Paljon uudistuksia ja kunnossapitoa on edellisvuonna jo tehty muun muassa urheilu-, jalkapalloja pesäpallokentille. HANNA SOINI Ulkoliikuntaan kannattaa panostaa Monenlaista kiristystä Luulosairaassa Sivu 8 Kondiittoritaitoja hiomassa Sivu 7 Risto Suikkari: Uudet voimalat ovat hiljaisempia ja ne ottavat tuulen paremmin talteen. Osa budjetista uppoaa kuitenkin yleistyneen ilkivallan torjumiseen. Sivu 2. 91 vsk/Nro 86 . Sivu 6 Vt. MAANANTAI 26. liikuntajohtajan Leena Koskelan mielestä maastoliikuntapaikkoihin kannattaa panostaa, sillä ne ovat suosittuja. Etenkin ulkona ja maastossa liikkumisesta on tullut suosittua ja siihen aiotaan satsata tulevaisuudessa enemmän. LOKAKUUTA 2020 Perustettu 1927 . Irtonumero 3 € SÄÄ +9 www.kalajokilaakso.fi palkittu paikallislehti 2019 Ylivieskassa panostetaan liikuntapaikkarakentamiseen
Hanke on ollut vireillä kesästä 2013, jolloin tehtiin selvityksiä kaavoitusta varten. – Se on tavanomaista, että hankeyhtiöissä on taustalla useampia yhtiö. Se on pätevin tapa tehdä arvio. Kantokylällä ja Pinolassa voimaloiden vastustus on erittäin suurta. Tässä ja nyt 2 Maanantaina 26.10.2020 . HANKEYHTIÖ TM Voima Tuomiperä Oy:stä TM Voiman toimitusjohtaja Kim Tahkoniemi ja pohjoismaisen OX2:n projektipäällikkö Niklas Hokka kertovat, että oikeuden päätökset luvista odotetaan kaikessa rauhassa ennen kuin rakentamisasiassa edetään. Lautakunta oli asiassa yksimielinen, kun antoi valitukseen vastineensa. Meidän OX2:n yhtenä vahvuutena on rahoituksen hankkiminen, Hokka kertoo. . huhtikuuta 2020 uusille isommille voimaloille poikkeamisja rakentamisluvat. – Poikkeuksellista Suomen mitassa on, että pienelle maatilkulle on tulossa näin monta tuulivoimalaa. Arvio Tuomiperän tuulipuiston investoinnin suuruudesta on 40–50 miljoonaa euroa. . Kun luvat on saatu, sitten etsitään investoija tai investoijat, joiden rahoituksella Tuomiperän puisto toteutetaan. – Uudet voimalat on aiempaa hiljaisempia ja ne ottavat tuulen aiempaa paremmin talteen, hän toteaa. Niistä on käsittelyssä rajanaapureiden valitus Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa. Tuulivoimaloiden koko on jatkamassa kasvuaan ja käyttöikä pitenemässä. –?Puiston myymisen edistämiseksi alueella tehdään tuulimittauksia. Jo tämän hetken tuulivoimalat näkyvät kauas. Kaupunki katsoo, etteivät muutokset voimaloissa ole niin merkittäviä. KAUPUNGINARKKITEHTI Risto Suikkari toteaa, että uusissa tuulivoimaloissa eniten nousee lavan pituus. Ylivieskan rakennusja ympäristölautakunta myönsi 28. –?Monet kunnat ovat tehneet rajauksen, että etäisyys voimalaan pitäisi olla 2 kilometriä. Niitä ei ole vielä analysoitu, kun on aikaa odottaa hallintooikeuden päätös, Niklas Hokka kuvailee. livoimaloistaan. Kaavan pohjana olleet mallinnokset ovat yhä päteviä. Tuulipuiston havainnekuvat tehtiin yhtiön ehdoilla, eivätkä kerro todellisuutta, henkilö arvioi. Tuomiperän tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus olisi jo 240 metriä. Tyypillistä tuulipuistojen toteuttamisessa on, että luvat hankkii hankeyhtiö, joka sitten etsii investoijat. Tuulipuiston luvitus on etenemässä valitusprosessin kautta. Ennen kaavatyön aloittamista syksyllä 2013 piti olla tehtynä selvityksiä ja hankittuna rakennuspaikkojen vaatimat maanvuokrasopimukset. –?Hankeyhtiön liiketoimintaan ei kuuluu tuulipuistoon investointi, joten tuulipuistolle pitää etsiä omistaja, Kim Tahkoniemi toteaa. Suikkari katsoo.. Tuomiperän hankeyhtiö sai vuonna 2018 kumppanikseen pohjoismaisen OX2. Kaavan mukaan Tuomiperälle piti tulla kokonaiskorkeudeltaan 210 metrin korkuisia voimaloita, poikkeamisja rakentamisluvin on nyt tulossa 240 metrin korkuisia. Valituksella vaaditaan, ettei alueelle rakennettaisi tuulivoimaa lainkaan, sillä haittoja alueelle pidetään kohtuuttomina. Hankkeesta valittaneet katsovat, ettei isommille voimaloille voisi myöntää poikkeamisja rakentamislupia ilman kaavamuutosta. Kumppaneilla on toisiaan täydentäviä vahvuuksia. Nimettömänä pysyvä yksi valituksen tekijöistä toteaa, että Tuomiperän kaavoitusvaiheessa ihmisillä oli liian vähän tietoa voimaloista ja niiden vaikutuksista. Kun tuulivoimalassa on tehoa noin 6 megawattia, rakentamiseen ei tarvita avustuksia. Lähin voimala asutuksesta on Suikkarin mukaan noin yhden kilomerin päässä. Se on lähes kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2015 käyttöönotetussa Ylivieskan Pajukosken tuulipuistossa. Asutuksesta vain yksi voimaloista on yli kolmen kilometrin etäisyydellä. Voimaloiden korkeus on nousemassa 240 metriin, kun kaavassa enimmäiskorkeus oli 210 metriä. Lapsiperheiden kylä tuhotaan. JUKKA LEHOJÄRVI Ylivieskan kaupunki esittää hallinto-oikeuteen tehdyn valituksen hylkäämistä ” Pienelle maatilkulle on tulossa näin monta tuulivoimalaa. Jos valitus etenee vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, päätös sieltä saadaan ehkä kesäksi 2022. Se on hatusta vedetty luku. Se on jo rakentamassa Suomeen saman kokoluokan voimaloita, kuin mitä Ylivieskaan on suunniteltu. Yhtiö tunnetaan muun muassa IKEA:lle toteutetuista tuuKiistely Tuomiperän tuulivoimasta jatkumassa Tuomiperän tuulivoimalat . . Useaan asumukseen lähin voimala tulee reiluun kilometriin. HANKE SAI osittaisen erävoittonsa viime viikon maanantaina, kun kaupungin rakennusja ympäristölautakunta piti Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen tehtyä tuulipuiston rajanaapureiden valitusta aiheettomana. Tuomiperälle aiotaan rakentaa kahdeksan voimalaa, jotka ovat tehoiltaan lähes tuplasti isompia kuin mitä Ylivieskan Pajukosken nykyiset voimalat. Useaan asumukseen lähin voimala tulee reiluun kilometriin. Tuomiperän tuulipuiston osayleiskaava sai lainvoiman marraskuussa 2017. Tuulivoimaloiden vaikutuksia asukkaisiin on Tuomiperällä arvioitu mallinnoksiin. Yksittäisen tuulivoimalan tehoksi on tulossa noin 6 megawattia. Kaikkiaan kahdeksan voimalan rakentamiseen on mahdollista päästä joko 2021 tai 2022 kesällä, mikäli kaupungin myöntämät poikkeamisja rakentamisluvat hyväksytään hallinto-oikeuksissa. Jos Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkää käsittelyssään olevat Tuomiperän tuulipuiston poikkeamisja rakennuslupien valitukset, rakentamiseen voidaan päästä kesästä 2021 alkaen. KALAJOKILAAKSO Hannu Verronen YLIVIESKA Ylivieskan Tuomiperän tuulipuisto on saamassa voimalansa markkinaehtoisesti, mikäli hankkeen luvitus lopulta varmistuu. Hanke on ollut vireillä vuodesta 2013
Asiasta on sovittu maanomistajan kanssa tehdyllä sopimuksella, Hokka kertoo. –?Suuri osa Oulun seudulla havaituista tartunnoista ja joukkoaltistumisista liittyy ryhmäurheiluharrastuksiin. –?Karanteeniin asetettujen tulee noudattaa tartuntatautiviranomaisten ohjeita. Niitä voi murskata esimerkiksi vahvistamaan betonivaluja. –?Voimaloista 90 prosenttia on rahanarvoista kierrätystavaraa. Epidemia on kuitenkin edelleen hallinnassa, sillä lähes kaikkien tartuntojen lähteet on toistaiseksi pystytty jäljittämään ja altistuneet on tavoitettu. Tulemme käymään keskustelua yhteistyössä alueen urheiluseurojen kanssa, miten turvallisuutta voitaisiin parantaa ja tartuntoja tulevaisuudessa ehkäistä, Pohjois-Pohjanmaan alueellisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja, Oulun yliopistollisen sairaalan johtajaylilääkäri Juha Korpelainen kommentoi. Pohjois-Pohjanmaalla on lisäksi voimassa maskisuositus terveydenhuoltoon sekä ohje siirtyä etätyöhön mahdollisuuksien mukaan. Korona-altistumisia on tullut muun muassa jääkiekkoharrastuksen parissa. Tartuntaketjut ovat pääasiassa perheiden sisäisiä tai liittyvät harrastustoimintaan. Alalla ajateltiin yhdessä vaiheessa, että voimaloiden korkeus pysähtyy, kun ei ole riittävän korkeita nostureita. Torstaina THL:n koronakartalle lisättiin Ylivieskan viimeisin koronavirustartunta, joka varmistui keskiviikkona 21. Tarvetta esimerkiksi harrastustoiminnan lopettamiselle ei toistaiseksi ole. VOIMALOIDEN purkukustannukset ovat aiheuttaneet yleistä huolta maanomistajissa myös Ylivieskassa. Kallion tiedotteen mukaan Ylivieskan yhdeksäs tartunta liittyy aiempaan ketjuun, eikä uusia altistuneita ole. Sairaanhoitopiiri tiedottaa, että Pohjois-Pohjanmaalla ollaan yhä epidemian perustasolla, eli tartuntojen ilmaantuvuus on toistaiseksi suhteellisen alhainen ja kotoperäisten tartuntojen osuus on pieni. Sen isompia kuin 240-metrisiä voimaloita ei ole Tuomiperälle tulossa, Toivoniemi toteaa. –?Tuomiperän hankkeen siirtyminen on tuonut sen, että nyt sinne pystytään rakentamaan korkeampia voimaloita. Sunnuntaina Ouluun raportoitiin 14 uutta tartuntaa. Karanteenissa ei saa poistua kotoa, Korpelainen muistuttaa. Voimassa ovat THL:n suositukset maskin käytöstä joukkoliikennevälineissä, matkalla koronatestiin ja karanteenin aikana sekä maahan saavuttaessa riskialueilta. TM Voiman toimitusjohtaja Kim Tahkoniemi toteaa, että tekniikka on kehittynyt aivan viime vuosina paljon. Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi 3 KALAJOKILAAKSO . Sitten saatiin korkeampia nostureita. ARKISTOKUVA TUOVI PULKKANEN Koronatartuntojen määrä kasvussa Pohjois-Pohjanmaalla Ismo Kunelius YLIVIESKA Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sunnuntain koronaviruspäivityksen mukaan varmistettuja tautitapauksia on nyt Suomessa epidemian alusta lähtien 14?848. Uusille alueellisille suosituksille tai rajoituksille ei ole koordinaatioryhmän mukaan tällä hetkellä tarvetta. Maanantaina 26.10.2020 Kiistely Tuomiperän tuulivoimasta jatkumassa Hannu Verronen Tuomiperän voimaloiden käyttöiäksi OX2:n projektipäällikkö Niklas Hokka arvioi olevan 30 vuotta, kun kymmenisen vuotta sitten käyttöönotettujen voimaloiden käyttöikänä on pidetty 20 vuotta. Omistaja vastaa tuulivoimaloiden purkamisesta Kalajokilaakso Koronatartuntojen määrissä on Pohjois-Pohjanmaalla tapahtunut viime viikolla selvää kasvua. uu tis ha av i Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Kokkolassa uusia tartuntoja on yksi. lokakuuta. 020 750 4600 i Lähetä juttuvinkki sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Rungothan ovat terästä, hän huomauttaa. –?Vastuussa voimaloiden purkamisesta on niiden omistaja. Suomessa 196 uutta koronavirustartuntaa. Yli 50 hengen tilaisuuksissa tulee noudattaa koronaturvallisuuteen liittyvää ohjeistusta. Jos omistajalle sattuisi jotain yllättävää eikä tämä pystyisi hoitamaan purkamista, maanomistajan asema pystytään turvaamaan rahastoimalla rahaa purkukustannuksiin tai järjestämällä pankkivakuus. Oulussa tartuntojen määrä on lisääntynyt viimeisimmissä päivityksissä useilla tartunnoilla päivittäin. Uusia tartuntoja varmistettiin vuorokaudessa 196. 020 750 4600 n . Niitä Niklas Hokka pitää aiheettomina. Lasikuituisille lavoille etsitään myös erilaisia kierrätysmahdollisuuksia
Valtavaksi massatapahtumaksi paisuneiden messujen järjestäminen turvallisesti olisi ollut mahdotonta. Totuus on kuitenkin se, että tällä hetkellä esimerkiksi vanhusten asumisyksiköiden hoitohenkilökunnalla ei ole yhtään ylimääräistä aikaa. TUULIVOIMAKESKUSTELU on käynyt Kalajokilaakson palstoilla välillä erittäinkin kiivaana, ja hyvä niin. Tuulivoimakeskustelu vetoaa vahvasti ihmisten tunteisiin ja siksi on tärkeää, että sitä käydään faktojen pohjalta. Ne koskivat kahdeksaa tuulivoimalaa, joiden korkeus ja tehot nousivat alkuperäisistä suunnitelmista. Yksinkertaisesti heitä koulutetaan liian vähän ja meidän horisontista katsottuna aivan liian EteläSuomi-painotteisesti. Heitä tarvitaan järeisiin toimiin, mutta kevyempiä huolenkantajia ja turvallisia aikuisia voisi olla kouluympäristössä muitakin. Aikuiset ihmiset koulussa voisivat huomata usein salakavalasti tapahtuvan kiusaamisen. Heidän kätensä ovat täynnä perushoitamista sen sijaan, että he ehtisivät istahtaa vanhuksen kanssa juttelemaan, lukemaan lehteä, laulamaan tai lähtemään ulkoilemaan. Muutakin kuin elämäntaitohömppää. Niitä lukiessa tuntee lähinnä myötähäpeää. Veitsi Jos keskustelutaitoa pitää opetella kirjasta, on ehkä viisainta olla hiljaa.. Useammassakin kirjassa elämäntaitoja opetetaan paitsi tekstin, myös erilaisten harjoitteiden kautta. Opetusministeri Li Andersson esitti sitovaa mitoitusta koulukuraattoreille ja koulupsykologeille. En usko, että peilin edessä hoettu ”Olet ihana, olet hyvä” vahvistaa itsetuntoa tai tuo rohkeutta elää erityisen tehokkaasti. Aivan kuin joku missitai muu julkkistausta pätevöittäisi ihmisen neuvomaan elämiseen tarvittavia taitoja toisille. Sen tenhoa on turha alkaa tässä selittämään, se täytyy kokea. Osa noista hyvinvointioppaista on aivan asiantuntijoiden kirjoittamia ja tutkimustietoon perustuvia. Voimautumista harjoitellaan erilaisin menetelmin. Kaikki vaikuttavat olevan yksimielisiä ainakin siitä, että tuulivoimaloiden lapojen lasija hiilikuitukomposiitin kierrätys on ongelmakysymys. Se nostaisi työttömän itsetuntoa paljon paremmin kuin passiivisen työllistymisen odottelu kotona. Monenkin kirjoittajan kohdalla tuntuu, että he olisivat itse enemmän avun tarpeessa. Valitettavasti valtaosa opuksista on ihan hömppää. Perustellut näkökulmat ovat aina paikallaan – ja niitä on aina enemmän kuin yksi. Hän nuhteli vapaa-ajalla tehdyistä virheistä, kiitteli kohteliaisuuksista, heristi nyrkkiä, jos muu ei auttanut, mutta myös kuunteli ja ”vain” oli. Monta kertaa messuilla käyneenä tuo sopivasti syyslomalle ajoittuva tapahtuma on syksyn kohokohta. Vanhusten yksiköissä he huolehtivat muun muassa ruokailuista, ulkoiluttamisesta, retkistä ja muusta viihdyttämisestä. Puhutaan tuulivoimasta – faktoilla Jos kantoja perustellaan mututuntuman heitoilla, sometotuuksilla ja epäilyttävillä tieteellisesti todistetuilla tuulivoimaväittämillä, ollaan väärillä jäljillä. Syksyn kirjatarjonnassa silmiin on pistänyt erilaisten elämäntaito-oppaiden runsaus. Hän oli talonmies, joka piti koululla paikat kunnossa, mutta samalla hän oli aikuinen nuoren joukossa. KIRSTIN KERTOESSA toimintamallista, mieleeni nousivat omat kouluajat. asti. TUOREIN TAPAUS on Ylivieskan rakennusja ympäristölautakunnassa lausunnolla ollut Tuomiperän tuulivoimala-alue, jolle lautakunta antoi keväällä rakennusluvan sekä poikkeamispäätökset. Se aktivoisi ja saisi henkilön tuntemaan itsensä tarpeelliseksi yhteiskunnan jäseneksi. Jos kantoja perustellaan mututuntuman heitoilla, sometotuuksilla ja epäilyttävillä ”tieteellisesti todistetuilla” tuulivoimaväittämillä, ollaan väärillä jäljillä. Joogaa, mindfulnessia, itsesuggestiota, keskustelutaitoja ja vaikka sun mitä. Isoa vääntöä on käyty muun muassa tuulivoimaloiden kierrätettävyydestä ja siitä, millainen ongelma syntyy, kun ne tulevat käyttöikänsä päähän. Aivan samaan tunnelmaan virtuaalisesti toteutettu tapahtuma ei millään yllä. Pääkirjoitus Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Tänä vuonna Helsingin kirjamessut toteutuivat koronaepidemian takia vain verkossa. He ovat puolipäivätöissä muun muassa kouluilla ja vanhusten asumisyksiköissä ja saavat siitä korotettua päivärahaa. Heille voisi tarvittaessa purkaa mieltä nopeammin kuin ammattiauttajille ja tulos voisi olla jopa parempi, koska asia käsiteltäisiin heti, eikä se venyisi. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimittajat Pirjo Kunelius, Ismo Kunelius, Anne Mattila ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO Maanantain 19. lokakuuta ilmestyneessä Kalajokilaaksossa Kirsti Svedlund nosti esiin Englannissa näkemänsä mallin työttömien aktivoimisesta työelämään ja vieläpä sellaisten töiden avulla, joihin kaivataan lisää käsipareja, korvia ja silmiä myös meillä. Kalajokilaaksossa käydään tuon tuosta tuulivoimavääntöjä, joille ei loppua näy. Jotenkin vain tuntuu siltä, ettei monessakin oppaassa teetetyt harjoitukset ole kovinkaan tehokkaita. Kouluissa he ovat lähellä olevia aikuisia, joiden kanssa jutellakseen ei tarvitse varata aikaa, mennä johonkin tiettyyn paikkaan, puhumattakaan odottaa päiviä, jopa viikkoja, että saa purkaa juuri sillä hetkellä mieltä askarruttavia asioita. He pelkäisivät todennäköisesti töiden, palkkojen ja ennen kaikkea saavutettujen etujen puolesta. EPÄILEN, ETTÄ ammattiyhdistysliike ei katsoisi toimintaa hyvällä. Meidän murkkujen seassa käyskenteli isäntämiehen tyyliin ”Vahti-Mikko”. Niistä voi asiasta kiinnostunut löytää tietoa, jolla selviytyy arjessaan paremmin. Meillä on resurssia eli työttömiä, joita voitaisiin hyödyntää tässä työssä, jota kukaan ei ehdi tai pysty tällä hetkellä tekemään. Liian moni tavalla tai toisella valtavirrasta poikkeava nuori joutuu kiusaamisen kohteeksi. Nuoret ovat tässä-nyt-heti -ihmisiä ja tarvitsevat aikuisia rinnalleen. Tuomiperän tuulivoimahanke on alusta saakka herättänyt vastustusta ja tällä kertaa asia oli kierroksella hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen vuoksi. Tulee mieleen myös vanha sanonta: Kannettu vesi ei kaivossa pysy. On tietysti totta, että tämä aika paineineen ja stressitasoineen luo maaperää tällaisille teoksille, hukassa olevien ihmisten hätää hyväksikäyttäen. Varmasti moni ongelma pystyttäisiin ratkaisemaan paljon nykyistä joutuisammin, kevyemmillä toimilla ja väkimäärällä, jos niihin puututtaisiin ajoissa. Lukijoille selitetään, miten pitää syödä, liikkua, työskennellä, levätä, kohdella itseään ja lähimmäisiään, miten kartuttaa omaisuuttaan ja rakastaa. Loppu onkin sitten asioiden ja tulkintojen riitelyä. Englannissa työttömillä on työllisyysvelvoite. Monissa elämäntaito-oppaissa kerrataan asioita, jotka ovat normaalisivistyksen omaaville ihmisille itsestäänselvyyksiä ja selkäytimestä tulevia taitoja. Mutta ne messut. 4 Maanantaina 26.10.2020 . Hyvä esitys, mutta mistä nuo ammattilaiset otetaan. Tärkeistä ja monia ihmisiä koskettavista kysymyksistä on hyvä käydä keskustelua, kunhan asiat pysyvät asioina. Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Englannin malliin Kolumni Ismo Kunelius 26.10.2020 Tuulivoima on keskustelujen ja kinastelujen kestoaihe, joka pysyy pinnalla. Voimana toivo, Armoa arkeen, Lempeyden kirja, Nuku hyvin, siinä esimerkkejä. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 26.10.2020 . Toivon jatkossakin vilkasta tuulivoimakeskustelua Kalajokilaaksossa. Tietysti silloin, jos kirjasta on hyötyä jollekin elämänsä kanssa hukassa olevalle, se on tehnyt tehtävänsä. KALAJOKILAAKSON lukijoiden kirjoituksissa tuulivoimakeskustelu on saanut runsaasti palstatilaa ja analytiikan perusteella mielipidekirjoitukset ovat olleet myös suurta lukijakuntaa kiinnostavia juttuja. Häntä kunnioittivat pahimmatkin koltiaiset ja kovimmatkin gimmat. Verkosta messulipun ostamalla voi esityksiä katsella jälkeenpäinkin tallenteina 8.11. Vielä viime vuonna kaava yritettiin saada uudelleen käsittelyyn ja kumottavaksi, koska Tuomiperälle on tulossa suurempia ja tehokkaampia voimaloita kuin mistä alkuperäisen kaavakäsittelyn yhteydessä oli puhe. Olen vakuuttunut, että osa-aikaisesta työstä olisi valtavasti hyötyä myös sen tekijälle. Niinpä mistään tapahtumasta ei jää päällekkäisyyksien takia tällä kertaa paitsi. Itse hanke on ollut useaan otteeseen kaupungin luottamusportaiden käsittelyssä. Kouluilla taas ei ole tarpeeksi kuraattoreita, psykologeja, sosiaalityöntekijöitä ja muita tämän alan ammattilaisia. AIKUISIA TARVITAAN myös kiusaamisen ehkäisemisessä. Jos keskustelutaitoa pitää opetella kirjasta, on ehkä viisainta olla hiljaa. Sieltä löytyy monta mielenkiintoista juttua lukutoukkien iloksi. Hän piti opettajia paremman kurin. Messut kotona P
Yksittäiselle ihmiselle veronkorotus ei ole niin merkityksellinen, että hän sitä ajattelisi. Veronkorotukselle Ylivieskassa on talousjohtaja Joonas Yliluoman mukaan hyvät perustelut. 5 Maanantaina 26.10.2020 . OX2:n suunnitelma sijoittuu Haapaveden ja Oulaisten rajalle Rahkolan tuulivoimahanke kasvoi neljästä voimalasta useisiin kymmeniin ” Rakentamaan päästään aikaisintaan vuonna 2023. Hankealue sijaitsi välittömästi VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy:n noin Hankilannevan 40 voimalan tuulipuiston hankealueen pohjoispuolella. Kiinteistöveron valmistelussa lähdetään siitä, että pidetään ennallaan. RahkolaHautakangas-hankkeessa sen yhteistyökumppanina toimii ylivieskalainen, tuulivoimahankkeiden luvittamiseen keskittynyt TM Voima Oy. OX2 ON KANSAINVÄLINEN , yksityisomisteinen tuulivoimayhtiö, jonka pääkonttori on Tukholmassa. Tapio Lehtinen PYHÄJÄRVI Pelastajat löysivät hukkuneen miehen Pyhäjärven itäosasta perjantaina. Talousarvion tulos voi olla vuoden lopussa nollan tuntumassa. Alun perin OX2 ja TM Voima Oy suunnittelivat Ollilanperälle, 4 tuulivoimalan Rahkolan puistoa. Hautakankaan alueella Oulaisten Mäyränperällä Tuulivoimayhtiö Pohjola Oy on valmistellut 12 voimalan hanketta. Jos henkilö tienaa 3?000 euroa kuussa, valmisteltu korotus tekisi hänelle veroja vuodessa lisää 300 euroa. Virkamiesvalmistelu on lähtenyt siitä, että Ylivieskan pitäisi saada katettua taseensa mittava alijäämä vuoteen 2023 mennessä. On rakennettu kouluja ja uutta infraa. Poliisi jatkaa kuolemansyyn tutkintaa. lokakuuta esityslistalla on kaupungin tuloveron korottaminen yhdellä prosenttiyksiköllä 23,00 prosenttiin. KUN UUDEN mahdollisen verotason suhteuttaa alueen muiden kuntien verotasoon, Yliuoma ei pidä muutoksia merkittävinä. Siitä yli puolet menisi ensi vuonna uusiin kouluihin ja uuteen infraan. Hätäkeskus sai perjantaiaamuna ilmoituksen Pyhäjärven Ruisniemen edustalla olevasta kaatuneesta ja uponneesta veneestä. Mies löytyi hukkuneena Pyhäjärvestä. Kuntarajat on merkitty sinisellä, tuulivoimahankkeen alue rajattu punaisella. ARKISTOKUVA PIRJO KUNELIUS Talousjohtaja Joonas Yliluoma: Paljon investoineen kaupungin imago kestää korotuksen Ylivieskan tulovero voi nousta 23 prosenttiin Katariina Anttila HAAPAVESI Suunnitelma tuulipuistosta Haapaveden läntisimpään nurkkaan on laajentunut Oulaisten ja Haapaveden kuntarajan ylittäväksi Rahkola– Hautakangas -hankkeeksi. Se on siis alle 30 euroa kuukaudessa. Nyt nämä hankeoikeudet ovat siirtyneet OX2:lle. Kaupungin panostukset uuteen infraan ovat Taanilan liikennejärjestelyt, ydinkeskustan ja aseman seudun järjestelyt, mukaan lukien radan kevyen liikenteen alitus. –?Tuulipuiston suunnittelu on vasta alussa, joten voimalamäärä ja tuotantotavoite eivät ole vielä tiedossa, mutta tavoitteenamme on useamman kymmenen voimalan kokonaisuus, kertoo projektipäällikkö Taru Kaarlela OX2:sta. Poliisin suorittamassa alustavassa puhuttelussa selvisi, että mies oli lähtenyt aamulla veneellä tarkistamaan verkkoja eikä palannut takaisin. Pitää ajatella mitä rahalla saa, YIiluoma arvioi. – Jos tuloveron korotus tehdään, Ylivieskan imago sen kestää. –?Tällä hetkellä neuvottelemme alueen vuokrasopimuksista. –?Mahdollinen jatkoaika on tulossa tietoon vasta sitten, kun nykyinen alijäämän kattamisaika on päättymässä. Ylivieskan tämän vuoden taloutta pelasti koronan vuoksi nostetut valtionosuudet. Ennuste alijäämästä on tämän vuoden 2020 jälkeen 11,1 miljoonaa euroa. Joka vuosi alijäämää pitäisi maksaa pois 3,7 miljoonaa euroa, jotta kaupunki pystyisi itsenäisesti hoitamaan kuntalain asettamat talousvelvoitteet. Yhteisöveron koronan vuoksi muutettu jako-osuus on tuomassa kaupungille ensi vuodelle lisätuloja 0,6 miljoonaa euroa. Talousjohtaja Joonas Yliluoma kertoo, että yhden prosenttiyksikön korotus toisi kaupungille lisää rahaa kaksi miljoonaa euroa. KALAJOKILAAKSO Elämässä mukana Hannu Verronen YLIVIESKA Ylivieskan kaupunginhallituksen maanantain 26. Rakentamaan päästään aikaisintaan vuonna 2023, Kaarlela avaa hankkeen aikataulua. Rahkola-Hautakankaan tuulivoimapuistoa suunnitellaan kahta puolen pitäjänrajaa, Haapaveden Ollilanperän ja Oulaisten Mäyränperän maastoon. Poliisin tiedotteen mukaan pelastajat löysivät löysivät uponneen veneen ja sen alta hukkuneen ”vanhemman miehen”, joka on paikkakuntalainen. – Ylivieskalaiset päättäjät ovat mielestäni toimineet johdonmukaisesti ja vastuullisesti, kun ovat päätöksiään tehneet. Ympäristövaikutustenarviointisekä kaavoitusprosessi on tarkoitus aloittaa viimeistään alkuvuodesta 2021. –?Kaupungin taloudessa säilyisi ensi vuonna haasteensa tuloveron korotuksen jälkeenkin. Syksyllä 2021 otetaan käyttöön Taanilan yhtenäiskoulu ja Kaisaniemen yläkoulu. On lähdetty siis siitä, että ensin rakennetaan ja sitten maksetaan, talousjohtaja pohtii. –?Koska hankkeen koko ei ole vielä tiedossa, investoinnin suuruuttakaan ei tarkemmin voida arvioida, mutta tyypillisesti vastaavan kokoisten tuulipuistojen investointiarvo on satoja miljoonia euroja, Kaarlela toteaa. JOS VALTIO pidentää kuntien mahdollisuutta tasapainottaa taloutta, se ei Yliluoman mukaan vähennä kaupungin paineita korottaa ensi vuoden tuloveroa. Ihmiset ymmärtävät, että loistavien palvelujen rakentaminen, mittavat satsaukset uusiin kouluihin maksaa. Erikoissairaanhoidon kulujen toteutuma voi heikentää taloutta. HANKKEESSA ON yhdistetty kaksi aiempaa tuulipuistohanketta. Veroratkaisu olisi kuitenkin tekemässä ensi vuoden taloudesta ylijäämäisen, Yliluoma arvioi. Tämän vuoden talousarviossa lähdettiin siitä, että suunnitelmavuodelle 2021 veroa voidaan nostaa. Mahdollisuutta jatkaa alijäämän maksamista vuoteen 2025 ei ole päätetty
Lisäksi Keskusurheilukenttä on peruskorjattu ja sen huoltorakennus kunnostettu, ja liikuntapuiston latujen valaistusta on parannettu. Suurten keskusten ulkopuolella asuvat ihmiset kärsivät kaikkein eniten kurittomasta siirtohintapolitiikasta. liikuntajohtaja Leena Koskela sanoo. Viime vuoden uudistuksia ovat olleet muun muassa Safarin jalkapallokentän uusi tekonurmi ja valot. Hankkeet ovat kuitenkin vasta ehdotusvaiheessa, joten ne voivat vielä kaatua. ENSI VUODEN puolelle Liikuntapalvelut suunnittelee maastoliikuntaolosuhteiden parantamista. Hallitus on parhaillaan viimeistelemässä omaa sähkönsiirron hintoja koskevaa hallituksen esitystä, joka on tarkoitus tuoda loppuvuoden aikana eduskuntaan. Ylivieskan liikuntapaikat kunnostuksen kohteena Safarin jalkapallokentällä on uudet valot. –?Viime vuosina on satsattu todella hyvin liikuntapaikkarakentamiseen. Pylväs ehdottaa esimerkiksi yli-investointeihin puuttumista. Padel on tenniksen ja squashin kaltainen suosioon noussut urheilulaji. Olisi kaikkien etu, jos liikuntapaikoilla osattaisiin käyttäytyä, Koskela harmittelee. –?Sähköä ihmisille toimittavilla verkkoyhtiöillä on Suomessa alueellinen monopoli, joten ihmisillä ei ole siis muuta vaihtoehtoa kuin maksaa verkkoyhtiön lasku. Lähivuosien suunnitelmissa on esimerkiksi maastopyöräilyolosuhteiden parantaminen, nuotiopaikan sisältävän sähköistetyn lämmittelykodan rakentaminen pururadalle, Huhmarin alueen parantaminen ja kuntoportaiden rakentaminen sekä Liikuntakeskuksen, liikuntapuiston tenniskentän ja Suvannon painisalin peruskorjaus. Tarkoitus on ensisijaisesti kunnostaa olemassa olevia kohteita, etteivät ne rapistu, Ylivieskan vt. Hankkeen tarkoitus olisi parantaa liikuntapuiston polkuja ja lisätä ja uusia opasteita. –?Ilkivalta on lisääntynyt todella paljon. Pysäköintialue on tarkoitus asfaltoida lähivuosina, jos budjetti siihen taipuu. –?Maastoja ulkoliikunnasta on tullut suosittua. KALAJOKILAAKSO Hanna Soini YLIVIESKA Monet Ylivieskan ulkoliikuntapaikat ovat saaneet parin viime vuoden aikana uutta ilmettä. HANNA SOINI Yleistyneen ilkivallan torjuminen ahmaisee osan liikuntapaikkojen budjetista Kalajokilaakso YLIVIESKA Keskustan ylivieskalainen kansanedustaja Juha Pylväs odottaa hallitukselta tekoja sähkön siirtohintojen korotuspaineiden helpottamiseksi. Myös Suvannon pesäpallokenttä on saanut viime vuoden aikana uuden tekonurmen ja sen pysäköintialuetta on laajennettu. –?Ylivieskassa on jo nyt hyvät liikuntamahdollisuudet. Edellisvuoden uutuutena Ylivieskaan tuli Hyypänkallion kuntoportaat. Eihän se mukavaa ole, että kun rakennetaan jotain uutta ja hienoa, niin siellä käydään heti töhrimässä ja hajottamassa paikkoja. Ensi kesäksi urheilukentän päätyyn on tulossa yksityisen yrittäjän rakennuttama padel-kenttä. Juha Pylväs kannustaa verkkoyhtiöitä myös entistä laajempaan yhteistyöhön oman alueensa sisällä. Verkkoyhtiöiden on panostettava myös omaan kustannustehokkuuteensa ja hallituksen on löydettävä välineet, kuinka tässä onnistutaan. Yksi keino voisi olla toimitusvarmuusvaatimusten aikataulun pidentäminen. Suomessa ihmisten sähkölasku koostuu kahdesta osasta: kulutukseen perustuvasta osasta sekä verkkoyhtiöiden siirtomaksusta. Ensi vuoden suunnitelmissa on myös LED-valojen lisääminen uimahalliin. Odotan hallitukselta tekoja siirtomaksujen nousun hillitsemiseksi. Toivon, että voimme ylläpitää niitä. –?Tarvitsemme myös kohtuullisuutta ja malttia säävarmojen verkkojen asentamisessa. Niiden ylläpitoa jatketaan tänä ja ensi vuonna ja luvassa on myös aivan uusien liikuntamahdollisuuksien rakentamista. SAFARIN jalkapallokentälle ja Liikuntakeskuksen pihaalueelle on myös laitettu valvontakameroita ilkivallan torjumiseksi. Korona-aikana ihmiset kokevat ulkoliikuntapaikat turvallisiksi ja käyttävät niitä entistä enemmän. Niihin kannattaa panostaa siksikin, että ne sopivat kaikenikäisille ja -kuntoisille ihmisille ja ne innostavat ihmisiä liikkumaan raikkaassa ulkoilmassa. Ensi keväänä sinne hankitaan myös pelaajakatoksia. Harmittaa, että rahaa joutuu käyttämään tavallaan tällaisiin ylimääräisiin asioihin, kun sen voisi käyttää liikuntapaikkojen parantamiseen. KOSKELA kertoo, että Ylivieskassa on tarkoitus satsata myös moniin muihin liikuntakohteisiin riippuen budjetista ja siitä hyväksyykö kaupunginhallitus ja valtuusto suunnitelmat. Parhaillaan käydään keskustelua esimerkiksi kotitalouksien valokuituyhteyksien parantamisesta. Kuluttaja voi kilpailuttaa heille sähköä tuottavan yhtiön, mutta verkkoyhtiötä ei. –?Ei voi olla niin, että viime kädessä perheet maksavat verkkoyhtiöiden ahneuden. Pylväs: Jo riittää sähkön siirtohinnoilla riistäminen. Erityisesti viime kesänä töhrijöitä oli paljon. 6 Maanantaina 26.10.2020
Syksyn aikana Haapavedellä on jo opiskeltu tuoreja villiyrttien hyödyntämistä, ja alkamassa on kasvisruokakurssi sekä sesonkityöntekijöille suunnattu koulutus hotelliaamiaisten tekoon. Kannanhoidollinen metsästäminen pitää esimerkiksi karhukannan ihmisarkana ja vähentää näin ihmisten ja karhujen mahdollisia kohtaamisia. Marjo valmistui Jedusta vuosi sitten leipuri-kondiittoriksi, mutta työskentelee koulunkäynninohjaajana. Yhden päivän koulutus pidetään marraskuussa Oulaisissa. Tämä kertoo karua kieltä alueemme liian suuresta susien määrästä, kannanotto kertoo. Jopa 37 prosenttia aikuisista maajoukkuetason urheilijoista kertoo kokeneensa seksuaalista häirintää uransa aikana. Oulun kaupunki sitoutuu vuokraamaan rakennuksen 25 vuoden määräajaksi. –?Aika paljon on tehty leivoksia ja hyydykekakkuja, semmoista piipertämistä ja erikoisempaa tekemistä. Kalajokilaakso OULU Oulunsalon uuden päiväkodin toteuttajaksi valittiin tarjouskilpailun perusteella ylivieskalaisen Rave Rakennus Oy:n sekä Suomen Kuntakiinteistöt Oy:n muodostama ryhmittymä. Yleisimmin häiritsijä on joko toinen urheilija tai valmentaja. – Toimiva yhteistyö kansalaisten, suurpetoyhdyshenkilöiden ja riistaviranomaisten välillä takaa, että alueen susia seurataan ja pihakäyntejä ennaltaehkäistään ennen kuin susista aiheutuu vaaraa. Häirinnän kitkemisen on heidän mielestään näyttävä myös liikuntaavustusten rahoitusperusteissa. Eduskuntaan on tulossa käsittelyyn suden kannanhoidollista metsästystä tukeva kansalaisaloite, joka keräsi tarvittavat 50.000 allekirjoitusta alle kuudessa vuorokaudessa. Raskasta se oli, mutta mukavaa. Marjo Hanhisuannon leivoksista löytyy monia makuja: salmiakkia, puolukkaa, vadelmaa, mustaherukkaa ja suklaata. – Ajatuksena on tarjota alan ihmisille koulutusta nyt kun töitä ei välttämättä ole ja aikaa riittää opiskeluun, kertoo hankkeen vetäjänä toimiva Raili Heikkilä. Alan töitä en ole tehnyt muuta kuin harjoittelijana, ja kesällä pidettiin Merijärvellä viikonlopun ajan pop up -kahvilaa. –?Olen kotileipuri, ja käyn koulutuksissa harrastusmielessä. Sinne suunniteltiin ja leivottiin kaikki itse. Päiväkoti toteutetaan vuokraushankintana. Metsästäjät arkailevat jo koirien viemistä metsälle. Suklaakoristeet päätyivät reunustamaan hyydykekakkua. 7 KALAJOKILAAKSO . Villiyrttikoulutuksessa kurssilaisia oli jopa yli 20. Kilpailutuksen kriteereinä olivat sekä ratkaisuehdotuksen laatu että vuokratarjouksen hinta. –?Susien määrä on kasvanut Pohjois-Pohjanmaan eteläisellä alueella merkittävästi. Tykkään, kun tässä näkee heti konkreettisesti tekemisen jäljen. Tosi paljon olen oppinut uusia tekniikoita, joilla saa aikaan näyttäviä koristeita aika yksinkertaisesti, Sabina kertoo. Susikannan kasvu aiheuttaa pelkoa ja huolta ihmisten keskuudessa. ARKISTOKUVA TUOMAS JÄRVILUOMAN RIISTAKAMERA Keskusta: Maakunnan eteläosan susikantaa karsittava Kalajokilaakso YLIVIESKA Vihreät kansanedustajat vaativat, että häirintä urheilussa on saatava loppumaan. LISÄOPIN hakijoihin kondiittorikurssilla lukeutuvat haapavetinen Marjo Hanhisuanto ja haapajärvinen Sabina Hattara. SUVI HYTTINEN Kondiittorikurssilla opitaan pistämään jälkiruokapöytä koreaksi Lisäkoulutuksia koronan koettelemalle ravintola-alalle Sabina Hattara opetteli viime viikolla muun muassa suklaan temperoimista. Vaikka Marjolla on jo alan koulutusta, on kondiittorikurssilta tullut uuttakin oppia: muun muassa pullapitkon letitykseen. Koulutukset ovat osallistujille maksuttomia. Asia nähdään siis tarpeelliseksi. Useita metsästyskoiria on kuollut susien raatelemina. –?Kursseilla on ollut hyvin osallistujia ympäri Oulun eteläisen aluetta. Leivoksia ja kakkuja väkertävä 15 opiskelijan ryhmä osallistuu kondiittorikurssille, jonka Jedu järjestää yhtenä ravintolaja palvelualojen haasteet -hankkeen koulutuksena.?EUrahoitteinen hanke on käynnistetty, koska koronapandemia on koetellut alaa kovasti ja heikentänyt työllisyystilannetta. Keskustan kanta asiaan on selvä, tarvitsemme suden kannanhoidollisen metsästyksen. Tunnetta vahvistaa se, että syksyn metsästyskausi on alkanut ikävissä merkeissä. Päätyöksi Marjo ei leipurin hommia haaveile, mutta keikkaluonteisesti hän voisi niitä tehdäkin. Susia maakunnan eteläosassa on riittänyt.Sudet saalistivat syyskuussa Nivalassa hirvenvasaa ja sen emoa. –?Ei se mahdottomuus ole, että hakeutuisin tämän alan töihin. EU:n tuomioistuin sekä Suomen korkein hallinto-oikeus ovat asettaneet erittäin tiukat reunaehdot kannanhoidollisen metsästyksen järjestämiselle. Uuteen päiväkotiin mahtuu noin 150 lasta. Päiväkoti aloittaa toimintansa elokuussa 2022. Vihreät kytkisivät urheiluavustukset häirinnän kitkemiseen. Tapahtuma tallentui Tuomas Järviluoman riistakameraan. Maaja metsätalousministeri Jari Leppä on asettanut työryhmiä, joissa keskeiset sidosryhmät suunnittelevat kannanhoidollisen metsästyksen mallia, joka kestää tarvittaessa eri oikeusasteiden käsittelyt. Se tarkoittaa, että Rave Rakennus ja Suomen Kuntakiinteistöt?-ryhmittymä suunnitteluttaa ja rakennuttaa päiväkodin sekä hoitaa rakennuksen ylläpidon vuokrasopimuksen ajalta. Olen aina tykännyt leipoa, ja muutenkin kaikki luova käsillä tekeminen kiinnostaa. Lisäksi Suomen kokkimaajoukkueen toiminnanjohtaja, keittiömestari Tapio Laine on tulossa ohjaamaan ravintola-alan yrittäjiä ruokalistojen suunnittelussa. Sudet koetaan uhaksi ihmisille ja kotieläimille. –?Elintarvikkeissa on aina uutuusjuttuja, ja jokaisella opettajalla on oma tyylinsä opettaa asioita, hän tuumii. Kondiittorikurssia on käyty nyt reilu kuukausi kaksi iltaa viikossa, ja jäljellä on suunnilleen saman mittainen rupeama. Maanantaina 26.10.2020 Suvi Hyttinen HAAPAVESI Jedun Haapaveden yksikön opetuskeittiöllä loihditaan parina iltana viikossa jälkiruokaherkkuja. Aiemmista metsästysluvista on valitettu. Rave Rakennus mukana rakentamassa Oulunsalon uutta päiväkotia Hannu Verronen YLIVIESKA Pohjois-Pohjanmaan keskusta tukee maakunnan eteläosan susien kannanhoidollisen metsästämisen aloittamista ja susikannan pitämistä kohtuullisella tasolla. HAAPAJÄRVISELLÄ Sabinalla on myös jo taustalla aiempaakin leipurija kokkikoulutusta, mutta leipätyö on ainakin vielä toistaiseksi toisella alalla. Aloitteen takana ovat muun muassa Metsästäjäliitto, MTK ja eri metsästyskoirajärjestöt. Työttömiksi joutuneiden lisäksi mukana on muuten vain lisäoppia hakevia ihmisiä, Heikkilä mainitsee. TÄLLÄ HETKELLÄ suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittaminen on kiinni oikeuden tekemistä päätöksistä
Puvustuksen suunnittelu: Marika Saarela. Ohjaus: Raimo Hentunen. VESA PIETIKÄISEN koomikon kyvyt tulevat tarpeeseen hölmön ja itsekeskeisen Argonin roolissa. Särkkäin Näyttämön näyttelijäkaartista löytyy kykyjä mitä ihmeellisempiin suorituksiin ja ohjaaja Raimo Hentunen on joukkonsa tuntien saanut kokoon mainion miehityksen. Kevään sijasta vasta nyt ensi-iltansa saanut näytelmä on kypsynyt täydelliseksi makupalaksi. Tytär Angelique (Suvi Saarela) on kuitenkin rakastunut nuoreen Cléanteen (Markus Saarnio), eikä aio totella isäänsä. –?Se on kova meriitti CV:ssä, kun on ollut BB-talon asukkaana. Aikoinaan Illodin-suuvesi otettiin avohyllyistä pois. Loistavasti hän siitä selviää. Hän on sovittanut Otto ja Sakari Maninsen suomennoksen hellävaraisesti ja pienin viittein myös nykyhetkeen osuvaksi. Tyttärelleen hän on löytänyt oivan aviomiesehdokkaan, kohta lääkäriksi valmistuvan Tuomas Diaforiuksen (Heikki Gummerus). ARJA PÄIVÄRINTA Kalajoen Särkkäin Näyttämön Luulosairas loistaa myös puvustuksella Molièren satiiri pistää miettimään Teatteriarvio Luulosairas . Ajan niin vähän ettei kannata auton hintaisia rengassarjoja kovin usein vaihtaa ja peräkärryn kanssa ei tahdo päästä liikkeelle huonoilla kitkoilla. –?Voi hyvää päivää! –?Loppu pelimiehet Nivalasta. Lavastus on taattua Hernetkoskea, joten teatterinautinto on taattu. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan: –?Näinpä, metsä kutsuu, myös silloin kun halutaan turvaa. ”Jo riittää sähkön siirtohinnoilla riistäminen”, kirjoitti ylivieskalainen kansanedustaja Juha Pylväs. . Hallitus ja eduskunta siihen pystyy. Valot ja äänet: Arto Nauha ja Emilia Liimatainen. –?Hyvää kannattaa aina vähintään yrittää! Tarkoitan siis uusia asukkaita. Kalajokilaakson some-sivulla puhuttivat nivalalaislähtöiset BB-asukkaat ja pohdittiin asuisiko Oulaisissa ilmaiseksi vai pitäisikö siitä peräti maksaa. Oulainen. Näytelmään palataksemme; puvustajille Marika Saarela ja Heli Ahonen erityiskiitos onnistumisesta. Pirjo Kunelius Kala Jaska on Kalajokilaakson virallinen facebook-sivusto, jonne päivitämme joka päivä lehden nettijulkaisuja sekä ajankohtaisia puheenaiheita. –?Vihreiden Haavisto oli valtakunnanverkon myyjä Carunalle muutama vuosi sitten, niin epäilenpä, että tälle mitään tehdään niin kauan, kun ovat hallituksessa. Ketterästi läheltä & kaukaa, livenä & etänä. KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Nina, Niina, Amanda, Ninni, Manta Huomenna: Helli, Hellä, Hellin, Helle Kalajoen Särkkäin Näyttämön pitkähköksi venähtänyt harjoituskausi taisi tehdä pelkkää hyvää Molièren Luulosairaan ylöspanolle. . –?10 -uutiset jäävät nyt näkemättä. Myös turvatoimien osalta. Tässäpä koostetta ja otteita viikon puhuttaneista aiheista. Nyt tarve kohdallaan pois ruuhkasta, tartunnan ulottumiin metsään, se löytyy niin läheltä. –?Kyllä Nivala saa nyt mahtavaa mainosta, jokohan on kunta ajatellut tonttia lahjoittaa tai patsasta. Luulosairas herjaa hyväuskoisuuden ohella ahneutta, jota oppimattomat, mutta ovelat lääkärit ja muut puoskarit häpeilemättä harjoittivat. . . Kirjoittanut: Molière . Tässä yhteydessä pohdittiin jälleen, että kitkat vai nastat alle. Päätoimittajalta-palstalla Ismo Kunelius kirjoitti koululaisten syyslomaviikon kunniaksi, ettei kaikki upea ole kaukana, vaan suorastaan metsässä. Näin hän turvaa ilmaisen ja varman lääkärinhoidon itselleen. Argon uskoo pian kuolevansa ja on valmis luovuttamaan omaisuutensa vaimolleen Bélinelle (Heli Suni). Nastarengas pitää vanhana paremmin kuin kitka. Oulainen päätti tarjota koeasumista paikkakunnalla ilmaiseksi markkinoidakseen pitäjää hyvänä asuinpaikkana. Lunta, räntää ja loskaa vihmoi viikolla. Some-keskustelussa tuli yksi kannanotto: –Nastarenkaat on vaihdettu alle. Nuorten ilkivallan suitsimiseen tuli yleisön vinkki: –?Yksi keino tähän sotkemiseen olisi se että ainakin spraymaalit olisi lukkojen takana ja yli 18-v myytäisiin. –?Taitaa tulla vaan miinusta CV:hen, mutta eihän nykynivalalainen sitä hoksaa. Nyt sitä on elettävä kunnolla, kun elää. Osissa: Vesa Pietikäinen, Suvi Saarela, Markus Saarnio, Sanna Siltanen, Terttu-Liisa Kotka, Heli Suni, Arto Tokola, Heikki Gummerus, Elisa Kärjä, Berit Hallikas, Heikki Joensuu, Roosa Juola, Niina Juola, Niiina Hihnala. Särkkäin Näyttämö yhteistyössä Kalajoen kansalaisopiston kanssa Virta-salissa. Ja kyllä kansa kannustaa: –?Nyt sitten TÖIHIN että se korjaantuu. Arja Päivärinta Argonin (Vesa Pietikäinen) vaimo Belinelle (Heli Suni) yrittää testamenttihuijausta notaarin (Berit Hallikas) avulla. Suomalainen realitysarja Big Brother on saanut nivalalaisväriä oikein tuplasti ja sehän irrotti kielenkannat: –?Ihan sama. Argon (Vesa Pietikäinen) on lääkekierteessä, jota hänen henkilääkärinsä Purgón (Elisa Kärjä) on ansiokkaasti kasvattanut omaksi ja apteekkari Fleurantin (Heikki Joensuu) tulonlähteeksi. 1600-luvulla elänyt ja vaikuttanut näytelmäkirjailija Molièren oli aikansa pilkkakirves, joka kohdisti tarkkanäköisen satiirinsa herkkäuskoisiin ja heidän hyväksikäyttäjiinsä. Lavastuksen suunnittelu: Markku Hernetkoski. ’Elikkäs’ parhainta lykkyä Oulaisille! –?Ilmaiseksi en asuisi Oulaisissa, mutta voisin harkita jos siitä maksettaisiin 2000e/kk. Kalajokilaakso kertoi, miten poliisi rengastaa Oulaisissa. Kyllähän lähes jokainen meistä kokee medikalisoitumisen paineet omaa terveyttään tarkkaillessaan. Tarvitaan palvelijatar Toinetten (Sanna Siltanen) oveluus ja taito tilanteen ratkaisemiseksi. . Meidän kesken 8 Maanantaina 26.10.2020 . Jokaiseen poikkeamaan tavallisesta on lääke ja mittarit kertovat, miten tavallisesta poikkeavia olemme
Hautauksia MUKANA ELÄMÄN KAIKISSA KÄÄNTEISSÄ.. Eveliina ja Arto Alasuutari, Ylivieska Otitko kivan kuvan. Muulloin ovet ovat visusti lukossa, paitsi kesäisin tiekirkkojen aikaan. Aino-Elina Seppälä ja Markus Mäkelä, Kalajoki 3.10. Kirkko toimii niin, että jokainen kokee seurakuntayhteyden voimavarakseen ja kirkon jäsenyyden merkitykselliseksi koko elämänkaarensa ajan.” Näihin hienoihin sanoihin on kiteytetty yksi keskeinen kirkon toiminta-ajatus seuraaville vuosille. Sylin täydeltä Onnea toivottavat Latvakosken mummu ja pappa sekä muu suku Alavieskasta. Voisiko tästä unelmasta tulla myös todellisuutta. Monica ja Niko Tiitto, Haapajärvi POIKA 18.10. Jätä ilmoitus www.kalajokilaakso.fi Mene kohtaan asiakaspalvelu/ perheilmoitukset/syntyneet Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Jussi Leppälä Unelma avoimesta kirkosta Syntyjään nivalalainen Raili Inkeri Malila siunattiin Nivalan Uudella hautausmaalla 23.10.2020. Siksi unelma avoimesta kirkosta voisi olla juuri täällä myös erityisesti totta. Palsta on maksuton. Eteistilat ovat arjen kohtaamispaikka, olohuone, jonne voi poiketa hetkeksi yksin tai yhdessä kahvikupposen ääreen. Kirkkopalo havahdutti ylivieskalaiset ymmärtämään kotikirkon merkityksen. Kirkoista on tullut arvokkaita itsestäänselvyyksiä. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. Kotikirkkounelmasta tulee totta, jos me toteutamme sen yhdessä. Siunauksen toimitti kirkkoherra Sanna Jukkola. Seurakuntasali tarjoaa lounaspaikan ja kokoontumistilan eri tilaisuuksille. Toivottavasti tulevan kirkon ovet olisivat auki aamusta iltaan. Silloinkin kirkoissa poiketaan lähinnä muilla paikkakunnilla. Kotikirkkoon viedään sinne haluavia harvinaisia vieraita. Joose Vähäkangas täytti perjantaina 8 vuotta. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. ”Kirkko on osallisuuden ja vieraanvaraisuuden yhteisö. -Luuk. Kirkoissa on totuttu käymään elämän erikoistilanteissa. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Suljettujen ovien ajan jälkeen astuisimme avoimien ovien aikaan. ja sisko Helmi Amanda 6 vuotta 10.11 (Vihanti). Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Eteisen ja kirkon hiljentävän välitilan kautta astutaan itse kirkkosaliin, jonka kauniin yksinkertaiset muodot ja valo hiljentävät perimmäisten kysymysten äärelle. Suomalainen kirkkokulttuuri on jäänyt arvokkaiden juhlien ja juhlallisten jumalanpalvelusten aikaan. Rakasta pojan-nassikkaa onnittelevat Suoma, Sulo, Meimi, Olga, Jeeli, äiti ja isi. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua, älkääkä jalkineita. Kun olen liikkunut kuvaamassa kirkon rakennustyömaan vaiheita, olen alkanut uskoa tähän ajatukseen. Maanantaina 26.10.2020 Tapulin juurelta Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana ”Ainoa todellinen viisaus on tieto siitä, että et tiedä yhtään mitään.” Sokrates O nnea! Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. 10: 3-4 Viisaan miete Aarre Eino Oskari Pelkonen täyttää 1 vuotta 1.11. Lähetä se meille sähköpostiosoitteeseen lukijankuvat@ kalajokilaakso.fi Ollaanks´ kavereita. Niiden välissä kaikenikäinen ja –värinen elämänkirjo kohtaisivat toisiaan. TYTTÖ 28.9. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 9 KALAJOKILAAKSO . Päivät voisivat alkaa yhteisellä aamurukoushetkellä ja päättyisivät iltarukoukseen. Uudessa kirkossa tulee olemaan monta tasoa. Kirkko ei ole itsestäänselvyys. Muistotilaisuus pidettiin vainajan lapsuudenkodissa
Lokakuinen ilta. Toimittaja Maarit Tastula sanoi siiten, että syyllistättekö te vanhempia. Kuka uskaltaisi ottaa vanhempien väärän käyttäytymisen esille, sieltähän kaikki lähtee. Kiväärin kanssa metsästäessä takavaara-alue on tavattoman suuri ja mäen tai harjanteen taakse ei voi nähdä. Vanhemmat ovat täysin pihalla kasvatuksesta. Samaa on se kaupungilla öiseen aikaan resuaminen; huomiota pitää saada rikkomalla, sottaamalla ja meteliä pitämällä. Näistäkin vahingoista johtuen metsästys tullaan tulevaisuudessa kieltämään tuulivoimaloiden läheisyydessä. Häpesivät, vaikka eihän se heidän syytään ollut. Ja että syyllisyys on hyvä tunne. Kiväärin luoti suoraan tai kimmokkeena osuu helposti voimaloiden runkoihin ja siipiin. Ellei tunne syyllisyyttä, ei korjaa tapojaankaan. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. ARJA KANGAS Metsästys kielletään tuulivoimaloiden läheisyydessä. Annoin oppilaille aiheen nimeltä ”Toivoisin että...”, jossa he saisivat jatkaa kirjoitusta kotioloistaan ja itsestäänkin. Maire-Liisa Salmela Ylivieska Jokainen meistä tietää nyt Kuusamossa tapahtuneen maastopyöräilijän kuolemaan johtaneen kiväärinlaukauksen. Toivoisin, että minulla olisi sellainen koti, ettei minun tarvitsisi viikonloppuisin viipyillä iltoja kaupungilla. Antaa palautetta, milloin ovat toimineet niin, että se on lasta vahingoittavaa. Syyskuussa Kristiinankaupungissa ei päästetty ketään ulkopuolista tarkistamaan kahta rikkoutunutta voimalaa. Kirjoituksen sai jättää nimettömänä. Tutkinta oli nopeaa, seuraavana päivänä kerrottiin ukkosen aiheuttaneen vahingot ?!! Arvoisa metsästäjä – varsinkin nyt, vaalien lähestyessä ota yhteys kunnanvaltuutettuusi ja virkamiehiin varmistetaan harrastuksemme jatkuminen vapaassa luonnossa! Teillä on mahtavaa seutua ja metsähallituksen maat ovat menossa seuraavaksi voimaloiden alle. Entäpä jos he uskaltaisivat lähteä siellä aikaa viettävän lapsen kanssa tämän kotiin ja näkisivät, missä kunnossa vanhemmat ovat. KALAJOKILAAKSO 10 Maanantaina 26.10.2020 . Jokainen laukaus on AINA ampujan vastuulla. Äidit naama lävistyksiä täynnä, samoin kaikki paljaat ihokohdat tatuoituina. 10 Maanantaina 26.10.2020 . Kun ei kotona tule nähdyksi ja kuulluksi, se huomio pitää saada jollain muulla konstilla. Ennen muinoin vain roistot ja merimiehet tatuoivat. Joskus takavuosina murrosikäisten vanhempia keskenään sovitusti päivysti kaupungilla tarkoituksena hillitä nuorisoa omalla näkyvyydellään. Eiväthän vanhemmat aina edes tiedä, mikä heidän käytöksessään on vahingoksi. MARKKU SORVOJA. Kerron yhden kokemuksen. Yksi kirjoitus jäi erityisesti mieleeni. Moni on ehkä katsonut Supernanny Suomi?-ohjelmia televisiosta. Hän vastasi, että syyllistän. Jukka Metsästyksen harrastaja Jyväskylä Ylivieskan nuorisokeskustelu jatkuu: Toivoisin, että… Kalajokilaaksossa on käyty keskustelua nuorison ilkivallan taustoista. Ainakaan ennen lapset eivät hevillä paljastaneet vanhempiaan, millaisia he olivat. VEIKKO LESELL Lukijan kuva Lukijan kuva Ylivieskan uusi kirkko perjantaina 16.10.2020. Nyt tätä keskustelua jatkaa Maire-Liisa Salmela. Ja muistaa tapahtuman Kärsämäellä, jossa kiväärin luoti lävisti teeren ja osui yli kilometrin päässä nuotiolla olleeseen veljeen, joka menehtyi. Se oli pääuutislähetyksen arvoinen tapahtuma. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Jälkeenpäin katselin joskus luokkaa miettien, kuka poloinen oli sen kirjoittaja. (Toki voi olla niinkin, että syytöksen nostaisivat.) Taannoin Turun lasten psykiatrisen sairaalan lääkäri Florence Schmitch (en ole varma kirjoitusmuodosta) kertoi haastattelussa, että aina kun lapsi joutuu psykiatriseen hoitoon, hän kutsuu vanhemmat ja kyselee heiltä, miten he toimivat missäkin tilanteessa lasta kasvattaessaan. Kyllä sillä huomiota haetaan. Se meni jotenkin näin. Kaikki olivat kyllä kunnolla tunneillani, mutta paha olo kotioloista purkautuu helposti ihan muissa yhteyksissä. Saisiko se vanhempia muuttamaan käytöstään, kun saisi pelätä, että sieltä saattaa poika/tyttö tulla saattajan kanssa kotiin. Metsästys kielletään vähintään kolmen kilometrin säteellä eli Suomesta poistuu metsästysalueita satoja tuhansia hehtaareita, jos suunnitelmat voimaloista toteutuvat. Myös lukemattomia muita vakavia vahinkoja on tapahtunut aikojen saatossa metsästysharrastuksessa. Mistä löytyisi vastaava ”välittäjä”-porukka. Monissa tapauksissa miehet ovat häipyneet kuvioista, kun eivät kestä sitä kaaosta. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Tämä liittyi kansalaistaitoon, jonka niminen oppiaine oli aikoinaan kouluissa. Nämä jo kertovat tietynlaisesta tyypistä. Miksikö ne kaksitoistavuotiaat luuhaavat vielä puolenyön jälkeen kaupungilla. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Niihin valitut perheet ovat tietenkin ääripäitä, mutta varmaan sellaisia on paljon. Vanhemmat ryyppäävät silloin ja joudun odottelemaan, että he saisivat päänsä täyteen ja sammuvat, jolloin pääsisin kotiin tarvitsematta kuunnella heidän räyhäämisiään. Olen kuullut tuulivoimayrityksen edustajien kyselleen voimalan viereisten maanomistajien metsästyssopimuksien jatkuvuudesta, vaikka julkisuudessa annetaankin toisenlainen, harrastuksellemme myönteinen kuva. Onneksi rohkea toimittaja paikallisen maanomistajan kanssa meni paikalle ja kuvasi kauas lentäneet katkenneet siivet. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna
Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Tauolla Maalaisliittoa painostettiin kahdelta suunnalta ryhtymään tukijaksi, mutta turhaan. TOISELLA KERRALLA saman sairaalan AVH-osastolla kesytin erään ”jättiukon” sietämään ”akkoja, ko ne aina tukkii eelle”. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Tämän lainmuutokset ovat takkuisten takana. Neuvottelut olivat pysyneet salaisina. Kolmas ”juhla” oli Nivalan asemalla, 200–300 henkeä sielläkin. Kyösti oli suunnitellut pankinjohtajakauden jälkeen, parin vuoden kuluttua, lopettavansa politiikassa, mutta Suomi päätti toisin. Pistin sen taskuun ja mennä viipotin juuri sinne, veljeäni tapaamaan. Aina vain suurempi osa vähemmän ammattikoulutusta vaativista töistä maksetaan niin vähän, ettei normaalilla työajalla tule toimeen. sairaalassa. Kokoomuksella oli 23 ja RKP:llä 25 ääntä. 020 750 4618 Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Soita 020 750 4600 Kuumalinja Kalajokilaakson Kuumalinja arkisin klo 12-13. ”Voi mahoton! lsäntä voitti!” Hyvät työmiehet ja ahkerat naise!” Metsäradiotoimittaja Pekka Tiilikaisen mukaan. Kenttätöihin ei pääministeri ehtinyt eivätkä vaalipaneelit kuuluneet ajan tapoihin. Vaalipäivä oli 15.2. Ylivieskassa oli vastassa iso joukko väkeä, torvisoittokunta ja puheita. Katri kertoi myöhemmin isänsä äänen jotenkin muuttuneet sävyltään, kun hän meni yli 150:n omaa nimeä toistaen. Työntekijäpuolelta oli SEL:n lakimies, työnantaja hävisi ja teki itselleen 14?000 euron vahingon. Lähetystölle Kallio lupasi harkita asiaa. Monet arvelivat muutoksen olevan liian suuri. Aina päätoimittaja Kiviojasta lähtien ja niitä olisi tallella, jos ja kun saisin jonkun mukavan pätevän koostajan apuuni niiden esilletuloon... Oiva Luhtasela Ylivieska Lähteet: oma arkisto ja Kari Hokkasen Kallio-elämäkerta 1986. Joten mietihäi ehotustain, kolijaatti!” ”Se-sehän e-ei oikkeen so-sovi, ko minnen noo ik-kään e-ennää akakkoihi kajonnu, se sen Seleman jäjäläkiin.” Ukko jo punasteli samalla ko rippikoulupoika tyttöjen penkissä ”No, voihan Seleman hylkyläine, minkä teki. Puoliso Kaisa vastusti, mutta Kyösti vakuutti, ettei hän tulisi kuitenkaan valituksi. Heikkilässä ei keitetty juhlakahvia. Palkoista sopiminen on taiteenlaji, tuntuu monista työnantajista helpolta, kun ei tarvitse katsoa valtakunnallisista työehtosopimuksista. sairaalaan. Työnantaja ei liittynyt työnantajaliittoon kehotuksista huolimatta. Eiköhän panna alulle kansalaisaloite: ”verot valtion maksettavaksi”. Eduskunnan katsomossa tuolloin ollut Kallioiden tytär Katri Kaarlonen kertoi isänsä vaalipäivän aamuna vakuutelleen, ettei ole pelkoa tulla valituksi. Hän oli neljännen hallituksensa istuva pääministeri ja valittu 15 kertaa eduskunnan puhemieheksi. Jos odotetaan aikaa, jolloin porukka on valmis laskemaan palkkoja, kun yritys on vaikeuksissa, omistaja ajaa viimeisen päälle varustellulla mersulla, kesämökki, kaikenlaiset turhakkeet pihalla ja kuulemma muutamia sijoitusasuntojakin, en kadehdi luottamushenkilöä, joka tuo porukalle palkkojenalennusesityksen, syy: yritys on vaikeuksissa. Kolme isompaa veljeäni taistelivat jo tuolloin Jatkosodan eri rintamilla. Ismon sorttinen, loistava älykkö ja huumormies, palkkioista ei tietoa.) ALETAANPA VAIKKA OUSSin lasareetin kautta. 020 750 4600 Fax. Minä olin vasta seitsemäs ”huarapiäsky” sapuskajonossa. Toinen soittaja muisteli lukeneensa aikaisemmin haastatteluni Kallion valinnasta presidentiksi ja toinen tiesi Kallio-jutuistani Ylivieskan kotisivuilla ja toivoi jatkoa. Perustelut: minulla on 400-sivuinen työpaikan lakikirja, jonka hallitseminen on vain pienen piirin hallinnassa oikeasti. Mies ihaili Suomen vapautta ja sotilaiden suurta taistelutahtoa maansa puolustajina, mahdotonta vihollista vastaan. Hän näytti napalmipommituksen polttamaa vasenta käsivarttaan, joka oli laiha ja punaiseksi rutistunut miltei kainalosta sisäranteeseen. www.kalajokilaakso.fi Kyösti Kallion patsasjutun jälkeen sain kaksi puhelinsoittoa, jotka koskivat aikaisempia Kallio-juttujani. Nivalaan Kalliot tulivat vaalien jälkeen 20.2. Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Muistan ajan, jolloin pienet leipomot kilpailivat alle työehtosopimusten olevilla palkoilla. Oli tapana, että kun työpaikan työntekijät järjestäytyivät niin kehotettiin myös työnantajaa liittymään työnantajaliittoon, oli parempi sopia asioista työpaikalla, jos työnantajallakin oli oikeat tiedot mistä voidaan sopia. Tulin poiskin – avainten kera, Ylivieskaan saakka ja vasta kämpillä oivalsin, että voi juupelin kanttura minua! Soitin oitis Imatran seudulla olleeseen numeroon, joka oli kotelossa. Maanantaina 26.10.2020 Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso Kalajokilaakson toimitus/ sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska Puh. Ståhlberg sai 150 ääntä. Ensimmäisessä äänestyksessä K.J. Olokaapa kuulolla ja tarijolla sellaiseen. Tänä päivänä monet työt ovat tiimityötä ja palkat liimaavat porukan yhteen. Eräs mieleeni lähtemättömästi painunut juttu on Viron matkalta, muutama vuosi sitten. Esitys on samaa tasoa kuin palkoista sopiminen pienillä työpaikoilla. Kokkolan asemalla oli junan saapuessa väkeä tungokseen saakka. Valitsijamiesvaalissa tammikuussa Kallion puolue sai 300:sta valitsijasta 56, kuudenneksen, kun SDP keräsi Väinö Tannerille 95 valitsijaa, molemmat suhteellisesti vähemmän kuin edellisissä vaaleissa. Käy niin kuin Saksassa, jossa tehtiin niin sanottuja rakenteellisia uudistuksia. Tarjolla ois yks ehta karjalaismuori komiasta talosta... Lehtosen Kalle Ylivieska Paikallinen sopiminen: mitä se on. Tahi kiännätkös piätäis, nii maistettaan turpoo, saman tien?” Ukkohan häkelty ja putos penkiltä, ihan oikiasti. Poikkesimme erikoiseen kohteeseen maaseudulla, josta jäi mieleen talonväki, isäntä, entinen hävittäjälentäjä Suomen ilmataisteluissa ja myöhemmin jossain Koillis-Aasian suunnalla. ”Taisteluni jälkeen myönnyin”, kirjoitti hän päiväkirjaansa ja jatkoi ”Toivon, että minua parempi mies valitaan”. Siirryin kylkeen ja nostin reippaasti vasemman takajalan ukon polvelle, niin jopas alkoi tepsiä. Menimme oppaan esittämään kohteeseen Viron maaseudulla. On luotava sopimuspohjat, jotka ovat lakien mukaiset ja ne asiat ovat selkeät, mistä voi sopia paikallisesti. Tälläisin karijalanpiirakkaani sen Ukko-metson viereen ja aloimme käytösterapiaa: ” Kuuleha sie rontti! Istuhai nyt ihmisiks omalla kaistallas tätä pöytää, jotta yhen nätin tytön (silloin 75vee) ei tarvihe istuu tällee, vain kahen karvan nokassa. Visuri Ylivieska Tarinoita sieltä ja täältä, elämäni varrelta Tarinaniskentää Kerttu Visurin tapaan. Oltiinpa siellä häkeltyneen onnellisia tiedoistani, nuori rouva ja kaksi pojanmukeloa, joiden isi oli juuri alkanut opit ambulanssihommiin k.o. Suomen Pankin johtaja Kyösti Kallio oli tuolloin 63-vuotias ja maan kokenein poliitikko. Ne maat, joista puuttuvat nämä liikkeet, johtavat köyhyystilastoja. Eikö terveempi tie ole yhteiskunnallisesti parempi, että kilpaillaan erikoistumalla ja tehokkuudella. ”Voi mahoton! lsäntä voitti!” huudahti miesääni Heikkilän isossa pirtissä Nivalassa, kun oltiin kokoonnuttu seuraamaan radiosta vaalia. Innostutaan tekemään paikallisesti lainvastaisia sopimuksia ilman liittojen mukanaoloa. Usein harhautetaan verottajankin ammattilaisia. 11 Maanantaina 26.10.2020 . Oli nätit suurkiitokset Kalajaskassa, vain etunimeni etukirjain väärin, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja siun sylliis soppiiki vaik lauma mustalaisakkoja ja mie siihe vielä piäIle, että kokkeilttasko heti. Onneksi veljenpoika sattui iltakylään ja hän hoiteli avainhommat puhelimitse, käynnillään huomenissa isäänsä katsomassa. Isä kuoli ennen muuttoja, äiti retuutti meitä 3–4 lasta eri puolille tätä armasta Isänmaata, lopullisena sijoituspaikkana Nivalan Välikylän Niskasenperä. Kallion elämäkerturin Kari Hokkasen mukaan vaaliratkaisuun vaikuttivat paljon ruotsinkieliset ”neuvokset”, kielikysymys, ja samoin edellisvuonna puolueen käymät neuvottelut sosialistien kanssa. Potilaskaverit taputtivat ympärillä ja akat saivat oikeutensa, jo silloin, Oulun korkeuvella. Jos työnantaja olisi ollut työnantajaliittonsa jäsen, niin yhdellä puhelinsoitolla oli asia selvinnyt ja kumpikin osapuoli olisi hyötynyt. Onnellissii vointiloi meil kaikil vain! Kerttu K. Kun on lyöty niin sanotusti tarpeeksi päätä seinään, on pakko järjestäytyä kummankin osapuolen omiin liittoihinsa. Olen iskenyt tarinoita jo pitkään Kalajokilaakso-lehteen. Miten voivat työntekijät todentaa, että yritys on vaikeuksissa, kun työnantajakaan ei usein hallitse kirjanpitoa, vaan on ulkoistanut sen. Demarit olivat ennakoiden ratkaisevassa asemassa: kannattivatko Svinhufvudia, Ståhlbergiä vai Kalliota. Yksi ääni ratkaisi menon toiseen äänestykseen. KALAJOKILAAKSO 11 KALAJOKILAAKSO . Kerrataan tiiviisti. Jo kohta koki koko kansa valtakunnan ensimmäisen naisen olevan asemansa arvoinen. Esimerkki: pienellä liha-alan työpaikalla tuli riita, työnantaja vei asian käräjäoikeuteen ja palkkasi asianajajan. Mutta nyt pannaaki sit sopimmaa, mie lupasin. Juuri paikallisen sopimisen ongelmat synnyttivät AYja työväen liikkeet. Nippu sisälsi avaimia em. Kaisalle vaali merkitsi muuttoa Helsinkiin, ensin presidentin linnaan ja kohta Tamminiemeen, jonka Amos Anderson oli juuri lahjoittanut valtiolle. ARKISTOKUVA. Olin mukana Suomen Elintarviketyöläisten liiton toiminnassa. Meillä se näkyy kasvavina sosiaalikuluina asuntotukena ja toimeentulotukena. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Pitkällä kokemuksella AY-liikkeessä sanoisin näin: mitä pienempiin yrityksiin leviää paikallinen sopiminen, sitä mukaa lakot ja oikeudenkäynnit lisääntyvät. Kerroin omaakin elämäntarinaani ja hän kyynelsilmin halasi minua ruhjoutunein käsivarsin todeten: ”On olemassa yhäkin ihmisiä, joiden sydän ja juuret ovat Jumalasta ja sielu jo täällä kiirastulessa karaistu.” Niinpä niin, Siinä vasta sankari olikin puhumaan ihmisyydestä keskellämme. lkääntymisen merkit olivat näkyvissä, mutta mies oli terve. Olinhan 1987 tehnyt laajan jutun kuvineen Kallion valinnasta presidentiksi 1937. Kotimarkkinoilla yritykset alkavat kilpailla palkoilla, se tie on loppumaton. ”Vaa pittääkö täs oikein lähemmät siunkaupat tehä. Opas oli muuten Viron silloin ainoan maatalousopiston naisjohtaja ja pätevä esittelijä, ihannoiden Suomen oloja rajattomin tiedoin ja sympatioin. SITTEN SOTA-AJAN muistoihin. Äänet luki pääministerinä Kallio. Tahi mie työnnän takapuolein siun sylliis.” Ukkohan tuhisi kuin tuohikontintekijä, kolomeneljäsosa pöytää vievällä paikalla. (vihijeenä vaikkapa vt.pt. Kallio sai 177 , Svinhufvud 104 ja Ståhlberg 19 ääntä. Maalaisliiton piirissä pidettiin selvänä, että oma edustaja tarvitaan, vaikka olikin tuntuma, että ehdokas ei voittaisi. Ei varmasti kestäisi kauan, kun 50?000 nimeä olisi kasassa. Semmone melekeen kahenkuution pystyyn nostettu halakopino kooltaan se mies sitten olikin. Jos aletaan sooloilemaan pärstän ja oletetun tehokkuuden mukaan palkoilla, niin seuraamukset ovat arvaamattomat. Löysin nahkakotelonipun lumihangesta käydessä jo ajat sitten. Kerttu Saalasti kertoi minulle 1987, että äidille muutos oli valtava, mutta että jo vaalipäivän hän oli vakuuttunut, että äiti selviää siitä. Menin saunomaan. Nuori Urho Kekkonen sanoi vaalin liittyvän puolueen suuntakysymykseen. Olin vuoden ikäinen, kun ensimmäinen evakkotie alkoi ja viiden vuoden toisen kerran Soanlahden Hartikanvaaran lopullisesti jättäen
5 2 1 2 15-17 7 PJK ................6 2 4 14-23 6 Mad Max ......6 2 4 17-30 6 Sievi FS .........4 1 3 7-15 3 HIFK FS ......... Vieraiden pistenikkareina kunnostautuivat 3+1 tehot nakutellut Hakala sekä 1+3 lukemat merkkauttanut Nino Sipilä. Takaiskun jälkeen Sievi otti lentävän maalivahdin käyttöön ja pyöritti viimeiset minuutit pakkopeliä vieraiden päädyssä. KALAJOKILAAKSO 12 Maanantaina 26.10.2020 . Toivon ja uskon, että kausi pystytään viemään loppuun saakka, jos tilanne ei ala äkillisesti heikentyä. Joni Pakola pääsi viimeisillä sekunneilla tykittämään hyvältä sektorilta kohti maalia, mutta tuloksetta. 2 1 1 8-13 3 TIHC..............4 2 2 18-28 6 PJK ................ 7 5 2 28-20 15 Karhu HT ...... 7 3 4 25-30 9 Pyry ..............8 3 5 25-32 9 Laser HT ....... 3 3 26-7 9 Et-Po ............. Tällä kaudella Sievi on pelannut kolme kotiottelua. 7 2 1 4 21-26 7 Haukat..........8 2 1 5 28-36 8 S-Kiekko ....... 2 1 1 9-9 3 TeKi/Hermes 7 3 1 3 28-40 10 KalPa Ak ....... 2 2 15-10 6 Cowboys ......4 3 1 24-12 9 TeKi ..............4 2 2 20-17 6 Soki .............. Ennen koko yläparvi on ollut yhtä penkkiriviä, mutta nyt olemme poistaneet noin kymmenen istumapaikkaa, jotta turvavälejä pystytään noudattamaan paremmin. 7 3 4 21-22 9 HC Giants ..... Otto Piili vei vieraat johtoon jakson puolivälissä. 7 2 1 4 23-27 7 Titaanit ........ Kotijoukkueen sitkeä yritys palkittiin puolitoista minuuttia myöhemmin, kun Junno tasoitti lukemiksi 1–1 kauniin vapaapotkukuvion päätteeksi. Turvallisen ottelutapahtuman luominen on vaatinut seuroilta sopeutumista ja poikkeusjärjestelyjä. 7 5 2 33-16 19 HCIK .............8 6 1 1 35-20 20 D-Kiekko ......8 5 1 1 1 33-21 18 JHT ...............8 5 1 1 1 33-24 18 Hunters ........ 5 1 1 3 18-24 4 YJK................ .6 3 3 28-25 9 APV .............. Futsal-kauden läpiviemisestä loppuun saakka Perttu on varovaisen optimistinen, vaikka jossain määrin uhkaavia merkkejä on syksyllä ollut ilmassa. Jarmo Junno vastasi Sievi FS:n molemmista osumista. TeKin maalivahtiduolle torjuntoja kertyi yhteensä 44. Yleisöennätys on keväältä 2015, jolloin Futsalliigan viimeistä finaaliottelua seurasi paikan päällä yli 400 katsojaa. Viljami Hannula, Jutila ja Perttu Tuomaala tekivät 1+1 mieheen. Vähäisistä tilanteista huolimatta vieraat onnistuivat laittamaan pallon verkkoon kahdesti puolittaisista tekopaikoista. Tulokset Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, RAAHE Teräs-Kiekko Akatemia ja ylivieskalainen Popula eivät maaleissa säästelleet. Kahdessa ensimmäisessä pelissä yleisömäärä lähenteli 200 katsojaa, mutta viimeisintä Sievi FS-JoSePaottelua seurasi paikan päällä vain 87 silmäparia. Popula vei maalijuhlat. 3 3 5-33 Naisten Mestis-karsinta, lohko 3 Kärpät Ak ..... Jääkiekon III-divisioonan maaliiloittelu meni Populan nimiin 4–9 (2–2, 0–3, 2–4). Niko Jutila osui vielä ajassa 34.30. ARI-PEKKA OJALA Hallintaa ilman tehoja Maalipaikkoja solkenaan luonut Sievi FS hävisi kotonaan JoSePalle Ari-Pekka Ojala FUTSAL, SIEVI Syksyllä alkaneet palloilusarjat on saatu muutamia ottelusiirtoja lukuun ottamatta vähintäänkin kohtalaisesti liikkeelle koronatilanteesta huolimatta. Jos oli JoSePan selkeät maalipaikat kortilla avausjaksolla, sitäkin vähemmän niitä nähtiin jaksotauon jälkeen. 5 3 1 1 22-13 11 Riemu ........... Ennen JoSePan johto-osumaa Sievi rakenteli useita loistopaikkoja, mutta viimeistely tökki kotijoukkueella pahemman kerran. 2 1 1 7-6 3 YJK................ 3 1 2 12-14 3 KUKI HT ........6 2 4 21-26 6 LiKi ...............4 4 10-28 III-divisioona, lohko 7 Laser HT Ak ..4 4 41-12 12 UU ................4 3 1 29-21 10 PaKa .............4 3 1 34-11 9 PyPo ............. Kun niitä tarpeeksi paljon siirtyy, niin lopputulos voi olla se, että kautta ei pystytä pelaamaan loppuun. Yläparven osalta pystymme tunnistamaan seurueet ja perhekunnat, jotka on järjestetty yhtenäiseen rivistöön. Sievin monitoimihallissa Futsal-liigan kotiottelunsa pelaava Sievi FS ei ole kiitollisimmassa asemassa, kun mietitään puitteita, joissa turvavälit täytyy ottaa huomioon. Jos kiihtymisvaiheesta mennään monella eri alueella leviämisvaiheeseen, on mahdollista, että pelejä alkaa siirtyä. 12 Maanantaina 26.10.2020 . Se on vain mahdoton ajatus. KALAJOKILAAKSO Urheilu Ari-Pekka Ojala 2–3 Sievi FS-JoSePa 1–1, 1–2 Futsal-liiga Puolitoista jaksoa piti Sievi FS vierailija Joutsan Seudun Palloa mankelissa Futsal-liigan ottelussa, mutta pisteisiin se ei riittänyt. 5 3 1 1 29-20 10 Ilves FS .........6 2 1 3 18-21 8 SoVo .............6 2 1 3 26-16 7 JoSePa.......... 7 7 37-9 21 KaDy .............6 5 1 29-11 15 ToPV .............6 4 2 33-15 12 GFT ............... JoSePa puolusti lopun järkevästi ja piti Sievin pois loistopaikoilta. 5 2 1 2 26-33 8 Popula ..........4 2 2 23-23 6 HaU .............. Käytävät, portaikot ja kahviotilat ovat sellaiset, että normaalisti olemalla siellä ei pystytä puhdasoppisesti turvavälejä noudattamaan. Populan maalia vartioinut Viljami Tanhuala torjui 24 kertaa. 7 1 1 5 30-50 5 Jääkiekon sarjataulukoissa sijoitukset määräytyvät pistekeskiarvon mukaan. SIEVILLE TARJOUTUI jakson loppuhetkillä erinomainen mahdollisuus siirtyä johtoon, kun kaksi minuuttia ennen taukovihellystä Henri Heikkilä pääsi kasvotusten JoSePan maalia vartioineen Aake Partion kanssa. Ahtaat tilat tuovat haasteita järjestelyihin Monitoimihallin yläparvelta löytyvät parhaat paikat pelien seuraamiseen. Varmastikin sarjan loppua tulevat värittämään poikkeusjärjestelyt ja sarjaohjelman muutokset. Sitä taustaa vasten on hyvä, että ihmisillä on maskit käytössä. Kauden neljästä ensimmäisestä ottelusta Sievi on saalistanut yhden voiton. Kotiyleisön harmiksi kokeneen Sievi-pelurin laukaus suuntautui loistopaikasta hiukan ohi maalin. ARI-PEKKA OJALA Futsal Futsal-liiga FC Kemi ........ – Se on totta, että Sievin hallin puitteet eivät ole mitenkään otolliset, kun poikkeusjärjestelyjä otetaan huomioon. Ansaittu 2–2-osuma syntyi, kun Junno otti laukauksesta voimaa pois ja sijoitti pallon tarkasti JoSePan verkkoon ajassa 34.22. Joonas Manzo laukoi pallon kovaa ja tarkasti ohi Sievi-vahti Akseli Syrjälän. Monitoimihallin tilojen tuomat haasteet myöntää myös Sievi FS:n puheenjohtaja Kai Perttu. Monitoimihallissa yleisö pääsee seuraamaan ottelua kentän tasolta päätykatsomosta sekä yläparvelta, josta löytyy nimikoidut paikat katsojille. – Noin 200 henkilöä on sellainen yleisömäärä, jonka puitteissa rajoituksia pystyy vielä jossain määrin ottamaan huomioon. 7 6 1 53-18 20 LL-89 Red L. Eipä mennyt, vaan jälleen täysin vaarattoman näköisestä tilanteesta vieraat laittoivat pallon Sievin verkkoon. 3 1 2 14-20 3 Cobrat ..........4 1 3 19-27 3 OYUS ............ Ensimmäisen jakson avauspuolikkaan jälkeen kenttätapahtumia suvereenisti hallinnut Sievi joutui takaa-ajajaksi ajassa 15.17. – Istumapaikkoja on järjestetty alhaalle väljemmin, jotta laskennallinen turvaväli tulee täyteen. – Paljon riippuu, mikä koronatilanne on alueittain. 5 1 4 5-22 3 PP-70 ...........6 6 2-50 Jääkiekko Suomi-sarja RaaheK ......... 3 3 11-22 Te-Ki Ak ........ 7 2 5 18-30 6 Riemu ........... JoSePan vierailut Sievin puolustusalueella olivat toisella jaksolla niin satunnaisia, että tasoituksen jälkeen näytti olevan vain ajan kysymys, milloin kotijoukkue menee ensimmäisen kerran johtoon. 7 3 1 3 29-21 11 Akaa Futsal ... 7 1 2 4 29-36 5 Muik Hockey 6 1 5 16-28 3 II-divisioona, lohko 5 KISE .............. Manzo upotti pelivälineen puolesta kentästä ohi Syrjälän, kun kellossa oli aikaa jäljellä 4.07. Edes maajoukkuemies Jarmo Junnon kaksi osumaa eivät auttaneet Sieviä, kun tehokkaasti viimeistelleet vieraat hakivat lauantaina voiton monitoimihallilta maalein 2–3 (1–1). Tasaisen ensimmäisen erän jälkeen Popula karkasi Aatu Hakalan osuttua toisessa erässä kahdesti
Teemu Pyykkönen vei JHT:n johtoon toisessa erässä. Ykkösrahat korkkasi keulapaikalta juoksua hallinnut Jani Peräsalon ajama kakkossuosikki One Memphis 15,4a. Virin maaleista vastasivat Jyri Niemelä, Mikael Tervamäki, Markku Taskila, VeliMatti Juntti, Elias Pelo sekä Juhana Höyhtyä. Ruunan valmennuksesta vastaa Olli Henttonen Elimäeltä. Maanantaina 26.10.2020 13 KALAJOKILAAKSO . Jääkarhut vieraili voitokkaasti Limingassa Jääkarhujen maalia vartioinut Taavetti Mattila koppasi kiekon kiinni Limingassa 28 kertaa. Jääkarhujen maalihanat ensimmäisessä erässä avannut Kari Mattila ratkaisi ottelun ajassa 58.34 laukomalla YJK:n kuudennen osuman. LiKi laittoi pelin jännäksi vastaamalla kahdesta seuraavasta maalista. YJK:lle voitto ja tappio naisten Mestiksessä Kalajokilaakso SALIBANDY, KEMI/ROVANIEMI Pohjois-Suomen kakkosdivarin kärjessä porskuttanut Alavieskan Viri sai tunnustaa Kemissä paikallisen Sastamolo Kingsin paremmakseen numeroin 8–6 (3–1, 3–2, 2–3). Paalulta matkaan lähtivät alle 5?000 euroa tienanneet hevoset sekä takamatkalta suuremmalla voittosummalla osallistuneet hevoset. Maaleitta vieraat pysyivät, koska Ville Viskari pelasi JHT-maalilla loistavan pelin. Tuloksena olivat kakkosrahat Rainer Björkrothin ranskalaissyntyisellä Gitano Thiebenillä 19,1a. Kolmivuotias RullaUlla niminen jälkeläinen on Ylä-Savon Koulutuskuntayhtymän omistuksessa. Teemu Pyykkönen oli maalinedustalla vahvin ja suti irtokiekon Makkosen längistä sisään. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Kalajokilaakso 2–1 ja. Ylivieskalaisten maila ei tärissyt tiukassa paikassa. Alavieskan Virille pisteetön Lapin reissu. Sillä alkaa muuten henki pihisemään ja se menee vapaalta radalta paremmin, Jokela arvioi. 13 KALAJOKILAAKSO . Eikä varsinkaan Olivia Vääräniemeä, jonka kolme osumaa käänsivät pelin YJK:n eduksi. Lokakuun 31. It´s Raining Men ravasi finaaliin Ari-Pekka Ojala JÄÄKIEKKO, LIMINKA Kauden avauspelissään 2–9-tappion Nivala Cowboysille kärsinyt Ylivieskan Jääkarhut sai otteisiinsa ryhtiä Limingan Kiekon vieraana. Kotijoukkue taisteli vajaapelin ja pääsi heti perään itse ylivoimalle. Laukkoja tuli paljon muillekin kilpakumppaneille lähtötohinoissa ja tiukoissa kaarteissa. Hyväksytyssä lähtöyrityksessä Perttunen sai luovittua kuumansorttisen ruunan ravilla liikkeelle juoksulangalta. Santtu Raitala antoi neljännessä ulkoparissa ravanneelle tammalle kirimerkin takasuoralla. Jatkoaikaa ennätettiin pelata kolme ja puoli minuuttia, kunnes ottelu saatiin pakettiin. Ylivieskalaiset kävivät johdossa toisen erän alussa, mutta ottelu kääntyi pelin puolivälissä. Erän lopussa oli JHT:n vuoro päästä yrittämään ylivoimalla. Sen sai huomata myös Patrik Forsberg, jonka avopaikan Viskari nollasi toisen erän loppuhetkillä. Lokakuun viides voitto tuli jyväskyläisestä D-Kiekosta, joka hävisi jatkoajalla ratkenneen kärkipelin 2–1. Kalajokisen Mika Harjuojan osaomistama ja Me Palvelut Oy:n nimissä kasvattama ruuna aloitti kilpailemisen viime vuonna kaksivuotiskaudella väläyttämällä heti kapasiteettiaan. YJK:sta osuivat Nina Jutila, Vääräniemi, Venla Tulppo sekä Vaula Mikkonen. Avausvoitto jääkiekon II-divisioonassa tuli sunnuntaina maalein 4–6 (0–1, 2 –3, 2–2). Käänteitä jatkoajalla riitti, sillä ensin alivoimalle joutui JHT. Matias ja Mikael Tervamäki sekä Taskila osuivat kertaalleen. Myös D-Kiekolla oli omat paikkansa kahdessa ensimmäisessä erässä. Arttu Lund vastasi kolmesta Virin maalista. Seitsemänvuotias Noriina on ehtinyt kerran jo varsoa ennen kilpauran käynnistymistä. Taavetti Mattila torjui Jääkarhujen tolppien välissä 28 kertaa. Suurin yllätys oli, kun viidellä hevosella karsintoihin osallistuneen Pekka Korven tallista ei selviytynyt yhtään hevosta finaaliin. Kolmannen erän alussa KalPa toki meni 1–3-johtoon, mutta se ei YJK:ta lamaannuttanut. LiKi-vahti Artturi Kinnusella piti maalinsuulla kiirettä, sillä torjuntoja kertyi 41. FINAALIIN SELVISI yllättäen vain neljä paaluhevosta sekä kahdeksan hevosta takamatkalta. Eija Sorviston mielestä juoksu kävi hyvästä valmistautumisesta oman ikäluokan Kasvattajakruunuun. Maanantaina 26.10.2020 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Ensimmäinen erä Pirkonsuolla mentiin maaleitta, mutta heti toisen erän alussa kiekko saatiin myös maaliin saakka. Paikallisottelussa TeKi/Hermes oli niukasti Jääkarhuja parempi. Kouvolassa ajetusta viidestä karsintalähdöstä selvisi kaksi parasta suoraan finaaliin sekä lisäksi kokonaisaikojen perusteella kaksi nopeinta kolmanneksi sijoittunutta hevosta. Viskari torjui kaksi ensimmäistä kutia, mutta lopulta Taneli Lappalainen iski kiekon verkkoon. KOLMANNESSA ERÄSSÄ D-Kiekko nousi tasoihin ylivoimalla, kun Jani Nurkkala huitoi itsensä jäähyaitioon. Makkosella riitti kolmannessa töitä ihan kunnolla, sillä koppeja erään kertyi 17. Päätöserän alussa YJK karkasi jo 2–5-johtoon Mirko Hännisen osumalla. Tasaisen reippaan matkavauhdin jälkeen Noriina jyräsi voittoon uudella ennätyksellä 30,1a. Virin Lapin kiertueen päätöspeli Rovaniemellä päättyi Santas Unitedin nimiin. Eija Sorviston valmentama ja ylivieskalaisen Äijät Kuutamolla Tallin Moonlight Velvet ravasi ryhmässään kakkosrahat ajalla 15,5a. Voittomaali syntyi ajassa 55.58. Tapio Perttusen ajokilla oli tuuriakin matkassa, sillä ensimmäisessä lähtöyrityksessä ruuna laukkasi ja finaalipaikka olisi karannut käsistä. ARI-PEKKA OJALA Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, YLIVIESKA/RAAHE Kolme pistettä oli Ylivieskan Jääkarhujen saalis viikonlopun peleistä naisten Mestiksen karsintasarjassa. YJK:n ja ottelun avausmaalin teki Susanna Järvenpää. Ratkaisua ei kuitenkaan saatu aikaiseksi varsinaisella peliajalla, mutta tällä kertaa oli Makkosen vuoro ottaa tärkeitä torjuntoja. Ylivieskaan kotiutunut Jani Suonperä kävi ajamassa yhdellä laina-ajokilla. Kovasukuisen tamman voittokantaan paluu on roikkunut jonkin aikaa ilmassa, mutta aina on ollut jotain epäonnea laukan tai juoksunkulun suhteen. Noriina jyräsi voittoon Kaustisella Jari Kangaskorte RAVIT, KOUVOLA Kymenlaakso-ajon finalisteja karsittiin torstaina Kouvolassa. Pienessä tallissa ruuna saa yksilöllistä hoitoa, sillä tallissa on vain neljä valmennettavaa. Vieraat saivat pidettyä pelin kaksi erää tasaisena ennen kuin Santas United karkasi kolmannessa 11–6 (2–1, 4–3, 5–2)-voittoon. Kesän aikana ruunalla on kilpailtu säästeliäästi, että pääsee voittosummansa puolesta lähtemään kisaan paalulta. Lauantain voittopelissä kolmas erä oli YJK:n juhlaa. Niko Jokelan ajama tamma jäi toisen radan veturiksi. Tammojen keskipitkän matkan ME:tä hiljattain parantanut Magical Princess teki kovan suorituksen pahan lähtölaukan jälkeen nousemalla vielä kolmanneksi, mutta finaalipaikka jäi haaveeksi. Kalajokisen Sademies Tallin It´s Raining Men osoitti nimensä mukaisesti viihtyvänsä vetisissä olosuhteissa. Nihkeästi kauden aloittanut Sastamolo karkasi avauskympillä jo kolmen maalin johtoon, eivätkä vieraat päässeet enää kahta maalia lähemmäksi pelissä. Keulapaikan saatuaan ruuna sai tehdä oman juoksun hallitsemalla lähtöä maaliin saakka ajalla 16,1. päivä ajettavassa loppukilpailussa ykköspalkinto on 45?000 euroa. Moonlight Velvet kiri vauhdikkaasti, mutta matka loppui hieman kesken voiton suhteen. Lukemat Raahessa olivat 6–4 (1–1, 3–1, 2–2). – Tätä ei pysty oikein ottamaan alussa kiinni. Janita Antti-Roikon valmentama ja Henri Bollströmin ajama Ashley Face tipahti karsinnaan hännille kahden laukan siivittämänä. JHT-D-Kiekko 0–0, 1–0, 0–1, 1–0 Jääkiekon Suomi-sarja JHT Kalajoki hävisi jääkiekon Suomi-sarjassa kolmesta ensimmäistä pelistään kaksi, mutta sen jälkeen kalajokiset ovat kaapineet pelkkiä voittoja. Perttunen ajoi aggressiivisesti eteenpäin ja kärkipaikka irtosi ensimmäisellä takasuoralla. Kaustisella tamma teki uran parhaita juoksuja. Jesse Lyytinen vain roiskaisi siniviivalta kiekon kohti D-Kiekon maalia, eikä Makkonen saanut torjuttua kiekkoa väljemmille vesille. Ylivieskalaiset voittivat KalPa Akatemian 4–3 (1–0, 0–2, 3–1). ARI-PEKKA OJALA JHT ei suostu häviämään Milan Davidek ratkaisi voiton kärkipelistä jatkoajalla Jari Kangaskorte RAVIT, KAUSTINEN Alavieskalaisen Liisa Rahkon omistama ja kalajokisen Juha Laurilan valmentama Noriina ravasi kauden avausvoiton perjantaina Kaustisella After Work-raveissa. JHT tarvitsi vajaan minuutin, kunnes Milan Davidek täräytti onetimerin Antti Makkosen längistä sisään. YJK:sta maalin makuun toisessa erässä pääsivät Juho Rajala, Riku Laurila ja Jere Anttila
Keskiviikko 28.10. 07.50 Merisää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 17.35 Aihe, joka ei jätä rauhaan. 20.00 Yle Uutiset. 17.13 Päivä tunnissa. 05.50 Merisää. 14.00 Yle Uutiset. 03.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen. 08.13 Alueradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.50 Kuuntelijaklubi. 14.02 Alueradio. 20.03 Metsäradio. klo 16.02 Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa Maanantai 26.10. 10.00 Brysselin kone. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset. 03.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 13.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. Tiistai 27.10. 03.00 Yle Uutiset. 22.08 Pollari. 19.02 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 23.10 Yöklassinen. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.35 Aktia aamuun. 15.00 Yle Uutiset. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 12.55 Radio Suomen Päivä. 18.02 Jääkiekkokierros: Asiantuntijana Juha Juujärvi. 07.30 Ykkösaamu. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 10: Jälleenlöydetty aika, jakso 21. 17.00 Yle Uutiset. 16.10 Faunin iltapäivä. 22.05 Urheiluradio. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä. 06.15 Aamuhartaus. 10.00 Yle Uutiset. 06.05 Politiikkaradio. 17.10 Urheiluradio. 18.10 Äänitarina. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.55 Yle News. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.02 Kotimainen konsertti. 23.28 Päivä tunnissa. 22.30 Pörssipäivä. 23.00 Iltahartaus. 13.02 Miki Liukkosen maailma: Jussi Seppänen: ?Pelkäsin, miten äiti reagoi kirjaani?. 18.55 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 21.30 Vammaiskultti: Koskeeko vammaistakin #metoo?. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.17 Päivä tunnissa. 06.59 Hyvää huomenta. 12.13 Puheen Aamusta. 21.30 Miki Liukkosen maailma: Jussi Seppänen: ?Pelkäsin, miten äiti reagoi kirjaani?. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja: Historian vaietut naiset. 12.10 Unohdettu Pohjois-Kypros: Pakolaisena omassa maassaan. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Rony Rex. 18.50 Merisää. 16.10 Faunin iltapäivä. 07.15 Aamuhartaus. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 23.00 Yle Uutiset. 07.29 Hyvää huomenta. 15.02 Juha Valvion koppipuheet. 07.10 Urheiluradio. 06.15 Aamuhartaus. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Faunin iltapäivä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 Yöradio. 11.00 Yle Uutiset. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 06.25 Aamusoitto. 10.00 Yle Uutiset. 07.10 Hartaita säveliä. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 10: Jälleenlöydetty aika. 23.02 Yöradio. 23.28 Päivä tunnissa. TIISTAI 27.10. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Luonto-Suomen tiaisilta 020317600. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.30 Politiikkaradio. 12.10 Pommin varjossa: Ydinaseiden leviämistä halutaan rajoittaa – Suomi kannattaa innokkasti ydinsulkusopimusta. 07:47 07:50 07:54 16:23 16:20 16:17 Maanantai 26.10. 01.55 Yöradio. 15.02 Alueradio. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 10.02 Radio Suomen päivä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 11.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 08.10 Urheiluradio. 07.15 Aamuhartaus. 18.08 Urheiluhullut. 11.33 Radio Suomen Päivä. 16.10 Urheiluradio. 18.02 Jääkiekkokierros: Asiantuntijana Kimmo Kuhta. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.10 Urheiluradio. 09.05 Muistojen bulevardi. Tiistai 27.10. 22.05 Horisontti: UT2020 kääntää Uuden testamentin aiempaa tarkemmin – mikä muuttui?. 07.25 Musiikkihetki. 23.02 Yöradio. 23.10 Yöklassinen. 15.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.02 Urheiluradio. 20.00 Miikka Koivisto. 18.30 Hartaita säveliä. 11.00 Toiveiden tunti (0700392 111: 3,59 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 14.00 Iltalehden uutiset 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 16.00 Iltalehden uutiset 16.05 Puotipuksut (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 20.00 Iltalehden uutiset 22.00 Iltalehden uutiset 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen Päivä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 17.10 Urheiluradio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.13 Alueradio. 15.00 Yle Uutiset. 19.00 Arkisto: Pauli Hanhiniemi. 15.02 Tommi Liimatan suuri serkkuteoria: Tuhat iskurepliikkiä. 19.05 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 09.05 Muistojen bulevardi. 17.10 Euroopan valot. 09.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 02.00 Arkisto: Rakkauden merkkejä. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23.02 Yöradio. 05.50 Merisää. 06.35 Aktia aamuun. 07.30 Ykkösaamu. 08.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 17.10 Monet ovat minulta kysyneet . 18.50 Iltahartaus. 17.10 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Yle Uutiset. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 23.00 Iltahartaus. 20.00 Yeboyah, Renaz ja Wekesa. 13.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Euroopan konserttilavoilla. 12.00 Yle Uutiset. 02.54 Yöradio. 13.00 Klassista kahteen. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 14.00 Yle Uutiset. 22.50 Kuuluttajan vieras: toimittaja Pekka Vahvanen. 14.00 Yle Uutiset. 11.00 Riston Valinta. +9 10 +9 +9 +9 +9 +9 +8 +9 +8 +8 +9 +7 +8 +7 +7 +7 +7 8 3 4 Tänään +1 -0 +4 +4 +3 +6 +9 +6 +9 +9 10 11 12 8 7 3 9 8 ma Alavieska 10 Kalajoki 10 Haapajärvi 9 Nivala 9 Sievi 9 Ylivieska 9 ti 9 8 9 9 9 9 ke 7 8 7 7 7 7 to 8 8 8 8 7 7 Kylmintä Ylivieska -0,4 Lämpimintä Ylivieska +4,0 Kylmintä edellisenä yönä Ylivieska -0,6 Kylmintä klo 15 -3,2 Kuusamo Lämpimintä klo 15 +9,7 Bogskär -10,5 Kylmintä edellisenä yönä Ranua lentokenttä Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 26.10. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot 24.10. 20.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 06.59 Hyvää huomenta. 06.05 Alueradio. 11.00 Klasariparatiisi. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 15.55 Yle News. 00.00 Arkisto: Erikoisia keksintöjä. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Iltalehden uutiset 8.05 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Iltalehden uutiset 10.05 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 14.00 Iltalehden uutiset 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 16.00 Iltalehden uutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 20.00 Iltalehden uutiset 22.00 Iltalehden uutise t 24.00. 18.00 Romano mirits. 03.50 Yöradio. 23.28 Päivä tunnissa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 07.10 Hartaita säveliä. 14.02 Juuso Pekkinen. 13.00 Klassista kahteen. 11.02 Radio Suomen Päivä. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.45 Merisää. 18.00 Yle Uutiset. 11.00 Välilevyjä. 06.56 Päivän mietelause. 07.13 Alueradio. 16.13 Alueradio. 09.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 06.59 Puheen Aamu. 16.10 Urheiluradio. 14.00 Uudet levyt. 06.35 Aktia aamuun. 06.59 Hyvää huomenta. 23.10 Yöklassinen. 12.10 Urheiluradio. 12.55 Radio Suomen Päivä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.56 Päivän mietelause. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 00.00 Arkisto: Katri Helena, Paula Koivuniemi, Kari Tapio ja Tapani Kansa. 09.05 Muistojen bulevardi. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 17.30 Pyöreä pöytä. 15.00 Yle Uutiset. 20.30 Akuutti. 12.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Politiikkaradio. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 00.00 Yle Uutiset. 11.33 Radio Suomen Päivä. 17.00 Yle Uutiset. 02.54 Yöradio. 10.02 Akti. 16.00 Yle Uutiset. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Tiina Lundbergin huoltamo. 12.00 YleX Etusivu. 17.30 Radioteatteri esittää: Maata etsimässä 2.kausi. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 04.00 Arkisto: Lastensuojelua. 16.00 Yle Uutiset. 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 14.02 Alueradio. 07.13 Alueradio. 06.05 Alueradio. 13.00 Yle Uutiset. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Hartaita säveliä. 15.00 Yle Uutiset. 23.00 Iltahartaus. 10.00 Yle Uutiset. 12.00 YleX Etusivu. 18.00 Yle Uutiset. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 08.10 Ykkösaamu. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 03.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.10 Urheiluradio. 00.00 Yöradio. 12.00 YleX Etusivu. 06.05 Hartaita säveliä. 08.10 Ykkösaamu. 14.02 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 20.03 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 12.13 Puheen Aamusta. 18.50 Iltahartaus. 12.10 Tiedeykkönen. 15.02 Kulttuuriykkönen. 07.53 Alueradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 Yöradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.29 Hyvää huomenta. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 14 Maanantaina 26.10.2020 . 22.30 Juuso Pekkinen. 09.00 Yle Uutiset. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.00 Sari Valto: Nyt on oikea aika puhua kuolemasta. 14.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 13.02 Pörssipäivä. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 00.00 Yöradio. 12.10 Urheiluradio. 07.10 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä. 09.10 Sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Politiikkaradio. 09.10 Sää. 00.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 10.02 Radio Suomen Päivä. 15.00 Yle Uutiset. 19.05 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. KESKIVIIKKO 28.10. YLE X 06.00 YleX Soittolista. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 21.17 Päivä tunnissa. 19.02 Urheiluradio. 17.13 Päivä tunnissa. 07.53 Alueradio. 21.02 Urheiluradio. 15.02 Kulttuuriykkönen. 21.00 Yle Uutiset. 07.53 Alueradio. 09.05 Urheiluradio. 14.00 Musiikkistudio. 16.10 Urheiluradio. 09.00 Yle Uutiset. 18.02 Luonto-Suomen tiaisilta 0203-17600. Rock-etsivä. 06.05 Alueradio. 09.05 Urheiluradio. 08.10 Urheiluradio. 09.11 Alueradio. 20.03 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 13.00 Yle Uutiset. 22.05 Kuusi kuvaa puhetaidon opettaja Marsa Bäckin elämästä. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 02.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 17.13 Alueradio. 17.13 Alueradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 18.02 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 13.00 Yle Uutiset. 03.54 Yöradio. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.15 Aamuhartaus. 12.13 Radio Suomen Päivä. 17.10 Urheiluradio. klo 16 mennessä Sääennuste tehty 24.10. 21.12 Puheen Aamusta. 21.55 Radio Suomen Ilta. 10.00 Yle Uutiset. 09.11 Alueradio. 10.02 Akti. 12.13 Radio Suomen Päivä. 09.11 Alueradio. 09.10 Sää. 20.50 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 21.02 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Iltalehden uutiset 9.00 Alueuutiset 8.05 Neropatti 10.00 Iltalehden uutiset 10.05 Pookin päivä 10.30 Mikä Mättää. 10.33 Radio Suomen Päivä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00 Arkisto: Julkista liikennettä vai yksityisautoilua?. 18.50 Iltahartaus. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 05.50 Merisää. 19.02 Radioteatteri esittää: Venetsia. 06.05 Politiikkaradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 00.00 Yöradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.55 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 16.10 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 02.02 Susanna Vainiolan Popradio. 22.05 Urheiluradio. 06.05 Hartaita säveliä. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.02 Alueradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Kulttuuriykkönen: Tero Valkonen käänsi David Foster Wallacen yki tuhatsivuisen modernin klassikon Infinite Jestin. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 20.02 Sää. 08.13 Alueradio. 07.29 Hyvää huomenta. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.02 Tiina Lundbergin huoltamo. 12.13 Puheen Aamusta. 07.10 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yle Uutiset. 21.17 Päivä tunnissa. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 10: Jälleenlöydetty aika. 08.13 Alueradio. 18.02 Miia Krause. 07.30 Ykkösaamu. 02.00 Yle Uutiset. 07.25 Musiikkihetki. 08.10 Ykkösaamu. 12.13 Radio Suomen Päivä. 12.45 Merisää. 15.00 Yle Uutiset. Veikko Halmetojan opas keskiluokkaiseen elämään. 08.10 Urheiluradio. 02.00 Arkisto: Sisua Härmästä. 06.15 Aamuhartaus. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.02 Alueradio. 21.30 Musiikkia konsertin jälkeen. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Sari Valto: Nyt on oikea aika puhua kuolemasta. 16.00 Yle Uutiset. 19.05 Luonto-Suomen tiaisilta 0203-17600. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Iltalehden uutiset 8.05 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Iltalehden uutiset 10.05 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 14.00 Iltalehden uutiset 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 16.00 Iltalehden uutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 20.00 Iltalehden uutiset 22.00 Iltalehden uutiset 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 20.00 Etnokonsertteja. 17.10 Aristoteleen kantapää: Miksi uusi testamentti pitää kääntää uudestaan?. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 06.25 Aamusoitto. 00.00 Arkisto: Mistä rakkaus alkaa?. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.02 Radio Suomen Päivä. 13.02 Vammaiskultti: Koskeeko vammaistakin #metoo?. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 06.56 Päivän mietelause. 02.00 Arkisto: Kehonkieli. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 16.13 Alueradio. 06.05 Politiikkaradio. 17.13 Radio Suomen Ilta. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Epäilyttävän uutta. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00 Arkisto: Liikennevälineitä. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 17.50 Etnohetki. 19.02 Urheiluradio. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 18.00 Yle Uutiset. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 03.55 Yöradio. 10.02 Radio Suomen Päivä. 15.02 Äiti Amman seuraaja Matti Rajakylä: Oletko saavuttanut pyhyyden kokemuksen?. 15.55 Yle News. 18.50 Merisää. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 15.02 Alueradio. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Päivä tunnissa. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 10.02 Akti. 06.59 Puheen Aamu. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Hartaita säveliä. 07.13 Alueradio. 07.25 Musiikkihetki. 22.05 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 06.25 Aamusoitto. 12.55 Radio Suomen Päivä. 18.30 Hartaita säveliä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Keskiviikko 28.10. 06.59 Puheen Aamu. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä
Tilaustuote. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 1.1.2020 alk. –?Ylivieskan reittilentoihin tämä merkitsee väistämättä jonkin mittaista taukoa. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Tilaustuote. 050-3581415 SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.fi Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kpk.fi/mainosta LEVIKKI 5046 kpl LT2017 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas puh. 1.1.2020 alk. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Säännöllinen reittiliikenne päättyi Ylivieskan lentokentällä keväällä 1996, jonka jälkeen lentokenttä on toiminut hyvinvarusteltuna korpikenttänä ja ilmailuharrastajien sekä muiden tapahtumajärjestäjien tukikohtana. 020 750 4600 MEDIAMYYJÄ Kirsi Pinola puh. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Afrikan kehitysmaissa voi tulla toimeen ilman lentoliikennettä, mutta läntisissä teollisuusmaissa se ei onnistu, Tuomikoski murahtaa.” ”Ylivieskan kaupunginjohtaja Harri Viitanen piti kohtuuttomana sitä, että ilmoitus asiasta annettiin vain viikkoa ennen toimiluvan päättymistä. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Wasawings kommentoi ilmailuhallituksen päätöstä mielivaltaiseksi ja ryhtyy toimiin lupansa puolesta.” UUTISESSA palautetaan mieliin, että yhtiölle tapahtui kaksi vakavaa lento-onnettomuutta: Ylivieskassa vuonna 1986 ja Ilmajoella vuonna 1988, joiden molempien syynä oli ilmailuhallituksen mukaan laskeutuminen huonoissa sääolosuhteissa ja sääminimimääräysten vastaisesti. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. 040-3515684 Janne Vierimaa puh. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. 12 kk 13,58 €/kk levikkialueen ulkop. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. klo 17.30 alkaen. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Air Botnia (myöhemmin Blue 1) sai sittemmin kevytreittioikeudet lentää Ylivieskasta. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Samalla tuli ilmi tarkastusja huoltojaksojen ylityksiä. 39,59,8046604 8046608 VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO www.ylivieskanlvi.fi P. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Virtaus 90 m³/h. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Kovaa uutista korostettiin visuaalisesti tuohon aikaan harvinaisella värirasteripohjalla. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Ylivieskan kaupunki aloittaa neuvottelut Air Botnia -lentoyhtiön kanssa reittiliikenteen turvaamiseksi Ylivieskan lentokentän ja Helsingin välillä. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Pirjo Kunelius Kalajokilaaksossa oli perjantaina 26.10.1990 kovan luokan uutinen etusivulla: Wasawings jäi ilman lentolupaa – Kaupunki neuvottelee toisen yhtiön kanssa. ”Viime elokuussa ilmailuhallitus suoritti Wasawingsissä lentotoiminnan ja korjaamotarkastuksen. PIRJO KUNELIUS Wasawings jäi ilman lentolupaa ja Ylivieskan kenttä hiljeni hetkeksi Kalajokilaakso 30 vuotta sitten. Ota yhteyttä toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotunkiin (p. Virtaus 90 m³/h. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Pullakahvitarjoilu. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Tarvitsemme Sinut mukaan Pohjois-Pohjanmaalla. Näissä ilmeni edelleen puutteita lentokoneiden päivätarkastuksissa, vikojen korjaamisessa, koulutuskirjanpidossa ja kuormauslaskelmissa. 39,59,8046604 8046608 SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET P OHJOIS P OHJANMA A SINUSTAKO VASEMMISTON KUNTAVAALIEHDOKAS. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. Ilmailuhallituksen lausunnossa todetaan myös, ettei Wasawings ole kyennyt hoitamaan lentotoimintaan ilmailumääräysten ja toimiluvan ehtojen mukaisesti, vaikka yhtiön vastuuhenkilöt ovat vaihtuneet useaan otteeseen.” ”WASAWINGSIN tiedottaja Heikki Tuomikoski kommentoi ilmailuhallituksen päätöstä pikkuvirkamiesten mielivallaksi. Virtaus 90 m³/h. Ilmailuhallitus ei myöntänyt uutta ansiolentolupaa Oy Wasawings Ab:lle yhtiön lentoja huoltotoiminnassa ilmenneiden jatkuvien puutteiden vuoksi. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 Konttori ma-ti 10.00-14.00 llmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 Toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA KPK Yhtiöt Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Mikko Luoma MARKKINOINTI KPK Mediat -liiketoimintajohtaja Mikko Kallio Myyntipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. –?Uuden toimiluvan myöntämättä jättäminen on kosto siitä, että ilmailuhallituksen 79 rikosilmoitusta ja ilmiantoa meitä kohtaan vetivät vuosien tutkimusten ja ruljanssin jälkeen täydellisen vesiperän, Tuomikoski arvostelee.” Yhtiö aikoi ryhtyä taisteluun olemassaolonsa puolesta. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. 12 kk 25,33€/kk Digipaketti 12 kk 7,70€/kk Tiedustelut puh. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Koronakriisi on viimeistään osoittanut, että rahan ja vallan sijaan todelliset menestyksen mittarit ovat lähimmäisenrakkaus ja empatia. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Virtaus 90 m³/h. 12 kk 24,30€/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.1.2020 alk. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Tilaustuote. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Tilaustuote. Hinnat sisältävät alv. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Tilaustuote. –?Ne ovat täyttä puppua. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.fi henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.1.2020 alk. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. 12 kk 15,42 €/kk levikkialueen ulkop. Samoja puutteita on esiintynyt aiemmissakin tarkastuksissa sekä vuoden 1988 onnettomuuslennolla. Virtaus 90 m³/h. 010 5011900 www.ylivieskanlvi.fi • Palvelemme: ma–pe 7–16 KAIKKI LVI-ALAN PALVELUT PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS www.ylivieskanlvi.fi P. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. 0500 584 055, jaakko.alavuotunki@vasemmistoliitto.fi), tai tule tapaamaan kansanedustaja Katja Hännistä Ylivieskan liikuntakeskuksen takkahuoneeseen (Närhitie 2) keskiviikkona 28.10. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kalajokilaakso.fi/ palaute Alansa ammattilaiset 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat KAIKKI SÄHKÖPALVELUT UUDESTA YRITYKSESTÄ! 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät Asiantuntevaa HOITOA Torikatu 3, Ylivieska (08) 424 681 Keskustie 1, Alavieska (08) 430444 www.ylikunto.com YLI-KUNTO Oy Fysikaalinen hoitolaitos Joutsentie 13, 84100 Ylivieska puh. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. 15 Maanantaina 26.10.2020 . Yhtiön teknilliseksi johtajaksi nimitettiin Finnairin tytäryhtiön Finnaviatonin toimitusjohtaja Lars Dahlberg ja lentotoimenjohtajaksi Lauri Karjalainen. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Wasawings ei lopeta toimintaansa. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Sen lisäksi Wasawings harkitsi uuden toimilupahakemuksen jättämistä uusilla nimillä. Eduskunnan oikeusasiamiehelle jätettiin tutkimuspyyntö ilmailuhallituksen mielivallasta. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. KALAJOKILAAKSO Ilmoituksia Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. 10%. Samalla kaupungin ja Wasawingsin välinen lentoliikennesopimus raukeaa, Viitanen kommentoi.” SEINÄJOKINEN AIR BOTNIA oli ilmoittanut valmiudestaan neuvotella lentoliikenteen aloittamisesta jo vuoden 1990 aikana Ylivieskasta Helsinkiin. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Tuomikoski kuittasi myös puheet yhtiön taloudellisesti kehnosta tilanteesta virheellisiksi. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. ”Ilmailuhallitus tähdentää, että näiden onnettomuuksien jälkeenkin yhtiön lentotoiminnassa on rikottu kyseisiä määräyksiä. ”Muun muassa Ylivieskan lentokentältä Helsinkiin liikennöivän Wasawingsin nykyinen toimilupa on voimassa enää lokakuun loppuun saakka. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Vuoden 2021 kuntavaaleissa valitaan jokaiseen kuntaan uudelleenrakentajat koronakriisin jälkeiseen Suomeen. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Pohjois-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Koillis-Hämeen elinkeinoelämä tarvitsee lentoliikennettä ja neljäkymmentä perhettä toimeentulon
050 470 5725 susanna.kaukoniemi@creamedia.fi www.creamedia.fi. Löydät sen sovelluskaupastasi tai osoitteesta www.kalajokilaakso.fi/lataasovellus Verkkosivut vesille ennen kuin meri jäätyy Älä anna kylmän kangistaa verkkosivuprojektisi aloittamista. KALAJOKILAAKSO Luotettavat paikalliset uutiset Kalajokilaakson uutissovelluksella pääset tilaajana kaikkiin lehden digisisältöihin: päivittyvään uutisvirtaan, näköislehteen heti puolen yön jälkeen sekä lehtiarkistoon. 16 Maanantaina 26.10.2020 . Ota yhteyttä Creamediaan ja tehdään yhdessä yrityksellesi sivut, joissa on huomioitu niin hakukoneoptimointi, käytettävyys kuin sivuston ulkoasu. Susanna Kaukoniemi Asiakkuuspäällikkö, puh. Lataa Kalajokilaakso puhelimeesi