91 vsk/Nro 59 . Sivu 2. Ylivieskalaisten Jonna ja Jari Tuuran lapsia Edviniä ja Adeliinaa kiinnostivat eniten kotieläimet ja traktorit. Sivu 6 2,5-vuotias Edvin Tuura pääsi traktorin penkille testaamaan kuljettajan hommia. Nimi tulee siitä, että Vähäkankaan koulun pihamaalla on esillä eri ikäisiä traktoreita ja autoja. Koneiden lisäksi tapahtumassa kiinnostivat kotieläimet. ELOKUUTA 2018 Perustettu 1927 . Pieni Edvin on oikein innostunut traktoreista. EMMI TILVIS Traktorin ratissa Vähälläkankaalla Uuden edessä Uuden edessä Sivu 3 Sivu 3 Ylivieskan kirjasto Ylivieskan kirjasto 150 vuotta 150 vuotta Sivu 9 Sivu 9 Risto Bergbacka: Metsäpaloihin emme ole antaneet sammutusvettä. MAANANTAI 6. Lapset pääsivät myös hevosen selkään. Irtonumero 2,50 € SÄÄ +17 www.kalajokilaakso.fi Ylivieskan Vähälläkankaalla ja Pylväällä järjestettiin lauantaina viidettä kertaa Wanahat Wehkeet kylätiellä -tapahtuma
Lepotilassa oleva nurmi alkaa uudelleen vihertää, kun saa vettä, mutta täysin palanut nurmi pitää uusia. Odotamme ensiksi sateita, Jussi-Pekka kertoo. KESKISEN RAVIRATAA ei ole kasteltu heinäkuun aikana, koska radan päässä oleva lammikko, josta vesi yleensä otetaan, on kuivanut. Risto Bergbackan mukaan Vesikolmion vesivarat Kalajoella, Sievissä ja Haapajärvellä ovat Suomen parhaita. Osalla hautausmaista on käyty tänä kesänä vain pari kertaa ruohonleikkurin kanssa. Vettä saa käyttää normaalisti Kalajokilaakson pohjavedet vain 15–20 senttiä normaalia alempana ” Jos vettä ei sada tarpeeksi, olemme varautuneet ajamaan sitä joesta.. – Uusille, vasta tasatuille haudoille ei ole laitettu multaa eikä kylvetty ruohonsiementä. Sen sijaan nurmikonleikkuuta on ollut selvästi vähemmän kuin yleensä. Tässä ja nyt 2 Maanantaina 6.8.2018 . Kuivuudesta kärsivät myös viljelykset, puut, pensaat ja perennat. Puut ovat jo monin paikoin kellastuneita, osa näyttää nuokkuvan, koska niiden nestejännitys on huono. KUIVUUS NÄKYY muun muassa siten, että osa nurmikoista on palanut ja osa mennyt kuivuudessa lepotilaan ja ruskettunut. – Hautakukkia on jouduttu kastelemaan normaalia enemmän, jopa useita kertoja päivässä. – Meillä ovat runsaat ja laadultaan hyvät pohjavesivarat, Vesikolmio Oy:n toimitusjohtaja Risto Bergbacka sanoo. Kukkia on myös pitänyt uusia, johtava seurakuntamestari Hannu Jussi-Pekka sanoo. Vuorokausikulutus on ollut 10?000 kuution luokkaa, kun otto-oikeus on 25?000 kuutioon vuorokaudessa. – Vaikka vedenkulutus huippupäivinä oli esimerkiksi Kalajoella kolminkertainen normaaliin verrattuna, pohjaveden pinnankorkeudessa ei tapahtunut radikaalia muutosta, hän jatkaa ja kertoo vedenkulutuksen tippuneen nyt jo puoleen huippulukemista. Kalajokilaakson kuuden kunnan omistaman tukkuvesiyhtiön toimitusjohtaja kertoo, että pohjaveden pinta on nyt 15–20 senttiä alempana kuin normaalisti. – Vain Lahden harjuissa on enemmän pohjavettä kuin täällä, hän tuumaa. KALAJOKILAAKSO Anne Mattila YLIVIESKA Kalajokilaaksossa ei ole pelkoa pohjavesien hupenemisesta. Siksi vedenkäyttöä ei ole ollut tarpeen rajoittaa, vaikka kesä on ollut ennätyslämmin ja -kuiva. – Vettä on saanut ja saa käyttää normaalisti, mutta metsäpaloihin emme ole antaneet sammutusvettä, hän kertoo
–?Pohjaveden pinnat jatkavat laskua luontaisessa vuodenaikaiskierrossa syys–lokakuun vaihteeseen asti, hän muistuttaa. Ennen Ylivieskan kaupunginjohtajaksi valitsemistaan Sorvisto oli Haapaveden määräaikainen talousjohtaja ja hallintojohtaja. . Jotta kasvit eivät nuupahtaisi helteellä, ne tarvitsevat runsaasti vettä. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Ensimmäiset työpäivät ovat kuluneet aikatauluja sopiessa ja kalenteria järjestellessä. Uuden työn alkaminen ei ole ainoa muutos, sillä Sorvisto perheineen on muuttamassa Ylivieskaan. Ylivieskan kaupunginjohtaja Maria Sorvisto aloitti työskentelemisen kaupungintalolla viime viikolla. Töihin tullessa Sorviston sähköpostissa odotti jo joitain hoidettavia asioita. – Kaupungissa tapahtuu paljon, esimerkkinä vaikkapa koulujen rakennushankkeet. Kauan odotetut sateet kyytipoikanaan ukkonen tavoitti Keskija Pohjois-Pohjanmaan loppuviikosta. Perjantaina puoleen päivään mennessä aluetta oli moukaroinut kaikkiaan 4?600 salamaa. Suunnitelmissa on myös tavata sidosryhmiä eli käytännössä kuntalaisia. Kasteluvinkkejä . Lievä kuivuminen ei haittaa, sillä se edistää kasvien juurten kasvua. Työ alkaa tutustumalla syvemmin niin hankkeisiin kuin kuntalaisiinkin. HEINÄKUUN LÄMPIMIEN säiden ja vähäisten sateiden vuoksi sekä pintaettä pohjavedet ovat laskeneet monin paikoin matalalle. Kastele multa kasvin ympäriltä levittämällä vesi tasaisesti kastelualueella. . Useasti ukkoset päättävät helleputken. ANNE MATTILA Emmi Tilvis YLIVIESKA Ylivieskan virastojen kesäsulku on jo päättynyt, mutta kaupungintalon käytävät ovat vielä hiljaiset. Voi olla luvassa rajujakin ukkosia, aprikoi tutkija. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Suurimmaksi osaksi ukkoset syntyvät myöhäisiltapäivänä. 020 750 4600 n Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi 3 KALAJOKILAAKSO . JUKKA LEHOJÄRVI. Sorviston ensimmäinen työpäivä oli viime viikon keskiviikkona. Vesi sitoo irtonaisen kivituhkan kiinteäksi radan pinnaksi. Se pitää maan kosteana paremmin ja tasaisemmin. Vesi on tärkein elementti radan kunnostuksessa kilpailua varten. Salamointia ja sähkökatkoja Perjantaina Pohjois-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa olivat salamarikkainta aluetta. . Pitkään jatkunut helle on luonut otolliset olosuhteet ukkosille. . EMMI TILVIS Ylivieskan kaupunginjohtaja Maria Sorvisto aloitti Uusi johtaja tuli taloon Minna Mustonen YLIVIESKA Ukkonen katkoi sähköjä. . Uusi kaupunginjohtaja Maria Sorvisto kertoo, että työntekijät palaavat arkijärjestykseen samoihin aikoihin, kun koululaiset aloittavat koulutiensä. Saattaa olla, että samoin käy tänäkin kesänä, kun säätyyppi alkaa muuttumaan. Maanantaina 6.8.2018 –?Ongelmia siitä ei ole aiheutunut, koska heinäkuussa olivat vain yhdet ravit. Niin vähennät veden haihtumista. . – Jos vettä ei sada tarpeeksi, olemme varautuneet ajamaan sitä joesta, Soronen paljastaa. Nyt elokuussa Sorvisto aloittaa työskentelyn johtoryhmän kanssa. Eläkkeelle siirtyvä edellinen kaupunginjohtaja Terho Ojanperä perehdytti Sorviston tehtäväänsä jo kesäkuussa. Vältä tukehduttamasta kasvia liialla vedellä. On parempi kastella harvemmin, mutta runsaalla vedellä kuin antaa usein vähän vettä. – Lapset aloittivat uudessa päiväkodissa, Sorvisto kertoo. –?Vuosi 2010 oli helteiden suhteen tämän vuoden kaltainen. Alue on ollut ylivoimaisesti päivän salamarikkainta aluetta, kertoo Antti Mäkelä Ilmatieteen laitokselta. Salamointia ja sadetta on alueella riittänyt. Salamat ovat näyttäviä yöllä pimeän aikaan. Hänen mukaan salamamäärä on runsas, sillä vuorokauden aika on ukkosille vielä nuori. Maa ei myöskään ime ukkosryöppyjä, vaan vesi virtaa pois pinnassa olevaa kovaa kuorta pitkin. Ukkostutkijan mukaan loppuviikko on ollut näyttävien ukkosten ja salamointien aikaa. Ilman happea juurisolut hukkuvat. Tänä kesänä tätä työtä on ollut aikaisempia kesiä vähemmän, sillä nurmikko on paikoin kuivunut ja palanut. Käytä runsaasti savimineraaleja sisältävää multaa. Pyry Vähäkangas on Ylivieskan seurakunnalla kesätöissä leikkaamassa nurmikoita. . Sorvisto kertoo, että pari viikonloppua menee muuttaessa. Suomen ympäristökeskuksen hydrogeologi Mirjam Orvomaan mukaan pohjoisen pohjaveden korkeudet vaihtelevat siten, että pienissä muodostumissa pinnat ovat paikoitellen 10–40 senttiä alle keskiarvojen ja suurissa muodostumissa 5–10 senttiä yli keskiarvojen. Kastele myöhään illalla tai aikaisin aamulla. – Myöhemminkin hänelle voi toki soittaa. Sorvisto aloittaa työnsä motivoituneena. Paikalliset ukkossateet saattavat kasvattaa vesimääriä hetkellisesti, mutta äkisti satava vesi myös haihtuu nopeasti. –?Keski-Pohjanmaalle iski 1?100 salamaa ja Pohjois-Pohjanmaalle 3?500 salamaa. Älä kastele kasvien lehtiä, sillä ne vaurioituvat herkästi. Koko kesän aikana Suomessa on iskenyt 27?000 salamaa, niistä 11?000 on lyönyt Pohjois-Pohjanmaan alueella ja 2?000 KeskiPohjanmaalla. HEINÄKUUN AJAN Maria Sorvisto oli kesälomalla ja latasi akkuja uutta työtehtävää varten. Perjantaiaamusta Ylivieskassa oli sähköttä jonkin aikaa kaikkiaan 511 taloutta. Silloin helteet päättyivät suuriin ukkosmyrskyihin. Ylläpidä tasainen kosteus. Sorvisto on koulutukseltaan oikeustieteiden maisteri. Nyt toivon runsaita sateita, jotka kastelevat radan ja täyttävät lammen ensi viikonlopun isoja kisoja varten, toiminnanjohtaja Ilkka Soronen sanoo
Lähes neljä viidestä suomalaisesta eli 79 prosenttia on sitä mieltä, että pitää. Ilmakehä toimii eräänlaisena kasvihuoneena, joka päästää auringonsäteet maanpinnalle, mutta estää auringonsäteiden heijastumista pois ilmakehästä. Kun kaasut lisääntyvät, kasvaa myös maapallon keskimääräinen lämpötila. Raportin valmisteluun on osallistunut 450 kansainvälistä tieteentekijää yli 60 maasta. Pääkirjoitus Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Yle teetti taloustutkimuksella kesäkuussa tutkimuksen, jossa selvitettiin, pitäisikö valtion tukea koko maan asuttuna pitämistä. Lopetettuja kauppoja, tyhjiä kyläkouluja, ränsistyneitä nuorisoseuran taloja, nurmettuneita urheilukenttiä, hylättyjä maatiloja. Mieluummin manailen leikkisästi Suomen kesäsäätä, kuin luen kuinka monta ennenaikaista kuolemaa mikäkin helleaalto on aiheuttanut. Viikonlopulle Etelä-Espanjaan oli luvattu jopa 45 asteen lämpötiloja. Sen paremmin kolmen viikon helleputkikaan ei todista sitä, että ilmastonmuutos olisi alkanut näkyä käytännössä. Tällaista lämpötilaa ei pysty oikein edes kuvittelemaan. Silti ajattelin ottaa esiin vielä yhden näkökulman. Toki osa taloista oli kunnossa edelleen, mutta niistä näki niiden olevan lähinnä kesämökkikäytössä lomalaisten ilona. Onneksi. Silloin tavallistakin suurempi varovaisuus ja liikennesääntöjen kunnioittaminen on paikallaan. Navigaattori on varsin pätevä laite löytämään vaihtoehtoisia seikkailureittejä. Kun tietää, millaisin ponnistuksin nuo hirsirakennukset on sen ajan työvälineillä tehty, niiden surkea tila säälittää. Loppupeleissä kyse ei kuitenkaan ole vain siitä, millainen sää omalle lomalle sattuu ja kärsiikö pihanurmikko kuivuuden takia. Monella pikkukylällä entiset loiston ajat näkyivät, mutta olivat kaukana takana. Sanopa se. Lähes jokaisessa järvien välisessä virtapaikassa on vanha mylly. Tiedot löytyvät maailman ilmaston tilaa kuvaavasta vuosiraportista. Suomessa kuumuuden kanssa ei välttämättä osata toimia järkevästi, vaan rynnätään terassille juomaan kaljaa hepenissä ja ilman paitaa. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimituspäällikkö Liisa Ängeslevä Toimittajat Pirjo Kunelius (toimitussihteeri), Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila, Juhani Rintakumpu ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO Liisa Ängeslevä 6.8.2018 Koulut alkavat tällä viikolla lähes kaikissa Kalajokilaakson alueen kunnissa tämän viikon torstaina. Aikana, jolloin sähköä ei ollut eikä maamoottoreitakaan, mylly pyöritti jauhojen lisäksi usein myös sahaa. Tuo tutkimus tuli mieleen, kun ajelimme viime viikolla vähän epätavallista reittiä Itä-Suomesta Keski-Suomeen. Ruokailussa on ehkä opeteltu käyttämään myös veistä haarukan kaverina. Ihastun aina vanhoihin rakennuksiin, niiden tarkoituksenmukaisuuteen ja harmoniaan. Moni kylä tuolla järviseudulla herääkin edes kesäksi eloon, vaikka talvella on hiljaista. Enempää tälle aikavälille ei oikein mahtuisikaan. Vanhemmista lähestulkoon kaikki ne, joiden lapsi kulki kävellen kouluun, harjoittelivat koulureittiä yhdessä muutamia tai useita kertoja. Itsenäiseen polkupyöräilyyn valmiuksia koettiin olevan hieman alle yhdeksänvuotiaana ja joukkoliikenteellä kulkemiseen hieman yli yhdeksänvuotiaana. Monia taitojakin on harjoiteltu ja niinpä kengät menevät jalkaan ja lähtevät jalasta sujuvasti. Viime talven kylmyys ja lumisuus ei todistanut, että ilmastonmuutos on valetta. Veitsi Ihastun aina vanhoihin rakennuksiin, niiden tarkoituksenmukaisuuteen ja harmoniaan. Valitettavasti tämä näkyy varsin huonosti aluepolitiikassa ja tavallisen ihmisen arjessa, sillä väki pakkautuu yhä tiiviimmin pääkaupunkiseudulle ja muutamiin kasvukeskuksiin. Tuli mieleen kymmenvuotiaan kysymys, mitä noilla päreillä sitten tehdään. Vaikka Suomenkin keskilämpötilat ovat nousussa, emme todennäköisesti joudu koskaan kokemaan moisia lämpötiloja kotimaan kamaralla. Koululaisten tulo liikenteeseen vaatii myös muilta tielläliikkujilta tarkkaavaisuutta. Lähes jokaiselle ekaluokkalaiselle hankitaan varmaankin reppu ja ehkä myös jotain kouluvaatteita. Silti meidän nuorempien sukupolvien olisi hyvä tietää, mistä kaikki hyvä on lähtöisin. Kehitys kehittyy. 4 Maanantaina 6.8.2018 . ITSE OLEN nauttinut tämän kesän lämpötiloista Suomessa. Silti nämä hylätyt kylät saavat nostalgikon surulliseksi. Se on ymmärrettävää, kun ottaa huomioon, että Suomessa koettiin Ilmatieteen laitoksen mittaushistorian kaikkien aikojen lämpimin heinäkuu. Aloituspäivä on jännittävä varsinkin niissä perheissä, joissa perheen pikkuinen kasvaakin yhtäkkiä koululaiseksi. Toisinaan kohdalle sattuu päivänpaistetta ja perhosia, toisinaan nollakeleissä vietetty juhannus. Ne ovat kiehtovia rakennuksia, vaikka kivet eivät enää jauha eivätkä rattaat pyöri. Emmi Tilvis emmi.tilvis@kalajokilaakso.fi Ruumisarkkuhelteet Kolumni. Nytkin monelle todellisuutta on ollut huoli oman tai läheisen terveyden vuoksi. Pienellä ihmisellä on niin monta mietittävää asiaa koulun alkaessa, että turvallisen reitin on hyvä olla selkeänä mielessä. Kasvihuonekaasuilla tarkoitetaan kaasuja, jotka voimistavat ilmakehän kasvihuoneilmiötä. Korkeat lämpötilat lisäävät kuolleisuutta etenkin maissa, joissa kuumuuteen ei ole totuttu. Liikennesääntöjen noudattaminen lisää paitsi turvallisuutta myös turvallisuuden tunnetta. Tärkeintä valmistautumista koulun alkamiseen on tietenkin se, että koulumatkan kulkemista on harjoiteltu jo valmiiksi. Tietysti jokaisella on oikeus pyrkiä kohti parempaa, jos kotikylä ei tarjoa edes kohtuullista toimeentuloa. EN TARKOITA, että ihmisten pitäisi jäädä historiansa vangiksi. Ennätyksellisiin lukemiin ovat nousseet esimerkiksi metaanin ja hiilidioksidin pitoisuudet ilmakehässä. Koululaiset liikenteeseen Vanhemmista lähestulkoon kaikki ne, joiden lapsi kulki kävellen kouluun, harjoittelivat koulureittiä yhdessä muutamia tai useita kertoja. Myllärit ja sahurit ovat jo poistuneet keskuudestamme, mutta noita hienoja rakennuksia seisoo edelleen hylättyinä, aikaa uhmaten. Pieniä sorapintaisia kyläteitä järvirikkaalla seudulla mutkitellessa ohitimme muutamiakin kyläpahasia, joista väki oli kaikonnut leivän perässä muille maille. LIIKENNETURVAN teettämän kyselyn mukaan vanhemmat arvioivat lasten olevan valmiita liikkumaan itsenäisesti jalkaisin hieman yli 7-vuotiaana. Sahatavaraa tarvittiin aina. Vuodet ovat harvoin veljeksiä, koska keleihin vaikuttavat lukuisat eri tekijät. Lapsen valmiudet toimia liikenteessä kehittyvät pikkuhiljaa. Tänä kesänä helteistä on puhuttu mediassa ja myös ihmisten kahvipöydissä ehkä enemmän kuin koskaan. Ilmastoraportin mukaan maapallon keskilämpötilat ovat nousseet yhtä matkaa ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuuksien kasvamisen kanssa. Kun aikuinen noudattaa liikennesääntöjä, noudattaa niitä myös lapsi. Sitä varten kesäisin järjestetään pitäjäpäiviä ja erilaisia kylätapahtumia. Järviseudulla väki on ollut kekseliästä. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 6.8.2018 . Koko maa asuttuna P. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että 36 on sellainen lämpötila, jossa olo alkaa tuntua ihan mahdottoman tukalalta. Liikenneturva muistuttaakin vanhempia siitä, että koulumatkan riittävä harjoittelu ja kertaaminen myös ensimmäisten koulupäivien jälkeen kannattaa. Leipää saa kaupasta ja lautaa K-Raudasta. SE EI enää selity sattumalla, että koko maapallon neljä lämpimintä vuotta on koettu vuoden 2014 jälkeen. Kouluun on pitänyt varautuakin monin tavoin. Tärkeässä roolissa siinäkin ovat aikuiset ja heidän esimerkkinsä. Itse alan olla jo kyllästynyt jatkuvaan vaahtoamiseen helteistä. Tulos oli häkellyttävän selvä. On hyvä jo nyt tiedostaa se, että liikkujia on paljon ja isoissakin ryhmissä. Jos kengännauhojen sitominen ei käykään ihan vaivattomasti niin tarrat kengissä helpottavat pukemista. Yksi tällainen on Vähäkankaan Wanahat Wehkeet –tapahtuma, joka oli taas viikonloppuna. Helle ei tarkoita vain rantaelämää ja rusketusta, varsinkaan tulevaisuudessa. Mittauksia on tehty vuodesta 1880. Myllyjä ja vesivoimalla pyöritettyjä sahoja ei enää tarvita
Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen on perustavanlaatuinen osa organisaation palvelun laatua ja menestystä ylipäätään. Kansanäänestyksen toteuttamisesta tukee myös se, että hallituspuolueilla on vain vajaan 40?%:n tuki kansalaisten keskuudessa ja eduskunnassakin uudistusta tukee hyvin niukka enemmistö kansanedustajista, tai ehkä ei enää sitäkään. Näin varmistetaan, että syntyy tervettä yhteistyötä, jossa inhimillisen moninaisuuden voima vaikuttaa yhteisten pelisääntöjen mukaisesti. Ja jos maailmalla yleistyisi globaalisti käsitys, että metsät ovat maailman keuhkot ja jätettäisiin tuulten haltuun ainavihannat, ikivihreät ja kesätuulten lehdittämät metsät ihmiskunnan toivoksi eikä maailmanlopun merkeiksi. Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Toisaalta, se on jokaisen työntekijän oma hyvin henkilökohtainen asia ja myös hänen velvollisuus. Hyvää ja iloista töihin paluuta teille kaikille näin kuuman kesän jälkeen! Franz Schnider Kouluttaja, kehonkielen asiantuntija Emme ole kaikki samanlaisia. Mitä siitäkin tulisi, jos läntisen maailman naiset saisivat samassa määrin jumalaisen tuoksun tuoksutuksen. Lopussa kyse ei ole enää pelkästään tiimistä tai työyhteisön ilmapiiristä, vaan ennen kaikkea siitä ”lopputuotteesta” eli asiakkaan, potilaan tai autettavan tyytyväisyydestä ja menestymisestä. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Työntekijän työhyvinvointi rakentuu esimerkiksi siitä, että hän järjestää oman yksityisen elämän, huolehtii omasta terveydestä ja asettaa omat henkilökohtaiset rajansa. uudistuksista ovat. uudistuksia vielä kertaalleen. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Vaihtoehtoisena kysymyksenä tulisi olla se, että haluavatko kansalaiset nykyisen SoTe -palvelutuotannon ja paikallishallinnon ongelmakotien ja pullonkaulojen selvittämistä niiden poistamiseksi ja palvelutuotannon kehittämistä kansalaisia paremmin palveleviksi. Kun uudistuksen ja asian tilanne on edellä kerrotun kaltainen, niin se tarjoaa oiva tilaisuuden kysyä kansalta sitä, mitä mieltä kansalaiset tietämyksensä pohjalta em. Mika Waltarin kirja Sinuhe egyptiläisen kauppias ja bisnesmies Kaptah omassa yksinkertaisuudessaan puhkesi itkuun nähdessään Libanonin valtavat sademetsät ajatuksella ”kuinka paljon rahaa puitten mukana tyhjän panttina tuulen huojuttamana haaskaantuu.” Onhan puut esteettisestikin mahtavia ja jopka rungon ylvässä latvassa on vapaa kasvun mahdollisuus. asiasta tulisi tehdä niin pian kuin mahdollista olevien valmisteluvoimien suuntaamiseksi uudella, jo olevia rakenteita korjaavalla ja uudistavalla tavalla jos kansa olisi asiasta vanhojen rakenteiden kehittämisen kannalla. Kun SoTe – paikallishallinnon kehittämiskesi tulisi kuitenkin jotain tehdä, mutta mitä. Asiahan on niin, että tervatuotannolla Suomi vaurastui niin, että Krimin sodan aikoihin 1853–56 Pohjanmaan kaupungit keisarillisen Venäjän yhteydessä olivat, kuten Raahe, Oulu ja Kokkola, niin hyvän talouskasvun saumassa, ettei Suomi sen jälkeen yltänyt samaan, kun englantilaiset pommittivat, polttivat ja tuhosivat Oulun ja Raahen kaikkine laivoineen ja tervatynnyreineen (50?000–60?000 kussakin kaupungissa) maan tasalle ja Kokkola oli Venäjän Krimin sodan ainoa taistelupaikka, jossa Venäjä sai voiton. Siinä olisi akaasiapuuvarasto alta aikayksikön totaalisesti loppu. Tiimityö ei ole kapea polku vaan leveä tie, jossa jokaiselle on tilaa, jokainen voi tarpeensa mukaan hidastua tai kiihtyä, ohittaa muita tai pysähtyä hetkeksi. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi OLOMALAN RIKKAAT saivat uuden päällysteen tiehen mutta Niemelänkyläntie on kuin siperialainen kolukärrytie koloineen, kuoppineen, kraatereineen, paikkauksineen.Terveisin jokapäiväset pitkänmatkan työssäkolistelijat. Kukaan ei ole uskottavasti pystynyt vakuuttamaan sitä, hillitsevätkö uudistukset kulujen kasvua, paranevatko ja tasapuolistivatko palvelut, turvaako uudistus tasapuolisesti palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden, eikä sitäkään miten käy uudistuksen toteutuessa palvelujen käyttäjien asiakasmaksujen. NYT KUN Ylivieskassa tehdään tietöitä, niin samalla voisi tehdä kevyenliikenteen väylää Savontien varteen. Kansanäänestyksen toteuttaminen em. Pääasia on, että tiimi on menossa samaan suuntaan tähdäten yhteisiin tavoitteisiin. Liioiteltu, teennäinen ja epärealistinen tiimihenki voi rajoittaa merkittävästi työntekijän persoonallisuutta ja heikentää yhteisön inhimillisyyttä. Viimeistää kansanäänestys asiasta tulisi suorittaa kevään eduskuntavaalien yhteydessä, jos ei jo aiemmin. jotka ovat hyödyntämättä. Organisaation puolesta työhyvinvoinnin rakentamiseen kuuluu muun muassa tiimijäsenten työotteiden, kohtaamistapojen ja eri näkökulmien kunnioittaminen. Monissa tilanteissa nämä säännöt eivät valitettavasti varmista tuotteen tai palvelun hyvää laatua, vaan päinvastoin johtavat työntekijöiden kapeaan putkikatseeseen ja sen mukaiseen puolihuolimatomaan toimintaan. Kun SoTe -maakuntauudistus siirtyy ennakoidusti vuodella, ehkä enemmänkin, niin on syytä fundeerata ko. Semminkin kun tutkijat ovat löytäneet ja todenneet muun muassa Amatzonin sademetsien lääkekasvien kattavan tautikirjan alkaen syöpälääkkeistä jne. Suomen terveydenhuolto on erään tutkimuksen mukaan puutteistaan huolimatta todettu maailman parhaaksi ja kustannustehokkuudeltaan huippuluokkaa olevaksi. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Veli Pohjosen kirjoitus Kalajokilaaksossa 30.7.2018 ”Metsän arvoketjua kannattaa hakea” antoi aihetta muutamaan replikointiin. Se, että sahatavara ja sellu myöhemmin elvyttivät metsätaloutta ei ollut yksinomaan hyväksi, koska teollisuusaste oli alhainen kun jalostusaste puutavaralle oli samoin alhainen. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Yhteiset pelisäännöt ja samasta köydestä vetäminen ovat onnistuneen tiimityön kulmakiviä. Voidaan esimerkiksi ottaa Pohjois-Afrikan valtiaiden Tunisian ja Marokon kulttuurin tapa valmistaa abassiapuusta savu-höyry-kylpyjä biologisessa iässä oleville naisille joka kuukausi. Kansalaisilta pitäisi yksinkertaisesti kysyä heidän äänestysajankohdan tietämyksensä pohjalta sitä, tukevatko he valmistelussa olevaa SoTe – maakuntauudistuksen toteuttamista, vai eivät. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Se että se nykyisin on erilaisten kemiallisten prosessien avulla mahdollistaa tuotteita, jotka noviiseina lyövät läpi markkinatalouden huiput mitä erilaisemmissa hyödykkeissä kuten kirjoittaja mainitsema grateeni on varmasti käänteentekevä keksintö. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Tämä vaihtoehto siksi, että mm. Taina Tanska Kokkola Puut kaikki heidän vihreytensä Kirjoittaja muistuttaa, että metsät ovat maailman keuhkot. Toisaalta, hyvän ilmapiirin luominen ja ylläpitäminen on koko organisaation tehtävä. Samankaltaisia vaikutuksia syntyy myös silloin, kun ohjeista tehdään ”kiveen hakattuja” sääntöjä. Nousevatko asiakasmaksut ja kuinka paljon. Siinäpä on miljardien eurojen kysymys kansalaisille ja päättäjille. Tämän sodan seurauksena tuli massiivinen taantuma koko Suomen talouselämälle. Hallituksella ja kansanedustajilla tulisi olla sen verran munaa, että eivät tee päätöksiä joiden kokonaisvaikutusta kansakuntaan ja kansalaisiin he eivät tunne eivätkä tiedä, eivät edes suuntaa. Kansalta siksi, että kansalaisethan ovat mahdollisesti toteutuvien uudistusten jälkeen palvelujen käyttäjä ja maksaja, veroina ja palvelumaksuina. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme kaikki samanlaisia. Yhtä lailla siihen kuuluu työntekijän oman persoonallisuuden kohtuullinen ja työpaikkaan sopiva avautuminen. Sillä lailla työnilo säilyy, palvelu sujuu ja asiakkaat kiittävät. Heikki Häyrynen Nivala Tarvittaisko SoTe – maakuntauudistuksesta kansanäänestys. Kuitenkin on hyvä kyseenalaistaa jatkuva kasvun ja jatkuvan rikastumisen trendikkyys. Vai käykö meille kuin Roope Ankalle, että jää jäljelle vain valtava raha-arkku planeetan hiipuvalle elämälle. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. www.kalajokilaakso.fi Kahvihetki työpaikalla paljastaa hyvin, mistä yleisesti koostuu työyhteisö: monista yksilöistä, monista eri näkökulmista ja vakaumuksista, tavoista, vahvuuksista ja heikkouksista. MARKKU JOKELA Nyt kun tiedämme, että kukaan ei tiedä, eivät kansalaiset eivätkä ne joiden tulisi tietää eli päättäjät, mitä mahdollinen SoTe maakuntauudistus tuo tullessaan jos uudistukset toteutuisi. Tämä moninaisuus on jokaisen organisaation sekä suuri etu että myös jatkuva haaste. 5 Maanantaina 6.8.2018 . Pitkästi kohti Nivalaa. Työntekijän vapaus on silloin pois ja samalla yleensä myös hänet vahvuudet, suuri osa hänen ammatillisesta osaamisesta ja hänen kyky tehdä tiimityötä. Lähetä viesti numeroon 173521 Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä
KALAJOKILAAKSO Kalajokilaakso HELSINKI Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan Lidl Suomi ilmoittaa vetäneensä myymälöistään pois myynnistä varotoimenpiteenä erän basilikalla maustettua tomaattimurskaa. Tällä konstin vältät ikäviä yllätyksiä. Pankkikortilla nostettiin välittömästi rahaa ja yritettiin jonkin ajan kuluttua ostosta vielä toisesta kauppaliikkeestä. Ylivieskalainen Kalevi Anttila kertoo tekevänsä paljon perinteisiä töitä, kuten tuohikontteja ja virsuja. Vilja Erkkilä osallistuu tapahtumaan myymällä arpoja Vähäkankaan koulun edustalla. Erkkilän mukaan keskeistä tapahtumassa on se, että kyläläiset kokoontuvat yhteen juttelemaan ja tapaamaan toisia. YLIVIESKAN KESKUSTASTA on Vähällekankaalle yhdeksän kilometriä. Halkojen heittäminen saunanpesään osoittautui haastavaksi lajiksi. Samainen porukka on tehnyt vastaavia temppuja viikon aikana lähinnä Pohjanmaan alueella muun muassa Kannuksessa ja Seinäjoella. – On mukavaa, että kylät säilyvät elinvoimaisina. Tänä vuonna mukana oli myös kehräysja tuohityönäytöksiä. Jälkiraivaus jatkui aamuun saakka. POLIISI KIINNITTÄÄ kansalaisten huomiota erityisesti kaupan kassajonoissa ja kassan pankkikortinlukijaa käyttäville, jotta vastaavia tapauksia pystytään välttämään. Ulkomaalaistaustainen huijariporukka tavoitettiin Nivalassa ja heidät otettiin kiinni pian tapahtumien jälkeen. Heikki Vähäkangas kertoo, että tapahtuma halutaan pitää hillittynä ja tarpeeksi pienimuotoisena. –?Tilanne jatkui siten, että liikkeen ulkopuolella porukka puhutteli kyseistä asiakasta saaden siinä yhteydessä vielä jollakin tapaa haltuunsa asiakkaan pankkikortin. Pääjärjestäjänä on Vähäkangas-Pylväs kyläyhdistys. Asumaton talo tuhoutui tulipalossa Oulaisissa Emmi Tilvis YLIVIESKA Aamuinen sade on vaihtunut auringonpaisteeseen ja väkeä on runsaasti liikkeellä. VähäkangasPylväs kyläyhdistyksen puheenjohtaja Petri Vähäkangas vahvistaa, että tapahtuman ei ole tarkoitus kasvaa turhan massiiviseksi. Pois myynnistä vedettävän erän tuotteita voi palauttaa Lidl-myymälään, jossa tuotteen hinta hyvitetään. Tuotetta on myyty Italia-teemaviikon aikana 28.6. Tuohesta syntyy myös allergisille ja sairaalaan vietäviksi sopivia ruusuja. Rentoa menoa kylätiellä Wanahat Wehkeet Kylätiellä . Tämän matkan 17-vuotias Vilja Erkkilä kulkee arkisin bussilla lukioon. EMMI TILVIS Wanahat Wehkeet kylätiellä -tapahtumaan tullaan näkemään ihmisiä Minna Mustonen HAAPAJÄRVI Pankkikortteja ja tunnuslukuja on päätynyt huijareiden haltuun. . . Petri Vähäkangas kertoo, että suosittu kotieläinpiha tuli takaisin parin vuoden tauon jälkeen. Kauppaketju toteaa, että muut Italiamomerkin tomaattimurskat, muut erät ja muut kauppaketjun myymät tomaattimurskat ovat turvallisia käyttää. Ylivieskalainen Jeeli Vähäkangas onnistui kuitenkin heittämään halon saunanpesään. Pylvääläisen mukaan Suomen suveen mahtuu monia kyläjuhlia, joissa on mukava vierailla. Tuohesta voi Anttilan mukaan tehdä melkein mitä vain. Parkkipaikalla Heikki Vähäkangas viittoo, että hänen pihalleen voi pysäköidä autoja. – Nyt näyttää olevan suunnilleen saman verran porukkaa kuin viime vuonnakin, Petri Vähäkangas sanoo. –?Kun käytät PIN -koodia, niin varmista toimenpide siten, että muita ”silmiä” ei ole lähietäisyydellä ja peitä mahdollisuuksien mukaan näkymä tunnuslukua laittaessasi. – Paljon näkyy myös uusia kasvoja, Erkkilä kertoo. Kesällä matka taittuu myös skootterilla. Kysymyksessä on Italiamo basilikalla maustettu tomaattimurska (Polpa di pomodoro con basilico), jossa parasta ennen päiväys on 31.12.2020. Osallistujia tulee silti runsaasti myös muualta. Kyseinen erä saattaa muualla Euroopassa saatujen asiakaspalautteiden perusteella sisältää muovinpalasia. Heikki Vähäkangas pitää tapahtumaa piristysruiskeena kylälle. Hänen mukaansa lisäkäsiä tarvitaan aina. Tapahtuma järjestettiin lauantaina viidettä kertaa. Tapahtuma on järjestetty joka kerta elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. . . Evira: Muoviepäily tomaattimurskassa Tiina Ojutkangas OULAINEN Asumaton rintamamiestalo tuhoutui tulipalossa Oulaisissa perjantain vastaisena yönä. Lidlin mukaan Suomessa ei ole saatu palautetta tuotevirheestä, mutta varotoimenpiteenä tuote poistettiin myynnistä. Lummukassa järjestettiin pihakirppis. Ohjelmassa oli muun muassa ratsastusnäytös. Pankkikorttihuijareita liikkeellä ainakin Haapajärvellä ja Kannuksessa?. Asianomistaja huomasi onneksi pankkikortin katoamisen ja ehti kuolettaa pankkikortin ja sen johdosta pankkikortti ei enää kelvannutkaan toiseen liikkeeseen, kertoo rikoskomisario Simo Alanko. 6 Maanantaina 6.8.2018 . Pylvään kylätalon taidekahvilassa oli vanhojen talojen esittelyä, kanteleensoittoa ja senioritanssia. . lähtien kaikissa Suomen Lidl-myymälöissä. Vähäkankaan koululla oli myös kehräysnäytös, ritsantekotyöpaja ja kantelekonsertti. Samoin erilaiset outojen henkilöiden puhuttelut liikkeiden ympäristössä esimerkiksi ulkomaankielellä saattavat olla viitteitä siitä, että samassa yhteydessä yritetään viedä omaisuutta petollisella menettelyllä, varoitellaan Oulun poliisilaitokselta Haapajärven tutkintaryhmästä. Haapajärvellä perjantai-iltapäivänä kolme henkilöä kävi kahdessa kauppaliikkeessä urkkimassa ja seuraamassa kassalla maksavien ihmisten pankkikortin tunnuslukuja. Timo Pylvääläinen perheineen Ylivieskan Niemelänkylältä osallistuu tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Pohjanmaan ja Oulun poliisilaitos tekevät asiassa yhteistä tutkintaa. – Mielikuvitus on rajana, Anttila sanoo
Haapasaari ja Hukka ovat rahjankyläläisiä ja Lyly asuu Kokkolassa. Kiminkinen toimii Saarijärven terveyskeskuslääkärinä, minkä lisäksi hän kirjoittaa kirjoja ja esiintyy erilaisissa tapahtumissa. 7 KALAJOKILAAKSO . Hänen mukaansa kalajuhlilla tiedetään, että ravinto tulee merestä ja maasta. Miehistöjen tehtäväksi jäi lähinnä jälkisammutus. Ilmaisen tapahtuman kävijämäärää on vaikea arvioida, mutta liikenteenohjaajat kertovat, että autoja oli huomattavasti enemmän kuin aikaisempina vuosina. Helvi Rajaniemen mukaan noin 60 henkilöä on mukana talkoissa. Rahjan kalajuhlien kaltaisilla kyläjuhlilla Kiminkinen kokee olevansa omimmillaan. Sirkka-Liisa Haapasaari (vas.), Irmeli Lyly ja Kaarina Hukka kertovat työn sujuvan joutuisasti tällä porukalla. Vettä oli lattialla joitakin senttejä. – Serkkupoika vaimoineen houkutteli mukaan, Irmeli Lyly kertoo. EMMI TILVIS Rahjan kalajuhlat järjestettiin sunnuntaina jo 33. Silloin luennointipaikka oli Hiekkasärkillä. Niinikään soppaan laitetaan laktoositonta kermaa. Keittoresepti on muunnos perinteisestä rantakalasopasta. – Täällä on käyty toistakymmentä kertaa, sanoo Riitta Siermala. Lukuisat paikalliset yritykset sponsoroivat tapahtumaa. Tapahtuman järjestävät Rahjan Kyläyhdistys, Rahjankylän Kalastajainseura ja Rahjan Nuorisoseura. Siermalat arvioivat, että tänä vuonna paikalla on enemmän ihmisiä kuin yleensä. Rahjan Kyläyhdistyksen puheenjohtajan ja sihteerin Helvi Rajaniemen mukaan järjestelyt rullaavat rutiinilla, ja kalaa myydään niin kauan kuin sitä riittää. Ukkonen hyppyytti pelastuslaitosta Nivalassa so T ajokila akso Tilaa K laa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo k kso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa K lajokila akso Tilaa Kalajo kilaaks Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo akso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa alajoki laakso Tilaa Kalajo kilaak Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalaj aakso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaa o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kal ilaakso Tilaa Kalajo kilaaks o Tila a Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kila so Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Ka kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Ti aa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo ki kso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa K okilaak so Tilaa Kalajo kilaaks o T laa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo k aakso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa ajokila akso Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo laakso Tilaa Kalajo kilaaks o Tila alajoki laakso Tilaa Kalajo kilaaks Tilaa Kalajo kilaaks o Tilaa Kala kilaaks o Tilaa Kalajo kilaaks o Til Kalajo kilaaks o Tilaa Kalajo kilaak K lajokila akso Tilaa Kal il akso T Tilaa itsellesi Kalajaska – ja pysyt perillä alueesi asioista! Soita 020 750 4600 Emmi Tilvis KALAJOKI Aurinko helli Rahjan satamassa pidettyjä kalajuhlia. elokuuta PIRJO KUNELIUS Päivän kuva Tämä pesue viihtyy Kalajoessa. Irmeli Lyly edustaa niin sanottuja ulkorahjalaisia. Tästä reissusta viisastuneena Kiminkinen on pakannut tällä kertaa mukaansa myös uimahousut ja pyyhkeen. Talkoihin Lyly osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Vehnäjauho on vaihdettu maissijauhoihin, jotta kalasoppa sopisi myös gluteenittomille. AUTOJONOT ylettyivät parhaimmillaan Kalajoen ja Kokkolan välillä kulkevalle valtatielle 8 saakka. Salamaniskuista tuli myös yksi automaattihälytys, joka osoittautui kuitenkin vikailmoitukseksi. Lohisopan aineksia oli varattu noin 350 keittolitraa varten. EMMI TILVIS. – Herrat huolehtivat kyllä itsestään, joten minun pitää olla tavallisen kansalaisen puolella, Kiminkinen sanoo. – Pekan työ on antanut ihmisille lisää elinvuosia, Kiminkinen kertoo. Kiminkisen mielestä lääkäreiden pitäisi pitää enemmän meteliä terveysasioista. Siermalat tulevat kalajuhlille näkemään tuttuja. Maanantaina 6.8.2018 Vielä on sorsilla hetki aikaa polskia rauhassa, koska sorsanpyyntiaika alkaa 20. Kalajuhlien soppa pysyttelee uskollisena esikuvalleen, sillä perunoita keittoon ei tule vieläkään. Tänä vuonna Rahjan satamaan veti kalan lisäksi tv:stä tuttu maalaislääkäri Tapani Kiminkinen. Hän arvostaa esimerkiksi Pekka Puskan työtä suomalaisten valistajana. Pylkönperällä paloi maastoa jonkun verran, mutta jo rankkasade sammutti palon liki alkuunsa. Kiminkinen on huolissaan siitä, että köyhät sairastavat enemmän kuin hyväosaiset. Pelastuslaitokselta kävi paikalla sammutusauto ja säiliöauto. – Ennen soppaan ei laitettu kermaa eikä perunoita. –Lääkärin työ on ikkuna ihmiselämään ja kyläjuhlat ovat ikkuna siihen, mistä eletään. – Mukaan mahtuu ihmisiä myös naapurikyliltä. Risto Puolimatka NIVALA Ukkonen sai Nivalassa pelastuslaitoksen liikkeelle perjantaina kolmeen kohteeseen. Nykyään Kokkolassa asuva Irmeli Lyly on kotoisin Rahjankylältä ja viettää siellä nykyisinkin kesät. – Uskomuksia saa toki olla, mutta vakavissa sairauksissa ei kannata luottaa uskomushoitoihin. Kiminkisen mukaan yksi lääkärien tehtävä on olla reilusti tieteen puolella. Kiminkinen kertoo käyneensä Kalajoella aiemminkin. Palolaitoksen yksiköt kävivät pumppaamassa ja imuroimassa vettä hammashoitolan puolelta kellarista. Riitta ja Päiviö Siermala saapuivat kalajuhlille Kalajoen Torvenkylältä. Terveyskeskuksessa rankkasade aiheutti vesivahingon. Ilmatieteen laitos arvioi, että Nivalassa tuli vettä perjantaina aamulla lyhyessä ajassa 15–20 milliä. Palo alkoi salamaniskusta. kerran 350 litraa soppaa Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen haluaa puhua ihmisille terveyteen liittyvistä asioista
Synnyinkylän ympäristö ja muistot saivat palaamaan tänne. PÄIVÄN OHJELMAAN kuului muun muassa puheenvuorot viljelykasvien arvokkaasta monimuotoisuudesta, ötökkänäkökulmasta sekä maaseudusta ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Hän toimii tällä hetkellä historian, yhteiskuntaopin ja fi losofi an lehtorina Mäntsälän lukiossa. Silti täällä toimii yhä kymmenkunta aktiivista maataloutta. Eira Ainalinpää perusti ateljeepaikan synnyinseudulleensa Karsikkaalle.. –?Sain puheenvuorojen pitäjät tänne kyselemällä, miten tällainen maaseutuympäristössä pidetty seminaari kiinnostaisi ihmisiä. Ei ole enää koulua, kauppaa tai nuorison hengauspaikkaa. –?Minun on pakko aloittaa puheeni lauseella: Muinaisen Egyptin aikaan, hän naurahtaa. Tapahtuman teema ja sen yhteydessä järjestetty yhteisnäyttely kantoivat nimeä Aikansa ytimessä. Kannattavan kasvuympäristön lisäksi hyvät kulkuyhteydet sekä ympärillä oleva riista-alue houkuttelivat ihmiset jäämään seudulle. –?Halusimme, että teema tulisi moniulotteisesti ihmisille esille. Karsikkaalla pohdittiin kestävää kehitystä Tapahtuman yhteisnäyttely oli vanhassa heinäladossa, joka oli uudistettu latoateljeeksi. Ainalinpää on valmistunut kuvataiteilijaksi Lapin yliopistosta sekä luonnon maantieteilijäksi Oulun yliopistosta. –?Nämä molemmat yhdistyvät väitöstutkimuksessani, jonka olen sijoittanut maaseutuympäristöön. –?Nyt Karsikas on kuitenkin vuosien saatossa hiljentynyt. Maatalous nojautuu tällä hetkellä fossiilisten polttoaineiden käyttöön sekä koneiden ja peltojen kasvamiseen. Se, miksi ihmiset ovat päätyneet myöhemmin asettumaan Karsikkaalle, on sama syy kuin Egyptissäkin: ilmiömäinen maaperä. Tapahtuma pyrkii nostamaan esille erityyppisiä ympäristöjä, eliölajeja ja ajankohtaisia ympäristöteemoja. Näyttelyssä käytetyt materiaalit olivat kierrätettyjä, kuten Ainalinpään veistoksissa olleet ympäristöjätemetalli, vuolukivi, haavan lehdet sekä vanhat viljasäkit. Katonrajassa (vas.) näkyy yksi Ainalinpään taideteoksista, Peitetty elämä. Mikäli se ei riitä, tulemme tarvitsemaan käsiä, jotka tekevät työt, Leiviskä kertoo. 1974) on perustanut vuonna 2013. –?Kaikki alkoi Egyptistä, kun ihmiset viljelivät jokilaaksoissa. KALAJOKILAAKSO Roosa Sarajärvi HAAPAVESI Haapaveden Karsikkaalla, yksityisessä Repunpään taidearboretumissa, järjestettiin perjantaina ARS HETKI... Ulkomailla olen ollut mukana muun muassa International Floral Art -nimisessä kirjaprojektissa. Taidearboretum on hänen kesäasuntonsa ja ateljeepaikkansa. Pihalla sijaitseva vanha heinälato oli uudistettu ja nyt se toimi yhteisnäyttelyn tilana. –?Mietin paljon PohjoisPohjanmaan merkitystä itselleni. –?Tulevaisuudessa väistämättömästi eteen tulee ilmastonmuutos. ROOSA SARAJÄRVI Maaseudulla saatetaan tarvita tulevaisuudessa töitä tekeviä käsiä ” Asiantuntijat käsittelivät maaseutuympäristön kestävää kehitystä monesta eri näkökulmasta. Tarvitsemme öljyä, mutta sitä on saatavilla vain rajallisesti. Lisäksi noin 50 vuotta eteenpäin mentäessä voimme tarvita ihmisten työvoimaa. nen II -tapahtuma. Yhteisnäyttelyissä hän on ollut paljon mukana niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Leiviskä uskoo, että tämän ilmiön syinä ovat ainakin Suomen elinkeinopolitiikan epäonnistunut ajankohta kehittämiselle sekä muuttoliike kasvukeskuksiin. Vuonna 2011 hänen väitöskirjansa käsitteli aihetta Pohjoisja Itä-Suomen elinkeinojen kehittäminen suomalaisen yhteiskunnan murroksessa; Suurten puolueiden elinkeinopolitiikka 1950-1970. ARS HETKI...nen on eikaupallinen, vapaaehtoistoimijuuteen perustuva ympäristöja kulttuuritapahtuma, jonka Eira Ainalinpää, (s. MAASEUDUSTA ENNEN, nyt ja tulevaisuudessa puhui Janne Leiviskä. 8 Maanantaina 6.8.2018 . Sen pihaan rakennetussa puutarhassa kasvaa tällä hetkellä 300 kasvilajia, joiden parissa hän tekee muun muassa päiväperhosten laskelmia ja pölyttäjätutkimuksia. Lopulta monet kiinnostuivat, joten saimme paikalle erilaisia puhujia ympäri Suomea, kertoo Ainalinpää. Kyseessä oli seminaari, jossa eri taiteen ja tieteenalojen asiantuntijat käsittelivät maaseutuympäristön kestävää kehitystä monesta eri näkökulmasta. Siksi täällä on myös paljon kuvallista materiaalia, kertoo Ainalinpää. –?Suomessa minulla on ollut myös seitsemän omaa taidenäyttelyä. AINALINPÄÄ ASUU Lahdessa, mutta on kotoisin Karsikkaalta, missä hän vietti varhaislapsuutensa. Aikansa ytimessä -yhteisnäyttelyssä oli mahdollista tutustua muun muassa Ainalinpään runoihin, erilaisiin tutkimuksiin dokumentaarisin valokuvin kerrottuna ja veistoksiin sekä muiden näyttelyyn osallistuneiden taiteisiin ja tutkimuksiin
Ylivieskan juhliva kirjasto kaipaa lisää tilaa Kirjastojohtaja Tuulevi Borénin mukaan uutta kirjastossa ovat muun muassa tabletit, joita voi käyttää kirjaston tiloissa. Jos on jotain sellaista, mitä Ylivieskasta ei löydy, sen saa muualta. Palvelualuejohtajan mukaan Soiten alueella on kaikkiaan 900 vanhusta, jolla on käytössä turvapuhelin. KALAJOKILAAKSO Maija Pylväs YLIVIESKA Ylivieskan kirjaston perustamisesta tulee kuluneeksi 150 vuotta elokuussa. Mikäli laite ei ole seinässä hälytykset eivät lähde eteen päin, muistuttaa Hanna Saarinen. Myös Soiten henkilökunta tarkistaa turvapuhelinten toimivuutta kotikäyntien yhteydessä. Nykyään kirjastolta edellytetään myös kokoontumistilaa ja kansalaistoiminnan foorumina toimimista. Borén kertoo, että kirjaston perustamisen aikoihin lainattavana oli 78 kirjaa, kun taas tänä päivänä lainattavien määrä kirjat, elokuvat ja muut mukaan lukien on 115 000 kappaletta. –Siihen saakka kirjasto oli toiminut eri vuokratiloissa, kuten esimerkiksi kaupungintalolla. Juhlavuotta on vietetty kuitenkin erilaisten vierailujen ja tapahtumien merkeissä pitkin vuotta: on ollut ystävänpäiväkonserttia, kirjailijavierailijoita sekä satupiknikiä lapsille. –TIEKKÖ-yhteistyö on tietysti tärkeää. –?Myös omaiset voisivat tarkistaa, että onko turvapuhelin laitettu takaisin seinään ja vilkkuuko siinä valo, joka osoittaa laitteen toimivuuden. Loppuvuodesta on suunnitteilla Pietari Päivärinta -seuran kanssa Päivärinnan ja kirjaston yhteyksiin liittyvää tapahtumaa. Äänikirjat kuuluvat myös kirjastojohtajan omaan arkeen. –Kirjaston käyttötavat ovat muuttuneet, eikä tämä enää ole pelkkää kirjojen lainaamista. –?Mikäli laitteen toimivuus epäilyttää, kannattaa testata hälytyksen perillemeno nappia painamalla. Pieniä uudistuksia on jo luvassa. TILAKYSYMYKSET ovatkin tällä hetkellä tapetilla. Ukkosen jälkeen turvapuhelimen töpselit takaisin seinään. 9 Maanantaina 6.8.2018 . Ukkosen aikaan useat vanhukset ottavat turvapuhelinten töpselit pois seinästä. Turvapuhelin on kotona asumisen apuväline, jonka avulla voidaan hälyttää apua äkillisissä hätätilanteissa kaikkina vuorokauden aikoina. Käyttö vaihtelee vuodenaikojen mukaan. –Kuljen kohtuullisen pitkää työmatkaa, joten äänikirjoja tulee kuunneltua työmatkoilla. JUHLAVUODEN HUIPENNUS oli lauantaina, kun raahelaislähtöinen muusikko JP Leppäluoto esiintyi Ylivieskan kaupunginkirjaston edessä uudella kansalaistorilla. Kirjastoon on hankittu myös pieni kokoelma konsolipelejä lainattavaksi. Talvella koulut käyttävät kirjastoa aktiivisesti ja saavat myös kirjastokäytön opetusta, kun taas kesällä haetaan lomalukemista. Musiikki on ollut vahvasti mukana Ylivieskan kaupunginkirjaston toiminnassa aina kirjastotalon valmistumisesta lähtien. MAIJA PYLVÄS Oma kirjastorakennus on ollut iso harppaus Ylivieskan kirjastopalveluiden kehitykselle Minna Mustonen KOKKOLA Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soitelta kehotetaan vanhuksia tarkistamaan turvapuhelinten toimivuuden, mikäli töpselit on välillä otettu seinästä pois ja laitettu takaisin. Ensi vuonna aiotaan uusia lehtiosaston kalustus. KIRJASTONKÄYTTÖ on Borénin mukaan Ylivieskassa todella vilkasta: päivittäin saattaa mennä 1 000 palautusta ja lainausta läpi. Hankerahoitusta on haettu avointa lehtilukusalia varten, jotta kirjastoa pääsisi käyttämään kulkuluvalla omatoimikirjaston tapaan. Kesän aikana on näkynyt se, että kun Nivalan kirjasto oli remontissa, meillä kävi asiakkaita Nivalasta. Myös e-kirjat ja muut e-aineistot ovat löytäneet käyttäjänsä. Tietysti poistoja tehdään koko ajan, eikä näiden seinien sisälle enempää mahtuisikaan. Myös kirjastoauto kiertelee kylillä. Oma kirjastorakennus on ollut iso harppaus Ylivieskan kirjastopalveluiden kehitykselle, kirjastojohtaja Tuulevi Borén taustoittaa. Nykyinen kirjastorakennus otettiin käyttöön vuonna 1971, jolloin sen ajan modernia kirjastoa tultiin ihastelemaan ympäri Suomea. Samoin vaikkapa kotitöitä tai käsitöitä tehdessä. –Paljon on sellaisiakin asiakkaita, jotka eivät välttämättä koskaan lainaa mitään, mutta saattavat käydä päivittäin lehtiä lukemassa. Borénin mukaan tilat ovat käyneet pieniksi ja epäkäytännöllisiksi. –Aineisto karttuu noin 5 000 kappaleen vuosivauhtia. Lainausautomaatti on saatu tammikuussa. Kyllä asiakkaat käyttävät ristiin alueiden kirjastojen palveluita. Perinteisiä lautapelejäkin löytyy, vaikka ne onkin tarkoitettu vain kirjastossa käytettäviksi. Tämän vuoden puolella uusitaan lastenosaston kalusteita, jotta tilat palvelisivat paremmin pieniä käyttäjiä ja perheitä
Kun se valmistuu, on yksi omintakeinen ajatustyön tulos jälleen valmis.. En osaa sanoa mistä ideat tulevat, mutta aina niitä on ollut olemassa. MYÖS ITSESTÄ huolehtiminen ja kunnon yllä pitäminen on 16-vuotiaasta lähtien jatkunut elämänmittainen projekti. –?TYKKÄÄN TEHDÄ eri tavalla ja mietin voisiko asioita toteuttaa jotenkin muuten. RINTEESEEN kuuden metrin korkeuteen rakennettu uima-allas on käytössä viisi kuukautta vuodessa, mutta palju ja sauna ympäri vuoden. Omien tarpeidensa pohjalta Linnala on rakentanut itselleen taloonsa kuntosalin ja tehnyt kaikki siellä tarvittavat laitteet itse. Seuraavana päivänä olo on todella hoidettu ja raukea. KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Keimo, Toimi Huomenna: Lahja Tuovi Pulkkanen ALAVIESKA Alavieskalainen Matti Linnala on ideanikkari ja keksijä, joka rakentaa uutta tietoa opitun ja koetun pohjalta. Siksi hän on opiskellut lähes koko elämänsä. Piti miettiä miten istumalla ja huonolla ruualla hankitut kilot saa pois ja olon taas hyväksi. Paljun lämmittämistä ja lämpimän veden hyödyntämistä varten Linnalalla on kehitteillä jälleen ratkaisu, joka on vielä vaiheessa. Meidän kesken 10 Maanantaina 6.8.2018 . Se on kehittelyn tuloksena tehty tornisauna, jonka kiuas on erillisessä lämmityshuoneessa alakerrassa. –?Kun pohjalla on opittua tietoa, on helppoa lähteä miettimään ratkaisuja erilaisten asioiden eteenpäin kehittämisessä. KEHONHUOLTOA ON myös Linnalan aineenvaihduntatreeniksi kutsuma kierros, joka toteutetaan paljussa, saunassa ja uimalla uima-altaassa. Kaikessa tekemässäni on jokin omintakeinen sivujuonne. Mikään miehen ratkaisuista ei ole täysin samaa, kuin jonkun toisen aiemmin toteuttama olipa kyse sitten itsensä kunnossa pitämisestä tai jostain puutöihin, rakentamiseen tai tekniikkaan liittyvästä. Uima-altaan vieressä oleva sauna ei ole perinteinen. Oma allas upealla näkymällä on hyvä paikka viilentyä helteisenä päivänä. –?Treenaan yhtä säännöllisesti kuin syön ja olen kehittänyt treenin sellaiseksi, että koko keho tulee huoLinnala kehittää oppimiaan asioita ja löytää niihin omintakeisia ratkaisuja Matti Linnala on rakentanut kaikki kuntosalinsa laitteet itse. TUOVI PULKKANEN Kaikki tarvittava löytyy omasta pihapiiristä itse rakennettuna Veden lämpötilalla on Linnalan aineenvaihduntatreenissä tärkeä merkitys. mioitua tasapainoisesti ja myös kehonhuolto toimii. Pohdin niitä ja piirrän ne näkyviksi. Jos jokin tutkinto on puuttunut, Linnala on sen hankkinut. Oma allas upealla näkymällä on hyvä paikka viilentyä helteisenä päivänä. Kierros kestää kaksi tuntia ja kaikki vaiheet tehdään kahdeksaan kertaan. Se on kehittelyn tuloksena tehty tornisauna, jonka kiuas on erillisessä lämmityshuoneessa alakerrassa. –?Siinä on ideana eri lämpötilat ja niiden vaihtelu. Kun sen toteuttaa kaksi kertaa viikossa, keho pysyy vetreänä ja kolotukset katoavat. Uima-altaan vieressä oleva sauna ei ole perinteinen. Itsenäisesti asioita tutkimalla, omaa kehoa ja vointia kuuntelemalla Linnala on päätynyt noudattamaan ruokavaliota, joka on proteiinipitoinen –?Kun syö tarpeeksi proteiinia säännöllisin väliajoin, ei ole koskaan nälkä eikä mitään mielihaluja syödä liikaa tai esimerkiksi makeaa tule. Kun Linnala löytää mielenkiinnon kohteen, hän perehtyy siihen perusteellisesti ja myös toteuttaa ideansa loppuun asti. Linnala aloitti bodauksen jo nuorena, mutta välillä työkiireet ja opiskelut kerryttivät kehoon ylimääräistä taakkaa
Uutuuksiakin on nähty kuten pohjalainen ruokatori ja käsityömarkkinat. Kankaalta on ollut toistakymmentä vuotta ystävyssuhteen Unkariin Bodan kuntaan. Rieska-Leader on jo yli 21 vuoden ajan saanut olla mukana tukemassa aktiivisten ihmisten ponnistuksia oman kotiseutunsa kehittämisessä, sanoi Oulasmaa. Tämä vauhtiprinsessa täyttää kolme vuotta 8.8. Sirpa Vähäoja Kalajokinen Sirpa Anne-Maria Vähäoja kuoli 2.8.2018 Kalajoen terveyskeskuksessa. Kalajokinen Outi Yrjö Kustaa Vierimaa siunattiin Vuorenkallion kappelissa 3.8.2018. Muistotilaisuus oli Uunilan maatilalla. Muistotilaisuus oli läheisten kesken. Toivon että tekin tunnette olevanne kotona, kun käytte Bodassa, tuumi Kovacs. Niin monta pientä tähtöstä kuin taivaankansi kantaa, niin monta onnen toivotusta tahdomme sulle antaa. Suloista Lianaa onnittelee Evelia-sisko, äiti ja isä. äiti, iskä ja Linda. Sitä kautta on syntynyt uusia työpaikkoja, palveluja ja tapahtumia ja yhteistyö ja verkostuminen ovat lisääntyneet myös valtakunnan rajojen yli. Paljon onnea 2-vuotiaalle Jasminelle 3.8. Näin kuvaili Rieska-Leader ry:n toiminnanjohtaja Kirsti Oulasmaa Ylivieskan kotiseutujuhlan järjestämisen vastuuvuorossa ollutta Kankaan kylää sunnuntaina kotiseutuviikon pääjuhlassa. 33:12 Viisaan miete Hiljaisuudessa on suuren voiman lähde. Paula Haapakoski ja Jussi Jukka Ylivieskasta saivat pojan 8.7.2018. Hän huomautti, että omien juurien tuntemaan oppiminen mahdollisimman varhain on tärkeää. Ps. Muistotilaisuus oli kotona. Eveliaa onnittelevat Liana-sisko, äiti ja isä. Siunauksen toimitti kappalainen Jukka Kesola. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 11 KALAJOKILAAKSO . Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. –?Paikalliset yhdistykset ja niiden tekemä kehittämistyö ovat olennainen osa maaseudun kehittämistä. EUROOPPA VIETTÄÄ yhteistä kulttuuriperinnön teemavuotta ja Oulasmaan mielestä Kankaalla omien juurten vahva tuntemus on madaltanut kynnystä tutustua ennakkoluulottomasti uusiin kulttuureihin. Kaipaamaan jäivät sisaret ja veli perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Vauvauutisia Liisa Ängeslevä YLIVIESKA Kankaan nuorisoseuran toiminta on kuin eurooppalaisen kulttuurivuoden tiivistymä: kyläläiset ovat jo vuosi vaalineet paikallisia perinteitä ottaen tapahtumiin mukaan lapsia ja nuoria. Kaipaamaan jäivät poika perheineen, avopuoliso perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Iloa ja kaikkea hyvää koulutielle, toivoo kotiväki. Piia ja Mikko Niemi Alavieskasta saivat pojan 12.7.2018. Siunauksen toimitti kirkkoherra Sanna Jukkola. Onnea . Yhteistyön aikana on tutustuttu maihin, kyliin ja niiden kulttuuriin, kansan perinteisiin ja elämäntyyliin. Kuolleita Hautauksia. Viikon mausteeksi saamme vielä ripauksen unkarilaista kulttuuria, josta kuuluu kiitos Kankaan kylän pitkäaikaiselle yhteistyölle Bodan kunnan kanssa, Oulasmaa listasi. Siunauksen toimitti Niko-Pekka Ovaskainen. Oulasmaa kiitteli, ettei kotiseututyön eli paikallisten erityispiirteiden ja kotiseudun omaleimaisuuden vaalimisen ja kehittämisen vastuu ei onneksi ole pelkästään kotiseutuyhdistyksien hartioilla vaan kotiseututyötä tekevien toimijoiden kirjo on ilahduttavan laaja. –?Oiva esimerkki on eilinen Vähäkankaan kylän Wanahat Wehkeet -tapahtuma, jonka järjestelyissä on mukana myös lapsia ja nuoria. Onnitteluja lähettää Ylivieskan mummu ja pappa. Bodan ja Kankaan yhteistyösopimus allekirjoitettiin 2003. Nivalalainen Seppo Kalevi Myllylä siunattiin 3.8.2018 Karvoskylän kappelissa. Kansainvälinen yhteistyö korostui Ylivieskan kotiseutujuhlassa Rauno Vähäoja Rautiolainen Rauno Olavi Vähäoja kuoli kotona 31.7.2018. Kotimaa ei hänen mukaansa määritä meitä, vaan synnyinmaa, johon meidät kiinnittävät menneisyys, muistot ja perhetarinat. Lao Tzu Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. t.mummi ja pappa. Tällaiset tapahtumat ja monipuolinen toiminta takaavat uusien sukupolvien innostumisen oman kotiseutunsa kehittämiseen, Oulasmaa mietiskeli puheessaan. Reipas automies Eero Perälä täyttää 3 vuotta Oulussa 9.8. Himankalainen Taimi Esteri Mäkinen siunattiin Himangan kirkossa 3.8.2018. Bodan pormestari Göysö Kovacs pohdiskeli puheenvuorossaan synnyinmaata ja kotimaata. Ihmisen on tunnettava itsensä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Niitä ovat esimerkiksi lasten perinnepäivät ja kylän yhteiset pääsisäiskokot, jotka tehdään yhteisöllisesti, talkoilla. Hän oli 59-vuotias. –?Kuluneen viikon aikana Ylivieskassa on järjestetty kulttuurija historiatapahtumia. Maanantaina 6.8.2018 Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Onnellinen se kansa, jonka jumala on Herra, kansa, jonka Herra on omakseen valinnut. Paljon onnea rakas Amandamme, täyttäessäsi 9 vuotta ja aloittaessasi jo kolmannen luokan ! T. Jonna Ollila ja Joni Korkala Ylivieskasta saivat pojan 13.7.2017. –?Koti on se, missä tunnemme olevamme kotona tässä maailmassa ja me ollaan nyt tässä ja tunnemme olevamme kotona. Hän oli 67-vuotias. Tämä suloinen harvahammas ja tuleva eskarilainen täyttää jo kuusi vuotta 4.8. Jätä ilmoitus www.kalajokilaakso.fi Mene kohtaan: asiakaspalvelu/ perheilmoitukset/syntyneet Palsta on maksuton. Kaikkien eläinten suuri ystävä Viljami Pälli täytti 8 vuotta 5.8.2018. KANKAAN JUHLASSA oli myös edustus ystävyyskunta Bodasta. Kovacsin arvion mukaan siinä on onnistuttu hyvin
Ylivieska sai kelpo alun otteluun, kun toisessa vuoroparissa syntyi kolme juoksua. Kivaro/Antti AlaRantala 31,8a (5,69), 2) Vuaran Viima 32,0a (11,29).3) Ani-Aimo 32,1a (5,32).4) Virkkutar 32,9a (27,75). ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1) Gloria/ Eveliina Hietanen 2,46,6 x, 2) Stormy Eve 3,02,6.3) Månstorps Lova 3,00,5.4) Something Wild 3,00,8. 15,7a (14,09).4) Super Classic 16,5a (98,65).poissa: 3, 5. Toto4 voitto-osuus: 29,60. KALAJOKILAAKSO 12 Maanantaina 6.8.2018 . lähtö, sh 2100 m: 1) R.R. lähtö, lv 2100 m Prix Etoile-karsinta: 1) Arctic Skipper/Susanne Klemola m1,20,2 (2,46), 2) Adioska m1,21,5 (23,25).3) Prelievo m1,21,6 (13,02).4) Ditchback Dear m1,21,6 (2,27).poissa: 1, 3. Tuuri oli jossain määrin meidän puolella, mutta vastaavasti sitä oli kyllä vastustajallakin, summasi Suhonen. Tiukan taiston jälkeen Jokioinen sai juhlia kahden pisteen voittoa, kun taas Ylivieskalle oli tarjolla tappion karvasta kalkkia. 2. Raastava kissa–hiiri-leikki huipentui neljännessä vuoroparissa. Aatu Saastamoinen nosti Ylivieskan tasoihin, ja 2–3-juoksu syntyi jälleen isäntien harhaheiton seurauksena. Jokioinen paahtoi Ylivieskan edelle, ja Kuulan sisäpeli lamaantui kriittisillä hetkillä. Päivän Duo: 9-9, kerroin: 32,79. Jokioinen kykeni vastaamaan yhtä vahvasti, ja peli oli tasan vuoroparin päästä. Tasoittavalla vuorolla Kuulattarien räpylä piti erinomaisesti tilanteessa 8-7, eivätkä vieraat päässet edes yrittämään kotiutusta. Aino-Maija Saastamoinen ratkaisi kotiutuslyöntikilpailun Kuulattarille ARI-PEKKA OJALA Kuulattarille helpottava voitto Kalajokilaakso Tampere-Ylivieska 0-2 (3-5, 3-6) Jokioinen-Ylivieska 1-0 (3-3, 5-4) Miesten ykköspesis Putoamiskarsinnasta pois pyrkivä Ylivieskan Kuula lähti hakemaan pistesarakkeeseen lisäystä viikonloppuna Manse PP:n ja Jokioisten Koetuksen vieraana. Toto4 voitto-osuus: 15,00. Kuparinen rikkoutui harhaheiton turvin, minkä jälkeen Jani Moilanen ja Tuomo Rautio onnistuivat kotiutuksissaan. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1) Powow Bob/Amanda Ljung 2,36,6 x, 2) Mythical Creature 2,46,3 x.3) Ponikujan Brandon 2,41,0 x.4) Annagaard Rhodos 291 SH 2,46,9 x. Toto (9-8-7): 12,61 3,752,46-9,25 19,94. lähtö, sh 2100 m: 1) Jamas Vilmer/Panu Ahonen 32,7 (3,38), 2) Sillankorvan Uljas 36,2 (16,26).3) Ritan Taiga 35,4 (9,69).4) Salaliitto 36,5 x (4,09).poissa: 13. lähtö, lv 2100 m Amatööriohjastajien SMliiga: 1) Cankus Thunderball/Mikael Östman 17,5a (2,35), 2) Park’s Bandit 17,6a (23,6).3) Hamis Heartbreaker 17,6a (5,96).4) Unbeaten Stride 17,8a x (12,62). Kakkospalkinnon pokkasi yhden lyönyt ja yhden tuonut kolmoskoppari Jani Moilanen. 3. Tuomaristo tuomitsi lyönnin kuitenkin myöhemmin laittomaksi, joten jaksovoiton tuuletukset vaihtuivat nopeasti suureen pettymykseen. Tämän päivän tulos antaa meille paljon lisää virtaa seuraaviin peleihin. Kuulattaret sinetöi voiton nopeasti, kun jokerit Sorvisto ja Saastamoinen onnistuivat kotiutuksissa. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Sahara Rouge/Esko Rauhala 14,7a (2,52), 2) Not Afraid* 15,1a (1,83).3) Remember Y. Kolmen pisteen potti oli todellista herkkua ylivieskalaisjoukkueelle. Toto (9-2-7): 2,52 1,08-1,06-1,25 1,71. Altavastaajana otteluun lähtenyt Kuula yllätti lauantaina nousukarsintoihin hamuavan Manse PP:n Kaupissa jaksoin 0–2 (3–5, 3–6). Troikka: 14,93. 5. Voittajalle tarjottiin helpottavaa etumatkaa karsintaviivan yläpuolelle runkosarjan viimeiseen viikkoon lähdettäessä. Toto (6-5-11): 1,40 1,11-2,77-5,14 14,18. Varsinkin kotiutuslyöntikilpailussa sitä meiltä löytyi, kommentoi Suhonen Kuulattarien nousujohteista peliä. Fera oli voitossa kiinni toisellakin jaksolla, kun kotijoukkue joutui lähtemään viimeiseen vuoropariin 6-7 takaa-ajoasemasta. Toto4 1. Toto (1-125): 6,08 2,00-3,14-2,00 34,06. Naisten ykköspesis Ylivieska-Rauma2 2-1 (3-4, 8-7, 1-1, 2-1), Janakkala-Jalasjärvi 2-0 (4-3, 5-2), PöytyäPori2 2-0 (12-0, 7-0), Roihu-Vaasa 2-0 (60, 4-3). Kuulattaret oli lähellä napata myös ensimmäisestä jaksosta voiton, kun neljännen vuoroparin tasoittavalla tilanteessa 3-4 ottelun parhaana palkittu Aino-Maija Saastamoinen iski pallon kakkosrajasta läpi kunnarin ja yhden tavallisen juoksun arvoisesti. Toto (3-2-4): 2,35 1,92-2,90-1,64 20,86. Toisen jakson alussa Jokioinen hankki yhden juoksun johtoaseman, mutta Ylivieska laittoi vilkun päälle. KALAJOKILAAKSO Urheilu Ari-Pekka Ojala 2-1 Ylivieska-Rauma2 3-4, 8-7, 1-1, 2-1 Naisten ykköspesis Ylivieskan Kuulan naisten ykköspesisjoukkue kohtasi kotikentällään sarjataulukossa takana vaanivan Rauman Feran kakkosjoukkueen. lähtö, Toto4-2, sh 2100 m: 1) Novan Voitto/Veli-Erkki Paavola 29,8a (1,4), 2) Uusi-Valtsu 30,5a x (46,4).3) Rojaali 30,9a x (27,84).4) Helun Kuva 31,0a (46,4).poissa: 12. Piste-eroa putoamista vastaan pelaavilla joukkueilla oli ennen peliä ainoastaan kolme pistettä. Raumalaisten hyökkäys jäi aloittavalla vuorolla puolitiehen, kun onnistumiset jäivät yhteen juoksuun. –Todella tärkeä voitto otettiin loppukautta ajatellen. 1. Ravit Kokkola 5.8. Pelin käsikirjoitus ei yllättänyt millään muotoa. Sen helpottavan voiton otti Jokioinen, kun se kampesi Kuulan nurin jaksoin 1–0 (3–3, 5–4). 2. Viimeisen vuoroparin yritykset jäivät limboiksi, mikä johti siihen, että piste karkasi liitolle. ponilähtö, ponilähtö 2100 m: 1) Hults Etna/Laura Witick 2,04,0 x, 2) Goldenwild’s Dragonsoul 2,15,1 x.3) Golden Sleipnir 2,15,0 x. Tulokset Urhe lu Urheilu Urheilu U Urheilu Urheilu Urheilu Urh rheilu Urheilu Urheilu Urhei Urheilu Urheilu Urheilu Urhei eilu Urheilu Urheilu Urheilu u Urheilu Urheilu Urheilu Ur Urheilu Urheilu Urheilu Urhe Urheilu Urheilu Urheilu Urh Urheilu Urheilu Urheilu Urh Urheilu Urheilu Urheilu Urh u Urheilu Urheilu Urheilu Urh u Urheilu Urheilu Urheilu Ur u Urheilu Urheilu Urheilu Ur u Urheilu Urheilu Urheilu Ur lu Urheilu Urheilu Urheilu U lu Urheilu Urheilu Urheilu U lu Urheilu Urheilu Urheilu U ilu Urheilu Urheilu Urheilu U ilu Urheilu Urheilu Urheilu U eilu Urheilu Urheilu Urheilu eilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urhe heilu Urheilu Urheilu Urheilu heilu Urheilu Urheilu Urheilu h ilu Urheilu Urheilu Urheilu U heilu Urheil. Toto (12-310): 3,38 1,78-8,55-2,88 89,27. Supervuoroparin mennessä tasan, haettiin ratkaisua kotiutuslyöntikilpailusta. Kuulan ehdoton ykkösnimi oli kolmospolttaja Jaakko Kemppainen, joka riepotteli Mansen ulkokenttää läpilyönneillään (2+2/3/12). Toto (4-5-3): 5,69 1,82-3,441,57 17,10. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Vikkeer/Heikki Hietanen 28,0a (12,61), 2) Eurovaltikka 28,1a (3,8).3) Viano 28,6a (21,02).4) Erehys 28,8a (3,68). Toisella jaksolla peli kääntyi meille tiukassa paikassa. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Snowline Ace/Hannu Hietanen 16,9a (6,08), 2) Lilla Robert 17,5a (17,74).3) Midnight Rumba 17,5a (7,21).4) Deal Chap 17,6a (15,77). –Pelin loppua kohden painotin, että mailan varressa täytyy löytyä päättäväisyyttä. 3. Toto (2-7-6): 2,46 1,182,17-2,08 34,43. 7. Toto4 voitto-osuus: 3,50. Kuulattaret pystyi kaatamaan maratonotteluksi venähtäneessä kamppailussa raumalaiset kahden pisteen arvoisesti, mikä sai Kuulattarien pelinjohtaja Jyri Suhonen myhäilemään yli kolmen tunnin taistelun jälkeen. Seuraukset olivat ylivieskalaisittain dramaattiset – mitään ei tarttunut mukaan kotimatkalle. 12 Maanantaina 6.8.2018 . Sanna Sorviston 7-7 tasoituksen jälkeen Kuulattaret sai viimeisillä lyöjillään rakennettua kahden palon ajotilanteen etenijäjokeri Petra Laakkoselle, joka onnistui upeasti löytämään tilaa Feran ulkokentästä. Jättiyllätys Tampereella, suuri pettymys Jokioisilla Pesäpallo Miesten ykköspesis Sotkamo-Pöytyä 2-0 (8-6, 10-1), Siilinjärvi-Ulvila 2-0 (7-3, 11-0), Lievestuore-Kuopio 1-2 (4-3, 1-7, 1-1, 1-2), Jokioinen-Ylivieska 1-0 (3-3, 5-4). 8. Toto4 voitto-osuus: 3,30. Tällä kaudella meitä vastaan juoksut ovat tulleet ryppäissä, mutta nyt kaveri sai vain yhtä juoksua kerralla. 4. Sisällä teimme tarvittavan määrän tilanteita ja saimme miestä kotiin, niin se kääntyi sitten meille, analysoi parhaana palkittu Kemppainen. Tyytyväinen ulkopeliin. Tyylillä ei ole väliä. 6. Viikonlopun tärkein ottelu Kuulalle oli ohjelmassa sunnuntaina, kun se matkasi tasapisteissä olevan Jokioisen vieraaksi
Tenhunen irrottautui muista kilpailijoista heti alkumatkasta ja kasvatti eroa tasaisesti koko juoksun ajan. Raudaskoski Kari Paratiisin/MU, 3. Polvi jäi mitalisijoista Kalajokilaakso PESÄPALLO, HAAPAJÄRVI Haapajärven Pesä-Kiilat lähti parantelemaan asetelmiaan Miesten suomensarjan länsilohkon hännillä, kun joukkue kohtasi viikonloppuna Ronkaalassa Ylistaron ja Vaasan. M22 5000 m: 1) Kennedy Charicha TuUL (SSD), 3) Miika Tenhunen NivalU 15.03,17. T9 Minimaraton: 1) Neelia Myllymaa 2.32. Teemu Putkisto keilasi nuorten MM-joukkuehopeaa Kalajokilaakso PARAPYÖRÄILY, MANIAGO Nivalalainen Teppo Polvi sijoittui kahdeksanneksi lauantaina H1-luokan maantieajossa parapyöräilyn MM-kisoissa Italiassa. Polvi taittoi 40 kilometriä aikaan 1.55.08 ja jäi noin 14 minuuttia kärjestä. N22 1 500 m: 1) Saija Seppä SuolU 4.42,08, 5) Ninni Löf KaJu 4.54,19. T7 Minimaraton: 1) Elli Latvala 1.46. Sievin Särkikalliolla. T5 Minimaraton: 1) Piia Ruhala 2.34. T12 Minimaraton: 1) Lumia Myllymaa 3.54. M Puolimaraton: 1) Konsta Puutio YksR 1.16.33, 2) Tatu Sutinen IisVi 1.24.29, 3) Heikki Uusivirta Nivala 1.28.05, 4) Niko Harmaala Oulu 1.30.09, 5) Mikko Hautakangas Tampere 1.42.08, 6) Teemu Heikkilä Jyväskylä 1.57.19, 7) Toni Tiikkainen Ylivieska 2.00.59, 8) Ossi Tiikkainen 2.01.15, Yasim Haidari Haapajärvi DNF. T6 Minimaraton: 1) Helmia Olkkonen 1.29. Grönfors Sami HvMK/UA, 4. Santapakka Lauri HvMK/UA, 7. Haapajärvisten palkitut olivat Kuosmanen sekä lukkari Joona Laakkonen. N50 Puolimaraton: 1) Marja Kemiläinen KiurU 1.44.36, 2) Elli Översti KaJu 1.48.34, 3) Marianne Kauppinen RP 1.54.19. Rahkonen Matti TohUA, 3. Penttinen Tiia VesUA, 6. Ensimmäisen jakson PesäKiilat ratkaisi kolmannessa vuorossa. Rantala Tero AL-Härmä, 6. Suotula Juha HvMK/UA, 2. Yleisurheilu Laitila, 19ja 22-vuotiaiden SM-kilpailut M22 3 000 m e: 1) Miika Tenhunen NivalU 9.21,99. Suotula Juha HvMK/ UA, 2. Hillilä Heimo SsUA, 6. Rahkonen Juha TohUa. Suutarinen Santtu AL-Härmä, 2. M50 Maraton: 1) Hans Fagernäs FMR-T 3.49.48. Miehen tavoitteena on myös päästä juoksemaan Suomi–Ruotsi-maaotteluun Tampereelle, jonne hän Kalevan kisojen mitalistina saanee edustuspaikan. Mäyrä Jukka OuMK/UA, 9. Savela Tommi OuMK/UA, 13. Vastuuhenkilö: Matti Saarenpää, Sievin Sisu. N19 Korkeus: 1) Saara Hakanen Keski-UU 176, 8) Venla Ruotanen YK 155. N Varttimaraton: 1) Eija Hartikainen MiKV 43.44, 2) Tiina Männikkö Haapajärvi 51.27, 3) Mari Seppälä HK 53.46, 4) Minna Löytynoja Helsinki 54.50, 5) Päivi Pätäri JanJa 1.00.17, 6) Ritva Aho HK 1.02.16. M40 Puolimaraton: 1) Jukka Sarajärvi Nivala 1.36.35, 2) Ismo Harmaala JanJa 1.39.30, 3) Nicke Andersson Tuomilinna 1.51.20. Voittoaika 9.21,99 tyydytti mestaria. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i K ALAJOKILAAKSON ILTARASTIT Opastus: Vt. Sen jälkeen alkaa harjoittelu seuraavaa kautta varten, Rovaniemellä liikunnanohjaajaksi opiskeleva Tenhunen kertoi. Junnonaho Aki OuMK/UA, 4. Kuusrainen Tuomo KarstUA, 8. M60 Maraton: 1) Heikki Kivelä KäTa 4.17.11, 2) Alpo Vornanen KiurU 4.33.17, 2) Seppo Komulainen Sukeva 4.33.17. N40 Puolimaraton: 1) Satu Niskavaara JTR 1.48.55, 2) Mirja Laukka Mieluskylä 1.53.51, 3) Sinikka Käräjäoja Tampere 2.02.35, 4) Ulla-Maija Autio Vantaa 2.14.11, 5) Outi Parkkonen Tuusula 2.14.24, 6) Auli Junkka Lahnanen 2.16.46. Grönfors Kati HvMK/UA, 2. Supervuoron kärkeen Pesä-Kiilat sai aikaiseksi yhden juoksun. MM-kultaa voitti Qatar, joka kukisti Suomen nuoret luvuin 2–0 (239–238, 233–199). TENHUNEN LÄHTI ROHKEASTI vetämään juoksua yhdessä Turun Urheiluliiton Kennedy Charichan kanssa. Voimiaan säästellyt Tenhunen täydensi mitalitiliään 5000 metrin pronssilla sunnuntaina. (huom. – Kilpailen seuraavan kerran Pohjoismaiden maaottelussa Ruotsin Gävlessä viikon kuluttua. P5 Minimaraton: 1) Liinus Koskela 1.27. Suunnistajien kesken arvotaan iltarastipaita ja rastireittiläisten mitali. Tappio tiesi samalla, että Pesä-Kiilat sijoittuu runkosarjassa edellisen vuoden tapaan viimeiseksi. Känsäkoski Jani VetUA, 7. M19 Kuula: 1) Eero Ahola PoriYU 19,90, 6) Kalle Yrjänä HU 13,23. Tiistaina 7.8. – Taktiikkani oli erottua porukasta ja varmistella mestaruus. Kaksikko veti vuorovedolla ensimmäisen kilometrin kolmeen minuuttiin. Suomen Harri Sopanen ylsi hienosti pronssille. Kolmen miehen ryhmässä juoksi myös Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Otto Kaario. N22 Keihäs: 1) Suvi Kemppainen KajKi 55,37, 2) Laura Pesola ReisjPi 50,10. Ensimmäinen jakso eteni tasaväkisesti. Maanantaina 6.8.2018 13 KALAJOKILAAKSO . Miika Tenhusen palkintokaappi täydentyi viikonloppuna kahdella mitalilla EETU KUPULISOJA Miika Tenhuselle kultaa ja pronssia alle 22-vuotiaiden SM-kilpailuissa. Halusin säästää voimia sunnuntain 5000 metrille, Tenhunen kertoo. Atte Kuosmanen löi ensin kunnarin tyhjään kentään ja Jarkko Nummelan kaksi juoksua muuttivat tilanteeksi 6–1. Siellä juoksen esteet, Tenhunen kertoi. N Puolimaraton: 1) Tuija Tolonen-Kytölä Oulu 1.54.33, 2) Marjut Huovinen RokRyh 2.43.55. Corneglianiin eroa kertyi viitisen minuuttia. – Kärki menee meidän lajissa nyt todella kovaa. Vauhkala Jorma OuMK/UA, 4. 28 Sievistä 5 km Kokkolan suuntaan. P7 Minimaraton: 1) Ilari Tuoriniemi 1.21. Grönfors Sami HvMK/UA, 3. P9 Minimaraton: 1) Kasper Koskela 2.27. Rautio Teijo OuMK/ UA, 16. Juoksun vauhti kiihtyi loppua kohden ja viimeinen kilometri meni mitalikolmikolta alle 2.50. Ensimmäisen jakson voitto Ylistarosta takasi Haapajärven Pesä-Kiiloille pisteen lauantaina. Nivalalainen myöntää, että vetovuorot veivät voimia, eikä hän jaksanut kiriä juoksun lopussa. Jani Pylkän kunnari kolmannessa vuoroparissa ratkaisi jaksovoiton Vaasalle. P2 Minimaraton: 1) Teuvo Latvala 2.18. Mäyrä Jukka OuMK/ UA, 5. Määttä Pertti OMU, 11. Pesä-Kiilojen pistesarake ei saanut täydennystä myöskään sunnuntaina. Huitula Matias NivUA, 4. Juoksu Haapajärvi, Kuusaa-maraton M Maraton: 1) Timo Komulainen Sukeva 3.47.10. Nuoret: 1. Yleinen: 1. Maanantaina 6.8.2018 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Neljän kilometrin kohdalla aikaa oli kulunut 12.14. M60 Puolimaraton: 1) Hannu Keskisarja LaKi 2.00.35. M Varttimaraton: 1) Teemu Manninen UK 39.03, 2) Tuomas Koskela Sievi 41.42, 3) Heikki Puurtinen SJ 45.30, 4) Jussi Raappana HK 47.25, 5) Eemil Parkkila RP 48.00, 6) Valtteri Leskelä HK 48.02, 7) Kimmo Heljasvuo Keuruu 48.03, 8) Petri Viertorinne Kiuru 50.04, 9) Risto Jääskeläinen Haapajärvi 50.15, 10) Tuomas Jaakonaho Haapajärvi 52.43, 11) Seppo Kamsula LaKi 53.42, 12) Raimo Aho HK 54.34, 13) Markku Turpeenoja Saloinen 1.05.51, 14) Risto Halonen PattU 1.08.36. Hänen voittoaikansa oli 15.01,62. Juoksun tuonut Joona Laakkonen sai Haapajärven ykköspalkinnon. Saari Niilo OuMK/UA, 6. Rautio Tanja OuMK/UA, 4. Kakkospysti ojennettiin yhden lyöneelle Marko Flinkille. Rantala Timo AL-Härmä, 7. T10 Minimaraton: 1) Veera Leskelä 2.25. Tämä ei ollut paras päiväni, Tenhunen sanoi. M40 Maraton: 1) Sami Kokkonen Lapinlahti 3.40.35. Naiset: 1. – Ei oikein ollut hyvää vetoa. Sydänmetsä Esa OuMK/UA, 2. Saaranen Tapani NivUA, 15. Tenhusen aika 15.03,17 on hänen ennätyksensä. M/N Keskipisteen kierros: 1) Vesa Leskelä HK 48.01, 2) Eetu Honkala HK 48.42, 3) Juha Juntunen KiuU 52.11, 4) Pirkko Jaakola-Juntunen KiuU 55.49, 5) Urpo Nykyri RonkKou 1.01.18, 6) Leena Savukoski YK 1.02.40, 7) Tellervo Salo Haapajärvi 1.04.26, 8) Markku Laurila 1.05.34, 9) Tuija Vilppola 1.07.20, 10) Virpi Leskelä-Savolainen HK 1.07.29, 11) Minna Niskanen 1.22.57, 12) Marjo Puutio Kokkola 1.24.57, 12) Niina Puutio Kokkola 1.24.57. Kahden ja kolmen kilometrin väliajat olivat 6.02 ja 9.07. Toinen jakso kulki Ylistaron komennossa Niko Honkaniemen toimiessa ykköstykkinä. Radat: A, B, B-lyhyt, C ja rastireitti. M50 Puolimaraton: 1) Martti Mäkelä MuuMu 1.41.45. paikka on vaihtunut) Lähtö klo 17–19. Päivärinta Johanna NivUA, 5. Grönfors Kati HvMK/UA, 9. 13 KALAJOKILAAKSO . Haapajärviset tarvitsivat käytännössä kolmen pisteen voitot kamppailuista, jotta nousu jumbopaikalta olisi mahdollista. Hillilä Inka SsUA, 3. Autio Anton PyhUA. Haapajärven Pesä-Kiilojen jumbopaikalle sinetti Kalajokilaakso YLEISURHEILU, LAITILA Nivalan Urheilijoiden Miika Tenhunen voitti ylivoimaisesti 22-vuotiaiden 3000 metrin estejuoksun Suomen mestaruuden perjantaina Laitilassa. P11 Minimaraton: 1) Viljami Olkkonen 3.51. Pirttimaa Joni NivUA, 3. Ryhmä eteni yhdessä viimeiselle kierrokselle asti, jolloin Charicha aloitti kirin ja jätti muut. Hyvin viime maailmancupeissa menestynyt Polvi ei päässyt torstain aika-ajossakaan mitalin makuun, sillä miehen nimi löytyi tulosluettelosta vasta seitsemänneltä sijalta. Leskinen Erno OuMK/UA, 8. Autio Juha ReiUA, 11. – Sovimme ennen juoksua Charichan kanssa vuorovedosta. Honkaniemi nosti Ylistaron tasoihin ja Pasi Rantalan läpilyönti päätti ottelun. Immonen Jaakko LakUA, 5. P6 Minimaraton: 1) Niila Järvenpää 1.32. N60 Puolimaraton: 1) Riitta Korhonen KarttU 1.57.29, 2) Eija Tervakoski KuusKu 3.24.30, 3) Arja Ruuska Haapajärvi 3.24.31. Savela Tommi OuMK/ UA, 8. Tavoitteena oli juosta matka 15 minuuttiin, Tenhunen kertoI. Loponen Matti PuMK/UA, 6. Ohtamaa Jimi NivUA, 5. – Syyskuu on kevyempää kautta. Varmaan myös helteet ovat vaikuttaneet meidän valmistautumiseen niin kotimaassa kuin täällä, analysoi Polvi mm-kisat avanneiden aikaajojen jälkeen. Seniorit: 1. Miika Tenhunen ei ollut ihan tyytyväinen juoksuunsa. Kallio Markus HvMK/UA. Kaksi pistettä lähti vieraiden matkaan, sillä Ylistaro voitti supervuorossa 1–2 (6–4, 2–7, 1–5). Autourheilu Haapavesi, Jokkiskisat Etuvetokardaani: 1. Santapakka Lauri HvMK/UA, 10. Ero repesi kolmannessa vuoroparissa yli kymmeneen juoksuun. Haapajärvi romahti toisella jaksolla, ja Vaasa käynnisti juoksutalkoot. Haapajärvi taipui Vaasan Mailalle jaksoin 0–2 (1–3, 1–16). Ventelä Jani HvMK/UA, 12. Toiseksi sijoittunut Turun Urheiluliiton Eero Lehto hävisi lähes minuutin. T4 Minimaraton: 1) Anne Hyvölä 37. Niskanen Henri KiuUA, 10. Kilpailun voitti Fabrizio Cornegliani kotiyleisönsä edessä ajalla 1.41.10. Hopeaa nappasi Etelä-Afrikan Nicolas Du Preez, joka taipui Corneglianille vajaalla kahdella minuutilla. Saastamoinen Jarkko OuMK/UA, Tractor Pulling Lappeenranta Race Trucks 6500 kg: 1) Jaakko Linna, Sievi Farm Sport 6000 kg: 1) Andreas Nyholm, Munsala, 2) Markus Rintala, Haapajärvi Compact Diesel: 1) Juho Linna, Kannus, 4) Pyry Takkunen, Kalajoki Tulokset Kalajokilaakso KEILAUS, DETROIT Ylivieskalainen Teemu Putkisto kuului Suomen nuorten joukkueeseen, joka keilasi MM-joukkuehopeaa torstai-iltana Suomen aikaa Detroitissa päättyneessä kisassa. Maijala Juuso NivUA, 14. Seuratasolla lahtelaista Bay-seuraa edustavan Putkiston ohella Suomen hopeajoukkueessa keilasivat Tomas Käyhkö, Jesse Ahokas ja Niko Oksanen. Junnonaho Aki OuMK/UA, 12. Hopealle kiri Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Otto Kaario 15.02,82. Savela Taija-Leena OuMK/UA. Hosionaho Heikki NivUA, 5
21.50 Merisää. 12.13 Radio Suomen Päivä. 22.00 Päivän parhaat. 11.00 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Mikä sai fi losofi n sotkeutumaan oopperaan?. 06.00 Yle Uutiset. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Nosto. 16.10 Faunin iltapäivä. 13.00 Klassista kahteen. 23.02 Pörssipäivä. 06.05 Hartaita säveliä. 06.05 Sää. 02.00 Arkisto: Miehen elämää. 07.25 Musiikkihetki. 07.29 Hyvää huomenta. 18.02 Poikabändit -musiikin teemailta. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 18.00 Pookin yö-musiikkia tauotta YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 02.02 Susanna Vainiolan Popradio. 06.25 Aamusoitto. 21.50 Merisää. 13.00 Yle Uutiset. 20.00 Miikka Koivisto. 02.00 Arkisto: Minä ja miesten maailma. 22.50 Draamanpurkajaiset: Todellisuuspakoa melodraaman mustavalkoisessa maailmassa. 07.30 Ykkösaamu. 17.30 Radioteatteri esittää: Mielensäpahoittaja maailmalla, osa 10/10: Pyhä ihme Aurinkorannikolla. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Sää. 16.10 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Radio Suomen Päivä. 21.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 09.05 Urheiluradio. 17.13 Alueradio. 09.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.00 Yle Uutiset. 22.05 Horisontti: Miten ympäröivä kulttuuri vaikuttaa raamatuntutkimukseen?. 17.10 Atomien laulu: Eräs tunnetuimmista suomalaisista taideteoksista. KESKIVIIKKO 8.8. 19.02 Mäntän musiikkijuhlat: Liekeissä!. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 07.13 Alueradio. 07.25 Musiikkihetki. 02.54 Yöradio. 19.05 Poikabändit -musiikin teemailta. 06.05 Sää. 18.55 Poikabändit -musiikin teemailta. 23.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 00.00 Yle Uutiset. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.10 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä. 07.30 Ykkösaamu. 11.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. 12.55 Radio Suomen Päivä. 12.55 Radio Suomen Päivä. 16.20 Nosto. 16.10 Faunin iltapäivä. 18.00 Yle Uutiset. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 17.10 Urheiluradio. 23.10 Yöklassinen. 15.02 Ruben Stiller: Pressa kuin unelma. 06.15 Aamuhartaus. 08.10 Urheiluradio. 11.02 Puheen kesäpäivä: Miten rikastutaan?. 03.02 Aulantai – Kai Ulmanen. 10.02 Radio Suomen Päivä. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 00.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 18.02 Urheilu-Suomi: Mihin vedetään hulluuden ja huippu-urheilun raja?. 20.02 Sää. 22.05 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.05 Hartaita säveliä. 19.40 Yleisurheilun EM. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Rony Rex. 11.00 Syötävät sävelet: Bach ja suurperheen silakat. 08.10 Ykkösaamu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.15 Aamuhartaus. 13.02 Jussi Parviainen. 11.33 Radio Suomen Päivä. 11.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 17.30 Kesävieras. 07.10 Hartaita säveliä. 17.00 Jani Kareinen. 01.55 Yöradio. 06.06 Alueradio. 19.05 Luonto-Suomen ötökkäilta 0203-17600. 02.54 Yöradio. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.00 Yle Uutiset. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 10.33 Radio Suomen Päivä. 09.05 Muistojen bulevardi. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.13 Radio Suomen Päivä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 05.50 Merisää. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 06.25 Aamusoitto. 16.10 Urheiluradio. 06.00 Yle Uutiset. 05.50 Merisää. 23.00 Yle Uutiset. 17.10 Aristoteleen kantapää. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 70. 01.55 Yöradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.02 Sää. 10.00 Brysselin kone. 21.02 Urheiluradio. 23.00 Iltahartaus. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 16.13 Nosto. 12.55 Radio Suomen Päivä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.10 Kekkonen ei kuole koskaan: Kekkosen viimeiset vuodet. 07.15 Aamuhartaus. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 09.11 Alueradio. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 6.8. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 06.59 Hyvää huomenta. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 07.53 Alueradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Jani Kareinen. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 14.00 Yle Uutiset. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 23.02 Yöradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.52 Alueradio. 06.05 Hartaita säveliä. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja: Valeuutiset ja valtamedia. 18.10 Musiikkia parrasvaloista. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 71. 14.55 Nosto. 09.00 Yle Uutiset. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.05 Muistojen bulevardi. 10.30 Yleisurheilun EM. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 22.05 Aikamme suomalaista musiikkia. 11.00 Yle Uutiset. 06.59 Puheen Aamu. 07.13 Alueradio. 10.00 Yle Uutiset. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700392 111: 3,55 e/min+pvm) 13.00 Pookin iltapäivä 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 18.00 Pookin yömusiikkia tauotta YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 09.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.15 Viikon luontoääni: pensastasku. 17.00 Yleisurheilun EM. 13.00 Klassista kahteen. 23.10 Yöklassinen. 00.00 Yle Uutiset. 18.30 Hartaita säveliä. 12.13 Keskipäivän klassikko. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 20.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 13.02 Riippumatto. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.50 Merisää. 17.10 Euroopan valot. 13.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Hartaita säveliä. 15.00 Yle Uutiset. 15.02 Kulttuuriykkönen. 22.30 Ruben Stiller: Pressa kuin unelma. 13.00 Yle Uutiset. 15.52 Alueradio. 10.02 Radio Stadion: Ajanoton historia. 10.45 Oopperaketju: Sota-ajan sävelet. 15.50 Veneilysää. 02.00 Arkisto: Itsenäisyyden merkitys. 14.00 Laulun paikka. 00.00 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.03 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 12.45 Merisää. Keskiviikko 8.8. 11.02 Radio Suomen Päivä. 19.02 Kotimaisia kohtaloita 1/3. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 14.00 YleX Kesäiltapäivä. 18.50 Merisää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 02.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yleisurheilun EM. 23.00 Iltahartaus. 17.13 Radio Suomen Ilta. 09.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 20.03 Metsäradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Päivän parhaat. 22.05 Urheiluradio. 13.40 Musiikkia parrasvaloista. 09.10 Sää. 00.00 Arkisto: Euro-Suomi. 00.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.10 Sää. 15.02 Alueradio. 21.12 Puheen Ilta. 03.55 Yöradio. 21.17 Päivä tunnissa. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 12.10 Urheiluradio. 23.00 Iltahartaus. 08.10 Ykkösaamu. 23.00 YleX Kesäiltapäivä: Päivän parhaat. 16.10 Urheiluradio. 13.33 Riippumatto. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Romano mirits. 10.02 Radio Suomen Päivä. 11.33 Radio Suomen Päivä. 08.13 Alueradio. 19.02 Urheiluradio. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.05 Urheiluradio. 03.00 Yle Uutiset. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 06.56 Päivän mietelause. 18.50 Iltahartaus. 21.02 Urheiluradio. 12.10 Suviranta – Järnefeltien rakkaudesta suomalaisuuteen: Osa 3/3: Kosmopoliittinen ajatusmaailma perustana Suomen itsenäisyydelle. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 21.50 Merisää. 09.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 16.10 Faunin iltapäivä. 20.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Politiikkaradio. 01.02 Riippumatto. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 YleX Kesäiltapäivä (Areena). 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 10.00 Yle Uutiset. 18.02 Radio Suomen Ilta. 15.02 Pörssipäivä. 23.28 Päivä tunnissa. 03.00 Yle Uutiset. 21.00 Etnoilta: Keinuva talo – Vuotavassa ruuhessa kimaltaa maailmanmusiikin aarteita. 20.00 Matti 8 ja Sonny. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.05 Urheilu-Suomi: Mihin vedetään hulluuden ja huippu-urheilun raja?. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 06.56 Päivän mietelause. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 08.13 Alueradio. 06.06 Alueradio. 21.50 Musiikkia parrasvaloista. 06.15 Aamuhartaus. 00.00 Yöradio. 07.53 Alueradio. 01.55 Yöradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Alueradio. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 09.11 Alueradio. 14.02 Nosto. 00.00 Arkisto: Seksibisnes Suomessa. 16.13 Alueradio. 18.02 Luonto-Suomen ötökkäilta 0203-17600. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 5: Guermantesin tie I, jakso 72. 10.00 Yle Uutiset. 07.13 Alueradio. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 01.02 Riippumatto. 16.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. 22.05 Sari Valto: Miksi jotkut selviävät vastoinkäymisistä paremmin kuin toiset?. 06.15 Aamuhartaus. 21.02 Urheiluradio. 04.00 Arkisto: Yksinäinen mies. 22.08 Pollari. 08.13 Alueradio. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.33 Radio Suomen Päivä. 20.03 Radio Suomen Ilta. 06.05 Urheilu-Suomi: Kyllä ennen oli kaikki paremmin keihäänheitossakin – vai oliko?. 13.33 Riippumatto. 02.00 Yle Uutiset. 22.05 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Jussi Parviainen. 05.50 Merisää. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.02 Riippumatto. 22.00 Päivän parhaat. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Alueradio. 14.00 YleX Kesäiltapäivä (Areena). 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 20.03 Radio Suomen Ilta. 06.56 Päivän mietelause. 06.05 Sää. 12.10 Kotikäynti Iiron pianohuoneessa: Miksi julkisuus koukuttaa, Aku Hirviniemi?. 18.55 Luonto-Suomen ötökkäilta 0203-17600. 10.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 18.30 Hartaita säveliä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 03.54 Yöradio. 08.10 Urheiluradio. 00.00 Arkisto: Eläkepommista eläkeputkeen. 03.00 Yle Uutiset. 03.54 Yöradio. 17.13 Päivä tunnissa. 04.00 Arkisto: Internetin ihmeellinen maailma. 19.02 Mäntän musiikkijuhlat: Kamus-kvartetin konsertti. 09.05 Muistojen bulevardi. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 07.10 Urheiluradio. 17.35 Moniääninen Eurooppa: Huippudiplomaatti anarkian asialla. 18.00 Yle Uutiset. 15.02 Kulttuuriykkönen. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 21.17 Päivä tunnissa. 20.00 Etnoilta: Sydänjuurilla. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.13 Alueradio. 21.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Musiikkihetki. 06.25 Aamusoitto. 01.02 Riippumatto. 10.02 Juuso Pekkinen: Vieraana ’’karaoken Spotifyn’’ perustanut Atte Hujanen. 23.02 Yöradio. 20.25 Pianisti Ralf Gothóni ja RSO konserttilavalla. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Tiistai 7.8. 06.59 Puheen Aamu. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 17.10 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 17.53 Radio Suomen Ilta. 21.55 Radio Suomen Ilta. 21.00 Musiikin voima: Muusikko Hanna-Riikka Siitosen muistolle. 23.00 Yle Uutiset. 06.59 Puheen Aamu. 15.55 Yle News. 04:44 04:47 04:50 22:10 22:07 22:03 Maanantai 6.8. 12.13 Radio Suomen Päivä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Riippumatto. 16.10 Urheiluradio. 19.00 Puheen Ilta. 12.10 Tiedeykkönen Maailmankaikkeus: Pimeä energia on suuri arvoitus. 19.05 Radio Suomen Ilta. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 06.06 Alueradio. 18.50 Iltahartaus. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 15.02 Alueradio. 17.10 Urheiluradio. 21.02 Urheiluradio. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Kulttuuriykkönen. 16.10 Urheiluradio. 02.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. Miksi EU-maiden sosiaalipolitiikkaa ei todennäköisesti koskaan harmonisoida, professori Juho Saari. 07.53 Alueradio. 15.55 Yle News. 14.02 Alueradio. 15.50 Veneilysää. 20.40 Radio Suomen Ilta. 14.02 Nosto. 17.00 Jani Kareinen. 23.00 YleX Kesäiltapäivä: Päivän parhaat. 07.29 Hyvää huomenta. 17 17 16 17 18 16 18 18 18 18 18 18 24 24 24 24 23 24 14 5 10 Tänään 11 10 15 17 18 16 17 16 17 18 17 21 20 14 14 12 12 14 ma Alavieska 18 Kalajoki 17 Haapajärvi 17 Nivala 17 Sievi 17 Ylivieska 17 ti 19 18 18 18 19 19 ke 23 22 24 25 23 24 to 28 27 28 27 27 28 Kylmintä eilen Ylivieska +7,5 Lämpimintä eilen Ylivieska +23,1 Kylmintä toissa yönä Ylivieska +12,3 +3,3 Kylmintä eilen Kittilä Lompolonvuoma +26,4 Lämpimintä eilen Kumpula +8,4 Kylmintä toissa yönä Kilpisjärvi Saana Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 6.8. 08.10 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 10.00 Sari Valto: Miksi jotkut selviävät vastoinkäymisistä paremmin kuin toiset?. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.33 Riippumatto. 14.00 Euroopan konserttilavoilla. 14 Maanantaina 6.8.2018 . 17.13 Päivä tunnissa. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 20.45 Puheen Ilta. Keskiviikko 8.8. 23.10 Yöklassinen. 23.00 YleX Kesäiltapäivä: Päivän parhaat. 17.13 Alueradio. 07.10 Urheiluradio. 00.02 Yöradio – tunti 70-lukua. 17.55 Kootut selitykset: Tila. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.00 Yle Uutiset. 06.29 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 04.00 Arkisto: Onko porno pahasta?. 07.30 Ykkösaamu. 07.10 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 15.50 Veneilysää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 10.02 Radio Suomen päivä. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 17.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 18.55 Radio Suomen Ilta. Tiistai 7.8. Rock-etsivä. 18.05 Urheiluhullut. 07.15 Aamuhartaus. 21.17 Päivä tunnissa. 06.05 Urheilu-Suomi. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset. 07.10 Hartaita säveliä. TIISTAI 7.8. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 11.00 Parhaita Välilevyjä: Silmät kiinni. 11.33 Radio Suomen Päivä. 17.50 Etnohetki. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 09.11 Alueradio. 14.02 Alueradio. 07.50 Merisää. 15.02 Alueradio. 10.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 23.02 Urheilu-Suomi. 07.29 Hyvää huomenta. 18.00 Arkisto: Doping-keskusteluja. 13.00 Television tiiliskivet: Fargo eli pohjoisen poliisi kertoo. 09.00 Yle Uutiset. 06.59 Hyvää huomenta. 06.59 Hyvää huomenta. 14.00 Kadonnutta pianoaikaa etsimässä. 00.00 Yöradio. 15.52 Alueradio. 15.20 Yleisurheilun EM. 08.10 Ykkösaamu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.00 Yle Uutiset. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 13.00 Pookin iltapäivä 18.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 18.50 Merisää. 09.30 Yleisurheilun EM
20,00 €/kk Peruspaketti (sis.lehti) 12 kk levikkialue 12,58 €/kk levikkialueen ulkop. TAPAHTUMA JÄRJESTETÄÄN Kalajoen lentokentällä, missä on myös leiriytymismahdollisuus. 422 162 tai 040 7732 759 SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 PÄIVYSTYS 24/7 p. Ryhmiä on 5-15 vuotiaille ja harrastemiehille / -naisille sekä ukkosähly, joka on tarkoitettu +40v ikäisille miehille sekä aloitteleville pelaajille. Ohjelmassa on muun muassa kiihdytysajoja ja suosikiksi muodostunutta kuminpolttoa sekä musiikkiesityksiä ja muuta oheisohjelmaa. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.. –?Nyt on parhaat lomakaudet käyty, eikä festarit enää vie niinkään porukkaa, joten porukalla on nyt aikaa tulla tänne juhlimaan. Perjantaina ohjelma alkoi nopeusajolla, johon osallistui myös Heikki Saari E46-mallisella M3:llaan. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. –?Kyl se tää atmosfääri ja henki on. Tähän aikaan alkaa illalla olemaan pimeää, mikä tuo omat haasteensa, mutta toisaalta tapahtumasta voidaan tehdä valoilla pikkuisen hienompi, tapahtuman taustalta löytyvän BMW-merkkikerho BTCF:n hallituksen puheenjohtaja Jari-Pekka Mikander tuumii. Heikki Saari (autossa) ja Alex Wasica olivat monen muun tavoin suunnanneet Bimmerpartyihin Kalajoelle. –?Jos nyt kovempaa pääsisi kuin viime vuonna, edellisvuonna 192 kilometriä tunnissa autollaan päästellyt Saari toteaa. PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (sis. Mukana oli myös Alex Wasica. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 Konttori ma-pe 9.00-15.00 lmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 Toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Myyntipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. ksi Menok si Me noksi Menok si Menok si Meno ksi Menok si Menok si Menok si M enoksi Menok si Menok si Menok oksi Menok si Menok si Menok si enoksi Menok si Menok si Menok noksi Menok si Menok si Menok s Menok si Menok si Menok si Meno enoksi Menok si Menok si Menok Menok si Menok si Menok si Men enoksi Menok si Menok si Menok Menok si Menok si Menok si Me Menok si Menok si Menok si Meno i Menok si Menok si Menok si Me Menok si Menok si Menok si Men si Menok si Menok si Menok si M Menok si Menok si Menok si Men ksi Menok si Menok si Menok si M i Menok si Menok si Menok si Me oksi Menok si Menok si Menok si si Menok si Menok si Menok si M oksi Menok si Menok si Menok si ksi Menok si Menok si Menok si M noksi Menok si Menok si Menok s oksi Menok si Menok si Menok si enoksi Menok si Menok si Menok oksi Menok si Menok si Menok si Menok si Menok si Menok si Meno noksi Menok si Menok si Menok s Menok si Menok si Menok si Meno enoksi Menok si Menok si Menok Menok si Menok si Menok si Men Menok si Menok si Menok si Menok i Menok si Menok si Menok si Me Menok si Menok si Menok si Meno si Menok si Menok si Menok si M Menok si Menok si Menok si Men ksi Menok si Menok si Menok si M Menok si Menok si Menok si Me ksi Menok si Menok si Menok si M si Menok si Menok si Menok si M M noksi Menok si Menok si i Menok si M Kun menojalkaa alkaa vipattaa – parhaat menovinkit löydät täältä!. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä edellisenä päivänä klo 13.00 mennessä. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. MARKUS KÄRKINEN Bemaristit kokoontuivat Hiekkasärkille Bimmerpartyissä kiihdyteltiin, poltettiin kumia ja juhlittiin ” Kyl se tää atmosfääri ja henki on. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Hän oli tapahtumassa mukana toista kertaa. 0400 902 734 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska Puh / Fax 08-425 373, 050 359 4380 www.sailokoski.. Porukka on koko viikonlopun hyvin ystävällistä, kyytiä ja muuta jeesiä saa tarvittaessa. 020 750 4600 ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Jari Brax p.0503981238 / popula. Vuoroista ei ole vielä tietoa, koska syys/talvivuoroja jaettu. POPULA SALIBANDY Popula salibandy hakee uusia harrastajia syyskuussa alkaville salibandyvuoroille. Perjantaina Saari odotti M3:ssaan nopeusajojen ajovuoroa. Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.. lehti+digi) 12 kk levikkialue 11,08 € / kk levikkialueen ulkop. /mediaopas LEVIKKI 5736 kpl LT2015 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas puh. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. Alansa ammattilaiset Muistilista Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi . Ja kaikki bemaristit tervehtivät toisiaan, Wasica analysoi tapahtuman viehätystä. Maanantain lehteen tulevat muistilistat perjantaina klo 13.00 mennessä. KALAJOKILAAKSO Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. 21,75€/kk Digipaketti 12 kk 7,40 €/kk Tiedustelut puh. salibandy@gmail.com SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. Järjestäjä odotti paikalle reilua kuutta, seitsemäätuhatta kävijää ja yli kahtatuhatta autoa. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. 15 Maanantaina 6.8.2018 . Perinteisen tapahtuman ajankohta vaihtui tänä vuonna juhannuksen jälkeiseltä viikonlopulta elokuulle. Hän oli saapunut paikalle kaveriporukan kanssa EteläSuomesta. /palaute. Hinnat sisältävät alv. 10%. • MAALAUKSET • KOLARIKORJAUKSET • PYÖRÄSUUNTAUKSET • ILMASTOINTIHUOLLOT Markus Kärkinen KALAJOKI BMW-harrastajien suurin vuosittainen tapahtuma Bimmerparty järjestettiin jälleen Kalajoella menneenä viikonloppuna
KY 1750 € 2290 € Loput ajettavat ruohonleikkurit syyshinnoin! Stiga Park 120 norm. 20 € Pelilippu Par3 -kentälle+mailasetti 15 € /hlö (norm. Lue lisää keskiviikon lehdestä! Keskiviikkona 8.8. www.olgak.. 16 Maanantaina 6.8.2018 . – Koulutuksen aikana vaikeavammaiset ja heidän lähiihmisensä voivat testata omiin tarpeisiin sopivaa välinettä ja ammattilaiset saavat tietoa tarjolla olevista mahdollisuuksista, kertoo projektityöntekijä Ritva Mustakangas. –?Retkipäivän aikana on esillä erilaisia liikkumiseen tarkoitettuja toimintavälineitä, joita pääsee testaamaan. 30 €) Tiitaival 59, Kalajoki puh. Se tarjoaa ratkaisuja osallistumiseen ihmisille, jotka tarvitsevat toimintavälineen ja toisen ihmisen apua voidakseen osallistua ja liikkua. 2650e Tarjoukset voimassa 11.8. Nyt juhlitaan koko viikko!! Esimerkiksi: NYT NYT MYYMÄLÄSSÄ LISÄÄ TARJOUKSIA mm. 1995e TERVETULOA OSTOKSILLE! PYÖRÄPISTE 45V. Toisena koulutuspäivänä tehdään retki vaikeasti vammaisten retkeläisten kanssa luontoon. Mies menehtyi ulosajossa Ylivieskassa Minna Mustonen KALAJOKI Kalajoella salama sytytti perjantaina aamupäivällä Rahjankylän Hietikkotiellä rakennuspalon. Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita olosuhteita ja mahdollisten päihteiden osuutta tapahtuneeseen. Edun arvo 10-12 €) Warrick-farkut -40% Niemelänkyläntie 110 Ylivieska • Puh. Menehtynyt mies löytyi auton ulkopuolelta ojan pohjalta. Jälkisammutustyöt paikalla kestivät muutaman tunnin ajan. Koulutus on suunnattu vaikeasti vammaisten henkilöiden lähi-ihmisille ja eri alojen ammattilaisille. Kyllä se on mahdollista, Mustakangas sanoo. Koulutuksessa tutustutaan toimintavälineisiin ja tehdään käytännön harjoituksia sekä tutustutaan myös apuvälinelainsäädäntöön. Onnettomuuden sattuessa autossa oli kaksi ihmistä, joista toinen kuljetettiin tajuissaan Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan. Koulutuksen järjestävät yhteistyössä Raudaskylän Kristillisen Opiston Vankkurihanke ja Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n Malike. (08) 424 848 www.pihajapuutarha.. saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää. kahvitarjoilu! Ä ! Kalajokilaakso YLIVIESKA Nuori mies menehtyi autoonnettomuudessa Ylivieskassa torstain ja perjantain välisenä yönä. –?Ilmeisesti salaman iskusta lähtenyt tulipalo tuhosi hirsisen vanhan ulkorakennuksen. Kaikki Kärhöt -50% (ovh.13,50-19,50 €) p. Kaikki kynttilät pimeneviin iltoihin OTA KOLME MAKSA KAKSI Tarjoamme edullisimman Valtakatu 5 YLIVIESKA, p. 040 5567 608 Asemakatu 4, 84100 Ylivieska (Tai ilmainen lahkeenlyhennys meiltä ostettuihin housuihin/farkuhin. Salaman iskusta palo ja ulkorakennus tuhoutui Rahjassa Kalajokilaakso OULAINEN Oulaisten Honkamajalla järjestetään kaksipäiväinen toimintavälinekoulutus 29.–30.8. klo 19 ELOKUU Norm. Ulos talosta, pois pihasta -toimintavälinekoulutus avaa uusia mahdollisuuksia vaikeasti vammaisten ihmisten osallistumiseen ja osallisuuden mahdollistamiseen. Miehet olivat matkalla Oulaisten suuntaan, kun auto oli huomattavan suurella nopeudella ajautunut loivasti vasemmalle kaartuvassa mutkassa tien oikean puoleiselle pientareelle, kulkenut siinä 50 metrin matkan ja törmännyt peltorumpuun. Poliisin mukaan auto oli lentänyt noin 35 metriä ja kyntänyt ojan pohjaa parikymmentä metriä päätyen romuttuneena katolleen. 010 505 5510 www.kalajokigolf.. lenkkareista ja tekstiileistä. Vammaisten toimintavälinekoulutuksessa testataan metsäretki. Usein ajattelemme, ettei pyörätuolissa istuva ihminen voi lähteä metsäretkelle. Maastoa paloi ympäriltä muutaman neliön verran, kertoo päivystävä palomestari Petri Lehkonen. Stiga Estate Tornado norm. Jokilaaksojen pelastuslaitos hoiti sammutuksen kolmen sammutusyksikön ja kahden säiliöauton voimin. Henkilöauton ajautui ojaan Ouluntiellä kymmenisen kilometriä Ylivieskasta Oulaisten suuntaan. Retkellä tulee kokemuksia luonnossa liikkumisesta. 040 7059 290 Avoinna ma-to 9-17, pe 9-18 ja la 10-15 Asemakatu 3, 84100 Ylivieska, posti@sisustussuunnittelua.. KALAJOKILAAKSO Elokuun edut Kalajokilaakson kestotilaajan Liput KP-etukorttilla 15 € Caras del Flamenco – Flamencon monet kasvot la 22.9. Alkuperäisen ilmoituksen mukaan alueella oli maastoa tulessa ja tuli uhkasi ulkorakennusta. Puh. (08) 420501 ma-pe 10-18 ja la 10-14 www.pyorapiste.. Sinun Unelmasi luovuudella, tyylillä ja taidolla www.trendo.. Kankaan ylikulkusillan jälkeen henkilöauto oli suistunut tienpientareelle loivasti kääntyvässä kaarteessa