Sivu 4 Ylivieskan seudun kansalaisopiston työnäyttelyssä ja kevättapahtumassa Alavieskan yhtenäiskoululla erilaiset työpajat ja näyttelyt esittelivät kansalaisopiston toimintaa, ja juhlassa opintoryhmät esittivät taitojaan. Juhlassa palkittiin kansalaisopiston vuoden aikuisopiskelijat, alavieskalaiset Helena Tienhaara ja Reijo Talus. 91 vsk/Nro 27 . Juhlapuheessa Ylivieskan kaupungin sivistysjohtaja Kai Perttu toi esiin kansalaisopiston tehtävän vapaan sivistystyön toimijana, ja korosti erilaisten opintopiirien olevan mahdollisuuksia luovuuden kanavoimiseen. Irtonumero 3 € SÄÄ +3 www.kalajokilaakso.fi Kuviosukka ilahduttaa ja lämmittää Sivu 12 Jussi Sääskilahti: Päällystyöt keskittyvät Kalaja Pyhäjokilaaksoissa pääteille. MAANANTAI 8. Sivu 7 Lasten balettiryhmät Perhoset, Sudenkorennot sekä Leppäkertut esiintyivät kevätjuhlassa valloittavasti nuorten ohjaajiensa sekä balettiopettaja Lena Segler-Heikkilän ohjaamina. MERJA NEVALAINEN Vapaan sivistystyön juhlaa Suomen Cup päätökseen Sivu 13. HUHTIKUUTA 2019 Perustettu 1927
Tehdastien risteykseen kolmatta kaistaa Savontielle kaivamassa Sundströmin aliurakoitsija Teuvo Tikkakoski Kokkolasta ja maata pois kuljettamassa aliurakoitsija Kamerak Oy:n Markku Peltokorpi Sievistä. . Sekä Tehdastien ja Palkkitien liittymäjärjestelyjä parannetaan. Niitä tehdään koko maakunnassa ja Kainuussa vain 160 kilometrillä, kun vielä viime vuonnakin 300 kilometrillä. –?Aina yhtenä kesänä painotetaan päällystäminen jollekin tietylle alueelle, jotta saadaan perustettavan päällysteaseman tehokas hyödyntäminen. Hakatielle tehtiin kevyen liikenteen järjestelyjä, ajoneuvoliikenteen kaistoitusta ja liikennevalot. Kärsämäen keskustaajamassa päällystetään liikenneympyröiden väliä ja vähän matkaa tietä Haapajärven suuntaan. Kalajoen Tyngän Hihnalankosken sillalle saadaan ensi kesänä korotettu kevyen liikenteen väylä. . YLIVIESKASSA ELY-keskus on tänä kesänä parantamassa Savontietä Kärkkäiseltä eteenpäin Nivalan suuntaan. . Viime kesänä alueen Savontielle tehtiin kevyen liikenteen alikulku ja muuta Tyngän aluekoulun oppilaiden koulumatkan turvaamista. Yliveska saa uudet liikennevalot Savontielle Tehdastien ja Palkkitien risteyksiin ja kaupungin keskustan Valtakadulle Asemakadun ja Kauppakadun risteyksiin.. Liikenneturvallisuuskohteet ovat ELYkeskuksella ensi kesänä vähissä. Kaikkiaan Ylivieskaan on siis tulossa neljät uudet liikennevalot, kun lasketaan yhteen Savontien ja Valtakadun uudet liikennevalot. Se on Hiekkasärkkien pohjoisen alueen kokoojatie. Kalajoella päällystetään 8-tietä keskustaajamasta Pyhäjoelle päin 15 kilometriä. Moni pitkään odotettu kohde monessa kunnassa jää odottamaan toteutustaan. Pienimuotoisia kevyenliikenteen parannuksia tulee Reisjärvelle ja Kärsämäelle. Kyse on ELY-keskuksen viime vuoden investointikohteiden loppuun saattamisesta. –?Ensi vuodelle kaupungin ydinkeskustasta jää vielä Rautatienkadun sekä Juurikoskenkadun peruskorjaaminen. Vastaavanlaisesta investointitöiden lopettelusta on kyse, kun Kalajoella Tyngän myllyn edessä olevalle Hihnalankosken sillalle rakennetaan kevyen liikenteen osuus. Ainoan poikkeuksen tekee Kalajoen Matkailutie, joka päällystetään, vaikkei ole päätie. Päällystetöitä tehdään tulevana kesänä Kalaja Pyhäjokilaaksoissa lähinnä vain pääteillä, eikä niilläkään paljoa. Kaupungin kuntatekniikan päällikkö Karoliina Mustonen kertoo, että Asemakadun ja Kauppakadun parantaminen katujen eri kerroksia myöten saatetaan loppuun ensi kesänä. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tienpidon asiantuntija Jussi Sääskilahti kertoo, ettei aluekohtaista päällystystöiden vertailua edellisvuoteen voi tehdä. KUNTIEN PANOSTUKSIA tarvitaan yhä enemmän, jotta liikenneolosuhteet kunnissa paranevat. . Viime kesänä Savontieltä tehtiin Ruutihaantielle kokonaan uusi liittymä, Tulolantien liittymää parannettiin. KAIKKINENSA päällystystöitä tehdään nyt ennätyksellisen vähän. Ylivieskan ja Kalajoen lisäksi tällaista on nyt myös pienemmissä kunnissa. Kärsämäelle tulee keskustan tuntumaan kevyenliikenteen väylän rakentamista liikenneympyrästä kantatie 58 varteen Haapajärventielle, ja sen lisäksi suojatie Rannantien ja Juustoportin kohdalle. Niitä tehdään muun muassa ELY-keskuksen kanssa tai EU-hankkeina. Sen jälkeen kolmivuotinen urakka kaupungin ydinkeskustan liikennejärjestelyjen parantamiseksi on valmis, Mustonen toteaa. Valtio päällystää sen nyt, koska tämä vanhaksi jäänteeksi koettu maantie siirtyy ensi syksystä alkaen kaupungin ylläpitämäksi kaduksi. Työt kaupunki aloittaa roudan sulamisen jälkeen, toukokuun alussa. Valtatie 4:ää päällystetään Keski-Suomen rajalta Pyhäjärven Venetpaloon 43 kilometriä. KALAJOKILAAKSO Hannu Verronen YLIVIESKA ELY-keskuksen tieinfran rakentaminen painottuu Ylivieskassa tänä vuonna Savontielle Tehdastien ja Palkkitien risteyksiin. Teitä päällystetään nyt ennätyksellisen vähän Liikenneturvallisuuskohteet . Autojen ajokaista sillalla ei ole kapenemassa kevyen liikenteen keskittämisestä, kunhan työt saadaan valmiiksi. Kumpaankin liittymään saadaan kaistoja ja liikennevalot. Valtiovalta on seuraamassa, että ELY-keskuksen päällystysrahat käytetään nimenomaan pääteihin. Haapajärven keskustasta Savontietä, valtatie 27:ää, päällystetään Pyhäjärven Ojakylälle 13 kilometriä. HANNU VERRONEN Ylivieskassa investoidaan tiestöön ” Ensi vuodelle kaupungin ydinkeskustasta jää vielä Rautatienkadun sekä Juurikoskenkadun peruskorjaaminen. PÄÄLLYSTYSTYÖT JÄÄVÄT ELY-keskuksella ensi kesänä Kalajokilaakson valtateillä yhteensä noin 80 kilometriin. Tässä ja nyt 2 Maanantaina 8.4.2019 . Ylivieskan ydinkeskustassa ensi kesänä tehdään liikennevalot Valtakadulle sekä Asemakadun että Kauppakadun liittymiin. Reisjärvelle tulee keskustaajamassa kantatie 58 ylittämistä helpottavia saarekkeita. Yhä useammin kunnan pitää laittaa rahaa sellaisiin kohteisiin, jotka valtio rahoitti aiemmin yksin
huhtikuuta. Näiden lisäksi kulttuuripalvelujen tapahtumia on paljon, joten myös markkinointikulut olivat suuremmat. Toiminnallaan Merijärven kunta haluaa tarjota kaikille kunnan nuorille mahdollisuuden kesätöihin ja työelämään tutustumiseen, samalla nuorilla on mahdollisuus ansaita omaa rahaa. Kevät vaatii huomiomaan myös pyöräilijät ja mopoilijat. Yölämpötilat laskevat vielä usein pakkasen puolelle, jolloin edellispäivän sulamisja sadevedet voivat jäätää tienpinnat. –?Akustiikan puolella elämä muuttui sillä tavalla, että konsertteja on järjestetty erittäin paljon. –?Joidenkin työntekijöiden kohdennetut työtehtävä lisäsivät omalta osaltaan kustannuksia, samoin kesätapahtumat ja kesätyöntekijät. Tuloja kuitenkin saatiin odotettua enemmän, kaikkiaan 404?000 euroa, kun talousarvioon oli kirjattu 291?000 euroa. Kirjastopalvelujen osalta talousarviossa piti kutinsa. Leppänen sanoo, että lisäksi viime vuonna kulttuuripalveluihin tuli kokonaan uusiakin tilaisuuksia, joita ei toimialan alaisuudessa ole aikaisemmin ollut. Tulevaksi kesäksi Merijärven kunnalle haki töihin yhteensä 18 nuorta, jotka ovat iältään 15–18-vuotiaita. Joukossa muun muassa jouluavajaiset. Nuoret työskentelevät pääosin kesä-heinäkuun aikana kahden viikon työrupeaman, kuusi tuntia päivässä. Tiekohtaiset nopeusrajoitukset tulevat voimaan heti, kun merkit on vaihdettu. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa oli viime talvikaudella alennettu tiekohtainen 80 km/h nopeusrajoitus 1?740 tiekilometrillä. –?Esimerkiksi kesätapahtumat, kuten kesätoritapahtumat kuuluvat kategoriaan, joilla halutaan saada ihmisiä aktivoitua musiikin ja tapahtumien pariin, joista ei tuloja tule. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaalla oli käytössä talvikauden 70 km/h nopeusrajoituksia 180 tiekilometrillä. Tästä Kainuun osuus oli 600 kilometriä. 020 750 4600 toimitus@kalajokilaakso.fi. Kulttuurilautakunta jakoi kulttuuriavustuksia 7?500 eurolla. Pienessä kunnassa kesätyöpaikat yksityisten yrityksen palveluksessa on tiukassa. Pienempiä avustuksia saivat kymmenen muuta hakijaa. KEVÄÄN VAIHTELEVAT keliolosuhteet vaihtelevat liikenteessä senkin jälkeen, kun kesänopeudet tulevat. Kulttuuripalvelujen nettomenot ylittivät talousarvion noin 65?000 eurolla. Suurimmat, tuhannen euron avustukset myönnettiin Ylivieskan Soittajille sekä Kantokylälle kotiseutujuhlan pääjuhlan järjestelyjä varten. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i Lähetä juttuvinkki KP24.fi sivulla tai sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Tietysti, kun tapahtumia on enemmän, niin myös työntekijäkustannukset nousevat. Merijärven kunta tarjoaa kesätöitä kaikille nuorilleen Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Juttuidea! P. Erityisesti yöllä ja aikaisin aamulla tienpinnat voivat olla yllättävän liukkaita. Talvinopeudet poistuvat keskiviikosta alkaen Arja Kangas YLIVIESKA Ylivieskan kaupungin kulttuuripalvelut ei pysynyt talousarvioraamissa viime vuonna. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien maantieverkon talvija pimeän ajan nopeusrajoitusten poistaminen aloitetaan keskiviikkona 8. Maanantaina 8.4.2019 Teitä päällystetään nyt ennätyksellisen vähän Hannu Verronen Talvija pimeän ajan nopeusrajoitusten poisto tehdään tällä viikolla. Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi 3 KALAJOKILAAKSO . 020 750 4600 n . Kulttuurijohtaja Katriina Leppäsen mukaan talousarvioylitykselle on monta selittävää tekijää. Haluttuja työpaikkoja ovat myös muun muassa vapaa-aikatoimi ja museo. Kunta myös tukee nuorten työllistymistä yksityisiin yrityksiin. Ylivieskan kulttuuripalvelut ylitti talousarvion Kalajokilaakso MERIJÄRVI Merijärven kunta on jo useiden vuosien ajan tarjonnut kesätöitä kaikille merijärvisille nuorille. uu tis ha av i Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Kaikille töihin hakeneille pystytään osoittamaan työpaikka. Menoihin varattiin viime vuonna kaikkiaan noin 754?000 euroa, mutta ne ylittyivät noin 178?000 eurolla loppusumman ollessa noin 932?000 euroa. Töitä on tarjolla lähes kaikissa toimipisteissä, eniten nuoria työllistyy tekniseen toimeen sekä kunnan järjestämään leikkikenttätoimintaan. huhtikuuta .2019. Kevään aikana saattaa vielä esiintyä lumija räntäsateita, jolloin ajonopeus tulee sovittaa vallitsevien olosuhteiden mukaiseksi. Hieman odotettua isommat tulot kattoivat noin 10?000 euron lisämenot. ’Merkit tulee olla vaihdettu viimeistään perjantaina 12. Viime vuonna meillä lisääntyivät myös ei-tuottavat kulttuuritapahtumat, sillä kulttuurilakiuudistuksen myötä meidän on tuotettava osallistavia kulttuuritapahtumia, jotka eivät tuo lainkaan tuloja, Leppänen sanoo
KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimittajat Pirjo Kunelius (toimitussihteeri), Ismo Kunelius (vastaava urheilutoimittaja), Anne Mattila ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO Poliisi järjesti Euroopan laajuisen nopeusvalvontamaratonin viime viikolla. Kunnollinen tiestö on elämisen ehto erityisesti siellä, missä muita vaihtoehtoja liikkumiseen ei ole. Vuodesta toiseen suoni pullistuu ohimolla, kun kuulen, että valvontamaratoni järjestetään vasta nyt keväällä, kun tiet ovat talven jäljiltä jo sulat, keli yleensä hyvä ja pitkät valoisat illat, mutta talvinopeusrajoitukset voimassa. NO, IHAN mikä vaan, milloin itselle parhaiten sopii! Roadtrippiä jatkettuamme muistin, että eräässä hostellissa asuessani tapasin 52-vuotiaan reppureissaajanaisen. Ei hyvänen aika näin! Ensinnäkin siellähän pitäisi olla jo satasen rajoitukset tolpissa! VALVONTAMARATONIN AJANKOHDASSA ei ole järjen hiventä, ellei sitten ole tarkoituksena yhden päivän aikana kerätä valtion kassaan vähän muhevampi potti. Varsinaisia uusia kehityshankkeita ei käynnisty lainkaan, vaikka lukuisia hankkeita on Ely-keskukselle esitetty. Kirjoittaja on ylivieskalaislähtöinen nuori, joka on selvittämässä, onko ruoho vihreämpää Australiassa. Vielä seuraavanakin kesänä. Jos taas tempauksen tarkoituksena on vaikuttaa asenteisiin ja ajokäyttäytymiseen, neuvon järjestämään kyseisen valvontaiskun syysloskan aikaan, kun tiet ovat märkiä ja musta asfaltti imee kaiken valon. Hänellä oli minun ikäisiä lapsia, mutta heillä oli jo omat elämät, joten hän halusi elää omaansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Hankkeiden vähyyteen on tuttu syy: rahaa ei ole tarpeeksi. Kaikista kuvitelmista huolimatta emme suoritakaan roadtrippiämme tilavalla Camper Vanilla sänkyineen, vaan olemme ahtautuneet pieneen henkilöautoon niin omien kuin rinkkojemmekin kerryttämien lomakilojen kanssa. Veera-Maria Palo Seppo Kangas 8.4.2019 Jokainen Kalaja Pyhäjokilaaksossa viime kesinä autoillut on voinut havaita, että entistä useammin on saanut ajaa kohtuullisen uudella asvaltilla tai on törmännyt uutta asvalttia vetävään topparoikkaan. Jos joskus ärsyttääkin odotella tyhjässä risteyksessä punaisten vaihtumista vihreään, kannattaa muistella ruuhkaisimpia hetkiä ennen valojen tuloja. Joskus tuntuu, että olen tarpeeksi vanha menemään kotiin ja hankkimaan elämän (mitä se ikinä tarkoittakaan), mutta toisinaan ajattelen, että pitäisi matkustaa juuri nyt. Miettimässä, mitä ikäiseni ihmisen niin sanotusti kuuluisi tehdä. Aamukiukuissani ikäkriiseillessäni kyseenalaistin myös koko kykeneväisyyteni reppureissaajan elämään ylipäätänsä. Teiden korjausvelkaa on kurottu umpeen, ja se on näkynyt myös meikäläisellä tiestöllä. Viime talvena oli kyllä ihan vähällä, ettei tullut lähtö sinne toiseen paratiisiin tai vieläkin kuumempaan paikkaan, kun vastaantuleva auto alkoi heitellä ohitustilanteen jälkeen kaistalle palatessa sohjopatjan päällä edessäni. Ajan reilut 40?000 kilometriä vuodessa. En tietenkään väitä, että reppureissaaminen on samanlaista 50-vuotiaana kuin 20-vuotiaana, mutta on hyvä muistuttaa itseään, ettei unelmille ole parasta ennen -päivämäärää. Tempaus onnistui ainakin minun kohdallani taas täydellisesti. Paluu normaalitilaan Tärkein liikennesääntö oli silloin se, että kuka ehtii ja uskaltaa, on etuajo-oikeutettu. Havainto ei ole väärä, sillä teiden kunnostusrahoitusta on alueelle saatu enemmän kuin aiemmin. Valtion rahoitusta on merkittävästi esimerkiksi Savontien liikenneturvallisuushankkeissa Savarin alueella Ylivieskassa. Samaisessa hostellissa tapasin myös toisen varttuneemman reissaajan. ”Kantakaupunki” eli kaupunkikeskustan ydinalue kokee todellista muodonmuutosta. Vannoin, etten tämän jälkeen enää koskaan nuku henkilöauton etupenkillä makuupussissa, koska olen selvästikin liian vanha ja heikko toipumaan moisesta koettelemuksesta yö toisensa jälkeen. Ulkomailla nämä yleensä toimivat. Jonkin verran muitakin kuin päällystyshankkeita on saatu liikkeelle ja toteutetuksi. Työt jatkuvat tulevanakin kesänä. Jos keli on huono, he pitävät turvavälit ja laskevat tarvittaessa nopeuden huomattavasti alle korkeimman sallitun. KOTIINPALUUN lähestyessä luonnollisestikin olen löytänyt itseni useamman kerran pähkäilemässä oman tulevaisuuteni kanssa. Joopajoo, mikä olisikaan parempi ikä reissata maailmaa kuin 25-vuotiaana. KALAJOKILAAKSO 4 Maanantaina 8.4.2019 . Toisesta päästä tieosuus on jonkin matkaa päällystetty jo muutama vuosi sitten, mutta alkupää on erittäin heikossa kunnossa, varsinkin näin keväällä. VIITTAUS PARATIISIN SUORAAN otsikossa on vitsi työyhteisössämme. Talvikaudella on luonnollisesti ollut hiljaisempaa, mutta pian työt taas jatkuvat. Korjausvelan kiinnikuronta saatiin hyvään alkuun, mutta se kääntyy yhtä nopeasti toiseen suuntaan. KANNATAN LÄMPIMÄSTI sitä, että poliisi valvoo liikennettä. Hän oli vierailemassa tyttärensä luona ja asui muutaman viikon samassa hostellissa. Ja jos se on tarkoitus, annan ilmaisen vinkin järjestäjille, älkää tiedottako asiasta edeltä, niin saalis on suurempi. Haloo! Hoksaatteko, mitä tarkoitan. Tien pinnassa saattaa olla valtavia, syviä lammikoita tai auraamaton sohjopatja, mutta olosuhteista huolimatta autoilijat töröttävät ajella ihan samaa nopeutta kuin nyt kuivilla, sulilla teillä valoisan aikana! He eivät riko lakia, mutta se, joka nyt erehtyy ajamaan muutaman kilometrin tunnissa ylinopeutta loistavissa olosuhteissa, rikkoo. Muutama kohde ohjelmaan on sentään mahtunut. Suomenlahden eteläpuolella Virossa on jo runsaasti kelin, liikennemäärien ja muidenkin olosuhteiden mukaan vaihtuvia nopeusrajoituksia. Mietteitä etupenkiltä Visiitti Unelmille ei ole parasta ennen -päivämäärää. Suurin osa toki ihan tavallisia naisia ja miehiä, jotka noudattavat kuta kuinkin lakia ja ajavat tilanteen mukaisesti – joskus ylinopeuttakin, mutta toisaalta käyttävät maalaisjärkeä ja huomioivat olosuhteet. Tärkein liikennesääntö oli silloin se, että kuka ehtii ja uskaltaa, on etuajo-oikeutettu. Eräs aamu pienen automme etupenkiltä herättyäni valitin ystävälleni, että taidan vedellä viimeisiä parhaita vuosiani. Eikä ole hurraamista päällystyspuolellakaan. Pääkirjoitus. He tekevät tärkeää työtä liikenneturvallisuuden eteen. 4 Maanantaina 8.4.2019 . Kaupungin omat satsaukset keskustan liikenneympäristön kehittämisen näkyvät vielä selvemmin. Monesti kerron työmatkasta Oulainen – Ylivieska -välillä, kuinka vasta Paratiisin suoralla pääsin pyyhkäisemään jonkun töröttäjän tai kertyneen letkan ohi. Niillä kilometreillä ehtii nähdä, jos minkälaista kuskia. Hän kertoi minulle reissuistaan ja matkaunelmistaan kuin kuka tahansa reissaaja, jonka olen matkallani tavannut. Tätä mantraa totuimme kuulemaan pitkään ennen viime vaalikautta. Uusia liikennevaloja keskustaan tulee peräti neljät. Mukana olivat jälleen kaikki Suomen poliisilaitokset. Jos Ylivieskan keskustan hankkeiden jatkotöitä ei oteta lukuun, uusia tietyökohteita on ensi kesänä alueellamme todella niukasti. Kyseinen asia on pieni vinoilun aihe ehkä myös siksi, koska he tietävät minun ajaneen joskus kilpaa. Tilannenopeus, maalaisjärki ja olosuhteiden mukaan vaihtuvat rajoitukset pitäisi saada käyttöön Suomessakin. Toinen tuttu selitys on se, että vilkkaimmat pääväylät nielevät leijonanosan tierahoista. Siellä ajetaan moottoriteillä monesti rajoituksia kovempaa, mutta liikenteessä huomioidaan kohteliaasti muut tiellä liikkujat ja ollaan joustavia. Vanhat tehdään loppuun, siinä kaikki. Ennalta tiedotetun tempauksen tavoitteena oli saada kuljettajat pohtimaan omaa ajokäyttäytymistään ja nopeusrajoitusten noudattamisen merkitystä. Hänen lähdettyään kysyin tytöltä, josko hänen äitinsä oli päässyt turvallisesti takaisin Ranskaan, ja hän kertoi minulle, ettei hän suinkaan ole mennyt takaisin kotiin, vaan lähtenyt toiseen suuntaan Australiaa jatkamaan matkustelua yksinään. Milloin saadaan meille. Auton etupenkillä nukkumiselle tosin on. Oli sekunneista kiinni, että olen yleensä kertomassa tätä tarinaa. Anne Mattila anne.mattila@kalajokilaakso.fi Paratiisin suoralla Kolumni Veera-Maria Palo veeramaria.palo@hotmail.fi Olemme ystäväni kanssa vihdoin aloittaneet Australian itärannikon mittaisen roadtripin, jonka suurin osa Australian reppureissaajista matkustavat jossain vaiheessa reissuansa. Yksi odotetuimmista lienee valtatie 27:n päällystys Haapajärveltä Pyhäjärven suuntaan. Kerroin tästä ystävälleni ja totesin, että onhan tässä sittenkin vähintään vielä 30 vuotta hyvää reissuelämää jäljellä. Nyt, kun kaupunkilaiset ovat niihin tottuneet, ne ovat hyväksi havaitut
Kalajaska kertoo etelleen, että joltaki on munakello sulanu liejelle, mutta apua saatiin siihenki tappaukseen väpymättä. Nähkääs ku minä olin eilen saunassa, nä sehän jo varasti multa saippuvan käjestä.” Että mitäpä nälle sukuperimilleen meistä kukkaan voinee. varapuheenjohtaja Yrjö Maliniemi hallituksen jäsen Kaija Niskanen hallituksen jäsen Taisto Ollila hallituksen jäsen Orvokki Rytky sihteeri/sijaisja etäomaishoitaja Omaishoitajien asiat kuntoon Nyt sitä on mukavata kirijotella juttuja, ko ei tartte nä sataprosenttisesti sanomisistaan vastata. Kahtelin Kalajaskaaki sillä silimällä, että löytyiskö aprillattavaa meille sen lukijoille. Myös pitää saada lisää hoivayrittäjiä, jotka tulevat myös yöajaksi hoidettavan kotiin. Omaishoito on raskasta ja rakasta. Häiriöitäki näyttää television mukkaan paljo vaalien alla tapahtunneen, mutta Kalajaskan urheilusivulla lukkee maanantain lehessä 1.4.: ”Lahen talliin ois ollunna toloppatuluvaa”. EU:n vammaiskortti. Meillä on tehty tätä työtä aina ennenkin rehellisin periaattein, eiköstä näin. Siinä kerrottiin muun muassa, mihin hoivakotien ”välistävetorahastus” pääpukariöykkäreitten kautta livahtaa ja kertyy Ulukomaat ovat peukaloineet visioittensa kautta tätäkin hävytöntä hommaa, josta Tanskaa ja Suomia lukkuunottamatta muut ovat niijen tosilikasista hoivakotiketjuista aikannaan jo luopunneet. On huolehdittava siitä, että omaishoitajilla on mahdollisuus pitää lakisääteiset vapaansa. Portaiden askelvälin tulisi olla nykyistä matalampi, ja että portaissa olisi hyvä kaide, mihin tukeutua. Sieltä se ehtymättön elämänviisavus ja kokemusten rikkavus löytyy, ja se suuri kiitollisuus hyvästä hoijjosta. Omaishoidon tuen korotuksia ja omaishoidon tuki verottomaksi. Koko Suomia herätellään äänestään ehtokkaijjen näkemysten mukkaan, kuten ”Aktiivimalli ois pellemalli” tai ”Halloo, herätys Suomi, missä mennään?” ja että ”Ääinestäminen on mahdollisuutemme muutokseen”. Näin keväimenkorvalla saattais akkojenvaihtoviikkoki olla joillaki kuumimmillaa, tai jotenki putkahti mieleen taas ne munakellokki. Olemme joskus Keskipisteen Omaishoitajissa esittäneet omaishoitajien lomitusrenkaan perustamista maatalouslomituksen tapaan. Esimerkiksi AVH-ihmisille ja muistisairaille tutut toiminnot ovat tärkeitä toimintakyvyn ylläpitäjiä. Visuri Ylivieska Kalajokilaaksossa julkaistiin 1.4. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Lukijan kuva www.kalajokilaakso.fi Rakennetun ympäristön toimivuus on jokapäiväiseen arkielämään vaikuttava asia ja siksi esteettömyyteen, asuinympäristöön sekä kaupunkija liikennesuunnitteluun on panostettava. Vain pieni osa heistä pystyy vapaansa pitämään. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Uutinen oli aprillipila eli täysin vailla todellisuuspohjaa. Kummastakin löytyy esimerkkejä eri puolelta Suomea. Ja toukokuun väjjes päivä olisi jo melekeen kesä kaikkialla Suomessa Seiska-lehden mukkaan. Toimitus Aprillipäivänä Taikinaterapiaa tullut taas harrastettua. Esteettömyys näyttäytyy erilailla eri sairausryhmien ja yksilöiden kesken. Tällä mahdollistetaan kulkeminen niille, joille inva-luiskan käyttäminen ei ole mahdollista. Jopa joskus yli omien voimavarojen. Omaishoitajat kaipaavat kotiin tuotavia palveluja. Vuosia vallinnut epäkohta tulee vihdoin korjata, sillä vammaisten tulee olla keskenään tasavertaisessa asemassa. Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Esteettömyys on yhdenvertaisuutta ja osa kestävää kehitystä. Miksi. Tottuus epäkohista pittää puhua jatkossaki ääneen, eikä vain kohun laannuttua peitellä asioita piiloon, ko kissa kakkaasa kukkapenkkiin. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Perhehoitokotien perustamista on tuettava. Ei riitä, että luiskat on asennettuna, jos niiden toimivuus ei ole kunnossa. Monilla on kokemuksia hyvästä hoidosta huolimatta, että hoidettava taantuu vuorohoidon aikana. No, tuluvista ennustettaan keskimääräisiä, tämän kuun puolivällän tapahtuvaksi. Läheiseni selvisi ja on nyt jo hyvässä kunnossa. illalla. Meikäläisen mukkaan sitä ois Ylivieskan seuvullaki jossain muojossa Arkaatijanmäjellekki päin. Mutta aprillipäivä kuitenkin on kiva olla olemassa. Esimerkiksi pyörätuolia käyttävällä tai muilla apuvälineillä liikkuvalla on esteettömyyden suhteen eri tarpeet muun muassa istuinten korkeuden ja luiskan käytön suhteen. Ulla Lehtikangas eduskuntavaaliehdokas (kd.) Ylivieska Esteettömyysasiat kuntoon www.facebook.com/kala.jaska. Vaatii aikaa ja voimaa ylläpitää tuttuja rutiineja. Tasapuolisuuden tulee toteutua vammaisryhmien kesken myös matkustettaessa. Oon lujeskellu sitäki vällän, ko saan sen ystäväkööriltä kottiinkannettuna. Myös yksityisen rakentamisen osalta on tärkeää, että esteettömän rakentamisen velvoitteet vastaavat todellisia tarpeita. Ne ovat hyväksi koettuja, mutta niitä on liian vähän. Tärkeintä on, että omaishoitaja voi vapain mielin nauttia vapaastaan ja hoidettavalla on hyvä ja turvallinen olo. Laittakaa kuntoon omaishoitajien lomitusjärjestelmä. Esteettömyys on perusasia, joka tulee laittaa kuntoon niin valtakunnallisessa päätöksenteossa kuin paikallisella tasolla kuulemalla eri vammaja sairausryhmien edustajia, sillä parhaat asiantuntijat löytyvät heistä. Otsikko oikein pakotti lukkeen, että mistähä kellosta tuossaki kirijotettaan. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Junien matkalippu tulee olla maksuton kaikille vammaisen saattajana toimiville, ei vain erikseen rajatulle vammaryhmälle, kuten nyt. Nyt tarvitaan sitä kuuluisaa poliittista tahtoa yli puoluerajojen ja arvojen oikeaa järjestystä. Että heräkkää ja herekkää jo aikannaan täällä meilläkin. Kerttu K. Kuvasi Elina Karjalainen, Ylivieska. ”Muumimukien mies Oulaisissa” se vasta epeli näyttäs olevan. Tuomari havaitsi emännän olevan siunatussa tilassa ja sanoi: ”Kasvatakaa nyt edes tuosta lapsestanne rehellinen ihminen.” ”E-ei se taijja olla mahtollista, herra tuomari. Onnitteluja vaan sinnekkipäin! Ois sitä voinu sortua muunlaistenki sorttien keruseen, sinnoot kuiteski kunnon mies. Lähetä viesti numeroon 173521 SUURET KIITOKSET sinulle nuori nainen ja sinulle mopoileva poika, jotka tulitte auttamaan minua elvytystilanteessa Ylivieskassa 3.4. Tämä asia voidaan saattaa kuntoon, jos riittävää tahtoa löytyy. No, yks tappaus vielä käräjätupajuttuja lujeskellesa jäi mieleen: Yks emäntä oli haastettu vastaamaan poikiensa kolttosista ja varkavuksista, mutta päätettiin nuhteluilla poikien alaikäisyyksän nojaten vapauttaa. aprilliuutinen, jossa kerrottii ruotsalaisen huonekalujätin tulosta Ylivieskaan. On huomioitava myös näkemiseen, kuulemiseen ja kommunikaatioon liittyvät asiat. Keskipisteen Omaishoitajat ry Taimi Maliniemi puheenjohtaja/etäomaishoitaja Anna-Maria Mattila varapuheenjohtaja/omaishoitaja Kyllikki Nevanoja 2. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. Esteetön rakentaminen lisää saavutettavuutta ja helpottaa koko väestön asiointia ja elämää, eli siitä hyötyvät kaikki. Hyvä niin. Ja muistaa meijjän jokkaisen vierailla usiammin heijjä luonaan. Vammaisuus ja saattajan tarve, pystytään osoittamaan esittämällä esim. Puhutaan myös kotihoidon kehittämisestä. Vaalien alla puhutaan näistä asioista paljon, jäävätkö ne kuitenkin puheiksi ja isompien jalkoihin. Hyvinkin pienillä muutoksilla voidaan helpottaa asiointia ja arjen toimintoja. Kyse on vammaisten yhdenvertaisuudesta ja monilla olisi annettavaa myös työrintamalla, kun esteettömyysasiat olisi ratkaistu tarkoituksenmukaisella tavalla. 5 Maanantaina 8.4.2019 . Se mikä toiselle on helppokulkuinen, saattaa toiselle olla suunnattoman suuri este arjen eri toiminnoissa ja harrastuksissa. Vaalien alla meillä omaishoitajilla on ystäviä. Kiitosta vaan jokkaiselle jaksamisesta vanhustemme hoivapuolella. Vetoamme kaikkiin tuleviin ja jatkopaikkaa hakeviin kansanedustajiin yli puoluerajojen. Soita 020 750 4600 Kuumalinja Kalajokilaakson Kuumalinja arkisin klo 12-13. Itsenäinen arjessa selviytyminen tulee mahdollistaa niin, että suunnitellaan ympäristö ja asiointi kaikkien käyttäjien tarpeisiin, jotta arki on sujuvaa ja asiointi turvallista. Totta kai kansalaisvelevollisuus on samalla oikevus ommaan tahtoosa, jota meillä ei vielä oo tarvetta Nuijjasojan malliin puolustaa. Me haluamme hoitaa vanhuksemme ja sairaan läheisemme kotona loppuun asti tai niin kauan kuin voimamme riittävät. Kaikki puolueet haluavat panna omaishoitajien asiat kuntoon. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Ettei tärkein unohtuisi, omaishoitajien jaksaminen, kodinhoidon tärkein voimavara. Kyse ei ole pelkästään liikkumisen esteettömyydestä. En löytiny oikijjaa aprillipillaa lehestä, taijjan jo täsä itekki pian alakaa kuulummaa muinaismuistoje joukkoon, mutta nauru kuuluu pitentävän ikkää ja jalakki vielä kiitettävästi kantaa. Siksi, että hoidettavan turvallisuudentunne järkkyy eikä hän halua lähteä kotoa hoivakotiin tai hoitaja ei halua tai raaski viedä. Hyvä niin
Sipilä otti esille asioita, jotka ovat puhuttu paljon viime kohtaamisissa. Diplomi-insinööri, opettaja Heikki Takalo-Kippola Oulun ammattikorkeakoulusta jutteli pitkään pääministeri Juha Sipilän kanssa. Auton keula tunkeutui törmäyksen voimasta rakennuksen sisään, mutta asukkaille ei aiheutunut henkilövahinkoja. 6 Maanantaina 8.4.2019 . Pianisti Auri Kurkikangas soitti myös pianosooloja. Paikalliset esillä . PÄIVI SAVELA Juha Sipilä paiski töitä paikallisten keskustaehdokkaiden eteen ja uskoo ihmeeseen Kalajokilaakso KALAJOKI Kalajoen Virta-salissa järjestettiin eilen Venäläinen Romanssi -konsertti, joka koostui venäläisistä romantiikan ajan yksinlauluista sekä balalaikkaja pianomusiikista. Koulutukseltaan hän on musiikin maisteri. Rakennus ja auto vaurioituivat pahoin törmäyksessä. Sipilä uskoo keskustan olevan mukana seuraavassa hallituksessa päättämässä asioista. Kaksi vuotta sitten toimittaja kysyi Sipilältä eduskunnassa, uskooko tämä edelleen työllisyystavoitteen täyttyvän. Destia hakee näin jatkoa Kettukallion louhinnalle ja lupaa haetaan itäreunaan 100?000 teoreettisen kiintotilavuuden kokonaismäärälle siten, että kiviaines otettaisiin kymmenen vuoden aikana. Sipilä vastasi uskovansa, samoin koko eduskuntaryhmä uskoo käänteen tapahtuvan. Sitten 14.4, kun vaalituloksia ruvetaan katsomaan, voidaan nähdä, että keskustalla on lopulta ihme tapahtunut. –?Niin se vain tapahtui. Emman äiti Pia Räihälä on monipuolinen laulunharrastaja. Ylivieskassa Sipilää haastatteli kokenut keskustapoliitikko Jouko Hannula. – Totta kai olen huolissani gallupeista, mutta olin minä huolissani myös tästä työllisyystilanteesta, Sipilä kertoi. Esimerkiksi sähkön siirtohinnat. Venäläinen Romanssi -konsertin järjesti Kalajoki Akatemia. Väkeä oli paikalla parisensataa kuten viime päivinä tilaisuuksissa, joissa Sipilä on vieraillut. Kiertueella mukana olivat ehdokkaat Pekka Aittakumpu Oulusta, Mikko Kinnunen Reisjäreltä, Marjut Lehtonen Oulaisista, Juha Pylväs Ylivieskasta ja Antti Rantakangas Haapavedeltä. Venäläistä romantiikkaa Kalajoella Pirjo Kunelius YLIVIESKA Ylivieskan kaupungin ympäristöpalvelut kuuluttaa Destia Oy:n hakemuksesta, joka koskee maa-ainesten ottoja ympäristölupaa kalliokiven louhintaan ja murskaukseen sekä eräiden jätteiden murskaukseen, puhdistukseen ja lajitteluun uusioraaka-aineen tuottamista varten. –?Erityisesti maanviljelijöitä on tullut ovat tulleet sanomaan, että jopa 20?000 euroa maksetaan kiinteistöveroa tilan rakennuksista. Samoin kiinteistöverot ovat puhututtaneet. Emma Räihälä ja Pia Räihälä lauloivat Pjotr Tsaikovskin ja Sergei Rahmaninovin tunteikkaita ja dramaattisia romansseja. Nyt ei kukaan usko, että keskusta voisi voittaa vaalit. Hän laulaa kahdessa kuorossa ja lauluyhtyeessä ja on esiintynyt myös jazzja chanson-laulajana. Eino Kolppanen soitti balalaikalle sovitettuja venäläisiä kansanlauluja ja klassisisia teoksia. Hän johtaa myös kolmea kuoroa. Ympäristölupaa haetaan kymmeneksi vuodeksi. Pelastuslaitoksella ei ollut kohteessa varsinaista pelastustehtävää, koska ajoneuvo oli poistunut paikalta ennen pelastuslaitoksen saapumista. . . –?Hän kertoi tulleensa katsomaan, miltä se Suomen haukutuin mies näyttää. Venäläistä musiikkia esittivät Pia ja Emma Räihälä, Auri Kurkikangas ja Eino Kolppanen. . Lisäksi mukana oli Eija-Riitta Niinikosken tiimi, koska Niinikoski osallistui läheisen ystävänsä hautajaisiin lauantaina. Onnettomuuteen hälytettiin kaksi pelastusyksikköä, yksi ensihoitoyksikkö sekä ensihoidon kenttäjohtaja sekä poliisi. Suomen haukutuin mies. Auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä vahingonteosta. KALAJOKILAAKSO Päivi Savela YLIVIESKA Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä näytti rennolta ja reippaalta keskustellessaan äänestäjien kanssa Ylivieskassa lauantaina. Henkilöauton keula tunkeutui tiilitalon seinään Oulaisissa. Emma Räihälä on kalajokinen sopraano ja valmistumassa tänä keväänä Centria-AMK:sta musiikkipedagogiksi pääaineenaan klassinen laulu. –?Minun mielestä suunta on kääntynyt, missä päin tahansa liikkuu. Jokilaaksojen pelastuslaitos sai hälytyksen liikenneonnettomuudesta puoli yhdentoista aikaan Pohjolankadulle Oulaisten keskustaan. Eino Kolppanen on kälviäläissyntyinen balalaikkataiteilija. Auri Kurkikangas on toiminut Ylivieskan seudun musiikkiopistossa pianonsoitonopettajana ja säestäjänä vuodesta 2014. Se on enemmän kuin monella on yrittäjätuloa maanviljelyksestä, Sipilä kertoi. Pelastuslaitos ohjasi kohteessa liikennettä ja avusti poliisia. Kolppanen on esiintynyt useita kertoja Suomessa ja Venäjällä, ja vuonna 2016 hän voitti balalaikkatrion kanssa Petroskoissa balalaikansoittokilpailussa ensimmäisen palkinnon. Ei kukaan talouden asiantuntija, ei oppositiosta, ei mistään tullut tukea siihen, että tämä työllisyyskehitys olisi mahdollinen. Puheenjohtaja Juha Sipilä oli lauantaina tavattavissa Haapajärvellä, Nivalassa, Ylivieskassa ja Kalajoella. – Keskusta on lähtenyt siitä, että täällä pitkien etäisyyksien alueella tehdään sähköverron porrastus, jolla pystytään tasaamaan sähkön siirtomaksuja. Nyt me tehdään hienojen paikallisten ehdokkaiden eteen töitä viimeiseen metriin saakka. Poliisi löysi epäillyn, hieman yli parikymppisen miehen puolen päivän jälkeen. Destia hakee kiviainesten ottolupaa Kettukalliolle OULAINEN Poliisi etsi sunnuntaina miestä, joka törmäsi tiilitalon seinään sunnuntaiaamuna Oulaisissa. Ajoneuvon kuljettaja sai auton peruuttamalla irti rakennuksesta, ja hän pakeni paikalta. Hän on opiskellut balalaikansoittoa aiemmin Joensuun Konservatoriossa ja Petroskoissa, ja tällä hetkellä hän opiskelee Kokkolassa CentriaAMK:ssa. Sipilä hauskuutti yleisöä kertomalla kohtaamastaan ylöjärveläisestä miehestä. Hänestä valmistuu Suomen ensimmäinen balalaikkapedagogi. Häntä on viimeksi kuultu maaliskuussa Kokkolassa West Side Storyn Mariana. Oletko huolissasi keskustan gallup-kannatuksesta on kysymys, johon puoluejohtaja on viime päivinä saanut vastata
Helena Tienhaara on taitoja taideaineiden aktiivinen opiskelija, joka on korjannut vanhaa, tehnyt uutta, ja käy monilla kansalaisopiston luennoilla ja jumpissa. Kymmenhenkiseksi kasvanut bändi lähti saman tien parikymmentä keikkaa kattavalle kiertueelle, johon kuuluu sekä isoja konserttisaleja että rock-klubeja. Kalajoen ja Ylivieskan seudun kansalaisopistojen yhteisenä opintopiirinä kokoontuva kamarikuoro Chorus Vallis saa tuolloin vieraakseen Kokkolan Lauluveikot -mieskuoron. Pianistina toimii MinnaLiisa Kaattari ja djembe-rumpalina Ilpo Ikäheimo. Kuoron toiminta on ollut vilkasta ja katkeamatonta läpi vuosien. Ohjelmistossa on sekä a cappella -laulua että pianosäestyksellisiä kappaleita. –?Molemmille vuoden aikuisopiskelijoista tekeminen ja oppiminen on luonnollinen tapa toteuttaa itseään, sanoo kansalaisopiston apulaisrehtori Seija Pulli-Marjakangas puheessaan. Uusi hoivakoti rakennetaan mielenterveyskuntoutujille ympärivuorokautiseen asumiseen ja se korvaa Attendo Koivuhaan nykyiset tilat. Lucia Pavlovicin flamencoryhmän upea tanssiesitys sai kevätjuhlassa raikuvat aplodit. Kevättapahtuman erilaisissa työpajoissa ja työnäytöksissä kurssit ja opintoryhmät esittelivät toimintaansa. Vuonna 2018 Ylivieskan seudun kansalaisopistossa opiskeli noin 3600 henkilöä, ja kaikkien kurssien yhteenlaskettujen bruttoopiskelijoiden määrä nousi 7700 opiskelijaan. Poliisi tavoitti törmäilijän Ylivieskassa. Myös Netta Kähtävä käy joka viikko kuvataideharrastuksessa ja pitää siitä, että opinnoissa saa tehdä niin monipuolisesti erilaisia töitä. SUOMALAISET kansalaisopistot ovat tarjonneet vapaan sivistystyön opetusta yhtäjaksoisesti jo 120 vuotta. Levyn kappaleiden tekoon on osallistunut ennätysmäärä bändin jäsenistä, mikä on rikastanut yhtyeen sointia entisestään. Hoivakodin rakentaminen alkaa Siklatilat Oy:n liiketoimintajohtaja Perttu Aikkilan mukaan kesällä, ja rakennus valmistuu loppukesästä 2020. Luovuuden, kulttuurin ja kädentaitojen lähteillä Netta Kähtävä (vas.) ja Kaisla Koskela esittelivät kuivapastelliliiduilla kostealle huovalle tekemiään töitä lasten kuvataiteen perusopetuksen työnäytöksessä. Tulevassa ystävyyskonsertissa kuullaan osin tuttua kotimaista ja osin uutta ulkomaista ohjelmistoa, jota kuoro valmistaa ensi vuoden Rooman ja Vatikaanin konserttikiertuetta sekä myöhemmin tapahtuvaa kansainvälistä kilpailua varten. Pääkuoron taiteelliset johtajat ovat Mari Sillanpää ja Heli Uusimäki. Lauluissa tunnelmoidaan rakkaudesta luontoon, musiikkiin tai vaikkapa omaan mielitiettyyn. –?Kuvataideryhmässä on mukavaa, kun saa käyttää luovuutta ja mielikuvitusta, kertoo kolme vuotta ryhmässä opiskellut Kaisla Koskela. Ja sitten toisaalta levy käsittelee myös yksilön väsymistä yhteisön paineen alla, yhtyeen laulaja ja nokkamies Tero Vesterinen kertoo ja jatkaa: –?Ehkä meidän slaavilainen mielenmaisema ajaa kirjoittamaan haastavista ja synkemmistä aiheista, mutta kyllä siihen rinnallekin tarvitaan iloisia lauluja ja positiivisen asian esille tuomista. Yhtyeen tavoitteena oli yhdistää iso vanhojen aikojen rock-bändi moderniin poppiin. –?Opintopiirit luovat mahdollisuuden oman luovuuden kanavoimiseen ja puitteita fyysisten ja henkisten taitojen oppimiselle. –?Suurimmat haasteet ovat liittyneet tiloihin. Maanantaina 8.4.2019 Kalajokilaakso KALAJOKI Kalajoen kulttuuriviikon merkeissä Virta-salissa kuullaan kahden kuoron ystävyyskonsertti keskiviikkona. Uusi hoivakoti Haapajärvelle Merja Nevalainen ALAVIESKA Ylivieskan seudun kansalaisopiston vuoden aikuisopiskelijoiksi julkistettiin Kansalaisopiston kevätjuhlassa sunnuntaina alavieskalaiset Helena Tienhaara ja Reijo Talus. Törmäyksen vastaanottanut auto oli pysäköitynä. Kokkolan Lauluveikot on perustettu jo vuonna 1928. Susanna Hakalan johtama viihdekuoro Leijat lauloi taitavasti ja kauniisti, ja haitarilla säestetty Taluskylän kuoro vei valssisävelmillään kuulijat nostalgisiin tunnelmiin. Nykyisin Kokkolan Lauluveikoissa on noin 55 aktiivista laulajaa, pääkuorossa noin 35 ja Seniorikuorossa noin 20 laulajaa. Törmääjä poistui paikalta, mutta poliisipartio tavoitti hänet nopeasti puolen kilometrin päästä. Faaraoiden aika -albumilla pohditaan vahvasti yhteisöllisyyttä ja välittämistä sekä yksilön iloja ja suruja. Kiertue saapuu Ylivieskan Kulttuurikeskus Akustiikkaan perjantaina 12. Uuteen Attendo Koivuhakaan rakennetaan 16 tehostetut tuen paikkaa sekä kuusi tukiasuntoa. Reijo Talus on Pulli-Marjakankaan mukaan laulunlyömä mies, joka osallistuu monipuolisesti opiston musiikkikursseille kuten karaokelaulun, yksilaulun, musiikin teorian sekä pianonsoiton opintoihin. KEVÄTJUHLASSA lasten balettiryhmät esiintyivät valloittavasti nuorten ohjaajiensa sekä balettiopettaja Lena Segler-Heikkilän ohjaamina. Opiskelu edistää suvaitsevaisuutta, mutta kaikkein tärkeintä on erilaisten ihmisten kohtaaminen ja itsensä kehittäminen mukavassa seurassa, Perttu sanoo. 7 KALAJOKILAAKSO . –?Levylle on vähän salakavalasti syntynyt oikeastaan kaksi vahvaa, käsi kädessä kulkevaa teemaa. Vesterinen Yhtyeineen pestasi Faaraoiden aika -albumia varten ensimmäistä kertaa ulkopuolisen tuottajan, Jonas Olssonin. Kuoroa johtaa ja säestää taiteellinen johtaja Mari Sillanpää. Livia Kähtävä auttoi Louna ja Nuutti Koskelaa, Netta Kähtävää ja Kaisla Koskelaa tekemään värikkäitä taideteoksia. Puhalluskoetulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. MERJA NEVALAINEN Elinikäinen oppiminen, aktiivinen kansalaisuus sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ovat kansalaisopistojen toiminnan ytimessä. Kuoroa johtaa Soili Autio. Lasten kuvataiteen perusopetuksesta paikalla olivat ryhmän ohjaajan Raija Ekmanin lisäksi nuoria kuvataideoppilaita. Flamencoryhmä ohjaajansa Lucia Pavlovicin johdolla sai raikuvat taputukset tanssiesityksestään. Vesterinen isoine yhtyeineen Akustiikassa Satu Kangas-Viljamäki HAAPAJÄRVI Haapajärven kaupunginhallitus myönsi tasan menneen äänestyksen jälkeen puheenjohtajan äänellä Siklatilat Oy:lle poikkeusluvan hoivakodin rakentamista varten Rajakadulle. Kuljettaja oli ylivieskalainen nuori mies, jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lauluveikot ja Chorus Vallis konsertoivat yhdessä Kalajokilaakso YLIVIESKA Vesterinen Yhtyeineen julkaisi kuudennen studioalbuminsa Faaraoiden aika maaliskuun alussa. YLIVIESKA Lauantaiyönä kello kolmen aikaan Ylivieskan keskustassa peruutettiin henkilöautolla kovalla vauhdilla toisen henkilöauton kylkeen. huhtikuuta. Kokkolan Lauluveikot esittää Kalajoen konsertissa kevätkonserttien antia. Pitsinnypläyksen harrastajilla oli esillä taidokkaita käsitöitä ja taiteeksi kehystettyjä luontoja lintuaiheita. Tällä hetkellä Attendo Koivuhaassa on 11 asukaspaikkaa ja Attendon hallinnassa se on ollut vuoden 2017 marraskuusta lähtien. Poliisipartio pysäytti perjantai-iltana Ylivieskassa Ouluntiellä henkilöauton, jota kuljetti ylivieskalainen nainen. Erityisesti Ylivieskassa koulujen sisäilmaongelmien takia on liikuntapaikoista ollut pulaa, Perttu toteaa. Toinen on yksilön mahdollisuudet vaikuttaa omaan yhteisöönsä, toivottavasti positiivisella tavalla, sillä niitä tyyppejä kaivataan nykymaailmassa. Kamarikuoro Chorus Vallis juhli viime vuonna 25-vuotistaivaltaan juhlakonserttien merkeissä Kalajoella ja Ylivieskassa. Kevättapahtuman juhlapuheessa Ylivieskan kaupungin sivistysjohtaja Kai Perttu korosti hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, elinikäisen oppimisen, eheyden ja tasaarvon edistämisen sekä aktiivisen kansalaisuuden olevan kansalaisopistojen toiminnan ytimessä
Lopulliseen teokseen siitä tulee reilut 13 minuuttia, siihenkin sekä harjoitusta että varsinaista laulua. Kuonokomero ei kuulu ketjuihin. Hän on tuttu jo opiskeluajoilta yrittäjä Mari Lehkoselle (oik.). Ääniteos soi installaatiossa kerta toisensa jälkeen katkeamattomasti, luuppina. Aktivointipuisto tarkoittaa ulos aidattua aluetta, jossa koirille on erilaisia puuhapisteitä, tasapainoa kehittävää toimintaa, temppurata, kiipeilypaikka sekä esteiden ylitysja alituspaikkoja. Autio arvelee, että hänen installaatiossaan tarina tulee ilmi kyllä viidessä sekunnissa, mutta pastillin aikana tulee esille teoksen ryhmähuumori. KESKIVIIKON äänityksessä tallennettiin kaikkiaan puolitoista tuntia kuoron laulua ja harjoitusta. Jokainen niistä toistaa omaa ääniraitaansa eli yhden kuorolaisen ääntä. Talvella joidenkin koirien treenaaminen voi jäädä kokonaan lämpimän tilan puutteen vuoksi, hän kertoo. Hän muutti vanhempien lähetystyön mukana viisivuotiaana Pariisiin ja kuusivuotiaana Senegaliin. UUSIA SUUNNITELMIA pyörii Mari Lehkosen päässä koko ajan. Mari Lehkosen ajatuksena on tarjota aktivointia hoitolassa oleville koirille lisäpalveluna. YRITYSTOIMINNAN laajentaminen tuli Mari Lehkosella ajankohtaiseksi nopeasti. –?Minusta ihminen on parhaimmillaan, kun se laulaa – tai lempii, Autio sanoo – ja nauraa päälle. RISTO PUOLIMATKA Taideteoksen kuulija voi kulkea kaiutinten välissä kuuntelemassa kuoroa Nivalan herättäjäjuhlille rakentuu 30 kaiuttimen ääni-installaatio Äänisuunnittelija Jaakko Aution mielestä ihminen on parhaimmillaan, kun laulaa – tai lempii.. Laulaessa ihminen keskittyy ottamaan viereisen laulajan huomioon, ja etsiytymään eheyttävään yhteyteen itsensä, kehonsa ja kokonaisuuden kanssa, esittelyteksti kertoo. ARMO-ääni-installaatio toteutetaan Nivalan herättäjäjuhlien aikaan. Avajaisia vietetään toukokuun alussa, jolloin myös eläinmaailma on valmiina. Teoksen laulut ovat Siionin virsiä. Ylivieskassa ei ole talvisin lämmintä treenitilaa, mutta kysyntää ja toivomuksia on jo tullut. Mari Lehkonen suunnitteleekin erottuvansa juuri omalla valikoimalla muista saman alan yrityksistä. ANNE MATTILA Mari Lehkonen laajensi lemmikkieläimiin erikoistuneen yrityksensä toimintaa Kuonokomerossa puhaltavat uudistustuulet Risto Puolimatka NIVALA Nivalan Seuratupa maaliskuisena iltana: Raudaskylän sekakuorolle määritellään istumapaikkoja, tarkan suunnitelman mukaan. Omistaja vaihtui liikkeessä huhtikuun alusta. –?Enemmänkin näkisin tässä sen, että ihmiset laulavat keskenään, resonanssin, sen että virittäytyvät yhdessä. Niinä peruina hän puhuu wolofin kieltä. KALAJOKILAAKSO Anne Mattila YLIVIESKA Ylivieskan Lemmikkieläinhoitolan yrittäjä Mari Lehkonen on laajentanut toimintaansa ja ostanut lemmikkitarvikeliike Kuonokomeron Ylivieskan keskustasta. NIVALAN HERÄTTÄJÄJUHLIEN teemana on Armossa avarassa. Kauppakadun ja Valtakadun kulmauksessa sijaitsevan yrityksen kellarikerrokseen rakennetaan parhaillaan eläinmaailmaa, jonne tulevat myyntiin kalat, jyrsijät ja kanit. –?Aion suosia kotimaisia tuotteita ja yrityksiä. Ulkopuoliset voivat vuokrata puistoa halutessaan käyttöönsä esimerkiksi pentutreffejä tai muita tapaamisia varten. Aution ääni-installaatiota on tukenut Keskipohjanmaasäätiö ja Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto. –?Minulla on tapana tarttua siihen, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä ja nyt tämä suorastaan ”käveli” eteeni. –?Kun kuulin, että Kuonokomero on myynnissä, ei tarvinnut miettiä kauaa. Ylivieskan Lemmikkieläinhoitola jatkaa toimintaansa Raudaskylällä. Koirapuistosta aktivointipuisto poikkeaa siinä, että sieltä varataan aika tietylle ryhmälle, eikä sinne voi tulla noin vain. –?Minua koskettaa tuo veisuu, sanoo teoksen äänisuunnittelija Jaakko Autio. Körttipastillin imeskelyyn kuluu tunnetusti se aika, mitä säällinen seurapuhe saa kestää. Meille on tulossa myyntiin muun muassa käsityönä tehtyjä pantoja, hihnoja ja valjaita sekä tassuvahaa, hän luettelee ja sanoo, että eläinten kotimaisia lelujakin on etsinnässä. Teoksellaan Autio tahtoo paljastaa jotain erityistä ihmisen läsnäolosta. Niitä teipataan kiinni ja nekin oman värikoodin mukaan, erivärinen teippi sen mukaan istuuko parinsa oikealla vai vasemmalla puolella. Yrityksen molemmissa toimipisteissä ovat työntekijät yrittäjän apuvoimina. Jaakko Autio (kuulokkeet korvilla tietokoneella) ja Raudaskylän sekakuoro Seuratuvan isossa salissa, jossa äänitettiin puolitoista tuntia kuoron laulua ääni-installaation käyttöön. Jaakko Aution ARMOinstallaatio tutkii armoa: armon kerjäläisyyttä, armoa ihmisten välisenä kuuntelun tilana ja armoa kykynä ihailla ja arvostaa toista. Mutta silti hän sanoo teoksessansa olevan myös maallisempi puoli. Installaatio on esillä Nivalan Seuratuvalla 5.– 14. Tarvikkeiden ja ruokien myynnin lisäksi liikkeessä alkaa säännöllisesti vierailla koirien trimmaaja ja hieroja. KUONOKOMERO TOIMII uuden omistajan hoteissa jo täydellä teholla. Laulaessa ihmisen arkiset reunaehdot ilmaista itseään ovat erilaiset kuin esimerkiksi töissä. Essi Tabell jatkaa Kuonokomeron työntekijänä omistajanvaihdoksen jälkeenkin. –?Hoitolalle on tulossa koirien aktivointipuisto, hän paljastaa. –?Körttipastilleja on siellä tarjolla ilmaiseksi, Autio sanoo. Muitakin eläimiin liittyviä suunnitelmia muhii Lehkosen mielessä. Seuratuvan ison salin ääniinstallaatioon tulee 30 kaiutinta. Parikymppisenä mies muutti Helsinkiin ja hankki sieltä taiteen maisterin paperit valoja äänisuunnittelun alalta. Kuulija voi kulkea jalalla seisovien kaiuttimien välissä, keskittyä yhteen ääneen tai mennä kaiutinrinkien keskelle, kaikkein intiimeimpään paikkaan, ja kuunnella koko kuoroa. 8 Maanantaina 8.4.2019 . Autio sanoo yleensä tekevänsä töitä muille, mutta nyt hän luonnehtii, että tämä kuoron ja kaiuttimien kanssa tehty teos on hänelle itselleen. Tämän ostaminen tuntui sopivalle tavalle laajentaa yritystoimintaa, ja tämä sopii hyvin hoitolan ohelle, hän sanoo. Autiolla on sukujuuret Padingissa ja Raudaskylällä ja körttikoti. Kun paikat ovat selvillä, jokainen kuorolainen saa oman nappimikrofonin. Näytteillepano on minimalistinen ja abstrakti, mutta installaation sisältö on inhimillisesti samaistuttava, todetaan näyttelyn esittelytekstissä. Nekin liittyvät lemmikkieläimiin, lähinnä koiriin, jotka ovat erityisen lähellä yrittäjän sydäntä. Kissaja koirahoitolan lisäksi siellä on Ylivieskan, Alavieskan, Haapaveden, Kärsämäen, Nivalan ja Sievin alueelta löytyneiden lemmikkieläinten väliaikainen sijoituspaikka. Mari Lehkonen pohtii myös mahdollisen sisätreenihallin laittamista. Uusi yrittäjä on pannut heti tuulemaan ja päättänyt laajentaa Kuonokomeron palveluja. Mutta toisaalta: –?Jotain tosi körttiläisyyttä tässä on. heinäkuuta. –?Kun kuoro yritti tavoittaa ihmisiä, se tavoitti myös minut, Autio sanoo. –?Treenihalli olisi koulutuspaikka, jossa olisivat muun muassa palkatut kouluttajat. RAUDASKYLÄN SEKAKUORO täytti viime vuonna tasan sata vuotta. Yksi sen laulajista on Aution äiti eli kuoro on tuttu
Hän pitää digituki -hanketta erittäin hyvänä, sillä iäkkäämmillä on tarvetta erilaisille digituen toimijoille ja mahdollisuuksille. Pohjois-Pohjanmaan Digituki -hankkeen verkostokoordinaattori Asko Eerolan esittämien lukemien mukaan neljännes yli 65-vuotiaista ei ole koskaan käynyt netissä, ja hyvin moni on ilman tietokonetta ja älylaitteita. Digitukea tarvitsevia ihmisiä ovat esimerkiksi iäkkäämmät henkilöt sekä sellaiset, joilla ei kustannusten vuoksi ole mahdollista hankkia laitteita tai jotka eivät halua käyttää palveluita. Tavoitteena myös tiedottaa Suomi.fi -palvelusta sekä Kansalaisneuvonta-palvelusta. . Nykyään tarvitaan paljon verkkopankkeja, varataan majoitusta ja lippuja netissä ja käytetään monenlaisia hyvinvointia tukevia palveluja kuten katsotaan omia terveystietoja netistä. Tavoitteena kerätä kuntakohtainen tai alueellinen verkosto olemassa olevista ja uusista digituen toimijoista. HANKE KIERTÄÄ kaikissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa. . . –?Nuorten kohdalla voi puhua tietynlaisten digitaalisten kansalaistaitojen puutteesta, Eerola sanoo. Yksi hankkeen tavoitteista ja merkittävä tehtävä onkin tehdä tunnetuksi valtakunnallisia Suomi.fi -palvelua sekä Kansalaisneuvontapalvelua, jotka ovat jo olemassa, mutta joita käytetään vielä hyvin vähän. Hankkeen tehtävä on kehittää, tukea ja koordinoida olemassa olevien digituen järjestäjien toimintaa sekä käynnistää uusia kokeiluja tuen tarjoamiseksi. –?Kun noita lukemia katsoo, ihmeissään ollaan vielä. Valtionvarainministeriön kartoituksen mukaan Suomessa on 40 viranomaista, joilla on vähintään 240 verkkoasioinnin palvelua. Mahdollisia keinoja tuottaa digitukea voivat olla lähituki tai etätuki, viranomaisten sekä vapaaehtoisten antama tuki, esimerkiksi kurssit, suorat työpajakoulutukset, sekä erilaiset digituutorit ja järjestöjen puitteissa erilaiset vertaistuet. ja myöhemmin mm. Ylivieskassa ja Sievissä. Digitaalisten palvelujen käytön turvallisuuden, itsenäisyyden ja joustavuuden ohella myös hyvinvoinnin edistäminen sekä itsensä ilmaisu ja sosiaaliset verkostot ovat tärkeitä digitalisaation mahdollistamia asioita. . Esimerkiksi jos pankin eläkeläiskerhoon voisi joskus tulla virkailija kertomaan asioista ja voisi samalla sopia ajan, jolloin mennä tekemään verkkopankkitunnukset, toivoo Takalo.. Digisyrjäytymistä on ehkäistävä, sanoo Asko Eerola. Myös Kaija Takalo Alavieskan eläkeläisistä pitää digitukea tarpeellisena. Digisyrjäytyminen on ehkäistävä Pohjois-Pohjanmaan Digituki -pilottihanke . . Hankkeen jälkeen Väestörekisterikeskus toimii digituen kansallisena kehittäjänä ja digituen järjestäjien tukena. MERJA NEVALAINEN Viranomaispalvelut sähköistyvät edelleen, ja niiden käyttöön tarvitaan tukea Alavieskan eläkeläisten yhdistyksestä puheenjohtaja Eero Jutila Alavieskan eläkeläisten yhdistyksestä puheenjohtaja Eero Jutila sekä Kaija Takalo ovat hyvin tyytyväisiä, että verkkoasiointiin ja laitteiden käyttöön on tarkoitus saada lisää tarpeellista tukea ja opastusta. Kalajokilaakson alueella Alavieskassa hanke aloitettiin 1.4., seuraavaksi Nivalassa 8.4. Hanke kartoittaa alueella jo olemassa olevaa digitukea, koordinoi ja kehittää tukea edelleen. Se on noin viidesosa väestöstä. . . Asko Eerola Pohjois-Pohjanmaan Digituki -pilotista kiertää Kalajokilaakson kunnissa kertomassa hankkeesta ja kerää yhteen monipuolisesti mahdollisia ja olemassa olevia digituen toimijoita. Hän toimii Pohjois-Pohjanmaan Digituki -pilottihankkeen verkostokoordinaattorina ja oli Alavieskassa maanantaina järjestetyssä hankkeen kunnallisessa aloitustilaisuudessa. Silti monenlainen viranomaisissa asioiminen ja osallistuminen on nykyään enenevässä määrin kytköksissä digitaitoihin ja verkkoasiointiin. –?Olisi hyvä, jos tuki voisi olla yksilöllisempää niin että ohjaus olisi henkilökohtaista. Myös henkilöt, joilla on näkövamma tai muu toimintarajoite tai maahanmuuttajilla kielimuuri käytön esteenä. Yksilöllistä ohjausta toivotaan Merja Nevalainen –?Kovasti tarvittaisi koulutusta, jos meinaisi mukana pysyä kehityksessä, kommentoi Eläkeliiton Alavieskan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Eero Jutila. Kuntakierros jokaisessa kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla. –?Hankkeen tavoite on koordinoida kunnallisia tai alueellisia palveluja, jotta jatkossa olisi mahdollista opettaa sähköisten palvelujen käyttöä niin, että kansalaiset voisivat asioida verkossa sekä itsenäisesti että turvallisesti, Eerola kertoo. Hän huomauttaa, että monia kursseja ja opastusta on jo järjestetty esimerkiksi kansalaisopistossa. Olisi hyvä yhdistyksen puitteissa järjestää opastusta, ja tarkoituksenamme on nyt saada hommat pyörimään, Jutila sanoo. KALAJOKILAAKSO Merja Nevalainen ALAVIESKA –?Miljoona suomalaista tarvitsee apua tai tukea verkkoasioinnissa, sähköisten palvelujen tai laitteiden käytössä. Tämän lisäksi ovat vielä kaikki yksityiset toimijat. . 9 Maanantaina 8.4.2019 . Väestörekisterikeskus toimii digituen kansallisena kehittäjänä ja digituen järjestäjien tukijana. –?Haaste usein onkin saada tuki ja tarjonta näkyväksi, Eerola huomauttaa. Kehittämistoimintaan kutsutaan kunnittain mukaan viranomaisia, järjestöjä, yrityksiä, oppilaitoksia, yhdistyksiä ja vapaaehtoisia toimijoita. On myös paljon nuoria, jotka tarvitsevat apua erilaisten viranomaisten verkkopalvelujen käytössä, vaikka laitteet sinänsä ovat heille tuttuja. ENSISIJAISESTI tavoitellaan tuen järjestämistä edelleen lisääntyvään sähköiseen viranomaispalveluissa asioimiseen. Se on yksi valtakunnallisesta viidestä pilottihankkeesta, jotka ovat osa valtakunnallisen digituen toimintamallin toimeenpanoa. POHJOIS-POHJANMAAN liiton Digituki -pilottihankkeen tavoitteena on digituen alueellisen kattavuuden, saatavuuden ja laadun varmistaminen. Tavoitteena on muodostaa kunnallisia tai alueellisia paikallisen digituen verkostoja. Eläkeläisten yhdistyksessähän meillä on paljon monenlaista toimintaa, ja mutta tällaista koulutusta tarvitsisimme. Pohjois-Pohjanmaan Digituki -pilotti on Pohjois-Pohjanmaan liiton hallinnoima ja Valtionvarainministeriön rahoittama hanke vuonna 2019. Tuella ehkäistään kaiken ikäisten ihmisten ja ihmisryhmien digisyrjäytymistä. Tavoite kehittää kuntalaisten digitukea. Digituki on verkkoasioinnin ja älylaitteiden käytön opastusta
Siunauksen toimitti kirkkoherra Kari Lauri. Uusia konsteja löytyy jos nyt tapahtunut lakon laajentaminen ei riitä. Sen jälkeen tulee antaa hyvälle henkilökunnalle toiminnanvapaus. Hän ei kuitenkaan juhli vanhenemistaan. Nivalalainen rattijuoppo tuomittiin sakkoihin. Lakossa on kysymys pääasiassa palkkauksen jälkeenjääneisyydestä. Samoin liikennettä vaarantanut ja ruumiinvamman aiheuttanut mies. Lakkolaisia on nyt ATH:n Kalajokilaakson osastossa kaikkiaan hieman yli 20. Olen talven harjoittelulla pyrkinyt sitä karsimaan. Kun tyttärenpoika on nyt 29-vuotias, kehotan häntäkin harrastamaan urheilulajeja monipuolisesti. . Työuransa evankelis-luterilaisessa kirkossa Mitrunen aloitti vuonna 1989. Liikuntavietti läpi elämän Uolevi Palolan haaveena on kilpailla golfin SM-kisoissa 80 Kalajokinen Anna Liisa Tuura siunattiin Vuorenkallion kappelissa 5.4.2019. Hautauksia 3 viikkoa kestänyt auto ja konekaupan lakko laajeni eilen Kalajokilaakson alueella neljään uuteen alan liikkeeseen, kun Autoja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH laajensi lakkoaan traktorija maatalouskonekauppaan. Ulla Mitrunen työskentelee tällä hetkellä kappalaisena Oulun Karjasillan seurakunnassa. Valintapäätöksen teki HerättäjäYhdistyksen hallitus kokouksessaan maaliskuun lopussa. Hän on pappi, nuorisotyönohjaaja, diakoni ja sosionomi. KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Suoma, Suometar Huomenna: Elias, Eelis, Eeli, Eljas Hannu Verronen YLIVIESKA Ylivieskalainen Uolevi Palola iloitsee, että hän on saanut nauttia vahvasta liikuntavietistä läpi elämän. Perheeseen kuuluu neljä aikuista lasta. 10-ottelun nuorten sarjassa Uolevi Palola teki vuonna 1959 Nivalan kisoissa piirinennätyksen, joka kesti 11 vuotta. Pikkupetoksiin huonekalukaupoissa syyllistynyt nivalalainen aviopari tuomittiin sakkoihin ja korvauksiin. Harrastanut urheilua monipuolisesti, toiminut järjestötehtävissä ja arvokilpailujen toimitsijana. . –?Uskomme voittoon. Se antoi keholle koordinaatiokykyä, joka toimii sitten kypsemmälläkin iällä golfissa. Sääntönä meillä on, että politiikkaa ja uskontoa emme käsittele. Ennestään lakko koski kuutta Kalajokilaakson autoalan liikettä. Minulla mukana on myös kilpailuvietti, joka on aina ollut, Palola naurahtaa. huhtikuuta 80 vuotta. Niitä ennen pitäisi myös pelin kulkea. Yltäminen noin nopeasti tuollaiseen menestykseen vaativassa lajissa on harvinaista. Syntynyt Nivalan Paloperälle, asunut Ylivieskassa 1960-luvun alkupuolelta, jolloin tuli KeskiPohjanmaan paikalliskonttorin palvelukseen vuonna 1963. –?Sieltä saa hyvin tietoa. Meidän kesken 10 Maanantaina 8.4.2019 . –?Johdon ja yhtiön hallituksen pitää tehdä yritykselle strategia. Kalajokilaakson Kirjapainon toimitusjohtajaksi Palola valittiin vuonna 1988, mikä huipensi hänen ammatillisen uransa. Mitrunen aloittaa työnsä 15. Hän ajoi ilman korttia vaarantaen liikenteen. Aikaisemmin lakon piiriin kuuluivat varaosamyynti, automyynti, kontti-, varastointija AKT-työt sekä konemyynti. 30 vuotta sitten uutisoitiin muun muassa konekaupan lakon laajenemisesta. Jaakko Hakalahti ATH Kalajokilaakson osaston lakkotoimistosta kertoo, että lakkolaisten henki on hyvä, vaikka jotkut järjestäytyneistä työntekijöistä ovat olleet rikkureita. elokuuta. Lakkolaisia oli ennestään hieman yli kymmenen ja eilen kello 12 lakkolaisia tuli saman verran lisää. Golf on sinänsä mitä parhain laji ikäihmiselle, se antaa liikuntaa ja sosiaalisia suhteita. . Lakko alkaa purra jo varaosamyyntiin. Ei juhli syntymäpäiväänsä. Nivalalainen Pirkko Liisa Kullas siunattiin Nivalan kirkossa 5.4.2019. Hän toivoo voivansa osallistua ensi heinäkuussa ikäluokkansa golfin SM-kisoihin. Ulla Mitrunen Herättäjä-Yhdistyksen Oulun aluesihteeriksi. Uuden koulutuksen antamasta myyntityöstä Palola piti, hän aloitti siinä Keski-Pohjanmaan Kirjapainon konttorilla. Johtajasopimukseni mukaisesti siirryin eläkkeelle 60-vuotiaana. HANNU VERRONEN ” Kun tyttärenpoika on nyt 29-vuotias, kehotan häntäkin harrastamaan urheilulajeja monipuolisesti. Uolevi Palola täyttää huomenna tiistaina 80 vuotta. Se auttoi hänet Kokkolan kauppakouluun, jossa tuota lahjakkuuttta tarvittiin. ARJA KANGAS Konekaupan lakko laajeni Kalajokilaakso 30 vuotta sitten Kalajokilaakso YLIVIESKA Pastori Ulla Mitrunen on valittu Herättäjä-Yhdistyksen aluesihteeriksi Ouluun. . Toimii maailmanparantajien kerhon aktiivina. Alustajat ovat tasokkaita ja keskustelut hedelmällisiä. Asia oli esillä Nivalan käräjillä eilen. Vahvin juoksumatka hänellä oli nuorena 400 metrin juoksu. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Vähän yli 60-vuotiaana hän onnistui olemaan aluetourin valtakunnallisessa finaalissa senioreiden viidenneksi paras. Se mahdollisti paikallisen ravitoiminnan kehitystyön aloittamisen. –?Jokaisella on omat lahjakkuutensa. Korjaamotoiminta ei kuulu lakon piiriin. Kalajokilaakson henkilökunta oli niin ammattitaitoista ja osaavaa, että olisin mielelläni jatkunut töissä heidän kanssaan pitempäänkin. Siunauksen toimitti kirkkoherra Sanna Jukkola. Täyttää tiistaina 9. Moottoriajoneuvon varastanut nivalalainen törkeä rattijuoppo tuomittiin neljän ja puolen kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Se on aivan liian nuori ikä lopettaa työelämässä aikana, jolloin ihmiset ovat entistä terveempiä. Hän veti kerhoa Lauri Kosken jäätyä eläkkeelle vuosia, ensin yksin ja sitten yhdessä Risto Vähäkankaan kanssa. Hän vaikutti keskeisesti siihen, että Ylivieskan Keskiselle saatiin 1970-luvulla maakunnallisen raviradan status. . Autoja konekaupan palkat ovat 2000 markkaa jäljessä teollisuuden palkoista. Hän täyttää huomenna tiistaina 80 vuotta. Hän tietää, että myyntityössä pitää olla sitkeä, ja että myyjän on pidettävä myyntitilanne itsellään hanskassa. –?Olin ennen sitä kokeillut myös maatalouskoneasentajan työtä. Kun kuuntelin Hankkijan Helsingin konepajalla ammattimiehen apulaisena vasaran paukuttelua, osasin katsella muuta koulutusta ja työtä. Hän toimi aluksi myyntitehtävissä, yleni myös konttorinjohtajaksi. Juttu julkaistaan lauantaisin verkossa ja maanantaina ilmestyvässä lehdessä. Satasen juoksin käsiajanotolla aikaan 11,4. YLEISURHEILUMIES löysi golfin vasta myöhemmällä iällä. Aloitti Kalajokilaakson Kirjapainon toimitusjohtajana vuonna 1988, oli tehtävässä, kunnes jäi eläkkeelle. Aloitti 57-vuotiaana ja perehtyi lajiin paremmin 60 vuotta täytettyään. Parhaana pistelajina hänellä oli 1?500 metrin juoksu. Monipuolisen urheilemisen lisäksi Palola toimi merkittävissä järjestöja toimitsijatehtävissä. KANSALAISOPISTON Maailmanparantajien kerhossa Palola on toiminut vuodesta 2001, lähes aloituksesta asti. Perhettä ovat vaimo Salme, tyttäret Riitta ja Tarja, kaksi aikuista lapsenlasta. –?Luulen, että monipuolisesta urheilun harrastamisesta oli hyötyä. Muistotilaisuus pidettiin Seuratuvalla. Kalajokilaakso 30 vuotta -juttupaikalla kerrataan 30 vuoden takaisia uutisia silloisista Kalajokilaakso-lehdistä joko kokonaan tai lyhennettyinä. PALOLA ON myös lahjakas matemaattisesti. Hänen työalueenaan on Herättäjä-Yhdistyksen Pohjoinen alue, Keski-Pohjanmaa ja Kainuu. Se on koko sisarusparvella ollut ominaisuus. On ikäisekseen hyväkuntoinen, ei kuitenkaan sillä kehuskele. Uolevi Palola . –?Heikkouteni golfissa on se, että olen liian hätäinen. Ajokorttiaan hän ei menettänyt. . 30 VUOTTA sitten Nivalassa käräjillä käsiteltiin puolestaan erinäisiä rötöksiä: 100 kilometrin rajoitus alueella 154 kilometriä tunnissa ajanut kuortanelainen nainen selvisi teoistaan 1?295 markan sakolla. Hän on palvellut Oulun alueella ja Kainuussa nuorisotyönohjaajana ja vuodesta 2012 alkaen pappina. Nivalan Urheilijoiden 400 metrin viestijoukkueen jäsenenä hän pääsi vuonna 1961 Vaasan SM-kisojen finaalin. ATH esittää, että palkkausta korjattaisiin alan mainosbudjeteista. Nopeat kintut ovat minun
(Virsi 162) Rauhallista pääsiäistä! Sirpa Järvelä, perheneuvoja Arkirakkautta Riemukkaat 10-vuotisonnittelut Jimi Hietalalle 9.4. En taida olla ainut pikaisesti ruokaileva. Niin, mihin minulla on kiire. Lähes 100-vuotias pöytä on kuitenkin muuttanut keittiömme tunnelmaa. Hääjuhla alkaa siellä se iankaikkinen. O nnea! Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Kodin arkiruoan ei tarvitse olla mitään gourmet`ta. On tärkeää, että kokoonnutaan yhteisille aterioille. Mirja ja Kimmo Korkiakoski Nivalasta saivat tytön 2.4.2019. Paljon onnea täyden kympin urheilutähdelle Kippolan Oskarille. Onnea toivottaa kotiväki sekä isovanhemmat. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Laudat piti höylätä siklillä puhtaaksi ja jalat maalata. on kello 19. Perhekummina toimiva vapaaehtoinen tukee lapsiperheen hyvinvointia ja antaa läsnäolollaan voimia perheen arkeen. Oikaisu Kalajokilaakso YLIVIESKA Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Pohjois-Pohjanmaan piiri kouluttaa toukokuussa vapaaehtoisia perhekummeiksi ja kavereiksi lapsille, nuorille ja lapsiperheille. ”Tulkaa syömään!”, Jeesus huusi kotoisasti yön yli kalastaneille opetuslapsille. Rähinää voi vähentää kuuntelemalla toisten, myös lasten mielipiteitä. Yhteiset ruokailut voivat olla varsinkin lapsiperheissä haasteellisia. Suomalaisten ajankäyttötutkimuksesta selviää, että käytämme keskimäärin 35 min yhteensä kaikkiin päivittäisiin ruokailuihin. Toivottavat äiti, iskä, Joni, Jenna, Juulia, Osmo-pappa, kummit ja ystävät. Yhteiset ateriat muodostavat sosiaalisen elämän ytimen. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki.” -Joh. Palsta on maksuton. Perhekummi vierailee perheen kotona noin parin viikon välein, muutaman tunnin kerrallaan. Sara Kronbäck ja Topi Ojala Kokkolasta saivat pojan 29.3.2019. Näin vahvistamme yhteenkuuluvuutta ja osoitamme huolenpitoa toisistamme. Matleena ja Ari Ojala Haapajärveltä saivat tytön 11.3.2019. Minusta Jeesuksen rakkaus välittyy koskettavasti niistä Raamatun kohdista, joissa Jeesus huolehtii opetuslastensa tai kuulijoidensa syömisestä. Maanantaina 8.4.2019 Tapulin juurelta Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Jos joku päivä unohdan sanoa ”minä rakastan sinua”, älä hetkeäkään epäile, ettenkö rakastaisi. Kaikki perhekummit koulutetaan ja he saavat ammatillista ohjausta tukisuhteen aikana piirin työntekijältä. Onnittelut myös vielä Rantalakeus-turnauksen maalipörssin voitosta. Nyt lähes kolmimetrinen pöytä odottaa tupakeittiössämme ruokailijoita ja kahvittelijoita. 11:47–48 Koko talvi siinä meni, kun kunnostin vanhaa pirtinpöytää entisöintipiirissä. Ääressä taivaan pöydän Jumalan kattaman, ruuan ja juoman löydän ja riemun suurimman. Hieman enemmän aikaa kuluu kahvitteluun ja välipaloihin. Hyvällä mielellä valmistettu vaatimatonkin ruoka maistuu paremmalle kuin kireänä tehty juhlaruoka. Lumia onnittelevat isi, äiti, Ella, Anna, mummu ja kummit. Kaveritoimintaan vapaaehtoiseksi lähtevältä kaivataan täysi-ikäisyyden lisäksi halua auttaa lasta tai nuorta ja antaa omaa aikaansa yhteisen harrastamisen tai kahvittelun muodossa. Lumi-neito täyttää Dubaissa 9 vuotta 12.4. Se mies tekee paljon tunnustekoja. Leena ja Niko Santaholma Kokkolasta saivat pojan 31.03.2019. Se oli arkirakkautta, joka kesti loppuun asti. Viisaan miete Perjantain Kalajokilaakson menokalenterissa oli virhe. luetaan lehtiä tai ollaan tietokoneella. Tiedostan, että esimerkiksi syön usein hätäisesti. Perheen oma tunne toiminnan tarpeellisuudesta riittää. toukokuuta ja jatkuu erillisillä iltakoulutuksilla. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. Kummin kanssa jutellaan, leikitään ja harrastetaan. Kaveritoiminta sopii lapselle tai nuorelle silloin, kun vapaa-ajalla ei tunnu löytyvän mielekästä tekemistä tai omasta lähipiiristä ei löydy aikuista juttuseuraa. Perhekummiksi voivat ryhtyä täysi-ikäiset vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet miehet ja naiset. Jätä ilmoitus www.kalajokilaakso.fi Mene kohtaan asiakaspalvelu/ perheilmoitukset/syntyneet Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä. Kaveritoiminnassa toimiva vapaaehtoinen on luotettava ja koulutettu, aikuinen kaveri 4–17 vuotiaalle lapselle tai nuorelle. Sari ja Peter Huhta Kokkolasta saivat tytön 20.4.2019. Seuraava tukihenkilötoiminnan koulutus alkaa perhekummien ja kavereiden yhteisellä koulutuspäivällä Ylivieskassa 4. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 11 KALAJOKILAAKSO . MLL järjestää vapaaehtoiskoulutuksen. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Kaveritoimintaan mukaan lähtevät vapaaehtoiset käyvät koulutuksen ja saavat ammatillista ohjausta tukisuhteen aikana piirin työntekijältä. Jeesuksen huolenpito oli kokonaisvaltaista. Toki pöydän ääressä tehdään muutakin, esim. Se seisoo jykevästi ja rauhallisesti paikoillaan aivan kuin kysyen: mihin sinulla on kiire. Oliver Kallio täytti 5 vuotta 6.4.2019! Rakasta touhupoikaa onnittelevat äiti, isi, Elias ja Julius sekä mummut, pappa ja Sohvi-koira. Vauvauutisia sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Tuija Visuri ja Tuomo Kurikka Tampereelta saivat tytön 27.3.2019. Chorus Valliksen ja Kokkolan Lauluveikkojen konsertti Kalajoen Virta-salissa 10.4. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. Riina ja Tuomas Sipilä Ylivieskasta saivat tytön 30.3.2019. Toiminta on suunnattu perheisiin, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Pysykää taivaan tiellä ystävät Jeesuksen
Ja se oma juttu on juuri neulominen. Joillakin villa kutittaa jalkaa, silloin vaihtoehto voisi olla merinovilla tai aloe vera -lanka. Jotkut pitävät ohjetta nuottitelineessä. –?Kyllä kai minä aina vähän väliä kudon hetken. Kirjoneuleessa ehdoton apu on Kati Someron mukaan langanohjain, etteivät langat sotkeennu toisiinsa. NAINEN SEURAA neuleblogeja ja varsinkin Niina Laitisen yhteisneulonnat koukuttavat. Nyt nainen on innostunut kirjoneuleista, mutta yhtä hyvin voisi meneillään olla joku kuvioneulekin. Ainakin mallin pitäisi olla kuviollinen, että jaksaisi tehdä loppuun. Myös kaveripiirissä on niitä, jotka tekevät käsitöitä. –?Ehkä kolmet sukat kudon vielä kevään aikana. Hän epäilee, että pinna ei ehkä riittäisi. Mies sai isänpäiväksi villasukat, mutta lasten sukat kutoo enimmäkseen mummu. LIISA ÄNGESLEVÄ Hyviä vinkkejä aloittelijalle Ylivieskalaisella Kati Somerolla on aina kirjoneule meneillään ” Kyllä kai minä aina vähän väliä kudon hetken. Kirjoneule oli alkuun myös aivan kamala asia ja sen opettelussa pääsi kirosanojakin. Siellä on mukava neuloa porukassa ja saada muilta ideoita ja ohjeitakin vaikeisiin kohtiin. Kerran hän päätti selvitä itse ja huomasi vihdoin ymmärtävänsä langan vyötteen ohjetta. Ensimmäisissä tuli hiukan liian löysä aloitus. Niissä saa päivittäin pätkän verran ohjetta eikä lopputulosta tiedä ennen kuin sukat ovat valmiit. Sängyn alla on kolme laatikkoa täynnä lankoja ja ne pitäisi saada kudottua, että voisi hankkia uusia. En osaa olla tyhjin käsin.. Mielipaikallaan sohvannurkassa ylivieskalainen Kati Somero ottaa syliin neuleohjeen ja jatkaa sinivalkoista kirjoneuletta. Nurjalle puolelle hän ei jätä neljää silmukkaa pitempää lankaa, vaan kiertää eli sitoo sen nurjalle puolelle. Se onkin syytä aloittaa hetki ensimmäisen perään, niin se tulee tehdyksi. Yhdet olen tehnyt niin, että aloitin varpaalta kutomaan, seuraavat osaisin jo tehdä paremmin. Posti it -laput ovat hyvä apu pysyä oikealla rivillä kirjoneuleen ohjeessa. 12 Maanantaina 8.4.2019 . Kati Somero kutoo ainakin kymmenet sukat talven mittaan. Neulomista oppii tekemällä ja Kati Somerokin muistaa vielä sen ajan, kun piti aina äidiltä kysyä ohjeet kantapään kutomiseen. Nyt hän ei juuri viitsi aloittaa kudelmaa, missä ei olisi vähintään kaksi lankaa. En osaa olla tyhjin käsin. Kirjoneuleessa kannattaa myös jokaisen kudotun puikollisen jälkeen hiukan venyttää neulosta, että saa tasaisempaa jälkeä. Kirjoneuleessa kannattaa käyttää langanohjainta ja kirjoneuleessa sitoa lanka kiertämällä, ettei nurjalle puolelle jää neljää silmukkaa pidempiä lankalenkkejä. Jos mitään ei ole kesken, niin parin kolmen päivän ohjeiden selailun jälkeen pitää jo aloittaa jotain uutta. Bambupuikot tahtovat vääntyä, mutta ne saa oikeamaan liottamalla. KALAJOKILAAKSO Kätevä Liisa Ängeslevä YLIVIESKA Kun reilusti kolmekymppinen nainen sanoo tehneensä neuleita iän päivää, niin sehän on selvä, että hän tulee ovelle vastaan polviin asti ulottuvissa kirjoneulesukissa. Nyt on meneillään kirjoneule, jonka ohjetta pitää seurata tosi tarkasti. Katso video www.kalajokilaakso.fi Videolla Kati Somero kertoo, kuinka saa langan kulkemaan kirjoneuleessa niin, ettei nurjalle puolelle jää pitkiä lankoja. Sukkapuikkona kannattaa käyttää 3 tai 3?½ puikkoja tai valita puikot oman käsialan mukaan. Että ihmiset katsovat telkkarista, kun toiset kutovat. Facebookista löytyy neuleryhmiä ja YouTubesta videoita, joista saa neuvoja ja ideoita. Lanka vedetään kerästä keskeltä ja jos sen saa kerrallaan tulemaan sieltä nätisti, kannattaa silloin lotota. KUTOMISESSA ONKIN tärkeää, että osaa tehdä sopivan tiukkaa (tai löysää) neulosta. Paljonkin neulovalle kirjoitetut ohjeet ovat joskus vaikeita, mutta YouTubesta löytyy ohjeita videoina. Ja olen vähän jämähtänyt näihin polvipituisiin sukkiin. Kokemus on opettanut, ettei akryylilanka kestä kuin sukan sääressä. Joskus toisen sukan kutominenkin ottaa lujille. Melkein valmiina ovat myös kaverin säärystimet ja äitienpäiväksi on suunnitelmissa yhteisneulontasukat. –?Olen minä kokeillut kutoa pyöröpuikoilla molemmat yhtä aikaa, mutta ei se ole oikein minun juttu. HÄN ON YKSI niistä ihmisistä, joilla on aina joku käsityö meneillään, enimmäkseen sukat tai lapaset. Kantapään oppiminen oli tuuletuksen paikka Liisa Ängeslevä Koivupuikot on tällä hetkellä Kati Someron suosikki, ne eivät taivu eivätkä kilise. SUKKIA SYNTYY omaan jalkaan ja ystäville. Neulekahvilassa Kati Somero on käynyt pari kertaa. Puserojen ja mekkojen kutominen tai virkkaaminen ei kiinnosta. Käsillä on kiva tehdä ja kutominen on samalla pään tuulettamista. –?Kun sain kantapään tehtyä, niin sitten piti kyllä soittaa äidille, että osasin, nauraa Kati Somero. Vaikka Kati Somero on intohimoinen kutoja, naurattaa uusi norjalainen kudontaohjelma ajatuksenakin. Kesällä en juuri neulo, Kati Somero suunnittelee. Jos puoli kerää tulee langan päätä kaivaessa, ei auta kuin työntää lanka takaisin kerän keskelle tai keriä päälle. Posti it -laput ovat hyvä apu oikealla rivillä pysymiseen. Talven mittaan valmistuu ainakin kymmenet sukat
Jämin Jänne oli kolmas. Pyhäjärven Pohdin Heikki Korpela oli osuuden toiseksi nopein. Anni Alakoski toi Reisjärven Pilkkeen ensimmäiseen vaihtoon kärkijoukossa. Voitot tulivat ilmakivääriammunnan makuuja pystykilpailuista. Miehet: 1) PuijHS 760, 2) JäminJ 710, 3) Pohti ST 690, 4) Skiteam 105 536, 5) VantHS 438, 6) IlmajK 412, 7) Vuokatti STK 400, 8) OunasvHS 276, 9) JämsänkI 262, 10) ImatrU 246, 23) HaapKi 70. Naisten 30 kilpailussa ylivoimaiseksi mestariksi hiihti Ikaalisten Urheilijoiden Krista Pärmäkoski. Lopputuloksissa 13:nneksi sijoittuneen joukkueen muut hiihtäjät olivat 14-vuotias Peppi Leppälä sekä Johanna Niskakoski. KALAJOKILAAKSO Urheilu Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Naisten 3x5 kilometrin viestin voitti Ikaalisten Urheilijat hurjan ankkuriosuuden hiihtäneen Krista Pärmäkosken johdolla. Toiseksi sivakoinut Pyhäjärven Pohdin hiihtotiimi nousi Suomen Cupin tämän talven viesteissä jo kolmannen kerran palkintokorokkeelle. Miehet, 3x7,5 km (35): 1) PuijHS 49.27,4 (Lauri Gummerus, Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen), 2) Pohti ST –38,1 (Heikki Korpela, Joel Ikonen, Joni Mäki), 3) JäminJ –50,3 (Aku Nikander, Antti Ojansivu, Markus Vuorela), 4) VantHS –1.07,0 (Anssi Pentsinen, Matti Heikkinen, Waltteri Vinkanharju), 5) Vuokatti STK –1.21,0 (Juho Mikkonen, Martti Jylhä, Miska Poikkimäki), 6) Skiteam 105 –1.26,6, 7) IlmajK –2.22,1, 8) Minken –3.40,5, 9) Petoteam –3.45,9, 10) Pohti ST II (Miikka Kinnunen, Iiro-Mikko Harju, Markus Järvenpää) –3.46,0. SAKARI KEKKI Mäki ylsi 50 kilometrin mitalikorokkeelle, Gummerus juhli viestivoittoa SM-pronssi sinetöi kauden Maastohiihto Ylitornio, SM-kilpailut ja Suomen cup 6.–7.4. Ilmakivääri: R3, Y (4): 1) Jarkko Mylly HaaAs 629.5. Murisoja, Kilja, R. Suomen cupin loppupisteet, 9 kilpailua: Naiset: 1) Krista Pärmäkoski IkaalUrh 520, 2) Laura Mononen HHS 466, 3) Riitta-Liisa Roponen OHS 400, 4) Johanna Matintalo PöytUrh 314, 5) Anne Kyllönen KHS 297, 6) Eveliina Piippo Vuokatti STK 287, 7) Kerttu Niskanen VierKo 270, 8) Katri Lylynperä Vuokatti STK 267, 9) Anni Kainulainen HHS 236, 10) Heini Hokkanen KHS 195. Miehet 50 km (97): 1) Iivo Niskanen Puijon HS 1.56.49,2, 2) Juho Mikkonen Vuokatti STK +1.50,1, 3) Joni Mäki PyPo +2.42,2, 4) Matti Heikkinen Vantaan HS +3.15,5, 5) Heikki Korpela PyPo +3.30,3, 6) Perttu Hyvärinen Puijon HS +4.23,2, 7) Joel Ikonen PyPo +4.29,9, 8) Markus Vuorela Jämin J +5.01,8, 9) Kari Varis IlmajK +5.12,1, 10) Sami Lähdemäki SaarijP +5.13,1, 17) Risto Uusivirta HaapajK –8.28,5, 31) Miikka Kinnunen PyPo +11.34,0, 37) Tero Similä OHS +11.58,3, 56) Lauri Gummerus PuijHS +15.17,4, 60) Iiro-Mikko Harju PyPo +15.39,5, 78) Tuure Pesola PyPo +20.33,2, 82) Roope-Eemeli Huttunen PyPo +23.24,3. R5, Y50 (2): 1) Margit Logren HaaAs 404.4. R5, Y70: 1) Risto Murisoja HaaAs 410.6. –?Ajattelin että kyllä siellä muutkin tummuvat, ei tämä keli niin hirveän liukas ollut. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4628 i Hanna Perkkiö MAASTOHIIHTO, YLITORNIO Pyhäjärven Pohdin Joni Mäki sinetöi mainion kautensa taistelemalla itsensä pronssille miesten 50 kilometrillä Ylitornion SM-kilpailuissa. Gummerus avasi Puijon viestin ja tuli ensimmäiseen vaihtoon neljäntenä 12,5 sekuntia kärjessä vaihtaneen Vuokatin takana. Viimeisellä reilun kahdeksan kilometrin kierroksella Vuokatin Juho Mikkonen oli selvästi Mäkeä nopeampi ja kiilasi hopealle 1.50 Niskasen jälkeen. R5, Y50: 1) HaaAs (E. 10m ilmakivääri, asentokilpailu 3x20: N20: 1) Senni Lauttamus IMAS 586, 3) Susanna Peräaho HaaAs 585. POHTI SKI TEAMILLE kulunut kausi toi muun muassa kolmossijan viesticupissa, SM-mitalit henkilökohtaisilla matkoilla ja parisprintissä sekä Mäen kautta edustuksen myös MM-tasolla. M16 (17): 1) Lauri Syrjä AsAs 420,8, 7) Daniel Lukoperov YK 412,9. Vammaisampujat, ilmapistooli: P2, Y70: 1) Erkki Pekkala HaaAs 354. Vapaan tyylin väliaikalähtökilpailussa mitalijärjestys ratkesi vasta viimeisellä kierroksella. Molemmissa kilpailuissa Nivala teki samalla Suomen ennätyksen desimaalien tarkkuudella ammuttaessa elektroniseen tauluun. R3, Y50: 1) Kalevo Pieksämäki HaaAs 608.4. N20 (4): 1) Jonna Mauno KuusA 630, 2) Susanna Peräaho HaaAs 625,1. 20-vuotiaiden sarjassa kilpaillut Peräaho hävisi voittajalle yhdellä pisteellä, ja Laitinen taas 18-vuotiaiden poikien sarjassa kahdella pisteellä. Viesticupin lopputulos, 5 kilpailua: Naiset: 1) HämeenlHS 740, 2) Kainuun HS 700, 3) IkaalistU 650, 4) Vuokatti STK 620, 5) Oulun HS 484, 6) Vantaan HS 326, 7) Karihaaran Visa 314, 8) SiilinjHS 314, 9) MikkelH 236, 10) LempäälK 228, 15) ReisjP 116, 23) Team Skiers 74. –?Meillä on ollut nyt kaksi vuotta oma huoltotiimi, joka tänä viikonloppuna onnistui erinomaisesti. Miehet: 1) Ristomatti Hakola JäminJ 440, 2) Perttu Hyvärinen PuijHS 397, 3) Iivo Niskanen PuijHS 380, 4) Juho Mikkonen Vuokatti STK 306, 5) Lauri Vuorinen Skiteam 105 304, 6) Anssi Pentsinen Vantaan HS 270, 7) Joni Mäki PyPo 256, 8) Verneri Suhonen HollUrh 248, 9) Juuso Haarala IF Minken 248, 10) Ari Luusua Ski Team Mäenpää 217. SM-pronssille 50 kilometrillä yltänyt Joni Mäki viiletti helmikuussa Lahden maailmancupin sprinttikilpailussa. 10m ilmakivääri, makuu: N50 (4): 1) Sari Nivala YK 623,5. Haapajärven Ampumaseuran Susanna Peräaho ja Riku Laitinen saavuttivat pronssia lauantain asentokilpailussa. M18: 1) Mikko Helenius NoSa 580, 3) Riku Laitinen HaaAs 578. Ankkuriosuuden nopeimmin hiihtänyt Joni Mäki kuitenkin nosti Pyhäjärven kakkostilalle 38 sekuntia Puijon takana. 13 Maanantaina 8.4.2019 . R3, Y70: 1) Pekkala 624.3. Mäki hävisi lopulta 2.42 minuuttia Puijon Hiihtoseuran Iivo Niskaselle, joka otti ensimmäisen suomenmestaruutensa vapaan tyylin 50 kilometrillä. Sari Nivala tähtäsi mestariksi ilma-aseiden SM-kilpailuissa Tulokset Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Urheilu Ur. Kalajokilaakso AMMUNTA, TAMPERE Ylivieskan Kuulan Sari Nivala nappasi perjantaina 50-vuotiaiden sarjassa kaksi kultamitalia ilma-aseiden SM-kilpailuissa. Listalta puuttuvat sunnuntain tulokset. N, peruskilpailu: 1) Emmi Hyrkäs Hahlo 627,5, 18) Sari Nivala YK 606,6. Murisoja) 1234.3. R5, Y75 (2): 1) Urpo Kilja HaaAs 411.7. LAUANTAINA nivalalainen Lauri Gummerus juhli Suomen Cupin viestivoittoa Iivo Niskasen ja Perttu Hyvärisen kanssa Puijon Hiihtoseuran väreissä. Sunnuntai, pitkien matkojen SM-kilpailut (v): Naiset 30 km (68): 1) Krista Pärmäkoski IkaalU 1.11.11,8, 2) Laura Mononen HämeenlHS + 1.28,9, 3) Kerttu Niskanen VierKo +1.49,2, 4) Eveliina Piippo Vuokatti STK +2.40,2, 5) Anne Kyllönen KainHS +2.48,6, 6) Riitta-Liisa Roponen OHS +3.55,5, 7) Johanna Matintalo PöytUrh +4.31,7, 8) Sini Alusniemi IkaalUrh +4.46,8, 9) Hennariikka Rahkola JämJä +5.19,6, 10) Maija Hakala HämeenlHS +5.53,1. Aika raskas viisikymppinen tästä tuli, totesi Mäki ensimmäisestä pitkän matkan mitalihiihdostaan. Puijo voitti miesten vapaan hiihtotavan 3x7,5 kilometrin kisan ylivoimaisesti ja vei samalla voiton myös koko viesti-cupissa. Joukkueet: R3, Y: 1) HaaAs (Mylly, Pekkala, Pieksämäki) 1862.2. Urheilijoiden onnistumisten takeena ovat olleet myös vahvat taustajoukot. Joukkueen manageri Kauko Tikkanen toteaakin, että kauden tavoitteista vain SM-viestimitali jäi sairastelujen vuoksi saavuttamatta. Ylivieskalainen Anna-Kaisa Saari ankkuroi Oulun Hiihtoseuran maaliin neljäntenä. 10m ilmakivääri: N50 (6): 1) Sari Nivala YK 406,5. Pohdin hyvää kokonaistulosta täydensivät Heikki Korpela (5.) ja Joel Ikonen (7.). Mitalitaisto oli kummankin sarjassa todella tasainen. Mäki lähti rohkeasti liikkeelle ja johti kilpailua väliajoissa 34 kilometriin saakka, jossa kärkipaikan otti Niskanen. Tulokset: Tampere, ilma-aseiden SM-kilpailut 5.–7.4. Pohti SkiTeamin Joel Ikonen tippui viidenneksi yli minuutin päähän kärjestä. R5, Y60 (3): 1) Eija Murisoja HaaAs 412.0, 2) Taito Ohmero HaaAs 411.9. Järjestäjän videohaastattelussa Mäki kertoi hiihdon tuntuneen loppua kohden raskaalta etenkin nousujen päällä. Toisella osuudella Puijon Iivo Niskanen ja Vantaan Matti Heikkinen karkasivat muilta kärkijoukkueilta. Lauantai, Suomen cupin viestit (v): Naiset, 3x5 km (23): 1) IkaalU 37.07,7 (Maaret Pajunoja, Sini Alusniemi, Krista Pärmäkoski), 2) KainHS jäljessä 6,2 sekuntia (Heini Hokkanen, Anita Korva, Anne Kyllönen), 3) HämeenlHS –6,3 (Anni Kainulainen, Maija Hakala, Laura Mononen), 4) OulHS –41,1 (Marjaana Pitkänen, Riitta-Liisa Roponen, Anna-Kaisa Saari), 5) Vuokatti STK –56,8, 6) SiilinjHS –1.43,7, 7) VantHS –2.32,8, 8) VST Kemi –2.43,3, 9) MikkH –3.16,8, 10) Ski Jkl –3.16,9, 13) RP (Anni Alakoski, Peppi Leppälä, Johanna Niskakoski) –4.35,7
06.59 Puheen Aamu. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.10 Sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. Marko Maunuksela. 06.56 Päivän mietelause. 23.28 Päivä tunnissa. 12.13 Politiikkaradio: Eduskuntavaalit 2019 – vaalitentissä Pekka Haavisto (vihr.). 19.25 Radioteatteri esittää: Kaikkien menetysten äiti. 20.00 Miikka Koivisto. 11.02 Radio Suomen Päivä. 09.05 Urheiluradio. 06.25 Aamusoitto. 07.25 Musiikkihetki. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 21.30 Jari Sarasvuo. 12.45 Merisää. 14.02 Alueradio. 21.50 Merisää. 15.02 Alueradio. 14.00 Jazzlegendat Suomessa – arkistot aukeavat. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 03.54 Yöradio. 11.33 Radio Suomen Päivä. 11.00 Yle Uutiset. 22.50 Kuuluttajan vieras: Radio Suomen musiikkipäällikkö Johan Lindroos. Keskiviikko 10.4. 07.10 Hartaita säveliä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.33 Radio Suomen Päivä. 17.30 Pyöreä pöytä. 21.02 Urheiluradio. 09.05 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 22.05 Urheiluradio. 18.02 Jääkiekkokierros. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 15.55 Yle News. 20.02 Sää. 11.02 Radio Suomen Päivä: Eduskuntapuolueiden vaalitentti. Tiistai 9.4. 18.50 Iltahartaus. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 06.59 Puheen Aamu. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 15.02 Alueradio. 13.00 Klassista kahteen. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 22.05 Urheiluradio. 12.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 12.45 Merisää. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Politiikkaradio: Eduskuntavaalit 2019 . 12.10 Urheiluradio. 03.50 Yöradio. 10.02 Radio Suomen Päivä. 23.10 Yöklassinen. 21.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 02.54 Yöradio. 14.00 Euroopan konserttilavoilla. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 15.02 Alueradio. 15.55 Yle News. Marko Maunuksela. 01.55 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. vaalitentissä Sari Essayah (kd.). 22.30 Pörssipäivä. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.08 Pollari. 12.55 Radio Suomen Päivä. 14.02 Ruben Stiller. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 03.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 12.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 05.50 Merisää. 07.13 Alueradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 16.00 Yle Uutiset. 10.02 Juuso Pekkinen. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 07.10 Urheiluradio. 21.17 Päivä tunnissa. 19.15 Iltahartaus. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 12.13 Politiikkaradio: Eduskuntavaalit 2019 – vaalitentissä Jussi Halla-aho (ps.). 00.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Akti. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. TIISTAI 9.4. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.15 Aamuhartaus. 07.30 Ykkösaamu. 07.29 Hyvää huomenta. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 21.02 Urheiluradio. 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 16.10 Urheiluradio. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 13.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 18.00 Romano mirits. 12.13 Radio Suomen Päivä. Marko Maunuksela. 09.00 Yle Uutiset. 13.02 Halme & Saarinen – Diginen iltapäivä. 02.00 Arkisto: Mikä meitä naurattaa?. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Jani Kareinen. 11.00 Välilevyjä. 21.50 Merisää. 17.00 Yle Uutiset. 01.55 Yöradio. 04.00 Arkisto: Selviytymisvinkkejä lomailijoille. 12.10 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. 18.02 Eduskuntavaalit 2019. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 03.55 Yöradio. 21.30 Halme & Saarinen – Diginen iltapäivä. 07.29 Hyvää huomenta. 19.05 Tunteiden tiistai. 23.00 Iltahartaus. 15.00 Yle Uutiset. 09.05 Muistojen bulevardi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Politiikkaradio: Eduskuntavaalit 2019 – vaalitentissä Antti Rinne (sd.). 18.30 Hartaita säveliä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 06:18 06:15 06:11 20:32 20:35 20:38 Maanantai 8.4. 04.00 Arkisto: Ruokakulttuurin muutoksia. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 22.50 Kuuntelijaklubi. 17.10 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.15 Aamuhartaus. 19.02 Urheiluradio. 16.10 Faunin iltapäivä. 03.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 07.13 Alueradio. 06.15 Aamuhartaus. 09.00 Yle Uutiset. 23.28 Päivä tunnissa. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 12.45 Merisää. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 21.30 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 02.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 14 Maanantaina 8.4.2019 . 17.30 Radioteatteri esittää: Paul Temple ja tapaus Conrad, osa 3/16. 20.00 Yle Uutiset. 20.00 Rony Rex. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 08.13 Alueradio. 06.56 Päivän mietelause. 23.10 Yöklassinen. 23.00 Yle Uutiset. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.00 Yle Uutiset. 09.10 Sää. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.00 Yle Uutiset. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Alueradio. 21.00 Ajassa soi. 11.00 Yle Uutiset. 17.00 Jani Kareinen. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 19.00 Arkisto: Ilkka Kylävaara. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 12.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 19.05 Luontoilta 0203-17600. 20.02 Sää. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 13.00 Yle Uutiset. 17.13 Alueradio. 23.00 Iltahartaus. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.56 Päivän mietelause. 07.10 Urheiluradio. 12.55 Radio Suomen Päivä. 21.17 Päivä tunnissa. 17.50 Etnohetki. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio. 03.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 00.00 Yöradio. +3 +2 +2 +3 +2 +3 +1 +1 +0 +1 +2 +1 -1 -1 -1 -1 -1 -1 16 15 12 Tänään -3 -5 -1 +0 -1 +3 +3 +7 +2 +3 +2 +4 +2 16 17 17 12 2 ma Alavieska 3 Kalajoki 1 Haapajärvi 4 Nivala 4 Sievi 3 Ylivieska 3 ti 2 1 1 1 1 1 ke -1 -1 -1 -1 -1 -1 to 1 -1 1 2 1 2 Kylmintä eilen Ylivieska -3,1 Lämpimintä eilen Ylivieska +12,4 Kylmintä toissa yönä Ylivieska -1,5 -13,5 Kylmintä eilen Enontekiö Näkkälä +12,8 Lämpimintä eilen Lammi -16,9 Kylmintä toissa yönä Salla Naruska Sää Yle Radio 1 89,0 Mhz, YleX 96,1 Mhz, Radio Puhe 101,9 Mhz Radio Suomi 98,4 Mhz, Oulu-radio 98,4 Mhz, Radio Keski-Pohjanmaa 90,3 Mhz, Radio Suomipop 105,60 Mhz, Radio Pooki Ylivieska 95,5 Mhz, Nivala 100,5 Mhz Kalajoki 101,0 Mhz Haapavesi 103,0 Mhz, Voice 96,8 Mhz, Radio Nova 104,1 Mhz, Iskelmäradio 100,1 Mhz, Radio Aalto 106,1 Mhz, Radio NRJ 93,4 Mhz Radio MAANANTAI 8.4. 16.13 Alueradio. 12.13 Politiikkaradio: Eduskuntavaalit 2019 . 13.00 Yle Uutiset. 20.03 Metsäradio. 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 11.33 Radio Suomen Päivä. 21.02 Urheiluradio. 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 16.10 Faunin iltapäivä. 18.50 Merisää. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Musta aurinko, osa 10/12. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 03.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 18.02 Luontoilta 0203-17600. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 07.50 Merisää. 16.13 Alueradio. 10.02 Radio Suomen Päivä. 15.55 Yle News. 14.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 11.00 Riston Valinta. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 05.50 Merisää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Sari Valto. 18.02 Jääkiekkokierros. Tiistai 9.4. 17.55 Viikon luontoääni: tunturikiuru. 15.02 Nosto. 17.13 Alueradio. 10.33 Radio Suomen Päivä. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 02.00 Yle Uutiset. 16.13 Alueradio. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 16.10 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.55 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 21.45 Soile Isokosken Strauss-äänitteitä. 14.00 Uudet levyt. 07.30 Ykkösaamu. 16.10 Urheiluradio. 08.10 Ykkösaamu. 20.30 Pianisti Daniil Trifonov soittaa. 14.02 Alueradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. Marko Maunuksela. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 13.30 Urheilumajakka 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Kulttuuriykkönen: Sekaisin häistä – miten suomalaiset menevät naimisiin?. 09.05 Muistojen bulevardi. 11.02 Akti. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 06.52 Nosto. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 23.28 Päivä tunnissa. 21.12 Puheen Ilta. 09.05 Muistojen bulevardi. 04.00 Arkisto: Keittokirjoja moneen makuun. 20.20 Länsimaisen sivistyksen 10 kaupunkia. 03.00 Yle Uutiset. 16.13 Nosto. 12.10 Rauhaton raja 1918-20: 2/3 Pietarin kuume nousee. 00.02 Yöradio – tunti 70-lukua. 15.02 Kulttuuriykkönen. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. Marko Maunuksela. 02.00 Yle Uutiset. 00.00 Arkisto: Lemmikkejä siasta siiliin. 02.02 Susanna Vainiolan Popradio. 11.02 Radio Suomen Päivä. 09.00 Yle Uutiset. 12.13 Radio Suomen Päivä. 20.10 Akuutti. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.10 Euroopan valot. 17.13 Päivä tunnissa. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa eilen klo 16 mennessä Maanantai 8.4. 23.02 Yöradio. 15.02 Kulttuuriykkönen. 17.10 Urheiluradio. 08.10 Ykkösaamu. 12.10 Urheiluradio. 18.00 Valon ja varjon lauluja -yhteislaulukonsertti Oulun tuomiokirkosta. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 06.05 Politiikkaradio: Eduskuntavaalit 2019 – vaalitentissä Pekka Haavisto (vihr.). 07.10 Hartaita säveliä. 17.13 Radio Suomen Ilta. 06.59 Hyvää huomenta. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Urheiluradio. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 09.11 Alueradio. 07.29 Hyvää huomenta. 08.10 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 16.13 Nosto. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 7: Sodoma ja Gomorra I-II, jakso 29. 17.10 Aristoteleen kantapää: Saksalainen ja suomen kieli. 11.02 Akti. 10.02 Radio Suomen päivä. 07.13 Alueradio. 10.00 Sari Valto. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.00 Yle Uutiset. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.00 Iltahartaus. 00.00 Arkisto: Huumori kukkii. 07.53 Alueradio. 06.05 Hartaita säveliä. vaalitentissä Sari Essayah (kd.). 18.55 Radio Suomen Ilta. 07.25 Musiikkihetki. 13.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 12.10 Tiedeykkönen. 06.05 Alueradio. 08.13 Alueradio. 18.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 08.10 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 18.02 Tunteiden tiistai. 23.00 Yle Uutiset. 16.13 Nosto. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 09.11 Alueradio. 06.59 Puheen Aamu. 15.02 Nosto. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 09.11 Alueradio. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Sää. Keskiviikko 10.4. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 07.10 Urheiluradio. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.02 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Päivä tunnissa. 15.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 18.55 Luontoilta 0203-17600. 07.30 Ykkösaamu. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 00.00 Yle Uutiset. 22.05 Horisontti. Marko Maunuksela. 21.00 Sydänjuurilla: Romanien kansallispäivä. 07.15 Aamuhartaus. 07.53 Alueradio. 02.00 Arkisto: Pahuus. 06.25 Aamusoitto. 08.10 Ykkösaamu. 13.00 Yle Uutiset. 20.03 Tunteiden tiistai. 14.00 Yle Uutiset. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 05.00 Yle Uutiset ja sää. Susi-ihmisiä ja muistin menetyksiä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.02 Tiina Lundbergin huoltamo. 13.00 Klassista kahteen. 21.55 Radio Suomen Ilta. 14.02 Pörssipäivä. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.10 Urheiluradio. 17.35 Luomiskertomus: Juha Siro kertoo kirjastaan Yllämme kaartuva taivas. 20.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 19.02 Eduskuntavaalit 2019. 06.59 Hyvää huomenta. 21.00 Yle Uutiset. 03.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 08.13 Alueradio. 07.15 Aamuhartaus. 17.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 06.52 Nosto. 07.50 Merisää. 00.00 Yöradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 06.15 Aamuhartaus. 07.10 Hartaita säveliä. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. Rock-etsivä. RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/ min+pvm) 12.00 Alueuutiset 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 23.10 Yöklassinen. 11.00 Klassikkoparatiisi. 17.13 Päivä tunnissa. 22.05 Kuusi kuvaa geriatrian professori, emeritus, Jaakko Valvanteen elämästä. 09.05 Urheiluradio. 00.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 13.00 Klassista kahteen. 06.05 Alueradio. 13.02 Jari Sarasvuo. 12.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 7: Sodoma ja Gomorra I-II, jakso 30. KESKIVIIKKO 10.4. Marko Maunuksela. 10.33 Eduskuntapuolueiden vaalitentti. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.10 Keinuva talo: Maagisia naisääniä. 02.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 18.55 Tunteiden tiistai. 11.00 Yle Uutiset. 06.05 Hartaita säveliä. 12.00 Yle Uutiset. 06.05 Alueradio. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 00.00 Arkisto: Heikki Kinnunen. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Radio Suomen Ilta. 17.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 10.00 Brysselin kone. 00.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 12.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 20.00 Matti 8 ja Sonny. 15.02 Nosto. 18.00 Yle Uutiset. 17.00 Jani Kareinen. 22.30 Ruben Stiller. RADIO PUHE 1 06.00 Yle Uutiset. 16.10 Faunin iltapäivä. 18.50 Merisää. 22.05 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. 15.00 Yle Uutiset. 18.02 Tiina Lundbergin huoltamo. 16.00 Yle Uutiset. 00.00 Yöradio. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 12.10 Ruokapuhetta: Sikke Sumari – ruokamaailman moniottelija. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Musiikkihetki. 12.00 Yle Uutiset. 07.53 Alueradio. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. 05.50 Merisää. 06.59 Hyvää huomenta. 17.10 Urheiluradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 Yöradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.25 Aamusoitto. 21.55 Radio Suomen Ilta. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 02.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. YLE X 06.00 YleX Soittolista. 10.00 Yle Uutiset. 20.50 Tunteiden tiistai. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.17 Päivä tunnissa. 02.00 Arkisto: Saako Jeesukselle nauraa?. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 02.54 Yöradio. 20.02 Sää. 18.30 Hartaita säveliä. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 20.40 Radio Suomen Ilta. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 06.52 Nosto. 15.00 Yle Uutiset
Ylivieskan Kuula VUOSIKOKOUS tiistaina 23.4. 1.12.2018 alk. 020 750 4600 MEDIAMYYJÄ Kirsi Pinola puh. klo 17-19 Jokirannan koulu, Rakennus 3. Tervetuloa! Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Juttuidea! Puh. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.fi/palaute. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. 12 kk 23,25€/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2018 alk. 0400 902 734 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät PALVELEMME: ma–pe 7–17 010 5011900 SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Asiantuntevaa HOITOA Torikatu 3, Ylivieska (08) 424 681 Keskustie 1, Alavieska (08) 430444 www.ylikunto.com YLI-KUNTO Oy Fysikaalinen hoitolaitos JULKINEN KUULEMINEN LAAJAKAISTAVERKON RAKENTAMISESTA PyhäNet Oy rakentaa valokuituverkkoa Haapajärvellä vuonna 2019. Tervetuloa Johtokunta Ylivieskan Nuorisoseura ry. Tarjolla pullakahvit. 050-3581415 SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.fi Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kp24.fi/mediaopas LEVIKKI 5046 kpl LT2017 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas puh. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Skype-luento POTKUA KOKEMUSTOIMINTAAN POHJOIS-POHJANMAALLA ke 10.4. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 Konttori ma-pe 9.00-15.00 llmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 Toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Vesa Pihlajamaa MARKKINOINTI Johtaja, Julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. 10%. 15 Maanantaina 8.4.2019 . klo 17 Liikuntakeskuksen kokoustiloissa. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. Alansa ammattilaiset Pohjolantie 1, 84100 Ylivieska Puh / Fax 08-425 373, 050 359 4380 www.sailokoski.fi • MAALAUKSET • KOLARIKORJAUKSET • PYÖRÄSUUNTAUKSET • ILMASTOINTIHUOLLOT Avoinna 9-17. Tilaajaliittymät toteutetaan kiinteillä valokuituyhteyksillä, joilla tarjotaan 100Mbit/s – 1Gbps symmetrisiä laajakaistayhteyksiä. Käydään läpi sääntömääräiset asiat. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.fi henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2018 alk. Investointihankkeeseen on haettu Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Maaseuturahaston tukea. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Näistä osoitteista voi myös tiedustella tarkempia suunnitelmia. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS pidetään 23.4.2019 klo 18:00 Ylivieskan Nuorisoseuralla, Veitsimäentie 1. Vapaa pääsy. 020 750 4600 Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki laakso Tilaa Kalajoki Kaikkihan sitä tekee – lukee Kalajokilaaksoa! Soita ja tilaa itsellesi 020 750 4600. Luennoitsijaryhmä ja kokemustoimijan puheenvuoro. Rakennettavalla alueella ei ole vastaavaa laajakaistainfrastruktuuria. Lisätietoja: Pirjo Onkalo, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. Tällä kuulemismenettelyllä PyhäNet Oy pyytää muita operaattoreita ilmoittamaan, aikovatko ne rakentaa Haapajärven alueille vastaavaa laajakaistaverkkoa kolmen vuoden kuluessa tämän julkisen kuulemisen ilmoituksen julkaisemispäivämäärästä, joka on 8.4.2019. 18 €/kk! Luottopäätöksen voit hakea ennakkoon osoitteessa www.wetteri.fi/wetteritili WETTERIN HUOLTO TARJOAA EDULLISET HUOLLOT JA KORJAUKSET KAIKKIIN MERKKEIHIN! Wetteri-tili wetteri.fi/w etteritili huollon ja varaosien rahoitukse en Tervetuloa palvelevaan autohuoltoon Wetterille. • Huollot kaikkiin merkkeihin • Vauriokorjaukset • Kattavat pesupalvelut • Auton käsinpesu • Vahaukset • Maalipinnan suojakäsittelyt • Fixaukset • Sijaisautopalvelu • Rengashotelli • Nyt myös BMW merkkitesteri! Wetteri Oy Ammattitaitoista KOTISIIVOUSTA SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. 12 kk 12,92€/kk levikkialueen ulkop. 044 7997390 huolto.ylivieska@ojanrauta.com WETTERI HUOLTO Huolto ja ajanvaraus palvelee ma-pe 8-17 (08) 4133 230 WETTERI YLIVIESKA | Kettukallionkatu 3 | www.wetteri.fi Wetteri OnLine Varaa autosi huolto helposti Wetteri OnLine -palvelussa wetteri.fi Huolla nyt, maksa vasta helmikuussa tai esim. Huollon ajanvaraus Ruutihaantie 5, Ylivieska Puh. Yhteistyössä Vaikuttavaa kokemustoimintaa P-P –hankkeen, RKO ALVA-hankkeen ja P-P sosiaalija terveysturvayhdistyksen kanssa. Hinnat sisältävät alv. 12kk 25,33€/kk Digipaketti 12 kk 7,40€/kk Tiedustelut puh. 040-3515684 Janne Vierimaa puh. 12 kk 14,67€/kk levikkialueen ulkop. 040 629 7284, matti.kangas@pyhanet.fi Valokuituverkon rakentaminen sijoittuu kuvassa rajatun alueen sisään. 1.12.2018 alk. Ilmoitus on lähetettävä PyhäNet Oy:lle 22.4.2019 mennessä postitse osoitteella PyhäNet Oy, Asematie 4, 86800 Pyhäsalmi tai sähköpostilla matti.kangas@pyhanet.fi. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. KALAJOKILAAKSO Ilmoituksia Kokouksia Ilmoituksia Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. 0295 038 108, maaseuturahasto.pohjois-pohjanmaa@ely-keskus.fi Matti Kangas, PyhäNet Oy, p. 422 162 tai 040 7732 759 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat KAIKKI SÄHKÖPALVELUT UUDESTA YRITYKSESTÄ! 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 PÄIVYSTYS 24/7 p
15€, perhelippu 4 hlö 50€ Liput KP-etukortilla 13€ Ovet klo 18.30 • Konsertti klo 19.00 Ennakkoliput 22,50 e , www.tiketti.fi Liput ovelta 25 e , mikäli jäljellä KP-ETUKORTILLA liput ovelta 20e/kpl VIHERKASVIT -15% ETUKORTTIA NÄYTTÄMÄLLÄ YLIVIESKA OULAINEN MIKA FLÖJt 24 ASIAMIEHEKSESI EDUSKUNTAAN #ENERGIAREMONTTI M ai no ks en m ak sa a M ik an tu ki ry hm ä uusiutuvan energian puolesta ei Fennovoimalle www.mikaflojt.fi maanantaina 8.4. Muuta määräaikainen tilauksesi helposti kestoksi puh. Mukana myös Tuomon uusia, esitystä varten säveltämiä lastenlauluja! Akustiikan lipunmyynti palvelee ma-pe klo 12-18, la klo 12-15 sekä tuntia ennen tapahtumaa Koulukatu 2 B, Ylivieska, p. Syytekirjelmän mukaan Kalajoen kaupunki on antanut yritykselle useita huomautuksia asiasta ja kehotuksia asian korjaamiseen. Hän oli pitänyt ampuma-aselain vastaisesti hallussaan yksityisasunnosta varastamaansa pienoispistoolia ja siihen kuuluvia patruunoita. Korvauksia päätekijän maksettavaksi määrättiin noin 4?000 euroa ja muille joitakin satoja euroja. Jutussa on kysymys hiekan ja soran ottamisesta alueelta, joka sijaitsee vedenhankinnan kannalta tärkeällä pohjavesialueella. Tieto ei pidä paikkaansa, vaan syytteet luettiin ja juttua käsiteltiin lukuunottamatta mainittua rikoshyödyn palauttamista. KALAJOKILAAKSO HUHTIKUUN EDUT Kalajokilaakson kestotilaajan Saat käyttöösi Etukortin tuomat edut ja aina edullisimman tilauksen. Käräjäoikeus antaa jutussa päätöksen 23. Yritys on vastineessaan todennut ottojen tapahtuneen erehdyksessä, ja että aliotosta aiheutuneet haitat on niiden havaitsemisen sekä kunnan huomautusten jälkeen korjattu. Toiselle miehelle tuomittiin 40 päivää ja toiselle 30 päivä ehdollista vankeutta. Myös Alavudella ja Espoossa tehtyihin varkauksiin kolmikon jäseniä osallistui. suurjakelu 39 000kpl pe 12.4. Aiemmassa uutisessa kerrottiin, että syyttäjä vaatii myös yritykseltä rikoksella saavutetun runsaan 31?000 euron rikoshyödyn palauttamista valtiolle. PATE JA IHMEELLINEN ENO Pikku Kakkosesta tutut esiintyjät Veera Degerholm, Jaakko Loukkola ja Tuomo Rannankari saapuvat kulttuurikeskus Akustiikkaan Timo Parvelan kirjaan perustuvalla koko perheen musiikkinäytelmällä Pate ja ihmeellinen eno. 16 Maanantaina 8.4.2019 . huhtikuuta käydystä istunnosta, jossa käsiteltiin syytettä Kalajoella tapahtuneesta ympäristön turmelemisesta. Pidä kortti mukana ja näytä se ostotapahtuman yhteydessä. Syyttäjä vaatii käräjäoikeudessa kalajokisen yrityksen silloiselle toimitusjohtajalle 2–3 kuukauden ehdollista vankeustuomiota ympäristön turmelemisesta. 044 4294 545. syyskuuta. Päätekijä sai neljän kuukautta ehdotonta vankeutta, joka muunnettiin 120 tunniksi yhdyskuntapalvelua. KLO 14:00 norm. Syyttäjä luopui tästä vaatimuksesta oikeuden istunnossa, koska katsoi yhtiön puolesta tulleen selvitetyksi asia niin kiistattomasti, että vaatimus ei ollut enää perusteltu. Kohteina olivat kauppaliikkeet, huoltoasemat, rakennustyömaat ja myös yksityisasunnot. Tervetuloa! LA 4.5. huhtikuuta. Kalajokiselle yrittäjälle vaaditaan ehdollista vankeutta ympäristön turmelemisesta Uutinen julkaistaan uudelleen korjattuna Kalajokilaakso YLIVIESKA Oulun käräjäoikeus tuomitsi Ylivieskassa käydyssä istunnossa kolme miestä eripituisiin vankeusrangaistuksiin sarjasta varkauksia, näpistyksiä ja muita rötöksiä. Sama uutinen julkaistiin myös Kalajokilaakson painetussa lehdessä perjantaina. Uutisessa oli asiavirheitä ja puutteellista tietoa. Varkauksia ja näpistyksiä kolmikko tehtaili keväällä ja kesällä 2017 muun muassa Ylivieskassa, Reisjärvellä ja Raahessa. Julkaisemme uutisen olennaisilta osiltaan uudelleen. Kovimman tuomion saanut tuomittiin myös ampuma-aserikoksesta. Rötössarjasta tuomiot kolmelle miehelle. lisäjakelu 25 000kpl Kaikkiin talouksiin Ylivieska, Alavieska, Sievi, Nivala, Kalajoki, Oulainen, Merijärvi Armi Vähä-Pudas 0400 745 098 armi.vaha-pudas@kpk.fi Kirsi Pinola 040 351 5684 kirsi.pinola@kpk.fi Janne Vierimaa 050 3581415 janne.vierimaa@kpk.fi Varaa ilmoitustilasi! Laajemmat jakelumme ilmestyvät ensi viikolla Kalajokilaakso KALAJOKI Keskipohjanmaan, Kalajokiseudun ja Kalajokilaakson digilehdissä julkaistiin torstaina kello 15.16 uutinen Oulun käräjäoikeudessa keskiviikkona 3. Hän sai tuomion myös maksuvälinepetoksesta varastettuaan toisen henkilön pankkikortin ja nostettuaan sillä rahaa pankkiautomaatista. Yksi miehistä tuomittiin myös puukon hallussapidosta yleisellä paikalla. Syytetty, joka ei enää ole yhtiön johdossa, kiistää syyllistyneensä rikokseen asiassa. 020 750 4469. Torstaina kello 20.06 uutista oikaistiin tiedolla, jonka mukaan syyttäjä olisi vetänyt syytteet pois päivää ennen käräjäistuntoa. Nivala, K-Supermarket klo 12-13 Ylivieska, Ylivieskan Halpa-halli klo 14-15 Kalajoki, Kalajoen vanha Halpa-halli klo 17-18 ke 10.4. Kestotilaajan etukortilla saat kuukausittain vaihtuvia etuja ja elämyksiä. Syytteen mukaan yritys otti vuosina 2010–2014 alueelta toistuvasti maa-ainesluvan vastaisesti soraa liian syvältä aiheuttaen muun muassa pohjaveden pilaantumisvaaran. Molempien koeaika päättyy 30