Mies on perusterve ja huoli hänellä on lähinnä muiden pärjäämisestä. MAALISKUUTA 2020 Perustettu 1927 . Keskiviikkopäivän 11. Sivu 11 Ritva Korpi-Tassi: Osa-aikaisuuksiin on vaikea saada tilapäistyövoimaa. Sivu 2 Mikko Koivu aikoo käyttää ylimääräistä vapaa-aikaa myös hanurinsoiton opiskeluun. Sivu 6. Irtonumero 3 € SÄÄ +6 www.kalajokilaakso.fi palkittu paikallislehti 2019 Ylivieskalainen ammattimuusikko Mikko Koivu, 56, miettii nyt millä päivänsä täyttäisi. Kotonakin voi ottaa aamutai iltasuihkun alle ensin hikoilua liikkumalla. Jos on kotona etätöissä, ennen kahvitaukoa voi ottaa taukojumpan. Hän ennätti maailmalla näkemään, kuinka koronavirus ajoi suomalaisten halut olla viihteellä alas nopeasti. 91 vsk/Nro 24 . Sivu 5 Digitaalinen oppi uppoaa Ylivieskan lukiossa on satsattu digitalisiin oppimisympäristöihin. Ylivieskalainen Merja Männistö puolestaan on tutkinut digioppimista. maaliskuuta uutisointi sai suomalaiset ymmärtämään, että jotain on tapahtumassa. MAANANTAI 23. Yhtäkkiä häneltä katosivat työt. SEPPO KANGAS Korona vei keikat Kuntoilla voi kotonakin Kun joukkuelajit ovat toistaiseksi tauolla, tilalle pitää miettiä uusia rutiineja ja lajeja myös liikkumiseen
Torstaina Äkäslompolossa ei enää tiedetty tuleeko keikkaa vai ei, se tuli. Sen pitäisi olla jotain 60-70 prosenttia palkasta. maaliskuuta. –?Paljon teen yhteistyötä tangokuninkaallisten kanssa. Bändissämme on myös toinen ylivieskalainen muusikko, kitaristi Jouni Järvelä. Kun olin Auraviihteen listoilla, niin vuonna 1994 se alkoi tangoprinsessojen säestämisellä. Silloinhan ilmoitin tilanteeni liittoon. Mikko Koivu myös sovittaa ja nuotittaa musiikkia. Tässä ja nyt 2 Maanantaina 23.3.2020 . Nuukasti pitää elellä. Keikkoja ei ole vara mokata. Koivu huomauttaa, että paljon nuoria lahjakkaita muusikoita on tarjolla. NYKYINEN BÄNDI on ollut Heikki Koskelo & Taivaankaari. Niidenkin toteutuminen on kuitenkin nyt epävarmaa. Mikko Koivu on tuonut kotiin perheen tuloista tähän asti puolet. Työttömyysturvaa alan ihmiset ottavat joko muusikkojen liiton kassan kautta tai yksityisten alojen yleisestä työttömyyskassasta YTK:sta. Vielä hänellä on muutama yksittäinen keikka jäljellä toukokuulle. Mikko Koivu on nyt 56-vuotias. Kotonaolo alkoi yllättäen viikko sitten, monenlaista hän on ennättänyt pohtimaan. Tilanteen loppusummana on se, että paljon muusikoita on työttömänä. YHTEYDENOTTO TYÖTTÖMYYSKASSAA n maanantaina 16. Tässä ollaan pakkolomalla. ESIINTYVIEN TAITEILIJOIDEN kohtaamasta korona-ahdingosta on puhuttu julkisuudessa paljon. Bändi Heikki Koskelo & Taivaankaari aloitti viikon normaalin keikkaputkensa sunnuntaina 8. Sitten keskiviikkona 11. Mikko Koivu kertoo. On koettu ajat, jolloin kaikilla tangokuninkaallisilla oli paljon keikkaa. Ikä ja kokemus on tuonut ammattilaisuuteen omia vahvuuksiaan, on rutiinia tehdä asioita. Taivaankaari toimi vuonna 2016 tangokuninkaallisten Erika Vikmanin ja Marco Lundbergin kiertuebändinä. Hänen vaimonsa Ulla Koivu on Ylivieskan kaupungilla perhepäivähoitajana ja tällä on toistaiseksi riittänyt töitä. –?Keikkamuusikon elämästä puhutaan paljon. Erityisesti Mikko Koivulla on ollut myötätuntoa yrittäjiä kohtaan. – Selvittelyn alalla on vielä, että paljonko kassasta tulen rahaa saamaan käteen. Samanaikaisesti kun työtilaisuuksien määrät ovat vähentyneet, alalle tulee koko ajan uusia tulokkaita. Se helpottaa käytännön elämää, kun meitä on ollut samassa bändissä kaksi Ylivieskasta. Jos minulla on 12 keikkaa kuukaudessa, saan niiltä palkan. Siihen Mikko Koivu huomauttaa, että samassa veneessä tässä kuitenkin ollaan muiden suomalaisten kanssa ja osalla on vielä huonommin asiat kuin mitä hänellä. Täytyy koputtaa puuta, jottei onneansa menetä. maaliskuuta Tallinnan laivalta. Jono on pitkä eikä tietoa ole milloin valmista tulee. päivä ajettiin Lappiin. Tässä nyt ollaan kotosalla ainakin toukokuulle, hän toteaa. – Olen ollut onnekas, että töitä on riittänyt tähän asti hyvin 30 vuoden ajan. Jos niin tekee, se voi olla viimeinen kerta. Työtilaisuudet ovat alalla vähentyneet merkittävästi, yhä vähemmän on tarjolla paikkoja missä esiintyä. Ammattimuusikon keikat peruttu toukokuun loppuun Hannu Verronen Ylivieskalainen ammattimuusikko Mikko Koivu kertoo, että muutamassa päivässä kaikki muuttui. Edessä oli tuolloin muutaman kuukauden pakkoloma, kunnes hän sai pestin uuteen kokoonpanoon. –?Laivalla väkeä oli vielä tosihyvin eikä koronasta puhuttu mitään. Toimiala odottaa, että kaikki ammattilaiset ovat luotettavia toimijoita. Toivon, että rahaa saisin takautuvasti heti viime maanantailta. Sellaisia tässä on ennättänyt miettiä.. Koivu on jälkimmäisen jäsen. KALAJOKILAAKSO Hannu Verronen YLIVIESKA Ylivieskalaisen ammattimuusikon, kosketinsoittaja Mikko Koivun, 56, keikat on nyt pääosin peruttu toukokuun loppuun saakka. Edellisen kerran hän joutui sitä hakemaan vuonna 2005, kun silloinen bändi lopetti. KOIVU ON NYT toista kertaa turvautumassa ansiosidonnaiseen. Koivuilla itsellään on neljä aikuista lasta ja kaikilla näillä omia lapsia, lapsenlapsia on yhteensä kahdeksan. Tällaisen tilanteen eteen hän joutui yllättäen maanantaina 16. – Viiden hengen miesporukalla on esiinnytty. Se on paljon etenkin reissaamista, muuten koen eläväni tavallisen ihmisen elämää. – Sitähän ei tiedä, kuinka kauan tämä jatkuu. päivä toi Koivulle tiedon, että työttömyysturvahakemuksen käsittely tulee kestämään. Hyvää tässä ajassa on ehkä se, että osaamme nyt ajatella enemmän muita. Moniin muihin suomalaisin työtätekeviin hän ei näe isoa eroa. Nyt siihen on aikaa. Sellaisia tässä on ennättänyt miettiä, kun on ollut viikon kotosalla, hän toteaa. Jos minulla on kuukaudessa keikkoja nolla, en saa palkkaa. Kajaanilainen Koskelo on ollut kuninkaallisia, jolla keikkaa on ollut hyvin, siis tähän asti kunnes korona toi poikkeusolot. SEPPO KANGAS Tunnelma keikoilla muuttui todella nopeasti Koronaviruksen aiheuttama muutos tuli nopeana iskuna esiintyjille ” Hyvää tässä ajassa on ehkä se, että osaamme nyt ajatella enemmän muita. – Meidän perheeseen tämä tilanne tulee nyt vaikuttamaan niin, ettei mitään voi ajatella hankkivansa. Kun ajettiin keskiviikkona Lappiin, alkoi tulla paljon koronauutisointia. Kaikki oli muuttumassa. Kun kyse on kuitenkin etuisuudesta, sitä sitten ehkä verotetaan rankemmin kuin palkkaa. – Minä olen saamassa jossain vaiheessa ansiosidonnaista päivärahaa
SEPPO KANGAS Tunnelma keikoilla muuttui todella nopeasti –?Siellä Äkäslompolossa huomasimme, että väkeä keikalle tuli enää vain kourallinen. useissa sosiaalisen median kanavissa, tuloksetta. Tapahtunutta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Maanantaina 23.3.2020 Ammattimuusikon keikat peruttu toukokuun loppuun Mikko Koivu myös sovittaa ja nuotittaa musiikkia. Kotonaolo alkoi yllättäen viikko sitten, monenlaista hän on ennättänyt pohtimaan. uu tis ha av i Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Koirien omistajia on pyritty selvittämään mm. – Meillä kävi vielä viuhka, että saimme korvaavan keikan perjantaiksi Leville. Torstai-iltana jo peruuntui seuraavan päivän Saariselän keikka. Autoa kuljetti 1960-luvulla syntynyt mies, joka puhalsi alkometriin 1,45 promillea. Hotellien ja ravintoloiden henkilökunta kertoi, että isot ryhmät ovat peruneet tulonsa. Levillä oli perjantain keikalla vähän väkeä, lauantaina vähän enemmän. Ensimmäisenä peruttiin lähipäivien keikat. ANNE MATTILA Arja Kangas YLIVIESKA Hätäkeskukseen tuli perjantain vastaisena yönä hieman puolen yön jälkeen ilmoitus, jossa kerrottiin, että henkilöauto oli katollaan Ylivieskassa Ouluntien ja Hakalahdenkadun kiertoliittymässä. Poliisi on saanut viimeisen kahden viikon aikana lukuisia ilmoituksia irrallaan liikkuneista kahdesta koirasta useiden eri paikkakuntien alueella. Arja Kangas YLIVIESKA Poliisi lopetti perjantaina Ylivieskassa kaksi villikoiraa sen jälkeen, kun valvontaeläinlääkäri oli pyytänyt poliisilta virkaapua irrallaan liikkuneiden koirien lopettamiseksi. Muusikko oli perunut ja pääsimme tilalle. –?Levillä suomalaisista ihmisistä näki ja aisti, että jotain on tapahtumassa. Katsoimme huulipyöreänä, että mitä tämä on. Poliisi tutkii tekoa varkautena ja asian esitutkinta on kesken. Molemmat koirat olivat loukkaantuneita. Nyt siihen on aikaa. 020 750 4600 i Lähetä juttuvinkki sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. 020 750 4600 n . Poliisi lopetti koirat Niemelänkylän alueella perjantaina hieman puolenpäivän jälkeen. Sunnuntaina ajeltiin kotiin ja maanantaina tiedettiin, ettei keikkoja enää ole. Rattijuoppo narahti kolaroinnin jälkeen Rattijupon kuljettama henkilöauto vaurioitui pahasti perjantain vastaisena yönä tapahtuneessa törmäyksessä. Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi 3 KALAJOKILAAKSO . Tekijä oli rikkonut liikkeen ulko-oven ikkunan ja päässyt sitä kautta sisään liikkeeseen. Poliisi lopetti kaksi villikoiraa Ylivieskassa Poliisi on saanut viimeisen kahden viikon aikana lukuisia ilmoituksia irrallaan liikkuneista kahdesta koirasta. Viihteellä väkeä oli puolet ajan normaalista. Ylivieskan Savarissa murto liikkeeseen. Törmäyksen seurauksena auto oli tehnyt ilmalennon ja pyörähtänyt katolleen. Mitä tässä oikein tapahtuu. Paikalle saapunut poliisipartio totesi, että kyseinen henkilöauto oli tullut Oulun suunnasta kohti Ylivieskaa ja törmännyt kiertoliittymän keskustaan. SEPPO KANGAS Arja Kangas YLIVIESKA Tiistaina 17.3.2020 aamuyöllä Ylivieskassa murtauduttiin Savarin alueella olevaan liikekiinteistöön. Olimme muutenkin menossa sinne, kun keikka piti olla siellä lauantaina. Sitten alkoi jo tulla keikkojen peruuntumisia. Brittejä ja ranskalaisia siellä vielä oli
Ihmismieli on sikäli armelias, että se antaa luvan unohtaa ja tottua helppoon elämään. Pahin esimerkki ovat sähköverkot, joilla rahastus on jo ylittänyt ymmärryksen. Olin Suomen poikkeustilasta huolimatta toissa perjantaina suuressa konsertissa, jossa yleisö istui kotona ja Vesterinen yhtyeineen paukutti täysimittaisen keikan striimattuna nettiyhteyksien kautta. Isälle, anopille ja tädille terveiset: Hoidamme kauppa-asioinnit. Yksi selvä voittaja pandemian raivotessa on. NÄKYMÄTÖN UHKA , koronavirus, mullisti maailman hetkessä. ”Jokaisesta pinnasta pitäisi lähtökohtaisesti ajatella, että se on saastunut”, lääkäri Heikki Hemmilä motivoi käsienpesuun tavatessamme Tuokiotuvalla. Taloudellinen epävarmuus koettelee myös kotitalouksia, kun työt päättyvät tai lomautuslappu kolahtaa kohdalle. Omien jalkojen liikuttelu on terveellisempää kuin jalkapallon tai jormuloiden tuijottaminen. Luonto kiittää, kun lentokoneet pysyvät maassa ja risteilyalukset satamissa. Voisiko koko valtakuntaa koettelevan ajanjakson hyödyntää ajattelemalla sen positiivisiakin puolia. Kaikilta osin se ei enää päde. Pirjo Kunelius pirjo.kunelius@kalajokilaakso.fi Koronaelämää ja poikkeustiloja Kolumni Seppo Kangas 23.3.2020 Ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin, sanoo puhkikulunut sanonta. Ehkä meillä on nyt enemmän aikaa seurata luonnon heräämistä kevääseen. Se antaa toivoa. Kun liikkumista on rajoitettu, voi jatkuvan kännykän räpläämisen sijaan käyttää myös ruosteessa ollutta mielikuvitustaan. SUOMESSA YLI 70-VUOTIAAT ovat nyt karanteeninomaisissa oloissa kotona, jotta välttyisivät koronaviruksen aiheuttamalta sairaudelta. Maailmaa uuteen järjestykseen runteleva pandemia muistuttaa konkreettisesti monista sellaisista elintärkeistä asioista, jotka ovat päässeet unohtumaan pitkään jatkuneen seesteisen ajan kuluessa. Yksi konkreettisista muistutuksista on ymmärrys siitä, kuinka tärkeä on niiden tuotteiden kansallinen omavaraisuus, joita ilman emme tule toimeen. Isäukon kanssa sovittiin, että poikkeusolojen päättymistä juhlistamme ravintolalounaalla. Se ärsyttävä pikkusisko tai isovelikin voi olla ihan mukava kaveri. Viime aikoina on puhuttu myös vesivarojen merkityksestä. Sieltä jäi soimaan kantava ajatus: ”Kaikki päättyy hyvin”. Tässä korona-ajan poikkeustilassa tavallisesta tulee epätavallista tai tavatonta: nokankaivelusta kiellettyä ja ohimennen huitaistuista käsienpesusta elintärkeä riitti. Onneksi puhelinliittymäni mahdollistaa rajattomasti pulina-aikaa! TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN laitoksen motto on nyt paikallaan, mutta editoin sitä hieman: ”Sinun, minun ja meidän puolesta pidetään fyysistä etäisyyttä, (lisäys:) mutta henkistä läheisyyttä”. 4 Maanantaina 23.3.2020 . Varmasti pandemia vahvistaa myös sitä näkemystä, että yhteiskunnalle välttämättömät toiminnot on syytä pitää kansallisessa omistuksessa. Eipä siis ihme, että pieni ihminen elää shokkivaiheen tunnemyrskyssä ja on ihmeissään, ahdistunut, epävarma, peloissaan ja paniikinomaisissa tuntemuksissa. Veitsi Tämä kansa on selvinnyt kovemmistakin koettelemuksista. Nyt kun kaverien tapaaminen on vähäisempää, voi oppia tuntemaan omasta perheestä hyviä puolia, jotka ovat tohinassa unohtuneet. Toisin on esimerkiksi naapurimaassa Ruotsissa, jossa oma tuotanto kattaa vain noin puolet kulutuksesta. Poliittisten päättäjien puheista on jo ennakoitavissa, että omavaraisuus saa jatkossa suuremman painoarvon kuin viime aikoina on saanut. Tunne siitä, että joku välittää, auttaa paljon enemmän. Puhdas juomavesi on Suomessa kansallisaarre, jonka kruununjalokivet ovat täkäläisissä pohjavesissä. Jokainen maa huolehtii ensisijaisesti oman kansansa nälän torjunnasta. Ottaa ehkä se vuosia sitten aloitettu sukankudin esiin, korjata pari vuotta repsottanut kaapinovi tai tehdä perusteellisempi siivous, jota on aina vain siirretty kiireisiin vedoten. Ja vaikka me iskän kanssa vasta opittiin, että tapaamisemme päättyvät lähtöhalauksiin, niin nekin ovat nyt hetken tauolla. Tuonnista riippuvaisimmat maat ovat ensimmäisinä vaikeuksissa. Suomen elintarvikeomavaraisuus on vielä kohtuullisen korkea. Sen pitää näkyä kotimaisen maataloustuotannon aseman huomattavana parannuksena. Ihmiset varautuvat sekä ymmärrettävästi että osin tarpeettomastikin paljon tavallista runsaammin varastoin, mikä on jo näkynyt elintarvikeketjussa. Arjen tohinan, työn ja harrastusten suorittamisen sijaan nyt voi vähän rauhoittua. Niihin kuuluvat muun muassa peruselintarvikkeet, puhdas vesi ja energia. Olla ihan vaan kotona, perheen ja läheisten kanssa. Huumori on osa selviytymistä, mutta aivan kaikilta osin irvailu ei täytä enää huumorin tunnusmerkkejä. Kevät etenee samaan tapaan kuin ennenkin. Pääministeri Sanna Marin toivoi tätä myös televisiohaastattelussa. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 23.3.2020 . Vesi jos mikä on pidettävä kansallisessa hallinnassa. Reilussa viikossa on tapahtunut valtavasti pandemian levittäytyessä Suomeen. Vielä entistäkin tärkeämpää olisi pyrkiä tukemaan heidän pärjäämistään vaikean ajan yli. Lähiluonnosta voi löytyä paljon mielenkiintoista, uusia nuotiopaikkoja ja kauniita kevätmaisemia. Toivottavasti ikäihmiset jaksavat myös noudattaa ohjetta, ettei valtioneuvoston tarvitse asettaa ulkonaliikkumiskieltoa. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimittajat Pirjo Kunelius, Ismo Kunelius, Anne Mattila ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Poikkeuslaki on nyt tosiasia. Talvisotaan vertaaminen on ehkä vähän kohtuutonta, mutta vastaavaa yhteishenkeä ja yhteisöllisyyttä nyt kaivataan. Kun yleiset liikuntapaikat on suljettu, ihan tavallinen kävelylenkki on hyvää ja halpaa liikuntaa. Yhteisön tuki on tärkeämpää. Kun liikkumista on suositeltu vähennettävän, nettiostoksia voi tehdä paikallisilta yrittäjiltäkin, eikä tilata romua suoraan Kiinasta. Senkin voi kääntää positiiviseksi asiaksi. Positiivisen kautta P. Monelle pienyrittäjälle ajat ovat kovia. Muita keinoja omavaraisuuden turvaamiseen ei ole, koska varmuusvarastoihin elintarvikkeita ei voi loputtomasti säilöä. ”Tuntuu oudolta” on yleisin kommentti kohtaamisissa, jotka päättyvät yhteisölliseen toteamaan, että samassa veneessä ollaan ja yhdessä tästäkin selvitään. Valtiollisesti annettujen kokoontumisrajoitusten myötä palvelunkäyttäjät ovat kaikonneet ja niin pienet kuin keskisuuretkin yritykset ovat taloudellisissa vaikeuksissa. Edes pihalle ei ole menemistä ilman perusteltua syytä ja sinnekin on mentävä yksin. Kyllä tästäkin selvitään. Joillekin viruksen aiheuttama tuska on todellisuutta, eikä sitä lievitetä vitsailemalla. Toisista huolehtiminen ja itsekeskeisyyden unohtaminen avaa silmiä. SYDÄN SYRJÄLLÄÄN olen seurannut viikon ajan myös niitä viestejä, mitä on tullut Espanjan Aurinkorannikon ylivieskalaismatkaajilta, ja heillä on vielä kotimatkan jännittävät vaiheet edessä. Espanja on asetettu hätätilaan ja tiukan ulkonaliikkumiskiellon tottelemista valvoo poliisi ja puolustusvoimat. Katukuvassa on näkynyt paljon ihmisiä, pariskuntia ja koko perheitäkin haukkaamassa raitista ilmaa. Tilanne on uusi ja yllättävä yltäkylläisyyteen tottuneelle kansakunnalle. Koululaisille koulujen sulkeminen on iso muutos. Tämä kansa on selvinnyt kovemmistakin koettelemuksista. Ei ole mahdoton ajatus, että myös tavaroiden kulku maasta toiseen vaikeutuu vielä koronaviruksenkin aikana. Omavaraisuus uuteen arvoon Tilanne on uusi ja yllättävä yltäkylläisyyteen tottuneelle kansakunnalle. Pääkirjoitus. Ruokakauppojen hyllyillä on ajoittain ollut metritolkulla tyhjää tilaa. Se on nyt meistä kaikista kiinni. Netti on täynnä erilaisia pilailuja koronaviruksen torjunnasta, vessapaperin hamstraamisesta ja muusta. Ehkäpä nyt on aikaa pysähtyä miettimään, mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeää
Ismo Kunelius YLIVIESKA Ylivieskan kaupunki tiedotti perjantaina iltapäivällä, että kanta 1–3-luokkalaisten opetukseen koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen aikana muuttuu. Hammashoitoa Ylivieskan terveyskeskuksessa antamassa hammasläääkäri Karita Olli ja hammashoitaja Riitta Lehto. Poikkeusolojen aikana Ylivieskassa toimivat lähikoulut ovat Päivärinta, Kataja, Rahkola, Ranta (myös Ojakylän ja Niemelän oppilaat) ja Raudaskoski (myös Kiviojan ja Vähäkankaan oppilaat). Hoitotakuuaika on kuusi kuukautta. HAMMASLÄÄKÄRIEN vakansseja Kalliolla on ylihammaslääkärin viran lisäksi käytännön työtä varten 17,5. Kallion suuhygienistitilanne vaikuttaa välillisesti myös siihen, miten saadaan aikoja peruspalvelukuntayhtymän hammaslääkäreille. Suuhygienistivaje näkyy Kalliossa Suuhygienisti . Se taasen tulisi välillisesti parantamaan pääsyä hammaslääkärille kiireettömään hoitoon, Mustakallio kuvailee. Ylivieskassa on nykyisellään kolme suuhygienistia, kun koko Kalliossa kaikkiaan seitsemän. maaliskuuta. – Jos Ylivieskaan saataisiin neljäs suuhygienisti, se parantaisi tietysti pääsyä suuhygienisteille hoitoon. Tätä suosittelevat myös terveysviranomaiset. Sitä työtä suuhygienisti tekee, KorpiTassi kuvailee. Ylihammaslääkäri Sakari Mustakallio ja osastonhoitaja, suuhygienistin työtä tehnyt Ritva Korpi-Tassi toivovat, että loppukesästä tilanteeseen saataisiin korjausta. Näille tuli muun muassa koululuokkien suun terveystarkastuksia sekä oikomistoimenpiteitä. Iltasin ja viikonloppuisin Kallion kiireellisten tapausten päivystys on Kokkolan keskussairaalassa, yöaikaan OYS:issa. 5 Maanantaina 23.3.2020 . Niiden täyttöaste on hyvä. – Kun ihmiset elävät yhä pitempään omat hampaat suussa, tarve iensairauksien ennaltaehkäisylle ja hoidolle kasvaa jatkuvasti. Asetuksen muuttumisesta huolimatta valtioneuvosto linjaa yhä, että huoltajien olisi suositeltavaa järjestää lastensa etäopetusmahdollisuus kotioloissa. Suuhygienistien määrän lisääminen helpottaisi välillisesti myös hammaslääkärille pääsyä. voi tehdä muun muassa, eriikäisten suun terveystarkastukset, suun terveydentilan kartoitusta ja seurantaa, hammaskiven poistoa, reikiintymisen syiden selvittämistä ja ennaltaehkäisyä, vihlovien hampaiden hoitoa, keinojuurirakenteiden puhdistuksia ja ylläpitohoitoa, väliaikaisen paikan asettaminen, purentaongelmapotilaan neuvonta ja kuntouttamista sekä lasten oikomishoitoa . ARKISTOKUVA HANNU VERRONEN Tilanteeseen toivotaan korjausta loppukesästä ” Kun ihmiset elävät yhä pitempään omat hampaat suussa, tarve iensairauksien ennaltaehkäisylle ja hoidolle kasvaa jatkuvasti. Ennen koronatilannetta suunterveydenhoidossa Kalliossa kyettiin antamaan kiireetön hoito hoitotakuun puitteissa. Sijaistarvetta täyttämään on saatu rekrytoitua pätevöitymisvaiheessa olevia hammaslääkäreitä, joiden on velvoitteena palvella kuusi kuukautta terveyskeskuksessa. –?Ylivieskaan suuhygienisteja on saatu myös sijaisuuksiin, kun kyse on pitempiaikaisesta sijaisuudesta esimerkiksi äitiyslomalle tai hoitovapaalle. Vakituisilla hammaslääkäreillä voi esimerkiksi olla opintoihin liittyviä vapaita. Sen vuoksi sitten alettiin uudistaa työnjako siten, että osa hammaslääkärien toimenpiteistä siirrettiin suuhygienisteille. Valvira myöntää suuhygienistin ammatinharjoittamisoikeuden. Ylihammaslääkäri Sakari Mustakallio ja osastonhoitaja Ritva Korpi-Tassi toivovat, että saavansa lisää suuhygienistityövoimaa. Oikomishoidot jatkuvat osittain. Suuhygienisti työskentelee muun muassa terveyskeskuksissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Perjantaina kaupunki kuitenkin tiedotti, että valtioneuvoston asiasta antamaa asetusta ehdotetaan muutettavaksi siten, että siitä poistetaan edellytys vanhempien toimimisesta yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. huhtikuuta saakka. Sen myötä pääsy hammaslääkärille alkoi ruuhkautua. Kiireellisissä tapauksissa hammaslääkärille pääsee Kalliossa arkipäivisin maanantaista perjantaihin. Osa-aikaisuuksiin on vaikea saada tilapäistyövoimaa, osastonhoitaja Ritva Korpi-Tassi kertoo. on ihmisten suun terveydenhuollon ammattilainen, jonka työnkuvaan kuuluu suunterveyden edistäminen sekä hammasja suusairauksien ehkäisy ja varhaishoito. Opiskelu kestää noin 3,5 vuotta. Tähän on valmistumassa uusi suuhygienistin oma työhuone. maaliskuuta. Kallion hammashoidosta ollaan yhteydessä asiakkaisiin, joilla on kiireetön aika varattuna tauon ajalle. Ylivieskassa suuhygienisteille oltiin ennen tätä saamassa uusia aikoja vasta toukokuun lopulle. Kun Ylivieskan terveyskeskuksen laajennus valmistuu kesäksi ja huoneita saadaan lisää, olisi mahdollista lisätä suuhygienistien määrää. VAJAUSTA suuhygienistien määrässä Ylivieskassa on ollut neljän, viiden vuoden ajan. ARKISTOKUVA Ylivieska tarjoaakin lähiopetusta kaikille 1–3. Tauon aikana Kallion suun terveydenhuollossa hoidetaan vain päivystysasiakkaat. Perusopetuksen järjestäjällä olisi siten velvollisuus järjestää opetusta lähiopetuksena koulussa kaikille 1–3 vuosiluokkien oppilaille sekä erityisen tuen päätöksen saaneille oppilaille. Uusille lähiopetusoppilaille voidaan lähiopetus järjestää aikaisintaan tiistaista 24. KALAJOKILAAKSO Hannu Verronen YLIVIESKA Peruspalvelukuntayhtymä Kallion kiireetön hammashoito jäi tauolle viime torstaista lähtien aina 13. Näiden kiireettömän hoidon ajat olivat vielä vähän kauempana, reilun kolmen kuukauden päässä. Jonotusaika oli kolme kuukautta. Päivärinnan koulu on yksi niistä Ylivieskan alakouluista, joissa annetaan opetusta poikkeusolojen aikana. luokan koululaisille. Kaupunki päätti tiistaina, että se jatkaa kyseisten luokkien oppilaiden perusopetusta omassa lähikoulussa vain niille oppilaille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Tarve lisätä suuhygienistin määrää on kasvanut vähitellen, koska väestö on ikääntynyt entistä enemmän hampaallisena. Suomessa suuhygienistiksi opiskellaan ammattikorkeakoulussa suun terveydenhuollon koulutusohjelmassa. Asetus on tulossa voimaan maanantaina 23. . Ylivieskassa muutos tarkoittaa sitä, että opetusta ei järjestettäisi pelkästään kriittisillä aloilla toimivien huoltajien lapsille, mikä oli kaupungin alkuperäinen kanta ennen tiistain päätöstä
–?Yhteisöllinen digioppiminen parantaa opintomenestystä, hän toteaa. ARKISTOKUVA LEILA PÄIVÄRINTA Yhteisöllinen digioppiminen parantaa opintomenestystä Merja Männistön väitöstutkimus: Perinteisen luokkahuoneen tulokset on lyötävissä Kalajokilaakso HAAPAJÄRVI Pelastuslaitos avusti ravihevosen pois peltosarkojen välisestä ojasta sunnuntaina Haapajärvellä lähellä Niininevaa. Lisäksi hän tutki sitä, millaista on sosiaalija terveysalan opettajien digitaalisen yhteisöllisen oppimisen osaaminen. 6 Maanantaina 23.3.2020 . Hän on ollut myös 31 vuotta Kannuksen kaupunginsihteerinä, josta hänet irtisanottiin vuonna 2002. Tilus on tällä hetkellä Korpelan Voiman hallituksen jäsen ja Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Opettajien osaamisen erot organisaatioiden välillä olivat suurimmat yhteisöllisen tiedonrakentelun edistämisessä sekä opiskelijan yksilöllisessä tukemisessa. Tiedotteessa muun muassa sanottiin, että molemmat henkilöt nauttivat hallituksen täyttä luottamusta ja jatkavat työtään kuntayhtymän palveluksessa toistaiseksi. Kuski ei ollut kyydissä hevosen karatessa, eikä hänelle käynyt kuinkaan. KALAJOKILAAKSO Joni Mäki-Petäjä KANNUS KPK Mediat Oy:öön kuuluvien Keskipohjanmaan ja Lestijoki-lehden saamien tietojen mukaan Korpelan Voiman varatoimitusjohtajana toimii 19. Lisäksi digiopiskelu kohensi vähemmän motivoituneiden opiskelijoiden opiskelumotivaatiota. Pelastuslaitoksen mukaan hevonen selvisi muutamalla pintanaarmulla. Hevonen oli pillastunut lenkillä ja päässyt karkaamaan kärryjen kanssa pellolle. Männistö selvitti koulutusintervention vaikutusta hoitotyön opiskelijoiden yhteisölliseen oppimiseen ja oppimistuloksiin digitaalisessa oppimisympäristössä. SOSIAALIJA TERVEYSALAN opettajat arvioivat digitaalisen yhteisöllisen oppimisen osaamisensa keskinkertaiseksi. Hoitotyössä digioppimista voidaan soveltaa paitsi teorian myös kliinisten taitojen oppimiseen. Yhteisöllinen opiskelu digitaalisessa oppimisympäristössä parantaa hoitotyön opiskelijoiden osaamista, lisää yhteistyöja vuorovaikutustaitoja sekä edistää kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisua ja päätöksentekokykyä. Ylivieskalainen Merja Männistö on työskennellyt Oulun seudun ammattikorkeakoulun Oulaisten toimipsteessä. Tilus on ollut muun muassa ollut Heinäveden kunnanjohtaja, josta jäi eläkkeelle vuonna 2017. PIA RÄIHÄLÄ Himankalainen Riitta A.Tilus Korpelan Voiman varatoimitusjohtajaksi huhtikuussa johtaja Pia Ylitalon kanssa heidän työtehtäviensä päättämisestä. –?Digioppijat saivat tentistä parempia arvosanoja verrattuna perinteisessä luokkahuoneessa opiskeleviin. Korpelan Voiman pääkonttori sijaitsee Kannuksessa. Digitaalisessa oppimisympäristössä tapahtuva opiskelu koettiin mielekkääksi, joustavaksi ja ajankäytön kannalta järkeväksi. Hän on toiminut ammattikorkean tutkintovastaavana. Pääministeri Sanna Marin kehotti valmiuslain tiedotustilaisuudessaan käyttämään digitaalisia oppimisympäristöjä eri kouluasteilla turvaamaan mahdollisimman kattava ja monipuolinen opetus koronatilanteesta huolimatta, Merja Männistö kertoo. Tilus aloittaa huhtikuussa Korpelan Voiman varatoimitusjohtajana. Väitöstutkimuksen tuloksia voidaan käyttää digitaalisten yhteisöllisten oppimisympäristöjen kehittämisessä niin hoitotyön kuin muiden alojen koulutuksessa eri kouluasteilla. Hän hoitaa kuntayhtymän toimitusjohtajan avointa virkaa siihen saakka kunnes uusi valittu toimitusjohtaja ottaa viran vastaan. Hannu Verronen YLIVIESKA Ylivieskalainen Merja Männistö on tutkinut ajankohtaista digioppimista. huhtikuuta alkaen himankalainen Riitta A.Tilus, 70. – Asiahan on ajankohtainen. Pellolla hevonen luiskahti itsensä syvyiseen ojaan jäihin. –?Digitaalisessa oppimisympäristössä opettajan osaamisella on suuri vaikutus oppimistuloksiin, minkä vuoksi opettajan osaamiseen ja rooliin oppimisen ohjaajana, tukijana ja edistäjänä tulisikin kiinnittää erityistä huomiota, Männistö huomauttaa. Korpelan Voima kuntayhtymän hallitus sopi jo 10.12.2019 toimitusjohtaja Tuula Loikkasen ja talousHimankalainen Riitta A. Huomattavaa oli, että ammattiopistoissa työskentelevät opettajat arvioivat osaamisensa selvästi huonommaksi kuin ammattikorkeakouluissa työskentelevät. Sosiaalija terveysalan koulutuksen monimuotoistumisella ja digitalisoitumisella pyritään vastaamaan alan uudistuviin toimintatapoihin, toimintaympäristöihin ja osaamistarpeisiin. Hän on ylivieskalainen terveysalan opettaja ja työskennellyt pitkään Oulun ammattikorkeakoulussa sekä Oulaisissa että Oulussa, vastaanottanut tutkintoja. Hän avaa helmikuussa hyväksytyssä terveysalan tohtoriväitöskirjassaan, miten hoitotyön vaatima digioppiminen onnistuu ja miten opiskelijoiden motivaatio pysyy korkealla. Tuloksista on hyötyä myös laajemmin sosiaalija terveysalan opettajien täydennyskoulutuksessa sekä koulutuksen digitalisaatiossa niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Hyvävointinen hevonen oli päässyt omin voimin takaisin tallille. –?Digitaalisen oppimisympäristön tuli tarjota rakenteet opiskelijoiden väliseen vuorovaikutukseen sopivien oppimistehtävien ja erilaisten interaktiivisten työkalujen, kuten kuvien tai videoiden avulla. DIGITAALISESSA oppimisympäristössä opiskelijat työskentelevät yhdessä, jolloin oppimistulos syntyy yhteisen ongelmanratkaisun kautta. Opiskelijaryhmän välinen toimiva vuorovaikutus lisäsi asioiden syvällisempää ymmärtämistä. helmikuuta. TIEDOT SELVIÄVÄT Merja Männistön väitöskirjasta, joka tarkastettiin Oulun yliopistossa 21. Pelastuslaitos nosti hevosen ojasta Haapajärvellä
Valtuuston koko määrittää äänikynnyksen ja valtuutetut valittaneen kirkollisvaaleissa saatujen henkilökohtaisten äänien perusteella. Yhdistymisten taustalla ovat kirkollisja piispainkokouksen ja kirkollishallituksen päätökset seurakuntauudistuksen käynnistämisestä vuodelta 2018 ja viime kädessä kirkollishallituksen päätös seurakuntien yhdistämisestä marraskuulta 2019. Viennin osuus tuotannosta on noin puolet. Urakkahinta on noin 1?063?000 euroa. Valituiksi tulivat edullisimmat hyväksyttävät tarjoukset. Myynti toimii normaalisti, tilaukset otetaan vastaan ja toimitetaan asiakkaille. Kalajoen kirkon peruskorjauksen viimeinen vaihe alkaa pääsiäisen jälkeen Seppo Kangas NIVALA Iisalmen ja Rautalammin ortodoksiset seurakunnat yhdistyvät Kuopioon ortodoksiseen seurakuntaan ensi vuoden alusta. Sopeuttamistoimilla ei yhtiön mukaan ole vaikutusta palvelukykyyn. Kuolleita Seppo Kangas SIEVI Sievin Jalkine Oy on saanut päätökseen koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelunsa. Kirkkoneuvosto hyväksyi ja allekirjoitti tasekirjan vuodelta 2019 ja jätti sen tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä kirkkovaltuuston vahvistettavaksi ja päätettäväksi. Kirkko on kiinni remontin ajan. Kiinteistöjen ja rakennusten osalta tehdään erillinen selvitys vuoden sisällä fuusion toteutumisesta. 7 KALAJOKILAAKSO . Sopimuksessa ei ole mainintaa toimialueiden edustuksesta uudessa seurakunnanvaltuustossa. Lomautusten kesto on alle 90 työpäivää Lomautusten kokonaiskeston toteutuminen käytännössä riippuu myynnin kehittymisestä. Muita toiminta-alueita ovat Kuopion läntinen toiminta-alue, johon Rautalampi kuuluu, Kuopion itäinen toiminta-alue ja Kuopion keskustan toiminta-alue. Yhtiö arvioi sopeutustoimien jatkuvan vuoden loppuun saakka. Kaipaamaan jäivät puoliso Anna-Maija, sisarukset perheineen, puolison isä ja sisarukset perheineen sekä laaja sukulaisten ja ystävien joukko. Sen seurauksena kirkollisvero Iisalmen seurakunnan alueella laskee 0,1 prosenttiyksikköä. ARKISTO/LEILA PÄIVÄRINTA Pienten seurakuntien talous tiukilla verotulojen vähetessä Alueen ortodoksit liittyvät Kuopion seurakuntaan Kiinteistöistä tehdään erillinen selvitys fuusion jälkeen. Tilanne on vuoden vaihteen jälkeen muuttunut nopeasti supistuvaan markkinatilanteen eikä yrityksellä ole tietoa, milloin tilanne paranee. Sievi-konserni on PohjoisEuroopan suurin jalkinevalmistaja, joka työllistää noin 530 henkilöä. IISALMEN seurakunnasta muodostetaanpohjoinen toiminta-alue, jossa toimivat pappi ja kanttori -työpari. Kalajoen kesäteologiksi on valittu Iina Rahkola. Urakoiden yhteenlaskettu hinta on noin 1,4 miljoonaa, mikä alittaa hankkeelle hyväksytyn budjetin, joka oli 2,1 miljoonaa. Muutos liittyy laajempaan ortodoksiseurakuntien yhdistymiseen. Sievin Jalkine lomauttaa. Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että vuosikatteesta täysimääräisten poistojen jälkeen jäänyt noin 374?000 euron ylijäämä siirretään taseeseen ylijäämätilille. Kirkkoneuvosto valitsi edullisimman tarjouksen mukaisesti Himangan ja Raution kirkkojen ja tapuleiden kattojen tervaukseen Uudenkaarlepyyn Rakennus ja Paanukatto ay:n. –?Seurakuntien jäsenistö maakunnissa vähenee ja keskittyy kasvukeskuksiin. Sievi-konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli noin 120 miljoonaa euroa. Maanantaina 23.3.2020 Kalajokiseutu KALAJOKI Kalajoen kirkon viimeinen peruskorjausvaihe alkaa pääsiäisen jälkeen 14. maaliskuuta Kuopiossa. –?Perimmäinen syy on niin Iisalmen kuin Rautalammin seurakuntien jäsenistön väheneminen ja tulojen ehtyminen verotulokertymän pienentyessä. Isännöitsija Jarmo Pylkkönen sytyttää lampukkaa ikonostaasin eteen Kristuksen kirkastumisen kirkossa Nivalassa. Henkilöstö sijoittuu pääosin entisille toimipaikkakunnille. Kalajoen seurakunnan taloudellinen tilanne on säilynyt vakaana suuresta investoinnista huolimatta. LVIAS-urakan hoitaa Rannikon Sähköpiste, urakkahinta noin 297?000 euroa. Käyttötaloudessa menot olivat tuloja pienemmät. FUUSIOITUVAT seurakunnat määrittelevät vielä vuoden 2020 puolella koko seurakunnan alueelle kirkollisveroprosentin. Kalajoen seurakunnan kirkkoneuvosto valitsi peruskorjauksen kolmannen vaiheen urakoitsijat. Yksityisiä tsasounia Kuopion seurakunta ei ota vastatakseen. Seurakuntien saamat lahjoitukset käytetään alkuperäiseen tarkoitukseensa. Iisalmen kirkkoherranviraston toiminta lakkaa ja työntekijä siirtyy suostumuksensa mukaisesti Kuopioon. Hän aloittaa työssään toukokuun loppupuolella. Sopeuttamistoimenpiteiden ensisijaisena tavoitteena on varastomäärien saaminen tavoitetasoon ja työpaikkojen turvaaminen jatkossakin mahdollisimman monelle henkilölle Sievissä ja Oulaisissa, toimitusjohtaja Juha Jokinen toteaa. Pääurakoitsijaksi valittiin Raahen Rakennuspalvelu Oy. Sievin Jalkine arvioi koronaviruksen aiheuttamat maailmanlaajuiset ja valtakunnalliset vaikutukset myyntiin olevan erittäin merkittävät jo valmiiksi epävakaan maailmantalouden lisäksi. Yhdistymissopimus hyväksyttiin ja allekirjoitettiin Iisalmen, Kuopion ja Rautalammin seurakunnanvaltuustojen kokouksissa eilen 14. Yhtiö sopeuttaa tuotantoaan myyntiä vastaavaksi lomautuksilla, jotka kokevat lähes kaikkia työntekijöitä. huhtikuuta. Katot tervataan ensi kesän aikana. Tämän seurauksena seurakuntien taloudelliset edellytykset menestyä itsenäisinä seurakuntina ovat käyneet hyvin rajallisiksi, kertoo Iisalmen ortodoksisen seurakunnan seurakunnanvaltuuston puheenjohtaja Jarmo Muiniekka. –?Toivomme, että nyt päätetyt sopeutustoimet ovat riittävät. Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron. Kristuksen kirkastumisen kirkkoa isännöi Jarmo Pylkkönen Nivalan Karvoskylällä Simo Pahkala Himankalainen Simo Jaakko Olavi Pahkala kuoli 19.3.2020 Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosastolla 67 vuoden ikäisenä. Kalajokilaakson alueen ortodoksit kuuluvat Iisalmen seurakuntaan. Yhdistymissopimus ei ota kantaa uuden Kuopion seurakunnanvaltuuston paikkamääriin. Iisalmen toiminta-alueen tulee sopimuksen mukaan lyhentää liiketoimista aiheutuneita velkoja 17?000 euroa vuodessa viiden vuoden ajan. Tämä koskee erityisesti pyhäkköjen sakraaliesineitä, jumalanpalveluspukuja ja -kirjallisuutta. Seurakuntien omaisuus pidetään mahdollisuuksien mukaan alkuperäisillä sijoituspaikoillaan. Sulautuvien seurakuntien henkilöstö siirtyy vastaanottavan seurakunnan palvelukseen entisin ehdoin. Ikkuna-, ovija luukkukorjausurakan tekee Pinalto?/?A.I.Siirilä Oy, urakkahinta noin 45?500 euroa. Sulautuvien seurakuntien varat, velat ja pääomat siirtyvät kirjanpitoarvonsa mukaisina vastaanottavalle seurakunnalle
KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Akseli, Selina Huomenna: Kaapo, Gabriel, Kaapro, Kaappo Risto Puolimatka NIVALA Maanantai (16.3.2020) oli täynnä toiveikkuutta. – Kyllähän tämä on niin kuin kotiin tulisi, sanoo avajaisissa mukana ollut puoliso Helena Östberg. – Sittenhän minä keksin, että panen narun kaulaan ja vuokraan itselleni näyttelytilan, kuvaa taiteilija sitä, että pakko inspiroi. Östberg tekee työnsä valokuvien pohjalta. Ei vain niin, että jonkun maalauksen pohjana on valokuva vaan nimenomaan yhden työn pohjana voi olla useita valokuvia. Nyt avatussa näyttelyssä on esillä kaksi työtä, jotka olivat ensimmäisessäkin eli Pöllö ja Kevään valoa Heikintalossa. Pielinen elokuussa, Emä ja vasa, Ruskaa Ullavanjärvellä ja Polku rantaan. TAITEILIJA LIIKKUU avajaisissa töidensä edessä ja kommentoi niitä. Risto Östberg tuntee vetoa maisemiin, koska ne ovat aina näkyvillä. – Veikkaisin, että Ounasjokivarresta voisi löytyä joku tuommonen maisema, hän luonnehtii Kesäyötä. Ja niinhän nuo näkyvät menneen. – Se on kuin legoista tekisi, vähän niin kuin risusavotta. Toisveden rantaa -niminen työ on järvimaisema Virroilta. RISTO PUOLIMATKA Koronavirus vei mahdollisuuden tutustua ylivieskalaistaitelijan töihin 30 vuoden ajalta Östbergin näyttely suljettiin galleriaan ” Jotenkin se vain tuntui, että pitää ruveta maalaamaan. – Erinomainen paikka, sillä lailla niin kuin sopiva, taiteilija itse jatkaa. Tillarissa on esillä 26 öljyvärityötä, mutta ne jäävät nyt suurelta yleisöltä näkemättä. Näyttely ennätti olla auki vain maanantain ja tiistain, kunnes valtion tiukat koronaviruksen vastaiset toimet sulkivat gallerian ainakin kuukaudeksi. Kodin ikkunasta, auton akkunasta. Esimerkiksi Pielinen elokuussa eli maisema Kolilta saattaa tuntua tutulta. Östberg huomasi vasta myöhemmin työnsä tehtyään, että sama maisema näkyy monessa postikortissa eli muutkin olivat huomanneet samasta paikasta, että tästähän tulee hyvä. Kaikki alkoi öljyvärikurssista, jonka opettaja oli kannustava: tämä oli sanonut, että ”tässä työssä on kyllä jotakin”. Maalaus on ollut hänelle rakas harrastus, ja se on viime aikoina saanut uutta vauhtia. VIIME SYKSYYN asti taiteilija vietti hiljaiseloa viisi vuotta. Jos lähtee luontoon lenkille, niin siellähän se on, hän perustelee työnsä aiheita. – Siinä on käynyt Järnefelt ja moni muu, Östberg sanoo. – Jotenkin se vain tuntui, että pitää ruveta maalaamaan. – Moniin asioihin voi kyllästyä, mutta kun katsoo ikkunasta ulos, niin siellähän näkyy maisema. – Se on mukava järvi, siinä ei ota kädet pohjaan, taiteilija sanoo. Sen malli on haettu Ranuan eläinpuistosta. Toisveden suurin syvyys on yli 80 metriä. Risto Östberg oli yhdessä rouvansa Helena Östbergin kanssa viimeistelemässä Tillarigallerian uutta näyttelyä. Risto Östberg teki elämäntyönsä kirjapainoalalla, josta hän on nyt ollut eläkkeellä kymmenkunta vuotta. Pensseli ei kulkenut, paloa ei ollut. Yksinäinen latu on maisema Alavieskasta ja sillä tavalla rakas, että se on ripustettu oman sängyn päähän. Hän kysyi vuokralle juuri Tillarigalleriaa, jossa hän piti ensimmäisenkin näyttelynsä 18 vuotta sitten. Aiheet luonnossa viihtyvä mies sai – no, kuin luonnostaan. Kevään valoa Heikintalossa olivat Tillarissa myös 18 vuotta sitten. Tillarissa on esillä Östbergin öljyväritöitä noin 30 vuoden ajalta, ja niistä suurimmassa osassa on kuvattuna maisema, suomalainen luonto tai sen eläimet. Pöllö.. Sitten hän viimeisteli kesken olleet työt ja maalasi neljä uutta, jotka kaikki ovat näytillä Tillarissa. Nähdäänkö työt joskus myöhemmin, selviää vasta hamassa tulevaisuudessa, sillä galleria on varattu loppuvuodeksi, eikä tällä haavaa kukaan pysty sanomaan, milloin se avaa jälleen ovensa. – Siellä oli ihanaa, satakieli lauloi, rouva jatkaa. TARVE MAALAAMISEEN lähti aikoinaan sisältä. Meidän kesken 8 Maanantaina 23.3.2020 . Kaurapellon karhusta hän sanoo, että ”sieltä se tulee ja riipii”. Työ nimeltään Ilves pohjautuu Äkäsjoen rantamaisemaan, johon on sitten maalattu myös ilves. Tämä haastattelu on tehty ennen kuin näin järeistä toimista oli tietoa, ja tämä juttu alkakoon suorastaan hirtehisesti niissä merkeissä: – Metsään on mennyt aika usein nämä minun hommat, tokaisee Risto Östberg taidenäyttelynsä avajaisissa Tillarigalleriassa
Ilmeisen todennäköisesti kyllä ja tulevaisuudessa voisikin keventää myös seurakunnan hallinnon byrokratiaa. Nivalalaisylivieskalaisen yhteisesiintymisen taustallahan on se, että Nivalan Kustannus Oy yritti tosissaan pyörittää Radio Lakeutta neljän vuoden ajan. Mutta luottamushenkilöillä on tärkeä rooli myös tulevaisuudessa seurakunnan elämässä, tuomassa päätöksentekoon lisää näköalaa. — John Mason Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Kun katsoo toimintaa peruutuspeilistä, huomaa kuinka paljoin ja monessa eri elämän vaiheessa ja tilanteissa seurakunta on läsnä seurakuntalaisten elämässä. Saimme päättää myös tämän kokouksen luottavaisina rukoukseen, Herra siunaa työtämme. Paljon Onnea 6-vuotiaalle Altille 22.3. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Musiikkityö, tiedotus ja yleinen seurakuntatyö ovat johtokuntaan kuuluvia työaloja. Seurakunnan tehtävistä jotkut ovat muuttumattomia, toiset tehtävät taas muuttuvat ajan tarpeita vastaaviksi. Keskustelu kokouksessa käy vireänä. Näyttäisi olevan illalla seurakunnan julistustyön johtokunnan kokous. Vastassa on aina niin iloiset viranhaltijat sekä jo paikalla oleva muu kokousväki. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun ei koskaan ole janoissaan.” -Joh. Kahvit on katettu niin kuin aina jokaisessa kokouksessa. jo 9-vuotta! Myöhemmin juhlitaan sitten niin maan vietävästi! Rakasta pikkujunioria ja touhunmiestä onnittelee sisarukset Aada, Niklas ja Iida, sekä äiti ja iskä. Mikä parasta, keskustelua on ja yhteys kokousväen keskuudessa toimii. Juorukello puhuu muista ja itsekeskeinen itsestään, mutta loistava keskustelija puhuu sinusta ja kuuntelee sitten, mitä sanottavaa sinulla on. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Kokoushuone Bäckman on tullut vuosien saatossa tutuksi kokoustilaksi. Sakari Sorvisto Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen ja julistustyön johtokunnan puheenjohtaja Luottamushenkilön näköalaa tarvitaan Tapulin juurelta Iloa hieman, riemua ripsaus ja hyppysellinen hyvää mieltä. Astelen sisään vieläkin jotenkin uudelta tuntuvaan rakennukseen. ”Näin ollen syntyy nivalalaisylivieskalainen yhteisradio, jonka lähetin asennetaan Ylivieskaan. Mietin, miksi luottamushenkilöitä tarvitaan seurakunnan toiminnassa. Osa keskusteluaiheista siirtyy käytännön suunnitteluun ja osa jää odottamaan. Palsta on maksuton. 6:34-35 Katselen aamulla kalenteriani. Studiot taas tulevat molemmille paikkakunnille.” Kolmantena paikallisradiolupaa haki onnistumatta Pidisjärven Kustannus Oy. Työntekijät ovat kohdanneet kaiken ikäisiä seurakuntalaisia tuhansia kertoja vuoden aikana. mummi ja pappa MUU Nurmen Mikael täyttää 24.3. Katselen rakennusta, voi kuinka aika menee nopeasti. Kahvin lomassa saamme jutella niitä näitä ja vaihtaa kuulumisia. Kokousväkeä on odotettu. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 9 KALAJOKILAAKSO . Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Kyseessä kun on julistustyön johtokunnan vuoden ensimmäinen kokous, niin asialistalla on edellisen vuoden toimintakertomusten läpikäynti. Päivän hämärtyessä alkuiltaan askeleeni käyvät kohti seurakuntakeskus Pietaria, jossa kokous on suunniteltu pidettäväksi. Maanantaina 23.3.2020 Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Parhaita keinoja vaikuttaa toisiin ihmisiin on kuunnella heitä. Myös tilastojen valossa seurakunnalla on edelleen tärkeä tehtävä ja merkitys seurakuntalaisten arjessa. MUU Jaana ja Toni Mölsä Kalajoelta ovat saaneet tytön 14.3.2020 O nnea! O nnea! Viisaan miete Kalajokilaakso Kalajokilaakso kertoi 30 vuotta sitten Kalajokilaakson paikallisradiosotkusta, joka alkoi selvitä, kun valtioneuvosto päätti, että Nivalan Kustannus Oy:n paikallisradiolupaa laajennetaan niin, että lupa-alue kattaa myös Ylivieskan. Kolmen vuosikymmenen takainen Kalajokilaakso kertoi muun muassa paikallisradioasioista. t. Totuus oli kuitenkin se, että markkina-alueemme oli liian pieni, eikä homma pyörinyt kunnolla meidän omilla voimavaroillamme, Seppä kertoo.”, Kalajokilaakso kirjoittaa. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. ”Nivalan Kustannus Oy:n taustalla olevan Nivala-seuran toiminnanjohtaja Pentti Seppä huokui tyytyväisyyttä kuultuaan eilisestä päätöksestä: –?Asia meni, kuten olimme suunnitelleetkin. Näin seurakunnan syvin olemus myös toteutuu. ANNE MATTILA Paikallisradioyhteistyötä Nivalan ja Ylivieskan kesken 30 vuotta sitten. Aloitamme kokouksen alkuvirrellä ja hartaudella. Paljon on kokousväellä ajatuksia ja ideoita. Eikö viranhaltijat voisi hoitaa tehtävänsä ilman luottamushenkilöorganisaatiotakin. Rakennus on jo 10 vuotta saanut palvella seurakuntalaisia elämän eri käänteissä ja tilanteissa, iloissa ja suruissa. Jätä ilmoitus www.kalajokilaakso.fi Mene kohtaan asiakaspalvelu/ perheilmoitukset/syntyneet He sanoivat: ”Anna meille sitä leipää.” Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä
–?Jos lähipiirissä tai vaikka naapurissa on sairastuneita, ikäihmisiä tai muita riskiryhmään kuuluvia, selvitä tarvitsevatko he kaupassakäyntiapua. Näin vältetään myös yksittäisten tuotteiden tilapäinen loppuminen, painottaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tutkija Heikki Laurikainen. Kuluttajasuojalain edellyttämät ennakkotiedot on annettu tässä esitteessä, joten erillistä tilausvahvistusta tilauksesta emme lähetä. Apua kannattaa jakaa ja myös reippaasti pyytää, jos sitä tarvitsee. –?On järkevää ostaa monipuolisesti niitä tuotteita, miLasten kanssa leipominen on mukavaa yhdessä tekemistä kotona. Kotivarasta on hyvä huolehtia, mutta turhaa hamstrausta on syytä välttää. Printtilehden lahjatilaustarjous € voimassa 31.3.2020 saakka lehden levikkialueelle*). ENTISTÄ ENEMMÄN kotiin keskittyvää vapaa-aikaa voi piristää tekemällä ruokaa ja leipomalla yhdessä. Monissa talouksissa ruokaa tarvitsee valmistaa useamman kerran päivässä. –?Esimerkiksi pataruoat ovat riittoisia, nopeasti kasaan pyöräytettäviä ja niihin on helppo käyttää pakastimen ja kaappien pohjalta löytyviä aineksia. Näin kuluttaminen ei kohdistu vain muutamiin tuotteisiin, kuten pastoihin ja säilykkeisiin. Ostokset voi jättää oven ulkopuolelle ja näin minimoida tartuntariskiä puolin ja toisin, hän neuvoo. KOTITALOUKSIEN varautumissuositus on, että kotoa pitäisi aina löytyä koko perheelle ruokaa ja lääkkeitä ainakin 72 tunniksi. Täytä kuponki tai asioi verkossa: www.kpk.fi/lahjalehti Kestotilaajana voit lahjoittaa myös 2kk digilehdet mihinpäin maailmaa tahansa. Toki ne vaativat aikaa muhia uunissa tai liedellä, mutta ne voi laittaa hautumaan heti aamusta, eikä niiden valmistumista tarvitse vahtia hellan vieressä, hän neuvoo. Katso lisää: www.kpk.fi/etuasiakasedut Anna lahjaksi 2 kk digilehdet € Edun arvo 19 € Kalajokilaakso Poikkeuksellinen koronavirustilanne kokoaa suomalaisia koteihin. Osoitteita voidaan käyttää KPK Yhtiöt Oyj:n markkinointiin. 10 Maanantaina 23.3.2020 . Lahjatilauksen SAAJA Etunimi Sukunimi Lähiosoite Puhelin Postinumero Postitoimipaikka Sähköpostiosoite Kyllä kiitos! Lahjoitan 1 kk :n lehdet veloituksetta! Lahjatilauksen ANTAJA (pakollinen) Etunimi Sukunimi Asiakasnumero etukortista tai laskusta Puhelin Sähköpostiosoite Lahjatilaus koskee tilauksia levikkialueelle (*Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Halsua, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Kruunupyy, Lestijärvi, Merijärvi, Nivala, Perho, Pietarsaari, Pyhäjärvi, Reisjärvi, Sievi, Toholampi, Veteli ja Ylivieska) ja talouksia, joihin ei tällä hetkellä tule Kalajokilaaksoa. Kerrothan lahjasta lahjan saajalle! Anna lehti lahjaksi • 1 kk € Kalajokilaakso maksaa tilaajan postimaksun Tunnus 5006716 VASTAUSLÄHETYS Kalajokilaakson kestotilaaja, oletko hyödyntänyt lahjalehtietusi. ARKISTOKUVA PIRJO KUNELIUS tä muutenkin käyttäisi. Vain 1 lahjatilaus/etukortti. HYVÄ KÄSIHYGIENIA on ehdottoman tärkeää aina kotiin tullessa, ruokaa tehdessä, ruokailun yhteydessä, vessassa käydessä ja vaipan vaihdossa sekä yskimisen, aivastamisen ja niistämisen jälkeen. Maaja kotitalousnaisten Keskuksen järjestöpäällikkö Helena Velin kehottaa suosimaan helppoja, arkiruokareseptejä ja hyödyntämään kaappien ja pakastimen sisältöä. Max 1 lahjatilaus/talous. ARKISTOKUVA ANNE MATTILA Suosi vaivatonta kotiruokaa ja tee sitä yhdessä perheen kanssa Ruokavinkki viikolle Uuniperunavuoka on kätevää ruokaa, johon voi perunan lisäksi käyttää lihaa tai kalaa, esimerkiksi silakoita. Ruoanlaitossa kannattaa suosia vaivattomia ja riittoisia ruokia, joissa hyödynnetään kotoa löytyviä aineksia. KALAJOKILAAKSO Kalajokilaakson kestotilaajana voit antaa läheisellesi mieluisan lahjan, joka muistuttaa antajastaan päivittäin. –?Lasten kanssa voi leipoa esimerkiksi sämpylöitä ja piirakoita tai tehdä vaikkapa marjakiisseliä pakastimesta löytyvistä marjoista, Velin vinkkaa. Apua voi pyytää ystävältä tai naapurilta tai käyttää verkkokauppaa ja kotiinkuljetuspalveluita.. Sairastapauksessa kotivara antaa aikaa järjestellä asiat rauhassa. Tarkemman tietosuojaselosteen löydät: www.kpk.fi/tietosuojaseloste. Vain yksi lahjatilaus/etukortti. KPK Yhtiöt Oyj, Rantakatu 10, 67100 Kokkola. Velin kannustaa pitämään yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin puhelimitse ja sosiaalisen median välityksellä. Kotivaran perusidea on, että missä tahansa yhteiskunnan häiriötilanteessa tai henkilön sairastuessa kotoa löytyy valmiiksi ainakin kolmen vuorokauden kotivara. –?Koululaiset voivat myös itse valmistaa oman lounaansa edellisenä iltana. Max 1 lahjatilaus/talous. Koulujen kiinnimeno, organisaatioiden siirtyminen etätyöhön sekä omaehtoiset tai pakolliset karanteenit mullistavat suomalaisten arkea. Etu on voimassa 31.3.2020 saakka
Kun tänä aikana ulkomaailman uutiset saattavat masentaa, kuntoilusta tuleva fyysinen ja henkinen hyvänolontunne piristää, Högnäs Kaitajärvi päättää. Kuukausi on pitkä aika olla sisätiloissa, joten liikuntaankin tarvitaan vaihtelua. Hognäs Kaitajärvi vastaa IK Myranin naisten jalkapallojoukkueen fysiikkavalmennuksesta. On vaarana, että laiskuus iskee, kun vertaistuki ja säännölliset vuorot puuttuvat. Nousu jalat leveässä haara-asennossa.. CLAS-OLAV SLOTTE Kotona voi helposti kuntoilla, vaikka ulos ei aina pääsisikään, sanoo fysioterapeutti Maria Högnäs Kaitajärvi Kunnon kotikonsteja Käsipainot alkoivat kiinnostaa kuluttajia Juha Savela Koronan aiheuttama poikkeustilanne näkyy kulutuskäyttäytymisessä. 11 Maanantaina 23.3.2020 . Fysioterapeutti Maria Högnäs Kaitajärvi näyttää esimerkin miten koroketta tai porrasta voi käyttää hyödyksi jalkalihasten harjoittamisessa. Kotonakin voi ottaa aamutai iltasuihkun alle ensin hikoilua liikkumalla. –?Ulkona voi, pitää ja kannattaa liikkua. Jos on kotona etätöissä, ennen kahvitaukoa voi ottaa taukojumpan, Hognäs Kaitajärvi vinkkaa. –?Vaikka tulosta ei näe heti, kannattaa tarttua hetkeen ja siihen nautintoon, jonka liikunta tuo. Voimaharjoittelussa on olennaista, että se on lyhytkestoisempaa ja mukana on lihaksille vastusta. Myös kahvakuulia on haettu ja hankittu selvästi aikaisempaa enemmän. KALAJOKILAAKSO Urheilu Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. –?Kun joukkuelajit ovat toistaiseksi tauolla, tilalle pitää miettiä uusia rutiineja ja lajeja myös liikkumiseen. Vaikka ihmisten liikkumista nyt rajoitetaan, lenkillä on lupa edelleen käydä. Jos joudutaan olemaan paljon sisällä, ns. MITÄ TEHDÄ, jos kuntoilumuodoista vain joukkuepelit ja muu ryhmäliikunta kiinnostavat. Elettiin sitten normiarjessa tai poikkeustilassa kuten nyt. Korvaavina toimintoina voi tällöin ajatella esimerkiksi siivoamista, joka vaatii erilaisia liikeratoja, huonekalujen siirtäminen tuo lisävastusta. Kuntoiluja fitness-tuotteita haetaan nyt päivittäin noin 35 000 kertaa, kertoo Tori.fi tiedotteessaan. Jos välineitä ei ole, niitä voi tehdä itse: esimerkiksi juomapullon voi täyttää vedellä tai hiekalla. Ulkoliikuntavälineistä polkupyörien kysyntä on tällä hetkellä kasvanut kolmanneksella viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. –?Maalaisjärkeä kannattaa tässäkin käyttää. Myös painonnostopenkit, kuntopyörät, crosstrainerit ja muut laitteet ovat kasvattaneet suosiotaan. Yleensä itse huomaa, milloin liika on liikaa. Kokkolalaisella OMT-Klinikalla fysioterapeuttina työskentelevä Högnäs Kaitajärvi tunnistaa ongelman, sillä hän toimii oman työnsä ohella joukkuelajien valmennuksessa. Monien kuntoratojen yhteyteen on rakennettu myös erilaisia ”ulkosaleja”, joista löytyviä välineitä kannattaa hyödyntää. Sairaana ei tietenkään pidä liikkua. Kävely ja lenkkeily parantaa kestävyyttä, kehittää sydäntä ja verenkiertoa. Suosituimpia välineitä ovat hakutoiminten perusteella käsipainot, joita haetaan nyt kolminkertaisesti normiarkeen verrattuna. Kun tehdään harjoitteita, niitä tehdään 10–12 toiston sarjoissa. –?Lopulta aika monelta löytyy erilaisia pieniä käsipainoja, kahvakuulia tai muita apuvälineitä, joilla saa liikkeisiin vastusta. Ikäihmisillä keho huolehtii vielä herkemmin palautumisesta. –?Suositus on siis kaksi kertaa viikossa, mutta ei ole vaarallista tehdä liikaa. Högnäs Kaitajärvi muistuttaa lopuksi, ettei kuntoilusta pidä ottaa paineita. –?Sen pitää olla hauskaa. Se on 200 kertaa enemmän kuin viikko sitten. –?Keho ja mieli tykkäävät rutiineista, Högnäs Kaitajärvi lisää. Kuinka usein ikäihmisten kannattaa lihaskuntoaan harjoitella. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Juha Savela KOKKOLA Laiskuus ja mielikuvitus, nostaa fysioterapeutti Maria Högnäs Kaitajärvi esiin kaksi ääripäätä määrittämään kuntoilemisen rajoja. Voimaharjoittelu onnistuu myös kotioloissa, eikä välttämättä vaadi lähtöä kuntosalille. Voi laittaa musiikin tai television päälle ja kuntoilla samalla, jos se on siten miellyttävämpää. MIKÄ KUNTOILUNEUVOKSI ikäihmisille, joita poikkeustilassa ohjeistetaan pysymään sisätiloissa. hyötyliikunnan osuus vähenee. –?UKK-instituutti suosittelee ikäihmisille kaksi kertaa viikossa lihaskuntoharjoittelua, joka tietysti on tarpeen kaikille iästä riippumatta. Ei nyt, eikä milloinkaan. Vajaassa viikossa maahan kotiliikuntavälineiden kysyntä on kasvanut merkittävästi. Ulkoliikunnan harrastajalla ei ole suurta ongelmaa nykytilanteessa verrattuna normiarkeen. Kuminauha on erinomainen yläja alavartalolle. Varsinkin kun kelit ovat keväisen hyvät, kannattaa nauttia luonnosta. Laiska löytää aina jonkun syyn laistaa kuntoilua – aktiivilla taas vain mielikuvitus on rajana, kun hän löytää tapoja pitää kunnostaan huolta. Pitää tunnistaa oma tilansa ja kuunnella kehoaan. Sohva kutsuu herkemmin, kun viikottainen sählyvuoro on peruttu, Hognäs Kaitajärvi myöntää. Ja oman kehon painollakin pääsee jo pitkälle, Högnäs Kaitajärvi neuvoo. Metsäpoluilla löytyy haastetta myös tasapainolle, portaissa saa luontaista vastusta, Högnäs Kaitajärvi sanoo. Ohjelmaan kannatta siis ottaa sekä kestävyyttä kohentavaa lenkkeilyä että lihaskuntotreeniä erilaisilla liikkeillä. – Se on nyt hankalampi tapaus. Tässäkin asiassa kannattaa kuunnella kehoa. Ylipäätään rutiineista on hyötyä kaikessa normiarkeen liittyvässä toiminnassa. –?Voimaharjoitteluun kannattaa yhdistää tasapainoa kehittävää harjoittelua
Lähetä viesti numeroon 173521 Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Valtuuston puheenjohtaja Pekka Hannula kiitti kaikkia osallisia, erityisesti siltareliefin luonutta Toivo Jaatista. Muistiinpanoistani näen, että teoksesta tulisi pohdittua lähtömittaa laajempi, mutta se ei muuttanut sovittua summaa. . Ja ihan taatusti saamme näillä toimenpiteillä globaalit vuoden 2020 hiilidioksidipäästöt väliaikaisesti laskuun, jota voimme ihmetellä myöhemmin. Eikö voi ymmärtää, että vaikka oma hengestä ei ole niin väliä, niin toisten hengestä on. Hänen mitalinsa Pisanello, mitalitaiteen uranuurtaja ltaliasta, nimettiin kaikkien aikojen suomalaiseksi mitaliksi. Ne voivat ilmentyä tuhoisina äärisääilmiöinä tai tällaisina nopeasti leviävinä epidemioina. Voitti ensimmäisen Jean Sibeliuksen monumentin suunnittelukilpailun teoksella lstuva Sibelius, mutta teosta ei toteutettu. Samuli Heinonen Ylivieska TV:SSÄ ON viime viikkoina katsojia vainottu koronan viruksen inhottavalla piikkipallon kuvalla. Kuvanveistäjä Toivo Jaatinen syntyi Sortavalassa ja muutti evakkoon perheen yhteydessä 1944 Ylivieskaan ja vakiintui nurmijärveläiseksi 1964. Hänen viimeisiä mitaleitaan oli Ylivieska -mitali, jonka muotoili 90-vuotiaana. Neliliuskaisen paljastuspuheen piti kaupunginjohtaja Erkki Pokki. Vastasin. 16.3.). Lentoliikenne on lähes pysähdyksissä, ja muutenkin kaikki turha saastuttaminen on minimissään. Vähäkangas ja Jaatinen tekivät ehdotukset. Materiaalina olivat pronssi ja kivi . Ei pitäisi antaa lausuntoa, jos ei tiedä mistä lausuu, koskien kolmioita valoristeykseen. Olihan seinällä tilaa. Minulle kulttuurilautakunnan puheenjohtajana tuli jatkovastuu, kun sihteeri sai vain kokouspalkkion, kuten minäkin. Jokainen katsoja varmaan tietää mitä se esittää. Teokseen liittyvä säveltäjän isokokoinen pää oli esillä YSTY:n taidenäyttelyssä ja teos muunneltuna myöhemmin Kuopiossa. Tuttu kysyi tavatessamme Ylivieskan kaupungintalon valtuustosalissa olevan Sillanrakentajat -reliefin tekovuotta ja tekijää. Jaatinen asui silloin Nurmijärvellä, ja meillä oli ajoittain kiinteät puhelinyhteydet. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. 12 Maanantaina 23.3.2020 . Se olisi Ylivieskalle historiaan liittyvä ja salin päätoimintaa kuvaava aihe. Sitä kartutettiin vuosittain, ja kaupunginjohtaja Erkki Pokki otti tavoitteeksi liittää hanke kaupungin viisivuotisjuhliin. Näistä lautakunnan nimeämä asiantuntijatoimikunta, johon kuuluivat kuvanveistäjä Raimo Metsänheimo Oulusta, taidemaalari Seppo Pälli Ylivieskasta ja Erkki Sakari Heinonen Haapajärveltä, esitti yksimielisesti jatkotoimia Toivo Jaatisen kanssa. Tosiasiahan on, että ilmastonmuutos on se ongelma, joka aiheuttaa tulevaisuudessa yhä rajumpia kriisejä. . En enää ihmettele, miksi liikenteen järjestelyt ovat vuosia olleet mitä ovat. Spontaani matkailu kiellettiin täysin. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Tiedän, että nykyiset poikkeustoimet, ja meidän ihmisten haavoittuvuus on tullut monelle järkytyksenä, mutta keskustelu tulevaisuudesta ja sen ennakoinnista on hyvä aloittaa nyt. . Myöhemmin ajattelin, että kun taideteoksella on jo ikää 44 vuotta ja ollut esillä peräti yksitoista valtuustokautta, olisi aika kertoa teoksesta enemmänkin, vaikka itse teos sinänsä kertoo katsojalle paljon. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Sopimus reliefistä tehtiin lautakunnassa ja kaupunginhallituksessa syksyllä 1975, ja bruttosumma oli 18?000 markkaa sisältäen myös pronssiin valamisen. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Kuinka paljon parempi maailma meillä jo nyt olisikaan, jos sillan rakentajia löytyisi enemmän.” Teoksen paljastivat Lauri Kontio ja Kaarina Yliluoma ja Päivi Olkkonen lausui Aale Tynnin runon Kaarisilta. Kulttuurilautakunta pyysi Erkki Sakari Heinoselta, Onni Vähäkankaalta, Aune Kiviojalta ja entiseltä ylivieskalaiselta kuvanveistäjä Toivo Jaatiselta esimerkiksi kipsisiä ehdotuksia teoksesta, vaikka ei se kilpailu ollutkaan. Lähetä se meille sähköpostiosoitteeseen lukijankuvat@ kalajokilaakso.fi. Kansainvälisesti tunnettu mitalisti, alan uurtaja ja kehittäjä Suomessa. Jollain tasolla nykyisenkaltaiset poikkeustoimenpiteet pitäisi koko maapallon nimissä jatkaa epidemian jälkeenkin. ARKISTO/ARJA KANGAS Uuden yhteiskunnan portilla – Kriisi on myös mahdollisuus Toivo Jaatinen 1926– 2017 . Oli luontevaa, että se olisi taideteos. Niin melko tuore kulttuurilautakunta esitti ja sai varaussumman valtuustolta budjettiin kohdetta varten. Veronsa maksava Pasi Pääkkönen Valoristeysten kärkikolmiot Otitko kivan kuvan. En moittinut näkemääni, ja niin lautakunta antoi valuluvan sopimuksen mukaisesti. Sanoisin, että alokkaiden puuhastelua, mutta en sano, koska sitten ainakaan tätä ei julkaista. Puhuja luonnehti ”reliefin muodostuvan vertauskuvauksellisesti erittäin valovoimaiseksi ornamentiksi istuntosaliin symbolisoimaan kaupungin pyrkimystä myönteisten rakentavien suhteiden luomiseen, siltojen rakentamiseen ulospäin, joka suuntaan ja joka taholle, jossa vähänkin on sillanpäätä näkyvissä, missä vastaranta on vähänkin kova, niin että edes heikompi silta, yhdysside, kanssakäyminen ja luottamus saataisiin aikaan... Sai Pro Finlandia -mitalin 2002. Oli todettu, että valtuustosalin oikea seinäsivusta oli autio, paljas, kun vasemmalle oli totuttu kiinnittämään ajankohtaisia karttoja. Eikä talo ollut montakaan vuotta ollut käytössä. Valtuustossa rahoituspäätös oli yksimielinen ilman keskustelua. Ylivieskan valtuustosalin siltareliefi luotiin 44 vuotta sitten Kirjoittaja muistelee Ylivieskan valtuustosalin Sillanrakentajat-refiefin hankintaa. Onneksi jokin taho neuvoi. Opiskeli taideteollisessa keskuskoulussa ja kuvataideakatemian koulussa, joissa myöhemmin toimi opettajana. Joka tapauksessa kriisi on mahdollisuus, ja niin on nytkin. Reliefin paljastusjuhla oli 10.5.1976. Turha kuluttaminen on pysähtynyt kuin seinään, ja ihmisillä on yhtäkkiä enemmän aikaa. Jaatinen oli Sortavalan karjalaisia ja tuli 18-vuotiaana Ylivieskaan evakkona perheen mukana 1944. Keväällä ne koottiin, syksyllä purettiin penkereille. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Olisiko näistä keinoista ratkaisu myös taustalla yhä hiljalleen jylläävään ilmastonmuutokseen ja sen järkevään hillintään. Senni johti tätä kantaesitystä. Kustannuksia on tullut ees taas tehdystä työstä, puhumattakaan muusta haitasta. Kauppalantalon nimikylttiin vaihdettiin neljä kirjainta, kun oli tultu kaupungiksi ja syöty härkää torilla 31.12.1969. Nyt jo on havaittu, kuinka esimerkiksi Venetsiassa kanaalien vedet muuttuivat kirkkaiksi, ja delfiinejä ilmestyi valtavien turistimassojen häivyttyä saastuttamasta. Hän totesi edetyn ongelmitta tavoitteessa saada ”nykyaikaiseen valtuustosaliin sen arvoa vastaava symbolinen taideteos”. Joko riittäisi katsojien tahallinen kiusaaminen. Jo vuonna 1972 mietittiin, mitä seinälle laitettaisiin. Ylivieskassa oli aikoinaan toistakymmentä renkkusiltaa Kalajoen yli. Kulttuurilautakunta hyväksyi ehdotuksen, samoin kaupunginhallitus. Oiva Luhtasela Ylivieska Tämän hetkinen epidemia tulee päättymään jossain vaiheessa, on sen kesto sitten muutaman kuukauden tai pitempään. lsä Lauri oli maanviljelijä, myöhemmin seurakuntaneuvos, ja lida-äiti opettaja, koti Niemelänkylällä joen pohjoispuolella. Jaatinen oli nähnyt käytännössä renkkusillan kokoamisen Ylivieskassa ja ilmeisesti osallistunut kokoamisja purkutalkoisiin. Voitti useita mitalikilpailuja ja kehitti näitä teoksia. Ateljee oli toiminut aikaisemmin tilavana navettana ja soveltui veistosten, reliefien ja mitalien valmistuspaikaksi. KALAJOKILAAKSO 12 Maanantaina 23.3.2020 . Kävin 24.3.1976 katsastamassa valmistumassa olevan teoksen Nurmijärven Perttulassa. Pitänee olla huolissaan Ylivieskan kuntatekniikan liikenteen perusasioiden tuntemuksesta (Kjl. Iljettävä, oksettava piikkipallo. Juhlaa varten olin kirjoittanut Siltalaulu -nimisen runon ja musiikinopettaja Senni SavelaKananoja oli sen säveltänyt. Se yllättää katsojan ruudun laajuisena ja tausta kuvana vaikka asia ei virusta koskisi. Hyi olkoon! EN KYLLÄ YMMÄRRÄ kapinoivia yli seitenkymppisiä. . Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Hän oli esittänyt aiheeksi puisen renkkusillan tekemistä esittävän pronssisen reliefin tekemistä. Kaivoin arkistoani
KALAJOKILAAKSO 13 KALAJOKILAAKSO . Kuvattu 14. maaliskuuta Kalajoella AARRE HAUTAMÄKI Lukijoiden kuvat Aalistunturilla. Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Taidetta Nivalasta keskeltä metsäpeltoa. 13 Maanantaina 23.3.2020 . Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Maanantaina 23.3.2020 Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso Kalajokilaakson toimitus/ sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska Puh. RAILI JOKITULPPO Kalliomaalaus Kettukalliolla. OLLI SALO www.kalajokilaakso.fi Joutsenillakin on jo kevättä rinnassa. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. AKSELI RANIMAA Kevään merkkejä Haapajärvellä. 020 750 4618 Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Soita 020 750 4600 Kuumalinja Kalajokilaakson Kuumalinja arkisin klo 12-13. 020 750 4600 Fax. ELINA KARJALAINEN
17.10 Diagnoosit keskuudessamme, osa 3: Rouva Vilijonkka ja herra Donald Trump, tässä teille diagnoosit. 17.13 Alueradio. 06.59 Puheen Aamu. 01.55 Yöradio. 00.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 04.00 Arkisto: Huumori kukkii. 00.00 Yöradio. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 20.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 09.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 22.30 Juuso Pekkinen. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 06.59 Puheen Aamu. 21.02 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Radio Suomen Ilta. 11.02 Radio Suomen Päivä. 12.10 Urheiluradio. 07.50 Merisää. Nature’s Course. 17.10 Euroopan valot. 19.00 Arkisto: Hasse Walli ja Jaakko Heinimäki. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 05.50 Merisää. 10.33 Radio Suomen Päivä. 10.33 Radio Suomen Päivä. 20.02 Sää. 15.02 Kulttuuriykkönen. 21.00 Yle Uutiset. 02.02 Susanna Vainiolan Popradio. 02.54 Yöradio. 18.08 Urheiluhullut. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Sää. 20.30 Akuutti. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 8: Vanki, jakso 92. 17.13 Päivä tunnissa. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 10.30 Kysytään Markukselta 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 03.02 Iskelmä-Suomi. 21.30 Vammaiskultti. 19.05 Radio Suomen Ilta. 08.10 Urheiluradio. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa Maanantai 23.3. 09.11 Alueradio. 13.02 Epäonnistumisten CV. 07.50 Merisää. 17.00 Yle Uutiset. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 03.00 Yle Uutiset. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.05 Urheiluradio. 18.15 Viikon luontoääni: vihervarpunen. 13.00 Klassista kahteen. 19.00 Arkisto: Heikki Silvennoinen ja Jari Halonen. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.30 Radioteatteri esittää: Maata etsimässä, osa 14/18: Eliksiiri. 17.13 Päivä tunnissa. 21.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.00 Yle Uutiset. 15.02 Kulttuuriykkönen. 21.00 Yle Uutiset. 09.11 Alueradio. 22.50 Kuuntelijaklubi. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 17.10 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 10.00 Brysselin kone. 20.00 Miikka Koivisto. 15.02 Juha Valvion koppipuheet. 06.59 Hyvää huomenta. 16.10 Faunin iltapäivä. 12.00 YleX Etusivu. 09.05 Urheiluradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.00 Yle Uutiset. 22.50 Kuuluttajan vieras: tuottaja Tuuve Piispa. 03.00 Yle Uutiset. 06.56 Päivän mietelause. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 18.30 Hartaita säveliä. 12.13 Päiväntasaaja. 06.15 Aamuhartaus. 07.13 Alueradio. 00.00 Arkisto: Miestenvuoro. 13.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 01.55 Yöradio. 06.05 Hartaita säveliä. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 23.32 Päivä tunnissa. 08.13 Alueradio. 08.10 Ykkösaamu. 17.10 Urheiluradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 14.02 Tiina Lundbergin huoltamo. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 07.29 Hyvää huomenta. 20.03 Radio Suomen Ilta. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Alueradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Hartaita säveliä. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 07.13 Alueradio. 17.50 Etnohetki. 00.00 Yöradio. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.29 Hyvää huomenta. 09.10 Sää. 14.00 Uudet levyt. 12.13 Päiväntasaaja. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.05 Horisontti. 02.54 Yöradio. 14.00 Viaton viisikymmenluku. 19.02 Mozartin jousikvintetot 1, 5 ja 4. 12.45 Merisää. 17.10 Urheiluradio. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 14 Maanantaina 23.3.2020 . 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 04.00 Arkisto: Eloa teatteriin!. +5 +6 +5 +6 +6 +5 +7 +7 +7 +7 +7 +7 +9 +8 +9 +9 +9 +9 12 14 13 Tänään +1 -0 +4 +4 +3 +3 +5 +3 +4 +3 +4 +4 +4 12 12 11 10 5 ma Alavieska 6 Kalajoki 5 Haapajärvi 5 Nivala 5 Sievi 5 Ylivieska 5 ti 7 6 7 7 7 7 ke 9 7 8 9 9 9 to 4 4 6 5 6 5 Kylmintä eilen Ylivieska -6,7 Lämpimintä eilen Ylivieska +1,6 Kylmintä toissa yönä Ylivieska -14,3 -1,9 Muonio Kylmintä eilen klo 14 +4,0 Piikkiö Lämpimintä eilen klo 14 -21,8 Kylmintä toissa yönä Kuhmo Kalliojoki Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 23.3. 13.00 Yle Uutiset. 23.00 Iltahartaus. 21.50 Merisää. 07.15 Aamuhartaus. 20.00 Yeboyah, Renaz ja Wekesa. 12.13 Radio Suomen Päivä. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 22.30 Pörssipäivä. 15.55 Yle News. 10.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.10 Urheiluradio. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 18.10 Äänitarina. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 06.25 Aamusoitto. 10.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. 11.00 Välilevyjä: Musiikkia poikkeustiloissa. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10 Aristoteleen kantapää. 14.02 Alueradio. 10.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 16.10 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset. 07.29 Hyvää huomenta. 21.10 Päivä tunnissa. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.30 Mikä mättää. 15.02 Alueradio. 07.53 Alueradio. 19.02 Urheiluradio. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.10 Faunin iltapäivä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.53 Alueradio. 06.35 Aktia aamuun. 14.00 Yle Uutiset. 14.02 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 21.10 Maalismotetit. 16.10 Faunin iltapäivä. 07.10 Hartaita säveliä. 10.02 Radio Suomen Päivä. 23.00 Iltahartaus. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.43 Radio Suomen Ilta. 10.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 05.50 Merisää. 20.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 06.59 Puheen Aamu. 13.00 Yle Uutiset. 10.02 Akti. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 09.00 Yle Uutiset. 18.55 Radio Suomen Ilta. 12.00 YleX Etusivu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 11.00 Riston Valinta. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Alueradio. 00.00 Yöradio. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 14.02 Juuso Pekkinen. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 11.02 Radio Suomen Päivä. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/ min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 22.05 Sari Valto. Keskiviikko 25.3. 07.10 Urheiluradio. 12.30 Politiikkaradio. 10.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 06.25 Aamusoitto. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 06.56 Päivän mietelause. 11.33 Radio Suomen Päivä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 06.35 Aktia aamuun. 15.02 12 diktaattoria. 18.55 Radio Suomen Ilta. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 8: Vanki, jakso 93. 09.00 Yle Uutiset. 19.44 Arkisto: Näin kohtasin musiikin. 15.00 Yle Uutiset. Armas Järnefelt kertoo. 08.10 Urheiluradio. 12.10 Kulttuuri-ilmasto. 23.02 Yöradio. 07.10 Hartaita säveliä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Luonto-Suomen linnunpönttöilta 020317600. Osa 2: Suomi hankkii kunnon hävittäjiä idästä ja lännestä. 18.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 15.00 Yle Uutiset. KESKIVIIKKO 25.3. 14.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 15.02 Kysy mitä vaan. 15.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.05 Musiikkia parrasvaloista. 16.10 Urheiluradio. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.13 Alueradio. 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 07.10 Urheiluradio. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.30 Ykkösaamu. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Radio Suomen Ilta. 15.00 Yle Uutiset. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. TIISTAI 24.3. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio. 18.50 Merisää. 15.02 Alueradio. 17.30 Pyöreä pöytä. 09.10 Sää. 12.00 YleX Etusivu. 08.13 Alueradio. 17.00 Yle Uutiset. 22.30 Tiina Lundbergin huoltamo. 21.17 Päivä tunnissa. 06.05 Hartaita säveliä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Yle News. 21.02 Urheiluradio. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06:12 06:08 06:05 18:48 18:50 18:53 Maanantai 23.3. 09.00 Yle Uutiset. 14.50 Musiikkia parrasvaloista. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Urheiluradio. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 06.15 Aamuhartaus. 15.02 Kulttuuriykkönen. 07.53 Alueradio. 10.02 Radio Suomen Päivä. 17.35 Taiteilijoiden taivaat: Pakkasen pauketta, myrskytuulen tuiverrusta, suojasäätä – se on talvi!. 03.54 Yöradio. 21.02 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Arkisto: Lääkärintyön murros. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 19.05 Radio Suomen Ilta. 14.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 03.50 Yöradio. 14.02 Alueradio. 23.00 Iltahartaus. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. Rock-etsivä. 21.10 Päivä tunnissa. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Ykkösaamu. 06.56 Päivän mietelause. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Euroopan konserttilavoilla. 06.59 Hyvää huomenta. 12.00 Yle Uutiset. 18.55 LuontoSuomen linnunpönttöilta 0203-17600. 06.05 Alueradio. 12.45 Merisää. 20.00 Keinuva talo: Naiset johtavassa asemassa ja muita uusia levyjä. 10.02 Akti. 06.25 Aamusoitto. 08.10 Ykkösaamu. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 18.30 Hartaita säveliä. 12.10 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 08.13 Alueradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 21.02 Urheiluradio. 20.50 Radio Suomen Ilta. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Epäonnistumisten CV. 16.10 Urheiluradio. 07.30 Ykkösaamu. 11.00 Yle Uutiset. 12.30 Politiikkaradio. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.35 Aktia aamuun. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.10 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 00.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 17.13 Radio Suomen Ilta. 10.02 Akti. 07.15 Aamuhartaus. 13.02 Pörssipäivä. 09.05 Muistojen bulevardi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00 Yle Uutiset. 20.03 Metsäradio. 06.15 Aamuhartaus. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.50 Merisää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Alueradio. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä. 01.55 Yöradio. 19.00 Arkisto: Jussi Raittinen. 09.11 Alueradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 07.25 Musiikkihetki. 23.10 Yöklassinen. 12.55 Radio Suomen Päivä. 12.10 Hävittäjät idästä ja lännestä. 09.00 Yle Uutiset. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 11.00 Klassikkoparatiisi. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 22.08 Pollari. 10.02 Radio Suomen päivä. 14.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 8: Vanki, jakso 94. Keskiviikko 25.3. 20.00 Yle Uutiset. 19.02 Radioteatteri esittää: The Everlast, osa 1/2. 15.55 Yle News. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 12.13 Radio Suomen Päivä. 03.55 Yöradio. 13.00 Yle Uutiset. 22.05 Urheiluradio. 00.00 Yle Uutiset. 18.00 Romano mirits. 07.13 Alueradio. 16.10 Urheiluradio. 07.50 Merisää. 12.13 Päiväntasaaja. 12.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Musiikkihetki. 21.55 Radio Suomen Ilta. 13.02 Vammaiskultti. 02.00 Arkisto: Ruokaperinteitä ja perinneruokia. 16.13 Alueradio. 10.00 Sari Valto. 12.10 Tiedeykkönen. 22.05 Kuusi kuvaa jazzmuusikko Jukka Perkon elämästä. 23.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.15 Aamuhartaus. 11.33 Radio Suomen Päivä. 11.33 Radio Suomen Päivä. 12.00 Yle Uutiset. 21.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.05 Alueradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 06.05 Alueradio. 06.05 Politiikkaradio. 11.02 Radio Suomen Päivä. 23.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 03.00 Yle Uutiset. 06.05 Politiikkaradio. 21.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 19.05 Luonto-Suomen linnunpönttöilta 0203-17600. 06.59 Hyvää huomenta. 23.02 Yöradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 09.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 23.28 Päivä tunnissa. 05.50 Merisää. 02.00 Arkisto: Euroviisut. 18.02 Radio Suomen Ilta. 12.55 Radio Suomen Päivä. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 21.00 Sydänjuurilla: Uusia makuja levylautasella Suomesta ja lähialueilta. Tiistai 24.3. 12.45 Merisää. 20.02 Sää. Tiistai 24.3. 20.00 Rony Rex. 13.00 Klassista kahteen. 21.55 Radio Suomen Ilta. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 00.00 Arkisto: Miestenvuoro – taas. 00.00 Arkisto: Miestenvuoro – vielä kerran. 21.00 Epäilyttävän uutta. 18.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 10.33 Radio Suomen Päivä. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 16.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 07.30 Ykkösaamu. 06.05 Politiikkaradio. 18.00 Yle Uutiset. 15.30 Länsimaisen sivistyksen 10 kaupunkia. 16.13 Alueradio. 12.30 Politiikkaradio. 09.05 Muistojen bulevardi. 06.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.50 Merisää. 17.13 Päivä tunnissa. 07.25 Musiikkihetki. 21.02 Urheiluradio. 04.00 Arkisto: Teemana näyttelijän työ
Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. 08-425 450, 050 336 8545 www.lettikulma.fi P A R T U R I K A M P A A M O Prisma-keskus: ma-pe 9-19, la 9-16 Kärkkäinen: ma-pe 9-19, la 9-16 Palvelemme myös ilman ajanvarausta! Varaa aikasi netissä: www.hairlekiini.fi Prisma-keskus: ma-pe 9-19, la 8-16 Kärkkäinen: ma-pe 8-18, la 8-16 Palvelemme myös ilman ajanvarausta! Varaa aikasi netissä: www.hairlekiini.fi P. 1.1.2020 alk. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kalajokilaakso.fi/ palaute Alansa ammattilaiset Muistilista Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi. 12 kk 25,33€/kk Digipaketti 12 kk 7,70€/kk Tiedustelut puh. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. kerros) Ylivieska P. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. HELLITÄ HETKEKSI Rentoudu hierojalla Palvelemme: ma–pe 7–16 PUTKIREMONTIT VESIJÄTEVESIHUOLTO KYLPYHUONE JA HANAT ILMANVAIHTO LÄMMITYS Joutsentie 13, 84100 Ylivieska puh. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. 422 162 tai 040 7732 759 Avoinna 9-17. 040-3515684 Janne Vierimaa puh. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Myös osamaksulla! Asiantuntevaa HOITOA Torikatu 3, Ylivieska (08) 424 681 Keskustie 1, Alavieska (08) 430444 www.ylikunto.com YLI-KUNTO Oy Fysikaalinen hoitolaitos Hiusalan ammattilaiset Ylivieskassa Parturi-kampaamo Kutrix KARINIEMI PÄIVI Pajalankatu 3 LH 35, 050 535 1053 PARTURI-KAMPAAMO Tuula Kantola 044-977 0385 ASEMAKATU 2 L 5 84100 YLIVIESKA Pajalankatu 1, Ylivieska p. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Virtaus 90 m³/h. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Vieskan Voima ry:n Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS su 5.4.2020 klo 19.00 Järjestetään verkkokokouksena, ohjeet osallistumisesta www.vieskanvoima.fi. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. 050-3581415 SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.fi Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kpk.fi/mainosta LEVIKKI 5046 kpl LT2017 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas puh. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. 08 425 522 Savisilta 1 Outi Viirelä Parturi-Kampaamo Vieskankatu 4 Sirpa ja Essi • p. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. www.facebook.com/kala.jaska Kaverit juoruilevat, sanomalehti ei. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Maanantain lehteen tulevat muistilistat perjantaina klo 12.00 mennessä. 1.1.2020 alk. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. 044 799 7282 Meiltä polttoöljy kotiin, maatalouteen ja urakointiin. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä edellisenä päivänä klo 13.00 mennessä. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Virtaus 90 m³/h. Tilaustuote. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. 044 799 7380 Ylivieska • Puh. 020 750 4600 SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Hierontapalvelu A-P NIEMIKORPI Asemakatu 4 (2. 12 kk 15,42 €/kk levikkialueen ulkop. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Virtaus 90 m³/h. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. 12 kk 24,30€/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.1.2020 alk. Hinnat sisältävät alv. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Virtaus 90 m³/h. Tilaustuote. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Tilaustuote. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 Konttori ma-ti 10.00-14.00 llmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 Toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA KPK Yhtiöt Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. 0400 919 724 Myös iltaisin ja lauantaisin. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. 010 5011900 KAIKKI LVI-ALAN PALVELUT SAMAN KATON ALTA! www.ylivieskanlvi.fi P. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Huollon ajanvaraus Ruutihaantie 5, Ylivieska Puh. 020 750 4600 MEDIAMYYJÄ Kirsi Pinola puh. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi Ammattitaitoista KOTISIIVOUSTA SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. 424 205, 050 341 2920 Kysy edullista ilmoitustilaa puh. 044 799 7370 Oulainen • Puh. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Virtaus 90 m³/h. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 15 Maanantaina 23.3.2020 . Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. 0440 425255 Since 2009 Nettiajanvaraus www.theparturi.fi 044 066 0137 #the_parturi Luonnollisesti Parranajot Kampaamopalvelut Pikkupietari, Ylivieska Puh. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Tilaustuote. 10%. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. 044 7997390 huolto.ylivieska@ojanrauta.com 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat KAIKKI SÄHKÖPALVELUT UUDESTA YRITYKSESTÄ! 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät Eh, What’s up Doc. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.fi henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.1.2020 alk. Tilaustuote. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. 12 kk 13,58 €/kk levikkialueen ulkop. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. KALAJOKILAAKSO Ilmoituksia Ilmoituksia Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Ojan Rauta Oy Kalajoki • Puh. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm
Ottamalla yhteyttä asiointinumeroon vanhusneuvoston koordinoimat työntekijät hoitavat ikääntyneiden ruokaja apteekkiasioiden hoitamisen, mikäli henkilöt eivät pysty sitä itse järjestämään. Heidät velvoitetaan karanteenia vastaaviin olosuhteisiin eli pysymään mahdollisuuksien mukaan erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa. Tällä toiminnnolla Ylivieskan kaupunki haluaa osoittaa tukensa ikääntyneille poikkeustilan aikana ja kertoa, että ketään meistä ei jätetä yksin. Kaupungin vanhusneuvosto on avannut yli 70-vuotiaiden poikkeusolojen asiointinumeron. 020 750 4469 ja 020 750 4400 • asiakaspalvelu@kpk.fi • www.kpk.fi/asiointi YLIVIESKAN KAUPUNKI PALVELEE ASIOINTIPALVELU IÄKKÄILLE Yli 70-vuotiaat tulee suojata koronavirukselta kaikin keinoin. KALAJOKILAAKSO Mielenkiintoista luettavaa! Ilmoitustilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitustilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tiKalajokilaakso – hyväksi havaittu keino kättäpidempään kaupantekoon! 020 750 4600 • ilmoitukset@kalajokilaakso.fi ASIAKASPALVELUMME PALVELEE TOISTAISEKSI PUHELIMITSE, VERKKOSIVUJEN KAUTTA JA SÄHKÖPOSTITSE Asiakaspalvelupisteet ovat suljettuina Korona-pandemian vuoksi. puh. Paikalliset puheenaiheet Lataa puhelimeesi Kalajokilaakson uutisovellus veloituksetta!. Numero on 040 1882 459 ja se päivystää arkisin ma-pe klo 8-16 välisenä aikana. 16 Maanantaina 23.3.2020 . Asiointinumeron tarkoituksena on poikkeustilan aikana auttaa, palvella ja tukea yli 70-vuotiaiden kotona pärjäämistä asiointipalvelun järjestämisen avulla