91 vsk/Nro 94 . MAANANTAI 23. Hän aikoo itse tienata rahat crossimopoon ideoimalla ja toteuttamalla erilaisia projekteja. Irtonumero 3 € SÄÄ +2 www.kalajokilaakso.fi palkittu paikallislehti 2019 Ylivieskalainen Aapo Kumpula on pistänyt tohinaksi. Omien liikeideoiden toteuttaminen ja pyörittäminen on opettanut 10-vuotiaalle matematiikkaa, luovuutta ja kärsivällisyyttä. Sivu 5. Tärkein opetus on kuitenkin se, että koskaan ei saa antaa periksi. MARRASKUUTA 2020 Perustettu 1927 . Sivu 7 Aapo Kumpula on suunnitellut ja tehnyt joulukortit itse. Siksi ilmoitus on tärkeä, jos halutaan muuttaa nykytilannetta. Nyt hän myy erilaisia hauskoja ja värikkäitä joulukortteja, jotka hän on taiteillut alusta asti omin kätösin. HANNA SOINI Unelmaa kohti kortti kerrallaan Lukiolaisten unelmat esillä Akustiikassa Sivu 8 Putiikki kuin karkki Sivu 6 Hannu Hietala: Vain varmistetut susihavainnot päätyvät viralliseen Tassu-järjestelmään
Nyt pitää vain tarttua toimeen. PENNALA KERTOO , että toiveita maastopyöräilyreittien tekemiseen on tullut myös asiakkailta. ” Nyt pitää vain tarttua toimeen.. –?Siitä tulisi ihana rantabulevardi, mutta se olisi hyvä lisä myös turvallisuussyistä. Nyt ei koronan takia voi kehittää viihdepuolta, joten haluamme kehittää ulkoilumahdollisuuksia monipuolisemmiksi ensi kesän sesonkiin, Maasydämen Matkailun omistaja, Jari Pennala, sanoo. Maastopyöräilyn tuominen Maasydänjärvellä puhaltavat uudet tuulet Maasydämen Matkailuun suunnitellaan uusia luontoaktiviteetteja, muun muassa maastopyöräilyä ” Minua on oikein närästänyt rinnasta se, ettei maastopyöräilyä ole saatu vielä tänne. Hän haluaisi lisää toimintaa lapsille esimerkiksi leikkipaikkoja kohentamalla. Toiminta vaatisi merkittyjen reittien suunnittelua ja kylttien pystyttämistä sekä vuokrattavien pyörien hankkimisen. KALAJOKILAAKSO Hanna Soini SIEVI Sievin Maasydänjärven rannalla sijaitseva Maasydämen Matkailu suunnittelee panostavansa alueen ulkoilumahdollisuuksiin nyt kun koronatilanne on saanut ihmiset matkustelemaan enemmän kotimaassa ja liikkumaan luonnossa. SIEVIN KUNTA aikoo olla osarahoittajana Maasydänjärven Matkailun kehittämishankkeessa. Samalla uudet kehitykset palvelisivat myös paikallisten ulkoilumahdollisuuksia ja ylläpitäisivät kunnan kiinnostavuutta. Tarkoitus on tuoda esiin alueen luontoa muun muassa tekemällä maastopyöräilyreittejä ja kehittämällä toimintaa myös järvelle. Maasydämen Matkailun yhteyteen tuleva pyöränvuokrauspiste olisi hänestä loistava keino laajentaa toimintaa. Pidämme keväällä yhteispalaverin asian tiimoilta, jolloin tiedämme enemmän, Sievin kunnanjohtaja Mauno Ranto sanoo. Hän vuokraa jo pyöriä yrityksessä Fatbike Sievi. Jo viime kesänä Maasydämen Matkailussa liikkeellä oli paljon lapsiperheitä, joilla melkein kaikilla oli auton perässä läskipyörät. Samalla alueen kehittäminen hyödyttää heitä auttamalla pitämään mökkien arvoa yllä sekä tarjoamalla mukavaa puuhastelua. Se voitaisiin toteuttaa nopealla aikataululla. Tässä ja nyt 2 Maanantaina 23.11.2020 . Myös kotimaanmatkailu on ollut kasvussa, joten Maasydänjärvi olisi hieno ja sopiva paikka pyörien vuokraukselle, Muhola sanoo. –?Viime kesänä ulkoilu oli kovassa suosiossa ja se näkyi meilläkin kävijöissä. Jalankulkijat voisivat käyttää rannassa liikkuessaan sitä, eikä heidän tarvitsisi kulkea autojen kanssa samalla tiellä. He harmittelivat, että täällä ei ole kunnollisia merkittyjä reittejä, koska maasto olisi muuten loistavaa pyöräilylle. JARI PENNALALLA on pyöräilyn lisäksi muitakin kehityskohteita mielessään. Urjanlinnassa ei voida järjestää yhtä paljon tansseja kuin tavallistesti, joten Jari Pennala haluaa satsata Maasydämen luontomatkailuun. Hanketta lähdetään nyt viemään eteenpäin. –?Minua on oikein närästänyt rinnasta se, ettei maastopyöräilyä ole saatu vielä tänne. Maastopyöräreitistön toteutuminen riippuu myös siitä, saadaanko sen rakentamiseen metsähallitukselta ja muilta maanomistajilta lupa. SIEVILÄINEN YRITTÄJÄ , Risto Muhola, aikoo aloittaa Maasydämen Matkailun yhteydessä läskipyörien vuokrauksen ja opastettujen pyöräretkien järjestämisen, kunhan rahoitus ja lupa-asiat järjestyvät. HANNA SOINI Maasydämen valikoimaan ei Pennalan mukaan olisi suuri investointi, sillä hyvät puitteet sille löytyvät jo luonnosta. –?Uskon, että saamme paljon hyvää aikaiseksi. Lisäksi alueelle on suunnitteilla kaavoittaa uusia mökkejä, jos niihin saadaan tarvittavat luvat. Hänestä on tärkeää, että matkailukohde on monipuolinen, jotta se herättää kiinnostusta turisteissa ja perheissä. –?Maasydän on hyvä kehittämiskohde. Jari Pennala haluaa tehdä kuvassa näkyvän Maasydämen järven rannalla olevan Rakkauden puun luokse pitkospuupolun. Toivon, että ihmiset huomaavat uudistusten myötä Maasydäntä ympäröivän kauniin ja puhtaan luonnon entistä paremmin ja voisivat nauttia siitä mahdollisimman monipuolisesti, Jari Pennala sanoo. Hän kertoo, että yhteistyö on sujunut muiden asukkaiden kanssa hyvässä hengessä ja rakentanut yhteisöllisyyttä. Lisäksi hän haluaa tehdä Maasydänjärven rannalla olevan Rakkauden puuksi -kutsutun kelon luo johtavan valaistun pitkospuupolun, jossa mahtuisi työntämään lastenrattaita. PENNALA SUUNNITTELEE myös hankkivansa järvelle kelluvia lasi-igluja, joissa voisi mökkeillä laineiden päällä ja katsella tähtiä ja revontulia. –?Läskipyöräily on aivan järkyttävän iso trendi ja se kasvaa edelleen. Haapajärvinen Reijo Latvala on yksi alueen mökkiläisistä, joka on tehnyt Maasydämellä paljon talkootöitä. Hän myös harkitsee hankkivansa järvelle kelluvia lasi-igluja. Toiminnan kehittämiseksi haetaan myös Rieska-Leader-rahoitusta, jota kunta osaltaan rahoittaa. Paljon sen eteen on jo tehty, mutta voimme tehdä vielä enemmänkin. Rantapolku on tarkoitus rakentaa osittain alueen mökkiläisten ja karavaanareiden kanssa talkoovoimin. Rahoitusta haetaan myös muilta tahoilta
Erityisrahoituksen saajia tänä vuonna olivat Centriaammattikorkeakoulun lisäksi: Turun ammattikorkeakoulu yhdessä Novia yrkeshögskolanin kanssa, Yrkeshögskolan Arcada, Karelia Ammattikorkeakoulu, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Satakunnan ammattikorkeakoulu ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Hän myös harkitsee hankkivansa järvelle kelluvia lasi-igluja. HANNA SOINI Pirjo Kunelius Centria-ammattikorkeakoulun TKI-hanke Chemistry for Circular Economy sai 475?000 euroa harkinnanvaraista valtionrahoitusta. Kansainvälisen arviointipaneelin puheenjohtajana toimi neuvotteleva virkamies Kirsti Vilén työja elinkeinoministeriöstä. Kuusi tartuntatapausta nostivat kaupungin THL:n koronakartalle viime viikolla. Oulusta ilmoitettiin sunnuntain päivityksessä 15 uutta tartuntaa ja Oulun kokonaisluku on nyt 493. Ministeriö myönsi rahoitusta arvioinnissa menestyneille ja korkeakoulun profiloitumista parhaiten tukeville hakemuksille. uu tis ha av i Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Ulkopuolinen arviointipaneeli arvioi ja pisteytti hakemukset. Eniten uusia tartuntoja kirjattiin pääkaupunkiseudulla. Kartalla julkaistaan koronavirustartuntamäärät paikkakunnilla, joissa on vähintään viisi varmistettua tartuntaa. 020 750 4600 n . Vasemmalla Sievin kunnanjohtaja Mauno Ranto, Sievin kunnanhallituksen puheenjohtaja Rami Rauhala ja Sievin vs. Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi 3 KALAJOKILAAKSO . Suomen tartuntamäärät ovat olleet viime päivinä korkealla. Centrialle mittava valtion erityisrahoitus TKI-hankkeeseen Ismo Kunelius OULAINEN Oulaisissa on varmistettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sunnuntain päivityksessä kaksi uutta koronavirustartuntaa. –?Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta on viime vuosina laajentunut merkittävästi, ja suuri osa tästä TKIrahoituksesta tulee eri EU-lähteistä. TKI-hankehaku on pysyvä tapa vahvistaa strategista suunnittelua ja johtamista sekä tukea TKI-toiminnan laatua ja vaikuttavuutta. Kolmas hakukierroksemme osoitti, että eri puolilla Suomea ammattikorkeakouluilla on korkeatasoisia ja monipuolisia TKItoiminnan hankkeita, toteaa tiedeja kulttuuriministeri Annika Saarikko. Maanantaina 23.11.2020 Maasydänjärvellä puhaltavat uudet tuulet Jari Pennala (oik.) kertoo viime tiistain kokouksessa kehittämisideoista. Koronakartalla Ylivieska on mukana kymmenellä tartuntatapauksella, Nivala 13:lla ja Reisjärvi 12:lla tapauksella. Oulaisissa kaksi uutta koronatartuntaa – Suomessa sunnuntaina 423 koronatapausta lisää. Kohdistettu haku toteutettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. 020 750 4600 i Lähetä juttuvinkki sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Kaikkiaan tartuntojen määrä on nyt epidemian alusta saakka laskettuna 21?639. tekninen johtaja Sami Puputti. Raahessa varmistettiin yksi uusi tartunta. HANNA SOINI Jari Pennala haluaa tehdä kuvassa näkyvän Maasydämen järven rannalla olevan Rakkauden puun luokse pitkospuupolun. THL:n koronakartalle nousi sunnuntain päivityksessä 423 uutta vahvistettua tartuntatapausta vuorokaudessa. Se on osoitus TKIosaamisen laadullisesta kehittymisestä. Oulaisissa on nyt todettu yhteensä kahdeksan tartuntaa. Opetusja kulttuuriministeriö myönsi ammattikorkeakouluille viisi miljoonaa euroa harkinnanvaraisena valtionrahoituksena tutkimus-, kehittämisja innovaatiotoimintaan (TKI). Huhtikuussa 2020 päättyneeseen hakuun saapui hankehakemuksia yhteensä 21 kappaletta, joista yksi oli kahden ammattikorkeakoulun yhteinen. Ammattikorkeakoulut kuvasivat hakemuksissaan strategian mukaisen profiloitumisalueelle sijoittuvan TKIhankesuunnitelman. Rahoitusta haettiin yhteensä lähes 18 miljoonaa euroa
Hän kertoi, että ruokalaskuun sai lisätä heti kaksikymmentä prosenttia ja sama suunta oli selvä muissakin ostoksissa. Kun sataprosenttisen varmaa tietoa ei ole, on ollut helpompi taipua toimimaan yleisten ohjeiden mukaan ja luottaa siihen, että suositus ei ole turha. Esimerkiksi paikallisissa ravintoloissa on tarjolla hyvää ruokaa joko pöytiin tai matkaan ja turvallisuusohjeiden noudattaminen on kohtalaisen helppoa. Lisäksi saa loistavan palvelun kaupan päälle ja ilman rahtikuluja. Sen pitäisi olla automaatio, eikä mikään massakäyttäytymisen mukanaan tuoma malli. Kevätauringolla on ensi keväänä erityinen tehtävä, jos ennusteet pitävät paikkaansa. Pääkirjoitus. Tapasin erään Ylivieskasta Kuusamoon muuttaneen perheenäidin Kuusamon Prismassa joitakin vuosia sitten. Myös tilaisuuteen osallistumiseen tai sen järjestämiseen liittyvät tilanteet ovat pakottaneet ottamaan kantaa maskin ja suojautumisen puolesta. Saman olen huomannut ruokakaupoissa. Eihän se tietenkään sama asia ole, mutta kaikelle on aikansa. Vaikka on hyväksynyt asian, ainakin kaksi sekuntia pitää käyttää sen kartoittamiseen, miten muut toimivat. Senkin uskallan myöntää, että maski jää ainakin omalla ajalla monesti laittamatta, jos sitä ei muillakaan ole. Heillä on siihen joku syy, eikä heidän tarvitse perustella sitä muille. YLLÄTTÄVÄN nopeasti kuvaan on tullut sosiaalinen häpeä siitä, että edelleenkään sitä maskia ei aina muista hanskalokerosta kaivaa. Maskin käyttäminen ei ole mukavaa. Tämä kaikki ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö voisi pitää yhteyksiä ystäviimme tai työkavereihimme. Suomen tartuntalukemat ovat aivan viime aikoina kääntyneet huolestuttavaan nousuun, mikä vaatii jokaiselta malttia. Vaatimukset tulevat lainsäädännöstä ja kunnat on jätetty rimpuilemaan omillaan. Niihinhän ne veroeurot hupenevat. Maski vaan naamalle siis ja menoksi, mutta muistetaan silti jättää katsomatta pahasti heitä, joilla sitä ei ole. Normaalille palkansaajalle tai eläkeläiselle vaikutus on kuitenkin euroissa varsin minimaalinen. Hieman karrikoiden voisi todeta, että etäyhteydellä vietetty pikkujoulu voi olla joissakin tapauksissa jopa helpotus, kun homma ei pääse lipsahtamaan liian fyysiseksi. Toisenlainen aikakin tulee vielä. Uskon, ettei veroäyri ole monellekaan kovin tärkeä kriteeri. Kun lähikontakteja pitää välttää ja turvavälit ovat päivän sana, eivät porukat kokoonnu yhteen tilaan juhlimaan, mutta vaihtoehtojakin toki löytyy. Erityisjärjestelyjen suunnittelu ei vaadi mahdottomia. Veitsi Hyvä valikoima ja edullinen hintataso menevät kotipaikkauskollisuuden edelle. Ei ole helppoa tämän päivän ja huomisenkaan kuntapäättäjillä. Hyvä valikoima ja edullinen hintataso menevät kotipaikkauskollisuuden edelle. Aina on vaihtoehtoja – pikkujouluillekin Jos ei turista pikkujouluissa ihan nokka nokkaa vasten, niin ihmisten kohtaaminen onnistuu monella muullakin tavalla. Monenlaisia tapahtumia on järjestetty virtuaalisina versioina, minkä lisäksi korona-aikana tutuksi käyneitä etäyhteyksiä on alettu hyödyntää muutenkin kuin pelkästään työkokousten välineenä. On ollut mielenkiintoista tehdä matkaa omaan käyttäytymiseensä ja tilanteisiin, joissa joutuu miettimään teenkö nyt oikein vai väärin suojautumisen ja suojaamisen suhteen. 4 Maanantaina 23.11.2020 . Kolumni Ismo Kunelius 23.11.2020 Elämme vilkkainta pikkujoulujen aikaa – tai eläisimme ilman maailmaa riepottelevaa koronapandemiaa. Leikki leikkinä, mutta ainakin täällä Kalajokilaaksossa perinteisille pikkujouluille löytyy vielä vaihtoehtoja. Se vaatii vain ripauksen mielikuvitusta, sillä konsteja löytyy. Jos ei turista pikkujouluissa ihan nokka nokkaa vasten, niin ihmisten kohtaaminen onnistuu monella muullakin tavalla. Saa ihan rauhassa syrjäytyä, jos siltä tuntuu. Siksi arvostankin todella korkealle heitä, jotka joutuvat maskia käyttämään päivä toisensa jälkeen tauotta. Suurta vaivannäköäkään ei tarvita – itse asiassa helpoimmillaan kaveritapaamisia voi järjestää jopa vähemmällä vaivalla kuin aikana ennen koronaa. Erikoinen maailmantilanne vaatii erikoisia ratkaisuja. Hintataso on erittäin kilpailukykyinen. Huimimmat jopa väittävät, että veroäyrillä olisi vaikutusta paikkakunnan houkuttelevuuteen asuinpaikkana. Tilaisuus on koskettava ja arvokas, mutta sen läpi vieminen vaatii kaikilta voimia, joita ei voi jakaa koskettamalla. Käsien desinfiointi, turvavälit ja niiden noudattaminen jopa perhejuhlissa ovat nyt arkipäivää, joka muuttaa läheiset ja kontaktia kaipaavat tilanteet vähemmän mukaviksi. Kunhan mallista ei tule jatkuva. Terveyttä, turvallisuutta, koulutusta ja sekä hengen että ruumiin kulttuuria. Mitä me tällä veroäyrillä sitten saamme. Esimerkiksi rakennustarvikkeissa paikalliset yritykset ovat erittäin kilpailukykyisiä aivan valtakunnallisestikin. Ne muutamat kympit mitä veroäyrissä hävitään, saadaan takaisin monin kerroin kaupan edullisina hintoina. Tietysti heidän kotipaikkojensa kaupat kärsivät, mutta sellaistahan se on. Se on kuitenkin kipeä ehto sille, että ihmiset ympäri Suomea ylipäätään voivat kokoontua yhteen. Keskustelu on ollut kärkevääkin. Isot investoinnit söivät taloutta vielä odotettuakin enemmän, eikä lomautusten takia menetetyt ylimääräiset valtionavutkaan ole korjaamassa tilannetta. Hintavertailua P. NYT, KUN TALVI on tuonut mukanaan pipot ja muhkeat kaulahuivit, niiden ja maskin välistä ei juuri ketään tunnista. Oletko yllättänyt itsesi tiirailemasta, onko niillä kanssaihmisillä nyt sitä maskia vai ei. Jos maski on käytössä suurimmalla osalla tai on menossa työkeikalle, on ihan luontevaa laittaa maski itsekin. Valitettavan ison osan nielaisevat sairaanhoidon kulut. Korona-aikana erityisesti hautajaiset jäävät silti varmasti mieleen kaikille, jotka siihen tilanteeseen joutuvat. Eihän kukaan halua maksaa turhasta. Se ylittää budjetoidun vuosi vuoden jälkeen, eikä loppua ole näkyvissä. Kun maskien käyttämisestä alkoi tulla osa meidän kaikkien arkea ja siitä annettu informaatio oli niin ristiriitaista, oma asenne ja mielipide oli pakko muodostaa itse. NÄIN KORONA-AIKANA meidän kaikkien pitää jaksaa noudattaa annettuja ohjeita, vaikka turnausväsymys kuinka yrittäisi nostaa päätään. Juuri nyt ei kannata suunnitella suuria juhlia, mutta ainahan jotain voi tehdä. Silloin painaa vahvasti vastuu. Kun tilanne on kaikkien tiedossa ja siihen sitoudutaan, kaikki on silti mahdollista. YLIVIESKA ON korkeasta veroäyristään huolimatta edullinen paikka asua. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 23.11.2020 . Naapuripitäjien ihmiset käyvät hyvin paljon täällä aivan päivittäistavaraostoksilla, erikoiskaupoista puhumattakaan. On pakko myöntää, että ainakin itselleni on käynyt näin. On sydäntä särkevää puhutella läheistään surevaa perheenjäsentä puolentoista metrin päästä, kun tietää, että molemmat olisivat lujan halauksen tarpeessa. MONET PIKKUJOULUT ja muut kekkerit jäävät tulevan joulun alla pitämättä, mutta jotain tapahtuukin. Kaupan keskuksena kilpailu on kovaa, mikä alentaa hintoja asiakkaan eduksi. Päätöksenteko sairauskulujen hallintaan siirtyy yhä kauemmas kuntapäättäjistä, kunnille on jäänyt lähinnä vain maksajan osa. Se vaati asioiden hyväksymistä ja tilannetajua siitä, että on ainakin yrittänyt suojata kanssakulkijoita oikulliselta ja arvaamattomalta viholliselta. Paljon tärkeämmäksi koetaan palvelujen laatu ja riittävyys sekä kaupungin muut viihtyvyystekijät. Lähteepä tästä suunnilleen mihin suuntaan tahansa, hinnat nousevat. Tuovi Pulkkanen Kirjoittaja on Kalajokilaakson avustaja Maskin takaa on helppo huudella, vai onko. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimittajat Pirjo Kunelius, Ismo Kunelius, Anne Mattila ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Ylivieskan tekemä päätös veroäyrin korotuksesta on herättänyt keskustelua. Sen myötä kärsivät sosiaaliset kontaktit, mutta jo ihan käytännössä, maskimallista riippuen jopa kitkerän hajuisen maskin käytöstä seuraavat haasteet hankaloittavat elämää. TÄMÄN ILMIÖN näkee ylivieskalaisissa kaupoissa. Monessa muussakin asiassa kuntapäättäjien kädet ovat aika sidotut. Paikallinen rautakauppa myy tavaran vähintään samaan hintaan kuin netissä halvimmat valtakunnalliset toimijat. Nyt on tällainen aika ja nyt on elettävä tämän ajan ehdoilla
–?Toisaalta LUKEn tiedotuslinjan ymmärtääkin. Epävarmat sosiaalisessa mediassa liikkuvat tiedot ja huhut eivät vie tutkimusta eteenpäin. Ulostenäytteiden keruu alkoi marraskuussa ja kestää helmikuun loppuun. MARKKU RAUTAKOSKI LUKEn rooli susitutkimuksessa painavampi kuin some-huhujen Antti Autio Tänä syksynä susien levittäytyminen alueellemme on saanut välillä jopa paniikinomaisia piirteitä. Hirvestä ei paljon jää susien aterioitua. Moni metsästäjä ei enää laita koiraansa metsään ollenkaan susien takia. –?Jos maastossa on liikkunut susi, koira ei suostu sinne menemään, hän kiittelee koiraansa. KALAJOKILAAKSO Luonto Antti Autio YLIVIESKA Suden levittäytyminen jokilaaksoihimme on aiheuttanut huolta myös metsästäjien keskuudessa. KANTOKYLÄLLÄ jälkiä susista on nähty viikoittain, hirven raatoja ja jätöksiä. Vain siten voidaan päästä tuloksiin lakien puitteissa, he sanovat. Paljon maastossa liikkuvat metsästäjät ovat kuitenkin alueidensa parhaita asiantuntijoita ja riistan liikkeet ovat kyllä tiedossa, myös susien. . Haapavedellä on turvauduttu koulukuljetuksiin lasten koulutien turvaamiseksi. Näin toimien susien liikkeet tulevat myös kaatolupia myöntävän ministeriön tietoon, eikä jouduta kestämättömään tilanteeseen, jossa jonkun päreet palavat ja otetaan laki omiin käsiin. Yhteystietoja ja ohjeita löytyy riistahavainnot.fi ja riista.fi -sivustoilta. Ennen Facebook-päivitystä havainto on varmistettava ja ilmoitettava virallisia teitä. Suden ulostekasoista kannattaa aina ilmoittaa joko LUKEen tai alueen petoyhdyshenkilölle, joka käy samalla varmistamassa jälkihavainnon. HARMITTAVAN USEIN myös vääriä havaintoja päätyy julkisuuteen. LUKE on tutkimuslaitos, jonka tietojen perusteella mahdolliset kaatoluvat myöntää ministeriö, eikä LUKE ole lupia myöntävä viranomainen. –?Paniikin lietsomista olisi kuitenkin syytä nyt välttää, tutkimusmestari Tapio Visuri Luonnonvarakeskus LUKE:sta sanoo. Vaikka alueella on vakiintunut ahma-, karhuja ilveskanta, vasta susi on saanut monet takajaloilleen. koirasusia löytyi vähän. Siellä ei haluta lietsoa pelkoa kansan keskuuteen, hän jatkaa. Vielä ei ole meiltä koiria mennyt, mutta läheltäpititilanteita on ollut. Susien on tapettava elääkseen. Muutenkin susiasioista on liikkeellä paljon perusteetontakin tietoa. . Moni susihavainto on asiaa tutkittaessa paljastunut aivan muiksi eläimiksi, koiriksi, kauriiksi tai jopa rusakoiksi. Se antaa tutkimukseen aivan uuden näkökulman. Henkiin jääneet hirvet ovat siirtyneet ympäristöön. Vuosikymmeniä Kantokylällä hirviporukassa mukana ollut Saari kertoo hirvien olevan kateissa alueeltaan. Hietala toivoo, että havainnoista ilmoitettaisiin tuoreeltaan petoyhdyshenkilöille. Iso susilauma pistänyt hirvet hukkaan ja metsästäjät sekä koirat varpailleen DNA paljastaa susiyksilön . Petoyhdyshenkilönä toimiva Hietala on käynyt toteamassa useampia ilmoituksia. Eikä aivan syyttä, sillä havaintoja susista on tullut todella paljon. Menetelmistä susikannan rajoittamiseen miehet ovat yksimielisiä: –?Jokainen susihavainto on saatava petoyhdyshenkilöiden tietoon tuoreeltaan. Siksikin susikontaktilta on vältytty. –?Ainoastaan varmistetut havainnot päätyvät viralliseen Tassu-järjestelmään. Ylivieskalaiset Hannu Hietala ja Reijo Saari ovat susitilanteessa huolissaan. Myös Hannu Hietalan alueella Vähä-Pylväällä susihavaintoja on tullut. –?Tietoa ollaan kyllä vailla, mutta tieto toiseen suuntaan ei tahdo kulkea, hän jatkaa. Susitutkimusta tehdään koko ajan ja uutena välineenä on otettu käyttöön ulostenäytteisiin pohjautuva DNA-analyysi. Kantokylän maastolöytö. Sen perusteella voidaan tutkia laumojen kokoa ja reviirikäyttäytymistä huomattavasti tarkemmin kuin pelkkien paikannustietojen ja jälkihavaintojen avulla. Maastosta kerätyistä ulostenäytteestä selviää yllättävän paljon sen jättäjästä. 5 Maanantaina 23.11.2020 . –?Petoyhdyshenkilöiden kautta tuoreena tuleva tieto on ainoa oikea tapa, Visuri tähdentää. Näytteiden avulla voidaan selvittää susilauman yksilömäärä ja eläimen geneettinen pohja. Paine suden kannanhoidolliseen metsästykseen on kova ja kansalaisaloite sen puolesta sai tarvittavat allekirjoitukset nopeasti. Näiden lisäksi yksittäisiä havaintoja on ympäri aluetta kulkijoista. DNA-näytteitä keräävät LUKE:n työntekijöiden lisäksi vapaaehtoiset. –?Yhtään kaatolupaa ei ministeriö niiden perusteella myönnä, hän taustoittaa. MARKKU RAUTAKOSKI Karvoistaan kakka tunnetaan. Edellinen näytekeräys selvitti, että Suomen susikanta on varsin puhdasta, ns. Kun lumi tulee, jälkihavainnot tulevat varmasti lisääntymään. Pimenevissä syysöissä kuulunut susien ulvonta herättää pelkoa. DNA-analyysin perusteella voidaan varmuudella sanoa, että susitihentymäalueella rannikolta Haapajärvi-Pyhäjärvi-PulkkilaUtajärvi akselille on vähintään 7 laumaa, joissa on todetusti ainakin 44 yksilöä. –?Välillä tuntuu, että tiedon siirto on hyvin yksisuuntaista, Saari jyrähtää. –?Elämme täällä Oulun läänin eteläosassa susitihentymäalueella, jossa paine on kiistämättä kova, Visuri toteaa.. Ulosteesta löytyvä DNA on jokaisella susiyksilöllä ainutlaatuinen. Siksi ilmoitus on tärkeä, jos halutaan nykytilannetta muuttaa, hän sanoo. ANTTI AUTIO Metsästäjät: Susihavainnosta tieto petoyhdyshenkilölle, jos nykytilannetta halutaan muuttaa Kaikilla koirilla ei ole itsesuojeluvaistoa ja seuraukset ovat tuhoisat. Mielikuvitus on tehnyt tepposet. Rusakkojahdissa susista ei ollut haittaa. Maastossa rusakkojahdista tavatut ylivieskalaiset metsästyksen harrastajat, Hannu Hietala ja Reijo Saari ovat samaa mieltä. Viime aikoina metsästäjien luottamus LUKEn toimintaan on ollut koetuksella. METSÄMIESTEN mielestä tilanne alkaa olla kohta kestämätön. Hirvikannan hallittu hoito on paikoitellen jo nyt mahdotonta. Kun hirvet loppuvat, mikä on seuraavaksi sen ruokalistalla. Saaren oma kokenut koira vaistoaa suden ja ymmärtää pelätä. Suden ulosteessa hirven karvat erottuvat selvästi. Se ei olisi kenenkään edun mukaista. –?Hirvet ovat olleet aika hukassa tänä syksynä, kun alueella on asustanut iso susilauma. Susi on muista pedoista poiketen uhka nimenomaan metsästyskoirille. Visuri kannustaakin kaikkia maastossa liikkuvia tekemään havaintoja ja ilmoittamaan niistä virallisia reittejä pitkin. Kaikilla koirilla tuota itsesuojeluvaistoa ei ole ja seuraukset ovat tuhoisat, hän sanoo
–?Alavieska tarvitsi väripilkun, ja minusta Varpukka on sopivan kokoinen lahjatavarapuoti Alavieskaan, Julia Saukko jatkaa. Kun liikkumista on rajoitettu, asiakkaat eivät välttämättä halua lähteä isompiin kauppakeskuksiin. Ismo Kunelius YLIVIESKA Pohjois-Suomen aluehallintovirasto säilytti ennallaan tartuntatautilain mukaisen päätöksensä kokoontumisrajoituksista Kainuun ja PohjoisPohjanmaan alueella. Kaikki meni helposti, kun päässä oli jo valmiit suunnitelmat, yrittäjä Valtteri Saukko kertoo. Joulukuussa yli 50 hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää kuten syys-, lokaja marraskuussakin, kunhan noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Opetusja kulttuuriministeriön antamia ohjeita koronavirustartuntojen ehkäisemisestä. Saukko haluaa omilla valinnoilla tukea suomalaista suunnittelua, ja halusi myymälän avaamisella auttaa myös muita suomalaisia pienyrittäjiä, tuottajia ja maahantuojia haastavana aikana. Järjestäjän pitää ohjeistaa osallistujia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta sekä tarjota mahdollisuus käsien puhdistamiseen. Täyttä kotimaisuutta ei ole aina mahdollista toteuttaa haluttaessa tiettyä tyyliä tai ilmettä, mutta tavaran toimittajat heillä ovat kaikki kotimaisia. –?Koko ajan etsitään sopivia tavarantoimittajia ja saadaan myyntiin uusia tuotteita, ja toisaalta yritetäänkin pitää vaihtuvuutta yllä, ettei samoja artikkeleita ole vuodesta toiseen hyllyssä. Alueelliset torjuntaja rajoitustoimet ovat avainasemassa tartuntojen leviämisen estämiseksi. –?Yli 50 hengen tapahtumia voi järjestää ilman henkilömäärien ylärajaa sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa silloin, kun tapahtumanjärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden. Tautitilanne muuttuu päivittäin. Varpukan ja kampaamon maskotti Chewbacca on rauhallinen, ystävällinen ja hellyydenkipeä koira. LAHJATAVARALIIKKEEN luonteva sesonkiaika on tulossa, ja joulua rakastava Valtteri Saukko haluaa panostaa Varpukan joulunalusajan tunnelmaan. Jos tilanne muuttuu, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto arvioi tätä kokoontumisia koskevaa rajoituspäätöstä uudelleen ja voi muuttaa päätöstään. Saukko haluaa panostaa kotimaisuuteen ja laatuun tietyn visuaalisen ilmeen lisäksi. Jos tartuntatautitilanne pahenee äkillisesti, kunta voi tehdä tiukempia rajoituksia ja paikallisilla torjuntatoimilla voidaan tehokkaasti estää tautiryvästymien leviämistä. Tällä hetkellä eniten myyntiä on leluissa ja kahvija teetuotteissa. Meillä on pieneksi liikkeeksi paljon nähtävää, Valtteri Saukko sanoo. Jos sisäja ulkotiloissa järjestettävien yli 50 hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten turvallisuutta ei voida varmistaa, niiden järjestäminen on kielletty. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto tiedottaa, että yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa tartunnan torjuntatoimista on välttämätöntä huolehtiA muun muassa seuraavilla tavoilla: –?Osallistujien välille on lähikontaktien välttämiseksi turvattava mahdollisuus 1–2 metrin turvavälien ylläpitämiseen. Oli alusta asti selvää, että haluan Julian tähän mukaan, ei sitä oikeastaan edes kysytty häneltä, Saukko nauraa. –?Me on nyt yritetty luoda jotain erilaista ja vähän ennenkuulumatontakin tälle paikkakunnalle, ja toivon että putiikki houkutteluisi kävijöitä myös muilta paikkakunnilta, hän sanoo. Moni kampaamon asiakas on aiemmin kysynyt, mistä hän on hankkinut sisustustavaroita, ja nyt Putiikki Varpukan kautta Saukon on mahdollista tuoda omia ideoita enemmän esiin ja tarjota erilaisia tyylejä asiakkaille. Pohjois-Pohjanmaan kokoontumisrajoitukset ennallaan joulukuussa. –?Olen jo kauan halunnut pitää tämän tyyppistä kauppaa. Monet kampaamon asiakkaat ovat harmitelleet, että töiden jälkeen ei jaksaisi lähteä naapurikuntiin lahjan tai tuliaisten ostoon. Yhteistyöryhmien näkemyksen mukaan marraskuun ajan voimassa olevaan kokoontumisrajoitukseen ei tarvita muutosta. Aluksi Julia on Varpukassa harjoittelijana TEkeskuksen tuella, ja Valtteri on vastuussa hänen ohjaamisestaan sekä myymälästä yrittäjänä. KALAJOKILAAKSO Merja Nevalainen ALAVIESKA Alavieskan keskustaan on avattu uusi myymälä, jollaisia aika harvoin saadaan pienille paikkakunnille. Kun kampaamon viereiset tilat vapautuivat, ajattelin että nyt on se hetki. Putiikin perustamisessa haastavinta onkin ollut sopivien tavarantoimittajien ja tuottajien löytäminen. Perjantaina annettu määräys on voimassa koko joulukuun ajan ja se koskee Kainuun sekä Pohjois-Pohjanmaan alueen kaikkia 38:aa kuntaa. Putiikki Varpukassa on monipuolisesti lahjatavaraa ja leluja, sisustusartikkeleita ja kauniita astioita, käsitöitä, taidekortteja ja elintarvikkeita. Yrittäjä itse jatkaa päivätyötään kampaamon puolella kuten ennenkin, ja uudessa putiikissa on töissä hänen sisarensa Julia Saukko, joka myös on koulutukseltaan kuva-artesaani. Kahvin ja teen ystäville on kotimaisilta paahtimoilta ja pakkaajilta monta hyllyllistä erilaisia ja eri tavoin maustettuja kahvija teelaatuja. –?Haluan välittää myös viestiä muille, joilla on jokin hyvä idea tai visio, että älä pelkää kokeilla ja kannattaa ottaa asioista selvää. Julia Saukolla on tavoitteena ottaa ajan kuluessa lisää vastuuta Varpukassa sekä hankkia oma Y-tunnus, jonka avulla omien teosten ja grafiikkavedosten myyminen ja esilläpito on helpompaa. MERJA NEVALAINEN Valtteri Saukko toteutti pitkäaikaisen unelmansa kampaamonsa yhteyteen Alavieskassa –?Haluamme, että tämä olisi kuin tulisi satumaahan. TUOTTEIDEN ESILLEPANO Varpukassa on sisaruksille tärkeää. Liikkeiden sisustukseen on panostettu, sillä parturikampaajan lisäksi kuva-artesaanin koulutuksen saanut Saukko harkitsi aikoinaan sisustuksesta koulutusalaakin. –?Julialla on niin paljon mielikuvitusta tähän työhön, hän luo hyvin liikkeen ilmettä ja panostaa tavaroiden esillepanoon. Eihän tästä korona-ajasta selvitä, jos ihmiset lopettavat yrittämisen. Elämä on voitava pitää mahdollisimman normaalina, kunhan pitää huolta hyvästä hygieniasta. Lelujen, sisustustavaran ja käsitöiden lisäksi putiikissa on myynnissä luontoystävällisiä ja kotimaisia puhdistusja pesuaineita sekä kotimaisia makeisia ja elintarvikkeita kuten paikallisia vihannessäilykkeitä. Putiikki kuin satumaa Putiikista näkyy, että sisaruksilla Julia ja Valtteri Saukolla on molemmilla kuva-artesaanin koulutus sekä visuaalista ja taiteellista silmää. ALUEHALLINTOVIRASTO huomioi päätöstä tehdessään alueellisten koordinaatiotyöryhmien kokonaisarvion alueellisesta koronaepidemian tilanteesta ja suosituksista torjuntatoimiksi. Tänä vuonna Alavieskan kunta ei järjestänyt joulunavausta, mutta putiikilla vietettiin perjantaina joulunavajaisia myyjäisten merkeissä. Pääsen käyttämään omaa luovuutta ja visuaalisuutta eri tavalla ja laajemmin kuin kampaamotyössä. Kahden viimeisen viikon aikana COVID-19-tapausten ilmaantuvuus 100?000 asukasta kohden on ollut 18,1 Kainuussa ja 31,9 Pohjois-Pohjanmaalla. Pienelle paikkakunnalle erilainen putiikki tuo Saukon mukaan lisää valinnanvaraa, ja heillä on esimerkiksi lahjatavaraa enemmän kuin muissa paikallisissa liikkeissä. Aluehallintovirasto tiedottaa, että alueella järjestettävissä yli 50 hengen yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa on varmistettava turvalliset olosuhteet kokoontumiselle. 6 Maanantaina 23.11.2020 . TERVEYDEN ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) hybridistrategian mukaan epidemiaa torjutaan tartuntatautilain nojalla ensisijaisesti paikallisin ja alueellisin toimenpitein. SAUKKO SEURAA sisustuksen trendejä, mutta haluaa tuoda tarjolle muutakin kuin vain oman maun mukaisia tavaroita ja värejä. Haastavan korona-ajan Valtteri Saukko näkee myös mahdollisuutena. Joulupuoti on ollut sisaruksilla mielessä keväästä asti, ja heti ensimmäisessä tuotetilauksessa tuli joulutavaroita. Tilanteissa, joissa saattaa syntyä jonoja, ihmisiä pitää muistuttaa ja auttaa turvavälien pitämisessä
Aapon koululla ohjelmaa ei ole, mutta Aapo toivoo, että se vielä tulee sinne. Kortteja koristavat värikäs joulukuusi, kranssi, lumihiutaleita ja rekeä vetävä joulupukki. Käy Ojakylän koulun 4.-luokkaa . Aapon äiti, Lotta Kumpula, auttoi muokkaamaan tietokoneella lumihiutaleet korttipohjalle. Pitää askartelusta ja piirtämisestä . Se harjaannuttaa matikkapäätä. Minustakin on mukavaa autella Aapon projekteissa. HÄN KERTOO , että Aapo innostui projekteista, kun kuuli Rahkolan koululla olevasta Pikkuyrittäjät-ohjelmasta. Tartunnat liittyvät aikaisempaan Kruunupyyn tartuntaketjuun. Aapon Instagram: @aapo.pikkuyrittaja den kirjoittaminen taas vaatii tarkkuutta ja kärsivällisyyttä. Hanke on osa Olympiakomitean vastuullisuustyötä. Aapo arvelee, että voisi isona ruveta yrittäjäksi pappansa jalanjäljissä. Sosiaalisen median käyttö sujuu Aapolta luonnostaan. Sain idean rekeä vetävästä joulupukista, kun halusin tehdä myös yhden hauskan kortin, Aapo kertoo. Korttien kuvaaminen Instagramiin on opettanut valokuvaustaitoja ja markkinointia. Samalla valitaan myös vuoden pikkuyritys. Kalajokilaakso YLIVIESKA Suomen Olympiakomitean Johtaa kuin nainen?-koulutusohjelmaan on valittu 21 osallistujaa. Piirtämisestä ja askartelusta pitävä Aapo on tehnyt itse joulukortteja, joita hän myy Instagram-tilillään @aapo.pikkuyrittaja sekä ovelta ovelle. Hän on aiemmin tehnyt äitinsä kanssa lasten keittokirjan, myynyt vuolemiaan voiveitsiä sekä maalauksia ja järjestänyt pannarikahveja. Siinä lapset tutustuvat yrittäjyyteen perustamalla oman pikku yrityksen ja järjestävät myyjäiset, joissa myyvät aikaansaannoksiaan. Lotta kertoo, että jännitykseen auttoi, kun he miettivät yhdessä etukäteen, mitä ovella voisi sanoa. Kekseliäissä tienausprojekteissa 10-vuotias on kuitenkin vanha konkari. –?Olemme yrittäneet lanseerata pikkuyrittäjyyttä myös muille kouluille, mutta se ei ole saanut täällä tulta alleen. Ihmiset ovat kuitenkin tykänneet korteista ja kehuneet niitä, Aapo sanoo. Tammikuussa 2021 alkavan koulutusohjelman tavoitteena on vahvistaa johtamisosaamista liikunnassa ja urheilussa sekä kannustaa lisää naisia pyrkimään johtotehtäviin. JOULUKORTTIPROJEKTI on Aapon ensimmäinen. Esimerkiksi alkuperäiseen lumihiutalekortin syvänsinisen pohjan hän on maalannut vesiväreillä. Sitä odotellessa Aapo aikoo jatkaa omia projektejaan itsekseen ja perheen ja kavereiden kanssa. Hän aikoo tehdä joulukortteja myös ensi vuonna, jos ne menevät kuin kuumille kiville. –?Meidän perheessä myös tykätään puuhastella koko ajan. Välillä vähän jännittää, kun niitä myy ovelta ovelle. Se olisi minusta hieno tapa luoda lapsille onnistumisen kokemuksia, Rahkolan koululla opettajana työskentelevä Lotta kertoo. Ylivieskan kaupunginjohtaja Maria Sorvisto on valittu Olympiakomitean koulutusohjelmaan Kalajokilaakso Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella todettiin perjantaina kolme uutta koronavirustartuntaa. Kolmevuotisen hankkeen aikana järjestetään kolme koulutuskierrosta, jotka koostuvat viidestä lähijaksosta, mentoroinnista ja oppimistehtävistä. –?Osallistujajoukko koostuu voittopuolisesti liikunnan ja urheilun parissa työskentelevistä. –?On kiva myydä kortteja ja tienata omaa rahaa. 7 KALAJOKILAAKSO . Yksi valituista on Ylivieskan kaupunginjohtaja Maria Sorvisto. Aapo on ideoinut ja toteuttanut aiheet itse. Tartuntaketjut ovat pääosin selvillä, mutta selvitystyötä jatketaan edelleen. Lumihiutaleet taas syntyivät paperista. Haaveena on tienata tarpeeksi rahaa crossimopoon . –?Mietin erilaisia jouluisia kuva-aiheita ja päädyin näihin. Kolme uutta koronatartuntaa perjantaina Soiten alueella – Tartunnat liittyvät Kruunupyyn ketjuun. Altistuneita on asetettu karanteeniin ja ohjattu koronatestaukseen. Hanketta rahoittaa Jane ja Aatos Erkon säätiö. Aapo pitää tarkkaa kirjaa myymistään korteista ja laskee saamansa tulot sekä menot. Alkuperäisistä korteista painatettiin lopuksi monta siistiä kopiota. Urheilupuolella Sorvisto vaikuttaa muun muassa maastohiihdon teknisenä asiantuntijana sekä Keski-Pohjanmaan Hiihdon puheenjohtajana ja Suomen Hiihtoliiton liittovaltuuston jäsenenä. Aapo Kumpula . Muiden korttien kuvat on toteutettu maalaamalla ja piirtämällä. Aapo on todella idearikas, ja mietimme yhdessä, mitkä ideoista voisivat olla toteutettavissa, Lotta Kumpula sanoo. Yhteensä koko pandemian aikana Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on nyt todettu 118 koronavirustartuntaa. Yhteen tartunnoista liittyy altistuminen työpaikalla, jossa on tämän vuoksi käynnistetty kohdennetut koronatestaukset. Korttien tekemiseen hän on käyttänyt monenlaisia tekniikoita. Mukana on myös muutama luottamustehtävien parissa vaikuttava osaaja, jotka varmasti täydentävät muilta aloilta saamallaan kokemuksella näkemystä urheilujohtamisesta, kommentoi projektipäällikkö Sari Kuosmanen Olympiakomitean tiedotteessa. –?Me keksitään naapurin poikien kanssa kaikenlaista, Aapo sanoo. HANNA SOINI Kymmenvuotias Aapo Kumpula tienaa rahaa mopoon itse tekemillään joulukorteilla Omilla oivalluksilla kohti crossimopoa Poro ohjastaa pukkia. 10-vuotias . Kotoisin Ylivieskasta . Maanantaina 23.11.2020 Hanna Soini YLIVIESKA Ylivieskalainen Aapo Kumpula, 10, haaveilee omasta crossimoposta ja on kehittänyt kekseliään tavan unelmansa saavuttamiseksi. Korttien myymiseen kuuluu muutakin. Korttien lähettäminen ja osoitteiAapo Kumpula on tehnyt neljä erilaista joulukorttia, joita myy. –?Sen olen oppinut, että koskaan ei kannata antaa periksi, Aapo sanoo. AAPO KERTOO , että korttiprojekti on lähtenyt hyvin rullaamaan, ja hän on myynyt jo monta kappaletta
Näyttelyn avulla he haluavat nostaa nuoria positiiviseen valoon. Nuoret varmasti miettivät niitä, mutta eivät välttämättä puhu niistä. Työpajassa lukiolaisia kannustetaan kuitenkin lähtemään rohkeasti mukaan. Työpajan ja näyttelyn tarkoitus on lisäksi rohkaista nuoria ilmaisemaan itseään luovasti, luoda heille uskoa tulevaan ja innostaa mukaan myös niitä nuoria, jotka eivät tavallisesti pidä kuvaamataidosta. Unelmien työpaja -näyttelyssä lukiolaiset ilmaisevat unelmiaan ja haaveitaan taiteen keinoin haluamallaan tekniikalla, esimerkiksi askartelemalla. EMILIA AIRAKSINEN ja muut työpajan järjestäjät, Hanna Tahvola, Ville-Veikko Virkkala ja Oona Kallio, uskovat että omien unelmien tekeminen konkreettisiksi ja näkyviksi teoksiksi auttaa innostamaan nuoria asettamaan itselleen tavoitteita unelmien saavuttamiseksi. HANNA SOINI Tulevaisuuden haaveet on koottu Akustiikkaan näyttelyksi Lukiolaiset unelmoivat muun muassa lemmikeistä, perheestä, töistä ja lempilaulajan tapaamisesta. Lukiolaiset toteuttivat teokset samana päivänä kuin ne asetettiin esille. Päätimme asettaa työt esille, että mahdollisimman moni pääsisi näkemään näitä unelmia, he kertovat. HANNA SOINI. Osa kuitenkin toivoi enemmän aikaa teosten toteuttamiseen. Heille työpajan järjestäminen opettaa ryhmänohjaustaitoja. –?Askartelu oli mukavaa ja tuli oikeasti pohdittua omia unelmia, eräs lukiolainen kertoo järjestäjille antamassaan palautteessa. –?Työpajan päämääränä on nähdä ja kuulla nuoret sellaisina kuin he ovat sekä kehittää omaa minäkuvaa positiivisella tavalla. Jo alusta asti he halusivat toteuttaa työpajan nuorten parissa. Meidän kesken 8 Maanantaina 23.11.2020 . Sosionomiopiskelijat kertovat, että näyttely sattui hyvään saumaan, sillä sosiaalisessa mediassa on näkynyt viime aikoina negatiivissävytteisiä keskusteluja Ylivieskan nuorista. Unelmien työpaja kannustaa lukiolaisia unelmoimaan Sosionomiopiskelijat Ville-Veikko Virkkala (vas.), Hanna Tahvola, Oona Kallio ja Emilia Airaksinen ovat järjestäneet työpajan yhdessä. Lukiolaiset olivat pitäneet teemasta, joka vaati miettimistä ja mielikuvitusta. Airaksinen arvelee, että oman unelman toteuttaminen taiteen keinoin ja sen asettaminen muiden nähtäville saattaa olla joillekin haasteellista. –?Meidän itsemmekin mielestä oli ihana olla pitämässä työpajaa ja nähdä, kun nuorilla on kivaa, Oona Kallio sanoo. KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Ismo Huomenna: Lempi, Sivi, Lemmikki Hanna Soini YLIVIESKA Kulttuurikeskus Akustiikassa on ollut perjantaista alkaen esillä Ylivieskan lukion oppilaiden teoksia. –?Meistä on lisäksi tärkeää, että nuorten unelmat tulevat kuulluiksi. OONA KALLIO ja Hanna Tahvola kertovat, että lukiolaiset olivat rohkeasti mukana työpajassa. Sitä ei kannata verrata muiden unelmiin. Haluamme myös rohkaista heitä unelmoimaan ja haaveilemaan erilaisista asioista ja menemään niitä kohti päämäärätietoisesti. Vaikka negatiivisia asioita tulisi vastaan, se ei ole este, vaan ainoastaan hidasta, jonka yli pääsee, kunhan luottaa itseensä, Emilia Airaksinen, yksi työpajan järjestävistä opiskelijoista kertoo. Työpajan ovat järjestäneet Ylivieskan Centriaammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat osana opintojaan. –?Oma unelma voi olla jotain pientäkin. Idea työpajaan syntyi yhdessä pähkäillessä
Nivalalainen Aino Kyllikki Heikkinen siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 20.11.2020. Sinebrychoffin taidemuseossa Rembrandtin Lukeva munkki (1661) kumartaa lukemansa tekstin puoleen. Anne Sumela Kalajoen rovastikunnan perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja kuva – Eveliina Pylväs Kumarrus Ylivieskan lukio Ylivieskan lukiosta valmistuu ylioppilaaksi 4.12.2020: Leo Eemeli Muikku Ylioppilaita Liisa Tanhuala Kalajokinen Liisa Kaarina Tanhuala o.s. MUU KUVAAJA Poika 14.11. Lähetä se meille sähköpostiosoitteeseen lukijankuvat@ kalajokilaakso.fi Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Juttuidea! 020 750 4600 Kumarsin Sinebrychoffin taidemuseossa kirkkauden kuningasta. Hän on maailman valo, ensimmäinen joululahja ja syli, joka on avoin kaikille. Temppuilijatyttö Matilda Koski täyttää 26.11. 25: 40 Viisaan miete Viivi ja Wagner Pieni kalamies Lauri Löytynoja täyttää 9 vuotta 25.11. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kumarrun myös psalmin 24 puoleen: ”Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee.” Hän tulee keskelle elämäämme, keskelle keskeneräisyyttämme ja vajavaisuuttamme. Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. Otto Viljami Kuki täyttää 4-vuotta 27.11. Palsta on maksuton. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Iloista touhupoikaa onnittelee ”ammumummu” Alavieskasta. Samalla kumarran myös kirkkauden kuningasta. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Kirkkauden kuningasta, Marian sylissä istuvaa lasta ei voinut katsoa kumartamatta. Kumarrun nostamaan paketin joulukuusen alta. Se oli mahdotonta! Kun siirsin katseeni häneen, pääni kumartui alas. Tummassa maalauksessa valonsäde tulee ylhäältä, osuu munkin lukemaan tekstiin ja valaiseen hänen kasvonsa. Hänet oli maalattu oikeaan alareunaan äitinsä syliin. Kuolleita Hautauksia. Kumarrun nostamaan lapsen syliin. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. jo 5 vuotta. Piehingissä. Kun me kumarrumme ja kumarramme, Hänen valonsa pääsee valaisemaan kasvomme. Hän tuo armon ja anteeksiannon sanoman, toivon pimeyden keskelle. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Jätä ilmoitus www.kalajokilaakso.fi Mene kohtaan asiakaspalvelu/ perheilmoitukset/syntyneet Kuningas vastaa heille: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” -Matt. – Demokritos O nnea! Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Iiris ja Jarno Mäki, Ylivieska Tyttö 15.11. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Marjo Parttimaa. Pysähdyin italialaisen taidemaalari Giovanni Boccatin teoksen Kuninkaiden kumarrus (1440 – 1445) eteen. Onnea toivottaa kotiväki. Niin teki myös edelläni kulkenut nuori nainen ja jälkeeni tullut vanhempi herra. Maanantaina 23.11.2020 Tapulin juurelta Baby Blues Virtanen Päivän sana Elämä vailla juhlia on kuin pitkä tie vailla lepotaukoja. Nostin pääni ja yritin katsoa Jeesus-lasta kumartamatta. Katselin italialaista 1400-luvun maisemaa: merenlahtia laivoineen, jyrkkiä ja kumpuilevia rantoja, keskiaikaisia linnoja ja utuisia hahmoja, jotka kulkivat ratsailla kulkueessa. Niemelänkylällä. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 9 KALAJOKILAAKSO . Lapinoja kuoli 19.11.2020 Kalajoen terveyskeskuksessa 84 vuoden ikäisenä. Kun katseeni siirtyi alemmaksi etualan kuninkaiden kirkkaisiin väreihin, pääni kumartui kohti kirkkauden kuningasta. Sylintäydeltä onnea toivottaa Nivalan mummu ja pappa. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Adventin ja joulun aikaan kumarrun sytyttämään kynttilän. Katja Joentakanen ja Jari Myllykangas, Ylivieska Otitko kivan kuvan. Martti Luoto Kalajokinen Martti Juhani Luoto kuoli 11.11.2020 Oulun yliopistollisessa sairaalassa 72 vuoden ikäisenä
Olen tutkinut Maijalan tutkimusta. Se vaikuttaa tarkoitushakuiselta. Eivät valtion varatkaan ole rajattomat. Puistoissa myllyt ovat epätahdissa, joten pulssikin on epätahtista. Ei verojakaan voi äärettömästi korottaa. Kun tuulimyllyjä on rakennettu tuottamaan sähköä, ne ovat lähettäneet sähkömagneettista mikroaaltomittarilla mitattavaa pulssia. Hän antaa kokonaishinta-arvion, yksikköhintoja ei esittele hatusta eikä koneelta. Syöttötariffista nämä myllyt, jotka on rakennettu ennen vuotta 2018, saavat sen täytenä 12 vuotta, jolloin ovat tulleet tiensä päähän. Sama ilmiö on havaittu monilla infraäänille altistuneilla ihmisillä. Allekirjoitusten jälkeen sujauttaa paperit kirjekuoreen ja liimaa sen kiinni annettavaksi myöhemmin tulevalle toiselle firman X työmiehelle, ottaa kopiot mukaansa. Tuskin Oulun teatteria alas ajetaan, säästöjä joutuu varmaan miettimään muiltakin aloilta joka ainoassa kunnassa ja kaupungissa. Infraäänten todettiin aiheuttavan rotilla keuhkorakkuloiden paksuuntumaa sekä henkitorven harjassolujen yhteensulautumaa. Myös kuntataloudessa joudutaan miettimään, mikä on toiminnan kovin ja tärkein ydin, riittävä taso pitää määritellä. Infraääniä on nauhoitettu ja ihmiset kuulleet niitä suljetussa tilassa, joten myllyistä tulevat muut vaikutteet eivät ole tunnistettavissa. Olen informoinut Panu Maijalaa, joka teki Raahessa laajan infraäänitutkimuksen. Ihan muuta olin hankkivinani. Onko tämä urheiluvihamielisyyttä. Vetoaa kotimaisuuteen ja firman ikään. Ilmankos kuluttaja-asiamiehet ovat näistä kotimyyjistä varoitelleet. Varoitusta kannattaa uskoa! Ritva Suotula Haapavesi/Naantali Menneellä viikolla on puhuttanut Oulun kaupunginhallituksen säästöesitys teatterin budjetista. Andersson taas pitää esitystä kaupunginteatterin alasajona ja ”kulttuurivihamielisyytenä” toivoen laajaa vastarintaa valtuustolta. Ihan kaikkea ei jatkossa voida enää rahoittaa, Saarikkoa lainaten. Vain ministerit tietävät, mikä on oikeaa säästämistä. Arvatkaapa, kuinka noloa ja hävettävää on tunnustaa tulleensa huijatuksi, mutta teen tämän julkisen itseruoskinnan varoittaakseni etenkin vanhempaa ikäluokkaa näistä ”kiljuvista jalopeuroista”, jotka varsinkin viime aikoina ovat aktivoituneet, kun suurin osa riskiryhmäläisistä ei uskalla pyöriä kivijalkaliikkeissä vertailemassa tarjontaa ja hintoja. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Nyt sitten Saarikko urheiluasioista vastaavana ministerinä vahvistaa, että olympiaurheilun rahoitusta joudutaan leikkaamaan. (Yhteydenotonoton jälkeen merkintä netistä häipynyt.) Miksikähän tieto oli sinne alunperin sujahtanut. Alves-Pereira on tavallaan tieteellisesti todistanut mikroaaltopulssin vaikutuksen altistamalla eläimet tuulimyllyistä tulevan infraäänen vaikutukselle. Aikaa kuluu ja talon väellä alkaa olla jo nälkä ja kiire seuraavaan tapahtumaan. Olen kirjoittanut haastattelusta Sanan valta?-palstalle jutun 21.1.2019. Mahdollisissa erimielisyyksissä käräjillä tavataan. KALAJOKILAAKSO 10 Maanantaina 23.11.2020 . Kannustan kaikkia lajiliittoja aloittamaan keskustelun siitä, mikä on toiminnan kovin ja tärkein ydin. Kortti silputaan pankissa siihen paikkaan, mutta maksuista se ei vapauta. Lähemmässä tarkastelussa illemmalla pirun pienellä präntillä paljastuu juristilauman laatima ansaverkko: Kohta 2. Kävinpä ihan livenä suunenäsuojin ja hanskoin varustettuna pyytämässä tarjouksen mustaa valkoisella lähes vastaavista tuotteista toisesta kivijalkaliikkeestä. Tuomo Taka-Eilola (ps.) Alavieska Hieman vanhan kertaamista: luin lehdestä Portugalin Lusofonan yliopiston professori Mariana AlvesPereiran luennon teollisten infraäänten ja matalataajuisen melun vaikutuksista terveyteen. Ainahan tarjouksen voi pyytää, kun mökkerökin tarvitsisi päivitystä 30 vuoden jälkeen. Kaupunkien ja kuntien varatkaan eivät ole rajattomat. Onneksi tein tämän munauksen. Kun tietää, että valtio velkaantuu ja jaettava vähenee, se heijastuu ennen pitkää myös kuntatalouteen. Ensiksikin hankinta ei viime kädessä ollut kovin iso, mutta silmät avaava ja nyt voin varoittaa kokemuksesta: Älkää päästäkö tölleihinne näitä hyvin koulutettuja manipuloijia mainostamaan ja myymään huippuhinnalla sadevesijärjestelmiään, aurinkokeräimiään, ilmalämpöpumppujaan, keittiöym. Pankin Rahoitus oy:stä selviää pienen kk-erän sisältö eikä niinkään pieni yhteistyö firmojen kanssa. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Muonaa suuhun ja menoksi. Me tarvitsemme tervettä isänmaallisuutta ja kansallistunnetta vahvistavia kokemuksia, joita huippuurheilu tarjoaa.” Mutta riittävä taso pitää määritellä. Eikö urheilu eri muotoineen ”tuo paljon hyvää ja auta irtautumaan arjesta vaikeina aikoina”. Sen yläreunasta paljastuu myöhemmin pienellä tekstillä vaihtoehdot tarjous/kauppasopimus. Tämä on sitä eliitin populismia. Ongelma on yhteinen, Saarikko toteaa MT:lle. Vähenevät rahat eivät ole vain urheilun ongelma. Uskon varmaan joulupukkiinkin, joo. Edustaja saapuu reilun tunnin myöhässä ja panee heti eläkeläispariskunnan aikataulut uusiksi, kirjaa hanakasti asukkaiden ajatuksia (kauppasopimus)paperille. ja pankkien korkeakorkoisia rahoituspalveluita. kalusteitaan, oviaan, ikkunoitaan, puhdistussysteemeitään (vesi-imuri), pienpuhdistamoitaan, näitähän riittää... Mahdollisissa erimielisyyksissä käräjillä tavataan”, Ritva Suotula kirjoittaa. Sama huoli koskee tiedettä, taidetta, kulttuuria ja laajaa sotejärjestöjen kenttää. Tämä pulssi lähtee myllyn generaattorista ja antaa aina pulssin, kun siipi menee tornin ohi. 1992 alettiin tutkia infraäänten altistumista rotilla tarkoituksena selvittää keuhkoahtauman ja infraäänten yhteyttä. Syöttötariffi 60–70 euroon ja tukkutariffi 30 euroa, erotus menee ulkomaisten sijoittajien taskuun. Ihan kaikkea ei jatkossa voida enää rahoittaa. Sopimus on sitova, kun nimikirjoitukset on alla. Tämä mikroaaltopulssi kulkee tavallaan infraäänen kanssa rinnan. Pulssi kulkee valon nopeudella kymmeniä, jopa satoja kilometrejä. Saarikko sanoo Maaseudun tulevaisuus-lehdessä: ”Tulevina vuosina jaossa on niukkuutta. Kohta 16. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Tästä säikähtäneenä oululaiset vihervasemmistolaiset ovat ilmeisesti touhunneet tukea ministeritasolta asti. Näin meitä huijataan. Eikä se ole ”vihamielisyyttä”, vaikka leikkauksia tehdään.... Puhelimessa naisääni tyrkyttää firmasta X edustajaa ilmaiselle tarjouskäynnille ilman mitään velvoitteita, kun edustaja sattuu nyt liikkumaan juuri siellä teillä päin. Ymmärrettävää. Matti Ekman Haapajärvi Varoitus kotimyynnistä ”Lähemmässä tarkastelussa illemmalla pirun pienellä präntillä paljastuu juristilauman laatima ansaverkko: Kohta 2. Kaikkia näitä pitää harkita ajan kanssa vertailemalla hintoja ilman edustajien uskotteluja ja hoputusta. Uskon että vastuulliset Oulun päättäjät myös painivat vähenevien rahojen kanssa, tuskin kukaan ilkeyttään esityksiä tekee. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Silti vieläkin firmasta väitetään, että tuotteen hintaan ei ole lisätty lähes kuuden vuoden rahoituskuluja ja korkoja. Tämä tuulivoimaloista lähtevä pulssi löydettiin vasta 2019 syksyllä, elikkä tutkijoilla ei ole ollut mikroaaltomittaria, vaan tulokset on menneet äänten piikkiin. Väärin: Soittaja on puhelinmyyntifirmasta Oulusta, Kuopiosta tai ihan mistä päin vain, jonne nämä tyrkytyspuhelut on ulkoistettu. Sopimus on sitova, kun nimikirjoitukset on alla. Kantaa ovat ottaneet niin kuin arvata saattaa, ministerit Andersson ja Saarikko. Tämä pulssi on sitä voimakkaampaa mitä useampi mylly on peräkkäin. Vakuuttaa, miten tavattoman pienissä kuukausierissä tuotteen voi maksaa ilman mitään lisäkuluja. Hiuksia nostattava tunne vahvistuu, kun posti tuo muutaman päivän päästä pankin X luottokortin ihan pyytämättä ja yllättäen kuin aikoinaan Irak-paperit Anneli Jäätteenmäelle. JUKKA LEHOJÄRVI Eliitin populismia 2.0 Tuulimyllyihin liittyvät infraäänet ja mikroaaltopulssi Ollaanks´ kavereita?. Tongin netin yritystiedoista vasta nyt, että firman päätoimiala onkin rahoitusja luottotoiminta, jonka merkinnän firma on yrittänyt poistaa netistä jo muutaman ajan, kertoo aluemyyjä kysyttäessä asiasta puhelimitse. Ruksi on tietysti siinä jälkimmäisessä. Hän ilmoitti, että heillä on rahat vain infraäänelle. Jos olisin maksanut ne suoraan kassalla, hinta olisi jäänyt puoleen. Kohta 16. 10 Maanantaina 23.11.2020 . KALAJOKILAAKSO Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Saarikko kertoo ”hätkähtäneensä” kuultuaan esityksestä keskustan tukemana, kuinkahan paljon kulisseissa pelotellaan kepulaisia valtuutettuja. On moraalitonta altistaa ihmiset ja eläinkunta eurojen vuoksi tietämättä, millaisia terveyshaittoja tämä tolkuton myllyjen rakentaminen saattaa aiheuttaa, hautaustoimistot kai siitä hyötyy. Olemme koronakriisin jälkeen todella vaikeassa tilanteessa valtiona”
2018 henkilöstöä näissä yhtiöissä oli noin 50 tuhatta, liikevaihtoa niissä oli noin 12?500 miljoonaa euroa ja liikevoittoa ne tahkosivat noin 660 miljoonaa euroa. Molemmat em. Kun näin näyttää olevan, mitkä ovat yhtiön pontimet edellä kerrottuun ja siihen, että yhtiön henkilökulut ovat kasvaneet vuodesta 2018 vuoteen 2019 peräti noin 43 prosenttia. alueellisten yhtiöiden toimintaa tarkastellessa joutuu kysymään sitä, mitkä ovat esimerkiksi mainittujen yhtiöiden toiminnan pontimet, periaatteet ja tavoitteet. Näitä yhtiöitä on lähes kolme tuhatta kappaletta. Esimerkiksi Vestia Oy:n toimintakertomuksista selviää, että yhtiö on viimeisen noin 10 vuoden aikana tuottanut voittoa ennen veroja keskimäärin noin miljoona euroa/vuosi, eli yhteensä noin 11 miljoonaa euroa. Näin ollen esimerkiksi etätyöpäivän verran eri huoneissa viettävät perheenjäsenet saattavat viettää aikaa sen verran kaukana toisistaan, että koronavilkku katsoo etäisyyden pysyneen koko ajan tartunnan kannalta tarpeeksi kaukana toisistaan. Vestia Oy kuudentoista (16) kunnan ja Vesikolmio Oy kuuden (6) kunnan alueella. Osaa sovelluksen ongelmista korjataankin parhaillaan. On huolestuttavaa, että nimenomaan pitkäkestoisissa kontakteissa koronavilkku ei toimi kuten pitäisi. ALV kun on mennyt kokonaisuudessaan valtiolle ja yhtiön tuloverosta on palautunut yhtiön kotipaikkakunnan kunnalle vain noin 31 prosenttia eli noin 0,7 miljoonaa euroa. Kansalaisten elinolosuhteisiin vaikuttavat lähinnä yhtiöiden tuottamien palvelujen laatu ja saatavuus, sekä palvelujen hintataso. Syysja lokakuun aikana 39 prosenttia positiivisen koronatestituloksen saaneista ilmoitti tartunnastaan sovelluksessa. Siis sovittujen periaatteiden ja osakassopimuksen vastaisesti kerätessään palvelujen ylihinnoittelulla tarpeettoman suuret voitot ja pääosin valtiolle menevät verot. Jos tartuntoja ei ilmoiteta sovellukseen, sovelluksen hyödyllisyys kärsii. MARKKU JOKELA Koronavilkun käyttö ei ole sujunut täysin ongelmitta, Pohjois-Pohjanmaan Kuluttajat ry muistuttaa. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Suomessa on erilaisia osake-, osuuskunta-, säätiö ym. miettii kirjoituksessaan Heikki Häyrynen ja ottaa esimerkiksi jätehuollon. Osa onkin joutunut ostamaan uuden puhelimen saadakseen Koronavilkun käyttöönsä. Samoin monopoliasemasta käsin toimivia voivat olla monet yksittäisten kuntien yli 50-prosenttisesti omistamat ns. yhtiöiden tavoitteista palvelujen laatu ja saatavuus näyttävät olevan pääosin asianmukaisella, jopa hyvällä tasolla, mutta miten on palvelujen monopoliasemasta määrätty palvelujen hintataso. Toimiessaan ongelmitta ja ollessaan mahdollisimman monen saatavilla Koronavilkku on erinomainen lisätyökalu tartuntojen jäljittämiseen. Koronavilkun toimimiseen ei riitä välttämättä uusikaan älypuhelin, ellei se ole tietynlainen älypuhelin. Alueellamme tällaisia yhtiöitä ovat esimerkiksi Vestia Oy ja Vesikolmio Oy. On pidettävä mielessä, ettei koronavilkku ole yksistään tai nykyisellään riittävä keino epidemian jäljittämiseksi. Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Kahden viimeisen vuoden aikana tuo voitto on ollut keskimäärin reilut 2 miljoonaa euroa/vuosi. Yhtiön liikevaihto ko. Lähes täysin sovelluksen ulkopuolelle jäävät myös vanhukset. tytäryhtiöt. Koronavilkun tarkkailua tärkeämpää on tarkkailla omaa oloa ja hakeutua testiin tarvittaessa. Terveydenja hyvinvoinnin laitokselta (THL) kerrotaan, että tämä ongelma johtuu siitä, että sovellus laskee kontaktien etäisyyden keskiarvoa. Määrä on alhaisempi kuin mitä sovelluksen latausmäärät antaisivat olettaa. Maanantaina 23.11.2020 Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso Kalajokilaakson toimitus/ sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska Puh. viimeisen kymmenen vuoden aikana on kasvanut noin 6 miljoonasta reippaaseen 10 miljoonaan euroon. Yhtiön osakassopimuksessa sanotaan, että ”yhtiö toimii omakustannusperiaatteella” ja että ”yhtiö ei jaa osinkoa”. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Pohjois-Pohjanmaan Kuluttajat ry Tartuntojen jäljitys ei saa jäädä Koronavilkun varjoon www.kalajokilaakso.fi Miten on monopoliasemasta määrätty palvelujen hintataso. 020 750 4600 Fax. Monet kuntayhtiöt toimivat toimialueellaan monopoliasemasta ja tällaisesta asemasta käsin toimivien yhtiöiden toiminnan tavoitetta, tarkoitusta ja eettisyyttä on syytä tarkastella. On harmillista, että moni, joka haluaisi käyttää sovellusta ja voisi hyötyä siitä, ei pysty ottamaan sitä käyttöönsä. yhtiöt, Vestia ja Vesikolmio kun toimivat ja käyttävät toimialueensa asukkaiden elinolosuhteita ja yritysten toimintaa koskevaa päätösja talousvaltaa monopoliasemasta. ISMO KUNELIUS. Jäljitykseen tulee edelleen kohdentaa tarpeeksi resursseja. Kaikki keinot epidemian pysäyttämiseksi ovat lämpimästi tervetulleita. Em. Koronavilkku on yksi keinoista hillitä epidemiaa eikä muu jäljitys saa jäädä sen varjoon. Toisaalta myös sovellusta tulee kehittää, jotta siitä saataisiin kaikki mahdollinen hyöty irti. Kolmas haaste Koronavilkussa liittyy siinä ilmoitettujen tartuntojen määriin. Tartuntojen ilmoittamista on vaikeuttanut se, että tarvittavaa sovellukseen syötettävää koodia ei ole joissakin tapauksissa saatu ollenkaan. Siis palvelujen ylihinnoittelun vuoksi yhtiö on maksanut veroja yhteensä noin 4,7–5 miljoonaa euroa. Tällainen verojen maksu heikentää yhtiön toimialueen kuntalaisten ostoja elinvoimaa melkoisesti. Toiseksi lehtiotsikoihin on noussut kysymyksiä siitä, että koronavilkku ei rekisteröi perheensisäisiä tartuntoja. Mainituista voitoista yhtiö on maksanut tuloveroa 10 vuoden aikana noin 2,2–2,3 miljoonaa euroa ja edellä mainitusta tuloksesta ja palvelujen noin 14–20 prosenttia ylihinnoittelun vuoksi ylimääräistä arvonlisäveroa vastaavana aikana yhteensä noin 2,5–2,7 miljoonaa euroa. Onko se kohtuullinen vai jotain aivan muuta. KALAJOKILAAKSO 11 KALAJOKILAAKSO . Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Mainitusta ja edellä kerrotusta on tulkittavissa niin, että yhtiö toimii toisin. Koronavilkun käyttö ei kuitenkaan ole sujunut täysin ongelmitta, ja osa ongelmista on yhä korjaamatta. Koronavilkku lanseerattiin käyttöön elokuun lopussa, ja marraskuun alussa otsikot hehkuttivat 2,5 miljoonaa latausta. 11 Maanantaina 23.11.2020 . Yksi eniten puhuttaneista ongelmista on se, että tällä hetkellä Koronavilkku ei ole kaikkien saatavilla. Tämän tietävät sekä sovelluksen tekijä että THL, mutta ei välttämättä koko suuri yleisö. Ikääntyneillä ei välttämättä ole älypuhelimia puhumattakaan siitä, että ne olisivat tarpeeksi uusia. kuntayhtiöitä, joissa kunta tai kunnat omistavat yli 50 prosentin osuuden ja käyttävät niissä päätösvaltaa. Sovellukseen liittyvät haasteet korostavat terveydenhoidon tekemän jäljityksen tärkeyttä. Se ei ole ladattavissa vanhempiin puhelinmalleihin ja ongelmia on ollut myös aivan uusien puhelimien kanssa. Heikki Häyrynen Nivala Kuntayhtiöiden tavoite ja tarkoitus. Tämän takia sovellusta tulee pyrkiä kehittämään siten, että se olisi saatavilla mahdollisimman monelle. Em. 020 750 4618 Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Soita 020 750 4600 Kuumalinja Kalajokilaakson Kuumalinja arkisin klo 12-13
Irtokiekossa ensimmäisenä oli Tatu Pulkkinen, jolla oli helppo työ viedä JHT johtoon. 7 4 3 55-25 12 Popula .......... GFT kaatui trilleriottelussa vasta voittomaalikilpailussa maalein 4–5. JHT vankisti asemiaan Suomi-sarjan kärkipäässä Ari-Pekka Ojala HIFK FS-Sievi FS 0–4 (0–0) GFT-Sievi FS 4–5 (vm. 1–2), ja. YJK:n hyvältä näyttänyt nousu tyrehtyi päätöserässä. 10 8 2 82-29 24 TeKi/Hermes 13 5 1 7 45-78 16 LL-89 Red L ..11 4 7 42-53 12 KalPa Ak ......12 3 1 8 32-52 10 YJK................11 1 1 9 41-98 5 Tulokset. Sievin kiri alkoi, kun Jarmo Junno laukoi 3–2-kavennuksen ajassa 36.41. Ensimmäisestä viisikosta osuivat GFT:n Jaso Oksanen ja Sievin Vilho Hanni. 5 2 3 23-34 6 KUKI HT ........9 3 6 30-41 9 LiKi ............... GFT sai nauttia johtoasemasta vain puolen minuutin ajan. Jatkoajalla Sievi nousi maalin tappioasemasta tasoihin Heikkilän osumalla. KALAJOKILAAKSO Urheilu Kalajokilaakso Muik Hockey-JHT 3–5 (0–3, 1–0, 2–2) JHT-Titaanit 6–1 (3–1, 1–0, 2–0) Jääkiekon Suomi-sarja JHT Kalajoki jatkaa jääkiekon Suomi-sarjan kärkikahinoissa. Peli ratkesi ajassa 36.33, kun Junnon toisen osuman pohjustanut Henri Heikkilä vei Sievin 0–3 johtoon Jaakko Alasuutarin syötöstä. Jesse Heinonen sinetöi 0–4-lukemat Atte Häivälän esityöstä kolme sekuntia ennen päätössummeria. Ottelun luonteeseen sopien voittomaalikilpailu ratkesi vasta toisessa jatkoparissa, kun Suihkonen laittoi pilkun tasoittavalla vuorolla sisään. YJK kiusasi sarjakärkeä Futsal Futsal-liiga FC Kemi ........9 8 1 46-13 25 KaDy .............6 5 1 29-11 15 Mad Max ......9 5 4 40-37 15 Akaa Futsal ...6 4 1 1 32-22 13 ToPV .............6 4 2 33-15 12 GFT ...............6 3 1 1 1 26-18 12 Riemu ...........8 3 1 4 31-25 11 SoVo ............. 7 3 4 47-40 9 OYUS ............ Vanessa Viitala osui kahdesti. Lauantaina Sievi voitti sarjanousija HIFK FS:n vahvan toisen jakson turvin maalein 0–4. Susanna Järvenpää laukoi 3–5-lukemat ylivoimalla. Muik otti maalivahdin pois jo kolme ja puoli minuuttia ennen loppua. 3 2 1 18-14 7 VTS ...............6 4 2 33-29 12 Cowboys ...... Ilo jäi lyhyeksi, sillä Nurkkala muutti minuuttia myöhemmin tilanteeksi 2–4. 7 2 5 43-52 6 Cobrat ..........8 2 6 44-40 6 Te-Ki Ak ........8 8 12-118 HaU-Te-Ki Ak. ARI-PEKKA OJALA Futsal-liigassa alkukauden taapertanut Sievi ryhdistäytyi Viikonloppuna pääkaupunkiseudulta mukaan tarttui viisi sarjapistettä Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, YLIVIESKA Kahden erän jälkeen Ylivieskan Jääkarhut oli vielä iskuetäisyydellä sarjajohtaja Oulun Kärpät Akatemiaa vastaan naisten Mestiksen karsintasarjassa. Viikonloppu toi kalajokisille täyden kuuden pisteen potin, kun joukkue haki perjantaina 3–5 voiton sarjajumbo Muik Hockeyn vieraana. Avauserän lopussa JHT osui vielä kerran. Maalin makuun pääsivät Teemu Pyykkönen ja Kärjä. 7 3 1 3 32-37 11 TIHC.............. Kasperi Halme iski espoolaiset johtoon toisen jakson puolivälissä. Jesse Lyytinen toimitti kiekkoa maalille ja irtokiekon luuti sisään Tatu Pylkkänen. Kolmannessa erässä Muik Hockey nousi maalin päähän Artjom Gornostajevin toimesta. Peliväline ajautui Heikki Klemetille, joka sai maalinkulmalla niitata kiekon verkkoon. 4–4, 3–3 (2–1) Futsal-liiga Sievi FS otti viikonloppuna kaksi makeaa voittoa Futsal-liigassa. Muik joutui antautumaan jo kahden minuutin jälkeen, kun Oskari Tauriaisen syöttö tavoitti Jani Nurkkalan, jonka yrityksen Muik-vahti Jere Parviainen onnistui torjumaan. 7 7 18-48 III-divisioona, lohko 7 Laser HT Ak ..8 8 74-33 24 PyPo .............8 5 1 2 54-39 17 UU ................8 5 1 2 58-44 16 PaKa ............. Sievi sai tärkeän palasen mukaan joukkueeseen, kun Jarmo Junno oli saanut maajoukkuepelien jälkeisen karanteeninsa vietettyä. Kotijoukkueen Jimmy Sigfrids viimeisteli kotijoukkueen 3–5-kavennuksen. KALAJOKILAAKSO 12 Maanantaina 23.11.2020 . Ensimmäisen osuman Viitala viimeisteli rangaistuslaukauksesta ja jälkimmäinen syntyi alivoimalla. Tommi Klemetti pääsi purjehtimaan vetopaikkaan luvattoman helposti ja latasi kiekon yläpesään. Maajoukkuemies iski päivän toisen reilu kuusi minuuttia myöhemmin. Linus Vesterlund komea rystyveto kavensi alivoimalla tilanteeksi 1–3. GFT meni Antti Arvolan rankkarimaalilla johtoon, kun peli oli vanhentunut 16.40. 7 2 1 4 18-28 7 HIFK FS .........6 1 5 5-26 3 PP-70 ...........9 9 10-75 Jääkiekko Suomi-sarja RaaheK ........13 11 2 61-25 37 HCIK ............12 8 3 1 53-31 30 JHT ..............14 9 1 1 3 58-45 30 D-Kiekko .....13 7 2 2 2 56-37 27 Hunters .......12 7 5 42-36 21 Karhu HT ......11 5 1 5 36-29 17 Pyry .............12 5 1 6 50-49 17 S-Kiekko ......13 5 1 7 34-53 16 HC Giants ....12 3 2 1 6 41-55 14 Laser HT ......12 3 3 6 36-44 12 Haukat.........14 3 2 9 44-55 13 Titaanit .......12 2 3 7 34-48 9 Riemu ..........12 2 3 7 42-58 9 Muik Hockey 10 1 1 1 7 27-49 6 II-divisioona, lohko 5 KISE .............. Maalitehtailun aloitti isäntien Ari Makowski ajassa 13.49. Kalajokiset eivät saaneet kiekkoa ylärimaa lähemmäs, mutta Muik Hockey sai. Avauserässä nähtiin vielä yksi maali ja siitä vastasi läpiajoon karannut Titaanien Eetu Rasalahti. 7 3 1 3 33-20 10 Ilves FS .........8 2 2 4 21-27 10 JoSePa..........6 2 1 1 2 20-21 9 Sievi FS ......... Järvenpää kavensi lukemiksi 4–7 ajassa 54.34. Kolmen maalin karkumatkalle JHT meni ajassa 16.35, kun Veikka Kärjä ohjasi Arttu Paakin laukoman kiekon sisään. Ensimmäinen jakso mentiin HIFK:n ja Sievin välisessä kohtaamisessa maaleitta, mutta tauon jälkeen verkot alkoivat heilua. Jatkoajalla Sievi ajautui jälleen selkä seinää vasten, kun Halme vei isännät 4–3-johtoon. PERJANTAIN PELI ei JHT:n jaloissa painanut. Asialla oli ylivoimalla osunut Milan Davidek, joka sai kaikessa vapaassa nousta Muikin maalille ja pistää kiekon sisään. Päätöserässä vieraat karkasivat ja veivät pisteet pohjoiseen maalein 4–9 (0–5, 3–0, 1–4). Vieraiden tähtipelaajaksi valittu Heikkilä tasoitti pelin digitaalien näyttäessä aikaa 42.53. Kolmannessa erässä JHT kaunisteli lukemia kahdesti. 7 5 1 1 61-31 17 Et-Po ............. Juho Alasuutari pääsi tuulettamaan viikonloppuna kahta voittoa. Sunnuntaina Sievi osoitti sitkeytensä ja nousi kaksi kertaa kuilun partaalta tasoihin. Sievi FS:n Jaakko Alasuutari tasoitti pelin reilu minuutti myöhemmin. Toisessa erässä JHT:lla oli tilaisuus laittaa peli pakettiin, kun JHT pääsi yrittämään ylivoimalla kolmesti peräkkäin. 5 3 2 25-23 9 TeKi ..............6 3 1 2 39-33 10 YJK................ Marko Pirnes puolestaan koppasi kiinni kaksi HIFK:n pilkkua. JHT tuplasi johtonsa ajassa 7.31. Rankkareille asti Sievi selvitti itsensä vaikean reitin kautta. Miikka Isosalo pelasi nollapelin Sievin tolppien välissä. Riskipeli kostautui, kun Davidek sinetöi illan toisensa tyhjään maaliin. Ottelun avausmaalin Titaaneja vastaan JHT iski ylivoimalla hieman avauserän puolivälin jälkeen. Maaleja avausjaksolla kuitenkin nähtiin kolme, jotka syntyivät kaikki kolmen minuutin sisään. 22–2 (8–0, 6–0, 8–2) Cobrat-UU 5–6 (1–2, 2–1, 2–3) Laser HT Ak.-Popula 7–2 (5–0, 0–0, 2–2) Naisten Mestis-karsinta, lohko 3 Kärpät Ak ....13 12 1 94-26 38 APV ............ Avauserässä pahasti jyrän alle jäänyt kotijoukkue hivuttautui kahden maalin päähän toisessa erässä. Tasoitusosuman Nivalan futsalkasvatti tehtaili kaksi minuuttia myöhemmin. 5 3 2 30-19 9 PJK ................ Espoossa lisäpiste ratkesi Sieville Jose Suihkosen onnistuneella pilkulla. JUNNO ALOITTI Sievin maalitehtailun Juho Alasuutarin syötöstä, kun toinen jakso oli ehtinyt vanheta minuutin. 7 2 1 4 20-26 8 PJK ................ Toistamiseen JHT onnistui heti seuraavassa vaihdossa. Ratkaisu syntyi vasta toisessa jatkoparissa. 7 4 3 41-37 12 HaU .............. Lauantaina JHT kaatoi Kotkan Titaanit Pirkonsuolla selvin 6–1-lukemin. Ottelu eteni maalittomana reilun puolikkaan jakson ajan. 12 Maanantaina 23.11.2020 . Varsinaisen peliajan lopussa vieraat kuroivat kahden maalin takaa-ajoaseman umpeen. Toinen erä vanheni vain reilun minuutin, kunnes Lyytinen lusikoi oman laukauksensa paluukiekon sisään ja muutti tilanteeksi 4–1
+87 Jonna Liius – (55+). Kotijoukkueen kavennuksen jälkeen Kari Mattila, Riku Laurila ja Laakko päättivät kuhmolaisten pyristelyn. Vilma Rättyä kaunisteli kaikkia 15ja 17-vuotiaiden ennätyksiä 59 kilon painoluokassa kirjaten 107 (47,60). N 87 kg: 1) Paula Koski RK (-76/85,97) 125 kg ( 52+73) 140.199 p. Suoritus tuotti Suomen mestaruuden 80-kiloisten sarjassa. Asla Ohtamaa torjui Jääkarhujen maalilla 25 kertaa. YJK on tällä kaudella viihtynyt hyvin vieraskentällä. Maanantaina 23.11.2020 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Alueen hiihtäjistä parhaiten menestyi 19:nneksi sijoittunut Team Skiersin Miia Säilynoja. Semifinaaleissa sattunut kaatuminen jarrutti osaltaan Mäen menoa finaalissa, joka ratkesi niin ikään kaatumiseen. Sunnuntaina Topi Palo ja kumppanit joutuivat poistumaan ensimmäisen kerran vieraskentältä tyhjin käsin, kun VTS korjasi pisteet yhden maalin marginaalilla. P15 55 kg: 1) Julius Suomala RK ( -08/49,09 ) 56 kg ( 25+31 ) 95.146 p., 2) Jani Kangas RK (-10/50,38) 33 kg (14+19) 50.382 p. Lähdön voitti Ari Moilasen ajama ranskalaisjyrä Don Williams 14,9. Ylivieskalainen paransi vanhaa Suomen ennätystä peräti 11 toistolla. Kirikamppailussa tamma jätti taakseen Pelicansin raviliigahevosen Piece Of Gloryn 13,8a sekä suosikiksi pelatun Imakeuptotheskyn 14,0a. Pohti SkiTeamin loistavaa päivää täydensi Joel Ikosen kolmas sija. Raution Kisailijoiden kansallisissa kutsukilpailuissa syntyi toistakymmentä piiriennätystä viiden RK:n nostajan toimesta. Mäen voitto irtosi 0,36 sekunnin marginaalilla Hollolan Urheilijoiden Verneri Suhoseen. Santtu Raitalan ajama tamma jyräsi ikäluokkalähdön voittoon saatuaan loistojuoksun toisessa ulkoparissa. Taivalkosken ladut toiseksi nopeimpaan aikaan selvitti suosikkina kisaan lähtenyt Puijon Hiihtoseuran Perttu Hyvärinen, joka jäi Mäestä 8,5 sekuntia. N 64 kg: 1) Gerta Jürgenson RK (-06/63,94) 126 kg (58+68) 163.67 p. Naisten 10 kilometrillä voiton vei Vieremän Koiton Kerttu Niskanen. Kallion suoritus on kansainvälisestikin kovaa valuuttaa. M 55 kg: 1) Ossi Alasuvanto 64 (27,37). Sorviston valmennettavien menestystä Jyväskylässä täydensi kolmosrahat tammojen III-divisioonakarsinnassa ravannut Yanru 15,7a. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Kalajokilaakso TOISTOVOIMAPUNNERRUS, VIITASAARI Ylivieskalainen Salla Kallio teki Viitasaarella toistovoimapunnerruksen Suomen ennätyksen. SUNNUNTAINA MÄKI otti Suomen cupissa vapaan 14 kilometrin väliaikalähtökisassa voiton. Naiset, 1,5 km: 1) Katri Lylynperä Vuokatti Ski Team Kainuu 3.34,41, 2) Kerttu Niskanen Vieremän Koitto –1,27, 3) Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura –3,84, 4) Jasmi Joensuu Vantaan Hiihtoseura –4,33, 5) Anni Alakoski Kainuun Hiihtoseura –10,59, 6) Johanna Matintalo Pöytyän Urheilijat –1.03,29. Gerta Jürgensonin kokonaiskertymässä 126 (58, 68) 15-vuotiaiden ja 64-kiloisten pe-tuloksia ovat työntö ja yhteistulos. Jv-kisa N 71 kg: 1) Heidi Alahäivälä 90 (40,50). Turhaa reissua ylivieskalaiset eivät Kainuuseen tehneet, sillä lauantaina YJK otti voiton Kuhmon Kiva HT:sta maalein 3–6 (1–1, 1–5, 1–0). ARI-PEKKA OJALA YJK haki kolme pistettä Kainuusta Ylivieskalaiset kokivat kauden ensimmäisen vierastappion Kalajokilaakso SALIBANDY, OULU Koskenkylän Riento päihitti salibandyn II-divarin Pohjois-Suomen lohkon kärkipään kamppailussa Alavieskan Virin maalein 6–3 (1–1, 1–0, 4–2). Voitostaan Moonlight Velvet tienasi komeat 30 000 euroa. Kalajoella nostettiin tukku piiriennätyksiä Jari Kangaskorte RAVIT, JYVÄSKYLÄ Ylivieskalaisen Äijät Kuutamolla Tallin Moonlight Velvet voitti lauantaina Jyväskylässä nelivuotiaiden lämminveritammojen Kasvattajakruunu-finaalin. – Ei ollut mitään asiaa Laurin (Vuorinen) mukaan, joten ajattelin, että kamppaillaan nyt toisesta sijasta. Kokonaiskertymäksi kirjattiin 156 (71, 85). M 81 kg: 1) Miro Manderbacka 185 (83,102), 2) Janne Kähtävä 179 (77, 102). Lauantain sprinttivoitto ei tullut tällä kertaa näytöstyyliin. Vielä yhdet kisat ja sitten helmikuuta odotellessa, Kallio iloitsi Facebook-päivityksessään. Virillä hukkareissu. Mika Paanasen 81 kiloisissa tempaama 71 kiloa on petulos 45-vuotiaiden ikäluokassa. Meille se tuli helmikuussa. Suomen cupin toisena kisaviikonloppuna Mäki juhli sekä perinteisen sprintin että vapaan normaalimatkan voittoja. Sieviläislähtöinen Miska Poikkimäki oli kilpailun viides. Jv-sarjat: T15 55 kg: 1) Sini Kangas RK ( -07/51,11 ) 57 kg ( 24+33 ) 86.084 p. – Voittoa ja uutta SE-tulosta lähdettiin hakemaan ja nehän sieltä tuli. Ylivieskalaisten ykköstykkinä hääri hattutempun ja syöttöpisteen tehtaillut Lauri Laakko. KUHMOSSA OTTELU ratkesi toisessa erässä, kun Joel Honkakoski ja Laakko kurittivat KUKIa erän alussa. Omistus on jaettu neljään osuuteen, joista yksi osuus on meillä, kertoi valmentaja Eija Sorvisto. Maanantaina 23.11.2020 13 KALAJOKILAAKSO . M 67 kg: 1) Juho Kyösti 113 (51,62). Tamman omistajaporukkaan kuuluu hänen lisäkseen puoliso Kari Niemelä sekä voittoseremonioissa mukana olleet Janne Salmela ja Mika Pajukoski sekä neljäs omistaja, joka jätti voittoseremoniat väliin. Avauserässä Virin 1–1-tasoituksen viimeisteli Elias Pelo. Päivän parhaista tuloksista vastasi Eetu Salmela, jolle kirjattiin 236 (108, 128), jotka kaikki ovat 20ja 23 -vuotiaiden pemerkintöjä 96 kilon sarjassa. M 81 kg: 1) Mika Paananen RK (-71/79,61) 156 kg (71+85) 191.32 p. Voitto oli samalla Eija Sorviston talliin ensimmäinen suurempi täysosuma ikäluokkakilpailussa. Kotijoukkueen Joona Malinen koppasi kiekon kiinni 35 otteeseen. Sitten Lauri tiputti lahjan tuohon samaan kohtaan, mihin itsekin kaaduin, Mäki kertasi finaalin tapahtumia Yle Urheilun haastattelussa. Kilpailu sai dramaattisen käänteen, kun raisiolaisseuraa edustava hiihtäjä meni nenälleen ja katkoi samalla sauvansa. Suomen cupin normaalimatkat (v) Miehet, 14 km (118): 1) Joni Mäki Pohti SkiTeam 26.53,8, 2) Perttu Hyvärinen Puijon Hiihtoseura –8,5, 3) Joel Ikonen Pohti SkiTeam –13,4, 5) Miska Poikkimäki Vuokatti Ski Team Kainuu –41,8, 10) Juuso Haarala Pohti SkiTeam –58,4, 16) Heikki Korpela Pohti ST –1.06,5, Miikka Kinnunen Pohti ST –1.29,4, 32) Eelis Valikainen KaJu –1.40,2. M 102 kg: 1) Keijo Rättyä RK (-68/99,83) 215 kg (95+120) 238.554 p. Seuraavat viisi osumaa teki kotijoukkue, kunnes Viri hieman kaunisteli päätösnumeroita kahden viimeisen minuutin aikana. Tulokset Ari-Pekka Ojala MAASTOHIIHTO, TAIVALKOSKI Neljä kilpailua, neljä voittoa. Parasta lähtöä YJK ei VTS:n vieraana saatu, sillä Markus Ristiluoma joutui kaivamaan kiekon ensimmäistä kertaa selkänsä takaa 21 sekunnin jälkeen. Rekilän Riina sitä kauppasi ja meillä oli porukka, joka etsi hevosta. Hyvää taustatukea antoi neljä syöttöpistettä napsinut Tomi Gronoff. Ylivieskalaistammalle rahakas voittopotti Painonnosto Kalajoki Raution Kisailijoiden kutsukilpailut N 59 kg: 1) Vilma Rättyä RK (-06/56,48) 107 kg (47+60) 150.454 p. N 71 kg: 1) Elisa Jäppinen 108 (48, 60). Viriläisistä tolppien väliin osuivat Matti Kivimaa sekä Pelo. M 55 kg: 1) Santeri Kangas 29 (14, 15), 2) Jani Hukka 23 (9,14), 3) Verneri Alasuutari 23 (9, 14). Tasoitushaaveet murenivat hetkeä myöhemmin, kun Mikko Tauriainen laukoi numeroiksi 4–2. Kalajoki KaJun piirikunnalliset N 59 kg: 1) Katri Kyösti 99 (45,55). Matias Tervo iski erän loppuun VTS:n kolmannen. M 96 kg: 1) Eetu Salmela RK (-00/89,53) 236 kg (108+128) 273.634 p. Joni Mäen voittokulku jatkui Suomen cupissa Ari-Pekka Ojala JÄÄKIEKKO, KUHMO/SOTKAMO Ylivieskan Jääkarhut kärsi kauden ensimmäisen tappion vieraskaukalossa, kun Vuokatti Team Sport oli parempi sunnuntain II-divarikohtaamisessa 4–3 (1–0, 2–1, 1–2)-lukemin. Voitollaan Moonlight Velvet sivusi ennätystään 13,7a. Vaikka Mäen meno ei yhtä railakasta ollut kuin välierissä, riitti Pohti SkiTeamin hiihtäjän potku voittoon. Rebekka Roukalan 155 (70,85) tuotti piiriennätykset +87-kiloisten tempauksessa ja yhteistuloksessa. Maastohiihto Taivalkoski Suomen cupin sprintti (p) Miehet, 1,5 km: 1) Joni Mäki Pohti SkiTeam 3.08,34, 2) Verneri Suhonen Hollolan Urheilijat -46 –0,36, 3) Juho Mikkonen Vuokatti Ski Team Kainuu –0,58, 4) Lauri Vuorinen Skiteam 105 –5,05, 5) Lauri Lepistö Kouvolan Hiihtoseura –5,66, 6) Juuso Haarala Pohti SkiTeam –7,28. Pohti SkiTeamiä edustavan Joni Mäen saldo on vakuuttava. N 64 kg: 1) Hanna Kyösti 102 (46, 56). Manderbackan tulossarja 81-kiloisissa oli 185 (83,102), toiseksi sijoittuneen Jannen samassa sarjassa 179 (77, 102). 13 KALAJOKILAAKSO . Toisessa erässä VTS meni 2–0-johtoon ennen kuin YJK sai maalihanat auki Ville Tuomiston osumalla. Toiseksi omassa semifinaalierässä sijoittunut Mäki ei pystynyt finaalissa vastaamaan Skiteam 105:n Lauri Vuorisen kovaan alkuvauhtiin. Saman verran torjuntoja kertyi myös VTSvahti Jere Manniselle. Ylivieskalainen Salla Kallio teki Suomen ennätyksen Lauri Järvinen PAINONNOSTO, KALAJOKI Kalajoen Junkkarien Miro Manderbacka ja Janne Kähtävä kaunistelivat jälleen piiriennätyksiä seuransa piirikunnallisissa ja jäsentenvälisissä nostoisssa. N +87 kg: 1) Rebekka Roukala RK (-96/94,70) 155 kg (70+85) 167.861 p. Kallio pumppasi SM-kisoissa uudeksi Suomen ennätyslukemiksi 53 toistoa 52,5 kilolla. – Se on erikoisen luontoinen tamma, mutta ihmisystävällinen. Vielä kerran YJK sai kiekon verkkoon, mutta Petri Priuskan osuma jäi vieraiden viimeiseksi. Naisten sprintissä Kainuun Hiihtoseuraa edustava Anni Alakoski oli viides. Ristiluoma keräsi kauden ensimmäisessä pelissään 32 torjuntaa. Naiset 10 km (69): 1) Kerttu Niskanen Vieremän Koitto 20.58,1, 2) Riitta-Liisa Roponen Visa Ski Team Kemi jäljessä 26,3 sekuntia, 3) Krista Pärmäkoski Ikaalisten Urheilijat –29,1, 19) Miia Säilynoja Team Skiers –1.52,1, 28) Tiia Olkkonen HaapKi –2.18,2, 30) Roosa Juuska Team Skiers –2.26,3. Reisjärveltä lähtöisin oleva hiihtäjä jäi voiton vieneestä Vuokatti SkiTeam Kainuun Katri Lylynperästä 10,59 sekuntia. Päätöserässä ylivieskalaiset tulivat maalin päähän Laakon osumalla. Tapani Krapun ja Jyrki Heinosen Krapulan Ystävien Gute Band oli 3140 metrin voltissa neljäs kahdelta pakilta ajalla 15,2
23.10 Yöklassinen. 18.08 Urheiluhullut. 11.00 Riston Valinta. 20.00 Yeboyah, Renaz ja Wekesa. 07.30 Ykkösaamu. 10.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 12.13 Radio Suomen Päivä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.00 Yle Uutiset ja sää. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 17.10 Kaisa Pulakan tutkimuksia: Pelko! – Keskiajalla yliluonnollisen pelko on täyttä totta. 07.29 Hyvää huomenta. 20.03 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. KESKIVIIKKO 25.11. 12.45 Merisää. Keskiviikko 25.11. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 14.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 03.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Puheen Aamusta. 23.00 Iltahartaus. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 08.10 Ykkösaamu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. klo 16.02 Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa Maanantai 23.11. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä. 07.10 Hartaita säveliä. 12.00 Yle Uutiset. 17.10 Euroopan valot. 02.00 Arkisto: Kesä kaupungissa. 13.00 Yle Uutiset. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 13.02 Isästudio: Joonas Berghäll . 20.02 Sää. 12.00 YleX Etusivu. 00.00 Yle Uutiset. 22.05 Urheiluradio. 23.28 Päivä tunnissa. 15.02 Tommi Liimatan suuri serkkuteoria: Iris rukka ja suomirockin viides sukupolvi. 00.00 Arkisto: Maalaismaisemissa. 15.55 Yle News. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 07.50 Merisää. 06.35 Aktia aamuun. 15.02 Kulttuuriykkönen. 17.13 Radio Suomen Ilta. 23.10 Yöklassinen. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 14.00 Euroopan konserttilavoilla. 04.00 Arkisto: Messuilla tavataan!. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 18.02 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 07.29 Hyvää huomenta. 09.05 Muistojen bulevardi. 12.55 Radio Suomen Päivä. 12.10 Urheiluradio. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 17.13 Alueradio. 23.28 Päivä tunnissa. 07.10 Urheiluradio. 02.00 Arkisto: Maatalouden näkymiä. 16.00 Yle Uutiset. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.00 Yle Uutiset. Keskiviikko 25.11. 12.30 Politiikkaradio. 11.00 Välilevyjä: Jyvävelliä anagrammeista. 10.00 Yle Uutiset. 00.00 Yle Uutiset. 06.05 Politiikkaradio. 23.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. Tiistai 24.11. 14.00 Yle Uutiset. 05.50 Merisää. 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 10.02 Radio Suomen Päivä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 10: Jälleenlöydetty aika, jakso 42. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.00 Yle Uutiset. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.10 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 17.13 Alueradio. 23.00 Iltahartaus. 19.05 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 22.05 Urheiluradio. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.02 Alueradio. 07.15 Aamuhartaus. 06.05 Alueradio. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Tiina Lundbergin huoltamo. 02.54 Yöradio. 12.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 03.55 Yöradio. 03.54 Yöradio. 08.13 Alueradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 07.30 Ykkösaamu. 21.00 Yle Uutiset. 21.00 Epäilyttävän uutta. 14.02 Alueradio. 07.10 Urheiluradio. 19.00 Arkisto: Kaisa Korhonen. 19.05 Luonto-Suomen talviruokintailta 0203-17600. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 12.10 Urheiluradio. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Sää. 03.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen. 13.00 Klassista kahteen. 13.00 Yle Uutiset. 09.11 Alueradio. 07.13 Alueradio. 20.30 Akuutti. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yöradio. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 13.00 Klassista kahteen. 13.00 Yle Uutiset. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 19.05 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Faunin iltapäivä. 10.02 Radio Suomen Päivä. 12.00 Yle Uutiset. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Iltalehden uutiset 8.05 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Iltalehden uutiset 10.05 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 14.00 Iltalehden uutiset 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 16.00 Iltalehden uutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 20.00 Iltalehden uutiset 22.00 Iltalehden uutise t 24.00. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 19.02 Radioteatteri esittää: Hannah Arendt. 09.10 Sää. 00.00 Arkisto: Mainonta yhteiskunnassa. 10.00 Brysselin kone. 06.15 Aamuhartaus. 00.00 Yöradio. klo 16 mennessä Sääennuste tehty 21.11. 11.02 Radio Suomen Päivä. 18.30 Maailman metropoleja suomalaisin silmin. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Voice of Finland. 08.10 Urheiluradio. 02.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio. 15.55 Yle News. 15.02 Puikko ja Koukku: Vieraana muusikko Petra ’’Purkaa ja Pärmää’’ Gargano. 11.02 Radio Suomen Päivä. 09:18 09:21 09:24 15:00 14:57 14:55 Maanantai 23.11. 20.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 04.00 Arkisto: Merkkituote. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 07.15 Aamuhartaus. 15.02 Kysy mitä vaan. 02.54 Yöradio. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset. 20.45 Barokkimusiikkia Italiasta ja Englannista. 21.02 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 15.02 Kulttuuriykkönen: Marttojen siivousvinkit vuonna 2020 ja siivouksen psykologia. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.05 Muistojen bulevardi. 10.00 Yle Uutiset. Rock-etsivä. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 09.00 Yle Uutiset. 16.13 Puheen Iltapäiväkerho. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Alueradio. 16.10 Urheiluradio. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 12.45 Merisää. 10.33 Radio Suomen Päivä. 07.15 Aamuhartaus. 18.02 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. ’’Miehillä pitäisi olla tasa-arvoinen mahdollisuus vanhemmuuteen’’. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 13.00 Klassista kahteen. 02.02 Susanna Vainiolan Popradio. 11.33 Radio Suomen Päivä. 07.13 Alueradio. 20.00 Keinuva talo: Levymerkeillä on merkitystä, mutta nyt äänitellään kotioloissa. 08.10 Ykkösaamu. 15.00 Yle Uutiset. 06.05 Alueradio. 06.05 Politiikkaradio. 22.50 Kuuluttajan vieras: ohjelmapäällikkö Kimmo Saares Kirkon viestinnästä. 12.30 Politiikkaradio. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot 21.11. 07.13 Alueradio. 14.00 Yle Uutiset. +2 +2 +2 +2 +2 +2 -0 +0 -1 -0 +0 -1 -1 -1 -1 -1 -1 -1 8 3 11 Tänään -3 -3 -1 -1 -0 +2 +2 +2 +3 +4 +5 +4 +6 8 8 11 12 12 ma Alavieska 2 Kalajoki 2 Haapajärvi 2 Nivala 2 Sievi 2 Ylivieska 2 ti 1 -1 -0 -0 -0 ke -1 -1 -1 -1 -1 -1 to -0 1 -0 -0 -0 Kylmintä Ylivieska -6,1 Lämpimintä Ylivieska -0,8 Kylmintä edellisenä yönä Ylivieska -11,0 Kylmintä klo 14 -11,7 Naruska Lämpimintä klo 14 +7,0 Tulliniemi -17,6 Kylmintä edellisenä yönä Kemijärvi lentokenttä Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 23.11. 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 16.13 Puheen Iltapäiväkerho. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. 06.05 Hartaita säveliä. 21.55 Radio Suomen Ilta. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 07.10 Hartaita säveliä. 20.03 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 06.59 Hyvää huomenta. 10.02 Akti. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 13.02 Huostassa: ?Jälkihuolto ei toimi?. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.15 Aamuhartaus. 21.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 18.00 Yle Uutiset. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.59 Puheen Aamu. 03.50 Yöradio. TIISTAI 24.11. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 16.10 Urheiluradio. 17.35 Aihe, joka ei jätä rauhaan: Astrid Swan, Helmi Kekkonen ja äitinä olemisen kaikki värit. 14.02 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 00.00 Yle Uutiset. 22.30 Pörssipäivä. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen Päivä. 21.00 Yle Uutiset. 20.00 Miikka Koivisto. 14.02 Alueradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä. 10.02 Akti. 21.50 Merisää. 21.50 Merisää. 21.17 Päivä tunnissa. 16.10 Faunin iltapäivä. 08.10 Ykkösaamu. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/ min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 14.00 Iltalehden uutiset 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 16.00 Iltalehden uutiset 16.05 Puotipuksut (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 20.00 Iltalehden uutiset 22.00 Iltalehden uutiset 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Musiikkihetki. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 07.29 Hyvää huomenta. 21.00 Sydänjuurilla: Kaunis Karjala!. 09.11 Alueradio. 01.55 Yöradio. 15.02 Kulttuuriykkönen. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 02.00 Yle Uutiset. 12.10 Mitä psykoterapiassa tapahtuu?. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 21.00 Yle Uutiset. 13.02 Pörssipäivä. 16.13 Alueradio. 15.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 09.10 Sää. 05.50 Merisää. 16.10 Urheiluradio. 21.17 Päivä tunnissa. 05.30 Yle Uutiset ja sää. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Iltalehden uutiset 9.00 Alueuutiset 8.05 Neropatti 10.00 Iltalehden uutiset 10.05 Pookin päivä 10.30 Mikä Mättää. 06.59 Hyvää huomenta. 12.00 YleX Etusivu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 21.17 Päivä tunnissa. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 16.10 Faunin iltapäivä. 11.33 Radio Suomen Päivä. 22.50 Kuuntelijaklubi. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Metsäradio. 16.13 Alueradio. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 07.25 Musiikkihetki. 07.10 Urheiluradio. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 10: Jälleenlöydetty aika, jakso 41. 06.59 Puheen Aamu. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 05.50 Merisää. 11.33 Radio Suomen Päivä. 12.10 Urheiluradio. 15.02 Alueradio. 09.00 Yle Uutiset. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 18.50 Merisää. 16.10 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 07.25 Musiikkihetki. 14.00 Uudet levyt. 09.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Urheiluradio. 14.02 Alueradio. 12.13 Puheen Aamusta. 18.55 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 15.02 Alueradio. 21.30 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 12.55 Radio Suomen Päivä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 10: Jälleenlöydetty aika, jakso 43. 06.59 Hyvää huomenta. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 06.05 Hartaita säveliä. 12.13 Puheen Aamusta. 21.02 Urheiluradio. 20.50 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 18.02 Luonto-Suomen talviruokintailta 0203-17600. 14.00 Yle Uutiset. 22.30 Juuso Pekkinen. 18.02 Kysy mitä vaan. 06.59 Puheen Aamu. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Politiikkaradio. 21.12 Puheen Aamusta. 06.05 Hartaita säveliä. 18.50 Merisää. 07.50 Merisää. 07.53 Alueradio. 16.13 Puheen Iltapäiväkerho. 12.13 Radio Suomen Päivä. 03.00 Yle Uutiset. 18.02 Jääkiekkokierros: Kolmen ottelun kierros. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.30 Radioteatteri esittää: Maata etsimässä, 2.kausi. 07.53 Alueradio. 10.00 Yle Uutiset. 01.55 Yöradio. 08.10 Urheiluradio. 00.00 Arkisto: Kuvasarja. 21.12 Puheen Aamusta. 06.25 Aamusoitto. 22.05 Niinhän sitä voisi luulla. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 07.10 Hartaita säveliä. 21.02 Urheiluradio. 06.56 Päivän mietelause. 23.00 Iltahartaus. 22.05 Kuusi kuvaa Markku Piri. 21.02 Urheiluradio. 12.30 Politiikkaradio. 09.10 Sää. 15.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio. 15.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Arkisto: Työmies on palkkansa ansainnut – entä nainen?. 17.10 Aristoteleen kantapää. 17.50 Etnohetki. 10.00 Niinhän sitä voisi luulla. 10.02 Radio Suomen päivä. 12.00 YleX Etusivu. 21.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 18.02 12 diktaattoria: Karpaattien Dracula Elena Ceausescu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.33 Radio Suomen Päivä. 03.00 Yle Uutiset. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 12.36 Musiikkikamari. 07.53 Alueradio. 13.00 Yle Uutiset. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.00 Yle Uutiset. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. ’’Miehillä pitäisi olla tasa-arvoinen mahdollisuus vanhemmuuteen’’. 19.00 Arkisto: Tarmo Manni. 20.00 Rony Rex. 09.05 Urheiluradio. 00.00 Yöradio. 06.15 Aamuhartaus. Tiistai 24.11. 15.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Luonto-Suomen talviruokintailta 0203-17600. 19.02 Urheiluradio. 14.02 Juuso Pekkinen. 17.10 Urheiluradio. 08.13 Alueradio. 23.02 Yöradio. 09.11 Alueradio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.35 Aktia aamuun. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 04.00 Arkisto: Mielipiteiden jakajia. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Varo kertomusta: Perhetilabroilerit ja Saarioisten äidit. 15.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 22.05 Urheiluradio. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Iltalehden uutiset 8.05 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Iltalehden uutiset 10.05 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 14.00 Iltalehden uutiset 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 16.00 Iltalehden uutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 20.00 Iltalehden uutiset 22.00 Iltalehden uutiset 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Utelias äänimatkailija: Miltä tuntuu äänen pinta?. 17.10 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.08 Pollari. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 18.50 Merisää. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Karjalan evakot. 06.25 Aamusoitto. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Konsertissa pianisti Fabian Müller. 14.02 Tiina Lundbergin huoltamo. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. Mureen perhe sodassa. 01.55 Yöradio. 23.28 Päivä tunnissa. 17.30 Pyöreä pöytä. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Huostassa: ?Jälkihuolto ei toimi?. 18.30 Hartaita säveliä. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 10.02 Akti. 07.30 Ykkösaamu. 06.56 Päivän mietelause. 12.10 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 06.35 Aktia aamuun. 18.10 Äänitarina. 14.00 Musiikkistudio. 06.25 Aamusoitto. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Romano mirits. 12.13 Radio Suomen Päivä. 09.05 Urheiluradio. 22.05 Horisontti: Mitä on amerikkalainen kansalaisuskonto?. 08.13 Alueradio. 06.56 Päivän mietelause. 16.13 Alueradio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14 Maanantaina 23.11.2020 . 21.30 Isästudio: Joonas Berghäll . 09.05 Urheiluradio
1.1.2020 alk. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Hanke ei kuitenkaan toteutune ainakaan muutamaan vuoteen, sillä Klemetti aikoo odotella, kunnes talousnäkymät jälleen kohentuvat ja elinkeinoelämälläkin alkaa pyyhkiä nykyistä lujempaa.” Mutta vihdoin tontti on rakennettu ja juuri sillä tavoin, että Asemakadun kulmalla on yksikerroksinen ja Valtakadun puolella kerrostalo, jossa on sekä liiketilaa että asuntoja. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 22,50 €, KPK-etukortilla marraskuussa 18 € Lipunmyynti avoinna ti-pe 12-17 ja tunti ennen tapahtumia. –?Ei sen niin ole, pitää vaivautua kouluun. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. 1.1.2020 alk. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Välillä on aikuinen käynyt kurkkaamassa, välillä ei. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. N. Virtaus 90 m³/h. Juttu sai muun muassa tällaista kommentointia: –?Aloite padon purkamisesta olisi hyvä. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Sen Asemakadun kulmalle saa rakentaa yksikerroksisen siiven ja Valtakadun puolella on rakennusoikeutta neljässä kerroksessa. 020 750 4600 MEDIAMYYJÄ Kirsi Pinola puh. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Mistäköhän Saranpää otti tiedon, että tunneilla olisi avustajat paikalla. ”Ylivieskan ydinkeskustan parhaimmilla paikoilla on vielä jäljellä rakentamattomia liiketontteja, mutta talouselämän kehnot näkymät ja ennestään tyhjinä olevat keskustan liiketilat hillitsevät hurjinta rakentamisintoa. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. marraskuuta 1990 Kalajokilaakso uutisoi etusivullaan, miten lama hillitsi liikerakentamista Ylivieskassa. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. 050-3581415 SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.fi Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kpk.fi/mainosta LEVIKKI 5046 kpl LT2017 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas puh. –?Eikös ne jo reunoja leventänyt ja asvaltoinu. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Koulukatu 2 B. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Virtaus 90 m³/h. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Virtaus 90 m³/h. Maanlaajuinen taloudellinen taantuma koettelee tosin myös Ylivieskaa. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. 12 kk 24,30€/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.1.2020 alk. –?Tarkoitan koko patoa. 12 kk 13,58 €/kk levikkialueen ulkop. 12 kk 25,33€/kk Digipaketti 12 kk 7,70€/kk Tiedustelut puh. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Monikin aihe synnytti tällä viikolla keskustelua, mutta jo viime viikolla esille nousseet Ylivieskan opettajien lomautukset nostattivat yhä kannanottoja. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 Konttori ma-ti 10.00-14.00 llmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 Toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA KPK Yhtiöt Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Mikko Luoma MARKKINOINTI KPK Mediat -liiketoimintajohtaja Mikko Kallio Myyntipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Tilaustuote. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. 39,59,8046604 8046608 Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajokilaakso+ www.kalajokilaakso.fi Lue Kalajokilaakso heti aamuyöllä! Pirjo Kunelius Perjantaina 23. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. ”Hyvin” on tunnit sujuneet leffaa ja kännykkää katsoen. Virtaus 90 m³/h. –?Justiinhan se remontoitiin etäkäyttöön sopivaksi. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Tilaustuote. Uutisemme siitä, millä tavalla Ylivieskan kaupunginhallitus vastasi OAJ:n paikallisyhdistyksen lomautuskanteluun sai tällaista vastakaikua: –?Juuri kysyin omalta yläkoululaiselta lomautustunneista. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. –?Sama havainto ja ennen kokeita opettajaa ei ole opettamassa kolmella sen aineen tunnilla. Ensi vuonna aloittaa työt kuitenkin Asustetalo Savola, joka rakentaa itselleen suuremmat liiketilat ja samalla työneliöitä myös muille yrittäjille. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. 040-3515684 Janne Vierimaa puh. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. klo 19 CatCat & Isto Hiltunen Kynttilöiden syttyessä Liput norm. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. ELIAS KLEMETTI toteaa, että hänen suunnitelmissaan on rakentaa paikalle lähinnä liiketalo, johon ei niinkään tule asuntoja. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Kovin erilaiselta näytti Ylivieskan keskustaajama 30 vuotta sitten. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. 010 5011900 www.ylivieskanlvi.fi • Palvelemme: ma–pe 7–16 KAIKKI LVI-ALAN PALVELUT PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS www.ylivieskanlvi.fi P. –Samaa mieltä. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kalajokilaakso.fi/ palaute Alansa ammattilaiset 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat KAIKKI SÄHKÖPALVELUT UUDESTA YRITYKSESTÄ! 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät Asiantuntevaa HOITOA Torikatu 3, Ylivieska (08) 424 681 Keskustie 1, Alavieska (08) 430444 www.ylikunto.com YLI-KUNTO Oy Fysikaalinen hoitolaitos SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET YLIVIESKAN KULTTUURIKESKUS AKUSTIIKKA La 12.12. Tilaustuote. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. –?Lasten kehitykselle tekisi parempaa olla kotona nukkumassa kuin 6 tuntia istua luokassa puhelin kädessä. 12 kk 15,42 €/kk levikkialueen ulkop. Tilaustuote. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. PIRJO KUNELIUS Lama hillitsi liikerakentamista Ylivieskan parhailla paikoilla Kalajokilaakso 30 vuotta sitten Ismo Kunelius YLIVIESKA Kala Jaska on Kalajokilaakson virallinen facebook-sivusto, jonne päivitämme joka päivä lehden nettijulkaisuja sekä ajankohtaisia puheenaiheita. 10%. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Millo semmosta on uutisoitu . Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että ”namipaikoilla” ravintola Jokerin ja K-halli Saturnuksen välissä oleva tontti ja Halpa-Hallin yhteydessä oleva muu kortteli jäävät toistaiseksi rakentamatta. –?Sama havainto ja sama kun katsois sitten kotona leffaa ja kännykkää .... 15 Maanantaina 23.11.2020 . 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Voiko silloin edes tulla hyviä numeroita. Mikä purkualoite. Opettajien lomautukset puhuttavat yhä somekansaa, katso täältä viikon somekommentteja Kalajaskan Facebookista. Sen sijaan Keskipohjan Aluesäästöpankki ja Elias Klemetti eivät pidä kiirettä, vaikka heillä onkin alueita tehokkaimmilla liikepaikoilla.” UUTISESSA kerrotaan, että Ylivieskan ydinkeskustassa on vielä muutamia vanhoja puutaloja muistuttamassa liikekeskuksen synnystä. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. ”Niiden aika alkaa kuitenkin armotta olla ohi, sillä elinkeinoelämä on hankkinut tontit haltuunsa ja uudet liiketalot kohoavat aikanaan katukuvaan. –?Meidän 8.-luokkalaisella EI KERTAAKAAN ole ollut avustajaa valvomassa opettajatonta tuntia. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Virtaus 90 m³/h. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. 39,59,8046604 8046608 VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO www.ylivieskanlvi.fi P. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.fi henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.1.2020 alk. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. ”PATOLENKKI KUNTOON ! Ahti Törmälä jätti valtuustoaloitteen Hamarintien kunnostamisesta Ylivieskassa”, otsikoimme uutisen, jossa Ylivieskan kaupunginhallitus käsitteli aloitetta Hamarin voimalapadolle kulkevan tien parantamisesta. Täällä on surkeampiakin teitä vailla korjausta. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 20 lomautustunnilla ei ole ollut aikuista koko aikaa. KALAJOKILAAKSO Ilmoituksia Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Tilaustuote. Hinnat sisältävät alv. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Jokerin vastapäinen nurkkaus on kaavoitettu asuinja liiketontiksi. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Joutsentie 13, 84100 Ylivieska puh. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 044 429 4545
Koroton ja kuluton DNA Maksuaika: Voit ostaa laitteet esim. Hinnat voimassa 30.11.2020 asti ellei toisin ilmoiteta. 129 € SOITA MUSIIKKIA MISSÄ VAIN 50 € 50 € 220 € BLACK FRI DAY dna.fi/blackfriday | DNA Kauppa | Soita ja tilaa 0800 30038. Hinnat sis. 179 € VAIKUTTAVA 140 WATIN ÄÄNITEHO. Löydät sen sovelluskaupastasi. Philips TAB6305/10 Soundbar 179 € 129 € norm. 25,Paikalliset puheenaiheet Kalajokilaakson uutissovelluksessa on kaikki lehden digisisällöt: päivittyvä uutisvirta, näköislehti julkaisupäivänä heti puolen yön jälkeen sekä lehtiarkisto. Katso saatavuus dna.fi Huawei Watch GT 2e -älykello 79 € norm. Numero on maksuton. Lataa Kalajokilaakson uutissovellus puhelimeesi. Valmistettaviin valmistuslisä 5,00 e • laskutettaviin laskutuslisä 5,39 e . Korko % ja kulut €. Tarjoustuotteita on rajoitetut erät. 16 Maanantaina 23.11.2020 . klo15.00 alkaen kotiimme Talvitielle. KALAJOKILAAKSO Kutsu sukulaiset ja ystävät juhlaasi ilmoittamalla siitä Kalajaskassa. 179 € SPORTTINEN ÄLYKELLO AKTIIVISEEN ELÄMÄÄN Apple AirPods -nappikuulokkeet ja latauskotelo HELPPOKÄYTTÖISET 100 € JBL Flip 5 langaton kaiutin 79 € norm. Ei jälleenmyyjille. 36 kk maksuajalla vaikka et olisikaan DNA:n liittymäasiakas. Xiaomi Mi 10T Pro 5G 649 € KAUPAN PÄÄLLE MI-VARSI-IMURI Sony Xperia 5 II 5G 679 € norm. 299 € norm. Tervetuloa viettämään Leenan LAKKIAISJUHLAA to 5.12. E-mail: asiakaspalvelu@kpk.fi . alv 24% Sydämelliset kiitokset kaikille muistamisesta lakkiaispäivänäni Maija Mallikas JÄTÄ ILMOITUKSET EDULLISIMMIN VERKOSSA! Kutsu ja kiitos -PAKETTI yht. Liisa ja Jukka Talvi www.kalajokilaakso.fi/yo Nyt on juhlan aika! AINEISTON TOIMITTAMINEN . Liitä laskutustiedot. 45,Verkossa erikseen jätettäessä: kutsu alk. 899 € KOMPAKTIN KOKOINEN 5G FIFA 21 tai NHL 21 -peli PS4:lle 46 € norm. Puh: 020 750 4600 (ma-pe 8-16) . 59 € SAATAVILLA DNA NETTIKAUPASTA JA VALIKOIDUISTA DNA KAUPOISTA. 25,ja kiitos alk. DNA NETTIKAUPASTA 120 € 13 € ARVO 249 €. 1 kpl / hlö