91 vsk/Nro 60 . Nostalgista kalustoa saadaan ihailla erilaisissa kunnan tapahtumissa. MAANANTAI 27. Irtonumero 3 € SÄÄ +22 www.kalajokilaakso.fi palkittu paikallislehti 2019 Alavieskan kunnanhallitus siirsi vanhan Ford F 610, vuosimallia 1966, olevan paloauton Alavieskan Vapaaehtoinen Palokunta ry:n omistukseen. TUOVI PULKKANEN Paloauto on osa VPK:n historiaa Kierrättämällä hyvää Sivu 11 Lapset tekivät oman kauhuelokuvan Sivu 6 Taika Koutonen: Haluamme aloittaa puhtaalta pöydältä ja kaikki toiminta tulee uuden yrityksen nimiin. Kirveessä on rautavarsi ja sen paino on sen mukainen. Alavieskan VPK:n puheenjohtaja Juho Nahkala ja varapuheenjohtaja Vesa Heikkilä sanovat, että lahjoituksella toteutui VPK:n pitkäaikainen haave. VPK on tyytyväinen päätökseen ja on kunnostanut auton tieliikennekuntoon. HEINÄKUUTA 2020 Perustettu 1927 . Sivu 8. Sivu 10 VPK:n puheenjohtaja Juho Nahkala pukeutuneena autossa mukana olleisiin alkuperäiseen asuun ja kypärään
Sievi Shopin, Sievin Saven toimitusjohtaja Terhi Vähäsalo kertoo, että syynä on korona. Tyypillisesti tällaisten hankkeiden käynnistyminen edellyttää, että niiden tiloista 75 prosentille on tiedossa vuokralainen. Hän kertoo johtopäätöksenään, että liikekeskus on toteutumassa. SIEVIN SHOP, MERKITTÄVÄ kauppaliike Sievissä, ei ole lähdössä mukaan uuteen liikekeskukseen. Konserni tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluja niin kiinteistösijoittajille sekä kiinteistöjen omistajille ja käyttäjille kuin rakentajille ja rakennuttajille. WasaGroup on kokenut kauppakeskusten ja myymälöiden rakentaja, se rakensi muun muassa Nivalan Tokmannin. Liikekeskuksen sijainti on hyvä Kokkola-Kajaani-tien varrella. Aiemmista kunnan itsensä tekemistä selvityksistä olivat tiedossa mahdolliset vuokralaiset, joihin WasaGroup on pystynyt olemaan yhteyksissä. 2 Maanantaina 27.7.2020 . – Meihin otti muutama toimija yhteyttä ja he kertoivat, että heillä on tarvetta liikekeskukseen tuleville tiloille. KUN SIEVIN LIIKEKESKUKSEN papereista nimet vielä puuttuvat, Qvisén ei voi tarkemmin kertoa hankkeeseen lähtevistä yrityksistä. WasaGroupin myyntijohtaja Leif Qvisén kertoo, että jäissä ollut hanke on herännyt eloon. Kunta on viime aikoina hahmotellut alueelle 2?000 neliön liikekeskusta. KALAJOKILAAKSO Tässä ja nyt Hannu Verronen SIEVI Sievin liikekeskushankkeessa on tapahtunut tämän vuoden aikana edistymistä. – Jos haluaa mukaan, vielä ehtii. Sen yhtiö on toteuttamassa itsenäisesti samaan kortteliin hyvinvointikeskuksen kanssa. Korona aiheutti hankkeelle nyt kesäksi muutaman kuukauden stopin. WASAGROUP ON toteuttanut Sieviin vuonna 2019 rakennetun hyvinvointikeskuksen. Sievin liikekeskukseen tavoiteltu neliömäärä on vaihdellut. Qvisén kertoo, että asia on etenemässä syksyllä. Hän pitää Sievin kesWasaGroup: Sievin liikekeskus toteutuu Korona on kuitenkin tuonut hankkeeseen omat viivästyksensä ” Jos sinne tulee matkailijoita palveleva ravintola, se voi herättää kiinnostuksemme uudelleen.. Se on edelleen paranemassa, kun Oulu-Seinäjoki-väylää parhaillaan parannetaan. Samalla alueella sijaitsee valmiiksi myös Sievin ulkoliikuntapuisto. WasaGroupin pitää tehdä riittävästi sitovia sopimuksia liikekeskuksen tiloista, jotta rakentaminen voi käynnistyä. Kun kunta teki syksyllä 2018 hyvinvointikeskuksesta toteuttamissopimuksen ja sitoutui vuokraamaan yritykseltä nuo tilat, sopimukseen liitettiin maininta liikekeskuksesta. Se vaatisi 4?000-5?000 neliön rakentamista, ja sellaista ei ole tulossa. Jos koronaa ei olisi tullut, yhä useampi yritys olisi jo lähtenyt mukaan. Se on syynä hankkeen etenemiselle. – Kauppakeskusta ei Sieviin ole tulossa. Korona on vaikuttanut kaikkialla liiketilojen kysyntään
WasaGroup on kokenut liiketilojen toteuttaja, rakentanut muun muassa Nivalan Tokmannin. Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwiki-verkkopalvelussa jokaisella on mahdollisuus perustaa oma havaintopaikka ja tallentaa sille levähavaintoja järviltä ja rannikkoalueilta. Tilanne on tyypillinen tähän aikaan kesästä, sillä sinilevää esiintyy yleensä eniten heinä–elokuun vaihteessa. Sinilevätilanne voi muuttua nopeasti, jopa yhden päivän aikana. Kun saimme myös Reisjärvitien varteen tietyöt, peukutan niitäkin. 3 KALAJOKILAAKSO . Psykologien koulutus on suosittua, ja nyt pääsy alalle paranee. Sievin alueelle tulevat tienparannukset ovat Sievi Shopille merkittävä asia. Suljemme kuitenkin vielä myös Rovaniemen liikkeemme. Vuokratiloissa monikaan vuokranantaja ei antanut koronan vuoksi vuokranalennuksia, mikä oli liiketoiminnan kannalta ikävä asia. Psykologian koulutus alkaa Oulun yliopistossa Kalajokilaakso Sinilevää on järvissä paria aiempaa viikkoa enemmän lämpimien ja tyynten säiden vuoksi. Kuvituskuva. Myrkytysepäilyissä hakeudutaan lääkäriin tai viedään eläin eläinlääkäriin. Myös sosiaalija terveysalan ulkopuolinen työelämä vaatii uutta psykologiosaamista. –?Päätös on Pohjois-Suomen kannalta merkittävä ja auttaa paikkaamaan alan osaajien työvoimapulaa. Hyvinvointikeskuksen rakentamisurakan WasaGroup Oy antoi raahelaiselle rakennustoimisto Aresa Oy:lle. – Jos sinne tulee matkailijoita palveleva ravintola, se voi herättää kiinnostuksemme uudelleen. Sinilevän tunnistaa vihertävästä väristä. . Maanantaina 27.7.2020 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. 020 750 4600 n . Kalajoen ja Reisjärven havaintopaikoilla sitä ei ole näkynyt. WasaGroup: Sievin liikekeskus toteutuu Sievin liikekeskushanke . Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi kustan nykyisiä, omia toimitiloja riittävinä. Yritys on toteuttamassa liikekeskuksen itsenäisesti. Alustavien suunnitelmien mukaan kandidaattikoulutuksen pitäisi alkaa syksyllä 2021 ja opiskelijoita valittaisiin ensimmäiselle vuodelle 40. Osa kuitenkin antoi. 020 750 4600 i Lähetä juttuvinkki sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Alunperin liikekeskuksen rakentamiseen piti päästä keväällä 2017. Kandidaatin lisäksi yliopistossa voi tulevaisuudessa suorittaa myös psykologian ja filosofian maisterintutkinnon, psykologian lisensiaatin ja psykologian tohtorintutkinnon. ARKISTOKUVA SUVI HYTTINEN Sinilevän määrä kasvanut edellisviikoista. Sievi Shop myy Sievin jalkineita sekä Utua-tunikoita ja -asusteita. –?Siellä pyöritämme myös verkkokauppaamme, joka sinänsä pärjäsi korona-ajassakin hyvin. Alan osaajia tarvitaan nykyistä enemmän muun muassa varhaiskasvatukseen, oppilashuoltoon, nuorten palveluihin, kuntoutukseen, neuropsykologiaan ja avohoidon konsultaatiotehtäviin. Yritys omistaa nuo tilansa itse. Jouduimme sulkemaan kaksi Sievi Shopiamme pääkaupunkiseudulta, jätimme sinne yhden. Virkojen täyttäminen on ollut haasteellista vuosien ajan etenkin kaukana maakuntakeskuksista olevissa kunnissa. Syksyllä 2018 hyvinvointikeskuksen rakentajaksi saatiin vaasalainen WasaGroup Oy, joka otti liikekeskushankkeen itselleen. . Sittemmin kunnan oletus on ollut, että liikekeskuksen kooksi voi tulla 2?000 neliötä . Tuolloin kunta sai Kokkola-Kajaani-tien varresta omistukseensa liikekeskuksen ja hyvinvointikeskuksen tarvitsemat maa-alueet. Lisäksi päätös vahvistaa ihmistieteiden tutkimusta ja koulutusta Oulun yliopistossa, sanoo professori Helka-Liisa Hentilä, joka on vastannut asian valmistelusta. Enkä usko, että niitä kurotaan kiinni loppuvuoden aikana. . HANNU VERRONEN Kalajokilaakso OULU Oulun yliopistossa aloitetaan psykologien koulutus. Yhteen vaiheeseen Sievin valtuustossa kävi jo 3?300 neliön liiketilasuunnitelma. On ollut aktiivisesti vireillä syksystä 2016. Arvion mukaan psykologien tarve tulevaisuudessa kasvaa entisestään nykyisten psykologien eläköityessä ja siksi, että mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet kaikissa ikäryhmissä. Liikekeskukseen suunniteltiin tuolloin aikoinaan muun muassa sisäliikuntapuistoa ja elokuvateatteria, mikä olisi vaatinut paljon tiloja. Tällä hetkellä meillä on kahdeksan liikettä. –?Meidän liiketoimintaamme koronalla oli merkittäviä vaikutuksia. Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 4,6 miljoonaa euroa. Terhi Vähäsalo on valmis harkitsemaan liikekeskukseen lähtemistä uudelleen sellaisessa tapauksessa, että toimitilojen rakenteesta tulee mieluinen. Psykologipula vaivaa erityisesti Pohjois-Suomea. Meillä pysähtyy paljon matkailijoita, jotka toivovat löytävänsä Sievistä kahvilan ja ruokapaikan, hän kertoo. SIEVIN NYKYINEN oma liiketila on Sievi Shopille keskeinen. Tietoa uimarantojen sinilevätilanteesta saa myös kuntien ja kaupunkien sivuilta. Kun hanke oli vielä kunnan, liikekeskuksen tiloja yrittivät myydä silloinen kunnanjohtaja ja silloinen elinkeinotoimen työtekijänä. Sinilevään on suhtauduttava varoen. WasaGroup Oy toteutti vuonna 2019 Sievin uuden hyvinvointikeskuksen, tässä on sen työmaa käynnissä, samaan kortteliin kaivinkoneen takana olevalle alueelle on tarkoitus toteuttaa liikekeskus. Sinilevää on viime viikolla havaittu hieman Pienellä ja Isolla Vatjusjärvellä Haapavedellä sekä Pyhäjärvellä. Sinilevää on havaittu myös merialueilla veteen sekoittuneena
Vain maitoa olisi pitänyt hakea kaupasta, mutta sanoivat tottuneensa kahvinkin juomiseen mustana. Se heille suotakoon. Elävätkö Juhonsalot tulevaisuutta jo nyt. Kuukauden. Tiedän monia, joille luonnonmarjojen poimiminen on intohimo. Keskustelu siirtyi luontevasti ilmaston muuttumiseen ja päätyi lopulta siihen, että lähdimme katsomaan heidän kasvihuoneessaan kasvavaa viinipuuta, jota ei ollut edellistalveksi edes peitelty ja jossa oli jo runsaasti tummanpuhuvia viinirypäleitä. Valitettavasti on myönnettävä, että itsekin luontoharrastuksistani huolimatta kuulun tuohon laiskamatojen ryhmään. Tavanomaiset pyörävarkaudet ja muut pienehköt, yleensä näpistyksiksi luettavat rikokset täyttäisivät poliisin kaikki päivät, jos niitä alettaisiin perusteellisesti tutkia. Himomarjastajat. 4 Maanantaina 27.7.2020 . Aarnen mielestä nimittäin vain täydellinen ihmiskunnan yksimielisyys ilmastonmuutoksen torjumisesta pystyy pysäyttämään ilmiön. Kasvihuoneen ulkopuolella on lisää tuttuja, mutta myös vähän erikoisempiakin ruokakasveja, joiden menestymisestä Anna-Liisan kanssa juttelimme. Luonnonmarjojen lomassa kypsyvät myös puutarhamarjat. Jatkoimme Aarnen kanssa jutustelua tämän kesän säistä, mistä olin jo edellispäivänä soittanut hänelle. Mehuina, hilloina, soseina, survoksina ja kuivattuinakin säilöen marjoja on syöty aina. Tuota pohdin viimeviikkoisen juttukeikkani jälkeen, kun olin käynyt Juhonsalon pariskunnan luona Oulaisten Ohinnevalla kaukana kaikesta, mutta lopen niin lähellä kaikkea. AUTOSTA NOUSTESSA aika pysähtyi. Hyvän metsäautotien kaltaista tietä ajellessa ehdin jo epäillä reittiä, mutta lopulta metsän siimeksestä alkoi häämöttää maatalouskoneita ja navetan kulma. Varsinkin kupari houkuttelee varkaita korkean myyntihintansa takia. Vitamiinien ja energian lisäksi ne sisältävät runsaasti kivennäisja hivenaineita, kuituja sekä viime aikoina mainostettuja antioksidantteja. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimittajat Pirjo Kunelius, Ismo Kunelius, Anne Mattila ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO Seppo Kangas 27.7.2020 Toisaalla tässä lehdessä oleva uutinen kertoo siitä, kuinka jokapäiväistä omaisuusrikollisuus nykyisin on. Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Paluu tulevaisuuteen Kolumni. Perunamaa on Aarnen aluetta. Samalla, koskaan ei tiedä, mihin pitää varautua -ajatuksella, Juhonsalot huolehtivat myös tämänvuotisesta kasvustosta. Pikku yöpakkaset jouduttavat kypsymistä. Valitettavasti se touhu ei ole vähenemään päin. Pääkirjoitus Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Puhuvat, että olisi loistava marjavuosi. Nykypäivänä ei voi mitään jättää lukitsematta ja mieluimmin vielä moninkertaisin varmistuksin. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 27.7.2020 . Viikon. Marjoja suositellaan syömään pari desiä päivittäin. Taitavimmat rosvot piipahtavat korukaapilla ilman, että isäntäväki edes herää yöuniltaan. Sellaisenaan ne ovat mainio lisä aamupuuroon tai jugurttiin. Vai useammankin kuukauden. Aikaisemmin Juhonsalot ovat pystyneet opastamaan vieraan perille tien vieressä kulkevaa puhelinlankaa seuraamalla, mutta se oli joku aika sitten kerätty pois. Jos sopivasti kohdalle sattuu, voin marjat ostaakin. Yllättävän moni luottaa yhä hyvään tuuriin. Vadelmat kypsyvät myös heinäkuun loppupuolella. Nykymaailmasta kaukana oleva kiireettömyys tulvi vastaan, kun näin isännän ruokkimassa kanoja navetan edessä ja huomasin jonkun liikkuvan isojen omenapuiden ja rehevien marjapensaiden takana sijaitsevalla pellolla kasvihuoneen liepeillä. Puolukka kypsyy myöhään. Tietysti on surullista, että me suomalaiset olemme laiskistuneet poimimaan puhtaita luonnontuotteitamme. He eivät olleet käyneet pariin kuukauteen missään. Marjapaikkoja salataan, kadehditaan toisten saaliita ja kehuskellaan omia. Pyörävarkauksien järjettömän suuri määrä tulee silmille sosiaalisessa mediassa. Miltei yhtä yleinen ilmiö on työkalujen ja erilaisten materiaalien varastaminen rakennustyömailta. Kasvihuone on Aarnen puolison, Anna-Liisa Juhonsalon valtakunta. Ja kun valvonnasta vielä kerrotaan näkyvästi, luulisi sen hillitsevän kovinta anastusintoa. Kasvihuoneessa kasvaa viinirypäleiden lisäksi kattoon saakka ulottuvia reheviä tomaattipensaita, erilaisia yrttejä, kukkia ja paljon muuta. Lempeä, hieman kostea heinäkuun aamupäivä auringonsäteineen siivilöityi suurten puiden lomasta pihamaalle. On hyvä, että noita ahkeria ulkomaisia työmyyriä ahertaa metsissämme. Tavaraa varastetaan niin paljon, että poliisin on pakko reippaasti priorisoida tutkintaansa. Niiden poimiminen on tarkkaa puuhaa, sillä kypsyminen on hyvin vaihtelevaa ja hyvänä marja säilyy vain vähän aikaa. Keväällä oltiin todella huolissaan ulkomaisten marjanpoimijoiden tilanteesta koronan takia. Se helpottaa myös asiointia vakuutusyhtiön kanssa. Marjaisten herkkujen säilömiseen meillä on vuosisataiset perinteet jo paljon ennen pakastimien yleistymistä. Saaliiden arvo on usein huomattava ja tekijät enemmän tai vähemmän ammattilaisia. Melkoisia kauhutarinoita kerrotaan myös yleistyneistä kotimurroista. Varkauksien taustalta löytyy usein huumekauppaa ja huumeiden käytön rahoittamista, poliisi kertoo. Kun hillat ovat pakkasessa, alkaa mustikan poiminta. Varsinkin, jos pyörä on lukitsematta, osa kansalaisista tulkitsee niin, että se on vapaata riistaa. Väitän, että on. Koska poliisilta ei voi vaatia mahdottomia, myös omaisuuden omistajilla on vastuunsa ja myös keinoja torjua rikollisuutta. Kameravalvonta on tänä päivänä halvimmillaan erittäin edullista hankkia. Marjasato uhkasi jäädä metsiin. Veitsi Marjapaikkoja salataan, kadehditaan toisten saaliita ja kehuskellaan omia. Eli marjaan mars, mars! Marjaan P. Siitäkin huolimatta on äärimmäisen hienoa ja arvostettavaa, että tuo metsän kulta saa joidenkin sydämet sykkimään. Sanotaan, ettei kalamiestä kateellisempaa ihmisryhmää ole. He olivat eläneet itse kasvattamiensa ja pakasteessa olleiden ruokien ansiosta kotona. Viimeisenä kypsyy erikoisherkku tyrni vasta syys-lokakuussa. Ihmiset nauttivat niin erilaisista asioista. Marjojen satokausi lomittuu kätevästi pitkälle ajalle vuoden kierrossa. Yksittäisen ihmisen toimenpiteet eivät pitkälle auta. Eikä niin ollen omaisuusrikollisuuskaan. Viimeisinä vuosikymmeninä pakastamisesta on tullut yleisin tapa säilöä marjojen aromit talven varalle. Tiukkaa tekee, että omaan käyttöön saan marjat poimittua, myyntiin poimiminen ei tulisi mieleenkään. KEVÄÄN KORONA-AIKA ja omavaraistalouden merkitys nousivat puheeksi Juhonsalojen viljelyjä ihastellessa. Kotimaisia marjoja on tutkittu paljon. Joka ainoa päivä joku peräänkuuluttaa varastettua menopeliään tai tiedottaa löydetystä ja syrjään heitetystä pyörästä, joka mitä ilmeisimmin on varastettu. Ne kypsyvät etelästä pohjoista kohti, pohjoisessa parhaat ajat ovat käsillä. Niitä voi poimia joutoaikoina. Niistä voi tehdä mehuja, jälkiruokia ja lisukkeita. Pakastaessa vitamiinit ja muut tärkeät terveyden edistäjät säilyvät marjoissa hyvin. Aarne Juhonsaloa kuunnellessa aloin pohtia, tuleeko aika, jolloin laivat ja lentokoneet eivät rahtaa nykyiseen malliin meille etelän hedelmiä ja halppistavaroita kaukomailta. Nyt tilanne on mustikoiden kypsyessä parempi ja satoa saadaan korjattua. Jos siis ilmastoasioissa käy hyvin, siirrymme omavaraistalouteen, jossa kaikki tai ainakin valtaosa tarvittavista tuotteista kasvatetaan ja valmistetaan itse, kuten suomalaisella maaseudulla vielä viime vuosisadalla. Ei kuulunut autojen ääniä, vaikka kantatie kulkee vain parin kilometrin päässä pihasta. Sivukylillä näkee vielä kuin kutsumerkkinä varkaille luudan oven päällä. Omaisuusrikoksia voi torjua Onko pyörävarkauksista tullut joku kummallinen kansanhuvi vai mistä ilmiö kertoo. Terveellisyyden lisäksi marjat ovat maukkaitakin. Heinäkuun puolivälissä eli juuri nyt on hilla-aika. Ensimmäisenä päästään poimimaan ylivuotisia karpaloita heti lumien sulettua. Onko pyörävarkauksista tullut joku kummallinen kansanhuvi vai mistä ilmiö kertoo. Riistakamerastakin on apua. EN VOINUT VÄLTTYÄ miettimästä, tarkoittaako ilmastonmuutos ihmisten paluuta maaseudulle omavaristalouteen. Kuten rikoylikomisario Ilkka Piispanen jutussa sanoo, poliisi on niiden kanssa helisemässä. Kävi nimittäin ilmi, että tuo pariskunta oli annettujen ohjeiden mukaisesti linnoittautunut ”möllöttämään” kotiinsa pahimman korona-ajan yli. Pyöriin verrattuna kyse on kuitenkin astetta vakavammasta asiasta. Kauanko sinä pärjäisit käymättä kaupassa
Aluksi kanaviakin avattiin miesvoimin. Tarvittiin kolme heittoa, jotta massa saatiin rannalle. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Soita raivattiin eniten 1910– 1930. Hyssyttelyt ei auta. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Ylempänä oleva ryhmä saattoi saada osuutensa valmiiksi ennen alempaa pätkää kaivajia. Silloin ei ollut koneita apuna, vaan miesvoimalla tehtiin niin viemärit kuin peltojen ojat ja myös tiet. Onnittelut niille, jotka saavat elää elämänsä, vaikka lyhyenkin, villinä ja vapaana! Lapio, se suomalainen, jossa on varren päässä kädensija ja tehokkaassa sama alempanakin, se ei ole nyt niin tärkeä työväline kuin ennen. 5 Maanantaina 27.7.2020 . Rautakankea tarvittiin myös. Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Kun töhrijät saadaan kiinni, ne täytyy laittaa kauppaan ostamaan omilla rahoillaan puhdistusaineet ja pesemään sotkunsa ja jos ne ei pesemällä lähde, niin ostamaan maalia ja maalaamaan sotkut pois. Kuokka, raivaajan työväline, on jo melkein museotavaraa. Hikoiltiin paitasillaan pakkaspäivänäkin. Vuonna 1963 peruskuivattiin Pohjois-Pohjanmaalla peltoja 922?000 hehtaaria. ELINA KARJALAINEN Lukijan kuva www.kalajokilaakso.fi Tämä yksivuotinen tuliunikko kylvää itsensä siementen valmistuttua. Siinä kanavahommassa isäni venähdytti kupeensa. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Oja, tai oikeastaan jokimainen ja laajavesistöinen Mertuanoja oli niin leveä, ettei lapiollista savea voinut kerralla heittää rannalle. Eikä valtio ollut asialla mukana käytännössä lainkaan. Oiva Luhtasela Ylivieska Peruskuivatuksen monet vaiheet Kirjoittaja muistuttaa lapion tärkeydestä Suomen elintarvikehuollon historiassa. Melkein joka vuosi halloja oli, monet kerrat rajuinakin. Tavoiteltiin tehokkuutta maanviljelyyn ja hallojen siirtoa historiaan. Kovan maan kohdalla lapiointi ja maamassan heittäminen oli voimia vaativa suoritus, etenkin kun heitto piti olla kolmekin metriä, reunemmalta vähemmän. Ja aikanaan tulivat Kalajoen vesistötyöt, joita riitti moneksi vuosikymmeneksi. Kanavia oli ja on monta kokoa. Kun viljojen jalostus eteni, niiden korsi ja kasvukausi lyheni, peruskuivatusjutut lehdistä loppuivat, eikä hallakesiä koeta jatkuvasti. Ministerit tulivat syksyisin toteamaan tilanteen. Jäistä maanpintaa saattoi olla puoli metriä. Sitten aikanaan tulivat käyttöön koneet ja hydrauliikka ja niin työllistyi vain muutama mies. Tulvat vähenivät. Ja niitä suopeltoja on nyt hyötykäytössä Pohjois-Pohjanmaalla eniten Suomessa. Kanavien tekemisessä oli jo valtio mukana. Työvoimaa riitti parhaiten maataloistakin talvisaikaan. Silloin kuului huuto: navero auki, jolloin piti tehdä veden paineen vuoksi kapea aukko vedelle pohjaan saakka. Silloin puhuttiin hätäaputöistä, vaikka työttömyyskin oli kurkistelemassa mahdollisuuksiaan. Ylivieskassa Mertuanojaa kohennettiin samalla tekniikalla. Ja siinä saattoi ilmetä ryhmien kesken kilpailua siitä, mitä porukka sai osuutensa ensin valmiiksi. Toinen laaja kokonaisuus oli peruskuivatuksen toteuttaminen 1930–1960-kymmenillä, molemmin puolin sotia. Lähetä viesti numeroon 173521 VALVONTAKAMERAT asemalle ja tunneliin. Työnvalvoja mukaan että työ tulee tehtyä. ARKISTO/JOUKO PENSAARI Vanha koivu ja ratas Pyhäjoen rannalla. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Yleisin oli ehkä maantasosta mitattuna viisi metriä leveä ja pohjalta pari metriä, syvyyden vaihdellessa. Muodostettiin miesporukoita ja mitattiin pätkä vesipurosta yhteiseksi urakaksi. Ollaanks´ kavereita?. On isompiakin kanavakohteita ollut. MARJA RAUDASOJA Monenlaisia maistiaisia. Se oli ennätysvuosi. TOIMITTAJA VERRONEN , luontoa ei pidä moralisoida, se on pahin virhe suhteessa luonnonilmiöihin. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Tässä paikassa kotipihalla on kolmas kesä menossa. Täyttä korvausta ei koskaan saatu valtiolta. Ilman kuokkaa, rautakankea ja lapiota ei olisi soita saatu viljelykselle
KALAJOKILAAKSO Hanna Soini YLIVIESKA Ylivieskan Kantokylällä kesää viettävät lapset Ella, 10, ja Anni, 8, Kantola eivät ole jääneet kesälomalla vaille tekemistä. He ovat tehneet naapurin tyttöjen, Riia ja Eevi Haapakosken, kanssa oman lyhytelokuvan nimeltä Maya ja kadonneiden lasten kylä. Ensi-ilta oli viime sunnuntaina ja seuraava yksityinen esitys tällä viikolla. Se on toteutettu omaksi sekä perheen ja tuttujen iloksi. Elokuva on kuvattu pääasiassa Alavieskassa Farmi särkyneellä silppurilla, joka on tarjonnut sopivan ympäristön rapistuneelle aavekylälle. –?Opimme senkin, että koskaan ei voi käyttää liikaa sääskisuihketta, Ella sanoo kummituskylän hyttysparvea muistellessaan. Kauhuelokuvan tekeminen ei pelottanut heitä lainkaan. Kymmenen minuutin elokuva kertoo Maya-nimisestä tytöstä, joka joutuu lapsia syövän aikamatkustavan noidan kaappaamaksi aavemaiseen kylään muiden lasten kanssa. Osa elokuvasta on kuvattu myös Kantokylällä Ellan ja Annin ädin, Johanna Kantolan, vanhempien kotitalolla, joka on nykyään perheen kesäasuntona. Salaseuran tähän mennessä suurin selvitettävä mysteeri on ollut sen vuodeksi kadonnut kassalipas, joka onneksi lopulta löytyi vanhasta kattilasta. Jotkut kohtaukset jännittivät, mutta ne osoittautuivat hauskimmiksi koko elokuvassa. Vanhemmat ovat silti antaneet lasten tehdä mahdollisimman paljon itse. ELOKUVAN tuloilla ja sen yhteydessä olevalla herkkumyynnillä lapset aikovat rahoittaa JEERA-salaseuransa toimintaa. –?Elokuvassa parasta on ollut sen tekeminen, lapset tiivistävät. Ellan ja Annin isä, Anders Vacklin, on ammatiltaan käsikirjoittaja, ja kuvannut ja leikannut elokuvan omien töidensä lomassa. 6 Maanantaina 27.7.2020 . Varsinkin kavereiden ja perheen kanssa yhdessäolo on ollut mukavaa. –?Me vanhemmat järjestämme elokuvan yhteydessä olevan herkkumyynnin, eli ostamme ruoat ja sitten tytöt voivat myydä ne meille uudestaan. HANNA SOINI Lyhytelokuva kertoo aikamatkustavasta lapsia kaappaavasta noidasta ja sopii koko perheelle ” Tämä kauhuelokuva sopii vauvoillekin, mutta aikuisille se voi olla liian pelottava. Ainakin he tienaavat hyvin, Johanna naurahtaa. Lasten tekemä kauhuelokuva viihdyttää Ylivieskan Kantokylällä Anni Kantola, 8 (vas.), Riia Haapakoski, 8, Eevi Haapakoski, 5, ja Ella Kantola, 10, ovat itse ideoinet suurimman osan elokuvasta. Tytöt keräävät rahaa JEERA-salaseuralleen. –?Tämä kauhuelokuva sopii vauvoillekin, lapset vakuuttavat. Elokuvaprojektin tekeminen on ollut lapsille uusi, mutta hauska ja opettavainen kokemus. AIEMPINA vuosina lapset ovat järjestäneet kesäteatteriesityksiä oman pihan savusaunalla. Lasten on yhdessä selvitettävä, kuinka he selviävät noidan kynsistä takaisin kotiin omiin aikakausiinsa. –?Mutta aikuisille se voi olla liian pelottava. Sen päämaja on pihan vanhalla savusaunalla.. Elokuva sisältää yllättäviä juonenkäänteitä ja hienoja erikoistehosteita. Heillä on jo paljon ideoita myös ensi kesän elokuvaprojektille. Nimensä salaseura on saanut tyttöjen nimien alkukirjaimista sekä viidennen jäsenen, Jekku-kissan, nimestä. Tytöt oppivat elokuvan teosta sen, että muita pitää kehua paljon hyvästä suorituksesta ja kuvauksissa pitää malttaa olla hiljaa, kun ei ole oma puheenvuoro. VANHEMMATKIN ovat päässeet mukaan auttamaan elokuvan teossa. Perheiden äidit ovat päässeet näyttelemään elokuvan pelottavia pahiksia
Kiinnijääneet palaavat aina takaisin tihutöihin. –?Yleensäkin varkaat ottavat mukaansa kaiken arvokkaan, minkä saavat irti, hän jatkaa. POLKUPYÖRÄVARKAUDET työllistävät tällä hetkellä paljon poliisia. –?Huumeet liittyvät aina näihin tapauksiin, Ilkka Piispanen vahvistaa. Jokainen voi tehdä pyöräänsä myös omia yksilöiviä tunnisteita, mitä hyvänsä keksiikään, hän sanoo. Jokilaaksojen alueella ei ole varsinaisia väkivaltatai varkauskeskittymiä, vaan rikoksia tapahtuu kaikkialla. Tämän kevään ja kesän aikana poliisi on saanut kiinni jo kymmeniä varkauksia. Kantarellia eli metsän keltaiseksi kullaksikin sanottua sientä löytyy myös tältä alueelta. Varkaat eivät ole uusia tekijöitä eivätkä isompia liigoja, vaan entuudestaan poliisille tuttuja henkilöitä. Poliisi ei myöskään ole havainnut, että tekijöillä olisi kytköksiä rikollisjärjestöihin. Ilkka Piispasen mukaan rikosten selvittämisessä on ollut hyvää tuuria, mutta myös poliisin omaa aktiivisuutta sekä kenttätyössä olevien poliisien ja tutkinnan periksiantamattomuutta. Sivullisia saatetaan hakata ilman mitään syytä, Ilkka Piispanen sanoo ja kertoo, että pari viikkoa sitten poliisi haki yleisöhavaintoja väkivallantekijöistä ja nyt toinen heistä on jo vangittu. Varkaille kelpaavat arvokkaammat, noin tuhat euroa maksavat polkupyörät. VALVONTAKAMEROIDEN hankkimisesta Ylivieskan keskustaan tehty kansalaisaloite saa kannatusta rikosylikomisariolta. Rikollisella toiminnalla he rahoittavat lähinnä vain omaa käyttöä. –?Olen samaa mieltä aloitteen tehneen vartijan kanssa, että isompiin keskuksiin olisi syytä laittaa valvontakameroita. –?Lähinnä nämä ovat sellaisia löyhiä yhteenliittymiä. Kyse ei ollut sattumasta, vaan meillä oli tieto, jonka perusteella olimme jäljillä, Ilkka Piispanen kertoo. VIIMEISIN RIKOSKOPLA jäi kiinni itse teosta keskiviikon vastaisena yönä, kun poliisipartio törmäsi muovia kuparin päältä polttamassa olleeseen mieskaksikkoon jokilaaksojen alueella. Tutkinnan takia emme välttämättä tarvitse kameroita. Tällä hetkellä eniten varastetaan arvokkaita polkupyöriä ja kuparia. Ne rauhoittavat kummasti alueetta, Ilkka Piispanen sanoo ja jatkaa: –?Ne ovat pieni panostus kansalaisten turvallisuuteen. Kun yksi jää kiinni, tiedämme periaatteessa, ketkä muut ovat olleet mukana, Piispanen kuvaa. Piispanen esittääkin kunnille yhteishankintojen tekemistä. Kalajokilaakso Mätäkuu on kansanperinteessä loppukesästä oleva kuukauden pituinen ajanjakso noin 23.7.–23.8. Se on peräisin muinaisesta Egyptistä, mutta vastaa roomalaisten koiranpäiviä. Piispanen luonnehtii kiinni saatuja kuparivarkaita ammattilaisiksi, jotka varastavat täysiä kuparikeloja muun muassa erilaisilta työmailta. –?Kupari on avokas raakaaine, jota monet ammatinharjoittajat jättävät niin, että niitä on helppo viedä tai sitten varkaat murtautuvat varastona toimiviin rakennuksiin, rikosylikomisario kertoo. Maanantaina 27.7.2020 Anne Mattila Jokilaaksojen alueella tapahtuu lähes joka yö varkaus, jolla rahoitetaan huumeiden käyttöä. VARKAUKSIA tällä alueella tehtailevat ovat huumeiden loppupään käyttäjiä. ANNE MATTILA Päivän kuva T eemakuukausi. Rikostutkijan harras toive on, että arvokkaisiin pyöriin laitettaisiin tunnistusmerkinnät jo liikkeessä. 8. Kansankielessä puhutaan joskus mätäkuun jutuista. HANNA SOINI Rikoksilla rahoitetaan huumeiden käyttöä Polkupyöriä ja kuparia lähtee varkaiden mukaan lähes joka yö Arvokkaammat, yli tuhannen euron polkupyörät ja kupari ovat nyt huumeiden käyttöään rahoittavien varkaiden suosiossa. –?Partio kiersi metsäautoteitä ja törmäsi poliisille entuudestaan huumeiden ja muiden rikosten kautta tutuiksi tulleisiin miehiin ja sai heidät kiinni niin sanotusti rysän päältä. –?Niin ne tulisivat halvemmiksikin, itsekin kunnallispolitiikassa mukana oleva Piispanen huomauttaa. Hän työskentelee rikostutkinnassa Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa. –?Pyörävarkauksia ilmoitetaan koko ajan. Niiden kanssa olemme ihan helisemässä, Ilkka Piispanen sanoo. Lämpö ja sateet ovat nostaneet jo tatit ja haperot pintaan. Piispanen heittää ilmoille ajatuksen, että kunnat voisivat yhteishankintana ostaa valvontakameroita. 7 KALAJOKILAAKSO . Mätäkuu alkoi viime viikolla ja päättyy 23. –?Kyse ei ole varkausaallosta, vaan valitsevasta olotilasta. –?Eikä pyöriä saa koskaan jättää lukitsematta. ARKISTOKUVA PIRJO KUNELIUS ” Kyse ei ole varkausaallosta, vaan valitsevasta olotilasta. Ennen kylmälaitteiden keksimistä tämä vuoden kostein ja kuumin aika sai elintarvikkeet pilaantumaan nopeammin kuin tavallisesti, joten alunperin käännösvirheestä tullut nimitys ”mätäkuu” kuvaa tuota aikaa paremmin kuin koirakuu. Ne olivat isompia vyyhtejä, jotka rönsyilivät ja joihin päästiin hyvin käsiksi, Piispanen kertoo. Rikokset saadaan jokilaaksojen alueella selvitettyä kovalla prosentilla. – SPONTAANI , aivan älytön väkivaltarikollisuus sen sijaan on lisääntynyt. –?Meidän alueen rosvot toimivat pääsääntöisesti jokilaaksojen alueella, Raahe–Pyhäjärvi -välillä, mutta nyt tänne on rantautunut varkaita Oulun päästä maan vaivaksi asti, Piispanen sanoo. –?Yhdessä vaiheessa tuntui, että järkiään kaikki selviävät. Tällöin tarkoitetaan heinä– elokuussa kerrottavia, luotettavuudeltaan epämääräisiä uutisia, jotka saavat uutistilaa, koska kesällä ei tapahdu mitään muutakaan uutisoimisen arvoista. Rikosylikomisario Ilkka Piispanen kannattaa lämpimästi valvontakameroiden hankkimista kuntakeskuksiin, koska ne parantavat kansalaisten turvallisuutta. Periaatteessa joka yö tapahtuu tällainen varkaus, rikosylikomisario Ilkka Piispanen Oulun poliisilaitokselta sanoo. Piispanen neuvoo kansalaisia olemaan tarkkana ja huolehtimaan myös naapurin omaisuudesta
KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Heidi Huomenna: Atso Merja Nevalainen ALAVIESKA Viisikymmentäviisi vuotta palvelleen Alavieskan huoltoaseman toiminnan on ottamassa haltuun nuori yrittäjäpariskunta Taika ja Ali Koutonen. MERJA NEVALAINEN Taika ja Ali Koutonen aikovat satsata perinteiseen palvelevaan huoltamotoimintaan Uusi sukupolvi remmiin Alavieskan huoltoasemalla Taika ja Ali Koutosen tytär Mila on kasvamassa yrittäjähenkeen jo neljännessä polvessa. Suunnitelmissa onkin jatkossa laajentaa toimintaa verkkokaupan puolelle. He ovat perustaneet uuden yhtiön ja ostavat toimitilat Taika Koutosen isältä Kari Marjakankaalta. MERJA NEVALAINEN ” Asiakaspalvelu ja kaikkien asiakkaiden ystävällinen kohtaaminen on meille tärkeää.. Taika ja Ali Koutosen tytär Mila on kasvamassa yrittäjähenkeen jo neljännessä polvessa. Myös varaosia ja renkaita on myynnissä. AUTOTARVIKKEIDEN ja autonhuoltotuotteiden ohella autojen huolella tehty käsinpesu, kokovahaus ja koneellinen kiillotus ovat tärkeä osa huoltamon tarjoamista palveluista. Koronasta aiheutunut hiljainen kausi oli kuitenkin otollinen aika laittaa vauhtia suunnitelmiin. Markkinointia ja mainontaa tulemme myös lisäämään, Koutoset lupaavat. Myymälän sisätiloissa on jo tehty pintaremonttia, ja muutakin ilmeen uusimista ja ulkokuoren päivitystä on tulossa, kun vain aika antaa myöten. He eivät itse ole polttoaineen kauppiaita, vaan SEO vuokraa kylmäasemaa ja hoitaa sen toiminnan. Taika Koutonen on työskennellyt myymälässä kuusi vuotta ja pyörinyt mukana koko elämänsä. Ali Koutosella on pitkä kokemus autokorjaamoista ja huoltoasemista. Uusilla yrittäjillä on monia suunnitelmia toiminnan kehittämiseksi. –?Haluamme aloittaa puhtaalta pöydältä ja kaikki toiminta tulee uuden yrityksen nimiin, Taika Koutonen kertoo. Esimerkiksi autoharrastukseen liittyviä kaikille automerkeille suunnattuja tapahtumia ja muuta toimintaa on tulossa. He haluavat ovat jo rekrytoineet uusia työntekijöitä. Lounasruokailua ei jatketa, mutta jonkinlaista pikaruokaa kahvilasta jatkossakin saadaan. Majoitusasiakkaita on lomalaisista työmatkalaisiin, ohikulkijoista Virillä käyvään tanssikansaan, ja sijainti vilkkaiden paikkakuntien välissä on otollinen. Hänen isoisänsä perustamassa perheyrityksessä on suunniteltu kolmannen polven vaihtumista johtoon jo jonkin aikaa, ja tarkoituksena oli siirtyä palkansaajista yrittäjiksi muutaman vuoden sisällä. Ali Koutosella on vankka ammattitaito korjaamopuolella, ja kaikkien henkilöautomerkkien huoltamopalvelut ovat iso osa toimintaa. Auton huolto on molemmille harrastus, ja yhteisenä visiona on, että kun asiakas tulee heidän myymäläänsä, se on kuin karkkikauppa harrastajalle. Meidän kesken 8 Maanantaina 27.7.2020 . Jo nyt huoltamolla on virallinen Saabin varaosien merkkiedustus, johon on panostettu paljon, ja joka on ollut tuottavaa toimintaa. KOUTOSET JATKAVAT yhteistyötä SEO:n kanssa, sillä ketju on erittäin yrittäjäystävällinen. –?Asiakaspalvelu ja kaikkien asiakkaiden ystävällinen kohtaaminen on meille tärkeää. Tarkoituksena on yhtiökumppanin avulla laajentaa Saabin varaosamyyntiin varasto myös Ouluun, koska sillä suunnalla kysyntää on paljon. He korostavat haluavansa palvella sekä kyläläisiä että ohikulkijoita mahdollisimman hyvin, ja ovat jo pitkään miettineet yhdessä mitä voisivat yrittäjinä tehdä. –?Jos on jotain mitä asiakkaat haluavat, pyrimme mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan toiveita. Kaikki muu on yrittäjien vastuulla, mikä mahdollistaa monipuolisen, kunnon vanhanajan huoltamotoiminnan. Ajoneuvoasentajan peruskoulutuksen ja lukuisten kurssien lisäksi Koutonen on toiminut muutaman vuoden korjaamopäällikkönä yhdessä aiemmassa työpaikassaan. –?Lomakauden vuoksi osa paperiasioista on vielä kesken, mutta kohta päästään suunnittelemaan avajaisia. –?Olen muissakin työpaikoissa hoitanut kokonaiskuvaa ja katsonut asioita omaa työnkuvaa laajemmin, Ali Koutonen kertoo. Ennestään huoltamon puolella on Ali Koutosen lisäksi yksi työntekijä, ja myymälän puolelle on nyt palkattu työntekijät, jotka tullaan perehdyttämään hyvin autotarvikeja autonhoitotuotteisiin. –?Meiltä saa kaikkien merkkien huoltoja korjauspalvelua, vaikka Saab onkin ollut oma harrastukseni jo pitkään. VAHVAA YRITTÄJÄHENKEÄ on molemmilla. Huoltoaseman tiloissa sijaitsevien majoitushuoneiden myynti on jo aiemmin siirtynyt netin Booking-varausjärjestelmään, mikä lisäsi kysyntää merkittävästi. Uuden yhtiön osakkeista pieni osa onkin Koutosen hyvällä ystävällä Jarno Väistöllä, jolla on omaa yritystoimintaansa Oulussa. Haluamme jatkossa olla mukana myös kaikessa mitä täällä omalla kylällä tapahtuu, Taika Koutonen painottaa. Autoja tulee huoltoon koko ajan enemmän ja kauempaa maakunnista. Esimerkiksi Oulun suunnalta tulee paljon kysyntää, Ali Koutonen kertoo. Esimerkiksi sähköautojen latauspisteestä on tehty suunnitelmia, Ali Koutonen jatkaa
Häntä onnittelevat Ylivieskasta isomummo ja isopappa sekä Ari-Pekka, Henri ja Riitta. Sama yhtiö on kartoittanut malmisuonia aiemmin muun muassa Haapavedellä, Nivalassa ja Ylivieskassa. Mahdollisesta timanttiporauksesta ja kaivannoista päätetään myöhemmin, mutta niihinkin on jo saatu lupa valvovalta viranomaiselta. Reisjärvellä Pitkäjärven lähistöllä etsitään kultaa ja kuparia. Alueelta on löydetty viitteitä kuparista ja kullasta. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 9 KALAJOKILAAKSO . GemGold Oy on hakenut ja saanut malminetsintäluvan Tukesilta. On siis ollut jo pitkään tiedossa, että alue on lupaava ja että sitä kannattaa tutkia perusteellisemmin. Olemme saaneet malminetsintäluvan aluksi neljäksi vuodeksi. Nivalan mummu ja pappa sekä koko lähipiiri yhtyvät onnitteluihin! Eeli Kokko täyttää 31.7. Hän kertoo Reisjärven Isonevan esiintymän olevan mielenkiintoinen ja lupaava. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. Malminetsintäluvasta maksetaan maanomistajalle sen alkuvaiheessa 20 euroa hehtaarilta korvausta, jonka jälkeen summa nousee. Löytynojan suloisista sisaruksista synttäreitä viettää 7 vuotta 28.7. Syntyneet Viisaan miete Antti Savela REISJÄRVI Malminetsintäyhtiö GemGold Oy aloittaa malminetsinnän myös Reisjärvellä. Nyt jatkamme tutkimuksia ja yritämme saada malmiosta tarkemman kuvan. –?Ensimmäiset kultaa sisältävät kivet on löydetty Isonevan alueelta jo sata vuotta sitten. Työt Reisjärvellä alkavat mahdollisesti jo tänä vuonna. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. täyttävä Saara ja pikku-sisko Saima ehti täyttää 18. Malminetsintälupa on voimassa enintään neljä vuotta, jonka jälkeen on mahdollista hakea jatkolupia siten, että lupa on voimassa enintään 15 vuotta. Jos ja kun Reisjärvellä edetään kaivostoimintaan, sitä harjoittavat muut tahot. Palsta on maksuton. Kuinka kauan tutkimukset sitten kestävät, sitä ei voi vielä tässä vaiheessa sanoa, Chakraborty kertoo. 9: 7 Vantaalla täyttää 31.7. ISONEVAN VALTAUS on 483 hehtaaria ja kohdistuu Pitkäjärven koillispuolelle noin 10 kilometrin päähän kuntakeskustasta. 9 vuotta. 6. Alueella tehdään 20 vuotta sitten suomalaistuneen geologi Chakrabortyn mukaan tavallisia malminetsinnän toimenpiteitä; tehdään moreenitutkimuksia ja kallioperästä otetaan pieniä näyte-eriä. CLASOLAV SLOTTE Intiaislähtöinen Shantimoy Chakraporty on etsinyt malmia Suomesta jo vuodesta 1996 Reisjärvellä etsitään kultaa ja kuparia ” Malminetsintäyhtiöt ovat tutkineet Reisjärven maaperää aiemminkin.. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. GEMGOLD ON Chakrabortyn mukaan malminetsintään erikoistunut yhtiö. Maanantaina 27.7.2020 Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä. Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Venla Erkkilä 4 vuotta. Tyttö Sanna ja Tuomo Okkonen Rautio 20.7.2020. Malminetsintälupaa kutsuttiin vanhassa kaivoslaissa valtaukseksi. Alueella ei ole suojelualueita, eikä tunnettuja muinaismuistoja. Opiskeltuaan Intiassa ja Venäjällä Pietarin yliopistossa Shantimoy Chakraborty tuli Suomeen tutkijaksi Helsingin yliopistoon. O nnea! Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Onnea toivottavat Emma, Ville, äiti, isä, mummu, pappa sekä muu suku. 5 vuotta 18.6. Jo aiemmin hän oli työskennellyt malminetsinnän parissa Intiassa ja Sambiassa Afrikassa. Malminetsintää GemGoldissa johtaa Intiassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt ja geologiksi opiskellut Shantimoy Chakraborty. Jätä ilmoitus www.kalajokilaakso.fi Mene kohtaan asiakaspalvelu/ perheilmoitukset/syntyneet Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Mark. –?Malminetsintäyhtiöt ovat tutkineet Reisjärven maaperää aiemminkin. Suomalaisen malminetsinnän palvelukseen hän siirtyi vuonna 1996. GTK:N JA MUIDEN alan toimijoiden yhteisellä sivustolla kerrotaan, että järeämpiä koneellisia toimenpiteitä, kuten syväkairausta tai tutkimusojien kaivausta varten pitää hakea malminetsintälupaa Tukesilta. Alueella sijaitsee kuitenkin suojeltuja elinympäristöjä, ja pieni osa alueesta kuuluu maakuntamaisema-alueeseen
–?Se ehto on helppo toteuttaa, sanovat Alavieskan VPK:n puheenjohtaja Juho Nahkala ja varapuheenjohtaja Vesa Heikkilä. Lisäksi autoon uusittiin starttimoottori ja akku. –?VPK on kuin toinen perhe ja antaa tunteen yhteenkuulumisesta merkittävässä toiminnassa mukana olemiseen, pitkän linjan VPK:laiset sanovat. Autoa on säilytetty säältä suojassa ja sen alkuperäiset renkaat on hyvässä kunnossa.. Kylätiellä saattaa kesän aikana tulla vastaan muitakin aikaan sopivia ajoneuvoja. Sen rekisteröinti oli mennyt umpeen vuonna 2007, eikä se ollut tieliikennekelpoinen. Nuoriso-osaston ja miehistöharjoitukset keväällä poikkeustilaan keskeytynyt toiminta saadaan taas käyntiin syksyllä. PALOKUNTIEN varallaolokeskustelua on myös Alavieskassa käyty sekä puolesta että vastaan. Heikkilä on ollut toiminnassa mukana 25 vuotta ja Nahkala lähes saman verran. –?Nyt kunnostustyö on tehty ja autossa on tuore leima, Heikkilä kertoo. Meidän pitkäaikainen haavemme toteutui, he sanovat. –?Meillä on jo vuosien ajan ollut toiveena saada vanha paloauto VPK:lle. –?Kun työpaikkoja oli aiemmin omassa kylässä, porukkaa riitti lähtöihin myös päivän aikana. Auto on nyt kuitenkin siinä kunnossa, että sillä voisi periaatteessa lähteä vaikka hälytykseen, koska myös sen pumput toimivat, Nahkala naurahtaa ja jatkaa, että auton omistus, siitä huolehtiminen ja kunnostus on paitsi historian vaalimista, myös VPK:n hengen nostatusta. Koska vanha paloauto on VPK:n omistuksessa, sen hälytysjärjestelmiä ei ole tarvinnut purkaa. Vuotuinen keikkamäärä on noin 120, ja suurin osa niistä tehdään naapurikuntiin. Tilanne on ollut outo, koska VPK:n toiminta on muodostunut molemmille 10-vuotiaana mukaan toimintaan tulleille elämäntavaksi. Omistuksen siirtämisen ehtona kunnalla oli, että VPK ei myy autoa pois, vaan se jää Alavieskaan. KALAJOKILAAKSO Tuovi Pulkkanen ALAVIESKA Alavieskan kunnanhallitus siirsi keväällä yksimielisellä päätöksellä vanhan, vuosimallia 1966 olevan paloauton Ford F 610, Alavieskan Vapaaehtoinen Palokunta ry:n omistukseen. Paloautolla on ajettu vain 20 000 kilometriä ja niistäkin osa on vesipumpun kierroksia. –?Olimme menossa myös Wanhan Woiman -päiville, mutta se on edessä nyt vasta ensi kesänä. Vanhaa paloautoa tullaan näkemään kunnan tapahtumissa ja sen avulla voidaan myös kerätä rahaa VPK:n toimintaan ja auton kunnostukseen esimerkiksi vuokraamalla auto kuskeineen polttareihin tai hääautoksi. ALAVIESKAN VPK:SSA on noin 25 jäsentä, joista aktiivisesti toimii noin 15. –?Vähäinen kilometrimäärä selittyy sillä, että aiemmin ei hälytyksiin menty niin useasti naapurikuntien puolelle ja vuodessa oli noin 20 keikkaa, Nahkala kertoo. ” Auto on nyt kuitenkin siinä kunnossa, että sillä voisi periaatteessa lähteä vaikka hälytykseen, koska myös sen pumput toimivat. Nyt pyöritämme toimintaa aika pienellä joukolla, Nahkala sanoo. –?Hälytysten ja pakollisten määräaikaistarkastusten lisäksi asemalla ei ole vietetty yhtään ylimääräistä aikaa, he kertovat. Se on osa meidän ja Alavieskan kunnan historiaa, jonka haluamme säilyttää, Nahkala sanoo. Miehistön penkit ei vanhassa autoss ole pehmustettuja. –?Toisaalta järjestelmän purkautuminen voi lisätä aktiivisuutta, mutta toinen puoli asialle voi olla se, että kun velvoite loppuu, ensivasteeseen ei riitä toimijoita ja avun saaminen erityisesti yöaikaan viivästyy, Nahkala ja Heikkilä toteavat. Nahkala ja Heikkilä sanovat, että tiukka ohjeistus on hiljentänyt paloaseman, mutta toiminta palaa vähitellen normaalitilaan. –?Meillä on toimiva nuoriso-osasto, ja uusia harrastajia saadaan mukaan sitä kautta. Mukaan toimintaan mahtuisi väkeä enemmänkin, kuten moniin muihinkin harrastuspiireihin. Auto on ikäänsä nähden hyvässä kunnossa ja suurin työ auton liikennekelpoiseksi saattamisessa oli jarrujen kuntoon laittaminen. VANHA PALOAUTO on ollut paloaseman tallissa. Alavieskan VPK:n puheenjohtaja Juho Nahkala ja varapuheenjohtaja Vesa Heikkilä ovat tyytyväisiä kunnan päätökseen luovuttaa vanha paloauto VPK:lle. VPK:n toimintaan pienellä paikkakunnalla tuo oman haasteensa myös se, että työpaikat siirtyvät ympäristökuntiin. Vanhan paloauton pumppujärjestelmä on miehistötiloissa. TUOVI PULKKANEN Alavieskan VPK:n toive toteutui, nyt tapahtumissa voi päästä nostalgiselle ajelulle Vanha paloauto on ajokunnossa Alavieskan VPK:n varapuheenjohtaja Vesa Heikkilä sanoo, että vanha paloauto on vakaa ajettava, vaikka ilman ohjaustehostinta olevaa rattia saa kääntää kunnolla. 10 Maanantaina 27.7.2020 . –?Auto on tarkoitus maalata jossain vaiheessa, mutta pellit ovat hyvässä kunnossa ja nyt pärjäämme auton kanssa yleisellä fiksaamisella, Heikkilä sanoo. VPK ilmoitti jo hankintavaiheessa, että VPK:n tavoitteena on kunnostaa ja katsastaa auto käyttökuntoon talkoovoimin
–?Osa hakeutuu palveluihin itse, mutta suurimmaksi osaksi meille tullaan Kelan, sosiaalipalveluiden, Ohjaamon, Jelppiverkon, kuntoutuspalveluiden, TE-toimiston, rikosseuraamuslaitoksen, kuntien työllisyyspalveluiden, työllisyyshankkeiden, terapiakeskuksen, Aklinikan, terveyspalveluiden tai työeläkeyhtiöiden kautta, Leppiniemi kertoo. Nuorisolakiin perustuvaa nuorten työpajatoimintaa Sytykkeellä on ollut vuodesta 1994 lähtien. Lisäksi vuosittain on käynnissä 1–3 kehittämishanketta, joilla kehitetään valmennusja kuntoutustoimintaa. –?Valmennusjaksot kestävät yleensä 3-6 kuukautta, mutta työharjoittelua pajalla siitä voi olla kaksi tai neljä päivää viikossa. Tekniikka oli kunnossa ja erilaisten sovellusten avulla pidimme asiakkaisiin yhteyttä, kokoonnuimme ryhmiin ja pidimme koulutuksia. KORONA ON vaikuttanut myös Sytykkeen toimintaan taloudellisesti, mutta Leppiniemen mukaan tilanteesta selvitään. –?Siirryimme hyvin nopeasti etävalmennukseen ja lähes kaikki kuntoutuspalvelumme pystyttiin toteuttamaan etänä. Taustat ja elämäntilanteet ovat hyvin vaihtelevia ja erilaisia. –?Loma-aikoina asiakaskunnassa on uusiakin kasvoja ja somen kautta markkinoitua tuotetta saatetaan tulla katsomaan kauempaakin. . Hyvä keino päätellä kierrätykseen kelpaavan tavaran tai vaatteen kunto, on miettiä, onko se siinä kunnossa, että sen voi joku toinen vielä hankkia. PALVELUPÄÄLLIKKÖ Terttu Nurmenniemi kertoo, että kierrätykseen tulee kaikkea kotoa löytyvää, tarpeettomaksi käynyttä tavaraa. . Kierrättäjän aarre voi olla nappien joukossa.. Heitä ohjaa lajittelussa, hinnoittelussa ja asiakaspalvelussa työvalmentaja. Yritysasiakkaita palvellaan tekemällä alihankintaa puu-, metallija kokoonpano-osastoilla. Myymälätoiminnasta saatavalla tuotolla rahoitamme työpajatoiminnan ylläpitämistä kuntoutustoiminnassa. Yksityisiä asiakkaita palvellaan muun muassa Lounasravintolassa, Sytykkeen kahvila Café Pauliinassa sekä Sytykkeen myymälässä. Yksilöohjaajat ovat sosiaali-, terveysja nuorisoalan ammattilaisia ja työvalmentajat sekä työpisteohjaajat sen alan ammattilaisia, jota he opettavat ja ohjaavat työpajan eri osastoilla. päivän jälkeen ja avattiin toukokuun lopussa. Siksi emme nosta hintoja kovin korkealle. VALMENNUS KAIKISSA Sytykkeen työpajapisteissä tähtää alueella olevilla työpaikoilla työllistymiseen. Kierrätyskeskus on yksi Sytykkeen suosituimmista työpajoista ja johtaja Anne Leppiniemi uskoo sen johtuvan siitä, että sinne on helppo tulla. Kevään aikana sekä asiakkaat että työntekijät alkoivat kuitenkin jo kaivata kohtaamisia kasvokkain, Leppiniemi kertoo poikkeusolojen vaikutuksesta toimintaan. Hallinnossa on kaksi työntekijää. Pääsääntöisesti meille tuotava tavara on hyvää, ja niiden myyntihinnoittelussa pyrimme siihen, että tavara liikkuisi. Asiakkaat valmennusja kuntoutuspalveluihin tulevat hyvin monelta eri taholta. Nurmenniemen mukaan myymälässä on vakioasiakkaita, jotka tekevät löytöjä kirpputoreilta ja kierrätysmyymälöistä. Kotihoidon asiakkaille tarjotaan kauppa-asiointipalvelua. Leppiniemi kertoo toiminnasta. Myös se, että siellä voi edetä portaittain tekemällä ensin töitä taustalla, helpottaa usein työhön tutustumista. Valmennusja kuntoutuspalveluissa oleville asiakkaille kierrätyskeskus ja sen myymälä tarjoavat monenlaisia työelämässä tarvittavien valmiuksien harjoittelumahdollisuuksia. Harjoittelussa on yhtä aikaa noin viisi valmennettavaa kerrallaan. Alkuviikkoina asiakkaille annettiin runsaasti teknistä tukea, mutta alun jälkeen pääsimme asiakkaiden kanssa yllättävän hyvin kiinni eteen tulleeseen digiloikkaan. Kaikki myytävä tavara saadaan lahjoituksina ja niistä saatava tuotto käytetään toiminnan ylläpitämiseen. Sytyke tarjoaa monipuolisia valmennusja kuntoutuspalveluita työllistymisen ja arjenhallinnan tukemiseen. Työvalmentaja Ritva Juola sanoo, että sulun jälkeen lahjoitettua tavaraa on tullut todella paljon. Eniten meille tulee vaatteita, ja koska tilat ovat rajalliset, joudumme lahjoittamaan osan niistä eteenpäin UFF:lle, Nurmenniemi kertoo. Henkilökuntaa on noin 20. . Nuorelle räätälöidään sopiva polku, jonka tavoitteena voi olla koulutuspaikka, tutkinnon loppuun saattaminen yhteistyössä koulutuksen järjestäjän kanssa tai avoimille työmarkkinoille työllistyminen. . Sytykkeellä on ollut työllistämistoimintaa vuodesta 1984 lähtien. Kohtuulliset hinnat palvelevat sekä meitä että asiakaitamme. Palvelupisteet, kierrätyskeskus mukaan lukien suljettiin maaliskuun 18. Kun valmennettavalle löytyy oikea ala tai on aika lähteä eteenpäin, etsimme paikkoja muista yrityksistä tai vaihtoehtona voi olla koulutukseen lähteminen. Työpajatoimintaan tullaan Kallion kuntien alueelta, mutta muihin palveluihin asiakkaita tulee kauempaakin. Myynnissä on hyväkuntoista vaatetta. –?Kierrätysmyymälät olisivat ohjeistuksen mukaan saaneet olla auki, mutta se ei olisi kokonaistoiminnan kannalta ollut järkevää, koska kasvokkain annettava valmennus oli THL:n ohjeistuksen mukaan sulussa, Leppiniemi kertoo. 11 Maanantaina 27.7.2020 . Lahjoitettu tavara tukee yhteiskunnallisesti arvokasta työtä Sytyke . Nuorisolain mukaisesti nuorille alle 29-vuotiaille tarjotaan mahdollisuus ohjattuun ja tuettuun työntekoon. . Meitä auttoi ehkä se, että meillä on ollut Kelan kuntoutuksissa etävalmennusmahdollisuus, jota ei ole kovin paljon käytetty, mutta etätyöskentely ei tullut ihan uutena asiana. –?Kaiken tuotavan tavaran pitää olla puhtaita, ehjiä ja siistejä, koska meillä ei ole mahdollisuutta pesuun tai korjaukseen. KALAJOKILAAKSO Tuovi Pulkkanen YLIVIESKA Kierrätysmyymälän toiminta osana Sytykkeen valmennusja kuntoutuspalveluita sopii hyvin työpajatoimintamalliin. . TUOVI PULKKANEN Harjoittelu työpajassa vahvista osaamista Sytykkeen kierrästysmyymälä on valmennuksessa olevien kuntoutujien harjoittelupaikka. –?Itselle tarpeettomaksi käynyt tavara voi olla toiselle aarre. Kaikki kodin tavarat, kuten lasten lelut ja kirjat, vaatteet, huonekalut ja urheiluvälineet ovat ostajille kysyttyä tavaraa
Ilveksen ja Jokipoikien juniorijoukkueissa pelannut Silvennoinen pelasi viime kaudella myös Mestistä 12 ottelun verran. Jenna Jylkän ajama Felisia otti lähdön kolmosrahat. 4 1 3 3-14 3 HBK ...................... Nikulan kaatumisesta ei Klemolan mukaan jäänyt hevoselle kammoa. – Varsinkin aloittelevien hevosten lähdöissä ei pitäisi pitää liian tiukkaa linjaa. Vierimaa ratkaisi kunnarilla Jari Kangaskorte RAVIT, YLIVIESKA Eija Sorviston ja Kari Niemelän kolme viikonloppuna kilpaillutta hevosta ravasi kaksarisijoitukset. Volttiennätystään oululaisen Kris-Tallin omistama tamma kohensi lukemiin 15,2. Hevosten luottokuskina toimi ajajaliigaa hallitseva Santtu Raitala. 4 2 1 1 13-5 7 LBK ....................... Suonperälle viikko on ollut menestyksekäs. Ottelun ensimmäisen jakson kotijoukkue ratkaisi toisessa vuoroparissa. – Voitto oli kyllä niin helppo, miltä se näytti, Suonperä totesi. Petri Klemola seurasi ravit Ullavassa kännykästä kaivinkoneen päältä. Eniten vaasalaisille päänvaivaa aiheutti Lilian Koskela, jonka kunnarin johdosta kenttä rullasi kolmen juoksun arvoisesti. 4 2 1 1 9-3 7 TUS ....................... Sen nimi kääntyy osuvasti suomeksi, eli on lausuttuna Naismaisin. Seuraavan kerran Suonperä starttaa amatööriliigassa Kokkolassa puolentoista viikon päästä. Huippukuntoon Sorviston valmennuksessa noussut Yanry ravasi tammalähdössä kakkosrahat, saatuaan nappireissun kolmannessa sisäparissa. Petri Klemolan hevosilla oli hyvä päivä Ylivieskassa. Vauhdikkaasti laukkojen lomassa kulkenut Tovin Lento 30,3ax tienasi kolmosrahat Oulaisiin Jukka Lievosen ajamana. Jarmo Saarelan ajokki sivusi ennätystään lukemin 17,4a. Toinen lahjakkuus Tim Jerry ei ehtinyt johtaneen selästä edes haastaa voittajaa. – Edessä menevä hevonen hiljensi kaarteissa ja lähdin siksi kolmannen kautta kohti kärkeä ja pääsin toiseen ulkopariin. Kuula juhli Suvannolla 2–0 (12–8, 8–5) -voittoa Vaasan Mailasta. Ykkösrahat kuittasi kaukana muiden edellä maaliin tullut Jukka Torvisen Effronte Photo 12,8a. Hän lähetti ravituomareillekin terveisiä. Myös alaveteliläisellä Veera Vekolalla oli hyvä päivä. Ajokkiaan hän ei vielä tiedä. Hän odottaa Valorous Leaderistä juoksijaa. Kalajokisen Jouni Salomäen Pelin Sälli 31,3a voitti lauantaina Torniossa Nordic Cupin osakilpailun Mika Jauholan ohjastuksessa. Aika lähellä kärkeä varmaan olen nyt kolmosen ja ykkösen jälkeen, Suonperä arvioi eri puolilla maata ajettavien karsintalähtöjen tilanteesta. Kyllä se sivultakin katsottuna näyttää juoksijalta, Klemola huomauttaa. Suonperä ajoi hallitun voiton Rainer Björkrothin vahvalla Goncourt Dairpetillä, vaikka joutui alussa kiertää 800-900 metriä kolmatta rataa. Nuoret hevoset kuumenevat, jos lähtöä otetaan 4-5 kertaa uusiksi. Vieremällä Sorviston talliin kakkosrahat ravasi Moonlight Velvet 16,5a Cartivet Meetingkarsinnassa. Kaustislainen Jani Suonperä vankisti asemaansa amatööriohjastajien SM-liigassa Ylivieskassa. Raamikas vasemmalta laukova hyökkääjä on juniorivuosillaan pelannut Sparta Prahan ja Karlovy Varyn joukkueissa. – Ennen Pihtipudasta olin kahdeksantena. – Tytöt ovat treenanneet tätä ja minä olen ajanut vieressä kuumalla ruunalla. 4 3 1 11-6 10 FF Jaro/U23 .......... Kolmossijan Ylivieskaan ravasi Anna-Kaarina ja Tauno Juolan Fast Hero ryhmässään. – Tytöt tykkäävät käydä raveissa, mutta minä olen jo niin monet ravit käynyt, ettei aina huvita lähteä, Klemola sanoi. 4 1 3 4-21 3 Friska Viljor .......... 4 1 3 2-17 3 FC Ylivieska .......... Volttiennätys koheni vain 0,7 sekunnilla ja on nyt 31,4 eli vaatimaton auton takaa 24,0-ennätyksen menneelle ruunalle. Nikulassa viimeksi kaatunut Valorous Leader otti helpon voiton johdettuun Hannu Hietasen ajamana juoksun jokaista metriä. Voittajan aurattua loppusuoralla ulospäin Surprise Leader kiri vapaaksi jäänyttä sisärataa, mutta ei ehtinyt aivan johtohevosen ohi. 4 4 3-13 Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, KALAJOKI JHT Kalajoki hankki riveihinsä lisää hyökkäysvoimaa tekemällä sopimuksen tsekkiläisen Milan Davidekin kanssa. 4 4 28-1 12 Esse IK .................. KALAJOKILAAKSO Urheilu Simo Kattilakoski RAVIT, YLIVIESKA Antti Isomaa ajoi kotiradallaan Ylivieskassa kaksi voittoa sunnuntaina. Keskiviikkona hän oli kolmas Pihtiputaalla ja Ylivieskasta tuli voitto. Mutti-Antin omistaa sieviläinen Huuhan talli ja Ylivieskan startti oli oriin uran ensimmäinen. Päivän päätöslähdössä ei tarvinnut voittajaa hakea maalikamerakuvasta. Ylivieskalaisten Sahra-Talli Oy:n ja Streak Teamin kimppatamma Smiley Match jakoi Joensuussa kakkosrahat Toto75-lähdössä Henri Bollströmin Edfromentin kanssa. 4 1 3 5-7 3 FC-92 .................... Hjelt otti lähdön komentoonsa pitkältä takamatkalta jo kierros ennen maalia. 4 1 1 2 7-12 4 No Stars ................ YLIVIESKAN KYLMÄVERISTEN aikatasoituksessa Johan Hjeltin Aronin Muisto teki vain sen, mikä oli välttämätöntä voiton eteen. Hän voitti montelähdön Hot Devilillä ja ajoi kakkosen perholaisen Laura Kinnusen Nice My Sinillä. Sakot perään ja vain selvistä edunsaamisista uusintalähtö Klemola toivoo. Tsekkiläisen lisäksi kalajokiset täydensivät puolustusosastoaan hiljattain hankkimalla peräpäähän Santeri Silvennoisen. Ensin Isomaa voitti kylmäveristen ykköslähdössä Hakalan tallin Carmikkaalla niukasti suosikiksi pelatun Likserin. Molemmille hevosille merkittiin sama aika 13,5a/2140m. KALAJOKILAAKSO 12 Maanantaina 27.7.2020 . Tasatilanteessa 3–3 ollut ottelu oli pian 8–3-tilanteessa, kun ylivieskalaisten sisäpeli alkoi tuottaa tulosta. Sorviston valmennettavat ravasivat kaksarisijoitukset. Kokemusta 22-vuotiaalta pelaajalta löytyy myös kansainvälisiltä jäiltä, sillä Davidek on nähty Tsekin paidassa alle 18-, 19ja 20-vuotiaiden maajoukkueissa. 4 1 2 1 6-4 5 GBK/II ................... Klemolan Surprise Leader jäi niukasti toiseksi Inspis Arioson voitettua keulasta. Alla on nyt kaksi starttia ja molemmato voittoja. Hyvin viime starteissa menestyneen tamman omistaa Talli Äijät Kuutamolla Ylivieskasta. Davidek pelasi kadella 2016-2017 yhteensä 19 runkosarjaottelua Tsekin Extraligassa, jonka jälkeen hyökkääjä on pelannut suurimmaksi osaksi kotimaansa kakkossarjassa. Isomaa johti lahjakkaalla 4-vuotiaalla Mutti-Antilla lähdöstä maaliin ja lopussa ero toiseksi juosseeseen Niemen Juliukseen oli lähes kymmenen metriä. 4 4 12-0 12 PeFF ..................... Kotiyleisö antoi sunnuntaina raikuvat aplodit, kun Carmikas (2) kiri Antti Isomaan ohjastamana voittoon ARI-PEKKA OJALA Jani Suonperä eteni kohti amatööriohjastajien SM-liigan kärkeä Antti Isomaa ajoi kaksi voittoa Jalkapallo Miesten nelonen Läntinen alue, C2-lohko IK Myran ............... JHT hankki hyökkääjän Tsekistä Tulokset Kalajokilaakso PESÄPALLO, YLIVIESKA Eerika Vierimaa pamautti kolme juoksua tuottaneen kunnarin ottelun viimeisessä sisävuorossa ja ratkaisi täyden pistepotin Ylivieskan Kuulan tyttöjen superpesisjoukkueelle. 12 Maanantaina 27.7.2020
D12TR, 1,4 km 1) Lotta Vähäsöyrinki, NiS, 18.04, 2) Aada Heikkinen, Pohjant, 18.38, 4) Martta Kukkola, OuHu, 36.55. Yhteistuloksellaan hän sivusi parastaan. D35, 5,4 km 1) Henna Laatikainen, Pohjant, 57.51. Himoittua SM-kultaa olivat saalistamassa myös Haapajärven Moottorikerhon Antti ja Niilo Vuolas sekä Niko Siltaniemi. H13, 2,5 km 1) Jesse Lifflander, SalRe, 24.38. D16, 4,5 km 1) Sini Siltala, OTaru, 1.29.34. H12TR, 1,4 km 1) Santeri Ukkola, Pohjant, 12.54. KJ:n Elisa Jäppinen oli sarjansa kuudes 98 (48, 50) kilollaan. Miesten sarjassa KaJu:n Joni Alasuvanto piti parhaiten alueen värejä yllä sijoittumalla neljänneksi. Kuulan on käytännössä otettava Vimpelistä pisteitä, sillä joukkuetta rasittaa 1–2-tappio Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan. Ratkaisuhahmoksi nousi Ilmari Kustula, joka rankaisi Uraa kahden juoksun arvoisesti toisessa vuoroparissa. D75, 3,5 km 1) Anneli Vilppola, Iisu, 53.49. Toisen jakson ensimmäinen vuoropari tasattiin 1–1, mutta sen jälkeen Pesä-Kiilat eteni laadukkaamman pelaaja-arsenaalin turvin voittoon. Toisesta paikasta tiukkaa kisaa käyvät Pesä-Kiilat, YK-V ja Kuula. Pronssimitalit ripustettiin kilpailun päätteeksi Salosen kaulaan. H45, 6,6 km 1) Juha Jokikuona, RasTiimi, 48.19, 2) Panu Peisa, SalRe, 52.20, 3) Tommi Sillanpää, Pohjant, 1.16.27. päivä loppusijoitusten kannalta tärkeä ottelu, kun Ylivieskan Kuula matkaa Saarikentälle Vimpelin Vedon vieraaksi. 81-kiloinen Miro kokosi 15-vuotiaissa voittotuloksen 170 (75, 95), joka samalla riitti hopealle vanhemmassa ikäluokassa. Nelikon muut joukkueet ovat voittaneet kaikki pelinsä ennalta heikompia joukkueita vastaan. H70, 4,4 km 1) Lauri Malm, Reima, 47.25, 2) Esko Tuohimaa, ONMKY, 48.00, 3) Jorma Salminen, VaKa, 49.28, 5) Timo Alasuvanto, KaJu. Viisi vuotta peräkkäin Suomen mestaruuden nimiinsä vienyt Timo Lahti ei ollut Seinäjoen Routakalliolla hakemassa jatkoa voittoputkelleen. H16, 5,6 km 1) Sampo Huostila, LamSä, 1.07.13. Helmin 144 (65, 79) toi ylivoimaisen mestaruuden 17-vuotiaissa. H80, 3,6 km 1) Reino Nikula, OuTa, 50.40. Satu Asikainen voitti Tarun juhlakilpailun Suunnistus Tarun 100-vuotisjuhlakilpailu Tulokset 25.7.2020, Oulainen H21, 8,7 km 1) Ville Parkkinen, IkNV, 57.54, 2) Arttu Taulavuori, AlatPi, 59.14, 3) Iisak Helander, Pohjant, 1.00.13, 4) Joni Alasuvanto, KaJu, 1.01.47, 5) Ville Kosola, Pohjant, 1.01.52, 6) Ville Kokkila, EsSu, 1.03.45, 7) Juhani Päivärinta, KiimU, 1.04.21, 8) Eetu Haataja, SiSe, 1.06.11, 9) Aleksi Huuha, OuHu, 1.07.38, 10) Vesa Asikainen, KaJu, 1.09.26, 11) Timo Mäkelä, KoS, 1.10.23, 12) Erkki Vähäsöyrinki, NiS, 1.20.47. LÄNSILOHKOSSA pelataan heinäkuun 29. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i K ALAJOKILAAKSON ILTARASTIT Tiistaina 28.7. H60, 5,8 km 1) Raimo Jussila, HaapavU, 52.10, 2) Heikki Pietilä, S-2000, 56.07, 2) Ilpo Seppänen, VaKa, 56.07, 3) Harri Kotila, YlikNM, 58.58, 5) Mauno Taanila, NiS. Samassa vuoroparissa myös Onni Piiponniemi nosti kädet taivasta kohti lyödyn juoksun merkiksi. H75, 4,1 km 1) Juhani Mäkinen, SalRe, 40.26, 2) Kalervo Grekula, SalRe, 46.02, 3) Mauno Hanhela, HaHe, 53.28, 4) Toivo Jokikuona, RasTiimi, 59.09, 5) Mauno Mikkilä, NiS, 1.04.24. Pesä-Kiilat kaatui superissa Ari-Pekka Ojala SPEEDWAY, SEINÄJOKI Valtikka vaihtuu, se oli selvää jo ennen speedwayn henkilökohtaista SM-finaalia. D55, 4,5 km 1) Arja Lotvonen, LaiVe, 51.47, 2) Pirkko Ekdahl, NiS, 52.09, 3) Tarja Jokikokko, OuTa, 1.09.47. Suunnistajien kesken arvotaan iltarastipaita ja rastireittiläisten mitali. Haapajärvisistä Niko Siltaniemi sijoittui 7:nneksi ja Niilo Vuolas 9:nneksi. Pesä-Kiilojen parhaana palkittu Ilmari Kustula löi Uraa vastaan neljä juoksua. Alla oli kuitenkin kaksi paloa, mikä söi loppukiristä viimeisen terän. Kalajokisille kaksi SM-kultaa painonnostossa Ari-Pekka Ojala PESÄPALLO, HAAPAJÄRVI Hyvä oli Uran kakkosjoukkueen ensimmäinen sisävuoro Haapajärven Pesä-Kiiloja vastaan, mutta sen jälkeen ilon aiheet olivat kannuslaisten leirissä vähissä. Kolmanneksi sijoittui Oulaisten Huiman Anni Huuha, joka jäi Asiakaisesta reilut viisi minuuttia. ARI-PEKKA OJALA Suomensarjan länsilohkossa eletään ratkaisun hetkiä Pesä-Kiilat kesti ennakkosuosikin paineet. Lohkofinaaleihin etenee kaksi joukkuetta ja vahvimmin paikassa on kiinni ViVe. D10RR, 1,5 km 1) Inga Kangas, Pohjant, 12.58, 2) Hilla Määttä, Pohjant, 13.11, 3) Aamu Heikkinen, Pohjant, 6) Sanni Siltala, OTaru, 24.34. H35, 7,9 km 1) Jarmo Hyyppä, Pohjant, 1.09.59, 2) Mikko Alasuvanto, KaJu, 1.10.39, 3) Antti Isokääntä, YlivKu, 1.15.11. D65, 4,1 km 1) Rauni Karstunen, HaapavU, 1.18.09, 2) Kaisa Yliniemi, NiS, 1.23.55. Vastuuhenkilö: Toni Jumeri, Oulaisten Huima. Finaalierässä SM-kultaa kaasutteli Kuusankosken Moottorimieskerhon Tero Aarnio ennen hopealle ajanutta Varkaus Racing Teamin Jesse Mustosta. H65, 5,7 km 1) Pauli Vilminko, SiSe, 51.47, 2) Ari Myllymäki, KPV, 56.54, 3) Tuomo Junttila, RasTiimi, 58.50, 4) Eero Ruokamo, OuTa, 1.11.45, 5) Markku Jylkkä, YlivKu. Järvenpään (1+3) ohella kunnarin vieraista kiersi Pinja Karjalainen (1+4). Maanantaina 27.7.2020 13 KALAJOKILAAKSO . Pronssipaikalle suunnistaneesta SK Pohjantähden Iisak Helanderista kalajokinen jäi puolitoista minuuttia. Lahti oli poissa lauantain kokoonpanosta kansainvälisten kilpailujen vuoksi, jotka osuivat päällekkäin SM-finaalin kanssa. D50, 4,5 km 1) Mirka Haataja, YlikNM, 41.20, 2) Anita Lampela, SalRe, 53.02. H40, 6,9 km 1) Tuomo Sevón, EsSu, 58.44, 2) Harri Määttä, LänRa, 1.00.55, 3) Juha Jeskanen, HaHe, 1.08.28. Tulokset Lauri Järvinen PAINONNOSTO, ROVANIEMI Kalajoen Junkkarien Miro Manderbacka ja Helmi Nauha voittivat sarjojensa Suomen mestaruudet 15/17-vuotiaiden SM-nostoissa Rovaniemellä. 13 KALAJOKILAAKSO . H10RR, 1,5 km 1) Jonne Vähäsöyrinki, NiS, 12.24, 2) Pauli Alahäivälä, PudU, 15.43, 3) Viljami Laurila, SalRe. Raution Kisailijoiden Vilma Rättyä oli ainoa kalajokinen nostaja avauspäivänä. Joukkuekilpailussa Junkkarit oli 15-vuotiaiden viides ja 17-vuotiaiden kuudes. D45, 5,0 km 1) Elina Sillanpää, Pohjant, 1.12.38, 2) Merja Kela, OulRe, 1.19.51, 3) Sari Laurila, SalRe, 1.41.00. Odessa Tiitto toi neljä juoksua. Pesä-Kiilat otti suomensarjan kamppailussa odotetun voiton, kun länsilohkon häntäpäästä löytyvä Ura kaatui 2–0 (9–2, 4–2) -lukemin Ensimmäisen jakson ratketessa jo avausvuorossa, alettiin jännittämään, pystyvätkö vieraat haastamaan Pesä-Kiiloja jaksotauon jälkeen. H55, 6,0 km 1) Markku Huostila, LamSä, 46.34, 2) Seppo Konttajärvi, VePo, 50.59, 3) Tuomo Rantapelkonen, ONMKY. D12, 1,4 km 1) Silja Alahäivälä, PudU, 16.23. Radat: A, B, B-lyhyt, C ja rastireitti. Antti Vuolas viides SM-finaalissa Ari-Pekka Ojala SUUNNISTUS, OULAINEN Oulaisten Taru juhli 100-vuotista taivaltaan suunnistuskisan merkeissä lauantaina. H18, 6,5 km 1) Sakari Ukkola, Pohjant, 58.15. Hän kilpaili 59 kilon sarjassa sekä 15että 17-vuotiaissa saavuttaen 44 kilon tempauksellaan ja 56 kilon työnnöllään tasan sadan kilon yhteistuloksen, joka riitti nuorempien sarjassa viidenneksi ja 17-vuotiaissa kahdeksanneksi. Toiseksi kilpailussa suunnisti Alatornion Pirkkojen Arttu Taulavuori, joka jäi voittajasta minuutin ja 20 sekuntia. Naisten yleisessä sarjassa rastit nopeimmin löysi Kalajoen Junkkareiden Satu Asikainen, joka peittosi Laitasaaren Vetoa edustavan Kukka-Maaria Karppisen minuutin ja 31 sekunnin erolla. Oulaisten Honkamajalla Lähtö 17-19 Opastus: kt 86 Oulaisista 4 km Oulun suuntaan. Vilman tempausyritys 47 kilosta jäi eteen, työnnössä oma kisaennätys kaunistui kahdella kilolla. Kalajokilaakso PESÄPALLO, KEMPELE Avausjaksolta irronnut sarjapiste jäi Haapajärven PesäKiiloille tuomiseksi tyttöjen superpesiksen ottelusta, jonka Kempeleen Kiri voitti supervuoron jälkeen 2–1 (2–8, 11–7, 1–0). Hyvinkään Moottorikerhon Timi Salonen ja Porin Moottorikerhon Teemu Lahti etenivät semifinaalista loppuhuipennukseen, mikä tarkoitti Vuolakselle viidettä sijaa lopputuloksissa. Parhaiten Haapajärven kolmikosta onnistui Antti Vuolas, joka selvitti tiensä aina semifinaalierään asti. KaJu:n Vesa Asikainen sijoittui kilpailussa 10:nneksi ja Nivalan Suunnistajien Erkki Vähäsöyrinki löytyi tulosluettelosta sijalta 12. D60, 4,1 km 1) Marita Kokkila, EsSu, 51.34, 2) Sisko Taanila, NiS, 1.17.42. Kalajoen mitalimenestystä täydensi Greta Jürgenson, joka nousi hopeakorokkeelle 71-kiloisten 15-vuotiaiden sarjassa ja pronssille 17-vuotiaissa. Maanantaina 27.7.2020 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. H50, 6,3 km 1) Harri Haapasalo, VePo, 45.37, 2) Seppo Veijola, IinYr, 48.17, 3) Janne Pihlajaniemi, VePo, 50.47. Uran 0–2-johtoasema vaihtui Pesä-Kiilojen tasoittavalla vuorolla kotijoukkueen 8–2-johtolukemiksi. Jenni Järvenpää ja Ronja Hjelm palkittiin Pesä-Kiiloista. Avausjaksoa hallinneen Pesä-Kiilojen kiri alkoi toisella jaksolla liian myöhään, eikä viimeisen sisävuoron seitsemästä juoksusta ollut apua. Alasuvanto jäi voiton vieneestä Ikaalisten Nousevaa-Voimaa edustavasta Ville Parkkisesta kolme minuuttia ja 53 sekuntia. D21, 7,3 km 1) Satu Asikainen, KaJu, 1.08.16, 2) Kukka-Maaria Karppinen, LaiVe, 1.09.47, 3) Anni Huuha, OuHu, 1.13.29, 4) Maria Laitinen, YlikNM, 1.17.28, 5) Essi Lotvonen, LaiVe, 1.23.09, 6) Kaisa Laitinen, YlikNM, 1.29.54, 7) Aino-Maria Jääskeläinen, RasTiimi, 1.37.29, Saana Backman, IinYr, Kesk. D13, 2,5 km 1) Sanni Yliniitty, OTaru, 28.59. Jürgensoninille kirjattiin tulos 136 (64,72). Ura sai viimeisessä sisävuorossaan yhden kavennusjuoksun aikaiseksi. Puhtaalla pelillä kauden avannut ViVe koki kauden ensimmäisen pistemenetyksensä lauantaina, kun Janne Heimosen, Tuomo Lönnmarkin ja Teemu Isokedon tähdittämä joukkue joutui tyytymään 0–1-voittoon Ylistaron Kilpa-Veljiä vastaan. RasTiimin Aino-Maria Jääskeläinen selvitti Honkamajan maastot 7:nneksi nopeimpaan aikaan
11.00 Yle Uutiset. 03.54 Yöradio. 17.10 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Hartaita säveliä. 09.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 15.00 Yle Uutiset. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.02 Luonto-Suomen pölyttäjäilta 0203-17600. 07.10 Kysy mitä vaan siivoojalta: Miten kodin saa näyttämään siistiltä,jos ei ehdi siivota?. 13.02 Vammaiskultti: Koskeeko vammaistakin #metoo?. 17.30 Kaikki huutaa Dingo!. 11.02 Huominen on huonompi: Lisääkö tieto tuskaa vai empatiaa?. 15.30 Puheen Kesäpäivä. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 23.35 Yöradio. Rock-etsivä. 20.02 Sää. 22.50 Kurkistus Afrikan kieliin: ndebelen erityispiirteenä ovat naksausäänteet. 16.13 Alueradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 08.10 Ykkösaamu. 18.10 Äänitarina. 07.00 Yle Uutiset. 07.15 Aamuhartaus. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.50 Merisää. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 9: Pakenija, jakso 49. 06.25 Aamusoitto. 20.02 Sää. 21.05 Puikko ja Koukku: Vieraana freestyle-virkkauksen kehittäjä Saara Sarvas. 18.15 Viikon luontoääni: tavi. 12.45 Puheen Klassikko. 11.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. Kylmintä eilen klo 15 . 17.13 Päivä tunnissa. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 02.00 Arkisto: Kaupunkielämää. 01.02 Yöradio – toiveiden yö. 12.00 YleX Etusivu. 07.53 Alueradio. 07.59 Puheen Kesäaamu. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 18.55 Radio Suomen Ilta. 16.13 Alueradio. 07.00 Yle Uutiset. 11.02 Tommi Liimatan suuri serkkuteoria. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 07.10 Kysy mitä vaan italialaiselta. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.55 Yle News. 12.55 Radio Suomen Päivä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio. 22.50 Kuuntelijaklubi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Afrikkalaisen heinäkuun Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.10 Silvo Sokan uskomaton rakettilento. 06.05 Hartaita säveliä. 23.15 Kaikki huutaa Dingo!. 17.10 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. Robotto! Miksi japanilaiset menevät sekaisin roboteista?. 06.25 Aamusoitto. 22.05 Pollari. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 07.53 Alueradio. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 06.05 Alueradio. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 13.00 Klassista kahteen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Kotimainen konsertti. 09.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Sää. 16.10 Urheiluradio. 17.13 Päivä tunnissa. 05.50 Merisää. 06.05 Alueradio. 10.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 21.55 Radio Suomen Ilta. 23.10 Yöklassinen. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 02.02 Elämäni ääniraita. 22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. 08.13 Alueradio. 11.00 Välilevyj: Musiikkeja kolonialisoimassa. 00.02 Kutsuvieras: Maija-Riitta Ollila. 07.13 Alueradio. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.50 Radio Suomen Ilta. 17.00 Yle Uutiset. 07.58 Hyvää huomenta. 20.02 Sää. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Radio Suomen Ilta. 20.00 Rony Rex. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 21.55 Radio Suomen Ilta. 21.05 Vallattomia suhteita: Syrjähyppy on ihanaa!. 21.02 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Yle News. Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 27.7. 21.00 Yle Uutiset. 17.50 Radio Suomen Ilta. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Afrikkalaisen heinäkuun Kulttuuriykkönen. 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 23.35 Yöradio. 06.25 Aamusoitto. 00.00 Yöradio. 12.00 YleX Etusivu. 15.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä. 06.56 Afrikkalaisen heinäkuun Päivän mietelause. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Puheen Kesäpäivä. 09.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Afrikkalaisen heinäkuun Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen Päivä. 07.15 Aamuhartaus. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.02 Alueradio. 07.15 Aamuhartaus. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 21.10 Päivä tunnissa. 21.50 Merisää. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 17.10 Urheiluradio. 09.05 Muistojen bulevardi. 08.10 Ykkösaamu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 13.02 Kutsuvieras: Vappu ja Ilkka Taipale. 11.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio. 13.02 Kutsuvieras: MaijaRiitta Ollila. 11.33 Radio Suomen Päivä. 18.55 LuontoSuomen pölyttäjäilta 0203-17600. 17.35 Länsimaisen sivistyksen kaupunkeja: Budapest – anarkistinen vanhus. 10.02 Vallattomia suhteita: Kultapäähääpäivä ei ole elämässä ja rakkaudessa onnistumisen merkki. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 9: Pakenija, jakso 50. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset. 16.10 Faunin iltapäivä. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.02 Radio Suomen Päivä. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 06.59 Hyvää huomenta. 10.00 Kiveen hakatut: MonaLiisa Nousiainen – Harmonikan ja hiihdon taitaja. 07.25 Aamusoitto. KESKIVIIKKO 29.7. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 12.45 Puheen Klassikko. 15.00 Yle Uutiset. 00.00 Yle Uutiset. 05.50 Merisää. 21.00 Aikamme suomalaista musiikkia. 05.50 Merisää. TIISTAI 28.7. 17.10 Euroopan valot. 23.10 Yöklassinen. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 9: Pakenija, jakso 51. 12.10 Urheiluradio. 18.02 Vuonna 2000. 12.10 Urheiluradio. 12.45 Merisää. 14.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen päivä. 14.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yle Uutiset. 14 Maanantaina 27.7.2020 . 07.59 Puheen Kesäaamu. 14.00 Musiikkistudio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 03.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 12.13 Radio Suomen Päivä. 18.02 Huoltamokasettien ilta. 19.00 Arkisto: A. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.33 Radio Suomen Päivä. Keskiviikko 29.7. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Kuusi kuvaa Aija Puurtinen. 17.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 17.50 Radio Suomen Ilta. 13.02 Epäonnistumisten CV: Millaista mokaa pappi ei saa anteeksi, Kari Kanala?. 07.53 Alueradio. 06.05 Afrikkalaisen heinäkuun Hartaita säveliä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Etnokonsertti. 03.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 06.05 Alueradio. 09.11 Alueradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.15 Aamuhartaus. Lämpimintä eilen klo 15 Kylmintä toissa yönä . 12.00 YleX Etusivu. 07.50 Merisää. 12.10 Urheiluradio. 14.00 Epäilyttävän uutta. 11.00 Riston Valinta. 21.02 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 23.35 Yöradio. RADIO PUHE 1 06.00 Vuonna 2000. 13.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. Tiistai 28.7. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 09.05 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 11.00 Sävelaskelmerkkejä: 4/8. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Kulttuuriykkönen. 10.50 Venäjä soi. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 22 22 22 22 22 22 19 18 22 19 18 21 20 19 18 19 21 19 2 4 4 Tänään 19 14 21 21 20 20 21 22 22 23 20 22 19 2 5 8 7 6 ma Alavieska 22 Kalajoki 22 Haapajärvi 23 Nivala 22 Sievi 22 Ylivieska 21 ti 19 18 20 19 19 19 ke 21 21 20 20 20 20 to 17 17 18 17 18 17 . 07.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset. Keskiviikko 29.7. 12.10 Urheiluradio. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. Yrjänä. 09.10 Sää. 10.00 Yle Uutiset. 17.13 Radio Suomen Ilta. 13.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 07.13 Alueradio. 11.02 Tommi Liimatan suuri serkkuteoria. 17.30 Radioteatteri esittää: Omilla teillä, osa 4/11. 09.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 14.02 Alueradio. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 23.00 Iltahartaus. 17.10 Luotuja kulkemaan: Avartunut maailmakuva on paras tuliainen. 00.02 Kutsuvieras: Jorma Uotinen. 09.00 Yle Uutiset. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa Maanantai 27.7. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 11.00 Toiveiden tunnit (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 13.00 Pookin iltapäivä 15.30 Marjan kanssa kahavilla 17.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Mitä ihmettä, Japani?: Jokaisella naisella pitää olla nuori rakastaja! Miltä ikivanhat japanilaiset teksti kuulostavat tänään?. 03.55 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset. 22.05 Afrikkalaisen heinäkuun Taiteilijatapaaminen: ’’Keskeltä ja täysillä’’ kuvastaa Stefan Bremerin ja Teemu Kupiaisen asennetta. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 11.00 Toiveiden tunnit (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 13.00 Pookin iltapäivä 15.30 Marjan kanssa kahavilla 17.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 15.02 Alueradio. 23.02 Yöradio. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.55 Radio Suomen Päivä. 12.10 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset. 19.05 Luonto-Suomen pölyttäjäilta 0203-17600. 23.00 Iltahartaus. 22.05 Horisontti: Millaista on tulla kaapista ulos herätyskristillisessä yhteisössä?. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Afrikkalaisen heinäkuun iltahartaus. 14.02 Alueradio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.13 Radio Suomen Ilta. 15.00 Yle Uutiset. 12.13 Mitä ihmettä, Japani?: Domo arigato mr. 00.02 Kutsuvieras: Vappu ja Ilkka Taipale. 18.50 Iltahartaus. 13.02 Radio Y – Aino-Mari Tuuri: Valitsemisen ammattilaiset. 04.00 Arkisto: Tekoälyä ämpäriin. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Hartaita säveliä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.30 Kaikki huutaa Dingo!. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 15.02 Viimeinen keikka: Jakso 12: Madame DeLinsky, aviomies ampui taikurin. 04.00 Arkisto: Maaseuturomantiikkaa. 15.02 Kulttuuriykkönen. 02.54 Yöradio. 16.10 Urheiluradio. 14.00 Euroopan konserttilavoilla. 12.13 Radio Suomen Päivä. 03.50 Yöradio. 00.00 Arkisto: Isoveli valvoo. 21.02 Urheiluradio. 03.02 Aulantai – Kai Ulmanen. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.45 Merisää. Tiistai 28.7. 09.05 Urheiluradio. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 09.05 Muistojen bulevardi. 23.00 Yle Uutiset. RADIO PUHE 1 06.00 Vuonna 2000. 12.10 Urheiluradio. 09.11 Alueradio. 17.13 Radio Suomen Ilta. 15.02 Viimeinen keikka: Jakso 11: Tiny Tim, ukuleletaituri uhrasi sydämensä lavalle. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 21.10 Päivä tunnissa. 00.00 Yöradio. 21.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 02.00 Yle Uutiset. 16.10 Faunin iltapäivä. 00.00 Yöradio. 12.55 Radio Suomen Päivä. 23.00 Radio Y – Aino-Mari Tuuri: Valitsemisen ammattilaiset. 14.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. Etelä-Afrikan mini-Intia. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Aamusoitto. 15.30 Puheen Kesäpäivä. RADIO PUHE 1 06.00 Vuonna 2000. 20.03 Radio Suomen Ilta. 10.33 Radio Suomen Päivä. 18.55 Huoltamokasettien ilta. 11.33 Radio Suomen Päivä. 21.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.10 Hartaita säveliä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Vallattomia suhteita: Syrjähyppy on ihanaa!. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 10.00 Afrikkalaisen heinäkuun Taiteilijatapaaminen: ’’Keskeltä ja täysillä’’ kuvastaa Stefan Bremerin ja Teemu Kupiaisen asennetta. 12.10 Kymmenen teesiä selviytymisestä: Reilulla tavalla. 17.50 Afrikkalaisen heinäkuun Etnohetki. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 17.10 Afrikan tähden maailma: Afrikan tähden reitit vaativat matkailijalta aikaa, sisua ja onnea. 21.00 Yle Uutiset. 20.03 Metsäradio. 18.50 Iltahartaus. 01.02 Yöradio – toiveiden yö. 02.00 Yle Uutiset. 21.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.59 Hyvää huomenta. 20.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 21.10 Päivä tunnissa. 10.02 Puikko ja Koukku: Vieraana freestyle-virkkauksen kehittäjä Saara Sarvas. 21.00 Yle Uutiset. 16.13 Alueradio. 06.56 Afrikkalaisen heinäkuun Päivän mietelause. 12.45 Puheen Klassikko. 07.10 Kysy mitä vaan. 10.00 Brysselin kone. 10.02 Radio Suomen Päivä. 18.02 Vuonna 2000. 06.59 Hyvää huomenta. 14.02 Tiina Lundbergin huoltamo – Seikkailujen kesä: Kameran ja siskon kanssa veden alla. 07.50 Merisää. 07.59 Puheen Kesäaamu. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Yle Uutiset. 11.57 Afrikkalaisen heinäkuun Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.30 Hartaita säveliä. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 03.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen. 23.00 Yle Uutiset. 18.02 Radio Suomen Ilta. 13.02 Kutsuvieras: Jorma Uotinen. 15.02 Alueradio. 07.13 Alueradio. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 01.02 Yöradio – toiveiden yö. 20.03 Radio Suomen Ilta. 10.02 Radio Suomen Päivä. 10.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 07.58 Hyvää huomenta. 12.13 Mitä ihmettä, Japani?: Mitä on olla ?big in Japan?, ja minkälainen on idolitehtaiden pimeä puoli?. 19.05 Huoltamokasettien ilta. 18.02 Vuonna 2000. 07.25 Aamusoitto. 11.33 Radio Suomen Päivä. 12.00 Yle Uutiset. 00.00 Arkisto: Mitä saarnassa sanotaan?. 06.15 Aamuhartaus. 04.00 Arkisto: Maailmanloppu tulee!. 18.00 Yle Uutiset. 15.02 Suomen eväät: Leipä. 22.05 Tommi Liimatan suuri serkkuteoria. 22.05 Huominen on huonompi: Lisääkö tieto tuskaa vai empatiaa?. W. 23.15 Kaikki huutaa Dingo!. 23.15 Kaikki huutaa Dingo!. 18.05 Janette ja Etelä-Afrikan monet kasvot: Durban . 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.10 Urheiluradio. Minkä musiikin valitsisit Mika Myllylän tarpomiseen suolla?. 21.30 Musiikkia konsertin jälkeen. #vuosipuheluina. 14.00 Yle Uutiset. 08.10 Ykkösaamu. 16.10 Faunin iltapäivä. 19.02 Afrikkalainen heinäkuu: Älkäämme halveksiko tätä pienten alkujen päivää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 02.00 Arkisto: Kaupankäyntiä kirpparilla. 12.00 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 15.00 Yle Uutiset. 17.30 Kaikki huutaa Dingo!. 21.02 Urheiluradio. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 23.00 Epäonnistumisten CV: Millaista mokaa pappi ei saa anteeksi, Kari Kanala?. 14.02 Miia Krause: Vieraana Ami Hasan. 10.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Yeboyah, Renaz ja Wekesa. 08.13 Alueradio. 06.56 Afrikkalaisen heinäkuun Päivän mietelause. 00.00 Arkisto: Urheiluvuodet 1991, 1992 ja 1999. 18.00 Romano mirits. 07.58 Hyvää huomenta. 19.00 Arkisto: Pertti ’’Veltto’’ Virtanen. 21.02 Urheiluradio. 09.10 Sää. 14.00 Yle Uutiset. 18.08 Urheiluhullut. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 04:15 04:18 04:21 22:40 22:36 22:33 Maanantai 27.7. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Tuntematon Venäjä: Venäjällä on ollut pallo hukassa Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, sanoo johtaja Markku Kangaspuro. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 08.13 Alueradio. 22.05 Tommi Liimatan suuri serkkuteoria. 20.00 Miikka Koivisto. 02.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 02.54 Yöradio. 14.02 Juuso Pekkinen: Pimeää ainetta. 16.10 Urheiluradio. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 21.05 Vallattomia suhteita: Kultapäähääpäivä ei ole elämässä ja rakkaudessa onnistumisen merkki. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Arkisto: Atik Ismail ja Matti Vanhanen. 12.10 Markus Leikola: Euroopan koronaloki. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Afrikkalaisen heinäkuun Hartaita säveliä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Arkisto: Muuttuva mainonta. 18.50 Afrikkalaisen heinäkuun iltahartaus. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 11.00 Toiveiden tunnit (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 13.00 Pookin iltapäivä 15.30 Marjan kanssa kahavilla 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,59 e/ min+pvm) 17.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 00.00 Yle Uutiset. 09.11 Alueradio. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. 23.00 Vammaiskultti: Koskeeko vammaistakin #metoo?. 17.13 Päivä tunnissa. 11.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 17.10 Urheiluradio. 15.02 Alueradio
Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. 040-3515684 Janne Vierimaa puh. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. KALAJOKILAAKSO Ilmoituksia Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. 1.1.2020 alk. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Se johtui norjalaisten ja tanskalaisten vähentyneestä kalastuksesta Itämerellä. Heinäkuun normaalia runsaammat sateet heikensivät heinän laatua ja osin sato oli kokonaan pilalla. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. Yhtään riittävän pitkää poutajaksoa ei uutisen mukaan ollut kesällä 1990, jotta heinä olisi ehtinyt kuivaa latoon koottavaksi. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. klo 13–17 Seurakuntakoti Maria Kirkkotie 2 OJENNA KÄTESI. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. 422 162 tai 040 7732 759 Asiantuntevaa HOITOA Torikatu 3, Ylivieska (08) 424 681 Keskustie 1, Alavieska (08) 430444 www.ylikunto.com YLI-KUNTO Oy Fysikaalinen hoitolaitos Avoinna 9-17. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Tilaustuote. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Tuolloin puhalluskokeita tehtiin yhteensä 44?359 kappaletta, joten keskimäärin joka 386:s puhallutettu kuljettaja paljastui rattijuopoksi. Tilaustuote. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Seitsemän troolikuntaa oli pyytänyt heinäkuun loppuun mennessä yhtä paljon kalaa kuin edellisvuonna yhteensä. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Virtaus 90 m³/h. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Vuoden 2019 vastaavan valvontajakson aikana jäi kiinni yhteensä 115 rattijuoppoa. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. 0400 919 724 Myös iltaisin ja lauantaisin. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Virtaus 90 m³/h. 39,59,8046604 8046608 VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO www.ylivieskanlvi.fi P. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. Tilaustuote. 010 5011900 www.ylivieskanlvi.fi • Palvelemme: ma–pe 7–16 KAIKKI LVI-ALAN PALVELUT PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS www.ylivieskanlvi.fi P. Osa haastatelluista viljelijöistä pahoitteli heinien mätänemistä peltoon, kun taas nivalalainen Toivo Erkkilä oli luottavainen, koska tilalla edelleen seivästettiin kaikki karjan rehuksi viljeltävä heinä. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Hinnat sisältävät alv. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Kalajoen kalastajien saalis oli etusivun uutinen. Näissä lisäystä viime vuoteen verrattuna oli 1?270 tapausta. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. 15 Maanantaina 27.7.2020 . Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Huollon ajanvaraus Ruutihaantie 5, Ylivieska Puh. 12 kk 15,42 €/kk levikkialueen ulkop. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. 1.1.2020 alk. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Paikallista lohta toimitettiin muun muassa Ylivieskan kauppojen kalatiskeille. 12 kk 24,30€/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.1.2020 alk. Viime vuonna alkoholionnettomuudet keskittyivät heinä–elokuussa lauantain ja sunnuntain ensitunneille, viikonloppuyöt ja aamuyön tunnit olivat onnettomuusherkkiä ajankohtia, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta kertoo. Erityisesti nousua oli muun huumaavaan aineen kuin alkoholin osalla. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. kerros) Ylivieska P. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Vuoden kokonaissaaliin uskottiin nousevan lähelle miljoonaa kiloa. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.fi henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.1.2020 alk. Tilaustuote. Poliisi valvoo rattijuopumuksia tehostetusti tällä viikolla. Virtaus 90 m³/h. –?Kesällä rattijuopumusten ja suurten ylinopeuksien kaltaisten törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten määrät kasvavat. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. HELLITÄ HETKEKSI Rentoudu hierojalla Ammattitaitoista KOTISIIVOUSTA SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 Konttori ma-ti 10.00-14.00 llmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 Toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA KPK Yhtiöt Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Mikko Luoma MARKKINOINTI KPK Mediat -liiketoimintajohtaja Mikko Kallio Myyntipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. Tilaustuote. Myös lohta uutinen kertoi saadun runsaasti. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Säätiedot muistuttavat siis kovasti kuluvan heinäkuun säitä. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. päivän Kalajokilaakso vuonna 1990 kertoi etusivullaan kalansaaliiden olleen varsin hyvät Kalajoen edustan merialueilla. 10%. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Kyseiset troolikunnat toimittivat saaliinsa Kalajoen kalatehtaalle. 020 750 4600 MEDIAMYYJÄ Kirsi Pinola puh. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 044 7997390 huolto.ylivieska@ojanrauta.com Joutsentie 13, 84100 Ylivieska puh. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. 12 kk 13,58 €/kk levikkialueen ulkop. Muista virallinen henkilötodistus. Luovuttajainfo 0800 5801 • veripalvelu.fi VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN Varaa aika ja täytä terveyskysely etukäteen: veripalvelu.fi Seppo Kangas Heinäkuun 27. Tärkein saaliskala oli silakka, jota kalatehdas toimitti alueen kauppoihin. Komeat heinäseiväsrivistöt komistivat etusivua toisessa uutisessa, joka kertoi heinänkorjuun jatkuva. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Tyypillinen kesäkauden henkilövahinko-onnettomuus on tieltä suistuminen kovalla nopeudella taajama-alueen ulkopuolella. Virtaus 90 m³/h. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Erkkilän mielestä AIVrehu oli karjalle suoranaista myrkkyä. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Korjuutapojen murroksestakin uutinen kertoo. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. elokuuta saakka erityisesti kesämökkipaikkakunnilla koko maassa. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. 39,59,8046604 8046608 Ylivieska tiistaina 4.8. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 12 kk 25,33€/kk Digipaketti 12 kk 7,70€/kk Tiedustelut puh. Viime vuonna kuolemaan johtaneista onnettomuuksista reilu kolmannes tapahtui kesä–elokuussa. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kalajokilaakso.fi/ palaute Alansa ammattilaiset 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat KAIKKI SÄHKÖPALVELUT UUDESTA YRITYKSESTÄ! 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Hierontapalvelu A-P NIEMIKORPI Asemakatu 4 (2. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. SEPPO KANGAS Paikallista merikalaa yllin kyllin tarjolla Kalajokilaakso 30 vuotta sitten Kalajokilaakso Poliisi valvoo rattijuopumuksia tehostetusti 27. heinäkuuta 2. Kuluvan vuoden tammikuun ja kesäkuun välisellä ajanjaksolla poliisin tietoon tuli rattijuopumusrikoksia yhteensä 10?265, jossa lisäystä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon on 1?123 tapausta eli 11 prosenttia. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Virtaus 90 m³/h. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. 050-3581415 SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.fi Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kpk.fi/mainosta LEVIKKI 5046 kpl LT2017 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas puh
Katso kaikki tarjoukset sotka.fi. 16 Maanantaina 27.7.2020 . Ollilanojankatu 1, YLIVIESKA • ma-pe 10-18, la 10-16, su 2.8. Niin kauan kuin riittää. Löydät sen sovelluskaupastasi tai osoitteesta www.kalajokilaakso.fi/lataasovellus MEGA-ALE SOTKASSA ALKAA HUOMENNA KAIKKI ALENNETTU Katso kaikki sotka.fi KAIKKI VUODESOHVAT *) KAIKKI MATOT *) KAIKKI SIJAUSPATJAT *) HUOMENNA JA KESKIVIIKKONA: 28.– 29.7 . 28.– 29.7 . 11-16. 28.– 29.7 . Ei koske TAKUUHINTAja loppuunmyyntituotteita eikä aiemmin tehtyjä kauppoja. Lataa Kalajokilaakso puhelimeesi. KALAJOKILAAKSO Luotettavat paikalliset uutiset Kalajokilaakson uutissovelluksella pääset tilaajana kaikkiin lehden digisisältöihin: päivittyvään uutisvirtaan, näköislehteen heti puolen yön jälkeen sekä lehtiarkistoon. KAIKKI SOHVAT, PATJAT JA RUOKARYHMÄT KAIKKI TYYNYT, PEITOT, PELIJA TYÖTUOLIT *) *) 8 PÄIVÄÄ 28.7.–4.8.: *)Edut normaalihinnoista