Puutarhassa ei käytetä kemiallisia torjunta-aineita, salaatit ja yrtit kasvavat Timo Oksasen itse suunnittelemassa vesiviljelyksessä suljetussa kierrossa. Keskiviikkona toimikunta jo pohjusti budjettia. Iloitsen arjesta ympärilläni. Esillä oli myös investointilista, joka kohoaa talousarviokäsittelyn tässä vaiheessa 19,2 miljoonaan euroon. Meillä on omilla mailla paikka, johon tuulee riittävästi. Myös puutarhanhoito tuo minulle iloa, hän mainitsee.
Riitta ja Voitto Saarisen kasvattama kurpitsa painoi
60. Yleinen veroprosentti olisi siis ensi vuonna 0,90, vakituisten asuinrakennusten 0,43, muiden asuinrakennusten 1,03 ja rakentamattomien rakennuspaikkojen 1,50. Mylly pyritään saamaan kauas asutuksesta, jotta se aiheuttaisi mahdollisimman vähän näköhaittoja. Edistää omavaraisuutta Oksaset ovat selvittäneet tuulivoimalamahdollisuutta jo pitkään ja pari vuotta sitten yhteistyötä viriteltiin läheisten puutarhojen kanssa. Tarkennukset teemme toimikunnan jäsenille valmiiksi maanantain kokoukseen. Kovimmilla myrskyillä mylly ei käy, eikä myöskään tyynellä. Lajiketta en tiedä, mutta kasvupuun omenat olivat makeita, hän kertoo. Sähköä tuotetaan jo nyt vesivoimalla, valaistus hoitaa myös kasvihuoneen lämmityksen ja kaikki mahdolliset hiilidioksidipäästöt menevät kasvien käyttöön. Tällaisen tutkimuksen hinta on 50 000100 000 euroa, joten sitä ei kannata tehdä, ennen kuin rakennuslupa on varma, Timo Oksanen sanoo. Sähkön siirtomaksu jäisi omalla myllyllä kokonaan pois. Koiviston pihamaalla kasvaa viisi omenapuuta, kolme vanhaa ja kaksi uutta. Kiire rakennusluvalla on tuulisähkön takuuhintajärjestelmän, syöttötariffin, takia. Yleishyödylliset yhteisöt välttyisivät edelleen kiinteistöverosta. Saan voimaa lasten osoittamasta aidosta ja ehdottomasta rakkaudesta. vuosikerta
Irtonumero 1,50 e
Tuplaomppu Ruutanasta
Ruutanalaisen Jarmo Koiviston omenapuut tuottivat tänäkin syksynä komean sadon. Tarkastelimme investointilistaa ryhmä ryhmältä, mutta päätösesityksiä emme tehneet, niidenkin aika on vasta maanantaina.
Virolan puutarhaa on kehitetty jatkuvasti kestävän kehityksen periaatteella. Aurinko antaa ihmisiin virkeyttä ja energiaa syksylläkin, mutta aina ei aurinkokaan välitä tulla esiin pilvien takaa. Kasvihuoneissa on kasvatuspinta-alaa kaikkiaan 17 000 neliömetriä. Vara-
voimana käytettäisiin nykyisinkin käytössä olevia vesivoimaloita. Kauas asutuksesta Suunnitellun tuulimyllyn napakorkeus olisi sata metriä ja sen lavat kurkottaisivat arviolta 150 metrin korkeuteen. Takuuhintajärjestelmä on voimassa vain niille, jotka lähtevät investoimaan tuulienergiaan kolmen vuoden sisällä. Toimikunnan linja oli sama ja yhtä yksimielinen myös kiinteistöveroissa. Se osoitti sisämaassakin olevan muutamia paikkoja, joissa tuulienergian hyödyntäminen olisi kannattavaa. Vaikka Oksasilla olisi ollut paikka tuulimyllylle myös kasvihuoneiden vieressä Tiihalantien varressa, he hakevat sille rakennuslupaa hakkuuaukiolle, reilun kahden kilometrin päähän kasvihuoneista. Sijaan säästöjä Koska toimikunta ei halunnut lähteä veronkorotusten tielle, talousjohtaja Seppo Saarisen mukaan kunnan toimintakuluja on vastaavasti leikattava. Palvelukeskusten johtajat ovat tehneet yhteensä 2,8 miljoonan euron säästölistat. Myös erikoisuuksia joukkoon mahtui, kuten kuvan kaksoisomena kertoo. Hakkiolle perhe on tärkeä, samoin hyvä ja toimiva parisuhde. Kustannukset olisivat nousseet entisestään, jos mylly olisi rakennettu mäen päälle. Meillä on tarvetta tuulienergialle ja halu omalta osaltamme kantaa vastuuta ympäristöstä. Kenenkään on turha pelätä, että tyyninä kesäiltoina tuulimyllystä kuuluisi ääntä. Täällä käytetään valtavasti sähköä. Erillisiä tukia tuulivoiman rakentamiseen ei ole tiedossa. Kasvihuoneiden katoissa on yhteensä kolmisentuhatta 400 watin lamppua. Lähimpään vakiasuntoon on rakennuspaikalta kuutisensataa ja lähimpään vapaa-ajanasuntoon kolmisensataa metriä.
Kaapelin vetäminen kasvihuoneille maksaa monta kymmentä tuhatta euroa, mutta halusimme sen mahdollisimman syrjäiseen paikkaan. Niihinkään ei ole tulossa korotuksia. Tämä kummajainen oli uuden puun satoa.
Muisto kesästä
Valoisan ajan pituus on vielä noin 11 tuntia, mutta päivä lyhenee isoin harppauksin. Silloin ratkaisu osoittautui liian kalliiksi. Nyt sähköntuotantoon halutaan oma tuulimylly.
Oksasten tuulivoimainvestointi olisi suuruudeltaan neljä miljoonaa euroa. Vakuuta elämäsi tärkein asia, terveytesi.
Saat 15 % alennuksen ensimmäisen vuoden maksuista, kun otat vakuutuksen 4.-29.10.2010.
www.op.fi
Perjantai 1.10.2010
Numero 72
92. Olemme mitanneet tuulta 25 metrin korkeuteen saakka, mutta uusilla mittauksilla tuulta mitataan kahdensadan metrin korkeudesta. Mökistä anastettiin tietokone näyttöineen ja webbikameroineen, kauko-ohjattava lentokone ja kaksi radiopuhelinta sekä puukko, jolla oli myös tehty viiltoja seiniin ja pöytäliinaan.
"
6
Suoraman koulun koulunkäyntiavustaja Juha Mäkelä innosti työkaverinsa yhteiseen verenluovutusretkeen, sivu 5.
kiloa. Rakennuslupa ei vielä takaa sitä, että tuulimylly rakennetaan. Suunnitellun voimalan maksimituotto on kolme megawattia tunnissa, minkä pitäisi riittää puutarhalla koko vuoden sähkönkulutukseen. Se kuitenkin käynnistää tarkemmat tuulimittaukset, jonka perusteella selvitetään kannattavuus ja suunnitellaan tarkemmin myllyn rakenne. Tällaiselta auringonkukkapelto näytti Köyrässä.
Tuulesta temmattua energiaa kasvihuoneisiin?
Jos rakennuslupa myönnetään nopeasti ja tuuliolot Tiihalan suunnalla osoittautuvat lisämittauksissa soveliaiksi, jatkossa Virolan puutarhan salaattien ja yrttien kasvattamisessa hyödynnetään tuulivoimaa. Ylimääräisen sähkön voi työntää valtakunnanverkkoon. Lue sivulta 9 lisää kurpitsoista.
430037 672583
Asiaa voi varmaan ajatella niin päin, että verta on saatavissa, jos sitä itse sattuu joskus tarvitsemaan.
Ilonaihe
Katja Hakkio iloitsee lapsista, joita hänen perheessään on kolme. Näistä hän on onnellinen. Yksi näistä osuu meidän maillemme, Oksanen toteaa.
Toimikunta: veroprosentit ennallaan
Kangasalan vuoden 2011 tuloveroprosenttia pohtinut järjestelytoimikunta poikkesi kunnanjohtajan kannasta ja esittää yksimielisesti valtuustolle, että prosentti (20,00) säilyy ensi vuonna ennallaan, eikä esitettyä (0,50) korotusta tehdä. Niiden pohjalta tehdään karsintaa, kun järjestelykomitea kokoontuu maanantaina talousarviokokoukseen. Onneksi syksyllä lisäaurinkoenergiaa ovat tarjoilleet puutarhoissa ja pelloilla loistaneet auringonkukat. Uutta tuulta purjeisiin antoi syöttötariffin lisäksi vastikään julkaistu tuulikartoitus, Suomen tuuliatlas. Kävimme läpi budjettikirjan sisältöä, jota tarkennetaan. Puutarhan vanha isäntä Timo Oksanen ja isännöintivastuun ottanut poika Sami hakevat rakennuslupaa tuulivoimalalle, joka olisi toteutuessaan Suomen suurin sisämaan tuulivoimala. Kun ei tuule, ei myöskään mylly pyöri ja tuulella sen ääni peittyy muihin tuulen aiheuttamiin ääniin, Oksanen muistuttaa.
Mökkimurto Vallitussa
Riun Kotakorventiellä murtauduttiin kesäasuntoon tiistain aikana. Myllyn varren korottaminen alavammalla maalla on kannattavampaa
(03) 251 6525.
(Tumma puku, yrittäjäristit, ansio- ja kunniamerkit).
Soita suoraan paikalliselle taksille!
KESKIVIIVA OY
in.fi taksi
Pyysalon toimintakeskuksessa. Vp. Olette itse paras lahja.
Kutsun teidät
Helvi Siirtonen. mennessä khranvirastoon p. Parisuhteen talossa. Myydään seurakunnalle tarpeettomaksi käynyttä tavaraa. mennessä a.e.liinamo@gmail.com tai puh. Mutta hän tulee vierelle, hän jakaa lähimmäisen vaikeimmatkin asiat ja valaa apua tarvitsevaan ihmiseen uskoa ja toivoa. klo 18 alkaen väkerholaiset. Kiitos Rekola-kodon os. Siunattu läheisten saattamana. Ilmoitathan tulostasi, että voimme varata kahvitarjoilun puh. klo 10 alkaen kk:n srk-kodin pihamaalla. Ruokailun vuoksi ilmoittautuminen 6.10. varhaisnuorisotyö
Hämeen Kivituote Oy
Touko Virsiheimo
Alalla lähes 50 vuotta
SUORAAN VALMISTAJALTA - HAUTAKIVET - KAIVERRUKSET - ENTISÖINNIT - KIVEN HIONTATYÖT - OIKAISUTYÖT
Puh. 040 309 8000. Liturgina Lehtola, saarnaa Jarva, kanttorina Toivola. 5.10. Tuossa hetkessä ei enää kaivata saarnoja vaan aitoa läsnäolemista. klo 10-13.30
Rakkaamme opettaja
Erkki LIINAMO
31.12.1925 Impilahti 18.9.2010 Kangasala Rakkaudella muistaen Irma ja Anna-Elisa Hilkka-sisar Maija-sisar perheineen Paula-sisar muut sukulaiset ja ystävät Häntä, jota kaipaamme, emme menetä koskaan. Kun ihminen saa Jumalalta tehtävän, hän toimii usein kuin alttaritaulumme enkeli. Erityisnuorisotyöntekijä palikat klo 18 srk-talossa. Ne ovat tallessa päivien menneiden - tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa. Kolikkokuppi kahvipöydässä. Kolmesta rakennuksesta koostuva esteetön keskus käsittää noin sata vammaismitoitettua asuntoa ja tarjoaa monipuolisia kuntoutuksen ja hyvinvoinnin palveluja.
SYYSLOMARETKI
maanantaina 18.10. klo 18 Naisten kohtauspaikka Suoraman srkkeskuksen takkahuoneessa. klo 18 srk- iltatee. Käymme läpi Alfan perusasioita ja periaatteita, Alfan käytännön järjestelyjä sekä erilaisia mahdollisuuksia tulla mukaan palvelemaan.
nellä ei ole aina kykyä ja taitoa liittyä lähimmäisen elämäntilanteeseen. Kolehti: Lapsityön, erityisesti pyhäkoulu- ja päiväkerhotyön tukemiseen ja kehittämiseen seurakunnissa, Suomen Ev.-lut. HENGELLISTEN LAULUJEN
KANGASALAN SEURAKUNTA
Alttaritaulun enkeli
Tulevana viikonvaihteena vietämme kirkoissa Mikkelinpäivää. 040 309 8000 ja Monika Viitala p. gospellattarijumppa. Alttaritaulussa Jeesus on yhdessä elämänsä vaikeimmista hetkistä, hän tietää kuolevansa ja hän tietää viimeisten elinpäiviensä olevan tuskaisia. Teksteissä ja saarnassa puhutaan muun muassa enkeleistä. 2
Perjantai 1.10.2010
Rakkaamme
Toini Vappu LAAKSONEN o.s. Kun katselen kirkkomme alttaritaulua, näen enkelillä perinteistä poikkeavan tehtävän: Pieni enkeli ei julista vaan yksinkertaisesti tulee vierelle olemaan. tai to 28.10. Mukava, että ihmisiin voi vielä luotaa, kiittelee nimimerkki Pyöränavaimensa hukanneen pellavapään äiti.
Asunnot on tarkoitettu vammaispalvelulain mukaiseen palveluasumiseen sekä asumisvalmennukseen, omaishoidon lomitukseen, aktivoivaan intervallihoitoon sekä potilashotellikäyttöön. Kangasalan Latu
Ajankohtaista verkossa - www.kangasalanseurakunta.fi
Ansaittu kimppu
Kiitos vihreällä autolla liikkuneille kahdelle naiselle, jotka tarjositte kyydin pojalleni Kirkkoharjun koulun luota mummulaan. Lämminvesiallas ja kuntoutuspalvelut ovat käytettävissä ryhmäliikuntaan ja yksilöterapiaan. Enkelien viestiä saattavat vahvistaa uhkaukset tai parannuksen tekoon liittyvät lupaukset. luku 1 Ehtoollisjuhla, Seppo Aapa ja nuoret, pyhäkoulu RR-kerho kouluikäisille ja ke klo 11 Sanaa ja rukousta Lasten Leija-kuoro! Tervetuloa myös uudet laulajat! Päiväpiiri, Jarmo Makkonen ja EL-kuoro Treelta, kahvit
Messu klo 10 kirkossa. 3:n henkilökunnalle Toinin hyvästä hoidosta.
Sunnuntai 3.10. Voit tulla joko ke 27.10. Tarvitsemme avustajia ja vastuunkantajia erilaisiin tehtäviin kurssin aikana. Aihe: "Jumalan sanansaattajat" klo 10 Mikaelinpäivän messu ja sakastipyhäkoulu kirkossa. Tampereen seudun näkövammaisten Kangasalan alueen uusi vertaistoimija Mika Tolvanen esittäytyy! Kirkonkylän srk-koti Ti 5.10. Ilmoita, jos tarvitset kuljetuksen kotoa kirkkoon. Usein ajattelemme, että enkelit ovat viestintuojia, joilla on välitettävään sanoma meille ihmisille. klo 19 kirkossa. klo 12-16 Suoraman Työväen talolle.
Tervetuloa kahvittelemaan kanssani. 040 411 6745 ti 5.10. "Armoa työhön ja elämään", Saila Munukka. Omat eväät, ei ennakkoilmoittautumista, maksuton.
Koululaisille, perheille, kaikille avoin "Mennään metsään" -
Tampereen Validia-talo tarjoaa turvallisia, ympärivuorokautisia palveluja fyysisesti vammaisille ja ikääntyville henkilöille. Irma Pyylampi p. Joskus ihminen näyttää ottavan ja joskus hän saa kyseisen tehtävän! Kun ihminen itse ottaa itselleen sanansaattajan tehtävän, hän näyttäytyy usein lähimmäisilleen vaativana ja jopa uhkaavana olentona. 040 309 8045.
HOIDETAAN HOITAJIA-PÄIVÄT
Kangasalan Yrittäjät
leikkaa talteen
Lähelle tai kauas, yksin tai isommalla porukalla - myös pyörätuolin kera
SAHALAHDEN KAPPELISEURAKUNTA
Su 3.10. Maanantai 4.10. Diakonian kyläkerho klo 12-14 Lahdenkul- seurakuntatalossa. sen talkoot matonkudeleikkuun Jumppavaatteet ja sisäkengät merkeissä klo 17 alkaen Reko- mukaan! Mukana illassa Tuula Niemi ja Monika Viitala. Linja-autokyyti Kuhmalahdelta lähtee klo 9 Vehkajärven koululta, klo 9.30 Sahalahden srk-talolla, matkan varrelta pääsee pysäkeiltä kyytiin.
IKÄIHMISTEN KIRKKOPYHÄ SU 10.10.2010
VUODEN YRITTÄJÄ -TILAISUUTEEN
lauantaina 9.10.2010 klo 18 alkaen Mobilian Autokylään, Kustaa Kolmannentie 75. klo 13.30 Diakonian kyläkerho Pikkolassa Maijalan salissa. Ohjelmasman koululla. Tervetuloa retkille + + + järj. viim. mennessä: www.yritystori.fi/kangasala tai puh. Ilm. Tiedustelut ja varaukset numerosta 044 765 0596.
Tampereen Validia-talo Ritakatu 7, 33720 Tampere www.validia.fi/tampere
Vapaamuotoinen
KESKUSTELUTILAISUUS Ladun toiminnan kehittämiseksi
to 7.10. klo 18 kirkossa Suvi Lehtonen-Gräsbeck, sopraano, Folke Gräsbeck, piano.
Ke 6.10. Seurakuntien Lapsityön Keskus ry. alkaen klo 18-19 Parkissa (Puusepäntie 31). klo 17.30 Lounaskievarissa, Alasentie 1.
Kaikki ideat ovat tervetulleita. Kopra
16.10.1918 Räisälä 18.8.2010 Kangasala Kaivaten Veikko Hannu perheineen veljet ja sisaret sukulaiset ja ystävät Vaan ylitse kaikkien kyynelten tuhat muistoa meitä lohduttaa. Lapset mukaan. Ilmoittaudu 19.10. Mukana Pirkko Jalovaara Järj. Muistotilaisuus Nikolainsalissa, Suvantokatu 10 A. Myös aivovamma- ja hengitysvajeasiakkaille on omat asumisyksikkönsä. Tied. klo 18.30 Suoraman srk-keskuksessa "Hän alkoi alusta" Leo Louhivaara, Turkka Aaltonen
RUKOUSILTA
Pe 8.10. Keskiviikkona kuljetus Sahalahdelta ja Kuhmalahdelta. Kuvaan sisältyy lupaus: Kun käännymme kohti taivasta, kun avaamme sydämemme rukouksessa Jumalalle, silloin taivaasta tulee apu. Hä-
KIRKONKOTO
Suoraman srk-keskus Ma 4.10. klo 14 Diakonian kyläkerho Kuohenmaalla Sirkka Korisevan luona. Ti 5.10. lassa. Häntä, jota rakastamme, kaipaamme aina. kuljetuksen ja retkieväät tulilla. Jeesuskaan ei halunnut kohdata elämänsä loppuhetkiä yksin! Opetuslapset nukkuivat mutta taivaasta lähetettiin lohduttava ja voimia antava apu, enkeli. klo 10-13.30 Huom! Näkövammaiset ja MSpotilaat, kokoonnumme Kirkonkodon yhteydessä. Mitä on olla nuoren vanhempi. Tampereen Validia-talossa on tarjolla myös virikkeellistä päivätoimintaa sekä ravintolapalveluja joka päivä. klo 10-17 Kirkonkylän srk-kodille. Kahvi/teetarjoilu! TULOSSA: Ti 12.10. HUUTOKAUPPA la 2.10. Laulua, kahvia, suolaista ja makeaa...
GOSPEL BREAK DANCE
7 - 13 -vuotiaille pojille maanantaisin 4.10. Tule koulutuspäivään lauantaina 9.10. Ilmoittautumiset ma 4.10. Lähetyk- sa mm. Saila Jorma Jussila. Lastenhoito ja Munukka, lastenhoito ja iltatee.
Tampereen Validia-talo
Kaikki aktiiviseen arkeen!
Kaikille avoin
SIENIRETKI
su 3.10. Kangasalan kirkon alttaritaulussa Jeesus rukoilee katsoen kohti taivasta. p. Tällaisen "enkelin" lähellä ihminen ei koe tulevansa tuomituksi tai loukatuksi hän kokee tulevansa hoidetuksi ja autetuksi. Määräaikaiseen asumiseen voidaan liittää hoivapalvelua sitä tarvitseville. Hinta: lapset 5 e, aik. 040 548 3209. 13.10. Kirkkokahvit Kirkonkulmassa messun jälkeen. mennessä.
hyvät ystävät, naapurit, kylänmiehet ja sukulaiset viettämään kanssani synttäreitä iloisissa merkeissä la 9.10. 050 592 2438.
KONSERTTI
Su 10.10. Tiistai 5.10. Se ei ole suuri ja mahtava Jumalan soturi, vaan pikemminkin pienen pieni taivaan lähettiläs. Ke 6.10. Ei kukkia eikä lahjoja. 0400 633 636, (03) 377 0757
Riitinmäentie 63, 36200 KANGASALA
ALFA-KURSSIN KOULUTUS- JA INFOPÄIVÄ!
Alfa-kurssi, kristinuskon lyhyt oppimäärä, alkaa! Alfa pidetään maanantaisin 8.11.2010-14.2.2011 nuorisotila Parkissa. 040 309 8000. Rento vaatetus, vesipullo ja jalassa pysyvät kengät mukaan! Järj. Tällainen "enkeli" on usein kiinnostuneempi sanomastaan kuin toisesta ihmisestä. Määräaikaiset, kalustetut asunnot ovat käytettävissä vaikkapa putkiremontin tai omaishoitajan lakisääteisen vapaan ajan. Perhekirkko klo 10 kirNAISTENILTA kossa, Munukka, Sillanpää, päiPe 8.10. Kangasalan srk ja Rukousystävät ry
Ajankohtaista verkossa! www.kangasalanseurakunta.fi
NAISTEN KAHVILA
Su 3.10. Lämmin kiitos osanotosta. menn. Me ihmiset olemme aika ajoin toinen toisellemme enkeleitä tai ainakin meillä on sama tehtävä enkelien kanssa. klo 15 kirkonkylän srk-kodissa. khranvirastoon p. klo 10-13.30 Vatialan srk-koti To 7.10. liikkuvien ihmisten parissa tehtävään kirkolliseen työhön maalla ja merellä 164,30 , Suomen Merimieskirkko ry. Eräpyhän virkistysalueelle Orivedelle.
Lähtö uimahallin edestä klo 10, paluu klo 16. 10 e, sis. Kukaan meistä ei jää yksin! SEPPO JARVA kirkkoherra
Kangasalalainen yrittäjä!
Tervetuloa
Pe Su Ma Ti Ti To
klo 19 klo 11 klo 18 klo 18 klo 18 klo 13
Life-ilta nuorille, Raamatun äärellä, Markuksen ev. Kuljetus kirkosta Suoramalle järjestetään. Kangasalan kirkon alttaritaulussa näemme toisenlaisen enkelin. Kyseinen kuva on lohduttava kaikille meille, jotka koemme elämämme keskellä avuttomuutta ja heikkoutta. klo 10-15 Kaarinan polulla.
Kokoontuminen 9-tien/Säynäjärventien risteys klo 10. Keittolounas, kirkkokahvit ja ohjelmahetki Suoraman srk-keskuksessa messun jälkeen. Validia-talon ravintola on auki päivittäin klo 7-18.30. (Claes Andersson) Siunaustilaisuus Tampereen ortodoksisessa kirkossa lauantaina 9.10.2010 klo 10.00. Ke 13.10. Hänellä ei ole ehkä paljoa sanottavaa, hänellä ei ole tarvetta pitää kovaa ääntä itsestään. Keskiviikko 6.10. Enkeli tuli ja lohdutti Jeesusta, enkeli tulee myös sinun ja minun luokseni. TIEDOKSI: Kolehti 12.9
(03) 377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala
Kiitos hoitolani 30 vuodesta kuuluu kaikille, ihanille asiakkailleni!
Avoimet ovet pe 1.10. Airin Puoti), Kangasala Palvelemme: ma -pe 10-17, la 10-13
4.10. Pojille kehonhallintaan liittyvät jutut ovat tärkeitä, ja break dancessa ne kehittyvät, tähdentää Ihonen. Perjantai 1.10.2010
3
Parkissa tarjolla breikkausoppia pojille
Kangasalan seurakunnan varhaisnuorisotyö aloittaa uuden toiminnan: Gospel Break Dancen. Sopii vasta-alkajille Ihosta harmittaa, että aloitti tanssiharrastuksensa vasta teini-iässä. 75.982 vh. Toiminta on suunniteltu erityisesti aloittelijoita ajatellen. (03) 3773 733 kangasala@kiinteistomaailma.
www.kotinelio.fi
Näsilinnankatu 30 33200 Tampere. Kuva: Natasha Photography.
Ultraäänihoidot - Mikrokuorinnat - Kestopigmentoinnit Nuorentavat Take Ten -hoidot - Dermalogicaihonhoitotuotteet - Joe Blasco -meikit
Liisa Tuomi
KAUNEUSHOITOLA Tampereentie 1, Kopinkulma, Kangasala, (03) 377 2971
Tervetuloa siviiliin Kersantti Jarmo.
t. 040 528 3030
Meikkivoide kaupan päälle
ostaessasi Skin Vivo -, Age Fitness Power2 - tai Rides Repair -sarjan päivä- tai yövoiteen
VERHOOMO EKHOLM
HUONEKALUJEN VERHOILUT
kotiin ja julkisiin tiloihin. 13.000
MAARIT PELLI
YRITTÄJÄ, LKV 044 5044 511
MYYNTINEUVOTTELIJA, KIAT 044 5044 512
MARJA MÄKINEN
MINNA HONKALA
MYYNTINEUVOTTELIJA 044 5044 506
Uusitut kaapistot, uudet keittiökoneet, mm. Niin myös välittäjissä. Ihosen mielestä liike ja gospel-musiikki sopivat erinomaisesti yhteen. mh. Hän on breikannut ja nähnyt break dancea Australiassa, Thaimaassa, Etelä-Afrikassa ja ties missä. Oman harrastuksen break dancesta hän löysi kristillisellä taideleirillä. Mukaan voi tulla vaikka vain kerraksikin kokeilemaan. a arki-ilta ! 4 ka da asioi 1 8 s a a k klo
Uudistettu !
Anita-rintaliivit saapuneet!
Tervetuloa palveltavaksemme!
Kangasalantie 1133 (ent. 9.688 vh. Kristilliset arvot ja harrastus hyvän sanoman parissa antaa kestäviä eväitä poikien elämään, Ihonen toteaa. Gospel Break Dance 713-vuotiaille pojille maanantaisin kello 1819 Parkissa (S-Marketin yläkerrassa) 4.10. Gospel Break Dance -tunneilla on breikkauksen ohessa myös mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja kristittynä turvallisessa poikaporukassa. Asunnoissa ja asukkaissa on eroja. Hän kannustaakin kaikkia asiasta vähänkään kiinnostuneita kokeilemaan breikkaamista jo varhain. Jumala on luomistyössään asettanut meihin lahjoja ja kiinnostuksen kohteita, joita Hän toivoo meidän käyttävän ja kehittävän. Olet sitten ostamassa, myymässä, vaihtamassa tai vasta haaveilemassa, avuksi kannattaa ottaa ajoissa Oma Välittäjä. Tule valitsemaan mieleisesi materiaalit vaihtoehdoista.
Tervetuloa! Kimmo Hjelt, 0400 505 489 Arto Salminiitty, 0400 516 211
Kangasalan Kiinteistömaailma · Kangasalan Kodit Oy Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala · Puh. Me Kangasalan Kiinteistömaailmassa tiedämme parhaiten oman asuinalueesi hyödyt!
ONKO TÄSSÄ UUSI KOTISI
METSÄLAUVALANTIE 2-4, 36220 KANGASALA
Upeasti remontoituja, hyvin varusteltuja kerrostalokolmioita
Esittely su 3.10.2010 klo 15.30-17.00
Autotalliosakkeet
Hinnat ovat alkaen hintoja ja voimassa toistaiseksi.
3 h+k+las.p 70,5 m2 alk. Tarkoitus on oppia uutta, pitää hauskaa ja kannustaa toinen toisiamme, Ihonen kuvailee. klo 9-13
äriSyntt sena k tarjou
varastossa olevista, hajakokoisista MBT-kenkien poistomalleista
äriSyntt sena k tarjou
-30% -30
Muistan Ystävää
OHI ON!
Tule tutustumaan ja ihastumaan MBT-kenkiin!
kaikista muista MBT-kengistä
Pyry Ihonen kannustaa 713-vuotiaita poikia mukaan breikkiopetukseen. lähtien.
POHTIOLAMPI LA-SU klo11-17
ONGINTAA SAVULOHTA
S SYYSVARASTOJEN ALE! KALA KUIN KALA -20%
Vapaa pääsy! Tervetuloa! www.kalapaikka.com, p. alkaen palvelemme ma-pe klo 10-18, la 10-13
Annukka Lintulahti p. mikro ja 20" taulu-TV, yhtiössä laajakaistayhteys. 713-vuotiaille pojille on tarjolla joka maanantai tunnin verran break dance -opetusta Parkissa. Laatoitetussa kph:ssa suihku-höyrykaappi, pesutorni. Valitse Oma Välittäjäsi joukostamme. Opettajana toimii Pyry Ihonen, joka kiersi vuoden maailmalla nuorten mission matkassa. klo 11-19, la 2.10. Hän on asuntokaupan ammattilainen, jolta saat maksuttomia neuvoja asuntokaupan kaikissa vaiheissa. 1 0 . Ilmapiiri oli avoin, kannustava ja rohkaisi käyttämään omia lahjojaan. Avoimesti kokeilemalla löytää näitä lahjojaan. Soita 0400 170 113 - tulen paikan päälle arvioimaan!
hannu.ekholm@pp3.inet.fi, Rautajärventie 14, Kuhmalahti (paikalla sopimuksen mukaan)
1+
voit l k a e n isin . 114.900 mh. lähisuku Järvikulmalta
Ammattilaiset valmiina auttamaan
Asuntokauppa on iso päätös. Varusteiksi riittää rento vaatetus, vesipullo ja jalassa pysyvät kengät
Myös täällä voimien tasapaino on vakio ja pieni jää suuren varjoon. Ne tuntuvat olevan väärässä paikassa, eksyneet vääriin juhliin ja niitä aletaan vilkuilemaan alta kulmain. Rotvallien yli taiteilu on melkoinen ponnistus niin apuvälineiden kuin lastenvaunujen kanssa liikkuville. Kaupungin luonto on erilaista: se lyö ilman syytä ja pitää ääntä. Haja-asutusalueiden jätevesisekoilusta uhkaa tulla kallis paukku yksittäisille talouksille. Se puhuu rakkaudesta kuin tietäisi siitä enemmän kuin jäkälä. Eniten kaipaan hiljaisuutta, sillä kun kuuntelen hiljaisuutta tarpeeksi, alan puhua itselleni. Vuonna 1850 Thoreau kokeili aikalaisistaan poikkeuksellisena sosiaalista koetta, jossa hän eristäytyi teollisen vallankumouksen muovaamasta yhteiskunnasta keskelle metsää, Walden-lammen rannalle. Ikään kuin reunahuomatuksena on pakko todeta, että mitäpä tässä hosumaan, kun herrat muutaman kyläkoulun ikkunat naulauttavat umpeen. Mutta mistä siis kiikastaa. Ja ihmisorganismi, joka kaupungin muodostaa, voi huonosti. Se ei kylkeään käännä, olet sille täysin mitätön. Haluaisin nyt antaa itseni ja väkeni puolesta perusteita ehdokkuuksillemme seurakuntavaaleihin. Onhan kohtuutonta, että luottamusmiehet joutuvat itse korjaamaan annettua raporttia kirjallisesti ja suullisesti annettujen tietojen perusteella. Kaupunkilaiselle Walden on kammottavaa luettavaa. 377 6915, fax 377 0668
Kirjasto palveluverkon tiivistämisen jaloissa
Paljasjalkaisena Sahalahtelaisena voinen todeta, että vallan ja päätöksenteon pimeä ydin todellakin sijaitsee Kangasalla. Mainosmieskö päättää
Kangasalan kunnan puolivuotisraportti
On positiivista, että laskentaa pyritään kehittämään niin, että jaksotukset tulevat huomioon otetuiksi. Vetoankin nyt kaikkiin kuntalaisiin, että he käyttäisivät runsaasti kirjastonsa palveluita. Se on kuin sukututkimus suoraan helvetistä. Vuoden alussa tuli viisi vuotta täyteen Sahalahden ja Kangasalan kuntien kuntaliitoksesta. Siksi se on ainoa apu sielulle, joka on liuennut väkimassoihin. Viimein poika kertoi juoneensa energiajuomaa kolmena päivänä. Tämä juoma on ensiaskel lievään humalatilaan. MATTI KAUHANEN
Jätevesisekoilu tulee kalliiksi
Mistä puhumme, kun puhumme kaupungista
Kaupunki on sittenkin täynnä luontoa, huomaan ajattelevani hikoilevan yökerhon tanssilattialla, villinä rehottavaa luontoa. Siellä keskustassa. Katuja mittaillessa välillä katsastaa ylös ja näkee lehtiä. Ehkä se ilmavirta, joka pudotessaan pyyhkii kasvoja, on nopeudessaan muutaman sekunnin puhdasta. Kangasalan kylillä ja rannoilla on tuhansia talouksia, jotka joutuvat pohtimaan jätevesiensä käsittelyä joko yksin tai viranomaisten kanssa. Muille etäämmällä palveluista asuville se käytännössä tietää palveluiden käytön vähentymistä, toisille jopa suoranaista loppumista. Seppo Sarsama
Aate ja usko yhdessä
Seurakuntavaalit ovat lähes ovella ja ehdokasasettelukin on jo valmiina. 68-vuotta täyttäneiden ei hallituksen esityksen mukaan tarvitse rakentaa mökkiinsä uutta järjestelmää ja lykkäystä voi saada myös työttömyydestä ja sairauksista johtuvan varattomuuden johdosta. Menkäämme siis itse asiaan! Sahalahdella on alkanut runsaasti liikkua tietoa, että nämä Kangasalan herrat miettivät nyt silmät kiiluen taitavaa harhautusoperaatiota, kuinka kyläläisiltä voitaisiin ikään kuin kähveltää heidän kirjastonsa. Tällainen ennuste puuttui. Asfaltti on täällä todellinen ruhtinas, betoni on happea, katupora on linnunlaulua. Muistan maksaneeni aikoinaan nahkatakista 250 euroa. He asuvat kaukana toisistaan välissään hehtaareja vehreyttä. Turvallisempaa olisi, jos jalankulkijat saisivat kulkea jalkakäytävällä. Lisäksi kunnan ja vesiosuuskuntien viemäriverkot laajenevat vuosittain ja poistavat monilta oman puhdistamon tarpeen. Jätevesiasetuksen tiukoista vaatimuksista ollaankin perääntymässä. Puistoja. Itse en todellakaan näe mitään järkeä hypätä linja-autoon asioidakseen vain Kangasalan pääkirjastossa. Ilmassa leijuu sietämätön turhuuden lemu, ja suru, sillä kieltämättä tämä viidakko voisi olla parempi kuin se on. Esitys on jossain määrin inhimillinen, mutta sen heikkous on muun muassa epätasapuolisuus niitä ikäihmisiä kohtaan, jotka hädissään ovat järjestelmänsä uusineet. Aukioloaikojen supistaminen yleensä kertoo jo siitä, että kyseistä palvelumuotoa ollaan pikkuhiljaa ajamassa alas, siis lopettamassa. Lukita talon ovet, kävellä polkua pitkin alarantaan ja kadota. Voihan sen päällystää tilapäisesti. Kuten Thoreau, tunnen kaupungin elottomuutta tarpeeksi siedettyäni tarvetta puhua eläville, jotka eivät vastaa. Kangasala saa minut ajattelemaan molempien ääripäiden mahdollista keskitietä. Myös kuntien lupaviranomaisille tulee valtava urakka poikkeushakemusten käsittelyssä. Ehkä kääntää hieman maata, jotta saisin kasvatettua itselleni perunaa. Hän etsii itseään. Puhdistusjärjestelmät eivät ole myöskään kehittyneet riittävästi ja ovat lisäksi kalliita. Eksyin eräs päivä lueskelemaan Henry David Thoreaun teosta Walden: Elämää metsässä (Kirjapaja, 2010). Olla vain läsnä niiden piirissä ja hengittää samaa ilmaa. Rannoilta kaukana sijaitsevien pientaloasukkaiden on vaikeaa käsittää, että juuri heidän taloutensa olisi aiheuttamassa maailmaa tuhoavaa ympäristökatastrofia. Kun saavun linja-autolla kaupungista, heti rajan ylitettyäni tunnen halua eristäytyä. Jalankulkija. Järjestelmät piti laittaa kuntoon vuoteen 2014 mennessä. Paljastaessaan sen mitä ihminen tarvitsee Thoreau pilkkaa sitä yhdeksääkymmentäyhdeksää prosenttia tämän maailman rojusta mitä kukaan tai mikään ei tarvitse. Onhan se toki selvää, että palvelut paranevat kun ne kasataan yhteen ja samaan pisteeseen... Markkinakapitalismin sääntöihinhän myös kuuluu, että kun on rakennettu yksi tehokas yksikkö, muut sen ympärillä muuttuvat tehottomiksi ja ne lakkautetaan. 4
Perjantai 1.10.2010
Haja-asutusalueiden jätevesien turmiollisuudesta vuosituhannen vaihteessa käyty keskustelu ja erilaiset julkaistut tutkimukset johtivat lopulta siihen, että jokaiselta mummon mökiltäkin ryhdyttiin vaatimaan tiukkaa jätevesienkäsittelyä. Puille, linnuille, vedelle. Tämä on luonnon negatiivi, johon on tussilla sutattu viikset ja hassu hattu. Toiseksi: meillä kaikilla on oikeus uskoa tai olla uskomatta sekä myös kuulua tai olla kuulumatta erilaisiin uskonnollisiin ryhmiin. Thoreau kulutti elämiseen 80 dollaria. Minä esimerkiksi haluan jatkossakin lukea kirjat kirjoina, enkä sähköisellä lukulaitteella. Joko määrän tai edellä mainitun luonteenlaadun vuoksi elävä ihminen näyttää maaseudulla kovin pieneltä. Tosiasiassahan se tarkoittaa käytännössä sitä, että palveluita harvennetaan, vähennetään ja viedään yhä etäämmälle ihmisistä, jotka eivät satu asumaan palveluiden tuottamisen keskipisteessä, Kangasalan keskustassa. Kirjasto ja sen tilat toimivat myös monille nuorille ja vanhemmillekin tiloina tavata, tervehtiä ja vaihtaa isompia tai pienempiä kuulumisia. Se muistuttaa ilmasta Walden-lammen rannalla. Mielessäni on muutama asia, joita on pakko kommentoida. Luettuani tarkemmin valtuuston esityslistaa totesin, että ohjeiden mukaan olisi laskelmiin pitänyt sisältyä arvio koko vuoden toteutumaennusteeksi. Perustoteamuksena voinee tietenkin sanoa, että peruspalvelut ovat kylässä säilyneet, joskaan ne eivät ole tehostuneet, pikemmin päinvastoin. Tämä on tarkka pastissi siitä mykästä elävästä vehreydestä mikä odottaa kaupungin muurien tuolla puolen. Miksi. Ihminen asuntorykmentteineen ja tehdaskomplekseineen tekee parhaansa saadakseen huomion kuuluisat 15 minuuttia, mutta helikopterista heitä on vaikea erottaa. Palveluverkkojen tiivistäminen oli se taikasana, jonka kuullessani kovalevyni alkoi välittömästi raksuttaa. Pimeässä ei onnettomia rakennelmia kunnolla edes näe, jolloin on vaarassa kompastua ja kaatua ajotielle. Kangasalan päättäjille tahtoisin kertoa ja muistuttaa, että sahalahtelaisille kirjasto on myös muutakin kuin sivistyksen lainaamo. JOONAS KALLONEN
Kangasalan Sanomat, Pl 40, 36201 Kangasala, toimitus@kangasalansanomat.fi, p. Luonto näyttää hankkiutuvan eroon arkkitehdeista eikä toisinpäin. Eli mitään ristiriitaa aatteen ja uskon välillä ei ainakaan Koko kansankirkon listoilla ole. Kun nyt saadaan jaksotusongelmat selvitettyä, on helppo tehdä myös koko vuodelle ennuste, joka on tärkein raportti toiminnan seurannassa. Sellaisen löytämisessä auttaa vain valtava voima, luonto, joka ei vastaa puhutellessa. Tämä luonto on mykkää, se ei valita eikä lyö takaisin raskaastakaan provokaatiosta. Mutta johan on jos kuusimetsä onnistuu puhumaan yhtä paljon paskaa kuin kaupunkiluonto. Mutta he versovat kuin sienet sateella kaupungin asfalttikaduille, sikiävät elottomien betonirakennelmien sisällä ja niiden läpi. Siksi se on täydellinen opettaja. Totuus tuli ilmi, kun äiti kertoi, että asia tutkitaan mielisairaalassa. Viimeistään yökerhon tanssilattialla sen huomaa: tämä vellova, elastinen ja levittäytyvä orgaaninen massa on se kaupunki mistä me puhumme tarkoittaen betonipylvästä koivun tilalla. Se kaivaa onkaloita, lisääntyy ja kuolee näyttävin menoin, perustaa perheitä ja vakuuttaa jälkikasvunsa, kerää pesäänsä tavaraa jota ei tarvitse. Moni saattaa siksi tahallaan jättää järjestelmänsä uusimatta. Olen saanut kuulla erinäisiä kommentteja kyseessä olevista vaaleista, ehdokkuuksista ynnä muusta sellaisesta. Ensinnäkin: usko ja siihen liittyvä anteeksianto ja armo eivät millään muotoa liity ihmisen varallisuuteen tai yhteiskuntaluokkaan saatikka poliittiseen näkemykseen. Teos on kooste päiväkirjan mietinnöistä koskien luontoa, yksinäisyyttä ja vapautta. Nykyaikainen versio järki- ja sopimusavioliitosta, jota joku toinen voisi pitää suoranaisena pakkoavioliittona. Se jonottaa betonitornien huipulle hypätäkseen. Hän rakensi itse mökkinsä, kasvatti ja metsästi ravintonsa, eli parhaimpansa mukaan vahingoittamatta luontoa ja runsaalla vapaaajallaan opiskeli ja kirjoitti päiväkirjaa. Olen itse juonut kevytjuomaa marjametsässä saaden viidentoista minuutin tokkuraisen humalatilan. Kolmanneksi: Raamattuakin hyvin tarkkaan lukeneena voisin väittää, että Jeesus pyrki samoin tavoin toimimaan heikompiosaisten puolesta kuten työväenliikkeessäkin on toimittu viimeiset reilut sata vuotta. Kuollut kuin kivi. Kirjastolla on siis hyvin laajaalainen sosiaalinen vaikutus ihmisiin ja ilman sitä kunta olisi kuin potilas ilman keuhkoja ja sydäntä. Tällöin voidaan esittää luottamusmiehille luotettava tuloslaskelma työvälineeksi päätöksiä tehtäessä. Maaseudun täyttävät lehvistöt, tammet, kuuset, vaivaiskoivut, pihlajat, perunat, herneet, suppilovahverot ja muu maasta ponnistava elämä. Eikä minulla olisi edes varaakaan moiseen kulttuurishoppailuun. Vaikka palveluita voidaan käyttää nykyään myös puhelimen ja internetin välityksellä, tuskin mikään voittaa sitä, että haluaa käyttää palveluista fyysisesti. Niin tai näin, mutta minulle itselleni tulee mieleen lähinnä se, että kun lähes kuusi vuotta tässä ollaan oltu isoveli Kangasalan helmoissa, enemmän tai vähemmän huutolais- tai ottopojan asemassa. Sahalahtelaiset voivat aivan varmasti itse vaikuttaa kirjastonsa tulevaisuuteen, jos heistä itsestään löytyy tahtoa puolustaa tämänkin palvelun säilyminen Sahalahdella. Kahdessa vuodessa. Vaan ainoastaan kuntalaisille, jotka asuvat juuri tuossa keskitetyssä 0pisteessä. Sillä ei kaupunkilainen etsi luontoa tai maaseudun hiljaisuutta. Mutta se on silti vain kopio, joka on maalattu tyydyttämään ihmisluonnon makua. Timo Rautanen
Vaara vaanii
Kerrostalotyömaan kohdalle Vääränkalliontiellä on pystytetty jalankulkijoille vaarallinen viritys, joka pakottaa siirtymään jalkakäytävältä ajoradalle. Onhan se ymmärrettävää, että kun Kangasalan kunta rakennutti itselleen uuden, isomman ja yltäkylläisen "kulttuuri-pyhätön", sanoisinko oikean kansankulttuuripalatsin, se on maksanut kunnan veronmaksajille vallan peevelisti. Olen nähnyt yksitoistavuotiaan pojan juovan energiajuomaa. Puita. Nyt uudet tutkimukset ovat osoittaneet, ettei haja-asutus olekaan niin paha vesistöjen kuormittaja kuin on luultu. Tietämättömälle se voisi äkkiä luoda mielikuvan palveluiden laajentumisesta ja ennen kaikkea lisääntymisestä. Mihin juomatehtaat meidän lapsiamme johtavat. Tässä kohden joku taitava byrokraatti on kehittänyt maagiset taikasanat: palveluverkon tiivistäminen. Vain palveluja käyttämällä voimme evätä niitä perusteita joiden seurauksena kirjaston aukioloaikoja on jo supistettu noin 40 prosenttia. Käytin sitä vuoden. Facebookissa siis tavataan! Tero Saarinen kuntalainen Sahalahdelta
Varo energiajuomia
Eräässä perheessä oli katastrofi kolmena iltana, kun neljätoistavuotias isokokoinen poika ei saanut unta
Pisaragrafiikka kertoo kunkin veriryhmän ajankohtaisen tilanteen. Samassa kokouksessa päätti kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että v. Yleensä aikaa kannattaa varata noin tunti, vaikka varsinainen luovutus kestää vain viidestä kymmeneen minuuttiin. Vehkajärvellä on söpö kirkko ja aktiivinen kyläyhteisö, vastaa Aira Niemi.
Asta Salminen osallistui ensimmäisen kerran verenluovutukseen. En itsekään harmikseni voi nyt luovuttaa. Enemmän ryhmiä ja yksittäisiä luovuttajia saisi kuitenkin olla. Taidepappilan, joka on aivan ihana kesäpaikka. Tampereelle saakka ei Kangasalta välttämättä tarvitse matkustaa verta luovuttaakseen. Siitä tulee hyvä olo myös fyysisesti, Mäkelä vakuutti. Verta pitää saada käytännössä koko ajan koska osa verituotteista ei kestä pitkää säilytystä. Lajin levinneisyyttä itään osoittaa se, että lehtori Harveen kesämökiltä Heinolan läheltä löytyi kuluneen kesän aikana naarasyksilö. Tavoitteena hänellä on luovuttaa vuosittain lähes maksimimäärä verta, vaikka aina silloin tällöin jokunen kerta on jäänyt väliin. TAPIO SIPILÄ
Virkeätä toimintaa, aika paljon lapsia, halpoja tontteja ja kohtuullisen lähellä Tamperetta. 1961 ennakkoveroäyrinhinnaksi määrättäisiin samoin 12 mk:aa. Koko tapahtumaan ei kuitenkaan kulu kohtuuttomasti aikaa. Melko pieni kunta, missä on mahtavat maalaismaisemat, kuvailee Anja Keinonen. Hyvä olo Mäkelä on varsin kokenut verenluovuttaja. Ikärajat ovat 18 ja 65 vuotta. Suoraman koulun väki ja SPR:n Veripalvelun työntekijät kuitenkin kohtasivat keskiviikkona toisensa sangen iloisissa merkeissä. Kun kaikki kesälinnut muuttavat täältä syyspäiväntasauksen aikaan, niin väitetään kurjen muuttaessaan sanovan. Kunnanhallitus vahvisti äyrin hinnaksi 12 markkaa Kunnanhallitus vahvisti viime tiistaina pitämässään kokouksessa Kangasalan kunnan vuoden 1960 lopulliseksi veroäyrihinnaksi 12 mk:aa, mikä oli myös ennakkoveroäyrinhinnan suuruus. marraskuuta Suoraman seurakuntatalolla kello 1418. Virkistystoimikunnassa ajatukselle sytyttiin heti. Sopii useimmille Tarvainen sanoo, että verenluovutusta voi harjoittaa tai harrastaa hyvin suuri osa ihmisistä. Ennen luovutusta ja sen jälkeen on syytä juoda kunnolla ja levätä hetki. Asiaa voi varmaan ajatella niin päin, että verta on saatavissa, jos sitä itse sattuu joskus tarvitsemaan. Kangasalla järjestettävä tilaisuus, Tarvainen muistuttaa. Flunssan jälkeen on odotettava kaksi viikkoa ennen luovutusta, Mäkelä kertoi. Niinpä Kangasalankin ylitti kymenkunta suurta kurkiauraa päivän aikana.. Se on muuten jo 118. Mäkelän mukaan verenluovutukseen lähtenyt porukka olisi voinut olla isompikin, mutta esimerkiksi flunssakausi karsi osallistujia. Noin seitsemän litraa tästä porukasta otetaan, laskeskeli suoramalaisten ryhmää vetänyt koulunkäyntiavustaja Juha Mäkelä. Lisää halutaan Veripalvelun Tampereen aluekeskuksen esimies Hanna Tarvainen kertoi, että vastaavia ryhmiä käy aina silloin tällöin luovuttamassa verta ja se on hyvin positiivinen asia. Peräti 14 koulun, eskarin ja keittiön työntekijää kävi Tampereella luovuttamassa verta tarvitsijoitten käytettäväksi. Virkistyspäivänä voi näin samalla kertaa tuottaa iloa sekä muille että itselle. Muutin sinne pari vuotta sitten ja sain sieltä myös työpaikan, iloitsee Riitta Salmela.
Kangasalan Sanomat 50 vuotta sitten
Lauantaina 1.10.1960 Sarvikuonokkaita on kirkollakin Jo vuosi sitten elokuun viimeisenä päivänä löysi Ulla Palomäki Kangasalan Urkutehtaan purukasasta kaksi sarvikuonokasta, joista toisen 37 mm pitkän sarvellisen uroksen hän toi yhteiskoulumme kokoelmiin. Oman innostuksen taustalla ei Mäkelän tapauksessa ole esimerkiksi se, että on joskus tarvinnut käyttöönsä toisten luovuttamaa verta. Mäkelän mukaan suoramalaiset olivat liikkeellä myös haastaakseen muut työpaikkaporukat, asuinyhteisöt tai vaikkapa harrastusryhmät vastaaviin tempauksiin. Löydöistä tehdään ilmoitus yliopistolle. Asukkaat kuntaliitoksesta puolesta ja vastaan. Nykyisin verenluovutukseen voi myös varata ajan netin kautta, mutta ryhmien kannattaa ottaa etukäteen yhteyttä puhelimitse. Kaikki luovuttajien terveydentila selvitetään ennen veren ottamista. Ihan omakohtaisestikin verenluovutus on mukava kokemus. Jotkut sairaudet, ihan tavallinen flunssakin, voi estää luovuttamisen tilapäisesti ja muutamat vakavammat sairaudet voivat olla pysyvämmin esteenä. Hän tunnustautui idean isäksi, vaikka myöntää, että mukaan oli helppo saada muitakin. "Tasan yö, tasan päivä, tasan mun kaksi jalkaani."
Kurkiaurat auranneet etelää kohden Suuret kurkiaurat ovat kuluneen viikon aikana lentäneet ikivanhoissa lentomuodostelmissaan etelää kohden. Verihiutaleet säilyvät käyttökelpoisina vain viisi päivää. Keskiviikkopäivä, joka täälläkin oli jo hyvin kylmä, oli suurmuuttopäivä. Tarvainen kertoi, että esimerkiksi keskiviikkona, kun suoramalaiset vertaan luovuttivat, oli tarvetta kaikkien veriryhmien verestä. Hyvin pieni noin 2 000 asukkaan kunta, sanoo Pirkko Vihtiälä.
Toisenlainen virkistyspäivä
Henkilökunnan virkistyspäivällä ja verellä ei äkkiseltään tuntuisi olevan kovin paljon yhteistä. Suoramalaisten luovutusreissun ideoinut Juha Mäkelä ei tällä kertaa voinut verta luovuttaa flunssan takia.
Sieltä saa hyviä mansikoita. Esimerkiksi laskuvarjokerhot tietääkseni kilpailevat siitä, mikä kerho luovuttaa eniten. Perjantai 1.10.2010
5
Mitä tiedät Kuhmalahdesta?
Pieni ja kaunis kunta, jossa kaikki eivät tykkää Kangasalaan liittymisestä. Seuraava luovutustilaisuus Kangasalla on 5. Veritilannetta voi helposti seurata Veripalvelun nettisivuilta. Kangasalla järjestetään säännöllisesti luovutustilaisuuksia. Säännöllisille luovuttajille lähetään nykyisin myös kutsuja tekstiviestinä, jos verituotteista uhkaa tulla pulaa
Seura luottaa myös julkaisemansa Kangasalan Joulun tuottoon. Kattotiilet pitää myös kastella kauttaaltaan aineella, joka poistaa niiden pinnalta lian ja sammalen. Ratkaisu ei ollut seurasta lähtöisin. Hänen mukaansa majavalla, kuten monella muullakin saaliseläimellä, on ollut kiertoilmaisuja, joilla näitä on kutsuttu. Eläimen oikean nimen sanomisen on pelätty huonontavan jahtionnea. Kangasalan, Kuhmalahden ja Pälkäneen rajalla sijaitseva Laipanmaa viittaa niinikään balttikieleen. Uraauurtava tutkija Kosonen saapuu ensi torstaina Kuhmalahdelle pitämään esitelmää Kangasalan ja Kuhmalahden paikannimistä. Katolla heinäkuusta saakka ahertaneet rakennusrestauroijaopiskelijat Brita Wickholm ja Pekka Hannula kertovat, että urakka valmistuu kuluvan viikon loppuun mennessä. Myyntiin se tulee taas marraskuun lopul-
la, ja on sisällöltään tänäkin vuonna tavattoman monipuolinen, hän vinkkaa. Kävi paremmin. Elamonjärven rannoilla lienee ollut metsäpeuroja. Työskentely korkealla ei ole kaksikkoa pelottanut. PEKKA KAARNA
Tähtäimessä olikin majava, ei lauttakyyti
Huutijärvi-nimen on ajateltu syntyneen siitä, että ennen Sarsan luonnonmullistusta Sarsanvirran yli kulki lautta, jota huudettiin sen ollessa vastarannalla. Vaikka Kosonen teki suurimman osan työurastaan metsänhoitajana, hän opiskeli aikanaan myös poliittista historiaa ja valtiotieteitä Helsingin yliopistossa. Urakka on hyvässä mallissa, museota ylläpitävän Kangasala-Seuran puheenjohtaja Markku Meurman vahvistaa. Kososen mukaan sanalla laip on tarkoitettu pyyntimaata. Töitä Rakennusrestaurointi A. Löytöihin liitetään myös arkeologiset aineistot. Seuran alkuperäinen tavoite oli saada läntinen lape valmiiksi tänä kesänä ja jättää itäinen ensi suveen. Samantyyppisiä sanoja löytyy niin Suomesta, KeskiAasiasta kuin Saharastakin. Kuitenkin sana kangas on laajalla alalla Euraasiassa esiintyvä kuivaa maata tarkoittava sana, joka esiintyy muun muassa Mongoliassa Khangai-vuorten nimenä, selostaa metsänhoitaja Ilmari Kosonen. MIKA SÄPYSKÄ Ilmari Kososen esitelmä paikannimistä Kuhmalahden kirjastolla torstaina 7.10. Museovirasto asetti tukensa ehdoksi aluskatteen. Myös esimerkiksi Moskova-nimi on peräisin majavasta. Jyväskyläläinen Ilmari Kosonen kuitenkin tyrmää nimen syntyneen tällä tavalla. Elamo taas viittaa metsäpeuraan. Kuhmalahden kunnan nimen kuhma puolestaan viittaa kangas- ja hiekkaharjumaahan. kello 18 alkaen.
Kangasalan pitäjännimen sana kangas on selitetty kunnan nettisivuilla väärin, kun sen todetaan olevan germaanien kieltä ja tarkoittavan kulkuväylää. Nyt olen tyytyväinen, että rohkenimme muuttaa aikataulua. Ilmeisesti järvi on ollut tärkeä majavanpyydystyspaikka, Kosonen selvittää. Purettu kate ruosteisine pellityksineen sai väistyä uuden, sileäpintaisen pellin ja tyyliin sopivan tiili-
katteen tieltä. Eläkepäivinään hän on tehnyt tutkimuksia paikannimistä ja käynyt pitämässä niistä esitelmiä eri puolilla Suomea. Lehti on ainoa merkittävä tulonlähteemme. Tärkeitä paikkoja Kosonen on käyttänyt paikannimiä tutkiessaan uutta tutkimusmenetelmää: kulttuurietymologian tutkimusmenetelmää käyttäen multilingvististä vertailevaa topografista onomastiikkaa. Tärkeille maastokohteille on annettu Suomessa nimet heti niiden vapauduttua jääpeitteestä. Hän tutustui maiden historiaan ja sanastoon, ja huomasi, että Suomen paikannimissä on paljon balttialkuperää. 6
Perjantai 1.10.2010
Museon katto valmiiksi etuajassa
Kangasalan kotiseutumuseon katon korjaus on syksyn sateista huolimatta edennyt suunnitelmien mukaan. Hän pitää luentoa tästä ja muista Kangasalan ja Kuhmalahden paikannimistä Kuhmalahden kirjastossa ensi torstaina.. Pysyy budjetissa Puheenjohtajaa ilahduttaa, että katon uusiminen pysyi budjetissa eli 30 000 eurossa. Ei saa huimata Työt Tapulinmällä ovat loppusuorallaan. Niinpä museolla on nyt tavallaan kaksinkertainen kate, joista päällimmäinen on vähän kuin silmänlumetta, Meurman naurahtaa hyväntuulisesti.
Kangasala-Seuran hallituksen jäsen Markku Aro lisää, että kattohankkeessa säästettiin merkittävästi, kun Ukinrannassa sijaitsevan vanhan apteekkirakennuksen omistaja Veikko Männistö luovutti omasta kattoremontistaan vapautuneet tiilet kotiseutumuseolle.
Saimme Veikolta noin 800 tiiltä. Jotkut sanoista johtavat aina Mongoliaan asti Kielitutkijat eivät ole tällaista yhtäläisyyttä huomanneet. Hän kiinnostui paikannimistä kierrellessään metsänhoitajana ympäri Baltiaa. Rahat hankkeeseen saadaan Kangas-
Likipitäen valmista, iloitsevat Brita Wickholm ja Pekka Hannula.
ala-Seuran omasta kassasta sekä museoviraston, kunnan ja Kangasalan Sanomien avustuksista. Sitten on vielä työmaan siivous, he tuumivat keskiviikkona. Tehtiin tuplana Kotiseutumuseon katto rakennettiin tuplana. Ei huimaa, ja töitä saa tehdä rauhassa, Hannula nauraa kysymystä. Suomen paikannimissä vaikuttaa vahvasti turkissanasto. Moskvalla tarkoitetaan majavan myskiä, jolla majavaa on myös jossain päin Venäjää kutsuttu. Päätimme, että koko katto tehdään kerralla valmiiksi. Kuormasta jäi vähän jo varastoonkin, Aro sanoo tyytyväisenä. Sulosen urakoimassa kattosouvissa on riittänyt, sillä ennen uuden katon asentamista sen alta oli poistettava vanhat katteet ja ruosteinen peltikatto. Paikkojen nimet ovat pysyneet samanlaisina vuosituhansien ajan. Piipun kaulukset ovat vielä tekemättä. Ennen eläkepäiviään hän myös toimi koulussa esimerkiksi biologian ja maantiedon opettajana. Sana Huut on vanhaa Suomen ja Unkarin yhteistä sanastoa ja tarkoittaa majavaa. Arkisemmin sanottuna hän on selvittänyt kieli- ja asutuskerrosten levinneisyyttä ja ajallista kestoa maastopaikkasanaston avulla, etsien sanastot eri kielistä ja pyrkinyt niillä osoittamaan asutusvaiheita
Poliisi otti kiinni epäillyn 37-vuotiaan tamperelaismiehen tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Tampereelta.
Opettaja opetti Kangasalla 20 vuotta ilman tutkintotodistusta
Kun Kuortaneella vastikään paljastui valeopettaja, joka työskenteli yhteiskoulun opettajana ilman pätevyyttä kymmenen vuotta, Iltalehti kaivoi esiin vastaavanlaisen tapauksen Kangasalta. Niillä ei ole rakennuslupia, eikä lupien saamiselle ole edellytyksiä, koska kaavassa alue on varattu maataloudelle, ei lomarakentamiselle.
Kidnapattu pääsi pakoon Suoramalla
Tiistaiaamuna Tampereella siepattu parikymppinen tamperelaisnainen onnistui pakenemaan sieppaajien henkilöautosta Kangasalla Kyötikkäläntien ja Kangasalantien liikenneympyrän tienoilla. Lausunnossaan lautakunta esittää, että kerrostalojen rakennusalaa Kirkkoharjun suuntaan tulisi supistaa viemällä talot lähemmäksi Asemantien vartta. Häneltä ei oltu tuolloin ilmeisesti vaadittu tutkintotodistusta. Pajukosken mukaan nykyään opettajiksi palkattavilta kysytään tutkintotodistukset. Tietenkin hyvistä väärennöksistä on vaikea huomata valeopettajaa. Havainnot voi ilmoittaa Kangasalan poliisille puhelinnumeroon 07187 46350.
Selvityspyyntö ratayhdistykselle
Tampereen seudun FK-ratayhdistykseltä pyydetään selvitys toimista, joita se on kuluvan vuoden aikana tehnyt ratamelusta aiheutuneiden häiriöiden vähentämiseksi. Tavoite on, että lukiorakennuksessa opiskellaan jo syksystä 2012 alkaen. Puurakenteinen vapaa-ajanasunto oli remontoitu 2000luvun alussa. Rakennus sijaitsi Pikonlinnan ja Vallitun leirikeskuksen välisellä alueella. Lautakunnan puheenjohtaja Hannu Karppila kertoo, että mittauksissa ei ole ilmennyt lupaehtoja ylittäviä meluarvoja.
Uitamolaiset hakevat korvauksia
Uitamon rantamaiden omistajien korkeimpaan hallintooikeuteen lähettämät vaateet oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta tulee rakennus- ja ympäristölautakunnan mukaan hylätä. Kierroksen käynnistämisellä alkaa olla jo kiire, jos kunta pitää kiinni siitä, että rakennustyöt on saatava käyntiin vielä tämän vuoden puolella. Vaateet liittyvät juttuun, jossa lautakunnalta rakennuksilleen purkutuomion saaneet omistajat valittivat päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Kesäasuntona käytetty talo paloi maan tasalle Kotakorventiellä Vesijärven rannassa tiistaiaamuna kello puoli kahdeksalta. Perjantai 1.10.2010
7
Dumpperi lytisti henkilöautoa
Saarenmaantien kevytväylän työmaalla henkilöauto jäi dumpperin alle tiistaiaamuna. Hän oli erittäin pidetty opettaja, eikä hänestä tullut kuin positiivista palautetta. Hän hoiti työnsä hienosti. Samaan aikaan auton vierestä lähti peruuttamaan maansiirtotraktori, joka ei huomannut autoa, vaikka tämä yritti saada dumpperikuskin huomion äänimerkeillä. Rakennustyöt tontilla voi aloittaa, vaikka rakennus- ja ympäristölautakunta liitti lupaan yhden ehdon. Niiden siirrosta on jo päätetty. Opettaja ei esittänyt tutkintotodistusta vaan irtisanoutui keväällä 2001. Asian paljastuttua miestä vastaan ei lähdetty nostamaan syytettä, sillä hän ei aiheuttanut kunnalle konkreettista vahinkoa ja päätti itse erota työstään. Talo kuitenkin kärsi vaurioita. Poliisista kerrotaan, että toisen palon syttymissyyttä ei vielä tiedetä ja sen tutkinta jatkuu. Rahoitusta hankkeille ei ole kuitenkaan toistaiseksi osoitettu.
Poliisi epäilee mökkipaloa tahalliseksi
Poliisilla on vahva epäily siitä, että Rikussa kaksi kertaa palamaan syttynyt vapaa-ajanasunto sytytettiin ensimmäisellä kerralla tahallaan. Miesopettaja opetti biologiaa ja historiaa 20 vuotta Kangasalan lukiossa ja Pikkolan yläasteella vain 30 opintoviikon historianopintojen turvin. Uitamon alueen seitsemällä maa-alalla on kaikkiaan 24 rakennusta. Hän oli kuitenkin esiintynyt historian lisensiaattina. Melumittaukset kunta on teettänyt ulkopuolisella asiantuntijalla. Saaliiksi roisto sai 100 kappaletta kirjastossa toimivan kahvilan palautuspulloja. Ympäristön osalta uusi lukio merkitsee sitä, että Pikkolan kentän huoltorakennus puretaan, samoin lukion alle jäävät kiekkokaukalot ja tenniskentät. Tämä tarkoittaa sitä, että kunta käynnistää uudet, erilliset prosessit Uitamon rannassa maa-alueita omistavia vastaan. Huoneenkorkuiset sokkelit oli alustavassa suunnitelmassa merkitty rakennettavaksi mustasta betonista. Vaihtoehdossa lautakuntaa miellytti myös se, että siinä on rakennusoikeutta aavistuksen enemmän kuin mallissa A.
Palokunnan saapuessa paikalle ei mitään ollut enää tehtävissä. Lyhyemmissä sijaisuuksissa koulut päättävät itse palkkauksista.
Pulloja kahvilasta, rekisterikilvet autosta
Varas vieraili keskustassa kirjastorakennuksen roskakatoksessa lauantaina kello 16.45 aikaan. Sahalahden Päivärinteentieltä vietiin autosta rekisterilaatat syyskuun 11.29. Uudet paikat ovat jäähallin kuve ja tennishallin tienoo. Kangasalta kohti Tamperetta kulkenut henkilöauto lähti työmaan valoista ajamaan vuorollaan ohi työmaan, jonka kohdalla toinen kaista oli suljettu. Opettajan virkaan häntä ei voitu epäpätevänä valita, sivistystoimen johtaja Leena Pajukoski selvittää. Talo tuhoutui palossa täysin. Nuotiosta noussut savu tunkeutui kirjastorakennukseen ja laukaisi hälytyksen ilta kahdeksan aikaan.
Lukion pääjulkisivu aukeaa Lahdentien suuntaan.
Lukiolle lupa rakentaa
Kangasalan uusi lukio sai rakennusluvan. Kerroksia rakennukseen tulee kolme. Toiveena on, että kaikki rakennukset voitaisiin sijoittaa loivasti viettävälle maalle, jotta rakentaminen ei ulottuisi varsinaiseen harjuun asti ja rikkoisi harjukuvaa. päivien aikana. Kadonneissa laatoissa on tunnus HTT-239.. Seinäsyvennyksen vieressä poltettiin nuotiota, joka mustasi seiniä isolta alueelta. Kun selvitykset saapuvat kuntaan, rakennus- ja ympäristölautakunta päättää, riittävätkö rata-alueella ja sen vaikutuspiirissä jo tehdyt melumittaukset, vai onko mittauksia edelleen tarpeen jatkaa. Pikonlinnan asemakaavan kehittelyssä lautakunta asettui vaihtoehto B:n kannalle, jossa Lukkolankatu noudattaa osittain jo olevan kulkuväylän linjaa. Sen mukaan lukion itään ja pohjoiseen antavien julkisivujen väritys tulee harkita sokkelien osalta uudelleen. Iltalehden mukaan valeopettaja paljastui sivullisen ilmiannosta. Selvitys tulee toimittaa kunnan ympäristönsuojeluun 15.10. Niinpä he virittivät asiasta uudet valitukset korkeimpaan oikeusasteeseen. Muilta osin lautakunta arvioi uuden lukiorakennuksen onnistuneeksi ja maisemaan hyvin istuvaksi. Valmis 2012 syksyllä Seuraava vaihe lukion rakentamisessa on urakkatarjousten pyyntö. mennessä. Pääväritykseltään lukiorakennus on oranssinpunainen. Ratayhdistyksen vastauksesta tulee ilmetä muun muassa se, millaiset autot olivat radalla ja millaiset ajo-olosuhteet radalla vallitsivat mittausten aikana. Taloon tehtiin jälkivartiointia ja tarkistuksia säännöllisesti yön aikana. Aamulla kunnan työntekijä huomasi rakennuksen olevan jälleen tulessa.
Lautakunta kelpuutti kaavat
Valmisteilla olevat Pikonlinnan ja Mäntyveräjän kaavat saivat rakennus- ja ympäristölautakunnassa myönteisen vastaanoton, vaikka varsinkin Mäntyveräjän alueen rakentaminen herätti keskustelua. Kunnalle hänestä ei syntynyt tappiota, sillä hänet oli palkattu epäpätevänä määräaikaiseksi tuntiopettajaksi. Palokunta kävi paikalla jo maanantai-iltana sammuttumassa noin kello seitsemältä syttyneen palon onnistuneesti. Opettaja oli palkattu vuonna 1982 kesken lukuvuoden lyhyeen sijaisuuteen. Työmaalta lähti kuitenkin liikkeelle rekka, jota autokuski väisti toiselle kaistalle. Montussa sauvusi Sunnuntaina aiheutettiin vahinkoa pääkirjaston vieressä sijaitsevassa montussa. Poliisi pyytää yleisöhavaintoja Pikonlinnan alueella ja Kotakorventien suunnalla maanantai-illan aikana liikkuneista epäilyttävistä henkilöistä ja mahdollisista ajoneuvoista. Uuden lukion kerrosala on 4 791 neliötä ja tilavuus 25 150 kuutiota. Se oli kaksikerroksinen ja huoneistoalaltaan 78 neliötä. Myöhemmin ratkaistava Lautakunnasta valituksiin oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta ei tule suostua, vaan kuluvaateet on ratkaistava myöhemmin, kun pääasian käsittely nousee uudelleen esille. Autokuski ei ehtinyt peruuttaa alta pois ja dumpperin takapyörä lytisti auton vasemman etukulman. Vaikka Hämeenlinna kallistui valittajien kannalle, päätös ei tyydyttänyt, koska se ei velvoittanut kuntaa maksamaan heidän oikeudenkäyntikulujaan. Nykyään opettajiksi tullaan niin erilaisilla papereilla
Toimintakyky on vahvasti periytyvä ominaisuus. Luonnetesteissä kerätty tieto on erityisen hyödyllistä tulevaisuuden jalostus- ja kasvatustyötä ajatellen, Suni toteaa. Viesti maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Kultaisellanoutajalla ei tulisi olla vahvaa puolustusviettiä. Jessica von Wendt-Salo (keskellä) antoi Toosilan kartanon pellon käyttöön koiraharrastajille, kuten Riitta Korkille ja hänen koirallensa Helmille. Lisäksi testataan noutajalle ominaista noutohalua sekä koiran saalis- ja puolustusviettiä. Hyvä kultainennoutaja sopii sekä käyttö- että kotikoiraksi. Vastoin joitain ennakkokäsityksiä kultainen noutajakaan ei ole itsestään kouluttautuva kiltti koira vaan vaatii vähintäänkin peruskoulutuksen, painottaa Suni. Vaikka kultainennoutaja tunnetaan laajasti perushelppona kotikoirana, tulee senkin hankintaa harkita tarkkaan. ks va Kangasalan Sanomissa pyörii juttusarja, jossa esitellään vuorotellen jokainen kunnan 43 valtuutetusta. lta oomLyyti e Yhteen tekstiviestiin mahtuu 160 merkkiä, lähetä tarvittaessa useampi viesti. na ukse en n va Lähetä omat kysymyksesi osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi tai laita ne tekstiviestinä numeroon 050 532 2673. Paljon liikuntaa Noutajan luonteen kehityksen saralla Suni näkee puutteita nimenomaan toimintakyvyssä, joka kertoo koiran rohkeudesta ja kyvystä toimia paineen alla sille uusissa tilanteissa. 8
Perjantai 1.10.2010
Räminäjengi lähtee Essi Jäppistä ja hänen Ventti-koiraansa kohti ääntä pitävine vempeleinensä. Aktiivisena koiraharrastajana Suni tietää mistä puhuu. Testin eri osa-alueissa koetellaan erityisesti koiran hermorakennetta ja toimintakykyä. Rotumääritelmän mukaan sen tulisi olla tasapainoinen, toiminnanhaluinen ja ystävällinen, monipuolinen harrastuskoira siis, Suni kertaa. Luonnetestin tarkoituksena on tarkastella koiran käyttäytymistä sille uusissa olosuhteissa ja vieraissa tilanteissa. Miten reagoi Ventti tässä luonnetestiin kuuluvassa osiossa. Sarja toteutetaan haasteen tavoin aa ur eli kulloinkin esittelyvuorossa oleva valtuutettu valitsee seuraavan haastateltavan ja laatii hänelle viisi kysymystä. Kuva: Päivi Taskinen.
Kultainen rotu, entä luonteenlaatu?
Luonnetesti antaa koiranomistajalle tietoa siitä, minkälainen oma koira luonteeltaan on ja kuinka sitä näin ollen tulisi käsitellä, kertoo kultaistennoutajien rotujärjestö Golden Ring ry:n luonnetestissä Suinulassa syyskuun lopulla tuomaroinut Helena Suni. Koira on isokokoinen ja vahva ja tarvitsee paljon liikuntaa. Käyttö- ja kotikoira Suni on ollut mukana myös kultaisille noutajille Kennelliiton yleisesti käytössä olevan niin sanotun virallisen luonnetestin pohjalta muokatun testin luomisessa. Kuva: Päivi Taskinen.
Mitä haluat kysyä valtuutetulta?
Kangasalan Sanomien lukijoilla on nyt loistotilaisuus laittaa toimittajan suuhun oikeat kysymykset.
i Haluatko esittää päivänpolttavan kysymyksen valtuutetulle tai kenties tiedustella jotain hänen arvomaailmastaan. Rotukohtaisessa testissä arvioidaan nimenomaan kultaiseltanoutajalta vaadittuja ominaisuuksia. Ha H. Myös lukijat voivat esitse n tää seuraavaksi esittelyvuorossa olevalle valtuutetulle omia kysymyksiään. klo 16 mennessä. TINA FINN
Luonnearviointi auttaa omistajaa tuntemaan koiransa
Suomen Kennelliiton puheenjohtaja Helena Suni (oikealla) tuomaroi kultaisten noutajien luonnetestejä Suinulassa. Kokemusta on niin kultaisennoutajan kasvattamisesta kuin koiran kanssa harrastamisestakin. tat ok i as K eikk Kysymysten täytyy olla perillä perjantaihin 8.10. Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtajan paikka tarjoaa hänelle laajan näkökulman koiramaailmaan. Esimerkiksi hieman pehmeää koiraa tulee kouluttaa eri tavalla kuin kovaa koiraa. Nyt testattavana olleista 12 noutajasta kymmenen sai hyväksytyn ja kaksi hylätyn tuloksen
Keitä hiljalleen siihen asti, kunnes tulee hilloa. Saarinen liittyi kansainväliseen jättivihanneksia kasvattavien kerhoon, josta lähetetään siemenpusseja kerhon jäsenille. Sen avulla riuskat miehet nostivat mahtivihanneksen laatikoitten ja juomakorien kannosta tutun pyörällisen kuljetusvempeleen päälle. Komeat 17 kiloa, Voitto Saarinen mainitsi. Tämä kävi jo työstä. Kurpitsa-aprikoosi-porkkanamarmeladi 750 g kurpitsaa 150 g kuivattuja aprikooseja 500 g porkkanaa 2 sitruunan hedelmäliha 3 dl vettä 800 g sokeria Kuutioi kurpitsa ja aprikoosit, raasta porkkana hienoksi raasteeksi. Kolmesatanenkin on nähty. Kuori sitruuna ja erota hedelmäliha kalvoista. Amerikassa mahtavimmat jättiläiskurpitsat hädin tuskin mahtuvat pick up -auton lavalle. Käytä valmista marmeladia paahtoleivän päällä, puuron silmänä, täytekakun ja kääretortun täytteenä jne. Keitä miedolla lämmöllä ja soseutua. Kurpitsakeitto jättikurpitsaa 4 porkkanaa ½ isoa palsternakkaa purjoa lihaliemikuutio vettä 1 prk kookosmaitoa Kuutioi vihannekset, viipaloi purjo ja laita ne kattilaan veden ja lihaliemikuution kanssa. Lehdistä versoi viidakko Voitto Saarinen innostui kurpitsojen kasvattamisesta parisen vuotta sitten. Perjantaina Voitto Saarinen leikkasi kasvin irti ja laittoi sen asetelmaan muun syksyn sadon kanssa. Voi pakastaa. Lisäksi annoin sihdin läpi vettä lehdille, hän jatkaa. Voit nopeuttaa valmistumista käyttämällä sauvasekoitinta. Sekoita välillä. Lisää vettä. Luulen, että pian punnitsemme ennätyskurpitsan, myhäili isäntä ja kehotti kerholaisia laittamaan kengät jalkoihinsa ja siirtymään pihan puolelle. PÄIVI TASKINEN
Kuva yllä: Voitto Saarinen sai siemenpussin, jossa luki long gourd. Kuva oikealla: Voitto ja Riitta-Liisa Saarisen ennätyskurpitsa painoi 60 kiloa. Veneitäkin on niistä tehty.
Valmista ja nauti kurpitsaherkkuja Saaristen kurpitsaherkkuja ja muiden kurpitsakerholaisten ohjeilla kurpitsakerholaisten
Pihlajanmarjakurpitsapikkelsi ½ litraa kurpitsakuutioita ½ litraa pihlajanmarjoja 5 dl sokeria 2 dl etikkaa 2 dl vettä kanelitanko kokonaisia neilikoita Keitä miedolla lämmöllä, sekoita. Myös marrow kasvoi mukavasti kuluneen kesän aikana. Rouva pitää pikkelsistä. Siemenestä kasvoi vihannes kuin käärme, jonka lehdet valtasivat kasvihuoneen katon. Takapihalla kasvattaja leikkasi kurpitsan irti ja vieritti sen vahvan muovin päälle. Ja ennätyshän sieltä tuli 60 kilolla, kun neljän muun tämänkesäisen ja aiemmin kasvatettujen lukemat ovat alkaneet kakkosella, kolmosella ja nelosella. Idätyksen ja taimien kasvatuksen jälkeen alkoi kasvihuoneessa tapahtua. Ilmassa oli jännitystä. Näin televisiossa jättimäisiä amerikkalaisia versioita. Kuumina päivinä kastelin kurpitsoja kahden tunnin välein auringon lämmittämällä vedellä. Taimi ryhtyi pukkaamaan käärmeen mallista vihreää vihannesta, jonka lehdet valtasivat koko kasvihuoneen katon ja kurkottivat sopivista väleistä ulos taivasta kohti. Perjantai 1.10.2010
9
Ennätyskurpitsa ja käärmevihannes kruunasivat kasvukauden
Riitta-Liisa ja Voitto Saarisen pihamaalla kasvoi jättikurpitsoja jaettavaksi asti kesän aikana Suinulan Onkijärvellä. Perjantaina paikalle saapui liuta Saaristen kutsumia epävirallisen suomalaisen kurpitsakerhon jäseniä, jotka kaikki ovat innostuneet kasvattamaan keltaisia puutarhan komistuksia. Laita kaikki ainekset kattilaan ja kattila hellalle miedolle lämmölle. Kukin joi 20 litraa kerralla, Riitta-Liisa Saarinen kertoo. Talvella kasvattaja saa taas nauttia puuronsa kurpitsamarmeladilla makeutettuna. Suomen kilpailuissa pärjää vasta yli satakiloisilla. Reipas kasvu lienee tunnollisen kastelun ansiota hellekesänä. Lisää kookosmaito ja lämmitä keittoa vielä liedellä.
Vasemmalla pitkulainen vaaleanvihreä long gourd, kurpitsojen keskellä tummanvihreä marrow.. Näky oli kuin liaanien täyttämästä viidakosta. Siitä tämä lähti. Viime keväänä Saksasta saapui pussi, jossa luki long gourd. Juoppoja vihanneksia Etupihalla puntarin ympärille kerääntyi pian rinki uteliaita. Kurpitsan koko lupaili hyviä lukuja
Lindforsin tie lentäjäksi alkoi hakeutumisesta Lentoreserviupseerikurssille (LentoRUK), jonka aikana hän sai varmuuden urahaaveestaan. Kahden vuoden maisteriopinnot ovat 120 opintopis-
Opintie
Opintie-sarjassa Kangasalta kotoisin olevat opiskelijat kertovat omasta alastaan, koulutuksensa sisällöstä ja työllistymisnäkymistä. Siitä alkaa seikkailu takaisin Andyn luokse, ennen kuin tämä kerkeää pakkamaan muuttolaatikot ja lähteä kohti yliopistoa. Omalta kadettikurssiltani vain kaksi on lopettanut, eikä kumpikaan vapaaehtoisesti. Kahden ensimmäisen opiskeluvuoden aikana teoria painottuu ja käytäntöä on vain harvoin. ToyStory 2:ssa Wheezy joutui vahingossa pihakirppikselle, josta oli palattava kotiin kolmososassa sama toistuu lelujen etsiessä tietä takaisin Andyn luo. Joillekin unelma taivaan valloittamisesta käy toteen ja he tekevät lapsuuden haaveestaan ammatin. Vuoden kestävään koulutukseen hakee vuosittain 5001000 hakijaa, joista valitaan viitisenkymmentä. Alkaa taistelu selviämisestä ja paluusta kotiin.. Koulusta työputkeen Ilmasotalinjan ohjaajapuolella voi kouluttautua joko helikopterilentäjäksi maavoimiin, rajavartiolaitoksen helikopterilentäjäksi tai Ilmavoimien hävittäjäohjaajaksi. Väärinkäsitysten kautta lelut joutuvat roskiin, josta ne kuitenkin pelastautuvat päiväkodille menevään laatikkoon. Lukion aikana perehdyin mahdollisuuksiini kouluttautua lentäjäksi ja etenkin sotilaslentäjäksi, muistelee Lindfors. Päiväkodin "lelujengi" koittaa myös hajottaa uusien tulokkaiden välit, mutta lelut päättävät pitää yhtä. Juuri 18 täyttänyt Andy on lähdössä opiskelemaan. Kesät tosin toimitaan täysin käytännön parissa. Iltaisin päntätään teoriaa, valmistaudutaan tuleviin lentoihin tai harrastetaan liikuntaa, töille ei ole aikaa. Valitsin hävittäjäohjaajan opinnot. Hakijoille on tiukat fyysiset, psykologiset ja psykofysiologiset vaatimukset. -K7-
Tuo lapsi istuttamaan oma nimikkojoulutähtensä kasvamaan puutarhalle! Maksuton lastentapahtuma la-su 2.-3.10. Ne suorittaneet ylennetään yliluutnanteiksi. JANNIKA MUILU MERI RAJALA Filmipyörä esittää ToyStory 3 elokuvan Pikkolan koululla lauantaina 2.10. Vapaailtoina ja lomalla keskityn rentoutumiseen. Vapaaehtoinen alanvaihto tai kurssin keskeyttäminen kesken koulutuksen on Lindforsin mukaan harvinaista. Tiukka seula lentäjäksi Lentoreserviupseerikurssilaiset karsitaan viisivaiheisilla testeillä, joissa arvioidaan monipuolisesti hakijan soveltuvuutta sotilaslentäjäksi. ja sunnuntaina 3.10. Yksi heistä on Tommi Lindfors, joka opiskelee sotatieteitä Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) ilmasotalinjan ohjaajapuolella. Hän aloittelee kolmatta ja samalla viimeistä vuottaan kandidaatin tutkinnosta, jonka suoritettuaan hänet ylennetään luutnantiksi. Suoramalta kotoisin oleva Lindfors on muuttanut opintojensa perässä Kauhavalle, Etelä-Pohjanmaalle. Ensin tehdään 180 opintopisteen kandidaattiopinnot, jotka kestävät kolme vuotta. Ennen työelämää on kuitenkin suoritettava ylempi korkeakoulututkinto, joka MPKK:ssa opiskellaan kolmessa vaiheessa. OUTI KOIVU
Kadetti Tommi Lindfors kouluttautuu unelma-ammattiinsa Maanpuolustuskorkeakoulun ilmasotalinjalla Kauhavalla.
Lapsen oma joulutähti
Kohtele lelujasi rakkaudella
Leffassa
Toy Story 3 On tätä kolmososaa odotettukin; siitä saakka kun Toy Story 2 ilmestyi jo yli kymmenen vuotta sitten. Päiväkoti ei kuitenkaan ole mikään unelmakoti, vaikka aluksi siltä vaikuttaa. Päähenkilöt jaksavat naurattaa kahden edellisenkin elokuvan jälkeen. Hyvä lentäjä on Lindforsin mukaan varma suorittaja, joka säilyttää tasonsa tilanteessa kuin tilanteessa sekä tietää myös lentämiseen vaikuttavien ilmiöiden vaikutukset ja osaa toimia niiden alaisena kaikissa tilanteissa. Siellä odottaa joukko pieniä tyranneja, jotka "rakastavat" uusia leluja ja ovat valmiita hajottamaan kaiken eteensä tulevan. Kurssin läpäisseistä noin 20 jatkaa kadettikurssille, jonne hakeutuminen perustuu pitkälti LentoRUKin aikana annetuille näytöille. Olen aina ollut kiinnostunut lentämisestä ja lentäjän ammatista. klo 12-16 Honkasen Puutarhan kasvihuoneilla Kangasalla.
Vain 20 min Keskustorilta!
Joulutähden istutusta Poniratsastusta Kasvomaalausta Linkosuon RuisSipsejä Mehukatin Hedelmävälipaloja
Katso lisätiedot ja ajo-ohje
(03) 377 1483
Tiihalantie 21 Kangasala
Pitkäjärveltä Pikonlinnaan
Andyn lelut päätyvät päiväkotiin väärinkäsitysten seurauksena. Kolmannen vuoden kohdalla painotus kääntyy toisinpäin. Opiskelut vievät paljon aikaa vuositasolla. 10
Perjantai 1.10.2010
Taattu työpaikka taivasnäkymillä
Kaikki tietävät laulun lentäjän pojasta, joka haaveilee ilmojen sankaruudesta. Elokuvan jälkeen saattaa vähän omatunto kolkuttaa, jos on kohdellut lelujaan huonosti tai heittänyt niitä pois. Lelut on joko otettava mukaan, heitettävä pois, laitettava ullakolle tai annettava päiväkotiin. teen laajuiset. Varma suorittaja Koulutus on pitkälti vastannut Lindforsin odotuksia. Tulevaisuudessa voin työskennellä esimerkiksi lennonopettajana tai jopa Ilmavoimien komentajana, kuten kangasalalainen kenraaliluutnantti Heikki Lyytinen aikoinaan. kello 17. Lentäjäksi koulutettavan on annettava kirjallinen sitoumus siitä, että hän palvelee puolustusvoimissa sotilasvirkaan koulutettavana oppilaana ja virassa yhteensä vähintään 13,5 vuotta. Kokenut lentäjä voi keskittyä täysin tehtävän suorittamiseen, koska peruslentäminen tulee selkärangasta. Parasta ovat monipuoliset ja haastavat lentotehtävät. Elokuva ei ollut pettymys kahden edellisen jälkeen, vaikka Andy onkin siinä jo aikuinen. Miinuksena on sanottava, että juonikuviot toistavat sarjan aiemmissa osissa jo nähtyä. Uusina tähtinä elokuvassa ovat muun muassa Barbien Ken ja päiväkodin muut lelut, jotka tuovat elokuvaan uutta väriä. ToyStory 3 on opettavainen, hauska sekä hiukan surullinen ja ehkä pelottavakin koko perheen elokuva, jota jaksavat vähän vanhemmatkin katsella. Buzzin uusi olemus tuo elokuvaan romanttista särmää..
Yhtäläisyyksiä ja eroja / Riku Savonen. Klan Eläkkeensaajat. Järj. Jenni & Jetstar on bändi, joka tanssittaa kaikenikäisiä kuulijoita. p. Väkevä maa -taidealue: teosluettelo ja kartta vakevamaa.fi. LUKIO Ma: naudan-juurespata, tumma riisi, tuoresalaatti KASVIS: linssi-kasvismuhennos Ti: broilerikiusaus, tuoresalaatti KASVIS: kaalilaatikko Ke: sitruunakuorrutettua seitiä, peruna, tuoresalaatti KASVIS: kasvisgratiini To: hernekeitto, ohukaiset, marjahillo, juusto KASVIS: kasvis-hernekeitto Pe: nakkikastiketta, peruna, tuoresalaatti KASVIS: feta-pinaattikasviskastike ATERIAPALVELU Ma: uunimakkara, perunasose, salaatti, ananaskiisseli Ti: broilerikiisseli, perunat, salaatti, marjakiisseli Ke: jauhelihakeitto, sämpylä, juusto, vadelmarahka To: kirjolohikiusaus, salaatti, suklaapuuro Pe: sianlihakastike, perunat, salaatti, raparperi-riisipuuro La: makkarastroganov, perunat, salaatti, kiisseli Su: broilerimureke, perunasose, kastike, salaatti, mustikkatalkkuna Muutokset mahdollisia. klo 14 teehuone ja kulttuurivartti Lepokodissa. klo 1416 ikäihmisten tietokahvila Jalmarin Kodossa. klo 15 kirjakahvila Hotelli Urussa. asti. Mukaan keikalle onnekas laulaja otti kälynsä meikkausavuksi ja valokuvaajaksi. syyskuun loppuun joka su klo 1316. p. Liikenneturva-asiaa. Järj. antiikkinalle, pienet puutyöt ja kirjansidonta. Syyslomaretki koululaisille Eräpyhälle Orivedelle ma 18.10. klo 1820 paremman avioliiton perjantai Huutijärven srk-kodissa. Aiheina mm. Klan käsityökeskus. Järj. klo 1212.45 ohjelmalliset päivätanssit Kontulassa, soittaa Keijo Nieminen. 0400 320 686. MLL Sahalahti. Tied. 050 365 7023, automuseo.com. klo 12.30.15.30 toivomustorstaityöpaja käsityökeskuksella. Tied. klo 1214 tietokoneen käytön perusopastusta Jalmarin Kodossa. Järj. asti, Suvi Salmela ja Anssi Kasitonni 25.10. 19.11. Pirkka-Hämeen Kuvataiteilijat. klo 1820 Pitkäjärven koulun auditoriossa yläkouluikäisten vanhemmille tarkoitettu tilaisuus, jossa Samuli Koiso-Kanttila Väestöliitosta puhuu aiheenaan "Sisu, seksuaalisuus ja media". Jälleenrakentamisen ihme -siirtokarjalaisten asuttaminen ja Veikko Vennamon elämäntyö -teemanäyttely. Perjantai 1.10. Tied. 13.10 menn. Kaarina Maununtyttären tie 615 ja 617. Soittaa Juhani Merikoski. Nallepäivä Klan pääkirjastossa. klo 18 Sahalahden kirjastossa kirjailijavieraana Petri Tamminen. Aikuis Näpsä -käsityön taiteen perusopetus ti klo 17.3020.30. MLL Sahalahti muskarit Sariolan koulun nuorisotiloissa ma-iltapäivisin. sop. 377 0693. p 040 309 8000. klo 1216 Lapsen oma joulutähti -tapahtuma Honkasen Puutarhalla, Tiihalantie 21. asti Voipaalan taidekeskuksessa Valkeakoskella. Joukkueiden ilm. Muutokset mahdollisia. Näin hän antaa mahdollisuuden usealle laulajalle. JÄTEASEMAT Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähkö- ja elektroniikkaromua sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä. Perjantai 1.10.2010
11
Nappiin meni!
Suoramalainen Jenni Aunio-Ahmavuo pääsi keskiviikkona esiintymään supertähden kanssa. Tied. Tied. Venäläiset puulelut ja muita puuesineitä / Harri Ahonen. Tiistai 19.10 klo 1214 tietokoneen käytön perusopastusta Jalmarin Kodossa. savityöt ja joulu. Järj. Järj. ympäri vuoden. Maanantai 11.10. sopimuksesta. 14.10 asti tito klo 1720. Jokaisessa konsertissa hänen kanssaan esiintyy eri laulaja. 050 327 6260. p. 3767 899. Torstai 7.10 klo 1113 muistineuvonta Jalmarin Kodossa. Tied. Maanantai 18.10. Suomalaisten sukulaiset Venäjällä. Järj. Puoli vuosisataa suomalaisperheen elämää Sortavalassa ja Petroskoissa / Raija-Liisa Mäkelä. Mobilian Peltitähdet Movie Cars näyttely, Mobilia Classics, Rally Hall of Fame, museomyymälä ja kahvila av. 040 525 3816. Inga Sulin. p. Taidenäyttely 21.11. Muulloin sopimuksen mukaan, tied. Järj. Tied. NÄKÖTORNIT Vehoniemen ja Haralanharjun näkötorni sekä Keisarinharjun näköalatasanne av. Sen nimi Jenni & Jetstar, hän kertoo. Tied. Kirjoittuja ja kudottuja tekstiilejä. Sunnuntai 3.10. Perjantai 22.10. joka päivä klo 1220. Srk:lta tarpeettomaksi jäänyttä tavaraa astioista "antiikkiin". Lauantai 9.10. Sunnuntai 10.10. Tilausryhmät ja väriterapiakurssit ympäri vuoden. klo 12 mennessä. Sibeliuksen ja muiden Lepokotiin liittyvien säveltäjien musiikkia Lepokodilla. SVS Kla. Järj. Järj. Tiistai 5.10. KURSSIT, RETKET, LIIKUNTA JA MUUTA KIVAA Keppihevosratsastus Sariolan liikuntasalissa. klo 17 naisten lentopallon mestaruusliigan runkosarjan ottelu LP Kla Pislaploki Pitkäjärven koululla. klo 11.30 kuulolähipalvelu Jalmarin Kodossa. Tied. Puntit tutisivat Parhaillaan äitiyslomalla oleva Aunio-Ahmavuo työskentelee lääkäriasema Pihlajalinnan vastaavana hoitajana Lentolassa. MATKAILUINFO Mobiliassa joka päivä klo 1016. Järj. Tämä on mielettömän hieno juttu, mutta vähän kyllä tutisee nyt puntit jaloissa, sanaili keikkapaikalle matkalla ollut Kangasalan oma tähti.
Laulu meni oikein mukavasti ja tunnelma oli katossa, kertoo Jenni Aunio-Ahmavuo, joka duetoi Jari Sillanpään kanssa 750 hengen yleisölle Espoossa.
Lokakuun tapahtumia
Seuraava viikkopäivyri ilmestyy perjantain 8.10. päivittäin klo 1016. Torstai 14.10. klo 10 huutokauppa srk-talojen pihalla Tapulintiellä. Luento ja keskustelua. p. Maanantai 25.10. SVS Kla. Kulttuurikeskus Äijälässä Kansallispuvusta käspaikkaan karjalaisen käsityön historiaa -näyttely. klo 1212.45 ohjelmalliset päivätanssit Kontulassa, soittaa Keijo Nieminen. Lauantai 30.10. Sviridov säveltäjä lyriikan lumoissa / Sirkku Salmela. klo 1416 vammaisneuvoston ja vanhusneuvoston järjestämä yleisötilaisuus pääkirjaston Harjula-salissa. Kävi niin, että laulajakonkari ihastui naisen ääneen. klo 1016. Aikaisemmin hän on harrastanut myös tanssia, kuten hiphoppia, sekä jazz- ja showtanssia. Järj. p. Käsillä 30 vuotta Klan Käsityökeskuksen juhlaviikot 11. 23.10. Sariolan hallissa Sahalahdella. Ryhmiä vauvasta 13-luokkalaisiin. Parinkolmen viikon kuuluttua sain tiedon, että minut on valittu. MLL Sahalahti. Luennoimassa edustajat terveyskeskuksen kuntoutuksesta ja Kelasta. 10.10. Lauantai 2.10. klo 1216 Lapsen oma joulutähti -tapahtuma Honkasen Puutarhalla, Tiihalantie 21. klo 17 Toy Story -elokuva Pikkolan koululla K7/5. p. p. Lähtö uimahalli Kuohun edestä klo 10 bussilla. 040 548 1609. Tied. Järj. Opetusta 100 tuntia. SVS Kla. Hippo-sählyturnaus 16 -luokkalaisille la 30.10. klo 17 Sibelius sanoin ja sävelin. menn. Taito-Pirkot -kurssi klo 12.30 15.30. klan Latu. Järj. Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttären tie 6 ) avoinna tipe 1418 ja la 1014. p. 040 548 3209. Järj. Järj. Maanantai 4.10. klo 14 teehuone ja kulttuurivartti Lepokodissa. Tied. Puhumme suomea. Estradien kestosuosikki Jari Sillanpää valitsi hänet laulamaan kanssaan dueton Hitit ja Hutut -15vuotisjuhlakiertueen avauskonserttiin Tapiola-saliin Espooseen. Aitoon koulutuskeskuksessa Pälkäneellä Artela-talon näyttelyssä esillä kangasalalaisen Moona Metsoilan töitä. mm. Klan käsityökeskus. Klan srk. pääkirjastossa. klo 17 Toy Story -elokuva Pikkolan koululla K7/5. klo 12 tanssit pirtillä. Järj. klo 14 teehuone ja kulttuurivartti Lepokodissa. Sunnuntai 31.10. Soittaa Saku Backman. p. Kappaleena oli Cyndi Lauperin hittikappale Time After Time. 040 548 3209. Näyttely av. Bitov ja Rybakov miksi toista julkaistiin ja toista ei. Kirsti Jokisen Kapsäkin ovet av. JALMARIN KOTO Ma: possukastike, purjo-perunasosekeitto, mansikkakiisseli Ti: jauhelihakasvispata, sienikeitto, ruusunmarjavaahto Ke: tonnikalakiusaus, jauhelihakeitto, marjakiisseli To: karjalanpaisti, juusto-porkkanakeitto, ruis-marjapuuro Pe: makkaragulassi, kasviskeitto, kerroskiisseli La: kalamureke, jälkiruoka Su: lindströminpihvi, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. mukaan. Jatkuvasti vaihtuva näyttely. willakosmos.fi. 377 0693. Tuotteita luonnonmateriaaleista, villasta, turkiksista, risuista. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin.. la 10 14.
Nuijankopautuksia
Partiolippukunta Roineen Tytöt ry on valinnut tulevalle kaudelle lippukunnanjohtajaksi Reetta Kaipian, lippukunnanjohtajan apulaiseksi Anni Ylä-Outin ja sihteeriksi Hanna Keskisen.
Ensi viikon ruokalistat
PÄIVÄKODIT JA KOULUT Ma: broilerikastike, perunat Ti: pinaattiohukaiset, perunat ja kastike / perunasose Ke: kirjolohikiusaus To: uunimakkara, perunasose Pe: jauhelihakeitto, pehmeä leipä, tuore pala Jokaiseen ateriaan kuuluu salaatti, leipä, ravintorasva ja juoma. klo 1112.30 kuntosali omatoimisille palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. lehdessä. Järj. SVS Kla. klo 1015 touhulauantai Pikkolan koulun palloiluhallilla. Ilm. Puhumme suomea. Filmipyörä. Laulua hän on harrastanut aina, mutta varsinainen kipinä sille syttyi aikuisiällä. Kaikki lähti liikkeelle iltapäivälehden artikkelista, jonka Aunio-Ahmavuo luki kesän lopulla. Paikkana Sariolan koulu. Kesäpäivän kulttuuriyhdistys. Klan Latu. Laulan kaikkea rautalankaiskelmistä suomirokkiin. Ohjausta toiveiden mukaan. Keskiviikko 6.10. 050 347 8008. asti vkl klo 1117. Marjamäen Pajutila av. Mukana taiteilijoita Klan Kuvataiteen Ystävistä. Vehoniemen Automuseo, kahvio ja museopuoti av. Tiistai 26.10. p. SVS Kla. Filmipyörä. Willa Kosmos. SVS Kla. Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6, palotallin vieressä) av. KIRKOT Kangasalan, Sahalahden ja Kuhmalahden kirkot av. Siinä Sillanpää kertoi hakevansa laulajia kiertueelleen. Aikuisten käsityökurssi joka toinen torstai. Lasten salibandykerhot 2.3.-lk ma klo 1718, eskari1.lk la klo 1112, aikuiset pe klo 1921. klo 18.30 naisten lentopallon mestaruusliigan runkosarjan ottelu LP Kla Pieksämäki Pitkäjärven koululla. Järj. Virpi Kinnusen lasi- ja tekstiilitaidetta. Sunnuntai 24.10. klo 19 Venäjä tänään sanomalehtikatsaus Lepokodissa. Sieniretki 3.10 alkaen kello 10 Säynäjärven th, Kaarinanpolun infopiste. klo 14 teehuone ja kulttuurivartti Lepokodissa. Tapahtumatiedot sähköpostiosoitteeseen toimitus@ kangasalansanomat.fi keskiviikkoon 6.10. / Eero Niiniviita. Konsertti oli kuulemma loppuunmyyty, ja saliin mahtuu 750 ihmistä. p. pe 15.10. klo 12 tanssit Pirtillä. klo 1113 kännykän käytön perusopastusta Jalmarin Kodossa. Klan Eläkkeensaajat. Vieraana kulttuuritoimittaja Kaisu Mikkola. Järj. Esiintyjänä mm. Aunio-Ahmavuo lähetti demonauhan Sillanpään kuunneltavaksi. Pohtiolampi av. Syksyn aiheina mm. Helmiina ja Käsityötalo Elviira. Av. Slahden jäteasema (Sahalahdentie 1242 / tekninen varikko) la klo 1014. Mobilia Galleriassa Roy Pashurin taidenäyttely 31.10. Sunnuntai 17.10 klo 14 teehuone ja kulttuurivartti Lepokodissa. Mala klo 821 ja su klo 812 Hotelli Urussa. MUSEOT JA NÄYTTELYT Pääkirjaston taidetila Terrassa kunnan kulttuuristipendin saaneiden kuvataiteilijoiden näyttelyitä; Heidi Kiiskinen 22.10. 040 839 0880 tai jouko.henttonen@kangasala.fi. MLL Kla. Minulla on ollut oma bändi jo vuoden ajan
Meidän pitää saada vastustajan peli rikki, koska voimassa häviämme heille. Järvenpää lisää, että joukkueen hitsautuminen yhtenäiseksi ei käy käden käänteessä. Ottelun maalit nähtiin toisessa erässä. Olemme liigassa niin altavastaajia kuin vain voi. Oman lisämausteensa avausotteluun antaa se, että vastaan asettuvan Pihtiputaan Pislaplokin valmentaja on LP:tä pari vuotta sitten valmentanut Satu Natunen. Niin Nelosen kärkeen kuin ensimmäisen putoajan paikalle syntyi eroa 11 pistettä. Eaglesin viidennen maalin teki Tiia Kuokkanen, jolle maali oli ensimmäinen Eagles-paidassa. Saamme riveihin pari paluumuuttajaa ja laadin entistäkin kieromman taktiikan, Jokilampi kaavailee. Silti lähdemme voittamaan jokaista ottelua, Järvenpää sanoo. Eagles sai kuitenkin aikaan vielä yhden maalin erän lopulla varmistaen näin ollen voiton. Vapaamatkustajille ei tilaa LP:n ulkomaan vahvistuksiin Rebecca Saracenoon ja Martina Raciciin
Täältä tullaan! Anna Nieminen, Martina Racic, Rebecca Saraceno ja Outi Munnukka ovat valmiita liiga-avaukseen. LP Kangasalan pelaajista kaikki ovat kehittyneet ja nostaneet tasoaan. Vaikka Pieksämäellä on pieni rinki, valmentaja on sitä kovempi, sillä penkin päässä istuu Rele Kosonen. Sitten oli Kraftin vuoro tuuletella: kavennusmaali syntyi ottelun puolivälin paikkeilla. Salon turnauksessa malli toimi hyvin, mutta saattaahan se kau-
den mittaan vielä muuttua, Järvenpää selvittää. LP joutuu antamaan etumatkaa muille myös iässä, sillä joukkue on selvästi mestaruusliigan nuorin. Kuudes sija liigassa olisi meille mestaruus. Toki harjoitustahtikin kiihtyi välittömästi nousun tultua julki. KaVo jatkaa Nelosessa, jonka taso nousee ensi kaudella. Mutta minkäs teet, kun tieto liigapaikasta tuli niin myöhään. Voitto haluaa myös kiittää Kyötikkälän hienosta nurmimatosta.
Eagles-naiset pääsivät pisteiden makuun
KraftEagles 25 EaglesTappara 11 Naisten jääkiekon divaria pelaava Eagles jatkoi otteluitaan lauantaina Närpiössä, jossa kotijoukkueena esiintyi Kraft. Valmennus jaettu. Akilleen kantapäämme saattaa olla vastaanotto. Liiganousun myötä LP:ssä terävöitettiin myös asennetta. Näiden herrojen puuttuminen heikensi tuntuvasti Voiton iskukykyä. Toiseen erään lähdettiin siis Eaglesin 03-johtoasemista. Pelikaverin pelitavan oppimiseen auttaa vain aika. Aloimme treenata niin kovaa kuin meidän resursseillamme on mahdollista. Ykkössuosikki. LP Kangasalan edustusjoukkue 20102011: Erica Andersson, Noora Heikkilä, Saila Huhtiranta, Heini Järventausta, Triin Kruuda, Outi Munukka, Anna Nieminen, Martina Racic, Rebecca Saraceno, Minna Sikiö ja Jasmine Tahvanainen. Onhan sitä vähän kuin tuplajännitys päällä. Vaisu paikallispeli Sunnuntaina vuorossa oli paikalllisvastustaja Tappara, joka siis pääsi takaporttien kautta mukaan divariin muiden joukkueiden vetäytyessä sarjasta. Tekemisen meininki oli parhaimmillaan keskikesällä, jolloin KaVo hävisi parin kuukauden jakson aikana vain kerran. Kun Kuusamo, keski-iältään toiseksi nuorin, on sekin pelannut ylimmällä sarjaportaalla jo kaksi vuotta, on selvää, että toisten kyydissä pysyminen ottaa koville. Voitto ei kuulu sarjan taitavimpiin porukoihin, mutta joukkue paikkaa puutteensa reippaalla asenteella. Ismo hoitaa vastustajan scouttauksen ja syöttöpuolen, Marko vastaa verkko- ja yleispelin sujumisesta. Yhden maamerkin LP Kangasalan valmennus suostuu kaudelle asettamaan. Kolmannen erän alussa tilanne oli 24. Eagles meni ensin johtoon Anne Pursiaisen kauden avausmaalilla toisen erän puolivälissä. Syksy päättyi kahteen voittoon, jotka nostivat kangasalalaiset sarjassa neljänneksi. Taivaita ei tavoitella Taivaita Järvenpää ja LP:n toinen valmentaja Ismo Tahvanainen eivät tavoittele. Joukkueen peli kulki ajoittain jo ihan mallikkaasti ja harjoiteltujen kuvioiden mukaan. Paikalliskamppailu jäi ehkä ennakkoa vaisummaksi, johtuen osittain molempien joukkueiden väsyneistä jaloista lauantain pelien jäljiltä. Verkkoa heiluttivat Marjo Järvimäki, Piritta Moilanen ja Pauliina Heinonen. Neljä ottelua pelanneet IHK ja Tappara edellään. Minulla on muutama ässä hihassa ensi kesän varalta. ANULIISA LEINONEN
KaVon maalitilasto: Ahmed al-Tallab 11, Jussi Jokilampi 6, Pekka Aalto 4, Sadik Erdogan, Jyri Harju, Petri Uotila ja Antti Vainionpää 3, Server Celik, Eero Hermikoski, Pekka Laurila, Antti Luode ja Kari Savolainen 2, Erkka Arvonen ja Markku Niskala 1.. Tappara tasoitti pelin kuitenkin välittömästi vain minuutti Eaglesin maalin jälkeen. Satu on tehnyt hyvää työtä, ja Pislaplokilla on ollut pitkään sama porukka, joten haastetta riittää. Aika isolla osalla edessä on liigadebyytti, joten perhosia on varmasti vatsan pohjalla. Sijoitus keskikastissa ratkesi hyvissä ajoin. Meillä ei ole mukana yhtään vapaamatkustajaa, vaan pelipaikoista käydään selkeää ja jatkuvaa haastoa. Tulevana viikonloppuna Eagles suuntaa pohjoiseen ja kohtaa siellä ensin lauantaina K-Oulun ja sunnuntaina Oulaisissa OuHun. LP Kangasalan peli rakennetaan nopeuden ja monipuolisuuden varaan. Niemisen Anna on parempi kuin ennen Korean vuottaan, ja Munukan Outi on mennyt kovasti eteenpäin,
hän mainitsee porukasta pari onnistujaa. Ottelu oli vähämaalinen. Tasaisessa ottelussa nähtiin useita Tapparan ylivoimia, mutta niitä se ei pystynyt käyttämään ja ottelun pisteet jaettiin. Junioripelaajista Petri Grönholm ja Eero Hermikoski sopeutuivat hyvin miesten peleihin. PEKKA KAARNA Naisten lentopallon mestaruusliiga alkaa LP Kangasalan osalta kotiottelulla LP Ploki. Perjantai 1.10.2010
13
Pislaplokilla liiga käyntiin
LP Kangasala korkkaa mestaruusliigan ensi lauantaina kotisalissaan Pitkäjärven koululla. Lisäplussan joukkue sai, kun Jarno Schuttskoff päätti ryhtyä joukkueen fysiikkavalmentajaksi. Kolmantena on Pelicans, jolla on Eaglesin kanssa saman verran otteluita takana. Edessä on liiga-avaus ja vastassa tuttuja, LP:n nykyinen valmentaja Marko Järvenpää kuittaa tunnelmat. Toisen erän alkuun Eagles lisäsi johtoaan vielä maalilla, kun Moilanen onnistui maalinteossa toistamiseen. Meillä on saumat yllätyksiin, kun ulkomaalaisvahvistuksia ajetaan vielä sisään joukkueisiin. Eagles aloitti ottelun vauhdikkaasti ja viimeisteli ensimmäisessä erässä kolme maalia. Luottavaisena avaukseen LP lähtee otteluun luottavaisena, sillä joukkue on fyysisesti hyvässä iskussa, eikä loukkaantumisiakaan ole isommalti. LP:llä on Järvenpään mukaan paras iskun paikka heti alkukierroksilla. Kovat vahvistukset molemmilla. Eagles oli terästäytynyt ensimmäisen ottelun jäljiltä ja otti komean 25-voiton närpiöläisistä. Kolmen pelatun sarjaottelun jäljiltä Eagles sijoittuu sarjataulukossa neljänneksi . Pelillisiä ja tuloksellisia paineita ei ole. Tehtäväjako Järvenpään ja Tahvanaisen välillä on kirkastunut. Kuva: Jouni Valkeeniemi.
valmentajat ovat tyytyväisiä. Muiksi mitalijoukkueiksi hän arvioi OrPon ja HPK:n, mutta kolmen ulkomaalaispelaajan vahvistama Eura samoin kuin Pislaplokikin ovat mahdollisia yllättäjiä.
LP Kangasalan "sarjassa" pisteistä taistelevat lähinnä Pieksämäki Volley ja Kuusamon Pallo-Karhut. Sarjajärjestelmien muutoksen takia joukkoon liittyy viisi putoajaa Kolmosesta. Laadukkaat pelaajat, ollut pitkään kasassa ja tähtää varmasti jo ulkomaan kentille. Raitapaitojen kantaviin voimiin kuuluivat maalivahti Janne Kantelinen, toppari Jyri Harju ja hyökkääjä Ahmed alTallab, joka voitti joukkueen maalitilaston. Pitkäjärven koulun sali la 2.10 kello 17.
Voiton kaudesta jäi hyvä maku
KaVon pelaajavalmentaja Jussi Jokilampi ei anna omilleen kiitettävää arvosanaa jalkapallokaudesta, mutta oli silti tyytyväinen joukkueen otteisiin Nelosessa. Taisteluilme näkyi selkeimmin peleissä kärkikaksikkoa vastaan, sillä NePa ja Loiske eivät kyenneet lyömään sitkeää KaVoa. Voitossa tilanteeseen suhtaudutaan rauhallisesti. NePa, Loiske ja FC Tampere pelasivat paremmin kuin me, Jokilampi tunnustaa. Olemme oikealla paikalla taulukossa. Joukkue on käynyt sitä innokkaammaksi mitä lähemmäksi sarjaavaus tulee. Pelillisesti olemme kyllä jäljessä siitä tasosta, millä meidän pitäisi olla. He ovat sopeutuneet mainiosti ryhmään ja ovat pelillisesti vastanneet huutoonsa. Alussa iskun paikka Vastustajista Järvenpää nostaa Salon Viestin omaan kastiinsa
klo 17.30 kuntosali Rekola-kodossa. 5.10. to 7.10. Ankkuriosuuden kahden kilometrin tukireitillä Erik Ahola kiisi selvästi no-
SK loisti Naantalissa
Kangasalankuntatiedottaa
KANGASALAN UUSI VALTUUSTO
kokoontuu Kiinteistö Oy Säästökeskuksessa sijaitsevassa kokoushuoneistossa, os. Klan seudun Parkinson-kerho Lokakuun kuukausikokoontum. Hakemukset kuulutetaan Kangasalan kunnan ilmoitustaululla 30.9.2010 - 1.11.2010 välisenä aikana. Heinin osuussijoitus oli 16 ja Eerikin 21. Maininnan arvoista on myös se, että tässä alle 12-vuotiaiden kilpailussa Kangas-
ala SK oli mukana peräti kahdeksan joukkueen voimin. boccia Suoraman Työväentalolla. Marjatta Aarni, arpajaiset. klo 9. .
peinta vauhtia ja toi ykkösjoukkueen reiluun voittoon. 1) Arto Luoma 45.15, 2) Antero Hakala 47.11, 3) Riikka Kerttula 48.05, 4) Eija Hakala 53.49, 5) Anja Hakala 57.20, 6) Kati Kamppari 1.40.20 Pyöräilijät: 1) Eino Salonen 32.10, 2) Tero ja Veera Kerttula 35,50, 3) Anni, Salla, Ari ja Lassi Hakala 39.10, 5) Antti ja Sinikka Niittymäki 41.00, 6) Anniina, Esko ja Katariina Tammisto 56.35
Seurat toimivat
KangKi KUOHENMAAN-HAAPANIEMEN ALAOSASTO Puutekotalkoot Rissanlaavulla la 2.10. klo 18, ohjelmatoimikunta jo klo 17. Ahjärveläiset Pihatalkoot ja kokoontum. Klan Naisvoimistelijat Gymn. klo 10 Säynäjärventien / 9-tien rist., sienestysvarustus, omat eväät. Raimo Kouhia Kangasalla 1.10.2010 valtuuston puheenjohtaja
KANGASALAN VALTUUSTO
kokoontuu Kiinteistö Oy Säästökeskuksessa sijaitsevassa kokoushuoneistossa, os. klo 13. 040 557 7119/ Pentti. /kunta ja hallinto/luottamustoimet/esityslistat ja pöytäkirjat. Nilanpäässä, matkat tehdään junalla ja bussilla, ilm. päivänä lokakuuta 2010 kello 18.00. klo 17.00 lentopallon mestaruusliigaa
LP Kangasala - PislaPLOKI
Liput 10, puffetti, arpajaiset.
Vatialasta Vehoniemeen. 20.12. Sunnuntaina Lempäälässä edellispäivän maalimässäily teki Eaglesin niin kylläiseksi, että se päästi isännät jo 41-johtoon, ennen kuin heräsi pelaamaan. 040 529 3373. järj. Kakkosjoukkueen kuopus, 8-vuotias Topias Ahola, suunnisti osuuden aivan kärkivauhtia nostaen joukkueen sijalle 3. klo 1016 Majaalahden koululla, kahvio. Rekola-kodon asukkaiden ulkoiluttaminen to 7.10. Sirkalta p. vielä muutama paikka jälj., ota yhteyttä p. ei nuorten tunteja klo 1719 Kirkkoharjun koul. Pe 8.10. Kakkosjoukkueen Vilma Annala ei jättänyt loppuratkaisuissa Pyrinnön kakkosjoukkueelle mahdollisuuksia vaan varmisti kangasalalaisille riemukkaan kaksoisvoiton. Ottelu oli siisti, sillä molemmat joukkueet saivat vain kaksi jäähyä. tied. Kiri oli kova, mutta jäi harmittavasti maalin päähän pisteestä. Voiton vei Helsingin Suunnistajat ennen Tampereen Pyrintöä ja Tuusulan Voima-Veikkoja.
KUULUTUS YMPÄRISTÖLUVASTA
Hämeen kuljetus Oy hakee ympäristölupaa kallion louhinnalle ja murskaukselle sekä soran murskaukselle ja seulonnalle. Keskusaukio 2 D, Kangasala, maanantaina 11. Ti 5.10. Sarjavoittajat ja Kangasala SK:n joukkueet: B-sarja H/D12 (yhteisikä max. menn. Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Päivätanssit Kontulassa ma 4.10. ma 4.10. ma 4.10. TurkuTukholma rist. Lisätietoja vapaa-aikatoimistosta p. Sivuilta löytyy myös tulostettava hakulomake. Klan Uintiseura Kävelyt alkavat ti 5.10. Hän jäi noin minuutin kärjessä vaihtaneesta Helsingin Suunnistajien kolmosjoukkueesta. Raimo Kouhia Kangasalla 1.10.2010 valtuuston puheenjohtaja
Nuorisoviestin voitokas joukkue: Jeremias Joutsensaari (vas.), Erik Ahola, Hilda Kukonleho ja Mikko Ahola.
KOULUKULJETUSTEN KILPAILUTUS
Kangasalan kunta pyytää Teiltä tarjousta koulukuljetusten hoitamisesta joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla koulupäivinä ajalla 10.1.2011-4.6.2011 (kevätlukukausi 2011). Käytettävissä oleva avustussumma on 2500 . päivänä lokakuuta 2010 kello 18.00. klo 13.3014.45 nuoret, klo 14.3016.30 naiset, kaikki ilm. 050 511 0311. Toisella osuudella suunnistettiin kahden kilometrin rastireitti, josta ykkösjoukkueen Mikko Ahola kiri vaihtoon toisena, kakkosjoukkueen Eveliina Piippo viidentenä ja kolmosjoukkueen Aada Pajula sijalla 19. Marjatta Tiitola p. (huom. 11.10. nuorisotilassa. 040 822 1057. (03) 3777 232. Olemme mukana Vanhusneuvoston vanhustenviikon tilaisuudessa to 7.10. 11.10. klo 15 kuntosali Pitkäjärven koululla. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä Kangasalan kunnanvirastossa, os. klo 12. Puh. kangasala. 040 848 6215. viikonpäivä muuttunut) klo 15 Jalmarin Kodossa, vieraana musiikkiterap. Ke 6.10. klo 17. Kohdeavustuksia myönnetään hakemusten perusteella kesäkauden 1.5.2010 - 31.10.2010 toimintaan. jatkuen tiistaisin ja torstaisin klo 9 toistaiseksi Kirkkoharjun näkötornilta. Kangasalla 29.9.2010 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Tuloksia
SUUNNISTUSTA Turun nuorisoviesti, Naantali 25.9. Keskusaukio 2 D, Kangasala, maanantaina 11. keskustelupiiri Antintie 5, kerhohuone. Kunnantie 1, perjantaina 15. Kärkijoukkueeksi tässä vaiheessa nousi Tampereen Pyrinnön ykkösjoukkue. su 3.10. Suoraman koululla ma 4.10. Muistutukset ja mielipiteet hakemuksesta tulee toimittaa kuulutusaikana kirjallisena osoitteeseen PL 50, 36201 KANGASALA. Pikkolan-Pikonkankaan asukasyhdistys Palloilua Pikkolan liikuntahallissa sunnuntaisin klo 1516. Myös kakkosjoukkueen Heini Rintanen ja kolmosjoukkueen Eerik Nurminen hallitsivat hyvin hermonsa aina niin jännittävällä aloitusosuudella. Meklarina Jorma Jussila.
HUUTOKAUPPA
Myydään
Myydään tai vaihdetaan 3h+k 76 m 2 Suorama, hissitalon kaksioon tai alakerran kaksioon. Häntä säestivät mainiosti kaksi maalia iskenyt Harri Jyrkkä ja kolme maalisyöttöä merkkauttanut Toni Sarsama. 44 v.): 1) Kangasala SK 1 (Jeremias Joutsensaari, Mikko Ahola, Hilda Kukonlehto, Erik Ahola), 2) Kangasala SK 2 (Heini Rintanen, Eveliina Piippo, Topias Ahola, Vilma Annala, 3) Tampereen Pyrintö 2, 8) Kangasala SK 3(Eerik Nurminen, Aada Pajula, Kimmo Kontio, Johanna Moisander A-sarja H/D16 (yhteisikä max. päivänä lokakuuta 2010. Marja Arvoselle p. (03) 3777 220 tai s-posti: tuomas.kahkonen@kangasala. Lisätietoja antaa liikennesuunnittelija Tuomas Kähkönen puh. 044 350 8715. Viestiä kiidättivät Teemu Ternola, Siiri Hämäläinen, Emmi Santamäki, Antti Leonsaari, Lasse-Pekka Lahti, Eevert Toivonen ja Kristian Kannus. Silja Euroopalla 17.18.11. Klan Invalidit Boccia ti 5.10. Tiitinen näytti ottelussa hattutempullaan kapteenin esimerkkiä. ja ilm. Kokouskutsu ja esityslista ovat nähtävänä 1.10.2010 alkaen Kangasalan kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan internetsivuilla osoitteessa www. Hakemukset osoitetaan Kangasalan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle ja hakemuslomake vaadittavine liitteineen tulee palauttaa osoitteella Vapaa-aikapalvelut, PL 50, 36201 Kangasala. Vehoniemen maatalousnaiset Kok. Rekola-kodon asukkaiden ulkoiluttaminen to 7.10. p. klo 11 vesijumppa Kuohussa. Syksyinen kävelyretki harjulle su 10.10. Sirkka ja Ari Tuholalla, Sarkolantie 70, vieraana piiristä Kristo Lehtonen, joka alustaa Keskusta-aatteesta, kahvitarj., lisätied. Naisten jumppa ja kuntobic norm. 100 v.): 1) Helsingin Suunnistajat 1, 4) Kangasala SK (Teemu Ternola, Siiri Hämäläinen, Emmi Santamäki, Antti Leonsaari, Lasse-Pekka Lahti, Eevert Toivonen, Kristian Kannus) HÖLKKÄÄ, KÄVELYÄ, PYÖRÄILYÄ Halkohaavan lenkki 26.9. 0400 238 003.
KANNATTAISI MUUTEN KYSYÄ
POLTTOÖLJYTARJOUSTA
Hatanpäänvaltatie 40, Tre
VESIKOURUT, TALOTIKKAAT, LUMIESTEET, HOITOTASOT, ym. klo 13.
Kangasalan kunta, PL 50, 36201, (03) 3777 111, kangasala.fi
Huutokaupat
Kirkonkylän seurakuntakodin pihalla Tapulintie 2 Lauantaina 2.10.2010 klo 10 alkaen Myynnissä koti-irtaimistoa, astioita, huonekaluja, valaisimia sekä Kangasalan seurakunnan käytöstä poistettua tavaraa. harj. Anneli Malmi p. Kotitalousvähennys! www.otpelli.com
O -Pelli T
P. klo 1215.45, soittaa Keijo Nieminen. RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
Murskavoitosta maan pinnalle
Kisa-EaglesOKK 90 (10, 50, 30) LeKiKisa-Eagles 54 (41, 12, 01) Kisa-Eagles murskasi OKK:n lauantaina Pikkolassa pelatussa A-junioreiden kakkosdivarin karsintasarjan ottelussa. Sydänhämeen yhd. vapaaaikapalvelut/liikunta/avustukset. Lupaa haetaan Kangasalan kunnan Heponiemen kylään tilalle Huikkola, RN:o 1:113, Ruokojärventie. syyskirpputori 2.3.10. muk. Ti 5.10. Klan Kristilliset Eläkeläiset Kok. Kangasalalaismaaleista kaksi viimeistä laukoi Antti Jyrkkä, kaksi ensimmäistä tekaisivat Risto Viitala ja Mikko Kivimaa.
URHEILUSEURATOIMINNAN KOHDEAVUSTUKSET
julistetaan haettavaksi 31.10.2010 mennessä. Liikuntavuorot alkavat perjantaisin klo 1012 Suoraman Työväentalolla, kaikki muk. Laulun Ystävät Kuoroharj. 9.10. Kokouskutsu ja esityslista ovat nähtävänä 1.10.2010 alkaen Kangasalan kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan internetsivuilla osoitteessa www. terveyspäivä Aitoossa 21.10., tied. P. Klan Vammaisjärjestöjen yhteistyöryhmä Kokoontum. Klan Eläkeläiset Kok. klo 8.30 boccia Suoraman Työväentalolla. Jumppa- ym. Hakemusasiakirjat ovat kuulutusaikana nähtävinä Kangasalan kunnan teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteessä, osoitteessa Urheilutie 13, Kangasala. 212 2747
0400 661 807
Älä maksa liikaa!
Ylöjär
Pirkanmaan Keittiökalustetukku Oy
Teollisuustie 4, Ylöjärvi. aamuisin p. klo 11.30 johtokunnan kok., päiväkerho ja niska-hartiajumppa klo 12.30 l-autoas. Klan Retkeilijät Opintokerho ja talkoot Torpalla ke 6.10. Klan Kansalliset Seniorit Musikaali "Chicago" TTT 20.1.11, ilm. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä Kangasalan kunnanvirastossa, os. Maksut käteisellä. klo 13 alk. alk. Klan Mielenterveysyhdistys Maanantaisin klo 12 vertaistukiryhmä, suunnitellaan yhdessätekemiset, keskiviikkoisin klo 16.30 alk. Erinomaista kokonaispanosta täydensi Johanna Moisander, joka ankkuroi kolmosjoukkueen sijalle 8. omalla talolla ma 4.10. Keskustan Klan paikallisyhdistys Aatetupa pe 8.10. klo 13 keskustan srk-kodissa, Olli Kaskelma. jumppaa ei uusia. Kolmosjoukkueen Kimmo Kontio teki myös varmaan työtä vaihtaen seitsemäntenä. Kh:n koul. Ke 6.10. klo 18 alk. klo 13.30 uuden kirjaston auditoriossa. 0500 651 323. Asarilla. klo 9.30 l-autoas. klo 14, lähtö Touhumontulta Pikontien yläpäästä. Majaalahden kyläyhdistys Perint. PELTITYÖT. Kunnantie 1, perjantaina 15. To Pikkolan liik.hallissa klo 17 45 v. Klan Eläkkeensaajat Ma 4.10. Eläkeliiton Klan yhdistys Vesijumppa Apilassa ti 5.10. klo 17 Jalmarin Kodon monitoimitilassa. TAKUU. Nuorten alle 16-vuotiaiden A-sarjassa Kangasala SK pärjäsi myös hyvin sijoittuen 47 joukkueen joukossa neljänneksi. ja pe 8.10. klo 19 Sipilässä. - tuhansia ovivärivaihtoehtoja - saatavana myös kalvo-ovet - erikoismittaovet
KEITTIÖ = 500
vain
Keittiökalusteiden ei välttämättä tarvitse maksaa paljon!
veltä!
Tule kannustamaan kotijoukkuetta! Pitkäjärven koululla lauantaina 2.10. To 7.10. kangasala. klo 14 alk. tied. Itä-Klan Eräveikot Linnunhaukkukoe 2.3.10., maastoja käytössä 12 molempina päivinä, tarkem. Kaamoshiihtoviikko Kiilopäällä 11.18.12., majoitus hot. 020 720 9240 tai 0400 788 444 ma-pe 8-18, la 9-15
Kuvan mukaiset kalusteet MDF-holvikaariovilla. Neliosuuksinen viesti aloitettiin kahden kilometrin tukireittiosuudella, josta Kangasala SK:n ykkösjoukkueen Jeremias Joutsensaari saapui vaihtoon seitsemäntenä. 14
Perjantai 1.10.2010
Kangasala SK:n alle 12-vuotiaat suunnistajat osoittivat osaamistaan Naantalissa 25.9 käydyssä Turun Nuorisoviestissä ottamalla kaksoisvoiton sarjassaan, johon osallistui lähes 80 joukkuetta. menn. Klan Latu Sieniretki su 3.10., kokoontum. nuorisotilat. klo 17. /kunta ja hallinto/luottamustoimet/esityslistat ja pöytäkirjat. päivänä lokakuuta 2010. Tarjoukset on palautettava viimeistään 10.11.2010 klo 12.00 mennessä. Kolmannella osuudella, kahden kilometrin rastireitillä, Hilda Kukonlehto nosti ykkösjoukkueen kärkeen lähes 2 minuutin erolla ennen Tampereen Pyrintöä. tenavajumpassa tilaa, klo 18 34 lk. menn. Tarkemmat avustuksen myöntämisperusteet löytyvät kunnan kotisivuilta www.kangasala
KU-68:n tytöt eivät antaneet periksi, vaan viiden raskaan pelin jälkeen jaksoivat vielä tsempata loppuun asti. Puolivälierissä vastaan tulivat Uudenkaupungin Korihait, jotka taipuivat 590. Finaalissa vastustajaksi tuli Koripalloliiton Läntisen alueen parhaimmistoon kuuluva Forssan Koripoikien joukkue, joka aloitti pelin vahvasti ja johti parhaimmillaan jo 12 pistettä. Tytöt vas. Joukkueet oli jaettu kolmeen lohkoon. Joukkue aloitti turnauksen vakuuttavasti voittamalla Karkkilan Urheilijat 8016 ja Korson Kunnon 6719. KU-68 on osallistunut Loimaan turnaukseen kaksi kertaa aiemmin, ja kokemukset turnausjärjestelyistä ovat olleet myönteiset. Tunnelmaa kuvaa hyvin se, että sunnuntaiaamuna tytöt totesivat, että "On ihan tyhmää lähteä kotiin". Joukkueen valmentajina toimivat Simo Hietaniemi ja Arimo Siren.
KU-68 Minityttöjen valkopaitainen viisikko Aino Sikkinen, Camilla Kekki, Venla Heino, Eveliina Perä ja Hanna Kainisto lähdössä hyökkäykseen.
KU:n koripallotytöille turnauskultaa
KU-68:n kolme koripallojoukkuetta vieraili viikonvaihteessa ShipTek-juniorikoripalloturnauksessa Loimaalla. asti
1 19 099 2
99
ps pkt
-40 %
Ilman korttia 0,99 kpl (4,95 kg)
Viennetta
JÄÄTELÖKAKUT
650 ml (1,52 l)
pkt
-49 %
Ilman korttia 1,95 pkt (3,00 l)
KANGASALA
Finnentie 1, 36200 Kangasala, p. Välierässä käytin tiukka taistelu emäntäseuraa Loimaan Korikonkareita vastaan. asti, ellei toisin mainita.
17 90 15
90
kg kg
Pågen
6 2 99 1 0
99 4
kg
Flora Atria
PE-LA 1.-2.10. takana: Anniina Patteri, Kukka-Maaria Lumme, Sanni Siren, Linda Jylhäsalo, Anni Väättänen ja Elli Hurme. 7-21, la 7-18 ja su 12-18. Kolmannessa pelissä tuli niukka 1517-tappio Turun Riennolle, mutta joukkue pääsi kuitenkin lohkostaan jatkoon sijoille 18. Joukkue oli kolmen joukkueen lohkossa ja joutui pelaamaan kolme peliä homeisessa tennishallissa. Joukkue päätti turnauksen riemukkaisiin kultajuhliin. Hävittyään tiukassa pelissä Uudenkaupungin Korihaille kaksi pistettä joukkue putosi täpärästi kahdeksan joukosta. Joukkue tasoitti pelin tilanteessa 511 ja meni aivan loppuminuuttien kovalla prässipuolustuksella ohi ja 615 voittoon. 1,8 kg
Voimassa 2.10. Huonoa arpaonnea C-tyttöjen kaksi joukkuetta olivat samassa sarjassa, johon osallistui kaikkiaan 11 joukkuetta. Myös paljon ikimuistoisia turnaustapahtumia jäi mieleen. Muut turnaukseen osallistuneet joukkueet olivat paljon kokeneempia, niinpä tuloksena oli neljä tappiota ja yhdeksäs sija. 020 770 5070, leena.lantta@k-supermarket.fi Palvelemme ark. Sijoitus oli lopulta yhdeksäs. Turnaus oli hyvää valmistautumista viikon päästä lauantaina alkaviin C-tyttöjen SM-karsintoihin, jotka käynnistyvät kotiturnauksella Pitkäjärven liikuntahallissa. Lauantaiaamuna turnaukseen lähtiessä jännitystä oli siis ilmassa. Kultaa! C-tytöt-97 joukkueen tytöistä osa oli voittamassa turnausta minitytöissä kaksi vuotta sitten, mutta turnauksen taso oli silloin paljon heikompi. Osa ennätyssuureksi kasvaneen otteluista pelattiin peltisessä tennishallissa, joka osoittautui homeen vuoksi epäterveelliseksi paikaksi. asti
LIMPUKKA, SUBS ja JYVÄILO LEIPÄ
375-500 g (5,31-3,98 kg)
EDAM JUUSTO
350 g (6,26 kg)
Voimassa 2.10. Kokemusta kuitenkin kertyi ja nälkää ensi vuoden turnaukseen. asti
SUKLAALEVYT
200 g (6,67 kg)
00
kpl
3
-25 %
Ilman korttia ja yksittäin 1,79 kpl (8,95 kg)
ERÄ POSSUN ETUSELKÄÄ JA LAPAA
MARGARIINIT
400 g (2,50 kg)
00
2
rs
-22 %
Ilman korttia ja yksittäin 1,29 rs (3,23 kg)
PIZZAT
200 g (2,95 kg)
kg
59
kpl
Voimassa 2.10. Turnaus oli joukkueen ensimmäinen, ja moni tyttö oli ensimmäistä kertaa yön pois kotoa. Tytöt vas. KOKONAINEN KOTIMAINEN KIRJOLOHI
Marabou
Voimassa 7.10. asti
NAUDAN PAAHTO- ja SISÄPAISTI
palana
0 95 5 90 11
89
kg kg kg
Flora Coulinesse konsulentti, Valion konsulentti, Jussinhannan Leipomon konsulentti
MAANANTAINA 4.10.
Leivon Leipomon konsulentti
PERJANTAINA 1.10.
PUNAINEN PAPRIKA
Puola
Chiquita
ANANAS
Costa Rica
1 49 1
49
kg kg
LOIMU- ja SAVULOHIFILEE
Ruokamestarin
LEIPÄJUUSTOSALAATTI
Hinnat voimassa to-su 30.9.3.10. Vastaan asettuu kello 10 Turun Riento ja kello 15 Tampereen Pyrintö. edessä: Ira Lintunen, Sabriina Hietaniemi, Maria Huntington, Ella Kaikumaa, Anna Siltanen ja Nellinoora Rainevuo. Turnauskatsomoon on vapaa pääsy.
Osallistu kilpailuun ja voita hyvän ruoan juhlat! (arvo 500 ) www.k-supermarket.fi
APPELSIINIT
Etelä-Afrikka
HK maustamaton
VILJAPOSSUN ULKOFILEE
n. C-tytöt-98 joukkueella oli huono arpaonni sekä lohkojaon että pelipaikan suhteen. Tuloksena oli 285-voitto ja finaalipaikka. Joukkue sai pelata vain 4 peliä. ja K-Plussa-tuotteet 31.10. Joukkue paransi otteitaan peli peliltä saaden runsaasti peli- ja turnauskokemusta. 16
Perjantai 1.10.2010
KU-68 C-tytöt-97 toivat kultaa tuliaisena Loimaalta. Mukana oli 35 pelaajaa valmentajineen ja huoltajineen. Minien jännitystä Helmikuussa koripalloilunsa aloittaneiden minityttöjen ryhmässä oli myös syksyn uusia tulokkaita