91 vsk/Nro 23 . Mitaleille hiihtivät myös Reisjärven Pilkkeen Anni Alakoski, Haapajärven Kiilojen Tiia Olkkonen ja Kalajoen Junkkareiden Iida Vuollet. Sivu 5 Virve perusti Rohkian Sivu 6 Jukka Puoskari: Iso osa yritystoiminnasta tapahtuu muualla kuin suurimmissa kaupungeissa. MAALISKUUTA 2019 Perustettu 1927 . Sivu 2. ISMO KUNELIUS Poikkimäen ylivoimaa SM-hiihdoissa Milloin jäät lähtevät. MAANANTAI 25. Kolme ensimmäistä tuli helmikuussa Kuopiosta ja sieviläinen haki loput kaksi kultamitalia ylivoimaisella esityksellä viikonvaihteessa Haapajärveltä. Kalajokilaakson panos Haapajärvellä oli muutenkin vahva. Poikkimäki voitti ikäluokan kaikki viisi Suomen mestaruutta, joista kaksi viimeistä tuli viikonvaihteessa Haapajärvellä ylivoimaisilla esityksillä. Sivu 12 Miska Poikkimäki voitti kaikki tämän talven 20-vuotiaiden SM-kullat. Irtonumero 3 € SÄÄ +0 www.kalajokilaakso.fi Sieviläinen Miska Poikkimäki dominoi 20-vuotiaiden miesten tämän talven SM-hiihtoja
Pitovoima puolestaan kertoo siitä, kuinka kiinnittyneitä asukkaat ovat kotikaupunkiinsa. TUTKIMUKSESSA kaupunkien vetovoimaa arvioitiin myös indeksillä, johon yhdistettiin tutkimukseen vastanneiden käsitykset kaupungin vetovoimasta sekä tilastollinen elinvoimaisuus. Ulkoisen vetovoiman kyselyt suunnattiin kunkin kaupungin ulkopuolella asuville. Tutkimuksessa mitattiin sekä ulkoista että sisäistä vetoja pitovoimaa. Voimakkaimman pitovoiman kaupunkeja tutkimuksen perusteella ovat Paimio, Iisalmi, Tornio, Kalajoki, Uusikaupunki, Heinola, Rauma, Raahe, Suonenjoki ja Ylivieska. Kärkipäähän sijoittuvia kaupunkeja yhdistää menestys kovilla mittareilla eli myönteinen kasvu-ura, kasvava asukasmäärä tai hyvä työllisyysaste. Kaksi kolmasosaa seutukaupungeissa nyt asuvista voisi valita asuinpaikakseen uudelleen oman kaupunkinsa, jos valinta olisi ajankohtainen. Kun asiaa kysytään asukkailta nousevat keskiöön turvallisuus, asuinympäristöön liittyvät mahdollisuudet ja liikenteellinen saavutettavuus KALAJOEN kaupunginjohtaja JukKalajoki ja Ylivieska seutukaupunkien kärkikastia Seutukaupunkien vetovoimatutkimus nostaa esiin sujuvan arjen merkityksen ” Se jopa yllätti, kuinka hyvin Ylivieska tunnetaan ulkopuolella.. Vetovoima mittaa paikkakunnan kiinnostavuutta ulkopuolisin silmin katsottuna. Pehmeillä tekijöillä tarkoitetaan kaupungin imagoa, mielikuvaa ja tunnettuutta, joita on mitattu kyselytutkimuksella. Sisäinen kysely taas suunnattiin kaupungin asukkaille. Vastaajien mielikuvissa kärkipään kaupunkeja yhdistävät hyvät työllistymismahdollisuudet, keskustan vireys ja viihtyisyys, kaupungin erottuvuus sekä hyvät kulttuurija vapaa-ajan palvelut. Verkoston Innolink Oy:llä teettämän laajan vetovoimatutkimuksen lähtökohtana on tarkastella erityisesti seutukaupunkien pehmeitä vetovoimatekijöitä ja imagoa strategisena työvälineenä. Ylipäätään tutkimus kertoo, että ”sujuvan elämän” imago toteutuu seutukaupungeissa. Tässä ja nyt 2 Maanantaina 25.3.2019 . KALAJOKILAAKSO Seppo Kangas YLIVIESKA Kalajokilaakson kolmesta seutukaupunkien verkostoon kuuluvasta kaupungista kaksi, Kalajoki ja Ylivieska, kuuluu koko ryhmän kärkikaartiin vetovoimaisuudellaan. Erityisenä kohteena olivat isot kaupungit seutukaupunkien lähistöllä. Pitovoima seutukaupungeissa on hyvä. Tämän yhdistelmäindeksin kärkikymmenikköön nousivat Rauma, Uusikaupunki, Kalajoki, Raahe, Tornio, Iisalmi, Valkeakoski, Ylivieska, Pietarsaari ja Savonlinna. Sen sijaan Nivala saa seutukaupunkien vetovoimatutkimuksessa heikommat arviot. Kovat vetovoimatekijät puolestaan koostuvat kovista faktoista kuten asukasluvun kehityksestä, muuttoliikkeestä, työpaikkakehityksestä, asiointiliikenteestä ja pendelöinnistä
Uutta lainsäädäntöä ei tarvita vaan kuntalaki riittää. Tutkimus kertoo myös koko tämän alueen hyvästä asemasta. kunnanjohtaja Mauno Rannon määräaikaista virkasuhdetta siihen saakka, kunnes avoimeksi julistetun virkahaun jälkeen virkavaalilla valittu kunnanjohtaja ottaa viran vastaan. – Ei tarvita uutta maakuntalakia ja sote-kunnan tehtäväkenttä keskittyy pelkästään sosiaalija terveyspalveluihin, Tuppurainen sanoo. Samalla valtuusto totesi asian tulleen loppuun käsitellyksi. . PÄIVI SAVELA Tytti Tuppurainen selittää, miten SDP:n sote-malli eroaa keskustan mallista Tuottaa vain sote-palvelut ” Luottamus on palautunut sosialidemokraatteihin.. – Luottamus on palautunut sosialidemokraatteihin. Mehän olemme kantaneet huolta tunnettuudestamme. VIIME VAALEISSA Tuppurainen oli vaalipäällikkö ja kävi vaalikampanjaa aivan toisenlaisissa tunnelmissa kuin nyt. Lähde: Seutukaupunkien vetovoimatutkimus, Innolink Oy 2019 Tässä kuvassa yhdistyvät sekä kuntien imago että tunnettuus. – Ne ovat itsehallinnollisia alueita, joihin päättäjät valitaan vaaleilla. Seutukaupungit ovat merkittäviä teollisuusvaltaisia valmistavan tuotannon vientikeskittymiä, joiden arvonlisäyksellä, viennillä ja investoinneilla on kansallista merkitystä. Sievissä kunnanhallitus joutui torstaina käsittelemään pykälän uudelleen ennen valtuuston kokousta, koska edellisen kunnanhallituksen kokouksen jälkeen tuli esille, että asia on käsiteltävä valtuustossa. SIEVIN ENTINEN kunnanjohtaja Janne Tervo on vaatinut virkaansa takaisin sen jälkeen, kun Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi johtajasopimuksen muutoksen muotovirheen vuoksi. Kalajoki ja Ylivieska seutukaupunkien kärkikastia 55 seutukaupunkia . 020 750 4600 n . –?Tämänhetkinen kannatus näyttää siltä, että kolmaskin paikka on mahdollinen. työssäkäyntija asiointialueen. Ylivieskalaiset demarivaikuttajat Raiko Karvinen (oik.) ja Eero Kippola tervehtivät Demarinaisten puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista. Tervo aikoo arvioida tilannetta ja kokonaisuutta kaikessa rauhassa. Mukana on erikokoisia kaupunkeja, joilla on kuitenkin paljon yhteistä, Sorvisto toteaa. Samoilla linjoilla on Ylivieskan kaupunginjohtaja Maria Sorvisto. Valtuustolta hyväksyntä johtajasopimuksen muutokselle Päivi Savela YLIVIESKA SDP esitteli maaliskuun puolivälissä sote-mallinsa, jossa ei ole 18 maakuntaa vaan 18 sote-kuntaa. Arvioitava on myös virka-aseman väärinkäyttäminen todetun toimivallan ylittämisen yhteydessä, Tervo puntaroi. Janne Tervo ei vielä ole tehnyt päätöstä siitä, onko asia hänen puolestaan loppuun käsitelty. Sen eteen tehdään töitä, Raimo Piirainen sanoo. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Sievissä on todettu, että muotovirhe korjataan käsittelemällä asia asianmukaisesti uudelleen toimivaltaisessa toimielimessä eli valtuustossa. Ne tarjoavat kotipaikan lähes miljoonalle ihmiselle sekä noin 60?000 yritykselle. INNOLINK OY SEUTUKAUPUNKIEN VETOVOIMATUTKIMUS 2019 Arja Kangas SIEVI Sievin kunnanvaltuusto päätti torstaina hyväksyä kunnanhallituksen esittämän kunnanjohtajasopimuksen muutoksen syyskuulta 2017. Haemme yhteistyöllä myös sitä, että tämä tunnustettaisiin tulevassa hallitusohjelmassa. Niissä käy töissä noin 342?500 ihmistä. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan johtajasopimuksen muutos olisi pitänyt hyväksyä Sievin kunnanhallituksen sijaan kunnanvaltuustossa. Jossain vaiheessa ne saavat myös verotusoikeuden. Paikalla olivat myös demareiden kansanedustajaehdokkaat Jari Männikkö Oulaisista ja Raimo Piirainen Kajaanista. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Matkailu on meille tietysti sellainen ylivertaisuustekijä, joka näkyy tällaisissa tutkimuksissa. Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi 3 KALAJOKILAAKSO . Ne ovat seutunsa ja talousalueensa keskuksia, jotka muodostavat ympärilleen luontaisen . Kalajokilaaksosta ryhmään kuuluvat Kalajoki, Nivala ja Ylivieska. Tutkimus toteutettiin sähköisenä tiedonkeruuna tammikuussa 2019. Olemme jo pitkään olleet johtopaikalla kannatusmittauksissa, joten nyt pitää kertoa puolueen omista tavoitteista. –?On tärkeää, että huomataan, miten iso osa yritystoiminnasta tapahtuu muualla kuin maakuntien keskuksissa tai suurimmissa kaupungeissa. Puoskarin mielestä seutukaupunkiverkostolla on merkitystä, vaikka se vielä tunnetaan heikosti. Viime vaaleissa SDP sai Oulun vaalipiiristä läpi vain yhden kansanedustajan, Tytti Tuppuraisen. Tuppurainen kiittelee erityisesti puoluesihteeri Antton Rönnholmin työpanosta. SDP:llä on ollut neljä vuotta aikaa laittaa puolueen työryhmäkoneisto kuntoon ja vaaleihin lähdettiin hyvin valmistautuneina. Kunnilla on Suomessa verotusoikeus, ja sote-kunnat muodostetaan kuntalain pohjalta. Samalla todetaan, että sopimuksessa sovittu menettely ja muun muassa siihen liittyvä maksuvelvollisuus eli erokorvaus on saatettu loppuun ja tältä osin asiassa ei ole tarpeen suorittaa muita toimenpiteitä taikka selvityksiä. Tutkimus perustuu yhteensä noin 12?800 vastaukseen. –?Tietysti olemme iloisia tuloksesta. Sote-kunnat sekä tuottavat että järjestävät itse sosiaalija terveyspalvelut. Väkeä kävi teltalla tasaiseen tahtiin juttelemassa, mutta tuulinen ja hyinen sää ei voinut olla vaikuttamatta kävijämäärään. Siihen käytetään mm. Sen pohdintaan käytettiin strategiatyössäkin paljon energiaa. Kunnanhallitus ylitti hallinto-oikeuden mielestä toimivaltansa. –?Koen yhteistyön tärkeäksi. –?Kalajoella on aidosti monipuolinen ja menestyvä yrityskanta, hyvä yhteistyö yritysten kesken ja myös kaupungin suuntaan, josta syntyy vahva pohjavire. . palveluseteleitä. Kansanedustaja Tytti Tuppurainen kertoo, miten sote-kunta eroaa keskustan maakuntamallista. Vasemmalla oulaistelainen ehdokas Jari Männikkö. Yksityiset palveluntarjoajat ovat sote-kuntiin nähden renkejä, joiden palvelut täydentävät sote-kuntien palveluja. OULULAINEN Tuppurainen oli lauantaina Ylivieskassa demareiden vaaliteltalla Halpa-Hallin edessä. Ylhäällä oikealla ovat parhaiten sijoittuvat ja alhaalla vasemmalla huonoimmin sijottuvat kaupungit. Asian käsittelyä päätettiin kuitenkin jatkaa äänin 20–4. . Samassa kokouksessa valtuusto myös päätti jatkaa vt. Kokouksessa perussuomalaisten Jarkko Myllyoja esitti perussuomalaisten ryhmäesityksenä, että asia jätettäisiin pöydälle. Seutukaupunkien ryhmään kuuluu 55 kaupunkia eri puolelta Suomea. –?Se jopa yllätti, kuinka hyvin Ylivieska tunnetaan ulkopuolella. Seutukaupunkien väkiluku vaihtelee Kannuksen 5?500 asukkaasta Salon 53?000 asukkaaseen. –?Antti Rinne on paljon valmiimpi ja kypsempi pääministeriksi kuin neljä vuotta sitten. Tuppuraisen mukaan kansalaisten ei tarvitse pelätä, että sotekunnasta tulee uusi verottaja. –?Herää kysymys, poistaako tällainen menettely virhettä, joka on ollut valmistelussa aikaisemmin. Yhtenä esimerkkinä hän mainitsee osaavan työvoiman saatavuuden, jonka kanssa painiskelevat monet seutukaupungit. Maanantaina 25.3.2019 ka Puoskari ei yllättynyt menestyksestä. Suurilla kaupungeilla Kokkolalla ja Oululla menee hyvin, mitä seutukaupungit täydentävät, Puoskari toteaa. Hänen mukaan seutukaupunkiverkosto on viimeisen vuoden aikana kehittynyt ja tiivistynyt. Täydennyksen valmistelivat kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanhallitus ja osapuolet myös allekirjoittivat ja hyväksyivät asiakirjat tuolloin
Niiden kehityksen tueksi on jo yksi ohjelma laadittu. Eikä tyydytä pelkästään siihen, että yhteiskunta auttaa. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimittajat Pirjo Kunelius (toimitussihteeri), Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Nuoret osoittivat mieltään jäämällä pois koulusta ilmastonmuutoksen takia. Pitäisikö suomalaisten muuttaa köyhään Afrikkaan etsimään itsellemme onnea. Onhan maailman ilmasto muuttunut ennenkin. Nivalalle tutkimus antaa eniten mietittävää. Jos tuon tutkijan tapaan ei osaa iloita onnistumista, niin ahdistushan siitä tulee. On ikävää, jos nuoriso tuntee turhautumista ja epätoivoa tulevaisuuden suhteen. Verkosto on perustettu, jotta nämä tietynlaiset väliinputoajat saisivat itselleen näkyvyyttä ja äänensä paremmin kuuluviin. Lakkoilua P. Se ei kuitenkaan pelkästään ole menestyksen taustalla, vaan myös kovat faktat todistavat, että Kalajokea pidetään monin tavoin onnistujakuntana. Me olemme hänestä tyhmiä ja vähään tyytyväisiä, ja ettemme osaa enempää pyytää. IHMISET KAIKKIALLA ovat samanlaisia haluineen ja toiveineen. Nykynuorilta unohtuu, että me emme myöskään lentäneet ulkomaille monta kertaa vuodessa, käyneet hiihtolomalla Alpeilla, syöneet lihaa joka päivä, shoppailleet kalliita vaatteita emmekä käyttäneet juuri mitään kertakäyttöistä. Pääkirjoitus. Se on kunnioitettava ominaisuus. Kohua aiheuttaneita kasvisruokapäiviä pidettiin useinkin, eikä kukaan niihin menehtynyt. Kunhan natisevat. Onko onni joku kirous, josta minua ei ole varoitettu. Kaikki käytettiin loppuun. Siksi me voimme siihen myös vaikuttaa. Sen mahdollisuus meissä suomalaisissa tekee minut onnelliseksi. Miten sitten onnellisuuserot syntyvät. Heti joku maailmanparantamisen syndroomastaan ahdistunut suomalainen naistutkija Genevestä selitti, ettei meillä ole syytä iloita sijoituksestamme, koska YK mittaa vain länsimaisten hyvinvointivaltioiden ihmisten onnea. Erityisesti niissä korostuu tietynlainen ihmisläheisyys: elämä seutukaupungissa on helppoa ja yksinkertaista. Tietoisuus aidon lähimmäisenrakkauden olemassaolosta maassamme tekee minut erityisen onnelliseksi. Kohtuullisen hyvän tuloksen Nivala saa sisäisessä vetovoimamittauksessa, eli kaupunkilaiset itse arvostavat kotikaupunkiaan. Muistan hyvin, kun kauppareissulla äidin listan mukaan ostin lihatiskiltä seitsemän siivua hänen herkkuaan suolalihaa tai 100 grammaa Lauantaita siivuina. Vetovoimatutkimuksessa nousee muutamia seutukaupunkien selkeitä vahvuuksia esiin. SITTEN KIRJAILIJANLANTTU rääpi, ettemme me suomalaiset osaa vastata onnellisuusraportin kysymyksiin oikein. Me luotamme toisiimme ja haluamme tarjota hyvän elämän myös vähäosaisille. Kalajoki tunnetaan hyvin, ja matkailukaupunki synnyttää luonnostaan myönteisiä mielikuvia. Paikallinen kulttuuri ja elämisen puitteet tekevät kansakuntien ihmisten väliset onnellisuuserot. Nyt on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun muutos on ihmisen aiheuttama. Asiahan on oikea. Nuoret näkevät asioita usein hyvin mustavalkoisesti. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 25.3.2019 . Miksi jotkut meistä suomalaista eivät kestä suomalaisten onnellisuutta. Se, että jäädään vain pois koulusta tekemättä mitään muuta, on kyllä outo tapa osoittaa mieltä. Sehän olisi vain paluuta entiseen aikaan. Se on aina joko tai. Tarvitaan tekoja, sillä nuorisolla on todella raikkaita mielipiteitä ilmastonmuutoksen parannuskeinoista. Vähään tyytyväisyys ei sinänsä ole häpeä. Luetut kirjailijat pärjäävät paremmin. Ei sitä kasapäin leivälle pantu. Uskon, että me suomalaiset olemme kansankuntana onnellisia vuoden muina päivinä paitsi yhtenä. Helppo paikka elää Nivalalle tutkimus antaa eniten mietittävää. On ihmisiä, jotka panevat pään pensaaseen ja väittävät, ettei sellaista olekaan. Totta on, että lukemattomat kirjailijat joutuvat Suomessa tyytymään vähään. Nyt ilmastonmuutoksesta puhutaan. Onnellisuutensa hyväksyminen antaa ihmisestä ulospäin typerän vaikutelman. Ehkä suomalaiset osaisimme olla onnellisia Afrikan savimajassakin. Mehän emme puhuneet ilmastonmuutoksesta ollessamme nuoria. Mitenkähän ilmaston lämpeneminen sillä vähenee. Tunnettuudessa se häviää Kalajoelle, mutta ei niin paljon kuin ylivieskalaiset itse ovat olettaneet. Ihan pienilläkin arjen valinnoilla voi saada jotain aikaan. Ponnistelemme päivittäin, jotta saamme paremman huomisen itsellemme ja rakkaillemme. Moni muu vetovoimatekijä Ylivieskassa on erittäinkin hyvässä kunnossa. Meitä edeltävät sukupolvet ja me olemme tehneet täällä töitä onnemme eteen. Seuraavaan hallitusohjelmaan verkosto odottaa selkeää linjausta seutukaupunkien elinvoiman tukemiseen. Joidenkin mielestä liikaakin. Se on päivä, jolloin YK:n onnellisuusraportin ykkössijamme taas julkistetaan ja sen tyhjäksi tekeminen alkaa Suomessa heti aamusta. Puheista kuultaa syytös vanhempia kohtaan. Kaupunkeja yhdistää se, että ne ovat oman seutunsa tai työssäkäyntialueensa keskuksia, mutta eivät ole maakuntakeskuksia. Suomessa on mielipiteenvapaus sekä lupa osoittaa mieltä julkisesti. Seutukaupungit on vasta muutaman vuoden vanha valtakunnallinen verkosto, johon kuuluu tällä hetkellä 55 kaupunkia. Me ja varsinkin meitä viisikymppisiä edeltävät sukupolvet elimme aivan eri maailmassa kuin nykyään. Ainakin omassa mielessä. Se on totta. Tiedän paljon uhrautuvia ihmisiä, jotka tekevät parhaansa päivittäin auttaakseen vanhaa äitiään tai jopa vierasta avuntarvitsijaa. Eikä menehdy tänä päivänäkään. Kuulin tuon päivän aamuna autoradiosta uutisen, että olemme taas maailman onnellisin kansa. Niitä siis pidetään tietyllä tavoin paikalleen jämähtäneinä. Vegaanisen ruokavalion vaihtoehtona voisi ihan hyvin maltillisemmin vähentää lihansyöntiä. Se ei ole huono asia. Sekä tunnettuus, imago että kovemmat vetoja pitovoimatekijät jäävät tämän tutkimuksen valossa selvästi jälkeen alueen kahdesta muusta kaupungista. 4 Maanantaina 25.3.2019 . Maito ostettiin pääläriin ja makkarat kietaistiin lihatiskillä paperiin. Suuret tulivuorenpurkaukset ja muut luonnonmullistukset ovat aiheuttaneet todella dramaattisia muutoksia ilmastossa. Hyvää se tekisi meille möhömahoille. Ne ovat turvallisia, helposti saavutettavia ja palveluiltaan varsin monipuolisia pikkukaupunkeja. Koulussa opetettiin parsimaan sukat ja paikkaamaan housunpolvet. Kalajoki, Nivala, Kannus, Raahe ja Ylivieska kuuluvat joukkoon lähiseudulta. Se on mahtavaa! Hannu Verronen hannu.verronen@kalajokilaakso.fi Vain yksi päivä onnea vailla Kolumni Seppo Kangas 25.3.2019 Toisaalla tässä lehdessä on uutinen viime viikolla julkistetusta seutukaupunkien vetovoimatutkimuksesta. Kalajoki menestyy tässäkin tutkimuksessa erinomaisesti, kuten se on pärjännyt muissakin erityisesti imagoon liittyvissä tutkimuksissa. Ei ollut elektroniikkaa ja muita sähkösyöppöjä. Ne ovat varsin erikokoisia, runsaasta viidestä tuhannesta asukkaasta aina yli kymmenkertaiseen asukasmäärään. Siinä on työmaata kaikille seutukaupungeille. Kaikki tarvittava on lähellä ja edullisesti saavutettavissa. Ei 1960–1970-luvuillakaan joka päivä lihaa syöty. Iässä, jolloin mielen pitäisi olla täynnä suunnitelmia ja tulevaisuudenuskoa, se taisteleekin epätoivoa vastaan. Sen kuuli hänestä. Silti monelta heistä puuttuu ymmärrys, miten heitä edeltävät sukupolvet ovat eläneet. Jos siellä on sauna, mieluiten pihasauna. Veitsi Me ja varsinkin meitä viisikymppisiä edeltävät sukupolvet elimme aivan eri maailmassa kuin nykyään. Erittäin hyvät arvosanat saa Ylivieskakin. Ennätin olla siitä onnellinen sekunnin. Vähän naiiveja, mutta oikeansuuntaisia. Yleisesti seutukaupungit menestyvät heikoimmin uudistuvuutta kuvaavissa mielikuvissa. Ei kuitenkaan haitannut näyttää typerältä, koska olin onnellinen. Sen näin hääkuvastani
Voitaisiin tehdä kosteikko, jossa olisi järven piirteitä pintaturvetta poistamalla ja avovettä luomalla. –?Mertuanjärven järvikuvio on mielenkiintoinen asia. Suunnitelman järvivaihtoehdossa vettä olisi kesällä 50– 80 senttiä turvepinnan päällä. Jos turvetta poistetaan jostakin kaivamalla, niin niiltä kohdin järvi tietysti syvenisi. PELKKÄÄ KOSTEIKKOAKIN osa ihmisistä on pitänyt hyvänä vaihtoehtona, koska se tarjoaisi mahdollisuuden vesilintujen elinympäristöön. Kosteikko olisi mahdollista tehdä kaivamalla kelluvaa turvetta pois, eikä vedenpintaa nostettaisi. päivien välillä. PÄIVI SAVELA Kalajoen tulvahuipun ennustetaan ajoittuvan huhtikuun 22. Eniten maanomistajilla on kiinnostusta siihen, että kuivioalueen länsipuolella saattaisin kuivatus kuntoon. Jos niin tehdään, silloin tehtäisiin pinta-alaltaan entisen kokoinen 65 hehtaarin järvi, Lax toteaa. Avoinna on vielä se, että pitääkö Mertuanjärven suunnitelmille hakea aluehallintovirastosta vesilain tarkoittamaa lupaa. Se voi olla yksi mahdollista rahoittajista. Kevyesti tehty kosteikko maksaisi kymmeniä tuhansia euroa. –?Jokivesistöissä voi esiintyä jääpadoista aiheutuvaa tulvimista, joka saattaa paikallisesti nostaa vettä yllättävän korkealle, Hampinen sanoo. Tulvansuuruuteen vaikuttaa lumen määrää enemmän lumen sulamisnopeus, johon vuorostaan vaikuttavat vesisateet ja ilman lämpötila. 5 Maanantaina 25.3.2019 . –?Näyttäisi, että kolmeen viikkoon ei vielä saada tulvia Kalajoen seudulle, sanoo vesitalousasiantuntija Timo Hampinen Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksesta. KALAJOKILAAKSO Päivi Savela Pohjois-Pohjanmaan Elykeskus valmistautuu sahaamaan Kalajoen jäitä tänä keväänä. Tapahtumapaikalla oli pelastustyön ajan liikenteenohjaus. Paikalla kävi kolme pelastuslaitoksen yksikköä. POHJOIS-POHJANMAALLA virtaamat ovat vasta hyvin pienessä nousussa. KARTTA YLIVIESKAN KAUPUNKI MARIKA LAX Ylivieskassa halutaan Mertuanjärvi takaisin Hankerahoitusta tarvittaisiin puoli miljoonaa euroa Eetu Kupulisoja NIVALA Nivalassa valtatie 27:llä sattui perjantaina aamupäivällä tieliikenneonnettomuus. Tänä keväänä tulvan ennustetaan olevan suuruudeltaan keskimääräinen. Säännöstelyllä jokivesistöillä tehdään mahdollisuuksien mukaan ns. Sahauspaikkojen valinta perustuu vuosien kokemukseen. Pelastuslaitoksen mukaan ajoneuvossa oli yksi henkilö, joka ei alustavien tietojen mukaan loukkaantunut vakavasti. – Konsulttimme Kosteikkomaailman Juha Siekkinen on nyt kevään aikana vielä tarkentamassa suunnitelmia. –?Ilman merkittävää kaivamista järvi jäisi matalaksi. Viime vuonna Kalajoki tulvi Alavieskan kohdalla. Sahaaminen vaatii vähintään puolen metrin teräsjään, jotta se kestää raskaan kaluston painon. Lopulliset päätökset tehdään ensi viikolla, kun mittaukset on koottu yhteen. Nykyisenä mihinkään kelpaamattomana joutomaana kukaan ei halua aluetta pitää. mennessä, Hampinen sanoo. Kalajoella jäänlähtö on yleensä huhtikuun 15.– 25. värjäysjuoksutuksia jäämassojen heikentämiseksi. KALAJOELLA tulvahuipun ajankohta sijoittuu ennusteen mukaan ja historiatietojen valossa huhtikuun 22. Jään paksuus on Kalaja Pyhäjoessa yli puoli metriä. Henkilö oli päässyt ajoneuvosta itse ulos. Järven tekeminen maksaisi noin 500?000 euroa, hyvän kosteikkoalueen tekeminen vaatisi sekin satojatuhansia euroa. – Keskimääräisestäkin lumitilanteesta voi siis lämpimien ilmojen ja runsaiden vesisateiden siivittämänä kehittyä poikkeuksellisen suuri tulva, Hampinen sanoo. Jos on yksimielisyyttä ja 500?000 euroa rahoitusta löytyy, Ylivieskaan voidaan saada joku päivä takaisin 65 hehtaarin suuruinen järvi. Nivalan suunnasta Haapajärvelle päin matkalla ollut henkilöauto ajautui ulos tieltä ja päätyi katolleen pellolle tien oikealle puolelle. Oulun hätäkeskus antoi tehtävän kello 9.30. Suunnitelmat on tehty osana ympäristöministeriön rahoittamaa Ylivieskan kaupungin Viivytys-hanketta, jolla pyritään vähentämään ravinteiden pääsyä Kalajokeen ja luomaan toimintamalleja vesistöjen tilan parantamiseksi. Onnettomuus sattui Nivalan keskustasta katsottuna hieman ennen Karvoskylää, noin Kytöpuhdon ja Veelanninpuhdon puolivälissä. Sekin on osaltaan tukemassa järven rakentamista, Marika Lax pohtii. Lunta on keskimääräisesti vähemmän kuin edellisenä vuonna mutta enemmän kuin mitä on viimevuosina nähty. Sitten niiden pitäisi olla valmiit lähetettäväksi ELY-keskukselle. Sellaisia jäitä löytyy, että joudutaan sahaamaan, sanoo johtava vesitalousasiantuntija Timo Karjalainen. EETU KUPULISOJA. Juoksuttamalla vettä jään päälle ennaltaehkäistään jääpadoista aiheutuvia vahinkoja. –?Tilastollisesti arvioituna Niskakoskella jäänlähtö on 85 prosentin todennäköisyydellä 25.4. Mertuanjärven palauttaminen järveksi olisi iso oma hankkeensa. Lumitilanteen perusteella tulvista on tulossa suuruudeltaan keskimääräiset. Auto katolleen – kuski selvisi vähin vammoin Kuljettaja selvisi tästä rytäkästä vähin vammoin. Järvikuvion kunnostamisen vaihtoehtoja esiteltiin torstaiiltana yleisölle ja niitä on esitelty myös aiemmin järvikuivion lähialueen maanomistajille. Avoveden saaminen vaatisi silloin pintaturpeen poistamista laajoilta aluetta. päivän tienoille. Vaihtoehtoina oli esillä kuivion palauttaminen joko järveksi tai muuttaminen kosteikoksi. –?Tänä vuonna sahataan varmasti. Paikoissa, joissa ei ole ollut suojaavaa lumikerrosta, jään paksuus on jopa 80 senttiä. Kunnon järven tekeminen vaatisi penkereen rakentamisen ja turpeen kaivamista laajalta alueelta ja vedenpinnan nostoa. Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan Ely-keskukset käyttävät samaa kalustoa, joten kun etelämpänä on sahattu, kalusto siirtyy pohjoisemmaksi. Säännöstellyillä järvillä on varauduttu tulvan tuloon laskemalla altaiden vedenpintoja. päivän tienoille Ei tulvaa kolmeen viikkoon Hannu Verronen YLIVIESKA Ylivieskan Mertuanjärven järvikuivio halutaan ehkä enemmin järveksi kuin kosteikoksi. Siihenkin auttaisi järvi penkereineen. Edelleen olemme pitämässä eri vaihtoehdot mukana ja kysymme ELY-keskuksen mielipidettä. –?Tulvasuojelun ottaminen mukaan Mertuanjärvi-hankkeeseen voisi helpottaa rahoituksen saamista. Jos päädytään Mertuanjärven järvikuivion mittavaan kunnostushankkeeseen, niin riittävän omarahoitusosuuden saamiseksi voitaisiin hankehakijaksi tarvita Ylivieskan kaupunkia. Me olemme pitäneet ELY:n mukana asiassa jo valmiiksi. Konsultin Kosteikkomaailman tekemiä suunnitelmia oli torstaina Ylivieskassa kuuntelemassa 30 henkeä. Laxille on tullut se kuva, että enemmistö lähialueen maanomistaja voi haluta kuivion järveksi, koska silloin alueen virkistyskäyttö lisääntyisi parhaiten. MERTUANJÄRVEN suunnitelmista tehdään nyt hankepäällikkö Marika Laxin mukaan niin yksityiskohtaiset, että rahan hakeminen kuivion kunnostamiseksi on mahdollista. Haasteena on, että avoin turvepinta todennäköisesti nousisi vedenpinnan mukana. Kuivion melko runsasta puustoa jouduttaisiin myös poistamaan, Marika Lax kertoo Vesi voisi tulvalla nousta enintään puoli metriä. Harvoin pohditaan järvikuivion palauttamista järveksi
Miinin työskentelee Rohkiassa osa-aikaisesti ja tekee graafisen suunnittelun lisäksi valokuvausta. Ojalan mukaan huutokaupattavaksi tuleva muki on todennäköisesti sama muki kuin hänen omistamansa. Fyysinen paikka, josta freelancerit, yksintai mikroyrittäjät, muut itsensätyöllistäjät tai etätyötä tekevät vuokraavat jaettua työskentelytilaa. Helsingin Sanomien uutisen mukaan erikoinen muki on herättänyt ulkomaistenkin keräilijöiden kiinnostuksen. Arvola vuokraa Rohkiaa myös neuvotteluja kokoustiloiksi, koska hän on huomannut niitä tarvittavan Ylivieskassa. –?Nyt näyttää tosi kivalta ja hyvältä. Saman tyyppinen virhepainosmuki on myynnissä myös Huuto.netissä, mutta ilman leimaa. Vilijonkka-muki huutokaupataan 7. huhtikuuta. –?Kyllähän se nyt vähän harmittaa, mutta jännä nähdä, paljonko siitä maksetaan. Seuraava vaihe on nykyistä suuremmat tilat, joiden ostamista Arvola aikoo suunnitella ja laskea tämän vuoden ajan. Ostin häneltä samaan aikaan muitakin mukeja ja käsitin, että hän on Arabian tuotteita valmistavassa tehtaassa töissä. Virve Arvolalla oli aiemmin toimistotilat Smarthousessa, mutta hän kaipasi ympärilleen ihmisiä, joiden kanssa voi päästä syvemmälle kuin mitä alkuperäinen idea yleensä on. Täällä on ikään kuin lupa olla hullu, Arvola sanoo. Arvola tekee työkseen myymäläja toimitilasuunnittelua. –?Sen takia sen ostin, kun omistan muitakin mukeja. Luulen, että muki lähtee ulkomaille, ei suomalaiset maksa tonnikaupalla yhdestä mukista. –?Epäilen, että myyjä oli tehtaan työntekijä, koska eihän tuollaisia virhepainoksia liiku muualla kuin tehdasalueella. Kivijalkamyymälän tiloihin perustettu toimisto viestii värikkyyttä, vaikka tilan värejä ovat ainoastana keltainen, vihreä ja musta. –?Haluaisin viimeisen päälle sellaiset tilat, joissa on huippuolosuhteet tehdä töitä. Rohkian näyteikkunoista puuttuu vielä teippaukset, joiden valmistumisen jälkeen pidetään avoimet ovet yleisölle. Kauaa Ojala ei kuitenkaan mukia pitänyt kokoelmassaan vaan myi sen eteenpäin seuraavana vuonna. JANNE OJALA Janne Ojala luultavasti omisti ehkä maailman harvinaisimman muumimukin. . . Rohkia on luovien alojen yksinyrittäjille tarkoitettu työtila, josta voi vuokrata työtilan itselleen. Täällä parasta on luova seura, ja se, että olemme näkyvillä, Miinin viittaa Rohkian sijaintiin. Työtilassa työskentelevät myös valokuvaaja Ari-Pekka Hihnala ja freelance-toimittaja Hanna Perkkiö. Kohteina ovat pienetkin toimistohuoneet ja näyteikkunatkin. Rohkia ruokkii luovuutta Yhteisöllinen työtila . Tarjoaa sekä ammatillista tukea että työkavereita. Se on tämä muumihulluus semmonen juttu, että se lähtee käsistä, Ojala tuumailee ja kertoo, että hänen mukikokoelma on kokonaisuudessaan karttunut varsin laajaksi. –?Ympäristökin voi avata monenlaisia asioita. Siksi Vilijonkka-mukin hinta saattaa nousta huutokaupassa korkeaksikin. Kyseessä on Vilijonkka-mukin virhepainos, mutta erikoiseksi sen tekee se, että virhepainoksen pohjassa on Arabian tehtaan leima. –?Huomasin, että en saa omasta potentiaalista kaikkea irti, kun olin yksin. Hulluus viittaa luovuuteen ja erityisesti pyrkimykseen tehdä asiat eri tavalla kuin yleensä tehdään. Virhepainoksia on ollut liikkeellä aiemminkin, mutta ne ovat tavallisimmin leimattomia versioita. Hänet tunnetaan myös kaupan alan Liikkeessä-seminaarin lavastuksesta, ja hän on mukana myös messuilla messuosastojen visuaalisen ilmeen tekijänä. VISUALISTIN työhön tarvitaan aina myös graafista suunnittelijaa ja valokuvaajaa. Yhteisöllisessä työtilassa työskenteleminen on edullisempaa ja joustavampaa kuin oman toimiston vuokraaminen. Sen pyyntihinta on jopa yli 22?000 euroa. . 6 Maanantaina 25.3.2019 . Rakentuu usein avoimen toimistotilan ympärille, ja lisäksi sisältää yhteiskäytössä olevia muita tiloja, esimerkiksi neuvotteluhuoneita ja keittiö. PÄIVI SAVELA Yhteisöllisessä työtilassa yksinyrittäjän ei tarvitse miettiä yksin Arja Kangas OULAINEN Jopa maailman harvinaisimmaksi muumimukiksi tituleerattu Vilijonkka-muki on todennäköisesti päätynyt Suomeen oulaistelaisen muumimukikeräilijä Janne Ojalan ansiosta. KALAJOKILAAKSO Päivi Savela YLIVIESKA Rautatiekadulle Ylivieskaan on avattu työhuone Rohkia, jossa työskentelee visualisti, graafinen suunnittelija ja journalisti. Erikoinen muki kiinnitti Ojalan huomion. 40 eurolla ostettu muki löysi uuden omistajan 360 eurolla. Janne Ojala ostama ja sittemmin myymä Vilijonkka-muki on virhepainos ja nyt siitä ovat kiinnostuneita ulkomaisetkin keräilijät. Se olisi hyvin luova paikka, jossa visuaalisuus on vahvaa ja ruokkii luovuutta. –?Myydä pätkäsin, kun silloin noille virhemukeille ei ollut sellaista kysyntää kuin nykyään. Ojala nimittäin osti samannäköisen mukin vuonna 2012 thaimaalaiselta kauppiaalta verkkokauppa Ebayn välityksellä. Jos halutaan sellaista, mitä kaikilla muillakin on, niin me ei olla oikeita tyyppejä, Arvola pamauttaa. Siksi onkin onni, että Raahesta takaisin kotipaikkakunnalleen muuttanut Sara Eleni Miinin tarvitsi työskentelytiloja. Rohkia on ollut avoinna vasta vähän aikaa, mutta Miinin sai uusia asiakkaita heti. Mukaan mahtuisi vielä koodari, joka hallitsee esimerkiksi nettisivujen teon. LÄHDE: TYÖJA ELINKEINOMINISTERIÖN TYÖELÄMÄ 2020 -HANKE Graafinen suunnittelija Sara Eleni Miinin työskentelee sivutoimisena Virve Arvolan perustamassa Rohkia-työtilassa. Asialla on Virve Arvola, jonka suunnittelema on myös Rohkian visuaalinen ilme. Mutta jos voittosuhdetta miettii, niin kyllä siitä saa maksaa useita tuhansia, että pääsee samaan voittoon kuin minä, Ojala pohtii. Siellä syntyy timantteja. Sinne tulee myös kuvausstudio. –?Täällä ei suoriteta omaa alaa. VOITTOA Ojala silti sai ostokseensa aivan mukavasti. Nyt ilmeisesti samainen muki on tulossa myyntiin Huutokauppakeskus Turengilla huhtikuussa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat
Sovellan paljon, mutta en ole se, joka luo ideat alusta asti ja leikkaa kankaat ilman kaavoja. Sippala kertoo, että aloittaessaan bloggaamisen, neuvoja hyvän blogin luomiseen oli vähän ja omintakeinen tekeminen näkyy blogin alkuvaiheessa erityisesti kuvissa. Kun ompelen vaatteita itse, hoikat ja pitkäsääriset lapsemme saavat paljon istuvampia ja sopivampia vaatteita, kuin tavallisella mitoituksella olevat vaatteet ovat. Omat liikuntaharrastukset ovat jääneet vähemmälle, mutta viikonloppuisin retkeilemme luonnossa. Työ on täysi vastakohta kaikelle muulle hänen elämänsä osaalueille. Sen sisältö kasvaa yhtä matkaa lasten kanssa ja täyttyy tunteella. Helmikuun alussa kahdeksan vuotta täyttänyt blogi syntyi samana vuonna kuin perheen vanhin lapsi Veeti. LAPSIA ON tullut kaksi lisää, ja blogi on Aavan ja Viian myötä muuttunut ainakin mallien osalta tyttömäisemmäksi, mutta edelleenkin Sippala kirjoittaa blogia periaatteella, että blogiin päätyy käsitöiden lisäksi lapsiperheen tavallista arkea iloineen ja suruineen. Hän toteaa, että käsitöissä, sisustamisessa ja leipomisessa hän ei ole luova tyyppi, mutta on hyvä soveltamaan valmiita ideoita. TILAUSTYÖT VIEVÄT nykyään aikaa lapsille ompelemisesta, mutta toisaalta ne ovat keino pyörittää harrastusta. Pidän siitä, että voin kuvata ja kirjoittaa monenlaista asioista. Arki on ihana ja kiireinen sekoitus, jossa kaikelle pitää löytää aikaa. Eniten kiitosta ja palautetta tuleekin avoimista ja henkilökohtaisista kirjoituksista, mutta silti moderoin nykyään kommentit, koska jos ne eivät ole millään lailla rakentavia tai ovat jopa loukkaavia, en päästä niitä julkisuuteen. Tekemällä ja kokeilemalla on muokkautunut omia tuotteita, jotka ovat hänen tavaramerkkinsä. Niistäkin tosin saan ideoita. KALAJOKILAAKSO Fiilistellen Tuovi Pulkkanen YLIVIESKA Nauravanappi on blogi, jonka takaa löytyy ylivieskalainen kolmen pienen lapsen ompeleva, neulova ja työssäkäyvä äiti Laura Sippala. En ompele tai kirjoita joka ilta, koska lasten harrastuksetkin vaativat oman aikansa. En osaa sanoa miltä blogi näyttää muutaman vuoden päästä. Kiinnostavaa tekemistä on paljon, mutta lapset ja perhe ovat kuitenkin etusijalla ja kaikella on aikansa. Kankaat ovat nykyään kalliita, mutta laadukkaasta kankaasta ommeltu vaate sitten kestääkin hyvin. –?En ole missään vaiheessa halunnut rajata blogia pelkäksi käsityöblogiksi. –?Nyt kirjoittamiseen ja kuvien käsittelyyn on olemassa vaikka kuinka paljon ohjeita ja oma tasokin on noussut. Kun tilauksesta tehtäviä töitä on paljon, lapsille ompeleminen jää vähemmälle. Veeti oli kiltti vauva ja Laura-äiti alkoi aikansa kuluksi kirjoittaa perheen kuulumisia blogiin, koska molempien vanhemmat ja sukulaiset asuvat kaukana. TUOVI PULKKANEN Hyväntuulinen blogi kasvaa lasten mukana ja sitä päivitetään fiiliksellä Pipojen ja pantojen kuosi ja värit vaihtuvat kangastarjonnan mukaan, mutta rusetti on mukana useimmiten. Sen kuinka syvästi Sippala asioita blogissaan käsittelee, ohjailee tunne. Hän tekee myös blogiyhteistyötä, mutta vain teemoissa, jotka sopivat blogiin. SIPPALA ON koulutukseltaan insinööri ja tekee töitä ohutlevymekaniikan parissa. Niinpä blogi yhdisti monta asiaa ja se on elänyt perheen mukana kaikki nämä vuodet. Samaan aikaan hän aloitti ompeluharrastuksen, kuvasi ompeluksiaan ja päivitti blogia myös niillä. –?Minusta ei koskaan pitänyt tulla ompelijaa, vaikka äitini on aina tehnyt paljon käsitöitä. –?Ommellessani tarvitsen kaavat kaikkeen ja ideat ammennan Instagramista ja Pinterestistä, joihin päivitän itsekin omat tuotokseni. Uudet vaatteet ja päähineet nähdään pikkuprinsessojen päällä. Se yllätti itsenikin, mutta innostuin vauvan myötä tekemään lastenvaatteita ja samalla innostuin myös neulomisesta. Siitä Nauravanappi-päähineet tunnetaan, sanoo Laura Sippala. 8-vuotiaalla Veetillä on tietty peliaika päivää kohti ja hän pääsi vielä pelaamaan illalla kokkikerhon jälkeen.. –?Joskus saatan ostaa vaatteen kaavoittamista varten ja ommella siitä tehdyllä kaavalla vaatteen kivasta kankaasta. Leivoin myös paljon ja joku facebook-kavereistani innosti minua jakamaan tekemisiäni blogissa. Se menee vähän fiiliksen mukaan. Haluaisin edelleen kehittyä erityisesti kuvaamissa ja kuvien käsittelyssä, joilla blogista saa näyttävän ja kiinnostavan. Päiväkirja netissä kuvaa harrastuksia ja avaa lapsiperheen arkea Laura Sippala istahtaa koneiden ääreen tai ottaa neuleen käteen illalla, kun lapset menevät nukkumaan. En myöskään ompele lapsilleni kaikkia vaateita, vaan meillä käytetään myös valmiita vaatteita. Pantoja ja pipoja on Nauravanappi-nimen alla syntynyt tuhansia. He ovat tottuneita malleja, kun äiti kuvaa blogiin päivitettävää. –?Keskitän tilaustyöt muutamalle illalle, jotta saan ajan riittämään kaikkeen. Jos haluaisin olla bloggaaja isosti, kohderyhmä pitäisi rajata, mutta nyt se on harrastus ja ikään kuin oma päiväkirja, jota on kiva lukea jälkeenpäin itsekin. 3-vuotias Viia ja 5-vuotias Aava rakastavat renkaissa roikkumista ja temppujen tekemistä. –?Jos on jotain sellaista mistä tekee mieli kirjoittaa, niin sitten kirjoitan. Facebookin ompeluryhmistä ja lastenvaateryhmistä saa myös paljon hyviä ideoita toteutettavaksi. En oikeastaan tekisi mitään toisin, koska olen sinut sen kanssa mitä teen, eikä minun tarvitse katua mitään jälkeenpäin. 7 Maanantaina 25.3.2019 . –?Kun ahkeroin tilaukset, saan herkutella netin kangaskaupoissa kankailla, joista voin sitten ommella lapsille hienoja asuja, joita ei muualta saa
Ensimmäinen avoin verkostotyöpaja, johon kutsutaan eri järjestöjä tutustumaan, järjestetään näillä näkymin 16. KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Aija, Aava Huomenna: Manu, Manne, Immo, Immanuel Pirjo Kunelius YLIVIESKA Tuokiotuvan taustayhdistys, Yhteisestä Ovesta ry valitsi etsivän ja löytävän vanhustyön koordinaattorin toimeen psykiatrisen sairaanhoitaja Sari Pelttarin. Sinne tultiin erilaisten kolotusten takia ja jutteluhetki paljasti, että tosiasiallinen ongelma oli yksinäisyys. maaliskuuta Kalajoella Kärkisen koululla. Usein he kertoivat, ettei kukaan välitä tai yksin vietettyinä pitkinä pyhinä tuli erilaisia pelkotiloja. –?Tietyllä tavalla näen, että tässä rakennetaan seurakunnalle yhteistä ja yhdistävää asiaa ja voin vahvasti kokea sen, miten tärkeä vanha kirkko on ollut ja miten tärkeää ja itsestään selvää on, että uutta ryhdytään rakentamaan. Keskustan kerrostaloisännöitsijöihin Sari Pelttari ottaa yhteyttä, voisivatko talossa asuvat ikäihmiset kokoontua säännöllisesti talon kerhohuoneelle kahvittelemaan. Tuokiotupa on tietysti avoinna viikon kaikkina Sari Pelttari etsivän vanhustyön avainhenkilöksi Psykiatrinen sairaanhoitaja Sari Pelttari koordinoi etsivää ja löytävää vanhustyötä. Hänet löytää perjantaisin aamupäivällä Tuokiotuvalta. Hänen toiminta-alueenaan on koko Ylivieska. Hän työskenteli pitkään eli vuoteen 2017 saakka Oulaskankaan päivystyksessä, ja oli myös aikoinaan työkierrossa Visalan sairaalan palveluksessa. Ylivieskan kirkkoherra Eija Nivalan mukaan kolmen vuoden takaiset tapahtumat kulkevat seurakuntatyössä mukana viikoittain. –?Vanhusten määrä lisääntyy koko ajan, joten vapaaehtoisia tarvitaan ystäväpalveluun eli he voisivat käydä ikäihmisten ulkoiluseurana, kauppakaverina tai kulttuuritapahtumassa kaverina tai muissa tehtävissä kertaluonteisesti tai satunnaisesti. Meidän kesken 8 Maanantaina 25.3.2019 . ja Rieska Leader ry. Näillä näkymin uutta kirkkoa päästään rakentamaan kesäkuussa. –?Tarinoiden ja puheiden ohella katse on silti tulevassa ja moni haluaa kuulla, milloin rakennustyöt alkava ja missä mennään. Hautauksia Arja Kangas YLIVIESKA Ylivieskan kirkkopalosta tulee alkavalla viikolla kuluneeksi kolme vuotta. Tarkoitus on ideoida, miten tällä alueella voitaisiin yhteisvoimin aktivoida ikäihmisiä. kylpylähotellissa Hiekkasärkillä. Heitä autetaan, ohjataan ja neuvotaan sellaisten toimintojen ja palveluiden piiriin, joihin heillä itsellään on kiinnostusta ja tarvetta. Ihmiset kertovat paljon vanhaan kirkkoon liittyviä tarinoita, Nivala toteaa. Hanketta rahoittaa RieskaLeader ry EU:n Maaseutuviraston tuella. Tuli levisi hetkessä kirkon rakenteisiin ja tuhosi koko kirkon. Etsivän vanhustyön tavoitteena on löytää niitä kotona asuvia ylivieskalaisia ikäihmisiä, jotka eivät vielä ole lähipalveluiden, tuen tai muun ennaltaehkäisevän toiminnan piirissä. Puukirkko paloi pääsiäislauantaina illalla 26. Työ on osoittanut tarpeellisuutensa, sillä ensimmäisiä yhteydenottoja on jo Tuokiotuvalle tullutkin ja muutamia tapaamisia ikäihmisten kanssa on sovittuna. Siunauksen toimitti kirkkoherra Sanna Jukkola. Tai sivukyliltä voidaan vapaaehtoisvoimin järjestää kyydityksiä myös Tuokiotuvan tapahtumiin. –?Sivukyliä on tarkoitus kiertää etsivän ja löytävän vanhustyön merkeissä. Tilaisuudessa julkistetaan pohjoissuomalainen kuljetusyrityspalkinto. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Mukana ovat seurakunnan Kirkkokuoro, Lilja Kangas, laulu, kanttori Heidi Huhtala ja lähetyssihteeri Anna-Maija Pahkala. Pelttari on tavattavissa perjantaisin aamupäivällä Tuokiotuvalla, ja muina aikoina hänet tavoittaa puhelimitse. SAMAAN aikaan seurakunnassa eletään kuitenkin historiallista nivelvaihetta, kun ollaan uuden kirkon rakentamisen kynnyksellä. päivinä, mutta kehitteillä on idea, että järjestäisimme kahvitteluhetkeä jonkun marketin tiloissa. Oulaskankaan kokemusten perusteella koen etsivän vanhustyön läheiseksi ja tärkeäksi. Hanketta rahoittavat Pirityiset ry. Pelttari aloitti työt 12. IKÄIHMISET OVAT tervetulleita kertomaan omista toiveistaan ja kaikenikäiset vaikkapa ilmoittautumaan vapaaehtoisreserviin. –?Toimin myös Ylivieskan VPK:n naisjaoston puheenjohtajana, joten olemme nyt miettineet, voisimmeko tavoittaa ensihoidon kautta yksinäisiä vanhuksia. –?Ikäihmisten yksinäisyys heijastui lisääntyneinä päivystyskäynteinä Oulaskankaalla. maaliskuuta. Hän oli 1990-luvulla Open Doors -aktiivi eli mukana etsivää nuorisotyötä edeltäneessä vapaaehtoistoiminnassa. Sari Pelttari on tehnyt myös lastensuojelutyötä ja jatkaa edelleen tällä saralla tukihenkilönä sekä valvottujen tapaamisten järjestelyjen merkeissä. Esittelemme tuolloin myös tuloksellisesti Oulun seudulla toteutettua IkäArvokas -hanketta. Paikalle tulevat muun muassa SKAL ry:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen ja SKAL Pohjois-Suomen puheenjohtaja Kyösti Ketola. –?Puukirkko elää edelleen vahvasti puheissa mukana. Ikäihmisten yksinäisyys näkyy Oulaskankaan päivystyksessä Pirjo Kunelius Psykiatrinen sairaanhoitaja Sari Pelttari valmistui sairaanhoitajaksi 2006. Nivalan mukaan tavoitteena on, että seurakunnan hallinnossa uuteen kirkkoon liittyvät päätökset saataisiin valmiiksi huhtikuun aikana, jonka jälkeen tarvitaan vielä vahvistukset tuomiokapitulista sekä kirkkohallituksessa. Hankkeeseen palkataan myös työntekijä, jonka tehtävänä on laatia seuroista päivitetyt tiedot sekä kehittää toimintaa eteenpäin. Nivalalainen Toivo Henrik Hautamäki siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 22.3.2019. Ylivieskan kirkkopalon jälkeen kirkon raunioille syntyi muistokirkko, jossa on järjestetty useita seurakunnan tilaisuuksia. Ylivieskan kirkkopalosta tulee tiistaina kuluneeksi kolme vuotta Vanha kirkko elää vahvasti ihmisten puheissa ja samalla odotetaan uuden kirkon rakentamisen alkamista Kalajokilaakso KALAJOKI Paastonajan sävelet soivat keskiviikkona 27. Pohjoisen kuljetusyrittäjät Kalajoelle Kalajokilaakso YLIVIESKA Keski-Pohjanmaan Nuorisoseuran alueella käynnistyy tänä vuonna hanke, jossa ryhdytään päivittämään jäsenseurojen toimintatiedot sekä seurojen jäsenmäärät. Tietosuojakäytännöt vaatisivat kuitenkin jonkinlaista lupalappujärjestelmää. Odotusta on paljon ilmassa. Paastonajan säveliä yhteisvastuulle Pirjo Kunelius KALAJOKI Pohjoisen kuljetusyrittäjät kokoontuvat Kalajoelle, kun Suomen Kuljetus ja Logistiikka (SKAL) Pohjois-Suomi pitää vuosikokouksensa 29.31.3. –?Näin heillä olisi mahdollisuus yhteiseen ajanviettoon kotitalossa, ja tämä palvelisi myös heitä, joilla on liikuntarajoitteita. Pelttari kertoo, että Pylvään, Raudaskylän ja Sorviston alueella toimivat seniorikahvilat aktivoivat ikäihmisiä osallistumaan kylillä, ja sitä kautta voi tulla tietoon myös ikäihmisiä, joiden luona olisi tarvetta piipahtaa ohjaavalla vierailulla. –?Etsivän vanhustyön hankkeen toimintaa esitellään kevään kuluessa. Tarjoiluja arvontatuotto menee yhteisvastuukeräykseen, jonka kautta tuetaan lasten ja nuorten koulutusta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Nuorisoseura palkkaa hanketyöntekijän. maaliskuuta Tuokiotuvalla uudessa vuoden kestävässä Näe, kuule, kohtaa! eli etsivän ja löytävän vanhustyön hankkeessa. Ohjausryhmä täydentyy vielä ja lisäksi kootaan yhteistyöryhmä niistä toimijoista, jotka ovat kiinnostuneita ja halukkaita ottamaan ikäihmisiä mukaan omiin kerhoihinsa ja muuhun toimintaan tai voivat muutoin olla tukena. huhtikuuta. Toisin sanoen vanhukset antaisivat ensihoidolle luvan tuoda heidän yhteystietonsa etsivään vanhustyöhön. Oulusta lähtöisin oleva Sari Pelttari on vuodesta 1997 lähtien asunut Ylivieskassa. Hankkeen ohjausryhmään kuuluu niin seurakunnan, peruspalvelukuntayhtymä Kallion, Ylivieskan kaupungin, kyläyhdistysten, Jokilaaksojen Omaishoitajat ja Läheiset ry:n, Vanhusja vammaisneuvoston sekä Rieska-Leaderin edustajat. Pelttari arvioi, että vanhusten yksinäisyys näkyy myös ensihoidon työkentällä. SARI PELTTARI korostaa, että kyse ei ole pelkästään Tuokiotuvan toiminnasta, vaan työtä tehdään laajalla rintamalla eri toimijoiden kanssa. Pelttari työskentelee Yhteisestä Ovesta ry:n toiminnanjohtaja Anne Isokosken alaisuudessa ja yhdistyksen vapaaehtoisten työparina. Näitä tahoja voivat olla muun muassa yhdistykset, yritykset, seurakunta, kaupunki sekä monet muut toimijat. Viikoittain keskusteluissa palataan kolmen vuoden takaisiin tapahtumiin, mutta myös niihin kokemuksiin, jotka kirkkoon liittyvät
Sodankylässä työskennellessäni etsiskelin erästä osoitetta. Toivoo äiti, isä, Joona sekä mummut ja papat. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. 8 vuotta täyttävälle Jennalle. Kartta heitti minut aina Oulaisiin. Avustusta myönnettiin Haapaveden kirjastolle 10?000 euroa, Kalajoen kirjastolle 15?000 euroa, Reisjärven kirjastolle 5?600 euroa ja 10?000 euroa. Suurin yksittäinen tuki 45?000 euroa koski Tiekkö-kirjastojen, Kiri-kirjastojen sekä Reisjärven kunnankirjaston hanketta, jossa ryhdytään selvittämään Oulun eteläisen kirjastoryhmän muodostamista. Työ on ilomme. En muistanut, että olin papin puvussa, vaan hyppäsin rivakasti autosta ja kysyin, miten ihmeessä pääsisin Merijärvelle. Vauvauutisia MUKANA ELÄMÄN KAIKISSA KÄÄNTEISSÄ. -Luuk. Maanantaina 25.3.2019 Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Viisaan miete Kun tanssit, voit nauttia siitä ylellisyydestä, että olet sinä. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Kun henki oli lähtenyt, mykkä mies alkoi puhua, ja kaikki hämmästyivät. Mies: ” Se karttasovellus on perkeleestä.” Minä ajattelin ”Aamen veli.” Sanoin: ”Aivan, aivan.” Kun nyt olimme päässeet samalle aaltopituudelle pihalla olevien ihmisten suureksi riemuksi, mies neuvoi minut asiallisesti ja ystävällisesti Merijärvelle, jossa minua jo odotettiin. Minä kerroin, että olin käyttänyt erästä karttasovellusta ja hortoillut siellä ja täällä. Kaustisella meidän piti lähteä kanttorin kanssa johonkin tilaisuuteen. Outi ja Antti Prittinen Kalajoelta saivat pojan 10.3.2019, 4550 g, 55 cm. Riikka-pappi Kohtaamisia papinkauluksen kanssa teemasta työmokat Tapulin juurelta Kalajokilaakso YLIVIESKA Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt yleisten kirjastojen paikalliseen ja alueelliseen kehittämistoimintaan avustuksia noin 390?000 euroa 19 hankkeelle. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. Halusin kuitenkin käväistä kioskilla ostamassa postimerkin. Paljon onnea reippaalle eskarilaiselle toivoo äiti, iskä, Kasper ja Enni. Pysäytin erään vanhan rouvan rivakan rollaattorimarssin ja kysyin: ”Missähän täällä on Kaanaantie?” Rouva katseli minua ja kaulustani, tokaisi: ”Sinun kai se pitäisi tietää?” Jatkoin etsimistä. Täällä Ylivieskassa etsiskelin erään karttasovelluksen avulla osoitetta, jonka piti olla Merijärvellä. Erityisenä painopisteenä vuoden 2019 avustuksen myöntämisessä on lukemisen edistäminen sekä erityisesti varhaiskasvatusikäisten lasten ja perheiden kannustaminen lukemiseen. Jätä ilmoitus www.kalajokilaakso.fi Mene kohtaan asiakaspalvelu/ perheilmoitukset/syntyneet Jeesus ajoi mykästä miehestä pahan hengen. Veera ja Janne Kuki Nivalasta saivat pojan 3.3.2019. Miro Visuri täyttää 7 vuotta 30.3. Varhaiskasvatuksen kanssa tehtävää yhteistyötä ja perheiden lukuharrastusta kehitetään monilla eri tavoilla. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 9 KALAJOKILAAKSO . Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Avustuksia saavat Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot. Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Kirjastoilla on tärkeä merkitys erilaisten lukutaitojen kehittymisessä. Tulin kiireellä takaisin, vetäisin auton oven auki ja sanoin: ”No niin, mennään nyt.” Uppo-outo mies kysyi säikähtäneenä: ”Minne?” Kanttori oli siirtänyt autonsa eteenpäin ja minä vain hyppäsin samanvärisen, oven edessä odottavan auton kyytiin. Paulo Coelho O nnea! Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. 11:14 Sylin täydeltä onnea 25.3. Kanttori jäi autonsa kanssa kioskin eteen. Pitkien lenkkien ja turhautuneiden ähinöiden jälkeen pysähdyin erään talon eteen. Lukuinnon edistämiseksi kirjastot tekevät yhteistyötä monien kumppaneiden kanssa. Tiekköja Kiri -kirjastot selvittämään yhteistä kirjastoryhmää. Mies katsoi minua miettivästi ja sanoi: ”Kyllä taivas auttaa.” Minä: ”Hiukan huonosti on nyt auttanut, mutta jospa sinä…?” Mies oli vaiti. Sylin täydeltä onnea ja halauksia 3-vuotiaalle Peetulle! Toivottaa kotiväki. Pihalla oltiin korjaamassa vanhaa traktoria. Palsta on maksuton. Jossakin, ei aavistustakaan missä. Muut vuoden 2019 teemat ovat elinikäinen oppiminen, aktiivinen kansalaisuus, demokratia ja sananvapaus sekä laatu, vaikuttavuus ja innovaatiot. Lähes puolet hakemuksista kohdistuikin lukemisen edistämiseen ja lukuharrastukseen
Käytätte vaippoja kuten elonsa ehtoopuolella olevat vanhuksetkin. Julkisten sairaaloiden ja pth:n ammattilaisten mielenkiinto julkisiin virkoihin paranee ja aiheuttaa ”paluumuuttoa” yksityiseltä sektorilta. Se edesauttaa sitä, että me suuntaudutaan muihin yksilöinä. Huomataan, että heillä on jonkunlainen näkökulma ja he kokevat asiat omalla tavallansa. Eri kulttuureista tulevat henkilöt kertoivat meille kokemushistoriansa, omassa kontekstissään. 5. Ihmismäärän lisääntyminen nykyvauhdilla vaatii ilmastotekoja jo senkin vuoksi, että 50 prosenttia enemmän ihmisiä tuottaa melkoisen määrän hiilidioksidia ilmakehään pelkästään uloshengityksellään ja piereskelyllään metaania lisämausteeksi haittakaasuihin. Osuuskunnastako ratkaisu OYS-ERVA alueelle. Siinä rakennettaisiin kokonaisuus, jossa OAS leikkaa, Taukokangas kuntouttaa ja ammattikorkea olisi keskeisesti mukana kehityksessä. Erikoislääkäreiden halukkuutta lisätyön tekemiseen heikentänee se, että lisätyöstä menee vajaat 60 prosenttia veroa. Pth:ssa asiakas tunnetaan, ja siksi sen on oltava reaaliaikaisesti tietoinen, mitä erikoissairaanhoidossa kunkin asiakkaan kohdalla tapahtuu. Osakeyhtiölain vuoksi yrittäjä tarvitsee useita toimeksiantajia, jonka vuoksi näiden pienten yhtiöiden henkilöstö mielellään kulkee eri kohteissa. Empatiaa tarvitaan myös yhteiskunnallisesti siihen, että me voimme olla sosiaalisesti kyvykkäitä ja taidokkaita yksilöitä, jotka pystyvät myös joustavaan ja sulavaan yhteiskunnalliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen. Antti Rantakankaan (Kaleva 24.1.2019) esittämässä Sairaala-Extra-mallissa on täysin samat periaatteet kuin HYKSin Oy:ssä. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Ne kun pitää uusia vähintään joka toinen vuosi, että pysyy muotitrendissä mukana. Tapahtumassa paikallista sivistyneistöä edusti kirjastovirkailija ja tavallista kansaa allekirjoittanut. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Nuorten rohkeus, avoimuus ja huumorintaju leimasivat keskustelutilaisuutta. Empatia myös edesauttaa sitä, että me tunnistetaan erilaisuutta, hyväksytään muiden, itsestämme eroavat piirteet ja havaitaan, että heissä on silti arvoa, tästä eroavaisuudesta huolimatta. Maakunta/kuntayhtymä/tms. Perusterveydenhuolto (pth) nousee ”isännän” rooliin. Toisaalta. Suomessa Terveystalolla ja Mehiläisellä on yhteensä 272 toimipistettä ja henkilöstöä yli 15?000 th-ammattilaista, joilla on suomalainen th-koulutus. OYS-ERVA-osuuskunnassa ja HYKSin Oy:ssä lääkärit toimivat työsuhteisina. Sille, että me pystytään kohtaamaan todellisuus ja muut yksilöt moraalisesti. HYKSin Oy:hyn erona SairaalaExtrassa on se, että sairaalan henkilöstön omistamat yhtiöt (lääkäreillä omat ja muulla henkilöstöllä omat yhtiöt) tuottavat yksityisen palvelun virkatyöajan ulkopuolella. Omalta vähäiseltä osaltani aion korjata aiheuttamaani vahinkoa seuraavasti: Yllä mainittujen puolueiden ehdokkaista ääneni vaaleissa saa ehdokas, joka pystyy takaamaan toimivansa loppuelämänsä vaatimallani luomutavalla: Ehdokas kieltäytyy kuseksimasta ja paskomasta juomakelpoiseen veteen. Työ on vaativaa ja vastuullista ja jos lisäksi pitää matkustaa satoja kilometrejä toiseen sairaalaan, se voi heikentää entisestään halukkuutta työsuhteisena toimimiseen. Sairaala-Extra nostaa julkisten sairaaloiden käyttöastetta 5–10 prosenttia nykytasosta. Tätä yhtä asiaa, juutalaisten syyllisyyttä kaikkiin epäkohtiin, toistettiin toreilla ja turuilla loputtomiin. Pth ei välttämättä tarvitse lisäresursseja julkisiin sote-keskuksiin. HYKSin Oy:n omistajat ovat HUS (70 prosenttia), Orton Invalidisäätiö (10), Mehiläinen (10) sekä Eläkevakuutusyhtiö Varma (10). Pelko, kateus ja katkeruus tarvitsevat kohteekseen stereotyypin, joka oikeuttaa kohteen vihaamisen. Oman yhtiön lukuun toimittaessa verokohtelu on ratkaisevasti keveämpää. 3. 4. Oulaskankaan sairaalan leikkaustoiminta voisi kirjoittajan mielestä toimia kokeiluna uudentyyppisessä mallissa. HUS:ssa toimii yksityissairaalana HYKSin Oy, joka tuottaa yliopistosairaalatasoisia palveluita yksityisesti suomalaisille ja ulkomaalaisille potilaille. Osakeyhtiötä koskevat samat lait riippumatta siitä, kuka omistaa osakkeet. Erkki Heikinaho Nivala YLIVIESKASSA kuusi eduskuntavaaliehdokasta. Potilaat hyötyvät yliopistosairaalan erikoisosaamisesta, uusimmista tutkituista hoitomenetelmistä ja edistyksellisestä hoitoteknologiasta. Ukraina, Eritrea, Somalia, ja Afganistan jäivät tulokkaiden kotipaikkoina mieleeni. KALAJOKILAAKSO 10 Maanantaina 25.3.2019 . 7. Verot jäävät Suomeen. HYKS:n Oy:ssä on osoitettu se, että julkisessa erikoissairaalassa voi toimia yksityinen, mittavakin toimija. PPSHP:n valtuuston pj Anne Huotari vastineessaan (Kaleva 26.1.2019) ei ymmärtänyt selkeää mallia, vaan oletti, että Rantakangas esitti koko Oulaskankaan (OAS) ja Raahen aluesairaaloiden leikkaustoiminnan yksityistämistä! Kyse on henkilöstön työpanoksen lisäämisestä henkilöstöä kiinnostavalla tavalla. 6. Potilaita hoitavat HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan kokeneet ammattilaiset virka-aikansa ulkopuolella. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. 10 Maanantaina 25.3.2019 . Heillä on oma ikkunansa meidän yhteiseen maailmaamme. Maksajina toimivat vakuutusyhtiöt, itse-maksavat asiakkaat, työterveyshuolto, maakunta jne. Tälle äänen myynnille olen miettinyt myös vaihtoehdon. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Älypuhelimen hiilijalanjälki on suurempi ja mustempi kuin lihakilon ja maitolitran tuottaminen. Oli käsittämätöntä, kuinka selkeästi vieressäni istunut somalineito toi ajatuksensa julki suomen kielellä. Henkilöstö oppii kustannustehokkuutta. Viha ei kuitenkaan ole rakentava tunne. Ääneni saa puolue, joka lupaa taata eläköitymiseen työuransa päättäneille valtion puolesta maksuttoman ”ensiapupakkauksen”. Julkisen esh:n käyttöasteen nousu kilpaillaan nykyisiltä konserneilta Sairaala-Extra-mallilla. Ei tarvitsisi kitua lääkärien hoitaessa omatuntoaan antamatta kivut poistavaa huumaavaa lääkettä (pelkäävät, että potilas voi tulla narkomaaniksi viimeisten päiviensä ajaksi). Voidaan käynnistää nopealla aikataululla. Koko yksityisestä toiminnasta vastaavat ja riskin kantavat nämä yhtiöt. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Nuoriso on alkanut marssia ja (koulu)lakkoilla ilmastotekoja jouduttaakseen. Julkisen sektorin rahoitusta järjestely ei tarvitse. Ei se ole niin vaikeaa kuin voisi äkikseltään luulla. Pakkaus sisältää itsepalvelueutanasiaan tarvittavat lääkkeet. Timo Punkeri Yleislääketieteen ja Työterveyshuollon el Nivalan kirjastossa keskusteltiin rasismista. Olemme mielestänne teoillamme pilanneet Maapallon ilmaston ja sitä myöten aikaansaaneet ilmastonmuutoksen, joka pilaa nykyisten lasten ja heidän lastensa elinmahdollisuudet. Sairaala-Extra pähkinänkuoressa: 1. Tämä säästäisi vakavasti sairastuneita kovilta tuskilta sekä eläkeyhtiöiden varoja ja sairaanhoidon vähiä rahoja. Soimaatte meitä sotien jälkeisen Suomen ylösrakentajia ja nykyisen kansainvälisesti katsoen korkean hyvinvointi-Suomen aikaansaamisesta. Vaipat voitte kompostoida tai toimittaa biokaasulaitokseen raakaaineeksi. Nyt se ei sitä ole. Raimo Anttila Ylivieska Ääni kaupan. Yhteisenä keskustelukielenä käytimme suomea. Raudaskylän opistolta teologian maisteri Iina Matikaisen johdolla saapuneet kotoutumisvaiheessa olevat nuoret kertoivat meille elämästään. Julkiselle sairaalalle muodostuu hieman vuokratuloa. He kaikki olivat ahkeroineet voidakseen ilmaista itseänsä meidän vaikealla kielellämme. Pähkinänkuoreen tiivistettynä ilmeni, että Ylivieskan Prismaan uskaltaa mennä, Ouluun ylipäätään ei voi matkustaa. Asiakassetelillä voidaan hyödyntää yksityissektorin olemassa olevaa pth-verkostoa (työterveysverkostoa). 2. hallitsee suvereenisti koko palvelua. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) on Suomen suurin sairaanhoitopiiri ja toiseksi suurin työnantaja. Puhdas vesi on ihmisen elämälle tärkeämpi kuin saasteeton ilma. ARKISTO/ANNE MATTILA Rasismi teemana kirjastossa Vihreät ja nuoret sekä nuoret vihreät, vasemmistolaiset ja suurelta osin myös demarit. Arvotaanko kenen taakse pitäisi mennä. Sen sijaan empatia on tärkeää meidän moraaliselle toimijuudelle. Natsit nousivat valtaan tällainen stereotypia juutalaisuudesta tukenaan. Sopii kaikkiin sairaaloihin. Sairaala-Extra toimii vuokratiloissa ja vuokralaitteilla, joten sairaala saa vuokratuloa. Lieneekö tullut mieleen, kuinka suuri hiilijalanjälki koituu heidän ”leluistaan”, älypuhelimista ja tableteista. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Yhtiöt tekevät vuokrasopimuksen sairaalan tilojen ja laitteiden yksityisestä käytöstä. Palvelut tuotetaan HUS:n sairaaloissa hyödyntämällä vapaana olevia tiloja ja laitteita. Lähetä viesti numeroon 173521 Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Suppean erikoisalan lääkäriä voi pitää koulutuksen kautta yhteiskunnan tekemäksi merkittäväksi investoinniksi, jonka vuoksi hänet kannattaa pyrkiä saamaan paluumuuttajaksi julkiseen terveydenhuoltoon. Hoitoon voi hakeutua kuka tahansa, erillistä lähetettä ei tarvita. PPSHP:n johtaja Ilkka Luoma on luvannut kehittää Oulaskankaan sairaalaa. Konkretiaa lupaukseen toisi Rantakankaan esittämä kokeilu Oulaisten kampuksella
Monet asiat, joita en tässä ala erittelemään, ovat vaatineet kansanedustajien vaikuttamista ja taustatyötä. Kela ja kuntakin siinä säästäisivät. Nämä mielellään periaatteella ”vie mennessäs, tuo tullessas”, ettei kutakin erikseen. Ainakin omassa puolueessani olen kuullut niin monenlaisia mielipiteitä eri asioista, että voin väittää, että keskustelua käydään ja aika kovaakin sellaista. Kannustetaan biopolttoaineiden (esimerkiksi suomalaisyhtiön biopolttoaine vähentää jo 90 prosenttia päästöjä) käyttöön ajoneuvoissa. Luovutan ideani vapaasti käyttöön. Pääradan kehittäminen on tärkeä osa koko Suomen liikuttajana. Ellei taajamabussia, niin vaihtoehto: Torstaisin edellisiltana tilattava taksi pitäisi saada kulkemaan useampana päivänä. Yhteiskunnan välttämättömät rakennelmat on rakennettava riippumatta siitä, kenen maalle ne tulevat. RieskaLiederin tai jonkun vastaavan järjestön edustaja voisi kertoa avustusmahdollisuudet. Hyvin hoidetut metsät toimivat hiilinieluina ja sitovat hiilidioksidia. Pitää muistaa, että kun viikatehenkilö tulee ja sivaltaa, tänne jäävät isovaarin kuokkimat pellot ja säästömetsät. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Uusiutuvia energiamuotoja tulee edelleen kehittää ja ottaa käyttöön, kun se on markkinaehtoisesti kannattavaa. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Jaan ehdotukset kolmeen aiheeseen: liikkuminen, pienpalvelut ja ”kyläilyt”. ”Kyläilyt” tarkoittaa sosiaalista kanssakäymistä. 020 750 4618 Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Soita 020 750 4600 Kuumalinja Kalajokilaakson Kuumalinja arkisin klo 12-13. Ilman ydinvoimaa emme tule tulevina vuosina pärjäämään, mikäli haluamme edes jollakin tasolla säilyttää energiaomavaraisuutemme. Mikko Korkeakoski Eduskuntavaaliehdokas (kok.) Ylivieska Ilmastotalkoot realismin kautta Suloiset stalkkerit kuvasi ylivieskalainen Elina Karjalainen. Alueemme ehdokasasettelu on näissä vaaleissa niin mielenkiintoinen, että en täysin ymmärrä, mitä sillä ajetaan. Usein kuulen väitettävän, että henkilö ei ajattele omilla aivoillaan, jos on ikänsä kuulunut johonkin puolueeseen. Suuressa taajamassa saattaa viisikerroksisen talon maapohjan osuus rakennuskustannuksista olla 20 prosenttia. Mutta jos metsä sijaitsee taajaman vieressä, niin hinta on rakennusmaan tasolla. Eikä Suomessakaan tarvitse mennä monta sukupolvea taaksepäin, kun omistusasiakirjat loppuvat. Ei tule mitään, jos rakennetaan satoja kilometrejä pitkä sähkölinja ja jokaisen maanomistajan kanssa käydään huutokauppaa korvauksista vuositolkulla. Turvetuotanto on alueillamme vielä merkittävä elinkeino ja työllistäjä, joten sitä ei voida kieltää lyhyellä siirtymäajalla. Maanantaina 25.3.2019 Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso Kalajokilaakson toimitus/ sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska Puh. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Ei voi olla niin, että junat eivät pysähdy maakunnassamme Oulusta liikkeelle lähdettyään, sillä siinä menetämme kaiken ekologisen junankäytön hyödyt. Onhan monen nimi esimerkiksi Akustiikan tuolissa. Lukijan kuva www.kalajokilaakso.fi Eduskuntavaalit ovat pian. Ekoteko on myös siirtyä liikkumaan raiteilla. Lehtosen Kalle Ylivieska Maanomistuksen monet kasvot. Maatalous kärsii viljelysmaan puutteesta, tai oikeasti maan kalleudesta suhteessa tuottavuuteen. Osa ehdokkaista saa aika pienen äänimäärän, ja heidän lista tai puolue ei saa yhtään ehdokasta läpi vaalipiiristämme. Polttomoottoriautojen kieltäminen tuntuu myös tämän alueen asukkaana täysin mahdottomalta. Yksin asujilla on yleensä toisen ”ihmisen nälkä” hyvin suuri. Arjen pienillä teoilla ja valinnoilla voimme jokainen olla vaikuttamassa ilmastonmuutokseen. KALAJOKILAAKSO 11 KALAJOKILAAKSO . Jos ei olisi politiikkaa, niin vallan ottaisi joku muu taho, ja käytännössä se tarkottaisi harvain valtaa. Valtio voi ohjata verotuksen painopistettä päästöihin ja haittoihin, mutta siinäkin on pidettävä realismi mukana. Sponsorin nimi näkyisi jossain. Jokaisella on omat taustansa ja tietokantansa. Valtio sai omistusoikeuden maihin, joissa kansalla oli ollut nautintaoikeus tuhansia vuosia. Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Mikään ei todellakaan saisi maksaa maltaita, silloinhan sitä ei raaskittaisi edes käyttää. Sähköautot ovat varmasti jollakin aikavälillä todellisuutta, mutta ne tarvitsevat toimivan infran kattavasti koko Suomeen. Maksavathan he suuria summia urheilijoillekin, vaikkei mitaleita tulekaan. 020 750 4600 Fax. Tällä hallituskaudella on tapahtunut paljon hyviä asioita, mutta myös huonoja, sitä en kiellä. Toiset äänestävät henkilöä ja toisilla on puolueensa, jonka sisältä valitsevat ehdokkaansa. Maakauppojen ansioton arvonnousu on saatettava ankarimman verotuksen piiriin. Siitä ovat hyötyneet erilaiset keplottelijat. Esimerkiksi viikon ostokset kaupasta, apteekissa käynti, jopa postissakin, kirjastossa asiointi, lehdet ja muut keräilytarvikkeet keräilypisteisiin, kukka tai kynttilä merkkipäivänä läheisen haudalle, jopa haudan laitto keväällä ja kesällä kastelu, pankkiasioitakin (laskut maksupalveluun), vaihtaa palaneen lampun ja monia muita mitä tulisi mieleen. Tämä kausi on kuitenkin osoittanut sen, että omat kansanedustajat ovat tärkeitä alueellemme. Sen jälkeen maanomistus perustuu erilaisiin sattumiin, joissa onnekkaimmat ottivat metsää silloin, kun valtio antoi verotusta vastaan. Puuta voidaan hyödyntää enemmän myös rakentamiseen sekä ekologiseen tuotteiden valmistukseen, millä saamme korvattua uusiutumatonta muovia. Säästöä tulisi jo siitä, että alueen ihmiset näin avustettuina pysyisivät virkeämpinä ja terveempinä, sehän kaikki toisi jo säästöä, kun ei sairastettaisi. Investoinneilla voidaan tätäkin parantaa. Kaikkihan nämä maksavat, mistä rahat. Se voisi olla aikaisemmin peräänkuulutettu ”kyläluuta” uusiokäytössä. Liikkuminen: Ellei ole omaa autoa, pitää saada toimiva taajamabussireitistö. Elämässä tahtoo olla, että eri ihmiset ideoivat, tarvitaan toiset panemaan ne täytäntöön. Maan lunastaminen on tehty markkinavoimille suotuisaksi. Jos on ollut mukana kaavoituksessa, kun maan omistaa muu kuin kaavoittaja, niin jokainen neliö on kullanarvoinen, eikä kaavoituksesta tule mitään. Esimerkiksi Norjan Finmarkissa pääsääntöisesti maan omistavat käyttöoikeuksien kautta ne, joilla on käyttöä maalle, eikä Norjaa tunneta sosialistisena. Meidän tulee kuitenkin huolehtia, vaikka haluammekin mahdollisimman nopeasti Helsinkiin, sitä ei tehdä merkittävien risteysasemien pysähdyspaikkojen kustannuksella. Metsän arvo perustuu puustoon ja metsäpohjan hinta on muutaman satasen. Maire-Liisa Salmela Ylivieska Parannusehdotuksia Ylivieskassa yksin asuvien vanhusten hyväksi Ilmastonmuutos on tosiasia ja sen eteen on kaikkien syytä toimia. Suomessa ei yksinkertaisesti ole kaikkialla tarjolla julkista liikennettä työmatkojen tekemiseen. Lunastushinnaksi tulee lain tulkinnan mukaan maan markkinahinta. Usein luullaan että kaikki asiat tapahtuvat itsestään, ilman poliittista vaikuttamista. Isossa puolueessa on kuitenkin se etu, että puolueen sisällä pystyy vaikuttamaan asioihin paremmin kuin puolueen ulkopuolelta, vaikka ei kaikista asioista samaa mieltä olisikaan. Jos ihminen pääsee vapaasti määrittelemään maansa hinnan, niin kymmenen euroa kilolta ei olisi harvinaista. Toiset vain niitä asioita, jotka koskettavat häntä itseään tai lähipiiriään. Metsien kestävän hoitamisen me osaamme. 11 Maanantaina 25.3.2019 . Metsät ovat meillä Suomessa sekä tärkeä teollisuuden tuote että suuri ilmastotekijä. Yksi alueemme voimalaitoksista panostaa savukaasupesureihin, joka vähentää merkittävästi poltosta aiheutuvia haitallisia päästöjä. Jos hakkuita merkittävästi vähennetään, tuodaan teollisuutemme tarvitsema puutavara jostain muualta. Monia näitä voisi toteuttaa pienyrittäjä-periaatteella. Fossiilisista polttoaineista tulee tulevaisuudessa luopua. Parhaimmillaan jotkut yritykset saattaisivat ruveta sponsoreiksi. Uskon, että autoteollisuus hoitaa asian tulevaisuudessa kehittämällä päästöttömiä autoja ilman kieltäviä lakejakin. Pienpalvelut: Kotona asuvilla kertyy välistä pieniä asioita, joita voisi toimittaa samantien monia. Hän kävisi vain raatuuttamassa puhekaveria kaipaavaa, lukisi päivän lehtiä, joko omia tuomiaan tai taloon tulevia, hän voisi ulkoiluttaa tavalla tai toisella, saattaisi olla vaikkapa matkaseurana, teatterissa tai konsertissa tai jossain muussa tilaisuudessa, vie kylään kaverille, tai liikuntaharrastukseen, vienti ja haku hoitoon, kampaajalle tai vain päiväkahviseurana. Äänestäjien puoluekanta ei muutu välttämättä koko elämän aikana. Suomen osuus päästöistä on globaalisti mitattuna promillen luokkaa, joten päästöihin tulee vaikuttaa EU:n kautta koko muuhun maailmaan ja suurvaltoihin. Kautta aikain on huijattu alkuperäiskansoja ostamalla heiltä maata, kun eivät ymmärtäneet, että maata voi omistaa. Ari Mehtälä Ylivieska Vaalit lähestyvät, politiikkaa tarvitaan Juha Pylväs murehti maanomistajien oikeuksista. Muutama esimerkki maanomistuksen pyhästä koskemattomuudesta. Pitäisi saada jutella vähintäänkin tasoisensa ihmisen kanssa ettei tule mökkihöperöksi. Toiset katsovat kokonaisuuksia. Vaihtuvuutta toki täytyy olla ja uusia ideoita sekä toimintatapoja. Varmasti löytyisi suuri joukko vapaaehtoisia, jotka jo oman elämänsä piristykseksi haluaivat osallistua auttamaan. Sekin on jo merkittävä ekoteko, jos vaihtaa 1990-luvun autonsa 2010-luvun autoon tai konvertoi autonsa biokaasulla toimivaksi. On tärkeää, etteivät kaikki kansanedustajat vaihdu kerralla, kun siihen työhönkään ei opita hetkessä. Heillä on keskustassa olevalle yläasteelle ja lukioon alle kolmen kilometrin matka, joka heidän pitäisi kulkea omin kyydein kävellen tai polkupyörällä. Valitettavasti asiat eivät ole näin yksinkertaisia. Verotuksen keinoin pystymme ohjaamaan autokannan uudistumista kohti päästöttömämpiä autoja. Meillä pellon hinta on korkeampi kun EteläRuotsissa. Ensimmäinen siirtyminen rakennusmaaksi maatalousmaasta on hinnaltaan vielä kohtuullinen, mutta sitten tulee mukaan ansioton arvonnousu. Aikaisemmin olleet Huovarin aikataulut olivat lähinnä laaditut alueen koululaisten kulkemista helpottamaan. Tai voisi sisällyttää jo olevaan yritykseen. Suomi on yksi niistä harvoista maista, jotka ovat päästöjään pystyneet jo vähentämään
HOPEASOMMAN loppukilpailuissa niukasti mitaleilta tippunut Iida Vuollet korjasi tilanteen Haapajärvellä ja hiihti 17-vuotiaiden yhteislähtökisassa pronssille. Hänen kautensa jatkuu jo ensi viikonloppuna kolmella kisalla yleisen sarjan SMhiihdoissa Äänekoskella. Loppukiri on aina ollut heikko ja siihen kaatui kultamitali tässä kilpailussa, Alakoski kiteytti. Kuopiossa helmikuussa käydyissä nuorten SM-hiihdoissa hän voitti kultaa kaikilta kolmelta matkalta ja kultaputki sai jatkoa Haapajärvellä suvereeneilla esityksillä. Koirikivi hiihti hyvin jo lauantaina, jolloin hän oli perinteisen kisassa seitsemäs. Lauantaina Poikkimäki suorastaan dominoi perinteisen 15 kilometrin kisaa ja otti jo ennen kymppiä kiinni puoli minuuttia edellään lähteneen Kuhmon Petteri Koiviston, joka sujutteli peesissä hopealle. Jokainen yritti vuorollaan irti. TUTUILLA LADUILLA hiihtänyt Tiia Olkkonen ilahdutti kotiyleisöä juhlimalla lauantaina perinteisen kisan maalissa 20-vuotiaiden kympin hopeaa. Hyvän loppuvedon tehnyt Alakoski hävisi lopulta hopean Nastolan Nasevan Rebecca Immoselle vain sekunnin kymmenyksellä. Suurin syy tuloksiin on siinä, että olen ollut terveenä koko harjoituskauden ja talvenkin, Poikkimäki summasi. Aina pitää olla tyytyväinen, kun saa mitalin, totesi Alakoski, jonka perinteisen hiihtoa on hankaloittanut viime vuoden keväällä tehty jalkaleikkaus. Kalajokilaakson hiihtäjistä Haapajärven Kiilojen Anssi Koirikiven kohtalona oli sunnuntaina se ikävä neljäs sija 23-vuotiaiden kolmellakympillä. KALAJOKILAAKSO Urheilu Perinteisen kisassa Miska Poikkimäki ajoi kiinni puoli minuuttia edellään startanneen Kuhmo-Skin Petteri Koiviston sekä minuuttia edellään lähteneen Siilinjärven Arsi Ruuskasen. Alueen hiihtäjistä ylsivät SM-laduilla kymmpisakkiin lisäksi Himangan Urheilijoiden Jaakko ja Juuso Mattila, Kalajoen Junkkareiden Eelis Valikainen ja Sievin Sisun Leevi Virkkala. KALAJOKILAAKSO 12 Maanantaina 25.3.2019 . Perinteisellä tuli pronssia ja vapaalla hopeaa. VUOKATTI SKI Team Kainuuta edustava Miska Poikkimäki on hiihtänyt täydellisen talven 20-vuotiaiden sarjassa. Seefeldin MM-kävijä Anita Korva oli omaa luokkaansa, mutta hopeakamppailun Olkkonen käänsi edukseen runsaan sekunnin erolla. Mitali maistui makealta myös sen vuoksi, että Olkkonen oli viikolla potenut flunssan oireita. 23-VUOTIAIDEN naisten sarjasta puuttui Haapajärvellä suurin ennakkosuosikki, kun Seefeldin MM-kisoissakin hiihtänyt Johanna Matintalo ei ilmestynyt lähtöpaikalle. –?Toisen kierroksen alussa katkesi sauva nousussa, ja piti sitten vähän aikaa ottaa poikien perässä happea ennen kuin rupesin vetämään. Sunnuntaina hän ei startannutkaan yhteislähtökisassa. Anni Alakoski jatkoi nuorten SM-kisojen mitaliputkeaan ottamalla pronssia. Vapaalla hiihtotavalla reisjärvinen pisti pykälällä paremmaksi ja hiihti yhteislähtökisan hopealle. Haapajärven kisat menivät Kalajokilaakson hiihtäjiltä muutenkin erinomaisesti. Nuorten MM-kisoissa hän oli parhaimmillaan viides. –?MM-mitali oli päätavoitteeni, mutta muuten kausi on mennyt suunnitelmien mukaan ja olen pystynyt murtautumaan kansalliseen keulaan. Olen hopeaan erittäin tyytyväinen, Olkkonen kertoi. 12 Maanantaina 25.3.2019 . Edes sauvarikko ei hidastanut sieviläisen menoa. Nyt kultamitalikin oli 18 sekunnin päässä. –?Siihen nähden olen kuitenkin tyytyväinen, että tämä taisi olla minulle kauden neljäs pertsan kisa. –?Sellaista jojoilua se oli. Sunnuntaina ylivoima jatkui vapaalla hiihtotavalla 30 kilometrin yhteislähdössä, jossa kilpakumppanit tippuivat kyydistä jo varhaisessa vaiheessa. Iloisesti yllättynyt Vuollet totesi maalissa, että tavoitteena oli hiihtää kymmenen parhaan joukkoon. –?Kotiyleisöstä oli iso etu, sen myötä mitalikin kirkastui hopeaksi. 20-vuotiailla on ollut helmikuun Kuopion ja viime viikonvaihteen Haapajärven SM-kisoissa viisi henkilökohtaista matkaa, jotka kaikki ovat menneet Poikkimäen heilutellessa tahtipuikkoa. Suurin syy tuloksiin on siinä, että olen ollut terveenä koko harjoituskauden ja talvenkin.. Kirkkainta mitaliputkeaan sieviläinen jatkoi Haapajärvellä, jossa hän oli ylivoimainen ykkönen lauantain perinteisen hiihtotavan 15 kilometrillä ja sunnuntain vapaan kolmellakympillä. Perinteisen kisan kultaa vei Karihaaran Visan Emmi Lämsä. Ismo Kunelius MAASTOHIIHTO, HAAPAJÄRVI Sieviläinen Miska Poikkimäki jätti muille jakoon vain kultaa himmeämmät mitalit tämän talven SM-hiihdoissa. Alakoski jatkoi, että jalan tilanne on hallinnassa, mutta sitä jumppautetaan yhä viikoittain fysioterapeutin kanssa. Minulla oli liukas suksi ja pystyin laskemaan aina johtavan kiinni. Koivisto onnistui roikkumaan Poikkimäen peesissä niin pitkään, että ylsi lopulta SM-hopealle. Viiden nuorten SM-kullan lisäksi nuorimies on saanut tänä talvena kaulaansa myös yleisen sarjan pronssimitalin SM-viesteistä. Haapajärven Kiilojen Tiia Olkkonen hiihti 20-vuotiaissa perinteisen kisan hopealle ja Kalajoen Junkkareiden Iida Vuollet sivakoi pronssia 17-vuotiaiden yhteislähdössä. Reisjärven Pilkkeen Anni Alakoski hiihti 23-vuotiaissa hopeaa ja pronssia. Muuten oli kyllä ihan perushyvää tekemistä, kommentoi Poikkimäki, joka hiihti maaliin kahdella erimittaisella sauvalla. ISMO KUNELIUS Kalajokilaaksoon kuusi mitalia viikonlopun nuorten SM-hiihdoista Haapajärveltä Poikkimäelle täysi kultasuora Anni Alakosken SM-mitaliputki jatkui Haapajärvellä molemmilla henkilökohtaisilla matkoilla
Jarmo Junno teki sunnuntaina Sievi FS:n ainoan maalin. N20 20 km (40): 1) Anita Korva KainHS 57.45,8, 2) Jasmin Kähärä MikkH –57,9, 3) Hanna Ray Falken –1.01,4, 33) Mari Seppälä HK –13.53,8. M18 3x5 km (20): 1) YlöjRy 36.31,7 (Aapo Haataja, Veeti Seppälä, Tino Stenman), 2) NorrvST +2,1 (Casper Hjerpe, Jimi Aalto, Alexander Ståhlberg), 3) PuijHS +20,3 (Valtteri Pennanen, Henri Heikkinen, Arttu Heikkinen), 16) PyPo +3.51,3 (Samppo Kumpumäki, Roni Kinnunen, Roope-Eemeli Huttunen). Miesten ottelun voitti Etelä-Pohjanmaa. N65 (9): 1) Raija Oksman PS 1050, 7) Eija Ruuska KP 972. N 45 km (4): 1) Maria Mikkonen Ski Jkl 2.27.42,3, 2) Anne Hyytiäinen SaaPu +8.00,1, 3) Katja Oja Kalajoki +14.22,4. M18 15 km (34): 1) Eemil Helander KeuKis 41.43,5, 2) Emil Liekari KouvHS –1.15,7, 3) OlliPekka Laitila VehkV –1.29,1, 17) Leevi Virkkala SS –4.56,4, 24) Roope-Eemeli Huttunen PyPo –7.00,0, 32) Mitri Lerssi PyPo –9.50,2. Lauantain ottelussa olkapäänsä loukannut Radik Akhmetkhanov ei pystynyt pelaamaan, Atte Häivälän pelit jäivät pariin vaihtoon ja Matias Träskbäck joutui jättämään pelin kesken takareisivaivan takia. KP:n miesykköset olivat Sami Torvi, Jarkko Kangas ja Tuomas Savolainen. M23 30 km (43): 1) Aleksi Parttimaa Skit105 1.10,27,5, 2) Markus Vuorela JämJ –0,1, 3) Juuso Haarala Minken –0,7, 4) Anssi Koirikivi HK –1.05,8. N50 (13): 1) Anne Hemmilä Ou 1068, 7) Tarja Ahlholm KP 1016. N20 10 km (42): 1) Anita Korva KainHS 32.44,9, 2) Tiia Olkkonen HK –1.17,0, 3) Hanna Ray Falken –1.18,1, 26) Ella Himanka KaJu –4.15,5. Lauantain voitokkaassa ottelussa Sievistä maalasivat Matias Träskbäck, Jarmo Junno ja kahdesti osunut Henri Heikkilä, jonka ratkaisumaali tuli tyhjiin SoVo:n pelatessa lentävällä maalivahdilla. 13 KALAJOKILAAKSO . Sievi FS:n kavennus oli lähellä ihan jakson loppusekunneilla, kun joukkue sai vapaapotkutilanteesta pallon maaliviivalle, josta SoVo-pelaaja kuitenkin onnistui lakaisemaan sen ulos. Ensimmäisen osuman ohjasi kulmapotkun jälkitilanteesta Eetu Kauria. Raution Kisailijoiden Keijo Rättyä paransi ikäluokkansa työnnön ja yhteistuloksen SE:t 127 ja 225 kiloon 96-kilon sarjassa sijoittuen kolmanneksi ja Kalajoen Junkkareiden Miro Manderbacka työnsi 15-vuotiaiden 67-kiloisten ennätykseksi 80 kiloa, joka oikeutti toiselle sijalle 67 kilon sarjassa. M40 45 km (7): 1) Jari Kalliokoski VetU 2.11.41,1, 2) Jyri Hyvärinen SuonenjV +3.14,1, 3) Kauko Heinikoski IinHS +8.07,7. Vieska Wolleyn miesten lentopallokausi päättyy ensi sunnuntaina Pielavedellä sarjakärki Sammon isännöidessä ottelua. Helenan Hiihdon tuloksia: M 45 km (13): 1) Eric Storvall AZ Grit Team 2.11.39,6, 2) Jouni Komu HK +15,4, 3) Mika Lammi KaKa +2.34,9, 4) Sauli Päivärinta Nivala +2.44,8, 5) Raul Korolainen IisV +4.37,6, 6) Pekka Karppanen SaaPu +5.28,9. Yhteislähtökisa, miehet, 15 km (p): 1) Johannes Hösflot Kläbo Norja 36.10,9, 2) Alex Harvey Kanada –0,8, 3) Didrik Tönseth Norja –1,3, ...10) Ristomatti Hakola Suomi –18,2, 37) Matti Heikkinen Suomi –2.09,0, 42) Lauri Vuorinen Suomi –2.22,9, 51) Joni Mäki Suomi –2.48,4. 9) Ristomatti Hakola, 11) Joni Mäki, 31) Lauri Vuorinen. Näin liigan ainoa viiteen peliin venynyt puolivälieräsarja jatkuu ratkaisevalla ottelulla, joka pelataan keskiviikkoiltana Sievissä. Vähillä miehillä peliin päässyt vierasjoukkue ei jaksanut sunnuntaina enää painaa normaalilla höyryllään, mikä avasi isännille tilaa pitää palloa. N17 10 km (46): 1) Maija Tiainen KerimU 32.51,7, 2) Elisa Mattila KouvHS –12,1, 3) Aino Pihlava KankK –41,3, 14) Iida Vuollet KaJu –2.53,9, 25) Alisa Vuollet KaJu –4.31,7, 35) Tuuli Järviluoma NU –6.00,0, 38) Noora Alatalo AV –6.22,3, 39) Anni Mäkinen HU –6.47,7. RK:n Sami Torvi paransi kaikkia 81-kiloisten piiriennätyksiä tulossarjallaan 230 (105, 125), joka riitti ylivoimaiseen voittoon. Lauantain tuloksia (p): M17 15 km (42): 1) Alexander Ståhlberg NorrvST 42.15,8, 2) Jarkko Kukkonen KarihV –7,0, 3) Niko Anttola KarihV –1.15,7, 4) Jaakko Mattila HU –2.29,6, 17) Samppo Kumpumäki PyPo –4.11,9, 32) Jarkko Reijonen YK –6.38,8, 37) Jussi Raappana HK –8.01,4, 38) Miro Jylkkä YK –8.19,0, 41) Jussi-Matti Rahja KaJu –8.48,1, 42) Tuukka Marjala HU –9.16,7. Riski ei tällä kertaa kannattanut, sillä SoVo:n Arber Istrefi ja Voca Gesim pistivät pallon tyhjiin. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Ismo Kunelius SoVo–Sievi FS 5–1 (2–0) SoVo–Sievi FS 3–4 (0–2) Futsal-liigan puolivälierät Otteluvoitot 2–2 Futsal-liigan välieräpaikka oli sunnuntaina katkolla Sievi FS:lle Someron monitoimitalolla, mutta kotijoukkue Someron Voima päätti toisin. Kotijoukkueen toiseksi tehokkain oli kapteeni Jari Tuura. 13) Ristomatti Hakola Suomi –1.54,7, 36) Joni Mäki Suomi –4.01,6, 46) Lauri Vuorinen Suomi –5.27,6, 48) Matti Heikkinen Suomi –5.32,9. Maanantaina 25.3.2019 13 KALAJOKILAAKSO . Jakson loppupuolella Henri Heikkilän pallonmenetys kostautui ja Mergim Bushi pääsi iskemään nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Gesim Vocan tarjoilusta taukotilanteeksi 2–0. M20 30 km (50): 1) Miska Poikkimäki Vuokatti STK 1.11,49,2, 2) Otto Invenius KeravU –1.34,8, 3) Leo Rantahalvari Skit105 –1.38,0, 17) Juuso Mattila HU –7.27,1, 18) Eelis Valikainen KaJu –7.28,6, 35) Werneri Pudas AV –15.54,3, 39) Aleksi Salmela HK –16.49,3, 41) Kristian Hakala HU –19.30,8. 33) Olli Hiidensalo Suomi –1.49,6 (1), 48) Tero Seppälä Suomi –2.17,9 (4), 60) Tuomas Grönman Suomi –2.34,3 (1), 83) Jaakko Ranta Suomi –3.25,3 (2). Ottelulla ei ollut kummallekaan joukkueelle sarjan kannalta merkitystä, mutta kotijoukkue päätti, että voittaminen on keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen. Ensin Bushi iski ottelun toisen maalinsa, ja vieraat alkoivat yrittää kavennusta vaihtamalla Henri Heikkilän lentäväksi maalivahdiksi. N23 10 km (25): 1) Emmi Lämsä KarihV 31.37,2, 2) Rebecca Immonen NastN –27,0, 3) Anni Alakoski RP –27,1, 22) Elisa Parkkinen PyPo –5.49,4, 25) Emilia Pulkkinen HK –10.37,2. Kauas ei jäänyt Keski-Suomikaan 35 pisteellään. M50 45 km (12): 1) Jari Kuhno SaaPu 2.11.57,5, 2) Rauno Saastamoinen LieksHS +9.29,6, 3) Arto Heiskanen SonkajPa +15.45,6. Ampumahiihto Oslo, maailmancupin päätösviikonlopun tuloksia: Miesten pikakilpailu 10 km: 1) Johannes Thingnes Bö Norja 24.39,9 (1 sakko), 2) Lukas Hofer Italia jäljessä 31,7 sekuntia (0), 3) Quentin Fillon Maillet Ranska, –35,0 (0), ... Kolmas sija kirjattiin myös Jani Santalalle. M17 20 km (55): 1) Alexander Ståhlberg NorrvST 52.49,2, 2) Veeti Pyykkö LiperHS –1.13,8, 3) Matias Hyvönen LahdHS –1.18,2, 13) Samppo Kumpumäki PyPo –2.41,7, 29) Jussi-Matti Rahja KaJu –7.14,5, 31) Miro Jylkkä YK –7.32,8. Ollikainen joutui pyörittämään loppupeliä käytännössä viidellä miehellä ja hän totesikin, että takki oli tyhjä. VieWo kukisti kauden viimeisessä kotipelissään pitkän kaavan kautta Mikkelin Passarit lukemin 3–2 (26–24, 25–18, 15–25, 21–25, 17–15). M70 (53): 1) Antero Tourunen KS 1104, 9) Seppo Malila KP 1032, 21) Lauri Lehtomäki KP 972, 36) Pentti Annala KP 940, 42) Rauno Saarinen KP 924, 43) Timo Sipilä KP 909. Maanantaina 25.3.2019 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. M23 15 km (39): 1) Markus Vuorela JäminJ 39.13,9, 2) Aleksi Parttimaa Skit105 –15,6, 3) Juuso Haarala Minken –30,2, 7) Anssi Koirikivi HK –1.39,5, 30) Roope Haapakangas PyPo –4.49,7. M20 3x5 km (10): KeravUrh 35.55,3 (Wiljam Mattila, Pyry Stevander, Otto Invenius), 2) IF Minken +17,0 (Kevin Lindholm, Johannes Vuorela, Patrik Kuuttinen), 3) SkiTeam 105 +22,4 (Leevi Vuorinen, Onni Rantahalvari, Leo Rantahalvari). Välieräpaikkansa ovat jo varmistaneet jyväskyläläinen Kampuksen Dynamo, akaalainen Leijona Futsal sekä Espoon GFT. Mergim Bushi maalasi kotijoukkueelle kahdesti. M20 15 km (42): 1) Miska Poikkimäki VuokSTK 40.31,5, 2) Petteri Koivisto Kuhmo-Ski –37,4, 3) Oskari Hökkä MeVe85 –57,1, 7) Eelis Valikainen KaJu –2.29,2, 9) Juuso Mattila HU –3.32,4, 14) Tuure Pesola PyPo –4.04,8, 34) Aleksi Salmela HK –8.05,2, 39) Kristian Hakala HU –10.57,0, 41) Saku Hautalahti NU –12.04,6, 42) Werneri Pudas AV –13.10,4. N18 15 km (33): 1) Ida Haapala EspHS 43.19,6, 2) Heidi Nikkinen KouvHS –2.10,5, 3) Lotta Kurttila LiperHS –2.38,8, 29) Petra Alatalo AV –14.27,6. N23 20 km (25): 1) Emmi Lämsä KarihV 56.21,8, 2) Anni Alakoski RP –1,3, 3) Linnea Henriksson Femman –8,9, 20) Emilia Pulkkinen HK –12.55,5. KESKIVIIKON ratkaisupeliin Sievi saa mukaan ainakin Joni Pakolan. Vieska Wolley pisti tappioputken poikki Lauri Järvinen PAINONNOSTO, KOKKOLA Keski-Pohjanmaan naisjoukkue palasi ykköseksi kolmen piirin välisessä painonnosto-ottelussa Lohtajalla, KP ja Etelä-Pohjanmaa päätyivät samaan 43 pisteen tulokseen ja järjestyksen ratkaisivat 4–2-lajivoitot keskipohjalaisten eduksi. –?Radik, Juho Alasuutari ja Joni Pakola ovat sellaisia pelaajia, jotka pystyvät pyörittämään peliä pienelläkin rosterilla, mutta nyt kolmikko oli sivussa. Kalajoen naisnostajista etenivät Vilma Rättyä, Elisa Jäppinen ja Julia Anttila kolmanneksi. Viestien tuloksia: N18 3x3,3 km (18): 1) ValkHaka 28.29,7 (Nea Kytäjä, Fanny Kukonlehto, Sonja Leinamo), 2) PaltUrh (Hannah Smart, Venla Järvelä, Suvi Leinonen) +14,6, 3) EspHS (Taru Vuorinen, Ida Haapala, Vilja Kauranen) +24,5. PÄÄVALMENTAJA Kaj Ollikaisella oli ongelmia kokoonpanonsa kanssa, kun kahden pelin viikonloppureissulla olleesta pienestä joukkueesta tippui lisää miehiä. M50 (45): 1) Kari Tapani La 1121, 8) Yrjö Uusivirta KP 1077, 44) Olli Leppänen KP 861. Tällä kertaa SoVo ei tyytynyt pelkästään vastahyökkäyksien kyttäämiseen, vaan oli pelissään aktiivinen ja hyödynsi paikkansa tehokkaasti. SUNNUNTAIN OTTELU alkoi vauhdikkaasti ja kaikesta näki, että SoVo ei halunnut lähteä kesälomalle kotikentällään. Yhteispisteissä järjestys oli E-P, K-P ja K-S. –?Pidämme nyt yhden lepopäivän ja tiistaina kevyen valmistavan treenin. Toisella jaksolla homma jatkui kotijoukkueen maalien merkeissä. M18 20 km (35): 1) Eemil Helander KeurK 51.44,4, 2) Olli-Pekka Laitila VehkalV –1.00,4, 3) Tino Stenman YR –1.12,8, 9) Leevi Virkkala SS –3.17,2, 13) Roope-Eemeli Huttunen PyPo –4.28,6. Naiset retki 45 km (14): 1) Mari Lummi-Hiekka Puuppola 2.49.57,8, 2) Marjo Kuosmanen PyPo +5.50,7, 3) Heidi Ojala Laukaa +8.50,3. Pyhäjärvi, 38. Levänneinä ja kotiyleisön tuella olemme valmiina tärkeään peliin, Kaj Ollikainen kuittasi. Vieska Wolley hallitsi ottelun alkua, kunnes kolmannessa erässä peli kääntyi vieraiden hyväksi. N18 10 km (27): 1) Siiri Kaijansinkko LappR 32.33,0, 2) Ida Haapala EspHS –13,1, 3) Vilma Ryytty IisV –30,5, 26) Petra Alatalo AV –9.28,2. VieWo vei kuitenkin lopun ja pelin päätti joukkueen tehomies Aapo Oulasmaa, joka takoi kamppailun tuoksinassa 20 pinnaa. Nilkkavaivaisen Alasuutarin ja Akhmetkhanovin tilannetta seurataan päivä kerrallaan. Avausjaksolla verkko heiluikin vain vierasjoukkueen maalia vahtineen Miika Toivolan takana. Sievin ainoan lohdutusmaalin teki Jarmo Junno. HANNA PERKKIÖ Ratkaisun paikka siirtyi Sieviin Sievi FS ei pystynyt ratkaisemaan välieräpaikkaa sunnuntaina Maastohiihto Haapajärvi, Nuorten SM-kisat Sunnuntain yhteislähtöjen tuloksia (v): N17 15 km (56): 1) Fanny Kukonlehto ValkeakH 46.46,0, 2) Emilia Irvankoski OunasvHS –14,7, 3) Iida Vuollet KaJu –18,0, 4) Iina Koskela Team S –20,0, 31) Alisa Vuollet KaJu –5.11,2, 36) Tuuli Järviluoma NU –5.38,3, 48) Noora Alatalo AV –10.08,1, 50) Veera Vähäkangas YK –11.08,3. Naiset (16): 1) Enni Annunen KP 1108, 2) Iida-Mari Takanen Ky 1072, 3) Päivi Vähä-Jaakkola Sa 1043. Miesten takaa-jo 13,3 km (v): 1) Johannes Hösflot Kläbo Norja 29.05,4, 2) Alex Harvey Kanada –2,8, 3) Aleksandr Bolshunov Venäjä –2,9, ... Päätöserässä isännillä oli lukuisia ottelupalloja, mutta Passarit nousi 14–10-tilanteesta tasoihin ja meni vielä pisteellä edellekin. Pienellä kokoonpanolla pelaaminen näkyi prässipelissämme ja vastustaja sai pitää palloa tavallista helpommin, Ollikainen tuumi. N20 3x3,3 km (13): 1) MikkelHi 28.00,7 (Noora Tivinen, Katariina Neuvonen, Jasmin Kähärä), 2) KarihVi +40,1 (Jemina Böök, Ella Anttola, Josefiina Böök), 3) IK Falken +47,2 (Elin Björk, Sonja Katajamäki, Hanna Ray), 2) HaapKi +2.48,6 (Tiia Olkkonen, Laura Keskitalo, Mari Seppälä). Tulokset Kalajokilaakso LENTOPALLO, YLIVIESKA Vieska Wolley katkaisi sunnuntaina pitkäksi venähtäneen tappioputkensa lentopallon miesten kakkossarja ylemmässä jatkosarjassa. Perjantai-iltana Oulunsalon Vasama kuittasi helpot pisteet tililleen VieWo:n kustannuksella. KP:n naisten lajivoittajat olivat RK:n Eija Mustasaari, Paula Koski ja Rebekka Roukala sekä Junkkareiden Jenni Puoliväli. Keski-Pohjanmaan naiset veivät piiriottelun. Naiset (12): 1) Pohjois-Savo 3150, 2) Lappi 3100, 3) Keskipohja 3096 (Annunen, Ahlholm, Ruuska). Hirvenhiihto Ilomantsi, SM-kisojen tuloksia: Miehet (57): 1) Kari Väätäinen PS 1145, 2) Ville Tattinen VS 1140, 3) Hannes Rautiainen PS 1124, 14) Jyrki Uusivirta KP 1085, 21) Henri Leinonen KP 1073, 43) Jarno Uusivirta KP 1009. OsVa:n kotivoitto kirjattiin lukemin 3–0 (25–20, 25–22, 25–11). Joukkuekilpailut: Miehet (14): 1) Pohjois-Savo 10975, 2) Pohjois-Karjala 10844, 3) Keski-Suomi 10733, 11) Keskipohja 10089 (Jyrki Uusivirta, Yrjö Uusivirta, Leinonen, Malila, Jarno Uusivirta, Hannula, Pietilä, Lehtomäki, Annala, Saarinen). M60 (104): 1) Tapio Kiiskinen PK 1125, 62) Sakari Hannula KP 998, 74) Jarmo Pietilä KP 979. Miehet, 12,5 km takaa-ajo: 1) Johannes Thingnes Bö Norja 32.15,6 (3), 2) Tarjei Bö Norja –13,9 (1), 3) Arnd Peiffer Saksa –18,2 (1), ...23) Olli Hiidensalo Suomi –2.35,5 (2), 35) Tero Seppälä Suomi –3.22,1 (4), 51) Tuomas Grönman Suomi –5.52,5 (5). M60 45 km (4): 1) Aaro Aaltonen VirtU 2.44.05,9, 2) Juha Sakari Hautamäki KT +9.02,5, 3) Juha Kokko TampMK +13.35,8. Miehet retki 45 km (65): 1) Timo Pikkarainen Kokkola 2.26.35,4, 2) Sami Tapaninaho Kempele +2.27,4, 3) Jari Niskakoski RP +3.08,4. Quebec Kanada, maailmancupin päätösviikonlopun tuloksia: Miesten sprintti (v): 1) Johannes Hösflot Kläbo Norja 3.22,14, 2) Federico Pellegrino Italia –1,10, 3) Sindre Björnestad Skar Norja –1,55, ..
11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.02 Kulttuuriykkönen. 12.55 Radio Suomen Päivä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 00.00 Yöradio. 12.10 Urheiluradio. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 19.05 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. Marko Maunuksela. 21.17 Päivä tunnissa. 07.50 Merisää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 02.02 Susanna Vainiolan Popradio. 21.02 Urheiluradio. 18.50 Iltahartaus. 13.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00 Arkisto: Liikennevälineitä. 01.55 Yöradio. 15.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Radio Suomen Ilta. Rock-etsivä. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. Keskiviikko 27.3. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 21.02 Urheiluradio. 07.10 Hartaita säveliä. 14.02 Pörssipäivä. 15.55 Yle News. 06.25 Aamusoitto. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 7: Sodoma ja Gomorra I-II, jakso 20. 09.10 Sää. 07.13 Alueradio. 21.00 Ajassa soi. 12.10 Urheiluradio. 13.00 Klassista kahteen. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00 Arkisto: Julkista liikennettä vai yksityisautoilua?. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.17 Päivä tunnissa. 19.02 Urheiluradio. 19.05 Kysy Ylestä -ilta. 12.55 Radio Suomen Päivä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Pyöreä pöytä. 09.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Jani Kareinen. 23.00 Iltahartaus. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 19.05 Radio Suomen Ilta. 09.05 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 06.25 Aamusoitto. 23.00 Iltahartaus. 13.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 14.02 Alueradio. 09.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 14.02 Alueradio. 20.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.59 Puheen Aamu. 11.02 Radio Suomen Päivä. 06.05 Alueradio. 07.25 Musiikkihetki. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Tuonelan joutsenesta Joutsenlauluun. 18.30 Hartaita säveliä. 07.15 Aamuhartaus. 20.00 Etnokonsertteja Euroopasta. 12.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 06.35 Nosto. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 17.30 Radioteatteri esittää: Paul Temple ja tapaus Conrad, osa 1/16. 13.02 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 17.10 Urheiluradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Faunin iltapäivä. 22.05 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 22.50 Kuuntelijaklubi. 20.02 Sää. 22.05 Urheiluradio. 23.02 Yöradio. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 14.00 Yle Uutiset. 07.15 Aamuhartaus. 23.10 Yöklassinen. Marko Maunuksela. 09.05 Muistojen bulevardi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 18.02 Luonto-Suomi 0203-17600. 13.00 Yle Uutiset. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 12.55 Radio Suomen Päivä. 17.10 Urheiluradio. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. KESKIVIIKKO 27.3. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.00 Yle Uutiset. 22.05 Horisontti: Miksi viha juutalaisia ja muslimeja kohtaan nousee?. 18.55 Luonto-Suomen teemailta 020317600. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.40 Radio Suomen Ilta. 02.00 Arkisto: Kehonkieli. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 23.28 Päivä tunnissa. 18.00 Yle Uutiset. 07.53 Alueradio. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 12.30 Politiikkaradio. 14.00 Uudet levyt. 08.13 Alueradio. 07.53 Alueradio. 06.15 Aamuhartaus. 16.10 Urheiluradio. 08.10 Ykkösaamu. 18.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 06.05 Alueradio. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Puheen Klassikko: Pulp – Disco 2000. 03.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 00.00 Arkisto: Mistä rakkaus alkaa?. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. Tiistai 26.3. 21.55 Radio Suomen Ilta. 11.00 Klassikkoparatiisi. 08.10 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. 20.03 Kysy Ylestä -ilta: Vaalit. 00.00 Arkisto: Katri Helena, Paula Koivuniemi, Kari Tapio ja Tapani Kansa. 10.02 Tiina Lundbergin huoltamo. 07.10 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. 21.50 Merisää. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.10 Urheiluradio. 16.13 Alueradio. 23.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. 16.13 Nosto. Marko Maunuksela. 17.13 Päivä tunnissa. 16.10 Urheiluradio. 06.59 Hyvää huomenta. 12.10 Urheiluradio. 07.30 Ykkösaamu. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 18.05 Urheiluhullut. Marko Maunuksela. 08.10 Ykkösaamu. 22.30 Ruben Stiller. Marko Maunuksela. 17.13 Päivä tunnissa. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 10.33 Radio Suomen Päivä. 16.00 Yle Uutiset. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Halme & Saarinen – Diginen iltapäivä. 16.13 Alueradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 17.13 Päivä tunnissa. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 09.11 Alueradio. 02.54 Yöradio. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.10 Faunin iltapäivä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Marko Maunuksela. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Pörssipäivä. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 7: Sodoma ja Gomorra I-II, jakso 21. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 06.05 Hartaita säveliä. 03.50 Yöradio. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 19.02 Radioteatteri esittää: Radio Stage, osa 2/2: Kello. 10.33 Radio Suomen Päivä. 12.00 Yle Uutiset. 11.00 Riston Valinta. 06.05 Alueradio. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 21.30 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 17.10 Urheiluradio. 20.00 Rony Rex. 06.15 Aamuhartaus. 12.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 17.13 Radio Suomen Ilta. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 20.00 Yle Uutiset. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. Marko Maunuksela. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 10.00 Yle Uutiset. 11.02 Akti. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 23.00 Yle Uutiset. 17.55 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 00.00 Yle Uutiset. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.53 Etnohetki. 09.05 Urheiluradio. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä. 10.02 Radio Suomen Päivä. 21.30 Jari Sarasvuo. 03.00 Yle Uutiset. 15.02 Nosto. 12.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. Marko Maunuksela. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.28 Päivä tunnissa. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 12.10 Tiedeykkönen. 17.35 Luomiskertomus: Laura Lindstedt kertoo kirjastaan Ystäväni Natalia. 14.00 Yle Uutiset. 18.55 Radio Suomen Ilta. 21.02 Urheiluradio. Keskiviikko 27.3. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.59 Hyvää huomenta. 23.00 Iltahartaus. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 25.3. 13.02 Jari Sarasvuo. 06.35 Nosto. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Musiikkihetki. Hissi. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.33 Radio Suomen Päivä. 15.02 Nosto. Osa 8/12. 09.10 Sää. 06.15 Aamuhartaus. 02.00 Yle Uutiset. 22.30 Huumorihommia. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 17.10 Urheiluradio. 15.55 Yle News. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 08.13 Alueradio. 06:08 06:05 06:01 18:50 18:53 18:56 Maanantai 25.3. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Urheiluradio. 02.00 Arkisto: Sisua Härmästä. 03.55 Yöradio. 05.00 Yle Uutiset ja sää. Marko Maunuksela. 23.02 Yöradio. 18.00 Yle Uutiset. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 Yle Uutiset. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 09.05 Muistojen bulevardi. 14.00 Euroopan konserttilavoilla. 12.45 Merisää. 10.02 Radio Suomen Päivä. 00.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. YLE X 06.00 YleX Soittolista. +1 -0 +0 +0 +0 +1 -0 -2 -1 -1 -2 -1 -1 +0 -1 +0 +0 -1 7 5 7 Tänään -2 -5 -1 +0 -2 +1 +1 +0 +2 +3 +4 +6 +5 7 6 11 11 4 ma Alavieska Kalajoki -0 Haapajärvi 1 Nivala 1 Sievi 1 Ylivieska 1 ti -2 -3 -1 -0 -0 -1 ke -0 1 -1 -1 -1 -1 to 4 3 3 4 4 4 Kylmintä eilen Ylivieska +0,6 Lämpimintä eilen Ylivieska +4,0 Kylmintä toissa yönä Ylivieska -0,1 -16,0 Kylmintä eilen Utsjoki Kevojärvi +9,1 Lämpimintä eilen Jomala -13,8 Kylmintä toissa yönä Salla Naruska Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 25.3. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 07.29 Hyvää huomenta. 18.55 Kysy Ylestä -ilta: Vaalit. 06.56 Päivän mietelause. 21.02 Urheiluradio. 18.02 Kysy Ylestä -ilta: Vaalit. 07.53 Alueradio. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 06.25 Aamusoitto. 03.54 Yöradio. 21.00 Yle Uutiset. 22.05 Sari Valto. 15.00 Yle Uutiset. 12.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 09.11 Alueradio. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00 Arkisto: Lastensuojelua. 12.10 Suomen nälkävuodet 3/3: Nälkävuosien jälkikirjoitus. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.02 Akti. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 00.00 Yle Uutiset. 12.10 Ruokapuhetta: Satokausikalenteri. 16.10 Urheiluradio. 09.00 Yle Uutiset. 06.59 Puheen Aamu. 18.02 Jääkiekkokierros. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja: Brexit tuottaa draamaa ja farssia. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 07.13 Alueradio. 20.00 Miikka Koivisto. 07.15 Aamuhartaus. 23.28 Päivä tunnissa. 10.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Yle Uutiset. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 08.10 Ykkösaamu. 10.00 Yle Uutiset. 17.13 Alueradio. 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 20.02 Sää. 16.10 Faunin iltapäivä. 15.00 Yle Uutiset. 10.00 Sari Valto. 12.45 Merisää. 11.02 Akti. 07.30 Ykkösaamu. 11.00 Yle Uutiset. TIISTAI 26.3. 13.00 Klassista kahteen. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Yle Uutiset. 06.35 Nosto. 21.50 Merisää. 05.50 Merisää. 18.02 Radio Suomen Ilta. 17.10 Aristoteleen kantapää: Ranskan kielen suojelu. 07.10 Hartaita säveliä. 12.13 Puheen Klassikko: The Cranberries – Ode To My Family. 05.50 Merisää. 21.00 Yle Uutiset. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 15.02 Alueradio. 15.02 Alueradio. 00.00 Yöradio. 20.30 Legendaarisia venäläistaiteilijoita: sopraano Galina Vishnevskaja ja sellisti Daniil Shafran. 09.00 Yle Uutiset. 21.12 Puheen Ilta. 21.50 Merisää. 11.00 Välilevyjä. 17.10 Urheiluradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 18.02 Jääkiekkokierros. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Kuusi kuvaa keittiömestari Heikki Nikulan elämästä. 17.13 Alueradio. 10.02 Juuso Pekkinen. 15.02 Kulttuuriykkönen. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.02 Alueradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Kulttuuriykkönen. 18.50 Merisää. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 19.02 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 07.13 Alueradio. 14.02 Ruben Stiller. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 02.54 Yöradio. 22.08 Pollari. 10.02 Radio Suomen päivä. 21.30 Halme & Saarinen – Diginen iltapäivä. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 05.50 Merisää. 20.00 Matti 8 ja Sonny. 18.50 Iltahartaus. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 06.05 Politiikkaradio. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 13.00 Klassista kahteen. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 06.05 Politiikkaradio. 17.00 Yle Uutiset. 01.55 Yöradio. 10.00 Yle Uutiset. 14 Maanantaina 25.3.2019 . 14.00 Jazzlegendat Suomessa – arkistot aukeavat. 16.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 06.56 Päivän mietelause. 12.30 Politiikkaradio. 18.00 Yle Uutiset. 12.13 Radio Suomen Päivä. 06.05 Hartaita säveliä. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.15 Viikon luontoääni: kirjosiipikäpylintu. 02.00 Arkisto: Rakkauden merkkejä. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.10 Hartaita säveliä. 06.59 Puheen Aamu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä. 11.00 Yle Uutiset. Tiistai 26.3. 11.33 Radio Suomen Päivä. 22.05 Urheiluradio. 15.02 Nosto. 11.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 16.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 22.50 Kuuluttajan vieras: palvelupäällikkö Aleksi Rossi. 12.45 Merisää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 11.33 Radio Suomen Päivä. 17.00 Jani Kareinen. 00.00 Arkisto: Erikoisia keksintöjä. 06.56 Päivän mietelause. 00.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Nosto. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 06.05 Politiikkaradio. 15.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 00.02 Yöradio – tunti 70-lukua. 12.13 Puheen Klassikko: Air – Playground Love. 14.00 Yle Uutiset. 20.03 Metsäradio. 16.13 Alueradio. 17.10 Musta aurinko. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 Yöradio. 19.02 Urheiluradio. 07.30 Ykkösaamu. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.02 Huumorihommia. 16.13 Nosto. 12.10 Urheiluradio. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 07.29 Hyvää huomenta. 15.55 Yle News. 18.45 Jalkapallon EM-karsinnat: Armenia-Suomi. 20.02 Sää. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 18.00 Romano mirits. 17.10 Euroopan valot. 07.29 Hyvää huomenta. 21.55 Radio Suomen Ilta. 09.10 Sää. 21.17 Päivä tunnissa. 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 12.30 Politiikkaradio. 06.59 Hyvää huomenta. 09.11 Alueradio. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 18.10 Äänitarina. 20.10 Akuutti. 02.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 11.02 Radio Suomen Päivä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 07.25 Musiikkihetki. 17.00 Jani Kareinen. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Brysselin kone. 00.00 Yöradio. 15.02 Alueradio. 06.05 Hartaita säveliä. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 7: Sodoma ja Gomorra III, jakso 19. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 18.00 Yle Uutiset. 08.13 Alueradio
Irti riistäytynyt tuli turmeli rakennuksen asuntopuolen niin pahoin, että talo joudutaan purkamaan. Verhokiskot . JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. 040-3515684 Janne Vierimaa puh. Maanantain lehteen tulevat muistilistat perjantaina klo 13.00 mennessä. *** Pikkutihuja ja hölmöilyä Ylivieskan yössä Yölliset hiipparit ovat tehneet tihutöitään Ylivieskassa. Vanha puurakennus paloi kuitenkin nopeasti eikä palokunta ehtinyt pelastaa taloa pahoilta palovaurioilta. Kalajaskan uuden toimitalon viimeistely vaikeutui, kun voro iski työmaalle ja pisti poveensa Black & Dekkerin porakoneen ja laastinsekoitusvispilän. Tervetuloa! Hallitus Avoinna 9-17. Hyönteissuojat . Kuuma tuhka aiheutti tulipalon Sievissä Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajokilaakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Tilaa Kalajaska 020 750 4600. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. Käsitellään yhdistyksen sääntöjen määräämät asiat. 10%. 18 €/kk! Luottopäätöksen voit hakea ennakkoon osoitteessa www.wetteri.fi/wetteritili WETTERIN HUOLTO TARJOAA EDULLISET HUOLLOT JA KORJAUKSET KAIKKIIN MERKKEIHIN! Wetteri-tili wetteri.fi/w etteritili huollon ja varaosien rahoitukse en Tervetuloa palvelevaan autohuoltoon Wetterille. Henkilövahinkoja ei aiheutunut. Parvekekaihtimet 044 323 0848 valli.jussi@kotinet.com • www.kaihdintuote.fi Sälekaihtimet Hyönteissuojat Parvekekaihtimet Pystylamellikaihtimet Verhokiskot Duetteja Plisee-verhot 044 323 0848 valli.jussi@kotinet.com • www.kaihdintuote.fi SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Asiantuntevaa HOITOA Torikatu 3, Ylivieska (08) 424 681 Keskustie 1, Alavieska (08) 430444 www.ylikunto.com YLI-KUNTO Oy Fysikaalinen hoitolaitos WETTERI HUOLTO Huolto ja ajanvaraus palvelee ma-pe 8-17 (08) 4133 230 WETTERI YLIVIESKA | Kettukallionkatu 3 | www.wetteri.fi Wetteri OnLine Varaa autosi huolto helposti Wetteri OnLine -palvelussa wetteri.fi Huolla nyt, maksa vasta helmikuussa tai esim. Hinnat sisältävät alv. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.fi henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2018 alk. 12 kk 14,67€/kk levikkialueen ulkop. Huollon ajanvaraus Ruutihaantie 5, Ylivieska Puh. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lyötiin viimeinen sinetti Kalakaupan rakennukselle. Lisäksi talo savutuuletettiin ja varmistettiin, ettei palo ole levinnyt yläpuolisiin tiloihin. 12 kk 12,92€/kk levikkialueen ulkop. Pelastuslaitoksen savusukeltajat sammuttivat alkavan palon. 0400 902 734 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 . Onnettomuushetkellä talossa oli mm. • Huollot kaikkiin merkkeihin • Vauriokorjaukset • Kattavat pesupalvelut • Auton käsinpesu • Vahaukset • Maalipinnan suojakäsittelyt • Fixaukset • Sijaisautopalvelu • Rengashotelli • Nyt myös BMW merkkitesteri! Wetteri Oy Ammattitaitoista KOTISIIVOUSTA SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. Alansa ammattilaiset Muistilista Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi. 2018 kuolleiden sotaveteraanien muistoksi. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Kalakauppa paloi käyttökelvottomaksi Kalajokilaakso 30 vuotta sitten Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus Ilmoitustilaa! 020 750 4600 SIEVI Omakotitaloon aiheutui pieniä paloja savuvahinkoja tulipalossa, joka sattui lauantaina yöllä Sievissä. Tuhon rahallisia vahinkoja ei vielä ole arvioita, mutta kaikkinensa ne kohoavat useisiin kymmeniin tuhansiin markkoihin. Asukas poistui rakennuksesta ja teki hätäilmoituksen. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 Konttori ma-pe 9.00-15.00 llmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 Toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä edellisenä päivänä klo 13.00 mennessä. Koko rakennuksen asunto-osa paloi irtaimistoineen käyttökelvottomaksi. 044 7997390 huolto.ylivieska@ojanrauta.com Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska Puh / Fax 08-425 373, 050 359 4380 www.sailokoski.fi • MAALAUKSET • KOLARIKORJAUKSET • PYÖRÄSUUNTAUKSET • ILMASTOINTIHUOLLOT 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat KAIKKI SÄHKÖPALVELUT UUDESTA YRITYKSESTÄ! 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 PÄIVYSTYS 24/7 p. 15 Maanantaina 25.3.2019 . Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. Sälekaihtimet . Talon lattialla oli ollut astiassa kuumaa tuhkaa, joka syttyi palamaan. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.fi/palaute. YLIVIESKAN SOTAVETERAANIT RY Vuosikokous Seurakuntakoti Mariassa ke 27.3. Toinen traktoreista tuotiin takaisin kolhittuna, sillä sen luvatta ottanut miekkonen oli päräyttänyt koneella ojaan. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. 1.12.2018 alk. Sekä rakennus että irtaimisty olivat kokonaan vailla vakuuksia. Pystylamellikaihtimet . Ylivieskan ydinkeskustassa sijaitsevan Kalakaupan kiinteistön omistaa Toini Klemetti ja se oli vuokrattu kalakauppias Pentti Papuselle. Tilaisuuden alussa klo 9.30 hartaushetki ja omaisten suorittama kynttilöiden sytytys v. KALAJOKILAAKSO Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. 23 taulua. Kalajokilaakso 30 vuotta -juttupaikalla kerrataan 30 vuoden takaisia uutisia silloisista Kalajokilaaksolehdistä joko kokonaan tai lyhennettyinä. mennessä. 1.12.2018 alk. 12kk 25,33€/kk Digipaketti 12 kk 7,40€/kk Tiedustelut puh. Lattialla ollut matto syttyi myös palamaan, jonka jälkeen asukkaalla ei ollut enää mahdollisuutta sammuttaa paloa. Paikalle saapuvia omaisten kynttilöiden sytyttäjiä pyydetään vahvistamaan tulonsa puheenjohtajalle nro 040 7210461 tai sihteerille nro 044 5582603 maanantaihin 25.3. Varomattoman tulenkäsittelyn seurauksena talon asuntopääty syttyi ilmiliekkeihin maanantain aamuyön tunteina. 12 kk 23,25€/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2018 alk. Hankkijan maatalouskaupasta vietiin kaksi traktoria, jotka pienen rälläämisen jälkeen kuitenkin palautettiin takaisin liikkeen pihaan. 020 750 4600 MEDIAMYYJÄ Kirsi Pinola puh. 050-3581415 SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.fi Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.fi/mediaopas LEVIKKI 5046 kpl LT2017 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas puh. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. 422 162 tai 040 7732 759 Ilmoitusti laa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitustilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Ilmoitus tilaa Osta tästä tehokasta ilmoitustilaa! Kysy tarjous: 020 750 4600 Vanhat talot katoavat Ylivieskan keskustan katukuvasta tavalla tai toisella. Juttu julkaistaan lauantaisin verkossa ja maanantaina ilmestyvässä lehdessä. Duetteja Plisee-vekkiverhot . klo 9.30. Kahvitarjoilu ennen vuosikokousta. Palon syttymishetkellä asunnossa oli yksi henkilö, joka pakeni liekkejä ikkunasta ja juoksi poliisilaitokselle hälyyttämään palokuntaa paikalle
16 Maanantaina 25.3.2019 . Uutiset puhelimeen. Miten luon tunnukset. Eikö näköislehti näy. Lisää tuulivoimaa. Onko taas kuntaliitosten aika. Kielletäänkö bensiinija dieselautot. Valmistuuko Pyhäjoen ydinvoimala koskaan. Ylivieskan kaupungintalon valtuustosalissa Paneelin puheenjohtajana Kalajokilaakson päätoimittaja Seppo Kangas. •Kahvitus klo 17 •Vaalipaneeli klo 17.45 Kuinka käy alueen koulutukselle, säilyvätkö Centria, Jedu ja lukiot. Loppuuko Oulaskangas. Lisää maahanmuuttajia. Kalajokilaakson DIGIKLINIKKA Haluaisitko tutustua digipalveluihimme. Mikä on Jokilaaksojen sote-suunta. Kalajokilaakson VAALIPANEELI ke 3.4. Mistä riittää työvoimaa yrityksiin. Miten pysäytetään väkiluvun lasku. KALAJOKILAAKSO Päivän polttaviin kysymyksiin vastaamassa alueen eduskuntavaaliehdokkaat: Keskusta: Juha Pylväs, Ylivieska Sosialidemokraatit: Jari Männikkö, Oulainen Kristillisdemokraatit: Ulla Lehtikangas, Ylivieska Vihreät: Timo Ahvenainen, Ylivieska Perussuomalaiset: Tarmo Hirvelä, Ylivieska Kokoomus: Mikko Korkeakoski, Ylivieska Vasemmistoliitto: Outi Pekkala, Haapavesi Siniset: Jarmo Viinala, Haapavesi Seitsemän tähden liike: Tapio Pesola, Haapajärvi Paneelikeskustelu on katsottavissa myös live-lähetyksenä www.kalajokilaakso.fi Lataa Kalajokilaakso app ja pysyt ajan hermoilla myös vaaliuutisoinnissa. Opastamme sinua paikan päällä digipalveluidemme käytössä. Tapahtumassa mukana: