Lauantain tapahtumassa tehdään erilaisia asioita tapahtuman nimen mukaisesti Yhessä! ja sunnuntaina järjestetään perinteinen piknik -puistokonsertti. Sivu 8 Yhessä! -festareiden ja Puistopiknikin järjestäjät kokoontuivat Melenderin aukiolle testaamaan tapahtumapaikan olosuhteita. Kirsi Rättyä, Mauri Kajasmaa, Irene Visuri ja Elisa Männistö totesivat Tuokiotuvan räsymatot jopa toimivammaksi ratkaisuksi kuin perinteinen piknik-huopa. Sivu 11 Pelaamisen ilo Pelaamisen ilo pääosassa pääosassa Sivu 12 Sivu 12. TOUKOKUUTA 2018 Perustettu 1927 . Järjestäjät ovat iloisia keskellä kylää sijaitsevasta tapahtumapaikasta, jonne mahtuu satoja ihmisiä ja autojen paikoitustilaakin löytyy läheltä. ANNE MATTILA Yhessä ilmaiselle puistopiknikille Arkistomapit vauhdilla Arkistomapit vauhdilla puhdistukseen puhdistukseen Sivu 11 Sivu 11 Karoliina Mustonen: –?Poliisi on tehostanut valvontaa asemanseudulla. 91 vsk/Nro 40 . MAANANTAI 28. Irtonumero 2,50 € SÄÄ +22 www.kalajokilaakso.fi Ylivieskassa järjestetään Sun Pampas -viikonloppuna kaksi ilmaista tapahtumaa kaupungintalon ja Tuokiotuvan väliin jäävällä Melenderin aukiolla
antaa tiedonsiirtoväylän, jota pitkin voidaan hoitaa koko kodin tietoliikenne . 4G-verkon kuormitus on kasvamassa uusien palvelujen käytön myötä, mikä tulee vaikuttamaan nopeuksiin ja toimivuuteen. JARNO HERRANEN Valokuitu . Viestintäviraston maksama kymmenien prosenttien avustus on kaikkien kustannuslaskelmien mukaan olennainen, jotta koko kunnan laajuinen valokuituverkko voi kannattaa taloudellisesti. toukokuuta 2018 mennessä. Alavieska kunta on hankekunnista ainoa, joka ei tee aktiivisesti omaa työtään valokuituhankkeen edistämiseksi. tarvitaan tiheänä verkkona myös tiheän tukiasemaverkon rakentamiseksi uudelle tulevaisuuden langattomalle 5G:lle, mikäli joku operaattori haluaa joskus rakentaa maaseudulle nopeita 5-yhteyksiä. nopeus on riippumaton siitä, kuinka pitkien etäisyyksien päässä eletään . Alavieskassa ei ole valittuna rakentajaorganisaatiota, joka voi hakea viestintäviraston avustusta takarajaan, vuoden loppuun mennessä. KALAJOKILAAKSO Hannu Verronen ALAVIESKA Alavieskan kunnan reagointi valokuituhankkeeseen voi olla vaisumpaa kuin mitä hankkeen toteuttaminen edellyttää. Alavieskalaisten kuluttajien saama tieto on lähinnä hankkeen joka kotiin jakamasta aktivointija markkinointiesitteestä. antaa jokaisella käyttäjälleen oman nopean nettiyhteyden kaikenlaiseen tiedonsiirtoon ja kaikkien nettipalvelujen käyttöön . Jokaisen rakennettavan alueen vakituisista kiinteistöistä pitäisi noin 80 prosenttia ennakolta sitoutua hankkeeseen, jotta sadan euron liittymismaksu ja 39,90 euron kuukausimaksu voisivat toteutua. Valokuituhanke uhkaa hyytyä A Alavieskan taajamassa asuva Ari Kivimaa kaipaa nettiasasioimiseen valokuituliittymän tuomaa varmuutta. Kivimaa näkee, että nyt on kyse kerran elämässä -tarjouksesta. Yksi tärkeimmistä syistä itselläni oli allekirjoittaa sitoumus kahdeksi vuodeksi Vedetään kuitu -hankkeeseen oli se, että valokuitu nostaa kiinteistön arvoa. Vain joka neljäs oli reagoinut asiaan niin, että oli Kivimaan tapaan antanut ennakkositoumuksensa hankkeen valokuidulle. 5G:tä ei voi maaseudulle oikein odottaa, kun mastoja pitäisi olla tiheässä. Taajamassakin tämä on sellainen satsaus tulevaisuuteen, että se kannattaa. Alavieskalaisten ja muiden hankekuntien asukkaiden, paitsi merijärvisten pitäisi jättää valokuituun liittymisestä ennakkositoumukset 31. –?Meillekin taajamassa tämä valokuitu kuitenkin kannattaa hankkia. Nopeiden tietoliikenneyhteyksien valokuitua markkinoidaan parhaillaan Alavieskassa Kalajoen hallinnoimassa Vedetään kuitua -hankeessa. Kalajoella rakentajaorganisaatiokysymys on ratkeamassa syksyllä osana tarkkoja aluekohtaisia kustannuslaskelmia. Ennakkositoumusten perusteellaan edetään varsinaisiin sopimuksiin rakentajan kanssa. Siihen on vaikuttamassa aiempi esiselvitys, joka oli tuomassa kaikille kunnille miljoonien eurojen takausvastuut. Avustusta hakevaksi organisaatioksi Pyhäjoella saatiin Pyhäjokisuun Vesi Oy, Raahessa Raahen Energia. Hän antoi oman ennakkositoum Alavieskan kunta on tyytynyt seuraamaan sivusta ” Valokuitu on 100 megan yhteydellä merkittävästi 4G:tä nopeampi ja ennen muuta vakaampi. Alavieskan kunnanjohtaja Olli Ikonen katsoo, että on väärin sanoa, ettei Alavieskan kunta tee mitään. ALAVIESKAN TAAJAMASSA asuva valokuituasiaan perehtynyt kuluttaja, LähiTapiolan maatila-asiantuntija Ari Kivimaa kertoo, että saadun markkinointiesitteen perusteella tehty pikagallup naapurustossa antoi huolestuttavat luvut. –?Seuraamme asian kehittymistä. Kun Alavieskan talous on saatu juuri kuntoon, niin tuollaiset vastuut eivät houkuta, hän pohtii. Merijärvellä rakentajana jo toimii osuuskunta. Tässä ja nyt 2 Maanantaina 28.5.2018 . – Kun itse haluaa valokuidun, haluaa tietää oman alueensa asukkaiden sitoutumisasteen. Kivimaan kodin langaton 4G vaihtelee välillä 20–40, mikä on nykyisellään riittävä. antaa yhteyden, jota langaton 4G voi täydentää LÄHDE: POHJOIS-POHJANMAAN KUITUHANKKEET. Siinä muut kunnat ovat Pyhäjoki, Raahe ja Merijärvi. Etätyö ja opiskelu vaativat nopeaa nettiä, maatilat tarvitsevat sitä. Hän arvelee tarjous on voinut tuntua joistakin ihmisistä liian hyvältä. Hänestä pitää kuitenkin ajatella tulevaisuutta. Se on sadan megan yhteydellä merkittävästi langatonta 4G:tä nopeampi ja ennen muuta vakaampi. . Kunnanjohtaja Olli Ikonen kertoo, että joka kodin valokuidussa häntä huolettavat kunnan takausvastuut. NAAPUREILTA ASIASTA kyseltyään Ari Kivimaa sai tietää, että moni ei ollut noteerannut markkinointiesitettä ja sen ennakkositoumuspyyntöä lainkaan. nopeus on käytännössä rajaton, häiriötön, luotettava, symmetrinen ja toimintavarma . –?Valokuitua tarvitsevat tulevaisuudessa ikäihmisetkin, jotta saavat palveluja kotiinsa
Pelastuslaitoksen johtokunta hyväksyi osaltaan ensihoitopalvelua koskevan yhteistoimintasopimuksen. Työllisyys oli parantunut kaikissa alueen kunnissa. Pelastuslaitos tuottaa ensihoitopalvelut myös ensi vuonna – optio vuoteen 2020. Merijärven valokuituverkko saadaan rakennettua tämän vuoden loppuun mennessä. Elykeskuksittain osuus vaihteli Pohjanmaan 6,7 prosentista Pohjois -Karjalan 14 prosenttiin. –?Me jo toteutamme Sievin kanssa osuuskunnalla omaa valokuituverkkoamme. Huhtikuun lopussa työttömien osuus työvoimasta oli Pohjois-Pohjanmaalla 10,8 prosenttia ja koko maassa 9,7 prosenttia. u u ti sh a a v i Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Maanantaina 28.5.2018 Alavieskassa Merijärven kunnanjohtaja Kari Jokela kertoo, että kunta on vain nimellisesti mukana Kalajoki-vetoisessa valokuidun aktivointija markkinointihankkeessa. Ylivieskan seudulla maakunnan paras työllisyys Kalajokilaakso YLIVIESKA Jokilaaksojen pelastuslaitos ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ovat jatkamassa yhteistoimintaansa ensi vuonna samoin periaattein kuin tähänkin asti. Myytävän kaluston edellytyksenä on myös se, ettei sen hankintaan ole saatu valtiontai eri rahastojen avustuksia. Kunnittain työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta eli työttömyysprosentti oli huhtikuun lopussa seuraava: Alavieska 7,2 prosenttia, Haapajärvi 7,6, Haapavesi 9,9, Kalajoki 7,2, Kärsämäki 9,4, Merijärvi 8,1, Nivala 8,2, Oulainen 9,5, Pyhäjoki 7,8, Pyhäjärvi 11,3, Reisjärvi 6,9, Sievi 8,2 ja Ylivieska 9,1 prosenttia. Työnhakijoista miehiä oli Pohjois-Pohjamaalla 11?500 ja naisia 8?700, sekä työttömien miesten että naisten määrä väheni parikymmentä prosenttia vuoden takaisesta. Ulkomaan kansalaisten työttömyysaste oli huhtikuun lopussa 19,9 prosenttia, mikä on 9,6 prosenttiyksikköä alempi kuin vuosi sitten. Ihmisillä on paljon kysymyksiä esitettäväksi. 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi 3 KALAJOKILAAKSO . – Fennovoimakin on huomioinut nyt meidät. –?Vain innokkaimpia kiinnostavat tiedotteet ja kuituillat. Merijärvi ja Sievi saavuttavat valokuidulleen noin 70 prosentin liittymisasteen. Pohjois-Pohjanmaan työja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa 20?200 työtöntä työnhakijaa, mikä on 4 900 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 700 vähemmän kuin maaliskuun lopussa. Reilun 1?100 asukkaan Merijärvellä on talouksia noin 400, kuidun ottaa 350. Se ei riitä. Hanke pyrkii seuraamaan Sievin ja Merijärven esimerkkiä omalla tavallaan. Menettelystä hyötyvät kaikki pelastustoimialueen kunnat pelastuslaitoksen kuntalaskutuksen pienenemisen myötä. Kalajoen hallinnoima hanke ottaa tukea markkinointiin kyläyhdistyksiltä ja vapaaehtoisilla kuituaktivaattoreilta. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Kuitu on rakennettu nyt jo 30 talouteen. Työttömien määrä väheni Suomessa kaikkien Ely-keskusten alueella. Uusi yksikköhinta on 1.7.2018 alkaen arvonlisäverollisena 0,955 euroa ja nuohouksen perusmaksun, eli minimimaksun yksikkömäärä on jatkossa 50 yksikköä entisen 45 yksikön sijaan. Työttömyysaste Ylivieskan seudulla oli 8,4 prosenttia, kun Nivala-Haapajärven seutukunnassa se oli 8,6 prosenttia ja Raahen seudulla 8,9 prosenttia. Rakentajaorganisaatiot aloittavat talouskohtaisen oman aluemyyntinsä, kun niiden toiminta alkaa. alkaen 47,74 euroa. Johtokunta esittää Ylivieskan kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle, että pelastuslaitoksen ajoneuvokalusto, siltä osin kuin siitä on poistamatonta menojäämää, myydään rahoitusyhtiölle ja vuokrataan takaisin käyttöön. Sairaanhoitopiirin hallitus esittää valtuustolleen, että hieman päivitetyn sopimuksen mukaisesti Jokilaaksojen pelastuslaitos tuottaisi edelleen vuonna 2019 ensihoitopalvelut alueellaan. Toimenpiteen edellytyksenä on, että maakuntauudistus toteutuu suunnitellusti. Se vaati Jokelan mukaan sen, että jalkauduttiin koteihin kertomaan asiasta. Sopimukseen sisältyy optiona vuosi 2020. Riittävän perusteellinen vastaaminen ei onnistu muuten kuin ihmisten kotona. Johtokunta päätti alueen piirinuohoojien esityksestä tarkistaa nuohoustaksaa. Työttömistä työnhakijoista oli ulkomaan kansalaisia 700, mikä on lähes 300 vähemmän kuin edellisen vuoden huhtikuun lopussa. uksensa valokuituhankkeelle sähköisesti netissä. Esimerkiksi kuukausimaksu on kysymys, johon pitää osata vastata. Perusmaksu arvonlisäverollisena on siten 1.7. HANNU VERRONEN Merijärvellä valokuitua jo rakennetaan Kalajokilaakso OULU Ylivieskan seutukunnassa oli Pohjois-Pohjanmaan paras työllisyys huhtikuun lopussa. Työttömistä työnhakijoista kokoaikaisesti lomautettuja oli tuhat, mikä on 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin
Villinä elämänsä elänyt kala ja riista on saanut nauttia lajityypillisestä elämästään. JO ENNEN muuttoani Ylivieskaan olen erikoistunut kuuntelemaan eroja lähialueen erilaisten murteiden välillä. Nämä kysymykset tulevat varmasti seuraavaksi vakavaan pohdintaan. Joidenkin kohtaloksi koituu ihminen, eikä siinä ole sen kummempaa. Sievin ja Merijärven esimerkki rohkaisi nyt Kalajokea, Raahea ja Pyhäjokea tavoittelemaan samaa. Se on tullut piinallisen selväksi valokuidun rakentamisessa. Eikä pidäkään hyväksyä. Paikallisille tämä lienee itsestäänselvää. Jos hän on yrittäjä tai vaikkapa opiskelja, hänen mahdollisuudesta toimia tehokkaasti paranevat olennaisesti. Sielukkaat sirkat P. Ensimmäistä kertaa ihmiset yleensä tuntevat sukunimeni ennakolta, eivätkä kummastele sen alkuperää. Nilviäisiä maiskutellaan Ranskan hienostoravintoloissa hyvällä ruokahalulla. Jotkut eivät meinaa uskoa, että Ylivieskan ja Kalajoen murteiden välillä on selkeä ero. Sukulaisia asuu myös muilla läheisillä paikkakunnilla. On toki tärkeää, että eläintenkin oikeuksista huolehditaan. Onko meillä nykyään liikaa joutilasta aikaa, kun kalojen sielunliikkeet ovat näin tärkeitä. Siinä missä molemmat vanhempani puhuvat mehtästä, minä menen mettään. Maailmallahan hyönteisiä on syöty jo pitkään, eikä niitä hyljeksitä. Näin siis, vaikka en ole täällä aiemmin asunutkaan. Onko heinäsirkalla sielu. Toistaiseksi kokeilut ovat keskittyneet lähinnä kuivatun ja jauhetun hyönteisproteiinin käyttöön. Voi olettaa, että Merijärven alueella olevat valokuidun omaavat kiinteistöt saavat arvonnousun. Hän alkaa olla samalla viivalla kuin jonkun ison kansainvälisen metropolin asukas, paitsi että hänen asuinympäristönsä voi edullisempi ja kauniimpi. Sirkkaleipää maistaneet eivät ole sitä pitäneet yhtään hullumpana. Joskus kannattaa olla seuraaja ja joskus edelläkävijä. Pääkirjoitus Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Eläinoikeusjärjestö Animalia kehottaa ihmisiä huomioimaan kalat ajattelevina yksilöinä. Todennäköisesti ihmisen aiheuttama elämän päättyminen on saaliseläimelle huomattavasti armollisempi kuin muiden petojen. Erilaiset madot ja toukat ovat olleet perinneherkkua muualla maailmassa. Onko Alavieska linjauksellaan oikeasti toteuttamassa asukkaidensa ja veronmaksajiensa parasta. Tämä yhden ässän tippuminen paikallissijamuodosta on mielestäni hyvin erottuva ja leimallinen piirre täkäläisessä puhetavassa. Kerran onnistuin keräämään rutkasti irtopisteitä, kun arvasin Etelä-Suomessa sattumalta tapaamani merijärvisen nuoren synnyinkunnan puhetavan perusteella. Kampanjavastaava Veikka Lahtisen mukaan kalat ovat loistavia ongelmanratkaisijoita ja niiden sosiaalinen verkosto on monisyisempi kuin uskommekaan. Mutta entä sitten heinäsirkan tunteet, onko niitä huomioitu riittävästi. Pieni kunta on nyt kokoaan suurempi. YHTEISKUNNAN PITÄÄ toimia silloin, kun maaseudun palvelujen turvaaminen ei kiinnosta markkinavoimia. Alavieskan kunta näyttää olevan Vedetään kuituahankkeessa mukana toistaiseksi vain muodollisesti. Saa nähdä, millaista ylivieskaa puhun tämän kesän jälkeen, kun palaan Tampereelle jatkamaan toimittajaopintoja. Jotain hankkeen merkityksestä kertoo se, että Fennovoimakin noteeraa nyt pienen Merijärven sen nopeiden nettiyhteyksien vuoksi. Ehkäpä eläinoikeusjärjestöjen fi losofi t ja eetikot näitä kysymyksiä jo pohtivatkin. ”Poikain kanssa” -ilmaisun vuoksi kysyin, onko hän kotoisin jostain Kalajoen läheltä. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä Toimittajat Pirjo Kunelius (toimitussihteeri), Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila, Juhani Rintakumpu ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO Hannu Verronen 28.5.2018 Sievi ja Merijärvi rakentavat parhaillaan koko kunnan alueen valokuituverkkoa. Eläinrääkkäystä tuskin kukaan hyväksyy. Internet on luonut maailmantalouden viime aikojen kasvun. Täällä Ylivieskassa Oulun murre ei särähdä ihmisten korvaan ainakaan kovin pahasti, vaikka kuulemma puhetavasta kuulee, etten ole täkäläisiä. Jo nyt Suomessakin viljellään heinäsirkkoja ja niiden käyttämistä ihmisravinnoksi kokeillaan. Valokuitu luo kylälle vaurautta Etäisen sivukylän asukas ei ole noissa kunnissa kohta enää syrjässä, vaan hän voi elää omassa kodissaan täysillä elinvoimaisen ja merkityksellisen toiminnan ytimessä. Jos hän on vanhus, hänen kotona asumisensa voi olla aiempaa helpompaa, turvatumpaa ja onnellisempaa. Kahtoo sitten. Ne kaikki pyrkivät saamaan viestintäviraston avustuksen, jota nykylain mukaan voi hakea vain tämän vuoden loppuun. Emmi Tilvis emmi.tilvis@kpk.fi Untuvikko paluumuuttaja Kolumni. Taitaa olla niin, että loppupeleissä lapset oppivat puhetavan ikätovereiltaan. Lisävihjeenä puhetavan lisäksi hän antoi sen tiedon, että kyseessä on pieni kunta. Miten kauaksi ihminen vielä pääseekään metsästäjä– keräilijä-esi-isistään. Kalojen tappamista ravinnoksi tai muuta hyväksikäyttöä ei hänen mukaansa voi perustella sillä, että ne ovat vain kaloja. Hän kertoi olevansa kotoisin Himangalta eli reippaan parinkymmenen kilometrin päässä Kalajoen keskustaa. Sitä ei välttämättä helpolla tiedä. Ne ovat Kalajoen hallinnoimassa Vedetään kuitua-hankkeessa aktiivisina toimijoina. Metsästys ja kalastus ovat kansamme perusoikeuksia ja geeneissämme niin vahvana, että tuntuu aivan pähkähullulta miettiä ahvenen sosiaalisten verkostojen ja emotionaalisten kykyjen huomioimista katiskaa kokiessa. En tunne Himankaa, mutta murre muistuttaa siis ainakin jossain määrin Kalajoen murretta. 4 Maanantaina 28.5.2018 . Luonnossa eläimet harvoin kuolevat vanhuuteen, sillä ennemmin tai myöhemmin ne joutuvat petojen saaliiksi. Kaiken julkisen päätöksenteon pitää pohjautua huolellisesti tehtyyn työhön, kun kyse on ihmisten tulevaisuuden kannalta olennaisesta asiasta. Juuri siitä voivat nyt päästä osalliseksi Sievin ja Merijärven valokuituun liittyvät kotitaloudet. Saavatko ne elää lajityypillisen elämän, jos ne sullotaan pieneen laatikkoon kasvamaan ihmisravinnoksi. Huomasin ilmoittavani, että käyn ”kaupasa”. En myöskään kuule kuittailua puhetavastani toisin kuin opiskelupaikkakunnallani Tampereella. Eräs tuttuni Oulussa sanoi taannoin olleensa poikain kanssa liikenteessä. Se mahdollistaa nopeat ja häiriöttömät tietoliikenneyhteydet myös etäisen sivukylän asukkaalle, jotta hän pystyy elämään tasa-arvoisena ihmisenä koko muun maailman kanssa. Siellä kannattaa yhä asua ja toimia. Se jää nähtäväksi. Monet asiat selittävät tuttuuden tunnetta. Muutaman mutkan kautta vanhempani päätyivät Ouluun, niin kuin moni muukin tältä seudulta. Tämän voisi todistaa vaikka suden raatelemaksi joutuva hirvi, jos osaisi puhua. Veitsi Mutta entä sitten heinäsirkan tunteet, onko niitä huomioitu riittävästi. Niinpä kun muutin Ylivieskaan toimittajan kesäpestiäni varten, koin itseni eräänlaiseksi paluumuuttajaksi. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 28.5.2018 . Miten niiden sosiaaliset verkostot ja älyllinen yksilöllisyys tulee huomioiduksi. VAIKKA MOLEMMAT vanhempani ovat kotoisin Kalajokilaakson levikkialueelta, en ole itse koskaan käyttänyt paikallisia murteita. Olen vieraillut paikkakunnalla sukulaisten luona useita kertoja joka vuosi syntymästäni saakka. Jotakin on kumminkin päässyt tapahtumaan jo tässä alle kuukauden ajassa, jonka olen asunut ja työskennellyt Ylivieskassa. Hyönteisravintoa pidetään tulevaisuudessa potentiaalisena proteiininlähteenä ravinto-ongelmissa painivan ihmiskunnan pelastamiseksi. Minulla on sukujuuret tiukasti Kalajokilaaksossa. Animalian Kalarakas -kampanja keskittyy kalojen kipuaistimuksiin sekä niiden sosiaalisiin, älyllisiin ja emotionaalisiin kykyihin. Etäisen sivukylän asukas ei ole noissa kunnissa kohta enää syrjässä, vaan hän voi elää omassa kodissaan täysillä elinvoimaisen ja merkityksellisen toiminnan ytimessä. Jos minun pitäisi arvata ihmisen murre yhden sanan perusteella, haluaisin kuulla miten hän puhuu metsästä
Näistä säästäminen tarkoittaisi virkojen vähentämistä, opetusryhmien kokojen kasvattamista, tukitoiminnoista karsimista ja opetusmateriaaleista leikkaamista. Kansainvälinen painostus mm. Ratkaisulla on suuret vaikutukset koko kuntatalouteen. LEHDET PARKUU hienoja kevätsäitä. 5 Maanantaina 28.5.2018 . Lisäksi jäsenyydet kirkon luottamustoimissa vienevät häntä milloin Turkuun ja toiste Helsinkiin ja kaikki nämä reissut ovat pois seurakuntatyöstä. Vuosina 2016–2017 syntyneiden ikäluokat ovat kooltaan 120 ja 123, ja vuoden 2018 syntyvyyden ennakoidaan olevan 110. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Ekö tullut mieleen etukäteen varautua. Saattaa hyvinkin olla, että tullee tällä kertaa valituksi. Veroprosentin osalta tulossa on vähintään prosenttiyksikön korotus, sote-muutoksen aiheuttaessa yksinäänkin 0,7 prosenttiyksikön korotustarpeen. Toukokuussa 1918 piti Kyösti Kallio Nivalassa sovittelupuheen sisällissodan päätyttyä lausuen muun muassa: ”Luokaamme sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan isänmaataan rakastavia suomalaisia”. Uskonpa,että setä-Joonasta painoi läpi elämän tuo tapaus, sillä hän oli lestadiolainen saarnamies, ja 25 vuotta myöhemmin ainut poika Teuvo kaatui jatkosodassa 1943. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Vapaussota vaikutti tuolloin 7?700 asukkaan Ylivieskaan ja kotikylääni Vähäkankaan kylään. Tapio Vähäkangas Ylivieska Vuosi 1918 koskettaa jokaista suomalaista Kalajoella on vaadittu kustannusarvionsa jo nyt vähintään 20 prosentilla eli viidellä miljoonalla eurolla ylittäneen 1?000 oppilaan yhtenäiskouluratkaisun hyväksymistä. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi JÄRKYTTÄVÄ sekasotku aseman seudulla, kun ihmiset pysäköivät minne sattuu! Halpa-Hallin parkki aivan täynnä. 110 lapsen syntyvyydellä peruskouluikäisiä olisi koko Kalajoella lopulta noin 990. Kalajoen tämänhetkiset koululaisten ikäluokat ovat kooltaan 158–180 oppilasta ikäluokkaa kohti. Setäni Joonas Vähäkangas määrättiin Jämsä–Ruovesi-rintamalla teloitusryhmään, jolloin 9 punikkia teloitettiin sorakuopan reunalla. Ihmiset hehkuttaa ja maanviljeljät tykkää. Heistä 27?038 oli punaisia, 5?179 valkoista ja 4?423 venäläistä. Kai niillä kuulo menee itselläkin. Tehtävä oli vaikea, jolloin nuoret miehet ampuivat itsensä. 1918 teloitettavaksi. Onko kustannusarvionsa jo ylittäneen 1?000 oppilaan koulun rakentaminen kaiken tämän arvoinen. Laskusuunta on jatkunut koko maassa jo seitsemän vuotta peräkkäin, kyseessä ei siis ole nopeasti ohi menevä ilmiö. Päätaistelu käytiin Tampereella. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Lähteet: Ylivieskan kirja, Vuosisadan kronikka, Vapaussoturien haastattelu v. EIKÖ POLIISILLA toisaan ole tähdellisempää tëkemistä kuin kytätä kymmenen partion voimin mopopoikia. Voi tätä tuskaa, sataisi jo! Syksyä kaipaava VOI PYHÄ jysäys miten tomppelit ihmiset ajelevat Valtakadun työmaan kohdalla! Kohta tulee rumaa jälkeä ja ruumiita! JA TAAS ALKOI se riivatun jumputus yötä päivää. Ylivieskassa tammikuussa pidätettiin suojeluskunnan päällikön nimismies Veikko Soriolan toimesta 45 punaista, jotka olisi teloitettu. Sisällissodan valkoisten ylipäällikkö Venäjän armejan kenraali Mannerheim sai julkisuuskuvaansa tahran ”Lahtarikenraali”. Oppilaat ja henkilökunta joutuisivat jatkamaan samoissa tiloissa vielä seuraavat kaksi vuotta. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Opetuspalveluiden 11,5 miljoonan euron käyttökuluista 9,5 miljoonaa euroa muodostuu henkilöstön palkoista ja puoli miljoonaa euroa oppimateriaaleista. Tämäkö on tarkoitus. Silloin on enemmän kuin todennäköistä, että uuden kirkon valmistujaissaarnan pitää kirkkoherra, jonka nimi ei ole Nivala. Talven 1918 Kyösti Kallio oli maan alla piileskellen punaisten vallassa olleessa Helsingissä. aakso Kalajo kilaaks o Tilaa o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo ilaakso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa so Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o T kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kila aa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa K Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o K lajokila akso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo ki kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Tilaa Kalajo kilaaks K lajok Kalajaska ui myös verkossa www.kalajokilaakso.fi. Sodan uhreina menehtyi 29 valkoista ja 17 punaista. Seurauksina on jo kerrottu olevan sekä veroprosentin korottaminen, muiden investointien sopeuttaminen että käyttökuluista säästäminen. Lukijan kuva Papinvaali on käyty, saapas nähä kuinka pian on seuraava kerta. Lähetä viesti numeroon 173521 Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Minä niistän nokasta mustaa katupölyä, niiskutan ja aivastelen siitepölyssä. Pappani nuorempi veli senaattori Kyösti Kallio sai allekirjoittaa 6.12 1917 Suomen itsenäisyysjulistuksen. Puolesta vuodesta vuoteen lisäaikaa vaativa uusi kilpailutus on perusteltu ja vastuullinen ratkaisu. Ruotsista vaati teloituksia heti lopetettavaksi. Huomattavasti parempi päätös on tehdä koulukokoon syntyvyyden laskun edellyttämä päivitys ja hankkia asialliset väistötilat Merenojan koululle välittömästi, jo seuraavan lukuvuoden alkuun mennessä. Terrorin uhreina teloitettiin 7?370 punaista ja 1?424 valkoista. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Sisällissodassa ja sen jälkiselvittelyssä kuoli 36?640 ihmistä. Menikö tämä valinta hukkaan – aika näyttää. Esimerkiksi Hennalassa teloitettiin 216 punaista naista ja joukossa lapsia. Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Tuolloin osa pidätetyistä vietiin Jukkolaan, jossa valkoisten kenttäoikeus tuomitsi yksitoista henkilöä 29.4. Kuluneen talven aikana on lehdistössä käsitelty 100 vuotta sitten käyty sisällissotaa.Suomen historiantutkimus on tuonut esille monia ikäviä ja jopa yllättäviä tosiasioita Suomen itsenäisyyden alkuvuosista. Vankileireille joutui noin 75?000 punaista, joista nälkään ja tauteihin kuoli 13?000 vankia. Kaupunginhallituksen jäsen (vihr.) Meri Säteri Valtuutetut (vihr.) Hanna Halmeenpää Sami Salmu Arja Isokääntä Kalajoen yhtenäiskoulun vaikutukset kuntatalouteen www.kalajokilaakso.fi Grafi ikkaa Kalajoessa kuvasi ylivieskalainen Veikko Lesell. Uuden kirkkoherran virkalistaa tutkaillessa on havaittavissa, ettei hän ole viihtynyt missään seurakunnassa kovin kauan. Valkoisen armejan hirmutöistä, syyttömien teloituksista ja raiskauksista terrori kostettiin moninkertaisesti. Perheet jäisivät kunnan köyhäinhoidon taakaksi. 1918. (Marjo Liukkonen: Hennalan naismurhat 1918). Kuuluisimpia teloittajia oli muun muassa Urho Kekkonen ja teloituskomppanian päällikkö Eino Svinhufvud – Ukko-Pekan poika. Pappani, kunnanvaltuutettu Jaakko Kallio vastusti teloituksia ja meni Soriolan puheille. Valkoisten kannattajia olivat maan porvaristo sekä sivistyneistö ja myös kirkko ja papisto siunasivat valkoisten terrorin. Raimo Anttila Ylivieska Levoton sielu. Eikö noille kakaroiden soittovehkeille tosiaankaan saa mitään rotia. Fasismin nousu 1920 luvulla toi IKL:n eli Lapuan liikkeen terrorin. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Silloin kaikkien koulujemme, myös Raumankarin, Tyngän ja Raution oppilaat mahtuisivat Merenojan yhtenäiskouluun. 1960, Teemu Keskisarja: Pimeä historia, lehtiartikkelit. Muiden kansanedustajille kuuluvien etuuksien lisäksi taloudelliset edut houkuttavat paljon enemmän kuin tämän ”korpiseudun” kirkkoherruus. 1?000 oppilaan yhtenäiskouluratkaisulla kolmannes kaikkien koulujemme tiloista (myös uuden yhtenäiskoulun) jäisi tämänhetkisin tiedoin tyhjilleen reilussa kymmenessä vuodessa koulun valmistumisesta. Näiden vaatimusten seuraukset on hyvä tiedostaa. Tämä tarkoittaisi tarpeeseen nähden 5–10 miljoonan euron liikainvestointia ja sen jälkeen useiden miljoonien eurojen ylimääräisiä käyttökuluja vuosien aikana. Kouluverkkoratkaisumme keskeisenä perusteena oli muiden koulujemme korjausja käyttökuluista säästäminen. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Ei tarvi resurssipulaa itkeä. Etelä Pohjanmaan IKL-nuoret aktivistit Yrjö Hissa ja Jussi Perämäki saivat tehtäväksi murhata pääministeri Kyösti Kallion Seinäjoen asemalla keväällä 1930. Samaan aikaan velkamäärän raju kasvu kasvattaa vuosittaisen korkoriskin miljooniin euroihin. Mukana olivat Arvi Pinola, Mikko Kallio ja Kusti Vähäkangas (Uusikangas) joka kaatui Hauholla 25.3. Vähäkankaalta osallistui vapaussotaan setäni Joonas Vähäkangas ja Jaakko Kallio. Vaikka hän on luvannut valituksi tullessaan hakea vapautusta mahdollisesta eduskuntatyöstä nykyisessä eduskunnassa, niin eiköhän Keskusta asettane hänet seuraaviin eduskuntavaaleihin ”haravoimaan ääniä” puolueelle. Kaupunginhallituksen esitykseen ei sisälly myöskään asianmukaisia ja riittäviä väistötiloja jo vuosikymmeniä sisäilmaongelmista kärsineelle Merenojan koululle
Sijaitsee Kalajoen Pitkäsenkylällä. Tuli pääsi irti metsässä lauantai-iltapäivänä ennen kello neljää Kalajoella, Rautiosta noin viisi kilometriä Kannukseen päin. Vastasin, että kyllä meillä seiniä riittää, Takkunen naurahtaa. –?Musiikkiopiston toimialueella on järjestetty muun muassa 24 konserttia kevätlukukauden aikana. SARI PASSOJA Pihatapahtuma aloitti Taidetalo Takkusen kesän Kalajokilaakso KALAJOKI Kalajoen kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että kaupunki osallistuisi keskustassa vireillä olevaan kerrostalohankkeeseen ostamalla talosta kaksi asuinhuoneistoa, arvoltaan yhteensä 313?750 euroa. Kun pelastuslaitos tuli paikalle, tuli nousi jo latvoihin. Opettajia on lisäksi työllistänyt opetussuunnitelmauudistus. Rakennusliike Sorvoja on ilmoittanut hakevansa rakennuslupaa kevään kuluessa, ja hanke on tarkoitus aloittaa vuoden 2018 aikana. Idean takana on taiteilija Else Takkunen, joka halusi ohikulkijoiden iloksi jotain pysäyttävää kylänraitille. Sammutustöissä oli mukana noin 40 pelastuslaitoksen työntekijää, neljä sammutusautoa ja neljä säiliöautoa, mönkijöitä sekä miehistöautoja. . Tietääkseni tämä on Kalajoen ensimmäinen, joten Else on rohkea kun teki pääavauksen tässä asiassa, hän kiittelee. Jos palopesäkkeitä on jäänyt kytemään, tuuli voi nopeasti saada palon taas pintaan. Musiikkiopiston lukuvuosi päättyy Valoisia tunnelmakuvia –konserttiin. Ajattelin pistää pihalle kirppiksen ja siitä se sitten laajeni, Takkunen kertoo. –?Kaikki palopesäkkeet pitää saada sammumaan ennen kuin alkaa taas tuulla päivällä. Muraali on ensimmäinen Rajalalle itselleenkin ja sen tekeminen navetan lautaseinään tuo omat haasteensa. Kaupalla halutaan vauhdittaa hankkeen toteutumista, jota maapohjan korkea hinta on jarruttanut. Musiikkiopiston juhlavuoden tunnus kuullaan lukuvuoden päätöskonsertissa SANOMALEHTI ON ARVOSTETUIN MYÖS VERKOSSA. Kaupalla katettaisiin kerrostalon maapohjan arvoa niin, että rakennusliikkeelle jäisi siitä maksettavaa vain vajaat 12?000 euroa. Rehtori Seija-Leena Latvakoski kertoo, että alkuvuoden aikana juhlavuotta on jo vietetty vilkkaan toiminnan merkeissä. Else taiteilee käyttökeramiikkaa, veistoksia ja maalauksia. 6 Maanantaina 28.5.2018 . lähde: TNS Gallup 2012 Katariina Poranen KALAJOKI Jokilaaksojen pelastuslaitos valvoi vielä sunnuntaiaamuna metsäpalon jälkiä Kalajoella. Oikeastaan tämä kaikki lähti valtakunnallisesta siivouspäivästä, jota vietettiin lauantaina. Paikalla paloi metsää noin 1,5 hehtaaria, henkilövahinkoja ei sattunut. Avaruusmuraali pysähdyttää Pitkäsenkylällä Taidetalo Takkunen . Kalajoen kaupunki osallistumassa kerrostalohankkeeseen Kalajokilaakso YLIVIESKA Ylivieskan seudun musiikkiopisto viettää kuluvana vuonna 50-vuotisjuhliaa, ja varsinainen pääkonsertti järjestetään syksyllä. . – Näin isokokoiseen työhön tarvitaan muutakin kuin maalia, hän toteaa rakennustelineillä taiteillessaan. Navetan seinään tulevan muraalin on tarkoitus ilahduttaa kylänraitilla liikkuvia. Taiteen perusopetuksen uusien opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti laadittu opetussuunnitelma otetaan käyttöön 1.8.2018 alkaen. Talo on taiteilija Else Takkusen aviomiehen Heikin kotitalo, johon pariskunta muutti kolme vuotta sitten. Rajalan opastuksella kävijät pääsevät itsekin kokeilemaan seinämaalausta pihalle pystytettyyn väliaikaiseen graffi tiseinään. Taidetalossa järjestetään muutamia tapahtumia vuodessa. Palomestari Tapani Lehtelä kertoi sunnuntaiaamuna, että pelastuslaitos oli paikalla tarkkailemassa tilannetta palopesäkkeiden varalta. – Työelämässä totuin olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ja kaipaa sitä täälläkin, hän toteaa ja toivottaa kaikki tervetulleeksi taloon aina kun ovet ovat auki. Kohteen varausaste oli maaliskuun alussa noin 70 prosenttia kaupungin huoneistot mukaan lukien. Joku kysyi minulta, että mitä jos lapsenlapsia tulee lisää. Lehtelän mukaan pelastuslaitos onnistui saamaan palon hallintaan viime tingassa. Else kertoo jääneensä eläkkeelle opettajan työstään, mutta ei taiteilijan. Else Takkunen seurasi tyytyväisenä Tomi Rajalan työskentelyä. Syttymishetkellä alueella tehtiin töitä metsäkoneella. . Hän ja miehensä Heikki tulivat Kalajoelle kolme vuotta sitten ja asustavat Heikin kotitalossa. Konsertissa kuullaan muun muassa Riikka Yli-Kotilan musiikkiopiston 50-vuotisjuhlavuoden tunnusmusiikiksi säveltämä teos sekä pitkällä olevien oppilaiden esityksiä. Kirppikseltä voi tehdä löytöjä ja pohdiskelua kaipaavat voivat istahtaa keskustelemaan fi losofi n ja psykologin kanssa omenapuun katveeseen. . Seinämaalaus on osa taidetalon pihalla koko viikonlopun kestävää kesänavaustapahtumaa, jossa on monenlaista tekemistä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä paikalla on ollut muutamia pelastuslaitoksen työntekijöitä. Else Takkunen kertoo omistavansa muraalin 2,5-vuotiaalle lapsenlapselleen Kosmolle, jonka nimestä avaruusaihe syntyi. – Nyt kun graffi tien huono maine on saatu siivottua, niin seinämaalauksista on tullut urbaani ilmiö. KALAJOKILAAKSO Sari Passoja KALAJOKI Kalajoen Pitkäsenkylälle Taidetalo Takkusen navetan seinään syntyy viikonlopun aikana näyttävä avaruusaiheinen seinämaalaus eli muraali. Kalajoen metsäpalo hallintaan viime tingassa. –?Ainekset olivat paljon pahempaankin vahinkoon. Pelastuslaitoksen mukaan palo saattoi saada alkunsa metsäkoneen pyörien teloista tulleista kipinöistä. Kesänavaus oli koko viikonlopun kestävä Pihalla -tapahtuma, jossa oli tekemistä koko perheelle. Muraalin toteuttaa ylivieskalainen graffi titaiteilija Tomi Rajala, joka on haasteesta aivan innoissaan. Konsertti pidetään Kulttuurikeskus Akustiikassa keskiviikkona 30.5. Siihen liittyi myös navetan seinään maalattu muraali, jonka teki ylivieskalainen graffi titaiteilija Tomi Rajala. Kalajoentien varteen kotiseutumuseon kohdalle suunniteltu kerrostalohanke on siirtynyt VTE-Rakennus Oy:ltä ja Kalajoen Rakennus Oy:ltä Rakennusliike Sorvoja Oy:lle, joka on toteuttamassa hankkeen aiempien suunnitelmien ja piirustusten mukaisesti
Ostimme kyllä myös afganistanilaista leipää, totesivat opiston pihalla aterioineet kalajokiset Leena Kannus ja Arto Heusala. Ravintolapäivä on Suomesta toukokuussa 2011 alkanut ruokakarnevaali, jolloin kuka tahansa voi perustaa päiväksi ravintolan tai kahvilan haluamaansa paikkaan. Luonto-Liiton kesäleirit tarjoavat mahdollisuuden tutustua luontoon luovalla ja elämyksellisellä tavalla. SARI PASSOJA Uusia makuja ja uusia tuttavuuksia Ravintolapäivä kokosi eri kansalaisuudet Afganistanilainen ruoka teki kauppansa. – Olimme kutsuneet tänne myös Pyhäjoen ydinvoimalatyömaalle töihin tulevia venäläisiä, sillä täällä heillä on oiva tilaisuus tutustua Kalajokeen ja suomalaiseen kulttuuriin. Hei kertoivat käyneensä vastaavissa tapahtumissa Ylivieskassa ja tykänneet niistä kovasti. RAVINTOLAPÄIVÄSSÄ oli unkarilaisten ja afganistanilaisten lisäksi mukana thaimaalaisia, venäläisiä, eritrealaisia, saksalaisia ja suomalaisia. JR-Venturen esityksen mukaan tilat voidaan muuttaa liikuntakäyttöön soveltuvaksi. Väistötila sijaitsee alle kilometrin päässä koulusta ja muodostuu kahdesta saliosasta, jotka ovat kooltaan 577 neliötä ja 287 neliötä. Uuden liikuntahallin rakennusvaihe tulee kestämään vähintäänkin yhden lukuvuoden. Rautiosta lähtöisin oleva, nykyisin Kempeleessä asuva Jaakko Okkonen oli hänkin tullut maistelemaan uusia makuja innokkaana. Parhaat luontoelämykset syntyvät luonnossa liikkuen, tutkimalla ja havainnoimalla. – Tässä on injeroa, pannulla paistettua mietoa leipää sekä zgniä, jossa on muun muassa naudanlihaa, chiliä, tomaattia..., esitteli Genet Kidane myyntiin valmistamiaan eritrealaisia ruokia. – Tämä on tehty suomalaisittain eli se on mausteista, mutta ei tulista, hän kertoi. Leiviskän mukaan venäläiset suunnittelevatkin jo yhteistä kuoroa ja kerhoja suomalaisten kanssa. Pihapiirissä lapsia kyyditti vanha paloauto ja nähtävillä oli myös uusi moderni paloauto sekä Zetor-traktori. Kylämatkailusivusto Kylään.fi esittelee yhteensä yli 200 matkailuideaa Suomen kylistä ja maaseudulta. Ymmyrkäisessä sijaitsevan kiinteistön vuokraus mahdollistaa liikunnanopetuksen, harrastustoiminnan ja testiasematoiminnan jatkumisen uuden liikuntahallin rakennusvaiheen aikana. KANSAINVÄLISYYSKOORDINAATTORI Susanna Leiviskä oli tyytyväinen ravintolapäivän saamaan suosioon. Tapahtumaan järjestelyistä vastasivat Susanna Leiviskän lisäksi opiston emäntä Anu Hirvi, kurssisuunnittelija Sirpa Bergman ja maahanmuuttajien opettaja Regina Németh. Luontoleiriltä harrastukseen kipinää. Opiston juhlasalissa esiintyi monikulttuuriyhdistys Toivo ry:n venäläinen lapsikuoro ja pihalla pääsi muun muassa kokeilemaan frisbeegolfi a. Uutuutena järjestetään leiri kaiken ikäisille Pallas-Ylläksellä 23.-26.6. 7 KALAJOKILAAKSO . Rannikon Venäjä-seura oli näyttävästi esillä tapahtumassa. SARI PASSOJA Kalajokilaakso KALAJOKI Kalajoen kaupunki vuokraa JR-Venture Oy:ltä kiinteistön väistötilaksi Merenojan uuden liikuntahallin rakentamisvaiheen ajaksi elokuun alusta alkaen. Pop-up-ravintolan avaaminen on Suomessa täysin luvallista ja laillista eikä siitä tarvitse tehdä edes ilmoitusta, jos olet yksityishenkilö ja toiminta on vähäistä. Leirillä voi herätä syvempikin kiinnostus luontoa ja sen suojelua kohtaan. Apua valintatilanteeseen tarjoaa Kylään.fi -sivusto, missä suomalaiset kylät ja niiden matkailukohteet pääsevät esittelemään parhaita puoliaan. Heistä osa opiskelee kristillisen opiston maahanmuuttajalinjalla. – Ulkomaisissa ruuissa voi olla vähän erilaiset mausteet kuin suomalaisissa, hän naurahti. Myös sivustoa tukeva kesän 2018 Tervetuloa kylään -esite on nyt julkaistu. PIRJO KUNELIUS Päivän kuva Kalajokilaakso OULU Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piiri järjestää yhdessä Oulun kaupungin kanssa kaksi kesäleiriä Koppanan leirikeskuksessa Oulunsalossa. Unkarilaista ruokaa porisi padassa myös ison kuusen alla. Ensimmäinen leiri on 11-14-vuotiaille 16.–19.7. Kalajoki vuokraa liikunnan väistötilat JR-Venturelta Kalajokilaakso YLIVIESKA Matkailu kotimaassa kiinnostaa monia, mutta mikä matkakohteeksi. – Teemme paljon yhteistyötä Pyhäjoella olevien venäläisten kanssa, hän kertoi. KALAJOKI on erittäin kansainvälinen kaupunki, sillä siellä asuu ja työskentelee jo nyt yli 30 eri maan kansalaisia. Myönteiset kokemukset ovat tärkeä pohja henkilökohtaiselle luontosuhteelle. Maanantaina 28.5.2018 T eemaviikko Sari Passoja KALAJOKI Kalajoen Kristillisen Opiston yhteistyössä Kalajoen kaupungin kanssa ensimmäistä kertaa järjestämästä kansainvälisestä pop-up-ravintolapäivästä tuli heti menestys. – Meillä on unkarilaisia tuttuja, joten otimme siksi unkarilaista ruokaa. Merenojan yhtenäiskoulun ja uuden liikuntahallin rakentaminen tulevat edellyttämään Merenojan koulun nykyisen liikuntasalin purkamista heti rakennuspäätöksen synnyttyä. Puheenjohtaja Julia Peltoniemi tarjoili siellä seuran muiden jäsenten kanssa borsh-keittoa, blinejä, venäläistä teetä ja salaattia. Gulassi porisi Marcell Rotanin padassa. Ruuan lisäksi päivän aikana opistolta löytyi tekemistä koko perheelle. Kylämatkailu esittäytyy Tee hetki teehetki. Tarjolla oli seitsemän eri maan ruokia ja leivonnaisia, joita kävijät maistelivat rohkeasti. ja toinen leiri 7–10-vuotiaille 23.–25.7. Marcell Rotan sekoitti siellä äitinsä valmistamaa gulassia
Kevään ylioppilaita 2018 Kalajokilaakso YLIVIESKA Perussuomalaisten Tapio Rahkolan ensimmäisenä allekirjoittama valtuustoaloite esittää Pro Patria -muistotaulujen nykytilanteen kartoittamista Ylivieskassa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. YHESSÄ! -FESTIVAALI järjestetään toistamiseen. Musiikkia ja muuta rentoa yhdessä oloa Melenderin aukiolla Yhessä! -festivaali ja Pampas-viikonlopun puistopiknik järjestetään tänä vuonna Melenderin aukiolla Tuokiotuvan ja kaupungintalon välissä. Se on lähellä keskustaa, jonne voi vaikka pyöräillä tai kävellä. Sotiemme jälkeen hankittiin muistotauluja kunnianosoituksena kaatuneille. – Yhessä! on todellakin koko kylän yhteinen, rento tapahtuma, jonka järjestelyissä ovat mukana eri yhdistykset, järjestöt, hankkeet ja yksittäiset ihmiset, Yhdenvertainen Ylivieska -hankkeen hanketyöntekijä Kirsi Rättyä sanoo. – Tämän vuoden bändejä ovat ainakin ylivieskalais– kalajokiset Rockwaattori ja Cassey’s Case sekä ylivieskalainen 3Jamppaa, Kajasmaa kertoo. Tapahtumassa ovat mukana lisäksi Nihak, Nivalan Teollisuuskylä, Nokia, Migatronic A/S, Celermec, NTcab, Crelea, RST-Steel ja Jokiedu. Autoillekin on runsaasti paikoitustilaa muun muassa kaupungintalon, Akustiikan ja terveyskeskuksen parkkipaikoilla. Tällaista ilmestystä voi käydä ihmettelemässä Tulevaisuuden tuotantoteknologiat – päivässä Nivalassa, kun Oulun yliopisto ja Kerttu Saalasti instituutti avaavat Elme-studion ovet yleisölle keskiviikkona. Teräksinen ralliauto ja metallin 3D-tulostus esillä Nivalassa Hautauksia Ylivieskan lukio Mira Matikainen 2.6.2018. Siunauksen toimittivat seurakuntapastori Matti Nuorala ja kirkkoherra Merja Jyrkkä. – Toivomme myös, että lähitalojen asukkaat suhtautuvat tapahtumaamme positiivisesti ja ottavat esitykset ilolla vastaan, nuorisotoimenjohtaja Elisa Männistö toivoo. PUISTOKONSERTTI on järjestetty tapahtuman puuhamies Mauri Kajasmaan mukaan jo parisenkymmentä kertaa. Mukaan otetaan omilla herkuilla lastattu piknik-kori sekä huopa, jonka päälle on hyvä levittää tarjottavat ja istua kuuntelemaan musiikkia. Paikalla on myös käsityöläisiä, lähiruokatori ja myyjiä sekä rumpuja rytmipiste sekä graffi ittikolmio, johon pääset maalaamaan graffi teja. Kyllä voi, ja siitä voi rakentaa vaikka ralliauton. Yksi odotetuista rennoista kokoontumisista on Sun Pampas -piknikkonsertti, joka järjestetään tänä vuonna Melenderin aukiolla eli kaupungintalon ja Tuokiotuvan väliin jäävällä nurmikentällä. Esiintymislava sijoittuu aukiolla Kelan luona olevien koivujen läheisyyteen. Pieskä jatkaa OAJ:n hallituksessa. ANNE MATTILA Perinteinen puistopiknik järjestettyparikymmentä kertaa, nyt uusi paikka Auvo Matias Jyrkkä siunattiin 25.5.2018 Nivalan Uudella hautausmaalla. Tutkimuksessaan ryhmä keskittyy etupäässä levymäisen materiaalin tuotteeksi jalostamisen tekniikoihin ja menetelmiin. OAJ:n koolla ollut uusi valtuusto valitsi puheenjohtaja Olli Luukkaisen jatkamaan myös seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Alma Huomenna: Oliver, Olivia, Oiva, Oivi Anne Mattila YLIVIESKA Sun Pampas -viikonloppuna tapahtuu Ylivieskassa perinteisesti paljon. Jos kuitenkin sataa kaatamalla, puistopiknik järjestetään läheisellä nuorisotalolla, järjestäjät toteavat. Tänä vuonna piknikille tulevien ruokatarjoilun miettimistä helpottaa tieto, että Tuokiotuvalla paistetaan tapahtuman ajan makkaraa ja lättyjä sekä keitellään kahvia. FMT-ryhmä on osa Oulun yliopistossa toimivaa Terästutkimuskeskus CASRia. Päätoimipaikka on Nivalassa. Ideana on, että yleisö tulee kuuntelemaan ja nauttimaan tavalla tai toisella Ylivieskaan liittyvien bändien soittoa puistoon. Tämän jälkeen muistotauluille tulisi tarvittaessa osoitMuistotaulut halutaan kartoittaa Kalajokilaakso YLIVIESKA Lehtori Pekka Pieskä Ylivieskasta jatkaa Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n hallituksessa myös seuraavalla kaudella 2018–2020. Molemmat Melenderin aukiolla Pampas-viikonloppuna järjestettävistä tapahtumista ovat ilmaisia. – Meininki on kansainvälistä, esimerkiksi värikkäässä ravintolassa on makuja maailmalta ja taitelijoissta osa on kotoisin Suomen ulkopuolelta, Rättyä kertoo ja muistuttaa, että myös eri ikäryhmät on otettu huomioon järjestämällä lapsille muun muassa keppihevosrata. Meillä on muutama katos, mutta otetaan mukaan sateenvarjot ja pukeudutaan sään mukaisesti ja nautitaan kesätapahtumista. – Ja me emme hätkähdä pienestä sateesta. Meidän kesken 8 Maanantaina 28.5.2018 . Vuosia puistokonsertti on soitettu Käenpesän takana olevassa Safari-puistossa. Vuosi sitten ensimmäisen kerran pidetty kaiken kansan tapahtuma sai hyvän suosion ja samalla sapluunalla kokoonnutaan tapahtuman nimen mukaisesti yhteen. Kalajokilaakso NIVALA Voiko teräs olla kevyttä mutta samalla kestävää. Ainakin lauantain Yhessä! -festivaalin aikana kaupungintalon vessat ovat yleisön käytössä. Päivän seminaarissa kuullaan asiantuntijoiden ja yritysten puheenvuoroja metallintuotannon tutkimukseen ja kehittämiseen liittyvistä näkymistä ja tutkimustuloksista. Erilaisissa työpajoissa ihmiset pääsevät kokeilemaan muun muassa Nia-tanssia, joogaa ja fl amencoa. Kaikille avoimessa Tulevaisuuden tuotantoteknologiat –päivässä esitellään lisäksi metallin 3D-tulosta, hitsausrobotin toimintaa ja muita laitedemonstraatioita. Tulevaisuuden tuotantoteknologiat (FMT) -tutkimusryhmä on Oulun yliopiston Kerttu Saalasti instituutin tutkimusryhmä. Valtuustoaloitteessa esitetään muistotaulujen kartoitusta, varsinkin yksityisten omistuksessa olevissa entisissä koulukiinteistöissä sekä niiden siirtämistä kaupungin haltuun. Niitä on useimmiten sijoitettu kouluille, kunnantaloille ja virastoihin. Tulevaisuuden tuotantoteknologiat -tutkimusryhmä järjestää FMT-päivän Nivalassa jo kolmattatoista kertaa. Yhessä! -festivaalilla kuullaan myös musiikkia, kun kolme paikallista ja lähialueen bändiä esiintyvät vuorollaan. Ryhmän toiminta-alueena on koko Pohjois-Suomi. TAPAHTUMAPAIKKANA Melenderin aukio on järjestäjien mielestä loistava
Hyvää syntymäpäivää sinulle, olipa se sitten eilen, tänään tai milloin tahansa! Jussi Leppälä Hyvää syntymäpäivää! Tapulin juurelta. Abiturienttikevääseen hän jätti äidinkielen, matematiikan ja englannin. –?Meillä on erinomainen opettaja eli Anne Jäkäläniemi on biologiasta väitellyt fi losofi an tohtori. Miska Hakala Alavieskasta täytti kolme vuotta 21.5. Mutta elämään me olemme syntyneet, emmekä pelkästään itseämme varten. Paljon onnea kuusi vuotta täyttävälle Paavolle ja isot onnittelut jo aiemmin kolme vuotta täyttäneelle Einolle! toivottavat äiti ja isi sekä mummit ja papat. Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry huomioi saavutuksen. Tällä tavalla muistan ainakin yhtenä päivänä vuodessa lämpimin ajatuksin kaveruksiani. Onnea kaikille päivänsankareille ja myös kaikille niille, joilla on tänään jokin muu merkkipäivä!” Seurakunnan syntymäpäivää vietettiin toissa sunnuntaina, mutta tänään on minun syntymäpäiväni. Paolo Coelho O nnea! . Sitä opetti jo aikoinaan Nasaretin mies. Eli näin ollen kirjoitukset menivät hyvin. Hyvä pohja on luotu jo kurssien aikana biologian ja maantieteen lehtori Anne Jäkäläniemen ohjaamana. Suhtauduin siihen aluksi aika penseästi, mutta ensimmäisenä omana Facebookajan syntymäpäivänäni tajusin, miten hyvältä kaverien muistaminen tuntui. Vanhemmiten alkaa tajuamaan myös, ettei syntymäpäivä ole itsestäänselvyys. Siksipä aloinkin järjestelmällisesti itse onnittelemaan päivittäin omia kavereitani yksinkertaisesti otsikon tyylillä. Terveyden murtuessa tai voimien uupuessa tunnistamme haurautemme ja joudumme hyväksymään keskeneräisyytemme. Meillä on hyvä opettaja, hän teki niin vaikeita kokeita, että ylioppilaskirjoitusten maantieteen koe tuntui suorastaan helpolta, Nykänen naurahtaa. PÄIVI KÄÄNTÄ-PIISPANEN ”Hyvä opettaja teki niin vaikeat kokeet, että yo-kirjoitus tuntui helpolta” Raudaskylän lukion Topias Nykänen Suomen ykkönen maantieteen yo-kokeessa ”Nimipäivää viettää tänään Alma ja ortodoksisen kalenterin mukaan Helena, Jelena ja Leena. Nykänen palkittiin BMOL:n stipendillä sekä palkintokirjalla Raudaskylän lukion kevätjuhlassa Raudaskylän Kristillisellä Opistolla Ylivieskassa. Näin on käynyt jo vuosien ajan ja uskon, ettei tämä päivä tuo poikkeusta. Ja jokaiseen elämään liittyy myös hauraus ja hallitsemattomuus. Suomen ennätyspisteet tuntuvat nuorukaisesta aika uskomattomilta, eikä hän osannut edes aavistaa, mihin yltää. Ef. Myös sen, että olemme riippuvaisia toisistamme ja elämän antajasta. Raudaskylän lukion toisen vuosikurssin opiskelija Topias Nykänen saavutti Suomen parhaat pisteet maantieteen ylioppilaskokeessa ja sai stipendin sekä palkintokirjan. Suunnittelemme elämäämme, mutta lopullinen käsikirjoitus on aina omanlaisensa. juhlitaan 3-vuotiasta Enniä! Halauksia ja onnentoivotuksia rakkaalle pikku pimpulalle toivottavat Aapo, äiti, isi sekä mummut ja papat. Nykänen saavutti 112 pistettä 120:sta mahdollisesta. Facebookin yksi hienoimpia ominaisuuksia on se, että se muistuttaa kaverien syntymäpäivistä. Hyvän elämän lahjana olemme saaneet ympärillemme kaiken sen minkä vuoksi elää. Maanantaina 28.5.2018 Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. –?Opiskelin kurssilla kunnolla ja kertasin vain opitun ylioppilaskokeeseen. Kesälomallakin nuorukainen valmistautuu syksyn ylioppilaskirjoituksiin ja hoitelee yhden kurssin alta. –?Ilman paineita jatketaan! RAUDASKYLÄN LUKION apulaisrehtori Sari Ahola-Korpi myhäilee myöskin tyytyväisenä valtakunnallisesti noteerattuun tulokseen. Iloista synttärisankaria onnittelevat isä, äiti ja pikkusisko Emmi. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 9 KALAJOKILAAKSO . Jokainen syntynyt elämä on suuri ihme, jokainen elämä ainutkertaisen erilainen. 1:3 Viisaan miete Maailma lähti liikkeelle erehdyksestä, älä sinä koskaan pelkää erehtyä. TOPIAS NYKÄNEN kertoo, ettei ole mitenkään erityisesti päntännyt maantieteen ylioppilaskokeeseen. Hän jatkaa ensi syksynä keskittymällä silloin suosikkiaineeseensa historiaan sekä yhteiskuntaoppiin. Vielä paremman elämän saamme, jos jaamme saamaamme hyvää toisillemme. Topias Nykänen on jakanut yo-kirjoitusten urakan kolmeen osaan. Toki opiskelijat tekevät oman osuutensa ja tämän kevään kirjoituksissa useampi ylioppilaskokelas saavutti maantiedossa ja biologiassa L:n (Laudatur) ja E:n (Eximia cum laude approbatur) arvosanat. Vauvauutisia Pirjo Kunelius YLIVIESKA Ylivieskan Raudaskylän lukion toisen vuosikurssin opiskelija, nivalalaislähtöinen Topias Nykänen on saanut valtakunnallisesti parhaat pisteet vastauksillaan maantieteen yo-kokeessa tänä keväänä. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. 24.5. Elämä vie omalla salatulla tavallaan. Maija ja Heikki Niemonen Ylivieskasta saivat tytön 19.5.2018. Muistan sen viimeistään siitä, että tänään Facebook-seinälleni alkaa ilmestyä onnentoivotuksia
Poliisi toteaa kuitenkin valitettavasti, että kaikkia viritettyjä riskimopoja ei saatu tälläkään operaatiolla poimittua pois kaduilta. Oulun poliisilaitoksen Jokilaaksojen toiminta-alueella tehostettua mopovalvontaa maanantaina ja tiistaina oli Haapavedellä, Ylivieskassa, Oulaisissa, Nivalassa, Pyhäjärvellä ja Kärsämäellä. Mopoja tarkastettiin yhteensä 174. 9) Entä helsinkiläisillä. 3) Kenen läpimurtoromaani oli Portnoyn tauti. 8) Kuinka paljon asuinpinta-alaa suomalaisilla oli henkeä kohti vuonna 2017. Hankkeeseen pääsee mukaan 50 yritystä Raahen, Ylivieskan, Haapavesi-Siikalatvan ja Nivala-Haapajärven seutukuntien alueilta. 6) Kuka suomalainen oli voittamassa jalkapallon Saksan miesten cupia vuonna 2018 Eintracht Frankfurtin joukkueessa. 10) Millä maalla on Yhdysvaltojen jälkeen suurimmat kultareservit. 7) Kuka näytteli Matti Nykästä elokuvassa Matti. Mopon virittämiseen tai jatkuvaan vaaralliseen ajotyyliin puuttumisella kotona voisi olla tilannetta parantava vaikutus. Lisäksi vältytään turvallisuutta vaarantavilta karkaamistilanteilta, joita edelleen valitettavan usein sattuu perinteisen liikennevalvonnan yhteydessä. KALAJOKILAAKSO Ristikko Sudoku Keskivaikea Vaikea Helppo Tiiäkkö 1) Kuka kehitti atomikerroskasvatusteknologian (ald). Vanhempien ja huoltajien olisi lisäksi syytä valistaa mopoikäisiä lapsiaan siinä, miten toiset ihmiset otetaan huomioon esimerkiksi öisen ryhmissä ajamisen aiheuttamissa meluhäiriötilanteissa. Hankkeen rahoittajia ovat Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus, Euroopan aluekehitysrahasto ja toteuttajaorganisaatiot. Hanke kestää 31.10.2019 saakka. Sakkoja tai rikesakkoja annettiin yhteensä 45. 4) Mikä on Prisman ja Citymarketin jälkeen suomalaisten eniten käyttämä vaatekauppa. Ajokieltoon määrättiin 14 kuljettajaa. Tavoitteena on henkilökohtaisten myyntiin liittyvien taitojen ja yhteistyömallien kehittäminen hankkeeseen osallistuvien organisaatioiden välillä. Valvontaiskuja kohdistettiin pääasiassa kouluihin, mutta mopon kuljettajia valvottiin myös perinteisen liikennevalvonnan menetelmin. Valvontaiskuun osallistui Jokilaaksojen valvontaja hälytysyksikön poliiseja sekä Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikön partioita. Poliisi pyrkii lisäksi toimimaan yhteistyössä joidenkin kaupunkien kanssa, jotta mopokulttuuriin tullutta tempMoporatsiasta sakot joka neljännelle nuorelle Kalajokilaakso NIVALA Nivala-Haapajärven seutu Nihak ry:n seutuhallitus päätti aloittaa kaksi uutta hanketta. Hyvin suuri osa mopojen kuljettajista on peruskouluikäisiä. Nihak aloittaa kaksi uutta hanketta. Kalajokilaakso YLIVIESKA Jokilaaksojen alkuviikon moporatsiassa annnettin sakot joka neljännelle nuorelle. 10 Maanantaina 28.5.2018 . Myös muutamia mönkijöitä tarkastettiin. Hanketta hallinnoi Nihak ry ja se toteutetaan yhdessä Ylivieskan seutukuntayhdistys ry:n, Raahen Seudun yrityspalvelujen ja Haapavesi-Siikalatvan seudun kanssa. 2) Mikä varustamokonserni aikoo listautua Helsingin pörssiin. NetXport-yhdessä maailmalle -hanke on kansainvälistymishanke, jonka kohteena ovat yritykset, jotka suunnittelevat, aloittavat tai jo toimivat kansainvälisillä markkinoilla ja hakevat uusia markkinoita. Mopovalvonnan kohdistaminen kouluihin on todettu turvalliseksi ja melko tehokkaaksi menetelmäksi. KALAJOKILAAKSO RISTIKKO 10 Maanantaina 28.5.2018 . Poliisi vetoaa alle 18-vuotiaiden mopon käyttäjien vanhempiin ja huoltajiin. Sales is a King -hanke on myynnin osaamisen kehittämishanke. Hankkeessa keskitytään liiketoiminnan kaupallisen kokonaisymmärryksen lisäämiseen alueen yritysten henkilöstössä, oppilaitoksissa ja yrityskehitysorganisaatioissa. 5) Voiko maissista tehdä muovia
Arkistosihteerin mukaan puhdistustyötä tehdään niin pitkälle syksyyn kuin se on mahdollista. Otsonointi ei sinänsä tapa mikrobeja, joten materiaali pitää myös imuroida. Sen sijaan pysyvästi arkistoitavia papereita ei saa otsonoida, sillä ajanoloon otsonointi tuhoaisi nämä tallenteet. MÄKELÄ kertoi, että ennen remonttia arkistomateriaalia oli yhteensä noin 900 hyllymetriä. –?Juniin menossa oleville matkustajille on vaihtoehtoisia pysäköintialueita, joita kannattaa hyödyntää, koska kaikki autot eivät asemalle mahdu. PERJANTAINA otsonointitoimia käynnisteltiin, ja ensimmäisenä oli vuorossa kotiseutuarkiston käsittely. LUVALLISIA PARKKIPAIKKOJA löytyy Lehtisen paikoitusalueelta Juurikoskenkadulta, Top-Pointin paikoitusalueelta Juurikoskenja Rautatienkadun välistä sekä Torikadun ja Pajalankadun kulmauksessa, jossa on parkkitilaa kahdellekymmenelle autolle. Otsonointia varten kaupungintalon edustalle on ilmestynyt kaksi konttia, joihin on sijoitettu otsonointilaitteet. Osa arkistoitavasta materiaalista on voitu hävittää, ja osa on siirtynyt sähköiseen muotoon, joten nykyisen paperisen arkiston suuruudeksi Mäkelä arvioi noin 700 hyllymetriä. Imurointi on mahdollista tehdä myös pysyvästi arkistoitavalle materiaalille. Sami Ahola kantoi lakkautetun Vieskan liikelaitoskuntayhtymän paperimappeja otsonointikonttiin. Museosihteeri Kati Pehkonen laskeskeli, Ylivieskan kaupungin arkisto puhdistetaan Aineistoa otsonoidaan ja imuroidaan että kotiseutuarkistossa on tavaraa kaikkiaan noin 250 hyllymetriä. Enemmistö materiaalista on pysyvästi arkistoitavia. Se on sallittua vain merkityille alueille. Arkiston puhdistusoperaatioon palkataan yksi kokoaikainen ja kaksi puolipäiväistä työntekijää. –?Sen sijaan Halpa-Hallin pysäköintialue on tarkoitettu vain siellä asioiville asiakkaille. Kuntatekniikan päällikkö Mustonen toivoo, että lisäinformaatio ja tieto siitä, missä luvallisia paikoitusalueita on rauhoittaa tilannetta ja jättää linja-autoille tarkoitetun alueen vapaaksi henkilöautoista. He ovat osaltaan avittamassa oman hallintokuntansa arkistomateriaalin käsittelyä. Seija Mäkelä kertoi, ettei kaikki arkistoitava materiaali tule kaupungin kellariin, vaan hallintokunnilla on myös omia arkistojaan, joissa on erityisesti väliaikaisesti säilytettävää materiaalia. Ne saavat suojakseen myös uudet mapit. –?Työmaa-aidan vieressä on P-paikkamerkillä varattu alue parkkeeraamista varten, mutta autoja on parkkeerattu jopa linja-autolaitureille. –?Poliisi on tehostanut valvontaa alueella. –?Tässä tulee ensimmäisenä puhdistettavaksi lakkautetun Vieskan liikelaitoskuntayhtymän noin 80 hyllymetrin arkisto. –?Tarkoitus on puhdistaa materiaalia siten, että koko aineisto saadaan käsiteltyä, toteaa Mäkelä. Alue, johon autot nyt pysäköivät ei ole koskaan ollut pysäköintialuetta. Rautatieasemalla meneillään olevan työmaan arvioitu kesto on marraskuu loppuun asti, joten autolla asemalle tulevien matkustajien on syytä suhtautua asiaan vakavasti. 11 Maanantaina 28.5.2018 . Sinne ei ole luvallista parkkeerata autoaan, jos on lähdössä junaan. Suuri osa kotiseutuarkiston materiaalista on pysyvästi säilytettävää, joten niitä ei voida otsonoida. Ylivieskan kuntatekniikan päällikkö Karoliina Mustonen sanoo, että pahimmillaan luvattomasti parkkeeratut autot ovat estäneet Matkahuollon normaalin linja-autoliikenteen. Edessä on kuitenkin arkistomateriaalin puhdistaminen osin otsonoimalla ja osin pelkästään imuroimalla. TUOVI PULKKANEN Virhepysäköintiin puututaan kovemmin ottein asemalla Pysäköinti on sallittua työmaa-aidan vieressä, jossa on myös P-paikan merkki.. Arkistosihteeri Seija Mäkelä kertoi, että tavoitteena on bakteerien ja mikrobien poistaminen arkistomateriaalista. Mäkelän mukaan hajuhaittoja vähentävä otsonointi voidaan tehdä vain määräaikaisessa säilytyksessä olevalle materiaalille. Mustonen korostaa, että tilanne ei ole hetkellinen. KALAJOKILAAKSO Juhani Rintakumpu YLIVIESKA Remontin ajan evakossa ollut Ylivieskan kaupungin arkisto palaa entiseen paikkansa kaupungintalon kellariin. KAUPUNKI JOUTUU POLIISIN avustuksella puuttumaan virheelliseen pysäköintiin koventamalla otteita ja siksi linja-autolaitureiden viereen pystytettiin perjantaina kyltti, jossa kerrotaan että virheellisestä pysäköinnistä sakotetaan ja lisäksi virheellisesti pysäköidyille autoille tehdään lähisiirto ajoneuvon omistajan kustannuksella. JUHANI RINTAKUMPU Tuovi Pulkkanen YLIVIESKA Asemanseudun paikoitus on noussut ongelmaksi Ylivieskassa. Museosihteeri Kati Pehkonen valvoo kotiseutuarkiston aineiston puhdistamista. Arto Vähäkangas pystyttää kylttiä, jossa on lisäinformaatiota siitä, mihin asemalla saa pysäköidä ja mitä virheellisestä pysäköinnistä seuraa. Kun osa parkkipaikoista on ratapihalla työmaa-alueen sisällä, junamatkustajat ovat parkkeeranneet autoja linja-autoasemalle. Jokaiselle hallintokunnalla on oma henkilönsä, joka vastaa arkistoinnista
Oulaisten parhaana palkittiin kolme juoksua lyönyt ja yhden tuonut Janette Rajaniemi. Ykkösnumerolla pääsi tällä kertaa lyömään Anton Salmela. Haapajärvelle tappio, Oulaisille kotivoitto naisten suomensarjassa Kuulan perinteinen kevätturnaus keräsi 67 joukkuetta Kalajokilaakso PESÄPALLO, OULU Haapajärven Pesä-Kiilat jäi ilman pisteitä B-poikien SMsarjan kahdessa viikonlopun ottelussa. 4 3 1 52-30 10 Pöytyä .......... Jalasjärvi–Vaasa, Pöytyä–Roihu, Ylivieska– Nurmo. 4 3 1 22-37 3 Jokioinen ..... 3 1 1 1 35-44 4 Simo ..............1 1 26-1 3 Suomussalmi 2 1 1 10-22 1 Rovaniemi .... –?Turnauksen maine on varmasti kiirinyt kymmenen vuoden aikana. 4 4 23-93 Miesten suomensarjan pohjoislohko Oulu .............. 5 1 2 2 26-34 4 Rauma .......... Tulokset Kalajokilaakso PESÄPALLO, HAAPAJÄRVI Haapajärven Pesä-Kiilojen sisäpeli ei toiminut sunnuntaina toivotulla tavalla naisten suomensarjan ottelussa. 4 1 2 1 18-26 5 Roihu ............ 5 2 1 1 1 47-44 9 Vaasa ............ Kujalan mukaan turnaus tuo nuorille harrastajille mukavan kohokohdan kesäkauden alkuun. 4 1 2 1 25-41 4 Pori ............... Haapajärven pelaajista kotiutuksissa onnistuivat Kiia Jauhiainen ja Camilla Lappalainen, jotka myös palkittiin kotijoukkueen parhaina. 4 1 1 2 34-39 5 Joensuu ........ 5 1 1 3 34-51 3 Nurmo .......... 4 2 1 1 34-21 8 Janakkala ..... 2 1 1 20-19 3 Oulu .............. 5 1 2 2 20-26 7 Ylivieska ....... 2 1 1 42-22 4 Ylivieska ....... Jymyn paidassa pelannut Konsta Saaranen kuritti kasvattajaseuraansa lyömällä 2+5-juoksua ja tuomalla viisi. Perjantaina Pesä-Kiilat jäi Ronkaalassa Sotkamon Jymyn jyrän alle luvuin 0–2 (0–17, 0–18). Suvannon uusi hiekkatekonurmi tekee mahdolliseksi jopa kolmen samanaikaisen ottelun pelaamisen, mutta käytössä on myös useita koulujen kenttiä. 3 2 1 22-23 5 Sotkamo ....... Parilla juoksulla ei sarjapisteitä irronnut, kun Muhoksen Pallo-Salamat kävi Ronkaalassa. 3 3 14-67 Miesten ykköspesis Kempele ....... Kuulan värit olivat edustettuina kaikissa sarjoissa, Eja D-poikien sarjoissa vieläpä kahden joukkueen voimin. Jokainen pelaaja ansaitsi vuorollaan raikuvat kannustushuudot, ja lopputulosta tärkeämpi taisi olla itse ottelun tunnelma. Haapajärven palkitut olivat Atte Kuosmanen ja Riku Kyllönen. 4 1 1 1 1 45-38 6 Kempele ....... MUKANA TURNAUKSESSA ovat ikäluokat alle 8-vuotiaista Gjunioreista aina alle 14-vuotiaisiin D-junioreihin saakka. 3 2 1 22-23 6 Ulvila ............ 12 Maanantaina 28.5.2018 . 3 2 1 30-12 7 Raahe ........... Roihu–Pori, 30.5. 4 1 1 2 16-25 3 Lievestuore .. 3 2 1 35-35 6 Oulunsalo ..... 3 1 1 1 26-33 5 Ii .................... Oulainen puolestaan lähetti lauantaina Rovaniemen kotimatkalle ilman yhtäkään juoksua. Suurin osa tuli Etelä-, Keskija Pohjois-Pohjanmaalta sekä Kainuusta, mutta tänä vuonna mukana oli joukkueet Kouvolasta ja Joensuusta saakka. 4 1 1 2 21-24 4 Kuopio .......... Mynämäki–Roihu 2–0 (3–0, 5–2), Pori–Joensuu 2–1 (1–4, 6–4, 1–0), Rauma–Tyrnävä 1–2 (5–4, 2–4, 0–5), Pöytyä–Joensuu 2–0 (3–0, 8–0), Pori–Tyrnävä 0–2 (3–4, 5–6), Jalasjärvi–Roihu 2–0 (5–4, 6–3), Nurmo–Janakkala 1–2 (1–0, 2–3, 0–1). 3 2 1 51-21 8 Raahe ........... 4 2 2 23-47 4 Pöytyä .......... Kujalan mukaan sen pitäisi olla käytössä jo kesäkuun puolivälissä järjestettävällä pesäpallon alueleirillä. 3 2 1 37-15 8 Muhos .......... HANNA PERKKIÖ Pesisjuniorit valtasivat kentät Pesäpallo Naisten ykköspesis Vaasa–Ylivieska 1–0 (4–4, 9–3) Ylivieskan Kuulan lyödyt/tuodut/kärkilyönnit: Eveliina Rantonen 3K 0/2/3, Jenna Ahlholm 2V 0/1/5, Linnea Laatikainen S 0/0/4, Hanna Muhonen 1V 1/1/3, Sanna Perälä 2K 0/1/2, Anu Nyman 2P 0/0/2, Karoliina Hietala 3P 0/0/1, Emilia Mansikka-aho L 0/1/2, Noora Kumpula 3V 0/0/1, Sanna Sorvisto 3/0/4, Aino-Maija Saastamoinen 2/0/3, Petra Laakkonen 0/1/2. KALAJOKILAAKSO Urheilu Hanna Perkkiö PESÄPALLO, YLIVIESKA Ylivieskan Päivärinnan koulun kentällä saatiin lauantaiaamuna nähdä todellista pelaamisen iloa, kun alle 8-vuotiaat G-juniorit pääsivät vauhtiin Kuulan perinteisessä kevätturnauksessa. 4 4 55-1 12 Siilinjärvi ...... 3 2 1 24-39 4 Vähäkyrö ...... PesäKiiloista parhaiten kotiutuksissa onnistui kolme juoksua lyönyt Rami Kyllönen. Pesä-Kiilojen tappio kirjattiin luvuin 0–2 (1–5, 1–2). Täällä on mahdollista kohdata ennestään vähän oudompiakin vastustajia, Kujala pohtii turnauksen suosiota. Avausjakson lopussa HP-K nousi neljän juoksun takaa juoksun päähän, mutta toinen jakso oli oululaisten näytöstä alusta loppuun. Sunnuntaina Oulu oli kotonaan parempi lukemin 2–0 (5–4, 17–2). Pesä-Kiilat avusti vieraita juoksujen teossa kahdella vapaataivaljuoksulla ja yhdellä harhaheitolla. Mynämäki .... Samanlainen vilinä jatkui koko viikonlopun, jonka aikana turnaus toi satoja pesäpallojunioreja ottelemaan Ylivieskan, Haapaveden, Oulaisten ja Sievin kentille. KUJALAN MUKAAN turnauksen järjestämistä helpottaa, että Ylivieskassa on nyt kohtuullisen hyvin kenttiä lähellä toisiaan. 4 1 1 2 23-36 3 Ylivieska ....... 4 3 1 56-16 11 Sotkamo ....... 2 2 13-33 Rovaniemi .... Moni porukka tulee tänne joka vuosi uudestaan. Pesä-Kiilat jäi pisteittä Naisten suomensarjan pohjoislohko Kempele ....... 4 3 1 43-15 11 Jalasjärvi ...... 3 1 1 1 18-17 5 Kajaani ......... 4 1 3 18-37 1. Päivän avausottelussa vastakkain olivat Ylivieskan Kuulan ja Kannuksen Uran joukkueet. Kuulan G-juniorit saivat turnauksen avausottelussa vastaansa Kannuksen. 4 1 3 12-38 1 Seuraavat ottelut: 29.5. 2 1 1 22-15 3 Oulainen ....... 4 2 2 47-26 10 Tampere ....... 4 2 2 51-31 10 Tyrnävä ........ Oulaisissa pelattu ottelu päättyi kotijoukkueen hyväksi luvuin 2–0 (3–0, 6–0). KUULAN PESÄPALLOJAOSTON varapuheenjohtaja Jussi Kujala kertoo, että tämänvuotisessa turnauksessa mukana oli kaikkiaan 67 joukkuetta. KALAJOKILAAKSO 12 Maanantaina 28.5.2018 . 2 1 1 55-14 3 Haapajärvi .... – Täällä joukkueet saavat yhden päivän aikana pelata monta hyvää peliä. Kenttätilanne paranee Ylivieskassa entisestään lähiaikoina, kun vanha Suvannon tekonurmi saadaan siirrettyä Kiviojan koulun kentälle. Kakkospalkinnon nouti Siiri Rautio, joka löi kaksi juoksua
020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i K ALAJOKILAAKSON ILTARASTIT Tiistaina 29.5. Siihen sarjaan hän ei tähtää, sillä paino noussee koko ajan. Taidot ovat edelleen olemassa, ne pitää vain saada paremmin ulosmitattua, Suhonen jatkoi. Loppumetreillä ori tipahti neljänneksi ajalla 29,1. Opastus kt 58 Haapajärveltä 8 km Kärsämäen suuntaan. ANNE JA TIMO LAHDEN Hollywood Hills oli lauantaina ajetussa Harpes Hanoverlähdössä kymmenes. Vastustaja sai räpylävirheillä ilmaisia tilanteita ja juoksuja, Kuulan pelinjohtaja Jyri Suhonen tunnusti. HD55 (14): 1) Etelä-Pohjanmaa 57.25, 4) Keski-Pohjanmaa (Maj-Lis Rantala, Juha Lerssi, Seppo Nurisalo, Kirsti Kattilakoski) 1.02,48. Kähtävän oma paino oli alle 70 kiloa. 185-senttinen nostaja on vielä kauan kasvuiässä, ja ennusteet lopullisesta mitasta liikkuvat kahden metrin yläpuolella. Toisen jakson alkuun Jymyn kolmonen takoi kolmen läpilyönnin myötä 11 juoksua, mikä käytännössä ratkaisi ottelun. Voittotaisteluun Siirin Älli irtosi rinnalle kiertäneen Tähen Toivomuksen kanssa. Naiset 75 kg: 1) Helmi Nauha KJ (-03/72,46) 127 kg (55+72) 153,922 p., 2) Lara Långström Ra-Pa (-02/69,39) 97 kg (44+53) 120,271 p. Maanantaina 28.5.2018 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. RUOTSIN SOLVALLASSA ajettavat Elitloppet-ravit käynnistyivät sunnuntaina suomalaisittain komeasti. Vaasan Maila nousi avausjaksolla tasoihin ja vei toisen jakson sekä otteluvoiton luvuin 1–0 (4–4, 9–3). Miehet 94 kg (3): 1) Väinö Suoniemi OAK (-01/86,20) 215 kg (90+125) 253,593 p., 2) Jimi Palosaari RK (-03/89,38) 190 kg (85+105) 220,461 p. –?Aloitimme tosi hyvin ja saimme hallinnan tunnettakin, mutta ote karkasi huolimattomuusvirheisiin ulkopelissä. Suunnistajien kesken arvotaan iltarastipaita ja rastireittiläisten mitali. Kolme pistettä jäi Sotkamoon luvuin 2–0 (4–3, 25–8). Lukkari Niko Jutila pokkasi toisen palkinnon. Perhon Kiriä edustava Lauri Karjalainen oli viides 20-vuotiaiden kreikkalaisroomalaisen painin 60 kilon sarjassa. Kakkospalkinnon sai vaihtolyönneissään onnistunut sieppari Linnea Laatikainen. Janne Kähtävän sarja 138 (60, 78) riitti 77-kiloisten neljänteen sijaan. Kaksoisvoitto meni Norjaan, ja Suomen Arttu Hakala paini pronssia. Naiset 58 kg (7): 1) Anni Toivonen LoLif (-01/54,45) 120 kg (54+66) 173,072 p., 2) Julia Anttila KJ (-02/55,84) 115 kg (47+68) 162,970 p. Palosaari painoi 89 kiloa, eikä ole kaukana ikäistensä 85 kilon Suomen ennätyksistä. Suomalaishevosten kaksoisvoitto vesittyi Onkel Invest Oy:n omistaman Red White N Bluen laukkaan kakkossijalta. RAUTION KISAILIJOIDEN 15-vuotias Jimi Palosaari paransi avauspäivänä lauantaina kaikkia ennätyksiään. Kerava, SM-sprinttiviesti 27.5. Vastuuhenkilö Risto Uusivirta, RasTiimi. Samalla hän paransi kaikkia 17ja 23-vuotiaiden piiriennätyksiä kaikkiaan 12 kertaa. Painonnosto Pori, alle 17-vuotiaiden SM-kilpailut 26.–27.5. Julia Karlsson ja Outi Udelius olivat vaasalaisten palkitut. Suursuosikiksi pelattu Henri Bollströmin ajama Tähen Toivomus tuikkasi niukasti ykköseksi maalikameran kuvassa. Samalla hän varmisti osanotto-oikeutensa 20ja 23-vuotiaiden SM-kilpailuihin. Jari Kangaskorte RAVIT, YLIVIESKA Tapani Krapun Siirin Älli oli lauantaina Vieremällä Toto76-raveissa rataennätysvauhdissa. Haapajärven Somerossa. Anttilan 68 kilon työntö on 23-vuotiaiden piiriennätys. Miehet 77 kg (6): 1) Sami Härkö Atomi (-02/73,85) 187 kg (87+100) 238,846 p., 4) Janne Kähtävä KJ (-02/69,44) 138 kg (60+78) 182,731 p. Nuoret (11): 1) Ohtamaa Jimi NivUA, 2) Pirttimaa Joni NivUA. Mestaruuden voitti Suomen Artturi Weckström. Kuusi onnistunutta nostoa tuottivat hopeasarjan 190 (85, 105) 94 kilon painoluokassa. Autourheilu Oulun Romu JM 27.5. Naiset (8): 1) Hillilä Inka SsUA, 3) Rautio Tanja OuMK/UA. Yhden juoksun lyönyt ja yhden tuonut Aappo Savikoski palkittiin Kuulan ykkösenä. Kuulastakin Toni Visuri löi yhden kunnarin tyhjään kenttään. Kuuden vuoden takaista Virijorin nimissä ollutta rataennätystä hevoset paransivat kymmenyksellä. Lähtö klo 17–19. Siirin Älli rataennätysvauhdissa Kalajokilaakso 1–0 Vaasa–Ylivieska 4–4, 9–3 Naisten ykköspesis Ylivieskan Kuula avasi vahvasti vieraspelinsä Vaasassa naisten ykköspesiksen sunnuntain kierroksella. Pk, hv 50 m (15): 1) Eija Murisoja HaaAs 735/28x, 2) Risto Murisoja HaaAs 731/25x, 3) Tomi Korpi ESF 730/31x 4) Ulla Murisoja HaaAs 727/31x 5) Tapani Nousiainen KarttA 727/25x 6) Jens Lågas VS-VA 721/28x. –?Sisäpelissäkin meillä oli ottelun alussa hetkemme, mutta siinäkin huolimattomuus paistoi läpi. –?Meni yli odotusten, en ennakolta uskonut noin hyviin tuloksiin, Palosaari totesi. Tasaisen avausjakson jälkeen Jymy meni menojaan toisella jaksolla. Kärkihevoset pitivät yllä reipasta tempoa ja takapareista kanuunakirin tehnyt Mr Golden Quick viiletti yllätysvoittoon Raitalan tuulettamana. HD (36): 1) Varsinais-Suomi/MS Parma (Tuulia Viberg, Sami Hämäläinen, Artem Popov, Maija Sianoja) 58.38, 26) Keski-Pohjanmaa II (Venla Venetjoki, Esko Ylikangas, Timo Hongell, Greta Biskop) 1.21,06. KUULAN YKKÖSPALKITTU oli kärkenä kaksi juoksua tuonut Eveliina Rantonen. Huolimattomuus kostautui Kuulalle Lauri Järvinen PAINONNOSTO, PORI Kalajoen Junkkareiden Helmi Nauha voitti sunnuntaina alle 17-vuotiaiden SM-nostoissa Porissa 75 kilon sarjan ennätyksillään 127 (55, 72) kiloa. Neljä juoksua lyöneen Julia Karlssonin johdolla kotijoukkue karkasi 8–0-johtoon ennen kuin Kuula sai juoksutilinsä auki. Lähdön voitti samalta paalulta lähtenyt Lutfi Kolgjinin Platon Face sekunnin paremmalla ajalla. Kotijoukkue kiersi pelissä kaikkiaan kuusi kunnaria. Junkkarien toisen mitalin nosti Julia Anttila, jonka sarja 115 (47, 58) palkittiin hopealla 58-kiloisissa. H20B 4,1 km (12): 1) Kiri Huhtanen TP 28.48, 9) Riku Koirikivi RasTiimi 39.49. 13 KALAJOKILAAKSO . Meille tuli turhia kopinnostopaloja ja laatu puuttui tekemisestä. KISOJEN AVAUSPÄIVÄNÄ lauantaina lavalla oli myös kaksi Junkkareiden nostajaa, jotka myös sijoittuivat hyvin. EVK (35): 1) Vanhamaa Rami RoiUA, 8) Rautio Teijo OuMK/UA. Kuula sai otteluun lentävän lähdön, kun se teki heti ensimmäisellä aloittavalla vuorollaan neljä juoksua. Jokeri Sanna Sorvisto löi yhteensä kolme juoksua. Avausjakson kolmannessa vuorossa Kuula nousi neljän juoksun takaa lukemiin 4–3, mutta kiri jäi kesken. TOINEN JAKSO kulki vaasalaisten tahdissa. Maanantaina 28.5.2018 13 KALAJOKILAAKSO . Vaasa kuitenkin nousi juoksu kerrallaan tasalukemiin taukoon mennessä. Ruunan ennätys parani lukemiin 16,6a. HAAPAJÄRVINEN Keijo Hakala ajoi Comet Alleyn kolmanneksi ryhmässään. H75 2,0 km (50): 1) Arvo Jonkka RasKa 24.58, 23) Vesa Jokela NiS 36.00, 41) Toivo Jokikuona RasTiimi 56.22. Göteborgista kotoisin oleva ruuna tienasi lähtövoitostaan 900 000 kruunua. Miro Manderbackan 101 (43, 58) oikeutti kuudenteen sijaan. Siirin Älli oli toinen voittajan kanssa samalla ajalla 23,3a/2140metriä. Sporter 50 m (14): 1) Tapani Nousiainen 740/33x, 2) Toimi Karhunen 735/31x 3) Kari Matilainen 733/24x, 8) Risto Murisoja 720/26v, 10) Ulla Murisoja 719/20x, 11) Eija Murisoja 713/21x. Radat A, B, B-lyhyt, C ja rastireitti. Tulokset Kalajokilaakso PAINI, KAJAANI Vieskan Voiman riveissä painiva Joona Vuoti otti hopeaa sunnuntaina Kajaanissa järjestetyissä painin nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Santtu Raitalan ohjastama ruuna puolusti ykkösradalta piikkipaikkaa 19,5-vauhtisessa avauksessa. Yleinen (49): 1) Leiviskä Matti OMU, 6) Kaarlela Joni-Petteri NivUA, 13) Rautio Teijo OuMK/UA. Miehet 62 kg (8): 1) Timi Niemelä PuKa (-03/58,63) 137 kg (62+75) 202,871 p., 6) Miro Manderbacka KJ (-05/60,79) 101 kg (43+58) 145,799 p. Vuoti paini PM-hopealle. D21B2 3,5 km (37): 1) Susanna Tervo Lidingö 28.28, 9) Satu Asikainen KaJu 34.54. –?Vanhempi veljeni on 209-senttinen, joten pituuskasvun geenit lienevät olemassa. H21B4 4,5 km (35): 1) Tatu Leirimaa RaVa 31.17, 14) Vesa Asikainen KaJu 42.00. Jymy jyräsi Kuulan kakkosen Ammunta Karttula, kasa-ammunnan pistelajien MM-katsastus 26.–27.5. Lopuissa vuoropareissa molemmat joukkueet takoivat surutta juoksuja. Viiden hengen kimppaporukan omistama ruuna paransi lyhyessä ryhmässä ennätystään peräti 2,5 sekuntia lukemiin 11,4a. Nauhalle kultaa nuorten SM-nostoista Kalajokilaakso PESÄPALLO, SOTKAMO Ylivieskan Kuulan kakkosjoukkue taipui Sotkamon Jymyn kolmosjoukkueelle miesten suomensarjan pohjoislohkon pelissä lauantaina. Suunnistus Kouvola, SM-keskimatka 25.5. Neljännen tasoittavalla syntyi vielä pari kavennusta, mutta pisteiden kohtalo oli ratkennut jo ennen sitä. Vuoti otti hopeaa kadettien eli 17-vuotiaiden 71 kilon sarjassa. AINO-MAIJA SAASTAMOINEN iski juoksuista kaksi, Sanna Sorvisto yhden, ja ensimmäisen toi Eveliina Rantonen harhalla. PK-LV 50 m (17): 1) Tapani Nousiainen 738/41x, 2) Tomi Korpi 734/31x, 3) TimoHeikki Varis 732/26x 4) Risto Murisoja 732/24x, 6) Eija Murisoja 728/24x, 7) Ulla Murisoja 728/23x. Seniorit (13): 1) Härö Eino AL-Napapiiri, 4) Matikainen Martti Paratiisin/MU. Pronssin vei virolainen Robyn Paulberg. Hyvä alku ei kuitenkaan riittänyt eteläpohjalaisten lyömiseen, sillä sen jälkeen jälkeen peli hyytyi nopeasti. HD18 (36): 1) Kaakko/KouvSu 56.46, 18) Keski-Pohjanmaa (Pinja Ylikangas, Olli Koivumäki, Väinö Venetjoki, Milja Hyyppä) 1.04,48, 25) Keski-Pohjanmaa II (Liina Viitasaari, Emil Kronqvist, Mitri Lerssi, Venla Rannila) 1.13,36. Kovassa lähdössä kilpaillut sieviläisori paransi 3100 metrin voltissa ennätystään kahdella sekunnilla numeroihin 14,1. Aamukoneella Tukholmaan lentänyt Santtu Raitala ohjasti Mika Haapakankaan valmentaman Mr Golden Quickin avauslähdön ykköseksi. Kalajokisten Esa ja Kalevi Kolppasen Erehys johti avauslähtöä maalisuoran puoliväliin saakka. H65B 2,3 km (52): 1) Risto Airaksinen OuTa 22.23, 10) Markku Jylkkä YlivKu 26.21
15.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 21.30 Perttu Häkkinen. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 21.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 07.25 Musiikkihetki. 06.05 Hartaita säveliä. 14.00 Yle Uutiset. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 16.13 Nosto. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 22.05 Urheiluradio. 14.02 Nosto. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 07.10 Hartaita säveliä. 06.15 Aamuhartaus. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 28.5. 12.20 Puheen Aamussa tänään. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 16.13 Alueradio. 17.13 Päivä tunnissa. 17.30 Radioteatteri esittää: Dickie Dick Dickens, osa 16/16. 22.00 Päivän parhaat. 23.00 Iltahartaus. 14.02 Alueradio. 10.02 Juuso Pekkinen. 23.00 Päivän Parhaat. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.59 Puheen Aamu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 18.50 Iltahartaus. 18.02 Juuso Pekkinen. 16.10 Faunin iltapäivä. 15.02 Kulttuuriykkönen. 00.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 06.15 Aamuhartaus. 05.02 Melkein hereillä. 11.33 Radio Suomen Päivä. 15.00 Yle Uutiset. 18.55 Luonto-Suomen nokikokit 0203-17600. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00 Arkisto: Sijoittamisen haasteet. 00.00 Arkisto: Mediakasvatusta. 21.17 Päivä tunnissa. 16.10 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 06.25 Aamusoitto. 20.03 Radio Suomen Ilta. 17.00 Urheilukierros. 04.02 Melkein hereillä. 07.25 Musiikkihetki. 13.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 10.00 Brysselin kone. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.30 Halme & Saarinen – Diginen iltapäivä. 09.10 Sää. 12.13 Radio Suomen Päivä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 17.13 Radio Suomen Ilta. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 20.00 Miikka Koivisto. 10.00 Sari Valto. 11.02 Radio Suomen Päivä. 00.02 Yöradio – tunti 70-lukua. Rock-etsivä. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Yle Uutiset. 19.02 Casals-kvartetin konsertti Barcelonassa. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 09.05 Urheiluradio. 18.55 Tunteiden tiistai. 23.00 Yle Uutiset. 22 21 22 22 22 22 25 22 25 24 24 25 15 14 14 15 15 15 8 10 7 Tänään 15 13 21 23 18 19 23 21 21 20 24 24 18 8 7 3 3 3 ma Alavieska 23 Kalajoki 20 Haapajärvi 21 Nivala 22 Sievi 22 Ylivieska 23 ti 25 20 25 25 25 25 ke 15 13 15 15 15 15 to 13 11 13 14 13 13 Kylmintä eilen Ylivieska +6,4 Lämpimintä eilen Ylivieska +18,1 Kylmintä toissa yönä Ylivieska +10,8 -2,5 Kylmintä eilen Kilpisjärvi Saana +22,5 Lämpimintä eilen Turku -1,8 Kylmintä toissa yönä Kilpisjärvi Saana Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 28.5. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.13 Alueradio. 13.02 Perttu Häkkinen. 12.30 Politiikkaradio. 21.50 Merisää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. Marko Maunuksela. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Hartaita säveliä. 19.00 Arkisto: Jope Ruonansuu. 14.00 Yle Uutiset. 22.30 Ruben Stiller. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 03.54 Yöradio. Marko Maunuksela. 13.02 Halme & Saarinen – Diginen iltapäivä. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 08.13 Alueradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. Tiistai 29.5. 14.00 Poikelus ja Hätönen. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 07.29 Hyvää huomenta. 06.56 Päivän mietelause. 17.35 Moniääninen Eurooppa. 00.00 Yle Uutiset. 06.00 Yle Uutiset. 17.10 Aristoteleen kantapää: Suomen kielen lautakunta. 21.50 Merisää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 05.50 Merisää. 22.05 Urheiluradio. 07.53 Alueradio. 00.00 Yöradio. 04.02 Melkein hereillä. 11.02 Radio Suomen Päivä. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.00 Yle Uutiset. 03.00 Yle Uutiset. 14.00 Uudet levyt. 10.00 Yle Uutiset. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 21. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 08.13 Alueradio. 18.30 Hartaita säveliä. 18.55 Radio Suomen Ilta. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen päivä. 18.00 Yle Uutiset. 14.00 Euroopan valot. 15.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 07.15 Aamuhartaus. 18.15 Viikon luontoääni: luhtahuitti. 15.02 Politiikkaradio Extra. 14.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.45 Merisää. 07.29 Hyvää huomenta. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.55 Radio Suomen Ilta. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 06.06 Alueradio. 15.52 Alueradio. 00.00 Arkisto: Asunnottoman arkea. 06.05 Politiikkaradio. 08.10 Urheiluradio. 07.10 Urheiluradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Ruben Stiller. 05.32 Melkein hereillä. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 16.13 Nosto. 11.02 Akti. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Alueradio. 07.15 Aamuhartaus. 07.30 Ykkösaamu. 10.02 Radio Suomen Päivä. 18.00 Yle Uutiset. 03.02 Maailmanpyörä – Maija Salminen. 17.00 Jani Kareinen. 22.00 Päivän parhaat. 18.00 Romano mirits. 23.02 Yöradio. 17.50 Valomusiikkia. 07.10 Urheiluradio. 19.02 Radioteatteri esittää: Suomenlinna 1918. 00.00 Yle Uutiset. 20.00 Etnoilta: Maailma kylässä 2018 – Abou Diarra. 14.02 Alueradio. 17.13 Alueradio. 17.00 Jani Kareinen. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 17.13 Alueradio. 05.50 Merisää. 06.06 Alueradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.05 Urheiluradio. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset. 23.28 Päivä tunnissa. 01.55 Yöradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.11 Alueradio. 05.52 Melkein hereillä. 16.10 Faunin iltapäivä. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 07.53 Alueradio. 07.50 Merisää. 11.00 Klassikkoparatiisi. 06.25 Aamusoitto. 12.10 Urheiluradio. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.56 Päivän mietelause. 14.02 Nosto. 22.05 Sari Valto. 12.10 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Arkisto: Suomettuminen ja Kekkonen. 12.10 Urheiluradio. 12.55 Radio Suomen Päivä. 15.50 Veneilysää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.50 Iltahartaus. 10.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. Marko Maunuksela. 10.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 07.29 Hyvää huomenta. 09.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 10.00 Yle Uutiset. 01.55 Yöradio. 23.00 Päivän parhaat. 03.54 Yöradio. 06.59 Puheen Aamu. 11.33 Radio Suomen Päivä. 17.10 Valkoista valoa: Kylki kyljessä. 22.05 Horisontti: Miten monikulttuurisuus muuttaa hautajaistapoja?. 14.00 Yle Uutiset. 05.50 Merisää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Ykkösaamu. Keskiviikko 30.5. 13.02 Tuija Pehkonen. 14.02 Alueradio. 12.45 Merisää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 22. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 18.10 Äänitarina. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 19.02 Urheiluradio. 07.25 Musiikkihetki. 21.55 Radio Suomen Ilta. 15.02 Alueradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Matti 8 ja Sonny. 05.52 Melkein hereillä. 21.12 Puheen Ilta. 23.00 Iltahartaus. Marko Maunuksela. 07.15 Aamuhartaus. 08.10 Urheiluradio. 03:31 03:28 03:26 23:09 23:12 23:15 Maanantai 28.5. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Melkein hereillä. 08.10 Urheiluradio. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 03.55 Yöradio. 15.55 Yle News. 16.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.02 Urheiluradio. 09.00 Yle Uutiset. KESKIVIIKKO 30.5. Marko Maunuksela. 18.50 Merisää. Varusmiespalvelun tulevaisuus. 20.25 Brucknerin 1. 00.00 Yöradio. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 21.17 Päivä tunnissa. 11.00 Yle Uutiset. sinfonia ja Straussin veljesten säveliä. 19.05 Radio Suomen Ilta. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 20.00 Yle Uutiset. 22.08 Pollari. 02.02 Susanna Vainiolan Popradio. 21.02 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 22.05 Ääniversumi. Varusmiespalvelun tulevaisuus. 15.02 Vintiltä löytyi taideaarre – Santeri Salokiven alastonkuvat valloittavat yleisön. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 22.50 Draamanpurkajaiset: Puvut ovat vuoropuhelun tulosta. 06.59 Puheen Aamu. 21.02 Urheiluradio. 21.02 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 01.55 Yöradio. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 23.00 Päivän parhaat. 17.10 Urheiluradio. 16.10 Faunin iltapäivä. 00.00 Arkisto: Sanomalehdet verkkoon. 06.05 Sää. 11.02 Akti. 15.00 Yle Uutiset. 18.15 Radiosakki. 14.02 Nosto. 13.00 Klassista kahteen. 15.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä. 15.02 Kulttuuriykkönen. 05.52 Melkein hereillä. 17.55 Ykkösvieras. 18.02 Luonto-Suomen nokikokit 0203-17600. 09.10 Sää. 18.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 18.30 Hartaita säveliä. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 18.40 Tunteiden tiistai. 21.30 Tuija Pehkonen. Tiistai 29.5. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 11.02 Radio Suomen Päivä. 16.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä. 04.00 Arkisto: Rähmälläänolosta russofobiaan. 23.02 Yöradio. 10.02 Juuso Pekkinen. Marko Maunuksela. 03.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 17.10 Urheiluradio. 21.50 Musiikkihetki. 20.02 Sää. 11.00 Välilevyjä: Pistokoe vuosiluvuista. 21.05 Suomalaisia solisteja – baritoni Lauri Lahtisen (1913?1990) äänitteitä. 09.00 Yle Uutiset. 07.10 Hartaita säveliä. 06.15 Aamuhartaus. 14.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. 15.55 Yle News. 07.13 Alueradio. 10.02 Radio Suomen Päivä. 06.25 Aamusoitto. 12.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 06.35 Nosto. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.13 Alueradio. 06.35 Nosto. 02.00 Arkisto: Elääkö eläkkeellä?. 20.00 Rony Rex. 06.05 Politiikkaradio. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 00.00 Yöradio. 21.00 Yle Uutiset. 06.05 Politiikkaradio. 04.00 Arkisto: Tietokonepelien haitat ja hyödyt. 23.28 Päivä tunnissa. 10.33 Radio Suomen Päivä. 05.32 Melkein hereillä. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Juuso Pekkinen. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 02.00 Yle Uutiset. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Päivä tunnissa. 06.00 Yle Uutiset. 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 12.10 Historiasarjoja. 18.00 Yle Uutiset. 02.54 Yöradio. TIISTAI 29.5. 12.13 Keskipäivän klassikko. 12.13 Keskipäivän klassikko. 16.13 Alueradio. 07.10 Hartaita säveliä. 20.03 Tunteiden tiistai. 23.28 Päivä tunnissa. 18.02 Juuso Pekkinen. 09.05 Urheiluradio. 05.02 Melkein hereillä. 12.10 Naisia huipulla: Toimitusjohtaja Hille Korhonen. Keskiviikko 30.5. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.45 Musiikkihetki. 06.05 Sää. 18.10 Draamanpurkajaiset: Puvut ovat vuoropuhelun tulosta. 19.05 Luonto-Suomen nokikokit 0203-17600. 00.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 16.10 Urheiluradio. 15.52 Alueradio. 11.02 Akti. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Nosto. 04.02 Melkein hereillä. 13.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 02.00 Yle Uutiset. Sata millisekuntia. 09.11 Alueradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Muistojen bulevardi. 08.10 Ykkösaamu. 09.11 Alueradio. 12.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. 12.30 Politiikkaradio. 15.52 Alueradio. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 07.53 Alueradio. 15.50 Veneilysää. 22.00 Päivän parhaat. 15.02 Alueradio. 16.10 Urheiluradio. 07.50 Merisää. 15.55 Yle News. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 21.12 Puheen Ilta. 18.50 Merisää. 22.30 Pörssipäivä. 23.00 Yle Uutiset. 11.33 Radio Suomen Päivä. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 14 Maanantaina 28.5.2018 . 22.30 Politiikkaradio Extra. 14.00 Riikan tähtitarha: Vieraana kapellimestari-kuoronjohtaja Jonas Rannila. 13.00 Klassista kahteen kiiruhtaa luokkaretkelle. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 05.02 Melkein hereillä. 06.05 Hartaita säveliä. 08.10 Ykkösaamu. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 06.05 Sää. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Kulttuurin huumehistoria: Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. 16.10 Urheiluradio. 20.02 Sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Marko Maunuksela. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 19.05 Tunteiden tiistai. 19.00 Arkisto: Honey B ja Sakke Järvenpää. 21.17 Päivä tunnissa. 17.10 Urheiluradio. 11.00 Riston Valinta Tartossa. 11.00 Yle Uutiset. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.45 Ravivihjeet 18.00 Alueuutiset 19.00 Pookin Lista 21.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 23.10 Yöklassinen. 17.30 Pyöreä pöytä. 12.30 Politiikkaradio. 23.10 Yöklassinen. 21.00 Yle Uutiset. 17.00 Jani Kareinen. 06.56 Päivän mietelause. 20.03 Metsäradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 06.35 Nosto. 09.05 Muistojen bulevardi. 18.05 Urheiluhullut. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 08.13 Alueradio. 21.00 Etnoilta: Konserttilavalla Blick Bassy. 10.33 Radio Suomen Päivä. 02.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. Miksi suomalaisia hukkuu niin paljon?. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 23.00 Iltahartaus. 10.00 Yle Uutiset. 12.13 Radio Suomen Päivä. 09.05 Muistojen bulevardi. 13.00 Yle Uutiset. 08.10 Ykkösaamu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Radio Suomen Ilta. 12.10 Tiedeykkönen. 07.30 Ykkösaamu. Marko Maunuksela. 09.00 Yle Uutiset. 15.02 Pörssipäivä. 02.00 Arkisto: Hyviä uutisia. 10.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 09.10 Sää. 15.50 Veneilysää. 12.10 Urheiluradio. 02.54 Yöradio. 07.50 Merisää. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 20. 11.00 Yle Uutiset. 06.00 Yle Uutiset. 03.00 Yle Uutiset. 16.13 Alueradio. 06.06 Alueradio. 12.13 Radio Suomen Päivä. 18.50 Merisää. 12.13 Keskipäivän klassikko. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Tunteiden tiistai. Marko Maunuksela. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta
20,00 €/kk Peruspaketti (sis.lehti) 12 kk levikkialue 12,58 €/kk levikkialueen ulkop. 8) 40,5 neliötä. Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. toukokuuta ja Ylivieskassa 20. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 Konttori ma-pe 9.00-15.00 lmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 Toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. Vapaaehtoiset tarjoavat laitoksissa asuville vanhuksille ja liikuntarajoitteisille mahdollisuuden ulkoiluun ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. KALAJOKILAAKSO Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. 422 162 tai 040 7732 759 Sudoku ratkaisut Helppo Keskivaikea Vaikea Ristikon ratkaisu Tiiäkkö vastaukset PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 Mönkijä & moottorikelkka HUOLTO Kola rikorjaus Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska Puh / Fax 08-425 373, 050 359 4380 www.sailokoski.. Vapaaehtoiset voivat olla mukana toiminnassa omien mahdollisuuksiensa mukaan. Nyt myös Ylivieskassa! Sami 0400 866 185 1) Tuomo Suntola. Työpaikkatutustumisten kautta on mahdollista päästä työkokeiluihin ja palkkatöihin hankkeen työntekijöiden avustamana tai yhdessä työpaikkakummin kanssa. Perjantain Kalajaskan (25.5.) menokalenterissa oli virhe. 5) Voi. Hinnat sisältävät alv. Hankkeen asiakkaiden kanssa työnhakuun tarvittavia taitoja voidaan harjoitella ja asiakirjoja laatia yksilöllisesti. Vuoden kyläksi ehtii vielä. Työnhakupäiviä maahanmuuttajille Kalajokilaakso YLIVIESKA Kynkkärinki aloittaa toimintansa Ylivieskassa kesäkuun alussa. Vuoden Kylä saa rahapalkinnon kylän kehittämiseen sekä kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa. Alansa ammattilaiset SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. 9) 34 neliötä. 6) Lukas Hradecký. Opastusta saa myös Kelan tukien hakemiseen. toimitalo Pietarin kokoustila Lydiassa. Haapavedellä päivä jo pidettiin. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. lehti+digi) 12 kk levikkialue 11,08 € / kk levikkialueen ulkop. 7) Jasper Pääkkönen. Hanketta rahoittaa Sosiaalija terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. kesäkuuta yhdessä neuvontapalvelu Ohjaamoiden kanssa. Käsikynkkää vanhuksille Ylivieskassa Kalajokilaakso YLIVIESKA Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry odottaa ilmoittautumisia tämänvuotiseen Vuoden kylä -kilpailuun kesäkuun puoliväliin saakka. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. 050 590 0099 Oy SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET VUOKRATAAN SS RENT OY www.ssrent.. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (sis. Sailokoski Ma alauk set • kolarikorj auk se t Pyö räns uuntaukset • ilmastoi ntih uol lot Hinauspalvelu 24h 044 313 8518 Mönkijä & moottorikelkka HUOLTO p. 3) Philip Rothin (1933-2018). Ohjaamoissa on teemapäivän ajan esillä selkosuomenkielistä materiaalia ja Majakka-hankkeen työntekijät opastavat työnhaun alkuun. Paikkoina toimivat Kotikartano, Suvantotupa, Terveyskeskuksen Hoivaosasto ja Sipilän palvelukeskus. kello 18. Myös Majakka-hankkeen asiakkuus voi alkaa teemapäivässä. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Ehdokkuudesta voi ilmoittaa mikä tahansa kylällä toimiva ja kyläläisiä edustava yhdistys tai organisaatio. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). – Maahanmuuttajien työnhakupäiviin ovat kuitenkin tervetulleita kaiken ikäiset, kertoo Majakka-hankkeen projektipäällikkö Iina Matikainen. 10%. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. Tämän vuoden maaliskuun alussa käynnistyneen hankkeen kohderyhmänä ovat Oulun eteläisen alueen maahanmuuttajataustaiset työttömät työnhakijat, kotikuntapäätöksen saaneet turvapaikanhakijat sekä alueen yrityselämä ja järjestötoimijat. Majakka – maahanmuuttajat kanssamme on Raudaskylän Kristillisen Opiston hanke, jonka yhtenä tavoitteena on luoda maahanmuuttajille reitti työelämään. 15 Maanantaina 28.5.2018 . 21,75€/kk Digipaketti 12 kk 7,40 €/kk Tiedustelut puh. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. 4) Hennes & Mauritz. Teemapäiviin voivat osallistua myös he, jotka kohtaavat maahanmuuttajia työssään. 2) Tallink. 10) Saksalla. Kynkkäringistä järjestetään infoilta torstaina 31.5. Ohjaamot ovat 15–29-vuotiaille nuorille tarkoitettuja paikkoja, joissa saa apua ja neuvoja muun muassa työnhakuun, kouluttautumiseen ja raha-asioihin. Ylivieskan seudun musiikkiopiston Valoisia tunnelmakuvia -konsertti on Kulttuurikeskus Akustiikassa keskiviikkona 30.5. 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. Oikaisu Lapsija perhetyön perustutkinto, nuorisoaste: Alaraappana Lotta, Haapavesi, Hautala Jessica, Haukipudas, Heinonen Jenna, Kalajoki, Järvelä Essi, Raahe, Kestilä Annu, Pyhäjoki, Luostari Annika, Kannus, Löf Ninni, Kalajoki, Lehtelä Jonne, Alavieska, Mehtälä Sanna, Kalajoki, Okkonen Miia, Kalajoki, Ollila Kaisa-Riikka, Yli-Ii, Vedenoja Lotta, Raahe Lapsija perhetyön perustutkinto, aikuisaste: Ahosola Saara, Ruukki, Alajarva Pirjo, Liminka, Haverinen Eija-Sinikka, Saloinen, Hosio Paula, Pattijoki, Huttunen AnnaKatri, Raahe, Kortesalmi Ritva, Tyrnävä, Koukkari Minna, Tyrnävä, Mettovaara Jani, Oulu, Moilanen Virpi, Oulu, Nevalainen Jonna, Liminka, Ojala Heidi, Nivala, Pajunpää Elina, Kokkola, Selkälä Anu, Pattijoki, Vimpari Anniina, Kiiminki, Välitalo Jaana, Kiiminki Koulunkäynnin ja aamuja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto: Heikkilä Leena, Ylivieska, Kaartinen Minna, Kuusamo, Kangas Esa-Jussi, Kalajoki, Kumpula Anne-Maria, Lastikka Jutta, Alavieska, Merilehto Minna, Oulainen, Parkkonen Netta, Haapajärvi, Pirinen Marianne, Ylivieska, Rahja Liisa, Kalajoki, Rantanen Enni, Kempele, Sarpola Miia, Raahe, Saukko Marja, Merijärvi, Tokola Riikka, Kannus, Tolonen Kaisa, Kalajoki, Uuksula Heidi, Kalajoki, Vasalampi Johanna, Rautio Perhepäivähoitajan ammattitutkinto: Heikkilä Satu, Kalajoki, Heiska Susanna, Nivala, Keskitalo Anna-Liisa, Pyhäjoki, Lapa-aho-Laukkanen Virpi, Tyrnävä, Mustakallio Veronica, Pyhäjoki Kymppiluokka: Impola Helmi, Pyhäjoki Aikuisten perusopetuksen päättövaihe: Azizi Yousef, Kalajoki, Saburi Enayatullah, Kalajoki, Wali Reah, Kalajoki Omin siivin -erityislinja: Lankila Olavi, Kalajoki Kalajoen kristillisen opiston kevään 2018 valmistuneita Kalajokilaakso YLIVIESKA Raudaskylän Kristillisen Opiston Majakka-hanke järjestää maahanmuuttajien työnhakupäivät Haapajärvellä 30. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. Vapaaehtoistyötä koordinoi diakoniatyöntekijä Marjaana Juola. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. /mediaopas LEVIKKI 5736 kpl LT2015 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä puh. Vuoden kylän valitsee Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n hallitus ja julkistus tapahtuu maakunnallisilla kyläpäivillä syyskuussa Pyhäjärvellä. /palaute
Nyt äkkiä piirtämään ja osallistumaan arvontaan! TI-TI NALLE TULEE YLIVIESKAAN! P l T T ( A I P T N o Ylivieskan jäähalli, Kalajokilaakso Areena la 9.6. –?Vaihtoehtona on tietysti perusrahoituksen lisääminen, missä olemme tietysti kuntien kanssa samoilla linjoilla. Varastossa on tällä hetkellä noin 53 000 tuotetta ja uusia tuotteita sinne tulee päivittäin. ”Metsähallituksella ja kunnilla sama sävel” Luontopalvelujohtaja pitää hyvänä, että Peuran Polkua puolustetaan. Traktorien varaosien lisäksi Konekorjaamo Marjakankaalla on korjaamoja huoltotoimintaa ja varaosia löytyy kattavasti myös vanhoihin Amerikan autoihin. . Kymmenen vuotta sitten en osannut kuvitella, että toimittaisimme varaosia myös ulkomaille. –?Kasvatamme varastoa kysynnän mukaan ja pyrimme siihen, että varaosa löytyy asiakkaalle heti. : Juha Marjakangas kertoo, että varastosta lähtee päivittäin nettikaupan kautta keskimäärin sata tuotetta. –?Hyvä, että he käyvät myös eduskunnassa, meillä on sama tahtotila, retkipalveluiden hoitoon pitäisi saada lisää resurssia, sillä luontomatkailu on lisääntynyt voimakkaasti ja kasvu vain jatkuu. . TIMO TANNINEN kertoo, että viime vuonna Metsähallitus sai monikäyttömetsiensä luonto-ja virkistyspalveluiden hoitoon noin 5,5 miljoonaa euroa. Alavieskalaisen Konekorjaamo Marjakangas Oy:n toimitusjohtaja Juha Marjakangas kertoo, että vaikka kevättä valmistellaan jo joulusta lähtien, toukokuussa toiminta ruuhkautuu lähes poikkeuksetta. Maatalouden tilanne tänä päivänä on sen verran tiukka, että viljelijät yrittävät viimeiseen asti tehdä työt vähän viallisellakin koneella, mutta sen seurauksena remontista voi tulla isompi. Toimi seuravasti: Tuo piirrustus Kalajokilaakson toimitukseen viim. Ilmoitamme voittajille 5.6. Se on haaste, johon pyrimme vastaamaan. . Reisjärven, Perhon ja Lestijärven edustajat vierailevat eduskunnassa ja Helsingissä tällä tietoa tiistaina. Myös se, että yritys hoitaa Matkahuollon palvelut Alavieskassa, jouduttaa tilausten toimittamista. Varaston kasvun myötä vuodenaikojen vaihtelut eivät näy niin selkeästi toiminnassa, mutta silti kesäkausi on edelleenkin kiireisintä aikaa. Jos talous ei olisi niin tiukalla, koneita huollettaisiin paremmin ja osia varattaisiin ennen peltotöiden alkamista. Hallituksen Matkailu 4.0 -kärkihankkeesta kansallispuistoihin tulee yhteensä noin kolme miljoonaa ja monikäyttömetsien retkeilypalveluihin noin miljoona tänä ja ensi vuonna. Asiakkaille on monesti yllätys, että erikoisosatkin löytyvät meiltä hyllystä. –?Oman ison varaston ansiosta pystymme vastaamaan kysyntään nopeasti ja nettikaupan kautta saamme osat tilausajankohdasta riippuen toimitettua muutaman tunnin sisällä. Liikevaihto 2,2 miljoonaa euroa. Siksi tarjoamme kunnille ja yhdistyksille näitä kummisopimuksia, jotta palveluverkostoa ei tarvitse purkaa. Eduskunnassa siksi, että Metsähallituksen monikäyttömetsien palveluiden rahoitus tulee maaja metsätalousministeriön hallinnonalalta. Kunnianhimoinen tavoite on ollut kasvaa Suomen laajimmaksi traktorien varaosien toimittajaksi ja siinä olemme onnistuneet. Palvelemme ma-pe klo 9-15) Arvomme 4kpl 4hengen lippupaketteja. Piirustuksia on nähtävillä Kalajokilaakson ikkunoissa ja Kalajokilaakson facebook -sivuilla. Netti ja nettikauppa on poistanut etäisyyksiin liittyviä ongelmia. KALAJOKILAAKSO Piirrä itsesi jonkun nalleperheen jäsenen kanssa ja voita liput Ti-Ti Nallen Ylivieskan konserttiin la 9.6. klo 13 Ti-Ti Nalle. –?Nyt kaikki neliöt on täytetty ja hyllyjärjestelyjen avulla olemme tiivistäneet tiloja vielä entisestäänkin. Kansallispuistojen ja muiden luonnonsuojelualueiden rahoitus tulee ympäristöministeriöstä ja sitä Metsähallitus sai noin 30 miljoonaa, takavuosina rahoitus oli jopa 35 miljoonan huippeilla. Perustettu 1984, täyttää ensi vuonna 35 vuotta. Kun tiloja laajennettiin seitsemän vuotta sitten noin tuhat neliötä, toimitusjohtaja mietti miten tilat saataisiin täytettyä, että ne eivät näyttäisi niin tyhjiltä. MARJAKANKAAN mukaan varastoa kasvatetaan myös ennakoimalla hankkimalla sinne uusien traktorimerkkien huolto-osia. SUURIN MUUTOS yrityksen historiassa onkin nettikauppa ja sen kehittyminen pääasialliseksi toimituskanavaksi. Tämän lisäksi ne lähtevät nalleperheen mukana heidän uuteen kotiin Lempäälän Ideaparkiin. 4.6. Työllistää 18 henkilöä. Toiminnan nopea kasvu ja laajentuminen on ollut yllätys. Reisjärviset lähtivät Helsinkiin, koska Metsähallituksen luontopalvelut on aikonut poistaa käytöstä huonokuntoisia pitkospuita, kotia, laavuja ja taukotupia Reisjärven ja Lestijärven alueella. –?Kun tätä sitten peilaa siihen, että käyntikohteiden opastusja palveluvarustuksen korjausvelka on jopa 40 miljoonaa euroa, on selvää, että jostain joudumme luopumaan, jotta rahat riittävät. –?Koneet menevät rikki silloin, kun niillä pitäisi tehdä töitä ja viljelijöillä on kiire saada ne kuntoon. Kartanotie 3, Ylivieska. Omistajat Eeva, Erkki ja Juha Marjakangas. Kaikille asiakkaille nettikaupan käyttäminen ei ole luontevaa, mutta se näyttää tuotteiden saatavuuden reaaliajassa ja säästää asiakasta puhelimessa jonottamiselta ja turhalta ajamiselta. Antti Savela REISJÄRVI –?Peuran polun varrelta on tulossa lähetystö Helsinkiin. (os. Perhon kämpät ovat säästymässä, mutta kunnanjohtaja Lauri Laajala sanoo kunnan olevan samassa rintamassa naapurikuntien kanssa, sillä retkeilyreitistö hyödyttää koko kuntakolmikkoa. Kun viime vuonna valtio satsasi Metsähallituksen kansallispuistojen ja muiden käyntikohteiden hoitoon noin 40 miljoonaa euroa, se sai vastineeksi 258 miljoonan euron tulot palveluyrittäjille ja alueen elinkeinoelämälle. . Lähetystö on tietysti tervetullut myös Metsähallitukseen, luontopalvelujohtaja Timo Tanninen tuumii, kun kuulee ensimmäistä kertaa keskipohjalaisvierailusta. TUOVI PULKKANEN Traktorien varaosamyynnin sesonki parhaimmillaan Nettikauppa poistaa etäisyyksiin liittyviä haasteita Konekorjaamo Marjakangas Oy . 16 Maanantaina 28.5.2018 . Palvelut: Traktorien varaosat, korjaamotoiminta, Amerikan autojen varaosat. Tuovi Pulkkanen ALAVIESKA Viljelijöiden aloittaessa peltotyöt käynnistyy myös sesonki traktorien varaosamyynnissä