Käsikirjoitus EevaKaarina Kolsi. o Kaikki lasialan palvelut! Läpinäkyvän mukavaa palvelua Veikonväylä 1 NIVALA, Puh. Jo lähes 80 000 suomalaista ovat oppineet vuodesta 2016 lähtien Sankarikoulutuksissamme alkusammutustai ensiaputaitoja. 040 5567 608 Asemakatu 4, 84100 Ylivieska Mukavuusfarkut (sininen, musta ja ruskea) 38-54 Lankalauantaina liike on suljettu . Perustettu 1927 . www.lasitek.. 044 429 4545), tai TO 29.3. Konsertin tuotosta osa lahjoitetaan Liput 15 €. KLO 14:00 KAHDEN NAISEN LOUKUSSA KOTIMAINEN KOMEDIA Rooleissa Opa McLees, Eeva Eloranta ja Matleena Mannerto. + ilmainen ENKELIHEIJASTIN N IN KOTIMAISTA KÄSITYÖTÄ Hyvä valikoima suosittuja Diamond Kiss TIMANTTISORMUKSIA Diamond KISS of Finland Hyvä valikoima RISTIRIIPUKSIA 29 € ketjulla alk. / kpl OSTAM 7 € PARISTON VAIHTO rannekelloon Alk. Kahvila ja ravintola palvelevat tuntia ennen tapahtumaa ja väliajalla. Me LähiTapiolassa korvaamme vahinkojen lisäksi vahingottomuutta. 91.vsk / N:o 13 Palveluntarjoajat: LähiTapiolan alueyhtiöt, LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö, LähiTapiola Varainhoito. Mennyttä emme voi muuttaa, mutta olemme sitoutuneet toimimaan vahingottoman tulevaisuuden puolesta. LA 7.4. SU 8.4. Hyvää pääsiäistä Farkkujen ostajalle puuvillainen t-paita KAUPAN PÄÄLLE! (Tarjous ei koske ale-farkkuja) 59,95 Saapunut UUSIA TUNIKOITA! tustilaa Ilmoit Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Il tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stila lmoitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoi stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmo stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmo ustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stila a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilm ustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stil a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilm tustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stil aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilm itustila a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu sti aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Il oitustil aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu s laa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa I oitustil aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu s ilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa I moitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa moitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa moitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoit ustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stila lmoitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoi tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stila itustila a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmo ilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stil itustila a Ilmo Kalajokilaakso saa väen liikkeelle! Kysy tarjous! 020 750 4600 u Suurjak elu Su j rjakelu Suurjak elu Suurjak elu lu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak urjakel u Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurj elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurja urjakel u Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu S kelu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurj uurjake lu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu akelu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suur Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu akelu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suu S rjakelu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak el l Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Su k lu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak e jakelu Suurjak elu Su S urjak Kalajokilaakson suurjakelu tavoittaa lähes 130 000 lukijaa. www.seponkulta.fi Kauppakeskus Kärkkäinen, YLIVIESKA Rantakatu 8 ja Prisma keskus, KOKKOLA PYYDÄ ILMAINEN KEVÄTTARJOUS AMMATTILAISELTA! Meiltä saat perustuksen, lattian, puuja alumiinirungot, lasikatot, liukuovet ja lasikaiteet Suunnitteletko terassi/parvekelasitusta. Sepon Kulta OSTAMME KULTAA Erittäin hyvä valikoima KASTELAHJOJA Sisältäen kaiverruksen kaiveerruksen 19 90 Alk. Liput ennakkoon 25 € ja ovelta 30 €. Ryhmät (min. maaliskuuta 2018 . www.kalajokilaakso.fi Keskiviikko 28. LähiTapiola Pohjoinen kiittää asiakkaitaan esimerkillisestä toiminnasta! Voimme säilyttää vahinkovakuutustemme hinnat ennallaan myös vuonna 2018. KULTAISIA yvä valikoima suosittuja yv yvä vä - 40 % 99 € Diamond KISS of Finland Kultaiset KIHLASORMUKSET Alk. Koulukatu 2 B, p. Lunasta lippusi Akustiikan lipunmyynnistä (avoinna ma-pe 12-18 ja la 12-15. 10 hlöä) 22 €. Sankarikoulutustemme opettamat taidot eivät vain laske vakuutusmaksuja, ne pelastavat ihmishenkiä. Kahvila ja ravintola palvelevat tuntia ennen tapahtumaa ja väliajalla. Ohjaus Eeva Eloranta. Solistivieraina Anne-Maria Sirviö ja Arto Lukkari. 25 €. Puh. KLO 19:00 JANNE NIETULA JA KELTAISET BANAANIT KULTAISET VIIHDESÄVELMÄT Jouko Kantola, koskettimet. Vahingottomuus tuo suurimman korvauksen. Avoinna arkena klo 10-17 ja la 10-14 www.olgak.. RAHKAPERSIKKAPULLA 2 ,50 TROPICALVUOKA 5 ,90 KEVÄTKORI 29 ,00 K A H V I L A & K O N D I T O R I A R A U TAT I E N K AT U 8 , Y L I V I E S K A ( 8 ) 4 6 9 5 6 2 2 I S O K Ä R K K Ä I N E N , Y L I V I E S K A ( 8 ) 4 6 9 5 6 2 4 TILAUKSET MYÖS: HÄGGMAN.FI Pajunkissat muistuttaa, PÄÄSIÄINEN TULLA SAA Herkuttelun pitkä viikonloppu. Mitä vähemmän vahinkoja kaikille asiakkaillemme sattuu, sitä vähemmän vakuutusmaksuja sinä maksat. 044 2923 002, 040 754 6413, myynti@lasitek.. Kahvila ja ravintola palvelevat tuntia ennen tapahtumaa ja väliajalla. Eläkeläiset ja opiskelijat 23 €. Juha Yli-Kotila, kitara Hannu Puomio, rummut ja lyömäsoittimet. KLO 19:00 GUARDIA NUEVAORKESTERI & TEEMU ROIVAINEN TANGON TAIKAA Kapellimestarina Raimo Vertainen
Yksi yllätys on se, että kaupunkilaiset kokevat miltei yhtä vahvaa sidosta esimerkiksi kasvukaupunkiinsa kuin maaseudun perinteisen käsityksen mukaan ”juureva” väki. Tutkimus suomalaisten identiteeteistä. Liikennesektori maksaa eri veromuotojen kautta valtion kassaan kahdeksan miljardia euroa. lehti+digi) 12 kk levikkialue 11,08€/kk levikkialueen ulkop. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. Tarve on vielä moninkertainen, koska korjausvelkaa on kertynyt vuosikymmenten aikana Liikenneviraston arvion mukaan 2,5 miljardia euroa. Palataanko maailmanpolitiikassa vuosisatoja vallinneeseen anarkiaan, epäjärjestykseen. Se ei salli poliittisia oikeuksia 1300 miljoonaiselle kansalle vaan pitää ne itsellään. Liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) johdolla toiminut parlamentaarinen liikennetyöryhmä sai aikaan kaksi yksimielistä esitystä. Sen tiedän kumminkin, että kylläpä reissun jälkeen arkinen jauhelihakastike spagetin päällä ja monivärinen salaatti maistuvat makoisilta. Heidän kanssaan on luontevaa maistella rohkeasti uusiakin makuja. Tämä näkyisi jokaisessa maakunnassa tienhoidon paranemisesta ja korjausvelan pienenemisenä. Tierahat valuvat pääosin etelän metropolialueelle ja Oulun seudulle, kun perusteena on liian hallitsevasti liikennemäärät. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola, ISSN 0784-3647 Täyspaketti (sis. Onhan toki mahdollista, että parin viikon ravintolaruuissa pysyttely olisi kotimaassakin ponnistus. 21,75€/kk Digipaketti 12 kk 7,40€/kk Tiedustelut puh. Niin päiväkodeissa kuin kouluissa panostetaan yhdessä ateriointiin. Yksi tutkimuksen johtopäätös on, että identiteettimme rakentuu yllättävän samanlaisista aineksista riippumatta asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta, uskonnosta ja jopa iästä. Joskushan ne ovat tervetulleita herkkuja. Talouskasvu ja työllisyyden paraneminen jatkuvat ripeänä myös tänä vuonna. Toinen oli liikenneinvestointien suunnittelu pitkäaikaisesti 12 vuoden eli kolmen vaalikauden jaksoissa. Nykyisin ELY:n johto on pitänyt asiat epädemokraattisesti täysin omissa käsissä. Saimme tietää, että vuotuinen budjetti on 3 miljardia euroa, kun Suomessa se on vain miljardi euroa liikenneverkoston ylläpitämiseen ja investointeihin. Pohjois-Pohjanmaalla ei ole yhtä vahvaa maakunnallista identiteettiä. 2 KALAJOKILAAKSO . Porukalla syöminen kotipöydässä tai työpäivän lounaalla on mukava kokemus. Erityisiä sopimuksia on tehty esimerkiksi ihmisoikeuksista, pakolaisten suojelusta, sotarikosten käsittelystä ja viimeksi ilmaston suojelemisesta. Kansainliiton tilalle perustettiin Yhdistyneet Kansakunnat maailmanrauhan vartijaksi. Hollannin talous on vahvassa kunnossa ja se lukeutuu Saksan, Ruotsin ja Suomen kanssa EU:n parhaiten asiansa hoitaneisiin maihin. Punaisen lihan välttäjä, kasvissyöjä tai vegaani tuovat makumaailmaan uusia hauskoja tuttavuuksia ja gluteenittomat leivonnaiset ovat herkkua. Kiinakin noudattaa kansainvälisiä sopimuksia valikoivasti. Kotiseudun monet kasvot Uskokaa tai älkää, mutta kyllä ihminen voi ilahtua jopa yhdestä salaatinlehdestä, parista tomaatin viipaleesta sekä suolakurkun neljänneksestä. Sorateiden varsilla olevat ihmiset maksavat samalla tavalla veroja kuin keskuksissakin asuvat. kärkihankkeen kautta noin miljardin euron verran. Jedun vierailulla pari viikko sitten nousi esille jokilaaksojen poikittaisliikenteen surkea tilanne. Siinä säädellään monin tavoin valtioiden kanssakäymistä, jotta sodilta vältyttäisiin. Johannes Harjula, Ylivieska Pashaa syön pääsiäisenä. Tällä vaalikaudella perusväylänpidon rahoitusta on nostettu mm. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Olisi mielenkiintoista tietää myös jokilaaksoidentiteetin merkitystä nykypäivän ihmiselle. Silloiset keisarit, kuninkaat ja muut valtionjohtajat toimivat usein miten halusivat, vailla mainittavia pidäkkeitä. MEILLÄ OPETELLAAN jo niin kotona kuin päivähoidossa syömään terveellisesti. Sanomalehtien Liiton jäsen. Hinnat sisältävät alv. Gallup Pääsiäisenä pasha vai mämmi. Lisäksi on luotu monenlaisia vapaakauppa-alueita kuten Euroopan unioni sisämarkkinoineen ja tulliliittoineen. Sen valmistaminen ei ole jäänyt yhden hommaksi, vaan jo tehdessä on jaettu vastuuta ja rupateltu viime aikojen kuulumisia. Hyvän ruuan ääressä vaihdetaan kuulumisia ja tuumaillaan asioita äärestä viereen. Minua ei pakoteta syömään aterian lisukkeena leivitettyjä ja uppopaistettuja sipulirenkaita tai ranskanpottuja, ellen niitä itse halua. Tämä näkyy erityisesti alemman asteen tiestöllä. Katse siellä ei ole ulottunut maakunnan eteläosiin. Keskiviikkona 28.3.2018 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä Toimittajat Pirjo Kunelius (toimitussihteeri), Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila, Juhani Rintakumpu ja Hannu Verronen Perustettu 1927 Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. Vesa Jaakola Kirjoittaja on emeritusdiplomaatti Epäjärjestykseen suurvaltojen johdolla Maailmalta Kansainliitto onnistui ratkomaan pieniä kiistoja ja selkkauksia kuten Ahvenanmaan omistuskysymyksen. YK-yhteisössä on sittemmin ideoitu, luotu ja tehty valtioita sitovia sopimuksia monista ja monenlaisista asioista. 10%. Se ei yllätä, että karjalaisuus, lappilaisuus, kainuulaisuus tai eteläpohjalaisuus on vahva identiteetin muokkaaja. Ismo Iso-Heiniemi, Ylivieska Mämmi on hyvää, kun sitä syö maidon kanssa. Pari lusikallista kuitenkin maistan. Antti Rantakangas Kansanedustaja (kesk.) Haapavesi Liikenne tarvitsee lisärahaa Eduskunnasta Sorateiden varsilla olevat ihmiset maksavat samalla tavalla veroja kuin keskuksissakin asuvat. ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (ma-pe 8-16) Telefax 020 750 4618 konttori ma-pe 9.00-15.00 ilmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana 9-16 puh. Sopimuspohjaista järjestystä maailmanpolitiikkaan on rakennettu sadan vuoden ajan. Vielä sata vuotta sitten maailman meno oli paljolti säätelemätöntä. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. Se ei ole tietenkään opposition mieleen, mutta ”räksytys” jatkuu samaan malliin. Toivottavasti tuleva uusi maakuntahallinto pääsee myös linjaamaan investointeja maakunnittain. Uusin piirre suurvaltojen toiminnassa on se, että niiden johtajat eivät arvosta kansainvälisiä sopimuksia eikä instituutioita. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. LÄHIPIIRIINI KUULUU muitakin kuin sekasyöjiä. Kansainliitto onnistui ratkomaan pieniä kiistoja ja selkkauksia kuten Ahvenanmaan omistuskysymyksen. Se rikkoo YKja Etyksäädöksiä naapurimaassa Ukrainassa. Sääntöpohjaista yhteistyötä vierastavat eniten Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit. Matkallani en päässyt kurkistamaan tavalliseen kotikeittiöön eli en osaa sanoa minkä verran siellä kasviksia, hedelmiä tai kalaa on tarjolla. Trump valittaa, että ne vain haittaavat hänen Amerikka ensin -ulkopolitiikkansa toteuttamista. Niinkin tapahtui eikä hyökkääjiä rangaistu. Tarvitsemme täsmätoimia, joita lupasimme selvittää. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. Toinen merkittävä linjaus johon kaikki eduskuntaryhmät sitoutuivat, oli 300 miljoonan euron lisäys (30 prosenttia) vuosittaisiin liikenteen määrärahoihin. Hollannissa panostetaan liikenteeseen eri muodoissaan paljon. Maire Jaakola, Ylivieska Mämmi on ehdoton suosikkini. Merkittävä tapahtuma oli Kansainliiton perustaminen vuonna 1919. Kotona perussalaatin pyöräyttämiseen ei kulu viittä minuuttia pidempään. Nyt johtavat suurvallat ovat sitä rapauttamassa – valtapoliittisista syistään. 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. Sen mukaan kotikunnan jälkeen seuraavaksi eniten Kalajokilaaksossa asuvien ihmisten alueellista identiteettiä määritti juuri jokilaakso. Asiasta on helppo olla samaa mieltä. Siinä on tunne mukana. Ateriarytmiin kuuluu myös kasviksia, hedelmiä, marjoja ja kalaa lihan ja perunan tai pastan lisäksi. Toinen maailmansota oli kuolinisku myös Kansainliitolle. Sen perussääntöön kirjattiin normeja valtioiden kanssakäymiselle etenkin hyökkäyssotien estämiseksi. /ke/kalajokilaakso JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Ruoka ei ole pelkkä mahan täyte vaan ruokailu on tärkeä osa yhteistä päivää. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Toki erojakin löytyy, mutta ei likimainkaan niin jyrkkiä kuin yhteiskunnallisen keskustelun sävyistä voisi päätellä. Se on makeampaa kuin mämmi ja siksi parempaa.. Niitä alettiin luoda vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Poikkeuksellisen laaja tutkimus avaa todella mielenkiintoisesti kansallista identiteettiämme ja sen eri muotoja. Hallitus tulee onnistumaan talouspolitiikan päätavoitteissa. Ne löytyvät hampurilaisateriasta reissulla, jossa kasviksia ei tahtonut saada ruokaansa edes lisukkeena, ellei tilannut selkeästi salaattiannosta. Se ei kuitenkaan onnistunut estämään uusia hyökkäyssotia, kuten Italian hyökkäystä Abessiniaan, Japanin hyökkäystä Kiinaan eikä Neuvostoliiton hyökkäystä Suomeen. Jos kuusamolaisilta ja taivalkoskelaisilta kysyttäisiin heidän alueellisesta identiteetistään, luultavasti ennen maakuntaa tulisi koillismaalaisuus. Tarvittiin kahden maailmansodan ankarat kokemukset ennen kuin ryhdyttiin vakavasti luomaan vaikuttavia sopimuksia ja instituutioita valtioiden pahimpien toimintatapojen estämiseksi. Mirja Hietala, Ylivieska Mämmi on suosikkini, mutta valitettavasti en voi enää syödä ruisjauhoa. Matka oli mielenkiintoinen kaikin tavoin. henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. Sain vierailla viimeviikolla valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston mukana Alankomaissa, jota myös Hollanniksi kutsutaan. Tienkäyttäjät tietävät tämän hyvin. Kymmenisen vuotta siitä tehtiinkin tutkimus. Suomen talouden vahvistuminen mahdollistaa lisäpanostuksia jatkossa liikenteeseen. Jonkin verran mämmiä pääsiäisenä nautin, mutta en aivan mahdottomia määriä. pk KALAJOKILAAKSO Seppo Kangas Pääkirjoitus Suomen Kulttuurirahasto ja ajatuspaja e2, jonka johtajana toimii alavieskalaislähtöinen yhteiskuntatieteiden tohtori Karina Jutila, julkaisivat maanantaina yhteisesti tuottamansa tutkimuksen nimeltään Sittenkin samanlaisia. Erikseen on tehty myös kansainvälistä kauppaa sääteleviä sopimuksia ensin Gatt-kierroksilla, nyttemmin WTO-piirissä. Se pätee niin Ii-, Kiiminkikuin Oulujokeen puhumattakaan Siika-, Pyhäja Kalajokivarresta. Arkipäivien lounaspaikoissa pystyn valitsemaan ruokalautaselleni lämpimän ruuan lisäksi myös salaattiaineksia, joista pidän. Parhaimmillaan ateria on huipennus yhdessä tekemiselle. /mediaopas LEVIKKI 5736 kpl LT2015 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä Puh. Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. KESKIVIIKON SUURJAKELU TAVOITTAA NOIN 100 000 LUKIJAA Lue ilmaiseksi www.kp24.. Myös Keski-Pohjanmaalla maakunnan merkitys on iso, mille selityksiä löytynee maakunnan pienuudesta ja vahvasta kulttuuriperinnöstä. Kauniisti katetussa pöydässä porukalla tehty ruoka maistuu makoisalta ja maailma näyttää himpun verran mukavammalta paikalta. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Pashaan en ole tottunut. YK-järjestön peruskirjasta on tullut merkittävää kansainvälistä oikeutta. Myös jokilaaksoidentiteetti on tyypillistä Pohjois-Pohjanmaalle ja osaltaan vähentää maakuntaidentiteetin merkitystä. Sellainen saattoi olla vain pelko valtion joutumisesta aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. Se varmaankin johtuu siitä, että maakunnan sisällä on kovin erilaisia alueita. Maailmanpolitiikassa toimittiin siis varsin vapaasti, vailla sopimuksia ja sääntöjä. Viimeistään parin viikon ravintolaruokailun aikana huomasin olevani hyvin etuoikeutettu. Yhdysvalloissa presidentti Trumpin hallinto on irtautumassa maailmankauppaa, ilmastonsuojelua ja siirtolaisten oikeuksia koskevista sopimuksista. Yksi näkökulma tutkimuksessa on asuinpaikan – niin lapsuuden kuin aikuisiänkin – vaikutus identiteettiin. Kokemukseni tilausruokaravintoloista on aika vähäinen, mutta aina on jonkinlainen salaatti ollut tarjolla. Se voi vaikuttaa jopa opiskelijoiden koulutuspaikkavalintaan. 20,00€/kk Peruspaketti (sis.lehti) 12 kk levikkialue 12,58€/kk levikkialueen ulkop. Valtion viime vuoden tilinpäätöksen mukaan velkaa tarvitsi ottaa vain puolet budjetoidusta. Huonokuntoisesta teistä ja monin paikoin heikosta talvikunnossapidosta tulee kansalaispalautetta paljon, eniten saamastamme kansalaisten yhteydenotoista. Asumisen, elinkeinotoiminnan ja työmatkustamisen kannalta tiestön kunto on avaintekijä. Eduskunnalla olisi keskeinen rooli investointien linjaamisessa. Jo äiti teki aikoinaan mämmiä. Nykyisistä suurvalloista Venäjä rikkoo näkyvimmin kieltoa sotatoimien aloittamisesta. Hollanti on kooltaan yhdeksäsosa Suomen pinta-alasta ja väkeä on kolminkertainen määrä noin 16 miljoonaa asukasta. /palaute. Valtiolle vain puolustussota on sallittua, yksin tai yhteisvoimin. Syyriassa Venäjä tukee asevoimin hallintoa, joka on syyllistynyt monenlaisiin humanitaarisen oikeuden loukkauksiin, jopa sotarikoksiin. Kiinan nykyjohto rikkoo eniten ihmisoikeuksia sääteleviä sopimuksia. Liisa Ängeslevä liisa.angesleva@kalajokilaakso.fi Kolumni Lehden verran salaattia Hyvän ruuan ääressä vaihdetaan kuulumisia ja tuumaillaan asioita äärestä viereen
Sivu 4 Sieviin suunnitteilla päiväkoti Touhulan päiväkodit muuttivat Huhmariin Touhulan Luonnossa kotonaan -päiväkodit tapaavat kerran vuodessa muuttaa päiväksi Huhmariin. Hanke kestää ensi vuoden loppuun asti ja sen kustannusarvio kokonaisuudessaan noin 122?000 euroa. Eduskunnan puhemiestä valistettiin myös siitä, että Ylivieska on 76?000 asukkaan paikallismarkkina-alue, joka on alueensa palveluiden ja kaupan keskus. Akkuser Oy on kierrätyslaitos, joka kierrättää ongelmajätteeksi luokitellut paristot ja kuiva-akut ympäristöystävällisesti. Kaupungin sloganikin kuuluu: Ylivieska on kokoaan suurempi kaupunki. Kaupunki osallistuu hankkeessa yhteiskehittämiseen sekä asiakastason pilotointiin. Hiljaisen viikon äärellä hiljennymme pitkäperjantaina. Sivu 10 Arja Kangas PYHÄJÄRVI Pyhäjärven kaupunginhallitus päätti, että kaupunki sitoutuu rahoittamaan Callio Fish Farming -hanketta 10?542 eurolla. Sää tänään Ylivieska seuraavat päivät Auringon nousuja laskuajat Ylivieska tänään huomenna Illalla Kärsämäki Haapavesi Oulainen Pyhäjoki Kalajoki Alavieska Ylivieska Nivala Haapajärvi Pyhäjärvi Sievi Reisjärvi Kärsämäki Haapavesi Oulainen Pyhäjoki Kalajoki Alavieska Ylivieska Nivala Haapajärvi Pyhäjärvi Sievi Reisjärvi Tänään Ylivieska: klo 06:57 klo 19:59 klo 06:54 klo 20:02 -1 -2 -2 -1 -0 -2 -9 -9 -7 -8 -9 -8 2 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina -4 -5 -1 +0 -3 -4 -1 -2 -1 -4 +1 +1 +1 -5 -6 -0 +1 -3 -2 -0 -1 -0 -2 +2 +1 +1 -6 -10 -3 -2 -2 -2 -2 -1 -0 -2 +2 +2 +0 -8 -7 -2 +0 -2 -2 +1 -1 -2 -2 +2 +3 +1 2 2 5 4 6 9 8 4 3 3 2 4 3 2 1 7 7 2 4 2 Keskiviikkona -1 Torstaina -0 Perjantaina -2 ti klo 15 Ylivieska -4 Toholampi -4 Halsua -3 Pyhäjärvi -4 Haapavesi -3 Kruunupyy -6 Raahe -7 Helsinki -1 Turku -3 Maarianhamina -1 Tampere -1 Lappeenranta -1 Jyväskylä -3 Kuopio -2 Joensuu -3 Kauhajoki -3 Ähtäri -3 Vaasa -3 Oulu -6 Kajaani -6 Kuusamo -5 Rovaniemi -5 Sodankylä -4 Utsjoki -4 Kilpisjärvi -3 ke -1 -1 -1 -2 -2 -4 1 1 1 -0 -1 -1 -2 -5 1 -1 1 -2 -4 -3 -1 -1 -4 -5 to -0 -0 -0 -1 -1 -4 -1 1 1 -0 -0 -0 -1 -3 -0 -0 -3 -1 -3 -0 -5 -6 pe -2 -1 -0 -1 -1 -1 -4 -0 2 1 1 1 -1 -1 2 -0 -3 -3 -2 -2 -3 -6 -10 Tukholma 3 Tallinna 1 Riika 1 Pietari -1 Moskova -3 Varsova 3 Berliini 4 Bryssel 6 Lontoo 7 Pariisi 13 Praha 7 Budapest 11 Rooma 16 Ateena 18 Madrid 21 Malaga 21 Las Palmas 23 Tel Aviv 28 Peking 23 Bangkok 30 New York 9 Aurinkoista Keskiviikko 28.3. Hankkeessa tuotetaan myös kannattauuslakselmia maanalaisen kalankasvatuslaitosten perustamisenja tuotantokuluihin sekä kehitetään maanalaisen kalankasvatus kiertotalouden ekosysteemiä. Uutta toimitilaa rakennetaan noin 600 neliöä. Sivu 9 Hiljaisuus Mitä hiljaisuus on... Akkuserille lisätilaa Nivalaan JONNA ALAHAUTALA Kouluruokailulla jaksettava koko päivä ja kotimatka Nivalassa järjestettiin alueellinen Syödään ja opitaan -tilaisuus tiistaina. Laajennuksen jälkeen AkkuSer Oy pystyy vastaamaan muuttuvien akkuteknologioiden kierrätystarpeisiin. Mikäli koulu jatkuu yli kolme tuntia lounaan jälkeen, on oppilaille tarjottava välipalaa.Niva-Kaijan koululla puheiden lisäksi tarjoiltiin myös kouluruokaa. Lisäksi huomautetaan yritysten ongelmista saada osaavaa työvoimaa, minkä takia tarvitaan alueellista koulutusta. Henkilökohtaisen budjetin pilottiin osallistutaan vammaispalveluasiakkaiden osalta. Yritys on erikoistunut kannettavien akkujen ja paristojen kierrätykseen ja tarjoaa kierrätyspalveluita sekä kotimaisille että kansainvälisille asiakkaille. Nivalan Teollisuuskylä Oy:llä on tällä hetkellä rakenteilla yli 5?000 neliöä uusia tiloja ja Akkuser Oy:n laajennus jatkaa alueen kehittymistä ja laajentumista. Sievin Kakaravaaran päiväkodissa on omat piirrokset ja kunnanvirastolla suunnitellaan uutta päiväkotia. Pyhäjärvi päätti osallistua Valitsemalla vaikutat PoP-maakunnassa-hankkeeseen vuosina 2018-2019. Maanalainen kalankasvatus käynnistymässä Pyhäjärvellä Kalajokilaakso YLIVIESKA Ylivieskassa vieraillut eduskunnan puhemies Paula Risikko sai matkalukemista Ylivieskan kaupungilta. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Arja Lyytikäisen mukaan kouluissa on olennaista, että ruokailuajat järjestetään niin, että lapsi jaksaa kouluruuan syötyään koulupäivän ja kotimatkan ennen seuraavaa ateriaa. Elokuun alussa käynnistyvän hankkeen tavoitteena on toteuttaa esiselvityksiä maanalaisen kalankasvatuslaitoksen perustamiseen. Muistiossa toivotaan taloudellista tukea ratasillan liikennejärjestelyille mahdollisimman pian. Perjantain lehdessä Kalajokilaakso NIVALA Nivalan Teollisuuskylä Oy ja Akkuser Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen toimitilojen laajentamisesta. Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaaksofi Soita juttuvinkki puh. 020 750 4600 Uutiset Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Samalla halutaan selvittää kotimaisten viljeltävien kalalajien (nieriä, siika jne.), kuten myös arvokkaiden trooppisten lajien mahdollinen soveltuvuus viljelytoimintaan maanalaisissa kasvatustiloissa. Ylivieska muistutti Risikkoa. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Olemme myös facebookissa / kalajokilaakso Kööpenhamina Moskova Wien Pariisi Rooma Ateena Lissabon 980 1000 1000 1005 1005 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 Ennusteet ja ha Eurooppa tänään Maailmalla huomenna v. Millaista hiljaisuus on... Asiakassetelipilottiin osallistutaan ikäihmisten tehostetun palveluasumisen ja lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden osalta
Nuorien kanssa työskentelevien lisäksi vapaa-ajan ja harrastusten parissa toimivat aikuiset olisi hyvä saada mukaan, Ulla Löytynoja sanoo ja antaa esimerkkinä fysioterapeutin, tanssinopettajan tai kirjastovirkailijan. Siellä on teollisia työpaikkoja ja perheillä on tarpeita saada lapset hoitoon työmatkansa varrella. Nyt takana on jo ensimmäinen koulutus yhteistyötahoille, muun muassa aikuissosiaalityöhön, Te-toimiston väelle ja Nivalan Jedulle. Sinne olisi mahdollista siirtää Kakaravaaran ja Lystilän lapset. Keravalla lähdettiin vuonna 2015 ensimmäisenä kokeilemaan niin sanottua ”yhden lipun” –taktiikkaa. 4 KALAJOKILAAKSO . Uusien suunnitelmien mukaan voimajohtoa kulkisi Alavieskassa reilun viiden kilometrin matkan ja pirstoisi Yli-Käännän laajan ja maisemallisesti merkittävän peltoalueen sekä pilaisi viljelymahdollisuudet. Vihreiden valtuustoryhmää johtava Hanna Halmeenpää ei ole ollut mukana aloitteen valmistelussa, eikä hän ole pistänyt nimeään sellaiseen. Jos Tuulihattu olisi myös siirretty uuteen päiväkotiin, se olisi merkinnyt sinne seitsemän osaston rakentamista lisää. –?Aloite ei päässyt esille edellisessä valtuuston kokouksessa, koska sille ei ollut riittävästi kannatusta. Sievin päiväkotijohtaja Kirsi Salonen toivoo, että uudessa rakennuksessa voidaan ottaa huomioon uudet varhaiskasvatusohjeet, jotta jo pienille lapsille pystytään rakentamaan entistä parempi oppimisympäristö pienryhmätiloineen. Lisätietoja löytyy Tajua Mut! -toimintatavan nettisivuilta. Oulun poliisilaitoksen alueella on myös päiväliikennettä asutuskeskusten ja hiihtokeskusten välillä. RAHOITTAJIEN TAVOITTEENA on saada Tajua Mut! -toimintamalli leviämään läpi Suomen, jotta se palvelisi mahdollisimman hyvin tarkoitustaan. . Parasta Tajua Mut! -mallissa on ollut toimijoiden mielestä yhdessä tekeminen asiakkaan tarve ja toiveet huomioiden: – Tartutaan harmeihin, ettei niistä tule ongelmia -sloganimme kiteyttää hyvin toimintaajatuksen. UUSI TOIMINTAMALLI löytyi, kun Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa YZ-projektia vetäjä Ulla Löytynoja sai hankkeen ohjausryhmältä tehtäväkseen etsiä tai kehittää toimintamallin tai työkalun, jolla voidaan reagoida nopeasti nuorten ongelmiin. –?Minun ja yhteistyökumppanieni huoli on mennyt sille tasolle. Tänä vuonna mallia laajennetaan entistä kattavammaksi vapaaehtoistyössä nuoria kohtaaville. Nivala toivoo, että naapurikunnatkin kiinnostuisivat Tajua Mut! -toimintamallista Liisa Ängeslevä ALAVIESKA Alavieskan kunnanhallitus ei hyväksy Prokon Wind Energy Finland Oy:n suunnittelemaa voimajohtohanketta ainakaan avolinjana. –?Jos tuo toteutuu, niin 5-6-vuotiaiden varhaiskasvatusta voi toteuttaa myös kylien koululuilla, Saarenpää pohtii. Siksi olisi hyvä, että malli laajenisi Nivalan ulkopuolelle, hän sanoo. Valtateistä VT4 ja VT5 ovat ruuhkaisimpia. Tuulihatun peruskorjausta on tarkoitus tehdä vaiheittain useampana vuonna. Se vähentäisi lapsipainetta uudesta päiväkodista. Koulutettuja toimintamallin käyttäjiä on lähes 400 ammattilaista ja vapaaehtoista, Talikka laskee. Toimintamallin ”kotipesänä” toimii Ohjaamo, josta nuoret pääsevät suoraan palveluiden ja verkoston piiriin. Tälle vuodelle kaavaillaan vesikaton uusimista ja aitojen korjausta. – Olemme toimijoiden kanssa pystyneet tiivistämään verkostoa, poistamaan päällekkäistä tekemistä ja tekemään enemmän yhdessä asiakkaan kassa, kansallisen hankkeen koordinaattori Mia Talikka Keravalta sanoo. – Nuorten elämä on usein useammalla kuin yhdellä paikkakunnalla. Osana päiväkotihankkeen valmistelua sieviläiset kävivät tutustumassa sekä Kokkolan että Pyhäjoen ratkaisuihin. Kunnanjohtajan erottamisaloite tulee vireille vasta, jos sen takana on vähintään neljäsosa valtuutetuista eli Kalajoen tapauksessa yhdeksän valtuutettua. Pääsiäisen menoliikenne alkaa koko maassa kiihtyä kiirastorstaina puolen päivän jälkeen ja huipputunnit alkavat iltapäivällä riippumatta paikasta ja tiestä. Alavieska vaatii voimalinjan maakaapelointia Kalajokilaakso YLIVIESKA Oulun poliisi ennakoi, että pääsiäisliikenteen pullonkauloina tulevat aiempien vuosien tapaan olemaan pohjois-etelä suuntaiset valtatiet. Tekninen johtaja Paavo Hankonen kertoo, että asia on tulossa lautakuntaan, ja sitten kunnanhallitukseen ja valtuustoon. Ammattilainen tai kolmannen sektorin toimija huomaa nuoressa muutoksen tai muun asian, joka huolestuttaa. Molempien iltaohjaajien työaika on 11 tuntia viikossa. JONNA ALAHAUTALA Sievi kehittää päivähoitoa Tulossa on uusi päiväkoti ja hoitopaikkoja Asemakylälle Pia Räihälä KALAJOKI Kalajoella on valmisteltu valtuustoaloitetta kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin erottamiseksi. Syksyllä järjestettiin tilaisuus, jossa Sampo Anttila Espoosta oli kertomassa toimintamallista. Tilaohjelman hyväksymisen jälkeen pitää vielä valmistella tarjouspyynnötkin. Toimintamalli perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen ja luottamukseen. Kirkonkylän lapsia ei ole tarkoitus ohjata Asemakylälle. Tajua Mut! on Suomen itsenäisyyden juhlarahaston (Sitra) Hollannista puolikymmentä vuotta sitten Suomeen tuoma malli, joka tarjoaa yksilöllistä ja varhaista tukea nuorille. Näiden kahden päiväkodin tilat ovat nykyisellään epätarkoituksenmukaiset. Sinne olisi tarkoitus ohjata Asemakylän, Vanhakirkon ja Kukon lapsia. Luvan saatuaan ammattilainen kirjaa nuoren yhteystiedot tietojärjestelmään ja ilmoittautuu samalla itse mukaan yhteistyöhön. Löytynoja otti syyskesällä yhteyttä Keravalle Mia Talikkaan, joka toimii kansallisena yhdyshenkilönä. YZ-projektiohjaaja Ari-Pekka Vierimaa, starttivalmentaja Sini Muhonen ja projektipäällikkö Ulla Löytynoja kouluttavat yhdessä Tajua Mut! -toimintamallin käyttäjiä Nivalassa. Nuorisotoimea on Alavieskassa hoidettu kunnan omana toimintana vuoden 2016 toukokuun alusta alkaen. Etsivä nuorisotyöntekijä kokoaa yhteen kaikki nuoren toivomat tahot ja järjestää moniammatillisen verkostopalaverin. Valittavalta vaaditaan soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto. UUSI PÄIVÄKOTI on tarkoitus rakentaa perinteisesti.?Kustannusarvioksi on kaavailtu 2,5–2,6 miljoonaa euroa. Hän toivoo, että uuden päiväkodin pihaalueesta tulee iso ja toimiva, sillä jo pikkulapsille suositellaan entistä enemmän liikuntaa. Tavoitteena on syrjäytymisen ehkäiseminen. . Kuva Kakaravaaran päiväkodilta. Nivalassa malli kohdistuu 15–29-vuotiaisiin nuoriin. Vakiintuneen toiminnan lisäksi on kehitetty koulunuorisotyötä. Halmeenpää pitää joka tapauksessa kaupunginjohtajan erottamispyrkimyksiä vakavana asiana. Pitkänperjantain liikennemäärät ovat normaaliin perjantaihin verrattuna suuremmat. KOULUTOIMENJOHTAJA Matti Saarenpää kertoo, että Asemakylältä etsitään nyt sopivaa päiväkotitilaa. Syitä yhteydenottopyyntöön ei kirjata. Etsivä nuorisotyöntekijä saa tiedon ammattilaisen tai vapaaehtoisen tekemästä kirjauksesta, ja ottaa yhteyttä nuoreen sekä kirjauksen tehneeseen henkilöön. Nyt kunta antoi kielteisen lausuntonsa voimajohtohankkeesta Jylkkä–Kotoneva. Kunnanjohtajan erottamispäätös vaatisi valtuustossa kahden kolmasosan eli Kalajoella 24 valtuutetun kannatuksen. Lomailijoiden kohteena ovat hiihtokeskukset, kuten Oulun poliisilaitoksen alueelle sijaitsevat Ruka, Iso-Syöte tai Ukkohalla. Sivistyslautakunta perusteli esitystään jatkuvasta työsuhteesta sillä, että omana toimintana toteutetulla nuorisotoimella on saavutettu hyviä tuloksia. Nelostielle tulossa pääsiäisruuhka Liisa Ängeslevä ALAVIESKA Alavieskan kunnanhallitus antoi luvan palkata vapaaaikaohjaajan toistaiseksi elokuun alusta alkaen. –?Tavoitteena on, että isoja ongelmia ei ehtisi syntyä, vaan napattaisiin kiinni pienistäkin haasteista ja ratkaistaisiin ne, Nivalan työpajasäätiön YZ-hankkeen projektipäällikkö Ulla Löytynoja sanoo. . Lisäksi on ollut määräaikainen iltaohjaaja. Nyt kaikki toimijat ovat mukana yhden lipun -mallissa hyvien kokemusten vuoksi. JONNA ALAHAUTALA Tukea ennen isoja ongelmia Malli toimii sitä paremmin, mitä laajemmalle saamme sen levitettyä. Voimajohdon pituus on noin 31 kilometriä ja se sijoittuu Kalajoen ja Alavieskan alueelle. Voi olla, että koulu-, asuinja harrastuspaikkakunnat ovat erit. Vihreiden valtuustoryhmässä sitoutumattomana toimiva Sami Salmu kertoo olleensa aloitteen valmistelussa aktiivinen. Jukka Puoskari itse ei lähde arvailemaan, miksi tällaista aloitetta pyritään saamaan vireille. Sieviin kaavaillaan uutta päiväkotia, johon siirtyisivät Kakaravaaran ja Lystilän päiväkotien lapset. Hänen mielestään kyseessä on helppo toimintamalli, joka on luonut uusia kontakteja nuorten parissa työskenteleville. Ajatuksena on, että saisimme tuon uuden päiväkodin lisäksi uusia hoitopaikkoja myös Asemakylälle. Nuoren ei itse tarvitse tietää, mihin ottaa yhteyttä, ja hän saa tarvitsemansa ohjauksen samalla kerralla. Hän ottaa huolen puheeksi ja pyytää luvan antaa nuoren yhteystiedot etsivälle nuorisotyöntekijälle. Lähtökohtana on, että kirkonkylälle suunniteltu uusi päiväkoti on 115–120-paikkainen. Valtiovallan suunnitelmissa on maksuton esiopetus 5-vuotiaille. Ulla Löytynoja toivoo, että Nivalan lisäksi muut tämän alueen kunnat tutustuisivat malliin ja lähtisivät mukaan toimintaan. Räätälöityä tukea nuorelle koordinoi etsivän nuorisotyöntekijä. Ainahan arvostellaan, mutta ei missään nimessä pidä tämmöiseen lähteä. Hankkeeseen kuuluu kaksi tuulivoima-alueen sisäistä muuntoasemaa, jotka liittyvät Kotonevalle rakennettavalle sähköasemalle yhdeksän kilometrin mittaisella maakaapelilla. Puoskari toteaa, ettei kunnanjohtaja ole sentään aivan lainsuojaton, vaan erottamiselle pitää olla kunnolliset perusteet. Aihetta on pilotoitu Espoossa. Hän toteaa, että kaikissa asioissa ei voi olla kaikkien mieleen. Saarenpää kertoo, että lähitulevaisuudessa myös esiopetuksen uudistaminen voi vähentää päiväkotipaikkojen tarvetta. Keskiviikkona 28.3.2018 u u ti sh a a v i Tajua Mut! toimii näin . Sievi suunnittelee myös vuonna 1989 valmistuneen Tuulihatun peruskorjausta. – Otimme yhteyttä nuoreen heti ensimmäisestä yhteydenotosta, kun aiemmat pilotit Mikkelissä ja Espoossa lähtivät liikkeelle hollantilaisen mallin mukaan vasta, kun kaksi yhteydenottoa oli tullut, Talikka kertoo. Linjaus ylittäisi Kalajoen peltoaukean kohdalla ja joen mutkassa, jolloin vaikutukset maisemaan korostuisivat ja olisivat kohtuuttomia myös alueen asutuksen kannalta. . Kysymys on siitä, onko meillä kaupunginvaltuustossa riittävää luottamusta kaupunginjohtajan toimintaa ja asioiden valmistelua kohtaan. Aloittamaan päästään tänä vuonna, valmista on kuitenkin ehkä tulossa vasta ensi vuoden puolella. TulevaisuudessaTajua Mut! laajenee myös nuorten omaan käyttöön, jolloin nuori voi itse lähettää yhteydenottopyynnön netissä tukea kaivatessaan. Kaikkinensa on tulossa kolme koulutusta, joihin pyritään saamaan mukaan myös kolmannen sektorin toimijoita. SITRA Kokemukset Tajua Mut! -toimintamallista ovat erittäin hyviä. –?Mutta aina on menty valtuuston ja kaupunginhallituksen päätösten mukaan, vaikka ne olisivat poikenneet omasta esityksestäni. Lisäksi Sievin hoitopaikkojen tarpeeseen on tulevaisuudessa vaikuttamassa ikäluokkien pienentyminen. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mauno Rahkola (kesk.) kertoo olevansa tietoinen asiasta. Etelään päin suuntaavan liikenteen huipputunnit sijoittuvat puolenpäivän jälkeen ja liikennemäärät ovat suuria. – Kun toimintamalliin koulutettu ammattilainen huomaa, että nuoren asiat eivät ole kaikilta osin hyvin, hän keskustelee nuoren kanssa ja tämän suostumuksella kirjaa tietojärjestelmään nuoren nimen, puhelinnumeron ja syntymäajan. Uusi voimajohto rakennettaisiin Mutkalammin tuulivoimapuiston liittämiseksi Jylkän sähköaseman kautta kantaverkkoon. –?Jos Sievi onnistuu kevään aikana rekrytoimaan Ylä-Savosta väkeä töihin myös Asemakylälle, niin koetaan tarpeelliseksi etsiä oma hoitotila myöa Asemakylältä. Toimeen liitetään vapaa-aikaan ja kulttuuritoimeen liittyviä tehtäviä. Kiinnostuneet kunnat voivat ottaa yhteyttä Keravalle kansallisen hankkeen projektipäällikkönä toimivaan Mia Talikkaan. Vesikattotyöt ajoittuisivat pääosin kesäkaudelle, jolloin hoitotarvetta on tavallista vähemmän. Se on nuoria työssään kohtaavien ammattilaisten ja kolmannen sektorin työkalu, jonka avulla pyritään reagoimaan nuorten tuen tarpeeseen mahdollisimman nopeasti ja varhaisessa vaiheessa. Määräaikainen toimi päättyy heinäkuun lopussa. Kalajoella valmisteltu kaupunginjohtajan erottamisaloitetta. –?Uudesta päiväkodista ei ole hyväksyttyä tilaohjelmaa. Kunta on hyväksynyt aiemman suunnitelman, jonka mukaan voimajohto olisi kulkenut Alavieskan alueella reilun kilometrin matkan. – Aloin kaivella netistä tietoa ja löysin tämän mallin, jota käytettiin jo Espoossa, Keravalla, Mikkelissä, Riihimäellä ja Tuusulassa, hän kertoo. Tämä on ikävä asia sekä kaupungin kannalta että itselleni henkilökohtaisesti. . Alavieska palkkaa vapaa-aikaohjaajan Hannu Verronen SIEVI Sievin päiväkotihanke on saamassa tarvittavat tilaratkaisupäätökset lähiviikkoina. Remontit pyritään tekemään niin, että toiminnalle niistä on mahdollisimman vähän haittaa. Nuori voi ottaa itse yhteyttä Anne Mattila NIVALA Nivala on ottamassa käyttöönsä Tajua Mut! -toimintamallin kuudentena kaupunkina Suomessa. – Päiväkoti oli tarkoitus rakentaa alunperin valmiiksi tämän vuoden puolella. Silloin uuteen päiväkotiin olisi pitänyt rakentaa myös väestönsuojat. Kannuksen, Kalajoen ja Kokkolan alueelle on tulossa 77 voimalan puisto. Tällöin jäätäisiin hieman alle sen neliökoon, joka edellyttää väestönsuojien rakentamista. – Kolmessa vuodessa olemme saaneet yhteyden lähes 250 eri nuoreen. Kotonevan sähköasema sijoittuu Kalajoen Pahkamaan kylän länsipuolelle. Myös toinen iltaohjaaja palkataan elokuun alusta alkaen. Sieltä tiedot välittyvät etsivälle nuorisotyöntekijälle, joka ottaa yhteyttä nuoreen, Ulla Löytynoja kertoo ja jatkaa: –?Hollannissa tämä malli on todettu niin hyväksi, että se on jo lakisääteinen joka kunnassa. . Sitä on pilotoitu Espoossa. Toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina alkava pääsiäisen paluuliikenne on peilikuva kiirastorstain menoliikenteestä. – Malli toimii sitä paremmin, mitä laajemmalle saamme sen levitettyä. Mikäli uusi päiväkoti rakennetaan 120 lapselle, neliömääräksi on hahmotettu noin 1?150 neliötä. Kakaravaaran lastentarhanopettaja Anita Viljamaa toteaa, että uusiin ajanmukaisiin tiloihin pääsy on mahtava juttu. Nuorten oma yhteydenottomahdollisuus on tarkoitus laajentaa myös kaikkiin kuntiin
Sopimuspuolella kaupunki palkkaa lakitoimiston tekemään aukottoman sopimuksen. Investointimenojen loppusumma on 4,1 miljoonaa euroa. Jos asiat jotenkin mutkistuvat, on päättäjillä hyvä pakotie: syytetään kaupunginjohtaja Terho Ojanperää ja teknistä johtajaa Kari Kentalaa. –?Mutta me selviämme siitäkin, koska taloutemme on niin terveellä pohjalla, hän uskoo. Linjamuutoksen tekivät valtuustossa Tarmo Hirvelä (ps.), Tiina Junttila (sd.), Mikko Korkeakoski (kok.) ja Iina Matikainen (vihr.). Valtionosuudet e/as 2412 . 050 531 6577 Nettiajanvaraus www.hoitolasusan.com Meiltä löytyy myös iltaja viikonloppuaikoja! www.norpink.fi www www www www no no no iii rpi rpi rpii kkkk nkkk nk nk ffififififfifi Ajanvaraus 044 3446 775 www www www www www w w .no .no no noorpi rpii rrpi pi pp nk nk nk nk. Kilpailukykysopimus pienensi kaupungin henkilöstömenoja mutta toisaalta heikensi verotuloja ja valtionosuuksia kaikkiaan 0,8 miljoonalla eurolla. Purettava kiinteistö vaatii kaikkiaan noin 5 miljoonan euron poistot vuoteen 2020 mennessä, jolloin uuden yhtenäiskoulun pitäisi valmistua. JUHANI RINTAKUMPU Ylivieskan kaupunginvaltuuston maanantai-illan kokous oli harvinaisen sekava. Kiinteistöverotulot puolestaan kasvoivat prosenttitarkistusten ja uusien tuulivoimaloiden ansiosta yli puoli miljoonaa euroa. Se toteutetaan ensisijaisesti elinkaarimallilla, mutta perinteinenkin rakentaminen voi tarkemmassa suunnitteluvaiheessa tulla kyseeseen. Tekninen johtaja Kari Kentala esitteli rakentamisen vaiheita. Koulurakentaminen maksaa kaikkiaan noin 30 miljoonaa euroa, ja kyseessä on Ylivieskan kaupungin kaikkien aikojen suurin rakentamisinvestointi. Alunperin kaupunginhallituksen esityksen takana ollut Iina Matikainen kertoi olleensa hallituskeskustelusta hämmentynyt, eikä hän saanut vastauksia muun muassa siihen, miten päätöksentekoprosessi etenee. Vuosikate e/as 381,7 . Kentalan mukaan kisaan pyritään saamaan useampia rakennusfi rmoja. Lainakanta e/as 2901 . Nimittäin jatkossa käynnistyvät neuvottelut potentiaalisten rakentajien kanssa. Erityisesti Hirvelää kismittää se, että elinkaarimalli suosii suuria rakentajia, ja paikalliset jäävät nuolemaan näppejään, koska hanke on niin suuri. Hyvä tulos oli positiivinen yllätys myös päättäjille. Edelleen on mahdollista, että päädytään normaaliin kaupungin rakennuttamiseen ja urakkakilpailuun elinkaarimallin sijasta. Demarien Alpo Löytynoja esitti valtuustossa neuvottelutaukoa asian käsittelyyn, sillä tiistai-iltana oli tulossa tietoa myös Rahkolan koulun sisäilmaongelmista, mikä vaikuttaa kokonaisuuteen. KESKUSTAN valtuustoryhmä ei juuri puheenvuoroja valtuustossa käyttänyt, mutta ryhmäkoollaan se pystyi toteuttamaan voittaneet esitykset. Samoin investoinnin rahoittamisesta päätetään myöhemmin. Kaupunki investoi viime vuonna bruttona lähes 10 miljoonalla eurolla, missä on kasvua edelliseen vuoteen 2,5 miljoonaa euroa. Kalajoelle ylijäämäinen tilinpäätös Tilinpäätös 2017 . Tekninen johtaja Kari Kentala totesi, että rakennuttajilla voi löytyä ratkaisuja, joita ei täällä ole edes pohdittu. Nettovelka e/as 1345. Työttömyysaste laski 12,6 prosentista joulukuun loppuun mennessä 10,7 prosenttiin. Suurin menoerä ovat peruspalvelukuntayhtymä Kalliolta ostetut palvelut 38,1 miljoonaa. 60€) 3.4. Tällä hetkellä kehitetään mm. Alkaen NorPinkin tiloissa aloittaa luontaishoitaja Huhtikuun tutustumistarjouksena : Jalkapohjien syvärentouttava hoito 54 € 25 € Juhani Rintakumpu YLIVIESKA Kolmen äänestyksen jälkeen Ylivieskan kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen alkuperäisen esityksen mukaan, että Taanilan alueelle rakennetaan noin 400 oppilaan yhtenäiskoulu. liikunta-akatemiaa ja Elme-studiota (Elinvoimaa metallista), kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu listaa. Tämän voisi kuvitella kiinnostavan rakentajia, mutta paikallisilla fi rmoilla tuskin on resursseja lähteä kisaan mukaan. Entisten ylijäämien kanssa ylijäämiä on jo yli 6,2 miljoonaa. Kaupunginhallitus hyväksyi tilinpäätöksen ja saattaa sen tarkastuslautakunnan ja edelleen valtuuston käsiteltäväksi. Merran kiinteistön myynnistä kauppakeskuksen kiinteistöyhtiölle saatiin 0,9 miljoonan euron satunnainen tuotto. Kaupunki maksaa normaalisti urakoinnista ja sen lisäksi kunnossapidosta. Hehän ovat koulujen valmistuttua jo turvallisesti eläkkeellä. Myös valtionosuudet lasketaan asukasluvun mukaan, joten väkimäärän lasku näkyy heti myös niissä, Leena Vähäsöyrinki on realisti. Tulokseen vaikuttivat merkittävästi verotulojen ja valtionosuuksien kasvu sekä hyvät rahoitusja korkotuotot ja alhaiset korkokulut. Vihreiden ja kokoomuksen esitys hävisi äänestyksessä 20–14 ja yksi tyhjä. Neuvottelutauon jälkeen perussuomalaisten Tapio Rahkola esitti ratkaisun siirtämistä muun muassa Rahkolan epäselvän tilanteen takia, ja häntä kannatti Maria Sorvisto (ps.). –?Tähän on hyvä lopettaa, totesi toukokuun alusta vapaalle ja sitä myötä eläkkeelle siirtyvä kaupunginkamreeri Saara Mäenpää. Tervetuloa nauttimaan uudistuneista tiloista! Kylpylä SaniFani palvelee ma–pe klo 14–21 la klo 11–20 su klo 11–19 Aamu-uinnit ke–pe klo 7–9 la–su klo 8–10 Myös viikottainen vesiliikuntaohjelmamme on uudistunut! Mukana ohjelmassa mm. Puoskari huomauttaa maakuntauudistuksen olevan Kalajoelle erityisen suuri muutos, koska kaupunki on tähän saakka järjestänyt itse sote-palvelut itselleen ja Merijärvelle. koulutuskeskus Jedun kanssa. 30 miljoonan koulurakentaminen on tiettävästi tämän hetken suurin elinkaarimallin hanke Suomessa. Sekin on syytä huomioida, ettei ole kirkossa kuulutettu Jokirannan liikuntasalin ja keittiön remontoimista vanhan pohjalta. Mikäli kaikki etenee suunnitellusti molemmat koulut ovat käyttövalmiita elokuussa 2021. Jokirannan koulun henkilökuntaa oli valtuustosalin parvella kuuntelemassa koulukeskustelua. Juhani Rintakumpu Kommentti: Paljon avoimia kysymyksiä Osa Jokirannan koulusta peruskorjataan Neljä hallitusedustajaa vastusti valtuustossa omaa esitystään Seija Krapu NIVALA Nivala teki juhlavuotenaan myös juhlavan tuloksen, sillä vuoden 2017 tilinpäätös osoittaa ylijäämää lähes 2,6 miljoonaa euroa ja koko kaupunkikonserni tytäryhtiöineen 3,7 miljoonaa. Talonrakentamiseen käytettiin 2,8 miljoonaa, kunnallistekniikkaan 261 000 euroa ja liikuntaalueisiin 470 000 euroa. –?Tuulivoimaloiden vaikutus näkyy vielä enemmän tänä vuonna, kun ne siirtyivät voimalaitosverotuksen piiriin, Männistö huomauttaa. Strateginen päätös on myös se, että paikkakunnan kehittämisrahoista ei ole tingitty, vaikka takana on ollut vaikeitakin vuosia. Tiina Junttila oli samoilla linjoilla, ja hänen mukaansa Jokirannan henkilöstön mielipiteetkin ovat vaikuttaneet siihen, että hän kannattaa koko vanhan koulurakennuksen purkamista. Erinäisistä syistä he eivät ilmaisseet kaupunginhallituksessa eriävää mielipidettään tai mielipide oli matkalla muuttunut. Kalajoen konsernitilinpäätös on lähes miljoona euroa ylijäämäinen, mutta sekin heikkeni edellisvuodesta. nk nk.fifii Valtakatu 11 Ylivieska HUHTIKUUSSA Hierontaan tai hemmotteluun keskustassa... Kertynyt ylijäämä (milj.e) 18,29 . Ennusteissa on jo väläytelty euribor-korkojen nousua vuosille 2019–2020. Siirtoesitys hävisi äänestyksessä 26–9. KUNNALLISVEROA kertyi noin 400?000 euroa budjetoitua enemmän, yhteisöveron tuottoa 227 000 euroa enemmän. Lisäksi tullaan vaatimaan yhtiöltä riittäviä vakuuksia. Keskiviikkona 28.3.2018 KAUPUNGIN PIENTALOTONTIT 2018 Tontteja Kurulassa, Pakolassa sekä jokimiljöössä Olmalan alueella. Elinkaarimalli tarkoittaa käytännössä sitä, että näin taataan koulukiinteistöjen kunnossapito sovitulla tasolla 20 vuodeksi. e) 0,23 . – Tulos oli monien hyvien yhteensattumien summa. Kätevä nettiajanvaraus päivystää 24/7 www.hoitolasusan.com Talven jälkeen iho heleäksi syväpuhdistavalla DETOXkasvohoidolla (norm. –?Velan kasvu alkaa nyt näkyä tunnusluvuissa. Nivalan kamreerin viimeinen tilinpäätös 2,6 miljoonaa plussalla Pia Räihälä KALAJOKI Kalajoen kaupungin viime vuoden tilinpäätös on 230?000 euroa ylijäämäinen. Vuoden positiivisia asioita on myös uusi hyvinvoinnin toimiala. Sähköinen tontinvaraus Ylivieskan karttapalvelusta https://ylivieska.karttatiimi.?/ Lisätietoja Maanmittausinsinööri Maria Puranen YLIVIESKAN KAUPUNKI Kyöstintie 4, 84100 Ylivieska Puhelinvaihde 08 42941 Avoinna klo 9-15 ylivieska.. Kovin äänekkääseen henkselien paukutukseen ei silti ole aihetta, sillä valtakunnallisten arviointikriteerien valossa Nivalan talous on edelleen hyväksyttävän alarajalla, sillä vuosikate kattaa poistot mutta ei kata täysin lainan lyhennyksiä. Erimielisyyttä ilmeni siitä, että osa valtuutetuista ei hyväksy vanhojen rakenteiden säilyttämistä ollenkaan. –?Nivalan ja koko alueen pitovoimassa on koulutusorganisaatioiden rooli on merkittävä. Tilikauden ylijäämä (milj. Demarit olisivat halunneet elinkaarimallin sijasta toteuttaa rakentamisen perinteisellä kaupungin urakoinnilla vedoten muun muassa paikallisen työvoiman käyttöön. Vuosikatteeksi muodostui 4,77 miljoonaa euroa, mikä on miljoona euroa vähemmän kuin edellisvuonna. Valtuusto saa jatkossa tehdä lopullisen hankintapäätöksen eli kuka valitaan rakentajaksi ja koulujen ylläpitäjäksi. Vihreät ja kokoomus esittivät, että ainoastaan Jokirannan koulun B-osa eli uudehko taitotalo säilytetään, mutta muutoin vanha koulurakennus rakennetaan kokonaan uusiksi. Hirvelä totesi olleensa jo aikaisemmin valtuustossa esittämällään linjalla, mutta hän ei hallituksessa katsonut tarpeelliseksi viedä asiaa äänestykseen. Pääsiäisen aukioloajat pe-ma klo 11-20 Aamu-uinnit pe-ma klo 8-10 tust moitus tilaa Ilmoit ustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa lmoitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu ustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stila Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoit tustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stila Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoi itustila a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stil a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmo oitustil aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stil a Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmo oitustil aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu sti aa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilm moitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu st laa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilm moitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu s ilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Il moitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Il lmoitus tilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa I Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoit stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa Ilmoi ustilaa Ilmoitu stilaa Ilmoitu stilaa i stilaa Ilmoitu stilaa Ilmo Il oitustil a Muistathan jättää ilmoituksesi ajoissa! 020 750 4600 ilmoitukset@ kalajokilaakso.fi Tervetuloa! K auneutta ja terveyttä Y livieskassa H HOITOLA SUSAN Kartanotie 3 Ylivieska p. Kiinteistöt ovat kuitenkin kaupungin omistuksessa. huippusuosittu Allas-Lavis®! Lue lisää: www.sanifani.. Verotulot e/as 3097 . VELKAMÄÄRÄ kasvoi 3,7 miljoonalla eurolla ja oli vuodenvaihteessa 36,3 miljoonaa euroa. Tämä esitys hävisi äänin 25–10. Viime vuonna myös aloitettiin kirjastoja kulttuuritilojen sekä uuden paloaseman rakentaminen. Konsernissa on lainaa asukasta kohti 4?760 euroa. –?Kalajoki on yksi niistä kunnista, joilta siirtyy enemmän tuloja kuin menoja, koska olemme järjestäneet palvelut edullisesti, Männistö selvittää. 5 KALAJOKILAAKSO . –?Pitää olla tarkka, etteivät velkamäärä ja leasingvastuut kasva niin, että käyttötalouteen tulee ongelmia, lisää kaupunginjohtaja Jukka Puoskari. Aktiivista yhteistyötä tehdään mm. Ensinnäkin elinkaarimallin toteuttajaksi halutaan vakavarainen rakennusfi rma. Valtionosuuksia Nivalaan tuli 600?000 euroa?budjetoitua enemmän. Elinkaarimalli tarkoittaa sitä, että rakentaja vastaa 20 vuoden ajan kiinteistön kunnosta. Muutoin koulurakennus tehdään kokonaan uusiksi. Tervetuloa uudistuneeseen Kylpylä SaniFaniin! Pesuja pukuhuoneidemme uudistustyö on valmis. Tänä ja ensi vuonna on kuitenkin tulossa isoja investointeja, jotka nostavat lainamäärää, ja iso lainakanta onkin yksi isoimmista haasteista. Samoin valtuusto ratkaisee ensi tammikuussa, hoidetaanko rahoitus normaalilla lainoituksella vai leasing-rahoituksella. Erikoissairaanhoidon menoissa kasvua oli vain 100 000 euroa edellisestä vuodesta ja kokonaisuudessaan Kallion kustannukset kasvoivat 706?000 euroa, vajaat kaksi prosenttia. –?Tilinpäätös on hyvä siitä huolimatta, että erikoissairaanhoidon menot kasvoivat poikkeuksellisesti 15 prosentilla eli yli 1,8 miljoonalla eurolla. Taanilan ja Jokirannan koulujen toteuttaminen elinkaarimallilla sekä tähän liittyvät prosessit jäivät varmasti hataralle pohjalle myös valtuutetuilla, vaikka asioita on puitu jo aikaisemmin työpajoissa. Mikäli elinkaarimalli ei näytä toteuttamiskelpoiselta, voidaan toteutus tehdä myös perinteisesti kaupungin omana urakkana. Kiitoksiin yhtyy myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Leena Vähäsöyrinki. Suurimpia investointeja olivat Kesärannan kunnallistekniikka, Lestijoen tulvasuojelu sekä valtatie 8:n ja Matkailutien liikennejärjestelyt. Kuntalaisten hyvinvointiin satsaaminen kannattaa tulevaisuutta ajatellen. Lisäksi Jokirannan koulu uudistetaan noin 500 oppilaan kouluksi. Pitkäaikaistyöttömyys on kuitenkin edelleen suurta ja työmarkkinatuen kuntaosuus on noussut 518 000 euroon (427?000), vaikka Työpajasäätiö on hoitanut tehokkaasti työllistymisen edistämistä. Tähän vaikutti muun muassa Visalan sairaalan lakkautus. Tilikauden tulosta puolestaan heikensi Merenojan koulukeskuksesta tehty miljoonan euron poisto. Itseasiassa moni asia on vielä auki. Nivala on panostanut myös viihtyvyystekijöihin. Lisäksi Jokirannan koulun liikuntasali ja keittiö on tarkoitus kunnostaa, mikä herätti vastareaktioita. Syntyvyys laski Nivalassakin ja asukasmäärä vähentyi 77 henkilöllä. Kokoomuksen Mikko Korkeakoski sanoo yrittäneensä saada hallituksessa mielipidettään esille, mutta hänkään ei saanut vastauksia esittämiinsä kysymyksiin. Projekti etenee neuvotellen ja parasta mallia tavoitellen. Korkokulut olivat vuoden aikana edelleen ennätysmäisen alhaiset, 50 miljoonan lainoista alle 100 000 euroa ja keskikorko 0,2 prosenttia. Kaupungin oma toiminta oli kuitenkin edelleen kustannustehokasta, summaa talousjohtaja Pirjo Männistö. –?Suurin haaste jatkossa on verotulojen ja asukasmäärän säilyttämisessä. Jokirannan liikuntasalin ja keittiön korjaamista perustellaan asiantuntijalausunnoilla, joiden mukaan näiden tilojen korjausaste on vain 13 prosenttia. Tuleva soteja maakuntauudistus aiheuttaa Kalajoelle noin miljoonan euron talouspaineen. Kaupunginkamreeri saikin kaupunginjohtaja Päivi Karikummulta kiitokset pitkästä ansiokkaasta yhteistyöstä, samoin kuin koko henkilöstö. KAUPUNGIN VELKAMÄÄRÄ pieneni 400?000 euroa edellisvuodesta ja on 50 miljoonaa euroa. Osa kokee valtuuston tulevan ohitetuksi päätöksenteossa. ERITTÄIN harvinaista oli se, että neljä kaupunginhallituksessa istuvaa valtuutettua olivat kaupunginhallituksen alkuperäisen esityksen takana, mutta valtuustossa he vastustivat omaa esitystään. Kitkaa aiheutti myös se, että kaupunginhallitukselle annettiin valtuudet valmistella ja hyväksyä hankintailmoitus, hankkeen alustavat toiminnalliset vaatimukset sekä tarjouspyyntöaineistot. Uudistaminen tarkoittaa näillä näkymin sitä, että Jokirannan vanhasta koulusta remontoidaan liikuntasali ja keittiö. Olemme nyt jo kuntien keskimääräisessä lainakannassa, ja kun investointiohjelmaa katsoo, niin viiden vuoden päähän tulee todellinen tasapainotustarve, Pirjo Männistö toteaa
Pääradalla kulkee päivittäin yli 500 matkustajajunaa, ja ratatyöt ovat välttämättömiä huonokuntoisen radan liikennöitävyyden parantamiseksi. Piispaehdokas Keskitalo on Ylivieskassa 2. 18,00 + pantit 3,60) 21 60 2 59 kg pe-la 8-21 ma 8-21 su 10-21 AUKI KOKO PÄÄSIÄISEN Kerrottu Tulilatva 12 cm, keltainen tai oranssi Kotimainen Narsissiruukku Tete, 12 cm runsaasti sipuleita 6 kpl 9,95 (1,66/kpl) Lähiviljelty, Söderlundin puutarhan Ruusubegonia keltainen tai oranssi Krysanteemiruukku 12 cm 4 95 5 95 4 95 4 99 Kotimaiset, laadukkaat Pääsiäisliljakimput 10 kpl Meillä kukat pakataan 8 95 Pääsiäistulppaanit keltainen tai oranssi 10 kpl 1 99 kpl Jupiter Sweetie / Racing Lasten pyörä 12" Jupiter Sweetie / Racing Lasten pyörä 16" 94 95 kg Ju S L 1 kg kkkkg kg kg kg kg kkg kg kkkkg kkg kg kg kkkkkg kggg kg kg kg kg kg kkkkkkgg kg kkkkkg kg kkkkkkkg kkkkkg kggg kgg kkkkg kg kg kg kkkkg kggggg kkkg kgggg kg kkggggg kggg kgg kkkg kkgg kggggg kkkggggg kkkkgggg kkkgg kkkgggg kkkkkgggggg kg kggg kgg kkkkkg kgggg kggggg kgg kkg kgggggggggggggggggggggggggggggggggggggggg 124 95 Jupiter Eläinkypärä JBL T460 BT Kuulokkeet 19 95 29 00 (59,00) BIRKALAN KONSULENTTI PAIKALLA TO 29.3. Ilmanvaihtokoneet on sisäilman laatuun liitettyjen puutteiden vuoksi ohjattu käymään jatkuvasti täydellä teholla. elokuuta. Nyt seurataan.. Vuonna 2015 Rahkolan koulussa tehdyt korjaukset ovat Vahasen mukaan olleet kaikki oikean suuntaisia, ja ne on kohdistettu edellisissä tutkimuksissa todettuihin puutteisiin rakenteiden toiminnassa. 1,3 kg 5 95 SUOMALAINEN kg Juustoportti Leipäjuusto 1/2 8 95 kg Hinta voimassa alk. Opettaja Pirkko Autio sanoi, että perheiden tulevaisuus Ylivieskassa on vaakalaudalla, koska Rahkolan koulu on vienyt niin monen terveyden. Ulkoseinien aikaisemmissa korjauksissa ei ole huomioitu kaikkia ilmatiiviyspuutteita muun muassa ikkunapenkkien liitoksiin sekä palomuuriväliseinien ja ulkoseinän nurkkakohtiin. Vuosina 2011–2017 Hautala toimi Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtajana. Uusien aikataulujen myötä kaukoliikenteessä alkoi kulkea 62 uutta viikottaista junavuoroa. lk. Valitsijayhdistys jätti vaaliasiakirjat tuomiokapituliin maanantaina 26.3. TALVEN AIKANA Vahanen Rakennusfysiikka Oy:n tekemissä tutkimuksissa havaittiin Rahkolan koululla puutteita muun muassa ilmanpaineistuksessa. Hautala on toiminut vuodesta 2004 Ylivieskan Raudaskylän Kristillisen Opiston rehtorina. Laajennusosan ikkunaliittymien ilmatiiviyden parantaminen ja kaikkien tilojen siivoaminen homepölysiivouksen periaatteella ovat myös Vahasen listalla. TUTKIMUS ESITELTIIN tiistai-iltana yleisölle. He pohtivat myös, kauanko ilmanpaineistus pysyy oikeana, kun edellisenkin kerran paineiden väitettiin olevan optimaaliset. Seuraava perushuolto pitää tehdä mahdollisimman pian, tutkimus suosittaa. Samalla Liikenneviraston ratatyöt vilkkaalla Helsingin ja Tampereen välisellä pääradalla vaikuttavat sekä kaukoettä lähijunien aikatauluihin. Uusi piispa vihitään virkaansa 11. – Edellisen kerran ei lähdetty kunnolla seuraamaan rakennuksen toimintaa. Hän aloittaa virassaan 1.11.2018, jolloin nykyinen Oulun piispa Samuel Salmi jää eläkkeelle. Tähän asti juna on lähtenyt Kokkolasta. Pääsiiven toisen kerroksen ulkoseinärakenteita suositellaan korjattavaksi joko sisäpuolen ilmatiiviyttä parantamalla tai tekemällä perusteellinen julkisivun korjaus. Korjaukset ovat hänen mukaansa olleet pääosin onnistuneita ja korjauslaajuus on ollut monin paikoin riittävä, mutta on korjattavaakin. – Suosittelemme huoltamaan ilmanvaihtokoneet kaksi kertaa vuodessa. 1968) on toinen ehdokas Oulun hiippakunnan piispanvaalissa. maaliskuuta. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjaan tarvitaan ehdokkaan suostumus sekä vähintään 30 äänioikeutetun valitsijan esitys. Osa luokista on ollut jo tämän vuoden alusta Rahkolan koulun ja lukion yhteydessä olevissa parakeissa. huhtikuuta. Juna on Ylivieskassa 21:18. Varhainen junavuoro Ylivieskasta Helsinkiin aloitti maanantaina Liisa Ängeslevä YLIVIESKA Raudaskylän Kristillisen Opiston rehtori, TL Jukka Hautala (s. Oulun piispanvaalissa äänioikeutettuja on noin 1?130. Ilmavaihtokoneet ovat pääosin hyvässä kunnossa, mutta koneiden huoltoväli on liian pitkä. 1,2 kg, Uusi-Seelanti 12 95 kg Wigren Lammaswursti Raakamakkara 260 g (14,58/kg) 3 79 Kymppi Mämmi pakaste, 700 g (2,54/kg) 1 78 Kinder Surprise Yllätysmuna 20 g (37,00/kg) 74 Kolumbia/Zimbabwe Passion hedelmä 1. Paikalla olleet Rahkolan koulun työntekijät ja oppilaiden vanhemmat epäilivät, että remontti ei riittäisi ongelmien poistajaksi. Myös Pasilan Triplan sekä Tampereen Kansi ja areena -hankkeen rakennustöillä on vaikutusta liikenteeseen. Aiemmin ehdolle piispanvaaliin on asetettu Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo. Pääradan liikenteeseen vaikuttavat erityisesti turvalaitteen uusiminen Riihimäki–Tamperevälillä, Helsingin ratapihan vaihdeyhteyksien parantaminen, Kerava–Jokela-välin lisäraiteen rakennustyöt sekä Riihimäen aseman vaihdetyöt ja laitureiden korottaminen. Luokkatilojen ilmanjako toimii hyvin, Wahlfors luettelee. toukokuuta. Se on korjattu varsin huolellisesti. Keskiviikkona 28.3.2018 PRISMA YLIVIESKA ma-la 8-21, su 10-21 Rainbow Karitsanpaisti Maustettu, n. 4 50 Trio Trading Norjan lohifilee B-leikkuu, pakattu 11 90 kg Tamminen Luomu Karitsan putkiluupaisti Pakaste, n. Vaalin ensimmäinen kierros käydään keskiviikkona 15. – Emme näe perusteita jatkuvalle käytölle, vaan suosittelemme koneiden aikaohjelmien käyttöönottoa, Wahlfors sanoo. Uusi paluujuna Helsingistä Ylivieskaan kulkee maanantaista keskiviikkoon ja sunnuntaisin. Siellä suositellaan parantamaan myös ulkoseinien tiiviyttä. ANNE MATTILA Loput luokista evakkoon sosiaalialan oppilaitokselle kevääksi, syksystä ei tietoa Tutkimuksen mukaan Rahkola voidaan korjata ” Edellisen kerran ei lähdetty kunnolla seuraamaan rakennuksen toimintaa. Korjaustöiden ajankohta ei ole vielä tiedossa. Nyt seurataan, Sami Niemi Vahanen Oy:stä vakuutti ja sanoi, ettei voi antaa Rahkolan koululle huonon rakennuksen leimaa. – Talo on paljon parempi kuin se on ollut ja paranee koko ajan. Oulun tuomiokirkossa. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella yli puolta annetuista äänistä, toinen äänestyskierros järjestetään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken maanantaina 3. Jukka Hautala vihittiin papiksi vuonna 1996. Moni korosti puheenvuorossaan sitä, että on kyse vakavasta asiasta, kun puhutaan oppilaiden ja henkilökunnan terveydestä. – Vuoden 2013 ilmanvaihtoteknisessä kuntotutkimuksessa suositeltuja toimenpiteitä on toteutettu osittain, mutta muutamia sisäilman laatuun vaikuttavia toimenpiteitä pitää vielä tehdä. Ylivieskasta juna lähtee maanantaista torstaihin kello 4:45. Juna pysähtyy myös Kannuksessa. syyskuuta. KLO 10–18 Liisa Ängeslevä YLIVIESKA Junaliikenteen uusien aikataulujen myötä aloitti myös varhainen junavuoro Ylivieskasta Helsinkiin maanantaina 26. ja päättyy 21. Hautala virallisesti ehdolle Oulun piispanvaaliin Anne Mattila YLIVIESKA Sisäilmatutkimusten perusteella Rahkolan alakoulu on korjattavissa. Portaiden alla olevien tilojen korjausta esitetään parannettavaksi. 6 KALAJOKILAAKSO . Kaukojunien kulku hidastuu noin yhdeksän minuuttia ja lähijunien lähtöminuutit muuttuvat. VAHANEN SUOSITTELEE täydentämään pari vuotta sitten tehtyjä korjauksia. Luokat siirtyvät pääsiäisen jälkeisellä viikolla Ylivieskan sosiaalialan oppilaitoksella vapaana oleviin tiloihin kevään ajaksi, mutta syksyksi on etsittävä uudet tilat, koska oppilaitos tarvitsee tilat omaan käyttöönsä. 3 kg SUOMALAINEN SUOMALAINEN 25 90 kg 4 98 kg Atria Perhetilan Pääsiäisbroileri Provencal, n. Sisäilmatyöryhmä on suositellut loppujenkin opetustilojen siirtämistä pois Rahkolan rakennuksesta. – Korjaustoimenpiteillä on poistettu useita sisäilman laatua heikentäviä riskitekijöitä, asiantuntija Pasi Wahlfors vakuuttaa. Äänioikeutetuista puolet on Oulun hiippakunnan pappeja ja lehtoreita, toisen puolen muodostavat maallikkoäänestäjät. Voimakkaasti alipaineistettuihin tiloihin korvausilmaa tulee huonommin tiivistettyjen rakenteiden kohdalta. Nyt sitä korjausta vain pitää jatkaa, hän totesi ja muistutti, ettei hänellä ole mitään syytä puolustaa rakennuksen korjausta, jos siihen ei olisi syytä. Sisäilman laatua heikentäviksi tekijöiksi arvioidaan erityisesti ensimmäisen kerroksen ulkoseinärakenteiden mikrobiepäpuhtaudet, jotka pääsevät kulkeutumaan sisäilmaan harvojen rakenteiden kautta, koska tilat ovat alipaineisia ulkoilmaan nähden. Merkittävimmät korjaustoimenpiteet ovat ilmanvaihdon säätäminen rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. 1,7 kg Snellman Porsaan suolattu juhlafile n. Tarkastettujen ilmanvaihtokoneiden kammiot ja äänenvaimentimet ovat puhtaat, eikä niissä havaittu kuitulähteitä. marraskuuta. 1.3.2017 Pepsi Max 2 x 1,5 l, 3,0 l (0,60/l) (sis. Piispavaalin ehdokasasettelu alkoi 21.3. Hän on myös Oulun hiippakunnan kirkolliskokousedustaja. 1,79 + pantit 0,80) Karjala III-olut 24 x 0,33 l, 7,92 l (2,27/l) (sis. Teologian lisensiaatin tutkinnon hän suoritti 2008
010 538 2700 MA-LA 8-21, SU 11-20 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Rajoitus 2 pkt/talous. Yksittäin 4,98-5,38/kg Kymppi MÄMMI 700g, pakaste 2,56/kg PALVELUSTA 3 PKT 3 PKT PIKKUTRULLIT HUOMIO! TERVETULOA VIRPOMAAN MEILLE LA 31.3. Ilman Plussa-korttia 9,95/15-pack (sis.pantit 2,25), 1,56/l. 3 PKT Kokonainen NORJAN LOHI 3 00 2 RS RYPÄLE tumma 500g Etelä-Afrikka ja Pirkka rypäle vihreä 500g Intia 3,00/kg. alv. KLO 10-16. Yksittäin 4,35-5,35/kpl, 5,12-6,29/l. 24%) YLIVIESKA Maukasta Pääsiäistä! 3 99 PKT Laitilan KANANMUNA S30 1440g 2,77/kg 13 95 18 95 KG KG Talon karjalanpaisti Naudan takuumurea ULKOFILEE JA ENTRECOTE 2 RS PÄÄRYNÄ Conference, Hollanti 1 79 KG Tuore KARITSAN KARE Talon tekemä MÄMMIHERKKU ERÄ! Pirkka naudan JAUHELIHA 10% 400g 8,23/kg 34 95 15 95 3 29 KG KG RS Ingman Creamy JÄÄTELÖT 850 ml 10,00/3pkt 3,92/l. 7 KALAJOKILAAKSO . Keskiviikkona 28.3.2018 Poron parempi PAISTIKÄRISTYS 32 95 KG 13 95 KG 1 79 RS Tarjoukset voimassa to-su 28.3.-2.4.2018 ellei toisin mainita. 15 PACK -39% PALVELUSSAMME ON JUHLAKATTAUS MM.ERILAISIA MERENELÄVIÄ! 10 00 95 Naudan takuumurea SISÄJA PAAHTOPAISTI PALVELUSTA n JAN LOHI RY TA 3,0 PA 8 99 KG. 3 PKT -24% Ä Ä 6 95 Coca-Cola tai Coca-Cola Zero Sugar VIRVOITUSJUOMA 0,33 l tlk 15 pack (sis pnt 2,25)/15-pack 0,95/l. Rajoitus 1 erä/ talous. Ilman Plussa-korttia 3,95/pkt. YLIVIESKA Savarinkatu 2, puh. Rajoitus 1 erä/talous. Palvelutiskin tuotteet voimassa palvelutiskin voimassaoloaikoina. Kaikille virpojille palkkio! MEILTÄ MYÖS ISOKUMMUN LUOMUKARITSAT! PALVELEMME PÄÄSIÄISENÄ: PE 8-21, PALVELUTISKI SULJETTU LA 8-21 SU 11-20, PALVELUTISKI SULJETTU MA 11-20, PALVELUTISKI SULJETTU Ingman Creamy JÄÄTELÖT g y g PALVELUSTA PKT 9 00 Juhla Mokka KAHVIT 400-500 g (suodatinja pannujauhatus, myös tumma paahto, tosi tumma ja luomu) 6,007,50/kg. 7,90-9,88/ kg
Keskiviikkona 28.3.2018 1,14,49/kg 3 kpl Milky Kid suklaamuna 23g á 0,49 (21,30/kg) Kinder suklaamuna 20g á 0,85 (42,50/kg) ERÄ! Trolli Multimix 400g 2 99 pss 7,48/kg Aherramme arkena lepäämme sunnuntaina! Vihreä siemenetön rypäle 500g:n rasia, Intia 2,98/kg 1 49 rasia 9 95 Kuohukerma 5dl myös laktoositon 1 99 prk 3,98/l á 2,35 (3,36/kg) Mämmi 700g 3 50 2,50/kg 2 rasiaa Voileipäkakku 750g 3 99 rasia 7,98/kg Kunnon karjalanpaisti 500g 12 90 kpl 17,20/kg 99 pkt Pingviini Vanilja-kermajäätelö 1L ei laktoositon Parasta pöytään pääsiäisenä Elintarviketarjoukset voimassa ke 28.3. Pakkaus sisältää yhden tarra-arkin. ja 2. klo 12-18 • HUOM! pitkäperjantaina 30.3. Pannassa kiinni hattu, letit ja musta harso Kasvotarrat Kasvoihin liimattavia koristetarroja. 2 95 pkt Voimassa 2.4.2018 asti 12 99 kg Norjan lohifilee. 8 KALAJOKILAAKSO . pääsiäispäivänä ma 2.4. pääsiäispäivänä ma 2.4. 10-18 KEMPELE/Zeppelin • ma-to 9-21, la 9-18 • 2. pääsiäispäivänä ma 2.4. 6 erilaista aihetta. klo 10-18 Pääsiäispäivänä su 1.4. ma 2.4.2018 2 50 3 kpl 41,67/kg • ma-to ja la 8-21 • pitkäperjantaina 30.3. ja 2. suljettu • Hyvää pääsiäisen aikaa! kg Myymälämme palvelevat: Kypsä luuton savulammaspaisti 3 95 kpl Trulleille! Panta hatulla / hunnulla Panta naamiaisiin tai pikku virpojalle. suljettu OULU/Limingantulli • ma-to 9-20, la 9-18 • pitkäperjantaina 30.3
SULAMISAJANKOHDAN sääolosuhteet ja lumen sulamisnopeus vaikuttavat tulvan suuruuteen niin merkittävästi, että tulvan ennustamiseen tässä vaiheessa etenkin maakunnan isompien jokien osalta liittyy vielä paljon epävarmuutta. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Arja Lyytikäisen mukaan tämä tarkoittaa sitä, että oppilaiden lisäksi myös aikuiset eli opettajat, muu koulun henkilökunta sekä ruokapalveluiden väki söisivät ideaalitilanteessa yhtä aikaa yhteisten pöytien ääressä. Pakkaus sisältää 4 hyllyä ja 1:n vaatetangon. 501901077 501901078 109.(139,00) 4 95 (6,95) Hienojakoinen dolomiittikalkki. Varhaiskasvatuspuolelle Lyytikäinen suositteli kasvisten tekemistä tutuksi lapsille: jos he näkevät, mistä ruoka tulee ja vaikkapa tutustuvat paikallisiin tuottajiin, he haluavat myös syödä heidän tuotteitaan. Alueellisen kouluruokaseminaarin lounastaukoa vietettiin tietysti Niva-Kaijan koulun ruokalassa kouluruoan merkeissä. Lasten ruokailua pidetään tärkeänä, Lyytikäinen iloitsee. ARKISTOKUVA SARI PASSOJA. LYYTIKÄINEN PUHUI tiistaina Nivalassa järjestetyssä alueellisissa Syödään ja opitaan yhdessä -tilaisuudessa. Se on kova tavoite, mutta siihen uskomme, Lyytikäinen sanoo. Sokeri on kuitenkin pulma kotisyömisissä ja omissa välipaloissa, Arja Lyytikäinen toteaa. –?Päivähoidossa moni on sanonut, että ne tulivat tarpeeseen. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä suositellaan kaikenikäisille 5–6 kourallista päivässä, mutta tällä hetkellä siitä vain noin puolet toteutuu. Myös kalaa toivottaisiin aterialle enemmän, kun taas suolaa saisi vähentää ja vaihtaa jodisuolaan. –?Sokerin määrä on päiväkodeissa kohdallaan, se on saatu vähennettyä hyvälle tasolle. HAAPAJÄRVI Vitikantie 4, Haapajärvi NIVALA Hanketie 4, Nivala OJAN RAUTA KALAJOKI Merenojantie 4, Kalajoki OJAN RAUTA OULAINEN Nurmelankatu 4, Oulainen RAUTAPOHJA YLIVIESKA Kettukallionkatu 1, Ylivieska Eetu Kupulisoja NIVALA Kouluruokailu on kaikkien yhteinen tilaisuus. Ylläpitolämpötoiminto 8–15 °C. Ei sisällä muistikorttia. Kouluissa olennaista on pääsihteerin mukaan ruokailuaikojen järjestäminen niin, että lapsi jaksaa kouluruoan syötyään koulupäivän ja kotimatkan ennen seuraavaa ateriaa. Jäiden sahaus pääsiäisen jälkeen Olosuhteet suuriin tulviin olemassa Pääsiäisen jälkeen käynnistyviä jääsahauksia tehdään muun muassa Kalajoessa, Malisjoessa ja Pyhäjoessa. Järvet täyttyvät sulamisvesillä pääosin toukokuun aikana. 0,20€/kg. Pohjanmaan joet ovat myös erittäin alttiita jääpatojen muodostumiselle, mikä vaikeuttaa edelleen tulvimisen ennustamista. 500586192 501171626 1 95 501534295 3 95 1./ alkaen (1,50) k-rauta.fi Tarjoukset voimassa 1.4.2018 asti niin kauan kuin varatut erät riittävät. Tämän hetkisten sääennusteiden mukaan lumen sulaminen käynnistyy kunnolla vasta huhtikuun puolivälissä. 501927833 99 (129,00) .Runko L50, K208, S56,8 cm. Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen tekemät jokijäämittaukset osoittavat, että suvannot ovat jäätyneet helmi-maaliskuun pakkasten myötä noin 40–80 senttiä vahvaksi teräsjääksi. Yhdessä. Keskiviikkona 28.3.2018 15 95 2,4”:n näytöllä. Energialuokka A+. Sisäänrakennettu liiketunnistin varmistaa, että autokamera tallentaa vain silloin, kun sen edessä näkyy liikettä. 500752716 890 (990,00) .Sopii 25–100 m²:n tiloihin. Lyytikäisen mukaan ei ole viisasta, jos opettaja syö esimerkiksi kahvihuoneessa omia eväitään: lasten kannalta olisi tärkeää, että opettaja olisi läsnä syömässä yhdessä heidän kanssa ja näyttäisi heille mallia oikeanlaisesta ateriakokonaisuudesta. Valkoinen melamiiniovi ja kaareva metallivedin. Kestää hyvin pakkasta, jopa -10°C vähitellen kylmään totutettuna. MAAKUNNAN ETELÄOSAN säännöstellyissä järvissä, kuten esimerkiksi Uljuan ja Hautaperän tekojärvessä, vedenpinta on laskettu tavanomaista alemmas, jotta niihin saataisiin varastoitua mahdollisimman paljon sulamisvesiä. ITSE LAUTASELLE uudet suositukset eivät ole tuoneet mullistavia muutoksia. Sahauksilla pyritään siihen, että jokijäät pääsisivät purkautumaan hallitusti, eivätkä patoutuisi ja muodostaisi jääpatotulvia riskikohteille. Ruokailu ja ruokakasvatus tulivat kaksi vuotta sitten myös osaksi varhaiskasvatusta. Nopea sulaminen runsaine sateineen kasvattaa kevään tulvariskiä. 9 KALAJOKILAAKSO . –?Tavoite on, että vuonna 2020 kaikki syövät kouluruoan yhdessä. Poikkeuksellisen suuri lumen vesiarvo ennakoi tavanomaista pahempia tulvia ainakin rannikon läheisille pienemmille joille kuten Tomujoelle, Pöntiönjoelle, Vääräjoelle, Pattijoelle ja Temmesjoelle. Tämän vuoksi Ely-keskus on käynnistämässä pääsiäisen jälkeen jääsahauksia Lesti-, Kala-, Malis-, Pyhäja Kiiminkijoella. Tehdään hyvää. 0,42€/l. 649,Sitruunantuoksuinen valmis seos. Lyytikäinen kuitenkin korostaa, että aina ei tarvita kokonaista kasvisateriaa, vaan kasvisruoka voi toimia myös lämpimänä lisäkkeenä. Mikäli koulu jatkuu yli kolme tuntia lounaan jälkeen, on oppilaille tarjottava välipalaa. JONNA ALAHAUTALA Koululaiset ja aikuiset saman ruokapöydän äärelle Kalajokilaakso YLIVIESKA Lumen vesiarvo on poikkeuksellisen suuri Pohjois-Pohjanmaan rannikkoalueella ja sisämaassakin lunta on selvästi tavanomaista enemmän. Keskiössä ovat muun muassa kasvisten lisääminen, hyvien rasvojen käyttö sekä kasviproteiinin lisääminen eläinproteiinin tilalle. 501944279 5./3 prk 9 cm ruukussa. Ei ennakkovarauksia, ei jälleenmyyjille. Hän kertoi, että ravitsemusneuvottelukunta on viimeisen kahden vuoden aikana julkaissut ravitsemussuositusten sarjan, joissa suositukset annetaan kouluruokailun lisäksi myös varhaiskasvatukseen ja lapsiperheille. MONISSA KOULUISSA on yleistynyt kasvisvaihtoehto liharuoan rinnalla. Pakkasenkestävyys ?10°C. 501783686 501588512 125.(250,00) ASENNUS alk. Vuonna 2016 käyttöönotettu opetussuunnitelma sekä myös lainsäädäntö korostavat, että ruokailu kuuluu koulupäivään ja se on osa opetusta. Pohjoisemmassa vesistössä järvien vedenpinnan lasku on vielä osittain käynnissä
Touhulan päiväkodit muuttivat päiväksi Huhmariin Iia Kytökorven mielestä pehmeässä lumessa on hauskaa pötkötellä hiihtolenkin jälkeen. Satuhetki vietettiin ulos männikköön viritetyissä riippumatoissa, ja päiväkodin pienimmät kävivät päiväunilla Rinnemajan yläkerrassa. . Uudet hautakivet toimitamme ja asennamme kaikkialle Suomeen. –?Päiväkodilta mukaan otettiin vain satukirjoja ja värityskuvia väliaikatoimintaa varten. Meille päiväkodin aikuisillekin oli mielikuvituksen ja luovuuden haastetta keksiä erilaisia leikkejä, kun täällä ei ollut päiväkodin leluja mukana. Alueen muistokiviliikkeet palvelevat monin eri tavoin RANNIKON HAUTAKIVI RAAHEN HAUTAKIVI PATTIJOKI • RAAHE • SALOINEN • RUUKKI • SIIKAJOKI • VIHANTI Puh. Harri Tiainen Haapavedeltä, K Juvonen ym. –?Päiväkodeillamme on jo 3–4-vuotinen perinne pitää yksi vuosittainen toimintapäivä täällä Huhmarissa. –?Latu oli luminen, mutta kyllä me pärjättiin! kuuluu tomerasti latuletkan kärjestä. Tutkintoja Kalajokilaakso KALAJOKI Kalajoen seurakunnan tilikauden tulos on poistojen jälkeen reilut 234?000 euroa ylijäämäinen. . Heinonen s. Kiittäen ja kaivaten Matti ja Pirjo Sami, Minna ja lapset Susanna, Toni ja lapset Pasi, Anna-Kaisa ja lapset Maritta Janni ja Riku-Ville Anne-Marie Jyrki ja Anni Atte, Alma ja Lauri sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Enkelit valkoiset taivaassa tuolla, pitäkää Isomummusta hyvää huolta. Korjauksesta saatiin kokemusta tulevia vaiheita varten. Ylivieskan HELLUNTAISEURAKUNTA Tulolantie 14 www.ylivieskanhelluntaiseurakunta.net Ke 28.3. 10.12.1956 k. Harri Rantala Kokkolasta ym. Meille niin rakas Sylvi Emilia ANTTILA o.s. Lämmin kiitos osanotosta ja muistamisesta. Kirkkoneuvosto päätti antaa Jokelan pappilan joenpuoleisen seinän maalauksen tarjousten perusteella RoseRakennus Oy:lle. Siunattu uskossa Vapahtajaan läheisten läsnäollessa Suvannon kappelissa 22.3.2018. Ulkoilmaelämää viettävien päiväkotien, perhepäivähoitajien ja koululaisten iltapäiväkerhojen verkosto. JONNA ALAHAUTALA ” Latu oli luminen, mutta kyllä me pärjättiin! Luonnossa kotonaan . Tällä kertaa päiväkotiväki oli varsin urheilullisella tuulella, sillä päivän mittaan ryhmät kävivät vuorollaan hiihtämässä, tarpomassa hangessa Ylivieskan Ladulta vuokratuilla lumikengillä ja liukumäessä. Rakkaamme Ismo Uolevi LAURILA s. Seurakunnan taloudellinen tilanne kohentui hieman edellisestä vuodesta. Su 1.4. Kaunis kiitos Sipilän henkilökunnalle Sylvin hyvästä hoidosta. Raution hautausmaan maa-aines päätettiin vaihtaa jatkossa kaivettavien hautojen yhteydessä Rannikon Vihertyön toimesta. 3.3.2018 Nyt olet saapunut satamaan, jossa ei myrsky pauhaa. Meidän kesken 10 KALAJOKILAAKSO . Hanna-Mari Viitamaata ei haitannut, vaikka joutui kuskaamaan Aatu-poikaansa Huhmariin saakka päivähoitoon. Kalajoen seurakunnalla ylijäämäinen vuosi Elämässä ilot ja surut kanssasi jakaa. Vanhemmat toivat aamutuimaan lapset päiväkodin vuokraamalle Rinnemajalle, jossa keskiviikkona touhusi Villiinan viisi lapsiryhmää. 050 555 6567 Info@rannikonhautakivi.fi •Sovittu käynti toimistolla •Kotikäynti •Asiointi sähköisesti tai puhelimitse Kaikki hautakivialan työt pienistä nostoista ja oikaisuista vaativiinkin entisöintikokonaisuuksiin ja monumenttien puhdistuksiin/entisöinteihin. Tai tekemään itse latua ja laskemaan umpihankimäkeen, sillä lunta tuprutteli laduntäydeltä. Rakkaamme Raili Marjatta KUKKURAINEN o.s. Luonnossa kotonaan (LK) on Suomen Ladun vuodesta 1999 koordinoima toimintamuoto, joka keskittyy varhaiskasvatuksessa ja koululaisten iltapäivätoiminnassa toteutettavaan luontoliikuntaan sekä luontoja ympäristökasvatukseen. Kävimme aikoinaan Kuopiossa Luonnossa kotonaan -päiväkodissa, joilla oli kerran, pari kuukaudessa hiihtomajalla ulkoilupäivä, joten toimme idean Ylivieskaan. Pirjo Kunelius YLIVIESKA Touhulan Luonnossa kotonaan -päiväkodit Villiina ja Helmiina Ylivieskasta muuttivat molemmat vuorollaan yhdeksi päiväksi koko toimintansa Huhmariin. Kalajoen seurakunnan tietosuojan yhdyshenkilöksi valittiin Riika Nevanperä. 08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella HAUTAKIVET www.ylivieskankivihiomo.. . 30.6.1930 Nivala k. Kalajoen kirkon peruskorjauksen ensimmäinen vaihe, pohjoisen tuulieteisen korjaus, toteutui hyvin ja pysyi kustannusarviossa. Myös kaiverrukset ja entisöinti. 29.10.1933 k. Mukana tällä hetkellä 33 toimipaikkaa. 010 567 3610 myynti@nivalankivi.com KALAJOKI Puh. Lapsen osallisuus ja kestävä elämäntapa ovat toimintaa ohjaavia arvoja ja näkyvät arjessa. Iltapäivällä paistettiin nuotiomakkarat laavulla. Välillä pötköteltiin sukset suorina lumessa, koska pehmeä lumi on yksinkertaisesti niin houkuttelevaa. Kauniit muistot voimaa antaa surun raskaan hiljaa kantaa. Vielä ehdimme alkukesän asennuksiin. Lämmin kiitos osanotoista ja myötäelämisestä surussamme. Muistotilaisuus seurakuntakodissa lähiomaisten ja -ystävien kesken. Keskiviikkona 28.3.2018 Kuolleita Hengelliset tilaisuudet Onnittelemme Tänään: Armas Huomenna: Joni, Joonas, Jouni Päivän sana Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. . klo 19 Rukousilta. 050 555 9857 | Info@raahenhautakivi.fi NIVALA Puh. Lastenlastenlapset Siunattu läheisten saattamana 24.3.2018. . Koskela s. Poissa on tuska, ahdistus, saat nauttia suloista rauhaa. 2.3.2018 Nivala Oli sulla sydän niin lämmin, hellä oli siellä paikka meillä jokaisella. Äiti lupasi hiihtourakan jälkeen pojalleen pannukakkupalkinnon kotona. LAPSIRYHMÄ PALAA ladulta posket rusottaen kuin jouluomenilla. 13.11.1930 k. Suomen suurin päiväkotiketju Touhula osti viime lokakuussa WillaHoiva Oy:n Villiinan ja Helmiinan Luonnossa kotonaan -päiväkodit. Toiminnan perustana on näkemys leikkivästä ja liikkuvasta, ainutlaatuisesta lapsesta. PÄIVÄKODIN KEITTÄJÄ Niina Sorvisto oli tehnyt alkuvalmistelut päiväkodilla ja viimeisteli höyryävät jauhelihakeittoannokset Rinnemajalla. 03.03.2018 Näin Taivaan Isä päätti sen sydämen lyönnin viimeisen. Ilmoitukset Rakkaamme Anja Elvi KESTI o.s. klo 11 Pitkäperjantain ehtoollisjuhla. LÄHDE: WWW.SUOMENLATU.FI Riippukeinussa ulkosalla ja lumikengillä umpihankeen Lumikenkäillen metsään. Jenna Brax ja Roni Leppälä nauroivat, ettei vauhdikkaassa riippumatossa todellakaan nukuta. Rakkaudella kiittäen ja kaivaten Kalevi Jukka ja Eila Jere, Miro ja Pyry Kaija ja Heimo Jari muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 23.3.2018 Suvannon kappelissa. Hän kotiin kutsui väsyneen onneen ja rauhaan iäiseen. Toiminta jatkui entisellään. Kiitos osanotoista. Huhmarin luonnossa lapset näkivät, millaiset jäljet metsähiiri jättää jälkeensä. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit ja huolta kannoit. 2.3.2018 Suuresti kaivaten Arja Hanne, Antti ja lapset Sisarukset perheineen Ystävät Taivaan enkelten kyliin, sinut luotamme lähetettiin, Pyhän Jumalan lämpimään syliin, käsiin suuriin ja rakastaviin. Luonnossa kotonaan on ulkoilmaelämää säällä kuin säällä, ympäri vuoden. Rakkaudella kaivaten Veikko Riitta ja Pauli Jenni ja Sasu Raija ja Erik Mikael ja Joakim Ville ja Riitta Salla ja Tuukka Juha ja Tiia Ilona Maija-sisko perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Uuden hautausmaan kappelissa lauantaina 7.4.2018 klo 12. Vähäsarja s. Room. Merkitseehän se vanhemmille pientä säätöä, kun tuovat ja hakevat lapsensa Huhmarista, mutta lapsille tämä on erilainen ja jännittävä päivä. Maksuvalmius oli vuoden lopussa 148 päivää. VI Kati Nikula Alavieskasta on suorittanut 1.3.2018 Itä-Suomen yliopistossa fi losofi an maisterin tutkinnon aineenopettajan koulutuksessa. Vastaava lastentarhanopettaja Eija Kaarlela johdatti Pöllöjen, Siilien ja Vihervarpusten ryhmät eli 5–6-vuotiaat ladulle. Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska • P. Toiminnassa korostuvat leikki ja luonnossa liikkuminen, kiireetön yhdessäolo ja yhdessä tekeminen. Viime vuonna Huhmari-päivänä satoi vettä, joten siitä viisastuneena lämmitimme heti aamupäivällä saunan, jotta ulkoleikeissä kostuneet hanskat, pipot ja ulkovarusteet saatiin kuivateltua ruokailun aikana. 5:6 YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. Kirkkoneuvosto hyväksyi toimintakertomuksen ja viime vuoden tasekirjan kirkkovaltuustolle vahvistettavaksi. klo 18 Hyvän Sanoman ilta Ylösnousemussanoman äärellä. (08) 410 6300 Jo vuodesta1936. Pe 30.3
Klo 18.30 Seurat ry:llä, Sauli Kellokoski, Martti Lilja. klo.10. Klo 14 Lasten musakerho Raumankarin koululla luokassa 203. Pitkäperjantai klo 10 SANAJUMALANPALVELUS UUDEN HAUTAUSMAAN KAPPELISSA, Nuorala, Rautio, Nivalan Sekakuoro, joht. klo 12 koulujen pääsiäiskirkko, Vahteala, klo 12 ehtoollishartaus Vanhustentalolla, Soronen, klo 13 ehtoollishartaus Rauhankalliolla, Soronen, klo 19 viikkomessu, Soronen, Vahteala, kirkkokuoro PE 30.3. II Pääsiäispäivä Sanajumalanpalvelus Vanhankirkon kappelissa, Tapani Kirsilä, Päivi Aho, rippikoululaiset. JUMALANPALVELUKSET JA SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 28.3. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Matti Nuorala. (Merijärvi) MERIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA To 29.3. DIAKONIA Kehitysvammaisten rovastikunnallinen kirkkopyhä su 22.4. Klo 18 MESSU UUDEN HAUTAUSMAAN KAPPELISSA, Isosten tehtävään siunaaminen, Junttila, Rautio. Eero Leppälä siunattiin 24.3.2018 Reisjärven kirkossa. Klo 10. Klo 18-19 Kirkko auki rukousta varten. To 29.3. Klo 13 Ehtoollishartaus Salmenrannassa, Janne Isomaa; Klo 14 Ehtoollishartaus Palvelutalolla, Janne Isomaa; Klo 19 Kiirastorstain messu kirkossa, Janne Isomaa, Arto Vähäkangas. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisar perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. 28:1-8 Virret: 105, 745, Lasten virsi 33, Lasten virsi 38, 954, 955, 84, 104, 91 Kolehti: Koulutuksen mahdollistamiseen ja tukemiseen kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun kautta 17.00 Seurat rauhanyhdistyksellä (Seppo Haaponiemi), klo 18.30 (Pertti Hautala) MAANANTAI 2.4. pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus kirkossa, Olli Luhtasela, Eila Kotiaho. Klo 18 Seurat Nivalan ry:llä (M Heikkala, R Österberg), kolehti SRK:n lähetystyölle. LAPSITYÖ Pyhäkoulu sunnuntaisin jumalanpalveluksen saarnan aikana Suvannon kappelissa. Klo 10 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus kirkossa, toim. Lipaskeräys kauppojen ovilla Yhteisvastuun hyväksi. La 7.4. Vapaaehtoinen maksu kuoron toiminnan tukemiseen. Su 8.4.Klo 13. Lisätietoja Maarit Repo 044-7118630. Su 1.4. klo 10 Myyjäiset SMarketin eteisessä. Ti 3.4. klo 13 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Janne Isomaa, Eila Kotiaho; Ruokailu ja kahvit jumalanpalveluksen jälkeen Rauhanyhdistyksellä; klo 15 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Matti Närhi, Pauli Pasanen. La 7.4. 19.00 Iltapala, narutus ja myyjäispöytä rauhanyhdistyksellä, hartaus (Toivo Kalliokoski) 21.30 Viikkomessu kirkossa JUMALANPALVELUKSET TO 29.3. Kiiskilän Ry isot seurat, Antero Hämäläinen, Timo Mehtälä, Tarmo Leppälä. klo 10. Su 1.4. Kari Lauri, avustaa Lapsikuoro. klo 10.30 Hopeaiänkerho seurakuntakodissa alkaen ruokailulla. Ruokailu ja kirkkohetki srk-keskuksessa. Ma 2.4. klo 14.00. Klo 18.30 Opistomyyjäiset ry:llä. Kyydin omavastuu 2 euroa. Su 29.4. Ilmoittautumiset p. Klo 11 Varttuneenväen kerho seurakuntakodilla, Anna-Maija Pahkala. HIMANGAN KAPPELISEURAKUNTA Ke 28.3. Klo 13 Ehtoollishartaus palvelukeskuksessa, Eija Seppä. Kirkkokyyti Suvannolle lähtee sunnuntaisin klo 9.40 seurakuntakoti Marian pihasta ja paluu tilaisuuden jälkeen. Pitkäperjantai. JUMALAN KARITSA 10.00 Jumalanpalvelus kirkossa (Mika Katajamäki, Katri Syrjäniemi), Nobile Virret: 67, -, 78, 63:1-, 77 Kolehti: Kiinan raamattutyöhön Suomen Pipliaseura ry:n kautta. Anja Elvi Kesti siunattiin 24.3.2018 Heikkilän kappelissa Ylivieskassa. Pe 30.3. Klo 10 Toisen pääsiäispäivän jumalanpalvelus Pernun hiihtomajalla. Kirkon jälkeen ruokailu, juhla ja kakkukahvit seurakuntakodilla. Terveystie 11. Anne Pöllä, Asta Somero, Anita Leppälä, Piia Kallio ja Satu Heinonen Klo 18. Su 1.4.Klo 18. SEURAKUNNAN VIIKKO KE 28.3. LÄHETYSTYÖ Myyrilän kahvila avoinna ma-to klo 9-14. Opiston ruokalassa. Jeesuksen kuolinhetken Sanajumalanpalvelus kirkossa, Markku Hulkko, Päivi Aho, rippikoululaiset. Klo 13 Palvelukeskushartaus, Eija Seppä. Klo 15 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus kirkossa, toim. Aune Marjatta Kokkoniemi siunattiin 23.3.2018 Reisjärven kirkossa. klo 17-18.30 Kokkikerho 4-6 –luokkalaisille Niva-Kaijan koulun opetuskeittiössä. Kaipaamaan jäivät sisar perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. klo 10-11.30 perhekerho seurakuntakodilla. Nyt myös Raudaskylän Sekakuoron juhlakirjaa ja dvd:tä sekä Keski-Pohjanmaan Kanttorikuoron postikortticd:tä Kosketa minua, Henki. Anu Rautio, Ilpo Terho, laulu, Sanna Pitkänen, sello, Sanna Suihkonen, piano, Sanna Jukkola, raamatun tekstit. Ti 3.4. O Mikhailova. klo 23 Pääsiäisyön messu kirkossa. KASTETTU Roni Viljo Juhani Kaarlela Antti Antton Topias Kesti Miisa Sofi a Löytynoja Niila Väinö Alvari Ylimäki Hilma Elsa Anneli Palola KUOLLUT Sylvi Aallotar Ohtamaa 95 v Alpo Antero Koskela 84 v Vesa Päiviö Kalliokoski 77 v SEURAKUNNAN VIIKKO KE 28.3. Keskiviikkoisin lähetyksen kahvilavuoro DIAKONIATYÖ Diakoniatoimistossa vastaanotto maanantaisin klo 9-11, tai puh 044-3598 513 tai 044-3598 522 Ystävänkammari vanhustentalolla parill. MUSIIKKI Veteraanikuoro tiistaisin klo 16 Martti Murtoperän johdolla. Su 8.4. Klo 10. 08-4598500 tai 044-3598 500 JUMALANPALVELUKSET 29.3. Pe 30.3. Tarvitsemme vapaaehtoisia kerääjiä n. klo 9.30-11.30 Perhekerho nuorisotilassa. klo 17 Kokkikerho 3 lk Vitiksessä; klo 17 Liikuntakerho 1-2lk Vitiksessä; klo 18.30 Kokkikerho 5-6lk Vitiksessä. nivalansrk.fi /nettiradio. klo 17.00-18.00 (huom aika)Pääsiäisen ilon seurisseikkailu. 6: 33) Eila Takalo Eila Ireene Takalo kuoli 24.3.2018 kuoli Ylivieskan terveyskeskuksessa. Tarkemmin Ylivieskan kirkollisissa. Klo 19 Rauhanyhdistyksen raamattuluokka Tiina ja Matti Kankaalla. Sievin Ry, seurakuntapäivät, Ajan illan merkit,alussa kahvi, lopuksi iltapala, Heikki Vänttilä. MA 9.4. Linja-autokuljetus Suvannolle seurakuntakoti Marian pihasta klo 13.30 ja paluu tilaisuuden jälkeen. Kuolleita Pentti Kalervo Lehtinen siunattiin Himangan kirkossa 24.3.2018. Klo 16 Lapsikuoro seurakuntakodilla. 044-7118635, seurakuntamestari Antti Sakko p. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. To 29.3.Klo 19.30. Ei ole Hyvän mielen kahveja, vietämme pääsiäislomaa. Kalajoella, klo 10 Messu Kalajoen kirkossa, liturgi Suvi Lehtimäki, saarna Hanna Fähnrich, lapsikuoro Annukka Palolan johdolla. Klo 20 Katselen Golgatalle sävelin ja sanoin kirkossa, Poikakuoro, Mieskuoro, Projektikuoro, Veli Ainali, Annukka Palola, Heidi Huhtala, loppuliturgia Kari Lauri. klo 12 Vatjusjärven koululla. Klo 19 Pajunkissakahvila Ruonan saunamajalla, kokko klo 20, vastuussa lähetystoimikunta. klo 17-18.30 Kokkikerho 4-6 –luokkalaisille Niva-Kaijan koulun opetuskeittiössä. Pikkukirkko. Klo 19 Kiirastorstain ehtoollinen, toim. Pe 6.4. Su 1.4. Ota mukaasi eväät ja kaveri. Hartaushetken jälkeen kahvitarjoilu. klo 23 pääsiäisyön messu, Soronen, Lehto, Vahteala. La 31.3. 08-7698 230 Alavieska www.alavieskanseurakunta.fi puh. Muistotilaisuus oli Roiman majalla. Muistotilaisuus oli Suvannon kappelissa. Hammasniemessä VARHAISNUORET Kerholaisten sählyturnaus la 7.4. Klo10-11.30 Lapsiperheiden nallekahvila seurakuntakodilla, ruokailumahdollisuus 5e/perhe. klo 10 sanajumalanpalvelus, Lehto, klo 13.30 seurat ry:llä TI 3.4. Matkan hinta 300€ (sis Alv), matkan ja majoituksen, aamiaisen, saunan ja uima-altaan käytön. To 5.4. KASTETTU Anni Iida Elina Sinikumpu (Kokkola), Joona Sakari Alatalo (Oulu) HAUTAAN SIUNATTU Mauno Eerikki Mäkelä 94 v (Himanka), Arto Johannes Ainali 78 v (Himanka), Pentti Kalervo Lehtinen 76 v (Himanka) YHTEYSTIEDOT Kirkkoherranvirasto on avoinna ma, to, pe klo 9-15, ti klo 11-17, ke suljettu, p. Ilm. klo 23 Pääsiäisyön hartaus Suvannon kappelissa, Tuomo Kälviä, Eeva Korhonen, lauluyhtye Agape. Kiirastorstain Messu kirkossa Anita Leppälä, Tapani Kirsilä, Satu Heinonen, Piia Kallio, Rippikoululaiset, kirkkokuoro. To 5.4. 044-7118 610, os. PERHETYÖ KE 28.3. 08-440 025 Haapavesi www.haapavedenseurakunta.fi puh. Pe 30.3. 044-7118631 tai marjo.i.karppinen(at)evl.fi . Suvannon kappelissa, Ylivieskassa. 08-4309 600 SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 28.3. LAPSITYÖ Ei päiväkerhoja viikoilla 13-14 VARHAISNUORISOTYÖ MA 2.4. 1.sunnuntai pääsiäisestä klo 13 Siioininvirsiseurat seuratuvalla (P Pylväs-Kaarlela, L Partanen). DIAKONIATYÖ Tulossa: Rovastikunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä Haapajärvellä 26.4. klo 13 ehtoollinen Omavieskassa,Olli Luhtasela, Eila Kotiaho ja Heli Heikkilä MA 2.4. Lea Järvelä Nivalalainen Lea Marjatta Järvelä kuoli 24.3.2018 Rantakodissa. Su 8.4. NUORISOTYÖ JA ISOSTOIMINTA Nuortenillat Arkissa, Pappilantie 6, torstaisin klo 19. Pääsiäispäivä klo 10 MESSU SEURAKUNTAKODISSA, Jukkola, Rautio, Milla Niku, Neea Vilppola ja Kuura Savolainen, laulu. Tilaisuuden jälkeen on kahvitarjoilu seurakuntasalissa, jossa voi ostaa arpoja Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Siunauksen toimitti rovasti Jaakko Rantamäki. Ke 11.4. (08) 440 025. Klo 11-12.30 Kahvila Ranni avoinna Peltolassa, Asematie 1. klo 12 Päiväkuoron harjoitus Himangan srk-kodilla. klo 10 Pääsiäispäivän messu Suvannon kappelissa, Timo Määttä, Eeva-Kaisa Laakko, Teija Siirtola, pyhäkoulu; klo 14 Rauhan Sanan pääsiäisseurat alkavat Suvannon kappelilla, Rauno Sipilä, Ken Helmes, Jukka Paananen, klo 17 Seurat Göran Esberg, klo 19 Seurat Ken Helmes ja lauluhetki, klo 21 Nuortenja nuortenaikuistenilta Siltalan seurahuoneella, Jukka Paananen; klo 14.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Juhani Tokola ja klo 16 Eero Niemi-Korpi; klo 18 Herättäjän pääsiäisvirsiseurat Mariassa, Timo Määttä. Klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset srk-kodilla. Herättäjäjuhlamatka Tampereelle 6-8.7. 2.pääsiäispäivä klo 12 Seurat Haikaran koululla (A Pyykölä, K Kukkola). Muistotilaisuus oli seurakuntakodilla. Klo 17 Kirkkokuoro seurakuntasalissa, huom. La 31.3. klo 19 kotiseurat Tuula ja Jorma Haapakoskella, Kärsämentie 1481. pikkukirkko kirkossa. 17.50 Lähetysilta Eeva Kaisa Pouhakalla, Tornitalossa. Kirkkokuoro PE 30.3. Klo 19 Kiirastorstain ehtoollinen kirkossa, lit. Klo 15. Klo 10 Pääsiäisaamun messu kirkossa, lit. Klo 18 MESSU UUDEN HAUTAUSMAAN KAPPELISSA, Päkkilä, Katajala, Nivalan Mieslaulajat, joht. klo 17.00 Nuortenilta seurakuntakodilla MUUT KIRKKOHERRANVIRASTO Avoinna vk 13 ja 14 (26.3.6.4.) seuraavasti: MA,TI ja TO klo 9.00 12.00. Diakonissa Kaarina Torven tavoitat numerosta 040 5638418 Kyläkamari/Kirppis: Kyläkamari/Kirppis avoinna ti – pe klo 10 – 14 HUOM! Kirppis suljettu vk 13 (26 – 30.3) Maanantaisin Käsityökahvila 11.00 Kyläkamarissa. Klo 12 Pääsiäispäivän messu kirkossa, toim. Klo 18-21 Nuorten avoimet ovet Artoksessa. Usko Ojala; klo 18 päiväkerho ry:llä; klo 18.30 ”Kiitos soikoon iäinen”-Yhteisvastuukonsertti seurakuntakodilla, Kalajoen kirkkokuoro ja mieskuoro, Alavieskan kirkkokuoro. KASTETTU Hertta Adele Hietala, Venni Salomon Kreivi, Iisa Karoliina Lakso KUOLLEET Anja Elvi Kesti 87 v., Sylvi Emilia Anttila 84 v., Aune Marjatta Kokkoniemi 77 v., Ismo Uolevi Laurila 61 v., Aimo Armas Tapani Saarilampi 81 v. puh. Yhteystiedot: kappalainen Janne Isomaa p. NUORISOTYÖ KE 18.4. klo 15 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Suvannon kappelissa, Riikka Talvitie, Eeva Korhonen, projektikuoro, virret: 67, 63:2,4,6, 758, 79:1-, 719, 65:2-3; klo 16 Pitkäperjantain seurat Rauhanyhdistyksellä, Jorma Hintikka. mennessä. Klo 19. klo 9.30-11.30 Perhekerho päiväkerhotilassa. klo 18 Haapajärven kirkossa. Klo 12 15 Eu-ruokakassien jako seurakuntakodilla. Klo 19 Kiirastorstain messu kirkossa, Eija Seppä, Annika Kuntsi, Maria Orjala, kirkkokuoro, lopuksi alttarin riisuminen. klo 7.30 Rukouspiiri toimitalo Pietarin kokoushuone Lydiassa; klo 9.30 Taukotupa toimitalo Pietarissa kokoushuone Lydiassa (sisäänkäynti D); klo 11.45-13.45 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa; klo 12.30 Eläkeliiton kerho Marian salissa; klo 18 Raamattupiiri Suvannon kappelilla takkahuoneessa; klo 18 Syöpäyhdistyksen Ylivieskan ja Alavieskan vertaistukiryhmä toimitalo Pietarin Bäckmannissa, C-ovi; klo 18.30 Gospelkuoron harjoitukset Suvannon kappelilla; klo 18.30 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, Ismo Iso-Heiniemi. KIRKKOHERRANVIRASTON aukioloajat ma 9-14, ti 13-16.30, Ke 9-12 puh. liikuntahallilla. 044 3598 513/Hannele Ollila KIRKKOHERRANVIRASTO avoinna ma, ti, to ja pe klo 9-13, puh. Ke 4.4. Klo 13 SLEY:n Ristinjuhla Välikannuksen seurojentalolla, Jarmo Finnilä, Pasi Palmu ja Matkamiehet, juhla yhteinen Himangan, Hillilän ja Kannuksen paikallisosastojen kanssa. Suvi Lehtimäki, avustaa Raution mieskuoro, Rauno Kotiahon johdolla. Klo 14 Lasten musakerho Raumankarin koululla luokassa 203. 044-7118634, kanttori Eila Kotiaho p.0503398751 Diakoniatyön asiakasasioiden ja kotikäyntien ajanvaraukset Marjo Karppiselle p. To 29.3. Lastenohjaajien puhelinnumero 040 5638417 MUUT Herättäjäjuhlamatka Tampereelle 6-8.7.2018 Aikataulu: Sikabaarin pysäkki 7.10, Ylivieska 7.25, Ravintola Ronai Sievi 7.50, Nivala Seuratupa 8.20, Haapajärvi ABC 9.00. Pe 30.3. Katri Lipponen siunattiin Haapajärven kirkossa 23.3.2018. Kiirastorstai klo 12 Lähetyspiiri Peltolassa, Asematie 1 (Hurskainen). 040 532 5571/Tuunanen, p. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Eeva-Kaisa Laakko. Siunauksen toimitti kirkkoherra Harri Romar. klo 12 seurakuntakerho, mukana senioriopettajat, klo 19 Veteraanikuoro konsertoi kirkossa johtajansa Martti Murtoperä johdolla, kuoro esittää talven harjoittelun satoa. klo 10 Toisen pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus Suvannon kappelissa, Janne Isomaa, Riikka Talvitie, Eeva Korhonen, virsikuoro joht. 044 711 8610, perjantaisin suljettu. Valoa varpaissa Rovastikunnallinen diakoniaperheleiri 4-6.5. Siunauksen toimitti rovasti Jaakko Rantamäki. YHTEISET Päiväkerhoon ilmoittautuminen Syksyllä alkaviin päiväkerhoihin ilmoittautuminen huhtikuun aikana Elisalle 044-7229011 tai elisa.karja@evl.fi . Su 1.4. Lipaskeräys SMarketin ja K – Market Mutin edessä, kerääjät ilmoittautukoot. Klo 12 Seurat Haikaran koululla (K Kukkola, A Pyykölä). 19.00 Kiirastorstain messu kirkossa (Kaija Tiirola, Kari Tiirola, Mika Katajamäki, Katri Syrjäniemi), Martit ja Pieni Valo avustavat Saarnateksti: Matt.26: 17-30 Virret: 300, 227, 225, 222, 221, 77 Kolehti: Oman seurakunnan nimikkolähettien työlle PITKÄPERJANTAI 30.3. Ti 3.4. klo 14 Suvannon kappelissa. ja ilmoittautumiset turnaukseen Lealle 4.4. (Huom. Kastepuun riisuminen. Kiiskilän Ry seurat, Tuomo Jokitalo. Rauhan Sanan pääsiäisseurat 1.-2.4. klo 8.30, 9.30 ja 10.30. klo 19 Oloilta Rauhanyhdistyksellä. 18.00 Ristin juurella musiikkia ja rukouksia, Gospelkuoro Pisara Nivalasta 17.00 Seurat rauhanyhdistyksellä (Markku Huhtala), klo 18.30 (Timo Kamula) LAUANTAI 31.3. puh 084309600 Seurakuntamestarin puh 050 5618998 HAUTAAN SIUNATTU Lauri Olavi Jokitalo 81v. Klo 16.30 Mieskuoro kirkossa. 2h vuoroihin. Aseman Ry, Myyjäiset Kukonkoskella. Klo 19 Hiljaisen viikon ahtisaarna kirkossa, Seppo Kinaret, mukana Annika Kuntsi ja muusikoita. Pe 30.3. To 19.4. Raution Juttutuvan aukioloajat ma, ti, to 18-20, su jumalanpalveluksen jälkeen, ke käsityökahvilan aikana klo 12-14, pe ja la suljettu. Klo 18 Lapsikuoro kirkossa. Luetaan vuoden aikana kastettujen lasten nimet. Matkan hinta 400€ (sis Alv), matkan ja majoituksen, aamiaisen, saunan ja uima-altaan käytön. 12.00 Päiväpiiri Laurikkalan pappilassa 12.00 Torstaikerho rauhanyhdistyksellä PERJANTAI 6.4 19.00 Valoa yössä -tapahtuma kulttuuritalon salissa. klo 14 seurat ry:llä, Martti Murtoperä TI 3.4. Suvi Lehtimäki, saarna Jukka Kesola, musiikissa avustaa Kirkkokuoro. Klo 16 Lapsikuoro seurakuntakodilla. Klo 18 Raamattuja rukouspiiri seurakuntakodissa. To 5.4. Tapio Kaarlela Nivalalainen Risto Tapio Kaarlela kuoli 15.3.2018 kotona. klo 10 pikkuväen pääsiäiskirkko, Vahteala, klo 11.30 pääsiäishartaus Vattukylän koululla, Lehto, klo 13 Ehtoollishartaus Kartanoväki-kodissa, klo 18 iltakirkko, Lehto, Jokilaakson musiikkiopiston selloryhmä TO 29.3. Lapsikuoro torstaisin klo 17. MA 9.4. Su 1.4. Klo 10-11.30 Lapsiperheiden nallekahvila seurakuntakodilla. Klo19. Klo 11 Eläkeläisten kerho seurakuntakodilla, ruokailu, ohjelmaa, hartaus ja arvonta. Seurakunnan kotisivujen osoite: www.nivalansrk.fi . kellonaika, alaovi menee lukkoon klo 18.) 17.30 Päiväkerho rauhanyhdistyksellä KESKIVIIKKO 4.4. Ke 4.4. klo 17 Askartelukerho 1-2lk Vitiksessä; klo 17 Välipalakerho 1-2lk Vitiksessä; klo 18 Pelikerho 3-4lk Vitiksessä; klo 18.30 Kokkikerho 4lk Vitiksessä. Klo 10. Suvannon kappelissa Hiljaisella viikolla kerhot ovat tauolla (vk 13). To 5.4. Jukka Kesola, Heidi Huhtala, musiikissa avustaa Kirkkokuoro. klo 12 keskiviikkokerho ry:llä; klo 19 Hiljaisen viikon iltakirkko TO 29.3. mennessä Heikkilän liikenne puh. Tenhon jumalanpalvelusryhmä. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Kaija Tiirola. 2. Pe 6.4. Klo 14 Seurat Korpirannan ry:llä (T Kalliokoski). Seurat Kotirinteessä, Jukka Muhola. Klo 17 Mieskuoro kirkossa. klo 19 Kirkkokonsertti Yhteisvastuulle Tapahtumalista päivittyy ja tarkentuu lähempänä. Päivämäärät 29.3. Alpo Antero Koskela siunattiin 24.3.2018 Uuden hautausmaan kappelissa Nivalassa. Klo 18 SANAJUMALANPALVELUS KARVOSKYLÄN KAPPELISSA, Päkkilä, Katajala, Sini Palola, viulu. ja 24.5. Klo 20 Nuortenilta seurakuntakodilla, pääsiäsmunajahti, kisoja ja visoja, hengailua ja muuta kivaa. Kerho-ohjelma alkaa klo 11.30. TULOSSA Ma 9.4. Klo 17 Seurat Haikaran koululla (J Tölli, J Poikkimäki). Hiljaisella viikolla ei ole päivä-eikä perhekerhoja! Ke 28.3.klo.10.00 pikkuväen pääsiäishartaus kirkossa. LÄHETYSTYÖ Seurakunnan kirpputori Peltolassa, Asematie 1, on avoinna ke ja la 9-13. klo 18.30 Raamattuluokka Nivalan ry:llä. Klo 13 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus kirkossa, Janne Isomaa, Eila Kotiaho. Seurakuntakodissa Herättäjän seurat. Juhlakenttä sijaitsee 1,5km päässä hotellilta. 040 532 5570/T Järviluoma, p. Klo 17 Kehitysvammaisten kerho seurakuntakodilla. klo 19.30 Seurat Nivalan ry:llä (E Kautto). päivähoidon pääsiäiskirkko Suvannon kappelissa; klo 13 Ehtoollishartaus Suvantokartanossa ja klo 14 Suvantotuvalla, Niko Salminen; klo 18 Raamattuja yhteyspiiri toimitalo Pietarissa, miehet Laguksessa, naiset Lydiassa; klo 18.30 Gospelkuoron harjoitukset Mariassa; klo 19 Kärsimysaiheinen virsi-ilta Yhteisvastuukeräyksen hyväksi Suvannon kappelilla, Niko Salminen, Eeva Korhonen, Tuomo Hirvi soittaa viulua, iltapala. Majoitus 1 hengen huoneissa Hotelli Kauppi. Tervetuloa tekemään löytöjä! Aukioloaikoina otamme vastaan ehjiä ja puhtaita vaatteita, kenkiä ja liinavaatteita. Sievin Ry Pääsiäisseurat, Timo Vänttilä, Matti Kenttä. Kari Lauri, avustaa Lapsikuoro. Ti 3.4. Kirkkokahvit kirkossa. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9-15 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. PERHEKERHOTYÖ Ti 3.4. Pe 6.4. Iltahartaus Heli Heikkilä. Messun jälkeen kirkkokahvit. MA 2.4. Matkan hinta 300e sis. Hän oli 89-vuotias. Ilmoittautumiset Kaarinalle 6.4. klo 15 Pitkänperjantain sanajumalanpalvelus kirkossa, Olli Luhtasela, Eila Kotiaho SU 1.4.klo 10 Pääsiäispäivän messu kirkossa, Olli Luhtasela, Eila Kotiaho. Hiljaisen viikon hartaushetki ja ehtoollisen vietto to 29.3. Klo 8 Naisten kävely ja aamiainen ja klo 10 Pääsiäismessu kirkossa, Eija Seppä, Annika Kuntsi, Maria Orjala. Lisätietoja ja ilmoittautuminen oman seurakunnan diakoniatyöntekijöille 13.4. Klo 13.30. Tervetuloa mukaan uudet ja entiset! Hiljaisella viikolla vapaat kolehdit kerätään Yhteisvastuulle Ke 28.3. Aino Eliina Törmänen siunattiin Haapajärven kirkossa 24.3.2018. Keski-pohjanmaan maakuntakuoron konsertti kirkossa. KALAJOEN ALUESEURAKUNTA Jumalanpalveluksen radiointi joka sunnuntai osoitteessa www.kalajoenseurakunta.fi /verkkokirkko/ ja Kalajoen kirkon lähettimen kuuluvuusalueella taajuudella 95,0 MHz. Klo 19.30 Alustus aiheesta ”Usko ja järki” Haikaran koululla (A Pyykölä). klo 9-11 Perhekerho Pietarissa; klo 15.30 Eläkeliiton kuoron harjoitukset Mariassa; klo 17 Lapsikuoron harjoitukset rippikoulusalissa; klo 18-19.30 Raamattupiiri Marian kahviossa, Pekka Lehto; klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset Suvannon kappelilla; klo 18 Nuorisokuoron harjoitukset rippikoulusalissa. Klo 18.30. To 29.3. 4.6. Klo 10. La 31.3. klo 15 Nuorten kuoro Selvät Sävelet harjoittelee Raumankarin koulun luokassa 203. 08-4598 500 Sievi www.sievinseurakunta.fi puh. klo 10 Messu, Soronen, klo 13.30 seurat ry., klo 16 Sanan iltapäivä Arkissa, klo 19 Keski-pohjanmaan maakuntakuoron konsertti, johtaa Simo Kangas. Tule koko perheellä katsomaan pääsiäisajan kertomus; Jeesuksen ylösnousemus ja herkuttelemaan rahkalla. 5-7 lk (4lk)kevätleiri 14.-15.4. DIAKONIATYÖ Diakoniatyön asiakasvastaanotto on avoinna ti-pe klo 8.30-10. klo 9.30-11.30 Perhekerho päiväkerhotilassa. 08 480015 tai 044 7001310. Klo 18 Kirkkokuoro kirkossa. klo 14.30-16.30 Oloilta seiskaluokkalaisille Nuorisotila Vitiksessä. Kuoroa johtaa Simo Kangas, solisteina Marita Härö, Margit Tuokko, Kristiina Salo, Kaisa Saavalainen,Simo Kangas, Aarre Polso, Jari Siirilä, Veli Ainali, Veli-Matti Erkkilä, Säestys Risto Ainali, urut, Terhi Koskela, sello, Jorma Lappalainen, kontrabasso Ohjelma 10 € LAPSITYÖ Perhekerhot kokoontuvat keskiviikkoisin ja torstaisin klo 10-12 Väentupa Kirkkotie 7. Alussa kahvitarjoilu. klo 11.00 2. klo 18 Oloilta Nuorisotila Vitiksessä. Klo 19. Eija Seppä, Annika Kuntsi, Maria Orjala. Keskiviikkona 28.3.2018 Ylivieska www.ylivieskanseurakunta.. Ke 4.4. Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ke klo 9-15, to klo 11-17, pe suljettu, p. Klo 18 Katselen Golgatalle -sävelin ja sanoin kirkossa, Poikakuoro, Mieskuoro, Projektikuoro, Veli Ainali, Annukka Palola, Heidi Huhtala, loppuliturgia Kari Lauri. Su 1.4. klo 11 Varttuneiden kerho Nivalan ry:llä (J Tölli). klo 18.30 Hengellisen musiikin ilta Kiiskilän koululla, laulamme myös uusia virsiä. Klo 10-13 Eu-ruoan jako seurakuntakodilla. 044 744 0756/Parkkila. Hautauksia. Su 1.4. Palveleva kirje, PL 210, 00131 Helsinki. Klo 17 Lapsikuoro kirkossa, huom. pääsiäispäivä 13.00 Seurat rauhanyhdistyksellä (Antti Katainen), 14.30 (Esko Lapinoja) 18.00 Kansanlähetyksen raamattupiiri Filia-torilla YLÖSNOUSSEEN KOHTAAMINEN 19.00 Messu kirkossa (Kaija Tiirola, Kari Tiirola, Katri Syrjäniemi) Lehterin kuoro vanhemmat Saarnateksti: Matt 28:8-15 Virret: 98, 745, 102, 476:1-, 224, 105 Kolehti: Yhteisvastuukeräykseen TIISTAI 3.4. Sähköposti sievi.seurakunta@evl.fi , Kotisivu: www.sievinseurakunta.fi SEURAKUNNAN VIIKKO KASTETTU Minea Laura Maria Törmälä, Ariel Jenni Isabella Liljendahl, Aamos Onni Eliel Österberg HAUTAAN SIUNATTU Katri Lipponen 77 v., Aino Eliina Törmänen 87 v. Hiljaisen viikon keskiviikko klo 18 AHTISAARNA SEURAKUNTAKODISSA, Junttila, Rautio, Gospelkuoro Pisara. 12.00 Pappilan päiväpiiri, viikkomessu. Pe 6.4. Kiiskilän Ry isot seurat, Tuomas Linna ja Tarmo Leppälä. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. MA 2.4. 12.4. seurat Pajulassa Lauluvuoro pk-Kiiskilä, Veli-Matti Huhtala. Päivähoidon pääsiäiskirkko keskiviikkona 28.3. Seurakunnat kutsuvat Tervetuloa! 11 KALAJOKILAAKSO . Klo 10. Klo 17 Kokkokerho 1-6 –luokkalaisille nuorisotilassa. Pikkuväen Pääsiäishartaus kirkossa. Klo 9.30-15 Lasten pääsiäisvaellus seurakuntakodissa, jossa pienissä ryhmissä kuljetaan Yläsalin tapahtumista Jeesuksen haudalle, iloon ja riemuun, ajat puolen tunnein välein, kotona olevat lapset perheineen voivat kysellä aikoja Eija-papilta 044 7229029 tai tulla paikanpäälle seurakuntakodille. To 29.3. Klo 18 Seurat Nivalan ry:llä (M Hallikainen, O Hosionaho). Rahkatarjoilu SU 1.4. klo 9 Perhekerho Pietarissa; klo 13.30 Tuomelan kyläkerho Tuomelan kylätalolla; klo 18 Kohtaamispaikka Yhteisellä matkalla Suvannon kappelissa, aihe Miten kannat vastuusi. klo 18 naistenpiiri pienryhmähuoneessa KE 4.4. I Pääsiäispäivän Messu kirkossa, Tapani Kirsilä, Päivi Aho, Satu Heinonen, rippikoululaiset. Anu Rautio, Ilpo Terho, laulu, Sanna Pitkänen, sello, Sanna Suihkonen, piano, Sanna Jukkola, raamatun tekstit. Hän oli 49-vuotias. Klo 12 Eläkeliiton kerho seurakuntakodilla. Ke 4.4. Pe 6.4. Tuottehan myyntiin leivonnaisia (merkitse päälle ainesosaluettelo, leivontapäivämäärä ja nimikirjaimesi) ja arvontatavaraa! Tuotteet voi tuoda edellisenä päivänä pappilaan tai aamulla myyjäispaikalle. klo 12 Varttuneen väen kerho Väentuvalla, Kirkkotie7 Ke 4.4. klo 10 sanajumalanpalvelus, lit Soronen, saarna Juhani Nevalainen, kirkkokuoro, klo 18.30 lauluseurat ry:llä. Ti 10.4. Kuoroa johtaa Simo Kangas, solisteina Marita Härö, Margit Tuokko, Kristiina Salo, Kaisa Saavalainen,Simo Kangas, Aarre Polso, Jari Siirilä, Veli Ainali, Veli-Matti Erkkilä, Säestys Risto Ainali, urut, Terhi Koskela, sello, Jorma Lappalainen, kontrabasso Ohjelma 10 € Klo 19. Klo 14.45 Ehtoollishartaus Mäntyrinteellä, Suvi Lehtimäki, Heidi Huhtala ja Kirkkokuoro. mennessä, myös ruoka-allergiat. Kari Lauri, avustaa Lapsikuoro. mennessä Heikkilän Liikenne p. Klo 18.30. klo 11 Päihderiippuvaisten ruokailu seurakuntakodissa, 3e. 040 760 2562. klo 12 Varttuneen väen kerho Vanhallakirkolla. Taloustoimisto ja kirkkoherranvirasto suljettu kiirastorstaina 29.3., mutta kirkkoherranvaalin äänioikeutettujen luetteloon liittyviä oikaisuvaatimuksia on mahdollista jättää klo 11-16 kirkkoherranvirastoon. Pääsiäispäivä KRISTUS ON YLÖSNOUSSUT! 10.00 Messu kirkossa (Kari Tiirola, Kaija Tiirola, Katri Syrjäniemi) Lehterin kuoro nuoremmat Saarnateksti: Matt. Mauno Eerikki Mäkelä siunattiin Himangan kirkossa 24.3.2018. klo 18 Ristin juurella Haapajärven kirkossa. Tulossa: Keski-pohjanmaan maakuntakuoron konsertti kirkossa 8.4. Jaana Yrttiaho; klo 12 Rauhan Sanan pääsiäisseurat jatkuvat Suvannon kappelilla, Timo Kontio, Göran Esberg, Ken Helmes, klo 14.30 Pyhäkoulu Timo Kontio, klo 15.15 Seurat Jukka Paananen, klo 17 Päätösseurat Göran Esberg, Timo Kontio, seuroja voi kuunnella ylivieskanseurakunta.fi ; klo 13 Uusheräyksen seurat Betaniassa, Leo Mehtälä; klo 14.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Mikko Tahkola ja klo 16 Arto Tölli. klo 19 raamattupiiri seurakuntakodilla TO 5.4. Ti 3.4. Kalajoen rovastikunnan seurakuntien yhteinen toiminta Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän. Su 15.4. Klo 11 Raution seudun rauhanyhdistyksen pyhäkoulut Rautio: Suojarinteellä, Typpö-Kärkinen: Paula ja Ossi Rautakoskella. 08-464 0530 Nivala www.nivalansrk.fi puh. klo 19 Yökahvila seurakuntakodin nuorisotilassa. 10.00 Perhekerho Honkaniemen leirikeskuksessa 17.00 Kirkkoseikkailukerho kirkossa 18.30 Seurat rauhanyhdistyksellä (Timo Puronhaara) TORSTAI 5.4. klo 18 Ompeluseurat Mirjami ja Juhani Alarannalla; klo 19 Lähetystilaisuus Inga ja Heikki Myllylällä, Niko Seppä. 26.4. Klo 14. Kiiskilän Ry isot seurat, Antero Hämäläinen, Timo Mehtälä. Sievin Ry Pääsiäisseurat, rakennuslainakolehti, Seurakyyti. Palveleva puhelin joka päivä, su-to klo 18-01, pe-la klo 18-03 p. klo 19 Haikaran ry:n pääsiäisseurat alkavat Haikaran koululla (S Haaponiemi, L Hankkila, S Joentakanen). Kirkkokuoro keskiviikkoisin klo 19. Ke 4.4. Ma 2.4. MUU YHTEINEN TOIMINTA Ristin juurella pe 30.3. To 5.4. Klo 15. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Pääsiäisaskartelua Ke 4.4. Pe 30.3. klo 7.30 Hiljaisen viikon aamuhartaus Mariassa, Riikka Talvitie ja Teija Siirtola; klo 8.30, 9.30 ja 10.30. 0400 22 11 80. Klo 19 Kiitos soikoon iäinen -Yhteisvastuukonsertti Kalajoen seurakuntakodilla, Alavieskan Kirkkokuoro Eila Kotiahon johdolla, Kalajoen Mieskuoro ja Kirkkokuoro Heidi Huhtalan johdolla, juonto AnnaMaija Pahkala,kahvitus klo 18.30 alkaen, tuotto yhteisvastuun hyväksi. Kirkkoherranvirastossa on myytävänä adresseja, hengellistä musiikkia sekä uusia virsikirjoja. Klo 14. Su 8.4. Gospelkuoro Pisara, joht. Juha Vihriälä, lapsille omaa ohjelmaa, järj. Raamis perjantaisin klo 18.30 ja Oloilta 19.30 Nuorten pelivuoro yläkoulun salissa tiistaisin klo 17.00-18.30 RIPPIKOULU III-leiri 7.-8.4. Ti 3.4. Ke 28.3. Majoitus 2 hengen huoneissa Hotelli Kauppi. Nuorten Pääsiäishartaus kirkossa, Rippikoululaiset, Satu Heinonen, Piia Kallio, Päivi Aho. VARHAISNUORISOTYÖ Ke 4.4. Klo 18 Pääsiäisillan messu kirkossa, Janne Isomaa, Eila Kotiaho, Mervi Hakala laulu. Ilmoittautumiset 4.6. KRISTUS ON VOITTANUT KUOLEMAN 23.00 Pääsiäisyön messu kirkossa (Mika Katajamäki) Kolehti: Pakolaisten auttamiseen kriisialueilla Kirkon Ulkomaanavun kautta SUNNUNTAI 1.4. klo 7.30 Hiljaisen viikon aamuhartaus seurakuntakoti Mariassa, Niko Salminen ja Eeva Korhonen; klo 13.30 Ehtoollishartaus Sipilässä, Tuomo Kälviä ja Teija Siirtola; klo 14 Hiljaisen viikon hartaus ja ehtoollisen vietto Suvannon kappelissa, kahvitarjoilu tilaisuuden jälkeen; klo 17 Lapsikuoron harjoitukset rippikoulusalissa; klo 18 Nuorisokuoron harjoitukset rippikoulusalissa; klo 19 Kiirastorstain iltamessu Suvannon kappelissa, Eeva-Kaisa Laakko, Niko Salminen, Teija Siirtola, kirkkokuoro; klo 20 Pääsiäislauluilta Rauhanyhdistyksellä. Klo 19 Ompeluseurat Suojarinteellä, Jouni Myllylä. Sievin Ry, seurakuntapäivät Uskomisen ilo, seurakyyti, Hannu Kallunki. Klo 11-13 Eu-ruoajako Kalajoen Pappilan kellarissa, ruoka-apua tarvitseville, jaossa maitojauhetta, hernekeittoa, lihapurkkeja, hapankorppuja, jauhoja ja puurohiutaleita, ota oma kassi mukaan, lisätietoja Ullalta p.0447229006. Ohjelma 10 e. NUORISOTYÖ Pe 6.4. MUUT Seurakunnan ateriapalvelu Mariassa avoinna ma-to klo 10.30-13, pe klo 10.30-12. Tied. mennessä kyyditystä ja ruokailua varten. klo 10 sanajumalanpalvelus, Vahteala, klo 13.30 ehtoollishartaus Paakkilanhovissa, Lehto LA 31.3. klo 10 Veisuut seuratuvalla (V Järviluoma). Klo 18 Seurat Haikaran koululla (K Kukkola). klo 19 Kiirastorstain messu kirkossa, Olli Luhtasela, Eila Kotiaho. klo 18 Raamattuluokka Kirsi ja Mika Ahosella; klo 18 Päiväkerhot Rauhanyhdistyksellä. Ke 4.4. Päivystysaikana vastaa numero 044-7118670. To 29.3. VARHAISNUORISOTYÖ Ke 28.3. Pe 6.4. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Kaija Tiirola. Muistotilaisuus oli Honkaniemen leirikeskuksessa. Klo 1011.30 Lapsiperheiden Nallekahvila seurakuntakodilla. Klo 12 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus, toim. majoituksen 2-hh Hotelli Kaupissa (1-hh 400e). Pe 30.3.Klo 12. NUORISOTYÖ To 5.4. KESKIVIIKKO 28.3. MUSIIKKI Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla keskiviikkoisin klo 18.30 -20.30 Nuorten kuoron harjoitukset seurakuntakodilla joka toinen torstai klo 15.30. Tiedustelut Hanna Pärkkä, 044-3598 529 tai 040-5797722 PYHÄKOULUTYÖ Pyhäkoulut su 1.4. 08-4800 15 Haapajärvi www.haapajarvenseurakunta.fi puh. klo 13 hartaus Omavieskassa. Gospelkuoro Pisara, joht. Pe 27.4. 0407602562 Kirkkoherranvirastossa myytävänä adresseja 14€/ kpl. To 5.4. Ilmoitathan erityisruokavaliosta, jos sellainen on. Pe 6.4. Tupaantuliaisseurat Mirka ja Janne Rentolalla, Kuusikontie 1. Kansanlähetys; klo 18 Seurat Raudaskylän Kr. Perheasiain neuvottelukeskus Terveystie 11, Ylivieska, ajanvaraus ma-to 12-13, p. Muistotilaisuus oli Honkaniemen leirikeskuksessa. O Mikhailova. (Oulun Tuomiokirkon seurakunta) Verkkosivut osoitteessa: www.kalajoenrovastikunta.fi . Ke 4.4. MUUT TAPAHTUMAT Ke 28.3. klo 11.30. Timo Vänttilä, Matti kenttä. Sanajumalanpalvelus kirkossa, Tapani Kirsilä ja Päivi Aho. Ma 2.4. Muistotilaisuus oli Pitkokartanossa. klo 15 Nuorten kuoro Selvät Sävelet harjoittelee Raumankarin koulun luokassa 203. Klo 17 Kokkokerho 1-6 –luokkalaisille nuorisotilassa. Pe 6.4. Kalajoen kristillisellä opistolla. klo 19 Vanhankirkon kappelissa Lauluilta, laulamme uusia virsiä. aika ja päivä. Seppo Maarala laulaa. klo 17.00-18.30 seurisseikkailu seurakuntakodilla, jos on kaunis ilma olemme ulkona. 08-425990. Tarkemmin ensi viikon kirkollisissa. Klo 17-19 Raution seudun rauhanyhdistyksen päiväkerho Suojarinteellä. klo 17 Nuorten ilta seurakuntakodin nuorisotilassa. Jumalanpalvelusta voit kuunnella myös nettiradiosta www. Kaikki 7-luokkalaiset pelailemaan, tekemään läksyjä, tapaamaan kavereita ja syömään välipalaa; klo 18.30 K-16 lautapeli-ilta Vitiksessä. DIAKONIATYÖ Diakoniatoimiston aukioloajat ti ja to klo 9.00-10.30, muulloin sopimuksesta, p. 10.00 Perhekerho Honkaniemen leirikeskuksessa, pääsiäispolku 19.00 Hiljaisen viikon iltakirkko kirkossa (Rauhanyhdistys, Timo Puronhaara) KIIRASTORSTAI 29.3. Ma 2.4. klo 10 Perhekerho SU 8.4. Ma 2.4. RAUTION KAPPELISEURAKUNTA Ke 28.3. mennessä puh 044-3598 534. päivä. 044-7118 610, 044-7118 612 Kalajoki www.kalajoenseurakunta.fi puh. Ennen harjoituksia kuorolaisille tarjolla välipala. Pe 30.3. Siunauksen toimitti rovasti Seppo Kinaret. To 5.4. Ke 4.4. Ma 2.4. MUUT Pe 30.3. Kari Lauri, puhe Jukka Kesola, musiikissa avustaa Chorus Vallis -kuoro Soili Aution johdolla. Klo 18 Seurat Suojarinteellä, Kalle Rautakoski, Raimo Österberg. Palveleva netti osoitteessa: http://evl.fi /palvelevanetti. Pe 6.4. Ilmoittautuminen oman seurakunnan diakoniatyöntekijälle pe 13.4. klo 12 Varttuneen väen kerho Asemalla, Erkan talossa. Hän oli 87-vuotias. Tilaisuus alkaa klo 9.30 liikuntahallilla. Merijärven seurakuntatoimisto on auki torstaisin klo 9-12, jolloin toimistossa päivystää kappalainen Janne Isomaa. To 5.4. Klo 13.30 Ehtoollishartaus Terveyskeskuksen vuodeosastolla, Suvi Lehtimäki, Heidi Huhtala ja Kirkkokuoro. leiri maksaa 13 e, Ilmoittautumiset Lealle 044-3598 534 LAPSITYÖ Perhekerhoa ei to 29.3. Ke 4.4. klo 18 Yhteiskristillinen sanan ja rukouksen ilta seurakuntakodissa. klo 17 Kokkikerho 3-6 –luokkalaisille nuorisotilassa. Klo 18.30. klo 9.15 lastenkirkko kirkossa;klo 1011.30 perhekerho seurakuntakodilla. viikkojen ke klo 12 -13.30, ruokailu alk. klo 19 Lähetysilta Ollalassa Timo ja Irma Vuorenmaalla, Kypäräntie 30 TI 10.4. Ti 3.4. Lounaan hinta eläkeläisille 6,50 e, muilta 7,50 e. (Joh. klo 12 Arkissa. Lipaskeräys: Pe 13.4 ja la 14.4. TO 5.4. Lounas kahveineen 5e. klo 19 Korpirannan ry:n ompeluseurat Paula ja Vesa Kaarlelalla (R Österberg)
/rivit Kartanotie 3 84100 Ylivieska Rivi-ilmoitukset julkaistaan Kalajokilaaksossa keskiviikkoisin. Mielellään isoissa erissä. SIJOITUSPAIKAKSI valikoitui yleiskaavan merkitty teollisuusalue asemanseudun pohjoisosalla. Myös verotulot toteutuivat hieman yli odotusten. Uuden terveyskeskuksen piha-alueen rakentamiselle hintaa tuli 530?000 euroa. 0400 580 611. Olemme osa Nokian Renkaat -konsernia. Tiedustelut puh. Tule tekemään Vianorista maailman mu kavin Pitstop asiakkaillemme! Sesonkihenkilöstön työ painottuu rengasasennuksiin, mutta voi sisältää myös varaston hallintaan ja asiakaspalveluun liittyviä tehtäviä. Lisätietoja antaaPekkaHonkala+358 40 7492 791 tai Irina Säily +358 44 3443983. Puh. Ei koske ne n kau a jäte yjä ilmoituksia! Rivi-ilmoitus 1. Ely-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen lausunnossa oli esitetty vaatimuksia, jotka otettiin huomioon kaavassa käydyn viranomaisneuvottelun jälkeen. Haemme Sievin toimipisteeseemme Varastotyöntekijää Työtehtävä edellyttää järjestelmällisyyttä, oma-aloitteisuutta ja joustavuutta. HAEMME SESONKIHENKILÖSTÖÄ Ylivieskan palvelupisteeseen www.vianor.. Bioenergialaitos ei ole tällainen maatalouden suuryksikkö vaikka käyttääkin raaka-aineena karjataloudessa tuotettua lietelantaa. Kaksi henkilöautoa oli ollut pysähtyneenä tiellä olleen esteen vuoksi. /tyopaikat Pohjois-Euroopan suurin jalkinevalmistaja | sievi.com Sievin Jalkine Oy on Pohjois-Euroopan suurin jalkinevalmistaja. Autot ja ajoneuvot . Täytämme paikat sopivien henkilöiden löydyttyä. Ilmoitus kokonaisuudessaan kunnan verkkosivuilla www.toholampi.. Hallituksessa jatkavat toimitusjohtaja Marko Järvinen Kokkolasta, yrittäjä Mika Kiljala Ylivieskasta, toimitusjohtaja Asko Männistö Ylivieskasta, DI Eija Sorjamaa Raahesta ja hallitusammattilainen Reijo Tauriainen Oulusta. Täytämme paikat sopivien henkilöiden löydyttyä. > Avoimet työpaikat > Määräaikainen toimistoinsinöörin virka. Noin 57 hehtaarin kaava-alueella on rakennusoikeutta kaikkiaan noin 67?000 kerrosneliötä. Aluvanteet ei kuulu kauppaan. 220 e, luottotied.tark. Ei tup.Vap. Työ on pääsääntöisesti 2ja 3vuorotyötä ja työsuhteiden kesto kolmesta kuukaudesta toistaiseksi voimassa olevaan. tarjotaan vuokralle . 041 456 9755. Siellä kustannukset alittuivat noin 580?000 euroa vuoden 2017 muutettuun talousarvioon verrattuna. Puh. Ton t . Vuokra-aika on 30–50 vuotta ja vuosivuokra viisi prosenttia tontin myyntihinnasta. Kolehmainen korvaa Osuuskunta PPO:n hallituksessa varatuomari Marko Tepon, joka luopuu tehtävästä henkilökohtaisten syiden vuoksi. vuokrakoti123@gmail.com 0400622947/viesti Vuokralle tarjotaan remontoitu KAKSIO Ylivieskan ydinkeskustassa. Laitoksen kokoa ja käytettävää raaka-ainemäärää rajattiin sittemmin hyväksytyn asemakaavan mukaiseksi sekä laadittiin hajumallinnus, jonka johtopäätöksenä on, ettei laitoksen toiminnasta aiheudu merkittävää hajuhaittaa. Vuonna 1951 perustettu kansainvälinen perheyritys työllistää tällä hetkellä yhteensä noin 540 henkilöä sekä kotimaassa että ulkomailla. Puh. Aiempiin työtehtäviin lukeutuvat muun muassa Haapaveden Teknologiakylä Oy:n toimitusjohtajuus. Aikaisempi kokemus alalta lasketaan eduksi, mutta ei ole välttämätöntä. Haluamasi asia tulee mahtua tähän laan. Yritys 50 € Huom! Valmistuslisä 5 € • Laskutuslisä 5,40 €. Tilikauden alijäämä katetaan edellisten tilikausien ylijäämästä, jota on viime vuoden jälkeen jäljellä 5,4 miljonaa euroa. Ota yhteyttä: toimipaikan päällikkö Seppo Karhula, puh. Aiempi kokemus rengasasennuksista on etu, mutta ei ole välttämätöntä. Muut HINTA: . Esityksen mukaan kaikki tontit on mahdollista ostaa tai vuokrata. Haemme Kärsämäen kuntaan vakituiseen virkaan JOHTAVAA SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄ Haku päättyy 4.4. Kertomusvuoden tilinpäätös näyttää ylijäämää lähes 300?000 euroa. Katso Kalajokilaaksosta! Vuokrattavana KT-KAKSIO 52 m² Oulaisissa, heti vapaa. Ylijäämä kirkkoremonttiin Nivalassa. Vaatii vähän liimaa takapäähän. Yksityinen 25 € . Nimi Lähiosoite Postinumero, Toimipaikka Puhelinnumero . Tontista kalleimmat sijaitsevat niin sanotulla hotellikylän alueella ja ovat yli miljoonan euron arvoisia. Kuvallinen (max 110 merkkiä) . Lainakanta oli vuoden 2017 lopussa 22,6 miljonaa euroa, joka tekee 4?240 euroa asukasta kohden. Pidätämme oikeuden muu aa tai lyhentää tekstejä. Kuntalaisaloite ei anna aihetta vaihtaa biolaitoksen paikkaa Nivalassa Kalajokilaakso NIVALA Nivalan keskustan tuntumassa olevan liikenneympyrässä valtatiellä 27 sattui maanantaina kolmen henkilöauton ketjukolari. Koulutamme tehtäviin valitut henkilöt. Kolmannen autoilijan huomio oli muualla niin, että hänen auto törmäsi toisena olleen auton perään. Vuokratak. Kolehmainen Osuuskunta PPO:n hallitukseen Kalajokilaakso NIVALA Nivalan kirkkoneuvosto käsitteli tilintarkastajan lausunnon vuoden 2017 tilinpäätöksen osalta ja lähetti tilinpäätöksen edelleen kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi. 040123 45678 Osasto: . Hakijoiden on esitettävä tontinkäyttösuunnitelma sekä alustava liiketoimintasuunnitelma niiden tonttien osalta, joissa asemakaava edellyttää matkailua palvelevia toimintoja. 040 509 8785. SB-kiinteistöpalvelulta sakoja umpikaivojen tyhjennykset, sekä viemäriverkoston huuhtelut. Tervetuloa! Puh. Lisäksi alue sijaitsee tulvavaara-alueella. > Avoimet työpaikat. Ostot . Palvelut . Muistutuksessa esitetty laitoksen mahdollinen laajeneminen edellyttää ympäristövaikutusten arviointia ja asemakaavan muuttamista alueella. 041 369 6645 Ylivieska Sieviläistä PUNAISTA HERAA S-Market Alavieska, Reisjärvi ja Justus-Myymälä Ylivieska. Isommilta henkilövahingoilta vältyttiin, mutta kaksi autoa vaurioitui pahoin. Myynnit . Vuokrataan siisti 41 m² yksiö Ylivieskan kesk. Olen kestotilaaja, käytän ilmaisen rivi-ilmoitusetuni (1 kpl/vuosi) Ruudukon täyttö: Täytä oheinen ruudukko selväs tekstaten siten, e ä joka ruutuun tulee yksi kirjain. Puh. Toinen auto sinkoutui törmäyksen voimasta keulimmaisena olleen auton perään. Syksyllä ennuste näytti vielä synkemmältä, kun lisätalousarvion yhteydessä alijäämä näytti 3,9 miljoonaa euroa. –?Rakennusoikeudet ovat näissä niin suuria, että siksi hinta nousee. 12 KALAJOKILAAKSO . ESIKUIVATTUA PAALIREHUA. Myös Kuikanrannan alue on yleiskaavassa maatalouden suuryksikköjen alue sekä maisemallisesti arvokas peltoalue. Toimintakulut alittuivat 1,6 miljoonalla eurolla talousarvioon verrattuna. Arja Kangas PYHÄJÄRVI Pyhäjärven kaupungin tilinpäätöksen alijäämäksi kertyi viime vuonna kaikkiaan 1,16 miljoonaa euroa. Ylijäämä käyttetään kirkon mittavaan remonttiin. Radioamatöörit + muut, ROLLERITUNERI MFJ 962 D, PÖYTÄMIKKI MC 60, Jasu 2000 PIIRIKORTIT Poveri 20 A. Kaavamuutoksen yhteydessä on selvitetty ympäristö-, liikenne-, meluja hajuhaittojen vaikutukset Ely-keskuksen edellyttämällä tavalla. Tukenasi ovat vakaan, kasvavan perheyrityksen edut. Yksityinen 15 € . LYLYN PERUNAA Pito, Afra, Vellox, Calle, Siikli ja Puikula tänään Oulaisten tori klo 9-10.30, Haapavesi tori klo 11.30-13, Ylivieska tori klo 1414.30. huhtikuuta. Kaupungin omavaraisuusaste oli 54,7 prosenttia. Pääasia, että omaat positiivisen asenteen työntekoon. Asemakaavaehdotuksesta ei esitetty muistutuksia. klo 15.00. Varsinaisia tontteja on 35, ja niiden yhteisarvo on vajaat 15 miljoonaa euroa. Kalajoen kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että tontit jätetään haettaviksi ilmoittautumisja neuvottelumenettelyn perusteella. Torilla tapahtuu . Ilmoitukset jätettävä viimeistään edellisenä päivänä klo 12 mennessä. Haemme dynaamiseen joukkoomme määräaikaista RAKENNUTTAJAINSINÖÖRIÄ Hakuaika päättyy 6.4.2018 klo 12.00 Hakuilmoitus on kokonaisuudessaan osoitteessa www.ylivieska.. Pyhäjärven alijäämä odotettua pienempi Seija Krapu NIVALA Nivalan kaupunginhallitus totesi, että Esa Konttilan ja Tuomo Takalon jättämä ja 189 allekirjoittama kuntalaisaloite Valion suunnitteleman bioenergialaitoksen sijoituspaikasta ei anna aihetta sijoituspaikan muuttamiseen. Männän renkaat huohottaa. Kirkkovaltuusto kokoontuu 16. Tuotantotyöntekijöitä kenkien pohjaamiseen ja viimeistelyyn liittyviin tehtäviin. halutaan vuokrata . Lähetä hakemuksesi ja CV:si 15.4.2018 mennessä osoitteessa: www.sievi.com/fi/tyopaika t Ompelijoita jalkineneulosten valmistukseen liittyviin tehtäviin. Puh. Kerrosneliön hinta ei merkittävästi poikkea esimerkiksi Herrain hiekkojen tontista, selvittää kaupungin maanmittausteknikko Ari Matkaselkä. www.mecanova.com Toholammin kunnan teknisellä osastolla julistetaan haettavaksi kahden vuoden määräaikainen TOIMISTOINSINÖÖRIN VIRKA Hakemukset 8.4.2018 mennessä. Koulutamme tehtäviin valitut henkilöt. 40 km Kalajoki, viimeisiä viedään. Ompelualan koulutus tai työkokemus lasketaan eduksi, mutta ei ole välttämätön. Tuunaajalle lähes ajokuntoinen projekti. Marinan tontit tulossa tarjolle Kalajoella Kalajokilaakso YLIVIESKA Osuuskunta PPO:n hallintoneuvosto on nimittänyt uudeksi hallituksen jäseneksi varatuomari Marjo Kolehmaisen Oulusta. Pyhäjärven kaupungin toimintakulut sisältävät peruspalvelukuntayhtymä Selänteen palvelut. Hyvä fyysinen kunto on perusedellytys. Vieripuhdon tien alue ei sovellu sijoituspaikaksi mm. Investointien toteutuma oli yhteensä 3,5 miljonaa euroa. Vuokra 440 €/kk+vesi+sähkö, autop. Vuokralle tarjotaan Torilla tapahtuu koja Ty p yöpaik koja Työpai kkoj kkoja Työpai kkoja Työpai kkoja Työp Työpai kkoja Työpai kkoja Työpai kkoja Työpai kkoja Ty ikkoja Työpai kkoja Työpai kkoja Työpai kkoja Työpai kkoja Työpai k Työpai kkoja Työpai kkoja Työpai kkoja Työpai kkoja Työpai kkoja Ty k ja Työpai kkoja Työpai kkoja Työpai kkoja Työpai kkoja Työpai k ikkoja Työpai kkoja Työpai kkoja Työpai kkoja T Työpai kkoja Työpai kkoja Työpai kkoja Työpai kkoja T T öpa Haetko töitä. Puh;0400445932 Työsuorituksia 0700-411275 Kaisa Jannela Suomen parhaita näkijöitä 2,17 min. Tilinpäätösvuonna nostettiin talousarviolainaa 4,45 miljonaa euroa talousarvion mukaisesti. Aloitteessa esitetyt biolaitoksen rakentamiseen ja toimintaan liittyvät ongelmat on selvitetty asemakaavamuutostyön yhteydessä eikä toiminnasta aiheudu sellaista haittaa, jonka perusteella biolaitoksen sijoituspaikkaa pitäisi lähteä muuttamaan, kaupunginhallitus perustelee. Puh: 040 520 9179. Palvelupisteitämme on Pohjoismaissa, Venäjällä ja Keski-Euroopassa yli 1500. Paikat täytetään heti sopivien hakijoiden löydyttyä. Viime vuoden suurimmat investoinnit olivat Keskuskoulun pihan peruskorjaus sekä lähiliikuntapaikan rakentaminen, jonka hinta bruttona on noin 1,1 miljonaa euroa. Menestykseen kotimaisella työllä Vianor on autohuoltoja rengaspalveluihin erikoistunut suomalainen ketju, joka toimii 26 maassa. jätevesiverkoston puuttumisen takia. Eläimet . Myytävänä Halutaan vuokrata Sekalaiset Romu-Heikin Huutokauppahalli avoinna pääsiäisviikolla torstaina 9-17 ja lauantaina 9-14. Alijäämä jäi kuitenkin odotettua pienemmäksi, sillä talousarviossa odotus oli 1,9 miljoonaa euroa. Alueelle on laadittu asemakaavamuutos, jonka Nivalan kaupunginvaltuusto on hyväksyi kesäkuussa. –?Parempi kuin odotettiin, vaikka eihän tämä hyvä ole, summaa kaupungin hallintojohtaja Hannu Haapala. Julkaisupäivä ____ / ____/2018 Ilmoittaja Rivi-ilmoitus Ostamassa myymässä vaihtamassa Kalajokilaaksossa ilmoitat helposti ja edullisesti! Meillä kauppa käy Varattavissa Lhasa apson pentuja Haapavedellä. Tuotantolaitoksemme sijaitsevat Sievissä ja Oulaisissa. Katso lisätiedot www.karsamaki.. Aloitteessa esitetyistä vaihtoehtoisista sijoituspaikoista on ensimmäiseksi selvitetty nykyisen jätevesipuhdistamon alue, jossa esteeksi muodostuivat asutus yleiskaavan yhdyskuntateknisen huoltoalueen rajalta noin 100 metrin päässä, sekä yleiskaavaan merkityt asuntorakentamisen reservialue ja maisemallisesti arvokas peltoalue. 0400 890 537. Puh. Ammatillinen koulutus tai työkokemus lasketaan eduksi, mutta ei ole välttämätön. Viime vuonna Pyhäjärvellä korjattiin myös kaavateitä. Aloite ja sen mukana oleva muistutus on liitetty ympäristöluvan käsittelymateriaaliin. HYVÄÄ HEINÄÄ. Kaikkiaan Selänne-palvelut nielevät kaupungin ulkoisista menoista 25,1 miljonaa euroa. Hän toimii Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry:n toimitusjohtajana. Keskiviikkona 28.3.2018 Töihin Haemme työntekijöitä Nivalaan Mekaniikan valmistuksen työvaiheisiin E t simme työntekijöitä ohutlevymekaniikan valmistuksen eri työvaiheisiin kesätöihin sekä pidempiin työsuhteisiin särmäykseen, levytyökeskukselle ja hitsaukseen. Tied. Puh. Yritys 30 € . lk POSTIMERKKI Edullisin ilmoituksen jä ötapa: www.kp24.. Jätä sanojen väliin tyhjä ruutu. 0400 276 539. Alijäämää lievensi Haapalan mukaan toimintaja henkilöstökulujen alittuminen. Veneet . Tonttialueista osa luovutetaan suurempina kokonaisuuksina. Halutaan vuokrata PELTOA. 044 954 4362. Ympäristöluvan käsittelee lupajaos, jonka toimivaltaan ympäristölupa kuuluu.. Luovutus alkaen viikolla 15. Jätä hakemuksesi osoitteessa: sievi.com/. SÄILÖREHUA lypsylehmille. 050 550 7335. 010 401 3921 tai seppo.karhula@vianor.com. Asunnot . Teks (max 140 merkkiä) . Kiinnostuneita pyydämme lähettämäänhakemuksensaja CV: nsä mahdollisimman pian rekrytointi@mecanova.com taiosoitteella MecanovaOy,Pajatie13,85500Nivala, kuoreen merkintä haettavasta tehtävästä. Kolmen auton ketjukolari Nivalassa Pia Räihälä KALAJOKI Hiekkasärkillä sijaitsevan Marinan asemakaava-alueen tontit ovat tulossa haettaviksi. Työ kestää noin 1-3 kuukautta. Kuivia KOIVUKLAPEJA 11 m³ kuormissa, kuljetus n. Tehtävään haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.?, työavain 174062. Puh. 040 509 8785. Tärkeintä on positiivinen ja reipas asenne, me koulutamme sinut tehtävään. 1.4
7 5 2 43-20 58 Bee DC 1 ................. Kalajoen SM-nostoihin ennätysosanotto Kalajokilaakso MAASTOJUOKSU, MADRID Kalajoen Junkkareiden Jukka Kauppila juoksi Euroopan maastomestariksi Madridissa. Ennätysmäinen osallistujamäärä laittaa Hiihtomajan tilat ahtaalle ja järjestäjät joutuvat arvioimaan kisa-aikataulua uudelleen. Tästä huolimatta lauantaina kilpailu kestää yli kellonympäryksen, sanoo Junkkareiden painonnostojaoston puheenjohtaja Janne Niemi. Kuntatekniikan palvelut ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN HYVÄKSYMINEN Kaupunginvaltuusto on päätöksellään 26.3.2018 § 16 hyväksynyt asemakaavan muutoksen, jolla muodostuu 1. Anna-Maria Tokola jätti EM-kisat väliin. Seurakunta myy maita yhteensä 46?500 eurolla. Cowboys eteni Mestiksen lopputurnaukseen B-nuorten aluesarjan kautta. Nikkarin nurkka Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS pidetään Savelan talolla 10.4.2018 klo 19.00 Tervetuloa. Viimeisen niitin iski Jaakko Tuomaala lopussa tyhjään maaliin. Luokka B (14): 1) Tiia Putkisto BC Islanders 1248, 2) Timo Koutonen Star Bo 1222, 3) Niina Koutonen Star Bo 1157, 4) Esa Nygård KalKe-90 1154, 5) Heikki Yliuntinen OLS 1142, 6) Mikko Kopakkala Star Bo 1128, 7) Kari Kentala Rkm-89 1108, 8) Teuvo Turtiainen Rkm-89 1108, 9) Jarmo Koskela KalKe-90 1107, 10) Jani Soukka KaBow 1087. Yhtiö on helsinkiläinen ja projektipäällikkö Eero Moilanen on yrityksen Oulun toimistolta. Keskiviikkona 28.3.2018 Kalajokilaakso AUTOURHEILU, NIVALA Nivalan Urheiluautoilijat saa leader-rahoitusta Pyssymäen jokkisradan kunnostukseen. Turnaukseen osallistui kahdeksan joukkuetta Ylivieskasta, Kalajoelta ja Haapajärveltä. Kaikki osaston jäsenet mukaan, kahvitarjoilu ja ruokailu. Naisten mestaruussarjassa Himanka DC:n Veera Suurkoivu, Sari Nikula ja Paula Honkala kärsivät 6–3-tappion Hakutikalle. Jyväskylän vauhti olisi riittänyt täällä mestaruuteen. Raution Kisailijoita edustava Tokola palasi helmikuussa parin vuoden tauon jälkeen SM-lavoille. huhtikuuta ja päättyvät myöhään sunnuntai-iltana. Cowboysin B2 voitti Mestiksen pronssia Kalajokilaakso PAINONNOSTO, KALAJOKI Kalajoen Junkkareiden huhtikuussa isännöimiin veteraanisarjojen Masters SM-kisoihin on ilmoittautunut ennätysmäiset 240 urheilijaa. 7 1 6 37-75 40 Naisten mestaruussarja Sörkan Tikka 1 ....... Karstulassa pelatun lopputurnauksen pronssiottelussa Cowboys kaatoi Espoon Blues Bluen maalein 5–2 (1–2, 2–0, 2–0). Toimikunta. 10m ilmakivääri M60: 1) Martti Timlin YK 377.2, 2) Terho Alahautala YK 370.8. Mestiksen mestaruuden voitti helsinkiläinen Viikingit, joka löi loppuottelussa Turun Palloseuran voittomaalikisan jälkeen 3–2. Alijäämään vaikutti lähinnä verotulojen lasku. 7 7 14-45 14 Tulokset Kalajokilaakso DARTS, SIEVI Sieviläinen Willy’s päätti dartsin miesten mestaruussarjan runkosarjapelinsä kotivoittoon KeskiSuomi Dartsista. Tokola arvioi, että seuraavaksi hän kilpailee kesällä. joukkue. LAURI JÄRVINEN Vanha selkävaiva alkoi oireilemaan Anna-Maria Tokola jätti EM-kisat väliin Kalajokilaakso JÄÄKIEKKO, KARSTULA Nivala Cowboysin 2001-ikäluokka kruunasi jääkiekkokautensa voittamalla B2-junioreiden Mestiksen pronssimitalit. 7 1 6 45-67 48 Casablanca ............ Willy’s DC päätti runkosarjan kotivoittoon Pyssymäen jokkisolosuhteisiin on luvassa parannusta. kaupunginosan (Keskusta) korttelit 7 ja 27 sekä katu-, puistoja rautatiealuetta sekä 3. 7 3 4 24-39 33 Samuli Blues.......... Tokola kertoo treenien jatkuvan nyt normaalisti selän kuntoutuksen ehdoilla. Willy’s DC:n Hannu Tanskanen, Janne Tilus, Asko Niskala ja Tatu Pehkonen tikkasivat KSD:stä 9–7-voiton. Cowboys taipui Viikingeille lopputurnauksen alkulohkossa maalein 4–0, mutta nousi pronssiotteluun lyömällä Nokian Pyryn 3–2. Himanka sijoittui neljänneksi ja kohtaa pudotuspeleissä runkosarjan voittaneen Sörkan Tikan. Kunnostuksen ja salaojituksen jälkeen kentällä voi pelata pesäpalloa ja jalkapalloa sekä talvella jääkiekkoa vasta uusitussa kaukalossa. Mestaruuden otti Ruotsin Tore Axelsson ja hopeaa Irlannin Thomas Payne. Paikalla aluetoimitsija Jari Haaraniemi. 10m ilmakivääri M: 1) Riku Laitinen HaaAs 600.9, 2) Kimmo Rytkönen KAMS 568.0. Samalla seura leventää asfalttiosuuksia, mikä mahdollistaa tulevaisuudessa SM-tason kisojen järjestämisen Pyssymäen jokkisradalla. Nivalan Urheiluautoilijoiden hankkeen tavoitteena on Pyssymäellä sijaitsevan jokamiesluokan autoradan asfalttiosuuksien kunnostaminen ja muutostyöt. Kauppila voitti M60-sarjan mestaruuden kymmenen sekunnin erolla Espanjan Gregorio Saiz Sancheziin. Voit hakea kaupungin kesätöitä, kun • olet syntynyt vuosina 1999 – 2002 • kotikuntasi on Ylivieska • et ole aiemmin ollut kesätöissä Ylivieskan kaupungilla. Mikko Aho ja Arttu Rantala tekivät Cowboysille kaksi maalia mieheen. Tokola saavutti Tampereella yhteistuloksen pronssia 58 kilon sarjassa. Kesätöiden hakuaika päättyy sunnuntaina 22.4. Hankkeessa uusitaan lasten leikkija liikuntavälineistöä. –?Kilpailuissa nähdään 1?440 nostosuoritusta. Toinen myytävä ala on vanhan alakoulun alue sekä toinen nuorisotalo Rekolan seutu sekä Kärsämäen urheilukenttä. HAAPAJÄRVEN PARKKILAN kyläyhdistys saa 16?000 euron rahoituksen hankkeelle, jolla se parantaa Parkkilan koulun pihapiirin liikuntamahdollisuuksia. Siirrämme kaikki kuntosalilaitteet tiloista pois ja saamme toiset pukuhuoneet sekä miehille että naisille. Menestyksekkäässä lopputurnauksessa Cowboysin joukkueessa pelasivat Jere Aakko, Henry Aarrevaara, Mikko Aho, Kalle Ainali, Julius Anttila, Eetu Heikkala, Arttu Kantola, Oliver Niskala, Atte Ojala, Arttu Rantala, Nino Sipilä, Jaakko Tuomaala ja Uki Vierimaa sekä maalivahdit Elias Kyrölä ja Eetu Ojala. Hallintopalvelut KATUSUUNNITELMAT (MKRA 43§) Valtakadun suunnitelmaehdotus (välille Riihikuja – Helaalansilta) 1. Hän jatkaa, että järjestäjät lisäävät kisojen ajaksi tilapäisesti Hiihtomajan pukuhuonekapasiteettia. 7 2 1 4 54-58 61 KSD 1...................... Muutoksenhakuohjeet ovat päätöksen liitteenä. Kauppila juoksi maastossa veteraanien EM-kultaa Ammunta Oulu, ilma-ase Cupin 3/7 osakilpailu: 10m ilmakivääri 14HT: 1) Arttu Salin HaaAs 312.2. Aloitamme aamulla aikaisemmin ja jatkamme illalla pidempään. Näin suuren kilpailusuoritusten määrän takia joudumme pidentämään päivittäistä aikataulua. 7 6 1 72-40 91 Willy’s DC 1 ............ Mukana järjestelyissä olivat Liikuntakeskuksen lisäksi FC Ylivieska ja Sievi FS sekä SPR:n paikallisosasto ja Ylivieskan kaupungin nuorisopalveluiden Yhdenvertainen Ylivieska?-hanke. 13 KALAJOKILAAKSO . klo 17.30 Kahvila Häggmanilla Rautatiek. Verotuloja kertyi seurakunnalle yhteensä 449?343 euroa, jossa on laskua 4,57 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna. Investoinneissa jatkui Onkilammen metsätien perusparannushanke ja alkoi Ellinlehdon metsätien perusparannushanke. 7 6 1 65-47 83 Kotka DC 1 ............. 7 2 1 4 55-57 62 Päkki Darts 1 .......... Viime viikolla Kauppila juoksi pronssille saman sarjan hallikisojen 3?000 metrillä. Sarjaan on ilmoittautunut 21 nostajaa: Heikkisen tilastotulos on sarjan 20:s. – 12.4.2018. Oikaisu Kalajokilaakso KÄRSÄMÄKI Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi viime viikolla pidetyssä kokouksessa vuoden 2017 tilinpäätöksen, joka jäi 46?857 eurolla alijäämäiseksi. Turnauksen voitti Raudaskylän opiston 2. Lue lisää: ekovilla.com Suosikkieriste asennettuna saumattomasti! Tilaa nyt ja hyödynnä kotitalousvähennys remonteissa! p.05 750 7500, info@ekovilla.com p.040–522 1096, eristeasentajat@kotinet.com YLIVIESKAN METALLI AO 227 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS LA 14.4.2018 KLO 14 Ravintola Lounatuulessa Tulolantie 23, Ylivieska Aloitetaan ruokailulla. Maastojuoksuun oli viisi päivää enemmän toipumisaikaa ja se vaikutti paljon, kommentoi tuore Euroopan mestari. Painonnoston EM-kisat käydään parhaillaan Romanian Bukarestissa –?Minulla on ollut ongelmia alaselässä: siellä on ollut välilevyn pullistumaa. klo 21.00. 7 7 45-18 66 Hakutikka 1............ 8 Ylivieska. Päätös on nähtävänä 27.3.–26.4.2018 Ylivieskan kaupunginkansliassa ja Pohjois-Suomen aluehallintoviraston asiakaspalvelupisteessä, Linnankatu 3, Oulu sekä internetissä osoitteessa www.avi.?/lupatietopalvelu. 7 6 1 35-28 53 Himanka DC .......... 12.00 Paikka Ravintola Lounatuuli, Tulolantie 23, Ylivieska. Katso hakuilmoitus ja tarjolla olevat kesätyöpaikat Kaupungin kesätyöpaikkoja haetaan ensisijaisesti sähköi174880. Päätökseen saa hakea muutosta 26.4.2018 saakka. 10m ilmakivääri N: 1) Sari Nivala YK 397.3. Näiden kustannukset olivat yhteensä 3?265 euroa. –?Seuraavat isommat kilpailut ovat syksyn PM-kisat, jos selkä kuntoutuu suunnitelmien mukaan. 10m ilmapistooli Y70: 1) Esko Pylväs YK 346, 2) Harri Hirvelä OMAS 342, 3) Osmo Rutanen YK 336, 4) Jorma Säkkinen OMAS 312. Ei ollut järkevää lähteä EM-kisoihin riskeeraamaan, kun mahdollisuuksia kunnon tuloksiin ei olisi ollut, noin viikko sitten vetäytymispäätöksen tehnyt Tokola kertoo. kaupunginosan (Koskipuhto) katurautatie ja Ratakatu. Raatin tilasta myytiin kaksi määräalaa. 7 4 3 34-29 46 Päkki Darts 1 .......... Seurakunnan omavaraisuusaste oli 89 prosenttia, kassavarojen riittävyys 138 päivää. Lisäksi epätasainen ja ruohottunut kenttäalue vaatii kunnostusta. Vauhti riitti kuitenkin mitaliin, mikä on hyvä. Mahdolliset muistutukset suunnitelmaehdotuksesta on tehtävä kirjallisesti nähtävänä oloaikana osoitteeseen Ylivieskan kaupunki, PL 70, 84101 Ylivieska, kuoreen merkintä Kuntatekniikan palvelut/Pirjo Joki-Erkkilä. 050 358 9877, Ylivieskan alueen Vasemmistoryhmä ry:n KEVÄTKOKOUS pe 6.4. Kevätkokouksen jälkeen vaalikokouksessa valitaan varsinaiset ja varaedustajat AKT:n XVII edustajakokoukseen ja Kuljetusalan Työttömyyskassan XV edustajakokoukseen. Elementintie 8, Alavieska www.vieskanelementti.fi Jyrki Jutila 044 730 9213 Risto Brax 044 730 9211 Jyrki Jutila 044 730 9213 TALVIKAMPANJAHINTAAN! p. Kirkkovaltuusto hyväksyi kaksi Kärsämäen kunnan kanssa tehtävää maakauppaa. Sarjan A-ryhmä on vuorossa kisojen päätöspäivänä sunnuntaina. Puunmyyntitulot olivat 95?030 euroa. 0400 112 612 tauno.toivanen@tt-turvatuli.inet.. –?Reilun viikon kuume näkyi vielä. SM-kilpailut alkavat perjantaina 13. –?Muutamme kuntosalin pukuhuoneeksi. Käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat. Radan leventäminen parantaa myös harrastajien harjoittelumahdollisuuksia radalla. Johtokunta Ylivieskan Nuorisoseura ry. Suomi otti matkan joukkuepronssin kokoonpanolla Jukka Kauppila (1.), Viljo Kirjavainen (19.) ja Jouko Rannanpää (28.). Selkään pitää saada lisää voimaa. ISMO KUNELIUS Nivalan jokkisradalle on tulossa kunnostusrahaa Kalajokilaakso FUTSAL, YLIVIESKA Rasismin vastainen viikko päättyi Ylivieskassa sunnuntaina Liikuntakeskuksessa pelattuun Punainen kortti rasismille?-futsalturnaukseen. Teemme myös sarjasiirtoja pisimmältä päivältä lauantailta sunnuntaille. Luokka C (18): 1) Elisa Putkisto BC Islanders 1121, 2) Arja Jyväsjärvi KalKe-90 1099, 3) Antti Isomaa NiKei 1079, 4) Ritva Kuparinen RauKe 1069, 5) Simo Jyväsjärvi KalKe-90 1057, 6) Eila Löfb acka Star Bo 1039, 7) Seija Männikkö Star Bo 1035, 8) Lauri Pitkäkoski RauKe 1017, 9) Eija Marjakangas KalKe-90 1003, 10) Ritva Meriläinen RauKe 999. KALAJOEN SEUROJEN edustus Bukarestin EM-kisoissa on Tokolan poisjäännin jälkeen Kalajoen Junkkareiden Jani Heikkisen harteilla. Rakentamisen ammattilaiset . Infl uenssasta toipunut junkkarijuoksija otti mitalin, vaikka tauti vielä näkyi. Kokouksia Juha Savela PAINONNOSTO, KALAJOKI Suomen EM-joukkueeseen 69 kilon sarjaan nimetty Anna-Maria Tokola joutui jättämään kisat väliin, kun vanha selkävaiva alkoi oireilla. Maakaupat vahvistaa lopullisesti kirkkohallitus. 10m ilmapistooli M60: 1) Markku Mattila RaaA 357, 2) Pekka Ranua LA 354, 3) Petteri Peura LA 353, 4) Arto Kivirinta OuvaA 348, 5) Keijo Kunelius NU 344, 6) Arvo Kuusinen OMAS 337, 7) Martti Kettukangas RaaA 333, 8) Jorma Oikarinen OMAS 329. Ilmoituksia Kurssit Kokouksia Kalajokilaakson Autoja öljyalantyöntekijät ry, osasto 69:n KEVÄTKOKOUS pidetään lauantaina 7.4.2018 klo. 7 2 5 28-35 34 Sörkan Tikka 2 ....... – Kun näitä vaivoja on ollut ennenkin, tiedän mitä tehdä. Cowboys pääsi lopputurnaukseen kakkospaikalta, koska lohkon voittanut Muhoksen Jääklubi eteni B1-lopputurnaukseen. Punainen kortti rasismille kokosi kahdeksan joukkuetta pelaamaan NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT HAETTAVANA Ylivieskan kaupunki tarjoaa kesätöitä ylivieskalaisille nuorille. Kärkkäinen-kevätkisan tilanne: 1) Tiia Putkisto BC Islanders 1344 (tasoitus 96), 2) Joni Alahautala KalKe-90 1341 (36), 3) Esa Nygård KalKe-90 1316 (72), 4) Tomi Nikula O-K 1314 (78), 5) Jussi Kivilehto KalKe-90 1314 (108), 6) Mika Tukia Star Bo 1314 (192), 7) Kari Löfb acka Star Bo 1305 (18), 8) Niina Koutonen Star Bo 1286 (84), 9) Kari Putkisto BC Islanders 1282 (24), 10) Pekka Marjakangas KalKe-90 1279 (60), 11) Arja Jyväsjärvi KalKe-90 1279 (180), 12) Elisa Putkisto BC Islanders 1277 (156), 13) Maria Sipilä Star Bo 1256 (162), 14) Simo Jyväsjärvi KalKe-90 1255 (198), 15) Tero Sipilä KalKe-90 1254 (168), 16) Seija Männikkö Star Bo 1253 (204), turbot: 17) Timo Koutonen Star Bo 260 (3), 18) Asko Heikkinen NBC 238 (3). Luokka D: 1) Pekka Ahveninen Harrastaja-Ylivieska 1069, 2) Esa Anttila KalKe-90 966, 3) Tuomo Saari KalKe-90 939. Kotka on myös Willy’s DC:n playoff -vastustaja, kun Ressu kohtaa välierissä neljänneksi sijoittuneen Kontulan Tikkaklubin. Kesätyön kesto on 60 h ja bruttopalkka 370 €. 7 5 2 62-50 77 Kontulan TK 1 ........ Maankäyttöpalvelut Ylivieskan kirkonrakentamista allianssirakentamisen suunnittelutoimiston nimi on Vison Oy eikä Visions. Työnnössä Tokola vei sarjan mestaruuden. 7 3 1 3 58-54 68 Samuli Blues 1 ....... Kilpailut ovat koko 2000-luvun suurimmat kotimaiset painonnostokisat. Lähtöalueen betonija asfalttiosuudet on tehty 1980-luvulla ja ovat niin huonokuntoiset, että lähtölaatta tulee uusia. Kauppahinnat olivat yhteensä 21?500 euroa. kaupunginosa, pidetään yleisesti nähtävänä teknisen palvelukeskuksen kuntatekniikan yksikössä (kaupungintalo, Kyöstintie 4, Pirjo Joki-Erkkilä) ilmoitukset 29.3. Pronssia otti Ruotsin Tore Axelsson. Tervetuloa! Pohjois-Suomi Pohjois-Suomi ILMOITUS VESILAIN MUKAISEN PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Aluehallintovirasto on päätöksellään 27.3.2018 (Dnro PSAVI/ 3481/2017) muuttanut Ylivieskan kaupungille 2.2.2016 antamansa Kekajärven pohjapadon rakentamista ja turvelautan poistamista koskevan päätöksen nro 8/2016/2 lupamääräystä 4 Ylivieskan kaupungissa. Pari viikkoa sitten selkä alkoi oireilla työntösuorituksissa. Willy’s DC sijoittui runkosarjassa kakkoseksi, kun voiton vei Pielaveden Ressu DC, jonka leveä voitto tiputti Kotka DC:n kolmannelle sijalle. Darts Miesten mestaruussarja Ressu DC ............... Joukkue aloitti kautensa Mestiksen karsinnoissa, mutta ikäluokan vähyyden vuoksi, kaikki pohjoisen joukkueet ohjattiin jatkossa aluesarjaan, josta B2-ikäluokan keskinäisten pelien paras joukkue pääsi B2-junioreiden Mestiksen lopputurnaukseen. Keilailu Ylivieska, viikkokilpailu Luokat M-A: 1) Kari Putkisto BC Islanders 1258, 2) Sakari Kuparinen RauKe 1160, 3) Kari Löfb acka Star Bo 1134, 4) Joni Alahautala KalKe-90 1074. Positiivinen ongelmahan tämä iso osanottomäärä on, Niemi sanoo. Esitetyn rahoituksen suuruus on 31?300 euroa. Heikkinen nostaa 105 kilon sarjan B-ryhmässä, joka on lavalla lauantai-iltana. Kärsämäen seurakunnan tilinpäätös alijäämäinen. Tervetuloa! Toimikunta IKKUNAT JA OVET Mikko Vähäsöyrinki 045 1339 609 TT-TURVATULI kouluttaa TULITYÖKURSSIT Ylivieska 5.4.2018 Ilm. 7 1 6 25-34 28 Bee DC 2 ................ Jäin helmikuussa Jyväskylässä juoksemastani 3?000 metrin pohjoismaiden ennätyksestä 20 sekuntia. . Toinen pleijaripari on Hakutikka ja Bee DC. Myös kirkkohallituksen verotulojen täydennysavustus jäi aiempia vuosia pienemmäksi
palveluraha 3€) TEFLON BROTHERS NIVALAN NUORISOSEURA Tervetuloa! ILKKA HAKALA & SONETTI TANSSIT SUNNUNTAI 1.4.2018 klo 19–23 ARI SALO PÄIVÄTANSSIT KESKIVIIKKONA 4.4.2018 klo 12-16 Liput 10 € Liput 10 € Lip p p p p put 10 10 €€ Vuorohaku JR3 Liput 10 € Lip put 10 € Vuorohaku JR1 VIRIN BINGO KE 28.3. Keskiviikkona 28.3.2018 . Työhistoriassa on silloin löydyttävä taiteen tekemisen rinnalla valtakunnallisia ja kansainvälisiä meriittejä – ja tietenkin vuosikymmenten heittäytyminen, tuumii Viitala. Pääsiäinen tulee ja ovikello soi parhaimmillaan heti kahdeksalta. 51 Lisäksi pelataan Erikoislehti. Punainen Sulka 2017 valtakunnallisen keräyksen myötä LC Oulainen sai jaettavaksi omalle paikkakunnalle keräysvaroja, jotka jaoimme seurakunnan, partion ja Jelppi-verkon kesken. Työtä tehdään korkein eettisin perustein ilman henkilökohtaista hyötyä. Näyttely koostuu kuin kuudesta pienoisnäyttelystä; jokainen ryhmän jäsen on itse teostanut näyttelyyn oman kokonaisuutensa, jolla haluaa tuoda esille tekemistään ja luovuuttaan henkilökohtaisemmassa pienryhmänäyttelyssä. Kurjenpolvet-kokoelma on saatu edullisen nettilainauksen piiriin. Jokaiselle oman. Hänen mielestään alueen ilmiselvä tanssillisen lahjakkuuden tihentymä ansaitsee ja tarvitsee selkeän korjausliikkeen nykyiseen sattumanvaraisuuden ja alisuorittamisen tilanteeseen. Vielä pitäisi laittaa isompi vaihde silmään tai toteuttaa entistä homma ronskimmin. . Tämä lössi rynnii oven taakse, jättää virpomislorun muitta mutkitta väliin ja antaa hyvällä tuurilla yhden suoraan puskasta repäistyn oksan, joka on jo puoliksi poikki. Sydän, sydän – Keskiyöllä Jos jotain bändiä voi kuvailla pitkän linja puurtajaksi suomenkielisen indierockin parissa, on Sydän sydän taatusti sellainen. Muut lajit ovat liian suurelta osin poliittisten suhdanteitten ja henkilökemioitten armoilla, mistä seuraten perusasiain oppiminen jää kontrolloimatta ja henkisen ja tunne-elämän rakennuspuut itse tehden tai taideteoksena kohtaamatta ja sisäistämättä, arvioi Viitala. Alueen nuori tanssi näkyy jälleen muun muassa Arktisissa askelissa, tänä vuonna Ylivieskan Vertti Torvikosken omalla teoksella Go. Kahvio. Pii Poo Oy on järjestänyt näitä rakennustapahtumia vuosittain vuodesta 2009 lähtien. . huhtikuuta Oulaisten palloiluhallilla. Maakuntakuoro konsertoi Sievin kirkossa TANSSIT Alavieskan Virillä Pääsiäissunnuntaina 1.4. 47 BINGO Voitot: 10 €, 20 €, 30 €, 150 € POTISSA 1750 € /150 € PR 49 KAHVITARJOILU! HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ! Ryhmä 4 Raution NS:lla su 1.4. Teoksen johtaa Simo Kangas, joka on johtanut kuoroa viimeiset 35 vuotta. Näyttelyn teemaa, melankoliaa, kukin lähestyy omalla tavallaan ja tyylillään. Luovuus ja tekemisen into yhdistää. Jos et pidä virpojista, ovea ei ole pakko avata. Jotta tämä kaunis kansanperinne aiheuttaisi mahdollisimman vähän harmaita hiuksia meille jokaiselle eikä ketään tarvitsisi noitua suohon, tässä muutama vinkki: Jos haluat ja kehtaat kinuta vieraiden ovella karkkia, näe edes vähän vaivaa. TULEVAT ESIINTYJÄT JA AJANKOHTAISET UUTISET WWW.TUISKULA-NIVALA.FI TULOSSA: 7.4. Eikä se lakkaa soimasta koko päivänä. He ovat tutustuneet Raahessa Lybeckerillä opintojen lomassa. . Halusimme ehdottomasti järjestää tapahtuman johon koko perhe voi osallistua, hän jatkaa. Kaikki tuntuu nahkeammalta kuin ennen. – Petteri Närhi on taikurina, sillä halusimme tukea oman paikkakunnan osaamista, klubin presidentti Riitta Ojantakanen kertoo. Neiti X ja Herra Y – raapaisuja pintaliitoelämään ja kauhaisuja vähän syvemmällekin! Nimimerkin takana on kirjoittajarinki. Nämäkin kappaleet huutavat isoin kirjaimin lavapreesensiä, hämyistä klubia ja heiluvia ihmisiä ympärilleen. Näyttely on avoinna huhtikuun ajan. Vuoden 2018 päätapahtuma järjestetään syksyllä Helsingin messukeskuksessa, johon odotetaan yli 10?000 kävijää. . jätä väliin Pinnalla Arvioinut Jaakko Uusitalo Lego DC Super Heroes: The Flash animaatio Seuraavana Lego-elokuvien parrasvaloihin astuu sarjakuvasankari The Flash, punaisiin trikoisiin pukeutunut valonnopeudella liikkuva hyväntahtoinen heppu. Löysimme oikeat koomikot, Ville Saarenkedon ja Pete Harjun. – Myös nuoret ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy tarvitsee apuamme. kello 20.30-01.00 HEIKKI KOSKELO & TAIVAANKAARI Vuorohaku. Pyhäjärven esittävän tanssin toimijoita 52 vuoden varrelta juhlakahveilla. Klo 21-02 Liput 16 € Su 1.4. Ylivieskan Lego-tapahtuma on järjestyksessään kiertueen neljäs. Nuorten syrjäytymisen parissa tehtävä työ on vahvasti ennaltaehkäisevää työtä. –?Alueellista ja valtakunnallista tukea on saatu jo peräkkäisinä vuosina niin haastaviin teosvierailuihin kuin syventävien sisältöjen koulutukseen. . Erityisesti avun kohteena ovat lapset ja nuoret, jotka tarvitsevat apua jokapäiväisissä elämän taidoissa. ihan ok . Muista sanoa lähtiessäsi kiitos ja toivottaa hyvää pääsiäistä, vaikka olisitkin saanut suklaamunan sijasta koriisi yhden Marie-keksin. Gotham Cityä ravistelee jälleen Jokeri suunnitelumineen. Siitä kertoi pieni juhlahetki Tanssiaittojen työtilassa, missä juhlittiin Marketta Viitalan saamaa tanssityön tunnustusta, tanssin taiteilijaeläkettä. maaliskuuta, jolloin Pii Poo Oy:n järjestämä perhetapahtumaan odotetaan noin tuhatta rakentajaa. Animaatioelokuva ottaa alunsa katsojan haltuunsa todella hauskalla sekvenssillä, joka mukailee Päiväni murmelina -elokuvaa. Tapahtumat radalla alkavat jo klo 17.00 Haapajärven Kaunistossa PÄÄSIÄISBINGO Pe 30.3. The Flash elää saman päivän kerta toisensa jälkeen, tehden samat asiat uudelleen ja uudelleen, saavuttamatta häntä vainoavaa toista nopeaa kaverusta. KLO 18 LISÄKSI PIENEMPIÄ PALKINTOJA SEKÄ LISÄARVONTAA! POTTI 1150 € PR. VUONNA 1987 perustettu Kurjenpolvet ry vastaa koulutusja esitystoiminnasta, Taideosuuskunta Tanssiaitat toimii pienimuotoisena tuotantoja julkaisuyksikkönä ja vuonna 2018 perustettu Hereillä tanssissa! ry keskittyy edistämään taiteen kosketuksen läsnäoloa nuoressa tanssissa sekä lajin tunnettuutta ja arvostusta sen kansainvälisestikin tunnustettua tasoa vastaavalla tavalla ja tasolla. Tapahtumassa on esillä suuri klassikkopalikoista rakennettu kaupunki, yksityisten harrastajien paikalle tuomia näyttelyjä, mahdollisuus vapaaseen rakenteluun ja palikkamyyntiä. Suurimpana aktiviteettina on ollut joululahjakeräys, jonka tuoton kotihoito on jakanut vähävaraisille perheille ja vanhuksille. Iltapäivän ohjelmassa on taikuutta ja komiikkaa. . Levy ei aivan kipua bändin parhaimmistoon. klo 16 voittoina mm. Mutta sitten ovat nämä toiset. Pyhäjärven Täydenkuun tanssit-festivaali tarjoaa tänä vuonna kiintoisan kansainvälisyyden rinnalle esiintymisnäkyvyyttä ja ajankohtaisoppia, Open stageja Melkein mestarikurssi tuleville taitajille -koulutuksessa. Klo 21-02 Liput 20 € PÄÄSIÄISTÄ URJANLINNASSA! Tervetuloa! Hyvää pääsiäistä! JOY-Karaoketanssit! MATTI & TEPPO & Horizone sekä Joy-Karaoke! TT PURONTAKA & Tähtitaivas sekä Joy-Karaoke! PÄÄSIÄISEN NOUTOPÖYTÄ KATETTUNA LA -SU KLO 11-14 RAINON PÄIVÄKARAOKE LA-SU KLO 14-17. Se onkin bändin haaste. . Ensimmäinen asia, joka korviin kuuluu, on pehmeä ja hieman juurevampi tuotantotyyli. Tarina on kuitenkin sekava, eikä se oikein löydä punaista lankaa. palveluraha 3€) MAANANTAISIN KLO 19 BINGO YLLÄTYSPALKINTOJA, HALVAT HANAT! VIIKON ELOKUVAT NELJÄNSUORA TORSTAISIN KLO 18 KARAOKETANSSIT EI PÄÄSYMAKSUA! Hevi Reissu Luolamies The Guardian Angel & VALTATIE LA 31.3. 14 KALAJOKILAAKSO . The Flash ei onnistu olemaan kunnollista iloittelua, johon on jo aiemmissa osissa totuttu. . LC Oulainen, niin kuin maan muutkin klubit, on voittoa tavoittelematon yhdistys joka tekee työtä oman paikkakunnan, oman maan ja jopa koko ihmiskunnan hyväksi. – Koomikkojen hakeminen oli hankalampaa, koska useimpien ”tekstit” eivät ole koko perheen kuultavaa. Tekeekö huivi noidan. Liput 15 € Tervetuloa! R1 www.urjanlinna.net KAHVIO AVOINNA PE 14-01, LA 11-02, SU 11-02, MA 11-13 Pitkäpe 30.3. . Se tuntuu olevan mahdotonta. Batman, Teräsmies, Ihmenainen ja muut DC-sarjakuvien sankarit yrittävät pysäyttää hänet. Esillä on kattaus eri tyylisiä ja eri tekniikoilla toteutettuja teoksia –?maalauksia, sekatekniikkaa, akvarellitöitä, tussitöitä, metalligrafi ikkaa ja veistoksia. Yli 15-vuotisen uran aikana bändi on tuutannut eetteristä aiemmin seitsemän mukavan laadukasta ja omaperäistä albumia. . Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä. Samoin sarjan elokuvien tietty hahmojen itseironisuus ei ole yhtä vahvasti läsnä jättäen huumorista hieman valjumman fi iliksen. Vastineeksi tästä elämyksestä he haluavat tietysti Kinder Maxi Suprise -yllätysmunan. Mielestäni jopa liiankin pliisuksi jätetty soundi syö kappaleiden tenhoa hieman. . No, saattaahan jollain olla huivi päässä, mutta sokea pääsiäispupukin tajuaisi, ettei se tee kenestäkään noitaa. He kulkevat isossa joukossa eikä yksikään heistä ole vaivautunut pukeutumaan talvitakkia kummempiin tamineisiin. Sievin konsertissa esittää lisäksi urkusoolon Risto Ainali. Oulaisten klubi on vuosittain järjestänyt erilaisia tempauksia hyväntekeväisyystyön saralla. Siinä on nähty vaivaa. Se on myös vaikuttavinta työtä, Ojantakanen kertoo ja sanoo, että juuri tässä ennaltaehkäisevässä työssä LC Oulainen voi järjestettävän tapahtuman myötä olla apuna. RISTO ALATALO Marketta Viitalalle tanssin taiteilijaeläke Kalajokilaakso PYHÄJOKI Taiteilijaryhmä Mira Lohilahti, Sanna Jauhiainen, Sarlotta Jokitalo, Marjo Stenius, Hanna Nors-Kramsu ja Jonas Vuorma tuovat Pyhäjoen kirjastoon näyttelynsä Melankolian monet kasvot. Albumin kärkeen laitettu Ensin täytyy laulaa laulunsa rytmittää kuitenkin kuulijan oitis pauloihinsa, eikä täten mitään isompaa valittamista ole. napakymppi . –?Valtionpalkinto (1998), taiteilijaeläke ja vastaavat osuvat kaltaistemme alueiden taiteentekijöille erittäin harvoin. klo 18 RAVIT Liput 5 € ja 4 € Tervetuloa! PERINTEISET PÄÄSIÄISRAVIT SUNNUNTAINA 1.4.2018 KLO 18.00. Petri Nygård K18 PE 30.3. paremman puutteessa . . Tämä noita antaa kauniin oksan, jossa on tusina höyhentä ja pari rusettia. Jos olet yli 20-vuotias, jätä virpominen suosiolla väliin: sinun tapauksessasi se olisi enää pelkkää kerjäämistä. Toinen vaihtoehto on antaa heille palkaksi omena tai pikkuporkkanoita: silloin voit olla varma, etteivät he kiusaa sinua enää ensi vuonna. Tuhatta rakentajaa odotetaan Ylivieskan palikkatapahtumaan Kalajokilaakso SIEVI Keski-Pohjanmaan Maakuntakuoro konsertoi sunnuntaina Sievin kirkossa. Sellaisetkin loistokappaleet kuin Täältä tullaan!, Syksy on taas täällä ja Keskiyöllä toimivat kuitenkin mainiosti ääniraitanakin. JVG 27.4. Kuoro esittää Heinrich Schützin kuolinmessun suomeksi. Miten saisi saman sykkeen albumeille. 6x100e, 2x200e sekä irtolehdellä potissa 85 € +1250 € pr. Irtolehdellä 220 € Pallorajoitus 60! Tervetuloa. . Mors Subita, Shade Empire 13.4. Animointi on toteutettu entiseen tyyliin ja legoista on osattu ottaa irti mukavasti erilaisia variaatioita. Kyösti Mäkimattila & Varjokuva 14.4. Todellinen pahuus löytyy kuitenkin mystisestä hahmosta, joka liikkuu Flashin lailla valonnopeudella. Vuoden 2018 kiertue alkoi Seinäjoelta, jossa vieraili kahden päivän aikana noin 2?500 henkeä. Normaalibingon lippuhinnat! Me noksi Menok si M Menok si Menok si Menok si Me enoksi Menok si Menok si Menok Menok si Menok si Menok si Men Menok si Menok si Menok si Meno i Menok si Menok si Menok si Me Menok si Menok si Menok si Men si Menok si Menok si Menok si M Menok si Menok si Menok si Men ksi Menok si Menok si Menok si M i Menok si Menok si Menok si Me oksi Menok si Menok si Menok si M si Menok si Menok si Menok si M oksi Menok si Menok si Menok si ksi Menok si Menok si Menok si M noksi Menok si Menok si Menok s ksi Menok si Menok si Menok si M enoksi Menok si Menok si Menok oksi Menok si Menok si Menok si enoksi Menok si Menok si Menok noksi Menok si Menok si Menok s Menok si Menok si Menok si Meno enoksi Menok si Menok si Menok Menok si Menok si Menok si Men enoksi Menok si Menok si Menok Menok si Menok si Menok si Me Menok si Menok si Menok si Meno i Menok si Menok si Menok si Me i Menok si Menok si Men M noksi M Kun menojalkaa alkaa vipattaa – parhaat menovinkit löydät täältä! KINEVAN BINGO Torstaina 29.3.2018 klo 18.00. KLO 20 K18 Liput 18€ (sis. Hyväntekeväisyystapahtuman lipputulot lahjoitetaan lyhentämättömänä paikkakunnan vähävaraisten ja apua tarvitsevien hyväksi tehtävään työhön. Hänen laskujensa mukaan jatkumo yltänee alueellisesti yli sadan uskollisen toimijan. Kuoro-osien lisäksi teos käsittää solistikvartetin ja yksittäisten solistien esityksiä. Raimo Laukkanen, Marketta Viitala, Maire Laakkonen, Liisa Lapinkoski, Aino Peltokorpi, Raija Kamula, Leila Pentti ja Hanna Ahnger. Lego-elokuvista The Flash on heikoin, vaikkei se ihan onneton olekaan. Kahvi ja pulla 1 € Kalajokilaakso PYHÄJÄRVI ”Jaettu ilo on moninkertainen ilo” on yksi koko tanssin tukitoiminnan kantavista voimista. Hän huomauttaa, että ei sen kummemmin Pyhäjärven tanssia, Jokilaaksojen 30 vuoden tanssitapahtumia tai niitä seuranneita valtakunnallisia ja alueellisia kunnianosoituksia olisi ilman tukitiimien suurta panosta. Klo 20.30-01 Vapaa pääsy! La 31.3. Melankolian kasvot esillä Pyhäjoella Kalajokilaakso OULAINEN Oulaisten Lions klubi järjestää koko perheen viihdetapahtuman 7. . kiitettävä . Valitettavasti tämän jakson jälkeen elokuvan fokus unohtuu johonkin. . Joskus oven takana odottaa ihan oikea noita, jolla on yllään essu, kasvoissa tussilla piirrettyjä pisamia ja kädessä kahvipannu. Viihdettä koko perheelle Oulaisissa Kalajokilaakso YLIVIESKA Ylivieskan Liikuntakeskuksen palloilusali täyttyy Lego-palikoista lauantaina 31. –?Musiikin kohdalla on oivallettu alan tuntemuksen merkitys hallinnossa ja opetus edistyy luontevasti. . Kunnes taide meidät erottaa -ryhmä on eri-ikäisiä taideopiskelijoita Pohjois-Pohjanmaan alueelta. . Pääpalkinnot 100 € ja 150 € ostokortit. Kuoroa säestää continuo-ryhmä, urut, kontrabasso ja sello. . KLO 22 Liput 18€ (sis. Keskiyöllä ei tee sinällään asiaan kovinkaan suurta muutosta. . . Omalla paikkakunnalla tehtävä hyväntekeväisyys on erityisen lähellä Leijonia. Luvassa on myös tavallisten poikien ikioma tanssileiri Ylivieskassa ja vastaava jo tanssin löytäneille Reisjärvellä, kertoo Viitala. Edellä mainituista syistä Keskiyöllä jättää fi iliksen, että vielä enemmänkin olisi ollut annettavana. Menkää hyvät ihmiset katsomaan Sydän, sydämen keikkoja, sillä bändi syttyy lavalla vielä paremmin kuin albumeilla. HÄNEN MUKAANSA alueen suurin taidekasvatuksen pulma on epätasa-arvo lajien kesken
19.02 Johann Sebastian Bachin Matteus-passio. 18.50 Merisää. 05.02 Melkein hereillä. OmaisOivatoimistolla Ylivieskassa klo 17. 22.05 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 12.30 Politiikkaradio. Sievi Lusiina klo 16.30(HUOM! Vertaistukiryhmä ei kokoonnu 18.4). Alavieskan kirjasto klo 13 (HUOM! Vertaistukiryhmä ei kokoonnu 11.4). 03.55 Yöradio. 12.10 Urheiluradio. 09.00 Yle Uutiset. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Valkoista valoa: Talouspaasto. 16.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä. Pelätty ja kauhistelu protektionismi. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. Marko Maunuksela. 18.00 Katolinen kiirastorstain iltamessu. 07.15 Aamuhartaus. mennessä Arjalle tai Teijalle. 12.55 Radio Suomen Päivä. 07.13 Alueradio. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 07.10 Hartaita säveliä. 03.00 Yle Uutiset. 17.13 Päivä tunnissa. 11.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. Lisätietoja maakuntakaavaehdotuksesta antavat kaavan valmistelijat, joiden vastuualueet ja yhteystiedot löytyvät liiton internetsivuilta kohdasta Maakuntakaavoitus. 11.40 Valomusiikkia. Valmennuksessa mm. 07.15 Aamuhartaus. 08.10 Urheiluradio. Virallisen kaavaehdotusaineiston lisäksi liiton verkkosivuilla (www.pohjois-pohjanmaa.. 07.30 Ykkösaamu. Esillä sääntömääräiset asiat. 08.00 Yle Uutiset ja sää. Renén ja Riitan seurassa. 18.00 Yle Uutiset. Johtokunta kokoontuu klo 17.30. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Tiina Lundbergin huoltamo. 06.25 Aamusoitto. 18.50 Iltahartaus. Kahvitarjoilut. 23.00 Yle Uutiset. 03.54 Yöradio. 11.00 Yle Uutiset. JYTY KALAJOKI RY Retki Jyväskylään kädentaito, hyvinvointi ja antiikki Messuille 7.4.2018. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 02.15 Pyöreä pöytä. Kirjallinen tarjous liitteineen on toimitettava suljettuna lähetyksenä viimeistään 30.4.2018 klo 16.00 mennessä osoitteeseen: Kalajoen kaupunki, Ympäristöterveydenhuolto, Kalajoentie 5, 85100 Kalajoki. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Maanantain lehteen tulevat muistilistat perjantaina klo 13.00 mennessä. 20.02 Sää. Tarjoamme asiakkaillemme kattavat tilintarkastuksen, IT-tarkastuksen, talouden neuvontapalvelut sekä veroja lakipalvelut. 23.28 Päivä tunnissa. 05.50 Merisää. 14.02 Alueradio. 14.00 Musiikkistudio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. vaihemaakuntakaavan ehdotus on maankäyttöja rakennuslain 65 § ja maankäyttöja rakennusasetuksen 12 § mukaisesti nähtävillä 28.3.–27.4.2018 klo 16 kaikissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa ja maakuntaliiton virastossa (Sepänkatu 20, 4. 06.15 Aamuhartaus. 16.10 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 02.00 Arkisto: Ikärasismi. 13.02 Mahadura & Özberkan. 14.02 Nosto. 20.10 Kvarttiteoria. 12.50 Kuuluttajan vieras: Yle Kulttuurin ja viihteen päällikkö Minna-Mari Parkkinen. 12.45 Merisää. tai puhelimitse numeroon 045 679 6067. 07.10 Urheiluradio. 15.02 Alueradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 14.00 Riikan tähtitarha: Vieraana kirkkomuusikko Tommi Niskala. 22.30 Politiikkaradio Extra. 11.02 Akti. 19.05 Radio Suomen Ilta. 23.00 Päivän parhaat. 08.10 Ykkösaamu. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10 Aristoteleen kantapää: Psalmit ja saksofonisoolot. www.jokilaaksojenomaishoitajat.fi Arja p.044-9868159 ja Teija p.044-9868009. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Kalajoentie 5. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 18.55 Radio Suomen Ilta. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. TALVEA on toiminut pitkään Kalajoella. 13.02 Tuija Pehkonen. tai postitse edellä mainittuun osoitteeseen. 17.13 Radio Suomen Ilta. 04.00 Arkisto: Kansallisen kulttuurin puolesta. Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio Lauantaina 14.4.2018 alkaen klo 18.00 Ravintola Pikkuveli (Lintutie 1) Illalliskortti 25e. 06.06 Alueradio. 00.00 Arkisto: Köyhyys kasaantuu. 16.13 Alueradio. Ilmoitathan myös mahdolliset ruoka-aineallergiat ja erityisruokavaliot. 06.25 Aamusoitto. Ti 10.4. Ohjelma: Klo 17.00 Keittopäivällinen ja kahvi Klo 18.00 Tilaisuuden avaus Yrittäjyyden keskeisimmät opit. Ke 11.4. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. Tervetuloa kuuntelemaan ravinnosta! YLIVIESKAN KOTISEUTUYHDISTYS RY Ke v ä t ko ko u s ke 28.3.2018 klo 18.00 Häggmanin kahvilassa Rautatienkatu 8. Ma 9.4. 16.00 Yle Uutiset. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. Mahdolliset muistutukset tulee osoittaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitukselle sähköpostiosoitteeseen kirjaamo@pohjois-pohjanmaa.. 09.05 Muistojen bulevardi. 18.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 15.02 Alueradio. 06.59 Puheen Aamu. 06.15 Aamuhartaus. 20.00 Rony Rex. 10.00 Mikä maksaa. Rakennamme linnunpönttöjä Pirkon Pihapiirissä, osoite Vuolletie 78. Lähtö kimppakyydein Sputnikin pihasta klo 12.00. 10.45 Musiikkihetki. Kaikki ovat tervetulleita iästä riippumatta! PPKY KALLION ALUEEN KILPIRAUHASPOTILAIDEN Vertaistukiryhmä kokoontuu poikkeuksellisesti 3.4.18 Ylivieskan Pure Vital Bistrossa Kauppakatu 8 L 4, klo 18.00–19.30. 15.00 Yle Uutiset. 23.28 Päivä tunnissa. 12.30 Politiikkaradio. 15.02 Politiikkaradio Extra. 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 09.10 Sää. 12.45 Merisää. 22.08 Pollari. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Marko Maunuksela. Rock-etsivä. EU Tietosuoja-asetus voimaan 25.5.2018 Mistä on kysymys ja mitä vaaditaan. 19.02 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. Kaava-aineisto sisältää vuoden 2005 kokonaismaakuntakaavan mukaiset, 1. (Maksetaan paikan päällä pankkikortilla) Yrittäjien kevätkekkerit Ohjelma: Avaussanat klo 18 Puheenjohtaja Mikko Kaarto, Ylivieskan Yrittäjät ry Sisu -palkinto ja cocktail tilaisuus Yhteistyökumppanien puheenvuorot Ylivieskan Yrittäjät ry:n kevätkokous Buffet -illallinen Musiikkia Paula Kosonen Sitovat ilmoittautumiset viimeistään perjantaina 29.3.2018: antti.hautamaki@betker.. 11.33 Radio Suomen Päivä. Marko Maunuksela. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.17 Päivä tunnissa. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 22.08 Kuuntelijan lista. Arvon näkökulma Ajankohtaista verotuksesta yrityksellesi Osakeyhtiön osakkaan mahdollisuudet nostaa/ saada varoja yhtiöstä. 09.00 Yle Uutiset. vaiheissa käsittelemättömät merkinnät. 11.00 Yle Uutiset. 06.59 Puheen Aamu. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 17.10 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Alueradio. Rock-etsivä. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 19.00 Jumalanpalvelus Raahesta 20.30 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 Kalajoen kaupunki Kalajoentie 5, 85100 Kalajoki www.kalajoki.. 10.02 Juuso Pekkinen. 17.10 Urheiluradio. Marko Maunuksela. 20.02 Sää. 09.00 Yle Uutiset. 21.00 John O’Conor soittaa Beethovenin bagatelleja. 00.02 Yöradio – Kasaritunti. 21.02 Urheiluradio. ja 2. 15 KALAJOKILAAKSO . TARJOUSPYYNTÖ LÖYTÖELÄINTEN TILAPÄISEN HOIDON JÄRJESTÄMISESTÄ Kalajoen kaupunki pyytää tarjousta kaupungin alueella irrallaan tavattujen ja talteen otettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seuraja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä. 08.13 Alueradio. 13.00 Yle Uutiset. 07.13 Alueradio. 15.55 Yle News. 00.00 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. Kuoreen merkintä: ”Tarjous löytöeläimistä”. 06.00 Yle Uutiset. 17.35 Moniääninen Eurooppa. 21.30 Mahadura & Özberkan. 18.00 Yle Uutiset. 12.13 Keskipäivän klassikko. Tallinnan matka 28.30.4.2018. 03.00 Yle Uutiset. 18.30 Hartaita säveliä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Jani Kareinen. Luennoitsijana Ergonomiakouluttaja Eija Pahkala. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 15.02 Kulttuuriykkönen. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 20.00 Teppo Vapaus. 17.13 Alueradio. 16.10 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä. 14.02 Nosto. 00.00 Yöradio. 02.00 Yle Uutiset. 12.13 Keskipäivän klassikko. 10.00 Yle Uutiset. Pukukoodi: business POHJOIS-POHJANMAAN 3. Seere Salmisen Kiinassa kuukin on kummempi. 10.33 Radio Suomen Päivä. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 020 750 4600 toimitus@kalajokilaakso.fi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. Toivotamme Kaikille Rauhallista Pääsiäisen Aikaa! Muistilista Viivi ja Wagner Virtanen Baby Blues KESKIVIIKKO 28.3. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 23.00 Päivän parhaat. 19.05 Luonto-Suomen geologiailta 0203-17600. > Aluesuunnittelu > Maakuntakaavoitus > 3. 00.00 Arkisto: Maailmalle työn hakuun. 17.30 Pyöreä pöytä. 16.13 Alueradio. 08.13 Alueradio. Luennoitsijana Kallion Kuntohoitaja Veikko Taka-Eilola. POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO Maakuntahallitus . 11.33 Radio Suomen Päivä. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 18.55 Luonto-Suomen geologiailta 0203-17600. Luennoitsijana Teija Sorvoja. Tikkuliisat kokoontuvat samassa paikassa. 21.55 Radio Suomen Ilta. 06.35 Nosto. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.10 Urheiluradio. yhteiskunnan palvelut ja omaishoitajan tuki asiat, avustamisen ja hoivatyön perusteet, muutoksen kohtaaminen ja omaishoitajan voimavarat/jaksaminen. 22.00 Päivän parhaat. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. Keskiviikkona 28.3.2018 Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi . 10.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 21.00 Yle Uutiset. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä edellisenä päivänä klo 13.00 mennessä. 07.50 Merisää. 09.05 Urheiluradio. 18.02 Luonto-Suomen geologiailta 0203-17600. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 18.10 Draamanpurkajaiset: Veli-Pekka Hännisen Via Crucis -käsikirjoitus. Luennoitsijana Teija Sorvoja. 18.02 Jääkiekkokierros. 12.10 Havaintoja ihmisestä: Stressi ja pelko ovat myrkkyä aivoille. Kokouksen alussa muistamiset ja hartaushetki ja omaisten suorittama kynttilöiden sytytys v. 16.00 Yle Uutiset ja sää. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ Pohjois-Pohjanmaan alueella voimassa olevia maakuntakaavoja täydennetään ja päivitetään kolmessa vaiheessa. 18.50 Merisää. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 07.53 Alueradio. 06.05 Politiikkaradio. 07.30 Ykkösaamu. Tervetuloa! Hallitus. 19.02 Johann Sebastian Bachin Johannes-passio. 05.50 Merisää. 06.05 Sää. 01.55 Yöradio. 09.11 Alueradio. 16.10 Faunin iltapäivä. 12.10 Naisia huipulla: Arkkitehti Kirsti Siven. 20.03 Radio Suomen Ilta. Tervetuloa tapaamaan meitä ja kuuntelemaan sekä keskustelemaan asiantuntijoidemme kanssa ajankohtaisista aiheista. TORSTAI 29.3. Tervetuloa! Jokilaaksojen omaishoitajat ja läheiset ry / OmaisOiva os. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 02.54 Yöradio. 05.52 Melkein hereillä. vaihemaakuntakaava vireillä) on tutustuttavissa koko vaihekaavaprosessin valmisteluaineisto taustaselvityksineen. 11.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 07.10 Hartaita säveliä. 17.10 Urheiluradio. 22.55 Arkisto: Korpilahden kirkkomatkoja. 04.02 Melkein hereillä. Kahvitarjoilu. Aloitetaan kahvituksella klo 09.30. 14.00 Poikelus ja Hätönen. Lisätiedot ja ilmoittautumiset Hanna Nikupaavo 0444691253 tai hanna.nikupaavo@ kalajoki.fi KALAJOKILAAKSON REUMAYHDISTYS Vietetään rento kevätpäivän kokoontuminen Ylivieskan seudun Kipuryhmän ja Kalajokilaakson Reumayhdistyksen porukan kanssa to 5.4. 15.00 Yle Uutiset. 02.02 Yöradio. 07.53 Alueradio. 00.00 Yle Uutiset. 20.03 Metsäradio. 09.00 Yle Uutiset. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 06.05 Hartaita säveliä. 21.17 Päivä tunnissa. 06.05 Hartaita säveliä. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.06 Alueradio. 045-895 5295. 06.56 Päivän mietelause. 19.00 Yle Uutiset ja sää. kerros, 90100 OULU) virastojen aukioloaikoina. 21.50 Merisää. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 22.05 Urheiluradio. Lämpimästi tervetuloa! Marko Paasovaara tilintarkastaja, KHT Petteri Ruotoistenmäki verolakimies, OTK Arvo Pyykölä vanhempi neuvonantaja Sirpa Soukka tilintarkastaja, KTL Susanna Piltonen tilintarkastaja, HT, JHT, CISA, KTM, FT uurjake lu Su j elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak elu kelu Suurjak elu Suurjak elu Suurj Suurjak elu Suurjak elu Suurjak el akelu Suurjak elu Suurjak elu Suu Suurjak elu Suurjak elu Suurjak e k lu Suurjak elu Suurjak elu Suu jakelu Suurjak S Viikottain suurjakelu! mitus Lähetä k Toimit us Lähetä juttuvin kki juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us imitus Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us a Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä jutt ki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä i s Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kk t vinkki Toimit us Lähet Toimit u Juttuidea! P. 12.00 Yle Uutiset. JOKILAAKSOJEN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY Ovetomaishoitajavalmennus Oulaisissa Keskiviikkoisin alkaen 2.5.18 klo 10.00 Penttiläntalolla. 01.55 Yöradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 10.00 Brysselin kone. 16.13 Nosto. 02.00 Yle Uutiset. Kyytiin sopii matkan varrelta. 06.05 Politiikkaradio. 07.25 Hyvää huomenta. Savisilta 1 LT 5 Ylivieska. YLIVIESKAN SEUDUN ELÄKKEENSAAJAT RY To 5.4. Pakettiin sisältyy bussi ja laivamatkat sekä Majoitus Tallink City hotellissa 2 hh. Lisätiedot valmennuksesta ja ilmoittautuminen pe 20.4. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Hyvää huomenta. 06.00 Yle Uutiset. 17.13 Päivä tunnissa. 17.10 Matkakuume. 04.02 Melkein hereillä. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 08.10 Ykkösaamu. 03.02 Pollari. 21.55 Radio Suomen Ilta. 05.32 Melkein hereillä. 09.11 Alueradio. 22.05 Ajassa soi. tai p. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Jääkiekkokierros. 040 911 6079 AVEC. 13.00 Klassista kahteen. 04.00 Arkisto: Mauno Koivisto – uuden ajan presidentti. Tervetuloa! YLIVIESKAN SOTAVETERAANIT RY Ylivieskan Sotaveteraanit ry:n vuosikokous Seurakuntakoti Mariassa ke 28.03.2018 klo 10.00. 17.30 Keidas. 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. Niemi. Kutsu Kutsumme Sinut Yrittäjien ajankohtaisiltaan keskiviikkona 4.4.2018klo 17-20 Kalajoen Kylpylähotelli Saniin. Lisätietoja asiasta antaa ympäristöterveydenhuollon johtaja Inkeri Eronen puh. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.10 Urheiluradio. 18.02 Radio Suomen Ilta. 12.13 Radio Suomen Päivä. 044 4691 460 tai sähköpostitse inkeri.eronen@kalajoki.?. 09.05 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. klo 18 Salontuvalla, Rääkyläntie 116, Ylivieska. Oulaisten vertaistukiryhmässä Penttiläntalolla klo 15.30. 22.05 Radio Variaatio. 09.10 Sää. 19.02 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 05.32 Melkein hereillä. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. Ti 24.4. 12.55 Radio Suomen Päivä. 17.55 Ykkösvieras. 00.00 Yle Uutiset. 22.30 Tiina Lundbergin huoltamo. Uudistamisen kolmas vaihe koskee pohjavesija kiviainesalueita, seudullisten tuulivoima-alueiden sekä suoja biotalousalueiden päivityksiä, mineraalipotentiaalija kaivosalueita, Oulun seudun liikenneja maankäyttöratkaisuja sekä Vaalan ja Himangan alueiden maakuntakaavamerkintöjen tarkistuksia. 21.50 Merisää. 17.00 Jani Kareinen. 08.10 Urheiluradio. 06.05 Sää. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Faunin iltapäivä. 05.00 Yle Uutiset ja sää. Pohjois-Pohjanmaan 3. 13.00 Yle Uutiset. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 09.05 Muistojen bulevardi. Halukkaille opastettu tutustuminen Kadriorgin palatsiin ja puistoon. Käynti myös Pandantehtaalla ja Viherlandiassa. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Kulttuuriykkönen. Tilintarkastuksen tuomat hyödyt yrityksellesi Ilmoittautuminen: Pyydämme ilmoittautumaan 29.3.2018 mennessä sähköpostitse minja.tormanen@talvea.. 16.10 Urheiluradio. 05.52 Melkein hereillä. 21.02 Urheiluradio. Paikka: Kalajoen Kylpylähotelli Sani, Jukupolku 3-5, 85100 Kalajoki. 22.00 Päivän parhaat. 23.00 Iltahartaus. klo 17 Kalajoella Rantatalolla os. 05.02 Melkein hereillä. 06.35 Nosto. Ilmoittautuminen kahvituksen vuoksi Kirsille, p. 23.02 Yöradio. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Arpajaiset. 14.00 Yle Uutiset. 11.02 Akti. 12.13 Radio Suomen Päivä. 11.00 Riston Valinta. 16.10 Urheiluradio. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 4: Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa II, jakso 93. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Ergonomia ja läheisen avustaminenteemaluennot paikkakunnallasi seuraavasti: To 5.4. Tarjouspyynnön sisältö sekä muut tarvittavat tiedot löytyvät Kalajoen kaupungin nettisivuilta: www.kalajoki.?. 12.00 Yle Uutiset. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 2017 kuolleiden sotaveteraanien muistoksi. 15.55 Yle News. 02.00 Arkisto: Uudelle uralle. 17.10 Urheiluradio. Osallisilla on oikeus tehdä muistutus maakuntakaavaehdotuksesta kuulemisaikana. 07.00 Yle Uutiset ja sää. Porinakerhossa Agricolan päivän teemaan johdattelee Jouko S. 02.45 Yöradio. 13.00 Klassista kahteen. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Stadion: Miten jääkiekko päihitti suosiossa jääpallon?. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 10.02 Radio Suomen Päivä. Ti 17.4. 21.30 Tuija Pehkonen. 06.56 Päivän mietelause. 16.13 Nosto. 23.10 Yöklassinen. 11.02 Radio Suomen Päivä
Viime vuonna valmistui muun muassa uusi hieno uimahalli ja katuremontti jatkui. –?Rehutehdas olisi meille tuottajille kova sana. Rehuraaka-aineet hankitaan pääosin paikallisilta viljelijöiltä, Leija huomauttaa. Kevätpuolen asia tämä kuitenkin on, hän toteaa. D Mh. Raision tilanne auki Juho Isopahkalan tilalla Kalajoen Etelänkylällä kuluu rehua jopa 40 000 kiloa vuorokaudessa. Raisioagrolla on Ylivieskassa kymmenen vuotta sitten rakennettu naudanrehutehdas, jolle etsitään ostajaa. Talossa erittäin taloudellinen vesikattila lämmitys. Tässä tehokasta ILMOITUSTILAA Puhelin 020 750 4600 Palvelumaksu 12€/lasku Asemakatu 4, 84100 Ylivieska Puh (08) 4694 470 www.matkarasti.. päivä 2018 Jätä ilmoitus ajoissa Puhelin 020 750 4600 Fax. Tuiskulan pihalla klo 13 Huutokappatav arat tulossa esittelyyn www.konekapin a.?! Paikalla KOTIELÄIMIÄ ja livelähetys NAVETAN LYPSYASEMALT A! Lapsille POLKUTRAKTORIRATA Nähtävillä mm. –?Me haluamme kertoa, miten eläimet on tuotettu ja mitä ne ovat syöneet. E-tod. SILTI TALOUDESSA on asioita, joilla ei voi röyhistellä. 020 750 4618 Sähköposti: aineisto@kalajokilaakso.. Omalla rehustuksella tuotantoketju halutaan saada entistä kilpailukykyisemmäksi ja läpinäkyvämmäksi. Viime vuonna Haapajärven maksuosuudet Selänteen sotessa laskivat peräti kahdella miljoonalla eurolla. Isot arpajaiset. Velkamäärä oli vuoden päättyessä 34,36 miljoonaa euroa. Pihasta löytyy puuhaa lapsille ja harrastetila miesväelle. –?Sen osalta minulla ei ole mitään tietoa. KYLPYLÄLOMAT PÄRNUUN 6.5. C 2007 Mh. Arvontaan osallistuminen maksutonta. Ei lain ed. klo 10-16 K-supermarket Oulainen Uunituoreet kalakukot Kuopiosta! K ONE K APINA Nivalassa aseman alueella pe-la 20.–21.4. –?Teemme työtä omistajatilojemme kannattavuuden eteen. Jos rehutehtaan rakentaminen katsotaan esiselvityksen perusteella järkeväksi, käytetään loppuvuosi suunnitteluun. Viime vuonna kaupungin keräämät verotulot laskivat jopa 385?000 eurolla. Keskiviikko, maaliskuun 28. Kiinteistöveron taso pysyi ennallaan ja yhteisöveron osuus jopa hieman nousi. Tehtaat ovat pitkälle automatisoituja, joten kovin suurta suoraa työllisyysvaikutusta niillä ei ole. Arpajaisten pääpalkintona hirsinen puutarhapöytä. Isopahkalan Bullstop Oy on Atrian suurimpia nautaloppukasvattamoita, jossa rehua kuluu jopa 40?000 kiloa vuorokaudessa. Kaupungin vakinainen henkilöstömäärä väheni 240:stä 238:aan. Etenkin huonona viljavuotena tehdas olisi tukena, Isopahkala toteaa. A-Rehun toimitusjohtaja Jari Leija kertoo alueen kiinnostavan sijoituspaikkana siksi, että alueella on vahvaa maidonja naudanlihantuotantoa. Soita ja sovi esittely. Tule tutustumaan koneuutuuksiin ja laajaan vaihtokonevalikoimaan! • Tuote-esittelyjä • Tarjouksia • Tarjoilua PERINTEINEN KOKKO Kankaan nuorisoseuralla syttyy la 31.3. A-Rehun markkinaosuus siipikarjaja sikarehussa on nyt noin 30 prosenttia, mutta nautatäysrehuissa osuus on pienempi. Kovin paljon ostorehua tilalla ei kuitenkaan kuluteta. 1mh, oh, k, khh, ph, s, wc yläk. Ei lain ed. A-REHULLA ON tällä hetkellä kaksi omaa tehdasaluetta, Koskenkorvalla ja Varkaudessa. Vuosien varrella tehty isoja remontteja mm.käyttövesiputkisto ja salaojat uusittu sekä ikkunat vaihdettu 2007. Tontin tarjoajia on ollut jo aika paljon. TÄMÄN KOKOINEN rehutehdas on yleisesti noin 15–18 miljoonan euron investointi, mutta Jari Leija toteaa A-Rehun hankkeen kustannusarvion tarkentuvan esiselvityksen myötä. Talossa on huomioitu lapsiperheen tarpeet ja sisustus on klassisen tyylikäs. Investoitava tehdas käsittäisi ensimmäisessä vaiheessa kaksi nautarehujen valmistuslinjaa. Vuotta aiemmin summa oli 4?449 euroa per kaupunkilainen. Ja meidän arkeamme helpottaa, jos rehut saa vierestä. Liikenneyhteydetkin painavat harkinnassa. Kokko sytytetään klo 19:00 Myynnissä kahvia, pullaa, Kantokylän maaja kotitalousseura ry alajoki laa Tilaa Kalajo kilaaks o Til aakso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaa o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kal laakso Tilaa Kalajo kilaaks o Tila Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kila so Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Ka kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Ti a Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo ki kso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa K okilaak so Tilaa Kalajo kilaaks o T laa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo k Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa K lajokila akso Tilaa Kalajaska Soita 020 750 4600 LUOTETTAVAA AAMIAISSEURAA Tämä lehti tarjoaa runsaasti hyviä lukuhetkiä. Tervetuloa! tuv va Toimit us Lähe j ki Toimit us Lähetä kuva Toimit u mitus Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva oimitus Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lä s Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toimit us Lähetä kuva T imitus Lähetä kuva Toimit us Lähetä juttuvin kki Toim i kki Toimit us Lähetä kuva Toimit us L ä juttuvin kki Toimit us L Lähetä Juttuidea! Puh. Leija huomauttaa, ettei A-Rehun tavoitteena ole rehuteollisuuden voittojen maksimointi, vaan tilojen tuottavuuden kehittäminen. Broilerin hankinnasta osuus on reilut 45 prosenttia ja sianlihasta noin 43 prosenttia, Leija kertoo. D Mh. Tuloverokertymässä näkyy Vesamäen mukaan kiky-sopimus, joka leikkasi kunta-alan lomarahoja sekä maatalouden veronmaksukyvyn heikentyminen. Tilava kaksio lähellä liikuntapalveluita. 105.000 € Niittypolku 6 OJAKYLÄ, Ok-talo alak. Vmh. Talousja hallintojohtaja Unto Vesamäki selittää vähennystä tuloveron laskulla. Siinä tulisi rahtihyötyjäkin. Soita ja sovi esittely. –?Se on äärimmäisen hyvä alue sekä raaka-ainetoimitusten että rehujen loppujakelun osalta. Viime vuonna Haapajärven menot Selänteen kuntayhtymässä olivat 26,5 miljoonaa euroa. –?Mutta toki rehutehdas työllistää välillisesti. Se tuo lisäarvoa kotimarkkinoilla, mutta vielä isompi merkitys sillä on kansainvälisillä markkinoilla, Leija sanoo viitaten muun muassa Belgian lihaskandaaliin. 350 € /hlö 965 € /hlö KESKIVIIKKONA 28.3. Leijan mukaan sekä meriettä rautatierahdeilla on selvityksessä iso merkitys autokuljetusten lisäksi. –?Käymme edelleen neuvotteluita useiden ostajakandidaattien kanssa, ja kerromme päätöksestä aikanaan. klo 11-12.30 Ylivieskan tori, klo 13-14 Alavieskan tori, klo 14.30-17 K-supermarket Kalajoki TORSTAINA 29.3. Paljon käytetään itse tuotettua ja lähialueen viljelijöiltä ostettua viljaa. Viime vuonna velkataakka nousikin 4?739 euroon asukasta kohti. Haapajärven kaupunki on investoinut varsin voimaperäisesti. Mutta ensimmäisenä vuonna mentäisiin varmasti jo yli 100 miljoonan kilon, Leija arvioi. –?Tarvitsemme merkittävästi lisää kapasiteettia, sillä maitotilojen kysyntä on paljon suurempi kuin mihin nyt pystymme vastaamaan, Jari Leija kertoo. Yhtiöllä on selkeät kasvutavoitteet. 133.500 € Vainiontie 4 as 5 Perinteinen Vähäkankaankokko Pylvään kylällä kylätalon läheisyydessä Ängesleväntien varressa pellolla. VÄHÄKANGAS-PYLVÄS KYLÄYHDISTYS Antti Savela HAAPAJÄRVI Erilaiset rakenteelliset muutokset ja niistä koituvat säästöt Selänteen peruspalveluiden kuntayhtymässä pelastivat Haapajärven viime vuoden tilinpäätöksen uhkaavasta miinuksesta selvästi plussan puolelle. Selänne pelasti Haapajärven. Siitä noin vuoden kuluttua tehdas olisi jo valmis. JUKKA LEHOJÄRVI ” Rehutehdas olisi meille tuottajille kova sana. Pia Räihälä YLIVIESKA Atria-konserniin kuuluva A-Rehu Oy on aloittanut esiselvityksen uuden rehutehtaan rakentamiseksi Kalajoki–Ylivieska -alueelle. E-tod. Ei lain ed. MAAILMAN PIENIN SAUNA! ARVONNASSA pääpalkintona 21-vaihteinen X-TREME Fatbike Palkintoina myös mökkiviikot Rukalla sekä Vuokatissa. –?Tarkoituksemme on rehustaa hankintaosuutta vastaava eläinmäärä, ja Atrialla on lähes puolet naudanlihan hankinnasta Suomessa. 184.000 € Tynnyrinevantie 113 KIVIOJA, RT, 2h, k, ph, s 57 m² Suositulla Kiviojan alueella, toimiva rivitalokaksio, oma pieni piha-alue etelän suuntaan. Soita ja sovi esittely Mh. 020 750 4600 PÄÄSIÄISKOKKO Kantokylän kylätalolla 31.3. Valmistuskapasiteetiltaan uusi tehdas olisi ensivaiheessaan 150 miljoonan kilon luokkaa. –?Mutta tehdas tässä lähellä antaisi sen mahdollisuuden, että pystyisimme käyttämään enemmän rehutehtaan komponentteja. 99.000 € Peippotie 22 SIEVI, Jyrinki Ok-talo 5h, k, khh, ph, s, wc, pukuh, vh 144m² Kaunis lämmöllä toteutettu Kannustalon Aurora. Nivalan Yrittäjät NIVALAN KAUPUNKI TULE ESITTELEMÄÄN YRITYKSESI! Paikkavaraukse t Heikki Jylhä-Ollila 040 7587118 Konekapina kokoaa väen Nivalaan! Nivalan Yrittäjien HUUTOKAUPPA 21.4. –?Tänä päivänä tehtaat rakennetaan sen tyyppisesti, että niihin on helppo lisätä kapasiteettia moduuleittain, Leija toteaa. E-tod. TAKUULÄHTÖ Kylpylä Tervis tai Tervis Paradiis RISTEILY RIIKAAN 08.-10.07.2018, 3 PV, SILJA EUROPALLA LOFOOTIT TAKUULÄHTÖ 09.-14.08.2018, 6 PV 625 € /henkilö alkaen Alk . Sikabaarin grillimakkaroita, kasvisvaihtoehtona kasvispihvi. 228.000 € Maijannevantie 9 Yleisesittely 5.4.2018 torstaina klo 16.00-16.45/Kaivosoja ALAVIESKA, Ok-talo 4mh, oh, th, k, khh, ph, s, 2wc, 2vh 159m² Alavieskan keskustan tuntumassa erittäin hyvällä sijainnilla vapautumassa omakotitalo ensimmäisiltä omistajilta. Selänteestä tulevien säästöjen vuoksi Haapajärven kaupungin tilinpäätös viime vuodelta näyttää 514?000 euroa ylijäämää. Kolmatta suunnitellaan merkittävästi kasvaneen kysynnän vuoksi. Myös veronmaksajien määrä Haapajärvellä väheni. A-Rehu käyttää tällä hetkellä vajaat 200 miljoonaa kiloa rehuviljaa vuosittain, ja uuden tehtaan myötä määrä kasvaisi noin 300 miljoonaan kiloon. 69.700 € Mertatie 4 A 3 SALMIPERÄ, RT, 2h, k, ph, s, wc, autokatos 57 m² Salmiperälle valmistuu syksyllä uusi rivitaloyhtiö. Kahvio ja makkaraa. Täällä on sen verran runsaasti viljanviljelyä, että raaka-ainetta varmasti löytyisi alueelta. Pihaa on moneen käyttötarkoitukseen. Kokko-kahvila klo 18-21, Kokko sytytetään klo 19. SK Vav ain 81 81 21 1 SKV KIINTEISTÖNVÄLITYS OY Kauppakatu 10, Ylivieska p. Viime vuonna Haapajärven vuosikate oli jopa lähes 2,3 miljoonaa euroa eli selvästi pelättyä parempi. pieni aula, 3mh, vh 135 m² Luonnonhelmassa, rauhallisella Tynnyrinevantiellä kauniisti sisustettu toimiva koti. Rehutehdas suunnitteilla Kalajokilaaksoon A-Rehu tekee esiselvitystä Kalajoki–Ylivieska -alueella Katso kaikki kohteemme www.skv.. Soita ja kysy lisää. –?Menee pari vuotta, ennen kuin tehdas on täydessä tuotannossaan. –?Paikkaa etsitään tältä alueelta noin 100–150 kilometrin säteeltä. 010 228 5100 Merja Ylikorpi, LKV Kaupanvahvistaja 0400-417102 Pia Kaivosoja, LKV, Myyntipäällikkö 040-7311538 Marko Mäki, Myyntineuvottelija 045-1212883 SK Vav ain 81 86 20 SK Vav ain 81 55 37 SK Vav ain 81 09 30 6 SK Vav ain 81 11 02 8 SK Vav ain 81 66 60 4 TOIVONPUISTO, Ok-talo 5mh, oh, k, khh, ph, s, wc 126 m² Toivonpuiston suositulla asuinalueella loistavalla paikalla kodikas, tilava talo. Mh. Raisio Oyj:n toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi on harvasanainen neuvottelutilanteesta. Ylijäämän ansiosta kaupungin vuosien varrella kertyneet alijäämät supistuvat 145?000 euroon. Raisio Oyj neuvottelee parhaillaan naudanja kalanrehuliiketoimintojen myynnistä, koska konserni on keskittymässä Terveelliset elintarvikkeet -yksikköönsä. Viime vuonna paikkakunnalla oli 3?104 työllistä, kun vuotta aiemmin heitä oli vielä 3?149 ja tätä ennen vuonna 2015 3?155. A-Rehun toimitusjohtaja Jari Leija ei kommentoi Raision suunnitelmia tai Ylivieskan tehtaan tilannetta. KALAJOKINEN NAUTAKARJAN kasvattaja Juho Isopahkala pitää tehdashanketta hyvänä uutisena. klo 19.30