Juuremme ulottuvat 160 vuoden taakse paloapuyhdistyksiin. Juhlavuotemme kunniaksi haluamme paitsi olla turvanasi silloin kun vahinko sattuu, myös tukea kaikkien omistaja-asiakkaidemme arkea yhä vahvemmin. KLO 17.00 PO HJOISESS A EL ÄM ÄNTURVA A 160 vuotta Elämänturvaa 160 vuotta LähiTapiola Pohjoinen on paikallinen ja 100 % asiakkaidensa omistama elämänturvayhtiö. KALAJ O KI SE UT U www.kalajokiseutu.fi LOIMULOHTA pihamyynnissä PE 27.1. Palvelemme sinua henkilökohtaisesti turvallisuuden, talouden ja terveyden tuottein ja palveluin. S-market Kalajoki SUNNUNTAINA 29.1. Lue juhlavuoden eduista ja tapahtumista osoitteesta lahitapiola.fi/pohjoinen160 3 € TORSTAI 26.1.2023 Nro 4
????. Vuonna 2021 väkimäärä oli hieman suurempi eli 12 412. Fennovoima perui Hanhikivi 1 -ydinvoimalan rakentamislupahakemuksen toukokuussa 2022. – Vastaava väkimäärän kehitys on myös Pyhäjoella ja Raahessa. Viime vuoden marraskuun loppuun mennessä Kalajoelle muutti 472 henkilöä, joista ulkomailta 45. – Se korostui myös, kun Pyhäjoen suurhankkeelle töihin tulevat valitsivat asuinpaikkaa. Lisäksi yhtiölle vaaditaan vähintään 20?000 euron suuruista yhteisösakkoa, jota perustellaan muun muassa sillä, ettei yrityksen toiminnassa ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta työturvallisuusrikoksen ehkäisemiseksi. Ydinvoimalan peruuntuminen näkyy Kalajoen asukasluvussa Viime vuoden marraskuun loppuun mennessä Kalajoelle syntyi 96 vauvaa. SYYTTEEN MUKAAN yrityksessä on rikottu työturvallisuusmääräyksiä koskien sahan paketointilinjan automaattisten toimintojen vaara-alueen suojaamista. TYÖNTEKIJÄLLE TULI onnettomuudessa 20 tikkiä vaatinut vamma. Syytteessä todetaan, että työturvallisuussäännösten vastainen tila on jatkunut vuosien ajan, aiheuttaen tapaturman vaaraa lukuisille työntekijöille ilman, että kukaan yhtiön ylimmästä johdosta, keskijohdosta tai työnjohdosta olisi siihen puuttunut. Moni valitsi Kalajoen. Vuosina 2019-2021 väkimäärä kasvoi, mutta viime vuonna mentiin miinukselle. KOKONAISSYNTYVYYS viime vuonna tullee Männistön arvion mukaan olemaan hieman yli sata, joten siinä ollaan vuosien 2018-2019 tasossa. Vuonna 2020 väkimäärä oli 12 400 ja tuolloin Kalajoelle muutti 528, joista ulkomailta 44. Vuodesta 2017 lähtien muuttovoittoisia vuosia Kalajoelle ovat olleet 2020-2021. Myös muiden muuttajien keskuudessa Kalajoki on ollut kiinnostava. Yhtiön mukaan tämä väite ei pidä paikkaansa. Lisäksi yhtiö vaatii asianajajansa välityksellä, että yhteisösakkovaatimus tulee hylätä. Vuonna 2017 Kalajoella syntyi 124 vauvaa ja täsmälleen yhtä hyvään syntyvyyteen päästiin myös 2021. Raahessa väkimäärän kehitys oli viime vuoden marraskuun lopussa -149, Pyhäjoella -53, Ylivieskassa -79, Oulaisissa -61, Sievissä -37, Haapavesi -11 ja Nivalassa -2. Syytteen mukaan yrityksessä on ollut tavanomaisena työtapana, että vaara-alueella työskennellään pysäyttämättä linjaa. Lokakuu ja marraskuu olivat kuitenkin jo plussalla.. Vastaavasti Kalajoelta poismuutti 536, joista ulkomaille 6. Siellä on mahdollistettu kaavallisestikin pysyvä asuminen ja Hiekkasärkät onkin jo Kalajoen kolmanneksi suurin taajama asukasluvulla mitattuna. Tämän jälkeen linjaston Työntekijä jäi päästään kiinni lautanipun ja telineen väliin Työtapaturmaa ratkotaan oikeudessa ” Myös meneillään oleva maailman tilanne on vaikuttanut syksyyn asti negatiivisesti. Asiassa annetaan oikeuden päätös tammikuun loppupuolella. Yhtiötä ja sen vastuuhenkilöitä syytetään työturvallisuusrikoksesta. Näin ollen vastuu tapaturmasta katsotaan kohdentuvan kaikkiin johtohenkilöihin. Selvityksessä todetaan, että mikäli työntekijän on pitänyt mennä linjastolle, linja on pysähtynyt työntekijän leikattua valosilmän säteen. Syytteen mukaan työntekijää ei oltu perehdytetty riittävästi kyseiseen tehtävään. Oikeudessa todettiin kiistattomana faktana, että kyseinen linjasto on ollut tekohetkisessä tilassaan vuodesta 2010 alkaen. Vuoden 2021 lopussa asukkaita oli 12 412, kun viime vuoden marraskuun loppuun mennessä väkimäärä oli jo 111 henkilöä vähemmän. Tuolloin Kalajoelle muutti 535, joista ulkomailta 53 ja poismuutti 510 henkilöä, joista ulkomaille 9. MUUTTOLIIKKEESSÄ Kalajoen vetovoima asuinpaikkana on näkynyt viime vuosina. YHTIÖN ANTAMAN selvityksen mukaan työtapaturma ei johdu suojauksen puuttumisesta. Tämän seurauksena työntekijä oli jäänyt päästään kiinni lautanipun ja hakasnaulaimen telineen väliin. ”Kyseisen linjan vaara-aluetta ei ole suojattu teknisin keinoin tai siten, että automaattisesti toimiva linja ei käynnisty henkilön ollessa vaaraalueella.” Työntekijä oli mennyt paketointilinjaston vaara-alueelle lautanippujen väliin tekemään tussimerkintää, jolloin automaattisesti toiminut kuljetin oli siirtänyt lautanippuja eteenpäin. – Myös Merenojan yhtenäiskoulun läheisyys on suosittua muuttajien keskuudessa, Männistö sanoo. Pirjo Kunelius KALAJOKI Oulun käräjäoikeudessa Ylivieskassa käsiteltiin keskiviikkona työtapaturmaa, joka on tapahtunut mekaanisen puunjalostusteollisuuden yrityksessä Kalajoella. – Hyvin vastaavalla tavalla on koko maan syntyvyys käyttäytynyt näinä vuosina. Lokakuu ja marraskuu olivat kuitenkin jo plussalla, joten innolla odotan joulukuun tilannetta, toteaa talousjohtaja Pirjo Männistö. ASUINALUEISTA Hiekkasärkät on kasvattanut kiinnostusta myös vakituisen asumisen kohteena. 2 • Uutiset • 26.1.2023 KALAJ O KI SE UT U Sari Passoja-Verronen KALAJOKI Kalajoen vuoden 2022 asukasluvussa näkyy Pyhäjoen suurhankkeen keskeytyminen. Pois Kalajoelta muutti 496 henkilöä, joista ulkomaille 13. Yhtiön antamassa ennakkovastauksessa oikeudelle kaikki vastaajat ovat kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikokseen. Ydinvoimalahankkeen keskeytyminen ja myös meneillään oleva maailman tilanne on vaikuttanut syksyyn asti negatiivisesti
Vuosia hoidettu ammattitaidottomasti, ei kaikista pikkupoliitikoista ole yritysosaajiksi. Näin ollen päätöksen ei voida katsoa koskeneen Myllylän poikaa mahdollisena avustuksen saajana sillä tavoin henkilökohtaisesti, että Myllylä olisi päätöstä tehdessään ollut esteellinen. Tilus ja Sami Salmu aikovat todennäköisesti hakea valituslupaa vielä korkeimmalta hallintooikeudelta. Valittajien mielestä epäselvää on myös se, koskeeko avustus vain joitakin toiminta-alueita vai jo kaikkia olemassa olevia ja tulevia toiminta-alueita ja niiden uudisrakentamista. Kaupunginvaltuutetut Riitta A. Yhtiö toteaa kantanaan, ettei onnettomuus johtunut myöskään puutteellisesta opetuksesta ja ohjauksesta. Tuo valitus on nyt hylätty. 3 • Uutiset • 26.1.2023 LUKIJAN KOMMENTTI: . Hallinto-oikeuden mukaan valtuuston päätös on myös sisällöllisesti lainmukainen ja yhdenvertainen eikä päätökseen jää tulkinnanvaraa. Valittajat taas antoivat vastaselityksen, jossa todettiin, että Raili Myllylän esteellisyyden osalta puolueettomuuden vaarantuminen on hallintolain mukaan selkeästi havaittavissa. KALAJOEN kaupunginvaltuusto päätti viime vuoden helmikuussa, että kunnallisen viemäriverkoston liittymiskustannuksiin voisi saada avustusta joko Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus ARA:lta tai Kalajoen kaupungilta. Kunnat herätys, myykää Korpelan Voima vaikka Kokkolan energialle, niin kauan kuin on jotakin myytävää. Maksuton jakelupäivystys 0800-30101 (arkisin klo 7-11, viikonloppuisin klo 7-9.30) Annika Tiitto KALAJOKI Kalajoen kaupunginvaltuustossa istuvien Riitta A. Tilus ja Salmi toteavat valituksessaan myös, että viemäriliittymän avustamisasiassa ei kerrota, että se olisi tullut vireille nimenomaan Pitkäsenkylän ja Tyngän asukkaiden esityksestä. Esimerkiksi onnettomuushetkellä käytössä ollut valosilmä ei ole alkuperäisosa, vaan on asennettu myöhemmin. Tilus ja Sami Salmu maksavat yhteisvastuullisesti 270 euroa. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Raili Myllylä ei ole ollut esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn valtuustossa, kun otetaan huomioon se, että valtuuston päätöksellä on päätetty vasta avustusten myöntämisen ehdoista ja kriteereistä ja että asia koskee laajasti koko viemäriverkoston toiminta-alueella olevia kuntalaisia. Näin ollen valtuuston päätöstä ei tarvitse kumota. Hallinto-oikeus kuitenkin päätyi hylkäämään valituksen sekä valittajien esittämän oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. Paketointilinjaston koneiden ja laitteiden toimintakunnossa, suojauksessa tai turvalaitteissa ei ole ollut yhtiön mukaan vikaa. Tilus ja Sami Salmu tekivät päätöksestä kunnallisvalituksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen ja vaativat päätöksen kumoamista. Valittajien mielestä päätös ei miltään osin ole selkeä, yhdenvertainen eikä johdonmukainen. Yhtiö tuo esille, että onnettomuuden jälkeen suoritetussa tarkastelussa Aluehallintovirasto on todennut, että ketjulinjastolle, jossa paketointimerkinnät tehdään, ei tarvitse tehdä työturvallisuuteen liittyviä lisätoimia.. Avustamisasia tuli vireille kuntalaisaloitteena, jonka yhtenä allekirjoittajana on kaupunginhallituksen jäsenen Raili Myllylän poika Ilkka Myllylä. Yhtiö katsoo, että työntekijälle sattunut onnettomuus on ollut ennalta arvaamaton ja poikkeuksellinen, joka on johtunut kokeneen työntekijän inhimillisestä erehdyksestä tai ajatuskatkoksesta. Tiluksen ja Sami Salmun kunnallisvalitus kunnallisen viemäriverkoston liittymiskustannuksiin liittyen on hylätty. Riitta A. Raili Myllylä osallistui päätöksentekoon myös valtuustossa, ja valituksessa todetaankin Myllylän osallistuneen päätöksentekoon esteellisenä. Taloudellisia vaikutuksia ei ole laskettu. Näin valtuuston enemmistö on hyväksynyt valmistelun ja pitänyt asiaa myös sisällöllisesti riittävästi valmisteltuna. VIIKON POIMINNAT Tärkeitä yhteystietoja ASIAKASPALVELU 020 750 4469 (arkisin klo 8-16) tai asiakaspalvelu@kpk.fi JUTTUVINKIT 050 441 8581 tai toimitus@kalajokiseutu.fi ILMOITUKSET 050 468 9444 tai aineisto@kalajokiseutu.fi JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Joko ne päättäjät tietää et miten tuo rekisteri oikein toimii, ainakaan joulukuussa ei ollut vielä mitään tietoa. Päätöksen ei voida myöskään katsoa syntyneen virheellisessä järjestyksessä eivätkä valituksessa mainitut pöytäkirjan merkinnätkään tee päätöksestä lainvastaista. VALITUKSEN edettyä hallinto-oikeuteen kaupunginhallitus antoi lausunnon, jossa kerrotaan muun muassa, ettei kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen Raili Myllylä ollut esteellinen päätöstä tehtäessä eikä avustus kohdistu vain yhteen kaupunginosaan. Valittajien vastaselityksessä esitetyn esteellisyyttä koskevan valitusperusteen hallinto-oikeus jätti tutkimatta, sillä vastaselitys jätettiin vasta valitusajan päättymisen jälkeen. KOSKA hallinto-oikeus hylkäsi sekä valituksen että valittajien esittämän oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen, lankeaa oikeudenkäyntimaksu valittajille. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen, sillä valituksenalainen päätös ei ole valituksessa esitetyillä perusteluilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai ole muutoinkaan lainvastainen. SARI PASSOJA-VERRONEN Ydinvoimalan peruuntuminen näkyy Kalajoen asukasluvussa Työntekijä jäi päästään kiinni lautanipun ja telineen väliin automatiikka on pitänyt käynnistää uudelleen ohjauspöydältä, joten vahingossa käynnistymisen vaaraa ei ole ollut. Heidän mielestään päätös on tehty kuntalain mukaan virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa ja valtuusto on toiminut hallinnon yleisten periaatteiden vastaisesti ja käyttänyt harkintavaltaansa väärin. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus katsoi, että valituksenalainen päätös ei ole valituksessa esitetyillä perusteluilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai ole muutoinkaan lainvastainen. Riitta A. ????. HALLINTO-OIKEUDEN mukaan asian valmistelu ei ole ollut puutteellista, sillä valtuusto on äänestyksen jälkeen ottanut asian kunnanhallituksen suorittaman valmistelun pohjalta päätettäväkseen siirtämättä sitä kunnanhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi. Tilus kertoo, että asia ei jää tähän, vaan valittajat aikovat todennäköisesti hakea valituslupaa vielä korkeimmalta hallintooikeudelta. Riitta A. Paketointilinjaston peruslinjasto on rakennettu vuonna 1992 ja linjastoa on modernisoitu sidontaja paketointiosioiden kohdalta 2010-luvulla. FACEBOOKISTA POIMITTUA: . Hallinto-oikeus hylkäsi kunnallisvalituksen Kaupunginvaltuuston päätös kunnallisen viemäriverkoston liittymiskustannuksien avustuksesta poiki valituksen hallinto-oikeuteen. Pelkkä rahastuskeino lisää valtiolle. Etukäteen ei ole luettavissa, minkälaisin kriteerein avustusta tosiasiassa voi saada ja miten viranhaltijapäätöksellä se voidaan myöntää
Myös kolumnin aihe voi olla mikä tahansa. Kolumni eroaa uutisjutusta siten, että kolumnin kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä tai näkökulmansa. Kalajokiseudun toimituksessa on useita tunnistettuja kuvia, joita ei ole vielä haettu. Yhtä tärkeää on kuitenkin se, että hän osaa erottaa vastuullisen, journalistisen tiedonvälityksen kaiken muun viestinnän joukosta. Kolumnin tiukasti rajattu pituus asettaa omat haasteensa kirjoittamiselle, mutta toisaalta jämäkkä sapluuna pakottaa tiivistämään olennaiseen. Pikaisella etsinnällä minulle selvisi, että kolumni on lähtökohtaisesti aina kirjoittajansa näköinen. Otin haasteen vastaan nöyrästi ja kunnioittavasti, sillä Kalajokiseutu oli kuulunut vakiolukemistooni Oulussa asumisestani huolimatta. Olen käsitellyt kotiseudun merkitystä, elämän tarkoitusta ja kohtaamisten tärkeyttä. 4 • Puheenaiheet • 26.1.2023 Merisää Torstai -1 /-2 4 Perjantai -3 /-6 5 Lauantai -0 /-2 7 Sunnuntai +1 /-2 6 Torstai 8 Lauantai 10 Perjantai 8 Sunnuntai 8 Kuvaalbumi Julkaisemme viikoittain vanhan arkistokuvan. Olen erittäin kiitollinen ja otettu kaikesta saamastani palautteesta. On tärkeää, että lapsi oppii lukemaan. Jätä myös osoitetietosi kuvan lähettämistä varten. ????. kerta Tony Manninen ” Joskus kolumnin teksti syntyy vaivattomasti ja nopeasti, kun taas toisinaan tuskailen päiväkausia aiheen valinnan kanssa.. Jos tunnistat mistä kuva on otettu ja keitä siinä on, saat kuvan omaksesi. Kolumnin kirjoitustyyli voi poiketa huomattavasti lehden muusta sisällöstä. Vaikka kirjoitankin mielelläni itseäni kiinnostavista aiheista, niin silti minulle on tärkeää, että tekstini koskettaisi myös teitä lukijoita. Koulussa lapsille kerrotaan esimerkiksi juttutyypeistä, sosiaalisen median käytöstä ja erilaisista vuorovaikutuskeinoista. Toki tiesin, että kyseessä on suppeahko kirjoitus sanomatai aikakauslehdessä, mutta se ei vielä riittänyt evästykseksi. kolumni, jonka olen Kalajokiseutuun kirjoittanut. Heidän mielestään erityisen jännittävä uutinen oli ollut Tuontitukun varaston tulipalo. Joten päädyin kertomaan siitä, kuinka nappasin savupilven nähtyäni kameran ja juoksin toimituksesta suoraan tapahtumapaikalle. Se tarkoittaa sitä, että se ei välttämättä ole kenenkään vastuulla ja saattaa helposti unohtua. On tärkeä osa medialukutaitoa tietää, millainen juttutyyppi uutinen on ja miten sen erottaa esimerkiksi kolumnista, mielipidekirjoituksesta ja reportaasista. Kolumni Pääkirjoitus Viime viikon vanha kuva jäi tunnistamatta. Joskus kolumnin teksti syntyy vaivattomasti ja nopeasti, kun taas toisinaan tuskailen päiväkausia sopivan aiheen valinnan kanssa. 50. Aihealueet ovat vaihdelleet peleistä ja matkailusta elämään ja ihmisyyteen. Kiitos myös Kalajokiseudun asiantuntevalle ja upealle toimitukselle hyvästä työstä erinomaisen paikallislehden parissa. Tämä on 50. Siihen voimme vaikuttaa yhdessä. Mediakasvatuksella on merkitystä Annika Tiitto Vähän yli kahdeksan vuotta sitten silloinen päätoimittaja Hanne Haapakoski pyysi minua kirjoittamaan kolumneja kotiseutuni paikallislehteen. Mediakasvatus taitaa kuitenkin harmillisesti olla kaikkien oppiaineiden ja opettajien vastuulla. Kaikki uutiset eivät tietenkään vaadi juoksupyrähdyksiä, mutta oli hienoa huomata, että lapset tunnistivat uutisen. Ennen urakkaan ryhtymistäni, minun oli selvitettävä, että mikä oikeastaan on kolumni. Lähetä tekstiviesti numeroon 050 441 8581. He tiesivät, että uutinen kertoo jostakin tärkeästä ajankohtaisesta asiasta. Kuva annetaan sille, joka tunnistaa sen ensimmäisenä. Mediakasvatus on osa varhaiskasvatusta ja perusopetusta. Seassa on kepeitä pikaajatuksia, mutta myös syvällisempää pohdintaa. Moni teistä on kommentoinut kirjoituksiani vuosien varrella. Paikallinen kettu Vanha kuva Kävin viime viikon maanantaina kouluvierailulla kertomassa kolmosluokkalaisille mikä on uutinen. Olen onnistunut tehtävässäni, mikäli kykenen herättämään lukijassa ajatuksia tai tunteita. Haethan tunnistamasi kuvat pois. . Vasta koronan sairastaneelle se ei ollut kovin järkevä ratkaisu tai siltä ainakin tuntui, kun seisoin jalkakäytävällä henkeä haukkoen. Sen tavoitteena on lisätä lasten, nuorten ja aikuisten mediaosaamista
Samojedit Iines ja Iiris ja labradorinnoutaja Elli ryntäävät tervehtimään tulijaa. Koirarekisteri ei myöskään tule yksityisihmisten käyttöön vaan avautuu pelkästään viranomaisille. Uuden rekisterin tarkoituksena on kerätä tiedot kaikista Suomen koirista ja ehkäistä näin pentutehtailua, koirien laitonta maahantuontia ja heitteillejättöä. www.kalajokiseutu.fi Etsintäkuulutus Etsimme seuraavaan lehteen haastateltavaksi nimmari-palstalle kalajokista, jonka nimi on Jemina, Lumi, Aamu toimitus@kalajokiseutu.fi VUODEN 2021 PAIKALLISMEDIA Annika Tiitto TYNKÄ Oven raosta pilkistää kuono. He totuttavat pennut pienestä pitäen normaaliin elämään ja elämiseen, kuuluvat rotuyhdistykseen ja antavat eläinlääkärin tutkia muun muassa pentujen rakenteen ja purennan ennen niiden luovutusta uusiin koteihin. Lähde: Ruokaviraston nettisivut. Vuonna 2023 ja myöhemmin maahantuodut koirat: Koiralla on jo mikrosiru. Bullmastiffi Inkeri ja basenji Uuno katselevat touhuja portin takaa. Hänelle koirien kasvatus on mukava harrastus, jonka parissa tapaa paljon uusia ihmisiä. Muutos astui voimaan vuoden vaihteessa. Myös koiran omistajan tiedot kerätään talteen. Kaikki koirat uuteen rekisteriin Vaatimukset . 5 • Uutiset • 26.1.2023 Löydä lisää verkosta! Kalajokiseudun digilehdessä on aina jotain, mitä et paperilehdestä löydä. . Vuonna 2023 ja myöhemmin syntyneet koirat: Koira tulee merkitä mikrosirulla. –?Ilmoitan tietysti omat koirani rekisteriin, mutta nykyisellä systeemilläkin olisi pärjätty. Ennen vuotta 2023 syntyneet koirat: Koira tulee merkitä mikrosirulla, jos sirua ei vielä ole. Koiran tiedot tulee ilmoittaa rekisteriin vuoden 2023 loppuun mennessä. Voi olla vuosia, ettei pentuja tule ollenkaan. Kennelnimen he ottivat käyttöön kaksitoista vuotta sitten. Tämä on elämäntapa, Heikkinen toteaa. ????. Sekarotuisten koirien omistajat taas saattavat joutua rekisteröinnin lisäksi myös siruttamaan koirat, jos niillä ei vielä ole sirua. Tällöin koiran on oltava myös sirutettu. HEIKKISET ovat tottuneet hoitamaan asiat huolella ja oikein. ASETUKSEN mukaan kaikki Suomen koirat on nyt siis tunnistusmerkittävä mikrosirulla ja ilmoitettava rekisteriin. ANNIKA TIITTO Ruokaviraston koirarekisterin tarkoituksena on ehkäistä pentutehtailua, laitonta maahantuontia ja heitteillejättöä. –?Viehän tämä aikaa ja rahaa, mutta antaa samalla paljon. Se ei vaadi juurikaan lisätyötä eikä tunnu kukkarossa, sillä sähköisen asioinnin kautta tehtynä rekisteröinti maksaa vain kymmenen euroa. Iines ja Iiris tulevat hyvin toimeen perheen muiden koirien kanssa. Koiran tiedot tulee ilmoittaa rekisteriin viimeistään kolmen kuukauden iässä tai aiemmin, jos koira luovutetaan uudelle haltijalle ennen kolmen kuukauden ikää. Koska kyseessä on viranomaisrekisteri, sinne ei tallenneta koiran sukutaulutietoja tai muita harrastustoimintaan liittyviä tietoja. Rekisteriin tallennetaan mikrosirun tunnistuskoodi, koiran syntymäaika tai arvio syntymäajasta, rotu tai kuvaus koiran ulkoisista tuntomerkeistä, sukupuoli, väri, nimi ja syntymämaa, jos se on jokin muu kuin Suomi. Koiran tiedot tulee ilmoittaa rekisteriin neljän viikon kuluessa saapumisesta tai aiemmin, jos koira luovutetaan uudelle haltijalle ennen neljän viikon määräaikaa. . HEIKKINEN ei koe uutta rekisteriä ongelmaksi. Ei yksi rekisteri ihmettä tee, Heikkinen toteaa. Timo Heikkinen kasvattaa muun muassa samojedeja. Riippuu ihan siitä, miten oma aika riittää, Heikkinen kertoo. Jutussa on käytetty lähteenä myös Ruokaviraston nettisivuja. Timo Heikkinen kasvattaa koiria yhdessä vaimonsa Henna-Mari Heikkisen kanssa. KÄYTÄNNÖSSÄ muutos on suurin sekarotuisten koirien omistajille, sillä rekisteröityjen rotukoirien kasvattajat rekisteröivät aina myymänsä koiranpennut Suomen Kennelliiton koirarekisteriin. –?Toimintamme on kuitenkin melko pienimuotoista. Rotukoirien omistajille siis riittää, että he hoitavat uuden rekisteröinnin. Nyt tehtävälistalle on tullut uusi asia: koirien ilmoittaminen Ruokaviraston koirarekisteriin. Kissa nukkuu seinätasolla ja toinen livahtaa sohvan alle
Kuivatjärven hiihtolenkki on hyvässä kunnossa. Printtinä 89,2% NAPSU: Luen diginä, mutta jos lehti osuu käteen, niin paperisena. 6 • Mielipide • 26.1.2023 Tekstarit . Ja sitten kolmen euron tuntipalkkalaisia aina väsyttää, vaikka yhteiskunnan lomittajat auraavat pihat. Lumilapio on tämän väsy ukkopahan pihatraktoriaura. Kaikkea hyvää isännälle ja lehmille! Kauhian pettynyt maakuntaviestisivuun. Lähetä ottamasi kuva sähköpostilla: toimitus@kalajokiseutu.fi tai WhatsAppilla: 040 730 2509 Lukijoilta Lähetä mielipide tai lukijan kuva: toimitus@kalajokiseutu.fi Kalajokiseutu, Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki Jos kirjoitat nimimerkillä, liitä mukaan yhteystietosi. Hyvinvointi-Suomen autokanta on Euroopan vanhinta. Tuota minun romumondeotakin hävettää niiden korkeiden mersujen kattojen katveessa kuin koulupoikaa nurkassa. ERJA LIIAS Lukijan kuva Plassi tiistaina joentörmällä. Mutta saanevatko isännät Maaseudun tulevaisuudenkin verovähennyksiin maatalouden tietokirjallisuutena. Luetko lehteä mieluummin diginä vai printtinä . Antero Haapasaari Tulipa hyvä mieli, kun luki jutun Niemelän tilan talviulkoilevista lehmistä. Liity Kalajokiseudun Facebook-tykkääjäksi tai lähetä tekstiviesti ja osallistu keskusteluun! Nappasitko hyvän kuvan. Missä ovat kakkosja kolmosjoukkueet ja tulokset ja palkitut. Prosentuaalisesti tilastot olisivat vielä synkempiä, jolleivät kiiltävät nelivetokatumaasturit komeilisi kauppojen parkkipaikoilla. Olisipa tällaisia tiloja enemmän. TANJA TIIHONEN Lukijan kuva. Kiitos latukoneen kuljettajalle ladun hyvästä hoidosta! Särkijärven latukin olisi hyvässä Aurinkoisia hiihtokelejä toivottelee eläkeläinen Yö Letolla. TOPIAS TANHUALA Lukijan kuva Jäätaidetta. Gallup Diginä 10,8% Tällä viikolla Facebookissa vastakkain: Lautapeli vai tietokonepeli. Toimitus pidättää oikeuden muokata tekstiä tai jättää se julkaisematta. Ne jäävät vain toimituksen tietoon. ????. Sievissä eikä Kalajoella ole ainuttakaan työväenlehteä kirjastossa. Lähetä mielipiteesi tekstiviestillä tai WhatsAppilla numeroon 040 730 2509 Aloita keskustelu Lähetä mielipiteesi osoitteeseen toimitus@kalajokiseutu.fi ja aloita keskustelu
Alueelta löytyy paljon ainutlaatuisia kohteita, joita muualla Suomessa ei yksinkertaisesti ole. Itselleni tulee vieraita varten mieleen Julma-Ölkyn jääputous talvella, toisena Kiantajärven aurinkolatu, kolmantena vaihtoehtona ehkä talvipyöräily Hossan maisemissa sähköavusteisella fatbikella. Metsäelämys säilyy aivan huipulle asti. Ukkohallan saunamaailman yhdeksän erilaista saunaa kutsuvat rentoutumaan, Hyrynsalmen kehityspäällikkö Pekka Oikarinen mainitsee muutamia matkailutärppejään. Hiihtämiseen löytyy kaikilta kolmelta paikkakunnalta latuprofiileja niin kunnonkohotukseen kuin kilpahiihtoonkin. Talvilomaa ajatellen lunta riittää hyvinkin huhtikuun loppuun saakka. Kahden vaaran väliin rakennetussa Ukkohallan matkailukylässä Hyrynsalmella tunnelma on kuin alppikylässä ja palveluvalikoimaa löytyy joka lähtöön. Et ole silloin todellakaan ruuhka-Suomen keskellä. Siellä käy niin paljon ihmisiä, että putoukselle johtavaa polkua ei tarvitse pitää auki talvisin. MAINOS ” Et ole silloin todellakaan ruuhkaSuomen keskellä. Kolmen kunnan muodostama Erä-Kainuu tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia niin aktiivilomalaiselle kuin luonnon rauhasta nauttijalle. LUE LISÄÄ SEUDUN TUOREITA TALVIMATKAILU-UUTISIA: Kolmen kunnan muodostaman Erä-Kainuun alueelta löytyy sykähdyttävää luontoa, pirteitä aktiviteetteja sekä hemmottelua rentoutumiseen. Elämyksiä monenlaiseen makuun Vaarojen huipuilta avautuu huikeita maisemia, mitä ihaillessa on tilaa hengittää ja myös hellittää. P uolanka, Hyrynsalmi ja Suomussalmi muodostavat erämaan tuntua hehkuvan matkailualueen, jonne on helppo tulla nauttimaan luonnon rauhasta. Mystisen sinisen taivaan alla ja lumimaisemassa putous on maaginen näky. ????. Meillä on mahdollista lähteä, vaikka viikoksi, hiihtämään Upitrekin järjestämille vaelluksille, Mustonen mainitsee. Kuvat: Suomussalmen matkailupalvelut / kuvaaja Harri Tarvainen Täydelliset talvipäivät odottavat matkailijaa Erä-Kainuussa. Paljakan luonnonpuistossa ei voi hiihtää, mutta latu menee aivan alueen vierestä, jolloin sen koskematon luonto on siten aistittavissa, Penttinen kertoo. Täydellisen talvipäivän kruunaa, kun pääsee illalla kylpylään, Mustonen visioi. Ukkohallassa tapahtuu ympäri vuoden, mistä esimerkkeinä maailmankuulun suopotkupallon MM-kisojen rinnalle kehitetyt helmikuussa järjestettävät umpihankijalkapallon ja umpihankifrisbeegolfin MM-kisat. Ja mikäpä on ihaninta kuin lähteä keväthangilla Kiantajärvelle hiihtelemään aurinkolatua pitkin. Suomessa ei juurikaan ole vesiputouksia, ja veisinkin vieraani ehdottomasti myös Hepokönkään vesiputoukselle. Palkitseva kokemus todentaa, että Kainuu on todella metsäistä aluetta. Pohjanmaalta käy meillä paljon matkailijoita, joten tie taitaa viettää tänne hyvin. Kainuun vaaramaisemat ovat talvella takuulla lumisia, sillä ensilumi sataa usein jo marraskuun alussa. Olemmehan me lähempänä kuin Lappi, matkailun asiantuntija Leena Penttinen Puolangalta muistuttaa. Kainuun huipulla sijaitsevan vaaran päällä olevista näköalahuoneistoista on näkymät kymmenien kilometrien päähän. 7 • 26.1.2023 Esimerkiksi Hossan kansallispuistosta löytyy ylläpidettyjä reittejä talvipyöräilyä varten. Toisesta matkailukeskuksesta tai kunnasta toiseen on helppo siirtyä moottorikelkalla, ja retken päätteeksi päästä kylpylään ja puhtaisiin lakanoihin, vinkkaa Suomussalmen matkailukoordinaattori Tiia Mustonen. Kainuun matkailukeskuksia yhdistää laaja moottorikelkkareittien verkosto ja ajettavaa riittää 2 000 kilometriä. Hepokönkään parkkipaikalle vievää tietä aurataan läpi talven, Penttinen sanoo. Vapaakelkkailuun (freeride) tarkoitettuja alueitakin löytyy kaksi kappaletta
Aboriginaaleja eli Australian alkuperäisasukkaita on koko väestöstä 2,2 prosenttia. Joonatan Kupari rakentelee mielellään monimutkaisiakin Legosettejä. – Kaja on puudeli ja Pimu on beagle. Korttipeleistä mainittakoon vanhat tutut Skipbo ja Uno sekä pienempien lasten suosimat älyeli pulmapelit ja muistipelit. ????. Päivä . Kolmen tyttäreni kautta olen saanut seurata, miten nämä reilut kaksikymppiset nuoret kokoontuvat kavereittensa kanssa yhteen peli-iltojen merkeissä säännöllisesti, hän peukuttaa. Asiakkaiden toivomukset lähetetään palautekanavan kautta Kokkolaan, missä HalpaHalli -ketjulla on pelien ostaja, vinkkaa Halmetoja. Vinkkaa haastateltava sähköpostilla: toimitus@kalajokiseutu.fi tai vaikka facebookin kautta. Sellainen on esimerkiksi vuoden 2022 lastenpeliksi valittu Dragomino. Kupari on myös innokas kalastaja. Australia on ainoa valtio, joka kattaa kokonaisen mantereen. Kajan kanssa leikin ja silitän sitä ja Pimun ja iskän kanssa käyn metsällä, poika kertoo. Hän on vakuuttunut siitä, että vaikka netti painaa päälle tässäkin asiassa, tulevat vanhanajan lautaja korttipelit pitämään pintansa myös tulevaisuudessa. Se on saanut vaikutteita samalla kirjaimella alkavasta isän nimestä ja äidin nimen tuplavokaalista. Uusia pelejä voi myös aina toivoa. Australian lähivaltioita ovat pohjoisessa Indonesia, Itä-Timor ja PapuaUusi-Guinea, koillisessa Salomonsaaret ja Vanuatu ja kaakossa Uusi-Seelanti. Australia on valtio eteläisellä pallonpuoliskolla. Lautapeleissä on omat kestosuosikkinsa vuodesta toiseen. Ensi viikolla nimmarissa Jemina, Lumi ja Aamu. Tänään on Australian kansallispäivä. Halmetoja on pannut merkille, että nuoretkin ovat löytäneet turvallisen pelaamisen ilon. – Joonatanin isosiskon nimi on Juulia, eli heidän nimensä sopivat yhteen. Kuparin etunimi sopii hyvin yhteen muiden perheenjäsenten nimien kanssa. VEERA AUNOLA Viikon nimipäiväsankarilla riittää aikaa monenlaisiin puuhiin shakkikerhosta kalastukseen. – Liikunnassa on kaikkia kivoja leikkejä ja saa itsekin ehdottaa, mitä tehdään. Koululiikunta on nuoren miehen mieleen, mutta äidinkielestä hän ei juuri innostu. Kuparin vapaa-aika kuluu shakkikerhoharrastuksen ja Legoilla rakentelun parissa. Australian nimi tulee latinan sanasta australis, ’eteläinen’. – Isosiskon kanssa on sitten kiva pelata Minecraftia ja lukea Aku Ankkaa. Kun tänä päivänä eletään pitkälti omissa kuplissa kännyköiden ja tietokoneiden maailmoissa, ovat lautaja korttipelit erinomaista vuorovaikutusta perheissä. 8 • Ihmiset • 26.1.2023 ATERIAPALVELU MA: Lihapyörykka, kastike, perunasose TI: Lohikeitto, leipä KE: Karjalanpasiti, perunasose TO: Possunlihakeitto, sämpylä PE: Kalavuoka, peruna LA: Makaronilaatikko SU: Broileripihvi, kastike, kermaperuna KOULUT MA: Possunlihakeitto, leipä TI: Broilerikastike, riisi, salaatti KE: Lohipyörykät, perunamuusi, salaatti TO: Riisipuuro, mehukiisseli, leikkele PE: Pyttipannu, salaatti Ruoka ENSI VIIKKO 30.1.–5.2. Hänen suosikkejaan ovat erityisesti hieman vaikeammat Lego Technic -setit, joissa on paljon tekemistä sekä monimutkaisia ja jopa pattereilla toimivia osia. Kierros pelihyllyllä osoittaa, että ajanvietettä ja aivojumppaa löytyy kaikenikäisille. Kirjoittaminen on vähän tylsää eikä piirtäminen ole kivaa, hän sanoo. Kesäisin hän käy onkimassa ja virvelöimässä sekä talvisin pilkkimässä. Australian väkiluku oli vuonna 2018 noin 25 miljoonaa, ja se on keskittynyt enimmäkseen suuriin rannikkokaupunkeihin: Sydneyyn, Melbourneen, Brisbaneen, Perthiin ja Adelaideen. Pääkaupunki Canberrassa on 345 000 asukasta. Hän on ollut myös aina kiinnostunut siitä, miten koneet toimii ja mitä osia niissä on, kertoo äiti Maaria Kupari. LOKAKUUSSA kymmenen vuotta täyttävä Kupari käy kolmatta luokkaa Tyngän aluekoulussa. Samalla opitaan tiedostamaan, ettei tärkeintä ole voittaminen, vaan yhdessä vietetty aika. Halmetojan kokemuksen mukaan TOP 5:teen kuuluvat Afrikan Tähti, Trivial Pursuit, Haluatko Miljonääriksi, Muuttuva Labyrintti sekä erilaiset Monopolit. Kahvilla: Lautapeleissä kestosuosikit Veera Aunola TYNKÄ 9-vuotias nimipäiväsankari Joonatan Kupari pitää liikunnasta ja haaveilee lentäjän ammatista. – Joonatan on seurannut paljon esimerkiksi Lentoturmatutkintaa, ja siksi olisi varmaan kiinnostunut olemaan lentäjä. Hänen mukaansa koulussa parasta on jalkapallon pelaaminen välitunneilla, mutta vapaa-ajalla puoleensa vetävät erityisesti lentämiseen liittyvät ohjelmat. Joka vuosi HalpaHallin hyllyltä löytyy vähintään yksi uusi peli. Kolmasluokkalainen pitää myös ulkoilusta vuodenajasta riippumatta. VANHEMPIEN ja isosiskon lisäksi Kuparin perheeseen kuuluu kaksi koiraa, Kaja ja Pimu. Terttu-Liisa Kotka POHJANKYLÄ Myyjä Maarit Halmetoja uskoo perinteisten pelien suosioon. – Parasta kalastamisesta on kalojen saaminen ja ihan vaan se itse kalastaminen, nimipäiväsankari pohtii. Joulukuuksi hän osti itselleen pilkkijän joulukalenterin, ja haluaakin nyt kovasti käyttää siitä saatuja uusia tarvikkeita. Lentäjän ura haaveissa Nimmari: Joonatan ” Isosiskon kanssa on kiva pelata Minecraftia ja lukea Aku Ankkaa.. Oman opettajan pitämässä shakkikerhossa puolestaan on mukava päästä pelailemaan yhdessä kavereiden kanssa. Talvikuukaudet kuluvat kavereiden kanssa lumessa touhuamisen ja mäenlaskun merkeissä, ja kesän lempipuuhiin kuuluu piilosen leikkiminen. –Talvella voi tehdä lumiukkoja, eikä ole ikinä liian kuuma. Nimessä on myös jotain sekä isältä että äidiltä, pojan äiti sanoo. Koiran ulkoiluttaminen kuuluukin myös perheen nuorimmaisen velvollisuuksiin. Kesällä taas on kiva leikkiä vesisotaa ja käydä uimassa, hän sanoo
– Odotamme tulevalta vuodelta erityisesti sitä, että saamme seurata, kun hän kasvaa ja kasvattaa meitä vanhempina, he kertovat. VEERA AUNOLA ” Odotamme tulevalta vuodelta erityisesti sitä, että saamme seurata, kun hän kasvaa ja kasvattaa meitä vanhempina.. 9 • Teema • 26.1.2023 Vauvat Juttuvinkki: toimitus@kalajokiseutu.fi tai 050 441 8581 Varaa mainospaikka: aineisto@kalajokiseutu.fi tai 050 462 5620 Veera Aunola HIEKKASÄRKÄT Oman lapsen syntymä muuttaa aina arjen suunnan. Marraskuussa esikoisensa saaneet Suvi Saarela ja Janne Saariniemi kertovat kuitenkin, että uusi tilanne on tuntunut alusta asti hyvin luonnolliselta. Uusi perheenjäsen on vanhempiensa mukaan hyvin rauhallinen ja tyytyväinen, ja tulee toimeen myös perheen lemmikkieläinten kanssa. Parasta vauva-arjessa on vanhempien mukaan nähdä oman lapsen jatkuva kehitys ja uuden oppiminen. TALVIKUUKAUSIEN aikana perheellä on tiedossa niin muutto uuteen kotiin kuin vauvan ristiäiset. Meillä on aika tyytyväinen vauva, joten arki ei kuitenkaan ole kovin haastavaa, pohtii Saarela. Uuden tulokkaan kasvun ja kehityksen seuraaminen on jotain, mille ei löydy vastinetta mistään muusta. Saarela toteaakin ymmärtäneensä, että välillä on ihan sallittua ottaa ennemmin nokoset kuin ryhtyä hommiin vauvan nukahdettua päiväunille. Ristiäispapiksi vanhemmat ovat kutsuneet Saarelan ystävän Porin seurakunnasta, ja vauva saakin nimensä jo helmikuun alussa. – Tällä hetkellä vauvan ollessa näin pieni kaikki aika menee hänen kanssaan, mutta kunhan hän vähän kasvaa, toiveissa on ainakin aloittaa teatteriharrastus uudestaan. Pojan nopea kasvu auttaa heidän mukaansa keskittymään entistä paremmin kaikkein tärkeimpiin asioihin. PERHEEN yhteisiin puuhiin kuuluu niin vaunulenkkejä koiran kanssa kuin kyläilyjä isovanhempien luona. –Vauvan tulo on ollut alusta asti tosi luonnollista. Vanhempien yhteistä aikaa löydetään toisinaan aamupalapöydästä, toisinaan taas vauvan päiväunien aikaan. Omien mielenkiinnonkohteidenkin pariin aiotaan palata enemmän taas lapsen hieman kasvettua. Saarelan ja Saariniemen poika syntyi marraskuussa ja täyttikin juuri kaksi kuukautta. POJAN ollessa vielä hyvin pieni pyörii perheen elämä luonnollisesti hänen tarpeidensa ympärillä. Kaksikuinen onkin oppinut jo muun muassa vastaamaan äidin ja isän hymyyn. Vaikka arki vaatii aiempaa enemmän suunnittelua, eivät Saarela ja Saariniemi koe sitä kovinkaan haastavana. Uudenlaista arkea esikoisen kanssa Oman vauvan kasvun ja kehityksen seuraaminen on ainutlaatuinen kokemus. Alkuun Elmeri huusi vauvan kanssa samaa tahtia, mutta tottui nopeasti ääntelevään tulokkaaseen. –Ystäväni, jolla on reilun kuukauden meidän poikaa vanhempi tyttö, asuu myös lähellä uutta kotiamme, joten saadaan alkaa yhdessä sitten vaunuttelemaan, Saarela sanoo. Uudesta kodista taas haetaan lisää tilaa kasvaneen perheen tarpeisiin. Koirakin on hyväksynyt vauvan laumaansa alkujärkytyksen jälkeen, pojan äiti kertoo. – Oli haikea laittaa ensimmäiset pienet vaatteet kiertoon, mutta totta kai on ihanaa, kun vauva kasvaa ja kehittyy. Ensi talvena päästäänkin sitten jo pulkkailemaan, perheestä pohditaan. ESIKOINEN on opettanut Saarelaa ja Saariniemeä kulkemaan entistäkin enemmän jalat maassa. Suvi Saarelan ja Janne Saariniemen poikavauva on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen. Päivät kyllä kuluu hirveää vauhtia, kun yhtäkkiä huomaa, että taas on iltapuuhien ja nukkumaanmenon aika, sanoo Saarela. – Meillä on Elmeri-kissa ja Nanakoira. ????
31.10.2022, (vasemmalla) Linnea Ilma Amalia Sinko 31.10.2022, (oikealla) Asuinpaikka: Hillilä Vanhemmat: Jutta ja Matti Sinko Viljami Jaakko Juhani Tuusa s. 28.6.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Sonja ja Henri Äijälä Alina Lyra Johanna Männistö s. 19.9.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Joni ja Saana Männistö Vauvavuosi 2022 Urho Martti Stolp s. 20.8.2022 Asuinpaikka: Raahe Vanhemmat: Susanna Nikupaavo ja Sami Ekoluoma Arvi Edvin Peltola s. 28.2.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Pirjo Männistö ja Juha Tuusa Aada Rauha Aurora Pyykölä s. 11.11.2022 Asuinpaikka: Himanka Vanhemmat: Fanni Pöntiö & Sami Torvi Louna-Lyydia Mikontyttö Ainasoja s. 19.8.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Hanna Saukko ja Matti Alasuvanto. 4.4.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Sonja ja Timo Pyykölä Hilma Linnea Äijälä s. 10.2.2022 Asuinpaikka: Oulu Vanhemmat: Elina ja Topi Stolp Patrick Dani Tapani Pirttijärvi s. 3.8.2022 Asuinpaikka:Kalajoki Vanhemmat: Maria jaTuomas Kiiveri Viivi Anni Eveliina Vasankari s. 22.11.2022 Vanhemmat: Essi ja Peetu Vasankari Eino Eero Ilmari s. ????. 10.7.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Elina ja Lassi Peltola Eino Kaarlo Tapani Räihälä s. 13.1.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Niina Bäckman ja Mika Nikupaavo Aatos Petri Henrik Kantola s. 23.3.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Johanna ja Elias Räihälä Aatu Eeli Oskari Nikupaavo s. 20.5.2022 Nivala Vanhemmat: Anna-Reetta ja Mikko Ainasoja Linnea Laura Emilia Ekoluoma s. 2.12.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Riitta Alasuvanto-Siironen ja Juho Siironen Alvar Esko Johannes Kiiveri s. 22.5.22 Asuinpaikka: Rautio Vanhempi: Natalia Kantola Livia Iita Emilia Sinko s. 14.11.2022 Asuinpaikka: Himanka Vanhemmat: Laura Niemelä ja Tuomas Joensuu Martti Armas Ensio Torvi s. 10 • Teema • 26.1.2023 Vauvat Poika Siironen s. 27.3.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Eveliina Tallila ja Tuomas Pirttijärvi Vilho Timo Topias Alasuvanto s
????. 13.1.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat:Tiia Isokääntä ja Mikko Koivikko Akseli Hugo Juhani Keränen s. 2.12.2022 Asuinpaikka: Oulu Vanhemmat: Eeva-Kaisa ja Markus Kesäniemi Jami Heikki Mikael Alatalo s. 29.9.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Niko ja Krista Vatunki Vivian Anna Ilona Fors s. 26.1.2022 Kalajoki Vanhemmat: Sari Rantanen ja Mika Vatunki Atso Eino Leonel Roukala s. 15.10.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Hilla ja Mikko Kaarlela Lucas Armas Alexander Tuorila s. 31.8.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Nella-Riina ja Topi Annala Seeti Ilkka Ensio Keto-Tokoi s. 25.4.2022 Asuinpaikka: Tampere Vanhemmat: Marisa Ojala ja Turkka Mannila Jooa Eino Artturi Peltola s. 25.9.2022 klo 12:34 Kemijärvi Vanhemmat: Outi ja Esa Keto-Tokoi Max Juhani Matias Manninen s. 02.12.2022 Asuinpaikka: Himanka Vanhemmat: Mikael ja Katri Tuorila Aaron Sebastian Rantanen s. 8.7.2022 Asuinpaikka: Oulu Vanhemmat: Nora Siermala ja Taneli Manninen Jenny Leena Kristiina Ainasoja s. 16.9.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Sanni Vierimaa ja Joonas Peltola Lukas Benjamin s. Elsi Martta Kesäniemi s. 24.10.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Anna Isokääntä ja Jani Heikkinen Konsta Esa Sakari Hanni s. 13.10.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Mari & Petri Ylitalo Kira Kukka Elisa Vatunki s. 13.09.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Jenni Hukka ja Samuli Vasankari Eino Oliver Priuska s. 2.6.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Petri Suni ja Anna Kukkonen Klaus Leon Heikkinen s. 6.4.2022 Asuinpaikka: Kannus Vanhemmat: Leena ja Mika Hanni Poikavauva s. 16.7.2022 Asuinpaikka: Porvoo Vanhemmat: Lotta ja Matias Fors Lydia Vilja Sofia Suni s. 29.10.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Aivar Vilu ja Kristi Kaljuneem. 19.02.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Helmi Juola ja Rene Roukala Mette Elmi Lyydia Koivikko s. 8.10.2022 Asuinpaikka: Rautio Vanhemmat: Sari ja Antti Alatalo Pyry Antero Kaarlela s. 24.5.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Henna ja Tommi Priuska Siru Milja Mannila s. 12.7.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Jani ja Krista Översti os.Heiska.. 31.7.2022 Asuinpaikka: Himanka Vanhemmat: Noora Ollila ja Ari Keränen Kaapo Veikko Olavi Annala s. 11 • Teema • 26.1.2023 Vauvat Juttuvinkki: toimitus@kalajokiseutu.fi tai 050 441 8581 Varaa mainospaikka: aineisto@kalajokiseutu.fi tai 050 4625620 Veea Anni Loviisa Ylitalo s. 29.12.2022 Asuinpaikka: Kalajoki Vanhemmat: Joni Okkonen ja Essi Alaraappana Amalia Ilona Vasankari s. 26.5.2022 Asuinpaikka: Nivala Vanhemmat: Eeva-Leena ja Heikki Ainasoja Aada Anniina Översti s
Viikon tavoitteena on antaa lapsille ja nuorille työkaluja kriittiseen medialukutaitoon sekä aktiiviseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Parasta on, että saa kulkea portaita ylös ja alas. Ne on parhaimmat. Linkin striimiin on pyytänyt 128 koululuokkaa, eteläisin Perhosta, pohjoisin Muoniosta. Liikuntasali on paljon isompi ja parempi. Käytävillä on sohvia ja pöytiä. Ruokala on iso ja hieno. Tutkimuksessa selvitettiin, miten 13–18-vuotiaat nuoret käyttävät uutisia, miten ajankohtaiset isot uutisaiheet ovat vaikuttaneet nuorten uutismediasuhteeseen ja millaisena he kokevat mediasisältöjen luotettavuuden. Tiitus 3.lk Koulun pihassa on oravahyrrä, kiikut ja kiipeilyteline. Vuoden 2023 Uutisten viikon slogan on ”Ymmärrä tulevaisuuttasi”. Luotettava uutismedia lisää ymmärrystä maailmasta, ja sen avulla on turvallista rakentaa omaa ajattelua ja arvomaailmaa. Täällä on mukava opettaja! Vilma Alatalo 9v 3.lk Meillä on uusi koulu, jossa on HÄMÄHÄKKIKIIKKU! Se on hiano njam njam njam. lk Raution uudessa koulussa on paljon uusia juttuja. Ja on hyvää ruokaa. Mutta parasta on uusi opettaja se on ihan paras. Pihalla on hyvät keinut ja kiipeilyteline. Meidän luokassa on keltavalkoiset seinät, täällä on älytaulu ja tussitaulu. Robert 3.lk Koululaisten mielestä uudessa koulussa on paremmat tilat. Uusi jalkapallokenttä, uusi luokka, uudet leikkitelineet ja uudet jääkiekkokentät. ruoka on hyvää. ????. Uudessa koulussa on paljon paremmat tilat ja ruoka. Paikallisia juttuja on jaettu julkaistavaksi kaikkiin lehtiin muun muassa Sotkamon liikuntamahdollisuuksista, Kennelliiton kaverikoiratoiminnasta Kalajoella ja Kainuun maakunnallisen nuorisovaltuuston toiminnasta. Jessica 3.lk Uudessa koulussa on kivaa siellä on parhaat opettajat ja apuopettajat. Nyt pinnalla olevat isot uutisaiheet herättävät huolta ja hämmennystä. Reetta 3. Ja meidän luokassa on uudet pulpetit ja tuolit. Varastosta löytyy palloja, patjoja, trampoliini ja jopa amerikkalainen jalkapallo. Luokat ovat hienoja. Luokkani on mukava. Parasta on, että saa kulkea portaita ylös ja alas.. ANNIKA TIITTO Katariina Anttila Koulujen sekä sanomaja kaupunkilehtien yhteinen vuosittainen mediakasvatuskampanja, Uutisten viikko, näkyy Hilla Groupin lehdissä monipuolisina sisältöinä: Maanantaina 30.1. Meillä on hyvää ruokaa. Hilla-lehdet toteuttavat yhteistyönä jättigallupin, johon haastatellaan yläkouluikäisiä nuoria koko konsernin alueelta. Uutisten viikkoa vietetään 30.1.–3.2. Lumi 3.lk Meidän koulussa on mukavaa olla. Loppu. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy joulukuussa 2022. Tehtävissä pureudutaan muun muassa siihen, miten tekoäly tulee vaikuttamaan mediasisältöihin. kello 9.30–10.15 koulut on kutsuttu seuraamaan Teams live -lähetystä, jossa tutustutaan sisältöjen tekemiseen niin uutisdeskin kuin kuvaajan näkökulmasta Keski-Pohjanmaalla ja Kainuussa ja käydään juttukeikalla Lapissa. Rautiossa on uusi hyvä koulu. Koulussa on paremmat soittimet kuten sähköpiano ja sähkörummut. Täällä on mukava luokka. Meillä on hyvä luokka. Meidän luokassa on uudet penkit, ja tämän luokan voi laittaa puoliksi. Siellä on keltavalkoset seinät ja täällä on tussitaulu ja älytaulu. Minun luokassani on älytaulu. Liikkasali on iso ja hieno. Ja minä kiikun siinä makoisasti. Sonja 3.lk Uudessa koulussa mukavaa on. NJAM! Loppu. SUOMALAISTEN sanomaja kaupunkilehtien toimialajärjestö Uutismedian liitto on tuottanut Uutisten viikolle monipuolisia tehtäväpaketteja mediakasvatuksen avuksi niin päiväkodeissa, peruskoulun eri luokka-asteilla sekä toisella asteella. Käytävissä on paljon sohvia ja pöytäryhmiä. Viikon aluksi julkaistaan Nuoret, isot uutisaiheet ja luottamus -tutkimuksen tulokset. Täältä saa hyviä ja uusia kavereita. Uutisten viikon tämän vuoden mainoskuvitus on rakennettu tekoälyn avulla, ja kouluja kannustetaan käsittelemään viikolla muun muassa tekoälyn vaikutusta mediasisältöihin. Koulu on mukava ja matka on lyhyt. ” Varastosta löytyy palloja, patjoja, trampoliini ja jopa amerikkalainen jalkapallo. Liikuntasali on iso ja korkea. Koululuokilla on mahdollista seurata lähetystä joko suorana tai tallenteena ja vastata sen jälkeen liven aiheisiin liittyvään uutisvisaan. Meidän luokassa on 24 oppilasta ne kaikki ovat kivoja. Käytävillä on kaksi hyvää aulaa. 128 luokkaa vierailee virtuaalisesti Koululaiset pääsevät tutustumaan Hillalehtiin. KOULUILLE ON TARJOTTU mahdollisuutta tilata viikon ajaksi tunnukset Hilla-lehtien digisisältöön. 12 • 26.1.2023 Meidän uudessa koulussa on kivaa ja ruoka hyvää! Raution koululaiset kirjoittivat millaista heidän uudessa koulussa on opiskella. Käytävillä on hyviä sohvapaikkoja. Piha-alueella on oravahyrrä, kiikut, kiipeilyteline ja uusia pyöriviä leikkitelineitä. Lehdissä kiinnitetäänkin viikon ajan erityistä huomiota siihen, että niistä löytyy lapsia ja nuoria kiinnostavia sisältöjä. Uutisten viikon mediakasvatuskampanja avaa lapsille ja nuorille tiedotusvälineiden toimintaa
N40 5 km: 1) Marika Suni-Kähtävä KaJu 15.17,5. Mattila eteni finaaliin karsinnan sekä alkuja välierien kautta. SEPPO JÄRVELÄ Seppo Järvelä SIEVI Himangan Urheilijoiden Elina Mäkitalo hiihti naisten Keski-Pohjanmaan piirinmestariksi Sievissä lauantaina. Toiseksi sijoittunut Ylivieskan Kuulan Amanda Yli-Futka käytti matkaan aikaa 14.00,3. Kuva viime talvelta. T13 3 km: 4) Ronja Aarnio HU 9.48,8, 6) Aada Junnikkala KaJu 10.28. Cupin toinen kilpailu hiihdetään sunnuntaina samassa paikassa. KALAJOEN Junkkareiden Iida Vuollet eteni naisten sprintissä hienosti välieriin asti. Kilpailun ulkopuolisena hypännyt HU:n 16-vuotias Hanna Vornanen ylitti 300. Kolmas erä alkoi kotijoukkueen ylivoimapelillä, mutta heti täysilukuiseksi tultuaan vierasjoukkue pääsi tasoittamaan. Himangan Antti Kois avasi myös kautensa ja ylitti 380. Seuraavaan kahteen viikkoon ei ole tärkeitä kilpailuja ohjelmassa. Himankalainen ei kuitenkaan halua jossitella kilpailun kulkua. Tuura juoksi kolmanneksi Seppo Järvelä HIMANKA Himangan Urheilijoiden Pentti Torvi voitti 13-vuotiaiden poikien kuulantyönnön ennätystuloksellaan 12,04 kotiseuransa järjestämissä tammihalleissa lauantaina. HANNU TILUS Seppo Järvelä KUORTANE Kalajoen Junkkareiden Jenniina Tuura juoksi 17-vuotiaiden 60 metrillä kolmanneksi Pohjanmaan hallikilpailuissa Kuortaneella sunnuntaina. ajalla 28,07 ja Sanni Vuollet 68. 13 • Urheilu • 26.1.2023 Urheilu Lähetä tulokset, otteluja kisaraportit toimitukseen tiistaina klo 16 mennessä osoitteeseen toimitus@kalajokiseutu.fi Lähetä myös juttuvinkkejä paikallisista urheilijoista, tulevista urheilutapahtumista ja muista urheiluaiheista toimituksen sähköpostiin tai soita 050 441 8581 Jarno Herranen KALAJOKI Kalajoen JHT voitti toisen kerran peräkkäin Uudenkaarlepyyn Muik Hockeyn jääkiekon Suomi-sarjassa. Maalittoman avauserän jälkeen maalien makuun päästiin heti toisen erän alussa. Torven entinen ennätys oli 11,27. T14 3 km: 8) Susanna Ruusunen HU 11.22,1. T10 2 km: 3) Matilda Aarnio HU 9.03,7, 5) Aana Oja HU 9.15,9. Harmillisesti välierän ja loppukilpailun välinen palautusaika jäi 10 minuuttiin suunnitellun 20 minuutin sijasta tulospalveluongelmien vuoksi, Mattila kertoo. P8 1 km: 2) Toivo Kyösti HU 4.21,4, 4) Aarne Ruusunen HU 5.34,4, 5) Verneri Hietala KaJu 5.58,2. Kolmas oli Jämin Jänteen Lauri Lepistö ajalla 3.17,58. -Työnnöt onnistuivat tänään hyvin ja olen tyytyväinen tulokseeni, Torvi kertoo. Lopullisen niitin JHT:n voitolle iski Niko Himmanen, jonka 4–2-osuma oli ylivoimamaali tyhjään Muik-verkkoon. Pelin viimeisellä kympillä vastustaja lisäsi johtonsa kahteen maaliin. Hyviä hiihtoja olivat kaikki. Päätöserässä Hietakangas osui toistamiseen. Torvi työnsi ennätyksensä Seppo Järvelä TAMPERE Himangan Urheilijoiden Juuso Mattilan hiihto kulkee tosi hyvin. Perjantaina oli tasaisempaa, mutta lauantaina JHT otti leveän voiton maalein 2–7 (1–2, 0–2, 1–3). Tuuran aika 8,18 on hänen tämän hallikauden parhaansa. ????. Tuloksia: T8 1 km: 2) Nelli Hietala KaJu 4.50,8, 5) Adessa Oja HU 5.16,2. Hänen sijoituksensa oli 11. T12 3 km: 8) Pinja Polet KaJu 11.46,9. Perjantai-iltana järjestettyyn seiväskilpailuun osallistui kahdeksan hyppääjää, joista osa kilpaili ulkopuolisina. Erätauolle silti poistuttiin tasatilanteessa, kun Tatu Pulkkinen toi JHT:n tasoihin reilut minuutti ennen erän päätöstä. sijalle ajalla 26.32,9. P12 3 km: 1) Oliver Rahja KaJu 9.28, 2) Atte Kähtävä KaJu 9.28,5, 4) Eino Kyösti HU 9.40,2, 5) Aapo Mattila HU 9.47,4, 6) Eemeli Aarnio HU 9.51,4, 10) Peetu Polet KaJu 12.45,9. 200 metrillä hän oli seitsemäs halliennätysajallaan 27,49. Parhaasta tuloksesta vastasi tänä vuonna 20 vuotta täyttävä Raahen Vesan Juuso Tornberg, joka ylitti 450. Seurakaveri Mauno Juola voitti 40-vuotiaiden miesten mestaruuden. PERJANTAINA pisteet jäivät Pirkonsuon isännille maalein 4–2 (0–0, 2–2, 2–0). Seurakaveri Sanni Vuollet oli alkuerissä 50. Kilpailun järjestää Kokkolan Veikot. T16 5 km: 1) Alma Junnikkala KaJu 15.04,9, 2) Lotta Oja KaJu 15.15,6. Toiseksi sijoittunut Pohti SkiTeamin Joni sai ajan 3.16,01. Erän loppupuolella Akatemian joukkue heräsi taistelemaan voitosta tosissaan, kun Iiro Ojala tykitti kaksi identtistä lämäriä. Kalajokisten maalilla Santeri Metsänen torjui 36 kertaa. Toisessa erässä Iiro Hietakangas ja Tatu Pulkkinen muuttivat numeroiksi 1–4. Adam Wagner kavensi, kunnes olis Salmisen vuoro iskeä päätösnumeroiksi 2–7. JHT otti aikalisän ja yritti vielä saada kavennusta aikaan, mutta Popula osui kotijoukkueen tyhjään maaliin. Juuso Mattila yllätti SM-sprintissä Tampereella Juuso Mattila hiihti Tampereen SMkisassa kuudenneksi. N 5 km: 1) Elina Mäkitalo HU 13.47,1, 4) Saara Laatinen KaJu 14.45. 200 metrillä Tuura pinkoi kuudenneksi halliennätysajallaan 27,79. Hänen voittoaikansa perinteisellä hiihtotavalla käydyssä viiden kilometrin kilpailussa oli 13.47,1. 11-vuotiaiden tyttöjen voittajaksi ponnisti HU:n Ronja Himanka ennätystuloksellaan 195. Juhlat jäivät varsin lyhyeksi, sillä Owen McDade toi Muik Hockeyn tasoihin vain 12 sekuntia myöhemmin. Edellä olevat olivat kovia hiihtäjiä ja hän on tyytyväinen sijoitukseensa. Naisten 60 metrillä KaJu:n Frida Isojärvi pinkoi kahdeksanneksi ajalla 8,31. JHT Muik Hockeyta parempi JHT voitti toisen kerran peräkkäin Uudenkaarlepyyn Muik Hockeyn jääkiekon Suomi-sarjassa. Mattilan talven jatko-ohjelmaa on aika pitkälle suunniteltuna. P14 5 km: 4) Jaakko Vuotila HU 16.07,6. Perjantaina Muikin Jonne Väyryselle kirjattiin 33 torjuntaa. Elina Mäkitalo hiihti pm-kultaa Kalajokiseutu KALAJOKI JHT Akatemian pelit pohjoisen llldivisioonan lohkossa 7 jatkuivat kotiottelulla ylivieskalaista Populaa vastaan, joka voitti ottelun 4-6 (2-1, 1-1, 1-4). Viimeisellä minuutilla Niilo Niemelä pääsi vielä kaunistelemaan loppunumerot. Seurakaveri Into Uusitalon ennätystulos 155 on kauden kärkitulos 10-vuotiaiden sarjassa. 40-vuotiaiden naisten piirinmestariksi hiihti Kalajoen Junkkareiden Marika Suni-Kähtävä. Sitä tarvittiin tällä kertaa vain yhdeksän sekuntia ja Pulkkinen laittoi JHT:n maalilaulun jälleen soimaan. nopein ja HU:n Assi Hakala sijalla 54. Kolmannessa erässä JHT pääsi ylivoimalle. Lisäksi kotijoukkue tarjosi vieraille kaksi ylivoimaa, joista jälkimmäisestä vieraat kiittivät ja siirtyivät ottelussa johtoon. Assi Hakala oli 42. Owen McDade vei isännät johtoon, mutta Niko Himmanen ja Santeri Salminen iskivät JHT:lle. M18 10 km: 3) Tuukka Törnvall KaJu 27.01,3. Toisessa erässä vierasjoukkue onnistui ylivoimalla tasoittamaan pelin, mutta erän puolivälin jälkeen kotijoukkue siirtyi jälleen johtoon Marko Männikön ampuessa kiekon etukulmaan. Kiirettä piti myös Muikin Jonne Väyrysellä, jolle kirjattiin 33 torjuntaa. Sen jälkeen on Vantaan Suomen cup ja nuorten SM-hiihdot. Mies hiihti sunnuntaina Tampereen SM-printtikisassa kuudenneksi, mikä on himankalaisen selvästi paras saavutus tällä kaudella. Sievin kilpailu oli samalla KeskiPohjanmaan nuorten hiihtocupin avauskilpailu. M 15 km: 1) Mikko Peltokangas TU 40.42,4. Sprinttikilpailun finaalin voitti Jämin Jänteen Ristomatti Hakola ajalla 3.16,00. JHT Akatemialle tappio. P10 2 km: 1) Emil Kähtävä KaJu 6.49,9, 4) Atso Oja HU 8.03, 5) Alvar Junnikkala KaJu 8,27,8. Toista erää oli pelaamatta viitisen minuuttia Muikin siirtyessä johtoon Linus Vesterlundin toimesta. Juuso Mattilan aika oli 3.22,59. Ajassa 21.03 juhli kotijoukkue JHT, kun Jani Nurkkala maalasi ylivoimalla. N18 5 km: 1) Miina Koivisto KaJu 14.03, 3) Alissa Oja HU 15.04,6. M40 10 km: 1) Mauno Juola KaJu 25.29,5, 3) Simo Törnvall KaJu 25.31,8. Valmistaudun hiihtämään myös Lahden maailmancupissa, Mattila kertoo. Lauantain vapaan kymmenen kilometrin kilpailussa Iida Vuollet hiihti 15. Vierasjoukkue teki johtomaalin ensimmäisen erän alussa. ajalla 29.13,8
”Tämä on elämäni parasta aikaa” Eeli ja Saimi Karjalaisen perhe kotinsa Koittolan portailla vuonna 1951. LIBYAAN Karjalainen lähti töihin vuonna 1980 oululaisen rakennusliike OMP:n leipiin, joka rakensi sinne meijeriä AlBeidan kaupunkiin. Ensimmäisen kosketuksen kouluun hän saikin jo 3-vuotiaana, kun leikki sisarustensa kanssa koulutiloissa. Viime vuonna tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä kun hän perusti Kalajoen Taide ja Kehyksen, nykyiseltä nimeltään Taide ja Kuva Ky:n. Ensimmäinen työpaikka oli Topi-Kalustaja, jossa hän toimi puuseppänä ja lähetyspäällikkönä neljä vuotta. Paikalla nimittäin puhkesi ukkonen noin viisitoista minuuttia saapumisemme jälkeen. Mittarin näyttäessä lopulta 47 astetta alkoi jopa aurinkoa ja lämpöä rakastavalla suomituristilla olla tukalat paikat. Euroopassa matkustaessa lienee perusteltua odottaa hieman inhimillisempiä lämpötiloja. – Meillä pidettiin koulua sillä ehdolla, että me lapset saimme olla kuin kotonamme. Muutama vuosi sitten viettäessämme heinäkuista viikkoa Kroatian Makarskassa sai heti ensimmäisenä aamuna herätä karuun näkyyn: joka ikinen huvilan puutarhakalusteista oli kaatunut, rikkoutunut tai lentänyt uima-altaan pohjaan yöllisen myrskyn seurauksena. Rakennustöiden ohella Karjalainen toimi Libyassa OMP:n virallisena valokuvaajana, joten muitakin kuvamuistoja on runsaasti tallella. Yksi mielenkiintoisimmista asioista matkailussa onkin huomata, miten paljon ympäristö ilmastoineen voi muuttua vain muutaman syvässä unessa vietetyn lentotunnin aikana. Kenties tällaisia rankkasateita kaivattaisiin joskus kuivalle Välimeren alueellekin, sillä maastopalot ovat tuntuneet seuraavan perhettäni sillä akselilla jo vuosien ajan. Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen saaminen edellyttää kunnalta muun muassa sitä, että lapset ja nuoret ovat vahvasti kehittämistyössä mukana, koko kunta on sitoutunut mallin toteuttamiseen ja kehittämistyöhön, kunta sitoutuu rakenteellisiin muutoksiin tähtäävään, pitkäjänteiseen työhön, kehittämistyössä huomioidaan erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja lapsiryhmät. Kalajoen konsernistrategian 2021 mukaan Kalajoki on lapsiystävällinen kaupunki. Mitä nyt olisi reissu ilman uima-allasta. 14 • Kotiseutu • 26.1.2023 Matkassa mukana Sari Passoja-Verronen POHJANKYLÄ – Voi, voi kun täällä on niin sekasta, huokaa Veikko Karjalainen puikkelehtiessaan yrityksensä tilojen läpi kohti kahvihuonetta. Valtuustoaloitteen asiasta teki Ritva Mäntymäki ja 28 muuta valtuutettua. Vuoden kestäneen työrupeaman jälkeen Karjalainen palasi Kalajoelle ja perusti Kalajoen Taide ja Kuva Ky:n vuonna 1982. Omasta ja veljeni toiveesta olimmekin pysähtyneet Itävallan Seefeldissä lupaavalta vaikuttavaan maauimalaan. – On tämä ihmeellistä, kun puhelimella saa nykyisin lähes yhtä hyviä kuvia kuin kameralla, hän tuumii. – Elän nyt elämäni parasta aikaa. Tämän jälkeen hän teki talonrakennustöitä Kalajoella ja muualla Suomessa. SARI PASSOJA-VERRONEN Huomenna 80 vuotta täyttävä Veikko Karjalainen jatkaa yrittämistä omaksi ilokseen. Kalajokiseutu KALAJOKI Kalajoki hakee mukaan Unicef lapsiystävällinen kunta malliin. VALOKUVAUSTA Veikko Karjalainen harrastaa edelleen. Karjalainen muistelee vielä hetken lapsuusaikojaan ja kotitaloaan, jossa pidettiin pirttikoulua kun hän oli pieni. Mies ei ole malttanut jäädä eläkkeelle, vaan pitää liikettään auki muutaman päivän viikossa. Tutut käyvät kahvittelemassa ja heidän kanssa on kiva jutella. – Meillä oli iso perhe, kaikkiaan 14 lasta ja asuimme isossa maalaistalossa, näyttää Karjalainen kotinsa portailla otettua kuvaa, jossa hän on itse seitsemän vuotiaana. Eläke tulee joka kuukausi, ei ole kiire mihinkään eikä työ ressaa, naurahtaa hän ja kaivaa esiin toista kuukautta sitten ilmestyneen sukukirjan Oulujärven Seudun Karjalaiset. – Voi noita aikoja. Vähän lähempänäkin sijaitsevat kohteet ovat kuitenkin päässeet kerran jos toisenkin yllättämään. ????. Tunnustus ei tarkoita, että työ olisi valmis, vaan kunta sitoutuu jatkamaan lapsiystävällisyyden kehittämistä. Se tuo monet muistot mieleen kotikonnuilta Kajaanista. Hakeutuminen Unicef lapsiystävälliseksi kunnaksi on perusteltua tämän strategisen tavoitteen toteutumiseksi. Kajaanin Jormuan kylässä 27.1.1943 syntynyt Karjalainen lähti 22-vuotiaana opiskelemaan Kalajoen kotikotiteollisuuskouluun talonrakennusja sisustusalaa. Jostain kummasta syystä päätimmekin vielä saman päivän aikana suunnata kohti naapurivaltio Bosnia-Hertsegovinaa. rintamamiestalo. Sieltä hän valmistui joulukuussa 1966. Useamman kerran kyseinen villapaita on myös jäänyt käyttämättömänä lojumaan matkalaukun pohjalle. Uimiset siis tyssäsivät lyhyeen, mutta ainakaan kastuminen ei enää haitannut. VEIKKO KARJALAINEN ” Eläke tulee joka kuukausi, ei ole kiire mihinkään eikä työ ressaa. Niinpä meillä oli luokassa omat pulpetit, jossa piirsimme ja askartelimme. Edessä vasemmalta Reino, Veikko ja Seppo. Jo otsikossa hänen kerrotaan olevan monitoimimies ja sellaisena hänet on opittu tuntemaan Kalajoellakin. Liike sijaitsi ensin Säästöpankin talossa, josta se siirtyi myöhemmin nykyiselle paikalleen. Kalajoki hakee mukaan Unicef lapsiystävällinen kunta malliin Reissatessani olen useammin kuin kerran tullut törmänneeksi tilanteeseen, jossa joku matkaseurueesta on heti määränpäähän päästyämme todennut, että olisi sittenkin pitänyt pakata villapaita mukaan. Kaupunginhallitus päätti, että tämän vuoden aikana sivistysja hyvinvointipalveluiden palveluvastaava selvittää ja tekee määrärahaesityksen vuoden 2024 talousarvioon. Toisinaan rankkasateet ovat aivan tervetulleitakin. Siksihän täällä onkin nyt näin ahdasta, hän tuumii ja muistuttaa liikkeen olevan edelleen myynnissä, jos joku haluaa sen ostaa. Mutta se on kuitenkin jo toinen tarina… Kirjoittaja on matkailua harrastava lukiolainen Kalajoelta. – Pieneksi on toiminta mennyt, mutta tykkään silti tulla tänne liikkeeseen. Katso nyt tätäkin kuvaa, jonka olen ottanut siellä pienestä hedelmäkojusta. En ollut juuri kymmentä vanhempi ollessani Alppikiertueella Keski-Euroopassa. Trooppisen alueen lämpimät iltamyräkät lähinnä vain virkistävät, vaikka vettä saattaakin muutamassa kymmenessä minuutissa tulla niin paljon, että kadut lainehtivat. Koti oli ns. Tämä on minun oma paikkani. Taiteesta Veikko Karjalainen on olTuoreessa sukukirjassa riittää mielenkiintoista tutkittavaa Veikko Karjalaiselle. Voinkin paljastaa, että täällä ei ilmastoidusta autosta poistuttu kertaakaan minuuttia pidemmäksi ajaksi. Yrityksessä on tarjolla taideja valokuvaustarvikkeita sekä avainja kehystyspalvelu. Jo silloin hän oli kiinnostunut valokuvauksesta ja tuon kuvan hän on ottanut itselaukaisimella. Takana vasemmalta lapset Irja ja Mirja. No, tällä kertaa ei ehkä ihan niin katastrofi. – Olihan tässä hyvät 133 neliön tilat, mutta nyt niistä on jäljellä enää 73, kun myin osan pois. Elämäni lämpimimmät hetket olen viettänyt Arabiemiraattien ja Omanin rajalla sijaitsevalla vuorella. Sääilmiöitä laidasta laitaan ” Siellä ei ilmastoidusta autosta poistuttu kertaakaan minuuttia pidemmäksi ajaksi.. Niitä makeita viinirypäleitä ja vesimeloneja on vieläkin ikävä, hän makustelee. Kirsikkana kakun päälle oli naapuritalon portti pudonnut saranoiltaan mitättömän matkan päähän vuokra-autostamme. Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta myönnettäessä Unicef arvioi sekä kunnan kehittämisprosessia että saavutettuja tuloksia. Hän ottaa kännykkänsä esiin ja näyttää sieltä kuvia, jotka on ottanut kotitalostaan Kajaanissa. SUKUKIRJASTA löytyy myös Veikko Karjalaisen tarina
Eron myöntäminen Else Takkuselle sivistysja kulttuurilautakunnan jäsenyydestä ja sivistysja kulttuurilautakunnan täydentäminen. Kaavamuutoksen tavoitteena on laajentaa S-Marketin tonttia ja mahdollistaa uuden kaupan rakentaminen. Lastenlapsia on kolme. – Koskaan vielä ei ole aika tullut pitkäksi. Monia muitakin harrastuksia Karjalaisella on riittänyt. Päätös koske Korpelan Voiman kuntayhtymän yhtymävaltuuston toukokuussa 2022 myöntämää omavelkaista takausta Korpelan Energia Oy:n enintään 11 miljoonan euron lainalle Valituksen asiasta teki kannuslainen Unto Ylitalo.Takausta on ehditty kuitenkin, ainakin osittain, jo käyttää. Virkaa haki 17 henkilöä. Hinnoittelun muutos Hiekkasärkkien ydinalueen RM-5 korttelissa 401. Uusien kenttäalueiden hallinta on sovittu järjestettäväksi kaupungin ja sataman välisellä maanvuokrasopimuksella. Helena Petäistölle elämäntyöpalkinto Joni Mäki-Petäjä Vaasan hallinto-oikeus on kieltänyt Korpelan Energialle myönnetyn lainatakauksen täytäntöönpanon, kunnes asiasta tehtyyn valitukseen saadaan ratkaisu. Satamakenttien rakentamisesta on vastannut kaupungin tekniset palvelut. Nyt ajatukset ovat kuitenkin muuttuneet, täällä Suomessa on paljon parempi olla. Keskustelimme taiteesta ruokaja kahvitunneillakin, jotka saattoivat sen takia venähtää, mutta se ei Koivusaloa haitannut. SARI PASSOJA-VERRONEN ”Tämä on elämäni parasta aikaa” lut kiinnostunut valokuvauksen ohella. Varmaan siksi olen pysynyt näin virkeänä, hän arvelee. Omatkin syntymäpäivät olen juhlinut aina, mutta nyt päätin, että kahdeksankymppisiä en juhli, lopettaa hän haastattelun päättäväisesti ja pistää kahvin tippumaan. 15 • Kotiseutu • 26.1.2023 Tuoreessa sukukirjassa riittää mielenkiintoista tutkittavaa Veikko Karjalaiselle. Heidi Karjalainen valittiin ympäristötarkastajaksi Kalajokiseutu Helena Petäistö palkittiin elämäntyöstään perjantai-iltana järjestetyssä Kultainen Venla -gaalassa, jossa palkittiin vuoden 2022 parhaita suomalaisia tv-ohjelmia ja niiden tekijöitä. JUHLIMISESTA Veikko Karjalainen sanoo aina tykänneensä. Lisätietoja antaa kaavoituspäällikkö Jaana Pekkala, puh. Satamalle lisää tilaa Kalajokiseutu KALAJOKI Kalajoen kaupunginhallitus valitsi ympäristötarkastajan virkaan Heidi Karjalaisen ja varalle Laura Liuskan. Asuin-, liikeja teollisuustonttien hinnoittelu 2023. Hinnoittelun muutos Kalajoen kirkonseudun AKR korttelissa 1701. Isompi noin 40 000 m2 suuruinen Pohjajoen satamakenttä on valmistunut joulukuussa 2021 ja pienempi noin 20 000 m2 suuruinen Laumalahden kenttäalue on otettu käyttöön huhtikuussa 2022. Option käyttö tilintarkastusyhtiön valinta. Itse Karjalainen ei ole maalannut kuin yhden maisemataulun ja sen hän antoi vaimolleen Sirkalle lahjaksi. –?Hänessä on sellaista vanhan ajan kirjeenvaihtajan tähtipölyä, sanoi lähetyksessä Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Miika Heikkilä. – Se oli rennoin työpaikka, jossa olen ollut. Täytäntöönpanokielto Korpelan Voiman takaukselle Kalajoen kaupunki Kalajoentie 5, 85100 Kalajoki www.kalajoki.fi ASEMAKAAVAN MUUTOS PLANKKUKUJAN YMPÄRISTÖÖN JULKISESTI NÄHTÄVILLE Asemakaavan muutosehdotus Pikku-Mansikassa olevan Plankkukujan ympäristöön pidetään julkisesti nähtävillä MRL 65 §:n sekä MRA 27 §:n mukaisesti Kalajoen kaupungintalolla ja kaupungin verkkosivuilla 26.1.-27.2.2023. – Olen käynyt Lontoossa kahdeksan kertaa ja joskus ajattelin, että muutan sinne eläkepäiviksi. Lisätietoja antaa kaavoituspäällikkö Jaana Pekkala, puh. 044 4691 225 HIMANGAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JULKISESTI NÄHTÄVILLE Himangan kirkonseudun asemakaavan muutosehdotus korttelin 41 alueelle pidetään julkisesti nähtävillä MRL 65 §:n sekä MRA 27 §:n mukaisesti Kalajoen kaupungintalolla ja kaupungin verkkosivuilla 26.1.-27.2.2023. ????. Hän kertoo kuinka vuonna 1971 oli Helsingissä rakentamassa ateljeeta ja asuintaloa kuvanveistäjä Jussi Koivusalolle. Kalajoen kaupunginhallitus päätti vuokrata Kalajoen Satama Oy:lle satamatoimintojen alueeksi noin 60 000 m2 suuruisen alueen kiinteistöstä Fyllinkimaa. 044 4691 225 Maankäyttöpalvelut Kalajoen kaupunki Kalajoentie 5, 85100 Kalajoki www.kalajoki.fi VALTUUSTON KOKOUS Kokousaika: Ti 31.1.2023 klo 17:00 Paikka: Kaupungintalo valtuustosali Kaljaasi Kokousta pääsee seuraamaan internetissä osoitteessa: www. Kirjalliset muistutukset kaavaehdotuksesta tulee toimittaa 27.2.2023 klo 15 mennessä Kalajoen kaupunki, maankäyttöpalvelut, Kalajoentie 5, 85100 KALAJOKI, sähköposti kirjaamo@kalajoki.fi. Hän on Pohjanmaan Kivikerhon perustajajäsen, Keski-Pohjanmaan Numismaattisen kerhon kunniajäsen ja Lapin kullankaivajien Liiton jäsen. Jo lapsena heillä juhlittiin kaikki syntymäja nimipäivät ja muut perhejuhlat. Veikon ja Sirkan perheeseen kuuluu yksi tytär, joka asuu Lontoossa. Loma-asuntoja liiketonttien hinnoittelu 2023. Kaupunki ja Kalajoen Satama ovat sopineet satamakenttien rakentamisesta kaupungin omistaman kiinteistön Fyllinkimaa alueelle. kalajoki.fi >Kaupunki ja hallinto>Päätöksenteko>Kaupunginvaltuusto Käsiteltävät asiat Omavelkaisen takauksen myöntäminen Vestia Oy:n hyötyjäteaseman uudistamiseen Kalajoen Himangalla. Kalajokiseutu RAHJA Kalajoen Sataman toimintaan liittyvien varastokenttien tarve on kasvanut voimakkaasti viime aikoina muun muassa lähialueen tuulivoimahankkeiden myötä. Kirjalliset muistutukset kaavaehdotuksesta tulee toimittaa 27.2.2023 klo 15 mennessä Kalajoen kaupunki, maankäyttöpalvelut, Kalajoentie 5, 85100 KALAJOKI, sähköposti kirjaamo@kalajoki.fi. Elämäntyöpalkinnosta päättää Televisioakatemian hallitus. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, siirretään yleiseen tietoverkkoon 7.2.2023. – Sosiaalisena ihmisenä nautin juhlista, kun siellä tapaa ihmisiä
Pe 27.1. 044 7229000. Klo 11 Varttuneen väen kerho seurakuntakodilla. Klo 10-11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa. fi. Rosa-Maria Hietalahti ja Niko Hietalahti Kalajoelta saivat pojan 17.1.2023. Iina Rahkola, kanttori Heidi Huhtala, musiikissa avustaa Kalajoen Kirkkokuoro. Seurakuntalaiset toivotetaan tervetulleiksi tähän tilaisuuteen. Klo 18.30 Raamattuluokka Suojarinteellä. Elämän matka on tutustumista itseensä, toiseen ihmiseen ja tutustumista Jumalaan. Su 29.1. Klo 17 Mieskuoro kirkossa. Pe 3.2. Su 29.1. Illalla on vielä viikkomessu Himangan kirkossa ja iltapala Himangan seurakuntakodilla, jonne kaikki ovat tervetulleita mukaan. Klo 12 Neurokerholaisia kutsutaan osallistumaan Ystäväkerhon toimintaan mukaan. HIMANGAN KAPPELISEURAKUNTA To 26.1. To 2.2. Klo 12 Ruokajengi seurakuntakodilla, tervetuloa kokkailemaan ja syömään yhdessä kaupan lahjoittamasta ylijäämäruoasta. To 2.2. Hiippakunnan piispa Jukka Keskitaloa avustaa pappisasessori, lääninrovasti ja notaari sekä työyhteisökehittäjät. Mukana Heli Heikkilä. Siunauksen toimitti kirkkoherra Kari Lauri. Klo 10 Messu kirkossa, toim. Pe 27.1. Jokigospel Kalajoen seurakuntakodilla ja kirkossa la 4.2. Vaikka Herra suo sinulle vain kapean leivän ja niukasti vettä, hän, sinun opastajasi, ei enää kätkeydy. 08 464 0530 Fax 08 463684 Jumalanpalveluksen radiointi sunnuntaisin kirkosta 95.0 MHz ja netissä www.kalajoenseurakunta.fi KALAJOEN ALUESEURAKUNTA Jumalanpalveluksen radiointi osoitteessa www.kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko/ ja Kalajoen keskustan alueella taajuudella 95,0 MHz. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. Ke 1.2. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Iina Rahkola. Klo 12 Lähetyspiiri Päiväpakanat Ikhtys-salissa. Kuolemisen taito on elämisen taitoa la 28.1. Jouduin kyselemään tien laidalla olevasta kodista ohjeita, jotta löytäisimme leirikeskuksen. 044-7229023 ja hiihdä n. Ilmoittautuminen ja lisätiedot 26.1. Klo 18 Seurat Pajalan seuratuvalla, Jarkko Kuusisto. Pe 3.2. Oletko sinä ollut joskus hukassa konkreettisesti. Turvassa naistenpäivät ja tyttöleiri 3.5.2.2023 Kalajoen Kristillisellä Opistolla. Rukoilemme yhdessä vainottujen hyväksi. Jos Jumala olisi ihmisen järjen kokoinen, Hän olisi aika pieni. Klo 17 Toimintakerho 1-4 luokkalaisille seurakuntakodin takkahuoneella. Ma 30.1. Kari Lauri. Klo 18-21 Nuortenilta nuorisotila Artoksessa, seurakuntakodilla. Musiikissa avustaa Pia Räihälä. Ohjelmamaksu päiväkävijöiltä: 5 e/tilaisuus, sapattiateria 20 e. Seurakunta kustantaa materiaalin ja postituksen. To 2.2. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Ohjelmassa mm. LAUANTAINA työntekijät ja luottamushenkilöt työskentelevät. Klo 18 Kokoonnumme kirjoittamaan rohkaisuviestejä vankeudessa oleville kristityille eri puolille maailmaa Jokelan pappilassa. Kerhossa on hartaus, ohjelmaa ja yhdessäoloa, arvonta. Piispa Jukka Keskitalo tarkastaa Kalajoen seurakunnan helmikuussa Mukana elämän kaikissa käänteissä.. tiedustelut Kari Lauri p. Klo 18 Tuomas-kuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Sen jälkeen ohjelmassa on koululaisten tapaaminen uudella koululla ja koulun siunaaminen. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisar ja veli perheineen sekä muut sukulaiset ja tuttavat. Klo 15.15 Himangan lapsikuoron harjoitukset seurakuntakodilla. mennessä kappalainen Suvi Lehtimäki, 044 7229 002. Piispantarkastuksen tarkoituksena on pohtia yhdessä seurakunnan vahvuuksia ja mahdollisuuksia tulevaisuutta ajatellen, jotta se voi palvella mahdollisimman hyvin kaikkia seurakuntalaisia. Siunauksen toimitti kappalainen Suvi Lehtimäki. Käymme Norjan Skibottenissa, patikoimme tunturissa ja hiljennymme luonnon keskellä. En voinut muuta kuin rukoilla, että löytäisin pimeässä perille. Ti 31.1. Klo 12 Ystäväkerho kaikenikäisille eläkeläisille seurakuntakodin Ikhtys-salissa, ruoka 6e, Anna-Maija Pahkala alustaa aiheesta: onko eläkkeellä elämää. Klo 18 Kirkkokuoro kirkossa. fi. torstaisin puhelimitse klo 12-15. Klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, toim. Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen:– Tässä on tie, kulkekaa sitä. Klo 12 Pyhäkoulu Suojarinteellä. Ilmoittautumiset khranvirastoon kalajoki.seurakunta@evl.fi tai puh. Ruokailijoita pyydetään ilmoittautumaan etukäteen Opiston toimistoon toimisto@ kkro.fi / 08 4639 200. Katso ohjelma www.kkro. Lähetyspiirissä hiljennytään Sanan äärelle, kuullaan tuoreita terveisiä lähetyskentiltä, vaihdetaan kuulumisia ja juodaan makoisat kahvit (vap.eht.maksu) Arpoja voi ostaa lähetystyön hyväksi. Pääsimme perille. Klo 17 Seurat ry:llä, Ari-Pekka Palola, Keijo Kukkola. Myöhästyin vähän lähdöstä, jolloin en tiennyt mihin minun pitäisi partiolaiset viedä. YHTEISET Sururyhmä Kalajoen seurakunnassa alkaa 2.2.2023. Yhteisvastuuhiihto 18.2. 084640530. PERJANTAINA aamulla piispantarkastus alkaa Raution kirkossa. Klo 15-17 Kerho 6-7 lk oppilaille seurakuntakodilla. Ke 1.2. Klo 18-19 Kerho alakoululaisille Pahkalan koululla. klo 15 Harrasta hiihtoa! Tule mukaan yhteisvastuuhiihtoon Jokelan pappilan pihapiiriin, kerää sponsoreita, sponsorilistan voit pyytää Heliltä p. Klo 12 Messu kirkossa, toim. Klo 18-19.30 Päiväkerho Suojarinteellä. piispa Jukka Keskitalo, saarna khra Kari Lauri, seurakunnan kirkkokuorot, kanttorit Heidi Huhtala, Lasse Kautto ja Emma Karkulahti. Haudatut Rautiolainen Eeva Maria Haveri siunattiin Raution kirkossa 20.1.2023. Klo 19 Ompeluseurat Suojarinteellä, Jouni Myllylä. Ma 30.1. 16 • Seurakunta • 26.1.2023 Kalajoen seurakunta www.kalajoenseurakunta.fi kalajoki.seurakunta@evl.fi Puh. Kerho alkaa ruokailulla (6 e). Pe 27.1. Tule mukaan ja tuo ystäväsikin! Mukana Kari Lauri. Klo 17-18 Himangan kirkko avoinna hiljentymistä varten. Kalajokinen Väinö Edvard Nauha kuoli 23.1.2023 Mäntyrinteellä 94 vuoden ikäisenä. sunnuntaina klo 10 Piispanmessu Kalajoen kirkossa, toim. Suvi Lehtimäki. Klo 18 SLEY Himangan paikallisosaston vuosikokous Hillilän rukoushuoneella, aluksi kahvit, jonka jälkeen vuosikokous, paikalla piiripastori Johannes Häkämies. Ke 1.2. Klo 17-18 Himangan kirkko avoinna hiljentymistä varten. Jumala on luonut taivaan ja maan, sinut ja minut. 400 m matkaa 20 min tai lähde sponsoroimaan kaverin hiihtoa ja tule kannustamaan hiihtäjiä, tempauksessa on myynnissä makkaraa, mehua ja kahvia, Pappilan pihalla on mahdollisuus kiertää rukouspolku villasukkakävelynä tai kengät jalassa, tuotto yhteisvastuun hyväksi. Ti 31.1. perjantaina klo 9 Aamurukous Raution kirkossa, klo 10 Raution uudella koululla koululaisten tapaaminen ja koulun siunaaminen, klo 19 Viikkomessu Himangan kirkossa ja iltapala Himangan seurakuntakodilla, lauantaina klo 15 Yhteisvastuun perhetapahtuma Jokelan pappilan pihalla. Klo 15 Lapsikuoro seurakuntakodilla. Olin nuorempana partionvetäjänä ja olin viemässä autollani sudenpentuja partioleirille. Vankien osoitteet antaa Marttyyrien Ääni ry, joka Suomessa ja kohdemaissa tekee työtä vainottujen hyväksi. Olimme sopineet, että ajelemme peräkkäin leirikeskukseen. HAUTAAN SIUNATTU Eero Jaakko Säily 74 v (Kalajoki) Syntyneet Sari ja Jari Vänskä Pietarsaaresta saivat tytön 17.1.2023. Klo 18.30 Ompeluseurat ry:llä. Klo 18-19 Kirkko auki rukousta varten. Seurakuntalaiset toivotetaan sydämellisesti tervetulleeksi. KASTETTU Venni Ukko Olavi Vähäjylkkä (Kalajoki), Hilla Aino Olivia Lehtinen (Kalajoki), Eino Eero Ilmari Joensuu (Himanka). Piispa tutustuu Rautiossa myös Kati Oy:n toimintaan. Rautiolainen Olli Kalevi Aho siunattiin Raution kirkossa 21.1.2023. Klo 18.30 Raamattuluokka Suojarinteellä. Kari Lauri, avust. Tule hiljentymään, kohtaamaan ja vaihtamaan kuulumisia kerhoon! Heli tuo terveisiä Israelista. Matkanjärj. Klo 9 Aamurukous ja kahvit seurakuntakodilla takkahuoneessa. RAUTION KAPPELISEURAKUNTA To 26.1. Klo 19 Nuortenilta Himangan seurakuntakodilla. Sapattiateria, TT Sanna Urvas, pastori ja seksuaaliterapeutti Pia Rendic, Taivaanrannan Valolokki, Eeva Pouke, Eliisa Siljander, Helena Latvala ja monta muuta. Messun jälkeen Yhteisvastuulounas ja piispantarkastuksen päätöstilanne Kalajoen seurakuntakodilla. Ti 31.1. Omin silmin sinä saat nähdä hänet. puh. Jeesuksen jalanjäljissä Tiberiaassa ja Jerusalemissa. Klo 10 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa, ruokailumahdollisuus 5 e / perhe. Seurakunnan Israelin matka 5.13.4.2024. Klo 15 Hartaushetki Mäntyrinteellä, Keijo Kukkola. Su 29.1. Olen saanut oppia tuntemaan Jumalan rakkauden, kosketuksen ja voiman. Iltapäivällä Jokelan pappilan pihalla järjestetään koko perheen yhteisvastuutapahtuma ja leikkimielinen hiihtopäivä, jonne kaikki ovat tervetulleita. Jes:30:20-21 Siunaten Ulla Ketonen Kalajoen seurakunnan diakonissa Eksyksissä Sana matkalle Sari Passoja-Verronen KALAJOKI Kalajoen seurakunnassa toimitetaan piispantarkastus 17.19.2.2023. Iltapäivällä vuorossa on yrittäjien tapaaminen Santa’s Resort & Spa Hotel Sanissa ja sen jälkeen siirrytään kaupungintalolle kaupungin vieraaksi. Musiikissa avustaa Pia Räihälä. ????. Klo 18 Retki Majatalo on Must tapahtumaan Lohtajalle, esiintymässä Juhani Tikkanen, ilmoittautumiset kyytiin Markukselle p.0447229017. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hinta 540ja#128;. Klo 18.30 Seurat Suojarinteellä. Klo 17 Lapsikuoro koululla. Klo 11.30-12 Pyhäkoulu Pahkalan seuratuvalla. Tervetuloa!. Muistotilaisuus pidettiin kotona. 08-4640530.Mahd. klo 9-15 Kuolemisen taito on elämisen taitoa Raution seurakuntakodilla, luennoitsijana Jouko Heikkinen, khra em, teol.tri., koulutus alkaa tulokahveilla, ilmoittautumiset ruokailun vuoksi 25.1.2023 mennessä Kalajoen kirkkoherran virastoon avoinna ma-ke klo 9-14, to suljettu, pe klo 9-14. Siihen aikaan ei ollut vielä autoissa navigaattoreita, jotka olisivat ohjanneet kuskia löytämään päämäärään. Klo 18 Raution mieskuoron harjoitus seurakuntakodilla. Piispantarkastus Kalajoen seurakunnassa 17.-19.2. Klo 17.30 Ilta naisille Raamatun äärellä Jokelan pappilan salissa, keskustelemme Raamatun tekstien pohjalta ja jaamme oman arkemme asioita, tule mukaan ja tuo kaverisikin. Jumala on niin suuri, että Hän ylittää järkemme. Klo 10-11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotilassa. Seurakunnan ruskaretki Lappiin 28.8.2.9.2023 Matkaamme linja-autolla Ruotsin puolta ylös, yöpymiset Pallas-, Kilpis, ja Hetta-hotelleissa kahden hengen huoneissa, puolihoidolla. Suvi Lehtimäki. Klo 18-20 Nuorten avoimet ovet Artoksessa. Taivaanrannan Valolokki, ohjelmamaksu 5 e ja päiväkahvit 5 e. Toiviomatkat, matkanjoht. Klo 18.00 Himangan kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Pe 3.2. Olemme välillä hukassa itseltämme. Kuolleet Himankalainen Martti Johannes Mattila kuoli Palvelukeskus Mainingissa 21.1.2023 94-vuotiaana. Kalajokinen Eero Jaakko Säily siunattiin Vuorenkallion kappelissa 20.1.2023. Tässä kaikessa riittää meille tehtävää. 08 4640 530, sähköposti: kalajoki.seurakunta@evl. klo 17.30 ovet auki, klo 18 IsosGames, klo 19 kls., klo 20.30 iltapala, klo 21.30 messu. Kun huudat häneltä apua, hän armahtaa, hän kuulee ja vastaa sinulle. SUNNUNTAINA seurakuntalaiset ovat tervetulleita Kalajoen kirkkoon piispanmessuun ja sen jälkeiseen yleiseen piispantarkastukseen sekä yhteisvastuulounaalle Kalajoen seurakuntakotiin. Konsertti Virsiä ra(i)kkaudella 5.2.2023 klo 12.30 Kalajoen Kristillisellä Opistolla. Alustavasti kiinnostuksensa voi ilmoittaa khravirastoon kalajoki.seurakunta@evl.fi tai puh. Klo 17 Toimintakerho 1-4 luokkalaisille seurakuntakodin takkahuoneella. Haluamme vastauksia siihen, millainen olen ja mitä minä tarvitsen. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Klo 11-13 Käsityökahvila seurakuntakodilla Juttutuvalla tule tekemään omia tai yhteisiä käsitöitä tai vain yhteiseen kahvipöytään, kahvilassa on käsityötarvikkeita, voit tulla myös omien käsityötarvikkeiden kanssa. Klo 19 Lauluompeluseurat Suojarinteellä
24.2.1932 Helsinki k. Tällöin perustettiin 19 eri alueyhtiötä, joista Pohjoinen on yksi. Yhteisvastuullisuuden pohjana toimii asiakasomisteisuus. Kun LähiTapiola Pohjoinen alkoi 5-6 vuotta sitten selvittää Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan vakuutushistoriaa, kävi selville, että yhdistyksen juuret juontavat nimenomaan Kalajoelle. 17 • Perhe • 26.1.2023 Rakkaamme, opettaja, papinemäntä Anna-Kaisa KAJAVA o.s. Susanna Haavisto on pitkän linjan teatterin ja musiikin moniottelija. TERTTU-LIISA KOTKA www.kalajoenvapaaseurakunta.com kalajoki@svk.fi Tervetuloa! La 28.1. Juhlavuoden avaustilaisuudessa ja talousseminaarissa Sani Hotellissa muisteltiin menneitä vuosia, syvennyttiin historiaan ja katsottiin reippaasti tulevaan. Liiketoiminnan ydin eli yhteisvastuullinen riskin jakaminen ja vahinkojen ennaltaehkäisy ovat pysyneet samana alusta alkaen. klo 18 Hyvän Sanoman ilta Puhujana Kai Similä Ti 31.1. Musiikkiteatteriura alkoi Helsingin Kaupunginteatterista Jacques Brelin lauluista ja Peter Panista. klo 11-12 Ruokajako La 28.1. Syntymäpäivää vietetään 26.5.2023. Toukokuussa julkaistaan tarinallinen historiikki Elämänturvaa 160 vuotta – LähiTapiola Pohjoinen ja sen edeltäjien tarina. Kiitos myös Kaarlentuvan Annankammarille hyvästä hoidosta. Tätä vuotta LähiTapiola Pohjoinen juhlii omistaja-asiakkaiden kanssa muun muassa huhti-toukokuussa käynnistyvän turvallisuusteemaisen Elämänturva-kiertueen merkeissä, joka pysähtyy Kalajoelle 20.4. Ensimmäinen Kalajoen yhdistyksen maksama korvaus oli Kustu Himangalle osoitettu 22,50 markkaa, jotka hän sai syyskuussa 1867 yöllä tapahtuneesta navettapalosta. HELLUNTAI SEURAKUNTA Tervetuloa! www.kalajoenhelluntaiseurakunta.com RISTEYSTEMPPELI Kuusitie 4, 85100 Kalajoki Pe 27.1.2023 klo 19-24 Perjantaikahvila Su 29.1.2023 klo 15:00 Raija Salminen Ti 31.1.2023 klo 18:00 Rukouskokous Ke 1.2.2023 klo 13:00 Arjen pysäkki Kalajokiseutu KALAJOKI Susanna Haaviston 40-vuotistaiteilijakiertue vierailee Kalajoella tänään torstaina. ????. Rakkaus suomen kieleen on synnyttänyt jo liki sata laulutekstiä, musikaalikäsikirjoituksia, pienoisoopperalibrettoja sekä satukirjan. 30.12.2022 Vaasa Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Hanna ja veljenlapset perh. Vihma s. Kotiväki. klo 17.30-18.30 Ruokajako Ke 1.2. Tilaisuuden juonsi markkinointija viestintäjohtaja Liisa Humalamäki. Haavistoa säestävät pianisti Esa Helasvuo, kitaristi Juha Lanu ja basisti Juha Tikka. Seurakunta olikin luonteva perustaja paloapuyhdistykselle, sillä kunnallisasetus annettiin vasta vuonna 1865, ja siihen asti nimenomaan seurakunnat vastasivat kihlakuntien ja pitäjien hallinnosta. Juhlakonsertti nähdään Virta-salissa. Freelancerina jo 37 vuotta toimineen Haaviston uraa on siivittänyt rakkaus lauluun ja laulun kieleen. Syksyllä 2015 vakuutusyhtiöstä alettiinkin käyttää nimitystä elämänturvayhtiö, Rajakangas kertoi. 26.5.1863 Kalajoen seurakunta perusti ensimmäisen paloapuyhdistyksen pitäjänkokouksen vahvistaessa päätöksen, vastasi kysymykseen LähiTapiola Pohjoisen toimitusjohtaja Veli Rajakangas. Vain riskiä jakamalla voimme toimia turvallisesti ja ennakoiden niin henkilökohtaisessa elämässä kuin liiketoiminnassa, korosti Rajakangas. 11.1 Puolisoa, Äitiä, Mummua ja IsoMummua kiitollisuudella kaivaten Juhani Maija ja Sakari Antti, Elisa, Hanna ja Heidi Tuomas, Mimmu ja Kreeta Laura, Heikki, Iiris ja Arvi Liisa ja Seppo Esko, Reetta, Emilia ja Niilo Kimmo, Saara-Maria ja Toivo Ulla ja Timo Lauri, Anna, Elsa,Aura,Veikko Eero ja Elina Paula ja Aldin Jaakko, Laura, Lenni ja Luukas Elina ja Tuure Pekka, Anne ja lapset perh. 160-vuotinen historia on osoitus pitkäjänteisestä liiketoiminnasta ja kertoo myös siitä, että yhtiö on kasvanut yhdeksi merkitykselliseksi osaksi yhteiskunnan rakennetta. Juhlavuoden avaustilaisuudessa ja talousseminaarissa puhuivat LähiTapiola Pohjoisen toimitusjohtaja Veli Rajakangas, ekonomisti Hannu Nummiaro ja myyntijohtaja Jari Murto. 1900-LUVUN alussa palovakuutusyhdistyksiä oli Suomessa viitisenkymmentä. Kahvitarjoilu, tervetuloa! Paljon onnea 40-vuotiaalle päivänsankarille! t. Paloapuyhdistyksestä elämänturvayhtiöksi 160 vuodessa LähiTapiola Pohjoinen avasi juhlavuotensa Kalajoella vakuutustoiminnan juurilla. Hebr. klo 19 Rukouskokous KESKUSTELUA SOSIAALITERVEYS JA PELASTUSPALVELUISTA TORSTAINA 2.2. KLO 17.00 kaupungintalolla Aluehallituksen pj TAPANI TÖLLI ja aluevaltuuston jäsen MIIKA HEIKKILÄ keskustelemassa keskustan KANSANEDUSTAJEHDOKKAIDEN KANSSA sote ja pelastuspalveluiden tulevaisuudesta. Sooloalbumeita Haavisto on julkaissut seitsemän. Lämmin kiitos osanotosta kaipuuseemme. Nykyinen LähiTapiola Pohjoinen syntyi Lähivakuutuksen ja Tapiolan fuusioituessa vuonna 2013. Susanna Haaviston juhlakonsertti Virta-salissa Terttu-Liisa Kotka Hiekkasärkät Tiistaina juhlistettiin Kalajoella LähiTapiola Pohjoisen 160-vuotista toimintaa. Vuosia tekeillä ollut romaani odottaa valmistumistaan ja musikaalikäsikirjoitus kolmelle iäkkäälle näyttelijälle muhii mielessä. Historiikin on kirjoittanut Anna Nieminen. Yhtiö on olemassa omistajiansa varten. klo 18 Yhteiskristillinen rukoushetki Ke 1.2. Korvaus konkretisoi hyvin sen, minkä vuoksi olemme olemassa myös tänään, Rajakangas totesi. Sittemmin yhdistyksen nimi on vaihtunut useammankin kerran. Matka jatkui Soitinmenojen kautta Tampereelle Maxin ja Morizin seikkailuihin. Aikaa myöten tuoteja palveluvalikoima on laajentunut palovakuuttamisesta koko elämää turvaavaksi. Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 21.1.2023 Vaasan kirkossa. Mutta miksi tapahtuma järjestettiin juuri Kalajoella
( 08 ) 4 5 1 9 99 sinc e 1982 Jo kil aa kso jen kengit tä jä 100,(190-) (koot 36-47) Sievi rescue ERÄ Erityisesti ensihoito & turvallisuusalat! Teidän tarpeisiin suunniteltu Miesten lentopallon ALUESARJA KALAJOEN PALLO HIMANGAN URHEILIJAT VS Liput 5e Alle 12v. ????. ilmaiseksi Kahvio su 29.01.23 klo 15 Merenojan yhtenäiskoulu Otteluisäntä:. 1,50 € www.lippu.fi Konsertti liput ovat jo myynnissä ! I S Ä N L A U L U T L A S S E H I M A N K A O R K E S T E R E I N E E N E S I T T Ä Ä P E K K A H I M A N G A N N O S T A L G I S I M M A T : K O N S E R T T I KALAJOEN JÄÄHALLISSA SUNNUNTAINA 29.01. klo 16:00 SUOMI-SARJAN OTTELU HAUKAT JÄRVENPÄÄ Otteluisäntä: XX XX Oy YRITYSTEN TARJOAMA ILMAISOTTELU VAPAA PÄÄSY! Yläkerran Outletista kaikki 25e LOPPUVIIKON! HURJA INVENTAARIO RYSÄYS! LIIKE TÄYNNÄ POISTOJA! 82,50 60,100,62,50 62,50 65,(165,-) 55,(120-) Guess Migant (200,-) Sievi (135,-) Guess (135,-) Topman (130-) Migant (110,-) Duffy Sa v ari ke sk us , Y L IV I ES KA , p u h . V I R T A S A L I , K A L A J O K I Lisätiedot: Liput 17,50€ + tilausmaksut alk. 18 • Menot • 26.1.2023 L A U A N T A I 1 . 4 . 2 2 3 K L O 1 8
Kalajoen Martat ry. 040 5647646. Vuokrattavana juhliin astiastot, keittimet,lämpöastiat, liinat, kalusteet ja 2 telttaa. Arteman jumppa ja kuntosalivuoro peruttu 30.1.23. 08 461 417 www. www.kalajokiseutu.fi SAIRASLOMALLA 14.2. 044 799 7282 Meiltä polttoöljy kotiin, maatalouteen ja urakointiin. näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) (Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: www.kpk.fi/tilaushinnat) Päätoimittaja Annika Tiitto p. Kahvitarjoilu, grillimakkaraa ja mukavaa ohjelmaa. Tervetuloa! * Tiistaisin klo 9.3011.00 Päiväkoti Puikkari Urheiluhallilla * Tiistaisin klo 1113.00 MLLPäiväpeuhut Urheiluhallilla * HU Ampumahiihdon yhteisharjoitus Pernun hiihtomajalla tiistaisin klo 18.00. Kimmo Mäkelä Perjantaisin: klo 15.3016.30 Punttikoulu 6-9 lk. 020 750 4469 Sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas Sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Tilaukset sähköpostilla tilaus@hillagroup.fi Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin kiinteästä verkosta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. sis alv. Kysy Seijalta 044 0363317 Raution keskustanaiset. Aikataulu ja reitti sovitaan tarkemmin lähtijöiden mukaan. 020 750 4469 (ma-pe klo 9.00-15.00) KOTIMAAN TILAUSHINNAT 1.7.2022 alkaen: Täyspaketti 10,90€/kk (kestotilaus sis. PELTOLA OY Autokorjaamo Fixus laskulla maksat joustavasti www.fixus.fi/korjaamot. Tiedustelut p. Ouluntie 11, Kalajoki, p. Kalajokiseutu pidättää oikeuden muutoksiin. Tervetuloa! Hallituksella kokous sen jälkeen! Kalajoen Koukkupolvi Clubi. 044 799 7370 Oulainen • Puh. Julkaisemme kokousilmoitukset muistutuksena vain kun Kalajokiseudussa on erillinen ilmoitus kehysilmoituksesta. www.kalajoenjunkkarit.fi. (08) 460 605, 0400 583 589 JÄTETERMINAALI PALVELEE Kalajoella, Linkkitie 13 ti–to klo 9–16 ja maanantaina ja perjantaina klo 9–17 AA, VT Katri Mäkinen AA Jaana Piipari 040 503 9874 Sopimuksen mukaan Kuusamossa Maksuton alkuneuvottelu Olemme erikoistuneet rikosasioihin ja lapsen huoltoriitoihin www.katrimakinen.fi Apulintie 14, KALAJOKI Puh. alv 24%). klo 14.00. · 4-pyöräsuuntaus TAKUU SÄILYY Fixus-pisteissä hoituvat kaikkien yleisten automerkkien ja -mallien määräaikaishuollot sekä korjaukset ja takuu säilyy. Ohj. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Peruspaketti 1€/kk (määräaikainen tilaus sis. Omavastuu kyydistä 10.00 € / jäsen ja muut 15.00 €. klo 12. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Digipaketti 7€/kk (kestotilaus sis. Vuokrattavissa kahvinkeittimet (100kup) termoskannut 0407620160. 2023 klo 12 Arpavoitto mukaan. Väljät ja viihtyisät tilat. ?Lehti ilmestyy kerran viikossa torstaisin ?Jakelualue Kalajoki ?Levikki: 4013 (LT2018) ?www.kalajokiseutu.fi ?Aineistot ti kello 16 mennessä osoitteeseen aineisto@kalajokiseutu.fi ?Sanomalehtien Liiton jäsen ?Julkaisija Hilla Group Oyj ?Toimitusjohtaja Mikko Luoma . Tammikuun kuukausikerho Aleksilla ti 31.1. ILMOITUSHINNASTO Katso www.kpk.fi/mediaopas Kuolinilmoitukset 1,15 €/pmm+alv Kutsut, kiitokset, onnittelut: 1 palsta 20 €, 2 palstaa 30 € (sis. klo 17.00. Ohj. EA-ryhmä puh. Vuosikokous Aleksilla 7.2.2023 klo 13.00 Esillä sääntömääräiset asiat. Lämmitysvuorossa Aarne. Edelleen voit käydä elokuvissa Kalajoella, Oulaisissa ja Nivalassa ja yhdistys maksaa osan lipun hinnasta, samoin finnkinon lippuja on edelleen varattavissa. 040 672 1260 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki Asiakaspalvelu to klo 9-12 keskus 020 750 4469 fax 020 750 4739 Jakeluhuomautukset Kalajoella p. Jyty Kalajoki ry Retki Haaparantaan Ikeaan ym ja matkalla käynti Kemin lumilinnassa La 25.2.2023. Hiihtokoulu maanantaisin klo 18 hiihtomajalla. alv 10%. klo 11 Tähtelässä. 08 463 830, 044 5463 830 toimisto@tilipalveluolkkola.fi www.tilipalveluolkkola.com • ISÄNNÖINNIT • KIRJANPIDOT •ASUMISEEN LIITTYVÄT PALVELUT Ammattitaitoista palvelua pitkällä kokemuksella! Kalajoen Kiinteistönhoito Oy Kalajoentie 32, 85100 KALAJOKI puh. 040 5229 825 Autoja konekorjaamo K. Pitkäsenkylän Maaja kotitalousnaiset. SPR Kalajoen osasto. Ohjaajana Hannu Tulasalo Torstaisin: klo 17.3019.00 Lentopallo/ Säpäkerho 1-3 luokkalaisille. Materiaalit os. Tule hoitamaan kuntoasi! Miesten lihaskuntojumppa keskiviikkoisin Hiihtomajalla klo 18.30 ja perjantaisin GoFit kuntosalilla klo 18.00. 27e/4 kk. Keskustelupiiri jää toistaiseksi tauolle. Himangan Urheilijat ry * Bingo urheiluhallilla su. Sopimukset alueen uimahalleihin ja kuntosaleille jatkuvat, asiasta on lähtenyt tiedote kaikille jäsenile. Marttaillat kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 18.00 Neliapilan kerhohuoneella, ellei toisin ilmoiteta. Keittiöemäntinä Inkeri ja Elli. Kalajoen Kristillisellä opistolla. Hinta 20e/ilmoitus tai 195e/ vuosi. Tervetuloa kaikki! Ystäväpalvelu puh. Lipun omavastuuhinta jäsenille 20 €, osasto maksaa lopun, myös väliaikatarjoilun. Lisät. Kuntonyrkkeily pe klo 18.30-20, h. Päiväkahvit Raution Raatihuoneella maanantaina 30.1. Myös osamaksulla! P. Ohj. 050 462 5620 19 • Palvelut • 26.1.2023 Yhteisö Materiaalit sähköpostiin: jarjestot@kalajokiseutu.fi AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7, Ylivieska Puh. 040 776 8703 toimisto 040 776 8797 Mika www.asianajokeskitalo.fi K ESKITALO OY Asianajotoimisto Ojan Rauta Oy Kalajoki • Puh. Botnia Print Oy Ab, Kokkola ?ISSN 2242-5675 ?ISSN-L 2242-5675 Toimittaja Sari Passoja-Verronen p. lvisimonen.fi 0445513662 • www.thenuohooja.fi Parasta palvelua korkealla kokemuksella, Kalajoki-pohjoinen suunnalla Hei yhdistystoimija! Yhteisöpalstat on tarkoitettu seurojen sisäiseen tiedottamiseen. EA-ryhmä kokoontuu parittomien viikkojen keskiviikkona. aila.siirila@kkh.inet.fi LKV [A] K a l a j o k i s e u d u n K o t i s a i r a a n h o i t o K al aj ok ise udun Kotisaira an ho ito K al aj ok ise udun Kotisaira an ho ito K al aj ok ise udun Kotisaira an ho ito SUUNNITTELU MYYNTI ASENNUS Vierivainiontie 2 KALAJOKI p. Satu Roukala Kalajoen Eläkeläiset Kerho 1.2. Diana Terekiene Tiistaisin: klo 16.3017.30 Jalkapallo/tekniikkakerho kouluikäisille. jarjestot@kalajokiseutu.fi viimeistään julkaisuviikon tiistaina. Urheiluhallilla. Päiväkahvit Ventelän talolla to 26.1 klo 12.00. Ohjaajina Assi ja Jutta Torstaisin: klo 15.0016.30 Lihaskunto/ kehonhallinata kerho. Teltta, pöydät ja jakkarat 0407480527. Irtolehdellä 500€ ilman pallorajaa + muut pelikirjapalkinnot. Ystävänpäivätapahtuma seurakuntakodilla tiistaina 14.2. HUOLLAMME KAIKKI MERKIT myös hybridiajoneuvot. alv) Yhdistykset ja seurat vuosi-ilmoittelu yhteisöpalstalle 195€, kertailmoitus 20€ Hinnat sis. 050 441 8581 Myyntipäällikkö Joonas Rousu p. 1270€. Tervetuloa ! Kalajoen Syöpäosasto. Sitova ilmoittautuminen Liisalle 29.1 mennessä, puh/viesti 0407659119. 29 .1. ????. Joonas Kyösti Keskiviikkoisin: klo 17.0018.30 Urheilukerho Urheiluhallilla. 044 799 7380 Ylivieska • Puh. klo 13-15 yhdessä seurakunnan kanssa. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Hanna Nikupaavo 0440290563 tai hanna.nikupaavo@ jytyhallinto.fi tai Paula Kumpula jyty.kalajoki@gmail.com Kalajoen Junkkarit hiihtojaosto. Konserttimatka Ylivieskan Akustiikkaan: Reijo Taipaleen muistokonsertti su 26.2 klo 19.00, solisteina Teemu Roivainen, Leif Lindeman ja Henry Friman. Ohj. Arteman jumppa jatkaa maanantaisin klo 16-17 minkä jälkeen kuntosalivuoro klo 17-18. 0800 30101 ma-pe klo 7.00-11.00 ja la 7.00-9:30 Tilausasiat ja ilmoituslaskutus (ma-pe 9-15) p. 044 2517195. HUOM! SUOMEN MALLIN KERHOT JATKUVAT : Tiistaisin: klo 18.0019.00 Koriskerho Raumankarin koululla. Leijonaarvonta ja Puffetti palvelee. Kalajoen reumayhdistys. Kalajoen Kansalliset senorit ry Kokoonnumme maanantaina 6.2. ASTI SÄHKÖISET HUOLTOKIRJAT Käyttöoikeudet: MB, VAG-merkit, Skoda, Mazda, BMW... * Maanantaisin klo 19.0021.00 Lentopallo harrastevuoro M/N. Himangalla kuntosalivuoro Mainingin kuntoutuksen tiloissa tiistaisin klo 18-19. Tervetuloa Urheiluhallille! * Valaistut hiihtoladut käytössä urheiluhallin maastossa ja Pernun hiihtomajalla myös ampumahiihto rata uusin valoin! * Hallivuorolista: www.himanganurheilijat.fi * Lauantaisin klo 1014.00 KePyn yuseurojen yhteinen hallivuoro urheiluhallilla. 08 462 090, 040 5098 788 sp. Illan voitot yht
HOP/VIHR. Lapsille hauskoja hetkiä tarjoaa vesiliukumäki. Soita p. Raati kokoontuu maaliskuun lopussa. 044 799 7500. OJAN RAUTA Tarjoukset voimassa 27.5.2020 tai niin kauan kun tuotteita riittää. 9,95) HALPA! PAKETTI SISÄLTÄÄ 2XAKUT(2X18V,6AH) JA LATURIN. 044 799 7500 Palvelemme: ma– pe 8–18, la 9–16, su 12-16 Myymälä avoinna toukokuussa joka päivä www.ojanrauta.com Tehdään hyvää. 044 799 7500. Ilmoittautumiset: nimi, ikä, puhelinnumero, s-posti ja leivonta-aineet. 7 95 /m² VALTTI KALUSTE/ TERASSI KELONHOITO KALUSTEJA TERASSIÖLJY 2,7 L HARMAA, RUSKEA, MUSTA 37 90 kpl kpl 995.KYSY ASENNUSPALVEL UA! (norm. 5 SK 5 95 8 95 7 95 KARTIOTUIJA BRABANT 60–80 CM THUJA OCCIDENT BRABANT AT 19 CM SINIKATAJA BLUE STAR 2 L AT JUNIPERUS SQUAMATA ORVOKKI KARPIN NURMIKON SAMMALSYÖJÄ PLUS 20 L SIEMENPERUNA SIIKLI 10 KG 10.10.kpl 95 kpl kpl SK kpl 14 95 PUUNKUORIKATE 50 L PENSASSAKSET PUUTARHAMULTA 40 L VALLIGRILLI BASIC HARMAA kpl 4 95 kpl 8 95 379.149.PISTOLAPIO 1250 MM BETONILAPIO 1250 MM Voit ostaa myymälästämme tavaraa myös valmiiksi kerättynä! Maksa kassaan ja nouda varaston ovelta. Leivonta-aineet hankimme toiveiden mukaan. MYÖS ISOJA KOKOJA EDULLISESTI, PYYDÄ TARJOUS! -40 % Rakentajankatu 2, Raahe puh. 8-18, la 9-16 www.ojanrauta.com OJAN RAUTA Rakentajankatu 2, Raahe puh. 044 799 7500 Palvelemme: ma– pe 8–18, la 9–16, su 12-16 Myymälä avoinna toukokuussa joka päivä www.ojanrauta.com Tehdään hyvää. Rentoudu lempeissä löylyissä ja nauti kylpylän lämpimistä poreista. Soita p. Nauti suussa sulavia a lá carteannoksia ravintola bistrossa! www.santashotels.fi/ravintola-bistro santashotels.fi sanifani.fi TANSSIRAVINTOLA KALAJOKI Mukavasti meidän menossa mukana TAITOKESKUS KALAJOKI Raahentie 1, 85100 Kalajoki p. OJAN RAUTA Tarjoukset voimassa 27.5.2020 tai niin kauan kun tuotteita riittää. 7 95 /m² VALTTI KALUSTE/ TERASSI KELONHOITO KALUSTEJA TERASSIÖLJY 2,7 L HARMAA, RUSKEA, MUSTA 37 90 kpl kpl 995.KYSY ASENNUSPALVEL UA! (norm. 050 5136489, ma-to 9-17, pe 9-15 kalajoki@taitokeskipohjanmaa.fi, taitokeskipohjanmaa.fi Leivo itsellesi kesätyöpaikka! Oletko kiinnostunut leipomisesta ja sinulla on hygieniapassi. HOP/VIHR. MYÖS ISOJA KOKOJA EDULLISESTI, PYYDÄ TARJOUS! -40 % Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää. KATSO HINTA! KATSO HINTA! 9 90 kpl 14 90 kpl ULKOMAALI KANTRI 11,7 L, A VALKOINEN VOIDAAN SÄVYTTÄÄ 69.kpl PIKA-TEHO A 11,7L TALOMAALI HIMMEÄ VALKOINEN 89 90 kpl kpl KYLPYPALJU BY KIRAMI KYLPYPALJUN KANSI BY KIRAMI, 170CM 1495.199.kpl 1 19 KAKSPUOLILAATTA HARMAA 300X300X55MM 11.1 KPL/M² HB KOTTIKÄRRYNPYÖRÄ METALLIVANNE 4.00-6 KOKO LAVA 120 KPL 130€ 149.SÄILIÖPAKASTIN CF100N A+84.2X53,6X55,7 PVC VALOKATE MARVEC GRECA 1.0X1060X2500, 3000, 3500 MM ILMALÄMPÖPUMPPU CZ25TKE SISÄ + ULKOYKSIKKÖ Myös polykarbonaattilevyä varastossa. Leivo makea piirakka, suolainen piirakka ja kakku koristeineen. PUUPELLETTI HOTTI 500 KG 219 . 044 799 7500 Palvelemme: ma– pe 8–18, la 9–16, su 12-16 Myymälä avoinna toukokuussa joka päivä www.ojanrauta.com Tehdään hyvää. mennessä kalajoki@taitokeskipohjanmaa.fi. ????. KASVIVALAISIN LED 15W 39CM 39 95 NELSON GARDEN LED-LISTA 60CM RIPUSTIMELLA PUUKIUAS HARVIA M2 299 . Lisätietoja: Elisa Saukko, taitokeskus Kalajoki. Soita p. Kysy myös kuljetuspalvelua! KAIKKI KOTIIN JA PUUTARHAAN EDULLISESTI OJAN RAUDASTA 24 95 NURMIKKOSEOS GREEN 1 KG KPL HYVÄ MULTA 4 SK KOTIKOMPOSTORI 230 L, HARMAA 5 95 1990.AJOLEIKKURI TORNADO 2098H AKKURUOHONLEIKKURI DLM380Z 1X18V PELKKA RUNKO LEHTIPUHALLIN DUB362PG2 2X18V, 2X6AH, DC18RD HUIPPUTARJOUS ! YHTEENSÄ KAIKKI 499.12 KPL ERÄ kpl KESTOPEITE 3X5, HARMAA/VIHREÄ KESTOPEITE 4X6 UV-SUOJATTU PURJERENK., KULMAVAHV. 0505136489 Osallistu kilpailuun ja voita leipurin kesätyö! Rakentajankatu 2, Raahe puh. 044 799 7500. ERÄ TAPETTEJA 5 . 5 SK 5 95 8 95 7 95 KARTIOTUIJA BRABANT 60–80 CM THUJA OCCIDENT BRABANT AT 19 CM SINIKATAJA BLUE STAR 2 L AT JUNIPERUS SQUAMATA ORVOKKI KARPIN NURMIKON SAMMALSYÖJÄ PLUS 20 L SIEMENPERUNA SIIKLI 10 KG 10.10.kpl 95 kpl kpl SK kpl 14 95 PUUNKUORIKATE 50 L PENSASSAKSET PUUTARHAMULTA 40 L VALLIGRILLI BASIC HARMAA kpl 4 95 kpl 8 95 379.149.PISTOLAPIO 1250 MM BETONILAPIO 1250 MM Voit ostaa myymälästämme tavaraa myös valmiiksi kerättynä! Maksa kassaan ja nouda varaston ovelta. 7 95 /m² VALTTI KALUSTE/ TERASSI KELONHOITO KALUSTEJA TERASSIÖLJY 2,7 L HARMAA, RUSKEA, MUSTA 37 90 kpl kpl 995.KYSY ASENNUSPALVEL UA! (norm. 9,95) HALPA! PAKETTI SISÄLTÄÄ 2XAKUT(2X18V,6AH) JA LATURIN. Yhdessä. 9,95) HALPA! PAKETTI SISÄLTÄÄ 2XAKUT(2X18V,6AH) JA LATURIN. 20 • 26.1.2023 SaniFanin kylpylä avautuu 27.1.2023! Tule viettämään unohtumattomia hetkiä kylpylään ja ravintola bistroon. Yhdessä. 20 h/vk kesäkahvilassa Kalajoella + lahjakortti (arvo 100 e). KATSO HINTA! KATSO HINTA! 9 90 kpl 14 90 kpl ULKOMAALI KANTRI 11,7 L, A VALKOINEN VOIDAAN SÄVYTTÄÄ 69.kpl PIKA-TEHO A 11,7L TALOMAALI HIMMEÄ VALKOINEN 89 90 kpl kpl KYLPYPALJU BY KIRAMI KYLPYPALJUN KANSI BY KIRAMI, 170CM 1495.199.kpl 1 19 KAKSPUOLILAATTA HARMAA 300X300X55MM 11.1 KPL/M² HB KOTTIKÄRRYNPYÖRÄ METALLIVANNE 4.00-6 KOKO LAVA 120 KPL 130€ 149.SÄILIÖPAKASTIN CF100N A+84.2X53,6X55,7 PVC VALOKATE MARVEC GRECA 1.0X1060X2500, 3000, 3500 MM ILMALÄMPÖPUMPPU CZ25TKE SISÄ + ULKOYKSIKKÖ Myös polykarbonaattilevyä varastossa. RULLA. Yhdessä. KATSO HINTA! KATSO HINTA! 9 90 kpl 14 90 kpl ULKOMAALI KANTRI 11,7 L, A VALKOINEN VOIDAAN SÄVYTTÄÄ 69.kpl PIKA-TEHO A 11,7L TALOMAALI HIMMEÄ VALKOINEN 89 90 kpl kpl KYLPYPALJU BY KIRAMI KYLPYPALJUN KANSI BY KIRAMI, 170CM 1495.199.kpl 1 19 KAKSPUOLILAATTA HARMAA 300X300X55MM 11.1 KPL/M² HB KOTTIKÄRRYNPYÖRÄ METALLIVANNE 4.00-6 KOKO LAVA 120 KPL 130€ 149.SÄILIÖPAKASTIN CF100N A+84.2X53,6X55,7 PVC VALOKATE MARVEC GRECA 1.0X1060X2500, 3000, 3500 MM ILMALÄMPÖPUMPPU CZ25TKE SISÄ + ULKOYKSIKKÖ Myös polykarbonaattilevyä varastossa. 044 799 7300 Palvelemme: ark. OJAN RAUTA Tarjoukset voimassa 27.5.2020 tai niin kauan kun tuotteita riittää. MYÖS ISOJA KOKOJA EDULLISESTI, PYYDÄ TARJOUS! -40 % Merenojantie 4, Kalajoki Puh. Osallistu kilpailuun ja voita leipurin kesätyöpaikka 26.6.-9.8. 5 SK 5 95 8 95 7 95 KARTIOTUIJA BRABANT 60–80 CM THUJA OCCIDENT BRABANT AT 19 CM SINIKATAJA BLUE STAR 2 L AT JUNIPERUS SQUAMATA ORVOKKI KARPIN NURMIKON SAMMALSYÖJÄ PLUS 20 L SIEMENPERUNA SIIKLI 10 KG 10.10.kpl 95 kpl kpl SK kpl 14 95 PUUNKUORIKATE 50 L PENSASSAKSET PUUTARHAMULTA 40 L VALLIGRILLI BASIC HARMAA kpl 4 95 kpl 8 95 379.149.PISTOLAPIO 1250 MM BETONILAPIO 1250 MM Voit ostaa myymälästämme tavaraa myös valmiiksi kerättynä! Maksa kassaan ja nouda varaston ovelta. HOP/VIHR. Kysy myös kuljetuspalvelua! KAIKKI KOTIIN JA PUUTARHAAN EDULLISESTI OJAN RAUDASTA 24 95 NURMIKKOSEOS GREEN 1 KG KPL HYVÄ MULTA 4 SK KOTIKOMPOSTORI 230 L, HARMAA 5 95 1990.AJOLEIKKURI TORNADO 2098H AKKURUOHONLEIKKURI DLM380Z 1X18V PELKKA RUNKO LEHTIPUHALLIN DUB362PG2 2X18V, 2X6AH, DC18RD HUIPPUTARJOUS ! YHTEENSÄ KAIKKI 499.12 KPL ERÄ kpl KESTOPEITE 3X5, HARMAA/VIHREÄ KESTOPEITE 4X6 UV-SUOJATTU PURJERENK., KULMAVAHV. 9 95 OJAN RAUDAN TAMMIALE! 69 90 2 KPL PUUBRIKETTI HOT UTEMAN 10KG 12 . Ilmoittaudu mukaan 16.2. Kysy myös kuljetuspalvelua! KAIKKI KOTIIN JA PUUTARHAAN EDULLISESTI OJAN RAUDASTA 24 95 NURMIKKOSEOS GREEN 1 KG KPL HYVÄ MULTA 4 SK KOTIKOMPOSTORI 230 L, HARMAA 5 95 1990.AJOLEIKKURI TORNADO 2098H AKKURUOHONLEIKKURI DLM380Z 1X18V PELKKA RUNKO LEHTIPUHALLIN DUB362PG2 2X18V, 2X6AH, DC18RD HUIPPUTARJOUS ! YHTEENSÄ KAIKKI 499.12 KPL ERÄ kpl KESTOPEITE 3X5, HARMAA/VIHREÄ KESTOPEITE 4X6 UV-SUOJATTU PURJERENK., KULMAVAHV