91 vsk/Nro 73 . ANNE MATTILA Ostokset kotiin kestokassissa Mustosen paita Mustosen paita kattoon kattoon Sivu 13 Sivu 13 Miten aivastan oikein. Sivu 2 Sivu 2 Minna Tervamäki: Työn tekeminen ja siinä pärjääminen lähtee hyvästä itsetunnosta ja hyvästä itsensä tuntemisesta. Sivu 16 Sieviläinen Tarja-Leena Timlin käy silloin tällöin Ylivieskassa ruokaostoksilla. Irtonumero 2,50 € SÄÄ +11 www.kalajokilaakso.fi Sieviläinen Tarja-Leena Timlin suosii kestokasseja ostoskasseina, koska ne säästävät luontoa ja rahaa sekä ovat käteviä kuljettaa mukana. SYYSKUUTA 2018 Perustettu 1927 . Hedelmät hän pakkaa edelleen pieniin, ohuisiin muovipusseihin, koska ne toimivat uusiokäytössä roskapusseina vessassa. Havaintojen tekeminen marketin pihalla osoitti, että muovipussit ovat edelleen suosittuja ostoskasseja. MAANANTAI 24. Hän suosii ensisijaisesti kestokasseja. Papan vuosia sitten muovinauhoista punomassa korissa hän kantaa yleensä maidot kuusihenkiselle perheelle. Sivu 7. Muovikassin hän ostaa kaupasta, jos kestokassit unohtuvat kotiin. Miten aivastan oikein
KALAJOKILAAKSO Hannu Verronen YLIVIESKA Peruspalvelukuntayhtymä Kallio on aloittamassa infl uenssarokotukset marraskuun alussa. Kehitysvammaiset kuuluvat samaan joukkoon. Samoin kehitysvammaisten palveluasuntolaan tuli epidemia. Tuo ei Risto Ollin mukaan pidä paikkansa. UUDEN TARTUNTATAUTILAIN mukaan työnantajan pitää huolehtia siitä, että tartuntatautien vakaville seurauksille alttiita potilaita tai asiakkaita hoitavilla työntekijöillä ja työharjoittelussa olevilla opiskelijoilla on infl uenssarokote. –?Infl uenssarokotteet ovat olleet käytössä 1970-luvulta alkaen ja niiden pitkäaikaisen käytön turvallisuus tiedetään, hän huomauttaa. Yksityinen Terveystalo aloittaa rokotukset jo lokakuussa. Tässä ja nyt 2 Maanantaina 24.9.2018 . suojateho vaihtelee kaudesta toiseen. –?Infl uenssarokotteita ei pidä sekoittaa sikainfl uenssarokotteeseen, joka oli kiireellä tehty aivan eri rokote. Infl uenssarokotteessa on kuolleita ainesosia. Jos jonain vuonna on puutteellinen infl uenssarokote, niin täydennyksenä voi ottaa toisen kattavamman. Kalliossa viime talvena huomattiin, kuinka tarpeellista olisi kattava infl uenssarokotteiden ottaminen. Seurauksena oli vakavia jälkitauteja, joihin ei onneksi kukaan kuollut, Risto Olli ja hygieniahoitaja Miia Huhtanen kertovat. –?Rokotetulla henkilöllä taudin kesto on lyhyempi kuin rokottamattomalla. Terveystalo arvioi, että infl uenssarokotus ehkäisee sairauden noin 70-80 prosenttisesti. Pykälä astui voimaan 1.3.2018. Rokottaa voi myös epidemian aikana.. –?Jo ennen tuota lakia, meillä lääkärit ottivat vapaaehtoisesti infl uenssarokotteen 100-prosenttisesti ja muu hoitohenkilökunta 80–90-prosenttisesti. Sosiaalija terveysministeriö päätti viime talvena, että tämän syksyn ja talven infl uenssarokotukset toteutetaan käyttäen aiempaa kattavampaa eli nelivalenttista infl uenssarokotetta. Häntä ilahduttaa se, kuinka hyvin Kallion henkilökunta ottaa infl uenssarokotteen, joka paras tapa torjua infl uenssan vaikeita jälkitauteja. . –?Kahteen meidän hoitolaitokseen tuli infl uenssaepidemia ja sen toi joku ulkopuolinen. Tartuntatautien vakaville seurauksille alttiita ovat esimerkiksi potilaat, joiden puolustusjärjestelmä on merkittävästi heikentynyt sairauden tai sen hoidon takia tai alle yksivuotiaat, 65 vuotta täyttäneet tai raskaana olevat. Ammattilaiset tietävät, kuinka hyvä keksintö rokotteet ovat olleet ihmiskunnalle. LÄHDE: THL enää rokotteen ottamatta. on paras suoja infl uenssaa vastaan . Lain noudattaminen vaatii, että rokotteesta kieltäytyvät eivät saa työskennellä vakaville sairauksille alttiiden asiakkaiden kanssa, Risto Olli toteaa. Infektioiden torjunnasta vastaava, johtava ylilääkäri Risto Olli kertoo, että syksyn rokote on hyvä, turvallinen ja kattava. suojatehon muodostumiseen vaikuttavat myös rokotettavan ikä, perustaudit sekä käytetyt lääkkeet. . Voidaan estää hauraita potilaita saamasta esimerkiksi keuhkonkuumetta. Tärkeä on, että kädet pysyvät puhtaana. Sitä pitää hyvänä myös henkilökunnan turvallisuudesta huolehtiva hygieniahoitaja, sairaanhoitaja Miia Huhtanen. vähentää infl uenssasta johtuvia kuolemia sekä sairaalaja laitoshoitoja, vakavan infl uenssan ilmaantuvuutta, jälkitauteja, kuten korvatulehduksia, keuhkokuumeita ja keuhkoputkentulehduksia, infl uenssatartuntoja: kun ei sairastu, ei tartuta muita. Rokotus suojaa taudin leviämiseltä kotona ja työpaikalla. HANNU VERRONEN Ammattilaiset ottivat rokotteita hyvin jo ennen lain velvoitetta ” Jo ennen lakia, meillä lääkärit ottivat vapaaehtoisesti infl uenssarokotteen 100-prosenttisesti ja muu hoitohenkilökunta 80–90-prosenttisesti. Jos epidemia ei ole alkanut, rokotus kannattaa ottaa vuoden vaihteen jälkeenkin. Nyt Kallio on viime syksyä paremmin varautunut ohjaamaan muihin töihin ne muutamat, jotka eivät suostu ottamaan infl uenssarokotetta joko väärien uskomusten tai periaatteellista syistä. Näissä infl uenssarokotteissa ei ole myöskään sellaista tehosteainetta, joka sikainfl uenssarokotteessa oli. LAIN MUKAAN tartuntatautien vakaville seurauksille alttiiden parissa työskentelevällä tulee olla rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja tuhkarokkoa ja vesirokkoa vastaan, rokotuksen suoja infl uenssaa vastaan sekä imeväisikäisiä jatkuvasti hoitavilla hinkuyskärokote. Infl uenssarokote . Tehoon vaikuttavat monet tekijät, kuten mitkä virukset aiheuttavat epidemioita ja kuinka hyvin rokotevirukset vastaavat niitä. ON ESITETTY VÄITTÄMÄ, että infl uenssarokotteiden pitkäaikaisen ottamisen seurauksia ei tiedetä. Se kannattaa hänestä ottaa. Kallion hygieniahoitaja, sairaanhoitaja Miia Huhtanen näyttää miten aivastetaan oikeaoppisesti. torjuu parhaimmillaan terveillä työikäisillä 5-8 infl uenssaa kymmenestä, lapsilla 5-8 infl uenssaa kymmenestä, ikääntyneillä joka toisen infl uenssan . Lain myötä meidän tuhannesta työntekijästä vain 30–40 jätti Syksyn infl uenssarokote on hyv Peruspalveluyhtymä Kallion hygieniahoitaja, sairaanhoitaja Miia Huhtanen pistämässä infl uenssarokotetta infektiioiden torjunnasta Kalliossa vastaavaan johtavaan ylilääkärin Risto Olliin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittaa, että infl uenssarokotukset kannattaa ajoittaa marras–joulukuulle, sillä rokotukset olisi hyvä antaa ennen epidemiaa
Itse valtuuston kokous sujui sopuisasti. Rumpuja uusitaan kaikkiaan neljä, kaksi Ängeslevän Ylivieskan puolella ja kaksi Nivalan suunnalla. Infl uenssa alkaa tyypillisesti nopeasti nousevalla korkealla kuumeella ja siihen liittyy lihaskipua, päänsärkyä ja huonovointisuutta. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. –?Ammattimaista myyntiä ei ole vielä aloitettukaan, kun ei ole ollut päätöksiä asiasta, Soronen toteaa. Suojan syntymiseen menee noin kaksi viikkoa. Suurimpana asiana oli budjetin puolivuotiskatsaus, jonka käsittelyyn käytettiin kolmisen tuntia. Vaikka asiat eivät suoranaisesti liittyneet meneillään olevan budjetin toteutumiseen, valtuutettuja kiinnostivat muun muassa laajakaistaverkon eteneminen, kaukolämmön lainojen yksityiskohdat ja terveyskeskuksen kesäinen vesivahinko. He eivät esittäneet kysymyksiä. Pyhäjoki rahoittaa laajakaistahanketta. Jos Viestintäviraston tukipäätös sen mahdollistaa, tulee Pyhäjokisuun Vesi Oy:n etsiä markkinaehtoinen kumppani laajakaistahankkeen omistukseen ja operointiin. Nivalan valtuustossa tiukennetut turvatoimet Seppo Kangas YLIVIESKA VR Track Oy uusii ratarumpuja Ylivieska–Iisalmi-radalla lokakuun aikana. Lisäksi kunta sitoutuu omavelkaiseen takaukseen Pyhäjokisuun Vesi Oy:n enintään 1,9 miljoonan euron pitkäaikaiselle lainalle. Maanantaina 24.9.2018 vä ja turvallinen Infl uenssa on infl uenssavirusten aiheuttama äkillinen ylempien hengitysteiden tulehdus. Eri infl uenssavirukset voivat olla liikkeellä myös eri aikaan. –?Saatiin tieto, että meillä on mahdollinen uhkaava tilanne, eikä haluttu ottaa mitään riskiä, kertoi kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu. Valtuuston päätöksen mukaisesti Viestintäviraston tuki on kunnan avustuksen ehtona. Hän sanoi, että kaupungin veroprosentti on tarkoitus pitää nykyisessä 21,5:ssa. Epidemia etenee vaiheittain alueellisesti. Kukin rumputyömaa kestää noin viikon. Pyhäjokisuun Vesi Oy on jättämässä Viestintävirastolle tukihakemusta laajakaistarakentamiseen, ja valtuuston päätökset avustuksesta ja takauksesta tarvitaan hakemuksen liitteiksi. LÄHDE: THL Infl uenssa tarttuu helposti ahtaissa sisätiloissa Risto Puolimatka NIVALA Nivalan valtuuston kokous viime torstaina alkoi normaalista poikkeavalla tavalla. Karikumpu sanoi, että uhka ei liittynyt millään tavalla esimerkiksi kouluihin. Budjetin kiemuroita avasivat vuorotellen eri hallintokuntien ja kaupungin tytäryhtiöiden johtajat. Myös poliisi oli tietoinen uhasta. Tartunnan saanut henkilö voi tartuttaa päivää ennen oireiden alkua. Se tarttuu pisaratartuntana yskiessä ja aivastaessa tai kosketustartuntana käsien välityksellä niistäessä. Nivalan kaupunki oli saanut toiselle viranomaiselle tulleen puhelun kautta tietää uhasta, mutta Karikumpu ei kertonut, oliko soittaja uhkaaja vai epäilikö soittaja jonkinlaista uhkaa. Kaupunginjohtaja Karikumpu sanoi, että haastetta kaupungin 18 miljoonan euron palkkapottiin tuovat noin puolen miljoonan sopimuskorotukset. u u ti sh a a v i Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi 3 KALAJOKILAAKSO . Maksatusaikataulu myös sidotaan viraston tukipäätökseen. Kunnanjohtaja Matti Sorosen mukaan laajakaistaverkon rakentaminen alkaa vasta, kun Viestintävirastolta on saatu tukipäätös ja kun liittymien myynnissä on saavutettu 60 prosentin kattavuus. Ratarumpuja uusitaan Iisalmen radalla Kalajokilaakso PYHÄJOKI Pyhäjoen kunnanvaltuusto päätti myöntää Pyhäjokisuun Vesi Oy:lle vajaan 840?000 euron avustuksen laajakaistaverkon toteuttamiseksi Pyhäjoelle ajalla 1.10.2018–31.12.2021. Karikumpu kertoi ennen valtuuston kokousta uhasta myös valtuutetuille. Lisäksi ilmaantuu kuivaa yskää, kurkkukipua, nuhaa ja nenän tukkoisuutta kuten tavallisessa nuhakuumeessa, myös mahaja suolisto-oireita. VR Track on jättänyt kaupungille ilmoituksen tilapäistä melua ja tärinää aiheuttavasta toiminnasta. Taudin itämisaika tartunnasta oireiden alkuun on yleensä 2-3 päivää. Paaluttamista tai räjäytyksiä työmaalla ei tehdä, vaan melu ja tärinä syntyvät normaaleista kaivinkoneiden ja tiivistyslätkien käytöstä. Jos saa infl uenssatartunnan ennen kuin suoja on syntynyt, voi sairastua infl uenssaan. Haittaa rokotuksesta ei tällöinkään ole. Tartuttavuus on suurinta 3-4 ensimmäisen sairauspäivän ajan ja kestää viikon verran. Sairastunut henkilö erittää virusta hengitysteihinsä ja sitten levittää taudin toiseen henkilöön. Kaupungintalon pääovella oli kaksi vartijaa, jotka selvittivät jokaisen kokoukseen tulevan henkilöllisyyden. Tauti leviää helposti ahtaissa tiloissa, kuten kouluissa, julkisissa liikennevälineissä tai varuskunnissa
Se ei kuitenkaan riitä. Aiemmin silkkihansikkain käsitelty edustaja on joutunut myrskynsilmään, jossa ei ole helppoa. Venäläiset ovat päässet matkustamaan länteen ja täältä on menty Venäjälle muutenkin kuin Vodka-turisteina. Iltapäivälehtien kirkuvat otsikot lietsovat tätä keskustelua. MONTA KESKUSTAN elävöittämisprojektia on jo läpi viety ja tuloksiakin aikaan saatu. Jokaisella ihmisellä, alkoholistillakin, on tarina. Silti olen varma, että myös tuolla kadulla majailevalla ihmispololla on kovaksi keitetyn kuoren alla tunteet. On liikuttavaa, miten keskusteluissa vähäosaisten puolta pidetään. Tällekin alueelle on muuttanut jo pitkään ihmisiä rajan takaa. VOIMAKKAAN asuntorakentamisen pitäisi kaiken järjen mukaan vahvistaa myös keskustan palveluja. Yhteistyö on kuitenkin opittavissa. Ei ole keneltäkään pois, jos kohtelee heitä hyvin, ihmisinä. Eikö meille pitäisi muodostaa Venäjän kauppaa varten oma hanke tai vastaava, josta pienikin yrittäjä saisi tarkat ohjeet ja avun siitä, mitä kaupan tekeminen Venäjälle vaatii. Nykyisellään näky on ankeahko. Somekeskustelut vaikuttavat ihmisten reaktioihin ja asiat paisuvat lumipallon tavoin hallitsemattomasti. Haloo! Miettikääpä millainen sijainti ja sen myös valtava mahdollisuus Venäjä meille on! Eikö se pitäisi hyödyntää. Nyky-Venäjällä on lopen vähän yhteistä Neuvostoliiton, puhumattakaan tsaarin Venäjän kanssa. Kirjoitettu teksti ei aina ole helppoa ymmärtää. Toinen keskustan kirppareista lopetti ja toinen muuttaa Savarin alueelle. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimittajat Pirjo Kunelius (toimitussihteeri), Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO Seppo Kangas 24.9.2018 Viime perjantain Kalajokilaakson viikonvaihdeaukeamalla ollut ilmakuva Ylivieskan keskustasta hätkähdytti. Someraivoa P. Vilkastunut rajankäynti on monessa suhteessa pelkästään hyväksi meille. Pettymyksiä pettymysten jälkeen. Ennakkoluuloja on karsinut tiiviimpi, ruohonjuuritasolle laskeutunut kanssakäyminen. Korte teki kauppoja silloinkin, kun muiden myynti itään takkusi. Tein juttua keskiviikon lehteen Venäjän kaupasta. EDELLEENKIN MYÖS kerrostalorakentaminen jatkuu kaupungissa. Jostain syystä elämä on kohdellut kaltoin lähtökohtien, vastoinkäymisten tai omien valintojen kautta. Ymmärrän täydellisesti, että tuollaiset asiat ovat tärkeitä niin vastaanottajalle kuin tullillekin. Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Suuri ja mahtava Kolumni. Uusi Juha Hurmeen suomennos on vetävä. Siitä saa myös hieman näkökulmaa, mitä on olla oikeasti vähäosainen. Huolta pitää kuitenkin kantaa vanhan ydinkeskustan liiketilojen menekistä. Väestönkasvu jatkuu myönteisenä, vaikka vauhti on huippuvuosista hiukan hiipunut. Kerrostaloihin muuttaa paljon ikäihmisiä nimenomaan sillä ajatuksella, että palvelut ovat lähellä. Suurin osa niistä kumpuaa vuosikymmenten takaa, jolloin kuunneltiin isoisien sotajuttuja ryssistä, tai jopa tsaarin ajalta, jolloin Suomi oli osa Venäjää. Se on myönnettävä, että kulttuuri ja yhteiskunnan toiminta itärajan takana ovat erilaisia kuin meillä. Hyvä esimerkki on Oulun kaupunginvaltuutetun Riikka Moilasen ”ihmisroska” -kommentti. Jossain vaiheessa sen täytyy näkyä myös keskustan palvelujen kysynnässä. Kirkkotien varrelle valmistuu tuota pikaa kerrostalo. On oikein, että asiat selvitetään ja väärinkäytökset tuomitaan, mutta keskustelun tulisi silti olla asiallista. Herraviha on kateuden ja ahneuden lisäksi maassamme ehtymätön luonnonvara. Hän nimenomaan toi esiin huolensa kaupungin vähäosaisten ja asunnottomien alkoholistien puolesta. Esimerkiksi kirpputorit ovat kiitettävästi liikuttaneet väkeä keskustassa, ja nyt sekin liikenne vähenee. Moni örvelsi muutamilla sukkahousuilla tai purukumilla yhden Leningradin-reissun ja palasi miliisikyydissä rajalle passissaan leima ”ei-toivottu henkilö Neuvostoliitossa”. Monet liikerakennukset kaipaavat päivitystä. Erityisesti herrojen kustannuksella ilkutaan estottomasti. Ymmärretään väärin joko tahallaan tai taitamattomuuttaan. Onneksi ennakkoluulot ovat muuttuneet ja ryssittely on kokenut infl aation. Suomalaisten ennakkoluuloilla venäläisiä kohtaan ovat pitkät juuret. Samoja asiakirjoja pitää olla useita, koska ostajan on todistettava kaupan rehellisyys muun muassa pankeille ja rahalaitoksille. Kaupunkikuvan suuri muutos jatkuu yhä monellakin taholla. Myös tiivistämisen varaa on vielä reippaasti – etenkin, kun vanhoja rakennuksia on äskettäin purettu pois. Jos omaan tuttavapiiriin ei venäläistä vielä kuuluu, on ainakin tuttavan tuttava venäläinen. Tuo huoli sivuutettiin yhden sanan takia. Mitenkään puuttumatta hänen maailmankuvaansa tai arvovalintoihinsa otsikoiden ja keskusteluiden sävy on ollut äärimmäisen hyökkäävä ja sensaatiohakuinen. Viime päivinä palstojen hampaissa on ollut kansanedustaja Jani Toivola. Jokirannan maisema uusine kerrostaloineen synnytti vaikutelman todellakin kokoaan suuremmasta kaupungista – aivan kuten kaupungin taannoinen slogan julisti. Myös hän tuntee pettymyksen, surun ja aidon välittämisen tunteita. Soppa johti potkuihin. Samoin iso vaikutus on rautatieaseman tienoon mittavilla uudistuksilla. Lukekaapa aluksi vaikka Sally Salmisen kirja Katrina. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 24.9.2018 . YRITYKSET OVAT käyneet clearing-kaupan romahduksen jälkeen suoraa kauppaa venäläisyritysten kanssa. Byrokratia on myös sen mukainen. Pääkirjoitus Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Median vaikutus maailman menoon on kiistaton. On syytä unohtaa isovanhemmilta tai jopa kauempaa perityt asenteet ja avoimin mielin luoda oma käsitys naapurimaasta ja sen kansalaisista. Asioita irrotetaan asiayhteydestään tarkoitushakuisesti. Kaikki me olemme ihmisiä ja elämä on arvokas asemasta riippumatta. Somessa on helppoa viisastella. Se aikakausi ei ainakaan parantanut suomalaisten mainetta. Se tietysti riippuu kiinteistönomistajien uskosta ja luottamuksesta vetovoimaan. Yritykset tekevät tietenkin päätökset omista lähtökohdistaan, mutta väistämättä kirpputorien lähtö osaltaan vähentää keskustan kaupallista vetovoimaa. Se on opettanut tuntemaan suurta ja mahtavaa naapurimaata – sivistykseksikin sitä voisi sanoa. Osansa siihen voi tehdä kaupunki ja ylivieskalainen yhteisö laajemminkin. Tietysti on oikein ja kohtuullista, että väärinkäytösiin puututaan. Hänelläkin on vanhemmat, sisaruksia ja aika monella hyvääkin elämää historiassaan. NE VENÄLÄISET, joita olen vuosien saatossa oppinut tuntemaan, ovat olleet sivistyneitä, välittömiä, ystävällisiä, itsevarmoja, sanavalmiita ja ahkeria ihmisiä. Surullinen piirre viime aikoina on ihmisten uuslukutaidottomuus. Minulle syntyi väistämättä mielikuva, että yleinen suhtautuminen Venäjän kauppaan on lähinnä se, ettei yrityksiä estellä tekemästä kauppaa sinne, mutta ei sitä isommin tuetakaan. Miten se näkyy käytännön teoissa. Vaatimuksiahan on aika pitkä lista, esimerkiksi kauppakamarin vahvistamat hinnat, tuotteen alkuperätodistukset, vienti-ilmoitukset ja niin edelleen. Sinänsä taitamaton sanavalinta, mutta yhteys, jossa hän tuon sanan sanoi, unohdettiin. Tiedän, että välittäminen on välillä turhauttavaa. Uusia kerrostalohankkeita on vireillä useampia. 4 Maanantaina 24.9.2018 . Kasvokkain jutellessa ilmeiden ja eleiden vaikutus keskustelun sävyyn on suuri. Pitäisi lukea enemmän. Moneen kertaan uutisoidut laajat katutyöt sekä ydinkeskustassa että Savarin alueella muuttavat kuvaa erittäin paljon. Kunhan uudet uljaat kadut saadaan valmiiksi, on aika tosissaan ryhtyä toimiin kaupallisen keskustan uudistamiseksi. Veitsi Herraviha on kateuden ja ahneuden lisäksi maassamme ehtymätön luonnonvara. Hän perusti bisneksensä pitkälti idän kaupalle ja loi suhteet korkeinta virkamiehistöä myöden. Uudistuksia pitää jatkaa Kunhan uudet uljaat kadut saadaan valmiiksi, on aika tosissaan ryhtyä toimiin kaupallisen keskustan uudistamiseksi. Siitä hyvänä esimerkkinä ovat monet yrittäjät, joista ensimmäisenä tulee mieleeni edesmennyt Aimo Korte. Heidän kanssaan on ollut miellyttävä tehdä yhteistyötä. Tekstiä lukiessa pitäisi pystyä lukemaan myös rivien välistä ja tämä taito on katoamassa
Kyllä koulutettu hoitohenkilökunta osaa suojautua muillakin tehokkailla keinoilla, he ovat terveyden ammattilaisia ja tietävät vastuunsa potilaista. Ja miellyttävien ihmisten kohtaaminen ja seurustelu heidän kanssaan, antaa aina hyvän päivän. Viihtyminen itsensä kanssa on hyvä asia. Lähetä viesti numeroon 173521 KIITOS KAUPUNGILLE, luottamushenkilöille ja rakennuspäällikölle Rahkolan koulun väistötiloista! JOS LIIKUNNASTA ei annettaisi numeroa eikä tuloksia mitattaisi vaan pelkkä osallistuminen riittäisi, oppilaat olisivat innokkaammin mukana. Sanontoja on monia ja uskomuksia elämän päätepisteissä näinkin: ”Sakki on jättänyt, heimo mennyt pois, matkani jatkuu kohti uusia laaksoja ja kukkuloita.” Hän oli viisas elämänkiertolainen, mustalaisvanhus Unkarin pustalta, aikoinaan arojen ja leirinuotioiden asukki. Tarmo Hirvelä Ylivieskanseudun Perussuomalaiset Ylivieskan kunnanvaltuutettu ja hallituksen jäsen Eduskuntavaali ehdokas 2019 Kannanotto syksyn infl uenssarokotuksiin Kirjoittaja ei kannata hoitajien pakkorokotuksia. Pannaanpa parempaa tietotekstiä välliin ja ajattelemisen aihetta, niin sanottujen Kultaisien Vuosien osviitoiksi meille jokkaiselle. Uusi tartuntatautilaki tuli voimaan 1.3.2018. Kerttu K. Asia tulee taas ajankohtaiseksi, koska infl uenssarokotuksia aletaan antamaan marraskuussa. Hyvää syksyä. Ennen kaikkea, esitä asiasi kirkkaasti ja selkeästi. Kävely ja raitis ilma selvittävät ajatuksia. www.facebook.com/kala.jaska. Mielestäni infl uenssarokote vouhotus on mennyt liian pitkälle. Järkevintä olisi että Suomen Eduskunta kumoaisi tämän koko pykälän 48 tartuntalaista joulukuussa. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Tärkeintä tietenkin on pysyä asiassa ja puhua totuus niin kuin se on. Lopuksi ”Hukkahan meni sekin, sano Mäkelän muori, kun väärällä hauralla veisasi.” Vanahat asiatha sitä muistaa ko eilisen päivän, muttako se eilinen päivä pakkaaki olla sitte usiasti meleko hukassa. Itsemääräämisoikeus tulee säilyttää myös sosiaalija terveysalalla. Älä tyydy toisten ymmärtämättömyyteen sinua koskevien asioiden hoidossa. Muistini mukaan kyseessä tuolloin oli sveitsiläissyntyisen teologian tohtorin haastattelu. Mistä löytää korvaavaa työtä kaikille. Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Tämä asia ei ole mustavalkoinen. Onko Suomella vara menettää tämä verovaroilla koulutettu ammattilaisjoukko muihin maihin työskentelemään tai muille aloille, jopa kortistoon. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Ajatukset muistoineen eletystä elämästä, kiitollisin mielin. Peltokorpi toteaa että noin 80 prosenttia hoitohenkilökunnasta on ymmärtänyt rokotteen tarkoituksen potilaan suojaamiseksi. Sitä pitäs osata vanaheta arvokkaasti mukamas, mutta se näyttäs olevan oikia taitolaji monelle. Minä ymmärrän myös heitäkin, jotka ottavat rokotteen, se on heidän oma valinta. Ymmärrystä heillekkin tulisi antaa. Rokottautuminen on Suomessa vapaaehtoista, mutta käytännössä ei kuitenkaan ole enään sote-alalla. www.kalajokilaakso.fi Omasta mielestäni kyllä huumorin lahja on ihmiselle eräs parhaimmista elämän eliksiireistä. Kokeilkaa muutama vuosi niin näette. Valoisa mieli vanhuudessa on ihmisen parasta pääomaa Luota kaikessa Kaikkivaltiaan tahtoon ja pane levolle siunaavat ajatukset seuranasi. Kuka suojelee infl uenssarokottamattomia työntekijöitä. Eräski muori ilimotteli ilosena: –?Nii että kyllä meijjän ikäpolovi kaikki Aapiskukon puustaimet muistaa, mutta ne uskontoläksyjen Sebulonit ja Benijamit ovakki sitte autuaasti unnoutunneet. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Nuori alaa opiskeleva voi joutua ottamaan uran aikana infl uenssarokotteen lähes 50 kertaa. Iloista ja virkeää jutustelutaitoa kaivataan aina. –?Älä katkeroidu menneistä virheistä, koska niitä et voi enää muuttaa. –?Ja mikä tärkeintä, säilytä itsemääräämisoikeus niin pitkälle kuin vain on mahdollista. Tämä tumma heimo keskellämme ovatkin usein syvästi hengellisesti rikkaita. Miten on ennen pärjätty ilman infl uenssarokotetta. Rokotteesta kieltäytyvillä voi olla omia terveysongelmia, huonoja aiempia kokemuksia rokotteesta, pelkoja rokotetta kohtaan vuosittaisella rokottautumisella, tai eivät luota koko rokotteeseen. 5 Maanantaina 24.9.2018 . Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Nyt jo on hoitoalalla pulaa työntekijöistä. He ovat hyvin sitoutuneita työhönsä, osalla on jo vuosikymmenien vankka työkokemus ja osaaminen. Silloin sairastelin koko talven, niin minä ymmärän näitä, jotka eivät halua ottaa infl uenssarokotetta, mutta kantavat vastuun potilaan suojaamisesta muilla tehokkaaksi todetuilla keinoilla. Viime keväänä kirjoitin hoitohenkilökunnan pakkorokotuksista, koska se aiheutti paljon ahdistusta ja hämmennystä työyhteisöissä ja perheissä. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Kun niissä ei pärjää, niin mielenkiinto urheiluun vain vähenee entisestään. Pinnistele muistia, älä luovuta. On hyvä muistaa että uusi tartuntatautilaki ei saisi muuttaa palvelussuhdetta koskevaa lainsäädäntöä. Erään yli 100-vuotiaan naisen, oikein teologian tohtorin elämänohjeissa, tieteispuolelta löytyi näin: –?Luonnonlaki on, että ikääntyessä ihmisen ruumis vanhentuu ja rappeutuu. Ne hoitohenkilökunnan työntekijät jotka eivät halua ottaa infl uenssarokotetta tänäkään syksynä, odottavat pelon sekaisin tuntein loppuvuotta. Onko lääketeollisuus ja bisnesmiehet tulleet ohjaamaan terveydenhuollon lakeja. Lopputiliä ei saa antaa tämän vuoksi. Mutta viisaus ja ymmärrys lisääntyvät, jos pitää päänsä ja ajatuksensa kirkkaina. Ja mitkä laulunja musiikinlahjat heissä yhä pulppuavat, varmaan jo vuosisatojen takaa. Hyviä puolia löytyy jokaisesta, eikä ketään meistä ole luotu täysin virheettömäksi . Ainakin suomalaisilla Tangomarkkinoilla tummilla pojilla on aina ollut hyvää menestystä. Loukkaamatta toisia, tai asiattomasti lisäilemällä kuulopuheita. He elävät jatkuvassa stressissä, ahdistuvat ja pelkäävät työpaikkansa ja ammattinsa harjoittamisen ja menettämisen puolesta. Luin Kalajokilaaksosta Päivi Peltokorven kommentit tartuntalaista ja siitä miten sitä Kalliossa sovelletaan. Omasta mielestäni kyllä huumorin lahja ihmiselle on eräs parhaimmista elämän eliksiireistä. Minä toivon että peruspalvelukuntayhtymä Kallion johto ymmärtäisi yksilöitä, eikä tulkitsisi lakia tiukimman mukaan, jotta yhteishenki säilyisi hyvänä työpaikoilla ja ei tulisi ”kahden kerroksen väkeä”. Ole aina oma itsesi, ketään toista Jumala ei ole luonut juuri minun kaltaisekseni. Sosiaalija terveysministeriö haluaa saadun palautteen perusteella täsmentää lakia syksyn aikana ja antaa sen eduskunnalle joulukuussa 2018. Visuri Ylivieska Vanhassako vara parempi. Kun sä tuosta vanahenet, sä mätänet ko nauris. Itselläni on kokemusta infl uenssarokotteesta, se ei sopinut minulle. ARKISTO/JOUKO LASSILA Älä ole ylypiä vaikka ookki kaunis. KOULUJEN YLEISURHEILUKISAT ei ainakaan kannusta liikkumaan. Infl uenssarokote on todettu usein tehottomaksi niin kuin viimekin vuonna. Sillä ei ole ihmiselle lopullista kuolemaa, on vain iankaikkinen elämä, jota kohti jokainen on matkalla. Keskustelu jatkuu... Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia
Suomalaismepit esittivät kesäajasta luopumista 2016. Soili Autio toteaa teosten valintakriteereitä olevan muun muassa kaunis melodia, puhutteleva teksti ja hienoinen haasteellisuus. –?Mutta siitä ollaan yksituumaisia, että yksi ja sama aika ympäri vuoden riittää. ja Kalajoella 14.10. Konserttiohjelmistossa on muun muassa Kalevalaan perustuva Pekka Kostiaisen Sampo-sarja useine solisteineen sekä osia Bob Chilcottin teoksista A Little Jazz Mass ja Nidaros Jazz Mass. Erkki Sorola kannattaa talviaikaa ja Hannu Haapala kesäkelejä. Parlamentti tyrmäsi kesäajan poiston tänä vuonna helmikuussa. Sosionomien koulutus houkuttelee. Yhteensä hakijoita oli 771. Siellä kuorolla oli kaikkiaan viisi esiintymistä eri kirkoissa, koulussa sekä Wieliczkan suolakaivoksessa. Konsertissa kuoro laulaa tunnettuja hengellisiä lauluja sekä J.S. –?Enemmän kannatusta on talviajalla. . Simo Kangas. Nykyään kuorossa laulaa yli 40 poikaa Halsuan, Kaustisen, Ullavan ja Vetelin kunnista. Oulun ammattikorkeakouluun (Oamk) oli yhteensä 1?449 ensisijaista hakijaa. Se pyytää järjestöiltä ja jäsenmailta kantoja ja mielipiteitä yhteen aikaan siirtymisestä. Vetelin Poikakuoro Sievin kirkossa Kalajokilaakso PYHÄJOKI Pyhäjoen kunnanvaltuusto päätti käynnistää väistötilasuunnittelun siten, että sisäilmaongelmista kärsivän Saaren koulun tilat korvataan riittävillä väistötiloilla viimeistään 1.8.2019. Talviaikaan siirrytään lokakuun viimeisenä sunnuntaina. –?Mitään teosta en nostaisi varsinaiseksi suosikikseni, koska jokainen konserttiin valitsemani kappale on mielestäni loistava, ja yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden, josta löytyy moninaisia sävyjä. Kesäajasta on EU:ssa säädetty koko unionia koskevalla direktiivillä. Hän ei kuitenkaan malta olla vitsailematta sillä, että kesäaikaan on lämpimämpää ja valoisampaa. Koulu 2020 -hankkeen mukaisesti yhtenäiskoululle suunnitellaan uusia tiloja, joiden pitäisi valmistua vuonna 2020. Akustiikassa kuoro konsertoi 30.9. Lähinnä Etelä-Euroopan edustajat pitävät kiinni kesäajasta. Suunnittelussa huomioidaan Koulu 2022 -hanke ja lukion laajennushanke sekä aiemmat väistötilapäätökset. lokakuuta. . . Miehiä on kuorossa vähemmän, ja kuluvan vuoden aikana kuoro on menettänyt riveistään tärkeitä bassoja. –?Jos kohta tänä kesänä oli liiankin lämmintä. –?Yrittäjät ovat keskustelleet myös koululaisten kesälomien siirrosta ja lomien siirrolla on kannatusta. Erkki Sorola sanoo kannattavansa ehdottomasti vanhaa hyvää aikaa?–?talviaikaa. Kuoro on tehnyt useita ulkomaanmatkoja, joista viimeisin suuntautui viime kesänä Krakovan kuorofestivaaleille. Olemme sitä mieltä, että talviaikaa käyttämällä voimme työskennellä myös kesällä tehokkaammin, Jouni Ingalsuo kertoo. Kuoroa säestää jousiyhtye. Johtokunnassa ollaan vakaasti yhden ajan kannalla. cant. Bachin musiikkia. Kellojen viisareiden siirtelystä ei ole mitään hyötyä, Sorola täräyttää. Se tuntuu Suomen oloissa vastaavan paremmin viljelyolosuhteita pelloilla. Aloituspaikkoja oli yhteensä 292. ANTTI SAVELA Sorola pitäisi kellot talviajassa, Haapalakin lopettaisi viisarisavotan Kalajokilaakso SIEVI Vetelin Poikakuoro konsertoi Sievin kirkossa ensi sunnuntaina 30. Toukokuussa kuultiin Kevään sävyjä -konsertti Raudaskylän opistolla, ja nyt ovat tulossa Syksyisiä sävyjä -konsertit Ylivieskan Akustiikkaan ja Kalajoen uuteen Virta-saliin. cant. Chorus Vallis on Ylivieskan seudun ja Kalajoen kansalaisopistojen yhteisenä opintopiirinä toimiva sekakuoro, jossa on 42 laulajaa viideltä paikkakunnalta. Kuoronjohtaja, dir. Moni kokee hankalaksi järjestää lapsille kesäkuussa hoitopaikka, kun itse ollaan töissä, Järkkälä miettii. Talviaika?vai kesäaika Kesäaika . Vuosien varrella kuoro on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista poikakuoroista. Muita teoksia ovat esimerkiksi Tony Edelmannin Armaan läheisyys, Billy Joelin And So It Goes, Leonard Cohenin Hallelujah, Freddie Mercuryn Bohemian Rhapsody ja Christopher Tinin Baba Yetu. Ei vaan, kyllä minäkin kellonaikojen muuttelun lopettaisin, hän virkkaa. Vetovoimaisin koulutus oli sosionomikoulutus, jonka 35 aloituspaikkaa tavoitteli yhteensä 441 ensisijaista hakijaa. KALAJOKILAAKSO Antti Savela HAAPAJÄRVI Haapajärvellä on kohtalaisen vakiintunut käsitys siitä, kummassa ajassa on parempi elää ja ahertaa, talvivai kesäajassa. Erityisen iloinen olen kuoron omista solisteista, mutta myös aina yhtä tärkeistä stemmalaulajista, jotka luovat hienon harmonian ja kauniin musiikillisen maiseman näille upeille lauluille. Yrittäjille ja varsinkin logistiikkayrittäjille viisareiden siirrosta syntyy kustannuksia. 6 Maanantaina 24.9.2018 . Valtuusto hyväksyi myös Saaren koulun purkamisen kesällä 2019. . Vetelin Poikakuoro perustettiin keväällä 1985. Koko kuoron lisäksi esiintyy myös kuoron miehistä koottu mieskuoro, kitarayhtye sekä nuori viulisti Jalo Pulkkinen. Saaren koululle lisää väistötiloja Kalajokilaakso YLIVIESKA Chorus Vallis -kuoro juhlii tänä vuonna 25-vuotista toimintaansa Sävyjä-konserteilla. Konsertin johtaa dir. . Kuoroa säestää MinnaLiisa Kaattari. Saaren koululle on jo aiemmin päätetty hankkia 380 neliön väistötilamoduulit, jotka toimitetaan paikalle marraskuussa. Komissio on sallimassa jokaiselle jäsenmaalle vapaan päätösvallan siitä, kumpaa aikaa maa käyttää. Keski-Pohjanmaan yrittäjät ovat toimitusjohtaja Mervi Järkkälän mukaan kellonaikojen siirtelystä keskustelleet, mutta mitään virallista linjausta kellonajasta ei ole tehty. Hakijamääriin voi vielä tarkistusten jälkeen tulla muutoksia. Täällä pohjoisessa viljelijätkin kannattavat talviaikaa. Keskustelu yhden ajan ottamisesta käyttöön on virinnyt Euroopan komissiossa. Chorus Vallis konsertoi Ylivieskassa ja Kalajoella Kalajokilaakso OULAINEN Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi viime keskiviikkona. Lukion noin 250 kerrosneliömetrin laajennuksen on määrä valmistua syksyksi 2019, ja näihin tiloihin sijoitetaan ensivaiheessa Saaren koulun oppilaita. –?Kesäaikaan siirryttiin Etelä-Euroopan maanviljelijöiden tahdosta. Hannu Haapala on samoilla linjoilla. MTK-Keski-Pohjanmaassa kenttäpäällikkö Jouni Ingalsuon mukaan on myös pohdittu kellonaikojen siirtelyä. Jokaista aloituspaikkaa kohti oli noin viisi ensisijaista hakijaa. Lisäksi tutkitaan vuonna 2004 rakennettujen Saaren koulun laajennusosien käyttömahdollisuus. Komissio ei tyytynyt parlamentin kantaan vaan pyytää jäsenmailta neuvoa viisareiden siirtelyyn
LAUANTAINA aamulla Tervamäki päätti Pohjanmaan matkansa kehon ja mielenhuollon treenillä Ylivieskassa. ANTTI SAVELA Kalajokiset ovat saaneet uuden upean olohuoneen kirjastokahvilan. Nämä ovat aivan eri asioita. Maanantaina 24.9.2018 Antti Savela YLIVIESKA Kansallisbaletissa 20-vuotisen uran tehneen tanssija ja koreografi Minna Tervamäen elämä mullistui aika lailla kun hän jätti talon täysin palvelleena primaballerinana kuutisen vuotta sitten. Teos ”From the Grammar of Dreams pohjautuu runoilija Sylvia Plathin vaikuttaviin teksteihin. Opetushallitus on selvittänyt asiaa yhdessä järjestelmän valmistaneiden asiantuntijoiden kanssa sekä pyytänyt mittauksista UKK-instituutilta puolueettoman arvion. PIRJO KUNELIUS Päivän kuva Kalajokilaakso YLIVIESKA Espoossa Move! -mittaukset saavat jatkua normaalisti, mutta mittauksiin osallistuminen tulee kuitenkin olemaan vapaaehtoista. –?Käytän valmennuksestani termiä Minnan metodit. Opetushallituksen selvitysten mukaan peruskoululaisten fyysistä toimintakykyä mittaaviin Move! -testauksiin ei liity riskejä, jotka edellyttäisivät mittauksista luopumista. Asioita pitää tehdä tosissaan mutta ei totisena. Saariahon toinen teos Lonh kertoo taas lähtemisestä, kaipaamisesta ja rakkaudesta. –?Olin ennen vähän sellainen tosikko, mutta toivon mukaan en enää. Itsensä kanssa kannattaa tehdä työtä, Tervamäki korostaa. Silti edelleen koen olevani tanssija ja teen myös työtä valmentajana tanssijan urani kautta. Yhä Tervamäki tanssii ja laatii koreografi oita eri produktioihin. Kuten tavallisesti pitämissään esityksissä henkilöstölle ja yrittäjille Tervamäki painottaa hyvän ja terveen itsetunnon merkitystä. Saariahon teos valmistui esityskuntoon keväällä 2017. Sähköt palautuivat puoli neljän aikaan. Kaija Saariahon sävellyksiin Tervamäki on laatinut koreografi an. Tanssitaiteilija Minna Tervamäki opetti lauantaina kehon ja mielen huoltoa Ylivieskassa lauantaina. Sen lisäksi hän toimii sekä hyvinvointiin että ajatusten kehittämiseen paneutuvana valmentajana. Yritän jakaa niitä tietoja ja taitoja, mitä tanssitaiteilijana ja koreografi na oppinut ja hyväksi havainnut, Tervamäki kertoo. Olen aina tykännyt tiimityöstä, ja esiintyminen monen taiteen alan ammattilaisten kanssa on erityisen mielenkiintoista, Tervamäki kertoo. Kehon huoltaminen on onnistunut, jos ihmiselle tulee kissamainen, ryhdikäs ja jäntevä olo, Minna Tervamäki kertoo. L’Alliance Takalo esiintyy kymmenessä konsertissa ympäri maata 19.–30. –?Tosin järjestin erilaisia valmennusluontoja ja muita tilaisuuksia myös Kansallisbaletin aikana. –?Työn tekeminen ja siinä pärjääminen lähtee hyvästä itsetunnosta ja hyvästä itsensä tuntemisesta. –?Tehtäviä on ollut ennakoitua vähemmän, eikä ruuhkatilannetta ole päässyt syntymään. Takalon rinnalla erilaisten tyylien välillä pujottelevassa yhtyeessä soittavat jazzkentän huippunimet; basisti Ville Herralaja, rumpali Ville Pynssi sekä harmonikkataituri Niko Kumpuvaara. Kovin monta kertaa ei ryhmä ole sitä esittänyt, sillä taiteilijoilla on tahollaan monta rautaa tulessa. Sen jälkeen olen saanut vapaasti suunnitella työni ja tehdä hyvin monenlaisia asioita. Olen nauttinut tästä uudesta elämänvaiheesta todella paljon, hän kertoo. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alueella oli lauantaina kahdeksan vahingontorjuntatehtävää. syyskuuta. 7 KALAJOKILAAKSO . Elokuvamaisten melodioiden ja koskettavien sovitusten allianssi tulkitsee tunnelmia kuin pieni kamariorkesteri. Pohjalaismaakunnissa vältyttiin kuitenkin suuremmilta myrskytuhoilta. Lauantaina iltapäivällä sähköt menivät poikki Ylivieskassa 170:lta ja Alavieskassa 160:lta sähköyhtiö Herrforsin asiakkaalta. Kokonaisuuden täydentää Tervamäen ja Minna Pensolan yhteinen improvisaatio. PERJANTAINA Ylivieskan kulttuuritalossa Akustiikassa Tervamäkeä odotti perjantaina illalla monitaiteellinen esitys sopraano Pia Freundin ja viulisti Minna Pensolan kanssa. Kun ihminen on perillä siitä, kuka hän perimmiltään on, hän pystyy tekemään työssään ja muussa elämässä parempia valintoja. ENNEN KUIN TERVAMÄKI hyppää Pohjanmaan junaan hän tanssii ja kertoo ajatuksistaan eräässä helsinkiläisessä yrityksessä. Mauri 18 ei raivonnut pahasti. Opetushallitus: Move! -mittaukset turvallisia Kalajokilaakso OULAINEN Vibrafonisti ja säveltäjä Arttu Takalon johtama kvartetti avaa Jazzliiton syyskauden laajalla Suomen-kiertueellaan. –?Päättyi ihana ajanjakso ja alkoi toinen yhtä ihana, mutta kovasti toisenlainen, Tervamäki toteaa. Meillä oli mahdollisuus hieman jalostaa alkuperäistä teosta. syyskuuta Kinokulman Kulmajazzissa Oulaisissa. –?Kansallisbaletissa työtahti oli kiivas ja raskas, mutta silti hyvin antoisa. –?Nyt Ylivieskassa meillä oli eräänlainen uusensi-ilta. Muun muassa pariisilaista bistrotunnelmaa maalaileva yhtye pysähtyy kiertueellaan 25. Myrsky on tullut meidän alueellemme lievempänä kuin ennustettiin. Silloin niihin ei vain ollut niin paljon aikaa kuin nykyään. –?Rakastan tehdä monitaiteellisia teoksia. ANTTI SAVELA Ex-primaballerina Minna Tervamäki esiintyy edelleen yleisölle Tanssijan kiivas rytmi Entinen primaballerina jakaa urallaan keräämiä kokemuksia ja näkemyksiä työhyvinvoinnin edistämiseen. Hyvä niin, kommentoi päivystävä palomestari Tapani Lehtelä Jokilaaksojen pelastuslaitokselta. Selvitys tehtiin Espoossa sattuneen traagisen onnettomuuden jälkeen. Huumori piristää arkea, hän muistuttaa. Yhdenlaisen kehitysloikan Tervamäki kertoo ottaneensa löytäessään itsestään huumorin. Arttu Takalon kvartetti tunnelmoi Oulaisissa Hanna Rautio KALAJOKILAAKSO Mauri 18 -nimen saanut syysmyrsky iski Suomeen lauantaiaamuna lounaisrannikolta alkaen
. Haasteeseen myös tartuttiin. Jaakko Mattila ja Jussi Ängeslevä ovat erityisen ihastuneita siihen kuinka kyläläiset olivat mukana heidän taideteoksensa valmistumisessa. . Ohjelmassa on myös ollut laulua, soittoa ja tanssiesityksiä. Ilman häntä ei kyllä oltaisi näin aktiivisia, antaa Aila Ängeslevä tunnustuksen ystävälleen. Talkooporukkaan kuuluu pitkälle toistakymmentä aktiivia. Talkoolaisia löytyi hyvin ja niin oman kylän väki kuin monet muutkin ottivat Taidekahvilan kantapaikakseen. Pylväsvuo avataan elokuussa 2015, kyläläisten taidenäyttely. Pylväsvuo on yhteisötaideteos Ängeslevän raitilla. Täällä kokoontuu muun muassa mammapiiri lapsineen, kertovat naiset.. Porukalla tekemisen ilon ovat panneet merkille myös asiakkaat, jotka kiittelevät vapaata ja iloista tunnelmaa, joka tapahtumissa on. Jokainen on halunnut tuoda oman kortensa kekoon. Ravintolapäivä laskiaisen merkeissä 2017. Tämmöinen toiminta vaatii ihmisiä, jotka innostuvat ja sitoutuvat, sanovat naiset. Ideoita on vaikka kuinka paljon, mutta ikä alkaa hiukan rajoittaa. Tämä kuvaa kylätalon porukkaa viiteryhmäkseen. Näyttelyn päättyminen ei kuitenkaan merkitse talkoiden loppumista. Kyläläisten kädentaitojen näyttelyssä oli esillä monenlaisia käsitöitä. –?Pylväsvuo pani tämän uuden virkeän toiminnan alkuun. Kahvilaa päätettiin pitää talkoilla auki joinakin viikonloppuina ja nimeksi tuli luontevasti Taidekahvila. Myös kahvilan asiakkaat ovat päässeet kokeilemaan omia kädentaitojaan. Nimi myös velvoitti niin, että kylätalolla on nähty useita näyttelyjä, joukossa myös kyläläisten kädentaitojen näyttely. Onneksi mukaan on tullut nuorempaakin porukkaa. Kahvila osoittautui heti yleisömenestykseksi. Ajatus ei ole ihan katteeton, vaikka sen enempää hän kuin toistakymmentä muutakaan kylätaloaktiivia ei ole vielä hammasharjaa ja petivaatteita tuonut kylätalolle. Kesän taidekahviloissa senioritanssia, yhteislaulua. KULUNEIDEN KOLMEN vuoden aikana on valmistunut myös kyläkirja, jonka syntyä talkoilu on epäilemättä edesauttanut. Tokaisun taustan voisi sijoittaa vaikkaa elokuuhun 2015. Riitti, että kaupunki maksoi tarjoilut. Ravintolapäivät helmikuussa ja toukokuussa 2016. Lasten tekemä taide on saanut myös vanhemmat ahkerasti liikkeelle. Joulukuussa ryijynäyttely ja Annan päivän juhla, Suomi 100 ja Ylivieska 150 -tilaisuus kansanedustaja Anna Ängeslevän muistoksi. Ennen joulua juodaan perinteiset joulukahvit yhdessä kylän väen kanssa. Samalla päivämäärällä aloitti Pylvään kylätalon taidekahvila toimintansa. Pylväsvuo-näyttely on virallisesti päättynyt, mutta työt ovat vielä paikoillaan. –?Eiköhän sinne joku näyttely pystytetä. Vähäkangas–Pylväs kyläkokko maaliskuussa 2018. Taidekahvila elokuun viikonloppuina ja kyläläisten joulukahvien yhteydessä kädentaitojen näyttely. Paikkoja on pistetty kuntoon porukalla ja kylätalolla kokoontuvat kutojat tekivät uudet matot Helinä Ängeslevän lahjoittamista kuteista. Meidän kesken 8 Maanantaina 24.9.2018 . Elokuussa Jorma Ängeslevän 80-vuotisjuhlanäyttely. Kylätalo on siivottu jo talkoilla ja harrastepiirit aloittaneet toimintansa. Sitä työtä aloittamassa Seija Mattila, Hilkka Törmälä, Aila Ängeslevä, Helinä Ängeslevä, Anneli Seppälä ja Elina Ängeslevä. JULKISTUSJUHLAN suunnitteluvaiheessa Akustiikan markkinointipäällikkönä toiminut Marita ÖljymäkiMaarala toivoi, että kylätalo olisi auki jonkun kerran, jotta kylätalolla olevan teoksen osankin pääsisi näkemään muutenkin kuin avajaisissa. Silloin avattiin Pylväsvuo-näyttely. Taiteilijoiden äidit päättivät, että avajaiset hoidetaan kyläläisten avulla. . Pylvään kotiseutukirjan julkistus lokakuussa 2016, joulukuussa kirjakahvila. Kyläläisten lisäksi vanhemmilla oli merkittävä rooli. Sieltä on löytynyt uusia tuttavuuksia ja syntynyt uusia ystävyyssuhteita. –?Kylätalo on tullut meille tärkeäksi. Kylätalolle on koottu myös pieni kirjasto. Mattoja varten laitettiin kuteita järjestykseen. –?Ja siellähän oli kokkeja keittiö mustanaan ja oman kylän taiteentekijöiden töitä esillä, muistelee Seija Mattila hymyillen. . Pohjavirta-hanke lahjoitti sen Ylivieskan kaupungille. Kesäkuussa Leila ”Lexa” Päivärinnan ja Jani Valtosen taidenäyttely. Pop up -kahvilan myötä yksi asia on johtanut toiseen. –?Ennen käytiin kylässä, nyt täällä näkee tuttuja, Aila Ängeslevä tiivistää. Porukalla tekeminen pitää kylän elävänä Taidetta ja tarjoilua Pylvään kylätalolla . LIISA ÄNGESLEVÄ Pylvään kylätalon aktiivit paistavat munkkeja ja järjestävät tapahtumia Aila Ängeslevä, Markku Mattila, Tapani Ängeslevä ja Seija Mattila tutkivat Pylväsvuon maitokärryjä. Samalla olisi mukava, jos olisi vaikkapa kahvia tarjolla. KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Alvar, Auno Huomenna: Kullervo Liisa Ängeslevä YLIVIESKA Jo vuosikymmenet sitten Ängeslevästä muuttanut Seija Mattila suunnittelee puolivakavissaan merkitsevänsä Pylvään kylätalon matkalaukkujen osoitelappuun. –?Seijalla on intoa, taitoa ja uskallusta. Sillä oli kyläläisiä yhdistävä vaikutus, tuumii Aila Ängeslevä. Jussin äiti, Aila Ängeslevä, keräsi kylältä tarinoita teosten ideoinnin pohjaksi ja kokosi tarinat kirjaksi. Taitelija Jussi Ängeslevää kiinnosti kangaspuissa kutominen ja hän pääsi kokeilemaan sitä tätinsä Aili Ängeslevä-Jylhän opastuksella
Jumalanpalveluksessa ja päivän evankeliumissa kuului Vapahtajan oma kutsu ja lupaus: ”Tulkaa minun luokseni… Minä annan teille levon.” Ja vielä: ”Ottakaa minun ikeeni harteillenne… Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Tuosta lupauksesta ja levosta käsin olen saanut käydä työhön. Muistotilaisuus pidettiin Seuratuvalla. Matilda Helvi Heinilä Lahdessa täyttää 2 vuotta 29.9. Onnea Sari ja Antti Alatalo Kalajoen Rautiosta saivat tytön 11.9.2018. Silja ja Marko Rantala Kalajoelta saivat tyttären 17.9.2018. Jätä ilmoitus www.kalajokilaakso.fi Mene kohtaan asiakaspalvelu/ perheilmoitukset/syntyneet ”Oon kaksivuotias, oppimaan innokas...” Paljon onnea Alfredille. Ensimmäiset hallinnolliset päätökset syntyivät mielestäni hyvässä yhteisymmärryksessä. Paljon kokouksia ja palavereita, mutta myös seurakuntalaisten kohtaamisen tilanteita. Maanantaina 24.9.2018 Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. Pojalla pituutta 50,5 senttimetriä ja painoa 3?170 grammaa. Otin kuvan muistokirkon alttarista. Ensimmäisen jumalanpalveluksen jälkeen menin Suvannolta kirkon raunioille. 119:105 Viisaan miete Onpa hienoa että kenenkään ei tarvitse odottaa hetkeäkään voidakseen alkaa tehdä maailmasta parempaa. Nivalalainen Elsa Johanna Ojalehto siunattiin 21.9.2018 Uuden hautausmaan kappelissa. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. Anne Frank Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Vauvan syntymäpaino oli 3?738 grammaa ja pituutta oli 50 senttiä. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 9 KALAJOKILAAKSO . Noora ja Sampo Kivioja Kalajoelta saivat pojan 13.9.2018. Siunauksen toimitti kappalainen Sirkku Junttila. Vauvauutisia Kolme viikkoa sitten oli Ylivieskaan tulosaarnan aika. Otin kuvan muistokirkon alttarista. Olen iloinnut ja innostunut uuden alussa. ”Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Se ies on kevyt, koska sitä kannetaan yhdessä – Kristukseen ja toinen toisiimme sidottuina. Rakkaat syntymäpäiväonnittelut Ylivieskasta toivottaa mummu, pappa, Eetu-kummi ja koko suku! 8-vuotiasta Liinua onnittelevat äiti, isi, Lenni ja Lilli sekä mummut, papat, serkut ja kaikki ystävät. Ps. Hautauksia. Oli aika tarttua työhön, johon olin saanut kutsun. Johanna ja Ari Hietala Nivalasta saivat pojan 13.9.2018. Ensimmäisiin viikkoihin on sisältynyt monenlaisia mahdollisuuksia työhön sisälle pääsemiseen. Laura Niemelä ja Tuomas Joensuu Kalajoen Himangalta saivat pojan 11.9.2018. Jukka Törmälä täyttää 2 vuotta 28.9. ”Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” EIJA NIVALA Alussa Tapulin juurelta Nivalalainen Eeva Johanna Sarjanoja siunattiin 21.9.2018 Uuden hautausmaan kappelissa. Tuon sunnuntain aihe oli kiitollisuus. Toistuvasti palaamme peruslähtökohtaan ja tavoitteeseen: rakennamme Jumalan huonetta ja seurakuntalaisten yhteistä kotia, josta ylivieskalaiset voivat iloita ja olla ylpeitä seuraavat vuosisadat. Hiiltynyt risti piirtyi aurinkoista, sinistä taivasta vasten. Kirkkohankkeeseen perehtyminen on ollut hyvin mielenkiintoista ja antoisaa. Erityisesti olen iloinnut siitä asenteesta ja yhteishengestä, jolla eri alan asiantuntijoista koostuva joukko on sitoutunut toimimaan hankkeen parhaaksi, uuden kirkon rakentamisen hyväksi. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Matti Nuorala. Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Eija Nivala, kirkkoherra -Ensimmäisen jumalanpalveluksen jälkeen menin Suvannolta kirkon raunioille. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. Työtoverit ovat parhaansa mukaan neuvoneet ja tasoittaneet tietä. Tuntui hyvältä. Hakemuksen kirjoittamisesta alkanut prosessi oli tullut tähän vaiheeseen. Iloitsen ja kiitän myös siitä, että jo nyt niin monet seurakuntalaiset ovat sitoutuneet ja toimineet eri tavoin kirkkotalkoissa. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Toivottavat äiti, iskä ja Lyyti. Suunnittelupäivä alkaa rukouksella, mutta olkoon se myös jokapäiväinen yhteinen tehtävämme. Hiiltynyt risti piirtyi aurinkoista, sinistä taivasta vasten. Kirkkoneuvoston kanssa kokoustimme viime keskiviikkona. Onnea toivottavat äiti, isä ja isoveli Jaakko. Palsta on maksuton. Marika ja Marko Mäki Ylivieskasta saivat tyttövauvan 19.9.2018. Ylivieskalaiset Elina Hietala ja Timo Torkkola saivat tytön 5.9.2018
AINA MUHKEAN suuri kasvis tai juures Hanheloiden puutarhassa ei ole jättikasvilajiketta. Vuoden nuorisokuoron oma konsertti kuullaan radiossa puolestaan ensi keväänä. Harrastus on vienyt mukanaan ja onnistuminen ruokkii innostusta. –?Taimien kasvattamisen ajoitus on tärkeää ja kun ne siirretään ulos, säätilaa täytyy seurata tarkasti ja tarvittaessa niitä suojataan hallaharsolla. Näistä tilaisuuksista jälkimmäinen kuullaan suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä. Puutarhaseura järjestää kasvinvaihtotapahtumia, kursseja, luentoja, jäseniltoja, neuvontatapahtumia ja pihavaelluksia. Kuoro on tehnyt 38 ulkomaista konsertti-, festivaalitai kilpailumatkaa ympäri maailman. Kaikelle kasvatettavana olevalle uhrataan tavallista enemmän aikaa ja niiden kasvattamiseen on perehdytty. Yle Kulttuuri ja viihteen klassisen musiikin toimitus on valinnut vuoden nuorisokuoron vuodesta 1988 lähtien eli jo 30 vuoden ajan. Musiikkineuvos Tapani Tirilä on johtanut Oulaiten Nuorisokuoroa sen perustamisesta lähtien eli 46 vuotta. Vuoden nuorisokuoro muun muassa laulattaa yleisöä joulukuun alussa Helsingin Musiikkitalossa järjestettävissä jouluisissa yhteislaulutilaisuuksissa. –?Kun olemme myymässä tuotteita satomarkkinoilla, meiltä kysytään usein, mitä myynnissä olevista kasveista voi valmistaa. Monesti herää ajatus soveltaa matkalla nähtyä omassa puutarhassa. Maun takia Hanhelat ovat siirtyneet juurikasvien ja vihannesten lannoituksessa luomulannoitukseen ja lannoitteena käytetään pelkästään kanankakka ja merilevää. Rikkaruohojen kitkeminen ja harventaminen innostavat kasveja tuottamaan satoa. –?Voittajat kasvattavat taimia saaveissa talvella ja heidän kurpitsansa saattava painaa satoja kiloja. JARMO TYYSKÄ Oulaisten Nuorisokuoro toistamiseen Ylen vuoden nuorisokuoroksi Tuovi Pulkkanen YLIVIESKA Ylivieskalaiset Helvi ja Pentti Hanhela kasvattavat puutarhassaan erilaisia kukkia, pensaita, puita, vihanneksia ja juureksia. Matkoilla ja retkillä päästään tutustumaan sellaisiin puutarhakohteisiin, joihin yksityishenkilönä olisi vaikeampi päästä. Hän on toiminut myös Nuorten Kuoroliiton puheenjohtajan vuosina 2000–2008. Markkinat ovat hyvä paikka tuoda esiin sekä jättikasvien että tavallisten kasvisten kasvattamista ja niiden käyttöä ruuan valmistuksessa.. Tänä vuonna valinnassa kiinnitettiin huomiota kuoron ja varsinkin kuoronjohtaja, musiikkineuvos Tapani Tirilän pitkäaikaiseen korkeatasoiseen taiteelliseen työhön. –?Maaperä on meillä savinen, kova ja kivinen ja syksyllä keräämme lehtipuiden pudonneet lehdet pellolle, johon ne aurataan, että maa pehmenisi. Helvi (vas.), Sinikka ja Pentti Hanhela kasvattavat jättilajikkeita, mutta niihin perehtymisestä on ollut apua myös normaalilajikkeiden kasvatuksessa. Sen kasvutahti päivässä oli parhaimmillaan viisi senttiä. VALINTA TIETÄÄ Oulaisten Nuorisokuorolle esiintymisiä ja konsertteja, jotka radioidaan. Tämän kesän erikoisuus köynnöskasvin hedelmä kasvoi päivässä viisi senttiä. Kasvihuoneessa kasvaa muiden tavallisten kasvihuonekasvien joukossa kahta eri lajia viinirypäleitä. PENTTI HANHELA kuuluu Jättikasviyhdistykseen ja hän saa sitä kautta jättikasvien siemeniä. Näiden lisäksi vuoden nuorisokuoron ohjelmaan sisältyy muun muassa äänityksen tekeminen Yleisradiolle. Hannula jatkaa, että Puutarhaseurasta löytyy onnistumisen kautta toisten testaamia neuvoja. HANHELOIDEN PUUTARHASSA kokeillaan erikoisiakin lajikkeita. Pentti Hanhelan porkkanat painoivat tänä kesänä alle puolitoista kiloa, ja lanttukin jäi nyt pieneksi, mutta on parhaimmillaan painanut yli seitsemän kiloa. VUONNA 1972 perustettua Oulaisten Nuorisokuoroa on alusta lähtien johtanut musiikkineuvos Tapani Tirilä, johtaa myös entisistä nuorisokuorolaisista koostuvaa Välke-kuoroa sekä alueellista Vox Ardens -kamarikuoroa. –?On aina mukavaa päästä näkemään muiden keksimiä ideoita. 10 Maanantaina 24.9.2018 . Jokilaaksojen Puutarhaseuran toimialueena ovat Kala-, Pyhä-, Siika-, Lesti-, ja Perhojokialueella sijaitsevat kunnat. Jättikasviyhdistyksen jäsenet kasvattavat saamistaan siemenistä juureksia ja kasviksia jättikasvisnäyttelyyn ja he kilpailevat SM-tasolla siitä kuka onnistuu kasvattamaan suurimman kustakin lajikkeesta. Tämän kesän erikoisuutena Hanhelan pihassa kasvoi köynnöspuun hedelmä, jolle täytyi rakentaa tukihylly, koska kasvi ei sitä itse jaksa kannatella. KALAJOKILAAKSO Anne Mattila OULAINEN Oulaisten Nuorisokuoro on valittu jo toisen kerran Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi. –?Yksi tietää maan happamuudesta ja kalkitsemisesta, toinen neuvoo tuholaisten torjunnassa ja joku tietää mitkä kukat viihtyvät samassa penkissä. Sinikka Hanhela kasvatti tänä kesänä spagettikurpitsaa, josta kypsänä haarukalla riipimällä saadaan nimensä mukaisesti spagettia. Kun kasvattamiseen on perehdytty enemmän, on löydetty keinoja kasvattaa tavallisestakin lajikkeesta runsas sato. Oulaisten Nuorisokuoro on sijoittunut kärkisijoille kaikissa niin kansallisissa kuin kansainvälisissäkin kilpailuissa, joihin se on vuosien varrella osallistunut. Kuoronjohtaja Tirilä on saanut ansioistaan lukuisia huomionosoituksia. Sitä ei tavallisesti tarvitse tehdä, koska käytettävissä on yleensä sadevettä. Kulunut kesä oli kuivuuHanheloiden puutarhassa kasvaa jättiläisiä Jokilaaksojen Puutarhaseuraan kuuluminen on puutarhaharrastajalle paikka, jossa jaetaan ideoita ja saadaan vinkkejä. Kuoron ohjelmisto on monipuolinen ja siihen on kuulunut muun muassa yli 20 kantaesitettyä tilausteosta. –?Puutarhan kasveja kasteltiin vesijohtovedellä. –?Meillä on aina ollut puutarha, mutta vasta kun Pentti kiinnostui jättikasveista, harrastus syveni noin 15 vuotta sitten, Helvi Hanhela kertoo. Siksi ne ovat hyvin avartavia, Helvi Hannula sanoo. Seuran tarkoituksena on herättää ja pitää vireillä innostusta puutarha-alaan ja ympäristönhoitoon sekä kehittää puutarhaviljelyä ja puutarhatuotteiden käyttöä. Näin olen saanut kasvatettua ihan normaaleista siemenistä isoja kurpitsoita, Helvi Hanhela kertoo. TUOVI PULKKANEN Puutarhaseurassa vinkit jaetaan Jättilajikkeet ovat erikseen, mutta tavallisenkin saa kasvamaan suureksi hyvällä hoidolla dessaan poikkeuksellinen ja se vaati myös puutarhaharrastajilta enemmän. Valinnalla halutaan tukea suomalaista, korkeatasoista nuorisokuorotoimintaa. Edellinen valinta tapahtui kaudella 1989–1990. Hanhelat kuuluvat Jokilaaksojen Puutarhaseuraan, jonka puheenjohtaja on heidän tyttärensä Sinikka Hanhela. Meillä taimien kasvatus aloitetaan normaalisti keväällä. Kurpitsat ovat normaalilajiketta, mutta hyvällä hoidolla isoksi kasvaneita
Palkinnon myöntää Maailman musiikin keskus. Ammattibarometrissa arvioidaan ammattien kehitysnäkymiä, työvoiman saatavuusnäkymiä sekä alueellista tilannetta seuraavan puolen vuoden aikana. Alalla tarvitaan tekijöitä vaihtelevasti maanrakentamiseen ja kuljetukseen liittyvistä ammateista kaikkiin alan tyypillisiin ammatteihin. Haapavesi-folk ehdolla Risteys-palkinnon saajaksi Etnogaalassa Seppo Kangas YLIVIESKA Pohjois-Pohjanmaan eteläisen alueen seutukunnissa podetaan osaajapulaa metallialan ammateissa. Matkailun osaajatarpeet näkyvät vahvimmin Koillismaan seudulla. Myös rakennusalan osaajien kysyntä arvioidaan kasvavan edelleen. Tiedot käyvät ilmi Pohjois-Pohjanmaan te-toimiston ammattibarometrista. 9) Minkä matkan miesten ME:n Kenian Eliud Kipchoge juoksi syyskuussa 2018. 10) Entä mikä kyseinen ennätys on. Maanantaina 24.9.2018 Ristikko Sudoku Keskivaikea Vaikea Helppo Tiiäkkö 1) Minkä lajin alle 20-vuotiaiden miesten MM-kultamitalisti on Arvi Savolainen. –?Ammattien kysynnän vaihtelu eri seutukunnissa painottuu talvisaikaan elinkeinorakenteen mukaisesti. AMMATTIBAROMETRI kertoo Pohjois-Pohjanmaan työja elinkeinotoimiston näkemyksen keskeisten ammattien kehitysnäkymistä lähitulevaisuudessa. Näitä ovat muun muassa puutuoteteollisuuteen ja toimistotyöhön liittyvät ammatit. Maanantaina 24.9.2018 RISTIKKO 11 KALAJOKILAAKSO . 30 vuotta täyttänyt Haapavesi Folk Music Festival on vuosittainen kansanja maailmanmusiikin festivaali, joka on merkittävä sen kansainvälisen luonteen ja ainutlaatuisen kurssitoiminnan vuoksi. KOKO MAAKUNNASSA työntekijöiden kysyntä arvioidaan jatkuvan vilkkaana eri ammattiryhmissä tulevan puolen vuoden aikana. 3) Mille maalle Yhdysvallat on laskennallisesti velkaa 1,18 biljoonaa dollaria. Myös betonirakentamisen ja raudoittajan, teollisuuden työnjohdollisiin tehtäviin, joihinkin sosiaalija terveysalan, ICT-alan sekä vartijan tehtäviin on kysyntää. Tammikuuta 2019. 11 KALAJOKILAAKSO . 6) Mikä on palisanteri. 8) Mitä sekundantti todistaa ja avustaa. Ammattilaisraadit ovat valinneet kolme ehdokasta jokaiseen kategoriaan yleisön ehdotusten joukosta. Festivaalin pitkästä historiasta julkaistiin myös juhlakirja Folkit! Kansanmusiikin, maailmanmusiikin ja kansantanssin huiput palkitaan Etnogaalassa Tavastialla 10. Tulevan talven aikana työvoiman kysyntään näyttää entistä vähemmän vaikuttavan kausiluonteisuus; rakennusalalle haetaan osaajia ympärivuotisesti muun muassa maanrakennusja -siirtokoneiden kuljettajien tehtäviin, kertoo Pohjois-Pohjanmaan tetoimiston yrityspalveluista vastaava Jouni Korhonen. Tiina Ruotsala HAAPAVESI Etnogaalan palkintoehdokkaat on valittu. Mukana on Haapavesi Folk Music Festival Risteys-palkinnon saajaksi. Listaamalla ammattien tulevaisuuden kysyntää voidaan parantaa avoimiJokilaaksoissa pulaa metallialan ammattilaisista. Kursseilla folkmusiikin harrastajilla ja ammattilaisilla on mahdollisuus tutustua vieraisiin kulttuureihin ja saada myös ulkomaisten huippumuusikoiden opetusta. 4) Mihin vuodenaikaan riski sairastua myyräkuumeeseen on suurimmillaan. Konserttien ja kurssien ohella 2018 ohjelmaan kuuluivat kirjailijaseminaari, klassisen musiikin kirkkokonsertit, lasten iltapäivä, teatteria ja tähtiartisteja. Työvoiman kysyntä kohdentuu erityisesti hitsaajiin, hotellija ravintola-alan osaajiin, ohjelmistoja sovelluskehittäjiin, sairaanhoitajiin, lääkäreihin sekä siivousja puhtaanapidon ammattilaisiin. Tarvetta on esimerkiksi ohutlevysepille ja särmääjille. 2) Kenen elämäkerta on Vakoilijoita ja veijareita. Erityisesti avustaviin tehtäviin ollut haastetta rekrytoida työntekijöitä kuluvan vuoden aikana, minkä arvioidaan jatkuvan. YLITARJONNASSA olevien ammattien määrä puolestaan on vakiintunut pääsääntöisesti tehtäviin, mihin on voimakkaimmin vaikuttanut digitalisaation hyödyntäminen. 7) Kuinka monta prosenttia ihmisistä asuu trooppisten hirmumyrskyjen esiintymisalueella. 5) Mikä on maapeitteen keskimääräinen paksuus Suomessa. Gaalassa palkitaan kansanmusiikin, maailmanmusiikin sekä kansantanssin mielenkiintoisia ja ansioituneita toimijoita seitsemässä kategoriassa. Tosin osaajien tarpeen arvioidaan kasvavan myös Oulun seudulla, erityisesti henkilökuljetusalalla
Yleisöä 248. Toisen voittonsa JukkaPekka Kauhanen ajoi valmentamallaan Oh My God S:llä. Paavola tarkkaili Bugs Bunny Buzzilla neljännessä ja kolmannessa ulkoparissa. Niistä varsinkin pyhäjärveläisen Pentti Heikkilän Flying Heelin voitto lämmitti Ylä-Savon miestä: –?Olen ajanut Flying Heelia nyt kolme kertaa ja aina ollaan voitettu, Jukka-Pekka Kauhanen hersytteli. Kierros ennen maalia piti lähteä kuolemanpaikalle. –?Ruunallle täydet pisteet. Johan Untersteinerin ohjastama ruuna oli Småland Mästaren?-lähdössä neljäs. –?Matkavauhti pysyi maltillisena koko ajan eli siinä oli hyvä ajaa, Paavola huomautti. Lahjakkaalla ruunalla on nyt ajettu neljä starttia, joista se on voittanut kolme Suomenhevosten kovimmassa lähdössä Veli-Erkki Paavola ajoi päättäväisen keulavoiton Pekka Lillbackan Wauhdilla. Ylivieskalaisten Tapani Krapun ja Jyrki Heinosen sekä Kari Lähdekorven Gute Band kilpaili sunnuntaina Ruotsin Vaggerydissä. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Ain’t She Sweet/Heikki Mikkonen 16,0a (1,86), 2) Bella the Bomber 16,7a (12,16), 3) Wille Caramell 16,9a x (10,78), 4) Castor U.M. Kaustislainen räjäytti ajokkinsa ruudikkaaseen kiriin viimeisellä takasuoralla. Ennätystään ruuna paransi lyhyessä ryhmässä lukemiin 12,2a. Jari Kangaskorte RAVIT, TORNIO Juha Mäensivun ja Annika Pisanon Blady Bols Blue palasi sunnuntaina terävässä kunnossa huoltotauolta. Torjunnat: Fredrik Grønstrand JHT (6-9-8-2) 25, Patrik Koivisto RaaheK (10-13-6-6) 35. Alavieskalaisen Tuomo Törmälehdon omistama ja Jouni Polson ajama Kömin Lento oli sisäratajuoksun jälkeen neljäs ajalla 28,4a. erä: 4.33 Tommi Rintasalo (Jarno Palola, Niklas Sundfors) 0–1, 5.44. Flying Heel voitti isona yllättäjän elokuussa Ylivieskassa 76-lähdön eikä ruuna lauantainakaan kuulunut lähtönsä kuumimpiin pelihevosiin. Kalajoella Satu Kärkkäisen ja Jukka Ulvin hoivissa syntynyt ja nykyään ranualaisomistuksessa kilpaileva Kuuraparta 32,0x nousi laukan jälkeen kakkoseksi. LÄMMINVERISTEN kovimmassa lähdössä Heikki Mikkosen Ain´t So Sweet oli omaa luokkaansa. 8. 2. Veli-Erkki Paavolan kaikki voittoajokit olivat hänen omia valmennettaviaan, joista varsinkin 4-vuotiaan ruuna Bugs Bunny Buzzin esitys oli häikäisevä. Toto (3-117): 1,68 1,72-1,73-6,94 26,87. erä: 20.26 Eetu Rissanen (Karjalainen, Palola) 2–3 yv, 22.39 Rintasalo (Jere Rantala) 2–4 yv, 27.18 Jere Somero (Rantala, Matias Kinnunen) 2–5, 29.31 Juuso Hämäläinen (Jere Manninen, Karjalainen) 2–6. 4. Haapajärvisen Keijo Hakalan luotsaama Ellin Karamelli 28,7a oli viides. 16,9a (47,56). lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Oh My God S/ Jukka-Pekka Kauhanen 16,9a (4,33), 2) Sahara Crack It 17,4a (4,26), 3) Heart Throb Power 17,8a (31,04), 4) Dizebell Gran 18,0a (26,76). + 10 min. JHT–Raahe-Kiekko 2–1JA (0–1, 1–0, 0–0, 1–0) 1. Matka taittui mestarilta aikaan 36,27. Rangaistukset: JHT 3x2 min.+ 5+20 min. Loshchenko. Kauppilalle SM-kultaa Jari Kangaskorte RAVIT, YLIVIESKA Lappeenrannan Toto76-ravien kohokohtiin kuuluivat Villimiehen tammakilpailun fi naalit. Nivalalaisruuna voitti Torniossa Laivakankaan ravikauden päätöksessä Toto4pelin avauskohteen. Toto4 vaihto 20?809,20 e, voitto-osuus 44,80 e. 6. KALAJOKILAAKSO Urheilu Simo Kattilakoski RAVIT, YLIVIESKA Veli-Erkki Paavola ja JukkaPekka Kauhanen olivat päärooleissa Keskisen lauantaiillan ”saunaraveissa”. lähtö, Toto4-2, sh 2100 m: 1) Wauhti/VeliErkki Paavola 28,4a (2,52), 2) Iikori 28,8a (2,86), 3) Jamir 28,9a (29,21), 4) Kobardi 29,0a (4,29). Keskisen ravikausi jatkuu 14. lähtö, lv 2120 m: 1) Pinky Toe/Veli-Erkki Paavola 18,7 (5,8), 2) Gracelyn 18,8 (25,81), 3) Rex Texpress 18,9 (24,45), 4) Mountainside Aria 19,6 (11,06). Toto (11-9-8): 2,73 1,46-1,59-6,35 5,99. Tasaisen reipasta tahtia vetänyttä Wauhtia pääsi lähimmäksi Ville Pohjolan ajama Iikori, mutta Wauhdin edelle ei lopussa ollut silläkään asiaa. Toto (7-5-2): 32,72 2,71-1,27-1,47 9,73. Janne Myllymäki, RaaheK 4x2 min. Veli-Erkki Paavolan ohjastama ja valmentama Bugs Bunny Buzz jyräsi ylivoimavoittoon Keskisen lauantai-illan toisessa lähdössä. Muut illan voittokuskit olivat Juho Rahko, Heikki Mikkonen, Mauri Jaara ja Arto Komulainen. Toto4 voitto-osuus: 3,80. 3. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) Flying Heel/Jukka-Pekka Kauhanen 16,8 (32,72), 2) Captivate 16,9 (1,72), 3) Heidi Ale 16,9 (5,86), 4) Remember Y. Ville Pohjola kierrätti ruunan takasuoralla johtohevosen rinnalle. lähtö, lv 2100 m: 1) Bugs Bunny Buzz/Veli-Erkki Paavola 19,2a (2,73), 2) Feeling Classy 20,2a (4,84), 3) Lovis Lini 20,3a (37,58), 4) Mc Mentalist 20,6a (8,19). Kolmannella voittoajokillaan, 4-vuotiaalla tamma Pinky Toella Veli-Erkki Paavola ajoi Wauhdin tavoin tyylipuhtaan keulavoiton. Sama tahti jatkui illalla Keskisessä kahdella voitolla. Mikkonen kävi ensimmäisellä takasuoralla prässäämässä tammallaan johtanutta Global Treasurea, mutta jättäytyi suosiolla, kun ei saanut keulapaikkaa. ISMO KUNELIUS Paavola ja Kauhanen pääosissa Ylivieskan syysravikausi käyntiin yhdeksän lähdön kattauksella Ravit Ylivieska, Toto4 1. Kauppila voitti aikuisurheiluliiton SM-maantiejuoksun kympin kisan 60-vuotiaiden sarjan. Toto (7-6-2): 7,06 3,398,60-4,80 50,46. Poissa: 1, 11. Palkintorahoja tamma kuittasi 6?000 euroa. Ruuna matkasi kaukana takapareissa ja Kauhanen lähti ajokillaan ajoissa reissuun. 2. Kauden kuudennen voiton ravanneen raahelaisoriin voittoajaksi kirjattiin 31,5. Niko Jokelan ajama ruuna veti lyhyttä ryhmää vauhdilla ja paransi ennätystään lähes sekunnilla lukemiin 14,9a. Voitto irtosi nyt vaativalta kuolemanpaikalta. Poissa: 11. Toto4 voitto-osuus: 8,20. Juuso Hämäläinen ja 10 min. JUKKA-PEKKA KAUHASEN työpäivä lauantaina alkoi jo Vieremän paikallisraveissa. Poissa: 4, 15. Nyt oli kisa alla ja Wauhti oli heti taas terävämpi, Paavola muistutti. Toto (3-7-6): 2,52 1,44-1,27-3,63 3,82. Jääkiekko Suomi-sarja Muik Hockey–JHT 3–9 (2–2, 0–4, 1–3) 1. Alkukiihdytyksessa Holopainen ajoi tamman ahtaanlaisesti Kömin Lennon eteen johtavan taakse selviytyen kuitenkin ilman rangaistuksia. Ain´t So Sweet on sitkeä tamma ja rehti kilpahevonen, Mikkonen kommentoi helposti voittaneesta ajokistaan. En pelännyt iskua, koska hevonen on tehnyt hyviä juoksuja aiemminkin, Kauhanen valotti ajoaan. 7. –?Wauhti on nyt päässyt hyvään vireeseen, kun sillä on startattu tiuhempaan. Kömin Lento tammakisan neljäs Blady Bols Blue piristyi tauolla. 3. Torjunnat: Axel Nyfors Muik Hockey (17-109) 36, Fredrik Grønstrand JHT (9-7-0) 16, Jussi Siironen JHT (0-12-11) 23, vaihto ajassa 26.40. Kauden kuudes voitto irtosi lopulta varmasti ajalla 15,8a. Toto (9-5-6): 4,33 1,52-1,41-6,46 6,55. –?Saimme sen jälkeen huilata harvassa jonossa. Seinäjoelta voiton kävi hakemassa Hannele ja Jaakko Purontakasen Blanket Slipper Oulaisista. Ravien päätöslähdössä ylivieskalaisen Toni Rantasen Liisan Isopoika oli kolmas ennätyksellään 31,4. Ahti Antti-Roikon ajama Pankeri vyöryi ylivoimavoittoon 40 metrin takamatkalta. Sen jälkeen muut ajoivat vain kakkosrahoista. lokakuuta. Poissa: 5. Kokonaistotovaihto 84?884,20 e, yleisöä 640. 12 Maanantaina 24.9.2018 . 19,3 (3,22). Keulassa oli hyvä hevonen (Captivate), joten helpolla voitto ei irronnut, Kauhanen painotti. Ykköspalkintona olleet 30?000 euroa kuittasi Esa Holopaisen ajama Huima Lento 28,0a Lohjalta. Yleisöä 290. Silloin ajetaan viimevuotiseen tapaan amatööriohjastajien SM-kilpailun fi naalilähdöt. 9. Päivän Duo: 7-4, kerroin: 42,91. lähtö, sh 2100 m: 1) Aavan Superi/Juho Rahko 34,7 (3,73), 2) Aleksin Ilo 37,5 (8,9), 3) Vojakker 37,7 x (10,52), 4) Pikku-Irene 39,0 x (15,42). 2. Toto4 voitto-osuus: 44,80. 3. Siellä yläsavolaistreenari ajoi kaksi voittoa. –?Meidän edessämme juossut hevonen alkoi hiljentää, joten oli pakko lähteä hyökkäämään. Paavola voitti illan yhdeksästä lähdöstä kolme ja Kauhanen kaksi. erä: 31.18 Tommi Rintasalo (Jarno Palola, Niklas Sundfors) 1–1. Bugs Bunny Buzz jätti kilpakumppaninsa yli 20 metrin päähän. + 5+20 min. Toto (4-2-12): 1,86 1,33-1,98-1,94 12,75. Troikka: 858,06. En uskonut, että se voittaisi kuolemanpaikalta. Lipanovich, JHT 2x2 min. lähtö, lv 2120 m: 1) Sorella Aggiornata/ Mauri Jaara 19,7 (7,06), 2) Donera Dream 19,8 (79,45), 3) Perberg 20,0 (38,8), 4) Adriana E. Toto (16-8-1): 3,73 1,46-2,49-3,98 11,95. Tuukka Nieminen (Iiro Ojala, Teemu Karjalainen) 0–2, 12.09 Sergei Taganchikov 1–2, 14.42 Artjom Gornostajev (Daylan Lipanovich) 2–2. Toto4 voitto-osuus: 41,10. Hänen mukaansa vauhti matkalla oli sopivaa ja vierellä ollut hevonen eli Markus Porokan Kobardi säesti rinnalla. Poissa: 5. Rehti ja tosi riski suoritus. 5. Tällainen tahti sopii Wauhdille, kun sitä ei oikein kotona voi treenata. Taustalla ravaava Lovis Lini jäi loppusuoran kirikisassa kolmanneksi. 17,0 (36,99). KALAJOKILAAKSO 12 Maanantaina 24.9.2018 . Troikka: 45,39. erä: Maaliton Jatkoaika: 64.53 Rintasalo (Teemu Karjalainen, Henri Allen) 2–1. erä: 51.13 Sundfors (Kinnunen, Rantala) 2–7 yv, 54.01 Hämäläinen 2–8, 55.23 Sundfors (Rintasalo, Juho Luttinen) 2–9, 57.26 Jimmy Sigfrids 3–9. erä: 12.54 Nikita Loshchenko (Jarkko Heikkilä, Ville Kuorilehto) 0–1. Toto (2-3-10): 5,80 2,004,31-4,57 56,92. Voitimme siitä suhteellisen helposti. Tulokset Kalajokilaakso YLEISURHEILU, RAUMA Kalajoen Junkkareiden Jukka Kauppilan palkintokokoelma sai jälleen täydennystä SMkullalla. Rangaistukset: Muik Hockey 4x2 min. lähtö, TROIKKA-2, sh 2100 m: 1) Malkkin/ Arto Komulainen 30,3 (1,68), 2) Metsärinteen Sisu 29,8 (49,5), 3) Nopsa Palma 29,9 (87,59), 4) Tutun Impi 29,7 (9,33)
–?Ei ole tullut vieroitusoireita. Kalajokilaakso Muik Hockey–JHT 3–9 (2–2, 0–4, 1–3) JHT–RaaheK 2–1JA (0–1, 1–0, 0–0, 1–0) Jääkiekon Suomi-sarja JHT Kalajoki avasi Suomi-sarjan kiekkokautensa kahdella voitolla ja juhlallisella kotiottelulla, jonka alkajaisiksi seura nosti paikallisen kiekkoikonin Henri Mustosen pelipaidan jäähallin kattoon. Uskon, hän että menee pelaajana taas steppejä eteenpäin tulevalla kaudella. Ylivieskan Törmälässä. Kotijoukkue loi enemmän maalipaikkoja, mutta vierasjoukkue Sotkamon Kiekko viimeisteli tehokkaammin ja vei pisteet mennessään maalein 2–4 (1–0, 0–3, 1–1). Sotkamo latoi kuitenkin neljä seuraavaa maalia ja meni menojaan. Koko ykköspesisuransa Kuulaa edustanut Joel Salmela lukeutui viime kaudella nuoren joukkueen runkopelaajiin. Oululaiset karkasivat avauserässä Noora Moilasen johdolla 0–3-johtoon, eikä JHT enää noussut. Joukkue kruunasi Henri Mustosen juhlaillan voittamalla avausottelunsa JHT avasi tuplalla Ismo Kunelius JÄÄKIEKKO, NIVALA Ylivieskan Jääkarhut hyödynsi ylivoimapaikkansa ja voitti kauden ensimmäisen paikallistaistelun Nivala Cowboysin kotihallissa sunnuntaina. Tämän jälkeen hallin ”Slovakia–Kalajoki?-maaottelun” tilanne on tasan 2–2. JHT sai otteluun unelmaalun, sillä Tommi Rintasalo ja Tuukka Nieminen muuttivat numeroiksi 0–2 ennen kuuden peliminuutin täyttymistä. –?Todella tärkeää, että kokeneita runkopelaajia jäi joukkueeseen. Ihan oikeat lukemat olivat taululla pelin päätteeksi, JHT:n valmentaja Timo Seikkula totesi. Kuulan pelaajat ovat vuosien varrella vaihtuneet, mutta Salmelan lisäksi pysyvyyttä on edustanut Tuomo Rautio. VIIKONLOPUN TOISESSA pelissään JHT murjoi Uusikaarlepyyssä Muik Hockeyn levein lukemin 3–9. Ottelun erikoisuus nähtiin JHT:n maalivahtiosastolla. –?Jokke ei ole iällä pilattu, mutta silti kokemusta on ehtinyt karttua. Emme lähteneet varmistelemaan, vaan jatkoimme aktiivisesti, Seikkula niputti. YJK:n ainoan maalin teki Vanessa Viitala ylivoimalla. Cowboysin kaikki maalit lähtivät eri pelaajan mailasta. –?Kyllä me olimme numeron verran kaveria parempia. Joukkue on sopiva sekoitus kokemusta ja nuorta voimaa. ISMO KUNELIUS Jääkarhut nousi paikallisen voittoon Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, YLIVIESKA Oulun Kärpät Akatemia haki viikonloppuna suurinumeroiset voitot Ylivieskasta ja Kalajoelta naisten mestiskarsinnassa. En ole aiemmin valmentanut, mutta nyt annan kaikkeni tässä roolissa, totesi Mustonen ennen ansaittuja juhlaillan jatkoja. Seniorit (17): 1) Koskinen Markku TohUA, 2) Alikoski Tapio KR-TEAM RY, 3) Suonvieri Antti OuMK/UA, 4) Paavola Raimo KRRMK/ UA, 5) Vauhkala Jorma OuMK/UA, 6) Sydänmetsä Esa OuMK/UA, 7) Brandt Teijo ReiUA, 8) Sirviö Juha IisUA. Hyvä kuitenkin näin, tuumi tyytyväinen Henri Mustonen. Tulokset. Johtoasemassa JHT:n ote kirposi, joten Muik nousi avauserän puolivälin jälkeen tasoihin, kun Sergei Taganchikov ja Artjom Gornostajev hyödynsivät paikkansa. Etuveto-kardaani (51): 1) Paavola Tomi KRRMK/UA, 2) Grönfors Sami HvMK/UA, 3) Savela Tommi OuMK/UA, 4) Savolainen Rami OuMK/UA, 5) Moilanen Janne PuMK/ UA, 6) Kaveri Aki OMU, 7) Rahkonen Matti TohUA, 8) Viirelä Teemu OuMK/UA, 9) Junnonaho Aki OuMK/UA, 10) Alvela Allan OMU. Kotijoukkueen kavennuksen teki päätöserän puolivälissä Lauri Laakko. Nuoret (18): 1) Pirttimaa Joni NivUA, 2) Moilanen Roope PuMK/UA, 3) Rinta Roope PokyUA, 4) Ohtamaa Jimi NivUA, 5) Haapala Alex OuMK/UA, 6) Huitula Matias NivUA, 7) Jaako Eelis KoMoKe, 8) Viirelä Arttu OuMK/UA, 9) Marttila Markus YUA, 10) Ylimäki Taavi LakUA. Kärppälauma haki pinnat Kalajokilaaksosta Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, RAAHE Ylivieskalainen Popula aloitti III-divarikautensa voitokkaasti sunnuntaina Raahessa, jossa kotijoukkue TeräsKiekko Akatemia taipui lopulta maalein 5–6 (0–1, 3–1, 2–4). SB Vaasa voitti lopulta maalein 5–10 (2–3, 2–1, 1–6). Hän pelasi erittäin hyvin ykköskärkenä ja meni kovalla prosentilla kentälle. Jatkosopimuksen ovat tehneet jo Joel Salmela, Tuomo Rautio ja Santtu Luhtavaara. Kuulalle tärkeitä sopimuksia Kalajokilaakso SALIBANDY, KOKKOLA Himangan Pallo ja SB Vaasa väänsivät kaksi erää tasaisesti salibandyn II-divarissa, mutta kolmannessa erässä vaasalaiset menivät menojaan. Kolmannessa erässä Hämäläinen ja kahdesti osunut Niklas Sundfors kaunistelivat voittonumeroita. Vähän liikaa kuljetimme kiekkoa ja keskialueen ylittämistä syöttämällä pitää parantaa. Lähtö 16.30-18.30. Mustoselle ja koko paikalliselle kiekkoyleisölle ilta oli merkittävä. Kalajokisten maalit viimeistelivät Sonja Hosionaho ja Sanni Pehkonen. Ensimmäisessä erässä joukkueet osuivat vuorotellen. Haapaveden Urheilijat hävisi vieraissa Haukiputaan Ahmoille maalein 8–2. Tommi Rintasalo ratkaisi kotivoiton jatkoajalla, kun pelikello näytti lukemia 64.53. Jääkarhujen muut maalarit olivat Juha Lehtomäki, Veeti Soila, Topi Palo ja Riku Laurila. HaUmaalit tekivät Jerry Sarpola ja Petteri Nokela. Jääkarhut meni avauserässä johtoon Joni Kauvosaaren ylivoimamaalilla. Seuraavat kolme maalia teki SB Vaasa, kunnes oli Miika Mattilan vuoro nostaa HiPa tilanteeseen 5–6. Tällä kertaa kalajokisten ote ei löystynyt, vaan erän edetessä Jere Somero ja Juuso Hämäläinen muuttivat tilanteeksi 2–6. 350 silmäparia sai seurata tasaista II-divisioonan kamppailua, jota kotijoukkue johti toisessa erässä jo 4–1, mutta YJK vei lopulta pisteet mennessään maalein 6–7 (1–1, 4–3, 1–3). Vierasjoukkueen sankariksi kohosi reilut kaksi minuuttia ennen loppua voittomaalin iskenyt Jussi-Einari Kauppinen. Itse pelissä JHT sai vastaansa Raahe-Kiekon, joka laittoi sinnikkäästi puolustaen isännät ahtaalle. Rintasalo vastasi JHT:n osumasta myös varsinaisella peliajalla. –?Santtu teki todellisen läpimurron. Junnuosaston potentiaali jalostuu koko ajan, ja kun kokeneempi kaarti antaa taustatukea, niin joukkueen iskukyky näyttää hyvältä tulevaa kautta silmälläpitäen, kommentoi joukkueen kakkospelinjohtaja Ari Saastamoinen. Toisen erän alussa HiPa meni 4–3-johtoon Pauli Peltoniemen ja Lokasaaren osumilla. Erik Päivärinta ja Marko Männikkö tekivät Populalle kaksi maalia mieheen. Tiistaina 25.9. Kalajoella pitkän Suomi-sarjauran pelannut Tomi Gronoff oli vieraiden tehomies kahdella maalilla ja kahdella maalisyötöllä. JHT Kalajokea koko jääkiekkouransa edustaneen Henri Mustosen paita nousi perjantai-iltana Kalajoen jäähallin kattoon kolmikon Jasko, Priuska, Pukalovic seuraksi. HiPa avasi tappiolla Autourheilu Oulainen, JM-kisat Yleinen (80): 1) Siltanen Janne EUA, 2) Koskinen Tuomas TohUA, 3) Vierimaa Mikko KRRMK/UA, 4) Rahkonen Matti TohUA, 5) Laurila Eero LappajUA, 6) Ainassaari Hannu NivUA, 7) Maijala Juuso NivUA, 8) Marjoniemi Aleksi NivUA, 9) Rahkonen Juho TohUA, 10) Lagus Anttoni NivUA. Ylivieskan Jääkarhut taipui sunnuntaina Kärpille maalein 1–6 (0–5, 1–0, 0–1). YJK:N KAUSI ALKOI jo lauantaina tappiollisesti kotihallissa. Hattutemppukin oli lähellä, mutta toisen erän rangaistuslaukaus epäonnistui. –?Pelasimme pikkuisen paremmin kuin Raahea vastaan, mutta peliin jäi vielä parannettavaa. Se tässä pelissä oli hyvää, että emme passivoituneet johtoasemassa. Vastuuhenkilö: Jouni Harju, Ylivieskan Kuula. Peräti 21 kautta kestänyt ura on ohi, mutta edelleen Mustonen nähdään JHT:n aitiossa. –?Oli siinä paikkoja ratkaista ottelu, mutta huolellisuutta olisi tarvittu enemmän. 13 KALAJOKILAAKSO . Toisen erän alkuminuuteilla JHT teki kaksi ylivoimamaalia, kun Eetu Rissanen ja Rintasalo laittoivat vuorollaan kiekon maaliin. Santtu Luhtavaara debytoi viime kaudella Kuulassa väkevästi. Myös syöttöjen laatuun pitää jatkossa kiinnittää huomiota. Nyt penkin takana päävalmentaja Timo Seikkulan apuna. HiPa-maalarit olivat Lassi Lokasaari ja Teemu Kyösti. Cowboys aloitti maalinteon kahden miehen ylivoimalla, mutta sen jälkeen YJK piti maalinsa puhtaana jäähyjen aikana. Suunnistajien kesken arvotaan iltarastipaita ja rastireittiläisten mitali. Naapurusten paikallisväännöt jatkuvat kuukauden päästä Ylivieskassa. Tukea antavat seurakaverit Kari Mattila ja Tomi Gronoff . JHT kärsi lauantaina Kalajoella 2–9 (0–3, 1–1, 1–5)?-tappion Kärpät Akatemialle. Oululainen Laser Hockey Akatemia haki pisteet Pyhäjärven Pohdin kotihallista lukemin 2–4. Radat: A, B, B-lyhyt, C ja rastireitti. Tolppien väliin luistellut Jussi Siironen torjui 23 kertaa ja joutui antautumaan vain kerran. Sisäpelissä monipuolista lyöntivalikoimaa väläytellyt Salmela oli mies paikallaan myös ulkopelipaikallaan linjassa. Fredrik Grønstrand aloitti, mutta joutui ennen ottelun puoliväliä sivuun luistimen rikkoutumisen vuoksi. Huippupelaaja ja tärkeä palanen joukkueessa, Saastamoinen jatkaa. Viime kevään mestaruuteen oli niin sopiva lopettaa. Populalle voitto sarja-avauksesta Kalajokilaakso PESÄPALLO, YLIVIESKA Ylivieskan Kuulan ykköspesisjoukkueen rakennus on hyvässä vauhdissa. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i K ALAJOKILAAKSON ILTARASTIT Opastus: vt 27 Ylivieskasta 12 km Nivalan suuntaan. –?Meille tuli pari huolimattomuusvirhettä, joista vastustaja rokotti, Seikkula selvitti. Numerolla yksi lähes koko kauden pelannut Luhtavaara oli joukkueen paras etenijä. Viimeisen kympin aikana juhlivat vain vieraat, kun SB Vaasa latoi palloa verkkoon kovalla prosentilla. Joukkueet kohtaavat toisensa runkosarjassa peräti kuusi kertaa. Cowboysin verkko puolestaan soi kolmesti pelaajan istuessa rangaistusta ja Kari Mattilan kolmannen erän voittomaalikin syntyi samalla hetkellä, kun kotijoukkueen jäähyaition ovi aukeni. Naiset (27): 1) Hiivala Minna PuMK/UA, 2) Rautio Sanna OuMK/UA, 3) Rahkola Elina TohUA, 4) Huhtakangas Heidi OuMK/UA, 5) Grönfors Kati HvMK/UA, 6) Hanhikorpi Elina OuMK/UA, 7) Taskila Ronja LakUA, 8) Kujala Janina KuuUA, 9) Jaako Unna KoMoKe, 10) Pirttimaa Nea NivUA. Maanantaina 24.9.2018 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Kiekkoja upottivat YJK-reppuun Joonas Raudaskoski, Mika Saarimaa, Perttu Tuomaala, Paavo Laitala, Janne Rättyä ja Marko Mehtälä. Tässä Sotkamon maalilla rouhiva YJK:n Joni Kauvosaari sai kunnian tehdä Kalajokilaakson ensimmäisen IIdivarimaalin tälle kaudelle. Joukkueen viime kauden paras kotiuttaja solmi myös jatkosopimuksen kasvattajaseuransa kanssa. Maanantaina 24.9.2018 13 KALAJOKILAAKSO
21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 10.02 Juuso Pekkinen. 07.30 Ykkösaamu. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 08.10 Urheiluradio. 06.25 Aamusoitto. 18.10 Äänitarina. Marko Maunuksela. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 19.02 Orfeo-orkesteri ja sopraano Emöke Baráth Vácin vanhan musiikin festivaalilla. 03.00 Yle Uutiset. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 04.00 Arkisto: Elääkö eläkkeellä?. 15.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 16.10 Urheiluradio. 06.15 Aamuhartaus. 06.35 Nosto. 09.11 Alueradio. 02.00 Arkisto: Mediakasvatusta. 07.50 Merisää. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.05 Politiikkaradio. 07.53 Alueradio. 12.10 Urheiluradio. 07.13 Alueradio. 14.00 Yle Uutiset. 15.50 Veneilysää. 17.00 Jani Kareinen. Juntunen. 17.00 Jani Kareinen. Marko Maunuksela. 08.10 Urheiluradio. 07.30 Ykkösaamu. Tiistai 25.9. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.02 Radio Suomen Päivä. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 24.9. 17.13 Alueradio. 00.00 Yle Uutiset. 07.15 Aamuhartaus. 16.13 Alueradio. 07.25 Musiikkihetki. 10.33 Radio Suomen Päivä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 09.05 Muistojen bulevardi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Päivä tunnissa. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.02 Urheiluradio. 03.55 Yöradio. 20.00 Miikka Koivisto. 09.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 18.02 Tunteiden tiistai. 21.30 Yle Puhe. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 07.13 Alueradio. 21.02 Urheiluradio. Marko Maunuksela. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.50 Veneilysää. 06.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 23.10 Yöklassinen. 09.11 Alueradio. 12.10 Urheiluradio. 16.13 Alueradio. 10 11 10 11 11 10 +9 +9 +8 +9 +9 +8 +8 +7 +8 +7 +7 +8 11 13 11 Tänään +5 +1 +6 10 +8 10 10 11 10 11 11 13 10 11 12 14 13 6 ma Alavieska 10 Kalajoki 11 Haapajärvi 10 Nivala 10 Sievi 10 Ylivieska 10 ti 9 9 8 9 9 9 ke 7 8 8 8 8 8 to 8 8 9 9 8 8 Kylmintä eilen Ylivieska +8,5 Lämpimintä eilen Ylivieska +16,7 Kylmintä toissa yönä Ylivieska +12,4 +0,5 Kylmintä eilen Kilpisjärvi Saana +14,5 Lämpimintä eilen Vantaa +1,1 Kylmintä toissa yönä Kilpisjärvi Saana Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 24.9. 14.00 Musiikkistudio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 19.05 Radio Suomen Ilta. 15.02 Ruben Stiller. Keskiviikko 26.9. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 18.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 03.54 Yöradio. 06.59 Hyvää huomenta. 23.00 Päivän parhaat. 21.55 Radio Suomen Ilta. 11.00 Yle Uutiset. 04.00 Arkisto: Hyviä uutisia. 18.02 Juuso Pekkinen. 12.30 Politiikkaradio. 06.59 Puheen Aamu. 16.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 23.00 Päivän parhaat. 03.00 Yle Uutiset. 12.13 Keskipäivän klassikko. 21.02 Urheiluradio. 17.10 Aristoteleen kantapää. 12.55 Radio Suomen Päivä. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 16.10 Faunin iltapäivä. 02.54 Yöradio. 11.00 Riston Valinta. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.12 Puheen Ilta. 04.00 Arkisto: Suomettuminen ja Kekkonen. 12.13 Radio Suomen Päivä. 19.05 Tunteiden tiistai. 07.29 Hyvää huomenta. 09.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 12.20 Puheen Aamussa tänään. A. 06.35 Nosto. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 13.00 Yle Uutiset. 19.05 LuontoSuomen metsätarinoiden ilta 0203-17600. 11.00 Yle Uutiset. 22.50 Draamanpurkajaiset: Improvisaatio vastaa tarpeeseen tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. 18.02 Juuso Pekkinen. 18.30 Hartaita säveliä. 14.02 Alueradio. 18.00 Yle Uutiset. 22.50 Draamanpurkajaiset: Improvisaatio vastaa tarpeeseen tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. 15.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Musiikkihetki. 06.56 Päivän mietelause. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 08.10 Ykkösaamu. 12.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 18.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 16.00 Puotipuksut 18.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 23.10 Yöklassinen. 07:09 07:12 07:14 19:17 19:14 19:10 Maanantai 24.9. 07.10 Hartaita säveliä. 16.10 Urheiluradio. 17.55 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 18.50 Iltahartaus. 10.02 Radio Suomen päivä. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 20.00 Rony Rex. 10.33 Radio Suomen Päivä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Nosto. 16.10 Urheiluradio. 17.13 Päivä tunnissa. 11.00 Välilevyjä. 17.10 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Hartaita säveliä. 21.17 Päivä tunnissa. Marko Maunuksela. 10.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Akti. 15.02 Alueradio. 22.05 Kuusi kuvaa: Tuva Korsström. 07.53 Alueradio. 22.05 Urheiluradio. 16.10 Faunin iltapäivä. 09.10 Sää. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Euroopan konserttilavoilla. 07.15 Aamuhartaus. 13.00 Yle Uutiset. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.35 Moniääninen Eurooppa: Bulgariasta vuotaa siirtolaisia Länsi-Eurooppaan. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 21.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.28 Päivä tunnissa. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 21.30 Jari Sarasvuo: Strategia. 23.00 Yle Uutiset. 15.50 Veneilysää. 14.02 Nosto. 19.02 Urheiluradio. 17.13 Radio Suomen Ilta. 13.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 18.00 Pookin yömusiikkia tauotta Lista uusinta 1924.00. 02.00 Yle Uutiset. 05.50 Merisää. 11.33 Radio Suomen Päivä. 11.00 Klassikkoparatiisi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Arkisto: Sijoittamisen haasteet. 06.59 Puheen Aamu. 18.55 Radio Suomen Ilta. 10.00 Yle Uutiset. Keskiviikko 26.9. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.00 Arkisto: Olli Lindholm ja Juho K. Marko Maunuksela. 06.06 Alueradio. 00.00 Yöradio. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 01.55 Yöradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Sää. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.02 Yöradio. 18.00 Romano mirits. 21.02 Urheiluradio. 13.02 Tuija Pehkonen. 22.05 Urheiluradio. 06.00 Yle Uutiset. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.13 Päivä tunnissa. Mielen varjo. 06.05 Hartaita säveliä. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 10.02 Juuso Pekkinen. 12.13 Keskipäivän klassikko. 17.00 Yle Uutiset. 14.02 Nosto. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 05.50 Merisää. 17.00 Jani Kareinen. 12.55 Radio Suomen Päivä. 10.02 Radio Suomen Päivä. 06.05 Hartaita säveliä. Mielen varjo. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 12.55 Radio Suomen Päivä. 13.00 Yle Uutiset. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Urheiluradio. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.29 Hyvää huomenta. 09.05 Muistojen bulevardi. 23.00 Iltahartaus. 16.10 Faunin iltapäivä. 08.13 Alueradio. 14.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 22.30 Docventures: Epätoivo ja viha ovat parasta ruokaa radikalisoitumiselle. 20.00 Etnoilta: Konsertteja Euroradio Folk Festivaalilta 2018. 18.02 Jääkiekkokierros ja jalkapalloa. 12.10 Ruokapuhetta: Kympin lounas. 23.28 Päivä tunnissa. 20.02 Sää. 09.00 Yle Uutiset. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 21.50 Merisää. 00.00 Arkisto: Tietokonepelien haitat ja hyödyt. 23.00 Iltahartaus. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Politiikkaradio. 20.02 Sää. 13.02 Jari Sarasvuo: Strategia. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.56 Päivän mietelause. 01.55 Yöradio. 18.55 Luonto-Suomen metsätarinoiden ilta 0203-17600. 08.13 Alueradio. 22.00 Päivän parhaat. Marko Maunuksela. 18.02 Radio Suomen Ilta. 23.00 Yle Uutiset. 15.02 Alueradio. 13.00 Klassista kahteen. 05.50 Merisää. 07.29 Hyvää huomenta. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 06.59 Puheen Aamu. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 09.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 08.10 Ykkösaamu. 12.10 Tiedeykkönen. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 106. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.59 Hyvää huomenta. 12.10 Villa Tammekannin tarina. 23.00 Iltahartaus. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14 Maanantaina 24.9.2018 . 05.30 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 14.02 Alueradio. 14.00 Uudet levyt. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. Marko Maunuksela. 07.50 Merisää. 01.55 Yöradio. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.30 Ruben Stiller. 07.10 Urheiluradio. 02.00 Arkisto: Sanomalehdet verkkoon. 11.02 Akti. 08.00 Yle Uutiset ja sää. KESKIVIIKKO 26.9. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Hartaita säveliä. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 10.00 Yle Uutiset. 13.02 Yle Puhe. 12.10 Urheiluradio. 20.00 Matti 8 ja Sonny. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 107. 12.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.45 Bernd Alois Zimmermannin nuoruudentyö. 15.02 Kulttuuriykkönen. 15.02 Alueradio. Marko Maunuksela. 11.33 Radio Suomen Päivä. 19.00 Arkisto: M. 23.00 Päivän Parhaat. 15.02 Docventures: Epätoivo ja viha ovat parasta ruokaa radikalisoitumiselle. 00.00 Yöradio. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Kauhee akka – tarinoita mytologisista naisista: Nainen on pahan alku ja juuri. 11.02 Radio Suomen Päivä. 21.00 Ajassa soi. 23.10 Yöklassinen. 06.25 Aamusoitto. 06.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 15.52 Alueradio. 12.10 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Musiikkia konsertin jälkeen. 11.02 Akti. 19.02 Radioteatteri esittää: Pet Shop, osa 4/6, Pakomatka. 18.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 06.59 Hyvää huomenta. 22.05 Sari Valto. 20.00 Yle Uutiset. 20.03 Radio Suomen Ilta. 07.25 Musiikkihetki. 06.05 Politiikkaradio. 00.02 Yöradio – tunti 70-lukua. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.02 Yöradio. 12.10 Urheiluradio. 22.00 Päivän parhaat. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.00 Yle Uutiset. Numminen. 16.13 Alueradio. 11.33 Radio Suomen Päivä. 16.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset. 02.02 Susanna Vainiolan Popradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Politiikkaradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 00.00 Yöradio. 15.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.15 Aamuhartaus. 12.10 Urheiluradio. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.45 Merisää. 07.15 Aamuhartaus. 10.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 17.50 Etnohetki. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Nosto. 21.17 Päivä tunnissa. 10.02 Radio Suomen Päivä. 07.13 Alueradio. 18.02 Luonto-Suomen metsätarinoiden ilta 0203-17600. 12.13 Radio Suomen Päivä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Arkisto: Peliteollisuus. 09.05 Muistojen bulevardi. 21.30 Tuija Pehkonen. 09.05 Urheiluradio. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 17.10 Urheiluradio. 09.10 Sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Pörssipäivä. 08.10 Ykkösaamu. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 18.15 Äänitarina. 15.02 Kulttuuriykkönen. 00.00 Yle Uutiset. Tiistai 25.9. 20.03 Tunteiden tiistai. 06.15 Aamuhartaus. 21.17 Päivä tunnissa. 22.30 Pörssipäivä. 09.11 Alueradio. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 21.00 Yle Uutiset. 06.05 Politiikkaradio. 02.54 Yöradio. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 105. 18.55 Tunteiden tiistai. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 06.06 Alueradio. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 07.53 Alueradio. 16.10 Urheiluradio. 14.02 Nosto. 09.00 Yle Uutiset. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen Päivä. 08.13 Alueradio. 06.05 Sää. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. TIISTAI 25.9. 21.12 Puheen Ilta. 22.08 Pollari. 22.05 Horisontti. 17.30 Pyöreä pöytä. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Yle News. 18.50 Merisää. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 06.05 Sää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 10.02 Juuso Pekkinen. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10 Urheiluradio. 06.06 Alueradio. 06.05 Sää. 07.10 Hartaita säveliä. 21.50 Merisää. 10.45 Oopperaketju: Kultivoitunut ylikapellimestari Jussi Jalas. 23.28 Päivä tunnissa. 06.35 Nosto. 09.10 Sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 02.00 Arkisto: Asunnottoman arkea. 06.25 Aamusoitto. 21.00 Yle Uutiset. 12.13 Keskipäivän klassikko. 22.05 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 18.05 Urheiluhullut. 15.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 07.30 Ykkösaamu. 22.00 Päivän parhaat. 13.00 Klassista kahteen. 15.52 Alueradio. 15.02 Kulttuuriykkönen. 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Euroopan valot. 17.10 Urheiluradio. 18.50 Iltahartaus. 06.56 Päivän mietelause. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Brysselin kone. 10.00 Sari Valto. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 07.10 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 21.02 Urheiluradio. 17.13 Alueradio. Rock-etsivä. 21.00 Yle Uutiset. 03.54 Yöradio. 15.52 Alueradio. 15.55 Yle News. 03.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 12.13 Radio Suomen Päivä. 21.02 Urheiluradio. 20.03 Metsäradio. 00.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 14.02 Alueradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 16.13 Nosto. 12.45 Merisää. 17.30 Radioteatteri esittää: Hautasi on Odessassa osa 7/12: Odessalaisella parvekkeella
6) Ruusupuu. 20,00 €/kk Peruspaketti (sis.lehti) 12 kk levikkialue 12,58 €/kk levikkialueen ulkop. /mediaopas LEVIKKI 5736 kpl LT2015 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas puh. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (sis. 0400 919 724, koti 426 485 Myös iltaisin ja lauantaisin. 10) 2 h 1 min 39 s. kerros) Ylivieska P. Kotikäynnit tarvittaessa. Jukka on syntynyt vuonna 1968 eikä 2018, kuten virheellisesti kerroimme. 9) Maratonin. Palkittavat urheilijat www.ylivieskankuula.fi /yleisurheilu Hierontapalvelu A-P NIEMIKORPI Asemakatu 4 (2. Hinnat sisältävät alv. Maanantain lehteen tulevat muistilistat perjantaina klo 13.00 mennessä. Että hän saisi hyväksyntää ja tukea sekä koulussa, kotona että somessa. 5) 8,5 metriä. Lähde: Suomen paikallislehtien lukijatutkimus 2017, Tietoykkönen Oy. Kyselyssä selvisi, että nuorten mielestä asiat maailmassa eivät ole hyvin ja rauhan eteen täytyy tehdä töitä. • MAALAUKSET • KOLARIKORJAUKSET • PYÖRÄSUUNTAUKSET • ILMASTOINTIHUOLLOT Ristikon ratkaisu Sudoku ratkaisut Helppo Keskivaikea Vaikea Ilmoitu stilaa I ustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu st Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilm ustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu sti a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Il ustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu st a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Il tustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu s aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa I itustila a Ilmoitu stilaa Ilmoitu aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa oitustil aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu laa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa oitustil aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu l oitustil aa Ilmoitu stilaa il a Ilmoit Osta tästä tehokasta ilmoitustilaa! Kysy tarjous: 020 750 4600 s Lähetä juttuvin kki Toim uva Toimit us Lähetä juttuvin kki us Lähetä kuva Toimit us Lähetä vinkki Toimit us Lähetä kuva Toi Lähetä juttuvin kki Toimit us Läh Toimit us Lähetä juttuvin kki Toi Lähetä kuva Toimit us Lähetä ju i Toimit us Lähetä kuva Toimit us ä juttuvin kki Toimit us Lähetä ku mitus Lähetä juttuvin kki Toimit u tä kuva Toimit us Lähetä juttuvin imitus Lähetä kuva Toimit us Läh uttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Lähetä juttuvin kki Toimit us h tä juttuvin kki Lukijan kuvat. Pitkään, syvällisiä kysymyksiä sisältävään kyselyyn saatiin 470 vastausta. 15 Maanantaina 24.9.2018 . Laita sanomalehti paperinkeräykseen! Alansa ammattilaiset Muistilista Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi . PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). 044-5395288 ALAVIESKAN KUNTA / VESILAITOS Perjantain lehdessä Jukka Saarelan synttärijutun faktalaatikossa oli ilmeinen virhe. –?Tärkeänä pidettiin myös sitä, että kirkko järjestää paikkoja ja tilanteita, joissa voi rauhoittua, kertoo koordinaattori Henna Ahlfors Kirkkohallituksesta. 90 prosenttia vastaajista oli tyttöjä. Yli 94 prosenttia nuorista koki, että maailmassa ei ole tarpeeksi rauhaa. 422 162 tai 040 7732 759 SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska Puh / Fax 08-425 373, 050 359 4380 www.sailokoski.. Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. Kyselyssä pohdittiin rauhaa eri yhteyksissä: muun muassa koulurauhaa, somerauhaa ja kotirauhaa. Lähes puolet vastaajista oli sitä mieltä, että paras rauhan symboli on kyyhkynen. 21,75€/kk Digipaketti 12 kk 7,40 €/kk Tiedustelut puh. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 Konttori ma-pe 9.00-15.00 lmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 Toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. 2) Seppo Tiitisen. Kurssimaksu 48€. /palaute. YLIVIESKAN KUULA Yleisurheilu Yleisurheilukauden päätöstilaisuus 27.9 2018 klo 18.30 Savelan Nuorisoseuralla. Vastaajia haettiin Demi.fi ssä sekä Demin ja kirkon somekanavissa. lehti+digi) 12 kk levikkialue 11,08 € / kk levikkialueen ulkop. 7) Noin 15 prosenttia. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. 4) Loppusyksystä. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä edellisenä päivänä klo 13.00 mennessä. 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. Tiiäkkö vastaukset TÄMÄ LEHTI ON PARAS TIETOLÄHDE PAIKALLISISSA ASIOISSA! 70 % alueemme ihmisistä kertoo saavansa tilattavasta paikallislehdestä parhaiten tietoa alueensa uutisista, ihmisistä ja tapahtumista. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Suuri osa vastaajista oli 15–17 vuotiaita. Julia Korkiakoski. Oikaisu Kalajokilaakso YLIVIESKA Nuorten mielestä kirkko voi edistää rauhaa parhaiten tarjoamalla juttukavereita vaikeissa tilanteissa oleville. 3) Kiinalle. Keskeisimmäksi nousi toive, että nuorella olisi rauha olla oma itsensä. Op. 8) Kaksintaistelua. 10%. Tällä hetkellä tärkeintä nuorten mielestä on lasten ja nuorten sekä seksuaalija sukupuolivähemmistöjen elinrauhan edistäminen. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa häiriötä. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. HELLITÄ HETKEKSI Rentoudu hierojalla PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 NAISTEN JA MIESTEN KUNTOJUMPPA torstaisin klo 18.-18.45 Vähäkankaan koululla. Noin 30 prosenttia puolestaan koki, että heidän arjessaan ei ole tarpeeksi rauhaa. sähköpostiosoitteeseen lukijankuvat@ kalajokilaakso.fi VESIKATKO ALUEELLA SAARENPERÄ – HAVISTONPERÄ Vedenjakelu keskeytetään Alavieskan kunnan alueella Saarenperä – Havistonperä keskiviikkona 26.9. KALAJOKILAAKSO Ilmoituksia Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. Suomen evankelis-luterilainen kirkko teki nuorille suunnatun rauhaan liittyvän kyselyn yhteistyössä tyttöjen suosiman A-lehtien Demi-brändin kanssa. klo 12.00 – 15.00 vesijohdon korjauksen vuoksi. Lisätietoja: Sami Hyyppä, puh. –?Rauhaa edistetään nuorten mielestä myös siten, että järjestetään yhteistä tekemistä sekä autetaan yksinäisiä ja köyhiä. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. Nuoret: Kirkko voi edistää rauhaa 1) Painin (kreikkalais-roomalaisen). henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. Tervetuloa! SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P
. –?Niillä säästää rahaa ja luontoa. Maitopurkeille on oma kassi. Kärryissä oli usein kestokasien lisäksi yksi muovipussi, mikä kertonee siitä, että ostoksia oli tehty enemmän kuin oli suunnitelma. Tapa ei ole välttämättä lainkaan huono, sillä Tanskassa viime talvena tehdyn tutkimuksen mukaan ruokakassina muovikassi on ympäristön kannalta paras vaihtoehto. Taitetun osan pitää pysyä aina suorakulmaisen kolmion muotoisena. –?Ennen niitä oli laatikko täynnä, mutta enää yksi tai kaksi laatikon pohjalla, hän sanoo. Sylissä kannettiin muun muassa muutamaa kahvipakettia ja pullapitkoa, limsapulloja, hedelmiä, kahvinkeitin ja muita yksittäisostoksia. . . Kestokassit yhä suositumpia Muovikassin taittelu kolmioksi . Mikko ja Pirkko Katajamäellä on kaupassa yleensä mukana kangaskassi. kp24.fi /kalajokilaakso. Taita suorakaiteen toinen alakulma kolmioksi vastakkaiselle reunalle ja syntynyt kolmio toiselle reunalle. Työnnä sangat lopuksi muovipussikolmion sisään. Kuusihenkisen perheen viikon ruoat sujahtavat niihin kohtuullisen helposti. Kankaasta, biohajoavasta muovista ja paperista tehdyt kassit jäävät tutkimuksen mukaan toiseksi, kun tarkastellaan kassien koko elinkaarta valmistuksesta uusiokäyttöön. Katso taitteluohje digilehdessä olevalta videolta: https://www. Lopuksi muovikassit ja -pussit päätyvät yleensä roskapusseiksi. KALAJOKILAAKSO Anne Mattila YLIVIESKA Sieviläinen Tarja-Leena Timlin suosii kestokasseja ostoskasseina. MUOVIKASSEJA Tarja-Leena Timlin, kuten moni muukin, käyttää useita kertoja. –?Tämä taisi olla minun ensimmäinen kesto-ostoskassi. Useampi kantaa kaupasta ruokatarvikkeita erivärisissä uusiokasseissa. –?Ehkä muovipussien käyttö hedelmien pakkaamiseen olisi hyvä lopettaa, mutta en minä vielä niin vihreä ole, hän jatkaa. Jätä sangat taittelematta. Näin taittelet muovikassin kolmioksi: . –?Tämä emännän tekemä on hyvä – niin sopivan kokoinenkin, ylivieskalainen Eero Myllykangas esittelee punaista kahvipussikassiaan. Sama tilanne on myös Pirkko ja Mikko Katajamäen taloudessa. 16 Maanantaina 24.9.2018 . Jatka taittelua niin kauan, että kassin sankaosa tulee vastaan. . Kyseisen tutkimuksen mukaan tulosta selittää se, että kangaskassin vaatiman puuvillan tuotanto on epäekologisempaa kuin muovipussin valmistus. Muovipussi ostetaan tarpeen mukaan ja sitä käytetään useampia kertoja ennen kuin lopuksi päätyy roskapussiksi. Tarja-Leena Timlin käyttää kestokasseja säästön vuoksi. Myllykangas käyttää muovikasseja kauppamatkoillaan todella harvoin. Katajamäet käyttävät muovipusseja yleensä monta kertaa. Ei sitä sylissä viitsi ruokia kantaa, isäntä tuumaa. –?Vien pullot keräykseen mennessä ja tuon tavarat tullessa, hän jatkaa. Taita kassi kolmeen tai neljään osaan pituussuunnassa. –?Pakkaan hedelmät pieniin muovipusseihin, enkä tunne syyllisyyttä siitä, koska käytän pussit uudelleen roskapusseina vessassa, Tarja-Leena Timlin kertoo. Sain sen papalta jo opiskeluaikana, hän kertoo ja nostaa maitopurkit kassissa autoon. Kolmioksi taiteltu muovikassi vie vähän tilaa ja sen tekemiseen ei kulu aikaa edes minuuttia. KAHVIPUSSIKASSIT ovat lyhyen seurantatutkimuksen perusteella melko suosittuja ostoskasseja. Suorista kassi. Osa kasseista on ollut käytössä jo useampia vuosia, mikä osoittaa Timlinin mielestä niiden kestävyyttä. Suurimmalla osalla oli käsissä tai kärryissä useampi ostoskassi, joilla ruoat kuljetettiin autolle. Jos käyttää kaupasta ostettua muovikassia uudelleen esimerkiksi roskien kuljettamiseen, pitäisi kangaskassia käyttää vastaavasti ainakin 7?000 kertaa uudelleen, jotta se olisi ekologisempi kuin muovipussi. Muutenkin kestokassit ovat käteviä käyttää, ja nämä marjakuvaiset myös kauniita, hän sanoo ja kertoo omistavansa kuusi erilaista isoa kestokassia. Yleensä teen kerran viikossa isommat ostot, hän kertoo ja sanoo, että paperikasseja hän ei juurikaan käytä, mutta kangaskassit ovat hyviä kirjastokäyntejä varten. –?Muovikassi tulee ostettua, kun pikaisesti piipahtaa kaupasta hakemassa esimerkiksi maitoa ja hedelmiä. Tässä 20 henkilön ostoskassit ja kassittomuudet yhteenvetona: viisi kestokassia, yksi kori, kolme kahvipussikassia, yhdeksän muovipussia, kaksi kaupan laatikkoa ja yhdeksän kantoi ostokset sylissä autolle. Vain kolmion suunta vaihtuu taittelun edetessä. –?Yleensä kangaskassi riittää, mutta nyt piti ostaa lisäksi muovipussi. . ANNE MATTILA Muovikassi ei ole ole kertakäyttötavara, jos se viikataan jatkokäyttöä varten Ylivieskalainen Eero Myllykangas suosii vaimonsa tekemää kahvipussikassia kauppaostoksien kuljettamisessa.. Pelkällä muovikassilla tuotiin yleensä vähäisiä ostoksia. VIIDEN MINUUTIN seuranta ylivieskalaisen marketin pihalla perjantaina puolenpäivän jälkeen osoitti, että 20 henkilöstä yli puolet kuljetti pienet ostoksensa joko pienessä laatikossa tai ilman minkäänlaista kuljetusvälinettä. Aloita kolmion taittelu muovikassin pohjapuolelta. Sen on pappa punonut muovinauhoista koripunoksella vuosia sitten. – Emme suosi kertakäyttötavaroita muutenkaan, Mikko Katajamäki sanoo