Sivu 6 Unto Korhonen käy pilkillä lähes joka päivä Rahjan saaristossa. Mutta nyt sitä ei enää tarvita turvaksi. MAANANTAI 26. – Kyllä täällä jäätä riittää, hän vakuuttaa ja parkkeeraa muiden autolla tulleiden pilkkijöiden lähistölle. Irtonumero 2,50 € SÄÄ -8 Kalajoella Rahjan saaristossa jäätä riittää niin hyvin, että pilkille voi hurauttaa vaikka autolla. HELMIKUUTA 2018 Perustettu 1927 . Sivu 2 Tenhuselle Tenhuselle SM-kultaa SM-kultaa Sivu 12 Sivu 12. SARI PASSOJA Pakkassää houkuttelee pilkille Ylivieskasta palkituksi Ylivieskasta palkituksi tietoturvajohtajaksi tietoturvajohtajaksi Sivu 8 Sivu 8 Raija Fors: Jostakin alaikäiset saavat päihteensä, vaikkei heidän niitä pitäisi saada. Silloin jäätilanne oli vielä sen verran epävarma, että hän piti kelluntapukua yllään. 91 vsk/Nro 16 . Unto Korhonen kertoo käyneensä ensimmäisen kerran pilkillä jo joulukuun puolivälissä
Taloudellisesti heikossa asemassa olevat ihmiset tarvitsevat päihdeongelmaan yhteiskunnan apua, koska heillä ei ole yhtä lailla verkostoja ja muita mahdollisuuksia kuin mitä hyväosaisilla ihmisillä ja näiden perheillä. Ylivieskan seudun kansalaisopiston johtokunta esittää kaupunginhallitukselle tekstiilityön aineiden opettajan toimen täyttämistä ensi elokuun alusta alkaen. Ohikulkija huomasi palon ja hälytti palokunnan, joka saikin palon nopeasti hallintaan. Se puuttuu esimerkiksi Ylivieskasta ja Alavieskasta. Ehkäisevästä päihdetyöstä vastuu kuuluu lain mukaan kunnille. Yleinen turvallisuus heikkenee, kun on rattijuopumuksia sekä lähisuhdeja muuta väkivaltaa. Pohjois-Pohjanmaalla nuortenkin pääpäihde on edelleen alkoholi, tupakointi vähentyy, tupakkatuotteista nuuskan käyttö lisääntyy . Se tiedetään, että mitä nuorempana ihminen aloittaa päihteiden käytön, sitä todennäköisemmin hänelle syntyy riippuvuus ja sen tuomia ongelmia. Niistä puuttuu toimielin, joka olisi vastuutettu tekemään ehkäisevää päihdetyötä. Tyhjillään olleessa mökissä tulipalo Hiekkasärkillä Kalajokilaakso SIEVI Koulukirjastojen kehittämiseen tähtäävä Lukuklaani-hanke sai syksyllä toteutetun haun aikana vajaat 450 hakemusta ympäri Suomen. Kuntien pitäisi osallistaa kaikkia ihmisiä niin, että he voisivat miettiä omaa ja läheistensä päihteiden käyttöä. Samoin Ylivieska ja Sievi viettivät juhlavuottaan, analysoi Pulli-Marjakangas. Hän kertoo selvittävänsä asiaa ja huolehtivansa, että asia korjataan. Määrärahoilla toteutettiin kaikkiaan noin 10?600 tuntia toimintaa. Syttymissyy on vielä epäselvä. Lain mukaan jokaisessa kunnassa pitäisi sellainen olla. –?Jostakin alaikäiset saavat päihteensä, vaikkei heidän niitä pitäisi saada. Valtionosuudet nousivat noin 390?000 euroon ja loppuosuus toteutuneesta 870?000 euron budjetista katettiin myyntituloilla. Alaikäisenä aloitettu päihteiden käyttö voi pilata ihmisen koko elämän. – Lakia pitää noudattaa. Lähde: Suomen paikallislehtien lukijatutkimus 2017, Tietoykkönen Oy. –?Päihdeongelmat ovat muutakin kuin sote-asiaa. –?Kun kerätään voimat yhteen, voidaan saada enemmän aikaiseksi kuin joka tahon toiminnalla vain itsenäisesti. Alavieskan, Sievin ja Ylivieskan alueella toimivan kansalaisopiston nettomenot olivat runsaat 232?000 euroa. Ehkäisevää päihdetyötä la Pääpäihde on alkoholi . Ylivieskan kaupunginjohtaja Terho Ojanperä ei osaa sanoa, miksi ehkäisevän päihdetyön toimielin Ylivieskan kaupungilta puuttuu. nuorten 16–17-vuotiaiden humalajuominen on vähentynyt vuosi vuodelta . JONNA ALAHAUTALA Huono-osaisuus vahvistuu alkoholinkäytöllä Kalajokilaakso KALAJOKI Tyhjillään olleessa noin 80 neliön hirsimökissä syttyi tulipalo Kalajoen Hiekkasärkillä perjantaina iltapäivällä hieman ennen yhtä. Kuluvana vuonna kansalaisopiston todelliset nettomenot on ennakoitu 277?000 euroksi. Mökin rakenteita jouduttiin purkamaan osittain ja varmistamaan, ettei palo ollut levinnyt rakenteiden sisään. EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN toimet pitäisi Raija Forsin mielestä kohdistaa etenkin taloudellisesti heikossa asemassa oleviin ihmisiin sekä nuoriin, koska nuo ryhmät ovat yhteiskunnassa kaikista haavoittuvimmassa tilanteessa. Lukuklaani-rahaa koulukirjastolle Sieviin Kalajokilaakso YLIVIESKA Ylivieskan seudun kansalaisopiston viime vuosi oli erityisen vilkas, sillä sekä yksittäisten opiskelijoiden että kurssilaisten kokonaismäärä kasvoivat noin 750 henkilöllä edellisvuoteen verrattuna. KUNTIEN TILANNE ehkäisevässä päihdetyössä on osin niin huono, että ne rikkovat lakia. Kun lasketaan myös samojen opiskelijoiden määrä useammalle kurssille, kohosi kokonaiskurssilaisten tilasto 9?153:een henkilöön. Ehkäisevä päihdetyö pitäisi ottaa kaikkien ihmisten asiaksi. KALAJOKILAAKSO Hannu Verronen YLIVIESKA Päihteiden käyttö lisää ihmisten ja heidän perheidensä eriarvoistumista. Tässä ja nyt 2 Maanantaina 26.2.2018 . Ehkäisevää päihdetyötä pitäisi Raija Forsin mielestä kohdentaa haavoituvaisiin ihmisryhmiin. Yksittäisiä opiskelijoita kirjattiin 4?363 kappaletta. työttömyys on riski syrjäytymiselle ja päihteiden käytön lisääntymiselle . Ihmisten tulisi voida yleisesti täyttää testejä, joilla he voivat arvioida mahdollista ongelmaansa. Kansalaisopiston apulaisrehtori Seija Pulli-Marjakangas arvioi nousun taustalla olleen onnistuneiden kurssivalintojen lisäksi tiivistynyt yhteistyö eri hallintokuntien, järjestöjen ja muiden organisaatioiden kanssa. Haapajärvellä ja Ylivieskassa päihdetyö ei kata kaikkia ikäryhmiä . Sellaisia kuntia ovat Pohjois-Suomen AVI:n vuoden 2016 selvityksen mukaan Ylivieska, Alavieska ja Pyhäjärvi. lain vaatima ehkäisevän päihdetyön toimielin tai monialainen työryhmä puuttuu osasta kuntia. kannabiksen käyttö on lisääntynyt, pysyy Kalajokilaaksossa kuitenkin esimerkiksi Etelä-Suomen lukuja jonkin verran alemmalla tasolla . Päihteet aiheuttavat terveysja muita ongelmia. Lisäksi Suomi 100 vuotta näkyi meilläkin moninaisesti. Kaikkiaan 281 koulun kesken jaetaan palkintona 602?000 euroa. Tämän lisäksi kaikki Suomen alaja yläkoulut saavat hankkeen kautta tulevana syksynä valita kirjapaketin viidestä eri vaihtoehdosta. Ylivieskan seudun kansalaisopistolla oli erityisen vilkas vuosi TÄSTÄ LEHDESTÄ LUETAAN MAINOKSETKIN! 87 % alueemme ihmisistä lukee tilattavasta paikallislehdestä niin juttuja kuin mainoksetkin. Perheet, läheiset ja työnantajat kärsivät. Niitä tulee muillekin kuin väärinkäyttäjille itselleen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto AVI:n ylitarkastaja Raija Fors toteaa, että ehkäisevä päihdetyö pitäisi nähdä ihmisten hyvinvointiasiana. Viime mainittu sisältää myös kuntien ennakot. Tuon toimielimen saamisen lisäksi tarvitaan sen tekemään ehkäisevään päihdetyöhön sisältöä ja resursseja, Ojanperä pohtii. Emme voi rikkoa lakia. Rahaa sai muun muassa Lauri Haikolan koulu Sievissä, 4?000 euroa ja Martinmäen koulu Haapajärvellä 2?000 euroa. LÄHDE: ALUEHALLINTOVIRASTON VUODEN 2016 SELVITYS Hyväosaisen ihmisen on helpompi päästä päihdeongelmasta kuiville kuin huonoosaisen
Virkaan tuli neljä uutta hakijaa perjantaina päättyneessä haussa. Talonrakennuksen noin 4,4 miljoonasta yli kolme miljoonaa menee terveyskeskuksen remonttiin ja 0,5 miljoonaa Junttilan koulun suunnitteluun. Nyt siellä toimitaan esimerkillisesti, Fors toteaa. Investointien käyttösuunnitelma hyväksyttiin. Tammikuun lopussa päättyneessä ensimmäisessä haussa virkaan haki yhdeksän henkilöä. Kaupunginjohtaja Terho Ojanperä jää eläkkeelle syksyllä. u u ti sh a a v i Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Kiviniemi kunta-asioiden työryhmään. Kaupunginhallitus päättää jatkotoimista maanantaina. 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa /Kalajokilaakso 3 KALAJOKILAAKSO . Tavoitteena on vastata alueen yrittäjien huoleen osaajapulasta tarjoamalla räätälöityjä koulutuksia ja edistämällä digitaalisten palveluiden ja työkalujen käyttöönottoa. Maanantaina 26.2.2018 aiminlyödään YLIVIESKAN TILANNE ei ole kuitenkaan pahimmasta päästä, sillä paikkakunnalle on nimetty ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö. Forsin mielestä pitäisi ulottua. Niiden yksi tehtävä on kehittää ja tukea kuntien ehkäisevää päihdetyötä. Tuottava osaaminen -hanke keskittyy yrittäjien ja yritysten henkilöstön osaamisen parantamiseen yritysten muutostilanteissa. Tonttivaraus yksityiselle päiväkodille Nivalassa Liisa Ängeslevä YLIVIESKA Ylivieskan kaupunginjohtajan virkaan on 13 hakijaa. Solo Entre -hanke tuottaa uutta julkista tietoa työelämän muutoksien vaikutuksesta yksinyrittäjyyteen ja yrityspalveluiden palvelutarjontaan, edistää yksinyrittäjien ja yrityspalveluiden ymmärrystä yrityksen kasvun hallitsemisessa ja digitalisaation valmiuksien arvioimisessa ja käyttöönotossa. Neljä uutta hakijaa Ylivieskan kaupunginjohtajaksi Kalajokilaakso REISJÄRVI Nivala-Haapajärven seutukunta Nihak ry sitoutui rahoittamaan useita alueen kehittämishankkeita. Toinen vaihe on parhaillaan urakkalaskennassa ja käynnistyy toukokuussa, tekninen johtaja Jouni Hautala kertoo. Kilpailukyvyn avaimet -hankkeen tavoitteena on kasvattaa valmistavan teollisuuden, erityisesti metallija konepajateollisuus, kilpailukykyä tarjoamalla uusia keinoja toimintaketjun (strategia, markkinointi, suunnittelu, tuotanto, logistiikka) ongelmien tunnistamiseen ja poistamiseen. Haapajärvellä päihdetyön yhdyshenkilön toiminta ei ulotu Ylivieskan tapaan kaikkiin ikäryhmiin. Alavieskasta puuttuu toimielimen lisäksi myös yhdyshenkilö. Yksi yhteiskunnan huolenaihe on, että ikääntyneiden lisääntynyt on alkoholinkäyttö. Talousarviossa on tälle vuodelle varattu kaikkiaan lähes 5,5, miljoonaa euroa talonrakennukseen, julkiseen käyttöja irtaimeen omaisuuteen. –?Terveyskeskuksen remontin ensimmäinen vaihe, vuodeosasto ja hammashoitola, valmistuu maaliskuun loppuun mennessä. Nihakin seutuhallitus rahoittaa kehityshankkeita Kalajokilaakso PYHÄJÄRVI Nivala-Haapajärven seutu Nihak ry:n seutuhallitus valitsi Pyhäjärven kaupunginjohtaja Henrik Kivinieeni PohjoisPohjanmaan liiton kunta-asioiden yhteistyöryhmään. Virkaa hakivat ensimmäisessä haussa medianomi Teemu Haapaniemi Kokkolasta, proviisori Tapio Heilala Norjasta, hallintotieteiden kandidaatti Erkki Hirsimäki Parkanosta, terveystieteiden maisteri Susanna Kisner Oulusta, kasvatustieteen maisteri Eija Liikamaa Kauhajoelta, yhteiskuntatieteiden maisteri Petri Liukku Parkanosta, hallintotieteiden maisteri OIli-Pekka Salminen Tampereelta, oikeustieteen maisteri Maria Sorvisto Haapavedeltä ja oikeustieteiden maisteri Taneli Tuomaala Oulusta. Kuuden kuukauden varausaika päättyy elokuun lopussa, ja tontista voidaan varausaikana laatia varaajan kanssa joko kauppakirja tai vuokrasopimus. Think Big -kansainvälistymishankkeessa edistetään alueen yritysten liittoutumista yhteen kansainvälistymistavoitteiden saavuttamiseksi. Laitoshankkeen tavoitteena on bioöljyn tuotanto puubiomassasta ja siihen integroitu korkean jalostusasteen biotuotteiden valmistus puun uuteaineista. Kunnallistekniikkaa parannetaan noin 650?000 eurolla. Seija Krapu NIVALA Nivalan tekninen lautakunta varasi tontin yksityistä päiväkotia varten palvelukiinteistöjä rakentavalle Hoivaneliö Oy:lle perustettavan taloyhtiön lukuun Annalanpuhdossa Kalamiehenpolku 1:ssä. Puolet siitä menee Lastaustien ja -kujan rakentamiseen kaupungin osuutena Pohjois-Pohjanmaan liiton rahoittamasta EAKR-hankkeesta. –?Uudet maakunnat voivat parantaa tilannetta. Hankkeessa tehdään selvitykset nuorten, opetushenkilöstön ja yrittäjien asenteista yrittäjyyttä kohtaan sekä median välittämä mielikuva yrittäjyydestä, kehitetään yrittävän kulttuurin kypsyysmalli sekä tuotetaan yrittäjyyteen kannustavaa materiaalia. Varaedustajaksi nimettiin Reisjärven kunnanjohtaja Raija Potila. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Heidät otetaan huomioon virkaa täytettäessä. Biojalosteiden tuotanto -hankeen liiketoimintasuunnitelma laaditaan alustavien selvitysten pohjalta. Hän kuitenkin työskentelee vain nuorten parissa. Tontin pinta-ala on 4 910 neliötä ja siinä on rakennusoikeutta 982 kerrosneliötä. Oma lukunsa ovat Reisjärvi ja Pyhäjoki, jotka eivät lainkaan vastanneet AVI:n valvovana viranomaisena tekemään kyselyyn. Virkaa hakivat ylioppilas Kimmo Haukilahti Ylivieskasta, oikeustieteen kandidaatti Pekka Helppikangas Kivijärveltä, fi losofi an maisteri Hannu Leppälä Ylivieskasta ja fi losofi an maisteri Mauri Posio Rovaniemeltä. Viranomaisvalvonta seuraa, miten käy. Yrittäjyys omaksi -hankkeen tavoitteena on yrityskulttuurin vahvistaminen yritysten, yliopiston ja median yhteistyöllä. Päiväkodin rakentaminen tontille vaatii asemakaavasta poikkeamista rakennuslupavaiheessa. –?Nivalassa olivat kaikki mittarit punaiselle kaksi vuotta sitten. Pesäpallokentän rakentamiseen käytetään vajaat 300?000 euroa
Samaan aikaan EU toi omat muutoksensa, muun muassa maaseudulle ”sivuelinkeinot”, jotka sittemmin ovat hävinneet, koska sen kokoiset maatilat ovat lopettaneet, jotka tarvitsivat lisätuloja. NYKYISIN LÄHES joka neljäs palkansaajista tekee töitä muulla kuin kokopäiväisellä ja toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella. Kun kuntajohtaminen on enemmän henkilökuin asiajohtamista. Olin juuri ”vakituisen” työpaikan saanut 19-vuotias nainen, kun laskeskelin, että jos en pahemmin mokaa, edessä on 46 vuotta samassa työpaikassa, saman työnantajan leivissä. Ylivieskan hakijoiden joukossa on muutamia tuttuja nimiä lähiseudulta ja Ylivieskastakin. Nikkarit tekivät omassa pelissään enemmän maaleja. Yritysten yt-neuvottelut ja irtisanomiset olivat ennen iso uutinen, mutta eivät enää. Kaikilla oli alla ”hyvä kapula”. Toivottavasti Iivolla oli ”hyvä jalka” ja Matilla ”pöliä päivä”. Heille järjestettiin työpajoja, työllisyyskursseja ja -töitä. Nykyisin niitä tehdään huomattavasti vähemmän. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä Toimittajat Pirjo Kunelius (toimitussihteeri), Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila, Juhani Rintakumpu ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO Seppo Kangas 26.2.2018 Ylivieskaan haetaan uutta kaupunginjohtajaa. Suoranta puhuisi mielellään erilaisista tavoista tehdä ja teettää töitä. Seuraavat talviolympialaiset ovat jo neljän vuoden päästä eli ihan kohta. Tuossa olen hänen kanssaan samaa mieltä. Mikään ei ole kunnalle niin hankala ja haitallinen – ja usein myös pitkällinen ja kallis – ongelma kuin johtajuuskriisi. Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Epätyypillinen on tyypillistä Kolumni. Työttömiä alettiin kannustaa yrittäjiksi, ainakin työllistämään itsensä. Mikään ei ole ikuista, paitsi Kukkoslasse. Mutta kyllä SM-kisoissa pärjätään. Samaan henkilöön pitäisi mahtua vähintään kokenut hallinnon ja talouden osaaja, dynaaminen yrityselämän kehittäjä, yhteistyökykyinen sovittelija ja määrätietoinen etujen puolustaja. En ainakaan muista kenenkään olleen niitä molempia. Se on hyvin lähellä viime vuosien keskiarvoa kuntajohtajien virkojen hakijamäärissä, josta julkaistiin viime vuonna Sirkka-Liisa Piipposen Kuntaliitolle tekemä tutkimus. Ostetaan herätyskello ja lasikuitusukset ja muistetaan harjoittaa molempia jalkoja. Melkein mahdoton tehtävä Mikään ei ole kunnalle niin hankala ja haitallinen – ja usein myös pitkällinen ja kallis – ongelma kuin johtajuuskriisi. Yhtään ei lakkautettu. ”Ei oltu alussa hereillä”. Pitää muistaa, että sukupolvet vaihtuvat ja myös nuoremmat voivat kantaa vastuuta. Toiset vaan hiihtivät kovempaa. Yrittämiseen pitäisi kannustaa, ei rankaista. Kyllä Lasse vielä pari olympiadia jaksaa. Valtion viroista tulee vieläkin mieleeni hokema: ”Valtion leipä on pitkä, mutta kapea.”. Selittelyn puolelle mentiin kuitenkin hiihtäjien osalta yllättävän vähän. Haastatteluissa urheilijoiden ja valmentajien kieli on ihan omaansa. YLIVIESKAAN VALITAAN mitä ilmeisimmin kaupunginjohtajaa niin sanottuun pysyvään virkasuhteeseen. Naisten varassako Suomen urheilu on, kun kaikki mitalistit ovat naisia. Määräaikaisia työsuhteita alkoi syntyä lähes joka alalle. Luistelivat karkuun, jopa ruotsalaiset. Itsensä työllistäminen on tätä päivää. Miksi kaikki lökäpöksyt, Enni Rukajärveä lukuunottamatta, kaatuivat hyppynsä tai saivat huonommat pisteet. NIINHÄN SITÄ vielä tuolloin ajateltiin. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 26.2.2018 . Lyhyitä työsopimuksia tehtiin lähinnä vain kesätöihin tai harjoittelupaikkoihin. Voi hyvänenaika. Yrittäjäksi ryhtyvä tai siksi tulkittava putoaa herkästi työttömyysja sosiaaliturvan ulkopuolelle. ”Varmempi” työ olisi voinut olla vain kunnalla tai valtiolla. Rehtiä urheilupuhetta. Mikä siinä oli, että tuuliolot kääntyivät aina kehnoiksi silloin, kun suomalainen ampumahiihtäjä oli ampumapenkalla. Pelkästään niihin ei kuitenkaan voi luottaa, vaan vanha kunnon taustatyökin kannattaa tehdä huolella. EU toi myös hankekaudet ja -ihmiset, joiden työt olivat pätkissä. KOKEMUS ON opettanut niin Ylivieskassa kuin muuallakin, että kuntajohtajalla pitää olla kyky toimia hyvin erilaisten intressipiirien ja ihmisten kanssa. Määräaikainen virkasuhde tuli mahdolliseksi vuonna 1995, jonka jälkeen tehtiin paljon määräaikaisia sopimuksia. Tavat tehdä työtä ovat muuttuneet ja muuttuvat lisää. Jos ei muuta, niin irvistelee vaihtoaitiossa kotoisasti. ”Oltiin hyvällä jalalla liikkeellä”. Miten on mahdollista, että suomalaiselle mäkimiehelle sattui aina huono tuulirako. Toisinaan tuntuu, että tehtävään ladatut vaatimukset ovat luokkaa mahdoton. Olisivat panneet illalla ajoissa nukkumaan. 90-LUVUN LAMA muutti kaiken. Niinhän se ei saisi olla. Pelattiin ”omaa peliä”. Korkeakoulututkinto löytyy paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikilta, mutta ei välttämättä kunnallishallintoon liittyvältä alalta. Ja normaali on aina arvojärjestyksessä ylempi kuin epänormaali. MUTTA EI HÄTÄÄ. Kyllä siinä antaa lasikuitusuksiaikana vastustajalle liikaa tasoitusta. Nykyaikaiset testausja haastattelumenetelmät ovat arvokas tuki myös kuntapäättäjille varsinkin tärkeimmissä rekrytoinneissa. Yrittäjät olivat yrittäjiä ja työntekijät työntekijöitä. Tosin tätä kirjoittaessa pitkät matkat ovat vielä hiihtämättä. Osalla hakijoista on vahvaakin kokemusta kuntajohtamisesta, osalla ei lainkaan. Merkillepantavaa koko kisojen ajan oli, etteivät hiihtäjät juurikaan moittineet voitelua tai muuta kalustoa. MUUTAMIA ASIOITA kisojen edetessä ihmettelin. Hymyilyttää, kun muistelen syksyä 1983. Oikeita jääkiekkomaita ei päästy edes kunnolla kohtaamaan, kun maitojuna jo kutsui. Olisivat harjoitelleet molempia jalkoja. Pääkirjoitus Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Ei auttanut ”hyvä jalka”, ”hereillä olo” eikä ”oma peli”. Alkoi syntyä epätyypillisiä työsuhteita. 4 Maanantaina 26.2.2018 . Hakijamäärä on pysytellyt samalla tasolla koko 2000-luvun, kun vielä 1990-luvulla hakijoita oli yleisesti lähemmäs 20. Odotukset uutta kaupunginjohtajaa kohtaan ovat aina suuret. Mikroyrityksiä on yli 300000. Samoja ominaisuuksia tarvitaan myös yhteistyössä henkilöstön kanssa. Olisi ehkä kannattanut pelata kanadalaisten kanssa samaa peliä. Yhä useampi on freelancer, jolla voi olla useampia työnantajia ja työtä voidaan tehdä monissa eri paikoissa. Pätkätyö oli täysin vieras käsite. Alussa mainitun tutkimuksen mukaan määräaikaisissa virkasuhteissa on vähemmän kuin joka kymmenes kunnanjohtajista. Harjoittelija-nimikkeellä olleelle urakehityksenä siinsivät lähinnä ”oikean” toimittajan työt, ehkäpä joku pikkupäällikön paikka toimituksessa saattoi käydä mielessä. Ehkäpä silloin luotetaan jo nuorempiin, eikä hiihdätetä ja peluuteta vain vanhoja raakkeja, jotka ovat joskusmaailmassa pärjänneet. Sama ihminen voi olla myös pakkatyössä ja yrittäjä. Huonosti menivät olumppialaiset. On jännää, että edelleen kuitenkin puhutaan epätyypillisistä työsuhteista. Niin ne vastustajat ainakin näyttivät tehneen. Vakituista ja varmaa työpaikkaa ei sen jälkeen ole enää ollut. Jatkettu hakuaika päättyi perjantaina, ja hakijoita virkaa on nyt kaikkiaan 13. Työttömiäkin oli, mutta vähänlaisesti nykyiseen verrattuna. Ei ollut epätyypillisiä työsuhteita. Pätkätai keikkatyö voi olla valinta, puhumattakaan freelancertyöstä, kotoa tehtävästä työstä tai yrittäjyyden ja palkkatyön yhdistämisestä. Työelämän tutkija Anu Suorannan mielestä epätyypillisestä työstä puhuminen syrjäyttää niistä toimeentulonsa saavat ihmiset, koska epätyypillisen vastinpari on tyypillinen, joka on normaali. Kun olympialaiset ovat kerran neljässä vuodessa, luulisi silloin pysyvän hereillä. Kyllä oli niin, että monta mitalia meni näiden syiden takia. Kuntien budjettiuutinen oli vuosi toisensa perään, montako uutta virkaa perustetaan. Hiihtäjätkin hiihtivät ”kapuloilla”. Ainoa ongelma ovat yhteiskunnan rakenteet, jotka eivät pysy kehityksen mukana. Tyypillisin selitys oli, että tässä oli tämän päivän kunto, parempaan en pystynyt. Hyvällä jalalla P. Jos kunnanjohtaja ajautuu jyrkälle törmäyskurssille edes jonkin luottamushenkilöryhmän kanssa, seuraukset tapaavat olla tuhoisat. Veitsi Kun olympialaiset ovat kerran neljässä vuodessa, luulisi silloin pysyvän hereillä. Miksi tuomarit jättivät aina vastustajan jäähyt viheltämättä, kun taas suomalaisen pienikin, tuskin huomattava kolttonen tuomittiin armotta kaksiminuuttisella
Myös investointien poistoaika verotuksessa olisi tarkasteltava uudestaan isojen investointien kohdalla yrittäjien haluamaan suuntaan. Nyt ovat ajat jo aivan toiset ja tilanne luovutetuilla alueilla käynyt hankalaksi. Karjalan kannas ja Laatokan-Karjala, Rajakontuun saakka, kun aina ovat olleet kiistakapula Venäjän ja Ruotsin vallan alla, satojen vuosien ajan. Vaalikampanjat sujuivat hyvin. Perintöverosta luopumisesta on tehty kansalaisaloite. Samoin Kiss-Kiss kukkuloiden valtaus. Sen jälkeen puolueessa todennäköisesti alkaa aktiivinen uuden arvopohjan valinta. Väliin valssattiin Äänisen aalloilla tai muisteltiin Elämää juoksuhaudoissa. Saimme äänemme kuuluviin arvokkaasti ja häiriöittä. Kaikille ehdokkaille riitti oikeudenmukaisesti ääniä, vaikkakin 30 prosenttia suomalaisista jättivät kansalaisoikeuden käyttämättä. Jyrki Vaskela Perintöverosta on luovuttava Onnea voittajalle, Suomen 12. Lukijan kuva Vuodenvaihteessa voimaan tullut uusi aktiivinen leikkaus on puhuttanut paljon. Suomi on oikeusvaltio ja toivomme niin olevankin pitkälle turvalliseen tulevaisuuteen. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Visuri Ylivieska Vaalitapahtumia ynnä muita muisteloita Vielä on linnuille ateriaa. Miltei jokainen suomalainen on sitä mieltä, ettei perintöveroa tarvita enää. Suomi on nyt vapaa maa, ryssän vallasta...” Kaiketi ennen itsenäisyyttä rajankansa sai olla aina varuillaan veli-venäläisen suhteen. ”Kansa on puhunut, pulinat pois” Johannes Virolaisen sanoin. Olen samaa mieltä, jokainen meistä on maksanut veronsa jo kertaalleen yhteiskunnalle kerätessään omaisuuttaan tai jopa useampaan kertaan erilaisin maksuin. Perintöverolla. 020 750 4600. presidentille Sauli Väinämö Niinistölle! Kansalaisina onnittelut myös koko perheelle poikavauvan syntymän johdosta. ja suojaan teitä. Samoin kuin Peuranpolku. Niissä mentiin väliin ”Röhönrantaan, siellä piirrän kuvas santaan...” tai ”Eldankajärvenjäällekin”. Vaalitunnelmiin palaten kaikki presidenttiehdokkaat ansaitsevat kunnioitusta ja kiitosta rohkeudesta yrittää. Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Leimaveroa nostettaisiin 4:stä 5:een prosenttiin ja osakehuoneistoissa 1,6:sta 3:een prosenttiin. Perintövero joutaa samaan romukoppaan varallisuusveron kanssa. Ovella olevissa vaaleissa näyttää käyvän, että keskustan virallinen ehdokas jää samasta porukasta viime hetkillä mukaan tulleen mustan hevosen ja monen muunkin jalkoihin. Mainiten myös surulliset Kodinkynttilät, Sinäkö äiti ja Mä vartiossa seison... Lieneeköhän ihan noin, mutta ainakin salkkuja saa kantaa. KALAJOKILAAKSO 5 KALAJOKILAAKSO . Ai, ai, ai, ai, Kerenski, turha on sun toivosi. Viljo Vesterisen polkan sanoin ”On kauniina muistoina Karjalanmaa ... 5 Maanantaina 26.2.2018 . Läskeläja Makkaratie ovat kyläteiden nimiä. Elämme suomalaisina onnellisia aikoja. Useisiin paikkoihin aina samat työntekijöiden lapset/sukulaiset. Melekeinpä sanoen, kuin se entinen Ylihärmän mumma: ”Nys sitte, siivolla sikiöt, ja Jussi kaas!” Kerttu K. Munatienimi kai soveltui hyvin laulelmien sanoituksiin. Jos perijöitä on useampi, voisivat muut perinnön saajat myydä osuutensa verottomasti sille pesänosakkaalle tai osakkaille, joka lunastaa muut ulos, esim. Alkiolaisuus on päässyt huomaamatta haalistumaan. Perinnön voi edelleen siirtää eteenpäin jälkipolvelle, jos niin haluaa eli lapsille oma asunto. Miten köyhät pidetään köyhinä. Miten ”ei piireihin” kuuluvien lapset saisi töitä. Vastuuministeri Pirkko ”savusauna” Mattilalta ei paljon lausuntoja ole tullut. Jari ”keppi” Lindström on yrittänyt puhua mustaa valkoiseksi sanoen, ettei se mikään leikkaus ole. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Venäjän-Karjalan matkoilla fi ksu opiskelijapoika Petroskoista selvensi paikkojen nimistöä linja-auton mikrofoniin: ”Röhönrannat ja Eldankajärvenseudut olivat suomalaisten taistelupaikkoja. Suolaksi se aikoi koko Suomenmaa. Perinnön hankintahinnaksi tulisi kuitenkin nolla, eli mikäli perinnön myy pois jollekin ulkopuoliselle, joutuu koko summasta maksamaan luovutusvoittoveron tai siis: Myyntihinta, mikäli tiedossa perinnönjättäjän hankintahinta = voitto, josta luovutusvoittovero. PIKKUPAKKASET ja iltapäivälehti julistaa jo kansallista hätätilaa! Onhan tuota kestetty paljon pahempiakin. Kiitollisena yhteisestä, vapaasta isänmaasta, jonka nimi on maailmankartalla Suomi Finland. Luovutusvoittoveroa ei kuitenkaan tarvitsisi maksaa, mikäli yksi tai useampi perinnön saaja lunastaa muut ulos. Tuntuu vain, että säästäminen on näistä vielä huonoin vaihtoehto, sillä on vieläkin rikollista omistaa Suomessa omaisuutta. Omistamansa asunnon saa myydä verovapaasti kahden asutun vuoden kuluttua, ainakin tällä hetkellä. Maatiloja on jo saatettu sietämättömään ahdinkoon tuottajahintojen laskun myötä, kiitos EU:n. Säästää, matkustella, viettää kulutusjuhlaa tai jopa pelata kasinolla yhdessä illassa. Lotinanpelto oli kuulu asemasodan paikka, nykyisin se on kaupunki.” Tyttölöistäkin olivat velipojilla omat iloiset laulujen aiheensa. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Julkisten pörssilistattujen yhtiöosakkeiden verosäädökset ilmenevät veroilmoituksesta osiosta 9 A, samat säännökset koskisivat perittyjä arvopapereita, perinnön saajan todellinen hankintamenon olettama olisi perinnön jättäjän hankintameno, mikäli tiedossa, muuten nolla euroa. Presidentti Koivisto kai ilmaisi niinkin: ’’Tarttis tehdä jotain...” Eikä ottanut tuolloin edes Karjalan palautusasiaa esille, vaikka sitä vaihtoehtoa Venäjän neuvotteluissa hänelle miltei tarjottimella tarjottiin. Jokainen saa käyttää omat rahansa eläessään kuten haluaa. Esimerkiksi Talvisodassa. Osasivatpa kolme sodankäynyttä veljeäni sen ajan viisuja, joko sotakentillä oppineina tai gramofoninlevyltä jälkeen päin. Ehdotan siis perintöveron poistamista. Ja ”Läskiä, Lotinaa ja jopa Peuranpyllyä ihanaa...” kuului repertuaareihin. Vastaajat ovatkin tällä kertaa kateederilla täysin eri kantakirjaluokkaa.” Muistuipa mieleen lapsuusajan rallatukset siellä välirauhanaikaisilla kotikunnailla pikkuporukalla vaeltaessa. Tuntuu siltä kuin suuri osa isänmaan historiaa sisältyisi näihin korsulauluihin. Luovutusvoittovero on korkeampi kuin perintövero vain tapauksissa, joissa perinnönjättäjän hankintahintaa ei tiedetä tai perinnönjättäjän hankintahinta on alle puolet myyntihinnasta, mikäli haluaa muuttaa kaiken rahaksi heti. Nyt alkaa jo siellä täällä otsa kostumaan ja kuuluu purnaustakin. ”Hyvähän tuonkin toimittajanirppanokan on valmista tekstiä paperilta paasata. Politiikasta emme ymmärtäneet sen höykösen pölähtämää, mutta eräs viisu meni jotenkin näin: ”Kerenski se leipoi tuiman taikinan. vaik aina se syömmessä helkähtää, se Säkkijärvenpolkka ...” synnyinseutu on kuitenkin jokaiselle ihmiselle se rakkain ja kallein paikka. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Oli Isoa-litaa ja Liisa-pientä, sekä saksalaisten Lili Marlenea. Maanläheisimmät keskustalaiset ovat jo tovin varovaisesti päätään puistelleet. ”Jaa niinkin”, olin tokaissut ehdokashaastatteluja katsellessa puoliääneen. Maanantaina 26.2.2018 Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta. On jo valittu vaikka hakuaikaa vielä viikko. Ari Saukko Tervola Ollaan aktiivisesti ähetä k tuvinkk i Toimitu s Läh va Toimitu s Lähetä juttuvin kki Toim ki Toimitu s Lähetä kuva Toimitu s Lähetä juttuvin k mitus Lähetä juttuvin kki Toimitu s Lähetä kuva Toimitu s Lähetä ju oimitus Lähetä kuva Toimitu s Lähetä juttuvin kki Toimitu s Lähetä k s Lähetä juttuvin kki Toimitu s Lähetä kuva Toimitu s Lähetä juttuvin s Lähetä kuva Toimitu s Lähetä juttuvin kki Toimitu s Lähetä kuva T juttuvin kki Toimitu s Lähetä kuva Toimitu s Lähetä juttuvin kki Toim T imitus Lähetä juttuvin kki Toimitu s Lähetä kuva Toimitu s L ä kuva Toimitu s Lähetä juttuvin kki Toimitu s L Lähetä kuva Toimitu s Lähetä ki Toimitu s Lähet t Juttuidea! Puh. Tämän toivoisin tämän antavan perinnön saajille paremmat mahdollisuudet sopuisaan ratkaisuun keskenään. Pienten ja keskisuurten yritysten sukupolvenvaihdokset helpottuvat, eikä jatkajan tarvitse myydä yritystä saadakseen verorahat perintöverojen maksuun. Oletan tämän lisäävän yrittäjien halukkuutta investoida ennen ja jälkeen sukupolven-vaihdoksen, mikä osaltaan lisää Suomi Oy:n tuotavuutta sekä hyvinvointia kansalaisille enemmän kuin mitä perintövero tekee. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Työmies ilman sosialismia on kehunut vaalivansa Vennamon perintöä. Näin saamme uusia työpaikkoja ja lisää maksuvalmiita veronmaksajia palkkatulojen merkeissä sekä suurempia yritysverokertymiä. Elinehdot huonontuneet ja koko luonto jo villiintynyt. Kiss-Kiss-kukkulat, ne vasta kuului vaarallisia olleen, koskapa veivät ”munat sekä makkarat”. Kuva Veikko Lesell, Ylivieska. asunto, kesämökki, maatila tai yritys. Maatiloja ei tarvitse enää pilkkoa eli myydä osaa tilasta perintöverojen maksuun ja kuihduttaa sitä pois EUkunnosta. Asunnon voisi myös siirtää pesänosakkaiden nimiin ja maksaa vain varainsiirtoveron. Keskustajohtoinen hallitus on tehnyt varsin onnistunutta ja aktiivista kokoomuslaista politiikkaa. Lähetä viesti numeroon 173521 TAAS ON kesätyöpaikkojen haku, ja kun vie hakupaperit, sanotaan, ettei työtä saa
Finaalilajeissa nuoret kilpailevat oman ammattialansa todellista työelämää vastaavissa tehtävissä ja olosuhteissa. Muutosjohtajaksi hakee muun muassa Anne Sormunen Sievistä. Kalle Penttilä Kpedusta taitajafi naaliin SANOMALEHTI ON AINA SANOJENSA MITTAINEN. – Minulla on tällainen itse tehty versio, Korhonen esittelee kairaansa, jonka varteen hän on liittänyt porakoneen. Rauhalliselle miehelle rauhallinen harrastus nousi mieluisaksi. Kaira voi olla perinteinen käsin pyöritettävä tai moottorikaira . Mutta minä en ole moista huomannut, Korhonen tuumii ja nakkaa pikkuahvenen reikään. – Täällä ei maailman murheita mietitä, hän jutustelee kun karautamme autolla saarten väliin sopivaa pilkkipaikkaa etsimään. jäänaskalit ovat turvavaruste, jota pidetään helposti saatavilla, esimerkiksi kaulassa roikkumassa . – Kiiskipä tietenkin. Liian raskastakaan se ei ole, kun autolla pääsee pilkkipaikan vierelle eikä reikääkään tarvitse enää lihasvoimin kairata. Taitaja on Suomen suurin ja merkittävin ammatillisen koulutuksen vuosittainen tapahtuma, joka kokoaa noin 400 nuorta kilpailemaan ammattitaidon suomenmestaruuksista kolmen tiiviin päivän ajaksi Tampereelle toukokuussa. Taitaja2018-fi naalitapahtuma järjestetään Tampereen Messuja Urheilukeskuksessa toukokuussa. Poliisi arvioi viikonlopun olleen hiihtolomaliikenteen vilkkain viikonloppu. Poliisilaitoksen alueella sijaitsee useampia lomakeskuksia, joiden palveluita hiihtolomalaiset mielellään käyttävät. pilkkijakkara on usein kokoontaitettava reppujakkara, joka sisältää myös säilytystilaa pilkkivavoille ja muille tarvikkeille Rahjan saaristossa jäätä on niin hyvin, että Unto Korhonen ajaa pilkkipaikalle autolla. – Kyllä täällä jäätä riittää, hän vakuuttaa ja parkkeeraa muiden autolla tulleiden pilkkijöiden lähistölle. Pilkkiessä ei maailman murheita mietitä Pilkkimisvarusteet . Konsernipalvelujen muutosjohtajan virkaa hakivat Eija-Liisa Heikkilä, Tiina Isotalus, Jyrki Kaiponen ja Harri Mattila hakivat myös muutosjohtajaksi. Pohjoisen hiihtolomaliikenne oli viikonloppuna vilkkainta Kalajokilaakso KALAJOKI Neljä Keski-Pohjanmaan ammattiopiston opiskelijaa on selvittänyt tiensä ammattitaidon SM-kilpailujen Taitaja 2018 -fi naaleihin. Pilkkijöiltä jäälle jääneet kalat katoavatkin nopeasti niiden suihin. SARI PASSOJA Rahjan saaristossa riittää hyvin jäätä Kalajokilaakso OULU Viikonloppu 23.–25. – Sanovat, ettei pientä kalaa saisi heittää takaisin, koska se säikäyttää parven pois. Vaikka tiestöllä oli paljon ajoneuvoja ja ihmisiä liikkeellä, niin poliisin ei tarvinnut puuttua normaalia enemmän ihmisten ajokäyttäytymiseen. Silloin jäätilanne oli vielä sen verran epävarma, että hän piti kelluntapukua yllään. poliisin kirjaamien liikennerikkomusten ja -rikosten määrät olivat huomattavasti alhaisemmat kuin edellisenä lauantaipäivänä 10.2. Sillä reikä syntyy paksuunkin jäähän, vaikka terä olisi päässyt hieman tylsymään. Levy ja hitsaus -fi naalissa on Jere Rahja. Liikkeellä oli sekä automaattivalvonnan ajoneuvoja että muuta valvontakalustoa. MERIKOTKAT ovat Unto Korhosen havaintojen mukaan lisääntyneet. Taas reiästä nousee saalista. Heidän joukossaan on Kalle Penttilä Kalajoelta. – Jos kalaa tulee hyvin, niin kyllä täällä viihtyy vaikka kuinka monta tuntia. suuria, sillä määrä kaksinkertaistui helmikuun edellisiin lauantaihin verrattuna. – Kotkat tulevat apajille vasta illalla, mutta monesti niiden huuto kuuluu näin päivälläkin. Muut hakijat ovat Eija-Liisa Heikkilä, Tiina Isotalus, Anne Pesola ja Kaija-Riitta Suonsyrjä Kokkolasta, Petri Jylhä Halsualta, Harri Mattila Kauhavalta sekä Jyrki Kaiponen ja Jussi Rämet Oulusta. sohjokauha, joka helpottaa sohjon poistoa avannosta . Muutosjohtajien virat ovat määräaikaisia vuoden 2019 loppuun. Kalajokilaakso SIEVI Keski-Pohjanmaan maakuntauudistuksen muutosjohtajiksi haki yhteensä kymmenen ja konsernihallinnon muutosjohtajaksi viisi. 6 Maanantaina 26.2.2018 . Heistä yksi on Unto Korhonen, joka kertoo käyvänsä pilkillä lähes joka päivä. Oulun poliisilaitos suoritti erityisesti näkyvää valvontaa kaikella liikenteenvalvontakalustolla. Tapani Tiilikka Kokkolasta haki vain konsernipalvelujen virkaa. Etelä-Suomen hiihtolomalaiset palasivat lomaltaan ja keskisuomalaiset aloittivat lomansa, mikä lisäsi liikennettä tiestöllä. helmikuuta oli Oulun poliisilaitoksen alueella kulkevilla valtateillä vilkas. Liikennemäärät olivat lauantaina 17.2. Kalajoella Rahjan saaristossa pilkkijöitä näkyy runsaasti. Konsernihallinnon vastuualueen muutosjohtajan tehtävänä on yhteisen konsernipalvelujen kokonaisuuden johtaminen. Korhonen kertoo käyneensä ensimmäisen kerran pilkillä jo joulukuun puolivälissä. Anne Sormunen hakee Keski-Pohjanmaan maakuntauudistuksen muutosjohtajaksi. Lauantaina 17.2. Varsinaisia kilpailulajeja on 45. Maakuntauudistuksen muutosjohtajan tehtävänä on johtaa ja koordinoida maakuntaja sote-uudistusta Keski-Pohjanmaalla. No, siinä on kotkille ruokaa, Korhonen tuumii ja nakkaa kalan edemmäksi. KALAJOKILAAKSO Sari Passoja KALAJOKI Pakkastalvi on ollut pilkkijöiden mieleen. perusvarusteisiin kuuluvat pilkkivapa ja kaira. PILKKIMISEN Korhonen aloitti kuusi vuotta sitten, heti kohta eläkkeelle jäätyään. Emil Kinnunen sai finaalipaikan kuljetuslogistiikassa, Heidi Haapaniemi painotuotteen suunnittelussa, Elisa Niemonen fl oristiikassa, Riku Isokoski elektroniikassa,Teemu Saarilampi tietokoneja verkot -sarjassa, Aslak Ritala huonekalupuusepät-sarjassa, talonrakentajien kirvestyöt-sarjan fi nalisti on Aleksi Viirelä. Suuret liikennemäärät rauhoittavat ajamista ja tietoisuus päivän erikoisluonteesta mahdollistivat poliisin mukaan rauhallisen liikkumisen. Enimmäkseen saaristosta nousee saaliiksi ahvenia ja särkiä, onpa Korhonen saanut pari hyvänkokoista siikaakin. Jokilaaksojen ammattiopisto Jedusta fi naalissa on 11 kilpailijaa. Hän kisaa ilmastointiasennuksen fi naalissa. Mutta nyt sitä ei enää tarvita turvaksi
Suomen älykkäin kylä -kilpailun järjestää Suomen maaseutuverkosto (maaseuturahasto) yhteistyössä rakennerahastojen (ESR, EAKR), merija kalatalousrahaston, liikenneja viestintäministeriön, Maaseutupolitiikan neuvoston, Kuntaliiton ja Suomen Kylät ry:n kanssa. Suurin osa opetuksesta toteutetaan virtuaalisesti verkossa etäopiskeluna. Ruokahävikki on iso haaste koko suomalaisessa ruokaketjussa. – Tradenomi-opiskelijoista on muodostettu 4-5 hengen kotiryhmiä, jotka toimivat vertaistukena ja joissa tehdään ryhmätöitä, pidetään mahdollisia lukupiirejä ja autetaan toinen toistaan ongelmatilanteissa, kertoo Huotari. Myös opettajien aktiivisuus saa kiitosta. Heistä suurin osa opiskelee työn ohessa. Huomiota lisätään eritoten ruokahävikin tuomiin haasteisiin saaristokohteissa, joissa jätehuolto on haasteellista ja ympäristö erityisen herkkää. Älykkäät kylät on yhteinen teema Euroopan unionissa. Suomen älykkäintä kylää etsitään kilpailulla Kalajokilaakso TURKU SaaRa-hanke kiinnittää Saaristomeren matkailijoiden huomiota omaan kulutuskäyttäytymiseen ja jätteiden lajitteluun. Opiskelijat totesivatkin motivaationsa olevan korkealla, sillä opiskelu ei tunnu raskaalta eikä pakonomaiselta kun sitä voi tehdä rennosti kotona. Suomen älykkäin kylä -kilpailussa etsitään kyliä, jotka eniten ja älykkäimmin kehittävät palvelujaan esimerkiksi terveydenhuollon, koulutuksen, energian, liikkuvuuden, lähiruuan, vähittäismyynnin, harrastustoiminnan ja kulttuurin aloilla. Maanantaina 26.2.2018 Sari Passoja YLIVIESKA Centria-ammattikorkeakoulun Ylivieskan toimipisteessä tradenomien monimuotokoulutus kiinnostaa liiketaloutta opiskelemaan haluavia ympäri Suomen. SARI PASSOJA Liiketalouden monimuotokoulutus suosittua Virtuaaliopiskelu helppoa ja halpaa Tutor-opettaja, lehtori Eija Huotari kertoo verkko-opiskelun olevan mahdollista työn ja perheen hoitamisen ohella. 7 KALAJOKILAAKSO . Mukaan haastetaan kyliä, joilla on tahtoa ja tarvetta lisätä elinvoimaa, aktiivisuutta ja innovatiivisuutta. Saatavilla on lisäksi e-kirjoja ja muita verkkoympäristöjä. OPISKELUA VARTEN tarvitaan tietokone, toimiva Internetyhteys ja kuulokemikrofoni. Yhteistä kaikille opintojaksoille on kuitenkin se, että niillä hyödynnetään verkko-opintoja ja verkkooppimisen välineitä. Web-kamerakin olisi hyvä olla olemassa. Kalajokilaakso HELSINKI Suomen älykkäin kylä -kilpailussa haastetaan kyliä katsomaan tulevaisuuteen ja kehittämään palveluja älykkäästi. – Kerran sain vastauksen lähettämiini tehtäviin viidessä minuutissa, kehuu Katja Niemi Kalajoelta. Ammattikorkeakoululta opiskelija on saanut ladattua koneelleen Microsoft 365 -paketin koulun tietojärjestelmästä, mitä opiskelijat ovat pitäneet hyvänä asiana. Koska opinnoissa korostuu verkon hyödyntäminen, on erittäin tärkeää, että opiskelija suunnittelee aikataulunsa hyvin ja seuraa aktiivisesti opintoihin liittyvää viestintää ja on kaikin puolin aktiivinen ja oma-aloitteinen opinnoissaan, kertoo tutor-opettaja, lehtori Eija Huotari. SARI PASSOJA Ylivieskan lukiolaisten tekemät ilmeikkäät lumiukot juhlistavat sekä Suomen Ladun 80-juhlavuotta että tervehtivät 11.3. Kilpailuun mukaan tuleville on tarjolla ohjausta, ideoita, vertaistukea, verkostoitumisen mahdollisuuksia ja näkyvyyttä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Verkko-opiskelua varten järjestelmät ovat hyvät ja verkkoselaimella toimiva Optiman virtuaalinen oppimisalusta, johon kullekin kurssille on laadittu omat oppimistilat, on kätevä käyttää. Aluksi varmaan mikrofonin saaminen toimimaan oli vaikeinta, mutta nyt kun tekniikka pelaa tämä on tosi näppärää, kehuu Svetlana Pavlova Toholammilta. Luentoja voi seurata vaikka älypuhelimesta ja kun osa niistä löytyy tallenteina, niitä voi katsoa myöhemminkin. Tässä tutortapaamisessa katsottiin syksyn opintoja ja suunniteltiin muun muassa kesäopintoja. Voin opiskella silloin kun minulle sopii, vaikka keskellä yötä, toteaa ylivieskalainen Tommi Hietala. Edellinen 30 opiskelijan ryhmä aloitti syyskuussa opintonsa, ja lauantaina he olivat toisen kerran konkreettisesti käymässä Ylivieskan kampuksella. LUKUVUODEN aikana opiskelijan tulisi saada suoritetuksi 55 opintopistettä, eli saman verran kuin aiemmin lähiopetuksessa. Tammikuun alkupuolella alkaneessa ryhmässä aloitti 40 uutta tradenomiopiskelijaa, joista kauimmaiset Helsingistä. Opiskelijat olivat tyytyväisiä virtuaalikoulutukseen ja sen helppouteen. JONNA ALAHAUTALA Päivän kuva Ilmeikäs lumiukkorivistö löytyy Ylivieskasta Ouluntien varresta. – Oppimismenetelmät vaihtelevat opintojaksoittain. Ruokahävikki rehevöittää Saaristomerta. Ylivieskaan Angry Birds Go Snow -tapahtumaan tulijoita. Liiketaloutta monimuotokoulutuksena opiskelevista oli mukava tavata toisiaan muutenkin kuin virtuaalisesti. – Opiskelun aloittaminen oli vaivatonta ja muutenkin tässä on oma vapaus. LÄHIPÄIVIÄ opiskelun aikana on hyvin vähän, mutta silti tukea tukea opiskeluun on hyvin saatavissa niin kotiryhmistä kuin oppilaitoksestakin, joten opiskelijaa ei jätetä yksin opiskelun pariin. Vasemmalta Carita Österberg, Svetlana Pavlova, Tommi Hietala, Susanna Leipälä, Niina Viirumäki ja Katja Niemi. – Juuri sen takia tämä on aika halpaa, kun kirjahankintoja ei oikeastaan ole, Hietala lisää
–?Valkohattuiset hakkerit ovat yrityselämän ystäviä, jotka tekevät tietomurtoja sekä raportoivat havaitsemistaan ongelmista yrityksille. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Matti Nuorala. Sen saaja oli tehnyt hakkerihommia LähiTapiolan tietoverkossa neljän viikon ajan. –?Valkohattuiset hakkerit ovat lähes kokonaan poikia ja miehiä. Tästä kielivät valinnat koko valtakunnan itvaikuttajaksi 2017 ja vuoden 2016 tietoturvapäälliköksi. TUNNUSTUKSET ovat tulleet Leo Niemelälle paljolti sen takia, että hän on löytänyt positiivisen näkökulman lähestyä hakkerointiongelmia. Työskentelee LähiTapiola-ryhmän tietoturvajohtajana. PERHONJOKILAAKSO-lehden päätoimittajaksi on valittu mediatekniikan insinööri (AMK) Sanni Aho. Joidenkin vuosien aikana LähiTapiola on maksanut palkkioita noin 100?000 dollaria. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. LähiTapiola lähti Pohjoismaiden ensimmäisenä fi nanssitalona yhteistyöhön valkohattuisten hakkereiden kanssa. Valittamisen sijasta Niemelä tiimeineen on vedonnut positiiviseen ongelmanratkaisuun. Siunauksen toimitti vs kappalainen Eija Seppä. . Tunnustukset lämmittävät mieltä, sillä ne ovat antaneet alan ammattilaistoimittajat sekä kollegat, aprikoi kotikonnuillaan Ylivieskassa piipahtanut Niemelä. –?Läpinäkyvyys on tulevaisuudessa keskeisessä roolissa. Nimittäin EU:n tietoturva-asetus vaatii toimijoita parantamaan tietosuojaa. Valkohattuisten hakkereiden ystävä Leo Niemelä . LähiTapiola on Niemelän mukaan tässä asiassa edelläkävijä, sillä läpinäkyvyys on organisaatiossa jo olemassa. Veli Heimo Honkala siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa Nivalassa 23.2.2018. Ylivieskassa mies vierailee harvakseltaan, sillä vanhemmat ja ainoa veli ovat kuolleet. Meidän kesken 8 Maanantaina 26.2.2018 . Niemelä on tietotekniikka-alan ammattilaisten keskuudessa erittäin arvostettu persoona. EU-asetus velvoittaa ilmoittamaan hakkeroinnista henkilöille, jotka ovat joutuneet hakkereiden hyökkäyksen kohteiksi. Tietoturvajohtajan mukaan it-asioissa vaaditaan nöyryyttä, sillä aina löytyy parannettavaa. . –?Jos rikolliset hakkerit olisivat tehneet vastaavia löytöjä, vahingot olisivat voineet olla moninkertaiset. . Lisäksi Niemelä nimetty 2016 valtakunnalliseksi vuoden tietoturvapäälliköksi. . Nivalassa ilmestyvän paikallislehden päätoimittajaksi hän siirtyy Yle Mikkelin uutisjuontajan ja reportterin tehtävästä. Aho on työskennellyt myös Keskipohjanmaassa. . Perhonjokilaakson päätoimittaja Mauri Aho on siirtymässä eläkkeelle. Niemelä sanoo tietoturva-asioiden nousevan entistä enemmän esille lähitulevaisuudessa. Suurin yksittäinen hakkeripalkkio on ollut 18?000 dollaria. Sitä ennen hän toimi Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän viestintäsuunnittelijana ja GSMStoren verkkopäällikkönä. Parikymppinen nuorimies aloitti kaupalliset opinnot Vaasassa, ja erinäisten vaiheiden jälkeen hän työskentelee tällä hetkellä fi nanssitalo LähiTapiolan tietoturvajohtajana. Risto Puolimatka Nivala-lehden päätoimittajaksi Sanni Aho. Syntynyt Ylivieskassa vuonna 1972. Risto Puolimatka. Leo Niemelä tietää, että eräs heidän amerikkalainen, valkohattuinen hakkerinsa tienaa vuodessa yrityksiltä noin puoli miljonaa dollaria. Lähitapiola maksaa ilmoituksista palkkion, joista suurin on ollut tähän mennessä 18?000 dollaria. Olisi hyvä, jos toinenkin sukupuoli innostuisi asiasta. Tietotekniikka-alan ammattilehti Tivi nimesi Niemelän vuoden 2017 it-vaikuttajaksi. Nykyinen päätoimittaja Seija Krapu on siirtymässä eläkkeelle. –?Nämä ovat tunnustuksia koko LähiTapiolan puolenkymmenen hengen tietoturvatiimillemme. Asuu tällä hetkellä Porvoossa. SALAPERÄISET SANAT Big Bounty ja Hack Day ovat osa toimintoja, jotka ovat osaltaan tuoneet Niemelälle mainetta. Liisa Maria Aro siunattiin Vuorenkallion kappelissa Kalajoella 23.2.2018. Tampereen yliopistossa opiskellut Puolimatka on työskennellyt pitkään eri tehtävissä Ylellä ja MTV3:lla ulkomaan kirjeenvaihtajana. Finanssitalo järjestänyt muutaman vuoden ajan myös Hack Day -tapahtuman, jossa hakkerit päivän ajan etsivät tietoturva-aukkoja LähiTapiolan järjestelmistä. KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Nestori Huomenna: Torsti Juhani Rintakumpu YLIVIESKA Ylivieskan Kaisaniemen Pihkatiellä lapsuusja nuoruusvuotensa asustellut Leo Niemelä suuntasi synnyinpitäjästään maailmalle vuonna 1994. Hautauksia Kalajokilaakso NIVALA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj on valinnut kaksi uutta päätoimittajaa paikallislehtiinsä. Big Bounty on maailmalla tunnettu sanaparina, joka viittaa valkohattuisiin hakkereihin. Eri puolilla maailmaa toimivat valkoiset hakkerit pyrkivät murtautumaan LähiTapiolan järjestelmiin, ja tarvittaessa he informoivat fi nanssitaloa havaituista tietoturvaongelmista. Niemelä kertoi fi nanssitalon maksavan valkohattuisille hakkereille heidän raporteistaan. Nykyisin tätä velvoitetta ei ole. Nykyisiin työhaasteisiinsa mies on hyvin tyytyväinen eikä muutoksia ole suunnitelmissa. Toimittaja Risto Puolimatka on valittu Nivala-lehden päätoimittajaksi. Aho työskentelee parhaillaan Perhonjokilaakson toimittajana. Hän aloittaa tehtävässään toukokuun alussa. Muutaman vuoden ajan LähiTapiola on järjestänyt myös Hack Dayn eli päivän, jolloin hakkerit ovat testanneet fi nanssitalon tietoturvan varmuutta. Niemelä kertoi, että paikalla on ollut kolmisenkymmentä alan harrastajaa, ja hyvähenkisten hakkereiden ikäskaala on vaihdellut 13–35 vuoteen. ENNEN LähiTapiolaan ja sen edeltäjään siirtymistä Leo Niemelä teki pitkän työrupeaman Teknisen korkeakoulun Lahden yksikössä. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. JONNA ALAHAUTALA Ylivieskalaislähtöinen Leo Niemelä palkittu it-alan tietoturvajohtaja ” Läpinäkyvyys on tulevaisuudessa keskeisessä roolissa. Lähitapiola ottanut Niemelän johdolla avukseen niin sanotut valkohattuiset hakkerit ensimmäisenä fi nanssitalona Pohjoismaissa. Koti löytyy nykyisin Porvoosta, jossa Leo Niemelä elelee vaimon ja teini-ikäisen tyttärensä kanssa
Heta Koskinen Nuorisotyön harjoittelija Harjoittelijan silmin Tapulin juurelta Kalajokilaakso KALAJOKI Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) järjestää ensi kesänä valtakunnallisen Evankeliumijuhlan Kalajoella yhdessä Kalajoen seurakunnan ja Kalajoen kaupungin kanssa. Sley on evankelisen herätysliikkeen vuonna 1873 perustettu keskusjärjestö ja kirkon virallinen lähetysjärjestö. Kutsumme mukaan myös Hiekkasärkillä lomaansa viettäviä, ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja Raimo Lähteenmaa kertoo. Iloista pikkumiestä onnittelevat äiti ja isä. Varmasti jokainen tarvitsee joskus kuuntelijaa, jotakuta joka on seurana, kulkee vierellä. Evankeliumijuhlan kävijätavoite on 15?000. Paolo Coelho Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Minä tein ihmisen ehjäksi, ja samalla tuli maailmakin ehjäksi.” Sitä se on kirkon nuorisotyönohjaajan elämä, keskiössä on lasten ja nuorten kohtaaminen ajasta ja paikasta riippumatta. Toivottavat Karoliina, äiti ja iskä. Juhlaohjelmassa on myös herätysliike-ekumeniaa, sillä Kalajoki on vahvaa Rauhan Sanan ja Uusheräyksen aluetta. Viikonlopun teemana on Kuin hiekanjyväset meren rannalla. Event Park Arenalla kesä-heinäkuun vaihteessa pidettävät juhlat ovat järjestyksessään 145. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 9 KALAJOKILAAKSO . olevan 7-vuotissyntymäpäivän johdosta. Paljon onnea Valtterille 3.3. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. . Jätä ilmoitus www.kp24.fi KP24.fi sivuilta löytyy Ilmoita lehdessä/verkossa/Vauvauutiset Palsta on maksuton. Sankarimme nallen lailla, lekottelee huolta vailla. Ritolan Mikko täytti lauantaina 1 vuotta. –?Tässä on sinulle puuhailtavaa. Olen tavannut paljon uusia ihmisiä ja kuullut monenlaisia tarinoita; iloja, suruja, huolia ja onnistumisen hihkaisuja. Itselläni on vahva näky juhlista tavoittavana tapahtumana, koska tapahtumaaika ja -paikka ovat keskellä matkailusesonkia, Kalajoen kirkkoherra Kari Lauri sanoo. –?Isä, mitä minä tekisin. Hän leikkasi kuvan pieniksi palasiksi ja ojensi paperinpalat pojalleen. Sini ja Olli-Petteri Kaarlela Nivalasta saivat pojan 15.2.2018. Lopulta isä väsyi ja repäisi lehdestään sivun, johon oli kuvattu maailman kartta. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. –?En minä tiedä mitä se on, sanoi poika. Lapsilla ja nuorilla on ollut paljon sellaisia oivalluksia, joita en ole tullut omassa elämässäni edes ajatelleeksi ja eräänä päivänä mieleeni tuli kolehtipuhe koulussamme pidetystä Kauneimmat joululaulut –tilaisuudesta. Isä oli hämmästynyt. Kalajoen Evankeliumijuhlan ohjelma on laadittu maantieteelliset seikat huomioiden. Vauvan pehmeys vaihtui isoksi pojaksi, pikkumieheksi pontevan somaksi. 25:6 Viisaan miete Päätös on vasta kaiken alku. Mutta maailman toisella puolella oli kuva ihmisestä. Vauvauutisia Olen nyt viimeisen parin viikon aikana löytänyt itseni monista eri paikoista; mopotallilta, koulupäivystyksestä, laskiaistapahtumasta tiikeriksi pukeutuneena, kahvikupin ääreltä, korttipeliä pelaamasta, kokouksesta istumassa, KeIsko-leiriltä, tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tekee meistä ehjiä. Saat meiltä hunajaiset, onnittelut aurinkoiset! Onnea 2-vuotiaalle Peetulle! Toivottaa Pyry, Tuukka, äiti ja iskä. –?Onko äiti opettanut sinulle maantietoa. Ps. Marika ja Jani Pekonen Nivalasta saivat pojan 16.2.2018. Jenni Eskonniemi ja Tapio Räihä Kalajoelta saivat tyttären 9.2.2018. Voi vuotta mennyttä riemullista, kaikk´ ollut uutta ja ihmeellistä. Evankeliumijuhlat. –?Olemme seurakuntana ilolla mukana järjestämässä Evankeliumijuhlaa Kalajoelle. Se, että olemme läsnä silloin kuin meitä tarvitaan. Maija Jylhä ja Esa-Pekka Hietala Ylivieskasta saivat tytön 12.2.2018. Miia Isotalo ja Antti Meriläinen Ylivieskasta saivat pojan 9.2.2018. –?Laulamme tuttuja lauluja niin Siionin Kanteleesta, Viisikielisestä kuin myös Siionin matkalauluistakin, Raimo Lähteenmaa lupaa. Evankeliumijuhliin Kalajoelle odotetaan 15?000 kävijää. Sley toimii valtakunnallisesti ja tekee lähetystyötä kymmenessä eri maassa. –?Olemme lähellä evankelisuuden sydänmaita ja ohjelmassa on huomioitu Siionin Kanteleen ja raamattuopetusten vahva rooli. Eikä tämä asia rajoitu pelkästään nuorisotyönohjaajan arkeen, vaan meidän jokaisen tulisi miettiä ympärillämme olevia ihmisiä. Santra ja Aatu Aitto-oja Ylivieskasta saivat tytön 13.2.2018. O nnea! Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Rakkaat onnittelut 3-vuotiaalle ihanalle autokuskille! Pilkettä on silmissä, kun Niilo pääsi bemarin rattiin! Onnea toivottaa kotiväki. Eveliina Pehkonen ja Joona Kokko Ylivieskasta saivat tytön 12.2.2018. Isä palasi lehtensä pariin arvelleen maailman ehjäksi tekemisen pitävän pojan touhussa lopun iltapäivää, mutta jo varttitunnin päästä poika tuli ylpeänä näyttämän valmista karttaa. Sinun pitäisi koota maailma ehjäksi. Maanantaina 26.2.2018 Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Herra, sinä olet laupias, muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi. 8-vuotiasta Aapoa onnittelevat 3.3.2018 serkukset, mummut, papat, sukulaiset sekä kaverit. ”Muuan isä yritti lukea sanomalehteä, mutta pieni poika oli ikävystynyt
Suurin osa Suomessa asuvista voi luovuttaa verta. Improvisaatio alkaa perusasioista, äänien jäljittelystä, matkimisesta, ja kontrasteista, matalista ja korkeista äänistä, tauoista ja omasta vuorosta. – Ja jos soittajat ovat toisilleen outoja, improvisointi on hyvä tapa aloittaa tutustuminen. SUOMESSA TARVITAAN joka arkipäivä 800 vapaaehtoista verenluovuttajaa. Verenluovuttajan tulee olla terve, 18–70-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Jokilaaksojen ja Ylivieskan seudun musiikkiopistoilla on juhlavuosi, Keski-Pohjanmaan konservatorio juhli viime vuonna. Veriryhmäjärjestelmiä on näiden lisäksi kuitenkin kymmeniä muitakin, ja maailmanlaajuisesti ihmisillä esiintyy jopa satoja erilaisia veriryhmäyhdistelmiä. – Aikaisemmat harjoitukset olivat yksittäistunneilla, nyt ryhmässä. Muutamia oppilaita täältä oli syksyllä Kokkolassa, muut ovat mukana ensimmäistä kertaa. –?Harvinaisemmat veriryhmät aiheuttavat haasteita erityisesti, jos potilaalla on sairaus, joka vaatii säännöllistä verensiirtohoitoa, kertoo Veripalvelun erikoislääkäri Susanne Ekblom-Kullberg. –?Improvisaatio on valtava lahja nykyihmiselle ja tekee hyvää nykyiselle koulusysteemille. Verivalmisteilla hoidetaan niin vauvoja, äitejä, vanhuksia kuin leikkaus-, onnettomuusja syöpäpotilaita. Improvisaatio muistuttaa vähän säveltämistä, vaikkei nyt sävelletäkään. Esimerkiksi U negatiivinen veriryhmä on nimenomaan afrikkalaissyntyisillä esiintyvä harvinainen veriryhmä (esiintyvyys alle prosentin), mutta yhtään tällaista verenluovuttajaa ei vielä ole löytynyt Suomesta. Katja Peltonen pitää improvisaatiosta erityisesti myös siksi, että se yhdistää eri taiteenaloja, musiikkia, näyttämötaidetta, tanssia, kuvataidetta. Lapsille on vapauttavaa, kun improvisoidessa ei voi tehdä mitään väärin. Tästä on mukava jatkaa tunneilla. –?Esimerkiksi Kokkolassa syksyllä oppilaat ensin jännittivät mutta sanoivat sitten kahden päivän jälkeen, että oli paljon rennompaa soittaa loppukonsertissa, kun ei voinut soittaa väärin. Mukana ovat Jmo:n ja Latvalan lisäksi Katja Peltonen Ylivieskan seudun musiikkiopistosta, Katriina Outakoski Keski-Pohjanmaan konservatoriosta Kokkolasta sekä Pietarsaaren seudun musiikkiopisto. Lisääntyvän maahanmuuton myötä muissakin länsimaissa on ryhdytty samankaltaisiin toimiin. –?Tarkoitus on houkutella kaikki mukaan ja saada aikaan äänimaisema, äänitausta, johon joku voi vaikka soittaa soolon. Takana Katriina Outakoski Keski-Pohjanmaan konservatoriosta. Kokeillaan ensin kaikki yhdessä ja sitten pienemmissä ryhmissä, että kaikki saavat soittovuoroja, Marja Latvala kertoo. Suomessa tarvitaan lisää afrikkalaistaustaisia verenluovuttajia. Osa säestää, osa soittaa sooloa, mitään ääniä ei ole rajattu pois. Improvisaatio saa opistojen uusissa opetussuunnitelmissa isomman painoarvon. Tavallisesti luovuttajan etnisellä taustalla ei ole merkitystä, koska tärkeimmät ABOja Rh -veriryhmäominaisuudet ovat kaikilla ihmisillä samat. Kaikissa näissä improvisoidaan. Esimerkiksi suomalaisella kantaväestöllä on heille ominaisia harvinaisia veriryhmiä. –?Ja sellistit ovat tässä etunojassa! Kiva, että on saatu neljän opiston ja kuuden opettajan yhteistyökuvio käyntiin. – Olimme syksyllä Sibelius-Akatemian Tapani Heikinheimon kursseilla kukin omien oppilaidemme kanssa. Yleisimmin käytetyt lääkkeet kuten verenpaine-, kolesterolija lievät masennuslääkkeet eivät lääkkeinä estä verenluovutusta. TAUSTALLA ON Sibelius-Akatemian järjestämä improvisaatiokoulutus neljän oppilaitoksen sellistiopettajille, jonka oppia nyt jalkautetaan oppilaitosten oppilaille. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias. Kalajokilaakso HELSINKI Veripalvelu on ryhtynyt kampanjoimaan afrikkalaistaustaisten verenluovuttajien löytämiseksi. Improvisaatio ja sävellys on yksi neljästä opetuksen painopisteestä, opettajat iloitsevat. MONEN MUSIIKKIOPISTON perustamisesta tulee tänä vuonna 50 vuotta. Onneksi se tulee takaisin, uudessa opsissa se nostetaan aika isoon osaan. Metsässä suhisee tuuli, laulavat linnut ja ropisevat sadepisarat. Tärkeää on myös aloittaa selkeistä harjoituksista ja vähentää ääretöntä valinnanvaraa rajoilla. Osalta säännöllisistä verenluovuttajista tutkitaan veriryhmätekijöitä laajemmin, minkä ansiosta on löytynyt myös harvinaisten veriryhmien luovuttajia. Soittajat yhtyvät – aluksi varovasti – kukin äänellään mukaan, kuvaavat metsän ääniä soitollaan, välillä äänet paisuvat myrskyksi, välillä tyyntyvät. Katja Peltosen mukaan lapset yleensä lopulta innostuvat. –?On vaikeampi valita, kun voi tehdä ihan mitä vain. –?Tämä on vastapainoa tavalliselle musiikinopiskelulle, joka on yleensä tarkkaa. Marja Latvala on tosi innoissaan neljän tunnin improvisaatioiltapäivästä. Aluksi voi olla aika kakofonia, Marja Latvala nauraa. Mitenkähän aloittaisi, ihmettelevät Iitumaria Ylikoski ja Helmi Ylikoski Nivalasta sekä Assi Penttilä Oulaisista. SEIJA KRAPU Improvisoimalla oppii kuuntelemaan ja reagoimaan toisten soittoon ” Lapsille on vapauttavaa, kun improvisoidessa ei voi tehdä mitään väärin. Pikku hiljaa oppilaat oppivat kuuntelemaan ja reagoimaan toisten soittoon. KALAJOKILAAKSO Seija Krapu NIVALA Reilu parikymmentä Jokilaaksojen musiikkiopiston (Jmo) eri-ikäistä sellistiä istuu ringissä Kerttulan Saalastinsalissa, kun sellonsoitonopettaja Marja Latvala alkaa kertoa tarinaa. – Tämä oli kivaa. –?Koskaan ei tiedä mitä improvisaatiossa tapahtuu! Katriina Outakoski lisää. Tietyissä tapauksissa potilaalla on harvinainen veriryhmä tai veriryhmäyhdistelmä, jollainen löytyy todennäköisimmin saman syntyperän luovuttajalta. Verensiirroissa potilaalle annetaan aina ensisijaisesti hänen oman veriryhmänsä verta.O negatiivinen on hätäverta, jota voidaan antaa kaikille potilaille hätätilanteissa. 10 Maanantaina 26.2.2018 . Tällä hetkellä heitä on liian vähän suhteessa väestöryhmän kokoon ja potilaiden määrään. Äänimaisemassa tuuli suhisee ja sade ropisee Jokilaaksojen musiikkiopiston sellonsoitonopettaja Marja Latvala veti improvisaation ensimmäisen ryhmätreenin. Sen jälkeen olemme kiertäneet toistemme opistoissa ja nyt on vuorossa Jokilaaksojen musiikkiopisto, opettajat kertovat. Kyse on improvisaatioharjoituksesta, ensimmäisestä isossa ryhmässä. Mukana on oppilaita Nivalasta, Oulaisista, Haapajärveltä, Haapavedeltä ja Pyhäjärveltä
Tiesin, että siellä on hyviä kirinaisia, joten toivoin vain, etteivät he saa minua kiinni, viimeiselle 7,5 kilometrin lenkille sukset vaihtanut Pärmäkoski totesi onnellisena. Lahden 15 kilometrin maailmanmestari viime talvelta juhli olympiakisoissa kultamitalia yhdessä Sami Jauhojärven kanssa jo neljä vuotta sitten Sotšissa parisprintin jälkeen. Kuulin koko ajan väliaikoja, ja tiesin Nillsonin ja Östbergin tulevan takaa. Raution Kisailijoiden Sami Torven mitaliputki katkesi hänen saavuttaessaan kaksi neljättä ja yhden viidennen sijan 69 kilon painoluokassa. Stadlober hiihti harhaan noin 20 kilometrin kohdalla jättäen suomalaiselle vapaan väylän kakkossijalle. Tänne tullessani ajattelin, että haluan voittaa yhden henkilökohtaisen olympiamitalin. Ylivieskan Jääkarhut kärsi viikonloppuna kaksi tappiota. Raution Kisailijoiden Anna-Maria Tokola voitti naisten 58-kiloisissa työnnön tuloksella 100 kiloa, tempauksen 77 ja 177 kilon yhteiskertymä oikeuttivat pronssille. N14, 3,0 km: 1) Emma Mäkinen NU 8.43,3, 2) Liinu Tiainen NU +4,9, 3) Riina Taskila HaU +5,3, 4) Elsa Haikara NU +8,7, 5) Enni-Sofi a Saari YK +10,2, 6) Terhi Junno YK +1.00,7. –?Nämä ovat olleet aivan hullut olympiakisat. MYL, 15,0 km: 1) Tero Similä OHS 35.09,6, 2) Risto Uusivirta HK +1,8, 3) Tino Tiilikainen Vuokatti Ski Team Kainuu +34,7, 4) Kusti Kittilä OH +1.13,7, 5) Mikko Loukkaanhuhta Jämin Jänne +1.37,9, 6) Niko Husu One Way Pro Team +2.12,7, 7) Miro Karppanen Kiteen Urheilijat +3.40,9, 8) Roope Haapakangas PyPo +3.54,2, 9) Konsta Puutio KV +8.15,8. 11 Maanantaina 26.2.2018 . –?Tämä oli yksi kovimmista 30 kilometrin kilpailuistani. N16, 5,0 km: 1) Helmi Peipinen YKNM 15.25,8, 2) Salla Tyyskä OuHu +25,2, 3) Friida Kivistö KJ +1.45,3, 4) Viivi Jylänki HaU +2.29,4. Urheilu Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Junkkareiden Miika AnttiRoiko ei kilpaillut, mutta oli paikalla huoltajan roolissa. Naiset, 10,0 km: 1) Anni Alakoski RP 27.13,3, 2) Elina Mäkitalo HU +44,2, 3) Annu Pylkkänen Ski Jyväskylä +2.18,4, 4) Ruut Tornberg-Mattila YppU +2.24,0, 5) Sonja Katajamäki IK Falken +3.12,8, 6) Johanna Niskakoski RP +4.13,7, 7) Emilia Pulkkinen HK +6.54,9, 8) Johanna Ala-Pöntiö HU +7.54,3. M14, 5,0 km: 1) Aapo Heiskanen NU 15.40,7, 2) Kalle Himanka KJ +28,1, 3) Tatu Junno YK +1.06,4. Kaksi kertaa vuoden urheilijaksi valittua hiihtäjää valmentaa Olli Ohtonen. Naisten kisassa Anni Alakoski jätti toiseksi hiihtänyttä Himangan Urheilijoiden Elina Mäkitaloa 44 sekuntia. M12, 3,0 km: 1) Oscar Rahja KJ 8.53,9, 2) Urho Mäkinen NU +1.45,0, 3) Arttu Mäntylä HaU +1.50,8. 27-vuotias Krista Pärmäkoski nappasi puolet Suomen kuudesta mitalista Pyeongchangin olympiakisoissa, sillä alla oli jo pronssimitalit 15 kilometrin yhdistelmähiihdosta ja kymmenen kilometrin vapaalta. Niskanen jätti hopealle hiihtäneen venäläisen Aleksandr Bolshunovin 18,7 sekunnin päähän. M45, 5,0 km: 1) Simo Törnvall KJ 13.16,7, 2) Ismo Parkkonen VirtU +14,0, 3) Jari Mäntylä HaU +34,1, 4) Jouko Helenius PuPo +3.04,2. Hän kruunasi upean kisaurakkansa hopeamitaliin 30 kilometrin yhteislähtökisassa. Björgen lähti omille teilleen jo hyvissä ajoin. Vaikka Bolshunov saavutti vielä Niskasen, venäläisestä ei ollut loppukilometreillä haastamaan suomalaista. M20, 10,0 km: 1) Arttu Lukkari SoJy 26.28,8, 2) Veeti Nissinen PuRy +1.19,0, 3) Iisakki Ponnikas KeU +1.23,7. Viimeisen suksienvaihdon jälkeen olin valmis. KALAJOKILAAKSO Kalajokilaakso MAASTOHIIHTO, PYEONGCHANG Talviolympialaisten päätösviikonloppu toi Suomelle pronssisen sarjan päälle kaksi kirkkainta mitalia. Tempauksen 145 kiloa tuotti hopeaa kilon päässä mestaruudesta. Nyt minulla on niitä kolme, joten olen todella onnellinen, Pärmäkoski myhäili. Oulussa syntyneestä ja Vieremällä varttuneesta Niskasesta tuli neljäs suomalainen 50 kilometrin maastohiihdon olympiavoittaja. M16, 8,0 km: 1) Jaakko Mattila HU 20.07,2, 2) Samppo Kumpumäki PyPo +1.15,3, 3) Miika Ylikulju OuHu +1.34,0, 4) Tuukka Marjala HU +3.07,8, 5) Pietu Tiainen NU +3.09,1, 6) Jaakko Niemimäki NU +5.56,2, 7) Pauli Kivirinta NU +6.22,4. Mari Pääkkö onnistui maalinteossa avauserässä ja voittomaalin teki Elina Haikola. Enni Rukajärvi lumilautailun slopestylessa ja naisten jääkiekkomaajoukkue voittivat pronssia. Nämä tulokset oikeuttivat kahteen Suomen mestaruuteen. Ikaalisten Urheilijoita edustava Pärmäkoski on kymmenes suomalainen maastohiihtäjä, joka onnistuu voittamaan samoista olympiakisoista vähintään kolme mitalia. M10, 2,0 km: 1) Niilo Kouvalainen KiurU 7.27,7, 2) Atte Huhtanen YK +28,9, 3) Ukko Järviluoma NU +1.01,8, 4) Leo Rautio NU +1.10,4, 5) Arttu Huhtanen YK +3.35,8. N18, 5,0 km: 1) Ella Himanka KJ 14.39,9, 2) Minerva Karppanen Kiteen Urheilijat +14,4, 3) Petra Alatalo AV +2.10,6. Lauri Järvinen PAINONNOSTO, TAMPERE Kalajoen Junkkareiden Jani Heikkinen paransi roimasti ennätyksiään yleisten sarjojen SM-nostoissa Tampereella. Odotin vain oikeaa paikkaa hyökkäykselleni, Niskanen totesi. Pakkanen paukkui Pyssymäellä aamulla kylmissä lukemissa, mutta kisat saatiin vietyä läpi, kun lähtöaikoja lykättiin parilla tunnilla iltapäivän puolelle. Iivo Niskanen voitti kultaa 50 kilometrin hiihdossa. ISMO KUNELIUS Similä ja Alakoski Pyssymäen voittajat Hiihtäjät kirkastivat mitalit Nämä ovat olleet aivan hullut olympiakisat. Keski-Pohjanmaalta on SMkisoissa tällä kertaa vain neljä kilpailijaa, mikä on vähemmän kuin vuosikausiin. Kaikissa kuudessa nostossaan onnistunut Heikkinen työnsi 105 kilon sarjassa 182 kiloa ja kokosi 327 kilon yhteistulokset. Pärmäkoski taipui voiton vieneelle Norjan Marit Björgenille vajaat kaksi minuuttia ja voitti pronssille hiihtäneen Ruotsin Stina Nilssonin kymmenellä sekunnilla. Uran toinen olympiavoitto nosti Niskasen harvalukuiseen joukkoon. 15 kilometrin jälkeen lähtenyt veto pudotti kaikki muut. KERTTU NISKANEN joutui antamaan periksi mitalitaistelusta viimeisellä 7,5 kilometrin lenkillä, mutta lopputuloksena oli komeasti kuudes sija karvan yli kolme minuuttia kärjelle taipuneena. Alavus piti lauantaina pinnat kotonaan maalein 11–2 ja Kärpät Akatemia voitti sunnuntaina Ylivieskassa maalein 4–8. Ennen Matti Haaviston valmennettavaa kolmeen henkilökohtaiseen mitaliin samoista olympiakisoista on yltänyt ainoastaan Marja-Liisa Kirvesniemi tyttönimellään Hämäläinen Sarajevossa 1984. Heikkinen taipui Suomelle kisojen viidennen mitalin tuoneelle Niskaselle reilut yhdeksän, Hyvärinen reilut kymmenen ja Hakola reilut 14 minuuttia. Mitali oli lähimpänä tempauksessa, missä 109 nousi puhtaasti ylös, mutta suuntautui hieman eteen. Molemmat tulivat hiihdon pitkien matkojen yhteislähtökisoista, kun Iivo Niskanen tykitti 50 kilometrin voittoon lauantaina ja Krista Pärmäkoski sivakoi 30 kilometrin hopealle sunnuntaina. Pronssia nappasi niin ikään venäläisiä olympiaurheilijoita edustanut Andrei Larkov, joka jäi Niskasesta yli kaksi ja puoli minuuttia. Muista suomalaisista Matti Heikkinen oli 25:s, Perttu Hyvärinen 29:s ja Ristomatti Hakola 43:s. M35, 10,0 km: 1) Jani Tuovila SiSi 25.52,1, 2) Sauli Päivärinta NU +13,6, 3) Mauno Juola KJ +1.20,7, 4) Osmo Juola KJ +2.42,1. Hän on päässyt lyhyessä ajassa hyvään kuntoon synnytyslomansa jälkeen. Tero Similä piti parasta vauhtia Nivalan Pyssymäellä. Sen hän myös käytti, vaikka Nilsson ja Norjan Ingvild Flugstad Östberg hiillostivat iskuetäisyydellä koko loppumatkan. –?Kisa oli todella kova. Johanna Matintalo hiihti 18:nneksi ja Aino-Kaisa Saarinen 20:nneksi. IIVO NISKASELLE ei löytynyt pysäyttäjää olympiakisojen 50 kilometrin perinteisen kilpailussa lauantaina. Oli hyvä, että hiihdin Bolshunovin kanssa, sillä sain vähän hengähtää siinä peesissä. Tempauksen 105 ja 230 kilon yhteistulos riittivät neljänneksi, työnnön 125 viidenneksi. 26-vuotias Iivo Niskanen edustaa Vuokatti Ski Teamia. Niskanen hallitsi yhteislähtökilpailua jo aikaisesta vaiheesta asti. Junkkareiden Fanni Niemelälle kirjattiin 63 kilon painoluokassa 146 (66, 80) kiloa, joka ei riittänyt mitalisijoituksiin. Susanna Järvenpää ja Olivia Vääräniemi tekivät kotipelissä kaksi maalia naiseen. N12, 3,0 km: 1) Oona Kangas NU 9.34,3, 2) Aino Jylänki HaU +30,5, 3) Sanni Tyyskä OuHu +1.22,2. KRISTA PÄRMÄKOSKI sinetöi Suomen kuuden mitalin saaliin sunnuntaina. Päätöserän kiri nosti NiceHockeyn voittoon maalein 3–4 (1–1, 2–0, 0–3). Loppukirin sankari oli kaksi maalia iskenyt Kaisu Vähäsöyrinki. Heikkiselle ja Tokolalle mestaruuksia Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, ALAVUS Nivala Cowboysin NiceHockey haki sunnuntaina naisten Suomi-sarjan pisteet Alavuden Peli-Veikoilta. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Kalajokilaakso MAASTOHIIHTO, NIVALA Ounasvaaran Hiihtoseuran Tero Similä ja Reisjärven Pilkkeen Anni Alakoski pitivät parasta vauhtia Nivalan kansallisten hiihtojen pääsarjoissa lauantaina. NiceHockey voitti, YJK ei. Pärmäkoski taisteli pitkään samassa ryhmässä Kerttu Niskasen ja Itävallan Teresa Stadloberin kanssa. M18, 10,0 km: 1) Eelis Valikainen KJ 26.01,5, 2) Aleksi Huhtakangas AV +50,6, 3) Kristian Hakala HU +1.03,2, 4) Saku Hautalahti NU +1.19,5, 5) Tuomas Törnvall KJ +1.30,2. Tero Similä sai miesten vapaan hiihtotavan 15 kilometrillä tiukan vastuksen Haapajärven Kiilojen Risto Uusivirralta, joka taipui lopulta vajaalla kahdella sekunnilla. Nivalan Urheilijoiden hiihdot (v): N10, 2,0 km: 1) Veera Leskelä HK 7.46,2, 2) Klaara Kivistö KJ +31,9, 3) Reeta Taskila HaU +1.13,7, 4) Iida Anttila NU +1.14,2, 5) Scarlett Kopa PyPo +1.46,1
KOTIJOUKKUEEN maalitehtailun aloittivat Henri Heikkilä ja Jarmo Junno. VOITTO PERUSTUI kontrolloituun peliin, jossa vastustaja pääsi tekopaikkoihin vain parin henkilökohtaisen lipsahduksen ansiosta. Rangaistukset: Hokki 4x2 min, JHT 5x2 min. M19 Kuula (6): 1) Arttu Korkeasalo LielK 19,27, 6) Kalle Yrjänä HU 12,98. Leiri on futsalmaajoukkueelle kuluvan vuoden ensimmäinen tapahtuma ja ajoittuu kuukautta ennen tämän vuoden ensimmäisiä otteluita, joissa Suomi kohtaa Espanjan kahdesti vieraskentällä huhtikuun alussa. Päävalmentaja Marti?in mukaan teesit helmikuun leiripäiviä varten ovat selkeät. Popula ja Huskit lomalle Yleisurheilu Kuortane, nuorten SM-hallien tuloksia (10 parhaan joukkoon sijoittuneet Kalajokilaakson urheilijat) N19 1500 m (10): 1) Veera Mensonen MaanM 4.42,28, 10) Roosa Löf KaJu 5.22,97. Suoraan kahdella voitolla etenivät PJK:n ja LiKi:n tapaan välieriin myös Raahen TeräsKiekko ja Haukiputaan Ahmat. Olli Annala maalasi kotijoukkueelle kahdesti ja muut Populan maalintekijät olivat Perttu Tuomaala, Jarkko Manninen sekä Niko Vähäkangas. Joki-Kiekko löi Populan kotonaan 7–3 ja passitti ylivieskalaisjoukkueen kesälomalle 5–7-vierasvoitolla. KALAJOKILAAKSO 12 Maanantaina 26.2.2018 . KALAJOKILAAKSO Urheilu Kalajokilaakso FUTSAL, SIEVI Sievi FS on jälleen hyvin edustettuna, kun miesten futsalmaajoukkue kokoontuu alkuviikosta kolmen päivän leirille Eerikkilän urheiluopistolle. Keskitymme etenkin puolustukseen kaikilla tasoilla yksityiskohtia myöten. –?Ryhmä on laaja, koska haluamme tehdä paljon töitä puolustuksen intensiteetin ja organisoinnin hyväksi, Marti. Lauantaina tuloksena oli hattutemppu. Muuten homma oli täysin kotijoukkueen hallussa. erä: Maaliton. sanoo. maaliskuuta vieraakseen sarjakärki Kampuksen Dynamon Jyväskylästä. Ylivieskan Kuulan Venla Ruotanen otti pronssia 19-vuotiaiden korkeushypyssä. N23 63 kg: 1) Julianna Löllö KoJy 93. Torjunnat: Petrus Lintonen JHT (8-11-15) 34, Patrik Koivisto Hokki (10-8-12) 30. Yleisöä 362. Molempiin suuntiin hyvin pelannut Heikkilä pokkasi Sievin parhaan pelaajan palkinnon. erä: 25.49 Nico Joki (Teemu Siironen) 1–0 yv. ISMO KUNELIUS Emme antaneet mahdollisuuksia Sievi FS:n paluu voittokantaan oli päävalmentaja Vladimir Jovanovicin mieleen Kalajokilaakso YLEISURHEILU, KUORTANE Nivalan Urheilijoiden Miika Tenhunen voitti kultaa ja hopeaa yleisurheilun nuorten SM-hallikisoissa Kuortaneella. N19, korkeus (9): 1) Sofi a Heikonen VeitsKV 166, 3) Jenny Skuthälla Åsarna 163, Venla Ruotanen YK 163, Janita Leppäranta KristU 163. P 53 kg: 1) Veeti Kopola SiSi 37,5. Yleisöä 539. M22, 1500 m (8): 1) Miika Tenhunen NU 3.59,72. Meillä on yhä sivussa loukkaantuneita pelaajia, mutta viime viikolla harjoittelimme tosi hyvin ja tiesin, että tänään myös pelaamme hyvin, valmentaja kommentoi. –?Mukaan on kutsuttu ryhmä tunnettuja pelaajia, mutta myös muutamia tulevaisuuden pelaajia. Hokki–JHT 0–2 (0–2, 0–0, 0–0) 1. Liigassa kakkosena pelaava Sievi FS teki lauantaina korjausliikkeen lyhyeen pisteettömään kauteensa sarjassa. N22 1500 m (5): 1) Saija Seppä SuolU 4.36,30, 5) Ninni Löf KaJu 5.03,19. M18 66 kg: 1) Niklas Björkgren KoJy 85, 2) Niko Kopola SiSi 80.. P 59 kg: 1) Juho Kopola SiSi 70. Meillä on ollut viime aikoina ongelmia, koska joukkueessa on ollut paljon loukkaantuneita pelaajia. Päätöskierroksella Sievi FS saa 10. Kontrolloimme tilanteita täydet 40 minuuttia, ja tällä tavalla tämän joukkueen pitääkin toimia, kiteytti Jovanonvic ottelun kulun. –?Puhumme leirillä sitten myös seuraavasta vastustajastamme, EM-kisojen kakkosesta Espanjasta. Uskon, että Espanjan kohtaamisesta tulee mahtava kokemus meille kaikille, valmentaja miettii. Hänen ensimmäinen osumansa upposi painavalla laukauksella, kun taas kaksi seuraavaa tulivat tirkkosmaiseen tyyliin ahtaasta tilasta PJKpuolustuksen keskeltä. Kolme hyppääjä jakoi pronssin tuloksella 163. Tenhuselle hallikultaa Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, YLIVIESKA Ylivieskalainen Popula ja Haapaveden Urheilijat paketoivat kautensa kahdella tappiolla III-divisioonan puolivälierissä. Sievi FS jatkaa runkosarjan otteluitaan ensi viikonloppuna vieraspelien tuplakierroksella. Kauden viimeiseksi jääneessä pelissä Aleksi Haukipuro iski Huskeille kaksi maalia ja loput olivat Juho Mehtälän sekä Atso Ohtamaan käsialaa. erä: Maaliton. Rangaistukset: JHT 7x2 min, Hokki 7x 2 min. –?Kaikki on harjoittelun ansiota. + 10 min.Tuukka Nieminen. Päävalmentaja Mi?o Marti. erä: 1.12 Nemo Huhta (Juho Nyman) 0–1, 9.44 Reko Tornberg (Nico Joki, Jesper Ahlgren). Jääkiekko Suomi-sarjan puolivälierät JHT välieriin voitoin 3–0 JHT–Hokki 3–0 (0–0, 1–0, 2–0) 1. erä: Maaliton. Lauantaina joukkue kohtaa vieraissa Tampereen Ilveksen ja sunnuntaina Valkeakosken Mad Maxin. Futsal Futsal-liiga KaDy ............19 16 1 1 1 81-20 51 Sievi FS ........19 13 2 1 3 83-61 44 LeiF ..............19 13 2 4 113-59 43 Ilves FS ........19 11 1 3 4 71-54 38 SoVo ............19 10 2 2 5 88-67 36 GFT ..............19 10 2 1 6 68-43 35 FC Kemi .......19 7 3 9 45-45 27 Mad Max .....19 5 1 3 10 61-104 20 PP-70 ..........19 4 1 1 13 43-80 15 PJK ...............19 4 1 14 48-90 14 Riemu ..........19 3 2 14 42-80 11 Ruutupaidat .19 2 2 15 53-93 8 Tulokset Penkkipunnerrus Tammela, Klassisen penkkipunnerruksen SM-kilpailut. –?Meidän on tarkoitus käyttää edessä oleva leiri niiden asioiden edistämiseen, joita joukkueeltamme on puuttunut, jotta olisimme entistä kilpailukykyisempiä kansainvälisellä tasolla. Sievi FS:n miehistöstä kutsu kävi Jarmo Junnolle, Rami Tirkkoselle ja Jaakko Alasuutarille. Sievi FS:n tehokkain maalintekijä oli hattutempun iskenyt Rami Tirkkonen. 3. 12 Maanantaina 26.2.2018 . 2. 2. –?Emme antaneet vastustajalle sekunninkaan vertaa mahdollisuuksia päästä peliin mukaan. erä: 52.00 Miika Runsala (Jesper Ahlgren, Joki) 2–0 yv, 58.45 Siironen (Ahlgren) 3–0 tm. 800 m (10): 1) Saija Seppä SuolU 2.13,60, 8) Ninni Löf KaJu 2.29,80. 3. PJK:n hahmo oli vielä syyskaudella Kalajoella Suomi-sarjaa pelannut Tomi Gronoff , joka teki hattutempun. on nimennyt leirille kaikkiaan 23 pelaajan vahvuisen ryhmän. Sunnuntaina Tenhunen juoksi hopealle 3?000 metrin kisassa, jonka voitti Joensuun Katajan Samu Mikkonen. Kultamitali heltisi 22-vuotiaiden 1?500 metrillä ajalla 3.59,72. Kahden tappiollisen pelin jälkeen Sievi piti pinnat kotihallissaan, jossa ottavana osapuolena oli Pirkkalan Jalkapalloklubi. Kotijoukkue hallitsi peliä alusta loppuun, eikä yleisölle jäänyt juurikaan epäselväksi, kumpi oli tällä kertaa parempi. Lisää nuoria pelaajia tulee mukaamme seuraaville leireille. Esitys oli myös päävalmentaja Vladimir Jovanovicin mieleen, koska peli eteni hänen suunnitelmansa mukaan. 3000 m (5): 1) Samu Mikkonen Kataja 8.27,44, 2) Miika Tenhunen NU 8.42,27. Sievin pelaajia maajoukkueleirille Ismo Kunelius 5–2 Sievi FS–PJK 3–1, 2–1 Futsal-liiga Rami Tirkkosen hattutemppu, tiiviit kentälliset ja hallittu esitys palauttivat Sievi FS:n takaisin voittojen tielle, kun Futsal-liigan runkosarjaa on pelaamatta kolme kierrosta. Huskit taipui Limingan Kiekolle kotonaan 5–7 ja vieraissa 6–4. Rami Tirkkonen on tottunut pelaamaan ahtaissa tiloissa vastustajan puolustuksen keskellä. Välieräpaikat karkasivat ensimmäisissä pudotuspeleissä Populalta Pyhäjoen Joki-Kiekolle ja HaU-Huskeilta Limingan Kiekolle. Torjunnat: Patrik Koivisto Hokki (9-9-12) 30, Petrus Lintonen JHT (7-6-10) 23
JÄÄKARHUT ALOITTI pohjoislohkon pudotuspelit mallikkaasti hakemalla perjantaina 0–3-voiton Tornion IHC:n kotikaukalosta. Viri päätti voittoon Kalajokilaakso SALIBANDY, KOKKOLA Himangan Pallo pelaa salibandyn II-divisioonan Pohjanmaan lohkon pudotuspeleissä. Virin tehopelaaja Jami Mattila kuittasi taululle loppunumerot ajassa 58.47. Reko Tornberg teki maalin Nico Joen ja Jesper Ahlgrenin esityöstä. Mika Haapakankaan valmennettavista kakkosrahat lyhyessä voltissa ravasi Petteri Joen luotsaama Gobo´s Niike 19,2x. Päätöserässä oululaiset kehittivät kirin, joka toi vieraat parin maalin päähän. Maanantaina 26.2.2018 13 KALAJOKILAAKSO . Päätöserään JHT:lle tuomittiin kolme pikkukakkosta, joista yksi piti sisällään myös Tuukka Niemisen kympin päähän kohdistuneesta taklauksesta. Am-ranking 2017: D21: 1) Johanna Tiitto RasTiimi, 2) Satu Asikainen KaJu, 3) Anne Polso VetU. Lähdössään tamma noteerasi kovimman ajan 30,4. JHT ei jättänyt mitään arvailujen varaan, vaan iski sunnuntaina Hokin kolmannen kerran kanveesiin. Ruotsin pääradalla Solvallassa kilpaili tallista kaksi hevosta. Hyvä puolustuspeli ja loistava maalivahtipeli pohjustivat hienot tulokset. Mervi Laurilan Vetepuff 2.49,9x sijoittui ponilähdössä kakkoseksi oululaisen Elviira Lindholmin ajamana. Vaatimattoman toisen erän jälkeen YJK nousi tasanumeroihin 5–5. –?Tulevalla vastustajalla ei ole mitään väliä. Kärkipaikalta se kontrolloi lyhyttä ryhmää varmasti maaliin saakka. H13-14: 1) Robert Biskop KoS, 2) Pietari Jussinmäki HalTo, 3) Oskari Rannila VetU, 4) Markus Hernesmaa KannUra, Gavin Brock KoS, Jirka Oja KaJu. Nivalasta oleva ruuna kävi voittamassa lähtönsä Ruotsin Bodenissa. Teemu Siironen oli sunnuntaina mukana kahdessa JHT-maalissa. Päätöserässä meno jatkui kotijoukkueen komennossa, kun Janne Salmela ja Niklas Kaartinen lisäsivät vieraiden tuskaa illan toisilla osumillaan. Kolmannessa erässä HiPa hankkiutui 7–4-johtoon, kun pallon verkkoon laittoivat vuorollaan Hannu Hirvi, Jukka-Pekka Pajunpää, Eemu Juvonen ja Pauli Peltoniemi. Kaksi muuta paria jatkavat tilanteesta 2–1 tiistaina ja tarvittaessa vielä torstaina. H75 2,2 km (20): 1) Jukka Luukko PäijRa 14.00, 9) Esko Linna NivU 16.35, 11) Reijo Oja NivU 17.13. Jorma Kontion ajama Vic De Luxe 14,6 oli V75-Championissa kolmas. JHT puolusti läpi pelin tiiviisti, vaikka joutui varsinkin ottelun jälkipuoliskolla kuluttamaan jäähypenkkiä tiuhaan tahtiin. Otteluparia hyvin kuvaavasti Kalajoella päädyttiin tulokseen 3–0. Kotijoukkueen maaleista vastasivat kahdesti osuneet Kari Mattila ja Marko Mehtälä sekä Wille Krekilä. Tulokset. Kolmas puolivälierä päättyi kotijoukkueen selkeään voittoon maalein 9–2 (3–2, 4–0, 2–0). Mika Kokko urakoi vierasmaalilla 52 kertaa, kun torniolaiskollega Vilppu Vanhalle kirjattiin 39 torjuntaa. Mikael Juola maalasi isännille kahdesti. Perjantaina Sotkamossa kotijoukkue oli parempi maalein 7–4. Sunnuntaina YJK pysyi kotijoukkueen kelkassa avauserän ajan Saku-Petteri Hyvärisen kahdella osumalla. H70 2,4 km (27): 1) Teuvo Lehtinen SOC 11.31, 2) Unto Virkkula NivU 12.08, 19) Severi Halkosaari NiS 15.38. Toisessa erässä kotijoukkue kuitenkin lateli neljä maalia ja karkasi. Toisessa erässä Miko Mattila ja Roope Mäntykorpi nostivat HiPan tasoihin. Kotijoukkueen kirkkain tähti oli maalivahti Petrus Lintonen, joka päästi vain kaksi maalia Hokki-peleissä yhteensä. Suomalaisten kaksoisvoiton varmisti voittajan taakse lopussa ilman kiritilaa jäänyt Matti Juustilan ajama Dillon Power 18,3a. Viri karkasi pelin alkupuoliskolla jo 9–2-johtoon. Vieraat johtivat 1–3, mutta sen jälkeen tahdin määräsi HiPa. Mattilan pistesaldo oli 4+2 ja Ilari Kärki keräsi 2+2-pörssipistettä. Nuorten Kultainen Kompassi?-cup: D13-14: 1) Iina Koskela VetU, 2) Erika Niininen VetU, 3) Venla Rannila VetU, 4) Liina Viitasaari KoS. –?Tuskin kukaan uskoi, että tämä menee poikki kolmella ottelulla. Tornio aloitti välieriin johtaneet voittonsa lauantaina Ylivieskasta, jossa erälukemat olivat 2–1, 0–4 ja 3–2. 13 KALAJOKILAAKSO . JHT:n maalilla Petrus Lintonen tarvitsi tällä kertaa nollapeliin 23 torjuntaa. Sunnuntain ottelun näki 362 katsojaa. Ensimmäiseen hän sai syöttöpisteen ja viimeisen hän teki tyhjiin. TIHC iski kuitenkin loppuun kaksi osumaa. Tapa, jolla välieräpaikka irtosi, lämmittää muun muassa kalajokisten valmentajan Joni Petrellin mieltä. Tilannetta seuranneesta kärhämästä molemmille tuomittiin yhteensä viisi kaksiminuuttista. KePsun vuosikokouksessa palkitut: Vuoden nuori suunnistaja: Pinja Ylikangas KoS ja Väinö Venetjoki KoS Vuoden hiihtosuunnistaja: Anssi Koirikivi RasTiimi Vuoden pyöräsuunnistaja: Ruska Saarela KoS Vuoden veteraani: Leo Jokinen KoS Vuoden kisajärjestäjä: Vetelin Urheilijat (hiihtosuunnistuksen SM-keskimatkan ja Lumitoukola-viestin järjestäjä) KePSun standaari pitkäaikaisesta työstä suunnistuksen hyväksi: Raimo Haapalehto VetU Stipendit SM-menestyksestä: D21 Ruska Saarela KoS, Marja Penttilä Kos, D20 Susanna Pihlajamaa YlivKu, D16 Pinja Ylikangas KoS, D15 Iina Koskela VetU, H21 Samuli Saarela KoS, Anssi Koirikivi RasTiimi, Risto Uusivirta RasTiimi, Timo Hongell KoS, H17 Väinö Venetjoki KoS, Emil Kronqvist KoS. YJK:n ja Cowboysin kiekkokausi päättyi Jari Kangaskorte RAVIT, YLIVIESKA Blady Bols Blue täytti Juha Mäensivun ja Annika Pisanon yhden unelman. Jussi Kankaanpää ja Sami Mölsä tekivät kaksi maalia mieheen. Ylivieskalaisen Jussi Isokosken Mian Mari väläytti uutta tulemistaan vaikean viime kauden jälkeen. Sen jälkeen TIHC pisti kuitenkin paremmaksi ja hoiteli itsensä välieriin voitoin 2–1. HiPan avausmaalin teki Miika Mattila. Voitto oli hevoselle kolmas perättäinen ja rahakkain tähän mennessä. –?Ensimmäinen peli meni vähän huomaamatta ohi, mutta kahdessa viimeisessä oli kumpikin joukkue hyvin tunteella mukana. Vieraiden toinen osuma syntyi ylivoimalla ajassa 9.44. Pelikello ehti käydä vain reilun minuutin, kun Nemo Huhta vei vieraat 0–1-johtoon Juho Nymanin syötöstä. Myös Nivalan Cowboysin kausi tuli päätökseen sunnuntaina, kun Sotkamon Kiekko eteni Pohjoisen alueen välieriin otteluvoitoin 2–1. Kolmossijastaan ruuna tienasi 50?000 kruunua. HiPa varmisti paikkansa neljän parhaan joukossa voittamalla SB Kauhajoen 7–6 (1–1, 2–2, 4–3). Cowboys kuitenkin siirsi ratkaisun sunnuntaille voittamalla kotipelinsä 6–4. Blady Bols Blue voitti Bodenissa Kalajokilaakso SALIBANDY, SIEVI Alavieskan Virin ensimmäinen kausi miesten salibandyn kakkosdivarin PohjoisSuomen lohkossa päättyi sunnuntaina 11–8 (5–2, 4–0, 2–6)-kotivoittoon Koskelankylän Riennosta. Sunnuntaina SoKi karkasi kotikaukalossaan jo avauserässä kolmen maalin johtoon. Tornion IHC oli kuitenkin toista mieltä ja voitti värikkään kamppailun maalein 5–7. Viimeisillä minuuteilla nousivat vielä tunteetkin pintaan, kun Antti Eskolalle tuomittiin 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta. Vuoden suunnistajan sijasta valittiin tällä kertaa kaksi vuoden nuorta suunnistajaa, Kokkolan Suunnistajien Pinja Ylikangas ja Väinö Venetjoki. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Kalajokilaakso JHT–Hokki 3–0 (0–0, 1–0, 2–0) Hokki–JHT 0–2 (0–2, 0–0, 0–0) Jääkiekon Suomi-sarjan puolivälierät JHT välieriin voiton 3–0. Merijärvisen Timo Ylitalon ohjastama tamma oli Torniossa ravikauden avauksessa kolmas 40 metrin takamatkalta. H21: 1) Miikka Ketonen KoS, 2) Teppo Isokoski KoS, 3) Timo Hongell KoS. Lauantain pelin maalit oli nähty jo ennen avauserän puoltaväliä. Sunnuntaina kyyti oli Tornion ratkaisupelissä asteen kylmempää, kun TIHC passitti Jääkarhut kesäloman viettoon. SUNNUNTAIN PELISSÄ pietarsaarelaispakki Nico Joki laukoi ottelun avausmaalin toisessa erässä ylivoimalla. Vuoden hiihtosuunnistajana palkittiin RasTiimin Anssi Koirikivi. COWBOYSIN pudotuspelien paras ottelu sattui lauantaille. Ykköspalkintona ollut 30?000 kruunua irtosi ajalla 18,1a. Meillä on tavoitteena mennä Mestiksen karsintaan ja sinne päästäkseen pitää välierävastustaja voittaa, Petrell paalutti. Kainuun matkailu ei enää kiinnostanut JHT Kalajokea, joka pisti Kajaanin Hokin tylysti otteluvoitoin 3–0 kesälomalle jääkiekon Suomi-sarjan pudotuspeleistä. Päätöerässä Juho-Perttu Kyllösen ja Matias Liuskin maalit käänsivät pelin SoKille. Yhden maalin miehiä olivat Ville Peltomaa, Riki Korkiakoski, Joonas Raudaskoski ja Mika Saarimaa. Yhdestä osumasta vastasi Sami Pennanen. Viri sijoittui tulokaskaudellaan kahdeksanneksi ja säilytti sarjapaikkansa. ISMO KUNELIUS JHT paineli puhtaasti välieriin Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, TORNIO Jääkiekon II-divisioonan välieräpaikka oli jo katkolla Ylivieskan Jääkarhuille kotihallissa lauantaina. Anssi Koirikivestä vuoden hiihtosuunnistaja Hiihtosuunnistus Kerava, SM-sprinttien tuloksia H60 2,3 km (23): 1) Heikki Peltonen IPR 11.20, 17) Markku Vesisenaho SievSi 15.27. Teemu Siironen löi sinetin tyhjiin ennen päätösminuutin alkua. SoKi vei ratkaisevan kolmannen ottelun nimiinsä maalein 7–2 (3–0, 1–2, 3–0). JHT jää odottamaan mielenkiinnolla, mikä joukkue asettuu sen kanssa samaan kaukaloon välierien alkaessa ensi viikonloppuna. JHT NOLLASI myös lauantaina Kajaanissa Hokin lukemin 0–2. SB Kauhajoki kaunisteli viimeisellä minuutilla numeroita kahdesti. Himangan Pallo pleijareihin Kalajokilaakso SUUNNISTUS, KANNUS Keski-Pohjanmaan Suunnistus palkitsi vuosikokouksessaan viime vuoden parhaita suunnistajia. Ville Pohjolan ajama ruuna otti hyvältä lähtöpaikalta helposti keulat. Myös ajassa 52.00 syntynyt Miika Runsalan osuma syntyi vajaata vastaan. Aikataulussa ollaan, Petrell myhäili. Toisessa erässä Cowboys nousi vielä kamppailemaan jatkopaikasta, kun Mika Saarimaa ja Janne Rättyä kavensivat lukemat 4–2:een. Maanantaina 26.2.2018 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Nokian Pyry voitti vastustajansa JHT:n tavoin suoraan kolmessa pelissä
16.10 Urheiluradio. 18.50 Iltahartaus. 01.55 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yöradio. 21.30 Musiikkia konsertin jälkeen. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.30 Politiikkaradio. 15.02 Kulttuuriykkönen. 14.02 Nosto. 19.00 Arkisto: Jari Tervo. 21.17 Päivä tunnissa. 17.13 Alueradio. 16.10 Urheiluradio. 07.50 Aamuhartaus. 07.10 Aamusoitto. 18.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 09.10 Sää. 05.30 Yle Uutiset ja sää. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 02.54 Yöradio. 11.02 Suomen Radio. 17.00 YleX Ilta: Kareisen Jani. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Suomen Radio. 16.13 Alueradio. Marko Maunuksela. 22.08 Pollari. 17.13 Päivä tunnissa. 06.00 Yle Uutiset. 10.02 Juuso Pekkinen. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Riikan tähtitarha: Vieraana sopraano Silja Aalto. 10.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 18.02 Juuso Pekkinen. 08.13 Alueradio. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.59 Puheen Aamu. 18.02 Jääkiekkokierros. 05.50 Merisää. 06.56 Päivän mietelause. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 18.30 Hartaita säveliä. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 07.10 Urheiluradio. 14.02 Nosto. 22.00 Päivän parhaat. 10.45 Musiikkihetki. 22.30 Ruben Stiller: Putin-saaga neljännelle tuotantokaudelle ja whotoo?. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Akti. 15.00 Yle Uutiset. 18.15 Radiosakki. 12.10 Urheiluradio. 05.02 Melkein hereillä. 11.00 Yle Uutiset. 05.52 Melkein hereillä. 09.00 Yle Uutiset. 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 19.02 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 22.05 Urheiluradio. 10.02 Juuso Pekkinen. 17.10 Urheiluradio. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 02.00 Arkisto: Jumalan teatteri ja Jouko Turkka. 11.00 Yle Uutiset. 18.00 Romano mirits. 22.05 Urheiluradio. 18.55 Radio Suomen Ilta. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.53 Alueradio. 18.10 Draamanpurkajaiset: Chaplin ja primitiivinen, väkivaltainen farssi. 19.55 Väliajalla haastateltavina illan taiteilijat. 23.00 Yle Uutiset. 17.13 Alueradio. 15.02 Kulttuuriykkönen. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Etnoilta: Konsertti-ilta. 23.28 Päivä tunnissa. 03.00 Yle Uutiset. 08.10 Ykkösaamu. 14.00 Yle Uutiset. 18.02 Juuso Pekkinen. 14.00 YleX Iltapäivä: Poikelus ja Hätönen. 20.20 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. Tiistai 27.2. 17.10 Venuksen koulu – kulttuurin seksihistoria: Porno. -9 -7 -9 -8 -8 -9 -15 -13 -15 -14 -14 -15 -13 -12 -14 -13 -13 -13 10 7 3 Tänään -9 -14 -9 -9 -10 -9 -9 -12 -9 -10 -7 -9 -6 10 11 11 9 11 ma Alavieska -8 Kalajoki -8 Haapajärvi -9 Nivala -9 Sievi -9 Ylivieska -9 ti -14 -13 -15 -15 -15 -15 ke -13 -12 -13 -13 -13 -13 to -9 -9 -10 -9 -9 -9 Kylmintä eilen Ylivieska -30,4 Lämpimintä eilen Ylivieska -9,8 Kylmintä toissa yönä Ylivieska -20,6 -33,7 Kylmintä eilen Muonio -3,9 Lämpimintä eilen Märket -35,9 Kylmintä toissa yönä Utsjoki Kevojärvi Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 26.2. 21.10 Maurice Ravelin laulusarja Sheherazade. 16.13 Nosto. 17.00 Yle Uutiset. 22.00 Päivän parhaat. 09.10 Sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Pyöreä pöytä. 20.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 12.10 Urheiluradio. 21.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 02.00 Yle Uutiset. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 09.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 13.00 Yle Uutiset. 21.30 Tuija Pehkonen. 06.35 Nosto. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.05 Muistojen bulevardi. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 00.00 Arkisto: Anneli Tempakka. 10.00 Brysselin kone. 14.02 Nosto. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Ajantasa. 17.00 YleX Ilta: Kareisen Jani. 15.02 Alueradio. 14 Maanantaina 26.2.2018 . 21.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 11.33 Suomen Radio. 13.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Suomen Radio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 06.05 Politiikkaradio. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 03.54 Yöradio. 06.56 Päivän mietelause. 07.53 Alueradio. 17.00 YleX Ilta: Kareisen Jani. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 06.05 Sää. 13.00 Kalevalainen Klassista kahteen. 15.55 Yle News. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 03.00 Yle Uutiset. 11.02 Suomen Radio. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.30 Politiikkaradio. 18.50 Iltahartaus. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 05.52 Melkein hereillä. 15.02 Kulttuuriykkönen. 15.00 Yle Uutiset. 20.00 Matti 8 ja Sonny. 18.15 Viikon luontoääni: kesykyyhky. 20.00 Rony Rex. 12.10 Historiasarjoja: Äärioikeisto kylmän sodan Suomessa. 07.50 Merisää. 11.00 Klassikkoparatiisi. 07.45 Hartaita säveliä. Marko Maunuksela. 07.13 Alueradio. 07.10 Aamusoitto. 17.10 Urheiluradio. 00.00 Arkisto: Paikallisradiot. 20.02 Sää. 16.00 Yle Uutiset. 11.00 Riston Valinta. 03.54 Yöradio. 13.00 Klassista kahteen. 12.45 Merisää. 19.02 Kotimainen konsertti. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 16.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 21.30 Perttu Häkkinen. 16.10 Faunin iltapäivä. 12.20 Puheen Aamussa tänään. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Melkein hereillä. 09.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 20.00 Miikka Koivisto. 17.55 Ykkösvieras: Veikko Neuvonen. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 00.02 Yöradio – tunti 70-lukua. 12.45 Merisää. 04.02 Melkein hereillä. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 02.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 16.13 Nosto. 12.10 Tiedeykkönen: Liikuskelu pitkin päivää vai tunti liikuntaa päivän istumisen jälkeen. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 12.30 Politiikkaradio. 06.56 Päivän mietelause. 13.00 Yle Uutiset. 14.00 Euroopan valot. 06.06 Alueradio. 21.02 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. 13.02 Tuija Pehkonen. 12.33 Suomen Radio. 05.02 Melkein hereillä. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.45 Hartaita säveliä. 11.00 Yle Uutiset. 05.52 Melkein hereillä. 09.00 Yle Uutiset. 12.13 Suomen Radio. 16.10 Urheiluradio. 02.00 Arkisto: Kysykää radiouutisista. 16.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset. 16.13 Alueradio. 12.10 Naisia huipulla: Elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo. 17.50 Valomusiikkia. 21.00 Yle Uutiset. 22.30 Pörssipäivä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.33 Suomen Radio. 12.45 Merisää. 11.33 Suomen Radio. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 21.12 Puheen Ilta. Rajaton määrä rakkautta. 00.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. Keskiviikko 28.2. 09.05 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Arkisto: Kari Suomalainen ja Seppo Ahti. 16.10 Faunin iltapäivä. 06.25 Aamusoitto. 17.13 Päivä tunnissa. 22.05 Horisontti: Viro 100 vuotta. 21.12 Puheen Ilta. 23.00 Päivän parhaat. KESKIVIIKKO 28.2. 17.10 Urheiluradio. 21.17 Päivä tunnissa. 21.50 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 08.10 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. 06.59 Puheen Aamu. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 00.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Ajantasa: Suora linja. 22.05 Urheiluradio. 18.55 Tunteiden tiistai. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 07.13 Alueradio. 23.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 13.02 Halme & Saarinen – Diginen iltapäivä. 19.05 Radio Suomen Ilta. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 08.13 Alueradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 06.15 Aamuhartaus. 23.00 Iltahartaus. 06.25 Aamusoitto. Marko Maunuksela. 22.00 Päivän parhaat. 19.00 Arkisto: Anita Hirvonen ja Njassa. 09.05 Muistojen bulevardi. 18.50 Merisää. 07:43 07:39 07:36 17:29 17:32 17:35 Maanantai 26.2. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.02 Urheiluradio. 23.00 Päivän parhaat. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 07.45 Hartaita säveliä. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. Tiistai 27.2. 15.00 Yle Uutiset. 17.10 Aristoteleen kantapää: Katalaani. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 02.00 Arkisto: Isän muuttuva rooli. 18.55 Luonnonäänien ilta 0203-17600. 14.00 Uudet levyt. 23.02 Yöradio. 23.00 Iltahartaus. 18.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 4: Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa II, jakso 73. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 05.32 Melkein hereillä. 10.00 Yle Uutiset. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 21.02 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset. 15.02 Alueradio. 18.02 Tunteiden tiistai. 16.13 Nosto. 18.00 Yle Uutiset. 11.33 Suomen Radio. 18.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 05.32 Melkein hereillä. 11.02 Akti. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 06.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 05.50 Merisää. 02.02 Susanna Vainiolan Popradio. 06.05 Sää. 18.50 Merisää. 00.00 Yöradio. 07.53 Alueradio. 12.55 Suomen Radio. 23.28 Päivä tunnissa. 17.13 Radio Suomen Ilta. 21.00 Yle Uutiset. 21.30 Halme & Saarinen – Diginen iltapäivä. 17.10 Urheiluradio. 17.35 Moniääninen Eurooppa. 20.10 Akuutti. 06.05 Sää. 10.02 Ajantasa. 09.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Vaikuttaako liikunta ikääntymisen nopeuteen. 06.05 Hartaita säveliä. 12.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 18.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 16.10 Urheiluradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 07.59 Hyvää huomenta. 16.13 Alueradio. 07.50 Aamuhartaus. Marko Maunuksela. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 18.40 Tunteiden tiistai. 19.02 Urheiluradio. 01.55 Yöradio. 10.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 07.13 Alueradio. 07.50 Aamuhartaus. 17.13 Päivä tunnissa. 18.30 Hartaita säveliä. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.00 Yle Uutiset. 15.02 Alueradio. 20.40 Radio Suomen Ilta. Marko Maunuksela. 07.10 Aamusoitto. 21.17 Päivä tunnissa. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. TIISTAI 27.2. 04.00 Arkisto: Puhelintekniikan kehitys. 20.02 Sää. 12.13 Keskipäivän klassikko. 08.10 Urheiluradio. 00.00 Yle Uutiset. 20.03 Metsäradio. 03.55 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.50 Draamanpurkajaiset: Chaplin ja primitiivinen, väkivaltainen farssi. 09.05 Urheiluradio. 13.00 Klassista kahteen. 06.05 Hartaita säveliä. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 26.2. 00.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 21.50 Musiikkihetki. 05.02 Melkein hereillä. 06.06 Alueradio. 06.00 Yle Uutiset. 06.25 Aamusoitto. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 00.00 Yöradio. 14.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Radioteatteri esittää: Tschandala kertomus tuhoutumisesta. 21.00 Yle Uutiset. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.02 Urheiluradio. Marko Maunuksela. 12.55 Suomen Radio. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 15.00 Yle Uutiset. 17.50 Etnohetki. 21.50 Merisää. 05.50 Merisää. 14.00 YleX Iltapäivä: Poikelus ja Hätönen. 07.59 Hyvää huomenta. 03.00 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 23.00 Iltahartaus. 08.10 Urheiluradio. Marko Maunuksela. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Ruben Stiller: Putin-saaga neljännelle tuotantokaudelle ja whotoo?. 08.13 Alueradio. 10.02 Juuso Pekkinen. 07.50 Merisää. Keskiviikko 28.2. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.02 Ajantasa. 20.02 Sää. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja: Valeuutiset ja valtamedia. 10.00 Sari Valto. 12.55 Suomen Radio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.00 Yle Uutiset. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 09.10 Sää. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yömusiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 23.00 Päivän parhaat. 09.11 Alueradio. Marko Maunuksela. 19.05 Luonnonäänien ilta 0203-17600. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.10 Urheiluradio. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 4: Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa II, jakso 72. 12.13 Keskipäivän klassikko. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 4: Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa II, jakso 71. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 18.02 Radio Suomen Ilta. 14.02 Ajantasa. 20.00 Yle Uutiset. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 12.13 Keskipäivän klassikko. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 06.05 Hartaita säveliä. 15.00 Yle Uutiset. 07.59 Hyvää huomenta. 11.00 Välilevyjä. 20.03 Tunteiden tiistai. 18.02 Luonnonäänien ilta 0203-17600. 15.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 09.11 Alueradio. 08.10 Ykkösaamu. 22.05 Sari Valto. 18.10 Äänitarina. 15.55 Yle News. 04.00 Arkisto: Viestintätekniikan kehitys. 06.15 Aamuhartaus. 14.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 04.02 Melkein hereillä. 07.50 Merisää. 06.06 Alueradio. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Perttu Häkkinen. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 19.05 Tunteiden tiistai. 23.10 Yöklassinen. 10.00 Yle Uutiset. Rock-etsivä. 09.11 Alueradio. 15.00 Yle Uutiset. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 06.59 Puheen Aamu. 04.02 Melkein hereillä. 14.00 Yle Uutiset. 16.10 Faunin iltapäivä. 08.10 Ykkösaamu. 10.02 Ajantasa. 21.55 Radio Suomen Ilta. 12.13 Suomen Radio. 04.00 Arkisto: Talousrikollisuus. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Politiikkaradio. 11.00 Yle Uutiset. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 01.55 Yöradio. 23.28 Päivä tunnissa. 11.02 Akti. 09.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 02.54 Yöradio. 21.02 Urheiluradio. 20.03 Radio Suomen Ilta. 14.00 YleX Iltapäivä: Poikelus ja Hätönen. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.33 Suomen Radio. 15.02 Pörssipäivä. 22.05 Ajassa soi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 19.00 Pookin Lista 21.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 17.10 Valkoista valoa: Onko vanhana pakko olla pirteä?
044 799 7370 Oulainen • Puh. Kannattavuuteen vaikuttavat valtion tukipolitiikka, parempi hintataso sekä tuotantotapa, joka perustuu kiertoon ja tuo sitä kautta säästöä. Ylivieskassa ja Iissä on kursseilla parhaillaan liki 70 viljelijää, kun aiempina vuosina määrä on ollut noin 50. Myös osamaksulla! Asiantuntevaa HOITOA Torikatu 3, Ylivieska (08) 424 681 Keskustie 1, Alavieska (08) 430444 www.ylikunto.com YLI-KUNTO Oy Fysikaalinen hoitolaitos PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO / VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Mönkijä & moottorikelkka HUOLTO Kola rikorjaus Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska Puh / Fax 08-425 373, 050 359 4380 www.sailokoski.. Se onkin seuraava askel, että saisimme luomumaitoa ja -lihaa markkinoille asti. Kannuksessa maaliskuussa alkavalle kurssille on jo ilmoittautunut kymmenkunta viljelijää. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Maatalous on kuitenkin hidasliikkeinen toimiala, ja tässä piilee Talvitien mukaan riski. ProAgria Oulun Maasta markkinoille -hankkeen projektipäällikkö Johanna Helkimo toteaa tämän johtuvan pitkälle siitä, että karjatalousvaltaisella alueella on paljon nurmea. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. Kalajokinen luomuviljelijä Mikko Salmu oli yksi Pohjoisen Luomupäivien puhujista. 15 Maanantaina 26.2.2018 . Lähes 15 prosenttia maakunnan peltoalasta on luomussa. Tässä akuutissa tilanteessa aktiivinen neuvonta on tärkeää, mutta pitemmällä aikavälillä myös luomualan koulutusta ja tutkimusta pitäisi vahvistaa. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.30) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. /palaute. PIA RÄIHÄLÄ Luomun kysyntä kovassa kasvussa. lehti+digi) 12 kk levikkialue 11,08 € / kk levikkialueen ulkop. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. LUOMULLA MENEE nyt hyvin. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.30 ja viikonloppuisin 9.00-11.30. Salmu suositteleekin muille viljelijöille luomuviljelyä. jokilaaksojenpuutarhaseura.fi Ojan Rauta Oy Kalajoki • Puh. POHJOIS-POHJANMAA on pinta-alaltaan Suomen suurin luomutuotantoalue. 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. Sitä varten on annettu hankerahoituksia ja tuettu hankintatoimia. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (sis. henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. –?Nurmitila on helpompi siirtää luomuun. KALAJOKILAAKSO Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. Alansa ammattilaiset Muistilista Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi . Paljon on tiloja, joilla pellot ovat luomussa mutta eläimet eivät. Esillä sääntömääräiset asiat ja yhdistyksen sääntömuutos. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. 044 799 7380 Ylivieska • Puh. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. Mikko Salmu kertoi kokemuksistaan luomurypsin viljelijänä Kalajoella järjestetyillä Pohjoisen Luomupäivillä. –?Siirryin aikanaan luomuun, koska rehuviljan hinta oli kauhean alhainen. Tervetuloa kokemaan hiihdon riemua.! JOKILAAKSOJEN PUUTARHASEURA RY Vuosikokous 1.3.2018 klo 18.00 Ylivieskan Häggmanilla. 20,00 €/kk Peruspaketti (sis.lehti) 12 kk levikkialue 12,58 €/kk levikkialueen ulkop. 050 590 0099 Oy SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. Hän huomauttaa kuitenkin, että luomuviljely täytyy ottaa tosissaan. –?On tosi vaikeaa vastata kysynnän kasvuun. –?Luomun osuus peltoalasta on meillä vähän yli maan keskiarvon, ja luomussa on myös karjatiloja. Hänellä on ollut viljelyksessä muun muassa rypsiä ja heinänsiementä ja vähän viljaakin. –?Seosvilja tuottaa tosi hyviä satoja luomussa, hän mainitsee esimerkkinä. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. toimitus@ kalajokilaakso.fi www.facebook.com/ kala.jaska/ Pia Räihälä KALAJOKI Kalajokisella Mikko Salmulla on yli kymmenen vuoden kokemus luomuviljelystä. –?Yksi on luomufi losofi aan liittyvä: tietää, että tekee oikein. Kaikki jäsenet, tervetuloa! www. Viljelijöiden kasvavasta kiinnostuksesta kertoo luomutuotannon peruskurssien suosio. Mutta ei sen perusteella saa mitalia, paljonko kantaa liikkeisiin rahaa kasvinsuojeluaineista. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. 422 162 tai 040 7732 759 oimitus Läh uttuvin kki Toimit us Lähet us Lähetä juttuvin kki Toimit us L kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki tus Lähetä kuva Toimit us Lähetä uvinkk i Toimit us Lähetä kuva To Lähetä juttuvin kki Toimit us Läh a Toimit us Lähetä juttuvin kki To s Lähetä kuva Toimit us Lähetä j ki Toimit us Lähetä kuva Toimit u tä juttuvin kki Toimit us Lähetä k imitus Lähetä juttuvin kki Toimit etä kuva Toimit us Lähetä juttuvi oimitus Lähetä kuva Toimit us Lä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva mitus Lähetä juttuvin kki Toimit us kuva Toimit us Lähetä juttuvin kk mitus Lähetä kuva Toimit us Lähe vinkki Toimit us Lähetä kuva Toim Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähe Lähetä juttuvin kki Toi tä jut Jätä meille juttuvinkki! 020 750 4600 sp. /mediaopas LEVIKKI 5736 kpl LT2015 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä puh. Luomulle olisi markkinoita myös ulkomailla. Talvitie esittää parikin syytä, miksi viljelijän pitäisi kiinnostua luomuviljelystä. Pohjoisen Luomupäivät keräsivät Kalajoelle lähes sata luomuyrittäjää ja asiantuntijaa. 21,75€/kk Digipaketti 12 kk 7,40 €/kk Tiedustelut puh. –?Monet ajattelevat, että sitten ei vain lannoiteta eikä viljellä, ja annetaan roskien kasvaa. Satoa on myös tullut luomussa pienemmillä kustannuksilla. Luomuliiton puheenjohtajan Pauli Talvitien mukaan tällaista luomutuotteiden kysynnän kasvua ei ole ennen Suomessa nähty. Volyymit tosin ovat vielä pieniä. Maanantain lehteen tulevat muistilistat perjantaina klo 13.00 mennessä. 10%. 044 799 7282 Meiltä polttoöljy kotiin, maatalouteen ja urakointiin. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 Telefax 020 750 4618 konttori ma-pe 8.00-16.00 ilmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Päivi Kajasmaa Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. –?Viime vuonna vähittäiskaupan luomumyynti kasvoi 15 prosenttia, kun normaali elintarvikemyynti kasvoi vain prosentin. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä edellisenä päivänä klo 13.00 mennessä. ProAgria Keski-Pohjanmaan erityisasiantuntija Jari Tikkanen kertoo, että luomuviljely on kasvussa Keski-Pohjanmaallakin. Toinen on se, että luomun kannattavuus on merkittävästi parempi kuin perinteisen viljelyn. –?Maailmalla on hirveä kysyntä, kaikki luomukaura menee kaupaksi ja hinta on huomattavasti korkeampi kuin tavallisella kauralla. YLIVIESKAN KUULA Hiihtojaosto: Lasten ja nuorten hiihtotekniikka harjoitukset keskiviikkona 28.2 klo 18.00 Liikuntapuiston valaistulla ladulla (perinteinen hiihtotapa). Pohjoisen Luomupäivillä puhunut Talvitie on hyvillään siitä, että luomutuotannon osuus Suomen peltoalasta on nyt nossut yli kymmeneen prosenttiin. Riskinä on, että kauppa täyttää kuluttajien kysynnän tuonnilla. Sailokoski Ma alauk set • kolarikorj auk se t Pyö räns uuntaukset • ilmastoi ntih uol lot Hinauspalvelu 24h 044 313 8518 Mönkijä & moottorikelkka HUOLTO p. Tapahtuman järjesti ProAgria Oulun ja Luonnonvarakeskuksen toteuttama ja Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen rahoittama Maasta markkinoille -hanke yhdessä luomualan toimijoiden kanssa. Hinnat sisältävät alv. Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. –?Toissa kesästä lähtien hankinnassa on voitu käyttää kriteerinä eettisyyttä ja hyvää tuotantotapaa, ja se on hyvä uudistus. Suurin osa Keski-Pohjanmaan lampureista on luomussa. Urbaanilla seudulla luomu on kovempi sana kuin maalla: Helsingissä S-ryhmän yksittäisissä myymälöissä kasvua oli yli 40 prosenttia. Tavoitteena on kuitenkin ollut jo kolmen hallituksen aikana nostaa luomun osuus yli 20 prosentin
Investointeja tehtiin vajaan 28 miljoonan euron arvosta. Hänen mukaansa viime vuotta leimaa liiketoimintojen kehittäminen, sillä osuuskaupan kaikilla päätoimialoilla avattiin uusia yksiköitä. HOTELLI Post Hotel Mittenwald www.posthotel-mittenwald.de VARAUKSET huhtikuun loppuun mennessä: Matka-Rasti puh. 16 Maanantaina 26.2.2018 . SUURIMMAT MYYNTINSÄ KPO tekee Prismoissa ja S-marketeissa. Se oli siis vuonna 2017 yli 800 miljoonaa euroa. sekä päivällinen 7.9. vietämme Tirolissa, lähdemme hissillä ylös 2000 metrin korkeuteen ihailemaan maisemia ja ehdimme myös tehdä pienen patikointiretken jonka jälkeen vietämme tirolilaista iltaa! Paluupäivän tutustumme opastetusti Müncheniin ja aikaa jää vielä shoppailuunkin. J os kaavoitus etenee Vaasan kaupungin suunnitelmien mukaan, kaavaluonnos olisi olemassa vuoden lopulla. KPO SAAVUTTI vuodenvaihteessa myös tärkeä merkkipaalun, kun 120?000 asiakasomistajan määrä ylittyi. Näin tiivistää Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop kuluneen vuoden. Niistä suurimmat olivat uuden S-marketin avaaminen Haapajärvelle ja uuden Salen avaaminen Kinnulaan sekä Kokkolan uuden Automaa-yksikön hankkiminen. Osuuskauppa julkisti eilen yli 36 miljoonalla eurolla eli 4,7 prosenttia edellisvuodesta kasvaneen myynnin. Isoimmat hankkeet ovat uuden S-marketin rakentaminen Halkokarille ja mahdollisesti myös Lappajärvelle. • kaupunkikierrokset ja opastukset kohteissa sekä pääsyliput kohteisiin matkaohjelman mukaisesti • tirolilainen ilta 7.9. (v. Kaksi kolmasosaa KPO:n toiminta-alueen kotitalouksista on asiakasomistajia. Kuljemme vuorenhuipun vaelluspolkua ja ihailemme ylhäältä avautuvaa henkeäsalpaavaa vuoristopanoraamaa. –?Tämän vuoden investointeihin on budjetoitu 31 miljoonaa euroa. Ja KPO:ssa on todella juostu kovaa. 7.9. Kim Biskop on ylpeä osuuskaupan energiasäästötoimenpiteistä, joilla on saatu merkittäviä tuloksia. Vuoden 2010 jälkeen kaikkien liiketoimintapaikkojen suhteellinen energiankulutus on vähentynyt yli 22 prosenttia. JUKKA LEHOJÄRVI KPO kasvatti viime vuonna myyntiään. KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop on ylpeä osuuskaupan energiasäästötoimenpiteistä, joilla on saatu merkittäviä tuloksia. Bonuskorttilaisten määrää kasvatti merkittävästi Lappajärven Osuuskaupan sulautuminen KPO:hon vuoden 2018 alussa. KPO on käytännössä velaton, sillä sen omavaraisuusaste on lähes 84 prosenttia. Vuosikausia suunnitteilla ollut Vaasan uuden Prisman rakentaminen on myös vihdoin nytkähtänyt eteenpäin. Reittejä on ilo kulkea: miellyttävästi rasittavia, mutta ei raskaita. 7.9. –?Olemme itse asiassa Suomen toiseksi suurin Tampereen pohjoispuolella kotipaikkaansa pitävä yritys Osuuskauppa Arinan jälkeen, Biskop huomauttaa. Ylhäältä avautuva näkymä ympäristöön on huikea! Asumme ihastuttavassa Mittenwaldin kylässä, joka on tunnettu sekä viulunrakennusperinteestään että upeilla freskomaisilla talonpoikaismaalauksilla koristelluista alppitaloistaan. 08 4694 470 tai Varausmaksu 12,-/lasku Hanna Kauppinen KOKKOLA Kaupan pelikentällä on paikalla pysyäkseenkin juostava kovaa. lähdemme köysiradalla ylös Mittenwaldin yläpuolelle Karwendel-vuorijonon läntiselle huipulle 2 300 metrin korkeuteen. Kalajokilaakso-lehden lukijamatka VUORISTOVAELLUS MITTENWALD 4.-8.9.2018 HINTAAN SISÄLTYY • edestakaisen bussikuljetukset myöhemmin tehtävän reitin mukaan Oulun lentokentälle • edestakaiset Finnairin reittilennot Oulusta Helsingin kautta Müncheniin • lentokenttäverot ja muut viranomaismaksut • matkaohjelman mukaiset bussimatkat Saksassa • 4 yön majoitus kahden hengen huoneessa aamiaisineen • lounaat 3 kpl, retkieväät 5.9. 2017 hissiliput maksoivat 17 €/hlö) Passi tai henkilökortti mukaan matkalle. hissiliput, maksu paikanpäällä. Hyvänä kolmosena tulee polttoaine, jota KPO myy lähes sata miljoonaa litraa vuodessa, viidenneksi eniten kaikista alan toimijoista Suomessa. Ylivieskan Prismassa, Halkokarin uudessa S-marketissa ja Lappajärven S-marketissa on myös mahdollisuus aurinkoenergian käyttämiseen, Biskop kertoo. Operatiivinen tulos pysyi samalla tasolla edellisvuoden kanssa eli 23,5 miljoonassa eurossa. –?Iso merkitys on ollut ledvalojen käyttöönotolla, sekä sillä, että uusissa yksiköissämme, kaikkiaan parissakymmenessä, on käytössä kalliolämpö. KALAJOKILAAKSO VUORISTOVAELLUS MITTENWALD, 5 päivää Etelä-Saksassa Itävallan rajalla Karwendelja Wettwerstein – vuoriryhmien väliin jäävä Isarjoenlaakso tarjoaa ihanteellisen maaston etu-Alpeilla patikointiin. • suomenkielisen oppaan palvelut kohteessa • lehden edustaja mukana matkalla Matkan hinta: 1 375 €/henkilö Lisämaksusta: Yhden hengen huone 90 €. patikoimme aamupäivällä ylös Karnzberg-Haus kukkularavintolalle, reitin pituus on 10 km (6h taukoineen), 6.9. 5.9. Viime vuonna KPO maksoi bonusta, osuuspääoman korkoa ja maksutapaetua yhteensä yli 24 miljoonaa euroa eli keskimäärin 208 euroa jäsentä kohden. Laaksoa ja sen kukkulaisia rinteitä kiertää jylhän vuoristokulissin ympäröimä vaelluspolkujen verkosto