SARI PASSOJA-VERRONEN Posliinimaalausta ja kauniita käsitöitä Eila Prittisen ensimmäinen aivoinfarkti jäykisti sormen, toinen vei liikuntakyvyn. Koulu alkaa ensi viikolla. Selvitimme muun muassa vuodeosastopaikkojen, laboratoriopalveluiden ja asiakasmaksujen tilanteen. ?SIVU 5 Raution yhteisestä tavoitteesta tuli totta Päiväkotilapset ottivat Raution uuden monitoimitalon käyttöön maanantaina. ?SIVUT 14-15 Kalajoen seurakunnan radioja striimitiimiin kuuluva Anneli Vähäkangas on mukana radioimassa tilaisuuksia Kalajoen kirkosta. KALAJ O KI SE UT U www.kalajokiseutu.fi Mitä kuuluu. ?SIVUT 2–3 Raution monitoimitalo on nyt valmis ja otettu käyttöön. ANNIKA TIITTO Anneli radioi Kalajoen kirkosta 3 € TORSTAI 5.1.2023 Nro 1. Miten Kalajoen keskusta on kehittynyt kymmenessä vuodessa. -juttusarjassa seurataan miten kymmenen vuotta sitten esitelty Kalajoentien asemakaavaluonnos on toteutunut. ?SIVU 7 Anneli Vähäkangas lähti tiimiin mukaan kaverinsa innoittamana. ?SIVUT 9–11 Pohde aloitti toimintansa Hyvinvointialueuudistus ei kuitenkaan vaikuta juuri mitenkään asiakkaiden palveluihin
Yläkerrassa on koulun tilat. Kaikista tarkkasilmäisimmät saattavat myös huomata, että sisäsivut ovat muuttuneet kuusipalstaisista viisipalstaisiin. Samat muutokset etusivun ja palstojen suhteen on tehty kaikissa Hilla Groupin julkaisemissa kaupunkija paikallislehdissä Pohjanmaalta Kainuuseen ja Lappiin saakka. Talonrakennuspäällikkö Seppo Löytynojan mukaan rakentaminen sujui odotusten mukaisesti, vaikka korona hankaloittikin materiaalien saantia, pidensi toimitusaikoja ja nosti hintoja. Onnettomuuspaikka oli Lohtajan ja Himangan välillä. Lapset sopeutuivat asiaan kuitenkin yllättävän hyvin ja aamupalalla ihmetytti eniten se, ottaisiko lautaselle puuroa vai muroja. tammikuuta kansalliset, joiden yhteydessä mahdollisesti järjestetään nuorten MM-kisojen katsastukset. Pihalla on kaikille avoimet liikuntaja kuntoilupaikat. Virallinen pakkasraja on –15 astetta, koska viestissä on mukana alle 16-vuotiaiden osuuksia. Tärkeimmät uutiset ovat puolestaan siirtyneet sivuilta 6–7 lehden alkuun sivuille 2–3: näin lehden journalistinen järjestys paranee entisestään. –?Rakennuksen valmistuminen on aina jonkinlainen saavutus, koska hankkeen parissa on tehty töitä useampi vuosi aina suunnittelusta rakentamiseen ja käyttöönottoon. Omasta mielestäni Raution monitoimitalo on onnistunut kokonaisuus niin sisältä kuin myös ulkoa, Löytynoja toteaa. TÖRNVALLIN ja kyläaktiivi Alpo Murtoniemen mielestä monitoimitalo on koko Kalajoen yhteinen kokoontumispaikka, jonka tiloja pystyy hyödyntämään erilaisten tapahtumien ja harrastustoiminnan parissa. Hän on varma, että oppilaat ottavat uudet tilat hyvin vastaan. Tämä ei vaikuta sisältöön, mutta helpottaa jatkossa ilmoitusasiakkaiden palvelua. Alakerrasta löytyy esikoulun ja päiväkodin tilat sekä ruokasali, keittiö, liikuntasali ja terveydenhoitajan huone. Skandinavia cupin osakilpailu on Ruotsissa myös 14.– 15. He viettävät ensimmäistä päivää uusissa tiloissa. tammikuuta. Muutoksia printtilehden ulkoasuun Päivi Savela Kasitiellä sattui perjantaiiltana kolari ohitustilanteessa. Onnettomuuteen vaikutti liukas keli, kerrotaan Pohjanmaan poliisista. Kuljettaja menetti autonsa hallinnan ohitustilanteessa, ja autojen kyljet koskettivat toisiinsa. Onhan tätä jo odotettu. Päätös oli helppo tehdä, koska ennusteet lupaavat loppiaiseksi kiristyvää pakkasta. –?Tämä viikko kuluu muuttaessa, sillä koulu alkaa tulevana maanantaina, Törnvall kertoo. Monitoimitalo yhdistää koulun, päiväkodin ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet yhdeksi kokonaisuudeksi. Vöyrillä taas hiihdetään 14.–15. Molemmat henkilöautot suistuivat ulos tieltä. ????. Keski-Pohjanmaan liiton maakuntaviestityöryhmä ja kisajärjestäjät tekivät asiasta päätöksen keskiviikkona, kun sääennusteet lupaavat pakkasen kiristyvän loppiaiseksi selvästi viestin virallista pakkasrajaa kylmemmäksi. Päätös oli yksimielinen, kertoo maakuntaviestityöryhmän puheenjohtaja Heikki Haapala. –?Päätös tehtiin sääennusteiden perusteella, joiden mukaan Kaustisella on loppiasaamuna parisenkymmentä astetta pakkasta. Moni maakunnan kärkihiihtäjistä oli ilmoittautunut tulevan viikon Skandinavia cupiin Rovaniemelle, mutta sekin peruttiin jo alkuviikosta pakkasennusteiden perusteella. ”Tästä tuli Kalajokilaakson napa” Raution päiväkodin johtaja Anne Ojala jännitti ensimmäinen päivä uusissa tiloissa niin että yöunetkin meinasivat jäädä välistä. Uudistuksella pyritään yhtenäistämään eri lehtibrändien ulkoasua ja rakennetta. Sivun kolme sisällysluettelosta on luovuttu kokonaan. RAUTION monitoimitalon suunnittelu aloitettiin jo vuonna 2019. Ne saattavat vaikuttaa myös maakuntaviestin kokoonpanoihin. Viisipalstaisena myytävien ilmoitusten huomioarvo kasvaa. tammikuuta, mutta Suomesta ei lähetetä sinne joukkuetta. Valmista tuli pari kuukautta sitten, kun valmis rakennus luovutettiin kaupungille lokakuun lopussa. Koska viestipäivä muuttuu, joukkueilla on mahdollisuus tehdä kokoonpanoihin muutoksia. Etusivu on erilainen ja jatkossa siinä tulee olemaan joko ilmoituksia tai lehden sisällysluettelo. Joukkueiden muutokset ja uudet joukkueet tulee ilmoittaa keskiviikkona 11.1 kello 16 mennessä. Ohituskolari kasitiellä Juha Savela KAUSTINEN Keski-Pohjanmaan maakuntaviestiä ei hiihdetä Kaustisella loppiaisena, vaan käyttöön otetaan varapäivä, joka on lauantai 14. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle hieman ennen kello kymmentä perjantai-iltana. Esimerkiksi käsityöluokat ja liikuntasali tulevat varRaution monitoimitalo on nyt valmis ja otettu käyttöön. Autojen kuljettajat pääsivät omin avuin ulos autosta, eikä henkilövahinkoja tapahtunut. –?Tämä on lottovoitto meille kaikille. 2 • Uutiset • 5.1.2023 KALAJ O KI SE UT U Annika Tiitto RAUTIO Maanantaina kymmeneltä Raution uuden päiväkodin piha on täynnä iloisia lapsia. ANNIKA TIITTO Annika Tiitto Uusi vuosi on lähtenyt käyntiin ja käsissäsi on vuoden 2023 ensimmäinen Kalajokiseutu. Tätä lehteä lukiessasi saatat ehkä huomata pieniä muutoksia sivujen ulkoasussa. Raution koulun rehtori Simo Törnvall kurvaa pihaan takakontti täynnä tavaraa. Maakuntaviesti siirtyy viikolla eteenpäin
3 • Uutiset • 5.1.2023 Annika Tiitto RAUTIO Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jedussa puusepäksi opiskeleva Teemu Palonen sai syksyllä hieman erikoisemman toimeksiannon. –?Tämä on ollut pitkä, kymmenen vuoden, projekti ja samalla koko kylän yhteinen tavoite. Meillä ei olisi näitä olosuhteita ilman tuossa taulussa näkyviä ihmisiä, Törnvall sanoo. päivä. Maksuton jakelupäivystys 0800-30101 (arkisin klo 7-11, viikonloppuisin klo 7-9.30) ”Tästä tuli Kalajokilaakson napa” Raution päiväkodin johtaja Anne Ojala jännitti ensimmäinen päivä uusissa tiloissa niin että yöunetkin meinasivat jäädä välistä. Ja nyt tämä monitoimitalo on niin keskeisellä paikalla, että siitä tuli koko Kalajokilaakson napa, Murtoniemi toteaa tyytyväisenä. Suunnittelu alkoi vuonna 2019. 52 nimeä puuhun kaiverrettuna masti olemaan ahkerassa käytössä. Päiväkoti aloitti toimintansa uusissa tiloissa maanantaina 2. ????. Lapset sopeutuivat asiaan kuitenkin yllättävän hyvin ja aamupalalla ihmetytti eniten se, ottaisiko lautaselle puuroa vai muroja. Toteutus tapahtuu vuoden 2023 aikana. Rakennus valmistui lokakuussa 2022. Kulkeminen tulee paranemaan ensi kesänä, kun risteysalue korotetaan ja alueelle tehdään kevyen liikenteen väylät ja suojatiet. Liikuntatiloja voi varata Timmi-varausjärjestelmän kautta 9. Tauluun on kaiverrettu kaikkien vapaussodassa, talvisodassa ja jatkosodassa henkensä menettäneiden rautiolaisten nimet. Samankaltaiset ehdotukset yhdistellään ja sellaiset ehdotukset karsitaan, joita ei ole mahdollista toteuttaa määrärahalla tai joiden huomioiminen on järkevämpää osana laajempaa suunnittelua. Katso videot:. Kaupunginhallitus päättää valittavan kohteen kaupunginjohtajan esityksen perusteella. Koulu alkaa 9. . Kirjaimet on kaiverrettu CNC-koneella ja maalattu kultaisella spraymaalilla, Palonen kertoo. Neliöitä on kaikkiaan noin 2700. Tuo taulu tuli valmiiksi hieman ennen joululomaa ja komeilee nyt ruokasalin seinällä. . Kaupungin johdossa arvioidaan, mitkä ehdotukset ovat toteuttamiskelpoisia. Seuraavassa vaiheessa toteutetaan äänestys, joka päättyy 15.3.2023. Ehdotuksia voi jättää kuka tahansa. . Uusiin henkilöstörekrytointeihin määrärahaa ei voida käyttää. Opettaja Tero Marttila ja Raution sotaveteraanit ry:tä edustava Alpo Murtoniemi ovat tyytyväisiä kylän, kaupungin ja koulun yhteistyöhön. päivä. Osallistava budjetointi tarkoittaa toimintatapaa, jossa kaupungin asukkaat otetaan mukaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon yhteisten verovarojen käytöstä. LUKIJAN KOMMENTTI: . Tsemppiä Eila! Oltiin sitä yhtä aikaa Osuuskaupalla töissä. Aiemmin Rautiossa on ollut useita Pro Patria -tauluja niin Pöllän, Raution kuin Kärkisenkin kouluilla. Varsinkaan yksityishenkilöille ei pitäisi myydä. Lähialueiden kehittämiskohteita voi taas ehdottaa Kaupunki varannut myös tämän vuoden talousarvioon 30 000 euroa osallistavaan budjetointiin. Äänestys on sähköinen. TOISESSA vaiheessa ehdotukset valmistellaan äänestykseen. Ehdotuksen toteuttamista seurataan kunnan verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavilla. Häntä pyydettiin tekemään Raution uuden monitoimitalon ruokasaliin Pro Patria -taulu eli taulu, jossa on lueteltu sankarivainajien nimet. Taulu kertoo meille sanoman, joka on tänä päivänä entistäkin ajankohtaisempi, Raution sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Alpo Murtoniemi toteaa. Ehdotukset tulee jättää 31.1. Lemmikkien lisäksi kauhun paikka ja kotiaresti meluyliherkälle. mennessä sähköisellä lomakkeella, kirjallisesti postitse tai jättämällä ehdotus kaupungintalon postilaatikkoon. ANNIKA TIITTO Raution monitoimitalo . Kieltäkää moinen! FACEBOOKISTA POIMITTUA: . Taululla on iso merkitys, sillä sitä kautta aihe tulee lapsille näkyväksi. –?Se on MDF-levyä, jonka päällä on kivipintalaminaatti. Raution koulun rehtori Simo Törnvall keksi idean yhdestä puisesta taulusta. Hankkeen kokonaiskustannus on 5, 7 miljoonaa euroa. Ehdotuksen tulee olla toteutettavissa määrärahan puitteissa, sen tulee olla kaupungin toimivallassa ja säännösten ja lainsäädännön mukaisia. Yhdistää koulun, päiväkodin ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet yhdeksi kokonaisuudeksi. Nimiä on 52. Sari Passoja-Verronen KALAJOKI Kalajoen kaupungin tämän vuoden talousarvioon on varattu 30 000 euroa osallistavaan budjetointiin lähialueiden kehittämiseksi. –?Mutta en osannut ajatella, että lopputulos olisi näin hieno. ANNIKA TIITTO Teemu Palosen tekemässä Pro Patria -taulussa näkyy Raution kylän panos Suomen itsenäisyydelle. Viime vuonna ehdotetuista kohteista toteutukseen asti meni koirapuisto, joka valmistui marraskuun alussa Merenojan urheilukentän läheisyyteen. . Ensi näkemältä ei uskoisi, että se on puuta. VIIKON POIMINNAT Tärkeitä yhteystietoja ASIAKASPALVELU 020 750 4469 (arkisin klo 8-16) tai asiakaspalvelu@kpk.fi JUTTUVINKIT 050 441 8581 tai toimitus@kalajokiseutu.fi ILMOITUKSET 050 468 9444 tai aineisto@kalajokiseutu.fi JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Opetusja kulttuuriministeriöltä saatiin liikuntapaikka-avustusta 547 000 euroa. tammikuuta alkaen. –?Nyt tämän komean talon seinällä on myös arvokasta historiaa. Ehdotuksia kohteista voi jättää tammmikuun aikana. Raketit ja papatit turhista turhinta touhua. Taidettiin olla silloin vielä aika uusia
Voisi luvata silitellä koiraa enemmän, tehdä jonkun hauskan reissun ystävien kanssa tai vaikka aloittaa uuden harrastuksen. Alkoi tulla pimeää. Kuvan tunnistus. Kalajoella on nimittäin valtavan hyvät mahdollisuudet monipuoliseen liikuntaan. Mieheni kuitenkin päätti, että mukaan ei oteta telttaa eikä tulitikkuja. Kai sitä tahtoo olla aina yhden kokemuksen rikkaampi. Tuuli puhalsi kylmästi, makuupussini vetoketju oli rikki ja oksista kasattu peti oli kaikkea muuta kuin mukava. Penkkaritunnelmaa Tarvoin lumihangessa metsään. Ja sitä en voi todellakaan kiistää, etteivätkö nämä olisi aivan ainutlaatuisia hetkiä. On saleja, halleja, kaukaloita, kenttiä, latuja, reittejä ja rantoja. Mikäpä voisi olla parempaa. No, koska lupasimme niin. Äkkiseltään on vaikea keksiä, mitä lajia Kalajoella ei pystyisi harrastamaan. Ei kukaan saa kertaheitolla lopetettua herkkujen syömistä tai lisättyä kalenteriin kuutta viikkotuntia liikuntaa. Saattaa olla, että huijaan ja kaivan tulitikut esiin kaikessa hiljaisuudessa jonkun kuusenoksan katveessa. Minulta ei kysytty mielipidettä. Tästä tulisi selviytymisleiri, jossa maja kasataan itse ja nuotio sytytetään tuluksilla. 4 • Puheenaiheet • 5.1.2023 Merisää Torstai -15 /-19 3 Perjantai -18 /-20 2 Lauantai -17 /-21 2 Sunnuntai -14 /-17 7 Torstai 8 Lauantai 7 Perjantai 4 Sunnuntai 12 Vanha kuva Kuvaalbumi Julkaisemme viikoittain vanhan arkistokuvan. Ai miksikö. Lupasin ne itsekin. Seuraava askel on kuulemma kaksintaistelu. Ainoa pelko oli, että keskellä yötä roihuavasta nuotiosta lentää kipinä, joka sytyttää makuupussini tuleen ja muutun soihduksi. Sitten katsotaan, kumpi meistä pärjää paremmin. Hetkiä, jotka koettuaan osaa taas arvostaa omaa sänkyä, vesivessaa ja lähipitserian höyryävän kuumaa herkkua. Kuva annetaan sille, joka tunnistaa sen ensimmäisenä. Paikka on lukion/yläasteen liikuntasali. Olemme rakentaneet monta erilaista majaa: viimeisin niistä toimi ihan kohtuullisesti eikä nuotiokaan savuttanut. Kirjoittaja on Kalajokiseudun päätoimittaja, joka innostuu helposti uusista asioista. Jälleen kerran. Uudeksi vuodeksi voisi tehdä vaikka millaisen lupauksen. Kuva on otettu lukion penkkareissa joko vuonna 1989 tai 1990. Vietin ensimmäisen yön metsässä kuutisen vuotta sitten. Kolumni Pääkirjoitus Jani Salmu tunnisti viime viikon vanhasta kuvasta Tomi Heiskarin, Rami Sipilän, Markku Kurikkalan ja Jouni Isopahkalan. Polttopuut loppuivat aamuyöllä, poltimme pedin. Ensimmäinen yö metsässä oli kammottava. Ja jos kuitenkin käy niin, että lupauksen pitäminen ei jostain syystä onnistu, ei se haittaa. Taakse jäi mökin lämpö, mukava vessa ja pehmeä sänky. Metsässä vietettyjen öiden jälkeen olo on aina hirveä. ????. Kidutuksesta tuli perinne Annika Tiitto Nyt me jumpataan, laihdutetaan, opetellaan uusia asioita ja tullaan kaikin puolin paremmiksi ihmisiksi. Tiesin, mitä on edessä. Silti lähden mukaan aina uudestaan. Tuon kerran jälkeen talvisesta metsäyöstä on jostain syystä tullut perinne. Silloin se tuntui vielä hyvältä ajatukselta: tunnelmallisesti räiskyvä nuotio, yö metsän hiljaisuudessa ja luonnon rauhaa. Taas. Silloin minun pitää rakentaa oma majani, sytyttää oma nuotio ja valmistaa omat ruokani. Minä en nukkunut, vaan pelkäsin kuolevani savumyrkytykseen tai päätyväni pissareissulla karhun ruuaksi. Ensi vuonna voi taas yrittää uudestaan! Kentät käyttöön ja reittejä kiertämään Annika Tiitto Ei lupauksen tarvitse aina olla koko vuoden kestävä rankka suoritus. Mies heräsi vartin välein kohentamaan tulta. Jos tunnistat mistä kuva on otettu ja keitä siinä on, saat kuvan omaksesi. Minä mutustin kannon nokassa suklaakeksejä, kun mies raahasi männyn oksia ja sammutti orastavan tulen kerta toisensa jälkeen. On kylmä, päätä särkee ja jokaista lihasta kolottaa. Lähetä tekstiviesti numeroon 050 441 8581. Ja nuo kaksi asiaa taitavat olla ne tavallisimmat lupaukset. Jätä myös osoitetietosi kuvan lähettämistä varten. Mutta jos nyt satuit lupaamaan itsellesi, että pudotat painoa tai liikut enemmän, ei lupaus jää ainakaan olosuhteista kiinni. Ei lupauksen tarvitse aina olla koko vuoden kestävä rankka suoritus. Minun mielestäni uudenvuodenlupaukset on suorastaan tehty rikottaviksi
Missä Kalaja Pyhäjokilaakson kunnassa on kiireellinen lääkärin vastaanotto ja missä vain kiireetön vastaanotto. 5 • Uutiset • 5.1.2023 Löydä lisää verkosta! Kalajokiseudun digilehdessä on aina jotain, mitä et paperilehdestä löydä. Etävastaanotolta perittävä asiakasmaksu -15 %. Hankintaja valvontajohtaja Arja Heikkinen, Pohde: Myöntämisperusteet ja palkkiot tulevat voimaan uusien asiakkaiden osalta 1.1.2023 alkaen. Ei peritä alle 18v. Ei peritä alle 18v. Terveydenja sairaanhoidon palvelujen toimialuejohtaja Päivi Peltokorpi, Pohde: Aluevaltuuston 17.10. Kevään myötä jatkuu sosiaalija terveyskeskusten määrittelytyö, jonka pohjalta mahdolliset muutokset palveluverkkoon suunnitellaan. Erikoislääkärin vastaanotto perusterveydenhuollossa 41,80 €. Peritään enintään kolmelta käynniltä kalenterivuoden aikana. CLAS-OLAV SLOTTE Asiakkaiden palveluissa ei tapahdu juuri mitään muutosta, kun Pohde aloitti toimintansa 1.1.2023. hyväksymän sosiaalija terveydenhuollon järjestämissuunnitelman toimeenpanon suunnittelu on käynnistynyt ja jatkuu vuodenvaihteen jälkeen. Uuteen aikaan entisillä palveluilla. Pohteessa tehtiin päätöksiä vuodeosastopaikkojen vähentämisestä Kalajokilaakson alueella. Kysyimme Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueilta, mitä muutoksia sote-uudistus tuo potilaan/asiakkaan arkeen. Miten käy erikoishoitajien, jatkuvatko vastaanotot. Esitimme kysymyksiä asiakkaiden puolesta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen johtaville viranhaltijoille tyyliin mikä muuttuu ja mikä ei vuodenvaihteessa. Omaishoidon tuen hoitoisuusryhmiä on kolme ja niitä vastaavat hoitopalkkiot: Hoitoisuusryhmä I 423,63 euroa/kk, Hoitoisuusryhmä II 973,70 euroa/kk ja Hoitoisuusryhmä III 1 696,59 euroa/kk Millaisia asiakasmaksut ovat 1.1.2023 alkaen. Vastauksista voi päätellä, että muutokset hyvinvointialueilla ovat hyvin vähäisiä, ja asiakas ei välttämättä edes huomaa palveluiden järjestäjän vaihtumista. Näin ollen vielä tammikuussa ei tapahdu olennaisia muutoksia Haapajärvellä, Kalajoella tai Ylivieskassa. Kevään aikana määritellään sosiaalija terveyskeskusten eli sote-keskusten palveluvalikoima alueen asukkaiden tarpeiden ja järjestämissuunnitelman mukaisesti. Kuinka tämä käytännössä näkyy tammikuussa Haapajärvellä, Kalajoella ja Ylivieskassa. www.kalajokiseutu.fi Etsintäkuulutus Etsimme seuraavaan lehteen haastateltavaksi nimmari-palstalle kalajokista, jonka nimi on Toini toimitus@kalajokiseutu.fi VUODEN 2021 PAIKALLISMEDIA Antti Savela Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa vuoden vaihtuessa. Etävastaanotolta perittävä asiakasmaksu -15 %. Röntgen: Sairaanhoidollisten palvelujen toimialuejohtaja Jaakko Niinimäki, Pohde, Laboratorio: NordLabin toimitusjohtaja Anne Piikivi: Röntgenpalveluissa ei tapahdu asiakkaiden näkökulmasta olennaisia muutoksia 1.1.2023. Millä tavalla jatkuvat röntgen ja laboratoriopalvelut Kalaja Pyhäjokilaaksossa. Vanha vuosi vaihtui uuteen ja hyvinvointialueet aloittivat. Näitä ovat esimerkiksi kotiin annettavat palvelut, kotisairaala, etälääketieteellisen lääkärituen keskus ja arviointija kuntoutusyksikön toiminta. Muutokset toteutetaan satsaukset uusiin palvelumuotoihin edellä: ennen kuin vuodeosastopaikkoja voidaan vähentää, varmistetaan, että korvaavat palvelut toimivat. Yhdistetäänkö omaishoitajien palkkioita, mikä on niiden taso. Hankintaja valvontajohtaja Arja Heikkinen, Pohde: Perusterveydenhuollon avohoidon lääkäripalvelut 20,90 €. Asiakkaan näkökulmasta juuri minkään käytännön asian ei pitäisi muuttua. ????. Päivi Peltokorpi, Pohde: Tammikuussa ei tapahdu olennaisia muutoksia nykyisiin palveluihin verrattuna
Kaiken hallitusvallankin on sanottava asioista suoraan totuutta muuttamatta piiruakaan silloin, kun tarve ja aika on. Silloin ei yhteiskunnassa ollut hyviä suojaverkkoja ja isien asema oli perheessä lähes korvaamaton. Olen tutustunut äitini suvun toiseen polveen niin että heistä on tullut ystäviä. 6 • Mielipide • 5.1.2023 Tekstarit . Saatoimme lähisuvun sotaorvon viimeiselle matkalle uudenvuodenaattona. Syke korkealla Pitää pysähtyä miettimään, mitä sotimisen pitkä varjo on aiheuttanut meille suomalaisina. Jääkiekkoa voi pelata ulkokaukaloissa! Säästyisi nekin rahat, jotka kuluvat jäähallin ylläpitämiseen! Hyvinvointialue tulee! Olen kaksi päivää koettanut varata aikaa labraan, mutta palvelu on vaan ruuhkautunut! Täytyykö 12 kilometrin takaa tulla tuon asian takia istumaan ja jonottamaan puheille pääsyä. Onneksi ei osunut keneenkään. TERTTU ÖLJYMÄKI Lukijan kuva Gallup Tykkäätkö lumitöistä. Onko tämä kehitys ollut ihmiskunnalle siunaus tai kirous, sen toteavat seuraavat sukupolvet. Siksi vaimot ja lapset joutuivat korvaamaan isät voimiensa mukaan. Me, jotka menetimme isämme sodassa niin pienenä, ettemme ymmärtäneet, mitä isä merkitsee lapselle. On hyvä olla suku turvana. Nykyään asioiden hoitaminen on salasanojen takana. Kun ne unohtuvat, eläminen käytännössä päättyy. Kannattaa laatia hoitotahto ja tehdä edunvalvontasopimus ajoissa. Kyllä olisi mukava koululaisten ajella Valmeteilla kouluunsa ja ehdottomasti nopeusrajoitus vähintään 80 kilometriä tunnissa. Suojatiet voidaan siirtää Pitkäsenkylälle ja Plassille. Kolalla aivan liikaa. Lähetä ottamasi kuva sähköpostilla: toimitus@ kalajokiseutu.fi tai WhatsAppilla: 040 730 2509 Lukijoilta Lähetä mielipide tai lukijan kuva: toimitus@kalajokiseutu.fi Kalajokiseutu, Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki Jos kirjoitat nimimerkillä, liitä mukaan yhteystietosi. Ne jäävät vain toimituksen tietoon. Taitaa olla kuskeilla ylimääräistä rahaa eikä tartte ympäristöstä välittää. Lähetä mielipiteesi tekstiviestillä tai WhatsAppilla numeroon 040 730 2509 Nappasitko hyvän kuvan. Oli mieleenpainuvaa kuunnella ja katsoa miten lähisuku hyvästeli puolisona ja isänä poistuvan. Mahtava homma, että TK:ssa käytössä nopea suorajonotus! Kauanko aikaa olisikaan mennyt vanhalla tavalla, kun nyt jonotus kesti yli viisi tuntia. Toimitus pidättää oikeuden muokata tekstiä tai jättää se julkaisematta. Minäkin menetin isäni kaksi viikkoa ennen syntymääni 1941. Hän menestyi isänä hyvin: jälkipolvesta on tullut tolokun kansalaisia. Parempi uusi vuosi Kiitos Kalajoen ensiapuun. Nyt ollaan siinä vaiheessa Suomessa, jolloin hyvästellään sotaveteraanien jälkeen sukupolvea, joka on menettänyt isiään sodassa. Hyvää hoitoa sain. Minäkin menetin hänessä elinikäisen ystävän. Museosillalla on muuten kolmio, mutta useimmat autoilijat eivät sitä näe, koska Kalajoentietä ajaessa sieltä ajetaan eteen. Minun sukuhaarani loppuu Kalajoella. Me 1930–40-luvulla syntyneet olemme nähneet yhteiskunnan valtavan kehityksen. En voinut kaivata isää, koska häntä ei ollut syntymäni jälkeen olemassa Tämä sota Ukrainassa tuo meille sodan lähelle. Silloin oli suvun turva olemassa. Nyt on kuitenkin suuntaus, jonka mukaan suvun tuntemus vähenee. samalla myös pistettäisiin hidasteet ja suojatiet, jotta autoilijat voivat ajella vapaasti. Nyt kun on ollut Kalajoen keskustan viihtyisyys esillä ja varsinkin tiestö, esittäisin, että Kalajoentietä levennettäisiin reilusti ainakin kolme metriä molemmilta puolin ja parkkipaikkoja tehtäisiin talojen pihoille. Mersu ja Audi tyhjäkäynnillä kaupan pihassa. tarkkaavaisuutta ampumiseen. Siksi on syytä luopua nimistä hautausmaalla: ei ole minun jälkeeni kynttilöiden viejiä muistomerkille. Raketteja saa ampua turvallisessa paikassa. Liity Kalajokiseudun Facebook-tykkääjäksi tai lähetä tekstiviesti ja osallistu keskusteluun!. Pojat vain leikkivät Uutena vuotena joku ampui raketteja kasitielle. Näemme ne kärsimykset, jota sota aiheuttaa. ????. Ei kannata sanoa, jos kuolen, vaan kun kuolen. Kyllä 79% En 21% Tällä viikolla Facebookissa vastakkain: Hiihto vai laskettelu. Miten tämä kaupungin joulutervehdys ei tullut meikäläisen eikä naapurin muorin laatikkoon. Voimme vain kuvitella mitä äitimme joutuivat kokemaan, kun menettivät aviopuolisonsa sodassa 1939–45. Tervetuloa soteuudistus, ei voi mennä pieleen! Kiitos jälleen presidentti Niinistölle erinomaisesta uuden vuoden puheesta kansakunnalle. Lehtosen Kalle Ei sotiminen kaukana ole Suomessakaan Tammikuinen aamunkajo. NAPSU: Jos vaan mönkkäri kunnossa, mikä siinä
Tilaisuuden vastuuhenkilö toimittaa usein nämä tiedot sähköpostilla. RADIOINTIA on hoitanut yksi henkilö kerrallaan. Ehkä meillä on tulevaisuudessa droonitkin apuna, visioi Taari. Lisäksi tilaisuudet lähetetään kuvattuna suorana lähetyksenä Youtube-kanavalle. – Radioitsija tulee kirkkoon hyvissä ajoin. – Myös tilaisuuksien radioinnin alkujuonnoissa voi itse päättää mitä sanoo, hän toteaa. Kirkossa on kiinteät mikrofonit, mutta niiden lisäksi tarvitaan tilaisuudesta riippuen muutamia lisämikrofoneja. LÄHETYS alkaa juonnolla, jossa kerrotaan tilaisuuteen liittyvät tiedot ja henkilöt. Lotta Erkkilä on ollut mukana tiimissä pitkään ja hän on innostunut etenkin videoinnista. Lähetys löytyy hakusanoilla Kalajoen seurakunta. SARI PASSOJA-VERRONEN Kalajoen kirkosta välitetään tilaisuuksia ympäri maailman. – Mutta kukapa tietää miten tekniikkaa vielä kehitetään. VIDEOKUVAAJA tulee kirkkoon myös riittävän ajoissa. ????. Radioja striimitiimiin alusta asti kuulunut Timo Taari toteaa, että työhön motivaatiota antaa se, että saa välittää tilaisuudet jopa sadoille ihmisille ympäri maailmaa. – Lisähenkilöitä otetaan mielellään tiimiimme ja koulutetaan työhön. Ennen tilaisuuden alkua radiohenkilö käynnistää kirkon tornissa olevan radiolähettimen ja kytkee sitten päälle nettilähetyksen. Hänen tehtävä on saada äänet kuulumaan selvästi ja riittävällä voimakkuudella miksauspöytää käyttäen. Kamerat on asennettu kiinteästi, joten esimerkiksi ulkona olevia tapahtumia ei vielä voida videoida. Koko lähetyksen ajan radioija huolehtii äänen laadusta ja voimakkuudesta miksauspöytää käyttäen. Radiointihuone on kirkon perällä pääsisäänkäynnin lähellä ja Lotta Erkkilä muistuttaa, että heille voi käydä huikkaamassa jos ei halua näkyä lainkaan kameroissa. Hän hoitelee pääasiassa radiointia. Kuvaajan tehtävänä on kuvata tilaisuus kolmea eri kameraa käyttäen. Kuvassa etualalla videoinnista huolehtimassa Lotta Erkkilä. – Myös saadut kiitokset vastaanottajilta lämmittävät mieltä. – Tämä on luovaa ja mielenkiintoista. Videointi on kasvattanut tarvittavan henkilömäärän kahteen. Tulevaan tiimihuppariimme on suunnitteilla tunnuslauseemme Raamatun tekstistä ja laulun sanoista ”Vie vuorille tää viesti”. Taari kertoo radioja striimitiimiin kuuluvan tällä hetkellä seitsemän henkilöä, joiden kesken työvuorot jaetaan. Päähuomio kuvauksessa ei ole koskaan kirkkoon tulleet ihmiset. Anneli Vähäkangas on radionnin puolella. Nyt kun meillä on kirkossa kolme kameraa, niin esimerkiksi pitkän konsertin aikana voin vaihtaa näkymään vaikka jonkun yksityiskohdan kirkosta, hän kertoo. Hänestä onkin mielenkiintoista tarkkailla, miten katsojamäärät lisääntyvät Youtube-kanavalla tilaisuuksien ollessa tallennettuina. . Tavoitteena on, että jokainen tilaisuus saadaan kuulumaan ja näkymään mahdollisimman laadukkaasti. 7 • Uutiset • 5.1.2023 Sari Passoja-Verronen KALAJOKI Kalajoen kirkon jumalanpalveluksia on radioitu jo useiden vuosien ajan. Uuden kuvauslaitteiston myötä mielenkiinto on vain lisääntynyt. Videokuvauksia on aloiteltu viime kuukausien aikana, kun kirkkoon on saatu uusi kuvauslaitteisto. Ennakkotietojen avulla laaditaan alkuja loppujuontoa varten lyhennelmä. Kalajoen kirkon jumalanpalvelukset ja muut tilaisuudet radioidaan keskustan alueelle taajuudella 95,0 Mhz ja nettiin osoitteeseen http://www.kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko. Joskus puhujat käyttävät myös langattomia mikrofoneja. Hän kehuu, että Kalajoen kirkossa on hyvä akustiikka, mutta äänitarkkailijan työstä riippuu miten hyvää ääntä kuulijat saavat vastaanottaa. Vapaalla olevat tiimiläiset voivat myös antaa palautetta lähetyksen aikana. Molempien lähetyksien kuuluvuus tarkistetaan ennen varsinaista lähetystä. Radiointi ja striimaus on tiimityötä Fakta . Anneli Vähäkangas innostui tiimiin mukaan Lotan innoittamana. – Hänen säätämänsä äänet menevät myös videolähetykseen, joten yhteistyö kuvaajan kanssa on tärkeää, sanoo Taari. – Äänen ammattilaisina kanttorit koekuuntelevat mahdollisuuksien mukaan tulevaa ääntä jo ennen lähetystä ja antavat hyviä neuvoja äänen säätämiseen. ETUKÄTEEN radioitsija ja videokuvaaja selvittävät tulevassa tilaisuudessa esiintyvät henkilöt, kuorot, lauluryhmät, laulut, virret ja käytettävät soittimet. Työstä saa myös pienen korvauksen. Radioja striimitiimiä vetää Timo Taari. Henkilöistä neljä hoitaa suurimman osan lähetyksistä kahden ollessa varalla. Vikatilanteessa pyritään selvittämään ja korjaamaan häiriö pikaisesti. Hän myös selvittää miten mikrofonit on asetettava laulajia, soittajia ja puhujia varten, Timo Taari toteaa. Katso video:
Hän kertoo, ettei ole kihlattunsa kanssa vielä päättänyt kumpaan maahan perhe lopulta asettuu. Päivä . Leea toteaa, että tosin kesän yötön yökin oli hänelle melkoinen kokemus. Sen aika näyttää. Hän tuli vanhempiensa avuksi. Sen jälkeen Leea on käynyt muitakin kertoja Yhdysvalloissa. Toimitusjohtajana hänen työnkuvaansa kuuluvat nyt kaikenlaiset tehtävät työnjohdosta ja hallinnosta aina normaaleihin kiinteistöhuollon tehtäviin. Strauss. SARI PASSOJA-VERRONEN Leea Vähärautio tapasi yhdysvaltalaisen kihlattunsa mobiilipelissä. –Toimin aiemmin yrittäjänä perheyrityksessä LVI Simonen Oy, jossa jatkan edelleen osakkaana. 8 • Ihmiset • 5.1.2023 ATERIAPALVELU MA: Täytetty kanapuikko, perunasose, kasvis, kurkkuinen salaatti, jogurtti TI: Takalonvuoka, kasvis, metsäsienisalaatti, kiisseli KE: Punajuuripihvi, kermaperuna, kastike, italiansalaatti, kiisseli TO: Jauhelihakeitto, leipä, munkki PE: Broilerkastike, peruna, kasvis, mustaherukkahillo, kiisseli LA: Makaronilaatikko, kasvis, suvisalaatti, kiisseli SU: Riistakäristys, perunasose, kasvis, puolukkasurvos, pannacotta KOULUT MA: Jauhelihakeitto, leipä TI: Broilerikastike, riisi, salaatti KE: Pinaattiohukaiset, perunamuusi, salaatti TO: Riisipuuro, mehukiisseli, leikkele PE: Makaronilaatikko, salaatti Ruoka ENSI VIIKKO 9.1.–15.1. Silta yhdistää San Franciscon kaupungin ja piirikunnan Marinin piirikuntaan. Uuden työnsä parhaaksi puoleksi hän nostaa monipuolisuuden. Leea asuu Himangalla vauvan sekä isänsä ja äitinsä sekä heidän koiriensa kanssa. LVI-puolella uraa tehneenä hänellä olikin jo työpaikan vaihtoa pohtiessa aikaisempaa kokemusta, joka osoittautui hyödylliseksi myös uudella alalla. Tässä rapsuteltavana novascotiannoutaja Vikke. Leea löysi elämänsä rakkauden sotapelistä Nimmari: Lea, Leea Veera Aunola KALAJOKI Kalajoen Kiinteistöhuolto vaihtoi viime vuoden syyskuussa omistajaa Matti Simosen tarttuessa ohjaksiin. Kalajoen Kiinteistöhuolto perustettiin vuonna 1989, ja aiemmin se tunnettiin nimellä Kalajoen Kiinteistöhuolto Vierimaa perustajansa Antti Vierimaan mukaan. – Suuria muutoksiakaan ei ole yrityksessä ollut tarvetta tehdä. Vinkkaa haastateltava sähköpostilla toimitus@kalajokiseutu.fi tai vaikka Facebookin kautta. Golden Gaten silta on riippusilta Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Olihan se aika mahtava juttu, muistelee hän. Sari Passoja-Verronen HIMANKA Leea Vähäraution vuosi on lähtenyt alkuun vauvantuoksuisesti. Ellei nyt Kiinan koronatilanne muuta suunnitelmia, Leea toteaa. Yritys hoitaa ympärivuotisesti kiinteistöjen, erityisesti asunto-osakeyhtiöiden ja liikekeskusten, hoitoon ja huoltoon liittyviä tehtäviä. – Ei maailma lopen ole suuri, kun lentokoneella pääsee helposti maasta toiseen. – Äidillä ja isällä oli sopimus, että isä saa valita nimen tytölle ja äiti pojalle. Lopulta lähetin hänelle siitä viestin ja niin aloimme pitää yhteyttä. ????. Kaipasin hieman vaihtelua, ja kiinteistöhuoltoa läheltä seuranneena ala vaikutti kiinnostavalta, hän kertoo. Tosin toisenkin oli se hyväksyttävä. Tummatukkainen ”Hutch”, kuten he vauvaa kutsuvat, mutristelee suutaan ja katsoa napittaa tarkasti. Samassa kotitalossa Leea asuu yhä. Toisena nimenä Leealla on Elina ja se on annettu isän mummun mukaan. Tavoite on palvella hyvin kaikkia asiakkaitamme, hän sanoo. tammikuuta 1933. Hänen ja Yhdysvalloissa asuvan kihlattunsa poikavauva syntyi marraskuussa ja nyt Leea elää vauva-arkea kotonaan Himangalla isänsä ja äitinsä kanssa. Ja tulihan hän. Kihloihin pariskunta meni vuosi sitten helmikuussa ja vauvakin sai tulla, jos oli tullakseen. Sitten Leea päätti lähteä tapaamaan miestä. Ensi viikolla nimmarissa Toini. Nimipäiviä perheessä ei juhlisteta enää, mutta Leea muistaa mummunsa aina lähettäneen kortin ja pienempänä hän sai karkkiakin. NIMENSÄ Leea tietää olevan peräisin vanhasta nimikirjasta, josta isä sen valitsi. ”Hutchin” isä on käynyt myös Suomessa, mutta talvesta hän ei niin välitä. Sen pääsuunnittelija on Joseph B. Kalajoen Kiinteistöhuolto toimii pääasiassa keskustan, Hiekkasärkkäin, Himangan ja Raution alueella. toimintavuosi on siis juuri pyörähtänyt käyntiin. – Pelasimme molemmat sotapeliä ja Yhdysvalloissa asuva mies oli pahin viholliseni. 1920-luvun alussa, kun siltaa ei vielä ollut rakennettu, ainoa tapa päästä San Franciscon lahden yli oli lautta. Nyt pariskunnalla on seitsemän viikon ikäinen vauva. Tosin Yhdysvaltoihin mennessä edessä on aina valtava paperityö. – Poika ei ole vielä tavannut isäänsä, mutta toiveissa on, että hän pääsee tulemaan ristiäisiin. Golden Gaten sillan rakentamisen suunnittelu aloitettiin vuonna 1928 ja rakennustyöt alkoivat 5. Golden Gate sillan rakennustyöt alkoivat vuonna 1933. Sillan kokonaispituus on 2 737 metriä, leveys 27 metriä ja pylonien korkeus 227 metriä merenpinnasta ja 152 metriä sillan kannesta. Simosen mukaan kiinteistöhuollossa ja LVI-alassa on paljon samaa. Ensin he keskustelivat päivittäin pelin kautta ja myöhemmin muillakin keskustelualustoilla. Simonen suunnitteleekin jatkavansa aiemman omistajan viitoittamalla tiellä sekä vanhojen että uusien asiakkaiden apuna. – Tällä hetkellä yrityksen toiminnassa on mukana kuusi muuta työntekijää. – Ensimmäistä kertaa elämässäni matkustin yksin lentokoneella Nashville Tennesseehen. Hän vei kaikki kamani ja tappoi joukkoni. Yrityksen 34. Kahvilla: Kiinteistöhuollossa kiehtoo monipuolisuus. RAKKAUS Leean ja kihlattunsa välillä syttyi mobiilipelissä 6-7 vuotta sitten. YLIVIESKASSA välillä kymmenen vuotta asunut Leea palasi takaisin Himangalle, kun äidin äiti sairastui. Myös vanha polvi jatkaa vielä jonkin aikaa osa-aikaisena auttelemassa minua alkuun, Simonen kertoo
Kauneutta kuppeihin, riimejä runoihin. ????. 9 • Naamatusten • 5.1.2023 Naamatusten Eila Prittinen peri äidiltään kätevät kädet ja tarkan silmän
Ja asiakkaista. Ei hän lainaa antanut, mutta onneksi sisko oli ollut säästäväinen, Prittinen kertoo. Hän piti erityisesti lasija posliiniesineiden esittelystä. Ei ole ollut enää kymmeniin vuosiin. Ihmiset eivät siitä tietenkään tykänneet. Hän piti lasista ja posliinista. –?Isä kävi pankinjohtajan puheilla lainatakseen rahaa, että pääsisimme kouluun. Ja osaa hän paljon muutakin. Yhtenä iltana hän hyppäsi Kalevi Prittisen kyytiin ja jäi sille tielle. ANNIKA TIITTO ” Kuumetta oli aika paljon näin rikkinäiselle ihmiselle. Koti oli syrjäinen ja täynnä lapsia. Sain myymälänhoitajan paperit vuonna 1966, Prittinen kertoo ja esittelee ajan patinoimaa diplomia. –?Ajoimme yöt mustalla Ukko-Pekalla Helsinkiin ja menimme tunneille kamalan väsyneinä. Alavieskan osuuskaupassa työskennellessään hän oli huomannut, että kalajokisilla on enemmän rahaa käytössään ja työpaikkojakin tuntui olevan paljon tarjolla. Olen niin monet kerrat esitellyt lasija posliiniesineitä. MUTTA on sitä vauhtia riittänyt Prittisenkin elämässä. ????. –?Kalajoki oli minulle myös hyvin tuttu, sillä kävimme aina Soraston vastaanotolla. Nykyään Prittisen kotitalolle johtaa hyvä tie, mutta kukaan ei ole kotona. Siellä kävin viisi vuotta. Matkaa lähimpään naapuriin oli kolme kilometriä ja Taluskylän kouluun yli kuusi kilometriä. –?Kaupassa ei pärjännyt tuppisuuna ja kun minä pääsen vauhtiin, puhun kyllä. ” Kengät tarttuivat rapakkoon ja meidän piti hyppiä ihmisten ketojen päissä.. Kun paperit oli saatu, Prittinen lähti kauppiaan hämmästykseksi töihin Kalajoen rautaja taloustavarakauppaan. VUONNA 1942 syntynyt Prittinen on kotoisin Alavieskasta, aivan läheltä Kalajoen rajaa. 10 • Teema • 5.1.2023 Naamatusten Annika Tiitto POHJANKYLÄ ”Kesä on läsnä herttainen. Saan herätä lauluun lintujen. Pariskunta meni kihloihin vuonna 1970, naimisiin vuotta myöhemmin ja juhannuspäivänä 1976 syntyi heidän poikansa. Se oli sellaista palveluaikaa: nykyään vain otetaan tuotteet hyllystä ja mennään vauhdilla kassalle. Aamulla varhain ulos astelen. OPINNOT jatkuivat Jollaksen osuuskauppaopistossa. Mutta jos Kalevi on höyli, niin millainen on Eila. Nukuimme samassa sängyssä, lattialla ja kesällä verannan päällä, Prittinen muistelee. –?En ole mikään lausuja, mutta lukea osaan kuitenkin, hän naurahtaa. –?Meitä oli toistakymmentä, mutta sänkyjäkään ei ollut niin paljon. Päivät kuluivat kodin askareissa ja koulussa. Silloin hän lähti opiskelemaan Kalajoen kotiteollisuuskouluun isosiskolta saaduilla lainarahoilla. Pankinjohtaja kuitenkin mainitsi, että meillähän on neljä lehmää, mutta ei kuitenkaan hoksannut, että nehän ovat välillä ummessa ja suomenkarjaa, joka ei paljon lypsä. –?Kun vein Kalevin ensimmäistä kertaa kotiin nähtäväksi, äiti pani heti kahvipannun tulille ja kertoi myöhemmin naapureille, että kyllä se oli komea mies ja niin höyli. Sen maksoi Alavieskan osuuskaupan kauppias. –?Tolosperällä oli supistettu koulu yhden talon porstukamarissa. Kedolta kerään kukkasen sinisen, punaisen, keltaisen.” Näin alkaa Eila Prittisen ensimmäinen runo. –?Parempi kun en sano mitään, Kalevi naurahtaa. Taluskylän kouluun mentiin umpitietä: kengät tarttuivat rapakkoon ja meidän piti hyppiä ihmisten ketojen päissä. Prittinen on taitava posliinimaalauksessa, tekstauksessa ja lasitöissä. Kastepisaroissa jalkani kastelen. PRITTINEN itse tahtoi aina asua Kalajoella. Aivoinfarktitkaan eivät ole häntä pysäyttäneet. ON kuitenkin sanomattakin selvää, että Eila on paitsi puhelias myös Eila Prittinen nautti työstään Kalajoen rautaja taloustavarakaupassa. 16-vuotiaana Prittinen sai kokeilla, miltä elämä Kalajoella tuntuu
Hän piti erityisesti lasija posliiniesineiden esittelystä. Syntynyt Alavieskassa vuonna 1942. ”LOPUKSI taitan vielä valkoisen. NYT terveys on kuitenkin alkanut rakoilla. ANNIKA TIITTO Kesäinen kukkakimppu on Prittisen ensimmäinen runo. . Taidot eivät ole kuitenkaan kehittyneet itsestään: kursseja on pitänyt käydä paljon. Ideat eivät lopu kesken: hän on tehnyt lasitöitä, maalannut posliinia, askarrellut kortteja, kutonut mattoja, maalannut koruja ja suihkinut hiuslakkaa voikukan siemenpalloihin, jotta saisi askarreltua niistä pysyvän koristeen olohuoneeseen. Kuumetta oli aika paljon näin rikkinäiselle ihmiselle, Prittinen huokaa. Kansakoulussa Prittinen osallistui kolme kertaa raittiuskirjoituskilpaan ja sijoittui joka kerta kolmen parhaan joukkoon. Se tuo mieleen kesämorsiamen. Asuu nyt miehensä kanssa Kalajoella. ANNIKA TIITTO Prittinen on opettanut posliinimaalausta kansalaisopistossa yli kymmenen vuotta. Hänellä ei ole sen suurempia tulevaisuuden suunnitelmia. –?Posliinimaalaus esimerkiksi vaatii värisilmää ja kädentaitoa. Harjoittelun jälkeen kävellä töpöttelin rollaattorin avulla, mutta eräänä aamuna kaaduin vessassa ja jouduin taas sairaalaan. Yhdeksi kimpuksi kaikki liitän. Sieltä löytyi pieni veritulppa pikkuaivojen kohdalta. . Palkinnoksi hän sai kirjoja. –?Silloin minulla oli vain nuhaa ja outoa päänsärkyä, mutta lääkäri halusi kuvata pään. . Ja aina on parempi, jos käsi ei vapise. –?Olin sairaalassa yli kolme kuukautta ja kun lopulta luvattiin liikkua, en enää osannutkaan. Toinen aivoinfarkti vei liikuntakyvyn. Työskennellyt Alavieskan osuuskaupassa, Kalajoen rautaja taloustavarakaupassa ja kansalaisopistossa. Ensimmäinen aivoinfarkti tuli jo vuonna 1970. Poika ja kolme lapsenlasta. Harrastaa muun muassa posliinimaalausta ja lasitöitä. ????. Siitä asti olen ollut pyörätuolissa. Hän on välillä ihmetellyt, miksi kaikki sairaudet kaatuvat yhden ihmisen niskaan. ANNIKA TIITTO. Se otetaan esiin juhlahetkinä. Se jätti jälkeensä jäykän pikkusormen. Hän on työnsä tehnyt. Valkoinen kauneudellaan saa kukkien värit loistamaan. ANNIKA TIITTO Eila Prittinen . Luojaa kauneudesta ja täydellisyydestä kiitän.” Runo päättyy ja Prittinen laskee kirjan käsistään. kätevä käsistään. –?Testi otettiin seitsemän kertaa ja viimeinen kerta tärppäsi. Kaihi olisi jo pitänyt leikata, mutta korona sotki suunnitelmat. 11 • Teema • 5.1.2023 Naamatusten Juttuvinkki: toimitus@kalajokiseutu.fi tai 050 441 8581 Varaa mainospaikka: aineisto@kalajokiseutu.fi tai 050 4625620 Eila Prittinen nautti työstään Kalajoen rautaja taloustavarakaupassa. ANNIKA TIITTO Tämä kahviastiasto on Prittisen omin käsin maalaama
Tiistaista keskiviikkoon kestäneeseen tapahtumaan oli ilmoittautunut 11 alakoululaista sekä viisi ensimmäisen vuoden isosta. Valvojina mukana olivat Kalajoen seurakunnan nuorisotyönohjaajat Katja van Arem ja Markus Lindell. Nuku yö kirkossa -leiri järjestettiin Kalajoella seuraavana yönä 3.– 4. Tällä tavalla he saavat tutustua omaan kotikirkkoonsa, van Arem kuvaili. Lindellin mukaan kirkko on lapsillekin pyhä paikka. ????. 12 • Uutiset • 5.1.2023 Terttu-Liisa Kotka HIMANKA –?Seuriksella on kyllä nukuttu yötä, mutta kirkossa näin tapahtuu tietojemme mukaan ensimmäistä kertaa, kertoivat Kalajoen seurakunnan nuorisotyönohjaajat Katja van Arem ja Markus Lindell tiistaiiltana, kun Himangalla järjestettiin Nuku yö kirkossa -leiri alakouluikäisille. SEURAKUNTAKODIN eteisessä odottivat suloisessa sekamelskassa lasten makuupussit, patjat ja reput. –?Lapset ovat tärkeitä seurakuntalaisia ja on ihanaa seurata, kuinka he saavat ottaa kirkon omakseen. TERTTU-LIISA KOTKA Seurakuntakodin eteisessä riitti tavaraa. Pizzatarjoilun jälkeen olikin jo kova hinku päästä lähtemään kirkkoon, jossa jokainen sai etsiä oman nukkumapaikkansa. Tilan majesteettisuus ja avaruus tekevät siitä vähän jännittävänkin paikan. Lisäksi mukana oli viisi isosta. Yöunet saarnastuolin alla Nuku yö kirkossa -leiri oli ensimmäinen Himangalla. HIMANGALLA Nuku yö kirkossa -leirille oli ilmoittautunut 11 lasta. tammikuuta samalla ohjelmalla. Heitä kannusti tehtävään paitsi pieni päiväraha, myös halu osoittaa aktiivisuutta ja tilaisuus nukkua yhdessä kirkossa. Erityisesti juurikin tänä yönä. –?Ohjelmassa on tandemhiihtoa, pimiäpiiloa, biljardin peluuta, Raamista sekä yhdessä lasten kanssa valmistettu leirikirkko. –?Olimme lukeneet lasten yökirkosta ja meistä tuntui hyvältä ajatukselta kokeilla tapahtumaa myös Kalajoella seurakunnan juhlaviikon yhteydessä marraskuussa, van Arem kertoo. Osa leiriläisistä on 10–11-vuotiaita lapsia, joten välillä meno on ollut melkoista stand up -komiikkaa. Suurin osa on kuitenkin viidesja kuudesluokkalaisia, joten Raamiksessa olemme pohtineet muun muassa elämänvalintoja ja arvoja, Lindell kertoo. Lapset saattavat esimerkiksi kysyä, onko kirkon alle haudattu ketään. TERTTU-LIISA KOTKA ” On ihanaa seurata, kuinka he saavat ottaa kirkon omakseen.. Tapahtuman odotetuin osio oli tietysti kirkossa nukkuminen, mutta paljon muutakin hauskaa oli kehitetty. Vuosisatojen historia ja nykyisyys yhdistyivät, kun lapset ottivat kirkon omakseen. Seurakunnan leirien tavoitteena on se, että lapset oppivat tuntemaan Jumalaa ja Raamattua ja saavat olla osa yhteisöä samalla, kun opitaan kaveritaitoja ja kasvetaan ihmisenä hauskan toiminnan ja hiljentymisten kautta. Syksyllä 2021 vastaava tapahtuma toteutettiin Kalajoen kirkossa, jossa mukana oli 30 lasta ja kolme nuorisotyönohjaajaa. –?Myös tällä Nuku yö kirkossa -leirillä pidetään hauskaa, koetaan kivoja, jänniä asioita ja kylvetään hengellisen kasvun siemeniä, van Arem listaa. TERTTU-LIISA KOTKA Isoset Ronja Paananen, Pinja Pakkala, Veera Hautamäki ja Anni Myllylä olivat hakeneet mukaan Nuku yö kirkossa -leirille ohjaamaan, leikittämään ja pitämään hartauksia. –?Täällä yhdistyvät nykyisyys ja vuosisatojen historia. Joku nukkuu sakastissa, joku käytävällä, joku saarnastuolin alla
Polon lisäksi Rautio Motorsport on hankkinut Korhosen ja Viinikan käyttöön Ford Fiesta Rally3:n, jolla he lähtevät kilpailemaan rallin MM-sarjaan WRC3-luokan mestaruudesta. Miehet Sarja 73 kg: 1. Lauantain tuloksia: M 10 km: 10) Juuso Mattila HU 27.48,6, 27) Santeri Mäkelä HU 31.06,6. Milla Malmsten LoVe (-85/69,50) 105 kg (45+60) 130,079 p. RAUTIO MOTORSPORT 2 -tiimissä kilpailee kolme autokuntaa. Joukkueessa on pelaajia Kalajoelta, Ylivieskasta, Oulaisista, Raahesta, Pyhäjoelta ja Haapavedeltä. 45-vuotiden sarjassa Mauno Juola sivakoi kolmanneksi. Kilpailuissa katsastettiin nuoria tuleviin arvokilpailuihin. Mikään seura alueella ei yksin pysty vastaavaan, ja toivottavasti joukkueen nyt saavuttama menestys luo hyvää pohjaa myös seuraaville ikäluokille tuleviin kausiin. Syksyn aikana joukkue näytti, että parhaimmillaan se pystyy haastamaan ja voittamaan minkä tahansa vastustajan tulevassa sarjassa. Sarjassa ajetaan kaikkiaan seitsemän osakilpailua. Mari Palin KJ (-87/83,40) 98 kg (40+58) 111,277 p. Korhosen ohella Rautio Motorsport kuuluu myös rallin MM-sarjassa kilpailevan Teemu Sunisen taustajoukkoihin. Julius Viio KJ (-07/79,75) 202 kg (90+112) 247,510 p. Sunnuntain tuloksia: N20 10 km: 4) Iida Vuollet 27.04,9. Iida Vuollet hiihti kolmanneksi Honkavuorella Joni Harjuoja OULU Raimo Vähäsarjan valmentama Ditchback Dice sijoittui toiseksi maanantaina Oulussa. OMA DESING Kalajokiseutu LOHTAJA Kalajoen Junkkarien nuoret nostajat olivat ennätyskunnossa Lohtajan Mainingissa nostetuissa kansallisissa kisoissa. Tempaus pe p15v. U16 joukkue on hieno esimerkki siitä, mitä pienten seurojen yhteistyöllä voidaan saavuttaa. Ylärivissä vasemmalta: Valdo Haukipuro, Okko Nuolioja, Kaarlo Hautamäki, Joona Keskitalo, Sebastian Vähätiitto, Aake Sipilä, Arttu Huumo ja Jami Ahomäki. Tulokset Naiset: Sarja 64 kg 1. 13 • Urheilu • 5.1.2023 Urheilu Lähetä tulokset, otteluja kisaraportit toimitukseen tiistaina klo 16 mennessä osoitteeseen toimitus@kalajokiseutu.fi Lähetä myös juttuvinkkejä paikallisista urheilijoista, tulevista urheilutapahtumista ja muista urheiluaiheista toimituksen sähköpostiin tai soita 050 441 8581 Kalajokiseutu Ylivieskan Jääkarhujen nimellä pelaava U16 joukkue pelasi tiensä syksyn karsintasarjasta kevääksi valtakunnalliseen Mestikseen. 18-vuotiaiden naisten sarjassa Himangan Urheilijoiden Assi Hakala hiihti molempina päivinä viidenneksi. Hannu Karhula LoVe (-59/71,60) 100 kg (43+57) 130,019 p. U16 joukkue Mestikseen Joukkue koostuu Kalaja Pyhäjokilaakson 2007 syntyneistä kiekkoilijoista. Joukkue pelaa kotipelejä usealla eri paikkakunnalla. Junkkarien painonnostojaoston uusi puheenjohtaja Mari Palin oli ykkönen omassa sarjassaan. Seurakaveri Lotta Järvinen oli kolmas ja Lotta Oja viides. Ykkösautokunta kaudelle 2023 on SM3-luokan hallitseva suomenmestarikaksikko Roope Korhonen ja Anssi Viinikka. M55: 5 km: 1) Simo Törnvall KaJu 14.31,6. N18 10 km: 5) Assi Hakala HU 33.25,3, 11) Sanni Vuollet KaJu 34.54,4, 22) Miina Koivisto KaJu 37.15,4. M18 10 km: 42) Tuukka Törnvall KaJu 33.32. Ditchback Dice avasi kautensa kakkossijalla. Katri Kyösti KJ (-05/60,10) 113 kg (54+59) 152,508 p. Ditchback Dicen omistavat Päivi sekä Raimo Vähäsarja. Joukkue koostuu Kalaja Pyhäjokilaakson alueen 2007 syntyneistä kiekkoilijoista. Loistavat peliesitykset toivat ansaitun paikan, jonka myötä haasteet ja pelimatkat kasvavat entisestään. Rautio Motorsport tukee kilpailukohtaisilla sopimuksilla rallin kymmenkertaista Suomen mestaria, SM1-luokassa yhdessä Kristian Temosen kanssa kilpailevaa Juha Saloa sekä SM2-luokassa kilpailevia SM4-luokan hallitsevaa Suomen mestarikaksikkoa Henri Hokkalaa ja Kimmo Pahkalaa sekä Benjamin Korholaa ja Pekka Kelanderia. ????. Vuollet kiersi kymmenen kilometrin lenkin perinteisellä hiihtotavalla aikaan 32.09.2. Syksyn sairasteluaallon aikaan joukkue sai lainapelaajia Haapajärveltä saakka. ENNEN kauden alkua joukkueen pelaajat asettivat itselleen tavoitteen päästä kevääksi valtakunnan sarjaan. Kilpailun voitti Ylöjärven Ryhdin Elsa Torvinen ajalla 31.16. Junkkareiden nuoret nostajat ennätyskunnossa Kalajokiseutu Rautio Motorsport kilpailee alkavalla kaudella rallin SM-sarjassa kahdella joukkueella, joissa ajaa yhteensä neljä autokuntaa. Syyskuusta joulukuuhun kestäneen alkusarjan päätteeksi joukkue komeili oman alkulohkonsa kakkosena, heti Ilves akatemian jälkeen. Lauantain kilpailut olivat samalla 20-vuotiaiden MM-tarkkailukilpailut ja 18-vuotiaiden EYOF-katsastus. Sarja 87 kg 1. Kuvasta puuttuvat pelaaja Jiri Takalo ja huoltaja Tuomas Haukipuro. Sunnuntain kilpailu oli 20-vuotiaiden MM-katsastus ja 18-vuotiaiden PMja EYOF-katsastuskilpailu. Sarja 81 kg:1. N16 5 km: 1) Alma Junnikkala KaJu 17.48,4, 3) Lotta Järvinen KaJu 18.01,8, 5) Lotta Oja KaJu 18.53,8. Rautio Motorsport SM-sarjaan kahdella joukkueella Seppo Järvelä PYHÄJÄRVI Kalajoen Junkkareiden Iida Vuollet hiihti 20-vuotiaiden sarjassa kolmanneksi Honkavuoren FIS-hiihdoissa uudenvuodenaattona. M45 5 km: 3) Mauno Juola KaJu 15,57,8. Sarja 71 kg 1. Alarivissä vasemmalta: Veeti Nuolioja, mv-valmentaja Markus Hämäläinen, Veeti Ilmakangas, Joona Rönn, vastuuvalmentaja Jaakko Vähäsalo, joukkueen kapteeni Eemeli Rantanen, fysiikkavalmentaja Tuomas Ring ja Tatu Siironen. Ensimmäisen kerran joukkueen näkee tositoimissa tammikuun 7.päivä, vastaan asettuu Kiekko-Vantaa. Sarjassa 81 kiloa Junkkareiden Julius Viio paransi tempauksen pe-lukemia 15-vuotiaiden poikien ikäryhmässä tulokseen 90 kiloa ja saman seuran Katri ja Juho Kyösti parantelivat omia ennätyksiään omissa painoluokissaan. Tammikuussa käynnistyvässä sarjassa pelaavat YJK:n lisäksi Kärpät akatemia Oulusta, Diskos Jyväskylästä, Ilves akatemia Tampereelta, HC Nokia, HYRI Hyvinkäältä, HAKI Nummelasta, Kiekko-Vantaa, GrIFK Kauniaisista sekä helsinkiläiset seurat HJK, Karhu-Kissat ja HIFK akatemia. Kaksikko kilpailee Rovaniemeltä käynnistyvässä ralli SM-sarjassa SM1-luokan Volkswagen Polo GTI R5:lla. Ralli SM-kauden avaus ajetaan ensi viikolla Rovaniemellä. M12 2,5 km: 4) Atte Kähtävä KaJu 10.15,7. Sunnuntain vapaan hiihtotavan kilpailussa Vuollet hiihti neljänneksi. Tuukka Variksen ohjastama ruuna ravasi tuloksen 18,3a/2620 m. Kansallisissa sarjoissa KaJu:n Alma Junnikkala voitti 16-vuotiaiden kilpailun. 55-vuotiaiden sarjan voitti KaJu:n Simo Törnvall. Keskirivissä vasemmalta: huoltaja Harri Hautamäki, Onni Pulkkinen, Valtteri Joki-Erkkilä, Karri Seppälä, Niklas Reinikainen, Joona Törmäkangas, Jonatan Bäckman, Aaro Uusitalo, Juuso Raudasoja, Joona Jylkkä ja huoltaja Arto Takalo. Ottelu pelataan Kalajoen jäähallissa. N20 10 km: 3) Iida Vuollet KaJu 32.09,2. Juho Kyösti KJ (-06/68,40) 156 kg (71+85) 208,477 p.,2. Vastuuvalmentaja Jaakko Vähäsalon mukaan kevätkauteen lähdetään nöyrin mielin mutta ei nöyristelemään. N18 5 km: 5) Assi Hakala 13.42,7, 11) Sanni Vuollet 14.14,8, 27) Miina Koivisto 15.55,8
Nyt tuo historiallinen talo on tarkoitettu yhdistysten, järjestöjen ja seurojen kokoontumiseen ja sen tarkoituksena on tukea kalajokista yhteisöllisyyttä. Uudenvuodenlupauksiin liittyy usein mielikuva terveellisemmästä ja aktiivisemmasta elämästä. KOULUVERKKOPÄÄTÖSTEN arveltiin voivan muuttaa Pohjankylän koulun asemaa keskustassa. Sen sijaan kannattaa tarkastella kulunutta vuotta ja luvata itselleen jotain, joka tekee tulevasta vuodesta entistä paremman. Aseta konkreettisia tavoitteita sille, mitä haluat tulevana vuonna saavuttaa ja pyri niitä kohti pienin askelin. Tavallisimmin itselle luvataan terveellisempiä elämäntapoja, uuden taidon opettelemista tai itselle vaikean asian kohtaamista. Onnistuessaan uudenvuodenlupaukset ovat hieno mahdollisuus suunnitella tulevaisuutta eteenpäin ja suunnata omaa polkuaan kohti unelmia. Tuolloin esitetyissä havainnekuvissa yleisilme oli kaupunkimaisempi, mutta riskinä oli, että 4-5-kerroksisia asuinliikekerrostaloja toteutuu yksitellen pitkällä aikavälillä ja kaupunkikuva on keskeneräinen jopa vuosikymmenten ajan. Onko keskustan ilme muuttunut radikaalisti . Suunnitelmissa on rakentaa koulun tontille 160-paikkainen varhaiskasvatuskeskus, jonka tieltä purettaisiin sekä vanhat koulurakennukset että liikuntahalli. Liikeja asuinkerrostalo Rohtola valmistui 2014 ja nelikerroksinen Poukkulanpiha heti seuraavana vuonna. Siksi sille varattiin kaavaluonnoksessa 900 kerrosneliötä enemmän rakennusoikeutta. Vuoden vaihtuminen on perinteisesti ollut aika, jolloin katseet kääntyvät tulevaan vuoteen uudenvuodenlupausten kautta. On toki ihana juhlia vuoden vaihtumista, mutta samalla olo on tyhjä, koska kaikki pitää aloittaa ikään kuin alusta. Parhaimmassa tapauksessa harkittu uudenvuodenlupaus antaa meille onnistumisen, saavutuksen ja tarkoituksen tunteen. Näkymä Kalajoentieltä nyt. Vuosi vuodelta parempi minä. Itselläni katse on liian usein tulevassa, enkä osaa riittävästi keskittyä tämänhetkiseen. Tällä hetkellä koulu on tyhjillään, sillä siitä oppilaat siirtyivät Merenojan yhtenäiskouluun, joka valmistui vuonna 2020. Nämä tunteet ovat omiaan lisäämään myös arkista jaksamistamme ja ohjaavat elämäämme kohti myönteisiä muutoksia. ????. Tämän takia uudenvuodenlupauksia ei kannata vetää hatusta, koska tällöin ne jäävät hyvin todennäköisesti suorittamatta. Useimmat meistä tekivät luultavasti lupauksia, joiden toivomme kestävän läpi tulevan vuoden. Kaikkien ei siis tarvitse tavoitella pyykkilautavatsaa, vaan toiselle voi olla tärkeämpää henkinen kasvu. Liian kunnianhimoisista tavoitteista lannistuneina palaamme helposti takaisin samoihin vanhoihin asioihin. Itselläni uusivuosi on hieman ristiriitainen ajankohta. SARI PASSOJA-VERRONEN Vastaa kyselyyn:. VANHOISTA rakennuksista Venteläntalo oli kymmenen vuotta sitten myynnissä ja lopen Kalajoen kaupunki osti sen itselleen ja remontoi. Elämäntaparemontin sijaan on aivan yhtä oikein luvata itselleen lisää omaa aikaa. Taloja suunniteltiin laitettavan myös matalaksi uusien tieltä, kuten kaupungintaloa vastapäätä olevat entisen Mamma Leonen ja Katveen rakennukset. Myös Kansalaisopiston ja vanhan Säästöpankin talot ovat edelleen katukuvassa ja ne ovat suojeltuja kohteita. 14 • Kotiseutu • 5.1.2023 NUOREN NÄKÖKULMA Sari Passoja-Verronen POHJANKYLÄ Vuoden 2012 lopulla esittelimme lehdessä Kalajoentien asemakaavaluonnosta, jonka kerrottiin muuttavan Kalajoen keskustan ilmettä radikaalisti kaupungintalolta Saarisillalle asti. Museosillan kupeeseen, entisen Veljesmotin ja Rannan kiinteistön alueelle, on noussut viisikerroksinen As Oy Sillanranta, joka otettiin käyttöön vuonna 2020. Topias Halla-aho Kirjoittaja on Himangalla asuva nuori, joka on kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Älä lupaa olla parempi muiden silmissä, vaan lupaa olla enemmän sinut itsesi kanssa. KERROSTALOJA keskustaan on rakennettu useitakin kymmenen vuoden aikana. Kaavan toteutumisen tavoitevuodeksi kerrottiin 2030. Realistisuus on tärkeää uudenvuodenlupauksia tehdessä. Ovatko nämä kuitenkin vain turhia lupauksia, joilla yritetään peitota sohvatyynyjen väliin kadonnut itsekuri. Uudenvuodenlupaus on lupaus itselle. Tätä vuotta on takana jo pari hassua päivää. On varmasti helpompi tähdätä kohti itselle merkityksellistä asiaa, kun on sitoutunut sen tavoittelemiseen. ” Parhaimmassa tapauksessa harkittu uudenvuodenlupaus antaa meille onnistumisen, saavutuksen ja tarkoituksen tunteen. Näkymä kansalaisopiston talon läheltä. Ja näin on käynytkin, mutta ei niin, että koulua olisi tarvinnut laajentaa. Tällä hetkellä ne molemmat ovat tyhjillään ja odottavat purkamista. SARI PASSOJA-VERRONEN Kalajoentien asemakaavaluonnos esiteltiin kymmenen vuotta sitten. Me olemme yksilöitä, mikä näkyy myös tavoitteissamme. Tärkeintä on, että lupauksen myötä elämäsi paranee jollain tavalla
KALAJOKISEUTU Näkymä kansalaisopiston talon läheltä. SARI PASSOJA-VERRONEN Onko keskustan ilme muuttunut radikaalisti . SARI PASSOJA-VERRONEN. 20.12.2012 Kalajokiseudussa esiteltiin Kalajoentien asemakaavaluonnosta. ????. Näkymä Kalajoentieltä nyt. 15 • Kotiseutu • 5.1.2023 Mitä kuuluu. SARI PASSOJA-VERRONEN Tältä näyttää Venteläntalon luona tällä hetkellä
Raamatun mukaan usko Jumalaan, rukous, Raamattu ja yhteys toisiin uskoviin on paras pohja elämälle. Klo 13 Loppiaisen messu kirkossa, Aapo Kaivosoja. Ylivieskassa pidettävän valatilaisuuden ohjelma tarkentuu alkuvuodesta. Ti 10.1. Klo 18–19 Kirkko auki rukousta varten. Su 8.1. Siunauksen toimitti rovasti Rauli Junttila. Eräässä laulussa lauletaan, että: ”Sinun varaasi kaiken laitan, täällä kestä ei mikään muu”. Klo 15 Lapsikuoro seurakuntakodilla. Klo 12.30 Mitä on evankeliumi, klo 13.30 Jälkikristillisen ajan tuntomerkkejä, klo 15 Evankeliumin puolesta jälkikristillisessä ajassa, klo 17 Messu kirkossa, Kari Lauri ja Seppo Kinaret. Kalajokilaaksossakaan tilaisuudet eivät ole aivan harvinainen näky. Rautiolainen Eeva Maria Haveri kuoli 1.1.2023 Hoivakoti Suvannossa 93 vuoden ikäisenä. ????. Klo 18 Kirkkokuoro seurakuntasalissa, Pe 13.1. Klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, toim. puh. Raamatun mukaan murehdimme usein liian paljosta kun tärkeintä olisi etsiä Jumalan valtakuntaa ja hänen kasvojaan. Kuolleet Anna-Kaisa Kajava o.s. Klo 12.30 Seurat Mehtäkylän ry:llä, Seppo Jokelainen, Pekka Mehtälä. helmikuuta on vuorossa Kainuun jääkäripataljoona ja sunnuntaina 12. Klo 18.30 Raamattuluokka Suojarinteellä. Ke 11.1. Kari Lauri, saarna Seppo Kinaret. Klo 18 Taivahan tuiketta loppiaiskonsertti kirkossa, Jokilaaksojen Oratoriokuoro, johtaa Marita Kaakinen, ohjelma 20e, opiskelijat ja työttömät 15e. Alokkaat tulevat pääosin Pohjanmaalta, PohjoisPohjanmaalta, Pohjois-Savosta, Pohjois-Karjalasta, Keski-Suomesta ja Kainuusta. Ylivieskan lisäksi prikaatin valaja vakuutustilaisuuksia järjestetään varuskunnassa Kajaanissa. Olen miettinyt myös sitä, minkä ja kenen varaan uskomme elämämme. helmikuuta ovat Ylivieskassa vuorossa Pohjan pioneeripataljoonan ja Pohjois-Suomen viestipataljoonan alokkaat. Iina Rahkola. Vihma kuoli Kaarlentuvassa Vaasassa 30.12.2022 läheisten saatellessa. To 12.1. Prikaatilla on tapana tuoda valatilaisuuksia myös toiminta-alueensa maakuntiin. 08 4640 530, sähköposti: kalajoki.seurakunta@evl.fi. Hän oli syntynyt 19.7.1945 Rautiossa. Haudatut Kalajokinen Oili Marja-Liisa Malinen siunattiin Vuorenkallion kappelissa 28.12.2022. Klo 17 Messu kirkossa, lit. YHTEISET Raamattuopetuspäivä Kalajoen seurakuntakodilla pe 6.1. Katja van Arem, nuorisotyönohjaaja Sinun varaasi kaiken laitan Sana matkalle Syntyneet Sanne-Mai ja Joonas Rita Kokkolasta saivat tytön 31.12.2022. Ja sitä, että elämämme ei riipu ainoastaan maailman valloista ja laeista vaan Jumalasta. Aiheesta opettamassa Vesa Ollilainen. 16 • Seurakunta • 5.1.2023 Kalajoen seurakunta www.kalajoenseurakunta.fi kalajoki.seurakunta@evl.fi Puh. Eri ihmiset ja asiat ja arvot ohjaavat meitä sekä tietoisuuden tasolla että tiedostamattamme. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. klo 18 Kinkerit Valtasella, Mastotie 1, Himanka. helmikuuta Kainuun tykistörykmentti sekä Kuopion huoltopataljoona. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Iina Rahkola. Ma 9.1. Klo 18-19.30 Päiväkerho Suojarinteellä. Hän oli syntynyt 24.2.1932 Helsingissä. HIMANGAN KAPPELISEURAKUNTA Pe 6.1. Ke 11.1. Kuusi vuotta sitten Kainuun prikaatin valatilaisuus pidettiin Nivalassa. Jumalan varaan voi laittaa kaiken. klo 10 Messu kirkossa, toim. torstaisin puhelimitse klo 12-15. Ja se, millä ruokimme itseämme, kasvaa. Ti 10.1. Järj. klo 9-15 Raution seurakuntakodilla, luennoitsijana Jouko Heikkinen, khra em, teol.tri., koulutus alkaa tulokahveilla, ilmoittautumiset ruokailun vuoksi 25.1.2023 mennessä Kalajoen kirkkoherran virastoon avoinna ma-ke klo 9-14, to suljettu, pe klo 9-14. Mukana Aapo Kaivosoja, Emma Karkulahti. Kuolemisen taito on elämisen taitoa la 28.1. Kahvi ja ruokaa tarjolla klo 12-16.30. Uuden vuoden kynnyksellä pohditaan ajan kulumista. Mietin uuden vuoden aaton aihetta kirkkovuodessa. Ihminen saa aina pyytää syntejään anteeksi ja aloittaa alusta. Kahvit klo 17.30 alkaen. Klo 18.30 Ompeluseurat ry:llä. Kalajokinen Kyösti Mikael Törnvall siunattiin Kalajoen kirkossa 29.12.2022. Pe 13.1. Klo 18 Siioninvirsiseurat Jokelan pappilassa, Rauli Junttila ja Heli Heikkilä. Klo 12 Eläkeliiton kerho seurakuntakodilla. Klo 14 Lauluseurat ry:llä, Heikki Vänttilä. La 7.1. Klo 10-11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa. Klo 10-11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotilassa. Klo 18 Tuomas-kuoron harjoitukset seurakuntakodilla. 08 464 0530 Fax 08 463684 Jumalanpalveluksen radiointi sunnuntaisin kirkosta 95.0 MHz ja netissä www.kalajoenseurakunta.fi Lähetä valmistuneiden ja syntyneiden tiedot: toimitus@kalajokiseutu.fi KALAJOEN ALUESEURAKUNTA Jumalanpalveluksen radiointi osoitteessa www.kalajoenseurakunta.fi/ verkkokirkko/ ja Kalajoen keskustan alueella taajuudella 95,0 MHz. Klo 19 Kirkkovaltuuston kokous seurakuntakodilla. Kaipaamaan jäivät puoliso ja tytär perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siunauksen toimitti kappalainen Suvi Lehtimäki. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen, veli perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Iina Rahkola. Valan vannoi Nivalassa noin 340 alokasta ja vakuutuksen antoi kaksi. Uusi vuosi muistuttaa myös uudesta mahdollisuudesta ja uudesta alusta. Kalajokinen Eero Jaakko Säily kuoli 1.1.2023 Kalajoen terveyskeskuksessa 74 vuoden ikäisenä. Klo 18.30 Seurat Suojarinteellä, Lauri Hankkila. Klo 18-21 Nuortenilta nuorisotila Artoksessa, seurakuntakodilla. Muistotilaisuus pidettiin kotona. Aapo Kaivosoja, Emma Karkulahti. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Mukana Aapo Kaivosoja, Emma Karkulahti. RAUTION KAPPELISEURAKUNTA Su 8.1. Heini ja Terho Tuomivaara Merijärveltä saivat tytön 1.1.2023. Su 8.1. Kahvit klo 17.30 alkaen. Klo 19 Lauluseurat Suojarinteellä. Valmistuneet Heli Kallioinen Rautiosta valmistui 21.12.2022 agrologiksi (AMK) Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Lauantaina 11. Miia ja Marko Ylikoski Nivalasta saivat kaksospojat 22.12.2022. JUKKA LEHOJÄRVI. Kalajokinen Lasse Uolevi Siermala siunattiin Kalajoen kirkossa 31.12.2022. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset ja lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Olli Kalevi Aho kuoli omaisten läsnä ollessa 1.1.2023 Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosastolla. Kainuun prikaati tuo alokkaiden valatilaisuuden Ylivieskaan Ylivieskassa päästään todistamaan helmikuussa sotilasvalatilaisuutta, kun Kainuun prikaati jalkautuu maakuntaan. Klo 18 Seurat Pahkalan seuratuvalla, Veli Siljander ja Veli Ainali. Kainuun prikaatissa aloitti palveluksensa maanantaina noin 1?800 alokasta. Kainuun prikaati järjesti Nivalassa myös kalustonäyttelyn valakenttää vastapäätä. Klo 17 Seurat ry:llä, Arvo Pyykölä. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. Klo 17 Mieskuoro seurakuntasalissa. To 12.1. KASTETTU Sylvia Viivi Lyydia Myllylahti (Kalajoki), Aadam Eemil Nikula (Kalajoki) HAUTAAN SIUNATTU Oili Marja-Liisa Malinen 85 v (Kalajoki), Lasse Uolevi Siermala 85 v (Kalajoki), Kyösti Mikael Törnvall 73 v (Kalajoki), Pentti Kalevi Siironen 64 v (Kalajoki) Muutama päivä sitten keskiyöllä kääntyi taas uusi sivu ihmiskunnan historiassa. Esimerkiksi 2017 Pohjan pioneeripataljoonan valatilaisuus pidettiin Nivalassa. Pe 6.1. Alkoi uusi vuosi. Perjantaina 10. Iina Rahkola. Ismo Kunelius YLIVIESKA Alokkaiden valaja vakuutustilaisuudet järjestetään kolmessa osassa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Kalajoen seurakunta ja Rauhan Sana. klo 18 Kinkerit Kaisu ja Jussi Ala-Pöntiöllä, Pöntiöntie 609, Himanka. Klo 12 Messu kirkossa, toim. Kalajokinen Pentti Kalevi Siironen siunattiin Kalajoen kirkossa 30.12.2022. Ke 11.1. Klo 10 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa
Kalajokiseutu Kela maksoi vuonna 2021 korvauksia Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella yksityisten sairaanhoidon tutkimusja hoitokustannuksista noin 4 miljonaa euroa. Asiakkaat voivat tehdä uuden suoramaksusopimuksen pankissa tai tilata Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen e-laskun omassa verkkopankissa. Kääriäinen Anna-Maija, terveystieteen maisteri . Jos asiakas kuitenkin hakeutuu hoitoon hyvinvointialueen antamalla maksusitoumuksella tai palvelusetelillä matka korvataan sinne, mistä asiakas on hankkinut hoidon. Kalajoen kaupunki laskuttaa tammikuussa vielä joulukuun asiakasmaksut. Muutos vaikuttaa myös matkojen korvaamiseen. Muutoksen yhteydessä laskutus saattaa viivästyä. 1.1.2023 alkaen Kela ei enää korvaa esimerkiksi lääkärin toimenpiteitä (esim. Kiitokset myös kaikille Penttiä hoitaneille. Viran sijoituspaikka on Nivala. Tilaukseen tarvitaan henkilötunnus ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen y-tunnus 3221326-2 Asiakkaalla on mahdollisuus saada lasku myös paperiversiona, jos ei suoramaksua tai e-laskua halua käyttää. Korvaus on kuitenkin suurempi, jos hoidon on antanut psykiatrian erikoislääkäri tai erikoishammaslääkäri. klo 17.30-18.30 Ruokajako Ke 11.1. Kehitysjohtajan tehtäviin kuuluu myös kehittää ja ylläpitää kuntayhtymän kansainvälisiä suhteita oppilaitosja hankeyhteistyöhön liittyen. klo 11-12 Ruokajako La 7.1. Laskutus siirtyy tammikuun asiakasmaksuista alkaen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle. Laskutuskäytännöt uudistuvat Pohteella Nykyiset Kalajoen kaupungin suoramaksuja e-laskusopimukset eivät toimi uuden hyvinvointialueen laskuilla.. HELLUNTAI SEURAKUNTA Tervetuloa! www.kalajoenhelluntaiseurakunta.com RISTEYSTEMPPELI Kuusitie 4, 85100 Kalajoki Pe 6.1.2023 klo 19-24 Perjantaikahvila Su 8.1.2023 klo 15:00 Raimo Rahnasto Ti 10.1.2023 klo 18:00 Rukouskokous Ke 11.1.2023 klo 13:00 Arjen pysäkki www.kalajoenvapaaseurakunta.com kalajoki@svk.fi Tervetuloa! La 7.1. Majuri Harri, kasvatustieteen maisteri . KAIKISTA yleisja erikoislääkärien vastaanottokäynneistä saa jatkossa tasasuuruisen korvauksen, jonka suuruus on kahdeksan euroa. Meriläinen s. Lämmin kiitos osanotosta. Nieminen Mika, filosofian tohtori . Mikkonen Lila, liiketalouden YAMK . Korvaus säilyy myös niissä tutkimusja hoitotoimenpiteissä, jotka on määrännyt psykiatrian erikoislääkäri, suuja leukakirurgian erikoislääkäri tai hammaslääkäri. Laskut on mahdollista ohjata myös sähköisenä OmaPostiin tai Kivraan. Rakkaamme Oili Marja-Liisa MALINEN o.s. Kiitos Mäntyrinteen henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. 25.7.1937 Helsinki k. 10.12.2022 Kalajoki Rakkaudella kaivaten, Jari ja Leena Markku Sami, Niina ja lapset Pirjo-sisko ja pojat perheineen Seppo-veli ja Kirsti muut sukulaiset ja ystävät Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen, sairaan, kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. 7.12.2022 K-PKS Lämmöllä muistaen Sami Sisarukset perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Meri tyyntyy, varjot pitenee, rauhanranta lähenee vene hiljaa satamaan saapuu. Korvauksen saa myös psykologin tekemistä tutkimuksista. Kela korvaa asiakkaan matkoja yksityiseen sairaanhoitoon vain, jos siellä annettu hoito on Kela-korvattavaa. Männistö Merja, terveystieteiden tohtori . Siunaus toimitettu 28.12.2022 läheisten läsnä ollessa. Ensi viikolla suoritettaviin haastatteluihin kutsuttiin Teemu Hanhela, Merja Männistö, Esa Niemi, Mika Nieminen, Anna-Mari Simunaniemi ja Ira Toppinen. Mikäli uutta suoramaksu tai e-laskusopimusta ei ole tehty, laskut postitetaan kirjepostina. Toppinen Ira, kauppatieteiden maisteri . klo 19 Rukouskokous Jenni Kankaanpää Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jedun kehitysjohtajan viranhakuaika on päättynyt 19.12.2022. Siunaus toimitettu läheisten kesken 30.12.2022. Pitkänen Johanna, kauppatieteiden maisteri . Tällöin asiakas tarvitsee matkakorvauksen hakemiseksi todistuksen matkakorvausta varten (SV 67), josta ilmenee, että annettu hoito perustuu maksusitoumukseen tai palveluseteliin. Simunaniemi Anna-Mari, filosofian tohtori . Jedun uuden viran hakuaika tuli päätökseensä Uuden viran sijoituspaikka tulee olemaan Nivalassa. Suurimmasta osasta yksityisen sairaanhoidon tutkimusja hoitotoimenpiteitä ei voi enää saada korvausta 1.1.2023 alkaen. Lopullisen valinnan tekee yhtymähallitus. Vähäoja Tanja, ylempi yhteisöpedagogi Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän kehitysjohtajaksi haastatellaan kuusi henkilöä. Haastattelujen jälkeen seuraa vielä soveltuvuusarviointi. Koronarokotustoimenpiteestä ja koronavirustestistä (PCRtai antigeenitesti) saa kuitenkin korvausta 30.6.2023 asti. silmänpohjan tutkimukset, hedelmöityshoidot), laboratorioja kuvantamistutkimuksia, sädeja sytostaattihoitoa, fysioterapiaa ja valohoitoa, sairaanhoitajan antamaa hoitoa. Tehtävään vaadittiin vähintään ylempi korkeakoulututkinto ja virkaan valittava tulee kuulumaan johtoryhmään. Virkaan haki 13 hakijaa, joista yhtymähallitus päätti kutsua haastateltavaksi kuusi henkilöä. Kalajokiseutu KALAJOKI Aiemmat laskutuskäytännöt eivät siirry Pohteelle, joka aloittaa toimintansa kokonaan uutena organisaationa. RISTO PUOLIMATKA Kehitysjohtajan virkaa hakeneet . Vuoden 2023 alussa suurin osa yksityisen tutkimuksen ja hoidon kustannuksen korvauksista poistui. Yksityisen sairaanhoidon korvauksien muutos vaikuttaa myös asiakkaan oikeuteen saada korvausta matkastaan yksityiseen sairaanhoitoon. Hyvönen Matti, rakennusmestari . Vuonna 2021 yksityisistä tutkimusja hoitotoimenpiteistä sai korvauksia Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella 76 420 henkilöä. Katajamäki Päivi, KTM, DI . 17 • Perhe • 5.1.2023 Rakkaamme Pentti Kalevi SIIRONEN s. Osa yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksista poistui Näin muutos vaikuttaa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Kela-korvauksen voi edelleen saada niistä yksityisen sairaanhoidon tutkimusja hoitotoimenpiteistä, jotka koskevat mielenterveyden ja suun hoitoa. ????. Nosti siivilleen äitimme armaan, vei turvaan paikkaan varmaan isän viereen, tähtien taa, luokse Jumalan kaikkivaltiaan. Lämmin kiitos osanotosta. 23.6.1958 Kalajoki k. Niemi Esa, KM . Hanhela Teemu, kasvatustieteen tohtori . Korvauksia maksettiin yhteensä 4 088 737 euroa. klo 18 Ehtoolliskokous Puhujana Seppo Männistö Ke 11.1. Rekrytointi-ilmoituksen mukaan kehitysjohtajan tehtävä on kehittää ja johtaa koulutuskuntayhtymän TKI-hanketoimintaa
Lisää sähköpostiosoitteesi ja luo salasana, jonka muistat helposti myöhemminkin. 1 2 3 Lataa Kalajokiseudun uutissovellus puhelimeesi tai tablettiisi sovelluskaupastasi tai osoitteesta www.kalajokiseutu.fi/ lataasovellus ja tunnistaudu tilaajaksi puhelinnumerollasi.. 18 • Menot • 5.1.2023 Ota digisisällöt käyttöösi luomalla tunnukset osoitteessa www.kalajokiseutu.fi/luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (löydät sen etukortista tai laskustasi) tai mikäli olet antanut lehden tilausta tehdessäsi puhelinnumerosi, voit rekisteröityä myös antamallasi puhelinnumerolla. www.kalajokiseutu.fi Ajankohtaisia uutisia julkaistaan Kalajokiseudun verkkopalvelussa osoitteessa www.kalajokiseutu.fi pitkin viikkoa sitä mukaa, kun alueella tapahtuu. Missä oletkin, lehti on aina mukanasi. Näköislehti on luettavissa ilmestymistä edeltävänä yönä heti puolenyön jälkeen. TILAAJA! TILAUKSEESI KUULUVAT MYÖS KAIKKI KALAJOKISEUDUN DIGISISÄLLÖT. ????. Jatkossa voit kirjautua palveluun kaikilla päätelaitteilla osoitteessa: www.kalajokiseutu.fi/kirjaudu Luetko lehtesi tietokoneelta. Näin voimme tunnistaa tilauksesi
Matkan hinta tällä paketilla 920 e/ 2 hh. Tervetuloa ! Kalajoen Eläkeläiset Kerho 11.1. Lisät. Materiaalit os. Kalajoen reumayhdistys. * HUOM! Tulossa Miesten aluesarjan kotipeli HU/ PyNS la. Ohjaajina Assi ja Jutta torstaisin: klo 15.0016.30 Lihaskunto/ kehonhallinata kerho. näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) (Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: www.kpk.fi/tilaushinnat) Päätoimittaja Annika Tiitto p. Rivit Yhteisö Materiaalit sähköpostiin: jarjestot@kalajokiseutu.fi AA, VT Katri Mäkinen AA Jaana Piipari 040 503 9874 Sopimuksen mukaan Kuusamossa Maksuton alkuneuvottelu Olemme erikoistuneet rikosasioihin ja lapsen huoltoriitoihin www.katrimakinen.fi JALKATERAPEUTTI ANNA-MARI PAHKALA Normaali ja vaativa terveyttä edistävä jalkojenhoito Jalkaterapia ja alaraaja-analyysit Yksilölliset tukipohjalliset Alaraajojen hieronta Pienapuvälineet Kalajoentie 6, 85100 Kalajoki www.jalkaterapeuttipahkala.com Puh. 040 672 1260 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki Asiakaspalvelu to klo 9-12 keskus 020 750 4469 fax 020 750 4739 Jakeluhuomautukset Kalajoella p. 1270e. 040 5647646. 020 750 4469 Sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas Sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Tilaukset sähköpostilla tilaus@hillagroup.fi Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin kiinteästä verkosta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. EA-ryhmä kokoontuu parittomien viikkojen keskiviikkona. 8 .1. 28.1. Teuvo lämmittää. klo 14.00. Jätä ilmoitus helposti ja edullisimmin netissä: www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 10 €, kuva + 2-4 riviä 15 € • Voit jättää ilmoituksen myös postitse, sähköpostitse, soittaen tai tuoden, jolloin valmistuslisä 5 € (laskutuslisä 5,35 €) • Kestotilaajalle 2 rivi-ilmoitusta/vuosi ilmaiseksi. alv 10%. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Digipaketti 7€/kk (kestotilaus sis. Leijonaarvonta ja Puffetti palvelee. HUOM! SUOMEN MALLIN KERHOT JATKUVAT : Tiistaisin: klo 18.0019.00 Koriskerho Raumankarin koululla. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 20.1.2023 mennessä Hanna Nikupaavo 0440290563 tai hanna. Kalajokiseutu pidättää oikeuden muutoksiin. • ISÄNNÖINNIT • KIRJANPIDOT •ASUMISEEN LIITTYVÄT PALVELUT Ammattitaitoista palvelua pitkällä kokemuksella! Kalajoen Kiinteistönhoito Oy Kalajoentie 32, 85100 KALAJOKI puh. Ohj. Vapaaehtoistyö ja kuntokorttien palautus. nikupaavo@jytyhallinto.fi tai Paula Kumpula jyty.kalajoki@gmail.com Kalajoen Junkkarit hiihtojaosto. alv) Yhdistykset ja seurat vuosi-ilmoittelu yhteisöpalstalle 195€, kertailmoitus 20€ Hinnat sis. Kuntonyrkkeily pe klo 18.30-20, h. Lisämaksusta muuta ohjelmaa; yhteinen ruokailu, kanavaristeily ym. 050 5303 674 Palvelen ajanvarauksella Torstaisin! AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7, Ylivieska Puh. Diana Terekiene Tiistaisin: klo 16.3017.30 Jalkapallo/tekniikkakerho kouluikäisille. 040 865 1584. 050 301 6561. Puh. Julkaisemme kokousilmoitukset muistutuksena vain kun Kalajokiseudussa on erillinen ilmoitus kehysilmoituksesta. ?Lehti ilmestyy kerran viikossa torstaisin ?Jakelualue Kalajoki ?Levikki: 4013 (LT2018) ?www.kalajokiseutu.fi ?Aineistot ti kello 16 mennessä osoitteeseen aineisto@kalajokiseutu.fi ?Sanomalehtien Liiton jäsen ?Julkaisija Hilla Group Oyj ?Toimitusjohtaja Mikko Luoma . ILMOITUSHINNASTO Katso www.kpk.fi/mediaopas Kuolinilmoitukset 1,15 €/pmm+alv Kutsut, kiitokset, onnittelut: 1 palsta 20 €, 2 palstaa 30 € (sis. Keskustelupiiri kokoontuu parillisen viikon keskiviikkona klo 12-14 kirjastolla kokoustilassa. ????. Keittiövuorossa Laura ja Julia. Irtolehdellä 500e ilman pallorajaa + muut pelikirjapalkinnot. Hei yhdistystoimija! Yhteisöpalstat on tarkoitettu seurojen sisäiseen tiedottamiseen. Kalajoen Martat ry. Hiihtokoulu maanantaisin klo 18 hiihtomajalla. EA-ryhmä puh. 050 462 5620 19 • Palvelut • 5.1.2023 Rivit Rivit Rivit Rivit Rivi-ilmoitukset Rivi-ilmoitukset Jätä ilmoitus helposti: www.kpk.fi/rivit Jätä ilmoitus helposti netissä: www.kpk.fi/rivit Jätä ilmoitus netissä www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 15 €, kuva + 2-4 riviä 25 € Jätä ilmoitus netissä www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 15 €, kuva + 2-4 riviä 25 € • Kestotilaajalle 2 rivi-ilmoitusta/vuosi ilmaiseksi. 020 750 4469 (ma-pe klo 9.00-15.00) KOTIMAAN TILAUSHINNAT 1.7.2022 alkaen: Täyspaketti 10,90€/kk (kestotilaus sis. Matka sisältää lennot OuluHelsinki-Amsterdam ja takaisin. 050 5593 330 •Fysioterapia •Hieronta •Välilevyhoidot Sahantie 2, Kalajoki www.fysioterapiamanninen.fi Apulintie 14, KALAJOKI Puh. 08 461 417 www. Pitkäsenkylän Maaja kotitalousnaiset Päiväkahvit Ventelän talolla to 12.1 klo 12.00. aila.siirila@kkh.inet.fi LKV [A] P. 27.1 ja muut lajit la. Hinta 20e/ilmoitus tai 195e/ vuosi. Arteman jumppa jatkaa maanantaisin klo 16-17 minkä jälkeen kuntosalivuoro klo 17-18. 08 462 500, 050 5303 674 Parturi-Kampaamo Avoinna: ti-pe 9-17 p. 08 462 090, 040 5098 788 sp. lvisimonen.fi Himangan Urheilijat ry * Bingo urheiluhallilla su. Kalajoen Kristillisellä opistolla. Kimmo Mäkelä Eläkeliitto Kalajoki Kerho ke 11.01.23 klo 12.00 Seurakuntakodilla, kynttilän sytytys poisnukkuneille. klo 11.00 Tähtelässä. Illan voitot yht. 044 2517195. 08 463 830, 044 5463 830 toimisto@tilipalveluolkkola.fi www.tilipalveluolkkola.com Pohjankyläntie 1, Forum p. www.kalajoenjunkkarit.fi. 0442823397 Myydään kuivaa puolimetristä SEKAKLAPIA n. Marttaillat kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 18.00 Neliapilan kerhohuoneella, ellei toisin ilmoiteta. Ohj. Vuokrattavissa kahvinkeittimet (100kup) termoskannut 0407620160. Tervetuloa Urheiluhallille! * Valaistut hiihtoladut käytössä urheiluhallin maastossa ja Pernun hiihtomajalla myös ampumahiihtorata uusin valoin! * HU Ampumahiihdon yhteisharjoitus Pernun hiihtomajalla tiistaisin klo 18.00. 0800 30101 ma-pe klo 7.00-11.00 ja la 7.00-9:30 Tilausasiat ja ilmoituslaskutus (ma-pe 9-15) p. Kalajoen Kansalliset seniorit ry Kokoonnumme vuoden 2023 ensimmäiseen tilaisuuteen maanantaina 9.1. Ystäväpalvelu puh. Keittiövuorossa Laura ja Leila. Vuokrattavana juhliin astiastot, keittimet, lämpöastiat, liinat, kalusteet ja 2 telttaa. Kysy Seijalta 044 0363317 SPR Kalajoen osasto. 10 m³. Majoitus Hotel Resedence Le coin kaupungin keskustassa sisältäen buffet aamiaiset, opastettu kierros kaupungissa menomatkalla, vierailu ja opastettu retki Keukenhofin kukkapuistossa. Ohjaajana Hannu Tulasalo Torstaisin: klo 17.3019.00 Lentopallo/ Säpäkerho 1-3 luokkalaisille. Seiväs pe. * HUOM! Tulossa Hallikisat 715v. Joonas keskiviikkoisin: klo 17.0018.30 Urheilukerho Urheiluhallilla. 27e/4 kk. Väljät ja viihtyisät tilat. Jätä ilmoitus helposti ja edullisimmin netissä: www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 15 €, kuva + 2-4 riviä 25 € Tai tuo/soita meille, jolloin valmistuslisä 5 € (laskutuslisä 5,35 €) • Kestotilaajalle 2 rivi-ilmoitusta/vuosi ilmaiseksi. 040 776 8703 toimisto 040 776 8797 Mika www.asianajokeskitalo.fi K ESKITALO OY Asianajotoimisto MAAPERÄTUTKIMUKSET www.ks-geokonsult.fi 0400 266 604 Kenneth Nordström, maaperätutkimukset SUUNNITTELU MYYNTI ASENNUS Vierivainiontie 2 KALAJOKI p. (08) 460 605, 0400 583 589 JÄTETERMINAALI PALVELEE Kalajoella, Linkkitie 13 ti–to klo 9–16 ja maanantaina ja perjantaina klo 9–17 Pienkonehuolto Siipo Oy p. Ystäväpalvelun seuraava yhteistapaaminen tammikuussa jouluruokailun merkeissä, seuraa ilmoittelua. POHJOLAN SAMMUTIN Tmi Ismo Asumaa Mehtäkyläntie 13, KALAJOKI • Sammuttimien tarkastukset myös paikan päällä • Täytöt ja huollot Fysioterapia MANNINEN Oy p. Tervetuloa! Himangalla kuntosalivuoro Mainingin kuntoutuksen tiloissa tiistaisin klo 18-19. 0442823397 • Normaali ja vaativa terveyttä edistävä jalkojenhoito • Jalkaterapia ja alaraaja-analyysit • Yksilölliset tukipohjalliset • Alaraajojen hieronta • Pienapuvälineet JALKATERAPEUTTI ANNA-MARI PAHKALA Normaali ja vaativa terveyttä edistävä jalkojenhoito Jalkaterapia ja alaraaja-analyysit Yksilölliset tukipohjalliset Alaraajojen hieronta Pienapuvälineet Kalajoentie 6, 85100 Kalajoki www.jalkaterapeuttipahkala.com Puh. Jyty Kalajoki ry Kevätretki Hollantiin, Amsterdamiin tulppaanien aikaan; 31.3.3.4.2022. 21.1 klo 17.00 Urheiluhallilla. klo 17.00. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Peruspaketti 1€/kk (määräaikainen tilaus sis. alv 24%). Teltta, pöydät ja jakkarat 0407480527. 050 441 8581 Myyntipäällikkö Joonas Rousu p. sis alv. jarjestot@kalajokiseutu.fi viimeistään julkaisuviikon tiistaina. Botnia Print Oy Ab, Kokkola ?ISSN 2242-5675 ?ISSN-L 2242-5675 Toimittaja Sari Passoja-Verronen p. Tiedustelut p. Ohj. Jäsenedut uimahalleihin ja kuntosaleille jatkuvat
Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison jaon käydessä entisinä aikoina. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Maaliskuusta alkaen saat henkilökohtaista neuvontaa esimerkiksi laboratoriotutkimukseen valmistautumisesta ja näytteenotosta soittamalla arkisin numeroon 08 2377 8911. Puhakantie 16). Tutkimustulokset saat tutkimuslähetteen antaneelta lääkäriltä esimerkiksi omalta terveysasemaltasi. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Verkkosivuillamme palvelee myös LabraBotti. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempa-na alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempa-na alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. 20 • 5.1.2023 ILMOITUSPOHJIA VAHVISTAMASSA TERVEYTTÄ Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Toivotamme sinut tervetulleeksi NordLabin asiakkaaksi! ESKO AHO arvioi ulko ja turvallisuuspolitiikan tilaa ja esittelee uuden kirjansa SUOMEN VALINNAT AAVEKISSOJEN VARJOSSA. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan VAHVISTAMASSA TERVEYTTÄ NordLab tuottaa alueesi laboratoriopalvelut 1.1.2023 alkaen. Puhelinajanvaraus on avoinna arkisin kello 7–17 numerossa 020 619 8019. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison jaon käydessä entisinä aikoina. Tutkimustulokset saat tutkimuslähetteen antaneelta lääkäriltä esimerkiksi omalta terveysasemaltasi. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison jaon käydessä entisinä aikoina. Tammi-helmikuun näytteenottojen ajanvaraus Kalajoella, Himangalla ja Merijärvellä jatkuu entisellään. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Valitse varauspalvelun sivulta toimipisteeksi "Muhos: Muhoksen laboratorio". Laboratorio on avoinna maanantaista torstaihin kello 7–15 ja perjantaisin kello 7–14. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Maaliskuun alusta alkaen ajanvaraus NordLabin verkkosivuilta ja numerosta 020 619 8019 (arkisin 7 – 17). Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Varaa laboratorioaika NordLabin verkkosivulta: www.nordlab.fi kohdasta ”Varaa aika”. Toivotamme sinut tervetulleeksi NordLabin asiakkaaksi! ILMOITUSPOHJIA VAHVISTAMASSA TERVEYTTÄ Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison jaon käydessä entisinä aikoina. Henkilökohtaista neuvontaa esimerkiksi laboratoriotutkimukseen valmistautumisesta ja näytteenotosta saat soittamalla arkisin numeroon 030 660 6760. Palvelemme sinua tutuissa tiloissa. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempa-na alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan VAHVISTAMASSA TERVEYTTÄ NordLabin Muhoksen laboratorio palvelee sinua 1.12.2022 alkaen tutuissa tiloissa Muhoksen terveyskeskuksessa (os. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Saat tietoa laboratoriopalveluista vuorokauden ympäri osoitteesta www.nordlab.fi. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ILMOITUSPOHJIA VAHVISTAMASSA TERVEYTTÄ Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Kahvitarjoilu! TERVETULOA ke 11.1. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Julkaisemme vuoden 2022 vauvat 26.1.2023 Kalajokiseudussa. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Verkkosivuillamme palvelee myös LabraBotti. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan VAHVISTAMASSA TERVEYTTÄ ILMOITUSPOHJIA VAHVISTAMASSA TERVEYTTÄ Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. klo17.00 Tapion Tuvalle kuuntelemaan ja keskustelemaan. Laboratorioiden osoitteet ja aukioloajat ovat osoitteessa www.nordlab.fi. Saat tietoa laboratoriopalveluista vuorokauden ympäri osoitteesta www.nordlab.fi. Lähetä kuva ja tiedot: Sähköpostilla: aineisto@kalajokiseutu.fi Postilla: Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki Liitä mukaan • Vauvan koko nimi • Syntymäaika ja asuinpaikka • Vanhemmat • Laskutusosoite Julkaisun hinta on 25 € (sis.alv.) ja laskutuslisä 5,39 € VAUVAVUOSI 2022 Arvomme palkinnon KALAJ O KI SE UT U www.kalajokiseutu.fi/mainokset. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempa-na alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. ????. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Halutessasi voit asioida myös muissa NordLabin toimipisteissä. Varmista että julkaisulle on vanhempien lupa! Lähetä vauvasi, kummivauvasi tai sukulaisvauvan kuva ma 23.1.2023 mennessä