Joulunavauksen järjestivät
perinteiseen tapaan niin Kangasalan yrittäjät yhteistyökumppaneineen kuin myös Asunto-osakeyhtiö Korpolan pihapiirin yritykset.
Sivut 12?13
Katja ja Marko Pussinen halusivat
kokeilla, kuinka reilun vuoden ikäinen Onni suhtautuu joulupukkiin.
Kohtaaminen sujui niin mutkattomasti, että yhteiskuvakin onnistui.
. saat loppuvuoden 2015 kaupan päälle!
Voit itse valita maksatko tilauksesi kerralla vai puolivuosittain.
Tilaa KS-Digi saman tien Kauppaympyrästä. Hyvään
järjestykseen tämä on saatu, Pasanen kehui.
Postipisteet pysynevät auki
Kangasalan postipalvelupisteet
uskovat pystyvänsä palvelemaan
asiakkaita koko viikon postilakon
tukitoimista huolimatta.
Palvelualojen ammattiliiton ilmoittamat toimet saattavat kuitenkin vaikuttaa osaan kaupan
alan asiamiesposteista keskiviikosta perjantaihin.
Maanantaina keskipäivällä ei
vielä ollut varmaa, jatkuvatko
postilakot ja niitä tukevat toimet.
Tampereen postikeskukseen
kertyneiden lähetysten suma alkanee purkautua kunnolla keskiviikkona, arvioi Postin aluepäällikkö Veijo Visuri.
Sivu 6. Kai tähän tottuu, kun vähän aikaa kuluu. Ainakin olemme olleet kilttejä, kertoo Katja Pussinen.
OUTI KOIVU
JARKKO HAKALA
Balettitossuja
kuluu, jos mielii
ammattilaiseksi
Laura Lehtonen ehtii käydä Vatialassa vanhempiensa luona enää viikonloppuisin, sillä arki kuluu Helsingissä balettiopinnoissa.
Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksessa aloittaa vuosittain vain kymmenen tanssijan
ryhmä, joten ammattitanssijan
urasta haaveilevat läpikäyvät tiukan seulan.
Lehtonen onkin iloinen, että
sitkeä harjoittelu poiki opiskelupaikan. Ei tullut itkua, joten toivomme,
että näemme joulupukin vielä jouluna. Hinnaltaan kevyempi,
sydän täyttä rautaa!
Kangasalan Sanomat diginä 60,-
6
430037 672583
Irtonumero 2 e
Saat uuden sähköisen, rikastetun näköislehden jo
julkaisupäiviä edeltävinä iltoina: maanantaisin ja torstaisin klo 19.
Maksat vuodesta 2016 . VUOSIKERTA
OUTI KOIVU
Joulun
odotus
käyntiin
Kangasalan joulu on nyt virallisesti
avattu. . 03 377 6900
www.kangasalansanomat.fi
Kangasalan Sanomat
TIISTAI 1.12.2015
NUMERO 89
97. Klikkaa kauppaympyra.fi/ks-digi.html
Kangasalan Sanomien
asiakaspalvelu p. Hän kiittelee erityisesti
aiempia opettajiaan, jotka kannustivat tekemään rakkaasta harrastuksesta ammatin tossuja ja
vaivaa säästämättä.
Sivu 14
Laura Lehtonen iloitsee, että saa
kuluttaa balettitossujaan balettioppilaitoksessa.
Suoraman Valintatalon apulaismyymäläpäällikkö Katja Tomunen palveli
Irma Pasasta (vas.) uudella postipalvelupisteellä, joka on toiminut myymälässä runsaan viikon
Perheeseen
kuuluu 1,5-vuotias Sisu ja 6-vuotias Meea.
Klo 10.00 Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus,
Kangasalan kirkko
Klo 11 Huomionosoitukset Kangasalan sankarihaudalla ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä. 050 410 7939
Tervetuloa myös ilman ajanvarausta
www.hiushuoltamohelga.fi
* Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0828 ¤ / puhelu + 0,0595 ¤ / min (alv 24 %)
Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0828 ¤ / puhelu + 0,1704 ¤ / min (alv 24 %)
Aina hyvä lahjaidea
LOISTAVAT KANSAINVÄLISET ESIINTYJÄT
AN HA LIM Etelä-Korea . Tuhola) ja Mikko Cederberg vihitttiin 12.9.2015 Aleksanterin kirkossa Tampereeella.
Ilmoitus
Muistan ystävää
-palstalla valokuvineen
ja piirroksineen maksaa
käteisellä 15 e ja
laskutettuna 20 e.
Hinnat sisältävät alv:n
Kuohunharjuntie 31
Kaunis kiitos niille ihmisille,
jotka ova saaneet Holvastintielle
ja Iivarintien bussipysäkille kunnon pysäkkipaikan ja vieläpä kevytväylän jatkoksi. (Sahalahti)
??10.02.1929 Kivennapa
???
?
01.11.2015 Hauho
Elon polkuja yhdessä kuljettiin,
monta ihmeellistäkin matkaa.
Sinä ensin saavutit matkan pään,
minä vielä hetken saan jatkaa.
Ikävöiden, 69 yhteisestä vuodesta kiittäen
Bertta
Polun pää kun tänne johtaa
kaikki tyyntyy, kaikki raukee.
Taivaallinen valo hohtaa
ikuisuuden portit aukee.
Kaivaten
Raili ja Pentti perheineen
Raimo ja Hilkka perheineen
Taina ja Timo perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Itsenäisyyspäivän juhla 6.12.2015
Jenni Kurkioja ja Mikko Saarinen
saivat pojan 22.11.2015 kello 14.04.
Vauvan syntymämitat ovat 4 185
gramma ja 52 senttiä. 010 254 1511*, 050 573 8833
outi.kronlund@op.fi
Julkaisemme vihkikuvat maksutta.
Kuvat voi lähettää joko osoitteeseen
toimitus@kangasalansanomat.fi tai
kangasalansanomat.fi-verkkosivujen kautta.
Ansaittu kimppu
P. myös Show&Dinner mahdollisuus
W W W . TIMO KULMAKKO
VARIETEE
SHOW
KANGASALA-TALO PERJANTAINA 4.12. Lähetetään seppelpartiot Suinulan muistomerkille ja läntiselle hautausmaalle.
. SELYNA BOGINO Italia
MENNO & EMILY VAN DYKE . (Sahalahti), Seppo Kari Olavi Hakala 47-v. 4.12.1941 Kangasala
k. Nyt uskallan
poistu linja-autosta ilman auttajaakin.
Ti-pe 9.30-17.30, la 9?13
Pysäkin käyttäjä
Koko perheen parturi-kampaamo
H I U SH UOLTA MO
HELGA
p. klo 19
Mainio pikkujoulutilaisuus . 14.11.2015 Kangasala
Kiittäen ja kaivaten
Maija ja Gerhard
Maiju, Gerald, Felix ja Max
Kai
Tinka, Kalle, Ines ja Kosmo
Juha ja Maija
Anna-Maria ja Harry
Eevaleena
Juhana, Sibilla, Teresa ja Elvira
Suven tuulilta pyydämme hiljaa
te lauhasti puhaltakaa,
kun kuljette yli sen kummun,
jossa veljemme uinahtaa.
MUISTAN YSTÄVÄÄ
?
?
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Heikki siunataan Huutijärven kappelissa
5.12.2015 klo 10, jonka jälkeen muistotilaisuus Huutijärven seurakuntakodissa.
Kangasalan Hautaustoimisto Ky
Tero Kujanpää
Meillä oli suojelusenkeli mukanamme,
kun 70 vuotta sitten jäimme saman auton alle.
OUTI KRONLUND
p. 2
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
Väestötietoja
Rakas puolisoni, isämme, pappamme,
isopappamme
Erkki Johannes
KOUHIA
Kangasalan seurakunta
Kastettu: Saku Martti Kaskela,
Lyydia Matilda Malmila, Milo Kaspar Merimäe, Akseli Vilho Antero
Julius Benjamin Rapo, Ronja Maria
Aurora, Helmi Fanny Maria Stålhammar.
Kuollut: Antti Henrik Kylä-Laaso
89-v., Raija Anna-Liisa Aakkula
83-v. Päivystys 0400 417 281
Palvelemme arkisin 9?17, la 9?15
Kangasalantie 1133, 36200 Kangasala
www.kangasalanhautaustoimisto.fi
Pankkilakimies
Erika (o.s. puhe valtuutettu Jari Markkinen
Vihittyjä
Itsenäisyyspäivän juhla
Kangasala-talo, Konserttisali
Rakkaamme
Maanviljelijä
Heikki Eino Eerikki
MELKAS
Syntyneitä
Kahvitarjoilu klo 11.30 alkaen
Ohjelma klo 12.30
ARTTU PELGONEN
Lämpimästi tervetuloa!
Kangasalan kunta
Kunniamerkit
s. F I
LAHJAKORTTI
HIERONTAAN
Kangasalan Hierontapalvelu
ESA
ALONEN
laillistettu hieroja
Artturintie 12?14, Lentola
P. 03 377 0142. 03 379 1922
Hyvää Joulunaikaa!. K A N G A S A L A - TA L O
Myös hyllyt ja
kalusteet myytävänä.
KAIKKI TYHJÄKSI PIAN!
Viimeiset päivät meneillään.
Paljon Itsenäisyyspäiväksi, jouluksi!
45,90
(ovh. teet
Ideoimme ja paketoimme puolestasi
hyvän olon joululahjat.
TERVEYSKAUPPA
KANGASALAN LUONTAISTUOTE KY
Keskusaukio 2, p. 9.30?17.30, la 9.30?14, 03 377 1196
HUIPPUTARJOUS
350 ml
19,90
49,95
220 g (ovh. 66,90)
Puhdas+ Collagen Cream 50 ml
+Seerum 30 ml
Lahjapakkaus
yhteishintaan
UUNITUORETTA
MUSTAAMAKKARAA
TORSTAISIN
KLO 9?(13...17)
Sahalahden VPK:lla
Tervetuloa!
TUKKUVARASTON
LOPPUUNMYYNTI!
Suuren kysynnän vuoksi
vielä myyntipäiviä:
klo:
2.12
3.12
4.12
5.12
KE
TO
PE
LA
3
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
12-20
9-17
12-20
10-16
KANGASTUKSEN
KANKAITA
JA VAHAKANKAITA
Sisustus- ja verhokankaita
Asuste- ja juhlakankaita
Ompelutarvikkeita ym.
Sekalaisia löytöjä. (03) 03 3396 11118.
Palvelemme: Ma-Ke 10-18, To-Pe 10-19, la 10-16. 99,80)
Joulun herkkuvalikoimat nyt
parhaimmillaan:
. PALVELEVA TERVEYSKAUPPA
Osta
lahjakortti
ja lisäämme
haluamaasi
summaan +20%.
100e + 20% =
120e!
SUOSITTELEMME
JOULUKUUSSA!
Sunwic®
Entsyymivalmiste
Regulat Pro Bio
Ärtyvän suolen
oireisiin,
ummetukseen
Kuohunharjuntie 31, Kangasala
Ark. klo 10.
kangasalansanomat.fi. 03 377 6918 tai
ilmoitukset@kangasalansanomat.fi.
Jouluviikolla lehti ilmestyy tiistaina 22.12.
Jätä ilmoituksesi viimeistään perjantaina 18.12. glögit
. pähkinät
. 03 363 4094
Joulutervehdykset
Yritysten ja yksityishenkilöiden
joululehdessä perjantaina 18.12.
Jätä ilmoituksesi viimeistään maanantaina 14.12.
klo 10 Raili Siliukselle p. 03 377 6900
www.kangasalansanomat.fi
Meiltä saat
S-Etukortilla
bonusta!
Hääonnea
ja vauvailoa
Julkaisemme kangasalalaisten tai
kangasalalaislähtöisten parien
vihkikuvia ja vauvauutisia veloituksetta
kangasalansanomat.fi/toimitus
YÖKIRPPIS
PERJANTAINA 4.12.
Joulupukki vierailee klo 18?20
AVOINNA klo
24:ään asti!
Arvontaa! Jouluista menoa ja tarjoilua! Tervetuloa!
PIRKAN KIRPPUTORIKESKUS
Mäkirinteentie 4, Lentola
Ma?pe 10?19, la?su 9?16, p. suklaaherkut
. piparit
. 03 3770 476, ma?pe 9.30?17.30, la 10?14
LELE!
VERO
A
VE R OA
5
1
0
2
.
2
.1
5
2.VERO
ALE!
VEROALE!
VEROALE
!
I
K
K
I
A
K
S
VERO
LE
!
LÄHE TA
T
E
E
TUOT
VEROALE!
%
4
-2
PRISMA KANGASALA, Mäkirinteentie 10, puh. 22,80)
Iholle
(ovh. Tervetuloa!
Artturintie 12-14
36220 KANGASALA
puh: 040-1957218
Kangasalan Sanomat
Kangasalan Sanomalehti-Osakeyhtiö
Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala
P
Ermek
jätti konkurssihakemuksen runsas viikko sitten. Niille,
jotka eivät hae kuvallista korttia, toimitetaan kuvaton ja
makston Kela-kortti ensi kevään aikana.
? Uusi kuvatonkin kortti on pankkikortin tapainen ja kestää pahvista korttia paremmin, kertoo Meeri Vettenranta.
Kuvattoman kortin jakelu alkaa toukokuussa ja se lähetetään automaattisesti kotiin niille, jotka eivät ole lunastaneet
kuvallista korttia.
Kuvallisen kortin hakijoilla on oltava mukanaan yksi valokuva, joka täyttää passikuvan vaatimukset. Elenialaisia
työssä oli yli 100.
Meiltä kysytään, miksi johtoalueita ei levennetä.
Verkkoyhtiöiden ilmajohtoverkoille on määritelty sopimuksissa
johtoalueiden leveys. 5
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
KS perjantaina 30.11.1990
Kela pelkää korttiruuhkaa
Uutta, kuvallista Kela-korttia voi hakea Kangasalankin Kelasta joulukuun alusta lähtien. ? Mikään rippikuva ei käy, muistuttaa Vettenranta. Entä, jos vastaava
kattaisi koko Etelä-Suomen?
Ilmastonmuutos on tosiasia. Liikevaihto oli
viime vuonna noin 30
miljoonaa markkaa.
Ermek on haettu konkurssiin.. Sulasaaren mukaan Ermekillä ei kuitenkaan
ole ollut erityisiä ongelmia rahojen saamisessaNeuvostoliitosta.
Konkurssipesä on irtisanonut työntekijät, joita on kaikkiaan kuutisenkymmentä. Toimitusjohtaja Jukka Sulasaaren mukaan yrityksen vaikeudet eivät
ole yhtäkkisiä vaan ovat seurausta pitkältä ajalta.
? Ermek on ollut jonkin aikaa likviditeettivaikeuksissa ja
yritystä on rajusti saneerattu kesästä saakka. Siihen liittyi
koko ylimmän johdon vaihtuminen syyskuussa.
? Saneerauksia ja ulkopuolisen konsultin avusta huolimatta yritystä ei pystytty pelastamaan.
Lopullisena sysäyksenä konkurssiin Sulasaari pitää hyvien taloudellisten suhdanteiden vaihtumista taantumaksi
ja Neuvostoliiton kaupan muuttumista hyvin epävarmaksi.
Paperi- ja massateollisuuden koneiden huolto- ja korjaustöihin keskittyneellä Ermekillä on ollut työtilauksia myös
itänaapurissa. Kuvakortti maksaa 60 markkaa ja sen hakeminen on vapaaehtoista.
? Toivottavasti kaikki kortinhakijat eivät ryntää Kelaan
heti maanantaina, toteaa paikallisjohtaja Meeri Vettenranta, joka pelkää kuvakortin hakijoiden ruuhkauttavan muutenkin kiireisen toimiston.
Etenkin eläkeläisten odotetaan hakevan uutta korttia. Johtoalueiden täytyisi olla leveydeltään valtavia, ettei puusto yltäisi
johdolle.
Nyt lumentulo osui Elenian
ydinalueille. Sitten liikevaihto kasvoi kasinkertaiseksi vuosittain.
Homma ei enää pysynyt hanskassa, pääluottamusmies Pertti
Petäjämäki kuvaa tilannetta. Yksistään tänä vuonna
poikkeustilanteiden lista on pitkä: tammikuun lumikuormat,
huhti-toukokuun myrskyt, lokakuun Valio-myteri ja nyt tämä.
Myös yhteiskunnan riippuvuus
sähköstä kasvaa.
Ainoa ratkaisu on säävarma
maakaapeloitu verkko.
Vuodesta 2009 olemme rakentaneet vain maakaapeliverkkoa.
Tuolloin päätöksen tehdessämme
oli 67 000 kilometrin verkostamme maassa alle 20 prosenttia, nyt
yli 30 prosenttia.
Rakennamme vuosittain yli
2 000 kilometriä maakaapeliverkkoa. Kangasalalle yritys muutti 1983. Kangasalla on toista kymmentä.
? Seitsemän-kahdeksan vuotta Ermek oli suhteellisen pieni talo. Töitä
tämä tarjoaa paikallisesti sadoille
ammattilaisille.
Tie on pitkä, jotta kaupunkien
ulkopuolinen verkko saadaan turvaan. Hän toimi täysivaltaisena jäsenenä yhtiön hallituksessa ja
johtokunnassa.
Yhtiön henkilöstö
uskoo yhä liikeideaan
ja selvittelee paraikaa
mahdollisuuksia jatkaa
työntekoa Suoraman
teollisuuskiinteistössä.
Aikataulu ja käytännön
toimintamuodot ovat
vielä täysin avoinna, Sulasaari huomauttaa.
Ermek on perustettu
Pirkkalassa 1981. Sairausvakuutuskortin lisäksi kuvakortti voi toimia eläkkeensaajakorttina, jolla on helppo todistaa oikeutensa eläkeläisalennukseen VR:lla, linja-autoissa ja Finnairilla.
? Kuvalliseen Kela-korttiin voidaan tehdä merkinnät niille
eläkkeensaajille, jotka ovat oikeutettuja matka-alennuksiin.
Tähän saakka matka-alennusten hakijoilla on täytynyt olla mukanaan eläkepäätös alennuskortteja hakiessaan, huomauttaa Meeri Vettenranta.
Uusi kortti muistuttaa kuvallista pankkikorttia. Sillä tiellä olemme.
Pahoittelemme syvästi erittäin
vakavan ja laajan sähkönjakelun
suurhäiriön aiheuttamia harmeja
ja ongelmia.
Jorma Myllymäki
verkkojohtaja
Elenia Oy
koki uudistumisen Lepokodissa
Näytelmä tapahtuu ikään kuin
taivaassa, minne juuri kolarin autollaan ajanut, otsansa satuttanut,
ihanan eläväinen, simpsakka Hesan Misukin surkeaksi pettymyksekseen huomaa joutuneensa.
Kangasalan arvotalon kauniin,
satavuotisen salin täyttänyt, ilmeisen ihastunut yleisö sai nauttia laulelmista monilta vuosikymmeniltä sekä nähdä ja kuulla
kahden haitarin tangoon heräämisen ja veikeän parin parketilla
taivuttamassa.
Pennitön uneksijakin esiintyi.
Näimme päälläseisontaa, muitakin joogaliikkeitä, äänen avausta
ja entisaikain aamujymnastiikkiä.
Nyt tiedämme kuinka työtön
voi kyynelilläkin tienata, Saharassa ja Baden Badenissa.
Yleisön rytmikkäästä, äänekkäästä pyynnöstä näytöksen lopussa saimme ylimääräisenä vielä uudestaan kuulla Carl Michael
Bellmanin aniharvoin esitetyn parodiamukaelman Gubben
, arkin rantautumisesta
Noach
Vanhassa testamentissa, med båda inhemska språk.
Katsomoon ennättämättömien, lukuisten teatterin ystävienkin puolesta toivomme uusintoja
ensi keväänä!
Tuon kelpo tapahtuman voisi
mieluusti kokea toisenkin kerran
ja tuttujen kera.
Mikko Kiio
Liian nopeasti kasvanut liikevaihto ja sitä seurannut raskas
kulurakenne ovat ajaneet Ermek Oy:n konkurssiin. Suurin osa henkilökunnasta on
kiertäviä huoltajia ja asentajia. Lisäksi kortinhakijan
on todistettava henkilöllisyytensä.
Sumuinen Sahalahti-näkymä on Tuula Komsin kuvaama.
Päivän kuva
Liian nopea kasvu vei
Ermekin konkurssiin
ilmastonmuutokselta
Kymmenen metsämonitoimikonetta raivasi puita. Verkkomme maakaapelointiaste nousee 70 prosenttiin vuoteen 2028 mennessä.
Satsauksemme säävarmaan
sähköverkkoon ylittävät vuositasolla 100 miljoonaa euroa. Johtoalueiden raivaus on jatkuvaa.
Rinnalla kehitämme vierimetsien hoitoa yhteistyössä metsäalan
ja metsänomistajien kanssa
Se
kehotti kaupan alan asiamiesposteissa työskenteleviä jäseniäänlopettamaan Postiin liittyvien töiden tekemisen keskiviikosta
perjantaihin.
Kangasalla on nykyisin vain
asiamiesposteja. asiamiespostit
pysynevät auki
koko viikon
Gallup
Jarkko Hakala
. Lego-kalenterin hankin omilla
rahoilla. Mummulta ja papalta on saatu
kuvakalenteri. Minulla on Lego-, kuva- ja suklaakalenteri, jonka sain mummilta. Lakon
aikana vain osa lähetyksistä on
saatu käsiteltyä eteenpäin koneellisesti ja muun muassa esimiesten, hallinnon ja jouluapulaisten
voimin. Minullekin tulee normaalisti postissa paksu pinkka laskuja,
mutta nyt kirjepostia ei ole tullut kahteen päivään ja pakettien
määrä on vähentynyt koko ajan,
kauppias Marko Nikkilä sanoo.
. Ihmiset eivät varmaankaan nyt uskalla lähettää postia, Norpo sanoo.
Ruutanan Shell-huoltoasema
pyrkii pitämään postipalvelupisteensä toiminnassa koko viikon,
vaikka Pamin tukitoimet voivat
tuoda joitain vaikutuksia, arvioi
yksikön päällikkö Marjo Tiira.
Sahalahdella sijaitseva K-market Sahrami aikoo tarjota postipalveluja niin kuin tavallisesti, kertoo
kauppias Jarno Nieminen.
Pakkalassa sijaitsevan kyläkauppa Nikkilän postipalvelupisteeseen Pamin mahdolliset tukitoimet eivät vaikuta lainkaan.
. Meillä oli kesäkanoja, joiden munien myymisestä säästimme rahaa, kertoo Lauri Seppälä.
. Posti lähtee täältä joka päivä,
mutta postikeskuksesta ei ole tullut postia tänne, kertoo puolestaan
asiakaspalvelusihteeri Liisa Vappula Kuhmalahden kirjastosta.
Suoraman postipalvelut ovat sijainneet runsaan viikon Suoraman Valintatalossa, jossa
Myymäläpäällikkö Anne Norpon mukaan kaupan väki on ollut uudesta palvelusta
Lähetysten suma alkanee
Jarkko Hakala
Tampereen postikeskuksen työnseisaus päättynee tiistai-iltana kello 24, elleivät työnantajaa edustava
Palvelualojen työnantajat (Palta) ja
työntekijöiden Posti- ja logistiikka-alan unioni (Pau) pääse sopuun
sitä ennen.
Samaan aikaan päättynevät
työnseisaukset Kuopion, Jyväskylän ja Seinäjoen postikeskuksissa.
Lakkoilun on määrä siirtyä
pohjoisemmas.
Työnseisauksen päätyttyä alkaa
Tampereen postikeskukseen kasautuneen suman purku. 6
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
Kangasalan
Onko sinulla
joulukalenteri. 2,5-vuotias Moona on malttanut odottaa
joulukuun alkua hyvin, sanoo Katri Pohjosmäki.
. Meillä on pikkusiskon kanssa Lego- ja Kinder-kalenteri. Valtakunnansovittelija Minna Helle
teki työehtokiistaan sovintoesityksen myöhään sunnuntaina, ja osapuolten oli määrä kertoa siitä kantansa maanantaina iltapäivällä.
Joka tapauksessa Kangasalan
postipalvelupisteet saataneen pidettyä toiminnassa koko viikon
tarvittaessa esimiesten ja muiden
Pamiin kuulumattomien työn
tekijöiden voimin.
Kaikki Pamiin kuuluvatkaan
eivät välttämättä ota osaa mahdollisiin tukitoimiin, koska liiton
ilmoitus niistä ei ole sen jäseniä
velvoittava määräys vaan kehotus.
. Meillä ei edes ole Pamiin kuuluvia työntekijöitä, kauppias Marko Nikkilä kertoo.
Samoin Kuhmalahden kirjaston yhteydessä toimiva postipalvelupiste on avoinna koko
viikon tavalliseen tapaan. Silti
esimerkiksi paketteja pisteisiin
ei välttämättä tule vielä noudettavaksi.
Postityöntekijöiden lakkojen
vaikutukset ovat näkyneet asiamiesposteissa esimerkiksi kirjepostin ja pakettien määrän pienenemisenä.
. Arvomme,
kumpi saa avata ensimmäisen luukun kalentereista, niin ei tule riitaa.
Sisko olisi jo halunnut avata luukun, paljastaa Kosti Huhtakallio.
Kangasalla sijaitsevat asiamiespostit pysynevät toiminnassa koko viikon, vaikka Palvelualojen työntekijäliitto Pam lähtisi tukemaan
postilakkoja.
Pam ilmoitti torstaina antavansa tukensa postityöntekijöille. Kotona on myös
useita suklaakalentereita. Postipisteemme ei mene kiinni, sillä meillä on muihinkin liittoihin kuuluvia ihmisiä töissä, kertoo marketpäällikkö Pirjo Koivisto
Kangasalan S-marketista.
Koiviston mukaan Pamin tukitoimiin osallistuvat työntekijät
saadaan helposti vaihdettua Postin palvelupisteeltä tilapäisesti
muihin tehtäviin.
Myös Suoraman Valintatalossa
viime viikon maanantaina aloit-
tanut Postin palvelupiste saadaan
pidettyä auki normaalisti, kertoo
myymäläpäällikkö Anne Norpo.
. Sitä ei ole ollut ollenkaan sellaisia
määriä kuin meille on kerrottu
tavallisesti kulkevan. Ne toimivat esimerkiksi kauppojen yhteydessä.
Tiistain Kangasalan Sanomien mennessä painoon ei vielä ollut tiedossa, jatkuvatko postityön
tekijöiden lakot ja muiden
työntekijäliittojen ilmoittamat tukitoimet ilmoitetulla tavalla. Postia ei nyt paljon edes ole,
koska ei sitä oikein tulekaan. Lajiteltavaa ja jaettavaksi
kuljetettavaa on kertynyt paljon.
Viime viikolla postia saatiin jakoon hyvin vähän.
Sääennuste
Tiistaina
Keskiviikkona
+1
6
Torstaina
-0
+2
+1
+4
-0
4
(+1)
4
(+0)
+1
+2
Perjantaina
+1
+5
(-0)
+4
+1
6
+1
(+1)
+1
+4
+1
Häntä palveli Matleena Suopanki.
innostunut ja asiakkaat ovat löytäneet uuden postipisteen.
purkautua keskiviikkona
Monille alueille sitä ei tullut
jaettavaksi lainkaan. Ennuste on, että suman purkaminen käynnistyy täydellä tohinalla keskiviikkona, Visuri sanoo.
Lakoillaan Pau on pyrkinyt
vauhdittamaan meneillään olevia työehtosopimusneuvotteluja.
Perjantai-iltana tapahtui liikenneonnettomuus, jota Kortesuontiellä
ja siitä erkanevien teiden varrella
asuvat ovat pelänneet jo pitemmän aikaa.
Kortesuontiellä on paljon raskasta liikennettä, koska alueen
takaosaan rakennetaan uutta
asuinaluetta. Lapset ovat jo
ajat sitten tottuneet tilanteeseen. Kuorma-auto ajautui
ulos tieltä, kaatoi valaisinpylvään
ja päätyi varastorakennuksen seinään.
Kuorma-autonkuljettaja ei
loukkaantunut, mutta henkilöauton kuljettaja toimitettiin ambulanssilla sairaalaan jatkotutkimuksiin.
Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin.
LAURI HOLLO
Kirjoittaja on
ruutanalainen
freelancetoimittaja
Kolumni
Lapsen vai
vanhemman etu?
Viime aikoina on keskusteltu kiivaasti lapsista erotilanteessa. En ymmärrä, miten se voisi olla parempi kuin kaksi hyvää ja rakastavaa kotia.
Omasta mielestäni kaikki muu kuin vuoroviikottelu on aikuisten itsekkyyttä ja piittaamattomuutta omista lapsistaan
ja exästään. Väite on täysin järjetön.
Kukaan lapsistaan välittävä vanhempi ei haluaisi olla joka
toista viikkoa erossa lapsistaan. Mutta samaan aikaan fiksu
ihminen ymmärtää, että ei haluaisi se eron toinen osapuolikaan.
Kolmas mieletön väite oli se, että vuoroviikottelu antaisi
lapsille mahdollisuuden elätellä toiveita isän ja äidin yhteen
palaamisesta, mitä jokainen lapsi varmasti haluaakin.
Kyseinen kommentoija kertoi, että hänellä itsellään homma toimi erittäin hyvin, kun lapsi kävi isänsä luona kerran
kolmessa viikossa. Kerran viikossa kodin vaihtaminen ei ole mitään jatkuvaa pakkaamista, koska molempien vanhempien luona on kaikki perustarpeet.
Ilta-Sanomien sivuilla käytiin aiheesta kiinnostavaa keskustelua. Ellei sitten haluta vierottaa
toista vanhempaa (yleensä isää) lapsistaan kokonaan.
Meillä vuoroviikottelu toimii erinomaisesti. Väinön vanhemmat ovat töissä, mutta mukana on isoukki.
Vaikka ikää on vain vuosi ja
seitsemän kuukautta, Väinö Kortelahti osasi jo istua paikallaan
seisovan ponin selässä. Debatti käynnistyi, kun lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kertoi, että erolapsien vuoroviikottelu molempien
vanhempien luona ei ole hyvä asia, vaan lapsella pitäisi olla yksi koti.
Kolmen vuoden kokemuksella rohkenen sanoa, että tässä Sinkkonen on väärässä. Tietysti asiaan vaikuttaa jonkin
verran se, kuinka kaukana toisistaan eronneet vanhemmat
asuvat.
Meillä se välimatka on neljä kilometriä. Mitähän mieltä isä on. Ja onko lapselta kysytty koskaan mitään?
Yleinen mielipide on, että lapsella pitää olla yksi tukikohta. Se oli epäilemättä hänelle päivän kohokohta.
Viikonlopun lakottomina päivinä postikeskuksessa ei kuitenkaan ollut töissä ylimääräisiä
vuoroja, vaan vain lakkoon osallistumatonta väkeä.
. Ei turvallisuuden tunne ole kiinni kotien määrästä vaan ihmisistä ja ilmapiiristä, mikä kotona vallitsee.
Rakkaudesta ja välittämisestä.
Toisen väitteen mukaan vanhemmat haluavat näin joka toisen viikon laatuaikaa itselleen. Yksi väite oli, että vuorottelulla korostetaan ainoastaan vanhempien egoa, eikä sellainen luo lapselle turvallisuuden tunnetta.
Miten niin. Paketit varmaan
jaetaan jo normaalisti, hän arvioi.
Visurin mukaan lähetyksiä käsittelevät koneet pyörivät jo perjantaina siihen tahtiin, että tilanne näytti olevan helpottamassa.
Ilonaihe
Lastenlapset ilahduttavat Mari Pälliä. 7
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
Rattijuoppo
Ruutanassa,
tappelu
keskustassa
Poliisi tapasi Ruutanantiellä lauantai-iltana 21-vuotiaan miehen,
joka ajoi autoa ilman ajo-oikeutta.
Alustava huumetesti näytti positiivista, ja miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Lisäksi kuljettaja kertoi poliisille väärät henkilötiedot.
Myllystenpohjantiellä sijaitsevan ravintolan edustalla nahisteltiin sunnuntain vastaisena yönä kahden aikaan.
Nujakassa olivat osallisina 47-,
43- ja 19-vuotiaat miehet, jotka
löivät, tönivät ja pitivät kiinni toisiaan. Tällä viikolla Kangasalan postinjakajat
toimittavat kaiken postin mitä
jaettavaksi tulee, kertoo Postin
aluepäällikkö Veijo Visuri.
. Jos meillä vanhemmilla pysyy järki
päässä.. Lähetysmäärät ovat kuitenkin
erittäin vähäiset. Jos molemmissa kodeissa on fiksuja ja rakastavia
aikuisia ja jos välimatka vanhempien välillä ei ole este.
Ihmisillä tuntuu tässä asiassa menevän kovin helposti sekaisin, mitä tarkoittaa aikuisen ja mitä lapsen etu.
Erossa kompromisseja on aina tehtävä, mutta niistä huolimatta lapset voivat elää tasapainoista elämää ja tuntea itsensä rakastetuiksi. Mielestäni tällainen on äärimmäisen itsekästä ajattelua.
Varmasti asia onkin toiminut kyseisen äidin näkökulmasta
oikein hyvin. Tällä kertaa mukana on kolme sukupolvea katsomassa joulupukkia joulunavaustapahtumassa.
. Kuorma-auto saapui risteykseen samaan aikaan
Asemantien suunnasta.
Autot osuivat toisiinsa, henkilöauto pyörähti ympäri ja päätyi Hunajakujan toiselle puolelle
nurmikolle. Miten se
voisi olla lapselle hyväksi, jos hän saisi vierailla toisen vanhemman luona vain joka toinen viikonloppu?
Yksi koti on varmasti ideaalitilanne, mutta eron jälkeen
se ei ole useinkaan mahdollinen. Asukkaat ovat olleet huolissaan liikenteestä, koska
alueella asuu paljon myös lapsia.
Henkilöauton kuljettaja oli
kääntymässä Hunajakujalta
oikealle Kortesuontielle ja kohti
Asemantientä. Lisäksi yhtä miestä puraistiin etusormeen.
Rikosilmoitukseen kirjattiin
yksi pahoinpitely ja kaksi lievää
pahoinpitelyä.
Henkilöauto ja
kuorma-auto
törmäsivät
Kortesuolla
Sari Niinimäki hoiteli työpaikkansa postiasioita. Lapsille tuli alkuun
jo muutamassa päivässä ikävä toista vanhempaansa
On mietittävä
tarkkaan, mitä voi kertoa julkisuuteen esimerkiksi toimitilojen
sisäilmaongelmista.
Muutosten edessä viestinnän
merkitys korostuu. Hän
osallistui muun muassa edellisen
soten järjestämislakityöryhmään
ja on edelleen valtakunnallisen
perusterveydenhuollon johtajaverkoston aktiivijäsen.
Ylilääkäri katsoo, että hänen
viestintämyönteisyytensä on perua yli 20 vuotta kestäneestä potilastyöstä.
. Tästä hän on
saanut myös kiitosta.
Nykyisin, yhteistoiminta-alueen ylilääkärinä potilastyöhön jää
harvakseltaan aikaa.
. Ne ovat
minulle parhaat pään nollauskeinot.. Mäkinen kertoo pohtineensa paljon avoimuuden ja tietosuojan
välistä suhdetta. Lääkärin ja potilaan yhteistyö on huomattavasti tuloksellisempaa, kun kuuntelemme ja
ymmärrämme toisiamme. Viime viikolla keskusteltiin muun muassa päihdetyöstä. On oltava myös
kykyä korjata päätöksiä, jos niin
on tarpeen.
Sote-uudistuksen kulmakivi,
sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö, ei suinkaan ole Kangasalla
uusi asia. Sitä ennen
hän ehti työskennellä Ruovedellä
ja Orivedellä, molemmissa myös
ylilääkärinä.
Ylimmän johdon tehtäviin siirtyminen toi lääkärin työn oheen
ikään kuin toisen ammatin, joka sekin vaatii kouluttautumista.
Mäkinen on muun muassa suorittanut sosiaali- ja terveysalan johtamiskoulutuksen eMBA-tutkinnon.
Hän asuu Ruovedellä, joten työpäiville tulee matkoineen pituutta.
. Puheelle pitää jäädä aikaa ja tilaa.
Mäkisen mielestä oikeat ratkaisut eivät synny yksistään esimiesten ajatuksissa, vaan asioita on
puntaroitava ja pohdittava henkilökunnan kanssa. Kaipaan sitä kovasti, mutta
toisaalta olen tehnyt itselleni selväksi, että tehtäväni on nyt järjestää asiat niin, että palvelut pelaavat parhaalla mahdollisella tavalla
koko alueen asukkaita ajatellen.
Viestimisen näkökulmasta tämä tarkoittaa aktiivista tiedon välittämistä kuntalaisille ja tiivistä
vuorovaikutusta henkilökunnan
kanssa.
Hän kannattaa proaktiivista
tiedottamista eli asioiden kertomista mahdollisimman pikaisesti.
. Ja muutoksia
sosiaali- ja terveydenhuollossa on
luvassa.
. Lisäksi Mäkinen nauttii valtakunnallista arvostusta. Muutoksia ei voi asiantuntijaorganisaatiossa viedä läpi muuten
kuin keskustelemalla. Ajatuksia hänen kanssaan vaihtamassa
osastonlääkärit Eveliina Hakala ja Yrjö Lagus.
Antti-patsaan saaja on
viestintämyönteinen
ja kansantajuinen
Sari Eerolainen
Fakta
ANTTI-PATSAS
jaettu vuodesta 1981 lähtien,
kunnioitetaan ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden julkaisijan, rovasti Antti Lizeliuksen (1708?1795) elämäntyötä,
paikallislehdet jakavat alueillaan Antti-patsaita tunnustukseksi paikallislehtien
hyväksi tehdystä työstä.
Kangasalan Sanomien Antti-patsaan
ovat aikaisemmin saaneet Kangasala Seura
(1985), agronomi Pertti Ruokonen (1987),
kaavoitusinsinööri Markku Lahtinen (1995),
Kesä alkaa Kangasalta -toimikunta (1998),
hallintojohtaja Teppo Kaivola ja ylilääkäri
Toivo Rintamäki (2001), professori Aulis
Aarnio (2003), rakennusmestari Kauko Ilonen (2008), seurakunnan tiedottaja Tuomo
Vanhanen (2011) ja Kangasalan Naisvoimistelijoiden kunniapuheenjohtaja Marjatta Tiitola (2013).
Kangasalan Sanomat on palkinnut
Kangasalan sosiaali- ja terveyskeskuksen johtavan ylilääkärin Sari
Mäkisen Antti-patsaalla.
. 8
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
Palaverit ja neuvonpidot ovat Sari Mäkisen arkipäivää. Mäkinen osaa kansantajuistaa vaikeita terveydenhuoltoon
liittyviä asioita ja ehtii kiireisestä työstään huolimatta vastata
nopeasti paikallislehden kysymyksiin, Kangasalan Sanomien
päätoimittaja Tuula Ruusumaa
perustelee valintaa.
Ruusumaan mukaan ylilääkäri
ymmärtää viestinnän merkityksen myös kiperissä tilanteissa.
. Ainoa tapa motivoida henkilökunta vanhoista toimintatavoista luopumiseen ja uusien synnyttämiseen on vuorovaikutus.
. Henkireikäni on liikunta,
etenkin hiihto ja jumppa. Pisimmille tiimityötä on
viety terveydenhuollon ja vanhuspalveluiden sekä mielenterveys- ja
päihdepalveluiden välillä, mutta
viime vuosina koko sosiaali- ja terveyskeskus on nivoutunut tiiviiksi
yhteiseksi toiminnaksi.
Sotella on kunnassa myös yhteinen kuukausitiedote, joka on
kaikkien luettavissa intranetissä
ja löytyy myös kahvihuoneista.
Joulukuussa tulee kuluneeksi
viisi vuotta siitä, kun Sari Mäkinen aloitti yhteistoiminta-alueen
johtavana ylilääkärinä. On
oleellista, että asiakas tulee kuulluksi ja oleellista, että lääkäri perustelee selkeästi, miksi antaa tietyt toimintaohjeet.
Vastavuoroisuus on 1990-luvun alussa yleislääkäriuransa aloittaneelle Mäkiselle luontainen tapa kohdata potilaat. Huhu täyttää nopeasti tiedon
tyhjiön, hän tietää.
Lääkärin ammatin ylin arvo, vaitiolovelvollisuus asettaa
omat rajat tiedottamiselle
En käytä, koska en liiku pimeällä.
En valitettavasti edes omista heijastinta.
11) Tuoksukynttilä vai tavallinen?
. Muutaman. mattopalvelut.com . Hyvin pieniä. Kauppaympyrästä
löydät myös tietoa yritysten kivijalkakauppojen
tarjonnasta. koska olet korvaamaton!
www.kauppaympyra.fi
KAUPPAYMPYRÄ
kauppaympyra.fi
Ellet saanut viime viikolla
ilmestynyttä Kauppaympyrälehteä, nouda se Kangasalan
Sanomista tai Kangasalan
uimahalli Kuohusta.
Outi Mylläri sai tusinaan kysymykseen apuja mieheltään Markku Mylläriltä.. 9
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
Kunta jakoi stipendejä
urheilijoille ja seuroille
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jakaman urheilun valmennus- ja kannustusstipendin saa
tänä vuonna 28 nuorta. Kaipaan todellakin! Se toisi valoa.
6) Pidätkö jouluruuasta?
. Suolainen puoli. 045 129 8489 . Pitää
saada valoa pimeyteen.
10) Käytätkö heijastinta?
. Tänään levittelin kynttilöitä.
Olen laittanut myös ovikranssin
ja jouluvaloja, joiden määrä tihenee vielä jouluun mennessä. Lapset perheineen tulevat silloin
kylään. Koulutukseen ja muuhun
toimintaan jaettiin yhteensä 2 164
euroa.
Koulutuskustannuksiin annettin rahaa Kangasalan Urheilijat KU-68:lle 874 euroa, Kymppi 64:lle 150 euroa ja Kangasala
SK:lle 90 euroa.
Muuhun toimintaan rahaa
saivat Kangasalan Melojat 500,
Kangasalan Naisvoimistelijat 300
ja Kymppi 64 250 euroa.
yhdessä osoitteessa
kauppaympyra.fi
Tutustu, ylläty, tee näyteikkunaostoksia tai osta heti. Pipari, mieluiten kahvin tai glögin kanssa.
9) Oletko laittanut jouluvaloja?
. Luen monia kirjoja yhtä aikaa.
Viimeksi luin varmaan Ulla-Lena
Lundbergiä tai kirjan Kuolema ehtoolehdossa.
Tarjouksista lisää:
kauppaympyra.fi
Pynnönkannontie 6, Lentolan teollisuusalue, Kangasala
P. Hankin ensimmäiset noin viikko sitten. Sytytän kynttilöitä ja laitan
jotain ekstrahyvää ruokaa, kuten
hirvikäristystä.
4) Oletko jo hankkinut joululahjoja?
. Stipendi
voidaan myöntää 10?20-vuotiaalle nuorelle, jonka kotipaikka on
Kangasala. Mukana on isoja ja pieniä yrityksiä.
Mekin olemme mukana
palvelemassa Sinua!
Tyynyt ja peitot puhtaiksi
PUOLEEN HINTAAN!
Tusina kysymyksiä
Tarjous koskee myös untuvatuotteita!
harkittuja lahjoja ja saajansa näköisiä.
5) Kaipaatko lisää lunta?
. Yksilölajeissa urheilija
voi edustaa ulkopaikkakuntalaista seuraa, mutta joukkuelajeissa
huomioidaan vain paikkakuntalaiset seurat.
Rahaa jaettiin yhteensä 5 025 euroa.
YLEISURHEILU
400 euroa: Topias Koukkula KU68.
300 euroa: Eliisa Räsänen Esbo If.
150 euroa: Pinja Heinonen TamPy.
100 euroa: Krista Manninen VehU.
75 euroa: Aino Sikkinen TamPy,
Jami Siira TamPy, Manu Lahtinen
TU-38.
MELONTA
400 euroa: Jeremy Hakala KaMe.
300 euroa: Reetta Hallila KaMe.
150 euroa: Kalle-Eemil Vesamäki KaMe.
100 euroa: Tomi Maijala KaMe,
Leevi Koskenniemi KaMe, Aliina
Kivimäki KaMe.
75 euroa: Sasu Pulkkila KaMe,
Matti Mäkinen KaMe, Emma Nieminen KaMe.
SOUTU
400 euroa: Anniina Potkonen Takon Soutajat.
UINTI
100 euroa: Aino Hinkka UKK.
75 euroa: Emilia Potkonen Uinti
Tre, Joona Korhonen TaTu.
SUUNNISTUS
200 euroa: Anna Kotkajuuri Kla
SK, Erik Ahola Kla SK.
PYÖRÄSUUNNISTUS
300 euroa: Eerik Nurminen KouSu.
AMMUNTA
300 euroa: Mika Heikkilä Kymppi 64.
JOKAISELLE
JOTAKIN
75 euroa: Veikko Keskinen Kymppi 64.
NYRKKEILY
300 euroa: Alisa Muro TVS.
150 euroa: Eveliina Taimi TVS.
HIIHTO
300 euroa: Hilda Kukonlehto Vkosken Haka.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta jakoi urheiluseuroille avustuksia viime kesän toiminnan perusteella. One size.
Tilaa Ovelia urban... Verkkokauppaostoksesi
maksat turvallisesti ja valitset itsellesi parhaiten
sopivan toimitustavan. Lastenlasten kanssa saatan
viettää.
3) Juhlitko itsenäisyyspäivänä?
. Etenkin graavit kalat.
8) Pipari vai joulutorttu?
. Harvemmin enää, mutta joskus
kyllä. Pidän erityisesti kalasta ja imelletystä perunalaatikosta sekä lanttulaatikosta.
7) Jouluinen lempiherkkusi?
. Niille rahoille ei
ole suunnitelmia.
2) Vietätkö pikkujouluja?
. Kaikki ovat
Kauppaympyrässä on
HEIJASTINOLKAVYÖ
LOISTA JOKA SUUNTAAN!
Ajankohtainen itselle ja lahjaksi.
Värejä joka makuun. Kauppaympyränoutopisteestä!
ovelia.fi
1) Odotatko veronpalautuksia?
. Mieluummin tavallinen.
12) Minkä kirjan luit viimeksi?
. kauppaympyra.fi
Käsintehdyt
laukut ja asusteet
Kauppaympyrästä!
Klikkaa ostoksille kauppaympyra.fi
ja nouda Kangasalan uimahalli
Kuohusta
Kumpikin on yhtä hyvä ohje. Edunvalvontavaltuutus ja
edunvalvonta ovat aivan eri asioita. Miten tähän pystytään, jos potilaasta tiedetään vain diagnoosit. Siksi on
hyödyllistä, että henkilökohtaiset toiveet ja odotukset kirjataan
etukäteen kansioon säilytettäväksi omaisia, hoitohenkilökuntaa ja
viranomaisia varten.
. Se on
myös asiakirja, joka auttaa vähentämään omaisen kohtaamaa byrokratiaa.
. Kun joka tapauksessa asioita
joutuu hoitamaan, on tärkeää, että ne pystyy hoitamaan mieluummin sujuvasti kuin monimutkaisesti, Kuopanportti sanoo.
Maistraatin hyväksymä edunvalvontavaltuutus on yksi asiakirja, jonka avulla maistraatin vah-
vistuksen jälkeen luotto-omainen
pystyy hoitamaan huonokuntoisen omaisen asioita laajasti. Kolmannella kerralla laaditaan henkilökohtainen edunvalvontavaltuutus.
Airo-työpajat ovat syntyneet yhteistyössä turkulaisen Edunvalvontavaltuutus
ry:n puheenjohtajan, lakimies Vesa Anttilan kanssa.
Lisätietoa Airo-kansiosta ja -työpajoista sekä tulostettavia lomakkeita osoitteesta airokansio.fi.
Tukea omaisten päätökselle
Keski-ikäiset hoitavat työnsä lisäksi
usein myös lastensa ja ikääntyvien
omaistensa asioita. Osa asiakirjoista pitää täyttää
muodollisesti oikein, jotta ne pätevät. Kirjauksilla voi ohjata
myös kuoleman jälkeisiä järjestelyjä.
Ikääntynyt voi hyvävoimaisena luetella esimerkiksi sen, ketkä
kantavat hänen arkkuaan kuoleman jälkeen.
Nämä asiat kirjataan kuoltuaniasiakirjaan, jossa saa esimerkiksi
ilmaista tahtonsa muistotilaisuu-
Vanhustyöhön erikoistunut lähihoitaja Tiina Kuopanportti Hämeenlinnasta
vieraili Jalmarin Kodossa kertomassa kehittämästään Airo-kansiosta.
den kulusta aina ruokia ja virsiä
myöten. Jos taas lapset joutuvat valinnan eteen, heille voi syntyä tarve pitkittää eroa.
Elettyä elämää koskevaan asiakirjaan puolestaan kannattaa
kirjata itsenäisesti
kuka olen, mitkä ovat elämäni tärkeimmät
hetket ja mistä
olen tullut nykyhetkeen.
Kuopanportti
nostaa esiin juridisesti tärkeän
asiakirjan: edunvalvontavaltuutuksen. Tässä tarvitaan asiantuntijan apua. Edunvalvontavaltuutuksessa puolestaan
asioidenhoitaja on etukäteen valittu luotettava omainen.
Kuopanportti antaa kuvitteellisen esimerkin: iäkäs mies joutuu
sairaalahoitoon, ja kunnostusta
tarvitseva omakotitalo käy liian
vaativaksi asuinpaikaksi vaimolle.
. Entä, jos
persoonasta tai elämänhistoriasta
ei ole tietoa?
Kansiin koottujen asiakirjojen
avulla ikääntyvä voi ennakoida
oikeudellisesti elämänsä loppuvaiheita ja kirjata, miten varautuu loppuelämäänsä.
Hoivatahdon merkitys kasvaa,
jos henkilö ei pysty puhumaan tai
muuten ilmaisemaan toiveitaan sen
suhteen, mitä haluaisi nähdä, kuulla tai tuntea.
Tällöin pienet asiat korostuvat:
yksi haluaa pitää villasukkia ja
toinen kaulahuivia, kolmas kuunnella klassista musiikkia ja neljäs
hengellistä.
Kuopanportti huomauttaa, että hoivakotiin muuttava voi joutua erilaisten mielipiteiden ristituleen.
. Vaimo ei pysty myymään
omakotitaloa ilman maistraatin
lupaa, ellei edunvalvontavaltuutusta ole tehty.
Fakta
Airo-kansioon apua työpajoista
Airo-kansion on kehittänyt vanhustyöhön erikoistunut lähihoitaja Tiina Kuopanportti.
Airo-kansiossa on viisi asiakirjaa: hoivatahto, hoitotahto, kirjallinen asiakirja eletystä elämästä, edunvalvontavaltuutus ja
kuoltuani-asiakirja.
Airokansio Oy on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö, joka järjestää Airo-työpajoja korvausta vastaan eri paikkakunnilla.
Työpajoihin kokoonnutaan ryhmissä kahdesti. Tiina Kuopanportti korostaa, että kansiin kootut
asiakirjat sujuvoittavat asiointia.
. Edunvalvontavaltuutus on
yleensä vähintään kaksisivuinen,
määrämuotoinen asiakirja. Tässä vaiheessa valtuutettu
asioidenhoitaja vie
edunvalvontavaltuutuksen maistraattiin.
Hän saa valtuudet toimia,
kun maistraatti on vahvistanut asiakirjan.
. Jos ei ole hoitanut itselleen
edunvalvontavaltuutusta, lähiomainen saattaa joutua hakemaan
maistraatista edunvalvontaa ja tekemään tilit maistraattia varten
vuosittain.
Myös viranomainen saatetaan
määrätä edunvalvojaksi. Jos on kuolemassa, ei välttämättä pysty tekemään ratkaisuja
omaksi parhaakseen. Sen
täyttämiseen tarvitaan asiantuntijan apua.
On yhtä tärkeää tuoda esiin
asiakirjoissa niin omaisuuteen ja
omaan kotiin liittyviä asioita kuin
toiveita hoitohenkilökunnalle ja
omaisille. Vaihtoehtoisesti voi päättää, että omaiset saavat ratkaista
asiat parhaaksi katsomallaan tavalla.
. Esimerkiksi hoitohenkilökunnalta odotetaan yksilöllistä ja
asiakaslähtöistä hoivaa. Esimerkiksi lapset eivät
käy todistajiksi edunvalvontavaltuutukseen, Kuopanportti tähdentää.
Vaikka asiakirjat painottuvat
elämän ehtoopuoleen, Kuopanportti kehottaa miettimään niiden täyttämistä jo terveenä ollessa.
. Omaisten voi tosin olla vaikea
miettiä haluttua toimintapaa, jos
asioista ei ole keskusteltu vanhemman elinaikana.. Jos tuo tahtonsa etukäteen
esiin, lasten on helppo noudattaa
näitä toiveita.
Kuopanportin mukaan jokaisen kannattaa tehdä hoitotahto,
jotta omaiset eivät joudu ottamaan valintoihin kantaa hädän
hetkellä.
. Siinä
ikääntyvä valtuuttaa asioidenhoitajakseen jonkun läheisen ihmisen, joka
ei silti ole edunvalvoja.
Asioidenhoitaja
saa valtuudet hoitaa
esimerkiksi pankki-,
vero-, Kela- ja apteekkiasioita tai vaikka auton myyntiin liittyvät
asiat.
Asiakirja tulee käyttöön, jos ikääntynyt
menettää toimintakykynsä. 10
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
Oman elämän toiveet ajoissa kansioon
Päivi Vännilä
Vanhustyöhön erikoistunut lähihoitaja Tiina Kuopanportti Airokansio Oy:stä tietää, että hoitomaailma tulee nopeasti eteen, kun
toimintakyky heikkenee
03 2716 283
ajanvaraus@
kk-apila.fi
Tarjous on voimassa 18.12.2015 asti.
Palvelemme torin laidalla joka päivä!
Kauneuspäivä ke 2.12. 03 377 1766
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Raija Savolainen
Kangasalantie 1067, Kangasala
Hämeenkatu 5 A, Tampere
p. Kotimaan matkapuhelinverkoista
8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min.
JOULUKALENTERIMME
aukeaa jälleen arkipäivisin!
Jokaiselle päivälle yllätyksiä luvassa
. 8.30?18.30, la 10?14.00,
su suljettu.
Tehokasta ja rentouttavaa
Artturintie 2, Lentolan Meditalo
puh. 03 22 33 323, 040 777 6606
KopinKulman
optiiKKa
HANNA SAIKKU-SALO
Silmälääkäri
Irene Niemeläisen
vastaanotto.
q
q
q
Jalka-, käsi- ja kasvohoidot, kuumakivihieronta,
hampaiden valkaisu, korvien rei?itys...
Lue lisää www.ullaelina.fi,
www.kauppaympyra.fi
-sivuiltani!
tai
JALKA- JA KAUNEUSHOITOLA
Ulla Kauhanen p. 010 235 2350
p./f. jalkojen hoidon AT, SKY-kosmetologi
Keskusaukio 2, P-K Raija Tiivan tilat, Kangasala
Pi
joul kkuuihi
n!
Ripsien kestotaivutus
ja värjäys 59 ?
Käsihoito ja kestolakkaus 52 ?
puh. käy ja kurkista!. tri Ja silmätautien erikoislääkäri
Ajanvaraukset p. 050 584 2222, info@lymfaklinikka.fi
Linja-autoasema, II kerros, Kangasala
* Puhelun hinta 0,088 . klo 10?17, tervetuloa!
TULE MITTAUTTAMAAN IHOSI KOSTEUSTASAPAINO
ja löydä itsellesi sopivat
ihonhoitotuotteet
kosmetologimme
avustuksella.
P.S.
Esittelypäivänä kaikki
Vichy-tuotteet
Vichyn
ihanat
joululahjapaketit ovat
saapuneet!
-10%
norm.
hinnoista.
KANGASALAN APTEEKKI
kivijalasta ja Kauppaympyrästä
Varaa hoitosi:
ma?pe 9.00?16.00
Rautajärventie 14, 36840 Pohja
p. 03 377 0700
Hammaslääkäri
PEKKA KOSKELA
Liisantie 1 A 4
Vastaanotto sopimuksen mukaan.
P. TRI JA SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI
LIISA
PAAKKALA
silmätautien erikoislääkäri
MATTI PARTANEN
lääket. lihasvaivoihin,
särky- ja kiputiloihin sekä
kroonisiin sairauksiin.
Hermorataterapeutti
MARKETTA HILDEN
Hius- ja Kauneuskulma,
Puusepäntie 31, (S-Marketin talo) Kangasala
P. / min
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
SEKÄ KOTISAIRAANHOITOJA SIIVOUSPALVELUT
Kotimaan kiinteän verkon liittymistä 8,35 snt/puhelu
+ 6,00 snt/min. 010 322 2811*
Ma?pe 9?19, la 9?16, su 11?15, www.kangasalanapteekki.fi
Palvelemme itsenäisyyspäivänä normaalisti klo 11-15.
Voit tehdä ostoksia myös verkkokaupassamme www.kangasalanapteekki.fi
AVAAMME ARKISIN AIEMMIN!
www.kangasalankuntoutus.fi
Ark. 044 306 5769, 03 377 3672 . 010 237 2120*
Keskusaukio 2, Kangasala
Puh. 03 376 3222
fysioterapia
tukipohjalliset
ratsastajien istuntaohjaus
KANGASALAN KUNTOUTUS
Fysioterapian tutkimus- ja hoitolaitos
Linja-autoasema, Kla
Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. 03 537 0095
Kangasala, Tampereentie 1,
p. 03 358 6911
ma?pe 10?17, la 10?13
LAHJAKORTIT ja
TUOTEPAKETIT
www.kuntoutumiskeskusapila.fi
ma ja ti 8.30?17.00, ke 8.30?17.30,
to ja pe 8.30?17, la 10?13
Isoniementie 1, 36420 Sahalahti
p. 010 237 2120*
ma?pe 9?17, la 9?13
*010-alkuiset puhelut kiinteän verkon liittymästä 8,8 snt/min.
11
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
PALVELEMME
www.sahalahdenapteekki.fi
MK Ingalsuo Ay
p.044 304 0414
kokoproteesit
pohjaukset
korjaukset
Kuohunharjuntie 31,
36200 Kangasala
mingalsuo@yahoo.com, www.mkingalsuo.fi
kotisairaanhoito, saattohoito
lastenhoito, kotiapu
ruokakauppa-asiointi
koti- ja yrityssiivous
Suomen
Hammaslääkäriliiton jäsenet
Hammaslääkäri
MIKA RÄSÄNEN
Harjusola 1
Vastaanotto sopimuksen mukaan.
P. Anna
l
hyvinv ahjaksi
hemm ointia ja
ottelua
!
SILMÄLÄÄKÄRIT
HELENA BRAGGE
LÄÄKET. 03 377 2553
HERMORATAHIERONTAA
mm. 040 507 7325
myös ilta-aikoja sopimuksen mukaan.
Kipuihin, turvotuksiin...
Lymfaterapia
Lymfateippaukset
Fysio- ja lymfaterapeutin
KOTIKÄYNNIT
www.lymfaklinikka.fi
Helena UUsitalo
lymfa-/fysioterapeutti
P
Stemman vaihtaminen ei ole
helppoa ja se vaatii paljon harjoittelua. Kävin Pirkanpoikien joulukonsertissa ja siitä se innostus
lähti.
Pojat ovat päässeet tutustumaan
musiikin maailmaan jo varhain.
jokaisella on musiikkileikkikoulutausta.
Kolmetoistavuotias Lauri aloitti vauvamuskarin vaippaikäisenä,
ja ikätoveri Joonas on saanut asiantuntevaa musiikkikasvatusta
myös kotona. Kaksi tilattua joulukonserttia,
yksi itse organisoitu, itsenäisyyspäivän konsertti Pirkanmiesten
kanssa. Mutta ennen Lauri lauloi paljon kotonakin.
. Taisipa tilanne
olla yhtä kutkuttava sekä lapsille
että heidän vanhemmilleen.
Niin taaperoille kuin vanhemmillekin tarjolla oli lisäksi jouluista ohjelmaa arvonnan,
riisipuuron syömisen ja myyntipöytien jouluisen tarjonnan muodossa.
Edes kylmä tuuli ei onnistunut
haittaamaan tapahtuman lämmintä tunnelmaa.
Tonttuarmeija on jo virittäytynyt täysin valmiiksi joulunviettoon.. Kaikki meni oikein hienosti.
Silmämääräisesti arvioiden paikalla kävi tuhansia ihmisiä, kertoo tapahtuman järjestelyistä vastannut Johanna Helimäki.
Edellisviikonlopun jouluinen
maisema vaihtui Joulunavaukseen mennessä pimeyteen ja märkyyteen.
Jouluisia maisemia nähtiin ainoastaan sunnuntaina Kangasala-talon valkokankaalla, jossa esitettiin tapahtumaviikonloppuun
liittyen Lumikuningatar-elokuva.
Korpolan pihapiirissä lauantaina pidetyn Joulunavauksen vetonaulat olivat itseoikeutetusti joulupukki ja Pollen Potkun poni.
Pikkuväestä moni kohtasi joulupukin ensimmäistä kertaa, joten ilmassa väreili yhtä lailla jännitys kuin odotus. Joulukuu on aina kaikkein hektisin, Lauri luettelee.
Kolmea nuorta miestä yhdistää sekä kangasalalaisuus että perinteikäs poikakuoro Pirkanpojat.
Yksitoistavuotias Kaapo kertoo, että kipinä laulamiseen syttyi vaikuttavan konserttiesityksen myötä.
. Nuori sopraano laulaa mielellään isän
säestäessä pianolla.
Kaapolla on kokemusta myös
yksin esiintymisestä, sillä hän on
laulanut Finlandia-hymnin koulun itsenäisyysjuhlassa ja tunnelmallisen Tuo armon valkokyyhky
-virren joulujuhlassa.
. 12
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
Perinteikäs poikakuoroharrastus tarjoaa
Saana Heinänen
Kangasalalaisilla nuorukaisilla
Kaapo Kokkosella, Joonas Simojoella ja Lauri Liukolla on edessään kiireinen kuukausi.
. En kyllä tunnista itseäni tuosta, poika kuittaa.
Kolmikon kuopus, Kaapo kertoo aikoinaan opettaneensa seurakunnan kerhossa harjoiteltuja
lauluja perheenjäsenilleen. Minua jännitti vähän, mutta mummo kertoi jännittäneensä
paljon enemmän.
Haapaniemessä asuva Lauri
on kolmikon kokenein konkari Pirkanpojissa, sillä hän aloitti kuorossa jo seitsemisen vuotta sitten.
Vatialassa asuva Kaapo liittyi
joukkoon noin neljä vuotta sitten
Jenni Tahkokorpi ja 2,5-vuotias Aati tulivat nauttivat riisipuurosta.
Tänä vuonna muun muassa käsityöläiset ja taitelijat olivat pystyttäneet myyntipöytänsä Kangasala-taloon.
Joulunavauksessa pakkasta ja lunta näkyi
Outi Koivu & Tuula Ruusumaa
Tänä vuonna Kangaslan Yrittäjän
ry yhteistyökumppaneineen levittäytyi Joulunavauksensa kanssa torilta myös Kangasala-taloon, jossa
nähtiin perjantaina iltapäivällä väkeä paikoitellen jopa tunnokseen
asti.
. Tästä on pojan isä,
tunnettu gospelmuusikko Pekka
Simojoki, pitänyt huolen.
Tenorina laulava Joonas kertookin hyräilevänsä paljon myös kotona ollessaan.
Lauri on juuri vaihtanut äänialaa sopraanosta alttoon ja pojan
äiti, Tuija Mäki-Laurila, kertoo
kotona laulamisen jääneen sen
jälkeen vähemmälle.
Askartelen paljon pikkusiskoni Eevin kanssa ja tykkään kovasti
piirtämisestä.
Kuoroharrastus on tarjonnut
pojille unohtumattomia kokemuksia. Iloitsemme, että avustajakoira
on Tampereella ja saamme sieltä
kuvia ja kirjeitä, mutta nyt on paikallisen projektin vuoro.
Kahvila Novellian yrittäjä Tiia Ennala apujoukkoineen paistoi lettuja ja
muikkuja pääkirjaston edustalla.
Reetta Muranen loihti satumaiset olosuhteet Lumikuningatar-valokuvausstudioonsa Kangasala-talon Galleriassa.
vain valkokankaalla
Anni Junnola, 5, ja Ronja Viippo, 6,
nauttivat sunnuntaina elokuvaelämyksestä Kangasala-talossa, jossa
Kangasalan Sanomat yhteistyökumppaneineen esitti Lumikuningatar-elokuvan lukijoilleen. Siellä opetellaan ryhmässä
toimimista. Jatkossa haluamme auttaa niitä kangasalalaisia lapsiperheitä,
joilla on syystä tai toisesta hankala vaihe elämässään menossa,
klubin presidentti Merja Riihinen toteaa.
Tuleva hanke ei suinkaan ole
klubin ensimmäinen hyväntekeväisyysprojekti. Jouni Rissanen. 150 kangasalalaista perhettä
saa lapsiperheiden palvelua.
Takatasku järjestää monenlaista toimintaa hankalassa tilanteessa eläville. Joht. Mutta laulamaan voi kyllä oppia, eli kannattaa hakea.
Pirkanpoikien joulukonsertti maanantaina 7.12. Soitin myös pianoa ennen
kuoron aloittamista.
Kaapo kävi aiemmin taidekerhossa ja taiteilu on edelleen sydäntä lähellä.
. Esimerkkinä he mainitsevat
Kuvanottotilanne kirvoitti huumoria. Valitettavan usein moni toiminta jää kuitenkin tekemättä,
kun ei ole rahaa.
Tämänkaltaisten ongelmien
ratkaisuun Kuussalon naiset haluavat jatkossa ojentaa auttavan
kätensä. Rohkeutta saa ehdottomasti
lisää ja keskittymiskyky paranee.
Kuorossa ei paljon sooloilla, Simojoki mainitsee.
. Se oli meille klubilaisille sisua
ja tarmoa vaativa hanke. 13
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
kavereita ja elämyksiä
ja kirkonkylän poika Joonas on
kokoonpanossa kolmatta vuotta.
Harjoituksissa käydään kaksi
kertaa viikossa ja leireillä neljästi vuodessa. Talvisin laskettelu on mieluisaa ajanvietettä.
Joonas pitää lukemisesta, pelaamisesta, uimisesta ja kavereiden
kanssa oleilusta.
. klo 18 Kangasalan
kirkossa. Hyvässä muistissa on vielä klubin iso ponnistus,
20 000 euron kerääminen Invalidiliitolle avustajakoiran hankintaan.
. Ensi maanantaina järjestettävä joulukonsertti on ensimmäinen rahankeräysaskel, ja
lisää on Merja Riihisen mukaan
tulossa.
. Ratsastamisen aloittamisesta haaveileva Emmi kipusi jo toista kertaa Pollen Potkun Timi-ponin selkään Asunto-osakeyhtiö
Korpolan pihapiirissä.. Järj.
LC Kangasla/ Kuussalo.
Sisukkaat naiset
suuntaavat kohti uutta
LC Kangasala Kuussalon naiset
juhlistivat hiljattain klubin 15-vuotissyntymäpäivää miniseminaarin
merkeissä.
Puhumaan oli kutsuttu henkilöitä, joilla on kosketus vähävaraisiin tai muuten hankalassa
elämäntilanteessa eläviin kangasalalaisperheisiin.
Miniseminaari oli johdanto tulevaan hankkeeseen.
. Vasemmalla Kaapo Kokkonen,
keskellä Joonas Simojoki ja oikealla
Lauri Liuko.
viimevuotinen Italian matka, jolloin Pirkanpojat osallistuivat Riva del Gardan kuorofestivaaleille.
Jokaisen mieleen on jäänyt
myös esiintyminen presidentinlinnssa vuoden 2013 itsenäisyyspäivän juhlassa ja liikutuksesta
kyynelehtinyt presidentin rouva.
Tuija Mäki-Laurila ja Joonaksen äiti Arja Simojoki luonnehtivat kuorolaulua monin tavoin hyväksi harrastukseksi.
. Aluksi
se tuntui lähes utopistiselta, mutta saimme sen toteutettua, totesi klubin perustajajäsen Raija
Noenkivi tervehdyksessään.
Miniseminaarissa puhuivat
Anna-Maija Syrjä perhekeskus
Takataskusta, äskettäin nuorten
kanssa elämänhallintavideon tehnyt Elina Saarinen sekä erityisnuorisotyöntekijä Jorma Jussila.
Heidän kaikkien yhteinen viesti oli, että monenlaista apua tarvitaan, sillä perheiden eriarvoistuminen näkyy voimakkaasti
nuortenkin keskuudessa.
Syrjän mukaan esimerkiksi Takataskun kalenteri on jatkuvasti
täynnä.
. Siellä saa helposti kavereita.
Kiinnostusta täytyy kyllä olla, eli
sinne ei kannata tulla sellaisella
asenteella, että en mä jaksa käydä
täällä, summaa Lauri.
. Syrjän mukaan konkreettinen esimerkki on vaikkapa
elokuvissa käyminen lapsen tai
nuoren kanssa.
. Kuoroharrastuksesta huolimatta nuorten elämään
mahtuu paljon muutakin.
Lauri harrastaa uintia, metsästystä ja kalastusta. Ja onhan tässä poikia
katsellessa huomannut, että jotakin he harrastuksesta saavat, tuumii Mäki-Laurila.
Pojatkin suosittelevat kuoroharrastusta.
. Tyttöjen
mielestä elokuva oli kiva, mutta vähän jännittävä.
Ulla Uusitalo sai lauantaina taluttaa monia innokkaita ratsastajia, myös
6-vuotiasta Enni Kokkoa
Kun siirryin Tampereen konservatorion tanssiopistoon, aloin
panostaa tanssiin enemmän ja tavoitteekseni tuli päästä ammattiopintoihin, Lehtonen kertoo.
Syksyllä alkaneelle vuosikurssille on valittu tiukan seulan läpi
vain 10 lahjakkainta.
Keväällä Lehtonen harjoittelikin niin paljon, että sai rasitusmurtuman kantaluuhunsa.
. Opintoihin kuuluu yhtä lailla
yksilö- kuin ryhmäopetusta.
Kaikkiaan tanssiin kuluu oheisharjoitteluineen lähemmäs 30
tuntia viikossa. Se teki vaikutuksen. Tampereen Balettiopistossa
alkaneesta harrastuksesta on tulossa kovaa vauhtia hänelle oikea
ammatti.
Kangasalan Balettiopiston kasvatti on toki harrastanut balettia
oikeastaan koko ikänsä, mutta
nyt Lehtonen on aloittanut tanssialan perustutkinnon suorittamisen Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksessa.
. Oli pakko tanssia, vaikka sattui. Tiivis opiskelu hitsaa opiskelijat nopeasti yhteen.
. Haaveissa siintää ylioppilaaksi kirjoittaminen.
. Tavoitteenani
on saada valmistumisen jälkeen
kiinnitys jonnekin ulkomaille,
ehkä Saksaan.
Lehtosen arki täyttyy tanssiopinnoista, mutta niiden ohella hän
omistautuu maanantaisin ja keskiviikkoisin iltalukion opinnoille
Eiran aikuislukiossa.
Hän oli käynyt jo vuoden verran lukiota ennen tanssiopintojensa aloittamista. Tavoitteenani
on saada valmistumisen
jälkeen kiinnitys jonnekin
ulkomaille, ehkä Saksaan.
Laura Lehtonen
jahdukset ovat yleisiä, samoin penikkatauti.
Opiskelijat saavatkin hyödyntää opintojensa ajan fysioterapeutin palveluja niin paljon kuin
tarvitsevat.
. 14
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
Tinkimätön
harjoittelu vie
kohti unelmia
Outi Koivu
Laura Lehtonen, 17, kurkottaa pitkin askelin kohti balettitanssijan
uraa. Harjoittelua on niin paljon,
että pitää syödä paljon. Vaikka opiskelu sinänsä ei
maksa, varusteisiin kuluu rahaa.
Esimerkiksi tossut maksavat noin
70 euroa, ja ne kestävät noin viikon.
Noin puolet opiskelijoista on
pääkaupunkiseudulta ja loput
ympäri Suomea.
Aamut alkavat balettiharjoituksilla, jotka kestävät noin pari tuntia. Lisäksi tarvitaan paljon
tahtoa ja intohimoa balettia kohtaan.
Lehtonen on muuttanut opintojen perässä Lauttasaareen, josta
hänen on helppo kulkea kouluun
Kallioon.
. Täyskielto kesti
juhannukseen, ja sen jälkeen alkoi totuttelu takaisin liikunnan
pariin.
Balettioppilaitos on tähän mennessä jopa ylittänyt Lehtosen odotukset. Erilaiset nilkan mul-
Joutsenlampi oli
ensimmäinen baletti,
jonka näin. Hän onkin painottanut opinnoissaan klassista
balettia.
. Laura Lehtoselle baletti on monivuotinen harrastus, josta hän aikoo saada itselleen myös ammatin.
Fakta
Suomen Kansallisoopperan
balettioppilaitos
Helsingissä sijaitsevassa balettioppilaitoksessa voi suorittaa tanssialan perustutkinnon, joka on toisen asteen ammatillista
koulutusta ja kestää kolme vuotta.
Opintojen perustan muodostavat klassisen baletin opinnot, jotka voivat olla samalla tutkinnon painopisteenä. Moni suorittaa
lukio-opintoja alusta asti samaa
tahtia balettiopintojen kanssa.
Kaksoistutkinnon saamiseksi
Lehtonen opiskelee nyt 3?4 lukiokurssia jokaisessa jaksossa. Siksi palautumisen ja ylipäätään ravitsemuksen
rooli korostuvat, kuten missä tahansa tavoitteellisessa urheilussa.
. Toisena
vaihtoehtona on painottaa nykybalettia
ja -tanssia.
Tutkinto sisältää lisäksi työssäoppimista, musiikkia ja muita tanssilajeja sekä kehonhuoltoa, ilmaisuvalmiuksia ja tanssin
historiaa.
Tärkeä osa opintoja on produktiotyö, joka suoritetaan työssäoppien joko Suomen
Kansallisbaletissa, oppilaitoksen omissa
produktioissa tai muissa ammattiryhmissä ja -teattereissa.
Vapaasti valittavina opintoina voi olla
esimerkiksi balettia sekä repertuaari- ja variaatio-opetusta. Niitä voi suorittaa myös
muissa oppilaitoksissa, opiskelijavaihdossa tai työelämässä toimien.
Lähde: balettioppilaitos.fi
Baletti hurmasi Laura Lehtosen jo alle kouluikäisenä.. Kaikki tukevat ja kannustavat
toisiaan. Kovettumia ja arpia tulee niin
paljon, etten mielelläni käytä avonaisia kenkiä edes kesäisin.
Klassisen baletin ohella opiskelijat harjoittelevat jazzia, nykytanssia ja flamencoa, joka on tärkeä
osa espanjalaista balettikulttuuria.
Lehtonen on aloittanut jazztanssin 8-vuotiaana ja nykytanssin muutamia vuosia sitten.
Opinnot sisältävät myös teatteri-ilmaisua, joka kehittää balettitanssijan kykyä ilmaista tunteitaan ja herkkyyttään tanssin
keinoin.
Näitä ominaisuuksia vaatii
myös Lehtosen unelmarooli, joka
on Joutsenlammen kaksoisrooli Odette-Odile. Joutsenlampi oli ensimmäinen baletti, jonka näin. Päivät saattavat esityskaudella
venyä pitkiksi, sillä silloin saattaa
olla sekä aamu- että iltatreenit ja
vielä esitys illan lopuksi.
Baletti vaatii äärimmäistä kehonhallintaa, jotta tanssin saa näyttämään vaivattoman kevyeltä. Se teki vaikutuksen. Ilman välipaloja ei jaksa.
Baletti laittaa erityisesti selän ja
jalat lujille. En halunnut mennä lääkäriinkään, ennen kuin pääsykokeet olivat ohi.
Kesän Lehtonen joutui olemaan
liikuntakiellossa
Jos tarvitsee välillä lepoa, voi
vetäytyä salin reunalle tasoittamaan hengitystä ja jatkaa, kun
voimat palautuvat. Senioritansseissa mies ei vie
eikä nainen ole vietävänä, huomauttaa Huovinen.
Ryhmään tarvitaan 8?30 osallistujaa. Senioritanssille tyypillistä
ovat helposti opittavat askeleet,
mukaansa tempaava musiikki,
jatkuvasti vaihtuva pari sekä ilo
ja elämykset.
Huovinen hakee oppia kurssien vetämiseen kotimaan lisäksi ulkomailta.
Hän oli äskettäin konferenssissa Ruotsissa, ja ensi kesänä hän
osallistuu alan tapaamiseen Itävallassa.
Huovisen materiaalipankkiin
on jo kertynyt 20?28 uutta tanssia, joita hän pystyy hyödyntämään tanssikursseillaan. Solistina Jaakko Ryhänen. Kurssilla käydään läpi vauhdikkaita tanssisarjoja eri
musikaalien sävellyksiin.
Mieslaulajien joulukonsertin solistivieraana Jaakko Ryhänen
Kangasalan Mieslaulajien juhlavuosi huipentuu perinteisen tunnelmalliseen joulukonserttiin,
jonka solistina esiintyy maailmankuulu basso, oopperalaulaja Jaakko Ryhänen.
Mieslaulajien joulukonserttien
katkeamaton ketju alkoi vuonna
1997. Jos taas kolotus estää jonkin liikkeen, voi fuskata ja keventää tanssia.
Senioritanssi on erityisesti
ikäihmisille kehitetty eurooppalainen liikuntamuoto, josta voivat
nauttia liikkumiskyvyltään erilaiset ihmiset.
Suomessa on noin 10 000 senioritanssijaa, 400 tanssinohjaajaa ja
500 toimivaa ryhmää joka toisessa kunnassa.
Aluekouluttaja Arja Huovinen virittää soitinta kuntoon ennen senioritanssikurssin alkua Kuohun salissa. Vuotta
on juhlistettu konserttien, esiintymisten ja tapahtumien muodossa eri kokoonpanoin.
Kangasalan Mieslaulajien joulukonsertti Kangasalan kirkossa
lauantaina 19.12. Mukana on kansantanssia aikuisille ja lapsille, lavatansseja, rivitanssia, karnevaalisambaa, latinorivitanssia sekä rock´n rollia ja
boogiewoogieta.
Senioritanssin kurssille voi ilmoittautua netissä tai soittamalla Valkeakoski-opiston Kangasalan palvelupisteeseen p. Ohjelma koostuu perinteisistä ja vuosittain vaihtuvista joulun sanomaa välittävistä esityksistä.
Päättyvä vuosi on kuoron historian 70. Onpa Huovisen
aiemmin vetämillä kursseilla kipinöinyt romantiikka siinä määrin, että on syntynyt jopa pariskuntiakin.
. toimintavuosi. Askelkuvioiden ja pyörimisten kanssa saa välillä olla huoletta hukassa.
Jos käy oikein hyvä tuuri, kurssilta saattaa löytää todellisen sydänystävän. Ryhmässä on käynyt syksyn aikana seitsemän
tanssijaa, ja uusia toivotaan mukaan kevätkaudelle.
Huovisen mukaan nämä rennot
seuratanssit on kehitetty ennaltaehkäisemään ikääntymisen haittapuolia.
Tanssiminen kehittääkin muun
muassa tasapainoa, ja myös muisti pääsee töihin. Opettajana toimii
Mönziä Kurbanali
. kello 18. Kuorolla on ollut onnea saada solisteikseen taiteilijoita, jotka
ovat antaneet erittäin merkittävän panoksen joulukonserttien
välittämään sanomaan.
Konsertti pidetään Kangasalan yli 250-vuotiaan kivikirkon
suojassa ja jäljittelemättömässä tunnelmassa Jussi Tammisen
johtamana. huhtikuuta saakka. Erilaisten tanssiryhmien vetämisestä
hänellä onkin kohta 40 vuoden
kokemus.
. 040 335 7014 tai
sähköpostilla sinikka.saarela@valkeakoski.fi
Musikaalitanssi alkaa
Valkeakoski-opisto järjestää ensi
keväänä Kangasalla ensimmäistä
kertaa Musikaalitanssin kurssin.
Kuohun salissa 9. päivä jatkuvassa Kangasalan senioritanssi-ryhmässä.
Ryhmä on aloittanut senioritanssin aluekouluttajan Arja
Huovisen johdolla jo syyskuussa, mutta vuodenvaihteen jälkeen
myös aloittelijat ovat tervetulleita
jatkoryhmään.
Senioritanssien kokoontumiset
eivät ole päivätansseja, joissa askelkuviot pitää hallita ja pukeutumisen on oltava juhlavaa.
Olitpa mies tai nainen, ryhmään voi ilmoittautua rohkeasti
mukaan, ystävän kanssa tai yksin.
Pitää vain uskaltautua liikuntasalin ovesta sisään ja aloittaa harjoittelu, sillä rytmistä saa nopeasti
kiinni.
. Myös Valkeakoski-
opiston tanssin suunnittelijaopettajalle Sinikka Saarelalle voi ilmoittautua suoraan p. Mönziä Kurbanali on tehnyt koreografioita muiden muassa Tampereen Teatterille ja Valkeakosken kaupunginteatterille,
kertoo Valkeakoski-opiston tanssin suunnittelijaopettaja Sinikka
Saarela.
Kurssi on tarkoitettu eri-ikäisille tanssin ystäville, ja sen aikana
tehdään koreografioita eri musikaaleista.
Tavoitteena on tutustuttaa kurssilaiset musikaalien maailmaan ja
liikekieleen. Samalla voi harjoituttaa sosiaalista kanssakäymistä.
. Osa konsertin tuotosta lahjoitetaan Suomen
Mieskuoroliiton Tulevaisuusrahaston toiminnan tukemiseen.
Jaakko Ryhänen esiintyy Kangasalan Mieslaulajien joulukonsertin solistina.. 15
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
Vielä ehtii mukaan senioritanssikurssille
Päivi Vännilä
Vaikka et vielä tuntisikaan oloasi
senioriksi, voit lähteä tanssin pyörteisiin tammikuun 12. Arja Huovinen tähdentää,
että mitä enemmän on tanssijoita, sitä mukavampaa kurssilaisilla yleensä on.
Tavoitteena onkin hoitaa paitsi ruumiin myös mielen terveyttä.
Tanssilajeja löytyy laidasta laitaan: valssia, rumbaa, cha-chaata,
rivitanssia sekä musiikkia ja koreografioita eri maista.
Niinpä myös syke nousee välillä.
. 03 5691 7100 tai
040 335 7067. Jos miehiä on vähemmän,
naiset voivat toimia miehen roolissa. tammikuuta
2014 alkava kurssi kestää 26 tuntia ja jatkuu lauantaisin 16
16
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
Rami Syrjä ohjaa Kymppi-64:n junioreja ammattitaitoisesti, mutta pilke silmäkulmassa. kymmenisen vuotta sitten, kun
oma poika harrasti ampumista K64:ssä. Onneksi pelit ovat kotipelejä. MesTo taisteli urheasti. Paras palkinto on, kun näkee
nuorten iloitsevan onnistumisistaan. Kuvassa mukana
Neea Vuorela (vas.), Henriikka Vuorela ja Annika Karlsson.
Ilon
kautta
eteenpäin
Kymppi-64:n
Rami Syrjä
on Vuoden
kultahippuohjaaja
Jouni Valkeeniemi
Suomen Ampumaurheiluliiton
tunnustuspalkinto Vuoden kultahippuohjaaja meni ihan oikeaan
osoitteeseen, jos asiaa kysytään
Kymppi-64:n nuorilta harrastajilta.
. Rami on paras, vakuuttaa
11-vuotias Neea Vuorela, ja nyökkää kohti pöydän toisella puolella
istuvaa Rami Syrjää.
. Mutta tyylipisteitä
ei lasketa . Paikallisvastustaja MesTo
keikkuu sarjataulukon häntäpäässä kolmella pisteellään.
. Heidän liberonsa Sanna Häkkinen
puolusti hyvin, ja joukkue syötti
hyvin. Vieraat johtivat sekä toista että kolmatta erää
parhaimmillaan kuudella pisteellä.
. siis ampumaurheilua harrastavien lasten ja nuorten ohjaajana
. WoVolle hävisimme vieraissa
kauden toisen pelin. Meidän materiaalimme ja
rutiinimme riitti kuitenkin voittoon, LP Kangasalan päävalmentaja Ismo Tahvanainen totesi.
Pisteiden perusteella kotijoukkue näytti pitäneen kangasalalaisia tiukoilla. Sillä tiellä hän on edelleen.
?Lapset ja nuoret luottavat häneen kuin muuriin ja kuuntelevat
LP löysäillen kolmen pisteen voittoon
MesTo?LP Kangasala 0?3 (19?25,
22?25, 25?27)
Katja Sirviö
LP Kangasala otti rutiininomaiset,
joskin hieman pakolla puristetut
kolme pistettä MesTolta lauantaiiltana. Pelasimme vähän vastustajan mukaan, emmekä suinkaan
omalla tasolla. Hän ei ole
koskaan millään tavalla pyrkinyt
julkisuuteen, eikä aio nytkään
tehdä numeroa ansioistaan.
. Tahvanaisen mukaan se johtui hänen suojattiensa
löysästä asenteesta. Hänellä on hyvä huumorintaju, ja hän osaa auttaa, jos tulee ongelmia, Neea jatkaa.
Valtakunnallisella tunnustuksella palkittu Syrjä kuittaa suitsutukset maltillisesti. Tytöt muistavat tappion ja siihen peliin löytyy asennetta. kolme pistettä tarvittiin ja saatiin.
Tahvanainen kehaisi joukkueensa torjuntapeliä, mutta puolustuspäässä otteet eivät olleet
sellaisia, joihin harjoituksissa oli
totuttu.
Yksittäisistä pelaajista pitelemätön oli Shelby Dalton, mutta
myös libero Tiiamari Sievänen ja
koko pelin pelannut keskitorjuja
Eveliina Vilponen pelasivat hyvän
ottelun.
Vilposen urakoidessa Roosa
Laakkonen sai huilivuoron.
LP Kangasalla on edessään kova
viikonloppu. Kun he saavuttavat jotakin,
jonka eteen ovat tehneet töitä,
Syrjä toteaa.
Syrjä aloitti kultahippuohjaajana . Pölkyn yleispelaaja Olena Prokopenko on yksi
liigan kovimmista, Tahvanainen
ennakoi.
LP Kangasala lähtee kuitenkin metsästämään Pitkäjärveltä
kuutta sarjapistettä, jotka pohjustaisivat hyvin torstaina 10.12.
pelattavaa CEV-Cupin ottelua
Ukrainalaista Khimik Yuzhnya
vastaan.. Lauantaina se kohtaa
rovaniemeläisen WoVon ja sunnuntaina Pölkky Kuusamon.
ke 2.12. 040 579 5044
KA
U
Johtokunta
Vuokralle tarjotaan
3 h+k+p, 76,5 m2
NATTARISSA.
P. Lonkat: Eino Gustafsson
p. kirkkopihalla klo 9.
Klan Eläkkeensaajat
?Eiku liikkumaan. P. Sen kanssa harjoittele-
malla saa hyvät valmiudet pienoiskivääriammuntaan.
Maajoukkueryhmään jo vuosia
kuuluneella Heikkilällä on runsaasti kilpailumenestystä sekä
koti- että ulkomailta, liikkuvan
maalin sekajuoksujen nuorten
maailmanmestaruutta myöten.
Tänä vuonna menestystä tuli muiden muassa maaliskuisista EM-kisoista Hollannista. Lehden voit ostaa myös Kangasalan Sanomista.
Ä
Y
PPA
YR
MP. Sekajuoksuissa ilmakiväärillä hän
nappasi joukkuekilpailun ykköstilan Heikki Lähdekorven ja Krister Holmbergin kanssa.
Kisa-Eaglesille
selvä tappio
Hämeenkyrössä
Hokkarit?Kisa-Eagles 6?3
(2?2, 2?1, 2?0)
Jouni Valkeeniemi
Kotkaryhmän tehonyrkki oli
ykköskenttä, jossa hyökkäsivät
Niko Ahola, Teemu Kraneis ja
Antti Jyrkkä. Ennen täällä istuttiin kuin
kirkon penkissä, kun joku
ampui. Kh:n koululla.
Ke 9.12. Ilmakivääri on liikkuvan
maalin aseena huomattavasti vaikeampi. n. Kunnianosoitus tuntui hyvältä. Matti Knaapi, hartaus
Ensio Lampinen.
Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset
Aikataulu Härmään pe 4.12.: Tre klo
11.30, Kaukajärvi, Nattari, Liuttu 11.55,
Suorama, Kla l-autoas. klo 12
alk. La 5.12. 040 757 4262
Jo vuodesta 2006!
Kokenut ja autoileva
JOULUPUKKI keskusta?
Suorama?Ranta-Koivistoalueella. Meillä
on junnupuoli hyvällä mallilla,
Syrjä sanoo tyytyväisenä.
Linttiksen kellarikerroksessa
sijaitsevalla ilma-aseradalla nuoret ampuvat kolmena iltana viikossa. Syyskuussa 40
vuotta täyttänyt oikea laita paukutti kolme maalia.
Seurat toimivat
Sekakuoro Pikantit
Kenraaliharj. Tänä päivänä voi jutella
ihan normaalisti ampumasuoritusten aikana, sanoo Syrjä.
Onhan tämä nykyään
paljon rennompaa. Tänä päivänä voi
jutella ihan normaalisti ampumasuoritusten
aikana.
Rami Syrjä
Tomi-Pekalla tähtäin kohdallaan
Tomi-Pekka Heikkilä, 25, on
Kymppi-64:n ampumakoulun edistyneimpiä oppilaita. Tied.
soittaen Marjatalle p. Hänet palkittiin Suomen Ampumaurheiluliiton Grande Finale -vuosigaalassa
vuoden parhaana liikkuvan maalin ampujana.
. Muuten meno on
muuttunut takavuosista.
. 17
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
häntä. ke 2.12., lähtö
torilta klo 10.
Klan Kristilliset Eläkeläiset
Kokoontum. Seppeleet sankarimuistomerkille ja Karjalaan jääneiden
vainajien mm:lle sekä lähetetään
seppelpartiot Läntiselle hautausmaalle
ja Suinulan mm:lle. klo 18 Jalmarin
Kodossa.
Pirkan Tekonivelyhdistys
Vertaistukiryhmä valmiina vastaamaan
kysymyksiinne, polvet: Arja Lahti p. Ei tätä sirkusta yksin voisi
pyörittää, Syrjä naurahtaa.
Ampumaradalla on luonnollisesti tiukat säännöt, joita kaikkien
tulee noudattaa. klo 18.30 Kuohenmaan ent. Pian sen jälkeen hän ryhtyi muutaman kave-
rinsa kanssa harjoittelemaan liikkuvaan maaliin ampumista.
Tänä päivänä ampumaharrastus on Ville Häyrisen valmentamalle Heikkilälle ympärivuotista toimintaa, pientä alkusyksyn
treenitaukoa lukuun ottamatta.
Kesällä hän keskittyy villikarjuammuntaan 50 metristä pienoiskiväärillä. Onhan se mukavaa, kun tekee
tätä ja joku vielä palkitsee siitä,
Heikkilä miettii.
Heikkilä osallistui ampumakouluun 2001, ja innostui heti
ampumaurheilusta. 045 634 7761
ma klo 9?11. Osallistuvien järjestöjen lippuharj. Ilmakivääriammunta on ohjelmassa nykyään
sekä talvella että kesällä.
. Saat lehden postitse
kotiisi ilman lisäkuluja. Oivaan vireeseen
päässeen Niko Aholan maaleilla
Eagles johti 2?0 jo kolmen ja puolen minuutin pelin jälkeen.
Vielä puolivälissä pelattiin tasatilanteessa 3?3, mutta kotijoukkue otti lopullisen niskalenkin päätöserässä.
Hokkarien hahmo oli ikinuori Kari Lohtander. Tomi-Pekka Heikkilä treenaa ampumista ympäri vuoden.
TORILLA
VIIALAN
KOTILEIPOMOLTA
Kangasalan torilta
tiistaina ja perjantaina
VALKOSUKLAISET
ITSENÄISYYSPÄIVÄ2,50 kpl
LEIVOKSET
MATTOJA
sopuhinnoin torstaina
Kangasalan torilla.
Lisäksi kotimaisia
lampaantaljoja.
Tervetuloa kaupoille.
KOKOUKSIA
Keskustan Kangasalan kunnallisjärjestö ry
SYYSKOKOUS vanhassa valtuustosalissa
perjantaina 11.12.2015 klo 18.00.
Tervetuloa!
VUOKRALLE
TARJOTAAN
Edustusmyymälä
Papan Sauna Palvi, p. Annin ryhmän harj. Ringissä ovat mukana myös Marko Vuorela, Ola Suhonen ja Elina Selin.
. puuroa,
ohjelmaa, joulupukin vierailu.
Klan Naisvoimistelijat
Tällä vk kaikki jumpat. Suoraman koulun vuorot
peruutettu, ei tytöillä jumppaa. 12.15.
KangKi
KUOHENMAAN?HAAPANIEMEN OS.
Pikkujoulut pe 4.12. 045 676 2692
Sääntömääräiset asiat.
Kahvit klo 17.30 alkaen.
Vieraana kansanedustaja Pertti Hakanen.
Mäkelä
P. 040 704 6602 to klo
15?17, www.pirkantekonivel.fi.
Tarkka silmä, vakaa käsi. Syrjän valmennettavista on
myös noussut viimeksi kuluneen
vuoden aikana ikäluokkansa parhaimmistoon kuuluvia ampujia?,
todetaan palkinnon myöntämisperusteissa.
. 0500 862 423
Wanhanajan saunapalvit
ja jalosteet
Kangasalan
torilla aina torstaisin.
TIISTAIN RIVIT
SAARISELÄLLÄ
KA
UP
lomahuoneisto 1?4:lle.
Vapaana tammikuussaPAjaY
viikot 8?9 ja 12. Seuraava matsi on keskiviikkona Pikkolassa, vastaan
asettuu RuoSkA.
Vain kolmen kentällisen voimin
matkassa ollut Eagles teki lauantaina tappiollisen visiitin Hämeenkyröön.
Ottelun alku lupaili kotkapaidoille hyvää. klo 14 kk:n srkkodissa, muk. ti 1.12. Jos Posti-lakko mietityttää, tilaa lehti
Kauppaympyrä-noutopisteeseen Kuohuun ja nouda Kuohun
aukioloaikoina. Aholan saldoksi
tuli 2+1, Kraneisin 0+2 ja Jyrkän
0+3.
Eagles jäähyili Hämeenkyrössä
peräti 84 minuutin edestä. klo 18 Klan
kirkossa.
Kansalaisjärjestöt
Itsenäisyyspäivänä su 6.12. Se teki vieraiden
kaikki maalit. Yksi ilta on vasta-alkajille
eli ampumakoululaisille, kahtena
iltana ovat vuorossa harrastuksessaan jo edistyneet juniorit.
Syrjä korostaa, ettei ole ainoa
nuorten ampujien ohjaaja. klo 11, puhe valtuutettu Jari
Markkinen. 0400 694 960
Tiistain rivit -palsta
on yksityisille
ilmoittajille tarkoitettu
ILMOITTELUPALSTA.
KANGASALAN JOULU 2015
myynnissä myös Kauppympyrässä!
1?6 riviä
käteisellä 12 ?
ja laskutettuna 17 ?.
Hinnat sisältävät
alv:n.
Ilmoitustekstin tulee
olla konttorissamme
viimeistään
perjantaina kello 10
mennessä.
Klikkaa kauppaympyra.fi, osta ja maksa 8 ?. koululla, mm. Onhan tämä nykyään paljon
rennompaa. to 3.12. 040
829 6826 to klo 18?20 ja Sylvi Myllymäki, myös lonkat, p. kunniakäynti ja seppeleenlaskutilaisuus Klan
sankarihaudalla jumalanpalveluksen
jälk. 0400 628 461 ma klo
9?11, Eila Autio p. Viikonlopun toisen
kotiottelunsa se hävisi KPK:lle peräti 0?7.
Eagles oli lepovuorossa sunnuntaina. 040 822 1057.
SahKu
Syksyn viimeinen Lavis-jumppa Sariolassa to 3.12., jatketaan to 7.1.16.
Klan Reumayhdistys
Vuosikok. Kysy lisääMPY
RÄ
p. Ennen täällä istuttiin
kuin kirkon penkissä, kun joku
ampui. Sekä
Janne Iversen että Mikko Kivimaa
saivat päätöserässä ottelurangaistuksen, edellinen korkeasta mailasta ja jälkimmäinen jalkapyyhkäisystä.
Hokkarien voitokas vire lopahti lauantaihin. 0400 618 888 ke ja pe klo 9?11,
Erkki Sassi p. Kymppi-64 on viime aikoina
satsannut paljon nuoriin
Rengashotelli . Asuntokaupan kuntokartoitukset
. Henkilö- ja pakettiautojen huollot/korjaukset
. 03 379 0333
www.toosilanelainlaakari.fi
P. 044 306 5769, 03 377 3672
Keskusaukio 2, Kangasala
www.ullaelina.fi
ParturiKampaamo
Lentolantie 12, Kangasala, p. Boch vikadiagnoosi
KANGASALA
Ruostevauriohitsaukset
ym. Mopoautojen huollot/korjaukset
. 03 377 1140
Erityisosaamisalue
hevosten hammashoito.
Myös muut toimenpiteet
hevosille ja lemmikeille.
AUTOHUOL
TO
arkisin 8?17, p. osan löydät Kauppaympyrästäkin
AUTOILU
HÄMEEN
KOLARIKORJAUSKESKUS Oy
KIINTEISTÖVÄLITYS
TODELLISTA KIERRÄTYSTÄ!
P. Matkailuautojen ja -vaunujen huollot/korjaukset
. Energiatodistukset . 03-4102 3074
Vatialantie 1 Nattari
(Salea vastapäätä)
Palvelemme myös
Kaukajärvellä Juvank.10 puh. + 0,17 ?/min.
KUVASARSA OY
Ristimäentie 14, Huutijärvi
Palvelemme ma-pe klo 10-17
muulloin sopimuksen mukaan
Pirita Viitanen
TRENDIKKÄÄMPIÄ HIUKSIA
Kysy vapaita aikoja
Puh. Traktori- ja
pienkonehuollot
. 03 377 3733
kangasala@kiinteistomaailma.fi
044 238 2131
Citymarket Linnainmaa
P. 03-356 1009
Asematunnelissa puh. 050 351 7031
www.koditon.fi . 24 %)
VAKUUTUSYHTIÖIDEN HYVÄKSYMÄ VAURIOKORJAAMO
KAIKKI MERKIT, KAIKKI VAKUUTUSYHTIÖT
Myös Bridgestone, Nokian,
Goodyear, Pirelli ym. Renkaat ja rengastyöt
. 03 379 1488
Löydät minut myös facebookista!
RENGASMYYNTI
arkisin 8?17, la 9?14, p. 044 743 3580
koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi
Mursketie 4, Kangasala
KOILLISKESKUS
Kangasalan Kodit Oy
Eläinlääkäri
NETTA
TAMMISALO
pieneläinvastaanotto
Lentolantie 2, Kangasala
P. MAK + bens. Rengastyöt
. 11 SARANKULMA P. Katsastushuollot . ME PALVELEMME
Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi . Renkaat . MAK + dieselpäästömittaus
69 ?
Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9?17
Kuohunharjuntie 31, Kangasala
P. päästömittaus + OBD 69 ?
Jälkitarkastus, suppea 14 . Myös kitkat!
. 03 377 1172
. Ruostevauriokorjaukset
. Muovihitsaukset:
puskurit ym.
AJANVARAUKSELLA
AIKOJA MYÖS ILTAISIN
JA VIIKONLOPPUISIN
Ulla Elina
JALKA- JA KAUNEUSHOITOLA
Ulla Kauhanen
jalkojen hoidon AT, SKY-kosmetologi
Ajanvaraukset:
p. päästömittaus
57 ?
Jälkitarkastus, laaja 20 . Tuulilasien vaihdot
ja korjaukset
. Autohuollot
. torstai klo 9?19
Markku Peltola 050 340 2802 . alv. Autotrailerin vuokraus
Palvelevaa ja luotettavaa huoltoa autollesi
HINAUSAUTOPALVELUT
J. 8?17
www.mobilexpresskangasala.fi
Öljynvaihto aikaa varaamatta
Moottoriöljyt kaikkiin autoihin
Meiltä myös
MT-tuote Oy
- Automaalaamotuotteet
- Henkilösuojaimet
- Työkalut, huoltokemikaalit ym.
P. MAK + bens. 03 377 3530
ma?pe 9?17, la 10?14
Taidekehystäjät ry:n jäsen
Kangasalantie 921, Kangasala
P. + 0,07 ?/min.
ja matkapuhelimesta 0,0835 ?/puh. NIEMINEN
0400 690 999
Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti
Korjaamo 0440 684 521
korjaamokultapelto@gmail.com
Hydrauliikkaletkut ja liittimet
0500 846 709 / 24/7 h
Juha Salovaara LKV [A]
Puhelin (03) 22 33 901 www.asuntopiste.fi
www.hinausnieminen.fi
Kaikki hinaukset aina moposta rekkaan!
Parhaita paikkoja maailmassa!
PÄIVYSTYS PERJANTAISIN
Kodit On.
KLO 16
KVU-Yhtiöt Oy, Harjunsalontie 4, 36220 Kangasala
. alv. Selluvillan lisäeristykset
ma?pe 9?17, la 9?13
kuukauden 1. Tuulilasinvaihdot
RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY
Keskuojank. 050 571 8049
KIVITIKKA
PAIKALLISTA
PALVELUA
LENTOLASSA
- verhonompelupalvelu -. 0400 854 860
KANGASALAN
AUTOKATSASTUS OY
Kangasalan kodit tuntee:
P. www.energiakartoitus.fi
Liisantie 2, Kangasala
KAUPPAYMPYRÄ
kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT
KELLOSEPÄNLIIKE
Kellot, korut, lahjaesineet,
kaiverrukset, kellojen ja
korujen korjaukset, valtuutettu
Määräaikaiskatsastus 40 . 010 420 1900*
KOTIMAISET UUSIONASTARENKAAT
175/65-14 248,- 195/65-15 258,205/55-16 328,- 205/60-16 348,225/45-17 428,- 195/70-15 C 298,YLI 50 KOKOVAIHTOEHTOA!
INFO@KOLARIKORJAUSKESKUS.FI
*lankapuhelimesta 0,0828 ?/puhelu + 0,07 ?/minuutti (sis. 045 351 8067
Putkimiehentie 7 A, Kla as.
www.mt-tuote.fi
kaasut ja pullot
. 010 254 1510*
www.opkk.fi/kangasala
*Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 ?/puh. 045 326 2505
pirita.viitanen@huom.fi
huom.fi
Pirkanmaan
Energiakartoitus Oy
P. Automaalaukset
. 03 379 0242, ark. 03 3773 177
w
HINAUSPALVELUT
i
rä.f
mpy
pay
p
kau
ww.
s.fi
fixu
KVU-AUTOHUOLTO
050 406 0444
. 03 379 0008
www.kangasalanautokatsastus.fi
KEHYSLIIKKEET
Tiina
Kulmala
LKV, YKV
040 661 9610
Mika
Rantanen
LKV
040 764 6161
Tiina Selin
Toimitusjohtaja
LKV
040 679 1170
Kangasalan Seudun
OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Kuohunharjuntie 26
36200 Kangasala
Puh. Autosähkötyöt . 03-225 5153
KELLO- JA KULTASEPÄNLIIKKEET
KORPOLA
Liikkeessämme kelloseppä.
-huolto
P. 0400 931 068
Myllystenpohjantie 2, Kangasala
P. -hitsaus ja
metallityöt
ELÄIMET
Hampuntie 9, Kallion teollisuusalue, Kangasala
Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä
TuroTek
Sagan Karamellissa,
Vatialantie 2 D
- tervetuloa kahville!
www.hinausautot-raimomoisio.com
KAUNEUS- JA
TERVEYSPALVELUT
Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV,
Aakkulantie 11 F 17, 36220 Kangasala
p. Kolarikorjaukset . (03) 255 6677
www.askosaari.fi
Ruostehitsaus
Merkillisen hyvät osat - ja huollot!
KANGASALAN
Eläinlääkäri
Jessica von Wendt-Salo
AUTOTARVIKE
arkisin 8?18, la 9?14, p. paivi@koditon.fi
KANGASKAUPAT
Ompelijan aarreaitta
- täyden palvelun autokorjaamo
Lentolantie 12, Kangasala, p. 24 %) ja
matkapuhelimesta 0,0828 ?/puhelu + 0,17 ?/minuutti (sis. Vakuutusyhtiöiden vahinkotarkastukset
. Ilmastointihuollot ja
pakokaasutestit
makeisia
. lahjatavaroita
. 10?18, la 8?15, su 10?15
KAUKAJÄRVI
Keskisenkatu 16
p. Viemäreiden kuvaukset ja
kuntotarkastukset
?
Suurtehoimuroinnit
ja -puhallukset
640
232
0
040
p.
s
Päivysty
www.kaivopumppu.fi. www.saneerausmestarit.com
KOULUTUKSET JA KURSSIT
040 584 9560
0400 877 611
HSM Turvallisuuspalvelut Oy
Ota yhteyttä ja pyydä tarjous.
www.lukkopalvelu.com
www.hsmturvallisuuspalvelut.fi
LAKIASIAT
Ikkunat ja ovet Pihlalta
Jälleenmyyjäsi Pirkanmaalla:
Asianajotoimisto Patrikainen, Miettinen,
Rauhala & Laakso Oy
040-7136485
Kokeneet asiantuntijat apunasi
. 0400 611 488
ark. Kodin pienet
tietokonepulmat
. 044 304 0414
mingalsuo@yahoo.com
www.mingalsuo.fi
KAUPPAYMPYRÄ
TILITOIMISTOT
RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI
Keskusaukio, Kangasala, p. PIIPUNPELLITYKSET
. filippiiniläistä tai suomalaista ruokaa
Sisustus- ja
lahjatavaraliike
terhi.ojala@lahiapu.net
www.lahiapu.net
KOULUTUKSET
SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE!
Jarmo
Mäkipää
0400 915 703
www.hervannankuriiri.fi
TAKSIT
PITOPALVELUT
www.nyssakka.fi . 040 678 2321
www.tl-peltityo.fi
PIENKONELIIKKEET
Puh. moottori- ja raivaussahat
® SERVICE
HUOLLAMME
mm. 03 375 3218, 0400 335 443
Joustavasti asiakkaan luona.
Myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Ilmainen puhelinneuvonta.
Lakiasiaintoimisto
MÄKIHANNU OY
Toivontie 2, 36200 Kangasala
P. 0400 513 048
?
?
?
?
?
TIETOKONEET,
OHEISLAITTEET,
HUOLLOT JA
KORJAUKSET
SAUNALAHDEN
LAAJAKAISTA- JA MATKAPUHELINLIITTYMÄT
Ellintie 6, Kangasala, ark. 0400 727 013
asennettuna. Kaivinkone- ja traktorityöt
. 03 377 4862
varatuomari Arto Mäkihannu
0400 630 683, arto@makihannu.fi
Santeri Mäkihannu
040 757 9366, santeri@makihannu.fi
www.makihannu.fi
MAANRAKENNUS
. lapsiasiat ja avioerot
. RAKENNUSPELLITYKSET
. 050 360 6401
tai 03 377 4008
8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa
www.kauppaympyra.fi
Pitopalvelua
perhe- ja yritysjuhliin
Koiviston
Kestikievari
koivistonkestikievari.fi
MHY ROINE
044 520 7077
Ellintie 2, Kangasala
P. 0400 885 653
JS-TEK
-
mm. perukirjat, testamentit, kauppakirjat yms.
. Rakennusten purkutyöt
. 10?18, la 10?14, su 10?14
KOTI- JA
HOIVAPALVELUT
Hoiva- ja siivouspalvelu
Lähiapu Oy
. Viemäreiden avaukset
. ilmainen arviokäynti.
P. 0400 716 435
ARI NEVALAINEN
0400 921 383
www.pitopalvelumakimaa.fi
P. 0400 164 080
www.js-tek.fi
Ellintie 4, Kangasala
P. 045 330 1023/ Timo Sarin
Yht. 050 551 0757
Ellintie 6, Kangasala
P. Ohjelma- ja
laiteasennukset
. Aurinkosähkö-
järjestelmät
?
Lämpöpumput
Jukka Saari
p. työoikeus, sopimusasiat, pk-yritysten asiat
Linja-autoasema, 2 krs, Kangasala, Lapintie 3, Tampere
Neuvottelut Kangasalla pe klo 9?13 tai sovitusti.
- yritysten perustamiset
- kirjanpidot ja tilinpäätökset
- veroneuvonta
Ellintie 4, Kangasala
P. kaikki oikeudenkäynnit, myös maksuton oikeudenkäynti
. kotitalousvähennys
Terhi Ojala 050 436 1048
HERVANNAN
KURIIRI
P. askartelutarvikkeita
TAKSI
Ellintie 2, Kangasala
METSÄASIOISSA
OTA YHTEYTTÄ
Pito- ja juhlapalvelut
erilaisiin juhlatilaisuuksiin
AMMATTITAITOISTA LUOTETTAVAA TAKSIPALVELUA
MIXUN TAKSI
Mika Liikka
Kangasala
8 henkilöä ja
2 pyörätuolipaikkaa
Taksitilaukset 0100 4131
Kela-tilaukset 0100 844 88
Sote-tilaukset 03 5653 4115
MK Ingalsuo Ay
P. maksuton kartoituskäynti
. kotisiivoukset, ikkunoiden
pesut, viikkosiivoukset
. TARJOUS!
TL-PELTITYÖ
Tomi Lähteenkorva
www.lomaroine.fi
STIHL ®
PIENKONEET
ILMALÄMPÖPUMPUT
PYYDÄ
- kaikki kiinteistöistä . TIKKAAT
03 376 4774, 040 570 6022
MAJOITUS
Viihtyisät
LOMAMÖKIT
Roineen rannalla
KONESAUMAKATTOJEN
asennus ja saneeraus sekä
muut kattopeltityöt. Sähköpalvelut
. 0400 611 481
ark. 0400 634 090
LAHJALIIKKEET
Vatialantie 2 D, Kangasala
ma-pe 9-17, la 10-14
p. 03 379 2940 www.tv-hugg.com
WWW.EHDFINLAND.NET
URHEILU- JA POLKUPYÖRÄLIIKKEET
SENIOREIDEN
ATK-APU
POLKUPYÖRIEN,
urheilu- ja kalastusvälineiden erikoisliike
Myös huollot ja varaosat sekä
metsästys- ja harjoituspanokset ja
Jahti- & Vahti-koiranruoat
Pälkäneen
URHEILU JA KALASTUS
Onkkaalantie 71, Pälkäne
03 534 2045, ma?pe 9?17, la 9?14
VALOKUVAUS
Kuvaukset studiossa ja miljöössä
. Käytön opastus
P. otot ma?to klo 10?15
VALAISIN- JA
SÄHKÖTARVIKKEET
Valaisin- ja
sähkötarvikeliike
P. KATTOTURVATUOTTEET
. klo 10?17
P. www.kauppaympyra.fi
KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT
LUKKOLIIKKEET
UUDIS- & SANEERAUSKOHTEET
PALVELEMME 24 h
P. 03 377 2952
www.mhyroine.fi
. 040 712 6790
www.tilituovi.fi
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
Ikkunat ja ovet
petteri@taloikkuna.fi
TILITOIMISTO
TUOVINEN KY
ASTI O
OIKEMISTAL
VAL
TV, DIGILAITE,
ELEKTRONIIKKA
TV-DIGIHUOLTO
- TV:t + digiboxit
- Audio + videolaitteet
- Antenniasennukset
+ tarvikkeet
p. kaikenmerkkiset
pienkoneet mopoautot
polkupyörät skootterit
mopoautojen hinaus korjaamolle
Pienkonetarvikkeet,
-varaosat ja -varusteet
Kangasalan Kone ja Tarvike
Finnentie 3, Kangasala
ma?pe 9?17, la 9?13
Kangasalan Lämpöpumppu
(TERÄSKUNTO OY), Kangasalantie 921
Puh. SADEVESIJÄRJESTELMÄT
. Pyydä
tarjous . yritys- ja muuttosiivoukset
. 03 339 26900 www.newision.fi
Musteet ja värikasetit
IT-Tarvikkeet
Huoltopalvelu
Kopiopalvelu
Ellintie 4, Kangasala (ark. 040 415 2626
www.studioreettamuranen.fi
040 757 2435
www.valaisinidea.fi
Lentolantie 15, Lentola
ma-pe klo 8-16 tai sopimuksen mukaan
VIEMÄRIHUOLTO
Kattoremontit
Ulkoverhoukset
Ikkunat ja ovet
Terassit
Ulkomaalaukset
Jarmo Koivula
050 310 5050
TIETOTEKNIIKKAA
24H
. LVIKK-palvelut
. rikosasiat, asuntokauppariidat
. Uusien pohjarakentaminen
. 040 595 6227 . 0400 838 326
Lavavuokraus, kuljetukset,
roskalavat, minikaivinkonetyöt
Kangasalan
PIHA JA
LAVA OY
0400 951 107
Kaikki sähköasennukset
p. 03 254 2100
www.aalaki.com
PERUKIRJAT
KAUPPAKIRJAT
TESTAMENTIT YM.
ASIOINTIPALVELU
PEKKA VALTONEN
P. Vesi, viemäri- ja sähkökaivuut
Jari Ahola
040 501 3240
tmijariahola@gmail.com
www.maanrakennusjariahola.fi
Lakiasiaintoimisto
LIISA JUUTINEN
SISUPELTI
varatuomari,
julkinen kaupanvahvistaja
050 548 3333
Töykänäntie 265, Sahalahti
. hoiva- ja asiointipalvelut
. KUKKAKAUPAT
KULJETUKSET
PUUNKAADOT
PUIDEN
KAADOT
Kangasalalaista
täsmäkuljetusta
kuorma- ja
pakettiautolla
KANGASALA
Puusepäntie 31
p. 9.30?17.30, la 10?14
SOITA 040 540 0521
TAKSI KANGASALA
häät, lasten ja aikuisten synttärit ym.
. Likakaivojen ja muiden
kaivojen tyhjennykset
. 9?17)
Puh. (03) 377 2628
ark
LASIMALJAKKO
PYYKINPESUJAUHE
1,61kg
3.
33%
Säästä
3
2.
95
ULKOVALOSARJA
-30%
20%
Säästä
2 KPL
(á 2,50)
11%
2 PKT
(á 1,70)
10,-
Rosa
ALUMIINIVUOAT
0,5L 7kpl/pkt
0,85L 5kpl/pkt
1,5L 3kpl/pkt
Maadotettu
JATKOJOHTO
3-osainen.
1,5m.
(8,90) NYT 6,23!
Kynttilä-Tuote
a 20%
HAUTAKYNTTILÄSäästä jop
sadesuojalla.
Paloaika n. 20
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 1.12.2015
Löytöretkelle Joulun Lahjataloon!
ERÄ!
Erilaisia naisten
Erilaisia miesten
Lasten
JUHLA-ASUJA
NEULETAKKEJA
ja -PUSEROITA
MUUMI
COLLEGEPUKU
8%
jopa 2
Säästä
24
95
Säästä
Säästä
(34,95/27,95)
34%
95
ERÄT!
VAIN TO 3.12.!
25%
14
14
80-120cm
SUPERTARJOUS
95
Maestro
TÄYTEKEKSI
160g
(4,68/kg)
(19,95)
Säästä
1
49%
50
(á 1,49)
2 PKT
(22,95)
VAIN PE 4.12.!
TAIKA
MUKI
JUHLALAUKKUJA
Säästä
8%
jopa 3
7
10,-
95
Säästä
(9,95/
12,95)
Lasten
Säästä
14
NEULEHAALARI
80-120cm
(19,95)
Lasten perus
Lurex
SUKKAHOUSUT
SUKKAHOUSUT
Ä!
2
95
(9,95)
25,1090
(29,00)
26%
Säästä
Sis. Ei jälleenmyyjille.
Alasenkuja 1, SUORAMA
Avoinna ark. LAHJASETTI
13%
Säästä
VERHOKAPPA
7
95
(15,90)
Miesten teddyvuorisia
95
(3,95)
Ä!
Pikku-Myy
Pikku-Myy
Säästä
ER
KAADIN 1L
MUKI
92/98 - 164/170cm
25%
Säästä
395
Kaatimia 50 kpl erä jokaisessa
myymälässämme! Ei puhelinvarauksia!
PITKISHOUSUJA
80-140cm
60%
Säästä
ER
Poikien
25%
37%. 2vrk
(á 0,49)
3-pack
-25%
22%
120 lampun led
PATALAPPU
3
JUHLAPÖYDÄNKONVEHTI
(5,90)
(2,45/kg)
(12,95)
95
(7,95)
MEIKIT
40x130cm
4,-
3
2,-
5 KPL
Säästä
1
9
90
(10,90)
Alkali
SORMIPARISTOT
95
250
(3,50)
15%
250
JATKOJOHTO
3-osainen
1,5m. Kytkin
(2,95)
695
KOIRANRUOKA
15kg
Runsaasti lihaa
Säästä
20%
14
80
(18,50)
(0,98/kg)
(9,95)
100 kaps
Säästä
LUMIKOLA
Friskies adult
(32,50)
LUMENTYÖNNIN
Säästä
37%
990
(15,90)
AINA EDULLINEN
Myymälä suljettu
ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ
6.12.
Suomalainen
perheyritys
vuodesta 1979
www.loytotex.fi
38%
1990
Tarjoukset voimassa 1.-5.12.2015 välisenä aikana tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. LASILYHTY
TUIKUILLE
pallokoristeilla.
3. tarjotin, 2 kynttilää,
servetit sekä joulupalloja
2. 20h
(á 0,50)
tai ÖLJYKYNTTILÄ
Punainen ja valkoinen.
Paloaika n. 9?20,
la 9?18, su 12?18
30%
Säästä
MÖLLER
TUPLA
(2,75)
10 kpl/pkt
28%
Säästä
29%
Säästä
50%
95
20%
(9,95)
19
890
Säästä
1.
9
3,-
7
Säästä
95
KAITALIINA
PATAKINNAS
COLLEGEHOUSUJA
90-130cm
Säästä
90
(12,90)
95
Säästä
20%
30cm + joulupallot
Kodikas Silvia -sarja
23%
Säästä
Lasten
Lahjasetit
(14,90)
tai
VAIN LA 5.12.!
NAHKASORMIKKAITA tai -RUKKASIA
(9,95)
1