Sivu 15 Liias golfasi SM-kultaa Jokirapujen pyynti alkaa tänään koko Sievissä. Sivu 2 SÄÄ+19 Ravustus alkaa Sievissä tänään. KUVA HELI NYGÅRD Koirat ja mutti kiinnostivat Kalajokilaakson Golfi n Niina Liias voitti lyöntipelin naisten SM-kultaa. Sivut 8 ja 10 Mutti maistui maistui viikonvaihteessa myös koirille Sievissä, vaikka virallista muttikoiraa ei pystyttykään valitsemaan. HEINÄKUUTA 2015 Perustettu 1927 . II Suomen II paras paikallislehti 2014 MAANANTAI 20. Irtonumero 2€ Sievin Muttimarkkinoiden ohjelmassa ennakkoon ilmoitettu muttikoira jäi valitsematta osallistujien puuttuessa. Ylivieskassa sen sijaan nähtiin lauantain ja sunnuntain aikana lähes 2?100 kaikenkarvaista hännänheiluttajaa kansainvälisessä kaikkien rotujen koiranäyttelyssä. Kalajokisen hermo piti tiukassa paikassa, sillä mestaruus ratkesi viimeisen väylän onnistuneeseen birdieputtiin. Sivu 5 Aarne Juhonsalo: Sään ääri-ilmiöt ovat huomattavasti lisääntyneet. Kalastusasianttuntija Pertti Sarja valmitautuu mertakaupoille. 87 vsk/Nro 56
Kaikkein arvokkaimmaksi havaintosarjakseen mies mainitsee sammakoiden kurnuttamisen alkamisajat. KUVA MAIJA PYLVÄS Juhonsalolta löytyy säämerkintöjä 1952-luvulta asti. 2 Maanantaina 20.7.2015 . . Lähde: Ilmatieteen laitos Aarne Juhonsalon arvokkain havaintosarja on sammakoiden kurnuttamisen alkamisajat Säämies uskoo vielä helte Tällä mitataan sadeveden määrää.. Tarkat tilastot löytyvät Juhonsalon tietokoneelta. –?Eteenpäin on paljon vaikeampi sanoa kuin taaksepäin, mutta en ihmettele, että tulisi vielä vaikkapa 35 astetta lämmintä tälle kesälle. Kuljettajaksi osoittautui ajokortiton Ylivieskasta kotoisin oleva mies. Mies ajoi ajoittain huomattavaa ylinopeutta. Hänen mukaan ihmisiltä on jäänyt huomaamatta, kuinka iso muutos on jo tapahtunut esimerkiksi keskilämpötilojen kohoamisessa. Juhonsalo kuvaa isänsä kanssa aikoinaan aloitettua säähavainnointia eräänlaiseksi elämänmuutokseksi. Sääennusteessa epävakainen sää tarkoittaa, että ennustusjaksolla sataa yleisesti, mutta ei koko aikaa. Kaukana kaupungin melusta sijaitsevaa asuinpaikkaansa hän kuvailee ihanteelliseksi paikaksi tarkkailla ympäristöä. KALAJOKILAAKSO Tässä ja nyt Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Poliisi ajoi takaa torstaina ennen puolta yötä henkilöautoa Haapavedellä noin kymmenen kilometriä. Vaihtelevassa säätyypissä poutaiset ja sateiset jaksot vaihtelevat, ja aurinko paistaa osan aikaa. Poliisi ajoi takaa henkilöautoa Haapavedellä Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Ajokortiton ja huumeiden vaikutuksen alaisena ollut 23-vuotis ylivieskalaismies pysäytettiin poliisin piikkimattoon lähellä Vihannin taajamaa sunnuntaita vasten yöllä. –?Myös sään ääri-ilmiöt ovat huomattavasti lisääntyneet, hän sanoo. Hänellä ei ollut voimassa olevaa ajokorttia. Sademäärä, pilvisyys ja ilman kosteus ovat olleet ennätyssuuria, kertoo pienestä pojasta asti säätä havainnoinut Aarne Juhonsalo. törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, liikennerikkomuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta. Tällöin ei yleensä kuuluta matalaeikä korkeapaineen alueeseen. Ääri-ilmiöt lisääntyneet Ilmastonmuutos on asia, josta Juhonsalolla riittää puhuttavaa. Kasvien kukinnan suhteen on alettu jäädä jälkeen viimeisten parin viikon aikana. Poliisi tutkii asiaa, jonka rikosnimikkeinä on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, rattijuopumus, huumausainerikos, liikennerikkkomus, ajoneuvorikkomus. Epävakaista sateisempi on sateinen sää. Tällöin vallitsee yleensä korkeapaine. . Yön ja päivän lämpötilaerojen tasoittuminen on Juhonsalon mukaan merkittävä asia. –?Sammakot meinaavat loppua kohta, ja se on ihan yleismaailmallinen ilmiö, Juhonsalo tietää kertoa. . Yksi hyvä asia on myös se, että laidunkausi on jatkunut yli kahdella viikolla. –?Keskilämpötilojen perusteella tämä kesä ei ole ollut kovinkaan kylmä pitkällä aikavälillä, mutta muuten tämä on ollut erikoisen poikkeuksellinen. Huumausainepikatestin tulos oli positiivinen ja autosta löytyi vähäinen määrä huumausaineeksi epäiltyä ainetta. Partiossa mukana ollut poliisikoira vainusi nopeasti lähimetsässä piilossa olleen kuljettajan. Nykyään kaikki havainnot on tilastoitu tietokoneelle. Voipa hän tarkkailujensa perusteella todeta esimerkiksi sen, että sammakkojen kurnutus on vähentynyt huomattavasti eikä taivaan pilvimuodostelmat ole samanlaisia kuin ennen. Tällöin Suomi kuuluu yleensä matalapaineen alueeseen. Autoilija ei totellut poliisin pysäytysmerkkiä vaan säntäsi karkuun. Tämä säämies voi kertoa myös sen, että oikeasti tämä kesä ei ole ollut sen kylmempi kuin ennenkään. Tapaus alkoi, kun poliisipartio ryhtyi pysäyttämään henkilöautoa Haapaveden Kytökyläntiellä. Teerikujalla takaa-ajettu autoilija hylkäsi lopulta autonsa ja juoksi piiloon läheiseen metsikköön. Lämpötilojen ja sademäärien lisäksi muistiin on kirjattu myös pilvisyydet ja lumimäärät. Pilvisyys on puolestaan estänyt veden haihtumista, mikä lisää märkyyden tuntua. Tämä kesä on ollut erikoisen poikkeuksellinen. Juhonsalo uskoo, että suurin piirtein heinä-elokuun vaihteessa tulevat vielä paljonpuhutut helteet. Epävakaisessa säässä pilvisyys on runsasta ja kesäaikaan on myös viileää. Juhonsalo on mitannut ja kirjannut ylös vuodesta 1952 lähtien niin lämpötilat kuin sademäärätkin. Sateisella säällä esiintyy jo pitkiä lähes yhtenäisen sateen aikoja, ja sademäärät voivat olla myös runsaita. . Kun havaintoja alkoi kertyä, sitä mielenkiintoisempaa tarkkailusta tuli. Epävakaista vai vaihtelevaa . Tämän kesän sademäärää hän kuvailee huikeaksi ja ennätykselliseksi. Poliisipartio seurasi ajoneuvoa Haaransillan liittymän kautta Raahen suuntaan kasitietä ja kantatietä numero 86 aina lähelle Vihannin taajamaa. . –?Kun menee marjanpoiminta-aikaan metsään, ajoittain voi olla täysi hiljaisuus ilman minkäänlaista surinaa. Liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio havaitsi Limingan Tupoksessa ylinopeutta ajavan henkilöauton, jonka kuljettaja ei noudattanut partion antamaa pysäytysmerkkiä, vaan pyrki ajamaan pakoon. Kymmeniä vuosia Juhonsalo keräsi säätietoja myös Ilmatieteen laitokselle. Pikkuhiljaa mukaan alkoi tulla havaintoja eläimistä ja kasvillisuudesta. Myös auton kyydissä ollut matkustaja löytyi metsiköstä.Kuljettaja puhalsi poliisipartion alkometriin nolla promillea. Paikoin voi olla jopa poutaa. Vaihtelevaa säätyyppiä kuivempi säätyyppi on poutainen. Maataloudelle positiivista on sen sijaan pitkällä aikavälillä tapahtunut ilmaston keskimääräinen lämpeneminen. Oulaistelainen Aarne Juhonsalo on kerännyt säätietoja yli 60 vuoden ajalta. Siellä auto ajoi toisen poliisipartion asettamaan piikkimattoon sillä seurauksella, että autosta rikkoutui kaksi rengasta. Kuljettaja joutui pysäyttämään auton ja hänet otettiin kiinni. Lopulta kuski hylkäsi ajokkinsa ja pakeni metsään, josta poliisi tavoitti hänet sekä kyydissä olleen matkustajan. Yöllä ja päivällä ei enää niin suurta lämpötilaeroa Vaikka päivän korkeimmat lämpötilat ovat olleet tänä kesänä matalia, öisin on ollut lämpimämpää kuin ennen. Pitkään maanviljelijänä toiminut Juhonsalo toteaa sen, että vaikka tulisi vielä kuinka lämmintä tahansa, viljoja ei pelasta enää mikään. Poliisi tutkii tapausta mm. Kortiton huumekuski pysähtyi vasta piikkimattoon Maija Pylväs maija.pylvas@kalajokilaakso.fi Oulaisten Katilanperällä asustelee mies, joka tietää säästä kaiken – ainakin viimeisten yli 60 vuoden ajalta. Parempaan päin on siis menty, vaikka tänä kesänä tuleekin köniin sateiden takia. –?Nykyään eläimille on yhä aiemmin senpituista heinää, jota voi syödä ja loppupäästä sellaista, jota voi vielä syödä. Poliisipartio ajoi takaa huomattavaa ylinopeutta ajanutta autoilijaa noin kymmenen kilometrin matkan. Myös hyönteismaailma on säämiehen mukaan muuttunut: esimerkiksi sääsket ovat vähentyneet huomattavasti.
ECMWF:n pitkäaikaisennusteen mukaan elokuusta lokakuuhun on odotettavissa ajankohtaan nähden melko tavanomaista säätä. Kalajoella virkavaltaa tarvittiin joukkotappelun taltuttamiseen. Yrittäjyyttä edistettävä systemaattisemmin korkeakouluissa. Kainuun Prikaatin raivaajaryhmä haki löytyneet vaaralliset esineet turvallisesti tuhottavaksi. Viikon kuluessa voi olla liikkeellä sellaista ilmamassaa, että lämmin sää on mahdollista meilläkin. Pitkän ajan ennusteet eivät kuitenkaan ole tarkkoja. Rattijuoppoja poliisin haavin jäi yön aikana neljä. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Haapajärveltä taas löytyi sodanaikaisia räjähdetarvikkeita siivouksen yhteydessä kerrostalon kellarivarastosta. –?Aika nihkeältä se alkaa näyttää, mutta ei ihan mahdottomalta. Sodanaikaisia räjähteitä löytyi asuintiloista Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Tappelut ja rattijuopot työllistivät poliisia Kalaja Pyhäjokilaaksojen alueella sunnuntaina vastaisena yönä. Siksi kaikkien opiskelijoiden pitäisi voida harjoitella yrittämistä, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoi SuomiAreenalla Porissa torstaina. Kaikilla opiskelijoilla olisi oltava mahdollisuus harjoitella yrittäjyyttä joko omassa yrityksessä tai oppilaitoksen harjoitusyrityksessä ja suorittaa korkeakouluharjoittelu omassa yrityksessään. Maanantaina 20.7.2015 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Suomi on siinä välissä, eikä tarvita suurtakaan heilahdusta, niin se vaikuttaa heti säähän täällä. 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa Twitter /Kalajokilaakso uutishaa vi Kalajokilaakso Sodanaikaisia räjähteitä löytyi asuinrakennuksista Pyhäjoelta ja Haapajärveltä Asuinrakennuksista on löytynyt sodanaikaisia räjähteitä kahdella paikkakunnalla. Ne antavat vain todennäköisyyden sille, kuinka paljon jakson keskilämpötila poikkeaa pitkäaikaisesta keskiarvosta. Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n mukaan sää jatkuu heinäkuun loppuviikot tavanomaista viileämpänä. Kalajoella joukkotappelu Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Haapavedellä paloi lauantai-iltana noin 30?000 euron arvoinen paalain Alakyläntiellä. Bergman korostaa, että säätä pystytään nyt ennakoimaan vain noin viikon verran eteenpäin. Raahessa mies yritti pysäyttää ohiajavaa autoa. 3 KALAJOKILAAKSO . Kahakan pahimmat pukarit poliisi kuljetti säilöön. Mäkysen mukaan kaikissa korkeakouluissa kannattaa miettiä, miten kehitetään opiskelijoiden yrittäjyystietoja, -taitoja ja -valmiuksia, millaisia palveluja yrittäjille tarjotaan ja miten tutkimuksella ja tuotekehityksellä parannetaan erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kykyä uudistua. Traktori saatiin kuitenkin pelastettua. Etelä-Suomessa voi olla hieman lämpimämpääkin. –?Suomeen tarvitaan lisää uusia yrittäjiä ja työpaikkoja, kun yrittäjiä jää eläkkeelle ja maassa on ollut isoja irtisanomisaaltoja. Yrittäjien määrä ei ole kasvanut suhteessa korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrään. Elokuun alusta lämpötilat palaisivat ajankohdalle normaaleihin lukemiin. Poliisi tiedotti perjantaina, että Pyhäjoelta löytyi omakotitalon remontin yhteydessä lattian alta sodanaikainen käsikranaatti ja patruunoita. Paalain tuhoutui palossa Hanna Perkkiö hanna.perkkio@kalajokilaakso.fi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuomo Bergman ei vielä uskalla povata helteiden paluuta. Muista häiriötilanteista poliisi kuljetti useita humaltuneita Ylivieskan ja Raahen poliisiasemille. Kun se ei onnistunut, hän löi kädessään olevalla puukepillä auton takaosaan aiheuttaen peltivaurioita. Siitä pidemmät ennusteet ovat hyvin epävarmoja. Nihkeältä näyttää, muttei mahdottomalta eisiin Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Suomen Yrittäjien mukaan korkeakoulujen kannattaisi edistää yrittäjyyttä systemaattisemmin ja suunnitelmallisemmin. –?Keski-Euroopassa vallitsee lämmin ja pohjoisessa jopa syksyinen sää. Amerikkalainen NCEP:n mukaan taas Itäja Pohjois-Lapissa olisi elo-lokakuussa keskimäärin vähän tavanomaista lämpimämpää, kun taas muualla maassa lämpötilat ovat lähellä keskiarvoa. Ihmisiä ei ollut vaarassa. Poliisi muistuttaa, ettei vastaavanlaisiin löydöksiin tule koskea, vaan löydöstä tulee ilmoittaa välittömästi hätäkeskukseen
Reisjärven tapauksessa ELY-keskus on keksinyt ongelmaan ratkaisun: Kun tien päällysteen kunnossapitoon ei riitä varoja, päällyste poistetaan kokonaan. Omistan perikunnan jäsenenä yhtä satojen vuosien hirsilinnaa. Kotona ollaan omassa seurassa, lueskellaan, leikitään koneilla ja ollaan vaan.. Jokainen tietää, ettei katujen kunnossapito ole halpaa. Meillä liikkujilla ei ole nyt muuta keinoa kuin sovittaa nopeudet paitsi tilanteiden myös tien kunnon mukaan. Joissakin paikoissa huonokuntoiset päällysteet on poistettu kokonaan ja vedetty teitä sorapinnalle. Lisäksi teitä rasittaa se, että niin autojen kuin autoilun määrä kasvaa koko ajan ja rekkojen painot kasvavat. Urapaikkauksillakin korjataan vain pahimmat paikat . Piirustuksissa talot näyttivät kauniilta, kun päästiin katsomaan ohi ränsistyneiden maalikerroksien. Vanhoille rakennuksille pitäisi löytää markkinapaikkansa. Yksityishenkilöitä voisi löytyä ostajiksi ja rakennusten kunnostajiksi. Kaisa Savela löysi silloin alueen ja ihastui siihen. KALAJOKILAAKSO Facebook Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä Toimitussihteerit Sari Arff man, Leila Päivärinta Toimittajat Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Pirjo Kunelius, Anne Mattila, Juhani Rintakumpu ja Hannu Verronen Savu tuoksui viikko sitten lauantai-aamuna Ylivieskan uudelle torille. Kuitenkin ajamme huonommilla teillä kuin vielä kymmenisen vuotta sitten. Kun tiessä on syvä, teräväreunainen reikä, sen huomaa vasta parikymmentä metriä ennen. Onko tämä kukoistava kasvukeskus, johon kannattaa muuttaa vai henkitoreissaan kiemurteleva kyläpahanen. Kasarmi nousi ylivieskalaisten tietoisuuteen 1990-luvulla. Mitä enemmän hän on hankkinut alueesta tietoa, sitä enemmän hän on tuosta Ylivieskan vanhasta rautatieläisten alueesta innostunut. En ymmärrä miksi. Tämän päivät autot on suunniteltu tasaisille teille. Ei kesäkunnossapitoa P.Veitsi Kun tien päällysteen kunnossapitoon ei riitä varoja, päällyste poistetaan kokonaan. Eihän siitä kovin kauan ole, kun Kaisaniemessäkin tiet olivat sorapintaisia. Tästä keskustellaan nyt Mistä on sunnuntainen kesäpäivä tehty. Sorapintaista tietä on halvempi hoitaa. On itse asiassa surkuhupaisaa, että ajamme entistä paremmilla autoilla entistä huonokuntoisemmilla teillä. Loputtomiin ei voida ratkaisuja lykätä. Tiedon puutteeseen eivät päätökset tule kaatumaan. Aika on tehnyt tehtävänsä. Tiet kuluvat käytössä ja siksi perusparannuksen pitäisi olla jatkuvaa. Silläkään ei toki päästä hyvään lopputulokseen, niin pahasti tiestö on päässyt rapistumaan viime vuosien niukkuuden aikana. Ehkäpä noin voidaan vaikuttaakin. Palaisimmeko täälläkin aikaan, jolloin myös taajamassa rapisisi sora. Liisa Ängeslevä 20.7.2015 Tietyöt eivät ole juuri hidastaneet liikennettä Kalajokilaakson alueella tämän sulan aikana. Alue saa kaikkia tyydyttävän asemakaavan, mikäli rakennuksille löytyvät omistajat. Hiukan sentään tienrakennusrahojakin on alueelle riittänyt, sillä Kalajoella on meneillään taajamatiehanke, johon liittyy myös kevyen liikenteen väyliä. Teissä on monenlaisia vaurioita, joihin ajaessa autoon saattaa tulla suuretkin vauriot. Kasarmi oli yritetty polttaa. Teiden huono kuntokin heikentää turvallisuutta. Kaupunginvaltuustossa hallitsi pitkään parhaana ratkaisumallina kasarmille puskutraktorit. Turvallisuuteen voi jokainen vaikuttaa itsekin varovaisuudella ja selväpäisyydellä. Olen kuullut monen Ylivieskassa satunnaisesti käyvän ihmettelevän Ylivieskan keskustan alueen katujen huonoa kuntoa. Tuskinpa paluuta entiseen on näköpiirissä. Ei olisi ollut ensimmäinen kerta, jolloin vanhan puutaloalueen kohtalo ratkaistaan tulella. Lykkäsin aamulle sopimaani haastattelua, jotta sain kuvat rikoksesta. Todennäköiseltä näyttää, ettei mikään yksittäinen rakennusliike innostu alueesta. Valtiovaltakin alkoi tukea autokannan nuorentumista Tierahaa tarvitaan lisää On itse asiassa surkuhupaisaa, että ajamme entistä paremmilla autoilla entistä huonokuntoisemmilla teillä Pääkirjoitus pk KALAJOKILAAKSO heinäkuun alussa voimaan tulleella romutusmaksulla. Pienevät määrärahat vastaan rapistuvat kadut. Katukuva on huonosti hoidettujen katujen takia raihnainen. Museovirasto saisi töitä. Ei pahalta. Kun siihen lisätään vielä vähälumisia talvia, joiden aikana nastat kuluttavat päällystettä, ei lopputulos ole hyvä. 4 Maanantaina 20.7.2015 . Samoin tiedämme, että kaupungin teknisellä puolella on käsissään mahdoton yhtälö. Jokainen ikäiseni muistaa, miltä sileäksi kuluneen tien pinta tuntuu paljaan jalkapohjan alla. Palaammeko vähitellen takaisin maaseudun idylliin. Päättämättömyys on noussut nyky-Suomen ykkössynniksi. Unohdettava etuspoilerit, madallussarjat ja matalaprofi ilirenkaat. Kunnostusmäärärahoja tarvittaisiin pohjoisen Suomen teille huomattavasti nykyistä enemmän. Ränsistyneet rakennukset houkuttelevat ilkivallan tekijöitä ja pyromaaneja. Nopeuden ollessa 80 km/h väistäminen tai pysäyttäminen on mahdotonta. Reisjärvellä Räisälänmäentielle oli ilmestynyt tiehen kissankorkuisin kirjaimin spreijattuna teksti: ”Ei kesäkunnossapitoa”. Tiemäärärahat ovat tosi vähissä, vaikka tarvetta korjaukselle kyllä olisi. Kaupunginvaltuusto löysi kompromissin. Tavallinen autoilija on voimaton käymään oikeustaistelua tienpitäjää vastaan, vaikka olisi oikeassakin. Puskutraktorit törmäsivät siihen, että vanhan säilyttäminen kävi yhä arvokkaammaksi. Kasarmin talojen ostajan ei tarvitse hävetä. Lähes poikkeuksetta tienpitäjä pesee kätensä viitaten tieliikennelain pykälään 23, jossa kuljettajan edellytetään voivan pysäyttää ajoneuvonsa aina tien näkyvällä osalla. Viime viikolla päättyivät urapaikkaukset Ylivieskan ja Nivalan välillä ja myöhemmin kesällä paikkaukset jatkuvat Oulaisten ja Sievin välillä. Ehkäpä meidän on vain sopeuduttava tilanteeseen. Niinpä niin. Tällainen nokkela väkivallaton anarkismi piristää. Jatkossa rahaa teiden ylläpitoon on tulossa hiukan nykytilannetta enemmän. Vanhat rakennukset kiehtovat joitakin ihmisiä. Haaveissa oli käsityöläiskylä. Hankittava maastokelpoisemmat autot, joiden maavara riittää. Kaikki eivät ole alueesta innostuneet. Kaupungin elinkeinotoimen hanke yritti löytää alueelle käyttöä. Ylivieskassa oli tapahtua se, jota oli odotettu. Se on turvallisempi vaihtoehto kuin urainen, kuoppainen, repeillyt ja muutenkin huonokuntoinen kestopäällyste. Olisiko Reisjärven tapa hoitaa asia tännekin sopiva. Nyt tästä on otettu askel eteenpäin. Se ei ole mikään ilonaihe. Niistä tiedetään, että niiden kunnostaminen onnistuu. Jopa pääteillä on sattunut lukuisia tapauksia, joissa tiessä olevat päänkokoiset reiät ovat rikkoneet auton renkaita, vanteita ja pyöränripustuksia. Olipa joku koiranleuka pistänyt kerran Haapavesitien risteykseen kyltin: ”Ei talvikunnossapitoa”. Tuskin mitään rakennusaluetta on niin perusteellisesti selvitetty kuin kasarmia. Ei ole helppoa poistaa mitään vanhaa puutaloaluetta, jos se on ainoa laatuaan. Siitä voi kukin vetää omat johtopäätöksensä. Vaikuttavia hetkiä oli se, kun alueelle tehtiin talo talolta suunnitelma. Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Kasarmi palaa asialistalle Kolumni Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Teiden talvikunnossapito on puhuttanut paljon viime vuosina. Surullisenkuuluisan Haapavesitien lisäksi ongelmia aurauksen, hiekoituksen ja suolauksen suhteen on ilmennyt ympäri maakuntaa, sekä valtion että kuntien ylläpitämillä teillä. Tänä kesänä ei yhtään isompaa päällystystyötä tehdä Kalajokilaakson alueella. He voivat puolestani niitä ostaa, omistaa ja kunnostaa. Valitettavasti onnettomuuksista ei aina selvitä pelkillä nelitai kaksipyöräisten vaurioilla
Olli Saarella oli tuolloin yläasteen kahdeksannella luokalla ja muistaa hyvin runsaat saaliit. . heinäkuuta. Rapurutto on Suomen raputalouden ilmeisin uhka. Yksi rapu oli tänä kesänä jo eksynyt katiskaan. Mielelläni näkisin sen, että Kalajokeen voidaan palauttaa runsas rapukanta. Tarkkaamattomuus liikenteessä -teeman valvonta paljasti koko liikennerikollisuuden kirjon: rattijuoppoja, omaisuusrikollisia, turvavyöttömiä, kännykkä kädessä ajavia, hurjastelijoita, epäkuntoisia ajoneuvoja, ajo-oikeudettomia, punaista päin ajavia. Se on tiedossa, että rapukanta on edelleen elossa. –?Nyt on aika ulottaa ravustus koko Sievin alueelle. Menettelyllä halutaan tarkka selvyys siitä, miten tehdyt siirtoistutukset ovat onnistuneet. Sievissä sallitaan pyynti nyt ensimmäistä kertaa 10 vuoteen myös Jyringin alapuolisessa Vääräjoessa. –?Valitettavasti lista näyttää lohduttomalta, toteaa poliisiylitarkastaja Risto Lammi Poliisihallituksesta. Ravustamaan pääsevät kaikki sieviläiset, jotka hankkivat asianmukaiset luvat ja mertoihinsa erityisen mertamerkin. Pääskyjen pesimähavaintoja kaivataan. Uusi puheenjohtaja Olli Saarela tuli palauttamaan toimintaa kolme vuotta sitten. –?Ely-keskus on omissa arvioissaan todennut, että joki olisi liian hapan rapukannan elpymiselle. Merrat ovat läheisessä kosketuksessa rapuihin, ja siksi niiden huolellinen desinfi ointi on tarpeen aina, jos niitä on välttämätöntä siirtää järvestä toiseen. . Rautiossa koeravustuksina Raution Vääräjoen rapukannan elpymisestä ei ole vielä merkkejä. Sievin laajentunut ravunpyyntialue voi näy urheiluvälinekaupassa. Yleinen ravustus voidaan sallia vasta sen jälkeen, kun kanta on elpynyt. Veden humuspitoisuutta epäillään raputon syyksi. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Poliisipartiot kirjasivat lähes tuhat rikosta liikenteessä yhden vuorokauden mittaisen tehovalvonnan aikana 14. Syyksi ei varmistunut rapurutto. Tuhat rikosta päivässä -tahti osoittaa sen, että liikennevalvontaa suorittavien poliisimiesten panos liikenneturvallisuustyössä on äärimmäisen tärkeää eikä automaattivalvonnalla voida korvata kaikkea liikennevalvontaa. Sievin kalastuskunnan puheenjohtaja Veli-Pekka Naukkarinen kertoo, että tällä tietoa istutetut ravut ovat kasvaneet lupaavasti. Oletuksia on lisäksi veden liian korkeasta humuspitoisuudesta. Nämä tiedot ovat erittäin tärkeitä, kun arvioidaan, miten lajien kanta on muuttunut. Vääräjokeen on istutettu joen omaa kantaa, sitä saatiin Sievin Veli-Pekka Naukkariselta. Täplärapu sietää rapuruttoa jokirapua paremmin. Täplärapuja esiintyy yhä laajemmalla alueella, jolloin rapuruton leviäminen on aiempaa todennäköisempää. Kalastuskunnan puheenjohtaja Mikael Keskisipilä kertoo, että koeravustuksen perusteella on saatu takaisin vain täysikasvuisia istutusrapuja. Mikael Keskisipilällä on tiedossa, että uuden rapukannan kehittyminen tapahtuu hitaasti. Pesivien parien ja poikasten määrän lisäksi voi ilmoittaa myös pesimätietoja aiemmilta vuosilta. Ely-keskuksen tutkimuksista on aikansa, joten omaa kiinnostusta on nykytilanteen selvittämiseen. Jyringin yläpuolella ravustus on jatkunut kaiken aikaa normaalisti, jotkut ravustajat ovat hankkineet jopa sata mertaa. Heinäkuu on vielä hyvää aikaa pääskyjen tarkkailuun. Ensimmäiset uuden kannan siirtoistutukset jokiosalle tehtiin 10 vuotta sitten. . Tähän asti Jyringin alapuolisen kannan on annettu rauhassa vahvistua, kehitystä on seurattu koeravustuksin. Havainnot pääskyjen pesinnästä voi ilmoittaa osoitteessa www.birdlife.fi /vuodenlintu. Aiomme nyt edelleen tänä kesänä jatkaa koeravustuksia ja arviomme tilannetta sen jälkeen. Kalajoki ollut ravuille hapan Ylivieskan kalastuskunnan puheenjohtaja Olli Saarela harkitsee tänä kesänä Kalajoen koeravustuksia. . –?Se voi viedä 10 vuotta istutusten uudelleen aloittamisesta. 5 KALAJOKILAAKSO . Räystäsja haarapääsky ovat BirdLife Suomen vuoden linnut. Ravustuskausi alkaa huomenna tiistaina 21. Luonnonvarakeskuksen mukaan pitkät lämpimät syksyt tuottavat rapujen hyvän lisääntymistuloksen ja vahvan vuosiluokan. Käytännössä kaikissa Suomen täplärapukannoissa ja monissa jokirapuvesissä on pysyvästi rapuruttoa. Alueen ravut tuhosi aikanaan rutto. Automaatti ei korvaa poliisia Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi BirdLife Suomi kerää tänä kesänä tietoa pääskyjen pesinnästä. Rajoituksena siellä on pyyntikauden päättäminen elokuun loppuun, sitten rauhoitus Jyringin alapuolella jatkuu. –?Ravuilla on merkitystä, niillä on ollut joskus täällä erittäin iso kalataloudellinen merkitys. Lajit on valittu, koska molempien pesimäkantojen arvioidaan vähentyneen alle puoleen viime vuosikymmenien aikana. –?Viime kesä oli vähän aiempaa heikompi, saatiin rapuja kuitenkin jollakin lailla. Ylivieskassa Kalajoesta viimeksi saatiin viimeksi hyviä rapusaaliita 25 vuotta sitten. LÄHDE:: LUONNONVARAKESKUS LUKE Rautiossa tehdään koepyyntiä, Ylivieska harkitsee samaa Rapumertojen saaliit Sievistä Ylivieskassa Kalajoesta viimeksi saatiin viimeksi hyviä rapusaaliita 25 vuotta sitten. Raution Vääräjoessa jatkuvat koeravustukset, Ylivieskan Kalajokeen niitä nyt harkitaan. Jos ei niin tehdä, isot ravut alkaa syödä pieniä. –?Huolestuttaa, kun uusia pikkurapuja ei ilmaantunut vielä viime kesänäkään. Meillä laitetaan merrat pyyntiin heti, kun kausi alkaa, Naukkarinen toteaa. heinäkuuta kello 12. Raution raputuhon syy ei koskaan selvinnyt. Raution rapukannan tuhosta on 10 vuotta ja istutusten uudelleen aloittamisesta 5 vuotta. Maanantaina 20.7.2015 Uutis TUTK A y Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Sievin Vääräjoesta pyydetään tänä kesänä koko pitäjän alueelta jokirapua. . KUVA HANNU VERRONEN Ravut ja niiden rutto . Pyydysten, veneiden ja muiden välineiden siirtämisessä vedestä toiseen pitää aina varoa, ettei samalla siirretä rapuruttoa. Ylivieskan kalastuskunta ennätti elää hiljaiseloa. . Erityisesti havaintoja toivotaan varsin huonosti tunnetusta räystäspääskystä. Ylivieskan Urheilun ja Lelun kalastusasiantuntija Pertti Sarja valmistautuu myymään tällä viikolla mertoja, mikäli kysyntää ilmenee. Rapurutto voi aiheuttaa merkittävää kuolleisuutta myös täplärapukannoille. Meillä on voinut löytyä 15 rapua yhdestä merrasta
Mäkiautokilpailu ei ole ensimmäinen, sillä hän on osallistunut kilpailuihin jo vuodesta 2012 eri paikoissa. Sillä tukka tulee ainakin pehmeämmäksi. Tapahtumasta vastasi tänä vuonna Mannerheimin lastensuojeluliiton Alavieskan yhdistys. Olen tehnyt mäkiautoni isäni kanssa, Koikkalainen kertoo. Myös pöpöpitoisuudet voivat vaihdella runsaasti. Vauhti vie Alavieskassa Yleisöäänestyksessä hienoimmakasi mäkiautoksi valittiin Noora ja Eino Isotaluksen Pohjolan matkan värein maalattu ”linja”-auto.. mineraalipitoisuuksiltaan (kovaa, pehmeää) ja happamuus voi vaihdella. Henna Takalo kertoo, että oli hauskaa nähdä kuinka tasavertaisia autot olivat varsinkin vanhempien lasten sarjassa. –?Ne voivat olla pintatai pohjavettä (järvet, meret, joet, lähteet). Yleisö sai myös äänestää hienointa mäkiautoa, jonka omistajat palkittiin pokaalilla. Lauantaina 18. Kuva Aappo Jutila Hyvässä mäkiautossa on hyvin pyörivät renkaat Lauantaina oli mäkiautokilpailut ja ajettiin mopojen kokoontumisajot. Luonnonvetemme ovat asiantuntijan mukaan pääsääntöisesti puhtaita ja yleisimmät uimavedet ovat valvottuja ja niissä uiminen on turvallista. Mäkiautokisan tulokset: Sarja 1–4-vuotiaat: Eino Isotalus, Veera Kivimäki, Janna Vääräkoski Sarja 5–8-vuotiaat: Nella-Sofi a Koikkalainen, Esko Takkunen, Joni Kääntä Sarja 9–12-vuotiaat: Joona Koikkalainen, Jussi Takkunen, Niko Saukkonen Alavieskan koulunmäessä kisattu mäkiautotapahtuma oli jälleen supersuosittu. Terveysvalvonnan johtaja Meeri Rinta-Jouppi kertoo, että yksiselitteistä vastausta otsikon kysymykseen ei ole, mutta luonnonvedet ovat pehmeitä, jolloin pesutulos voi olla parempi, jos ei käytä pesuaineita. Ikäluokittain menevät sarjat mahdollistivat, että perheen eri-ikäiset lapset saivat osallistua samalla autolla kilpailuun. Pesutulokseen vaikuttaa myös veden kovuus eli siinä olevat kalkkija magnesiumsuolat, Rinta-Jouppi kertoo. Seuraavana vuonna voisi kuitenkin ilmoittaa tapahtumasta jo aiemmin, jotta osallistujat ehtisivät rakentaa mäkiauton, Takalo päättää. Luonnonvesi on hanavettä tummempaa. Tässä koko perheen harrastuksessa on tärkeintä, että kaikilla on hauskaa. Onko luonnonvesi hiuksille parempaa kuin hanavesi. Aurinkoinen sää ja mukava tekeminen houkutteli paikalle runsaasti katsojia, jotka kannustivat autoilijoita. KUVA LEILA PÄIVÄRINTA Aappo Jutila toimitus@kalajokilaakso.fi Alavieskan kesän kohokohdaksi on jo pitkän aikaa muodostunut viikon kestävät Alavieska-päivät. 020 750 4600 toimitus@kalajokilaakso-lehti.fi Mikä asia kaipaa selvitystä, mitä pitää nostaa esille. Vesilaitos pitää huolen siitä, että kraanaveden olemus on tietyllä alueella hyvin vakio. –?Esimerkiksi Alavieskassa Kalajokeen virtaavan Kähtäväojankin veden laatu vaihtelee eri aikoina: runsaat sateet tuovat valumavesiä, jolloin humuspitoisuus kuten väri ja haju voivat vaihdella paljon. Mäkiautoilu on harrastus, joka sopii koko perheelle. Puh. –?Se on harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta terveellistä ja turvallista ja sopii kaikkiin käyttötarkoituksiin, myös hiusten pesemiseen. Kilpailun vanhimpien lasten sarjan voittoon liukui Joona Koikkalainen numerolla 5. Eri alueilla on erilaista vettä mm. –?Tänä vuonna tulin Kemoran mäkikunkku -kilpailuissa toiseksi. –?Hyvässä mäkiautossa on hyvin pyörivät renkaat, hän tietää. Alavieskassa kilpailuun osallistui kahdeksan mäkiautoa, joilla kilpailtiin kolmessa sarjassa. Ylivieskalainen Joona Koikkalainen voitti 9–12-vuotiaiden sarjan. –?Olemme tyytyväisiä osallistujamäärään. heinäkuuta markkinahumun ohessa järjestettiin jo kolmatta vuotta peräkkäin mäkiautokilpailu ja vanhojen mopojen sekä retroja nykymopojen kokoontumisajot. KALAJOKILAAKSO Häh! Ehdota, mitä kysymme seuraavaksi. Mutta luonnonvedet eivät ole koskaan vakioita. 6 Maanantaina 20.7.2015
Akkainviikko alkaa 18.7. ja päättyy 24.7. Kirjasto kulttuurin kehtona Lukuponin lisäksi kirjastoon oil pystytetty satuteltta, jossa kirjastonhoitajat lukivat lapsille satuja. –?Olemme luoneet mahdollisimman rauhallisen ympäristön tuohon, jotta lapsi voi rauhassa lukea Moona-ponille. Kivi muistuttaa, että lukeminen lisää keskittymiskykyä ja auttaa asettumaan toisen ihmisen asemaan. –?Moona tuli tässä keväällä käymään spontaanisti kirjastolla, ja siitä lähti sitten itämään ajatus kirjaston omasta lukuponista. Monissa suomalaisissa kirjastoissa on jo pitkään vieraillut lukukoiria kuuntelemassa ääneen lukevia lapsia. –?Alavieskalaisen Mari Vaarin Moona-poni on ollut monissa tapahtumissa mukana, joten se on tottunut lapsiin. Perjantain ennusteen mukaan sadetta olisi Ylivieskan korkeuksilla tulossa aina tulevaan lauantaihin asti. Aappo Jutila toimitus@kalajokilaakso.fi Alavieskan kirjastossa järjestettiin Alavieska päivien kunniaksi tapahtumapäivä, jossa kävijät saivat lukea Moona-ponille, kuunnella satuja satuteltassa ja rentoutua rauhallisen musiikin avulla. Kukkakori tämäkin kesäpihalta bongattu. heinäkuuta, jolloin suomalaisessa almanakassa on vain naisten nimiä. Hän valittelee resurssien vähyyttä, ja toteaa, että kaikkea mahdollista tehdään, mutta henkilökuntaa ei haluta vetää liian tiukille. Yhtenäiskoulun yhteydessä olevasta kirjaston toimipisteestä lainataan paljon kirjoja. Suomela osallistuu kesäisin aktiivisesti eri seurojen toimintaan ja kokoontumisajoihin. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan täysin poutaisia naistenviikkoja on keskimäärin kerran 10 vuodessa ja saman verran on naistenviikkoja, jolloin sataa kuutena tai kaikkina seitsemänä päivänä. –?Alavieska on lukeva kunta. Vaikka Suomelan kulkupeli on iäkäs, ei siihen ole tarvinnut vaihtaa kuluvien osien lisäksi kuin yksi puola. Vanhemmille oli valmisteltu rauhallisen hämärä rentoutumistila, jossa soi rauhallinen musiikki. Moona-poni kuuntelee kiltisti ja antaa lasten silittää sitä. Seuralla on yli 100 jäsentä ja se järjestää erilaisia kokoontumisajoja lähiseuduilla. Siksi haluamme omien resurssien puitteissa järjestää mahdollisimman monipuolista tekemistä kirjaston käyttäjille, Kivi sanoo. –?Ja minua kiinnostaa näiden koneiden kanssa touhuaminen. –?Ostin mopon itselleni syntymäpäivälahjaksi 2000-luvun alussa. Riitta Isotalus kertoo, että lukee päivittäin satuja lastenlapsilleen. Ajan sillä lähinnä kesäisin, yleensä noin kuukauden päivät, sillä iäkäs moponi on museorekistereissä, Suomela kertoo. Vanha kansa väitti, että naistenviikko ei mene ilman sadetta, sillä naiset ovat kovia itkemään. –?Kokoontumisajoissa ja tapahtumissa on paljon samanhenkistä porukkaa, joten niihin on mukavaa osallistua, Suomela toteaa. Hän kertoo, että on mukana varsinkin raahelaisen WMK Rapapapat ry:n toiminnassa. Akkain viikolla sataa PÄIVÄN KUVA. Yksi uusi Alavieska-päivien uusista ohjelmanumeroista oli mopojen kokoontumisajot. Syksyn aikana kirjastoon on tulossa muutamia kirjailijavieraita ja mahdollisesti järjestetään peli-ilta tai satuhetkiä. Satuteltta oli kokoajan tupaten täynnä ja lapset kuuntelivat heille luettavia satuja. Lukuponi kuunteli lasten kanssa runoja kirjastossa Riitta Isotalus lukee runoja lastenlapsilleen Noora ja Eino Isotalukselle. Syynä käsitykseen naistenviikon sateisuudesta lienee se, että heinäkuun loppupuolisko on yleensä sateista aikaa. –?Lukemisesta on hyötyä esimerkiksi opintojen menestymisessä, Kivi kannustaa. 7 KALAJOKILAAKSO . Silloin juhlitaaRiikkaa, Saaraa, Markettaa, Johannaa, Leenaa, Oilia, Kristiinaa ja Tiinaa monine nimimuunnoksineen. Mukana oli niin vanhoja pappatuntureita ja uudempia moottoripyöriä. Hannulan kotiseutumuseon sisäpihalle kokoontui vajaa 20 eri-ikäistä mopoa. Mopoajo sai nuoret mukaan Kesän tullen myös mopot kaivautuvat koloistaan. Sateisuutta kuvataan monilla sananparsilla. KUVA LEILA PÄIVÄRINTA Hannulan talon pihalta lähti liikkeelle toistakymmentä mopoa. Kirjastovirkailija Raija Alahautala huomauttaa, että on hienoa, että lapsi pääsee lähelle eläintä. Varsinkin lauantainen kirjojen poistomyynti tulee varmasti keräämään asiakkaita. Tyypillisintä on, että naistenviikolla sataa kolmena tai neljänä päivänä. Minun ja mopon yhteenlaskettu ikä onkin 115 vuotta, hän naurahtaa. KUVA AAPPO JUTILA. Merijärvinen Paavo Suomela oli tullut Alavieskaan 52-vuotiaalla pappatunturillaan. Ulla-Mari Kivi muistuttaa, että Alavieska päivien aikaan myös kirjasto on aktiivinen. Maanantaina 20.7.2015 Teemaviikko Naistenviikko eli akkainviikko on seitsemän päivän ajanjakso 18.–24. Joukkoja johti Marita Öljymäki-Maarala vaaleanpunaisella Retro Soliferillaan. siihen, että Jaakko heittää vesiin kylmän kiven. –?Pienellä paikkakunnalla kuten Alavieska, kirjasto on miltei ainoa kulttuuritila. –?Moponi on vuosimallia -63. Alavieskan kirjaston kirjastotoimenjohtaja Ulla-Mari Kivi sanoo, että lukemalla eläimelle, joka ei tuomitse, lapsi rohkaistuu lukemaan ääneen. Opettajien on helppo tuoda oppilaat sinne, vaikka pääkirjastoonkaan ei olisi matkaa. Kustaa Vilkunan mukaan syy sateeseen laitettiin kunkin nimipäivänviettäjän tiliin. Poni sai kirjastossa innokkaan vastaanoton ja lapset silittivät sitä ja tavailivat hevosaiheisia runoja. Sitä ei haittaa vaikka lapsi takeltelee tai lukee hitaasti, Kivi kertoo. Lapset pääsevät nyt taputtelemaan ja lukemaan rauhassa ponille, hän sanoo
Märkä kesä on viemässä Pylvään arvion mukaan 20 prosenttia tämän vuoden sadosta. –?Ajatus kypsyi vuoden mittaan, että vielä kerran ja oikein tosissaan, tehdään kaikki asian eteen, Jussila kertaa. Yhtenä tapahtuman järjestäjänä toiminut vapaa-aikatoiminnan ohjaaja Tiina Takanen rankkaa ehdottomaksi suosikikseen paistetun version. Harjoittelun vuoksi Jussila koki voivansa olla kisassa rento ja varma. KALAJOKILAAKSO Kansanedustaja Juha Pylväs (kesk.) osallistui muiden kesätapahtumien ja kiireiden ohessa Muttimarkkinoille. Tangokuninkaallisten keikat ja taksat on sen sijaan ennalta määrätty. Laulu on ollut aina elämässä mukana. Sieviläissyntyinen artisti. Lisäksi hän tekee Vilho Kekkosen ääniharjoitteita lähes päivittäin. Paikalla kuulin useammasta suusta, ettei Sievissä ole nähty koskaan näin paljon porukkaa. Osallistunut Tangomarkkinoiden tangolaulukilpailuun aikaisemmin vuosina 1992, 1993, 1994, 1995. Muttia oli tarjolla perinteiseen tapaan pussitettuna, keitettynä ja paistettuna. Ei kuuntele juurikaan musiikkia radiota lukuunottamatta, koska haluaa pitää oman musiikkinsa vapaana vaikutteilta. Onnekkaat fanit saivat tangoprinssiltä nimikirjoituksen. KUVA HELI NYGÅRD Kalle Jussila . . –?Tämä on voitto minulle, toteaa Jussila. Uusi levy odottaa julkaisua Tangolevyn tekeminen on kehittänyt Jussilan tangontulkitsemistaitoa eniten. Ydinvoimaa mieluummin kansanedustaja suosii uusiutuvia energianlähteitä: hake, tuuli, aurinko, biokaasu ja turve – vaikkei sitä varsinaisesti luokitella uusiutuvaksi energianlähteeksi EU:n uusiutuvan energian direktiivin mukaan. –?Jos myyntituottoja ei tule, jotain on viljeltävä tukien saamiseksi, Pylväs toteaa. –?Ja sitä voi laulaa vain yhdellä tavalla: syvältä sielusta, toteaa Jussila. kertaa. . Kun perhe tuli kuvioihin mukaan – vaimo ja kolme lasta – musiikkitouhut jäivät taka-alalle kymmeneksi vuodeksi. . Kansanedustaja Juha Pylväs vieraili Muttimarkkinoilla kertomassa ajankohtaisia poliittisia kuulumisia.. Etualalla kunnanjohtaja Janne Tervo näyttää mallia. Esimerkiksi Suomi on joutunut euroalueeseen kuulumisen vuoksi tiukille Venäjän talouspakotteissa. Kolme lastenlasta. –?Minulla on selkärangassa niin paljon tangoja, Jussila naurahtaa. . Suuri valiokunta kokoontuu seuraavan kerran elokuussa. Takarajapäivämäärästä hän on lähtökohtaisesti eri mieltä ja siihen yritti parhaansa mukaan vaikuttaa. parhaan joukossa. Euroa on Pylvään mukaan tarkasteltava kriittisesti. Kreikan tilanne työllistää Juha Pylvästä kesälläkin Heli Nygård heli.nygard@kalajokilaakso.fi Muttimarkkinat järjestettiin Sievissä lauantaina 33. Sitten mies kyllästyi: tuntui, ettei mikään johtanut mihinkään. Tangomarkkinoiden minuutit ovat tuottaneet tulosta hyvin. . Uudenmaan sieviläisiksi itseään tituleeraavat Teemu Hanhineva ja Päivi Mäkelä tuumivat, että kotipitäjään on paras hetki tulla Muttimarkkinoiden aikaan juuri siksi, että silloin siellä on paljon tuttuja. Jussila ei olisi päässyt esimerkiksi Muttimarkkinoiden lavalle, mikäli olisi kruunattu tangokuninkaaksi. Jussilalle on tärkeää, että musiikki on aitoa, soitetaan oikeasti oikeilla soittimilla. . Tuolloin semifi naalissa 20. Toiseksi tullut sai lähetyksessä saman verran minuutteja ja huomiota kuin voittajakin. Levyllä on viisitoista uutta tangoa, joista yhdeksän on Jussilan itsensä säveltämiä ja sanoittamia. –?Olen ollut sen rakentamisen kannalla, mutta lisärakentamiselle sanon ei, tähdentää Pylväs. Finaalin jälkeen mies joutuu kirjoittamaan menonsa kalenteriin – vaimonsa kehotuksen mukaan. Jussila on rakentanut omaan pihaansa, omien sanojensa mukaan, kierrätysstudion. –?Sen verran olen pellolla ehtinyt käydä itsekin, että jos ei tule kuivaa aikaa, että maa ehtisi imeä kosteutta, ei sieltä mitään saa pois: sato jää peltoon, Pylväs kuvaa. Vuoden 2013 tangofi naalissa Jussila sijoittui neljänneksi. Siellä on valmistunut jo levyllinen musiikkia, julkaisupäivää ei ole vielä lyöty lukkoon. Vuosina 1992–2002 keikkatahti ylsi jopa 200 keikkaan vuodessa. Idolit Kari Tapio ja Roy Orbison. Lapsuudenperheessä kahdeksasta sisaruksesta toiseksi nuorin. 8 Maanantaina 20.7.2015 . Asuu Mäntsälässä vaimon ja ”kuningas-Ronin” eli koiran kanssa. Mies tehdä musiikkinsa itse tästä eteenpäinkin. Heinäkuun lopulle on Sievin esiintymisten lisäksi sovittu kolme keikkaa, elokuusta eteenpäin tangoa lauletaan jo tosissaan. Jussila ei ole pettynyt toiseen sijaansa Seinäjoen Tangomarkkinoiden viime lauantain superfi naalissa. Tangoprinssi Kalle Jussila esiintyi Muttimarkkinoilla kolme kertaa. Olisi pitänyt johtaa esimerkiksi tähän, missä Jussila on nyt. Nyt lauletaan tangoa. Samana syksynä miehen päähän iskostui ajatus tangolevyn tekemisestä ja seuraavan vuoden tangomarkkinoilla levy julkistettiin. –?Rajanaapureiden touhut eivät näytä paljon Venäjää kiinnostavan ja lähimmät naapurit kärsivät tilanteesta eniten, summasi Pylväs. Pylväs kertoo Kreikan tilanteen työllistävän paljon myös kesän aikana. Aiemmasta avioliitosta kolme lasta: tytär ja kaksi poikaa. Vuonna 2013 sijoittui neljänneksi. Keikan jälkeen Kalle Jussila jalkautui kansan pariin. . . –?Paljon on aina lupauksia, mutta tekoja ei tahdo löytyä, kun eurot on saatu, Pylväs kuvaa. Sievi vai Mäntsälä: aina Sievi! Tangoprinssi Kalle Jussila esiintyi kotikonnuillaan Muttimarkkinoilla muttia, politiikkaa ja viihdettä Muttia syötiin kilpaa ihan MM-tasolla. Suomalaisia viljelijöitä oli tänä kesänä uhata Kreikan tuloton ja tueton malli. Levyn julkaisuun liittyvän tangohumun yhteydessä Jussila alkoi uudelleen pohtia Tangomarkkinoille osallistumista. Alkuvuoden harjoitustahti oli kova: mies lauloi kuusi tuntia päivässä. Kansanedustaja on melko kriittinen asian suhteen. –?Oikeasta polvesta on nivelkuppi rikki ja vasenkin on kulunut, Jussila kertoo. Tangoprinsseys kuninkuuden sijaan antaa enemmän vapauksia päättää itse omista menoistaan – ja tuloistakin. Tuli Tangomarkkinoiden 2015 Tangolaulukilpailussa toiseksi. –?Kalenteri täyttyy jo ensi kesälle ja syksylle, Jussila kertoo Musiikki mukana läpi elämän Kalle Jussila on alle 20-vuotiaasta asti soittanut kitaraa. Jussila päätti lähteä lauluuralle uudestaan vaimon innoittamana, kun aiempi työ kävi mahdottomaksi terveydellisistä syistä. Fennovoima-asiassa Pylväs pitää päänsä. Maaseutuyrittäjäja agronomi-taustallaan Pylväs tuumii, että jos ilmat eivät muutu jopa sato jää jopa 50–60 prosenttia tavallista pienemmäksi.
Suomen Elämäntarinayhdistys on kulttuuriyhdistys. Suomen Elämäntarinayhdistyksen puheenjohtaja Kari Krapu piti tämän vuoden kilpailuja yleisömääräisesti ennätyksellisenä. Kolmanneksi parhaan tarinan kertoi helsinkiläinen Esko Vepsä. Kari Väisänen tarinoi SM-tittelin Tarina ei saa loukata ketään tai mitään ryhmää ja tarinan täytyy sopia lapsiperheelle. Pappilasta on vähitellen muodostumassa tarinakeskus, jonne kootaan elämäntarinaan, historiaan ja sukututkimukseen liittyvää aineistoa. –?Kisojen suosio on noussut joka vuosi. . Tarinoissa oli huomioitu ajankuva ja historia hyvin. Noin 4–5 päivää kestävät festivaalit pidetään joka vuosi heinäkuussa. Kaikki kymmenen aluekarsintojen voittajaa saivat rahallisen kannustuspalkinnon ja kunniakirjan. Elämäntarinayhdistyksellä on yli 400 jäsentä Suomesta, Ruotsista, Saksasta, Ranskasta ja Kanadasta. Tavoitteena on edistää ihmisen henkilökohtaisen historian arvostusta, herättää kiinnostusta historian tutkimiseen ja tallentamiseen sekä kannustaa jäseniään luovaan elämänkerrallisen ilmaisuun. Yhdistys julkaisee 4 kertaa vuodessa Elämäntarina-nimistä lehteä. Yhteistyössä osuuskunnan ja hakkeiden kanssa paikkakunnan kulttuurielämä on saanut uutta virtaa, kansainvälistynyt ja kulttuuritoimintaan on saatu aktivoitua myös lapsia ja nuoria aikaisempaa enemmän. . Roos . Hän kertoi tarinan tapauksesta, jossa menetti hetkellisesti muistinsa. Ohjelmassa on keskustelutilaisuuksia, kursseja, seminaareja ja Tarinaniskennän SM-kilpailut. Tarina vei 60-luvulle ja matkalle Puolaan. Edellytyksenä on perinteinen tarinankerronta ilman rooliasuja tai rekvisiittaa. Se sai kiitosta tunteisiin vetoamisesta. –?Säännöt ovat pysyneet samoina vain parilla muutoksella. Yleisön suosikki sai kärsämäkisen Juho Yli-Posson veistämän reliefi n. P. Ite-taiteen monitoimimies, kuvataiteilija Erkki Pirtola . Osuuskunta osti Kärsämäeltä vanhan pappilan, josta on muodostunut koti myös Suomen Elämäntarinayhdistykselle. Tarinankertoja Aune Aho . Filosofi an tohtori Mirjaliisa Lukkarinen Kvist . Tänä vuonna yhdistyksen hallitus päätti tänä vuonna luovuttaa Elämänmaljan kouluneuvos Helena Alhosaarelle. Oulun yliopiston kasvatustieteen professori Leena Syrjälä . . Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko, kirjailija Suvi Ahola . . Alhosaari oli ollut mukana Elämäntarinayhdistyksen toiminnassa alusta saakka. Tarina myös nauratti kaikkia. . Pentti Haanpään seura ja näyttelijä, ohjaaja, tarinankertoja Kari Krapu . Elämäntarina-akatemian ja Suomen Elämäntarinayhdistyksen perustaja Anja Vähäaho pyysi entisen luokkatoverinsa Helena Alhosaaren mukaan Suomen Elämäntarinayhdistyksen hallitukseen vuonna 2010. Paljasjalkaisen kärsämäkisen Helena Alhosaaren elämäntarina on kuljettanut hänet muun muassa Ylivieskan, Jyväskylän ja Rovaniemen kautta takaisin synnyinseutunsa kehittäjäksi. Pappilassa on käynnistynyt taiteilijaresidenssi, jonka teemoihin kuuluu myös kirjallisuus. Elämänmaljat . Lehti on tosipohjainen julkaisu ja sisältää noin 76 sivua. Vuodesta 2004 on luovutettu myös Elämänmalja elämäntarinallisesti tai elämäkerrallisesti ansioituneelle yhteisölle tai yksityishenkilölle. Hän teki pääuransa Lapin lääninhallituksessa, jossa hän toimi suunnittelijana, koulutoimentarkastajana ja sivistysosaston päällikkönä. Loppukilpailuissa kerrotaan sama tarina kuin alueellisissa mestaruuskilpailuissa. Tarina ei saa loukata ketään tai mitään ryhmää ja tarinan täytyy sopia lapsiperheelle, Krapu kertoo. Tänä vuonna taisimme saada jopa yleisöennätyksen, Krapu tuumaa. . Hän sai vuonna 2010 kouluneuvoksen arvonimen ansiokkaasta työstään koulutuksen kehittäjänä. Kilpailutarinan pitää myös pohjautua itse kokemaan, suvussa tai perheessä tapahtuneeseen tositarinaan, jota ei ole aikaisemmin julkaistu tai esitetty julkisesti. KUVA SALLA ISOLA Elämäntarinayhdistys . Professori emerita Katarina Eskola . Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkiston johtaja Anna Kuismin . Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Suomen Elämäntarinayhdistys teki viisivuotisjuhlassaan vuona 2004 päätöksen luovuttaa vuosittain Elämänmalja elämäntarinallisesti tai elämäkerrallisesti ansioituneelle yhteisölle tai yksityishenkilölle. Tuomaristo arvosti voittajan uskallusta käyttää huumorintajua ja kykyä rytmittää tarinan kohokohtia. Hän on ollut mukana kulttuuriyhdistysten yhteisen Kattilakosken kulttuuriosuuskunnan perustamisessa ja toiminnan kehittämisessä. Professori J. Yleisöäänestyksessä suosikki oli selkeä. Kisan voittaja, joensuulainen Kari Väisänen valittiin myös yleisön suosikiksi. 9 KALAJOKILAAKSO . Vuonna 2000 yhdistys järjesti ensimmäisen kerran Elämäntarinafestivaalit. Maanantaina 20.7.2015 Salla Isola toimitus@kalajokilaakso.fi Jo viidennentoista kerran järjestettävät Elämäntarinafestivaalit päättyivät lauantaina Tarinaniskennän SM-kilpailuihin. Kehitti kulttuurille uutta yhteistyötä Alhosaari on edistänyt Kärsämäen kulttuuriyhdistysten yhteistyön kehittymistä uudelle tasolle. . Historiantutkija ja tietokirjailija FM Harri Turunen . Säännöt ovat selkeät: jokainen saa kertoa enintään seitsemän minuutin pituisen omakohtaisen tarinan. Helena Alhosaari valmistui kielten opettajaksi Jyväskylän yliopistosta. Helena Alhosaaren erityisosaamisesta on ollut hyötyä myös koulujen kanssa tehtävän yhteistyön kehittämisessä sekä rahoituksen hankkimisessa hankkeisiin, joilla on edistetty Suomen Elämäntarinayhdistyksen tavoitteiden etenemistä. Vähäahon elämän päättyessä yllättäen, Helena Alhosaaren vastuu yhdistyksessä kasvoi. . . Nivalalainen Pekka Peräaho kertoi kisassa toiselle sijalle palkitun tarinan oman elämän muistoista. Tämän vuoden kisoista tuomariston yleisarvio oli tasainen: tarinat olivat yleisöä viihdyttäviä, vetosivat tunteisiin ja kilpailijat kertoivat tarinat sujuvasti. Kisan voittajat poseeraamassa kilpailun jälkeen: Pekka Peräaho, Kari Väisänen ja Esko Vepsä. Kouluneuvos Helena Alhosaari Helena Alhosaari kehittänyt uutta yhteistyötä Helena Alhosaari luotsasi Elämäntarinayhdistystä 2010-2015.. Tarinaniskennän SM-kilpailun osanottajat valitaan kaikille avoimissa alueellisissa mestaruuskilpailuissa. Tänä vuonna Elämänmaljan sai yhdistyksen edellinen puheenjohtaja Helen Alhosaari
Hifi stelemättä ja ilman ennakko-odotuksia Koirat kulkevat mukana pitkin kenttää niille tarkoitetuissa rattaissa, telttaa Pajalalla ei ole. Edellisenä viikonloppuna hän oli Oulussa kaksipäiväisessä näyttelyssä ja sunnuntain näyttelyn jälkeen tämän kesän näyttelypaketti on valmis. –?Joidenkin mielestä nämä vaunutkin ovat hifi stelyä, tuumaa Pajala. KAUPPIAS ESA POIKAJÄRVI PAKASTINKAAPPI • Energialuokka A+ • Tilavuus 248L • Suuret ja läpinäkyvät pakastelaatikot • Korkeus 185cm • 599,99 99, 99, 99 99 99 99 59 559 59 59999 599999 99 9999 99 399,399,A + Tule ja ylläty! OSTOE OED Y EDUT YH EDUT Y TTTar Tar Tarjjjou jou joukkkkse kse ksettv tv t v iioim oim oimass ass assan an a niii n var var var tatu atu atutte te t e äät rät rät rät iiriririiittittittittää ää ävä ävä ävätttt. nnniiinin TTTar Tar Tarjjojou ttttt iit eit eit eit 11 a1 a1 a 1 kkkkp kp kpl/l/l/l/a l/a l/a iisia sia siakkkkas kas kas OOOOO . Sellaisiakin, jotka eivät ole kansainvälisen kennelliiton hyväksymiä, eivätkä näin ollen pysty kilpailemaan kaikista isoimmilla areenoilla. as as as ititititi. Edelliskerralla sattui jopa niin, että Onnenarkin Nopsajalka eli Usko kyllästyi näyttelypöydällä patsasteluun ja otti jalat alleen. –?Vähän jo eilen mietin, että jaksaako sittenkään lähteä, Pajala tunnustaa. TERVETULOA KOTIMAISEEN KODINKONELIIKKEESEEN. Koiran myyntihintaan menestys ei isosti vaikuttane. Tarina saa jatkoa niin, että Lohtanderilla on parhaillaan haussa kennelnimi. Hetken tilannetta pohdittuaan tarmokas omistaja teki samoin ja saatuaan koiran kiinni toi sen takaisin pöydälle. Kaikki koirarodut koolla Ylivieskassa Miia Pajala ja Sirena Nieminen leikkaavat Uskolta takun irti ennen tuomarin arviota. asti. Näyttelyssä oli koko viikonlopun aikana mukana yli 70 koirarotua. 9999999 999 9 NAPPIKUULOKE VEHO Z1 • Uskomaton äänentoisto • Solmuuntumaton johto • Eri värejä 9,9,Heli Nygård heli.nygard@kalajokilaakso.fi Ylivieskan raviradalla järjestettiin viikonloppuna kaikkien rotujen kansainvälinen koiranäyttely. KUVA HELI NYGÅRD Koiranäyttelystä haetaan nimeä ja menestystä Yli 2?000 koiralla oli ainakin yhtä monta saattajaa.. 10–18, la 10–15 ylivieska@euronics.fi 129,129,4G GALAXY Ace4 • 4,3” näyttö • Android 4.4 • 5 mpxl kamera • 4G yhteys RIKKAIMURI 2in1 ZB2816 • 180 astetta kääntyvä suulake • Irroitettava käsi-imuri • Korkea imuteho • 12 voltin NiMh-akku a – Suomalainen kodinkoneliike 4 109,09 09, 99, 99 1109 09 00 1100 10 100009 09 0009 09 89,89,YLIVIESKA 499,99 99, 99, 99 99 99 99 49 4499 49 49999 4999999 99 99999 99 399,399,SÄILIÖPAKASTIN • Energialuokka A+ • Tilavuus 210L • Huurtumista hidastava Low Frost • Sulatusväli 5v • K 87,6 x L 80,6 x S 66,5 K 87 87 A + 210L • Tosi pienikokoinen vara-akku • Lataa tällä esim. OSTAMALLA SUOMALAISELTA KAUPPIAALTA, TUET SUOMALAISTA YRITTÄJYYTTÄ, SUOMALAISIA TYÖPAIKKOJA JA SUOMALAISTA SISUA. TARJOAMME ASIAKKAILLEMME EUROOPANLAAJUISEN KETJUN OSTOEDUT YHDISTETTYNÄ PAIKALLISEEN PALVELUUN. Uskon ja Toivon lisäksi kotona on kahdeksan muuta koiraa: tiibetinspanieleita sekä petit brabanconeita eli kotoisemmin sileäkarvaisia griff oneita. Näyttely oli kaksipäiväinen ja koko näyttelyn koiramäärä yli 2?000. Pajalalla on oma Onnenarkinkennelnimi. Tarjoustuotteita 1 kpl/asiakas. Pajala ei ole mitenkään hirveän aktiivinen koiranäyttelyssä kävijä. Miia Pajala oli lähtenyt näyttelyyn Oulaisista kahden tiibetinspanielinsa Onnenarkin Nopsajalan eli Uskon ja Onnenarkin Toivoatäynnä eli Toivon kanssa. puhelin tai tabletti • Värit: musta, pinkki, sininen, vihreä POWERCARD LISÄVIRTALÄHDE 39,33333999 19,19,19.9,. Osa sa sa ttuo tuo tuotttte tte tteiit ist ist ist t at at a t iioim oim oimiititu itu itusmy smy smy t ynt ynt yntiiiiiin iin iin. Ki Ki Kui Kui Kuitten ten tenkkikikin kin kin eeen TT niiiiin n vv iiiiininn kkkka ka kauan uan uan kkkku ku kuiiininin iiiiiinin nin vv en en eniiit intntntää ää ään ään ään 225 25 25 25 25 7777.7. SUOMALAISELTA KILPAILU KODINTEKNIIKKA-ALALLA ON KOVAA JA ULKOMAALAISET SUURTALOT HALLITSEVAT MARKKINOITA SUOMESSA. Kisapaikalta poistuttaessa tapaamme Pajalan ystävän Henna Lohtanderin, joka on ottanut omakseen Onnenarkin Hyvänhaltijan eli Hilman. 10 Maanantaina 20.7.2015 . Jos mikään jo ennestään olemassaoleva nimi ei ole liian lähellä, Lohtanderilla tulee olemaan Hyvänhaltijan kennel. Telttoja kasvava kenttä muistutti enemmänkin partioleiriä kuin raviradan viheraluetta. Näyttelystä mainetta kasvattajalle Näyttelyssä Pajala käy, koska siitä on kasvattajalle etua: jos koirat menestyvät ja saavat nimeä, kasvattajastakin tulee oikeissa piireissä suosittu. Tiibetinspanieli maksaa 850–1?000 euroa. Osa tuotteista toimitusmyyntiin. Asiaan vihkiytymättömän toimittajan mielestä alueella oli ihmeellisen hiljaista ja rauhallista, eikä mitään mahdotonta koirien kakofoniaa, mitä ehkä etukäteen uumoilin. Edellisenä viikonloppuna molemmat Pajalan koirista saivat erinomaisen arvosanan. 010 229 0565 Ark. Pajala kuitenkin tuumii jokaisen näyttelyn ja päivän olevan erilainen, eikä odota etukäteen tietynlaista tulosta. –?Usko on näytteillä junioriluokassa, joten varmasti tuomarointi on vähän sallivampaa, toteaa Pajala. Kuitenkin enintään 25.7. rjjjou jou ous tott otttt tstutuu ouuu tstu stu stuootot OSTA NYT, MAKSA MYÖHEMMIN YLIVIESKA Savarikeskus Ollilanojankatu 1 Puh. EURONICS ON KETJUNA EUROOPANLAAJUINEN, MUTTA SUOMESSA SEN OMISTAVAT SUOMALAISET KAUPPIAAT. KALAJOKILAAKSO Tarjoukset voimassa niin kauan kuin varatut erät riittävät. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan
Itsenäisyyden menettämisen osoittaa jo se, että EU:n lainsäädäntö on jäsenmaiden lakien yläpuolella. Kiistat sopimisesta jakoivat myös työnantajaleiriä, paikallista sopimustoimintaa kohtaan oli vähemmän vastustusta kuin valtakunnallista. Loppumatka sujui kommelluksitta, mutta toikkaroinnin aikana mietin useaan kertaan, kuinka hieno peli oikea maantiekartta vain olisi. Työnantajien Vientirauha, ”Pihkalan kaarti” organisoitiin murtamaan työntekijöiden työtaisteluita. Suomessa on keskitytty eurokriisiin Kreikan osalta. Muilla aloilla isäntävallan puolustaminen esti sopimisen. Ay-liikkeen heikkeneminen Lapuan liikkeen aikana ja liittojen lakkauttaminen vähensi painetta valtakunnalliseen sopimiseen. Seuraavat kunnallisvaalit Ylivieskassa pitääkin käydä Kasarmi-asian merkeissä,jotta tämä huu-haa suojeluhomma saadaan viimein loppumaan. Hetken kestää ja taas on kuoppa. Sota-aikana palkkakeskusteluja käytiin hallituksen ja järjestöjen kesken. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. SAK:n Wuori piti lausuman ytimenä neuvotteluosapuoleksi pääsemistä sekä järjestäytymisvapauden tunnustamista. Turha luulla, että Fennovoiman ydinvoimalasta olisi päästy. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Maanantaina 20.7.2015 Sanan valta Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Ylivieskan asemalle tarvitaan alikulku, kuuluuko siitä mitään. Metalliteollisuuden johtaja G.W.Wrede ilmoitti metallityönantajien vastustavan niitä ”kuolemaan saakka”. Tammikuun 1940 alkupuolella työmarkkinamiesten ja ministerin kesken käytiin keskusteluja toistensa tunnustamisesta neuvotteluosapuolina. Seuraavana vuonna sivuja oli jo 18 ja työtekijöiden edustajaksi työpaikalla määriteltiin luottamusmies. Tulehtuneet suhteet johtivat lakkoihin, jotka syvensivät katkeruuden kierrettä. Oikeudellista käsittelyä tai ratkaisua näihin ei kuitenkaan ole näkyvissä ennen kuin valta vaihtuu Suomessa perusteellisesti. Visusti vältettiin nostamasta työehtosopimuksia teemoiksi, koska työantajaleirin vastustus oli yhä voimakas. Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Kansanäänestys EU:sta eroamisesta Suomeen 2017 ”Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton edustajat ovat käyneet keskenään neuvotteluja, joiden tuloksena on sovittu, että sanotut keskusjärjestöt, todeten vapaan järjestetyn toiminnan merkityksen yhteiskunnassa, tulevat luottamuksellisesti neuvottelemaan kaikista niiden toimialalla esiintyvistä kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi mikäli mahdollista yhteisymmärryksessä.” Tähän lausumaan kykenivät työmarkkinoiden keskusjärjestöt 23.1.1940 Helsingin pommitusten alla Talvisodan kansallisessa ahdingossa. Wuori sekä SDP:n puoluesihteeri Aleksi Aaltonen. Neuvoa-antaneen kansanäänestyksen tulos, jossa 56,9 prosenttia äänestäneistä kannatti EU-liitosta, ei oikeuttanut eduskuntaa luovuttamaan perustuslain mukaan eduskunnalle kuluvaa lainsäädäntövaltaa eikä Suomen kansalle kuuluvaa ylintä valtaa Euroopan unionille. Sisäinen itsehallinto, autonomia Suomella oli ollut jo pitkään sitä ennen Venäjän suuriruhtinaskuntana. Kesätapahtumia Ylivieskan keskustaan. Naurettavia nuo urapaikkaukset. On huomattava sekin, että v. 1976 jälkeen syntyneet eivät ole saaneet äänestää EU:sta ollenkaan. Antaa kreikkalaisten päättää oman maansa tulevaisuudesta. Julkilausuma luettiin radion ilta-uutisissa ja julkaistiin seuraavana päivänä sanomalehdissä. Siitä alkoi maamme oman talouden rakentuminen. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Ne kuitenkin luovutettiin samalla kuin valtiollinen itsenäisyyskin. Maan itsenäistyttyä koko suomalainen yhteiskunta oli kansalaissodan voittajien kontrollin alla ja kansalaistoiminnan rajat määriteltiin varsin ahtaiksi. Fagerholmin mukaan siellä pohdittiin muiden asioiden ohella työmarkkinaosapuolten suhteita. Lähetä viesti numeroon 173521 Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Aikalaisille se oli suuri ponnistus. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Selänne-lehti, pääkirjoitus Pian tulee kuluneeksi sata vuotta Suomen itsenäistymisestä v. Perustuslain muutos olisi vaatinut 5/6 enemmistöä eduskunnassa. Nykyiseltä eduskunnalta ei voi odottaa myönteisyyttä EU-kansanäänestyksen järjestämiseen. Patruunahenki täytti yritykset. Poliittisia oikeuksia kavennettiin sekä lyötiin rikki orastavat yhteistyön mahdollisuudet työpaikoilla ja työmarkkinoilla. Näpytin navigaattoriani vielä kerran ja ette usko miten riemukkaaksi tunsin itseni masiinan näyttäessä minulle kohteen olevan olemassa. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Suomalaisten asia on päättää Suomen tulevaisuudesta. On kuitenkin väärin ajatella, että vain sota puristi osapuolet tähän lausumaan. Kun julkilausuman ei katsottu sitovan STK:n jäsenliittoja, vain keskusjärjestöä, päästiin lopputulemaan. 11 KALAJOKILAAKSO . Valtiollinen itsenäisyys merkitsi sitä, että Suomella oli muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, omaan lainsäädäntöön nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka. 2017 on sopiva vuosi järjestää Suomessa kansanäänestys EU:sta eroamisesta, siis Suomen itsenäisyyden palauttamisesta. Säädettiin työsopimuslaki v.1922; työsääntölaki 1922; työehtosopimuslaki 1924; työriitojen sovittelulaki 1925. Se antoi hallitukselle oikeuden säädellä tuotannosta, hinnoista, palkoista ja ulkomaankaupasta. Valtiollisesta itsenäisyydestä luovuttiin, kun Suomi liitettiin Euroopan unioniin v. EU kieltää keskuspankkirahoituksen myös niiltä jäsenmailtaan, joilla on oma raha. Äänestys eurosta eroamisesta ei riitä. Vuodelle 1945 solmittiin jo valtakunnallisia työehtosopimuksia, jotka olivat lähinnä palkkasopimuksia. Palkasta ja työsuhteista tuli hänen mielestään työnantajan saada sopia suoraan työntekijän kanssa minkään ulkopuolisen puuttumatta asiaan. Olihan se työnantajilta ensimmäinen julkinen tunnustus ay-liikkeelle mahdollisena valtakunnallisena neuvottelukumppanina. Tarvitaan 50?000 nimeä kansalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan tuollaista kansanäänestystä. Taustalla oli vuosikymmeniä kestänyt taistelu neuvotteluoikeuksista, valtakunnallisista työehtosopimuksista ja nykykielellä työelämän kansalaisuudesta. Nythän ylin perustuslain tulkitsija Suomessa on eduskunta. Alueelle tehdään jotain vihdoin. Voi tuntua yllättävältä, mutta työmarkkinoiden sopimisen edellytyksiä parannettiin lainsäädännön tasolla 1920-luvulla niin, että kaikki lainsäädännölliset edellytykset valtakunnalliselle työehtosopimiselle rakennettiin vuosikymmenen kuluessa. Patruunoiden kanta työehtosopimuksiin ei kuitenkaan muuttunut. Sopijarakenne ulottui työpaikalta liittoihin ja keskusjärjestöihin. Suomelle on palautettava oman rahan ja itsenäisen keskuspankin lisäksi itsenäinen lainsäädäntövalta ja oma ulkopolitiikka. Saako rauhoitettuja kukkia niittää. Sosiaaliministeri K.A.Fagerholm ”isänmaan parturi” edisti omien toimiensa kautta työmarkkinajärjestöjen keskusteluyhteyden muodostamista. Käytännön työmarkkinayhteistyö ei toiminut. Hyvä ajankohta olisi huhtikuun 2017 kuntavaalien yhteydessä. Julkilausumaan pääsemistä edisti tietenkin sota-ajan poikkeustilanne, jossa Isänmaan asia oli yhteinen. Kokoontumisvapauksia rajoitettiin, järjestöjen viranomaisvalvonta oli tiukkaa ja mielivaltaista. Kolhoosin ”jäseniksi” mainitaan KAF:n ohella muun muassa STK:n Åke Gartz ja Antti Hackzell, Ahlströmin Harry Gullichsen, SAK:n Eero A. Pelkän koneen varaan laskeminen ei ole viisasta ja seuraavaksi kaivankin vanhan karttani esiin ja lisään sen kameralaukun vakiovarusteisiin. Hän totesi myös, että ”yksimielisyys venäläisten imperialistisen hyökkäyksen torjumisessa luo uuden pohjan asiallisten ristiriitojen selvittämiselle” Alussa mainittu julkilausuma tuntuu nykyoloissa vaatimattomalta ja se häipyi uutisoinnista nopeasti sotatapahtumien etusijan vuoksi. Mutta vain graafi sella alalla oli työehtosopimuksen kaltainen valtakunnallinen sopimus, joka oli solmittu v 1900. Työmarkkinanäkemyksiinsä KAF sai tukea myös pitkäaikaiselta sosiaaliministeriön kansliapäälliköltä Niilo A. Sodan asioiden vuoksi syntyi työmarkkinamiesten ”kolhoosi” Kuusisaaressa sijainneeseen toimistoon. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Puolueista riippumattoman perustuslakituomioistuimen tarve on ilmeinen. On kuitenkin luotava painetta, jotta asia nousee ihmisten mieliin ja keskusteluun. EU-liitos, markan vaihtaminen euroksi ilman Suomessa säädettyä lakia ja Lissabonin sopimuksen (EU:n perustuslain) hyväksyminen täyttävät valtiopetokset tunnusmerkit. Samaan asiaan puuttui Suomen Työnantajien Keskusliiton Antti Hackzell, joka esitti järjestölleen pohdittavaksi työehtosopimuksia, sillä muuten saattaa maan hallitus ottaa ajaakseen lakien avulla työehtosopimuksia. 1917. Se avaa toivon näköalan maamme tulevaisuuteen ja tekee mahdolliseksi aidon kansainvälisen yhteistyön. Syksyllä 1939 SDP korosti työmarkkinajärjestöjen sopimisen merkitystä poikkeusoloissa. 1994 eduskunnan 2/3 enemmistöllä tekemällä päätöksellä. Manniolta, jolla oli kansainvälistäkin ILO:n kautta hankittua näkemystä työmarkkinatoiminnasta. 1860. Työmarkkinaosapuolet liittoja keskusjärjestötasolla kävivät neuvotteluja palkanmuodostuksesta, vaikka sopijoita eivät vielä olleetkaan. Siihen meidän voimamme ja kykymme myös riittävät, kunhan löytyy riittävä tahtotila. Oman rahan Suomi sai v. Ja taas matkaan. Onhan se kestänytkin viimeiset kaksikymmentä vuotta. Valitettavasti. Kyllä se sinne Pyhäjoelle jotenkin saadaan. Aki Ojakangas Ylivieskalaissyntyinen Murikka-opiston rehtori Tammikuun kihlaus – ensimmäinen yhteiskuntasopimus. Saksitut Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Kansalaisaloite on tähän oikea väline. KAF:n laatiman luonnoksen käsittely vei aikaa ja siihen tekivät muutoksia niin STK:n kuin SAK:nkin edustajat. EU ei ole sellainen, jota suomalaisille luvattiin ennen v. 1994 neuvoa-antanutta kansanäänestystä. Metalliliiton ja työnantajaliiton sopimuksessa oli 8 sivua. SAK:n puheenjohtaja Eero A.Wuori esitti kantaa työehtosopimisen vapaudesta ilman valtiosäätelyä. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Kissankello on rauhoitettu ja sitä kasvaa tienvarsissa. Niinpä STK joutui venyttämään sääntöjään päästäkseen tulokseen. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Jotain hyvääkin kasarmin polttoyrityksestä. Vuonna 1941 palkkojen ja hintojen säätelyyn päädyttiin eduskunnan hyväksymän valtalain kautta. Aselevon 1944 solmimisen jälkeen työehtotoiminta käynnistyi. Lakkoja käytettiin myös taisteluvälineinä ay-liittojen hallintakamppailussa sosialidemokraattien ja kommunistien kesken. Suomen uusi itsenäistyminen tarkoittaa alamaisuudesta ja alistussuhteesta luopumista. Ammattiliittoja ja työantajajärjestöjä oli perustettu jo aiemmin, joten mahdolliset sopijaosapuoletkin olivat olemassa. Työmarkkinayhteyden luomisen ohella valmistelijat kiinnittivät huomiota lausuman mielialavaikutuksiin kansan keskuudessa. Malli on ehdottomasti ollut suomalainen sosiaalinen innovaatio eri muotoineen ja tärkeä osa hyvinvointiyhteiskunnan rakennetta. Työsulkujen kautta näivetettiin työntekijöiden elinmahdollisuuksia ja erottamisten avulla ylläpidettiin pelkoa väen keskuudessa. Esimerkiksi Rudolf Waldenin kanta oli vanhoillinen
Kallion mukaan kohtaamispaikkana toimiva kahvila on yhdistänyt kyläläisiä, joilta on saatu positiivista palautetta. Rahalla hankittiin myös liinoja ja muita tarvikkeita. Nuoret saivat Nuoriso-Leaderilta 500 euroa käynnistämisrahaa kahvilaa varten. Yrityskurssi valmentanut kahvilan pitämiseen Pari vuotta sitten nuoret kävivät 4H:n yrittäjäkurssin, joka valmensi kahvilanpitäjänä toimimiseen. 12 Maanantaina 20.7.2015 . Nuoret työskentelevät kahvilassa vuoroviikoin Kesätöissä Vohovelikahavilassa Herkko Honkala tuli kahvilaan ostoksille. Kahvilayrittäjinä toimivat yhdeksän Kiiskilänkylän 4H-nuorta. Idea kahvilasta lähti puolestaan Kiiskilän kyläyhdistykseltä. Vohveleiden lisäksi myytävänä on nuorten leipomia leivonnaisia. –?Tämä paikkahan on vähän niin kuin kylän keskus. –?Ja saahan tästä rahaa, Kristiina Koivukangas lisää. –?Ihan kiva, kun näkee kyläläisiäkin, Katriina Viljamaa kertoo. –?Viime kesänä tehtiin pientä pintaremonttia ja stailausta tänne. Sievin 4H-yhdistyksen toiminnanjohtajan, Teija Kallion mukaan kahvilatoiminta sai jatkoa onnistuneen viime kesän jälkeen. Tarkemmin ottaen Vohovelikahavilaa, jossa nimensä mukaisesti on myytävänä niin tuoretta kahvia, vohveleita kuin muitakin kahvilatuotteita. KALAJOKILAAKSO Meidän kesken Onnittelemme Tänään: Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Marketta, Margareeta Huomenna: Hanna, Jihanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hanne, Hannele, Joanna Maija Pylväs maija.pylvas@kalajokilaakso.fi Sievin Kiiskilänkylällä sijaitsevassa vanhassa makasiinirakennuksessa pyöritetään jälleen tänä kesänä kesäkahvilaa. –?Onhan tämä hieno asia, että yhdeksän nuorta tältä kylältä on saanut tästä kesätyön, Kallio toteaa. Kahvilan seinillä on nähtävillä kyläläisten tuomia vanhoja valokuvia.. –?Nuorilla oli niin mukava kesä, että sama porukka halusi jatkaa, Kallio kertoo. Kahvilan paikaksi valikoitui Teija Kallion siskon omistama vanha kiinteistö, joka toimi aikoinaan jo lopetetun kyläkaupan varastorakennuksena. Nuoret ovat myös itse keksineet kahvilalle nimen ja vastanneet sisustuksesta. Nuorille maksettavaksi jää ainoastaan sähkökulut
Tomi Punkeri laulukilpailun fi naaliin Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Tampereella toteutetun Tulevaisuuden sydänhoidot -tutkimuksen tulokset osoittavat, että parempi koordinaatio ja asiakaslähtöisyys toisivat merkittäviä säästöjä terveydenhuollon hoitoketjuissa. heinäkuuta. Hautauksia Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Baritoni Tomi Punkeri Oulaisista on valittu Timo Mustakallio -laulukilpailun kahdeksan fi nalistin joukkoon. Hab. Hautuumaalle sanotaan haudatun hänen vaimonsa ja lapsensa. Kieli on havainnoivaa, elävää ja tarinaa kuljetetaan sujuvasti vaihdellen kertojan, minäkertojan, kuvailun ja aidon oloisen dialogin kautta. Kirsti Mäenpää: Mikko Tappura. Huikean tarinasta tekee miehen pari vuotta kestänyt pakomatka vankileiriltä takaisin kotikonnuille, Kukonahon kolerahautausmaan laidalle. Samaan aikaan vuorossa on kaksi tai kolme nuorta, jotka tuovat myös muita leivonnaisia myyntiin. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. Kahvilan seinillä on nähtävillä myös kyläläisten tuomia vanhoja valokuvia. Samalla se on myös ihan uusi aluevaltaus tekijän ensimmäisenä kokonaisena fi ktiivisenä romaanina. Kirjasta on tehty jo elokuva. Sirpaleinen järjestelmä aiheuttaa turhia kustannuksia ja jättää helposti potilaan ilman riittävää ohjeistusta, vaikka järjestelmän yksittäiset toimijat tekisivätkin työnsä hyvin. John Mason Kiiskilänkylän 4H-nuoret Kristiina Koivukangas (vas.), Janina Pajukoski sekä Katriina Viljamaa ovat toista kesää töissä Vohovelikahavilassa. Siunauksne toimitti kappalainen Tuomo Kälviä. Terveydenhuoltojärjestelmää tulisikin uudistaa asiakkaan, ei palvelujen tuottajien lähtökohdista. Esikoisromaani avaa Mikko Tappuran legendaa Kirjallisuus Risto Matias Juola siunattiin 17.7.2015 Raudaskylän kappelissa Ylivieskassa. Ylivieskalaisen KJL-studion teos sai ensi-iltansa Nivalan Kapinaviikoilla. Kerronnassa käytetyt keskustelut vaimovainaan kanssa sekä takaumat Tappuran aiempiin elämänvaiheisiin luovat syvyyttä päähenkilöön ja tämän ratkaisuihin. Aikaan ja aiheeseen paneutuminen vankeinhoidon yksityiskohtia myöten näkyy, mutta se tuodaan esiin elävän kerronnan kautta. Siunauksen toimitti kirkkoherra Sanna Jukkola. KUVA MAIJA PYLVÄS niin, että jokainen on yhteensä kaksi viikkoa kahvilanpitäjänä. Maanantaina 20.7.2015 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Kiiskilänkylän kasvatiksi itsensä esittelevä Olavi Pennala piipahti vohvelille keskiviikkona iltapäivällä. Lyriikan lisäksi Mäenpää osoittaa viimeistään nyt hallitsevansa myös proosakerronnan. Finaaliin valituille laulajille kurssi on maksuton. Useiden henkilöiden kautta aikakauden eri ulottuvuudet nousevat esiin ja tekevät teoksen maailmasta runsaan, monivärisen. Tälle kesälle kerta oli ensimmäinen, mutta viime vuonna hän kertoi käyneensä useammankin kerran. Toisen sotavangin, Liinan, tarinan kuljetus rinnalla tuntuu hyvältä ratkaisulta. Mäenpään kerronta liikkuu notkeasti hengästyttävästä tapahtumaketjusta toiseen, nostaa esiin monia kiinnostavia hahmoja ja pysyy silti kiinni ajankuvassa. 3:4 Viisaan miete Parhaita keinoja vaikuttaa toisiin ihmisiin on kuunnella heitä. Kiva kohtaamispaikka kyläläisille Kesäkahvila on auki keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin elokuun 8. Sen kiehtovuutta lisää tieto tarinan taustalla olevasta paikallisuudesta ja mahdollisesta tosipohjaisuudesta, mutta kertomus toimii myös itsenäisenä. Terveydenhuollon hoitoketjut sirpaleisia. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hohde verhoaa hänen suuren voimansa. Sievin 4H-yhdistys palkitsi viime kesän perusteella nuoret yrittäjät paikallisosuuspankin stipendillä. Mikko Tappura on hyvä, mielikuvitusrikas juoniromaani. Muistotilaisuus oli Suvannon kappelissa. Bertta Kaarina Hautala siunattiin 17.7.2015 Uuden hautausmaan kappelissa Nivalassa. Loppukilpailu käydään Savonlinnasalissa sunnuntaiiltana 19. päivään saakka. Kilpailun tuomaristossa toimivat Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti, laulunopettaja ja sopraano Ritva Auvinen sekä Helsingin Juhlaviikkojen taiteellinen johtaja, tenori Topi Lehtipuu. –?Totta kai tämä on kiva juttu kylälle varsinkin lomalaisten aikaan, kun käyvät täällä, Pennala kommentoi. Erikoissairaanhoidon osuus hoitoketjun kokonaiskustannuksista on pienempi kuin yleisesti oletetaan. Niina Mella toimitus@kalajokilaakso.fi Kirsti Mäenpään Mikko Tappura jatkaa kirjoittajan linjaa elävöittää ja pitää hengissä paikallishistoriaa. Juorukello puhuu muista ja itsekeskeinen itsestään, mutta loistava keskustelija puhuu sinusta ja kuuntelee sitten, mitä sanottavaa sinulla on. 13 KALAJOKILAAKSO . Mikko Tappuran legenda sijoittuu ajallisesti 1800-luvulle ja kertoo puukkojokelaisesta, Nivalan Maliskylän metsärosvosta, jonka kerrotaan joutuneen Siperiaan rettelöityään Kalajoen markkinoilla. Kurssin rahoittaa Suomen Kulttuurirahaston Eero Rantalan rahasto sekä Savonlinnan Oopperajuhlat ja sen järjestelyistä vastaa Savonlinnan Musiikkiakatemia. Kilpailun fi naaliin valituille järjestetään mestarikurssi Savonlinnassa kesällä 2016. Kesuura Oy 2015, 203 s
Noista peleistä täytyy tulla jonkinlainen pistepotti, jotta Kuula välttää putoamiskarsinnat. –?Se on totta, että peli-ilme täytyy saada esiin. Ensimmäisellä jaksolla Kuula teki heti avausvuoroon neljä juoksua ja piti johtoasemansa loppuun saakka. Pesä-Kiiloilla on revanssin paikka ylihuomenna, kun joukkueet kohtaavat Mantun montulla. Vaihtotilanteissa onnistunut Sara Marjakangas sai kakkospalkinnon. Ulvila lähti kotimatkalle kaksi pistettä rikkaampana ja vähintäänkin ansaitusti. Pesä-Kiilojen onnistujat olivat jälleen kerran Ville Majava ja Pylkkä, jotka tekivät vaihtotilanteissa hyvää työtä. UP-V löi heti ensimmäisen jakson ensimmäisessä vuoroparissa isännille luun kurkkuun ja hurjasteli viisi juoksua. Nyt ei ainakaan pitäisi enää tulla jännitystä alkuperäiseen tavoitteeseen pääsemisestä, Kauppinen totesi. Pesä-Kiilojen saldona oli kymmenen kolmostilannetta, mutta juoksuja haapajärviset saivat vain yhden. –?Ottelun loppu ja yhden pisteen menetys jäi harmittamaan, mutta voitot ovat edelleen tärkeimpiä. Lapua haki pisteet Oulaisista 0–2 (2–7, 4–12) ja Peräseinäjoki voitti kotipelinsä 2–0 (4–1, 10–0). Siitä vastasi ottelun ensimmäisen juoksun lyönyt Jani Pylkkä, joka saatteli Veli-Matti Sigvartin kotipesään. Siilinjärvi vei ensimmäisen näytöksen. Jakson voittojuoksuakin Kuulalle tarjottiin, mutta mailamies oli pikkuisen liian herkällä Timo Hanhisalon lyöntivuorolla. Kun Nurmo sai neljännen aloittavallaan vain kaksi juoksua, pääsivät Kuulattaret juhlimaan kolmen pisteen voittoa. 14 Maanantaina 20.7.2015 . Toisen jakson kaltainen esitys pitää saada jatkossakin esiin, Kauppinen totesi. Kuulalla on jäljellä vielä seitsemän peliä. Ulvila johti jaksoa 1–3 ja oli enää yhden palon päässä kolmen pisteen voitosta, mutta Kuula päätti nipistää vierailta yhden pisteen. Kahden viikon aikana meillä oli neljä pitkää vieraspelireissua ja saimme niistä kahta vaille täydet pinnat, Ulvilan viuhkamies Timo Lamminen summasi. Pienet valonpilkahdukset nähtiin toisen jakson lopussa, kun tilanne näytti jo lohduttomalta. Tehtävänsä Ylikulju suoritti 75-prosenttisella varmuudella. Alkutahdit jaksovoitolle takoivat kaksi juoksua mieheen lyöneet Eero Kivioja ja Atte Kontio. Lapuaa vastaan Kuulasta palkittiin loistavasti vaihtolyönneissään onnistunut Selina Saarenpää sekä kärkenä onnistunut Milla Rantaeskola. Teppo Ylikulju sai tällä kertaa vastuuta vaihtotilanteissa. Kolmostilanteet Kuula hävisi vain 11–13, mutta juoksujen tekeminen oli jälleen liian vaikeaa. Se ei kotijoukkuetta lannistanut, vaan Kuula tuli juoksu kerrallaan ensin tasoihin ja siirtyi lopulta 7–4-johtoon. Pilke romahti Oulun isäntänä Kalajokilaakso PESÄPALLO, YLIVIESKA Sekä Lapua että Peräseinäjoki olivat liian vahvoja Kuulalle B-tyttöjen superpesiksessä. KALAJOKILAAKSO Urheilu Kalajokilaakso PESÄPALLO, YLIVIESKA Ylivieskan Kuula peittosi Nurmon Jymyn naisten suomensarjassa 2–0 (7–4, 7–6). Ylivieskalaisten pelinjohtaja Jarmo Kauppinen myönsi, että tappion myötä loppukauden tavoitteet laitettiin uusiksi. Kaksi juoksua lyönyt kakkospolttaja Karoliina Hietala tienasi kakkospalkinnon. Täytyy tiivistää pelaamista ja antaa vastuuta niille, jotka oikeasti haluavat ja pystyvät nostamaan tasoaan, Kauppinen mietti. Lauantaina pisteet Reisjärveltä haki Oulun kakkosjoukkue, joka oli parempi 0–2 (4–12, 2–16). Rohkeus löytyi liian myöhään Viikon toisessa Ulvila-ottelussa eniten parannettavaa jäi kotiuttamiseen. –?Toisen jakson esitykseen olen tyytyväinen, kun tiukkoihin paikkoihin tehtiin kovia suorituksia. Kuulan parhaana palkittiin vaihtotilanteissa hyvää jälkeä tehnyt kolmospolttaja Anu Nyman. Kaksi juoksua tuonut Marko Flink palkittiin isäntien kakkospalkinnolla. Toistamiseen Kuula ja UP-V iskevät yhteen keskiviikkona Ulvilassa. Suurin ero joukkueiden välillä oli sisäpelissä, joka rullasi vierailta huomattavasti kotijoukkuetta paremmin. Jere Achren irtosi kolmoselta, mutta Hanhisalon lyönti kantoi lopulta kopiksi kakkoskoppari Erno Kulmalalle. SiiPe sai ottelussa 18 kolmostilannetta, joista vieraat iskivät tasaisella rintamalla juoksun joka toisella yrittämällä. –?Ulvilassa meillä on vain voitettavaa, se on selvä asia. KUVA JARNO HERRANEN Flegmaattinen Kuula taipui toistamiseen Ulvilan Pesä-Veikoille Pudotuspelipaikka karkasi Jarno Herranen 0–2 Haapajärvi–Siilinjärvi 1–3, 0–6 Miesten ykköspesis Haapajärven Pesä-Kiiloille jäi paljon parannettavaa valintakierroksen toiseen otteluun Siilinjärven Pesistä vastaan. Ensimmäisen koitoksen jälkeen iloisia ilmeitä nähtiin SiiPe:n leirissä, kun savolaiset hakivat täyden pistepotin Ronkaalasta. Peräseinäjokea vastaan Kuulan ykkönen oli joukkueensa ainoan juoksun lyönyt Pauliina Muhonen. Oulu takoi avausjakson neljänteen sisävuoroonsa kymmenen juoksua. Jokeriosastolle jäi parannettavaa, sillä Kai Pätsi ja Tero Kivelä pääsivät yrittämään kotiutusta yhteensä seitsemän kertaa ilman tulosta. Vielä kylmempää kyyti oli toisen jakson toisessa vuoroparissa, jossa Oulu hurjasteli 13 juoksua. Viimeinenkin ahdistuksen tunne pitää jättää tähän peliin, Kauppinen sanoi. Ensin Juho Ammesmäki painoi pallon väliin ja heti perään samassa tempussa onnistui Eino Järvelä. Pitää vähän miettiä, kenestä on kantamaan vastuuta sisäpelissä. Kuulan naisilta hieno nousu Kalajokilaakso PESÄPALLO, REISJÄRVI Reisjärven Pilkkeen pistepussi ei ota kasvaakseen miesten suomensarjassa. Kaksikko taistelee tärkeistä pisteistä karsintaviivan tuntumassa. Pilke johti avausjaksoa kolmen vuoroparin jälkeen 4–2, mutta loppu meni synkissä merkeissä. –?Ykköspesispaikan varmistaminen on jatkossa tavoitteena. Toisen jakson alussa osat vaihtuivat, sillä nyt Nurmo meni neljän juoksun karkumatkalle. Ulvilaa vastaan kentällä esiintyi valtaosan ajasta fl egmaattinen Kuula, ja vastaavilla esityksillä pisteet ovat jatkossakin tiukassa. Pilkkeen parhaana palkittiin kolme juoksua lyönyt Jarkko Hyvönen. B-tytöille tappiot Jarno Herranen 0–1 Ylivieska–Ulvila 0–6, 3–3 Miesten ykköspesis Toinen peräkkäinen kotitappio Ulvilan Pesä-Veikoille tarkoitti sitä, että Kuulan leirissä saatiin haudata toiveet nousukarsintoihin pääsemisestä. Sunnuntain ottelu oli ensimmäinen valintakierroksen kohtaamisista. Toisella jaksolla Ulvila jäi ensimmäisessä sisävuorossaan juoksuitta, mutta lopuissa sisävuoroissaan UPV teki pinnan per vuoropari. Pesä-Kiilojen edellinen reissu Savoon oli onnistunut, sillä silloin haapajärviset hakivat pisteen Kuopiosta
Naisten sarjassa mestaruus ratkesi vasta viimeisellä viheriöllä, kun Liias upotti birdieputtinsa ja vei mestaruuden lyönnin erolla. Kun kaksikko kohtasi Ylivieskassa, eivät maaliverkot heiluneet kertaakaan. 17 6 5 2 4 115– 81 30 Kuopio .........18 4 6 3 5 112– 95 27 Ulvila ........... H40 (7): 1) Jari Kalliokoski, HalTo, 1.17.01, 2) Kari Myllymäki, KoS, +5.32, 3) Terho Taarna, KoS, +10.00, 4) Kari Isokääntä, KaJu, +12.11. Päätin ennen kierrosta, että voitan mestaruuden, mutta olihan tämä iso yllätys. 10 4 1 1 4 123– 95 15 Ylivieska ..... 17 5 4 1 7 95– 74 24 Ylivieska ...... 15 6 2 7 26– 22 20 TP-47 .............. Yleisöä: 318. Miesten mestaruuden vei ylivoimaisesti Tarinagolfin Lauri Ruuska, sillä kakkoseksi sijoittunut Nokia River Golfi n Aleksi Myllymäki jäi 13 lyönnin päähän. 15 2 2 11 12– 30 8 Tulevat ottelut: 22.7. H16 (6): 1) Mikko Poutanen, KoS, 59.08, 2) Väinö Venetjoki, KoS, +3.19, 3) Joose Nurmela, KoS, +7.16, 4) Robert Hyvönen, RasTiimi, +15.51, 6) Arttu Immonen, YlivKu, +24.31. D45: 1) Aija Tilvis, RasTiimi, 55.33. 15 8 2 5 26– 18 26 AC Kajaani ...... TP-47 kiusasi puoli tuntia, mutta Francois Badjin ulosajo muodostui ottelun käännekohdaksi. 15 6 3 6 20– 22 21 Kerho 07......... Ennen ottelua kaksikon välillä oli eroa vain piste, mutta nyt sitä on neljä, sillä FC YPA haki arvokkaan vierasvoiton kovana kotijoukkueena tunnetulta Kajaanilta. Naisten SM-hopeaa sai Nokia River Golfi n Emmi Jalkanen ja pronssia Sarfvik Golfk lubin Ida Kaukinen. Voitto oli kalajokisen ensimmäinen iso voitto kotimaan kisoissa. Ensimmäinen päivä tosiaan oli Liiaksen huonoin, sillä silloin hän tarvitsi kentän kiertämiseen 81 lyöntiä. Tolppien väliin osuminen on ollut Savicille tuttua puuhaa tällä kaudella, sillä osuma oli serbille jo kauden seitsemäs. Helpolla voitto ei tule, sillä Santa Claus on parantanut peliään kauden edetessä. D60: 1) Kaisa Yliniemi, NiS, 59.11, 2) Eija Lassila, VetU, +9.24. D40: 1) Sirkku Kurikkala, KaJu, 1.29.54. KPV on pisteen edellä keltapaitoja, mutta FC YPA on pelannut ottelun vähemmän. 15 KALAJOKILAAKSO . Suunnistajien kesken arvotaan iltarastipaita ja rastireittiläisten mitali.. KPV käytti ylivoimansa hyödykseen ja osui toisella jaksolla kolmesti. 15 2 3 10 10– 26 9 FC Kiisto ......... 10 1 2 3 4 98– 115 10 Vähäkyrö ......11 11 43– 257 Tulevat ottelut: 23.7. –?Pelasin ensimmäisen päivän huonosti, mutta paransin koko ajan. Vastakkain olivat kaksi vähiten maaleja päästänyttä joukkuetta, joten ei ollut kovin suuri yllätys, että ottelusta tuli vähämaalinen kamppailu. 14 9 3 2 24– 12 30 OPS ................. Ylivieskalaisten puolustuspeli on ollut viime ajat betonia, sillä Kajaanissa joukkue pelasi jo neljännen peräkkäisen nollapelinsä. H70 (7): 1) Toivo Jokikuona, RasTiimi, 1.13.44, 2) Eero Fränti, KoS, +1.17, 3) Mauno Mikkilä, NiS, +1.49, 5) Eero Korhonen, RasTiimi, +5.54, 6) Vesa Jokela, NiS, +7.23, 7) Timo Isokääntä, YlivKu, +55.46. Opastus kt 7730 Typöstä 8 km Himangan suuntaan. FC YPA haki arvokkaan vierasvoiton Kajaanista Suunnistus Kalajoki, am-erikoispitkä H21 (8): 1) Miikka Ketonen, KoS, 1.38.03, 2) Lauri Koivumäki, KoS, +1.39, 3) Kalle Junnikkala, KaJu, +2.54, 5) Hannu Oja, KaJu, +8.46, 6) Teemu Vedenpää, RasTiimi, +9.44, 7) Veli-Matti Junnikkala, KaJu, +14.06. H60 (7): 1) Sauli Konttila, KannUra, 1.04.27, 2) Markku Jylkkä, YlivKu, +6.24, 3) Hannu Autio, AlaVi, +9.41, 5) Samuli Törmälä, YlivKu, +20.09, 6) Markku Vesisenaho, SievSi, +26.00. Sarjan kärkipaikkaa FC YPA pääsee tavoittelemaan keskiviikkona, jolloin Rovaniemen FC Santa Claus saapuu Ylivieskaan. 17 11 1 1 4 117– 65 36 Hamina ........18 7 7 4 139– 95 35 Tampere ......18 8 2 3 5 112– 86 31 Imatra .......... H55 (4): 1) Eero Junkala, KannUra, 1.06.22, 2) Esa Saarela, KoS, +4.49, 3) Kari Saastamoinen, YSR, +10.56. D21 (4): 1) Johanna Tiitto, RasTiimi, 1.29.52, 2) Ruska Saarela, KoS, +2.35, 3) Katariina Tiitto, RasTiimi, +8.53. 15 9 4 2 35– 23 31 FC YPA ............ Vastuuhenkilö Olavi Ylikangas, Himangan Urheilijat. FC YPA jatkaa lohkokakkosena, kun piikkipaikkaa pitävä Kokkolan Pallo-Veikot haki 1–4-voiton Torniosta. H45: 1) Hannu Tiainen, NiS, 1.23.29, 2) Jarmo Nivala, YlivKu, +24, 3) Jarkko Sipilä, YlivKu, +36.24. FC YPA:n tappioton putki puolestaan oli jo seitsemän ottelun mittainen. KPV................. FC YPA–FC Santa Claus. 10 10 212– 50 30 Lapua ...........9 7 1 1 138– 57 23 Nurmo ........ 10 3 2 1 4 87– 102 14 Oulainen ..... Ulvila–Ylivieska, Siilinjärvi–Haapajärvi, Lievestuore–Pöytyä, Tampere–Imatra. 15 7 4 4 21– 13 25 GBK ................ D50: 1) Päivi Lassila, RasTiimi, 54.42. Oulu .............19 14 4 1 193– 56 50 Kempele ...... Liias opiskelee matkailualaa Vaasassa, mutta haluaa katsoa myös golfarina miten pitkälle taidot riittävät. Miesten suomensarjan pohjoislohko Muhos .........14 8 6 148– 65 36 Kannus ........14 10 3 1 179– 63 33 Sotkamo ......13 6 5 2 143– 108 29 Kempele ......13 5 2 1 5 120– 109 20 Pattijoki .......12 2 5 1 4 92– 98 17 Ii ...................14 2 4 2 6 131– 119 16 Veteli ...........14 2 3 3 6 91– 124 15 Oulu .............14 2 2 4 6 130– 146 14 Rovaniemi ...14 1 3 2 8 82– 143 11 Reisjärvi ......14 3 11 77– 218 3 Naisten suomensarjan länsilohko Vaasa .......... 17 2 3 2 10 69– 157 14 Haapajärvi ... D35: 1) Pirjo Knuuti, NiS, 1.05.36, 2) Linda Junnikkala, KaJu, +6.07, 3) Tuija Sipilä, YlivKu, +41.16. –?Seuraavaksi pelaan Suomen Letas-kilpailun ja osallistun todennäköisesti naisten Euroopan Tourin karsintoihin. Toisella kierroksella Liias paransi tulostaan omalle tasolleen 72 lyöntiä eli yksi yli kentän. 10 2 2 2 4 85– 110 12 Haapajärvi .. Vastakkain olivat viime aikoina hyvässä vireessä olleet joukkueet, sillä AC Kajaani oli pelannut edelliset viisi ottelua tappioitta. Haapajärvi–Nurmo. Mestarin voittotulos oli +13. Kalajokilaakso GOLF, HELSINKI Kalajokilaakson Golfi n Niina Liias pelasi lyöntipelin Suomen mestariksi Lakiston kentällä Helsingissä. H18: 1) Kari Nivala, YlivKu, 1.31.36. H75: 1) Pentti Kumara, SievSi, 1.22.47, 2) Kalevi Puusaari, KaJu, +10.12. Pesäpallo Miesten ykköspesis Ylivieska–Ulvila 0–1 (0–6, 3–3) Ylivieskan Kuulan lyödyt/tuodut/kärkilyönnit: 1) Tuomas Jämsä 3V 0/0/6, 2) Joni Jokilehto 2P 0/1/5, 3) Jani Moilanen 3K 0/1/2, 4) Timo Hanhisalo 1V 0/0/3, 5) Tuomo Rautio 2K 0/0/2, 6) Miika Keski-Petäjä L 0/1/3, 7) Teemu Huhtakangas 3P 0/0/4, 8) Ville Laitila 2V 0/0/2, 9) Jere Achren S 0/0/3, 10) Teppo Ylikulju 0/0/3, 11) Juho Ammesmäki 1/0/1, 12) Eino Järvelä 1/0/4. –?Oli hieno tapa lopettaa kierros birdiellä ja voittaa mestaruus, 24-vuotias Liias iloitsi kierroksen jälkeen. Nikon tulos neljältä päivältä on 301 lyöntiä ja tällä tuloksella hän sijoittui sijalle 46. Jalkapallo Miesten Kakkonen, Pohjoinen FC Santa Claus–JBK 4–1, TP-47–KPV 1–4, OPS–FC Kiisto 1–0, AC Kajaani–FC YPA 0–1. Maanantaina 20.7.2015 Tulokset Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. 17 4 2 2 9 89– 112 18 Siilinjärvi ..... /kalajokilaakso Kalajokilaakson ILTARASTIT LTARASTIT Radat A, B ja C sekä rastireitti Tiistaina 21.7. Kajaanissa nähtiin vain yksi maali ja siitä vastasi ylivieskalaisten iloksi Sasa Savic, joka osui heti toisen jakson alkuminuuteilla. FC YPA:n sisäisessä maalipörssissä edellä on vain maanmies Miroslav Paunovic, joka on latonut tälle sesongille yhdeksän osumaa. 17 2 6 9 71– 121 10 Lievestuore . Yleisöä: 207 Haapajärvi–Siilinjärvi 0–2 (1–3, 0–6) Haapajärven Pesä-Kiilojen lyödyt/tuodut/kärkilyönnit: 1) Altti-Jussi Ronkainen 2K 0/0/3, 2) Ville Majava 2P 0/0/6, 3) Jani Pylkkä 3K 1/0/6, 4) Topi Korhonen 3P 0/0/3, 5) Sampo Nieminen 1V 0/0/4, 6) Miika Saari 2V 0/0/4, 7) Antti Kiiskinen 3V 0/0/1, 8) Riku Niemi L 0/0/4, 9) Joonas Rajala S 0/0/1, 10) Veli-Matti Sigvart 0/1/2, 11) Kai Pätsi 0/0/0, 12) Tero Kivelä 0/0/0. Kolmannella kierroksella Liias teki päivän kovimman tuloksen 70 lyöntiä, kun päätöskierros puolestaan tuotti tulokseksi 74 lyöntiä. Kun olen pelannut näin kauan, haluan nähdä miten pitkälle pääsen. KUVA JUHA HAKULINEN Niina Liias SM-kultaan Jarno Herranen 0–1 AC Kajaani–FC YPA 0–0, 0–1 Jalkapallon Kakkonen Edellisen kerran toukokuun viimeisenä päivänä hävinneen FC YPA:n hurja vire joutui sunnuntaina todelliseen testiin, kun pohjoislohkossa kakkosena oleva ylivieskalaisjoukkue matkusti sarjakolmosena majailleen AC Kajaanin vieraaksi. 17 1 3 13 60– 165 9 Pöytyä .........16 1 2 1 12 69– 134 8 Tulevat ottelut: 22.7. SM-pronssia saavutti Nordcenter Golf & Country Clubin Kim Koivu. H65 (8): 1) Markku Törmä, KannUra, 1.12.25, 2) Eelis Nygård, VetU, +35, 3) Raimo Haapalehto, VetU, +2.09, 6) Jorma Oja, NiS, +9.38, 7) Erkki Niskanen, SievSi, +11.26, 8) Unto Virkkula, NivU, +30.01. Mestarin kokonaistulos neljältä kilpailupäivältä oli 297 lyöntiä. 15 6 2 7 16– 18 20 FC Santa Claus 14 6 1 7 25– 31 19 JBK ................. Viikonloppuna joukkue voitti JBK:n 4–1, sitä ennen saavutuksina olivat kotitasapeli Kajaanin kanssa sekä makoisa vierasvoitto Kokkolan PalloVeikoista. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Urheilutulokset urheilu@kalajokilaakso.. Kalajoen Pitkäjärvellä Lähtö klo 17–19. Viimeisen väylän birdie takasi Niina Liiakselle lyöntipelin SM-kultaa. H50 (8): 1) Juha Lerssi, KPV, 1.05.24, 2) Jukka Polso, KoS, +1.18, 3) Seppo Jylhä, KäTa, +5.16. H35 (4): 1) Petteri Arovainio, RasTiimi, 1.27.40, 2) Tuomas Hyyppä, KoS, +49, 3) Tomi Peltoniemi, PieHi, +3.31, 4) Simo Jutila, YlivKu, +42.22. Myös Kalajokilaakson Golfi n Niko Anttiroiko pelasi miesten SM-lyöntipelissä
Mian Mari sekoitti pakkaa Jari Kangaskorte RAVIT, HAAPAJÄRVI Ravikauden päätösravit ajettiin hieman rapaisissa olosuhteissa. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Jarno Herranen AUTOURHEILU, REISJÄRVI Tuurilla ne laivatkin seilaa, oli Nivalan UA:n Tapani Saarasen ensimmäinen kommentti Kangaskylän Kiemuroiden yleisen luokan A-fi naalin jälkeen. Suosikkivoiton jälkeen esiin nousivat yllättäjät. P15 300 m aj: 1) Niilo Niemelä KalajJu 47,28. N 800 m: 1) Susanna Juhola KalajJu 2.36,99, 2) Henna Rautiainen HimU 2.40,22. Miehet: 1) Mikko Martinmäki, ViHU, 51.58, 2) Antti Martinmäki, ViHu, 49.72, 3) Juuso Sillanpää, JKu, 47.84, 4) Arto Niskanen, AV, 41.35, 5) Jukka Saaranen, PyPo, 37.65. Viimeiset kurvit voittoa varmistellen Etuveto/kardaani-luokassa ylivieskalainen Niilo Saari selvitti tiensä A-fi naaliin sijoituserän kautta. P11 Kolmiloikka: 1) Leevi Leskelä NurmijYU 8,78, 2) Daniel Heikkilä KalajJu 8,29, 3) Konsta Keijonen KeskiUYU 8,01, 4) Aarni Himanka KalajJu 7,96. Vastaavilla suorituksilla menestystä tulee myös jatkossa, Jokela arvioi. Ii, SM-JokkisRace PROrace (22): 1) Joni Nieppola Kemi, 2) Jari Sankala Kemi, 3) Jarmo Väänänen Oulu. –?Eipä siinä ollut enää oikein mitään tehtävissä, kun takarengas puhkesi. M17 Kuula: 1) Arttu Untinen KalajJu 16,34, 2) Kalle Yrjänä HimU 12,22, 3) Samuli Humalalampi ReisjPi 10,78. P11 Korkeus: 1) Roni Luokkanen HimU 129, 2) Samuli Takkunen AlavVi 126, 3) Daniel Heikkilä KalajJu 123, 4) Aarni Himanka KalajJu 110, 5) Jasper Bäckman KalajJu 095. Etuveto/kardaani (21): 1) Henri Häkkinen Haapavesi, 2) Jyrki Ylimäki Tyrnävä, 3) Jani Nurkkala Me-LaMoKe, 5) Eero Nurkkala Haapavesi, 9) Mika Ilomäki Paratiisin/MU, 10) Juuso Maijala NivUA. P15 Pituus: 1) Teemu Kyösti HimU 4,68. Nuoret (7): 1) Jimi Palosaari Oulainen, 2) Miro Åvist Haapajärvi, 3) Tommy Tervonen SsUA, 5) Jere Salo Paratiisin/MU. Nuorten luokan voitti Lappajärven UA:n Lauri Ahvenkoski ja pappaluokka päättyi AL-Härmän Juhani Alasaaren voittoon. T13 Pituus: 1) Iida Vuollet KalajJu 4,43, 2) Nelli Mustola KalajJu 4,42, 3) Reetta Haapalehto KannU 4,29, 5) Friida Kivistö KalajJu 4,15, 6) Kaisa Isokääntä KalajJu 4,04, 7) Saaga Uusitalo KalajJu 3,58, 8) Alisa Vuollet KalajJu 3,46, 9) Aino Yrjänä HimU 3,19. Naiset: 1) Emilia Uutela AL-Härmä, 2) Marika Sandberg KauhUA, 3) Mira Sainila OuMK/UA, 4) Petriina Oikarinen VetUA, 5) Sanna Rautio Paratiisin/MU, 6) Marina Rantanen AL-Härmä, 7) Heidi Huhtakangas Paratiisin/MU, 8) Anu Kallio PyhUA, 9) Rita Paavola KRRMK/UA. Alavieskalaisen Raija Alahautalan omistama Noriko oli seitsemäs ja porukan hännillä ravannut ylivieskalaisen Marko Taittosen osaomistama Ryti-Tyttö yhdeksäs. T9 1000 m: 1) Emilia Reinikainen KalajJu 3.55,58, 2) Helmi Hietanen YlivKu 4.05,75, 3) Olivia Takalo KalajJu 4.23,71, 4) Fiia Niemelä KalajJu 4.32,38, 5) Siiri Löf KalajJu 4.40,71, 6) Klaara Kivistö KalajJu 4.49,97. Tulokset Jari Kangaskorte RAVIT, MIKKELI Jussi ja Tarja Isokosken Mian Mari hyödynsi viimeisen näyttöpaikan kohti Joensuun Kuningatarkisaa. T11 Kolmiloikka: 1) Jenni Jaatinen KalajJu 7,93, 2) Anna Yrjänä HimU 7,55, 3) Aada Kivistö KalajJu 6,81, 4) Sanni Vuollet KalajJu 6,45. Nuoret: 1) Lauri Ahvenkoski LappajUA, 2) Aleksi Huhtanen KarstUA, 3) Tomi Saari TohUA, 4) Eetu Leskinen OuMK/UA, 5) Nico Ylitalo EUA, 6) Niko Pietinen KarstUA, 7) Eero Laurila LappajUA, 8) Saku Autio ReiUA, 10) Antton Autio PyhUA. Michel –tammatähtilähdön suuryllättäjänä. Ravi-ilta käynnistyi kahden kuskin tahdittamana. P11 1000 m: 1) Kristian Hautakoski AlavVi 3.30,79, 2) Eetu Rahkola KalajJu 3.55,81, 3) Tatu Junno YlivKu 4.02,06, 6) Jasper Bäckman KalajJu 4.20,65. T11 1000 m: 1) Terhi Junno YlivKu 4.00,18, 2) Saana Juola KalajJu 4.00,88, 3) Aada Kivistö KalajJu 4.31,01. Pelisuosikki Blue For You hallitsi juoksua keulapaikalta. Kolme lähtöä ja kolme lähtövoittoa on saldo, josta on vaikea laittaa paremmaksi. Saarasen ja Kankaanpään takana kolmantena ruutulipulle saapui Kauhajoen UA:n Raul Sandberg. P13 Keihäs: 1) Janne Läspä KaustPV 37,36, 2) Anton Ljung LarsmoIF 37,14, 3) Joni Kopakka YlivKu 35,71, 4) Eetu Jokela AlavVi 32,19, 5) Saku Humalalampi ReisjPi 30,24, 6) Jonatan Bäckman KalajJu 18,24, 7) Jasper Bäckman KalajJu 16,51. T13 Kolmiloikka: 1) Wilma Sundqvist IFKraft 9,39, 2) Nelli Mustola KalajJu 9,33, 3) Reetta Haapalehto KannU 8,95, 4) Friida Kivistö KalajJu 8,83, 5) Iida Vuollet KalajJu 8,57. Niilo Saari ajoi ensimmäistä kertaa EVK-luokan voittoon AKK:n alaisissa jokkiskisoissa. Nivalalaisen Taisto Knuutin Takenote paikkasi Haapajärven viime ravien epäonnen. M17 Pituus: 1) Eemil Ali-Haapala KaustPV 5,50, 2) Kalle Yrjänä HimU 5,39, 3) Jesse Haikola PyhäjWi 5,06. Yllättäjät nostivat kertoimia. T15 2000 m: 1) Roosa Löf KalajJu 7.23,43, 2) Minna Läspä KaustPV 7.31,92, 3) Ella Himanka KalajJu 7.47,31. –?Aika lähellä Anttoni (Lagus) oli, mutta viimeiset puoli kierrosta ajoin vähän varmistellen, etten ainakaan ajovirheen vuoksi missaa voittoa. Naisten luokan ykkönen oli AL-Härmän Emilia Uutela. P9 Korkeus: 1) Lenni Peltonen KalajJu 105, 2) Niklas Reinikainen KalajJu 090. A-fi naalin lähtökiihdytyksessä kärkeen ampaisi Reisjärven UA:n Lasse Kankaanpää ennen AL-Härmän Ari-Pekka Kumpulaa. T11 Korkeus: 1) Aada Kivistö KalajJu 095. Niko Jokelan Adioska löysi voiton avaimet johtavan takaa. EVK:n kakkonen oli Nivalan UA:n Anttoni Lagus ennen Pyhäjärven UA:n Ville Vuorisaloa. Voimia jäi varastoon seuraavaa starttia varten. P13 Pituus: 1) Eetu Jokela AlavVi 4,60, 2) Janne Juhola KalajJu 3,98. 200m Kelaus 34/54 (6): 1) Leo-Pekka Tähti PorinTa 26,51, 2) Esa-Pekka Mattila EspTa 28,78, 3) Henry Manni LänsiUU 29,00, 6) Tuomo Himanka KalajJu 33,84. KALAJOKILAAKSO Urheilu Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84100 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Saari oli ensimmäisen kierroksen täyttyessä kakkosena, mutta hyvä pelisilmä tuotti lopulta EVKluokan voiton. Kärkipaikalle päästyään Saari pelasi varman päälle. Kalajokisen Mika Vihelän osaomistama kimppahevonen Valiant Kemp näytti kapasiteettiaan 3?100 metrin voltissa. Raviyleisön onneksi vesisade loppui ennen raveja ja kaviouran kunto parani loppua kohden. Saaranen oli kolmantena, mutta paranteli toisessa mutkassa sijoitustaan, kun Kankaanpää ajautui leveäksi. T13 1000 m: 1) Veera Huntus KaustPV 3.35,44, 2) Kaisa Isokääntä KalajJu 3.43,16, 3) Alisa Vuollet KalajJu 4.01,60, 4) Emma Junno YlivKu 4.06,41. Arto Komulainen vei nimiinsä kaksi ensimmäistä lähtöä. Kärkipaikan nivalalainen nappasi toisella kierroksella, kun Kumpulan autoon iski tekninen vika. T13 Keihäs: 1) Viivi Raatikainen ViitVie 36,16, 2) Wilma Sundqvist IFKraft 34,17, 3) Kiia Verronen HimU 33,98, 4) Friida Kivistö KalajJu 22,66, 6) Kaisa Isokääntä KalajJu 19,03, 7) Saaga Uusitalo KalajJu 14,04. Kalajoki, KaJu:n aluekisa M 800 m: 1) Väinö Klemola KuopRei 1.59,95, 2) Aleksi Kortetmaa ToholU 2.22,27, 3) Olli Untinen KalajJu 2.31,33. Yleisessä luokassa Saari selviytyi Volvollaan semifi naaleihin, mutta rengasrikko vesitti toiveet fi naalipaikoista. Ville Pohjolan Wireless teki vastaavan tempun huonoista lähtöasemista lämminveristen kovimmassa lähdössä. P15 Kolmiloikka: 1) Teemu Kyösti HimU 9,94. Yleinen (31): 1) Antti Piispanen ScPalas, 2) Joni Nieppola Kemi, 3) Timo Kuivalainen Tornio, 4) Ari Oksanen Oulainen, 6) Henri Häkkinen Haapavesi, 10) Heimo Hillilä Oulainen. Voittoajaksi lyhyessä ryhmässä kirjattiin 23,2a. Tuplat Komulainen täydensi seuraavassa lähdössä. JR 800 (8): 1) Atte Autio Ylivieska, 2) Kimmo Anttila Kuivaniemi, 3) Mika Ilomäki Paratiisin/MU, 7) Miro Åvist Haapajärvi. –?Viime vuonna ajoin hevosella. Laukkoihin uran alkustartit pilannut Timmin Typy malttoi pysyä ravilla ja kuparinen rikkoutui komealla tavalla. T15 Pituus: 1) Mimosa Wirkkala ToholU 5,01, 2) Susanna Juhola KalajJu 4,48, 3) Hilda Haavisto KannU 4,01. Seniorit (10): 1) Ari Södervall Pello, 2) Jukka Piispanen Oulu, 3) Eero Nurkkala Haapavesi, 10) Heimo Hillilä Oulainen. KUVA JARNO HERRANEN Saarelle avausvoitto Autourheilu Reisjärvi, Kangaskylän Kiemurat JM-ajot Yleinen: 1) Tapani Saaranen NivUA, 2) Lasse Kankaanpää ReiUA, 3) Raul Sandberg KauhUA, 4) Ari-Pekka Kumpula AL-Härmä, 5) Esa Kurikka OuMK/UA, 6) Aleksi Marjoniemi ReiUA, 7) Janne Pesonen PyhUA, 8) Tero Kankaanpää ReiUA, 9) Teijo Brandt ReiUA, 10) Riku Päivärinta NivUA, 13) Ville Vuorisalo PyhUA, 14) Juha Autio ReiUA. Alkuerän ja semifinaalin Saaranen vei näytöstyyliin, mutta A-fi naalissa tarvittiin hieman tuuriakin. Yleisurheilu Lapinlahti, Loiste Eliittikisat M 1500 m B-kilpailu (9): 1) Ville Heikkilä LammSä 3.52,40, 2) Jiri Karjalainen JoensKa 3.53,23, 3) Joonas Rinne SaarijPu 3.53,44, 7) Tapani Kärjä KalajJu 3.58,41. T15 300 m aj: 1) Mimosa Wirkkala ToholU 48,26, 2) Vilma Jaatinen KalajJu 54,04. Kakkosrahat kaukana voittajan takana kuittasi Keijo Hakalan Karmilla. Tämän vuoden aikaisemmissa kisoissa on ollut huonoa tuuria, mutta ei tällä kertaa, Saaranen summasi. N Moukari: 1) Fanni Niemelä KalajJu 47,50. JokkisRacen puolella olen voittanut kerran, mutta AKK:n kisoissa tämä oli minulle ensimmäinen voitto, vuonna 2009 jokkiksen aloittanut Saari kommentoi. Loistojuoksun johtaneen Mokomanin takana saanut Mian Mari spurttasi loppumetreillä ravikuningattaren ohi. Jarmo Saarelan ajama ylivieskalaistamma voitti Mikkelissä ajetun St. Vuoden aikana hevonen on kehittynyt selvästi. N17 Pituus: 1) Sara Pudas AlavVi 5,27, 2) Jonna Peritalo LapVi 5,20, 3) Irina Potinoja LohtVei 5,02, 4) Niina Halla-Aho HimU 4,51, 5) Venla Ruotanen YlivKu 4,50. Seniorit: 1) Juhani Alasaari AL-Härmä, 2) Vesa Jokinen ReiUA, 3) Jouni Hepolehto PuMK/UA, 4) Hannu Sissala AL-Härmä, 5) Raimo Kajan ViiUA, 6) Veijo Saaranen ReiUA, 7) Juhani Laitala KRRMK/UA. Lopussa tuli enemmän katsottua peileihin kuin eteen, sillä Kankaanpää oli melko lähellä. N Kuula: 1) Ronja Ruotanen YlivKu 12,69, 2) Milla Koski-Vähälä LimNM 11,57, 3) Fanni Kivistö KalajJu 8,55. Avauskohteessa Jokelalla oli helppo työ luotsata pelisuosikki Taksrok ykköseksi. Mika Forss kannusti vahvan juoksun tehneen pikkuoriin kakkoseksi johtavan rinnalta. P9 1000 m: 1) Lenni Peltonen KalajJu 4.18,67, 2) Jonatan Bäckman KalajJu 4.26,24. Naiset (9): 1) Anu Saarinen Ratec Team, 2) Jonna Heittola Me-LaMoKe, 3) Katja Häkkinen Haapavesi, 5) Inka Hillilä Oulainen. Toki tuuriakin tarvitaan, mutta voittoon tarvitaan myös toimiva auto ja toimiva kuljettaja. Tulokset Yleisurheilu Alavieska, kiekkokisa M17: 1) Samuli Humalalampi, RP, 37.70, 2) Kalle Yrjänä, HU, 30.77, 3) Antti Tuorila, HU, 25.75. –?Onneksi päätin vähän höllätä ensimmäisessä mutkassa toisella kierroksella, sillä sitä kautta minulle aukeni paikka kärkeen, kun kaksi muuta autoa ottivat hieman yhteen, Saari kertasi EVK:n päälähdön ratkaisua. Pyrkivän oloinen ruuna lähti hyvissä ajoin kirikaistalle kiertämällä ykköseksi. Etuveto/kardaani: 1) Niilo Saari Paratiisin/MU, 2) Anttoni Lagus NivUA, 3) Ville Vuorisalo PyhUA, 4) Juha Autio ReiUA, 5) Sami Grönfors HvMK/UA, 6) Juha Suotula HvMK/UA, 7) Joni Antinaho KarstUA, 10) Jari Autio PyhUA, 11) Aki Junnonaho OuMK/UA. Sen jälkeen se on vaihtanut omistajaa. –?A-fi naaliin mahtui monenlaista. Naiset: 1) Ronja Ruotanen, YK, 35.43. Vajaan mitan verran hävinnyt Mokomani kuittasi kakkosrahat. Toto4-pelissä päärooliin kohosi Niko Jokela. 16 Maanantaina 20.7.2015 . T9 Korkeus: 1) Emilia Reinikainen KalajJu 122, 2) Helmi Hietanen YlivKu 105, 3) Olivia Takalo KalajJu 095, 4) Jenniina Tuura KalajJu 090. Turha kuitenkin jossitella, että mihin saakka olisin ilman sitä päässyt. 100 m Kelaus T34/T54: 1) Leo-Pekka Tähti PorinTa 14,63, 2) Esa-Pekka Mattila EspTa 15,66, 3) Henry Manni LänsiUU 16,22, 4) Amanda Kotaja VampU 16,39, 5) Tuomo Himanka KalajJu 16,63
SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. Muuten he vieraantuvat niistä liikaa. 020 750 4600 toimitus@kalajokilaakso.. Murron tarina alkoi 90-luvulla Murron tallin tarina alkoi 90-luvun alussa, kun Hannu ja Elina Vähäkangas hankkivat talon isännän kotipaikan omistukseensa. Paras jälkeläinen Mian Mari kilpaili viime vuonna kuningatarkilpailussa. Sillä on seitsemän täyssisarusta, joista meillä on 1ja 2-vuotiaat täyssisarukset. Huhtija toukokuussa palkittiin omalla saralla ansiokasta työtä tehneet Teivon Raviliiga ja Uudenmaan Poniraviliiga, Nisula luettelee. Kuukauden hevosenomistajista voi antaa vinkkiä Hippoksen nettisivulla. Parikymppinen Murron Titaani on edelleen viriili vanha herra. –?Tällä hetkellä on kolmetoista hevosta. He osaavat noteerata meitä karvalakkipuolen harrastajiakin, Hannu Vähäkangas kiitteli. HELLITÄ HETKEKSI Rentoudu hierojalla Puh. 0800-alkuiseen maksuton. Vähäkankaiden valintaa oli ehdottanut useammat ihmiset, Hippoksen tiedottaja Ilkka Nisula kertoi. Tallin kantatammaksi hankittiin edesmenneen alavieskalaisen Yrjö Vierimaan kasvattama HuliLeija. Hevonen on tuonut runsaasti iloa kehitysvammaisten päivätoimintaan Hollolassa. Esimerkiksi Visalan sairaalassa olen käynyt antamassa laskiaiskyytiä yksitoista kertaa. Hippos palkitsi Murron Tallin Vähäkankaat Hippoksen kesäkuun hevosenomistajana palkittu Hannu Vähäkangas antoi lauantaina hääkyytiä tallin entiselle harjoittelijalle. 040 5723 557 www.jk-salonki.net www.jk-salonki.net Jenny Pisilä ja Piia Korhonen Jenny Pisilä ja Piia Korhonen Parturi-kampaamo Parturi-kampaamo SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO / VARAOSAT •POLKUPYÖRÄT •MOOTTORISAHAT •PUUTARHAKONEET Jari Kangaskorte toimitus@kalajokilaakso.fi Suomen Hippos palkitsi Murron Tallia isännöivät Elina ja Hannu Vähäkankaan kesäkuun hevosenomistajina. Valinnan perusteena oli heidän omistamiensa hevosten monipuolisuus. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. Vastaavan tittelin saaneista ehdokkaista Nisula mainitsee muutaman nimen. Juttuidea SOITA !. Arvostan tämän erittäin korkealle. Siinä tuntee olevansa kunnon hevosmies. KUVA JARI KANGASKORTE Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajokilaakso soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla juttuidea, soita 020 750 4600 Onko sinulla puh. henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. 040 5723 557 Puh. Työhevospuolella Hannu Vähäkangas on osallistunut Sisko L-nimisellä hevosella taitoajokilpailuihin Norjassa. Ravipuolella mainetta on niittänyt kahdesti kuninkuuskilpailuun osallistunut Murron Titaani. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Kestotilaus Kotimaassa 12 kk.....................................111,00 6 kk.......................................56,50 4 kk.......................................38,30 3 kk.......................................29,25 2 kk.......................................20,15 MÄÄRÄAIKAISTILAUS Kotimaassa ja pohjoismaissa kuukausittain 12 kk.....................................127,00 6 kk.......................................75,00 4 kk.......................................52,00 3 kk.......................................40,00 Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. –?Minun yksi suurimmista nautinnoista on ajaa kaksipyöräisillä kieseillä härmäläisittäin seisten. –?Ehdotuksia on jonossa useampia. Emälle olen antanut ikuisen astutusoikeuden ilmaiseksi. Hääkyytejä hevosmies on ajanut tilauksesta, viimeksi lauantaina Ylivieskassa. Maanantaina 20.7.2015 Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. –?Palkinto tuli suurena yllätyksenä. 422 162 tai 040 7732 759 PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska puh./fax (08) 425 373, 050 359 4380 Can Am Lynx -huolto 050 5900 099 24h HINAUKSET p. Vuosien varrella tallissa on syntynyt 21 hevosta. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. Tallin kasvatit ovat menestyneet ravipuolella, ratsuina ja työhevosina. –?Hevoset täytyy tuoda ihmisten lähelle. NÄKÖISLEHTI 12 kk.......................................65,00 6 kk.......................................39,00 4 kk.......................................34,00 3 kk.......................................28,00 1 kk.......................................11,00 1 pvä.......................................2,00 PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (alv 24%) Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (alv 24%). 17 KALAJOKILAAKSO . –?Yksi tunnetuimmista omistajista on maajoukkuejääkiekkoilija Antti Pihlström, joka on ollut esillä myös tällä hevospuolella. Suomenhevosten kanssa viihtyvä Hannu Vähäkangas käy antamassa hevosillaan kyytiä erilaisissa tapahtumissa. JAKELUHÄIRIÖT: Soita maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24t/vrk) Laita sanomalehti paperinkeräykseen! Alansa ammattilaiset SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. Kyydissä istuivat tuore hääpari Tiina ja Hannu-Matti Vesaluoma sekä heidän poikansa Jiri. 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. kerros) Ylivieska P. 044 313 8518 Sailokoski Ky Hierontapalvelu A-P NIEMIKORPI Asemakatu 4 (2. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 Telefax 020 750 4618 konttori ma-pe 8.00-16.00 ilmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Päivi Kajasmaa Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. Hyväntekeväisyyshevosen Karl Adamin taustajoukot ovat valloittaneet monien sydämet. /mediaopas LEVIKKI 7095 kpl LT2010 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä puh. Tunnustuspalkintoa on jaettu viime vuodesta lähtien. Ratsupuolelta Murron Valo on ensimmäisellä palkinnolla ratsukantakirjassa, jonka lisäksi hevonen on palkittu Vuoden tulokkaana. Kotikäynnit tarvittaessa. Vanhuksille ja päiväkodeissa oleville kyydistystä voisi hyödyntää enemmänkin, Hannu Vähäkangas vinkkaa. Näistä valitaan tilanteeseen parhaiten sopivia omistajia. 0400 919 724, koti 426 485 Myös iltaisin ja lauantaisin
Painoa oli syntymähetkellä 3?750 grammaa ja pituutta 51 senttiä. Tulos oli järkyttävä: jokaikinen käytetty lastenpatja oli homeessa. KALAJOKILAAKSO Vauvauutisia Tenavalaakso Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Onnea Anni Hirvelä täyttäessäsi kolme vuotta 8.7. Sunnuntaina 19.7. Esitykset ovat kaksikielisiä. Palsta on maksuton. – 2.8.2015. Vauva painoi 3?480 grammaa ja oli 51 senttiä pitkä. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. Onnea toivottavat äiti, isä ja sukulaiset. Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipisteen näyttämötaiteen läänintaiteilija Jouni Rissanen koordinoi hanketta. Kaikki liikkeeseen tuodut patjat tutkittiin yhdessä lastenlääkärin kanssa. Heta Säilynkangas täyttää 21.7. Lyylistä tuli isosisko, kun Jenna Lippo ja Jukka Hyyppä Ylivieskasta saivat pojan 9.7.2015. Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Suurin osa suomalaisvauvoista nukkuu jonkun vanhalla patjalla. 18 Maanantaina 20.7.2015 . Onnea! Mona Ainasoja täytti 5 vuotta. Yksi niistä on vauvan sänky. Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Vauvojen patjoissa puhtaus on ensiarvoisen tärkeää, Unikulman fysioterapeutti Päivi Vainio muistuttaa. Tuona ajankohtana järjestetään Kizhin puuveneregatta, joka on aloittanut kulttuurimatkailuyhteistyön Haapavesi Folkin ja Hailuodon teatterifestivaalin kanssa. Patja imee käytössä sisäänsä suuret määrät pulkua, hikeä ja joskus pissaakin, vaikka päälle päin patjat näyttivätkin siisteiltä. Onnea rakkaalle Miimille toivottavat sisarukset sekä äiti ja isä. Aadaa onnittelevat Kähtävän mummu ja pappa sekä Eini-kummi. toivottavat äiti ja isä sekä mummut ja papat Ylivieskassa ja Etelä-Pohjanmaalla! Synttärihalit 6-vuotiaalle Tuulille äiskältä, iskältä, Tuukalta ja Tarulta. Tanja Hippeläinen ja Reima Ahtiainen Ylivieskasta saivat pojan 30.6.2015. kahdeksan vuotta. Suurin osa käytössä olevista lastenpatjoista oli sellaisia, joita ei edes voinut pestä. Paljon Onnea reippaalle pojalle ja tulevalle ekaluokkalaiselle toivottavat äiti, iskä, Topias ja Evita sekä mummut, papat ja kummit. Ninetta Virkkula täyttää 8 vuotta heinäkuun 26 päivänä paljon onnea toivottaa kotiväki, muut sukulaiset ja ystävät. Pikku neiti Linnea Eskola täyttää 1 vuotta 19.7 päivän sankaria onnittelevat isi äiti jasmin mummut papat ja kummit. Vauvat nukkuvat vanhoilla patjoilla Kalajokilaakso toimitus@kalajokilaakso.fi Haapaveden kamariorkesteri, haapavetinen kansanmusiikkiyhtye Ryyppymäki String Band sekä vapaa teatteriryhmä Koskenniska lähtevät 30 taiteilijan voimin esiintymään Kizhin museosaarelle 31.7. Roni Kokko täyttää 21.7. päivänä. Tilda Kinnunen Ylivieskasta täytti tiistaina 5 vuotta. Vaikka sänky hankittaisiinkin käytettynä, tulisi patjan olla uusi. Kun tietyt rutiinit toistuvat iltaisin, alkaa vauva huomata, milloin on aika nukkua. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. –?Käytetty patja on yleensä imenyt itseensä kosteutta ja likaa, jolloin se alkaa ajan saatossa muodostaa itiöitä. Unikulman teettämän selvityksen mukaan jopa 75 prosenttia vauvoista nukkuu jonkun vanhalla patjalla. ja Anette Hirvelä täyttäessäsi yhden vuoden 24.7. Reipas futistyttö täytti pyöreät 10 vuotta perjantaina 17.7.2015. seitsemän vuotta! Tulevaa ekaluokkalaista onnittelevat äiti, isi, Petra ja Jerry sekä koko suku ja kummit. Kun vauva nukkuu huonosti, häiriintyvät vanhempienkin unet. Paljon onnea toivottavat kotiväki, muut sukulaiset ja ystävät. Kotiväki, mummut ja pappat onnittelevat. Kun pissaan ja pukluihin reagoidaan nopeasti, eivät ne ehdi imeytyä patjaan asti. Haapaveden kamariorkesteri soittaa Sibeliusta ja Tsaikovskia kapellimestari Timo Hannulan johdolla. Anu ja Jaakko Ahola Ylivieskasta saivat pojan 1.7.2015. Vauvan patjan tulisi olla riittävän napakka ja vähintään viisi senttiä paksu. –?Epähygieeninen, homeinen patja ärsyttää vauvan hengitysteitä ja aiheuttaa jopa tukkoisuutta, Vainio kertaa. Yhteistyökumppanina on Karjalan kulttuuriministeriö. Reipasta tyttöä onnittelevat äiti, isä, isoveljet, mummot ja pappa! Jami Syrjälä täyttää 9 vuotta elokuun 2. Kun perheeseen odotetaan lasta, tulee moni hankinta ajankohtaiseksi. Jätä ilmoitus www.kp24.fi KP24.fi sivuilta löytyy Ilmoita lehdessä/verkossa/Vauvauutiset Palsta on maksuton. täytti Alavieskassa Samuel Krapu 7 vuotta. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. Unikulmalla oli pari vuotta sitten kampanja, jossa asiakkaat saivat kierrättää vanhan lastenpatjan takaisin liikkeeseen. –?Kun vauvan ja patjan välissä on petauspatja, voidaan se pestä helposti vahinkojen sattuessa. Likaisessa patjassa voi piillä hometta, joka voi aiheuttaa muun muassa korvaja hengitystietulehduksia. Myös patjan tulisi olla vesipestävä. Vauva painoi 4?490 grammaa ja oli 51,5 senttiä pitkä. Pintapehmeyttä petiin saadaan petauspatjalla, joka helpottaa myös sängyn pitämistä puhtaana. Painoa vauvalla oli 4?010 grammaa ja pituutta 50 senttiä. Pohjois-Pohjanmaan taiteilijoita kohti Kizhiä. Sänky tulisi pyhittää vain nukkumiselle, ei aktivoiville asioille. Kun vauva nukkuu hyvin, on myös päivä helpompi, Päivi Vainio toteaa. Puhtaan sängyn lisäksi vauvan unta voidaan tukea myös arjen rytmityksellä ja nukkumisympäristön rauhoittamisella. –?Valot, äänet ja ylimääräiset tavarat kannattaa karsia pois vauvan sängyn luota, jolloin nukkumisympäristöstä tulee mahdollisimman rauhallinen. Saija Sydänmetsä ja Mika Heikkinen Ylivieskasta saivat pojan 30.6.2015. Viljami Herranen juhli 2-vuotissynttäreitään 13.7. Railakkaat synttärionnittelut Aada Marjakankaalle
12.33 Suomen radio. 07.10 Urheiluradio. 14.03 Ajantasa. 22.00 Encore. 07.45 Hartaita säveliä. 07.12 Aamu. 21.00 Yle Uutiset. 00.05 Yöradio. 12.33 Suomen radio. 16.50 Ali Show. 03.02 Aulantai – Kai Ulmanen. 11.30 Yle Uutiset Oulu. 13.00 Klassista kahteen. 07.59 Hyvää huomenta. 07.10 Urheiluradio. 07.30 Yle Uutiset Oulu. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 20.20 Sastamala Gregoriana -festivaalin konsertti jatkuu. 23.00 Arkisto: Hannu Taanila. 03.53 Yöradio. 02.02 Yöradio. 06.56 Päivän mietelause. 12.10 Urheiluradio. 17.40 Musta aurinko. 10.05 Itämeren heinäkuun Roman Schatzin Maamme-kirja: Jäänmurtajien maa. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 18.50 Merisää. 16.30 Yle Uutiset Oulu. 07.10 Aamusoitto. 19.00 Puheen Ilta. 17.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Jari Sarasvuo. YLE X 07.02 YleX Kesäamu – Saara ja Samuel. 13.02 Asa. 13.00 Yle Uutiset. 07.02 Puheen Aamu. 21.45 Etnohetki. 14.00 Itämeren heinäkuu: Kokka kohti Turkua 4/4. 11.57 Päivän mietelause. 21.35 Novosti Yle. 12.12 Suomen radio. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Aamuhartaus. 07.45 Hartaita säveliä. 07.10 Aamusoitto. 23.00 Arkisto: Pori-ilmiö!. 21.35 Novosti Yle. 01.02 Yöradio – toiveiden yö. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Politiikkaradio Remix. 09.02 Ali Show. 11.00 Yle Uutiset. 20 18 19 19 19 19 19 17 19 17 18 19 19 19 19 18 18 19 5 6 5 Tänään 17 13 17 19 18 19 20 20 20 20 20 20 18 5 6 7 6 3 ma Alavieska 19 Kalajoki 18 Haapajärvi 20 Nivala 20 Sievi 20 Ylivieska 20 ti 18 18 19 19 19 19 ke 19 19 19 19 19 19 to 17 17 18 18 18 18 Kylmintä eilen Ylivieska +3,3 Lämpimintä eilen Ylivieska +21,4 Kylmintä toissa yönä Ylivieska +10,8 +6,2 Kylmintä eilen Kilpisjärvi Saana +20,1 Lämpimintä eilen Utsjoki +2,4 Kylmintä toissa yönä Utsjoki Nuorgam Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 101,9 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz Yle puhe 101,9 Mhz Radio MAANANTAI 20.7. 13.30 Yle Uutiset Oulu. 11.00 Yle Uutiset. 22.05 Asa. 22.05 Itämeren heinäkuu: Aikamme suomalaista musiikkia. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Suomen radio. 11.30 Yle Uutiset Oulu. 23.00 Arkisto: Keksintöjä ja keksijöitä. 19 KALAJOKILAAKSO . 15.35 Iltapäivä. 13.00 Yle Uutiset. 21.55 Suomi tänään. 03:50 03:53 03:56 23:04 23:01 22:58 Maanantai 20.7. 21.40 Urheiluradio. 09.32 Aamu. 11.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 09.02 Ali Show. 02.00 Yle Uutiset. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 09.05 Muistojen bulevardi. Katoaako sivistys ja kuinka käy tieteen, kun viihde jyllää päälle?. 08.30 Yle Uutiset Oulu. 06.32 Aamu. 08.12 Aamu. 13.00 Klassista kahteen meren aalloilla. 13.30 Yle Uutiset Oulu. 01.00 Arkisto: Kielikorva. 17.00 Yle Uutiset. 19.03 Etnoilta: Konsertteja Haapavesi Folk -festivaalilta 2015. Maanantaina 20.7.2015 YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 20.7. 17.45 Tekijä: näyttelijä, dubbaaja Petrus Kähkönen. 13.00 Klassista kahteen. 12.12 Suomen radio. 08.30 Yle Uutiset Oulu. 03.00 Arkisto: Helsingin metro. 09.05 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset. 22.45 Itämeren heinäkuun Matkakuume: Svengaavaan Lontooseen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 15.35 Iltapäivä. 05.00 Arkisto: Jari Kurri ja Teemu Selänne. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Kitaramusiikkia kesäiltaan. 08.32 Aamu. 19.00 Puheen Ilta. 16.33 Iltapäivä. 01.02 Yöradio – Ysäritunti. 07.10 Urheiluradio. 08.10 Urheiluradio. 11.03 Etusivu. 16.15 Faunin iltapäivä. 18.00 Itämeren heinäkuun kuunnelman esittely: Urian kirje. 15.05 Kultakuume. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 18.03 Kaikki kotona. 09.05 Muistojen bulevardi. 18.30 Hartaita säveliä. 21.50 Merisää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 09.32 Aamu. 14.00 Yle Uutiset. 21.03 Päivä tunnissa. 20.03 Urheiluradio. 16.15 Faunin iltapäivä. 18.20 Radioteatteri esittää. 08.10 Urheiluradio. 09.32 Aamu. 19.03 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset. 10.35 Ikkunoita Itämeren musiikkielämään: klassismin ajan Turku musiikillisena keskuksena. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Arkisto: Ajatteleva, aktiivinen nuoriso. RADIO PUHE 1 07.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 14.00 Yle Uutiset. 14.03 Puheen Iltapäivä. TIISTAI 21.7. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 13.33 Suomen radio. 06.56 Päivän mietelause. 12.10 Urheiluradio. 11.03 Etusivu. 11.57 Päivän mietelause. 12.00 Yle Uutiset. 15.35 Iltapäivä. RADIO PUHE 1 07.00 Yle Uutiset. 18.30 Hartaita säveliä. 21.00 Yle Uutiset. EU ja maatalouspolitiikan kehitys. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 11.00 Yle Uutiset. 01.02 Yöradio – Kasaritunti. 06.32 Aamu. 07.45 Hartaita säveliä. 09.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 12.10 Tiedekesä. 00.00 Yöradio. 04.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 15.00 Yle Uutiset. 05.00 Arkisto: Kotiäitiys, ura vai molemmat?. 17.20 Itämeren heinäkuun Matkakuume: Svengaavaan Lontooseen. 18.50 Iltahartaus. 12.00 Yle Uutiset. 00.05 Yöradio. 22.05 Sakari Sirkkanen. 04.02 Jake Nymanin Popradio. 06.25 Aamusoitto. 08.12 Aamu. Yle Uutiset ja sää. 09.10 Aamu. 14.03 Puheen Iltapäivä. 19.00 YleX Jatkot. 21.00 Yle Uutiset. 21.03 Päivä tunnissa. 12.10 Itämeren historiaa 3/4: Sota. 04.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 10.00 Yle Uutiset. 05.00 Melkein hereillä. 22.05 Café Tropical. 22.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Ajantasa. 19.50 Arkisto: Kun minä kotoani läksin – matkapakina. 15.30 Yle Uutiset Oulu. 17.20 Iltapäivä. Keskiviikko 22.7. Samuli Paulaharju: Sompio, osa 76. 11.33 Suomen radio. 19.00 YleX Jatkot. 15.55 Yle News. 11.03 Suomen radio. 11.00 Utelias äänimatkailija: Puutarhasta maisemaan. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 19.03 Sastamala Gregoriana 2015 – Musiikkia hämärän rajamailta. 18.55 Kaikki kotona. YLE X 07.02 YleX Kesäamu – Saara ja Samuel. 00.05 Yöradio – toiveiden yö. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 07.12 Aamu. 08.10 Ykkösaamu. 12.05 Puheen Päivä. 11.00 Vaeltava kisälli Itämerellä: Beljajevin salonki. 17.20 Iltapäivä. Samuli Paulaharju: Sompio, osa 75. 23.10 Yöklassinen. 21.03 Päivä tunnissa. 13.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 09.10 Aamu. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Parasta aikaa. 02.02 Yöradio. 12.45 Merisää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Väliajalla festivaalin tunnelmia ja vieraita kesäillassa. 10.03 Ajantasa. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 11.00 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Linnut eivät istu eivätkä laula. 10.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 05.00 Arkisto: Markku Pölönen, Timo Koivusalo ja Martti Suosalo. 14.03 Ajantasa. 19.00 YleX Jatkot. 06.05 Hartaita säveliä. 11.00 Yle Uutiset. Keskiviikko 22.7. 12.30 Yle Uutiset Oulu. 15.05 Iltapäivä. 13.33 Suomen radio. 11.00 Yle Uutiset. 20.05 Sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Iltapäivä. 06.56 Päivän mietelause. 12.55 Suomen radio. 12.30 Politiikkaradio Remix. 10.00 Yle Uutiset. 12.33 Suomen radio. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.00 Yle Uutiset. 18.03 Olga Temonen. 03.02 Klassikkokäräjät. 23.00 Yle Uutiset. 07.12 Aamu. 11.03 Suomen radio. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Urheiluradio. 10.03 Puheen Päivä. 08.10 Ykkösaamu. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yömusiikkia tauotta YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 19.03 Urheiluradio. 06.32 Aamu. 08.10 Urheiluradio. 10.55 Pikkujuttu. 07.59 Hyvää huomenta. 17.20 Kirja, joka muutti elämäni: Elokuvaohjaaja Saara Cantell ja kokoelma Hyvän naisen rakkaus. Samuli Paulaharju: Sompio, osa 77. 07.02 Puheen Aamu. 13.02 YleX Kesäjälkkä – Pirita ja Tommi. 13.02 YleX Kesäjälkkä – Pirita ja Tommi. 04.59 Yöradio. 08.30 Yle Uutiset Oulu. 09.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.06 Kaikki kotona. 12.45 Merisää. 18.00 Yle Uutiset. 16.15 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 17.20 Suomi tänään. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.50 Merisää. 11.03 Puheen Päivä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Sakari Sirkkanen. 21.50 Merisää. 13.00 Yle Uutiset. 17.20 Itämeren heinäkuun Aristoteleen kantapää: Baltian meren omistajat. 03.02 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. 10.00 Yle Uutiset. 21.30 Politiikkaradio Remix. 21.03 Päivä tunnissa. 15.55 Yle News. 20.05 Sää. 02.00 Yle Uutiset. 07.10 Aamusoitto. 16.17 Iltapäivä. 22.05 Itämeren heinäkuun Kuusi kuvaa: Juha Nurminen. 21.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 10.05 Brysselin kone. 18.50 Iltahartaus. 06.15 Aamuhartaus. 14.00 Näistä Sibelius-levyistä en luovu: vieraana säveltäjä Saara Lindahl. 16.15 Urheiluradio. 17.30 Miehet puhuvat. 06.30 Yle Uutiset Oulu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Yle Uutiset. KESKIVIIKKO 22.7. 18.55 Parasta aikaa. 11.00 Yle Uutiset. 03.00 Yle Uutiset. 10.55 Pikkujuttu. 17.50 Urheiluilta: Superpesis. 20.05 Sää. 17.00 Yle Uutiset. 20.06 Metsäradio. 03.00 Arkisto: Runoniekat Tabermann, Tiainen ja Kontio. 09.00 Yle Uutiset. 07.30 Yle Uutiset Oulu. 23.03 Yöradio. 15.05 Kultakuume. 10.00 Yle Uutiset. 06.25 Aamusoitto. 18.00 Romano mirits. 16.15 Faunin iltapäivä. 13.00 Yle Uutiset. 09.30 Yle Uutiset Oulu. 20.00 Yle Uutiset. 22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. 20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 10.03 Ajantasa. 09.05 Urheiluradio. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Etusivu. 13.03 Suomen radio. 12.30 Politiikkaradio Remix. 11.03 Puheen Päivä. 08.32 Aamu. 04.55 Yöradio. 01.00 Arkisto: Markoista euroihin. 12.10 Urheiluradio. 13.02 YleX Kesäjälkkä – Pirita ja Tommi. 21.40 Urheiluradio. 13.03 Suomen radio. 10.03 Puheen Päivä. 07.59 Hyvää huomenta. 07.30 Yle Uutiset Oulu. YLE X 07.02 YleX Aamu – Saara ja Samuel. 12.05 Puheen Päivä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Yle Uutiset Oulu. 06.05 Hartaita säveliä. 13.00 Yle Uutiset. 07.02 Puheen Aamu. 23.03 Yöradio – toiveiden yö. 21.30 Politiikkaradio Remix. 18.20 Radioteatteri esittää. 13.03 Suomen radio. 15.05 Kultakuume. 09.30 Yle Uutiset Oulu. Perämeren äänikuningatar. 16.15 Urheiluradio. 11.57 Päivän mietelause. 12.30 Yle Uutiset Oulu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.32 Aamu. 21.45 Itämeren heinäkuun Eurooppalaisia puheenvuoroja: Saksan puolustuspolitiikan uudet tuulet. 04.55 Yöradio. 16.17 Iltapäivä. 09.00 Yle Uutiset. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 18.50 Iltahartaus. 17.01 YleX Kesätoiveet. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.15 Viikon luontoääni. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Yle Uutiset Oulu. 21.00 Yle Uutiset. 17.01 Ali Show. 07.32 Aamu. 12.55 Suomen radio. 09.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 12.12 Suomen radio. 18.03 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 21.03 Päivä tunnissa. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yömusiikkia tauotta. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Yle Uutiset Oulu. 20.06 Parasta aikaa. 21.03 Päivä tunnissa. 21.30 Radioteatteri esittää: Dianan lokikirja 16/20. Yle Uutiset ja sää. 21.35 Novosti Yle. 10.00 Yle Uutiset. 17.01 Ali Show. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Encore. 11.03 Puheen Päivä. 12.55 Suomen radio. 16.30 Yle Uutiset Oulu. RADIO SUOMI 05.00 Melkein hereillä. 10.05 Kiveen hakatut: Keihäslegenda Matti Järvinen. 07.32 Aamu. 10.00 Yle Uutiset. 06.30 Yle Uutiset Oulu. 14.03 Puheen Iltapäivä. 18.00 Musiikkikamari. 21.55 Suomi tänään. 11.33 Suomen radio. 09.02 Ali Show. 19.05 Onnelliseksi. 13.33 Suomen radio. 06.15 Aamuhartaus. 06.15 Aamuhartaus. 19.03 Itämeren heinäkuun Radioteatteri: Urian kirje 1/2. 08.32 Aamu. 08.10 Ykkösaamu. 21.30 Politiikkaradio Remix. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.33 Iltapäivä. 08.12 Aamu. 12.10 Julkinen sana. 09.30 Yle Uutiset Oulu. 03.51 Yöradio. 10.50 Itämeren heinäkuun Kuuluttajan vieras: Sisuradion kanavapällikkö Sofi a Taavitsainen Tukholmasta. 19.05 Luonto-Suomen teemailta 020317600. Osa 7/12. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 06.30 Yle Uutiset Oulu. 06.05 Hartaita säveliä. 18.03 Jorma Uotinen. 11.00 Yle Uutiset. 22.05 Jari Sarasvuo. 21.40 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 17.01 YleX Kesätoiveet. 16.33 Iltapäivä. 07.50 Aamuhartaus. Tiistai 21.7. 17.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO PUHE 1 07.00 Yle Uutiset. 02.02 Yöradio. 21.55 Suomi tänään. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Aamuhartaus. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Iltapäivä. 12.05 Puheen Päivä. 11.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset. 22.05 Amerikan ääni: Elvis Presley – Köyhän pojan blues. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Yle Uutiset Oulu. 18.50 Merisää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Suomen radio. 05.00 Melkein hereillä. 18.00 Yle Uutiset. Aikamme dandy, Kyösti Pöysti. 09.10 Aamu. 03.53 Yöradio. Tiistai 21.7. 21.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 22.00 Yle Uutiset. 10.55 Pikkujuttu. 18.20 Radioteatteri esittää. 01.00 Arkisto: Rasismia vai ulkomaalaiskielteisyyttä?. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.35 Myrsky koskettimilla – Svjatoslav Richter soittaa Beethovenin sonaatin nro 17 d-molli. 00.00 Yöradio. 13.00 Yle Uutiset. 20.00 Itämeren heinäkuu: Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla Tukholman Itämeri-festivaalilla. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 22.00 Encore. 23.10 Yöklassinen. 22.50 Vapaa kaista: Valokuvia katsomassa. 12.30 Yle Uutiset Oulu. 23.03 Yöradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. 05.00 Melkein hereillä. 10.03 Puheen Päivä. 17.01 YleX Kesätoiveet. Yle Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. 06.25 Aamusoitto. 16.17 Iltapäivä. 13.30 Yle Uutiset Oulu. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.03 Parasta aikaa. 00.00 Yöradio
Mh. Lähetä Tarinan paikka -vinkki sähköpostilla: toimitus@kalajokilaakso.. Kysy lisää puh. Upea vapaaajanasunto Maansydänjärvellä ! Ihanat näkymät järvelle. Autokatos sekä autotalli rakennettu 2011. Kaunis, vaalea ylimmän asuinkerroksen kerros-taloasunto keskellä keskustaa. 163.000 € 539316 RIVI-, PARIJA PUUTALOT Ylivieska, Pakola paritalo 68 m2 Ainonkatu 10 B. Rauhallinen sijainti keskustassa. 010 258 7707 Tarja Ylikauppila kiinteistönvälittäjä LKV p. Erittäin kaunis ja valoisa neljän makuuhuoneen omakotitalo. ETSINTÄKUULUTUS! moitustilaa tilaa Ilmoitustilaa Ilmoitus Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Il stilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitusti Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilm ustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustila a Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoi tustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa I aa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitu itustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa il a Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoi it stilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustilaa Ilmo tilaa Ilmoitustilaa Ilmoitustila Ilmoitustilaa Ilm il Ilmoita Kalajokilaaksossa se kannattaa! Soita 020 750 4600 ilmoitukset@kalajokilaakso.fi. Mh. 3 mh, oh, k, khh, ph, s, wc, vh. B2007*. Heti vapaa. Mh. Iso lasitettu parveke. Kaukolämpö. 83.000 € 532491 Ylivieska, Kaisaniemi okt 107/135 m2 Kaarnakuja 13. Hallinnanjakosopimus, jolloin maksat vain omista todellisista kuluista. Lisälämmönlähteenä varaava takka. Mh. Kysy esittelyä! /Ylivieska. Kaunis piha rajoittuu kahdelta sivulta puistoalueeseen. alv. (08) 420 344 Avoinna ma-pe 9.30-17, la suljettu Resurs Bank rahoitus maksa osissa sinulle räätälöidyllä rahoitusratkaisulla edullisesti! Lisätietoja: www.optiaika.fi Silmälasien ostajalle Silmälasien ostajalle KEHYKSET KEHYKSET 10 10€€ Myös Myös uuutuudet! uuutuudet! Kalajokilaakson kesäsarja: TARINAN PAIKKA Tiedätkö hyvän tarinan, joka odottaa vain kertomistaan. 044 580 5171 tai soita ja pyydä suoraan esittelyä! /Ylivieska. 044 580 5171. 010 258 7707 /Ylivieska. Esittelyt sov. Ylh. Talossa hissi. Kysy lisää puh. 159.000 € 525110 Alavieska okt 119 m2 Huoltotie 18. /Ylivieska. Tilava tupakeittiö ja erillinen makuuhuone. 2mh + oh + k + et + p+s+ph+wc. ei e-tod*. alv. k,oh,2mh,ph,s,vh. VINKKAA SIITÄ MEILLE! Etsimme Kalajaskan kesäsarjaan tarinoita jokilaaksojen luontokohteisiin, erikoisiin paikannimiin tai rakennuksiin liittyen. Suojainen pihapiiri. Pihassa erillinen autokatos varastolla. Tässä upea kesäpaikka joenrannassa. Talossa on tehty esim. n. /Ylivieska. P Palvelutiskin tuotteet palvelutiskin aukioloaikoina alvelutiskin tuotteet palvelutiskin aukioloaikoina.. Katso kuvat ja ihastu. C*. 010 538 2700 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12-18 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. tupak.,ruok.tila, apk, mh, wc, ph, s. (alv 24%) Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,169 eur/min. Heti vapaa. Asunnossa tilava lasitettu parveke ja sauna. 152.500 € 539144 KERROSTALOT Ylivieska kt 75 m2 Pajalankatu 3 A. ei e-tod*. Ylivieskan Optiikka Kauppakatu 6, p. 4mh, oh, k, khh, ph, s,wc,vh,et. Pihassa saunarakennus, kesäkeittiö, aitta, liiteri/varasto ja ulkovessa. (alv 24%) Asuntolaina Osuuspankista Vakuutukset Pohjolasta Kiinteistövälitys OPKK:sta Keskittämällä ansaitset OP-bonuksia Jouko Järvelä toimitusjohtaja, LKV kaupanvahvistaja p. Kesämökissä on tulisijalla jaettu keittiön ja olohuoneen puoli. Valoisa ja avara huoneisto sekä kauniit nykyaikaiset värisävyt. Mh,tupak,s. /Ylivieska. Mukava vapaaajan viettopaikka, jossa voi omien mieltymysten mukaan harrastaa kalastusta, puutarhanhoitoa tai muuten vain nauttia ulkoilemisesta. Mh. /Ylivieska. ei e-tod*. Vaaleasävyinen koti. 79.500 € 536223 Sievi vapaa-ajan asunto 30/35 m2 Siiponjärventie. Lattialämmitys, ilmalämpöpumppu ja varaava takka takaavat mukavan asumisen. Mh. Kysy esittelyä puh. /Ylivieska. putkiremontti, kattoremontti ja ikkunaremontti. Tontilla paljon puustoa. Yläkertavaraus. 24%) YLIVIESKA Savarinkatu 2, puh. 103.000 € 530275 VAPAA-AJAN ASUNNOT Sievi, Maasydänjärvi vapaa-ajan asunto 83 m2 Koppelonkangas 12. Näppärä valoisa kaupunkikoti hyvässä yhtiössä. Kysy esittelyä puh. Siisti piha ja ranta-alue, laituri ja mukava uimaranta. Kauniilla, rauhallisella Siiponjärven rannalla hyväkuntoinen upea kesämökki. Soita ja sovi esittely! /Ylivieska. Jokinäkymää ja peltonäkymää. 044 580 5171 Päivi Lehtelä kiinteistönvälittäjä LKV LOMALLA ONNELLISET ASUNTOKAUPAT OMAKOTITALOT Alavieska, Ämmänkallio okt 121,4 m2 Huhujantie 9. etukäteen, soita p. 3h,k,s,ph,wc. 20 Maanantaina 20.7.2015 . Piha on pihasuunnitelman mukaan toteutettu. 135.000 € 536875 Ylivieska kt 49 m2 Viertotie 6 as. Erittäin rauhallinen paikka. Keittiössä Omegan kalusteet, puuhella ja olohuoneessa avotakka. C*. oh,k,3mh,vh,wc,khh,ph,s, työhuone. Huoneiden pinnat uusittu 20112012. HK VILJAPORSAAN KASSLER Palana 499 PALVELUSTA: kg ISO MUIKKU Päijänne Pirkka VARHAISPERUNA 1kg pussi Suomi 499 PALVELUSTA: kg MANSIKKALAATIKKO 5KG 5,98/kg 099 kg 2990 kpl SÄ ÄVA RA US ! SÄ ÄVA RA US ! SÄ ÄVA RA US ! SÄ ÄVA RA US ! Yhdessä hyvä tulee. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA Savarinkatu 2, puh. Pihapiirissä hieno huvimaja, erillinen varasto ja erillinen puuvaja. Huoneistossa on vuokralainen. 044 580 5170. 010 538 2700 MA–PE 8–21, LA 8–18, SU 12-18 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. makuuparvi ja parveke. ei e-tod*. 044 038 5365 LAAKSOJEN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV Kauppakatu 11 YLIVIESKA Puh. 010-puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,059 eur/min. ei e-tod*. 010 258 7707. 84.000 € 534072 Varaa aika optikon näöntarkastukseen tai silmälääkärille. Pihassa myös erillinen piharakennus sekä autokatos varastolla. Maalämpö. Mh. ei e-tod*. Erittäin rauhallisella alueella juuri remontoitu kaunis omakotitalo. Myytävänä rauhallisella asuinalueella sievä omakotitalo, joka on tarjonnut kodin omistajilleen jo vuosikymmenten ajan. 164.000 € 533495 Alavieska vapaa-ajan asunto 48,2 m2 Ylikäännäntie 73. 24%) Meillä myös Pakettiautomaatti PARHAIMMAT TARJOUKSET GRILLIKAUTEEN! Tarjoukset voimassa ma-ke 20.-22.7. Mh. Hissitalo. Mh. Uudenveroinen paritalokoti Pakolan suositulla ja siistillä omakotialueella. tupakeittiö, parvi