimannimeininkiä ja komeaa torvisoittoa. Kalajokinen Lilja Annikki Saari siunattiin Vuorenkallion hautausmaalla 15.7.2016. Opetustyöt Jokilaaksojen musiikkiopistossa sekä Oulun konservatoriossa saivat Näpänkankaan innostumaan myös harrastajaorkestereiden johtamisesta. . Kalajokilaakso Toimiva ja tehokas julkinen sektori luo edellytykset yhteiskunnan muulle toiminnalle, painottivat Julkisja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ja Palkansaajajärjestö Pardia. Seuraajakin on jo tiedossa Nivalan puhallinorkesterin kanssa Näpänkangas on tehnyt paljon erilaisia keikkoja orkesterin omista keikoista aina veteraanijuhliin ja paloaseman harjakaisiin asti. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Mukaan toivotaan huilisteja, saksofonisteja, klarinetisteja ja lyömäsoittajia. 8 Maanantaina 18.7.2016 . Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Jyty ja Pardia: Suomen hyvinvointi perustuu julkiseen sektoriin Kerttu Korjonen Kerttu Enne-Liisa Korjonen kuoli 13.7.2016 Nivalan terveyskeskuksessa. Nyt voin katsoa ja kokeilla, lähdenkö vielä oikeasti kehittymään soittajana, Näpänkangas kertoo. Noin kymmenhenkisen orkesterin rungon muodostavat vaskipuhaltimet, tuubat, pasuunat, cornot ja trumpetit. Siunauksen toimitti kirkkoherra Sanna Jukkola. Soittajat ovat aikuisia harrastajia kansalaisopiston piiristä sekä Jokilaaksojen musiikkiopiston nuorisoa. Valtioneuvosto nimesi hallitusohjelmassaan Suomen heikkouksiksi muun muassa jäykät rakenteet ja byrokratian. Konserteissa parasta on tiivis valmistautuminen ja tyytyväinen kuulijajoukko, Latvala kertoo. Korjosta jäivät kaipaamaan lapset ja lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Vuonna 1891 Emil Lundqvist perusti soittokunnan kirkonkylälle ja parin vuoden päästä toisen Maliskylälle. Ennen syyskuun konserttia orkesteri ehtii esiintyä vielä ainakin Kaustisen folk music festivaaleilla, joiden teema on tällä kertaa vanha puhallinmusiikki. Viime vuodet ovat menneet opettaessa, autolla ajaessa ja keikkaillessa, Näpänkangas kertoo. Siunauksen toimitti kappalainen Suvi Lehtimäki. Varsinaisia konsertteja on joka vuosi yhdestä kahteen. Sen sijaan teitä 4 ja 86 ei tule ikävä, hän toteaa. Viimeiseksi yhteiseksi keikaksi tulee jäämään lauantain esiintyminen Kaustisen folk music festivaaleilla. Hän myös uskoo, etteivät kuuden vuoden aikana rakentuneet sillat hänen ja Nivalan välillä katoa minnekään Lappiin muuton seurauksena. . –?Lähin tuleva konsertti on syyskuun lopulla Nivalan kirkossa alueellisen orkesterin, Quattro di Bothnian, mukana. KALAJOKILAAKSO Meidän kesken Onnittelemme Tänään: Riikka Huomenna: Sari, Sara, Saara, Salla, Sarita, Salli Annika Tiitto annika.tiitto@kpk.fi Noin 7-vuotiaana pieni Antti Näpänkangas meni ensimmäisille pianotunneille. Näin hänelle jää enemmän aikaa perheelle ja harrastuksille. Siunauksen toimitti kappalainen Olli Lohi. Puhallinsoittajille löytyy aktiivisesti keikkaileva, nykyajassa elävä, perinteikäs, rento ja lupsakka puhallinorkesteri, Näpänkangas kehaisee. Muistotilaisuus pidettiin vainajan kotona
Yli 70 prosenttia pinta-alasta on metsien peitossa, ja vain viisi prosenttia rakennettua aluetta. Vaikka Vuokralaiset ry keskittyy vuokraja asumisoikeusasumisen edunvalvontaan, se pitää tärkeänä myös kohtuuhintaisen omistusasumisen kehittämistä. Rantala luennoi kirkkomusiikin historiasta s Lähetä kuva Toimit us ki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähe j etä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä j mitus Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttu etä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvi tus Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki T i itus Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit itus Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toi Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttu ähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us k a Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva T T imitus Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähe imitus Lähetä juttuvin kki T Lähetä jut Mistä aiheesta sinä haluaisit lukea. Kähärän mielestä aravajärjestelmän kaltaisia järjestelmiä tarvitaan erityisesti nuorten ja maahanmuuttajien asumisasioiden hoitamiseen. Sosiaalinen asuntotuotanto ehkäisee syrjäytymistä Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Yalen ja Columbian yliopistojen laatiman EPI-indeksin mukaan Suomi on maailman puhtain ja vihrein maa. Näissä keskeisenä elementtinä on luonnossa oleminen ja liikkuminen, Visit Finlandin FinRelax-ohjelman päällikkö Kiti Häkkinen kertoo. Suomi sijoittui indeksissä ykkössijalle: sen ilma, metsät, järvet ja juomavesi ovat maailmanlaajuisesti erityisen puhtaita. 020 750 4600, toimitus@kalajokilaakso.fi Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Euroopassa tapahtuneet terroriteot ovat osoittaneet, että yhteiskunnassa tarvitaan toimenpiteitä, jotka ehkäisevät syrjäytymistä. Nyt vaan tarvitaan ymmärrystä valtion taholta uudistaa järjestelmää rohkeasti niin, että se pysyy kilpailukykyisenä sekä asukkaiden että tuottajien silmissä, Kähärä toteaa. 9 KALAJOKILAAKSO . Hän lukeutuu paitsi Suomen, kenties myös koko kansainvälisen jazzkentän valovoimaisimpiin tähtiin. Rantala käsittelee aihetta pilke silmäkulmassa ja kansantajuisesti, mutta myös asiantuntevasti, sillä tämä musiikin monitoimimies tuntee kirkkomusiikin. Keskiviikkoiltapäivänä on myös Lohtajan kappelissa tarjolla sanaa ja musiikkia, kun Karoliina Hautala ja oboetrio Sibelius-Akatemiasta musisoivat ja Sakari Typpö puhuu. Suomen vahvuus on Häkkisen mukaan siinä, että luonto on läsnä kaikkialla ja sinne on helppo päästä. Matkailijat etsivätkin Suomen luontokohteista vastapainoa omalle arjelle. Rantala konsertoi ja ”luennoi lyhyen oppimäärän” musiikkigenrestä, jota herkästi pidetään vain marginaaliyleisön suosimana. –?Asuminen on perusasia, joka täytyy olla kunnossa. On miltei mahdotonta luetella, keiden kaikkien kanssa Iiro Rantala on uransa aikana tehnyt yhteistyötä ja millä kaikilla tavoin häntä on palkittu. Hän on mm. Rantala musisoi Lohtajalla Jukkolanmäen Navetanvintillä. Siksi meidän täytyy Suomessa tehdä kaikkemme, että asukkaat eivät syrjäydy kohtuuhintaisten asuntojen puutteen vuoksi, Vuokralaiset ry:n puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä toteaa ja jatkaa: –?Valtion tukemaa asuntotuotantoa pitäisi saada keinolla millä hyvänsä liikkeelle enemmän. Yliopistojen indeksissä vertailtiin, miten eri maissa suojellaan ekosysteemejä ja ihmisten terveyttä. –?Asumisoikeusasuminen on erinomainen esimerkki valtion tukemasta asuntotuotannosta, jota kehittämällä pystyttäisiin luomaan valtava määrä kohtuuhintaisia asuntoja. – Hyvinvointituotteista erityisesti saunalla ja siihen liittyvillä perinteillä, kuten vihtomisella, yrttihoidoilla ja kylvetyksellä, on mahdollisuudet saavuttaa maailmanlaajuinen läpimurto, Häkkinen toteaa. Suomella uskotaankin olevan vahvaa potentiaalia kehittyä luontoja hyvinvointimatkailun helmeksi. Tilaisuuden ohjelmasta taiteilijan lisäksi vastaavat Kirsi Koivisto, sopraano ja Minna Niinimaa, piano sekä tämän kesän uutuutena myös Kirkkomusiikkijuhlien kylämuusikot. Tilalle halutaan rauhaa, hiljaisuutta ja mahdollisuuksia luontokokemuksiin ja esteettisiin elämyksiin. Musiikinlajien raja-alueilla liikkuminen on Iiro Rantalalle luonteenomaista. käydään läpi koko kirkkomusiikin historia Iiro Rantalan tyyliin. Lähetä se meille sähköpostiosoitteeseen lukijankuvat@kalajokilaakso.fi. P. Sosiaalisella asuntotuotannolla on Suomessa vahvat perinteet. Kirkkomusiikkijuhlien avajaisia vietetään edellisenä päivänä Lohtajan pappilassa, jossa alkaa taiteilija Sven Svanbäckin ikonitaidenäyttely. Vuokralaiset ry muistuttaa, että valtion tukema kohtuuhintainen asuntotuotanto on yksi tärkeä keino tukea ihmistä turvallisen arjen ylläpitämisessä. – Suomalaista luontoa pyritään tuotteistamaan yhä paremmin rakentamalla erilaisia luonto-ohjelmia ja -aktiviteetteja eri alueille. laulanut nuorena vuosia Cantores Minoresissa ja aikuisena säveltänyt kyseiselle kuorolle ja orkesterille Jouluoratorion. Matkailu hakee kasvua luonnosta oimitus tä juttuvin kki Toimit u va Toimit us Lähetä juttuvin kki Toim Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähtä juttuvin kki To etä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuv uva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toim i Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit u hetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttu kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toim ki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit ähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä jutt ä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva To kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toim inkki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä ju j ttuvink ki Toimit us Lähetä kuva T h tä juttuvin kki Toim h tä j Otitko kivan kuvan. Myös ulkomaalaiset ovat huomanneet tämän. Maanantaina 18.7.2016 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Sinä tahdot sisimpääni totuuden ilmoita siis minulle viisautesi! Ps. Thales Miletoslainen Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlien 2016 lennokkaana lähtölaukauksena keskiviikkona 27.7. 51:8 Viisaan miete Muista ystäviä, ovat he sitten poissa tai läsnä
Kolmosvahti Katariina Autio löi ottelussa 2+3 juoksua ja sai ykköspalkinnon. –?Melkoista kissa-hiiri-leikkiä oli koko kisa. Naperoleiri on yksi Pesäpalloliiton neljästä valtakunnallisesta juniorileiristä, jonne kokoontuvat kaikkein nuorimmat eli alle 10-vuotiaat Gja F-juniorit. Kaupunki on teettänyt osalle koulujen kentistä uuden kivituhkapinnan, joka palvelee jatkossa myös koulujen käyttöä. Kaupungin tuki tärkeää Leiriläisten käytössä on kaikkiaan 15 kenttää eri puolilla Ylivieskaa. Toki leireillä on aina myös kehittävä puolensa, joka tulee mukana hieman huomaamattakin. Toisella jaksolla kotijoukkue johti, eikä Kuulan kiri kantanut enää viimeisessä vuorossa. Vimpeli vei pisteet Hanna Perkkiö PESÄPALLO, YLIVIESKA Tiistaista perjantaihin kestävä valtakunnallinen Naperoleiri tuo alkaneella viikolla vipinää Ylivieskan katukuvaan. 10 3 3 1 3 140 158 16 Oulainen ......12 2 3 3 4 95 107 15 Haapajärvi ...12 1 3 4 4 136 152 13 Ilmajoki ...... Sveitsiläinen, joka on jo kertaalleen tällä kaudella luokiteltu yhtä luokkaa alemmaksi eli vammatasoltaan alemmaksi, kiri reitin kovissa nousuissa Polven ohi. Kuulan naisille niukka tappio kärkiottelussa Kalajokilaakso PYÖRÄILY, BILBAO Nivalalainen Teppo Polvi otti lauantaina parapyöräilyn maailmancupissa Bilbaossa voiton H1-luokassa. Oma haasteensa onkin ollut majoitustilojen rajallisuus. Kuulan parhaana palkittiin lukkari Josefi ina Rajaniemi, ja kakkospalkinnon sai neljä juoksua lyönyt Rilla Mehtätalo. Kolmen pisteen voitto oli HP-K:lle kauden ensimmäinen. Polvi kävi 36 kilometrin kilpailussa tiukan taistelun Sveitsin Benjamin Frühin kanssa, jonka hän sai täpärästi ohitettua maaliviivalla. –?Kaupungin tuki on ollut meille hyvin tärkeä. Pienellä paikkakunnalla ollaan lähellä harrastajia, ja olemme saaneet maksutta käyttöön kentät sekä majoitustilat kouluilta. Ne ovat sellaisia töitä joihin kuka tahansa pystyy, Seppälä kertoo. Ottelun alku oli ylivieskalaisilla vahva. Vierasjoukkue korjasi voiton jaksoin 0–2 (4–13, 2–8). En luovuttanut, vaan riuhdoin loppuun maaliviivalle asti kuten joukkueen sisäinen sääntö menee. Toisen caravan-alueen järjestää Keskisen ravirata, Seppälä kertoo ja muistuttaa suuren vierasjoukon näkyvän myös paikkakunnan kaupoissa. –?Sitä että itselle ja kavereille tulee onnistumisia, Minttu sanoo. Eri puolilta Suomea saapuu noin tuhat naperoleiriläistä vanhempineen, 90 nuorta tuomarileiriläistä sekä 300 toimihenkilöä kuten pelinjohtajia, huoltajia ja valmentajia. Nuoret tietävät myös, millainen on hyvä pelaaja: –?Ainakin hän on reilu ja kannustaa toisia. Heidän joukossaan ovat Karri Seppälä, 9, ja Minttu Jokela, 10. Tyttöjen superissa pelaava Haapajärven Pesä-Kiilat jäi niinikään torstaina pisteittä Vimpelin Vetoa vastaan. Vimpeli takoi tasaisesti juoksuja läpi ottelun, eikä vieraiden kiri viimeisessä vuoroparissa enää riittänyt. Minttu Jokela, Johanna Seppälä ja Karri Seppälä odottavat Naperoleiriltä hyviä pelejä ja hauskanpitoa. Ykköspalkittu Anu Nyman avasi pelin lyömällä Kuulalle kaksi ensimmäistä juoksua. –?Muutamia talkoovuoroja on vielä jäljellä ruokailujen ja majoituspaikkojen valvontaan. Tämähän on nimenomaan lasten tapahtuma. Lisäksi paikallisia yrityksiä on mukana tukemassa, Seppälä kiittelee. –?Esimerkiksi leirimestaruuksista ei pelata lainkaan. Sekä Mintun että Karrin mielestä leireillä on kivaa se että saa pelata paljon ja tavata kavereita. KUVA HANNA PERKKIÖ Ennätyssuosittu Naperoleiri tuo Ylivieskaan tuhansia pesäpallovieraita Pääosassa lapset ja pelin ilo Kalajokilaakso PESÄPALLO, SEINÄJOKI Ylivieskan Kuula taisteli lauantaina tasaisesti Nurmon Jymyn kanssa pesäpallon naisten suomensarjalohkon kärkipelissä. Torstaina Kuula kärsi 1–2 (8– 1, 2–4, 1–2) -tappion Pattijoen Urheilijoille. Lapset taas kiinnittävät vähemmän huomiota fyysisiin puitteisiin, heille riittää kun saa pelata ja on toimintaa. Vastaavasti Polvi kuittasi tasamaaja laskuosuuksilla. –?Aikuisethan huolehtivat sellaisista asioista kuin sää. –?Jonkin verran on yksityisiä asunnonvuokraajia, ja leirijärjestäjien toimesta pystytetään caravan-alue liikuntakeskuksen läheisyyteen. –?Kun pelataan monta kertaa päivässä, asioita ehditään oppia ja sisäistää eri tavalla kuin normaalisti, kun pelejä on harvemmassa, Seppälä toteaa. KALAJOKILAAKSO Urheilu Kalajokilaakso PESÄPALLO, VIMPELI Pesäpallon B-tyttöjen superpesiksessä Ylivieskan Kuulan yhdistelmäjoukkue hävisi sunnuntaina Vimpelin Vedolle jaksoin 2–0 (7–2, 11–9). Molemmat ovat samaa mieltä myös siitä, että edellä mainitut asiat ovat tärkeämpiä kuin varsinainen lopputulos. Sveitsiläinen johti kilpailua aina viime metreille saakka, mutta Polvi puristi tiukan loppumäen jälkeisessä laskussa ohi. Huiman ykkösenä palkittiin lukkari Josefi ina Rajaniemi. Täällä opetellaan pelaamaan ja kannustetaan samalla kaikkia tasapuolisesti. Entä mitä he odottavat nyt alkavalta leiriltä. Kahden vuoroparin jälkeen taululla oli numerot 1–5. Ratkaisu selvisi vasta maalikamerakuvassa. Naperoleirillä pääosassa on tietysti pelaaminen, jota ohjelmassa riittää aamusta iltaan. H-hetken kynnyksellä leirinjohtajan olo on kuitenkin jo luottavainen ja odottava. Naperoleiri tuo Ylivieskaan ja lähialueelle myös suuren joukon kisaturisteja, sillä pienten leiriläisten mukana tulee myös näiden perheenjäseniä. Voitto oli Polvelle uran kolmas. Järjestelyorganisaation lisäksi mukana on 300 henkilön vahvuinen talkoojoukko. Kova kisa, kaikki tuli annettua, mitä annettavissa oli, Polvi sanoi liiton tiedotteessa. Molemmat aloittivat pesäpalloharrastuksen viitisen vuotta sitten isoveljien vanavedessä, ja Naperoleiri on alusta asti kuulunut kesän ohjelmaan. 10 1 2 2 5 105 116 9 Lapua ..........12 1 1 2 8 90 213 7 Ylihärmä .......11 3 1 7 100 188 7 Tulokset. –?Hyvää peliä, Karri jatkaa. Itse toivon, että leirillä aikuisetkin päästävät itsestään lapsen valloilleen ja heittäytyvät tunnelmaan. –?Kaikkiaan tänne on tulossa 2000–4000 vierasta, leirinjohtaja Johanna Seppälä summaa. Maaliin tullessa en tiennyt kumpi voitti, joten tiukka loppuratkaisu oli. Yhteensä liiton leireille osallistuu tänä kesänä ennätykselliset 390 joukkuetta. Ylivieskaan joukkueita saapuu 90, joka sekin on Naperoleirien ennätys. Kakkospalkinnon sai kaksi juoksua lyönyt kakkosvahti Miisa Ylikulju. 10 Maanantaina 18.7.2016 . Anu Nymanin lisäksi ylivieskalaisista palkittiin lukkari Jenna Ahlholm. Kilpailu oli alusta loppuun kaksintaistelu Polven ja Frühin välillä. Polvi voittoon Bilbaossa Pesäpallo Naisten suomensarjan länsilohko Nurmo .........13 9 1 3 212 91 29 Ylivieska .......11 7 2 2 178 94 25 Seinäjoki ......11 6 3 1 1 140 77 25 Vimpeli ....... Tunnelmaan heittäytymistä Järjestäjille tuhannen osallistujan leiri on mittava ponnistus, jonka valmistelut alkoivat jo vuoden 2014 syksyllä. Oulaisten Huima taipui Ylihärmälle lauantaina 2–1 (2–4, 5–2, 1–0). Nurmo oli aavistuksen tehokkaampi ja korjasi voiton jaksoin 1–0 (5–5, 4–2). Seppälä muistuttaa, että olennaisinta on silti hauskanpito. Kavereita ja hyvää peliä J ärjestäjäseura Ylivieskan Kuulasta leirille osallistuu kaksi joukkueellista junioreja. Haapajärven Pesä-Kiilat taas äityi lauantaina murskaavaan vireeseen voittaen Lapuan kakkosjoukkueen 0–2 (5–10, 8–27). Kakkosena palkittiin sieppari Sini Liikanen
Jere Achren ja Timo Torppa toivat harhaheitolla lukemat 1–3:een. FC YPA ei sunnuntaina Pohjan stadionilla aikaillut maalinteossa. Alan yrittäjää koneet tietysti kiinnostavat, mutta lapsetkin ovat viihtyneet paikan päällä. –?Hyvä keli, hyvä selostus ja hyvä seura, he tiivistävät yksissä tuumin parhaat puolet. Onnistuminen antaa jatkoa ajatellen uusia vaihtoehtoja sisäpeliin, Kauppinen kommentoi. Light modifi ed 1) Helmi-Orvokki, Tero Äyräväinen, FP, 114,58, 2) Devils Power, Jarno Koskelainen, FP, 105,53, 3) Mac Gyver Eko T4, Reijo Haapalainen, Kempele, 82,83. Pro Stock 3500kg 1) Peach Tea, Johanna Herlevi, Vaajakoski, FP, 96,16, 2) Green Apple, Ville-Matti Vuollet, Kalajoki, FP, -, 3) MadCroc Energy, Matti Herlevi, Kälviä, 33,86, Farmi 2500kg 1) Ford 5000, Ville Koivuniemi, Viljakkala, FP, 90,75, 2) Deuz 8006, Hermanni Ruohomäki, Kauhajoki, FP, 88,62, 3) Nuffi eld 4, Lasse Kallinen, Tyrnävä, FP, 88,34. Varikolla katsastettiin muiden muassa kärsämäkisen Jarmo Sirviön Retro Power. Nelikon mukaan aika kuluu hyvin, vaikka ilta on pitkä ja osa ajasta kuluu radan kunnostukseen suoritusten välillä. –?Ulkopelin voitto tällä kertaa. Taukonumerot 0–3:een viimeisteli Joni Pakola 35. –?Googlattiin mitä Kalajoella tapahtuu viikonloppuna ja päätettiin tuoda polttarisankari tänne. Kun kysytään mikä kiehtoo eniten, miehet kiteyttävät vastauksen kahteen sanaan: voima ja savu. –?Etenkin isommat farmiluokkien koneet kiinnostavat. Miesten suomensarjan pohjoislohkon jumbojoukkue vei ensimmäisen jakson, mutta joutui sitten altavastaajaksi. Farmi 6000kg 1) Zetor 12011, Tommy Karlsson, Jepua, 97,18, 2) John Deere 4055, Richard Norrgård, Oravainen, 91,60, 3) Whitney, Sami Uusitalo, Kannus, 85,67. Siilinjärvi ..... KUVA HANNA PERKKIÖ Traktorivetokisoihin tullaan viihtymään koko perheellä Älyttömän voiman viehätys Juha Savela 0–2 Lievestuore–Ylivieska 1–2, 1–3 Miesten ykköspesis Ylivieskan Kuula palasi lauantaina voittokantaan miesten ykköspesiksessä, kun Lievestuoreelta lähti mukaan täysi kolmen pisteen potti. Lievestuore nousi Jan Brandtin lyönnillä 1–1-lukemiin. Toisella puoliajalla TP-47 hallitsi lievästi, mutta FC YPA:n puolustus hoiti tilanteet. Vaikka mielikuvissa kyse on raavaiden miesten lajista, myös naisia näkyy sekä kuskien että yleisön joukossa. Avausjaksolla Lievestuore sai vain kolme kolmostilannetta, eikä toisella jaksollaan kotijoukkueen etenijä ollut kuin viisi kertaa kolmospesällä. FC YPA yhä voittoputkessa Traktoriveto Kalajoki, SM-osakilpailu 16.7. Neljästi kotiuttaneen Kivelän johdolla Pesä-Kiilat hallitsi selvästi toista jaksoa. Maarit Satomaa on joukon ainoa ensikertalainen, mutta kertoo traktorivedon tulleen väkisinkin tutuksi miesten puheista. Modifi ed 1) Helmi-Orvokki, Tero Äyräväinen, Porvoo, FP, 117,01, 2) Tatjaana, Tero Äyräväinen, FP, 98,88, 3) Devils Power, Jarno Koskelainen, Lappeenranta, FP, 90,55, 4) Retro Power, Jarno Sirviö, Kärsämäki, 88,37. 17 4 1 6 6 100 123 20 Hamina ........16 2 4 4 6 99 106 18 Pöytyä ......... 11 KALAJOKILAAKSO . Ja kyllähän tällaisia yleisötapahtumia pitää olla jotka vetävät väkeä ja tarjoavat hyvää viihdettä. H P-K kellisti sarjajumbon Pesäpallo Miesten ykköspesis Lievestuore–Ylivieska 0–2 (1–2, 1–3) Ylivieskan Kuulan lyödyt/tuodut/kärkilyönnit: 1) Jere Achren S 0/2/0, 2)Timo Torppa 3K 0/2/2, 3) Markus Keski-Petäjä 3V 0/0/4, 4) Markus Lehtiniemi 2V 1/0/4, 5) Timo Hanhisalo 1V 0/0/3, 6) Joni Jokilehto 3P 0/0/1, 7) Miika Keski-Petäjä L 0/0/4, 8) Jyri Suhonen 2P 0/0/1, 9) Tuomo Rautio 2K 0/0/1, 10) Teppo Ylikulju0/1/3, 11) Teemu Nivala 2/0/4, 12) Jani Leskelä 0/0/1. Super Farmi 4500kg 1) Hot Hunter, Ville Pitkämäki, Härmä, FP, 98,44, 2) Foxy Beibi, Heikki Takala, Lappajärvi, FP, 93,08, 3) Forest King, Aki Kylliäinen, Savitaipale, FP, 91,87, 5), Next Step, Roger Lindfelt, Alaveteli, FP, 84,01. minuutilla lukemat 1–3:een. Tero Kivelän ja Jari Hiltusen lyönneillä sekä harhaheiton turvin vieraat hieman kaunistelivat jaksotappiotaan. Maali oli Verroselle kauden kahdeksas. –?Kotiutuksissa haettiin ehkä liikaa ratkaisuja saumoista. Jere Achren, Timo Torppa ja Markus Keski-Petäjä hoitivat homman hyvin. 17 5 6 4 2 118 89 31 Kuopio ......... Tappioputkensa katkaistuaan FC YPA:n voittoputki on ollut vakuuttava. Vaikka yleisöstä valtaosa on ilmeisen vihkiytynyttä asiaan, löytyy joukosta ihmettelijöitäkin. Heavy modifi ed 1) Tatjaana, Tero Äyräväinen, FP, 2) Fingering, Ossi Mannila, 82,28, 3) Retro Power, Jarno Sirviö, Kärsämäki, 78,08. Kun Kuula piti jatkossa ulkopelinsä tiiviinä, pisteet lähtivät Ylivieskaan. Pariskunta seurasi kisaa yhdessä kalajokisten Laura ja Pekka Koutosen kanssa. Pelin loppulukemat olivat 1–4 (0–3). Pesä-Kiilojen tehomiehiä olivat viiden juoksun Kivelä, ykköspalkittu Marko Flink ja kakkospalkinnon pokannut VeliMatti Kivilahti. FC YPA kuitenkin kuittasi vielä kerran: Idle Elmi sinetöi päätöslukemiksi 1–4. Näin tiivistää traktorivedon viehätyksen kalajokinen Lars Roukala, joka oli tullut lauantaina seuraamaan Kalajoen raviradalla pidettyä SM-osakilpailua. Sinne on tullut kiertelemään myös raahelainen Eero Alapere lastensa Eppu ja Kalle Puolakanahon kanssa. Kuulan parhaina palkittiin Markus Lehtiniemi ja Markus Keski-Petäjä, jotka kunnostautuivat sisäpelissä tilanteiden rakentajina. Saimme ulkopelin toimimaan hyvin läpi pelin, vähän samaan malliin kuin alkukaudella, Kuulan pelinjohtaja Jarmo Kauppinen totesi tyytyväisenä. Tauon jälkeen tahti muuttui. –?Lajihan on melko yksinkertainen, ja täällä on niin hyvä kuulutus, että tapahtumista on helppoa päästä jyvälle. Ennen kuin ensimmäinen kymppi ehti pelikellossa täyttyä, taululla olivat 0–2-lukemat. Pesä-Kiilat nappasi kaksi sarjapistettä supervuoron jälkeen loppunumeroin 1–2 (6–3, 4–9, 0–2). Voiton takasi ennen muuta tiivis ulkopeli, jolla kotijoukkue pysyi kurissa. Imatra–Ylivieska. 17 4 7 1 5 119 102 27 Muhos .........18 3 6 1 8 103 144 22 Ulvila ...........16 3 5 3 5 97 110 22 Jalasjärvi ..... Hän tykkää juuri tällaisesta, kertoo porukan puhemies Jesse Tauriainen, jota itseään lajin idea äkkiseltään kummastuttaa: polttoainetta kuluu ja saastetta syntyy. Olisi varmaan pitänyt enemmän haastaa pienillä tai lyödä merkistä etumiehen yli. Mutta lopulta kolme sarjapistettä oli tärkein anti, Kauppinen jatkoi. Farmi 8500 kg, 1) John Deere 7710, Leo Peräaho, Loimaa, FP, 119,34, 2) John Deere 4255, Greger Spik, Kruunupyy, FP, 106,69, 3) Volvo BM 2654, Jani Heikkilä, Mynämäki, FP, 82,71, 4) Case IH MX 150, Nils-Erik Wester, Pietarsaari, 90,15. –?Itse kisaa he eivät jaksa niin paljoa seurata, mutta täällä riittää onneksi paljon muutakin virikettä, Alapere toteaa. –?Mutta varmasti tämä on kiinnostavaa, jos traktorit ovat lähellä sydäntä. Super sport 3600 kg 1) Pikkolo, Vainionpää Juha, Kauhajoki, FP, 198,35, 2) Twister, Uusitalo Eetu, Haapavesi, FP, 79,53, 3) Leyland, Kallinen Lasse, Tyrnävä, FP, 37,26. –?Tämä herra tässä vieressä, nauraa kokkolalainen Maarit Satomaa osoittaen miestään Kimmo Satomaata. 17 2 4 4 7 110 145 18 Lievestuore . Perjantaina Pesä-Kiilat löi Kuulan kakkosjoukkueen. Avausjakson voittoon riitti avausvuoron kaksi juoksua, jotka löivät Markus Lehtiniemi ja Teemu Nivala. Sateen jäljiltä kenttä oli hitaammassa kunnossa, jolloin vastustaja ehti katkomaan saumalyöntejä. Yhdeksännellä minuutilla oli Jaakko Paavilaisen vuoro onnistua maalinteossa. Eikä hän ole ainoa jota voima, savu ja meteli sekä isot koneet kiehtovat: tapahtuma keräsi jälleen yli 3000-päisen yleisön. Hamina–Ylivieska, 24.7. Viimeisten kuuden ottelun saldo osoittaa 18 pistettä maalierolla 19–4. Viisivuotias Eppu nimeääkin päivän kohokohdaksi ”mönkkärin kyydin”. Simo kiskaisi heti ensimmäisessä sisävuorossa neljän juoksun kaulan. Kalajokilaakso PESÄPALLO, SIMO Ei alkanut Haapajärven PesäKiilojen sunnuntai Simon Kirin vieraana häävisti. Modifi ed 950 kg 1) Bad Boys Stormy, Ville Ojala, Tyrnävä, FP Kuorma-autot 8500kg 1) Titan, Matti Herlevi, Kälviä, FP, 86,85, 2) Harald Hirmuinen, Jyrki Mäntynen, Kyyjärvi, FP, 83,02, 3) Jyry-Sisu, Tero Äyräväinen, Porvoo, FP, 54,46, 4) Volvo Viking, Pekka Herlevi, Kälviä, 1,53. Lapsetkin viihtyvät Pääosan esittäjiä pääsee näkemään myös lähietäisyydeltä, sillä yleisöllä on pääsy varikkoalueelle. Kertaalleen TP-47 kuitenkin onnistui, kun vaihdosta kentälle tullut Iiro Vanha kavensi 84. Ylivieskalaisten tämän kauden ykköstykki Vesa Verronen pisti pallon kotijoukkueen verkkoon jo ensimmäisellä minuutilla. Niissä on oma viehätyksensä, kun samoja koneita näkee tuolla pellollakin, Satomaa ja Koutonen tuumaavat. Leppoisa tunnelma saa kaikilta kehuja. Pohjois-Amerikasta lähtöisin oleva laji on Suomessa suosittua etenkin Pohjanmaalla. minuutilla. On siis kysyttävä, mikä saa heidät tulemaan paikan päälle. Pisteet jäivät väkevän toisen jakson esityksen myötä isännille lukemin 2–0 (1–0, 14–3). Aloittavallaan Lievestuore oli päässyt harhaheiton turvin 1–0-johtoon, mutta siihen Kuulan lahjat pelissä jäivätkin. Toisen vuoroparin alussa tuli Lievestuoreen vuoro heittää juoksuja vastustajalle. Savosta saapunut polttariporukka on ensimmäistä kertaa traktorivetoa katsomassa. –?Uusimme sisäpelissä kärjen järjestystä. Toisella jaksolla Kuulan avausjuoksusta vastasi päivän toisella kotiutuksellaan jokeri Nivala. 17 1 3 5 8 93 143 14 Joensuu .......16 1 2 4 9 94 137 11 Tulevat ottelut: 23.7. Kuula loi ottelussa kaikkiaan 19 kolmostilannetta, joten leveämpiinkin voittolukemiin oli aineksia. Kilpailuja käydään useissa eri painoluokissa aina 8500 kiloon saakka. Traktorivedossa kilpaillaan, kuka saa vedettyä jarruvaunun pisimmälle. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Hanna Perkkiö TRACTOR PULLING, KALAJOKI ”Älytön voima”. Super Farmi 3000kg 1) Big Brother, Timo Naaranoja, Aura, FP, 2) Herkules, Jukka Laitamäki, Riihikoski, 28,97. 17 10 4 2 1 140 76 40 Tampere ......16 7 4 3 2 117 73 32 Imatra ..........16 6 6 2 2 145 87 32 Ylivieska ...... Samoin supervuoroa, jonka aluksi Iiro Flink ja Hiltunen onnistuivat kotiutuksissaan. Torniossa TP-47 putosi vieraiden kyydistä jo avauspuolikkaalla. Eero ja Ari Alapere sekä Eppu ja Kalle Puolakanaho tulivat traktorikisoihin Raahesta. Maanantaina 18.7.2016 Tulokset Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Vahva ulkopeli takasi Kuulalle vierasvoiton Juha Savela 1–4 TP-47–FC YPA 0–3, 1–1 Jalkapallon Kakkonen Vaisu alkukausi on enää kaukainen muisto FC YPA:lle, joka otti kuudennen peräkkäisen voittonsa jalkapallon Kakkosessa
Ilmakivääri LV 25m 3x25 ls (7): 1) Muotio Jyrki VS-VA 726/19X, 2) Murisoja Risto HaaAs 724/19X, 3) Murisoja Eija HaaAs 724/14X. Pelinjohtajan mukaan suuri treenimäärä laittaa pelaajat ajattelemaan muutakin elämää urheilun kautta. KALAJOKILAAKSO Urheilu Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Lauantain pienoiskiväärikisassa tarkin oli Ulla Murisoja. –?Fysiikkaan on yritetty panostaa talvitreeneissä. Mailin kisa hevosella ajettiin ensimmäistä kertaa. Sunnuntaina Eija Murisoja saavutti pronssia ilmakiväärillä ja pienoiskiväärillä. Suunnistajien kesken arvotaan iltarastipaita ja rastireittiläisten mitali.. Suomensarjassa Pesä-Kiilat tavoittelee neljän parhaan joukkoon pääsemistä, mikä on vielä hyvin mahdollista, kun neljänteen sijaan matkaa on vain muutamia pisteitä. –?Pisteitä on kertynyt ihan tavoitteiden mukaan. Ojaniemen mukaan naisissa ja B-tytöissä he ovat lähteneet rakentamaan peliä oman pelitavan kehittämisen kautta. Katse tulevaisuuteen. Pilkkeen naiset hakevat toista kautta perättäin vauhtia maakuntasarjasta. Nuoruudesta huolimatta Kuulattarien joukkueesta löytyy lyöntivoimaa. Haapajärvi mukana tyttöjen superpesiksessä Myös Haapajärven Pesä-Kiilat sai tälle kaudelle kasaan joukkueen tyttöjen superpesikseen. KUVA HANNA RAUTIO Pesä-Kiilojen naisilla tasaista suomensarjassa, Reisjärvi hakee uutta vauhtia Pesisvaltikka Kuulan naisilla Tulokset Ammunta Kasa-ammunnan pistelajien SM, Karttula 16.–17.7. Kimppatamma Ryti-Tyttö 23,5a oli yhdeksäs, lähtölaukalle sortunut Jussi Isokosken Mian Mari 24,6ax kymmenes sekä Heikki Karjulan Martsa 24,8a yhdestoista. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Kalajokilaakso AMMUNTA, KARTTULA Haapajärven Ampumaseuraa edustava Murisojan perhe kahmi mitaleja kasa-ammunnan pistelajien SM-kisoissa Karttulassa. Nytkin naisten suomensarjajoukkueessa on todella nuoria pelaajia, pääasiassa Cja B-tyttöjä. Kuulan naiset tavoittelevat syksyllä nousua ykköspesikseen, jossa keskipohjalaista naisjoukkuetta ei ole ollut pariin vuoteen Reisjärven Pilkkeen luovuttua sarjasta kauden 2014 päätteeksi. Oulaisten Huima ja Haapajärven Pesä-Kiilat ovat yhdeksänjoukkueisen lohkon sijoilla viisi ja kuusi. Mika Forssin ajama ori hallitsi lyhyttä ryhmää keulapaikalta. Ylivieskan Kuulan naisten suomensarjajoukkue ja pelaajat Sanna Sorvisto (4), Kaisa Rautio ja Mia Somero tähyävät syksyn nousukarsintoihin. Pienoiskivääri LV 25m 3x25 ls (19): 1) Nousiainen Tapani KarttA 750/56X, 2) Korpi Tomi SSG 750/44X, 3) Murisoja Eija HaaAs 749/46X, 12) Murisoja Risto HaaAs 746/45X. Sisäpeli on ollut meillä hyvää. Seurat tekevät yhteistyötä omaehtoisesti maantieteellisiä realiteetteja noudattaen. Kokemattomilla joukkueilla pienet virheet ovat heti näkyneet tulostaululla, mihin nähden Ojaniemi on tyytyväinen joukkueiden tuloksiin. Ennätystään italialaissyntyinen ruuna kaunisteli lukemiin 11,8a. Prin Holz jatkoi voittoisaa menoa Toto76-pelin avauskohteessa. Junioreista Aino-Maija Saastamoinen ja Karoliina Hietala ovat lyöntitilaston kymmenen kärjessä yhdessä kokeneemman Sanna Sorviston, 24, kanssa. –?Pari vuotta sitten meiltä lopetti paljon kokeneita pelaajia ja tapahtui luonnollinen nuorennusleikkaus. Ulkopelissä on vielä parannettavaa, mutta myös pelipaikkoja on pyöritelty, Seppälä valottaa. Unterolle ikäluokan kärkiaika /kalajokilaakso Kalajokilaakson I LTARASTIT LTARASTIT Radat A, B ja C sekä rastireitti Tiistaina 19.7. Opastus kt 7730 Typöstä 8 km Himangan suuntaan. Seppälän mukaan ykköspesikseen nousu on joukkueen kauden tavoite ja pelillisesti hyvin lähellä. Kuulattaret taistelevat suomensarjan länsilohkon kärkipaikasta neljä pistettä kaksi ottelua enemmän pelanneen lohkoykkösen Nurmon takana. Yhteistyötä seurojen ehdoilla Keski-Pohjanmaan Pesis ry tai Pesäpalloliitto eivät sanele seuroille yhteistyömalleja tai toimintatapoja naispesäpalloon. Alavieskalaisen Raija Alahautalan Noriko oli parhaana seitsemäs ajalla 23,2a. Päivän kruunasi uusi komea ennätys 23,2a, joka on samalla viisivuotiaiden suomenhevosten kauden kärkiaika. Sunnuntaina suomenhevosten tammatähdessä annettiin viimeisiä näyttöjä Turun kuningatarkisaan. Lähtö klo 17-19. Juha ja Maarit Tuomikosken Big Brave lähti lämminveristen monten SM-fi naaliin neljän voiton putkessa ja oli nyt kuudes Mervi Laurilan ratsastamana ajalla 15,1a. Joukkueen rungosta noin puolet on B-tyttöikäisiä eli vanhimmillaan 18 vuotta tänä vuonna täyttäviä. Kotietu pudotuspeleihin on tavoitteena loppuun asti, Kuulan pelinjohtaja Toni Seppälä tuumasi kauden kulusta ja loppukolmanneksen tavoitteesta. Pienoiskivääri HV 25m 3x25 ls (21): 1) Murisoja Ulla HaaAs 750; 55X. Risto Murisoja otti hopeaa ilmakiväärillä. Jari Kangaskorte RAVIT, MIKKELI Ylivieskalaisen Antti Isomaan valmentama ja pudasjärvisen Antti Malisen omistama Untero säväytti ylivoimaisella voitolla Mikkelin vauhtiradalla. Täysi-ikäisiä on kolmesta neljään, kertoo Pesä-Kiilojen puheenjohtaja ja mainittujen tyttöjoukkueiden pelinjohtaja Jaana Ojaniemi. Murisojat mitaleilla Hanna Rautio PESÄPALLO, YLIVIESKA Keski-Pohjanmaan naisten pesäpallon ykkösjoukkueena keikkuu kauden puolivälin jälkeen Ylivieskan Kuula. Esimerkiksi Haapajärvellä tyttöjoukkueita riittää jokaiseen sarjaan naperoista B-ikäisiin. Muutama ensimmäinen kausi haapajärvisillä meni aivan lohkon hännillä, mutta viime vuosina joukkue on sijoittunut tasaisesti lohkon keskivaiheille. Ennemmin hän olisi huolissaan poikajunioreiden määrästä, kun esimerkiksi maakunnan C-pojat pelaavat tänä kesänä vain neljän joukkueen sarjassa. Kuulan alueellisella joukkueella kausi on kolmas. Aiemmin taas Pilkkeen ykköspesisjoukkueessa pelasi useita naapuriseurojen kasvatteja. Treenikaudella harjoituksia on ollut noin kuudesti viikossa. HP-K pelasi 2010-luvun alussa pari kautta naisten ykköspesistä, jonka jälkeen naisten edustusjoukkue on pelannut suomensarjassa, kun sarja palautettiin naispesikseen muutaman vuoden tauon jälkeen vuonna 2012. Ikäluokan kovimmista kilpakumppaneista Untero ottaa mittaa Turun kuninkuusravien yhteydessä ajettavassa Pikkukunkussa. Ennätystään ori paransi peräti 3,7 sekuntia. 12 Maanantaina 18.7.2016 . B-tytöissä Kuula tekee yhteistyötä Oulaisten ja Nivalan kanssa ja Haapajärvellä pelaa muutamia reisjärvisiä sekä nivalalaisia. Voimaa on tarttunut. Vastuuhenkilö Olavi Ylikangas, Himangan Urheilijat. Raution Pitkäjärvellä. Kuula nousi suomensarjaan viime kaudeksi yhdentoista maakuntasarjavuoden jälkeen. Haapavetisen Maria Honkalan omistama ruuna voitti Pronssidivisioonan keulapaikalta Jukka Torvisen ajamana. Ojaniemi ei ole ollenkaan huolissaan alueen tyttöjunioreiden tilanteesta
Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Miltä kiire tuntuu. Eipä haittaa saappaat suuret, kun Otto aloittaa touhut uudet! Parhaat onnittelut kolme vuotiaalle työmiehelle! Minttu kuusi vuotta täyttää ja aina iloiselta näyttää! Vauhdikkaat onnittelut tulevalle eskarilaiselle! Juhlahumussa mukana Pääskypihan mummu ja pappa. Vauva painoi syntyessään 3?700 grammaa ja oli 51 senttiä pitkä. Peliä pelataan piirtämällä päivän tapahtumia, raahaamalla ruudulle valmiita kuvia, nauhoittamalla äänitteitä, esittämällä tuntemuksia ja kuvaamalla omia tai muiden kasvojen ilmeitä ja olotiloja. Vauvalla oli painoa 3?410 grammaa ja pituutta 50 senttiä. Linnea Eskola täyttää 2 vuotta 19.7. O nnea! Meidän pieni vauhtiveijari Niilo Hyyppä täytti 1 vuotta. Oma päivä -pelissä lapsi rakentaa pelin alussa oman perheensä ja kokoaa oman päivänsä aamupalasta nukkumaanmenoon. Aurinko saa paistaa, kakkua saa maistaa, saa laulaa tämän tästä ja tehdä jotain lystikästä ! Onnea Oonalle 4-vuotispäivänäsi. Sonja Koskela ja Joni Åvist Haapajärveltä saivat pojan 4.7.2016. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. Onnea toivottavat äiti, isä, sisko ja veli. Onnea ja halauksia iloiselle hymypojalle äidiltä, isiltä ja isosisko Lyyliltä. Kaikkien karvaisten ja karvattomien otusten kaveri Veikko Kivioja täytti 4 vuotta 17.7. Saako vanhempaa häiritä. Kesän synttärisankaria onnittelevat äiti, isi, isosisko Petra ja pikkuveli Jerry. Toivottavat äiti, isä ja Ella. Tavoitteenamme on parantaa työn ja perheen yhteensovittamista niin työntekijöiden, työnantajien kuin yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta. Jenna Pieskä ja Mikko Rahja Oulusta ovat saaneet tytön. Palsta on maksuton. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Paljon onnea ja iloa toivottavat äiti, iskä, Topias ja Evita sekä mummut, papat ja kummit Lämpimät onnittelut 2-vuotiaalle Lyyli-Maria Ainasojalle 10.7. Valtaisat onnentoivotukset lähettää koko perhe, kummit ja kaverit. Arki voi näyttää lapsen silmin aivan erilaiselta kuin aikuisen. Ylivieskalaiset Soili ja Samuli Hautamäki saivat tyttövauvan 7.7.2016. Jätä ilmoitus www.kp24.fi KP24.fi sivuilta löytyy Ilmoita lehdessä/verkossa/Vauvauutiset Palsta on maksuton. Me halusimme kehittää sovelluksen, joka tarjoaa hauskoja menetelmiä, joilla lapsi voi ilmaista omia ajatuksiaan, näkemyksiään ja tuntemuksiaan arjesta, kertoo Perheystävällisesti töissä -hankkeen koordinaattori Katja Varjos Väestöliitosta. Painoa vauvalla oli 3?010 grammaa ja pituutta 47 senttiä. Painoa pienellä oli syntymähetkellä 3?770 grammaa ja pituutta 51 senttiä. olleen syntymäpäivänä johdosta ja enkelien varjelusta koulutielle! Toivottavat Esti-täti, Leevi-Edvard, LauriTapio, isä ja äiti. Sekä muut sukulaiset ja kummit. olleen syntymäpäivän johdosta! Toivottaa Esti-täti. Uusi Oma päivä -peli on nykyaikainen ja hauska väline vanhemman ja lapsen välisen keskustelun ruokkimiseen. Pientä ikiliikkujaa ja päivänsankaria onnittelevat äiti, isi, iso sisko Jassu, mummot ja papat sekä kummit ja ystävät. Maanantaina 18.7.2016 Vauvauutisia Tenavalaakso Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Paula ja Ismo Eskola Nivalasta saivat tytön 6.7.2016. Pelitapahtumat jäävät talteen ja lapsen tuottama tarina on helposti ja hauskasti läpikäytävissä yhdessä vanhemman kanssa. 13 KALAJOKILAAKSO . Missään vaiheessa ei kuitenkaan ole vielä kysytty lapsen näkökulmaa. Runsaasti onnea 7-vuotiaalle Helmi-Matilda Ainasojalle 13.7. Millaista on olla yksin kotona. Hurjan paljon onnea Jimi kymppisynttärien johdosta! Toivottavat kotiväki, kummit ja mummot sekä vaarit. Jutta ja Petri Piispanen Kokkolasta saivat pojan 5.7.2016. Heta Säilynkangas täyttää 8 vuotta 21.7. Päivi Oksanen ja Timo Herva Ylivieskasta saivat tytön 5.7.2016. Pieni prinsessa syntyi OYS:ssa 18.6.2016. Uusi mobiilipeli avaa lapsen arkea. Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. Myöhästyneet onnittelut Jennalle täytettyäsi 6 vuotta 13.7. Samuel Krapu täyttää 8 vuotta tiistaina 19.7. Pelin päivä päättyy nukkumaan menoon. Peli on Väestöliiton asiantuntijoiden ideoima pelisovellus, jonka on tarkoitus auttaa käsittelemään työn ja lapsiperheen arjen yhteensovittamista lapsen tarpeista lähtien. Miltä vanhempi näyttää, kun hän menee aamulla töihin
SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.30) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. 216,00 Levikkialueen ulkop. 10%. Maaselän Latu ja Suomen Latu yhteistyökumppaneineen tarjoavat tapahtuman majoituksen ja ohjelmat. 249,00 Tiedustelut puh. KALAJOKILAAKSO Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. JAKELUHÄIRIÖT: Soita maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24t/vrk) Laita sanomalehti paperinkeräykseen! Alansa ammattilaiset Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi . PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). YLIVIESKAN KUULA Yleisurheilu: POLKUPERJANTAIT: 22.7. 132,00 12 kk (ma+ke+pe)................ syyskuuta. Suomen Latu haluaa innostaa suomaisia entistä enemmän retkeilemään ja viettämään aikaa luonnossa. kesäkuuta, järjestettäviin muihin isoihin tapahtumiin. Hammaslaboratorio Hyvä Hammas Kokoproteesit pohjaukset, korjaukset Myös kotikäynnit SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. 0400 919 724, koti 426 485 Myös iltaisin ja lauantaisin. Kotikäynnit tarvittaessa. Törmälän leirikeskus, Löytyntie 457 29.7. Erityisesti aloittelijoita toivomme mukaan. 08 420 499 Ent. Mikko ”Peltsi” Peltolakin on tulossa paikalle. He myös uskovat, että liikunnan lisääminen ja muiden oppituntien vähentäminen ei huononna oppilaiden arvosanoja. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. Löytyn ympäristökoulu, Löytyntie 347 Polkuperjantait on tarkoitettu kaikille innokkaille liikkujille tai liikkumisesta kiinnostuneille. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä edellisenä päivänä klo 13.00 mennessä. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Kestotilaus, levikkialue 12 kk (ma+pe) .....................115,00 12 kk (ma+ke+pe)................199,00 Levikkialueen ulkop. kerros) Ylivieska P. Yhteislenkit on ohjattuja, joten uskallat tulla mukaan reippailemaan Ylivieskan luonnonpoluille. kotimaa (ma+ke+pe) ........................ Tapahtumassa yöpyminen ei ole pakollista. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. Lausunnon ovat laatineet kansainväliset huippuasiantuntijat Isosta-Britanniasta, Pohjoismaista ja Yhdysvalloista ja se on julkaistu British Journal of Sports Medicine -lehdessä. Suomen Ladun jäsenyhdistykset järjestävät tuolloin runsaasti Nuku yö ulkona –tapahtumia eri puolella Suomea teemalla Rakastu kesäyöhön. Liikunta lisää lasten älyä ERIKOISHAMMASTEKNIKKO KAI ILKKA Torikatu 3, Ylivieska Puh. Lausunnossa tarkastellaan lisäksi kuntoa ja terveyttä, älyllistä suorituskykyä, sitoutumista sekä sosiaalista yhteenkuuluvuutta. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 Telefax 020 750 4618 konttori ma-pe 8.00-16.00 ilmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Päivi Kajasmaa Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. Ruoka ja muutamat erikoispalvelut ovat maksullisia. Muistilista ä kuva Toimit us uvinkk i Toimit us Lähetä kuva To uva Toimit us Lähetä juttuvin kki T kki Toimit us Lähetä kuva Toimit u imitus Lähetä juttuvin kki Toimit itus Lähetä kuva Toimit us Lähetä ä juttuvin kki Toimit us Lähet Lähetä juttuv Juttuidea! 020 750 4600 Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Maaselän Latu yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa järjestää Reisjärven Petäjämäellä Nuku yö ulkona -tapahtumaan. Petäjämäen Metsähotellissa tarjotaan ohjelmaa ja aktiviteetteja kaikenikäisille aina aidosta Muumista gourmethenkiseen metsäravintolaan. Kova harjoittelu lapsuudessa ja nuoruudessa auttaa myös sydäntautien ja kakkostyypin diabeteksen riskin hallinnassa. Metsähotelli toimii pilottikokeiluna ensi vuoden Suomi 100 luonnonpäivänä, 17. Tarkoituksena ei ole juosta ”kieli vyön alla”. Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. Suomesta mukana oli liikuntapsykologian professori Taru Lintunen Jyväskylän yliopistosta, joka osallistui erityisesti motivaatio ja hyvinvointiteeman työstämiseen. kotimaa (ma+ke+pe) ........................ Kaiken kaikkiaan fyysinen aktiivisuus on tärkeä osa monen sairauden hoidossa 6–18-vuotiailla. HELLITÄ HETKEKSI Rentoudu hierojalla SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO / VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska puh./fax (08) 425 373, 050 359 4380 Can Am Lynx -huolto 050 5900 099 24 h HINAUK SET p. 422 162 tai 040 7732 759 LVIS TALOTEKNIIKAN ASIANTUNTIJASI Ratakatu 22, 84100 Ylivieska, www.are.?, p. Reisjärven Petäjämäellä nukutaan yö ulkona Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Liikkuminen lisää lasten älyllistä suorituskykyä ja parantaa koulumenestystä, sanovat 24 kansainvälistä tutkijaa yhteisessä lausunnossaan. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. 14 Maanantaina 18.7.2016 . Lausunto käsittelee omaehtoista ja järjestettyä liikuntaa 8–18-vuotiailla koulussa ja vapaa-aikana. Hinnat sisältävät alv. Hotelli aukeaa yleisölle ja yöpyjille lauantaina aamupäivästä ja sulkee ”ovensa” sunnuntaina kello 14. Maanantain lehteen tulevat muistilistat perjantaina klo 13.00 mennessä. 020 530 5500 Talotekniikka on taitolaji PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 Hierontapalvelu A-P NIEMIKORPI Asemakatu 4 (2. 044 313 8518 Sailokoski Ky Jokilaakson Konemyynti ja –huolto Oy • Maahantuojien valtuuttama kodinkonehuolto • Tarvikkeiden ja varaosien myynti • Kotitalouskylmälaitteiden huolto • Miele laitoskoneiden myynti Asematie 5, 69100 Kannus, puh.06-870461 jokil.konehuolto@kotinet.com. Se liittyy metsähotellitapahtuman 17.-18. Alueella on myös noin sadan henkilön omatoimitelttailualue. Yhteislenkit ovat pituudeltaan noin 60 90 min. Mukaan tarvitset vain oman juomapullon ja reipasta mieltä.Nappaa kaverisi tai naapurisi mukaan ja tulkaan reippailemaan yhdessä!! Polkuperjantait jatkuu 9.9. ”Hotelliin” perustetaan sata ennakkoon varattavaa majoituspaikkaa. saakka. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Myös maltillinen ja rauhallinen liikunta auttavat lasten sydänterveyden ylläpidossa. /mediaopas LEVIKKI 5736 kpl LT2015 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä puh. Yhteislenkit eivät maksa mitään. Asiantuntijoiden mukaan perusliikkeiden hallinta lisää älyllistä suorituskykyä ja koulumenestystä. 229,00 Määräaikaistilaus, levikkialue 12 kk (ma+pe) ..................... Osallistujat jaetaan kävelyja hölkkäryhmiin omien mieltymyksien mukaan
21.45 Keskiajan heinäkuun puheenvuoroja. 14.03 Ajantasa. 09.00 Yle Uutiset. 13.33 Paikka auringossa. 22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. 21.30 Musiikkia Margareetalle. 14.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.03 Jenny ja läskimyytinmurtajat. 21.40 Urheiluradio. 10.03 Ajantasa. 14.03 Puheen Iltapäivä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 YleX Kesätoiveet. 18.03 Parasta aikaa. 12.55 Suomen radio. 16.00 Uutisotsikot. 16.17 Alueradio. 20.05 Sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 03.02 Aulantai – Kai Ulmanen. 12.55 Suomen radio. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.40 Urheiluradio. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 06.56 Päivän mietelause. 07.53 Alueradio. 21.03 Miia Krause. KESKIVIIKKO 20.7. 18.15 Viisi keskiaikaista musiikkiminuuttia. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 23.03 Juicen koko tuotanto (melkein). Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.03 Suomen radio. 07.12 Alueradio. 07.53 Alueradio. 02.25 Yöradio. 19.03 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 17.00 YleX Kesätoiveet. 11.33 Suomen radio. 08.10 Ykkösaamu. 15.05 Kultakuume. 15.55 Yle News. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Romano mirits. 12.10 Urheiluradio. 00.00 Yöradio. 09.10 Ali Show. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 10.05 Brysselin kone. 23.00 Yle Uutiset. 10.55 Pikkujuttu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO PUHE 1 07.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 02.02 Yöradio. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 08.12 Alueradio. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.15 Faunin iltapäivä. 03.00 Arkisto: Itsenäisyyden merkitys. 09.05 Muistojen bulevardi. 16.53 Yle Puhe esittää. 15.55 Yle News. 01.02 Yöradio – tunti 70-lukua. 21.55 Suomi tänään. 09.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 16.15 Urheiluradio. 20.03 Urheiluradio. 11.33 Suomen radio. 17.30 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari, osa 13/20. 09.05 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. Tuomari jo ennen tutkintoa. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 23.03 Juicen koko tuotanto (melkein). 09.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 10.59 YleX Etusivu. 07.50 Aamuhartaus. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 02.25 Yöradio. 10.00 Yle Uutiset. 16.00 Uutisotsikot. 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 02.20 Pikkujuttu. 12.45 Merisää. 10.35 Kymmenen keskiaikaista musiikkiminuuttia. 17.05 Päivä tunnissa. 14.45 Musiikkia. 11.00 Vaeltava kisälli keskiajalla. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18 19 19 18 19 18 18 18 18 18 17 18 22 21 21 21 21 22 6 5 4 Tänään 16 12 18 19 18 20 18 20 19 19 20 21 18 6 6 6 4 3 ma Alavieska 19 Kalajoki 19 Haapajärvi 20 Nivala 19 Sievi 18 Ylivieska 18 ti 18 17 19 19 18 18 ke 21 21 21 22 22 22 to 23 22 22 23 23 23 Kylmintä eilen Ylivieska +13,2 Lämpimintä eilen Ylivieska +19,7 Kylmintä toissa yönä Ylivieska +14,4 +7,2 Kylmintä eilen Kilpisjärvi Saana +21,9 Lämpimintä eilen Utsjoki +6,0 Kylmintä toissa yönä Kilpisjärvi Saana Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 18.7. 10.05 Kiveen hakatut: Peter Tallberg. 13.03 Paikka auringossa. 23.10 Yöklassinen. 09.00 Yle Uutiset. 09.11 Alueradio. 18.03 Kaikki kotona. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Parasta aikaa. 22.45 Tamminiemen saunassa – Lauteilta avantoon ja noottiin. 14.00 Soiva puutarha. Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.12 Alueradio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Ajantasa. 06.56 Päivän mietelause. 17.05 Päivä tunnissa. 06.05 Hartaita säveliä. 21.40 Urheiluradio. 03.02 Kissankehto – Tarja Närhi. 12.30 Politiikkaradio Remix. 18.30 Hartaita säveliä. 17.50 Suomi tänään. 02.20 Pikkujuttu. 06.30 Alueradio. 21.00 Yle Uutiset. 07.12 Puheen Aamu. 07.10 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 10.03 Ajantasa. 09.10 Sää. 23.10 Yöklassinen. 14.03 Ajantasa. 11.00 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Uusinta Sibelius-tutkimusta kaljuuntumisen näkökulmasta. 04.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 07.45 Hartaita säveliä. 09.05 Muistojen bulevardi. 12.10 Urheiluradio. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.45 Ravivihjeet 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 19.00 YleX Jatkot. 09.05 Urheiluradio. 18.20 Radioteatteri esittää. 18.50 Iltahartaus. 19.05 Parasta aikaa. 09.11 Alueradio. 13.00 Klassista kahteen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 YleX Encore. 02.02 Yöradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.59 Hyvää huomenta. 16.17 Alueradio. YLE X 06.59 YleX Kesäaamu. 21.30 Radioteatteri esittää: Iiris ja viettelykset, osa 12/20. 13.03 Paikka auringossa. 10.00 Yle Uutiset. 18.03 Urheiluilta: Kohti Rioa. 13.33 Paikka auringossa. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Keskiajan perintö 3/4: Talouden ja kirjallisen kulttuurin nousu. 06.15 Aamuhartaus. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 11.33 Suomen radio. 15.52 Alueradio. 16.15 Urheiluradio. 17.20 Suomi tänään. 19.03 Iiron musiikkiluokka: Musiikin johtaminen. 18.55 Kaikki kotona. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Arkisto: Internetin ihmeellinen maailma. 19.00 YleX Jatkot. 11.03 Puheen Päivä. 10.03 Puheen Päivä. 21.55 Suomi tänään. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.11 Alueradio. 06.25 Aamusoitto. 15.05 Alueradio. 15.05 Alueradio. 07.12 Puheen Aamu. 17.20 Aristoteleen kantapää: Miten keskiajan vaakunoita luetaan?. 12.00 Yle Uutiset. 08.12 Puheen Aamu. 15.50 Veneilysää. 14.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 10.55 Pikkujuttu. 09.05 Urheiluradio. 17.55 Urheiluilta: Superpesis. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.05 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset. 21.03 Karjula & Tuomola – Kurkunleikkaajat. 18.50 Iltahartaus. 07.10 Urheiluradio. 22.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.12 Puheen Päivä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 03.00 Yle Uutiset. 14.00 Musiikin voima: Kalle Salonen. 18.03 Tuija Pehkonen. 08.12 Puheen Aamu. 00.25 Yöradio. 08.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yöradio. 14.03 Puheen Iltapäivä. 21.00 Yle Uutiset. 11.03 Suomen radio. 17.20 Tamminiemen saunassa – Lauteilta avantoon ja noottiin. 16.15 Faunin iltapäivä. 12.12 Suomen radio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset. 19.03 Urheiluradio. 13.33 Paikka auringossa. 07.12 Puheen Aamu. 15.00 Yle Uutiset. Euroopan todelliset rajat. 08.12 Alueradio. 13.00 Yle Uutiset. 00.25 Yöradio – toiveiden yö. 18.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 15.00 Yle Uutiset. 01.00 Yle Uutiset ja sää. YLE X 06.59 YleX Kesäaamu. 12.33 Suomen radio. 07.50 Merisää. 18.00 Keskiajan pyövelit 5/6. 14.45 Keskiaikaisia balladeja. 04.02 Jake Nymanin Popradio. 21.03 Päivä tunnissa. 09.10 Ali Show. 17.00 Yle Uutiset. 00.05 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari, osa 13/20. YLE X 06.59 YleX Kesäaamu. 12.45 Merisää. 00.25 Yöradio. 20.05 Sää. 00.05 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari, osa 11/20. 02.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.59 Hyvää huomenta. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. Yle Uutiset ja sää. 20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 03.00 Arkisto: Idänkauppaa. 06.30 Alueradio. 12.12 Suomen radio. 13.03 Karjula & Tuomola – Kurkunleikkaajat. 14.03 Puheen Iltapäivä. 21.35 Novosti Yle. Johan Huizinga: Keskiajan syksy, osa 12. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 12.10 Julkinen sana.Historiankirjat uusiksi. 12.33 Suomen radio. 17.20 Suomi tänään. 21.50 Merisää. 01.02 Yöradio – Kasaritunti. 05.00 Arkisto: Minä ja miesten maailma. 15.05 Kultakuume. 18.30 Kiveen hakatut: Tapio Rautavaara. 12.10 Urheiluradio. 16.53 Yle Puhe esittää. 17.20 Suomi tänään. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.03 Juicen koko tuotanto (melkein). 08.10 Ykkösaamu. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 YleX Encore. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Alueradio. 03.00 Yle Uutiset. 06.30 Alueradio. 19.05 Luonto-Suomen ötökkäilta 0203-17600. 07.10 Urheiluradio. 00.05 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari, osa 12/20. 20.00 Yle Uutiset. 18.30 Hartaita säveliä. 11.03 Puheen Päivä. RADIO PUHE 1 07.00 Yle Uutiset. 03.53 Yöradio. 19.55 Puheen Ilta. 13.00 Keskiajan heinäkuu: Pyhä Birgitta – keskiajan kansainvälinen vaikuttaja. 09.05 Muistojen bulevardi. 16.00 Uutisotsikot. 23.00 Arkisto: Kirjasto palvelee. 02.25 Yöradio. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.06 Parasta aikaa. TIISTAI 19.7. 23.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 07.59 Hyvää huomenta. 15.50 Veneilysää. 17.05 Päivä tunnissa. 08.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yömusiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 10.45 Keskiajan suuria tarinoita 3/4 Parsifal. 13.00 Klassista kahteen. 13.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Urheiluradio. 07.45 Keskiaikaisia Hartaita säveliä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.12 Suomen radio. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 02.02 Yöradio. 18.20 Radioteatteri esittää. 17.45 Näkökulma: Tommi Kinnunen. Tiistai 19.7. 13.00 Yle Uutiset. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 16.03 Ali Show. 13.03 Jenny ja läskimyytinmurtajat. 12.12 Puheen Päivä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Ali Show. 11.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 16.53 Yle Puhe esittää. 12.59 Poikelus ja Hätönen. Keskiviikko 20.7. 18.55 Luonto-Suomen ötökkäilta 0203-17600. 07.10 Aamusoitto. 12.00 Yle Uutiset. RADIO PUHE 1 07.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 01.00 Arkisto: Agents. 17.30 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari, osa 12/20. 10.55 Pikkujuttu. 19.00 YleX Jatkot. 20.03 Urheiluradio. 09.00 Yle Uutiset. 19.05 Onnelliseksi. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 20.06 Kaikki kotona. 08.10 Urheiluradio. 08.00 Yle Uutiset. 07.45 Hartaita säveliä. 11.00 Yle Uutiset. Tiistai 19.7. 05.00 Arkisto: Seksibisnes Suomessa. 10.59 YleX Etusivu. 10.00 Yle Uutiset. Maanantaina 18.7.2016 YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 18.7. 21.35 Novosti Yle. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivän mietelause. 11.00 Yle Uutiset. 08.12 Puheen Aamu. 08.12 Alueradio. 11.03 Suomen radio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Miia Krause. 11.00 Utelias äänimatkailija: Muistin että muistan. 19.00 Kesä 1991. 07.50 Aamuhartaus. 17.50 Suomi tänään. 21.00 Yle Uutiset. 12.33 Suomen radio. 07.10 Urheiluradio. 19.03 Etnoilta: Konsertti-ilta Haapavesi-Folkista – Curly Strings. 21.55 Suomi tänään. 07.10 Aamusoitto. 07.50 Merisää. 21.50 Merisää. 08.10 Urheiluradio. 03.00 Arkisto: Euro-Suomi. 03:47 03:50 03:53 23:07 23:04 23:01 Maanantai 18.7. 12.30 Politiikkaradio Remix. 16.17 Alueradio. 10.50 Kuuluttajan vieras: toimittaja Kasper Salonen. 11.57 Päivän mietelause. 22.05 Päivä tunnissa. 08.10 Urheiluradio. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 10.03 Puheen Päivä. 12.10 Tiedeykkönen: Avaruus on täynnä pimeää ainetta mutta mitä se on?. 12.59 Poikelus ja Hätönen. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.12 Puheen Päivä. 07.10 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 00.00 Yöradio. 07.10 Aamusoitto. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Paikka auringossa. Johan Huizinga: Keskiajan syksy, osa 10. 12.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 16.03 Ali Show. 17.50 Suomi tänään. 10.00 Yle Uutiset. 12.30 Politiikkaradio Remix. 13.00 Yle Uutiset. 06.25 Aamusoitto. 01.00 Arkisto: Eläkepommista eläkeputkeen. 07.53 Alueradio. 18.20 Radioteatteri esittää. 16.03 Ali Show. 23.00 Arkisto: Miehen elämää. 18.50 Merisää. 17.00 YleX Kesätoiveet. 22.00 Yle Uutiset. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 01.02 Yöradio – toiveiden yö. 10.03 Puheen Päivä. 06.56 Päivän mietelause. 18.50 Merisää. 21.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. 02.20 Pikkujuttu. 21.50 Merisää. 18.03 Luonto-Suomen ötökkäilta 0203-17600. 03.47 Yöradio. 10.00 Yle Uutiset. 18.15 Viikon luontoääni: närhi. Euroopan todelliset rajat. Tuomari jo ennen tutkintoa. 21.00 Keskiajan heinäkuun toiveuusinta: Ruusun nimi, osa 3/3. 17.20 Keskiajan Kirjakerho: Nibelungein laulu. 21.35 Novosti Yle. 08.10 Urheiluradio. 14.00 Keskiajan arkea Suomessa ja Euroopassa 3/3: Ruoka ja tavat. 19.03 Urheiluradio. Kuuluisia pyöveleitä. 03.51 Yöradio. 19.55 Puheen Ilta. 17.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 15.52 Alueradio. 03.02 Iskelmäradio 30 vuotta. 22.05 Café tropical. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 21.03 Päivä tunnissa. 23.10 Yöklassinen. 10.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 11.03 Puheen Päivä. 07.50 Merisää. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 08.00 Yle Uutiset. Johan Huizinga: Keskiajan syksy, osa 11. 07.12 Alueradio. 16.15 Faunin iltapäivä. 20.03 Urheiluradio. 06.05 Hartaita säveliä. 11.00 Yle Uutiset. 15.50 Veneilysää. 06.15 Aamuhartaus. Keskiviikko 20.7. 03.00 Yle Uutiset. 12.55 Suomen radio. 05.00 Arkisto: Yksinäinen mies. 22.05 SF-tähtiä ja tähdenlentoja – Helena Kara. 14.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 12.59 Poikelus ja Hätönen. 06.25 Aamusoitto. 04.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 21.00 Yle Uutiset. 19.03 Urkuyö ja Aaria: Väistykää vain, synkät varjot. 21.03 Päivä tunnissa. 09.05 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 22.05 Päivä tunnissa. 21.50 Etnohetki. 11.00 Yle Uutiset. 20.05 Sää. 22.05 Aikamme suomalaista musiikkia. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 08.10 Ykkösaamu. 10.59 YleX Etusivu. 19.00 Kesä 1991. 07.50 Aamuhartaus. 10.00 Yle Uutiset. 15.05 Kultakuume. 23.00 Arkisto: Onko porno pahasta?. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Radioteatteri esittää: Juicen Taivaallinen Aulabaari, osa 11/20. 22.00 YleX Encore. 22.05 Päivä tunnissa. 15.52 Alueradio. 23.00 Yle Uutiset. 20.06 Metsäradio. 17.40 Kesäkeiton syvin olemus: Pippuri mullisti eurooppalaisten käsityksen maailmasta. 10.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 09.00 Yle Uutiset. 11.57 Päivän mietelause. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Keskiajan heinäkuun puheenvuoroja. 09.10 Sää. 15 KALAJOKILAAKSO
Tarja Koposen haasteena nyt Haloo Helsingin biisit Kertosäe ei karaokessa riitä Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi VTT:n kehittämällä kännykkäsovelluksella ja pienikokoisella lisälaitteella voidaan ehkäistä aivoinfarkteja jo oireettoman sydämen eteisvärinän ilmaantuessa. Todellinen Katri-Helenan fani on pyrkinyt löytämään erilaisia biisejä ohjelmistoonsa. Ohjelmistommekin on tähän henkeen sopiva, kertoo Jouko Herranen. Karaokekonkari Markku Partalan komea laulaminen herätti ensimmäiseksi Tarjan kiinnostuksen. Potilaan ei tarvitse olla sairaalassa, sillä data menee kännykästä automaattisesti pilvipalvelun kautta hoitohenkilökunnalle, kertoo johtava tutkija Timo Varpula VTT:ltä. -?VTT:n mobiililaitteella käyttäjä voi tehdä EKG-rekisteröinnin heti, kun rytmihäiriön tai muita sydänoireita ilmenee. Rytmihäiriöistä tieto kännykkään Helppokäyttöinen Beat2Phonelaite mittaa tarkasti käyttäjänsä sykkeen ja sykevälivaihtelun, joiden avulla voidaan paljastaa rytmihäiriöiden lisäksi myös ylikuormittava stressitila. sydänlihastulehdusta. Karaokefestivaali on vuosittainen voimanponnistus kerholle, ja mukana talkoissa on parikymmentä henkeä. –?Harjoittelemalla saa varmuutta esiintymiseensä. –?Ensiksi ihastuin Markun lauluun. Ylivieskalainen erityisopettaja, joka on asunut paikkakunnalla vuodesta 2001 alkaen. Kun tutustuimme paremmin, huomasimme luonteidemme sopivan yhteen. Nyt ovat pinnalla Haloo Helsingin sävelmät, ja myös Laura Voutilaisen kappaleet ovat tämän hetken haasteita. Pohtii kuorolaulun aloittamista uudelleen. Sieltä kertyvät tulot lahjoitamme Ylivieskan kirkon rakentamiseen. Päivällä on lapsille oma lauluaikansa, mutta Herranen toivoo, että myös aikuiset tulisivat laulamaan jo päivällä. Sen jälkeen satunnaisia karaoke-esiintymisiä. Sydämen rytmihäiriöt jäävät usein diagnosoimatta, jos oireita ei ilmene sydänfi lmin seurannassa ns. –?Olen minä kerran kokenut myös pahan mokaamisen, kun luulin osaavani yhden laulun, mutta kesken esityksen huomasin, ettei se ollutkaan hallinnassa. Todellinen kipinä syttyi kansalaisopiston karaokepiirissä, josta lähti mukaan Ylivieskan Karaokekerhoon. 16 Maanantaina 18.7.2016 . Olemme molemmat nauravaisia ja huumorista tykkääviä ihmisiä, tarinoi Tarja. . Karaoke toi myös kumppanin elämään Tarja Koposelle on tapahtunut karaoken parissa myös elämään syvemmin vaikuttanut juttu. Rytmihäiriöt tunnistavaa mobiililaitetta on kokeiltu parin vuoden ajan hyvin tuloksin käytännössä Turun yliopistollisen keskussairaalan kanssa. 15. Hän sanoo Akustiikassa laulamisen olleen jopa helpompaa kuin jossakin karaokebaarissa esiintymisen. On hyvä muistaa, ettei pelkkä kertosäkeen osaaminen riitä. Esiintymistilanteet ovat yhdistäneet, ja Tarja on pitänyt niistä jutuista, joissa musiikin lisäksi on ollut myös teatterihommaa. Holter-tutkimuksessa. Silloin ei ole samanlainen tungos kuin iltasella. Löysi kihlattunsa Markku Partalan karaokekerhosta. Koponen sanoo julkisen laulamisen edelleen jännittävän, mutta toisaalta takana on paljon harjoittelua toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Karaokelaulamista harkitseville Tarja antaa ohjeeksi, että kannattaa etsiä biisejä esimerkiksi youtuben kautta. klo 19.00 KE 20.7. Kerholla on Juurakossa myös harjoitustila, jossa jäsenet voivat käydä laulelemassa. Tarja Koponen on ollut puolenkymmentä kertaa mukana yhteisesiintymisissä. –?Tulkaapa laulamaan jo päivällä, sillä silloin on enemmän vapaita lauluvuoroja. Ensi lauantaina lauletaan 15:nnen kerran, ja viime vuosina estradiksi on vakiintunut myllyaukio sekä viereiset ravintolat Myllyranta ja Bar5. –?Seuraava yhteisesiintyminen on syyskuun 3. Silloin uskaltaa laulaa julkisestikin. Sieltä löytyy kotimaisia ja ulkomaisia kappaleita. Siellä keskiosuudella voi tulla yllätyksiä. Lauloi ensimmäisen kerran karaokessa ex-tempore vuonna 1995. Ujo ihminen tykkää esiintyä Tarja Koponen kertoo olleensa alunperin ujo ja arka, joka kovasti jännitti esiintymistilanteita. karaokefestivaali Juhani Rintakumpu juhani.rintakumpu@kalajokilaakso.fi Ylivieskalainen erityisopettaja Tarja Koponen on aina tykännyt laulamisesta, ja takana on myös lukuisia vuosia eri kuoroissa. Beat2Phone-laite on miellyttävä pitää joustavan sykevyön ansiosta. Iltatori keskiviikkoisin klo 15–20.. klo 19.00 YHTEISYHTEISLAULUA LAULUA klo 18.00-18.45 klo 18.00-18.45 Ylivieskan Ylivieskan KaraokeKaraokekerho ry kerho ry Tervetuloa Kauppatorille myymään, ostamaan, Tervetuloa Kauppatorille myymään, ostamaan, kahvittelemaan ja nauttimaan illan esityksestä! kahvittelemaan ja nauttimaan illan esityksestä! Iltatori keskiviikkoisin klo 15–20. Hyvinhän se meni. päivä, jolloin laulamme Akustiikassa. Karaoke on oikein hyvä harrastus myös lapsille ja vinkkinä vanhemmille, että ostakaapa niiden pelien sijasta karaokelaitteet lapsillenne. . Laite soveltuu myös sydänpotilaiden leikkausta edeltävään ja sen jälkeiseen monitorointiin kotona. . Karaokekerhossa Tarja on viihtynyt myös sen takia, että siellä on hyvää porukkaa. Ulkolavalla aloitamme iltapäivällä, ja siellä laululupa on kello 01:een, mutta varmaan ulkotila hiljenee puolen yön maissa. Android-puhelimeen soveltuva ohjelmisto ja lisälaite mittaa EKG-signaalin erittäin suurella resoluutiolla, havaitsee signaalista yksittäisen sydämenlyönnin ja mittaa peräkkäisten lyöntien väliset intervallit. Niinpä hän laulelee nyt karaokea kotonaan tai kihlattunsa Markku Partalan luona lähes päivittäin. Tarjalla on myös yksi toive karaokevieraille. KALAJOKILAAKSO Ylivieskan karaokekerho perustettiin vuonna 2001, ja seuraavana vuonna pidettiin Ylivieskassa ensimmäinen karaokefestivaali. Kansalaisopiston karaokepiirin kautta Koponen innostui viitisen vuotta sitten karaokesta, lähes intohimoisesti. Karaokekerhon puheenjohtaja Jouko Herranen on toiveikas, jotta väkeä saadaan liikkeelle, sillä ainakin tällä hetkellä sääennusteet povaavat lauantaille poutaa. . Mobiililaite on ollut koekäytössä TYKSin sydänpotilaiden lisäksi myös sydänongelmista kärsivillä huippu-urheilijoilla, jotka ovat olleet laitteeseen erittäin tyytyväisiä. Laitteessa on myös asentoja aktiivisuusanturi. Laulanut kuoroissa lapsesta saakka. –?Vuosittain tilaisuutemme on houkutellut 500–1?000 henkeä. Kun hän lähti mukaan karaokekerhoon, löytyi sieltä myös kumppani. Ylivieskan Karaokekerhossa mukana oleva Tarja sanoo pääosan harjoittelusta tapahtuvan kotona, mutta kun on tulossa yhteisesiintyminen, silloin kerholaiset kokoontuvat treenaamaan yhdessä. Talkoovoimin rakennetaan myllyaukiolle ja sen viereisiin ravintoloihin karaoke-estradeita. Vaikka esiintyminen vieläkin jännittää, olen saanut jännityksen hallintaan. KUVA JUHANI RINTAKUMPU Tarja Koponen . Huippuja aktiiviurheilijoiden on muutenkin syytä tarkkailla sydänfi lmiään, sillä EKG:n muutokset voivat indikoida mm. Korkea leposyke ja matala sykevälivariaatio indikoivat stressiä. Kaikkiaan karaokeaktiiveja on kerhossa 35. Kun huomioidaan sisätilatkin, parhaimmillaan on tarjolla kolme laululavaa. Harrastanut karaokea todella aktiivisesti noin viisi vuotta. VTT:n mobiililaite havaitsee rytmihäiriöt ja auttaa estämään aivoinfarkteja IIILLLTTTA A A ATTTO O ORRRIIIN N N N EEESSSIIIIIIN N N NTTTY Y YJJJÄ Ä Ä ÄTTT K K KA A AU U UPPPPPPA A ATTTO O ORRRIIILLLLLLA A A TATU TATU LÖYTYNOJA LÖYTYNOJA & COMBO & COMBO KE 20.7. Koekäyttäjiä tutkimuksessa on ollut toistaiseksi noin 30, joista osa on käyttänyt laitetta myös öisin. Koehenkilöiksi on otettu henkilöitä, jotka ovat valittaneet sydänoireista, mutta joilla ei aiempien Holter-tutkimusten aikana ole ollut oireita. Tarja Koposen viimeisin kiva esiintymiskokemus oli, kun hän lauloi karaokeystäviensä kanssa syntymäpäivillä. –?Kaiken takana on pohjimmiltaan se, että tykkään hirmuisesti laulamisesta. Ensi lauantain karaokefestivaalit ovat jälleen kerhon yhteisponnistus. Vuonna 1995 hän vetäisi silloisen kuoroporukkansa seurassa ex-tempore Katri-Helenan Lintu ja lapsi -sävelmän ilman sen kummempia harjoitteluja. Kuoroharrastus ja myös harrastajateatterissa mukana oleminen ovat laskeneet kynnystä. . Päivällä on lapsillekin oma laulutunti