90 vsk/Nro 90 . Sivu 8 MAANANTAI 20. Irtonumero 2,50 € SÄÄ -1 Ylivieskan joulu on avattu. MARRASKUUTA 2017 Perustettu 1927 . Ennen Myllyaukiolle menoa he tarkastivat ylivieskalaisten kauppojen joululahjavalikoimaa. ANNE MATTILA Joulu tuli Ylivieskaan Suomi 100 näkyy Suomi 100 näkyy Tulolantuvalla Tulolantuvalla Sivu 10 Sivu 10 Nuoret painijat Nuoret painijat kilpasilla kilpasilla Sivu 11 Sivu 11. Se tapahtui perinteiden mukaisesti perjantai-iltana Myllyaukiolla, joka oli ääriään myöten täynnä väkeä. Jouluisten esitysten ja puheiden jälkeen ilta huipentui joulupukin ja -muorin vierailuun. Sivu 16 Joulupukki ja -muori iloitsivat, että pian on taas joulu. Kerttu Illikainen: Erityiskohteena meillä on tyttöjen ja naisten auttaminen. Pukki oli lähtenyt liikkeelle hyvissä ajoin ja kierteli ennen Myllyaukiolle saapumista kaupoissa tarkistamassa, millaiset valikoimat ovat tänä jouluna
Heijastimia oli sen verran, että myös Nevantien varresta kulkevat oppilaat saivat sellaiset turvakseen. Brax on edellisellä kaudella toiminut Tehyn toisena varapuheenjohtajana. Rekkakuskilla huoli Lamp Liikenteessä loukkaantuneiden ikäjakauma . Mukana olivat myös alueen tieteelliset kirjastot Centria-kirjasto Ylivieskasta ja Oulaisten oppimiskeskus/ Oulun ammattikorkeakoulu sekä Reisjärven kunnankirjasto. EERO MÄKELÄ päätti tehdä asialle jotain, joten hän hommasi Autoja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n paikallisosasto 69:n sponsoroimaan käsivarteen kietoutuvat jousiheijastimet Rannan koulun pienimmille koululaisille, jotka kulkevat Lampintietä. Tie vaatii valtavasti taitoja pieneltä ihmiseltä. Brax valittiin myös Työttömyyskassan hallituksen 1. Hän on tehnyt pitkän uran yrittäjänä Haapajärvellä. PIRJO KUNELIUS Ylivieskan Rannan ekaluokkalaiset saivat Eero Mäkelän avulla heijastimet Kalajokilaakso ALAVIESKA Alavieskalainen Anna-Leena Brax on valittu Sosiaalija terveysalan ammattijärjestö Tehyn ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Vuoden 2016 luvut ennakkotietoja.) . varapuheenjohtajaksi Pipsa Allén Raisiosta. Eräs oppilas tuumii, ettei hän varmaan tarvitse heijastinta, koska asuu muualla kuin Lampintien varressa. 37 päivän mittaista työvierailua tehtiin 16 eri kirjastoon ja kuuteen eri kirjastoautoon. KALAJOKILAAKSO Pirjo Kunelius YLIVIESKA Liikenteen ammattilainen, rekkakuski Eero Mäkelä on huolissaan Ylivieskan Lampintietä kulkevien Rannan koulun oppilaiden turvallisuudesta. Kaikista kuolleista pyöräilijöistä yli puolet oli yli 64-vuotiaita. Puheenjohtajaksi valittiin Millariikka Rytkönen Porvoosta ja 2. . Iäkkäät jalankulkijat ovat usein uhreina liikenteessä. –?Auto ohitti pojat, enkä tiedä havaitsiko autoilija edes heitä, sillä jarruvalot eivät lainkaan syttyneet. varapuheenjohtajaksi. –?Yksityishenkilönäkin voi tehdä tällaisia tempauksia, toivottavasti myös muut innostuvat mukaan, Mäkelä tsemppaa. Yrittäjäyhdistys on perustanut erityisesti pienyrittäjälle suunnatun uuden Sisu-palkinnon. Keväällä 2017 toiminta Haapajärvellä siirrettiin uusiin tiloihin Kauniston alueelle. Suurin osa työvierailuista tapahtui loppukeväällä ja viimeiset syksyllä. Anna-Leena Brax Tehyn 1. Oulun eteläisen kirjastoissa tehtiin työvierailuja Huolena olikin, että miten henkilöstön liikkuvuutta voidaan kirjastoissa jatkossa edistää.. Osa autoilijoista ajaa todella lujaa. Piirikokous teki henkilövalintoja vuosiksi 2018– 2019 Kuusamossa 11. Mehtälän vuonna 1985 perustama Haa-Paja Oy valmistaa mittatilaustuotteita kuten siirtoja muita vaunuja, värjäysaltaita ja kuljetustelineitä muun muassa puuja lasialan yrityksille. Vierailujen tavoitteena oli kirjastopalveluiden laadun kehittäminen. Loukkaantuneista jalankulkijoista (keskiarvo vuosilta 2014–2016) yli 75-vuotiaita oli yli 80, 15–24-vuotiaita yli 70 ja 0–14-vuotiaita yli 60. . –?Vierailuista kertyi monenlaisia hyötyjä, kuten oppimista ja osaamisen karttumista yksilöja organisaatiotasolla, tutustumista ja verkostoitumista, ammattiidentiteetin kasvua, perspektiivin saamista omaan työhön ja uusia näkökulmia. Työvierailuihin osallistuivat Tiekkö-kirjastot: Alavieska, Kalajoki ( +Himanka), Merijärvi, Nivala, Oulainen, Sievi ja Ylivieska, Kiri-kirjastoista: Haapajärvi (+Pyhäjärvi), Haapavesi, Kärsämäki ja Pyhäntä. Tässä ja nyt 2 Maanantaina 20.11.2017 . Jari Männikkö SDP:n piirin varapuheenjohtajaksi Kalajokilaakso HAAPAJÄRVI Haapajärven Yrittäjien vuoden 2017 yrittäjäpalkinnon saa Stiletto. Stiletto on myös panostanut vahvasti verkkokauppaan. Opettaja kuitenkin korostaa, että pimeällä näkyvyyttä tarvitaan kaikkialla. . Lähes joka kolmas tieliikenteessä loukkaantunut jalankulkija oli lapsi tai nuori. Mäkelä toteaa, että pahin vauhtisuora Lampintiellä on juuri hänen kotinsa kohdalla, noin kilometrin päässä Visalantieltä. Etenkin, kun aikuiset ajavat tärkeänä autoa, eivätkä kaikki noudata tiellä olevaa kolmenkympin rajoitusta. Hän toi heijastimet Rannan koulun ekaluokkalaisille. Sillä halutaan nostaa esille pitkään yritystoiminnan parissa toimineita yrittäjiä, joiden työ muutoin saattaisi jäädä huomaamatta. Kimmo Maijalan ja Liisa Kekkosen kenkiä ja asusteita myyvällä yrityksellä on myymälät Haapajärvellä ja Iisalmessa. . varapuheenjohtajaksi Kalajokilaakso OULAINEN Oulun sosialidemokraattinen piiri on valinnut oulaistelaisen Jari Männikön piirin varapuheenjohtajaksi. –?Lampintie on tiekunnan ylläpitämä tie, joten toivoisin, että se siirtyisi kaupungin hallintaan ja tielle tehtäisiin perusparannus, jonka yhteydessä rakennettaisiin turvallinen kevyen liikenteen väylä. (Tarkastelu perustuu Tilastokeskuksen tilastoimiin ja poliisin tietoon tulleisiin tieliikenneonnettomuuksiin 2014–2016. Kaikki vierailijat lähtisivät uudelleen vaihtoon ja huolena olikin, että miten henkilöstön liikkuvuutta voidaan kirjastoissa jatkossa, hankkeen päättymisen jälkeen edistää, kertoo hankekoordinaattori Pirjo Tuomimäki Reisjärven kirjastosta. Vuoden 2017 Sisu-palkinto myönnetään Markku Mehtälälle. Lähde: Liikenneturva Autonkuljettaja Eero Mäkelä (takana vas.) kantaa huolta pienten koululaisten turvallisuudesta mutkaisella, kapealla ja pimeällä Lampintiellä. –?Asun tien varrella ja olen seurannut, miten turvaton tie on näin syksyllä; tie on kapea, mutkainen ja ilman katuvalaistusta. Tuomimäki lupaa, että hankkeessa saatuja ideoita saa vapaasti kopioida, yhdistellä ja muuntaa oman kirjaston tarpeisiin sovittaen. Liikenteen vaarojen lisäksi myös liikkuvat sudet puhuttavat luokkahuoneessa. Mäkelän naapurustossa on lapsiperheitä, ja erään kerran hän huomasi, että lapset palasivat naapurista leikkikavereiden luona ilman heijastimia. Jos ajaa rajoitusalueella neljääkymppiä, niin ylinopeus vähentää 30 prosentilla pienen ihmisen mahdollisuutta selvitä onnettomuustilanteesta. marraskuuta järjestetyssä piirikokouksessa. Rannan koulun ekaluokkalaisten opettaja Sanna Pälli jakaa huolen Mäkelän kanssa koulutiestä ja etenkin näin pimeimpään vuodenaikaan. Pyöräilijöitä on viimeisen kolmen vuoden aikana on kuollut vuosittain keskimäärin 27 ja loukkaantunut lähes 800. Mäkelä muistuttaa, että vakavasta piittaamattomuudesta liikenteessä eli esimerkiksi huomattavasta ylinopeudesta voi ajokortti joutua hyllylle 3–6 kuukaudeksi. Haapajärven yrittäjäpalkinto Stilettolle Kalajokilaakso REISJÄRVI Yli puolet Oulun Eteläisen kirjastoväestä on ollut vaihdossa toisessa alueen kirjastossa
Kaupunginhallituksen esityslistalla todetaan, että vaikka lainsäädännössä ei määritellä asianomistajuutta selkeästi, sen määritelmä on vakiintunut oikeuskäytännössä ja oikeustieteellisessä kirjallisuudessa. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Arja Kangas PYHÄJÄRVI Pyhäjärven kaupunki katsoo, ettei se ole asianomistaja Pyhäjärven entisen kaupunginhallituksen ja entisen kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran välisessä riita-asiassa. Pyhäjärvi ei katso olevansa asianomistaja käräjäjutussa Asianomistajaksi katsotaan taho, johon rikos on välittömästi kohdentunut ja jolla on tämän perusteella oikeus vaatia rikoksista rangaistusta ja vahingonkorvausta. Asianajaja ja varatuomari Esa Puranen on myös lähettänyt kaupunginhallituksen puheenjohtaja Asko Kauraselle tiedoksi lausumaja haastehakemuksen Ylivieska– Raahen käräjäoikeudelle. Ylivieska– Raahen käräjäoikeuden mukaan asiakirjat ovat kuitenkin oikeudenkäynnin kannalta julkisia. Silloinen kaupunginhallitus oli päätöksessään yksimielinen. Hallitukseen valittiin Ylivieskan seutukunta: Marja-Leena Vuollet, Kalajoki, Nivala-Haapajärven seutukunta: Heikki Niemelä, Haapajärvi, Haapaveden-Siikalatvan seutukunta: Matti Leiviskä, Pyhäntä, Raahen seutukunta: Kari Pietilä, Raahe, Koillismaan seutukunta: Heino Ervasti, Kuusamo, Oulunkaaren seutukunta: Anita Sievänen, Ii ja Oulun seutukunta: Juha H. Onnettomuustietoinstituutti tutki 29 kuolemaan johtanutta onnettomuutta vuosilta 2013–2015 ja heijastinta käyttämällä kolmannes heistä olisi voinut pelastua kuolemalta. Puranen toimii Rinnevaaran asiamiehenä. Kaupunginhallitus viittaa käräjäoikeuden lausumapyyntöön huhtikuisella vastauksella, jossa se toteaa, ettei kaupunki ole asianomistaja asiassa. Pyhäjärven kaupungin mukaan sille ei ole toimitettu selvitystä, miksi kaupungin on arvioitu olevan asianomistajana. Erityisesti suojatiellä sattuneet onnettomuudet keskittyivät näille kuukausille. KAUPUNKI TOTEAA päätöksessään myös, että kuulemispyynnön liitteenä olevassa Purasen kirjelmässä tuodaan esille epäilyjä ja olettamuksia liittyen kaupungin toimintaan, jotka ovat virheellistä tai epäselvää tulkintaa tai vääriä muistikuvia. Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry on maakunnallinen kylien ja asukasyhdistysten edunvalvoja PohjoisPohjanmaalla. Kypärä olisi eri todennäköisyyksillä pelastanut heistä neljä kymmenestä. Käräjäoikeus on varannut kaupungille tilaisuuden tulla kuulluksi lausumaja haastehakemusasiakirjasta ja korvausvaatimuksista. Se on yleishyödyllinen yhdistys, jonka tavoitteena on tukea kyläja asukasyhdistysten toimintaa, omatoimisuutta ja elinvoimaisuutta. Vuoden pimeimmän vuosikolmanneksen aikana eli loka-tammikuussa sattui lähes puolet jalankulkijoiden kaikista henkilövahingoista. Pyöräilijän menehtymisen aiheuttaa usein päävamma. Yhdistyksen alkuvuodesta 2017 käyttöön otettujen uusien sääntöjen mukaisen kunniapuheenjohtajan arvon sai merikapteeni evp Matti Kamula Limingasta. Esteellisyyden vuoksi Jukka Tikanmäki, Jorma Leskinen, Paavo Leskinen ja Kimmo Sarkkinen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Tiedustelu liittyy poliisiin ilmoituksen mukaan syyttäjän pyytämään lisätutkintaan asianomistajan kuulustelun muodossa. Tavoitteena on myös lisätä kyläja asukasyhdistysten sekä tutkimusja kehittämisorganisaatioiden keskinäistä yhteistyötä. Valtuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäki ei ollut läsnä kyseisessä kaupunginhallituksen kokouksessa. Kaupunki ei ole pyytänyt asiakirjoja eikä ole myöskään käyttänyt mahdollisuutta tutustua esitutkintapöytäkirjoihin, koska toteaa kyseisen oikeuden olevan vain asianomistajilla. Kaupunginhallitus ei kuitenkaan nähnyt tarvetta oikoa väitteitä, tulkintoja tai muistikuvia. Kokousten asiakirjat on merkitty salaisiksi viranomaistoiminnan julkisuudesta annetun lain mukaan. POLIISI ON TIEDUSTELLUT kaupungin vaatimuksia asiaan liittyen maaliskuussa. Onnettomuustietoinstituutin mukaan kyseisinä vuosina 65 onnettomuuksissa kuolleista pyöräilijöistä ei käyttänyt kypärää. Maanantaina 20.11.2017 intien koululaisista LIIKENNETURVAN tuoreen tilastokatsauksen mukaan yli kolmannes yksistään jalankulkijoiden kuolemantapauksista tapahtui pimeällä tai hämärässä ja kaksi kolmesta päivänvalossa. u u ti sh a a v i Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. ASIAA ON KÄSITELTY uudemman kerran kaupunginhallituksessa tänä syksynä lokakuun 2. 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa /Kalajokilaakso 3 KALAJOKILAAKSO . Kalajokilaakso OULAINEN Pohjois-Pohjanmaan kylät ry kokoontui lauantaina 11.11. päivä. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Matti Heikkinen Oulaisista. Kaupungilla ei myöskään ole kaupunginhallituksen päätöksen mukaan tarvetta lausua asiaan. Kukkohovi, Muhos, Oulun ammattikorkeakoulu: Matti Järvi ja 4H-järjestö: Miia Konttinen. Myöhemmin poliisi on täydentänyt tiedustelua. Asianomistaja on siis rikoksen uhri ja rikos vaarantaa kyseisen tahon oikeuspiiriä, esittelyssä on kerrottu. Pyhäjärven kaupunginhallitus on käsitellyt asiaa ensimmäisen kerran viime keväänä huhtikuun 10. Kaupunki myös muistuttaa, että sillä on Rinnevaaran kanssa allekirjoitetut sovintosopimukset, joihin kaupunki on sitoutunut ja joiden velvoitteet kaupunki on täyttänyt ja täyttää jatkossakin. Kuusamoon sääntömääräiseen syyskokoukseensa ja järjesti kaikille yhdistyksille avoimen yhdistyskoulutuksen. Kamula on 18-vuotiaan maakunnallisen kyläyhdistyksen perustajajäsen ja sen ensimmäinen puheenjohtaja. Matti Kamula on yhä aktiivinen kylätoimija Limingan Tupoksella. –?Määritelmän mukaan asianomistajaksi katsotaan taho, johon rikos on välittömästi kohdentunut ja jolla on tämän perusteella oikeus vaatia rikoksista rangaistusta ja vahingonkorvausta. Syyskokouksessa valittiin Pohjois-Pohjanmaan kylät ry:lle uusi hallitus vuodelle 2018. Matti Heikkinen johtaa maakunnan kyliä. päivä ja todennut vastauksenaan poliisille, ettei kaupunki ole asianomistaja asiaan liittyen
Väliaikaisratkaisut vain paisuttavat sitä. Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Autokaupoilla Kolumni Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Suomen satavuotista itsenäisyyttä on juhlistettu monin tavoin pitkin vuotta. Opetuksen taso ei mitenkään voi säilyä ennallaan. Sen vuoksi kauppa jäi tekemättä. Toinen syy siihen, etten nauti autokaupanteosta, on ohipuhuminen. Autonomisessa Suomessa heräsi pyrkimys itsenäisyyteen lähinnä porvarien keskuudessa. Itsenäisyys ei ollut itsestäänselvyys vielä pitkään aikaan. Sata sitä ja sata tätä. Ilman riittävän suurta valtakunnallista ja valtiorahoitteista homekouluohjelmaa ongelmasta ei koskaan päästä eroon. Lähdin sovittuna ajankohtana ajamaan vaihtoautolla kaupoille, mutta kuinka ollakaan myyjä soitti matkalle, että auto on myyty: ”Toinen myyjä myi sen suoralla kaupalla, joka ajaa kaikissa tilanteessa vaihtokauppojen ohi.”. Toisen maailmansodan kynnyksellä Stalin ajatteli ajan olevan kypsä valloittaa nuori kansakunta takaisin Äiti-Venäjän helmoihin. Hän pahoitteli tapahtunutta. Ei voi välttyä ajatukselta, että korjausrahat ovat olleet hukkaanheitettyjä. Hyvä niin, sillä esi-isämme rakensivat meille rauhan tultua hyvän maan. Onneksi venäläisillä oli siinä vaiheessa muuta puuhaa vielä käynnissä olevan maailmansodan parissa ja Suomen kohtalo jäi sivurooliin. On ihmisiä, joista tulee eräänlaisia homeindikaattoreita: oireet ilmenevät välittömästi, kun hengitysilmassa vähänkään on herkistäviä itiöitä tai muita epäpuhtauksia. Seppo Kangas 20.11.2017 Sisäilmaongelmia, hometta, kosteusvaurioita. Parasta lopputuloksessa oli rehellisyys. Saattoipa olla, ettei salomailla asiasta oltu edes kuultu vielä joulunakaan. Ehkäpä Putin on ottanut oppia Suomen historiasta. Sovimme asian. En tiedä, onko syy siinä, että olen nainen ja minua ei oteta auton ostajana tosissaan, vai siinä, että en kelpuuta ihan millaista sattuu autoa itselleni. Suomi sata P. Kun ongelmat kasautuvat niin kuin Ylivieskassa tai vaikkapa Reisjärvellä on käynyt, jokin mekanismi pitäisi olla siihen, ettei kunta yksin joudu valtavan taloudellisen taakan eteen. Minä en lähde ”rakastumaan” autoon ennen kuin hinta on kohdillaan, vaikka myyjät sitä hartaasti esittävätkin. Senaatin esityksestä kuitenkin äänestettiin eduskunnassa ja julistus voitti äänin 100-88, joten hilkulla oli. Vaikka sota hävittiin, itsenäisyys säilyi. Punaisiin ja valkoisiin jakautunut maa kamppaili synnytystuskissaan. Eivät paukkuneet raketit eikä herrasväen saleissa maisteltu cocktail-napposia. MIELENRAUHANI järkkyi tällä kertaa kokkolalaisen yrityksen kanssa kauppaa hieroessa. Leipä oli yhtä lujassa, hallitsipa valtakuntaa kuka tahansa. Vaikka minä olen ostaja, myyjä selostaa miehelleni auton ominaisuuksia. 4 Maanantaina 20.11.2017 . He haikailivat sosialismin perään ja olisivat halunneet neuvotella bolsevikkijohdon kanssa. Niin oli käydäkin. Kauppa sovittiin suullisesti puhelimessa. Venäjän johdon hyväksyttyä Suomen itsenäisyysäänestyksen tuloksen asia varmistui. KÄYTETYN AUTON kaupassa on monta kriittistä vaihetta ja mahdollisuutta epäonnistua. Hän soitti minulle ja halusi kuulla versioni kaupanteon kulusta. Rahkolan koulun peruskorjauksen maalit eivät ole häävisti ehtineet kuivua, kun taas tulee tietoa sekä henkilökunnan että oppilaiden oirehtimisesta. Itse asiassa koko touhu taisi olla Leninin ja Stalinin juonittelua. Henkilökunta oirehtii, lapset sairastavat tavallista enemmän. Kun sisäilmavaikeudet kouluun iskevät, kyse ei ole pelkästään siitä, että ihmiset sairastavat tavallista enemmän. Ylivieskassa alkaa olla kaupungin väkeä ja koululaisia parakeissa enemmän kuin vakituisissa tiloissa. Yhtenäinen sisukas puolustus yllätti venäläiset. Epäilen ensimmäistä. Ei uskota, että nainen voi ymmärtää autoista jotain muutakin kuin värin – mustaan piti tyytyä, vaikka punaista olisi tehnyt mieli. Itsenäistyminen ei ollut mikään läpihuutojuttu, sillä sosialidemokraatit vastustivat jyrkästi yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen esittämistä. Tässä lehdessä on koulun vanhempainyhdistyksen kirjoitus, jossa vanhemmat ilmaisevat todella vakavan huolensa koulun ongelmista. Vallan olivat ottaneet bolsevikit. Vanhemmat kysymys, täyttyykö tällaisessa tilanteessa lain kirjain lasten oikeudesta laadukkaaseen opetukseen, on aiheellinen. Koko koulun toiminta häiriintyy pahasti. Itsenäisyyden alkuvuodet olivat hankalaa aikaa, joiden haavoja sairastettiin pitkään. Ei loppua näköpiirissä Koko koulun toiminta häiriintyy pahasti. Veitsi Itse asiassa koko touhu taisi olla Leninin ja Stalinin juonittelua. Olin jo aikaisemmin koeajanut heidän autonsa ja todennut hyväksi muuten paitsi maalipinnan osalta. Toiseksi parasta se, että todennäköisesti löysin vieläkin paremman auton alleni – vaikka se ei olekaan punainen. He laskivat kahtia jakautuneen kansan joutuvan itsenäistymisen jälkeen niin syvään eripuraan, että saisivat tulla vapauttajina pelastamaan maan. Heti kohta itsenäistymisen jälkeen täällä tapeltiin keskenään verissä päin. Samanlaista sotataktiikkaa Venäjä käyttää edelleenkin, esimerkiksi Ukrainassa muutama vuosi sitten. Se sieppaa. Tuolloin, sata vuotta sitten, itsenäistymistä ei isommin juhlittu. Myös tätä vaikutusta hyödynnetään edelleen kansojen hallinnassa. Pääkirjoitus. Ensimmäinen on hakea hintatasoltaan, kilometreiltään, polttoaineeltaan, vaihteistoiltaan ja merkiltään mieluisin auto. Opettajien sairauslomien takia joudutaan toistuvasti turvautumaan sijaistyövoimaan, joka harvoin on opetustehtävään pätevää. Valtiovallan tulisi ottaa huomattavasti isompi rooli näiden asioiden kuntoon laittamiseen. Olo oli vähintäänkin huijattu. Aiemmin sosialismia ihannoineet punaiset taistelivat yhtenä miehenä valkoisten rinnalla venäläisiä vastaan. Julkisten rakennusten ja erityisesti koulujen sisäilmaongelmat ovat paisuneet käsittämättömiin mittasuhteisiin. Olin unohtanut koko auton, kunnes myyjä soitti perääni ja tarjosi, että tulee vastaan kiillottamalla auton maalipinnan. KALAJOKILAAKSO Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä Toimittajat Pirjo Kunelius (toimitussihteeri), Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila, Juhani Rintakumpu ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO Autokuume on kamala tauti, mutta vihdoinkin hellittänyt. Alueita menettänyt, haavoitettu Suomineito pysyi itsenäisenä. Peräkylän mummun elämänmenoon tuolla julistuksella ei ollut suurtakaan vaikutusta. EN TODELLAKAAN NAUTI autokauppojen tekemisestä, mutta se on pakollinen paha tällaiselle autonratissa noin 40 000 kilometriä vuodessa viihtyvälle naiselle. Liian monessa kohteessa ongelmat ovat muutaman vuoden päästä palanneet. Eikä edellistä ongelmataloa ehditä korjata, kun jo seuraavasta kuuluu huonoja uutisia. Seuraavaksi on sovittava hinta niin tarkasti, että voi lähteä koeajolle. LIIKKEEN OMISTAJA oli kuullut myöhemmin myyjänsä kaupankäyntitaktiikasta ja suoranaisesta valehtelusta. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 20.11.2017 . Mielenrauhani meinasi kuitenkin järkkyä ennen sitä. Naapurimaassa Venäjällä tsaarin valta oli kukistettu. Suurin huoli tietysti on ihmisten ja varsinkin lasten terveydestä. Tähänastiset remontit sisäilmaongelmista kärsineillä kouluilla eivät anna vakuuttavaa kuvaa. Koettelemus yhdisti kansan. Epäpuhtauksia, itiöitä, loputtomia kuntokartoituksia. Peruin muut autojen katsomiset, koska ajattelin selvitä helpolla ja ostaa auton, jonka olin todennut muuten hyväksi. Monesti olen ulkoistanut tehtävän puolisolleni, mutta viimeisimmät kaupat olen tehnyt viimeistä silausta vaille valmiiksi itse, jotta olen saanut mieluisen yksilön alleni. Vakava altistuminen esimerkiksi homeille voi johtaa elinikäisiin sairauksiin ja herkkyyksiin, jotka vaikeuttavat elämää paljon. Välillä tuntuu, että ihan teennäisyyteen asti
Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Mua hiukan ujostuttaa tuo kuvaaja. Lapselle luo turvallisuutta niin iltaja ruokarukoukset kuin Raamatun kertomukset: mistä olemme tulleet, kuka meidät on luonut ja kuka antaa meille kaiken tarpeellisen. Oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön ja maksuttomaan perusopetukseen. Uskoa Jumalaan ei kannata pelätä eikä häpeillä. Jos ihminen kieltää kaikkitietävän Jumalan jokapäiväisessä elämässä, hän muokkaa itse moraalinsa ja sen mukaan käyttäytymisensä ja toimintansa. Lähetä viesti numeroon 173521 Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Osa ohjaajista on sijaistamassa opettajia eikä heidän tilalleen oteta sijaisia. Sisäilmaryhmä on todennut oireilun voivan johtua rakennuksen kunnosta (erityisesti talotekniikka), rakennuksen käyttöön liittyvistä tekijöistä sekä meneillään olevasta fl unssakaudesta. Puheet monikulttuurisuudesta eivät ole toki tyhjästä syntyneet. He ovat itse mieleltään epädemokraatteja äärivasemmistolaisia, heitä, jotka ovat aina olleet repimässä hajalle järjestäytynyttä yhteiskuntaa ja sen pysyviä ja ikuisia koossapitäviä arvoja. Juuri he ovat panneet nykyisen pakolaisaalloksi kutsutun ilmiön liikkeelle. Nykyiset vallanpitäjämme ovat kuitenkin toimineet juuri päinvastoin. Perustuslaki turvaa uskonnonja sananvapauden. Erkki Surakka Jaakko Jukkola Suomalainen puolue ry. Meidän ei toki tarvitse sietää tällaista menoa, sillä valta on meillä äänestäjillä. Tutkimuksia asian selvittämiseksi on koululla tehty, mutta mitään yksittäistä selittävää tekijää ei ole löytynyt. Jos joku ei hyväksy nykyistä menoa, hänet leimataan äärioikeistolaiseksi ja rasistiksi, kansaa syyllistetään ja kyykytetään, valheellinen mielipidevaino on vallalla. Jokainen itsenäinen, itseään kunnioittava valtio pyrkii kaikin keinoin edistämään oman maansa ja kansansa parasta. Lukijan kuva Maamme kulttuuriset juuret ovat kristinuskossa. Hiiripöllön kuvasi ylivieskalainen Erkki Lämsä. Kristillinen usko on ollut 100-vuotiaan kansakuntamme tuki. Maanantaina 20.11.2017 Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Kaiken Hän on tehnyt ilman meidän neuvoamme.” ”Mikään ei kristikunnassa aiheuta suurempaa vahinkoa kuin lasten laiminlyöminen. Tai, että hänen tulisi tehdä mies ja nainen. Sivistyksen pohjana oli suomen kielen luominen, Turun piispan Mikael Agricolan toimesta. Rahkolan koulun vanhempainyhdistys toivoo että oireilun syyt saadaan selvitettyä mahdollisimman nopeasti, yksikin sisäilmasta oirehtiva on liikaa. Maassamme ei ole koskaan koettu mitään vastaavaa. Rahkolan koululla on useita lapsia, joille on tehty päätös koulunkäynnin ohjaajan avusta. Syksyn aikana lukivaikeuksien ja lukivalmiuksien testauksia ei ole tehty, erityisopettajan antamaa opetusta tai tukiopetusta ei ole ollut kaikilta osin saatavilla ja tiedonkulku sijaisille ei ole ollut toimivaa. Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada tukiopetusta. Näin Niinistö todisti itse itseään ja omia tekemisiään vastaan. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Jotta mikään ei häiritsisi heidän suunnitelmiaan, meidänkin maamme vallanpitäjät ovat käynnistäneet röyhkeän mielipideterrorin omia kansalaisiaan vastaan. YK:n ihmisja lastenoikeuksien julistusten mukaan lapsella ja aikuisella on oikeus uskon harjoitukseen. 5 Maanantaina 20.11.2017 . Ennennäkemätöntä on, että tähän kampanjaan on saatu mukaan laajasti myös monet kansalliset instituutiot, tiedotusvälineet ja järjestöt aina lehdistöä myöten. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Vaihtakaamme nuo Suomen ja suomalaisuuden alasajajat suoraselkäisiin suomalaisiin, jotka palauttavat päätösvaltamme sekä vartioidut rajat, jotka ovat perusedellytys sille, että saamme rauhassa nauttia työmme tuloksista. Tässä on niistä kaksi. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Rahkolan koulun vanhempainyhdistys Huoli oppilaiden oikeuksien toteutumisesta Elämme laittomuuden aikaa, olemme eläneet sitä koko EU-jäsenyyden ajan. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Rahkolan koululla on syksyn 2017 aikana kärsitty ongelmista, jotka on ainakin 12 henkilökunnan jäsenen ja 21 oppilaan kohdalla pystytty liittämään sisäilmasta johtuvaksi. pahoinvointia, päänsärkyä, väsymystä, allergiaoireita, silmien kutinaa ja yskää. ”Jos olisin ollut Jumalan luona ennen kuin hän loi maailman, en olisi osannut neuvoa häntä tekemään tyhjästä tuollaista pyöreää palloa, taivaan kantta ja sen sisään solkena aurinkoa, joka nopeasti kulkien valaisee koko maapallon. He ovat luovuttaneet maamme suvereniteetin ja kaiken todellisen päätäntävallan EU:lle ja sen johtamalle häikäilemättömälle kansainväliselle fi nanssikapitalismille. Näiden piirien tavoitteena on kansallisvaltioiden hävittäminen ja maailmanhallituksen diktatuurin perustaminen sekä kansojen orjuuttaminen. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Osa oppilaista, joilla on päätös koulunkäynnin ohjaajan antamasta tuesta, ei ole saanut apua koko syksyn aikana. Suomalaisista on tehty rikollisia ja muukalaisia omassa maassaan. Kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö oli puheenjohtajana siinä perustuslakivaliokunnassa, joka valmisteli Suomen liittämistä EU:hun ja maamme itsenäisyyden tuhoamista vastoin perustuslakejamme vuonna 1994. Oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa. KALAJOKILAAKSO 5 KALAJOKILAAKSO . Kaikki on tarkoin etukäteen suunniteltu. Vanhempainyhdistys on huolissaan siitä, että oppilaan oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta, oppilaanohjausta sekä riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä ei toteudu Rahkolan koululla tällä hetkellä. Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Ongelmia on ollut välituntivalvonnassa ja tietojen siirrossa. Miksi emme opettaisi lapsillemme kristillistä uskoa ja kasvattaisi heitä sen arvojen mukaisesti niin kotona, päiväkodissa kuin koulussa. Jatkotoimenpiteiksi on sisäilmaryhmässä sovittu muun muassa hiilidioksidimittausten tekeminen, rakennuksen korjausja tutkimushistorian kartoituksen ja raportin tilaaminen Vahaselta sekä suositus ulkokenkien jättämisestä sisääntulo-ovien läheisyyteen. Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on annettava tehostettua tai erityistä tukea. Kansan perusopetus oli seurakunnan vastuulla kaikkialla Suomessa ennen kansakoulujen perustamista. Perusopetus ja opetussuunnitelman toteuttaminen on onnistunut vaihtelevasti syksyn aikana henkilökunnan sairauslomien takia. Oli paljastavaa, kun sama Niinistö Turun puukkoiskujen jälkeen antoi lausunnon, jonka mukaan Suomi ei voi sulkea rajojaan, koska sitä sitoo kansainväliset sopimukset. Nyt oppimisympäristön turvallisuuteen vaikuttaa sairastuttavan sisäilman lisäksi myös se, että sijaiset voivat vaihtua usein, ja he eivät ole kelpoisuusehdot täyttäviä. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Kansakuntamme moraalia ja lainsäädäntöä on ohjannut Raamatun sana, erityisesti kymmenen käskyä ja Jeesuksen opetukset. Oppilaiden oireina on mm. Joko riittää. Jumalan kymmenen käskyä on tarkoitettu ihmisen turvaksi, ei tuhoksi. Jos kristikuntaa ja yhteiskuntaa tahdotaan parantaa, on aloitettava lapsista.” Kirsti Siljander Kalajoki Lapsillemme kristillistä kasvatusta la o Tilaa Kalajo kil Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kila kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kila so Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kil Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Ka okilaak so Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kil kso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o a Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa K jokilaa kso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo k akso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks laa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa ajokila akso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo aakso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaak Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tila alajoki laakso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalaj ilaakso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaa Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Til Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kal kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kila Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Ti Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Ka k Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo ki Tilaa Kalajo kilaaks o T Tilaa K Kalajokilaakso+ Lue missä vain www.kalajokilaakso.fi. Suomalaisista noin 75 prosenttia kuuluu kristillisiin yhteisöihin. Jeesus sanoi: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkääkä estäkö heitä!” Uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaa viettäessämme on syytä muistaa Martti Lutherin, teologin, fi losofi n ja lainoppineen hyviä, unohtumattomia viisauksia. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna
Ajoittain maksettiin ohjaajille palkkiota ja 10 penniä esitystä kohti näyttelijöille, vain puherooleista. Kansakoulun keittolan ja urheiluseura Alun hyväksi esitettiin näytelmiä mm. henkilöitä, jotka epäilevät oman lasten saamisensa olevan vaikeutunutta, adoptioprosessissa olevia, sijaisvanhemmiksi aikovia ja kaksin elämiseen päätyneitä. Kummin tehtävä on tutustua kummiyhteisönsä toimintaan ja toiveisiin. Lieneekö se ollut muutamien näyttelijöiden pidättämisen syy, pohtii Simonen. Mutta näin jälkeenpäin ajatellen asiasta puhuminen ventovieraiden kohtalotovereiden kanssa olisi ollut hyvästä, hän toteaa ja rohkaisee tulemaan mukaan ryhmäänsä. joulukuuta sekä uudenvuodenaattona maanantaina 31. – Ajattelin, että voisin auttaa muita kohtalotovereitani ja siksi ilmoittauduin lokakuussa vapaaehtoiseksi ohjaajaksi. Toisena kiintoisana havaintona pidän sitä, että harrastajanäytteleminen on ollut jatkuvaa ja ulottunut vierailuina laajemmalle kuin naapurikuntiin. SIMPUKKA RY:N toimintaan Hilkka Lehtinen tutustui jo silloin, kun lapsettomuus oli hänelle ajankohtainen asia. Kummi välittää tarpeen vaatiessa tietoa lautakunnalle. Hilkka Lehtinen myöntää, ettei itsekään voinut avoimesti puhua lapsettomuudestaan. Toiminnan tavoitteena on edistää tahattomasti lapsettomien sekä heidän läheistensä asemaa ja hyvinvointia. Ylivieskan Näyttämöseura perustettiin 1955. Pääkirjasto kiinni joulun aikaan Kalajokilaakso YLIVIESKA Ylivieskan Ravikeskus Keskisessä on sunnuntaina 10. Työväentalo oli jopa kolmikerroksinen ja se jouduttiinkin myymään. Niinpä seuraavana vuonna valmistui 10 näytelmää. Eikös olekin yllättävää! Onhan se tapahtunut 112 vuotta sitten. Yhdistys huomioi toiminnassaan monenlaisia lapsettomia: mm. Mukana on myös kinkkubingo. Ryhmän ohjaajana toimii himankalainen Hilkka Lehtinen, joka on itsekin kokenut lapsettomuuden tuskan. 6 Maanantaina 20.11.2017 . Lapsettomuuden kanssa ei tarvitse olla yksin Simpukka ry . Tapahtuman järjestävät Mielikit ry Ylivieskan 4H ja Mannerheimin Lastensuojelu Liitto. Juhlasali näyttämöineen taloon tehtiin 1913. 1910-luvulla yhdistyksen johtajana ja näytelmien ohjaajana toimi pitkään Hemminki Ollila. Myyjiä joulumyyjäisiin on tulossa kymmeniä. Myös Kuneliukset näyttelivät ahkerasti. . Mukana oli monia entisiä harrastajia, myöhemmin muun muassa minunkin ikäisten tuntemat Aili ja Eikka Lilja. Nyt pariskunnalla on kaksi lasta, joista toinen syntyi ilman hoitoja. – Kun lasta ei rupea kuulumaan, ihmiset rupeavat kyselemään ja puhumaan siitä julkisesti, vaikka se on kahden ihmisen välinen henkilökohtainen asia. Esityskertoja oli 19, joista neljä oli vierailuja. ”Maakunnan edustavin”, sanottiin. ONGELMAN PEITTELY on vielä raskaampaa kuin siitä avoimesti puhuminen. Lapsettomien yhdistys Simpukka ry on Suomen ainoa tahattoman lapsettomuuden kokemuksellinen asiantuntijaorganisaatio Suomessa. Himangalta on sopiva matka molempiin kaupunkeihin. Ravikeskuksessa joulumyyjäiset Ylivieskalainen teatteritoiminta alkoi suuriruhtinaskunnan aikana 1905, kertoo kansanedustaja Heikki Simonen kirjoittamassaan Ylivieskan työväenyhdistyksen historiassa. joulukuuta. – Onneksi sain tukea ja neuvoja gynekologiltani, joka kannusti hoitoihin. 1922. Näytelmiä esitettiin aluksi F.V. 1917 esitettiin 13 näytelmää, osa 3-tai 4-näytöksisiä. Niemisen talossa. Jos toiminta Kalajoella saadaan hyvään vauhtiin, Lehtisen ajatuksena on perustaa toinen ryhmä Kokkolaan. SARI PASSOJA Vertaistukiryhmä aloitti Kalajoella Kalajokilaakso YLIVIESKA Aikaisemmin käytössä olleen kummitoiminnan jatkamista on toivottu, joten sivistyslautakunnan jäsenistä valittiin kummit nuorisotoimelle, kouluille ja varhaiskasvatuspalveluille. Ohjelmassa on Tiernapoikien esiintyminen, Joulupukkikin vierailee tapahtumassa. Muina päivinä kirjasto on avoinna normaalisti. Esitettäviä näytelmiä ei yleensä valittu poliittisin perustein, mutta joskus kai kuitenkin. Oiva Luhtasela Ylivieskalaisteatterilla ikivanhat perinteet Poimintoja 150-vuotiaan Ylivieskan historiasta. Leskinen toteaa, että kertoi ongelmastaan avoimesti lähimmille kavereille, mutta muille kyselijöille tuli sanottua, että kyllä sitä vielä ehtii tai että haluaa nostaa työuran etusijalle. Hän yritti miehensä Villen kanssa perheenlisäystä kuusi vuotta, ennen kuin päätyi hedelmöityshoitoihin. Hedelmöityshoitoihin päätyminen ei sekään ollut helppo ratkaisu. Harrastus on kulkenut usein suvun perintönä. Ilkka Hakalan säestyksellä lauletaan yhdessä joululauluja. . Hilkka Lehtinen vetää lapsettomien vertaistukiryhmää Kalajoella. Usein lavalla oli Vierimaata sukunimenä kantavia, esimerkiksi Emil Vierimaa. Vuosien varrella esitettiin mm. Mutta lähiseudulla ei ollut ryhmää mihin mennä. joulukuuta kaiken kansan joulumyyjäiset. – Totta puhuen, en tiedä olisinko siinä tilanteessa mennytkään vertaistukiryhmään. Oman talon työväenyhdistys sai jo 1906. KALAJOKILAAKSO Sari Passoja KALAJOKI Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n vertaistukiryhmä aloitti toimintansa Kalajoella perjantaina. Kovan onnen lapsia ja Murtovarkaus, jonka miekkailukohtausta harjoiteltiin nimismiehen johdolla. Noina levottomina aikoina näyteltiin muun muassa Kylän kellot. Siirryttiin näyttelemään Valistustaloon, missä harjoituksissa piti talvella olla ulkovaatteissa ja sittenkin paleli. Sivistyslautakunta valitsi kummeja Kalajokilaakso YLIVIESKA Ylivieskan pääkirjasto on suljettuna joulun aikaan 23.–26. Ryhmä kokoontuu Alexilla kerran kuukaudessa keskustellen luottamuksellisesti kipeästä aiheesta kahvikupposen ääressä
Maanantaina 20.11.2017 T eemaviikko Sari Passoja YLIVIESKA Jatkuva kipu vie voimia niin siitä kärsivältä kuin hänen läheisiltään. Syksyn uudet ylioppilaat. Lauantain tapahtumaan Brandt oli yhtä tyytyväinen kuin osallistujatkin. – Akuutit kivut voidaan hoitaa, mutta krooniset kivut eivät välttämättä koskaan parane. Kalajoen lukio: Helmi Juola (kaksoitutkinto), Teresa Kukko. Pariskunnan arkea kipu voi muuttaa melkoisesti, jos toinen ei pystykään enää tekemään kaikkia kotiaskareita. Minulle on ehdotettu pyörätuolin hankkimista, mutta en ole suostunut. PITKÄAIKAISET KIVUT eivät ole sairaan syy, vaikka hänestä itsestään saattaa siltä tuntua. – Monesti kommunikointi on vaikeaa. Hän muistutti, että parisuhde on äärettömän tärkeä voimavara kipukroonikolle ja sen hyväksi kannattaa tehdä yhdessä töitä. Tänä vuonna teemana on yhdenvertaisuus. Raudaskylän lukio: Jesse Höykinpuro (Ylivieska), Laura Svartsjö (Kokkola), Marjo Vähäsöyrinki (Nivala). – Usein kävelykin tekee kipeää, mutta en silti aio antaa periksi. – Hienoa, että tämä onnistui näin hyvin. Meiltä on jo kyselty, että jos voisimme järjestää vastaavan tapaamisen muuallakin. – Jos hänellä on vaikka polvi kipeä, voit laskea käden polven viereen, Sirkka-Liisa Haikola neuvoi. Läheisyys on parasta kipulääkettä, toteaa Kirsi Brandt miehensä Ari Pylvään kainalossa. Vauvauutisia Haapajärven lukio: Juho Salmela, Hanna-Kaisa Vänttilä. Vuonna 2016 YK:n lapsen oikeuksien sopimus täytti 25 vuotta Suomessa. SARI PASSOJA Kipukroonikkojen parisuhdepäivä antoi voimavaroja Kipu ei ole kiva kolmantena pyöränä Psykoterapeutti ja parisuhdeterapeutti Sirkka-Liisa Haikola antoi pariskunnille vinkkejä kivun kanssa jaksamiseen. Lapsillakin ovat omat oikeutensa Joulunavauksessa satoi kovasti lunta, mutta se ei ihmisiä haitannut, pikemminkin päinvastoin. Ylivieskan seudun kivun järjestämässä tapahtumassa oli noin 30 osallistujaa, joista kauimmaiset olivat tulleet Kauhajoelta ja Muhokselta. Niiden kanssa on vain opittava elämään, Sirkka-Liisa Haikola totesi. – Silloin pienetkin asiat ovat avuksi, esimerkiksi vesilasin tuominen. Lumimyräkkä toi jouluista tunnelmaa samoin kuin joulun valot, jotka ovat syttyneet eri puolille kaupunkia. Kivusta joko puhutaan liikaa tai sitten ei ollenkaan. HELLYYS ja koskettelu on tärkeää kivusta kärsivälle puolisolle. 7 KALAJOKILAAKSO . Kaisa Honkanen ja Matti Mäntykenttä Ylivieskasta saivat tytön 9.11.2017. Tyttärellä 48 senttimetriä pituutta ja 2?870 grammaa painoa syntyessään. ANNE MATTILA Päivän kuva Salla Kantola ja Juho Vuorela Nivalasta saivat tytön 28.10.2017. Jo se sai kivun unohtumaan, ainakin hetkeksi. Minja Häivälä ja Antti Korkiakoski Raahesta saivat pojan 28.10.2017. Oulaisten lukio: Eilola Sara (kaksoistutkinto), Eskola Veera, Hankonen Pilvi (kaksoistutkinto), Heikkilä Hanna (kaksoistutkinto), Kortesalmi Eerika (kaksoistutkinto), Koskela Petra (kaksoistutkinto), Niemi-Korpi Sofi a (kaksoistutkinto), Ojala Janina (kaksoistutkinto), Olli Laura, Pihlajaharju Juulia (kaksoistutkinto), Raudaskoski Bettiina (kaksoistutkinto), Vikki Joonas Pyhäjoen lukio: Aleksi Mattila. Pyhäjärven lukio: Tuukka Hakkarainen, Heini Kuukasjärvi. Siihen tuoliin on pian liian helppo jäädä istumaan. Mitat: 2 960 grammaa ja 47 senttimetriä. Brandt kehuu miestään, joka jaksaa tsempata häntä esimerkiksi lähtemään kuntosalille, vaikka itsestä tuntuu ettei jaksa. Tähän tarpeeseen syntyi Lupaan olla sun parisuhdepäivä, jota vietettiin lauantaina Vähä-Pylvään metsästysseuran Salon Tuvalla. Haikola totesikin, että siksi suhteessa tarvitaan paljon puhumista ja ymmärtämistä. Hyvä suhde auttaa selviämään haasteista. Vimpelin lukio: Petra Prittinen (Kalajoki) Ylivieskan lukio: Juho Junno, Oona Leppälä, Mirka Rauhala, Jonna Törmä. Lapsen oikeuksien päivänä, jota vietetään YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen allekirjoittamisen vuosipäivänä, muistutetaan lasten asemasta eri puolella maailmaa. Koska kipu ei näy, terveen on vaikea sitä ymmärtää. marraskuuta. – Se miten parisuhde kestää, on pitkälti kiinni siitä millainen se on ollut ennen kuin kipu tuli mukaan. Virallisen ohjelman lisäksi siellä oli mukava tavata kohtalotovereita ja vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan. – Kivulle ei saa antaa liikaa tilaa, vaan elämässä pitää olla muutakin, hän muistutti. SARI PASSOJA Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. Teemaan liittyen Lapsen oikeuksien viestinnän yhteistyöverkosto suunnittelee yhdenvertaisuusteemaan liittyvää koulukampanjaa. Viisivuotias Annastiina ja kolmivuotias Karoliina saivat pikkusiskon. Puolison on myös hyvä huomata, milloin toinen on kipeä, vaikka hän ei siitä itse puhuisikaan. Monista kroonisista kivuista kärsivä Ylivieskan seudun kivun aluevastaava Kirsi Brandt on itsekin huomannut miten tärkeää läheisyys on. – Jos mieheni Ari ei olisi tukenani, en tiedä miten selviäisin. – Siksi terveen puolison on hänenkin muistettava huolehtia jaksamisestaan, Haikola sanoi. Elina ja Ilkka Jokitalo Ylivieskasta saivat pojan 27.10.2017. PSYKOTERAPEUTTI ja parisuhdeterapeutti Sirkka-Liisa Haikola antoi osallistujille vinkkejä kuinka jaksaa parisuhteessa, jossa kipu on kolmantena pyöränä
PUDAS SANOO alan muuttuneen hänen työvuosinaan melkoisesti. Mari Pudas sanoo savolaishuumorin toimivan usein myös Ylivieskassa. Kun olkapää välillä reistaili, Pudas opiskelikin lapsija perhetyönohjaajaksi, mutta näitä hommia hän ei ole varsinaisesti tehnyt. marraskuuta, jolloin kakkukahvien lisäksi on tarjolla moninaista alaan liittyvää. Maaliskuu, Ylivieskan ex-kaupunginjohtaja Harri Viitanen ja puoliso Anneli Kalliokoski-Viitanen: Marinoitu lampaanpaisti paistopussissa . Samoin hankitaan hymypoikaja hymytyttöpatsaita koululaisille. Kesäkuu, kuoronjohtaja, dir.mus Soili Autio: Menu (alkuruoka salaatti/lohikierteet, pääruoka porkkanapihvit/sienikastike, jälkiruoka hedelmiä/kahvia) . Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. JUHANI RINTAKUMPU Juhani Rintakumpu YLIVIESKA Mari Pudaksen Aseman parturi juhlii tällä viikolla 10-vuotista toimintaansa. LC Ylivieska/Savisillan sihteeri Kerttu Illikainen on Mattilan tapaan ollut mukana koko klubin toiminnan ajan eli vuodesta 1994 alkaen. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Aleksi Päkkilä. Elokuu, sosiaalija terveysministeriön hallitussihteeri Erkki Papunen ja puolisonsa ministeri Annika Saarikko: Pyhäpäivän lohikeitto ja saaristolaisleipää . Pudas sanoo parturi-kampaajan työn olleen hänelle lapsuuden toiveammatti. Sitä on mahdollisuus saada myös LC Ylivieska/Savisillan jäseniltä. Toinen vaihtoehto oli työskentely lasten parissa. Lisäksi euroja hankitaan hyväntekeväisyyttä varten muun muassa Ylivieska-mukin myynnillä, myyjäisillä ja Akustiikan naulakkotoiminnalla. –?Nettimaailma on tullut myös tälle alalle, sillä olen käynyt koulutuksia netin kautta. Kansainvälisellä Lions-järjestöllä on myös omia avustushankkeita, joihin osallistumme. Hautauksia. Uusi vuosikalenteri on myynnissä Hiitolan Kukkatalossa sekä Eija Kangas ja Leikkuussa. Mari Pudas ottaa asiakkaita etukäteisvarausten mukaan, mutta liikkeessä vuokratuolilla työskentelevälle Tuula Kantolalle pääsee muutoinkin. Tämän vuoden kalenterissa näkyy Suomi 100ja Ylivieska 150-vuotta teemojen kautta merkittäviä ylivieskalaisnaisia valtiopäiväedustaja Anna Ängeslevästä uimahallin legendaariseen siivoojaan Irja Visuriin. Toukokuu, näyttelijä Minttu Mustakallio: Mehevä suklaakakku . Tarvitsee vain selata LC Ylivieska/Savisillan naisjoukon toteuttamaa vuosikalenteria 2018. Joulukuu: kirkkoherra Timo Määttä ja puolisonsa, diakonissa Marja Määttä: Mukaeltu maksalaatikko. JUHANI RINTAKUMPU Aseman parturi kymppivuotias Vilho Einari Kivioja siunattiin 17.11.2017 Nivalan kirkossa. Erityiskohteena meillä on tyttöjen ja naisten auttaminen. KALAJOKILAAKSO Meidän kesken Nimipäivät Tänään: Jari, Jalmari, Lapsen oikeuksien päivä Huomenna: Hilma Juhani Rintakumpu YLIVIESKA Enää ei tarvitse pähkäillä, mitä tehdään ruuaksi. Vuosien saatossa Pudas on kouluttanut useita työharjoittelijoita, ja Kantolakin oli alunperin harjoittelijana. Helmikuu, Pikkuveljen pääkokki Jari Ruonakoski ja ravintolapäällikkö Juha-Matti Timlin: Blinit . Samoin nuoret näyttävät puhelimestaan, millaiset hiukset haluavat. Valtaosa mukaan kysytyistä lähti heti mukaan. –?Meillä on kaksi kummilasta Sri Lankassa, joiden koulutusta avustamme. LEIJONANAISTEN TOTEUTTAMA kalenteri ilmestyi nyt 14:nnen kerran. Seurakunnan diakoniatyön kautta kanavoidaan apua vähävaraisten lasten joululahjoihin. Lions Club Ylivieska/Savisillan kalenteritoimikunnan puheenjohtaja Raija Mattila kertoi idean ruokaresepteistä ja tunnetuista ylivieskalaisista syntyneen leijonanaisten yhteisissä tuumaushetkissä. Tammikuu, Helsingin Sanomien Moskovan kirjeenvaihtaja Pekka Hakala: Kalaisa seljankakeitto venäläiseen tapaan . Vuosittaiseen toimintaamme kuuluu lisäksi joulupuuron tarjoaminen veteraaneille, toteaa Illikainen. Marraskuu, Muotitalo Lehtisen kauppiaspariskunta Mari Lehtinen ja Ari Sorvisto: Lihainen seljankakeitto . Väliin mahtuu ihmisiä kulttuurin, urheilun, politiikan ja liike-elämän saroilta. –?Minulla on palo hiusten muotoiluun, ihmisten kanssa työskentelyyn, ja pohjimmiltaanhan tämä on käsityöläisammatti. –?Olemme joustavia asiakaspalvelussa, ja töitä paiskimme tarvittaessa myös iltaisin ja viikonloppuisin. Tammikuun kattauksessa aloittaa ylivieskalaisjuurinen Helsingin Sanomien Moskovan kirjeenvaihtaja Pekka Hakala, ja vuoden päättää kirkkoherra Timo Määttä yhdessä Marja-puolisonsa kanssa. Hän sanoo kalenteriaiheiden vaihdelleen vuosien saatossa. Hän itse suosii kotimaisia värejä, sillä tällöin voi esittää toiveita, ja värien saatavuus on nopeaa. Esimerkiksi hiusvärien määrä on lisääntynyt paljon. Illikainen ja Mattila kertoivat, että avustuksia suunnataan monille tahoille, kuten opettajien ja kasvattajien koulutukseen, jotta heillä olisi valmiuksia lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Ylivieskassa hän ennätti ennen yrittäjyyttä muotoilla hiuksia Riitta Hyvärisen palkollisena. Etenkin muualla asuvat, entiset ylivieskalaiset syttyivät asialle nopeasti, toteaa Mattila. 8 Maanantaina 20.11.2017 . Leijonanaisten kalenterissa reseptejä Henkilöt ja kokkaukset . Aseman parturin kymppijuhlat ovat 24. Syyskuu, kansanedustaja Juha Pylväs ja puolisonsa yksilövalmentaja Anu Junno: Murupiirakka . Vuonna 2005 ilmestyneessä ensimmäisessä kalenterissa esiteltiin kuvataiteilija Lena Kosken serigrafi apiirissä syntyneitä teoksia. LC Ylivieska/Savisillan Raija Mattila ja Kerttu Illikainen esittelivät vuosikalenteria, jossa ovat mukana muun muassa Jukka Leppilampi sekä Marja ja Timo Määttä. –?Edellä mainittujen aihepiirien lisäksi kalentereissa on nähty muun muassa Ylivieskan entisaikojen elämää, urheilumuistoja, tunnelmakuvia paikkakunnalta ja eri tapahtumista. KALENTEREISTA SAATAVAT tuotot ovat naisleijonien merkittävin tulonlähde. Aloitin oman yrityksen, kun aseman tiloissa ollut toinen yrittäjä muutti muualle. Siellä on jokaiselle kuukaudelle erilaisia reseptejä, jotka ovat tunnettujen entisten tai nykyisten ylivieskalaisten tuottamia. Heinäkuu, laulaja, lauluntekijä Jukka Leppilampi: Spaghetti Savignese . Huhtikuu, raviohjastaja Aki Antti-Roiko ja puoliso Katja Lavander: Kahvikehrät . Keiteleeltä lähtöisin oleva Pudas muutti Ylivieskaan ”miehen perässä” vuonna 1991, mutta jo tätä ennen hän työskenteli hiusalalla Vesannolla, Viitasaarella ja Pihtiputaalla. Tällä kertaa on kuvattu tätä päivää, ja ruokahan on kaikkia koskettava asia, toteaa Illikainen. Lokakuu, musiikinopettaja, kapellimestari Timo Hannula: Maksakastike . –?Meillä oli pitkä lista mahdollisia nimiä, joista porukkaa karsittiin
Silloin usein juuri aikuisen syli rauhoittaa. Jokaisella lapsella on oikeus mm turvaan ja huolenpitoon, leikkiin, itsensä ilmaisuun ja riittävään lepoon. 7 vuotta nyt jo täyttää, isolta pojalta myös näyttää. Ps. Päällemme laske kätesi ja anna siunauksesi.” (VK 496:1) Elisa Torvikoski, johtava lapsityöntekijä Armollinen syli Tapulin juurelta. Rakas Hilma täyttää huomenna jo neljä vuotta! Päivänsankarille onnittelusuukkoja lähettävät iskä, äiti ja Kerttu. Lapsi on syntyessään toisten armoilla oleva, pieni, hauras ihmisen alku. Jos lintu oisin ja lentää voisin onnea toisin niin paljon kuin voisin. Martti täytti kaksi vuotta 13.11. O nnea! Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Turvallisuudentunne luo perustan pienen elämään. Aikuisen kädet lapsen ympärillä viestivät huolenpitoa ja turvaa. Reipasta eskarilaista onnittelevat Nivalan mummu ja pappa sekä muu suku. 119:165 Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Tänään 20.11. Kiukkuinen lapsi voi näyttää voimakkaasti reagoiden, että hänestä tuntuu pahalta. Onnen toivotukset kotiväeltä ja lähisuvulta. Sylissä saa itkeä. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Yksi todella tärkeä asia on sylissä pitäminen. T: Anita-mummu ja Matti-pappa Ylivieskasta. Tuosta hentoisesta elämän lahjasta tulee huolehtia ja suojella häntä parhaansa mukaan. Niemelänkylällä. Kaikki lapset tarvitsevat lohdutusta ja syliä. – Henry Adams Päivän sana Ne, jotka rakastavat sinun lakiasi, elävät rauhassa, mikään ei horjuta heitä. Moona Alina Heinilä, alias ”Elsa”, Lahdessa täytti 14.11 neljä vuotta. Vauvan elinehto on kosketus, ilman sitä pieni ei pärjää. Kempeleessä. Uuno Oskari Salmelalle Ouluun paljon onnea ja halauksia täyttäessäsi 1 vuoden 22.11.2017. Sylissä on lämmintä ja hyvä olla. Milla Dea Emilia täyttää 8 vuotta Oulussa 18.11.2017. Pikkumies Lauri Löytynoja täyttää 6 vuotta 25.11. Sen tunteen, että lapsi voi luottaa hänestä huolehtiviin aikuisiin. Reipasta poikaa onnittelevat mummut, papat ja kummit. vietetään lapsen oikeuksien päivää. Sylissä voi rauhassa antaa tunteiden tulla ja mennä. Rakasta eskarilaista onnittelevat äiti, isi, Venla ja Viena. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. Hurjasti onnea Valtteri Arvolalle, joka täytti 6 vuotta 9.11. Aikuiseen luottaen lapsi pystyy kohtaamaan harmitukset ja pettymykset. Tervetuloa viettämään joulua Pohjanmaalle! Paljon onnea reippaalle ekaluokkalaiselle Oskarille täyttäessäsi tänään 7 vuotta! Toivottavat Siiri, äiti ja isä. Onni reipas pieni heppu, selässänsä uusi reppu. Mahtavat onnittelut toivottavat mummu, pappa, Jarno, Tiina, Siiri, Joni, Suvi, Netta ja Ella. He kaipaavat sitä toisinaan hyvinkin kipeästi ja sen huomaaminen saattaa olla joskus hankalaa. 9 KALAJOKILAAKSO . Hilmalla on tänään syntymäpäivä, päivistä kaikkein suurin. Maanantaina 20.11.2017 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Palsta on maksuton. Jätä ilmoitus www.kp24.fi KP24.fi sivuilta löytyy Ilmoita lehdessä/verkossa/Vauvauutiset Palsta on maksuton. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Viisaan miete Filosofi a on käsittämättömiä vastauksia ratkaisemattomiin kysymyksiin. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. Syli tuo turvaa, lohtua, rakkautta ja auttaa vanhempaa ja lasta muodostamaan tärkeän, keskinäisen suhteen. Iloista Frozen-tyttöä onnittelee koko suku. Reko Knuutila täytti 21.11 jo 3 vuotta! Onnitteluja toivottavat Miro, Kata, äiti ja iskä. ”Oi Jeesus, ota syliisi nyt meidät pienet turviisi
Marraskuussa toteutettuja unelmia ovat retki entisille kotipaikoille ja sen päätteeksi ohjelmalliset kahvit Pylvään kylätalolla. Myös usean työyhteisön henkilökunta sekä monet yksityishenkilöt ovat maksaneet hoitoja ja kuljetuksia. Ohjelmassa on ollut myös kotikonsertteja, raveissa käynti sekä konsertteja, teatteria, elokuvia ja erilaisia hoitoja. Talon asukkaista presidentin rooliin on innostunut Jorma Karhu, mutta presidentin morsian on vielä mietinnässä. Kalevi Säily pääsi tyttärensä Soile Suihkosen kanssa kuulemaan Olavi Virran lauluja Akustiikkaan. Tavoitteena on toteuttaa sata unelmaa jouluun mennessä, kun näyttää, että itsenäisyyspäivään mennessä se ei onnistu. Myös uintiretki sekä käynti kotipaikoilla Kalajoella ja Merijärvellä on suunnitelmissa. Toiminnanohjaaja Anne Isokoski Yhteisestä Ovesta ry:stä kertoo, että sadasta unelmasta oli marraskuun puolivälissä koossa jo 80. olevaan joulukonserttiinsa 15 paikkaa ja Leijat -kuoro lahjoittaa joulukonserttiinsa 2.12. Yhteiseen kuvaan hän pääsi Milana Misicin kanssa. Ylivieskassa on toteutunut 65 unelmaa Väinö Kronqvist ja avustajana Terttu Hakalahti kävivät katsomassa Tuntematon Sotilas -elokuvan. Isokoski on hyvillään siitä, että myös Haapavedellä on alettu toteuttaa unelmia. –?Osa päivätansseista, kiertoajeluista ja konserteista on kirjattu yhdeksi unelmaksi, vaikka mukana on ollut useampia, Isokoski kertoo. –?Vielä tarvitaan sponsoreita, jotka tarjoavat oman yrityksen palveluita, tuotteita, aikaa tai rahaa. Porukkaa on käynyt myös mökkivieraina Kalajoella. Hän antaakin tunnustusta ravintoloille ja kahviloille, kukkakaupoille ja paikallisille hoitolaitoksille sekä kuljetusyrityksille panostuksesta hyväntekeväisyystempaukseen. 100 Unelmaa Ylivieska! -kampanjan vapaaehtoiset avustavat 6.12. Anneli Laitila (oik.) solmi matonkuteista Suomen lipun ja Aira Lappi kutoi sinivalkoiset sukat ja lapaset. Vähäkankaan mukaan on ilo huomata, että kehitysvammaisillakin on monenlaisia taitoja ja intoa käyttää niitä. Unelmien täyttämisellä halutaan osoittaa kiitollisuutta itsenäistä Suomea rakentamassa olleelle sukupolvelle ja samalla juhlistaa Suomen 100-vuotisjuhlavuotta. Toivomme, että ylivieskalaiset juttelisivat vanhusten kanssa mikä tekisi heidät iloiseksi juuri nyt ja tuottaisi hyvää oloa ja mieltä. Mukana toteutuksissa on ollut sata ikäihmistä, mutta kun joissakin ollut mukana useampia, niin unelmista 65 on toteutettu ja 15:ttä varten on viritelty verkot. Lahjoitukset kohdennetaan aina suoraan valitun unelman toteutukseen, kertoo Isokoski. paikkoja. 10 Maanantaina 20.11.2017 . Parhaillaan järjestelyssä on harmonikkakonsertti, tiernapoikien esitys ja hirvikäristys. päivä Tulolantuvalla vietetään yhteistä itsenäisyyspäiväjuhlaa koko Kotikartanon väen kanssa. Ensin juotiin kahvit ja otettiin vielä mukaan Fazerin ”Pala Suomea” -sinistä suklaatakin. –?ENÄÄ 20 UNELMAA puuttuu tavoitteesta. Hän tiesi monen vanhuksen olevan yksinäinen ja yksinkertaistenkin unelmien olevan monelle hankala toteuttaa itse. itsenäisyyspäivän juhlassa Akustiikassa Sotaveteraaneja ja -naisia sekä muita juhlaan osallistuvia ikäihmisiä Isokosken mukaan niin hyvinvointialan kuin muutkin palveluyritykset ovat olleet avainasemassa hankkeessa. Päivärinnan lapsikuoro tarjoaa 10.12. He ovat myös järjestäneet retkiä kesämökeilleen tai muita mukavia toteutuksia. Kekan rannassa on käyty makkaranpaistossa ja tutustumassa SPR:n vastaanottokeskukseen Ruukkiin. KALAJOKILAAKSO Liisa Ängeslevä YLIVIESKA Ylivieskassa viritelty ikäihmisten unelmien toteuttaminen ei ehkä pääse aivan tavoitteeseen asti itsenäisyyspäivään mennessä, mutta lähellä ollaan jo nyt. Ryhmäkodin seinältä löytyy muun muassa matonkuteista solmittu Suomen lippu, jonka on taiteillut talon asukas Anneli Laitila. Maija Pylväs YLIVIESKA Tulolantuvan kehitysvammaiset Kotikartano 4:ssä ovat pohtineet Suomi 100 -teemaa ja tehneet aiheesta pienimuotoisen näyttelyn. Ja sitten vain ilmoittautumaan mukaan, Isokoski rohkaisee. –Innostuttiin juttelemaan asukkaiden kanssa Suomen itsenäisyydestä ja Suomi 100 -teemasta ja mietittiin, mitä mekin voitaisiin tehdä. Joku saa myös kiharat hiuksiinsa. Käsitöistä innostui myös Aira Lappi, joka neuloi sinivalkoiset sukat ja lapaset. Anneli sitten taitavana käsityöihmisenä halusi tehdä seinäryijyn. Yksi tavoite onkin ollut saada idea toimimaan myös muualla. Näyttelypöydälle aseteltiin lisäksi sinivalkoisia koristeita ja kuva presidenttiparista kehyksiin. Toivomme, että ylivieskalaiset juttelisivat vanhusten kanssa mikä tekisi heidät iloiseksi juuri nyt ja tuottaisi hyvää oloa ja mieltä. Melkein jokaiseen toteutukseen tarvitaan myös invakuljetus, joten jo pienikin lahjoitus auttaa. Ne toteutetaan kaikki kotioloissa. Joulukuun 1. MAIJA PYLVÄS Tulolantuvan asukkaat innostuivat Suomi 100 -teemasta. Tulolantuvan asukkaat tekivät Suomi 100 -aiheisia käsitöitä. Tarkoitus on järjestää asukkaiden kesken pienimuotoiset linnanjuhlat juhla-aterioineen. Unelman toteutus odottaa aina niin kauan että sille löytyy maksaja sekä toteutukselle tarvittavat avustajat. AJATUS SADAN unelman toteuttamisesta syntyi Tuokiotuvalla, kun Tiia Peltonen Kalliosta oli pitämässä siellä seniorineuvontaa. Aina kun Anneli teki lippua, ympärillä oli porukkaa, joten se oli asukkaille samalla sellainen sosiaalinen tapahtuma, Tulolantuvan asumisen ohjaaja Lea Vähäkangas kertoo. Vain kysymällä se selviää
Haapajärvinen Timo Sornikoski palkittiin vuosikymmenien ansiokkaasta tuomarityöstä. –?Vielä ei ole suunniteltu, tehdäänkö näistä kisoista kevään kisojen tapaan perinne. Siniasuinen Vieskan Voiman Nuutti Aho päihitti Muhoksen Atte Tihisen ja voitti lopulta koko oman sarjansa. Leuanvetourheilulla on Suomessa oma lajiyhdistys, Suomen Leuanveto ry. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Hanna Perkkiö PAINI, YLIVIESKA Ylivieskan liikuntakeskuksessa riitti vilinää lauantaina, kun yli 80 nuorta painijaa otti toisistaan mittaa Vieskan Voiman järjestämissä Timpan muistopaineissa. Kirsi, Marko, Mikko ja Antti Kanalan perhe saavutti kolme SM-kultaa. Nuorisovetäjinä palkittiin Elias Sarpola Oulaisista ja Timo Torppa Halsualta. Ensi kesänä E-junioreiden alueleiri on Ylivieskassa, D-junioreiden Oulussa ja G/F-junioreiden Kajaanissa. Toiseksi tullut Eetu Viitala sai 32 hyväksyttyä toistoa. VIESKAN VOIMAN puheenjohtaja Jussi Saari sai olla tyytyväinen niin osallistujamäärään kuin kisatunnelmaankin. Itsenäiset maakuntayhdistykset lakkaavat olemasta toiminnallisina yksiköinä ja tilalle perustetaan viisi Pesäpalloliiton toiminta-aluetta. Vuoden nuorisotuomari on kärsämäkinen Vertti Mikkola. Siihen verrattuna joukkuemäärä on pysynyt samana, mutta pelaajamäärä on hieman laskenut, Saari niputtaa menneitä vuosia. Vuoden miespelaajaksi valittiin Halsuan Toivon Perttu Ruuska, ja vuoden naispelaajan tittelin sai Ylivieskan Kuulan Hanna Muhonen. Lisäksi johtokunnassa jatkavat Paula Kivinen Kokkolasta, Marika Kuosmanen Kärsämäeltä sekä Jani Kontiola Nivalasta. Voitto irtosi uudella suomenennätystuloksella, joka on 35 leukaa. Puheenjohtajan palkinnot annettiin Ruuskan ja Kanalan perheille, jotka molemmat ovat eläneet kymmeniä vuosia pesiksen ehdoilla. –?Pohjoisella alueella tavoitteena on maakunnallisten kilpailutoimintojen yhdistäminen sekä uusien seurojen saaminen mukaan alueleiritoimintaan. KESKI-POHJANMAAN Pesis ry:n uusi puheenjohtaja on kannuslainen Jukka Kivelä. Uusina jäseninä johtokuntaan valittiin Janne Urpilainen Kinnulasta, Matti Niemelä Haapajärveltä ja Ville Vihanta Kannuksesta. Varsinkin POKShankkeesta on tullut hirveästi positiivista palautetta, Saari listasi. Osallistujia oli lähialueiden painiseuroista aina Kemiä, Kuopiota ja Jyväskylää myöten. Täällä muutos tarkoittaa sitä, että Kainuu, Keski-Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa muodostavat pohjoisen alueen. Lajina oli vapaapaini, ja kahdella matolla kisattiin aloittelijoiden, alle 13-vuotiaiden poikien ja tyttöjen sekä alle 17-vuotiaiden poikien ja tyttöjen sarjoissa. 11 Maanantaina 20.11.2017 . Täällä meillä pesäpallolla menee vielä hyvin. Niemelälle leuanvedon SM-kultaa Kalajokilaakso PESÄPALLO, KOKKOLA Keski-Pohjanmaan Pesis ry:n syysparlamentissa palkittiin vuoden parhaat. Kuulan Muhonen vuoden naispelaaja ilu U Urheilu Urheilu Urhe Urheilu Urheilu Urheilu Urhe Urheilu Urheilu Urheilu Urhei Urheilu Urheilu Urheilu Urhei rheilu Urheilu Urheilu Urhei Urheilu Urheilu Urheilu Urhei ilu Urheilu Urheilu Urheilu U u Urheilu Urheilu Urheilu U u Urheilu Urheilu Urheilu Ur u Urheilu Urheilu Urheilu Ur heilu Urheilu Urheilu Urheilu heilu Urheilu Urheilu Urheilu heilu Urheilu Urheilu Urheilu heilu Urheilu Urheilu Urheilu h ilu Urheilu Urh h. Saari aloitti Keski-Pohjanmaan Pesiksen puheenjohtajana vuonna 2013, mutta jättäytyi nyt sivuun muuttuneen työtilanteen vuoksi. –?Puheenjohtajakauden lopun lähestyessä katsoin vuoden 2012 toimintasuunnitelmaa. Aiemmin sama titteli on myönnetty Tapani Marjamaalle. Viikon leirillä lapset oppivat enemmän pesäpallosta kuin koko muun kesän aikana yhteensä, Meriläinen sanoo. Niemelä ylsi kilpailussa 39 toistoon, joista neljä hylättiin. Uusi pohjoinen alue on pinta-alaltaan yli puolet Suomesta ja täällä on lähes neljäsosa koko Suomen lisenssipelaajista, Meriläinen toteaa. Alueleirit ovat kuin valtakunnalliset leirit, mutta joukkuemäärä on 30–40. Johtokuntaan valittiin uudelleen Jussi Kujala Ylivieskasta sekä kari Kauppinen Halsualta. Pesäpalloharrastus halutaan kasvuun Kalajokilaakso LEUANVETO, HYVINKÄÄ Vieskan Voimaa edustava Janne Niemelä voitti lauantaina Hyvinkäällä pidetyissä leuanvedon SM-kilpailuissa kultaa alle 60-kiloisten sarjassa. –?Uudistuksella pyritään siihen, että koko Suomessa pesäpalloa viedään samaan suuntaan. KISOJEN YHTEYDESSÄ seuratoiminnan pitkäaikainen primus motor Juhani Rintakumpu nimitettiin Vieskan Voiman kunniapuheenjohtajaksi. Jatkossa alueella järjestetään kolme alueleiriä. Yksi tärkeimmistä tulevien vuosien tavoitteista on kasvattaa lajin harrastajamääriä. Vuoden pelinjohtajiksi valittiin Halsuan Toivon mestarijoukkueen Mikko Kivinen, Marko Kanala ja Jukka Kortteenperä. KALAJOKILAAKSO Urheilu Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. JÄRJESTÄJÄSEURAN painijoista oman painoluokkansa ykkösiksi ylsivät Kalle Pudas, Daniel Åkerlund, Nuutti Aho aloittelijoiden sarjassa ja Aava Valtokari alle 17-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Lisäksi edesmenneen ViVovaikuttajan Timo Nuoralan poika, aikoinaan EM-tasolla ja nuorten MM-kisoissa Suomea edustanut Semi Nuorala vastaanotti seuran mitalin. HANNA PERKKIÖ ViVo:n kisoissa kunnianosoitus seuratyön voimahahmoille Nuoret valtasivat painimaton Jarno Herranen PESÄPALLO, KOKKOLA Kolme positiivista asiaa nousi ylitse muiden, kun KeskiPohjanmaan Pesiksen puheenjohtajan tehtävät jättänyt Petri Saari ynnäsi päättynyttä pesäpallokautta. Seuran vahva junnutoiminta näkyi myös kilpailijoiden nimilistassa, vaikka riveistä tällä kertaa puuttuivat tuoreet KLL-hopeamitalistit Jimi Väätäinen ja Joona Vuoti. Tähän pyritään muun muassa sillä, että seuroihin palkataan liiton tuella 40 päätoimista valmennuspäällikköä. Mari, Vesa, Vili, Arttu ja Perttu Ruuskan perheeseen tuli tänä vuonna kolme SM-kultaa ja yksi SM-hopea. Kun nyt saatiin tällainen määrä osallistujia, se laittaa toki harkitsemaan kisoille jatkoa, Saari toteaa. PESÄPALLOLIITTO uudistaa aluetoimintaansa ensi vuonna. –?Halsuan Toivon B-poikien historiallinen SM-kulta, seurakehittäjä Mika Härkinin tekemä työ sekä POKS (pesis on kylän sydän) -hankkeen toinen vuosi. Keski-Pohjanmaan Pesiksen syysparlamentissa vieraillut Pohjois-Suomen Pesiksen puheenjohtaja Jussi Meriläinen sanoo, että uudistuksen taustalla on halu yhtenäistää käytäntöjä koko Suomessa
HANNA PERKKIÖ JHT teki mitä vaadittiin Pekka Palon luotsaama YJK on kärsinyt alkukaudesta loukkaantumissumasta. Maaliero oli vieläpä tarkalleen sama kuin joukkueiden edellisessä kohtaamisessa kaksi viikkoa sitten, jolloin JHT otti vierasvoiton Naantalissa. Viimeisillä minuuteilla Jesper Ahgrenin ja Huhdan toisella maalilla isännät kaunistelivat loppulukeman 6–2:een. erä: 24.23 Jarno Palola (Teemu Siironen, Holappa) 2–0, 27.15 Jesse Espo (Tomi Gronoff ) 3–0, 31.56 Jesper Ahlgren (Juho Joki-Erkkilä, Reko Tornberg) 4–0, 38.18 Palola (Nico Joki, Juho Luttinen) 5–0. 8 8 22-91 Naisten Mestiksen karsinta RoKi .......... 11 3 1 1 6 31-55 12 CowboysNH 13 3 1 9 29-79 10 Kärpät A .... Nico Joki, Jesper Ahlgren ja Tomi Gronoff niittasivat maaleillaan ottelun loppunumerot. Ottelun työmyyrä oli VG62:n Joonas Kautto, joka sai venyä kaikkiaan 51 torjuntaan. Nivalalaisten voiton takuumiehenä oli neljän osuman Antti Eskola, jonka johdolla vieraat saivat heti alussa otteen pelistä. Cowboys vei jokilaakson paikallisottelun Jukka Määttälä, Hanna Perkkiö JHT–KHT 6–2 (1–1, 2–1, 3–0) JHT–VG-62 10–1 (1–0, 4–0, 5–1) Jääkiekon Suomi-sarja Viikonloppuna Kalajoen JHT teki tarvittavansa Suomi-sarjan kotipeleissä alempana majailleita vastuksia vastaan. 17 5 1 2 9 61-60 19 VG-62 ....... Ei oltu tänään muutoinkaan parhaimmillamme, mutta kyllä me olimme selkeästi viikonlopun molemmissa peleissä parempia, valotti Suomi-sarjan tasoeroja JHT:n valmentaja Joni Petrell. 11 6 1 1 3 63-49 21 LiKi ........... JHT–VG-62 10–1 (1–0, 4–0, 5–1) 1. 20 11 2 1 6 86-66 38 FPS ........... Toisessa erässä JHT kävi johdossa Jesse Espon maalilla, jonka Markus Lammi kuitenkin tasoitti ylivoimalla. Cowboysin joukkueessa maaleja tekivät Eskolan ja Linnan lisäksi Henri Niinikoski ja Mikael Juola. Avausmaalista vastasi Sami Holappa, jonka ensimmäisellä minuutilla tekemä osuma jäi aloituserän ainoaksi. 12 3 9 31-46 9 YJK ........... Kolmannessa erässä JHT:n Nemo Huhta ja Henri Mustonen kasvattivat kotijoukkueen johdon lukemiin 7–0. 6 2 4 9-13 6 TäVo ........... 8 2 6 37-61 6 Kiilat ........... 3. 2. 11 1 10 32-99 3 Lentopallo Miesten 2-sarja NaPa ........... 11 8 3 59-46 24 TIHC .......... 8 5 3 32-31 15 TeKi ............. Kotijoukkueen Fredrik Grønstrandin lukemaksi jäi 14. 8 6 2 70-26 18 PJK ............. 12 Maanantaina 20.11.2017 . 5 5 0-15 Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, YLIVIESKA Ylivieskan Jääkarhujen tappioputki jatkui viikonloppuna jääkiekon II-divisioonassa. 18 9 1 8 75-66 29 S-Kiekko ... 18 10 2 1 5 81-46 35 KOOVEE .... 18 12 3 3 97-52 42 Pyry .......... Päätöserässä Eskolan kaksi maalia sinetöivät nivalalaisille vierasvoiton. Janne Linnan 3–5-osuma venytti vierasjohdon kahteen maaliin. 11 7 1 3 54-38 23 APV ........... Vähämaalisessa ottelussa kulutettiin jäähypenkkiä. 2. 8 4 4 34-41 12 OYUS .......... Onneksi maalintekokin toimi vähän paremmin kuin viime viikonloppuna, totesi Petrell, joka jakoi kiitosta loukkaantumisen jälkeen kaukaloon palaneelle Jere Espolle. Toisessa erässä YJK:n Janne Vuolaspuro kavensi lukemiin 3–4. erä: 45.11. 3. 18 12 3 3 89-46 39 HCIK ......... LAUANTAINA JHT järjesti varsinaiset maalitalkoot, kun se löi VG-62:n maalein 10–1 (1–0, 4–0, 5–1). 10 7 3 43-36 21 RoKi Rebels 9 4 1 1 3 34-28 15 Cowboys ... Sunnuntaina Limingan Kiekko vei pisteet mukanaan maalein 0–3 (0–0, 0–2, 0–1). –?Toinen erä oli meiltä niin huono, että erätauolla joutui vähän korottamaan ääntä. 19 11 1 1 6 88-51 36 Hokki ........ –?Kyllä nuo torjunnatkaan eivät valehtele tänään yhtään (JHT:n Fredrik Grønstrand 19 ja KHT:n Niklas Lehti 59) sen verran liikkuvampi ja pelaavampi joukkue me oltiin. 12 11 1 98-14 35 Sport ........ 17 6 2 2 7 70-79 24 KHT ........... Toisessa erässä JHT piristyi silminnähden. KARHUT siirtyi avauserässä Joel Ojan maalilla johtoon, jonka JHT tasoitti vielä ennen erän puoltaväliä Nemo Huhdan toimesta. Päätöserässä peli pysyi numerollisesti tasaisena aina viimeisen kympin alkuun saakka, kun Nico Joki vapautti kotiyleisön 4–2-maalillaan. 10 2 1 1 6 46-51 9 Soki ............ 9 3 6 21-37 9 YJK ............. Naantalilaisten ainoan osuman teki erän puolivälissä Niko Torikka. Jesper Ahlgrenille osumia kertyi kolme. 18 4 14 47-131 12 Haukat ...... Tason laajuus on tämän joukkueen vahvuus, Petrell toteaa. 12 11 1 86-14 34 Hermes ..... JHT:llä riitti maalintekijöitä viikonloppuna. 12 5 7 37-53 15 Virkiä ........ 8 4 1 3 39-37 13 PyPo ........... 8 1 7 22-41 3 III-divisioona Pohjoinen Ahmat ......... ISMO KUNELIUS Tulokset Urheilu Urh u Urheilu Urheilu Urheilu U u Urheilu Urheilu Urheilu Ur lu Urheilu Urheilu Urheilu U lu Urheilu Urheilu Urheilu U ilu Urheilu Urheilu Urheilu U ilu Urheilu Urheilu Urheilu U eilu Urheilu Urheilu Urheilu il Urheilu Urheilu h ilu. 19 7 12 55-78 21 D-Kiekko ... Hunters ..... 8 3 2 3 46-33 13 SuPS ........... 16 3 2 11 51-70 11 Muik Hockey 18 1 17 42-113 3 Taulukosta puuttuu sunnuntai-illan ottelu Riemu-FPS II-divisioona Pohjoinen RaaheK ..... Sunnuntaina Porin Karhu HT sinnitteli numerollisesti kaksi erää mukana, mutta päätöserässä isännät ratkaisivat ottelun lopullisesti 6–2 (1–1, 2–1, 3–0) -voittopelissä. 7 3 2 1 1 18-11 14 Kiisto .......... 8 3 1 1 3 53-52 12 Popula ........ Yleisöä 250. 6 2 1 3 9-13 7 OsVa ........... –?Pisteet jakautuivat nyt monelle pelaajalle, mikä on hyvä merkki. Torjunnat: Fredrik Grønstrand JHT (5-45) 14, Joonas Kautto VG-62 (10-24-17) 51. Liminka sai toisessa erässä kaksi ylivoimamaalia Valtteri Mörsärin ja Niko Kärjen osumilla. Nemo Huhta (Jesse Espo) 6–0, 49.22 Henri Mustonen (Joki-Erkkilä, Ville-Oskari Heikkilä) 7–0, 50.14 Niko Torikka (Kaarlo Kopiloff ) 7–1, 54.31 Joki (Jere Espo) 8–1, 58.04 Ahlgren (Heikkilä, Tornberg) 9–1, 59.35 Tomi Gronoff (Huhta, Jesse Espo) 10–1. Vuolaspuron ohella YJK:lle maalin teki Paavo Laitala avauserässä. 7 3 1 1 2 15-12 12 Kuortane ..... 18 11 2 1 4 63-50 38 JHT ........... Isännät pääsivät päätöserään 3–2-johtoasemassa Teemu Siirosen maalatessa. 6 2 2 2 13-10 10 KauWi ......... KALAJOKILAAKSO Urheilu Jääkiekko Suomi-sarja JHT–KHT 6–2 (1–1, 2–1, 3–0) 1. 7 5 2 19-9 17 VieWo ......... Yleisöä 198. 8 4 1 3 46-29 13 LiKi ............. Kyllä tämä oli ihan oikeutettu lopputulos. erä: 0.57 Sami Holappa 1–0. erä: 24.50 Espo (Huhta, Tuukka Nieminen) 2–1, 28.12 Markus Lammi (Toni Lampo, Eetu Ketola) 2–2YV, 32.34 Teemu Siironen (Jarno Palola, Nico Joki) 3–2. KALAJOKILAAKSO 12 Maanantaina 20.11.2017 . Petrell myöntää lähtötilanteen näkyneen ensimmäisen erän otteissa. 18 8 2 2 6 83-75 30 AIK/Laser HT 18 9 1 1 7 63-60 30 Riemu ....... Ottelun loppulukemat teki tyhjään maaliin Olli Tahkola. –?Siinä pelattiin hölmösti, mutta sen jälkeen peli kääntyi ja joukkue palasi omalle tasolleen. Torjunnat: Fredrik Grønstrand JHT (5-8-6) 19, Niklas Lehti KHT (25-12-22) 59 Rangaistukset: JHT 3x2min, KHT 6x2min. 8 6 2 56-34 18 HaU ............. Perjantai-iltana yli 200 katsojaa oli paikalla, kun Nivalan Cowboys voitti paikallispelin maalein 3–7 (1–2, 2–3, 0–2). erä: 5.15 Joel Oja (Esko Gröhn, Aaro Aaltonen) 0–1, 9.02 Nemo Huhta (Jesse Espo, Tomi Gronoff ) 1–1. Rangaistukset: VG-62 1x2min. Ennen toista erätaukoa isännät johtivat jo viidellä maalilla. Jarno Palola onnistui maalinteossa kahdesti sekä Jesse Espo ja Jesper Ahlgren kertaalleen. 18 8 1 9 52-60 25 Titaanit .... erä: 50.28 Joki (Jesper Ahlgren, Huhta) 4–2, 58.50 Ahlgren (Henri Mustonen, Juho Joki-Erkkilä) 5–2, 59.37 Huhta (Nieminen, Sami Holappa) 6–2
Kärpät kiri päätöserässä lukemiin 3–5, mutta Katariina Pieksämäki laukoi tyhjiin YJK:n kuudennen osuman reilu minuutti ennen loppua. Ylivieskaan nouseva kuplahalli on suuruudeltaan 50x25 metriä, ja korkeutta hallilla on yhdeksän metriä. SBT Suola takoi ottelussa tehot 4+2 latoneen Toni-Matti Koskelon johdolla erään peräti seitsemän maalia, eikä Viri tuosta enää noussut. Nytkin ottelun kaksi ensimmäistä erää menivät rovaniemeläisten komennossa. Ylivieskalaisen Antti Isomaan valmentama ja Hakalan Tallin omistama Almus 29,2a/2640m kiri hänniltä neljänneksi. Ensimmäisen erän jälkeen Viri johti Jami Mattilan, Mikko Hyvösen, Valtteri Karvosen ja Jarmo Raution maaleilla, mutta toisessa erässä kyyti oli kylmää. Ottelu päättyi maalein 2–7 (0–3, 1–0, 1–4). Kun halli on pystyssä ja lämmöt sisällä, aloitetaan lattian valutyöt. Sport haki Nivalasta voiton lukemin 0–8 (0–1, 0–5, 0–2). Niistä vastasivat Mattila sekä Kimmo Härö. Sarjaa johtava Napapiirin Palloketut taipui pitkän kaavan mukaan pelatussa ottelussa erin 3–2 (17–25, 16–25, 25–23, 25–22, 15–13). SBT Suola vei voiton maalein 12–6 (3–4, 7–0, 2–2). –?Heti, kun betoni on kuivunut, asennetaan sisäpalloiluun soveltuva urheilualusta. Tauon jälkeen vire ei ollut vielä kohdallaan ja Lintikka 30,6a jäi porukan hännille. Hallihankkeen puuhamies Teppo Miettunen sanoo, että ylipainehalli eli niin sanottu kuplahalli nousee tontille mahdollisesti tällä viikolla. Elzar Creek valmiina voittamaan Kalajokilaakso SALIBANDY, OULU Salibandyn Pohjois-Suomen II-divarilohkoa puhtaalla pelillä johtava SBT Suola oli liian kova pala Alavieskan Virille. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Paini Ylivieska, Timpan muistopainit 18.11. Vuorot lähtevät pyörimään heti, kun halli on valmis, Miettunen sanoo. Muista YJK:n maaleista vastasivat Susanna Järvenpää 2, Tanja Parhiala, Jenna Hietala ja Ida-Maria Tapani. Ottelu oli vanhentunut vain reilut kaksi minuuttia, kun Tuomas Kinnunen ja Juha Sundberg olivat vieneet vieraat 0–2-johtoon. Lintikka teki paluun kaviouralle tutulla radalla. Syyskuussa tamma pääsi Jyväskylän raveissa irti, karkaamalla kaupungille. Parhaiten kolmikosta menestyi Streak Teamin omistama Elzar Creek. Populan maaleista vastasivat Marko Männikkö ja Tommi Niemikorpi. Maalivahtien torjunnat kuvastavat paljon ottelun kulusta. Sen jälkeen teimme pieniä muutoksia ja aloimme saada palloa ylös, valmentaja Mauri Sorvoja toteaa. Maanantaina 20.11.2017 13 KALAJOKILAAKSO . Viime vuonna Elzar Creekin huippukunto löytyi samoihin aikoihin, kun tamma otti uran avausvoitot Kaustisella ja Oulussa. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi NaPan voittoon. Ratkaisevan osuman teki Olli-Pekka Majava. Muutoksilla Sorvoja viittaa vaihdoksiin, joita tehtiin pelaajien keskinäiseen järjestykseen. 1) Putkisto Teemu, Bay 1904, 2) Sipilä Tero Kalke-90 1814, 3) Soukka Jani KaBow 1667, 4) Koutonen Timo Star Bo 1649, 5) Mehtälä Mika Star Bo 1628, 6) Vaaranmaa Ilmo Star Bo 1613, 7) Fors Tomi KBC 1599, 8) Kopakkala Mikko Star Bo 1597, 9) Jyrkkä Kai CPS 1589, 10) Nygård Esa Kalke-90 1573. Naiset 3+9 km 1) Kerttu Niskanen, Vieremän Koitto 39.47,6 13) Anna-Kaisa Saari, YlivKu 41.47,1, 19) Anni Alakoski, Reisjärven Pilke 42.32,9 Tulokset Hanna Perkkiö LENTOPALLO, YLIVIESKA Vieska Wolley otti makean voiton kotikentällään miesten lentopallon 2-sarjassa. Limingan Kiekko löylytti yhä pisteittä olevaa Haapajärven Kiiloja 15–3 (5–0, 5–0, 5–3). Perjantaina Haapaveden Urheilijat taipui kotonaan PJK:lle 3–8 (1–2,1–4,1–2). Varsinaisella peliajalla PyPon maalintekijöinä olivat Leevi Tikka, Joona Laitila ja Norberts Danemanis. Sport jyräsi Nivalassa Jari Kangaskorte RAVIT, YLIVIESKA Eija Sorviston tallista kilpaili kolme hevosta Kaustisen lounasraveissa. Pyhäjärven Pohti ja Raahen Teräs-Kiekko ratkoivat paremmuuden voittomaalikilpailussa. Kaukalosta voittajana poistui MLT, joka tienasi kaksi pistettä lukemin 4–3 (1–2, 1–0, 1–1, 0–0, 1–0). Aloittelijat P 23 kg 1) Kalle Pudas ViVo, 2) Elmo Niskanen ViVo, 3) Oskari Pahkala ViVo 24 kg 1) Milan Gardniya Kajaanin Juntta, 2) Niklas Sippala SalSa, 3) Onni Ojatalo KäTa, 4) Soni Joensuu KäTa 28 kg 1) Eetu Saastamoinen Kuopion KisaVeikot, 2) Paavo Lasanen Lakeuden paini, 3) Seemi Aho ViVo, 4) August Schmitt MuVo 30 kg 1) Daniel Åkerlund ViVo, 2) Matias Tihinen MuVo, 3) Otto Poutanen ViVo, 4) Eelis Vanhala KaJu, 5) Paavo Ainassaari ViVo 32 kg 1) Lauri Sia KäTa, 2) Oskari Kallio KäTa, 3) Samuel Löllö KäTa, 4) Roope Rentola ViVo, 5) Jere Alahäivälä ViVo 37 kg 1) Eero Törmänen KäTa, 2) Eeli Kiuru KäTa, 3) Kimi Korkala SalSa, 4) Taisto Riutta-aho Harjun Woima Jyväskylä 41 kg 1) Nuutti Aho ViVo, 2) Atte Tihinen MuVo, 3) Antti Härkönen HWJ, 4) Veeti Passi KaJu, 5) Rasmus Helenius MuVo 51 kg 1) Remus Pöppönen KäTa, 2) Roope Långström ViVo Pojat 13v 30 kg 1) Matias Maijala KI, 2) Tuomas Plaketti MuVo, 3) Niilo Takanen ViVo 35 kg 1) Aapo Holm OP, 2) Atte Suhonen OP, 3) Akseli Schmitt MuVo, 4) Elias Muiruri SalSa 43 kg 1) Veetu Peltoniemi KaJu, 2) Jake Ursin KaJu, 3) Aaro Piippo KaJu 47 kg 1) Teemu Maijala KI, 2) Eeli Partanen KaJu, 3) Pietari Vanhala KaJu, 4) Eetu Isokoski Limingan Niittomiehet 60 kg 1) Elias Hanhisuanto MuVo, 2) Julius Kivistö KäTa Pojat 17v 46 kg 1) Jimi Witick KäTa, 2) Tomi Hänninen KäTa, 3) Kasperi Kallio KäTa 69 kg 1) Erfan Javanmiri KaJu, 2) Markus Vittaniemi HaHe, 3) Wahdat Zakhel MuVo, 4) Mehran Javanmiri KaJu, 5) Antti Saarenpää SalSa, Tytöt 17v 26 kg 1) Milja Tihinen MuVo, 2) Liisa Lasanen Lakeuden paini, 3) Anna Kataja KäTa, 4) Aada Vuoti ViVo 29 kg 1) Ronja Paso MuVo, 2) Åsa Thoden KäTa, 3) Melina Pinola ViVo, 4) Elsa Rentola ViVo, 5) Aino Bister ViVo 32 kg 1) Martta Heikkinen KaJu, 2) Anni Sippala SalSa, 3) Tuuli Soukka ViVo, 4) Neea Rentola ViVo 34 kg 1) Silja Hanhisuanto MuVo, 2) Taika Hantula ViVo 41 kg 1) Marjaana Gardniya KaJu, 2) Ronja Lasanen Lakeuden paini, 3) Ella Forsell KäTa 46 kg 1) Aava Valtokari ViVo, 2) Ronja Heikkinen KaJu, 3) Taru Soukka ViVo 56 kg 1) Aino Veijola HaHe, 2) Jutta Pohjola MuVo, 3) Pihla Hantula ViVo Keilailu Ylivieska, Bet-Kerin syysturnaus 19.11. Peli venyi kuitenkin jatkoajalle, kun Kinnusen ylivoimamaali nosti HiPan tasoihin. Maastohiihto Rovaniemi, Suomen Cupin takaa-ajo 18.-19.11. Yksityisen hallin toimintaa on tarkoitus pyörittää käyttömaksuilla. Varsinaisella peliajalla HiPa aloitti väkevästi. –?Elzar Creek sairasteli alkuvuodesta, mutta menee nyt koko ajan eteenpäin ja voittaa pian jossain, vinkkasi Jokela ennakkovihjeissä. HANNA PERKKIÖ Vieska Wolley kukisti sarjakärjen Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, NIVALA Vaasan Sportilta ei tippunut armopaloja Cowboys NiceHockeylle naisten Mestiksen karsintasarjassa. Maanantaina 20.11.2017 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Nuori joukkue on pelannut ilman tappioita lauantaihin saakka, jolloin takkiin tuli Vaasan Kiistolta. Perustamistöineen hallin kustannusarvio on noin 360?000 euroa. Puhtaasti ampunut Olli Hiidensalo jäi 2,1 sekuntia. Toiseksi tullut Mikko Loukkaanhuhta jäi 12,5 kilometrin matkalla 42,3 sekuntia. –?Kunhan saamme sähköt asennettua, voimme laittaa koneet päälle ja puhaltaa ilmat sisälle. Toisen radan hännillä ravannut tamma kiri kakkoseksi Niko Jokelan ohjastamana ajalla 18,3a. Kaupunki on vuokrannut kuplahallin tontin muodollisella yhden euron vuosimaksulla. Kuplahallin pystytys käynnissä Kalajokilaakso AMPUMAHIIHTO, KONTIOLAHTI Haapajärven Kiilojen Tero Seppälä voitti sunnuntaina Kontiolahden kansainvälisen GP-kilpailun takaa-ajon ajalla 33.12,2. YJK karkasi toisessa erässä jo 1–5-johtoon. Toinen erä Virin turma Kalajokilaakso SALIBANDY, SEINÄJOKI Seinäjoen Mailattomien ja Himangan Pallon välinen salibandyn II-divarin ottelu venyi rankkareille saakka. 13 KALAJOKILAAKSO . Jyväskylän Toto76-ravien Haastajadivisioonassa oli vankka edustus alueelta. Pyhäjärvi vei ottelun 4–3 (0–0, 1–2, 2–1, 0–0, 1–0). Päädyimme tekonurmen sijasta urheilumattoon, koska se on paljon monipuolisempi. Reisjärven hevosista RalliTähkä 30,2ax oli loppukaarten laukan hidastamana seitsemäs. Seppälä väläytti jo lauantain pikamatkalla, jolloin hän voitti kolmesta sakosta huolimatta. Aivar Vilu ja Vieska Wolleyn joukkue saivat paiskia töitä pitkän kaavan mukaan NaPan lyömiseksi. HiPa taipui rankkareilla Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, YLIVIESKA Popula kärsi lauantaina kotitappion sarjakärki Ahmalle jääkiekon III-divisioonan pohjoislohkon ottelussa. –?Toinen erä pelattiin huonosti, ja vastaanotto ei toiminut. Se ei kuitenkaan lannistanut VieWon kokenutta joukkuetta. Kolmannessa erässä Viri onnistui tekemään kaksi kavennusmaalia. Virve Anttila torjui 29 kertaa vieraiden maalilla. HiPasta rankkaria kävivät vuorollaan yrittämässä Janne Tiilikainen, Hannu Hirvi ja Jere Hietamäki, mutta MLTvahti Jukka Rahko ei ollut yllätettävissä. Lähdön voitti toisesta ulkoparista kärkeen spurtannut Eternall Hope 17,9a Panu Ahosen ajamana. YJK nappasi viikonlopun pohjoisen kiertueen päätteeksi kauden avausvoittonsa, kun Kärpät Akatemia kaatui Raksilassa 3–6 (0–2, 1–3, 2–1). Voiton kotijoukkueelle sinetöi kolmannessa parissa onnistunut Arttu Rahko. Ahmat kuritti Populaa Jarno Herranen YLIVIESKA Ylivieskan koulukeskuksen läheisyyteen tulevan palloiluhallin pystytystyöt käynnistyivät lauantaina. Ottelun loppupuolella VieWo ei enää sortunut virheisiin, ja pystyi kääntämään tasaiset erät voitokseen. Seppälä voittoon Kontiolahdella. Kotijoukkueen parhaana palkittiin Juha Myllykangas. Satu Haaraojan valmentama Jonnin Joutava oli samalla ajalla viides hyödyntäen lopussa sisäradan ohituskaistaa. Seuraavat kolme maalia teki kotijoukkue. YJK käytti maalipaikkansa kotijoukkuetta tehokkaammin varsinkin ottelun alkupuolella. NiceHockeyn maalilla Sari Pipinen joutui torjuntatöihin 44 kertaa, kun Sportin Nella Jokisen nollapeli vaati vain 13 torjuntaa
23.02 Päivä tunnissa. 14.03 Akti. Tiistai 21.11. 15.05 Alueradio. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset. YLE X 06.29 Poikelus ja Hätönen (Areena). 18.30 Hartaita säveliä. 10.03 Ajantasa. 07.59 Hyvää huomenta. 10.05 Sari Valto. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 05.52 Melkein hereillä. 05.32 Melkein hereillä. 12.10 Verkostoituneita ranskattaria: Salonkikulttuuria ja laupeudentyötä. 19.03 Urheiluradio. 15.05 Pörssipäivä. 17.00 Yle Uutiset. 14.03 Ajantasa. Keskiviikko 22.11. 00.05 Yöradio – tunti 70-lukua. Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 03.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. Marko Maunuksela. 12.55 Suomen Radio. YLE X 06.29 Poikelus ja Hätönen. 16.15 Faunin iltapäivä. 06.00 Yle Uutiset. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut (0700392 111: 3,55 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. Marko Maunuksela. Raja vastaan. 06.56 Päivän mietelause. 12.30 Politiikkaradio. 00.00 Yöklassinen. 23.00 Yle Uutiset. 06.05 Arjen tulevaisuus. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Kultakuume. 12.10 Tiedeykkönen. Marko Maunuksela. 11.00 Yle Uutiset. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 02.00 Yle Uutiset. 18.03 Luonto-Suomen tarinailta 020317600. 21.55 Radio Suomen Ilta. 1926 Hilja Valtonen ja romaani Nuoren opettajattaren varaventtiili. Marko Maunuksela. 15.00 Yle Uutiset. 23.03 Yöradio. 23.00 Yle Uutiset. 03.00 Yle Uutiset. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 21.03 Päivä tunnissa. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 07.10 Aamusoitto. 07.00 Yle Uutiset. 16.00 Uutisotsikot. 02.00 Arkisto: Hanoi Rocks. 22.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 05.02 Melkein hereillä. 21.50 Merisää. 11.03 Nosto. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.25 Aamusoitto. 13.00 Klassista kahteen. 07.12 Alueradio. 02.00 Arkisto: Televisiosarjat. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 20.03 Urheiluradio. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 12.12 Yle Puhe Tänään. 06.05 KulttuuriCocktail. 18.00 Kuunnelman esittely. 06.25 Aamusoitto. 09.05 Urheiluradio. 20.06 Radio Suomen Ilta. 15.00 Yle Uutiset. 20.06 Metsäradio. 18.00 Romano mirits. 06.05 Pörssipäivä. 21.50 Merisää. 09.10 Puheen Aamu. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 19.00 YleX Ilta. 15.00 Yle Uutiset. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. YLE X 06.29 Poikelus ja Hätönen. 14.45 Mauno Järvelän valitsemaa musiikkia. 11.00 Klassikkoparatiisi: Marraskuun valossa. 00.00 Arkisto: Kriminaalipolitiikkaa. 11.33 Suomen Radio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset. 17.30 Pyöreä pöytä. 07.10 Aamusoitto. 12.45 Merisää. 12.12 Yle Puhe Tänään. 12.33 Suomen Radio. 07.50 Merisää. 15.55 Yle News. 15.05 Alueradio. 18.50 Iltahartaus. 06.56 Päivän mietelause. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. Yle Uutiset ja sää. 07.12 Puheen Aamu. 16.03 Juuso Pekkinen. 10.03 Ajantasa. 11.33 Suomen Radio. 09.11 Alueradio. 14 Maanantaina 20.11.2017 . 13.00 Yle Uutiset. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.35 Venäjän vallankumous – Marx, Lenin ja rahat. 09.00 Yle Uutiset. 11.33 Suomen Radio. 13.00 Yle Uutiset. 00.00 Yöradio. 05.50 Merisää. 21.30 Puheen Ilta. Marko Maunuksela. 08.12 Alueradio. 18.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 18.03 Kysy mitä vaan. 20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 16.17 Alueradio. 14.03 Akti. 20.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 02.02 Jake Nymanin Popradio. 14.45 Valomusiikkia. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 12.00 Yle Uutiset. 22.05 Jussi Heikelä. 14.00 Yle Uutiset. 07.12 Puheen Aamu. 05.32 Melkein hereillä. 18.03 Radio Suomen Ilta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 12.30 Politiikkaradio. 09.05 Urheiluradio. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 09.10 Puheen Aamu. 06.56 Päivän mietelause. 14.03 Akti. Yle Uutiset ja sää. 21.03 Päivä tunnissa. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Radio Suomen Ilta. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 09:05 09:09 09:12 15:10 15:07 15:05 Maanantai 20.11. 20.05 Sää. 00.05 Yöradio – Kasaritunti. 20.03 Urheiluradio. 08.10 Urheiluradio. Keskiviikko 22.11. 18.50 Merisää. 15.05 Arjen tulevaisuus. 13.00 Klassista kahteen. 11.00 Yle Uutiset. 18.03 Radio Suomen Ilta. 15.05 Kultakuume. 07.59 Hyvää huomenta. 10.05 Roman Schatzin Maamme-kirja: Kuinka voivat Suomen lapset?. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.12 Suomen Radio. 21.40 Urheiluradio. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.45 Hartaita säveliä. 12.10 Urheiluradio. TIISTAI 21.11. 10.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Puheen Aamu. 12.10 Urheiluradio. 08.12 Puheen Aamu. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 05.52 Melkein hereillä. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 07.50 Aamuhartaus. 03.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Urheiluradio. 09.05 Muistojen bulevardi. 07.53 Alueradio. 11.03 Suomen Radio. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.50 Merisää. 08.12 Puheen Aamu. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 YleX Ilta. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 08.12 Alueradio. 09.11 Alueradio. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 10.59 YleX Etusivu. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.10 Urheiluradio. 02.00 Arkisto: Eroja ja uusperheitä. 00.00 Yöradio. 12.00 Yle Uutiset. 16.15 Faunin iltapäivä. 10.03 Juuso Pekkinen. 13.03 Perttu Häkkinen. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 12.59 Womma ja Samuel. 10.00 Yle Uutiset. 12.12 Suomen Radio. 07.12 Alueradio. 16.15 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 16.03 Juuso Pekkinen. 18.55 LuontoSuomen tarinailta 0203-17600. 12.12 Yle Puhe Tänään. 10.03 Juuso Pekkinen. 09.10 Sää. 06.06 Alueradio. 22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. 22.05 Musiikkikeidas – Tuuli Saksala. 16.00 Uutisotsikot. 21.00 Yle Uutiset. 20.05 Sää. 12.59 YleX Get Together (Areena). 08.10 Urheiluradio. 03.54 Yöradio. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 20.11. 21.30 Puheen Ilta. 23.03 Yöradio – toiveiden yö. 14.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 08.10 Ykkösaamu. 08.10 Urheiluradio. 17.06 Päivä tunnissa. 07.53 Alueradio. 18.50 Merisää. 07.12 Puheen Aamu. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 15.05 Alueradio. 10.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.15 Aamuhartaus. 10.59 YleX Etusivu. 22.00 Yle Uutiset. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 10.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 17.15 Sadan vuoden kirjat. 17.06 Päivä tunnissa. 06.15 Aamuhartaus. 07.45 Hartaita säveliä. 12.45 Merisää. 17.40 Ykkösvieras. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 18.15 Kurkistus Etnoiltaan. 20.06 Radio Suomen Ilta. 18.20 Radioteatteri esittää: Kadonnutta aikaa etsimässä 4, osa 4. 07.50 Aamuhartaus. 15.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Urheiluradio. 14.00 Suomen juhlavuoden Musiikin voima: pelimanni ja pedagogi Mauno Järvelä. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 04.00 Arkisto: Puheenjohtajana Ilkka Kylävaara. 09.00 Yle Uutiset. 22.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 14.03 Ajantasa. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Tuija Pehkonen. 06.15 Aamuhartaus. 18.20 Radioteatteri esittää: Kadonnutta aikaa etsimässä 4, osa 5. 19.05 Radio Suomen Ilta. 09.10 Sää. 09.11 Alueradio. 07.10 Urheiluradio. 12.45 Merisää. 19.05 Radio Suomen Ilta. 20.00 Aspekti. 19.45 Etnoilta: Keinuva talo – Britteinsaarten folkin uusimpia tuulia. 07.53 Alueradio. 06.25 Aamusoitto. 11.57 Päivän mietelause. 18.03 Jääkiekkokierros. 23.02 Päivä tunnissa. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.02 Päivä tunnissa. 00.00 Yöradio.. 23.00 Kuunnelmia tulevaisuudesta: Musta negatiivi. 09.05 Urheiluradio. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 10.00 Yle Uutiset. 21.30 Radioteatteri esittää: Iiris ja viettelykset. 11.57 Päivän mietelause. Jouko Turkka, aiheet ja elämä. 16.17 Alueradio. 08.10 Ykkösaamu. 22.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 05.52 Melkein hereillä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Yle Uutiset. 00.00 Arkisto: Parisuhde. 21.50 Merisää. 23.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. 07.00 Yle Uutiset. 21.03 Päivä tunnissa. 07.10 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.33 Suomen Radio. 07.50 Merisää. 20.03 Urheiluradio. 17.15 Aristoteleen kantapää: Etunimet 2000-luvulla. 12.55 Suomen Radio. 11.03 Suomen Radio. 10.59 YleX Etusivu. 10.03 Juuso Pekkinen. 08.12 Puheen Aamu. Marko Maunuksela. 09.05 Muistojen bulevardi. 08.00 Yle Uutiset. 06.05 Sää. 09.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 19.03 Candomino 50 -juhlakonsertti. 11.00 Yle Uutiset. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. 19.00 YleX Ilta. 22.05 Tuija Pehkonen. 06.06 Alueradio. 12.10 Urheiluradio. 07.12 Alueradio. 12.10 Julkinen sana. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 10.50 Kuuluttajan vieras: toimittaja Jonni Roos. 19.03 Yle Radio 1:n dokkari-ilta. 00.00 Arkisto: Matkalla Eurooppaan?. 21.55 Radio Suomen Ilta. 08.10 Ykkösaamu. 15.55 Yle News. 22.05 Sari Valto. 04.02 Melkein hereillä. 16.03 Juuso Pekkinen. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 08.10 Urheiluradio. 13.03 Jussi Heikelä. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.33 Suomen Radio. 08.10 Urheiluradio. 18.50 Iltahartaus. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 20.05 Sää. 21.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 10.00 Yle Uutiset. 07.50 Aamuhartaus. 03.47 Yöradio. 12.59 YleX Get Togetherkoulukiertue. 11.00 Välilevyjä. 09.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 09.10 Sää. 11.03 Nosto. 03.53 Yöradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Alueradio. 21.40 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 13.00 Yle Uutiset. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00 Arkisto: Lasten kasvatus. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.05 Ajassa soi. KESKIVIIKKO 22.11. 19.03 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset. 15.05 Politiikkaradio Extra. 22.05 Perttu Häkkinen. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 06.00 Yle Uutiset. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 08.12 Alueradio. 10.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Muistojen bulevardi. 18.00 Yle Uutiset. 06.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Etnohetki. 05.50 Merisää. 17.15 Alueradio. 05.02 Melkein hereillä. 23.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. 16.15 Faunin iltapäivä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 16.17 Alueradio. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 17.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Uutisotsikot. 09.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Hartaita säveliä. 17.15 Kirjakerho. 12.30 Politiikkaradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. -1 -1 -1 -1 -1 -1 -3 -4 -4 -4 -3 -4 -6 -5 -5 -6 -6 -6 9 8 8 Tänään -13 -13 -6 -4 -5 -2 -1 -1 -0 -0 +1 +0 +3 9 9 6 5 2 ma Alavieska -1 Kalajoki -1 Haapajärvi -1 Nivala -1 Sievi -1 Ylivieska -1 ti -3 -3 -3 -3 -3 -3 ke -6 -5 -5 -6 -5 -6 to -5 -4 -4 -5 -4 -5 Kylmintä eilen Ylivieska -2,3 Lämpimintä eilen Ylivieska -0,2 Kylmintä toissa yönä Ylivieska -1,3 -22,2 Kylmintä eilen Salla +4,3 Lämpimintä eilen Harmaja -20,0 Kylmintä toissa yönä Sodankylä Vuotso Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 20.11. 15.05 Kantapöytä. 11.00 Riikan tähtitarha: Vieraana baritoni Aarne Pelkonen. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 11.03 Nosto. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Valkoista valoa: Mitä Pohjoismaissa on ymmärretty tehdä oikein?. 13.00 Yle Uutiset. 14.03 Ajantasa. 18.55 Radio Suomen Ilta. 10.00 Yle Uutiset. 04.02 Melkein hereillä. 18.20 Radioteatteri esittää: Kadonnutta aikaa etsimässä 4, osa 3. 12.10 Urheiluradio. 18.55 Radio Suomen Ilta. Marko Maunuksela. 18.00 Yle Uutiset. 05.02 Melkein hereillä. 19.03 Urheiluradio. 07.59 Hyvää huomenta. 11.57 Päivän mietelause. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 17.06 Päivä tunnissa. 21.00 Puheen Ilta. 06.06 Alueradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Tiistai 21.11. 17.55 Äänitarina. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 12.12 Suomen Radio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.03 Etnoilta: Sydänjuurilla: Itsenäisen kansan musiikkia 19972007. 14.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 04.00 Arkisto: Kohti tasa-arvoa. 23.10 Yöklassinen. Marko Maunuksela. 00.05 Yöradio – toiveiden yö. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset. 21.30 Auringonlaskun musiikkia. 06.05 Sää. 10.05 Brysselin kone. 14.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 18.00 Venäjän vallankumous – Marx, Lenin ja rahat. 06.05 Sää. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 15.55 Yle News. 11.03 Suomen Radio. 12.55 Suomen Radio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Aamusoitto. 05.32 Melkein hereillä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 05.50 Merisää. 18.50 Iltahartaus. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Onko Espanja pelkkä kuori?. 04.02 Melkein hereillä. 09.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 18.03 Urheiluilta. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 23.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. 23.03 Yöradio. 16.15 Urheiluradio. 19.05 Luonto-Suomen tarinailta 0203-17600
KALAJOKILAAKSO imitus Lähe tuvinkk i Toimit us Lähetä s Lähetä juttuvin kki Toimit us uva Toimit us Lähetä juttuvin kk us Lähetä kuva Toimit us Lähet vinkki Toimit us Lähetä kuva T Lähetä juttuvin kki Toimit us Lä Toimit us Lähetä juttuvin kki T Lähetä kuva Toimit us Lähetä i Toimit us Lähetä kuva Toimit ä juttuvin kki Toimit us Lähetä mitus Lähetä juttuvin kki Toimi tä kuva Toimit us Lähetä juttuv mitus Lähetä kuva Toimit us L uttuvin kki Toimit us Lähetä kuv tus Lähetä juttuvin kki Toimit u uva Toimit us Lähetä juttuvin k mitus Lähetä kuva Toimit us Läh nkki Toimit us Lähetä kuva To itus Lähe ähetä juttuvin kki Toimit us Läh vinkki Toimit us Läh L Lähetä juttuvin kki T h tä ju Jätä meille juttuvinkki! 020 750 4600 sp. Hiihtokoululaisille ensilumen ladun käyttö on ilmaista. Alkoholilla ei ollut osuutta kolarissa. Henkilöauton kuljettajalla oli stop-väistämisliikennemerkillä osoitettu liikennemerkki risteyksessä. YLIVIESKAN KUULA Hiihtojaosto: Ensilumen latu on avattu Huhmariin. 020 530 5500 Talotekniikka on taitolaji Jokilaakson Konemyynti ja –huolto Oy • Maahantuojien valtuuttama kodinkonehuolto • Tarvikkeiden ja varaosien myynti • Kotitalouskylmälaitteiden huolto • Miele laitoskoneiden myynti Asematie 5, 69100 Kannus, puh.06-870461 jokil.konehuolto@kotinet.com Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi . Juhla klo 13.00 . 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.30) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä edellisenä päivänä klo 13.00 mennessä. Tervetuloa mukaan vanhat ja uudet pelaajat! MIELIKKITALO Matalankynnyksen kohtaamispaikka. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Sailokoski Ma alauk set • kolarikorj auk se t Pyö räns uuntaukset • ilmastoi ntih uol lot Hinauspalvelu 24h 044 313 8518 Mönkijä & moottorikelkka HUOLTO p. Tilaisuus alkaa maksullisilla torttukahveilla klo 12.30. Ladun käyttö on maksullista luonnonlumilatujen avaamiseen saakka. 10%. Klo 15.00 Keilausta. To klo 18.00-19.30 Pesiskulma. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (12 kk) levikkialue 10,58 e/kk, levikkialueen ulkop. Keskiviikkona 22.11. kotimaa 19,08 e/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 12,00 e/kk, levikkialueen ulkop. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. 0400 919 724, koti 426 485 Myös iltaisin ja lauantaisin. Maanantain lehteen tulevat muistilistat perjantaina klo 13.00 mennessä. Hinnat: Päivämaksu 10 €, Kausimaksu 50 €, Perhekausimaksu 120 € (2+2). Joulukahvit klo 12.30. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.30 ja viikonloppuisin 9.00-11.30. Tervetuloa hiihtämään uudet ja vanhat hiihtokoululaiset! Pesäpallo: Eja F-tyttöjen (-06-09 syntyneet) harjoitukset: Ma klo 17.3019.00 jäähallin juoksusuora + tennishalli. 044 2903025. Alansa ammattilaiset Muistilista Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 PÄIVYSTYS 24/7 p. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. 020 750 4600 Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. Seurakunnasta mukana Tuomo Kälviä ja laulut säestää Jaana Yrttiaho. La klo 12.00-13.30 Pesiskulma. klo 13.00 Bingo. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. 422 162 tai 040 7732 759 PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 Ohjelma: Puheenjohtajan tervehdys Päivärinnan koulun oppilaskuoro Ylivieskan Sotaveteraanilaulajat Lausuntaa Yhteislaulua Joulunsana, rovasti Tuomo Kälviä Urut Eeva Korhonen Lopuksi joulupuuro. TERVETULOA! Naisjaosto / Ohjelmatoimikunta Ylivieskan Sotaveteraanit ry:n pidetään Seurakuntakoti Mariassa pe 24.11. klo 18 ensilumen ladulla Huhmarissa. toimitus@ kalajokilaakso.fi www.facebook.com/ kala.jaska/ Ilmoituksia Kysy edullista ilmoitustilaa puh. La klo 13.30-15.00 Pesiskulma. F-poikien (-08-09-syntyneet) harjoitukset: Ti klo 16.30-18.00 Pesikulma. henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. klo 18.00 Saunailta, yhteislaulua Eija-Liisa Pokin johdolla, iltapalaa. Kukaan matkustajista ei alustavan tiedon mukaan loukkaantunut vakavasti. 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. Poliisi tutkii kolaria liikenneturvallisuuden vaarantamisena. klo 8.00-9.00 Tarjoamme kaikille Suomi 100ilmaisen aamupuuron, tervetuloa! Klo 12.00 Karaoketa. Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. Torstaina 23.11. Maksu suoritetaan Ylivieskan Kuulan hiihtojaoston tilille FI62 5534 0510 0030 19. klo 12.00 Diakoniapappi Niko Salmisen tuokio, kahvitarjoilu. Joulujuhla LVIS TALOTEKNIIKAN ASIANTUNTIJASI Ratakatu 22, 84100 Ylivieska, www.are.?, p. 15 Maanantaina 20.11.2017 . Tervetuloa mukaan iloiseen joukkoon! Kalajokilaakso SIIKALATVA Perjantaina iltapäivällä tapahtui pienoislinja-auton ja henkilöauton kylkikolari risteysalueella Kestilän keskustassa Siikalatvalla. Maksun suorittaessa tulosta mukaan maksukuitti ja pidä sitä mukana hiihtäessä. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. 050 590 0099 SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. 0400 902 734 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO / VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Kalajoki 044-7997380 Ylivieska 044-7997373 Oulainen 044-7997282 Hierontapalvelu A-P NIEMIKORPI Asemakatu 4 (2. Onnettomuudessa oli osallisena 10 ihmistä, joista viisi kuljetettiin ambulanssilla Ouluun hoitoon ja loput muilla kyydeillä tarkistettavaksi. kotimaa 20,75 e/kk Digipaketti 7,40 e/kk Tiedustelut puh. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Tervetuloa hiihtämään! Hiihtokoulu keskiviikkona 22.11. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 Telefax 020 750 4618 konttori ma-pe 8.00-16.00 ilmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Päivi Kajasmaa Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. /palaute. Valvontaa tullaan suorittamaan ladulla. Molemmat kolariautot vaurioituivat kauttaaltaan onnettomuudessa. /mediaopas LEVIKKI 5736 kpl LT2015 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä puh. ELÄKELIITON YLIVIESKAN YHDISTYS RY YLIVIESKAN ELÄKELÄISET RY YLIVIESKAN SEUDUN ELÄKKEENSAAJAT RY YLIVIESKAN SEUDUN KANSALLISET SENIORIT RY Yhteinen ohjelmallinen joululaulutilaisuus seurakuntakoti Mariassa torstaina 23.11. Hinnat sisältävät alv. mielikkitalo@ kotinet.com www.mielikit.net Mielenterveysviikon ohjelma Mielikkitalolla: Tiistaina 21.11. Ylivieska Katajistontie 10, p. kerros) Ylivieska P. Kestilän kolarista viisi hoidettavaksi Ouluun. Kotikäynnit tarvittaessa. klo 13. HELLITÄ HETKEKSI Rentoudu hierojalla Mönkijä & moottorikelkka HUOLTO AU TOMAALAAMO Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska Puh / Fax 08-425 373, 050 359 4380 www.sailokoski.
Hän kehotti ihmisiä jatkamaan jotain hyvää vanhaa perinnettä, mutta myös luomaan uusia tapoja. 5h,oh,k,khh,s,ph,vh. KALAJOKILAAKSO Sanomalehti vastauslähetys sopimus 5007525 PL7 84103 Ylivieska Kalajokilaakso maksaa postimaksun Joulutervehdys Teksti: Lähettäjän nimi: Lähiosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Laskutetaan Maksettu käteisellä ILMOITUSMALLEJA (Nimet) Rauhallista Joulua ja Onnea Vuodelle 2016 Lämmintä Joulumieltä ja siunausta alkavalle vuodelle (Nimet) (Nimet) Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta ystäville ja tutuille 28 € Ilmoituksen hinta vain Joulutervehdykset julkaistaan keskiviikkona 20.12. Tällaisia kokonaisuuksia on todella harvoin tarjolla, joten ota pian yhteyttä ja tehdään unelmistasi totta! Myyntihinta 295.000 €. Päivärinnan lapsikuoro lauloi jouluisia lauluja. Varaava takka. Tässä kodissa on toimiva ja avara pohjaratkaisu. Myyntihinta 75.000 €. Kohdenumero 601578 Soita ja sovi esittely! Päivi Lehtelä 044 580 5170 Ylivieska rt 76,4 m 2 Tervastie 5 A. Tervehdyksen viimeinen jättöpäivä on maanantaina 11.12. Hän toivoi, että jokainen tuntisi olevansa tärkeä, eikä onnellisuuden perään kurotettaisi hinnalla millä hyvänsä. Uskomaton 9.400 neliön tila, rauhallisella alueella jokirannassa. Kohdenumero 605962 Soita ja sovi esittely! Tuomas Kokkonen 040 582 0700 Ylivieska paritalo 81/89 m 2 Ainonkatu 2 A. 044 580 5171 OP-Kiinteistökeskuksen kohteet löytyvät osoitteesta op-koti.. –?Joulukortti tai kutsu kyläilemään on iso teko ja tärkeä jollekin yksinäiselle, vaikka äkkiä tuntuukin pienelle, hän sanoi. Erillinen kodinhoitohuone. 3mh, oh, k, khh, ph, s, wc, vh. Hieno, uutta vastaava rivitalokolmio Pyörreperän uudelta asuinalueelta. Moderni päätyhuoneisto Kiviojalla; tässä huoneistossa on valoa ja tilaa asua. Autokatospaikka ja ulkovarasto. Kohdenumero 608035 Anne Mattila YLIVIESKA Ylivieskan joulu avattiin perinteiden mukaisesti Myllyaukiolla perjantai-illan lumimyräkässä. NELJÄ KAVERUSTA, Viljami Viitanen, Paulus Salmela, Aukusti Kittilä ja Niklas Sakko olivat tulleet joulunavaukseen, koska joulu on mukavin aika vuodesta. (alv 24%) Asuntolaina Osuuspankista Vakuutukset Pohjolasta Kiinteistönvälitys OP-Kiinteistökeskuksesta Keskittämällä ansaitset OP-bonuksia Jonna Rahkala myyntisihteeri, LKV p. 2h,k,s. Suunnittele oheiseen kuponkiin mieleisesi tervehdysteksti. –?Joulun tunnelma alkaa tästä tilaisuudesta, Ylivieskan Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Kaarto sanoi pitämässään puheessa. Edullinen perheasunto rauhallisella paikalla Parkkimäen ja Simonpuiston lähellä. Hän kehotti nauttimaan ja viettämään aikaa läheistensä kanssa. 040 582 0700 Päivi Lehtelä kiinteistönvälittäjä, LKV kaupanvahvistaja p. Autokatos ja varasto. Myydään lisäksi autotalli 5.000 euroa. Soita ja sovi esittelysi. ei e-tod*. Kannattaa tulla tutustumaan! Myyntihinta 75.000 €. Edullinen uudiskohde omakotitalo maalämmöllä Hollihaan uudella asuinalueella. Kodin sydämenä on tilava keittiö sekä olohuone, joiden ympärille muotoutuu tämän kodin muut tilat. B*. Heti vapaana. Lahjoiksi nämä alun toisella kymmenellä olevat pojat toivoivatkin rahaa ja urheiluvälineitä. –?Odotan joululta eniten lunta, että pääsen laskettelemaan, Aukusti totesi. –?On tärkeää, että ihminen tuntee olevansa merkityksellinen jollekin toiselle ja tulee huomioiduksi, hän sanoi ja kehotti kaikessa kohtuullisuuteen. 2h, k, s. Tervetuloa tutustumaan! Myyntihinta 185.000 €. Todella siistikuntoinen rivitalon päätykaksio rauhalliselta paikalta Koivukalliolta. Tämä Pakolan alueella sijaitseva todella kaunis paritalokoti on rakennettu vuonna 2014. Myyntihinta 156.000 €. Valoisat huoneet, etelän puoleinen takapiha. Kohdenumero 606639 Soita ja sovi esittely! Päivi Lehtelä 044 580 5170 Alavieska rt 58,5 m 2 Karjapolku 1 A. 16 Maanantaina 20.11.2017 . Kohdenumero 602257 Soita ja sovi esittely! Päivi Lehtelä 044 580 5170 Ylivieska okt 126/179 m 2 Matalankuja 10. Iso aurinkoterassi markiiseineen. 044 580 5170 Yhdessä hyvä tulee. 4h, k, s. Rauhallisella paikalla, lähellä Alavieskan palveluja rivitalon päätyhuoneisto. Myyntihinta 175.000 €. Remontoi tästä itse mieleisesi koti. Kohdenumero 607499 Soita ja sovi esittely! Tuomas Kokkonen 040 582 0700 Ylivieska, Koivukallio rt 52 m 2 Aisakorventie 1 A. Tunnelma oli lämmin, vaikka lumiräntää räiski tulemaan ajoittain kintasresun kokoisilla hiutaleilla. A*. Laskutuslisä 5,39 euroa, sis.alv:n. KAUPALLISEN INNOSTUKSEN sijaan Kaarto puhui kiireen tunteen karistamisesta ja läheisille ajan antamisesta. Kohdenumero 593552 RIVIJA PARITALOT Ensiesittely ti 21.11 klo 17.30-18/ Tuomas Kokkonen 040 582 0700 Ylivieska, Pyörreperä rt 75 m 2 Trombikuja 6 As. Jouluvalmistelujen aloittaminen hyvissä ajoin on Mikko Kaarron mukaan paras tapa torjua joulustressiä. Väljät tilat, viisi makuuhuonetta ja vaaleat, neutraalit pintamateriaalit. ANNE MATTILA Viisi viikkoa jouluun. Olohuoneessa varaava takka. LAAKSOJEN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV KAUPPAKATU 11 YLIVIESKA PUH. Asunnossa on myös lämmin varasto ja autokatos. 3h,k,kph,s. 010-puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,059 eur/min. Tyylikäs ja siisti huoneisto, jossa hyvä tilankäyttö. D*. ei e-tod*. Puuroa he popsivat hyvällä halulla. B*. 2mh, oh, k, khh, ph, s, wc, autokatos, varasto. Todella siisti ja kodikas huoneisto. OMAKOTITALOT Ensiesittely ti 21.11 klo 16.30-17.15/ Tuomas Kokkonen 040 582 0700 Ylivieska, Hollihaka okt 136 m 2 Keskisenojankatu 4. G*. Joulutervehdyksen hinta on vain 28 euroa, sisältäen arvonlisäveron. Lisälämmönlähteenä toimii varaava takka ja poistoilmalämpöpumppu, jotka laskevat asumiskustannuksia. C*. Kauniit, vaaleat sävyt tuovat valoisuutta. Huoneistokohtainen ilmanvaihto LTO, kaukolämpö lattialämmityksenä ja autokatospaikka, jonka yhteydessä varasto. Tule tutustumaan tähän ihastuttavaan kotiin! Myyntihinta 165.000 €. Kohdenumero 606622 Soita ja sovi esittely! Päivi Lehtelä 044 580 5170 Ylivieska rt 116 m 2 Kiviojantie 8 A. Joulumieli sekä yrittäjien ja nuorkauppakamarilaisten jakama joulupuuro lämmittivät ihmisiä. Hyvän pohjaratkaisun ansiosta huoneiston on toimiva ja väljä. Iso terassi. Erillinen WC ja kodinhoitotila kylpyhuoneessa tuovat toimivuutta arkeen. Kaukolämpö. Tykkäävät siitä kanelin ja sokerin kera. 3h, k, ph, s. Autokatospaikka. Myyntihinta 97.000 €. Perheasunto jossa tilat jakautuvat mukavasti kahteen kerrokseen. Tämä upea, vuonna 2004 valmistunut koti, jota on suurilta osin pintaremontoitu vuonna 2015 vapautuu alkuperäisiltä asukkailta. (alv 24%) Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0821 eur/puhelu + 0,169 eur/min. 010 257 1705 Tuomas Kokkonen kiinteistönvälittäjä, LKV p