HELMIKUUTA 2017 Perustettu 1927 . KUVA REETTA ÄNGESLEVÄ Vuosikymmenen odotus palkitaan Konsta Korhonen: Poliisi on puhuttanut paikallisia Odin-partioita. Sivu 5 SÄÄ -4 Kutoen vaikka Kutoen vaikka patalappuja patalappuja Sivu 6 Sivu 6 Ohtamaa tähyää Ohtamaa tähyää playoff eihin playoff eihin Sivu 12 Sivu 12. Irtonumero 2,50 € Nyt on saatu varmuus siitä, että Ylivieskan ratapihan rakentamisen alustava suunnittelu käynnistyy. Ylivieskassa voidaan siis olla tyytyväisiä lopputulokseen. Sivu 2 Ratapiharakentamisen yhteydessä tehdään aseman kohdalta radan alitus myös kevyelle liikenteelle. MAANANTAI 20. 90 vsk/Nro 14 . Takana on peräti vuosikymmenen kestänyt lobbaaminen liikenneviraston ja valtion suuntaan. Tämä tietänee samalla myös itse rakentamisen toteuttamista vuonna 2018, vaikka lopullinen rahoituspäätös tulee vasta valtion ensi vuoden budjettikäsittelyssä
Heillä kaikilla on ylempi korkeakoulututkinto. 1983) Haapavedeltä, talousja hallintojohtaja, kauppatieteiden lisensiaatti Päivi Vauhkonen (s. Liikenneviraston Seinäjoki-Oulu ratahankkeen projektipäällikkö Tommi Rosenvall pitää todennäköisenä, että ratapiharakentamisen rahoitus löytyy ensi vuoden valtion budjetista. KUVA JUHANI RINTAKUMPU Lopulliset rakentamisen rahoitusratkaisut budjetin yhteydessä Ylivieskan ratapihan suu Mitään ei voi pitää täysin varmana, mutta uskon rahoituksen järjestyvän. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Trafi kaavailee määräaikaiskatsastuksiin muutoksia, jotka johtaisivat yhä useamman auton hylkäämiseen korjauskehotuksen sijaan. Energet maksaa tilat 10 vuoden aikana tasasuuruisin erin vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti takaisin kaupungille. KALAJOKILAAKSO Tässä ja nyt Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Oulaisten kaupunki laajentaa ilmanvaihtokoneita tekevän Energentin toimitiloja Kivisenkankaan teollisuusalueella. Yritys työllistää noin 50 henkilöä. Sama pätee tietysti Ylivieskan kaupungin maksuosuuteen. Energentillä on kaksi tehdasta, joista toinen sijaitsee Ilmajoella ja toinen Oulaisissa. Katsastukseen suunnitellaan tiukennuksia. Oulainen laajentaa Energentille tiloja Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Eläköityvän Kauko Sarkkisen paikalle Ylivieskan kaupungin talousjohtajaksi on hakenut viisi henkilöä. Liikenneviraston kautta rahoitetaan korkeiden laitureiden, kakkosja kolmosvälilaiturin ja sinne johtavan alikulun tekeminen. Hanke valmistuu Energentin käyttöön viimeistään toukokuussa. Sen sijaan Ylivieskan kaupungin kustannettavaksi jää kevyen liikenteen alituksen tekeminen kokonaan radan alitse. 10 vuoden ajan ratapihahanketta edistänyt Kentala on toiveikkaalla mielellä, sillä yleensä valtio ei lähde suunnittelemaan, ellei tähdätä hankkeen toteuttamiseen. Autoliiton mielestä moni kaavailtu tiukennus aiheuttaisi kuluttajille turhia kustannuksia ilman olennaista parannusta liikenneturvallisuuteen. Torstaina liikenneviraston edustajien kanssa neuvotellut Ylivieskan kaupungin tekninen johtaja Kari Kentala toi mukanaan hyviä uutisia: ratapihan alustava yleissuunnittelu lähtee välittömästi käyntiin. Kevyen liikenteen alitus kaupungin rahalla Huomionarvoista on se, että lopulliset rakentamisen rahoitusratkaisut tehdään valtion budjetin yhteydessä. Risteykseen kaavaillaan liikenneympyrää. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on vajaat 600?000 euroa. –?Tarkemmassa suunnittelussa voi tietysti tulla joitakin muutoksia, ja tällöin myös hintataso tarkentuu, kommentoi Kentala. Virkaa hakivat määräaikaan mennessä: talousja hallintojohtaja, kauppatieteen maisteri Timo Kärkkäinen (s. Viisi hakijaa talousjohtajaksi Juhani Rintakumpu juhani.rintakumpu@kalajokilaakso.fi Ylivieskan ratapihan rakentamisen toteuttaminen on nytkähtänyt eteenpäin. Jos Trafi n esitys toteutuu sellaisenaan, jatkossa muun muassa toimimaton rekisterikilven valo tai ajovalo johtaisi hylkäämiseen korjauskehotuksen sijaan. 1966) Oulusta, talousjohtaja, oikeustieteen maisteri Maria Sorvisto (s. 1963) Raahesta, hallintoja talousjohtaja, oikeustieteen maisteri Rauno Maaninka (s. Liikuntakeskuksen takalisYlivieskan ratapihan ja radan alituksen rakentaminen ovat lähempänä kuin koskaan aikaisemmin, sillä alustavat suunnittelutyöt ovat Lintutien ja Salmiperäntien risteys suoristetaan Närhitien kohdalle. –?Mitään ei voi pitää täysin varmana, mutta uskon rahoituksen järjestyvän, ennakoi Rosenvall. 1963) Sodankylästä sekä hallintoja talousjohtaja, hallintotieteiden maisteri Joonas Yliluoma (s. Nykyisen teollisuushallin yhteyteen tehdään uutena kerrosalaltaan 541 neliön suuruinen puolilämmin varasto ja sisätiloissa toimistotilojen laajennus, yhteensä noin 75 neliötä. Tämän jälkeen starttaa varsinaisen rakentamissuunnitelman tekeminen, jonka pitäisi valmistua tämän vuoden aikana. Mikäli kaikki etenee suunnitellusti, Ylivieskan ratapihan rakentaminen tapahtuu vuoden 2018 aikana. –?Kaupungin kustannusosuus suunnittelusta on 15 prosenttia, mutta tässä vaiheessa en osaa arvioida kaupungin tarkkaa maksuosuutta. 2 Maanantaina 20.2.2017 . Kyse on noin 5–6 miljoonasta eurosta. Alituksen leveys on näillä näkymin kuusi metriä. Ylivieskassa pyritään siihen, että ratapihan kaavoituksen ajantasaistaminen etenee sutjakasti. Sen on kaavailtu maksavan Ylivieskalle 1,5 miljoonaa euroa. 1985) Tampereelta. Närhitien alitus voi tulla vielä valtuustoon Ylivieskaan on päätetty rakentaa myös Närhitien jatkeeksi rautatien alitus. Kentala kertoi, että yleissuunnitelman on määrä valmistua huhtikuun puoliväliin mennessä. Tekninen johtaja painottaa sitä, että rinnan ratapihan suunnittelun kanssa etenee myös alueen kaavoitus
. Syytelistalla oli muun muassa varkaus, pahoinpitely, vahingonteko, lievä petos, näpistyksiä sekä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta. Lehto aikoo rakentaa Olavi-kodin ja terveyskeskuksen välissä olevalle tontille kehitysvammaisten asumispalveluyksikön, johon tulee noin 15 asumispaikkaa. Yksi miehistä ajoi toisen auton perään ja kuljetti autoa oikeudetta. Hän on ollut kiinniotettuna kuukauden. . Palvelualueen johtaja Tuomo Mertaniemi Lehto Groupista kertoo, että palveluyrittäjän nimi on tiedossa, mutta yrittäjä itse vastaa asian julkaisusta ja julkaisuajankohdasta. Alue on kaavoitettu sosiaalija terveyspalveluihin. 4,6 metrin korkuista ratkaisua puoltaa se, että lähivuosina myös Savariin johtavan rautatiesillan remontti on tulossa ajankohtaiseksi. Miehen syyksi luettiin lievän petoksen lisäksi pahoinpitely, varkaus, pari näpistystä, liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kulkuneuvon ajaminen oikeudetta, josta hän jäi kiinni kolme kertaa parin viikon sisällä. Työryhmä esittää kaupan hyväksymistä. KUVA REETTA ÄNGESLEVÄ Alustava aikataulu . Tapahtumat sijoittuvat Oulaisiin vuoden 2014 elokuun ja vuoden 2016 huhtikuun välille. Lievän petos tapahtui, kun yksi miehistä sai nettikaupassa rahaa pelikonsolista, jota hän ei toimittanut ostajalle. Vuonna 1992 syntynyt mies todettiin syylliseksi varkauteen, mutta hänen edellinen tuomionsa katsottiin riittäväksi myös nyt syyksi luettuun rikokseen. Vahingonteko tapahtui vaurioittamalla asunnon ovea rappurallilla lyömällä. Budjettirahoituksesta riippuva varsinainen rakentaminen vuoden 2018 aikana. Rikossarjasta vankeutta Antti Savela antti.savela@kpk.fi Haapajärven kaupunginhallitus esittää valtuustolle Männistönkadulta vajaan 4?300 neliön määräalan myymistä Rakennusliike Lehto Oy:lle. Jos kaikki sujuu suunnitellusti, asukkaat pääsevät muuttamaan uuteen kotiinsa jo ensi vuoden alkupuolella. Närhitien tarkennettu suunnitelma 15.4.2017 mennessä. Yhdessä varkauksista vietiin pizzerian kassasta käteistä rahaa 510 euroa, omakotitaloon murtauduttiin rikkomalla ikkuna ja viemällä sieltä muun muassa 100 markan juhlarahan. 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa /Kalajokilaakso u u ti sh a a v i Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Kolme miestä vastasi Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa lähes 20 eri rikoksesta. Myyntihinnaksi on neuvotteluissa sovittu 65?000 euroa. Asiasta on keskusteltu myös kaupunginhallituksen nimeämässä maanhankinnan ja kaavoituksen ohjausryhmässä loppuvuodesta. Ratapihan alustava yleissuunnitelma valmis 15.4.2017 mennessä . Tuomio tuli törkeästä varkaudesta, kahdesta varkaudesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Peruspalvelukuntayhtymä Selänne ei ole sitoutunut ostamaan palvelukodista palvelua, mutta toisaalta palvelu tullee sote-uudistuksessa vapaan kilpailun piiriin. Selänteen oma kehitysvammaisten palveluyksikkö sijaitsee Männistökodissa, joka on aivan Olavi-kodin naapurissa. Tarvittaessa kaupunginvaltuustossa toukokuussa 2017. Myös sen suunnittelu on käynnistymässä, ja sitä pyritään viemään eteenpäin yhtä aikaa ratapiharakentamisen kanssa. Molempien kohteiden kaavamuutokset etenevät suunnittelun rinnalla mahdollisimman joustavasti. Tuomiota alensi aikaisempi tuomio. Haapajärven kaupunginjohtaja Juha Uusivirta kertoo, että kaupunki pitää tontin myymistä lähinnä tonttikauppana. Näpistyksiksi laskettiin oluen ja lonkeron anastamiset liikkeestä. Kentalan mukaan Liikuntakeskuksen risteysalue joutuu tarkasteluun, ja samalla linjataan Lintutietä risteysalueen lähellä uusiksi. Lehto Groupilla on Mertaniemen mukaan nelisenkymmentä sosiaalija terveysalan rakennuskohdetta työn alla eri puolilla maata. Vuonna 1986 syntynyt mies tuomittiin 10 eri rikoksesta yhteensä 65 päiväksi vankeuteen. Mertaniemen mukaan tontti on hyvä ja töihin käydään heti kun tonttikaupat ja rakennusluvat ovat valmiit. Toisessa asuntomurrossa rikottiin ikkuna vasaralla ja sieltä vietiin muun muassa taulutelevisio. Maanantaina 20.2.2017 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Varsinainen rakentamissuunnitelma valmis vuoden 2017 loppuun mennessä. Tekninen johtaja pitää mahdollisena, että risteykseen tulee liikenneympyrä. Olavi-kodin viereen kehitysvammaisten asumispalveluja käynnistymässä. Närhitien alitus tulee kokonaan kaupungin maksettavaksi. nnittelu käyntiin toon sijoittuva alitus on tarkoitettu sekä autoettä kevyelle liikenteelle. Vuonna 2010 tehdyssä suunnitelmassa Närhitien alituksen kustannusarvioksi saatiin noin kaksi miljoonaa euroa. Tällöin Närhitien alitusta voitaisiin käyttää korvaavana reittinä. Alueella on myös vanhainkotiyhdistyksen asuntoja. Lopullisen päätöksen kaupassa tekee kaupunginvaltuusto. Nytkin Selänne voi ohjata asumispalveluihin palveluseteleitä käyttämällä. 3 KALAJOKILAAKSO . . Pahoinpitelyssä uhri sai haavan silmäkulmaan sekä mustan silmän. Myös miehen silmälasit rikkoutuivat. Tähän prosessiin menee 6–12 kuukautta, joten kiirettä pitää, jotta rakentaminen mahdollistuu vuoden 2018 aikana. Vuonna 1981 syntynyt mies tuomittiin 80 päiväksi vankeuteen, mutta vankeusrangaistus muutettiin 50 tunnin yhdyskuntapalveluksi. . –?Kaupungin säännöstön mukaan yli 2,5 miljoonaan euron hankkeet on tuotava päätettäväksi kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa. Rakentaja ja yrittäjä ottavat liiketoimintariskin. Kaupungin budjettirahoituksesta riippuva rakentaminen vuoden 2018 aikana. Tällöin alituksen korkeus oli 3,2 metriä, mikä rajaisi raskaan liikenteen sen käytön ulkopuolelle. Uusi katuosuus ja Lintutien linjaus Närhitien alituksen tekeminen edellyttää myös kaavoituksen tarkistamista. . 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Hanketta on puuhattu kymmenkunta vuotta. Näin ollen on mahdollista, että Närhitien rahoitus tulee vielä toukokuussa vanhan valtuuston käsittelyyn. Kentalan mukaan on harkittava alituksen korottamista 4,6 metriin, jolloin kustannukset tuplaantuisivat. Närhitien alitukseen liittyy myös kokonaan uutta katurakentamista noin 200 metriä Salmiperäntien ja Viljavarastontien välillä.
Nyt haussa on afrikkalainen, yrittämisestä kiinnostunut nainen. Paras apu oli kuitenkin 90-luvun alussa pilkkahintaan Suomesta ostettu Lada. Hormisaneeraukset eivät Kauppiaat ovillamme Hälytyskellojen on syytä soida viimeistään silloin, jos kauppa pitää päättää heti ja tuntuu siltä, että myyjä painostaa sopimuksen tekemiseen. Jos vaikkapa savupiipun kunto alkaa arveluttaa, kannattaa ottaa yhteyttä pelastuslaitokseen tai nuohoojaan. Auttamista vastaan minulla ei ole mitään, päinvastoin. Suora, ruohonjuuritason apu on monta kertaa parempi vaihtoehto kuin erilaiset keräykset, joissa huomattava osa rahoista kuluu keräysorganisaatioiden pyörittämiseen ja kerääjien palkkaamiseen, vaikka rehellisesti toimisivatkin. Kaupunkikuva ja elämänmeno on muuttunut sen jälkeen melkoisesti. Milloin kyse on pienten koululaisten liikenneturvallisuuskampanjasta tai yksinäisten vanhusten viriketoiminnan tukemisesta, syöpälapsista puhumattakaan. Tavallisten ihmisten elämien kirjoittaminen muistiin on nousussa. Käytännössä tämä on tarkoittanut muun muassa kirjeenvaihdon kautta12-vuotiaana löytyneen ystäväperheen auttamista jo Neuvostoliiton aikana Koillis-Eestiin sekä kuusilapsisen perheen yksihuoltajaäitiä naapuripaikkakunnalle. Koska rahaa ei ole ollut kylvää asti, on auttaminenkin löytänyt omat muotonsa. Esimerkiksi se, että Kaisaniemessä ei ollut joka talossa edes juoksevaa vettä. Pian huomaan syytteleväni, millainen ahne paskiainen olenkaan, kun en juuri heidän keräykseensä osallistunut. Tarinat menneistä vuosikymmenistä ovat tärkeitä. Tietysti joukossa on myös niitä, joiden aikaansaannokset ovat vähäisempiä, mutta mehukkaita juttuja heistäkin riittää. Aina sopimuksen purkaminen ei ole helppoa ja siksi kannattaakin miettiä kahdesti, ennen kuin allekirjoituksensa paperiin laittaa. Olen aina pyrkinyt auttamaan omien voimieni ja varojeni mukaan, mutta olen halunnut tehdä sen niin suoraan kuin yleensä on mahdollista. Tälläkin alueella on tullut eteen tilanteita, joissa korjaus ei todellakaan ole ollut tarpeen ja kaupan perusteet vähintäänkin kyseenalaiset. Yhteisöllisyys oli vahvaa ja tuntuu, että kaikki tunsivat toisensa. Ongelmana on oikeiden kohteiden ja auttamiskeinojen löytäminen. Aika kultaa muistot. Veimme sen perheelle, koska heidän oma Ladansa oli mennyt rikki, eikä osia autoon löytynyt kuin tekemällä itse. Meillä oli ja usein naapurit kävivät meiltä soittamassa. Kuntotarkastuksia tekevien yhtiöiden joukossa on myös vastuullisia yrityksiä, mutta asiakkaan on mahdotonta tietää sitä silloin, kun kauppias astuu ovesta. Sillä tavalla on helppo päästä asiakkaan kanssa juttusille. Autoja oli huomattavasti vähemmän kuin nyt, ei niitä joka talossa ollut. Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Ruohon juurelle Kolumni Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Nostalgisointiin taipuvaiselle tämä moninkertainen juhlavuosi on yhtä juhlaa. Sukulaisten ja naapurien onkin syytä pitää hiukan silmällä millaisia kauppiaita naapurustossa liikkuu.. Nämä soittajat osaavat työnsä niin hyvin, että jos en säälistä repsahda laittamaan roposia keräykseen, tulee todella huono omatunto. Hän kertoi, kuinka vei Darfurin pakolaisleirin parinsadan tytön kouluttamiseen tuhat euroa, jotka helsinkiläisen lukion nuoret olivat keränneet keskuudestaan myymällä pullaa ja kahvia välitunneilla. Joskus piti hakea naapurin setä puhelimeen meille. Liisa Ängeslevä 20.2.2017 Eri puolilla Kalajokilaakson on viime viikkoina kiertänyt useita eri yrityksiä, jotka tarjoavat savupiipun hormikorjauksia. Nyt valitettavasti on tullut esiin tapauksia, joissa hormin korjausta tarjonnut yritys on pelotellut asiakkaan hormin heikolla kunnolla ja vaatinut allekirjoittamaan sopimuksen korjauksesta heti paikalla. Kesällä maitokärryillä, talvella vesikelkalla. Asiakkaalla on aina lupa tulla katumapäälle ja perua sopimus. Monia värikkäitä ja paljon aikanaan touhunneita persoonia, joiden käden jälki näkyy edelleen. Veitsi Leppätien kulmassa oli vesiposti, josta hanattomat taloudet hakivat vetensä. Yritys työllistää omistajapariskunnan lisäksi reilu puolikymmentä työntekijää. Eikä kaikilta osin myönteisesti, vaikka elintaso on kovasti noista ajoista noussut. Hälytyskellojen on syytä soida viimeistään silloin, jos kauppa pitää päättää heti ja tuntuu siltä, että myyjä painostaa sopimuksen tekemiseen. Hyvä niin, sillä tarinat ovat arvokkaita tuleville polville. Muun muassa katto-, ikkunaja putkiremontteja on kaupattu samalla tapaa kuin nyt viimeksi hormisaneerauksia. 1980ja 90-lukujen taitteessa kiersin kirppiksiä, etsin niistä siistejä vaatteita, jotka pesin ja lähetin Eestiin. 4 Maanantaina 20.2.2017 . Ystäväperheen äiti möi lähettämiäni vaatteita edelleen ja osti saaduilla rahoilla muuta tarpeellista, mitä kulloinkin sattui olemaan tarjolla. Perhe sai auton itselleen, mutta suurempi hyöty oli siitä, kun perheen isä korjasi iltapuhteina vanhan Ladan ja myi sen edelleen Venäjän puolelle. Lähes aina postimaksut olivat moninkertaiset paketin sisällön rahalliseen arvoon verrattuna. Silloin saa oikean arvion siitä tarvitaanko remonttia vai ei. Lättähattu pysähtyi lähes mihin tahansa ottamaan ja jättämään matkustajia, kun nykyään luotijunat eivät pysähdy juuri missään. Pääkirjoitus pk KALAJOKILAAKSO ole ainoa ongelmallinen kotimyyntitapahtuma. Paluuta entiseen ei ole, mutta vanhojen asioiden muistelu ikätovereiden kanssa on hauskaa. Vuosien mittaan on tullut esille muitakin remonttipalvelutarjouksia, joissa ensin tarjotaan maksutonta tarkastusta. Tässäkin lehdessä on nähty ja tullaan näkemään muisteluita ja kuvia menneiltä vuosikymmeniltä. Siellä lepää paljon omaan elämään vaikuttaneita ihmisiä. Artikkeleissa ja kuvissa pulpahtelee tuttuja ihmisiä ja paikkoja. Ei silloin nykyelintasosta osattu edes haaveilla, joten aika monessa perheessä elämä oli aivan onnellista. Vajaa viisikymmentä vuotta sitten elämä oli huomattavasti vaatimattomampaa ja ainakin lapsen maailma oli varsin leppoisa. Rautateillä höyryveturi oli vielä tuolloin ihan tavallinen näky. Pariskunta huomasi, että autojen ostaminen, korjaaminen ja edelleen myyminen on kannattavaa. KALAJOKILAAKSO Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä Toimittajat Pirjo Kunelius (toimitussihteeri), Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila, Juhani Rintakumpu ja Hannu Verronen Tiedättehän tunteen, kun rahankerääjä soittaa ja kertoo, miten hyvään tarkoitukseen on rahaa keräämässä. Siitä käynnistyi heidän yritystoimintansa juuri itsenäistyneessä maassa. Ajan kulun huomaa hyvin hautausmaalla kävellessä. Aika kuluu ja elämä muuttuu. Tuo tapahtumaketju tuli mieleeni, kun kuuntelin alkukuusta kansainvälisten asioiden tuntijaa, vihreiden kansanedustaja Pekka Haavistoa Raudaskylällä. Koska lapset lahden takana kasvoivat nopeasti, eivät kokovalintani aina osuneet kohdalleen. Remonttia suunnitellessa kannattaa pyytää tarjouksia useammasta paikasta. Darfurin tytöt olivat olleet liikuttuneita, kun olivat tajunneet pienen, pohjoisen maan nuorten ajatelleen juuri heitä. Hormien tarkastaminen ja korjaaminenkin on varmasti monessa taloudessa tarpeellista ja paikallaan. Omat varhaisimmat muistikuvani Ylivieskasta osuvat 1960-luvun lopulle. Lapsille asioista kertoessa olen monesti joutunut kaivelemaan dokumenttia esille, kun eivät ole muuten uskoneet. Silloin lankapuhelintakaan ei ollut joka kodissa. Siinä samalla kahviteltiin ja vaihdettiin kuulumiset. Mukaan sujautin yleensä paketin kahvia, sokeria, luumuja, riisiä tai vastaavaa hyvin säilyvää elintarviketta. Pajutien ja Leppätien kulmassa oli vesiposti, josta hanattomat taloudet hakivat vetensä. Myös paikallisiin toimijoihin kannattaa olla yhteydessä ja vertailla niin hintaa kuin sitä mitä kauppaan kuuluu. Nostalgiaa P. Monen perheen kauppaasiat hoidettiin pyörällä tai pappatunturilla. Autokaupan ohelle syntyi pian myös korjaamo ja jo vuosia heillä on ollut erään kansainvälisen rengasmerkin jälleenmyynti. Tänä päivänä oma puhelin on jokaisella alakoululaisellakin. Kotimyyntitapahtumassa asiakkaalle pitää antaa kauppasopimuksen lisäksi peruuttamislomake. Niitä on mukava lukea, sillä mieleen muistuvat omat kokemukset menneisyydestä. Kauppa tai kaksi oli lähes joka kylällä ja kauppa-autot kiersivät kylillä joissa ei ollut. Varsinkin vanhempi väki tuntuu olevan kiertävien kauppiaiden kohderyhmää
Tarkemmin järjestö ei halua antaa asiasta haastattelua, joten siltä ei saatu tietoa Ylivieskan katupartioinnista. Opiskelemalla mielekäs työ Centrian TKI:n kehitysinsinööri Elisa Saarela osaa oman perheensä kokemuksella rohkaista opiskelemaan ammattikorkeakoulussa. Asia ratkesi rauhallisesti, rikostarkastaja Korhonen kertoo. Ylivieskalainen Niina Kiiveri oli tutustumassa sosionomin opintoihin, joiden monimuotoon hän oli päättänyt hakea. Partiomme kävi paikalla tarkistamassa tilannetta ja juttumassa henkilöitä. Koulutukset järjestetään yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin kanssa. Koulutusta hätäensiapuun Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Kerttu Kastellin (1923–2011) näytelmä Kimaltavat Kitkan veet on tulossa Aamuvirkkujen esittämän Ylivieskan Elämystalo Artteriin helmimaaliskuussa. KUVA HANNU VERRONEN Ylivieskan kampusta avattiin avoimissa ovissa Ylivieskasta ei yhtään ilmoitusta Odin-katupartiosta. Hyötyä lienee myös lähihoitajan opinnoistani, Kiiveri pohtii. –?Minulla on nyt kaksikymmentä vuotta takana asiakaspalvelutyötä. Poliisipartio on sitten käynyt miehiä jututtamassa ja asia on voitu jättää siihen. Kaikkien pitää päästä kulkemaan turvallisesti kaduilla. Hän on tehnyt elämäntyönsä Pattijoella Kastellin talon emäntänä ja kirjastonhoitajana Raahen aluesairaalassa. Rikostarkastaja Konsta Korhonen kertoo, että koko valtakunnasta saatiin vuosina 2016 ja 2017 vain 78 Odin-ilmoitusta, jotka nekin kaikki olivat luonteeltaan samanlaisia kuin mitä Oulun poliisilaitoksen alueelta. Koulussa saadun elvytyskoulutuksen lisäksi koululaiset saavat kotiin lainaksi elvytyspakkauksen, jolla he vuorollaan opettavat elvytyksen kotiväelleen. Ainostaan puulaboratorio on vielä Joutsentiellä, koska se on niin massiivinen yksikkö. Ylivieskan vahva TKI-toiminta on siirretty melkein kokonaan päärakennuksen yhteyteen Vierimaantielle. Tuollaisista kansalaisten Odin-kokemuksista nuo kansalaisten ilmoitukset ovat tulleet. Ajattelen, että työja elämänkokemuksestani ja perhe-elämästä olisi siihen hyötyä. Olen jo perehtynyt netissä siihen, mitä monimuotokoulutus voi minulle tarkoittaa, Kiiveri kertoo. Hänen aikuinen tyttärensä Jonna Manninen on opiskellut sosionomiksi Ylivieskassa vuodesta 2015 ja päässyt kokemaan, kuinka jo opiskelijana pääsee alan töihin. Neljän tunnin hätäensiapukoulutuksia on tarjolla helmikuulta lähtien muun muassa Ylivieskassa ja Kalajoella. Kun maahamme tuli vuonna 2015 yhtäkkiä 35?000 pakolaista, niin joukko ihmisiä näki tällaiselle partiotoiminnalle mahdollisuuden. Tyttären kannustus oli yksi syy siihen, että äiti lähti Ylivieskan kampuksen avoimiin oviin. Partiomme on käynyt sitten muistuttamassa Odin-partiota kadulla kulkemisen perussäännöistä. Tuo ilmoitus sisälsi ohuen viitteen siitä, että he olivat Ylivieskasta tai ainakin osa heistä oli ylivieskalaisia. –?Meille on tullut vuosina 2016 ja 2017 koko poliisilaitoksen alueelta vain seitsemän ilmoitusta odinien partioista. Maanantaina 20.2.2017 U utis TU TK A y Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Odinin katupartioinnista ei ole ollut Oulun poliisilaitoksen mukaan merkittävää haittaa yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle vuosina 2016 tai 2017. Kimaltavat Kitkan veet kertoo kuusamolaisten evakkomatkasta Pohjanmaalle Lapin sodan alkaessa vuonna 1944. Odin-partioista ei ole merkittävää haittaa Varmimmin Ylivieskan Odin-järjestön löytää Facebookista. Etenkin järjestyspoliisipartioiden ennaltaehkäisevä reagointi asioihin vaikutti hyviin tuloksiin. –?Odin-järjestön toiminnassa on kyse opportunistisesta tilanteen hyödyntämisestä. Oulun poliisilaitoksen viime vuoden toiminta oli tilastojen valossa erittäin onnistunutta. Itselleni monimuoto-opiskelu sopii hyvin, koska haluan suorittaa opiskeluni työni ohessa. Saarela kokee monimuodon myös opettajia motivoivaksi, koska se antaa vapautta opetuksen järjestämiseen. –?Tulin hakemaan lisätietoa. Se motivoi opiskelijoita opiskelemaan, koska tarjoaa työelämälähtöisen tekemisen. Ylivieskan kampuksen avoimissa ovissa oli mahdollista tutustua myös remontoituihin tiloihin, jotka oli ajanmukaistettu ajan tarpeita vastaavaksi. Odin-asioita seuraavan Oulun poliisilaitoksen rikostarkastaja Konsta Korhosen mukaan poliisille ei ole saatu yhtään ilmoitusta Odin-katupartioinnista Ylivieskassa. –?Koko Odin-partioinnin historia ei ole mitenkään erityisen vakava rikosten laadun ja määrän suhteen. Sitä ei ole sieltä helppo siirtää, koska se on niin suuri. Poliisi seuraa tiivisti ilmiötä eikä tule hyväksymään esimerkiksi sellaista, että iso miesjoukko lähtee mitä ilmeisimmin kostomielessä jahtaamaan jotain yksitäistä henkilöä. Ihmisten pitää voida kokea olonsa turvalliseksi. helmikuuta ja esityksiä kaikkiaan seitsemän. Jotkut kohtaamiset ovat saattaneet kehittyä sellaiseksi, että joku on saanut sitten vähän niin sanotusti siipeensä. Joku viikko sitten tuli yksi viikonloppuilmoitus Raahesta, jossa Odin-joukko oli yrittänyt kapakkaan, muttei oltu sinne hyväksytty. Kantaesitys on ollut Kuusamossa vuonna 1979. Sosionomi-opiskeluihin Kiiveriä kannustavat hyvät työllistymisnäkymät. Kulttuurierot kiristävät talon väen ja evakkojen välejä. Hänen miehensä opiskeli Centrian Ylivieskan kampuksella aikuisiällä rakennusinsinööriksi ja työllistyi uutta koulutusta vastaavaan työhön. Matalan kynnyksen puuttumista Kaikki nuo poliisilaitoksen alueelta saadut Odin-ilmoitukset ovat luonteeltaan sellaisia, että joku kansalainen huolestuu ison miesjoukon liikkumisesta. Me puupuolen opettajat kuitenkin työskentelemme jo myös Vierimaantiellä, kehitysinsinööri Elisa Saarela kertoo. Elvytyspakkaukset jäävät koulujen käyttöön. Aamuvirkut on ylivieskalainen senioripainotteinen teatteriryhmä. Ylivieskan viime vuoden taiteiden yöhön sisältynyt tuollainen tapahtuma on poliisin näkökulmasta vakavasti otettava asia. Jos joku kulkee niin sanotusti siipipankot levällään eli kukkoilevasti muita kadulla kulkevia kohtaan, niin sellaiseen me puutumme. Kansalaisten ilmoitukset ovat olleet ymmärrettäviä, kun militarististyyppinen kymmenen miehen joukko on ollut liikkeellä. Kumpikin on perehtynyt siihen, mitä monimuoto voi olla. Sinänsä emme voi lähteä puuttumaan siihen, että he vain kävelevät kadulla. Aamuvirkut tuovat Kastellin näyttämölle. Se paransi koko valtakunnan rikostilastolukuja. Vetämissäni puupuolen projekteissa on ollut opiskelijoita tekemässä töitä yrityksissä, mikä on ollut merkittävä asia opiskelijoiden motivaatiolle ja heidän työelämävalmiuksiensa rakentumiselle, Saarela toteaa. Sankarikoulutuksista kiinnostuneet koulut saavat lisätietoja myös osoitteesta sankarikoulutus.fi Elvytyskoulutukset ovat jatkoa LähiTapiolan vuonna 2016 aloittamille Sankari-koulutuksille. –?Mehän puutumme matalalla kynnyksellä kansalaisten tällaisiin ilmoituksiin, sillä katsomme yleisen järjestyksenpidon kuuluvan poliisille. Jospa kaiken jälkiviisauden saisi aina pulloon ja etukäteen käyttöön. Henkilökunnan puolesta Kiiveriä vastaanottamassa ollut kehitysinsinööri Elisa Saarela osasi omalla kokemuksellaan sanoa myönteisiä asioita työelämälähtöisestä monimuoto-opiskelemisesta. KUVA HANNU VERRONEN Poliisi reagoi ilmiöön matalalla kynnyksellä Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Ammattikorkeakoulu Centrian avoimissa ovissa oli perjantaina Ylivieskan kampuksella myönteistä virettä monimuoto-koulutukseen. Kimaltavat Kitkan veet on ryhmän viidestoista näytelmä, nyt 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. 5 KALAJOKILAAKSO . Hän on kirjoittanut lukuisia runkoteoksia, lastenkirjoja, romaanin, pakinoita ja näytelmiä. –?Jälkiviisauttahan aiempaa tiedottamista kohtaan voi toki olla. Ylivieskan Odin kertoo, että se aloitti toimintansa viime elokuussa ja jatkaa sitä. Poliisille toiminta on ollut muutoin melko näkymätöntä. Yksikään niistä ei ollut Ylivieskasta. –?Puulabramme on Joutsentiellä tällä tietoa tämän vuoden loppuun. Centrian antamia linjauksia monimuotoon hän pitää oikeaan osuvina. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi LähiTapiola tarjoaa vuoden 2017 aikana elvytyskoulutuksen 30?000 koululaiselle sekä hätäensiapukurssin 15?000 asiakkaalle tai asiakkuudesta kiinnostuneelle ympäri Suomea. Ensi-ilta on 25. –?Tämä porukka nähtävästi ymmärtää, että lain vakava rikkominen aiheuttaisi heidän toiminnalleen vain hallaa. Kerttu Kastelli on syntyjään Nivalasta. Centrian monimuoto koetaan hyväksi Niina Kiiveri on hakemassa Centrian Ylivieskan kampuksen sosionomiopintojen monimuotokoulutukseen. –?Monimuodon tulemista Ylivieskan kampukselle pidän hyvänä juttuna. Välillä emännät ottavat mittaa toisistaan jopa ilman ja veden paremmuudesta. Täyttä varmuutta minulla ei ole joukon koostumuksesta. Neuvontaa hänelle antavat sosionomiksi jo opiskeleva tytär Jonna Manninen ja Centrian henkilökuntaan kuluva kehitysinsinööri Elisa Saarela. Koululaisten koulutuksessa opitaan elvytyksen perusteet ja avun hälyttäminen. Jos päädyn vaihtamaan alaa, niin minun on mahdollista tehdä vielä 20 vuotta työtä sosionomina. Asia voi suhteuttaa Rikostarkastaja Korhonen toivoo, että kansalaiset suhteuttaisivat asiaa eivätkä antaisi pelolle valtaa. Mahdollista on, että he olivat kotikutoisesti Raahesta tai Oulusta. Poliisin tiedotuksella ei salata sitä, että ovatko rikoksentekijät ulkomaalaisia tai kotimaisia
Heistä kumpikaan ei ole innostunut nykytrendiin, jossa valkoinen ja harmaa ovat pääosissa. Lapsista oli kiva päästä esittelemään päiväkotia isovanhemmille ja pelailla ja leikkiä heidän kanssaan päiväkotiympäristössäkin Isovanhempien kanssa laulettiin ja leikittiin Sahamuhilla täytetty nalle oli yksi vanhoista leluista.. Jos sinulla ei ole omia kangaspuita, niin Kalajoen käsityökeskuksessa on aktiivinen kutomo ja runsaasti malleja kodinsisustukseen ja pukeutumiseen. Viehättävästi soi myös Luojan kaunein ajatus sekä dramaattisena Kahden maan kansalainen. Dallasverhoista räsymattoihin Sisko Minkkinen ja Anneli Järvinen ovat iloissaan siitä, että värikkäät räsymatot tekevät paluuta uudelleen. Sisko ja Anneli ovat entisiä työkavereita ja käsityöt yhdistivät heitä jo tuolloin. Isovanhempien aamupäivä veti jälleen talon täyteen isovanhempia. Tänä vuonna isovanhempienkin aamu mentiin Suomi 100 -teemalla ja isovanhempia oli pyydetty tuomaan tullessaan vanhoja lelujaan ja tarinoita lelujen takaa. 25 vuoden ystävyyden aikana naiset ovat ehtineet kutoa vaikka mitä. Kristitystä kodista elämän eväänsä saanut laulaja kertoo hengellisen musiikin kulkeneen matkassa mukana koko elämän ajan. – Kun muutin takaisin Kalajoelle, kangaspuut eivät mahtuneetkaan uuteen kotiini, joten toin ne tänne Siskon luokse, hän kertoo. Sisko ja Anneli toivovat nuortenkin innostuvan kangaspuista Ystävysten into kutomiseen ei laannu Taikatuulen päiväkotiin Ylivieskaan kutsuttiin ystävänpäivän alla isovanhempia viettämään aamupäivää. Nyt jäljellä ovat enää nämä yhdet, mutta kovassa käytössä nekin. Tällä kertaa naisilla on kangaspuissa tulossa ripsiliinoja. Jaana Pölläsen konsertti Nivalassa Sari Passoja toimitus@kalajokilaakso.fi Peräkamarista kuuluu iloinen puheensorina ja kangaspuiden kolke. He ovat värien ystäviä. – Tässä on 20 metrin loimi, mutta pian se on urakoitu, naiset naurahtavat. He harmittelevat, että sielläkin suurin osa kutojista on eläkeikäisiä. Sisko Minkkinen ja Anneli Järvinen kutovat nyt ripsiliinoja. Jaana Pöllänen oli Tangomarkkinoiden prinsessa vuodelta 2000. Hän tulkitsee herkän vahvoja tuokiokuvia ihmisenä olemisesta, elämän polulla tiistaina 21.2. Rikkoutuneet lelut pyrittiin aina korjaamaan ja kaupoissakin myytiin esimerkiksi nuken päitä varaosina. Vahva tulkitsija ja luonnonlapsimaisen aito esiintyjä antaa itsensä laulun tunnelman tulkiksi. Anneli asui välillä Pyhäjoella ja siellä hänellä oli kolmet eri levyiset kangaspuut. Kutomossa loimet ovat valmiina puissa ja käsityökeskuksesta löytyy mielenkiintoisia malleja, jotka yhdessä ohjaajan ja suunnittelijan kanssa räätälöidään kutojalle sopivaksi. Kotikutomisen lisäksi naiset käyvät myös käsityökeskuksessa. Eletyn elämän myötä laulut ovat saaneet syvempää näkökulmaa ja kutsumus on saanut kasvaa myös evankelistaksi. – Niin ja itse tehtyjä arvostaa enemmän kuin kaupasta ostettuja, he muistuttavat. Tilaisuudessa kuullaan raikas versio tutusta virrestä Hyvyyden voima sekä ensimmäinen suomalainen hengellinen tango Jeesus tuntee, joka on Jaana Pölläsellle tehty. Eikä naisten käsityöinnostus ole vain kutomista, vaan siinä sivussa neulotaan sukkia ja virkataan liinoja. Yleinen näkemys oli, että leluja oli ennen todella vähän ja niitä tehtiin myös paljon itse. KUVA SARI PASSOJA Info . jutustelee Sisko Annelille. KALAJOKILAAKSO Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Laulaja Jaana Pöllänen vierailee ensimmäistä kertaa Nivalassa. Muusikkopariskunta Jaana Pöllänen ja Ville Uusitalo julkaisivat elokuussa neljännen yhteisen äänitteensä, Valoksi elämäsi polulle, jonka lauluihin illan kokonaisuus pohjautuu. . Sisko puolestaan naurahtaa heidän useaan kertaa purkaneen puut poiskin, mutta sitten aina kasanneen ne uudelleen. Vanha lasten laululeikki kuultiin mummun ja lapsenlapsen esittämän. – Onhan tämä aika kallis harrastus ja kovatöinen, mutta silti niin palkitseva, Sisko toteaa. Tällä kertaa ajatus oli viettää rento, kiireetön aamu yhdessä mummujen, mummien, mummojen, pappojen, vaarien ja ukkien kanssa leikkien ja pelaten. Säestäjänä toimii hänen puolisonsa Ville Uusitalo. Myös kristillisellä TV7-televisiokanavalla alkoi syyskuussa heidän yhteinen oma musiikkiohjelmasarja, joka kantaa levyn nimeä. Anneli on viimeksi innostunut neulotuista pitsiliinoista. Gospel-klassikko Kerran Golgatalla johdattaa kristinuskon ytimeen. Laaja-alainen laulaja on kuitenkin saanut tehdä musiikkia tyylilajien monessa kirjossa: Laulelma, chanson, viihdemusiikki ja erilaiset estradiviihteen projektit ovat työllistäneet laulajatarta yli 20-vuotisen uran aikana. Yhteisen aamupalan jälkeen laulettiin ja leikittiin porukalla ja kuunneltiin tarinoita vanhoista leluista. Verhojen ja mattojen lisäksi naiset ovat kutoneet muun muassa huopia, isoja sängynpeittoja, seinävaatteita, patalappuja... – Kun into kutomiseen ei vain laannu, naiset toteavat. – Yksi vaativimmista on ollut dallasverhojen kutominen, vieläkö muuten muistat ne. Kutoa voi myös omatoimisesti myös keskuksen aukioloaikojen ulkopuolella. . Onneksi osalla oli vielä säilynyt muutamia leluja lapsuudestaan nykypäivän aarteeksi. Anneli Järvinen on heti sunnuntaiaamusta tullut ystävänsä Sisko Minkkisen luokse heidän yhteisen projektinsa pariin. Pöllänen on omimmillaan ihmisten parissa. 6 Maanantaina 20.2.2017
Ammattikoulutus pitäisi turvata Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Suomen Pankin johtokunnan jäsen Olli Rehn katsoo blogissaan, että kotitalouksien ylivelkaantumista pitää Suomessa torjua. Luistellessa Simonen nauttii paitsi liikunnan riemusta, myös mahtavista merellisistä maisemista. 7 KALAJOKILAAKSO . – Tämä sopii hyvin tällaiselle nivelvaivaiselle, joka ei juurikaan pysty edes juoksemaan. – Monesti olen sanonut, että enää ei uskalla edes jäälle lähteä, kun sieltä ei tahdo millään keinolla saada houkuteltua itseään pois. Jäätilanne vaihtelee yllättävän nopeasti. Olli Rehn varoittaa riskeistä Sari Passoja toimitus@kalajokilaakso.fi Kahdeksan vuotta retkiluistelua harrastanut kalajokinen Raimo Simonen kiitää yksin jäällä, yleensä Rahjan saaristossa. Maanantaina 20.2.2017 Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto arvostelee Sipilän hallituksen tekemiä leikkauksia ammatilliseen koulutukseen. Varoen ja luontoa kunnioittaen Jäällä liikkuminen ei Simosta pelota, mutta samaan hengen vetoon mies muistuttaa, että jäällä pitää liikkua aina varoen ja luontoa kunnioittaen. Lähin valtion sairaala oli ollut jo pitkään Oulussa, missä esimerkiksi lukkari Pietari Päivärinta oli saanut ammattiinsa liittyvän sen alan tietopohjan. Sitä ennen oli myös kiertävä sairaanhoijaja. KUVA RAISA SIMONEN Rahjan saaristossa on nyt loistavat luistelukelit Luistellessa voi ihailla upeita merimaisemia. Lainamakasiini oli kunnan ja manttaalikunnan aikaansaannosta. Piirijärjestö muistuttaa, että ennen eduskuntavaaleja pääministeri Sipilä lupasi, ettei koulutuksesta leikata. Piirijärjestön mukaan niillä on tuhoisia vaikutuksia erityisesti Pohjois-Suomessa. Viime aikoina hän on luistellut Kalajokisuun ja Vatungin väliä, aina eri reittiä. Kunnanlääkäri oli Kalajoella, sitten Nivalassa, kunnes Nivalan lääkäri muutti Ylivieskaan. Vuonna 1904 rakennettiin 10 sairaansijan sairaala nykyisen tuntumaan. Lenkkien mitat vaihtelevat jäätilanteen mukaan. Oiva Luhtasela Ensimmäinen Ylivieskan sote Poimintoja 150-vuotiaan Ylivieskan vaiheista. Hän ihmetteleekin miksei loistava talviliikunta ole saanut Kalajoella suosiota. Koivusta saatiin keväällä mahlaa. – Mutta joskus oikein hyvissä olosuhteissa luistellessa tulee mieleen, että kesä voisi jo tulla, mutta säilyisipä nämä jäät. – Tänä talvena meren jää on ollut tosi vaihteleva, mutta viime pakkasten jälkeen aivan loistava, hän hehkuttaa. Pettuleipää osattiin perinteisesti tehdä. Vaivaiset eli köyhät ja kodittomat lapset annettiin sen perheen hoitoon vuodeksi, joka vaati alhaisemman markkamaksun kunnalta. – Ja joka reissulla näkee useita upeita merikotkia, jotka ennen olivat niin harvinaisia. – Kyllä jää kantaa retkiluistelijan siinä missä pilkkihaalariin sonnustautuneen repun ja kairan kantajankin. Upeat maisemat hemmottelevat retkiluistelijaa Raimo Simonen nauttii retkiluistelusta, joka on hänen mielestään loistavaa talviliikuntaa. Hän on mökkeillyt siellä lapsesta asti, joten ympäristö on hyvin tuttu. Ja tietysti sauvat pitää olla apuna ja tukena. Euroopassa ei olekaan syytä reivata kurssia. Kaikkien näiden vuosien aikana Simonen ei ole törmännyt keneenkään toiseen retkiluistelijaan. Saavutetut nimelliset säästöt muuttuvat moninkertaisiksi kustannuksiksi. Oliko se sama, joka siirrettiin Huhmariin. –?Finanssikriisi opetti sen, että pankkija rahoitusjärjestelmän vakaus on aivan keskeinen tekijä reaalitalouden kestävän kasvun ja työllisyyden kannalta. Jos Pohjois-Pohjanmaan leikkaukset toteutuvat, voivat kokonaiset toimialat, kuten luonnonvara-ala, biotalous ja paperiteollisuus, olla uhattuina. Koululautakunta tuli vasta 1909 yhdistämällä koulujen johtokunnat. – Itse tykkään käyttää pitkiä, lähes itseni mittaisia luistelusauvoja. Kunnallislautakunta valitsi kätilön ja rokottajan. Simonen kertoo luistimien olevan yleensä alumiiniprofi iliin kiinnitetyt teräksiset terät, jotka ovat normaali luistimia matalammat ja noin kaksi kertaa pidemmät. Rokottamisesta ei saanut kieltäytyä, jota asiaa valvoi kunnansihteeri. KUVA RAIMO SIMONEN Uuden kunnan sektoreista ensin piti saada toimimaan vaativin ja kiireisin, sosiaalipuoli. Mäkitupalaisten peruste oli yksi äyri, torpparin 2, maakauppiaan 10, lukkarin ja jahtivoudin 4 ja kirkkoherran 15. Kuitenkin hallitusohjelmaan ujutettiin 190 miljoonan euron leikkaukset. Suomen itsenäistyessä sairaalassa oli jo leikkaussali. Huutolaissihteeri järjesti huutokaupat. Jopa vuorokaudessa voi jään päälle nousta vettä ja seuraavana yönä se voi jo jäätyä, joko ohueksi luistimen alla puhkeavaksi riitteeksi tai kantavaksi kovaksi jääksi. Pitkä ja kapea retkiluistimen terä on kevyt ja vakaa kuljettaa huonommallakin jäänpinnalla. Talousasiat saivat oman lautakunnan, talousyhdyskunnan, joka määräsi kunnanveron perusteet. Nimettiin komitea pohtimaan nälänhätää, mies kylältään. Pitkät sauvat apuna Retkiluistelijan varusteisiin kuuluvat luistimet ja sauvat. Tekniikka on aivan sama kuin luisteluhiihdossa tai rullaluistelussa. Raaheen lähetettiin tomera nainen oppimaan kurssilla jäkälän käyttämistä leivän tekoaineksena lisänä jauhetuille jyville. Joka päivä jäällä erilainen Tähän saakka Raimo Simoselle on riittänyt paikalliset olosuhteet, sillä jäällä joka päivä on erilainen. –?Nyt on tehty lisää leikkauspäätöksiä ilman vaikuttavuusarviointeja, ihmettelee Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtaja Veli Paasimaa. Hän myöntää silti olevansa enempi kesäihminen. Sitä tietoa tarvittiin Vattehuusissakin, missä nälkäiset valittivat vellissä olevan liikaa vettä. Rahoitusjärjestelmän sääntely ja valvonta eivät ole paras paikka aloittaa norminpurkutalkoita, ellemme halua toistaa fi nanssikriisiä edeltäviä virheitä. – Tutkin aina mennessäni reitillä olevaa jäätä ja palatessa voi sitten pitää enempi vauhtia. – Niihin kiinnitetään aivan normaalit nykyaikaiset hiihdossa käytettävät kärkisiteet ja luistelutyylin monot, ne ovat mielestäni aivan parhaimmat. Sieltä saatiin hallavuosien keväällä viljan siemen ja lisäpalautuksina tulojakin kunnalle. Tarvittiin ojituslautakunta. Männyistä otettiin nilo puun ja kuoren välistä. Jatke rullaluistelulle Retkiluistelu on Raimo Simoselle hyvä jatke kesäiselle rullaluistelulle. Joku vuosi sitten hän kävi Himangalla asti. Yleensä ne ovat yli kymmenen kilometrin mittaisia, joskus jopa yli viisikymmentä kilometriä
Jesaja puhuu aarteista, kalleuksista, jotka löytyvät syvältä: ”Minä annan sinulle aarteet pimeistä piiloistaan ja kalleudet kätköistään, jotta oppisit tietämään, että se, joka sinua nimeltä kutsuu, olen minä, Herra, Israelin Jumala.” ( Jes 45:3) Kun mietin omaa elämääni ja mitä olen oppinut, teen johtopäätöksen: olen oppinut tärkeitä asioita eniten vaikeuksien kautta. Kalleuksien löytymiseksi minun on pitänyt nöyrtyä, pyytää Jumalan apua. He etsivät tietä valoon maassa kyyneleiden. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen, lastenlapset, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. Kinkkauskivet, 2009 . –?Massatuotantoa, huudahtaa äidinkielen ja historian opettajan työstä vuonna 2002 eläkkeelle jäänyt kirjailija nauraen. Muistotilaisuus oli Suvannon kappelissa. Joskus teksti vetää, joskus ei. Niin muuten sanoi Veikko Huovinen, Terttu Autere kertoo. lapsuus ja kouluaika Hämeessä, Lahdessa ja Valkeakoskella . Aila Marketta Nousiainen siunattiin 17.2.2017 Suvannon kappelissa Ylivieskassa. Kirjailijalta tavataan kysyä, että löytyykö hänen persoonansa kirjoista. Sähkökirjat: Kaunis mutta kuollut, Kuolema Eedenissä, Kuka murhasikaan rouva Holmin. Sininen hatturasia, 2011 . Kaunis mutta kuollut, 2017 . Nyt hän on menossa kolmannen kanssa Haapaveden kirjamessuille maaliskuussa. Seppo Vierimaa Seppo Veli Vierimaa kuoli 7.2.2017 kotona Nivalassa. Terttu Autere kävi viime vuonna esittelemässä toista dekkariaan Ylivieskassa. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Aleksi Päkkilä. Ylivieskassa yläasteen äidinkielen ja historian lehtorina 28 vuotta . Suhde Jumalaan, suhde itseeni ja suhde toiseen ihmiseen on muuttunut. Jonkinlaisen oman kosketuspinnan aikaan tuo se, että hänen omat vanhempansa olivat silloin nuoria. Siunauksen toimitti rovasti Seppo Kinaret. Hänellä on aloittaessa mielessään lopputulema, mutta muuten hän ei voi tehdä tarkkaa suunnitelmaa, sillä kirjojen ihmiset syntyvät, hän ei niitä suunnittele. asuu Hämeenlinnassa, kirjoittanut eläkepäivinään seitsemän kirjaa, joista kolme viimeistä dekkareita . Olen oppinut tuntemaan paremmin rakastavaa Isää, joka antaa meille kaiken tarvitsemamme Poikansa Jeesuksen lisäksi. Pentti Hanhineva Himankalainen Pentti Mauri Hanhineva kuoli Kalajoen terveyskeskuksessa 14.2.2017. Kuka murhasikaan rouva Holmin?, 2014 . Lea Niemi Lea Rakel Niemi kuoli kotona Kalajoella 17.2.2017. Hän nautti opettamisesta, mutta sanoo olevansa onnellinen kirjailijan urastaankin. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. –?Jos joku koulukaveri lukee kirjan, niin tunnistaa varmasti opettajamme. Jos kapinoin ja katkeroidun, mitään uutta ei synny. Varsinkin Hopeapeili vei sopivaan ajan tunnelmaan. –?Tarkkana on oltava, ettei tule virheitä. Jumalasta on tullut Elinehto. Hän on juuri käynyt keskiviikkona hakemassa uusimman dekkarinsa tekijänkappaleen kustantajaltaan Karistolta. Kaipaamaan jäivät sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Ihailin noita värikkäitä kiviä. Isäni louhi rautamalmia maan uumenissa, mutta siirtyi sitten malminetsijäksi Lappiin. Ensimmäisistä kirjoista löytyi1900-luvun alun pikkukaupunkilaistunnelmaa, ihmiskohtaloita, hennosti versovaa naisnäkökulmaa ja orastavaa aikakauden muutosta, kuten kustantaja asian ilmaisi. He saapuvat majataloon – särkyneiden.” (Pekka Simojoki: Särkyneiden majatalo) Sirpa Järvelä, perheneuvoja Pimeän aarteet Tapulin juurelta Liisa Ängeslevä liisa.angesleva@kalajokilaakso.fi Kun ylivieskalaisille tuttu kirjailija Terttu Autere vastaa puhelimeen, hän haluaa kuulla vanhan kotikaupungin kuulumisia ennen kuin päästään puhelun varsinaiseen aiheeseen. –?Kun saa aikaan 30 liuskaa, niin alkaa sujua. Hän työsti silloin neljättä kirjaansa, jonka henkilöiden pohjalta hän lähti kehittelemään rikosnovellia. Aikakautta hän on tutkinut lehdistä, elokuvista ja vanhoista valokuvista. Hän oli 93-vuotias. Viimeisimmässä kirjassa saksanopettajan selkeä esikuva on nuoren Tertun oma saksanopettaja. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, veljet ja sisar perheineen. Aarteet jäävät piiloon. Aarteet ovat löytyneet ahdistuksen ja kärsimyksen hornassa. Mika Harri Riikonen siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa Nivalassa 17.2.2017. Itsetuntemus on syventynyt niin, etten huijaa itseäni enää niin helposti. Anna Kärkinen Anna Maria Kärkinen Perhosta kuoli 15.2.2017 Oulaskankaan sairaalassa. Toisia ihmisiä en halua tuomita. Terttu Autere onkin ollut tuottelias. Nyt hän arvelee, että nuoripari on vietävä seuraavassa kirjassa jo 40-luvulle ja ehkäpä silloin soivat hääkellotkin. Leppoisaa viihdettä Naisen omin sanoin kirjat ovat leppoisaa viihdettä, joka puhuttelee kypsemmässä iässä olevia naisia. Muistan kodissamme olleen tuohon aikaan erilaisia kivinäytteitä: dolomiittia, kiisua, graniittia jne. Hän oli 65-vuotias. ”On meidän tehtävämme täällä kantaa toinen toisiamme, halki synkimmän yön pitää päällä toivon kynttilää. Siunauksen toimitti kappalainen Anne Sumela. KUVA ANNE MATTILA Terttu Autere . Kirjepostia, 2008 . Monen kirjan kokemuksella hän pääsee aikaan jo hyvin kiinni, mutta viimeisintäkin kirjaa kirjoittaessaan hän luki vanhoja naistenlehtiä. Äänikirjat: Sininen hatturasia Terttu Autereen dekkarisarjaan kolmas osa Ensimmäisen kirjan Maikki Holmissa saattaa olla hiukan nuorta Terttua. Näin ei ole tapahtunut automaattisesti. Kuolema Eedenissä, 2016 . Ettei kukaan, jää yksin harhailemaan pimeyteen. Dekkareissaan hän kuljettaa samalla romanssia ja tuoreimmassa kirjassa lääninetsivä ja opettaja ovat jo ehtineet kihloihin. Ei kauneimmassa temppelissä asu meidän Jumalamme, mutta siellä Hän on aina missä joku rakastaa, pelko katoaa. Löytyneet aarteet liittyvät kolmeen suhteeseen. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Pitää esimerkiksi muistaa, ettei 40-luvulla ollut sukkahousuja, kuten luin vasta yhdestä kirjasta, Terttu Autere sanoo. Terttu Autere paljastaa, että ensimmäisen kirjan Maikki Holmissa saattaa olla hiukan nuorta Terttua. Kuolleita Taisto Antero Kivelä siunattiin Himangan kirkossa 17.2.2017. Hautauksia. Hänelle se on rakas harrastus. Novelli kasvoi dekkariksi Eläkkeelle jäätyään Terttu Autere lähti opiskelemaan luovaa kirjoittamista avoimeen yliopistoon. Vuosikymmenet dekkareita ahminut kirjoittaja halusi kokeilla jotain muutakin ja lähti Tapani Baggen vetämälle dekkarikurssille. Ensimmäinen romaani Kirjepostia sai alkunsa kurssilla. . 8 Maanantaina 20.2.2017 . Hän oli 85-vuotias. –?Ohjaajan kanssa totesimme, että eihän tästä novellia tule, vaan kokonainen kirja, Terttu Autere kertoilee. Huhtikuun morsian, 2013 . Kirjailijaa on aina kiinnostanut 20ja 30-luku. Hän sanoo jämähtäneensä dekkareissaan 30-luvulle. KALAJOKILAAKSO Meidän kesken Onnittelemme Tänään: Heli, Heljä, Helinä, Hely Huomenna: Keijo Olen syntynyt ja kasvanut ensimmäiset vuoteni Otanmäen kaivoskylässä Kainuussa. Vettä janoinen saa juodakseen. Mitään varmaa suunnitelmaa seuraavasta kirjasta ei vielä ole, sillä kustantaja on kysellyt jatkoa kolmelle ensimmäiselle ja nyt on mietinnässä mikä tarina syntyy seuraavaksi. Ensimmäinen kirja ilmestyi 2008 ja viimeisin, Kaunis mutta kuollut, tällä viikolla, seitsemän kirjaa yhdeksässä vuodessa. Hän oli 67-vuotias
Kauneustuulia on avoinna neljänä päivänä viikossa, maanantaista torstaihin, tai sopimuksen mukaan. Paljon onnea toivottavat äiti, isi ja Viivi-sisko. Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Naiset muistuttavat, että talvi koettelee niin kasvoja kuin talvikengissä hautuvia jalkoja, siksi niiden hoitaminen on tärkeää. neljä vuotta Kangasniemellä. – Kungfutse Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Tulevaa eskarilaista onnittelevat isi, äiti ja isoveli Roni. Kokkolalaiset Sanna ja Kaj Molander saivat tytön 5.2.2017. Vauva painoi syntyessään 3?870 grammaa ja pituutta oli 50,5 senttiä. Otto Suvanto täyttää 21.2. Tässä välissä Kaila on tehnyt muita hommia, mutta paluu kauneusalalle tuntui kuitenkin omalta. –?Tervetuloa myös miehet, tämä ei todellakaan ole vain naisille tarkoitettu hoitola, he toteavat. He vain pyöräyttivät odotusja hoitohuoneet toisinpäin. Kalajokiset Noora ja Ville Juola saivat tytön 8.2.2017. Kailalla on kosmetologin työstä 25 vuoden kokemus, Tallila puolestaan on tehnyt jalkahoitoja reilut seitsemän vuotta. Naiset tutustuivat toisiinsa syksyllä tutun vinkistä ja päättivät yhdistää osaamisensa. Palsta on maksuton. 18:1 Viisaan miete Loukkaus häpäisee vain lausujansa. Sopivat tilat löytyvät entisen jalkahoitolan paikalta Pohjoiselta Satamatieltä. Uusi jalkaja kauneushoitola toimii kalajokisen Anne Tallilan Hoitopalvelu Tallilan aputoiminimellä ja Seija Kaila työskentelee siinä kosmetologina. Annen voi tarvittaessa tilata kotikäynnillekin. Anne Tallila on paikalla vain keskiviikkoisin, jolloin hän tekee jalkahoitoja myös läheteasiakkaille. Maalaria onnittelevat Ylivieskan vaari ja Kalle-kummi. Vauvauutisia Sari Passoja sari.passoja@kpk.fi Kalajoen Himangalta saa jatkossakin kauneusja jalkahoitoja, kun Kauneustuulia avaa ovensa perjantaina. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani. Vuonna 2014 hän muutti kauneushoitolansa Salon Kailan Ouluun ja toiminta lopetettiin siellä. Maanantaina 20.2.2017 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Paljon Onnea iloiselle sankarille toivottaa äiti, isi, Olli, mummut ja pappa sekä koko muu porukka. Oikein paljon syntymäpäiväonnitteluja ja onnitteluhalaukset 6-vuotiaalle Alvalle! Toivottaa isosisko Ronja, äiti ja isä ja koko Suomen ja Norjan suku. Vihantilaiset Aija ja Arto Taskila saivat tytön 12.2.2017. Jalkahoitajalla ja kosmetologilla puhaltavat yhteiset tuulet Kauneustuuliassa Anne Tallila (kuvassa etualalla) tekee jalkahoitoja ja Seija Kaila työskentelee kosmetologina. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. –?Kun täällä Himangalla kosmetologiyrittäjä jäi eläkkeelle ja jalkahoitola lopetti toimintansa, niin ajattelimme paikata tätä rakoa, naiset kertovat. Kalajokiset Jaana ja Toni Mölsä saivat 4.2.2017 tytön, joka painoi 3?860 grammaa ja pituutta oli 52 senttiä. O nnea! Meidän rakas Oiva täytti yksi vuotta 11.2.2017. 9 KALAJOKILAAKSO . Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. KUVA SARI PASSOJA. Jätä ilmoitus www.kp24.fi KP24.fi sivuilta löytyy Ilmoita lehdessä/verkossa/Vauvauutiset Palsta on maksuton. Seija Kaila on on aloittanut oman yritystoimintansa Ylivieskassa ja toimintaa on ollut pari vuotta myös Kalajoella. Rosita täytti 6 vuotta 9.2.2017. Ps. Nivalalaiset Riikka ja Miika Isoaho saivat tytön 9.2.2017. –?Minulla on valmiit suhteet maahantuojiin, joten tässä on helppo aloittaa, hän toteaa. Elli Ainali täytti 2 vuotta 18.2
Ehkä ei viimeinen yö vielä. –?Ilon kautta, korostaa nainen. KUVA LIISA ÄNGESLEVÄ Tarkoituksena oli ansiotyön jälkeen tuhlata eläke ikäihmisten villityksiin ja kerrata hauskoja juttuja. Huoli julkisen leikkauksista. Ystävänpäivänä 19 vuotta sitten lohtajalaissyntyinen Antero ja Lieksasta lähtöisin oleva Amy vihittiin. Pitkään vierasta kieltä puhuneena hän on kokenut tarvitsevansa kirjoittajakursseja varsinkin kielen hallintaan ottamiseen. Kädentaidot sukuvikana Aivan ensimmäistä kertaa Heikki Känsäkangas ei ole kirkkoa tekemässä. Se kertoo siitä, millaista on olla omaishoitajana. Kuulen puolisoni hengittävän rauhallisesti. –?Tämä oli vain tämmöinen päähänpisto. Kilpailukykysopimus on JHL:n aloilla tulossa voimaan helmikuun alusta. Heikki Känsäkangas sanoo olevansa todella pahoillaan, että kirkonkaltaisia kulttuurihistoriallisia aarteita päätyy poltettavaksi. Niihin tehdyt rakennukset, kirkko mukaan luettuna, olivat vielä huomattavasti pienempiä kuin nyt tehty. –?Katselin mittasuhteita valokuvista ja päätin kokeilla. Kieli haltuun kursseilla Omakotitalo on vaihtunut kerrostaloasuntoon, jonka ovessa on turvalukko. Paljon vieraita tuli myös Ruotsista. KUVA VUOKKO LAHTI Liisa Ängeslevä liisa.angesleva@kalajokilaakso.fi Ylivieskalaisen Amy Nikusen puheen rytmistä kuulee vielä vuodet USA:ssa. Henkireikä on myös Amy Nikusen intohimo eli kirjoittaminen. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ammattiliitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine ihmettelee, että vielä kilpailukykysopimuksen jälkeenkin hallitus on leikkaamassa julkiselta sektorilta. 150 euroa ja toistasataa tuntia Materiaaleihin Heikki Känsäkangas arvioi kuluneen noin 150 euroa, mutta kukapa harrastuksensa hintaa laskisi. Suomeen he palasivat 2007, koti perustettiin Ylivieskaan, joka on lähellä miehen kotipaikkaa. Työajan pidennyksen lisäksi sopimus leikkaa julkisen sektorin työntekijöiden lomarahaa 30 prosenttia kolmen vuoden ajan. Amy Nikusta kirjoittamisessa ohjannut Paula Jakunaho kuvaa kirjaa selviytymistarinaksi, joka voimaannuttaa jokaista raskaan taakan kantajaa. Mies oli muuttanut USA:han vuonna 1964 ja tuleva vaimo kymmenen vuotta myöhemmin. Hetki kerrallaan kertoo siitä, millaista on, kun puoliso tarvitsee jatkuvaa tukea ja erityistä huolenpitoa. KALAJOKILAAKSO Vuokko Lahti vuokko.lahti@kpk.fi Kaustinen on aina ollut tunnettu kirkonrakentajistaan. –?Seurasimme sitä tilannetta puhelimen välityksellä tuoreeltaan. Mitä lie askarteluputkea ovat, Heikki Känsäkangas sanoo. Aina löytyy jotain pientä yksityiskohtaa, jota pitää muuttaa ja tehdä paremmaksi, kirkontekijä sanoo. Nikuset tekivät työuransa Floridassa. Ystävänpäivänä hän istuu tyytyväisenä käsissään kirja, johon hän on purkanut tuntojaan niistä viidestä vuodesta, jotka hän on ollut miehensä omaishoitajana. Tiistaina pienoismalli käytiin lahjoittamassa seurakunnalle. Takana on kuitenkin 23 yhteistä hyvää vuotta. –?Kieli on muuttunut vuosien varrella, sanoo Amy Nikunen. Silti hän innostui kokeilemaan kirkon rakentamista ja nimenomaan ylivieskalaisen mallin pohjalta. –?Törkeitä tekojahan nämä tällaiset ovat, kuten Ylivieskan tai Tyrvään kirkon poltto. Kirjansa esipuheessa Amy Nikunen kirjoittaa: iltaisin käperrymme sänkyyn lämpimät selät vastakkain. –?Ei se taida olla lopullisesti valmis vieläkään. –?Sukuvika se on, mutta ei ollenkaan paha vika, vaan on niitä paljon huonompiakin vikoja olemassa. Hän on lähestynyt sähköposteilla Ylivieskan seurakuntaa ja viime viikolla sieltä vastaus tuli: seurakunta ottaa pienoismallin mielellään vastaan. Värisävy juuri oikea Idea kirkon pienoismallin rakentamisesta syntyi joskus loka-marraskuun vaihteessa pimeinä iltoina, kun kädet alkoivat kaivata tekemistä ja ajanvietettä. Isänsä Eemeli oli taitava käsistään ja vaarin veli samoin, puuttuu Terttuvaimo puheeseen. Tarkoituksena oli ansiotyön jälkeen tuhlata eläke ikäihmisten villityksiin ja kerrata hauskoja juttuja. Työtuntejakin on kulunut arviolta toistasataa, vaikka ei niistäkään kirjaa ole pidetty. 10 Maanantaina 20.2.2017 . Tarkoitus oli ollut lähteä Köyhäjoen kokolle kuten yleensäkin pääsiäislauantaina, mutta kun vaimon sisko Ylivieskasta soitti järkyttyneenä, että kirkko palaa, hänen kanssaan puhelinlinjalla tuli vietettyä pitkä tovi. Henkireikänä toimii myös kesämökki Lieksassa. Hän on tehnyt pienoismallit paitsi omasta kotitanhuastaan Känsäkankaasta, myös Kappelinkankaasta rakennuksineen. Omaishoitajan arjesta ilon kautta Amy Nikunen on ollut naimisissa 19 vuotta. Mitään käyttöähän minulla ei tämmöiselle kirkolle ole, mutta kunhan tein, Känsäkangas pohtii. Hän sanoo olevansa välillä masentunut. KUVA TIMO MÄÄTTÄ Heikki Känsäkangas teki palaneen kirkon pienoismallin Pienoismallikirkon lukuisien pienten yksityiskohtien asettelu on on vaatinut sorminäppäryyttä ja jopa pinsettejä. Nyt Amy Nikunen kertaa muistojaan niin lapsuudesta kuin tästä hetkestä. Amy Nikunen kertoo kirjoittavansa sairastuneen rinnalla koetuista poikkeavista päivistä, masennuksesta ja muistoista. Kunnolla nukuttu yö saa taas näkemään metsän puilta. Järkyttää monia ja ihan syystä. Kirjan kansikuva ja kuvitus on ylivieskalaisen Irma Hannulan käsialaa. –?Jollekulle vitsailin, että rännien poraaminen ontoiksi oli vaikeinta, mutta kyllä ne olivat onttoja jo ostettaessa. Pikkuruiset ikkunanpuitteet, ovenkarmit, rännit ja muut yksityiskohdat on asetettu paikoilleen pinsettien avulla. Kirkonrakentaja haluaa siirtää perinnettä Heikki Känsäkangas lahjoitti Ylivieskan kirkon pienoismallin tiistaina seurakunnalle. Kustantaja on MH Messinki Oy Ylivieskasta ja painopaikka Lönnberg Print & Promo. Kirkko on maalattu täsmälleen aidon kirkon värillä, värin sävynumero on saatu Ylivieskan kirkon suntiolta. Kirkon runko on lastulevystä ja seinäpanelointi jäätelötikuista. Känsäkankaatkin muistavat viime kevään pääsiäislauantain tunnelmat elävästi. Köyhäjokisella Heikki Känsäkankaalla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä Kuorikosken kirkonrakentajasuvun kanssa, eikä paljon siteitä Ylivieskan palaneeseen kirkkoonkaan. Myös Köyhäjoen koulusta hän on tehnyt pienoismallin sekä paljon muita käsitöitä, eläinhahmoja, kuten hirviä ja koiria. Talvisydämen aikana on syntynyt pienoismalli Ylivieskan entisestä kirkosta. Viimeiset vuodet hän on ollut miehensä omaishoitaja, joka on purkanut tuntojaan kirjaksi. Mies sairastaa alzheimerin tautia eikä omakotiasuminen enää sujunut. Tyttären kanssa kävimme muutaman viikon päästä katsomassakin raunioita, Nivalasta kotoisin oleva Terttu Känsäkangas muistelee. Kattona on laminaattia, jonka päälle on liimattu pahvia, johon on piirretty konesaumoja muistuttavat viivat, Heikki Känsäkangas kertoo. Tutun puolison sijaan hän on opetellut tuntemaan erilaisen, mieleltään muuttuvan ihmisen ajatuksia. Tuttu ihminen on muuttunut. Ikkunat ja ovet teki tietokoneohjelman avulla Heikin insinööripoika, joka tulosti ne paperille ja josta ne leikattiin ja liimattiin kirkon seiniin. Pariskunnan motellin asiakkaista 60 prosenttia oli suomalaisia. Vuosi sitten hänen toteuttamansa ”mustulaiskuorma” esiteltiin hevosineen ja kieseineen eläkeläisyhdistyksen 40-vuotisjuhlanäyttelyssä
Heikkinen joutui uusimaan143 kilon tempauksensa, mikä vei mahdollisuuden parempaan tulokseen ja Rovaniemen Rikhard Pirkkiö hyödynsi tilaisuutensa vetämällä ylös 145. Syksyn MM-kisoissa on sitten ennätysparannusten vuoro, Tokola kertoi. Satu oli 54-kiloisena selkeästi sarjansa kevyin nostaja. Ilmakivääri LV 25m 3x25laukausta: 1) Risto Murisoja HaaAs 744/38X, 2) Toimi Karhunen Kartta 744/36X, 3) Ulla Murisoja HaaAs 744/33X, 4) Christer Fred VSVA 743/38X, 5) Tapani Nousiainen KarttA 742/31X, 6) Eija Murisoja HaaAs 738/33X, 7) Timo-Heikki Varis KeAms 735/21X, 8) Jyrki MuotioVS-VA 733/23X, 9) Juha Riihimäki 732/20X, 10) Tomi Korpi ESF 731/24. Kauden avausvoitto irtosi ajalla 16,7a. Haapajärvelle kiväärikultaa Kalajokilaakso AMMUNTA, KARTTULA Haapajärven Ampumaseuran Risto Murisoja oli tarkkana, kun ammuttiin kasaammunnan pistelajien sisäradan maan mestaruuksista. Harjoituksissa hän oli temmannut vain 130 ja työntänyt 150 kiloa. Lehtikangas jäi 177 kiloon. Ilmakiväärillä haapajärvinen oli kisan ykkönen ja pienoiskiväärillä kakkonen. Kaksi kertaa 146:sta epäonnistunut Turun Eero Retulainen sai kolmannellaan tasapainonsa kuntoon, mutta hänenkin edelleen nousi yllättäen Porin Kimmo Lehtikangas 147 kilollaan. Yritykset 140 ja 146:sta karkasivat yli. Työntö: 1) Tokola 171, 2) Nykänen 167, 3) Hartikainen 154. Kaikki seuraavat nostot olivat helppoa rautaa ja edellisvuoden kolmen kullan putki jatkui vakuuttavasti Viimeisen työnnön hän jätti käyttämättä. Vastustajat alkoivat tippua kyydistä takasuoralla Hakalan antaessa kirimerkin. Työntö: 1) Vento 135, 2) Lintulaakso 131, 3) Lappalainen 130. Ilmakivääri HV 25 m, 3x25 laukausta: 1) Christer Fred VS-VA 750/50X (uusi SE), 2) Tapani Nousiainen KarttA 747/34X, 3) Eija Murisoja HaaAs 746/38X, 4) Risto Murisoja HaaAs 743/32, 5) Juha Riihimäki IKAA 742/36X, 6) Toimi Karhunen KarttA 742/32, 7) Jyrki MuotioVS-VA 740/38X, 8)Timo-Heikki Varis KeAms 737/29X, 9) Ulla Murisoja HaaAs 735/21X. Tempaus: 1) Vento 110, 2) Lintulaakso 106, 3) Torvi 105. HaaAS:n naisten joukkue oli pistoolikisassa seitsemäs keräten 1021 pistettä. Tällä kertaa tuomisina oli tempauksen pronssimitali sekä neljännet sijat yhteistuloksessa ja työnnössä. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Jari Kangaskorte RAVIT, OULU Keijo Hakalan Grainfi eld Alex hyödynsi hyvän lähtöpaikan Oulun Äimärautiolla sunnuntaina. Hakala sai tuuletella Lauri Järvinen PAINONNOSTO, ROVANIEMI Raution Kisailijoiden Milko Tokola palasi voitokkaasti SM-lavalle tehden paluukilpailussaan 316 (145, 171) kilon yhteistuloksen 85 kilon sarjassa. Naisten kiväärikisassa HaaAS oli kuudes Anna Liuskan, Laura Lehtiahon ja Vilma Sippolan muodostamalla joukkueella. 69 kg (8): 1) Anni Vuohijoki RoRe 208 SE (91+117 SE), 2) Marika Hasunen TAK 164 (75+89), 3) Nelli Nurmi TAK 162 (70+92)..., 5) Fanni Niemelä KJ 140 (60+80). Hän paransi 58-kiloisten koitoksessa kaksi kertaa 45-vuotiaiden tempauksen Suomen ennätystä vedettyään ylös 51 ja 53 kiloa. Torvi hävisi tempaushopean yhdellä kilolla Tampereen Akseli Lintulaaksolle ja yhteistulospronssin yhtä niukasti Oulun 48-vuotiaalle Toni Lappalaiselle. Ruuna kiihdytti kakkosradalta keulaan, jonka jälkeen juoksu pysyi helposti kontrollissa maaliin saakka. Murisojien perheeseen tuli kisoista muitakin mitaleita. 94 kg (10): 1) Eero Retulainen TAK 330 (146+184), 2) Miika Antti-Roiko KJ 328 (143+185), 3) Kimmo Lehtikangas PuKa 324 (147+177). Heikkinen nousi päätöspäivän mestariksi Junkkareiden Jani Heikkinen oli toiseksi menestynein Kalajoen nostajista. –?Polvitaipeen takana ja sivuissa sekä myös polven yläpuolella on hieman nestettä, joka aiheuttaa joskus pientä kipua. AnttiRoiko työnsi kaksi kertaa 190 suorille käsille, mutta raudat eivät pysyneet ylhäällä. Tokola palasi ykköseksi Miko Tokola on palannut. Kalajokilaakso AMMUNTA, KANKAANPÄÄ Haapajärven Ampumaseuran nuoret voittivat SM-kultaa Kankaanpäässä ammutuissa joukkuekilpailussa. –?Jouduin työntämään hieman liian tiiviissä tahdissa, sillä nostelin niitä rautoja melkein yksin. Tärkein kulta kirjattiin 316 kilon yhteistuloksella, työntömestaruus 173 kilolla ja tempauksen hopea 143 kilolla. Niemelä paransi 45-vuotiaiden SE-lukemia Junkkareiden Satu Niemelä näytti jälleen oivalliset isojen kilpailujen ominaisuutensa. Ylivieskalaisten Juha ja Maarit Tuomikosken Big Brave avasi kautensa montelähdössä Mervi Laurilan ohjastamana. Tammalla olivat tuurit kohdallaan, kun kaksi edellä mennyttä hevosta laukkasi vähän ennen maalia ja haarukassa ollut nelossija vaihtui kakkoseksi. Yleismestariksi päätyi Eero Retulainen 330 kilon yhteiskiloilla. Miika Antti-Roiko jäi voittajasta kaksi kiloa. Harjoituksissa en ole vielä nostanut lainkaan raskaita rautoja, takakyykystäkin vain 160–180 kiloa. Värikäs tyyli on säilynyt; paljon puhetta jo ennen rautojen laskemista. Tähtäin on kuuden viikon kuluttua pidettävissä EM-kisoissa, joissa uskon olevani jo sillä tasolla, kuin viime vuonna parhaimmillani. 11 KALAJOKILAAKSO . RK:n Sami Torvi oli puolustamassa 69 kilon sarjassa viime vuoden kolmea kultamitaliaan. 105 kg: 1) Jani Heikkinen KJ 316 (143+173), 2) Rikhard Pirkkiö RoRe 295 (145+150). Hän puolusti sunnuntaina alle 105 kilon sarjassa kolmea mestaruuttaan; kahta niistä voitokkaasti. Ammunta Kankaanpää, kasa-ammunnan pistelajien sisäradan SM-kilpailut Pienoiskivääri 25 m 3x25 laukausta (22): 1) Tapani Nousiainen KarttA 750/66X, 2) Risto Murisoja HaaAs 750/61X, 3) Eija Murisoja HaaAs 750/56X, 4) Eero Mähönen KarttA 750/53X, 5) Toimi Karhunen KarttA 750/49X, 6) Juhani Tulppo LA 750/48X, 7) Timo-Heikki Varis KeAms 750/46X, 8) Tomi Korpi ESF 749/62X, 9) Kari Peltonen IEM 749/59X, 10) Aappo Korpi ESF 749/55X, 11) Ulla Murisoja HaaAs 749/53X. Kirkkain mitali irtosi 16-vuotiaissa kiväärin joukkuekisassa, jossa Riku Laitinen, Vilma Sippola ja Anna Liuska keräsivät yhteensä 1197,1 pistettä. Kolmas työntö tuli eteen jo siinä vaiheessa, kun palautuminen edellisestä oli vielä kesken, arvioi Heikkinen. Päivän avauslähdössä Hakala ajoi Carmitan kakkoseksi ajalla 37,0. Myös työnnön SE oli varsin lähellä kahdellakin nostolla. Sarjan voitti tähän painoluokkaan kisojen alla onnistuneesti painonsa pudottanut Parkanon Jere Vento kirjaten kolme mestaruutta tuloksin 245 (110, 135). Hänen valmentajansa, virolainen Alar Sejm oli myös paikalla ja totesi luottavansa Tokolan tuloskehitykseen arvokisoja varten. Kolmanteen työntöön lastattiin oma ennätys 177 kiloa, joka nousi, mutta karkasi yli. Hänen tyttärensä Fanni Niemelä nosti 69 kilon sarjassa 140 (60, 80), sijoittuen työnnössä ja yhteistuloksessa viidenneksi sekä tempauksessa kuudenneksi. Murisojalle kultaa Tulokset. Maanantaina 20.2.2017 Urheilu Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Edelle kurottivat Nelly-Janiika Korpikosken BWT Hellion 17,0a ja Sanna Riikosen Minto´s Romeo 17,2a. Antti-Roiko voitti työnnön 185 kilolla, mutta vain yhden kilon erolla Retulaiseen. Työnnössä ja yhteistuloksessa Heikkinen oli omassa kastissaan. Tempaus: 1) Pirkkiö 145, 2) Heikkinen 143, 3) Lauri Tuovinen 127. Avausnoston 165 riitti kuitenkin yhteistuloksen Suomen ennätykseen. Yritin olla varovainen ensi nostossani, mutta meni ylivaromiseksi. Onnistuminen olisi nostanut Heikkisen ennätyksen uudelle kymmenluvulle 320:een. KUVA LAURI JÄRVINEN Painonnosto Rovaniemi, SM-kilpailujen tuloksia Naiset: 58 kg (8): 1) Laura Liukkonen Herakles 187 kg SE (83+104 SE), 2) Suvi Talasterä PuKa 159 (74+85), 3) Jenni Puoliväli CFO 152 (68+84)..., 8) Satu Niemelä KJ 118 (53+65). Kalajoen Junkkareiden Miika Antti-Roikon kisa 94-kiloisissa käynnistyi tahmeasti ja hän jäi yllättäen pronssille tempauksessa 143 kilollaan. –?Nyt palaan Tallinnaan harjoittelemaan. Toiseksi sijoittunut K-UAS jäi voittajasta reilut 30 pistettä. 85 kg: (7) 1) Milko Tokola RK 316 (145+171), 2) Jesse Nykänen Atomi 304 (137+167), 3) Iiro Hartikainen JoPuPo 283 (129+154). Tempaus: 1) Tokola 145, 2) Nykänen 137, 3) Hernesniemi 130. Hänen tuloksensa 118 (53, 65) oikeuttivat SM-kilpailun kahdeksanneksi, tempaus yhtä sijaa ylemmäksi. SM-lavalla näkyi valmius paljon parempiin tuloksiin, vaikka avaustempaus 140 kilosta epäonnistui. Tokolan sinclairpisteet olivat ylivoimaisesti kisojen korkeimmat. Maalisuoralla Hakala sai tuulettaa ylivoimaista voittoa hyvissä ajoin. Retulaisen kaksi yritystä 189 kilosta olivat huonompia. Ulla Murisoja ylsi hopealle ja Eija kahdelle pronssille. Hän on toipunut hyvin syksyn vaikeasta polvileikkauksestaan. Pienoiskivääri Sporter, 25m, 3x25 laukausta: 1) Timo-Heikki Varis KeAms 750/47X, 2) Ulla Murisoja HaaAs 749/47X, 3) Tomi Korpi ESF 749/43X, 4) Aappo Korpi ESF 749/43X, 5) Tapani Nousiainen KarttA 747/49, 6) Juha Riihimäki IKAA 745/42X, 7) Risto Murisoja HaaAs 744/36X, 8) Eija Murisoja HaaAs 741/36X, 9) Christer Fred VSVA 739/32, 10) Juhani Tulppo LA 739/31. Työntö: 1) Heikkinen 173, 2) Pirkkiö 150. Työntö: 1) Antti-Roiko 185, 2) Retulainen 184, 3) Lehtikangas 177. Kaustisen lounasraveista kolmosrahat Ylivieskaan kuittasi Eija Sorviston Bianca Creek. Tempaus: 1) Lehtikangas 147, 2) Retulainen 146, 3) Antti-Roiko 143. Miehet: 69 kg (5): 1) Jere Vento PaU 245 (110+135), 2) Akseli Lintulaakso TP 237 (106+131), 3) Toni Lappalainen OP 231 (101+130), 4) Sami Torvi RK 230 (105+125). Keulapaikkaa puolustanut ruuna taipui kirikamppailussa kolmanneksi ajalla 17,4a
II-divisioona Pohjoinen RaaheK ....... Raahessa YJK:lle maalasivat joukkueen pistepörssin kärki Sami Markkanen sekä Joona Alahäivälä ja lopussa tyhjään maaliin osunut Joonas Raudaskoski. 22 15 1 6 164-92 47 Cowboys .... Ketterä ....... Nyt näimme, miten KooVee ainakin yrittää pelata, summasi ottelun annin JHTvalmentaja Joni Petrell, joka ennakoi playoff eihin fyysisiä kamppailuja. (Henri Mustonen ja Jarno Palola). YJK on onnistunut voittamaan puolivälierissä vastaan tulevan Kemijärven kauden molemmissa peleissään: kotona 5–4 ja vieraissa 0–3. 3. Yleisöä 50. 22 17 1 4 172-85 52 PJK .............. Kahdeksan parasta pudotuspeleihin. Tämä vaihe on pelimiesten mukavinta aikaa ja se näkyy myös tekemisessä, Ohtamaa huomauttaa. 22 7 3 2 10 111-116 29 OYUS .......... Sitähän tässä lähdetään hakemaan, ja yleensä olemme olleet hyviä paineen alla. + 2x10 min. Tulokset. 22 11 1 2 8 125-118 37 PyPo ........... erä: 25.32 Jere Espo (Ville Määttä, Jarno Palola) 1–1, 36.41 Määttä (Espo, Tomi Gronoff ) 1–2. Mika Kokon maalilla ottavat miehestä mittaa Raahen Hannu Härönoja ja YJK:n Wille Krekilä. 17 9 4 2 2 66-40 37 SoVo ............18 10 2 2 4 87-57 36 KaDy ............18 8 2 4 4 50-40 32 GFT ..............18 7 3 2 6 74-57 29 FC Kemi .......18 7 1 4 6 62-61 27 PP-70 ..........18 4 2 2 10 57-72 18 Ruutupaidat 17 5 2 10 45-78 17 Riemu ..........18 2 5 11 56-84 16 PJK ...............18 3 1 4 10 61-90 15 Tervarit ........18 3 15 50-103 7 Naisten Futsal-liiga Ilves FS ................16 12 3 1 61-22 39 ACE ......................16 13 3 62-26 39 GFT Prinsessat ....16 11 3 2 123-44 36 FTK ......................16 8 1 7 67-64 25 YIlves ...................16 7 1 8 49-65 22 Fc Sport J ............. erä: 19.54 Niko Palonen (Jussi Lehtonen) 1–0 av. Ei meillä mitään hätää ole. Luvassa fyysisiä kamppailuja JHT kukisti sunnuntaina KooVeen, josta tulee sen pudotuspelivastustaja Futsal Futsal-liiga Sievi FS ........18 12 5 1 87-38 46 LeiF ..............18 12 3 3 86-61 39 Ilves FS ........ Kaksikko täytti kymppitilinsä viikonvaihteen ensimmäisessä ottelussa Porissa, jotta JHT pääsee lähtemään keskiviikkona alkaviin pudotuspeleihin puhtaalta pöydältä. 22 8 2 12 136-165 26 Popula ........ 26 17 1 1 7 134-78 54 TIHC............ 35 30 3 2 208-59 96 JHT .............36 26 4 1 5 168-88 87 Pyry ............36 24 2 2 8 199-112 78 FPS .............36 20 2 2 12 152-134 66 AIK ..............36 19 3 1 13 133-95 64 Hunters ......36 18 2 4 12 158-123 62 KOOVEE .....36 15 5 3 13 158-140 58 Titaanit ......36 15 4 2 15 134-142 55 D-Kiekko .... 15 6 1 8 56-56 19 MuSaFutsal .........16 5 2 9 41-57 17 FC Nokia .............. Samalla JHT sai hyvää tuntumaa keskiviikkona Kalajoella alkaviin pudotuspeleihin, sillä joukkue saa puolivälierissä vastaansa juuri KooVeen. 26 21 5 188-68 63 Laser HT ..... 22 13 9 139-101 39 HaU ............ Rahikainen 4–6 tm. 26 4 22 75-225 12 K Haukat .... JHT:n muut maalit tekivät Kallemarkus Manninen, Ville Lehtonen ja Tommi Rintasalo. KUVA JARNO HERRANEN Ohtamaa odottaa innolla pudotuspelejä Ismo Kunelius KooVee–JHT 4–6 (1–1, 2–2, 1–3) KHT–JHT 1–4 (1–0, 0–2, 0–2) Jääkiekon Suomi-sarja JHT päätti Suomi-sarjan runkosarjapelinsä sunnuntaina Tampereen KooVeen vieraana. Meidän iso juttumme tällä kaudella on puolestaan ollut leveä materiaali, taitava puolustus ja loistavat maalivahdit. 2. Kahdeksan parasta pudotuspeleihin. Välieriin pääsee kolmella voitolla, ja seuraavat ottelut ovat lauantaina Kemijärvellä sekä tarvittaessa sunnuntaina Ylivieskassa. KHT–JHT 1–4 (1–0, 0–2, 0–2) 1. Rangaistukset: KooVee 3x2 min. 26 13 3 10 148-116 42 KeKi ............ 26 11 3 12 143-127 39 RoKi Rebels 26 11 1 14 93-110 34 Lämärit ....... Pudotuspelit alkavat Ylivieskassa perjantai-iltana ensimmäisellä puolivälieräkamppailulla, joka on samalla Kalajokilaakso-lehden 90-vuotisjuhlaottelu. 26 13 2 3 8 136-105 46 Et-Po ........... Muuten JHT:lle ei ollut ottelulla suurempaa merkitystä, koska sen kakkospaikka runkosarjassa oli varmistunut jo ennen viimeistä kierrosta. 26 20 1 5 154-70 61 YJK.............. Täytyy vain olla valmis fyysisiin peleihin. Rahikaisesta tuli myös illan sankari, sillä hän sinetöi hattutemppunsa 16 sekuntia ennen loppusummeria tyhjään maaliin, kun KooVee yritti tasoitusta ilman maalivahtia. + 5+20 min. Olimme liikkeellä aika ohuella rosterilla, mutta hyvin pojat jaksoivat loppuun asti, Petrell kiitteli. Viimeinen voitto jäi ylivieskalaisjoukkueelle. 26 7 4 1 14 125-163 30 PaKa ........... Joni Petrell ennakoi, että JHT ja KooVee saavat aikaiseksi kuuman ottelusarjan, josta ei tunnetta puutu. erä: 43.54 Jesper Ahlgren (1–3), 59.43 Espo (Ville Lehtonen, Samuli Rahikainen) 1–4. Sarjakärki Raahe-Kiekko ja Ylivieskan Jääkarhut voittivat runkosarjassa vuorotahtiin. Torjunnat: Niklas Nalli KooVee (4-11-14) 29, Wille Mattila JHT (10-6-18) 34. Runkosarjassa YJK:n tavoite oli neljän parhaan sakki ja kotietu. Playoff -kamppailuissa se saa kotiedun ja vastaansa Kemijärven Kiekon. –?Se hyöty tämän päivän pelistä oli, että olemme paljon viisaampia pleijareita ajatellen. 12 Maanantaina 20.2.2017 . JHT tuli maalin takaa tasoihin neljä kertaa, kunnes Samuli Rahikainen siirsi vierasjoukkueen ensimmäisen kerran johtoon kolmannen erän puolivälissä. 3. erä: 12.34 Janne Anttila (Juho Saarinen, Mikko Sulonen) 1–0 sr, 14.04 Kallemarkus Manninen (Tomi Gronoff , Teemu Siironen) 1–1 yv. 15 4 1 10 40-75 13 Riemu ..................16 3 3 10 28-51 12 JOFU ....................16 1 3 12 33-100 6 Jääkiekko Jääkiekon Suomi-sarja KooVee–JHT 4–6 (1–1, 2–2, 1–3) 1. 22 9 3 10 132-129 33 TeKi ............ Mitä muuta hän sitten odottaa puolivälieristä. 2. erä: 24.23 Jimi Palanto (Anttila, Sulonen) 2–1 yv, 26.01 Ville Lehtonen (Juho Joki-Erkkilä, Ville-Petteri Tirri) 2–2, 35.50 Niko Petro (Palanto, Saarinen) 3–2, 36.28 Samuli Rahikainen (Henri Allen, Joki-Erkkilä) 3–3. Mikko Sulonen, JHT 4x2 min. Yleisöä 285. –?Tavoitteessa ollaan, mutta nythän pelit tavallaan vasta alkavat. 22 22 46-299 Sarja päättynyt. –?Taktiikkamme onnistui siinä pelissä, ja nyt meillä on viikko aikaa keittää sellaiset keitot, että olemme perjantaina valmiina näihin peleihin. erä: 41.01 Anttila (Jonne Riekko) 4–3, 47.48 Tommi Rintasalo (Lehtonen, Niklas Westerlund) 4–4, 50.25 Rahikainen (Niko Kivinen) 4–5, 59.44. 22 4 18 76-167 12 Kiilat ........... Torjunnat: Niklas Lehti KHT (14-15-15) 44, Petrus Lintonen JHT (8-8-10) 26. 22 14 2 6 150-89 46 Ahmat ........ JHT:lla on sarjakakkosena kotietu puolivälieräsarjaan, josta pääsee jatkoon kolmella voitolla. 26 1 2 2 21 61-195 9 Sarja päättynyt. Pisteet matkasivat sekavien vaiheiden jälkeen Kalajoelle. Seuraava tavoitteemme on tietenkin välierissä, ja kyllä me haluamme pelata vielä kolmen viikon päästäkin, viittaa Ohtamaa lohkon loppuotteluihin. Se sinetöityi lauantaina, kun JHT kaivoi rutiinivoiton sarjan häntäpäässä pyristelevän Porin Karhu HT:n kotiluolasta Joni Petrell joutui muokkaamaan sunnuntain otteluun ketjujaan, sillä joukkueen riveistä puuttuivat pelikiellossa olleet hyökkääjät Henri Mustonen ja Jarno Palola. III-divisioona Pohjoinen Soki ............ Rangaistukset: KHT 3x2 min, JHT 5x2 min. –?KeKi on taitava joukkue, josta löytyy Mestiksessä pelanneita kavereita. –?Tämä oli taisteluvoitto. Kahdeksan parasta pudotuspeleihin. Ari Ohtamaan valmentama jääkarhulauma pelasi pudotuspeleilleen mahdollisimman hyvän kenraaliharjoituksen lyömällä päätöskierroksen vieraspelissään sarjakärki Raahen maalein 1–3 (0–2, 1–0, 0–1). KALAJOKILAAKSO Urheilu Ismo Kunelius JÄÄKIEKKO, RAAHE II-divisioonan pohjoislohkossa kolmanneksi sijoittunut Ylivieskan Jääkarhut on valmis kevään pudotuspeleihin. Ottelun käsikirjoitus eteni siten, että kotijoukkue aloitti maalinteon ja sen jälkeen verkko heilui vuoron perään kaukalon molemmissa päissä. Olemme saaneet pelata neljällä tasapainoisella ketjulla lähes joka pelissä, ennakoi Ohtamaa tulevia asetelmia. 22 17 1 2 2 184-55 55 LiKi ............. Ari Ohtamaan mielestä ottelu antaa hyviä viitteitä Jääkarhujen pleijarivireestä. Neljä heikointa putoamiskarsintoihin. 35 13 2 2 18 115-162 45 HCIK ...........36 13 5 18 139-166 44 Riemu .........36 11 3 2 20 114-156 41 S-Kiekko .....36 10 2 5 19 121-136 39 VG-62 .........36 11 4 21 116-171 37 Kiekkokopla 36 10 2 3 21 121-192 37 KHT ............36 6 4 1 25 111-196 27 KJT .............36 8 1 27 126-201 25 Sarja päättynyt. –?Kolmea voittoa. 22 6 2 14 102-121 20 SuPS ..........
Eniten mitaleita tuli maastohiihdosta. Aija Tilvis onnistui myös henkilökohtaisessa sprintissä, jossa hän oli D50-sarjassa neljäs. Jyväskylän yllätystappio sai Alasuutarinkin ihmettelemään. Venäjä oli liian kova, mutta muut joukkueet Suomi kukisti ja kaappasi jälleen yhden hopean tililleen. Kaiken lisäksi Jyväskylässä nähtiin sellainenkin erikoisuus, että runkosarjassa eniten maaleja mättänyt Sievi ei onnistunut pistämään palloa kertaakaan kotijoukkueen maalia vartioineen Jori Lagerblomin taakse. Poikkimäelle kolmas mitali Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, NIVALA Nivala Cowboys päätti III-divisioonan runkosarjan pelinsä murskaavaan kotivoittoon. Viestit: T14 3x3 km (51): 1) EspHS 29.03,5, 2) YlöjRy +3,7, 3) LempKi +4,0, ... Haapaveden Urheilijat hävisi vieraissa Limingan Kiekolle 13–1 ja sarjajumbo Haapajärven Kiilat kaatui Raahessa Teräs-Kiekon käsittelyssä 8–1. FTK murskasi kotijoukkueen lukemin 1–20 (0–5). P16 (132): 1) Valtteri Pennanen LeppävViri 2.02,57, ...17) Leevi Virkkala SievSi, 19) Jaakko Mattila HimU. P16 8 km (81): 1) Emil Liekari KouHS 19.01,4, ...7) Leevi Virkkala SS +1.04,0. Se kohtaa ensi viikonloppuna puolivälierissä jyväskyläläisen Hukin, joka voitti oman alemman jatkosarjalohkonsa. Kuulaa valmentava Jouni Rajaniemi totesi, että ottelu oli katastrofaalista kolmatta erää lukuunottamatta hänen suojateiltaan pelinä ok. Jyväskylässä verkkoa siis heilutti vain kotijoukkue, josta onnistuvat maalinteossa Sakari Holopainen, Mika Halonen ja Janne Törmänen. Nyt kerätään kiukkua viimeisille kierroksille, että ollaan kunnossa, kun pudotuspelit alkavat, hän summasi. 9) Iida Vuollet KaJu. P16 3x5 km (37): 1) KouvHS 40.28,0, 2) YlöjRy +40,0, 3) OulHS +55,1, ... –?Ei ansaittu pisteitä. T16 5 km (75): 1) Vilma Ryytty IisVi 12.42,5, ...24) Mari-Sofi a Rantakangas HaU +1.37,3, 28) Hanna Alahäivälä HK +1.44,9. Lisäksi kotiintuomisena oli kaksi hopeamitalia: torstain sprintistä sekä päätöspäivän viestistä, jossa Suomen sekaviestijoukkue oli odotetusti mitalivauhdissa. OTTELUSSA MUKANA: SEURAA WWW.JAAKARHUT.COM Kalajokilaakso FUTSAL, HAAPAJÄRVI Tornio-Kemin FTK järjesti melkoiset maalijuhlat naisten Futsal-liigan hännillä pelaavan Jokilaakso Futsalin kustannuksella. KLO 18.30 PE 24.2. Välieräpaikka irtoaa kahdella voitolla. Toki Sievi FS:n lähtökohdat otteluun eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä sen riveistä puuttuivat Alasuutarin ohella pistepörssin kärkikastiin kuuluvat Rami Tirkkonen ja Nikola Erceg. KLO 16.00. Sen ainoa kultamitalin toi perinteisen 7,5 kilometriltä Sievin Sisun Miska Poikkimäki. T16 3x3 km (35): 1) KouvHS 27.21,4, 2) YlikNM +5,4, 3) LahdHS +10,4, ... Lauantaina Sieviin saapuu Espoon GFT ja sunnuntaina Someron Voima. Ylivieskalainen Popula sai sunnuntaina vieraakseen Pyhäjärven Pohdin, joka voitti ottelun lopulta jatkoajalla maalein 6–7. KLO 18.30 VS VS LIPUT 8/4€ YLIVIESKAN JÄÄKARHUT PLAYOFFS-PELIT ALKAVAT PLAYOFFS-PELIT ALKAVAT KEMIJÄRVEN KIEKKO 90-V JUHLAOTTELU MAKKARATARJOILU KALAJOKILAAKSON ETUKORTILLA ENNEN PELIÄ 17.30 ALKAEN. T15 5 km (72): 1) Sonja Leinamo VHaka 13.07,6, ...10) Nita Paaso NU +52,6, 17) Sanni Haikara NU +1.19,3. Molemmat Kuula on onnistunut kääntämään edukseen. Sievi FS jäi maaleitta Ampumahiihto Hochfi lzen Itävalta, MM-kisat Naisten yhteislähtö (12,5 km): 1) Laura Dahlmeier Saksa 33.13,8 (0 sakkoa), 2) Susan Dunklee USA jäljessä 4,6 sekuntia (0), 3) Kaisa Mäkäräinen Suomi –20,1 (1) Miesten viesti: 1) Venäjä (Aleksei Volkov, Maksim Tsvetkov, Anton Babikov, Anton Shipulin) 1.14.15,01 (0 sakkokierrosta+3 varapatruunaa), 2) Ranska (Jean Guillaume Beatrix, Quentin Fillon Maillet, Simon Desthieux, Martin Fouracede) jäljessä 5,8 sekuntia (0+4), 3) Itävalta (Daniel Mesotitsch, Julien Eberhard, Simon Eder, Dominik Landertinger) –20,1 (0+10), 4) Saksa –29,6 (0+8), 5) Italia –1.30,8 (0+5), 6) Ukraina –1.41,3 (0+10), 7) USA –1.50,5 (0+8), 8) Norja –2.22,3 (1+8), 9) Bulgaria –2.50,3 (1+7), 10) Tshekki –3.10,0 (1+15),...20) Suomi (Mikko Loukkaanhuhta, Tuomas Grönman, Olli Hiidensalo, Tero Seppälä) –5.53,2 (1+8). Maanantaina 20.2.2017 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Sprinttiviesti: H140: 8) Nivalan Urheilijat 1 1.25.34 (Unto Virkkula, Esko Linna). –?Paransimme loppua kohti ja saimme syöttömme sellaiseen kuntoon, että pystyimme rikkomaan sillä vastustajan peliä. 24) HaU (Essi Rantakangas, Riina Taskila, Mari-Sofi a Rantakangas) +4.12,6. Tiia Juntikka lateli vieraille kahdeksan maalia, Iida Jaako seitsemän ja Anna Keränen viisi. Hiihtosuunnistus Mikkeli, SM-kisojen tuloksia Sprintti: H65: 11) Raimo Haapalehto VetU, 12) Unto Virkkula NivU. D50: 4) Aija Tilvis RasTiimi. Kuulan naiset veivät viisieräisen PE 24.2. Sievi FS:n parhaana palkittiin Henri Heikkilä. 7) KalajJu +25,2 (Alisa Vuollet, Friida Kivistö, Iida Vuollet), 24) YlivKu +3.16,8 (Enni-Sofi a Saari, Terhi Junno, Oona Kiljala). Maastohiihto Lempäälä, Hopeasomman loppukilpailujen tuloksia (30 parhaan joukkoon hiihtäneet alueen urheilijat) Normaalimatkat (v): T14 3 km (99): 1) Fanny Kukonlehto VHaka 7.40,4, ...20) Jenni Kukkola SS +57,7, 22) Oona Kiljala YK +59,5, 23) Iida Vuollet KJ +1.00,8. Kakkoseksi tullut Rasti E4 hävisi RasTiimille yli kymmenen minuuttia. Edellisviikonloppuna Pirkkalan Jalkapalloklubi pudotti Sievin Futsal-cupin välierissä ja tammikuun puolivälissä pelatussa Futsal Final Four?-turnauksessa liigan kärkijoukkueen kukistamisessa onnistuivat Leijona Futsal sekä Tampereen Ilves FS. D100: 1) RasTiimi 1 1.15.10 (Aija Tilvis, Arja Nuolioja). Sprintit (p): T14 (106): 1) Frida Häggkvist NärpKraftSkidför 2.25,84, ... Seuraavaksi alkavissa pudotuspeleissä se saa vastaansa Haukiputaan Ahmat, joka kukisti sunnuntaina sarjakärki Sotkamon ja nousi voitollaan Haapaveden Urheilijoiden edelle sarjan viitoseksi. Futsal-liigan runkosarjassa Sievin edellinen tappio oli kuitenkin niinkin kaukana kuin marraskuussa 2015. 18) PyPo +4.13,1, (Roope-Eemeli Huttunen, Sampo Kumpumäki, Jere Heinonen), 27) HimU +7.05,4 (Jaakko Mattila, Santeri Mäkelä, Tuukka Marjala). P14 5 km (89): 1) Leevi Vuorinen Skiteam 12.17,2, ...25) Miika Ylikulju OuHu +1.17,8. Sievi on jyrännyt liigassa, mutta viime aikoina se on kompastellut muissa peleissään. Ottavana osapuolena oli Oulun Yliopiston Palloseura, joka kukistui peräti maalein 15–3 (4–2, 5–0, 6–1). Kotijoukkueen tehomies oli hattutempun tehtaillut Antti Eskola, joka antoi lisäksi neljä maalisyöttöä. Cowboys latoi maaleja Kalajokilaakso LENTOPALLO, KALAJOKI Tiukassa oli Särkät Volleyn voitto kakkossarjan ylemmän jatkosarjan viimeisessä ottelussa Sautinkarin salissa. Sillä sektorilla joukkueessa nostivat tasoaan Julia Turpeinen ja Nea Järvirova. Särkkien parhaimmistoa olivat keskitorjujat Matti Somero ja Jouko Parhiala sekä libero Tero Roukala. Särkät Volley jatkaa seuraavaksi pudotuspeleissä. T16 (110): 1) Heidi Nikkinen KouvHS 2.23,44, ...24) Sanni Haikara NU, 26) Nita Paaso NU. Yleisurheilu Kaustinen, moukarin talvimestaruuskilpailujen tuloksia Miehet: 1) Henri Liipola SomE 72,02, 2) Jesse Lehto KaustPV 71,28, 3) Tommi Remes KiuruvU 68,01, 4) Petri Rautio AlavVi 63,88, Naiset: 1) Inga Linna RiihimKi 62,35, 2) Heli Rinnekari NurmijYU 59,27, 3) Mira Kitula TöysVe 57,07. Tirkkonen on ollut sairastuvalla joukkueen kolmessa viimeisimmässä ottelussa. RasTiimille viestikultaa Kalajokilaakso MAASTOHIIHTO, ERZURUM Alle 18-vuotiaiden Euroopan nuorten Olympiafestivaali päättyi suomalaishiihtäjien viestihopeajuhlaan Turkin Erzurumissa. Viimeinen erä meni jo ihan syötöllä, Rajaniemi kommentoi. Nivala Cowboys sijoittui runkosarjassa neljänneksi. Kahden maalin cowboyt olivat Riki Korkiakoski, Mikael Ahola ja Mikael Juola. Miska Poikkimäki avasi viestin mallikkaasti voittamalla avausosuuden. Vieraaksi saapunut Outokummun Partion Karpaasit yritti tosissaan voittaa, mutta Särkät käänsi voiton itselleen lukemin 3–2 (20–25, 25–18, 16–25, 25–21, 15–9). Voittoosuman iski Olli-Pekka Majava. Tulokset Kalajokilaakso HIIHTOSUUNNISTUS, MIKKELI Haapajärven RasTiimin Aija Tilvis ja Päivi Lassila ottivat kultamitalit hiihtosuunnistuksen SM-kisoissa Mikkelissä. 13 KALAJOKILAAKSO . Joukkueen mitalisaaliksi tuli lopulta kymmenen: yksi kulta, viisi hopeaa ja neljä pronssia. Paska peli, jostakin syystä, jota en nyt kyllä osaa sanoa. H75: 7) Esko Linna NivU, 8) Reijo Oja NivU. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Kalajokilaakso 3–0 Riemu–Sievi FS 1–0, 2–0 Futsal-liiga Liigan häntäpäässä pyristelevä jyväskyläläinen Liikunnan Riemu järjesti viikonlopun kierroksen jymy-yllätyksen aiheuttamalla sarjakärki Sievi FS:lle liigakauden ensimmäisen tappion. MAHDOLLINEN KOLMAS PELI SU 26.2. Lagerblom palkittiin uroteostaan joukkueensa parhaana pelaajana. Kotijoukkueen ainoan maalin teki Tea Tuomainen. Tappio ei horjuttanut Sievi FS:n tukevaa johtoa liigassa, joka on 18 ottelun jälkeen seitsemän pistettä kakkosena olevaan akaalaiseen Leijona Futsaliin. Sievi jatkaa kauttaan ensi viikonloppuna kahdella kotiottelulla. P15 5 km: (85): 1) Alexander Ståhlberg Norrvalla ST 11.31,2, ...16) Jaakko Mattila HU +49,0, 27) Samppo Kumpumäki PyPo +1.17,9. Särkät Volley taisteli voiton Kalajokilaakso LENTOPALLO, ROVANIEMI Ylivieskan Kuula ja Woman Volley pelasivat naisten kakkossarjan alemmassa jatkosarjassa jo toisen viisieräisen kamppailunsa. Tämä on peiliin katsomisen paikka kaikilla. H70: 7) Severi Halkosaari NiS, 13) Jorma Oja NiS. Sunnuntaina peli päättyi Rovaniemellä vierasjoukkueen hyväksi lukemin 2–3 (25–16, 24– 26, 25–9, 23–25, 3–15). JoFu:lle murskatappio. HaU:n pudotuspelivastustaja on Pyhäjoen Joki-Kiekko. Joulukuun loukkaantumisen takia pelikentiltä sivussa oleva Juho Alasuutari kulkee joukkueensa mukana valmennusapuna. Siskokset olivat ylivoimainen parivaljakko sunnuntain sprinttiviestien D100-sarjassa
Oletko sinä yksi valtuutetuista. henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. jakelu • Ke 5.4. jakelu, Ylivieska, Sievi, Nivala, Oulainen, Kalajoki, Merijärvi Ylivieska Kartanotie 3, PL 1684101 Ylivieska, puh. 422 162 tai 040 7732 759 Mönkijä & moottorikelkka HUOLTO P. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. Alansa ammattilaiset Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi . 020 750 4600 KALAJOKILAAKSON VAALINUMEROT ILMESTYVÄT: p. Maanantain lehteen tulevat muistilistat perjantaina klo 13.00 mennessä. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.30) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Oletko sinä yksi valtuutetuista. Hinauspalvelu 24h 044 313 8518 www.tiliviesti.. Käytettävissä on paitsi perinteinen painettu lehti myös kehittyvät digitaaliset paikalliskanavat. Ylivieskan kaupunginkirjastossa Huhtikuussa käytävät kuntavaalit ovat tavallista kiinnostavammat. /palaute. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. 020 530 5500 Talotekniikka on taitolaji SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO / VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET LUONTOKUVA-ILTA Suomi 100-vuotta, sata kuvaa Suomen luonnosta Juhani Pitkänen ke 22.2. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). (08) 420 488, Rautatiekatu 15 lh 1, Ylivieska Hiushuone. Onhan alkavalla kaudella tulossa historiallisia uudistuksia kuntien toimintaan ja rahoitukseen. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä edellisenä päivänä klo 13.00 mennessä. Kunnalliset päätökset ja suunnitelmat ovat paikallislehden ydinsisältöä, ja lehden tehtävä on myös välittää kuntalaisten tuntoja, toiveita ja terveisiä päättäjien suuntaan. klo 18.30. 4.4.2017 Vaalipäivä 9.4.2017 EHDOKAS KERRO ITSESTÄSI ÄÄNESTÄJILLE Mainospaikat varattavissa, kysy vaalitarjoustamme! • Pe 31.3. 0400 902734 SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. LVIS TALOTEKNIIKAN ASIANTUNTIJASI Ratakatu 22, 84100 Ylivieska, www.are.?, p. Yritysten taloushallinto Isännöinti Maatalouskirjanpito OTAMME UUSIA ASIAKKAITA Puh. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. ELÄKELIITON YLIVIESKAN YHDISTYS RY Keskiviikkona 22.2.2017 klo 13 Marian kerhossa Paula Haapakoski, proviisori ja lääkehoidon kokonaisarvioinnin asiantuntija luennoi Lääkelista kuntoon ja muutokset elimistössä. Huhtikuussa käytävät kunta tava vaalit ovat tavallista kiinnostavammat Onhan Kuntavaalit 2017 lähestyvät. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. Kuntavaalit 2017 lähestyvät. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.30 ja viikonloppuisin 9.00-11.30. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (12 kk) levikkialue 10,58 e/kk, levikkialueen ulkop. Muistilista Kalajoki 044-7997380 Ylivieska 044-7997373 Oulainen 044-7997282 PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät Sähkölaitekorjaukset PÄIVYSTYS 24/7 p. 14 Maanantaina 20.2.2017 . 0500-589 203 tiliviesti@tiliviesti.. 050 590 0099 Maalaukset • kolarikorjaukset Pyöränsuuntaukset • ilmastointihuollot Pohjolantie 1 puh./fax (08) 425 373, 050 359 4380 www.sailakoski.. OTA YHTEYTTÄ! Suunnitellaan yhdessä toimivaa vaalimainontaa! Päivi Kajasmaa 020 750 4606 Heikki Korhonen 020 750 4605 Kirsi Pinola 020 750 4678 S-posti etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi /kalajokilaakso Ennakkoäänestys 29.3. suurjakelu • Pe 7.4. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 Telefax 020 750 4618 konttori ma-pe 8.00-16.00 ilmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Päivi Kajasmaa Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. KALAJOKILAAKSO Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. kotimaa 20,75 e/kk Digipaketti 7,40 e/kk Tiedustelut puh. 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. 10%. /mediaopas LEVIKKI 5736 kpl LT2015 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä puh. Yliv. kotimaa 19,08 e/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 12,00 e/kk, levikkialueen ulkop. Hinnat sisältävät alv
00.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Urheiluradio. 03.53 Yöradio. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 11.03 Nosto. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Maanantaina 20.2.2017 YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 20.2. 15.55 Yle News. 06.06 Melkein hereillä. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 2004 Reko Lundán ja romaani Rinnakkain. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 02.02 Yöradio. 00.00 Arkisto: Elämää Ahvenanmaalla. 07.10 Urheiluradio. Marko Maunuksela. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.05 Arjen tulevaisuus: Viherseinät. 17.55 Äänitarina. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/ min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 09.05 Urheiluradio. 06.05 KulttuuriCocktail. 18.50 Merisää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 11.03 Nosto. 11.00 Yle Uutiset. 23.03 Yöradio. 09.05 Urheiluradio. 07.10 Urheiluradio. 02.02 Yöradio. 00.00 Yöradio. 10.03 Juuso Pekkinen. 07.50 Aamuhartaus. 05.02 Melkein hereillä. 10.59 YleX Etusivu. 22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. 07.00 Yle Uutiset. 12.10 Tiedeykkönen. 15.05 Kultakuume. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.15 Alueradio. 22.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 03.54 Yöradio. Marko Maunuksela. 07.10 Urheiluradio. 22.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 21.03 Päivä tunnissa. 08.12 Puheen Aamu. 02.00 Arkisto: Otetaanko taksi?. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset. 09.11 Alueradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 12.12 Yle Puhe Tänään. 17.06 Päivä tunnissa. 21.55 Suomi tänään. 22.05 Perttu Häkkinen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 05.52 Melkein hereillä. 18.30 Hartaita säveliä. 19.03 Urheiluradio. 18.03 Radio Suomen Iltaohjelma. 07.50 Merisää. 20.06 Metsäradio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23.10 Yöklassinen. 10.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 14.00 Ankarat vuodet: Kirje sieltä jostakin. 19.03 Radioteatteri esittää: Glenda. 10.00 Yle Uutiset. 05.50 Merisää. 00.00 Yöradio. 04.00 Arkisto: Leipäpuu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.03 Päivä tunnissa. 23.02 Päivä tunnissa. 17.06 Päivä tunnissa. 18.15 Kurkistus Etnoiltaan. 09.10 Puheen Aamu. 09.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 21.03 Päivä tunnissa. 00.05 Yöradio – Kasaritunti. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. Yle Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 22.05 Musiikkikeidas – Tuuli Saksala. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 18.20 Radioteatteri esittää: Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 36. Marko Maunuksela. 10.00 Yle Uutiset. 15.05 Mikko ’’Peltsi’’ Peltola. 08.12 Puheen Aamu. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 07.50 Aamuhartaus. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.59 Poikelus ja Hätönen. 12.59 Poikelus ja Hätönen. 18.00 Puisevia tarinoita: Kapsahda katajaan!. 22.05 Ajassa soi: Musica nova 2017. 10.00 Yle Uutiset. 06.30 Alueradio. 06.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 04.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 17.00 Yle Uutiset. 23.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. Ovatko kaksoiskansalaiset turvallisuusuhka?. 20.00 Puheen Ilta. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta Pookin lista 19-21 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 07.53 Alueradio. 06.25 Aamusoitto. 17.15 Kirjakerho. 21.30 Radioteatteri esittää: Viha on paha vieras, osa 7/10. 11.57 Päivän mietelause. YLE X 06.29 YleX Aamu. 22.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 20.06 Radio Suomen Iltaohjelma. 15.00 Yle Uutiset. 11.00 Riston Valinta. 14.03 Ajantasa. 12.12 Alueradio. 08:03 08:00 07:56 17:10 17:13 17:17 Maanantai 20.2. 19.03 Suomi 100: Suomalaisen oopperan helmiä. 12.55 Suomi tänään. 06.05 Sää. 11.00 Yle Uutiset. 06.25 Aamusoitto. 08.10 Urheiluradio. 05.50 Merisää. 23.10 Yöklassinen. KESKIVIIKKO 22.2. 14.00 Yle Uutiset. 07.53 Alueradio. 17.00 Yle Uutiset. 06.00 Yle Uutiset. 11.00 Välilevyjä: Opin saunassa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 14.03 Ajantasa. 05.02 Melkein hereillä. 03.00 Yle Uutiset. 16.17 Alueradio. 16.15 Faunin iltapäivä. 21.55 Suomi tänään. 02.00 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 08.00 Yle Uutiset. 16.03 Juuso Pekkinen. 16.17 Alueradio. 15.00 Yle Uutiset. 04.02 Jake Nymanin Popradio. 07.12 Alueradio. 14.00 Yle Uutiset. 18.20 Radioteatteri esittää: Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 35. 18.03 Urheiluilta. 18.30 Hartaita säveliä. 05.52 Melkein hereillä. 06.15 Aamuhartaus. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.03 Juuso Pekkinen. 06.05 Hartaita säveliä. 11.00 Klassikkoparatiisi. 18.50 Iltahartaus. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 23.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. 14.03 Ajantasa. 06.05 Mikko ’’Peltsi’’ Peltola. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 17.15 Alueradio. -4 -3 -4 -4 -4 -4 -4 -4 -5 -4 -4 -5 -5 -5 -6 -5 -4 -6 5 7 6 Tänään -12 -11 -11 -9 -10 -7 -4 -6 -2 -2 +1 +1 +2 5 3 7 6 2 ma Alavieska -4 Kalajoki -3 Haapajärvi -4 Nivala -4 Sievi -4 Ylivieska -4 ti -4 -3 -5 -4 -4 -4 ke -4 -4 -5 -5 -5 -5 to -7 -6 -7 -7 -7 -7 Kylmintä eilen Ylivieska -4,1 Lämpimintä eilen Ylivieska +1,4 Kylmintä toissa yönä Ylivieska -0,1 -27,8 Kylmintä eilen Kittilä Lompolonvuoma +7,7 Lämpimintä eilen Jomala -19,5 Kylmintä toissa yönä Inari Kirakkajärvi Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 20.2. 10.59 YleX Etusivu. 21.40 Urheiluradio. 02.15 Sunnuntaivieras. 07.10 Urheiluradio. 04.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 11.03 Alueradio. 04.00 Arkisto: Taiteessa tapahtuu. 09.00 Yle Uutiset. 15.05 Kultakuume. 15.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 07.10 Urheiluradio. 03.47 Yöradio. 15.05 Alueradio. 21.55 Suomi tänään. 12.10 Julkinen sana. Tiistai 21.2. 08.10 Ykkösaamu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Reformaation historia 3/3: Oppia kansan kielelle. 09.10 Puheen Aamu. 18.00 Yle Uutiset. 11.03 Alueradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. Tiistai 21.2. 16.00 Uutisotsikot. 00.00 Arkisto: Turismi. 09.05 Urheiluradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.06 Melkein hereillä. 12.45 Merisää. 07.53 Alueradio. 07.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 17.30 Pyöreä pöytä. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. 19.03 Urheiluradio. 17.15 Sadan vuoden kirjat. 18.50 Iltahartaus. 07.59 Hyvää huomenta. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Romano mirits. 07.12 Alueradio. 13.03 Perttu Häkkinen. 21.00 Puheen Ilta. 07.50 Merisää. 00.00 Yöradio. 15.05 Alueradio. 12.12 Alueradio. TIISTAI 21.2. 15.55 Yle News. 10.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 12.12 Alueradio. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 06.05 Sää. 20.00 Aspekti. 11.03 Nosto. 07.12 Puheen Aamu. 17.15 Suomi tänään. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Melkein hereillä. 11.57 Päivän mietelause. Keskiviikko 22.2. 00.00 Arkisto: Mitä on sivistys?. 16.17 Alueradio. Marko Maunuksela. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. 15.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Arjen tulevaisuus: Viherseinät. 13.00 Klassista kahteen. 04.00 Arkisto: Lastenohjelmia. 22.05 Tuija Pehkonen. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 17.06 Päivä tunnissa. 11.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. Willaim Faulkner harjoittelee New Orleansissa. 09.00 Yle Uutiset. 12.55 Suomi tänään. 21.50 Etnohetki. 08.12 Alueradio. 23.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 08.10 Ykkösaamu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.12 Puheen Aamu. Vegaanius – oikeasti kasvava trendi vai pelkkää hipsterihypetystä?. Marko Maunuksela. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 12.10 Urheiluradio. 19.00 YleX Ilta. 05.02 Melkein hereillä. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 23.05 Mikko ’’Peltsi’’ Peltola. 12.12 Yle Puhe Tänään. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 13.00 Klassista kahteen. Marko Maunuksela. 07.12 Puheen Aamu. 15.00 Yle Uutiset. 13.03 Jussi Heikelä. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 19.03 Etnoilta: Sydänjuurilla: Itsenäisen kansan musiikkia 1927-1937. 00.05 Yöradio – tunti 70-lukua. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 09.05 Muistojen bulevardi. 15.55 Yle News. 06.30 Alueradio. 03.00 Yle Uutiset. 15.05 Politiikkaradio Extra. 06.25 Aamusoitto. 09.00 Yle Uutiset. 06.30 Alueradio. 22.05 Jussi Heikelä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.03 Yöradio – toiveiden yö. 07.12 Alueradio. Ovatko kaksoiskansalaiset turvallisuusuhka?. 19.05 Luonto-Suomen talvi 0203-17600. 16.00 Uutisotsikot. 10.00 Yle Uutiset. 18.03 Radio Suomen Iltaohjelma. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 12.10 Urheiluradio. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. 14.00 Kantapöytä. 20.05 Sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO SUOMI 05.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Päivä tunnissa. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Aamuhartaus. 22.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 15 KALAJOKILAAKSO . 19.03 Urheiluradio. 17.40 Ykkösvieras:. 07.00 Yle Uutiset. 19.05 Radio Suomen Iltaohjelma. 20.05 Sää. 21.30 Helmikuun harjoituskappaleita. 10.03 Ajantasa. 02.00 Arkisto: Intiimi. 18.03 Jääkiekkokierros. 07.10 Aamusoitto. 12.55 Suomi tänään. 03.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 07.10 Aamusoitto. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Tuija Pehkonen. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.00 Yle Uutiset. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 06.15 Aamuhartaus. 02.42 Yöradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Alueradio. 11.00 Yle Uutiset. 21.10 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. Marko Maunuksela. 06.06 Melkein hereillä. 09.05 Urheiluradio. 09.00 Yle Uutiset. 17.15 Aristoteleen kantapää: Kyrilliset kirjaimet. 09.05 Muistojen bulevardi. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. High fi delity. 23.03 Yöradio. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 06.05 Hartaita säveliä. 08.10 Urheiluradio. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 18.55 Radio Suomen Iltaohjelma. 12.10 Urheiluradio. 00.05 Yöradio – toiveiden yö. 20.05 Sää. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.00 Yle Uutiset. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 09.11 Alueradio. 21.40 Urheiluradio. Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Urheiluradio. 16.03 Juuso Pekkinen. 08.12 Puheen Aamu. 12.30 Politiikkaradio. 18.00 Yle Uutiset. YLE X 06.29 YleX Aamu. 17.35 Puisevia tarinoita: Kapsahda katajaan!. 16.15 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 18.03 Urheiluilta. 15.05 Alueradio. 21.30 Puheen Ilta. 10.59 YleX Etusivu. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 14.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset. 12.30 Politiikkaradio. 21.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 20.00 Yle Uutiset. Vegaanius – oikeasti kasvava trendi vai pelkkää hipsterihypetystä?. 22.05 Sari Valto. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Urheiluradio. 05.32 Melkein hereillä. 14.03 Akti. 13.00 Yle Uutiset. 19.00 YleX Ilta. 10.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 09.11 Alueradio. 08.12 Alueradio. 09.10 Sää. 10.03 Ajantasa. 19.05 Radio Suomen Iltaohjelma. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 10.05 Brysselin kone. Ranskalainen kunnianhimo. 06.56 Päivän mietelause. 10.50 Kuuluttajan vieras: Audiotiimin toimittaja Anu Packalen. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivän mietelause. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Sari Valto. 02.00 Arkisto: Viro osana Eurooppaa. RADIO SUOMI 05.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 19.00 YleX Ilta. 14.03 Akti. 18.20 Radioteatteri esittää: Kadonnutta aikaa etsimässä, osa 34. 09.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 22.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 20.45 Haastateltavina teatteriohjaaja Ulla Schroderus ja kulttuurituottaja Joni Kinnunen. 16.15 Faunin iltapäivä. 16.00 Uutisotsikot. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 12.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 12.12 Yle Puhe Tänään. 13.00 Klassista kahteen. 02.02 Yöradio. 20.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla Suomussalmella. 06.05 Sää. 18.03 Luonto-Suomen talvi 0203-17600. 18.55 Radio Suomen Iltaohjelma. 05.50 Merisää. 09.10 Puheen Aamu. Keskiviikko 22.2. 07.59 Hyvää huomenta. 09.05 Muistojen bulevardi. 23.00 Yle Uutiset. 08.10 Ykkösaamu. 21.40 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 14.03 Akti. 07.59 Hyvää huomenta. 20.03 Urheiluradio. 12.30 Politiikkaradio. 06.56 Päivän mietelause. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 14.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. 16.15 Urheiluradio. 05.32 Melkein hereillä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 20.06 Radio Suomen Iltaohjelma. 08.12 Alueradio. RADIO SUOMI 05.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 10.03 Juuso Pekkinen. 19.45 Etnoilta: Keinuva talo – Kitaran kielillä polkasta bluegrassiin ja fl amencosta tangoon. 10.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 06.56 Päivän mietelause. 23.02 Päivä tunnissa. 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. YLE X 06.29 YleX Aamu. 12.59 Poikelus ja Hätönen. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. 09.05 Urheiluradio. 20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 21.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Aamusoitto. 15.05 Kultakuume. Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Luonto-Suomen talvi 0203-17600. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.10 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 16.15 Faunin iltapäivä. 18.00 Kuunnelman esittely: Glenda. 10.03 Juuso Pekkinen. 05.52 Melkein hereillä. 08.10 Urheiluradio
3h,k,s. Tule ihmeessä tutustumaan, ihastumaan ja ostamaan omaksi. Huoneisto heti vapaa! Mh. kohdenumero 582091 Soita ja sovi esittelysi! Jonna Rahkala 044 580 5171 Ylivieska, Keskusta kt 55 m 2 Lukkarinkatu 4 as. ilmalämpöpumppu, kivitasot, parvekkeella valaistus sekä säleverhot. Keskustan palvelujen tuntumassa näppärän kokoinen kaksio. KLO 10-13 Kalajokilaakso Aree nall a Kalajokilaakso Aree nall a (YLIV IESK AN JÄÄH ALLIL LA). Rauhalliselta paikalta ydinkeskustasta tarjolla heti vapaa ylimmänkerroksen tilava kaksio. Huoneistolle kuuluu autokatospaikka ja tilava ulkovarasto. 50.619 € Vh. Erinomainen varustelu esim. Huoneistosta saa toimivan kodin tai sijoituskohteen pienellä pintaremontilla, kylpyhuone remontoitu. 1h, kk, s. Siistit vaaleat pinnat, kodinhoitohuone ja erillinen WC. Erittäin siisti saunallinen rivitalo huoneisto Koivukalliolla. 2h, kk. Vuokralainen valmiina. 010 257 1705 Tuomas Kokkonen kiinteistönvälittäjä, LKV p. 044 038 5365 Jonna Rahkala kiinteistönvälittäjä, LKV p. kohdenumero 582332 KERROSTALOT Avoin esittely ke 22.2. Tutustu ja tarjoa! Mh. 2h,k,s. D*. Kaukolämpö. A*. 67.807 € Vh. kerroksen näköalahuoneisto. klo 17-17.30 Päivi Lehtelä 044 580 5170 Ylivieska, 1. Sijoittajaostajalle valmis hyvä vuokralainen. Yhtiölainan ansiosta hyvä kohde myös sijoittajalle. klo 16-16.30 Tuomas Kokkonen 040 582 0700 Ylivieska, Keskusta kt 62,5 m 2 Mattilantie 12 B. kohdenumero 541040 Avoin esittely to 23.2. C*. Hinta 159.900 € opkk.. 044 580 5170 Yhdessä hyvä tulee. Taloyhtiössä uusittu vasta ikkunat ja kunnostettu parvekkeet. Toimiva pohjaratkaisu ja siistit pinnat, ei vaadi laittoa. (alv 24%) Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,169 eur/min. KOKO PERHEEN TALVITAPAHTUMA Yhteistyökumppanit: Kalajokilaakso-lehti, Ylivieskan jäähallin työntekijät, Pohjanmaan leipomo, Koneurakointi Veljekset Rantala Oy, Safaritalo, Herrfors, Ylivieskan Martat, Ylivieskan Kuula, Erä-Jorma Oy, Kalajoen rovastikunnan Saapas, Ylivieskan äänentoistopalvelu Klo 10 Perhejumalanpalvelus, jonka jälkeen erilaisia toimintapisteitä jäähallin sisällä ja ulkopuolella klo 13 saakka. C*. 044 580 5171 Päivi Lehtelä kiinteistönvälittäjä, LKV p. Vohvelikahvila sisätiloissa ja ulkogrillistä makkaraa. Autokatospaikka. 16 Maanantaina 20.2.2017 . KALAJOKILAAKSO LAAKSOJEN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV KAUPPAKATU 11 YLIVIESKA PUH. Keskeisen sijainnin vuoksi sopii hyvin sijoitusasunnoksi kuin myös omaan käyttöön. Lisäksi autotalli 10.000 eur. Pipon kankaat ja muut materiaalit ovat lahjoittaneet: LEHTI KALAJ O KI S EU TU Autohuolto Hiltunen Päivän ohjelma • Klo 10 Perhejumalanpalvelus, Anne Sumela, Tuomo Kälviä, Eeva Korhonen, Lapsikuoro • Klo 11-12.30 Luistelumahdollisuus jäähallissa (lapset vanhempien valvonnassa) • Mäenlaskua lapsille (vanhempien valvonnassa) • Saappaanheittoa • Korikiipeily • Potkupallokeilausta • Kasvomaalausta • Temppurata lapsille Kaikki toimintapisteet ovat ilmaisia! Vohvelikahvilan hinnasto: • Vohveli + kermavaahto ja hillo 2 € • Sämpylä 2 € • Kahvi/tee/kaakao 1,50 € • Mehu 1 € • Makkara 1,50 € Paikoitus Liikuntakeskuksen pysäköintialueella. 135.000 € opkk.. (alv 24%) Asuntolaina Osuuspankista Vakuutukset Pohjolasta Kiinteistövälitys OPKK:sta Keskittämällä ansaitset OP-bonuksia Jos emme onnistu siinä, saat välityspalkkiosta Myymme kohteesi 3 kk:ssa! Markkinajohtajan MYYNTITAKUU alennusta 25%! *) Ei koske minimipalkkioita RIVITALOT Avoin esittely ke 22.2. klo 16-16.30 Päivi Lehtelä 044 580 5170 Ylivieska, Koivukallio rt 52 m 2 Aisakorventie 1 A. 55.000 € opkk.. 2h+k+p. kohdenumero 583350 Soita ja sovi esittelysi! Tuomas Kokkonen 040 582 0700 Ylivieska, Pyörreperä rt 65 m 2 Myrskytie 5 A. kohdenumero 584401 Soita jo sovi esittelysi! / Jonna Rahkala 044 580 5171 Ylivieska, Keskusta kt 34,5 m 2 Pajalankatu 5 as. 010-puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,059 eur/min. 60.748 € Vh. Tapahtuman tuotto Yhteisvastuukeräykseen! P P P P P P Pä ä ä ä ä ä äiiiiiv v v v v v vä ä ä ä ä ä än n n n n n o o o o oh h h h hjjjjje e e e e e e ellllllm m m m m ma a a a a ••• K K K K K K K Kllllo o o o o o o o o 1 1 1 1 10 P P P P P P P P P Pe e e errrrrrrrh h h h h h he e e e ejjjjju u u u u u um m m m m m m ma a a a alllllla a a a a an n n n n n np p p p p p pa a a a a alllvvvvvve e e elllu u u u u u us s s s s, A A A A A A A A An n n n nn n n n n n ne e e e e e e S S S S S S Su u u u um m m m m m me e e e e e e e e e e e e e e e ella a a a a,,,, T T T T T T Tu u u uo o om m m m m m mo o o o o o K K K K K K K K K K Kä ä ä ä ä ä ä ä älllllvvvviiiiä ä ä ä ä ä E E E E E Ee e e evvvvvvvva a a a K K K K K K Ko o o orrrrrh h h h ho o o o o o on n n n n ne e e e en n n n L L L L L L L L L La a a a a a ap p p p p p ps s s s s siiiiiikkkkku u uo o o o o o orrrrrrro o o o o o Klo 10 Perhejumalanpalvelus, jonka jälkeen erilaisia toimintapisteitä jäähallin sisällä ja ulkopuolella SUNNUNTAI NA 26.2. kohdenumero 583310 Onnea 100-vuotiaaseen Suomeen syntynyt vauva! Lahjoitamme sinivalkoiset trikoopipot kaikille Oulaskankaalla vuonna 2017 syntyville vauvoille Tämän pipon sinulle on ommellut Sinikka Hiltunen käsityöliike Naputiinasta. Loistavalla sijainnilla, hyvin pidetystä taloyhtiöstä näppärä saunallinen yksiö. D2007*. Vain yksityisesittelyt! Mh. Huoneisto on siistikuntoinen, heti valmis asuttavaksi, mutta pintaremontilla saa huoneistosta vieläkin viihtyisämmän. Uudenkarhea rivitalon päätykolmio Pyörreperältä, läheltä Savarin palveluita ja työpaikkoja. Reilun kokoiselta parvekkeelta avautuvat näkymät etelän suuntaan puistomaisemaan. 040 582 0700 Jouko Järvelä toimitusjohtaja, LKV kaupanvahvistaja p. 61.500 € opkk.. 3h,k,s. Hinta 89.000 € opkk.. Hinta 103.500 € opkk.. kaupungin osa kt 72,5/88,5 m 2 Similäntie 2 A. B2007*. Heti vapaa ylimmän 4