HANNU VERRONEN Kosteikkojen merkitys kasvanut Kuula juhli pyöreitä Sivu 11 Väinö Haapakoskea arvostetaan Sivu 8 Kati Järvenpää: Pystyimme häiriönkin aikana toimimaan sekä palvelemaan asiakkaita ja kirjasimme kaiken paperille, kuten ennen vanhaan. MARRASKUUTA 2019 Perustettu 1927 . 91 vsk/Nro 93 . Sivu 6. Irtonumero 3 € SÄÄ +1 www.kalajokilaakso.fi palkittu paikallislehti 2019 Vesienhoitotöistä on muuhukin kuin ravinnekuorman ja kiintoaineksen vähentämiseen Kalajoessa. MAANANTAI 25. Kalajoen isoille sivu-uomille Ylivieskan Pylväsojalle ja Mertuanojalle toteutettiin kosteikkoja. Kaupunki ja ympäristöministeriö toteutti hankkeet muulle Suomelle kopioitavaksi. Tarvitaan ratkaisuja torjumaan peltojen ja metsien sekä kuivumista että tulvimista. Sivu 2 Viivytys!-hankkeen ylivieskalainen projektipäällikkö Marika Lax näyttämässä, kuinka Pylväsojan Laukkupalon hiekkamontuista tehtiin kosteikkoja
Laukkupalon montuille kierrätettiin vettä uutta reittiä. Mertuanojalla yksi metsänomistaja halusi metsämaalleen kosteikon, koska näki sen arvon, ja paikan sopivaksi. Marika Lax ensimmäiselle montulle vievän 2,5 metrisen rummun luona, Vanha monttujen ohi kulkenut uoma tukitttin syyskuussa tehtyjen töiden aikana. Ensimmäisen montun rumpu on halkaisijaltaan 2,5 metriä ja muutkin ovat isoja. Perustetut kosteikot Mertuanojalla ja Pylväsojalla edistivät paitsi vesiensuojelua ja tulvasuojelua luonnon monimuotoisuutta ja alueiden virkistyskäyttöä. KUN PYLVÄSOJALLA päästiin kosteikkoalue toteuttamaan hiekkamonttujen alueelle, se oli kustannustehokasta tekemistä. Laukkupalossa torjuttu äärisääilmiöiden vaikutuksia VIIVYTYS!-hanke . Rumpujen sijoituskorkeudella vaikutetaan vesienhallintaan, saadaan kaivattua virtausten viivästymistä. Siellä on usein metsäalueita. Helpointa tietysti on, jos metsäalueella olisi isosti joutomaata, johon kosteikko voitaisiin kaivaa, Lax kuvailee. HANNU VERRONEN Maaja metsätalouden vesienhallinta huomioi nykyisin myös ilmastonmuutosta ” Maanomistajat tietävät parhaiten, mitä heidän alueiltaan löytyy. Hyvä, että Laukkupalossa löytyi monttujen käytöstä kosteikkona yksimielisyys. Heillä oli myös aito halu vähentää Kalajoen vesistön ravinneja kiintoainekuormaa. Jos ei olisi löytynyt, olisi jouduttu etsimään jotain pienempiä kosteikkoja tyydyttämään vesienhallinnan tarpeita, Lax kertoo. Viivytys-hanke on päättymässä kuluvan marraskuun loppuun. Luken erikoistutkija Hannu Hökkä toivoo, että rehevillä korpisuometsillä suosittaisin jatkuvaa kasvatusta tehohakkuiden sijaan. Ylivieskaan saatiin reilu kaksi vuotta sitten hallituksen ja ympäristöministeriön yksi kärkihankkeista. Löytynnevan turvetuotantoalue sopii joskus tulevaisuudessa paikalliseksi kosteikoksi. VIIVYTYS-HANKE sai maanomistajilta yhdeksän muutakin hyvää hanketta, joita ei nyt vielä päästy toteuttamaan. Ylivieskassa oleviin Kalajoen pitkiin sivu-uomiin Mertuanojalle ja Pylväsojalle rakennettiin merkittäviä kosteikkoalueita. Ympäristöministeriön ja kaupungin Viivytys!-hankkeella on opittu alavien peltomaiden vaatimaa vesienhallintaa. Sekä toivat varautumista ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ääri-ilmiöihin, . Hankeväki yhtyi hänen näkemyksensä ja kosteikko toteutettiin. Tässä ja nyt 2 Maanantaina 25.11.2019 . Muilla hankkeilla on tulvasuojelullista ja vesistön ravinnekuormaa vähentävää merkitystä. Ympäristöministeriö rahoitti 200 000 euron kustannuksista puolet ja Ylivieskan kaupunki puolet . –. Mertuanojalle saatiin kolme kosteikkoa ja Pylväsojalla pystyttiin Laukkupalon hiekkamonttujen vajaan kuuden hehtaarin alueelle rakentamaan omanlaisensa kosteikko. Sen tuloksia on tarkoitus kopioida muuallekin Suomeen, jotta vastaavasti päästään vähentämään vesistöjen kuormitusta ja torjumaan ilmastonmuutoksen ääri-ilmiöiden aiheuttamia ongelmia. Saatiin näkyvää aikaan ja vaikuttavia tuloksia. – Veden viivyttämiseen hyvä paikka on jokien sivu-uomien yläjuoksulla. Heiltä saatiin ideat kosteikoista. Kaksi, kolme ehkä kannattaa tehdä riistanhoidollisen hankkeena. Se vähentäisi hakkuiden ilmastokuormaa.. Maanomistajat tietävät parhaiten, mitä heidän alueiltaan löytyy. Metsistä ja pelloilla tulevaa vettä viivytetään tehdyillä ratkaisuilla, jotteivät vedet virtaa suoraan Kalajoen sivu-uomiin ja jokeen. Ei tarvinnut kaivaa syviä kosteikkoja, kun syvät montut olivat jo olemassa. Vesien ohjausta piti muuttaa, rakennettiin viisi isoa rumpua montuille. VIIVYTYKSEN projektipäällikkö, ylivieskalainen biologi Marika Lax kertoo, että mittavalla 200?000 euron hankerahoituksella päästiin tekemään konkreettisia kosteikko-hankkeita tärkeisiin Mertuanojan ja Pylväsojan kohteisiin. Maanomistajien sitoutuminen on vesistöhankkeisiin välttämätöntä, jotta työt ylipäätään etenevät. Kenenkään maille ei voi ilman lupaa mennä, Lax kertoo. Pylväsoja ja Mertuanoja ovat tulvaalttiita ja laskevat Kalajoessa tunnistetuille tulvariskialueille. Niille voidaan etsiä muuta rahoitusta tai niitä tehdään omana työnä. Järviköyhällä alueella ei ollut entuudestaan paikkoja minne varastoida vettä. – Kaikki yhdeksän ovat toteuttamiskelpoisia. – Parasta työssäni on ollut hyvin sujunut yhteistyö ylivieskalaisten maanomistajien kanssa. Se on oikea ja tehokas tapa edetä suunnitteluun ja toteutukseen. Se odottaa omaa rahoitustaan. Kosteikkojen käytännön toteutus on vaikeaa silloin, kun metsämaata on vain tehokkaassa käytössä. Pylväsojalle on tehty myös kalataloudellinen suunnitelma. . Sovitti yhteen vesiensuojelua ja tulvasuojelua Kalajoen vesistöalueella Ylivieskassa, päättyy marraskuun 2019 loppuun. Heillä oli myös aito halu vähentää joen ravinneja kiintoainekuormaa. Monttujen ohi suoraan Pylväsojaan aiemmin virrannut vesi ohjattiin monttuihin. Kuului ympäristöministeriön rahoittamiin hallituksen vesienja merenhoidon kärkihankkeisiin. KALAJOKILAAKSO Hannu Verronen YLIVIESKA Ylivieskassa on näytetty esimerkkiä siinä, miten kosteikoilla vähennetään metsien ja peltojen ravinneja kiintoaineskuorman joutumista vesistöön, ja miten samalla torjutaan ilmastomuutoksen ääri-ilmiöiden, kuivuuden ja rankkasateiden vaikutuksia maaja metsätaloudelle. – Haastavaa näillä lakeuksilla on se, että ilman veden viivyttämisen rakennettuja kosteikkoja vedet hulahtavat hetkessä suoraan jokeen. Muuhun se on liiaksi valuma-alueen reunalla, jotta sinne voi pidättää laajemmin vesiä
–?Tämä tapahtui Rantakankaan Helsingin asunnolla perjantaina aamupäivällä. Reheville suometsille sopii jatkuva kasvatus Arja Kangas YLIVIESKA Valtioneuvosto myönsi torstaina harkinnanvaraiset valtionosuuden korotukset kuluvalle vuodelle. Hän oli ilmeisesti kaatunut ja lyönyt päänsä. Hökkä kertoo, että hyvänä ratkaisuna vedenpinnan korkeuden säätelyyn on putkipato. Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni kertoi Rantakankaan kuolemasta sunnuntaina Facebookissa ja Twitterissä. –?Meitä on kohdannut järkyttävä uutinen. Kansanedustajana Rantakangas oli Pylvään mielestä erittäin määrätietoinen. 020 750 4600 n . Mäkinen ei tiedä, kuka löysi Rantakankaan ja hälytti viranomaiset paikalle. Jokilaaksoissa valtionosuuden korotuksia hakivat Ylivieskan lisäksi muun muassa Nivala, Haapavesi, Haapajärvi ja Pyhäjärvi. Ne sitovat enemmän hiilidioksidia kuin mitä päästävät ilmakehään. Se auttaa säilyttämään vettä metsissä kuivanakin aikana. SUOMEN SUOMETSIIN on tehty paljon ojitusta. Sitäkään en tiedä. Kun isot puut isoine juuristoineen kuivattavat metsää, turvemailla se on lisäämässä hiilidioksidin pääsyä ilmakehään. Toinen turvaa veden säilymistä metsässä ja toinen juoksuttaa vettä pois tulvatilanteessa. TUOVI PULKKANEN Kansanedustaja Antti Rantakangas on kuollut. –?Hän piti hyvin vahvasti oman alueensa puolta ja vei määrätietoisesti eteenpäin tärkeinä pitämiään asioita. Suomen luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Hannu Hökkä kertoo, että suometsillä on yleisesti ottaen järkevä kasvattaa puuta. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen esittää surunvalittelunsa. Kun metsät sijaitsevat peltoalueiden yläjuoksulla, metsissä tehtävät vesienhallintaratkaisut ovat olennaisia myös peltojen vesitilanteen kannalta. Hän oli huumorintajuinen ja mukava kaveri. Erikoistutkija Hannu Hökkä suosittaa etenkin reheviin turvemaametsiin jatkuvaa kasvatusta. Kalaja Pyhäjokilaaksoihin korotuksia ei riittänyt muille kuin Reisjärvelle, jolle myönnettiin 380?000 euroa. 21 kuntaa saa tukea yhteensä kymmenen miljoonaa euroa. uu tis ha av i Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Se on 138 euroa asukasta kohden. Se tarkoittaa sellaisia hakkuita, joissa metsistä poimitaan ensisijaisesti pois järeimmät puut. –?Ennättikö hän mahdollisesti itse soittaa apua. Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi 3 KALAJOKILAAKSO . Rantakangas valittiin eduskuntaan Oulun vaalipiiristä vuonna 1999. RANTAKANGAS oli 55-vuotias, hän oli syntynyt Pulkkilassa ja kotoisin Haapavedeltä. Jos turvemaata on veden alla, se vähentää hiilidioksidin pääsyä ilmakehään. Maanantaina 25.11.2019 Laukkupalossa torjuttu äärisääilmiöiden vaikutuksia Hannu Verronen Suometsiä voidaan kasvattaa ja hyödyntää ilmastoystävällisesti. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. –?Olemme tunteneet parikymmentä vuotta ja tehneet paljon yhteistyötä. KANSANEDUSTAJA Juha Pylväs (kesk.) on järkyttynyt Rantakankaan kuolemasta. – Putkipato muodostuu kahdesta päällekkäisestä eri putkesta. Työtoverimme ja pitkäaikainen puoluetyön uurastaja, kaikkien meidän hyvä ystävämme on menehtynyt. Vielä ei tiedetä, oliko siinä taustalla sairaskohtaus, Rantakankaan avustaja Janne Mäkinen kertoo. Keskustan tiedotteen mukaan Rantakangas kuoli tapaturmaisesti perjantaina Helsingissä. Koulutukseltaan Rantakangas oli agrologi ja hän oli valmistunut Ilmajoen maatalousopistosta. Tällaisten ratkaisujen soisi yleistyvän, Hökkä arvioi. Keskustan tiedotteen mukaan pitkäaikainen kansanedustaja Antti Rantakangas kuoli tapaturmaisesti perjantaina 22.11.2019 Helsingissä. Tilaisuuden järjesti ProAgria Oulun Verkostoilla tehoa vesienhoitoon-hanke yhteistyössä Ylivieskan kaupungin kanssa. Jokilaaksoihin ei herunut lisää euroja Annika Tiitto, Arja Kangas HAAPAVESI Haapavetinen kansanedustaja Antti Rantakangas on kuollut. Rantakangas oli eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja. Jotta puut voivat hyvin, juuret eivät saa menettää kosketustaan veteen. –?Esitän Keskustan eduskuntaryhmän ja Suomen Keskustan puolesta osanottomme Antti Rantakankaan omaisille ja läheisille ja toivon heille voimia kohdata tämän suuren surun. Kurvinen vetoaa tiedotusvälineisiin, että ne kunnioittaisivat Antti Rantakankaan perheen yksityisyyttä tällä surun ja järkytyksen hetkellä. Ylivieskaan kokoontui torstaina alan huippuasiantuntijoita. Niiden sekä vesija ilmastovaikutuksia voidaan vähentää
Pojatkin ihastuivat koiraan, mutta puolisoni ei niinkään. Ylivoimainen enemmistö Kuulan liikuttamista ei ole haaveillutkaan huippu-urheilijan urasta. Tylsä, mutta turvallinen arki voi olla lapsellekin luovuuden lähde. Se hyväksyttiin 20.11. Kissan ja koiran ensitapaaminen oli mielenkiintoinen. He arvasivat äänestyksen lopputuloksen ennakkoon, eikä isäkään raskinut enää vastustaa koiran ottamista. Helposti kuvittelemme, että lapsille pitää järjestää ohjelmaa herkeämättä. Tätä korvaamatonta työtä toivoisi yhteiskunnan arvostavan enemmän. Ei ole vaarallista, jos lapsi sanoo, ettei ole mitään tekemistä. Kaikista ei tule NHL-ammattilaisia, kuuluisia taiteilijoita tai kuuden ällän ylioppilaita. Kun sanoo tulevansa Ylivieskan Kuulasta, ei paljon tarvitse selitellä. Niin Tundra muutti meille. Vaikka vaatimuksia olisikin, perusturvallisuuden ja välittämisen ollessa kunnossa, lapsi kyllä toimii ja kehittyy puutteellisissakin oloissa. Urheilun rahoituksesta soisi suuremman potin kohdistuvan seuratyöhön. Mielenterveysongelmista ja turvattomuudesta kärsivien lasten ja nuorten tarpeisiin olisi satsattava selvästi nykyistä enemmän. Viime kesän SMviestijuoksut on siitä tuorein näyttö. Teemana viikolla oli lapsen oikeus olla oma itsensä. Urheilijalle tunnettu ja hyvämaineinen seura on kullanarvoinen taustavoima. Paljon tärkeämpi kannustin on liikunnan tuoma hyvinvointi, iloinen yhteinen tekeminen ja kaverisuhteet, joista monet kestävät läpi elämän. Noita vaatimuksia me aikuiset ajattelemattomuuttamme usein asetamme ihan itse. Koira varmasti auttaa kuntoutumisessa, mutta tuo myös seuraa ja hyvää mieltä. Se oli muutaman viikon ikäinen pitkäkarvaisen mäyräkoiran pentu, joka hurmasi minut niin, että vein perheenikin katsomaan sitä. Pari vuotta selasimme netistä myytäviä koiria. Mikä meitä vaivaa, kun emme kykene hyvinvoinnista ja yltäkylläisyydestä huolimatta huolehtimaan näistä pienimmistä. Näin on myös kunnioitettavaan 110 vuoden iän saavuttaneessa Ylivieskan Kuulassa. Ei hän osaa odottaa ja vaatia mahdottomia. Suomi allekirjoitti sen vuonna 1991. Uljas Armas sai jostain toisesta perheestä kodin, mutta minulle ja pojilleni jäi krooninen mäyräkoirakuume. Sitäkin kannattaa juhlia. Perusturvallisuuteen riittää, kun vanhemmat ovat läsnä. Perusturvallisuuden järkkyminen näkyy ja tuntuu varhaiskasvatuksessa ja kouluissa yhä enenevässä määrin. Melkoinen merkitys on myös eläinten ihmisiä yhdistävällä tekijällä. Meillä oli vuosikymmeniä vain kissoja, kunnes eräällä juttukeikalla Kalajoella törmäsin mäyräkoirapentueeseen. Ihan järkeen käypä asia. Heidän vastustuskykynsä ja taito hahmottaa maailmaa on vielä kehittymässä. Kuula on myös taloudellisesti onnistunut ja selvinnyt vaikeistakin ajoista. Kaikki urheilua seuraavat sen tietävät. Minä olen esimerkiksi Facebookin mäyräkoirapalstalla, jossa on liki 11?500 jäsentä. Järjestelyjen puolesta ne saivat pelkkää kiittävää palautetta niin urheilijoilta, urheiluvaikuttajilta kuin yleisöltäkin. Näin minäkin uskoin pitkään. Seppo Kangas 25.11.2019 Useisiin lajeihin satsaavat yleisseurat ovat sinnikkäästi pysyneet suomalaisen urheilun kartalla, vaikka paine lajien erikoistumiseen on jo vuosikymmenien ajan ollut kova. Resurssien puute näkyy tulevaisuudessa, sillä ongelmalapsesta tulee helposti ongelmissa oleva aikuinen. ALKUSYKSYSTÄ LUIN Uppsalan yliopiston tutkimuksesta, jossa oli selvitetty koiran hyvää tekevästä vaikutuksesta ihmisen terveydelle. Aihetta on tutkittu paljonkin, mutta tässä tutkimuksessa oli perehdytty peräti eri rotujen vaikutukseen ihmisen hyvinvointiin. Seurojen varainhankinta ei ole ainakaan helpottunut menneistä vuosista, jolloin esimerkiksi huvien järjestäminen tai bingotoiminta toi tasaisen pohjakassan toimintaan. Pääkirjoitus. Kissa suhisi ja yritti hätistää uteliasta pentua, mutta Tundra oli sinnikäs. Siksi lapsi tarvitsee turvallisuutta ja suojelua. Kerta toisensa jälkeen se meni kissan luo, eikä antanut periksi. Tyylilleen uskollisesti hän vaati harkitsemaan koiranhankintaa. Kaikissa perheissä ei edelleenkään voida taloudellisistakaan syistä tukea lasta kaikissa hänen pyrinnöissään. Kaiken taustalla vaikuttaa halu edistää erityisesti lasten ja nuorten liikuntaa ja hyvinvointia. On myös tärkeää muistaa, että meilläkin on paljon lapsia, jotka eivät voi hyvin. Tunnettuuden lisäksi yleisseuran voima on yhteisöllisyydessä. Lapsen oikeuksien julistus täytti jo 60 vuotta. Lapselle riittää, kun hän saa olla lapsi. Yleisseura pitää pintansa Konkreettisesti yhteisön voima punnitaan silloin, kun tarvitaan isoja joukkoja talkoisiin. Kissa nuolee aamuisin koiran turkin ja koira vinkuu ovella, jos tietää kissan olevan toisella puolella ovea. Usein pyytämättä. 1959, mutta juridisesti sitova Lapsen oikeuksien sopimus ratifioitiin YK:n yleiskokouksessa vasta kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Väitän, että kyse ei ole vain koirista, vaan yleensäkin eläimistä. Vaikka lapsen oikeudet tuntuvat meistä pohjoismaiseen hyvinvointiin tottuneista itsestäänselvyyksiltä, kaikkialla maailmassa asia ei ole yhtä kirkas. Vaikka niin onkin, moni lapsi voi huonosti. On koettu, että perinne velvoittaa. Koiran avulla saa helpommin kontakteja toisiin ihmisiin ja niin edelleen. Konkreettisesti yhteisön voima punnitaan silloin, kun tarvitaan isoja joukkoja talkoisiin. Oli todettu, että aktiivisten, liikuntaa tarvitsevien koirarotujen omistajat pysyvät paremmassa kunnossa ja toipuvat vakavista sairauksista nopeammin, koska koira auttaa kuntoutumisessa. Muutoksia matkalle mahtuu paljonkin, mutta perusta on koko ajan kestänyt. ERI ELÄINLAJEISSA on kyllä eroja. Tukevat silloin, kun lapsi tukea tarvitsee. Sillä tarkoitetaan, että kyseiset henkilöt eivät sovi lainkaan yhteen, mutta myös sitä, että kyseiset eläimet eivät sovi yhteen. Nyt ne ovat parhaat ystävät, jotka selvästikin pitävät huolta toisistaan. Toki yleisseurojen sisällä on tapahtunut paljon eriytymistä niin, että käytännössä lajijaostot toimivat lähes erikoisseuran tavoin. Tuttuja huippu-urheilijoiden nimiä alkaa tulvia mieleen. Asetammeko lapsille liikaa vaatimuksia. Aika monia asioita on pitänyt vuosien saatossa tehdä oikein, että tuollaiseen ikään yltää. POJAT JÄRJESTIVÄT äänestyksen koirasta, kun löysimme Kiuruvedeltä pentueen, jossa yksi musta, pitkäkarvainen tyttömäyräkoira oli vielä kotia vailla. Meitä toisillemme uppo-outoja ihmisiä yhdistävät mäyräkoirat. Onneksi lapsi on hyvin sopeutuvainen. Viime aikoina on puhuttu paljon lasten ja nuorten henkisestä pahoinvoinnista. Talkoisiin on lähdetty, kun on tarvittu. Sopimus sisältää paljon asioita, joiden toteutuminen on monessa maassa hyvin kyseenalaista. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 25.11.2019 . Jos jotain olen kissan ja koiran elämästä oppinut, on se, että koiralla ovat isäntä ja emäntä, mutta kissaa palvelee koko henkilökunta. Oikeus olla minä P. Puoliso oli koiran hankkimista vastaan. Suomessa lapsen oikeudet toteutuvat juridisessa mielessä hyvin. Lapsi ei ole pieni aikuinen. Niistä on seuraa ihmiselle ja niistä huolehtiminen vaatii hyviä tekoja. Hän perusteli muun muassa sillä, että pian 10-vuotias kissamme ei tulisi toimeen pennun kanssa. Etsin nimmarihaastatteluun Uljasta. Veitsi Kaikista ei tule NHL-ammattilaisia, kuuluisia taiteilijoita tai kuuden ällän ylioppilaita. Tuttu seura synnyttää luottamusta ja yhteenkuuluvuutta samaan suureen liikunnan ja urheilun perheeseen lajista riippumatta. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimittajat Pirjo Kunelius (toimitussihteeri), Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila ja Hannu Verronen, Digitoimittaja Arja Kangas pk KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO Oletko kuullut sanonnan, että jotkut ovat kuin kissa ja koira. On lukuisia perheitä ja sukuja, joiden jonkun jäsenen verkkapuvun rintapieltä on aina koristanut Kuulan logo sukupolvesta toiseen. Viimein koira sai kesytettyä kissan. Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Koiraja kissaihmisiä Kolumni Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Viime viikolla vietettiin lasten oikeuksien päivää ja -viikkoa. Kiireinen, itsekäs ja stressaava elämänrytmi heijastuu myös lapsiin. Ei joka päivä ole karkkipäivä. Sen nimistä ihmistä ei löytynyt, mutta Mokomaki Uljas Armas löytyi. Sama ilmiö on kissojen ja muiden eläinten kohdalla. Ihan tavallisessa arjessa. 4 Maanantaina 25.11.2019
–?Menkää katsomaan mistä mahtaa olla kysymys. Mahtaisiko tuo saada paimenet ”kiiruusti” liikkeelle. Sitte vuan ”paskat haisoo ja balalaikat soi”...naapureille saakka. Maire-Liisa Salmela Ylivieska Enkeli taivaan lausui näin… Kirjoittajan mielestä juuri enkelit tekevät jouluevankeliumista niin kiehtovan. Visuri Ylivieska Puhuu vertauksilla kuin vanhan testamentin profeetta Pihalle tepasteli 15 pullean pyyn lauma. Pannaanpa lopuksi oikein sotaaikojen tapaan pöytään ”Läskiä, lotinaa ja peuranpa pyllyä ihanaa”. Suvivirsi taisi saada luvan. Joskus olen miettinyt, entäpä jos se sanoma olisi tuotu ihmiskunnalle toisella tapaa, olisiko se saanut sellaista kiinnostusta. Ja kuolikin siellä, Kalle Kustaan maassa, 85-vuotiaana. Eikä vain se yksi enkeli, vaan taivaallista sotaväkeä (enkeleitä siis) suurella joukolla laulamassa kunniaa. Vihko kertoo: ”Silmät vuoti vuotandua (oottamisia). Suomen Valtio otti näin pakkolainaa kansalaisilta sotakorvauksiin, kotiseutujemme pakkoryöstäjen lisäksi. Oli alkamassa hänen työvuoronsa. Tiettävästi on vihdoin tehty tutkimus sota-ajan enkelikokemuksista, onko se peräti väitöskirja tai gradu ainakin. Hän ihastui siihen niin, että sitä piti lukea joka ilta vielä pitkälle tammikuussakin. ”Ja-a, voi-voi, kuin kaik rahavähäsetkii leikattiin”, puhisi puolirikas Tanjusen Ukko Vöyrillä asuessamme. ”Mimmoinen puu, semmoinen hedelmä”. LIISA ÄNGESLEVÄ Lukijan kuva www.kalajokilaakso.fi Mistä mahtaa johtua, että lääkäriin pääsyä joutuu odottamaan tosi kauan. Työn tekeminen ja työn arvostus kuuluu suomalaisuuteen, näinkin ilmaisten: ”Vaikka työ ois tervua, nii leipäine on sitten hunajua.” Sotien jälkeinen sukupolvi muutti Ruotsiin ja siellä ahkeruutensa ansioista tulikin kovasti arvostetuiksi uutteruutensa ansioista. Sen vietto sallitaan, kunhan ei puhuta mistään päivänsankariin liittyvästä. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Luukas, kun sinä osaat lukeakin, mene sinä ja tule kertomaan sitten meillekin, mitä näet ja kuulet. Kun meillä oli vasta yksi poika, tulin lukeneeksi hänelle joulun lähestyessä iltanukuttamiseksi jouluevankeliumin. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Mutta enkeleitä on ihan oikeasti olemassa! Useat ihmiset ovat henkilökohtaisesti nähneet enkeleitä, mutta eivät ole uskaltaneet kertoa kokemastaan, jottei leimautuisi hurahtaneiksi. –?Oliko siellä paljon väkeä liikkeellä, kun on meneillään se verollekirjoittautuminen, kysyivät paimenet. ”Silmis ollah kuni guldarahaset (kultarahaset). jne. Jos se olisikin mennyt näin: Markus oli menossa kedolle paimenten luo. Rahankäytöstä sitä vasta reipasta sanontaa on, kuten:”Rahua on piettävä kuni (kuin) pieruu persiinkoloses.” Eli olla tarkkana kuin porkkana. Huolestunut lähimmäinen Terveiset Ylivieskan terveyskeskukseen. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. PIRJO KUNELIUS Kansankieli on suorasanaista ilmaisua, joten anteeksi, jos tulee yliheittoja. Varsinkin ikäihmisten puolesta on kova huoli. Löysin omin käsin kopsimani vihkosen karjalaisista ikivanhoista viisauksista entisen Raja-Karjalan seuduilta Impilahdelta, Salmista ja Suistamolta, joka on ollutkin äitini syntymäpitäijä. Siis tahtoa ja älykkyyttä. Kasvot kaunihit kapeni.” Taisi aikoinaan moni Vienan neito odotella suotta laukunkantaja-sulhoa palaavaksi Suomen puolelta. Usea menestynyt kauppiassuku on juuri heistä jalkaantuneet Suomeen ja muuttaneet sukunimensä kansankielelle sopivammaksi. Saako Enkeli taivaan enää edes laulaa. Elämä on elämistä varten, eikä suomalaisuuteen sovi suuret surkuttelut. Tietääkseni lääkäreitä on riittävästi väkilukuun verrattuna. Eli Kerttu K. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Voisiko joku Kallion johdossa olevista antaa vastauksia. Mikähän ne on tuonut näin asutuksen keskelle ja miksi ne tulivat ja lähtivät kävellen. Mutta että joku kehtaa paheksua jouluna edes enkeleistä laulamista, kun joulu kuitenkin on Jeesuksen syntymäjuhla. Joku heistäkin palasi, toiset kauaksi katosi, kolmannet maaemo syliinsä sulki. Onko vika johdossa. Vai eikö todellakaan enää haluta auttaa ihmisiä, jotka tarvitsevat lääkäriä. Tarkoittanee perimää, kasvatusta, kotioloja, ahkeruutta ja perusrehellisyyltä. Joulu on niin suuri juhla, että sitä seuraa kouluvuoden toiseksi pisin lomakin – joululoma. Valta se onkin joka nousoo piähä kansojen kaitsijoilla, kuni kotikeittone kilju. Silmiintagua (silmien takaa) kuni pienet piruset.” Sellaisiakin taikatemppuja saattaa olla silloin tällöin liikkeellä. Seinään oli ilmestynyt seinäkirjoitus ja sisältä kuului lapsen itkua. Aikoinaan virsikirjaa uudistettaessa Enkeli taivaan jätettiin sanoitukseltaan koskemattomaksi, kun nähtiin se niin tärkeäksi virreksi. Kiss Kiss kukkuloita ja Eldankajärven jäitä muistellen, ja siellä päin matkailleenakin muutama ruokaresepti: ”Eihäi voi perunoita pilaa. ”Elä ota rahua lukematta (laskematta) eläkä akkua (akkaa) koittamatta.” Ohoh! Pantaisko tuo loppu vain arvailujen puolelle. Ihmisluonto kun on joskus nii kiperä ja kapera, kui pukinsarvi. Asioidessa tk:ssa käytävät ovat tyhjänä, ei ole ketään edes menossa lääkäriin. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Jouluevankeliumi on mahtava kertomus. Sitten onkin kova tuomio hyvin eli ”Yllen överästi elämisestä” julistettuna: ”Rahal piäsöö vaik helvetinportista, mutta Pyhäin Pietarin sivu et mäne.” Jaa-a, siihenkös se sitten tökkäs se rikkaana riehuminen. Joku lukutaitoinen kuului sanovan, että kirjoituksessa olisi kerrottu odotetun messiaksen syntyneen. Omistusvertaus karjalaisuuden taholta on ollut näinkin: ”Oliipa mökki päin mäntävä tahi persein (takaperin) lähettävä, kuni se vain on oma.” Eli edes taaksepäin kiääntymään ei tupasessa olisi ollut mahdollisuutta. Joku muu paimen pääsisi vapaalle. Ihan sanatarkasti en muista, mutta enkelit määritellään taivaallisiksi sanansaattajiksi. Yritän myös ”suomentaa” tekstiä ja loput pankaa arvaamalla. Osaisikohan joku vastata päivän luontokysymykseen. Ihmisen katsannosta, silmistä on myös vihkosessa kansanviisauksia. Eikä läski lientä kitkeröitse.” Ja vielä lisäsi näin kohta joutuvien kinkuttelujen aikaan pätkä Kalajaskan julkaisemista Sammaksen runoista: ”Ihminen on ihme pakkaus, läskistä kun lähtee rakkaus...” Vieliikö muuta?, kyselee nimimerkillä Mimmoine puu, semmoine hedelmä. Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Näin postilakon aikoihin ja joulun lähestyessä tulee mieleen toisenlaiset sanantuojat. Hyvä niin, sillä eikö niinkin sanota, että ”Ahkeruus se on, joka kovan onnenkin voittaa.” Ettäi tuulta purjeisiin, nuoret yrittäjät. Tai se iankaikkinen penninvenytys ja sairaalloinen saituus, meillä ihmisillä. Palvelusväelle taasen ovat kuuluneet nämä sanonnat: ”Huoletoin on hevosetoin poika”, ja piioille: ”Ka, kun et anna, nii et huolta kanna. ”Rullat pyörii, kun piäs on nyörii”. Jos töitä tehdään täydellä teholla, kaikki ihmiset tulee hoidetuksi. Monet pitävät enkeleitä taruolentoina, lähes kummituksina tai haamuina. 5 Maanantaina 25.11.2019 . Jatkaisin itte, että ”Ähäs kutti, Kuiva Jussi, istu puussa märkänä”, hokemia kansakouluajoilta. Jouluevankeliumissa juuri enkelit saavat kylmät väreet kulkemaan pitkin ihoa. Toista oli kun enkeli ilmestyi ja kertoi koko ihmiskuntaa koskevan ilmoituksen: ”Teille on tänä päivänä syntynyt vapahtaja ja tämä on teille merkiksi”... Oli väkeä, majatalo näytti olevan ihan täynnä, kun oli jouduttu sijoittamaan joitakin talliinkin. Oma sisareni Aino, myös muiden muassa muutti sinne jo 18 vuotiaana. Varmaan sitä tutkimusta on tilattavissa luettavaksi yliopiston kirjastosta. Mistä tämä johtuu
Siikalatvan kunnalle myönnettiin enintään 310?200 euroa päätöksentekoprosessin kehittämiseen, johdon raportoinnin jatkokehitystyöhön, tilastointitiedon digitalisointiin ja ostolaskuprosessin robotiikan eli tekoälyn kehittämiseen yhdessä Nivalan, Ylivieskan, Alavieskan, Kärsämäen, Pyhännän, Sievin ja Toholammin sekä peruspalvelukunta Kallion kanssa. Ylivieskan kaupunki saa enintään 61?400 euroa tiedolla johtamisen edistämiseen automatisoituja mittaristoja käyttäen. Häiriö alkoi hieman ennen aamukymmentä ja kesti noin 40 minuuttia. Rautatieaseman lisäksi töhryjä tai tageja, miten näitä nyt pitäisi nimittää, on muuallakin. RUUHKAHUIPPUJEN jonotusaikaa tasaamaan Justuksessa on opastettu asiakkaita käyttämään aktivointikoodia. Esimerkiksi odotustilassa seiniin ja oviin on useisiin kohtiin kirjoitettu sama teksti ja numerot 187. Emme tietenkään pystyneet Postia koskeviin kysymyksiin vastaamaan, mutta kerroimme meidän palveluistamme, Järvenpää sanoo. –?Moni on jonottaessaan näppäillyt tiedot matkapuhelimensa kautta ja saanut aktivointikoodin. Poliisi tutkii asiaa. 6 Maanantaina 25.11.2019 . PIRJO KUNELIUS Lakko siirsi myös kirjepostia lähtemään Justuksen kautta Matkahuolto kuljettaa ennätysmääriä paketteja Pirjo Kunelius YLIVIESKA Valtiovarainministeriö myönsi avustusta kuntien digitalisaation edistämiseen. Matkahuollon vakituisten sopimusasiakkaiden lisäksi myös muut yritykset ja verkkokaupat ovat käyttäneet lakon aikana Ylivieskan Justuksen asiamiespisteen palveluja. Jos haluaa, niin voi tulostaa paketin päälle myös liitteenä saatavan pakettikortin, mutta se ei ole välttämätöntä. KALAJOKILAAKSO Pirjo Kunelius YLIVIESKA Matkahuolto on kuljettanut parin viikon aikana ennätysmäärän paketteja eli lähes 50 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Kalajoelle iso potti ja Ylivieskallekin digirahaa Arja Kangas YLIVIESKA Ylivieskassa rautatieaseman odotustiloissa ja asematunnelissa tehtiin perjantai-iltana ilkivaltaa sotkemalla tiloja spraymaalein. Näin meidän ei ole kassalla tarvinnut enää ryhtyä kirjoittamaan osoitetietoja, jolloin säästynyt aikaa, mutta asiakas säästää myös rahaa, koska paketin lähettäminen on tällöin edullisempaa. Samoja töhryjä tehtiin myös keväällä valmistuneeseen rautatieaseman tunneliin. Pyöräpisteen kauppias Juha Vaarapuro on Matkahuollon vakioasiakkaita ja hän lähetti perjantaina pyörän kohti Lahtea. Myös kirjepostin määrä meidän kauttamme on lisääntynyt niin, että olemme sitä varten laittaneet lisähyllyjä ja laatikoita, Kati Järvenpää Justuksen asiamiespisteestä selvittää. Eli Matkahuollon nettisivulla on Lähetä paketti -palvelu, jossa asiakas antaa pyydetyt vastaanottajaja lähetystiedot sekä paketin koko tiedot ja saa lopuksi aktivointikoodin. Vaikuttaa myös siltä, ettei ymmärretä vahingon määrää, mikä on syntynyt. Asiaa tutkinut Jarkko Sarja Oulun poliisista kertoo, että tutkittavana on useita vastaavanlaisia töhryjä Ylivieskan alueella. –?Ennen joulua Matkahuollon kautta kulkeva pakettiliikenne on muulloinkin kolmintai nelinkertaisesti vilkkaampaa, mutta nyt pakettiliikenne vieläkin suurempaa. Näin poikkeuksellisen suuret pakettimäärät eivät pääse ruuhkauttamaan palvelupisteitä ja pakettiautomaatteja. Avustussummat vaihtelevat 11?900 eurosta aina kahteen miljoonaan. YLIVIESKASSA Matkahuollon asiamiespisteenä toimii Laaksojen Maitokunnan monipuolinen Justus-myymälä, jossa postija logistiikka-alan lakko on näkynyt myös ajoittaisina ruuhkahuippuina. Asiakkaiden opastustarvetta on lisännyt myös se, että Matkahuollon palvelujen uudistuminen sattui osumaan samaan saumaan. Ilkivaltaa tehtiin perjantai-iltana ja poliisi tutkii asiaa. Aktivointikoodi kirjoitetaan selkeästi paketin päälle, jonka jälkeen paketin voi jättää pakettiautomaattiin tai palvelupisteen kassalle. Avustusta voitiin myöntää kunnan tiedolla johtamisen parantamiseen, datan hyödyntämiseen sekä näihin liittyvän tietojohtamisen ja toimintaprosessien kehittämiseen. Vian korjaamisen jälkeen järjestelmät ja palvelut palautuivat normaaleiksi. Poliisi vahvisti viikonloppuna, että samasta asiasta saatiin perjantaina useampikin ilmoitus. –?Näitä on kertynyt enemmänkin syksyn aikana. –?Lakon alkamisen jälkeen pakettiliikenne ei heti ensimmäisinä päivinä vilkastunut, mutta epätietoiset asiakkaat soittivat ja kyselivät neuvoja. Ministeriö myönsi yhteensä 10,6 miljoonaa euroa hakemusten perusteella 41 hankkeelle avustusta hankkeisiin, jotka ovat kuntien toimintatapoja tai palveluprosesseja uudistavia sekä niiden laatua ja vaikuttavuutta parantavia. –?Pystyimme häiriönkin aikana toimimaan sekä palvelemaan asiakkaita ja kirjasimme kaiken paperille, kuten ennen vanhaan, Järvenpää naurahtaa. Erityisesti painotettiin hankkeita, jotka liittyivät kunnan taloushallinnon prosessien automatisointiin ja sitä tukevan tiedonhallinnan kehittämiseen yhteisesti määritetyn tiedon varaan. Paketteja vastaanottavien asiakkaiden toivotaan noutavan pakettinsa mahdollisuuksien mukaan heti saapumisilmoituksen saatuaan. Matkahuollossa varauduttiin erityisjärjestelyin, jotta kaikki paketit pystytään toimittamaan perille mahdollisimman nopeasti. ARJA KANGAS Poliisi selvittää Ylivieskassa tehtyjä töhryjä Ylivieskassa sotkettiin rautatieaseman odotustilat perjantaina. Matkahuolto on avannut uudet verkkosivut ja myös käteisasiakkaiden palveluja uudistettiin ja ne mahdollistavat entistä monipuolisemmat väylät ostaa pakettipalveluja myös verkosta. Kaikkia meillä tuskin on tiedossa. MATKAHUOLLON verkossa oli perjantaiaamuna häiriö, joka vaikutti osin järjestelmien ja palveluiden toimintaan. Sarjan mukaan kyseessä on teini-ikäiset tekijät. Jonoja on muodostunut erityisesti kello 16–18 aikoihin. Ison osan silti voi, koska on käytetty samoja tageja. Matkahuolto tiedotti, että kuljetusajoissa saattaa kuitenkin esiintyä pieniä viiveitä johtuen poikkeuksellisen suurista volyymeista ja myös liittojen tukilakoilla on vaikutuksia. Kasvua on vauhdittanut postija logistiikka-alan lakko, jonka vuoksi sekä nykyiset että kokonaan uudet asiakkaat ovat käyttäneet ahkerasti Matkahuollon palveluja. Me vielä selvitetään asianomistajatahot, mutta vahinkojen määrää on vaikea arvioida tässä vaiheessa. Kalajoen kaupunki sai 527?000 euroa Vihdoinkinhankkeeseen, jossa kehitetään taloushallintoa yhdessä Kuusamon ja Taivalkosken kanssa. Myös sähköisiä tauluja, joista näkee junavuorot, on sotkettu. Kempeleen kunnan 81?600 euron kuntien talousja henkilöstöhallinnon tiedolla johtamiseen osallistuu myös Haapavesi, yhdessä Hailuodon, Limingan ja Lumiejoen kanssa. Ryhmässä eräs silminnäkijä kertoi, että näki perjantaina paikalta poistumassa 4–6 hengen nuoren poikalauman, joita epäilee ilkivallan tekijöiksi. -Matkahuollon pakettipalveluun on tänä syksynä tullut muutos siten, että paketin painon lisäksi mitataan myös sen koko, Kati Järvenpää kertoo. Facebookissa paikallisella Ylivieska-foorumilla asiaa ruodittiin heti tuoreeltaan useiden kommentoijien voimin. –?Siltähän se vaikuttaa. –?Tekijöitä voi olla useampikin eikä kaikkia voi usuttaa yhdelle tekijälle. On tiedossa, että töhryjä on tehty esimerkiksi autoonkin sekä joihinkin liiketiloihin
CLAS-OLAV SLOTTE. –?Keskustalla käyttää tolkun ääntä, joka ei lähde mukaan vouhottamiseen. Suomessakin toivoisi olevan enemmän konsensusta erilaisten alueiden tukemisessa, Kulmuni toteaa. Paikalla oli noin 135 kokousedustajaa eri puolilta maata. Piirit valitsevat edustajat puoluevaltuustoon . Siksi yhdenvertaisuuden takaaminen alueiden välillä on ennen muuta tasa-arvokysymys, Kulmuni muistuttaa. Kulmunin mukaan valtiolla on yllättävänkin paljon erilaisia keinoja tukea maakuntia. Torniosta kotoisin olevan Kulmunin ajatusmaailmassa vanha kunnon aluepolitiikka ei ole menneen talven lumia vaan yhä ajankohtainen. –?Ei SDP ja kokoomus ole lähellä keskustaa. Sunnuntaina täydennettiin muun muassa puoluehallitusta . Kannatus kyllä virkistyy, kun vain maltamme odottaa ja paiskia kovasti töitä, Kulmuni toteaa. Tämä on kylmin esitys pitkiin aikoihin. Paikalla useita ministereitä ja puheenjohtaja Kulmuni . Kurvinen ei malttanut myöskään olla näpäyttämättä kokoomusta ja perussuomalaisia. Tämäkin on selvittämisen arvoinen asia. –?Kokoomus esitti varjobudjetissaan eläkkeen kertymisen keskeyttämistä työttömyysjakson aikana. Puoluevaltuustossa 135 jäsentä eri puolilta maata . Olemme siinäkin suhteessa oma lukumme. Tässä mielessä on vaikea kuvitella meidän olevan myöskään erityisen liberaalinen tai konservatiivinen puolue. SDP on vasemmistolainen ja kokoomus taas oikeistolainen puolue. CLAS-OLAV SLOTTE Maaseudun väelle verohuojennuksia ja opiskelijoille lisäksi laina-ale Keskustan puoluevaltuusto pui ajankohtaisia asioita viikonloppuna Kalajoen Merta-liikekeskuksessa. 7 Maanantaina 25.11.2019 . –?Sillä keskusta on niin omaleimainen puolue. Ruotsissa puolueet ovat päässeet tästä sopuun. Tällä tavoin voimme lievittää myös osaltaan maakuntien työvoimapulaa, Kulmuni kertoo ja sanoo Norjan ottaneen menestyksellä käyttöön vastaavanlaisen opiskelijoiden erityiskohtelun. –?Tätä nykyä opiskelija saa 40 prosenttia opintolainasta anteeksi valmistuessaan ihanneajassa. KALAJOKILAAKSO Antti Savela KALAJOKI Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni haluaa uudistaa monin tavoin suomalaista aluepolitiikkaa. Jos Katri Kulmuni saisi piirtää nelikentän kahdesta poliittisesta perusjaosta, hän asettaisi johtamansa keskustan niin keskelle kuin voi. Muiden muassa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kehui keskustalla olevan malttia sovittaa yhteen ääripäiden näkemyksiä. Viikonloppu koostuu keskustelusta ja hengenkohotuksesta Keskustan puheenjohtaja ja elinkeinoministeri Katri Kulmuni ja tiedeja kulttuuriministeri Hanna Kosonen olivat hyvällä tuulella keskustan puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina. Kulmunin mukaan keskusta ei ole koskaan istunut kovin hyvin vasemmisto-oikeisto -janalle. Keskustan puoluevaltuusto koolla Merta-liikekeskuksessa . TUNNELMA Kalajoella oli lauantaina rauhallinen, vaikka puoleen kannatusluvut eivät mairittele. Me ollaan aidosti keskustalaisia, hän muotoilee. Puolueen ydinjoukko keskittyi valamaan uskoa uuteen nousuun. Puheenjohtaja ja elinkeinoministeri Kulmuni jatkaisi myös aikoinaan Matti Vanhasen lanseeraamaa ajatusta tuloveron tasaamisesta mökkikuntien ja varsinaisten asuinkuntien välillä. Kulmuni satsaisi aluepolitiikkaan Keskusta koolla Kalajoella . Viralliset päätökset sunnuntaina . Markkinatalouden kannattaja, mutta silti vahvan sosiaalisen omantunnon omaava kansanliike. Meidän tulisi selvittää, voidaanko opintolainan hyvitystä myöntää harvaan asutulla alueella enemmän kuin ruuhka-Suomessa. POLITIIKAN seuraajat ovat jo jonkin aikaa puhuneet vasemmisto-oikeisto -akselin murtumisesta ja sen korvautumisesta liberaali-konservatiivi -janalla. –?Matti Vanhasen esitys selvitettiin viime hallituskaudella, mutta se unohtui jonnekin. Sen jälkeen kannatusluvut eivät ole paljoa piristyneet, mutta Kulmuni ei ole huolissaan eikä pidä kiirettä. Muun muassa keskustanuorilla ja keskustanaisilla omat kiintiöt . Kulmuni viettää viikonlopun Kalajoella osallistuen keskustan puoluevaltuuston kokoukseen. Myöskään puheenvuoroissa, joita jo lauantaina käytettiin useita, ei juurikaan arvosteltu omia. Keskustaväki kokoontui Kalajoella uuteen kauppakeskus Mertaan ja sen Virtasaliin. Se on ylin päättävä elin puoluekokouksen jälkeen . Perussuomalaisia Kurvinen moitti unohdetun kansan hukkaamisesta ja kokoomusta taas kannasta, joka on hänen mukaansa oikeistolaisin aikoihin. –?Minusta ihmiset ovat tasa-arvoisia riippumatta missä asuvat, ja yhteiskunnan tehtävänä on taata heille samat perusoikeudet. Kulmuni suosisi harvaan asutun alueen opiskelijoita antamalla heille muita korkeamman hyvityksen opintolainaan. Kannatus nousee pikku hiljaa, kun saamme koneistomme taas käyntiin. –?Yksi keino voisi olla madaltaa harvaan asuttujen alueiden tuloverotusta. KULMUNI valittiin keskustan johtoon muutama kuukausi sitten Kouvolassa. Siihen on tullut korjausvelkaa vähän kuin tiestöömme. –?Osasin odottaa tätä. Nyt tuo selvitys pitäisi kaivaa esiin ja lähteä viemään sitä eteenpäin
Siunauksen toimitti seurakuntapastori Merja Jyrkkä. Normaali muita huomioiva kohtelias käytös on rapistunut tuossa ikäryhmässä. Kännyköiden käyttöön pitäisi laittaa kotona rajat sekä vanhemmille että lapsille. Liikutuksen ja herkistymisen hetkiä hän kokee urheilukisojen katsomossa ja suosittelee sitä muillekin. KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Katja, Kati, Katri, Kaisa, Riina, Katariina, Katriina, Kaisu, Kaija, Kaarina Huomenna: Sisko Hannu Verronen YLIVIESKA Ylivieskalainen Väinö Haapakoski vastaanotti sunnuntaina Ylivieskan Kuulan 110-vuotisjuhlassa Opetusja kulttuuriministeriön ansioristin. Mikko Kinnunen iloitsee LAPEohjelman jatkumisesta MUKANA ELÄMÄN KAIKISSA KÄÄNTEISSÄ.. Se on harvinainen liikunnan ja kulttuurin hyväksi tehdystä työstä ansaittu tunnustus. Rukan maailman cupiin hän on lähdössä ja poikkeuksellisesti Norjan Holmenkollenin maaliskuun kisoihin. Huumorin pitää hyväntahtoista. Yhdessä tehty onnistuminen on kaikkien paras ilo. Suunnitellut monien SM-kisojen ja muidenkin suurtapahtumien järjestämistä Ylivieskassa, viimeisimpänä syksyn 2019 Yleisurheilun SMviestit, järjesti Ylivieskan vuoden 1997 Kuninkuusravien liikennejärjestelyt 300 kuulalaisen voimin . Kun olin 7-lapsisen pienviljelijäperheen poika, oli pakko, istutin 54?000 puuntainta. Kajaanin urheilujoukoissa hän yritti kylvettää kylmässä suihkussa Juha Mietoa. Neuvola, varhaiskasvatus ja lapsija perhetyö muodostavat jäsenten mielestä tärkeän kokonaisuuden kokonaisvaltaisen lapsen hyvinvoinnin edistämiseksi. Sen hän myöntää, jos kysyy. HAAPAKOSKI KOROSTAA , että perhe on aina tärkein nuoren ja lapsen kasvattaja. Meidän kesken 8 Maanantaina 25.11.2019 . Toiminta muiden hyväksi kumpuaa rakkaudesta Väinö Haapakoski . Siunauksen toimitti rovasti Heikki Hurskainen. –?Lapset ja nuoret sekä heidän perheensä saavat tarvitsemaansa tukea sitä tarvitessaan. Vastaanotti Ylivieskan Kuulan 110-vuotisjuhlassa Opetusja kulttuuriministeriön myöntämän ansioristin . Itse en viihdy sellaisessa kepinnokassa, että huomio olisi vain minulle. Lapsen oikeuksien sopimus on tärkeä työkalu jatkossakin lasten hyvinvointia arvioitaessa, sivistysvaliokunnan keskustalaiset jäsenet toteavat. – Hallitus tunnistaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin olevan kriittinen asia, kunnille tulee lisäpanostuksia muun muassa varhaiskasvatukseen, koulutuksen ryhmäkokoihin ja oppilaiden tukeen. Väinö Haapakoski valvotettiin hänen nuoruutensa Reserviupseerikoulun kurssin loppusodassa ja pakotettiin tekemään sen jälkeen hyvät suunnitelmat. Se tuo hänen mukaansa urheiluseuroille ylimääräistä työtä, jossa ne eivät voi yksin onnistua. Hän haluaa olla urheiluseuralla rakentamassa paikkakunnan nuorille parempaa tulevaisuutta, hyvää elämää. Syvä rakkaus muita ihmisiä kohtaan saa hänet innostumaan ja osallistumaan vapaaehtoistyöhön. Nuoruudesta hänellä kumpuaa keppostelu. Eläkkeellä oleva Metsäkeskuksen metsätalousinsinööri, täytti 28.8.2019 70 vuotta . Väinö Haapakosken kykyä herkistyä on kehittänyt hänen karjalaisjuurinen aviovaimonsa. Ei haittaa, vaikka oppivat tienesteille.. NUORENA TEHDYT onnistumiset auttavat ihmistä rakentamaan minäkuvaa ja luottamusta omaan tekemiseen. Nivalalainen Anja Helena Pirttimaa siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 22.11.2019. Sen vuoksi hän kävelee ja voi hyvin huolimatta siitä, että putosi nuorena miehenä tapaturmassa 10 metrin korkeudelta. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Haapakoski hämmästelee sitä, että Kuula sai hänelle tuollaisen tunnuksen. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Perheiden pitäisi viettää aamuja iltahetkensä yhdessä saman pöydän ääressä. Panostukset korvataan täysimääräisinä, Keskustan sivistysvaliokuntaryhmän puheenjohtaja Hilkka Kemppi toteaa. Hautauksia Kalajokilaakso HELSINKI Keskustan sivistysvaliokunnan jäsenet, muun muassa reisjärvinen kansanedustaja Mikko Kinnunen, iloitsevat siitä, että Rinteen hallitus on päättänyt jatkaa LAPE-muutosohjelmaa. Hänellä kun on jäänyt ulkomaan urheiluyhteydet vähiin. Perheiden pitäisi viettää aamuja iltahetkensä yhdessä saman pöydänääressä. HANNU VERRONEN Ylivieskalaiselle Väinö Haapakoskelle OKM:n myöntämä ansioristi ” Vanhemmat voisivat olla enemmän läsnä lastensa harrastuksissa. Perhettä vuodesta 1977 ollut aviovaimo Terttuirmeli Haapakoski, aikuiset lapset Pyry ja Suvi, lapsenlapsi on Imatralla asuva tyttärentytär 4,5-vuotias Lumi. Sen saaminen vaatii yleensä kotimaisten ansioiden lisäksi kansainvälistä toimintaa. Olemalla luotettava ihminen osoittaa rakkautta yhteisöään ja muita ihmisiä kohtaan, hän pohtii. Kalajokinen Kerttu Annikki Kujanpää siunattiin Vuorenkallion kappelissa 22.11.2019. – Tämä tunnustus on seuramme sadoille vapaaehtoisille, jotka ovat tuoneet onnistumisen iloa ja näkyvyyttä Ylivieskalle. Suomen Urheilun ja Liikunnan vuoden 2006 seurajohtaja, yleensä saajina suurten kaupungin seurajohtajat . He osaavat olla luottamuksen arvoisia. Aina vain sellaisille, jotka ottavat ne oikein. Toki hän tuntee Kuulan omia ja muita menestyneitä urheilijoita. Väinö Haapakoski kannustaa ihmisiä sinnikkyyteen vaikeuksien keskellä. Lapsia pitää opettaa omaan vastuunottoon. Huumoria ja sen tajua hänestä löytyy. Ei loppunut. Onnistumiset niissä antoivat hänellä luottoa myöhemmin siihen, että Ylivieskan suurtapahtumien suunnitelmat istuvat tehokkaaseen toteutukseen ja ohjeista saadaan selkeät. JÄRJESTELMÄLLISEN TEHOKAS Haapakoski voi onnistua toiminnan keskellä peittämään sen, mistä hänet on pohjimmiltaan tehty. –?Pohjalaisten kanssa on helppo tehdä asioita. Väinö Haapakoskelle kurottautuu koskettamaan kaupungin istuttamaa pihtakuusta. – Vanhemmat voisivat olla enemmän läsnä lastensa harrastuksissa. Siunauksen toimitti kirkkoherra Kari Lauri. Ilojen ja surujen näyttäminen perhepiirissä on hänelle selviö ja luonteva asia. Hän joutui myöhemmin pelkäämään, että saatujen vammojen jatkona loppuvat liikut ja työelämä 49-vuotiaana. Nykyään hänen mielestään 10-16-vuotiaiden kotikasvatus jää liian vähiin. Häntä motivoi myös urheilun antamat elämykset. –?Kepposten yrittämistä olen jatkanut. Työskennellyt Ylivieskan Kuulan vapaaehtoistyössä 34 vuotta, puheenjohtajana 17 vuotta . Muistotilaisuus pidettiin Liittolassa. Ansioristiä korkeampi tunnustus on vain sen kultainen versio. Metsämies tietää, että se on Pohjois-Amerikan intiaanien lääkepuu. Hän rakastaa synnyinseutuaan Ylivieskaa ja synnyinmaataan niin, että muut maankamarat eivät kiinnosta. Tapaus naurattaa Haapakoskea vielä vuosikymmentä perästä. Parhaita hetkiä SMkisojen ja muiden isojen tapahtumien suunnitelmien teon jälkeen minulle on, kun menen kahvitermoksen kanssa toteuttajaporukkaan yhdeksi muiden vapaaehtoisten joukkoon. Tämä nukkui valeunta, ja hiihtojätti työnsikin Haapakosken ja tämä toverin suihkuihin. Nivalalainen Ville Kukkonen siunattiin Järvikylän kappelissa 22.11.2019
Moni tärkeä puhelu on tullut ajellessa puhuttua handsfreen avulla. Merijärvi 17 lukee tienviitassa, kun käännyn Alavieskasta kohti Taluskylää. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. Se matka, jota olen monet kerrat seurannut vierestä, on totta nyt minun kohdallani. Myös seurakuntalaiset ovat ottaneet minut hyvin vastaan. Onnittelijoina äiti ja isi, mummut ja pappa, kummit, sukulaiset ja kaverit. Sylintäydeltä onnea toivottavat Nivalan mummu ja pappa. Kirkossa olin käynyt pari kertaa aikaisemmin. Selma Eliina Maria täytti syyskuussa 7 vuotta ja Martta Eeva Loviisa lauantaina 4 vuotta. Matka on pitkä, mutta tällä tiellä en ole yksin. Onnea 4-vuotiaalle Helville! Toivoo äiti, isä ja pikkusisko. Olen kertonut viihtyväni molemmissa paikoissa. Nyt kirkko tuoksuineen, portaineen, urkuineen ja ihmisineen on tullut tutuksi. Milanan synttäreitä juhlitaan 2.12. Niskasen syksyn ja alkutalven touhukkaat päivänsankarit. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Mirka Halmetoja ja Aleksi Väntänen Ylivieskasta saivat tytön 13.11.2019. Mummulan reipas marjanpoimija Lauri Löytynoja täyttää 8 vuotta 25.11. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 9 KALAJOKILAAKSO . Enni ja Heikki Koiste Seinäjoelta saivat pojan 14.11.2019. Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Maanantaina 25.11.2019 Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Viisaan miete Ainoa todellinen viisaus on tieto siitä, että et tiedä yhtään mitään. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Usein minulta on kysytty, miltä tuntuu hoitaa kanttorin työtä myös Merijärvellä. Ihmisvirta kohti kirkkoa ja täyttyvät kirkon penkit kertovat, että muutakin kaipausta on. Ensimmäisen adventtikynttilän sytyttyä seurakunta yhtyy riemulliseen Hoosiannavirteen. Jumalan huone on tarkoitettu juuri Jumalan ja ihmisen kohtaamiseen, toki myös toinen toisemme kohtaamiseen. Olenko valmis kohtaamaan Joulun Lapsen. Olen oikeastaan ihmetellyt, miten Merijärvi onkin ollut minulle lähes tuiki tuntematon. Syksystä lähtien olen paluumatkallani kääntynyt usein hautausmaalle. Kahden vuoden aikana olen ohittanut tuon viitan useita kertoja. Joskus olen päässyt työtoverin kyydissä ja keskusteluaiheita on riittänyt. Sokrates O nnea! Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Eila Kotiaho Matkalla Tapulin juurelta. Nyt tie on tuttu ja vain yhden kerran olen joutunut kelin takia palaamaan takaisin. Sydämelliset onnittelut 8vuotiaalle Arvo Timoselle Seinäjoelle! Synttäreitä juhlittiin koko lähipiirin voimalla ja ”kaikilla oli niin mukavaa, oli jospa oisit saanut olla mukana! Onnea toivottavat vielä mummu ja pappa Karieno ja Henna-täti perheineen! Haapakosken tytöt juhlivat! Alina täytti 3 vuotta 16.11. Kiitos mukavista juhlista! Onnittelut hymypojalle toivottaa Ylivieskan mummot, pappa ja muut sukulaiset. Onnea ja enkeleitä vielä reippaille ja iloisille sisaruksille kotiväeltä. Henna ja Leo Laitila Haapajärveltä saivat tytön 10.11.2019. Jokainen kirkko rakennuksena on puhutteleva. Välillä olen saanut kokemuksia suuresta työyhteisöstä jopa kollegoista – ja kokenut olevani tervetullut. Jouluaaton ja –aamun hämärässä hautausmaalla palavat kynttilät kertovat kaipauksesta. Merijärven kappeliseurakunnan myötä olen saanut toisen pienen ja mukavan työyhteisön. Adventin paastonaika on matka itsensä tutkimiseen. Jätä ilmoitus www.kalajokilaakso.fi Mene kohtaan asiakaspalvelu/ perheilmoitukset/syntyneet Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’ -Matt. Palsta on maksuton. Matka Merijärvelle on taittunut omalla autolla. Niemelänkylällä. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. Ninni Vähäkangas ja Aleksi Siirilä Kannuksesta saivat tytön 9.11.2019. 1-vuotta täyttävän Lennin syntymäpäiviä juhlittiin Vaasassa 16.11. 25: 40 Satu Männistö & Joni Kulmala Kalajoelta saivat pojan 13.11.2019. Sanna ja Juha Murisoja Haapajärveltä saivat pojan 10.11.2019. kun 8 vuotta tulee täyteen. Mutta kirkkoon kokoontuva seurakunta vasta antaa sille merkityksen
Lumen tultua lähdimme taas metsään ihmettelemään muuttuneita maisemia tablettitietokone kainalossa. Lenni tykkää leikkiä lumella, hölistä ja pölistä. 2) Se, ku on niin kauheena sitä lunta. 3) Villasukkia ja uuden tyynyn. Uuden Murusen päiväkodin lapset tutustuivat kameran kanssa lähiluontoon. 2) Mistä et pidä talvessa. KALAJOKILAAKSO Tenavalaakso Osa 3–4-vuotiaiden Murusten ryhmästä pääsi haastattelemaan päiväkodin muita lapsia sekä aikuisia. Enna, 4 vuotta 1) Tehdä lumiukkoja. Tiina on kova hiihtämään ja laskemaan mäkeä. Toiminta Ylivieskan upouudessa Murusen yksityisessä päiväkodissa pyörähti käyntiin alkusyksystä. Katariina viihtyy lumileikeissä. 2) En pidä talvessa siitä, kun napataan lumihiutaleita kielellä. 2) Kylmästä, kun on hirveä pakkanen. Näimme jopa Murusten oman vahvuusvaris Raidan liihottelemassa taivaalla.” Ylivieskan Kurulaan rakennettiin upouusi Murusen päiväkoti. 2) Siitä, kun on aina niin kylmä. Tiina, yrittäjä 1) Kun pääsee hiihtämään ja laskemaan mäkeä. 3) Lol-taloa, univaloa ja Pipsa-possuja. 3) Uusia suksia. 3) Uudet kintaat. Kysymykset kuuluivat: 1) Mikä on parasta talvessa. 3) Mitä olet toivonut joulupukilta. 3) Lelupyssyn ja pienen kauko-ohjattavan panssarivaunun Katariina, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja 1) Lumileikit ja joulu. Tuttu ympäristö oli peittynyt lumeen, ja joka puolella näkyi ihmeteltävää; lumen painosta taipuneita puita, muuttolintuja ja eläinten jälkiä. Tässä syksyn ja alkutalven kuvasatoa. Piia viihtyy kynttilänvalossa talvella. Metsäretkillä olemme miettineet lasten kanssa syksyn ja talven merkkejä. Kun syksyn kuvat oli otettu, aloimme odottaa ensilumen saapumista. Lapset tutustuivat lähiluontoon kameran kanssa. 2) Jos on oikein kylmä. 2) Se kun niskaan menee lunta. 3) Leikkinukkea, semmosta isoa. Näin päiväkodin väki kertoo: ”Pihastamme aukeavat hyvät metsäretkimaastot, joten niistä innostuneina päätimme aloittaa projektin, jossa lapset pääsevät ihmettelemään vuodenaikojen vaihtelua ja harjoittelemaan samalla mediataitoja. 10 Maanantaina 25.11.2019 . Lenni, 5 vuotta 1) Se, ku saa leikkiä lumella, pölisen ja hölisen. Ennasta on hauska tehdä lumiukkoja. Eimi, 4 vuotta 1) Että voi tehdä lumiukkoja ja lumilinnoja. Leikin ja ihmettelyn lomassa lapset ovat saaneet ottaa luonnossa kuvia haluamistaan asioista, joista myöhemmin kootaan näyttely ryhmän seinälle. Piia, yrittäjä 1) Kynttilöistä, pimeästä ja laskettelusta. 3–4-vuotiaiden ryhmä Muruset aloittivat toiminnan tutustumalla toisiinsa ja päiväkodin lähiympäristöön. Talven tunnelmia ja toiveita pukille Gallup Eimi tykkää lumilinnoista
Keväällä Oulun aluepäivillä annetut Suomen Koripalloliiton pronssiset ansiomerkit: Janica Seppänen, Marika Hurnasti, Riina Hurnasti, Markus Salmela, Kari Niskanen. Kunniajäsenet: Eero Marjakangas, Marjatta Rajaniemi, Kalle Kivilahti, Mauno Rättyä, Sulevi Salmi, Osmo Rutanen, Kari Nortunen, Risto Similä, Heikki Ruonakoski, Jouko Hannula, Tuomo Haikola, Ahti Törmälä, Vilho Honkala, Raimo Mäntyniemi, Pekka Rajaniemi, Pekka Ojala, Pekka Similä, Seppo Välkky, Hannu Kariniemi, Irma Raudasoja, Esko Pylväs, EevaLiisa Hakala, Eero Myllykangas, Mauri Takalo-Kippola. Ylivieskan Kuula jatkaa toista vuosisataansa sellaisessa tulosja toimintakunnossa, että seuran tuottavaan tulevaisuuteen on helppo uskoa. –?Maassamme on suuri määrä urheiluja liikuntatyötä tekeviä organisaatioita kokonaisuuden ollessa kuitenkin sirpaleinen. Olemme kuitenkin pohjoismaisessa vertailussa pudonneet kolmessa vuosikymmenessä kärjestä pohjalle, joten valtakunnan liikuntaa ja urheilua on syytä arvioida, sanoi Mäkelä. Tulevaisuuden näkymässäkin urheiluseurat kantavat päävastuun urheilijoiden kasvattamisesta sekä enenevää vastuuta kansalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Ampumajaosto: Suomen Ampumaurheiluliiton myöntämä: Osmo Rutanen kultainen ansiomerkki. Yleisurheilujaosto: Suomen Urheiluliiton myöntämät: Seppo Välkky kultainen ansiomerkki, Hilkka Vuolteenaho kultainen ansiolevyke, Pekka Nikula kultainen ansiolevyke, Tarmo Kontio kultainen ansiolevyke, Pirjo Mäki-Maunus hopeinen ansiolevyke, Hannu Koskela hopeinen ansiolevyke. Kuulan menestyksen taustasta Jarmo Mäkelä antoi kiitosta vahvalle ylivieskalaiselle yhteisöllisyydelle ja sen toimivalle kolmijaolle, jonka muodostavat Kuula, kaupunki ja sen liike-elämä. Väinö Haapakoskesta Kuulan kunniapuheenjohtaja. KALAJOKILAAKSO Urheilu Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Haapakoski sai juhlassa myös opetusja kulttuuriministeriön myöntämän ansioristin. Tätä ennustetta kuvaa omalta osaltaan tuore suurtapahtuma, tämän vuoden syyskuun SM-viestijuoksut, jotka olivat järjestelyiltään taattua ylivieskalaista ja keskipohjalaista laatua, Mäkeä kehaisi ja luovutti puheensa päätteeksi juhlivalle seuralle Suomen Urheiluliiton parhaille kumppaneilleen myöntämän huomionosoituksen, Lasse Virenmitalin. Näin ollen on hyvä kysymys, voitaisiinko seurat nostaa niille kuuluvaan asemaan Suomen liikuntaa ja urheilua koskevassa päätöksenteossa ja vaikuttamistyössä, Jarmo Mäkelä huomautti. KUULAN puheenjohtaja Kari Yli-Hallila kiinnitti avauspuheenvuorossaan huomiota osittain samoihin teemoihin kuin Jarmo Mäkelä. Näin ollen jaostojen välisellä yhteistyöllä lasten ja nuorten harrastaminen on organisoitavissa ympärivuotiseksi ja harjoitusmäärältään suureksi, Mäkelä sanoi. Yli-Hallila korosti vapaaehtoisen talkootyön merkitystä ja totesi, että Kuulan tapaisesta yleisseurasta löytyy aina toimitsijoita, joiden voimin pystytään järjestämään isojakin kisoja. 11 Maanantaina 25.11.2019 . Tässä yhteydessä hän nostikin pöydälle suomalaisen urheiluvaikuttamisen. Jarmo Mäkelä (oikealla) nosti Kuulan juhlassa esille urheiluseurojen aseman urheilua koskevassa päätöksenteossa. Sille on olemassa luonnollisia syitä, pienen maan lahjakkuusreservit eivät alati kiristyneessä kilpailussa riitä määräänsä pidemmälle. Kuulan nykylajien kilpailutoiminta ajoittuu tasaisessa suhteessa kesään ja talveen. Kilpaurheilun näkökulmasta seurat, piirija aluetaso, lajiliitot sekä keskusjärjestö eivät enää muodosta sen enempää päätöksenteossa kuin vaikuttamistyössäkään yhtenäistä kokonaisuutta. Tämän päivän Kuulassa kuten muissakin yleisseuroissa jaostojen välistä yhteistyötä lienee mahdollista lisätä. Mäkelä näki myös Kuulan tulevaisuuden valoisana. –?Urheiluseuratyölle on tänäkin päivänä nähtävissä monia haasteita, kuten esimerkiksi ohjaajien ja valmentajien pitkäaikainen sitouttaminen. –?Uskallan väittää, että missään vastaavan kokoisessa kuntayksikössä ei ole järjestetty niin paljon laajan lajikirjon suurtapahtumia kuin Ylivieskassa: maaotteluita yleisurheilun ja lentopallon lisäksi myös nyrkkeilyssä, SM-kisoja useissa Kuulan urheilumuodoissa sekä elinvoimaisuudessaan harvinaisia hiihdon Keski-Pohjanmaan maakuntaviestejä. –?Lisäksi kuntoja terveysliikunnan edistäminen juoksuja hiihtotapahtumilla sekä veteraaniurheilijoiden kilpailutoiminta ovat näkyvä osa Kuulan moniarvoista seuratoimintaa. Ylivieskan Kuulan 110-vuotisjuhlassa nimetyt kunniajäsenet ja jaetut ansiomerkit: Kunniapuheenjohtaja: Väinö Haapakoski. Mäkelä puhui Ylivieskan Kuulan 110-vuotisjuhlassa kulttuurikeskus Akustiikassa. LISÄKSI MÄKELÄ nosti esille Ylivieskan Kuulan roolin kisajärjestäjänä. Koripallojaosto: Koripalloliiton myöntämät: Mari Perttula pronssinen ansiomerkki, Marjaana Niemelä pronssinen ansiomerkki, Kati Salonpää pronssinen ansiomerkki, Marju Haanpää pronssinen ansiomerkki, Salla Haanpää pronssinen ansiomerkki, Niina Niskanen pronssinen ansiomerkki. Ansiomerkit: Opetus ja Kulttuuriministeriön myöntämä: Väinö Haapakoski ansioristi. –?Yleisseura on paras foorumi tuottamaan jäsenilleen liikunnallisesti toiminnallisen sekä monipuolisen lapsuuden ja nuoruuden. Telinevoimistelujaosto: Voimisteluliiton myöntämä: Heli Virta pronssinen ansiomerkki. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Ismo Kunelius YLIVIESKA Viime vuonna Suomen Urheiluliiton toimitusjohtajan paikalta eläkkeelle jäänyt Jarmo Mäkelä nosti sunnuntaina Ylivieskassa esille urheiluseurojen aseman suomalaisen urheilun päätöksenteossa. ISMO KUNELIUS Jarmo Mäkelä pohti Ylivieskan Kuulan 110-vuotisjuhlassa urheilun päätöksentekoa Urheiluseurat arvoiseensa asemaan Juhlaohjelmasta vastasivat muun muassa Kuulan telinevoimistelijat Ylivieskan Kuula julkisti 110-vuotisjuhlassaan 24 uutta seuran kunniajäsentä. Kaupungin tervehdyksen juhlaan toi kaupunginjohtaja Maria Sorvisto. Asiasta keskustelemassa Kuulan uusi kunniapuheenjohtaja Väinö Haapakoski ja puheenjohtaja Kari Yli-Hallila. Lisäksi Kuula kutsui takavuosina seuraa pitkään johtaneen Väinö Haapakosken kunniapuheenjohtajakseen. –?Juuri nyt Suomen huippuurheilun tuloskunto on alempana kuin koskaan historiansa aikana. Lentopallojaosto: Keplin myöntämät: Pekka Yppärilä kultainen ansiomerkki, Heikki Ruonakoski kultainen ansiomerkki, Hannu Kivioja kultainen ansiomerkki, Kalle Kivilahti pronssinen ansiomerkki, Merja Sorvoja pronssinen ansiomerkki. Pesäpallojaosto: Pesäpalloliiton myöntämät ansiomerkit: Ari Saastamoinen ansiomerkki, Pyry Haapakoski tunnusmerkki, Petri Jämsä tunnusmerkki, Jaana Matola tunnusmerkki, Jari Matola tunnusmerkki, Asto Myllylä tunnusmerkki, Satu Pinola tunnusmerkki, Virpi Pylväs tunnusmerkki, Johanna Seppälä tunnusmerkki, Toni Seppälä tunnusmerkki, Susanna Takalo tunnusmerkki, Jari Viitanen tunnusmerkki, Petri Vähä tunnusmerkki, Petri Vähäkangas tunnusmerkki, Janne Vinkki hopeinen pelaajamerkki, Jani Moilanen hopeinen pelaajamerkki, Juho Haapakoski hopeinen pelaajamerkki, Petri Partala pronssinen pelaajamerkki, Tuomo Rautio pronssinen pelaajamerkki, Suvi Sorvisto pronssinen pelaajamerkki. JUHLIVASTA SEURASTA Mäkeä totesi, että Ylivieskan Kuula on perinteensä mukaisesti yleisseura yleisurheilu-, hiihto-, lentopallo-, ammunta-, suunnistus-, koripallo-, pesäpalloja telinevoimistelujaostoineen
–?Ajattelin, että urku auki ylös ja alamäessä ehtii palautua. Suosikiksi pelatun oriin vire ei ollut täysin kohdallaan. Vihelän kasvatit kilpailivat suurista rahoista Jari Kangaskorte RAVIT, KUOPIO Komean kauden tehnyt Captivate täydensi voittosarakettaan Kuopiossa IIdivisioonakarsinnassa. Sievi FS:n ainoa kavennus syntyi Henri Heikkilän ja Jaakko Alasuutarin hienon kuvion päätteeksi. Oriiden Kasvattajakruunun voitti ylivieskalaislähtöisen Harri Koskelan osaomistama Lewis Ale 13,8a. Naisten kymppi oli Krista Pärmäkosken ylivoimaa. Voiton vei alavieskalaisen Raija Alahautalan kasvattama Vaellus 28,3. Haapajärven hevosten menestystä täydensi Keijo Hakalan Come On Day 19,7a ravaamalla ryhmässään nelosrahat. Hyvän juoksun johtavan takana saanut Sweet Carolina 15,9a oli maalissa viides. Lähdön voitti jääkiekkoilija Antti Pihlströmin osaomistama Peanuts 15,2a. Alasuutarin pitkä keskistys tuli suoraan Heikkilälle, joka pisti pallon verkkoon. Voittoajaksi kirjattiin 13,2a. Etukäteen odotin tammaa totosijalle, Vihelä totesi. Sunnuntaina Rovaniemellä kolmosrahat ravasi ylivieskalaisten Kirsi Nisulan ja Mikko Hovilan osaomistama Saxoi 14,6a. Kalajoen Junkkareiden Eelis Valikainen jäi niukasti pisteiltä sijoituttuaan 32:nneksi. Toisella jaksolla Sievi FS sai kavennusmaalin, kun Vilho Hanni pisti maalivahti Tuomas Heikkilän eteensä torjuman pallon verkkoon. Hienoa jälkeä Ruotsissa Petri Puron valmennuksessa tehnyt Martin de Bos hurmasi Malmön Jägersrossa ajetussa Hopeadivisioonassa. Suomalaislähtöisen Peter Ingvesin ajama ori hallitsi 2?640 metrin ryhmäajoa keulapaikalta. Edelle ennättivät Johanna Matintalo ja Kerttu Niskanen. Miesten sprintin voitti näytöstyyliin Jämin Jänteen Ristomatti Hakola. Kakkosrahat Nivalaan ravasi Annika Pisasanon Candy Surprise 20,0 nuorten sarjassa. Hänen kasvattinsa kilpailivat samana päivänä kahdessa suuripalkinnoisessa lähdössä. Tällä kaudella vain sprinttikisoja hiihtänyt Tiia Olkkonen kertoi Ylen haastattelussa, että hänen taktiikkansa oli haastaa finaalissa kilpakumppaninsa ylämäessä. Olkkonen nousi 20-vuotissyntymäpäivänsä aattona jälleen sprintin palkintokorokkeelle. –?Olin varannut Jyväskylään jo pöytäpaikan, mutta jäin katsomaan ravit kuitenkin kotoa. Finaalissa Pöytyän Urheilijoiden Johanna Matintalo oli omaa luokkaansa. Nykyisin Posion Pyrintöä edustava Ylivieskan Kuulan kasvatti Tero Similä oli kisassa 23:s ja Haapajärven Kiilojen Anssi Koirikivi 25:s. Ahti Antti-Roikon ajama Koveri sai vetää kylmäveristen Divisioonakarsintaa maltilla. Sievi FS taipui vieraskentillä Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu UrheiUrheilutulokset urheilu@kalajokilaakso.fi. Avausjakson muut kotijoukkueen maalit latoivat Henri Louste ja Mikko Kytölä. Kahta hevosta yritimme huutaa, mutta hintalaatusuhde nousi liian kalliiksi. Jotain hän näköjään tiesi, Vihelä naureskeli. Kirikamppailussa Koveri tipahti laukan hidastamana kolmanneksi ajalla 29,5x. Iikka Nurmosen ohjastama ja valmentama ruuna hallitsi juoksuaan keulapaikalta. Hän lisäsi, että hyvän harjoittelukauden perusteella osasi odottaakin hyviä tuloksia jo alkukaudesta. SUOMEN CUPIN lauantain vapaan hiihtotavan normaalimatkan kisat olivat Puijon Hiihtoseuran Iivo Niskasen ja Ikaalisten Urheilijoiden Krista Pärmäkosken heiniä. Palkintona olleet 150?000 kruunun voittorahat ori petasi 09-vauhtisen avauksen ja lopetuksen jälkeen. Ensimmäisen maalin rokotti Sievin joukkueessakin mestaruutta juhlinut Juho Väinälä. Heikkilä antoi pallon omassa puolustuspäässä Alasuutarille ja kirmasi itse nopeasti ylös. Martin de Bos on tienannut tähän mennessä 1,34 miljoonaa kruunua. Huippuhevosen emän Dicey Spiceyn Vihelä hankki aikanaan Yhdysvalloista Harrisburgin huutokaupasta. Pyhäjärvisellä Pohti SkiTeamilla oli vahva panos kisassa. Seuraaville sijoille hiihtivät Hämeenlinnan Hiihtoseuran Laura Mononen ja Vuokatti Ski Team Kainuun Susanna Saapunki. Nuori haapajärvinen on hiihtänyt kauden kaikissa kisoissaan finaaliin, eikä Rovaniemen Suomen Cupin perinteisen kisa tehnyt poikkeusta. Tiia Olkkonen (oikealla) pääsi tuulettelemaan Suomen Cupin ensimmäistä palkintokorokesijaansa. Ilo jäi lyhytaikaiseksi, sillä kohti kolisi kahteen otteeseen toisessa päässä. Lauantaina Sievi FS oli vaikeuksissa sarjajumbo Ilveksen kanssa Tampereella. Voitollaan Martin de Bos lunasti paikan tapaninpäivänä Solvallassa ravattavaan Hopeadivisioonafinaaliin. Vihelän toinen hevonen Sweet Carolina kilpaili 30?000 euron ykköspalkinnosta Jyväskylässä nelivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun finaalissa. Sen jälkeen lukemat repesivät rumiksi. Iivo Niskanen voitti miesten vapaan hiihtotavan 16,5 kilometrin kisan ajalla 40.39,1. Mervi Laurilan ratsastama Billy Wanton 20,8 oli montessa neljäs. TOUHO HÄKKINEN Olkkonen kolmas Cupin sprintissä Miesten sprinttikisassa Joni Mäki hävisi vain Ristomatti Hakolalle Jääkiekko Suomi-sarja K-Espoo .......16 14 2 102-29 42 FPS ..............17 13 1 3 80-44 41 Pyry .............18 13 1 4 78-47 40 D-Kiekko .....16 10 1 5 77-49 32 JHT ..............17 10 1 6 73-62 32 Hunters .......17 9 1 7 69-55 29 S-Kiekko ......17 8 1 8 60-75 25 HC Giants ....17 7 1 9 66-73 23 Titaanit .......16 6 1 2 7 66-69 22 Karhu HT .....16 6 1 1 8 67-78 21 RaaheK ........15 4 3 1 7 47-63 19 Haukat.........17 5 1 1 10 56-88 18 Riemu ..........16 5 2 9 66-77 17 Laser HT ......17 3 2 2 10 61-86 15 HCIK ............15 4 1 10 47-76 13 Muik ............17 2 1 14 44-88 7 II-divisioona Pohjoinen Soki .............12 10 2 98-36 30 YJK...............13 9 4 67-55 27 KISE ..............9 8 1 58-30 24 Et-Po .............11 6 1 4 68-53 19 Cowboys .....12 6 1 5 65-57 19 LiKi ...............11 6 5 56-48 18 TIHC.............13 3 1 9 60-74 11 TeKi .............12 3 9 39-79 9 KeKi ..............9 2 1 6 36-51 8 PJK ................8 8 17-81 Naisten Mestiksen karsinta RoKi .............12 10 2 118-28 34 Kärpät A ......12 7 2 3 47-36 23 YJK...............12 5 1 6 80-63 17 Hermes........12 5 7 86-51 15 TeKi .............12 1 11 8-161 1 Tulokset Jari Kangaskorte RAVIT, KALAJOKI Kalajokinen Mika Vihelä sai viettää lauantaina kunnon ravipäivää. Joel Ikonen oli parhaana Pohti SkiTeamin hiihtäjänä viides reilut puolitoista minuuttia Iivo Niskasta hitaampana. KALAJOKILAAKSO Urheilu Ismo Kunelius MAASTOHIIHTO, ROVANIEMI Alkukauden sprinttihiihdoissa erinomaiset näytöt Rukan maailmancupin avaukseen antanut Haapajärven Kiilojen Tiia Olkkonen jatkoi sunnuntaina Rovaniemellä siitä, mihin edellisviikonloppuna Oloksella jäi. Sievi sai ottelun alussa painetta kotijoukkueen maalille, mutta sitten KaDy sai pelijyvästä kiinni ja kentällä alkoi tapahtua. Vuosi sitten se voitti siellä Klass I-finaaliin eli hevonen on noussut vuoden aikana kaksi divisioonaa ylöspäin. Kakkossijasta käydyssä kamppailussa Vieremän Koiton Kerttu Niskanen oli vahvempi ja Tiia Olkkonen lykki maaliviivan yli kolmantena. Sillä tavalla se kisa aikalailla meninkin, Olkkonen sanoi. Tällä kertaa hevosella päätettiin panostaa myös alkuun hyvältä lähtöpaikalta. Joni Mäki oli kiinni nelospaikassa, mutta kaatui pehmeässä lumisohjossa viimeisellä ylikulkusillalla ennen maalia. KALAJOKILAAKSO 12 Maanantaina 25.11.2019 . Sievin viimeinen kavennus syntyi, kun Jaakko Alasuutari lähetti sivurajapotkun maalille, josta Kasper Ojala pukkasi sen rinnallaan häkkiin. Ruuna johti lähtöään kierroksen jälkeen 40 metrin erolla kilpakumppaneihin, mutta lopussa askel alkoi painaa ja takamatkalta lähtenyt Klemolan tallin Tempation Leader 18,7 viiletti ohi. Pyhäjärvisen Pohti SkiTeamin Joni Mäki oli yhtä selkeä kakkonen ennen Skiteam 105:n Lauri Vuorista. Pyhäjärvisen Pertti Niskasen Castle In The Sky 19,4 aloitti uransa myös kakkossijalla. Vahvana hevosena Martin de Bos on tehnyt hyviä juoksuja huonoilta lähtöpaikoilta. Anni Alakoski ylsi Suomen Cupin pisteille sijoittumalla 23:nneksi. Myös haapavetistä Team Skiersiä edustava Heli Heiskanen oli 30 parhaan pisteitä saaneen joukossa. –?Kävimme Priuskan Pasin kanssa äsken samassa huutokaupassa. Voitto oli haapajärvisten Susanna ja Jukka Laulumaan omistamalle ruunalle kauden kahdeksas. Sunnuntaina kahdella kentällisellä pelannut Sievi ei pystynyt uhkaamaan sarjan kärkikahinoissa pelaavaa jyväskyläläistä Kampuksen Dynamoa, joka piti pinnat lukemin 8–2. Pohti SkiTeamin hiihtäjistä Heikki Korpela oli 13:s, Juuso Haarala 16:s, Juuso Mäkelä 19:s ja Iiro-Mikko Harju 21:s. Lopulta Ilves otti kauden ensimmäisen voittonsa. Dramaattisten vaiheiden jälkeen Mäki oli maalissa jaetulla kuudennella sijalla Skiteam 105:n Lauri Vuorisen kanssa. Kovin kaukana ei ole enää nousu Ruotsin Kultadivisioonalähtöihin. Pärmäkoski voitti pehmeässä ja raskaassa kelissä suksitun vapaan hiihtotavan kisan ajalla 26.02,4 ja kukisti kakkoseksi hiihtäneen Vieremän Koiton Kerttu Niskasen puolella minuutilla. Vieraat eivät olleet pelin alussa täysin hereillä, kun Ilveksen ykkösnyrkki pääsi latomaan pallon kolmesti maaliin. –?Puro laittoi jo viikolla viestiä, että kumma hevonen, kun tuntuu, että se ei väsy treeneissä ollenkaan. –?Ohjastaja Iikka Nurmosen mukaan tamma ei osannut lopussa juosta openstrechillä. Hän oli lopputuloksissa 26:s. Jämin Jänteen Ristomatti Hakola oli toinen ja Puijon Hiihtoseuran Perttu Hyvärinen kolmas. Suomen ykköstykki Krista Pärmäkoski jäi välieriin, samoin Reisjärven Pilkkeestä Kainuun Hiihtoseuraan vaihtanut Anni Alakoski. 12 Maanantaina 25.11.2019 . Rajana on 1,7 miljoonaa kruunua. Tiimin kuusi hiihtäjää pääsi Suomen Cupin pisteille eli 30 parhaan joukkoon. Sieviläinen Miska Poikkimäki ei startannut kisaan. Captivate osaa voittamisen Ismo Kunelius KaDy–Sievi FS 8–2 (3–0) Ilves FS–Sievi FS 5–1 (3–0) Futsal-liiga Sievi FS teki viikonlopun Futsal-liigassa pisteettömän pelireissun Tampereelle ja Jyväskylään. Taakse jäivät Anne Kyllönen, Laura Mononen ja Jasmi Joensuu. Ykköspalkintona olleet 3?000 euroa irtosivat ajalla 16,2a
Riku Laurilan ylivoimamaali nosti isännät vielä kerran johtoon, mutta hetkeä myöhemmin Jääkarhuille iski musta hetki, jonka aikana Juho Saarni ja Ville Heikkinen maalasivat vierasjoukkueelle kahdesti vajaan 40 sekunnin sisään. 4x50 m vuv: 1) VUS 1.57.16, 2) KUS 2.02.20, 3) ViesU 2.03.51. 50 m pu (19): 1) Malla Hämäläinen ViesU 35.46, 2) Isabel Kykyri Swim 37.74, 3) Helmi Koivisto SeiU 38.36. YJK:n ainoan maalin viimeisteli Kirsi-Marja Hannula ajassa 9.27. Nivalan Saukkojen Tiia Mielonen ui myös useamman sarjavoiton. Naiset: 100 m ru (13): 1) Petra Kivi VUS 1.16.05, 2) Emma Hämäläinen ViesU 1.17.53, 3) Roosa Kärkkäinen OuLo 1.17.65. Espoon Janne Nukarinen ja Antti Kauppinen iskivät alkutahdit kotivoitolle ensimmäisessä erässä. Niko Palsola hoiti torjuntavastuun pelin loppuun. Suomalainen oli JHT:n joukkueen ainoa kahden tehopisteen mies (1+1). Vieraiden tasoitusta saatiin odottaa aina 46.23:een, kunnes Mika Saarimaa osui. 100 m ru (17): 1) Riialiina Kiljala ViesU 1.26.41, 2) Albertiina Kotkaniemi SeiU 1.34.18, 3) Selma Laukkanen AlavU 1.38.62. Et-Po johti ottelua alkuminuuteista pelin puoliväliin asti. Lauri Laakko iski kiekon LiKi-veskari Hannu Halosen selän taakse heti ensimmäisestä hyökkäyksestä, kun ottelu oli ennättänyt vanhentua 18 sekuntia. Niklas Konttila viimeisteli 2–0-maalin isännille neljä minuuttia myöhemmin. Viimeisen erän maalijuhlissa verkko soi molemmissa päissä, mutta pisteet matkasivat Liminkaan. päivän tuloksia: T9: 50 m vu (5): 1) Noora Haikola KemPy 38.19, 2) Fanny Laiho SeiU 41.34, 3) Iita Poikkimäki ViesU 45.97. Vieskan Uimareiden Riialiina Kiljala jatkoi voitokkaita kisojaan viikonloppuna Kokkolassa ja Pietarsaaressa. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Ismo Kunelius JÄÄKIEKKO, YLIVIESKA Vahvaa syksyä jääkiekon IIdivisioonassa pelannut Ylivieskan Jääkarhut taipui lauantaina kotihallissaan melkoisen maalirymistelyn päätteeksi. JHT kapusi kahden maalin päähän Santeri Suomalaisen tekemällä 4–2-osumalla ajassa 48.15. Pisteet matkasivat Ouluun maalein 1–5 (1–2, 0–0, 0–3). Vieraat eivät ehtineet kunnolla edes toipua pikamaalista, kun Niko-Ville Moilanen iski kiekon toistamiseen vierasmaaliin. 4x50 m vuv (11): 1) VUS 2.09.68, 2) KemPy 2.14.72, 3) ViesU 2.21.48. 400 m vu (18): 1) Pinja Junttari KemTU 5.16.75, 2) Tilda Saarela ViesU 5.26.29, 3) Elsa Pelkonen ViesU 5.26.45. Vieraiden Juho Saarni täydensi kahdella maalilla hattutemppunsa, kun taas toisessa päässä kavennuksia iskivät Riku Laurila alivoimalla ja Kari Mattila. 100 m ru (13): 1) Riku Määttälä KUS 1.21.60, 2) Ville Ikola KUS 1.22.11, 3) Torsti Saarela ViesU 1.23.40. Jatkoaikaa jäi pelaamatta reilu minuutti ennen kuin Tuomas Kallio huudatti kotiyleisöä. Jussi Siirosella riitti töitä Ylivieskan Jääkarhujen maalinsuulla. 50 m su (4): 1) Torsti Saarela ViesU 36.59, 2) Ivar Eklund JS-PU 37.76, 3) Arttu Syrjä SeiU 43.30. Virkaveli Pontus Paakkonen torjui peräti 45 kutia. Peli ratkesi käytännössä ennen sen puolta väliä. ISMO KUNELIUS Kaksi maalia ensimmäisellä minuutilla Ylivieskan Jääkarhujen superalku suli II-divisioonan kotipelissä Uinti Kokkola, Kokko-Jeppis Games, 1. Cowboysille niukat tappiot Lapin halleissa. 100 m su (13): 1) Niilo Kankainen Swim 1.22.69, 2) Jakob-Aleksander Ernits VUS 1.23.16, 3) Aatu Poikkimäki ViesU 1.23.88. 13 KALAJOKILAAKSO . Siironen torjui ottelussa 38 kertaa, minkä lisäksi kiekko livahti yhdeksän kertaa hänen selkänsä taakse. Erän ensimmäisellä minuutilla Juuso Vimpari toi vieraat tasoihin. T13: 50 m vu (37): 1) Tiia Mielonen NiSa 29.64, 2) Saaga Kähkönen ViesU 30.64, 3) Olivia Kivelä KUS 30.65. Vieskan Uimarit otti voiton myös tyttöjen sekauintiviestissä. Maanantaina 25.11.2019 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Maalintekijätilastoon nimensä Cowboysilta merkkauttivat Riki Korkiakoski, Teemu Savela ja Ville Eskola. Voitolla Kokkolan Hermeksen ohi lohkokolmoseksi noussut YJK takoi maalia maalin perään. 50 m ru (17): 1) Anni Lämpsä ViesU 47.75, 2) Tessa Herronen KUS 49.35, 3) Milla Mikkonen KemPy 50.34. Piste irtosi 3–2 (2–1, 0–0, 0–1, 1–0)?-jatkoaikatappiolla. YJK:n naisille murskavoitto Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, TORNIO Nivalan Cowboys joutui tyytymään yhteen pisteeseen jääkiekon II-divisioonan pohjoislohkon sunnuntain vierasottelussa Tornion IHC:n vieraana. 4x50 m skuv (16): 1) ViesU Ferrari (Peppi Ojakippola, Riialiina Kiljala, Noora-Maria Linna, Tilda Saarela) 2.24.22, 2) KemPy R2 2.26.76, 3) ViesU Marlins 2.28.58. Kahden pisteen miehiä olivat seuratoverit Janne Linna (0+2) ja Mika Saarimaa (1+1). 100 m pu (12): 1) Riialiina Kiljala ViesU 1.17.09, 2) Anni Moilanen KemPy 1.21.73, 3) Malla Hämäläinen ViesU 1.21.83. 400 m sku: 1) Torsti Saarela ViesU 5.54.64, 2) Jesse Koskinen KemTU 6.08.83, 3) Rasmus Kinnunen KemTU 7.33.34. Cowboys pääsi peliin mukaan ensimmäisen erän lopulla, kun Marko Mehtälä kavensi 2–1:een. Ykköspaikkoja uivat Riialiina Kiljala, Torsti Saarela, Leevi Sammalmaa, Malla ja Emma Hämäläinen, NooraMaria Linna, Anni Lämpsä ja Jaana Nevala. Kotijoukkue siirtyi 1–0-johtoon ajassa 9.11, kun Toni Mahkonen rankaisi JHT:tä ylivoimalla. P14: 200 m sku (4): 1) Torsti Saarela ViesU 2.42.19, 2) Andras Galos SeiU 2.45.94, 3) Rasmus Kekola SeiU 3.14.81. Ottelu päättyi numeroin 7–6 (3–2, 2–3, 2–1). JHT:n viikonloppu myös alkoi synkissä merkeissä, kun Kiekko-Espoo oli Tapiolan hallissa vieraitaan parempi maalein 7–2 JHT lähti reissuun kotitappio alla, eikä kurssi kääntynyt saman tien. HCIK:n Jesse Leppikoski paketoi ottelun 5–2-maalillaan kaksi ja puoli minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Pelin alku ei ollut vieraiden kannalta mairitteleva, sillä TIHC johti peliä jo 2–0, kun pelikello näytti 1.44. Jere Erkkilä ja Jani Nurkkala olivat maalin syöttäjinä. Tuolloin Cowboys nousi 4–4-tasatilanteeseen. 50 m pu (23): 1) Tiia Mielonen NiSa 32.00, 2) Saaga Kähkönen ViesU 33.65, 3) Janina Paakkolanvaara KemTU 34.55. Kaikki katsojat eivät ehtineet vielä tuoleilleen istumaan, kun tulostaululla komeilivat minuutin pelin jälkeen kotijoukkueen 2–0-johtolukemat. Ajassa 26.08 olivat taululla numerot 5–0 ja JHT-vahti Joonas Tiippana luisteli vaihtoon. Jere Manninen avasi JHT:n maalitilin 3–1-osumalla, kun pelikello näytti aikaa 37.12. Cowboys käväisi tämän jälkeen kahdesti maalin johdossa, mutta molemmilla kerroilla vastustaja onnistui tasaamaan puntit. 200 m vu (7): 1) Noora-Maria Linna ViesU 2.33.45, 2) Elli Hakola KemPy 2.29.71, 3) Aina Keiski VUS 2.29.81. 100 m su (15): 1) Tiia Mielonen NiSa 1.12.32, 2) Ellen Williamsson VUS 1.18.33, 3) Angelica Kärki KemPy 1.21.22. Viidesti antautunut JHT-maalivahti Niko Palsola venyi kiekon eteen 36 kertaa. T11: 100 m vu (30): 1) Riialiina Kiljala ViesU 1.06.12, 2) Albertiina Kotkaniemi SeiU 1.13.62, 3) Liina Ylinen SeiU 1.20.09. 400 m vu (16): 1) Riialiina Kiljala ViesU 5.14.04, 2) Malla Hämäläinen ViesU 5.16.91, 3) Albertiina Kotkaniemi SeiU 5.25.55. Uutta kavennusmaalia ei enää syntynyt. K-Espoo siirtyi 7–1 johtoon, kunnes Hannes Häkkilä onnistui viimeistelemään kalajokisten toisen osuman. Tiippana ja Palsola torjuivat kumpikin 15 kiekkoa. 100 m sku (13): 1) Elli Hakola KemPy 1.18.48, 2) Noora-Maria Linna ViesU 1.19.60, 3) Olivia Kivelä KUS 1.19.92. HCIK kuitenkin palasi kolmen maalin johtoon Eemeli Tenhon kihauksella vain 35 sekunnin päästä. Kalajokilaakso UINTI, KOKKOLA Vieskan Uimareiden nuoret kauhoivat runsaasti voittoja sekä palkintosijoituksia viikonloppuna Kokkolassa ja Pietarsaaressa käydyissä kaksipäiväisissä Kokko-Jeppis Games?-uinneissa. Vieraaksi saapunut Limingan Kiekko vei pinnat mennessään maalein 5–9 (2–1, 1–5, 2–3). T15: 50 m su (8): 1) Jaana Nevala ViesU 34.44, 2) Kiia Junttari KemTU 35.36, 3) Emma Louise Lång VUS 36.69. 400 m vu (8): 1) Leevi Sammalmaa ViesU 5.28.21, 2) Veeti Palo KemPy 5.36.46, 3) Aaro Viitanen Swim 5.52.55. 50 m pu (20): 1) Samu Herronen KUS 33.11, 2) Leevi Sammalmaa ViesU 33.78, 3) JakobAleksander Ernits VUS 36.21. Erän edetessä YJK otti kaksi jäähyä ja Liminka pääsi peliin mukaan. T11: 50 m vu (31): 1) Riialiina Kiljala ViesU 29.77, 2) Milena Elomaa VUS 32.48, 3) Malla Hämäläinen ViesU 32.56. Lauantaina Kiekko-Espoolle taipunut JHT kyykkäsi toiseksi viimeiseltä sijalta otteluun lähtenyttä Kaarinan HCIK:ta vastaan maalein 5–2. Jääkarhut löi sunnuntaina kotihallissaan raahelaisen Teräs-Kiekon maalein 31–1 (8–0, 8–0, 15–1). Lauantaina Ylitornion EtPo nujersi Cowboysin maalin erolla. Kun Juuso Vimpari ja Toni Koskinen onnistuivat vielä erän lopulla maalinteossa, lähdettiin viimeiseen erään Limingan kolmen maalin johtoasemassa. CLAS-OLAV SLOTTE Uimareille koko tukku voittoja Kalajokilaakso HCIK–JHT 5–2 (2–0, 2–1, 1–1) K-Espoo–JHT 7–2 (2–0, 4–1, 1–1) Jääkiekon Suomi-sarja Sunnuntaina jääkiekon Suomi-sarjassa JHT Kalajoki kärsi viikonlopun toisen vierastappionsa. Maanantaina 25.11.2019 13 KALAJOKILAAKSO . Et-Po loihti ylivoimaosuman reilu minuutti ennen päätössummeria, ja se jäi voittomaaliksi. 100 m sku: 1) Liina Salin KUS 1.11.86, 2) Annukka Jouppila SeiU 1.19.81, 3) Aada Koskela ViesU 1.21.18. Toisessa erässä HCIK hankki itselleen kolmen maalin johdon Mahkosen salamamaalilla. Jääkarhut sai otteluun supertehokkaan alun. 200 m ru: 1) Emma Hämäläinen ViesU 2.48.12, 2) Maria Hautala KuRy 3.26.67. P10: 50 m vu (28): 1) Leevi Sammalaa ViesU 30.37, 2) Jakob-Aleksander Ernits VUS 31.36, 3) Oskari Tavast SeiU 32.06. Vieraiden nolla rikkoutui, kun pelattiin ottelun 33. JHT hävisi kahdesti vierashallissa Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, YLIVIESKA Ylivieskan Jääkarhut päätti naisten Mestiksen karsintasarjan pelinsä murskavoittoon. 100 m ru (30): 1) Veeti Palo KemPy 1.32.41, 2) Aaro Viitanen Swim1.36.14, 3) Emil Koskela ViesU 1.36.44. Eetu Tervala maalasi Jarno Palolan ja Jere Rantalan esityöstä. Naiset: 50 m su: 1) Milla Laiteenmäki VUS 31.66, 2) Emilia Härkönen KUS 35.16, 3) Aada Koskela ViesU 37.48. Kavennuksen iski erän lopussa Ville Mörsäri. Pietarsaari, Kokko-Jeppis Games, 2.päivän tuloksia: P14: 100 m vu (8): 1) Ville Ikola KUS 1.00.09, 2) Riku Määttälä KUS 1.01.29, 3) Torsti Saarela ViesU 1.07.04. YJK:n pistekuningatar Olivia Vääräniemi voinee olla tyytyväinen illan suoritukseensa (8+5). Jussi Siironen torjui YJK-maalilla 38 kertaa, kun kollega Hannu Haloselle riitti 24 torjuntaa. Cowboysin Ville Peltomaa kokosi neljä tehopistettä (2+2). T13: 100 m vu (23): 1) Noora-Maria Linna ViesU 1.06.76, 2) Elli Hakola KemPy 1.07.94, 3) Aina Keiski VUS 1.07.95. Toisessa erässä alkoi kolista YJK-vahti Jussi Siirosen takana. Viikonlopun ensimmäisessä pelissä Kärpät Akatemia osoittautui liian vahvaksi Ylivieskan Jääkarhuille. minuuttia
22.00 Yle Uutiset ja sää. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 20.00 Yeboyah, Renaz ja Wekesa. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen Päivä. 11.33 Radio Suomen Päivä. 15.02 Alueradio. 12.10 Urheiluradio. 01.55 Yöradio. 18.00 Yle Uutiset. Keskiviikko 27.11. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä. 10.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. Keskiviikko 27.11. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.56 Päivän mietelause. 00.00 Arkisto: Stressistä burnoutiin. 18.55 Radio Suomen Ilta. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 13.02 Vammaiskultti: Voimmeko onnitella vanhempia, jos syntynyt lapsi on vammainen?. 18.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 06.05 Politiikkaradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.25 Aamusoitto. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Risto ja Jenni pyhimysten jäljillä. 16.13 Alueradio. 10.33 Radio Suomen Päivä. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.02 Pörssipäivä. 20.03 Radio Suomen Ilta. 07.53 Alueradio. 05.50 Merisää. 23.02 Yöradio. 06.25 Aamusoitto. 12.45 Merisää. 07.29 Hyvää huomenta. 20.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Rony Rex. 23.00 Iltahartaus. 05.50 Merisää. 17.10 Urheiluradio. 17.10 Semanttista hälyä – toistemme ymmärtämisen historiaa. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä. 18.00 Yle Uutiset. 00.00 Yöradio. 21.50 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. TIISTAI 26.11. 07.53 Alueradio. 15.02 Juha Valvion koppipuheet. 15.55 Yle News. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 20.03 Metsäradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.28 Päivä tunnissa. 16.00 Yle Uutiset. 10.00 Sari Valto. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa Maanantai 25.11. Tiistai 26.11. 21.55 Radio Suomen Ilta. 20.00 Yle Uutiset. 12.30 Politiikkaradio. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Musiikkihetki. 19.00 Arkisto: Danny. 11.00 Klassikkoparatiisi. 15.00 Yle Uutiset. 14.02 Alueradio. 15.02 Kulttuuriykkönen. 21.00 Yle Uutiset. Rock-etsivä. 11.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 06.59 Hyvää huomenta. Marko Maunuksela. 20.02 Sää. 23.32 Päivä tunnissa. 02.00 Arkisto: Eloa teatteriin!. 07.15 Aamuhartaus. 12.10 Suomi talvisodassa: Sodan syttyminen ja torjuntataistelu. 17.55 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 12.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 16.10 Faunin iltapäivä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Tiina Lundbergin huoltamo. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 14.02 Tiina Lundbergin huoltamo. 12.00 Yle Uutiset. 04.00 Arkisto: Miestenvuoro – taas. 17.10 Urheiluradio. 07.15 Aamuhartaus. 23.00 Yle Uutiset. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.33 Radio Suomen Päivä. 06.15 Aamuhartaus. 22.08 Pollari. 04.00 Arkisto: Miestenvuoro. 01.55 Yöradio. 16.13 Alueradio. 04.00 Arkisto: Iskelmäsanoittajia. 08.10 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 19.05 Radio Suomen Ilta: Muutoksen matkaopas. Askel askeleelta. 16.10 Faunin iltapäivä. 02.54 Yöradio. 18.50 Iltahartaus. 06.05 Hartaita säveliä. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 22.05 Sari Valto. 06.59 Puheen Aamu. Marko Maunuksela. 09.05 Muistojen bulevardi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Tiedeykkönen. 09.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 14.00 Musiikkistudio. 09.10 Sää. 09.05 Urheiluradio. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 13.00 Klassista kahteen. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 19.02 Urheiluradio. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 06.59 Puheen Aamu. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 18.02 Radio Suomen Ilta. 12.10 Urheiluradio. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Tiistai 26.11. 12.13 Radio Suomen Päivä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Ääniversumi. 06.05 Politiikkaradio. 13.02 Radio Y – Aino-Mari Tuuri: Luutakaapin Ilmattaret. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 21.55 Radio Suomen Ilta. 21.02 Urheiluradio. 08.10 Ykkösaamu. 20.50 Radio Suomen Ilta. Marko Maunuksela. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.02 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 21.50 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.35 Aktia aamuun. Marko Maunuksela. 20.30 Akuutti. Marko Maunuksela. 16.10 Urheiluradio. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja: Sananvapauden rajat. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Akti. 15.55 Yle News. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Euroopan valot. 15.00 Yle Uutiset. 08.13 Alueradio. 18.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.33 Radio Suomen Päivä. 11.45 Musiikkia. 17.13 Päivä tunnissa. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.30 Ykkösaamu. 22.50 Kuuntelijaklubi. 19.02 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 07.29 Hyvää huomenta. 12.45 Merisää. 11.00 Yle Uutiset. 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Yle Uutiset. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 09.10 Sää. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Jääkiekkokierros. 14.00 Yle Uutiset. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.00 Yle Uutiset. 10.02 Akti. 10.33 Radio Suomen Päivä. 16.10 Urheiluradio. 09.00 Yle Uutiset. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Brysselin kone. 09.05 Muistojen bulevardi. 23.10 Yöklassinen. 11.33 Radio Suomen Päivä. 17.13 Radio Suomen Ilta. 15.02 Kulttuuriykkönen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.02 Yöradio. 16.10 Urheiluradio. 08.13 Alueradio. 20.55 Vuosisadan ääniä – Jessye Norman (1945-2019). 07.25 Musiikkihetki. 06.05 Alueradio. 17.00 Yle Uutiset. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 17.35 Luomiskertomus: Nina Honkanen kertoo kirjastaan Pohjakosketus. 03.54 Yöradio. 02.54 Yöradio. 17.10 Urheiluradio. 21.30 Radio Y – Aino-Mari Tuuri: Luutakaapin Ilmattaret. 21.02 Urheiluradio. 18.08 Urheiluhullut. 00.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 18.10 Äänitarina. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 18.02 Puikko ja Koukku: Vieraana toimittaja Ina Mikkola. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Vammaiskultti: Voimmeko onnitella vanhempia, jos syntynyt lapsi on vammainen?. 11.02 Radio Suomen Päivä. 17.13 Alueradio. 15.00 Yle Uutiset. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00 Klassista kahteen. 09.10 Sää. 10.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 09.05 Urheiluradio. 18.00 Romano mirits. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.02 Kysy mitä vaan tubettajalta: Arvostetaanko työtäsi tarpeeksi?. -0 +1 -0 +1 +1 -0 +1 +1 +1 +1 +1 +1 -7 -6 -7 -6 -6 -7 9 2 7 Tänään -2 -4 -1 -0 -2 -2 +0 -2 -1 -1 +0 +0 +4 9 7 5 5 5 ma Alavieska 1 Kalajoki 1 Haapajärvi -1 Nivala -0 Sievi -0 Ylivieska ti 1 1 1 1 1 1 ke -6 -5 -6 -6 -6 -7 to -3 -2 -1 -1 -2 -2 Kylmintä eilen Ylivieska -1,3 Lämpimintä eilen Ylivieska -0,9 Kylmintä toissa yönä Ylivieska -1,1 -7,9 Kilpisjärvi Kylmintä eilen klo 14 +4,4 Nyhamn Lämpimintä eilen klo 14 -8,2 Kylmintä toissa yönä Parikkala Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 25.11. 21.12 Puheen Ilta. 07.25 Musiikkihetki. 17.10 Urheiluradio. 17.10 Urheiluradio. 06.05 Hartaita säveliä. 18.50 Merisää. 03.00 Yle Uutiset. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 07.15 Aamuhartaus. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 20.02 Sää. 20.00 Etnokonsertteja RudolstadtFestivalilta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 8: Vanki, jakso12. 12.55 Radio Suomen Päivä. 12.13 Päiväntasaaja. 01.55 Yöradio. 06.05 Politiikkaradio. 14.00 Euroopan konserttilavoilla. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Iltahartaus. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 02.02 Susanna Vainiolan Popradio. 21.00 Yle Uutiset. 17.13 Päivä tunnissa. 07.10 Urheiluradio. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.10 Aristoteleen kantapää: Kehityksellisen kielihäiriön lisääntyminen – somen syytä?. 12.00 Yle Uutiset. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.35 Aktia aamuun. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Marko Maunuksela. 10.02 Akti. 17.30 Pyöreä pöytä. 07.50 Merisää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 00.00 Yle Uutiset. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yömusiikkia tauotta 24.00. 12.30 Politiikkaradio. 19.02 Radioteatteri esittää: Manaaja osa 4. 23.10 Yöklassinen. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Arkisto: Teatterin tila. 14.02 Alueradio. 12.10 Markus Leikolan sota ja rauha: Aseiden vaiettua kestävä rauha tarvitsee paluun normaaliin elämään. 07.29 Hyvää huomenta. 12.13 Päiväntasaaja. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 18.50 Merisää. 18.02 Radio Suomen Ilta. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 12.55 Radio Suomen Päivä. 19.02 RSO-festivaali Magnus Lindberg – Dialogit. 12.10 Urheiluradio. 17.13 Alueradio. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 18.50 Merisää. 15.02 Alueradio. 09.05 Muistojen bulevardi. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 03.55 Yöradio. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/ min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 15.02 Kulttuuriykkönen. 03.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 21.17 Päivä tunnissa. 00.00 Yle Uutiset. 10.00 Uuden musiikin X: Ida Karimaa ja Jani Kareinen. 18.50 Iltahartaus. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Arkisto: Kulttuurin ajankuvia. 17.50 Etnohetki. 10.00 Uuden musiikin X: Ida Karimaa ja Jani Kareinen. 14.02 Juuso Pekkinen. 15.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 21.17 Päivä tunnissa. 22.05 Kuusi kuvaa kuvataiteilija Tuula Lehtisen elämästä. 23.10 Yöklassinen. 18.55 Luonto-Suomen myrskyilta 0203-17600. 23.00 Iltahartaus. 07.10 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 09.05 Urheiluradio. 09.00 Yle Uutiset. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Alueradio. 22.30 Pörssipäivä. 06.56 Päivän mietelause. 13.00 Yle Uutiset. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 07.13 Alueradio. 13.00 Yle Uutiset. 18.55 Radio Suomen Ilta. 00.00 Yöradio. 06.05 Alueradio. 06.35 Aktia aamuun. 12.13 Päiväntasaaja. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 8: Vanki, jakso 13. 09.00 Yle Uutiset. 10.00 Uuden musiikin X: Ida Karimaa ja Jani Kareinen. 18.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.13 Alueradio. 13.00 Yle Uutiset. 22.30 Juuso Pekkinen. 21.50 Merisää. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 06.15 Aamuhartaus. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 07.13 Alueradio. 22.50 Käänne: Eskon arjessa päivät seurasivat toisiaan, kunnes suorittajan oli pysähdyttävä. 19.05 Luonto-Suomen myrskyilta 0203-17600. 10.02 Radio Suomen päivä. 19.05 Radio Suomen Ilta. 17.10 Urheiluradio. 21.17 Päivä tunnissa. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 09.11 Alueradio. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 05.50 Merisää. 20.00 Miikka Koivisto. 09.11 Alueradio. 06.05 Alueradio. 08.10 Ykkösaamu. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Hartaita säveliä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 03.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14 Maanantaina 25.11.2019 . 06.00 Yle Uutiset ja sää. 07.53 Alueradio. 20.03 Radio Suomen Ilta. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 18.00 Yle Uutiset. 06.56 Päivän mietelause. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 09.11 Alueradio. 07.50 Merisää. 16.10 Faunin iltapäivä. 12.13 Radio Suomen Päivä. 17.13 Päivä tunnissa. 14.02 Alueradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 08.10 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 21.02 Urheiluradio. 14.00 Uudet levyt. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 23.00 Yle Uutiset. 07.10 Hartaita säveliä. 23.28 Päivä tunnissa. 15.55 Yle News. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.59 Puheen Aamu. 15.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 18.02 Jääkiekkokierros. 22.05 Horisontti: Onko meillä sittenkään vapaata tahtoa?. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 08.10 Ykkösaamu. 07.30 Ykkösaamu. 00.00 Arkisto: Sana on vapaa. 13.00 Klassista kahteen. 07.10 Urheiluradio. 00.00 Yöradio. 22.05 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 09:21 09:24 09:27 14:57 14:55 14:52 Maanantai 25.11. 12.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 15.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 12.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 07.10 Hartaita säveliä. 15.02 Alueradio. 19.02 Urheiluradio. 18.30 Hartaita säveliä. 11.02 Radio Suomen Päivä. 03.50 Yöradio. 06.59 Hyvää huomenta. 23.02 Yöradio. KESKIVIIKKO 27.11. 21.30 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 02.00 Yle Uutiset. 08.13 Alueradio. 10.02 Radio Suomen Päivä. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 12.13 Radio Suomen Päivä. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 13.00 Yle Uutiset. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 10.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 06.25 Aamusoitto. 18.02 Luonto-Suomen myrskyilta 0203-17600. Marko Maunuksela. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 06.59 Hyvää huomenta. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 20.02 Sää. 17.30 Radioteatteri esittää: Kamala luonto – Eläimen tarkoitus. 11.00 Välilevyjä. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 14.00 Yle Uutiset. 00.00 Arkisto: Euroviisut. 12.30 Politiikkaradio. 07.30 Ykkösaamu. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 8: Vanki, jakso 11
Viime lauantaina jyrähti Olostunturilla todellinen hiihtomaailman pommi, kun haapajärvinen Mika Myllylä voitti perinteisen 20 kilometrin hiihdon. Kalenteri jaetaan viikoilla 49-51 kaikille KPK Median lehtien kestotilaajille. Tarjolla torttukahvit ja joulupuuro. 10%. Menestymisen vuoksi pitää luopua todella paljosta, ja silti epäonnistuminen vaanii aina nurkan takana, sanoo haapajärvinen hiihtäjä Mika Myllylä. KALAJOKILAAKSO Ilmoituksia Kokouksia Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. 12 kk 14,67€/kk levikkialueen ulkop. Huollon ajanvaraus Ruutihaantie 5, Ylivieska Puh. 020 750 4600 MEDIAMYYJÄ Kirsi Pinola puh. Lämpimästi tervetuloa! Merkki ilman varjo (3D) Hyvää joulua kestotilaaja! Tilaajalahjana saat kauniin seinäkalenterin. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kalajokilaakso.fi/ palaute Alansa ammattilaiset Ammattitaitoista KOTISIIVOUSTA SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. Keli oli kaikille sama, joten selityksille ei jäänyt varaa. Hän arvioi Olostunturin hiihdon tuoneen rutkasti uutta itseluottamusta tullessaan. 12 kk 12,92€/kk levikkialueen ulkop. 050-3581415 SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.fi Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.fi/mediaopas LEVIKKI 5046 kpl LT2017 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas puh. 422 162 tai 040 7732 759 Hierontapalvelu A-P NIEMIKORPI Asemakatu 4 (2. Tee kestotilaus: 020 750 4469 (ma-pe 8.00-16.00) www.kalajokilaakso.fi SYYSKOKOUS Kalajokilaakson Ilmailukerho ry, syyskokous 30.11.2019 klo 15.00, paikka Ylivieskan lentokenttä. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.fi henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2018 alk. Johtokunta Kalajokilaakso Kalajokilaaksossa julkaistiin 20 vuotta sitten laaja hiihtäjä Mika Myllylän haastattelu. 1.12.2018 alk. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. Kokouksessa käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat. Tiesin olevani kovassa kunnossa, mutta tällaista menestystä en osannut edes kuvitella, vuodattaa tyytyväinen Myllylä. kerros) Ylivieska P. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Myös harjoittelussa joudun totuttautumaan yksinäisyyteen. Vaikka mukana oli lähes koko kärkikaarti Suomesta ja Mika ensimmäistä kauttaan yleisessä sarjassa. Kaikki jäsenet mukaan, kahvitarjoilu. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 Konttori ma-pe 9.00-15.00 llmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 Toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA KPK Yhtiöt Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. 0400 902 734 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska Puh / Fax 08-425 373, 050 359 4380 www.sailokoski.fi • MAALAUKSET • KOLARIKORJAUKSET • PYÖRÄSUUNTAUKSET • ILMASTOINTIHUOLLOT Ilmoitusti laa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitustilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Osta tästä tehokasta ilmoitustilaa! Kysy tarjous: 020 750 4600 Ylivieskan Kuulan VUOSIKOKOUS ja PUUROJUHLA Liikuntakeskuksen kokoustiloissa tiistaina 10.12.2019 klo 18. Haluatko sinäkin kauniin seinäkalenterin. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Kokouksessa käydään läpi sääntömääräiset asiat. 12 kk 23,25€/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2018 alk. 040-3515684 Janne Vierimaa puh. Kotikäynnit tarvittaessa. 15 Maanantaina 25.11.2019 . 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Kovakuntoisen Mika Myllylän tie huipulle avautui Olostunturilla 30 vuotta sitten. HELLITÄ HETKEKSI Rentoudu hierojalla PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 Avoinna 9-17. Täältä päin ei löydy A-ryhmäläisiä matkaseuraksi, joten joudun reissaamaan yksin. 0400 919 724 Myös iltaisin ja lauantaisin. –?Mahtava yllätys se oli. 1.12.2018 alk. Hänet on ainoana keskipohjalaisena valittu hiihdon A-ryhmään. 12kk 25,33€/kk Digipaketti 12 kk 7,40€/kk Tiedustelut puh. 044 7997390 huolto.ylivieska@ojanrauta.com Asiantuntevaa HOITOA Torikatu 3, Ylivieska (08) 424 681 Keskustie 1, Alavieska (08) 430444 www.ylikunto.com YLI-KUNTO Oy Fysikaalinen hoitolaitos 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat KAIKKI SÄHKÖPALVELUT UUDESTA YRITYKSESTÄ! 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 PÄIVYSTYS 24/7 p. Hinnat sisältävät alv. Puurojuhlassa palkitaan vuoden menestyjiä. Tässä jutun alkua: –?Kukaan ulkopuolinen ei tajua sitä, kuinka paljon huippuurheilija joutuu uhrautumaan urheilulle
Palvelu toimii kotimaisilla operaattoreilla, liittymillä joissa ei ole palvelunumeroestoa. 16 Maanantaina 25.11.2019 . KPK Median joulukisa 25.11.-15.12.2019 on mukavaa jännitystä ja hyviä voittomahdollisuuksia! NÄMÄ KAIKKI VOIT VOITTAA TEKSTIVIESTILLÄ! Kinkk u 50 € lahjak ortti 6 kk lehtitilaus Rudol f Koivu n joulukortte ja PUKKI PARKA 6x 9x 3x laittaa pään pyörälle JA KIRJAIMET SEKAISIN YLIVIESKA www.urheilujalelu.fi www.sportia.fi. Jos sekoittunut sana on LOJUU, lähetä viesti: JOULU Maija Malli Metsäkyläntie 6 84100 Ylivieska Näin osallistut kisaan Huom! Kisaan voi osallistua ainoastaan tekstiviestillä. Tekstiviestin hinta 1,10 €. Palkinnot arvotaan kaikkien KPK Median joulukisaan oikein vastanneiden kesken ja voittajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. klo 23.59 mennessä. Lähetä vastaus ja yhteystietosi su 1.12. Ratkaise mikä jouluinen sana on sekoittunut ja lähetä vastaus tekstiviestinä numeroon 17191 ! Laita kirjaimet oikeaan järjestykseen ja lähetä vastauksesi tekstiviestillä: VASTAUS (väli) nimesi ja osoitteesi numeroon 17191 esim. *Lisäale lasketaan oston lopullisesta hinnasta. KALAJOKILAAKSO 60 % 10 % +LISÄALE Yli 1000€:n ostoi hin.* MYYMÄL ÄT JA VERKKOK AUPPA MASKU.COM Black Week JÄTTIVALIKOIMA JÄRJETTÖMÄÄN HINTAAN YLIVIESKA, Ollilanojankatu 1. Palvelemme tällä viikolla ma-to 10-18, pe 8-22, la 10-20, su 12-20 Tarjoukset voimassa 1.12.2019 asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää