Markkinoiden jälkeen yleisöä viihdytti perinteinen Rieska Blues. Irtonumero 3 € SÄÄ +13 www.kalajokilaakso.fi palkittu paikallislehti 2019 Pelleduo, musiikki, muikut ja kojujen aarteet ilahduttivat Ylivieskan Myllymarkkinoilla tänäkin kesänä. Senja ja Severi Rantaharju ovat tulleet käymään Kajaanista. 91 vsk/Nro 68 . MAANANTAI 24. ELOKUUTA 2020 Perustettu 1927 . Markkinat vetivät puoleensa ihmisiä vauvasta vaariin ja sekä paikallisia että vähän kauempaa tulleita. Sivu 6 Markkinavilinää voi parhaiten seurata äidin olkapäältä. Sivu 8. Synkät pilvet ja pieni tihkusade ei väkeä haitannut, vaan siihen oli varauduttu sateenvarjoin. HANNA SOINI Markkinahumua Myllyaukiolla Myllylän patsas paljastetaan Sivu 3 Koronakriisi koskettaa kaikkia Sivu 2 Aki Hietala: Idea kokoonpanomme perustamiseen syntyi melkein kuin yhteisestä sattumasta
Yksinkertaiset ohjeet, erilaisten tunteiden hyväksyminen, pyrkiminen niiden hallintaan, luotettavien tietolähteiden seuraaminen, puhuminen ja yksin jäämisen välttäminen ja myötätunnon saaminen auttavat, mutta kaikki eivät pysty toimimaan niiden mukaan ilman apua. Kriisityö on toipumisen tukemista Tuovi Pulkkanen Psykologi ja traumapsykoterapeutti Soili Poijula sanoo, että kunnissa tarvitaan nyt resursseja matalan kynnyksen ja kynnyksettömiä palveluihin, että kriisissä saataisiin nopeasti apua. Työn kuormittavuutta koronan aikana terveydenhuollossa on lisännyt myös se, että henkilöstö on joutunut tehtäviin, joihin heillä ei ole koulutusta ja osaamista ja esimiehillä on paljon alaisia, joita he eivät tunne. Auttajan pitää osata opastaa kriisissä olevaa nimeämään tunteita, löytämään tunteen hallinnan keinoja ja niiden ilmaisemista myönteisillä tavoilla. Siitä tulee voima, että niille voi tehdä jotakin. Kielteisiä tunteita tulee automaattisesti. Traumaattisten tapahtumien psykososiaalinen tuki ja palvelut on kriisityössä perinteisesti tarkoittanut traumaattisen tapahtuman jälkeistä nopeaa kriisiauttamista ja toipumisen tukemista. Tilanteessa on paljon uutta ja oman ammattietiikan kanssa kamppaileminen lisää taakkaa entisestään. Henkinen ja hengellinen taso pandemian pelkojen käsittelyssä on puuttunut, Poijula ihmettelee. Ilman sitä he eivät jaksaisi tehdä stressaavaa työtään. Niillä, joilla näitä palveluita ei ole, on vaikea päästä mielenterveyspalveluiden piiriin. Heille selviytyminen on vaikeampaa. AUTTAJILLE ON kehitetty vertaistukiorganisaatio, jossa työntekijän hyvinvoinnista ei huolehti vain esimies ja työterveys, vaan huomioita voi tehdä koko työyhteisö. MYÖS AUTTAJAT tarvitsevat työssään psyykkistä palautumiskykyä eli resilienssiä. KORONAN TOISEN vaiheen tuloa odottaessa ollaan kriisin pettymisvaiheessa, jossa pitäisi jaksaa aloittaa taistelu uudelleen, eikä varmaa tietoa sen loppumisesta tai koronan vaikutuksista ole olemassa. –?Pitkittyneen kansallisen kriisin hoidossa on kuitenkin tärkeää kiinnittää huomiota myös ammattiauttajien jaksamiseen. Vaikka kriisi on kaikille yhteinen, sen kohtaavat rajummin ne, joilla asiat ovat jo muutenkin huonommin. –?Kriisityö on nyt paljon vaikeampaa kuin aikaisemmin, stressaava ajanjakso vaatii kestävyyttä ja siihen tarvitaan uudenlaisia menetelmiä, Poijula sanoo. Joillakin paikkakunnilla auttajien auttaminen on kunnossa, mutta useimmassa kunnassa ei ole muuta kuin työterveyshuolto ja psyykkinen työsuojelu on hyvin alkeellista. –?Kaiken pohjalla tunteiden kanssa pärjäämisessä on perustarpeista huolehtiminen. Jos niitä yrittää poistaa, on tutkittu, että se lisää kielteisiä ajatuksia ja tunteita. Tässä ja nyt 2 Maanantaina 24.8.2020 . Näistä on seurannut surua ja yksinäisyyttä, joiden käsittelemiseen kaikilla ei ole samanlaisia vahvuuksia, sanoo traumaattisten tapahtumien uhrien kriisivaiheen auttamiseen ja hoitoon osallistuvalle monialaiselle ammattihenkilöstölle Raudaskylän Kristillisellä opistolla luennoinut psykologi ja traumapsykoterapeutti Soili Poijula. –?Stressin jatkumoa ei aina tunnista tai huomaa itse, ja erilaisten vyöhykkeiden avulla työtoveri voi ottaa tilanteen puheeksi viimeistään oranssilla vyöhykkeellä ennenkuin ollaan uupumuksessa punaisella vyöhykkeellä. Pitää myös ymmärtää, että on itse vastuussa tunteistaan. Selviytymiseen vaikuttava resilienssi tarkoittaa psykologiassa psyykkistä palautumiskykyä. AUTTAMISTYÖSSÄ on kysymys tunteiden sanoittamisesta. –?Se sopii joillekin, mutta toisia se kuormittaa kovasti ja he kokevat, että se ei riitä kaikille. Apu tunteiden työstämisessä estää kriisin muuttumisen traumaksi. KALAJOKILAAKSO Tuovi Pulkkanen YLIVIESKA Korona on historiallisesti erilainen, pitkittynyt kriisi, jossa on kysymys menetyksistä. Tukea tarvitsevat nyt myös auttajat Jokainen on itse vastuussa omista tunteistaan, mutta tunteet pitää osata tunnistaa ja nimetä ” Osa on menettänyt läheisiä ja me kaikki olemme menettäneet ainakin hetkellisesti mahdollisuuden tavata toisia ihmisiä.. –?Kriisikestävyys on määritelty kansalliseen turvallisuuteen kuuluvaksi. Se kertoo siitä, että ne eivät olleet normaalioloissa riittäviä. –?Keväällä, vasta kriisin puhjettua esimerkiksi yliopistosairaalat alkoivat tehdä henkilöstöstä huolehtimisen ohjelmia. Uusi tilanne on kuormittanut myös auttajia, koska mielenterveystyötä on tehty etänä. Tilanne sosiaalija terveydenhuollossa eri paikkakunnilla on erilainen. Vyöhykemallin, jossa on vihreä, keltainen, oranssi ja punainen vyöhyke, käyttö halutaan hyväksyttäväksi tavaksi toimia ja ikään kuin kansalaistaidoksi, jota Poijula kouluttaa ensin auttajaorganisaation johdolle. Se on psyykkinen ominaisuus, jota on toisilla ihmisillä tai yhteisöillä on enemmän kuin toisilla. –?Keväällä kriisin alussa siihen suhtauduttiin hyvin käytännöllisesti ja järkevästi. –?Tietoisuustaidotkin perustuvat siihen, että jos harjoittelee sitkeästi ja pitkään, aivoissa aktivoituvat myönteisiä ajatuksia tuottavat alueet. WEBINAARIEN kautta kriisityön koulutusta kevään ja kesän aikana tehnyt Poijula kertoo, että ammattiauttajien lisäksi myös yritykset ovat alkaneet hakea ohjeita uudessa tilanteessa. Asioista puhuminen rauhoittaa ja siksi koronakriisin aikana vahvasti esiin nousseesta kuolemanpelostakin pitäisi Poijulan mielestä puhua enemmän. –?Siinä missä yksi selviää monista vaikeista vastoinkäymisistä, toiselle pienikin koettelemus voi olla liikaa. Stressi, trauma ja suru tuottaa ärtyisyyttä ja vihaa ja se vaikuttaa ihmisshteissa niin, että silloin kun ihminen eniten tarvitsee toisia ihmisiä, hän karkottaa heitä omalla käytöksellään. Jos niille tarjoaa myönteisen vaihtoehdon, kielteiset ajatukset alkavat vähentyä, Poijula muistuttaa ihmisen oppimisen kokemuksesta harjoittelun avulla. Vaikka mielenterveysongelmia ei olisikaan, kriisi ja asioiden kasaantuminen lisää riskiä niiden puhkeamiseen. –?Ne, jotka ovat työterveystai opiskelijahuollon palveluiden piirissä, ovat paremmassa asemassa. –?Tunnetaitoja jokainen voi opetella, jos tunteita ei ole aiemmin osannut tunnistaa. –?Osa on menettänyt läheisiä ja me kaikki olemme menettäneet ainakin hetkellisesti mahdollisuuden tavata toisia ihmisiä
Stressaava ajanjakso vaatii kestävyyttä ja uudenlaisia kriisityön menetelmiä. Nyt jo olemassa olevan tiedon tueksi pitäisi tuottaa materiaalia, jota kuka tahansa voi hyödyntää omassa selviytymisessään. PATSASHANKE ON Heinosen mukaan edennyt viime vuonna laaditun aikataulun mukaisesti. –?Median kautta on tuotettu jo paljon selviytymisneuvontaa, mutta on olemassa vielä räätälöidympiä, psykoterapiasta johdettuja keinoja selviytyä kriisistä. Ministeriöitten yhteinen asiatuntijakeskus, josta laaja-alaisesti tuotettaisiin erilaisia palveluita, poistaisi päällekkäisyyksiä ja varmistaisi kattavammmin ihmisten tavoittamisen. Näköispatsaasta onkin keskusteltu paljon, ja jokaisella saakin olla asiasta oma mielipiteensä, Heinonen sanoo. 020 750 4600 i Lähetä juttuvinkki sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Syksyn aikana kirjastotalon seinään on tarkoituksena koostaa kohokuva eli reliefi, josta ilmenee Myllylän Olympiaja MM-menestys. 020 750 4600 n . Kirjaston parkkialueelle mahtuu paljon ihmisiä, ja meillä on äänentoistolaitteet, joten turvavälit voidaan säilyttää, kertoo Haapajärven Kiilojen puheenjohtaja Ilkka Heinonen. –?Seppo Kalliokoski käy vielä ennen patsaan siirtoa Lapinlahden taidevalimolla viimeistelemässä patsaan. Meiltä puuttuvat monialaiset palvelut, jotka tukevat ihmisten myönteistä selviytymistä. Torstaina kivi asetetaan oikealle paikalleen, ja sen päälle patsas, joka huputetaan perjantain paljastusta varten. –?Reliefiin lisätään myös Myllylän hautapaikan koordinaatit. . Hän yhdistää patsaan osat toisiinsa ja tekee hitsaustöitä, Heinonen paljastaa. . Ensi viikon perjantaina teoksen päältä nostetaan huppu ja patsas paljastetaan yleisölle. Pelkkä ystävällinen kuunteleminen ei riitä. Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi 3 KALAJOKILAAKSO . Torstaiaamuna patsas siirretään Haapajärvelle. –?Voisimmeko toimia ennaltaehkäisevästi myös niin, että vahvistaisimme omia taitojamme selviytyä kriiseistä, Poijula kysyy.. –?Reliefin suhteen rahoitus on vielä kesken, mutta jatkamme vielä mitaleiden ja minipatsaiden myymistä, Heinonen toteaa. –?Auttamisammatissa olevilla on korkea kynnys hakea apua, mutta yleisesti ottaen työterveyshuollossa avun hakeminen psyykkisiin reagointeihin on lisääntynyt. –?Patsaan ei alun perinkään ollut tarkoitus olla näköispatsas vaan muistomerkki. PROJEKTI EI kuitenkaan pääty patsaan julkistamiseen. Omaa resilienssiään voi onneksi kehittää kaikenikäisenä. –?Jalustakivi on vastikään halkaistu ja siirretään tänne ensi maanantaina Kurun kiviveistämöltä. Kahdelta pidettävässä paljastustilaisuudessa puheenvuoronsa saavat Heinosen lisäksi kuvanveistäjä Seppo Kalliokoski sekä kulttuuritoimenjohtaja Veijo Tikanmäki. uu tis ha av i Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Resilienssi auttaa meitä joustamaan ja orientoitumaan muutoksissa uudelleen. Resilienssiin kuuluu vapaaehtoistyö, halu auttaa, sosiaaliset taidot ja tunneäly. Mielenterveyspalveluissa ollaan Poijulan mukaan huolissaan siitä, että esimiehet eivät tunnista alaistensa tilanteita. TUOVI PULKKANEN Tukea tarvitsevat nyt myös auttajat Poijula korostaa, että ammattiavun pitäisi aina pätevää. Poijula näkee, että ammatillisen avun, valtion avun ja taloudellisen tuen lisäksi nyky-yhteiskunnassa voitaisiin myös pohtia, mitä jokainen itse voisi tehdä kriisistä selviytymisessä. Elämä ja arki yllättää meidät jatkuvasti. Muistomerkin tarkoitus on herättää tunteita, ja Heinosen mukaan onkin sallittua, jos tunteita herää puolin ja toisin. . Musiikista vastaa paikallinen yhtye Miukeli. –?Auttajalla pitäisi olla tietoa, jotta hän osaa antaa selviytymiskeinoja ja aktivoida ihmisen omia selviytymismekanismeja. ESKO KESKI-VÄHÄLÄ Hiihtäjä Mika Myllylän patsas paljastetaan Haapajärvellä Muistomerkkiä tulee täydentämään Myllylän menestyksestä kertova reliefi Kriisityö on toipumisen tukemista Resilienssi . Maanantaina 24.8.2020 Emilia Tiitto HAAPAJÄRVI Mika Myllylän patsashanke on edennyt patsaan julkistusvaiheeseen. HEINOSEN MUKAAN monet ovat jo kovasti odottaneet patsaan paljastusta. Se syventäisi tutkittavaa tietoa ja kansallisen puutteen korjaamisesta hyötyisivät myös auttajat, Poijula toteaa. –?Mielestäni Myllylän teot ja saavutukset ovat vertaansa vailla, Heinonen kiteyttää. Mitä parempi on resilienssin kykymme, sitä mielekkäämmin ja menestyksekkäämmin selviydymme ja palaudumme muutoksista. Maailmalla resilienssi kiinnostaa suuresti ja sitä hyödynnetään monilla elämänaloilla psykologiasta ja kasvatuksesta maanpuolustukseen. Itse patsaaseen ei laiteta Myllylän nimeä, sillä patsas on muistomerkki, jota reliefin on tarkoitus täydentää. Patsas on myös herättänyt monenmoista keskustelua. . SOILI POIJULA Psykologi, traumapsykoterapeutti Soili Poijula sanoo, että koronan aiheuttamassa poikkeustilassa elämme ajanjaksoa, jossa altistumme viruksen aiheuttamalle uhalle, pelolle, pitkittyneelle traumaattiselle stressille ja surulle. –?Juhlaan on avoin kutsu kaikille ja toivotankin kaikki lämpimästi tervetulleiksi. Pienet ja suuret muutokset ja vastoinkäymiset haastavat meitä ja mieltämme. –?Tarjolla pitäisi kuitenkin olla myös muita kuin mielenterveyspalveluita. –?Olemme yrittäneet saada paikalle myös Mikan aikaisia hiihtäjiä ja muita henkilöitä, mutta nähtäväksi jää, ketkä pääsevät paikalle. Mika Myllylän muistomerkkiin on kerätty rahaa muun muassa pienoisveistoksia myymällä
Lukijalla on äärimmäisen iso merkitys sille, jatkaako kirjan kuuntelemista. Ensimmäistä koululuokkaansa aloittavien lasten tai muiden nuorimmasta päästä olevien koululaisten kotona on pitänyt aloittaa erityisjärjestelyt. Veitsi Olemisessa on ihmisluonnon ydin, kun sen oikein oivaltaa.. LUKEMINEN ON pysynyt mukana läpi elämän, vaikka aina siihen ei ole löytynyt aikaa. Siinä on koko Suomen kesä pienoiskoossa. Niinä kuukausina kansalta vaadittiin pitkää pinnaa ja sopeutumiskykyä. Pitkää pinnaa saatetaan tarvita vielä pitkään. Niiden valitseminenkin tuntui jotenkin vajavaiselta, pois jäi hypisteleminen ja takakannen tutkiminen. Anderssonin mukaan koronaan liittymättömien yleisten flunssaoireiden jälkeen lapsi voisi palata kouluun tai päiväkotiin yhden oireettoman vuorokauden jälkeen. Vähemmän ne kuitenkin matkalaukussa painavat. Walton kirjoitti teoksensa ”Oivallinen onkimies” aikana, jolloin joutilaisuus ei suinkaan ollut hyve. Niin sen kuuluukin olla. Lapsen flunssasta iso ongelma Nyt ei eletä poikkeusoloissa, mutta kuitenkin täysin poikkeuksellisessa tilanteessa, Pääkirjoitus Antti Autio pp.veitsi@gmail.com ”Onkiminen on lepoa mielelle, piristää, karkottaa surullisuuden, tyynnyttää levottomat ajatukset, totuttaa harjoittajansa ja harrastajansa rauhallisuuteen ja kärsivällisyyteen”. Onkiessa voi ilman omantunnontuskia vain olla. Joillakin työpaikoilla asian voi hoitaa etätyönä, mutta kaikilla sekään ei onnistu. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 24.8.2020 . Valtakunnallisesti on todettu, että merkittävä syy ruuhkautumiseen on lasten testaaminen. Sitä olotilaa on asiaan vihkiytymättömälle mahdotonta selittää, ehkä tarpeetontakin. Luen kevyttä kertomakirjallisuutta, mutta välillä uppoudun ratkomaan salaliittoja ja murhia. Sitä myös löytyi. Sähköinen kirja ei tuntunut kirjalta, jotain jäi puuttumaan. Lapsiin kohdistuvaa koronaohjeistusta on myös hieman muuteltu ja opetusministeri Li Andersson on korostanut lausunnoissaan, että virallista todistusta negatiivisesta koronatestistä ei tarvitse esittää, kun lapsi palaa kouluun tai päiväkotiin. Pokkarit ovat olleet siihen hyvä vaihtoehto, vaikka nekin aluksi tuntuivat kirjan jäljitelmältä. Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@kpk.fi Minäkö kuuntelisin kirjan. TERVEYDEN ja hyvinvoinnin laitos on myös tähdentänyt viimeisimmissä ohjeissaan, että flunssakierteessä olevaa lasta ei tarvitse testata toistuvasti, jos oireet pysyvät samankaltaisina. Siistissä ympäristössä kaikilla on hyvä olla. E-kirjoihin siirtymiseen meni pitkä aika. Itse testaus ja testitulosten odottaminen vievät aikaa, samoin tavallisen flunssan sairastaminen. Lenkistä tulee paljon kivempi ja kädet ovat vapaana kaikkeen tekemiseen, olipa sitten kyse käsitöistä, siivoamisesta, marjanpoiminnasta tai autolla ajamisesta, kun luurit korvassa olet keskellä seikkailua, elämäntarinaa tai sivistyt oppikirjan parissa. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimittajat Pirjo Kunelius, Ismo Kunelius, Anne Mattila ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO Olen intohimoinen lukija ja olen lukenut kirjoja siitä lähtien, kun kolme ja puolivuotiaana opin lukemaan. Walton muotoili tekstiään tyyliin, joka on niin ajatonta, että se sopii loistavasti tähänkin päivään, ehkä jopa paremmin kuin omana aikanaan: ”Kalastaminen on ylivertainen tapa tehdä ei mitään: kalastus on joutilaan urheilua; par excellence. Jos lapsi on flunssakierteessä, riittää, kun testataan oireiden ilmaannuttua ensimmäisen kerran. Se yhdistää hienolla tavalla kaksi vastakkaisilta näyttävää olotilaa: tekemisen ja tekemättömyyden”. Voin lukea kirjaa palmun alla tai meren kohinassa päivä toisensa jälkeen auringonnoususta iltamyöhään. Lomamatkat ovat minulle oikeastaan lukumatkoja maisemien nauttimisen ohella. Flunssaisen lapsen vanhemmille tilanne on hankala, jos omat työt olisi hoidettavana eikä lasta voi jättää yksin kotiin. 4 Maanantaina 24.8.2020 . Nyt muutamaa kirjaa rikkaampana voin kertoa, että idea ei ole ollenkaan hullumpi. Ympärillä olevat ihmiset tietysti voivat olla eri mieltä siitä, onko luurien sisäiseen maailmaan uppoaminen hyvä asia, mutta jos tilanne sallii, äänikirjat ovat tästä eteenpäin osa kirjallisuusnautintoani. Koronakevät innosti monet palvelut tarjoamaan ilmaisia kokeilujaksoja ja niinpä päädyin testaamaan äänikirjaa. Hyvä lukija on jopa tärkeämpi kuin se, että saatavilla ollut kirja on jotain muuta kuin juuri se, jota olit etsimässä. TILANNE ON aiheuttanut ongelmia monessa kodissa. Nämä Izaak Waltonin (15931683) kirjoittamat sanat tulivat mieleen viime viikolla, kun satuin paikalle lasten onkikilpailuihin Pyhäjoella Tervon satamassa. Erikoista siinä on se, että äänikirjoja minulle ovat suositelleet ihmiset, jotka eivät itse juurikaan lue. Esimerkiksi PohjoisPohjanmaan sairaanhoitopiiri tiedotti torstaina, että Pohjois-Pohjanmaalla näytteenotto on päässyt ruuhkautumaan, koska testiin ohjataan hakeutumaan matalla kynnyksellä. Kevään poikkeusoloissa kaikki koulut olivat kiinni ja Suomi muuttui etätyömaaksi. Suomalaisista klassikkokirjailijoista erityisesti Juhani Aho tunnetaan kovana kalamiehenä. Siimasotkuja, eväsroskia tai matopurkkeja ei saa jättää rannalle. Lukeminen vie pois hetkestä ja on mahtava keino rentoutua. Oivallinen onkimies P. Ylivieskassa Vieskan Vapakalastajat on jo vuosia tehnyt loistavaa työtä lasten ja nuorten kalastusinnostuksen eteen. Se on tuntunut todella oudolta ajatukselta. Monissa lastuissaan hän kirjoittaa kalastuksesta. Vielä kun kaikille nuorille kalamiehen aluille saisi iskostettua Juhani Ahon kuolemattoman lauseen: ”Ei sen niin väliä, saanko vai olenko saamatta.” Tärkeintä on elämys. Koronan leviämisen hidastamiseksi kouluun ei ole asiaa flunssaoireisena. MUTTA ETTÄ joku lukisi minulle kirjan. Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1653. Tai pelätä. Teksteistä ilmenee, että kalastus on hänelle jotain paljon syvempää kuin vain pelkkä ravinnon hankinta. Ensi viikonloppuna kuitenkin myös täällä järjestetään ”Suomi onkii”?-tapahtuma. Innostus kalan tarttuessa, riemu, kun saa viedä saaliin kotiin. Tapahtuman yhteydessä saa tietoa vesistönsuojelusta ja lähikalastusmahdollisuuksista. Nyt ei eletä poikkeusoloissa, mutta kuitenkin täysin poikkeuksellisessa tilanteessa, jonka käänteistä ja kestosta kukaan ei osaa sanoa mitään varmaa. Vähitellen siihenkin on tottunut ja kirjan mukana kantamisen helppous puhelimessa on saanut silloin tällöin valitsemaan e-kirjan joko kirjaston valikoimista tai maksullisena. Lastenkirjat ja vanhat aapiset luin yhdessä hujauksessa ja paremman puutteessa luin isoveljien Tex Willereitä ja Asterixeja. Jälleen kerran aika moni nenä on alkanut tiputtaa, mutta tämän lukukauden alussa tilanne on tyystin toisenlainen kuin normaalisti. Kausiflunssat ja nuhat pakkaavat kiertämään, kun koululaiset palaavat kesälomiltaan yhteen. Vesi, vapa, ongenkoho ja kohoa herpaantumatta tuijottava lapsi. Kolumni Ismo Kunelius 24.8.2020 Koulut alkoivat toissa viikolla ja tilanne on sen jälkeen ollut monessa kodissa vähän sellainen kuin osattiin arvailla. Yksi huomio niistä on kuitenkin jo näin suppealla kokemuksella tullut. Myös koronatestaus on ruuhkautunut ympäri maata. Joskus kirja on voinut osua ohimoon, kun sen lukemista ei ole malttanut lopettaa ja uni on aamuyöllä mennyt tekstin edelle. He nauttivat kuuntelemisesta vielä isompinakin, tarinat tietysti muuttuivat jännittävimmiksi. Ensimmäinen kouluvuosi oli kurja ja osaan edelleen ulkoa oravasta kertovan satukirjan, jota jouduin yhä uudelleen lukemaan, kun muu luokka opetteli koko vuoden tavaamista. Kalastuspaikkojen pitäminen siistinä on perusasia, joka vaikuttaa kaikkien vesien äärellä liikkuvien viihtyvyyteen. Saattoi siinä luettavana olla välillä virsikirja ja raamattukin, kun koulun kirjavarastot olivat siihen aikaan suhteellisen niukat. Kun lapset olivat pieniä, he saivat runsaasti satuterapiaa. Onkiminen on rauhoittumista, itsetutkistelua ja maailman menon kuutiointia tavalla, jota muulloin kuin kalassa on vaikeaa tavoittaa. Sitähän se kalastus ja erityisesti onkiminen on. Ongella keskittyneenä kököttävässä pikkupojassa tai -tytössä on jotain niin perisuomalaista. Nuorison onkitapahtumia järjestetään pitkin kesää, tänä vuonna olosuhteiden pakosta vähän vähemmän kuin ennen. Olemisessa on ihmisluonnon ydin, kun sen oikein oivaltaa
Nyt tehdyillä rajoituspäätöksillä pyritään koronapandemian jatkuessa turvaamaan lääkevalmisteiden saatavuus ja varautumaan mahdolliseen parasetamolin ja deksametasonin globaalin kysynnän kasvuun. Poikkeusolot päättyivät kesäkuun alkuun ja henkilöstön työnkeskeytys loppui viikkoa aikaisemmin 25. Tämän lisäksi huhtikuun tiedon mukaan Ylivieskan maksuosuudeksi koronaepidemian lisäkuluina tulisi 1,8 miljoonaa euroa, jonka valtio kuitenkin mahdollisesti voi korvata sairaanhoitopiirille. –?Lainanotto on tehty tietoisesti, jolla on rakennettu kuntainfraa ja kouluja. Vatjusjärvellä aloitti vain 35 koululaista. Pelastuslaitos ohjasi liikennettä ja siivosi onnettomuuspaikan. Mikäli 20. Kolari tapahtui vilkkaasti liikennöidyssä Ouluntien ja Kaisaniemenkadun risteyksessä, noin kahden kilometrin päässä Ylivieskan keskustasta. Tälle vuodelle vahvistettu valtionosuusmäärä on 43,6 miljoonaa euroa. Rajoitukset tulivat voimaan tiistaina ja ovat voimassa 15.1.2021 saakka. Sairaanhoitopiirin kesäkuun lasku oli 150?000 euroa suurempi viime vuoden ajankohtaan verrattuna. ANNE MATTILA Kipu-, kuumeja tulehduslääkkeisiin väliaikainen myyntirajoitus Katariina Anttila HAAPAVESI Vatjusjärven koululla aloitti syyslukukauden 35 koululaista. 5 Maanantaina 24.8.2020 . Vatjusjärven koulupiiriin kuuluvalta Karsikkaalta viisi oppilasta on tarttunut Nivalan tarjoamaan mahdollisuuteen käydä koulua Malilassa. Peruskunnat eivät kasvaviin kuluihin pysty vaikuttamaan, sillä ne riippuvat siitä, miten paljon potilaita on nk. Yliluoman kokoamassa osavuosikatsauskoosteessa todetaan, että maan hallitus päätti toisessa lisätalousarvioesityksessä kompensoida kuntien heikentynyttä verotulokertymää maksamalla ensi vuoden valtionosuudet tänä vuonna. Puolen vuoden kohdalla on jo nähtävissä, että kaupungin talousarvioon työmarkkinatukeen varattu määräraha ei riitä. KORONAKEVÄT aiheutti sen, että Ylivieskan kaupungin henkilöstöstä 90 jäi ilman työtä ja palkanmaksu keskeytyi, kun poikkeusolot sulkivat kirjasto-, kulttuurija liikuntapalvelut. Deksametasonia käytetään esimerkiksi rauhoittamaan tulehdusta. Ylivieskan arvio erikoissairaanhoidon tämän vuoden ylityksestä on 1,5 miljoonaa. Lääkemääräystä edellyttäviä parasetamolia tai deksametasonia sisältäviä lääkevalmisteita saa yhdellä ostokerralla myydä tai luovuttaa kulutukseen enintään kolmen kuukauden käyttöä vastaavan määrän. Koronaepidemia näkyi myös siinä, että työttömyys kasvoi Ylivieskassa merkittävästi eli maaliskuusta alkaen 455 työttömällä, mikä on enemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan. Deksametasoni on vain reseptillä myytävä lääke. Talousjohtaja toteaa, ettei pahin skenaario toteutunutkaan. Kalajokilaakso uutisoi jo keväällä kasvussa olleesta väkiluvusta. Kuten keskiviikon 19.8. Näin ollen verotulot heikkenevät huomattavasti vähemmän, sillä edellisessä osavuosikatsauksessa loven pelättiin olevan neljän miljoonan euron suuruusluokkaa. Lakimuutokset tulivat voimaan heinäkuun puolivälissä. Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta kello 8.46. Erityisen kalliita yli 100?000 euron potilaita on alkuvuonna ollut kuusi. Haapavedellä päätettiin keväällä tarjota lukiolaisille ajokorttiopetus. Rakentamisinvestointien puolella alkuvuonna on ollut 11,6 miljoonan euron bruttoinvestoinnit meneillään Taanilan ja Kaisaniemen koulutyömailla. VEROTULOENNUSTE tälle vuodelle on 55,6 miljoonaa euroa eli 2,5 miljoonaa euroa vähemmän kuin talousarviossa ennakoitiin. Tietysti on kova työ maksaa lainat takaisin. KALAJOKILAAKSO Pirjo Kunelius YLIVIESKA Ylivieskan kaupungin kesäkuun loppuun ulottuvasta osavuosikatsauksesta on poimittavissa mielenkiintoisia tietoja, sillä esimerkiksi väestö on kasvanut alkuvuonna 57 henkilöllä. Talousjohtaja Joonas Yliluoma sanoo, että tämän vuoden väestökasvutahtia pitää hakea neljän vuoden takaa. Ennusteen pohjana ollut bruttokansantuote kuitenkin heikkeni oletettua vähemmän. Kuorma-auto ja henkilöauto törmäsivät Ylivieskassa Pirjo Kunelius Sosiaalija terveysministeriö on päättänyt rajoittaa väliaikaisesti parasetamolia tai deksametasonia sisältävien lääkevalmisteiden myyntiä ja kulutukseen luovutusta. Kalajokilaakso YLIVIESKA Ylivieskassa sattui kuormaauton ja henkilöauton kolari torstaiaamuna ennen yhdeksää. Lainamäärän ennakoidaan kasvavan noin 120 miljoonaan euroon tänä vuonna eli viisi miljoonaa euroa enemmän kuin talousarviossa ennakoitiin. Onnettomuudessa oli osallisena kaksi henkilöä, jotka pääsivät omin avuin ulos autoistaan. Rajoitustoimilla voidaan varmistaa lääkkeiden yhdenvertainen saatavuus ja riittävyys koko Suomessa. Parasetamoli on laajasti käytetty kipuja kuumelääke. –?Peruspalvelukuntayhtymä Kallion toiminta on ollut alkuvuoden ajan talousarvion mukaista. Karsikkaalta on lyhyempi matka Malilan koululle kuin Vatjusjärvelle. Taanilan kuntatekniikan osuus on myös 5,1 miljoonaa. Alkuvuonna rakennuslupia myönnettiin 101, kun viime vuonna vastaavaan aikaan määrä oli 72. –?Ylivieskassa on paljon palvelusektorin työpaikkoja, mitkä kärsivät paljon koronan aikana, Yliluoma huomauttaa. Ainoastaan lastensuojelun kustannukset ovat ylittyneet 200?000 eurolla. Ylivieskan arvioitu osuus tästä ennakosta on noin 1,5 miljoonaa euroa. toukokuuta. Kalajokilaaksossa uutisessa kerrottiin, kaupungin taloustilanne kesäkuun lopulla antoi huojentavampaa tietoa kuin mitä keväällä koronatilanteen iskiessä päälle pelättiin. Viime vuonna vastaavana aikana kasvu oli 11 henkilöä ja vuonna 2018 oltiin miinuksella kahdeksan henkilön verran. ARKISTOKUVA ANNE MATTILA Ylivieskan ”kasvun ihme” maksaa ja tulot tulevat joskus myöhemmin Väkimäärä kasvanut reippaasti alkuvuonna Ylivieskassa ” Väestö on kasvanut alkuvuonna 57 henkilöllä. Haapaveden lukiossa opiskelee tänä syksynä 105 lukiolaista, joista 36 on ensimmäisellä luokalla. Haapaveden muilla kouluilla syksyn oppilasmäärät ovat: Humaloja 61, Vattukylä 50, Mieluskylä 41, Hyttikallio 202, Mäkirinne 187, yläkoulu 318. Kesäkuun lopussa plussaa oli 57 henkilöä. Lisäksi valtion tukipaketti korvaa verotulonmenetyksiä ja koronakevään poikkeusoloissa kaupungin tekemät päätökset työnkeskeytyksistä ja koko henkilöstön (pelastuslaitosta lukuun ottamatta) kahden viikon lomautuksista tehtiin oikeaaikasesti ja perustellusti. Kaupungin taloudessa se tarkoitti, että toimintojen kulut ja tuotot pienentyivät. syyskuuta tehtävän oppilasennusteen mukaan oppilasmäärä pysyy myös ensi syksynä alle 40:n, ryhdytään Haapaveden ensi vuoden talousarviota valmistelemaan siltä pohjalta, että koulu ei enää avaudu syksyllä 2021. Ajoneuvot kärsivät peltivaurioita, mutta henkilövahinkoja ei kolarista aiheutunut. Positiivisia pilkahduksia oli myös tieto, että rakentaminen on edellisvuotta vilkkaampaa. ERIKOISSAIRAANHOIDON kulut ylittävät budjetoinnin jälleen. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä väkiluvun kasvu perustui erityisesti syntyvyyden lisääntymiseen. Parasetamolia sisältävien itsehoitolääkkeiden kertaoston määrä rajoitetaan suurimpaan hyväksyttyyn itsehoitopakkauksen lääkemäärään. erityisen kalliissa hoidossa. Valtaosa kasvusta johtui lomautuksista. Koronavirusepidemiasta johtuen lääkelakiin tehtiin muutoksia, joiden mukaan sosiaalija terveysministeriö voi tarvittaessa määräaikaisesti rajoittaa tai kohdentaa lääkevalmisteen myyntiä lääkkeiden saatavuuden ja riittävyyden turvaamiseksi. Lääkevalmisteiden saatavuus on pysynyt Suomessa varsin hyvällä tasolla. Oulaskankaallakin koronatestejä tehdään, mutta todettujen tartuntatapausten suhteen tilanne on vielä alueella rauhallinen. –?Ylivieskan kasvu maksaa ja heikentää hetkellisesti taloutta, koska investoinnit maksetaan aina ennakkoon ja tulot tulevat paljon myöhemmin, Yliluoma sanoo. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Kaupungin työllisyystoiminta oli keskeytyksissä kevään. YLIVIESKAN ”KASVUN ihme” myös maksaa
ARKISTOKUVA HANNA SOINI Simonpuiston päiväkodin sähköurakan hankintaoikaisu hylättiin Pellepariskunta Nelli ja Niilo naurattavat lapsia. Pitkään järjestetyssä bluesmusiikkitapahtumassa soittaa muun muassa edellisvuosilta tuttu Casey’s Case ja musisointi jatkuu yöhön saakka Bar 5:ssä pidettävissä jameissa. Ne päätettiin kuitenkin viime hetkellä laittaa pystyyn kaupunkilaisten toiveesta sekä sen vuoksi, että koronatilanne on ollut Ylivieskassa ja lähikunnissa hyvä. Markkinoille oli pystytetty varotoimeksi käsidesipisteistä. –?Markkinoilla on tänä vuonna aivan mahtava kokoonpano erilaista nähtävää. Markkinat ovat keränneet ennätysmäärän myyjiä, ja kojut jatkuvat myllyn taakse kiertävälle tielle. Tuulimyllyt, aitat ja muut pienet puuesineet rakentuvat muistin varassa. Wideline toteaa, että Sähköliitto haluaa saarrolla pakottaa yrityksen luouttamaan palkkatietoja. Wideline kertoo olevansa järjestäytymätön työnantaja, jolloin sähköalan työehtosopimus ei sido sitä, mutta yritys on kuitenkin velvollinen noudattamaan alan työehtosoimusta niin sanottuna yleissitovana työehtosopimuksena. Taimo Löf ja Reima Huhtala trio. Tapahtuma aiotaan järjestää myös ensi vuonna. Myllymarkkinat järjestettiin viime lauantaina toista kertaa. MYLLYMARKKINAT ovat osa TaideFest-viikkoa ja sen suurin tapahtuma. Kaikille löytyy jotain. Vielä joitakin viikkoja sitten ei ollut varmaa, voidaanko TaideFestiä ja Myllymarkkinoita järjestää koronatilanteen vuoksi. Pellepariskunta Nelli ja Niilo . The Saint Fish Big Band . Myös maskin käyttöä oli suositeltu, mutta niitä ei väkijoukossa näkynyt. Kaupunginhallitus totesi, että kaupungilla ei ole laillista perustetta sulkea Widelineä tarjouskilpailun ulkopuolelle hankintaoikaisussa ilmi tuoduin syin. Saarron syyksi Sähköliitto on ilmoittanut, että Wideline rikkoo alan yleissitovan työehtosopimuksen sääntöjä ja maksaisi sen alittavia palkkoja. Kaupungin tiedossa ei ole tuomioistuimen tai työsuojeluviranomaisen päätöstä, jossa Widelinen olisi todettu rikkoneen alan yleissitovaa työehtosopimusta. Pyhäjärven Nuori Tanssi . –?Tänä vuonna ei järjestetty kotiseutuviikkoa, johon markkinat viime vuonna kuuluivat, joten päätimme lisätä ne TaideFestin jatkoksi. TaideFestviikko päättyi sunnuntaina Akustiikassa järjestettävään Nuoren Tanssin Juhlaa -tapahtumaan. Tapahtuman pääjärjestäjänä toimi Ylivieskan kaupungin kulttuuripalvelut. Hakusaarto ei vaikuta asiakassuhteisiin tai tilaussopimuksiin. Tuomas Jokitalo Trio . –?Tavoitteenamme on ollut järjestää monipuolinen koko perheen tapahtuma ja saada positiivista ja energistä otetta tähän hetkeen rankan kevään ja kesän jälkeen. Perusteluna vedottiin hankintalakiin ja vaatimuksessa tuotiin esiin, että Wideline Oy on Sähköliiton hakusaarron kohteena. HANNA SOINI Myllymarkkinoiden esiintyjät . Haluamme, että ihmiset voivat pitää hauskaa, Ylivieskan kulttuurijohtaja Katriina Leppänen sanoo tapahtumasta. Vaatimuksella vaadittiin Wideline Oy:n harkinnanvaraista sulkemista pois tarjouskilpailusta. Olemme saaneet siitä hyvän kokonaisuuden, jossa markkinoihin yhdistyy taide ja kulttuuri. Sähköliike M&T Oy teki oikaisuvaatimuksen päiväkodin peruskorjauksen sähköurakoitsijasta. TÄNÄ VUONNA Myllyaukiolle keskittyneisiin markkinoihin kuuluu monenlaista musiikkia, esiintyjiä, käsitöitä, antiikkia, lukiolaisten tekemää taidetta ja herkkuja laidasta laitaan. Sähköliiton yksipuolinen toimenpide työantajatahoa ei riitä osoittamaan, että yritys rikkoisi alan sopimuksia vakavalla tavalla. Myllymarkkinat ilahduttavat ihmisiä tänäkin kesänä Pirjo Kunelius YLIVIESKA Ylivieskan kaupunginhallitus hylkäsi Simonpuiston päiväkodin sähköurakasta tehdyn hankintaoikaisun. Tänä kesänä poikkeuksellisesti kiinni ollut Myllykahvila kestittää kansaa terassilta käsin. Ylivieskan kaupunki hylkäsi Simonpuiston päiväkodin peruskorjauksen sähköurakasta tehdyn hankintaoikaisun perusteettomana. Pelleduo naurattaa lapsia ja väki saa kierrellä käsitöitä myyvien kojujen tarjontaa. Widelinellä on käytössään sähköalan työehtosopimuksen mukainen taulukkopalkkaus. Muikkuja, pellejä ja käsitöitä Kalajokinen Leo Takalo on tullut markkinoille myymään tekemiään puutöitä. Herkuttelu onnistuu kevätkääryleillä, paistetuilla muikuilla ja Myllykahvilan leivonnaisilla. Moni kertoo tulleensa markkinoille sen takia, että se on yksi harvoja tänä kesänä järjestettyjä lapsille sopivia tapahtumia. Lullallei duo . 6 Maanantaina 24.8.2020 . Wideline toteaa vastineessaan muun muassa, että Sähköliitto ei voi kieltää työntekijöitä hakeutumaan yritykseen. Poissulkemisperusteen täyttyminen edellyttäisi rikkomuksen olennaisuutta ja vakavuutta. KALAJOKILAAKSO Hanna Soini YLIVIESKA Synkät pilvet ja pieni tihkusade ei markkinaväkeä tunnu haittaavan Ylivieskan Myllymarkkinoilla. Loppuiltapäivästä markkinoita jatkaa karaoken laulanta, minkä jälkeen iltaan siirrytään Rieska Bluesin tahdissa. Paikalla on paljon lapsiperheitä
Ylivieskassa tahallinen maastopalo. ANNE MATTILA Päivän kuva Arja Kangas YLIVIESKA Ylivieskassa sytytettiin maastopalo tahallaan lauantaiaamuna. Tänä vuonna tunnustuksen sai Tapion Tupa. –?Yleisperiaatteena tuo raha pitää kohdentaa sillä tavalla, että se tukee työllisyyttä ja yrityksiä niin, että ne, jotka ovat koronasta kärsineet, voivat siitä hyötyä, ja siitäpä tulikin sitten suuri kiista ja pulma, että kohdentuuko tämä todellakin koronasta kärsineille kohteille. Meillä on satojatuhansia työpaikkoja kiinni siitä, että meillä on vientiä. Asiasta olivat keskustelemassa europarlamentaarikko Elsi Katainen, ruokaja ravitsemusasiantuntija Niina Vihelä Maaja kotitalousnaisista, MTK Kalajoen puheenjohtaja Esa Rahja, ravintoloitsija Hanna Saari Hiekkadyyni Oy:stä sekä toimitusjohtaja, Kuusiston perunatilan yksi omistaja, Antti Kuusisto Luonnosta Finland Oy:stä. Oulun poliisin johtokeskuksen mukaan poliisi sai kiinni maastopalosta epäillyn, mutta tapauksesta ei tiedoteta tässä vaiheessa enempää. –?Tapion Tupa on pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti hyödyntänyt ja tuonut esiin kotimaista ja lähiruokaa sekä paikallisia raaka-aineita koko pitkän toimintansa ajan. –?Tämä peruna on semmoinen, että sä kuuuulut päivään jokaiseen, Rahja luikauttaa perunoita kuoriessaan ja innostuu laulamaan Sä kuulut päivään jokaiseen -kappaletta. Maastoa ehti palaa noin parikymmentä neliötä, mutta tulipalo saatiin nopeasti sammutettua yhden sammutusauton sekä säiliöauton voimin. –?Lähiruoka sekä lähialueen tuotteet ovat meille sydämen asia, Tapion Tuvan yrittäjä Kari Seikkula toteaa vastaanottaessaan palkintoa Myllylältä ja kaupunginjohtaja Jukka Puoskarilta. Jyrinki kysyy heti tilaisuuden alkuun Kataiselta, mitä Suomi saa EU:N 750 miljardin euron maataloustukipaketista. Sen takia on tärkeää, että me tuetaan koko eurooppalaista yritysja elinkeinoelämää sillä tavalla, että myöskin muut eurooppalaiset maat ovat mahdollisimman hyvin iskukunnossa. Lähettyvillä ei ollut rakennuksia, joihin tuli olisi voinut levitä. Hiekkasärkillä sijaitseva lomakeskus Tapion Tupa sai tunnustuksen sen lähiruoan, paikallistuottajien ja ruokamatkailun eteen tehdystä ansiokkaasta työstä. Kariniementie sijaitsee Raudaskylällä. MTK-KESKI-POHJANMAAN toiminnanjohtaja Jouni Jyrinki veti tapahtumassa paneelikeskustelua lähiruoasta ja perunan uudesta tulemisesta. Jokilaaksojen pelastuslaitos sai lauantaina hälytyksen maastopalosta Kariniementielle hieman ennen aamukahdeksaa. Laulaminen kannatti, sillä Rahja selviytyi kilpailun voittajaksi. Toiseksi ehtinyt Katainen vahvistaa antaneensa kisalle kaikkensa näyttäessään Rahjalle veristä kättään. Tapahtuman järjestäjinä toimivat Visit Kalajoki, Kalajoen Yrittäjät ry, Kalajoen kaupunki ja Santa’s Resort & Spa Hotel Sani. Rahja vei voiton Kataisen sijoittuessa kakkoseksi verisin käsin. Puolivarjoinen paikka on aurinkoista parempi, jotta kukat säilyisivät pidempään. –?Meille vientivetoiselle maalle on äärimmäisen tärkeää, että eurooppalaiset sisämarkkinat toimii. Pelastuslaitoksen mukaan maastopalo oli sytytetty tahallaan. Mullan pitää pysyä kosteana koko ajan. Erityisesti Italian jo pitkään huonosti hoidettu talous nousi tapetille, Katainen kertoo. Maanantaina 24.8.2020 Hanna Parhaniemi KALAJOKI Kalajoella Hiekkasärkillä järjestettiin lauantaina toista kertaa Hilman lähiruokatori -tapahtumassa. Talonpoikaishenkisyys ja yrityksen toimintatapa on pitänyt esillä maaseutumaista elämää ja -tarjontaa, palkinnon luovuttanut Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä perustelee valintaa. Kataisen mielestä tukipaketin olisi pitänyt olla nykyistä lainapainotteisempi –?avustuksien osuutta olisi pitänyt vähentää. Kisassa olivat mukana paneelissa mukana olleet Katainen, Rahja, Saari, Vihelä sekä Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtaja Janne Anttila. –?On hyvin tärkeää, että me kaikki täällä olevat hyödynnetään Kalajoen ja lähialueen tuotteita ja palveluita, joita me Tapion Tuvalla olemme ja pyrimme aina kuin mahdollista hyödyntämään. Pallokrysanteemit ovat avanneet lämpimän loppukesän ansiosta jo komeasti kukkiaan. Ilmatieteen laitoksen mukaan alueella on voimassa metsäpalovaroitus. Päivän hulvattomin osuus oli perunankuorintakisa, jonka tuomarina toimi perunatuottaja Maria Muuraiskangas. Hilmantorilla pidetty tilaisuus alkoi Kalajoen Vuoden lähiruokateko -tunnustuksen myöntämisellä. HANNA PARHANIEMI Perunankuorintakisa vauhditti toista kertaa järjestettyä Hilman lähiruokatori -tapahtumaa, jossa luovutettiin Kalajoen Vuoden lähiruokateko -tunnustus ”Lähiruoka on sydämen asia” Tapion Tuvan yrittäjä Kari Seikkula otti vastaan Kalajoen Vuoden lähiruokateko -palkinnon kaupunginjohtaja Jukka Puoskarilta ja Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja Raili Myllylältä. VIIME VUONNA valtuustoaloitteesta alkunsa saanut Hilman lähiruokatori -tapahtumassa oli paikalla myös tuottajia myymässä esimerkiksi valkosipulia, hunajaa ja muita lähiruokatuotteita. Ravintoloitsija Hanna Saari Hiekkadyyni Oy:stä, europarlamentaarikko Elsi Katainen, ruokaja ravitsemusasiantuntija Niina Vihelä Maaja kotitalousnaisista, MTK Kalajoen puheenjohtaja Esa Rahja sekä Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtaja Janne Anttila ottivat toisistaan mittaa perunankuorintakisassa. 7 KALAJOKILAAKSO
Kaupungin suurimmaksi tulipaloksi tullut palo aiheutti tehtaalle 20 miljoonan markan vahingot, joskin tuotannon pieneneminen aiheuttaa lisävahinkoa, uutisessa kerrotaan. –?Valmistelemme parhaillaan HAL-kokoonpanolle albumia, jossa on yhteiskappaleiden lisäksi jokaisen omia bravuureita. TUOVI PULKKANEN Tiilitehtaan tulipalosta 20 miljoonan vahingot Kalajokilaakso 30 vuotta sitten. Isännöitsijä Jorma Koskela laskee, että rakennusten osalta vahingot ovat miljoona markkaa. Samassa lehdessä kerrotaan myös digitaalitekniikan laajenemisesta PPO.n alueella ja Ylivieskan AA-ryhmän 20-vuotisjuhlasta. Meidän kesken 8 Maanantaina 24.8.2020 . Hän arvelee kuitenkin, ettei vahinkosumma nouse kuitenkaan aiemmin uutisoituun 40 miljoonaan markkaan saakka. Kolmikko on vastikään julkaissut kappaleen Saada rakkautta ja rakastaa, ja lisää on luvassa. ARKISTOKUVA JUHANI RINTAKUMPU Hietalalta ja HAL-yhtyeeltä luvassa uutta musiikkia Ylivieskalaislähtöisellä Aki Hietalalla uusi lauluprojekti Kalajokilaakso Kalajokilaakso uutisoi tiistaina 21. Se on tiedossa, että palo sai alkunsa keittiön ruokalasta ja sieltä on vietykin useita koneita tutkittavaksi. Tärkeimmät paperit kuitenkin säilyivät, samoin arkisto. Viime talvena asennettu purkupakkaamolinjan automatiikka säilyi täysin. Molemmat palot alkoivat vanhoista uuneista. –?Projektimme nimi taisi olla ensi alkuun kolme tenoria, mutta sittemmin nimeksi muotoutui ytimekkäästi HAL. KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Perttu, Bertta Huomenna: Loviisa Kalajokilaakso YLIVIESKA Kolme kevyen musiikin konkaria on yhdistänyt voimansa ja perustanut HAL eli Hietala-Ahola-Leino -nimisen kokoonpanon. Tämän lisäksi vahinkoa syntyy lisää tuotannon pienenemisen takia, mutta lopullisten vahinkojen suuruus selviää vasta sitten, kun nähdään miten tuotanto saadaan toimimaan, sanoi Koskela. Harmittavinta palossa oli Koskelan mukaan se, että tuhoutunut linja oli päätuotantolinja. elokuuta 30 vuotta sitten Ylivieskan tiilitehtaan palosta. Tehtaan tuotanto saatiin tiilikuivaamon osalta käyntiin jo maanantaina. Ironista olisi, jos tämä palo olisi alkanut esimerkiksi keittiömikron oikosulusta, uutisessa kirjoitetaan. Uuden linjan säilyminen oli kuitenkin riemullista. Tiilitehtaan tulipaloa tutkiva ylikonstaapeli Erkki Huhtakallio ei kommentoinut maanantaina palon syttymissyytä, koska tutkimukset ovat kesken. Hän on uransa ainaka julkaissut useita albumeita ja hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat Ei aikaa huomiseen, Toiveunia ja Jos luoja suo. Tehtaan vakuutukset olivat kunnossa. Aki Hietalalla on menossa uusi mielenkiintoinen musiikkiprojekti. Tuottajamme Maki Kolehmainen innostui myös projektistamme ja sävelsi meille ensimmäisen singlemme. Janne puolestaan kertoi, että myös hänellä oli jo ajatuksia muodostaa tällainen kokoonpano. –?Lisäksi tavoitteenamme on toteuttaa HAL-kiertua vuoden 2021 aikana, Leino kertoo. Tiilitehtaan tulipalossa tuhoutui 4000 neliötä kattorakenteita, kaikki sosiaalitilat, suuri osa konttoritiloista ja vanhemman pään valmistuslinja osittain. –?Idea kokoonpanomme perustamiseen syntyi melkein kuin yhteisestä sattumasta. Uusi linja oli erikoistiililinja, jossa tuotantoteho on pienempi kuin vanhan, tuhoutuneen linjan tuotanto oli. Itse kuulin radiosta Janne Leinon haastattelun ja otin häneen yhteyttä. Seuraava singlemme ilmestyy isänpäiväksi. Ja taisipa siinä olla jo Juha-Matti Aholankin nimi heti pöydällä ja kaikki oli valmista, kertoo Aki Hietala. Sen tuhoutuminen olisi nostanut vahinkoja yli miljoonalla markalla. Kolmikkoon kuuluu myös Sinitaivas-tanssiyhtyeestä tuttu Juha-Matti Ahola ja Charlies-yhtyeen solistinakin toiminut Janne Leino. Viikonloppuna riehuneessa tulipalossa Ylivieskan Tiili Oy:n tiilitehdas tuhoutui osittain. Raudaskylän tiilitehdas on palanut aikaisemmin kaksi kertaa, vuosina 1969 ja 1975. Raudaskylässä sijaitsevan Ylivieksan tiilitehtaan palo oli tehtaan historian kolmas. Siihen kuuluva ylivieskalaislähtöinen laulaja, Aki Hietala, on kiertänyt tanssilavoja jo liki 30 vuotta. Hän voitti Valssin Valtias -laulukilpailun ja hänet valittiin Vuoden tanssittajatulokkaaksi 90-luvulla. Saimme siihen myös hienon tekstin, ja sitten kaikki olikin jo valmista, toteaa Juha-Matti Ahola. –?Yhtä suuriksi nousevat myös koneita ja talon sähköhuollosta niiden palaneilta osilta aiheutuvat vahingot
Joka sunnuntai kellot ovat kutsuneet jumalanpalveluksiin. Lisäksi virusta on todettu elokuun aikana yksittäisistä näytteistä Tampereella, Raumalla ja Vaasassa. Tähän joudumme suostumaan. THL:n hankkeessa koronaviruksen esiintymistä jätevesissä tutkitaan mittaamalla jätevesipuhdistamoille tulevista puhdistamattomista jätevesistä koronaviruksen RNA:ta eli geeniperimää. ”Tapulin juurelta” katsottuna olen iloinnut siitä, että kesän aikana on voitu järjestää kastejuhlia, nuoret ovat käyneet rippikoulunsa, heidät on konfirmoitu. Toivottaa Eevi, äiti ja isi. Maanantaina 24.8.2020 Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Viisaan miete Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. Tahtoisin kysyä tätä sinulta ja muiltakin – useammalta kuin se viime aikoina on ollut mahdollista. Tapulin juurelta Varamummu ja -pappa onnittelevat tänään 9 vuotta täyttävää Isomaan Mattia! Fanni Taipale täytti 5 vuotta 23.8. Paljon onnea rakkaalle prinsessallemme toivottavat äiti, isi, Aatos ja Uuno-koira. Suuren ilon ja kiitoksen aihe on myös se, että kirkon rakentaminen on saanut jatkua keskeytyksettä. Nivalalainen Asko Veli Antero Haanpää siunattiin Kalajoen Vuorenkallion kappelissa 21.8.2020. Virva Ahola ja Juha Kauppila, Alavieska Kalevi Luotomäki Ylivieskalainen Kalevi Gunnar Luotomäki kuoli 19.8.2020 Ylivieskassa 83 vuoden iässä. Suunnittelemme ja samalla kysymme, mikä ja miten voi lopulta toteutua. Isot onnitteluhalit äitiltä ja isiltä plus mummuloiden pappoilta. elokuuta. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Helsinkiläinen Mikko Tapani Pöyhtäri siunattiin Himangan hautausmaalla 21.8.2020. Anna ajatusteni levätä – tietoisena siitä, että sinä johdat kaikkea. Palsta on maksuton. Mietin, mitä meille yhdessä kuuluu näin kesän taittuessa syksyyn. ”Hop hop dädädäpä hop hop HOI” Aada Joki-Erkkilä on täyttänyt 2 vuotta 30.7.2020 Kalajoella. Siunauksen toimitti kirkkoherra Kari Lauri. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Odotamme pääsiäistä, kirkon vihkimistä ja käyttöön ottoa. Tampereen, Kuopion ja Oulun jätevesissä koronavirusta ei tällä viikolla todettu. Hääjuhliin ja muistotilaisuuksiinkin on varovaisesti kokoonnuttu. Uudet ekaluokkalaiset siunattiin koulutien alkaessa. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen. TYTTÖ 11.8. Siunauksen toimitti pastori Anna Lahtinen. Onnea Riia 9v. Olemme saaneet elää kauniin kesän. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. Muistotilaisuus pidettiin kotona. Avioliittoon on vihitty, vainajat on siunattu. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 9 KALAJOKILAAKSO . Koronavirusta todettu jätevesissä. Siunauksen toimitti kappalainen Suvi Lehtimäki. Muistotilaisuus pidettiin kotona. Muistotilaisuus pidettiin Kalajoen seurakuntasalissa. Tuoreimmat viikkoseurantanäytteet kerättiin 16.-17. Kuolleita Hautauksia Kalajokilaakso Usean kaupungin jätevesissä on todettu koronavirusta elokuussa THL:n jätevesiseurannassa. — John Steinbeck O nnea! Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Paljon on vielä tehtävää, mutta näemme jo mitä on tulossa. Lomakauden päättyessä ja toiminnan käynnistyessä. 42: 1-2 Mitä kuuluu. Anna ja Lassi Hautala, Kokkola POIKA 6.8. Miia Huuha ja Juha-Matti Koski, Kokkola 3.8. Se on sujunut niin hyvin, että olemme pysyneet aikataulussa. Job. Virusta on todettu erityisesti Helsingin Viikinmäen, Espoon Suomenojan ja Turun Kakolanmäen jätevedenpuhdistamoista kerätyistä näytteistä. Eija Nivala Mitä meille kuuluu. Aamen. Pöydälläni on rukous, jonka sanoin pyydän: Herra, opeta minua lepäämään sinussa. Kalajokinen Eeva Margit Ahokas siunattiin Vuorenkallion hautausmaalla 21.8.2020. Luonto on antanut parastaan: metsän antimia on saatu ennätysmäärin, satonäkymät ovat muutenkin hyvät, lämpö ja luomakunnan kauneus on hoitanut meitä. Emme edelleenkään kaikilta osin ole voineet palata vapain mielin korona-epidemiaa edeltävän ajan toimintatapoihin. Jätä ilmoitus www.kalajokilaakso.fi Mene kohtaan asiakaspalvelu/ perheilmoitukset/syntyneet Job sanoi Herralle: Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa. Uusi kirkko, Jumalan huone ja seurakuntalaisten koti on valmistumassa. Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. Opettelemme elämään epävarmuuden kanssa, joka voi jatkua vielä pitkään. Moni on kiitollisena ihmetellyt, miten vaikean kevään jälkeen Luoja on nyt hellinyt meitä. Monenlaiseen puheluun ja avunpyyntöön on voitu vastata. Parin viikon ajan ateriapalvelu on toiminut Mariassa entiseen tapaan. Silti mielessä on paljon kysymyksiä ja epävarmuutta, pettymystäkin
Tuulivoimakunnissa myös energian päästöttömyys, puhtaus ja kotimaisuus luetaan eduiksi. Lähetä viesti numeroon 173521 Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Häätö tulossa, mutta pitää vielä jaksaa odottaa kuun loppuun. julkaistuun Hannu Heinosen kirjoitukseen, huolta herättää tuulivoimaloiden kierrätettävyys ja se, kenen vastuulle tuulivoimalan purkaminen ja siitä aiheutuvat kustannukset kuuluvat. Maailman suurin tuulivoimavalmistaja Vestas julkaisi vuoden alussa suunnitelman voimaloista, jotka voidaan kierrättää 100-prosenttisesti. Voimaloiden metalliosien, kuten teräs, kupari, alumiini ja lyijy, kierrätysaste on nykyisin hyvin korkea ja kierrätyksessä metallista saadaan talteen usein kaikki. Aina kun lapa menee tornin ohi, se antaa mikroaaltomittarilla mitattavan pulssin. Mylly antaa takaa voimakkaamman pulssin kuin edestä ja sivulta. Pääosin lasikuitua kierrätetään hyödyntämällä sitä sementin valmistuksessa. Tuulivoimalan betoniperustukset voidaan haluttaessa jättää paikoilleen ja maisemoida tai ne voidaan kerätä, murskata ja kierrättää täyttömaaksi. ARKISTOKUVA CLAS-OLAV SLOTTE Tuodaan tähän tuulivoimasoppaan uusi asia: mikroaaltopulssi, joka lähtee myllyistä. Ne ovat pääosin lasikuitua, jota käytetään tuulivoimaloiden lisäksi monella muullakin toimialalla kuten vene-, eristeja rakennusteollisuudessa. Asun kerrostalossa ja monta viikkoa yksi nainen on polttanut sisätiloissa. Monelle asukkaalle ja kuntapäättäjälle tuulivoiman kokonaisvaikutukset ovat selkeästi plussalla. Tuulivoima nähdään elinvoiman turvaajana, merkittävänä työllistäjänä ja tulonlähteenä sekä hiilijalanjäljen pienentäjänä. Purkamiskustannuksiin liittyvää taloudellista riskiä, kuten omistajan ajautumista konkurssiin voidaan pienentää tuulivoimahankkeen yhteydessä perustettavalla purkurahastolla tai purkuvakuudella, josta purkukustannukset tarvittaessa katetaan. Molemmat ovat tärkeitä kysymyksiä, ja niistä on hyvä puhua jo siinä vaiheessa kuin tuulivoimaloita suunnitellaan. Sen lisäksi maailmalta löytyy useita kehityshankkeita ja kierrätysratkaisuja saadaan varmasti lisää teknologian ja markkinan kehittyessä tulevien vuosien aikana. Tuulivoimalan muoviosat voidaan puolestaan hyödyntää energiajakeena. Mitä useampi mylly peräkkäin sitä voimakkaampi pulssi. ELINA KARJALAINEN Lukijan kuva. Tässä on hyvä huomata, että maanomistaja ei ole yleensä voimalan omistaja, vaan maat pääasiassa vuokrataan tuulipuiston omistajan käyttöön. Matti Ekman Lisää asiaa tuulivoimasoppaan Oulaisista löytyy näin komeaa pihalaattaa. Tuulivoimaloiden purkaminen ja siitä aiheutuvat kustannukset mietityttävät usein kuntalaisia. Pulssi etenee kymmeniä jopa satoja kilometrejä, mitattu ihmisen läpi vaimentumattomana. Monena tutkimuksena on todettu, että vain voimakas häiritsevä ääni vaikuttaa. Conenor Oy, jonka kehittämää muovikomposiittimateriaalia voi hyödyntää mm. Pää on kipeä ja huono olo. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Enkä ole yksin asian kanssa. Lähtökohtaisesti voimaloiden purkamisesta vastaa niiden omistaja. Kysynkin kuntapäättäjiltä: kumpi on tärkeämpi terveys vai raha. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. KALAJOKILAAKSO 10 Maanantaina 24.8.2020 . Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Tuulivoimalasta valtaosa eli jopa 90 prosenttia on kierrätettävää, rahanarvoista materiaalia. Suomessa uusiokäyttökohteita lasikuitumuoville on löytänyt esim. rakennusteollisuuden tarpeisiin. Tällä hetkellä voimaloista kaikki muut osat ovat helposti kierrätettäviä, paitsi tuulivoimalan lavat. Tuulivoimalasta valtaosa eli jopa 90 prosenttia on kierrätettävää, rahanarvoista materiaalia, Teemu Loikkanen kirjoittaa. Pulssi lähtee generaattoreista ja on mitattavissa myös valtakunnan verkosta. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Jokaisella energian tuotantotavalla on omat vaikutuksensa ympäristöön ja asukkaisiin. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Mikroaaltopulssi ei kuulu eikä näy. Teemu Loikkanen Maajohtaja OX2 EIKÖ Ylivieskassa ole tupakkalaki voimassa. Mitä tuulivoimalalle tapahtuu, kun sen käyttö päättyy. Yliopistoissa on tutkittu infraääntä ihmisiä sairastuttavana. Kun tuulivoima energiamuotona lisääntyy, moni pohtii, mitä tuulivoimalalle tapahtuu, kun sen käyttöikä umpeutuu. 10 Maanantaina 24.8.2020 . Tutkivilla yliopistoilla ei ole ollut mikroaaltomittaria, joten saadut tulokset ovat infraäänen piikkiin. Myös meille tuulivoimatoimijana on tärkeää, että tuulivoimaloiden kokonaisvaikutuksia arvioidaan ja niistä puhutaan. Viitaten 14.8
Hampaat rapistuivat niin vähitellen, etten itsekään ymmärtänyt mistä kuntoni heikkeneminen johtui. Erkki Raudaskoski Rovaniemi Hyvät hampaat ovat terveyden perusta Aurinko paistaa ja vettä sataa. Siksi päätetiin syventää kanavaa kyynärällä eli 1,75 metrillä. Hammashoito vaatii siis valtion rahoituksen. Perustettu Järviseura päätti, etteivät seuran jäsenet osallistu kustannuksiin, koska maa olisi viljelykseen soveltumatonta ja syventäminen kallista. Sopimusten valvojalle maksettiin pientä palkkaa luontaistuotteina. Pohjan leveys oli vajaa kaksi metriä. Tulehtunut suu vaati viikkojen parantumisen ennen kuin hampaiden kuorrutus voitiin aloittaa. Tutustuin nuoreen hammaslääkäriin, ja hän alkoi tutkia tulehtunutta suutani ja löysi sieltä huonot hampaat. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Järvien kuivattamisia viljelysmaaksi on ollut monissa seudun kunnissa, Sievissä Sievinjärvi kai mittavimpana. Katsottiin, että pitää kaivaa viiden kilometrin pituinen ojansyvennys. Kun 1800-luvun alkupuoliskolla karjaa lisättiin, tuli heinän riittämisestä pullonkaula. Kuntaahan ei ollut. Märät lampareet myytiin huutokaupalla. Kolme kilometriä oli vaihtelevaa maastoa, mutta sitten yhtenäinen kallio oli vastassa melkein pinnassa eikä kiertäminen auttaisi. Käsipeli oli ainoa ratkaisu: poraamista, kiilaamista ja kivimassan vinssaamista ylöspäin. Minulla itselläni käytettiin toista menetelmää. Yhdessä vaiheessa vartijana toimi Pietari Päivärinta, joka oli Alavieskan seurakunnan vt. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Työ aloitettiin kesällä 1?833 vähäisen joen suulta. Tein kotosalla pikkupuut ja kesäisin metsätöitä metsätilallamme Reisjärvellä. RAILI JOKITULPPO Lukijan kuva www.kalajokilaakso.fi Kalliokanava Alavieskassa on sitkeyden mahtava näyttö ja hyvä turistikohde. Annettiin kuitenkin ”lupa”, että valtio voi syventää Kalliokanavaa. Hampaiden kunto heikkeni silti koko ajan, ja mahavaivat yleistyivät. Ymmärsin, että olin saanut hoidon, jota ei oltu aikaisemmin annettu kenellekään muulle. Kaivuu kesti 15 vuotta. Säästäisimme rahaa, ja hoidokkien sijasta meillä olisi pitkäikäisiä työntekijöitä. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Se toteutui 1924–1925, jolloin voitiin käyttää räjähteitä. Apua rupesi löytymään melko läheltä. Alkoi ienten madaltaminen, jota kesti pitkään. 020 750 4618 Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Soita 020 750 4600 Kuumalinja Kalajokilaakson Kuumalinja arkisin klo 12-13. Kaikilta vanhuksilta ei näitä rahoja löydy. Samaan aikaan piti hoitaa muutkin maatalojen työt ympäri vuoden. KALAJOKILAAKSO 11 KALAJOKILAAKSO . Valtio ei olisi tuolloin korvannut mitään eikä sitä anottukaan. Oulun läänin kuvernööri vastasi 1841 kyselyyn, että ”kun se on yhteismaata hakijat siis kuivatkoot ja käyttäkööt hyväkseen sitä kuivattua maata asetusten sallimilla tavoilla”. Jos vedenpintaa lasketaan, saadaan laakeat rannat kasvamaan heinää, tuumattiin. Vasta 1953–58 tehtiin lopullinen kuivatus. Tätä syventämisen metrimäärää en tiedä. Hyötyala lisääntyi, mutta syvin osa oli kosteikkona. Alavieskanjärven kuivatus on se, joka on minulle kuivatuksista ollut ihmeellisin, melkein uskomaton ja ansaitsee olla hyvänä esimerkkinä suomalaisesta sisusta ja yhteistyöstä. Vasta hienoksi pureskeltu ruoka on käyttökelpoista mahojen ruuansulatusnesteille. Sen pinta-ala oli 380 hehtaaria. Valtio maksoi työnjohtajan palkan, mutta ei muuta. Alavieskanjärvi on Taluskyläntien tuntumassa tien itäpuolella ja kahden tien varressa. Mukana oli myös muutama kalajokinen maatalo. Kaikkina aamuina metsään lähtö ei onnistunut. Kuivattaminen lisäsi peltoalaa kunnassa kymmenyksellä, mutta eläimet eivät mielellään syöneet järviheinää, sillä maa oli liian hapanta ja kosteus vaivasi. Fyysinen kunto oli kuitenkin kohtalainen ruumiillisen työn ansiosta. Ennen hoitoa minulla oli mahalaukussa ja peräsuolessa tulehtuneisuutta ja kipukohtauksia. Silloin kanavan syvyys oli 6,5 metriä. OLLI LUHTASELA. Siinä tilanteessa miehet päättivät louhia kalliota, jota oli kaksi kilometriä. Jokaista miehenosasta piti olla kolme miestä työssä, joten miehiä oli louhinnassa 90 miestä. Ajan myötä kuivion maan laatua parannettiin ja kuivio on edelleen käytössä. Asialla olivat talolliset. Vanhemmat kollegat kyselivät hammaslääkäriltäni, kuinka hän oli uskaltanut ryhtyä näin vaativaan hoitomenetelmään. Suunnitelman laati Kokkolan vesipiirin johtaja, DI Simo Muotiala. Silloin heräsi ajatus kuivattaa Alavieskanjärvi, joka lsossajaossa oli määrätty yhteismaaksi. Tällöin hampaat saatetaan poistaa kokonaan ja suu varustetaan tekohampailla. Järviniitty aidattiin ja miehenosat merkittiin maastoon. Raskasta kivimassaa kannettiin myös konteissa ja paareilla puuhun tehtyjä pykäliä nousten. Oiva Luhtasela Ylivieska Lähde: Matti Isomaa, 1955 Alavieskan Kalliokanava on harvinaisuus Ruuansulatus alkaa suusta, sillä se vaatii terveitä hampaita. Työ kesti pitkään ja vaati kärsivällisyyttä sekä potilaalta että lääkäriltä. Järvikuivio oli suunniteltu jaettavaksi työhön osallistuneiden kesken 30:een miehenosaan. Tämä sijoitus on yhteiskunnalle niin kannattava, että mistään muualta ei saada rahoille vastaavaa tuottoa. 11 Maanantaina 24.8.2020 . lukkarina. Ruuansulatus alkoi olla kunnossa, mahakivut loppuivat ja ulosteet osoittivat, että maha toimi hyvin. 020 750 4600 Fax. Kokeillaanpas tätä. Maanantaina 24.8.2020 Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso Kalajokilaakson toimitus/ sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska Puh. Mikäli kaikki saisivat tämän hoidon, olisi meillä paljon terveitä vanhuksia. Arvottiin ensimmäiset miestenosat ja vaihtoa jatkettiin vuosittain. Koitti päivä, jolloin viimeinen hammas sai kuorrutuksen. Normihinta oli kova, kaksitoista tuhatta markkaa, mutta minulle se maksoi veteraanina kuusi tuhatta markkaa, sillä valtio maksoi siitä toisen puolen. Iän mukana hampaiden kunto huononee ja puremiskyky heikkenee. Tarvittiin lisää viljelysmaata. Tästä hoidosta on aikaa jo yli kaksikymmentä vuotta. Syvyyttä Kalliokanavalla oli tuolloin 4,75 metriä eli 8 kyynärää. Eläkeikää voitaisiin nostaa muutamalla vuodella. Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Onnistuneen hammashoidon tuloksista olen saanut nauttia jo pitkään. Kun heinänkasvun teho vaihteli, oli tavoitteena saada kaikille tasapuolinen heinäntuotto
Kolmannen sijan Ruotanen jakoi samalla pöytäkirjalla Lappeenrannan Urheilu-Miesten Minttu Mattisen ja Lappajärven Veikkojen Jutta Väkeväisen kanssa. Neljänneksi suunnistanut Kaustinen jäi pronssista kolme minuuttia ja 36 sekuntia. Ruotanen otti korkeudessa avauspäivänä 22-vuotiaiden sarjassa pronssia ylitettyään 160, mikä oli ylivieskalaisen kauden paras tulos. Kivilahti jäi kokonaan ilman tulosta, kun avauskorkeus 480 tuotti haapajärviselle tuskaa. Kultamitaliin vaadittiin lauantaina tulos 510. Venla Ruotanen voitti SM-pronssia Kalajokilaakso PYÖRÄILY, YLIVIESKA Järjestyksessään neljäs Wernerin lenkki poljettiin lauantaina Ylivieskan, Kalajoen ja Sievin maanteillä. Numerolla neljä kisannut Kokkola otti kilpailussa hopeaa. Wernerin lenkin mukailee Kankkosen treenilenkkiä, jonka mies taittoi kesäkuukausina kaupan sulkemisajan jälkeen. Keksi-Pohjanmaan maakuntaviestin yhteislähdössä joukkueet ampaisevat kohti Sarjankylän metsiä. Kisan lopullinen ratkaisu nähtiin viidennellä osuudella, kun Niklas Lindell jätti Vetelin Oskari Rannilan kahdeksan minuutin päähän. Kärkirivin porukoista mitaliin ylsi myös pronssille suunnistanut Vetelin joukkue, jonka viestin avasi Tanja Rannila numerolla yksi. Kokkolan ankkuri Lauri Koivumäki kellotti lukemat 21.38, mikä oli toiseksi paras osuusaika. JOKILAAKSON JOUKKUEISTA parhaaseen sijoitukseen ylsi viidentenä maaliin tullut Haapajärvi. Kalevan kisoissa yllätyshopeaa ottanut Haapajärven Kiilojen Johan-Antti Kivilahti oli vaikeuksissa 22-vuotiaiden seiväskilpailussa. 12 Maanantaina 24.8.2020 . Kärkipaikan Luoto lunasti neljännen osuuden päätteeksi, jolloin Dan Snåre repi eroa toisena vaihtoon tulleeseen Veteliin lähes puoli minuuttia. Voiton pukkasi Virtain Urheilijoiden Helena Leveelahti 15,02 tuloksella. Dramatiikkaa nähtiin heti kisan alussa, kun edellisvuoden hopeamitalisti Pedersöre hylättiin Hannes Stubbin avausosuudella. Tulos 10,07 oikeutti yhdeksänteen sijaan. Ruotanen jatkoi kisaurakkaansa lauantaina kuulassa. Perinteikkäällä pyöräilytapahtumalla muistetaan ensimmäistä ylivieskalaista huippu-urheilijaa Johan Werner Kankkosta, joka edusti Suomea Tuhkolman olympialaisissa vuonna 1912. Kaikki ylittivät kolme avauskorkeutta ensimmäisellä yrityksellä, mutta 164 jäi kolmikolta haaveeksi. Toisen osuuden jälkeen joukkue kipusi sijalta kahdeksan toiseksi. Wernerin lenkki vei pyöräilijät Kankkosen renkaan jäljille. KALAJOKILAAKSO 12 Maanantaina 24.8.2020 . Kymppisakkiin ylsi myös alkumatkasta kärkisijoilla keikkunut Ylivieska, jonka sijoitus oli kahdeksas. Yhtä vaativaa viestiä ei Nivalassa nähty kuin viime vuonna Himangalla, missä voittajajoukkueen aika painui 3,5 tuntiin. KALAJOKILAAKSO Urheilu Ari-Pekka Ojala SUUNNISTUS, NIVALA Suunnistuksen maakuntaviestissä ei tänä vuonna nähty loppukirikamppailua, kun Luoto selvitti Nivalan Sarjankylän maastot lähes 11 minuuttia nopeampaan aikaan kuin toiseksi tullut Kokkolan joukkue. Voiton vei viikko sitten Suomen mestaruutta juhlinut Alajärven Ankkureiden Mikko Paavola. Pronssille ylsi viime vuonna Keski-Pohjanmaan mestaruuden sekunnin marginaalilla vienyt Veteli, joka jäi voittajajoukkueesta 16 minuuttia ja 39 sekuntia. ARI-PEKKA OJALA Jokilaakson joukkueista parhaimpaan ylsi viidenneksi sijoittunut Haapajärvi Luoto Keski-Pohjanmaan ykkönen suunnistuksen maakuntaviestissä Ari-Pekka Ojala YLEISURHEILU, KEMI Kemissä käydyt 19ja 22-vuotiaiden SM-kisat alkoivat Ylivieskan Kuulan Venla Ruotaselta mallikkaasti. Luoto hallitsi kisaa alusta asti. Kultaa kisassa voitti IF Kraftia edustava Emma Nyman tuloksella 167. Kankkonen hyppäsi pyörän satulaan ja taittoi sadan kilometrin lenkin Ylivieskasta Kalajoen, Raution ja Sievin asemakylän kautta takaisin Ylivieskaan. Hopealle ylsi Veitsiluodon Kisaveikkojen Sofia Heikonen 164. Vetelin kahden minuutin johto kolmatta paikkaa pitäneeseen Kokkolaan suli ankkuriosuudella nopeasti, kun Tero Rannila käytti rastien etsimiseen aikaa 29.12. Vetelin heikosta ankkuriosuudesta huolimatta mitalikolmikko erottui selkeästi muista. Ylivieskalainen oli Mälarenjärven ympäriajossa 34:s. Kilpailuun lähteneistä ykkösjoukkueista myös Kalajoki koki kovan kohtalon, kun viesti päättyi Hannu Ojan kakkososuudella. Sarjankylällä Luoto suunnisti kisan läpi tunnin nopeammalla yhteisajalla
Ruunan omistavat nuorempi sisar Julia Antti-Roiko sekä heidän mummonsa Marja-Liisa Paasonen. Joka tapauksessa tapahtuma kokosi Kalajoelle viranomaisten koronaohjeiden salliman maksimimäärän katsojia eli paikalla oli noin 3 000 ihmistä, jotka oli jaettu katsomolohkoihin. M22: Seiväs (6): 1) Mikko Paavola AA 510, Johan-Antti Kivilahti HK jäi ilman tulosta. Syy kisan venymiseen oli kaatosateessa ja ukkosessa, jonka vuoksi kilpailu keskeytyi yli tunniksi. elokuuta, kun joukkueet kohtaavat Suvannolla. Akkain Ajossa Antti-Roiko kannusti Bongon uran avausvoittoon. Kuulattaret pakkovoiton edessä Jari Kangaskorte RAVIT, YLIVIESKA Ylivieskalaislähtöisellä Janita Antti-Roikolla oli menestyksekäs ravi-ilta Kuopion Sorsasalossa. Kun tractor pullingin SMsarja peruttiin tältä kaudelta koronaviruspandemian vuoksi, Kalajoen tapahtuma oli käytännössä kesän ensimmäinen tractor pullingin kisa. Race Trucks 8500 kg: 1) Harald Hirmuinen/ Jyrki Mäntynen Kyyjärvi 88,99, 2) Volvo Titan/Matti Herlevi Kälviä 74,23 81,63, 3) Volvo Viking/Pekka Herlevi Kälviä 55,74 68,15. Maanantaina 24.8.2020 13 KALAJOKILAAKSO . Kuorma-autot tieliikenne täysperä (13): 1) Scania R730/Kainulainen Juha-Pekka Iisalmi FP 96,19, 2) Scania R500/Maaninen Harri Raahe FP 90,80, 3) Scania R730 Virolainen Antti Loimaa FP 82,37. Petri Saaren osaomistama North Lexus oli puolestaan kakkonen Turussa. Matkaan lähti 24 joukkuetta, joista kuusi keskeytti tai hylättiin. Vuosi sitten Antti-Roiko voitti vastaavan Akkain Ajon Nemea Geisirilla. Suunnistus Nivala Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti (3,2+3,6+3,6+3,2+3,6+3,6): 1) Luoto 2.30.01 (Johnny Fagerholm, Tomas Lillqvist, Salla Fagerudd, Dan Snåre, Niklas Lindell, Kim Fagerudd), 2) Kokkola I 2.40.59 (Tommi Viitasaari, Mikko Kukkola, Tuomas Hyyppä, Marja Penttilä, Timo Hongell, Lauri Koivumäki), 3) Veteli I 2.46.40 (Tanja Rannila, Juha Lassila, Tero Myllymäki, Sami Finnilä, Oskari Rannila, Tero Rannila), 4) Kaustinen I 2.50.16 (Lasse Paavola, Antti Pesola, Nuppu Peltoniemi, Vesa Peltoniemi, Sami Löfbacka, Mikko Pajukangas), 5) Haapajärvi I 2.55.21 (Juha Jokikuona, Risto Uusivirta, Tapani Keskitalo, Johanna Tiitto, Riku Koirikivi, Anssi Koirikivi), 6) Kokkola II 3.01.12 (Emil Kronqvist, Kim Harlamow, Emma Halla-Aho, Kari Koivumäki, Rainer Räbb, Timo Mäkelä), 7) Halsua I 3.03.18, 8) Ylivieska I 3.04.07, 9) Pietarsaari I 3.12.24, 10) Kokkola III 3.23.30, 11) Veteli II 3.30.41, 12) Kokkola V 3.32.46, 13) Haapajärvi II 3.34.04, 14) Kannus 3.39.37, 15) Kokkola IV 3.52.27, 16) Halsua II 4.05.49, 17) Veteli III 4.10.23, 18) Haapajärvi III 4.10.53. Modified: 1) Fingering/Ossi Mannila Kauhajoki 74,95 FP. Kuorma-autot tieliikenne puoliperä (6): 1) Scania 164 580/Laakso Ville Tuusula FP 89,61, 2) Scania R500 Diesellandia/Herlevi Matti Kälviä FP 80,10, 3) Scania 164 LyLLeRö/Tarkkonen Niko Sammatti FP 68,47. Farm Sport 6000 kg (12): 1) Zetor/Andreas Nyholm Munsala FP 105,31, 2) Ursus/Rintala Markus Haapajärvi FP 102,80, 3) New Holland M135/Mikko Levä Honkajoki 98,69 FP 102,21. Race Trucks 6700 kg: 1) Pikku Harald/Hanna Puikkonen Lievestuore FP 98,45, 2) Inkerin Iveco/Petri Ingalsuo Kälviä FP 71,80, 3) Pikku Kaania/Jaakko Linna Sievi FP 66,71. Ounasvaaran Teemu Sotaheimo oli vain kilon edellä tempauksen jälkeen, mutta työnnössä hän sai ylös seitsemän kiloa raskaammat raudat. Suunnistajien kesken arvotaan iltarastipaita ja rastireittiläisten mitali. Super Sport 3600 kg (6): 1) Househurricane/Jouni Pirttiniemi Virrat 30,93 FP 103,69, 2) Honey Bear/Tommi Kumpula Härmä FP 102,73, 3) ParanoidAntti Vertanen Orivesi 77,13 FP 101,87. Neljänneksi sijoittunut Noora Putkonen jäi vain yhden kilon päähän Fannista. Kotimaisesta kilpailukalenterista löytyy Humppilan Ckilpailu, joka järjestetään ensi lauantaina. N22: Korkeus (7): 1) Emma Nyman Kraft 167, 3) Venla Ruotanen YK 160. Järjestäjinä olemme tyytyväisiä tapahtumaan, Tractor Pulling Teamin sihteeri Anne Herlevi kertoo. Molemmille hevosille merkittiin sama aika 12,6a. N15, 4,0 km: 1) Kujala Erika OHS 19.42,7 (120) 2) Arvola Eveliina OHS 23.17,0 (222) 3) Salmela Inka OH 23.37,6 (221) 4) Jylänki Aino SaRe 27.56,9 (454). M22: Kuula (7): 1) Eero Ahola PorYu 17.50, 7) Kalle Yrjänä HU 11.23. Tulokset Lauri Järvinen PAINONNOSTO, ROVANIEMI Kalajoen Junkkarien Helmi Nauha palkittiin kullalla ja hopealla nuorten SM-nostoissa Rovaniemellä. Maanantaina 24.8.2020 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Iltavalaistuksessa kisa vietiin loppuun ja vähän ennen puolta yötä olivat kaikki kilpailijat saaneet suorituksensa tehtyä. Janita Antti-Roikolla voittoisa ilta Kuopiossa Juha Savela TRACTOR PULLING, KALAJOKI Miltei kellonympäryksen kesti Kalajoen lentokentällä lauantaina järjestetty tractor pullingin kansallinen kilpailu. Antti-Roiko kierrätty ruunan avauspuolikkaan täytyessä toisen radan vetojuhdaksi. 16-vuotias hopeamitalisti Ida Moisio puolestaan oli kolme kiloa Niemelää parempi nostettuaan kaksi 17–vuotiaiden Suomen ennätystä. Kakkosrahat lähdöissään tienasivat Susanna Mäkisen Juhannuspeikko 35,4a/2600m Ylivieskasta ja Juha Laurilan Snowline Ace 16,4a Kalajoelta. M15, 4,0 km: 1) Jarkko Joonas SaRe 21.22,2 (232). Sarja on kempeleläisille katkolla keskviikkona 26. Rankkasateen ajaksi ihmiset kaikkosivat, mutta suurin osa palasi seuraamaan kisaa sateen tauottua. Nivalan Lassinlammella Lähtö kello 17-19 Opastus: vt 28 Nivalasta 3 km Kajaanin suuntaan. N, 6,0 km: 1) Erkkilä Emmi SaRe 30.09,5 (2333) 2) Pökkä Tia OHS 30.51,4 (0300) 3) Sjöström Annika LIF 33.15,5 (2101) 4) Rajala Laura OHS 37.37,2 (2321). – Katsojille löytyi lentokentältä riittävästi tilaa. Mäntyharjulla hevosia valmentava Antti-Roiko ajoi kilpaa kolmessa lähdössä, voittamalla kahdella ajokillaan. M22: Kiekko (8): 1) Olli Niemi KangKi 49.99, 7) Kalle Yrjänä HU 34.10. Farm Sport 4500 kg: 1) Ford 8210 LuuPower/Tuutti Timo Askola FP FP, 2) Zeb Macahan IH Inborr/Kim Forsby FP 105,77, 3) Valmet 705/Pehkonen Kasperi Vieremä 15,48 92,70. päivän tuloksia: N19: 400 m (14): 1) Emma Mäkikallio PohjKo 57,50, 5) Kaisa Isokääntä KaJu 59,51, 14) Justiina Juntunen GIF 66,15. Loppukaarteessa ruuna oli tippua kärkihevosten kyydistä ottamalla muutaman laukka-askeleen. Pienten marginaalien peliä on lupa odottaa myös toisesta finaaliottelusta, sillä molemmat keskinäiset ottelut ovat tällä kaudella ratkenneet vasta supervuoroparissa. SM-sarjan ohella tractor pullingin EM-kisat ja eurocupit on tältä kaudelta peruttu. Helmi Nauha nosti SM-kisoissa kultaa ja hopeaa. Raviaskeleet löydettyään Bongo viiletti vielä niukkaan maalikameravoittoon ajalla 17,2ax/2100m. Ampumajuoksu Raahe, PSM N13, 3,0 km: 1) Naumanen Anni OHS 16.33,1 (002) 2) Savelainen Iiris HK 18.22,5 (411) 3) Leskelä Veera HK 18.43,6 (231). Torstaina KeKi otti Sarkkirannan Sinisellä laguunilla ensimmäisen kiinnityksen Ykköspesiksen nousukarsintapeleihin kaatamalla Kuulattaret kotonaan 2-1 (12-11, 8-9, 2-1). Matti Herlevi veti Jor-Maxillaan täyden matkan. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i K ALAJOKILAAKSON ILTARASTIT Tiistaina 25.8. Olli Koivusen ajama tallikaveri Selene Luna oli niukasti parempi, nappaamalla kauden kymmenennen voitonsa. Radat: A, B, B-lyhyt, C ja rastireitti. Farm Sport 10000 kg (5): 1) John Deere 7710/Leo Peräaho Loimaa FP FP, 2) Case IH MX 150/Nils-Erik Western Pietarsaari FP 88,98, 3) Valtra T162 Eco Versu/Tuomas Lätti Virrat FP 88,82. Pro Stock 3500 kg: 1) Jor-Max/Matti Herlevi Kälviä FP. Kalajoen kisaan osallistui runsaat 60 kuljettajaa eri puolilta Suomea. M17, 5,0 km: 1) Kujala Eeli OHS 25.45,1 (2513). HANNU TILUS Kalajoen kisa veti lentokentälle maksimimäärän katsojia Tractor pullingia puoleen yöhön Tractor pulling Kalajoki Farm Sport 2500 kg: 1) Bolshoi Problem/ Åsenbrygg Janne Vieremä FP 95,80, 2) Pikkuliisa/Puikkonen Tapio Lievestuore FP 77,38, 3) MF 178/Tauno Hannula Alavieska 66,73. Super Sport 4500 kg (5): 1) Forest King/Aki Kylliäinen Savitaipale FP 108,31, 2) Koljatti III/Harri Laitamäki Päntäne FP 107,23, 3) Hot Hunter/Aatu Pitkämäki Härmä FP 103,21. Junkkarien Fanni Niemelä palkittiin 23-vuotiaiden 59 kilon sarjan pronssilla; mitalikamppailu oli tiukka kolmannen sijan ratketessa Niemelän parempaan onnistumiseen työnnössä. 13 KALAJOKILAAKSO . M, 7,0 km: 1) Jokela Roope OHS 29.12,0 (0102) 2) Peltoniemi Lauri SaRe 29.56,8 (2121) 3) Petrelius Eetu OH 34.26,6 (3434) 4) Ryönänkoski Vesa-Matti SaRe 38.23,9 (0013) 5) Kupila Joona OHS 40.35,3 (4332). Yleisurheilu Kemi 19ja 22-vuotiaiden SM-kisojen 1. Kaustisella ravattiin samana päivänä After Work-ravien merkeissä. Ennätystään 15-kertoiminen yllätysvoittaja paransi lyhyessä ryhmässä numeroihin 13,3a. Kälviäläisen Tractor Pulling Teamin järjestämä tapahtuma oli luokitukseltaan C-luokan kilpailu, jossa järjestelyvaatimukset ovat hieman kevyemmät SM-osakilpailuihin verrattuna. Se riitti 23-vuotiaissakin hopealle kahden kilpailijan kisassa, missä Jutta Selin paransi kaikkia Suomen ennätyksiä 200 kilon yhteistuloksella. Kesällä talliin tullut Daddy Boy jyräsi kovavauhtisessa kilpailussa voittoon johtavan rinnalta. Katettuja katsomopaikkoja kentällä ei ole. Saman seuran Miro Manderbacka eteni 20-vuotiaiden 73 kilon sarja hopealle 177 (82, 95) kilon kertymällä. Vastuuhenkilö: Tuomas Järviluoma, Nivalan Suunnistajat. Kalajokilaakso PESÄPALLO, YLIVIESKA Tasainen ja runsasjuoksuinen oli Kempeleen Kirin ja Ylivieskan Kuulan naisten suomensarjajoukkueiden ensimmäinen pohjoislohkon finaaliottelu. N17, 5,0 km: 1) Petrelius Enni OH 25.04,4 (1113) 2) Sorvisto Vilma OHS 29.06,5 (4331) 3) Sorvisto Ella OHS 29.20,0 (2515) 4) Jylänki Viivi SaRe 32.54,4 (2414). Kirkkain mitali kirjattiin 20-vuotiaiden ainoana osanottajana 76 kiloisissa, missä hän kokosi tuloksen 145 (62, 83)
07.29 Hyvää huomenta. 07.10 Hartaita säveliä. 18.02 Radio Suomen Ilta. 03.55 Yöradio. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 11.02 Radio Suomen Päivä. 18.00 Yle Uutiset. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.30 Ex-jengipomo Keijo Vilhusen elämä: Kuka on Keijo Vilhunen ja millainen oli hänen lapsuutensa sekä nuoruutensa?. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 12.10 Suomen siveyssodat: Tuhma ope. 17.10 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.55 Radio Suomen Ilta. 09.05 Muistojen bulevardi. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Radioteatteri esittää: Omilla teillä, osa 8/11. 19.02 Urheiluradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 00.00 Arkisto: Rähmälläänolosta russofobiaan. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Akti. 13.02 Poliklinikka. 10.00 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 18.00 Romano mirits. 13.02 Miki Liukkosen maailma: ?Sosiaalinen media on teeskentelyareena?. 18.50 Merisää. 20.00 Yle Uutiset. 12.13 Radio Suomen Päivä. 14.02 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. Muut bändit ylistävät yksittäisiä urheilijoita, Kraftwerk on itse kuin pyöräily. 19.02 Urheiluradio. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 07.53 Alueradio. 14.02 Alueradio. 07.15 Aamuhartaus. 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 21.50 Merisää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Tiina Lundbergin huoltamo. 15.02 Kulttuuriykkönen. 06.15 Aamuhartaus. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yöradio. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset. 14.02 Juuso Pekkinen. 10.50 Venäjä soi. KESKIVIIKKO 26.8. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Puheen Aamusta. 18.55 Luonto-Suomen perhosbaari 020317600. 00.00 Yöradio. 23.02 Yöradio. 23.10 Yöklassinen. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 10.00 Sari Valto: Yhteys henkimaailmaan on Anuirmelille arkipäiväistä. 12.30 Politiikkaradio. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 Yöradio. 18.55 Rakkaudesta radioon. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 08.13 Alueradio. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 09.05 Urheiluradio. 15.02 Tommi Liimatta. 06.56 Päivän mietelause. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.33 Radio Suomen Päivä. 12.45 Merisää. 12.30 Politiikkaradio. 12.45 Merisää. 16.10 Urheiluradio. 09.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Kotimainen konsertti. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Pookin aamu 8.00 Iltalehden uutiset 9.00 Alueuutiset 8.05 Neropatti 10.00 Iltalehden uutiset 10.05 Pookin päivä 10.30 Mikä Mättää. 20.03 Radio Suomen Ilta. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 Yöradio. 05:42 05:45 05:48 21:04 21:01 20:57 Maanantai 24.8. 12.00 YleX Etusivu. 07.10 Hartaita säveliä. 14.00 Musiikkistudio. 15 12 15 13 13 15 16 15 15 15 15 16 14 13 14 13 13 14 1 11 7 Tänään 11 11 15 16 17 17 14 18 15 19 17 20 19 1 2 7 10 8 ma Alavieska 13 Kalajoki 13 Haapajärvi 14 Nivala 15 Sievi 14 Ylivieska 14 ti 15 15 16 16 16 16 ke 13 13 16 15 14 14 to 16 16 16 17 17 17 . 09.05 Muistojen bulevardi. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.45 Merisää. 07.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 17.13 Radio Suomen Ilta. 12.10 Tiedeykkönen. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 21.30 Musiikkia konsertin jälkeen. 21.02 Urheiluradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 18.02 Rakkaudesta radioon. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 19.52 Eilisen ääni: Tittelit. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 21.55 Radio Suomen Ilta. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Ajassa soi: Crash Ensemble Helsingissä 2018. 07.25 Musiikkihetki. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.05 Musiikkia parrasvaloista. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 9: Pakenija, jakso 70. 12.10 Urheiluradio. 00.00 Yle Uutiset. 08.13 Alueradio. 12.55 Radio Suomen Päivä. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Arkisto: Ruotsinsuomalaisuus. 17.10 Urheiluradio. 19.05 Elokuu! Markus Turunen. 21.02 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. 06.59 Hyvää huomenta. 12.10 Lasikaton särkijät: Alli TryggHelenius. 21.17 Päivä tunnissa. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä. 09.10 Sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 23.28 Päivä tunnissa. 11.00 Yle Uutiset. 00.00 Yle Uutiset. 08.10 Ykkösaamu. 17.10 Aristoteleen kantapää: Lahjoita puhetta -hanke. 18.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 22.30 Poliklinikka. 21.55 Radio Suomen Ilta. 16.10 Urheiluradio. 09.11 Alueradio. 18.08 Urheiluhullut. 05.50 Merisää. 02.00 Arkisto: Sanomalehdet verkkoon. Kiira. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 21.12 Puheen Aamusta. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 02.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 18.15 Viikon luontoääni: keltasirkku. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Pookin aamu 8.00 Iltalehden uutiset 8.05 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Iltalehden uutiset 10.05 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 14.00 Iltalehden uutiset 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 16.00 Iltalehden uutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 23.28 Päivä tunnissa. 16.00 Yle Uutiset. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.10 Urheiluradio. 07.30 Ykkösaamu. 07.30 Ykkösaamu. 12.00 Yle Uutiset. 06.05 Alueradio. 22.05 Sari Valto: Yhteys henkimaailmaan on Anuirmelille arkipäiväistä. 12.00 Yle Uutiset. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 00.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 06.25 Aamusoitto. 21.17 Päivä tunnissa. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Päiväntasaaja. 15.02 Kulttuuriykkönen: Väkivallan historia kohahduttaa, nuori ranskalaiskirjailija nousukiidossa. 15.00 Yle Uutiset. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 23.00 Yle Uutiset. 21.12 Puheen Aamusta. 23.00 Iltahartaus. 22.30 Tiina Lundbergin huoltamo. 12.00 YleX Etusivu. 16.10 Urheiluradio. 10.02 Akti. 21.02 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 12.55 Musiikkia. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.25 Musiikkihetki. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. Keskiviikko 26.8. 09.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. 06.59 Puheen Aamu. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 23.00 Yle Uutiset. 07.29 Hyvää huomenta. 15.00 Yle Uutiset. 07.13 Alueradio. 06.25 Aamusoitto. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Rakkaudesta radioon. 03.02 Aulantai – Kai Ulmanen. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.00 Yle Uutiset. Rock-etsivä. 18.50 Iltahartaus. 14.02 Alueradio. 06.05 Alueradio. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 17.13 Päivä tunnissa. 01.55 Yöradio. 22.08 Pollari. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.59 Hyvää huomenta. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.56 Päivän mietelause. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 23.10 Yöklassinen. 16.13 Alueradio. 14.00 Epäilyttävän uutta. 22.30 Juuso Pekkinen. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 17.10 Euroopan valot. 20.00 Rony Rex. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Pookin aamu 8.00 Iltalehden uutiset 8.05 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Iltalehden uutiset 10.05 Pookin päivä 10.30 Kysytään Markukselta 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 14.00 Iltalehden uutiset 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 16.00 Iltalehden uutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 07.15 Aamuhartaus. 07.50 Merisää. 16.00 Yle Uutiset. 18.02 Miia Krause. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Alueradio. 06.05 Politiikkaradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 05.50 Merisää. 15.02 Kulttuuriykkönen. 20.03 Radio Suomen Ilta. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 17.13 Alueradio. 04.00 Arkisto: Elääkö eläkkeellä?. 16.10 Urheiluradio. 07.50 Merisää. 09.05 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.53 Alueradio. 03.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 06.05 Politiikkaradio. 16.13 Alueradio. 11.02 Radio Suomen Päivä. 17.13 Päivä tunnissa. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa Maanantai 24.8. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.03 Metsäradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Arkisto: Sijoittamisen haasteet. 11.00 Riston Valinnan äänikirjeitä Roomasta. 02.02 Susanna Vainiolan Popradio. 08.10 Ykkösaamu. Lämpimintä eilen klo 15 Kylmintä toissa yönä . 19.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 24.8. 15.55 Yle News. 00.00 Yöradio. 03.54 Yöradio. 06.59 Puheen Aamu. 18.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä. 20.02 Sää. 10.00 Yle Uutiset. 07.13 Alueradio. 12.13 Päiväntasaaja. 21.30 Miki Liukkosen maailma: ?Sosiaalinen media on teeskentelyareena?. 16.10 Faunin iltapäivä. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23.28 Päivä tunnissa. 08.10 Ykkösaamu. 15.55 Yle News. 08.13 Alueradio. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 14.02 Alueradio. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 9: Pakenija, jakso 69. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 12.10 Urheiluradio. 18.02 Luonto-Suomen perhosbaari 0203-17600. Keskiviikko 26.8. 09.00 Yle Uutiset. 07.29 Hyvää huomenta. 17.10 Urheiluradio. 16.13 Alueradio. 17.50 Etnohetki. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Alueradio. 03.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Sää. 05.50 Merisää. 12.10 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.25 Aamusoitto. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 10.30 Tuntematon Venäjä: Venäläiset satsaavat laadukkaaseen pukeutumiseen. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.55 Radio Suomen Päivä. 04.00 Arkisto: Ruokahistoriaa ja historiallista ruokaa. 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 14.00 Iltalehden uutiset 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 16.00 Iltalehden uutiset 16.05 Puotipuksut 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yömusiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 19.00 Arkisto: Kauko Röyhkä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 11.00 Sävelaskelmerkkejä 8/8. 06.05 Hartaita säveliä. 06.05 Hartaita säveliä. 12.13 Radio Suomen Päivä. 22.05 Urheiluradio. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. Tiistai 25.8. 18.02 Kysy mitä vaan. 07.53 Alueradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 10.02 Radio Suomen Päivä. 17.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 06.05 Alueradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.10 Urheiluradio. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 19.05 Luonto-Suomen perhosbaari 0203-17600. 03.50 Yöradio. 12.13 Päiväntasaaja. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Hartaita säveliä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Faunin iltapäivä. 19.02 Urheiluradio. 22.05 Horisontti. 21.02 Urheiluradio. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 18.10 Äänitarina. 04.00 Arkisto: Suomettuminen ja Kekkonen. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 23.00 Iltahartaus. 11.02 Radio Suomen Päivä. 12.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 09.10 Sää. 20.00 Miikka Koivisto. 13.00 Yle Uutiset. 19.00 Arkisto: Harry ’’Hjallis’’ Harkimo. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 13.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 07.25 Musiikkihetki. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. TIISTAI 25.8. 21.00 Yle Uutiset. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Keinuva talo: Elävän musiikin tuntua live-levyiltä. 22.05 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset. 17.30 Pyöreä pöytä. 18.50 Iltahartaus. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 20.00 Yeboyah, Renaz ja Wekesa. 06.15 Aamuhartaus. 10.00 Kiveen hakatut: Kalevi Tuominen – valmentajien valmentaja. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä. 17.13 Päivä tunnissa. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.00 Yle Uutiset. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 11.33 Radio Suomen Päivä. 21.17 Päivä tunnissa. 06.35 Aktia aamuun. 20.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.33 Radio Suomen Päivä. 15.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 22.50 Kuuntelijaklubi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 09.11 Alueradio. 12.13 Radio Suomen Päivä. 18.00 Yle Uutiset. 06.05 Politiikkaradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.00 Yle Uutiset. 13.02 Ex-jengipomo Keijo Vilhusen elämä: Kuka on Keijo Vilhunen ja millainen oli hänen lapsuutensa sekä nuoruutensa?. 07.15 Aamuhartaus. 14 Maanantaina 24.8.2020 . 11.00 Välilevyjä: Äänet ympärillämme. 21.30 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 21.00 Yle Uutiset. 21.00 Sydänjuurilla: Jäähyväiset kesälle – kappaleita elosta, elonkorjuusta ja elokuusta. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 00.00 Arkisto: Tietokonepelien haitat ja hyödyt. Kylmintä eilen klo 15 . Tiistai 25.8. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 9: Pakenija, jakso 71. 11.33 Radio Suomen Päivä. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 YleX Etusivu. 21.02 Urheiluradio. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen päivä. 09.11 Alueradio. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Muistojen bulevardi. 18.55 Radio Suomen Ilta. 18.50 Merisää. 03.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 10.02 Akti. 12.10 Urheiluradio. 02.00 Arkisto: Asunnottoman arkea. 06.59 Puheen Aamu. 15.02 Kysy mitä vaan. 10.00 Brysselin kone. 20.02 Sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Alueradio. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 06.59 Hyvää huomenta. 19.02 Radioteatteri esittää: Päivänkakkarat. 06.35 Aktia aamuun. 08.10 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 02.54 Yöradio. 07.13 Alueradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.50 Kuuluttajan vieras: toimittaja Jaakko Parkkinen. 12.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 17.35 Länsimaisen sivistyksen kaupunkeja: Praha – mystiikkaa ja yhteisöllisiä hengailutiloja. 12.10 Urheiluradio. 10.02 Radio Suomen Päivä. 09.05 Urheiluradio. 06.35 Aktia aamuun. 15.02 Juha Valvion koppipuheet. 06.56 Päivän mietelause. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 16.10 Faunin iltapäivä. 23.00 Iltahartaus. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Euroopan konserttilavoilla. 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 02.54 Yöradio. 21.50 Merisää. 07.30 Ykkösaamu. 22.05 Kuusi kuvaa joogaopettaja Kylli Kukkin elämästä. 17.13 Alueradio. 23.02 Yöradio. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.02 Urheilukierros. 14.00 Yle Uutiset. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 22.05 Urheiluradio. 07.10 Hartaita säveliä. 13.00 Klassista kahteen. 12.30 Politiikkaradio. 02.00 Yle Uutiset. 17.10 Suuren laulun jäljillä: Isänmaani on äidinkieli. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 07.10 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 19.00 Yle Uutiset ja sää
485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Hallitus klo 13.00. –?Käyttämällä kasvomaskia taksissa suojataan niin työtä tekevää kuljettajaa kuin seuraavaa taksissa matkustavaa asiakasta, Andersson kertoo kasvomaskin käytön eduista. Maanantain lehteen tulevat muistilistat perjantaina klo 12.00 mennessä. 0400 919 724 Myös iltaisin ja lauantaisin. 020 750 4600 MEDIAMYYJÄ Kirsi Pinola puh. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. 12 kk 15,42 €/kk levikkialueen ulkop. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 Konttori ma-ti 10.00-14.00 llmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 Toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA KPK Yhtiöt Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Mikko Luoma MARKKINOINTI KPK Mediat -liiketoimintajohtaja Mikko Kallio Myyntipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä edellisenä päivänä klo 13.00 mennessä. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Taksissa tällainen tilanne usein syntyy. –?Nämä yksistään eivät kuitenkaan riitä, vaan huolehtiminen hyvästä käsija yskimishygieniasta on jokaisen kansalaisen velvollisuus. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Tilaustuote. Kahvitarjoilu. Virtaus 90 m³/h. 39,59,8046604 8046608 VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO www.ylivieskanlvi.fi P. TAKSIYRITTÄJÄT OVAT omakustanteisesti asentaneet autoihinsa muun muassa muoviseinäkkeitä, hankkineet asiakkaiden käyttöön käsidesiä ja ohjanneet asiakkaat etupenkin sijaan taksin takapenkille. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. Erityisen tärkeää kasvomaskin käyttö on silloin, jos matkustaja on matkalla koronatestiin tai palaamassa kotiin riskialueelta. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Taksiliitto vetoaa turvallisen kyydin puolesta matkustajiin HIDASTA! ANNA LAPSELLE TURVALLINEN KOULUTIE. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. 422 162 tai 040 7732 759 Ilari Johansson Stand Up Show K-18 Kokkolan Tullipakkahuoneella Tullikamarinkatu 1 11.9.2020 klo 19.30 (Ovet avataan klo 18) Liput: 26 € (+ käsittelymaksu 3€) www.lipputoimisto.fi Paikkoja myynnissä rajoitettu määrä. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 040-3515684 Janne Vierimaa puh. Kalajokilaakson Mielenterveysyhdistys Mielikit ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS KE 2.9.2020 klo 14.00. –?Taksiliikenne pysyy turvallisena matkustusmuotona vain yhteistyöllä, siksi pyydämmekin taksiasiakkaita osallistumaan vastuunkantoon ja suojautumaan myös taksissa silloin, kun siihen on aihetta. Tilaustuote. Virtaus 90 m³/h. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. 1.1.2020 alk. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kalajokilaakso.fi/ palaute Alansa ammattilaiset Muistilista Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Virtaus 90 m³/h. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. 010 5011900 www.ylivieskanlvi.fi • Palvelemme: ma–pe 7–16 KAIKKI LVI-ALAN PALVELUT PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS www.ylivieskanlvi.fi P. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. HELLITÄ HETKEKSI Rentoudu hierojalla Ammattitaitoista KOTISIIVOUSTA SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. TAKSILIITTO SUOSITTELEE noudattamaan kaikkia terveysviranomaisen ohjeita ja neuvoja koronan leviämisen estämiseksi. Mielikkitalolla Katajistontie 10. Taksiliiton puheenjohtaja Kai Andersson muistuttaa, että taksit myös kuljettavat ruokaa ja lääkkeitä niille, jotka eivät itse halua tai pysty liikkumaan. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Virtaus 90 m³/h. Tilaustuote. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. 050-3581415 SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.fi Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kpk.fi/mainosta LEVIKKI 5046 kpl LT2017 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas puh. 044 7997390 huolto.ylivieska@ojanrauta.com 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat KAIKKI SÄHKÖPALVELUT UUDESTA YRITYKSESTÄ! 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät Hierontapalvelu A-P NIEMIKORPI Asemakatu 4 (2. Tilaustuote. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. kerros) Ylivieska P. würth kasvaa tule mukaan TEKNINEN MYYJÄ Ylivieskan seudulle MEILLÄ MENESTYT ARVOSTETUIMMAN JA LUOTETTAVIMMAN MYYNTITIIMIN JÄSENENÄ Hakemukset 30.8.2020 mennessä rekrytointi @ wurth.fi Lisätietoja: www.wurth.fi/rekrytointi Tiedustelut: Heidi Alatervo-Ropponen puh. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Tilaustuote. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. KALAJOKILAAKSO Ilmoituksia Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. 050 553 5300 Kalajokilaakso Taksilla kulkee päivittäin tuhansia ihmisiä töihin, kouluun, sairaanhoidon palveluiden pariin ja muille asioille. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Virtaus 90 m³/h. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. THL:n kasvomaskisuositus koskee joukkoliikennettä, mutta myös tilanteita, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Osta lippusi heti! Liput voit ostaa myös kulttuuriseteleillä Kokkolan Mediakulmasta osoitteessa Rantakatu 10. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.fi henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.1.2020 alk. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. 1.1.2020 alk. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. 10%. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. 15 Maanantaina 24.8.2020 . Hinnat sisältävät alv. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Tieto on tärkeä, sillä kuljettaja saattaa kuulua riskiryhmään ja tämän lisäksi auto täytyy seuraavia asiakkaita varten siivota matkan jälkeen erityisen huolellisesti, Andersson selventää. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Huollon ajanvaraus Ruutihaantie 5, Ylivieska Puh. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Terveydenhuolto ei valitettavasti tätä tietoa kuljettajalle toimita tietosuojaan vedoten, joten me vetoamme suomalaisiin. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. –?Pyydämme, että ne asiakkaat, joilla on epäilty tai vahvistettu virustartunta, kertovat siitä viimeistään ennen taksiin nousemista. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. 12 kk 25,33€/kk Digipaketti 12 kk 7,70€/kk Tiedustelut puh. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Tervetuloa! Hallitus Joutsentie 13, 84100 Ylivieska puh. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. 12 kk 24,30€/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.1.2020 alk. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. 39,59,8046604 8046608 Asiantuntevaa HOITOA Torikatu 3, Ylivieska (08) 424 681 Keskustie 1, Alavieska (08) 430444 www.ylikunto.com YLI-KUNTO Oy Fysikaalinen hoitolaitos SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Avoinna 9-17. 12 kk 13,58 €/kk levikkialueen ulkop
Sudet saavat myös mielipiteet kiihtymään: –?No viimeinkin ja toivottavasti lupa tulee mahdollisimman pian! Kannanhoidollinen metsästys näille muutenkin on saatava, ennen kuin tapahtuu vielä pahempaa. 60 € Samsung Galaxy S10 Lite 399 € norm. Ei jälleenmyyjille. –?Vai oisko järkevämpi ratkaisu petoaita ja opetella elämään luonnon kans rinnakkain. Siellä pääsee osallistumaan itsekukanenkin keskusteluun. 19 € LENKILLE TAI SALILLE 449 € norm. Luento-opetus järjestetään kampuksilla siten, että opetusta voi seurata tarvittaessa myös etänä. Xiaomi Mi Electric Scooter 1S -sähkö potkulauta Apple iPhone 7 32 Gt 289 € norm. MARKKU JOKELA Sudet ja lampaat olivat viikon puheenaiheet Kalajaskan naamakirjassa Kalajokilaakso YLIVIESKA Lukuvuosi alkaa Centria ammattikorkeakoulussa maanantaina. 349 € 100 € 10 € Celly Runbelt View -juoksuvyö 9 € norm. 299 € KEVYT JA KOMPAKTI. Hinnat voimassa 6.9.2020 asti ellei toisin ilmoiteta. ASTI 280 € Xiaomi Power Bank 3 -varavirtalähde 10000 mAh 19 € norm. Uutista, että susi kävi lammaslauman kimppuun Kalajoella uudemman kerran kommentoitiin seuraavasti: –?Miksi ihmeessä lampaat ovat edelleen siellä. VAIN DNA NETTIKAUPASTA. Koulujen lakkautus tulee kostautumaan – joskus. Numero on maksuton. Kalajoella lammaslaumaa verottaneelle sudelle haetaan kaatolupaa. Onhan selvää, että sudet tulevat takaisin. 39 € LATAA KAKSI LAITETTA YHTÄ AIKAA 20 € ASUS E410 14” N4020 279 € norm. Centrian lukuvuosi alkaa maanantaina ” Eikä pelkästään Kalajoelle, vaan muuallekin lupia.. Näistä keskusteluista teemme koosteen viikoittain verkkoon ja nyt myös tänne printtiin. Tätä juttua kommentoitiin myös sosiaalisessa mediassa: –?Hieno juttu sairaalamme historiasta, joka loppui liian varhain. 16 Maanantaina 24.8.2020 . –Ennemmin kysyisin miksi niitä susia ei ole vielä ammuttu. 1 kpl / hlö. Ja se mikä jutusta puuttui emme kotiuttaneet ketään taivasalle, vaan kaikille sovittiin asunto ja jatkohoito, toisin kun Oulu– Kokkola -akselilla. Kansalaisten suunnasta kommentoitiin ja esitettiin säästölinjauksia: –?Pitäsköhän vähentää niitä turhia sukankuluttajia, hallinnosta eikä työntekijöistä. 499 € 50 € YHDELLÄ LATAUKSELLA JOPA 30 KM. 679 € TARJOUS VOIMASSA 30.9. Tarjoustuotteita on rajoitetut erät. Korko % ja kulut €. Jospa joku/jotkut vielä veisivät tämän asian ihan oikein loppuun asti ja ois petopolitiikka paremmin kuin koskaan ennen! Osanottoni tuottajalle isoista menetyksistä. 20 € ENEMMÄN TALLENNUSTILAA Nokia 7.2 128 Gt 249 € norm. Muutos vaikuttaa enemmän päiväopetukseen kuin monimuoto-opetukseen, jossa opiskelijat ovat vähemmän kampuksella. KALAJOKILAAKSO Älä jää kutemaan, näitä ei kaikille riitä! Turskatut hinnat 24.8.–6.9. 36 kk maksuajalla vaikka et olisikaan DNA:n liittymäasiakas. Kalajokilaakso uutisoi, että Sievin talous sukeltaa pakkasen puolelle: ”Se ei vielä ole kuralla, mutta menossa siihen suuntaan”. –?Ollaan toivottu, ehdotettu, tehty kanteluita, adresseja, kiljuttu, kirottukkin, käsketty ja osa jopa vissiin rukoillutkin...mutta aina vaan nämä tyhmät ja saamattomat päättäjät ja valtio meillä. Kaikki aloittavat kansainväliset ryhmät opiskelevat tämän syksyn ajan Centriassa etänä koronatilanteen ja viisumivaikeuksien vuoksi. Niitä on liikaa! –?Tehtiinpä susille mitä tahansa, on julmaa jättää loput lampaat syötiksi, kun on täysin selvää miten käy. VAIN DNA NETTIKAUPASTA. Uusien opiskelijoiden monimuotokoulutus alkaa Ylivieskassa maanantaina sosionomien ja keskiviikkona insinöörien osalta. Centriassa seurataan tarkasti viranomaisten ohjeita ja linjauksia koronatilanteessa. Susiviha nosti päätään sosiaalisen median keskusteluissa. Kuntatalous oli esillä kunnanhallituksissa. Ylivieskassa kuohutti viikolla uutinen Visalan lakkautetun sairaalan saamasta purkutuomiosta. 349 € EDULLINEN KESTOSUOSIKKI Pirjo Kunelius Kala Jaska on Kalajokilaakson virallinen facebook-sivusto, jonne päivitämme joka päivä lehden nettijulkaisuja sekä ajankohtaisia puheenaiheita. Huonosti tämä vielä päättyy... Ne eivät tiedä, että lampaat ovat ihmisten omaisuutta... Ensimmäinen viikko on uusien opiskelijoiden orientaatiota opintoihin, ja jatkavat opiskelijat aloittavat elokuun 31. päivä. Koroton ja kuluton DNA Maksuaika: Voit ostaa laitteet esim. –?Ei voi tykätäkkään, kun ei uskalla pyöräilläkään. dna.fi/turskatut | DNA Kauppa Soita ja tilaa 0800 30038. –?Eikä pelkästään Kalajoelle, vaan muuallekin lupia. Opetus ja muu toiminta kampuksella pyritään järjestämään mahdollisimman turvallisesti. Perjantain Kalajokilaaksossa entiset Visalan työntekijät muistelivat sairaalan kukoistuksen aikoja. Susi tai sudet verottivat lampuri Lasse Heikkilän maisematyössä ollutta lammaslaumaa