ELOKUUTA 2020 Perustettu 1927 . www.kalajokilaakso.fi palkittu paikallislehti 2019 Vihdoinkin! Onnea ja iloa! Tämä valokuvaaja Riikka Sinkkosen ikuistama kuva Ylivieskan lukion kevään 2020 ylioppilaista on historiallinen. Sivu 6 Historiallinen juhlahetki Hiihtäjän patsas julki Sivu 12 Lapset tarvitsevat tukea Sivu 2 Kalle Kopakka: Kaivuutöitä tehdään niin pitkälle kuin kelit sallivat, luultavasti jouluun saakka. 91 vsk/Nro 70 . Irtonumero 3 € SÄÄ ????. Pettymään, että ylioppilasjuhlat siirtyivät, mutta nyt on juhlan aika. MAANANTAI 31. Sivu 5 Ylivieskan lukion kevään 2020 ylioppilaat viettivät lakkiaisjuhlaa lauantaina Ylivieskan Liikuntakeskuksessa. Ensimmäisen kerran ja tuskin koskaan tulevaisuudessakaan ylioppilasjuhlia vietetään elokuun viimeisenä lauantaina. VALOKUVAAMO STUDIO RAIJA/ RIIKKA SINKKONEN. Nämä nuoret joutuivat abiturientteina tekemään ylioppilaskokeensa tiivistetyssä aikataulussa koronaepidemian vuoksi
Terapeutti voi tarvittaessa tulla katsomaan, voidaanko päiväkotiympäristössä muuttaa asioita tai toimintaa lapsen kannalta edullisemmiksi, Hirvilammi sanoo. Varhaiskasvatus voi sisällyttää toimintaansa erilaisia kehitystä tukevia leikkejä ja harjoitteita, mutta se ei yksinomaan riitä silloin kun tarve olisi säännölliselle terapialle, Kosonen korostaa. Tässä ja nyt 2 Maanantaina 31.8.2020 . –?Kohtaamme tässä työssä lapsen kasvuun liittyviä haasteita ja oppimiseen ja kehitykseen liittyviä huolenaiheita, jotka ovat yleisimmin omatoimisuuteen ja toiminnanohjaukseen ja itsesäätelyyn liittyviä pulmia. –?Iso tavoite on säilyttää lapsen itsetunto ja perheellä, varhaiskasvatuksella ja terapiapalveluilla on velvollisuus löytää positiivisia keinoja lapsen kasvamiseen ja kehittymiseen reippaaksi nuoreksi ja pystyväksi aikuiseksi, Kosonen toteaa. Kehitykseen liittyvät ongelmat eivät saa estää sitä. Lapsi oppii tunteita ja muuta ilmaisua, sanoja, käsitteitä, vuorottelua ja muita sosiaalisia taitoja yhdessä vanhempien ja muiden kanssa arkea eläen ja jakaen. TUOVI PULKKANEN Nopea ja varhainen puuttuminen estää ongelmien laajenemisen Lapsi voi tarvita ohjeita läheltä ja kuvien avulla lapsi hahmottaa päivää paremmin.. –?Lapsen kehityksen kannalta on tärkeää, että lapsi saa riittävästi kokemuksia vuorovaikutuksesta, omasta kehostaan ja ympäröivästä maailmasta. Huolenaiheen sivistyslautakunnalle valmistellut varhaiskasvatusjohtaja Marja Ranta-Nilkku sanoo, että varhaiskasvatuksen arjen eri tilanteissa seurataan ja havainnoidaan muun varhaiskasvatuksen henkilöstön ohella lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista päivittäin. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat Katja Kosonen ja Leena Hirvilammi sanovat, että resurssipula terapiapalveluissa on johtanut tilanteeseen, jossa lapset, jotka tarvitsevat puhetai toimintaterapiaa, eivät pääse tarpeeksi ajoissa palveluihin. VARHAISKASVATUKSEN erityisopettaja konsultoi käynneillään varhaiskasvatushenkilöstöä sopivien tukitoimien suunnittelussa. –?Lapsen pääseminen terapiaan tekee harjoittelusta säännönmukaista ja yksilöllistä. Lapsen elämässä muutamankin kuukauden jonotusaika on liian pitkä ja tällöin hukataan monta otollista hetkeä ja herkkyyskautta, Kosonen sanoo. Kirjojen lukeminen lapsen kanssa on rauhoittumista ja läheisyyttä, mutta niiden avulla tuetaan myös lapsen kehitystä monella eri tavalla, Kosonen jatkaa. KOSONEN ja Hirvilammi sanovat, että ongelmat nähdään kentällä, mutta niiden ratkaisemiseen tarvitaan puheja toimintaterapeutteja, jotka osaavat arvioida miksi lapsi toimii tietyllä tavalla ja mistä lapsen arjen haasteet johtuvat. Lapsi kehittyy oman motorisen ja aistisäätelyn kehityskaavansa mukaan, ja hän tarvitsee älylaitteen sijaan kokemuksia liikkumisesta ja kehon hallinnasta erilaisten aistimusten kautta. Puutteellisten kielellisten taitojen vuoksi lapsi saattaa jäädä syrjään sosiaalisista vuorovaikutustilanteista ja leikeistä. –?Lapsen ongelmat voivat näyttäytyä käyttäytymisessä, vaikka kyse saattaa olla aistitiedon käsittelyn vaikeuksista. PUHEEN JA kielelliseen kehitykseen liittyvät pulmat havaitaan varhaiskasvatuksessa jo hyvin pienellä lapsella. Kososen mukaan on oleellista oivaltaa, että kaikilla lapsilla on oikeus kavereihin, osallisuuteen, luovaan ilmaisuun ja oppimiseen. –?Älylaite pienen lapsen viihdyttäjänä on helppo, ja sisältää paljon hyvää ja opettavaista, mutta silloin saattaa jäädä lapselta luontainen tutkiminen, liikkuminen, kieriminen ja erittäin tärkeä konttaaminen paljon vähemmälle. KALAJOKILAAKSO Tuovi Pulkkanen YLIVIESKA Varhaiskasvatuksen erityisopettajat ovat ilmaisseet huolensa toimintaja puheterapiapalveluiden riittävyydestä ja saatavuudesta Ylivieskassa. Lapsen tarvitsemat tukitoimet kirjataan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan varhaiskasvatuslain mukaisesti ja niiden pohjalta työntekijä suunnittelee lapsen kehitystä ja oppimista tukevaa toimintaa. Erilaiset aistitiedon käsittelyn vaikeudet ja havaintomotorisiin sekä kokonaiskehitykseen liittyvät huolenaiheet ja haasteet ovat myös yleisiä. –?He pystyvät ohjaamaan lapsen jatkotutkimuksiin. Ne vaihtelevat äännevirheistä kielellisiin erityisvaikeuksiin esimerkiksi puheen ymmärtämisen vaikeuksiin ja kieliopillisiin rakenteisiin, Kosonen kertoo. Terapiapalveluiden resurssien vähäisyys ja se, että lapsi ei pääse niiden piiriin, johtaa lapsen itsetunnon kehityksen ongelmiin. Jos avun saaminen pitkittyy, ongelmat kasaantuvat, kasvavat isommiksi, niihin on vaikea puuttua ja niiden hoitamiseen tarvitaan isompi organisaatio, Hirvilammi sanoo. Terapia on kokonaisuus, jossa myös vanhemmat saavat neuvoja siitä miten he pystyvät auttamaan lasta ja yhteistyössä on mukana myös varhaiskasvatus. Perusvuorovaikutus vanhempien kanssa on avain lapsen hyvään polkuun elämässä, Hirvilammi muistuttaa. –?Suosittelemme perheitä ottamaan yhteyttä neuvolaan, että tutkimuspolku saataisiin käyntiin ja ongelmiin päästäisiin puuttumaan, mutta tutkimuksiin pääseminen vie liian kauan. Myös aistisäätelyn haasteet ovat lisääntyneet viime vuosien aikana, Ranta-Nilkku sanoo. –?Kun ongelmiin päästään puuttumaan oikea-aikaisesti, lasta pystytään auttamaan lyhyellä toiminnalla. Siksi riittävän varhainen pääsy puheterapiaan on perusteltua. Silloin lasta pystytään ymmärtämään ja löytämään oikeat toimintakeinot, joilla häntä pystytään auttamaan, Kosonen ja Hirvilammi sanovat. Toimintaterapeutit näkevät poikkeamat lapsesta nopeasti. Aistisäätelyn lisäksi lapsella voi olla hahmottamiseen ja motoriikkaan liittyviä vaikeuksia. LAPSEN terapialla korjattavissa oleva ongelma saattaa tehdä lapsen kaikista arkeen ja toimimiseen liittyvistä asioista vaikeaa ja se haastaa varhaiskasvatusta ja perhettä, mutta eniten siitä kärsii lapsi itse. Yhdessä arvioiden päädytään usein myös suosittelemaan huoltajia ottamaan yhteyttä lastenneuvolaan puhetai toimintaterapeutille arvioon pääsemiseksi. –?Kielellisten vaikeuksien kirjo on laaja. Lasten toimintaja puheterapiapalveluiden saatavuus huolestuttaa Varhaiskasvatuksen erityisopettajat Katja Kosonen (oik.) ja Leena Hirvilammi kertovat, että kuvien käyttö on tullut varhaiskasvatukseen jokapäiväiseksi tavaksi ohjata lapsia. AISTISÄÄTELYN ongelmiin vaikuttaa pienillä lapsilla muun muassa lisääntynyt teknologia. Kososen mukaan tilanne haastaa varhaiskasvatustakin ja pieniin äänteellisiin ongelmiin pystytään puuttumaan erilaisissa leikeissä, peleissä ja muussa toiminnassa, mutta varhaiskasvatuksen tarkoitus ei ole olla terapiapalvelu, eikä koko ryhmää voida viedä eteenpäin yhden lapsen tarpeiden mukaisesti
–?Ostopalveluilla on yritetty paikata tilannetta niin paljon kuin mahdollista, mutta tällä hetkellä ostopalveluitakaan ei ole käytettävissä niin paljon kuin tarvetta olisi, Erkinantti toteaa. Viroista kaksi on tällä hetkellä täyttämättä, koska hakijoita ei ole. Viima viikkoina pahentunut Raahen koronatilanne on myös pysynyt ennallaan torstain päivityksen jälkeen. Uusia tuli vuorokaudessa 23. Perjantaina julkaistuissa tiedoissa Raahen tartunnoissa ei ollut lisäystä. Kartan luvuissa ovat mukana Nivalan 11 ja Reisjärven 12 tapausta, joista viimeisimmät ovat Nivalasta heinäkuun alkupuolelta. Se, että virkoja ei saada täytettyä, on valtakunnallinen ongelma. Asumaton vanha talo paloi Pajalankadulla Ylivieskan keskustassa. Raahessa on kahdeksan varmistettua koronatapausta. Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 335. Paikalla oli yksi pelastusyksikkö. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat Katja Kosonen (oik.) ja Leena Hirvilammi kertovat, että kuvien käyttö on tullut varhaiskasvatukseen jokapäiväiseksi tavaksi ohjata lapsia. HANNA PARHANIEMI Ismo Kunelius YLIVIESKA Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen perjantaina päivitetyn koronakartan mukaan varmistettuja tautitapauksia on nyt Suomessa 8?042. Kalajokilaakson koronatilanteessa ei ole muutoksia THL:n kartalla, johon on koottu sellaiset kunnat, joissa on vähintään viisi laboratoriovarmistettua koronatapausta. Onnettomuus tapahtui perjantaina iltapäivällä tiellä 27 lähellä Ylivieskan keskustaa. uu tis ha av i Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. TUOVI PULKKANEN Lasten terapiapalveluiden ruuhkautuminen on iso ongelma Emma Halla-aho YLIVIESKA Nuoret polttivat roskia autiotalossa Ylivieskassa Pajalankadulla perjantaina puoli kuuden aikaan alkuillasta. 020 750 4600 i Lähetä juttuvinkki sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Moottoripyörän kuljettaja loukkaantui. Kun viranhaltijoita ei ole, tilannetta on yritetty hoitaa ostamalla palvelut yksityisiltä. Kohteessa kävi yksi pelastusyksikkö, joka suoritti sammutustoimenpiteet. Tuli ei ehtinyt tarttua talon rakenteisiin, joten tulipalolta säästyttiin. Moottoripyörä törmäsi henkilöautoon Moottoripyörän kuljettaja loukkaantui. –?Ongelmana on myös se, että puheterapeutin viroista on saatu täytettyä vain puolet. Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi 3 KALAJOKILAAKSO . PÄIVI SAVELA Nuoret polttivat roskia autiotalossa Ylivieskassa Emma Halla-aho YLIVIESKA Sivuvaunullinen moottoripyörä törmäsi henkilöautoon Ylivieskassa. Kalajokilaakson koronatilanne ennallaan. –?Terapioihin on yli kahden kuukauden jonot, mutta kiireelliset tapaukset pyritään kuitenkin hoitamaan heti. Maanantaina 31.8.2020 Lasten toimintaja puheterapiapalveluiden saatavuus huolestuttaa Tuovi Pulkkanen Erityistyöntekijöiden yksikön esimies Pirjo Erkinantti Kallion peruspalvelukuntayhtymästä toteaa, että myös Kalliossa ollaan huolestuneita lasten puheja toimintaterapian viime vuosien aikana lisääntyneestä palveluntarpeesta ja kasvavista jonoista. 020 750 4600 n . Tilanne ei ole Erkinantin mukaan uusi, vaan se on ollut olemassa jo kauan. -Lisääntynyttä palveluntarvetta selittää osaltaan se, että ongelmiin osataan tarttua varhaisessa vaiheessa ja terapiaan ohjataan varhemmin ja herkemmin
Juhlia järjestävälle perheellekin viime hetkiin asti kestänyt epätietoisuus on ollut raastavaa. Elämä kuitenkin jatkuu. Jos omalla pihalla ei satu herkkuja kasvamaan, onneksi puolukkakausi koputtelee jo ovella. Hanna Soini hanna.soini@kpk.fi Otetaan kesän herkuista kaikki irti Kolumni Ismo Kunelius 31.8.2020 Haapajärvellä elettiin perjantaina urheiluhistoriallisia hetkiä. SUOMALAISET voivat olla onnellisia ja ylpeitä siitä, että meillä puhdasta luontoa piisaa ja jokamiehenoikeus takaa kaikille siellä liikkumisen ja sen antimien hyödyntämisen. Sitä voi ja kannattaa toki tehdä muutoinkin kuin erillisinä juhlapäivinä. Isommissa kekkereissä tarjoilut ja ahtaat tilat sisältäisivät omat riskinsä, etenkin jos juhlaväkeä on tullut paikalle ympäri Suomen. Osa nuorista on armeijassa tai menossa sinne talvella tai viettää lepohetkeä välivuoden merkeissä. Istumajärjestys määrättiin riittävin turvavälein, ohjelma oli rajallinen, yhteislaulut kiellettiin ja maskisuositus oli voimassa. Meillä ainakin on omenaja hernesavotta parhaillaan käynnissä, kellarin hyllyt notkuvat suolakurkkupurkeista, sipulit kuivuvat uunin päällä ja jääkaapista löytyy mustaherukanlehtimehua sekä säilöttyjä sieniä. Sienestäjien lisäksi kasvimaaharrastajat elävät kiireisiä aikoja. 4 Maanantaina 31.8.2020 . Toivottavasti voileipäkakku maistuu maskin välistä nautittuna. Matkan varrelle mahtui kiritiikkiä ja erilaisia näkemyksiä. Vuodelta 1734 peräisin olevassa laissa nimittäin määrätään, että jokaisessa talossa täytyy olla humalisto, jossa on vähintään 200 humalasalkoa. Onnea ylioppilaille vielä kerran! Gaudeamus igitur P. Yleisiä kutsuja oli lehdessä varsin vähän, sillä suurin osa kevään ylioppilaista juhlii vain perhepiirissä lähimpien sukulaisten ja kummien kesken. Ruusuadressien tuotto taisi monen kohdalla jäädä aika vaatimattomaksi. Itse ylioppilaiden puolesta tilanne on sangen harmillinen. Mika Myllylä oli hieno persoona, mutta myös traaginen hahmo, jolle Lahden MM-kisojen dopingskandaalin jättämä taakka oli liian raskas. Niitä seuranneessa alamäessä mukana eläjiä ei sitten enää riittänytkään samaan malliin. Monilla opinnot ovat jo alkaneet tai juuri alkamassa. Myllylä on patsaansa ansainnut Me kaikki hiihdimme Mika Myllylän mukana hänen uransa kirkkaimmilla hetkillä. Me kaikki hiihdimme Mika Myllylän mukana hänen uransa kirkkaimmilla hetkillä. Kesä alkaa olla loppusuoralla, vaikka moni lämmöstä nauttiva ei sitä välttämättä halua myöntääkään. Patsashankkeen kohtaamien rahoitusongelmien vuoksi valmistuminen kuitenkin viivästyi, mutta perjantaina projekti pääsi lopulta maaliin. Pahasti punasteleville maskipakko on mieluinen ja sen kanssa voi käydä nauttimassa pöydän antimista vähemmän tutuissakin paikoissa kenenkään kiinnittämättä asiaan huomiota. Humalan käpyjä käytetään oluen ja siman, tai vaikka uuden trendijuoman, kombuchan, mausteena. Nämä juhlat tulevat olemaan ikimuistoiset siltäkin osin, ettei kukaan tunnista juhlavieraita maskiensa takaa. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimittajat Pirjo Kunelius, Ismo Kunelius, Anne Mattila ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Tätä kirjoittaessa valmistaudutaan ylioppilasjuhliin varsin poikkeuksellisissa ja epävarmoissa tunnelmissa. ”Maalasinko kivijalan ja pesinkö saunan turhaan?”, isäntä huokailee. Puhumattakaan pakkaseen jo kerätyistä mustikoista ja lakoista. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 31.8.2020 . Aivan vähäpätöinen seikka nuorelle ei ole sekään, että poikkeuksellinen juhlien ajankohta ja erilaiset juhlat aiheuttivat melkoisen kadon lahjapöytiin. Keväällä peruttuja juhlia pyritään nyt paikkaamaan jonkinlaisilla korvikejuhlilla. Hän nosti saavutuksillaan suomalaisen miesten hiihdon takaisin maailman kärkeen ja parhaimmillaan myös nostatti kansallista itsetuntoamme. Humalakasvia ei meillä ole, eikä varmasti ole monella muullakaan, vaikka Suomen laki sen kasvattamisen kaikilta tilallisilta velvoittaakin. Muuten uhkaa sakkorangaistus. Samoin kävi täti-ihmiselle, joka ryyppäsi kahvia (kuudes kuppi) unohtaen kasvosuojuksensa. Näihin sanoihin on helppo uskoa. Humalan käpyjen pitäisi muuten olla tällä hetkellä kerättävissä, jos pihalta kyseinen kasvi sattuu löytymään. MYLLYLÄN MUISTOMERKKI ei syntynyt säröittä eikä kiistoitta. Näitä juhlia muistellaan varmasti pitkään, sillä poikkeustilanteessa tapahtui myös hauskoja kommelluksia. HAAPAJÄRVEN HIIHTÄJÄN patsasta on suunniteltu pitkään ja se piti alunperin paljastaa jo viime vuonna, jolloin haapajärvisen olympiavoittajan ja maailmanmestarin syntymästä tuli kuluneeksi 50 vuotta. Joten ei muuta kuin ämpärit valmiiksi ja kips kaps kohta puolukoita poimimaan. Mika Myllylä on patsaansa ansainnut ja muistomerkki seisoo nyt paikallaan – pulinat pois. Jatko-opintoihin valittiin poikkeuksellisin järjestelyin. Suuri osa keväällä todistuksen saaneista on jo löytänyt paikkansa. Lippu salossa ja paljon autoja pihassa toivottaa myös naamioituneen kuokkavieraan tervetulleeksi. Nykyään lakia ei enää valvota, vaikka se onkin yhä olemassa ja humalakasveja yhä joidenkin pihoilta löytyy. Suomi on Euroopan metsäisin maa, sillä metsää on täällä jopa lähes 80 prosenttia pinta-alasta – hienoista vesistöistä puhumattakaan, joten kauas ei tarvitse lähteä luontoa ihmettelemään. Mestarihiihtäjä Mika Myllylän muistomerkki paljastettiin iltapäivällä pidetyssä kansalaistapahtumassa. Ylivieskassa juhlat pidettiin, tosin erilaisin poikkeusjärjestelyin. IHAN KAIKKEA ei meidänkään kasvimaalta löydy. Kun huulilta luku ei onnistu, on huudettava korvaan ja lähikontakti on taattu. Lauantaina vietettiin Suomen luonnon päivää ja yksi hyvä tapa juhlistaa sitä on luonnossa liikkuminen. Tavallinen juhlissa kuuluva puheensorina voi olla ongelmallista, etenkin huonompikuuloisille. Nyt pitääkin elää hetkessä ja ottaa viimeisistä kesäpäivistä kaikki irti, sillä luonto huipentuu loppukesään, kun sato on parhaimmillaan. Pienoismallina esitellyn patsaan ulkonäkökään ei ollut kaikkien mieleen, mikä ei sinällään ole mitään uutta ja yllättävää. Valitettavasti nämäkin juhlat jouduttiin joillakin paikkakunnilla viime tingassa perumaan virusepidemian nostaessa taas päätään. MONI HYÖDYNTÄÄ näinä aikoina luonnonantimia ahkerasti hakemalla metsästä marjoja ja sieniä, joita on mukava popsia talven läpi. Pääkirjoitus. Jälkeenpäin vuosienkin päästä juhlista otetuista valokuvista ei tuttuja löydy. Veitsi Toivottavasti voileipäkakku maistuu maskin välistä nautittuna. Niihin aikoihin alkaa olla jo sen verran pitkästi etäisyyttä, että kokonaiskuvaa, syitä ja seurauksia pitäisi olla helpompi ymmärtää kuin 2000-luvun alussa. Sen huomaa esimerkiksi miljoonakaupungista kotoisin olevasta thaimaalaisesta tuttavastani, joka alun perin tuli Suomeen, koska halusi kokeilla lypsää lehmiä. Meille se saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta joillekin se on eksoottista. MIKA MYLLYLÄ oli urheilijana periksiantamaton ja itseään säästelemätön mies. Kipeiltäkään tunteilta ei säästytty, mutta Haapajärven Kiiloja johtava Ilkka Heinonen korostaa Juha Savelan aiheesta tekemässä uutisessa, että koko hankkeen lähtökohtana ja kantavana voimana on ollut vilpitön arvostus Mika Myllylän uraa ja urheilusaavutuksia kohtaan. Olen huomannut, että itsekin aloin kaivata maaseutua ihan eri tavalla, kun muutin kaupunkiin –?vaikka Oulu lieneekin Bangkokiin verrattuna pelkkä kyläpahanen. Ikimuistoinen juhla vuosien ponnistelujen ja hikoilun jälkeen olisi ollut todella ansaittu. Suvivirsi ja Gaudeamus igitur jäivät yhteislaulamatta ja kuvat otettiin pihalla. Kotijuhlien järjestämisessä on paljon kirjavuutta. Luontoa ja maaseutua osaa arvostaa ihan eri tavalla, kun ei ole kasvanut sen ympäröimänä. Niille, jotka eivät uskalla lähteä sienestämään sienten tuntemuksen puutteen vuoksi, voin vinkata, että kansalaisopistolla on alkamassa aiheesta kurssi. Ryntäillehän se meni. Kuten se, että naapurin vanhaisäntä nappasi ohimennen lihapullan tarjoilupöydältä ja tuli nielaisseeksi maskinsa lihapullan mukana. Maun lisäksi kasvi myös estää juomia pilaantumasta
Ensi vuodelle ennustetaan samaa ja seuraavalle vuodelle yhtä vähempää. Maaja metsätalousministeriö on nimennyt alueen erityisen herkäksi tulvavesialueeksi. Ylivieskan kaupungin ympäristöpäällikkö Tapio Koistinaho kertoo, että suuri kosteikkoalue lisää alueen luonnon monimuotoisuutta. Aittolan koulun kohtaloa miettivältä työryhmältä odotetaan esitystä tammikuun loppuun mennessä. Siitä on olemassa yleissuunnitelma, mutta tällä hetkellä sen toteuttamisesta ei ole tarkempaa suunnitelmaa. Kosteikkoalueesta tulee lisäksi hyvä oppimisympäristö sen läheisyyteen rakenteilla olevan Taanilan Yhtenäiskoulun kanssa. Karsikkaalta on lyhyempi matka Malilan koululle kuin Vatjusjärvelle. Tästä ensisoittoa on asettaa työryhmä, jonka tehtävänä on miettiä koulun jatkoa. Kasvien juurtuminen ja leviäminen kestää jonkin aikaa, joten luonto on parhaimmillaan vasta parin vuoden päästä. Kyläkouluja liipaisimella Nivalassa ja Haapavedellä. Lukuvuonna 2023-2024 oppilaita olisi enää 37, sitä seuraavana 30 ja lukuvuonna 2025-2026 oppilaita olisi 31. Ylivieskan Salmelanoja vaihtaa kohta paikkaa Uutta uomaa on kaivettu jo jonkin matkaa. -Nyt rakenteilla oleva kosteikkoalue auttaa pieneltä osin myös Kalajoen tulvaherkkyyteen, mutta yhdellä toimenpiteellä ei Kalajoen tulvia hillitä. Salmelanoja käännetään Taanilan kiertoliittymän kohdalta kohti länttä ja sitten takaisin kohti Katajaojaa ja Kalajokea. Nivalan kaupunki on linjannut, että koulun olemassaolo otetaan tiukempaan seurantaan siinä vaiheessa, kun tiedetään, että koulun oppilasmäärä on putoamassa pysyvästi alle 40:n. Tämä on iso urakka, mutta teknillisesti helppo toteuttaa, Kopakka sanoo. KOSTEIKKOALUEESTA on myös muita hyötyjä. –?Tulvien ehkäisyn kannalta vettä viivyttäviä ja tasaavia ratkaisuja pitäisi olla Salmelanojan varressa sen yläosaan saakka. SYKSYN 2021 oppilasennuste ratkaisee Haapaveden Vatjusjärven koulun tulevaisuuden. Veden laadun parantumisen myötä myös kalojen elinolosuhteet paranevat, Koistinaho luettelee. Lisäksi kosteikkoallas ja ojaan rakennettavat pienet allastuskohdat parantavat veden laatua keräämällä virran mukana tulevaa hienoainesta ja ravinteita, joiden pääsyä Katajaojaan ja sitä kautta Kalajokeen halutaan hillitä. Oja myös rakennetaan niin, että kalat pääsevät nousemaan sitä pitkin luonnollisesti. Kosteikon ympärille rakennetaan kävelypolku, joka lähtee koululta. Työryhmässä ovat opetuslautakunnan edustajat Markus Ahokangas, Kaarina Pyykkönen ja Jarmo Kivioja, kaupunginhallituksen edustaja Maarit Leppimaa sekä Aittolan koulun rehtori, talousjohtaja ja sivistysjohtaja. –?Kaivuutöitä tehdään niin pitkälle kuin kelit sallivat, luultavasti jouluun saakka. Mikäli 20. NYT MENEILLÄÄN on uuden uoman kaivuu. KALAJOKILAAKSO Hanna Soini YLIVIESKA Ylivieskan Salmelanojan siirtotyöt ovat alkaneet viime viikon tiistaina. 5 Maanantaina 31.8.2020 . Se on aloitettu ABC:n liikenneympyrän puolipäästä. Vatjusjärven koululla aloitti syyslukukauden 35 koululaista. Uusi oja ja kosteikkoallas viivyttävät valumavesiä, mikä vähentää alueen tulvariskiä. Vatjusjärven koulupiiriin kuuluvalta Karsikkaalta viisi oppilasta on tarttunut Nivalan tarjoamaan mahdollisuuteen käydä koulua Malilassa. Joen uoman paikka ja purkupää tulee muuttumaan täysin. syyskuuta tehtävän oppilasennusteen mukaan oppilasmäärä pysyy myös ensi syksynä alle 40:n, ryhdytään Haapaveden ensi vuoden talousarviota valmistelemaan siltä pohjalta, että koulu ei enää avaudu syksyllä 2021. Haapaveden muilla kouluilla syksyn oppilasmäärät ovat: Humaloja 61, Vattukylä 50, Mieluskylä 41, Hyttikallio 202, Mäkirinne 187, yläkoulu 318. HANNA SOINI Uuden tulvia ehkäisevän uoman kaivuu on kovaa vauhtia käynnissä Kalajokilaakso NIVALA Nivalan kaupunki alkaa valmistella Aittolan alakoulun sulkemista. Loppusumman pulittaa Ylivieskan kaupunki. Aittolassa on nyt 44 oppilasta. –?Ensi vuoden viimeistelytöissä kosteikolle istutetaan vesikasveja, jotka tuovat mukanaan hyönteismaailmaa, mikä tuo varmasti mukanaan myös lintuja. –?Kun uusi oja ja kosteikkoallas on saatu rakennettua, vanha oja avataan uuteen ja vanha täytetään kaivetulla maa-aineksella, Ylivieskan kaupungin kuntatekniikan päällikön viransijainen Kalle Kopakka kertoo. Viimeistelytöitä ei voida talvella tehdä. Työtä ja työmaalla kulkua helpottaa se, jos syksy on pitkä ja kuiva. Pitkäjänteisellä työllä kuitenkin pyritään siihen. Suurimman osan hankkeesta rahoittaa ELY-keskus. Kosteikkoalue on osa laajempaa tulvasuojelusuunnittelua ja Koistinaho pitää sitä varsin merkittävänä luonnon ja virkistyskäytön osalta. Alueesta on tarkoitus tulla myös yleinen virkistysalue ja sinne tulee penkkejä ja puistoistutuksia. Viimeistelytyöt, kuten polun rakennus ja penkkojen muotoilu, tehdään ensi kesänä. Katajaojaan laskevan Salmelanojan uomaa on tarkoitus siirtää noin kuuden ja puolen sadan metrin matkan verran.’ Sen jälkeen Katajaojaa edeltävälle alueelle kaivetaan lähes hehtaarin kokoinen kosteikkoallas. Lähivuosien kehitys ei mairittele Aittolaa: tilaston mukaan vuonna 2023 koulun aloittaa kaksi oppilasta, ja vuonna 2024 ekaluokkalaisia olisi yksi ainoa. RAKENNUSTYÖT jatkuvat pitkälle syksyyn ja jopa talveen
Ylivieskan lukion ylioppilaat järjestäytyivät ylioppilaskuvaukseen ulkona. Metsolan päiväkodin pihakalusteiden jää tällöin lautakunnan tahtotilan mukaisesti 40?000 euroa. Määräraha jakaantuu kohteiden kanssa tasan. Seuran kautta voi päästä kansainvälisiin näyttelyihin, testaamaan kuvillaan, mihin rahkeet riittävät, Hietaharju mainitsee. Juhlamenot vietiin läpi Ylivieskassa perinteisesti eli todistukset, stipendit ja ylioppilaslakit jaettiin. SEURA-AKTIIVIT toteavat, että kameraseurassa rikkaus on se, että erilaiset ihmiset ovat erilaisia kuvaajia ja kuvaavat erilaisista aiheista. Investointirahoja uusiksi Oulaisissa. Lukion musiikkiryhmän lisäksi esiintyivät kanteletta soittanut Hanna Saarela, laulaja Jasmin Visuri ja pianisti Veera Savukoski ja kitaristi Sofia Vaahtera. Oulaisten kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2020 talousarvion investointiosaan tehdään muutokset: Metsolan päiväkoti, menot 40?000 euroa (muutos -10?000 euroa) ja Juho Oksan koulu, menot 100?000 euroa, tulot 40?000 euroa (menoja + 50?000 euroa, tuloja +40?000 euroa). ARKISTOKUVA PIRJO KUNELIUS Ylivieskan Kameraseuran puheenjohtajan Anssi Hietaharjun kuvaan vangitsemat rusakot. Ryhmänohjaaja Iida-Liisa Repo piti puheen ylioppilaille ja Kristiina Mäki piti ylioppilaan vanhempana puheen. Esimerkiksi Nivalan lukion juhlaohjelmaa tiivistettiin, eikä todistuksia jaettu tilaisuudessa, vaan ylioppilaat toivat lakkinsa mukanaan ja painoivat ne päähän, kun ylioppilaaksi julistaminen tapahtui. Jokainen kameraseuran jäsen saa tuoda kuviaan esille omista lähtökohdista ja ajatuksistaan. päivänä painaa valkolakkinsa päähän. Metsolaan avustusta ei ollut mahdollisuutta hakea, koska leikkipiha palvelee vain päiväkotia. ANSSI HIETAHARJU Pirjo Kunelius YLIVIESKA Ylivieskan Liikuntakeskuksen salissa vietettiin lauantaina historiallisesti poikkeuksellista ylioppilasjuhlaa. Ylioppilaaksi julistamisen jälkeen ylioppilaan puheenvuoron käytti Veera Savukoski. Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan alkuvuonna, että mikäli avustusta saadaan, loput käytetään Metsolan päiväkodin leikkikalusteiden uusimiseen. Toki juhlassa oli myös vieraita, jotka eivät käyttäneet maskeja terveydellisistä syistä. Poikkeuksellista oli myös se, että Ylivieskan juhlassa ei ollut yhteislauluja, vaan lukion musiikkiryhmä esitti laulut. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion terveydenhuolto suositteli juhlavieraille vahvasti maskien käyttöä, ylioppilaita tämä ei koskenut. Kallio kuvaa aktiivisesti, mutta on myös kouluttanut vuosikymmenten aikana lukuisia harrastajia valokuvauksen pariin. Valkolakkien lisäksi myös kasvomaskit olivat näkyvällä tavalla juhlassa esillä. Juhlavieraat poistuivat salista samoja reittejä kuin oli paikalle saapunutkin. Muutoksista ei aiheudu nettomenoa. Aluehallintovirasto myönsi Juho Oksan koulun lähiliikuntapaikan rakentamiseen toukokuussa 2020 avustusta 40?000 euroa. Ylivieskan kameraseurassa on 26 jäsentä. KALAJOKILAAKSO Pirjo Kunelius YLIVIESKA Ylivieskan Kameraseuran vuosinäyttelyn avajaisia vietetään tiistaina illansuussa Kulttuurikeskus Akustiikan näyttelysalissa. 6 Maanantaina 31.8.2020 . Tekninen toimi yhteistyössä liikuntaja vapaa-aikatoimen ja koulun kanssa hakivat vuoden 2019 loppuun mennessä valtion liikuntapaikkojen rakentamisavustusmäärärahaa Juho Oksan koulun lähiliikuntapaikan rakentamiseen kustannusarviolla 100?000 euroa. Kameraseura avaa vuosinäyttelynsä palkitsemalla Vilho Kallion Vilho Kallio kuvaa erityisesti luontoa sen kaikkine yksityiskohtineen. Seuran nykyinen puheenjohtaja Anssi Hietaharju toteaa Kallion toimineen ainakin 26 vuotta puheenjohtajana. Hietaharju rohkaisee uusiakin mukaan seuran toimintaan. Juho Oksan koulun lähiliikuntapaikka on kilpailutettu, ja tarjousten perusteella määräraha 100?000 euroa riittää hankkeelle. Tilaisuuden juhlatunnelmasta ei tingitty, mutta koronakauden tiukat turvallisuusohjeet värittivät juhlaa ja väki johdatettiin eri ovista suoraan saliin istumapaikoille, jotka oli määritelty perhekunnittain. Hietaharju ja näyttelyn kokoamisessa yhteyshenkilönä toiminut Jouko Liikanen kertovat, että vuosinäyttelyssä ei ole mitään yhtenäistä teemaa. –?Pääosin kuvat ovat luontokuvia, mutta itse harkitsen poikkeavani tästä eli myös kaupunkiympäristöjä ja ihmisiä on esillä esille, Jouko Liikanen tuumailee. Investointimäärärahan tarve nettomenona ei muutu. –?Kiinnostus seuran toimintaan riittää ja kahdenkympin kannatusmaksulla pääsee jäseneksi. YLIVIESKAN LUKION ylioppilaat 30.5.2020, jotka viettivät lakkiaisjuhla 29.8.2020 ovat: Oskari Autio, Vilja Erkkilä, Helmiina Ervasti, Salla Haanpää, Roosa Haapakoski, Roosa Haaraoja, Violan Halmetoja, Vilho Hanni, Mika Hautamäki, Jere Heinonen, Henni Hietanen, Saana Hintikka, Wilma Hintsala, Teemu Ilomäki, Linnea Jokitalo, Petrus Jämbäck, Reetta Kahlos, Pinja KeskiOjala, Arttu Kirjava, Sonja Koski, Topias Krapu, Lauriina Kurra, Annareeta Launonen, Veera Lauronen, Josefin Liias, Oona Liius, Karoliina Lukkarinen, Janne Luukko (yhdistelmätutkinto), Karoliina Löytynoja, Marjuska Matikainen, Arsi Mattila, Taavetti Mattila, Vera Mattila, Neea Mäki, Niina Niskanen, Ruut Niskanen, Laura Olli, Jenna Peltosaari (yhdistelmätutkinto), Sanni Perttula, Fanny Piippo, Kalle Poutanen, Ilari Puomio (yhdistelmätutkinto), Ronja Pylväs, Julia Saarela, Roosa Saarenpää, Kim Saari, Linnea Saari, Venla Salmela, Rami Savela, Inka Savolainen, Veera Savukoski, Heikki Sillankorva, Jonna Sorvisto, Saana Ståhle, Tatu Tiinanen, Lotta Tuomaala, Emilia Vanha-aho, Emmi Vierimaa, Jasmin Visuri, Sara Vääräkoski ja Laura Ylikoski. Ylioppilaat saivat itsenäisesti viedä ruusun perinteiseen tapaan sankarihaudalle juhlan päätyttyä. Juhlaohjelmassa rehtori Kalle Luhtasela toivotti juhlijat tervetulleiksi. Koronakevään 2020 ylioppilaat saivat vihdoinkin nyt elokuun 29. Kameraseurassa tärkeintä on kuvaaminen ja niitä tuloksia tutkaillaan jokaisen kuukauden viimeisenä keskiviikkona kuvailloissa, joihin kokoonnutaan Jedun kiinteistössä osoitteessa Kuusitie 6. Kuvan otti valokuvaaja Riikka Sinkkonen Valokuvaamo Studio Raijasta. Historiallisessa ylioppilasjuhlassa tunnelmaa ja tiukat turvallisuusohjeet Kalajokilaakso OULAINEN Vuoden 2020 investointiosaan varattiin Juho Oksan koulun lähiliikuntapaikan rakentamiseen ja Metsolan päiväkodin pihakalusteisiin määrärahaa yhteensä 100?000 euroa. Uudet jäsenet ovat pieneen seuraan tervetulleita ja kalusto voi olla mitä tahansa järjestelmäkamerasta kännykkäkameraan. Kameraseura samalla juhlistaa ja muistaa pitkään puheenjohtajana toiminutta Vilho Kalliota Kameraseurojen Liiton kultaisella ansiomerkillä
Väylävirasto on käynnistämässä Tampere-Oulu –ratayhteyden tarveselvitystä tulevaisuuden kehittämistarpeista. Vastaan Väylävirastossa selvityksen laatimisesta, mukana tulee olemaan myös muita Väyläviraston edustajia. Kulmuni kertoo nyt ennen muuta kampanjoivansa puolueelleen menestystä kuntavaaleissa, hän kiistää käyvänsä puheenjohtajavaalia. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho puhumassa perjantaina Kalajoen kuntavaalitilaisuudessa. Siellä tuotanto sitten saastuttaa paljon enemmän. Kokonaismäärä on 363?124 euroa, josta omarahoitusosuus on 64?844 euroa ja avustus 298?280 euroa. Kolmelle hankkeelle avustusta Oulaisissa. Maanantaina 31.8.2020 Hannu Verronen KALAJOKI Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho korjaisi kurjistuneen kunta-talouden osana muuta julkista rahankäyttöä. Keskustan keskeiset kuntavaaliteesit: terve kuntatalous, joka rakentuu vahvaan elinkeinoelämään ja työllisyyteen, lähipalveluihin sekä hyviin yhteyksiin erityisesti tietoliikenteessä. Keskellä aurinkoista päivää pidetty tilaisuus kokosi ehkä noin 30 kuulijaa. Oikeasti hyvinvointi syntyy siitä, että ihmisillä on työtä. EU:n suunnasta on syytä käydä laajempi keskustelu tässä yhteydessä. Eläkeputken poistamisella tai työttömyysturvan heikentämisellä ei pitkälle pötkitä. Paikallisesti tärkeänä kysymyksenä Halla-aho antoi puolueensa tuen turvetuotannolle. Kyseessä on myös Oulun seudun MALso pimuksen neuvottelutuloksessa mainittu koko Tampere-Oulu -välin kehittämisen tarkastelu. Sen ilmastovaikutuksia hänen mukaansa liioitellaan. elokuuta. Viime keskiviikkona sekä perussuomalaiset että kristillisdemokraatit ilmoittivat pyrkivänsä kaatamaan EU:n elvytystukipaketin. Kaupungin netto-osuudeksi jää 27?020 euroa. –?Keskusta ei hyväksy laajaa eurooppalaista verotusoikeutta emmekä eurooppalaisia yhteisiä ministereitä. Kalajokilaakso OULAINEN Oulaisten kaupunginhallitus nimesi tekninen johtaja Markku Ketosen TampereOulu -ratayhteyden tarveselvityksen hankeryhmään sekä varalle kaupunginjohtaja Hannu Kaartisen. Halla-aho katsoo, että päättäjille on tullut koronasta veruke tehdä mitä hyvänsä. Yrittämisen ja työn tekemisen kannattavuuteen voidaan vaikuttaa poliittisilla päätöksillä. Jos Suomen kilpailukyky romutetaan esimerkiksi polttoaineiden ja energian hinnan nousulla, tuotanto siirtyy täältä Puolan ja Kiinan kaltaisin maihin. Ketonen selvittämään ratayhteyksiä Kalajokilaakso OULAINEN Oulaisten sivistyskeskus on saanut kevään ja kesän hauissa kolmelle hankkeelle Opetusja kulttuuriministeriön avustusta. Suomen ei pidä leikkiä koko maailman sosiaalitoimistoa, Halla-aho jyrisi. – Kun kuntien ja valtion talous on kuralla ja rahat eivät riitä edes perustehtäviin, hallituksella on varaa käyttää miljardeja euroja ”haittamaahanmuuton” kustannuksiin, kehitysapuun, EU:n elvytyspaketteihin tai sitten sukupuolineutraaleihin liikennemerkkeihin. Kuntavaalit eivät ole Hallaahon mukaan kiinnostaneet suomalaisia, koska kuntien taloudellinen liikkumavara on niin pieni: kunnallisesta itsehallinnosta ei ole ollut iloa. – Marinin hallitus on sitä mieltä, että ilmastonmuutos pysäytetään tekemällä teollisuuden ja kuljetusalan toiminta vaikeaksi. Hankkeet, joihin avustusta on saatu ovat erityisavustukset varhaiskasvatuksen ja esija perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen ja varhaiskasvatuksen ja esija perusopetuksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseksi lukuvuodelle 2020-2021. elokuuta 2020 31. – Korkeat verot, liikkumisja asumiskustannukset johtavat siihen, että tavalliselle palkansaajalle jää tuloistaan entistä vähemmän käteen. Siinä ovat sitten häviäjinä suomalainen työ ja ilmasto. Silloin hänen näkemyksiään selostettiin lehdessämme laajasti. Tässä hän on heinäkuun lopulla käymässsä Ylivieskassa ARKISTOKUVA SEPPO KANGAS Katri Kulmuni kampanjoi ahkeraan kuntavaaleja Hannu Verronen Keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin uusin vierailupäivä Ylivieskassa oli lauantaina 29. HANNU VERRONEN Turpeenkäytölle perussuomalaisten puolueen tuki Jussi Halla-aho korjaisi valtion rahankäytöllä kuntatalouden Katri Kulmuni on kampanjoinut näkyvästi kuntavaaleja. – Kun kunnat ovat riippuvaisia valtion ohjauksesta ja rahoituksesta, ilman koko julkisen talouden remonttia ei voida kuntataloutta korjata.. Vuoden 2021 osuus hankkeista sisällytetään ko. Konsulttina työssä on Sweco, jossa projektipäällikkönä toimii Jussi Sipilä. – Valtio määrää kunnille tehtävät ja rahat on niihin löydyttävä. Hän muistuttaa että sopimuksen syntyminen EU:n elvytysrahastosta oli tärkeää. heinäkuuta 2021. Nykyisen hallituksen ilmastopolitiikkaa Halla-aho pitää Suomelle vahingollisena. –?Täälläkin jokilaaksoissa on paljon viennistä elävää teollisuutta ja maataloutta, jolle syntynyt sopu on hyvä asia. Selvitys on tarkoitus tehdä vuoden 2020 loppuun mennessä. Yleensä se on tarkoittanut kunnallisverojen korotusta, koulujen ja terveysasemien sulkemista. Hän vieraili edellisen kerran heinäkuun lopulla Kalajoella, Ylivieskassa, Nivalassa ja Haapajärvellä. vuoden talousarvioon. Velkahanat ovat auki ja tulevat sukupolvet maksavat. Halla-aho puhui perjantaina Kalajoella puolueensa kuntavaalitilaisuudessa. Halla-ahon mielestä ratkaisuna sisäministerin kertomaan työvoimapulaan ei ole ulkomaalaisen työvoiman päästäminen kehitysmaista maahan, kun työttömänä tai lomautettuna puoli miljoonaa suomalaista. Tampere-Seinäjoki –väliltä keskeisenä lähtökohtana on viime vuonna valmistunut tarveselvitys. Nyt olisi pitänyt käyttää tilaisuus asioiden korjaamiseen ja tehtiin kuitenkin päivänvastoin. Hankkeiden toteutusaika on 1. Puolueaktiiveja oli tullut pai kkakunnalle kuitenkin kauempaakin. Kalajoki on hänelle tuttu, on ollut hänen kesämökkipaikkakuntansa jo 20 vuoden ajan. VALTION RAHANKÄYTÖN Jussi Halla-aho korjaisi lopettamalla toisarvoisina pitämänsä menot. Hänen mielestään valtion rahankäyttöä pitäisi muuttaa. Hän arveli jo kuukausi sitten oikein, että EU:n elvytysrahastosta tulee vielä tiukka poliittinen vääntö Suomessa. Työllisyyden parantamiseksi hän muuttaisi Suomen ilmastopolitiikkaa. 7 KALAJOKILAAKSO . –?Kuntien ja valtion talous oli kuralla jo ennen koronaa. Pääpaino selvityksessä on niin tavarakuin henkilöliikenteen välityskyvyn tarkastelussa ja nopeuskysymyksissä. KULMUNIN MIELESTÄ EU:n tulevaisuudesta on syytä keskustella. Jos rahat eivät riitä kaikkeen, päättäjien täytyy laittaa asioita tärkeysjärjestykseen, Halla-aho linjasi. –?Kaikki puolueet puhuvat tasa-arvosta, mutta keskusta on ainoa, joka puhuu alueellisesta tasa-arvosta, hän korostaa. KONKREETTISENA esimerkkinä kilpailukyvyn rapauttamisen vaikutuksista Halla-aho toi esille metsäteollisuuden viime päivien ratkaisut. Nyt on tärkeää käydä myös periaatteellisella tasolla läpi se, ettei näillä päätöksillä avata ovia mihinkään muuhun kuin koronakriisin hoitoon, Kulmuni totesi. – Suomessa on liian vähän tuottavaa työtä. Työn vastaanottaminen ei ole kovin houkuttelevaa, jos siitä ei ole taloudellista hyötyä. Hallitus kaikkien sosialistien tapaan uskoo, että hyvinvointi syntyy verottamalla ja verorahaa kylvämällä. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2020 talousarvioon lisätään vuoden 2020 osuus hankkeista: menoja 151?300 euroa ja avustustuloja 124?280 euroa. SAMALLA KUN Halla-aho arvosteli hallituksen talousja työllisyyspolitiikkaa epäonnistuneeksi, hän oli haluamassa palkkojen verotusta ja energian hintaa alemmaksi
Valvonta-ajankohtana voimassa olleen lainsäädännön mukainen henkilöstömitoituksen suhdeluku 1/8 toteutui tarkastetuissa kunnallisissa päiväkodeissa varsin hyvin. Eerolalle käsityöt ovat kirjoittamisen vahva kilpailija. KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Arvi Huomenna: Pirkka Hannu Verronen ALAVIESKA Alavieskalainen kirjailija Eeva Eerola jatkaa uutuusteoksellaan pienten arkihetkien nostamista merkitykseen. Sellainen tekeminen on tullut nyt vanhemmiten. Kaikki me kohtaamme elämässä vaikeuksia, toivoa ei kuitenkaan ole syytä koskaan menettää. Lähden siitä, että toivon ja turvan antajana meille kaikille ihmisille on Jumala, hän toteaa. Taudin yleisyys vaihtelee paljonkin vuosien välillä. . AVI: Kuntien päiväkodeissa henkilöstömitoitus kunnossa. Häntä on ilahduttanut se, että nyt koronavuonnakin hän on päässyt kokemaan lastenlastensa tuomaa iloa. . Nuorena tuotettu teksti tyydytti itseäni helpommin, hän kertoo. Lainmukainen henkilöstömitoitus pyritään varmistamaan seuraamalla päiväkodin henkilöstön määrää suhteessa lasten lukumäärään. – Meidän tulee säilyttää toivo. Hyvyys kantaa Sinua-kirjallaan hän valaa heränneiden tapaan uskoa uuteen päivään. – Tässä on mielestäni jälleen mukana ominta minua. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Kalajokinen Pentti Ilmari Bäckman siunattiin Vuorenkallion hautausmaalla 27.8.2020. Kun hän tekee niin, hän haluaa myös itse oppia vähentämään omaa murehtimistaan. Muistotilaisuus oli kotona. Se kertoo Jumalan hyvyydestä, jota kirjailija näkee kanssaihmisissä. Halutaan nopeasti koettava kokonaisuus. Tallentamisenarvoisia hetkiä ihmiselämästä löytyy paljon, kun niitä alkaa havainnoida. Jänisruttoa voi yrittää välttää suojautumalla vertaimeviltä hyönteisiltä loppukesällä. – Sain paljon kuvia valittavakseni. Kuolleita Hautauksia Pirjo Kunelius Kuntien päiväkodeissa henkilöstömitoitus oli kunnossa helmikuun valvonnassa. ERITYISESTI EEROLAA sykähdyttää se, mitä hän näkee lapsissa. Uutuusteos Hyvyys kantaa Sinua on hengelliseksi merkkipäivän lahjakirjaksi tarkoitettu, julkaistiin keväällä 2020, kustantaja on Kirjapaja, kirjassa on 62 sivua, kuvitettu valokuvin . Jänisruttobakteeri voi tarttua ihmiseen vertaimevien hyönteisten välityksellä, hengityksen kautta, limakalvojen ja haavojen kautta tai tautiin kuolleen eläimen saastuttamassa juomavedessä. Hänen ei tarvitse istua tiettyyn kellonaikaan miettimään, mitähän kirjoittaisi. Eerola haluaa ravistella ihmisiä irti turhasta murehtimisesta. Elokuun puoliväliin mennessä aluehallintovirastot ovat tarkastaneet 559 päiväkodin henkilöstömitoitukset. Intohimoinen käsitöiden harrastaja. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Heistä olen löytänyt suurta lämpöä ja vaivatonta asioiden hyväksymistä. Kuolleisiin jäniksiin ei pidä koskea paljain käsin, ja muutenkin tulee välttää niiden turhaa käsittelyä. Uutuusteos syntyi ehkä kaikista vaivattommin. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Siunauksen toimitti kappalainen Jarkko Kuusisto. Ylityksiä on ollut vain 18 päivän aikana, mikä vastaa 0,3 prosenttia kaikista tarkastetuista päivistä. SANAT ASIOIDEN ja tapahtumien kuvaamiseen Eeva Eerolalle tulevat kirjoittamisen hetkellä ilman yrittämistä. Jos sopivaa ei löytynyt, sain lisää kuvia. Edellinen kirja julkaistiin vuonna 2015. Meidän kesken 8 Maanantaina 31.8.2020 . Sen yhteyteen hän liittää raamatusta löytyvän sanan. – Kirjoittamiseen liittyy minulla aina kuitenkin oma tuskansa. TÄMÄ UUTUUSTEOS syntyi Eerolalta samalla tavalla kuten aikasemmatkin. Kirjoitin tekstit ja lähetin ne sen jälkeen kustantajalle. Ruttoon kuolleessa jäniksessä ei ole ulospäin näkyviä tunnistettavia muutoksia, vaan tauti varmistetaan laboratoriotutkimuksella. –?Ei haluta pitkiä tarinoita. Suomessa jänisruttoa todetaan nimensä mukaisesti useimmiten jäniseläimissä, metsäjäniksissä ja rusakoissa. Hän istuu kirjoittamaan silloin, kun sanat ovat tullakseen. Niissä hän näkee Jumalan hyvyyttä ja kykyä antaa ihmisille turvaa. Hion kuitenkin sen jälkeen ilmaisuani. –?Kirjani minulle henkilökohtaisesti rakkaimmat tarinat liittyvät siihen, miten lapset näkevät maailmaa. Sitä ei voi vieläkään välttää. Keskityn siihen rakkauteen, jonka varaan saamme jättäytyä. – Maailmassa on ihan tarpeeksi pahuutta, jotta minun tarvitsisi sitä vielä erikseen kirjassa pohtia. – Minun ei ole ollut vaikea löytää hyviä arkielämän hetkiä. Tämän vuoden valvontakohteena on erityisesti henkilöstömitoitus. HANNU VERRONEN Eeva Eerola nostaa esiin ihmiselämään heijastuvaa hyvyyttä Eeva Eerola kertoo, että jokaisen kirjan tekemiseen liittyy oma tuskansa. Työskennellyt maatalon emäntänä ja nuoriso-ohjaajana, sittemmin toimi Herättäjä-Yhdistyksen aluesihteerinä, josta työstä jäi eläkkeelle vuonna 2006. Saarnatyötä työkseen tehneelle raamattu on tuttu ja rakas työväline. Siunauksen toimitti pastori Olavi Palovaara. Ne kelpasivat. Se on eläkkeellä olemisen tuomaa vapautta. Tapauksia on todettu Oulun alueella, Kaakkois-Suomessa Kouvolan, Kotkan ja Haminan seudulla, Oulun alueella ja Keski-Suomessa. Eerolan kirjaan kirjoittamat tarinat ovat lyhentyneet. Himankalainen Reijo Johannes Alamaa siunattiin Himangan kirkossa 28.8.2020. Se on mitä lukijat haluavat. Jänisrutto eli tularemia on Francisella tularensis?-bakteerin aiheuttama tauti, joka voi tarttua moniin eläinlajeihin, myös ihmisiin. UUTUUSTEOS KESKITTYY ihmiselle voimaa ja tulevaisuuden uskoa antaviin hetkiin. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Aleksi Päkkilä. Hyvyys kantaa on tuotteliaan Eeva Eerolan 22. Jänisruttotapauksia paljon elokuussa Aili Ruostetsaari Nivalalainen Aili Pauliina Ruostetsaari kuoli 27.8.2020 Ylivieskan Suvantotuvalla 92 vuoden ikäisenä. On äiti ja isoäiti, aviopuoliso Seppo Eerola. Tärkeän arjenhetken Eerola jalostaa kirjassa sujuvaan ja ytimekkääseen muotoon. Mutta niin kauan kuin sanat minulle tulevat, aion jatkaa kirjoittamista. Aloitti kirjailijauran runoteoksella vuonna 1988, kirjoittanut 22 teosta, myös romaaneja, tunnetaan hengellisistä kirjoistaan . Joku asia alkoi elää mielessä ja sydämessä, jolloin se oli helppo siirtää paperille. Aluehallintovirasto ja Valvira ovat laatineet varhaiskasvatuksen valvontaohjelman, jonka mukainen valvonta aloitettiin vuoden alussa. Saan keskittyä siihen hyvyyteen, joka meitä ihmisiä hoivaa. Olen etsinyt niitä myös aiempiin kirjoihini. kirja. ARKISTOKUVA KIRJAPAJA/FOTO-IHALAINEN Kalajokilaakso OULU Elokuun 2020 aikana Ruokaviraston tutkimuksissa on todettu rusakoissa ja metsäjäniksissä runsaasti tularemiaa eli jänisruttoa. Ihmisellä jänisrutto aiheuttaa tyypillisesti korkeaa kuumetta ja imusolmukkeiden tulehdusta. Tulokset on saatu tarkastamalla kuntien ilmoittamia lasten ja henkilöstön läsnäolotietoja. Entinen nivalalainen Olli Edvard Korpela siunattiin Järvikylän kappelissa 28.8.2020. Kirjan huolella tehdystä kuvituksesta kirjailija antaa kiitosta Kirjapajalle. Löytöretki pienten arkihetkien jumalalliseen merkitykseen Eeva Eerola . On alavieskalainen kirjailija, 78-vuotias, syntynyt Kärsämäellä . Lyhyiden kertomusten avauksena on aina joku todellinen hetki. Myyriä pidetään tärkeinä bakteerin säilyttäjinä luonnossa
Reipasta pelaajaa onnittelevat äiti, isä, Sanni ja Elli sekä koko suku. Sirpa Järvelä, perheneuvoja Kaikki kohdallaan Tapulin juurelta. Topi Paavola Oulusta täyttää täyden kympin to 3.9. Enkeli pieni kultasiipi, luoksesi lentäköön. Tuhansia onnen toivotuksia korvaasi kuiskatkoon. Onnea 2-vuotiaalle Juulialle 5.9. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniakasi: Jeesus Kristus on Herra.” (Fil 2:9-11) Sittenhän kaikki on kohdallaan. ”Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jumala on kaikkitietävä, kaikkinäkevä ja kaikkivaltias. Hänen kaikkivaltiutensa on myötäkärsivää rakkautta. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 9 KALAJOKILAAKSO . Jätä ilmoitus www.kalajokilaakso.fi Mene kohtaan asiakaspalvelu/ perheilmoitukset/syntyneet Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Keneltä lienee oppinut liioittelevan ja paheksuvan puheen! Todellisuudessa ainoastaan sohvapöytä oli sekaisin kartoista, lehdistä, aurinkolaseista, voiteista, leluista ym. mummi ja pappa Pieni tyttö juoksee sisälle lomamökkiin punaposkisena ja huudahtaa: ”Täällä on kaikki hujan hajan!” Tuolle lapsen tokaisulle on hymyilty perheessämme monet kerrat. Paljon onnea 10-vuotiaalle Tomakselle! Onnittelijoina mummu ja Eero Mikael Saku Petteri on täyttänyt 3v. Perheneuvonnassa kiinnitämme huomiota sanoihin. Jeesus antoi kaikkensa. On yksi taho, johon sopii käyttää sanaa kaikki. 12: 34–35 Marika ja Leo Siirilä Kokkolasta saivat pojan 21.08.2020 Suvi ja Tommi Haikola Nivalasta saivat pojan 25.8.2020. Palsta on maksuton. Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Maanantaina 31.8.2020 Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Viisaan miete Kaikki unelmamme voivat toteutua, jos meillä on kylliksi rohkeutta tavoitella niitä. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Walt Disney O nnea! Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Siksi Hän lähetti tänne oman Poikansa ihmiseksi ihmisten joukkoon. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. T. Matt. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Liian usein käytämme tylyjä sanoja ja varsinkin riitatilanteissa liioittelemme. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Aina sinä! Et koskaan! Kaikki menee pieleen! Suosittelemme, että puolisot luopuisivat näistä yleistävistä sanoista. Onnea toivottavat äiti, isä ja isovanhemmat
Onko Suomen huoltovarmuus vaarassa. Tuulija aurinkovoiman hypetys ja propaganda ovat johtaneet siihen, että niiden merkitys kuvitellaan energiataloudessamme todellista suuremmaksi. Heikki Häyrynen Nivala Kuntien itsehallinto ja paikallisdemokratia uhattuna. Mikäli Sitraa on uskominen, niin kotimaisen turpeen ja puun käyttö loppuu kertarysäyksellä, ja korvataan saksalaisilla ja tanskalaisilla tuulimyllyillä, kiinalaisilla aurinkokennoilla, venäläisillä ydinvoimaloilla ja osmankäämillä. Tiesitkö, että Suomen tuontienergiasta yli 60 prosenttia tulee Venäjältä. Ja kehittää turpeelle muitakin käyttötarkoituksia. Kotimainen turve ja puu olisi pakko korvata ulkomaisella öljyllä, kaasulla ja kivihiilellä. Kuntalaki antaa myös mahdollisuuden mm. Keskimääräinen päiväkulutus on noin miljoona MWh. Eli turveja metsäenergialla pyöritetään Suomen energiataloutta yli 50 päivää vuodessa. Yhteistyöllä tehty kaikenlaista, kuten oma sähkölaitos, lopetetulla koululla kaikenlaista toimintaa. Kaiken näimme nyt ilmasta, mutta: näimme hyvin paljon muutakin, missä oli käymättömiä paikkoja. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Kirjoittaja väittää, että tuulija aurinkovoimahypetys on johtanut siihen, että niiden merkitys kuvitellaan energiataloudessa todellista suuremmiksi. Ehditäänkö viidessä vuodessa rakentaa turpeen ja puun käytön korvaavat neljä uutta ydinvoimalaa, 7?000 tuulivoimalaa tai asentaa hehtaareittain aurinkokeräimiä. Ja kukas ne osmankäämit kasvattaa ja kerää. Tänä aikana ympäristöteknologiaankin voidaan panostaa. Kuka hyötyy turpeen ja puun käytön nopeasta lopettamisesta eniten. Tältä alalta tuotettaisiin kotimaista varastoitavaa energiaa 25 vuoden ajan 60 miljoonaa MWh. Tuulivoiman tariffituki valuu merkittävästi ulkomaalaisille tuulivoimayhtiöille. Turvevarojemme energia vastaa 1?100 miljoonaa öljytonnia, kaksinkertaisesti Pohjanmeren öljyvaroihin verrattuna. Vaan entäpä jos turvetuotantoon otettaisiin siihen soveltuvasta suoalasta vaikkapa 10 prosenttia. Tätä itsehallintoa käyttävät kuntien hallitusten valmistelujen pohjalta kuntien valtuustot. Ja olisittepa olleet näkemässä Nuorisoseuran kunnostuksen! Päiväretkellämme oli yllin kyllin näkemistä, kokemista ja ihmettelyä. Lisäksi lainsäädännöllä on kielletty hyödyntämästä ojittamattomia soita 3 miljoonaa ha eli käytännössä tämäkin suoala on suojeltu. tietoverkkoja ja muuta elektroniikkaa. aineiston sisäistäminen kahdessa päivässä on absurdia. No, Veli Venäläinen. Em. Mutta ei sittenkään kaikki, sen totesin lukiessani Simo Jyväsjärven kirjoittaman, ”Tuntureita ja kairaa kulkemassa”. Tämän voidaan tulkita niin, että jos SABA Invest Oy Ab saa asiassa tahtonsa Pohjois-Suomen hallintooikeuden avustama läpi, on Kalajoen kaupunki menettänyt asiassa perustuslain mukaisen itsehallintooikeuden ja samalla paikallisdemokratia on asiassa jyrätty. Jos tämä hinnoiteltaisiin kivihiilen satamahinnan mukaan, niin turvevarojemme arvo olisi 130 miljardia euroa. Nyt muutamien alueellamme olleiden tapausten valossa näyttää sille, että itsehallinto ja paikallisdemokratiaa on vaarassa. Metsäenergian osuus on 38 miljoonaa MWh. Millä rahalla investoinnit toteutettaisiin. Tiesitkö, että tuulivoimalla pyöritetään Suomen energiataloutta vain viisi ja puoli päivää vuodessa. Oman kodin pihaa tai oman kunnan aluetta pitäisi katsoa naapurin puolelta. Sitrakin vaatii kotimaisen turpeen ja puuenergian käytön alasajoa. Tai moniko on käynyt tutustumassa Haapaveden museon kautta menneisyyteen. Aurinkoenergiaa riitti koko vuoden energian kulutuspottiin pariksi tunniksi! Tuulivoimainvestointeihin on käytetty 5 miljardia euroa. Tämän kaasun ilmakehää lämmittävä vaikutus ilmakehään päästessään on 23?500 kertaa pahempi kuin CO2-kaasun. Tuulivoimalla saatiin energiaa vuoden tarpeisiin viideksi ja puoleksi päiväksi. Vaellusmuistoja Lapin selkosilta. Esim. Turpeen osuus energian kokonaiskulutuksesta oli ennen turpeen vastaista ajojahtia 25 miljoonaa MWh. Aurinkoenergiaa kulutuksesta oli 90?000 MWh eli pari promillea. Mm. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Viiden ja puolen päivän tuotannosta! Suomessa on soita yhteensä 10 miljoonaa hehtaaria. Lisäksi suomalaiset maksavat ostamansa tuulienergian käytöstä keskimäärin 30 euroa/MWh eli 177 miljoonaa euroa. Tuontienergiasta 61 prosenttia tuodaan Venäjältä. Tuulivoima-asioista päätettäessä päättäjille tulee kertoa tuulivoimaloiden vaikutuksista mahdollisimman eksaktia tietoa. Vaikka olemme kulkeneet itärajan, länsirajan, Keski-Suomen Hangosta Nuorgamiin sekä kaikenlaista muutakin. Joka ikinen vuosi neljän Olkiluoto kolmosen verran. 940?000 kg CO2-kaasua, eli reilut 7 miljoonaa henkilöauton ajokilometriä, joka vastaa n. Turpeella tuotetaan kaukolämpöä kaupunkilaisten koteihin ja sulatetaan kävelykatuja. Esimerkiksi Kalajoen Kokkokankaan tuulivoimankaava-asiassa, jossa on varsin outoja piirteitä. Varsinkin entinen Lapin läänin alue on minulle tutuinta. Suojeltuna on sama määrä eli 1,1 miljoonaa ha. Lähimetsät kuin suoraan metsänhoidon oppikirjasta. Suomen perustuslain mukaan kuntien hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Tuulivoimayhtiö SABA Invest Oy Ab pyrkii väkisin kaavoittamaan ja rakentamaan kyseisen Kokkokankaan alueen, vaikka Kalajoen valtuusto on jo kahteen eri kertaan hylännyt alueen kaavaehdotuksen selvin numeroin, eli käyttänyt näin demokratian pelisääntöjen mukaisesti kunnalle kaavoitusasiassa kuuluvaa perustuslain mukaista itsehallinto-oikeutta. Eikö kukaan kaipaa..ollut siinä jo viikon?!! Tuulija aurinkoenergian suuri huijaus – Johdetaanko meitä valheella. Suot eivät lopu, sitä syntyy koko ajan lisää. Määrä vastaa esim. VTT:n ja GTK:n laskelmissa energiakäyttöön hyödynnettävissä olevan suoalan energia on 13 miljardia MWh. Lähetä viesti numeroon 173521 Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Autoihin pitäisi lisätä sellainen yhdistetty loma/nähtävyysjarru. KALAJOKILAAKSO 10 Maanantaina 31.8.2020 . Mitä hakemaan. 5 kg palamatonta otsonikerrosta tuhoavaa 1000 vuotta säilyvää rikkiheksafluoridi (SF6)-kasvihuonekaasua. Reijo Huhtala Oulainen Maa ja matkustaminen MUKANA ELÄMÄN KAIKISSA KÄÄNTEISSÄ. Ydinvoimalla 21 päivää ja kotimaisella vesivoimalla 12,5 päivää. Ja tiesitkö, että aurinkoenergialla vain pari tuntia. Myös lähialueemme ovat hyvin tutustumisen ja näkemisen arvoisia. Juuri päättyi uusintana ilmasta nähtävä 20-osainen Meidän maamme. Tässä vain muutamia esimerkkejä, joita ei tule katsotuksi tai mitään nähdyksi pelkästään ohiajomatkallamme. 60 miljoonan MWh:n vuosikulutuksella me pärjäisimme 215 vuotta! Ja tästä 390 miljardin varallisuudesta ja kansallisomaisuudesta oltiin EU-tukipaketin yhteydessä luopumassa mitättömällä 200 miljoonan euron luopumistuella. Turvetuotannossa siitä on noin 0,6 prosenttia eli 60?000 ha. Maa ja matkustaminen, kuten ”Itte Särkelä” innosti sillanvihkiäisjuhlapuheessaan nuorisoa vanhassa elokuvassa Särkelä itte. Aivan kuin Merijärvellä, Alavieskassa, Haapajärvellä. Se olisi vain 1,2 prosenttia Suomen suoalasta. Suomen vuotuinen energian kulutus on 383 miljoonaa MWh sisältäen sähkön, lämmön, liikenteen jne. kunnan kehittämistä koskevissa asioissa kuntalaisten kuulemisen esim. Pörssisähkön hinnalla turvevarallisuutemme olisi 390 miljardia euroa. Kukonahon suunniteltujen voimaloiden osalta n. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. 10 Maanantaina 31.8.2020 . Yhteensä puoli miljardia tuulivoimayhtiöiden taskuihin. Tästä tuontienergian osuus on 2/3 eli 255 miljoonaa MWh. Kyselyn mukaan tuulivoimaloiden lisärakentamista vastusti vastanneista lähes 30 prosenttia enemmän kuin sitä kannatti. Turpeen osuus on romahtanut kymmenessä vuodessa. (Kuvituskuva). Muutamia päivämatkoja OP:n Elohopeakerhon mukana. Yhtälö on mahdoton. Tänä vuonna suomalaiset osallistuvat tuulitalkoisiin Energiaviraston mukaan 318 miljoonalla eurolla. -–?Että tuulivoimaloissa käytetään oikosulkujen estämiseen myllyä kohden n. neuvoa antavan kunnallisen kansanäänestyksen avulla. Tuontienergialla pyöritetään Suomea vähän yli 250 päivää vuodessa, kotimaisen jäädessä runsaaseen 100 päivään. Miksi siis ulkomaille. –?Että tuulivoimalat aiheuttavat kymmenien kilomerien etäisyydeltä mitattavissa olevia mikroaaltopulsseja. Alpua yhteistyökykyisten ihmisten kylä, voisin käyttää jopa – Onnellisten ihmisten kylä. kaupunginhallituksen kokous oli 13.8.2020. Tuotantoon kaikista soista soveltuu 12 prosenttia. Tuonnin ja erityisesti venäläisen energian osuus nousisi huimasti. Tuulivoiman osuus energian kulutuksesta vuonna 2018 oli 5,8 miljoonaa MWh eli 1,5 prosenttia. Näiden pulssien vaikutuksista terveyteen ei ole julkaistua tutkittua tietoa, mutta sotateknologiassa niillä voidaan mykistää esim. Kotimaisen energian osuudeksi jää 128 miljoonaa MWh. Kalajoen valtuusto näyttää ottaneen 16.6.2020 tehdyssä päätöksessä huomioon Kalajoella tehdyn kuntalaiskyselyn tulokset. Toinen tapa syrjäyttää paikallisdemokratia ja lisätä viranhaltijavaltaa on se, että kokouskutsut tärkeiden ja laajakantoisten päätösten ollessa kyseessä, toimitetaan päättäville luottamushenkilöille mahdollisimman myöhään. Työtäkin olisi yli 20?000 suomalaiselle. –?Että tuulivoimalat lisäävät säätövoiman tarvetta, josta on jo nyt pulaa ja sekin, että pitkällä tähtäyksellä tuulivoimalat nostavat perustuotantosähkön kuluttajahintaa. Kokouksen kutsu toimitettiin hallituksen jäsenille vasta kaksi päivää ennen kokousta ja kokouksessa päätettävien asioiden laajuus, jotka hallituksen jäsenten kuuluisi sisäistää ja muodostaa niistä kantansa, oli noin 600 A4-sivua. 10 käyntikertaa meitä lähimmässä taivaankappaleessa kuussa. Yrjö Takkala Talonpoika Karstulasta VISALANTIEN varressa Jedun tienhaarassa oranssin punainen pyörä, jossa sininen lastenistuin
On moitittu sitä, ettei Suomi tukenut tuolloin Viroa, mutta tuki annettiinkin Suomesta kulttuurisektoreilla ja se huomattiin kyllä Virossa. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. ERKKI LÄMSÄ Lukijan kuva www.kalajokilaakso.fi Eeli ja Ilari juhannusta viettämässä Pölläntiellä 19.6.2020. Meiltä paljon vietiin – silti meille jäi ylpeys, kunnia ja viha: seiskäämme pystypäin! Oiva Luhtasela Ylivieska Kulttuurin vaikutusta ei voi liioitella Haukotteleva mehiläishaukka. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Yksi YSTYn kulttuurimatka Ylivieskasta Tallinnaan sattui juuri edellä mainittuina päivinä ja niin oppaanamme vanhassa kaupunginosassa ollut Lennart Meri kertoi meille ylivieskalaisille Underista tuoreeltaan. 020 750 4600 Fax. Vasta viime aikoina olen älynnyt Maamme kirjan merkityksen ja sen varhaisen levinneisyyden jo lapsivaiheessa koettuna. Toinen tärkeä vaikutta oli runoilija Marie Under (1883–1980). lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Nationalisti-sana on viime aikoina saanut kielteisen leiman ja siinä korostuu kiihkoilun leima. Kulttuuri on historiassa tekijä, joka on väkivaltaa voimakkaampi. OLLI LUHTASELA Lähetä se meille sähköpostiosoitteeseen lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Otitko kivan kuvan?. Meri sanoi, että asiasta kuullaan vielä. Vaikka kirja korostaakin maantieteellisiä teemoja, on se monien sukupolvien aikana ollut iso tekijä kansallisuuskäsitteen pohjana. Snellmanin valtioopillinen näkemys, Sakari Topeliuksen Maamme kirja, suomen kielen kehitys ja sen monipuolistuva käyttöoikeus ja etenkin se kirjallisuus ja muut taiteen lajit, jotka olivat ajalle henkisesti kokoava ja syntyivät kuin itsestään. Ensimmäinen maailmansota vaikutti häneen niin, että runouden sanoma selkeytyi sotaa ja rauhaa, vihaa ja rakkautta ja kansallisuusaatetta käsittäväksi. Kun maa joutui 1944 osaksi Neuvostoliitoa, pakeni runoilija perheineen Ruotsiin. Kalevalan ilmestyminen oli myös kuin Luojan tilauksesta saatu peruskivi kansanäkemyksen luomisessa. Hänet julistettiinkin Viron kansan viholliseksi. Samoin Suomen historiaan liittyvä kansallinen herätys 1800-luvulla on saanut jopa kielteisen leiman. Ei se ollut yllätys eikä syttymissyytä tutkittu virallisesti. 1980, vaellus runoilijan kotiin oli yhä useammalle kunniakäynnin kohde. 020 750 4618 Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Soita 020 750 4600 Kuumalinja Kalajokilaakson Kuumalinja arkisin klo 12-13. KALAJOKILAAKSO 11 KALAJOKILAAKSO . Tarvittiin J.V. Yksi vaikuttaja Virossa oli tutkija ja kirjailija Lennart Meri, hallinnon muutoksen taustatekijä. Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Kaikki menetykset ja kuoleman kuru Se meidät pystyssä pitää, yhteen liittää pyhä suru. Tosiasia on, että ilman sitä ei kansamme olisi ollut henkisesti kypsä itsenäistymään. Ja kuultiinkin: runoilijan koti oli yllättäen palanut. INKERI NYGÅRD Lukijan kuva Jalohaikara Raudaskylällä. Murhekoti – seiskäämme sen turvana otsa hies kuin elävä muuri, niin nuori, vanha kuin mies. Niin ennen ja niin tulevaisuudessa. Lempi tuohon multaan rinnasta toiseen sykkii, jossa heimomme lepää, missä viljamme kukkii. Minun hyllyssäni oleva on 47:ttä painosta. Maanantaina 31.8.2020 Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso Kalajokilaakson toimitus/ sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska Puh. 11 Maanantaina 31.8.2020 . Virolainen arvostettu taidegraafikko Vive Tolli teki teoksen ”punaisesta kukosta” Underin kodin yllä ja lahjoitti yhden vedoksen omistuskirjoituksin puolisolleni Hellinille meillä kotona Ylivieskassa 1988 käydessään. Raamatun jälkeen levinnein suomalainen kirja! Vastaavasti viron ”toinen” itsenäistyminen edellytti omaperäistä, historiaa avaavaa kirjallisuutta ja etenkin runoutta, koska oli kysymys kansasta, jolla on 133?000 kansanlaulua, satavuotinen laululava ja jonka itsenäistyminen 1991 oli, niin kuin on sanottu, laulava itsenäistyminen. Kun hän kuoli 24.9. AARRE HAUTAMÄKI Virolaisen kuvataiteilija Vive Tollin teos ”Hyvästi jätt” on edelleenkin kotonamme muistuttamassa kulttuurin syvällisestä vaikuttamisesta kaikkeen olevaiseen. Muista pyhä lupaus (Maria Underin runon suomensi viron kielestä Jouko Kantola.) Nyt muistellen seiskäämme paljain päin: tarkastelkaamme, mitä vietiin, mikä jäi. KARI N Näkymä Ylivieskan Savisillalta. Mutta runous puhui emerituksenakin virolaisille ja niin Underin kotitalosta Virossa tuli ”pyhiinvaelluksen” kohde. On myös neutraalia ja myönteistä nationalismia
patsaan perustustöistä ja valaistuksesta, Heinonen kertoo. –?Patsaasta jätettiin tietoisesti Mika Myllylän nimi pois. Suurimmankin voiton hetkellä pitäisi kuitenkin muistaa, että mestari voi joskus murtua ja sankarin viitta on raskas kantaa. Kiilat perusti sen jälkeen organisaation, joka keräsi varoja mm. –?Mika oli aina haapajärvisille kylän oma poika, jota seurattiin. Haapajärven sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki kertasi omassa puheenvuorossaan muistomerkkihankkeen taustoja. Tukea haettiin 60?000 euroa, muttei saatu mitään, koska kehittämisyhdistys ei pitänyt hanketta vetovoimaisena. Sen ei alun perinkään ollut tarkoitus olla näköispatsas, vaan muistomerkki, Heinonen kertoo 3,5-metrisestä veistoksesta. Me kansana haluamme voittoja, joita sankareiden pitäisi meille tuoda. Huippuurheilu on muuttunut yhä viihteellisemmäksi ja samalla myös totisemmaksi itse urheilijoiden näkökulmasta. Mika teki suuren työn saavutustensa eteen ja antoi meille myötäeläjille paljon, Mattila totesi. Varojenkeruu jatkuu edelleen. KALAJOKILAAKSO Juha Savela HAAPAJÄRVI Mestarihiihtäjä Mika Myllylän uraa kunnioittava muistomerkki paljastettiin perjantaina Haapajärvellä. –?Muistomerkkihankkeen lähtökohtana on ollut vilpitön arvostus, jota Mika Myllylän uraa ja saavutuksia kohtaan Haapajärvellä tunnetaan, Haapajärven Kiilojen puheenjohtaja Ilkka Heinonen kertoi. Taitelija Seppo Kalliokoski totesi saatesanoissaan pohtineensa ennen työn aloittamista, että tarvitaanko tänä päivänä enää sankaripatsaita. PERJANTAIN TILAISUUS veti kirjastotalon edustalle runsaat parisataa katsojaa, jotka haapajärviseen tyyliin seurasivat tilaisuutta hiljaisina ja kunnioittavan etäisyyden päästä. Ymmärrän myös hankkeen herättämät kipeät tunteet, mutta lähtökohtana on ollut kunnioittaa Mika Myllylän uraa ja korostaa hänen merkitystään Haapajärvelle ja haapajärvisille, Heinonen sanoo. Tilaisuuteen ehti myös expäävalmentaja Pekka Vähäsöyrinki, joka oli myös tyytyväinen muistomerkin pystyttämiseen. 12 Maanantaina 31.8.2020 . –?Ensimmäisen kerran ajatus patsaasta tuli esiin Haapajärven nuorisovaltuustossa vuonna 2013. –?Ehdottomasti ja sataprosenttisesti oikeaan osunut kohde ja paikka, Vähäsöyrinki viittasi läheiseen Ronkaalaan urheilualueeseen, jossa 1970-luvulla järjestettiin puistohiihtoja, jotka vetivät tuon ajan huippuhiihtäjät Haapajärvelle. Muistomerkki on pystytetty Kauppakadun varrella sijaitsevan kirjaston viereen lähelle Ronkaalan urheilualuetta. Perjantain tilaisuudessa puhunut Heinonen muistutti, että urheilu on täynnä tunteita. Summaan sisältyy kaupungin osuus, jossa vastataan mm. ” Ymmärrän myös hankkeen herättämät kipeät tunteet, mutta lähtökohtana on ollut kunnioittaa Mika Myllylän uraa ja korostaa hänen merkitystään Haapajärvelle ja haapajärvisille.. –?Tämä oli kunniatehtävä. –?Ehkä kuitenkin tarvitaan ja Mika Myllyläkin on sellaisen ansainnut. –?Se on luonnollista ja sallittua. Hanke siirtyi Kiilojen vastuulle vuonna 2016. Lapsuuden Ruotsin vuosista saakka toisemme tunsimme. Ensi kesään mennessä kirjastotalon seinään tulee reliefi, jossa kerrotaan Myllylän urheilusaavutuksista. Airueina olivat Kiilojen hiihtäjät Anssi Koirikivi ja Tiia Olkkonen. Patsastoimikunnan vetäjä Heinonen ymmärtää, että muistomerkki on herättänyt tunteita ja keskusteluja. Reliefiin lisätään myös Myllylän hautapaikan koordinaatit. –?Projektin budjetti on noin 100?000 euroa. ESKO KESKI-VÄHÄLÄ Lähtökohtana on ollut vilpitön arvostus, jota Mika Myllylää kohtaan Haapajärvellä tunnetaan, sanoo projektin vetäjä Ilkka Heinonen ” Suurimmankin voiton hetkellä pitäisi kuitenkin muistaa, että mestari voi joskus murtua ja sankarin viitta on raskas kantaa. Patsaan paljastuksen suorittivat kansanedustaja Juha Pylväs sekä Myllylän lapsuudesta asti tuntenut Kari Mattila. MUISTOMERKKI piti paljastaa jo viime vuonna, kun hänen syntymästään tuli 50 vuotta täyteen. pienoisveistoksia ja mitaleja markkinoimalla. Vuoden viivästymisen yhtenä syynä oli se, ettei maaseudun kehittämisyhdistys Keskipiste-Leader myöntänyt hankkeelle rahoitusta. Muistomerkki mestarille Mika Myllylän pattsaan paljastivat Juha Pylväs (vas.) ja Kari Mattila. Hän antoi uransa aikana meille kaikille paljon mukavia muistoja
Pituushyppy M/M19/m50 T37, T44, T20, T21 (14): 1) Eetu Kuisma TurKU T37 4.75, 2) Aku Hyvärinen KuusKi T20/F20 7,26 kg 4.32, 3) Ville Mäntynen TamPy T20 4.17, 5) Marko Ruotsalainen OuHu T20/F20 7,26 kg 2 kg 800 g 3.67. Suunnistus Ylivieska Kalajokilaakson yörastit Rata A 5km (Läht. P11: 1) Jere Murto AV 31,45. Maalintulojärjestys ei aiemmilta matkoilta muuttunut, kun Tähti kelasi voittoon ajalla 14,02. 800 m M/N -M19. Yleisurheilu Turku Parayleisurheilun SM-kilpailut 2020 100 m kelaus M T51, T52, N 19 T54 (8): 1) Leo-Pekka Tähti T54 PorTa 14,02, 2) EsaPekka Mattila T54 EspTa 14,93, 3) Tuomo Himanka T54 KaJu 15,79. Lähtö kello 17-19. KALAJOKILAAKSON ILTARASTIT Tiistaina 1.9. Kalajokisen kauden paras aika 100 metrillä on 15,18. – Normaalina kesänä tulee kymmenkunta kisaa käytyä ja olisihan niitä nytkin ollut tarjolla, mutta täältä PohjoisSuomesta tulee aina paljon matkakilometrejä. M17 (3): 1) Eetu Jokela AV 40,06, 2) Tomi Simonen AV 37,40. Rata C 1km (Läht. 0): 1) Isokääntä Timo YlivKu, 40.01. Vastuuhenkilö: Markku Vesisenaho, Sievin Sisu. Rata B 3km (Läht. Tuomo Himanka hamuaa 100 metrin kelauksessa aikaa 14,70, mikä on Tokion paralympialaisten kisaraja. Radat: A, B, B-lyhyt, C ja rastireitti. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Opastus: Kt 760 Sievistä 20 km Reisjärven suuntaan. 200 m kelaus M T34, T51, T52, T54, N19 T54 (8): 1) Tähti T54 25,46, 2) Mattila T54 26,62, 3) Henry Manni T34 L-UU 27,84, 4) Himanka T54 KaJu 28,08. Lauantaina voittoa Paavo Nurmen stadionilla 400 metrillä juhlinut Porin Tarmoa edustava LeoPekka Tähti otti omansa pois myös 100 metrin ja 200 metrin loppukilpailuissa. M15 km (11): 1) Koirikivi Riku KiurU 1.02.37, 2) Uusivirta Risto 1.03.59, 3) Kumpusalo Juhani 1.13.40. 400 m M/M19 T20, M T37, M T12 (7): 1) Felipe Kylmänen RaiKu T20/F20 800 g 58,88, 2) Jari Linnavuori TurKU T12/F12 7,26 kg 2 kg 800 g 1.09,21, 3) Marko Ruotsalainen OuHu T20/F20 7,26 kg 2 kg 800 g 1.16,10. Vastuuhenkilö: Markku Vesisenaho, Sievin Sisu. – Hirveästi ei ole ensi vuotta tullut mietittyä. Kisaraja täytyy kuitenkin vielä tehdä ja se jää hallikaudelle, jos siinä ei loppukaudesta onnistu. 15, kesk. Ratakierroksen toiseksi nopeimpaan aikaan kelannut Espoon Tapioiden Esa-Pekka Mattila miehitti molemmilla matkoilla jälleen hopeasijat ennen Kalajoen Junkkareiden Tuomo Himankaa. 13 Maanantaina 31.8.2020 . 1): 1) Lassila Päivi RasTiimi, 34.21, 2) Lamu Mika YK, 37.12, 3) Hietaharju Anssi OTaru, 43.29, 4) Kallio Otto Ylivieskan latu, 45.50, 5) Vesisenaho Markku SievSi, 46.36, 6) Hannus Ilari OTaru, 55.10, 7) Tiitto EIla RasTiimi, 1.04.51, 8) Olli Tiitto Rastiimi, 1.04.52, 9) Oja Jorma NiS, 1.06.05, 10) Tanskala Mikko Salre, 1.09.42, 11) Tanskala Eeva-Liisa Salre, 1.09.44, 12) Huuha Kasperi NiS, 1.18.23, Ei aikaa: Mikkilä Mauno NIS, Salmela Olavi YK, Hylätty: Koutonen Arto YlivKu. Mattila jäi kultamitalista reilun sekunnin. Tokion paralympialaisten kisaraja on 14,70, mikä vaatisi Himangalta parannusta myös omaan ennätykseen. MARKKU JOKELA Kalajokinen ratakelaaja jahtaa yhä Tokion kisarajaa Kolmas sija tuli Tuomo Himangalle tutuksi parayleisurheilun SM-kisoissa Polkujuoksu Haapavesi Korkatti Trail Run T 7 km (13): 1) Leppälä Peppi ReisjPi 33.33, 2) Syrjä Viivi 35.11, 3) Niku Anni HaU 35.27. N 15 km (12): 1) Linna Aino-Maria Team Skiers 1.18.53, 2) Laukka Mirja KPO 1.25.10, 3) Soronen Elisa 1.25.51. 0): 1) Isokoski Teppo KoS, 37.20, 2) Keski-Ojala Markus KannUra, 43.12, 3) Niemelä Mikko -, 43.19, 4) Niskanen Tapani YK, 44.25, 5) Rantanen Miika -, 44.34, 6) Hautakoski Jarkko YlivKu, 45.05, 7) Ruuttula Juho Sisu, 45.35, 8) Junttila Tuomo Rastiimi, 48.08, 9) Tiitto Katariina RasTiimi, 48.48, 10) Tiitto Johanna Rastiimi, 49.41, 11) Harju Jouni YK, 50.22, 12) Strömmer Matti YlivKu, 1.10.28. Sunnuntain kisapäivän avauslajina nähty 200 metrin kelaus meni ajan 25,46 kellottaneen Tähden nimiin. Haastavista lähtökohdista huolimatta 27-vuotias Himanka on saanut hyvin harjoiteltua kevään ja kesän aikana. 0, hyl. Alavieska Elokuun kilpailut Kiekonheitto: M (6): 1) Mikko Martinmäki RaahVe 47,92, 2) Ari Lepistö AV 41,89, 5) Arto Niskanen AV 38,04 M60: 1) Juha Hietela YppU 47,41. Sievin Kanalassa. M 22 km (4): 1) Takanen Harri Sievi 1.54.14, 2) Heikkinen Niko 2.11.29, 3) Översti Markus Ylivieska 2.27.40. 0, hyl. Suunnistajien kesken arvotaan iltarastipaita. 1, kesk. Korona on heittänyt oman epävarmuuden peittonsa tulevien arvokisojen ylle. – Valmistautuminen sujui hyvin ja kunto on pysynyt hyvänä. Tuntia myöhemmin miehet olivat jälleen viivalla, kun kisattiin 100 metrin Suomen mestaruudesta. P15: 1) Onni Kukkonen OulPy 45,54. Korona on karsinut Himangan kalenteria, sillä Turussa järjestyt SM-kilpailut olivat miehelle vasta viidennet kilpailut tänä suvena. KALAJOKILAAKSON Iltarastien yörastit Perjantaina 4.9. P13: 1) Ville Isokääntä AV 28,00. Himanka toivoo, että vuodenvaihteen tietämillä kisojen kohtalosta olisi jo tarkempaa tietoa. Ari-Pekka Ojala YLEISURHEILU, TURKU Sama trio nähtiin ratakelauksen T54-luokan pikamatkojen kärjessä parayleisurheilun SM-kisoissa. Olen yrittänyt priorisoida, että olisin joka kilpailussa mahdollisimman hyvässä tuloskunnossa, Oulussa asuva Himanka kertoi. KALAJOKILAAKSO Urheilu Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. N: 1) Tiia Kopsala KannU 26,10, 2) Meliina Anias AV 19,28. Sievin Jokelassa Lähtö kello 21-21.30 Opastus: Kt 63 Sievistä 6 km Toholammen suuntaan. 5000 m kävely M T20, M50-59 E, M60 E (4): 1) Ruotsalainen T20/F20 7,26kg 2kg 800g 34.37,49. Turun SM-kisoissa kisarajan alitusta ei vielä nähty. N 7 km (11): 1) Saari Anna-Kaisa YlivKu 32.53, 2) Lauren Iina Team Skiers 34.54, 3) Murtoperä Eeva-Leena 35.06. M 7 km (16): 1) Salmela Aleksi Muovi-Set Finland Oy 30.04, 2) Vähäaho Niko Krik Finland 30.27, 3) Päkkilä Jarkko PyPo 33.00. Tuntui jopa, että voisi olla kauden parasta menoa Turussa, niin kun on syytäkin. Duathlon 5 km + 7 km (8): 1) Karsikas Ilkka Karsikas 43.36, 2) Rytky Antti-Olavi Team Skiers 48.20, 3) Ala-Pöntiö Johanna 48.36. Mattilan noteeraus oli 14,93 ja Himangan 15,79. XC Aakonvuori 5 km (nuoret) (6): 1) Prescott Samuel GamlakIF 14.46, 2) Karsikas Ilmari Karsikas 14.53, 3) Autio Elias Oulu TC 15.07. XC Aakonvuori 10 km (10): 1) Paakinaho Petri Oulainen 29.09, 2) Sanhueza Oscar Oulu TC 29.11, 3) Autio Markku Oulu TC 30.02. Pronssille kelannut Himanka ylitti maaliviivan ajassa 28,08, mikä jäi ainoastaan 46 sadasosaa kalajokisen ennätyksestä. P 7 km (9): 1) Harjuhaahto Antti Team Skiers 30.08, 2) Loukkaanhuhta Kalle HaU 30.15, 3) Nieminen Ville HaU 30.25. LAUANTAIN ALKUERISSÄ Himanka kelasi bravuurimatkansa aikaan 15,49. Suunnistajien kesken arvotaan iltarastipaita ja rastireittiläisten mitali. 0, hyl. 12, kesk. T12, T20, T37 (6): 1) Nader Khalili T20 VIS 2.11,13, 5) Ruotsalainen T20/F20 7,26kg 2kg 800g 3.10,29. 400 m M/N ratakelaus N/N19 T54, M T54, M T34 (5): 1) Tähti T54 49,11, 2) Manni T34 51,99, 3) Mattila T54 52,81, 4) Himanka T54 55,60. Kuulantyöntö M Pysty M M50 F44, F11F13, F20, M19 F21, E (19): 1) Arto Aho E, M60 12.33, 2) Sören Lavast E 4 kg 600 g 11.91, 3) Petteri Peitso SSU F11 7,26 kg 2 kg 800 g 10.78, 17) Marko Ruotsalainen OuHu T20/F20 7,26 kg 2 kg 800 g 5.94. Moukarinheitto: P13: 1) Onni Kukkonen OulPy 62,43, 2) Ville Isokääntä AV 28,43. SM-kisat oli kuitenkin meidän pääkilpailut tänä kautena, kun kansainvälisesti ei ole kisoja ollut. Tulokset. Himanka on parhaimmillaan kelannut matkan aikaan 15,07. N 22 km: 1) Jääskeläinen Aino-Maria Haapajärvi 1.49.21, 2) Laatikainen Henna SK Pohjantähti 1.59.56, 3) Kellokumpu Tanja TuTu 2.11.53. Selkeää kuitenkin on, että välinepuoli vaatii tulevaisuudessa hieman päivitystä
00.02 Yöradio – toiveiden yö. 09.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 18.55 Radio Suomen Ilta. 11.00 Klasariparatiisi. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.02 Akti: Onko metsästyksellä tulevaisuutta?. 09.10 Sää. 15.02 Alueradio. 21.30 Ex-jengipomo Keijo Vilhusen elämä: Rikolliselle uralle. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Radioteatteri esittää: Omilla teillä, osa 9/11. 21.50 Merisää. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.53 Alueradio. 15.00 Yle Uutiset. 14.02 Tiina Lundbergin huoltamo. 14.02 Juuso Pekkinen. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 09.11 Alueradio. 18.55 LuontoSuomen Luonnonäänien ilta 0203-17600. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 21.12 Puheen Aamusta. 14.02 Alueradio. 03.55 Yöradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Hartaita säveliä. 10.02 Akti. 18.02 Juha Valvion koppipuheet. 18.30 Hartaita säveliä. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.50 Merisää. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 03.54 Yöradio. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 10.33 Radio Suomen Päivä. 16.10 Faunin iltapäivä. 18.55 Kysy koronaviruksesta -ilta 0203-17600. 06.05 Alueradio. 17.10 Urheiluradio. 23.02 Yöradio. 14.02 Alueradio. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.55 Yle News. 09.00 Yle Uutiset. 23.00 Iltahartaus. 22.05 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Arkisto: Rikollisuuden maailmanhistoria osat 1-5. 23.00 Iltahartaus. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 06.05 Hartaita säveliä. 20.00 Yle Uutiset. 02.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 12.00 YleX Etusivu. 12.45 Merisää. 09.11 Alueradio. 23.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 14.02 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 15.02 Tommi Liimatta. 17.13 Radio Suomen Ilta. 07.15 Aamuhartaus. 09.11 Alueradio. 09.00 Yle Uutiset. 00.00 Arkisto: USA – ihanuuksien ihmemaako?. 12.00 Yle Uutiset. 00.00 Yöradio. 14.00 Yle Uutiset. 06.35 Aktia aamuun. 12.55 Radio Suomen Päivä. 14.00 Yle Uutiset. 07.29 Hyvää huomenta. 11.00 Välilevyjä. 07.53 Alueradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Pyöreä pöytä. 08.13 Alueradio. 10.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Radio Suomen Ilta. 10.00 Brysselin kone. 11.00 Riston Valinta. 03.00 Yle Uutiset. 19.00 Arkisto: Anna-Mari Kähärä. 03.00 Yle Uutiset. 17.35 Länsimaisen sivistyksen kaupunkeja: Kööpenhamina – rosoista täydellisyyttä. 06:03 06:06 06:09 20:39 20:36 20:32 Maanantai 31.8. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yle Uutiset. 05.50 Merisää. 08.10 Ykkösaamu. 17.10 Urheiluradio. 22.05 Sari Valto: Opi hyväksymään kehosi!. 12.55 Radio Suomen Päivä. 21.55 Radio Suomen Ilta. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 12.45 Merisää. 15.02 Kulttuuriykkönen. 17.10 Urheiluradio. 10.00 Sari Valto: Opi hyväksymään kehosi!. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen päivä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Epäilyttävän uutta. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 05.50 Merisää. 18.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 21.00 Yle Uutiset. 07.25 Musiikkihetki. 08.13 Alueradio. 14.00 Yle Uutiset. 06.25 Aamusoitto. 07.50 Merisää. 07.29 Hyvää huomenta. 18.30 Hartaita säveliä. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.00 Yle Uutiset. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 07.10 Hartaita säveliä. Raamattu lasten äänin. 21.55 Radio Suomen Ilta. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio. 16.10 Urheiluradio. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 14.02 Alueradio. 18.08 Urheiluhullut. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 14.00 Iltalehden uutiset 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 16.00 Iltalehden uutiset 16.05 Puotipuksut (0700392 111: 3,59 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Muistojen bulevardi. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 06.59 Puheen Aamu. 16.10 Faunin iltapäivä. 10.33 Radio Suomen Päivä. 14.00 Musiikkistudio. 07.25 Musiikkihetki. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Arkisto: Sodan säännöt. 20.30 Politiikkaradio. 09.00 Yle Uutiset. 17.13 Alueradio. 16.10 Urheiluradio. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.05 Urheiluradio. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.53 Alueradio. 16.10 Urheiluradio. 09.05 Urheiluradio. 20.00 Yeboyah, Renaz ja Wekesa. 18.02 Luonto-Suomen Luonnonäänien ilta 020317600. 11.02 Radio Suomen Päivä. 19.47 Eilisen ääni: Karvarimestari. 19.02 Ung Nordisk Musik 2020: Requiem for Our Earth. 18.00 Romano mirits. 06.35 Aktia aamuun. 21.12 Puheen Aamusta. 06.59 Puheen Aamu. 16.13 Maailma paranee puhumalla. Lämpimintä eilen klo 15 Kylmintä toissa yönä . 16.10 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset. Minun aikani. 09.05 Muistojen bulevardi. 23.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 15.02 Juha Valvion koppipuheet. 15.02 Kysy mitä vaan. Kylmintä eilen klo 15 . 11.33 Radio Suomen Päivä. 01.55 Yöradio. 07.13 Alueradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.10 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä. 14.00 Euroopan konserttilavoilla. 09.10 Sää. 07.10 Urheiluradio. 12.13 Päiväntasaaja. 11.02 Radio Suomen Päivä. 18.02 Radio Suomen Ilta. 20.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Politiikkaradio. 10.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 13.02 Miki Liukkosen maailma: ?Kirjoitan siitä, mistä en kehtaa puhua?. 09.05 Urheiluradio. 06.05 Politiikkaradio. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 21.12 Puheen Aamusta. 08.10 Ykkösaamu. 06.59 Hyvää huomenta. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 Yöradio. 19.00 Arkisto: Marjaana Toiminen ja Eduardo Martinez. 16.13 Alueradio. 02.54 Yöradio. 12.13 Radio Suomen Päivä. 07.50 Merisää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä. 18.50 Iltahartaus. 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Pookin aamu 8.00 Iltalehden uutiset 9.00 Alueuutiset 8.05 Neropatti 10.00 Iltalehden uutiset 10.05 Pookin päivä 10.30 Mikä Mättää. 12.00 YleX Etusivu. 13.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 08.10 Ykkösaamu. 16.45 Urheilukierros. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 12.10 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 23.28 Päivä tunnissa. 03.00 Yle Uutiset. 22.08 Pollari. 00.00 Yöradio. 12.10 Urheiluradio. 18.10 Äänitarina. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.00 Klassista kahteen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Ykkösaamu. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 16.13 Alueradio. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 02.02 Susanna Vainiolan Popradio. 16.13 Maailma paranee puhumalla. Suomalaisia sankareita vai saatanan tunareita?. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Horisontti: Miten minuus rakentuu kehollisuuden kautta?. 07.30 Ykkösaamu. 09.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00 Arkisto: Arjen ilot. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset. 02.00 Arkisto: Lasten ja nuorten liikunta. 18.15 Viikon luontoääni: idänhepokatti. 21.30 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 18.00 Yle Uutiset. 20.03 Metsäradio. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 22.30 Pörssipäivä. 12.45 Merisää. 21.17 Päivä tunnissa. 20.00 Miikka Koivisto. 06.35 Aktia aamuun. 21.00 Yle Uutiset. Tiistai 1.9. 06.56 Päivän mietelause. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Pookin aamu 8.00 Iltalehden uutiset 8.05 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Iltalehden uutiset 10.05 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 14.00 Iltalehden uutiset 15.00 Alueuutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 16.00 Iltalehden uutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 13.00 Yle Uutiset. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. Tiistai 1.9. 03.50 Yöradio. 17.48 Etnohetki. 17.10 Euroopan valot. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Kuusi kuvaa professori Jaakko Hämeen-Anttilan elämästä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 08.10 Urheiluradio. 17.13 Päivä tunnissa. 21.00 Yle Uutiset. 06.05 Politiikkaradio. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Kysy koronaviruksesta 0203-17600. 23.28 Päivä tunnissa. 15.02 Kulttuuriykkönen. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 9: Pakenija. 12.10 Suomen siveyssodat: Suuri pornotaistelu!. Keskiviikko 2.9. 21.55 Radio Suomen Ilta. 07.29 Hyvää huomenta. 06.15 Aamuhartaus. 15.00 Yle Uutiset. 22.05 Urheiluradio. 21.02 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 15.02 Alueradio. 07.50 Merisää. 12.10 Tiedeykkönen. 21.50 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 06.15 Aamuhartaus. 13.02 Ex-jengipomo Keijo Vilhusen elämä: Rikolliselle uralle. 06.25 Aamusoitto. 18.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 9: Pakenija. 19.02 Urheiluradio. 06.59 Puheen Aamu. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 10.00 Yle Uutiset. 04.00 Arkisto: Luolasta luukkuun. 19.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 07.25 Musiikkihetki. 14 Maanantaina 31.8.2020 . 18.50 Merisää. 16.10 Faunin iltapäivä. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 00.00 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset. 06.56 Päivän mietelause. 11.00 Yle Uutiset. 13.02 Pörssipäivä. 07.10 Urheiluradio. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 9: Pakenija. 21.02 Urheiluradio. 22.30 Tiina Lundbergin huoltamo. 11.02 Radio Suomen Päivä. 20.02 Sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Miki Liukkosen maailma: ?Kirjoitan siitä, mistä en kehtaa puhua?. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 23.10 Yöklassinen. 21.00 Yle Uutiset. 00.00 Arkisto: Suuret ja mahtavat. 20.03 Radio Suomen Ilta. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 19.02 Urheiluradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. 06.56 Päivän mietelause. 23.02 Yöradio. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 06.59 Hyvää huomenta. 05.50 Merisää. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 10.02 Radio Suomen Päivä. 15.00 Yle Uutiset. 22.50 Kuuluttajan vieras: toimittaja Vera Miettinen. 19.05 Elokuu! Markus Turunen. 18.05 Musiikkia parrasvaloista. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 07.13 Alueradio. 23.28 Päivä tunnissa. 23.00 Iltahartaus. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.05 Hartaita säveliä. 09.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä. Rock-etsivä. 02.00 Arkisto: Kohti 2000-lukua. 13.00 Yle Uutiset. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 00.00 Yle Uutiset. 10.02 Akti. 06.05 Alueradio. 12.13 Päiväntasaaja. 06.25 Aamusoitto. 02.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 15.55 Yle News. 07.15 Aamuhartaus. 09.05 Urheiluradio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.05 Alueradio. 17.13 Alueradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Luonto-Suomen Luonnonäänien ilta 0203-17600. 08.10 Urheiluradio. 07.15 Aamuhartaus. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 8.00 Iltalehden uutiset 8.00-18.00 Musiikkia tauotta 10.00 Iltalehden uutiset 10.30 Kysytään Markukselta 12.00 Iltalehden uutiset 14.00 Iltalehden uutiset 15.30 Marjan kanssa kahavilla 16.00 Iltalehden uutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 12.10 Urheiluradio. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 12.10 Lasikaton särkijät: Wivi Lönn. 17.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Politiikkaradio. 13.00 Yle Uutiset. KESKIVIIKKO 2.9. 01.55 Yöradio. 18.50 Merisää. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.02 Alueradio. 16 14 16 15 16 16 17 16 16 16 16 17 19 19 19 19 20 19 6 3 7 Tänään 10 +7 12 12 14 15 16 16 17 13 18 17 15 6 7 6 5 8 ma Alavieska 16 Kalajoki 15 Haapajärvi 16 Nivala 16 Sievi 16 Ylivieska 16 ti 17 16 17 17 17 17 ke 20 19 19 19 20 20 to 19 19 18 19 19 19 . 12.13 Päiväntasaaja. 19.05 Kysy koronaviruksesta -ilta 0203-17600. 08.10 Urheiluradio. 18.02 Miia Krause. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 12.30 Politiikkaradio. Raamattu lasten äänin. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 08.13 Alueradio. TIISTAI 1.9. 09.10 Sää. 17.13 Päivä tunnissa. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Alueradio. 21.02 Urheiluradio. 20.00 Etnokonsertteja. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 12.55 Radio Suomen Päivä. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.05 Muistojen bulevardi. 10.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset. 04.00 Arkisto: Hankalat ihmiset. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 11.33 Radio Suomen Päivä. 07.10 Urheiluradio. 19.02 Radioteatteri esittää: WRU. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Juuso Pekkinen. 12.00 YleX Etusivu. 22.50 Kuuntelijaklubi. 20.00 Rony Rex. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja: Miten maailma on muuttunut?. 18.50 Iltahartaus. 17.10 Luuserisankarit – suomalaisen epäonnistumisen kaava. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 20.00 Yle Uutiset. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 12.30 Politiikkaradio. 21.17 Päivä tunnissa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 07.13 Alueradio. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.05 Hartaita säveliä. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa Maanantai 31.8. 05.30 Yle Uutiset ja sää. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 20.02 Sää. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.10 Aristoteleen kantapää: Miksi ymmärrämme toisiamme väärin?. 15.55 Yle News. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 21.17 Päivä tunnissa. Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 31.8. 07.30 Ykkösaamu. 07.10 Hartaita säveliä. Keskiviikko 2.9. 14.00 Uudet levyt. 06.59 Hyvää huomenta. 15.02 Kulttuuriykkönen. 02.54 Yöradio. 21.30 Musiikkia konsertin jälkeen. 16.10 Urheiluradio
10%. 020 750 4600 MEDIAMYYJÄ Kirsi Pinola puh. 12 kk 13,58 €/kk levikkialueen ulkop. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Alavieskassa ja Sievissä tahti on ollut tasainen. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. 15 Maanantaina 31.8.2020 . Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. –?Meillä kävi kodinhoitaja, kun olin lapsi! Se oli odotettu päivä. Viikolla keskustelua on käyty muun muassa venetsialaisista, kodinhoitajien tarpeesta ja energiavaihtoehdoista Kodinhoitajat takaisin! kirjoitti Sanan valta-palstalla Aila Mustamo. Rakennustarkastaja Veikko Löytynoja uskoo vauhdin jatkuvan hiljentymättömänä. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kalajokilaakso.fi/ palaute Alansa ammattilaiset Tällä sivulla alansa ammattilaiset Kysy ilmoitustilaa puh. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Tilaustuote. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Ylivieskassa haettiin viime vuonna lupaa 291 asuinhuoneistolle, kun tavallisena vuonna Ylivieskassa rakennetaan 160 asuntoa vuodessa. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Normaalisti kerrostaloja rakennetaan Ylivieskassa vuodessa korkeintaan kolme. 39,59,8046604 8046608 VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO www.ylivieskanlvi.fi P. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.fi henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.1.2020 alk. 1.1.2020 alk. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 Konttori ma-ti 10.00-14.00 llmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 Toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA KPK Yhtiöt Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Mikko Luoma MARKKINOINTI KPK Mediat -liiketoimintajohtaja Mikko Kallio Myyntipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Tilaustuote. elokuuta 1990 kertoo, että asuntorakentamisen valtakunnallinen räjähdysmäinen kasvu eli niin sanottu boomi on koskettanut vain hipaisten Kalajokilaakson kuntia. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat KAIKKI SÄHKÖPALVELUT UUDESTA YRITYKSESTÄ! 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät Ammattitaitoista KOTISIIVOUSTA SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. –?Sitä toimivaa systeemiä ei olis pitänyt koskaan lopettaa! –?Oi aikoja, jolloin vanhuksillakin oli kaikki hyvin. Hinnat sisältävät alv. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Muut Kalajokilaakson kunnat elävät melko lailla omaa elämäänsä. Tuolloin valmistui 122 asuntoa, joista omakotitalojen osuus on 92. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Silloin alkoi ilmestyä helpon rahan markkinoille pyrkijöitä, rakennustarkastaja Kari Kentala kertoo. Isovanhemmat ovat pidempään töissä kuin ennen (eläkeiän nosto) tai lapsia saadaan vanhemmalla iällä, jolloin omat vanhemmat ovat jo iäkkäitä. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Sievissä valmistui viime vuonna 50 asuntoa, joista omakotitaloja oli 31. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. 020 750 4600 Muistilista Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. –?Lupahakemusten kasvun määrä johtuu siitä, että asuntojen hinnat lähti nousuun kaksi, kolme vuotta sitten. Boomin merkit näkyvät uutisen mukaan selvimmin Ylivieskassa. 040-3515684 Janne Vierimaa puh. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Virtaus 90 m³/h. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. 010 5011900 www.ylivieskanlvi.fi • Palvelemme: ma–pe 7–16 KAIKKI LVI-ALAN PALVELUT PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS www.ylivieskanlvi.fi P. Tällainen kannustaisi haluamaan lapsia, kun nykyään ei enää omat verkostot riitä. 1.1.2020 alk. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Vaikka kävi kerran kuukaudessa, se riitti, kun oli kunnolla aikaa. Virtaus 90 m³/h. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä edellisenä päivänä klo 13.00 mennessä. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. KALAJOKILAAKSO Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Alavieskassa haettiin ennätysmäärä rakennuslupia: 33 omakotitalolle ja viidelle, yhteensä 20 huoneiston rivitalolle. Oikaisu Ylivieskan ruokalistaan Ismo Kunelius Kala Jaska on Kalajokilaakson virallinen facebook-sivusto, jonne päivitämme joka päivä lehden nettijulkaisuja sekä ajankohtaisia puheenaiheita. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Nivalassa vuosi 1989 oli ilmeisesti asuntorakentamisen huippuvuosi. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Viime vuonna haettiin lupia peräti kahdeksalle kerrostalolle, mikä vastaa 136 huoneiston määrää. TUOVI PULKKANEN Asuntorakentamisen buumi Kalajokilaaksossa Kalajokilaakso 30 vuotta sitten Perjantain 28.8.2020 Kalajokilaaksossa oli väärä ateriapalvelun ruokalista eli tässäpä tämän viikon ateriat. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. 12 kk 25,33€/kk Digipaketti 12 kk 7,70€/kk Tiedustelut puh. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Varmasti adressiin kertyisi tarpeellinen määrä nimiä. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Uutinen 30 vuotta sitten kertoo rakennusboomista ennen lamaa. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Toissa vuonna haettiin lupaa 207:lle, nousua lupahakemuksissa oli jo tuolloin. Rakennustarkastaja Arvo Säilynoja Kalajoelta kertoo, että tämä ja viime vuosi eivät ole Kalajoella poikkeuksellisen vilkkaita vuosia. Tilaustuote. 12 kk 15,42 €/kk levikkialueen ulkop. Virtaus 90 m³/h. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Moni oli sama mieltä: –?Oon kyllä niin samaa mieltä. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. 422 162 tai 040 7732 759 SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Joutsentie 13, 84100 Ylivieska puh. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Virtaus 90 m³/h. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Haapajärvellä rakentamisessa paikattiin mennyttä vuotta ja Pyhäjärvellä vuosi oli rakentamisen suhteen hiljaisin 25 vuoteen. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Tilaustuote. Vuonna 1988 valmistui 102 asuntoa. Seuraa Kalajaskan some-keskustelua: Kodinhoitajat takaisin! Ollaanks´ kavereita?. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. –?Kuka tekisi aloitteen Kodinhoitajat takaisin. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. 39,59,8046604 8046608 Asiantuntevaa HOITOA Torikatu 3, Ylivieska (08) 424 681 Keskustie 1, Alavieska (08) 430444 www.ylikunto.com YLI-KUNTO Oy Fysikaalinen hoitolaitos Tuovi Pulkkanen Kalajokilaakso 29. Virtaus 90 m³/h. Tilaustuote. Maanantain lehteen tulevat muistilistat perjantaina klo 12.00 mennessä. 12 kk 24,30€/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.1.2020 alk. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Kalajoen asuntorakentamisen huippuvuosi löytyy vuodelta 1976, silloin valmistui 158 asuntoa. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Siistiä, onnellista, puheseuraa... Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. 050-3581415 SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.fi Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kpk.fi/mainosta LEVIKKI 5046 kpl LT2017 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas puh. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Ateriapalvelu Maanantai: jauhelihakastike, perunat, kaali-ananas-punafriseesalaatti, omenapiirakka ja vaniljakastike Tiistai: maksapihvit, perunat, ruskeakastike, puolukkasose, persikkakiisseli Keskiviikko: kalamureke, perunat, tartarkastike, kiinankaali-kesäkurpitsa-mandariinisalaatti, marjat ja vaniljavaahto Torstai: nakkikeitto, juusto, huituvelli Perjantai: broilerikastike, perunat, rapea-kaali-porkkana-hunaja-melonisalaatti, vadelmakiisseli Lauantai: jauhelihakiusaus, punajuurisuikaleet, vispipuuro Sunnuntai: viipalepaisti, perunasose, italiansalaatti, vanukas Lauantain ja sunnuntain kotiateriat toimitetaan perjantaisin kylmänä
16 Maanantaina 31.8.2020 . 36 kk maksuajalla vaikka et olisikaan DNA:n liittymäasiakas. Ylivieskalaisen Martti Myllylahden ja toisen omistajan juukalaisen Markus Porokan ajama ruuna hallitsi lähtöään keulapaikalta maaliin saakka. Liisa Nummen ratsastama Trot Knonos paransi monten 2640 metrin volttilähetyksen SE:tä perjantaina Forssassa lukemiin 16,0. Eroa kaksikon välille jäi päänmitta. VAIN DNA NETTIKAUPASTA. 699 € Xiaomi Mi Robot Vacuum Mop -robottipölynimuri 299 € norm. Kultaa kilpailussa ajoi Varkaus Racing Team Ankkureiden Jesse Mustonen yhdessä Kjasts Puodzuksin kanssa. 40 € OnePlus 8 8+128 Gt 599 € norm. Vuolaat ajoivat pariajon pronssia Markus Porokka ohjasti ruunan voiton Kajaanissa. Porin Nopea Racing kaasutteli toiseksi joukkueella Timi Salonen, Teemu Lahti ja Tero Aarnio. Kärkinelikon lisäksi pariajon SM-finaalissa kisasivat Pirkan Moottorimiesten Wasamat ja Forssan Moottoriseuran Royals. ILMAINEN KOTIINKULJETUS. Ruunan omistavat Annika Pisano ja Juha Mäensivu Nivalasta. Tarjoustuotteita on rajoitetut erät. 299 € TERÄVÄPIIRTOAKIN TARKEMPI. Maalisuoralla voitto näytti irtoavan jopa helposti, mutta hyvin kirinyt Kari Toivasen Decadent Desire 18,7 kiri lopussa rinnalle. 119 € VEDENPÖLYNJA ISKUNKESTÄVÄ Philips 50" 4K UHD LED Android TV 50PUS8545/12 599 € norm. Mountain Makwan ravasi hallitusti uransa avausvoiton Ari-Pekka Ojala SPEEDWAY, VARKAUS Tiukille meni Haapajärven Moottorikerhon Kojoottien mitalitaisto speedwayn pariajon SM-finaalissa. Samsung Galaxy Buds+ langattomat nappikuulokkeet 129 € norm. Yksi voittoajokeista oli Tagged Artist. Janita AnttiRoikon ratsastama Daddy Boy 17,2 jäi kirikamppailussa kakkoseksi. Nelivuotiaan Mountain Makwanin voitto irtosi ajalla 19,4. Kilpailemisen ruuna aloitti viime vuonna, jääden kaikissa kuudessa kilpailussa totosijojen ulkopuolelle. Koroton ja kuluton DNA Maksuaika: Voit ostaa laitteet esim. 1 kpl / hlö. Uusinta päättyi Antti Vuolaan juhliin, mikä ratkaisi mitalin haapajärvisten eduksi. HIPPOS/IITA-MARIA AHTIAINEN. Anette Antti-Roikon ratsastama Lucky Moose johti lähtöä maalisuoralle kaarruttaessa, taipumalla neljänneksi ajalla 17,7. 399 € HUIPPULUOKAN ETÄOHJATTAVA KAMERA. 60 € 30 € 100 € Lenovo Q27q-10 27” -näyttö 209 € norm. dna.fi/turskatut | DNA Kauppa Soita ja tilaa 0800 30038. Pronssimitalista ajettiin Varkaudessa uusinta, jossa kohtasivat Kojoottien Antti Vuolas sekä Seinäjoen Moottorikerho Kotkien Joni Laukkanen. VAIN DNA NETTIKAUPASTA. Korko % ja kulut €. 179 € KUUNTELE JA LATAA LANGATTOMASTI NOPEUDELLA ETUMATKAA Uovision Glory LTE 4G Cloud -riistakamera 339 € norm. Hinnat voimassa 6.9.2020 asti ellei toisin ilmoiteta. Lähtönsä suosikiksi pelattu ruuna dominoi Amatööriohjastajien SM-liigalähtöä keulapaikalta ajalla 17,5. 699 € VAIN DNA NETTIKAUPASTA. VAIN DNA NETTIKAUPASTA. Antti Vuolaan parina ajoi velipoika Niilo Vuolas. 329 € IMUROI JA PESEE LATTIASI. Amatööriohjastajien moninkertainen Suomen mestari ja MM-kultaa voittanut Janne Räisänen kohosi Kajaanin ravien menestyskuskiksi neljällä voitollaan. KALAJOKILAAKSO Rajoitetut apajat – kannattaa olla nopea! Turskatut hinnat 24.8.–6.9. Nokia 800 Tough 79 € norm. Ei jälleenmyyjille. Numero on maksuton. 90 € 50 € 100 € Ratakatu 18, Ylivieska (08) 420 441 korjaamo@autionauto.fi Arkisin 8-17 Jari Kangaskorte RAVIT, YLIVIESKA Ryhtiä otteisiin löytänyt Mountain Makwan ravasi sunnuntaina uran avausvoiton Kajaanissa