Koska lapsia on
Lada vei
harrastajat
halki mantereen
Auto on tehty ajamista varten.
Mika Flyktman on ottanut ystäviensä kanssa tämän tosissaan.
Kahdella kahvipaketilla lunastettu keltainen Lada on kuljettanut maantieseikkailijoita Venäjälle, ympäri Eurooppaa ja halki
Yhdysvaltojen.
Ensi kesänä suuntana on Vladivostok.
Sivu 9
Flyktmanin autovanhus on niellyt
kilometrejä jo yli 200 000, eikä loppua näy.
paljon pois, on loogista ja järkevää yhdistää toimintoja, päiväkodinjohtaja Soile Kaari sanoo.
Esimerkiksi Omenatarhan ja
Vesaniemen päiväkodit ovat tällä
viikolla kiinni, ja Pikkola ja Riku
puolestaan auki. 03 377 6900
www.kangasalansanomat.fi
Kangasalan Sanomat
TIISTAI 1.3.2016
NUMERO 16
98. VUOSIKERTA
Osa päiväkodeista on kiinni,
influenssa työllistää terveyskeskusta
SARI EEROLAINEN
Hiihtoloma on kunnassa suosittu
lomaviikko, mutta se ei tuo tullessaan katkoja toimintaan. Hän vain
käyttäytyi sivistymättömästi. Toisaalta influenssakausi jyllää edelleen, mikä lisää
akuuttikäyntien tarvetta, johtava
ylilääkäri Sari Mäkinen kertoo.
Terveyskeskuksessa toivotaankin, että kuntalaiset hoitaisivat
kiireettömiä asioitaan vasta hiihtoloman jälkeen.
Viikko vähentää lasten päivähoidon tarvetta, joten osa päiväkodeista on kiinni tai toimii supistetusti. Näin ollen
esimerkiksi kunnanvirasto ykkösen, teknisen keskuksen ja sosiaalikeskuksen palvelut ovat avoinna
normaalisti.
Haluttu lomaviikko tarkoittaa
kuitenkin terveydenhuollossa sitä, että jokaiselta OmaAsemalta
puuttuu yksi, kaksi työntekijää,
eikä kaikille riitä sijaisia.
. Monella hoitolapsella on kouluikäisiä sisaruksia, joten koko
perhe lomailee. Tällä viikolla on väkeä lomalla hieman enemmän kuin muulloin, mutta piikki ei ole mahdottoman suuri. Kuluvalle viikolle pyritään
myös antamaan mahdollisuuksien
mukaan pekkaspäiviä, hän jatkaa.
Sijaisia ei Sahalahdella vielä tässä vaiheessa vuotta tarvita, vaan
he aloittavat työt touko-kesäkuussa.
Pikkolan päiväkodissa ryhmiä on yhdistetty ja joukossa on myös suljettuna olevan Omenatarhan lapsia. Vaihda parempaan
PANKKISUHTEESEEN
Varaa aika suoraan Kangasalan konttoriin
osoitteesta aitosp.fi/varaa-aika
6
430037 672583
Irtonumero 2 e
KANGASALA . Talvilomakausi on
kuitenkin laaja; tammikuusta
huhtikuun loppuun saakka, tuotanto- ja logistiikkajohtaja Ritva
Tuohimaa kertoo.
. Kokonaisuutta arvioiden tekoa on pidettävä vähäisenä, Järvenpää toteaa.. Tapaus sattui lähellä kirkon pääovea.
Rikoskomisario Vesa Järvenpää Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että esitutkinnan ai-
kana hautausmaan tapahtumia
arvioitiin videolla esiintyneen
miehen puheen suomeksi kääntäneen henkilön antamien lausuntojen valossa.
Henkilön mukaan videolla oli
yritetty tehdä komediaa, joka
loukkasi sekä kristillisiä että islamilaisia arvoja.
. Liuksialassa on
normaalin neljän ryhmän sijasta
lapsia vain yhden ryhmän verran.
Myös henkilökunnan lomia
keskitetään hiljaisiin aikoihin kuten tähän viikkoon.
Saarioisilla kuluvan viikon lomajärjestelyt organisoidaan niin,
että toiminta pyörii normaalisti.
. Onnikkatie 1 . Palveluiden kysyntäkin vähenee, koska monet perheet ovat
reissussa. 03 4584 0180
Pekka Solin yllätti varpuspöllön ruokailemasta.
Kangasalan Sanomien
asiakaspalvelu p. Esikoululaiset Mikael Pajukoski, Veeti Leppänen ja Rihard Rosen ovat vanhoja tuttuja.
VILLE KOIVISTO
Hautausmaavideo
ei johda syytteisiin
Poliisi on lopettanut esitutkinnan
joulukuussa kohua aiheuttaneen
hautausmaavideon osalta.
Asian esitutkinta on päätetty
syyttäjän tekemällä päätöksellä,
eikä asianosaisia vastaan nosteta
syytteitä.
Kangasalan vanhalla hautausmaalla kuvatulla videolla esiintyi turvapaikanhakija, joka kulki
haudalta toiselle ja puhui kovaäänisesti. Näin on myös Pikkolan ja
keskustan alueella.
. Hän on korostanut, että videolla esiintynyt mies ei pilkannut
suomalaisia vainajia. puh
Testaa etukäteen: www.sovinkoluovuttajaksi.fi
RIKE
KIITTÄÄ
kaikista muistamisista!
Nyt etsitään Kangasalan kasvoja.
16?26-vuotias mies tai nainen, oletko Sinä
Kangasala
face2016?
Oletko energinen ja helposti innostuva heittäytyjä?
Nautitko esiintymisestä. kello 10?16
Ahjärven talolla (Vesijärventie 13).
Kangasalan Maaseutuseuran tapahtumia:
#kangasalaface
#kangasala
kangasalansanomat.fi/Kangasalaface
KEVÄT VIHERPEUKALON IKKUNALLA
- neuvoja huonekasvien ja muiden kukkien
hoitoon ja kasvatukseen
Honkasen Puutarhalla (Tiihalantie 21)
la 12.3.2016 klo 12 alkaen.
Kahvitarjoilu ohjelman jälkeen.
Tilaisuus on kaikille avoin. Ne ovat ehdottomat.
5) Vaelluskengät vai kumisaappaat?
. klo 14?18
Suoraman seurakuntakeskus,
Suoramantie 9
Tervetuloa!
Kangasalaface
Kangasalaface
OJENNA KÄTESI. Voittaja ja yleisön suosikki
kruunataan Kangasala-talossa muotinäytösten päätteeksi.
Mallimammana huippumalli
Tiia Ennala
70 v.
Palkinnot ovat hui-ke-at! Kangasalaface2016-voittaja
saa mallimamma, huippumalli Tiia Ennalan henkilökohtaista
kävely- ja kuvausopastusta, EllaPrunin tarjoaman
täydellisen stailauksen ja asukokonaisuuden (arvo 200 ?),
upean meikin ja kampauksen Studio Reetta Murasella
tehtäviin mallikansiokuvauksiin (arvo 250 ?), Järvikulman
Autokoulun lahjakortin (arvo 200 ?), 12 kk:n
Kangasalan Sanomien KS-Digi-tilauksen (arvo 60 ?).
Myös yleisön suosikki palkitaan!
Klikkaa kangasalansanomat.fi/kangasalaface
ja täytä hakemuksesi 20.3. Se on myös runoja, lauluja,
taidetta, unelmia, uuniruokien,
potatkakkaroiden ja riisryynpiirakoiden tuoksua sekä toisen ihmisen huomioon ottamista. Tervetuloa!
Hallitus. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Osallistu ensimmäistä kertaa
järjestettävään Kangasalaface2016 -mallikilpailuun!
STUDIO
R
EETTA M
URANEN
Hakuaika on 1.?20.3. Luen päivittäiset lehdet ja sitten
viikkolehtiä.
2) Elokuvat vai teatteri?
. Tervetuloa!
MAASEUTUSEURAN KEVÄTKOKOUS
Kangasalan Sanomat
samassa paikassa la 12.3. 03 377 0142. Laitan kiertoon vaatteita ja kenkiä.
10) Mitä mieltä olet sähköautoista?
. klo 13.30
Sääntömääräiset asiat. En ole nyt käynyt
hiihtämässäkään.
8) Lättyjen päälle hilloa vai sokeria?
. Kaikki suomalaiset elokuvat on tullut katsottua, mutta ulkomaisiakin katsomme.
3) Seuraatko jotain urheilulajia?
. 2016 alk. Onko sinulla yhteys Kangasalaan
(esim. n. Se on
innostusta itkuun asti.
Perinteistä ammennetaan myös
ahjärveläisten talvipäivässä, jota
vietetään Vesijärven rannassa ensi lauantaina.
Talvipäivän toivotaan saavan
ihmiset liikkeelle nauttimaan
toivottavasti kauniista talvisäästä, toistensa läsnäolosta ja yhteisöllisyyden tunteesta.
Jos sää sallii, pääsee rantajäällä musiikin kera nauttimaan napakelkkailusta ja luistelusta luonnonjäällä rusettiluistelun tapaan.
Päivän kulinaarisesta karjalaisesta tarjonnasta vastaavat ahjärveläiset naiset tasapainoitettuna
naisten koulimalla mieskaksikolla. vanhempien suostumus.
1) Luetko lehtiä?
. En ole käynyt kummassakaan.
12) Kahvi, tee vai kaakao?
. Haluatko kokeilla mallina olemista
tai työskennellä mallina. 2
KANGASALAN SANOMAT
Kangasalan Hautaustoimisto Ky
Tero Kujanpää
P. En ole oikein urheiluihmisiä,
mutta joskus tulee talviurheilua
seurattua.
4) Käytätkö villasukkia?
. Ilman muuta. Ei se meille ole sen kummempi
kuin muukaan. Kotipalvelu ja
Perushoito
blogit
Myös koti- ja laitoskäynnit. En tiedä, kun meillä ei ole autoja.
11) Oletko käynyt uimassa tai
jumpalla?
. Auto meillä ei ole.
7) Mitä teet talvilomalla?
. Oletko 16?26-vuotias. Maksuton luovuttajainfo
0800 0 5801. 044 333 7209
Lähetystupa
Kangasala srk, SLS
Helin Poli
Terveydenhuollon ammattilainen
. Molempia. Elokuvat. Lahjakortit!
TIISTAI 1.3.2016
Väestötietoja
Kangasalan seurakunta
Kastettu: Elmeri Oskar Aronen,
Aino Pihla Marjaana Hippeläinen,
Tytti Milja Anneli Huikkola, Eikka Viljami Kautonen, Oiva Tapio
Kiviniemi.
Kuulutettu: Henrik Olavi Horstia ja Johanna Sofia Lintinen, Toni
Tapio Kallio ja Anne-Mari Niemi,
Mikko Herman Kylänlahti ja Maria Katariina Nisu.
Kuollut: Juho Vihtori Mäkelä 94v., Kaija Sinikka Nykänen 90-v.,
Sanelma Kari 78-v. Päivystys 0400 417 281
Palvelemme arkisin 9?17, la 9?15
Kangasalantie 1133, 36200 Kangasala
www.kangasalanhautaustoimisto.fi
KIRPPUTORI
HAUTAKIVIKAIVERRUS JA HUOLTO
PEKKA VIRSIHEIMO, KANGASALA
TIEDUSTELUT 0400 635 749
LÄHETYSTUPA
LUOTETTAVA PAIKALLINEN AMMATTILAINEN
Ruutanantie 8, Kangasala
ma ja la 10?14, ke 10?17
Puh. (Kuhmalahti),
Lilja Järvinen 69-v., Harri Jaakko
Kivioja 58-v.
Kiinnostavia näkökulmia
kangasalansanomat.fi/blogit
Varaukset 0400 426 416
www.helinpoli.fi
MUISTAN YSTÄVÄÄ
Linja-autoa pysäkillä odottanut Sisko Säilä vastasi tusinaan kysymyksiä.
Tusina kysymyksiä
VERENLUOVUTUS
KANGASALLA
pe 4.3. . www.veripalvelu.fi . Kai ne on sitten kumisaappaat, kun joutuu pihatöitä tekemään.
6) Käytätkö joukkoliikennettä?
. Käytän. Tarjolla on suolaista ja makeaa.
Karjalaisin käsin tehtyjä herkkuja voi ostaa myös kotiin viemisiksi.
Kivennavan Ahjärveläisten talvipäivä lauantaina 5.3. Castingit järjestetään maaliskuun lopussa
Kangasalla ja finalistit pääsevät promokuvauksiin Studio
Reetta Muraselle, hyväntuulisen promovideon tekoon
ja malliksi Kangasala Home&Fashion-tapahtuman suuriin
muotinäytöksiin lauantaina 21.5. Jalka- ja käsihoidot
. krs, ma, ti, to 11?18, ke, pe 10?16 . Täytyy olla vaihtelua.
Joskus laitan hilloa, mutta useinmiten sokeria.
9) Kierrätätkö ja jos niin mitä
kierrätät?
. Kahvi, jonka sekaan laitetaan
maitoa.
Talvipäivä ahjärveläisittäin
Sadat Ahjärven karjalaiset evakuoi
tiin kannaksen taistelualueilta
Kangasalle 72 vuotta sitten, kesällä 1944.
Karjalaisuus on elämää, tietoisuutta suvun juurista sekä elämäntapojen, kodin ja suvun perintöä. En paljon vaeltele. Tuomaristo suorittaa esikarsinnan
sähköisesti. koti- tai syntymäkunta, työ, opiskelu, vapaa-ajan
asunto). mennessä.
Huom! Alle 18-v. Tampereen veripalvelutoimisto, Rautatienkatu 21 B,
7
045 129 8489 . klo 19, alk. Nähdään!
Seuraa tapahtumaa Facebookissa.
kauppaympyra.fi
ke 16.3. Kauppaympyrästä
löydät myös tietoa yritysten kivijalkakauppojen
tarjonnasta. Verkkokauppaostoksesi
maksat turvallisesti ja valitset itsellesi parhaiten
sopivan toimitustavan. Mukana on isoja ja pieniä yrityksiä.
Mekin olemme mukana
palvelemassa Sinua!
RE ontt
KAaTtsToOlaaturem
K
Mitä eroa on
050 4010004
katolla ja juustolla?
Uutena
Kauppaympyräyrittäjänä tarjoan
KAUPPAYMPYRÄ
-20%
Toiseen sopii reiät ja home.
Sulava lumi valuu aina jonnekin.
Ei kai talosi yläpohjaan?
?
?
?
?
lemmikki-,
lapsi- ja perhekuvauksista:
kauppaympyra.fi
Uusi katto 2 päivässä!
Kattopellit omalta tehtaalta
Tehokas ja laadukas asennuskonsepti
Kysy myös rahoituksesta
maaliskuussa
Valokuvaaja
MARK OLSON
(THE JAYHAWKS, USA)
to 3.3. 050 401 0004
Tule katsomaan alueesi työnäytöksiä,
SOITA
03 3398 6722
Maaliskuun ajan kaikenlaisten
Pirk a n m a a n y ksik kö
Paikalliset
pojat!
www.laaturemontti.fi
Hääonnea
ja vauvailoa
Kangasalan Sanomat julkaisee
kangasalalaisten tai kangasalalaislähtöisten parien vihkikuvia
ja vauvauutisia veloituksetta
TALVITAKKIEN
PESUT -25%
Ajankohtaiset tarjoukset ja
lisätiedot: kauppaympyra.fi
Pynnönkannontie 6, Lentolan teollisuusalue, Kangasala
P. Huom! kuukauden 1. 5?
Valikoima Pariisia käsitteleviä
lyhytelokuvia.
Tiina Raatikainen
P. Kahvitarjoilu . Tervetuloa
KORPOLA
80v KELLOSEPÄNLIIKE
LIIKKEESSÄMME KELLOSEPPÄ
www.ekangasala.fi/korpola | Liisantie 2, Kla, p. 9?17, la 9?13. mattopalvelut.com . klo 18, alk. Tommy Hilfiger,
Candino, Citizen
NOORA KIILI
CHANSON D?AMOUR
Kultasepänliike
Myllystenpohjantie 2 (R-kioskin vieressä), kauppaympyra.fi
ma-pe 10-17, la 10-13, puhelin 03 377 3333
W
o
W
nainen
LIPUT ON LOPPUUNMYYTY!
Kiitos, kun ostit omasi. torstai klo 9?19
ita
s ja vo
tarjou
Pyydä
ENTTI!
N
I
A
ILM MON i.fi
yhdessä osoitteessa
kauppaympyra.fi
Tutustu, ylläty, tee näyteikkunaostoksia tai osta heti. ESITTELYPÄIVÄ
TO 3.3.2016
Kauppaympyrässä on
JOKAISELLE
JOTAKIN
Huom! Pidennetty aukiolo klo 19 asti!
www.kalevalakoru.fi
3
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.3.2016
Paikalla klo 13?19
a
Muispt äivä
n
Kalevala Korun edustaja.
e
naist8.3.
Uutuudet esillä!
Ota mukaan vanhoja Kalevala korujasi,
jos haluat niistä lisätietoa.
Arpajaiset . 20/18?
Lentosimulaattori musiikilliseen
muistiimme.
Katso lisää tapahtumia:
www.kangasala-talo.fi
Lippujen hinnat Kangasala-talolta.
Lippu.fi lisää omat palvelu- ja
toimitusmaksunsa.
KANGASALA-TALO
Kuohunharjuntie 6, Kangasala
040 773 0148, info @ kangasala-talo.fi. 20/18?
Ranskalaisen laulelman ikivihreistä
kudottu tarina rakkaudesta,
ilosta ja intohimosta.
SENIORIPÄIVÄ
-40%
mm. kauppaympyra.fi
kangasalansanomat.fi/toimitus
Erä
MERKKIKELLOJA
su 13.3. 03 377 1172
Avoinna ark. 7?, muut 8?
Opastus taidemaalari
Raili Tangin näyttelyyn
?Ilolla ja intohimolla?
Kimmo Pyykkö -taidemuseossa ja
Tampereen elokuvajuhlien 2016
palkittujen elokuvien näytös.
KEVÄTUHRI ?
JUKKA NYKÄNEN, PIANO
ke 30.3. klo 19, alk. opastus klo 13,
elokuvat klo 14, yhteislippu
seniorit alk. 18?,
opiskelijat 5?
Good-bye Lizelle -albumin
Euroopan kiertue.
Tampereen elokuvajuhlien
oheisnäytös:
PARIS, OUI
to 10.3. klo 18, alk
Näistä vatsataudeista on
vaikea sanoa ilman laboratoriotutkimuksia mitkä ovat
ruokamyrkytyksiä, ja mitkä
virusperäisiä tartuntoja. 5
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.3.2016
KS perjantaina 1.3.1991
Kangasalla Suomen
kalleimmat rantatontit
Satu Välimaa lähettää terveisensä kuvan kera: ? Pohtiolammen kosteikoilla viihtyvät piisamit, koskikarat ja
lukuisat muut eläimet. Eri vuosina tehtyjen kauppojen hinnat on
muutettu vastaamaan vuoden 1990 markan arvoa.
Tutkimuksen mukaan rantatonttien hinta on noussut selvästi nopeammin kuin elinkustannusindeksi, jonka nousu
oli 1982?90 keskimäärin 7,1 prosenttia vuodessa. Esimerkiksi Peltonen rahoitti
suksibisneksensä herneentaimilla. Penikkatautia on havaittu jokunen tapaus itärajan
suunnalla, mutta muualla sitä ei ole tullut esiin. Pelkkiä keskihintoja tarkastellen Kangasalan rantatontit ovat selvästi lähiympäristöään hintavampia. Muuten tämä ei ole tahtia haitannut. Silloin
tällöin on täytynyt ihan oksentaa. Parta siinä tahtoo sotkeentua, ja isäntäväki on huolissaan mattojensa takia. Et varmasti pety!
Päivän kuva
Suomen historiaa
Kirjailija Markku Turusen mukaan hyvä suksi on ominaisuuksiltaan ristiriitainen: se on kestävä mutta kevyt ja siinä on
paitsi luistoa myös pitoa.
Puisissa versioissa kaarevuuden pitää tulla suoraan puusta, ei taivuttamalla.
Koirien
tautitilanne
rauhallinen
Pakko muuttui huviksi
. Sodan jälkeen alkanut suksien
rakentelu muuttui huikeaksi menestystarinaksi hienon designin
ansiosta.
Suksisepät olivatkin hyvin arvostettuja.
. Eniten
tonttikauppoja on tehty viime vuosina Mikkelin läänissä.
Maanmittaushallituksen selvityksessä tutkittiin omarantaisten lomarakennuspaikkojen hintaa ja hintakehitystä
vuosina 1982?1990. Raivotautia ei
myöskään ole havaittu vähään aikaan, mutta itärajan takana
sitä on koko ajan, ja koska tahansa voi sieltä tännekin levitä.
. Kunnista Kangasalan jälkeen kakkosena seurasi Hauho, jossa keskimääräinen neliöhinta oli 73,70 mk.
Uudenmaan läänissä kalleinta oli Tammisaaressa (72,60
mk/m²) ja Kymen läänissä Pyhtäällä (68 mk/m²). Hämeen
läänissä tonttien hinnat ovat nousseet lähes kaksinkertaista
vauhtia elinkustannusindeksiin verrattuna.
Selvityksen kattamalla jaksolla Kangasalla tehtiin
kaikkiaan85 rantatonttikauppaa. Ylönen taas oli
suksiseppänä erinomainen, vaikka koulussa veisto ei sujunut, kun
olisi pitänyt tehdä suoraa.
Hiihtäminen oli aluksi pakollinen paha. Kangasalan kalleimmat tontit sijaitsevat Pelisalmen ympäristössä.
Maanmittaushallituksen tekemän selvityksen mukaan
rantatontin hintaan vaikuttavat koon lisäksi sen etäisyys
Helsingistä ja muista kysyntäkeskuksista, tontin sijainti meren, järven tai joen rannalla tai saaressa.
Hintaan vaikuttavat myös vesistön ja veden laatu sekä vesistön koko, ilmansuunta jonne tontti avautuu sekä tontilta
vesistöön avautuvan vapaan näkymän pituus.
. Aineistossa oli mukana noin 25 000 rantatonttikauppaa. Kannattaa tehdä retki sinne ja ihastua luonnon moninaisuuteen. Parvo on
taas keväällä ajankohtaisempi, näin talvella pakkanen jäädyttää ulosteet eikä tauti pääse leviämään. Ruokahaluani ei pieni vatsatauti lannista. Tampereella keskihinnaksi tuli 37,80 mk/
m², Lempäälässä 40,10 mk/m², Pälkäneellä 48,20 mk/m², Sahalahdella 35,50 mk/m² ja Orivedellä 34,80 mk/m².
Rantatonttien hinnat saattavat vaihdella kunnan sisällä
huomattavasti. Tämä
käy ilmi maanmittaushallituksen tekemästä selvityksestä,
jonka mukaan Kangasalla keskimääräinen rantatontin neliöhinta on 76,70 markkaa neliöltä.
Tutkimuksen mukaan rannalla sijaitsevat kesämökkitontit maksoivat 1982?1990 eniten Hämeen, Uudenmaan ja Kymen lääneissä. Viime penikkatautiepidemian jälkeen rokotukset on selvästi hoidettu entistä huolellisemmin. Syön edelleen mitä vain ja kuinka paljon
tahansa, kertoo kokemuksistaan Emppu-koira.. Sen ansiosta esimerkiksi Kivennavan
taistelussa vuonna 1555 Karjalasta kootut miehet hiihtivät venäläiset mottiin kahdelta puolelta tietä
ja voittivat heidät siten ylivoimaisesti.
Sotajoukot myös kehittivät ensimmäiset hiihtokilpailut, joissa
oli kunnolliset sarjat ja palkinnot
osallistujille. Rokotusväliä on lyhennetty ja koirilla on parempi rokotussuoja kuin aikaisemmin, sanoo Veräväinen.
? Minua on viime päivinä aika lailla yököttänyt. Monet olivat myös kilpahiihtäjiä, kuten Ritola. Toki hiihtokilpailuja kävivät
jo muinaiset viikingit, mutta vähemmän organisoidusti, Turunen
sanoo.
Toisekseen hiihtämistä edisti
kansallisromantiikka, kun monet
kultakauden eli vuosien 1880?1910
teoksista kuvasivat tätä kansallista harrastusta ja jopa suksen valmistusta.
Kansalliskirjailijamme Elias
Lönnrot olikin ensimmäisiä, jotka hiihtivät vapaa-ajallaan. Myös
taidemaalari Akseli Gallen-Kallela tunnettiin ahkerana suksijana.
Kolmas syy oli oppivelvollisuuslaki, joka pakotti kaikki suomalaiset kouluun vuodesta 1921.
Pitkä koulumatka oli helpoin taittaa hiihtäen.
Koulu edisti hiihtoa muutoinkin:
. Mitään tähän viittaavaa ei ole koskaan Briardi Emppu on kärsinyt
tullut esiin, kertoo eläinlää- vatsataudista.
käri Veräväinen.
Tarttuvien tautien osalta tilanne on tällä hetkellä rauhallinen. Kirjailija Markku Turunen huomauttaa, että reet ja hevoset helpottivat liikkumista vasta
1800-luvulla, jolloin myös väestön
määrä lisääntyi.
Turusen mukaan 1870-luvulla
köyhistä torpista saatettiin todeta, että ?sellaisissa paikoissa suksivat flikatkin?.
Kirjailija nostaa kuitenkin esiin
kolme asiaa, jotka hiljalleen tekivät hiihtämisestä pakon sijaan huvia.
Ensinnä sotajoukot alkoivat kehittää hiihtojoukkojaan. Oksennus- ja ripulitautia
on tavattu hiukan normaalia
enemmän, mitään varsinaista epidemiaa ei kuitenkaan
ole. Hiihtolomasta saadaan kiittää
osittain Tahko Pihkalaa, joka ajoi
asiaa voimakkaasti.
. Samalla saatiin hyväkuntoisia sotilaita.
Suomen kalleimmat rantatontit löytyvät Kangasalta. En
usko että koiran vatsatauti
voisi tarttua ihmiseen, vaikka ihmistenkin vatsatautia
on ollut liikkeellä
Rakentelen legoilla. Pieni osa alueista ulottuu Valkeakosken puolelle.
Roineen osakaskunnan käytännön toiminnan järjestämisestä vastaa 20 jäsenestä muodostuva hoitokunta.
Suomessa toimii yli 20 000 osakaskuntaa.
Niiden tehtävänä on hallinnoida yksityisten
kiinteistöjen omistamia yhteisiä vesialueita
ja hoitaa sitä koskevia asioita.
Sääennuste
Tiistaina
Keskiviikkona
+0
Torstaina
-5
-2
5
-0
-3
-6
4
(-9)
+0
-4
3
(-9)
-5
-1
Perjantaina
(-7)
-3
-6
-1
5
(-4)
+0
-3
+0. Näin päätti Kalatalouden Keskusliitto, joka laittoi
yhteisten vesialueiden hoidosta
vastaavat osakaskunnat paremmuusjärjestykseen.
Roineen osakaskunnan hoitokunnan puheenjohtaja Hannu
Wirola on tyytyväinen sijoitukseen. Entiset pienet
kalastuskunnat olivat toimineet
tiiviissä yhteistyössä jo aiemminkin. Tosin kulta tai pronssi olisi hopeatilan sijaan lämmittänyt
ehkä vielä enemmän.
. Sijoitus kymmenen ehdokkaan joukossa on ansaittu.
. Kävin Helsingissä pokkaamassa palkinnon. Yksi merkittävimmistä
merkkipaaluista Roineen lähihistoriassa on pienten osakaskuntien
yhdistyminen yhdeksi isoksi, joka
kattaa lähes koko järven yhteiset
vesialueet.
Lainvoimaiseksi yhdistyminen
tuli vuonna 2009. Hiidän ja olen kavereiden kanssa varmaankin eniten. Aion myös luistella. Voidaan suunnata
vaikkapa ulkopuolisille myytävät
luvat tietylle alueelle.
Nettilupien ottaminen käyttöön on Wirolan mukaan yksi
merkittävimmistä muutoksista
sekin.
Tosin samalla se on tarkoittanut
ihmiskontaktien vähenemistä.
Aikaisemmin lupaa hankkimassa ollut jäi juttusille, ja käytännön asioista saattoi keskustella
kasvokkain.
Osakaskunta on saanut alueellaan paljon aikaan. 6
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.3.2016
Gallup
Mitä teet
hiihtolomalla?
. Kuha pärjää jo täysin ilman istutuksia, ja planktonsiikaa nousee
hyvin.
. Saan
pelata kaksi tai kolme tuntia päivässä, Tomi Vartiainen pohtii.
Roine on Suomen toiseksi paras
osakaskunta. Mummon,
papan ja serkkujen kanssa menemme elokuviin katsomaan Risto Räppääjää, vastaa Veera Vartiainen.
. Yhdistyminen oli luonteva
jatke tälle yhteistyölle.
. Muikku
oli noin 25 vuotta tyystin kadoksissa, kertoo osakaskunnan hallituksessa toimiva Kauko Heikkinen.
Heikkisen mukaan muikkua on
saatu kohtalaisesti jo kaksi vuot-
ta. Yritin siellä vääntää sijoitusta kolmanneksi, sillä kulta ja pronssi voitetaan,
mutta hopea hävitään. Sen jälkeen kun meistä tuli
yksi iso osakaskunta, en ole kuullut yhtään ainoaa kielteistä sanaa
tästä yhdistymisestä.
Käytännössä tämä tarkoitti, että kuutisen vuotta sitten kalastuslupien hankkiminen Roineella
helpottui merkittävästi, kun yhden osakaskunnan toiminta kattoi laajan yhtenäisen vesialueen.
Rajoja ei juuri tarvinnut tähystellä enää.
Vesialueen käytön ja hoidon
suunnitteleminen helpottui sekin.
Kun alueet aikaisemmin olivat
pieniä, esimerkiksi rauhoittaminen oli vaikeaa, sillä käytännössä se tarkoitti alueella kalastaville
apajien katoamista.
. Totta kai me oikeasti olemme
imarreltuja tästä.
Wirola kertoo, että osakaskunta
on yrittänyt aina olla kehityksen
kärjessä. Vasta vuosien päästä tiedetään, voiko muikkukatoa ylipäätään torjua istuttamalla.
Fakta
Tämä on Roine
Roineen osakaskunnan vesialueiden koko on noin 34,5 neliökilometriä.
Vesialueita omistavia osakastiloja on yli
880 ja välillisiä omistajaosakkaita useita
tuhansia.
Vesialueet sijaitsevat pääosin Kangasalan kunnan alueella Roineella ja Längelmävedellä. Siirtoistutusta on tehty neljänä vuotena.
Vasta hyvin pieni osa istukkaista on pyyntikokoista, ja viime elokuun saaliista noin 5 prosenttia
oli istutusperäistä. Muikun palaaminen Roineen
vesiin on merkittävä asia. Teen Star
Wars -juttuja ja avaruusaluksia.
Kuolematähti on kaikkein paras.
Aion rakentaa sellaisen, Rihard
Rosen kertoo.
Hannu Wirola ja Kauko Heikkinen ovat olleet vuosikymmeniä mukana osakaskuntatoiminnassa. Miesten mukaan paljon on saatu aikaan, mutta nuorta
polvea kaivataan mukaan entistä enemmän.
Roineella juhlittiin toista sijaa
Ville Koivisto
. Yleensä me
olemme ulkona ja pelaamme. Nyt suunnittelussa on enemmän pelivaraa. Olin jo Ikaalisten kylpylässä.
Aionhiihtää ja olen jo hiihtänytkin. Samoin kaivannon kanava-alueen vapauttaminen kalastuskäyttöön.
Viime vuosina aikaisemmin
kadoksissa ollut kalakantakin on
osoittanut elpymisen merkkejä
ahkeran siirtoistutuksen ansiosta. Rapukannan
tervehdyttäminen on yksi saavutuksista. Tähän ei
kuitenkaan suostuttu, Wirola
veistelee.
Sitten puheenjohtaja vakavoituu
Olen onnellinen, että olen
saanut tämän avattua.
Paleniuksen kotiputiikki on
Ruutanassa. Jään paksuus vaihtelee paikasta riippuen. 7
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.3.2016
Järvien jääkansi ohenee
Annika Eräpuro
Kirjoittaja on
Kangasalla
asuva kirjailija.
Leudon sään takia jäiden paksuus jää alle pitkänajan keskiarvojen
Juha Kairesalo
Viime viikkojen leudon sään takia
järvien jäät ovat ohentuneet maan
etelä- ja keskiosassa. Kun unia pohtii ja kirjoittaa muistiin, unimaailma alkaa
myös aktivoitua. Jäälle on päässyt yhä myöhemmin ja myöhemmin, Piironen sanoo.
Viime lauantaina Vehoniemen
kylän maisemissa Roineella kalaveikkojen sisäisessä kisassa jäätä
oli reippaasti eli 35?40 senttiä.
Leudot talvet ovat kuitenkin
aiheuttaneet pilkkikisojen siirtämistä ja perumista. tarjontaa. Etenkin veden
virtaukset ovat voineet heikentää
jäätä, toteaa johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid Pirkanmaan
ely-keskuksesta.
Verkkojaan Längelmäveden
Ponsanselällä pitävän kalamiehen
Hannu Orellin mukaan jäällä on
paksuutta kolmisen kymmentä
senttiä tällä hetkellä.
Entisaikojen normaalitalvina
jääkantta on ollut parhaimmillaan jopa puoli metriä.
Sinällään tammikuun pakkasjakso teki tuolloin lumettomasta
jäästä luistelijoille mieluisan sileää.
Kangasalan kalaveikkoihin
kuuluva Pertti Piironen kertoo,
että yhä leudommat talvet ovat
lyhentäneet pilkkikautta etenkin
alkutalvesta.
. Se
on aina henkilökohtaista, vaikka . Jung puolestaan ajatteli, että unissa voi olla viisautta,
ikään kuin viestejä ihmiselle. Vesijärvi on säännöstelty, ja
vedenkorkeus on ajankohtaan
nähden noin kymmenen senttiä
keskimääräsitä suurempi, Diar
Isid kertoo.
Jään paksuus vaihtelee
paikasta riippuen. helmikuuta, jolloin arvoksi saatiin 34 senttiä eli kahdeksan
senttiä pitkänajan keskiarvoja vähemmän.
. ihmisillä on myös luontainen taipumus ymmärtää
tietyt symbolit samalla tavoin.
Minulla esimerkiksi toistui tietyssä vaiheessa uni, jossa olin
lähdössä matkalle, mutta tavaraa oli pakattavana niin paljon,
etten millään saanut kaikkea mahtumaan mukaan. Uudet asiakkaat ja tuttavuudet tuovat iloa
elämään.
Aloin tänä vuonna pitää unipäiväkirjaa. Etenkin veden virtaukset ovat
voineet heikentää jäätä.
Vaikka järvellä olisi jäätä pak-
Diar Isid
Pertti Piirosen kairaama avanto paljasti, että Vehoniemen kylän maisemissa Roineella on turvallista kulkea.
Ilonaihe
Minna Palenius laittaa vaatteita
esille vasta-avattuun pop up -myymälään Harjunsolan liiketilassa.
Neljä päivää auki oleva myymälä
on tällä hetkellä suurin ilonaihe.
. oli vain ilmaantunut
hänen pyöreä, punakka naamansa, joka vielä aivan selkeästi
sanoi: ?K-kaupan Väiski, lihat muusiksi läiski?.
Hmm. Esimerkiksi Vesijärvellä on
paikkoja, joihin putoaa, jos niiden yli yrittää mennä, Piironen
varoittaa.
Tätä nykyä järvien jäitä peittää
lumikerros, joka eristää osaltaan
jäätä ja estää sitä siten vahvistumasta.
Yksityiset ihmiset voivat tallentaa havaintojaan jään paksuudesta osoitteessa jarviwiki.fi/wiki/
jaatilanne
Kolumni
Hyviä öitä!
Vedenkorkeus on Längelmävedellä ollut Diar Isidin mukaan
keskimääräistä alempi.
Helmikuun lumen sulamisen
myötä vedenkorkeudet ovat kuitenkin tätä nykyä tavanomaisia.
. Näen aika paljon
unia, ja sen verran tarkkoja ja juonellisia, että muistan ne
vielä aamiaisen jälkeenkin . Tungin
hädissäni laukkuihin hirveitä vaatekasoja, ja aina vain niitä
ilmaantui lisää ja lisää.
Ei ole kovin hankala tulkita, että uni viesti tunnemaailman
taakoista ja huolista, jotka haittasivat henkistä ?matkaan lähtöä?, jonkin uuden alkua.
Hassuimman kuulemani unijutun kertoi aikoinaan opiskelututtavani. Toinen sijaitsee
Längelmävedellä Kangasalla, toinen Tampereen Näsijärvellä.
Kaivannon havaintoasemalla
on viimeksi mitattu jään paksuutta 20. kuten Jungkin aikoinaan
osoitti . Tietyn unihahmon voi kohdata toistuvasti,
ja sen sanoma voi alkaa selkiytyä.
Kun kirjoittaa, unien merkitys avautuu joskus aivan eri tavalla kuin vain muisteltuna. Ne pyrkivät esimerkiksi neuvomaan entistä tasapainoisemmalle tielle, viestimään ylikuormituksen vaarasta sekä kertomaan piilevästä luovuudesta ja
voimavaroista.
Nyt aina oikein odotan yöllisen ?elokuvateatterini. Hän oli nähnyt unen, jonka väliin putkahteli mainoskatkoja . Hyviä öitä!. Hän pitää myös muotikutsuja työpaikoilla. Edes joulunajalle sovittujen kisojen toteutumista ei nykyisin voi enää pitää
varmana.
su kerros, pilkkijöiden on Pertti
Piirosen mukaan oltava erityisem
tarkkana etenkin virtapaikkojen
lähellä.
. siis aivan kuten televisio-ohjelmassa.
Mainosten jälkeen uni aina jatkui siitä, mihin se oli viimeksi jäänyt.
Yhdessä mainoksessa esiintyi silloinen televisiohahmo, Kkaupan Väiski. Jokijäät ovat
jo vaarallisen heikkoja.
Pirkanmaalla on käytössä tänä
talvena kaksi jäänpaksuuden havaintopaikkaa. Jungista, unia ja myyttejä uraauurtavasti tutkineesta sveitsiläisestä psykoanalyytikosta, jonka
ajatuksiin olen viime aikoina alkanut tutustua. Unimaailman ?ruutuun. Kun kirjoittaa mahdollisimman
yksityiskohtaisesti ja tarkasti pähkähulluimmatkin kohdat
huomaa niiden ikään kuin verhoutuneen tarkoittamaan jotakin asiaa, jonka kirjoittaessaan äkkää.
Mielenkiintoista! Tulkinnassa jokaisen on kehitettävä oma
linjansa, kuunneltava, mitä unet viestivät juuri minulle. Hän pohti unia ja alitajuntaa yhdessä Sigmund Freudinkin kanssa,
mutta pohjimmiltaan he ymmärsivät unimaailman ja unien
tarkoituksen eri tavoin.
Freud oli sitä mieltä, että alitajunta on loppujen lopuksi vain
suuri ?romukoppa?, jossa muistot ja vietit vellovat valtoimenaan. Mitähän tämä uni mahtoi merkitä. hyvä niin, koska heti herättyäni en jaksa alkaa kirjoittamaan, niin kuin joissakin unikirjoissa kehotetaan.
Innostukseni lähti C.G. Sitä en kyllä osaa
sanoa vieläkään, ja silloinkin vain nauroimme kippurassa.
Mistäpä sen tietää: ehkä unien tarkoitus on joskus vain tuottaa meille hupia.
Tutkimukset jatkuvat
Erityisesti puu miellyttää
valokuvaajaa.
Ilkka Lapinleimun näyttely Koneen kauneus aukeaa Villa Armaassa 3.3.
Lapinleimun kamera taltioi muun muassa paaksauslaitteen estetiikkaa.
Digivisio lupaa entistä parempaa asiakaspalvelua
Ville Koivisto
Kangasalan kunta pyrkii kehittämään sähköisiä palvelujaan. Koulussa se alkoi
ja jatkui partiossa. 8
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.3.2016
Valokuva todistaa koneen kauneuden
Ville Koivisto
Koneet kiehtovat Ilkka Lapinleimua. Kone toisensa
jälkeen on päätynyt emeritusprofessorin kameran taltioimana ensin filmille ja sittemmin digitaaliseen muotoon.
Nyt työn jälkeä pääsee ihailemaan Galleria Villa Armaassa, kun valokuvaajan otokset on
koottu keskiviikkona avautuvaan
Koneen kauneus -näyttelyyn.
Lapinleimu aloitti kuvaamisen
jo lukiolaisena ja jatkoi harrastusta insinööriopiskelujen lomassa.
. Kamera sai hiljalleen
unohtua lähes neljäksi kymmeneksi vuodeksi. Siitä voi olla varma. Esimerkiksi terveyspalvelujen ajanvaraus on ollut
mahdollista tehdä kunnan verkkosivujen kautta vuodesta 2013
alkaen.
Uusia hankkeita on myös vireillä. Sillman-Solan mukaan uudistuksia voidaan toteuttaa melko
nopeallakin aikataululla, vaikka tällä hetkellä ideat ovat vasta
suunnittelupöydällä.
Tällaisia hankkeita ovat muun
muassa sosiaali- ja terveyspalve-
lujen itseilmoittautumispisteet,
ajanvarauksen peruuttaminen
sähköisesti ja kotihoidon kuvayhteydellä toteutetut etäpalvelut.
Kysyntä ohjaa tarjontaa, ja tämä koskee myös kunnan tarjoamia palveluja. Puhe kääntyy tuon tuosta yksityiskohtiin, jotka koskevat esimerkiksi
hammaspyörien ja rattaiden valmistamista.
Kiinnostus koneita kohtaan
on syntynyt ammatin ja akaateemisen uran kautta. Auringonlaskuja, lintuja ja
maisemia on kuvattu paljon. Valmistelemme yhdessä muiden kehyskuntien kanssa palvelujen digiloikan ottamista tai
sitä, että pääsemme ainakin lähtöasentoon, kertoo Kangasalan
hallintojohtaja Jonna SillmanSola.
Digiloikalla Sillman-Sola tarkoittaa harppausta, jonka tavoitteena on siirtää kunnan tarjoamia
palveluja yhä enemmän verkkoon
ja sähköiseen muotoon.
Lähtökohtana on asiakaspalvelun parantaminen.
Kangasala on perustamassa
työryhmää, jonka tehtävänä on
koordinoida sekä kunnan sisäisten että asiakkaille tarjottavien
palvelujen digitalisaatiota.
Kehyskunnat puolestaan alkavat jakaa tehtäviä keskenään ja kokeilevat, miten erilaiset sähköiset
palvelut toimivat käytännössä ja
minkälaisen vastaanoton ne saavat.
. Meitä oli siellä kaksi valokuvauksesta kiinnostunutta, joista toisesta tuli sittemmin taidegraafikko muistaakseni.
Sitten alkoivat työt, ja kuvaaminen jäi perhevalokuvia lukuun
ottamatta. Tämä siksi, etteivät kaikki
keksi samaa pyörää uudelleen,
Sillman-Sola toteaa.
Kangasala tarjoaa jo nyt palveluja verkossa. Tavoitteena on tuottaa uusia
ja paremmin saavutettavia palveluja ja lisätä osallistumista.. Ja siellä missä ihminen on elänyt, on
Ilkka Lapinleimu on palannut valokuvauksen pariin eläkkeelle päästyään.
syntynyt tarinoita. Nykyiseen
muotoonsa projekti laajeni vuoden 2015 lopulla, ja silloin kuvavalikoima käsitti käsityöajan
koneita tuulimyllyistä kaivoskoneisiin ja vesimyllyihin, teollisia
koneita ja nykyaikaisia metsäkoneita.
Koneiden kauneus, toimintaperiaate tai valmistusmenetelmät
eivät ole ainoita asioita, jotka vetävät valokuvaajaa puoleensa. Latu vei kosken yli,
jonka lähiympäristössä oli vanhoja koneita, muun muassa vesimylly ja raamisaha.
Vuosisadan ensimmäisellä vuosikymmenellä valmistetut laitteet
jäivät valokuvaajan mieleen. Niinpä kuntalaiset ovat hallintojohtajan mukaan
tervetulleita suunnittelemaan tulevaisuuden digitaalisia palveluja.
. En tiedä, miksi alun perin
aloin kuvata. Lapinleimu
valmistui diplomi-insinööriksi
vuonna 1961 ja väitteli tohtoriksi
Tampereella vuonna 2001.
Viimeiset viisi vuotta Lapinleimu on keskittynyt koneiden sisäisen elämän lisäksi niiden ulkoiseen puoleen. Niinpä tämä palasi paikalle uudelleen,
kun kevät oli ehtinyt sulattaa lumen pois. Lapinleimun
valokuvat kertovat osansa niistä.
Lapinleimua kiehtoo materiaalien
kauneus. Eläkkeellä valokuva alkoi kuitenkin kutsua Lapinleimua jälleen.
Ensimmäiset otokset eivät saaneet eläkeläisessä isoa riemua aikaan, mutta eräällä hiihtoreissulla oma kuvausaihe löytyi viimein.
Jollain tavalla aiheen valinta oli
jopa itsestään selvä asia.
. Kunta onkin lähtenyt mukaan niin sanottuun Tampereen kehyskuntien
digitaalisten palvelujen kehitysvisioon, jonka tarkoituksena on koota kehyskunnat yhteen suunnittelemaan digitaalisten palvelujen
kehittämistä.
Tämä kuntien välinen yhteistyö kantaa nimeä Helppo palvelu
-digivisio.
. Lapinleimun mukaan kyse on myös
kulttuurihistorian tallentamisesta.
Paikalleen hylätyt koneet kertovat ihmisen läsnäolosta. Tällä kertaa mukana oli
kamera.
Hiljalleen kone toisensa jälkeen
tallentui valokuvaksi. Ne
vaativat myös paljon harjoittelua
ja kokemusta.
Koneita sen sijaan oli kuvattu suhteellisen vähän, ja yhtäkkiä kaksi kiinnostuksenkohdetta
törmäsivät keskenään.
Eräänä päivänä Lapinleimu oli
hiihtämässä
Ja kun ottaa varaosia mukaan, pääsee minne vain.
Matka halki Yhdysvaltojen vaati hieman enemmän suunnittelua.
Ensinnäkin se oli toteuttamiskelvoton. Kaikkiaan kilometrejä kertyi
yli 10 000. Se pysyi
kasassa koko matkan ajan.
. Luotto laatuvehkeisiin tietenkin. Siitä tämä alkoi. Se on Lada.
Jotta päästään Yhdysvaltoihin
asti, täytyy palata ajassa taaksepäin
vuoteen 2012 ja Venäjälle. Emme menneet aivan
suorinta tietä, sillä nähtävää riitti.
Yllättävää kyllä huollettu auto
pysyi hyvässä kunnossa. Eivätkä
vanhemmatkaan olleet niin tarkkoja, miten takapenkillä oltiin.
Ladasta muodostui Flytkmanin
kaksosveljeksille myös leikkipaikka, jossa tunti toisensa perään
vierähti vaivattomasti. Toki erona entiseen
on nyt se, että vihdoin virtaavainta saa kääntää.
Mutta mikä kumma sai kaveriporukan lähtemään tien päälle
kaiken uhalla?
. Tunnelma takapenkillä oli paljon parempi kuin
perheen Volkswagenissa. Eikä ollut niin väliä, vaikka oviin olisi tullut vähän
naarmuja.
Mika Flyktman on matkannut Ladalla halki Yhdysvaltojen, ja kolunnut kaikki Manner-Euroopan maat. Jos
jokin osa puuttuisi, Suomeen jäävät lähettäisivät puuttuvat tarvikkeet pikapostina.
Kohta keltainen luottoauto oli
jo ylittämässä Atlanttia laivan
ruumassa. Varaosat pakattaisiin suureen matkakassiin. Oikeastaan on niin, että mitä enemmän tapahtuu, sitä enemmän on kerrottavaa ja muisteltavaa, Flyktman vakuuttaa.
Samaa mieltä olivat myös paikalliset. Tulevana kesä tarkoituksena on kulkea Euraasian
mantereen poikki Vladivostokista Suomeen.
Flyktmanin farmarimallinen Lada löysi sunnuntaina paikkansa kymmenien muiden kaltaistensa joukosta, kun Suomen Lada-kerhon kokoontuminen toi
merkille uskolliset harrastajat Kangasalle.
Niinpä on selvää, että varttuneemmalla iällä auton nostalgiaarvo on suuri. Pyyhkijät sai päälle ilman
virta-avainta. Vaikka
oli muidenkin autoissa remontin
tarvetta, Flyktman muistelee.
Eikä kerta jäänyt ensimmäiseksi. Niinpä se laukesi Venäjän
puolella aivan totaalisesti. Nyt Ladoja on viisi, ja yhdessä niistä istuu Mika Flyktman.
. Nyt suuntana on Vladivostok, jonne sekä auto että Hoponderos matkustavat junalla.
Paluumatkalla luotetaan omiin
renkaisiin, kun tie kohti kotia kulkee halki Euraasian mantereen.
Luvassa on reissu, joka ei varmasti jätä kylmäksi, ainakaan auton syyläriä.. Sillä samalla
keltaisella farmarilla matkustimme halki Yhdysvaltojen ja Euroopan, mutta tämä oli alkusysäys.
Auto ostettiin kahdella kahvipaketilla. Matka Los Angelesista halki mantereen ja kohti New
Yorkia saattoi alkaa.
. Vaikka oli se hikistä hommaa,
Flyktman toteaa.
Viime syksynä Lada-harrastajat
pääsivät täydentämään ne Man-
ner-Euroopan maat, jotka siihen
mennessä olivat jääneet syystä tai
toisesta väliin, ja tulevana kesänä autojen kestävyyttä koetellaan
jälleen. Ikkunoiden avaaminen ei juuri helpota. Autossa
oli nimittäin yksi ominaisuus yli
muiden: sähköt olivat aina päällä.
. Autovanhukset hajosivat jatkuvasti. Toisekseen varaosia ei olisi
saatavilla, ja matka oli huomattavasti aikaisempia reissuja pidempi.
Muutaman viikonlopun suunnittelutyön jälkeen retki vaikutti
jo mahdolliselta. Kun piti matkata jonnekin,
venäläisten lahja autoilijoille oli
ehdoton valinta. Toki päätepisteestä oli päästävä takaisinkin.
Nyt Flyktman seisoo Mobilian
parkkipaikalla ja miettii, mikä Ladoissa kiehtoo.
Nuoremman polven autoharrastaja kasvoi ja varttui niiden parissa. Ulkona hellettä on yli neljäkymmentä astetta.
Jossain Mojaven aavikon halki
kulkevalla tiellä, lähellä Las Vegasia, ohikulkijaa kohtaa erikoinen
näky. Onneksi ei ole talvi, sillä silloin lämpötila saattaa pudota jopa
40 pakkasasteen puolelle. Hyväksyvä peukalomerkki nousi pystyyn usemmin
kuin kerran.
Karavaani, tarkemmin sanottuna Hoponderos, lähti matkaan
Vaalimaalta ja pääsi kuin pääsikin
perille Murmanskiin noin viikon
päästä lähdöstä. Se ei ollut häävi.
. Vaikka
vääräleukainen toteaisi, ettei kyseessä ole auto. Matkaseurue seurasi
kulkuvälinettä kuukauden odottelun jälkeen. Lada saatiin kuntoon ja
katsastettua juuri ennen matkaa.
Sitten nokka käännettiin kohti
Murmanskia, vaikka auton kunto tai oikeastaan kunnon puute
tiedettiin. Iltapäivien vapaa-aika kului mukavasti remontoidessa, jotta pyörät pyörähtäisivät tien päälle jälleen aamun sarastaessa.
. Vanha
venäläinen auto sinnittelee pahtavassa kuumuudessa fysiikanlakeja uhmaten eteenpäin. Se ei haittannut muuta kuin
menoa. 9
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.3.2016
Lada kestää vaikka läpi mantereen
Ville Koivisto
Auton sisällä on viitisenkymmentä
astetta lämpöä
Usein artisteilla on itsestään
videonäyte, joka puhuu puolestaan. Hän
kokee, että koulutus tarjoaa paitsi
hyvät treenitilat ja
osaavat opettajat myös mahdollisuuden verkostoitumiseen alan nykyisten ja tulevien
ammattilaisten kanssa.
Sirkusalalla taidot ovat kuitenkin Jauhiaisen mukaan tärkeämpiä kuin koulutus,
sillä harjoitella voi muuallakin kuin koulussa, ja alalle tulee ihmisiä esimerkiksi
tanssin ja urheilun maailmasta.
Tietyn koulutuksen, todistuksen tai muiden papereiden sijaan sirkusalalla suositaankin Jauhiaisen mukaan videonäytteitä.
. Tuntuu
mahtavalta saada tunnustusta työstään.
Vaikka sirkustyö antaa paljon, Jauhiainen kokee, että on
myös joutunut luopumaan
monista asioista uransa takia.
Kiertue-elämää hän kuvaileekin ajoittain rankaksi mutta useimmiten hienoksi.
. eli elän unelmaani. Lajin vaatimuksiin
hän listaa muun muassa hyvän kunnon,
voiman, hermojen hallinnan ja kivunsietokyvyn.
Paritrapetsia hän alkoi harjoitella Sorilla partnerinsa Sanna Kopran kanssa, koska
nauttii parityöskentelystä.
. Pääsen sellaisiin paikkoihin, joissa ei
muuten tulisi käytyä. Parhaimmillaan parityöskentelyllä voi
tuplata ilot ja jakaa surut. Sirkus ammattina ei ole vain työ, vaan se on
elämäntapa, Jauhiainen sanoo.
Sirkuksesta hän muistelee kiinnostuneensa alun perin televisio-ohjelman perusteella.
. Välillä pitää muistutella itseään, että
?living the dream. Isoimmat show?t pitävät
hakijoille useimmiten pääsykokeet.
Suomalaisten sirkusosaamista Jauhiainen pitää hyvänä.
. Toivon, että kroppani palautuu hyvin ja voin jatkaa trapetsitaiteilua. Tosin kaikki nykyiset ystäväni taitavat liittyä tavalla tai toisella
sirkukseen.
Vaikka työt ja muu elämäntilanne rajoittavat mahdollisuuksia vierailla synnyinmaassa, Jauhiaisen yhteys Suomeen säilyy
vahvana.
. Vartuin Ruutanassa, joten se
on varmasti muokannut sitä, kuka olen tänäkin päivänä.
Jauhiainen on saanut urallaan
aina tukea lähipiiristään: sekä
perhe että ystävät ovat suhtautuneet kannustavasti.
. Tärkeää on ajoitus sekä luottamus yhtä lailla pariinsa kuin
itseensä ja toisen kuuntelu niin fyysisesti
kuin henkisestikin.
Jauhiaisen mielestä parhaat ideat
ja inspiraatio esityksiin kumpuavat
yksiselitteisesti elämästä itsestään.
Omia vahvuuksiaan tai heikkouksiaan esiintyjänä hän ei
lähde listaamaan.
. 10
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.3.2016
MIA BERGIUS
Ruutanasta
maailmalle
Mirja Jauhiaisen (alla) mielestä jokainen
onnistunut esitys tuntuu jonkinlaiselta
kohokohdalta. Yleisesti ottaen suomalaisia sirkustekijöitä arvostetaan
maailmalla muun muassa kovan
työmoraalin, luotettavuuden ja teknisen osaamisen takia.
Jauhiainen on aina tuntenut vetoa trapetsiin ja ilma-akrobatiaan. Niitä pitäisi ehkä kysyä joltain muulta.
Yksi sykähdyttävimmistä hetkistä Jauhiaisen uralla on yksityisesitys presidentti Tarja Haloselle ja Ruotsin kruununprinsessa Victorialle.
Hienona hetkenä Jauhiainen
muistelee myös sirkustaiteen
valtionpalkinnon saamista
Mad In Finland -ryhmän
kanssa marraskuussa
2015.
. Trapetsilla taiteilemassa
myös Sanna Kopra.
Sirkusakrobaatti Mirja Jauhiaisen esityksistä
ovat nauttineet myös presidentti Tarja Halonen ja
Ruotsin kruununprinsessa Victoria
Outi Koivu
Ruutanasta kotoisin oleva Mirja Jauhiainen
elää unelmaansa. Palkinto tuli täytenä yllätyksenä, emmekä mitenkään osanneet
odottaa sitä. Tällä hetkellä pariskunta asuu Tukholmassa.
Yhdysvalloista kotoisin oleva Jay Gilligan on ammatiltaan
jonglööri, ja pariskunta on alusta asti kiertänyt maailmaa sirkustöiden perässä niin yhdessä kuin
erikseen.
Onnea Jauhiaisella on riittänyt
paitsi rakkauden myös terveyden
suhteen, sillä toistaiseksi hän on
onnistunut välttymään sekä loukkaantumisilta että muiltakin takaiskuilta urallaan.
Tällä hetkellä sirkus on kuitenkin Jauhiaisen elämässä hieman
taka-alalla hyvästä syystä: pariskunta iloitsee vauvastaan, joka
syntyi jokin aika sitten.
Tuoreen äidin tavoitteet liittyvätkin juuri nyt takaisin kuntoon
pääsemiseen raskauden ja synnytyksen jälkeen.
. Toisinaan ura maailmaa
kiertävänä sirkusammattilaisena tuntuu lähes epätodellisen hyvältä ollakseen totta.
. Näillä näkymin tarkoitus on olla takaisin lavalla
toukokuussa.
Suomessa Jauhiainen pyrkii
käymään säännöllisesti tapaamassa perhettään ja ystäviään.
. Kun olen ulkomailla, muistelen Suomea lämmöllä, välillä ehkä
romantisoidenkin.
Sanna Kopra (oik.) on Mirja Jauhiai
sen pitkäaikainen harjoittelu- ja
esiintymiskumppani.. Näimme parhaan kaverini kanssa ohjelman Linnanmäen Sirkuskoulusta ja halusimme itsekin kokeilla.
Niinpä Jauhiainen aloitti 12-vuotiaana
sirkuksen harrastamisen tamperelaisessa
Sorin Sirkuksessa.
Harrastus vei sen verran tehokkaasti
mukanaan, että lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan ammattilaiseksi Tukholmaan.
Sirkuskoulu Cirkuspiloterna on
alan arvostettu oppilaitos, joka toimii nykyään yliopiston alaisena ja
josta voi valmistua jopa sirkustaiteen tohtoriksi.
Sirkuskoulusta valmistuessaan Jauhiainen
oli 23-vuotias. Lisäksi tapaan ihmisiä, joita en taatusti muuten kohtaisi.
Suomi-yhteys säilyy vahvana
Sirkusmaailmasta löytyi Mirja
Jauhiaiselle paitsi ammattilaisura
myös rakkaus: hän tapasi miehensä Ruotsissa sirkuskoulussa
31.3. VOIM. 03 537 0095
ma?ti 10?16.30, keskiviikkoisin
suljettu, to?pe 10?16.30
www.sahalahdenapteekki.fi. 010 237 2120*
ma?pe 9?17, la 9?13
*010-alkuiset puhelut kiinteän liittymästä 8,8 snt/min.
Mirja Jauhiainen
Palvelemme torin laidalla joka päivä!
Uutuus!
Kirkastava, hemmotteleva
KASVOHOITO
12
Gefilus Sitrus
maitohappobakteerivalmiste
30 tabl.
90
(norm. 03 376 3222
ma?ti 8.30?17, ke 8.30?17.30,
to?pe 8.30?17, la 10?13
TERVETULOA!
Rautajärventie 14, 36840 Pohja
Puh. 03 377 1766
MATTI PARTANEN
lääket. tri ja silmätautien erikoislääkäri
LIISA PAAKKALA
silmätautien erikoislääkäri
MIKA RÄSÄNEN
Harjusola 1
Vastaanotto sopimuksen mukaan.
P. 044 306 5769, 03 377 3672 . HIERONTA (35?)
5x30 min. HIERONTA (130?)
Kuumakivihieronta (50?)
SILMÄLÄÄKÄRIT
HELENA BRAGGE
Suomen
Hammaslääkäriliiton jäsenet
Hammaslääkäri
lääket. / min
MIA BERGIUS
Isoniementie 1, 36420 Sahalahti
Puh. 03 2716 283
ajanvaraus@
kk-apila.fi
Kuningatarhoito
Tarjous on voimassa
30.4.2016 asti.
Hieronta ja hyvinvointi
Anne Riuttavaara Tmi
Kuohunharjuntie 31
040 723 0988
a.riuttavaara@luukku.com
Tehokasta ja rentouttavaa
68?
HERMORATAHIERONTAA
mm. tri ja silmätautien erikoislääkäri
Artturintie 2, Lentolan Meditalo
p. 03 22 33 323, 040 777 6606
Yleisesti ottaen suomalaisia sirkustekijöitä arvostetaan maailmalla muun
muassa kovan työmoraalin, luotettavuuden ja
teknisen osaamisen takia.
Varaa oma
mainospaikkasi
Raili Siliukselta,
numerosta
03 377 6918
24,50
91,00
35,00
KUPONKITARJ. 03 358 6911
ma?pe 10?17, la 10?13
blogit
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Kiinnostavia näkökulmia
kangasalansanomat.fi/blogit
Raija Savolainen
Kangasalantie 1067, Kangasala
Hämeenkatu 5 A, Tampere
p. 03 377 0700
Hammaslääkäri
PEKKA KOSKELA
Liisantie 1 A 4
Vastaanotto sopimuksen mukaan.
P. 040 507 7325
myös ilta-aikoja sopimuksen mukaan.
KopinKulman
optiiKKa
HANNA SAIKKU-SALO
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
SEKÄ KOTISAIRAANHOITOJA SIIVOUSPALVELUT
MK Ingalsuo Ay
p.044 304 0414
kokoproteesit
pohjaukset
korjaukset
Kuohunharjuntie 31,
36200 Kangasala
mingalsuo@yahoo.com, www.mkingalsuo.fi
Silmälääkäri
Irene Niemeläisen
vastaanotto.
kotisairaanhoito, saattohoito
lastenhoito, kotiapu
ruokakauppa-asiointi
koti- ja yrityssiivous
Kangasala, Tampereentie 1,
p. 16,06)
Lue lisää www.ullaelina.fi,
www.kauppaympyra.fi
-sivuiltani!
tai
Raikkaan sitruunanmakuinen
purutabletti sisältää maailman
tunnetuinta ja tutkituinta Lactobacillus rhamnosus GG maitohappobakteeria sekä vastustuskykyä edistävää C-vitamiinia.
JALKA- JA KAUNEUSHOITOLA
Ulla Kauhanen p. SAAKKA
kasvojen ihon kuorinta, puhdistava savinaamio, kasvo-, kaula- ja dekolteehieronta,
kosteuttava naamio, hoitovoide, kulmien
värjäys ja muotoilu, käsinaamio
ja käsien hieronta
(85 ?)
.
1x45 min. 010 322 2811*
Ma?pe 9?19, la 9?16, su 11?15, www.kangasalanapteekki.fi
Voit tehdä ostoksia myös verkkokaupassamme www.kangasalanapteekki.fi
45?
(55 ?)
Tarjous voimassa maaliskuun ajan.
* Puhelun hinta 0,088 . lihasvaivoihin,
särky- ja kiputiloihin sekä
kroonisiin sairauksiin.
Hermorataterapeutti
MARKETTA HILDEN
Hius- ja Kauneuskulma,
Puusepäntie 31, (S-Marketin talo) Kangasala
P. 010 235 2350
Kotimaan kiinteän verkon liittymistä: 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min.
Kotimaan matkapuhelinverkoista: 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min.
arkisin
lauantaisin
sunnuntaisin
8.30?18.30
10.00?14.00
suljettu
Keskusaukio 2, Kangasala
Puh. jalkojen hoidon AT, SKY-kosmetologi
Keskusaukio 2, P-K Raija Tiivan tilat, Kangasala
PALVELEMME
Tarjous voimassa 31.3.2016 asti.
KANGASALAN APTEEKKI
Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. 11
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.3.2016
Hyvinvointia
ELÄMÄÄN
TYTTI JAUHIAINEN
Mirja Jauhiainen ja Sanna Kopra
esiintymässä Sorin Sirkuksen entisissä tiloissa Winterinmutkassa
Tampereella vuonna 2000.
?TÄLLÄ KUPONGILLA?
www.kuntoutumiskeskusapila.fi
30% ALENNUS
Ihonpuhdistus
VALITSEMASTASI NORMAALIHINTAISESTA HOIDOSTA
kasvojen ihon kuorinta, syväpuhdistus
ultraäänellä tai mekaanisesti, kasvonaamio ja hoitovoide
(50-55 ?)
45?
(alennus koskee myös sarjahintoja)
E sim
Varaa hoitosi:
puh
Laakkonen 19/+8 ja Vilponen 16/+11. Kotkien veskareista AnttiJussi Harjula hoiti hienosti hommansa Mäntässä, kuten myös
Niklas Myllynen Pikkolassa.
? Toisessa erässä passivoiduttiin
liikaa ja otettiin kaveri mukaan
peliin. Tässä haetaan
nyt asetelmia pudotuspelejä varten. Jasmine Tahvanainen
oli poissa, ja Liisa Hurskainen ei
ole fyysisesti oikein missään kunnossa, joten paikkaajaakaan Mayfieldille ei ole. Kivimaa ei onneksi loukkaantunut tilanteessa, jossa Huhtiselle vihellettiin 2+10 minuutin rangaistus.
Häämöttäneestä tappiosta
turhautunut KPK otti päätöserässä
kaksi isoa rangaistusta. Toinen erä oli meiltä huono,
emmekä pystyneet vastaamaan
Kuusamon hyökkäykseen, Dalton kuvaili.
Kolmatta erää joukkueet paukuttivat tasatahtia 10?10-tilan-
teeseen asti. Pölkky antoi meille 29, Tahvanainen
harmitteli.
Kaksi viimeistä erää osoittivat,
kumpi joukkueista halusi voittoa
enemmän. Sen jälkeen vierasjoukkue meni menojaan. KPK Mäntästä
kaatui suoraan kahdessa ottelussa, joiden käsikirjoitukset olivat
kuin täydellisiä kopioita toisistaan.
Niin lauantain kuin sunnuntainkin pelissä Eagles oli avauserässä huipputehokas, ja murjoi
taululle suurinumeroisen johdon.
Toisessa erässä KPK sai aikaan
kirin sekä kotona että vieraissa,
mutta ei päässyt aivan iskuetäisyydelle. Jääkiekossa 4?2 -tilanne on
yksi pahimmista, onneksi Mänttä ei saanut haluamaansa maalia
kolmannen erän alkuun, Kahila
kertasi sunnuntain ratkaisuvaiheita.
Pikkolassa nähtiin kunnon pudotuspelikamppailu, jossa laidat
ryskyivät ja vauhtia riitti.
Tunnetaso oli korkealla, eikä
tuomariparin Jani Vakkari?Jorma Niskasaari epäselvä vihellyslinja ainakaan keventänyt jännitteitä kentällä.
Kisa-Eagles selvitti viikonloppuna
tiensä kakkosdivisioonan Hämeen
lohkon välieriin. Ja on hän parissa
pelissä pelannut viidennen erän
ratkaisupallot ihan hyvin, Tahvanainen selitteli.
Kangasalalaisten toimiva syöttö
antoi ensimmäisessä erässä odottaa
LP:n Roosa Laakkonen iskee, mutta pitääkö Kuusamon Ekaterina Klimovan yhden käden torjunta?
paljon. Keskareiden hyvät otteet helpottivat kyllä peliä. Ensin Sami Huhtinen sai 2 + 10 minuuttia
päähän kohdistuneesta taklauksesta. Häntä
säesti hyvin saman ketjun sentteri
Jouni Aaltonen (1+3). Syötimme ensimmäisessä
erässä hyvin, mutta toisessa Kuusamo sai vastaanottomme rikki.
Tiiamari Sievänen ja Nette Tuominen antoivat Mayfieldin nostaa, eivätkä paikanneet niin hyvin
kuin olisi pitänyt, Tahvanainen
totesi.
Toinen erä olikin kuusamolaisten. Ensi lauantain vastustaja (LP
Viesti) ei ole lainkaan helpompi,
mutta ei tässä sarjassa helppoja
vastustajia olekaan, Tahvanainen
totesi.
Eagles välieriin
vahvoilla avauksilla
KPK?Kisa-Eagles 3?6
(0?5, 2?0, 1?1)
Kisa-Eagles?KPK 5?2
(4?0, 0?2, 1?0)
? Saatiin se startti, mikä haluttiinkin. Heti perään Hannu Huhtinen hankki ottelurangaistuksen
eli 25 minuuttia potkaisemisesta.
Eaglesin tehopakkaus puolivälierissä oli vasen laitahyökkääjä Mikko Kivimaa (3+1). Annoimme Pölkylle koko pelissä 41 pistettä omilla virheillämme. Päätöserät pelailtiin vähämaalisina.
Joukkueena hyvin esiintyneen
Eaglesin apuluotsi Kasper Kahila oli totta kai tyytyväinen välieräpaikkaan ja taktiikan toteutumiseen.
Huippuvireinen Eagles-hyökkääjä Mikko Kivimaa joutui KPK:n Sami Huhtisen päähän kohdistaman taklauksen uhriksi. 12
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.3.2016
Dalton pelipäällä, Mayfield konttasi yhä
JOUNI VALKEENIEMI
LP Kangasala?Pölkky Kuusamo
3?2 (25?18, 19?25, 22?25, 25?18,
15?12)
Katja Sirviö
LP Kangasalan heikotkin otteet
riittivät kaatamaan Pölkky Kuusamon lauantai-illan kotiottelussa Pitkäjärvellä.
Punanuttujen keskitorjujat keräsivät kiitokset päävalmentaja
Ismo Tahvanaiselta, mutta tilastoissa yksi nimi loisti ylitse muiden: yhdysvaltalaishakkuri Shelby Dalton nakutteli tehot 23/+14.
. Jerry Markkula osui viikonloppuna kahdesti.
Välierissä Eagles saa vastaansa
Uplakersin.
Paras kolmesta -ottelusarja alkaa keskiviikkona Ylöjärvellä, ja
toinen matsi pelataan lauantaina
Pikkolassa.
Mahdollinen kolmas kamppailu käydään sunnuntaina Ylöjärvellä.. Yksi runkopelaaja konttasi
taas pahasti, mutta luotan Allisoniin kyllä. Kotijoukkueen ainoat aseet
olivat kovat keskihyökkäykset,
mutta niitä ei tullut riittävästi,
jotta vierasjoukkueen erän alussa
kiskoma piste-etumatka olisi saatu umpeen.
. Kaikki
kunnia erävoitosta kuusamolaisille, mutta se tarjoiltiin osittain hopealautaselta, sillä kangasalalaisten peli oli virheiden sävyttämää.
. Hurjan alun jälkeen Tuomas Alatalon luotsaama kuusamolaisjoukkue kiri 16?16-tasatilanteeseen. Ratkaisu löytyi aikalisällä, ja
kotijoukkue meni menojaan.
. jälleen
kerran . Viime viikonlopun HPK-tappion jälkeen
olemme harjoitelleet kovaa, ja voitimme lopulta luottamalla omaan
peliimme, vaatimaton Dalton totesi ottelun jälkeen.
Keskitorjujat Roosa Laakkonen
ja Eveliina Vilponen eivät turhaan
keränneet kiitoksia.
Molemmat tehtailivat . Se on tosi karu lukema. Voitto kotisalissa oli meille
henkisesti tärkeä. Kaverin maalivahti vaihtoaitioon ja lippalakki päähän, Kahila kuvaili Eagles-pommitusta.
Jouni Valkeeniemi
Molemmissa matseissa KPK
vaihtoi maalivahtia kesken avauserän. Vielä viidennessä erässä kangasalalaiset pystyivät kirimään vieraiden 4?0-johtoaseman
umpeen ja nappaamaan erävoiton
itselleen.
. Parempaankin olisi ollut mahdollisuudet, jos passeja olisi herunut.
. pisteitä enemmän kuin
vaisu Allison Mayfield
klo 11 Aito Säästöpankissa, perunkirja ja pankin esittely. 040 707 4717
Wanhanajan saunapalvit
ja jalosteet
Kangasalan
torilla aina torstaisin.
Edustusmyymälä
Papan Sauna Palvi, p. Katso
myös tori.fi/Pirkanmaa/Oktontti Kangasalan keskusta
Tiistain rivit on
yksityisille tarkoitettu
ILMOITTELUPALSTA.
1?6 riviä käteisellä 12 ?
ja laskutettuna 17 ?.
Hinnat sisältävät alv:n.
Ilmoitustekstin tulee
olla konttorissamme
viimeistään perjantaina
kello 10 mennessä.. Lonkat: Eino Gustafsson p. Kisan voitelumestarin Pekka
Seppäsen neuvoilla Kisan hiihtäjille saatiin jälleen kerran loistava kalusto alle heti ensimmäisille
osuuksille.
Kilpailu alkoi 16-vuotiaiden
poikien osuudella. 040 829 6826 to klo 18?20 ja Sylvi
Myllymäki, myös lonkat, p. Pe
kaikki tunnit Kh:n koul. Valtakunnalliset Hopeasompa-kilpailut ovat hiihtolomaviikon päätteeksi Kuopiossa.
Siellä useallakin hiihtäjällä on
mahdollisuus saavuttaa tuloksia,
joilla paikka liiton valmennusryhmissä varmistuu seuraavalle
kaudelle.
Viikkoa myöhemmin kilpaillaan koululaisten SM-kisoissa
Rovaniemellä. Krista Manninen karkasi neljännellä osuudella Ryhdin hiihtäjältä jo noin 16 sekunnin päähän.
Seuraavaksi Juho Keskinen
käytännössä ratkaisi voiton Kisalle, kun hän hiihti osuutensa parhaan ajan ja venytti eron muihin
joukkueisiin yli minuuttiin.
14-vuotiaiden osuuksilla Silja
Lamminmäki ja Valtteri Heinimaa hiihtivät ylhäisessä yksinäi-
KANGASALAN KUNTA TIEDOTTAA
KANGASALAN KUNTA
PL 50, 36201 Kangasala
03 5655 3000
www.kangasala.fi
KATUSUUNNITELMAEHDOTUS
Kangasalan kunnan teknisessä keskuksessa (os. pe 4.3. Urheilutie 13) ja
kunnan internetsivulla on julkisesti nähtävillä ajalla 2.?16.3.2016
maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti seuraavat
katusuunnitelmaehdotukset:
HUUTIJÄRVI
. klo 10?13 Majaalahden koulu.
Klan Seudun Hengitysyhdistys
Tuolijumpat ovat seuraavan kerran to
3.3. 0400 628 461 ma
klo 9?11, Eila Autio p. 045 123 3100
VIHERPALVELU LUMOA
blogit
Kiinnostavia näkökulmia
kangasalansanomat.fi/blogit
SAUNAN LAUTEIDEN
vaihtopalvelu mittatilaustyönä,
vaihdon kesto n. ja luento ti 8.3. 1-2 h. klo 18.
Klan Parkinson-kerho
Yhteisötanssit to 3.3. Ylöjärven Ryhti ja Kisan aloittaja Eerik Nurminen onnistuivat karkaamaan
muulta porukalta melko aikai-
sessa vaiheessa. klo 18
Manna Aakkulan luona, Kaakinmaantie 166, Sahalahti. 13
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.3.2016
Tuloksia
AMPUMAHIIHTOA
Keuruun kansalliset pikakilpailut viestin säännöin 27.2. Niistä pääsi
osallisiksi kuusi ykkösjoukkueen
hiihtäjää ja kakkosjoukkueestakin vielä 12-vuotiaiden osuudelta
Aatu Seppänen.
Kisan hiihtäjien kausi jatkuu arvokisoilla. 040 704 6602 to
klo 15?17, pirkantekonivel.fi.
Kuohenmaan kyläyhdistys
Kesänäytelmän suunnitteluilta pe 4.3.
klo 18 Kuohenmaan koululla.
Sahalahden Martat
Kevätkok. Jeltintie
Mahdolliset muistutukset katusuunnitelmaehdotuksesta tulee
jättää nähtävillä oloaikana kirjallisesti tekniseen keskukseen
os. jälk.
asianajaja, varatuomari Arja Luoma
kertoo edunvalvontavaltuutuksesta ja
hoitotahdosta.
Klan Eläkkeensaajat
Kerho ti 1.3. p.
040 513 9781/Niemi. Tuloksissa voittajan
ja Kangasalan Kisan edustajan tulos.
N11: 1) Sinja Johasson KangasnKa 8,33
(00), 3) Hetastiina Hursti 11,59 (00).
M13: 1) Turkka Nieminen PuKu 12,00
(10), 2) Juho Keskinen 13,39 (13).
M: 1) Matti Hakala AAH 22,43 (00),
11) Jukka Viitanen 37,22 (00)
M70: 1) Eero Sievänen KangasnKa
15,46 (10), 3) Tapani Virtanen 16,57 (31)
M75: 1) Antti Salminen 17,02 (11), 2)
Reino Rantanen 18,18 (03).
Seurat toimivat
Kisan menestyksekäs joukkue iloitsi voitettuaan nuorisoviestin Lempäälässä.
Kisa kesti ennakkosuosikin paineet
Kangasalan Kisan ykkösjoukkue
lähti ennakkosuosikkina perinteiseen nuorisoviestiin, joka hiihdettiin viime keskiviikkona Lempäälän Hakkarissa.
Edellisviikonlopun PM-hiihtojen tulokset antoivat luvan odottaa kangasalalaisilta voittoa, mihin seura ei aiemmin ole hyvistä
hiihtäjistään huolimatta yltänyt.
Ennakkosuosikki teki, mitä siltä odotettiin: ankkureista ensimmäisenä maaliin kiisi Kisan Milja Rantala.
Viestiin osallistui tänä vuonna kolme Kisan joukkuetta. Ke 2.3.
?Eiku liikkumaan?, lähtö torilta klo 10.
Klan Sitoutumattomat
Eläkeläiset
Ohjelmaryhmän harj. Kok. Nuijamiehentie
. 0400 694 960
OK-TONTTI Kangasalan
keskusta (tulossa myyntiin
syksy/2016) Ukintie. Tied. maanvuokraajille ja jäsenille
su 6.3. 040 822 1057.
I-KEV
Pilkkikilp. klo 19.15.
Ke ei jumppia Vatialan eikä Huutij.
koul., to ei latinoa Suoraman koul. 040 757 4262
Klan Naisvoimistelijat
Tänään jumppa Kh:n koul. Tied. Voiton kamppailussa vei Valkeakosken Haka.
Huomionarvoista oli, että Haka
jäi ykkösosuuden jälkeen vielä
muutaman sekunnin lisää Kisan
joukkueelle.
Ratkaisevaa Kisan voitossa olikin tason laajuus ja se, että hyviä
hiihtäjiä löytyy tasaisesti kaikista
sarjoista. 045 634
7761 ma klo 9?11. Kilpajoukkue koostuu kahdeksasta
10?16-vuotiaasta hiihtäjästä.
Kolme ensimmäistä osuutta hiihdettiin perinteisellä hiihtotyylillä ja loput viisi vapaalla. Huoltojoukkojen ja
osuutensa jo hiihtäneiden nuorten
kannustus piti huolen, että kaikki arvokkaat sekunnit tuli puristettua ja näin taattua ankkurina
hiihtäneelle Milja Rantalalle etumatka maaliin asti.
Valkeakosken Haka ja Ylöjärven Ryhti kamppailivat tiukasti toisesta sijasta. 040 848 0094, myös iltaisin.
TORILLA
KOKOUKSIA
TIISTAIN RIVIT
Kangasalan
Nuorisoseura ry:n
Pieni perhe
haluaa vuokrata
KAKSION TAI KOLMION.
P. ja 13. 0400 618 888 ke ja pe klo
9?11, Erkki Sassi p. Sijoitus vaihdossa oli
edelleen toinen ja eroa Ryhtiin oli
vain viisi sekuntia.
Kolmannella osuudella Konsta Manninen ja Ryhdin hiihtäjä kävivät tiukan mittelön, jonka
Konsta käänsi niukasti Kisan hyväksi. Kakkosjoukkue
oli hilkulla päästä mukaan AinoKaisa Saarisen suorittamaan palkintojenjakoon.
Osuuksien kolmelle nopeimmalle jaettiin myös henkilökoh-
taiset palkinnot. 044 979 2481
KEVÄTKOKOUS
ma 14.3.2016 kello 18.00
Pirtillä, Tapulintie 6.
Johtokunta
TIISTAIN RIVIT
MYYDÄÄN KUIVAA
33 cm KOIVUKLAPIA
50 e/heittokuutio.
P. Muutamat sairastumisetkaan eivät estäneet voittoa tai
kaikkien kolmen joukkueen osallistumista.
Kisan muissakin joukkueissa tuli onnistuneita hiihtoja. Marjatta p. Saavutetusta johtopaikkasta Kisa ei sen jälkeen luopunut.
Seuraavilla kahdella osuudella
vuorossa olivat 12-vuotiaat hiihtäjät. klo 18 uimahalli
Kuohun salissa. Joukkueet
päätyivät 17 joukkueen kilpailussa sijoille 7. norm. Vertaistukiryhmä
vastaa kysymyksiin, polvet: Arja Lahti
p. klo 10
Linttiksellä.
Vuokralle tarjotaan
NATTARISTA
KAKSIO 58 m2.
P. klo 17 Silmukellarilla, Toivontie 1
C ja Sariolan koulun liikuntasalissa ke
9.3. 045 672 1302
www.lomitus.com
Puiden ja pensaiden
leikkuut: vaurioituneiden
oksien poistot, hoito-,
alasleikkuut ja muotoilut.
Varaukset p. Vaihdossa Kisa oli toisena, mikä jäikin sitten
huonoimmaksi vaihtosijoitukseksi koko viestissä.
Kahdella seuraavalla osuudelle hiihtivät 10-vuotiaat, ensin tytöt ja sitten pojat. klo 14 Jalmarin
Kodossa.
Pirkan Tekonivelyhdistys
Nivelrikko-, polven ja lonkan tekonivelisten jumppa pe 4.3. Netissä
tietoa. Samassa yhteydessä kisaillaan myös SM-viesti, jonne Kisalta lähtee pitkästä aikaa
joukkue 18-vuotiaiden tyttöjen
sarjaan.
14?16-vuotiaat kisaavat Rovaniemellä piirien välisessä viestissä, jossa Hämettä edustaa myös
muutama kisalainen.
17?20-vuotiaiden pääkilpailut, SM-kisat, hiihdetään viikkoa
ennen pääsiäistä Valkeakoskella.
Siellä hiihdetään myös pariin kertaan siirretty Hämeen maakuntaviesti.
TYÖSUORITUKSIA
Kaikki MAATALOUDEN
LOMITUSPALVELUT
AH-TOIMI OY
P. Ilmainen
suunnittelu-/mittauskäynti.
Tarvittaessa myös seinä- ja kattopaneeleiden uusiminen.
Puh. Hanni Koski,
9, roikkui herhiläisenä Ylöjärveä
edustaneen piirin ykköshiihtäjän perässä. PL 50, 36201 Kangasala.
1.3.2016 TEKNINEN KESKUS
syydessään
Autosähkötyöt . MAK + dieselpäästömittaus
69 ?
HenkilöHenkilöja ja
pakettiautot
pakettiautot
raskas
MyösMyös
raskas
kalusto
kalusto
Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9?17
HÄMEEN
KOLARIKORJAUSKESKUS Oy
0400 78 68 00
P. ??
???
???????????
?????. Renkaat . MAK + bens. (03) 255 6677
www.askosaari.fi
tete.lentola@gmail.com
www.mobilexpresskangasala.fi
Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV,
Aakkulantie 11 F 17, 36220 Kangasala
p. ?! ??
???
pieneläinvastaanotto
Lentolantie 2, Kangasala
P. 044 743 3580
koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi
?, ?????-?.? ??/0
1?2???????????. Ilmastointihuollot ja
pakokaasutestit
. ??3????.#?
4?5?6??275?#3?, ? 28
9997?, ? 2874?
???%&???????''(?)'??*(?+?'????+
ELÄIMET
Öljynvaihto aikaa varaamatta
Moottoriöljyt kaikkiin autoihin
Eläinlääkäri
Jessica von Wendt-Salo
Erityisosaamisalue
hevosten hammashoito.
Myös muut toimenpiteet
hevosille ja lemmikeille.
kaasut ja pullot
Meiltä myös
Harri Penttilä
Parhaita paikkoja maailmassa!
Kodit On.
Mursketie 4, Kangasala
KVU-Yhtiöt Oy, Harjunsalontie 4, 36220 Kangasala
. Autohuollot
. alv. yritys- ja muuttosiivoukset
. 03 3773 177
Pirkanmaan
Energiakartoitus Oy
Kysy vapaita aikoja
Puh. Lämpökamerakuvaukset
. 03-225 5153
Ulla Elina
JALKA- JA KAUNEUSHOITOLA
Ulla Kauhanen
jalkojen hoidon AT, SKY-kosmetologi
Ajanvaraukset:
p. Energiatodistukset . Tuulilasien vaihdot
ja korjaukset
. 010 420 1900*
INFO@KOLARIKORJAUSKESKUS.FI
Hinaus 24h Siiki & Karhu
*lankapuhelimesta 0,0828 ?/puhelu + 0,07 ?/minuutti (sis. alv. 045 351 8067
Putkimiehentie 7 A, Kla as.
www.mt-tuote.fi
TODELLISTA KIERRÄTYSTÄ!
Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti
Korjaamo 0440 684 521
korjaamokultapelto@gmail.com
KOTIMAISET UUSIONASTARENKAAT
175/65-14 248,- 195/65-15 258,205/55-16 328,- 205/60-16 348,225/45-17 428,- 195/70-15 C 298,YLI 50 KOKOVAIHTOEHTOA!
Hydrauliikkaletkut ja liittimet
0500 846 709 / 24/7 h
Myös Bridgestone, Nokian,
Goodyear, Pirelli ym. öljynvaihdot
. hoiva- ja asiointipalvelut
. Henkilö- ja pakettiautojen huollot/korjaukset
. Kolarikorjaukset . Rengashotelli . 0400 854 860
KANGASALA
Harri Kalliovalkama
Maarit Pelli
Huutijärven TB
AUTOHUOLTO
. 11 SARANKULMA P. Automaalaukset
. Autotrailerin vuokraus
Palvelevaa ja luotettavaa huoltoa autollesi
Talviahteentie 23, Kla
P. ME PALVELEMME
Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi . 044 306 5769, 03 377 3672
Keskusaukio 2, Kangasala
www.ullaelina.fi
Kuohunharjuntie 31, Kangasala
P. Mopoautojen huollot/korjaukset
. 03 377 3733
kangasala@kiinteistomaailma.fi
KOILLISKESKUS
Minna Kalliovalkama
Pirkko Riepponen
Kangasalan Kodit Oy
Citymarket Linnainmaa
P. Boch vikadiagnoosi
AUTO- JA PIENKONEHUOLTO
P. Selluvillan lisäeristykset
KANGASKAUPAT
Hampuntie 9, Kallion teollisuusalue, Kangasala
RENGASMYYNTI
arkisin 8?17, la 9?14, p. -hitsaus ja
metallityöt
. ruostevauriokorjaukset
. kotitalousvähennys
Terhi Ojala 050 436 1048
terhi.ojala@lahiapu.net
www.lahiapu.net
KOULUTUKSET JA KURSSIT
040 584 9560
www.hsmturvallisuuspalvelut.fi
HSM Turvallisuuspalvelut Oy. 050 351 7031
www.koditon.fi . Muovihitsaukset:
puskurit ym.
KIVITIKKA
Kangasalantie 921, Kangasala
P. 24 %)
VAKUUTUSYHTIÖIDEN HYVÄKSYMÄ VAURIOKORJAAMO
KAIKKI MERKIT, KAIKKI VAKUUTUSYHTIÖT
. www.energiakartoitus.fi
KEHYSLIIKKEET
KAUNEUS- JA TERVEYSPALVELUT
kau
ww.
. Asuntokaupan kuntokartoitukset
. 03 3770 147,
ma?pe 8?16.30
tai sopimuksen mukaan.
Myllystenpohjantie 2, Kangasala
P. 0400 931 068
KANGASALAN
AUTOKATSASTUS OY
www.toosilanelainlaakari.fi
PAIKALLISTA
PALVELUA
LENTOLASSA
Eläinlääkäri
NETTA
TAMMISALO
??????????
?????????? ?????
"??#??$???????
????????????
?????????????
????????????
???????????????????
????????. Matkailuautojen ja -vaunujen huollot/korjaukset
. päästömittaus + OBD 69 ?
Jälkitarkastus, suppea 14 . Tuulilasinvaihdot
www.hinaus24h.fi
HINAUSAUTOPALVELUT
J. 03 377 3530
ma?pe 9?17, la 10?14
KOTI- JA
HOIVAPALVELUT
Ristimäentie 14, Huutijärvi
Palvelemme ma-pe klo 10-17
muulloin sopimuksen mukaan
P. 03 379 0008
www.kangasalanautokatsastus.fi
Määräaikaiskatsastus 40 . Vakuutusyhtiöiden vahinkotarkastukset
. 0400 625 074
044 238 2131
MT-tuote Oy
- Automaalaamotuotteet
- Henkilösuojaimet
- Työkalut, huoltokemikaalit ym.
P. päästömittaus
57 ?
Jälkitarkastus, laaja 20 . osan löydät Kauppaympyrästäkin
AUTOILU
KIINTEISTÖVÄLITYS
KVU-AUTOHUOLTO TuroTek
050 406 0444
Ruostehitsaus
Ruostevauriohitsaukset
ym. kotisiivoukset, ikkunoiden
pesut, viikkosiivoukset
. paivi@koditon.fi
. Renkaat ja rengastyöt
. 24 %) ja
matkapuhelimesta 0,0828 ?/puhelu + 0,17 ?/minuutti (sis. Traktori- ja
pienkonehuollot
. 03 379 0242, ark. Myös kitkat!
- täyden palvelun autokorjaamo
Lentolantie 12, Kangasala, p. MAK + bens. Ruostevauriokorjaukset
. Rengastyöt
. 8?17
RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY
Keskuojank. 03 377 1140
TRENDIKKÄÄMPIÄ HIUKSIA
AUTOHUOL
TO
arkisin 8?17, p. 050 571 8049
Taidekehystäjät ry:n jäsen
KOULUTUKSET
Hoiva- ja siivouspalvelu
Lähiapu Oy
. Katsastushuollot . maksuton kartoituskäynti
. katsastusremontit/
katsastuspalvelu
Meiltä myös käynnistysapu ja hinaus!
Jokioistentie 1, p. huollot, osien vaihdot
. vikadiagnoosit, kuittaukset
. 03 379 0333
Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä
fi
yrä.
ymp
ppa
w
fix
us.fi
Markku Peltola 050 340 2802 . 03-356 1009
Asematunnelissa puh. NIEMINEN
Ompelijan aarreaitta
KUVASARSA OY
www.hinausnieminen.fi
- verhonompelupalvelu -
0400 690 999
Merkillisen hyvät osat - ja huollot!
ParturiKampaamo
AJANVARAUKSELLA
AIKOJA MYÖS ILTAISIN
JA VIIKONLOPPUISIN
KANGASALAN
AUTOTARVIKE
arkisin 8?18, la 9?14, p. 03 379 1488
Löydät minut myös facebookista!
HINAUSPALVELUT
Juha Salovaara LKV [A]
Puhelin (03) 22 33 901 www.asuntopiste.fi
Lentolantie 12, Kangasala, p. 03-4102 3074
Vatialantie 1 Nattari
(Salea vastapäätä)
Palvelemme myös
Kaukajärvellä Juvank.10 puh
RAKENNUSPELLITYKSET
. Perälevyt
pienkoneet mopoautot
. ajettava
ruohonleikkuri
KAUPPAYMPYRÄ
www.kauppaympyra.fi
VIEMÄRIHUOLTO
Yrittäjä, jos haluat mukaan
Kauppaympyrään,
soita tai laita meiliä.
asiakaspalvelu@kauppaympyra.fi
Inka Lymi-Viitanen
0400 800 750
Satu Pasanen
040 720 8917
www.studioreettamuranen.fi
040 757 2435
. kaikenmerkkiset
. 0400 634 090
www.hervannankuriiri.fi
KANGASALA
LAHJALIIKKEET
ja rengaspalvelu
STIHL ®
PIENKONEET
METSÄASIOISSA
OTA YHTEYTTÄ
- LÄHIMETSÄN
HOIDOT
ruohonleikkuri
- METSÄMAISEMOINNIT
Kangasalan Kone ja Tarvike
Puh. KATTOTURVATUOTTEET
. 0400 611 481
ark. työoikeus, sopimusasiat, pk-yritysten asiat
Linja-autoasema, 2 krs, Kangasala, Lapintie 3, Tampere
Neuvottelut Kangasalla pe klo 9?13 tai sovitusti.
040 757 9366, santeri@makihannu.fi
AMMATTITAITOISTA LUOTETTAVAA TAKSIPALVELUA
Huom! UUDIS- & SANEERAUSKOHTEET
Kokeneet asiantuntijat apunasi
Toivontie 2, 36200 Kangasala
P. 045 649 2345
FINmekko
Junatie 2, Kangasala
MK Ingalsuo Ay
P. Ohjelma- ja
laiteasennukset
. TIKKAAT
KAUPPAYMPYRÄ
Ellintie 4, Kangasala (ark. 045 330 1023/ Timo Sarin
Yht. Ruohonleikkurit
ja huollot
-pienkoneiden myynti ja huolto
KELLO- JA KULTASEPÄNLIIKKEET
KUKKAKAUPAT
KELLOSEPÄNLIIKE
KORPOLA
Liikkeessämme kelloseppä.
Kellot, korut, lahjaesineet,
kaiverrukset, kellojen ja
korujen korjaukset, valtuutettu
-huolto
Liisantie 2, Kangasala
P. Kauhat
polkupyörät skootterit
. 0400 513 048
. 03 377 2952
www.mhyroine.fi
Jonsered
PIHAPUIDEN
LM 2147 CMDAE
. 044 304 0414
JS-TEK
- kaikki kiinteistöistä . TARJOUS!
SISUPELTI
Kangasalan Lämpöpumppu
(TERÄSKUNTO OY), Kangasalantie 921
Puh. 050 538 5453
www.puidenpoisto.fi
p. 9.30?17.30, la 10?14
LAKIASIAT
Lakiasiaintoimisto
TAKSI
®
Kangasalantie 921 (Katsastusaseman vieressä) 36200 Kangasala, konehuoltaja@gmail.com
Sisustus- ja
lahjatavaraliike
SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE!
mm. 9?17)
Puh. moottori- ja raivaussahat
Ellintie 2, Kangasala
P. 040 595 6227 . klo 10?17
P. 03 377 4862
varatuomari Arto Mäkihannu
8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa
RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI
www.nyssakka.fi . lapsiasiat ja avioerot
. LVIKK-palvelut
Ellintie 4, Kangasala
P. Aurinkosähkö-
Lämpöpumput
Jukka Saari
p. ilmainen arviokäynti.
TL-PELTITYÖ
Tomi Lähteenkorva
p. Sähköpalvelut
. torstai klo 9?19
KULJETUKSET
Kangasalalaista
täsmäkuljetusta
kuorma- ja
pakettiautolla
HERVANNAN
KURIIRI
P. 4-veto Rider
. 050 360 6401
tai 03 377 4008
8 henkilöä ja
2 pyörätuolipaikkaa
MYÖS PUTKIEN SULATUKSET!
ASIOINTIPALVELU
0400 630 683, arto@makihannu.fi
www.makihannu.fi
Mika Liikka
Kangasala
KAUPPAYMPYRÄ
PERUKIRJAT
KAUPPAKIRJAT
TESTAMENTIT YM.
Santeri Mäkihannu
MIXUN TAKSI
KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT
. Rollaattorihuollot
PUUNKAADOT
Puusepäntie 31
p. www.saneerausmestarit.com
PEKKA VALTONEN
häät, lasten ja aikuisten synttärit ym.
. www.kauppaympyra.fi
Asianajotoimisto Patrikainen, Miettinen,
Rauhala & Laakso Oy
MÄKIHANNU OY
ARI NEVALAINEN
0400 921 383
mm. 03 254 2100
www.aalaki.com
LUKKOLIIKKEET
PALVELEMME 24 h
0400 877 611
Ota yhteyttä ja pyydä tarjous.
www.lukkopalvelu.com
PITOPALVELUT
Pito- ja juhlapalvelut
erilaisiin juhlatilaisuuksiin
Lämmitys- ja sulatuskalusto,
telineet, henkilönostimet,
sirkkelit, sahat, leikkurit...
katso kaikki
vuokrattavat
laitteet: www.hrk.fi
Lavavuokraus, kuljetukset,
roskalavat, minikaivinkonetyöt
Kangasalan
PIHA JA
LAVA OY
0400 951 107
Kaikki sähköasennukset
P. perukirjat, testamentit, kauppakirjat yms.
. rikosasiat, asuntokauppariidat
. 0400 727 013
Finnentie
3,skootteriKangasala
Moottoripyörä-,
mopoauto-,
ja venehuollot
ma?pe 9?17,
la 9?13
Meiltä myös tilauksesta
polkupyörät
ja rollaattorit.
Sakari Pylvänäinen
P. 03 339 26900 www.newision.fi
www.js-tek.fi
Musteet ja värikasetit
IT-Tarvikkeet
Huoltopalvelu
Kopiopalvelu
ILMALÄMPÖPUMPUT
PYYDÄ
asennettuna. Kodin pienet
tietokonepulmat
. Verkkosäkit polttopuille
MHY ROINE
KAUKAJÄRVI
TAKSIT
PIENKONELIIKKEET
. PIIPUNPELLITYKSET
. mopoautojen
Pienkonebensiinit
ja
hinaus2-T
korjaamolle
4-T -koneisiin.
Pienkonetarvikkeet,
-varaosat ja -varusteet
MetsienMies tmi
Keskusaukio, Kangasala, p. Sähköstartti
POISTOT
. 03 377 1172
ma?pe 9?17, la 9?13
kuukauden 1. 03 379 2940 www.tv-hugg.com
järjestelmät
ASTI O
OIKEMISTAL
L
VA
mingalsuo@yahoo.com
www.mingalsuo.fi
www.kauppaympyra.fi
SOITA 040 540 0521
TILITOIMISTOT
P. 0400 838 326
050 548 3333
. 10?18, la 8?15, su 10?15
Keskisenkatu 16
p. 10?18, la 10?14, su 10?14
- myös edulliset
terähuollot
Jonsered
FR 2215 MA 4x4
. Käytön opastus
TV, DIGILAITE,
ELEKTRONIIKKA
P. (03) 377 2628
ark. 040 712 6790
www.tilituovi.fi
TIETOTEKNIIKKAA
?
Onkkaalantie 71, Pälkäne
03 534 2045, ma?pe 9?17, la 9?14
www.pitopalvelumakimaa.fi
Pitopalvelua
perhe- ja yritysjuhliin
TILITOIMISTO
TUOVINEN KY
Ellintie 6, Kangasala
P. kaikki oikeudenkäynnit, myös maksuton oikeudenkäynti
. SADEVESIJÄRJESTELMÄT
. 040 678 2321
www.tl-peltityo.fi
POLKUPYÖRIEN,
VALOKUVAUS
Myös huollot ja varaosat sekä
metsästys- ja harjoituspanokset ja
Jahti- & Vahti-koiranruoat
Kuvaukset studiossa ja miljöössä
urheilu- ja kalastusvälineiden erikoisliike
Pälkäneen
URHEILU JA KALASTUS
Ellintie 2, Kangasala
Koiviston
Kestikievari
- yritysten perustamiset
- kirjanpidot ja tilinpäätökset
- veroneuvonta
Ellintie 4, Kangasala
P. 0400 164 080
koivistonkestikievari.fi
044 520 7077
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
SENIOREIDEN
ATK-APU
. filippiiniläistä tai suomalaista ruokaa
P. 050 551 0757
WWW.EHDFINLAND.NET
URHEILU- JA POLKUPYÖRÄLIIKKEET
KONESAUMAKATTOJEN
asennus ja saneeraus sekä
muut kattopeltityöt. Pyydä
tarjous . . otot ma?to klo 10?15
TV-DIGIHUOLTO
TIETOKONEET,
OHEISLAITTEET,
HUOLLOT JA
KORJAUKSET
- TV:t + digiboxit
- Audio + videolaitteet
- Antenniasennukset
+ tarvikkeet
SAUNALAHDEN
LAAJAKAISTA- JA MATKAPUHELINLIITTYMÄT
Ellintie 6, Kangasala, ark. Itsevetävä ja keräävä
-
SERVICE
Meiltä myös
HUOLLAMME
. 03 375 3218, 0400 335 443
Joustavasti asiakkaan luona.
Myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Ilmainen puhelinneuvonta.
Lakiasiaintoimisto
LIISA JUUTINEN
varatuomari,
julkinen kaupanvahvistaja
Töykänäntie 265, Sahalahti
03 376 4774, 040 570 6022
OMPELUPALVELUT
OMPELU- JA
KORJAUSPALVELU
LA klo 10?13, SU klo 12?15
Puh. 0400 611 488
ark
24H
. Likakaivojen ja muiden
kaivojen tyhjennykset
. Viemäreiden kuvaukset ja
kuntotarkastukset
?
Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset
640
232
0
040
Päivystys p.
www.kaivopumppu.fi. Viemäreiden avaukset